>> 20
Kurkistus maatilalle
Tapahtuma: MTK-Puolanka toi maaseudun torille >> 4
Kesätunnelmaa
puutarhalla
Orvokit, miljoonakellot ja
monet muut kukat aloittelevat jo kukintaa
puutarhalla. Nyt on hyvä
aika suunnitella kesän
istutuksia. Mukana on 22
joukkuetta eri puolilta Suomea. Yhdessä
Pääsiäistulet
kokosi kylän
yhteen Ruhtinansalmella. >> 2. Yksi joukkueen
jäsenistä, Tinja Kinnunen sammuttamassa
tässä paloa vaahtosammuttimen avulla. >>5
Suunnistuskauteen
Niko Karvonen viihtyi traktorin hytissä lähes koko toritapahtuman ajan. Sivu 8
Turvallisempi
koulutie
Taivalalasen koululaisten
liikenneturvallisuutta
parannetaan rakentamalla koulun lähelle
linja-autopysäkki. >>14
WWW.YLAKAINUU.FI
KESKIVIIKKO 23. >> 14
Ruukinkankaan koulu edustaa Kainuuta Nou
Hätä! -kisan loppukilpailussa. >>6
NRO 32
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
SIRKKU RAUTIO
Tukea
toimintaan
Ylä-Kainuun Äidit keräävät avustusta Humulan
ohjattuun leikkikenttätoimintaan. Pellolla voi
nähdä kurjen. >> 5
Pääkirjoitus: Kotieläimet tarvitsevat hoitoa viikon jokaisena päivänä. HUHTIKUUTA 2014
Lintubongaus
Nyt kannattaa
lähteä linturetkelle. Oven alaikkunasta on mukava tähystää ohikulkijoita.
Suomussalmen ensimmäiset kuntorastit ovat
etsittävissä jo huomenna
torstaina. Loppukilpailu käydään Kuopiossa
Osasin
A
Nyt on siis vain
otettava hyvä
asento sohvalla.?
sittenkin! Eikä kukaan nauranut.
Seuraavana keväänä koin jonkinlaisen valaistumisen.
Ymmärsin, että kasveja saa tosiaan valita ihan oman mielensä mukaan kunhan ottaa huomioon kasvupaikan. Jos joku
nuori harkitsee esimerkiksi lomittajan työtä,
on se nykyään maaseudulla arvostettu ja tär-
keäkin elämänura. Pelkäsin myös ohikulkijoiden arvostelua. Laitoin kuitenkin kukkia yhteen
isoon ruukkuun ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Lomittajan koulutuksessa harjoittelu tapahtuu usein maatiloilla.
Kotieläimet tarvitsevat hoitoa viikon jokaisena päivänä. Jo pari ruukkuistutusta tuo iloa ja väriä pihalle tai parvekkeelle. Kokemuksesta voin kertoa, että
niinkin voi tehdä. Suosiossa ovat edelleen myös erilaiset hyötykasvit.
Yrtit saavat vihertää kukkien seassa.
Nyt on siis vain otettava hyvä asento sohvalla ja luonnosteltava mielessä unelmien kesäparatiisi. Vaeltelin puutarhalla ja valitsin mieleisiäni kukkia.
Pääsiäisen aikaan sain hortonomilta neuvoja kesäkukkaistutusten suunnitteluun. Lomittaja antaa maatalousyrittäjäperheille heidän tarvitsemansa hengähdystauon niin vuosilomien kuin sairaslomienkin aikana. Tai sitten jättää kitkemättä ja
elää rikkaruohojen kanssa. Pitääkö puutarhahommissa noudattaa tarkasti sääntöjä vai saako säveltää?
Näitä kysymyksiä pohdiskelin pari vuotta sitten, kun minusta tuli talon ja pihan omistaja. Kukkien tuottama ilo nollautuu, jos joutuu koko kesän siunailemaan kitkemisen paljoutta. YLÄ-KAINUU Keskiviikkona 23. Tosin palaute läheisiltä ei sitten ole niin
mairittelevaa.
Onneksi tulevan kesän puutarhatrendi numero yksi on
huoleton ja luonnonmukainen metsäpuutarha. Jos aika ja
voimat eivät riitä, voi keskittyä vähempään. Siihen voi voi opiskella luonnonvaraalan oppilaitoksissa tai oppisopimuksella.
Nuori, pohdi tätäkin vaihtoehtoa.
www.ylakainuu.?
Viikon 16 kysymys
Ovatko tieopasteet
Suomussalmelle ja
Suomussalmen kirkonkylälle
harhaanjohtavia?
102 vastausta
80 % Kyllä
20 % Ei
Gallup: Mikä oli pääsiäisen kohokohta?
Kävin Kaukavedessä uimassa. Aluksi olin sitä mieltä, että en voi koristella pihaa kauniilla, koska en niistä mitään
tiedä enkä kuitenkaan osaa niitä hoitaa. Haittaako, jos kasvivalintoja ohjaavat tunteet ja kasvien ulkonäkö. Lomittaja on maataloustuottajien tärkeä yhteistyökumppani ja luotettu.
Lomittajaksi nuori ja varttuneempikin voi
ryhtyä, vaikka hän ei olisikaan kotoisin maaseudulta. Olin varma, että sommitelmani
näyttäisivät hölmöiltä. Nyt olen talven viimeisellä laskettelureissulla Ukkohallassa.
Kohokohta on aina se, kun nämä juniorit tulevat kylään Kajaaniin. Suunnittelun voi
aloittaa vaikka väristä.
Pian unelmat pääsee toteuttamaan, sillä enää ei onneksi
ole pitkä aika siihen, kun voi istuskella ulkona nauttimassa
kesästä.
M
aatalous ja maatilat eivät
ensimmäisinä juolahda
nuorille mieleen, kun he
pohtivat ammatti- tai työuraa. Pääsiäisenä meillä oli neljä pientä sekä heidän vanhempansa.
Voitin karkkibingossa laskettelukypärän ja
karkkia.
Varmaan se, kun sain 1,9 kiloa karkkia kun kävimme virpomassa.
SIRKKU RAUTIO
Emilia
Lielahti
Raimo
Lielahti
Mette
Jaanu
Meri
Jaanu. Työ lomittajana on vaativaa,
mutta palkitsee tekijänsä.
Maatalouslomittajan ammattiin on monta
tietä. huhtikuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 23.4.2014
Sirkku Rautio
Päätoimittaja Martti Huusko
sirkku.rautio@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun uutistuottaja.
Rennosti
puutarhassa
Maatiloiltakin voi löytyä
nuorelle työpaikka
V
oiko ihminen, joka unohtaa omien kukkaistutustensa kasvien nimet hoitaa niitä
menestyksekkäästi. Kaukavesi oli
parempi kuin vaarin poreamme. Jakamisen arvoinen neuvo on
ainakin tämä: Ota rennosti äläkä ole liian tiukkapipoinen.
Toinen hyvä ohjenuora on oma jaksaminen. Myös ammatinvalinnassa eivät maatalouteen liittyvät ammatit
nouse ensimmäisenä käsiteltyjen mieliammattien joukkoon.
Ylä-Kainuussa kaikissa kolmessa pitäjässä
elämä maaseudulla on kuitenkin monipuolista ja kehittyvää. Iltalehti
puolestaan kertoo, että kesän puutarhatrendit hellivät laiskuria. Vaikka esimerkiksi maitotilojen määrä on vuosi vuodelta vähentynyt,
ovat tiloilta meijereille toimitettavat maitomäärät pysyneet vähintäänkin ennallaan.
Työ maatiloilla on muuttunut
Ahven
painoin 1 240 grammaa ja sillä oli pituutta 43 senttiä. Metsien merkitys vahvistuu Suomen tulevaisuuden pärjäämisessä. 750,Viking MB 2R
RUOHONLEIKKURI
259,Suomussalmelainen Viljo Moilanen nappasi toisena pääsiäispäivänä pilkillä ison ahvenen. Kohdassa, jossa kala nappasi, oli vain metri vettä jään alla. Suojateillä
kulkijaa ei väistetä yhtään.
Ajetaan varpaitten yli poislukien naiset, heille kiitos.
Melkein allejäänyt.
POISTOPÖYDILTÄ
LAHJATAVAROITA,
RUUKKUJA ym.
-30-70%
Timo Korhonen
Kirjoittaja on keskustan
kansanedustaja Sotkamosta.
- viherkasvit
- sisustuslyhdyt
-30%
i!
Kerro mielipiteesMikä
ärsyttää?
Tarj.
Tarj
rjj. tuottamaan
erilaisia selluja, energiaa
yms.
On selvää, että valtiovallalla on oma roolinsa näiden
hankkeiden edesauttajana.
Mutta itse meidän pitää olla
A
Sellun teko on
erittäin
kannattavaa
Suomessakin.?
täällä aktiivisia. Ahven pyydettiin pilkillä Lapintien varressa
sijaitsevasta erämaajärvestä. 199,Stihl SAHAT
alk. 129,,@HMNR
A=F
+QFLL?J CKA
A9
F
CMF
.!,
# ##-#
/X±Q??M J@HUDQQTR I@ MHLHS@QQ@ J@TO@M O??KKD
1DHKT GXUHSXR U@MG@RS@ OX±Q?RS?RH
TERVETULOA!
Hyryntie 18, 89400 Hyrynsalmi
p. Ainespuun hakkuita voitaisiin
lisätä 15 . Saaliin kuvasi Sari Moilanen.
Erä!
Stihl PAINEPESURIT alk. 199,Suomi 420 VENE
yksikuorinen, sis. Pitkäkuituisen
havusellun kysyntä maailmalla on kasvussa. (08) 741 068, 0400 188 851
Avoinna ma-pe 9?17, la 9?13
WWW.LAATUKESKUSHYRYNSALMI.FI. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Kirjoituksia ei palauteta. vo
voim.
voim
im 30.4.
im.
30.4. Siis on oltava liikkeellä! Meidän on arvioitava sellutehdasinvestointia kansainvälisen mittaluokan ja pienempien biojalostamoiden kautta. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Toisin kuin Puolangalla takavuosina, kun kunnanjohtaja esti mielipiteellään kymmenen rivitaloasunnon myynnin perustellen
asuntomarkkinoiden vääristymistä kunnassa.
