MAALISKUUTA 2020 NRO 25 Suomussalmen kesäteatterin näyttämölle rakennetaan katos hankerahoituksen avulla. 040 542 7576 Lahnatie 3, Suomussalmi Risteentie 1, puh. 0400 205 401 Ylä-Kainuu Metsänomistajat Metsäsi parhaaksi Parhaat merkit – sopivat hinnat! P. 040 588 1271, www.pioneer-shop.fi www.yamahakauppa.fi MÄKELÄISEN POJAT KY Sirkku rautio Lomautuksia tulossa Suomussalmi: Kunta aloittaa yt-neuvottelut. >> 4. 18 Vapaat verkostot hankkeen kyselyn vastauksissa esillä jo tunnistettuja teemoja. >> 6 Suomussalmen kunnantalolla mietitään, miten sopeuttaa kunnan työntekijöiden työt poikkeusolojen aiheuttamiin muutoksiin. >> 4 Ylä-Kainuussa on paljon yli 70-vuotiaita 6 4 1 4 8 8 1 6 4 5 7 2 1 3 kolarikorjaukset tuulilasin vaihdot vahinkotarkastukset (suoralaskutus vakuutusyhtiöön) P. Yhdessä. Puolangalla pääsee kuitenkin vielä hiihtämään kunnan latuverkostolla keskustan tuntumassa. s. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TORSTAI 26. Esiintyjät sateen suojaan Paljakan latujen ja kelkkareittien kunnossapito päättyi keskiviikkona. >>8 Luonto nousi vahvuudeksi Hyrynsalmelaisista kolmannes kuuluu ikänsä puolesta koronaviruksen riskiryhmään, Suomussalmella joka neljäs kuntalainen. p. 010 440 9100 www.k-rauta.fi/suomussalmi ma–pe 8–17, la 8.30–14 Tehdään hyvää
Olohuoneen nurkassa olevan työpisteen pystyy yllättävän hyvin rajaamaan pois omasta näkökentästään. 3 Viimeisen viikon aikana olemme nähneet, miten Suomessa suhtaudutaan hallituksen ja viranomaisten koronasuosituksiin. Tavan mukaan rakentajat kävivät kotonaan myös keskiviikkoiltana – näin myös kohtalokkaana turmapäivänä. Bussin tuulilasi oli alalaitaa lukuun ottamatta huurteessa. maaliskuuta 2020 A rki kierähti päälaelleen kertaheitolla. Olen tottunut siihen, että saan haukata raitista ilmaa heti aamusta työmatkakävelyn aikana. Tämän voin korvata reippaalla lenkillä. Tavallisesti kävelen aamulla töihin, parin kilometrin työmatka herättää mukavasti ja päivä alkaa useimmiten virkeästi pienen reippailun jälkeen. Sitä on jokaisella suomalaisella. Pankit tarjoavat lyhennysvapaita, hallitus valmistelee tukipaketteja ja yrittäjäjärjestö on aktivoitunut. Myös keskusteluapua on saatavilla. Maanantaisin ja torstaisin bussiliikenne rajalta Kostamukseen oli kotimatkaliikenteen takia erittäin vilkasta. Yksi A4-kokoinen paperi ei pidä ihmisiä poissa laskettelurinteistä ja karaokebaareista. Turma-autossa oli kuljettajan lisäksi 44 matkustajaa. Ravintolaan ei ehdi, vaikka haluaisi ja pystyisi ravintolassa asioimaan, koska ruokaa on laitettava etäkoulua käyville lapsille. Näen etätöiden tekemisen kuitenkin mahdollisuutena. Apua ja neuvoja kannattaa kysyä, sillä nyt olisi jaksettava miettiä myös keinoja, joilla vaikeista ajoista selvitään. Niinpä osa bussin matkustajista kiiruhti turmapäivänä suoraan töihinsä. Bussi törmäsi kohtalokkain seurauksin soralastissa olleen kuorma-auton perään. Uudenlaisten palvelujen kysyntä tulee kasvamaan poikkeusolojen vallitessa. Huurteen syynä oli se, että linja-auto jouduttiin aina sammuttamaan, kun Neuvostoliiton tullimiehet tarkastivat asiakirjat, jolloin tuulilasi huurtui matkustajien hengitysilmasta. 2 Vuokatinrienteiden päätös yhdessä muiden Kainuun ja Lapin hiihtokeskusten kanssa aikaistaa rinteiden sulkemista on vastuullinen, vaikka se syö koko talven ja pääsiäsosesongin katteet. Etätöissä oleminen voi koitua helposti uhaksi. Pääkirjoitus Sotkamo-lehti 24.3. Uudessa tilanteessa on oltu hereillä. Ajat vain kovenevat, kun Suomeen säädetään loppuviikosta lisää liikkumisrajoituksia ja ravintolat määrätään laittamaan ovensa kiinni. päivä maaliskuuta 1980 kello 6.26. Loukkaantuneita oli noin 20. Olen myös huomannut, että säännöllinen ruokailu ja taukojumppa ovat tärkeä osa etätyöpäivääni. Nyt olisi mahdollista istua työpisteen äärellä pyjamassa koko päivä ja työpäivän päätteeksi voisi tuntea hiipivän päänsäryn ja väsymyksen. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Ajattelin aluksi, että kuntoilu kotioloissa tuo haastetta, sillä kaikkia välineitä ei löydy. Espanjasta palanneet suomalaiset kävelivät Helsinki-Vantaalta ulos kuin mitään koronaa ei olisi olemassakaan. Kolari sattui torstaiaamuna 20. Yritykset ovat täysin uudenlaisessa tilanteessa Pääkirjoitus 26.3.2020 6 Päätoimittaja: Sirkku Rautio 050 4380 972 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Antti Ylönen Suomalaisten Kostamus-rakentajien järkyttävästä bussiturmasta kului perjantaina tasan 40 vuotta. Turmabussi oli lähtenyt aamuyöllä Kajaanista. Seitsemän kuoli välittömästi ja yksi tuotaessa sairaalaan. Pääkirjoitus hs.fi 24.3. Kaihdin esti ilman pääsyn lämmityslaitteeseen ja lämmityslaitteen puhaltimeen. Turma kosketti Kuhmoa kaikkein eniten, sillä seitsemän menehtyneistä oli kuhmolaisia. Se vaan vaatii itseltä hieman enemmän. Omat valinnat ratkaisevat, ja niitä pitää pystyä tekemään jo paljon ennen viranomaisten tai poliitikkojen määräyksiä ja jopa kokonaan ilman niitä. Työpisteen vieressä oleva, jumppakeppinä toimiva, lattiamopin varsi puolestaan muistuttaa taukojumpan merkityksestä (ja siitä, että asunto pitäisi siivota). Rajalta työmailleen he matkustivat linja-autoilla. Huurre ei kuitenkaan poistunut tuulilasista ajon aikana, koska lämmityslaitteen ilmanottoaukon kaihdin oli suljettuna. Kun viettää työpäivät kotona esimerkiksi ruoanlaittoon ja ruokailuun tulee panostettua huomattavan paljon enemmän. Etätöissä on mahdollisuus Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjoittaja on toimittaja. Nyt työpaikka, kuntosali ja rentoutumiseen tarkoitettu sohva viltteineen löytyvät muutaman metrin etäisyydeltä toisistaan. Kauppa ei käy tavalliseen tapaan, sillä erilaiset rajoitukset pitävät asiakkaat kotona. Työpäivän aikana sohva houkuttelee luokseen työskentelemään epäergonomisessa asennossa. Auto ajoi lisäksi maaliskuisena aurinkoisena aamuna itään auringon suuntaan. Voisi kuvitella, että kotona olisi paljon asioita, jotka houkuttelisivat helposti pois työn ääreltä, mutta ympärillä vallitseva hiljaisuus auttaakin syventymään työhön entistä paremmin. Onnettomuuden syntymiseen vaikutti myös, että kuljettaja jatkoi ajamista, vaikka ei huurteen vuoksi nähnyt selvästi kuin aivan lähelle. Monet kuitenkin selvisivät onnettomuudesta ilman fyysisiä vammoja. Lounasravintoloissa on hiljaista, koska etätöihin komennetut työntekijät syövät kotonaan. Kaksi kuoli myöhemmin vammoihinsa Kainuun keskussairaalassa. Bussi oli menossa arkiaamuna rajalta Kostamukseen. Kotona työskentely on myös mainiota aikaa nauttia yksinolosta. Onneksi kuitenkin muutamilla painoilla ja omalla kehonpainolla pärjää. Jokapäiväinen leipä ei enää tulekaan kovalla, arkisella puurtamisella, sillä poikkeusolot tarkoittavat täysin epänormaalia tilannetta myös yrityksille. Suora näköyhteys jääkaappiini muistuttaa niin välipalan kuin lounaankin tärkeydestä. Kainuussa apua erilaisten ratkaisujen luomiseen tarjoavat muun muassa Kainuun Etu, Kainuun Yrittäjät ja kuntien elinvoimapalvelut. Se, että illalla televisiota katsellessasi näet jatkuvasti oman työpisteesi, ei auta irtautumaan arjesta. A Nyt olisi mahdollista istua työpisteen äärellä pyjamassa koko päivä. AnTTi KäRKKäinen/ARKiSTo 1 Viruksen leviämisen estämisessä valta on hyvin hajautettua. Kuljettaja ei huomannut ajoissa tiellä seisovaa raskasta maansiirtoautoa. Kostamus-rakentajat jättivät henkilöautonsa aina Suomen puolelle. Olen muutaman päivän ajan miettinyt, onko tämä uhka vai mahdollisuus. Kolarissa noin 28 kilometrin päässä itärajalta kuoli kymmenen henkilöä. K ainuulaiset yrittäjät ja yritykset elävät juuri nyt uransa vaikeimpia aikoja. Roskien vienti tai postin hakeminen tuovat päivään pienen happihyppelyn. Hienoa on myös joidenkin ravintoloiden ja kauppojen tarjoama kotiinkuljetuspalvelu. Kohtalokkaasta bussiturmasta 40 vuotta Rajavartioston helikopteri haki Vartiuksesta loukkaantuneita Kainuun keskusairaalaan. Kotona työskennellessä saattaa myös mennä useita päiviä, että ei näe juuri ketään. Lenkkeilyn lisäksi kotityöt, lukeminen, television katselu tai neulominen irtauttavat arjesta työpäivän päätteeksi. Onneksi yritysten hätään on reagoitu nopeasti. Tilanne on vienyt jo monelta elinkeinostaan ja työntekijöistään huolestuneelta yöunet. Marko-Oskari Lehtonen iltalehti 25.3 Muut mediat
Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Kriisikeskuksen väellä on vaitiolovelvollisuus ja palvelu on maksutonta. . Vanhemmat ovat etätöissä ja lapset koulun tehtävien parissa omissa opiskeluissaan. Ollaanko Facebook-kavereita. Asioiden liiallinen miettiminen yksin ei ole hyväksi kenellekään. Kevään osalta ryhmät ja koulutukset on siirretty syksyyn. Kainuun kriisikeskuksen nettisivuilta ja facebookista löytyvät yhteystiedot. . Kriisikeskukseen kannattaa ottaa yhteyttä, jos on tarve keskustelulle. Asiakkaat eivät vielä ole juurikaan ottaneet yhteyttä. Kriisityöntekijät ovat koulutettuja sosiaalija terveysalan ammattilaisia. Valtakunnallinen Sekaisin -Chat 12-29-vuotiaille avoinna arkisin 9-24 ja viikonloppuna 1524 . Kynnys ottaa yhteyttä on matala, koska yhteydenotosta ei jää merkintöjä minnekään, ja keksustella voi luottamuksellisesti ja nimettömänä. Kriisikeskuksen johtaja Jaana Nousiaisen mukaan koronan suhteen on vielä ollut hiljaista. Nousiainen uskoo, että keskusteluavulle on tänäkin aikana tarvetta, kunhan tilanne kaikessa laajuudessaan avautuu ihmisille. Kainuun kriisikeskuksen asiakasvastaanotto toteutetaan toistaiseksi etätai puhelinvastaanottona . Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 050 4380 972. Palvelemme mielellämme 3 00 2 PKT ATRIA Perinteinen Hiillosmakkara 400 g (3,75/kg) 2 PKT. Torstaina 26. Kirjoituksia ei palauteta. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Ajanvaraukset arkipäivisin klo 9-15 numerosta 044 782 6030 . Keskusteluapua ja tukea on saatavilla kaikille kainuulaisille. Jaana Nousiaisen mukaan avun hakeminen ei ole heikkoutta, vaan itsestä huolen pitämistä. . maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Kainuun Kriisikeskuksen johtaja Jaana Nousiainen kiteyttääkin lopuksi, että älä jää yksin huolien kanssa. PYYDÄ MYYJÄ HerkkuKirsikan kassalta. Ota yhteyttä . Kun huolet ja ajatukset pyörivät päässä yhtenä sekamelskana, kannattaa ottaa yhteyttä kriisikeskukseen ennen kuin tilanne menee umpisolmuun. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Voi käydä tilanteen mukaan ulkona happihyppelyllä tai keksiä kotona mielekästä tekemistä ja kokeilla erilaisia rentoutumiskeinoja. Koronan vaikutukset näkyvät siten, että valtakunnallisesti toimivat Kriisipuhelin ja nuorille suunnattu Sekaisin Chat ovat ruuhkautuneet yhteydenotoista, eikä kaikkiin yhteydenottoihin ole ehditty vastata. . Kainuun kriisikeskus on lähettänyt myös Kainuun Yrittäjille tiedotteen, jota he voivat jäsenilleen välittää. 045 355 1070 kirsi.moilanen@k-market.com PALVELEMME ma la 7 21 su 11 21 Ilman Plussa-korttia 3,29 pkt (6,58/kg) Yksittäin ja ilman Plussa-korttia 4,49 rs (9,98-11,23/kg) Yksittäin 4,30 kimppu VALIO Voi 500 g (4,98/kg) normaalisuolainen rajoitus 2 pkt/talous 2 49 PKT 1 99 PKT 1 00 KPl GRILLISTÄ Broilerinkoipi Tarjous voimassa to–la LEIPÄÄ EUROLLA! 2 PRK 2 RS 2 RS Ihan tästä läheltä – HerkkuKirsikasta! 1 00 PKT 8 00 2 RS 1 50 RS 3 99 RS HK Mummon lihapullat 300 g Mummon jauhelihapihvit 280 g ja Lindströmin lihapullat 300 g (5,00-5,38/kg) POUTTU Lasagne 800 g (4,99/kg) 2 59 TlK 1 99 RS 7 99 2 KImPPua 3 00 2 PRK VALIO Gefilus mehut 1 l (2,59/l) VALIO Vaahtoutuva vaniljakastike 9%, 2,5 dl, laktoositon -24% Ilman Plussakorttia 2,09 ps (6,33/kg) PÅGEN Oivallus! Kauraisa moniviljaleipä 330 g (3,03/kg) rajoitus 2 ps/talous -52% 5 00 2 RS HK Viljaporsaan lihasuikale maustamaton ja marinoitu 400 g (6,25/kg) SANTA MARIA Tortilla medium 320 g (3,13/kg) PIRKKA Banaani Costa Rica 99 Kg PIRKKA Tumma rypäle 500 g (3,98/kg), Etelä-afrikka PIRKKA Miniluumutomaatti 250 g (3,96/kg), Espanja/marokko 99 RS PIRKKA Suomalainen tulppaani 10 kpl/kimppu 2 KIMPPUA 1 99 PKT HK Meetvursti ja venäläinen meetvursti 200 g (9,95/kg) KARINIEMEN Kananpojan fileesuikaleet 400-450 g (8,89-10,00/kg) HK Sininen lenkki myös juusto ja kevyt 500-580 g (3,43-3,98/kg) Ilman Plussakorttia 1,39 ps (7,13/kg) VAASAN Ruispalat ohut herkku 6 kpl 195 g (5,13/kg) rajoitus 2 ps/talous -28% Ilman Plussakorttia 1,25 ps (3,79/kg) FAZER Puikula täysjyväruisleipä 330 g (3,03/kg) rajoitus 2 ps/talous -20% 1 00 PS -10% Muoti ja sisustus Kirsikka palvelee tarvittaessa. Netissä mielenterveysseurat.fi/ kainuu/kriisikeskus . Asioiden liiallinen miettiminen yksin ei ole hyväksi kenellekään. Nyt on rajoituksia kokoontumisille olemassa, niin ei välttämättä olekaan sitä juttukaveria, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia maailman menosta. . Valtakunnallinen Kriisipuhelin päivystää numerossa 09 2525 0111 suomen kielellä 24/7 . Kainuun kriisikeskuksesta saa keskusteluapua Huolien kanssa ei kannata jäädä yksin. Tällä hetkellä tilanne koskettaa kaikkia, ja nyt on vain mentävä päivä kerrallaan. Joskus tarvitsee ulkopuolista apua ja kuuntelijaa. Jaana Nousiainen kannustaa pitämään kiinni päivärytmistä ja rutiineista niin hyvin kuin pystyy, mutta myös ottaa välillä sitä omaa aikaa. Kainuun kriisikeskus tarjoaa tukea sellaisissa tilanteissa ja kriiseissä, jossa omat voimavarat eivät riitä. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Päivi Karppinen Koronasta ja sen vaikutuksista tulvii tietoa joka suunnalta suorastaan ylitarjonnan verran. Ahdistaako korona. Kaikki voitava tehdään, jotta näihin saataisiin lisää vastaajia kriisityöntekijöistä ja vapaaehtoisista. Aihe kuin aihe saattaa joskus pohdituttaa, mutta samalla mietitään, että onko oikein ottaa yhteyttä, vai lasketaanko se heikon ihmisen merkiksi. Asiakasvastaanotto toteutetaan toistaiseksi etätai puhelinvastaanottona, ja edelleen tarjotaan asiakasaikoja uusille asiakkaille. Uutisvinkit: Puhelimitse 010 665 9014, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Facebookista sanoilla Kainuun kriisikeskus A Jaana Nousiaisen mukaan avun hakeminen ei ole heikkoutta, vaan itsestä huolen pitämistä." Tarjoukset voimassa TO-SU 26.–29.3.2020, ellei toisin mainita. Tilanne monessa kodissa on sellainen, että arki on neljän seinän sisällä. Netissä on paljon tarjolla esimerkiksi etäjumppaa ja -joogaa, jolloin voi omaan hetkeen saada muuta miettimistä kuin ympärillä olevan tilanteen. Tilanne puhuttaa ja pohdituttaa jokaista eri tavalla. Tai jos tuntuu siltä, että mieli puhdistuu paremmin kotitöissä, voi leipoa tai siivota vaikka kaappeja kevätsiivouksen merkeissä. kmarketsuomi HERKKUKIRSIKKA Kauppakatu 2-6, Suomussalmi Puh. Kirjoita napakasti.
