JUHANI ESKOLA Matkailuautot ja -vaunut ovat tuttu näky Jätkänpuiston pysäköintialueella kesäisin. HINAUSPALVELUT YLÄ-KAINUUSSA 24/7 Myös korjaukset ja siirrot. Matkaparkki mahdollistaisi pidemmän viipymän Suomussalmella Jätkänpuiston pysäköintialue on karavaanareiden suosiossa, mutta se ei ole virallinen matkaparkki. 1 Sivu 7 LAURA HILTUNEN. 1 Sivu 13 JUHANI ESKOLA 1 Sivu 3 Aurinko helli hiihtolomaa Ukkohallassa viettäneitä Etelä-Suomen talvilomaviikon lopulla Ukkohallan laskettelurinteillä nähtiin iloisia matkailijoita, jotka olivat saapuneet Hyrynsalmelle muun muassa Lahdesta, Espoosta, Tampereelta ja Ylivieskasta. Etelä-Suomen talvilomaviikon perjantai oli aurinkoinen laskettelupäivä. Kohde sai kiitosta muun muassa hyvästä hintalaatusuhteesta etenkin lapsiperheen majoittamisessa, hyvät rinteet ja lyhyet jonot hisseille. ja Ti 25.3. Suomussalmella selvitetään nyt matkaparkin perustamisen kustannuksia. Soita ensin 0400 455 622 ÄMMÄN AUTO Lähi-Tapiolassa uskotaan Kainuun ja Koillismaan tulevaisuuteen ja elinvoimaan 1 Sivu 10 Lauantaina hiihdettiin ja jumpattiin 1 Sivu 13 Reino Korvuo on tuttu näky suomussalmelaisilla hiihtoväylillä. Hiihtoväylät tutuiksi Reino Korvuo on viettänyt tänä talvena suksilla satoja tunteja. 08 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Ma 24.3. 044 379 9897 • Asiantunteva • luotettava • paikallinen kainuukoillis@gmail.com Kauppakatu 11, Suomussalmi Ajanvaraus SILMÄLÄÄKÄRILLE p. Paikaksi on valikoitunut Jalonniemi, johon palvelut olisi helpompi järjestää. Kunnanhallitus käsittelee asiaa tänään. Jos säät ja terveys sallivat, kokonaislukema on kevällä lähellä 2000 kilometriä. 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 Nro 15 | Hinta 3,50 € | ylakainuu.fi | Perustettu 1965 Tiistai 25.2.2025 Kainuun ja Koillismaan metsäkiinteistöjen välitys p
Turvata peruspalvelut. Valtuutetuille lähetettiin sähköpostitse kysely, jossa tiedusteltiin ehdolle lähtemistä ja perusteita ratkaisulle. Esa Kemppainen, kesk.: Kyllä olen ehdokkaana. Samalla on turvattava peruspalvelut, kuten koulutus, terveydenhuolto ja infrastruktuuri, jotta Hyrynsalmi pysyy elinvoimaisena ja viihtyisänä paikkana asua ja elää. Tärkein asia tulevalla kaudella on, että kuntamme säilyy itsenäisenä, elinvoimaisena, vetovoimaisena ja hyvinvoivana täällä asuville ja tänne muuttaville kuntalaisille. Tärkein asia ensi kaudella on palveluasuntojen rakentaminen vanhuksille, sekä kaavoituksen ja lupa-asioiden nopeuttaminen. Tärkeä asia on, miten kunta pystyy hyvinvointialueyhteistyössä turvaamaan tärkeimmät sosiaalija terveydenhuollon palvelut Hyrynsalmella. Teollisuus elää muutoksessa, joten uusille teollisuuden aloille, kuten esimerkiksi datakeskuksille ja energiavarastoille tulee selvittää ja kaavoittaa ennakolta alueita. Pertti Heikkinen, kesk.: Kyllä olen ehdokkaana. Muutamia kokeneita päättäjiä on jäämässä pois. Herkko Kurkinen, kesk: Kyllä asetun ehdolle. Tämä poikii myös kulttuurista pääomaa ja sivistyskykyisyyttä nähdä se kokonaisuus, missä kehityksessä Hyrynsalmi jo on. Haluan edistää paikallisten palveluiden kehittämistä, tukea yrittäjyyttä ja varmistaa, että Hyrynsalmi pysyy vetovoimaisena paikkana asua ja työskennellä. Kunnan talouden vakaana pitäminen. Koen, että minulla on vielä kykyä ja halua kehittää niitä asioita, jotka vaikuttavat kuntalaisten arkeen. Kyselyyn vastasi 11 valtuutettua 21:stä. helmikuuta 2025 2 // PUHEENAIHEET Sujuva arki, palvelut, elinvoima ja vihreä siirtymä tärkeitä Anne Mattila Ylä-Kainuu kartoitti Hyrynsalmen nykyisten kunnanvaltuutettujen suunnitelmia jatkokauden suhteen. Päätöksiä voi tehdä reilummin. Taisto Keränen, kesk.: Kyllä asetun ehdolle. Politiikka vie todella paljon aikaa, kun sen tekee huolella, perehtyy asioihin ja on kokouksissa paikalla. Tärkein asia ensi kaudella on kunnan elinvoiman ja väestönkehityksen turvaaminen. Tapani Kemppainen, kesk.: En ole ehdolla. Se selviää kuntavaaleissa huhtikuussa. Maanomistajalla pitää säilyä päätäntävalta siitä, mitä saa rakentaa. Ensimmäisen kauden aikana on mennyt paljon aikaa asioihin perehtymiseen ja taustojen selvittämiseen, ja näin hankkimani kokemus olisi tulevaisuudessa hyödyksi. MARJUT LEHTO " Tärkein asia on ymmärrys siitä, mitä vihreä siirtymä merkitsee Hyrynsalmen elinkeinopolitiikassa.. Minun on mahdollisuus hyödyntää pitkän työhistoriani aikana hankkimiani valmiuksia muun muassa julkisen sektorin päätöksenteossa. Päätöksentekoon tarvitaan ihmisiä monilta eri aloilta ja elämäntilanteista. Takana on pitkä taival kuntaja maakuntapäättäjänä. Työmäärä yllätti minut. Haluan vaikuttaa kotikuntani tulevaisuuteen ja varmistaa, että päätöksenteossa huomioidaan asukkaiden hyvinvointi, elinvoimaisuus ja kestävät ratkaisut. Haluan vaikuttaa kuntalaisten hyvinvointiin. Tässä vaiheessa on hyvä hetki siirtyä syrjään ja tehdä tietä uusille voimille. Kunnan elinvoiman vahvistaminen niistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista, joita muuttuva maailma tarjoaa. Haluan jatkaa vaikuttamista myös ensi kaudella. Tärkein asia on ymmärrys siitä, mitä vihreä siirtymä merkitsee Hyrynsalmen elinkeinopolitiikassa. Kokemusta tulee täyteen 40 vuotta. Itse edustan työssäkäyvää nelilapsisen perheen isää. Kuntamme on ollut edellä kävijä uusiutuvan energian suhteen ja olemme olleet rohkeita päätöksen teossa. Osa palveluista tuotetaan kuntayhteistyöllä. Ilman aktiivisia toimia kunnan kehittämiseksi väestön väheneminen jatkuu, mikä heikentää palveluiden saatavuutta ja alueen vetovoimaa. 1 Mikä on mielestäsi ensi kauden tärkein kunnallispoliittinen asia Hyrynsalmella. On tullut kokemusta päätöksenteosta. Taajaman ulkopuolella asuvilla tulee olla hyvät yhteydet kuntakeskukseen kaupanterveydenhuollon ja muiden palveluiden äärelle. Äänestäjät päättävät, tarvitaanko. Tärkein asia on pitää kunta elinvoimaisena ja houkuttelevana paikkana asua. Sote-asioissa tulee pitää huoli, että tärkeimmät päivittäiset palvelut saa omasta kunnasta. Kunnallispolitiikassa tarvitaan rohkeutta, uusia ideoita ja aitoa halua kuunnella kuntalaisia. Haluan jatkossakin olla mukana päättämässä sekä vaikuttamassa kotikuntani asioista. Tärkeintä on houkutella uusia asukkaita ja yrittäjiä kehittämällä paikallisia työmahdollisuuksia, tukemalla yrittäjyyttä sekä panostamalla matkailuun ja etätyön mahdollisuuksiin. Vahva talous on mahdollistaa kahden prosentin kuntaveron laskun. Juha Kortelainen, vas.: Asetun ehdolle. Johanna Sorri, kesk: En aio asettua ehdolle. Vaikuttamisen verkostoni ei ole vielä valmis. Kuntamme on ollut aikanani monenlaisten haasteiden edessä. 1 Miksi olet ehdokkaana/et ole ehdokkaana. Kysymykset valtuutetuille 1 Asetutko ehdolle tulevissa kuntavaaleissa. Kysyimme Hyrynsalmen nykyisiltä kunnanvaltuutetuilta jatkokaudesta ja sen tärkeimmistä asioista. Kati Kaartinen, kesk.: Asetun ehdolle. Olemme selviytyneet niistä hyvin ja nyt taloutemme on kohtalaisen hyvässä kunnossa. Koen päässeeni vaikuttamaan tällä kaudella tärkeisiin asioihin. Juha Hankkila, SDP/sit.: En aio asettua ehdolle tulevissa vaaleissa. Jussi Tolonen, SDP: Asetun ehdolle. Kaavoitus on yksi tärkeistä toimista. Tulevien kuntapäättäjien tulee tehdä rohkeita ratkaisuja, jotta kunta voi hyödyntää ainutlaatuiset mahdollisuudet olla mukana sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä kehityksessä, jota vihreä siirtymä edustaa globaalissa mielessä. Kunnassa pitää olla houkuttelevia rakennuspaikkoja niin omakotitaloille, rivitaloille kuin loma-asunnoille. Siirretään osallistumista ja päätösvaltaa kuntalaisille. Se on iso asia, paitsi palvelujen niin myös kunnan elinvoiman kannalta katsottuna. Verokertymää lisää tuottamalla vihreää energiaa muun muassa tuulivoimaa. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Lisäksi kysyimme, mikä on ensi kauden tärkein kunnallispoliittinen asia Hyrynsalmella. Tärkein asia on sujuva ja turvallinen arki kaikille kuntalaisille peruspalveluita turvaten ja kehittäen. Olen ollut useamman kauden kuntapäättäjänä. Tärkein asia on omana kuntana säilyminen. Tuula Kivijärvi, kesk.: Kyllä olen ehdokkaana. Tärkeintä on elinvoimaisuuden ja yritysyhteistyön kehittäminen sekä kuntalaisten palveluiden kehittäminen siten, että palvelut ja tarjonta kohtaavat muun muassa osallistavan budjetoinnin kautta. Väestön väheneminen ja palveluiden säilyttäminen ovat keskeisiä haasteita, ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan toimia. Kaksi kautta riittää. Valtuuston puheenjohtajalla on myös paljon muita tehtäviä ja kokouksia, joissa joutuu olemaan paikalla. Tärkein asia ensi kaudella on pitää kunnan talous ja kuntalaisten palvelut kunnossa. Ketkä istuvat Hyrynsalmen valtuustosalissa seuraavalla valtuustokaudella
Varsinkin lapset ovat olleet sitä mieltä, että Ukkohallaan pitää päästä uudelleen. Tulemme ilman muuta tänne uudestaan. Loma on ollut aivan mahtava. – Teemme varmaankin päiväretkiä hiihtämällä. ESPOOLAINEN Aino Harjula oli lähtenyt Hyrynsalmelle niin ikään suurella ryhmällä. – Tämä on jo kolmas kerta täällä. Tämä on viikon reissu. Talvilomansa toisena päivänä mies oli lähtenyt testaamaan rinteiden kunnon. Espoolainen Aino Harjula oli lähtenyt Hyrynsalmelle suurella ryhmällä. – Olemme laskettelun lisäksi käyneet kävelemässä ja pulkkamäessä. Tuomas Helkala aikoi laskettelun lisäksi tutustua murtomaahiihtoon. Harjula on viimeksi vieraillut Ukkohallassa 30 vuotta sitten. Tämä on kolmas vuosi, kun olemme täällä. Harjula kehui vuolaasti Ukkohallan rinteiden kuntoa sekä sitä, että hisseillä ei ollut pitkiä jonoja. – Ukkohalla on juuri sopiva paikka meille. Ukkohallan lisäksi vaihtoehto oli Iso-Syöte, mutta päädyimme tulemaan tänne. Viikon reissulla ollut Helkala oli saapunut Ylä-Kainuuseen isolla ryhmällä. – Olemme vuokranneet huoneiston, jossa on kahdeksalle makuupaikat. Laskettelun lisäksi Helkala aikoi tutustua murtomaahiihtoon. – Tulimme lauantaina. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. – Täältä löytyvät hyvä hintalaatusuhde lapsiperheelle majoittumisessa ja hyvät rinteet. MINNA Luukot olivat saapuneet Ukkohallaan Tampereelta ja Ylivieskasta. Ehkä tämän jälkeen ei enää tarvitse tulla Ukkohallaan. Lahtelainen Tuomas Helkala oli saapunut Ukkohallaan torstaina. helmikuuta 2025 PUHEENAIHEET // 3 Juhani Eskola Ensimmäisen hiihtolomaviikon viimeisenä perjantaina Ukkohallan laskettelurinteillä nähtiin iloisia matkailijoita. Ukkohalla sai kehuja vierailta Ensimmäisen hiihtolomaviikon vieraat paistattelivat päivää hienossa säässä perjantaiaamupäivänä. Myös Luukot olivat käyneet aikaisemminkin Hyrynsalmella. JUHANI ESKOLA JUHANI ESKOLA JUHANI ESKOLA. Minna Luukot olivat Ukkohallassa kolmatta kertaa. Lomalaiset kehuivat rinteiden kuntoa ja sitä, että hisseille ei kertynyt jonoja. Olemme rinteiden lisäksi tutustuneet muun muassa Saunamaailmaan, syöneet hyvin, pelanneet koko viikon samaa lautapeliä ja rentoutuneet rauhassa. Kokonimikaimat olivat pitäneet loma-ajasta. Asumme mökissä, jonka varasimme tammikuun lopussa. Paikalle saapuu vielä lisääkin sukulaisia, mutta ei sentään samaan huoneistoon. Miehet ovat olleet rinteessä lähes joka päivä. Olemme viettäneet paljon aikaa rinteessä. – Mukana on seitsemän lasta ja kaksi aikuista. – Tämä on ollut ihan kiva viikko
