JOULUKUUTA 2014
WWW.YLAKAINUU.FI
Elokuva
Kirkonkylän
koulun neljäsluokkalaisten
elokuva. >>10
14052
TIISTAI 23. 6 414880 106297
Geokätköily
Luontoon
piilotettuja
kätköjä voi etsiä
myös talvella. >> 6
Koulun
viimeinen joulu
Kirkonkylän koulun johtaja Kauko Mannermaa
pohtii koulun vaikutusta
kyläelämään. >>5
NRO 102
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
SIRKKU RAUTIO
Uusi osasto auki
tammikuussa
Suomussalmen päivähoidon johtaja Jaana Heikkinen esitteli uuden hoitoosaston tiloja. Olette pitäneet meidät leivän syrjässä kiinni.
Sydämen Lämpöistä Joulua ja Armorikasta
Uutta Vuotta
.LDQQRQNDWX 6XRPXVVDOPL
3 . Me ja tänä vuonna
55 muuta keikkalaista kiitämme Teitä. Riistakeskuksen
erikoissuunnittelija Marko Paasimaa sanoo
Ämmänsaaren länsi- ja eteläpuolella liikkuvan
yhteensä noin yhdeksän sutta.
On ollut ilo palvella Teitä Rakkaat Asiakkaamme jo kohta 19 vuoden ajan. >> 9
Anna-Kaisa Björk perheineen viettää Paljakassa sekä joulun että uudenvuoden. Ukkohallan ja Paljakan rinteet avattiin lauantaina.
Lasketellen jouluun
Auki: Ukkohallassa ja Paljakassa hyvät hiihtokelit >> 4
SLP Jakelu Oy:n työntekijä kohtasi suden kolme viikkoa sitten torstaina Ämmänsaaressa,
vanhan veturin läheisyydessä
Risto
Anna-Leena
Ritva
toivoen Teille ja läheisillenne.
ZZZ NXXWDPRNHLNDW ¿
Täällä on hauska lasketella.
On kivaa ja houkuttelevaa, kun on niin kivat rinteet. On kiva myös kokeilla uusia
rinteitä. Kun Ylä-Kainuu ei ole massaturismiin nojautuvaa matkailualuetta, voidaan
odottaa vieraiden virtojen edelleen löytävän
reittinsä tänne takuuvarman talven alueelle.
Hyvät hiihto-, laskettelu- ja ulkoilualueet
ovat varmasti monille eteläsuomalaisillekin
jotakin erityistä. Liekö kylällä
enää aattoiltana mikään paikka aukikaan niin kuin suuressa maailmassa tuntuu olevan. Etupäässä laulettiin vanhoja tuttuja, mutta myös uudempia joululauluja. Kauppiailla on vielä pari hyvää myyntipäivää ja asiakkailla ostopäiviä.
Sitten keskiviikkona helpottaa ja päästään vähän rauhoittumaan ja joulua viettämään.
Rauhallista joulua kaikille!
J
oulun aikaan rauhoitutaan ja hiljennytään viettämään yhteistä aikaa. joulukuuta 2014
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 23.12.2014
Juhani Mustonen
Päätoimittaja Martti Huusko
juhani.mustonen@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Täydet salit
sunnuntaina
Rauhallista, lumista joulua
koko Ylä-Kainuun alueelle
K
aksi tapahtumaa veti kaksi salia täyteen
Suomussalmella sunnuntaina. hyvin harjoitellut laulut jäivät soimaan mieleen kauniisti.
Tavan mukaan oli paikalla tulevia rippikoululaisia. Joulu on myös tapaamisten aikaa. Se vaatii kuitenkin muutosta Euroopassa ja Suomessa.
Joulun ja uuden vuoden matkailusesonki
näyttää merkit tulevasta. Monet kävivät samana päivänä näissä molemmissa tapahtumissa, vaikka ne hieman erilaisia toki
ovat.
Erona on myös se, että kauneimpia joululauluja oli laulamassa pääasiassa suomussalmelaisia, kun Retikkaan oli
tullut runsain määrin katsojia kauempaakin.
A
Päästään vähän
rauhoittumaan ja
joulua viettämään.
Niin kova maine Teatteri Retikalla jo on Kainuussa ja havaintojeni mukaan myös Koillismaalla, että sieltä tullaan
linja-autolasteittain niin tähän jouluesitykseen kuin sulan
maan kesäteatteriinkin.
Nauruhermot saivat toimintaa, ja sehän oli ilmeinen tarkoitus.
Tupaten täynnä oleva Suomussalmen kirkko on hieno
paikka joululaulujen laulamiseen. Talouden laskun
jatkuminen on tuonut oman tumman sävynsä monien Suomussalmen, Hyrynsalmen tai
Puolangan perheiden jouluun. En kaipaa hulinaa
vaan sitä, että pääsee rinteeseen ja saa laskea.
Paljakka on inhimillisen ajomatkan päässä
Kokkolasta. ei minkäänlaista häiriötä.
Seuraava yleisöryntäys on luonnollisesti kynttilöiden
hautausmaalle viennissä jouluaattona, mutta sitten rauhoitutaan itse kukin koteihin ja läheisten pariin. Ensin
päivällä Tekevälle sattuu -sketsiviihteen
ensimmäinen ylimääräinen esitys täytti
Teatteri Retikan, ja illalla oli Suomussalmen kirkossa täyttä, kun laulettiin kauneimpia joululauluja.
Molemmat ovat olleet varmoja yleisömagneetteja vuodesta toiseen. Tänne voimme tulla viikonlopuksi
laskettelemaan.
Nämä hyppyrit. Täytyykin toivoa,
että Ukkohallan, Paljakan ja muiden matkailualueiden vetovoima on säilynyt vähintään
entisellään. Pojilla riitti juttua ennen tilaisuuden alkua, mutta kun päästiin
alkuun ja laulamaan ja kuuntelemaan, nuorten porukka yllätti positiivisesti lähellä istuvat . Todellista talvista joulua, jota ei välttämättä löydy pääkaupunkiseudulta.
Yläkainuulaisille tämä kaikki on luontaisetu. Tuskinpa vain.
Työhuoneen ikkunasta näyttää Ämmänsaaressa olevan
normaaliin maanantaihin verrattuna moninkertaisesti
enemmän liikettä. Kirkkokuoron esitykset olivat paikallaan välissä . YLÄ-KAINUU Tiistaina 23. Suurin toive,
työpaikan säilyminen tai uuden saaminen ei
ole täyttynyt.
Kaikkien toiveena on talouden alamäen
taittuminen ja uuden vireen saaminen yritysten toimintaan myös Suomussalmella, Hy-
rynsalmella ja Puolangalla. Silloin perheet saadaan pitkän
tauon jälkeen koolle, kun muualle
muuttaneet saapuvat kotiseudulleen viettämään yhteistä joulua.
Pian päättyvä vuosi ei taloudellisesti ole ollut ihan sitä mitä odotettiin. Siitä kannattaa nauttia.
Hyvää joulua kaikille!
www.ylakainuu.?
Viikon 51 kysymys:
12
Mikä on mieluisin jouluherkku?
Vastauksia: 162 kpl
46
Suklaakonvehdit 46%
Joulutortut 42%
Piparit 12%
%
42
Gallup: Mikä houkuttelee Paljakkaan?
Tämä on ihanteellinen paikka harjoitella laskettelemista lasten kanssa. Jos ei ole muuta tekemistä, voi tulla tänne laskettelemaan.
SIRKKU RAUTIO
Teija
Hiltunen
Anna-Kaisa
Björk
Heikki
Mäkäräinen
Lassi
Mäkäräinen
24.12.2014, ELLEI TOISIN MAINITA
ZZZ N PDUNHW FRP
Kainuulainen
kokonainen
Tuore
KIRJOLOHI
6
JUHLA MOKKA
KAHVI
500 g, myös tumma paahto
raj. Tämä oli
minulle kova isku. . Haluan
kuitenkin kaikesta huolimatta toivottaa Eläkeläiset ry:lle
hyvää ja lämmintä joulua.
TEKSTARIT
Lähetä viesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA,
välilyönti ja sitten mielipiteesi.
Onko teknisesti mahdotonta tehdä jalkakäytävien/kevyenliikenteenväylien liukkaudentorjunta niin
että jätettäisi toiseen reunaan ?potkurimummoille?
puolisen metriä ilman sepeliä. Humalainen pukki tai ukki äidistä puhumattakaan ei ole iloksi kellekään. Arki etäännyttää
meitä toisistamme ja siksi läheisyys ei joulunakaan ole
helppoa. Siinä talossa ei enää
käytetä alkoholia.
Uuden elämän voi aloittaa
jo aiemmin, joutumatta käymään kuoleman portilla.
Useimmilla päihteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa,
eikä terveistä elämäntavoista
tarvitse tehdä suurta numeroa. suljettu
KULTAISEN KUKON
-
ROSOLLI
ITALIANSALAATTI
SIENISALAATTI
MARINOIDUT SIENET
PUNAJUURISALAATTI
PERUNASALAATTI
pack
50
rs
(4,27/kg)
Fanta ja Sprite
3
300 g
2 10
3 pkt
(6,67/kg)
7$5-2867$.88
PRESENT
99
HEDELMÄ/VIHANNES
PALVELEMME
7-21
TI
7-12
KE
TO-PE SULJETTU
7-18
LA
12-18
SU
Fazer
lanttu-, porkkana-, peruna- ja
maksalaatikot 700 g
pkt
Yksittäin tai ilman Plussa-korttia 4,39 pkt (8,78/kg).
0
rs
(7,98/kg)
Ilman Plussa-korttia 6,95 rs (13,90/kg).
LAATIKOT
3
3
99
kg
Saarioinen
00
Tv. 1 erä/talous
10
8
Ilman Plussa-korttia 3,79 rs (5,41/kg).
VIRVOITUSJUOMAT
KLEMENTIINI
Espanja
1,5 l
Rajoitus 5 pl/talous
1
89
kg
PUKINKONTTIIN
POIKIEN PITKIKSET
49
100% puuvilla,
koot 110-170 cm
pl
sis. suljettu
JOULUHERKUT K-MARKETISTA!
HINNAT VOIMASSA TI-KE 23. klo 9-13
Aapeli Kemppainen
Tehtaanmyymälä
Jalonkaarre 5, Suomussalmi
p. Nurmeksessa
tällainen käytäntö
Kiitämme kaikkia
kuluneesta vuodesta ja
toivotamme
kuulemani mukaan onnistuu, miksi ei Suomussalmellakin. Sallitaan
keskeneräisyys, yritetään
Suomussalmen päihdetyöryhmän pj.
Hyvää
joulua!
MIELIPIDE Olin Eläkeläiset ry:n pikkujouluissa työväentalolla 11. pidennetty
aukiolo klo 18 saakka!
Rauhallista Joulua ja
Onnea Uudelle Vuodelle!
Pyhäkylän kyläkauppa
Kiitos!
MIELIPIDE Lämpimät kii-
Oy
tokset erittäin mieleisestä
juhlasta Lions Clubilaisille ja
Suomussalmen RHY:lle veteraanien, lottien ja kaikkien
juhlayleisön puolesta.
Soita 050 586 9102 / Erja
Os. 045 355 1070
Kauppakatu 2-6, SUOMUSSALMI. 3/866$ 3,67(,//b
(786, -23$
$,1$ 9b+,17bb1
ma-pe
la
su
7-21
7-18
12-18
HERKKUKIRSIKKA
Kirsi Moilanen, puh. Perangantie 160
89780 KAIKKONEN, SUOMUSSALMI
Avoinna: ma 12-18, ti-to 10-17, pe 10-18, la 9-13
Kaarina Juntunen
rintamalotta
aattona 24.12. pantin 0,40.
. pantin 0,40
(0,79/l)
Iman Plussa-korttia 2,29 pl (1,26/l), sis. 010 439 8200
ma-pe 9-17, la 9-16, su 11-16
Ma-ti 22.-23.12. Eläkeläiset
ry:n johtoryhmä kuitenkin
sanoi, että en voi laulaa tilaisuudessa, koska en kuulu
Eläkeläiset ry:hyn. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
3
Uusi
vuosi,
uusi elämä
ymmärtää ja antaa anteeksi.
Silloin meidän ei tarvitse
paeta päihteisiin, kärsiä krapulaa tai hukkua hankeen.
Hyvää joulua ja raitista vuotta 2015!
MIELIPIDE Kaksi kuu-
Leena Manner
kautta sitten minulle läheisen alkoholistin sydän pysähtyi juuri kun häntä oli lopulta
tultu hakemaan ambulanssilla hoitoon. joulukuuta. klo 9-12, joulupäivänä ja tapanina 25. Mutta jokainen voi
ottaa ensimmäisen askeleen
ja ojentaa käden toiselle yksinäiselle.
Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Kirsi, Piia ja henkilökunta
sekä tekstiilin tytöt
500 g
89
kg
KARJALANPAISTI
Norja, pakattu
49
Hyvää Joulua!
Snellman
Aito
MERILOHI
90
kpl
HERKKUKIRSIKAN
- GRAAVIVIETTELYS
- SAVULOHISALAATTI
- WALDORFINSALAATTI
UUTUUS!
JOKIRAPUHERKKUA
Maukkaita,
jouluisia
IRTOJUUSTOJA
palana
/,6b.6, . Terveisin: ?potkurimummo?