Ja sitten kävi niin kuin kävi. Sellun teko on erittäin kannattavaa Suomessakin. Sahatkin
viestittivät, että sahauksen
esteenä eivät ole sahatavaramarkkinat tai tukkimarkkinat, vaan kasvavassa määrin
kuitupuu ja hakemarkkinat.
Suomen metsät kasvavat
puuta entistä rajummin. Yhden ison sellutehtaan investointi tosin on miljardiluokan
kysymys. 20 miljoonaa mottia vuodessa ja jopa kolminkertaistaa metsähakkeen
käyttö energiaksi.
Puumäärä- ja käyttötilastojen perusteella Kainuun ja
ympärysmaakuntien alueilla
puuta riittää vaikkapa maail-
TEKSTARIT
EDUSKUNNASTA
manluokan kokoiselle miljoona tonnia sellua tuottavalle ja viisi miljoonaa kuutiota
puuta vuodessa käyttävälle
sellutehtaalle. Siis
myös sellaisten monipuolisten biojalostamoiden, jotka
kykenevät esim. Samaan aikaan on haettava ratkaisuja Kainuun ja koko pohjoisen Suomen menestymiselle.
Yksi merkittävimmistä
kasvun mahdollistajista on
biotalous. huhtikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
3
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@almamedia.?, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Mutta selluinvestoinnin tai investointien haku ja
taustatyö vaatii vielä uuden
hypyn. (08) 712 116
10-VUOTISPÄIVÄMME
JUHLATARJOUKSET
perjantaina 25.4.
Suzuki
PERÄMOOTTORIT
alk. Puupohjaisille biojalosteille kasvunäkymät ovat
erinomaiset. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Puuta on
ja puun hinta on kehittynyt
kilpailijamaitamme maltillisemmin. Näin olleen yksi hyvin potentiaalinen selluinvestoinnin paikka voisi olla
Kainuun, P-Savon, P-Pohjanmaan alueella.
Suomen kilpailukyky uusille selluinvestoinneille on
LUKIJAKUVA
kasvanut nopeasti. Samanaikaisesti tarvitsemme Suomeen ehdottomasti uutta kapasiteettia pieniläpimittaisen
puun jalostukseen.
Ongelma kasvaa, mitä
pohjoisemmaksi ja idemmäksi menemme. saakka.
saakka
saakka
akka..
Varaudu kevään juhliin!
Risuja ja ruusuja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
Suomussalmi, p. Keskiviikkona 23. Lehtitiedon mukaan
eivät edes teknisen lautakunnan jäsenet olleet tietoisia
kyseisestä menettelystä.
Tapahtunut aiheuttaa
edelleen ihmetystä ja keskustelua kuntalaisten keskuudessa . Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@almamedia.?.
Sellua Kainuusta
Eduskunnan keskusteluja sävyttää koko ajan vakavammaksi muuttuva Suomen talous- ja työllisyystilanne.
Elämme raskaasti yli varojemme, työttömyys lisääntyy
ja talouden kasvu on mitätön.
Tilanteen ratkaisemiseen
tarvitaan monia keinoja tulevina vuosina. Asiantuntija-arvioiden
mukaan sijoitetun pääoman
tuotto on jopa yli 20 %. Yksi oleellisimmista on se, kuinka saamme
taloutemme kasvamaan. Viljo Moilanen ei ole ennen saanut ongella yhtä isoa ahventa. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Jo Kainuussa
voidaan kestävästi hakata lähes viisi miljoonaa mottia
puuta vuodessa.
Nyt hakkuumme ovat vain
luokkaa kolme miljoonaa
kuutiota. Lämmönsäätelyn seurauksena rivitalon vesikalus-
teet putkistoineen rikkoontuivat totaalisesti kovien pakkasten seurauksena.
Keskeisintä on, kuka antoi
määräyksen lämmönjakelun
katkaisuun kyseisessä kohteessa. Kainuussa se vaatii
myös Kainuun maakuntaohjelman sisällä ja sivussa
oman erillisen ja määrätietoisen työohjelman.
Lähetä viesti
numeroon
17192.
Kirjoita alkuun
YLÄ ASIA,
välilyönti ja
sitten
mielipiteesi.
Ämmänsaaren suojateillä
hengenvaara. ?Vihreä kasvu. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kirjoita napakasti. ryhdikkäät valkotiili-
TUOTE-ESITTELYÄ!
STIHL/VIKING
(/)9,1*,1 HGXVWDMD
0DXUL +RORSDLQHQ O@HJ@KK@
set rivitalot muistuttavat selvittämättömästä jäätymistapahtumasta.
Lehdistössä tapahtunut
sai näyttävästi julkisuutta
(Ylä-Kainuu 25.2.2010), mutta siihen se sitten jäikin.
Lähtökohtaisesti vahinko
on sitä suuruusluokkaa, että
yksityiskohtainen selvitys on
tarpeen viranomaistutkinnan
muodossa.
Selvitystä odotellessa
WEKE-KATISKAT
Korpi-Weikko
klo 10-14
Helkama, Merida & Insera
POLKUPYÖRÄT
Nuorten PYÖRÄT alk. Onko siihen löydettävissä investoijaa?
Kainuun ja naapurimaakuntien on oltava yhdessä
liikkeellä näissä isoissa metsäinvestoinneissa. Maakunnat
tekevät koko ajan kehittämistyötä. tarjoaa tuhansia mahdollisuuksia uuteen työhön koko Suomessa. Siihen panostaminen
olisi myös valtiovallan vastaus alueellisesti eriytyvään
työllisyyskehitykseen. airot/mela+kuljetus
995,2XMSS?QHO?HU?M @HJ@M@
HURRRRRJA VAIHTOTARJOUS!
67,+/ 06 & ( NHY\WVDKD
EE=
$AACC== 9DCGA
9
LGAEAFLMNMDD9
BG æá D
Toisin kuin Puolangalla
MIELIPIDE Naapurikunta
Hyrynsalmi on laittanut tarpeettomiksi käyneet vuokrahuoneistot myyntiin sopuhintaan. Jo osin auringonlaskun alana pidetty metsäsek-
tori näyttäytyy nykysilmin
valtavana kasvupotentiaalina
Miljoonakerho tarkoittaa tilaa,
jolla on miljoona euroa velkaa.
Lypsykarjatilalla Suomussalmella kasvanut Susanna
Karvonen on aina halunnut
maatilan emännäksi. Autoliiton vapaaehtoinen tiepalvelumies Juha Kemppainen Hyrynsalmelta kertoo, että tiepalvelumiehet hälytettiin pyhien aikana hommiin puolenkymmentä kertaa.
. Rakasta omaa työtäni.
Järjestäjien huoli tapahtuman kiinnostavuudesta
Susanna Karvonen yllättyi siitä, miten moni tuli torille tutustumaan nykypäivän maatilaan.
SIRKKU RAUTIO
A
Maaseudulla
toimii edelleen
myös pieniä
maatalousyrittäjiä.?
Valkoinen vasikka on rodultaan kyyttö eli itäsuomenkarjaa.
osoittautui turhaksi heti Pala
maatilaa torilla -tapahtuman
alussa.
Puolangan tori täyttyi nopeasti traktoreista ja maatilan eläimistä kiinnostuneista
ihmisistä. Äidin
varoittelut homman raskaudesta kaikuivat kuuroille korville. Valinta tuntuu edelleen
oikealta.
. Homma toimii. Suomussalmi hankkii metsänhoito- ja puunmyyntipalvelut
Metsänhoitoyhdistys YläKainuulta.
Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli metsäkauppoja tiistaina. Tilat voivat olla
eri kokoisia, mutta ongelmat
ovat samat, Susanna Karvonen sanoo.
Karvonen emännöi Paasikosken tilaa Askan kylässä ja
on MTK-Puolangan sihteeri.
Hän kuului myös tapahtuman järjestäneeseen työryhmään.
Paasikosken tilalla on 16
lypsävää lehmää sekä hiehoja, nuorkarjaa ja yksi sonni.
Navetassa olisi tilaa 22 lypsävälle.
. Tarjouksen jättivät Pölkky Oy, Stora Enso Oyj, Metsäliitto Osuuskunta ja Kuhmo
Oy.
Suomussalmen kunnan
vuoden 2014 talousarviossa
puuunmyyntituloiksi on arvioitu 100 000 euroa. Ylä-Kainuussa
liikennettä on runsaammin
Viitostiellä sekä Ukkohallan
ja Paljakan laskettelukeskuksissa, Kemppainen kertoi
maanantaiaamuna.
Matkalaisia on autettu lähinnä sähköongelmien kanssa.
Autoliiton vapaaehtoiset
tiepalvelumiehet päivystivät
tehostetusti kiirastorstaista
pääsiäismaanantaihin. Nyt
PERTTI GRANQVIST
Puukaupoista tulossa
arvioitua enemmän
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Suomussalmen kunta tienaa
tänä vuonna metsäkaupoilla
lähes 140 000 euroa. huhtikuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Maatila
tuli
torille
näytille
Monipuolinen: Kainuun
maaseudulla elää ja
yrittää joukko erilaisia ja
erikokoisia tiloja
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
MTK-Puolangan nuoret aktiivit tempaisivat pääsiäisenä
järjestämällä Pala maatilaa
torilla -tapahtuman Puolangalla. Minusta se on rikkautta
alan sisällä. Nuoret maatalousyrittäjät halusivat tarjota paikkakuntalaisille virikettä ja
muistuttaa, että Kainuussa
on elävä ja monimuotoinen
maaseutu.
. Kaikki hälytykset ovat
olleet Ylä-Kainuun alueella.
Kajaanin porukat ovat saaneet olla rauhassa, Kemppainen kertoo. Hakattava puumäärä on noin 3 384 kuutiometriä.
Metsänhoitoyhdistys YläKainuu on kilpailuttanut
puukaupat tänä keväänä.