Hossan kansallispuiston merkittävimpiä ominaisuuksia ovat sen erämaisuus, hiljaisuus ja puhdasvetisyys. Erityistoimivaltaa voi käyttää koronaviruksen aiheuttamassa häiriötilanteessa ja tarvittaessa valtioneuMahdolliset lomautukset koskevat niitä toimintoja, jotka on suljettu koronavirusepidemian takia. – Toivotan kaikille jaksamista tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Pormestari luo uskoa kuntalaisiin yhteishengen nimissä. Heikkinen on sitä mieltä, että mitä paremmin ohjeistuksia noudatetaan, sitä paremmin koronavirusepidemiasta selvitään. Mieltä ja kehoa kannattaa aktivoida kotosallakin ja myös Suomussalmella etsitään hyviä vaihtoehtoja siihen, että antaisimme kotijumppaohjeita kotiinkin. Hyrynsalmen kunnanjohtajan Heimo Keräsen sanoo kunnassa olevan 686 yli 70-vuotiasta ihmistä. Suomussalmen kunta esittää, että polttomoottoriveneiden ja muiden koneellisten vesikulkuneuvojen käytön rajoittamista tulisi tarkastella myös Hossanjärven ja Joukojärven pohjoispuolella olevan Virtajärven välisellä alueella. maaliskuuta 2020 Juhani Eskola Suomussalmella on yli 70-vuotiaita kuntalaisia on noin 1980. Kunnanhallitus antoi luvan yt-neuvotteluiden aloittamiseen tiistain kokouksessaan. Vesistöreitti on merkittävä melontareitti ja sen varrelle sijoittuu kansallispuistossa olevaa majoitusta sekä vaellusreittejä. Eija Laakso Sirkku Rautio Suomussalmen kunta käynnistää yhteistoimintamenettelyn, jossa aiheena on työntekijöiden lomauttaminen. Yhdessä toisistamme huolehtien pärjäämme tässäkin tilanteessa, kuten aina olemme Suomussalmella selvinneet. huhtikuuta saakka. Suomussalmen kunnan palveluksessa oli vuoden 2019 lopussa 309 työntekijää. Pormestari Harri Peltolan mukaan ikäihmiset ovat noudattaneet ohjeistuksia pääsääntöisesti hyvin. Metsähallitus on tehnyt Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksille esityksen, että polttomoottoriveneiden ja muiden koneellisten vesikulkuneuvojen käyttö kiellettäisiin toistaiseksi Suomussalmen kunnan, Taivalkosken kunnan ja Kuusamon kaupungin Hossan kansallispuistoon kuuluvilla valtion vesialueilla. Suomussalmen kunta esittää, että koneellisten vesikulkuneuvojen käytön rajoittamista tulisi tarkastella myös muilla vesillä Hossassa. Kunnanjohtaja ymmärtää ikäihmisten tilanteen. – Se on noin 30 prosenttia koko porukasta. huhtikuuta saakka. Kunnanjohtaja Erno Heikkinen kertoo, että ikäihmisille suunnattuja ohjeita on noudatettu yhä paremmin. Suomussalmen kunnanhallitus päätti lisäksi ottaa käyttöön kunnanjohtajan erityistoimivallan. Suomussalmen kunnanhallitus päätti lisäksi myöntää kunnanjohtajalle erityistoimivaltaa. Lausunnossa huomautetaan, että Lounajan, Jatkonjärven ja Hossanjärven kansallispuistoon rajautuvat vesistöt muodostavat merkittävän vesiyhteyden osana kansallispuistoa ja sen lähialueita. Rami maRjamäki. Työryhmä kartoitti tilannetta ja keskusteli muun muassa etätyömahdollisuuksista ja lomauttamisen periaatteista. Puolangalla on 710 yli 70-vuotiasta ihmistä. Suomussalmen kunnan henkilöstöpoliittinen työryhmä kokoontui 19. Silloin meillä on lisätietoa myös rajoitusten ja sulkemisten kestosta, Erno Heikkinen sanoo. Erno Heikkinen korostaa, että ketään ei olla irtisanomassa, vaan kyse on mahdollisista lomautuksista. Alueella runsaasti ikäihmisiä kotioloissa Kokoontumiset ovat tällä hetkellä pannassa. Sekä koronaviruksesta että ikäihmisten ohjeistuksista on tullut mediassa paljon tietoa ja voi olla, että sillä on ollut paljonkin vaikutusta. – Selviämme tästä toinen toisistamme huolehtien. Valtioneuvoston linjauksen mukaan esimerkiksi kirjastot, uimahallit, liikuntatilat, nuorisotilat ja kuntouttava työtoiminta ovat kiinni 13. A Mutta jonkun verran tunnutaan edelleen ajateltavan, että voin käydä kaupassa. Kunnassa asuu noin 7 700 henkilöä, joten yli 70-vuotiaita on 25,7 prosenttia väestöstä. Lomautukset koskevat niitä työntekijäryhmiä ja toimintoja, joihin koronavirus vaikuttaa suoraan tai välillisesti. – Mutta jonkun verran tunnutaan edelleen ajateltavan, että voin käydä kaupassa. Tavoitteena on mahdollistaa nopea päätöksenteko häiriötilanteessa ja poikkeusoloissa. – Minusta tuntuu, että ohjeistuksia on noudatettu koko ajan paremmin. Sähköperämoottoreiden käyttö olisi sallittu. Suomussalmen kunnan mielestä polttomoottoriveneiden käytön rajoittamisen mahdollisuutta tulisi tiedustella lisäksi Kuusamon kunnan kaikkien kylien yhteisen vesialueen hallinnolta myös Laukkujärven pohjoisosalle. – Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla, mutta on ehdottoman tärkeää pitää yhteyttä puolin ja toisin esimerkiksi puhelimitse tai skypen avulla. Lomautusten kesto riippuu koronavirusepidemian kestosta. Yt-menettely ja lomautusten valmisteleminen käynnistetään pikimmiten. Nykytiedon valossa näyttää siltä, että koronavirusepidemia kestää vähintään toukokuun loppuun saakka. Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen kertoo, että lomautukset alkavat aikaisintaan huhtikuun puolessa välissä. Lomautustarpeen taustalla ovat koronavirustilanteen vuoksi Suomessa vallitsevilla poikkeusolot ja niiden vaikutukset kuntiin. Aina olisi hyvä, jos saisi jonkun toisen asioimaan puolestaan. maaliskuuta. Osalla kunnan henkilökunnasta ei ole työtehtäviä johtuen tilojen ja palvelujen sulkemisesta. Kunnanjohtaja voi käyttää kunnanhallituksen päätösvaltaa peruspalvelujen turvaamiseksi ja häiriötilanteen normalisoimiseksi silloin, kun asia koskee toimenpiteiden yhteensovittamista eri toimialueiden välillä, taloudellisten resurssien tai henkilöstöresurssien suuntaamista, tiedottamista tai muuta häiriötilanteen hoitamiseksi välttämätöntä päätöstä. – Todennäköisesti yt-neuvottelut kestävät vähintään tuohon päivämäärään asti, joten lomautukset astuisivat voimaan vasta sen jälkeen. Ohjeistukset ja suositukset ovat sen mukaisia, että niillä halutaan turvata riskiryhmään kuuluvia ja ikäihmisiä, joten ohjeistuksen noudattaminen on todella tärkeää. Lomautusilmoitusta ei ole vielä annettu. Koko asukasmäärään suhteutettuna ikäihmisten osuus väestöstä on noin 27 prosenttia. Suomussalmen kunta aloittaa yt-neuvottelut Sirkku Rautio Suomussalmen kunta kannattaa polttomoottoriveneiden ja muiden koneellisten vesikulkuneuvojen käytön kieltämisestä toistaiseksi Hossan kansallispuistoon kuuluvilla valtion vesialueilla. Aina olisi hyvä, jos saisi jonkun toisen asioimaan. Kunta kannattaa polttomoottoreiden kieltämistä kansallispuiston vesillä Suomussalmen kunta joutuu lomauttamaan henkilöstöään. Rajoituksen ulkopuolelle jäisivät Perangan vesireitti Pikkuja IsoKukkurissa. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Lisäksi toimielimen päätösvallan delegoiminen viranhaltijalle on keino vähentää ja rajoittaa kokoontumisia. Meidän tulee uskoa määräyksiä, joiden avulla pystymme suojelemaan riskiryhmiin kuuluvia. Lomautus ei koske niitä Suomussalmen kunnan työntekijöitä ja viranhaltijoita, joille voidaan osoittaa muita tehtäviä tai joilla voidaan teettää etätyötä. Suomussalmen kunta toteaa lausunnossaan, että kaikkien melua tai ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien tekijöiden rajoittaminen kansallispuiston alueella tukee sen säilymistä lähellä alkuperäistä luonnontilaa. Rajoitukset ja sulkemiset todennäköisesti jatkuvat pidempään, mutta tarkoista päivämääristä ei vielä ole kenelläkään tietoa. Hallituksen viime viikolla tekemät linjaukset julkisten palvelujen osalta ovat voimassa 13. Polttomoottoriveneiden käyttö olisi sallittu myös kansallispuiston huoltotöissä ja nuottakalastuksessa Aittojärvellä
Kunnanjohtaja tekee erityistoimivaltaansa kuuluvat päätökset kunnan johtoryhmässä johtoryhmän jäsenen tai kokoukseen osallistuvan asiantuntijan esittelystä. Mysteeriset jääportaat herättävät paljon kysymyksiä, mutta antavat vain vähän vastauksia. Juhani Eskola Mystiset jääportaat ovat herättäneet suomussalmelaisten keskuudessa ihmetystä. Laita vinkki lehden toimituksen osoitteeseen toimitus.ylakainuu@ slpmedia.fi, jos tiedät asiasta enemmän kuin muut. Toimiiko tekijä yksin vai onko hänellä kenties apuvoimia. Erityistoimivallan käyttämisen lakkaamisesta päättää kunnanhallitus. Moilanen miettii kaksijakoisesti jääportaita. Onko toimija kenties jokin yleishyödyllinen yhdistys, joka haluaa tehdä hyvää, mutta pysyä piilossa julkisuuden valokeilasta. Kun menin katsomaan tarkemmin, niin tekijä poistui paikalta. Portaat yhdistävät rakennuksen parkkipaikan ja Ämmänsaaren seurakuntakeskuksen välisen pienen metsikön. Valtuusto päättää kunnan talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisestä ja siten myös esimerkiksi rakennuksien purkamisesta. Niissä on noin kymmenen askelmaa ja on selvää, että pelkkä jalanjälki ei ole saanut portaista niin tasaista. Häiriötilanteilla tarkoitetaan tapahtumia ja tilanteita, jotka edellyttävät kunnan johtamisessa tai palvelutuotannossa normaalioloista poikkeavia toimenpiteitä, tehtäviä ja toimivaltuuksia. Kalastajat ovat sitoutuneet maksamaan kunnan osuuden kokonaisuudessaan vuoden aikana korotettuna tilavuokrana. Suomussalmen lukion oppilaat siirtyvät uuteen kouluun näillä näkymin vuonna 2025, minkä jälkeen lukiorakennus aiotaan purkaa ja tehdä sen tilalle pysäköintialue. Miten on mahdollista, että tekijä on pysynyt tuntemattomana, vaikka toimii Suomussalmen vilkkaimpiin paikkoihin kuuluvan rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Mulari ehdotti, että lukiorakennukselle pitäisi etsiä uutta käyttöä ja sitä voisi hyödyntää esimerkiksi toisen asteen koulutuspaikkana tai etätyöntekijöiden toimistotilana. Jokainen käyttäköön omaa harkintakykyä, kannattaako jääportaita käyttää. Suntio Risto Seppänen tietää, mistä on kyse, mutta hänenkään korviin ei ole tullut tietoa, kenen tekosia portaat ovat. Suomussalmen kunta on aiemmin hyödyntänyt vastaavia avustuksia muun muassa rakentamalla kalankäsittelytilat Ruokapuistoon ja kunnostamalla Virtasalmen laituria ja infraa. – Tekijä tarkoittaa varmasti hyvää, mutta ne näyttävät liukkailta. Lausunnossa todetaan, että koulun hankesuunnitelma on suunnitelmallinen asiakirja. Hankkeen toteutusaika on 1.4.2020 – 31.5.2021. Portaikkoja on viimeistelty todennäköisesti lapiolla. Kalankäsittelytilojen kunnostus suunnitteilla voston määrittelemissä poikkeusoloissa. Kuka on näiden portaiden tekijä. Euroopan merija kalatalousrahasto EMKR tukee ammattikalastajien toimintaa parantavia investointeja ja toimia 80 prosentin tuella. Suomussalmella on neljä ammattikalastajaa ja toistakymmentä osaaikaista ammattikalastajaa. Matti Mularin mielestä Suomussalmen lukio on hyvässä kunnossa ja hän pitää purkuvimmaa käsittämättömänä. Jääportaat sijaitsevat K-Market Herkkukirsikan rakennuksen takana. Jotta kalankäsittely onnistuisi hyvin, pitää rakennuksessa muun muassa korjata lattiaa ja uusia valaistusta. Päätöksistä pidetään pöytäkirjaa ja ne raportoidaan kunnanhallitukselle sähköpostitse. Herkkukirsikan yrittäjä Kirsi Moilanen on yhtä tietämätön kuin muutkin kuntalaiset siitä, kuka jääportaat on tehnyt ja vielä kunnostaakin niitä talven ajan. Juhani Eskola Suomussalmen Ruokapuiston kalankäsittelytilat kaipaavat kunnostamista. Kukahan on silloin vastuussa, jos portaissa sattuu jotakin ikävää, sillä portaat eivät kuulu meidän vastuualueeseen. Minulla ei ole edes arvausta, kuka tämän takana on. Suomussalmen kunnan hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää rakennushankkeiden suunnittelusta ja toteuttamisesta taloussuunnitelman mukaisesti. Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi tiistaina kunnanjohtajan ja hallintojohtajan laatiman lausunnon aloitteesta. Kunnanhallitus toteaa, että kunnan velvollisuus on suojella asukkaitaan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa, joten erityistoimivallan käyttöönotto ja päätösvallan välitön delegointi kunnanjohtajalle on perusteltua. Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi hankesuunnitelmat tiistaina. Mystiset jääportaat sijaitsevat K-Market Herkkukirsikan ja Ämmänsaaren seurakuntakeskuksen pienen metsikön välissä. Tukea haetaan 28 865,5 euroa. Onko portaille todellakin niin paljon käyttöä, että niiden tekeminen ja ylläpito on vaivan arvoista. – Tietenkin olen huomioinut portaat, mutta tekijää en tiedä. – Seurakunnan työtä se ei ole, sillä se ei kuulu meidän alueellemme. Näin kerran iltasella, kun niitä kunnostettiin. Torstaina 26. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi siirtää toimivaltaa edelleen. Aloite uuden koulun sijoittelusta ei etene Suomussalmella tehty aloite uuden koulurakennuksen, koulualueen parkkipaikkojen ja kulkureittien sijoittelun muuttamisesta ei etene valmisteluun. Suomussalmen kunnan hallintosäännön mukaan toimielin tai viranhaltija voi siirtää hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Niistä on hyötyä myös Kainuun Kalatuote Oy:lle. Kalankäsittelytilojen kunnostuksen tarpeellisuutta perustellaan investoinnin merkityksellä paikkakunnan kalastuksenharjoittajille. Herää myös kysymys, miksi. Uudelle ja vanhalle kontille rakennetaan sääkatos. Aikaisemmat toimet ovat auttaneet turvaamaan suomussalmelaisten kalastajien työpaikat ja mahdollistaneet järvikalan täysimääräisen hyödyntämisen. Kunnanhallitus päätti, että aloitetta ei lähetetä eteenpäin valmisteltavaksi ja aloite todetaan loppuun käsitellyksi. Suomussalmen kunnan osuus olisi 7 216,50 euroa. Lisäksi hankitaan ilmalämpöpumppu, erillinen pakkasvarastokontti ja erillinen kalannahoituskone kalastajien yhteiskäyttöön. Myös seurakunnan puolella ollaan ymmyrkäisenä. Ruokapuiston kalankäsittelytilojen kunnostusja kehityshankkeen kustannusarvio on 36 082 euroa. Poikkeusoloja ovat valmiuslaissa määritellyt tilanteet. Keskusten kunnanvaltuutettu Matti Mulari esitti aloitteessaan, että uudisrakennuksen ja sen oheistoimintojen sijainteja pitäisi muuttaa niin, että nykyinen lukiorakennus voi tarvittaessa säilyä käytössä. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 5 Suomussalmen kunta aloittaa yt-neuvottelut Kuka teki jääportaat ja huoltaa niitä. Ylä-Kainuu-lehden toimitus on kiinnostunut tietämään, kuka tai ketkä ovat mysteerijääportaiden takana. sirkku rauTio Suomussalmen kunta joutuu lomauttamaan henkilöstöään.. Portaat on huolellisesti tehty
Suomi.fi-palvelussa voi tehdä myös puolesta asioinnin valtuutuksen. Apteekeissa on pidettävä myös riittävä fyysinen etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan. Apteekkien tärkein viesti on, että lähiviikkoina on vältettävä turhaa liikkumista ja asiointia taudin leviämisen hidastamiseksi. Teatterilla on perinteisesti ollut maaliskuun puolivälissä oman näytelmän ensi-ilta. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Myös osa meistä apteekeista tarjoaa kotiinkuljetuksia sekä muita toimitustapoja, joista kannattaa kysyä omasta lähiapteekista, Kananen opastaa. – Pyytäkää ja ottakaa vastaan sukulaisten ja ystävien apu asioinnin hoitamiseksi: tämä suojaa sekä teitä että muuta yhteiskuntaa. Hankkeen toteutumisaika riippuu maailman tilanteesta. Hankkeen kustannusarvio on 147 288 euroa. Apteekeissa toimivat samat neuvot kuin muuallakin eli käsien pesu ja käsidesin käyttö ohjeiden mukaan. Katettu näyttämö suojaa esiintyjät ja esitystekniikan sateelta. maaliskuuta 2020 Jukka Keränen Kainuulaiset apteekkarit pyytävät kainuulaisia asiakkaitaan tottelemaan viranomaisten ohjeita ja suosituksia koronapandemian aikana. Kulttuurilava Kaunisniemeen -hankkeessa rakennetaan katettu näyttämö ja huoltorakennus. . Kesällä 2018 Kaunisniemessä esitettiin Navettamaisteria. Koronaviruspandemian hillitsemiseksi kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet on toistaiseksi kielletty ja myös mahdolliset liikkumisen rajoitukset vaikuttavat kesäteatteritoimintaan. Suomussalmen kunnanhallitus hyväksyi suunnitelmat tiistaina. Näyttämölle katos hankerahalla TausTa . Rakennustöiden aloittamisajankohta riippuu kuitenkin maailman tilanteesta. Katsomoon mahtuu yli tuhat henkeä. Sen sijaan käsidesien ja hengityssuojien kohdalla apteekkienkin hyllyt ovat edelleen tyhjiä. Kulttuurilava Kaunisniemeen -hankkeen suunniteltu toteuttamisaika on 1.4.2020–31.12.2021. . 1) Tarkista onko lähiapteekillasi verkkopalvelua kotiinkuljetuksella. Teatteri Retikka aikoo hankkia kesäteatteriin mikrofonija äänentoistojärjestelmän, joka pitää myös suojata. Katehankkeen mahdollisti Elävä Kainuu Leader, jonka kautta Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry sai osarahoituksen EU:n maaseuturahastosta. apTeekki Toimi näin, kun tarvitset lääkkeitä . . Tämä koskee varsinkin flunssaoireisia, yli 70-vuotiaita, riskiryhmiin kuuluvia ja karanteenissa olevia terveitä henkilöitä. Suomussalmen kunta uusi katsomon ja Suomussalmen Näyttämöyhdistys ry hankki katsomolle katteen. Poikkeustilan alkamisen jälkeen ryhmävarauspuhelut ovat loppuneet lähes kokonaan. . Eero Schroderus viettää kevättalvea karanteenissa, sillä hän on yli 70-vuotias. Yksityisrahoituksen osuus on 57 765,50 euroa ja talkootyön 70 euroa. Kajaanin Lehtikankaan apteekkari Mikko Kananen toivoo, että apteekkiin tultaisiin vain terveenä. Jos edelliset eivät mahdollisia . – Asioikaa ripeästi ja käyttäkää maksuvälineinä pankkikorttia, mielellään lähimaksulla, Kananen kirjoittaa apteekkien kannanotossa. Näytelmän nimi on Konnat. Elävä Kainuu Leaderilta haetaan 87 772,80 euron tukea, mikä kattaa 60 prosenttia kustannuksista. . – Me apteekkilaiset kohtaamme päivittäin tuhansia asiakkaita, joista valtaosa kuuluu riskiryhmiin tai kohonneen riskin ryhmiin. Apteekkariliitto muistuttaa, että reseptilääkkeitä hankittaessa toisen puolesta asioivalla pitää olla mukanaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä. – Jos emme saa kesäteatteria pyörimään ensi kesänä, emme pysty aloittamaan hankkeen toteuttamista, koska lipputulot jäävät saamatta, Suomussalmen Näyttämöyhdistyksen varapuheenjohtaja Eero Schroderus sanoo. . Kunta ei anna hankkeelle rahallista tukea. Vuonna 2017 koko Suomussalmen kesäteatterin katsomo rakennettiin uudelleen. Oikeaa ja ajantasaista tietoa löytyy osoitteista sote.kainuu.fi, thl.fi, ja apteekki.fi Apteekkarit: Vain terveenä apteekkiin asioimaan Sirkku Rautio Suomussalmen kesäteatterin näyttämön kattaminen etenee. . Suomussalmen Näyttämöyhdistys maksaa hankkeen yksityisrahoitusosuuden ja vastaa talkootöistä. 2) Pyydä läheistä asioimaan puolestasi. Jos on jo sairastunut, pitäisi pyytää asiointiapua läheisiltä tai naapureilta. – Meillä oli uskomaton tuuri, Ulla Schroderus sanoo. On aikaa pysähtyä ja lukea Tshehovin näytelmää Vanjaeno. Kesäteatterilavan katos suojaa esiintyjät ja tekniikan. Erilainen kevät tarjoaa teatterintekijälle uudenlaisia mahdollisuuksia. – Meidän täytyy tehdä toukokuussa ratkaisu kesäteatterin osalta ennen kuin harjoituskausi alkaa, ohjaaja Ulla Schroderus sanoo ja muistuttaa, että kulttuurialalla harvoin jää toimettomaksi. Ulla Schroderus, joka on teatterin ainoa palkattu työntekijä, lomautetaan toistaiseksi. Katettu katsomo parantaa puitteita entisestään. Suomussalmen kunta toimii hankkeen hakijana, hallinnoijana ja vastaa rakennusvalvonnasta. Teatteri Retikan kesäteatterinäytelmän käsikirjoitus on valmis ja sen ensi-illan pitäisi olla heinäkuun puolivälissä. Olemme omilla toimillamme pyrkineet minimoimaan viruksen leviämistä, ja toivomme että te asiakkaat noudatatte sekä viranomaisten että apteekkien suosituksia, Kananen toteaa. Itsehoitolääkkeitä voi ostaa suurimman itsehoitoon tarkoitetun pakkauksen kerrallaan lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi tasaisesti koko maassa. . . Laajat parkkialueet, hyvät wc-tilat, palvelurakennukset ja katettu katsomo mahdollistavat yli tuhannen osallistujajoukon tapahtumat. Olosuhteet kesäteatterissa paranevat entisestään, kun myös näyttämö katetaan. Lääkkeiden tilaaminen puhelimitse on pandemian ajan mahdollista, jos puolesta asiointi tai verkkoasiointi ei ole mahdollista. 3) Soita apteekkiin ja sovi menettelyistä lääkkeiden saamiseksi . Sirkku rauTio A Meidän täytyy tehdä toukokuussa ratkaisu kesäteatterin osalta. . Jos on vastikään ostanut kolmen kuukauden lääkkeet, apteekki ei voi toimittaa uutta erää edes ilman Kela-korvausta lyhyellä toimitusvälillä.. Kanasen mukaan lääkkeiden hamstraukseen ei ole syytä, koska lääkkeiden saatavuus on hyvä. . . . Se aiotaan toteuttaa Leader-hankkeena. Teatteritalon kaikki tilaisuudet ja tapahtumat on peruttu keväältä. Viime kesänä katsojia oli yhteensä lähes 10 000. – Olen myös kirjoittanut Turjanlinna-monologia, jonka voisi esittää syksyllä Pakko sanoa -tapahtumassa, Eero Schroderus kertoo. . Hanketta pidetään tarpeellisena, sillä Kaunisniemen alueella on erinomaiset puitteet järjestää ulkoilmatapahtumia. Retikalla kävi onni, että se päätti jättää kevätnäytelmänsä toteuttamatta tänä vuonna
