>> 6 Ainutkertaista ohjelmaa Harjoittelu: Temppujen tulee olla lapsille mielekkäitä, hauskoja ja turvallisia. TAMMIKUUTA 2018 NRO 7 Varautuminen Suurhäiriöt sähkönjakelussa mahdollisia, muista varautua . Kaikki koulun oppilaat pääsivät myös nauttimaan akrobatiaesityksestä. >> 7 Keskustelua Kirkonkylän koulualueelle pohdittiin uutta käyttöä. >> 4 30 vuoden kunniaksi kirja 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 8 4. >> 8 Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti kertoi Hyrynsalmen yhtenäiskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaille akrobatiasta ja opasti muutamassa helpossa harjoituksessa. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 23. Ota kantaasiakaskorttisi talteen tämän lehden välistä! Ukkohallan 30-vuotiseen historiaan on mahtunut paljon. Lauantaina julkaistiin historiikki, joka kertoo laskettelukeskuksen vaiheista kuvien avulla
2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Kuinka pitkä on sinun turvavälisi, kun ajat sadan kilometrin tuntinopeudella. Muistissa on myös viime kesä, joka alkoi myöhään ja oli erittäin sateinen. Talvi on ollut poikkeava myös vesillä ja metsissä. Seuraavan kerran kun lähdet ajamaan autolla, tarkista näetkö edellä kulkevan auton rekisterinumeron. Ai mikä turvaväli. www.ylakainuu.fi Hyrynsalmelaiset kipin kapin äänestämään! Kommentti juttuun ennakkoäänestyksen äänestysaktiivisuudesta. Hiihtoladut ja ulkojäät ovat hyvät. Auringon pilkahdukset ovat odotettuja valoilmiöitä, jotka pitää ikuistaa kameraan hämärien päivien varalle. Pidät kaikin mahdollisin tavoin tarkkaavaisuutesi tiessä, katsot että edellä olevaan autoilijaan on riittävä turvaväli, lasket varmuuden vuoksi nopeutta. Näyttäisi myös siltä, että Kainuusta löytyy sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. Liikenteessä kaikkein tärkeintä on turvallisuus sekä oma että muiden. Poikkeustilanteesta on tullut arkipäivää Pääkirjoitus 23.1.2018 Päätoimittaja Sirkku Rautio Täällä on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Maanantaina Loiste tiedotti, että nyt alkavat puiden lisäksi rikkoutua sähköverkon pylväsrakenteet. Maantiellä hyvissä ajo-olosuhteissa etäisyys pitää olla metreinä sama kuin ajonopeus. Harrastuksia voisi olla enemmän tarjolla. Talvi on kestänyt jo useamman kuukauden, mutta järvet eivät ole päässeet kunnolla jäätymään. Ennustettu sään voimakas lauhtuminen ja runsas lumisade uhkaavat jälleen ajaa Kainuun suurhäiriötilaan. Moni on pannut merkille myös jatkuvan pilvisyyden. Kun näkyvyys on heikko, suomalaiset autoilijat ajavat mahdollisimman lähellä edellä kulkevaa autoa, sillä he haluavat nähdä auton, vaikka tilanteessa täytyisi toimia juuri päinvastoin. Aina autolla ajaessani varmistan, että turvaväli on riittävä. Jos tilanteesta pitää etsiä jotain positiivista, niin ainakin puhuttavaa on riittänyt. Liikenneturvasta opastetaan, että taajamissa etäisyyden tulisi olla metreinä vähintään puolet käytetystä ajonopeudesta, jos ajat 40 kilometrin tuntinopeudella, turvavälin pitäisi olla 20 metriä. Ja tekemistä. Nuorille voisi olla monipuolisemmat harrastusmahdollisuudet. Autoillessani joudun liian usein todistamaan sitä, että takana oleva auto roikkuu aivan perässä kiinni. Joko taas. Liikennevakuutuskeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan kymmenien ajoneuvojen ketjukolarit ovat lisääntyneet 2000-luvulla. Millaisia tunteita se sinussa herättää. Gallup: Mitkä asiat ovat mielestäsi hyvin Suomussalmella. Tiia Keränen Milla Kyllönen Janette Tauriainen Kaapo Tjäder Suomussalmella on talvella paljon ulkoilumahdollisuuksia. Jumaliskylän, Hakokylän ja Moisiovaaran suunnilla reagoidaan tällä hetkellä tavallista voimakkaammin pieniinkin valojen välähdykseen. Tutkimuksen mukaan autot törmäävät toisiinsa erityisesti huonolla kelillä. Näin minulle on opetettu. Takana kulkeva auto kuitenkin on kuitenkin melkein autosi takapuskurissa kiinni. Olosuhteet eivät ole olleet helpot myöskään metsäalan töissä. Mitä toivoisit?. Jos syystä tai toisesta joutuisin tekemään äkkijarrutuksen, muutaman metrin päässä seuraava auto rysähtäisi päin. Se on vaikeuttanut esimerkiksi ammattikalastajien työtä. Nuorille toivoisin tilaa, joka olisi pidempään auki. Jäälle ei ole ollut asiaa myöskään latukoneilla. Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. A Jos näet edellä kulkevan auton rekisterinumeron selvästi, ajat liian lähellä. Nuorille voisi olla nuokkarin lisäksi toinenkin paikka, jossa olisi esimerkiksi scoottausramppi. Näin ei valitettavasti ole läheskään jokaisen autolla liikkuvan kohdalla. Jos näet edellä kulkevan auton rekisterinumeron selvästi, ajat liian lähellä. Sähkökatkon aikana tarvittavat apuvälineet ovat pysyvästi käden ulottuvilla odottamassa. Yhtenä syynä tähän ovat lyhyet turvavälit. Huonolla kelillä tietenkin vielä enemmän. K apea, mutkainen ja liukas tie, höysteenä lumipyry. P oikkeustilanteessa elämisestä on tänä talvena tullut YläKainuussa arkipäivää. tammikuuta 2018 ”Ihmisten turvallisuus on harrastuksissa tärkeämpää kuin elinkeinon harjoittaminen tai asuminen katkenneen sähköjohdon päässä.” Kommentti uutiseen Tykkypuita poistetaan Ukkohallan rinteestä. Jos saat kirjaimista ja numeroista selvää, hidasta vauhtia
Valmakauppa, Lieksan myymälä • Timitrantie 3, 81720 Lieksa p. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. P. Keskiviikkona maan yli liikkuu lumisateita. Ilmoitus on maksuton. Uutisvinkit: sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Jalankulkukeli voi erittäin liukas, kun jäisten pintojen päällä on vettä. Nyt polttoöljyt markkinapäivän hintaan. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Laita kuvan mukaan vauvan nimi, syntymäpäivä, pituus ja paino, vanhempien nimet ja paikkakunta. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Esim. Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kirjoituksia ei palauteta. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: asiakaspalvelu.ylakainuu@ slpmedia.fi tai p. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Liperin Myllyn vehnäjauho 2 kg (0,50 €/kg) Kulta mokka -kahvi 500g (5,00€/kg – yksin kappalein ostettaessa 3,33€ pkt 6,66€/kg) Staroil pakkasneste 10 L (2,50€/pari) Tegera 322 6 parin nippu 15 00 /erä (3,6 kg, 2,78 €/kg) (1,99 €/l) Karjalanpiirakka 45 kpl, lakton 10 00 /ltk 1 00 /pss Aurausviittoja Koko 1500 x 25 mm 1 35 /kpl Tähän ruutuun myymälän oma tuote 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. OPETTAJA. sinul la on oikeu s tietA A .. 010 665 9014, ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Ilmatieteen laitos varoittaa liukkaudesta. 010 665 9014 OP Vakuutus Oy Matti Kivijärvi Asiamies Ylä-Kainuu Sähköposti matti.kivijarvi@op.fi Puhelin 044 326 6033 Vakuutukset: yrittäjät, yritykset, maatilat ja henkilöasiakkaat OP Ylä-Kainuu ItäMaito Meijerimyymälä Tervetuloa Valmakaupan syysmarkkinoille xx.10. Myöhään illalla maan länsija eteläosassa tulee myös vesisateita. Teboil Monitra 200 litraa 4 90 € BIO LUVIL PYYKINPESUJAUHE 8 kg/astia (3,69 €/kg) RUTI REX KOPINPEHMIKE 10 kg/paali (2,50 €/kg) 15 00 € /ltk VALIO VOIKORVAPUUSTI raakapakaste, laktoositon, 70 g x 40 kpl/2,8 kg/ltk (0,38 €/kpl, 5,36 €/kg) KOIRANRUOKASäKIN OSTAJALLE MAKUPALAPUSSI KAUPAN PääLLE! VALIO PERUNASIPULISEKOITUS pakaste, 2,5 kg/ps (1,96 €/kg) /ps Voimassa 31.1.2018 asti 010-yritysnumeron hinnat: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. Ilmatieteen laitoksen maanantaina 22. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan lumipyryalue liikkuu keskiviikkona Suomen yli koilliseen ja ajokeli on laajalti huono lumisateiden ja lauhtumisen vuoksi. 010 381 6927 Avoinna: ma-pe 8.30–11.30 ja 12.00–15.30 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi 25 00 € 29 50 € /astia 5 50 € HIEKOITUSSEPELI 20 kg /sk 0,275 €/kg /paali SUOMUSSALMEN MYYMÄLÄN TARJOUKSET Myymälä suljettu pe 9.2.2018 Vuoden 2017 vauvat Julkaisemme kuvat Ylä-Kainuu-lehden lukijaperheisiin vuonna 2017 syntyneistä vauvoista Ylä-Kainuu-lehdessä ti 13.2.2018. Torstai on sateiden jälkeen lauha päivä, ja lämpötilan nollaraja nousee Oulun leveyspiirin tasalle. – pe 14.10. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Maan eteläosassa lämpötila nousee reilusti plussan puolelle ja vasta satanut lumi hupenee vauhdilla. Tuo valokuva vauvastasi tai lähetä se tietoineen keskiviikkoon 31.1.2018 klo 16 mennessä joko sähköpostilla: ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi tai postitse: Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Pyryn yhteydessä tuulee navakasti. Kuluvan viikon sää on vaihtelevaa ja tuo ajoittain huonoa ajokeliä. Kirjoita napakasti. Tarjoukset voimassa ma 10.10. .. etunimi, sukunimi, syntymäaika, pituus, paino, vanhempien nimet, paikkakunta. Tegera vinyylikäsine Koot: 7-11 • 100 kpl/ltk 4 50 /ltk 10 00 /4 pkt 19 90 /ast. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kainuuseen on annettu varoitus myös huonosta ajokelistä. Kainuussa tykkylumitilanne on valmiiksi vaikea, ja raskas satava lumi lisää puiden lumikuormaa entisestään. Tiistaina 23. ItäMaito, Suomussalmi, Ratakatu, p. Vaihteleva sää liukastaa tien pintoja ja lisää puiden lumikuormaa Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi. 010 381 5211 • Avoinna ma-pe 9-16 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Se peli ntie Ka rja lan tie Ven etie Tim intr ant ie ~60 m Makkaratarjoilu sekä kahvija pullatarjoilu klo 10-14 Tavarantoimittajien edustajat ja tuote-esittelyt klo 10-14 499 00 /tyn
– Löimme kättä päälle ja pohdimme, miten jatkamme eteenpäin, Kari Ahokas kertoo. Matkailulautakunnan puheenjohtaja Orvokki Juntunen oli innokkaasti mukana projektissa. Valtionavustusta luvattiin kuitenkin vain yhdelle hankkeelle Kainuussa. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Vetovastuu siirtyi uudelle kunnanjohtajalle Kari Ahokkaalle vuonna 1986. Homma vauhdittui, kun Kari Ahokas valittiin Hyrynsalmen kunnanjohtajaksi vuonna 1986, Hyrynsalmen silloisen kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Lauri Kemppainen kertoo. Pieni Tuomivaara -hanke voitti ja rahoitus varmistui kahta vuotta myöhemmin. Ahokas suuntasikin ensitöikseen tutustumaan Pieneen Tuomivaaraan yhdessä Lauri Kemppaisen kanssa. Siitä alkoi nykyisen Ukkohallan tarina. – Tämä on ollut suurin, mielenkiintoisin ja haastavin projekti, täysin ykkösjuttu, koko elämäni aikana, Hyrynsalmen kunnanjohtajana toiminut Kari Ahokas ja kunnanhallituksen puheenjohtajana ollut Lauri Kemppainen ovat merkittävässä roolissa Ukkohallan syntymisen kannalta. Hankkeen selvitystyön käynnistivät Hyrynsalmen kunnan elinkeinoasiamies Niilo Väisänen ja kunnanjohtaja Ahti Puumalainen vuonna 1984. – Kävimme tutustumassa alueeseen useita kertoja. Samaan aikaan rakentamista suunniteltiin myös Teeriharjun ja Kivesvaaran alueille. tammikuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi 1980-luvun alussa Hyrynsalmen kunnan viranhaltijat ja kuntalaiset pohtivat, voisiko Pienessä Tuomivaarassa olla laskettelurinne. Historiikkiin on haastateltu yhteensä 51 ihmistä.. Silvennoinen lennätettiin vaaran laelle, josta alue näytti suurelta ja mahtavalta. – Tilasimme kesällä 1986 helikopterin, kun Matkailun Edistämiskeskuksen johtaja Kyllikki Silvennoinen tuli tutustumaan Pieneen Tuomivaaraan. Ukkohallan ensimmäiset 30 vuotta kansissa Valokuvahistoriikissa käydään läpi laskettelukeskuksen vaiheita kuvien avulla