Hyvää Joulua
sekä Makeaa
Uutta Vuotta!
Kissanomistajat Pitämällä,
köyttäkää kissanne omiin
portaisiinne kiinni kun
päästätte ulos etteivät
juoksentele toisten pihoilla.
LOPUT NAMELLIN
JOULUTUOTTEET
-50%
TERVETULOA
Jouluglögille!
vain tänään 23.12.
Aattona ke
24.12. Elvytyksen, tehohoidon, tutkimusten ja monien vaiheiden jälkeen sain antaa jouluhalauksen miehelle,
joka oli saanut uuden elämän. Tiistaina 23. Joulun ja uudenvuoden
juhlinta saattaa kuitenkin
riistäytyä käsistä. Pahimmassa tapauksessa patoutunut paha olo
purkautuu väkivallaksi läheisiä kohtaan.
Kaikki, niin lapset kuin aikuiset ja vanhukset ansaitsevat iloisen juhla-ajan ilman
pelkoa. 3/866$7$5-28.6,66$
3-pack
(11,67/kg)
Ilman Plussa-korttia 12,95 3-pack (14,39/kg).
3
JOULUISALTA
PALVELUTISKILTÄ
Palvelutiski palvelee joulun alla:
ma-ti 8-17, ke 24.12. Tilaisuuteen oli kutsuttu esiintymään Suomussalmen Harmonikkakerho, jonka jäsen ja
laulusolisti olen. ja 26.12. Olisi kulku paljon
helpompaa
Se oli läheltä katsottuna
komean näköinen elukka. Erilaisia tapahtumia voisi olla enemmän, varsinkin
perheen pienimmille suunnattuja. Mies oli kello kahdelta yötöissä, ja näki kuinka aikuinen peto seisoi yksin teillä.
Tapahtumapaikka oli noin 50
metriä vanhan veturin luota.
. joulukuuta neljän aikaan iltapäivällä. Se juoksi rataa
pitkin noin 80 metriä, pysähtyi ja jäi katsomaan taakseen,
työntekijä kuvailee.
Mies kuvailee kohtaamista
tarkasti.
. Ne houkuttelisivat
varmasti päiväkävijöitä lähialueilta, Teija Hiltunen sanoo.
Paljakan rinteissä viihtyivät lauantaina myös AnnaKaisa ja Kaj Björk neljän lapsensa kanssa. Rajavartiolaitos
arvioi maahan saapuvan liikenteen olevan vilkkaimmillaan 27.?31.12.2014 ja 2.?
8.1.2015 välisinä aikoina ja
ruuhkahuipun olevan 3. Se
oli myös pelottoman näköinen, häntä ei mennyt kertaakaan koipien väliin, mies kuvaa.
Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja
Havaintopaikalta löytyi suden
takatassun jälki.
Asko Keski-Nisula kävi tarkistamassa paikan, kun hänelle oli ilmoitettu asiasta ja
löysi paikasta aikuisen suden
jäljet.
Riistakeskuksen erikoissuunnittelija Marko Paasimaa kertoo, että Ämmänsaaren länsipuolella liikkuu noin
kolmen tai neljän suden lauma. Ensimmäisellä luvalla ei saatu
saalista, ja nyt voimassa on
toinen kolmen viikon lupa.
Paasimaan mukaan sudet
ovat tulleet Ämmänsaaren läheisyyteen porojen vuoksi.
Hänen mukaansa ei ole mitenkään epänormaalia, että
nuori susi liikkuu yöaikaan
asutuksen lähellä, mutta jos
sama toistuisi päivällä, olisi
eläimen käyttäytyminen erikoista.. Teija
Hiltusen mukaan Paljakka
vei voiton, koska se on kesällä viihtyisämpi ja luonto on
siellä niin lähellä.
Hiltuset ovat tyytyväisiä
Paljakan palveluihin ja rinteisiin. Auto oli jarrutuksessa luisunut
kaiteeseen oikea kylki edellä.
Muun muassa auton etupuskuri, konepelti sekä tuulilasi olivat vaurioituneet törmäyksessä.
Koko
perheen
keskus
Ukkohalla-Paljakka:
Yhdistyminen on joululomalle saapuneiden
laskettelijoiden mielestä
hyvä juttu. Lapsiperhe ei kaipaa iltarientoja, vaan nauttii rauhallisesta vapaa-ajasta luonnon keskellä.
. Laskettelukausi käynnistyi sekä
Ukkohallassa että Paljakassa
lauantaina.
Ylä-Kainuun hiihtokeskusten yhdistyminen on Hiltusen mielestä hyvä asia. Rajavartiolaitos varautuu tilanteeseen kohdentamalla henkilöstöresursseja vilkkaimmiksi odotetuille ajankohdille.
Venäjällä joulun ja uuden
vuoden vapaat alkavat 27.
joulukuuta. - 8.1.2015 välisenä
aikana.Joulun ja vuodenvaihteen liikenteen arvioidaan vähenevän viime vuoteen verrattuna. joulukuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Liikenne
itärajalla
vilkastuu
Itärajan rajanylityspaikkojen
liikenteen odotetaan vilkastuvan joulun ja loppiaisen välisenä aikana ostosmatkailuun sekä joulun ja uuden
vuoden viettoon liittyen. Aikaisemmin he ovat lomailleet muun muassa IsoSyötteellä.
Ukkohalla oli toinen vaih-
toehto, kun perhe mietti sopivaa vaunupaikkaa. Perhe majoittuu asuntovaunussa rinteiden kupeessa.
Anna-Kaisa, Kaj, Thelma, Fabian, Alfons ja Linus Björk valitsivat Paljakan, koska se on sopivan ajomatka
Paljakassa yli vuodenvaihteen.
ASKO KESKI-NISULA
Susi liikkui taajaman
läheisyydessä
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
SLP Jakelu Oy:n työntekijä
näki kolme viikkoa sitten
torstaina suden liikkuvan
Ämmänsaaren läheisyydessä. Paljakan kausikortilla pääsee nyt
myös Ukkohallan rinteisiin.
Hiihtokeskusten välillä liikennöi skibussi viikonloppuisin ja hiihtolomaviikolla
päivittäin.
. Yrittäjä toivoo
starttihankkeesta voimaa
yhteistyöhön.
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Oululainen Teija Hiltunen
perheineen vietti lauantaita
lasketellen Paljakassa. - 11.1.2015 ja
pohjoisemmilla rajanylityspaikoilla 6. Poliisipartion mennessä tapahtumapaikalle Leipivaaralle, autonkuljettaja oli
ehtinyt poistua paikalta.
Jäljistä oli kuitenkin nähtävissä, että hirvi oli tullut
Puolangan suuntaan ajettaessa vasemmalta puolen ja
törmännyt auton kanssa. Hyödynnämme skibussia, Hiltunen sanoo.
Teija, Jani, Jenna ja Niklas
Hiltunen hankkivat vaunupaikan Paljakasta vuosi sitten. Susi säpsähti autostani
kuulunutta jarrutusääntä ja
lähti liikkeelle. Kokkolassa
asuva perhe aikoo viettää
Paljakassa sekä joulun että
uudenvuoden. Suurimmilla
rajanylitypaikoilla voi joutua
silti jonottamaan.
Auto törmäsi
hirveen
Puolangalla
Auto törmäsi hirveen Puolangalla torstaina 18. Aiomme käydä nyt laskettelemassa myös Ukkohallassa. Sama lauma kulkee Paasimaan mukaan Puolangalla
asti.
. YLÄ-KAINUU Tiistaina 23. Lauman reviiri sijoittunee
pääasiassa Venäjän puolelle.
Yksittäisistä susista on tehty
havaintoja siellä täällä 5-tien
itäpuolella koko Suomussalmen alueella.
Paasimaan mukaan Ämmänsaaren länsipuolelle on
myönnetty syksyn aikana
kaksi sudenkaatolupaa. Ensimmäiset havainnot
susien raatelemista poroista
Ämmänsaaren läheisyydessä
tehtiin tänä syksynä, Paasimaa sanoo.
Lisäksi Suomussalmella
on tehty havainto viiden suden laumasta valtakunnan
rajan läheisyydestä Viiangissa. ja 4.
tammikuuta.
Suomesta lähtevässä liikenteessä Rajavartiolaitos arvioi ruuhkahuipun olevan
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla 10
Ei yli- eikä alijäämää.
. Tässä on
mukana useita yrityksiä,
Heikkinen sanoo.
Puolanka vetää niukkaa linjaa nyt, kun 10 miljoonan
suururakka, uusi terveyskeskus, on viimeistä silausta
vaille valmis.
Kunnan ensi vuoden investoinnit ovat vain vajaat
0,8 miljoonaa euroa, josta
kolmasosa menee terveyskeskuksen ulkopuolisiin viimeistelytöihin Puolankajärven puolella.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Puolangan ensi vuoden
talousarvion keskiviikkoiltana yksimielisesti. Puolangan kunnan hallinnoimassa hankkeessa parannetaan alueen
tunnettavuutta, kehitetään
yrittäjien yhteistyötä ja laaditaan alueelle uusi kehityssuunnitelma.
. Luonnon vankka lumipeite vauhditti rinteiden avaamista. Tavarat toki löydetään jännittävien vaiheiden
jälkeen, mutta ?Joku. Paljakan jätevedenpuhdistamon lietteenkuivatusjärjestelmää aiotaan uusia, ja
tätä varten on varattu 120 000
euroa.
Kunta varautuu myös
muun muassa tienvarsien
opastetaulujen vaihtamiseen
ja Askanmäen kotiseututalon, Kukkulan kiinteistön ja
vanhan paloaseman pärekattojen uusimiseen. Tällainen projekti yhdistää luokkaa, hän sanoo.
Välillä, kun oli enemmän
kokeita, elokuva sai olla,
mutta sitten siihen taas paneuduttiin innolla.. Päätös oli yksimielinen,
eikä asiasta käytetty yhtään
puheenvuoroa valtuustossa.
JUHANI MUSTONEN
?Joku. Musiikki antaa
lisäpontta jännittäville käänteille.
. Tilikauden tulos 72 000 euroa miinuksella.
. moni olisi halunnut
olla enemmän esillä, mutta
kaikki näkyvät kyllä elokuvassa. jää arvailujen varaan.
Filmi päättyy siten, että
Kaikki 20 neljännen luokan oppilasta olivat innolla opettaja Mikko Turusen kanssa mukana tekemässä elokuvaa.
siihen on odotettavissa jatkoosa. Kainuun pelastuslaitos on esittänyt uuden paloaseman rakentamista. Valtionosuudet 13,9 milj.
. Minä ihmettelin, kuka se on se
?joku?.
Elokuva kertoo salaperäisestä kulkijasta, joka nähdään epämääräisenä tummana hahmona koulun valvontakameralla.
Tavaroita katoaa, ja oppilaat päättävät ottaa selvän
asiasta. Perhe aikoo lomailla
Paljakan Loma-asunnot
Oy:n yrittäjä ja Matkailuyhdistys Puolanka-Paljakan puheenjohtaja Matti Heikkinen kertoo, että talven matkailukaudesta on tulossa ainakin yhtä hyvä kuin edellisestä. Asukasmäärä 2 800.
. Hoidettua latuverkkoa on
200 kilometriäja kelkkareittejä yhteensä 500 kilometriä.
. Verotulot 8,8 miljoonaa euroa.
. Kylpylässä on
uusi ulkoporeallas.
. Ukkohalla-Paljakka-matkailualueella on 31 rinnettä, 10
hissiä ja 3 parkkia.
. Elokuva vaati
10 . plussalla.
. 15 oppituntia.
Roolit jouduttiin arpomaan . Työntekijöitä 121.
Myös urheilukentän huoltorakennus korjataan.
Talousarvioon sisältyy rahaa myös uuden paloaseman
suunnitteluun. Nyt pitää taas saada yhteistyö pelaamaan kahden
keskuksen välillä. Venäläismatkailijoista
suurin osa saapuu Paljakkaan tammikuun alussa.
Heikkinen uskoo, että ensi
vuoden alussa käynnistyvästä Ukkohalla-Paljakka starttihankkeesta on matkailualueelle hyötyä. Lainakanta vuoden lopussa
8,6 milj.
. Lisäksi
Suolijärven kylätalon ulkoverhous kunnostetaan ja
lämmitys muutetaan, ja Koivurantaan rakennetaan pihaaitaus leikkivälineineen.
Puolangan uusi terveyskeskus tehdään loppuun ensi vuoden
aikana. Nyt on hyvä,
kun voi samalla hissilipulla
mennä myös Ukkohallaan.
Sielläkin on hyvät rinteet,
Anna-Kaisa Björk kiittelee.
Paljakassa oli viikonloppuna avoinna kolme rinnettä ja
46,5 kilometriä latuja. Valtuusto muutti sivistyslautakunnan johtosääntöä Väyrylän koulun
osalta, mikä käytännössä tarkoittaa koulun lakkauttamista. Mökkien kysyntä kasvoi heti, kun sana Kainuun
hyvästä lumitilanteesta levisi. Ukkohallan uudistunut Spa
& Saunaworld avattiin joulukuun alussa. Nykyisen paloaseman tilat
eivät enää sovellu toimintaan, eikä rakennuksen laajentaminen ole mahdollista.