SOITA 0800 95505 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 0207504469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Kuluttajien kolkot kukkarot Kolumni Juhani Eskola Ei mene Suomessa asuvilla taloudellisesti häävisti. Siihenkään ei kuitenkaan voi loputtomiin luottaa. Miesten kilpailun voitto meni Vaalaan, ja naisten sarjassa oli vain kaksi osanottajaa. Kuhmossa järjestettyihin hiihtokilpailuihin oli ilmoitettu Suomussalmelta kaikki 35 valtuuston jäsentä, mutta lähtöviivalle ilmestyi vain kymmenen valtuutettua. Toimeentulotukeen turvautuminen ei ole kunnia-asia. Tärkeää on myös huolehtia, että alueen yritykset säilyvät elinvoimaisina. Ei ole ihme, jos viime vuonna perustoimeentulokustannukset kasvoivat. Muista pitäjistä ei saatu täyttä joukkuetta kilpailuun. Hiljaiseksi vetää. Hyviä ratkaisuja etsitään neuvotteluissa Metsähallituksen kanssa. Ikävä kyllä esimerkiksi ruoan hinta ei näytä lähiaikoina laskevan. Metsähallitus aikoo selvittää Hossan ja neljän muun luontokeskuksen tulevaisuutta yhdessä kuntien, yrittäjien ja muiden kumppaneiden kanssa sekä etsiä paikallisesti toimivia ratkaisuja. Suurimmassa pinteessä kyselyn tulosten perusteella ovat yksinasuvat. Rakennuksessa on aktiivisesti toimiva vuokralainen, joka tuottaa kansallispuistokävijöiden tarvitsemia palveluja. Kansallispuisto on avoinna joka päivä ja tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen. Hyväntekeväisyyttä harrastavat tahot tekevät tärkeää työtä, joille kuuluu suuri arvostus niin apua tarvitsevilta kuin omillaan toimeentulevienkin taholta. Olen itse joutunut hakemaan apua muutaman kerran ja voin sanoa, että siihen ei ryhdy kovin heppoisin perustein. Kolmantena oli Vaala, neljäntenä Paltamo ja viidentenä Kuhmo. Uhkakuvia on lukuisia, jos kukkaro ammottaa tyhjyyttään ja pitää vain uskoa hyvään tuuriin. Onneksi sellaista on tarjolla, sillä nälkä kurnii monen mahassa ja tilin saldo on nollassa. Toivottavasti neuvotteluissa nähdään luontokeskuksen merkitys Suomussalmelle ja Kainuulle. Asiasta puhuttiin myös Suomussalmen kunnanvaltuuston kokouksessa viime viikolla. 23 prosenttia vastaajista puolestaan arvioi taloudellisen liikkumavaransa olevan enintään 100 euroa kuussa. Oli helpottava tunne, kun ymmärtäväinen virkailija tajusi vaikean tilanteeni ja sain rahallista apua todella nopeasti. Ainutlaatuinen luonto ja tunnelma eivät ole myytävissä. Tärkeänä pidetään esimerkiksi yhteydenpitoa alueen kansanedustajiin. Realistisimman kuvan ihmisten taloudellisesta ahdingosta saa silloin, kun näkee vähävaraisten hakevan ruoka-apua. Miksi juuri Hossa valittiin yhdeksi kohteista, joista luopumalla Metsähallitus tavoittelee säästöjä kiinteistökustannuksista. Niinä kertoina, jolloin hain toimeentulotukea, sain sitä myös. RATKAISUJEN AIKA on myöhemmin, ja lopputulokseen on vielä mahdollista vaikuttaa. Suurimpana syynä osanottajakatoon oli influenssaepidemia. Neljäsosa laajaan kyselyyn vastanneista arvioi, että oman kotitalouden taloudellinen liikkumavara ei kestä lainkaan menojen kasvua. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Lisäksi luontokeskus on Hossan tunnettu kiintopiste, jossa suurin osa alueen kävijöistä vierailee. Huonon taloudellisen tilanteen vuoksi 250 000 kotitaloutta joutui turvautumaan apuun omien varojen loppuessa kesken. Metsähallituksen säästöpaineet ymmärrettiin, mutta niiden kohdistumiseen Hossaan halutaan vielä vaikuttaa kaikin mahdollisin keinoin. KUNNANJOHTAJA Erno Heikkisen mukaan kaikki mahdollisuudet kartoitetaan, mutta muistutti, että kunnan pitkäaikainen strategia on luopua kiinteistöomistuksista. Mitä jos pesukone hajoaa. Kainuun kunnanvaltuustojen jäsenet osallistuivat hiihtokilpailuihin vuonna 1965. Ajatus on hyvä, mutta mistä säästää, kun rahat eivät tahdo riittää edes arjen pyörittämiseen. Heikkinen korosti, että jos myyntiaikeet toteutuvat, hinnan pitää olla edullinen, olipa ostaja kuka tahansa. Suomalaisia on opetettu läpi historian säästämään. Elämänlaatu ei voi olla korkealla tasolla, jos koko ajan mieltä painaa uhka, että johonkin arkielämän perustarpeisiin eivät rahat riitä. Suomussalmella tehdään varmasti kaikki mahdollinen, että luontokeskuksen kiinteistö säilyy Hossan palvelukeskuksena. Niin pitääkin tehdä. Neljännes vastaajista sinnittelee pärjäämisen äärirajoilla. Tuolloin järjestettiin myös Ylä-Kainuun talvikisat, joissa suomussalmelaiset, hyrynsalmelaiset, puolankalaiset ja ristijärveläiset ottivat toisistaan mittaa hiihdossa. ARKISTO Aikakone Luontokeskus on Hossan matkailun keskus Uutinen Metsähallituksen aikeista luopua Hossan luontokeskuksen kiinteistöistä otettiin Suomussalmella vastaan hämmentyneinä. Mistä rahat siihen, että saa puettua yllensä puhtaat vaatteet ja hälytettyä tarvittaessa apua. Kädestä suuhun -mallilla eläminen on osalle pakko. Yhtenä vaihtoehtona esitettiin, että kunta selvittäisi mahdollisuudet ostaa rakennus, sillä Hossan luontokeskus on matkailun kannalta keskeinen infrastruktuuri. Joukkuekilpailun voitti Sotkamo, jolle Ristijärvi hävisi vain neljä sekunnin kymmenesosaa. Se on ainoa vaihtoehto ei valintakysymys. Hossa oli viime vuonna Suomen 13:nneksi käydyin kansallispuisto 75 500 kävijällään. Toivottavasti vaikeassa taloudellisessa asemassa olevat saavat kuitenkin helpotusta tilanteeseensa. Entäpä nykypäivänä tärkeän puhelin simahtaminen. Pitäjien välisessä kilpailussa tuloksen sai vain Suomussalmi, sillä muista kunnista ei ollut täyttä joukkuetta. Heistä yli kolmasosa, arvioi olevansa taloudellisessa ahdingossa jo nyt ilman minkäänlaista talouspuskuria menojen kasvulle. Juhlaan osallistui kaikkiaan noin 70 henkeä, ja mukana olivat kaikki klubin jäsenet, Suomussalmen kunnan, seurakunnan, Rotary-klubin sekä eri elinkeinohaarojen edustajat. Pääkirjoitus " Toivottavasti neuvotteluissa nähdään luontokeskuksen merkitys Suomussalmelle ja Kainuulle.. Hiihtokisoja ja juhlintaa 1965 Suomussalmi-lehdessä uutisoitiin Kainuun kunnanvaltuustojen välisistä hiihtokilpailuista kevättalvella vuonna 1965. helmikuuta 2025 4 // Ylä-Kainuun asiakaspalvelupiste Kauppakatu 10-12, Suomussalmi Avoinna ke klo 9–11 ja 12–15 Jäikö lehti tulematta. Vuonna 1965 vietettiin lisäksi Suomussalmen Lions-klubin perustamisjuhlaa, charter-juhlaa. Yleisellä 20 kilometrillä suomussalmelaiset hiihtivät kaksoisvoittoon. Se on varmaa, että Hossan kansallispuisto ei ole häviämässä. Kenenkään ei kuulu elää jokapäiväisten rahahuolien keskellä. " Olen itse joutunut hakemaan apua muutaman kerran ja voin sanoa, että siihen ei ryhdy kovin heppoisin perustein
Voit ostaa mainontaa printtiin, verkkoon tai ulkomainostauluille juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii, sillä verkkokauppamme on aina auki. – Tänä vuonna tuloksissa näkyy ensimmäistä kertaa myös varovaista positiivista kehitystä oman taloudellisen tilanteen kokemuksessa. Kolari sattui Suomussalmen taajaman kohdalla, kun henkilöauto tuli yllättäen stop-merkin takaa pohjoista kohti matkalla olleen henkilöauton eteen. Autossa olleista matkustajista osa sai vammoja kolarissa, mutta vakavia loukkaantumisia ei tullut. 23 prosenttia vastaajista puolestaan arvioi taloudellisen liikkumavaransa olevan enintään 100 euroa kuussa. AJOKORTTITODISTUKSET: tavallinen 140 €, laajennettu 180 €. Henkilöauto tuli eteen stopmerkin takaa Juhani Eskola Kaksi autoa törmäsi toisiinsa lauantaina hieman jälkeen puolenpäivän Viitostiellä. * Kuulokojeiden puhdistukset ja säädöt * Pienkorjaukset (mm. klo 10.00 alkaen la 16.8. Poliisi pyytää mönkijöillä liikkuvilta malttia, varovaisuutta ja kuljettamaan niitä vain niille varatulla tieosalla. Vastaukset heijastavat sitä kokemusta, joka vastaajilla kyselyn hetkellä on. Poliisin mukaan ladulla ajaessaan mönkijäkuljettajien epäillään syyllistyneen muun muassa maastoliikennerikkomukseen. Metsästäjätutkintoon valmistava koulutus yhteistyössä Kianta-opiston kanssa 31.3.–4.4.2025 päivittäin klo 18 21 Kianta Opiston Alvari. Viitostiellä matkanneen auton kuljettaja arvioi, että törmäyshetkellä hänen nopeutensa oli 30 kilometriä tunnissa. Törmäyksessä molemmat autot vaurioituivat niin pahoin, että ne menivät lunastuskuntoon. Eniten kuluttajien taloutta on kyselyn mukaan rasittanut ruoan hinnan nousu. , 15.4. Mutta tämä kehitys ei koske jo vaikeuksissa olevaa neljäsosaa. KUULOPISTE Palvelee toimipisteessämme 14.3. klo 10.00 alkaen Jousikoe la 30.8. , 22.4. 2025 Ampumakokeisiin tulee ilmoittautua 2 tunnin kuluessa kokeen alkamisesta. klo 10.00 alkaen la 12.4. klo 10.00 alkaen la 13.9. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Mönkijähäiriköinnistä useita ilmoituksia poliisille Suomussalmen poliisille tuli viikonlopun aikana useita ilmoituksia mönkijöiden häiritsevästä ajosta taajamassa. klo 10.00 alkaen la 26.4. Kelakorvaus lääkärinpalkkiosta 30 € vähennetään vastaanotolla suoraan maksun yhteydessä. ja ?oikeat kanavat. klo 10.00 alkaen la 30.8. Ammunnat Käärmekankaan ampumaradalla Huhtikuu la 5.4. klo 10 alkaen Syyskuu la 6.9. ja 13.9. RADIOLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI Anita Hiltunen ke 12.3. ja 25.3. Hinnat sisältävät toimistoja kantamaksun sekä laajennetussa tarkastuksessa muistitestin. Tutkintomaksu 20 € YLEISLÄÄKÄRI Petteri Kauhanen tiistaisin 25.2., 4.3., 11.3., 18.3. kuulokkeen vaihto, kuulokojeen koukun vaihto) * Mallinotto (Yksilölliset kuulosuojaimet, korvakappaleet) * Kuulontutkimukset Kuulopisteen ajanvaraus numerosta 050 308 1502 Verkkokauppa tekee mainonnan ostamisesta vaivatonta. METSÄSTÄJÄN OPAS kirjaa voi tilata ennakkoon osoitteesta: kauppa.riista.fi 3. klo 10.00 alkaen Käärmekankaan ampumaradalla Ammunnat Ruhtinan ampumaradalla su 17.8. klo 10.00 alkaen Elokuu la 2.8. Tahallisen hiihtoladun rikkomisen ilmi tullessa arvioitavaksi voivat tulla myös vahingonkorvausasiat. Suoritusmaksu 20 euroa / sarja. Mönkijöillä on ajettu sivuluisussa muun muassa pyöräteillä Kaljuskylästä Haukiperään. Suurimmassa pinteessä kyselyn tulosten perusteella ovat yksinasuvat. Tutkimuksiin ei tarvita lääkärin lähetettä etukäteen. Jopa 60 prosenttia vastaajista arvioi ruoan hinnan nousun vaikuttaneen oman kotitalouden taloudelliseen tilanteeseen vähintään jokseenkin paljon. klo 10 alkaen 2. ja la 6.9. LT, YLEISLÄÄKÄRI Juha Käkelä ti 15.4. Vastaanottokäynnin yhteydessä perimme kantamaksun 3,50 € ja toimistomaksun 30 €. ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä ylakainuu.fi/edut Lisätietoja: Eija Tusa, suunnittelija, Kainuun hyvinvointialue puh. Poliisi muistuttaa, että vaaraa aiheuttavan ajotavan vuoksi myös mönkijän kuljettaja voidaan määrätä ajokieltoon perusteena liikenneturvallisuuden vaarantaminen. 040-6884044 • eija.tusa@kainuu.fi Tervetuloa tutustumaan Kainuun hyvinvointialueen uusiin digitaalisiin palveluihin! Suomussalmen K-supermarket (Risteentie 12) keskiviikko 26.2.2025 klo 9-10:30 Esittelemme: • hoitoja palveluketjut • hyvinvoinninja terveyden edistämisen palvelut • digituen palvelut KAIKILLE AVOIN!. klo 10.00 alkaen to 11.9. helmikuuta 2025 // 5 Suomussalmen riistanhoitoyhdistys Suunnitelma tapahtumista 2025 1. Varaa aika netissä medika.fi Kauttamme kaikki työterveyshuollon palvelut SOITA 08 710 799 (Palvelunumeromme on maksuton) Ma To klo 8 16, Pe 8 14 Varaa aika puhelimitse VASTAANOTTOAJAT | Suomussalmi | Kauppakatu 5 PAIKALLINEN LÄÄKÄRIPALVELU MRI-TUTKIMUKSET VUOKATISSA ke 26.2. Kuluttajaliiton tuoreessa kyselytutkimuksessa 24 prosenttia vastaajista arvioi, että varaa oman kodin menojen kasvuun ei ole enää lainkaan. ja 11.8.2025 klo 18.00 Kianta-opiston Kuukkeli – luokassa. tai Oma-riista maksusovellus. Varaukset MRI-tutkimuksiin ainoastaan puhelimitse. Poliisi ei ole tavoittanut kuljettajia. – Yksinään asuvat ovat nyt selvästi ahtaalla ja kyse ei ole mistään pienestä joukosta. klo 10.00 alkaen la 27.9. Metsästäjä tutkinnot 8.4. Mainosta helposti klikkaa?-?osta?suunnittele -?näy mainostajalle.hillagroup.fi Verkkokaupassa voit nyt valmistaa mainoksesi itse! -25 % alennus uusille verkkokauppaasiakkaille koodilla: UUSI Joka neljäs elää talousahdingossa Jo kolmatta vuotta peräkkäin noin neljäsosa vastaajista arvioi, että oman kotitalouden taloudellinen liikkumavara ei kestä lainkaan menojen kasvua. Yleislääketieteen potilaat ja todistukset. Niillä on ajettu myös Suomussalmen ympärysladuilla ja rikottu niitä. ovat avainasemassa. ?Paikallisuus. Ultraäänitutkimukset, myös ilman lähetettä. KULUTTAJALIITTO on mitannut kuluttajien kokemusta omasta taloudellisesta tilanteestaan vuodesta 2022. Käteismaksu. Peräpukamatoimenpiteet. Ampumakokeet Suomussalmella v. Heistä yli kolmasosa, arvioi olevansa taloudellisessa ahdingossa jo nyt ilman minkäänlaista talouspuskuria menojen kasvulle. Jo neljästi noin vuoden välein toistetun kyselyn tuloksista voimme nähdä, että neljännes vastaajista sinnittelee pärjäämisen äärirajoilla. klo 10.00 alkaen to 25.9. klo 10.00 alkaen ke 13.8. , 4.8. Heidän tilanteensa on pysynyt huonona jo yli kolmen vuoden ajan, huomauttaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell
Vaikka omaishoitajien työ on korvaamatonta, se jää usein näkymättömäksi. Jokaisella – niin hoidettavalla kuin hoitajalla – on oikeus inhimilliseen ja arvokkaaseen elämään. Asetuin ehdolle, koska haluan vaikuttaa Suomussalmen asioihin. . Nimipäivät Tiistai 25.2. Tietoisuutta omaishoitajuudesta tulisi lisätä ja tässä omaishoitoyhdistykset ovat tärkeässä asemassa. OMAISHOIDON TOIMINTAOHJEITA tulisi tarkentaa niin, että myös sopimuksettomien omaishoitajien tarpeet tulisivat otetuksi huomioon. Alusta asti olen tuntenut olevani perillä, kotona. Minua kiusaa se, että valtakunnallisella tasolla poliittinen ilmapiiri on härmistynyt syyttelyksi ja sormella osoitteluksi. Mervi Pyy Kainuun omaishoitajat ja läheiset ry:n sihteeri, käynnissäpitooperaattori, Teollisuusliiton Kajaanin osasto ry:n taloudenhoitaja, alueja kuntavaaliehdokas (vas.), Kajaani " Yhteiskunta ei voi enää pitkään nojata siihen, että läheiset hoitavat tehtäviä ilman riittävää tukea.. . Sunnuntai 2.3. 07:26 17:07 07:23 07:19 07:16 07:12 07:08 07:05 17:10 17:13 17:16 17:19 17:23 17:26 Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta! Raivatkaa itsellenne uudispelto! Nyt on aika etsiä minua, Herraa, minä tulen varmasti ja annan teille siunauksen sateen. Keskiviikko 26.2. Tarvitsemme myös joustavampia työelämän ratkaisuja, jotta omaishoitajat voivat yhdistää hoivavastuut ja työnteon. Tuija, Jessica, Tuire, (Vanessa) ORT: Tarasi, Valpuri, Vappu, Varpu Keskiviikko 26.2. . KUULUMISEN tunnettani ovat edistäneet ihmiset, luontoympäristö ja paikan luonne. Omaishoitajat kantavat hyvinvointivaltion vastuun Mielipide Yhä useammat suomalaiset toimivat omaishoitajina. . Lauantai 1.3. . Olen siellä, minne kuulun, oikeassa paikassa. Miilussa työskennellessäni näin käytännössä, mitkä asiat Suomussalmella ovat hyvin ja mitkä taas eivät ole niin hyvin. Reijo Nissi kuntavaaliehdokas (vas.) " Toivon, että kunnallispolitiikkaan tulisi enemmän virheistä oppimisen henkeä. . Miilussa aloin opiskella oppisopimuskoulutuksena kuntoutus-, tukija ohjauspalveluiden erikoisammattitutkintoa. Kirvesmiehen ammatistani oli hyötyä Miilun töissä. Sopimuksettomia omaishoitajia on todella paljon yhteiskunnassamme. Suomussalmella pääsin päihdekuntoutukseen ja töihin Miiluun. 12.02 Sää . Haluan antaa Suomussalmelle takaisin jotakin siitä hyvästä, mitä olen siltä itse saanut. helmikuuta 2025 6 // Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistïä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Tiistaina Keskiviikkona Torstaina +1 -0 +1 +1 +1 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +1 -1 -3 +1 +1 +0 +1 +1 +3 +3 +1 +3 +2 12 11 10 7 8 9 8 5 Helsinki Ti 2 Joensuu 1 Jyväskylä 2 Kajaani 2 Kemi 1 Lahti 1 Oulu 3 Pori 3 Rovaniemi 1 Tampere 3 Turku 3 Vaasa 3 Ke 2 2 1 1 2 2 4 1 3 5 3 To 2 2 2 1 -2 1 1 3 -0 2 2 1 PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo PUOLANKA SUOMUSSALMI HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo +2 +2 +2 +2 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 5 3 3 Ennuste laadittu 24.2. Leikkaukset sosiaalija terveyspalveluissa tarkoittavat käytännössä, että vastuu siirtyy yhä enemmän perheille. Kaupungissa asuessani ja ennen nykyistä parisuhdettani olin elänyt kodittomanakin joitakin vuosia. . Maanantai 3.3. 10:12 Päivän sana Yhdessä kunnan parhaaksi Mielipide Olen asettunut vasemmiston kuntavaaliehdokkaaksi Suomussalmella. Tulin Suomussalmelle vakavasti päihdeongelmaisena. Opiskelujen ajan toimin puutyötoiminnassa apuohjaajana. Hekin tarvitsevat tukea arkeensa, ja tämänkin tuen pitäisi huomioida omaishoitajan ja hoidettavan yksilölliset tilanteet ja tarpeet. . Meidän on muistettava, että hyvinvointivaltio tarkoittaa vastuun jakamista. Vuodet Miilussa olivat alku tuhkimotarinalleni, ja opintojani ohjanneet ihmiset hyvät haltijani. Minulla ei ole poliittista taustaa, enkä ole kasvanut mitenkään aktiiviseen kansalaisuuteen varhaisemmissa elämänvaiheissani. Vasemmistoliitto ei ollut itsestään selvä valinta puolueekseni, mutta vasemmiston ajama yhdenvertaisuuspolitiikka sai minut taakseen. Nämä henkilöt eivät välttämättä edes tiedosta olevansa omaishoitajia, vaikka käytännössä ovat hoivavastuussa läheisestään. Olen asunut täällä kohta viisi vuotta. . Tehdään investointeja luodaan palveluita ja kehitetään toimintoja, joista on iloa mahdollisimman monelle haavoittuvassa asemassa olevia unohtamatta. Omaishoidon tukea on korotettava ja lyhytaikaishoitopaikkoihin on ohjattava lisää resursseja, jotta jokainen omaishoitaja saa ansaitsemansa levon. Tämä hiljainen kansanosa kantaa suurta vastuuta, mutta kuka pitää huolta heistä. . Yhteiskunta ei voi enää pitkään nojata siihen, että läheiset hoitavat tehtäviä ilman riittävää tukea. Toivon, että päätöksenteossa huomioidaan kaikki osapuolet kenenkään asemaa heikentämättä. Hoos. Minun poliittisessa unelmassani ei keskitytä syyttelyyn vaan yli puoluerajojen tehdään päätöksiä kuntalaisten hyväksi ja kunnan parhaaksi. Aloin lukea päivittäin kunnan tiedotteet ja päätöksentekoa koskevat asiakirjat. Omaishoito on tärkeä osa hyvinvointivaltiota, mutta se ei voi perustua pelkästään omaisten jaksamisen varaan. Omaishoidon kriteerit ovat auttamatta jääneet jälkeen tarpeisiin nähden, ja omaishoidon linjaukset kaipaavatkin kipeästi päivittämistä tämän päivän tasolle. Perjantai 28.2. Nestori ORT: Svetlana Torsti ORT: Okko, Eppu Onni, Sisu ORT: Pasi, Vasili, Ossi, Ossian, Kira, Kiira Alpo, Alvi, Alpi ORT: Alpi, Alpo, Alvi, Antonina, Toini, Kiia, Outi Virve, Fanni, Virva, (Fiona) ORT: Kauko ORT: Aurinko Suomussalmi Tiistai 25.2. . He pitävät huolta läheisistään, koska julkiset palvelut eivät riitä. Omaishoitajat ajavat itsensä äärirajoille, sillä he haluavat varmistaa ihmisarvoisen elämän läheisilleen. Lauantai 1.3. Tässä omaishoitoyhdistysten tietämys on korvaamatonta ja yhdistykset pitäisikin ottaa mukaan kehittämistyöryhmiin kehittämään omaishoitajille tarjottavia palveluita. Ihan samalla tavoin kuin yksilöä kannustetaan oppimaan virheistään, myös kunnallisessa päätöksenteossa olisi hyvä osata todeta joidenkin toimien epäonnistuminen ja pohtia tilanteelle uusi suunta yhtenä rintamana. Torstai 27.2. Perjantai 28.2. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa omaishoitajat uupuvat ja heidän oma terveytensä kärsii, mikäli heitä ei tueta riittävästi. Toivon, että kunnallispolitiikkaan tulisi enemmän virheistä oppimisen henkeä. Torstai 27.2. Sain mahdollisuuden, minuun uskottiin ja pääsin näyttämään todelliset taitoni ja osaamiseni. . Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Koen täällä mielen ja kehon rauhaa. . Sunnuntai 2.3. Lokakuussa valmistuin työvalmentajaksi. Maanantai 3.3. Kuntatasolla ajattelen sen olevan mahdollista. Sopii myös miettiä, kuinka kalliiksi hyvinvointialueellemme tulisi, jos omaishoitajat eivät pystyisi enää toimimaan omaishoitajina. KIINNOSTUS poliittista päätöksentekoa kohtaan heräsi noina vuosina