Parhaan tarjouksen teki
Kuhmo Oy, joka arvioi puukaupan tuotoksi 139 388 eu-
roa. Kunnanhallitus käsitteli puukauppoja tiistaina.
Pääsiäisen liikenne sujui ilman isompia ongelmia YläKainuussa. Päätös on pitänyt.
. Esitys oli, että
kaupat tehdään Kuhmo Oy:n
kanssa.
Pääsiäisen liikenne
sujui ongelmitta
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Suomussalmen kunta myy tänä vuonna reilut 3 300 kuutiota
puuta. Pääsiäisen paluuliikenne jakautui
sunnuntaille ja maanantaille.
Autoliiton Operaatio Pajunkissa järjestettiin tänä
vuonna 45. Sen tiedän, että miljoonakerhoon en halua. Kun
Susanna ja Hannu Karvonen aloittivat tilanpidon
vuonna 2008, he päättivät
katsoa 10 vuotta eteenpäin
ennen kuin tekevät muutoksia. Tällä hetkellä tila on
meille sopivan kokoinen.
Tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoimet. Kunta
myy leimikkoja Ahvenlammin, Luokanahhon ja Kurimon tiloilta. kerran peräkkäin.. Myös makkarat ja
munkit maistuivat.
Järjestäjien toive saada
MTK-Puolangalle näkyvyyttä
täyttyi yli odotusten.
. YLÄ-KAINUU Keskiviikkona 23. Lapsiperheet olivat ensimmäinen kohderyhmä,
mutta näyttää siltä, että tapahtuma kiinnostaa ihan
kaikkia. On pienesti ja isosti tekeviä. Minulla
ei ole rohkeutta siihen, Susanna Karvonen sanoo
Kaikki ei ole pakasta vedettyä. Pysäkille kuljetaan koululta omaa kevyen liikenteen väylää pitkin.
Ervinkadun alkuun asennetaan umpitie-liikennemerkki liikenteen ohjaamisen parantamiseksi.
Ervinkadun ja Rantakadun välille rakennettiin viime
keänä kevyen liikenteen väylä. Urheilukatu kulkee
Suomussalmen liikuntahallille lukion ja urheilukentän
välissä.
Erilaisten tapahtumien
osallistujien sekä urheilukentän käyttäjien tien varteen
pysäköimät ajoneuvot hait-
Linja-autopysäkki rakennetaan Hirvikadun urheilukentän puoleiselle laidalle. Keskiviikkona 23. Ämmän Leipä
Oy on tukemassa avajaisia
välipalan merkeissä. Toinen työntekijöistä oli
matalapalkkainen nuori.
Viime vuonna ohjattu arkipäivätoiminta Humulassa rahoitettiin hankevaroin.
marjut.lehto@almamedia.?
Ylä-Kainuun Äidit ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton tukemana päättäneet hakea rahaa liikunta- ja leikkipuisto Humulan ohjatulle
leikkikenttätoiminnalle.
Innokkaat äidit ovat myyneet ilmoituksia paikallisille
yrityksille sekä yhdistyksille
Ylä-Kainuu -lehden Humulasta kertovalle sivulle.
Mahdollisilla ylimääräisillä
rahoilla Ylä-Kainuun Äitien
on tarkoitus hankkia Humulaan toiminnan ajaksi muun
muassa leluja, paperia, kyniä
Heidän tavoitteenaan on
saada myös tänä kesänä kaksi valvojaa puistoon.
Lisäksi äideillä on haku-
sessa yhdestä kahteen kesätyösetelin omaavaa, topakkaa nuorta lisäsilmäpareiksi.
Äidit kannustavat reippaita
kesätyösetelinuoria ottamaan heihin yhteyttä, mikäli
kesä lasten parissa kiinnostaa.
Myös henkilöt, jotka tietävät lähipiirissään olevan vielä
kesätyötä vailla oleva kesäsetelinuori, voivat vinkata työmahdollisuudesta.
Humulan avajaisia vietetään
10. Kunnan
liikenneturvallisuustyöryhmä on pitänyt uutta pysäkkijärjestelyä tarpeellisena.
Taivalalasen koululla ei
tällä hetkellä ole pysäkkiä
koululaisten linja-autoon ottamista ja koululle jättämistä
varten Lapset joutuvat nousemaan linja-autoon tien var-
taavat ja jopa vaarantavat Urheilukadun liikennettä. kesäkuuta. Se on synnyttänyt vaikutelman, että Ervinkatu jatkuu
Rantakadulle saakka ja tuonut Ervinkadulle turhaa liikennettä.
Lisäksi Ervinkadulta poistetaan lapsia-liikennemerkki.
Se ei enää ole tarpeen, koska
Alvarin alueella ei enää ole
päiväkotitoimintaa.. Maatiloilla käytetään
myös vanhempaa mutta toimivaa kalustoa sekä navetoita, Susanna Karvonen muistuttaa.
Pienessä aitauksessa paistatteli päivää kaksi suloista
vasikkaa. huhtikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
5
SIRKKU RAUTIO
MARJUT LEHTO
Ylä-Kainuun Äidit ovat hakeneet rahoitusta liikunta- ja leikkipuisto Humulan ohjatulle leikkikenttätoiminnalle.
Äidit vauhdissa
vastaavan tapahtuman uskaltaa järjestää uudelleenkin,
Susanna Karvonen iloitsi.
MTK-Puolangan hallituksen jäsenillä riittää virtaa ja
intoa kehittää yhteistä toimintaa. Työ on melkoyksinäistä, joten välillä on mukava touhuta yhdessä.
Lapset viihtyivät etenkin
komean Fiat F110:n hytissä.
Fiatilla on ikää jo parikymmentä vuotta, mutta se palvelee edelleen maatilan töissä.
. Paasikosken navetassa näitä harvinaisuuksia
asustelee neljä kappaletta.
Tuki:
Humulan
toimintaan
rahoitusta
Toimintaan on lähtenyt viimeisen viikon aikana mukaan tällä hetkellä liki 40 suomussalmelaista yrittäjää sekä
Suomussalmen kunta ja
Lions Club.
Äidit ovat asettaneet vähimmäissummaksi 100 euroa per yritys tai yhdistys.
sekä juomamukeja.
Loput lahjoitetuista rahoista siirretään säästöön ensi kesää varten.
Lisäksi osa kerätystä rahasta menee pakolliseen vakuutukseen, joka kyseessä
olevassa toiminnassa täytyy
aina olla.
Marjut Lehto
Antamallaan lahjoituksella
yritys tai yhdistys saa logonsa
sekä merkinnän lahjoittamastaan summasta paikallislehden Humula-aiheiselle sivulle.
Koko tuotto menee lyhentämättömänä Humulan kesätätien palkkoihin.
Ylä-Kainuun Äidit laskeskelivat, että viime kesänä Humulan kahden työntekijän
kaikki kulut olivat kokonaisuudessaan noin 4 000 euroa. Linja-autopysäkki rakennetaan Hirvikadulle. Pysäköintikieltoa on käsitelty
myös kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä.
relta.
Suomussalmen tekninen
lautakunta päätti uusista katu- ja liikennejärjestelyistä
torstaina.
Lautakunta päätti myös
kieltää pysäköinnin Urheilukadulla urheilukentän puolella. Ruskea oli ayshireja limousin-rotujen sekoitus
ja valkoinen kyyttö eli itäsuomenkarjaa.
Kyyttö on uhanalainen
nautarotu. Myös
pitopalvelu Merja.Kieppi on
ilmoittanut tarjoavansa välipalan kesän aikana.
Luvassa on myös jumppatuokioita Hannakaisa Kosken ohjauksella.
SIRKKU RAUTIO
Taivalalasen koululle
linja-autopysäkki
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Taivalalasen koulun oppilaiden turvallisuus paranee uuden linja-autonpysäkin myötä
Useilla
kerhon jäsenillä on museorekisterissä olevia moottoripyöriä, jotka ovat esillä tapahtumassa.
Kerhon ikähaitari vaihtelee
täysi-ikäisyyden kynnyksen
saavuttaneista kahdeksankymppisiin, ja uudet jäsenet
ovat aina tervetulleita.
Uuden harrastuksen aloittamiseen ei välttämättä tarvitse omaa moottoripyörää,
Linturetkellä voi
bongata jo kurkiakin
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Tuomas Moilanen yllättyi
viime viikolla nähdessään
Suomussalmen Näätälänvaarassa kurkia. Pyörä on Jukka-Pekka Alangon museorekisterissä oleva NSU 175 vuosimallia 1962, joka tullaan myös nostamaan tilaisuudessa näytille.
Skootteri on lälläripyörä
Motoristit:
Näyttely
ensi
kuussa
Aino Isojärvi
aino.isojarvi@almamedia.?
Moottoripyörä on moottoripyörä, lauletaan Mika Sundqvistin tunnetuksi tekemässä huumorihenkisessä lauluhitissä. Työhyvinvointiilta alkaa kahvittelulla
Tilaisuuden pääteemana on
musiikin avulla jaksaminen.
Esiintyjinä, keskustelun
avaaina sekä mukavien yh-
teislaulujen vetäjinä toimivat
Yöduuri eli Juha Anttonen
ja Elina Kemppainen.
Hyrynsalmen seurakunnasta mukana on diakonissa
Leila Romppainen ja Kainuun maa- ja kotitalousnaisista projektipäällikkö Marjatta Pikkarainen.
Työhyvinvointi-ilta on osa
APUVA! - Apua ja voimavaroja arkeen maatiloille -hanketta, jota hallinnoi ProAgria
Kainuu sekä Kainuun maa- ja
kotitalousnaiset.
Hanketta rahoittaa Euroo-
Ylä-Kainuun Korpimotoristien toimintaan voi tutustua esimerkiksi toukokuun näyttelyn ja rompetorin yhteydessä. Jari,
Matilda ja Carina Nikko
viettivät sunnuntain lasketellen Ukkohallassa.
Maalahdesta Vaasan eteläpuolelta kotoisin oleva perhe
lomaili Ylä-Kainuussa torstai-illasta lähtien.
He olilvat reissussa yhdessä tuttavaperheen kanssa.