Vuosille 2016-17 kunta on
varannut 900 000 euroa jo
paloaseman korjaamiseen tai
rakentamiseen. Keskusten yhdistyminen on plussaa. Siihen voi
saada valtionavustusta enintään 40 prosenttia, kuitenkin
korkeintaan 250 000 euroa.
Puolangan viimeisessä kyläkoulussa, Väyrylän koulussa, lauletaan suvivirsi viimeisen kerran ensi keväänä.
Koulun lakkauttamisen
syynä on oppilasmäärän vähentyminen.
Koulu on kaksiopettajainen ja lukuvuonna 2014?
2015 koulussa on 14 oppilasta. Tiistaina 23. Elokuvan ensi-ilta pidettiin kirkonkylän koululla viime viikolla, jolloin kaikki
muut paitsi eskarit ja ekaluokkalaiset pääsivät sen näkemään.
Mikko Turunen kertoo, että elokuva-ajatus syntyi, kun
useammalla oppilaalla tahtoi
olla tavaroita hukassa:
. Vuosikate 1 milj. Yhtään aikuista ei kuvissa ole.
Mikko Turunen kuvasi ja
editoi ?lmin. Urakoitsija tekee pihatyöt keväällä.
TA 2015
. hiippailee
kirkonkylän koululla
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Kirkonkylän koulun neljäsluokkalaiset ovat opettajansa
Mikko Turusen johdolla
tehneet kauhuelokuvan ?Joku?. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
5
SIRKKU RAUTIO
ALUE
. vuoden 2013 tilinpäätösluvut . Koululta on matkaa Puolangan kirkonkylälle 25 kilometriä. Raamit olivat tiukat . ja ne myös
hallintojohtaja Paula KarsiRuokolaisen mukaan budjetissa toteutuvat.
Valtionosuudet vähenevät
tulokseltaan nollaan puristetussa budjetissa yli 300 000
euroa ja verotulot lisääntyvät
vain vajaalla 200 000 eurolla.
Kunnan investointilista
koostuu ensi vuonna terveyskeskuksen piharakennustöitä lukuunottamatta paljolti
vain korjaus- ja uusimistöistä. Aina kuului, että joku on
vienyt vihkon tai kynän. Myös
kelkkareitit oli lanattu.
Ukkohallassa oli avoinna
kaksi rinnettä ja 40 kilometriä latuja.
an päässä heidän kotikaupungistaan Kokkolasta. Tammikuussa Ukkohallassa
järjestetään Umpihanki frisbeegol?n MM2015 kilpailut.
Investoinnit
minimissään
Puolanka: Väyrylän koulu loppuu
tämän lukuvuoden jälkeen
Marjukka Väisänen
marjukka.vaisanen@almamedia.?
Paljakan rinteet saavat kiitosta monipuolisuudesta ja
lapsiystävällisyydestä.
. Sen nimi voisi olla ?Kuka?.
Kaikki luokan 20 oppilasta
olivat innolla mukana elokuvan teossa
Tässä talossa on asuntoja, jotka vuokrataan kalustettuina esimerkiksi paikkakunnalla vieraileville lääkäreille.
Muita asukkaita tässä samassa portaikossa ei sitten olekaan, Heikkinen sanoo.
Lapsilla on hyvät mahdollisuudet liikkua ulkona. Neliöitä
on160 ja tila on hyvä lapsille.
. Lähellä on metsää, mäenlaskupaikat ja voimme
hyödyntää Pitämän päiväkodin ulkotiloja. Kyseessä on Pitämän päiväkodin alaisuudessa oleva osasto.
Päivähoidon johtaja Jaana
Heikkisen mukaan tilaan
voidaan ottaa päivähoitoon
12 lasta kokopäiväiseen hoitoon, mutta todellisuudessa
lapsien lukumäärä on suurempi.
. Täällä on remontoitu
pinnat, on hyvä valaistus, ilmastointi oli jo valmiina, eikä
täällä ole hometta tai kosteusvaurioita, Heikkinen kiittelee.
Tällä hetkellä tiloihin tuodaan huonekaluja, naulakoita ja muita hoitotyössä tarvittavia asioita.
Lisäksi Pitämän alue on
Heikkisestä hyvä paikka päiväkodille. Luottamushenkilöistä kunnallisneuvoksen
arvonimen on parikymmentä
vuotta sitten saanut silloinen
valtuuston puheenjohtaja
Pentti Seppänen.
Vedet kuntoon lopulta
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Suomussalmen kunnassa
käynnissä oleva SILE-hanke
tähtää sinilevän vaivaamien
vesistöjen kunnostukseen.
Kohdevesistöinä ovat Jumalisjärvi, Korpijärvi ja Ruokojärvi Jumaliskylässä ja Kuivajärvi sekä Pieni Kuivajärvi
Kuivajärvellä.
Viime viikolla asennettiin
hapetin Jumalisjärven syvänteeseen veden laatua paran-
tamaan.
Hapetinlaitetta voidaan
siirtää eri paikkaan tarpeen
mukaan.
SILE-hankkeen tavoitteen
on arveltu toteutuvan Jumaliskylän järvien osalta vuonna 2015 ja Kuivajärven vesien
osalta vuonna 2021.
Kyseisillä järvillä on todettu olevan suuri sisäinen kuormitus ja kunnostuksen tavoitteena on sisäisen kuormituksen vähentäminen.
Sisäistä kuormitusta vä-
hennetään ravintoverkkokunnostuksen, hapetuksen
ja fosforin kemiallisen saostuksen avulla.
Myös hoitokalastus on yksi pätevä keino järven sisäisen kuormituksen vähentämiseksi.
Myös ulkoista kuormitusta
kartoitetaan ja vähennetään.
Ulkoisen kuormituksen
vähentämiseksi järvien valuma-alueille on rakennettava
laskeutusaltaita ja kosteikko-
ja. Lähistöllä voi luistella, touhuta
leikkipuistossa ja pelata koulun liikuntakentällä.
. Mikseipä ulos
voi tehdä hiihtokiekuran lapsille, Heikkinen sanoo.
HANNA LAUKKANEN
Uusi päiväkotitila
auki tammikuussa
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Ämmänsaareen Hakatielle
avautuu tammikuussa uusi
päiväkotitila. Suomussalmen perusturvalautakunnan
1997-1999, Ylä-Kainuun peruspalvelulautakunnan
2003-2004 ja Suomussalmen kunnan nuorisolautakunnan puheenjohtajana
1977-1980.
Kainuun maakunta -kuntayhtymän maakuntavaltuuston jäsenenä Moilanen
on ollut 2005-2012, Kainuun
maakunta -kuntayhtymän
sosiaali- ja terveyslautakuntassa 2005-2012 sekä toiminut Kainuun liitto -kuntayhtymän maakuntavaltuuston
jäsenenä vuodesta 2013.
Hapetinta asennetaan Jumalisjärven Pitkäänlahteen.
Hän on tehnyt myös urheiluseurojen, kylätoimikunnan
ynnä muiden luottamustehtäviä.
SILE-hanke: Eroon sinilevästä Suomussalmella
Suomussalmen kunnanhallitus päätti kokouksessaan
6.5.2014 hakea kunniamerkkitoimikunnan ehdotuksen
mukaisesti kunnallisneuvoksen arvonimeä Pentti Moilaselle. Lapsiperheet ovat
ostaneet alueelta taloja, koska Pitämällä on rauhallista.
Hakatien kerrostaloissa ei
Heikkisen mielestä ole rauhatonta pitää päiväkotia.
. YLÄ-KAINUU Tiistaina 23. Maataloudelle olisi saatava suojavyöhykkeitä järvien
rannoille.
Sinilevän vaivaamille järville on yhteistä se, että ne
ovat suhteellisen matalia.
Koekalastuksen avulla on
todettu, että järvien kalakanta ei ole ylitiheä, vaan pikemminkin normaali.
Särkikanta ei ole ylisuuri,
vaikkakin Korpijärvellä ja
Ruokojärvellä on runsaasti
särkeä.
Vaikuttaisi siltä, että ravintoverkkokunnostukseen ei
olisi suurta tarvetta.
Yleisimmät kalalajit löytyvät järvistä, ja lisäksi myös
siikaa ja Jumalisjärvessä
myös muikkua.
Kaikkia järviä olisi syytä
hapettaa.
Ympäristöhallinnon pintavesien käyttökelpoisuusluokituksen mukaan kyseiset
järvet luokitellaan välttäviksi,
tosin Ruokojärvi osaltaan
myös tyydyttäväksi.
sestä viisivuotiaaseen. Kaikki lapset eivät ole
hoidossa kaikkina päivinä tai
koko päivän ajan. Arvonimiä on aiemmin
haettu ja myönnetty kymmenkunta. Kunnanhallituksen puheenjohtajana hän
oli 1991-1996. joulukuuta 2014
6 PUHEENAIHEET
JUKKA KORHONEN
ARVONIMI
Pentti
Moilasesta
kunnallisneuvos
Tasavallan presidentti on
myöntänyt kunnallisneuvoksen arvonimen Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pentti Moilaselle.
Moilanen on ollut kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1981
ja toiminut puheenjohtajana
2009 lähtien. Siksi tänne
kirjoille mahtuisi 20 lasta,
mutta tätä ei ole tarkoitus
kasvattaa massiiviseksi yksiköksi, Heikkinen kertoo.
Uudelle päivähoitoyksikölle oli tarvetta, sillä tälläkin
hetkellä Suomussalmella 19
lasta odottaa hoitopaikkaa.
Syksyllä kuntaan palkattiin
yksi perhepäivähoitaja lisää
helpottamaan hoitopaikkojen pulaa.
Kyseessä on sisarusryhmäpäiväkoti, jossa on hoidossa
eri ikäisiä lapsia vuoden ikäi-
Suomussalmen kunnan päivähoidon johtaja Jaana Heikkinen
iloitsee uuden päiväkotiosaston uusista huonekaluista.. Täten
saman perheen lapset voivat
olla samassa paikassa päivän
ajan.
Uusi päiväkotitila on entinen Suomussalmen vuokratalojen toimistotila, joka vapautui vuokratalojen toiminnan muututtua
klo 16 mennessä, joko sähköpostilla:
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.fi tai postitse
os. Koko perheen ohjelmaa,
Kulttuuriosuuskunta Vimma
. Luvun on tarkoitus toimia herättelynä.
Joka tapauksessa talousti-
lanne tulee heijastumaan palvelujen rakenteeseen ja tasoon. Se on selvittänyt kuntaliitoksia esim. Kunnanjohtajan uudenvuoden puhe
. tai
postitse/tuomalla: Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Arvomme 12.1.2015 oikein vastanneiden
kesken BIOKIAN TUOTEPAKETIN
(arvo n. Kainuussa 8 vuoden hallintokokeilu opetti yhteistyötä.
. Kerää jokaisesta
luukusta kirjain ja kokoa niistä lause!!
Etunimi ja sukunimi
syntymäaika, pituus, paino,
vanhempien
nimet,
paikkakunta
Ilmoitus on maksuton.
UUDENVUODEN VASTAANOTTO JA
ILOTULITUS 31.12. SUOMUSSALMELLA
klo 18
klo 19
Ohjelmaa lapsille Humulassa, Ylä-Kainuun äidit
Uudenvuoden vastaanotto torilla
. 7 kunnan
luottamusmiesjohto ja henkilöstöä. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
7
Yhteistyötä
tarvitaan
Muistathan www.ylakainuu.?
JOULUKALENTERIN!
Jukka Keränen
Tanja Nuotio
toimitus.ylakainuu@almamedia.?
MIKÄ
. Selvitystyön laatii konsultointiyritys MDI.
Kainuun kasvun tulevaisuuden ratkaisevat pitkälti kasvuakseli Kajaani?Sotkamo ja
jossain määrin myös Kuhmo.
Kolmikon toimivuus, houkuttelevuus ja kilpailukyky
ovat maakunnan kehitykselle
elintärkeitä. Oulun seudulla.
. En usko, että joudumme lähellekään tätä. 3 kokousta ollut.
. Kainuu tarvitsee lisää tuloja . Se ei
kuitenkaan sido kuntia, vaan
kunnat tekevät päätökset itsenäisesti valtuustoissaan,
selvityshenkilö Janne Antikainen toteaa.
Vaikka Kainuu olisi yksi
kunta, olisi se väliraportin
painelaskelmien mukaan
kriisikunta vuonna 2020. Talven ja kevään tavoitteena
konkretia.
. Maakunnan
kuihtuminen ja menettämisen pelko ovat yhteinen uhka, joka yhdistää kuntia.
Kainuun asema kansallisessa rakenteessa on keventynyt.
. Myös kunnat osallistuvat
selvityksen tekoon.
. Myös valtatiet 5
ja 22 ovat kehittyviä käytäviä,
ja yhdyskuntarakenne tiivistyy niiden ympärille ja solmukohtiin.
Vaihtoehdot tulevaisuuteen ovat yhden kunnan, 3?4 kunnan ja viiden tai
useamman kunnan Kainuu. Kainuussa on kokoontunut
puolenkymmentä kertaa valmisteleva työvaliokunta, jossa
mukana kuntajohtajat, sotejohtaja ja maakuntajohtaja.
. Mitä Suomussalmelle kuuluu, Eero Schroderus
. 50,-).
p. Ylä-Kainuu-lehdessä
tiistaina 20.1.2015.
?
Tuo valokuva vauvastasi tai lähetä se tietoineen
tiistaihin 13.1. Tiistaina 23. 010 665 9018, www.ylakainuu.?