Matkaparkissa olisi 15 ajoneuvopaikkaa. Valtatie viiden suoja-alue ulottuu 30 metrin etäisyydelle maantien ajoradan keskilinjasta. Tapahtuma järjestettiin syyskuun puolivälissä osana Taiteiden yötä. Äänestys on avoinna sunnuntaihin 9. Elinvoimapalvelut ehdottaa, että kustannuslaskelman valmistuttua kunta aloittaisi operaattorin etsimisen matkaparkille. Äänestäjiä pyydetään myös tekemään ehdotuksia ensi vuonna toteutettavista kohteista. Maksuttomien kotiseuturetkien osalta äänestäjiltä toivotaan myös ehdotuksia retkien kohteista. Aloitteessa tuotiin esille erityisesti kemiallisen vessan tyhjennyspaikan tarve, mikä mahdollistaisi yhtä yötä pidemmän viipymän Suomussalmella. SELVITYKSEN ja lausuntojen perusteella matkaparin paikaksi sopisi parhaiten Jaloniemi. Melutasojen ohjearvot eivät kuitenkaan koske lyhytaikaiseen pysähtymiseen tarkoitettuja, alle 25 ajoneuvopaikan matkaparkkeja. Tämän vuoden äänestyksen vaihtoehtoina ovat maksuttomat kotiseuturetket, lapsille suunnattu konsertti sekä kiinteiden pöytäryhmien hankkiminen Jätkänpuistoon. Suomussalmen kunnan elinvoimapalvelut on nyt selvittänyt matkaparkin perustamisen edellytyksiä Jätkänpuiston alueelle. Ely-keskuksen lausunnossa todetaan, että matkaparkkia ja siihen liittyviä rakenteita suunniteltaessa tulee huomioida, että rakennusta ei saa pitää maantien suoja-alueella. VASEMMISTON valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen matkaparin perustamisesta ensimmäisen kerran jo huhtikuussa 2022. Selvityksessä on käyty läpi muun muassa juridiset edellytykset ja kysytty lisätietoja vastaavista hankkeista. Virallinen ja luvallinen matkaparkki selkeyttäisi myös alueella yöpymisen pelisääntöjä ja helpottaisi luvattomaan pysäköintiin sekä yöpymiseen puuttumista. Myös muut valtuustoryhmät ovat aiheeseen ottaneet kantaa, sillä asiasta on keskusteltu Suomussalmella jo parin vuosikymmenen ajan. JUHANI ESKOLA. Maaliskuussa 2024 kunnanvaltuustolle kerrottiin, että matkaparkin paikaksi kaavaillaan Hiltusukon puiston aluetta Ämmän voimalaitoksen tuntumassa kanavan rannalla. Suomussalmen kunnanhallitus käsittelee elinvoimapalvelujen vastausta valtuustoaloitteeseen tiistaina. Viimeisimpänä aiheeseen otti kantaa vasemmiston valtuustoryhmä, joka jätti marraskuussa valtuustoaloitteen, jossa toivottiin selvitystä matkaparkin perustamisen mahdollisuuksista. Osallistavan budjetoinnin yleisöäänestyksen viime vuoden voittaja oli koko perheen kulttuuritapahtuma yli 40 prosentilla kaikista annetuista äänistä. Kunnanjohtaja esittää, että kunnanhallitus hyväksyy vastauksen. Lisäksi on pyydetty lausunnot kunnan teknisiltä palveluita sekä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksilta. LEIRINTÄALUEEN perustaminen Jätkänpuiston tai Jalonniemen alueelle ei ole mahdollista leirintäalueille määriteltyjen melutasojen ohjearvojen takia. Ehdotuksista juuri aiemmin mainitut vaihtoehdot nousivat selkeimmin esille. SIRKKU RAUTIO Yleisöäänestys Suomussalmen kunnan tänä vuonna toteutettavista osallistavan budjetoinnin kohteista on parhaillaan käynnissä. VIIME KEVÄÄNÄ yleisöltä kysyttiin ehdotuksia tänä vuonna toteutettavista osallistavan budjetoinnin kohteista. Elinvoimapalvelujen vastauksessa todetaan, että luontevin tapa edetä on käynnistää kustannuslaskenta matkaparkin perustamiseksi Jalonniemeen. helmikuuta 2025 // 7 Toiveet matkaparkista ovat saamassa vauhtia Suomussalmella Sirkku Rautio Suomussalmen Jätkänpuisto on kesäisin suosittu matkailuautojen pysähdyspaikka, jossa moni karavaanari viettää yönseudun. Siinä paikaksi ehdotettiin Jätkänpuiston / Ämmänhaaran alueelle. maaliskuuta saakka. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Viime vuoden yleisöäänestyksen voittaja oli koko perheen kulttuuritapahtuma, joka järjestettiin osana Taiteiden yötä. Ehdotuksia 10 000 euron summan käyttökohteiksi saatiin kymmenittäin. Lain näkökulmasta matkaparkin perustaminen Jätkänpuiston alueelle on siten mahdollista. Keväällä 2023 tekninen lautakunta totesi, että Jätkänpuistossa ei ole tarvittavaa kunnallistekniikkaa ja matkaparkkitoiminta voi häiritä alueen muuta käyttöä. Suomussalmen matkaparkin rakentaminen olisi helpointa Jalonniemeen, sillä alueella on valmiina tarvittava kunnallistekniikka. maaliskuuta saakka. LINKKI äänestyslomakkeelle löytyy Suomussalmen kunnan verkkosivujen etusivulta. Laskelmassa huomioitaisiin sähkön ja veden saanti sekä harmaavesien käsittely. Lisäksi paperilomakkeita on tarjolla Suomussalmen kirjastolla ja Virkistyskylpylä Kiannon Kuohuilla. Kuntalaisia osallistetaan jälleen Osallistavan budjetoinnin äänestys on käynnissä 9. " Virallinen ja luvallinen matkaparkki selkeyttäisi myös alueella yöpymisen pelisääntöjä. Paikkakunnalla on useampaan otteeseen tuotu esille, että alueelle tarvittaisiin matkaparkki tai leirintäalue. Ehdotukset on käyty läpi, ja osa on jo ohjattu kunnan eri toimialoille joko tänä vuonna toteutettavaksi tai myöhemmin toiminnan sekä talousarvion suunnittelussa huomioon otettaviksi. Elivoimapalvelut on selvittänyt vaihtoehtoja ja tarkoitukseen parhaiten sopiva paikka löytyy Jalonniemestä
LEIPIEN PAISTUESSA Viena kapuaa laavun katolle katselemaan maisemia. Lumikon loikka. Varustautumisesta huolimatta varsinkin lasten sormet ja varpaat ovat herkkiä kylmälle. Mervi vuolee haloista kiehisiä, ja Vienakin haluaa kokeilla. PERHERETKEILYSSÄ MENNÄÄN lasten ehdoilla. – Toukokuussa kun syntyi, niin oli helppo lähteä kesäretkelle, Jouni kertoo. Nousujen jälkeen vaaran päältä paljastuu maisema järvelle. Jäniksen jälki on helppo tunnistaa ja opettaa myös lapsille. Lumijälkien lisäksi luonnosta voi koittaa etsiä muita elonmerkkejä. Perhe on reissannut eniten Kuhmossa ja Kainuussa, mutta pidemmillä vaelluksilla on päästy käymään myös Lapissa. Jäljellä on helppo matka alas laavulle. Matka taittuu rattoisasti välillä pysähdellen. Kun Viena syntyi vuonna 2014, Jouni oli kansallispuistossa vaeltamassa ystäviensä kanssa. Jo ennen polulle pääsyä näkyvät ensimmäiset jäljet edellisyönä sataneessa lumessa. – Aikuiset pitävät huolen, että taapero tai vauva pärjää. Päästäinen on tehnyt hankeen pienet tassunjäljet sekä kolon, mistä se on pujahtanut hangen alle. Jälkiruoaksi on tarjolla vielä suklaakeksit. Jouni lähtee hakemaan polttopuita. Kuhmolaiset Mervi ja Jouni Laaksonen sekä heidän tyttärensä Viena kaivavat metsäsukset autosta ja suuntaavat kohti Lauttavaaran tuorelumista luontopolkua. TUUHAN VIENA , Mervi huutaa, kun leivät ovat lämmenneet tarpeeksi. Evääksi reppuun valikoituivat nopeasti valmistetut voileivät, jotka voi paistaa lämpimiksi nuotiopaikalla. VIENA JA HÄNEN äitinsä riemastuvat nähdessään taas uusia jälkiä. – Olisi mahdollista nähdä vielä vaikka riekon tai teeren jäljet, Jouni pohtii. Ja totta kai pärjää, kun ei mennä ihan kauheimpaan rankkasateeseen tai itikkapilveen, sanoo Jouni. Tai tekemään lumesta jotain, kunhan pidetään huoli, että hanskoja ei kastella. Monot eivät ole kengistä lämpimimmät. – Kaikkeen on aikaa, voidaan pysähtyä katsomaan ja touhuamaan, laskemaan mäkeä tai ihmettelemään. Roosa Pirinen Talvipäivän aktiviteetin ei tarvitse aina olla mitään kovin suurta tai ihmeellistä. 1 Ensimmäisen artikkelinsa hän kirjoitti Erä-lehteen vuonna 2000. Välillä luisteluhiihtoa yrittäessä tasapaino pettää ja hän tupsahtaa hankeen. Vienalle kelpaa ruisleipä, jonka välissä on pelkästään juustoa. Toinen tärkeä retki oli Jounin ja Vienan kahdenkeskeinen matka Paratiisikuruun Urho Kekkosen kansallispuistoon. Viena heilutteleekin jalkojaan, ja toteaa niiden palelevan. Jotta tuli saadaan syttymään, tarvitaan sytykettä. Myös oravan jälki on selkeä, se muistuttaa Jounin mukaan kukkaruukun muotoa. Viena pääsi perheen mukana ensimmäiselle retkelleen kuukauden ikäisenä. Laaksoset käyvät talvisin retkillä muihin vuodenaikoihin nähden vähemmän. Sukset sujautetaan jalkaan lumen peittämällä hiekkatiellä, josta on noin parinsadan metrin matka polun alkuun. Biologina työskentelevä Mervi osoittaa jälkijanaa suksisauvalla muiden vielä kiristäessä suksia jalkaansa. Auto jätetään tien poskeen bussipysäkin reunalle odottamaan. 1 Jouni Laaksonen on syntynyt vuonna 1970 pääkaupunkiseudulla, mutta hän on asunut perheineen jo reilut 20 vuotta Kuhmossa. Liian pitkä ja täyteen pakattu retki ei ole kenellekään mukava. Siitä näkee myös suunnan, kaikista jäljistä ei tiedä, kumpaan suuntaan eläin on mennyt, Jouni kuvailee. ROOSA PIRINEN. – Se on hirmu tuttu kaikille, kun niitä näkee joka tapauksessa. Tikan kolot, kaarnattomat puunrangat, ja käpykeot puiden juuressa kertovat, että linnut, oravat tai hirvet ovat viihtyneet alueella. Perheenä retkeillessä tehtäväksi voi ottaa esimerkiksi erilaisten lumijälkien tunnistamisen ja ympäristön tarkkailun mielikuvituksella. LAAVULLE SAAVUTTUAAN perhe nostaa sukset mäntyä vasten. Lempiretkekseen Viena nimeää lyhyehkön reissun Ämmäkosken laavulle, jossa oli mukana perheen kissa. Mervi ja Viena istuvat laavulle juomaan mehua. Pienten lasten kanssa lyhyempi retki voi olla parempi. Tiestön lähistöllä suurpetojen jäljet ovat epätodennäköisiä. Hän myös toteaa, että jokainen perhe on erilainen, ja aina retkeily ei onnistu yhtä helposti. KUKA Jouni Laaksonen, tietokirjailija 1 Eräja luonto-oppaan ammattitutkinnon suorittanut Jouni Laaksonen on kirjoittanut lukuisia retkeilyja vaellusoppaita, muun muassa Pohjois-Suomen vaellusreittioppaan (2020) ja Talviretkeilijän oppaan (2022). Tänään keli on onneksi lauha, ja monoja lukuun ottamatta päällä on hyvät ja lämpimät ulkovaatteet. Ylämäkeen kuljettuaan Laaksoset saapuvat aukealle, josta matka jatkuu alas laavulle. Ylämäkeen kavutessa tulee lämmin, ja Jouni heittää päällystakkinsa reppuun. On tärkeää valita lasten ikään nähden tarpeeksi helpot olosuhteet, sekä varautua olosuhteiden mukaisesti. Luontopolun parkkialue aurataan hiihtolomaviikosta eteenpäin. 