– Yhteistyötiimiimme on kuulunut lisäkseni opinnäytetyöntekijä Eveliina Kähkönen Kajaanista, nostalgiatreffiläinen Tuomo Keränen Oulusta sekä taittajana toiminut opiskelija Karoliina Juntunen Oulusta. Kunnan puolesta yritämme kuitenkin vastata niihin. Aineistoa kuitenkin on vielä paljon käyttämättä, joten heitän nyt ilmoille haasteen, että joku tekisi kirjan, jossa on enemmän tekstiä. Tiistaina 23. Ihmiset tahtoivat lomatonttinsa läheltä rinnettä. Kuitenkin suuri osa tarinoista jäi vielä pöytälaatikkoon. – Olimme kelkkailijoiden kanssa mukana myös Hallan Akan hiihdossa reitin varrella. Eeva-Liisa Kemppainen on toimittanut Ukkohallan kuvahistoriikin. Historiikkiin on haastateltu 51 henkilöä ympäri Suomen. Projekti eteni lumipallomenetelmällä ja haastateltavia on noussut esille. – Nostalgiatreffien aikana saimme kerättyä kuvia ja tarinoita sekä haastatteluja videolle, historiikin toimittanut Eeva-Liisa Kemppainen kertoo. MarjuT LehTo raiMo heikkisen koTiarkisTo MarjuT LehTo MarjuT LehTo. Kuvaja kertoo, että nykypäivänä valitaan mökin sijaan mieluummin lomaosake, joka on mahdollisimman lähellä palveluja. Tuomo Keränen hoiti suurimman osan haastatteluista. Eeva-Liisa Kemppainen sanoo, että teos on tehty positiivisella otteella ja lähtökohtana on ollut kertoa Ukkohallan kehittymisestä kuvien kautta. Korpi-Kainuun Kelkkailijoiden puheenjohtaja Kai Takila kertoo olleensa muun muassa laittamassa valaistusta rinteeseen ja tehnyt kodinkonekorjauksia Ukkohallassa. Ahokas sanoo. – Tämä oli synkkää korpea, kun saavuimme katselemaan paikkoja. – Tässä historiikissa on vähän tekstiä, tapahtumia käydään läpi enemmän kuvien avulla. Vuonna 2016 kolmen vuosikymmenen takaisille työntekijöille päätettiin järjestää Nostalgiatreffit. – Eveliina Kähkösen opinnäytetyö on ollut projektin taustalla, ja aivan ensimmäinen kysymyksemme on ollut, että ketä historiikkiin kannattaisi haastatella. – Ukkohalla on vielä nuori keskus ja haasteita riittää. – Oli mielenkiintoista haastatella monia Ukkohallan kannalta merkittäviä henkilöitä ja kuulla kiinnostavia tarinoita. Ukkohallan vihkijäisiä vietettiin huhtikuussa 1989. Hyrynsalmen kunnan rakennusmestarina vuosina 1976-1982 ja rakennustarkastajana 1982-2014 toiminut Raimo Kuvaja luonnehtii aikaa mukavaksi ja mielenkiintoiseksi. Eeva-Liisa Kemppainen nostaa mielellään esiin kirjaprojektissa mukana olleet juuri ihmiset, joita teosta varten on haastateltu. – Vuodesta 1988 alkaen toimineelta rinnetyöntekijä Lauri Kinnuselta olemme saaneet teosta varten kaikki Ukkohallan aikaiset esitteet ja vuodesta 1989 asti rinnetyöntekijänä toimineelta Veikko Kinnuselta paljon valokuvia. Kun ei itse käytä huoneistoa, sitä voi vuokrata muiden käyttöön. – Hetket, tarinat ja hauskat muistot ovat olleet ehdottomasti kaikkein parasta historiikin tekemisessä. Toivon, että kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Ski&Sport Resort Ukkohallan toimitusjohtaja Kimmo Kyhälä ehdotti tuolloin, että tapaamisessa voitaisiin ryhtyä keräämään tietoa ja kasaamaan historiikkia. Kun naiset hiihtivät, miehet palvelivat. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 5 Hyrynsalmen kunnanjohtajana toiminut Kari Ahokas ja kunnanhallituksen puheenjohtajana ollut Lauri Kemppainen ovat merkittävässä roolissa Ukkohallan syntymisen kannalta. 30 vuotta laskettelukeskuksen rakentamisen aloittamisen jälkeen julkaistiin Ukkohallan valokuvahistoriikki, joka ulottuu aina 1980-luvun alussa ilmoille heitetystä laskettelukeskusideasta viime vuonna järjestettyihin Nostalgiatreffeihin, jolloin myös kirjaprojekti sai alkunsa. Kai Takila ja vaimonsa Eila Takila sanovat seuraavansa tarkasti, mitä Ukkohallassa tapahtuu. Toukokuussa 2017 projekti pääsi kunnolla vauhtiin, kun varsinainen aineiston kerääminen aloitettiin. Tonttien koko ei ollu pääsia. Parhaimmillaan hiihdossa oli noin 950 osallistujaa. Hyrynsalmen nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja, Lauri Kemppaisen poika, Esa Kemppainen toteaa päättäjän näkökulmasta Ukkohallan olevan hyvä paikka yrittää. Teoksen piti olla alun perin 50-sivuinen, mutta Kemppainen sai nostettua sivumäärän 80 sivuun. Moisiovaarassa asuvat Kai ja Eila Takila ovat seuranneet tarkasti Ukkohallan vaiheita. – Lomahuoneistot ovat helppohoitoisia, eikä tarvitse huolehtia samalla tavalla, kuin omasta mökistä
Valtiolle kunnalta vaihdossa siirtyvä alue käsittää kolme tilaa, vajaan 20 hehtaarin suuruisen Pieni-Pihlajakunnas tilan, 143 hehtaarin kokoisen Ahvenlampi-tilan ja noin 110 hehtaarin määräalan Uutela-tilasta. tammikuuta kokouksessaan. Suomussalmen kunnan omistamien alueiden arvo on noin 14 000 euroa suurempi, minkä Metsähallitus maksaa kunnalle rahana. Lea Vainio toivoi markkinaaluetta, jotta myös kirkonkylän puolella voitaisiin pitää markkinatapahtumia. Sirkku rauTio Ukkohallan laskettelukeskuksen aloitteesta Metsähallitus poistaa tykkylumipuita laskettelurinteiltä. Entinen asuntolarakennus purettiin viime vuonna. Keskustelutilaisuudessa Terho Kyllönen pohti, voisiko alueesta tehdä jotakin muuta kuin puistoa. Kunta taas luovuttaa Metsähallitukselle 273 hehtaaria maata. Ympäristön ulkonäkö kertoo sen, tullaanko meille vai ei. Puita poistetaan kymmenen metrin kaistalta lasketteluväylien vierestä, yhteensä neljän hehtaarin alalta. Matti Vainio totesi ympäristön vaikuttavan ihmisten mieliin. Kyseessä on pitäjän merkittävimpiä rakennuksia ja on surullista, jos se häviää kirkonkylän kuvasta. Se syö rahaa, mutta voi tulevaisuudessa tuoda ihmisiä kirkonkylälle. Hän myös ehdotti, että alueelle voisi rakentaa esimerkiksi musiikkitapahtumia varten katoksen, johon musiikkilaitteet saataisiin suojaan. Kunnanvaltuutettu JukkaPekka Alangon valtuustoaloitteessa on esitetty, että kunta laatii yhdessä kyläläisten kanssa suunnitelman koulualueen käytöstä poistettujen rakennusten purkamiseksi ja kunnostaa alueen asukkaiden yhteiseksi oleskelualueeksi. Kuvassa keskellä kiemurteleva Syväjärvensärkkä on edelleen valtion omistuksessa ja tarkoitus suojella. Vaihtomaa-alueella olevan retkeilyreitistön ja rakenteiden käytöstä ja ylläpidosta kunta ja Metsähallitus sopivat erikseen. Tilaisuudessa pohdittiin myös, että rakennusta ei kuitenkaan voitaisi jättää nykyiselleen, vaan sille tulisi löytyä käyttötarkoitus, mikäli purkusuunnitelmista luovuttaisiin. Suomussalmen kunnanhallitus käsittelee maanvaihtoa 23. – Päällimmäisiksi toiveiksi ovat nousseet puistomaisuus ja liikunnallisuus. – Keto on halpa perustaa ja ylläpitää sekä kaunis. – Tältä kylältä puuttuu nuorille tarkoitettu lämmin oleskelutila. Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Maanvaihtoneuvottelut Suomussalmen kunnan ja Metsähallituksen kanssa on saatu päätökseen. Ennen kokoontumista oli mahdollista lähettää omia ideoitaan, joita ympäristötarkastaja Jukka Korhonen esitteli tilaisuudessa. Konkreettisia ehdotuksia ovat muun muassa frisbeegolfrata, kuntopolku, koiralatu, puistonpenkkejä, grillikatos sekä liikuntapaikka lapsille. Toiveena toiminnallinen alue kyläläisille Kirkonkylän koulualueen kunnostamiseen liittyvässä ideointitilaisuudessa pohdittiin, mitä alue tulevaisuudessa voisi pitää sisällään. – Menee ainakin kahdesta kolmeen vuotta, että kaikki rakennukset on saatu purettua ja uutta päästään toteuttamaan. tammikuuta ja kestää kolme päivää. – Se, miltä ympäristö näyttää, on käyntikortti meille. Tilaisuudessa nousi esille ehdotuksia mahdollisuudesta saada alue erilaisten harrastusten harrastamiselle, kuten parkourille, geokätköilylle ja BMX-pyöräilylle. Tekninen johtaja Antti Westersund sanoo, että kirkonkylän vanhoista koulurakennuksista pystytään purkamaan yksi rakennus vuodessa. Työ alkaa maanantaina 22. – Tässä ollaan hävittämässä kunnan rakennusja kulttuuriperintöä. Täytyisi erottua muista ja saada vetonaula turisteille. – Tärkeää olisi, että tehtäisiin toiminnallinen alue, jota voisi hyödyntää niin kesällä kuin talvellakin. Syväjärven maanvaihto näyttää toteutuvan Hakkuiden uhkaama alue Syväjärvellä on siirtymässä kunnan omistukseen. tammikuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Suomussalmen kirkonkylän koulualueen kunnostamiseen liittyvä esittelyja ideointitilaisuus järjestettiin viime viikolla Wanhan Kalevan Baarissa. A Koulualueen tilalle tulisi saada jotakin näyttävää, mitä muualla ei ole. Neuvottelutuloksen mukaan Suomussalmen kunta saa valtiolta vaihdossa Syväjärven pohjoispuolelta maa-aluetta 118 hehtaaria ja vesialuetta noin 12 hehtaaria. Matti Vainio pohti myös, olisiko asuntovaunualue mahdollista perustaa kirkonkylän koulualueen tilalle. Alueiden arvojen määrittelyssä on huomioitu muun muassa alueiden saavutettavuus, tiestö, puuston kehitysluokat, taimikoiden osuudet sekä kesäkorjuukelpoisuus. Metsätöiden aikana rinteet ovat pois käytöstä. Matti Mulari otti puheenvuorossaan esille Utajärven kivipuiston ja pohti, voisiko kirkonkylälle rakentaa jotakin vastaavaa. Hänen ehdotuksensa oli kukkakedon perustaminen alueelle. Lumikuormassa olevat puut ovat vaaraksi Ukkohallan laskettelijoille ja sähköjohdoille. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Hakkuut tehdään laskettelun kannalta hiljaisina päivinä. Vaikka lopullista päätöstä kirkonkylän vanhan ala-asteen purkamisesta ei ole vielä tehty, purkusuunnitelmat mietityttävät Matti Vainiota. Kokouksessa muistutettiin, että ylläpito vaatisi yhteistyötä ja viitseliäisyyttä kuntalaisilta. Vainio totesi kedon ylläpito olevan myös helpompaa verrattuna esimerkiksi nurmikkoon, joka täytyy leikata useita kertoja kesässä. Tykkypuita poistetaan Ukkohallan rinteestä. Täytyisi erottua muista ja saada vetonaula turisteille. Neuvottelutuloksen hyväksymisestä päättää lopullisesti kunnanvaltuusto. Se syö rahaa, mutta voi tulevaisuudessa tuoda ihmisiä kirkonkylälle. Maanvaihdolla kunta halusi rauhoittaa tilanteen hakkuiden uhkaamalla alueella ja antaa mahdollisille alueen matkailullista hyödyntämistä suunnitteleville tahoille aikaa näyttää kyntensä. – Rakennukselle tulisi löytyä hyvä käyttötarkoitus, sillä kunnostaminen maksaisi noin 2 000 euroa neliKirkonkylän koulualueen tilalle toivottaisiin puistomaisuutta ja liikunnallisuutta. Maanvaihtoneuvottelut käynnistettiin loppusyksystä Suomussalmen kunnan aloitteesta. – Koulualueen tilalle tulisi saada jotakin näyttävää, mitä muualla ei ole. Tilaisuudessa mukana ollut Seija Heikkinen toivoo kirkonkylän nuorille aktiviteetteja ja ajanviettopaikkaa