Vuoden vauvat 2014
Julkaisemme kuvat Ylä-Kainuu-lehden
lukijaperheisiin vuonna 2014
syntyneistä vauvoista
?
?
. kuin Oulussa.
. Loppuraportti toukokuussa tekee konkreettisen
kuntajakoesityksen. Tasapainoon pääsemiseksi on
löydyttävä 64 miljoonaa euroa.
. Luku on äärimmäinen
kauhuskenaario, jos mitään
ei tehdä. Ei
Kainuun kuntien tilanne
näin huono ole, Tolonen täsmentää.
Hän korostaa, että kyseessä on painelaskelma, joka haluttiin ottaa mukaan kuntarakenneselvitykseen.
. Yhdenkin kunnan Kainuu olisi painelaskelmien
mukaan kriisikunta vuonna
2020.
. Asukkaita 7 kunnassa yhteensä noin 74 000.
. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi.
Laita kuvan mukaan vauvan nimi, syntymäpäivä, pituus
ja paino sekä vanhempien nimet.
Ilmoitusmalli
Kuntaraportti: Esitykset kuntajaosta
tulevat toukokuussa
Vielä ennätät osallistua upean Biokian
tuotepaketin arvontaan. Ohjausryhmässä yli 50 jäsentä: mukana mm. Kuntarakenneselvitys
. Nyt tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista ja vahvaa yhteistä ääntä ulospäin. Kainuussa muutoksiin on osattu reagoida, ja siinä pienuus ja ketteryys voivat olla etuja . ja niitä on kehiteltävä
täällä itse yrityksissä.
Tämä on Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolosen
mukaan väliraportin vahva
viesti. Seurakunnan tervehdys
. Tolonen on selvityksen työvaliokunnan puheenjohtaja. Torilla mehu- ja karkkitarjoilu
klo 19.30 Uudenvuoden ilotulitus. Työn hinta 70 000 euroa.
Kunnat maksavat.
. Vielä ei ole selvillä,
millaisia kuntaliitoksia selvitys tulee suosittelemaan.
. Kuntien taloustilanne ja tehtävien muutokset pakottavat kuntarakenteen muutoksiin.
Hyr ynsalmen, Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Ristijärven, Sotkamon ja Suomussalmen kunnat käsittävän työn ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty lähtökohtien ja tulevaisuuskuvan hahmottamiseen.
Raportin mukaan Kainuun
henki, eli näkemys ja identiteetti yhteisestä alueesta
on vahva ja tiivistynyt viime
vuosien aikana.
. Keskusten ja muiden kuntien vastakkainasettelu on lieventynyt viime
vuosien aikana. Pienempiä pesäkkeitä kasvulle löytyy, tiiviit yhteydet alueiden välillä ovat tarpeen.
Kainuun kasvun idut tiedetään, ja ne jakautuvat sekä
tasaisesti että epätasaisesti.
Yhteisiä kasvun elementtejä ovat biotalous, kaivannaiset ja matkailu.
Näiden toimialojen mahdollisuudet kaikissa kunnissa., mutta menestyminen on
keskittynyt muutamiin piikkeihin.
Palauta kirjaimista muodostunut lause 9.1.2015 mennessä meille toimitukseen
sähköpostilla: hanna.laukkanen@almamedia.. MDI:n selvityshenkilö Janne
Antikainen kehuu, että Kainuussa keskustelu on ?eri planeetalta. Antikaisen mukaan halu tehdä yhdessä on huomattavasti
suurempaa Kainuussa kuin
Oulussa, jossa toteutui iso
kuntaliitos.
On sellaisiakin oppilaita
ollut, että he eivät syö kotona
puuroa, mutta koulun haudutettu ohrapuuro kyllä
maistuu, kertoi Suomussalmen koulujen ruokapalvelupäällikkö Merja Heikkinen.
Siinä, missä ohrapuuroa
syödään kouluilla padat tyhjäksi 9?10 kertaa lukuvuoden
aikana, niin riisipuuroa tarjotaan vain kerran vuodessa.
Monilla koululla riisipuuron
tarjoilu jouluviikolle.
Lisukkeeksi laitettuna ohrasuurimot ovat erittäin herkullisia. Useimmiten ohrapuuro syödään
marjamehukeittojen kanssa.
. niin kuin kaurallakin . on EU:n hyväksymä
terveysväite. Hän suosittelee kokeilemaan ohrapuuron keittämistä rikotuista esikypsennetyistä ohrasuurimoista pakkauksen ohjeiden
mukaan . Suomessa
on viljelty ohraa jo ennen
ajanlaskumme alkua pronssija rautakaudella.
. Sekoita, kunnes puuro alkaa saostua eli noin 20
min. Joskus ohrapuuron menekki on vaan niin hyvä, ettei
meinaa riittääkään, iloitsee
keittiön ruokapalveluvastaava Liisa Piirainen.
Puuron ja sopan kanssa
tarjotaan ruisleivän päälle
yleensä joku leikkele.
Sotkamossa Tenetin koululla ohrapuuroa valmistetaan
260 litraa ja sille kaveriksi lähialueella kasvaneista marjoista valmistettu marjakeitto
. 1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
Ohrauunipuuro hautuu uunin jälkilämmössäkin herkulliseksi. Sen mukaan
kauran ja ohran tärkeä ravintokuitu, beetaglukaani, vaikuttaa edullisesti sokeriaineenvaihduntaan sekä veren
kolesterolitason pysymiseen
normaalina.
Kainuun kouluissa ohrapuuro kuuluu menekiltään
erittäin suosittujen ruokien
joukkoon. Koulukeittiöille tulee usein kiitoksia herkullisesta haudutuskattiloissa valmistetusta
ohrapuurosta.
Ohrapuuroa tarjotaan kouluissa kerran 6 viikossa.
Kuhmossa Tuupalan koulun
keittiössä ohrapuuroa keitetään 350 litraa ja siihen mukaan soppaa 180 litraa. Suurimot kiehautetaan ensin vedessä niin kauan, että
vesi on imeytynyt niihin.
. esimerkiksi luonnonmarjoista tai mansikoista.
Kiitoksia tulee palautteena
usein.
Totuus on sekin, että suomalaisissa kodeissa ohrapuuroa keitetään harvemmin. Siitä kyllä iloitsevat niin ruokaterveysasiantuntijat, koulukeittiöiden
ruokapalvelupäälliköt kuin
syöjätkin.
Ohrapuuroa syövät mielellään niin päiväkotilapset,
koululaiset, lukiolaiset, ammattikoululaiset ja vanhemmatkin suomalaiset. Riisipuuro alkoi valloittaa suomalaiskoteja 1900-luvulla ja erityisesti sodan jälkeisten korttivuosien jälkeen.
Vanhojen kauppahuoneiden ostostietojen perusteella
1830-luvulla riisiruokia valmistettiin jo kirkkoherrojen,
nimismiesten ja muidenkin
varakkaampien henkilöiden
kodeissa.
Suomen vanhin viljakasvi
on ohra ja se on nauriin ohella vanhimpia viljelykasveja,
todetaan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.
. Keskiajalla sää
viileni ja Suomessa alettiin
viljellä kuorellista ohraa.
Nykyään suurin ja laadultaan paras osa siitä menee
olutpanimoteollisuuden
käyttöön. 8 ELÄMÄNMENO
Ohrapuuro
nuorten
suosikki
HEIKKI WESTERGÅRD/SKA
A
Joskus ohrapuuron
menekki on
niin hyvä, ettei
meinaa riittää.?
Liisa Piirainen
Ruokapalveluvastaava,
Tuupalan koulun keittiö
Maistuu: Nuori sukupolvi on ihastunut ohrapuuroon ja marjakeittoon
Antero Komulainen
antero.komulainen@almamedia.?
Ohrapuuro tekee paluuta
suomalaisiin ruokapöytiin.
Se ei tapahdu enää niin pikkuhiljaakaan, sillä nuoret
perheenisät ja -äidit tietävät
omilta kouluajoiltaan, minkälaista herkkua haudutettu
ohrapuuro on.
Vanhinta aikaa kuvaavien
joulukorttoem puurokulhoissa on ohrapuuroa . Sen lisäksi viljellään rehuohraa.
Suomalaisten ruokapöytiin viljellystä ohrasta päätyy
vain pieni osa.
Ohralla . 3/4 tl suolaa
. Niitä käytetään lisukkeena myös joulun laatikkoruokien joukossa.
Kun joulupöydän kinkkua,
perunoita ja laatikoita on syöty jo melko tarpeeksi, niin
vaihteluksi voi kokeilla vaikka kanakastiketta ohrasuurimoista tehdyn lisukkeen
kanssa.
ANSSI JOKIRANTA/ARKISTO
Vältä tulipalo näillä
vinkeillä
Vakuutusyhtiö I?stä muistutetaan, että tulipaloriski kasvaa kodeissa jouluaattona.
Liedestä, kynttilästä tai ulkotulesta alkunsa saanut tulipalo on aina helpompi ehkäistä
kuin sammuttaa.
Liesipalo on kirkkaasti yleisin sähköpalo, joka keikkuu
tilastojen kärjessä vuodesta
toiseen.
Jouluna keittiössä on kiirettä ja vilinää, kun joulupöytään valmistetaan ruokia ja
herkkuja.
Liedellä porisevat ruuat
saattavat käräyttää koko ko-
Mikäli paistat kinkkua yön
yli uunissa, varmista nukkumaan mennessäsi uunin oikea kypsennystoiminto ja
-lämpötila.
Uuni kannattaa puhdistaa
liasta ennen pitkää paistosessiota ja pitää huoli siitä, ettei
mikään kosketa uunin lämpövastuksiin.
Muista, että kodin putkistot eivät pidä kinkun paistorasvasta.
Älä siis kaada rasvaa lavuaariin tai vessanpönttöön.
din, jos kattila unohtuu liedelle liian pitkäksi aikaa.
Älä jätä liedelle mitään keittymään itsekseen, vaan vahdi
koko ajan, mitä liedellä tapahtuu.
Älä myöskään jätä epähuomiossa tai kiireessä esimerkiksi patalappua, käsipyyhettä tai mitään syttyvää lieden
päälle.
Tavallisen lieden levyn
jäähtyminen ei tapahdu hetkessä, joten hyvä ohjesääntö
on pitää lieden ympäristö
tyhjänä kaikesta tavarasta.
Tulipaloriski kasvaa kodeissa jouluaattona.
Ulkotulet muuttuvat sitä
kevyemmiksi, mitä pidempään ne palavat. Lapsista
ja nuorista kasvaa lisää sen
ystäviä.
Kouluissa menekki on yksi
parhaimmista, mitä koko
ruokalistalle on otettu. Puuropäivinä sitä valmistetaan 890
oppilaalle eikä siitä takaisin
keittiölle juuri tule.
. Tuuli saattaa temmata ulkotulen talon
seinustalle, jolloin seinä on
vaarassa syttyä.
Käytä ulkotulialustoja, jot-
ka pysyvät tukevasti paikoillaan.
Ulkotulia ei ole tarkoitettu
parvekkeella poltettavaksi.
Parvekkeella syttyy keittiön
ja saunan jälkeen eniten tulipaloja.
Polta kynttilöitä aina palamattomalla alustalla lapsien
ja lemmikkien ulottumattomissa äläkä jätä kynttilää ilman valvontaa.
Asettele tuikut palamaan
vähintään viiden sentin välein.
Liian tiheään asetellut tuikut saattavat leimahtaa äkkiä
hurjan näköiseksi allaspaloksi.
Jos haluat nauttia kynttilöistä ilman palovaaraa, suosi
LED-tuikkuja.. Lisää maito ja kuumenna sekoittaen. Ilmanala oli täällä silloin
niin lämmin, että täällä viljel-
ty ohra oli jyviltään kuoretonta. myöhemmän ajan korteissa riisipuuroa. Vanhimmat ohranjyvät
ovat yli 3 500 vuotta vanhoja
ja ne ovat löytyneet Varsinais-Suomesta Turusta Niuskalan kivikautiselta asuinpai-
PUURO-OHJE
. Näiden ohralajien arvellaan tulleen Suomeen Tanskan kautta. Anna puuron kiehua miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia välillä sekoittaen.
Ohjeen lähetti
ruokapalveluvastaava Liisa
Piirainen
kalta.
Ohra on ollut siitä lähtien
Suomen tärkein viljakasvi
1700-luvulle asti, jolloin ruis
alkoi syrjäyttää sen.
Helsingin yliopiston lehtori, tohtori Tuula SontagStrohm muistuttaa, että ohran viljelyllä on Suomessa
pitkät perinteet. 2 dl vettä
. tai jos aikaa on vähemmän, niin sitten ohrahiutaleista.
Suomussalmella ohrapuuron menekki lasten ja nuorten ruokalautasilla on tietysti
samalla tavalla hyvä. Rikotuista suurimoista keitettävän ohrapuuron valmistus
kestää hauduttamisineen 1,5
tuntia.
Jotkut valmistavat sitä leivinuunin jälkilämmössä uunipuurona, mutta onnistuu
se sähköuunissakin.
Tenetin ruokapalveluesimies Marjatta Huotari Sotkamosta sanoo, että ohrahiutaleista saa siitäkin hyvän
puuron ja ihan nopeasti kaurapuuron tapaan. 1 litra täysmaitoa
. Puuroon käytetään kerralla 60 kiloa rikottuja suurimoita.