1 Vuodesta 2001 alkaen hänellä on käytännössä joka vuosi ollut käynnissä uusi tietokirjahanke, jonka ohessa hän on laatinut retkeilyaiheisia lehtiartikkeleita. – Mutta kun sitä on menty lapsesta asti, niin ei ole tullut mitään kynnystä lähteä. Viena kulkee reippaasti jonon ensimmäisenä. Perhe pohtii, ovatkohan ne kohdanneet toisensa. Talviretket perheenä käyvät vuosi vuodelta helpommaksi. OKSIEN HEILUESSA puut pudottavat hangelle ’’jääkristalleja’’, joita Viena ihastelee. helmikuuta 2025 8 // Jääkristalleja hangella Lasten kanssa retkeillessä pysähdellään ihastelemaan luontoa. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. – Tuli mieleen kirjoittaa rakMervi ja Jouni Laaksonen, sekä heidän tyttärensä Viena kulkivat metsäsuksilla kuhmolaiselle laavulle. Jounin mielestä retkeily ja luonnossa liikkuminen lasten kanssa kannattaa aloittaa jo pienestä pitäen, vuosikausia ei kannata jäädä odottamaan. 1 Tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta Laaksonen sai vuonna 2016 Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjailijapalkinnon. Vuonna 2002 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, joita on jo kertynyt yli parikymmentä. Iltapäivään synkistyvä korpimetsä alkaa hetkittäin näyttää jo hämärältä, mutta aukiolle astuttaessa valo täyttää taas maailman. Esimerkiksi ahman jälkien näkeminen on aina erikoista ja mahtavaa. Kesäisenä hellepäivänä parin kilometrin juoksentelu valjaissa sai lemmikin painumaan taukopaikalla laavun varjoon läähättämään. Mervi pujottaa kädet tyttärensä kainaloihin ja nostaa hänet ylös. Oravan ja jäniksen askeleet kiertävät ristiin rastiin puun ympärillä. Talvella valoisan aika on rajallinen, joten Laaksoset suuntasivat perjantai-iltapäivänä luontoon heti Vienan koulupäivän päätteeksi. Retkeilylle ei aina ole arjessa kovin runsaasti aikaa, mutta lyhyemmän retken voi tehdä myös arkipäivänä
Jouni Laaksosen mielestä oravan jälki muistuttaa hieman alhaalta ylöspäin levenevää kukkaruukkua. Otsalamppu on talviretkeilyssä oiva lisä, niin pimeä ei pääse yllättämään. Viena kertoo, että kirje on edelleen hänellä tallessa. Pitäisi katsoa tarkemmin, että miten se on liikkunut. Ei ole pakko olla yötäkään, otsalamppujen kanssa pääsee kotiin, Jouni sanoo. Takaisin päin mennään eri reittiä, joka on hieman tulomatkaa lyhyempi. Viena halusi lähteä etsimään kirjettä kahdestaan. – Hän ei ole koskaan ollut niin motivoitunut retkeilijä, vaikka muutenkin yleensä on motivaatiota, Jouni muistelee. ROOSA PIRINEN ROOSA PIRINEN ROOSA PIRINEN ROOSA PIRINEN Viena hoksaa hangessa monia hiiren, metsämyyrän tai päästäisen jälkiä. Aluksi jälkiä on vaikea tunnistaa, mutta hetken niitä seuraamalla kokonaisuus alkaa hahmottua. – Retket eivät aina sisällä tuommoisia ihmeellisyyksiä, mutta se siinä on mahtavaa, että koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää, Jouni toteaa. – Joillakin koirilla on hyvin suden jälkeä muistuttavat tassut. Monot eivät ole kaikista lämpimimmät kengät, mutta onneksi keli on lauha.. Kivaa ajanvietettä, retkeilyä ja työretkeilyä. Viena lämmittelee jalkojaan nuotion loimussa. – Jos oltaisiin laavulla vaikka yötä, ja olisi pilvetön tähtitaivas, niin revontulet ja kuutamo, niitä voisi katsella. JÄLKIEN ETSIMINEN ei hämärää vastaan taistellessa ole enää niin mielenkiintoista, mutta hangesta löytyy vielä pyyn koipien jättämät painaumat. Piilotin sen purkkiin Paratiisikuruun, tunturin keskelle. Mervi ja Jouni Laaksonen, sekä heidän tyttärensä Viena kulkivat metsäsuksilla kuhmolaiselle laavulle. Matka oli pitkä nuorelle tytölle, sillä kävelyä tuli yli kymmenen kilometriä päivässä. Kirkas talviyö avaa jälleen uuden puolen ympäristön tutkimiseen. Paluu parkkipaikalle sujuu rivakasti, ja perhe saapuu autolle ennen pimeää. Evästelyn jälkeen matka takaisin päin on jo hieman vaivalloisempaa, mutta Viena johtaa jonoa sinnikkäästi eteenpäin jyrkkienkin mäkien yli. ISÄ KERTOI kirjeestä tyttärelleen vasta seitsemän vuoden jälkeen. Kuvassa näkyvät pienet jalanjäljet, jotka johtavat hankeen tehtyyn onkaloon. Kirje löytyi. Viena oli oppinut juuri lukemaan, joten kaksikko pystyi lukemaan kirjettä yhdessä. Johtopäätöksiä ei kannata tehdä yhden jäljen perusteella. Mervi, ja perheen vanhempi tytär Unna Laaksonen jäivät pois matkasta, kun kaksikko lähti neljän päivän vaellukselle. Jounin tehdessä Kainuu-Koillismaan retkeilyopasta kesällä 2023, Viena kulki monessa kohteessa hänen mukanaan. Jouni kertoo, että tutun leonberginkoiran tassunjälki hiekkalaatikossa oli suteen verrattuna tismalleen samankokoinen. – Käytiin ihan valtavasti Vienan kanssa näitä kohteita. helmikuuta 2025 // 9 kauskirje juuri syntyneelle vauvalle, muu perhe oli kotona silloin. Arkiset ajatukset on karistettu luonnon helmaan, ja Laaksoset pääsevät viettämään viikonloppua virkistynein mielin. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. SININEN HETKI hiipii metsään, ja alkaa hämärtää. Hän oli siellä mallina monissa kuvissa
Nämä sisältävät isompia liikennevahinkoja sekä kiinteistöjen paloja vesivahinkoja. Lisäksi juhlavuoden ohjelmassa oli muun muassa ensiapuja toimintapäiviä sekä erilaisia tapahtumia. – Olemme tehneet paljon erilaisia vastuullisuustekoja, joilla pyritään vaikuttamaan toimialueen viihtyisyyteen ja mahdollisuuteen yrittää sekä menestyä. – Liikekulut olivat viime vuonna kokonaisuudessaan 6,5 miljoonaa euroa, laskua oli 4,8 prosenttia. OLLI KOKKONEN totesi yhtiön merkittävimmän tehtävän olevan asiakasomistajien elämän ja liiketoiminnan turvaaminen. KOKKONEN toteaakin kasvun olevan keskeinen mittari LähiTapiolan asiakasomisteiselle yritykselle. – Meillä ei ole tarkoitus maksimoida voittoa, vaan tuottaa entistä enemmän hyötyä meidän omistaja-asiakkaillemme. LähiTapiola KainuuKoillismaalla hyvä juhlavuosi LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkonen kertoo, että yhtiölle on tärkeää tukea toimialueen elinvoimaisuutta. Juhlavuotensa aikana LähiTapiola Kainuu-Koillismaa muun muassa lahjoitti pelastusrenkaita uimarannoille, tuki laajasti lasten ja nuorten liikkumista sekä lahjoitti tuhansia heijastimia. – Jatkamme samalla toimintamallilla kuin viime vuonna, joka oli meille erinomainen vuosi. Olemme yli kymmenen vuotta olleet LähiTapiola Kainuu-Koillismaa ja koskaan aiemmin emme ole saaneet näin paljon uusia omistaja-asiakkaita kuin viime vuonna. – Ensivakuutuksen maksutulo nousi 26,3 miljoonaan euroon, ja muutosta vuoteen 2023 on 2,4 prosenttia. LIIKETULOS OLI viime vuonna 6,2 miljoonaa euroa, mikä on Kokkosen mukaan asiakasomisteiselle yritykselle oikein hyvä. Henkilöasiakkaita on tällä hetkellä 35 154, yritysasiakkaita 3 667 ja maatila-asiakkaita 1 386. MARJUT LEHTO. TOIMITUSJOHTAJA kertoo vuoden 2024 olleen yhtiölle kasvun vuosi. YHTIÖLLE ON tärkeää tukea toimialueen elinvoimaisuutta, jotta alueella olisi hyvä asua, elää ja yrittää. Korvattavia vahinkoja oli yhteensä yli 13 500, korvausmäärissä näkyvät erittäin paljon viime vuoden tammi-helmikuun kovat pakkaset Kainuussa ja Koillismaalla. TULEVAISUUTEEN Olli Kokkonen katsoo luottavaisin mielin. Kulut yhtiö on pyrkinyt pitämään kurissa. – Keskinäiselle asiakkaiden omistamalle yhtiölle tulos ei ehkä ole se onnistumisen mittari. Teimme juhlavuoden kunniaksi erittäin maltillisia hinnanmuutoksia viime vuodelle. Riskisuhde, joka tarkoittaa, kuinka paljon omistaja-asiakkaille kävi vahinkoja ja kuinka paljon niitä korvattiin, oli 52,9 prosenttia. Meillä LähiTapiola-ryhmässä on menossa suuret ICT-investoinnit, joten ICT-kulut aiheuttavat enimmässä määrin kasvua. Maatila-asiakkaiden sähkölaitetarkastuksia olemme myös tehneet. Yhdeksi tärkeimmistä asioista hän nostaa sen, että yhtiö ylitti 40 000 omistaja-asiakkaan rajan. LähiTapiola Kainuu-Koilllismaan liiketulos oli viime vuonna 6,2 miljoonaa euroa, mikä on toimitusjohtaja Olli Kokkosen mukaan asiakasomisteiselle yritykselle hyvä. Toimitusjohtaja sanoo, että yhtiössä jatketaan perustehtävän toteuttamista eli omistaja-asiakkaiden elämän ja liiketoiminnan turvaamista. Meille on tärkeää tehdä sellainen tulos, että pystymme investoimaan tulevaisuuteen, kehittämään toimintaamme ja palvelemaan omistaja-asiakkaitamme myös tulevaisuudessa. – Pyrimme olemaan kasvollinen ja helposti lähestyttävä paikallinen toimija, joka myös erottautuu sillä, että yritämme pitää yllä toimialueen elinvoimaisuutta. LähiTapiola Kainuu-Koillismaan yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 88,4 prosenttia, joka on Kokkosen mukaan erittäin hyvä. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. – Ohjelmassa oli erilaista toimintaa, josta voisi nostaa esimerkiksi sammutintarkastuksen, tarkastimme yli 250 sammutinta omistaja-asiakkaillemme. Kokkonen kertoo, että kokonaistulos sisältää sijoitustoiminnan tuotot, joita ei ole vielä realisoitu eli ne ovat arvonmuutoksia sijoitussalkussa. Asiakasomisteinen elämänturvayhtiö vietti syntymäpäiviään kaikilla toimistopaikkakunnillaan. – Tässä vaikuttaa meidän operatiivinen tekemisemme, mutta yhdistettyyn kulusuhteeseen sisältyy myös erilaisia kirjanpidollisia tekemisiä. Hyvin paljon tapahtui jäätymisvahinkoja kiinteistöille ja jäätymisvaurioita ajoneuvoille. Yhtiö vieraili myös alaja yläkouluilla Samalla Puolella -koulukiertueen puitteissa yhdessä Kajaanin Hokin edustuksen kanssa. LÄHITAPIOLA Kainuu-Koillismaa juhlisti viime vuonna 160-vuotista taivaltaan. – Maksoimme viime vuonna korvauksia omistaja-asiakkaillemme 15,1 miljoonaa euroa, ja kasvua oli vajaa kuusi prosenttia. helmikuuta 2025 10 // Marjut Lehto LähiTapiola Kainuu-Koillismaan toimitusjohtaja Olli Kokkosen mukaan yhtiön viime vuosi oli tietyillä mittareilla erinomainen. – Toimintakulusuhde, joka kertoo, kuinka tehokkaasti toimimme ja kuinka paljon kuluja on pystytty säästämään, pieneni merkittävästi. – Tällä mittarilla onnistuimme erittäin hyvin. Myös isoja vahinkoja alueella sattui, sillä yli 100 000 euron vahinkotapahtumia oli kuusi kappaletta. Uskomme vakaasti Kainuun ja Koillismaan tulevaisuuteen sekä meidän toimintamalliimme. Yhtiö lahjoitti viime vuonna yhteensä 160 000 euroa 86 toimialueen yhdistykselle ja yhteisölle. Olemme myös erittäin vakavarainen yhtiö, ja vakavaraisuussuhde on moninkertaisesti yli vaatimuksen. Vakuutusyhtiön kokonaistulos oli 9,3 miljoonaa euroa