Perheet majoittuvat mökissä
Ukkohallan rinteiden kupeessa.
Lauantain Jari, Matilda ja
Carina Nikko viettivät Puolangan Paljakassa hiihtäen ja
moottorikelkkaillen.
. Tässä kerhossa me emme ole merkkiuskollisia,
vaikka ehkä eniten käytössä
kuluvat perinteiset, japanilaisten valmistajien pyörät,
Sääskilahti jatkaa.
Toukokuun 24. Hyrynsalmelta Maalahteen kertyy ajomatkaa reilut 500 kilometriä.
Ukkohallan laskettelukausi
päättyi pääsiäiseen. BirdLife Suomen mukaan kurki saapui Lappiin
viime viikolla. päivä kerhotalon pihalla järjestetään
kaikille avoin, koko perheen
näyttely sekä rompetori, jossa myydään vanhojen moottoripyörien osia. Myös Paljakassa rinteitä on
17 kappaletta.
. Mitenköhän ne saavat ruokaa, kun
ei taida vielä olla sammakoitakaan liikkeellä, Moilanen
kertoo.
Tiira-lintutietopalvelusta
koottujen havaintotietojen
mukaan Suomussalmelta ei
ollut vielä perjantaiaamuun
mennessä ilmoitettu kurkihavaintoja Kainuun lintutieteelliselle yhdistykselle.
Kurkia on kuitenkin havaittu myös pohjoisessa Suomessa. Tämän
parempaa ei voisi olla, Jari
Nikko kehuu ja antaa auringon lämmittää kasvoja Ukkohallan rinteiden laidalla. Osa jäsenistä on käynyt ajelemassa Euroopassa asti.
. Yleensä kurjet
saapuvat Moilasen kotikulmille vasta toukokuun puolella, kun pellot ovat sulat.
. Meillä on oma kelkka
mukana. Minä olen käynyt Pariisissa ajelemassa vuonna
2011, kertoo jäsen Pentti
Helttunen.
. huhtikuuta. Rinteet
ja ladut suljettiin tiistaina 22.
huhtikuuta.
Paljakassa latujen talvihuolto lopetettiin toisena
pääsiäispävänä. Siitä motoristit ovat yhtä mieltä.
Kerhon kotisivut: www.
korpimotoristit.com
viikon aikana eteenpäin pohjoisimmassa Suomessa. Meillä on päiväliput rinteeseen, Jari Nikko sanoo.
FAKTA
. Ihan mahtava ilma. Tiira-lintutietopalvelun avulla tuotettu lista Kainuun uusimmista mielenkiintoista havainnoista on
päivitetty viimeksi perjantaiaamuna.
BirdLife Suomen mukaan
nyt kannattaa lähteä linturetkelle. Laskettelukausi alkoi molemmissa hiihtokeskuksissa
itsenäisyyspäivänä.
Paluumatkalle kotia kohti
perhe aikoo lähteä maanantaina aamulla. Hyrynsalmella
on Tiiran mukaan tehty kurkihavainto perjantaina 11.
huhtikuuta ja sunnuntaina
13. Lappiin saapuivat kurjen lisäksi
muun muassa metsähanhi,
hiiri-, tuuli- ja sinisuohaukka
sekä naurulokki ja punarinta.
Ylä-Kainuussa iso metsähanhiparvi on bongattu Puolangan Lupposella keskiviikkona 16. Uusia muuttolintuja
saapuu koko ajan.. Paikalla on
useampi alan edustaja.
Samalla halukkailla on tilaisuus tutustua kerhon toimintaan ja saada neuvoja
paitsi ajamisesta myös pyörien remontoimisesta. Kokoonnumme kesän
mittaan yhdessä ajelemaan
porukalla milloin minnekin.
Olemme käyneet esimerkiksi
motoristikirkossa Vuokissa.
Yleensä tiistaisin kello kuudesta eteenpäin meillä on
ajeluilta, jolloin lähdetään
liikkeelle kerhotalolta, kertoo
jäsen Kalle Sääskilahti.
Kemetin takapihalla sijaitsevan kerhotalon uumenissa
on lämpimät tilat lukuisille
erilaisille moottoripyörille,
jotka odottavat pitkässä rivissä käynnistämistään.
. Toimintaan kuuluu vanhojen pyörien entisöinti ja säilyttäminen
tuleville sukupolville. Lounaan jälkeen jatketaan. huhtikuuta.
Osoitteesta www.birdlife.?
löytyvä tuorein lintutilannekatsaus on tehty 15. Nyt pelloilla on vielä
noin 30 senttiä lunta. Ukkohallassa on 17 rinnettä.
Temppuja pääsee tekemään
Halla Parkissa ja Treeridessä.
. Joskus matka jatkuu
kauemmaksikin. Laskettelukin oli kivaa.
. huhtikuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
SIRKKU RAUTIO
AINO ISOJÄRVI
Jari, Matilda ja Carina Nikko viettivät pääsiäisen Ukkohallassa
ja Paljakassa.
Talven viimeiset
laskut Ukkohallassa
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
. huhtikuuta.
Lintuhavainnot kertovat,
että kevät harppasi viimeisen
mutta moottoripyöräkortin
hankkiminen on suotavaa.
Tutkintoon sisältyy teoriakoe, käsittelykoe sekä ajokoe
liikenteessä.
Motoristin mieleen sisältyy tietynlainen vapaudenkaipuu. Paljakassa
voi kuitenkin vielä toistaiseksi hiihtää Metlan alueella.
Laskettelukausi päättyi myös
Paljakssa pääsiäiseen.
Sekä Ukkohallan että Paljakan rinteet avattiin itsenäisyyspäivän viikonloppuna.
Latujen kunnostaminen
on lopetettu tältä talvelta
myös Suomussalmella.
Työhyvinvointi-ilta
maaseudun naisille
Kainuun maa- ja kotitalousnaisten sekä ProAgria Kainuun työhyvinvointihanke
järjestää Uskalla välittää itsestäsi -tupaillan yhteistyössä Hyrynsalmen seurakunnan diakoniatoimen kanssa.
Ilta on tarkoitettu maaseudun naisille ja se järjestetään
huomenna lounasravintola
Palagassa. YLÄ-KAINUU Keskiviikkona 23. Parasta ajamisessa on se,
että saa mennä miten haluaa,
kuvailee jäsen Teuvo Juntunen.
Moottoripyörän satulassa
arkiset murheet jäävät taakse
ja ympäröivän maailman aistii herkemmin. Vaikka Sundqvist kuvailee kappaleessaan retostellen hurjastelua Harley Davidsonin kyydissä, moottoripyöräkerho Ylä-Kainuun
Korpimotoristien jäsenistö
on leppoisaa sakkia.
Vuonna 2000 perustettu
Veteraanimoottoripyöräklubi
ry:n alaiseen kerhoon kuuluu
pan maaseuturahasto ja Kainuun Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksen Maaseutu ja energia -yksikkö.
Tilaisuudessa pohditaan
asioita yhdessä ja saadaan
hyvää mieltä yhdessäolosta.
Ilta on maksuton.
ProAgria tarjoaa asiantuntijapalveluja ja osaamista
maatalouden ja maaseudun
yritystoiminnan kilpailukyvyn kehittämiseksi.
Uskalla välittää itsestäsi ?tupailta
maaseudun naisille
lounasravintola Palagassa
torstaina 24. Reitillä oli jo sulia
paikkoja, mutta pystyimme
ajelemaan jonkin verran.
Siellä oli enemmän lunta
kuin täällä Ukkohallassa, Jari
Nikko kertoi.
Matilda Nikon mielestä pääsiäislomalla parasta on ollut
murtomaahiihto. huhtikuuta
kello 18.30.
noin 50 henkilöä, joista aktiivisia on reilu kymmenen.
Kelkkailija vietiin verikokeeseen ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Valvonnassa suoritettiin
yhteensä 36 maastoliikennesäännöksiin liittyvää tarkastusta. 0400 892 192
p
w
www.raatteenportti.?
iinfo@raatteenportti.?
Raatteentie 2, 89800 Suomussalmi kk. Lisätietoja ja tarkemmat ehdot:
www.kello-optiikka.?/tarjous
88',6781((1 5$$77((1 3257,1 $9$-$,6(7
Laajennuksen kokenut ja näyttelyn osalta
täysin uudistunut Raatteen Portti viettää
avajaisia 25.4.2014.
Päivän ohjelma:
klo 15 Lapin sotilassoittokunnan konsertti (vapaa pääsy)
Konsertin jälkeen vapaata tutustumista uudistuneeseen näyttelyyn
Kahvitarjoilu
9(7(5$$1,3b,9b1 -8+/$//,688'(7
27.4.2014 Raatteen Portilla.
Seppeleenlasku kirkonkylän sankarihautausmaalla klo 9
Kenttähartaus ja Veteraanipäivän juhla Raatteen Portilla klo 10
Kahvitarjoilu, Jalon Laulajat esiintyy
YR LQ QD
Tutustuminen uudistuneeseen näyttelyyn
5D DW WH HQ 3 RU WWL D
5$$7( Suomussalmella 6.-8.6.
\O HL V| OOH Ol KW
LH Q
Keskustelua sotahistoriasta.
Puhumassa mm. Mika Kulju ja Lasse Laaksonen.
Jan Erolan isännöimä paneelikeskustelu
Opastettuja kierroksia talvisodan taistelupaikoille, ja paljon muuta!
Katso viikonlopun koko ohjelma www.suomussalmi.fi/raate
5$$77((1 32577, $92,11$
5
5$$77((1 0$5$721 Suomussalmella 30.8.2014.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.raatteenmaraton.fi/
Tervetuloa Suomussalmelle tekemään juoksuhistoriaa!
1
1.5.-19.6.
klo 10-17
21.6.-31.8. Mies kelkkaili kypärättä Taivalkosken Korvuan
järvellä kello 12.10. 129,-
UUSI EDULLINEN AURINKOLASIMALLISTO!!!