Minusta on
hyvä, että lapsen ei tarvitse
siirtyä kouluun mennessä kovin pitkiä matkoja, koulun
johtaja sanoo.
Koulu antaa paikkakunnalle leiman vääjäämättä.
Mannermaa sanoo, että jos
kylällä ei ole koulua, se on
selvä merkki siitä, että kyläelämässä ei kaikki ole hyvin.
Kouluttomalta kylältä
puuttuu tietty toiminta, mikä
Kirkonkylän koulun eskarilaiset tekivät viimeisiä jouluaskarteluja Kirkonkylällä.
heijastuu kylän muuhunkin
toimintaan heti.
. Paljon äkempään opit sadan oppilaan koulun kuin
500 oppilaan koulun, Mannermaa toteaa.
Mannermaa sanoo, että on
tärkeää, että myös haja-asutusalueilla säilyy kouluja.
. 7?12, to 25.12. Tällöin
koulu muistuttaa enemmän
perhettä kuin laitosta.
. Minä näen koulun ensisijaisena lähipalveluna, mikä
meidän suomalaisessa yhteiskunnassa on yleensä pyritty tarjoamaan. Mistä koulut katoaa, siellä moni asia hiljenee.
Lähellä oleva koulu helpot-
taa pienten lasten perheiden
elämää, kun lasten koulukyydityksestä ei tarvitse huolehtia.
. Jos koulu on lyhyen matkan päässä, lapsi voi mennä
sinne omatoimisesti, hän sanoo.
Useiden pienien koulujen
ylläpitäminen on kallista
kunnalle, ja päättäjien on
mietittävä ensi vuodenkin ai-
kana, mihin resurssit riittävät.
. Jos oppilasmäärät ovat
suuret, niin se tuo vääjäämättä opetustilanteeseen uusia
muuttujia, jotka täytyy hallita. suljettu, la 8?18, su 12?18.. Siinä sitten yksittäinen
oppilas saattaa hävitä joukkoon helpommin, jos on iso
koulu, Mannermaa sanoo.
Pienemmissä ryhmissä
opettajille jää enemmän aikaa huomioida oppilaita ja
samalla kaikki oppilaat tulevat opettajille tutuksi. ja
Tapanin
päivänä
26.12. Isot yksiköt käyttävät oppilasta kohden usein miten
vähemmän rahaa kuin pienet
yksiköt.
Palv
elemme
ã joulua
attona 2
4.12. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
9
Koulun katoaminen hiljentää
HANNA LAUKKANEN
Koulu: Pian kylältä
puuttuu tärkeä lähipalvelu
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Suomussalmen kirkonkylän
koulun viimeistä joulujuhlaa
juhlittiin viime viikolla. Tiistaina 23. s
uljettu
Palvelemme ma?ti 8?21, ke 24.12. Ensi
syksynä koululaiset opiskelevat Karhulanvaaran koulussa.
Kirkonkylän koulun johtaja Kauko Mannermaa sanoo, että suuntaus on jatkuvasti ollut se, että oppilaat
siirretään aiempaa isompiin
yksiköihin.
Hän ei sano opetuksen laadun sinänsä riippuvan oppilasmäärien koosta, mutta toisille oppilaille työskentely
pienissä ryhmissä sopii paremmin.
. 7?
ã joulup
12
äivänä 2
5
.
1
2. ja pe 26.12
Samoihin aikoihin alkoi
vihallisen vilkas lentotoiminta.
10.20 Tykkituli taukosi.
11.00 Tykkituli alkoi uudelleen kiivaana. Komppania puolustuksessa. Rautamaa Kollaalla joulun 1939.. Lentokoneita ei kuulu eikä näy enää.
On vahva sumu.
Komppanianpäällikkö lähetti kaksi aliupseeria noutamaan joululahjapaketteja
Kurimosta.
Täällä on kaksi vastakohtaa: joulurauhajuhla ja ryssien kiivas tykistötuli. Vihollisen lentotiedustelua.
24.12.1939 Komppania kylpi
omassa saunassa.
Kello 06.00 Herätys ja ruokailu. Kansanedustaja, pastori Antti J. Jästillä tarkoitetaan sivullista henkilöä, joka tuhoaa
kätkön, innokas geokätköilijä
ja kätköjen tekijä Kauko
Seppänen tietää.
Hän listaa tarvittaviksi varusteiksi GPS-paikantimen
tai kartan ja kompassin.
Myös älypuhelimiin on ladattavissa geokätköily-sovellus,
jonka avulla kätköjä voi etsiä.
Lisäksi on tärkeää huomioida
pukeutuminen sään sekä
maaston mukaan.
Seppänen kiinnostui geokätköilystä vuonna 2007, jolloin hän osallistui Suomen
Ladun järjestämään koulutukseen.
. Kaikki laittamani kätköt ovat
myös talvikäytössä. Talvisin kuitenkin
kannattaa ottaa mukaan lapio, mikäli lunta on paljon.
Haittana ovat jästit, jotka näkevät kätköjen etsijöiden jäljet. Ryssän
ammukset putoilevat enemmäkseen jäälle Turjanlinnan
kohdalle.
11.30 Tykkituli jatkuu entisessä suunnassa. Mieliala on komppaniassa hyvä.
07.10 Komppanianpäällikkö antoi kaikkien joukkueiden lähettien välityksellä
joukkueiden johtajille käskyn
vartioi komppanian puolustuslohkoa entistä huolellisemmin. Tykkituleen sekoittuu ajoittain konekiväärituli.
11.40 Sumu selveni, ilma
kylmeni. Kätköjen
kaisen halukkaan täytyy ne itse etsiä.
SA-KUVA
Talvisota: Taisteluiden 105 kunnian päivää
SOTAPÄIVÄKIRJA
2./Er.P 15
22.12.1939 Kello 15.00
Komppania otti vastaan
Vuonanniemen pohjoislohkon puolustuksen osasto Siitoselta. Geokätköt pyritään piilottamaan niin, että etsijä
joutuu käyttämään hoksottimiaan. Piilottajilta puolestaan vaaditaan mielikuvitusta, Seppänen sanoo.
Geokätköilijä Kauko Seppänen sanoo näinkin keskustan tuntumassa olleen geokätkö, jota ei kuitenkaan enää tänä päivänä ole. On myös tärkeää kiinnittää huomiota geokätkön sijainnin turvallisuuteen ja
saatavuuteen.
Suomussalmella on keskitasoisia kätköjä, jotka on
helppo tavoittaa.
. Olen itse tehnyt
Suomussalmelle 12 ja Hyrynsalmelle yhden kätkön. joulukuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Kaikille
sopivaa
puuhaa
Geokätköily: Piilotus ja
etsintä kuuluvat Suomessa jokamiehen oikeuksiin,
mutta Kauko Seppänen
muistuttaa, että maanomistajalta on aina hyvä
kysyä lupa piilotukseen
Marjut Lehto
marjut.lehto@almamedia.?
. Invalidikäytöstä täytyy olla erillinen
merkintä.
Kätköjen piilotus ja etsintä
kuuluvat Suomessa jokamiehen oikeuksiin, mutta Seppänen muistuttaa, että maanomistajalta on aina hyvä kysyä lupa piilotukseen.
. Samoin määräsi ylimääräisen par tion tien
Vuonanniemen kannaksen
suuntaa ja järven takana olevaan maastoon, jolla saataisiin selville, ettei vihollinen
ole siellä valmistellut hyökkäystä.
08.45 Komppania valmistautui leirialueen järjestelyyn. Komppanianpäällikkö määräsi komentoryhmän ottamaan asemat valmiiksi komentoteltan lähei-
Myös sodan oloissa pyrittiin järjestämään jouluhetkiä. Lumi ei ole esteenä geokätköilylle. Silloin Suomessa oli 450
kätköä, nyt niitä on kymmeniä tuhansia. YLÄ-KAINUU Tiistaina 23. Vihollisen lentotiedustelua ja oman komppanian partiointia lähimaastoon.
Komppania sai täydennyksen 26 miestä ja kaksi hevosta.
23.12.1939 Komppania edelleen puolustuksessa. vastaisena yönä
paloi ryssien puolella Kettulan talo.
24.12.1939 Kello 03.00 Paloi
Vuonanniemen kannaksella
Lieppiaho-niminen talo ryssien puolella.
09.00 Alkoi leirialueen
puhdistus, jota valvoi komppanianpäällikkö.
09.20 Alkoi kuulua oikealta kiivasta tykistötulta oman
puolustuslohkon ulkopuolelta. 24.12
Oikea järjestys on: Kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Pentti Moilanen, 1.
Hyvää ja Rauhallista Joulua &
Onnea Uudelle Vuodelle!
. Jos saamme asiat järjestettyä, kursseja tulee
myös tulevaisudessa.
Lapsiperheille 2 000
euroa yrittäjiltä
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
.
????????????????????. Suomussalmi . ???. Myös meillä täällä on ollut kursseja. 0400 282 652
.8+021
388.$833$ 2<. ?????. Näyttää, että jäsenemme
haluavat osallistua keräykseen enenevissä määrin, Yrittäjien puheenjohtaja Tuomas Pyykkönen sanoo.
Lahjoituksen vastaanottanut lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vastuualuepäällikkö Terttu Huttu-Juntunen
kertoo, että rahat tulevat tarpeeseen.
Oikaisuja
11.12.2014 ilmestyneessä YläKainuun jutussa Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajiston järjestys oli
mennyt sekaisin. ???????????
. Rahat on tarkoitettu vähävaraisille lapsiperheille.
Mikäli haluaa aloittaa geokätköilyharrastuksen, siihen
voi tutustua esimerkiksi
kurssilla tai lähteä toisen harrastajan mukaan.
. Luvattiin alistaa
yksi konekivääri komppanialle.
15.00 Jaettiin komppaniassa pataljoonan kautta tulleet joululahjat, jotka olivat
runsaat. ?. Yhdistys keräsi rahat
jäseniltään.
. 08 710 066
Hyvän palvelun haistat jo kaukaa!
Suomussalmen Yrittäjät luovuttivat Terttu Huttu-Juntuselle
2000 euroa. Avustettavista perheistä
ei ole pulaa, Huttu-Juntunen
sanoo.
Huttu-Juntunen kertoo,
että perheet käyttävät rahat
jouluruokien ja -lahjojen
hankintaan.
. Tekijällä haasteena puolestaan on kätköjen tekeminen ja huoltaminen
omin kustannuksin.
. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
11
SIRKKU RAUTIO
MARJUT LEHTO
GEOKÄTKÖILY
. 044-976 8881
info@sumijate.com . Tämä on hieno perinne,
Huttu-Juntunen kiitteli Suomussalmen Yrittäjiä.
Veikko Timonen ja 2. Koko maailmassa on yhteensä yli kuusi miljoonaa kätköä.
Terveyttä Vuodelle 2015!
. Tunnelma oli
harras.
19.20 Saapui II joukkueesta lähetetty partio, jonka tehtävänä oli edetä Lieppiaho nimiseen taloon ja ottaa selville, ovatko omat (PPP6) miehet miehittäneet sen. Ei muistuttamista. Tykistötuli on jonkin
verran laimeampaa, samoin
ei kuulu konekivääriammuntaa. Rasiaan
laitetaan lokivihko ja kynä sekä vaihtoesine.
. (08) 712 116
Suomussalmi, p. www.sumijate.com
Hyvää
Joulua &
Onnellista
Uutta Vuotta!
Vuonna 2014 olemme olleet mukana
100 uutta työpaikkaa -nuorten työllistämishankkeessa.
.LLWRNVHW DVLDNNDLOOHPPH
MD \KWHLVW\|NXPSSDQHLOOH
NXOXQHHVWD YXRGHVWD
a
Hyvää Joulu
ja Onnea e!
ell
Uudelle Vuod
-RXOXUDXKDD MD
2QQHD YXRGHOOH
Suomussalmi, p. Sen sisältä on löydyttävä
myös kätkön nimi, koodi ja
tieto siitä, että kyseessä on
geokätkö.
sijainteja ei saa paljastaa, vaan jo-
Harrastus vaatii Seppäsen
mukaan hyvää kuntoa ja tietynlaista silmää havaita piilotetut rasiat. varapuheenjohtaja Raimo Härkönen.
Toisin kuin 18.12. -jutussa väitimme, Tuikkikaa oi joulun
tähtöset -kappale ei ole laulaja Mari Kelan suosikkikappale, vaan Erja Keräsen suosikki.
Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta.
syydestä.
14.05 Kävi rykmentin- ja
pataljoonankomentaja tiedustelemassa komppanian
lohkon puolustusta. Jäteastioiden tyhjennys
?Jäteastioiden
tyhjennys ??Lokakaivojen
Lokakaivojentyhjennys
tyhjennys
. Geokätköilyn voi aloittaa rekisteröitymällä osoitteessa
www.geocaching.com.
Parturi-Kampaamo Liisa Heikkinen
p. ???????.
?????????. Ruokailu.
15.30 Lähti komppanianpäällikkö kaksi lähettiä mukanaan tarkastamaan vasemmalta järjestyksessä III, IV, II
joukkueiden puolustuksen.
Komppanianpäällikkö käski
II joukkueesta lähetettäväksi
partion Vuonanniemestä
pohjoiseen Lieppiahoon ottamaan yhteyden polkupyöräjoukkoihin (PPP6) edellä
mainitussa maastokohdassa.