Näin vältyttäisiin turhilta toimituskatkoilta, Heikkinen sanoo. Tiekunta vastaa tien kunnosta Tielaki velvoittaa maanomistajien muodostamia tiekuntia pitämään tiet kunnossa ja turvallisina. Myös ELY-keskus avustaa tiekuntia yksityisteiden korjauksissa 50 % hyväksytyistä arvonlisäverollisista kustannuksista. Tämä rasittaa etenkin huonossa kunnossa olevia teitä. -Hanke viedään läpi yhteistyössä tiekunnan kanssa. Palvelutarjontamme laajentuu tienrakennukseen, kun palveluksessamme on maaliskuun alusta aloittanut metsätalousinsinööri Pentti Heikkinen.. Tukea hyvin saatavissa Metsäja yksityisteiden peruskorjaukseen on saatavissa valtion tukea. -Järjestämme tarvittavat kokoukset, teemme peruskorjaussuunnitelman, haemme Kemera-tuen ja huolehdimme työn kilpailutuksen, toteutuksen ja laskutuksen, Heikkinen luettelee. Jos tiekunta näkee, että tiellä on peruskorjaustarvetta, korjausprosessi alkaa palaverilla ja tilanteeseen tutustumisella paikan päällä. Lisäksi metsänomistaja voi vähentää tienkorjauskulut kokonaan metsäverotuksessa 15 % vuosipoistoin. -Autamme tiekuntia myös järjestäytymisessä, Heikkinen kertoo. -On vaikea sanoa, mikä on tien peruskorjauksen euromääräinen hyöty, mutta tiekunnan kannalta on tärkeää, että tie on kunnossa ja liikenne sujuu, Heikkinen toteaa. Hyväkuntoisen tien varressa sijaitsevat kesähakkuukohteet käyvät helpommin kaupaksi ja puun hinta on parempi. Pentti Heikkinen on vastikään aloittanut työskentelyn Suomen MetsätKuntoon Oy:ssä. Hyväkuntoisen tien varressa sijaitsevat kesähakkuukohteet käyvät helpommin kaupaksi ja puun hinta on parempi. Nykyisin metsäteiden liikennemäärät ja ajoneuvojen painot ovat kasvaneet. Heikkinen vertaa tiekunnan toimintaa taloyhtiöön. -Tiekunnat tarvitsevat yhä enemmän apua tienhoidossa ja peruskorjauksissa. Ylä-Kainuussa yksityinen maanomistaja saa Kemera-tukea suunnitteluun ja toteutukseen 60 % hankkeen kuluista. Suomen MetsätKuntoon Oy tekee teiden peruskorjauksia avaimet käteen -periaatteella. Heikkinen on havainnut, että usein peruskorjausprosessin myötä uudelleen järjestäytynyt tiekunta ryhtyy toimimaan vireästi. Näin toteaa metsäja yksityistieasiantuntija Pentti Heikkinen Suomen MetsätKuntoon Oy:stä. Tiekunnan on järjestettävä kokous vähintään neljän vuoden välein. Suomen MetsätKuntoon Oy MAINOS Metsätien peruskorjaus on kannattava investointi Suomen MetsätKuntoon Oy tarjoaa teiden peruskorjausta avaimet käteen -periaatteella. Aktiivisten tiekuntien lisäksi peruskorjauksen piiriin on tullut viime vuosina useita järjestäytymättömien tiekuntien teitä. Suomen metsätiet on rakennettu pääosin 1960-80-luvuilla sen aikaisten normien mukaisiksi. Helpoimmalla tiekunta pääsee peruskorjauksissa, kun valtuuttaa asiantuntijan hoitamaan kaiken tienkorjaukseen liittyvän, Heikkinen sanoo. Tämän myötä yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu nyt myös tienrakennus ja teiden peruskorjaukset. Kokouksessa pitää käsitellä tielain määräämät asiat, kuten toimielinvalinnat, tien kunnossapito ja tiemaksut. USEIN PERUSKORJAUS ALKAA TIEKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISESTÄ Tiehankkeet koko Kainuun alueella: Pentti Heikkinen metsäja yksityistieasiantuntija, metsätalousinsinööri 045 7750 2248 Sähköposti: etunimi.sukunimi@metsatkuntoon.fi metsatkuntoon.fi Metsätien peruskorjaus kannattaa, sillä tien kunnolla on suuri merkitys metsän arvolle. -Metsätiet ovat osa metsään kuuluvaa hoitoketjua, jonka tärkeys usein unohtuu, Heikkinen toteaa. Tiekuntaa autetaan kaikissa peruskorjausprosessin vaiheissa. -Yleisesti ei ehkä vielä ymmärretä teiden kunnossapidon tärkeyttä, Heikkinen toteaa. -Metsänomistajan ja puun ostajan kannalta metsäteiden pitäisi olla puutavaran kuljetuksen edellyttämässä kunnossa ympäri vuoden. -Tällä hetkellä valtiolla on tarjolla hyvin rahaa näihin hankkeisiin, Heikkinen kertoo. Kaikki tiet tarvitsevat korjausta: tie kuin tie tulee korjauksen piiriin jossain vaiheessa. Usein tilanne on sellainen, ettei tiekunnalla ole ollut juurikaan toimintaa ja teiden kunnossapito on jäänyt. Lisäksi talvien muuttuminen vähäroutaisiksi on pidentänyt kelirikkokausia jopa kuukausilla. Samalla tavalla kuin taloyhtiössä tiekunnassa osakkaat vastaavat sen toiminnasta, vaikka lainsäädännössä onkin pieniä poikkeuksia. -Huonokuntoista tietä ei pysty käyttämään eikä leimikoita hakkaamaan kuin talvella, jolloin puun hinta on huonompi, Heikkinen selittää. Etelä-Kainuussa tuki on 50 % suunnittelun ja toteutuksen arvonlisäverottomista kuluista. Jos tällaisessa tapauksessa osakas arvioi, että tien peruskorjaus on tarpeen, ensin kannattaa ottaa yhteyttä tiekuntaan, jonka vastuulla asiasta päättäminen on. -Haemme aina tiekunnan tilanteeseen sopivimman rahoitustuen, Pentti Heikkinen sanoo
Lisätietoja Digituki-hankkeesta: https://www.kainuunliitto.fi/ kainuun-digituki-hanke Sähköisen asioinnin avun tarvetta selvitetään kyselyllä Kyselytutkimuksen avulla selvitetään suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta. Merkittävimpinä uhkina puolestaan pidetään väestön rakennetta ja vähenemistä sekä nuorten ja työikäisten poismuuttoa. Osaltaan vastaukset tukevat jo aikaisemmin tunnistettuja teemoja, ja tällä saadaan vahvistusta sille, että ollaan oikealla tiellä. Digituen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaaliset taidot sekä mahdollisuus saada apua joustavasti, itselle sopivalla tavalla. Alueen vahvuustekijöiksi nousivat luonto, matkailu ja kulttuuri, jotka osaltaan vahvistavat aikaisemmin tunnistettuja teemoja. Vastata voi myös paperilla, paperikyselyjä on Kainuussa saatavilla muun muassa terveysasemilla, mutta koronavirus-tilanteen takia käyntiasiointia ei suositella. Esimerkiksi historia sekä ruokaja tarinaperinne nousivat esiin paikalliseen kulttuuriin liittyen. Lisäksi tulee pohtia miten voidaan ylläpitää ja kehittää yhdessä esimerkiksi harrastusmahdollisuuksia ja vahvistaa kulttuuritoimintaa sekä millaisia toimenpiteitä voitaisiin tehdä alueen siistimisessä ja Kyselyyn vastanneet näkevät luonnon ja matkailun alueen mahdollisuutena. Paikallisessa päätöksenteossa heikkoutena pidettiin päätöksistä valittamista ja vanhanaikaisuutta. Kysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digija väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota. Lisäksi kunnista tuli vastaavanlaista palautetta ja yhteistyö koettiin myönteisenä. Myös alueen rauhallisuus koettiin tärkeänä. Vastauksissa kiitettiin myös sitä, että kuntalaisilta kysytään mielipiteitä ja ideoita. Mahdollisuutena nähtiin luonto ja matkailu, erityisesti vesistöjä toivottiin hyödynnettävän enemmän luontomatkailun osalta. huhtikuuta saakka. Kyselytutkimuksen avulla selvitetään suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta. – Mikäli kysely toteutettaisiin uudelleen muutaman vuoden päästä, toivoisin asenteen olevan yksi vahvuuksistamme. Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa: www.dvv.fi/ digitaitokartoitus. Tässä meidän jokaisen on omalta osalta otettava vastuuta. Vastauksia kerätään 3. Tämä haastaa niin jokaisen itsensä kuin organisaatiot kehittämään asenneilmapiiriä sekä toimintakulttuuriaan positiivisempaan suuntaan. Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saadaan tärkeää tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi. Suurimmaksi heikkoudeksi mainittiin asenne, johon vastauksissa liittyivät sanat kateus, mitäpä se hyvejää -ilmapiiri ja sisäänpäinlämpiävyys. 8 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Kyselyyn toivotaan vastauksia monipuolisesti erilaisilta digipalvelujen käyttäjiltä aloittelijoista tehokäyttäjiin. Kyselyn voi myös täyttää yhdessä sellaisen henkilön kanssa, jolla on tarvetta digitukeen. Asiat eivät etene, ellei niitä toteuteta käytännössä. Yhtenä näkökulmana kyselyn vastauksien hyödyntämisessä on miettiä, mitä voisi tehdä itse tai jonkun kanssa yhdessä ja millä toimenpiteillä voitaisiin vahvistaa omalta osalta positiivista viestintää sekä markkinointia. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa KPMG. Luontoon liittyen mainittiin muun muassa puhtaus, maisemat, lumivarmuus ja neljä vuodenaikaa. Kemppaisen mielestä avoimuus, läpinäkyvyys, vastuullisuus ja hyvä yhteistyö ovat hyviä lähtökohtia kehitykselle. Timo Kyllönen/arKisTo Marjut Lehto Elävä Kainuu Leader ry:n Vapaat verkostot -hankkeen ja Suomussalmen, Hyrynsalmen, Ristijärven sekä Sotkamon kuntien ja Kuhmon kaupungin yhteistyössä tehdyn Tänään ja huomenna -kyselyn kysymyksiin alueen kehittämisestä saatiin 1 999 vastausta. Seuraava askel on viedä asioita eteenpäin. – Vastausten perusteella kysymyksiin oli paneuduttu ja esille tuotiin kehitysideoita. Toimenpiteiksi ehdotettiin koulutusmahdollisuuksien kehittämistä, lapsiperheiden ja nuorison tukemista sekä etätyömahdollisuuksien tarjoamista. Myös palvelutarjonnan heikentyminen nousi esiin vastauksissa. – Yksittäisissä vastauksissa oli muutamia helmiä, joista voi poikia jotakin uutta. Erityisesti vesistöjä toivotaan hyödynnettävän enemmän luontomatkailussa. – Minua yllätti se, että asenne nousi näinkin merkittävästi esille. Kysely toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamenkielillä. Vastausmäärä yllätti Vapaat verkostot -hankeen hankevetäjä EevaLiisa Kemppaisen positiivisesti. Vesistöjä pitäisi hyödyntää enemmän matkailussa Yhtenä näkökulmana kyselyn vastauksien hyödyntämisessä on miettiä, mitä voisi tehdä itse tai jonkun kanssa yhdessä.. Kemppainen toteaa, että kuka tahansa voi osallistua itseään kiinnostavaan toimintaa ja olla mukana viemässä itselleen tärkeäksi kokemaa asiaa eteenpäin. maaliskuuta 2020 Ylä-Kainuu Suomalaisten digitaitojen tärkeys korostuu palveluiden muuttuessa sähköisiksi. Paikallista kulttuuria haluttaisiin kehitettävän edelleen muun muassa tapahtumien tuottamisessa. Viestinnän sekä markkinoinnin monipuolistaminen ja kohdentaminen koettiin tärkeäksi asiaksi. On arvioitu, että noin neljänneksellä väestöstä olisi liian heikot digitaidot, mutta varmaa tietoa tilanteesta ei ole
Etusi siis 10,50 € Tilaa Ylä-Kainuu lahjaksi tai iloksi itsellesi! Seuraa uutiskevättä Ylä-Kainuusta! Tilaa nyt! Sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon sisällöt. Sisältää näköislehden ja verkon sisällöt. Jokaisen sarjan kolme parasta palkitaan lahjakortilla. Lisäksi on tulossa yhteinen opintomatka kohteeseen, josta verkostot saavat uusia ideoita ja rohkaisua toimintaansa. huhtikuuta mennessä sähköpostilla osoitteeseen nuoriso@suomussalmi.fi. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 9 VERKOSSA www.ylakainuu.fi/kevattarjous Tarjous on voimassa 31.5.2020 saakka kotimaan talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. – Kun löydämme samanhenkisiä ihmisiä yhteisen toimenpiteitä vaativan asian ympärille, on verkostoituminen alkanut. Kyselyn tuloksia on tarkoitus työstää edelleen Vapaat Verkostot -hankkeen työpajoissa, jotka joudutaan koronatilanteen takia siirtämään keväältä myöhempään ajankohtaan. Hankkeessa haetaan koko ajan uusia ratkaisuja ja toimintatapoja Kysely . Ristijärveltä käynnistynyt Tiijätkö mitä. Tilausehdot osoitteessa slpkustannus.fi/tilausehdot SOITTAMALLA puh. 51 €. Hankevetäjä auttaa ja tukee uusien verkostojen rakentamisessa koronatilanteesta huolimatta hyödyntäen etäyhteyttä. Luontokuvakilpailu lapsille ja nuorille Valokuvauskilpailuun voi osallistua 13. kunnostamisessa. Kuntajohtajien livevideolähetykset oman paikkakunnan kyselyn tuloksista ovat edelleen nähtävissä kuntien ja kaupungin Facebook-sivustoilla helmija maaliskuun julkaisuissa. + 16,69 snt/min. . Kuvan toimittamisen yhteydessä pyydetään ilmoittamaan kuvaajan nimi, ikä, sarja, johon osallistuu ja paikka, jossa kuva on otettu. . Kilpailussa on kolme sarjaa: alakoululaiset, yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat sekä alle 29-vuotiaat. . Ensimmäiseen kysymykseen saatiin yhteensä 509 vastausta, toiseen 495, kolmanteen 482 ja neljänteen 513. Valokuva tulee toimittaa 13. Hyrynsalmelta kolmeen ensimmäiseen vastasi sata ja neljänteen 105 henkilöä. Kuva saa sisältää ihmisiä ja eläimiä, mutta luonnon on oltava kuvassa keskeisessä asemassa. lokakuuta järjestettävään tapahtumaan. – Ilolla olen huomannut, että osa kunnista on ottanut tämän uuden toimintatavan käyttöönsä viestinnässä. Mitä mahdollisuutta paikkakunnan tulisi mielestäsi hyödyntää paremmin ja miten. Yhistykset yhessä -verkosto toimii viestinviejänä ja -tuojana yhdistysten yhteisissä asioissa kuntaan sekä muihin yhteistyötahoihin päin Suomussalmella. . Vapaat verkostot -hankkeessa on käynnissä kolme verkostoa. Hyvinvointiverkosto kokoaa muun muassa toimijoita, asiakkaita, yrittäjiä ja luennoitsijoita yhteen Suomussalmen liikuntahallilla lauantaina 24. Näin tilaat Ylä-Kainuun helposti TEKSTIVIESTILLÄ numeroon 13234 YLÄ TILAA kampanjatunnus nimi osoite sähköposti sekä lahjansaajan nimi osoite sähköposti. Tänään ja huomenna -kyselyn kysymykset: Mikä on mielestäsi paikkakunnan suurin vahvuus ja millä tavalla sitä voisi hyödyntää alueen kehittämisessä. Hinta 0,90 €. Mikä on mielestäsi paikkakunnan suurin heikkous ja miten sitä voisi lieventää/poistaa. huhtikuuta saakka. 25,50 €. Erityisesti vesistöjä toivotaan hyödynnettävän enemmän luontomatkailussa. Etusi siis 14 €! 15€ Kampanjatunnus 20D3 Digi 3 kuukautta Norm. Asukaslukuun suhteutettuna eniten vastauksia saatiin Ristijärveltä ja toiseksi eniten Hyrynsalmelta. Suomussalmelta ensimmäiseen kysymykseen vastasi 86, toiseen 85, kolmanteen 88 ja neljänteen 87 henkilöä. 010 665 9014 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. . Kilpailuun osallistuva antaa Suomussalmen kunnalle oikeuden käyttää kuvaa kunnan verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä muussa markkinoinnissa. . Valokuvan tulee olla otettu Suomussalmella ja kuvaajan pitää olla paikkakuntalainen, eikä hän saa olla ammattivalokuvaaja. -verkosto tiedottaa yhdistyksien työllistämisen ja yhdistyksissä työllistymisen mahdollisuuksista Kainuun alueella pois lukien Kajaani. . Kyselyn vastauksissa oli jo pohdintaa tehty ja nyt kannustankin kaikkia tarttumaan toimeen. Yhdessä tekeminen vaikuttaa toimijoiden asenteeseen positiivisesti. Kuvalle voi keksiä myös nimen. MarjuT LehTo/arkisTo kansalaisten tarpeista sekä ideoista lähtien. aino isojärvi/arkisTo. SÄHKÖPOSTILLA asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi Mainitse viestissäsi kampanjatunnus. Mikä on mielestäsi suurin uhka paikkakunnan kehittymiselle ja millä toimenpiteillä sitä voisi ehkäistä. . Torstaina 26. 37€ Kampanjatunnus 20K3 Printti + digi 3 kuukautta Norm. Ylä-Kainuu Lapsille ja nuorille suunnattu valokuvakilpailu on käynnissä. Ylä-Kainuun Kevättarjous Kevättarjous Kyselyyn vastanneet näkevät luonnon ja matkailun alueen mahdollisuutena. Aiheena on Suomussalmen luonto.
Sotkamon myymälä pyritään Sivosen mukaan pitämään avoinna tarpeen mukaan yrittäjävoimin. Pohjois-Suomen yksityismetsien ostomäärä 770 000 kuutiota jäi puoleen edellisvuodesta. Moda Pajakassa päätettiin sulkea Kuhmon, Suomussalmen ja molemmat Kajaanin myymälät maanantaista 23. maaliskuuta 2020 Pekka Lassila Jarno Hiltunen Koronaviruksen vaikuttaa niin, että osa erikoistavarakaupan asiakkaista välttää kaikenlaista asiointia ja sosiaalisia kontakteja, jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Monen mielestä vaateja erikoiskauppa ei ole sitä välttämättömintä asiointia. Puumarkkinoilla kysyntä kohdistuu nyt kesäja kelirikkokohteisiin. Kainuun te-toimisto on alkanut varautua koronaviruksen aiheuttamaan työmäärän lisääntymiseen palkkaamalla kaksi työntekijää lisää te-toimistoon. Osa talvikorjuukohteista siirtyy myöhemmin toteutettavaksi. Kysynnän hetkellinen heikkeneminen ja ylitarjonnan jatkuminen eivät ainakaan edistä puumarkkinoiden orastavaa toipumista. Myös poikkeustilasta seuraava taloudellinen epävarmuus vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. – Meille nämä luvut tulevat vähän jälkijättöisesti, mutta jo voi sanoa, että työttömyyden laskun riemumarssi on Kainuunkin osalta ohi, sanoo Kainuun te-toimiston johtaja Tiina Veijola. Sivonen kertoo odottavansa, millaisia päätöksiä työmarkkinajärjestöt ja hallitus saavat neuvoteltua. Kainuussa yleensäkin rekrytoinnissa yritykset ovat varsin järkeviä. Kainuussa puukauppaa käytiin 181 000 kuutiota ja edellisvuonna 392 000. Lopputuotteiden markkinoilla ainoastaan sellun markkinahinta on saavuttanut pohjan ja lähtenyt orastavaan nousuun. – Tekstiilikaupassa asiakkaan tarve ei useinkaan ole ihan akuutti. – Osa yrityksistä on saattanut myös vetää hakemuksen pois ja koettaa sitten jotain toista kautta, mutta kyllä suurin syy on se, että suhdanteet ovat heikkenemässä, Veijola sanoo. Koronan tuoman epävarmuuden lisäksi Keski-Euroopan hyönteisja myrskytuhojen vaikutus sekoittaa puutuotemarkkinoita. Koronaviruksen ennakoidaan vievän Suomen talouden miinusmerkkiseksi kuluvana vuonna. Moda Pajakka sulki Suomussalmen myymälän Ylä-Kainuu Puukauppa on Pohjois-Suomessa käynyt odottavissa tunnelmissa. Tärkeää on muistaa katkonnan vaikutus puukauppaan ja hakkuutulokseen. Suomen talouskehitys heikkeni jo ennakkoarvioita enemmän viime vuoden lopulla sekä viennin osalta alkuvuodesta. Puunostojen painopiste on siirtynyt kesäja kelirikkokorjuukohteisiin, josta kielii myös raakapuun pieni hinnan nousu markkinoilla. Koronaviruksen tuoma epävarmuus vaikuttaa kuluttajien ja teollisuuden ostokäyttäytymiseen. Antti Ylönen Kainuun työttömyys laski vielä helmikuun lopussa kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. – Yritykset ovat tulleet varovaisemmiksi. Puunostojen painopiste on siirtynyt kesäja kelirikkokorjuukohteisiin. Puumarkkinoiden osalta on odotuksia paremmasta. Pahinta on, jos yrityksiä menee konkurssiin. Moda Pajakan toimitusjohtajalla Anssi Sivosella on poikkeavassa tilanteessa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Osa ihmisistä on säikähtänyt itse virusta. Puukaupan mittausasiakirjoilla on voitava todentaa, että puukauppasopimuksessa sovitut ehdot toteutuvat. Muoti ja sisustus Kirsikka palvelee ajanvarauksella.. Puun hinta on hieman noussut ja puukauppakin vähän piristynyt. – Olemme omalla yrittäjäporukalla Sotkamossa. Työttömyyden lasku oli vielä helmikuussa koko maan nopeinta, ja lisäksi useimmilla muilla alueilla työttömyys päinvastoin kasvoi hieman. Korona koettelee erikoistavarakauppaa ja palveluyrittäjiä. Toisaalta investointien lykkääminen voi heikentää esimerkiksi puutuotteiden kysyntää. 10 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Positiivisina seikkoina voi nähdä kesäkorjuukohteiden kysynnän käynnistymisen ja sen, että markkinoilla on jo odotuksia paremmasta. Kysynnän mukaan voimme laajentaa toimituksia myös muualle Kainuussa. Maailmantalous uhkaa heiketä ainakin väliaikaisesti, mikä vaikuttaa myös viennistä elävään Suomeen. Eikä koronavirus tuo helpotusta asiaan. Henkilökunta on lomautettuna erilaisin järjestelyin. – En jaksa uskoa, että kovin monella yrityksellä on niin valtavia puskureita, että tällaiseen tilanteeseen olisi voinut oikeasti varautua. Mekaanisen metsäteollisuuden vaikea markkinatilanne jatkuu. Lopputuotteiden kysynnän muutokset näkyvät viiveellä raakapuumarkkinoille. Näissä hintataso on perinteisesti korkeampi kuin talvikorjuukohteissa. Tarkoitus on järjestää tarpeen mukaan toimitusmyyntiä. Sivonen pohtii. Puupohjaisten hygieniatuotteiden kulutus todennäköisesti voi jopa kasvaa. Heikon puukaupan ohella hakkuumäärät ovat olleet laskussa johtuen huonoista korjuukeleistä ja lakkojen vaikutuksesta. Talvikorjuu on ollut ongelmissa leudon talven takia. Koronavirus raatelee yrityksiä samalla tavalla Kainuussa kuin koko maassa. Veijola kuitenkin uskoo, että kun yritykset Kainuussa ovat varovaisia työntekijöiden rekrytoinneissa, niin myös pohja on kunnossa. – Jos tästä koronavirusaallosta selvitään lomautuksilla, uskon, että paluu takaisin voi onnistua nopeastikin. Koronaviruksen markkinavaikutukset ovat yleisesti negatiivisempia kuin ennalta arvioitiin. Juha NeuvoNeN Sirkku rauTio Moda Pajakan Suomussalmen myymälä suljettiin toistaiseksi. Puukauppojen kilpailuttaminen on erityisen tärkeää, kun kysyntä alkaa elpyä. Myös Ylä-Kainuussa esimerkiksi vaatekaupat ovat sulkeneet oviaan. Ihmisten houkuttelu suurina joukkoina myymälään ei tällä hetkellä tunnu kovin vastuulliselta. Ensimmäinen merkki heikentyvästä tilanteesta on avoimien työpaikkojen yli 30 prosentin lasku. – Jos sieltä tulee joku hyvä paketti, niin saattaa olla, että lomautukset perutaan ja otetaan henkilökunta takaisin töihin ja avataan myymälät tai aikaistetaan avaamista. maaliskuuta alkaen toistaiseksi. Henkilöstöä yrityksessä on noin 30. Vaatekaupassa suurimman haasteen muodostaa se, että tilaukset on tehty keskimäärin puoli vuotta aiemmin, ja tavaraa tulee nyt liikkeisiin koronaviruksen vaikutuksista huolimatta. Myymälät avataan uudelleen heti, kun yleinen tilanne sen sallii. Jos ihmiset haluavat tilata tavaraa kotiin taikka muualle, niin ne hoidetaan. – Toivottavasti valtiolta saadaan tukea hätää kärsiville varsinkin pienille yrityksille, että muutoin terve Työttömyys laski vielä helmikuussa Sairaanhoidon työntekijöistä on Kainuussa suurin pula. Sillä, mitä hallitus päättää, on iso merkitys. Moda Pajakan Kuhmon ja Suomussalmen myymälöiden sulkeminen ja Sotkamon myymälän auki pitäminen on lähinnä hallinnollinen ratkaisu. Varmaan teemme myymälässä pientä remonttia ja palvellaan mahdolliset asiakkaat. Toisaalta heikko talvi ja lumen puuttuminen mahdollistaa esimerkiksi taimikonhoitotöiden käynnistämisen suuressa osassa Suomea. – Kumpainenkaan myymälä ei ole huonompi tai parempi, mutta Moda Pajakan hallinto on täällä Sotkamossa, niin pystytään paremmin tarkkailemaan tilannetta. Kainuussa yritysten rekrytointiongelmat ovat olleet maan pahimmat. Puumarkkinoilla odotuksia jo paremmasta Puumarkkinoiden osalta on odotuksia paremmasta. Sivonen kertoo myös pohtineensa tässä tilanteessa mahdollisten markkinointikampanjoiden vastuullisuutta. Mutta se on vain tyyntä myrskyn edellä