Lasten
Aikuisten
Polarisoivat
15,-
19,-
25,-
Kehyksiä -50%*
Hepokönkään putousta peitti
vielä lauantaina lumi- ja jääkerros, mutta lumi sulaa nopeasti
Silmälasien ostajalle AURINKOLASIT
voimakkuudella KAUPAN PÄÄLLE*
*Voimassa 1.-30.4.2014. Hän
puhalsi 1,36 promillen tuloksen. Vesi
ryöppysi komeasti valkoisen
jääkerroksen alta. Suoritetussa puhalluskokeessa mittaustulos oli 2,24 promillea.
Kelkkailija vietiin verikokeeseen ja määrättiin väliaikai-
seen ajokieltoon.
Taivalkosken Tyräjärvellä
jäi sunnuntaina kiinni taivalkoskelainen vuonna 1962
syntynyt mies ja vuonna 1949
syntynyt oululainen mies,
jotka ajelivat humalassa
moottorikelkalla. klo 10-19
2
1.-30.9.
1
klo 10-17
Ruokailut ryhmille tilauksesta.
R
Päivittäinen lounas 21.6.-31.7.
P
klo 11-15.
k
T
Tervetuloa talvisotanäyttelyyn
jja herkullisille munkkikahveille
Lottakanttiiniin!
L
p. Molemmat
olivat liikenteessä ilman kypärää. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikennerikkomukseen
Oululaisen mieshenkilön
epäillään syyllistyneen törke-
ään rattijuopumukseen ja liikennerikkomukseen. huhtikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
7
Rattijuoppoja kiinni
maastovalvonnassa
Kainuun Rajavartiosto suoritti yhdessä poliisin kanssa
maastoliikenteen valvontaa
pääsiäisen aikana Suomussalmen ja Taivalkosken alueilla. Valvonta keskittyi pääasiallisesti järvialueille.
Suomussalmelaisen vuonna 1934 syntyneen mieshenkilön epäillään syyllistyneen
törkeään rattijuopumukseen
ja liikennerikkomukseen lauantaina. Luonnon
ihmettä katsomaan saapui
useita autokuntia.
Polku putoukselle ja sen
alapuolella olevalle näköalapaikalle on vielä osittain lumen ja jään peitossa, joten liikuntaesteiset eivät vielä pääse putoukselle. Taivalkoskelainen
mies puhalsi 0,79 promillea.
Hänet vietiin verikokeeseen
ja määrättiin väliaikaiseen
ajokieltoon. Retkelle kannattaa varustautua vaelluskengillä.
Hepoköngäs on Suomen
korkeimpia luonnonvaraisia
vesiputouksia. Tarkastusten tuloksena kirjoitettiin kolme rangaistusvaatimusilmoitusta,
yksi rikesakko ja kymmenen
huomautusta rekisteröimättömistä moottorikelkoista,
suojakypärän käyttämättä
jättämisestä ja rekisterikilpien puuttumisesta.
Kuljettajien ajokuntoisuuden valvonnassa viisari nousi
kolmessa tapauksessa yli sallitun rajan.
Kainuun rajavartiosto suorittaa tapausten esitutkinnan.
SIRKKU RAUTIO
Komeat
kuohut
Hepokönkäällä
Hepokönkään vesiputous on
näyttävä ilmestys keväällä.
Kun lumi sulaa, Heinijoen
virtaama kasvaa ja kuohunta
24 metriä korkealla putouksella kovenee.
Lankalauantaina putous
oli vielä osittain jäässä. Hepoköngäs
sijaitsee Heinijoessa noin 16
kilometriä Puolangan keskustasta Hyrynsalmen suuntaan.
Katso video Hepokönkäältä osoitteessa www.ylakainuu.?
2XOXODLQHQ (XURYDDOLHKGRNDV
0DUL /HHQD 7DOYLWLH
YLHUDLOHH .DLQXXVVD SH
Suomussalmi:
Seurahuone klo 12.30-13.15
Sotkamo:
K-Supermarket klo 15.00-15.45
Kajaani:
Teehuone Tsaikka klo 16.30-17.15
Kahvitarjoilu kaikissa paikoissa.
Tule tuomaan terveisesi Eurooppa-asioissa
Pohjois-Suomen omalle ehdokkaalle.
Tervetuloa!
Tervetuloa aurinko!!
ut!
un
Kevään uutuuskehyksiä saap
EDULLISET
SILMÄLASIPAKETIT monitehona alk. Keskiviikkona 23
Voittaja saa palkinnoksi koko luokalle tulevan
2 000 euroa ja kaikille kolmelle joukkueen jäsenelle
iPadit.
Jo tähän mennessä on tullut kaikenlaisia pieniä palkintoja.
. YLÄ-KAINUU Keskiviikkona 23. Juntunen on Nou Hätä!
-kouluttaja.
Koulussa on järjestetty
muun muassa poistumisharjoituksia silloin tällöin ja harjoiteltu toimintaa ongelmatilanteissa. Ensihoitajan ammatti kiinnostaa
Tilaaja, maistele
maksutta myös
verkon uutisherkut.
Ylä-Kainuun verkkopalvelu www.ylakainuu.?
kertoo alueesi uusimmat kuulumiset.
Kun luet lehteäsi
verkosta ensimmäistä
kertaa, tarvitset heti
alkuun asiakasnumerosi.
Numeron löydät lehtilaskusta tai kantaasiakaskortistasi.
Tai pirauttamalla meille
010 665 9014*
* Puhelu maksaa 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (kiinteä liittymä)
ja 8,35 snt/puh. huhtikuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Voitto mielessä loppukilpailuun
JUHANI MUSTONEN
Nou Hätä!: Ruukinkankaan tytöt pärjäävät
tuli.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Valtakunnallinen peruskoulun kahdeksasluokkalaisien
Nou Hätä! -kilpailu huipentuu Kuopiossa 8. Se on kivaa, mutta raskasta, he arvioivat.
Ammatinvalintaan on tullut uutta näkökulmaa. toukokuuta.
Finaalissa on mukana myös
Kainuun aluekilpailun voittanut kolmen tytön ryhmä
Ruukinkankaan koulun 8Dluokalta.
Essi Lauronen, Tinja
Kinnunen ja Veera Juntunen voittivat Oulussa järjestetyn aluekilpailun keräämällä 130 pistettä 152 mahdollisesta ja voittivat toiseksi sijoittuneen Otanmäen koulun
joukkueen seitsemällä pisteellä.
Mukana oli yhdeksän koulua Kainuusta.
Aluekilpailu koostui teoriakokeesta ja tehtävärasteista. + 17,18 snt/min (mobiili).
heitä kaikkia.
Loppukilpailu käydään
Kuopiossa pelastusopistolla,
jossa pystytään luomaan tehtäville aidommat olosuhteet
kuin aluekilpailussa oli.
Suomussalmen tytöt usko-
vat, että kisa vaikeutuu loppukilpailussa huomattavasti.
Siihen on lähdettävä aistit
valppaina ja kiinnitettävä
huomiota tehtäväkokonaisuuksiin.. Meillä
oli tuuriakin Oulussa aluekilpailussa, tytöt tuumaavat.
NouHätä kilpailussa ovat
olleet hyvänä apuna luokanvalvoja Teemu Pesälä ja ylipalomies Sami Juntunen
Suomussalmen paloasemalta. Piti muun muassa sammuttaa palavat vaatteet, auttaa pyörtynyttä, menetellä
oikein yleisen vaaramerkin
kuultuaan.
Tytöillä menivät kaikki
rastit hyvin, ja ansaittu voitto
Kuopion finaalissa on sitten mukana 22 joukkuetta.
Ruukinkankaan koulun
tyttöjä innostavat hyvät palkinnot. Pitää harjoitella. Essi Lauronen, Tinja Kinnunen ja Veera Juntunen Ruukinkankaan koululta.
hallitsemaan vaaratilanteita.
Kilpailussa menestyneet
Essi Lauronen, Tinja Kinnunen ja Veera Juntunen ovat
innostuneet pelastusalan toiminnasta. He sanovat, että
suoritettavat tehtävät ovat
tärkeitä osata.
. Koululla on pidetty
myös ensiapupäivä ja terveysopin tunnilla on ollut tehtävärasteja, joissa on opittu
Nou hätä -kisan finaaliin pääsivät kasiluokkalaiset vas
Jostain tiedostamattomasta nousivat kyyneleet
kymmenien minuuttien ajan
esityksen aikana. Hän sanoo pohtivansa
vieläkin sitä, mikä sai ihmiset
pysymään selväjärkisinä sodan varjossa.
Saimin kommentit Rakkaudentunnustus Isämaalle -esityksestä:
?Itkusilimissä minä sitä esitystä
kuuntelin ja katselin, tuntui ihan
että syömmestä ottaa, kun niin
vaistomaisesti elin mielessäni sitä elämää. Toivon, ettei tämän ajan ihmisten tarvitse nähdä sellaista kärsimystä. Tunneryöppy yllätti täysin. Esitys oli osa
Kainuun Kulttuurin kevät
-tapahtumasarjaa.
. Hyvä on mieli, että
selvittiin. Millekään muulle päivälle
se ei olisi sopinut yhtä hyvin.
Esityksellä haluttiin välittää
kiitokset myös pääkaupunkiseudun veteraanisukupolvelle, kertoo kunnanjohtaja Asta Tolonen Helsingin tapahtuman taustoista.
. Toisista välittäminen,
kova työnteko ja varmasti
myös usko ovat auttaneet selviytymään, Minna miettii.
Savoy-teatterin esityksestä hän naurahtaa saaneensa
endor?inia veriin ainakin pariksi viikoksi.
?On ollut mahtavaa saada
laulaa ja esiintyä näin hyvän
porukan kanssa.
. Jossain kohtaa tulee
yleensä vieläkin kyynel silmään, vaikka enää eivät esitykset mene niin kokonaan
itkuksi kuin ensimmäisillä
kerroilla.
Rakkaudentunnustus
isänmaalle -esityksen äitihahmo, Minna Vikholm, on
kerännyt sota-ajan naisten
tarinoita talteen jo vuosien
ajan. Koettakaa ihmiset
elää rauhassa.?
Saimi Juntunen oli 15-vuotias neitokainen
lähtiessään karjankuljetusmatkalle evakkoon.