Maanantaina iltapäivällä kolmen aikaan Kainuussa oli ilman sähköä 338 taloutta. Jukka-Pekka Alanko painotti, että vanhoja rakennuksia ei kannata pitää, jos niillä ei ole käyttöä. myyntipäällikkö Titta Toivanen p. Vaikeat olosuhteet hidastavat korjaustöiden etenemistä. – Ajan pitää mennä eteenpäin, eikä pidä jäädä kiinni vanhaan. Loiste Sähköverkko varautuu uuteen suurhäiriöön lisävoimin. MarjuT LehTo öltä. Ne ovat tarpeellisia ja tervetulleita edelleen. Muut koot, kysy tarjous! Pelkkä tapahtumakalenteripaikka: 70 € + alv 24 % HYVINVOINTIVIIKKO 12.–18.2. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi, www.ylakainuu.fi Teemahinnat: 99 mm leveä ja 88 mm korkea tila: 165 € + alv 24 % 99 mm leveä ja 157 mm korkea tila: 200 € + alv 24 % 150 mm leveä ja 157 mm korkea tila: 280 € + alv 24 % Ylä-Kainuu julkaisee SUOMUSSALMEN HYVINVOINTIVIIKON TEEMANUMERON to 8.2. Sähkönjakelussa oli ongelmia jo viikonloppuna. valmistuksen, vedoksen, painatuksen (6.800 kpl) sekä jakelun ja saatte materiaalin muuhun omaan markkinointikäyttöönne. Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Loiste Sähköverkko kehottaa asiakkaitaan varautumaan pitkiin sähkökatkoihin viikon puolivälistä alkaen erityisesti Ylä-Kainuussa. Luonnos tulee kuntalaisten nähtäväksi ennen tilaisuutta. Ideointitilaisuudessa tehtyjen ehdotusten pohjalta laaditaan luonnos, joka esitellään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. . Arviolta huhti-toukokuussa valmistuvassa suunnitelmassa näkyvät muun muassa polut ja aluevaraukset, kuten lasten leikkipaikan sijainti. Asiakkaiden tekemät vikailmoitukset ja havainnot nopeuttavat vikojen paikannusta ja korjaustöitä. UPSlaite antaa käyttäjälle muutaman minuutin aikaa työn tallentamiseen ja suojaa herkkiä laitteita. Kynttilöitä ja tulitikkuja . . Asiakkaita pyydetään ilmoittamaan sähköjohdoille kallistuneista puista tai alhaalla olevista johdoista Loisteen maksuttomaan vikailmoitusnumeroon 0800 9 2500 (24 h). Pitkin viikkoa ja joka suunnassa tapahtuu monenlaista. Enimmillään sähköttä oli noin 600 asiakasta. . Pitkät sähkökatkot ovat todennäköisiä viikon puolivälistä alkaen. Loisteen mukaan kuuran paino johtimilla on jo niin raskas, että sähkölinjojen rakenteet pettävät. . Suomussalmella Kirkonkylän koulualueen tilalle toivottaisiin puistomaisuutta ja liikunnallisuutta. Paristoja radiota ja taskulamppua varten . Taskulamppu . Pa ikk avar au kse t ja tap ah tum atie do t viim eis tää n to 1.2 . Paristokäyttöinen radio . Tietokoneet tulee kytkeä aina maadoitettuun pistorasiaan, jotta niiden häiriösuojaus toimii. . Varasulakkeita . LoisTe sähköverkko. Myöhemmin, luonnoksen esittelytilaisuuden jälkeen, tehdään tarkempi suunnitelma, mitä esimerkiksi lasten leikkipaikka tai aikuisten liikuntapaikka pitää sisällään. . Hengenvaaran vuoksi lunta eikä kallistuneita puita saa yrittää poistaa omatoimisesti. lehtiä muutaman kappaleen toimipisteeseenne ja tapahtumakalenterista julisteversion tulostettavaksi. Halutessanne toimitamme myös ko. Sähkökatkojen tilanne vaihtelee nopeasti ja ajantasaisin tieto löytyy Loiste Sähköverkon keskeytyskartalta. Mainospaikan ostaneet pääsevät tapahtumakalenteriin veloituksetta. Tiistaina 23. Eniten vikoja aiheuttaa nyt nopeasti muodostuva kuura, joka rikkoo pylväsrakenteita. Lyhyenkin sähkökatkon varalta joka kodista pitäisi löytyä ainakin seuraavat varusteet: . Teema sisältää ajankohtaisia tarjouksia, juttuja sekä Hyvinvointiviikon tapahtumakalenterin. Loppuviikoksi sään ennustetaan lämpenevän ja lumisateiden muuttuvan märäksi, jolloin viat lisääntyvät. Eniten sähköttömiä asiakkaita oli Hyrynsalmella (103). . Hinnat sis. Suomussalmella sähkökatkot kiusasivat 58 ja Puolangalla 44 Loisteen asiakasta. Pitkäkestoisimpien vikojen korjaus on vaatinut muun muassa muuntajien ja pylväiden vaihtoja hankalasti kuljettavassa maastossa. . Lauantaina Kainuussa alkoi uusi suurhäiriötilanne, joka koski lähinnä itäistä verkkoaluetta. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 7 Perinteikäs Suomussalmen Hyvinvointiviikko järjestetään jälleen koko kylän yhteisvoimin. Varautuminen . Polttopuita, jos kotona on takka tai puu-uuni . Loiste Sähköverkko varautuu tilanteeseen kaikin mahdollisin lisävoimin ympärivuorokautisesti. Kuura rikkoo sähkölinjojen rakenteita Kuura tekee nyt tuhoja sähkölinjojen rakenteisiin
– Teimme temppuja niillä välineillä, joita koululta löytyi. Osa oppilaista pääsi myös itse kurkistamaan akrobatian maailmaan Jäntin opastuksella. Ilma-akrobatialajeista erityisesti rengastrapetsi on Jäntin mieleen. Ainutlaatuinen tilaisuus Hyrynsalmen koululaisille Hyrynsalmen yhtenäiskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaat pääsivät tutustumaan akrobatiaan. Sade ja tuuli voivat pelottaa. Hän opastaa, että käsillä seisominen kannattaa aloittaa nostamalla jalat ensin seinää vasten. tammikuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kun ilma-akrobaatti Ilona Jäntti otti viime marraskuussa yhteyttä Hyrynsalmen yhtenäiskouluun, voisiko hän tulla vierailulle, koulun rehtori Veli-Pekka Mäkeläinen ei pohtinut päätöstä hetkeäkään. – Jos esimerkiksi esiintyy ulkona korkealla, täytyy varata aikaa ja totutella. Ilona Jäntillä on ollut paljon esityksiä ympäri Suomen, mutta valtaosa esiintymisistä nähdään kuitenkin ulkomailla. 8 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. MarjuT LehTo Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti hämmästytti koululaisia taidoillaan. Helsingissä asuvien sirkustaiteilijoiden Ilona Jäntin ja Elina Raasakan esitys sai koululaisilta valtaisat aplodit sekä paljon kehuja ja kysymyksiä. Harjoittelu tapahtuu matalalla ja patjan kanssa. Myös yhtenäiskoulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaat pääsivät itse kokeilemaan helppoja harjoituksia niin puolapuilla kuin köysilläkin. On mahtavaa, kun saa olla luova ja tehdä mitä tahansa pelkästään omaa kroppaansa käyttäen. – Tukholman koulussa valittavana oli joko lattia-akrobatia, tasapainolajit, jonglööraus tai ilma-akrobatia, johon halusin erikoistua. Pelkoa ilma-akrobaatti ei juuri tunne, mutta uudessa tilassa esiintyminen vaatii tarkkaa suunnittelua. Viime torstaina koululaiset saivat nähdä jotakin sellaista, mitä Hyrynsalmen yhtenäiskoulussa ei ole ennen nähty. – Teen pääasiassa köysiakrobatiaa ja käsilläseisontaa. MarjuT LehTo. Sirkustaiteilija Elina Raasakka on harrastanut sirkusta 8-vuotiaasta lähtien. Myös kädet tulee pitää suorana. Näin lapset tulivat tietoiseksi lajista ja pääsivät näkemään, mitä kaikkea esimerkiksi puolapuilla voi tehdä. Tärkeintä oli, että kaikki pääsevät tekemään jotakin, mutta ketään ei pakoteta mihinkään, Ilona Jäntti sanoo. Suomessa mielenkiintoisimmat esiintymispaikat ovat olleet talvipuutarha sekä Oulun vesitorni. – Lähdin Espooseen sirkuskouluun katsomaan ja totesin, että tämä pitää oppia. Sirkustaiteilijat Ilona Jäntti ja Elina Raasakka pitivät esityksen yhtenäiskoululaisille. – Toivottavasti pääsee esiintymään jatkossakin. Lasten on myös tärkeää kokea onnistumisen tunne. Raasakka ei milloinkaan päätänyt, että hänestä tulee käsilläseisonnan taituri. – On tärkeää pitää kroppa tiukkana, selkä ei saa mennä notkolle. – Sitä vertaa helposti itseään muihin, vaikka tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee. Suurempia vaaratilanteita yläilmoissa taitelusta ei ole syntynyt. Tapasin siellä ihmisiä, jotka olivat lähdössä Tukholmaan sirkuskoulun pääsykokeisiin. – Vesitornin korkea korkea ja kapea muoto toi jännitystä esitykseen. A Lapset tulivat tietoisiksi lajista ja pääsivät näkemään, mitä kaikkea esimerkiksi puolapuilla voi tehdä. Parasta on, kun pystyy ilmaisemaan asioita ilman puhetta. Rengastrapetsissa voi roikkua ilmassa, pyöriä, keinua tai pysyä paikoillaan. – Lähdin aluksi vain opettelemaan käsilläseisontaa. Elina Raasakka oli marras-tammikuussa mukana Helsingin tanssiteatteri Hurjaruuthin talvisirkuksessa, esityksiä oli yhteensä noin 80. Se oli hauskaa, vaikka se ei heti onnistunutkaan. Hänen mukaansa temppujen tekemisen tulee olla lapsille mielekästä, hauskaa ja turvallista. – Kaukaisimmat paikat, joissa olen käynyt esiintymässä, ovat Panama, Costa Rica, USA, Kanada ja Intia. Oulusta lähtöisin oleva Ilona Jäntti harrasti nuorena rytmistä voimistelua ja tanssia, mutta 20 ikävuoden kynnyksellä halusi oppia myös akrobatiaa. Jäntti pääsi Tukholman sirkuskouluun ja sittemmin suoritti maisterin tutkinnon lontoolaisessa tanssikoulussa valmistuen koreografiksi. Päätin lähteä heidän mukaansa katsomaan, mitä täytyy osata, että pääsee sisälle kouluun. – Mahdollisia vaaratilanteita voi syntyä, jos välineet tai kiinnitykset pettävät tai tulee virhearviointeja. Lappeenrannasta kotoisin oleva Raasakka suuntasi lukion jälkeen Lahteen koulutuskeskus Salpaukseen, josta valmistui viime keväänä sirkustaiteilijaksi. Vaikeinta hänen mielestään on olla armollinen itseään kohtaan. – Olen tehnyt rengastrapetsia jo kauan, se mahdollistaa monenlaisten temppujen tekemisen
Ylä-Kainuun kanta-asiakkaan 2018 Kanta-asiakkaana saat hyviä etuja! Katso lisää s. 3 kanta-asiakkaan hyvistä eduista! Nauti kanta-asiakaskorttisi talteen sivulta 3 Ota lahjalehti ystävälle etuhintaan! Tilaa
Lisäksi osoitteessa www.ylakainuu.fi ja Ylä-Kainuun Facebook-sivuilla käytiin vilkasta keskustelua ja jaettiin kokemuksia kuvin ja sanoin. Keskeytys hyvitetään tilausjaksoon. Teemme parhaamme, että teillä olisi edessänne monipuolinen lukupaketti aina tiistaisin ja torstaisin. Päivittäin haemme hyviä näkökulmia lehteemme ja Sinä pystyt vaikuttamaan siihen, mistä lehdessämme kirjoitetaan. alv 24 %). Näin voimme palvella sinua vielä paremmin ja kirjoittaa juuri sinua kiinnostavista asioista. Te lukijat kerrotte avoimesti sen hetkisestä elämäntilanteestanne juttukeikoilla, minkä ansioista syntyy hyvä ja mielenkiintoinen lehti. Ylä-Kainuu-lehti on olemassa Sinua varten. Seurasimme tarkkaan tilanteen kehittymistä ja välitimme tietoa tuoreeltaan verkkolehtemme kautta. MediaKaista yhdistää paperisen lehden entistä tuhdimpaan sisältöön, videoihin ja menoinfoon. Lisäksi tykkylumi on saanut aikaan paljon metsätuhoja. Ylä-Kainuun tuorein näköislehti on luettavissa jo kello 2 ilmestymispäivänä. Nostamme esiin puheenaiheita, olemme mukana yhteisissä tapahtumissa, annamme palstatilaa paikallisille ihmisille ja uutisille. • kätevästi netissä: www.ylakainuu.fi/asiakaspalvelu • sähköpostilla asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi • soittamalla puh. MediaKaista on ladattavissa veloituksetta App Storesta ja Google Play Kaupasta. 010 665 9014 *) klo 8-16 • pistäytymällä asiakaspalvelussamme Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, avoinna arkisin 9–14 *) Puhelun hinta 8,35 snt/puh. + 16,69 snt/min. On myös ilo seurata, miten tärkeänä lukijamme pitävät paikallista lehteä. Jokainen juttuvinkki huomioidaan, jonka jälkeen me yhdessä pohdimme, miten aihetta lähestymme. Paperilehdessä kerroimme laajemmin ilmiön taustoista ja vaikutuksista. 010 665 9014 *) tai • lähettämällä sähköpostia asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi. Jatkuva tilaus on joustava. Kannattaa myös ladata puhelimeen ja tablettiin kätevä Mediakaistasovelluksemme. Voit tulla piipahtamaan toimituksessa, soittaa meille, laittaa sähköpostia tai viestittää Ylä-Kainuun Facebook-sivuille. Metsiin kertynyt raskas tykkylumikuorma aiheutti laajoja sähkökatkoksia, jotka kestivät paikoitellen useita vuorokausia. Tykkylumi työllisti myös Ylä-Kainuuta. Toivommekin, että te lukijat ympäri Ylä-Kainuun otatte meihin rohkeasti yhteyttä ja annatte vinkkejä ihmisistä, tekemisistä ja tapahtumista. Suosittelen lämpimästi, että aktivoit verkkotunnuksesi, jos et ole sitä vielä tehnyt. Ääneen pääsivät paikalliset asukkaat ja asiantuntijat. Etsimme vastauksia lukijoitamme askarruttaviin kysymyksiin ja kysymme itse. (sis. Tiesithän, että kaikkiin Ylä-Kainuun tilauksiin kuuluvat myös digitaaliset palvelumme. Kirjoitamme mielellämme kaikenlaisista aiheista. Työhömme kuuluu ihmisten jututtamista kaikissa Ylä-Kainuun kunnissa ja olemme aina olleet iloisia lämpimistä vastaanotoista. Jos tilauksesi on määräaikainen, voit helposti muuttaa sen jatkuvaksi tilaukseksi: • soittamalla puh. On mukava tehdä yhteistyötä kanssanne ja haluamme jatkossakin palvella lukijoitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Ylä-Kainuu pitää Sinut ajan tasalla kaikesta, mitä Hyrynsalmella, Suomussalmella ja Puolangalla tapahtuu. Meille yhtä tärkeitä ovat niin urheilussa menestyneet nuoret, uudet yrittäjät, paluumuuttajien ajatukset kuin mielenkiintoisen harrastuksen omaavat henkilöt. Kirjoituslehtiömme ovat täynnä tärkeitä paikallisia aiheita. Sirkku Rautio Ylä-Kainuun päätoimittaja Tervehdys toimituksesta! Me olemme täällä Sinun juttuvinkkejäsi varten. Hyvä Ylä-Kainuun lukija, Vuosi 2018 alkoi poikkeuksellisissa olosuhteissa. Marjut Lehto ja Hanna Laukkanen Ylä-Kainuun toimittajat Tykkää meistä: www.facebook.com/ylakainuulehti Hoida lehtiasiat kuntoon Olethan jo kanta asiakas. Lehtesi tulee keskeytyksettä, mutta sitoudut vain yhteen maksujaksoon kerrallaan. Voit keskeyttää lehden jakelun matkasi ajaksi