Kyseessä on jo miehen toinen Netflix-tuotanto parin vuoden sisään ensimmäisen ollessa vuonna 2018 julkaistu Safe. Torstaina 26. . Myöhemmin Adamin penätessä vaimoltaan selitystä tämä sanoo tarvitsevansa lisää aikaa, mutta lupaa kyllä kertoa pian kaiken. Pitkäaikaistyöttömyys laski vielä selvästi kokonaistyöttömyyttä nopeammin – pitkäaikaistyöttömiä oli kuun lopussa 589, joka on 19 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömänä oli 1 108 naista ja 2 217 miestä. Poliisi suosittelee käyttämään ensisijaisesti sähköisiä palveluja, kuten sähköistä rikosilmoitusta ja lupapalveluja. Bilepaikan viereisestä metsästä löydetään näet alaston lukiolaispoika tajuttomana, ja kaupungin kaduilta puolestaan löytyy mestattu alpakka. Alhaisin työttömyys oli Sotkamossa, jossa työttömiä oli vain 6,7 prosenttia työvoimasta, toiseksi alhaisin se oli Kajaanissa 9,9 prosenttia. Ensimmäinen video on julkaistiin perjantaina 20.3. Sarja perustuu trillerikirjailija Harlan Cobenin samannimiseen romaaniin ja on hänen itsensä luoma. Kainuun te-toimistossa oli helmikuun lopussa 3 325 työtöntä työnhakijaa, mikä on 10,4 prosenttia maakunnan työvoimasta. Työttömistä 48 prosenttia oli yli 50-vuotiaita. . Juoni etenee heti ensimmäisestä jaksosta lähtien hengästyttävään tahtiin, eikä suvantovaiheita oikeastaan ole. . Siinä tapauksessa katselulistalle kannattaa lisätä tammikuun lopussa julkaistu Netflix-originaali The Stranger. Sarjan pääosassa Adam Pricena nähdään agenttisarjojen konkari Richard Armitage, joka tunnetaan kuitenkin parhaiten Hobitti-elokuvien Thorin Tammikilpenä. Pricen perheen vanhin poika Thomas, tämän tyttöystävä Daisy ja paras kaveri Mike tietävät kohtalokkaan illan tapahtumista enemmän kuin kertovat. Videoiden tavoitteena on vastata niin kansalaisille kuin mediallekin ajankohtaisen tiedon tarpeeseen. Hänen kohteekseen joutuu myös asianajaja Adam Price, jonka elämä syöksyy kertaheitolla kaaokseen, kun nainen kertoo hänelle järkyttävän tiedon hänen vaimostaan Corinnesta: pari vuotta aiemmin keskenmenon saanut Corinne ei ollut oikeasti raskaana, vaan teeskenteli koko jutun. Poliisi lisää tiedottamistaan. . Tarinaa edistetään myös heidän näkökulmastaan, ja niinpä tunnelma asettuu jonnekin totisen rikostrillerin ja high school -draaman välimaastoon. NETflix yritys pääsee tämän hankalan ajan yli. Maistuisiko rivakasti etenevä brittiläinen jännityssarja ylipursuavilla juonenkäänteillä höystettynä ja kahdeksaan suupalaan pilkottuna. Koronavirusepidemia ei vielä näy Kainuun helmikuun työttömyydessä esimerkiksi lomautuksina. Valtteri Väyrynen Elokuvaintoilija-blogin ylläpitäjä Kevyttä mutta koukuttavaa jännitysviihdettä StRIIMINURkka Adam Price (Richard Armitage) ja mysteerinainen (Hannah John-Kamen) juttelemassa. The Strangerin keskeisenä mysteerinä toimii tuntematon nainen, joka ilmestyy ihmisten elämään täysin yllättäen ja paljastaa tiukasti varjeltuja salaisuuksia. Työttömiä oli Kainuussa helmikuun lopussa 3 325 ihmistä eli 10,4 prosenttia. Lisäksi nainen vihjaa, ettei Adam ehkä olekaan kahden poikansa oikea isä. On kuitenkin annettava plussaa siitä, ettei loppu ole tylsän turvallinen, vaan vie tarinan yllättävään päätökseen. Kainuun työttömyys alkaa jo olla koko maan työttömyyden kanssa samalla viivalla, sillä koko maassa oli kuukauden lopussa työttömiä 248 147 eli 9,5 prosenttia työvoimasta. Poliisi muistuttaa, että rikolliset pyrkivät hyötymään poikkeuksellisesta tilanteesta erilaisilla aiheeseen liittyvillä petoksilla niin tosielämässä kuin tietoverkoissakin. . Se tuntuu suurellisen salamyhkäisyyden jälkeen hieman kiirehdityltä. Harhautukset ovat toki olennainen osa dekkarikerrontaa, mutta liika on tässäkin liikaa. Hänen ohellaan karismaattisimpina esiintyjinä jäävät mieleen rikosylikonstaapeli Johanna Griffiniä näyttelevä Siobhan Finneran ja kutkuttavan ristiriitaisessa pahiksen roolissa nähtävä Paul Kaye. Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä kuukauden lopussa 388, joka on 12 prosenttia työttömistä työnhakijoista. Työttömyys on laskenut Kainuussa nyt 55 kuukautta eli 5,5 vuotta yhteen menoon ja pitkäaikaistyöttömyys lokakuusta 2016 lähtien. Poliisiasemilla pyydetään vierailemaan vain välttämättömissä tilanteissa tartuntariskin minimoimiseksi. The Stranger on kevyttä mutta koukuttavaa viihdettä. Ylä-Kainuu Poliisi ryhtyy kertomaan videoilla ajankohtaisesta valtakunnallisesta tilanteesta ja sen kehityksestä. Sarjan heikkoutena voi mainita jotkut täysin turhiksi osoittautuvat juonikuviot, jotka tekevät tarinasta keinotekoisesti mutkikkaamman kuin se oikeastaan on. . Jaksot päättyvät toinen toistaan dramaattisempiin hetkiin, ja tarina on täynnä juonenkäänteitä, joista muodostuu hiljalleen yllättävien yhteyksien verkosto. Pahinta työttömyys oli Puolangalla, jossa työttömiä oli 16,3 prosenttia. Pääjuonen lomassa setvitään myös salaisten nuorisobileiden jälkiseurauksia sekä outoa eläimeen kohdistunutta verityötä. Loppuratkaisu tyydyttää muttei täysin lunasta emotionaalisia odotuksia. Työttömistä työnhakijoista oli helmikuussa kokoaikaisesti lomautettuja 335 eli neljä enemmän kuin tammikuussa. Lisäksi poliisi on julkaissut sosiaalisen median kanavissaan videon, jossa selvennetään selkokielellä kokoontumisrajoitusten pelisääntöjä. Vuotta aikaisempaan verrattuna kokoaikaisesti lomautettujen määrä lisääntyi kahdella. Prosentuaalisesti työttömistä työnhakijoista naisia oli 33 prosenttia ja miehiä 67. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 11 Fatka Työttömyys Kainuussa . Suomussalmella ja Paltamossa työttömiä oli 13,1 prosenttia. . Kun epäilyttävästi käyttäytynyt Corinne sitten yhtäkkiä katoaa jäljettömiin, on Adamin ruvettava tutkimaan omituisten tapahtumien vyyhtiä selvittääkseen totuuden. Tilannekuvakatsaukset julkaistaan poliisin sosiaalisen median kanavissa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Neuvontapalvelusta saa tietoa puhelimitse
0440 615 170, Riipinen Heli p. Käyn armoalttarillesi, oi Jeesus, eteen jalkaisi, rukoilen lohdutusta. 0440 615 237 ja Rauno Juntunen p. Työntekijät ovat tavoitettavissa keskustelun ja sielunhoidon asioissa puhelimitse. Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p. Muu toiminta on peruttu toistaiseksi, toukokuun loppuun saakka. sukunimi@evl.fi. Lounasravintolat Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. Piispat ovat yhdessä päättäneet, että jumalanpalvelukset julkisina tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi. (08) 636 285 www.kultainenkukko.fi Ravintola Kultainen Kukko on suljettu la 28.3. Ne ihmiset, joita hän matkallaan kohtaa ovat kaltaisiamme, veljiä ja sisaria iloineen ja murheineen. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää. Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.(Ps 121:12) 1. A Ei kuljeta ohi, ei jätetä ketään yksin kantamaan kuormiaan. Yhdessä eteenpäin Hartaus Helge Itkonen Kirjoittaja on eläkkeellä oleva rovasti, joka on toiminut pappina Vuokissa ja Suomussalmella 1989–2010. 615 217, Kela Jaana p. Henkilökohtaiset tapaamiset sovitaan erikseen ajanvarauksella. 0440 615 229, Laaksoviita Tiina p. Tämän vuoden pääsiäisestä tiedämme sen, että perinteisin menoin sitä ei vietetä, mutta silti pääsiäinen on ja me teemme matkaa sitä kohti. maaliskuuta 2020 Seurakunnat J o hyvissä ajoin Tatu otti yhteyttä ja kysyi, voisinko olla mukana kirjoittamassa sunnuntain sanaa. 0440 615 211, Riipinen Mikko p. Tervetuloa mukaan netin välityksellä! Tiedotuksia: Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto: asiakaspalvelu ja ajanvaraus puhelimitse ma-pe klo 9.00 – 12.00 p. Minä kohotan katseeni vuoria kohti. En todellakaan aavistanut, että mietin sanottaviani Suomessa, jossa on valmiustila ja elämän arki on mennyt monella tavoin uusiksi. Juntunen Leila p. Rauhanyhdistys: Rauhanyhdistyksen toiminta on peruttu toistaiseksi huhtikuun loppuun saakka. Seurakunnan toiminnallisen puolen työntekijöiden yhteystietoja, sähköposti muotoa etunimi. Ei kuljeta ohi, ei jätetä ketään yksin kantamaan kuormiaan. 12 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. fi ja Hyrynsalmen seurakunnan facebook sivuilla. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, aihe Kirje Kolossalaisille 1. Kirkkoherranviraston 08 617 23920 ja taloustoimiston 040 546 0055 asiointi vain puhelimitse klo 9-14. Me elämme Jumalan maailmassa. Korkeintaan 10 henkilöä. Haluan uskoa, että tuolla viimeisellä ja tärkeimmällä matkallaan hän antaa meille esikuvan. Ke 1.4. Piispat ovat yhdessä päättäneet, että jumalanpalvelukset julkisina tilaisuuksina keskeytetään toistaiseksi, paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat. klo 10 Messu kirkossa. Jumalanpalveluksia ja hartausohjelmia voi seurata Yle Radio 1:ssä, Yle Areenassa,, www.virtuaalikirkko. 0500 299 871, Heikkinen Virve p. 0440 615 210, Matero Merja p. Kalliokatu 2, puh. 050 349 6761. Keskiviikkoisin diakoniatyöntekijän videohartaus srk:facebook ja kotisivuilla. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Pääsiäinen on kirkkovuoden keskus, sen tärkein juhla. KIRKKO EI OLE AUKI. luku. Kuuntelemme ja ihan oikeasti myös kuulemme – eli suostumme omassa elämässä niihin muutoksiin, joita tilanne vaatii. Vallitsevassa tilanteessa Suomussalmen seurakunnan toimintaa on supistettu ja peruttu. kand. Seurakunnan työntekijät ovat käytettävissä keskusteluapua ja yksityisehtoollista varten. 0440 615 231, Koivumäki Maija p. Korkeintaan 10 henkilöä. Virret: 80: 1-3, 706, 79: 1-8, 274: 1-3. 050 430 5545 Ter ve tul oa ! Myös Rolls hampurilaisateriat ja kaikki grilliannokset kätevästi kotipakettiin. Hautajaiset, kasteet ja vihkimiset toimitetaan sekä huolehditaan sielunhoidosta. Millaiset mitat korona saa, milloin se on ohi, millainen maamme ja maailmamme on koronan jälkeen, mikä palautuu ennalleen ja mikä muuttuu pysyvästi. Eikä ainakaan lisätä kenenkään taakkaa omilla peloillamme ja ahdistuksellamme. Nuori Seurakunta: Lastenja nuorten ryhmätoiminta on peruutettu toistaiseksi koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi. 0440 615 213, Seppänen Silja p. Yhteydenotto työntekijöihin puhelimitse. Liturgina Mikko Riipinen, Saarnaajana teol. Toinen tärkeä on sitten se paastonajan perusjuttu. 0440 615 224. Kanava löytyy Youtubesta hakusanalla ”Puolangan seurakunta.” Muuta: Kirkkoherranvirasto avoinna ma ja ke klo 9-12. Papinpäivystys ja yksityisehtoolliset puhelimitse 044 781 9370, diakoniapäivystys puhelimitse 044 781 9371. Ajattelin, että pikkuhiljaa, hyvissä ajoin, kyllä se siitä…Miten väärässä sitä voikaan ihminen olla. paastonajan sunnuntai: Kärsimyksen sunnuntai. Suomussalmi: Seurakunnassamme ei toistaiseksi järjestetä tilaisuuksia. klo 10 Jumalanpalvelus on nähtävillä seurakunnan kotisivuilla ww.hyrynsalmenseurakunta. 145:15-16 Voit laittaa turvasi Jumalaan ja tehdä ristinmerkin rinnallesi ja otsaasi. Seurakuntalaisten huoliin vastataan myös Kirkon Keskusteluavussa osoitteessa https://kirkonkeskusteluapua.fi/ sekä valtakunnallisessa numerossa 0400 22 11 80 joka päivä, iltaisin kello 18–24 (operaattori veloittaa puhelusta liittymäsopimuksen mukaisen hinnan). Yhteydenotot diakoniatyöntekijöihin puhelimitse tai sähköpostitse. Ps. Palasi asumaan Vuokkiin vuonna 2016. (08) 711 153 kahvila@ammanherkkusuu.fi Lounasravintola Herkkusuu on suljettu toistaiseksi. Seurakunta on perustanut Youtubeen viestintäkanavan, jonne seurakunta lähettää jumalanpalvelukset sunnuntaisin. luku. 5. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina voi seurata kerhovideoita päiväkerhon facebooksivuilta ja srk:n kotisivuilta. 0440 615 221, Lehto Veijo p. Hän ei kulje kiireisenä ohi vaan pysähtyy ja kuuntelee, auttaa apua tarvitsevaa. Voit osallistua jumalanpalvelukseen osoitteessa www.facebook.com/ suomussalmenseurakunta. Kirkkovuodessa elämme paastonaikaa ja seuraamme Jeesuksen matkaa Jerusalemiin kohti pitkäperjantain ristiä ja pääsiäisen tyhjää hautaa. Jumalanpalvelus toteutetaan videolähetyksenä eli striimauksena. Ryyti Tatu p. Tervetuloa tilaisuuksiin. 050 5141 077. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, aihe Kirje Kolossalaisille 2. Elämän antaja tuntee elämän. Kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. 08-711 052 Lounas joka päivä klo 10-15 Teboil Turjanhovi Kalliokatu 2, Suomussalmi Puh. Palveleva puhelin 0400 221180 ma – su klo 18-24. Su 5.4. Ajankohtaista tietoa seurakunnan toiminnasta saa seurakunnan nettija facebook-sivuilta sekä Ylä-Kainuu-lehdestä. fi:ssä, www.radiodei.fi:ssä sekä TV 7:ssä. Kun tiesin, että talvella on aikaa, suostuin. Suomussalmi Kastettu: Adessa Kerttu Pauliina Raatikainen, Peetu Veikko Santeri Kinnunen Kuolleet: Raimo Esko Juntunen 81 v, Signe Maria Kyllönen 96 v, Anja Valpuri Toivanen 75 v Su 29.3. Diakoni Marja Heikkinen tavoitettavissa toistaiseksi vain puhelimitse p. Suo voimaa verestäsi seuraamaan jälkiäsi.(Virsi 613:1) Puolanka Kuollut: Matti Asko Mäkäräinen 70v. Toivomme asiointia puhelimitse p. Su 29.3. alkaen toistaiseksi. 050 5141 005. Toiminnasta: Su 29.3. Satu Himanen, Kanttorina Merja Matero, suntiona Risto Seppänen. Vaikka emme kulje käsi kädessä ja toisiamme halaillen, vaan pidämme fyysistä etäisyyttä, ei kuljeta laput silmillä ja toistemme ohi. Torstaisin Kanttorin päiväkirja srk:facebook ja kotisivuilla:kuoron stemmaharjoituksia, uusia virsiä ja muuta musiikkia. Kirkon keskusteluapua fi/chat ma – pe klo 12-20. Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Saarna ja liturgia Hannes Seppänen, kanttorina Sauli Vaitiniemi, urkurina Elisa Ojala. 08 617 2321. Taloustoimisto Satu Kemppainen p. Helluntaiseurakunnat Puolanka: Ke 25.3. Voit sulkea itsesi Kristuksen suojaan. Ah anna, Jeesus, anteeksi, paranna sydänhaavani. Hänen asiamiehilleen – heille jotka turvaavat ihmistä monella tavalla ja monissa tehtävissä – tuki ja työrauha eikä ainakaan kapuloita rattaisiin. Jumalanpalvelus lähetetään live-lähetyksenä seurakunnan Youtube-kanavan kautta. hartaushetkiä. Kuljetaan yhdessä. Mistä saisin avun. Taas haavoistasi pyhistä ja verisestä kruunusta nyt etsin virvoitusta. Sen lisäksi kanavalle lähetetään viikolla mm. Vuoro sovittiin maaliskuulle. Messu radioidaan suorana lähetyksenä Yle 1 kanavalle taajuus 90,4 MHz. Kaikki muut tilaisuudet peruttu. 0440 615 169 Diakoniatyöllä ei ole toistaiseksi vastaanottoa virastolla. Myös ruuanjako koronaviruksen ajan. Tulevaisuuden ja kaikkien vastauksien tietämistä tärkeämpää tänään on, että kuuntelemme heitä, joiden tehtävänä on tehdä ratkaisuja ja antaa ohjeita mahdollisimman hyvään selviytymiseen eteenpäin. klo 10 Sanajumalanpalvelus Ämmänsaaren kirkosta. Hyrynsalmi Kuollut: Paavo Heikki Anseli Kemppainen 80 v
29.3.1928 Suomussalmi k. Hannes Seppänen Kirjoittaja on Kajaanin rovastikunnan lääninrovasti ja Puolangan kirkkoherra. Ympärillämme on hyvä ja turvallinen, suomalainen yhteiskunta. Vaikeassa tilanteessamme emme ole yksin. Voimme auttaa ja virkistää niitä, jotka ovat yksin tai ahdistuneita. Näit sinitaivaan ja pilvet siellä, ne kertoivat olet oikealla tiellä. Maailmanlaajuisesti ajatellen suomalaiset ovat yleensä hyvin lainkuuliaista kansaa. Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. Niitä tarjoaa esimerkiksi luonto. Kun jätämme asiamme uskossa Jumalan varaan, se vapauttaa meidät turhasta ja liiasta murehtimisesta. Nyt tarvitsemme ulkopuolista apua. (Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti) Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun yhteinen mainosliite tavoittaa nykyiset ja uudet asiakkaasi koko Kainuun alueelta. mennessä! Julkaistaan to 2.4. Demosthenes Hyvät asiakkaani! Nyt olen hieronut teidät terveeksi, joten on hyvä aika lopettaa tämä työ tähän. Suuret kiitokset teille kaikille, kun sain tehdä tykättyä työtä kanssanne. 14.3.2020 Suomussalmi Tunsit metsät, tunsit veet, soi sulle luonnon kanteleet. 050 65 343 KIITOS Rakkaamme Aarne Jaakko Juntunen s. Suuret kiitokset kaikille läheisemme hoitoon osallistuneille.. Aurinko nousee kello 5.41, laskee kello 18.39 Nimipäiviään viettävät: To: Manu, Immo, Manne, Immanuel Pe: Sauli, Saul La: Armas Su: Kesäaika alkaa Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni Ma: Usko Ti: Irma, Irmeli Ke: Peppi, Raita, Pulma Päivän ajatelma: Ei ole mitään helpompaa kuin itsepetos. Joku sukulainen tai kaveri saattaa silloin tällöin soittaa. Hieroja Anna-Liisa Manninen Pyytie 30, Suomussalmi kk P. Tähänastiset varatut ajat ja ostetut lahjakortit hoituvat voimassaoloaikaan asti. 040 751 1749 Kainuun Sanomat Saija Utriainen, p. (Kainuun Sanomat ja Ylä-Kainuu) ja pe 3.4. Mitä ihminen toivoo, sen hän myös uskoo olevan totta. 050 315 5849 Sotkamo-lehti Miia Väisänen, p. Keskinäinen kinastelu jääköön vähemmälle, kun on suuri, yhteinen vihollinen. On oikein ja sopivaa, että rukoilemme Jumalaa hädässä. Epävarmuuden keskellä ihminen etsii turvaa ja kestävyyttä. Joku tosin koettaa vältellä asiaa ja esittää välinpitämätöntä. Hyvä niin. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Kevät tulee kaikista muutoksista huolimatta. Vaikka emme pääse kokoontumaan yhteisiin jumalanpalveluksiin kirkossa, voimme osallistua ja rukoilla kotona. Tämä on tuntematon tilanne kaikille: lapsille ja vanhuksille, köyhille ja rikkaille, kaupunkilaisille ja maalaisille. Osallistumme maailman hädän auttamiseen makaamalla sohvalla! Monen yksin elävän kainuulaisen elämä on jo melko lailla eristäytynyttä ilman määrättyä karanteeniakin. Yhdessä toisten kanssa voimme tehdä elämämme paremmaksi. Tällaiset kriisit voivat yhdistää ihmisiä toisiinsa. Torstaina 26. Meidän turvamme on hyvä ja ihmisiä rakastava Taivaallinen Isä. 050 438 0786 Ylä-Kainuu Titta Toivanen, p. Ei paljon liikuta toisten parissa, harvoin käydään kaupassa, apteekissa ja kyläilemässä vielä harvemmin. Ota yhteyttä myyjääsi! Liikenne Kuhmolainen Eine Kotamaa, p. maaliskuuta 2020. 0440 203 948 Otetaan rauhallisesti Yhdessä kaikkien maailman ihmisten kanssa olemme joutuneet uuteen ja yllättävään tilanteeseen. Hyvää vointia jatkossakin ja kevään odotusta. Valtiovallan ja viranomaisten tietoihin ja kokonaisharkintaan on syytä luottaa. Saat siis neljä lehteä yhden hinnalla! Täydennä printtinäkyvyytesi digissä, jolloin saat lisää kiinnostuneita silmäpareja tuotteillesi ja palveluillesi. 050 438 2831 Kainuun Sanomat Teemu Moilanen, p. Tänään ei tarvitse vielä huomisen asioista liikaa huolehtia. Varaa to 26.3. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 13 PÄIVYRI Tänään on torstai 26. A Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Tänään hoidamme tämän päivän asiat. Rakkaudella muistaen ja kaivaten puoliso lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Koko kriisin ja siitä selviämisen jätämme Jumalan käsiin. Sitä, millainen on oma tai yhteinen tulevaisuutemme, emme vielä tiedä. Se juuri on virheemme: Voimme tehdä paljonkin. Elämäntilanteestamme riippuen korona-virus ja sen aiheuttamat muutokset ärsyttävät, huolettavat tai ahdistavat. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä. Soita tuuli, kerro ikävämme, uni kaunis anna rakkaallemme. Rukoilemme itsellemme varjelusta sairaudesta ja pelastusta synnistä ja kaikesta pahasta. Rukoileva ihminen myöntää täyden riippuvuutensa Jumalasta. Hankalinta on, jos tuntuu, että olemme voimattomia suuren uhan edessä. Epävarmuuden keskellä etsitään turvaa ja kestävyyttä