Anne Parviainen
RAKKAUDENTUNNUSTUS
ISÄNMAALLE
sion
Mahtavan suo
saavuttanut!
KUVA: VENJA NIEMEN VALOKUVAKOKOELMA
Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset kiittävät lämpimästi
tukijoitaan; Suomussalmen kunta, Kainuun liitto,
Suomussalmen seurakunta, Teatteri Retikka,
K-Market HerkkuKirsikka & Kampaamo Kutri.
Matkamme oli ikimuistoinen!
. Vahvaa, aitoa kursailematonta, arvioi Tuntematon
Emäntä ?kirjan kirjoittaja
Onerva Hintikka.
. NaisEnergiaa
Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset ry:n tiedotuslehti 2014
Naisten tarinat koskettavat katsojia
. 040 550 0823.. Sodasta ja
sen seurauksista on luettu ja
kuultu historian oppitunneilla, mutta aihe on jäänyt etäiseksi.
. Näiden tarinoiden kautta olen pystynyt
samaistumaan tapahtumiin
ja ihmisiin.
RAKKAUDENTUNNUSTUS
ISÄNMAALLE
Helsingissä
13.3.2014
Rakkaudentunnustus isänmaalle esitetään seuraavan kerran Teatteri Retikassa kansallisena veteraanipäivänä 27.4. Ennakkolipunmyynti: Ämmän Erä-Urheilu ma 5.5. Halusimme ehdottomasti, että Rakkaudentunnustus Isänmaalle -esitys
viedään Helsinkiin Savoyteatteriin juuri tuona päivänä. Olette te rohkeita naisia,
kiitteli puolestaan päätoimittaja Annukka Ruuskanen
esityksen nähtyään.
Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset
esittivät Rakkaudentunnustuksen isänmaalle Savoy-teatterissa talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.
maaliskuuta. Nämä naiset ovat oma rotunsa,
niin antaumuksella ja ammattitaidolla he esiintyvät.
Nuorin lavalla mukana olevista naisista, Satu Mäkeläinen, kuvaa Savoyn tunnelmia huikeiksi. Oppituntien perusteella
en juurikaan tiennyt, mitä sodassa tai kotirintamalla todella tapahtui. Itsekin
olen välillä aika vakavissaan
istunut ja kuunnellut tarinoita aitiopaikalta haitari sylissä,
Veijo sanoo.
Hän kehuu kovasti myös
yläkainuulaisia naisia. Sain kosketuksen johonkin, jota en vieläkään täysin ymmärrä, kirjoitti toimittaja Heikki Rönty
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten
Rakkaudentunnustus isänmaalle -esityksen pukuharjoituksista palattuaan.
Esitys on herättänyt samanlaisia tunteita muissakin
katsojissa.
. Yhdessä tekeminen, yhteenkuulumisen tunne esiintymisryhmän kesken ja naisten sitoutuminen tähän esitykseen on mahtavaa, Minna
kiittelee.
KUVA: VENJA NIEMEN VALOKUVAKOKOELMA
VILA
KORSUKAH
!
tä
ys
it
ennen es
Tulossa uusintaesitys: TEATTERI RETIKKA SU 8.6. alkaen. Enpä ole ennen moista kokenut, Satu toteaa.
Hän arvelee, että nuorempaa polvea puhuttelevat esityksessä samat asiat kuin
häntä itseäänkin. klo 13 ja klo 16.
Esiintymisväsymys ei vielä vaivaa Satua, vaikka takana on esityksiä jo reilun parin
vuoden ajalta.
. Olen iloinen, että näitä tarinoita kerrotaan ja näin ne
saavat ellää ihmisten mielessä. . Muistot tuosta evakkotaipaleesta palautuivat ajatuksiin, niin kuin olisi elokuvaa
katsonut. . KLO 14.
?...kun olin ihan pieni,
minun isänmaani maistui
mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin
vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä
koskaan, kokonaan
lakannut siellä kuulumasta...?
(Raili Malmberg)
Kiitos ja kunnianosoitus
sota-ajan naisille runojen,
laulujen ja tarinoiden
siivin, suurella sydämellä!
Entrattu uusintaesitys
Rakkaudentunnustus
isänmaalle -esityksestä
RETIKASSA
MYYTY
LIPPU 10 EUROA. Hienot oli tunnelmat.
Porukka seurasi esitystä niin
hiljaa, että olisi kuullut jos
nuppineula olisi tyynylle pudonnut, kertaa haitarinsoittaja Veijo Pyykkönen yleisöesityksen tunnelmia.
. TEATTERI
UN
P P UKLO
L O27.4.
SU
13
JA 16
Ennakkovarauksia arkisin klo 10-16 puh. Katsojia koskettaa kovasti esityksen teema. Esitys Helsingissä ylitti
kaikki ennakko-odotukset.
En hetkeäkään epäillyt, etteikö esitys onnistuisi, mutta
kutsuvierailta saadun palautteen mukaan esitys oli upea,
pysäyttävä, puhutteleva ja
poikkeuksellisen lämminhenkinen, Tolonen kiittelee
ja jatkaa:
?Monet ovat löytäneet esityksestä yhtymäkohtia oman
perheensä historiaan ja monelle esitys on avannut ymmärryksen sota-ajan tapahtumiin aivan uudella tavalla.
Rakkaudentunnustus isänmaalle esitettiin Savoyssa
kaksi kertaa, ensin kutsuvierasnäytöksenä ja myöhemmin illalla yleisönäytöksenä.
Yleisöesitys veti katsomoon
reilut 540 henkeä.
,????????. <???????????. lähes kolme vuotta
sitten. Z???. <??????. Savoy-teatterin katsomossa olleiden mukaan esityksen
nostattama ylpeys ja rakkaus
Ääni sota-ajan
naiselle
omaa kotiseutua kohtaan olivat lähes käsin kosketeltavia.
Olisimmeko voineet tämän
parempaa kiitosta odottaakaan?
Rakkauden tunnustus isänmaalle on aina sykähdyttävä
kokemus. Z????. ?. On aika kertoa avoimesti miltä tuntui,
mikä sattui, miten jaksoi. Monet kerrat
harjoitusten aikana hämmästelimme sodan ajan naisten
sitketyttä ja yhteishenkeä,
muistelimme vanhempien ja
iso-vanhempien kertomuksia ja itkeä tirautimme niiden
herättämille tunteille.
Ajan mukana ryhmämme
yhteenkuuluvaisuuden tunne on vahvistunut niin, että
jokainen on omalla tavallaan
uskaltautunut heittäytyä esitykseen toisten tukien sananmukaisesti taustalla. ,???????. Me
sota-ajan lapset ja lapsenlapsetkin olemme saaneet perinnöksi vaikenemisen kulttuurin, joka nyt viimein on
murtumassa.
Yhtenä osoituksena tästä oli
talvisodan päättymispäivänä
Helsingissä esitetty Rakkaudesta isänmaahan. <????. <??. <?????????. Miten he
jaksoivat.
Yhdessä tekemisen voima
on uskomaton! Olipa päämäärä mikä tahansa, vaatii
sen saavuttaminen sitoutumista, työtä, vastuunkantoa
ja joissakin tapauksissa jopa
omasta toimeentulosta tinkimistä. d??????. ,???. d???????????????????. <?????. ^??????????. <?????E?????. Pienestä
voi kasvaa merkityksellistä ja
yhdessä tekeminen kannattaa . K?. <????????????. ^???????. ?????????. ^???. >????. ^??????????. W??. &????Z????. 044 521 3294
Jalonniemitalo, Suomussalmi
Fysioterapia
Parahin siviiliterveisin
Päivi Sainio Rohner
Ylä-Kainuun Yrittäjänaiset,
pj.
Mira Oikarinen
lääkärin lähetehoidot
KELA:n vaikeavammaisten
kuntoutus
veteraanikuntoutus
akupunktio
hieronnat
inkontinenssi
fysioterapia
Ajanvaraukset:
p. Käytiin kolme sotaa, jotka kaikki
rajaseudun naiset elivät hyvin läheltä, sodan jaloissa.
SUOMUSSALMEN
APTEEKKI
5RKNHLWD YlUHMl ²
P\|V KHUNHPPLOOH
Jos haluat kokea ekologisen hirsirakennuksen
lämmön, hirren hyvän tuoksun sekä aidon
tunnelman, on valintasi Kimara.
Toimi nopeasti. <??????. W??????????????. www.k-maatalous.fi
. ^?. D?????>???. <?????. d??????????. D???????
&??????????. Yhden naisen palava
innostus ja päättäväisyys
tarttuivat meihin, lähes 30
yrittäjänaiseen. W???. <????????????. Miten luoda
lapsille uskoa elämään. D??. <???????. W??????????????. W?????????. Z???. ,????????????. d????????. Ja onpahan myös saatu ja uskallettu nauraa niin yksittäisille
kuin yhteisillekin kömmähdyksille! Se vastaa vapauttavaa onkin ollut!
elisa.juntunen@vihreahuone.fi
Esityksiemme ja reilun kuukauden takaisen Helsingin
matkan myötä tuntuu ?Rakkaudentunnustuksesta. Palkkiota, matkan
varrella jaettua iloa, oivaltamisia, ystävyyttä ja kokemuksia ei rahalla sitten voidakaan mitata. <???????. Z?????. <????????????. D???. <???????. ^?????. ??. D???????. 050 373 8685
.$81(86+2,72/$
Matleena
Keskuskatu
esku
kuskat
ku
k tu 18,
18 Suomussalmi
Suo
Su
Suo
omus
mu
ussalm
sal
sa
alm
p. D???????. ????????. He kertoivat,
mitä oli elää rajaseudulla sodan keskellä. ?????. ?
W????????. s???. <???. K?. /???. Miltä
tuntui rakastaa, kun työtä oli
monen edestä. kasvaneen Ylä-Kainuun ja jopa
täältä muualle muuttaneiden
yhteiseksi ?jutuksi?. Miltä
tuntui kun kirkkoherra toi suruviestin ja miltä tuntui jättää
koti, oma pala isänmaata ja
lähteä pakoon, evakkoon ja
palata taas kerran rakentamaan uutta elämää. ?. K??????????. D?????<?????. NaisEnergiaa
2
Yhdessä tekeminen
kannattaa . Jos sotia
on muisteltu, ovat muistelijoina olleet sotaveteraanit.