Voit valita myös molemmat, jolloin 1 kk:n maksuton digilehden lukuoikeus sijoitetaan painetun lehden tilausjakson jälkeen. € Mikäli olet Kainuun Sanomien ja jonkin paikallislehtemme (Kuhmolainen, Sotkamolehti tai Ylä-Kainuu) jatkuva täystilaaja, saat kanta-asiakaslahjana lukuoikeudet kaikkiin Kainuussa ilmestyviin lehtiperheemme paikallislehtien digilehtiin ja verkon maksullisiin sisältöihin veloituksetta vuodelle 2018. 24,00 € -50 % Vuoden 2018 Yla Kainuun kanta asiakaskorttisi ole hyva. Kerrothan lahjasta sen saajalle! *) Muista täyttää, lehden saaja saa ohjeet verkkopalvelujen käyttöönottoon sähköpostiinsa. Lahjan arvo 10,50 €. Valitse sopiva vaihtoehto. Tarjous koskee talouksia, joihin ei tule Ylä-Kainuuta. Tilaus sisältää paperilehden, digilehden sekä verkon maksullisen sisällön. 73,00 €) Tunnus: 18YLÄLAHJA Kuhmolainen 16,00 € (norm. 32,00 €) Tunnus: 18YLÄLAHJA Sotkamo-lehti 16,00 € (norm. Edellyttää voimassa olevaa tilausta. Lahjaetusi nopeana jopa 231 €. LEIKKAA! Asiakasnumero Nimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite * LAHJAN ANTAJAN TIEDOT Sukunimi Etunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite * LAHJAN SAAJAN NIMI JA OSOITE Tällä lahjasetelillä voit tilata yhden SLP Kustannuksen lehtiperheen lehdistä: Kainuun Sanomat, Kuhmolaisen tai Sotkamo-lehden, joko itsellesi tai lahjaksi määräaikaisena 2 kk:n tilauksena EDULLISEEN LAHJAHINTAAN -50 % normaalista tilaushinnasta. 10 € ARVO JOPA 36,50 € Tutustu Kainuun Sanomiin, Kuhmolaiseen tai Sotkamo-lehteen Tee tilaus www.ylakainuu.fi/lehtilahja tai tällä kupongilla. Tunnus: 18LAHMÅ Ylä-Kainuun 1 kk:n digilehden ja verkon maksullisen sisällön veloituksetta. K Y M M E N E N _ ( 1 ) _ E U R O A Anna ystävällesi Ylä-Kainuun 3 kk:n määräaikainen täystilaus edulliseen lahjahintaan tai 1 kk:n digilehden tilaus verkossa veloituksetta. LEIKKAA! LEIKKAA! Tämä kortti ja voimassa oleva tilauksesi oikeuttaa Ylä-Kainuun kanta-asiakasetuihin! Kanta-asiakkaan ilmoituslahjaseteli Paikallislehti on jutuissaankin juurillaan * Sähköpostiosoite toimii tunnuksenasi. lukuoikeus SLP Kustannuksen paikallislehtien Tämä seteli on 10 € arvoinen, kun ilmoitat Ylä-Kainuun lukijailmoituspalstoilla. Asiakasnumero Nimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite * TILAAJATIETONI LEIKKAA! Minulle tule tilattuna seuraavat lehdet jatkuvana tilauksena: Kainuun Sanomat Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu * Etu on voimassa 31.12.2018 saakka. Tunnus: 18LAHDÅ Sukunimi Etunimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite * LAHJAN SAAJAN NIMI JA OSOITE LEIKKAA! Lehti ystävälle, hyvä mieli itselle Tee lahjatilauksesi kätevästi netissä www.ylakainuu.fi/kanta-asiakaslahja tai tällä kupongilla. Etu on voimassa 31.12.2018 saakka. Etu on voimassa 31.12.2018 saakka. *) Muista täyttää, lehden saaja saa ohjeet verkkopalvelujen käyttöönottoon sähköpostiinsa. 48,00 €). 32,00 €) Tunnus: 18YLÄLAHJA Lahjalehden voit tilata talouteen, johon ei vielä tule lehteä. Kyllä kiitos, tilaan 2 kk määräaikaisena Kainuun Sanomat 36,50 € (norm. Tilaan lahjaksi Etu on voimassa viimeistään 28.2.2018 alkaviin tilauksiin. Asiakasnumero Nimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite * LAHJAN ANTAJAN TIEDOT Ylä-Kainuun täystilauksen 3 kk puoleen hintaan 24,00 € (norm
Uutisille on uusi Kaista! Ketä haluat lehtilahjallasi ilahduttaa. Ylä-Kainuun asiakastiedot Nimi Osoite Asiakasnumero Alennuksen saamiseksi etuseteli on toimitettava ilmoituksen mukana Ylä-Kainuuseen. F I Osta, myy, vuokraa, onnittele päivänsankaria tai kiitä muistamisesta. Lahjalehden voit tilata talouteen, johon ei vielä tule lehteä. Lahjaetusi nopeana jopa 231 €. Info: 89600 Tunnus 5004763 00003 Vastauslähetys Ylä-Kainuu maksaa postimaksun! Etu on voimassa viimeistään 28.2. Lahjan arvo jopa 36,50 €. Etu on voimassa 31.12.2018 saakka. 24,80€ 3 kk 24,00€ 3 kk Ylä-Kainuu maksaa postimaksun! Info: 89600 Tunnus 5004763 00003 Vastauslähetys Oman paikkakunnan parhaat jutut luet paikallislehdestä, uutiset koko Kainuusta ja merkittävät maailmalta löydät Kainuun Sanomista. alkaviin tilauksiin ja edellyttää voimassa olevaa jatkuvaa tilausta. M E D I A K A I S T A . Kahden lehden jatkuvana täystilaajana saat lukuoikeudet kaikkiin Kainuussa ilmestyviin SLP:n paikallislehtien digilehtiin ja verkon maksullisiin sisältöihin veloituksetta vuodelle 2018. Vastavalmistunutta, päivänsankaria, sukulaista, naapuria, hyvää ystävää… Kiitos, haluan antaa Ylä-Kainuun 3 kk:n määräaikaisen täystilauksen tai 1 kk:n digilehden lahjaksi sukulaiselleni tai ystävälleni. Edulliseen lahjahintaan 2 kk 2 kk -50 % -50 % Lehtilahjana Digilehtiin ja verkkouutisiin 0€ 0€ lukuoikeus lukuoikeus lukuoikeus. 1 etuseteli/ilmoitus. Etusetelin arvo on 10 € (sis. Ylä-Kainuu maksaa postimaksun! Info: 89600 Tunnus 5004763 00003 Vastauslähetys Paikallislehti on jutuissaankin juurillaan LEIKKAA! LEIKKAA! Kanta-asiakkaan ilmoituslahjaseteli Lehti ystävälle, hyvä mieli itselle LEIKKAA! Tutustu Kainuun Sanomiin, Kuhmolaiseen tai Sotkamo-lehteen LEIKKAA! MEDIA W W W . Kerro omat iloiset uutisesi, kihlat, kasteet, valmistumiset, juhlat ja muut merkkipäivät! Tämä seteli on 10 € arvoinen, kun ilmoitat Ylä-Kainuussa! Kanta-asiakkaan etu on voimassa 31.12.2018 saakka, ja edellyttää voimassa olevaa tilausta. alv 24 %). Etuseteliä ei vaihdeta rahaksi osittain eikä kokonaan. Etu on voimassa 31.12.2018 saakka
Enimmillään 28 monitoimikonetta teki vuodenvaihteessa hakkuutyötä yötä päivää. Liperiläinen Pekka Varis esitti keskiviikkona Kainuun Sanomien mielipidepalstalla, että Kainuuseen voitaisiin ottaa linjamallia PohjoisKarjalasta. Viiden vuoden päästä ongelmalaajuus tällaisessa tilanteessa ei ole enää näin iso. Mietinnässä ovat muut keinot, jotta sähkökatkoilta vältyttäisiin jatkossa. – Tämä on puhtaasti rahakysymys. – Se on yksi keskeisimpiä kysymyksiä, johon nyt suurhäiriön jälkiselvittelyssä otetaan kantaa. Loiste Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Heikki Juntunen ei osaa vielä sanoa, kuinka iso osa Kainuun sähkölinjoista jää metsiin. – Jos joudutaan pyytämään korjausapua muualta, lähinnä kaupunkiyhtiöiltä, tällöin lisäavun suhteen voi tulla viiveitä. Virka täytetään 1. Lain mukaan jatkoaikaa voi hakea tietyin kriteerein. Loiste on uudistanut kymmenen vuoden ajan sähköverkkoaan toimitusvarmemmaksi. – Kuten suurhäiriössä nyt nähtiin, noin 80 prosenttia Loiste Sähköverkon asiakkaista ei kärsinyt merkittävistä sähkökatkoista. – Käsiteltyä johtokatua on varmasti satoja kilometrejä, Heikki Juntunen arvioi. – Sähkömarkkinalaki määrittelee toimitusvarmuuden niin, että sähkökatko ei saa kestää asemakaavaalueella yli kuutta tuntia ja sen ulkopuolella yli 36 tuntia, sanoo Energiateollisuus ry:n asiantuntija Esa Niemelä. Suomussalmen kirkkoherran viran hakuaika päättyy helmikuun 15. Sen lisäksi Suomussalmen kirkkovaltuusto on todennut viran erityisiksi tarpeiksi monipuolisia johtamistaitoja hengellisenä ja muutosjohtajana, vahvaa henkilöstöja talousjohtamista, vapaaehtoistyön kehittämistaitoja, monipuolisia viestintäja sidosryhmätaitoja sekä hyviä yhteistyöja vuorovaikutustaitoja. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 13 Ylä-Kainuu toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut haettavaksi Suomussalmen seurakunnan kirkkoherran viran. Kaadetuista puista maksetaan niiden arvo lajin ja kunnon perusteella. Silloin kannattaa ennemmin panostaa esimerkiksi kunnossapidon tehokkuuteen. – Laki jättää yhtiölle valinnanvaraa siinä, mitä keinoja ne käyttävät. – Puustoa ei ole koskaan aiemmin tarvinnut kaataa tässä mittakaavassa. Hän pitää nykyisiä, 10 metrin levyisiä johtokatuja riittävinä. Nyt puhutaan varmasti tuhansista rungoista. Johtojen sijoittamista maanteiden reunaan ovat tähän asti hankaloittaneet sijoitusluvan saamisen tiukat ehdot. Kun avojohtoa on reilu 6 000 kilometriä, kymmeniä metrejä leveämmälle johtokadulle tulisi niin isot kustannukset, ettei sitä pysty tekemään, Juntunen sanoo. Loiste on hankkeessa noin puolivälissä. Niemelä toivoo, että uusittavana oleva maantielaki toisi tilanteeseen helpotusta. Niistä puolet sijaitsee metsissä. Siinä puhuttaisiin 300 – 400 miljoonan euron hankkeesta, hän toteaa. Suomi sähköistettiin 1950–70-luvuilla ja alkuperäinen verkko on käyttöikänsä päässä. Tiistaina 23. Maaseudun keskeiset runkolinjat siirretään teiden varsille. elokuuta 2018 alkaen, jolloin nykyinen viranhaltija, lääninrovasti Risto Kormilainen jää eläkkeelle. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä lisäksi ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Maaseudun muut avojohdot pyritään saamaan säävarmemmiksi kunnossapidon ja johtokatuhuollon avulla tai tienvarteen siirtämällä. Suomussalmen kirkkoherran virka haettavana Katja Mabrouk katja.mabrouk@slpmedia.fi Kainuun metsissä kulkevia sähkölinjoja ei raivata tulevaisuudessa leveämmiksi. – Tilanteen voi tarkastaa metsästä vasta lumien sulamisen jälkeenkin. – Jos häiriö olisi tapahtunut viisi vuotta sitten, myös osa taajamista olisi kärsinyt merkittävistä sähkökatkoista. Kirkkoherran tehtävistä säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Talvella on ennenkin ollut lumikuormapuita, mutta määrät ovat olleet korkeintaan satoja runkoja koko verkkoalueella. Myös maakaapeloinnin lisääminen on ollut mietinnässä. Korvausten kokonaismäärää on vielä mahdotonta arvioida. Nythän osassa verkkoaluetta on äärimmäisen paljon lunta puissa ja siellä on vaarallista liikkua. Juntunen ei osaa vielä arvioida, kuinka suuri osa sähköjohdoista jää tulevaisuudessa metsien keskelle. – Kyllähän sitä mielellään kaapeloisi vaikka kaiken, mutta kainuulaisella asiakkaalla ei todennäköisesti ole halukkuutta niin korkeisiin siirtohintoihin, mitä se edellyttäisi. Juntusen mukaan kiellolla ei pitäisi olla vaikutusta Loisteen toimintaan. Kielto koskee sähkö-, energia-, ICTja verkostoalan työehtosopimusta noudattavia liiton työntekijöitä. Esimerkiksi maakaapelointi ei ole järkevää joka paikassa. – Suunta on se, että johtoja siirretään pois metsien keskeltä. Menneen vuosikymmenen aikana investoinnit on kohdennettu taajamiin ja alueille, joissa asuu tiheällä alueella paljon sähkönkäyttäjiä. Loiste: 10 metrin levyiset sähkölinjat riittävät Energiateollisuus ry:n asiantuntijan Esa Niemelän mukaan sähköverkkoa uusittaessa suuntana on se, että sähkölinjoja tuodaan pois metsän keskeltä. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL päätti perjantaina ylityökiellosta helmikuun alusta alkaen. Vuonna 2013 uusittu sähkömarkkinalaki velvoittaa, että sähköyhtiöiden on laitettava verkot kuntoon vuoteen 2028 mennessä. Kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jonka toimittaa Suomussalmen kirkkovaltuusto. Virkaa haetaan Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulista. Verkkoa uusittaessa taajamat ja niiden lähialueet maakaapeloidaan. Luvan saamisen ehtojen tulisi olla maantiealueella samat kuin muuallakin. Se 20 prosenttia, joka kärsi katkoista, asuu maaseudulla niitten linjojen varressa, joita ei vielä valitettavasti ole ehditty käsitellä, Juntunen selvittää. Sähkömarkkinalain mukaan korvausta on aikaa hakea kolme vuotta. Tuomiokapitulin hakuilmoituksessa hakijan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut pappi. Kaapeloinnilla on kallis hintalappu, kun se maksaa yli 50 000 euroa kilometriltä. Sirkku rauTio Suomussalmen seurakuntaan haetaan uutta kirkkoherraa.. Metsänomistajat voivat nyt hakea Loisteelta korvauksia sähkölinjojen läheisyydestä tykkylumen takia kaadetusta puustosta. Loiste Sähköverkko Oy:n toimitusjohtajan Heikki Juntusen mukaan tällaista ei tulla toteuttamaan laajemmassa mittakaavassa Kainuussa, vaikka tänä talvena linjojen päälle kallistunutta tai kaatunutta puustoa on jouduttu poistamaan runsaasti. Puita on kaadettu koko verkkoalueella lounaisimpia alueita lukuun ottamatta. ”Tämä on yksi keskeisimpiä kysymyksiä, johon nyt suurhäiriön jälkiselvittelyssä otetaan kantaa”, Juntunen toteaa. Aikataulu aiheuttaa osalle yhtiöistä painetta, koska työtä tehdään isolla velkarahalla. Se on varma ratkaisu, koska puut eivät pääse kaatumaan päälle, mutta väljästi asutulla maaseudulla hinta voi olla kohtuuton verrattuna hyötyyn. Suomessa on keskijännitejohtoja noin 145 000 kilometriä, joista ilmajohtoja on lähes 120 000 kilometriä. Hannu HuTTu Energiateollisuus: Johdot pois metsien keskeltä Sähköverkon käynnissä oleva uusiminen tulee tarpeeseen. Mikäli hakemuksia tulee lyhyessä ajassa iso määrä, niiden käsittely voi kestää jopa kuukausia. Juntusen mukaan metsänomistajilla ei ole asiassa kiire. Niemelän mukaan johtokatujen leventäminen nykyisestään ei ole mahdollista ilman merkittävää haittaa metsänomistajille. Liperissä sähkölinjoja avattiin viime talvena 20 metriä linjan molemmin puolin paikallisen metsänhoitoyhdistyksen avulla. Hän pitää parhaina ratkaisuina maakaapelointia, johtojen siirtämistä metsistä teiden varsille sekä verkostoautomaatioon ja älykkyyteen investoimista. Pari konetta työskentelee Ylä-Kainuussa edelleen. Vuoden 2028 loppuun mennessä kaikkien asiakkaiden tulisi olla toimitusvarman sähköverkon piirissä. päivänä
Mieltymykset ovat yksilöllisiä ja perhe päättää, miten haluaa tehdä. Suomussalmelta koulutuksen ovat käyneet Hanna Juntunen ja Minttu Huotari. – Koulutukseen ei ollut pääsyvaatimuksia, mutta oma kokemus varmasti helpottaa asiaa, Huotari ja Juntunen sanovat. Luennolla Piippo käy läpi Eino Leinon taiteilijasuhteita sekä niiden vaikutusta Leinon elämään. – Tapaamisessa keskustellaan perheen toiveista ja doulalta saa tietoa synnytykseen liittyen, Meidän tarkoituksemme on kertoa faktoja ja perheet itse päättävät esimerkiksi millaista kivunlievitystä äiti haluaa. Ennen synnytystä doula tutustuu perheeseen ja katsotaan toimivatko henkilökemiat. Vanhimmat ystävyyssuhteet syntyivät Hämeenlinnassa ja On ihanaa, jos pystyy auttamaan toista niin, että hän saisi hyvän kokemuksen synnytyksestä.Paltamossa, Esko Piippo kertoo. Hänellä syntyi koko elämän ajan kestäviä, tärkeitä ystävyyssuhteita useiden henkilöiden kanssa. – Aiheessa minua kiehtoo eniten se, että siinä avautuu 1800ja 1900-lukujen taitteen suomalainen kulttuurielämä ja aika, jolloin elettiin Bobrikovin vallan alla ja heräteltiin voimakkaasti suomalaisuutta. Teijo MääTTänen/arkisTo. – Loppukäynnillä keskustelemme siitä, miten synnytys perheen mielestä meni ja samalla voi antaa vaikkapa palautetta doulalle. Kajaanissa järjestetystä viikonloppukoulutuksesta valmistui 20 doulaa: Hanna Juntunen ja Minttu Huotari ovat Suomussalmelta, kaksi valmistuneista on Kuhmosta ja loput Kajaanista. Juntunen ja Huotari kertovat, että doula aloittaa päivystämisen kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Suomussalmelaiset Hanna Juntunen (vas.) ja Minttu Huotari ovat kouluttautuneet paikkakunnan ensimmäisiksi douliksi. – Kun äiti soittaa, että synnytys on käynnistynyt, doula lähtee kotiin avuksi, tulee mukaan sairaalaan ja on tukena siihen asti, kun vauva syntyy. Aikoja, jolloin hän kirjoitti paljon sekä yksinäisyyden kausia, joiden aikana hän mietiskeli. Voimme kannustaa ja neuvoa, mitä isä voisi tehdä yhteisen kokemuksen saavuttamiseksi. He ystävystyivät Kajaanissa kesällä 1895. Perhe voi pyytää tukea, vaikka olisi jo useampi synnytys takana. Vaikka henkilökemiat kohtaisivatkin hyvin, jotkut äidit saattavat haluta synnyttää yksin, ja se on täysin hyväksyttävää. A On ihanaa, jos pystyy auttamaan toista niin, että hän saisi hyvän kokemuksen synnytyksestä. Tilaisuuden järjestää Kianta-Opisto. Esko Piipon luento Alvarissa tänään kello 17.30-19.00. Esko Piippo toimii Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtajana ja on tutustunut Leinon elämään kirjoittamalla viisi kirjaa. Hannan sylissä Vilma ja Mintun sylissä Heimo. – Hänellä oli tiettyjä aikoja, jolloin hän vietti paljon aikaa ystäviensä kanssa. Omien kokemustensa myötä Juntunen ja Huotari päättivät kouluttautua Suomussalmen ensimmäisiksi douliksi. – Doulan läsnäolo synnytyksessä ei vähennä isän roolia. Esimerkiksi hän ottaa Pekka Halosen, jonka kanssa Leinolla oli elinikäinen ystävyyssuhde. Eino Leinon taiteilijaystävät luennon aiheena Kirjailija Esko Piippo luennoi tänään Alvarissa Eino Leinon taiteilijaystävistä sekä ystävyyssuhteiden vaikutuksesta Leinon elämään. Yksi tärkeistä ystävistä oli myös Otto Manninen, jonka kanssa Leino vietti viisi kesää Kangasniemellä. Leino opetti häntä kirjoittamaan hyvää suomea sekä hyviä riimejä. Naiset painottavat, että vaikka doula voi olla mukana synnytyksessä, hän pysyttelee sivuroolissa, äidin, isän ja vauvan ollessa koko ajan keskiössä. – Eino Leinolla oli ystävänään paljon aikalaisia, joiden kanssa hän oli yhteyksissä eri tavoin. – Äidin ja vauvan päästessä kotiin, tehtävänämme on tukea vanhempia vauva-arjessa ja tarvittaessa kertoa esimerkiksi imetyksestä. Koulutukseen kuului myös muun muassa muutamien akuMarjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi – Ensimmäisen oman lapsen kohdalla olisi ollut tarvetta tukihenkilölle, joka tietää asioista ja osaa kertoa mitä esimerkiksi synnytyksessä tapahtuu ja miksi niin tapahtuu, kertovat suomussalmelaiset Hanna Juntunen ja Minttu Huotari. Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjailija Esko Piippo luennoi tänä iltana Alvarin Kuukkelissa aiheesta Eino Leinon taiteilijaystäviä vuosisadan vaihteessa. Viimeistään kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä, doula vierailee perheen luona. – On ihanaa, jos pystyy auttamaan toista niin, että hän saisi hyvän kokemuksen synnytyksestä. – Doulakoulutuksessa käytiin läpi synnytyksen kulkua: mitä naisen kehossa tapahtuu ja miten se vaikuttaa vauvaan. Tukihenkilöillä on perheen kanssa luottamuksellinen suhde ja he ovat vaitiolovelvollisia. tammikuuta 2018 Kainuun ensimmäisen doulakoulutuksen järjesti Kainuun Kätilöyhdistys yhteistyössä tamperelaisen Vauvantain kätilö Silja Seppäsen kanssa. – Hämeenlinnassa Eino Leino tapasi Larin Kyöstin, jonka kanssa niin ikään syntyi elinikäinen ystävyyssuhde. Vapaa pääsy. Doula toimii koko perheen henkisenä tukena Kainuuseen on koulutettu ensimmäiset tukihenkilöt synnyttäville äideille. 14 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Doulalla ei ole lääketieteellistä vastuuta, vaan hänen tarkoituksenaan on olla koko perheen henkisenä tukena ennen synnytystä, synnytyksessä sekä sen jälkeen
gynekologiset tutkimukset (ultra), luomenpoistot, todistukset, sydänfilmit, rasitus-EKG, Holtertutkimukset ja asiakkaat vauvasta vaariin. • Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura to 1.2. Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi LÄÄKÄRIT. Fysiatri arvioi ja diagnosoi myös hermostollisiin ja muihin sairauksiin liittyvää toimintakyvyn alentumista, sekä sen hoitoa ja kuntoutustarvetta. Viime vuonna maassamme oli sata ammattidoulaa ja 250 vapaaehtoista. Vuonna 2010 Suomessa aloittivat ensimmäiset doulat, jotka olivat kouluttautuneet ulkomailla. Francois de La Rochefoucauld Lääkäreiden vastaanottopäivät Kauppakatu 5 Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Kysy myös päivystyksestä Puhelinajanvarauksemme arkisin klo 8.15-15.30 • Röntgenlääkäri Anita Hiltunen ti 23.1. Vatsa, nivelet ja kilpirauhanen. Viikon taustalla on Sanomalehtien Liitto, joka on sanomaja kaupunkilehtijulkaisijoiden toimialajärjestö. Mukaan mahtuu myös heitä, jotka vedättävät tahallaan, huumorilla tai ihan vaan laiskuuttaan, koska eivät jaksa tarkistaa faktoja. ja ma 26.2. Mm. Tiistaina 23. Ultraäänitutkimukset. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Lähetteemme ovat voimassa terveyskeskuksen laboratoriotutkimuksiin ja myös röntgenkuvauksiin. • Kirurgi Esko Ripaoja ma 29.1. Fysiatrian erikoislääkäri tutkii tukija liikuntaelinsairauksia, kuten selän, niskan ja nivelten oireita ja kiputiloja. Viikolla on keskiössä median luotettavuus ja mediaetiikka. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Ilmarin päivän juhlasta kertoneessa jutussa (Ylä-Kainuu 18.1.) oli vuosiluvussa virhe. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen ma 29.1. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja väitteiden totuudenmukaisuus. Mm. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sivulle on tulossa esittelytekstit kaikista Kainuun alueella toimivista doulista. Aurinko nousee kello 9:18 , laskee kello 15:13 Nimipäiviään viettävät: Ti: Enni, Enna, Eini, Eine Ke: Senja To: Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali Pe: Joonatan La: Vainojen uhrien muistopäivä, Viljo Su: Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies Ma: Valtteri Ti: Irja Päivän ajatelma: Intohimojemme kestävyys riippuu meistä yhtä vähän kuin elämämme pituus. MarjuT LehTo Suomen kouluissa vietetään ensi viikolla Sanomalehtiviikkoa. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2.2018 punktiopisteiden läpikäyntiä sekä hengitystekniikkaa. Oikaisu peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Elokuva Omat koirat purivat valmistui vuonna 1974. ja ke 7.2. Erikoisosaamisalueena faskiama nipulaatiot. Sanomalehtiviikon teema vuonna 2018 on Sinulla on oikeus tietää. sinul la on oikeu s tietA A .... Kainuun doulilla on oma Facebook-sivu, jonka kautta heihin saa yhteyden. Sanomalehtiviikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen Verkkolehti maksutta luettavissa Sanomalehtiviikolla Sanomalehtiviikolla haluamme muistuttaa kriittisen medialukutaidon merkityksestä. SLP Kustannuksen kainuulaisten paikallislehtien Ylä-Kainuun, Sotkamo-lehden ja Kuhmolaisen verkkoja näköislehdet ovat Sanomalehtiviikolla maksutta luettavissa ajalla 29.1.–2.2. Sanomalehtiviikko on sanomalehtien ja koulujen yhteiskampanja. Panu Rajala ja Mikko Niskanen kävivät Turjanlinnassa vuonna 1973. Kaikki yleislääketieteeseen tai ikäihmisten terveyteen liittyvät kysymykset, kuten muistiselvittelyt sekä mm. Naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri, yleislääkäri. Aiheesta löytyy lisää tietoa myös Suomen Doulat ry:n internetsivulla. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 15 PÄIVYRI Tänään tiistai 23. Sanomale htiviikko 29.1.–2.2 . Hannan sylissä Vilma ja Mintun sylissä Heimo. Naiset, lapset, urheiluja yleislääketieteen potilaat, sekä ajokorttitoditukset. • Yleislääkäri Marjo Pantti ke 31.1. Doula voi toimia joko vapaaehtoisena tai ammattilaisena esimerkiksi omassa yrityksessään. tammikuuta 2018. OPETTAJA. Kiitos! Pirkko MERKKIPÄIVÄT Suomussalmelaiset Hanna Juntunen (vas.) ja Minttu Huotari ovat kouluttautuneet paikkakunnan ensimmäisiksi douliksi. • Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Katja Erkkilä ke 7.2. • Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku Vikström to 8.2. ajokorttitodistukset. Kaikki kirurgiset taudit, pkl-toimenpiteet, luomenpoistot, tukija liikuntaelinsairaudet. Lisäksi koulut ja oppilaitokset voivat tilata oppilaidensa luettavaksi painettuja sanomalehtiä
Paikallisesti! Kirjanpitopalvelut Kauneushoitolat NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajajat ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari siviilivihkijä kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kiinteistöhuolto isännöinti pyöräkuormaajatyöt trukkipiikki/nostopuomityöt lumityöt hydrauliikkatyöt hitsaus/ alumiinihitsaus SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS LKV Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com HINAUSPALVELU MANNELIN puh. (08) 710 100, 0400 387 371 www.suomussalmenktk.fi Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seosja ruokamultaa. 044 323 4567 Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö 020 747 9780 LVI-alan kokonaispalvelua ® IV-kanavien puhdistus Nunnauuni Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto TULE MEILLE Riina p. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Kauppakatu 20, Suomussalmi (kunnantalo, katutaso) p. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. (08) 713 821, GSM 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat Hyrynsalmella, Hyryntie 33 Puolangalla, Mäntykoti p. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat, pienapuvälineet l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Erikoishammasteknikot ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi 08-710 380 kunnoks.fi Kuljetuspalvelut Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Puutavarakuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA SUOMUSSALMEN KTK OY p. 050 361 8997 TERVETULOA HYVÄÄN OLOON! Rakennekynnet Kestolakkaukset Pedikyyri jalkahoidot Hemmotteluhieronnat Klassinen hieronta Sokeroinnit www.jpskuljetus.fi www.jpskuljetus.fi www.jpskuljetus.fi l Viemärin pesut, myös OK-talot l Arkistojen tuhous l Nosturiautopalvelut l Vaihtolavojen ja konttien vuokraus ja kuljetus l Raportoinnit viranomaisille l Jätteiden nouto ja vastaanotto: metalli, muovit, pahvit, enegia ym. YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. 044 521 3294 Ekokosmetologi, maskeeraaja, hieroja Elisa Juntunen Parturi-kampaaja Heini Kemppainen www.ekologinenkauneushoitola.fi Kauneushoitolat www.kauneushoitolainka.fi 0404 190 901 Syväyksenkatu 1, Suomussalmi SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen Inka Kauneushoitola LVI-palvelut LVI-palvelut Näköpalvelut NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. (08) 713 752, www.eskonpekka.fi ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 www.sskhoy. (08) 710 751, 050 362 0152 Soitto vain ja sovitaan! Palvelua paikkakunnalta jo vuodesta 1996 PAIKALLISEN PALVELUN ”TAVARATALO” YHDEN LUUKUN PERIAATTEELLA! Kuutamo-Shopista lahjat ja paikalliset tuotteet! Remontointia ja pihatöitä! Siivousta ja muuttoja! l l l Majoitusta Kuutamo B&B! ym. Kotitalouksille laskunmaksuapua, veroilmoitukset, kotisiivousta, lumitöitä ym. 044 972 3443 Kauppakatu 5, 89600 Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa l fysioterapia l hieronnat l KELAn kuntoutukset l nivelja nikamakäsittelyt 0400 890 084 TILAUSAJOT myös paarija invakuljetukset Kiinteistöhuolto Kiinteistönvälityspalvelut Keskuskatu 16, Suomussalmi avoinna: ma-pe 8 – 16 Toimisto Kiinteistöhuolto päivystys Isännöinti Konetyöt/työnjohtaja Hydrauliikka/hitsaus Risteentie 3 044 753 1099 0400 384 924 044 330 8001 050 553 2630 050 553 2641 044 330 8002 www.sskhoy. ym. 050 539 3379 Mira Oikarinen Fysioterapia Fysikaaliset hoidot F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. l. Hinauspalvelut Lahnatie 3, Suomussalmi p. KYSY TARJOUS! www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi P. 9.00-17.00 9.00-14.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O Monialaista palvelua Lääkäripalvelut Kauppakatu 5 LVI-ASENNUS KERÄNEN 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi kimmo.makelainen@luukku.com www.putkirenki.fi P. 050 578 0471 Tilitoimistopalvelut Ylä-Kainuun alueella Kirjanpito, tilinpäätös, palkanlaskenta, veroilmoitukset ym. 044 972 3442 Juha p. 040 673 1054 kaikki vakuutusyhtiöt myös Venäjä Hinauspalvelu Heikkinen Kauneushoitolat Parturikampaaja Kosmetologi Maskeeraaja Hieroja Ekologinen kauneushoitola & parturi-kampaamo Kastehelmi Jalonkaarre 1 (Jalonniemitalo), Suomussalmi p. tammikuuta 2018 16 Onko tämä sinun paikkasi. l Jäteastioiden myynti/vuokraus l Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto l Pienmetallin ja paperinkeräys osoitteessa Lahnatie 2 Lahnatie 2, Suomussalmi, www.jpskuljetus.fi, suomussalmen@jatekuljetus.com Jätehuoltoa yli 20 vuoden kokemuksella! toimisto 040 848 5872 päivystys 0500 295 007 -Kuljetus Oy e -shop HYRYNSALMEN TILIPALVELU Hyryntie 33, Hyrynsalmi P
– Vaikka sillä tiettyjä poliittisia kytkentöjä on aikanaan ollut, se ei ollut niin vahvaa, ettei lehteä kytköksestä huolimatta olisi luettu yli puoluerajojen. Päivän lehti löytyy aina telineestä. – su 18.3.2018 Avoinna ma, ti,to,pe 12-16, ke 12-19. Lehden kulttuurinen merkitys on vähintään yhtä suuri. Tiistaina 23. Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki kirjoittaa saman työpöydän ääressä kuin Jussi ja Otso Kukkonen 1920 -luvulta 1950 -luvulle. Pöytä on nyt lainassa Kainuun Museon näyttelyssä. Muotokuvat ovat lehtikauppojen myötä päätyneet Alma Median omistuksen, mutta ovat säilytettävänä Kainuun Museolla. Näyttelyesineiden keräily on kestänyt useita kuukausia. Kainuun Sanomien oma vuosikerta samalta vuodelta on tuhoutunut sodan aikana pommituksissa. Kainuun Sanomat satavuotias Juhlanäyttely Kainuun Museossa ke 17.1. Kainuu vakiintui nimeksi Kainuun Sanomien myötä Kainuun Sanomat täyttää sata vuotta 13.2.2018. – Kainuun Sanomat -nimi on iskostanut koko alueen nimeksi Kainuu eikä esimerkiksi Kainuunmaa tai Ylimaa, museonjohtaja Antti Mäkinen kertoo. 0500 284 615, 050 382 4172 aarre.t.heikkinen@gmail.com S T R OY HUOMIO kotitalousvähennys! PYYDÄ TARJOUS! 040 829 5442 / Antti . Mäkinen pitää maakunnan omaa lehteä tärkeänä maakunnallisen identiteetin kannalta. Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 KYLPYHUONEET SAUNAT KEITTIÖT PUTKITYÖT LASITUSPALVELUT VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAHINKOSANEERAUKSET KORJAUSJA RAKENNUSPALVELUT SISUSTUSTARVIKKEET 25 vuoden kokemuksella! 25 keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh. Sitä kautta näyttelyyn on saatu mm. Kehitysinsinööri Nissisen löytämien tavaroiden lisäksi näyttelyssä on mukana aineistoa Kainuun Museolta. Esillä olevat muotokuvat Kainuun Sanomien Kirjapaino Oy:n hallituksen puheenjohtajista ja toimitusjohtajista muistuttavat omistuksensa osalta jaksosta, jolloin lehti oli osa Alma Media -konsernia. 0400 168 053 / Markus www.hirsiseppa.fi Hirsitöitä, rakentamista ja remontointia! Hirsirakennuksia mittatilaustyönä Kaikenkattava rakennusja remontointipalvelu Lisäksi myös laajennukset, perustukset, kaivinkonetyöt, maarakentaminen ja jätevesijärjestelmät OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com Remontoimme kotisi toiveittesi mukaan. Sota ei näkynyt täällä Kainuussa ihan vahvimmalla tavalla, ja se edesauttoi lehden perustamista poikkeusoloissa, Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki kertoi näyttelyn avauspuheenvuorossaan tiistai-iltana. Historia on tullut kirjoitettua silloin, kun ei ole ajateltu, että tämä on historiaa. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 17 Rakennuspalvelut LUOTETTAVIA RAKENTAMISPALVELUJA l Uudisrakennukset, peruskorjaukset l Laajennusja muutostyöt l Myös pienemmät työt l Vesikatot ym. Nissinen toivoo, ettei juhlanäyttelyä katsottaisi pelkästään tekniikan museona. lehden vuosikerta 1930-luvulta. Kainuun Sanomat ei ole ensimmäinen Kainuussa ilmestynyt lehti, mutta ainoa, joka on ilmestynyt jo sata vuotta. – On jossain mielessä yllättävää, että juuri tuohon aikaan on kyetty lehti perustamaan. Lehdellä on ollut oma kirjakauppa, oma paino, toimitus ja aluetoimituksia sekä jakelu. Lehden perustamisen aikoihin maakunnan nimi haki vielä muotoaan. – Kummasta saa paremmin selvää, toimittajan muistiinpanoista vai lääkärin käsialasta, Pirttijoki kysyi avajaisyleisöltä. Vuosisadan mittaisen toimintansa aikana Kainuun Sanomat on ollut merkittävä työllistäjä. Juhlanäyttely Kainuun Museossa kertoo maakuntalehden taipaleesta itsenäisyyden ajan Suomessa. On arvokasta, että sanomalehdet tekevät tällaista työtä, Antti Mäkinen sanoo. Näyttelyyn lainatun pöydän päälle asetellut kirjoituskone ja muu reksivisiitta sen sijaan ovat mielenkiintoista historiaa. – Lehdellä on ollut avustajia, jotka ovat tehneet paikallisesta historiasta artikkeleita. 