peite rajaverbi väärä ATIIR -UNI todisjättiCookin Ja kuha kala! tyhjä nAINorjaa Castr o oikukas lumilJo bs materia ali Aasia VOI Am in alansileä likti x2 jaosta NEIeläihoikkia . hurkansan kerma LIKELLÄ MM~ ~ aasia laisi a ihon hoit opuoosasto aavisHIL-tah ti legen penätä Ketola järlähellä tunne rehenläisiä ‘kis sakattoja Patricia työn+ Ag Cl tuvissa eräs Aalto TEJÄ lakin Kela äitejä haave keidas perso Ty nn i mönrajaYoung apina veriheroja “ “ Pyy on lintu! 1983 Heikki maavia saari PAHarju tavaa gas JAA doja auroja tus jestö konfTukka vek! nellä liksi verbi mistö vaan jiä ma a’ nin Tomnikov Ka ri päivä inen jauh e Be rn er kultaa MMJorma Kemppainen 2020 x2 KOON koja ” ” pikku poro paino Kouvolaa 9 10 viesti pihejä vaihe pisin joki distö. YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. maaliskuuta 2020 14 tähVIHI virasto -PUKU ÄKILLISIÄ kanJacques Marko S M L TYVIÄ -SADE vu ok si Sund taidoille ab c.. Tass -lääke TonaAr m i TIO OITIS soolo D ay käydä kaakki älykkö rengille hienoa kultaHobby
Ti-su 10-24, 1,99 e/min. 0400 120 350. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. P. + syksy -20. 0400 168 083. Muuta se nyt rahaksi. Vuokra 530 € + vesi ja sähkö. Nouto. Keskustasta 6 km. Heti vap. Sari 0700 84 444, ota talteen. Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Siisti. Kysy, et pety! 040 551 5335 www.rempaksi.. Liiketai varastotila n. Myytävänä Halutaan vuokrata Laadukasta, kuivaa koivupilkettä 35 tai 50cm alk. -2000/2015. Kirjat, äänilevyt, astiat, maljakot, työkalut ja koneet, kellot, mitalit, rahat, polkupyörät, matot, huonekalut, ym. 2h+k+saunaos. majoitus. Halutaan vuokrata kaksio Vuokatista varma vuokra. 050 551 5023. Kajaanilaista työvoimaa. Tarjoa. Lämmintä hallija toimistotilaa Tuottajantiellä Sotkamossa. Ovipinnoituspalvelua 50-90 -luvun laakaoville. Koivupilkettä 30 cm, 4,5 m3 irtokuorma toimitettuna Kni-Sot, 240e. P. P. 040 507 1343. 010 574 5500 www.smartia.fi Moottorikelkkapurkaamo Jaakko. Helkaman sähköpyöriä saapunut. Kysy paikallinen tarjous! Lupaan Et Pety! P. 010 665 9014 toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi. Purkuosat. 046 591 2405. 0400 586 055. www.kainuunhomekoirapalvelu.fi. P. P. Kuhmossa yksiö ydinkeskusta. Kerro kaverillekin! P. Kaikenlaista Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. P. 045 110 2780. 044 275 0405. 70 m². Torstaina 26. Asioithan kanssamme puhelimitse tai sähköpostilla, kiito s! Pidetään toisistamme huolta! Sisältömarkkinointi Sisältömarkkinointi P. P. kuljetukseen Kajaanin läh.alueilla. 010 665 7200 ks.levikki@kainuunsanomat.fi kk.porssi@koti-kajaani.fi ks.ilmoitukset@kainuunsanomat.fi kk.ilmoitukset@koti-kajaani.fi ks.toimitus@kainuunsanomat.fi kk.toimitus@koti-kajaani.fi Hautauspaketit alkaen 390 e . Tmi konttorikeskus Väisänen p. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Kuivaa heinää muovipaaleissa. Talvikalastustarvikkeet, Viehe 2000 pilkit, Weke katiskat, pilkkisyötit, Humminbird Ice Helix G2 pilkkiluotainpaketti 499,-. Tervamaali suojaa hirsimökit, saunat, aitat, kodat, puuveneet ja kaikki puurakenteet! 100% suoja hometta, lahoa vastaan! Peittää pilkut ja pisteet! 3,5,10,20,30 L astiat / 050 3833 330. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. P. Puh. Huom!!! Kainuun Edullisimmat kattoremontit! Myös Kattojen pesut ja pinnoitukset. 045 1332 851 Ostetaan/noudetaan metalliromut ja autot. Kaksio Lasitettu parveke. Myynti, huolto, ohj. Jääkairat kisakuntoon! Sakset, veitset, lihamyllyn terät reikälevyineen ym. Kainuulaista luomukaritsaa. Puh. Tutustu tori.?/kainuu /Omakotitalo_63970388 tai soita ilt. P. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. Mh+kt+khh, opettajalle, 2-3 yötä/vko. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Autotallin nosto-ovet alk. Vuokra 610 €/kk. 050 300 5472. P. P. P. Myös unien tulk. 39 €/m³. TP-Monipalvelu. n. 199,-. Osa-aik. T. mennessä, toimitukset vk 14, Antti Heikkinen 045 112 1612. 040 513 2633 Kuhmo, Oili p. Ostetaan Katalysaattorit / DPF / Hiukkassuodattimet. 045 218 8910. P. P. 050 522 2835. 0400 159 511. 050 557 2023. Hienopaloiteltu vakumoitu 1/2 ruho (8-9kg) 15€/kg. Tarkastan vuokralaisen luottotiedot. P. Puh. 0400 798 504. 0440 427539. Vuokrapyyntö 350 €/kk. Morphon lumikengät ja Järvisen Lapponia eräsukset. Tilaukset 29.3. KAMKin läheltä toukok. Tiedon ja uutisten välittäminen on meille sydämen asia Koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidämme toimitilamme SULJETTUNA toistaiseksi. P. 010 665 7200 p. Rakennuslupakuvat, Energiatodistukset. Varaosa& Huoltopalvelu p. Mahdollisuus autopaikkaan. Myydään isohko omakotitalo, 190 m², rv. Kainuun Ovipinnoite Nuask. Vuokra 425 €/kk + vesi + sähkö. Stihl sahat alk. 0400 689 384. P. 050 527 9404. Viitasaari 0503792746. Asioithan kanssamme puhelimitse tai sähköpostilla, kiito s! Pidetään toisistamme huolta! Sisältömarkkinointi Sisältömarkkinointi P. kuljetus. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . ja tarvikkeet. 0400 281 991, (08) 712 150. 044 327 7482 myynti@konttorikeskus.com www.konttorikeskus.com Henkilötai pakettiauto, as.vaunu tai asuntoauto, käteisellä. Vapaa. Vuokravakuus 1 kk. Nyt myydään edullisesti tulevan kesän maalausurakoita. 045 139 6620. Katso Tori.?. 0400 239 200. Puh. Myös kylmälaitehuollot. 17, Kajaani. Kaksio 43 m² Kajaanin yläkaupungilla, hissitalo, 2 krs, uudet sisäp ja kalusteet, lasitettu parv, ovipuh. Vapautuu 1.4. Oma piha. Soita p. Ei seksilinja. Soita ja tarjoa 0400 927 418 / Vesa PALVELEMME KAINUUN ALUEELLA Kirkkokatu 22, Kajaani Urheilutie 34, Ristijärvi p. Asumaan sopimuksen mukaan. 0400 571 028. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Luotettava auttaja/ennustaja. 040 513 5897. Kuivaa timoteiheinää pienpaaleissa. Heti vapaa. Ilmalämpöpumput ja uudet kodinkoneet. 044 978 4936. Vuokrataan siisti rivitaloasunto. 045 884 0710 Sotkamo Androidja peruskassakoneet. Tiedustelut puh. Vuokrataan hissitalosta iso 39 m² yksiö Kajaanin ydinkeskustassa. Mäkeläinen Oy. 040 551 5335 www.rempaksi.. 050 345 9841. Hyvät kotikaraokelaitteet -paketti. Nyt auta paikallista yrittäjää !! Tilaa Kainuun edullisin kattoremontti! Myös kattohuollot, -pesut ja -pinnoitukset. videokameralla, vapaita autop. 040 702 5916, Jorma. 08 614 0118. Myös OP-rahoituksella. 040 717 7261 Onko talliin, varastoon tai navettaan jäänyt vanha moottoripyörä seisomaan. 040 555 3318. Vak. 399 € puh. P. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 15 Koti-Kajaani | Keskiviikko 25.3.2020 14 || Yksi Suomen parhaista jääkairan teroittajista Kajaanissa 27.3.20 klo 8-13 K-Market Reissumies, Lohenpyrstö 2. Metsätila ostetaan. Vuokralle tarjotaan Ota uusi suunta elämääsi. 1h+tpk+khh+wc+ph+s. P. Varmasti aina halpa hinta! P. Toimitukset vuodelle 2020 aloitettu! Soita 24/7 ja tilaa nyt 050 3833 330. 050 3244025 tai 050 3650535 Laadukasta naudan lähilihaa, jaakkolankotiliha.fi. 044 533 8353 ossinkodinkonehuolto@gmail.com OSSIN KODINKONEHUOLTO Ostetaan Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Kuljetus tarvittaessa. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. 60,5 m². 2000 kg. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. p. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. Valoisa 30 m² yksiö kävelymatkan päässä keskustasta. Pilkekone Palax Kombi 2 ja autonkuljetuskärry kant. Tekstaa p. 040 558 8335. Pieni okt 70 m² Sotkamossa. Mahd. Tarv. 050 305 2674. P. 08 629 792 HÄRKÖNEN & KERÄNEN HAUTAUS PALVELU Pieni kaksio tai vastaava, Kajaanin ydinkeskustasta eläkeläisnaiselle. 1 kk. Soita 0445400558. Kajaanin keskustassa, yläkaupungilla kt 2h+k+parveke 51 m2. vuokra 650+vesi+sähkö. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. Romua ja romuautoja. 10,50€ YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kaikenlaista Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Tiedon ja uutisten välittäminen on meille sydämen asia Koronaviruksen leviämisen estämiseksi pidämme toimitilamme SULJETTUNA toistaiseksi
YLE TV1 07.00 Elämää meren armoilla. 16.56 Kummeli (7). 09.30 Puoli seitsemän. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 22.00 Kymmenen uutiset. 09.15 Karvinen (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 12.00 Iltajumppa. 17.48 Tule, lennetään! (S). 21.00 Efter Nio. 12.10 Yle Oddasat. 20.15 Syke (12). 12.00 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 02.30–03.25 Ota rahat ja juokse. 18.20–18.30 Luottomies (12). 23.35–00.37 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16). 21.00 Heder (16). 23.05 Simpsonit (7). 08.00 Dok: Iskuja rakkauden nimissä. 17.25 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet. 18.00 BUU-klubben. 02.50 NCIS: New Orleans (12). 17.55 Mental Samurai Suomi. 13.40 Simpsonit (12). 02.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 15.30–19.53 YLE FEM. Perjantai. 13.55 Huvila & Huussi. 20.00 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. 14.30 Posse. 12.10 Yle Oddasat. 08.05 Bakugan: Battle Planet (7). 20.30 Yle Uutiset. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 18.00 BUU-klubben. TORSTAI 2.4. 17.24 Kummeli (7). 12.00 Jumalanpalvelus. 17.30 Viiden jälkeen. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.00 Seitsemän uutiset. 09.35 Emmerdale (7). 13.15–14.35 Niskavuoren naiset (7). 08.45–08.49 Pikku perunat (S). 16.50 Novosti Yle. 20.00 Kotoisa. 16.45 Yle Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. 10.30 Paluumuuttajat. 20.30 Öljysäätiö (7). 23.05 Temptation Island Suomi 7. 20.30 Yle Uutiset. 14.00–14.59 Luontomatkalla. 04.00–04.30 Simpsonit (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 10.30 Spotlight : Maahanmuuttajaoppilaiden karu koulutie. 09.02 Näin meillä (7). 11.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 02.20 Ina <3 Suomi (7). 22.45 Sub.doc: Webcam Girls. 17.00 Yle Uutiset. 21.23 Me elokuvantekijät: Maria Ruotsala. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 22.20 The Graham Norton Show. 16.00 Salatut elämät (7). 21.30 Sunnuntailounas (7). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 02.25 Julkkis Pomo piilossa. 23.05 Isänmaan puolesta. 22.45 Oddasat. 13.00 Elokuva: Space Chimps (7). 11.30–11.53 Öljysäätiö (7). 16.55 Tienraivaajat : Betty Davis (S). 11.05 Jumalanpalvelus. 10.50 Yle alueuutiset. 16.00–16.25 Toivotut: Tankki täyteen (S). 19.00 Frendit (S). 09.00 Unelmakoti. 14.05 The Last Resort. YLE TEEMA & FEM 08.00–11.59 YLE FEM. 12.00 Siipan saappaissa. 21.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 12.00 Iltajumppa. 00.20 Isänmaan puolesta (12). YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM. 09.01 Galaxi. 12.25 Verta, hikeä ja T-paitoja. 18.50 Hansin matkassa. 12.20 Tienraivaajat : Thérèse Clerc (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 22.00 Sex Tape Suomi (7). 11.30–12.00 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta. 16.58 Uutiset. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 12.20 Yle Oddasat. 08.39–08.47 Patu-koira (7). 16.50 Me elokuvantekijät: Susani Mahadura. 15.13 Huumeet keskellämme. MTV3 08.00 Lastenohjelmaa (S). 18.00 Neljän tähden illallinen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 13.40 Simpsonit (7). 10.27 Uusi päivä (S). 17.05 Viiden jälkeen. 09.05 Flinkkilä & Tastula. 10.30 Paluumuuttajat. 08.25–08.48 Lassie (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.10 Casualty (12). 14.00 Rantabaari (7). 19.25 Luottomies (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 13.30 Rantabaari (12). 20.40 Neljän tähden illallinen. 18.15–18.38 Luontohetki: Tansanian kansallispuistot. 10.50 Yle alueuutiset. 03.30–04.25 Ota rahat ja juokse. 10.30 Paluumuuttajat. 15.20 Eläinsairaala (S). 02.05 Teknavi. 14.00–14.55 Yle Live: Rita Ora. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 00.30 Rantabaari (12). 10.00 Jaksa paremmin. 09.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Pisara. 10.33 Tanskan aarteenmetsästäjät. 21.05 Perjantai. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 23.45–00.00 Yksittäistapaus: Play Rape (12). 20.00 Sohvaperunat. 09.00 Yle Uutiset. 12.53 Rantahotelli. 11.44 Tämä tästä. 16.50 Novosti Yle. 09.10 Superior Donuts (S). 23.00 Temptation Island Suomi 7. 11.00 Yle alueuutiset. 23.00 Narcos (16). 23.50–00.15 Hillo (12). 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 23.50–00.15 Modernit miehet (7). 23.45 Elokuva: Guardians of the Galaxy (12). 00.00 Top Gear (7). 15.00 Selviytyjät. 16.00 Myytinmurtajat. 11.05–12.00 Kaappaus keittiössä. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 12.05 Muisti: Paavo Nurmi Vasalaivassa. 23.55–00.45 Tytöt Dubaissa – aurinkoa ja luksusjuhlia. 00.30 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 16.20 Onnenarpa. 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät. maaliskuuta 2020 TV VIIKKO 27.3. 02.00 Katastrofin anatomia (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00–13.52 Ammatti: kirjailija: Hannu Raittila. 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 23.15 Ulkolinja: USA:n syvä kahtiajako. 17.00 Remonttipiiskuri. 21.30 Teemalauantai esittää. 12.40 Yksineläjä Severin. 18.30 Simpsonit (7). 11.45 Kulutustavaratarkastajat. 00.30 Ratamo (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. Lande. 09.00 Mainio herra Iloinen (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.00 Grand Designs UusiSeelanti. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.20 Urheiluextra. 20.30 Yle Uutiset. 01.55 NCIS: New Orleans (12). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 22.50 Vastavirtaan (12). 17.30 Viiden jälkeen. 20.10 Simpsonit (7). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 12.15–13.51 Imelda Marcos, kuninkaantekijä. 10.00 Yle Uutiset. 11.10 Uusi päivä (S). 21.00 Grant Fuhr – maalivahtilegenda. 17.30 Viiden jälkeen. 12.10 Yle Oddasat. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.50 Onnenarpa. 09.35 Emmerdale (12). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.15 Me elokuvantekijät: Johanna Vuoksenmaa. 02.20 American Horror Story: 1984 (18). 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 00.56–01.02 Tienraivaajat : Margaret Hamilton (S). 18.30 Unelmakoti. MTV3 06.15 Aamusää. 13.53 Sukeltaja. 12.55 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. 20.00 Rantahotelli. 13.10 Sohvaperunat. 14.05 The Last Resort. 11.00 Kotoisa. 09.30 Puoli seitsemän. 13.58 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. – 2.4. 12.20–17.24 YLE TEEMA. 18.35 Modernit miehet (7). 16.30 Simpsonit (7). 18.25 Casualty (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Sairaan kaunis koira. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Paratiisi (12). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.30 Salatut elämät (S). 18.10 Urheiluruutu. 09.05 Ylen aamu. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 16.30 Talent Suomi. 20.55 Paratiisi (12). 09.10 Faija hoitaa (S). 16.30 Emmerdale (12). 12.14 Oddasat. 17.20 Tienraivaajat : Cheryl Bridges (7). 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 13.55 Tilt Esports. 23.45–00.25 Yle Live: Maustetytöt. 13.40 Blue Note Recordsin tarina. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 10.00 Kaappaus keittiössä. 15.25 Myytinmurtajat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.20 Isä Matteon tutkimuksia (7). 10.00 Rempalla kaupaksi. 13.15 Noin Viikon Studio. 11.00 Närbild. 10.30 Eläinsairaala (S). 03.15 Masked Singer Suomi. 19.15 marjuttuulikki: Muovi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. YLE TV1 05.55 Vintage-valtakunta. 19.10 Tulosruutu. 17.05 Viiden jälkeen. 09.02 Patu-koira (7). 21.00 Kino Klassikko: Paljain jaloin puistossa (S). 09.55 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu. 21.00 Subleffa: Tarzanin legenda (12). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/ (7). 12.20 Tienraivaajat : Phulan Devi (7). 23.20 Ennen elokuvaa: Anna Eriksson ja M. 12.25 Salatut elämät (12). 18.44 Muumilaakso (7). 14.05 Historia: Kauneus kautta aikojen. 21.25 Keno ja Synttärit. 16.45 HS Lasten uutiset. 19.25 Tulosruutu. 08.37 Athleticus. 15.00 A-studio. 22.10 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 12.00 Iltajumppa. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 19.15 Tämä tästä. 17.25 Uutiset. 20.00 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 16.58 Uutiset. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 21.00 Madventures Suomi. 14.45 Arkistokuvia: Kauppa käy (S). 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 23.40–01.15 Syrjäinen maa (16). 01.10–01.50 Ykkösaamu. 12.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 00.17–00.20 Tienraivaajat : Mae Jemison (7). 08.00 Bakugan: Battle Planet (7). 11.55 Kovin kuski haussa. 17.00–23.44 YLE FEM. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Supernanny Suomi. 09.35 Mutsi (S). 17.00 Yle Uutiset. 13.40 Simpsonit (7). 00.00 Hotel Swan Helsinki (12). 00.35 Ina <3 Suomi (S). 10.00 Uusi päivä (S). 09.30 Puoli seitsemän. 18.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 23.35 Hotel Swan Helsinki (S). MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Killing Them Softly (16). 11.50 Seniori työssä. 18.22 Muumilaakso (7). 01.00 Sub.doc: Koronaviruksen jäljillä (12). 12.00 Huvila & Huussi. 18.30 Skavlan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.15 Simpsonit (7). 11.00 Rikkaat ja rahattomat. YLE TEEMA & FEM 08.30–11.53 YLE FEM. 01.00 Stadi vs. 15.00 Neljän tähden illallinen. 02.25 Midnight Sun (12). 18.00 Muumilaakso (7). 22.00 Tulossa: Madventures Suomi (7). 11.00 Daniel Olin. 21.30 Perjantai-dokkari: Kuoleman korttelit (12). 21.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 23.05 Uusi Kino: Full of Love – Pakomatka pakastimesta (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 22.55 Talent Suomi. 21.00 Joonas Nordman Show. 19.45 Sportliv. 12.14 Oddasat. 10.00 Sydämen asialla (7). 11.55 Simpsonit (7). 21.45 Strike Back (16). 15.00 Selviytyjät. 16.10 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. 15.30 Talent Suomi. 01.55 Teknavi. 19.00–19.23 F-sana. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 09.35 Winx-klubi (7). 19.20 Päivän sää. 21.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 09.35 Mutsi (S). 15.25 Elliott Erwitt, mestarikuvaaja. 04.05–05.00 Astral-TV. 15.20 Huumeet keskellämme. 16.58 Uutiset. 19.00 Frendit (S). 21.00 Sohvaperunat. YLE TEEMA & FEM 08.02–12.57 YLE FEM. MTV3 06.15 Aamusää. 08.30 BUU-klubben. 15.05 Huumeet keskellämme. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 21.31 Imelda Marcos, kuninkaantekijä. 11.30 Hevoset muuttivat elämän. 08.10 Puuha-Pete (S). 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 08.08 Galaxi. 23.05 Pitääkö olla huolissaan?. 15.00 Ylen aamun parhaat. 22.35 C More Urheilusuora. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 01.35 Ina <3 porno (16). 21.00 Mental Samurai Suomi. 14.30 Remppa vai muutto Vancouver. 17.01 Pikku Kakkonen. 17.00 Onnela (7). 22.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 14.05 The Last Resort. 15.45 Yle Oddasat. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Tienraivaajat : Christine Jorgensen (S). 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.00 Myytinmurtajat. 14.02 Urheilu-Suomi. 11.55 Simpsonit (12). 23.10 Rouva varapresidentti (7). 03.05 Joel vs. 16.45 HS Lasten uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 03.20 999: Mikä hätänä. 20.50 marjuttuulikki: Alkoholi. 18.00 BUU-klubben. 15.50 Novosti Yle. 06.50 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 01.00 Top Gear (7). 17.30 Viiden jälkeen. 09.00 Pilanpäiten. 23.30 Modernit miehet (7). 16.45 Uusi Kino: Noste (S). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. Omille syntymäpäiville osallistuminen ei kiinnosta, sillä 100-vuotias Perälä haluaisi vain olla kaikessa rauhassa. 16.00 Salatut elämät (7). 17.20 Tienraivaajat : Nzinga (7). 13.00 Kotoisa. 13.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. (16). 15.50 Cirkacuba – kuubalaista viihdettä. 17.25–19.53 YLE FEM. 14.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 09.55 Norja ilmasta nähtynä. 19.00–20.13 Dokumenttiprojekti: Silmästä silmään (S). 19.00 Mental Samurai Suomi. 16.30 Rantabaari (7). 18.15 Strömsö. 21.00 Modernit miehet (7). 03.10 Tilt Esports. MTV3 06.15 Aamusää. 10.05 Supernanny Suomi. 09.35 Mutsi. 15.00 Kaappaus keittiössä. 23.00 Perjantai. 16.00 A-Talk. 19.00 Frendit (S). 09.35 Emmerdale (12). 12.00 Kadonneen jäljillä (S). 14.00 Jamie Oliver Italiassa. 16.00–16.30 Toivotut: Tankki täyteen (S). 21.05 Maailma liekeissä (16). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 12.55–13.23 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 20.00 Frendit (S). 06.25 Uutisaamu.. PERJANTAI 27.3. 13.05 Joan Mirón maailma. 08.29 Otso ja sopulit (7). 04.00–04.55 112 (S). 20.00 Farmi Suomi. Perjantai. 08.22 Galaxi. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 20.00–01.02 YLE TEEMA. 19.25 Tulosruutu. 20.30–20.51 Modernit miehet (7). 17.45 Neljät häät Amerikassa. 09.39 Kamppailu (S). 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 15.10 Syke (12). 