Kiitos veteraanit, mutta sota
oli myös naisten, lasten ja koko kotirintaman. Esityksen
Onerva Hintikka
Espoo
Tulossauutena!
Uut
.(672
0$6&$5$
.b6,77(/<
tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa sekä
lyhytaikaista hoitoa.
Kysy lisää!
materon.hoitokoti@co.inet.fi
Leena Kyllönen p. Kun rajaseudun
naiset tulivat maaliskuussa
keskelle Helsinkiä kertomaan
rakkaudestaan, siitä tuli vahvaa ja aitoa, kursailematonta
tunnustusta. ,???. /???. ??????????????. z???<?????. :??????????. K?. >??. d??????????????. suomussalmi@rautia.fi
^????. K?. d???. ,????. ,????
s????. ^??????????. ??. Ne ovat asioita, jotka huonoina hetkinä
kannattelevat ja kannustavat
yrittämään uudelleen.
Yhteistyöllä sota-ajan naiset
selvisivät arjen raskaasta
työstä, pelosta ja surusta.
Toivo paremmasta sai heidät jaksamaan ja ponnistelemaan yhdessä perheidensä
ja hyvinvointinsa puolesta.
Aika ja haasteet ovat tänään,
pian 75 vuotta sotatapahtumien jälkeen toiset, mutta
toiveet tuskin muuttuneet.
Meille yrittäjänaisille on ollut kunnia-asia kertoa näiden
topakoiden naisten tarinaa.
Toivomme, että omalla esimerkillämme kannustamme
muita toimimaan ja toteuttamaan toiveitansa. d
Z???. ?. &????????. <??????. <?. <??????. 050 539 3379
www.fysiomiraoikarinen.fi
Sota-ajasta on meillä vaiettu
aivan liian kauan. W????. 0400 871 460
Jalkahoidot
Lipolaser hoidot
Lymfaboots hoidot
www.kimara.fi
-DONDKRLWROD 6DWX
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
Vastaanottomme:
Puolanka: Puolangan Mäntykoti
Hyrynsalmi: Hyryntie 33
takana ovat Ylä-Kainuun
yrittäjänaiset, jotka toteavat
sota-ajan naisten sopivan esikuviksi yrittäjänaisille. Kesän parhaat
toimitusajat myydään nyt!
Soita mökkimyyjällesi Mauno Heikkinen
0400 388 024, mauno.heikkinen@rautia.fi
Kauppakatu 10-12
Palvelemme:
Arkisin
klo 9-18
(kesällä
klo 9-17)
lauantaisin klo 9-14
Sunnuntaisin ja juhlapyhinä suljettu.
TERVETULOA!
(08) 711 045
Tule tutustumaan laajaan
Kimara sauna-, huvilaja talomallistoon.
Ulkomaalikausi
alkaa,
värillä on
väliä!
Avoinna:
ti-pe 10-18
la
a
1
0 15
10-15
Parturi-Kampaamo
am
mo
mo
Aila Heikkinen
n
Saat K-Plussaa kaikista
Kimara-kaupoista!
Palveleva erikoisliike
Jäniksenpolku 12 A 2
050 371 0781
z> ?< /EhhE zZ/dd : E /^d E : ^ E/^dP?
5LVWHHQWLH 6820866$/0,
S
www.rautia.fi . W???????<??????. K????????. >????????. aina!
Kosmetologi
Maskeeraaja
Hieroja
Lämpimät kiitokset kainuulaiset naiset, kun tulitte
muistuttamaan meitä kiviky-
Elisa Juntunen
p. K?. ?. <????????????
W?????????. Tuttujen
ja tuntemattomien mielenkiinto matkamme onnistumisesta on ilahduttavaa. ????>
D?????>???. ????????. Miltä tuntui,
kun sodan äänet muistuttivat
koko ajan oman puolison
taistelusta rintamalla. Esitys
piti sisällään lauluja ja runoja.
Minua henkilökohtaisesti sykähdytti eniten Saimin evakkotaival.
Materon
Palvelukoti
Ekologinen kauneushoitola
Kastehelmi
län ihmisiä, mitä isänmaan
rakkaus oli silloin, kun maassamme elettiin oikeasti vaikeita aikoja, noin yhden ihmiselämän aikaa sitten. ??. aina!
Emmepä osanneet arvata,
mihin esityksemme meidät
tulee viemään, kuunnellessamme Vikholmin Minnan
ensimmäistä selvitystä ?Rakkaudentunnustuksesta Isänmaalle
esitys
Savoy-teatterissa oli Raili
Malmbergin mukaan mahtava elämys hänelle ja huikeista
aploodeista päätellen myös
salintäyteiselle yleisölle. 1926 ) on
Kotiliesi- ja Koululainen ?
lehtien entinen päätoimittaja. Samalla se kokosi
pääsylipputuloina lähes
16 000. NaisEnergiaa
Raili Malmberg
kiittää
Raili Malmberg (s. Hän on toiminut aktiivisesti mm. Kalevalaisten Naisten Liitossa, Naisjärjestöjen
Keskusliitossa ja Suomen
Lottaperinneliitossa. Se
oli esitys, jossa kaikki palaset
loksahtivat loistavasti koh-
Raili Malmberg
dalleen ja hänen vierustoverisensa kommenttien mukaan olisi ollut kunniaksi itse
Kansallisteatterille välittämänsä tunteen voimakkuuden, replikointinsa selkeyden
ja hienouden sekä korkeatasoisten musiikkiesitystensä
suhteen.
Raili Malmberg kiittää kainuulaisia naisia siitä, että hän
runonsa myötä sai olla omana pienenä osasena mukana
suurenmoisessa Savoy-projektissa ja kiteyttää terveisensä
?Uljaasti ja täysin
purjein
on elämän merelle
uskallettava mennä,
sillä kootuin purjein
satamassa lepäävä laiva
on vain surullinen
sivustakatsoja elämän
suuressa
seikkailussa.?
Yhteistyö tuottaa yhteistä hyvää
Tässä lehtiliitteessä on hehkutettu monin tavoin yhteisöllisyyden merkitystä tekijöilleen, mutta parhaimmillaan usean ryhmän yhteistyö
koskettaa laajemmin koko
paikkakuntaa. Kuva Biisipeijjaisista.
Tänä vuonna laulukarkelot
jäävät väliin odottaen (myös
uusien) ryhmien tuoreita esityksiä. Railin Malmbergin ystävä Yrittäjänaisten
Keskusliitosta soitti ja pyysi
isänmaallista runoa juhlakäyttöön. Ylä-Kainuun
yrittäjänaisten alulle polkaisema, mutta usean laulavan
ja musisoivan ryhmän kanssa yhdessä järjestetyt Biisipeijaset ovat tästä erinomainen esimerkki. Runo on kirjoitettu 1990-luvulla, jolloin
Suomi valmistautui viettämään itsenäisyytensä
75-vuotisjuhlia. Kolmena vappuaattona kuorokilpailu sai
yli 10 % suomussalmelaisista
kokoontumaan liikuntahallille, viihdyttäen 1000-päistä
yleisöä. Näin runo syntyi ja
nyt se on taas hauskasti päätynyt yrittäjänaisten käyttöön.
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten esitys Rakkaudentunnustus Isänmaalle . Toimiminen näissä järjestöissä on
tarjonnut hänelle aitiopaikan
suomalaiseen yhteiskuntaan
ja lujittanut hänen käsitystään siitä, että Suomi on hyvä
maa ja suomalainen nainen
on lujaa tekoa.
Rakkaudentunnustus Isänmaalle ?esityksen nimi on
peräisin Raili Malmbergin
kirjoittamasta samannimisestä runosta. lasten liikuntaharrastuksiin, nuorisotyöhön ja
vanhusten virkistystoimintaan! Kiitos siitä virkeälle vapaaehtoistyölle!
Yrittäjänaisten tempaukset ovat tuottaneet suuren summan rahaa hyväntekeväisyyteen. Tai, ehkäpä keksim-
i
Lahjakortt
äidille!
Juntunen & Kymäläinen
Keskuskatu 3, Suomussalmi
(08) 712 830
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
3 . hyväntekeväisyyteen, mm
????D???. <???????. Z??????. ???. <??????????. K?. ?????????. <?????????. >????. d ?d?????????.
?????. <???????. d????. d??????????. :???????. s???????. W????. ^????.
???????. <????????. ??. D?????. D?????????. D?????. s???????. <????????. ^???????. ????>???.
d???. ?. <???. &??????????. D???. <??????. ,????????. ,?????. ?????. W??. ^??????????. d???. ??. ???. ^?????????. ????. . D?????. WXNLVXNDW SLHQDSXYlOLQHHW
Pitopalvelustamme
tarjottavat kaikkiin
JA
KODIN JUHLIIN UKSIIN
U
IS
LA
TI
MUISTO
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
e!
Äidill
Hoitavat
lahjakortit.
Kauneushoitola
Inka
SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1, Suomussalmi
0404 190 901
Verkkokauppa!
www.kauneushoitolainka.?
Palvelukoti
Loue Oy
Louekuja 6, Suomussalmi
Puolangan
Palvelukoti Oy
Kyöstinpolku 16, Puolanka
Kodinomaista asumispalvelua
mielenterveyskuntoutujille,
jotka eivät tarvitse laitoshoitoa,
mutta joiden itsenäinen
asuminen omassa kodissa
ei myöskään ole mahdollista.
0RQLSXROLQHQ MD
SDOYHOHYD
NlVLW\|OLLNH
6820866$/0,
$XNLRORDMDW PD SH NOR OD NOR
me yhdessä jotain uutta mukavaa?
$VLDQDMRWRLPLVWR
(VNRQSHNND 2\
?