Biojätteen pakkaamiseen suositellaan ensisijaisesti paperipussia. Biohajoavan pussin täytyy olla Compost Home -sertifioitu eli täysin muoviton. 27.9.1943 Hämeenlinna k. Meillä muistot ja rakkaus jäljellä on. Ilvesasetus valmistellaan syksyn 2025 aikana, ja se tulee voimaan marras-joulukuussa. Rakkaamme Kari Toivo Ilmari IKONEN s. Jäätyneiden jäteastioiden tyhjennys on hankalaa tai jopa mahdotonta, mikä aiheuttaa ylimääräistä vaivaa sekä asukkaille että jätehuollolle, kertoo viestintäsuunnittelija Sari Komulainen Ekokympin tiedotteessa. Ekokymppi on aktiivisesti tiedottanut asukkaille keinoista, joilla jäätymistä voi estää. SUURPETOJEN kannanhoidollisen metsästyksen edellytyksien valmistelu kansallisesti vuonna 2025 koostuu metsästyslain muutoksista, suden ja karhun kannanhoitosuunnitelmien päivittämisestä sekä lajikohtaisten asetusten antamisesta. Muutosten tavoitteena on luoda edellytyksiä suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen järjestämiselle Suomessa. Riistakeskus käsittelee poikkeuslupahakemukset marraskuussa. Nestemäiset biojätteet tulisi aina pakata suljettavaan kartonkitölkkiin. Asukas saa tällöin tekstiviestin, jossa biojätteelle kehotetaan tilaamaan sekajätetyhjennys, ja tämän jälkeen biojäteastia voidaan tyhjentää taas normaaliin tapaan. Ministeriö asettaisi jatkossakin suurimmat sallitut saalismäärät kullekin lajille, mutta aiemmasta poiketen ne asetettaisiin kannanhoitoalueittain eli pienemmille alueille kuin nykyisin. BIOJÄTEASTIAN TYHJENNYS voi estyä myös esimerkiksi tekemättömien lumitöiden, astian eteen parkkeeratun auton tai pihan liukkauden takia. EKOKYMPPI Kuolleet Surun koskettaessa ylakainuu.fi/ lukijailmoitukset/. Lakimuutosta koskevat lausunnot pyydetään toimittamaan maaja metsätalousministeriöön 12.3.2025 mennessä. Esitetyillä muutoksilla tuettaisiin yhdessä hoitosuunnitelmien päivittämisen kanssa sitä, että poikkeusluvissa voidaan ottaa paremmin huomioon suurpetojen ja niiden vaikutusten alueellisuus. ARKISTOKUVA Estä biojäteastian jäätyminen ja välty hukkanoutomaksulta Roosa Pirinen Talvikelit tekevät biojätteen lajittelusta haastavampaa. Jos biojätteeseen on virheellisesti lajiteltu muutakin kuin biojätettä, tyhjennystä ei tehdä lainkaan. Lakimuutosten tavoitteena on luoda edellytyksiä suurpetojen kannanhoidolliselle metsästykselle. Oikein lajiteltu ja pakattu biojäte takaa, että kierrätys toimii tehokkaasti ja lopputuotteet pysyvät laadukkaina. MAAJA metsätalousministeriön tiedotteen mukaan päämäärän asettaminen ministeriön asetuksella tukisi Suomen riistakeskuksen poikkeuslupaharkintaa ja auttaisi poikkeusluvan hakijaa luvan perusteluiden esittämisessä. Susiasetus valmistellaan syksyn aikana, ja se tulee voimaan marraskuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen riistakeskuksen tulee soveltaa, kuten tähänkin asti, kansallista lainsäädäntöä yhdenmukaisesti luontodirektiivin ja sen tavoitteiden kanssa. Jos astiaa ei pystytä tyhjentämään, asiakkaalle tulee käynnistä maksettavaksi kuljetusmaksun suuruinen hukkanoutomaksu. Maksu ei ole sakko, vaan se peritään, koska jätteenkuljettaja on saapunut paikalle, mutta ei ole voinut tyhjentää astiaa. Nestemäiset biojätteet tulisi aina pakata suljettavaan kartonkitölkkiin. Tavoitteena on luoda edellytyksiä suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen järjestämiselle. Lakimuutokset suurpetojen metsästyksestä etenevät Antti Huusko Hallituksen esitysluonnos metsästyslain muutoksista on lähetetty lausuntokierrokselle. Esimerkiksi viime kesänä Kainuuseen ei tullut yhtään poikkeuslupaa karhunmetsästykseen. On todettu, että paras tapa ennaltaehkäistä jäätymistä on kuivattaa biojäte ennen pakkaamista. Metsästyslakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka mukaan lupaharkinnassa on otettava huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet. Lisäksi ministeriö voisi vahvistaa ja täsmentää asetuksella kunkin lajin suotuisan suojelutason vähimmäismäärän sekä nykyistä tarkemmat karhu-, susija ilveskannan kannanhoitoalueet. Myös jätekatoksien toimimattomat lukot voivat estää pääsyn astian tyhjennykseen. Karhun kannanhoidollinen metsästyskausi on 20.8.–31.10.2025. 15.1.2025 Suomussalmi Niin pitkän aikaa, sait nauttia Norjan jokien, vuonojen taikaa, joka vuosi sinne mieli halasi ja kauniit muistot kotiin palasi, nyt on aikaa muistoihin palata ja meitä onnettomia ikuisesti halata. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Hallituksen esityksen mukaan maaja metsätalousministeriö saisi valtuuden asettaa päämäärän suurpetojen kannanhoidolliselle metsästykselle lajikohtaisesti ja kannanhoitoalueittain. Jos biojätteeseen on virheellisesti lajiteltu muutakin kuin biojätettä, tyhjennystä ei tehdä lainkaan, vaan asiakasta kehotetaan tilaamaan jätteelle sekajätetyhjennys. Suuret kiitokset kaikille Karin hoitoon osallistuneille. Riistakeskus käsittelee poikkeuslupahakemukset heinäkuussa. Ministeriön mukaan karhukannan hoitosuunnitelma päivitetään kevään 2025 aikana. Säännöksen tarkoituksena on tuoda lakitasolla esille EU:n luontodirektiivin merkitys lupaharkinnassa. Kemppainen * 10.7.1952 Suomussalmi † 22.1.2025 Suomussalmi Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu pois. Hallituksen esitysluonnos pohjautuu suurpetotyöryhmän marraskuussa ehdottamiin toimiin. helmikuuta 2025 // 11 Rakas äitimme ja mummumme Esteri Elisabeth KOVALAINEN o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Suden hoitosuunnitelma päivitetään kesän ja syksyn 2025 aikana. Ilveksen hoitosuunnitelma päivitetään keväällä 2026. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Emokarhu ja kaksi erauspentua kuvattuna Kuusamossa. Biojäteastian pohjalle voi myös asettaa sanomalehden tai pahvin, jotta kostea jäte ei jäädy astian pohjaan. Karhuasetus valmistellaan kevään ja alkukesän aikana, ja se tulee voimaan heinäkuun alussa. Rakkaudella kaivaten Kaarin Marko perheineen Jyrki perheineen Leena ja Susan sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunattiin 15.2.2025 läheisten, sukulaisten ja ystävien läsnä ollessa. Kiittäen ja kaipauksella muistaen Petri ja Marja Vesa, Tuovi ja Lauri Hanna Sanna, Mika Suvi ja Niko Joonas, Inga Milla, Leena ja Eetu Pinja Kanssamme kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät Kiitokset kaikille rakkaamme hoitoon osallistuneille. KOMULAISEN MUKAAN Kainuun asukkaat ovat jo hyvin omaksuneet paperipussien käytön, mutta jäteastioiden jäätymisen estäminen ja esteettömän jätteenkeräyksen turvaaminen sekä lajittelun oikeellisuus vaativat vielä huomiota. Biojäte on usein kuitenkin kosteaa, ja kostunut ja hajonnut pussi voi pakkasella jäätyä sisältöineen kiinni astian pohjaan. Hakemuksissa oli puutteita kannanhoidollisella metsästyksellä tavoiteltavan päämäärän perusteluissa
kiskoja vaijerisaha • Brokk-purkurobotti laajalla varustuksella (vasara, jyrsintä, purkukoura) • Asbestipurkutyöhön soveltuva ja nykyaikainen kalusto Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö Kurimontie 5, Suomussalmi, 020 747 9780 IV-kanavien puhdistus Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto ® LVI-alan kokonaispalvelua OK OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com NYT MYÖS KEITTIÖSUUNNITTELU SEKÄ KALUSTEET MITTATYÖNÄ Kaikki kodin remontit Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 Avoinna ma-pe 8-16 NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. 040 643 0714, 0400 166 998 www.suomussalmenktk.fi Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet l l l l Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta ja multaa. 040 515 2341 * Siivoukset ja pihatyöt * Kotikokkipalvelu ja asiointiapu. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. (08) 710 751 kainuun@kuutamokeikat.fi PAIKALLISTA PALVELUA •Rakennustyöt •Siivous-, kodinhoito-, hoivapalvelut •Pihatyöt ja mökkitalkkari •Muutot •Vuokratyö •Polttopuut Kainuun KuutamoKeikat Yli 30 vuoden kokemuksella! Yli 30 vuoden kokemuksella! KYLMÄ-, KYLMÄ-, KODINKONEJA KODINKONEJA LAITOSKONELAITOSKONEHUOLTOA HUOLTOA ILMALÄMPÖPUMPPUJEN ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja huolto myynti, asennus ja huolto Kylmäja Kylmäja kodinkonehuolto kodinkonehuolto Manninen Oy Manninen Oy K Kauppakatu 3, Suomussalmi auppakatu 3, Suomussalmi p. 0400 281 991, 08 712 150 p. 044 972 3442 Juha p. 010 387 9800, toimisto@kjh.fi, www.kjh.fi Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,059 €/min (alv 24 %). 0400 682 637 Päivystämme 24h koko Kainuun alueella! Meiltä myös uudet tuulilasit ja kiveniskemien korjaukset! ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P. Hyrynsalmella, Hyryntie 33 p. 044 246 3387 PASI MOILANEN puh. Osteopatia . Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kolarikorjaukset tuulilasin vaihdot kiveniskemäkorjaukset automaalaukset vahinkotarkastukset (suoralaskutus vakuutusyhtiöön) P. 040 487 6046 JOHANNES MALINEN johannes.malinen@ncsservice.fi, puh. 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat TIMANTTI-, PURKU-, METALLI& RAKENNUSTYÖT AMMATTITAIDOLLA www.ncsserviceoy.fi KALUSTOSSAMME MM. Hieronta Suomussalmi F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. 9.00-17.00 9.00-12.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi, p. Akupunktio . 050 539 3379 Fysioterapia Kelan vaativa lääkinnällinen terapia Allasterapia Akupunktio Fasciakäsittelyt kimmo.makelainen@putkirenki.fi www.putkirenki.fi P. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta, -terapia (LYKO) TUKISUKAT l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi AJANVARAUKSET: PUH 050 349 7548 booksalon.fi/aimatar EKOPARTURIKAMPAAMO ÄIMÄTÄR LVI-ASENNUS LVI-ASENNUS KERÄNEN KERÄNEN 044 521 4015 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi Matikkatie 4, Suomussalmi Keskuskatu 24-26, Suomussalmi www.sskhoy.fi Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto 0400 384 924 päivystys Konetyöt 050 553 2641 Hydrauliikka/hitsaus 044 330 8002 Kurimontie 21-23 www.sskhoy. LASSE MOILANEN lasse.moilanen@ncsservice.fi, puh. 044 513 6441 Kauppakatu 5, p. Asiantunteva ja palveleva oviliike ovipalvelumustonen.fi 044 972 5647 Soita ja tilaa ilmainen mitoituskä ynti! Kainuun Jätehuolto Oy, Patrosentie 1, 87250 KAJAANI puh. Matkapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,169 €/min (alv 24 %) Täyden palvelun paikallinen jätehuolto KeskiKainuun uljetus K KeskiKainuun Kuljetus KeskiKainuun Kul etus Keski-Kainuun Kuljetus Keski-Kainuun Kul etus Monipuoliset fysioterapiapalvelut ammattitaidolla Keskuskatu 24–26, 89600 Suomussalmi Varaa aika 040 175 7830 tai ajanvaraus.coronaria.fi Fysioterapia | lymfaterapia | hieronta Olemme Kelan palveluntuottaja Kokemusta & kalustoa! • Puh. 0400 281 991, 08 712 150 POLTTOÖLJYN, VOITELUAINEIDEN JA RUMPUPUTKIEN MYYNTI SUOMUSSALMEN KTK OY p. 044 323 4567 LUMITYÖT PIHATYÖT PIENREMONTIT PIENRAKENTAMINEN MÖKKITALKKARITYÖT Rauno 045 236 5216, kodinpientyo@outlook.com www.kodinpientyokeranen.com Muista kotitalousvähennys! Remontit 25v kokemuksella Kauppakatu 5, Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa TEITÄ PALVELEVAT • Fysioterapia • Akupunktio • Voice Massage • Hieronnat • Nivelja nikamakäsittelyt Riina p. 044 209 2152 • Timanttisahausja porauskalustoa mm. 050 347 9212 MIKKO MATERO puh. helmikuuta 2025 12 // PALVELUHAKEMISTO Myynti: Suomussalmi 044 982 4037 myynti.suomussalmi@kiantakeittiot.com Kuhmo 044 989 0699 tanja.kinnunen@kiantakeittiot.com Tuotanto 044 976 0985 tenho.kela@kiantakeittiot.com • keittiökalusteet ja -remontit • kalusteiden ovenvaihdot • liukuovet, komerot • wcja kylpyhuonekalusteet • mittaus, suunnittelu, asennus KIANTA KEITTIÖT Laadukkaat ja energiatehokkaat oviratkaisut kotiin, autotalliin sekä julkisiin tiloihin. 040 673 1054 NOPEIN APU PAIKALLISELTA 24 24 h h Hanna Juntunen Oy Puh. Fysioterapia . 040 542 7576 Lahnatie 3, Suomussalmi SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS OY Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com (entinen Heikkinen) HINAUSPALVELU SUOMUSSALMI Puh. Voice-massage . 044 972 3442 . 0400 393 230, www.eskonpekka.fi ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p
Cobra-vahti Alex Vierimaa torjui 27 kertaa. Raskaista viikonlopun kestäneistä pelimatkoista ei ole pisteitä juurikaan ropissut. Hietaniemen huoli oli aiheeton, sillä tunnin käynnistyessä noin 20 naista tanssahteli rytmimusiikin parissa. Cobrat oli liian kova KHT:lle Juhani Mustonen Suomussalmen Palloseuran ja Kajaanin Hokin U15-junioreista koostuva KHT on joutunut tappiokierteeseen jääkiekon jatkosarjassa. Se saa minut kerta toisensa jälkeen lähtemään mukaan. Vielä alkusarjan pelissä Ärjy Futsal oli selvästi finaalivastustajaa edellä voittaen 6-0. Reino Korvuo oli tapahtuman ensiminuuteilla jo makkaransa nauttinut. Hyvinvointipäivän aikana tuntitarjonta oli monipuolinen. Pronssiottelu Ajax Playboys-Kuhmo 4-3. Väinö Meriläinen maalasi kerran. Fc Änänäs-JPJ 2-3. Kärjessä on Hermes 15 pisteellä ja toisena Cobrat 14 pisteellä. Parisenkymmentä zumbaajaa halusi avata lauantaiaamun liikkuen. KHT oli vailla tehoja lauantaina. Helmicupissa nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tuntia suunnitellessa pitää huomioida kaikki osallistujat. KHT putosi sarjatalukossa kolmanneksi. Suomussalmella tapahtuman järjestelyistä vastasivat Suomussalmen kunnan liikuntapalvelut, Suomussalmen Rasti, Suomussalmen Samoojat ja Eläkeliiton Suomussalmen yhdistys. JUHANI ESKOLA Ärjy Futsal liian kova muille Helmicupissa Juhani Eskola Ärjy Futsal voitti lauantaina Suomussalmella pelatun futsalin Helmicupin. Molemmat joukkueet ovat pelanneet yhdeksän ottelua, kun KHT:llä on takanaan jo 11 peliä. ENSIMMÄISTÄ kertaa suomussalmelainen ei tälle talvelle suksilla ollut. JUHANI ESKOLA Hyvinvointipäivä houkutti ihmiset liikkumaan Juhani Eskola Suomussalmen Ruukinkankaankoulun liikuntasalissa hikoiltiin lauantaina sankoin joukoin. Cobrat löi KHT:n Oulaisissa kahdesti viikonloppuna. Cobrien tehokkain oli Arttu Muotio viidellä maalillaan. Reino Korvuon hiihtolenkki päättyi jo siinä vaiheessa, kun muut vasta säntäsivät matkaan. Veeti Juntunen torjui 41 kertaa, kun Cobrien Tuomas Järvikuonalle tuli 39 torjuntaa. Finaali: NäPS-Ärjy Futsal 0-1. Kianta-Opiston järjestämään hyvinvointipäivään oli valittu neljä erilaista liikuntatuokiota, joista osallistujat saivat valita itselleen sopivimman. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Ylivoimalle päästiin useammin kuin vastustaja, ja molemmat osumat syntyivätkin ylivoimalla. Sijat 5.-6. Näillä lumilla Korvuo on viettänyt satoja tunteja hiihtoväylillä. Prossitilan vei nimiinsä Ajax Playboys. Pelin painopiste oli kuitenkin KHT:n kenttäpäädyssä, ja nyt maalivahtina pelannut Jere Klemetti joutui torjumaan 47 kertaa. Satu Pöllänen oli valmiina zumbaan jo hyvissä ajoin ennen tunnin alkua. RoKilla on pelattuna yksi peli vähemmän kuin KHT:lla. Tunnista jää aina mukava mieli. Onni Väisänen ja Perttu Seppänen tekivät KHT:lle kaksi maalia mieheen. SUOMEN Ladun jäsenyhdistykset järjestivät lauantaina yhdessä muiden tahojen kanssa kaikille avoimia hiihtotapahtumia ympäri Suomen. – Kun mukana on varmasti aloittelijoitakin, niin pyrin pitämään askelkuviot helppoina. helmikuuta 2025 // 13 Hiihtopäivä veti puoleensa runsaasti ulkoilijoita Juhani Eskola Marjut Lehto Kansallista hiihtopäivää vietettiin lauantaina Suomussalmen Haverisessa. Cobrilla oli vain yhden maalin johto, kun lähdettiin kolmanteen erään. Hiihdon ystävät kokoontuivat paikalle sankoin joukoin, sillä jo ennen tapahtuman alkua puolet ilmaismakkaroista olivat kadonneet osallistujien vatsoihin. – Nyt on muitakin tapahtumia samaan aikaan, joten olen jo kymmeneen osallistujaan tyytyväinen. Cobrien Arttu Muotio laukoi nyt kolme maalia. Neljäntenä kärkkyy RoKi pisteen päässä. Turmion Tuottajat-Fc Takapajula 11-0. – Zumbassa minulle mieluisinta on musiikki. Zumbassa joutuu haastamaan omaa koordinaatiokykyään. Pöllänen aikoi jäädä zumban jälkeen vielä ohjatulle kahvakuulatunnille. Kolmen tunnin aikana hiihtäjät suorittivat eri mittaisia hiihtolenkkejä. SUNNUNTAINA oli tasaisempaa. KHT:n maaleista vastasivat Hugo Karhu ja Eemeli Heikkinen. – Käyn zumbassa muutenkin kerran viikossa. Kahdeksan joukkueen turnauksen finaalissa Kainuun Ärjy Futsal kellisti suomussalmelaisen NäPSin loppuminuutin maalilla lukemin 1-0. – Hiihto on minulla verissä. Voittonumerot olivat lauantaina 13-2 (40, 4-1, 5-1) ja sunnuntaina 8-5 (22, 2-1, 4-2). JUHANI MUSTONEN. Mestarijoukkue ei hävinnyt turnauksessa otteluakaan. Sää oli nyt sellainen, että päätin tulla sisälle liikkumaan. Suomussalmella tapahtumaan osallistunut Reino Korvuo on hiihtänyt tänä talvena jo yli tuhat kilometriä. Tulokset, alkusarja: Turmion Tuottajat-Fc Änänäs 2-1, Ajax Playboys-Kuhmo 2-6, Turmion Tuottajat-Kuhmo 2-2, Fc Änänäs-Ajax Playboys 1-4, Fc Änänäs-Kuhmo1-0, Turmion Tuottajat-Ajax Playboys 1-2, NäPS-Ärjy Futsal 0-6, JPJ-FC Takapajula 2-5, NäPS-JPJ 1-1, Ärjy Futsal-Fc Takapajula 6-2, NäPS-Fc Takapajula 4-1, Ärjy Futsal-JPJ 7-0. – Olisin toki muutenkin hiihtänyt tänään, vaikka hiihtopäivää ei olisi ollutkaan. Kianta-Opiston 60-vuotisjuhlavuoden tapahtuma alkoi zumballa, johon osallistui parikymmentä naista. JUHANI ESKOLA Perttu Seppänen onnistui sunnuntaina kahdesti maalinteossa. Jos säät ja terveydellinen tilanne sallii, suomussalmelaiselle saattaa kertyä tänä talvena mittariin peräti 2000 hiihtokilometriä. – Uskoisin, että on niitä, jotka ovat jokaisella tunnilla mukana. Järjestäjät olivat varanneet hiihtopäivään 200 makkaraa. Sijat 7.-8. Liikunnallisen lauantaipäivän aloitti zumba, jota ohjasi Tiia Hietaniemi. Tälle talvelle kilometrejä on kertynyt toistatuhatta. Sillä on koossa 12 pistettä. Suomussalmelaisten turnaus oli kuitenkin nousujohteinen ja finaalista tuli lopulta jännittävä koitos. – Kun hiihdän tästä vielä kotiin, taitaa tulla 30 kilometriä täyteen tänään. Matkan pituuden ja tyylin sai jokainen itse päättää. Jatkosarja ei ole mennyt aivan samaan tahtiin kuin olisi voinut odottaa. Himoliikkujille lauantai oli unelmien täyttymys. Tänään valitsin hiihdon ja zumban väliltä. Intohimoinen hiihtäjä oli sivakoinut lauantaiaamupäivän aikana 24 kilometriä jo siinä vaiheessa, kun muut vasta säntäsivät ladulle
– Sarjasijoituksemme oli jo ennen peliä selvä. Oululaisten maalivahti Tommi Brusin torjui tämänkin laukauksen, joka ponnahti yläriman kautta väljemmille vesille. SuPS jatkaa pudotuspeleihin Suomussalmen edustuskiekkoilijat päättivät IIIdivisioonan runkosarjan tappioon. Joukkueen kapteenilla on selkeä näkemys siitä, mistä tämä on johtunut. SUPS sijoittui III-divisioonassa kuudenneksi. Vieraat saivat kuitenkin lisättyä johtoaan maalilla. Maaleja iskettiin tasatahtiin, mutta tauolle mentiin vieraiden maalin johdossa. Jos voitot ovat tasan, ratkaisupeli pelataan sunnuntaina Ylivieskassa. Meillä on ollut koko kauden ajan peleissä hyviä maalintekopaikkoja. Ehkäpä tämä ottelu oli peli alta pois -tapaus. JUHANI ESKOLA JUHANI ESKOLA JUHANI ESKOLA. Sunnuntai-iltapäivän koitoksessa ei ollut juurikaan panosta, sillä molemmat joukkueet olivat varmistaneet pudotuspelipaikkansa jo aiemmin. Lukuisten tilanteiden luomisen lisäksi molemmat joukkueet onnistuvat myös maalinteossa. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella SuPS kohtaa ylivieskalaisen Populan. Suomussalmelaisista verkkoa heiluttivat Lauri Heinonen ja Tomi Savukoski. helmikuuta 2025 14 // URHEILU Juhani Eskola SuPSin edustuskiekkoilijoiden runkosarja päättyi kotikaukalossa oululaista OYUSia vastaan tappioon lukemin 3-5 (2-3, 0-1, 1-2). OYUSin maalilla riitti sunnuntaina tungosta. SuPSin maalivahti Ville Nousiainen esitti tukun huippupelastuksia tilannerikkaassa ottelussa. ENSIMMÄISEN erän perusteella yleisö saattoi odotella todellisia maalijuhlia. Toisessa erässä joukkueet rakensivat edelleen valtavan määrän maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui molemmissa leireissä. Sillä ei ollut merkitystä, sillä joukkue aloittaa pudotuspelit perjantaina. En osaa sanoa sitten palveliko tämä millään tavalla pudotuspelejä varten. – Kausi on ollut kaikkinensa niin hyvä, että uskoa on. Ja kun on maalintekopaikkoja, silloin voi pelejä myös voittaa. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Loppukiri jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä oululaiset ratkaisivat pelin iskemällä kiekon tyhjään maaliin. Mitä kovemmassa kunnossa olemme, sitä järkevämpiä ratkaisuja kaukalossa teemme. SuPS aloittaa pudotuspelinsä perjantaina vieraskaukalossa. Kolmas erä noudatteli pitkään edellistä 20 minuutin jaksoa, kunnes SuPSin Kaapo Laakkonen nostatti kotijoukkueen toiveita. Lisäksi valmentaja Esa Moilanen on tuonut treeneihin luistelukulttuuria. Kokenut Heinonen odottaa perjantaina alkavilta pudotuspeleiltä paljon. Joukkueet kohtaavat uudestaan heti lauantaina Suomussalmella. Pyrimme kuitenkin siihen, että homma ei mene liian rennoksi. SuPS on parantanut juoksuaan kausi kaudelta. Pelaajat tuntevat toisensa entistä paremmin. Se keräsi 18 ottelussa 32 pistettä. SuPSin kapteeni Lauri Heinonen myönsi pelin jälkeen, että suurin intohimo ottelun voittamiseen loisti poissaolollaan. – Nyt alkaa näkymään se, että joukkueen runko on ollut jo kauan kasassa. Haimme tästä ottelusta rentoa otetta pudotuspeleihin