14.35 Agatha Christie – rikosten kuningatar. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.30 Yle Uutiset. 12.45 Muisti: Sekaisin shaahista. 21.05 A-studio. 06.25 Ylen aamu. 15.00 Kummeli (7). 08.55 Angry Birds Blues (S). 18.00 BUU-klubben. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Jumalanpalvelus. 16.50 Novosti Yle. 16.50 Onnenarpa. 20.00 Sub.doc: Koronaviruksen jäljillä (12). 11.05–12.00 Kotoisa. 20.30 Yle Uutiset. 18.00 Muumilaakso (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 23.55 Pitääkö olla huolissaan?. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.00–19.52 Hakekaa kätilö!. 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 16.58 Uutiset. 12.00 Emmerdale. 07.30 Elämää meren armoilla. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 13.55 Huvila & Huussi. 18.00 Yle Uutiset. 11.45 Ilmastoparadoksi. 00.55 American Horror Story: 1984 (18). 10.30 Veljesten keittiössä. 10.00 Sydämen asialla (7). 18.30 Simpsonit (7). 23.26 M (16). 12.25 Ammatti: kirjailija: Kari Hotakainen. 10.04 Herkkua kasviksista. 21.00 Kino: You Were Never Really Here (16). 21.45 Yle Uutiset. YLE TV1 05.45 Luontoretkellä. 17.25–19.53 YLE FEM. 18.00 BUU: Superapulaiset. 15.30 Amplifier (7). 02.35 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 13.10 Kovin kuski haussa. 22.30 Temptation Island Suomi 7 Extra. 18.30 Puoli seitsemän. 21.05 A-Talk. 12.00 Emmerdale (12). 21.10 Subleffa: Black Mass (16). 14.00 Hunajan maa. 16.35 Muumilaakso (7). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 12.24 Oddasat. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 19.30 Kriminalisti (12). 13.55 Simpsonit (7). 00.05 Lapsi tuntemattoman kanssa. 12.25 Salatut elämät (7). 09.55 Tulossa: Hansin matkassa. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 12.14 Oddasat. 17.01 Pikku Kakkonen. 09.00–09.50 Casualty (12). 13.15 Simpsonit (S). 08.36–08.48 Näin meillä (7). 16.40 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 19.00 Yle Olohuone. YLE TV2 09.01 Galaxi. 10.00 Sydämen asialla (7). 14.05 The Last Resort. 13.05 Urheilu-Suomi. 14.30 Masked Singer Suomi. 15.50 MasterChef USA. 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Huvila & Huussi. 19.17 Ilmastoparadoksi. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 15.00 Selviytyjät. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu. 16.45 HS Lasten uutiset. 02.00 Katastrofin anatomia (S). 11.05–12.00 Kenen kotona?. 18.00 Stadi vs. 17.00 Yle Uutiset. 15.30 Sub.doc: Maailman karmeimmat risteilyt (12). 19.15 Hotel Coolgardie. 19.20 Päivän sää. 12.40–13.15 RSO Musiikkitalossa. 09.35 Mutsi (S). 09.28 Galaxin Pallo 2020. 10.00 Rempalla kaupaksi. 23.00 Elämäni Biisi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 09.35 Emmerdale. 09.00 Efter Nio. 16.50 Novosti Yle. 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 19.30 The Voice of Finland. 21.45 Yle Uutiset. 17.01 Pikku Kakkonen. 22.05 Sex Tape Suomi (7). MTV3 06.15 Aamusää. 15.10 Perjantai. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 20.00 Vintage-valtakunta. 22.46 Aineissa (16). 15.05 Ihanaa elämää Espanjassa. 20.20 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 23.10 Heikolla jäällä (16). 16.50 Arkistojen salat: Monacon häät. 16.30 Elokuva: Marvel: Doctor Strange (12). 21.00 Subleffa: Me kaksi ja Irene (16). 19.30 Salatut elämät (7). 16.00 Simpsonit (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 21.00 A-studio. 11.05–12.00 Kenen kotona?. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 23.45–00.30 Puoli seitsemän. 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. 02.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 12.00 Emmerdale (7). 15.30 Remppa vai muutto Vancouver. 14.30 Myytinmurtajat. 10.00 Uusi päivä (S). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 19.06 Muumilaakso (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.50 Yle alueuutiset. 14.00 Kotoisa. 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 10.00 Rempalla kaupaksi. 12.00 Emmerdale. 16.45 HS Lasten uutiset. 00.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.05 Kovin kuski haussa. 18.00 Muumilaakso (7). 16.35 Muumilaakso (7). 21.50 Noin Viikon Studio. 12.10 Yle Oddasat. 19.00 Frendit (S). 16.00 Toivotut: Tankki täyteen (S). 23.07 Eläinten vallankumous (7). 22.35 Elokuva: Wallander: Mastermind (16). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 21.00 Non-Stop (12). 10.22 Muumilaakso (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.57 Kummeli (7). 15.00 Stadi vs. 19.30–19.44 Yle Nyheter TVnytt. 17.10 Flinkkilä & Tastula. 22.35 Elokuva: The Sentinel – Salaliitto (12). 17.00 Masked Singer Suomi. 17.00 Rantabaari (7). 22.35 Rikospaikka. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 16.00 Salatut elämät (12). 20.45 Mittatilaustyönä. 20.00–01.35 YLE TEEMA. 10.05 Kaappaus keittiössä. 19.20 Sohvaperunat. 18.45 Burgerimies Euroopassa. 13.15 Katarina kaunis leski (S). 14.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Lande. 23.10 Deitti (12). 20.55 Urheiluruutu. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 02.00 Katastrofin anatomia (7). 23.05 Vappu ja Marja Live. 12.30 Meidän pitää puhua (12). 14.25 Herko-karhu ja susityttö. 13.15 Simpsonit (7). 08.35 Tämä tästä. 08.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 16.00 Myytinmurtajat. 18.30 Puoli seitsemän. 08.05 Historia: Kelttihaudan arvoitus. 15.55 Arto Nyberg. 11.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 04.10 Ambulanssi (12). 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 12.00 Masked Singer Suomi. 01.15 Subleffa: Tappava ase (16). 18.00 marjuttuulikki: Pikamuoti. 16.00 Myytinmurtajat. 11.35 Uusi päivä (S). 16.50 Onnenarpa. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 09.00 Saltön (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Anna Perälä ajaa autoa, asuu itsekseen ja hoitaa itse omat kauppaasiansa. 13.45 Prisma: Kannabis – lääke vai huume?. 18.25 Emmerdale. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.10 Superior Donuts (S). 09.30 Musta kortti (S). 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.30 Tuhat päivää Ruotsissa. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Neljän tähden illallinen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 03.15 Salvation (12). 16.00 Salatut elämät (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00 Emmerdale (12). 10.00 Lupatarkastaja pohtii elämää. 19.00 Seitsemän uutiset. maaliskuuta 2020 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 23.00 Myytinmurtajat. 14.28 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 18.25 Emmerdale (12). 10.05 Siipan saappaissa. 18.45 Mental Samurai Suomi. 09.10 Mimmit musapatti. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 15.30 Ylen aamun parhaat. 20.00 Stadi vs. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.00 Outlander – Matkantekijä (16). 14.30 Me elokuvantekijät: Ulla Heikkilä. 17.25 Uutiset. 22.45 Elävä arkisto esittää. 20.00–00.37 YLE TEEMA. 23.00 Oddasat. 19.30 Uutisextra. 10.05 Kotoisa. 22.45 Narkolandia (16). 17.25 Uutiset. 14.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). MAANANTAI 30.3. 23.40–01.00 Seksiä nettikamerassa (12). 17.30 Posse. 21.00 Subleffa: 127 tuntia (12). 14.00 Siipan saappaissa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 02.35 Posse. KESKIVIIKKO 1.4. 21.00 Subleffa: Jokikyttä (16). 13.00 Farmi Suomi. 18.50 Huvila & Huussi. 12.00–17.24 YLE TEEMA. 20.00 Rantahotelli. 17.00 Masked Singer Suomi. 12.00–17.24 YLE TEEMA. 19.40 Frendit (S). 16.25 HS Lasten uutiset. 18.45 Arto Nyberg. 12.30 Sisällä. 17.25 Strömsö. 17.25 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi?. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 18.30 Lupatarkastaja pohtii elämää. 03.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 19.15 Päivän sää ja Tulosruutu. 16.45 Yle Oddasat. 14.30 Rantabaari (7). 22.40 Verta, hikeä ja T-paitoja. 10.45 Luontoretkellä: Marit ja vohveliahma. 20.00 Blue Note Recordsin tarina. 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 10.44 Muumilaakso (7). 21.40 Heikolla jäällä (16). 21.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 19.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 16.30 Uusi päivä (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 19.30 Motherland – äitien sota (7). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 23.40 Tulossa: Burgerimies Euroopassa. 22.35 Ade Adepitanin Afrikka. 06.25 Uutisaamu. 09.00–10.00 Neljän tähden illallinen. 12.00 Iltajumppa. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.50 Remppa vai muutto Vancouver. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 22.00 Ulkolinja: Myanmar, sotilaiden vallassa. 14.30 Yle Olohuone. 02.00 Subleffa: Se toinen nainen (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 17.25 Uutiset. 10.05 Vappu ja Marja Live. 15.20 Eläinsairaala (S). 17.00 Näin Norjassa. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.25 Casualty (12). 19.30 Frendit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 13.15 Niskavuoren Aarne (7). 22.45 Oddasat. 18.25 Emmerdale. 08.05 Avara luonto: Ihmeellinen Australia. 13.45–14.28 Elämäni Biisi. 22.25 Karppi (12). 22.25 Yle Live: Rita Ora. 17.25 Tanskalainen maajussi. 14.50 Neljän tähden talkoot. 10.30 Mumindalen (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 01.20 Myytinmurtajat. 00.35 Uusi Kino: Arekara (S). SUB 06.35 Simpsonit (12). 20.45 Mittatilaustyönä. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.25 Mumindalen (7). 18.00 BUU-klubben. 17.05 Viiden jälkeen. 17.25–00.28 YLE FEM. 22.00 Rikkaat ja rahattomat. 11.00 Supernanny Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 04.20–05.15 Rysän päällä. 00.05 Masked Singer Suomi. 22.00 Deitti (12). 14.45 Arkistokuvia: Ryyppy (S). 10.45 Perjantai-dokkari: 100-vuotias, joka ei halunnut juhlia. 18.30 Tanskalainen maajussi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.24 Pertti ja Purtti (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 18.25 Emmerdale. 01.30 Kotoisa. 20.00 Kaappaus keittiössä. 03.30–05.00 Astral-TV. Perjantai. 19.30 Frendit (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 12.05 Uusi päivä (S). 20.50 Urheiluruutu. 01.30 Hotel Swan Helsinki (S). 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 12.25 Mr. 21.35 Kino Suomi: Ampumarata (S). 21.30 Elokuva: Inception (12). 10.45 Some deep story: SDS: Palkalla ei pärjää. 22.00 Syntinen (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 09.00–09.50 Casualty (12). 23.35 Yksittäistapaus: Läski (S). 12.40 Meidän pitää puhua (12). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 23.25–00.28 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16). 16.00 Elokuva: Monsteriperhe (7). 23.20–00.00 Sisällä: Vauva pakkasessa. 08.21 Galaxi. 18.10 Urheiluruutu. (12). 13.30 Joonas Nordman Show. 02.00 Huuma. 13.00 Neljän tähden illallinen. 11.00 Strömsö. 14.40 Pilanpäiten. 17.30 Viiden jälkeen. 13.55 Huvila & Huussi. 13.30 Supernanny Suomi. 12.15 Kaksoset kalassa. 19.00–19.50 Historia: Viikinkien armeija. 20.30 Neljän tähden illallinen. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. SUB 06.35–08.00 Simpsonit (7). 23.20 Rouva varapresidentti (7). 17.25 Daniel Olin. 02.05 Katastrofin anatomia (7). 13.00 MTV Uutiset Live: koronatilanne juuri nyt. 22.15 Viikon sää ja Tulosruutu. 14.05 The Last Resort. 18.35 Modernit miehet (7). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 16.40 Onnenarpa. 23.30 Myytinmurtajat. 16.50 Novosti Yle. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.55 MasterChef Australia. 16.43 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 23.15 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 17.05 Viiden jälkeen. 06.25 Uutisaamu. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 18.30 Puoli seitsemän. 22.35 Bull (7). 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.00 Yle Uutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 03.20–04.40 Fort Boyard Suomi. 23.00 Prisma: Kannabis – lääke vai huume?. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.45 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.10 The Graham Norton Show. 12.55 Simpsonit (7). 20.00 Ade Adepitanin Afrikka. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 10.00 Tiettömän taipaleen takana. 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 15.55 Milanon naisten paratiisi. 19.00 Frendit (S). 16.05 Milanon naisten paratiisi. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). PERJANTAI, Yle TV1 klo 21.05. 17.30 Simpsonit (7). 06.25 Ylen aamu. 21.00 Subleffa: Tappava ase (16). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 19.40 Raastava tunnustus (12). 12.50 Sisällä. 17.25 Uutiset. 19.00 Frendit (S). 12.25 Salatut elämät (S). 13.40 Syke (12). 15.00 Selviytyjät. 09.10 Faija hoitaa (S). 02.05 Sub.doc: Webcam Girls. 00.20 Uusi Kino: Taakka (S). 21.30 Me elokuvantekijät: Kirsikka Saari. 13.55 Huvila & Huussi. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 13.15 Simpsonit (7). 20.48–20.52 Me elokuvantekijät: Anna Paavilainen. 22.55 Oddasat. 21.00 Vappu ja Marja Live. 19.30 Frendit (S). 19.30 Salatut elämät (7). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. Lande. 18.00 Simpsonit (7). 00.00 Simpsonit (12). 19.00–19.54 Prisma: Evoluution ihmeet. 16.50 Novosti Yle. 10.00 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. 20.00 Posse. YLE TV1 05.55 Akuutti: ADHD:n piilevä voima. 21.00 Urheiluruutu. 08.15 Galaxi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 08.22 Belle ja Sebastian (7). 14.48 Kansallismaisemat: Väisälänmäki. 12.45 Meidän pitää puhua (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 12.00 Tienraivaajat : Jesselyn Radack (7). 18.45 Avara luonto: Ihmeellinen Australia. 00.25 Pitääkö olla huolissaan?. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.30 Talent Suomi. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 08.02 Minä, Hugo Käld. 05.05–06.00 Ambulanssi (12). 21.24 Modernit miehet (7). 16.45 Yle Oddasat. 18.25 Yksittäistapaus: Läski (S). 10.30–10.53 F-sana. 13.30 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä. 11.23 Uusi päivä (S). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 23.35 NCIS: New Orleans (12). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 12.00 Fintiaanit. Pori Jazz. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 16.29 Kummeli (7). 09.31 Athleticus. 13.40 Pisara. 14.30 Teknavi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 07.15 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S). 20.30 Neljän tähden illallinen. 15.00 Neljän tähden illallinen. 19.35 Yiannin superautot. 20.00 Simpsonit (7). 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 20.00–00.55 YLE TEEMA. 10.00 Uusi päivä (S). 11.05–12.00 Siipan saappaissa. 20.00 Rantahotelli. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Efter Nio 2016. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 18.30 Saltön (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 11.15 Paluumuuttajat. 20.00 The Voice of Finland. 13.20 Aspö – musikaalinen saari. 20.30 Frendit (S). 00.00 Madventures Suomi. 22.46 Kulttuuriruutu: Vapauden kasvot. 17.00 Joonas Nordman Show. 15.50 Poldark (12). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 22.35 Teknavi. 17.20 Tienraivaajat : Katia Krafft (S). 09.50 Ambulanssi apuun!. 09.00–09.50 Casualty (12). 20.30 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta. 18.00 Simpsonit (7). 04.00–05.00 Sub.doc: Maailman karmeimmat risteilyt (12). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 13.40 Mr. 13.55 Neljän tähden talkoot. 17.00 Yle Uutiset. 23.00 Stadi vs. 20.55 BUU-Lisa berättar om corona-viruset. 12.15 Silkkitie 30 päivässä. 14.50 Neljän tähden talkoot. 20.30 Neljän tähden illallinen. 22.35 Kuka murhasi Birgitten. 23.00 Madventures Suomi. 07.40 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). YLE TV1 05.55 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 09.46 Kamppailu (S). 03.45–04.40 Ota rahat ja juokse. 09.04 Tanskalainen maajussi. 09.33 Neljä ja puoli kaverusta (7). 16.38 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 20.00 Daniel Olin. 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 10.30 Modernit miehet (7). 00.00–01.35 Kino: Kahakka (16). 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 15.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 19.30 Salatut elämät (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Uusi päivä (S). 15.01 Urheilu-Suomi. 15.30 Salatut elämät (12). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 00.05 Subleffa: Black Swan (16). 17.25–20.00 YLE FEM. 15.55 A-studio. 03.25–04.18 Ota rahat ja juokse. 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 21.45 Elokuva: Pojat (12). 18.20 The Voice of Finland. 08.35 Unna Junná. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.15–14.44 Niskavuoren Heta (7). 14.40 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 10.55 Uusi päivä (S). 18.00 Yle Uutiset. 14.40 Luontohetki: Tansanian kansallispuistot. 14.55 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 18.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). YLE TV1 05.55 Muisti: Teiniliiton loppu. 13.30 Neljän tähden illallinen. 21.00 Urheiluruutu. 12.30 Uusi päivä (S). 08.27–08.48 Merten syvyyksissä (7). 18.05 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 18.00 Yle Uutiset. 09.19 Leirille! (7). 13.40 Simpsonit (7). 17.01 Pikku Kakkonen. 23.55 Tulossa: Madventures Suomi (7). 00.05 Vappu ja Marja Live. 08.21 Galaxi. maaliskuuta 2020 16 TV-Viikko PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 21.30 Temptation Island Suomi 7 (12). 10.00 Unelmakoti. 16.35 Muumilaakso (7). 16.58 Uutiset. 13.40 Simpsonit (7). 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 00.00 Narcos (16). 20.00 Simpsonit uusi kausi. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 Urheiluruutu. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 21.45 Yle Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 21.25 Keno ja Synttärit. Lande. 15.30 Neljän tähden illallinen. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.45 Kino Suomi: Marja pieni! (12). 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 06.25 Ylen aamu. 00.00 Elokuva: I Am Legend (16). 15.30 Neljän tähden illallinen. 22.00 Kino: Jälkikuvia. Heimot. SUNNUNTAI 29.3. 11.35 Syke (12). 11.00 Efter Nio 2016. 19.00–19.48 Bauhaus – uusi aika (12). 21.00 A-studio. 21.00 Temptation Island Suomi 7 (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 17.50 Hauskat kotivideot. 14.50 MasterChef Australia. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 02.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 11.00 Motherland – äitien sota (7). 00.05 Posse. 17.51 Kummeli (7). 17.20 Tienraivaajat : Lozen (7). 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 MasterChef USA. 21.25 Keno ja Synttärit. 13.25 Simpsonit (7). 10.52 Modernit miehet (7). 01.00 Rantabaari (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Siipan saappaissa. 11.00 Tanskalainen maajussi. 08.09 Kesäleiri (7). 09.30 Puoli seitsemän. 14.25 MasterChef Australia. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.53 Tule, lennetään! (S). 20.55 Urheiluruutu. 16.00–16.28 Toivotut: Tankki täyteen (S). 21.00 Urheiluruutu. 18.30 Bob Probert – tappelijan tragedia (12). 01.55 Tilt Esports. 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 10.05 Ykkösaamu. 08.23 Urheiluhullut (S). 08.30 BUU: Superapulaiset. 20.00 Hansin matkassa. 12.05 Rantahotelli. 08.00 Yle Uutiset. 00.30 Simpsonit (7). 13.39 Rantahotelli. 18.00 Masked Singer Suomi. 08.22 Athleticus. 23.40 Maailma liekeissä (16). 10.01 Muumilaakso (7). 15.50 MasterChef USA. 19.55–20.23 Närbild. 14.00 Only in Japan (12). 19.30 Salatut elämät (S). 23.00 Strike Back (16). 10.00 Rempalla kaupaksi. 17.55 Rikkaat ja rahattomat. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.07 Mumindalen (7). 12.14 Oddasat. 12.25 Ambulanssi apuun!. 08.30 Herkkua kasviksista. 00.30 Rikospaikka. 10.00 Sydämen asialla (7). 08.16 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 12.25 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 01.00 Kaappaus keittiössä. 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 20.00 Masked Singer Suomi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 09.35 Emmerdale. 22.35 Joonas Nordman Show. 12.25 Salatut elämät (7). 18.55 Modernit miehet (7). 06.25 Uutisaamu. 12.25 Simpsonit (7). 11.45 Deitti (12). 19.49 Egenlandin matkakohteet. 21.30 Elokuva: I Am Legend (16). 07.40 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Pori Jazz. JARKKO VUOLLE / YLE. 11.00 Deitti (12). 17.15 Ambulanssi apuun!. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 15.30–15.59 Svenska Yle live: Erikoislähetys koronaviruksen vuoksi. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 The Voice of Finland. 15.00 Selviytyjät. 20.00 Simpsonit (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.30 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet. 13.15 Simpsonit (7). 07.00 Simpsonit (7). 18.00 999: Mikä hätänä. 22.00 Wisting (16). 21.00 Subleffa: Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12). 08.50 Angry Birds Blues. 13.00 Remppa vai muutto Vancouver. 10.00 Kesän kuninkaat (12). 23.14 New Yorkin suomalaisia. LAUANTAI 28.3. 13.20–14.47 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä (7). 09.08 Late Lammas (S). 12.20 Tienraivaajat : Agnodice (S). TIISTAI 31.3. 15.59 Urheilu-Suomi. 10.00 Uusi päivä (S). 15.35 Akuutti: ADHD:n piilevä voima. 11.45 Dokumenttiprojekti: Vaalitaisto 2.0 (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.25 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 06.25 Uutisaamu. 17.55 Rattikärpäset. 01.00 Hamilton (16). 09.00 Yle Uutiset. 16.56 Urheilu-Suomi. 15.28 Kummeli (7). 13.00–17.25 YLE TEEMA. 08.50 Maailman paras isä. 08.00 Yle Uutiset. 14.25 Simpsonit (7). 01.25 Pietarin kapellimestari (16). 18.00 Simpsonit (7). 03.15 Simpsonit (7). 23.35 Rantabaari (S). 12.25 Salatut elämät (12). 20.00 Akuutti: Kun lapsi ei syö. 22.45 Oddasat. 10.50 Yle alueuutiset. 09.32 Minun totuuteni: Malin Sävstam Ahlstrand. YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. 09.23 Otso ja sopulit (7). 16.45 Yle Oddasat. 13.20 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 00.52–00.55 Tienraivaajat : The Shaggs (S). 17.30 Rantabaari (7). 21.00 Hotel Swan Helsinki (S). 08.40 F-sana. 11.15 Vintage-valtakunta. 15.00 Only in Japan (12). 20.00 Margaret Atwood: Sanojen voima. 21.45 Yle Uutiset. 20.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 18.30 Deitti (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.45–23.44 Skavlan. Lande. 18.00 BUU-klubben. (12). 22.05 Elämäni Biisi. 17.00 Simpsonit (7). 18.00 Muumilaakso (7). 18.00 Farmi Suomi. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni
YLE TV1 05.55 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. 20.10 The Graham Norton Show. 17.25 Strömsö. 09.55 Yle Uutiset. 17.20 Tienraivaajat : Lozen (7). 16.00 Myytinmurtajat. 12.30 Sisällä. 20.00 Siipan saappaissa. 09.35 Mutsi. 13.40 Simpsonit (7). 09.00–10.00 Neljän tähden illallinen. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.25 Uutiset. 16.45 HS Lasten uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Neljän tähden illallinen. 18.00 Stadi vs. 17.20 Tienraivaajat : Katia Krafft (S). 10.00 Lupatarkastaja pohtii elämää. 08.25–08.48 Lassie (7). YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 11.55 Simpsonit (7). 19.00 Frendit (S). 03.20 999: Mikä hätänä. 14.05 Historia: Kauneus kautta aikojen. 16.10 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.35 Akuutti: ADHD:n piilevä voima. 08.23 Urheiluhullut (S). 08.07 Mumindalen (7). 16.50 Onnenarpa. 16.00–16.28 Toivotut: Tankki täyteen (S). 11.00 Tanskalainen maajussi. 16.45 HS Lasten uutiset. 08.55 Angry Birds Blues (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.00 Strike Back (16). 10.05 Ykkösaamu. 10.00 Kesän kuninkaat (12). Torstaina 26. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 15.00 Neljän tähden illallinen. 18.44 Muumilaakso (7). 12.05 Muisti: Paavo Nurmi Vasalaivassa. 06.25 Uutisaamu. 03.15 Salvation (12). 16.00 Salatut elämät (12). 08.08 Galaxi. 23.30 Modernit miehet (7). 21.00 Temptation Island Suomi 7 (12). 09.10 Mimmit musapatti. 19.49 Egenlandin matkakohteet. 10.30 Mumindalen (7). 09.10 Faija hoitaa (S). YLE TEEMA & FEM 08.02–12.57 YLE FEM. 15.30 Sairaan kaunis koira. 18.00 BUU-klubben. 11.00 Daniel Olin. 21.00 Subleffa: Me kaksi ja Irene (16). 22.05 Elämäni Biisi. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 18.30 Saltön (7). 16.58 Uutiset. 19.20 Urheiluextra. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 17.00 Näin Norjassa. 23.26 M (16). 16.40 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 16.30 Rantabaari (7). 10.30 Modernit miehet (7). 23.35 Yksittäistapaus: Läski (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.32 Minun totuuteni: Malin Sävstam Ahlstrand. MTV3 06.15 Aamusää. 16.50 Novosti Yle. 03.15 Simpsonit (7). 15.25 Myytinmurtajat. 07.00 Simpsonit (7). 11.23 Uusi päivä (S). 18.45 Mental Samurai Suomi. 22.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.50 Noin Viikon Studio. 06.25 Ylen aamu. 16.00 Salatut elämät (7). 17.05 Viiden jälkeen. 16.50 Arkistojen salat: Monacon häät. 12.10 Yle Oddasat. 13.15 Me elokuvantekijät: Johanna Vuoksenmaa. 11.00 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 22.45 Oddasat. 10.45 Luontoretkellä: Marit ja vohveliahma. 15.00 Selviytyjät. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 19.40 Raastava tunnustus (12). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 01.10–01.50 Ykkösaamu. 21.45 Strike Back (16). 17.00 Joonas Nordman Show. 09.00 Efter Nio. 16.40 Onnenarpa. 09.39 Kamppailu (S). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 04.10 Ambulanssi (12). 20.00 MOT: Olympiastadionin todellinen hinta. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.25 Emmerdale. 21.40 Heikolla jäällä (16). 23.15 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 21.30 Teemalauantai esittää. 10.22 Muumilaakso (7). 14.30 Me elokuvantekijät: Ulla Heikkilä. 17.05 Viiden jälkeen. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 20.00 Sub.doc: Koronaviruksen jäljillä (12). 13.45–14.28 Elämäni Biisi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 18.35 Modernit miehet (7). 12.25 Salatut elämät (7). 13.20 Aspö – musikaalinen saari. 23.40 Tulossa: Burgerimies Euroopassa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Stadi vs. 20.30–20.51 Modernit miehet (7). YLE TV1 05.55 Muisti: Teiniliiton loppu. 23.35–00.37 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16). 20.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00 Iltajumppa. 13.45 Prisma: Kannabis – lääke vai huume?. 19.10 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 Ylen aamun parhaat. 22.00 Wisting (16). 14.30 Remppa vai muutto Vancouver. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. PERJANTAI, Yle TV1 klo 21.05. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.50 Remppa vai muutto Vancouver. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 09.55 Tulossa: Hansin matkassa. 18.30 Puoli seitsemän. 18.25 Casualty (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 13.00 Neljän tähden illallinen. 20.45 Mittatilaustyönä. 22.35 C More Urheilusuora. 16.00–16.30 Toivotut: Tankki täyteen (S). 19.00 Yle Olohuone. 18.05 Suomen huutokauppakeisari. 11.00 Yle alueuutiset. 21.05 A-studio. 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. JARKKO VUOLLE / YLE. 09.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 21.00 Subleffa: Taru Sormusten herrasta: Kaksi tornia (12). 16.29 Kummeli (7). 19.00–19.52 Hakekaa kätilö!. 16.00 Myytinmurtajat. 13.00 Remppa vai muutto Vancouver. 19.20 Päivän sää. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 22.30 Temptation Island Suomi 7 Extra. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset. 23.55–00.45 Tytöt Dubaissa – aurinkoa ja luksusjuhlia. 20.30 Öljysäätiö (7). 12.20–17.24 YLE TEEMA. 08.50 Angry Birds Blues. 10.05 Kotoisa. 20.30 Neljän tähden illallinen. 19.00 Frendit (S). LAUANTAI 28.3. 10.00 Uusi päivä (S). 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 15.50 Cirkacuba – kuubalaista viihdettä. 17.55 Rattikärpäset. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.02 Minä, Hugo Käld. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 22.45 Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. 14.25 MasterChef Australia. maaliskuuta 2020 TV-VIIKKO // A7 A6 // TV-VIIKKO PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 18.30 Tanskalainen maajussi. 19.00 Mental Samurai Suomi. 08.15 Galaxi. 18.00 Simpsonit (7). 09.02 Näin meillä (7). 09.35 Winx-klubi (7). 23.05 Pitääkö olla huolissaan?. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 08.36–08.48 Näin meillä (7). 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.50 Sisällä. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 17.00 Masked Singer Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 13.10 Sohvaperunat. 08.30 BUU-klubben. 11.05–12.00 Kenen kotona?. 03.30–05.00 Astral-TV. 13.00 Elokuva: Space Chimps (7). 20.30 Yle Uutiset. 16.00 Myytinmurtajat. 15.50 MasterChef USA. 12.55–13.23 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 19.30 Salatut elämät (S). 14.30 Rantabaari (7). 12.00 Viki, Köpi & Henkka tieteen armoilla 2. 15.00 Kummeli (7). 20.00–00.20 YLE TEEMA. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 13.58 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 17.30 Viiden jälkeen. 15.20 Eläinsairaala (S). 22.35 Ade Adepitanin Afrikka. 12.14 Oddasat. 15.00 Selviytyjät. 23.35 Hotel Swan Helsinki (S). 14.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00–01.35 YLE TEEMA. 13.30 Neljän tähden illallinen. 10.00 Rempalla kaupaksi. 06.50 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 00.17–00.20 Tienraivaajat : Mae Jemison (7). 23.20 Rouva varapresidentti (7). PERJANTAI 27.3. 20.55 Paratiisi (12). 18.00 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 17.00 Simpsonit (7). 12.53 Rantahotelli. 21.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 23.14 New Yorkin suomalaisia. 10.00 Uusi päivä (S). 17.30 Simpsonit (7). 03.20–04.40 Fort Boyard Suomi. 03.30–04.25 Ota rahat ja juokse. 17.01 Pikku Kakkonen. 09.00 Yle Uutiset. 13.55 Huvila & Huussi. 10.44 Muumilaakso (7). 23.30 Myytinmurtajat. 10.53 Tule, lennetään! (S). 17.25 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet. 20.00 Margaret Atwood: Sanojen voima. 00.35 Uusi Kino: Arekara (S). 08.29 Otso ja sopulit (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–11.53 YLE FEM. 21.00 Kino Klassikko: Paljain jaloin puistossa (S). 17.24 Kummeli (7). 19.20 Päivän sää. 20.00 The Voice of Finland. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 18.00 marjuttuulikki: Pikamuoti. 13.15 Niskavuoren Aarne (7). 02.35 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 13.40 Simpsonit (7). 00.00 Hotel Swan Helsinki (12). 11.00 Pisara. 18.00 Yle Uutiset. 23.05 Isänmaan puolesta. 10.52 Modernit miehet (7). 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 23.00 Oddasat. 18.00 Simpsonit (7). 15.45 Yle Oddasat. 00.00 Simpsonit (12). 16.35 Muumilaakso (7). 21.05 Maailma liekeissä (16). 23.05 Uusi Kino: Full of Love – Pakomatka pakastimesta (S). 15.28 Kummeli (7). 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 20.20 I love muovi: Taisto – muovista ja rakkaudesta. 09.00–09.50 Casualty (12). 17.30 Posse. 00.30 Rikospaikka. 16.45 HS Lasten uutiset. 10.00 Rempalla kaupaksi. TIISTAI 31.3. 10.50 Yle alueuutiset. 20.00–00.37 YLE TEEMA. 00.55 American Horror Story: 1984 (18). 14.05 The Last Resort. 16.00 Simpsonit (7). 21.45 Elokuva: Pojat (12). 21.45 Yle Uutiset. 01.30 Hotel Swan Helsinki (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.25–00.28 YLE FEM. 22.46 Aineissa (16). 19.00 Seitsemän uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.10 Superior Donuts (S). 08.22 Athleticus. 12.00 Jumalanpalvelus. 16.45 Yle Oddasat. 22.45 Oddasat. 14.00 Jamie Oliver Italiassa. 21.45 Kino Suomi: Marja pieni! (12). 20.30 Yle Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Outlander – Matkantekijä (16). 07.40 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 06.25 Ylen aamu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 17 PSM-sivuvaihto // Torstaina 26. 20.00 Vintage-valtakunta. 15.00 Ylen aamun parhaat. 14.00–14.59 Luontomatkalla. 13.15–14.35 Niskavuoren naiset (7). MTV3 06.15 Aamusää. 01.00 Rantabaari (12). 09.35–10.00 Winx-klubi (7). 22.45 Narkolandia (16). 15.30 Talent Suomi. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 18.55 Modernit miehet (7). 21.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 14.00 Kotoisa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.56–01.02 Tienraivaajat : Margaret Hamilton (S). 13.20 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. 21.31 Imelda Marcos, kuninkaantekijä. 12.10 Yle Oddasat. 20.30 Yle Uutiset. 12.25 Ammatti: kirjailija: Kari Hotakainen. YLE TV2 09.01 Galaxi. 06.25 Uutisaamu.. 13.05 Kovin kuski haussa. 17.01 Pikku Kakkonen. 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 09.28 Galaxin Pallo 2020. 12.25 Verta, hikeä ja T-paitoja. 16.45 Yle Oddasat. 03.25–04.18 Ota rahat ja juokse. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 09.46 Kamppailu (S). 23.20–00.00 Sisällä: Vauva pakkasessa. 09.10 Faija hoitaa (S). KESKIVIIKKO 1.4. 14.00 Rantabaari (7). 12.14 Oddasat. 08.39–08.47 Patu-koira (7). 12.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 11.35 Uusi päivä (S). 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 12.00 Emmerdale (12). 01.00 Stadi vs. 17.25 Uutiset. 18.00 Masked Singer Suomi. 02.20 Ina <3 Suomi (7). 13.30 Luontoretkellä: Jättihirven jäljillä. 18.00 BUU-klubben. 13.40 Simpsonit (7). 21.00 Subleffa: Tarzanin legenda (12). 06.25 Ylen aamu. 10.00 Uusi päivä (S). 18.50 Hansin matkassa. 09.00–09.50 Casualty (12). 18.30 Deitti (12). 08.09 Kesäleiri (7). 12.14 Oddasat. 00.00 Top Gear (7). 19.40 Frendit (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Iltajumppa. 20.30 Yle Uutiset. 15.40 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 09.15 Karvinen (7). 22.20 The Graham Norton Show. 22.00 Erikoisryhmä Köln (12). Heimot. 15.05 Ihanaa elämää Espanjassa. 21.05 Perjantai. 12.25 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 17.30 Viiden jälkeen. 16.43 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 19.00 Frendit (S). 05.05–06.00 Ambulanssi (12). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 BUU-klubben. 16.50 Onnenarpa. 12.15 Kaksoset kalassa. 11.05–12.00 Siipan saappaissa. YLE TV1 05.55 Akuutti: ADHD:n piilevä voima. 11.05–12.00 Kaappaus keittiössä. 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.30 Bob Probert – tappelijan tragedia (12). 20.00 Posse. 13.55 Simpsonit (7). 12.40 Meidän pitää puhua (12). 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 20.00 Rantahotelli. 02.35 Posse. 16.05 Draken etsivätoimisto (12). 13.00 Kotoisa. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 15.30–15.59 Svenska Yle live: Erikoislähetys koronaviruksen vuoksi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 02.05 Sub.doc: Webcam Girls. 21.30 Elokuva: I Am Legend (16). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.30 Salatut elämät (7). 22.25 Karppi (12). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 Frendit (S). 12.25 Simpsonit (7). 09.33 Neljä ja puoli kaverusta (7). 20.00 Hansin matkassa. 17.00 Remonttipiiskuri. 11.00 Supernanny Suomi. 16.30 Elokuva: Marvel: Doctor Strange (12). 21.00 Non-Stop (12). 13.25 Simpsonit (7). 12.00 Fintiaanit. 14.05 The Last Resort. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.46 Kulttuuriruutu: Vapauden kasvot. 15.55 Milanon naisten paratiisi. 14.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 17.55 Rikkaat ja rahattomat. 00.00 Narcos (16). 18.25 Emmerdale. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 00.05 Lapsi tuntemattoman kanssa. 20.00–01.02 YLE TEEMA. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 08.37 Athleticus. 12.00 Emmerdale (12). 17.25 Mumindalen (7). 09.30 Musta kortti (S). 21.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 10.45 Some deep story: SDS: Palkalla ei pärjää. 15.57 Kummeli (7). 16.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.30 Emmerdale (12). 18.30 Puoli seitsemän. 21.45 Yle Uutiset. 16.00 Toivotut: Tankki täyteen (S). 15.30 Amplifier (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa (S). 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 00.05 Masked Singer Suomi. 20.00 Kaappaus keittiössä. 21.00 Grant Fuhr – maalivahtilegenda. 21.00 Killing Them Softly (16). 23.00 Elämäni Biisi. 18.20–18.30 Luottomies (12). 08.22 Belle ja Sebastian (7). 20.00 Akuutti: Kun lapsi ei syö. 00.00 Madventures Suomi. 14.02 Urheilu-Suomi. 14.40 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 08.10 Puuha-Pete (S). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Hunajan maa. 11.10 Uusi päivä (S). 12.00 Siipan saappaissa. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.55 Teknavi. 02.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 06.25 Ylen aamu. 19.35 Yiannin superautot. 23.05 Vappu ja Marja Live. 01.30 Kotoisa. 10.00 Rempalla kaupaksi. 18.30 Puoli seitsemän. 20.00 Rantahotelli. 13.40 Simpsonit (7). 13.30 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 15.30 Neljän tähden illallinen. 10.30 Paluumuuttajat. 14.00–14.55 Yle Live: Rita Ora. maaliskuuta 2020 TV VIIKKO 27.3. 08.30 BUU: Superapulaiset. 09.00–09.50 Casualty (12). 16.25 HS Lasten uutiset. 21.25 Keno ja Synttärit. 19.30 Talent Suomi. 12.00 Emmerdale (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 10.00 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. 09.08 Late Lammas (S). 13.15 Katarina kaunis leski (S). 21.23 Me elokuvantekijät: Maria Ruotsala. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 10.50 Yle alueuutiset. Lande. 22.45 Elävä arkisto esittää. 19.25 Tulosruutu. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). TORSTAI 2.4. 01.00 Sub.doc: Koronaviruksen jäljillä (12). 21.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 17.01 Pikku Kakkonen. Perjantai. MAANANTAI 30.3. 09.35 Emmerdale. MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 00.52–00.55 Tienraivaajat : The Shaggs (S). 17.05 Viiden jälkeen. 12.20 Tienraivaajat : Phulan Devi (7). 00.20 Uusi Kino: Taakka (S). 06.25 Uutisaamu. 13.15 Simpsonit (7). 00.35 Ina <3 Suomi (S). 14.50 Neljän tähden talkoot. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (7). 23.35 NCIS: New Orleans (12). 18.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.00–11.59 YLE FEM. 20.00 Huvila & Huussi. 13.39 Rantahotelli. 23.45–00.30 Puoli seitsemän. 00.05 Vappu ja Marja Live. 22.00 Tulossa: Madventures Suomi (7). 15.30 Remppa vai muutto Vancouver. 22.00 Syntinen (16). 09.30 Puoli seitsemän. 14.45 Arkistokuvia: Ryyppy (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 22.05 Sex Tape Suomi (7). 09.35 Mutsi (S). 22.40 Verta, hikeä ja T-paitoja. 02.25 Midnight Sun (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 02.10 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 23.25–00.28 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16). 16.05 Milanon naisten paratiisi. 10.30 Eläinsairaala (S). 10.27 Uusi päivä (S). 19.15 Hotel Coolgardie. 21.25 Keno ja Synttärit. 19.30 Salatut elämät (S). 12.45 Meidän pitää puhua (12). 15.00 Selviytyjät. 17.00 Onnela (7). 14.35 Agatha Christie – rikosten kuningatar. 19.25 Tulosruutu. 21.45 Yle Uutiset. 03.15 Masked Singer Suomi. 18.00 999: Mikä hätänä. 13.00 Tienraivaajat : Christine Jorgensen (S). 20.48–20.52 Me elokuvantekijät: Anna Paavilainen. 19.00 Frendit (S). 10.01 Muumilaakso (7). 09.31 Athleticus. 16.00 A-Talk. 23.45–00.00 Yksittäistapaus: Play Rape (12). 22.50 Vastavirtaan (12). 17.05 Viiden jälkeen. 11.45 Deitti (12). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 17.50 Hauskat kotivideot. 22.35 Elokuva: The Sentinel – Salaliitto (12). 15.25 Elliott Erwitt, mestarikuvaaja. 17.30 Viiden jälkeen. 16.50 Novosti Yle. 23.00 Narcos (16). 22.25 Yle Live: Rita Ora. 18.00 Muumilaakso (7). 21.25 Keno ja Synttärit. 18.45 Arto Nyberg. 02.00 Subleffa: Se toinen nainen (7). 20.00 Daniel Olin. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.00 Selviytyjät. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 10.00 Uusi päivä (S). 09.00 Neljän tähden illallinen. 13.30 Rantabaari (12). 12.55 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 23.40 Maailma liekeissä (16). 20.30 Frendit (S). 10.00 Sydämen asialla (7). 16.30 Talent Suomi. 21.45 Yle Uutiset. 02.20 American Horror Story: 1984 (18). 08.35 Unna Junná. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.25 Salatut elämät (S). 02.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 21.30 Sunnuntailounas (7). 10.30 Paluumuuttajat. 09.35 Mutsi (S). 12.15 Silkkitie 30 päivässä. 20.00 Sohvaperunat. 14.55 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 09.00 Unelmakoti. 02.05 Teknavi. 08.05 Avara luonto: Ihmeellinen Australia. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 21.00 Supernanny Suomi. 08.22 Galaxi. 18.30 Unelmakoti. 