16.00 Ilma selkeni täydellisesti, on valoisa kuutamoilta.
Rintamalla rauhallista.
16.20 Komppanian pojat
kirjoittelevat kiitoskirjeitä
tuntemattomille lahjoittajille.
19.14 Saapui posti ja sen
mukana pojille paketteja.
Komppanianpäällikkö järjesti joulujuhlan. Viemäräiden avaukset
?Viemäreiden
avaukset
Ota reilusti
reilusti yhteyttä
yhteyttä ja
ja kysy
kysy tarjousta!
SumiJäte Oy . Geokätköjen kunnossapito on erittäin tärkeää ja piilottajan vastuulla. ?????????. Parasta geokätköjen tekemisessä on ehdottomasti
se, että pääsee näyttämään
muille hienoja paikkoja niiden avulla. Kätköjä voi etsiä myös kartan ja kompassin tai puhelimeen ladattavan sovelluksen
avulla.
Suuret kiitokset asiakkailleni kuluneesta vuodesta.
Hyvää Joulua ja
. Geokätköily on hauska koko
perheelle sopiva ulkoiluharrastus.
?????. Partiota vastaan avattiin tuli.
lmelainen
UUSI suomussa
itys
yr
jätehuoltoalan
Me tarjoamme
tarjoammeluotettavat
kattavat, luotettavat
ja kilpailukykyiset
ja kilpailukykyiset
jätehuoltojätehuoltopalvelut
kotitalouksille,
palvelut kotitalouksille,
taloyhtiöilletaloyhtiöille,
ja yrityksille kaupan
alalle
ja muille yrityksille
Ylä ja
-Kainuun
alueella.
Suomussalmen,
Hyrynsalmen
Ristijärven
alueella.
. ???????. Tiistaina 23. varapuheenjohtaja
Sosiaalitoimi jakaa ne parillekymmenelle vähävaraiselle lapsiperheelle.
Terttu Huttu-Juntunen arvelee, että auttamisen halu
on kasvanut, koska lapsiperheiden hätä ja tuloerojen kasvu ovat olleet viime aikoina
paljon esillä.
. ilmestyneessä ?Joululaulujen kuuluu
olla toiveikkaita. Olenkin vienyt
omat kätköni Suomussalmen
kauneimpiin paikkoihin.
Suomussalmen Yrittäjät ry
lahjoitti ennen joulua 2 000
euroa vähävaraisille lapsiperheille. ??????????. Siinä etsitään GPS-satelliittipaikannuksen avulla piilotettuja kätköjä.
????????. Kätköllä
käytyään, voi laittaa tekijälle
viestiä esimerkiksi, että kätkö
oli hyvässä tai huonossa kunnossa.
Kätkö voi olla esimerkiksi
pakasterasia, sikarikotelo tai
filmirullan kotelo
klo
18 elämän leipää ja sanaa,
ruokakassien jakoa. Merja
Hautanen. lounas ilmainen.
Katso päivän lounas
facebook.com/penangrilli
Lounaan hinta
6,90?
penangrilli@gmail.com
040 553 5469
Tervetuloa Penan Grillille!
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p./fax 711153
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
Risteentie 12, Suomussalmi
Supermarketin pihassa
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
$YRLQQD PD SH NOR OD
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . Su 11.1.klo 10
Messu kirkossa, saarnaa Risto Kormilainen.
Ämmänsaari: Ke 24.12.
klo 22 Jouluyön messu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Vanhin kristillinen juhla se ei kuitenkaan ole,
sillä historiallisesti se jää pääsiäisen jalkoihin. Su 28.12.klo 10
Messu kirkossa, saarnaa Tatu
Ryyti. Symbolisesti osuvampaa päivää kuin 25.12. Lahjojen antaminen ja juhlaperinne säilyivät jatkossa lähes ennallaan, mutta viesti oli uusi: maailman valo
ei olekaan keisari vaan Kristus.
Luukkaan jouluevankeliumi (LK 2: 1-20) ja Matteuksen
evankeliumin Jeesusta koskevat lapsuuskertomukset ammentavat tietonsa lähinnä Vanhasta testamentista. Tuolloin pimeys ja valo
kohtaavat. To 1.1.klo 10
Messu kirkossa, saarnaa Risto Kormilainen. Vanha sanonta uskaltaa
jopa väittää, että joulu olisi
juhlista jaloin. Joka 11. YLÄ-KAINUU Tiistaina 23. klo 12
uuden vuoden tilaisuus, useita puheenvuoroja. To 1.1.
klo 10 Uudenvuodenpäivän
messu seurakuntakeskuksen
kirkkosalissa. Tuolle paikalle hän rakennutti Jeesuksen syntymäkirkon. Aikataulu:
Suomussalmi kk Kaleva klo
9.20 - TB:n pysäkki - viitostietä, Kiantaman pysäkki klo
9.35 - Kurimontietä - Ämmänsaaren kirkkoon. Mukana
kirkkokuoro. Ti 6.1.klo 18 Lauluseurat srk-salissa, mukana
Kalle Seppänen. runsaan salaattiRiistakäristys
pöydän, ravitsevan
Tomaattileipäpöydän, ruokajuomat sekä jälkiruoan
mozzarellasei
Joka 11. Kauko ei koskaan riidellyt kenenkään kanssa ja oli
aina asioita sovittelemassa.
Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla Kaukon ystävä ja luotettu yli kuusi vuosikymmentä.
Kiitos!
Lauri Säippä
Naapuri, Metsola
i!
Kerro mielipiteesMikä
ärsyttää?
Mikä pännii?
Risuja ja ruusuja?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
Toivotamme kaikille
Rauhallista
Joulua ja Onnea
Vuodelle
2015!
Ylä-Kainuun
henkilökunta
Helluntaiseurakunnat
Puolanka: To 1.1. ei kuitenkaan olisi
A
Tämä sanoma on
tarkoitettu kaikelle
kansalle.?
voitu valita joulun ajankohdaksi. 11
valtakunnansalilla yleisöesitelmä aiheesta: ?Ole rohkea ja
luota Jehovaan?. joulukuuta 2014
12 ELÄMÄNMENO
Joulutervehdys
J
oulua, Jeesuksen
syntymäjuhlaa,
on vietetty kristikunnassa
300-luvulta lähtien. klo. Nyt myös päivän leike.
Arkisin: keitto 7,50 ?, noutopöytä 9,30 ?.
Viikonloppuisin: keitto 7,90 ?, noutopöytä 10,30 ?.
Teboil Turjanhovi
Kalliokatu 2, Suomussalmi
Kalliokatu
puh.
08-711 052
Puh.
0102,231
9100
$YRLQQD PD OD NOR VX
LOUNAS klo 11-15
MAANANTAI
PERJANTAI
TIISTAI
LAUANTAI
Kalakatkarapukeitto
Pyttipannu
Herkkukeitto
Puutarhurin
kirjolohikastike
KESKIVIIKKO
Lihakeitto
Kanapata, riisiä
Lohikeitto
Kaamoskiusaus
SUNNUNTAI
Sienikeitto
Kaalikääryleet
Juustoinen
kasvissosekeitto
Venäläinen uunilohi
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipäpöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattipöydän sekä jälkiruuan
SULJETTU
Maanantaisin uunituoreita
LOHIAVOKUKKOJA
grilliltä klo 12.
Arkena keittolounas 7,80, noutopöytä 8,80,
sunnuntaina 10,90. LC-Suomussalmi järjestää messuun
ilmaisen kirkkokyydin Suomussalmen kk:ltä. lohta
TIISTAI
Jauhelihakeitto
Kasvispihvit
Kookos-currybroileria
Lohi-riisivuoka
KESKIVIIKKO
Kalakeitto
Liha-juurespata
Päivän risotto
Pyttipannu
TORSTAI
SULJETTU
PERJANTAI
Mustapekka-kasviskeitto
Pannupihvi
Tilli-smetana silakat
Makaronilaatikko
LAUANTAI
Metsäsienikeitto
Paistettua lohta
Suikalelihapata
Kuorrutettua
kukkakaalta
Lounas arkisin 10.30?15.00.
Salaattilounas 6,50, päivän keitto 6,50,
päivän keittolounas 7,80, lounaspöytä 10,20
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. klo 8 Jouluaamun messu kirkossa.
Pe 26.12. Klo 14 Kauneimmat joululaulut Koivulassa, Letuskyläntie 77. Tämä sanoma on tarkoitettu
kaikelle kansalle, alkaen vähäosaisista paimenista. Su 11.1.klo 13 Messu
kirkossa, saarnaa Risto Kormilainen.
Hyrynsalmi
Kuollut: Anna Helvi Heikkinen 92 v.
Ti 23.12. klo 18:30
valtakunnansalilla puheita
mm. kalakeitto
porokeitto
Sipuli-jauhelihapihvi
Kinkkukiusaus
Broileria välimerenPaistettua lohta
kastikkeessa
TIISTAI
LAUANTAI
Palvilihakeitto
Herkkusienikeitto
Makkarakastike
Porsaanpotkaa
Silakkapihvit ja
Lohta
kananmunakast.
sitruskastikkeessa
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Jauhelihakeitto
Pippurinen
Porsaankyljys
juustokeitto
KalkkunaBurgundinpata
kookoskastike
Broilerin rintafilee
TORSTAI
sis. Klo
15 Siioninvirsiseurat seurakuntakeskuksessa.
Päivän tunnussana 2015
myytävänä kirkkoherranvirastossa.
Kauko Manninen
Hyvät ystävät, Kauko Manninen on peitelty meille kaikille
tuttuun Härkökankaaseen.
Hyvä naapuri ja miesten esikuva on poissa. Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.
/DVWHQ MD SHUKHLGHQ K\YLQYRLQWL RQ P\|V
SDLNDOOLVOHKGHQ V\GlPHQ DVLD 6HQ YXRNVL WlQl
YXRQQD ROHPPH ODKMRLWWDQHHW RVDQ OHKWHPPH
MRXOXWHUYHKG\VWHQ WXRWRVWD
.DLQXXQ NHVNXVVDLUDDODQ ODVWHQRVDVWROOH
7RLPLWXNVHPPH RQ VXOMHWWX WL NOR DON
3DOYHOHPPH MlOOHHQ PD /HKWL LOPHVW\\ WL
8XGHQ YXRGHQ YDLKWXHVVD NH ± WR
ROHPPH VXOMHWWXQD 6HXUDDYD OHKWL LOPHVW\\ WL
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
3
LOUNAS joka päivä klo 11-16
MAANANTAI
Pinaattikeitto
Lasagne
Makkarakastike
Parmesan kuorr. 1:1-18).
Hän tyytyy vain olennaiseen: Jeesuksessa Jumalan viisaus
tuli ihmishahmossa keskellemme, ymmärrettäväksi, kuunneltavaksi ja seurattavaksi. Pe 2.1. Naapurit ja
sukulaiset, te tunsitte Kaukon ahkerana, avoimena ja
auttavaisena sovinnontekijänä.
Hulkonniemellä on aina
ollut hyvät naapuruussuh-
teet. Ilman sanomaa Jeesuksen ylösnousemuksesta ei jouluakaan tarvitsisi viettää. Silloin on hyvä ruveta kyselemään, mitä Jeesus merkitsee meille?
Kun kristinusko tuli Rooman valtionuskonnoksi, joululla
kristillistettiin kerta heitolla kahdet pakanalliset pidot, Saturnalia-juhla (17.12.) ja Voittamattoman Auringon juhla
(25.12.). ateria ilmainen. Siksi se
on tarkoitettu myös meille, jotta löytäisimme itsemme, lähimmäisen ja elämän mielen.
Joulun sanomaa ymmärtääkseen ei tarvitse matkustaa
Betlehemiin. Joka tapauksessa nämä evankelistat ?kummilusikkatiedoillaan?
aiheuttivat sen, että jo ensimmäisellä vuosisadalla kristityt
rupesivat muistelemaan Jeesuksen syntymää Betlehemissä.
Kun keisari Konstantinus Suuren äiti Helena teki pyhiinvaellusmatkan Pyhään maahan 320-luvulla, hän halusi tietää tarkalleen, missä Jeesus oli syntynyt. Kirkkokahvit. Paluu
samaa reittiä kirkkokahvien
jälkeen. To 25.12. Hänelle näytettiin
karjasuojaluolia Betlehemissä. Su 4.1. Ke 24.12.klo 13 Jouluhartaus kirkossa, Mikko Riipinen. Se, jos mikä osoittaa, ettei ihmeiden aika ole ohi!
Joulurauhaa!
Wille Riekkinen
emerituspiispa
KUOLLUT
SEURAKUNNAT
Suomussalmi
Kuolleet: Alli Johanna
Soukka 77 v, Salli Orvokki
Tauriainen 80 v
Suomussalmi: Ke 24.12.
klo 15 Aattokirkko kirkossa ja
jouluvirsi sankarihaudoilla,
saarnaa Risto Kormilainen.
To 25.12.klo 8 Sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa
Risto Kormilainen. Su 11.1.klo 18 Tuomasmessu kirkossa.
Pitämä: Pe 9.1.klo 18 Raamattupiiri
Vuokki: To 25.12.klo 10
Sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa Risto Kormilainen.