Metsämääräala plussaa. Tervetuloa. Myöntämisperusteluissa todettiin, että Pyykkönen on toiminut ansiokkaasti vuosikymmeniä suomussalmelaisen ja koko Kainuun hiihtourheiluväen hyväksi. Kunnianosoituksen luovutti Hiihtoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Arto Tolonen. 0500 170827 Suomussalmen Reserviupseerit ry. TIMO KINNUNEN Katso ajankohtaiset tilaajaedut asiakaspalvelu.hillagroup. 045 6399754 Rivit Rauno Pyykköstä muistettiin työstä hiihtourheilun hyväksi Juhani Eskola Suomussalmelainen Rauno Pyykkönen on saanut Suomen Hiihtoliiton myöntämän kultaisen ansiomerkin. Hän on toiminut aktiivisesti hiihtojaoston lisäksi muun muassa suunnistusjaostossa. Aikuisille ja lapsille Puunkantokasseja, isojakin Mattoja kotiin iso valokoima Ämmän tori ke 26.02. jussi-flanellipaitoja. 10-14 mastuotanto p. TIISTAINA Hyrynsalmi 09.00 12.00 Ristijärvi 13.00 14.00 (K-Market) KESKIVIIKKONA Puolanka 09.00 14.00 TTORSTAINA Paltamo 09.00 14.00 (K-Market) Kajaani 09.30 13.00 (Kauppatori) PERJANTAINA Vaala 11.00 13.00 ÄÄmmänsaari 09.00 15.00 (K-Supermarket) maalaishyytelö maalaiskinkku 14 50 17 90 KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA TI TO 10.00 14.00 (lounas 11 (lounas 11.00 13.00) puh. Lasten ja nuorten kannustaminen hiihtoon ja liikkumiseen on ollut lähellä Pyykkösen sydäntä. P. Rauno Pyykkönen sai ansaittua kunniaa lauantaina. Suomussalmella Kumppanuustalolla. helmikuuta 2025 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 ma–la klo 7–11 (maksuton) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@ylakainuu.fi Päätoimittaja Sirkku Rautio 010 665 7219 Toimittaja Juhani Eskola 010 665 7217 Toimittaja Marjut Lehto 010 665 7215 Myyntipäällikkö Tiina Inget-Luikku 040 522 4396 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi ylakainuu.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Kalevamedia, Oulu Lataa Ylä-Kainuun sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi B.Virtanen Sudoku 1 5 9 4 9 1 9 2 8 7 5 2 6 3 2 6 8 4 5 1 2 3 1 7 9 6 3 5 8 6 Myytävänä Ostetaan Kokouksia Nuutisen Kutomon neuleita, merino,-lampaanvilla. KIVIKYLÄN TUOTTEITA. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. Sääntömääräinen kevätkokous Seurahuoneella ke 12.3.2025 klo 19. fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Sinulle. Palkittu on ollut myös Suomussalmen Rastissa pitkäaikaisena puheenjohtajana. Vanhemmat ja pennut suomalaiset. Hallitus Suomussalmen Ajokoirakerho ry. Johtokunta Ylä-Kainuun Vapepan kevätkokous pidetään ti 11.3.25. Hallitus kokoontuu klo 18. Hän on vaikuttanut myös kilpailunjohtajana useissa seuran kansallisissa kisoissa ja ollut järjestämässä lukuisia piirikunnallisia hiihtoja, maakuntaviestejä sekä nuorten hiihtoja. (Kiannonkatu 17, Ämmänsaari) Lämpimästi Tervetuloa! Kleinspitz uros ja narttu. VUOSIKOKOUS Suomussalmen rhy:n huoltorakennus 14.3.2025 klo 18.00. klo 17. Synt 7.1.2025 kirjavat. 050 307 5439 €/kg €/kg HERKKUKASSI SIS. Ansiomerkki luovutettiin Pyykköselle lauantaina Haveristen hiihtotapahtumien yhteydessä. 0400346001 Ostetaan OMAKOTITALO Juntusrannan ympäristöstä
– En todellakaan tiedä, mitä mun päässä tapahtui, mutta en enää suostunut olemaan huonompi kuin muut. – Mutta lautasella ei välttämättä ole mitään merkitystä. Ensimmäisen Michelin-tähtensä hän saavutti Die Quadriga -ravintolan keittiöpäällikkönä ja toisen Savu-ravintolan keittiöpäällikkönä ja ravintoloitsijana. Kirsi Moliis pyörittää Ravintola Forsia Renforsin rannassa. Terva lukeutuu Kemppaisen kaikkien aikojen top30-raaka-ainelistalle. Silloin henkilökuntaakin pitää olla paljon. – Kärjistäen voi sanoa, että ruoka on toissijainen. Kaksi erikoisillallista Kartanohotelli Karolineburgissa on loppuunmyyty. – Tuli kaikki tyhmyydet, mitä siinä iässä kokeillaan. Kemppainen kävi koulua vain jossain ollakseen. Raaka-aineissa Kemppainen hyödyntää aina sesonkeja. Kemppainen toivoo, että Karolineburgin vieraat nauttivat illasta ja toistensa seurasta. helmikuuta 2025 16 // Michelin-kokilla on tärkeitä makumuistoja Ylä-Kainuusta Tiina Suutari Mikä maku liittyy Kainuuseen. Yksityiskohdat ovat huipulla tärkeitä. Kemppaisen uudet työkuviot selviävät viimeistään maaliskuussa. – Se oli taas yksi raaka-aine, jota muilla ei ollut. Ruvetaan polttaa tupakkaa, juodaan alkoholia ja käydään naisissa. – Olen yrittänyt itselleni takoa, että älä nyt tee mitään, ja ota nyt ihan rennosti, olet sen kyllä ihan ansainnutkin, mutta ei tässä oikein osaa olla paikoillaan, mies naurahtaa. Ruoka on kaikki kaikessa. – Ei tässä ole omenat kauas pudonneet puusta näköjään, Kemppainen naurahtaa. – Se on DNA:ssa. Nyt Kemppainen on lomaillut 1,5 kuukautta ja miettinyt, mitä tekisi seuraavaksi. Esimerkiksi Saksaan hän tilasi marjasesonkina Suomesta lakkaa. Peruskoulusta Kemppainen jatkoi Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulun kokkikouluun. – En voi vielä paljastaa mitään, mutta huulilla ollaan päätöksenteossa. Kemppainen alkoi ajatella, että jos hän kerta on kokkikoulussa, on sama sitten opiskella kunnolla. Kemppainen on työskennellyt ravintoloissa seitsemässä eri maassa. YHDEN TÄHDEN kokkaus vaatii, että perusasiat ovat hallussa, Kemppainen sanoo. Arvovieraiden jälkiruuaksi hän tarjoili tervalla maustettuja mansikoita. Mutta toisena vuonna ”jokin naksahti päässä”. Kajaaniin huippukokki tuli Peerâ Hotelsin hotellijohtajan Ollis Leppäsen kutsumana. Pikkupoikana hän kulki pappansa kanssa lakkasuolla, poimi marjoja kuksaan ja napsi ne sitten puutikulla suuhunsa. Kolmen tähden ravintolassa kaikki on viimeistä piirtoa myöten täydellistä. TIINA SUUTARI TIINA SUUTARI " En todellakaan tiedä, mitä mun päässä tapahtui, mutta en enää suostunut olemaan huonompi kuin muut.. Vuonna 2010 hänet kutsuttiin kokkaamaan Berliinin Bellavuen linnaan Meksikon presidentille Felipe Calderonille, liittokansleri Angela Merkelille ja Saksan muulle poliittiselle kermalle. Totta kai sen pitää olla hyvää ja kaiken täytyy olla tiptop, mutta jos ihmisillä ei ole hauskaa, eikä heille jää hyvä fiilis kotiin lähtiessä, niin eivät he kyllä tule ikinä takaisin. – Kunnioitetaan raaka-aineita, käsitellään niitä hellävaroen, gastronomisesti oikein ja tehdään hyvää ruokaa. Kajaanissa hänellä on sisko. Kartanohotelli Karolineburg aloittaa Kemppaisen erikoisillallisista säännölliset kartanoillalliset, joita luotsaavat Peerân omat ammattilaiset sekä vierailevat huippukokit. Hän valmistui huippuarvosanoin, meni armeijaan Sodankylään ja sieltä kokkaamaan Helsinkiin, Miamiin, Mallorcalle, Moskovaan ja Berliiniin. En enää mitään muuta tehnyt kuin olin kaikki illat kotona, ja luin vaan. Ylä-Kainuu // Tiistaina 25. – Lohi ja terva sopivat ihan älyttömän hyvin yhteen. Se voi olla vaikka vanha mummon lautanen ja silti voit saada tähden. Hänen isänsä on syntyisin Hyrynsalmelta ja äitinsä Puolangalta. Karolineburgissa Kemppainen tarjoaa menun, johon kuuluu ainakin tervalohta, kurpitsakeittoa, karitsaa, punajuurta, Comté-juustoa, suklaata sekä mustaherukkaa. Viime viikolla Michelin-palkittu kokki tuli Kajaaniin valmistamaan kainuulaisyleisölle ruokaa ensi kertaa. Se herättää mielenkiinnon. Kaikkein tärkeintä on, että ihmisillä on hauskaa. Tähtikokki jätti kehutun ravintolan yllättäen vain vuoden pestin jälkeen. Myös viineillä ja muilla juomilla on tärkeä rooli. Kemppainen opetteli kaiken ulkoa ja sai arvosanoiksi pelkkiä kymppejä. Paikka ei tuntunut omalta. Koulussa Kemppainen loisti liikunnassa ja matematiikasta, mutta kotitalous ei kiinnostanut, eikä koulunpenkki muutenkaan. Oulu on tervakaupunki, Kemppainen sanoo. Yläkainuulaiset juuret omaava huippukokki Sauli Kemppainen on työskennellyt ravintoloissa seitsemässä eri maassa. Sitten koitti murrosikä, ja pallon perässä juokseminen loppui. Karolineburgissa Sauli Kemppainen oikaisi taulut ja kyntteliköt suoraan. VIIMEKSI Kemppainen on toiminut keittiöpäällikkönä Sokos Hotel Pier 4:n Harbore-ravintolassa Helsingissä. AINA kokkaus ei ole Kemppaista säväyttänyt. Tähtikokki Sauli Kemppainen kokkaa kartanoillallisilla Karolineburgissa Kajaanissa. Ensimmäinen vuosi meni ihmetellessä. Toisen tähden saavuttaakseen tarjoiluastioilla, ravintolan viihtyisyydellä, sisustuksella ja henkilökunnalla on merkitystä. Tervalohta hän tarjoili ensimmäisen kerran saksalaisille vuonna 2008. Vielä hän ei sano, mestaroiko jatkossa kotimaassa vai ulkomailla. Samanlaista ei tehnyt koko maassa kukaan muu. Kajaanissa paikat illalliselle myytiin loppuun. Osaa annoksista Kemppainen on valmistanut yli vuosikymmenen. Erilaisuus on valttia. Kemppainen harjoitteli kaiket päivät ja haaveili urasta jalkapalloilijana. Lakka vie Kemppaisen lapsuusmuistoihin Suomussalmelle. Lapsena jalkapallo oli hänelle kaikki kaikessa. Tarvitaan myös lähellä tuotettuja laadukkaita raaka-aineita ja luovuutta. Kemppainen itse kasvoi Oulussa. Ei tämä mitään rakettitiedettä vieläkään ole, Kemppainen vakuuttaa. – Ne on sellaisia muistoja, jotka eivät ikinä lähde pois. Kemppaisen mummola oli Ämmänsaaressa Suomussalmella. – Marjat, lakka, kansainvälinen huippukokki Sauli Kemppainen vastaa epäröimättä