044 279 0443 myynti@kiantakeittiot.fi www.kiantakeittiot.fi Kurimontie 19, Suomussalmi Palveluhakemiston hinnasto: 1x19 1x30,5 1x42 1x65 1x88 1x111 2x30,5 2x42 2x65 2x88 2x111 12,00€/krt 18,00€/krt 23,00€/krt 37,00€/krt 49,00€/krt 63,00€/krt 36,00€/krt 46,00€/krt 72,00€/krt 100,00€/krt 126,00€/krt Hintoihin lisätään alv 24% Pekka Lassila pekka.lassila@slpmedia.fi Kainuun Sanomien näytenumero ilmestyi 29.12.2017. Esillä on työvälineitä eri ajoilta ja mielenkiintoisena detaljina muutamia toimittajien muistiinpanolehtiöitä. – Historiantutkijat käyttävät edelleenkin sanomalehtiä yhtenä lähdeaineistona, koska niissä on tavattoman paljon faktatietoa. Kainuun Sanomien kehitysinsinööri Jouko Nissinen on koonnut yhdessä museonjohtaja Antti Mäkisen ja museon henkilökunnan kanssa juhlavuoden näyttelyn Kainuun Museon tiloihin. Näyttelyssä esillä oleva 1920-luvulta peräisin oleva päätoimittajan työpöytä on saanut monien vaiheiden jälkeen uuden elämän päätoimittaja Markus Pirttijoen työpöytänä. Juhlanäyttelyssä voi tutustua lehden leikekansioihin jokaiselta ilmestymisvuosikymmeneltä. Ennen Kainuun Sanomia ilmestyivät Kajaanin lehti 1899– 1920, Kaikuja Kajaanista 1906–1916 ja Kajaanin Kaiku 1916–1919. KuvaT: PeKKa LassiLa Paikkakunnan parhaat uutiset ja tarjoukset! Tilaa niin tiedät! p. Tuoretta digilehteä pääsee lukemaan näyttelyyn tuodusta tabletista. Niin kuin tiedämme, Suomi oli siihen aikaan sodassa. Yhtiö oli perustettu pari viikkoa aiemmin, ja säännöllisesti lehti alkoi ilmestyä 13.2.2018. Kirjoittajilla on ollut sellaista paikallista tietoa, mitä muualla ei ole. Kainuun Sanomat syntyi sata vuotta sitten tämän maakunnan tarpeisiin, ja sama tehtävä sillä on edelleen. 010 665 9014 www.ylakainuu.fi. RAKENNUSLIIKE SUOMUSSALMEN RAKENNUSTOIMI OY Karhunkierros 6 B, 89600 Suomussalmi p. Esimerkiksi latomon kirjasinpöytää katsellessa voi hyvin kuvitella, että käsityönä kirjain kirjaimelta ladottu lehti on tarjonnut töitä vuosien saatossa monelle kainuulaiselle ammatti-ihmiselle. Kainuun paikallislehdistä Kuhmolainen on perustettu vuonna 1959, Sotkamo-lehti vuonna 1962, Ylä-Kainuu vuonna 1965 ja Koti-Kajaani (Koski-Kajaani) vuonna 1971
Hokki/SuPS pisteet: Arttu Huttu 2+2, Jiri Juntunen 2+2, Lenni Hämeenaho 2+1, Antti Himanen 2+0, Lenni Suutari 0+2, Veikka Hämeenaho 1+0, Saamo Heiskanen 0+1, Vili Rinne 0+1, Jesse Kinnunen 0+1. Hokki/SuPS C2 Iisalmen Pelikarhut kohtasivat toistamiseen viikon sisällä. . Luokan tulos lasketaan narrausprosenttina. Ringistä lähtee kokeneita kalastajia mielellään opastamaan nuoria kalastamiseen. Jos luokka innostuu kalastamisesta, se voi osallistua kilpailuun myös toisenakin päivänä. Aika, jolloin pilkillä voi käydä oman luokan kanssa kisaan osallistuen, on 1.2.-30.4. Jos pilkkipaikalle on järjestettävä erillinen kuljetus, matkan kustannukset menevät koulun piikkiin. Vaikka jäätilanne on heikko ja lunta runsain mitoin, pienissä järvissä ja lammissa on jo pilkkijän kantava jää. Täydennä kampanjaasi myös digissä! Anna Haapavaara toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Yläkoululaisille on aika vähän järjestettyjä kalastustapahtumia. Hän on ideoinut Koulupäivänä pilkille -kilpailun kaikille Kainuun 7.-9. Luokalla tulee olla oppilaita vähintään 15. Hokki/SuPS C2 -jääkiekkojoukkue aloitti kevään jatkosarjan voitolla. Hokki/ SuPS C2 kohtasi IPK:n kaksi kertaa A Kainuussa on paljon lähikalastuspaikkoja koulujenkin lähellä ja kävelymatkan päässä. He ottavat kalastusohjaajan mielellään puhumaan kalastuksesta. Kairat, pilkkivavat ja sohjokauhat tulevat järjestäjältä lainattaviksi. Itsellekin se on iso juttu kun näin huomaa työssään onnistumisen. Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi. Kilpailuun voivat osallistua kaikki kainuulaiset 7.-9. Nyt ottelu oli tasaisempi ja pisteet tasattiin. Kilpailuun ilmoittaudutaan kalastusohjaajalle (050 369 7667 tai matti.kulju@vapaa-ajankalastaja.fi) . Kilpailu on helppo järjestää sikäli, että Kainuussa kisaympäristö on jo valmiina ja löytyy usein ihan läheltä. Vastustajan ainut maalikin kimposi SuPS:n pelaajan mailasta maaliin. luokat opettajan ilmoittamana. – Ne ovat olleet sellaisia kolmen kerran oppintuntikokonaisuuksia sisältäen kalastustekniikoiden, kalan biologian ja kalastuksen opettelua. Kalastusohjaajia on Suomessa 11. Pilkkipäivän ja paikan voi kukin luokka määritellä sopivalle ajankohdalle. Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kalastusohjaaja Matti Kulju haluaa tehdä korjausliikkeen. Maalissa Komulainen Niko 41 torjuntaa. . Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. luokille. – Kainuussa on paljon lähikalastuspaikkoja koulujenkin lähellä ja kävelymatkan päässä. Kilpailun tulosseuranta osoitteessa fisuun.fi/tapahtumat AnnA HAApAvAArA Matti Kulju on ideoinut yläkouluikäisille tarkoitetun Koulupäivänä pilkille -tapahtuman. . Vieraspelissä Iisalmessa Peli-Karhut kaatui maalein 9-1. . . . Pilkillä voi käydä missä tahansa vesistössä. – Melko iso määrä suomalaisista harrastaa kalastusta. Meillä on myös aika hyvä kalakummirinki Kainuussa. . Toivotaan, että useampi luokka lähtisi mukaan. Voittoina voi olla kalastuslupia Metsähallituksen kohteisiin tai Metsähallituksen sponsoroimia tuotepalkintoja. Mitä pienemmästä sen oppii, sitä helpompi siihen on palata myöhemmällä iällä. Kerran kesällä jos käy ongella, niin se katsotaan jo kalastukseksi. Kainuun yläkoulut kisaamaan kalan narrauksessa Koulupäivänä pilkille -kilpailu voidaan jatkossa käydä muuallakin Suomessa. Kilpailukaloina ovat kaikki lain sallimat kalat. Jos huomaan, että ensikertalainen sattuu saamaan kalan, niin sen oikein huomaa, kun kalastuskärpänen puraisee. Hänen työnsä on aktivoida nuoria ja lapsia kalastusharrastuksen pariin kerhoilla ja leireillä. Kuljun haave on, että kalastuksesta tulisi osa opetussuunnitelmaa siksi, että kalastus on tärkeää suomalaisille. . Kilpailuaika on 1.2.-30.4.2018. SÄÄNNÖT . Hokki/SuPS IPK 6-6 Pisteet: Rinne Vili 1+2, Himanen Antti 1+1, Juntunen Jiri 1+0, Tuomainen Nooa 1+0, Hämeenaho Lenni 1+0, Veikka Hämeenaho 1+0, Suutari Lenni 0+1, Itkonen Viljami 0+1, Kinnunen Jesse 0+1, Huttu Arttu 0+1. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Se saadaan lasketaan kalan saaneiden luokkalaisten mukaan suhdelukuna. Kaloilla on kilpailussa välitön tainnutuspakko. tammikuuta 2018 Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VAIVATONTA TEHOKASTA KATTAVAA EDULLISTA Seuraava teema: Rakentaminen tiistaina 13.3.2018 KAINUU TIIStai 6.2. – Saan siitä itse paljon. . . Kalastusohjaaja huolehtii luokkien palkitsemisesta ja muista järjestelyistä. Työssään Kulju on ilokseen huomannut, että Kainuun kouluissa on luontomyönteisiä opettajia. Pilkkimatkaan voi yhdistää myös liikunnan tai biologian tunnin sisältöjä. Kalastaa voi omilla välineillä, mutta niitä voi myös lainata. – Juttelin järjestöpäällikkö Olli Saaren kanssa ja hän innostui, että kilpailua voisi laajentaa valtakunnalliseksi riippuen kalastusohjaajien aktiivisuudesta. Koulupäivänä pilkille -kilpailu voidaan jatkossa käydä muuallakin Suomessa. Kulju on ollut kalastusohjaajana pari vuotta Kainuun alueella. . Peli sujui nyt mallikkaasti verrattuna edellisiin Iisalmessa pelattuihin otteluihin. Koulutukseltaan hän on liikunnanohjaaja (amk). Hän tykkään touhuta lasten ja nuorten kanssa. – Alussa kerrataan vähän pilkkitekniikoita ja sitä, miten kyseissä paikassa kannattaa kalastaa. Pilkkiaika on vähintään 45 minuuttia ja enintään kaksi tuntia. Kulju on myös Kainuun Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja. . Hän on myös pitänyt kalakouluja kouluilla eri puolilla maakuntaa pääasiassa alakouluikäisille. Kilpailun parhaat luokat palkitaan toukokuun aikana. Esimerkiksi jos luokan 25 oppilaasta 15 saa kalan, on luokan tulos 60 prosenttia. Maalissa Niko Heikkinen torjui 26 kertaa. Kalastusohjaaja on mukana kisareissuilla. valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. OPISKELU Aineistopäivä: tiistai 30.1.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd
asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ 237 tkm..-09 MB 200 CDI farkku, ml. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. 18,50 € (sis. 040 701 0369 klo 17-19 tai tekstiviestillä 26.1. Cinnamaldehydi tavallaan huijaa rasvasoluja tuottamaan lämpöä, vaikka tarvetta ei olisikaan. Vastaavat ilmiöt olivat havaittavissa myös useilta ihmisiltä peräisin olevissa soluissa. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2016: ................................ SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Lisätietoja nettisivuilta: www.kiannanera.fi AUTOT Biottori Oy www.biottori.fi 044 7168 000 Panasonic HZ 9 Tuottaa lämpöä vielä -35 o C 1249 e (1460e) Rajoitettu erä, toimi heti! KOKOUKSET Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Peli sujui nyt mallikkaasti verrattuna edellisiin Iisalmessa pelattuihin otteluihin. Kiinalais-amerikkalainen tutkijaryhmä osoitti, että cinnamaldehydillä on todellisia rasvanpolttajan ominaisuuksia. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. alv 24 %). 10500 h...-04 Valtra 900+etunostolaite+voimanotto, ml. VOIMME ETSIÄ MIELEISESI AUTON MYÖS TILAUKSESTA! TALVIRENKAAT EDULLISESTI! OSTA OSAMAKSULLA – NYT MYÖS EURON KÄSIRAHALLA MB C200 CDI farkku .......................-03 TARJOUS! MYYNTI, VAIHTO, OSTO 3.250 Ilmoituksesi huomataan paikallislehdessä p. Parkinson-kerho. 208 tkm -05 Volvo S40 2.0i Turbo, ml. Cinnamaldehydi aktivoi voimakkaasti hiiren rasvasoluissa sellaisia geenejä, joiden tiedetään lisäävän rasvojen käyttöä lämmöntuotantoon erityisesti ihonalaisen rasvan soluissa. alv 24%). sähköpostit: ....... Ylä-Kainuun Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. Johtokunta kokoontuu klo 16.00. Vastustajan ainut maalikin kimposi SuPS:n pelaajan mailasta maaliin. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Nyt ottelu oli tasaisempi ja pisteet tasattiin. Kuljetukset omin kyydein. 11,20 €, 6-7 riv. Tutkimuksessa käytettiin sekä hiirien että ihmisten ihonalaisesta rasvasta otettuja rasvasoluja eli adiposyyttejä. VIRTANEN AJAN SÄVEL Pikku-Hyryn Metsästysseura ry VUOSIKOKOUS su 4.2.2018 klo 17.00 Hyryntie 33, Hyrynsalmi. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. 253 tkm..........-09 MB E 320 CDI Avantgarde autom ...... Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. 010 665 7214 ................................................ Hokki/SuPS pisteet: Arttu Huttu 2+2, Jiri Juntunen 2+2, Lenni Hämeenaho 2+1, Antti Himanen 2+0, Lenni Suutari 0+2, Veikka Hämeenaho 1+0, Saamo Heiskanen 0+1, Vili Rinne 0+1, Jesse Kinnunen 0+1. Kahvitarjoilu. Yrityksille: 1-3 riv. 20 €, 4-5 riv. 166 tkm...-05 MB Vito 112 CDI, 8-hengen bussi...... 430 tkm ................-02 Ford Focus 1.6i HB, ml. 386 tkm ............... -97 Nissan Primera 1.6i GX, juuri kats. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Hokki/SuPS C2 Iisalmen Pelikarhut kohtasivat toistamiseen viikon sisällä. -05 Volvo V70 2.0 Flexifuel, ml. Esityslistalla mm. Ilmoitusten jättö tiistain lehteen viim. Jäsenille perheineen maksuton keilausvuoro la 3.2. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. ja viikonloppuisin AUTOJA KONEPIHA MOILANEN Myös maa-alueet ja rantatontit. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. 15,20 €, 8 riv. 5883 kpl Kustantaja: ............................ Kiannan Erä ry VUOSIKOKOUS Kiannan koululla la 3.2.2018 klo 14.00. Matti Viljanen Metabolism 2017 doi.org/10.1016/j. PÖRSSI Hokki/SuPS C2 -jääkiekkojoukkue aloitti kevään jatkosarjan voitolla. Kanelin käyttöä sellaisenaan rasvanpolttotarkoituksessa rajoittaa sen sisältämä maksalle myrkyllinen kumariini. Cinnamaldehydin vaikutukset välittyivät samoja reittejä kuin esimerkiksi kylmäaltistuksen aiheuttama rasvasolujen lämmöntuotannon aktivaatio. 29 €, 6-7 36 €, 8 riv. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Halvassa kiinankanelissa on paljon kumariinia, kalliimmassa ceyloninkanelissa sitä on hyvin vähän. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. ....-99 Traktorit: Valtra A95+etuk., ml. P. Ilmoittautumiset Heidille p. Cinnamaldehydin vaikutukset tulevat esiin annoksilla, jotka maun puolesta ovat hyväksyttäviä. Tervetuloa! Pienpetokilpailujen saaliit on ilmoitettava toiminnanohjaajalle 11.2.2018 mennessä. NYT MYÖS AUTON SISÄPUHDISTUKSET JA PENKKIEN PESUT! www.autojakonepiha.com p. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....126,00 € 6 kk maksuvälillä .......69,00 € 4 kk maksuvälillä .......46,00 € 3 kk maksuvälillä .......34,50 € 2 kk maksuvälillä .......23,00 € Määräaikainen 12 kk 192,00 € (sis. 3800 h..........-99 AUTON PESUT JA VAHAUKSET. Kun tekijöiden toiminta estettiin kemiallisesti, rasvasolut eivät enää reagoineen cinnamaldehydille. 4900 h.................................-99 Valtra 800-99, ml. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ Aineen haitattomuudesta ja käytännön tehosta tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. ALV 10 % paperilehti, 24% digilehti) ma-la klo 6.30-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. klo 14-16 Ukkohallassa. Vaikutuksista on suurelta osin vastuussa kanelille tyypillisen maun antava cinnamaldehydi. -99 Opel Vectra 1.8i GTS HB ml. Toimittaja Marjatta Kurvinen p. uusien sääntöjen hyväksyminen. 0400 286 512. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. mennessä. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Vaikutus perustui tunnettujen signaalivälitystekijöiden toimintaan. Valtakirjojen tarkastus klo 17.30 alkaen. Maalissa Niko Heikkinen torjui 26 kertaa. 205 tkm .....-03 MB C200 CDI, ml. metabol.2017.08.006 Kanelillako kiloista eroon. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hitsaustyöt/katsastushuollot. Hinnat: Yksityisille 1-3 riv. tammikuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. 044 332 5332 Toimitus: ............................... Tiistaina 23. 0400 536 937, Ämmänsaari, Ämmänkatu 7, myös ilt. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Toimittaja Marjut Lehto p. Kokoonnumme Ämmänsaaren Palvelutalolle ma 29.1. Sirkku Rautio p. 185 tkm .......-03 MB E 220 dsl., ml. 187 tkm...-08 MB E 200 Kompressor, ml. klo 12.00. Maalissa Komulainen Niko 41 torjuntaa. Hokki/SuPS C2 kohtasi IPK:n kaksi kertaa Kanelin tiedetään suojaavan hiiriä lihavuudelta ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöiltä. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 7,90 €, 4-5 riv. 010 665 9014 Ilmoitusmyynti: ..................... Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi JHL 666 Suomussalmi. maanantaina ja torstain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. Tervetuloa! SEURATOIMINTA Vuokralle tarjotaan Laadukas yksiö + autokatos Kirkonmäellä Ämmänsaaressa, pitempiaikainen vuokraus. 44 € (+ alv 24%). ma-pe klo 9.00-14.00, puhelinpalvelu klo 8.00-16.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. Hokki/SuPS IPK 6-6 Pisteet: Rinne Vili 1+2, Himanen Antti 1+1, Juntunen Jiri 1+0, Tuomainen Nooa 1+0, Hämeenaho Lenni 1+0, Veikka Hämeenaho 1+0, Suutari Lenni 0+1, Itkonen Viljami 0+1, Kinnunen Jesse 0+1, Huttu Arttu 0+1. Sihteeri Suomussalmen Riistanhoitoyhdistys VUOSIKOKOUS 14.2.2018 klo 18.00 Suomussalmen Nuorisoseurantalolla. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. 010 665 9014 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. 15.650 14.850 13.900 11.750 11.650 5.950 3.950 3.950 3.850 2.950 850 850 22.500+alv 20.000+alv 20.800+alv MB C 220 T CDI farkku, ml. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. Vieraspelissä Iisalmessa Peli-Karhut kaatui maalein 9-1. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun
Risto Kormilainen Kirkon historia pähkinänkuoressa Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Juha Föhr ?18 ?18 ?17 ?17 2 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina ?6°C 6 +1°C 5 ?3°C 3 ?5°C 1 Utö +0,5 °C Ylitornio ?27,4 °C Heikkoa tuulta, pilvistä ja monin paikoin hyvin heikkoa lumisadetta. Henrik ei tullut saarnaamaan uutta uskoa tai kastamaan pakanoita, vaan järjestämään kirkollista elämää. Naisten äänestysprosentti on noussut 26,4 prosenttiin. Piispoilla oli vahva asema Ruotsin valtaneuvostossa ja heillä oli myös valtiollisia sekä diplomaattisia tehtäviä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Reformaatio antoi Suomelle kansankielisen kirjallisuuden. Puolangalla äänensä on antanut jo yli kolmannes äänioikeutetuista, 35,2 prosenttia. Heikkilä ja Heininen käyvät läpi valaisevasti myös ortodoksisen kirkon vaiheita Ruotsin vallasta nykypäivään. Teos perustuu uusimpaan kirkkohistorian tutkimukseen. tammikuuta. Jokaisessa Kainuun kunnassa on äänestetty viime vaaleja aktiivisemmin. Ääniä on annettu nyt jo yli miljoona. ruokaruotsi. Mutta emeritusprofessoreilta Markku Heikkilä ja Simo Heininen se onnistuu luonnikkaasti, tuoreesti ja vieläpä syvällisesti. Toki suomea oli keskiajalla käytetty, mutta tekstejä ei ole säilynyt. Uusin tutkimus on päätynyt siihen, että Suomi liittyi kristilliseen maailmaan hitaasti ja rauhallisesti. Reformaatio merkitsi yhteyden katkeamista paavinistuimeen. Yksi tällainen paljon tunnustusta saanut toimintamuoto oli perheneuvontatyö. Laiskimmin on äänestetty Hyrynsalmella, missä äänestysprosentti on 23,4 prosenttia. Taitto on tehty huolellisesti ja kuvitus soljuttaa tekstiä raikkaalla tavalla eteenpäin. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 1 00 Katja Mabrouk katja.mabrouk@slpmedia.fi 26,6 prosenttia kainuulaisista oli antanut äänensä presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä sunnuntaiiltaan mennessä. Heikkilä ja Heininen kuvaavat mielenkiintoisella tavalla kansanuskon ja kristinuskon kohtaamista Suomessa. Äkkiseltään kuulostaa henkeäsalpaavalta käydä Suomen kirkon historia läpi reilussa parissasadassa sivussa ottaen huomioon, että mukana on luterilaisen kirkon lisäksi mukana myös ortodoksit sekä vapaita kirkkokuntia. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28. Kirkko yhtenäisti suomalaisia sodan raskaissa vaiheissa niin rintamalla kuin kotimaisemissakin. Myös koko maassa äänestäjät ovat olleet liikkeellä vilkkaammin kuin kuusi vuotta sitten. saaKKa s u o m u s s a l m i Tavallista parempi ruokakauppa Risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh. Kirkko on tuonut Suomeen länsimaisen kulttuurin: kirjat, luku-ja kirjoitustaidon sekä kansainvälisen kielen, latinan. Mutta moniäänisyys on lisääntynyt kirkon sisällä, mutta myös kirkon ulkopuolella. Silloin äänestysprosentti saavutti sunnuntain ennakkoäänestyksen jälkeen 20 prosenttia. Ensimmäisiä merkkejä kristinuskosta on löydetty hautalöydöistä jo 500-luvulta. Hän koki marttyyyrikuoleman talonpoika Lallin surmaiskusta. Seuraavaksi innokkaimmin vaaliuurnilla ovat käyneet kuhmolaiset ja suomussalmelaiset. Miehillä lukema jäi 21,9 prosenttiin. Niinpä monen haltijan tehtävät siirtyivät sitten katolisille pyhimyksille. Teos antaa monenlaisia näköaloja myös yhteiskunnallisesti niin menneinä aikoina kuin tänäkin päivänä. Syynä mitä ilmeisimmin oli vihattu kestitysvero eli ns. Agricola suomensi Uuden testamentin 1548. Pyhä Henrik aloittaa Turun piispojen luettelon Paulus Juustenin piispainkronikan mukaan vuonna 1150. Presidentivaalien ensimmäisen vaalin ennakkoäänestys päättyy tänään tiistaina 23. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys alkaa 31.1. Kajaani Suomussalmi Kuhmo ?1°C 2 ?7°C 2 ?6°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 3 ?1 ?9 1 ?3 ?4 ?5 ?6 ?5 ?7 ?1 ?1 3 2 ?5 3 ?1 3 ?1 1 2 2 3 1 2 1 ?15 2 ?3 2 ?11 ?2 1 1 3 ?11 ?7 ?19 ?14 ?13 ?18 ?22 ?23 7 3 9 3. tammikuuta. Hän otti suomennoksen kieleksi VarsinaisSuomen murteen, koska tämä oli hänen mukaansa maakuntien äiti, sillä se oli tullut ensimmäisenä kristityksi ja siellä oli emäkirkko sekä piispanistuin. Tutkimusten mukaan Suomessa oli 2000-luvun taitteessa vähän aktiiviseurakuntalaisia, mutta paljon perusseurakuntalaisia, jotka uskovat Jumalaan, käyvät kerran vuodessa hengellisessä tilaisuudessa ja rukoilevat silloin tällöin. tammikuuta 2018 Helppo lihapullapasta KATSO RESEPTI k-supermarket.fi TARJOUKSET VOIMASSA ma-KE 22.-24.1. Viiden ennakkoäänestyspäivän jälkeen äänestysprosentti oli koko maassa 24,2 ja Oulun vaalipiirissä 23,9. Heidän kansanomainen teoksensa Uusi Suomen kirkkohistoria käy läpi suomalaisen kristinuskon tuhatvuotisen kauden keskiajasta tähän päivään. Edellisiin vaaleihin nähden puolankalaisten äänestysaktiivisuus on noussut eniten koko Kainuussa, 8,2 prosenttiyksikköä. Järjestätynyt seurakuntaelämä vakiintui kirkkopitäjiksi. Jälleenrakennnusvuosina kirkko loi uusia toimintamuotoja tukemaan ihmisiä sodan jälkeisissä vaikeissa olosuhteissa. ELLEI TOISIN MAINITA Tavallista parempi alKuviiKKo 2 49 Kg suomi tomaatti suomi ps 1 85 Barilla spaghEtti 1 Kg, Ei täysjyvä pKt 1 49 Dr.Oetker paula mini 6 x 50 g (4,97/Kg) suKlaaja vaniljavanuKas Yksittäin 2,39 rs (5,98/kg) 4 40 k-Menu suomalainEn siKa-nauta jauhEliha 400 g (5,50/Kg) 2 rs Yksittäin 3,59 kpl (9,70-11,97/kg) 10.3 KPL Dennis pizzat 300-370 g (9,01-11,11/Kg) Näillä hinnoilla huhtikuun loppuun 3 79 ps ValiO arKijuustoraastE 500 g (7,58/Kg) prK arla lEmpi jogurtit 300 g (3,33/Kg) KrEiKKalainEn, islantilainEn sEKä turKKilainEn norm. Koko maassa annettiin sunnuntaina 110 000 ääntä. Pakkasta 15...20 astetta. Teoksessa tullaan aivan tähän päivään saakka 2000-luvulle ja aivan uudenlaisiin haasteisiin, jotka toivat muutosherkkyyden kirkkoon. 240 s. Vaikka pappi messusi latinaksi, hän saarnasi ja opetti kansan kielellä. Luterilaisen kirkon herätysliikkeet esitellään ja itsenäisen Suomen ajalta nousee esiin kirkon toiminta sotien aikana. 20 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 23. Äänestäjät liikkeellä edellisvaaleja virkeämmin Markku Heikkilä – Simo Heininen: Uusi Suomen kirkkohistoria. Sekin on kuitenkin 3,5 prosenttiyksikköä paremmin kuin edellisissä presidentinvaaleissa. Suomi on edelleen uskonnollisesti varsin yhtenäinen, kun reilut 70 prosenttia kuuluu luterilaiseen kirkkoon. 1,19/Kpl tarjous voimassa 31.1. Keskiajalla maallista ja hengellistä valtaa ei erotettu toistaan. Suomalainen historiankirjoitus alkoi Turun tuomiokirkon suojissa 1300-luvun puolivälissä. Mikael Agricola oli Wittenbergissä Lutherin ja Melanchthonin oppilaana valmistuen maisteriksi 1539. Kristinuskosta löytyi lähetystyön pohjalta joustoa ja sopeutuvaisuutta vanhoihin tapoihin. Tulos on lähes 5 prosenttiyksikköä parempi kuin vuoden 2012 presidentinvaaleissa