Ruhtinansalmi: Ke 24.12.
klo 14.45 Jouluhartaus kirkossa ja jouluvirsi sankarihaudoilla, Mikko Riipinen
Näljänkä: Ke 24.12.klo 12
Jouluaaton hartaus Polvelan
hautausmaalla, Mikko Riipinen. Pimeys väistyy, valo voittaa, ja kevään odotus alkaa. Su 4.1.klo 10 Messu
kirkossa, saarnaa Heli Riipinen. Paikalla ollut Venuksen
patsas joutui silloin väistymään.
Evankelista Johannes ei puhu Betlehemistä (Joh. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
MAANANTAI
PERJANTAI
Juustoinen
Maust. Vain elävän,
läsnä olevan Kristuksen merkkipäivää kannattaa juhlia - tänäkin jouluna.
Jeesuksen tarkkaa syntymäajankohtaa ei tiedetä. klo 14 Jouluhartaus terveyskeskuksessa ja
Tyynelässä, klo 14.30 Hopea
Hyryssä.
Ke 24.12. klo 10 Messu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. klo 12 ehtoollisjuhla.
Jehovan todistajat
Torstaina 25.12. Ke 31.12.klo 22.30 Uudenvuodenaaton hartaus kirkossa. Ke 7.1.klo 12
Vanhemman väen kerho srksalissa. klo 14 Perheiden
aattohartaus seurakuntakeskuksessa, klo 15 Jouluaaton
hartaus Ukkohallassa ja klo
17 Jouluaaton hartaus kirkossa. klo 10 Tapaninpäivän sanajumalanpalvelus
seurakuntakeskuksen kirkkosalissa.
Su 28.12. Su
4.1. aiheesta: ?Ihmisessä ei
ole henkiosaa, joka jäisi
eloon kuoleman jälkeen??.
Raamatun lukeminen:
Joosua 9-11.
Sunnuntaina 28.12. klo 10 Sanajumalanpalvelus seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. Kahviraha
Vienan työlle. Pe 26.12.klo 10 Tapanin
messu kirkossa, saarnaa Heli
Riipinen. Ti 6.1.klo 10 Messu kirkossa, saarnaa Mikko Riipinen. Riittää, kun joulun lapsi saa seimensijaa
omassa sydämessämme
Vuodesta 2002 lähtien on ilmestynyt
14 kalenteria. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
13
Kianto-kalenteri 2015
on ilmestynyt
Ilmari Kianto -seuran tuottama ja Raija-Liisa Kiannon toimittama Kianto-kalenteri on
ilmestynyt. Kalenteriin on
koottu eräitä korpikirjailijan
vähemmän tunnettuja teoksia, joiden teksteissä löytyy
kuitenkin varsinaisia helmiä.
Kaksi kirjoista on julkaistu
kirjailijan kuoleman jälkeen:
Salainen päiväkirja ja Petsamoon, mutta ovat silti autenttisia Kiannon omia tekstejä. Vuosien 2006 . 2008 kalentereissa on esitelty 35
Kiannon kirjoittamaa proosateosta.
Kalenteriin on myös valittu Kiannon ainoa julkaistu
näytelmä, historiallinen hallan jääkärit. Sitä ei tiettävästi
ole koskaan esitetty. Myös Vienan
Karjalan vapautusajatus eli
Kiannolla voimakkaana sekä
toiminnassa että teoksissa,
joita kalenterissa on esillä
kolme.
Kianto-kalenterin elinkaari lähenee loppuaan. Hyrynsalmen Hallan Ukon ystävänä Kianto itsekin kannatti
Jääkäriliikettä. Tiistaina 23. Kalentereiden
keräilysarjan voi tilata Kianto-seuralta.
Kalentereita voi tilata
Kianto-seuran sihteeriltä Anna-Liisa Helttuselta, puheenjohtaja Lasse Lyytikäiseltä tai
kirjastotoimenjohtaja Ari
Koistiselta.
Kalenteria on myös saatavana Suomussalmelta Oilolasta, Suomusalmen kirjakaupasta sekä Suomussalmen pääkirjastosta.
9HLNNR $QWHUR
02,/$1(1
,UMD 0DWLOGD
1<.b1(1
V 3XRODQND
N +\U\QVDOPL
R V .LQQXQHQ
V 6XRPXVVDOPL
N 6XRPXVVDOPL
/lPP|OOl PXLVWDHQ
2XWL 0DLMX MD -DUQR
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
+HOlKWL WLXNX ± YlUlKWL WlKWL
MRWDLQ NDOOLVWD OXRWDPPH OlKWL
± 7XPPXLNR WDLYDV 0XUKHWWD \|VVl"
(L SLNNXHQNHOLW /XRMDQVD W\|VVl
6LHOXQ NDLSDDYDQ NDQWRLYDW WRLVHQ OXR
.DNVL WlKWHl PHLOOH Q\W WXLNHWWDDQ WXR
(ORQSlLYl MR LOWDDQ HKWL
SRLV SDLQXL VH YHUNDOOHHQ
(ORQNLUMDQ YLLPHLQHQ OHKWL
QlLQ NllQW\L KLOMDOOHHQ
6LXQDWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
/lPP|OOl NLLWWlHQ MD NDLYDWHQ
ODSVHW SXROLVRLQHHQ
ODVWHQODSVHW SXROLVRLQHHQ
ODVWHQODVWHQODSVHW
YHOMHW SHUKHLQHHQ
PXXW VXNXODLVHW MD \VWlYlW
M
ETSÄTÄHTI
.8..$ -$ +$87$863$/9(/8
6LXQDXV WRLPLWHWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
/lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD VXUXXPPH
.LDQQRQNDWX 6XRPXVVDOPL
S
ZZZ PHWVD WDKWL ¿
EN JUHLI
En juhli
vanhenemistani.
Hannu Ryhänen
KAIKENLAISTA
ELOKUVAT
Pe 26.12. klo 13.00 Madagascarin pingviinit 2D
3DXOLLQD
0DUNXV NXOMHWXNVHW
050 596 3865
KYLPYLÄHOTELLI
+DXWDXVSDOYHOXW WRLYHLWDQQH NXQQLRLWWDHQ
YDQNDOOD DPPDWWLWDLGROOD
3DOYHOHPPH PD NH NOR PXXOORLQ VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Jalonkatu 1, Suomussalmi, p. (08) 741 017
RAVINTOLAT
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä
. Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset fysioterapeutti Markku
Vikström pe 16.1.
Lähetteemme ovat voimassa
terveyskeskuksen
laboratoriotutkimuksiin ja
myös röntgenkuvauksiin.
!
ppee
HOTELLISSA
Joulupäivänä 25.12.
yhteistapahtuma
salissa ja Pub
Jalonraitissa
MEGA-
Kaikkien rakastama!
DISCO
.HVLD
,zZzE^ >D E , hd h^?. ??. klo 14.00 Madagascarin pingviinit 2D
1 h 32 min, K7, 8 ?
klo 16.00 Madagascarin pingviinit 3D
1 h 32 min, K7, 10 ?
klo 18.00 Eila, Rampe ja Likka
UXXNNX MD OHLNNRNXNDW
VLGRQWDW\|W
NXNNDOlKHW\VWHQ WRLPLWXV
5DNNDDPPH
6\OYL 0DULD
0$7(52
Sydämenlämpöistä
Joulua ja
Armorikasta
Uutta Vuotta!
R V .\OO|QHQ
V 6XRPXVVDOPL
N 6XRPXVVDOPL
+lQ RQ VLHOOl
NRWRQD WDLYDDQ WLHOOl
(Qll HL NLSXD HL VDLUDXNVLD
RQ YDLQ LORD MD UDXKDD LKDQLQWD
WDLYDDQ NDPPDUHLVVD
5LWYD MD 3HNND +XWWXQHQ
6XQQ\ 5LFKLVWl
Ensi-ilta, 1 h 32 min, K7, 8 ?
klo 15.00 Madagascarin pingviinit 3D
mlit
Smartu
urisete
kulttuät meille!
v
y
kä
5DNDV lLWLPPH
PXPPRPPH MD LVRPXPPRPPH
5DNNDDPPH
bLWLl MD PXPPRD LNlY|LGHQ
+LONND SHUK
$QQD /LLVD SHUK
7LPR SHUK
ODVWHQODSVHW SHUK
7XXOD
VLVNRW MD YHOMHW SHUK
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
Joulutervehdys
kaikille
Ylä-Kainuun
suvuille!
?Rantaneuvos?
6LXQDXV WRLPLWHWWX OlKHLVWHQ OlVQl ROOHVVD
/lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD .LLWRV P\|V NRWLSDOYHOXQ MD
WHUYH\VNHVNXNVHQ RVDVWR Q KHQNLO|NXQQDOOH
PALVELEMME
Arkisin
Lauantaisin
klo 9 - 17
klo 9 - 14
1 h 34 min, K7, 10 ?
ASIANTUNTEVAA
HAUTAUSALAN PALVELUA
SURUN KOHDATESSA
Tervetuloa!
Ti 30.12. narikan.
Tervetuloa!
Hyryntie 11, HYRYNSALMI
p. ??????????????????
Avoinna klo 03.00 saakka.
Lipunmyynti alkaa klo 18.00.
Tervetuloa!
Liput:
Liput
Lip
Li
ut: en
ennakkoon
nakk
nak
kkoon 1
15
5?
?,
ovelta 20 ?, sis. 0400 282 652
www.hautauspalvelulehto.fi
Hyryntie 38, 89400 HYRYNSALMI, p. ja ma 9.2.
(magneettirekka)
Ultraäänitutkimukset. <h<< . Viiden armeijan
taistelu 2D 2 h 24 min, K12, 10 ?
klo 17.00 Hobitti . Kirurgi Esko Ripaoja ti 30.12.
Mm. 08 710 770
'?PI?LCL
3XK
+\U\QWLH %
+\U\QVDOPL. Gynekologi Eeva Kajalo
toimenpiteet, peräpukamat, luo- ke 28.1. vatsu 18.1. klo 17.00 Mielensäpahoittaja LISÄESITYS
1 h 43 min, S, 10 ?
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!
P. klo 14.00 Hobitti . Röntgenlääkäri Anita Hiltunen
MRI-kuvaukset
ma 29.12., ma 19.1. Mm. kaikki kirurgiset taudit, pkl- . Erikoislääkärin
sa, nivelet ja kilpirauhanen.
lähetteellä.
. 040 159 0930
www.teatteriretikka.net
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
LÄÄKÄRIT
Kauppakatu 13,
p.
DUNXW MD YDLQDMLHQ NXOMHWXNVHW
PXLVWRWLODLVXXGHW
KDXWDNLYHW MD QLPLNDLYHUUXNVHW
NXROLQLOPRLWXVWHQ YlOLW\V OHKWHHQ
Ystäville ja naapureille
Hyvää
Joulua ja
Onnea Uudelle
Vuodelle!
Pekka Heikura ja
Helena Keränen
Rahtimiehentieltä
1 h 32 min, K7, 10 ?
klo 17.00 Eila, Rampe ja Likka
Ensi-ilta, 1 h 34 min, K7, 10 ?
klo 19.00 Mielensäpahoittaja LISÄESITYS
1 h 43 min, S, 10 ?
La 27.12. Viiden armeijan
taistelu 3D 2 h 24 min, K12, 12 ?
Su 28.12. ????
??????????????????????????. ??. Myös yleislääketieteen potilaat.
. Gynekologi Ritva Nissi pe 2.1.
www-sivuiltamme
Naistentautien ja synnytysten
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
erikoislääkäri. > ?. Naistentautien ja
menpoistot, tuki- ja liikuntaelinsynnytysten erikoislääkäri.
sairaudet, urheiluvammat, tapaturmat, eläkeasiat, työkyvyn
Uusimme myös reseptit,
arvioinnit, ajokortti- ja asetodisKela korvaa osan kuluista!
tukset.
Nyt myös nettiajanvaraus
. ,zZzE^ >D/
?. : W/dKW >s >hd
,zZzEd/ ?. ????
0400 157 588
Hoitopalvelut
Kuljetuspalvelut
Maansiirtokuljetukset,
Nosturiautot
myös kokonaisurakat
Vaihtolavakuljetukset
Maanrakennuskoneet
Puutavarakuljetukset
Muuttokuljetukset
POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
FYSIORIITTA
I\VLR O\PIDWHUDSHXWWL
5,,77$ 6(33b1(1
S
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
L I\VLRWHUDSLD
L SLQWDOlPS| KLHURQQDW
L O\PIDKLHURQWD /<.2. Ilmastoinnin huolto
p. www.eskonpekka.?
Autokorjaamot/-maalaamot
FYSIOTERAPEUTTI
Timo Järvenpää
Vastaanotto:
Ämmänsaari, Palvelutalo
Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
Ajanvaraus
p. 0400 200 617
Hierontapalvelut
HIERONTAPALVELU
Lasse Heikkinen
Hyryntie 38, Hyrynsalmi
ÖLJYNVAIHDOT
. 3D nelipyöräsuuntaus ja traktoreiden renkaat ja rengastyöt
. Henkilöautojen,
. Autojen huollot ja
kuorma-autojen
varaosat
044 733 9598
0404 190 901
www.kauneushoitolainka.?
Ajanvaraus 0400 121 121
Riina p. (08) 633 1990
p. 040 673 1054
Jalkahoitolat
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.?
Kaikki putkialan asennukset, korjaukset ja saneeraukset
koko Ylä-Kainuun alueella. hieronnat
?