Uusi ilme leikkauksella
ja värjäyksellä
3
7,/,72,0,672
(LOD 6lNNLQHQ
9RLPDNDWX 6XRPXVVDOPL
??. <??????. <??????????. ,??????. Z???. ???????. <???. >???. ???. <??????????. <?D????.
. <?????????. z?????????. ,?????????. ???????. Z????????. D????????. z???<?????. <?????K??????. W????????????. ?. Z???. ???h??????. ??. <?????????. D????. >????. ????. Z???.
. <????????????. d??????. <????.
>???. ,????????. W???????<??????. <?????????. D???????. . ????????????. <???. ^??????????
0400 153 768. ,?????<???????
Hän liittyi
yhdistykseen tänä vuonna. klo 10-17
(20.6. 045 317 8393
ma-pe 10-17
la 10-14
72,0,17$7(5$3,$
6(,-$ .(/$
ÄMMÄN ERÄ-URHEILU OY
www.eraurheilu.fi
.(6.86.$78 6820866$/0,
Ma . Toisten kokemuksista voin ammentaa ohjeita omaan yrittämiseeni,
Saija sanoo.
Suomussalmen kunta
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten tuorein jäsen on Liisa Misikangas. suljettu)
21.6.-31.8. Jäsenenä minulle on tärkeää yhteenkuuluvuuden tunne, hyvä yhteishenki ja toisten kannustaminen. Rakennuspeltisepäntyöt
. Piha- ja puutarharakentaminen
. Hänen yrityksensä toimii nimellä
Puutarha-apu Liisa Misikangas.
- Yhdistyksen jäsenyys antaa paljon; saan tukea, ohjeita ja kannustusta toisilta naisyrittäjiltä.
Ota yhteyttä:
Kunnanjohtaja Asta Tolonen
Puh. Vuokrataan: matkailuauto, 9-hengen pikkubussi, pakettiauto,
peräkärryt
VARAA !
SA
AJOIS
?
Eikä
perävalot
häviä mutkan
taakse!
.LDQQRQNDWX 6XRPXVVDOPL
3 . Kun yhdistys aloitti toimintansa vuonna 2005,
Yksi viime vuonna mukaan liittyneistä
on Saija Manninen Suomussalmelta.
Saijan yritys Taitavanainen tarjoaa valokuvausta studiokuvista tilaisuuksiin ja
verkkojulkaisujen suunnittelua blogeista verkkokauppaan.
Yrittäjänaisten
matkassa
jäseniä oli 14. klo 10-19
1.-30.9.
klo 10-17
Tervetuloa!
Raatteentie 2, p. Ennen Suomussalmelle
tuloaan Elisa ennättti tehdä kosmetologin ja hierojan töitä useamman vuoden
ajan.
Elisan työnkuvaan Kauneushoitola
Kastehelmessä kuuluvat kauneudenhoito- ja hierontapalvelut. Kattoremontit
. Yrittäjänaisten
mahtava, positiivinen energia on kannustavaa, Elisa kertoo.
Hän sanoo yhdistyksen jäsenyyden tuovat uusia mahdollisuuksia, ideoita, motivaatiota ja näkyvyyttä mukana oleville toimijoille.
- Haluan olla mukana tekemässä asioita yhdessä ja kuulla toisten elämäntarinoita. 044 777 3175
sähköposti: hannu.leinonen@suomussalmi.?
Elisa Juntunen, 32-vuotias yrittäjä,
paluumuuttaja ja perheenäiti avasi yrityksensä Kauneushoitola Kastehelmen
viime vuonna. Hengittävä ja kevyt.
Kulutusta kestävä ulkopohja.
housut
15,90?
www.merjakyllonen.?
KENGÄT
Meijjän
Merja
Eurooppaan
0DVVLLYLSXX
UDNHQWDPLVHQ
DPPDWWLODLVHW
$OSSLVDOYRV 2\
ZZZ DOSSLVDOYRV ¿
$NWLLYLVHVWL
PXNDQD
Tervetuloa!
ma-pe 9-17
la 9-13
p. Liisan toimialaan kuuluvat pihansuunnittelu- ja
hoitotyöt sekä keruutuotekurssit ja
muun muassa tarinaretkien järjestäminen. NaisEnergiaa
4
Kannustusta ja tukea
Ylä-Kainuun Yrittäjänaisten aktiivisuus näkyy siinä,
että uusia jäseniä liittyy koko ajan mukaan toimintaan. 14
S
VHLMD NHOD#VXRPXVVDOPL QHW
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
PUHDASTA
LAATUA
$YDDPPH
/277$.$177,,1,1
MD XXGLVWXQHHQ
7$/9,627$1b<77(/<1
s saa!
Kohta näitä taa
Avoinna:
1.5.-19.6. Nyt yhdistyksellä on 83 jäsentä.
Vuonna 2013 mukaan liittyi ennätykselliset 15 uutta yrittäjänaista.
- Naisyrittäjiin minua pyydettiin jo yrityksen käynnistämisen alkumetreillä. 0400 892 192, info@raatteenportti.?
Pesemme kotitalouksien peruspyykin; liinavaatteet, verhot, täkit,
tyynyt ja petauspatjat, matot ja käyttövaatteet.
LOPPUKUUN TARJOUS!
MATTOPYYKISTÄ
Tarjous voimassa 23.-30.4.
-20%
Tervetuloa
T
l asioimaan
i i
pesulaan
l
Kurimontielle!
K
i
i ll !
Muista myös noutopisteemme Hyrynsalmella, Puolangalla,
Paltamossa ja Taivalkoskella! Puhdaspesun pyykkiauto
hakee ja palauttaa pyykit noutopisteistä viikottain.
Maanantaina käymme Taivalkoskella, tiistaina Puolangalla ja
Paltamossa, torstaisin Hyrynsalmella.
SUOMUSSALMEN PUHDASPESU
Kurimontie 17, 89600 Suomussalmi, p. Terassit ja laiturit
. 044 777 3344
sähköposti: asta.tolonen@suomussalmi.?
Elinkeinoasiamies Hannu Leinonen
Puh. pe 9 . Hoitolassa
on myynnissä muun muassa laadukasta luonnonkosmetiikka ja ekologisia kodinpuhdistusaineita.
- Olin kuullut niin paljon hyvää yrittäjänaisten yhdistyksestä, että päätin lopulta itsekin liittyä mukaan, kertoo jo
parin vuoden ajan osa-aikaisesti yritystään pyörittänyt Liisa.
Hän sanoo odottavansa yrittäjänaisten yhdistyksessä toimimiselta yhteyksiä uusiin ihmisiin. (08) 711 311
p. (08) 712 204
pesula@puhdaspesu.?, www.puhdaspesu.?
PAIKALLISTA
PALVELUA!
Rakennustyöt
. Myös yhdessä tehtävä talkootyö kiinnostaa.
- Yhdistyksessä minua innostavat reipas porukka ja hyvä yhteishenki, Liisa kertoo.
Anne Parviainen
Kevään
KEVEIMMÄT
Keimaäilseveeans!ti
kevä
Molltan-nahkatakit
Katukengästä
Bare Access
Arc 3
naisille ja
miehille
liivi 28?
79 ?
(sh 110,-)
Barefoot, paljasjaloin kenkä sopii juoksuun ja
vapaa-aikaan. 17, la 9
Keskiviikkona 23. kerran MM-tasolla.
Tapahtuman järjestämiseksi on neuvoteltu yhteistyösopimus kisojen järjestämisestä Ukkohalla Oy:n ja
Hyrynsalmen kunnan välille
vuosina 2014 ja 2015, jonka
jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Yhteistyösopimus täydentää
aikaisempaa, vuonna 2006,
laadittua kolmikantasopimusta, joka on laadittu Ukkohalla Oy:n, Kainuun Paroonit
Ry:n ja Hyrynsalmen kunnan
välillä.
Aikaisempien vuosien ta-
paan lähes 300 joukkueen
5 000 pelaajaa täyttävät Ukkohallan ja lähialueen majoituksen kisojen ajaksi. heinäkuuta. huhtikuuta 2014 YLÄ-KAINUU
ELÄMÄNMENO 13
ANTTI KAINULAINEN/ARKISTO
KAIKENLAISTA
Meidän
menot
5DNDV YHOMHPPH
HQRPPH MD VHWlPPH
7HUYHWXORD Y
6<177b5,
.$+9,//(
Aylakainuu.fi
$UWR 6DNDUL
02,/$1(1
KXRPHQQD WR
NOR +\U\QVDOPHQ
+DXWDXVSDOYHOXXQ
7HLMD
KAIKENLAISTA
Suopotkupallon
MM-kisoista sopimus
Suopotkupallon MM-kilpailut järjestetään Hyrynsalmen
Vuorisuolla 18.-19. Kuluvan vuoden tapahtuma on juhlavuosi, sillä Suopotkupalloa pelataan 15. Myös Islannissa on
järjestetty Suopotkupalloturnaus kolmen vuoden ajan,
ja se on noussut yhdeksi
maan suosituimmista kesätapahtumista.
Ukkohalla on solminut Islannin ja Saksan kisojen järjestäjien kanssa yhteistyösopimuksen tapahtumien kehittämiseksi.
KAIKENLAISTA
Naisten päivä
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
.H <UM| -\UNL -\UL -RUL -LUL <UMlQl
7R 3HUWWL $OEHUW $OWWL
3H 0DUNNX 0DUNR 0DUNXV
/D 7HUWWX 7HUHVD 7HVVD
6X .DQVDOOLQHQ YHWHUDDQLSlLYl 0HUMD
0D ,OSR 7XXUH ,OSSR
7L 7HLMR
.H 0LUMD 0LLD 0LUD 0LUYD 0LUND
0LUMDPL 0LUNND
9DQKDQ NDQVDQ OXRQWRWLHWRXWWD
-RV 0DUNXQ SlLYlQl MD \|Ql . Hyrynsalmella keksitty erikoisuus
Suopotkupallo on levinnyt
myös kansainvälisesti ja lajia
pelataan useassa eri maassa.
Esimerkiksi tänä vuonna
Saksassa pelattavan mestaruusturnauksen voittajajoukkue tulee MM-kisoihin Vuorisuolle