Juha p. 050 338 4792
sirkkaliisa.seppanen@elisanet.fi
-$/.$+2,'27
-DONDKRLWROD 6DWX
Maa-, ilma- ja aurinkolämpölaitteet
Öljypoltinasennus ja -huolto
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
Kauneushoitolat
Kosmetologi
Maskeeraaja
Hieroja
IV-kanavien puhdistus
Nunnauuni
Suomussalmen
Vesi ja Lämpö Oy
Erikoishammasteknikot
Ekologinen kauneushoitola
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Ulla Pakarinen 08 713 773
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MATTI TAPIO
Kastehelmi
Inka
SKY-dipl.kosmetologi
Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1,
Suomussalmi
Elisa Juntunen
p. (08) 6331 9920,
päivystys 0400 384 924
0500 280 254
www.sskhoy.. 050 570 5262
p. nivel- ja nikamakäsittelyt
. 040 556 4909, Eino p. 044 323 4567
b00b1 +82/72 26$ .<
Kurimontie 1, p. 040 356 0414
Kauppakatu 1, Suomussalmi
p. 0400 389 907
- sopimukset kaikille
vakuutusyhtiöille
?
www.suomussalmenktk.?
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
Suomussalmen
Kiinteistöhuolto
Kiinteistökeskus
p. Toimisto: Keskuskatu 16
Näköpalvelut
1b.g7$5.$6786
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
KellO Optiikka
ma-to 9.00-17.00
APPALAINEN
pe
9.00-18.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi
la
9.00-13.00
www.kello-optiikka.?
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
050 413 4325
(08) 711 062
(8,21 snt/puh. L WXNLVXNDW SLHQDSXYlOLQHHW
SUOMUSSALMEN KTK OY
p. (08) 710 100, 0400 387 371
§
Lakiasiatoimistoja
LAKIPALVELU ARTO PAPPINEN
Hinauspalvelut
+LQDXVSDOYHOX
+HLNNLQHQ
Lahnatie 3, Suomussalmi
P. + 5,9/16,9 snt/min.)
Ompelupalvelut
Kauppakatu 5,
89600 Suomussalmi
Lääkärikeskus Medikatin tiloissa
Kuljetuspalvelut
?
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD
Fysioterapia
Mira Oikarinen
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Puolangalla, Mäntykoti
p. 010 525 1920
$XWRPDDODDPR
6 +HLNNLQHQ
Kolarityöt
Maalaukset
Tuulilasin
vaihdot
Ruoste-estokäsittelyt
SIJAISAUTOPALVELU
Lahnatie 3, Suomussalmi
®
Luontaishoitoja
vauvasta
vaariin
Kolarikorjaamo
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
p. 050 539 3379
Olet
näköalapaikalla!
/(172.(177b
.8/-(786
0D 3H LOWDNRQHHOOH
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAARI,
HYRYNSALMI, RISTIJÄRVI
Suomussalmen Taksilinjat
p. Pyydä tarjous! Nyt ilmanvaihtopuhdistukset!
Puh. 044 972 7700
Keskuskatu 22, Suomussalmi. 044 521 3294
Jalonniemitalo, Suomussalmi
ekologinenkauneushoitola@gmail.com
www.ekologinenkauneushoitola.fi
LVI-TYÖT JA -TARVIKKEET
Kauneushoitola
Verkkokauppa!
Tuohustie 4, Ämmänsaari
p. 0440 710 096
Suomussalmen
Taksilinjat
- tilausajot
0400 890 084
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset.
?
?
?
Varaa paikkasi
palveluhakemistosta!
?
?
?
Iso valikoima kankaita
Ompelu- ja korjauspalvelu
Ompelutarvikkeiden myynti
Kalusteverhoilu
(sohvat, tuolit, rahit jne.)
Naisten hää- ja juhlapuvut
Vanhojentanssipuvut
Sälekaihtimet ja rullaverhot
tilauksesta
Puh. 044 733 6508
Tero p. 044 972 3442
LVI-alan kokonaispalvelua
020 747 9780, ilt. 040 704 6061, Kauppakatu 13, Suomussalmi
artopappinen@gmail.com, www.artopappinen.com
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja
Laillistettu kiinteistönvälittäjä
Julkinen kaupanvahvistaja
?
LVI-palvelut
p. 044 972 3443
Avoinna: ma-pe 8.00-16.00
/9, $6(1186
.(5b1(1
Lääkäripalvelut
.DLNNL SXWNLW\|W
0\|V LOWDLVLQ
0DWLNNDWLH 6XRPXVVDOPL
kiinteistöhuolto
kiinteistövälitys
isännöinti
kosteusmittaukset
lämpökuvaukset
lumityöt
kuntoarviot
energiatodistukset
kiinteistöarviot
kaupanvahvistukset
ASIANTUNTEVAA PALVELUA
Keskuskatu 22, 89600 Suomussalmi, p. 0400 686 511
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
Fysikaaliset hoidot
fysioterapia
0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. 041 368 5124.
Myydään
Kaikenlaista
Kaikenlaista
MOOTTORIKELKKAPURKAAMO
Jaakko, PURKUOSAT,
Viitasaari. 1.1. Soita/
laita viesti p. ????????
. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
TIETOKONEHUOLTO JA -MYYNTI
IT-Ylä-Kainuu Ky/Kainuu.com,
Keskuskatu 24, Suomussalmi.
P. P. 0800 393 950.
KUUSENHAKURETKI PESIÖLLE, 11 km Ämmänsaaresta.
P. 040 952 3810.
Edullisesti katutason LIIKETILAA 134 m2 ja kylmää VARASTOTILAA 95 m2 Sotkamon keskustassa yhdessä tai erikseen.
P. P. ???????????
. P. Internetistä osoitteesta www.annajotainmuuta.. STIHL saha & raivuritarjoukset jatkuvat, myös vaihtaen. Liikun Sotkamo-Vuokatti -alueella. 040 821 2866 Vesa Heikkinen.
Ota uusi suunta elämääsi. ???????
. ??????????. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@almamedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@almamedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@almamedia.?. THERMOKSEN termospullot, talvikalastusvälineitä laaja valikoima.
HUOLTOPALVELU, kaikki merkit.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. 0400 168 083.
Varaa reipas, urheileva JOULUPUKKI edullisesti! Kokemusta
usean vuoden ajalta. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . Sähköpostilla . p. Asuntoon kuuluu lämmin varasto omalla sisäänkäynnillä. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. ?
.DWWRUHPRQWLW
-XONLVLYX MD LNNXQDUHPRQWLW
6RLWD MD WLODD
3LLSXQ SHOOLW MD SHOOLW\NVHW
PDNVXWRQ
3HUXVWXNVHW
VXXQQLWWHOXNl\QWL
6LVlUHPRQWLW
.DLQXXQ /DDWXUDNHQWDMDW .\
.XULPRQWLH 6820866$/0,
3
Turvapalvelut
Tuotteet myös avaimet
käteen palveluna.
Soita edustajallesi
Tommi Moilanen
p. ???????
Puh. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Rv. Lapset ovat usein
tyytyväisiä yksinkertaisiin
lahjoihin, Komulainen sanoo.
Aikuisten tapaan myös lapset voivat olla tyytyväisiä aineettomiin lahjoihin. ?. P. Tiistaina 23. 044 354 9421.
Vuokralle tarjotaan
1 H+KK 19 m2 Sotkamon keskustassa. 2000, aj. Hp. Kajaani.
Myydään tai annetaan vuokralle
RT-KOLMIO Jäniksenpolku, KTKAKSIO Hirvikatu, Suomussalmi. alk.
P. 0400 388 090.
3 H+K+S+parveke 84 m2 Sotkamon keskustassa. (08) 741 068
TOYOTA COROLLA 1.4 HB, 3-ovinen, vm. . 0440 435 249. ???????????
. (08) 741 550.
Luotettava NÄKIJÄ vuosien kokemuksella, valolla ja rakkaudella. Vuokra 595 ?.
Lisätietoja p. löytyy paljon vinkkejä aineettomiin
lahjoihin.
. ?. ????????????
. 0400
284 408.
KAKSIO huippupaikalta, Kontionkatu 7, vap. P. Olimme viettämässä sukulaislasten kanssa joulua, ja
pienelle lapselle lahjamäärä
oli liikaa, muutama lahja olisi
riittänyt. ?????????. joulukuuta 2014 YLÄ-KAINUU
15
Näin vähennät jätettä jouluna
EKOKYMPPI
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Parturi-kampaamot
???
Pitopalvelut
Parturi-kampaamo
bPPlQ 7XNND
Keskuskatu 18, Suomussalmi
www.ämmäntukka.com
ma-pe
9-17
la 10-14
045 268 9699
Rakennuspalvelut
TEPAN
REMONTTI
JA RAKENNUS
Ekokympin neuvoja ja tiedottaja Sari Komulainen kertoo, että jouluna kannattaa
muistaa kohtuus kaikessa,
kuten lahjojen hankinnassa.
Aineettomien lahjojen avulla
joulusta tulee ekologinen.
Hänen mukaansa lapset
saattavat myös ahdistua, jos
he saavat useita lahjoja.
. 044 279 0443 | myynti@
kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi
Kurimontie 19, Suomussalmi.
Avoinna ma-pe 10-17
OK SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
25
25 vuoden
kokemuksella!
Myös Paintballvarustevuokraus.
Suomussalmi
KYLPYHUONEET
SAUNAT
KEITTIÖT
VAHINKOSANEERAUKSET
KORJAUS- JA
RAKENNUSPALVELUT
SISUSTUSTARVIKKEET
LASITUSPALVELUT
PUTKITYÖT
. 040 728 9146.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. Kannattaa suunnitella
ruokahankinnat etukäteen ja
muistaa, että vähemmälläkin
ruualla tulee täyteen. P. Soittamalla konttoriin
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00
Myydään
ARIENS lumilingot jo vuodesta
1933. 045 873 5977.
KOIVU-KLAPI kuiva I-laatu. vain 174
tkm, huoltokirja, aluvanteet, uudet kesärenkaat. Sari 0700 84 444,
ota talteen. P. ?????????????. P. ??????. NASTARENKAAT polkupyörään (240 nastaa). mm. 044 974 1924
Olet
näköalapaikalla!
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja Kuhmolainen perjantaisin.
0400 188 542
Remontoimme kotisi
toiveittesi mukaan.
ma-pe 7.30-17, la 9-13, (08) 777 088, 0400 217 720
Sammontakojankatu 8
Puh. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. Lapsille hyvä aineeton
lahja voi olla vaikka elokuvaliput tai uimahalliretki, riippuen siitä, mistä lapsi tykkää,
Komulainen vinkkaa.
Joululahjoja voi kääriä ekologisesti myös sanomalehteen tai kangaspusseihin.
Aikuisille hyviä aineettomia lahjoja voivat olla käynti
kosmetologilla, siivousapu,
lumityöapu tai vaikka aamupala vuoteeseen.
Komulaisen mukaan lahjat voi kääriä myös muuhun
kuin lahjapaperiin, josta syntyy joka vuosi iso määrä jätettä.
Paketoimiseen voi käyttää
kangaspusseja, sanomalehteä tai viime vuodelta sääs-
tettyjä lahjapapereita.
Komulainen sanoo, että kainuulaiset heittävät viimeviikkoisen jätetutkimuksen mukaan paljon ruokaa roskiin,
jopa avaamattomia ruokapakkauksia.
Erityisesti jouluna ruuan
tekemiseen ja sen poisheittämiseen kannattaa kiinnittää
huomiota.
. 044 533 8353.
JOULUPUKKI Vuokatti-Sotkamo
-alueella. 0440 383 544.
Hyrynsalmella lähellä palveluja
saunallinen
RIVITALOKAKSIO
57 m2. ja fax 0207 940 660
Myynti ja tekninen neuvonta
0207 940 663
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
Risteentie 3,
89600 Suomussalmi
usssal
saallmi
mi
p. 33,
50, 60 cm. Kähkönen
040 581 9916 Kuhmo.
OSSIN
KODINKONEHUOLTO.
Ilmalämpöpumput ja kodinkoneet, myös ilt. 0400 284 408.
HALLI- JA VARASTOTILAA Sotkamossa Kainuuntien varressa.
P. P. 050 379 2746.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. Lisäksi
ruokailusta ylijääneet ruuat
kannattaa käyttää riperuokiin tai pakastaa, Komulainen sanoo.
Helppoja riperuokareseptejä
osoitteesta:
http://www.hsy.?/?ksu/
arjessa/ruoka/Sivut/riperuokia.aspx
Kaikki kodin remontit.
. 0400 571 028.
KAKSIO Sotkamossa. 2.950 ?.
P. Oma sauna ja autopaikka. Ei seksilinja.
(sis. palo- ja kosteusilmaisimet)
DÄ
PYY OUS!
J
TAR
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. 044 521 2785
www.pohjolanturvatekniikka.fi
VARTIOINTI
PALOVAROITINJÄRJESTELMÄT
KAMERAVALVONNAT
RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT
Verkkoon/lehteen: . Ti-su 10-24,
1,99?/min. - 88. Metsäyh. 0400 239 200.
KIINTEISTÖJEN LUMITYÖT yms.
Kiinteistö- ja laitehuolto Teuvo
Mäkeläinen, p. STABILicers liukuesteet