20.00 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 14.28 Vegard Ulvang ja Luoteisväylän salaisuus. 19.15 marjuttuulikki: Muovi. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Perjantai. 20.55 BUU-Lisa berättar om corona-viruset. 12.00 Tienraivaajat : Jesselyn Radack (7). 18.00 BUU-klubben. 09.55 Norja ilmasta nähtynä. 15.59 Urheilu-Suomi. 08.35 Tämä tästä. 16.55 Remppa vai muutto Vancouver. 15.00 Neljän tähden illallinen. 09.35 Emmerdale (7). 12.20 Yle Oddasat. 11.35 Syke (12). 19.06 Muumilaakso (7). 23.45–00.25 Yle Live: Maustetytöt. 15.00 Ylen aamun parhaat. 15.30 Neljän tähden illallinen. 09.00 Pilanpäiten. 20.00 The Voice of Finland. 15.30 Sub.doc: Maailman karmeimmat risteilyt (12). Lande. 16.56 Kummeli (7). 12.30 Meidän pitää puhua (12). 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 15.55 Arto Nyberg. 15.00 A-studio. 01.20 Myytinmurtajat. 16.58 Uutiset. 22.35 Joonas Nordman Show. YLE TV1 07.00 Elämää meren armoilla. 04.20–05.15 Rysän päällä. 13.00–17.25 YLE TEEMA. 00.30 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 23.55 Pitääkö olla huolissaan?. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.05 The Last Resort. 19.30 Motherland – äitien sota (7). 17.10–17.54 Murdochin murhamysteerit (12). 13.55 Huvila & Huussi. 13.05 Joan Mirón maailma. – 2.4. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Yle Uutiset. Anna Perälä ajaa autoa, asuu itsekseen ja hoitaa itse omat kauppaasiansa. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/ (7). 09.02 Patu-koira (7). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 17.25–19.53 YLE FEM. 23.20 Ennen elokuvaa: Anna Eriksson ja M. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. SUB 06.35 Simpsonit (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.20 Tienraivaajat : Agnodice (S). 11.30 Hevoset muuttivat elämän. 15.10 Perjantai. 16.55 Tienraivaajat : Betty Davis (S). 14.55 MasterChef Australia. 19.30 Salatut elämät (12). 19.00 Frendit (S). 10.00 Rempalla kaupaksi. 19.00–19.54 Prisma: Evoluution ihmeet. 19.00 Seitsemän uutiset. 16.20 Onnenarpa. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 09.50 Ambulanssi apuun!. 15.30 Ylen aamun parhaat. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 13.15–14.44 Niskavuoren Heta (7). 20.00 Farmi Suomi. 12.40–13.15 RSO Musiikkitalossa. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 09.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 13.25 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 11.00 Strömsö. 11.05 Jumalanpalvelus. 13.15 Simpsonit (S). 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. SUNNUNTAI 29.3. 16.00 Elokuva: Monsteriperhe (7). 12.25 Mr. 15.30–19.53 YLE FEM. 17.45 Neljät häät Amerikassa. 12.20 Tienraivaajat : Thérèse Clerc (S). 09.05 Ylen aamu. 12.25 Salatut elämät (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 20.45 Mittatilaustyönä. 08.30 Herkkua kasviksista. 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 21.30 Temptation Island Suomi 7 (12). 15.50 Poldark (12). 15.20 Huumeet keskellämme. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.58 Uutiset. 12.25 Salatut elämät (12). 09.35 Mutsi (S). 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 10.30 Paluumuuttajat. 09.00 Yle Uutiset. 14.30 Masked Singer Suomi. 00.05 Posse. 13.00 Grand Designs UusiSeelanti. Omille syntymäpäiville osallistuminen ei kiinnosta, sillä 100-vuotias Perälä haluaisi vain olla kaikessa rauhassa. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 14.05 The Last Resort. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.00 Kadonneen jäljillä (S). 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 13.00 Farmi Suomi. 10.00 Sydämen asialla (7). 23.00 Temptation Island Suomi 7. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.45 Ilmastoparadoksi. 18.00 Yle Uutiset. 15.50 MasterChef USA. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 18.20 The Voice of Finland. 02.00 Katastrofin anatomia (7). 18.35 Modernit miehet (7). 09.04 Tanskalainen maajussi. 11.30 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 20.58 Keno ja Synttärit. 13.40 Simpsonit (12). 16.00 Myytinmurtajat. 15.00 Kaappaus keittiössä. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 20.00 Simpsonit (7). Pori Jazz. 08.21 Galaxi. 08.50 Maailman paras isä. 17.00 Yle Uutiset. 20.30 Neljän tähden illallinen. 02.30–03.25 Ota rahat ja juokse. 16.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 02.05 Katastrofin anatomia (7). 08.24 Pertti ja Purtti (7). 19.00–19.23 F-sana. 10.00 MasterChef USA. 11.15 Paluumuuttajat. 18.25 Emmerdale (12). 13.00 Mitä tänään syötäisiin. SUB 06.35–08.00 Simpsonit (7). 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 12.10 Yle Oddasat. 21.30 Me elokuvantekijät: Kirsikka Saari. 11.50 Seniori työssä. 00.20 Isänmaan puolesta (12). 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.22 Muumilaakso (7). 00.30 Rantabaari (12). 12.00 Emmerdale. 22.10 Mitä mietit, Ronja Salmi?. 23.55 Tulossa: Madventures Suomi (7). 23.00 Myytinmurtajat. 16.58 Uutiset. 16.35 Muumilaakso (7). 21.00 A-studio. 16.45 Yle Oddasat. 23.40–01.00 Seksiä nettikamerassa (12). 23.45 Elokuva: Guardians of the Galaxy (12). 20.55 Urheiluruutu. 18.30 Skavlan. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 07.30 Elämää meren armoilla. 13.30 Joonas Nordman Show. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 17.25 Uutiset. 10.00 Uusi päivä (S). 12.55 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 11.55 Simpsonit (12). 15.10 Syke (12). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Unelmakoti. 23.00 Prisma: Kannabis – lääke vai huume?. 12.00 Huvila & Huussi. 23.40–01.15 Syrjäinen maa (16). 00.00 Elokuva: I Am Legend (16). 00.25 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 Yle Uutiset. 13.40 Pisara. 17.55 Mental Samurai Suomi. 16.35 Muumilaakso (7). 17.15 Ambulanssi apuun!. 21.45 Yle Uutiset. 19.30 Uutisextra. 18.00 Simpsonit (7). 12.40 Yksineläjä Severin. 11.45 Dokumenttiprojekti: Vaalitaisto 2.0 (S). 03.05 Joel vs. 20.00 Blue Note Recordsin tarina. Lande. 09.00–09.50 Casualty (12). 23.50–00.15 Modernit miehet (7). 14.50 MasterChef Australia. 16.00 Salatut elämät (S). 21.00 Vappu ja Marja Live. 18.00 BUU-klubben. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 10.30–10.53 F-sana. 14.55 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.20 Sohvaperunat. 13.55 Huvila & Huussi. 16.50 Novosti Yle. SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 21.00 Madventures Suomi. 18.25 Casualty (12). 15.20 Eläinsairaala (S). 21.00 Hotel Swan Helsinki (S). 11.44 Tämä tästä. 03.45–04.40 Ota rahat ja juokse. 20.00 Frendit (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 13.40 Mr. 10.30 Spotlight : Maahanmuuttajaoppilaiden karu koulutie. 12.25 Ambulanssi apuun!. 01.00 Hamilton (16). 22.00 Deitti (12). 21.35 Kino Suomi: Ampumarata (S). 09.30 Puoli seitsemän. 18.50 Huvila & Huussi. 12.05 Uusi päivä (S). 09.19 Leirille! (7). 13.15 Simpsonit (7). 16.38 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 10.00 Jumalanpalvelus. 07.15 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S). 21.00 Urheiluruutu. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 00.00–01.35 Kino: Kahakka (16). 10.05 Siipan saappaissa. 09.01 Galaxi. 13.00 MTV Uutiset Live: koronatilanne juuri nyt. 19.30 Salatut elämät (7). 10.05 Vappu ja Marja Live. 20.50 Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 17.00 Rantabaari (7). 17.25 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi?. 10.00 Yle Uutiset. 13.53 Sukeltaja. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.15 Viikon sää ja Tulosruutu. 02.50 NCIS: New Orleans (12). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 14.00 Only in Japan (12). 11.00 Efter Nio 2016. 17.05 Viiden jälkeen. 17.20 Tienraivaajat : Nzinga (7). 06.25 Ylen aamu. 14.25 Herko-karhu ja susityttö. 01.55 NCIS: New Orleans (12). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 22.35 Rikospaikka. 18.15–18.38 Luontohetki: Tansanian kansallispuistot. 23.05 Simpsonit (7). YLE TV1 05.55 Vintage-valtakunta. 11.30–12.00 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta. 11.00 Motherland – äitien sota (7). MTV3 08.00 Lastenohjelmaa (S). 19.30 The Voice of Finland. 19.15 Päivän sää ja Tulosruutu. 10.00 Jaksa paremmin. 15.13 Huumeet keskellämme. 12.00 Emmerdale. 13.20–14.47 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä (7). Lande. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 08.30 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet. 15.01 Urheilu-Suomi. 08.00 Bakugan: Battle Planet (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Kino: You Were Never Really Here (16). 20.00 Kotoisa. 14.30 Teknavi. 23.35 Rantabaari (S). 09.35 Emmerdale. 10.05 Kaappaus keittiössä. 04.05–05.00 Astral-TV. 23.10 Rouva varapresidentti (7). 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 00.30 Ratamo (12). 10.00 Sydämen asialla (7). 21.00 Subleffa: 127 tuntia (12). 18.30 Tuhat päivää Ruotsissa. 12.14 Oddasat. 21.00 Heder (16). 13.00–13.52 Ammatti: kirjailija: Hannu Raittila. 16.45 Uusi Kino: Noste (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.10 Heikolla jäällä (16). 11.05–12.00 Kotoisa. 15.30 Salatut elämät (12). 15.55 A-studio. 14.25 Simpsonit (7). 23.07 Eläinten vallankumous (7). 09.05 Flinkkilä & Tastula. 09.35 Emmerdale (12). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 10.05 Supernanny Suomi. 21.30 Elokuva: Inception (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 20.30 Yle Uutiset. 18.15 Strömsö. 12.10 Yle Oddasat. 21.00 Mental Samurai Suomi. MTV3 06.15 Aamusää. (12). 15.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 20.00 Stadi vs. YLE TV1 05.45 Luontoretkellä. 09.00–09.50 Casualty (12). 14.48 Kansallismaisemat: Väisälänmäki. 22.00 Ulkolinja: Myanmar, sotilaiden vallassa. MTV3 06.15 Aamusää. 16.00–16.25 Toivotut: Tankki täyteen (S). 13.15 Simpsonit (7). 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 22.55 Talent Suomi. 22.35 Bull (7). SUB 06.30 Lastenohjelmaa (S)/(7). 18.00 Muumilaakso (7). 12.30 Uusi päivä (S). 20.10 Simpsonit (7). Perjantai. 21.00 Urheiluruutu. 21.00 Subleffa: Jokikyttä (16). 00.05 Subleffa: Black Swan (16). 17.48 Tule, lennetään! (S). YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 11.00 Verta, hikeä ja T-paitoja. 21.00 Sohvaperunat. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 20.55 Urheiluruutu. MTV3 08.00 Monchhichi (S). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 09.10 Superior Donuts (S). 14.40 Luontohetki: Tansanian kansallispuistot. 20.58 Keno ja Synttärit. 12.25 Salatut elämät (12). 13.10 Kovin kuski haussa. 21.00 Urheiluruutu. 12.00–17.24 YLE TEEMA. 18.30 Lupatarkastaja pohtii elämää. 20.00 Masked Singer Suomi. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.33 Tanskan aarteenmetsästäjät. 22.45–23.44 Skavlan. 19.25 Luottomies (12). (16). 04.00–04.30 Simpsonit (7). 21.00 Subleffa: Tappava ase (16). 19.30–19.44 Yle Nyheter TVnytt. 11.45 Kulutustavaratarkastajat. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 17.25 Uutiset. 19.45 Sportliv. 11.00 Deitti (12). 01.25 Pietarin kapellimestari (16). 21.00 Efter Nio. 02.00 Katastrofin anatomia (S). 08.40 F-sana. 19.00–19.48 Bauhaus – uusi aika (12). 23.50–00.15 Hillo (12). (12). 11.05–12.00 Kenen kotona?. 01.00 Kaappaus keittiössä. 13.00 Neljän tähden illallinen. 10.45 Perjantai-dokkari: 100-vuotias, joka ei halunnut juhlia. 16.56 Urheilu-Suomi. 23.10 Deitti (12). 14.30 Yle Olohuone. 10.00 Sydämen asialla (7). 22.35 Teknavi. 01.00 Top Gear (7). 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 18.00 Farmi Suomi. 20.00 Simpsonit uusi kausi. 19.45 Suora: IS Uutiset ja HS Tiede. 08.00 Dok: Iskuja rakkauden nimissä. 14.00 Siipan saappaissa. 10.55 Uusi päivä (S). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Salatut elämät (7). 08.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 22.45 Sub.doc: Webcam Girls. 04.00–05.00 Sub.doc: Maailman karmeimmat risteilyt (12). 14.45 Arkistokuvia: Kauppa käy (S). 19.30 Frendit (S). 12.05 Rantahotelli. 20.00 Rantahotelli. 15.05 Huumeet keskellämme. 12.45 Muisti: Sekaisin shaahista. 21.00 A-studio. 21.00 Urheiluruutu. 11.15 Vintage-valtakunta. 12.50 Paavo Pesusieni (7). 22.00 Elokuva: Beck: Invaasio (12). 20.00 Simpsonit (12). 17.00 Yle Uutiset. 13.40 Syke (12). 07.40 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 19.30 Kriminalisti (12). 19.00–19.50 Historia: Viikinkien armeija. 20.50 marjuttuulikki: Alkoholi. 16.50 Novosti Yle. 17.00–23.44 YLE FEM. 14.05 The Last Resort. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 23.15 Ulkolinja: USA:n syvä kahtiajako. 11.30–11.53 Öljysäätiö (7). 22.35 Kuka murhasi Birgitten. 03.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.10 Urheiluruutu. 21.00 Modernit miehet (7). 18.45 Burgerimies Euroopassa. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 00.30 Simpsonit (7). 17.30 Rantabaari (7). 10.04 Herkkua kasviksista. 08.05 Historia: Kelttihaudan arvoitus. 02.25 Julkkis Pomo piilossa. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 15.00 Only in Japan (12). 18.45 Avara luonto: Ihmeellinen Australia. 08.45–08.49 Pikku perunat (S). 13.55 Tilt Esports. 13.55 Neljän tähden talkoot. 19.55–20.23 Närbild. 19.30 Frendit (S). 12.00 Iltajumppa. 19.00 Seitsemän uutiset. 02.00 Katastrofin anatomia (S). 17.25 Uutiset. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 09.00 Saltön (7). 14.50 Neljän tähden talkoot. 16.30 Simpsonit (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.51 Kummeli (7). 16.45 Yle Oddasat. 19.15 Tämä tästä. 03.10 Tilt Esports. 10.00 Kaappaus keittiössä. 10.50 Yle alueuutiset. 12.00 Masked Singer Suomi. 09.00 Hauskat kotivideot. 14.30 Posse. 22.35 Elokuva: Wallander: Mastermind (16). 20.30 Yle Uutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 23.05 Temptation Island Suomi 7. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 03.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00–00.55 YLE TEEMA. 21.10 Subleffa: Black Mass (16). 18.30 Simpsonit (7). 01.15 Subleffa: Tappava ase (16). 12.24 Oddasat. 04.00–04.55 112 (S). 01.55 Tilt Esports. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 12.50 Paavo Pesusieni (7). YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa (S). 08.25 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Sydämen asialla (7). 20.30 Spotlight : Rikos ilman rangaistusta. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.50 Paavo Pesusieni (7). 14.40 Pilanpäiten. 06.25 Uutisaamu. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 20.15 Syke (12). 17.25 Daniel Olin. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Pori Jazz. 06.25 Uutisaamu. 12.00 Iltajumppa. 18.00 Muumilaakso (7). 17.30 Viiden jälkeen. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 19.17 Ilmastoparadoksi. 21.05 A-Talk. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 BUU: Superapulaiset. 19.00 Frendit (S). 09.00 Mitä lapsesi tekisi?. 21.24 Modernit miehet (7). 22.55 Oddasat. Perjantai. 17.30 Viiden jälkeen. 11.00 Närbild. 11.55 Kovin kuski haussa. 12.15–13.51 Imelda Marcos, kuninkaantekijä. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.50 Yle alueuutiset. 20.30 Neljän tähden illallinen. 00.00 Rikkaat ja rahattomat. 10.30 Veljesten keittiössä. 13.15 Simpsonit (7). 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 09.23 Otso ja sopulit (7). 11.00 Efter Nio 2016. 16.50 Onnenarpa. 22.00 Sex Tape Suomi (7). Lande. 01.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 BUU-klubben. 18.10 Casualty (12). 13.05 Urheilu-Suomi. 21.00 Joonas Nordman Show. 01.35 Ina <3 porno (16). 12.00–17.24 YLE TEEMA. 08.00 Yle Uutiset. 16.58 Uutiset. 08.27–08.48 Merten syvyyksissä (7). NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa (S)/(7). 16.45 HS Lasten uutiset. 17.01 Pikku Kakkonen. 13.15 Noin Viikon Studio. 18.30 Puoli seitsemän. 21.30 Perjantai-dokkari: Kuoleman korttelit (12). 19.00–20.13 Dokumenttiprojekti: Silmästä silmään (S). 22.00 Paratiisi (12). 17.20 Tienraivaajat : Cheryl Bridges (7). 17.00 Yle Uutiset. 02.00 Huuma. 09.35 Emmerdale (12). 11.00 Kotoisa. 23.00 Madventures Suomi. 15.00 Selviytyjät. 13.30 Supernanny Suomi. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 14.30 Myytinmurtajat. 14.20 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.00 Mainio herra Iloinen (S). 20.40 Neljän tähden illallinen. 22.00 Kino: Jälkikuvia. 16.50 Me elokuvantekijät: Susani Mahadura. 10.00 Tiettömän taipaleen takana. 08.05 Bakugan: Battle Planet (7). 18.25 Yksittäistapaus: Läski (S). 17.10–17.55 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 08.16 Ville ja Lousku vauhdissa (7). 18.00 Muumilaakso (7). 13.55 Huvila & Huussi. 08.21 Galaxi. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.30 Simpsonit (7). 20.00 Ade Adepitanin Afrikka. 17.25–20.00 YLE FEM. 13.40 Blue Note Recordsin tarina. 17.25–19.53 YLE FEM. 18.25 Emmerdale. 16.30 Uusi päivä (S). 15.50 Novosti Yle. 15.00 Stadi vs. 16.50 Novosti Yle. 18.00 Yle Uutiset. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 Masked Singer Suomi. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.00 Yle Uutiset. 17.25 Tanskalainen maajussi. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. YLE TEEMA & FEM 08.40–12.00 YLE FEM
– Toimenpiteidemme tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tulee olla hallituksen ohjeistuksien ja määräyksien mukaista ja näin ollen emme voi kannustaa ihmisiä tällä hetkellä matkustamaan, kuten ohjeistus on annettu, Paljakan myyntipäällikkö Leena Penttinen kertoo. Ajopäivät ti ja to. – Oletuksenamme ja toiveenamme on, että ihmiset pysyisivät kotikulmillaan sekä täällä että kauempana. – Kunnossapitoa jatketaan, jos ei tule rajoituksia. kpl sk kpl 3,70 Pelargoniat, petuniat, miljoonakellot ym. Puistonjohtaja Sari Alatossava toteaa, että Metsähallituksen Luontopalveluiden toiveena on, että ihmiset pysyisivät kotikulmillaan. Hygieniaan tulee kiinnittää huomiota myös taukopaikkojen käymälöissä. Hiihtoladut ovat ainoat liikuntapaikat, joita on turvallista käyttää, Suomussalmen liikuntapaikkojen hoitaja Vesa Parkkinen muistuttaa. Lumitilanne ja sää kyllä mahdollistaisivat hiihtokauden jatkamisen vielä pitkään. Näin voimme välittää lukijoillemme ja Menoinfon seuraajille oikeaa tietoa. Paljakan rinteet menivät kiinni jo viime lauantaina. Puistonjohtaja kertoo, että myös Hossan latujen ylläpito lopetettiin eilen. maaliskuuta 2020 Hyvä Menoinfon tapahtumailmoittaja! Tarkistathan, että syöttämäsi Menoinfon tapahtumat ovat ajantasaiset, ja poistathan mahdollisesti peruuntuneet tilaisuudet ja tapahtumat. On todettu, että koronavirus voi tarttua myös pinnoilta ja taukopaikkojen käymälöissä ei käy siivoojia. Maksu kotiovella kortilla tai käteisellä. Asiasta päätti Puolanka – Paljakan matkailuyhdistyksen hallitus. kiinanruusu, soilikki) Viherkasvit alk. Hän sanoo, että valtakunnallisesti ongelmat keskittyvät tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lähivirkistyskohteisiin sekä Lappiin, jossa on paljon matkailijoita. Kainuussa taukokotia sekä päiväja autiotupia ei kuitenkaan tässä vaiheessa lukita. Toimitusalueet: 5 km säteellä kylältä, sekä Ämmässä että Kirkolla. Minimitilaus toimituskuluineen 40,00 €. Myös käsihygieniaan tulee kiinnittää huomiota. Kodat ja tuvat sijaitsevat kansallispuistoissa ja muilla Metsähallituksen hoitamilla retkeilykohteilla. – Jos taukopaikalla on muuta väkeä, kannattaa katsoa, pystyykö pitämään sen vähintään metrin mittaisen turvavälin toisiin. Nyt Paljakan alueella olevissa mökeissä olevia turisteja palvelee Paljakan kauppa. – Taukopaikoilla ei ole mahdollisuutta käsienpesuun, joten mukana täytyy olla omat käsidesit. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Kunnossapidettäviä latuja Paljakassa on yli 100 kilometriä. Samalla myös rinteet suljetaan kelkkailijoilta. Mari Heikura/arkisTo. Tilauksia vastaanotetaan ma-pe klo 10.00-16.00. Puolangalla pääsee vielä hiihtämään hoidetuilla laduilla, sillä kunta pitää kirkonkylän läheisyydessä latuverkostoa auki niin pitkään kuin lunta vaan riittää. Soita ja tilaa: 040 134 1577 Ammattimulta 50 l Kukkivat ruukkukukat (esim. Päätöksen taustalla on se, että Paljakka ei halua kannustaa kotimaisia matkailijoita saapumaan Puolangalle. Olemme pyrkineet tiedottamaan, että vilkkaita taukopaikkoja vältettäisiin nyt. Ylä-Kainuussa myös Hyrynsalmi ja Suomussalmi pitävät latuverkostaan auki, kun alueella riittää lunta. 040 134 1577 Avoinna: Ma-pe 10.00-16.00, La 9.00-13.00 13,50 11,003,00 ELÄ NÄ HÄTTÄELE! Tuomme tarvittaessa kukat puutarhalta kotiisi. Sari Alatossava muistuttaa myös valitsemaan eväät, jotka voi syödä muualla kuin taukopaikalla. Kelkkareitit ja ladut ovat kuitenkin edelleen käytettävissä siinä kunnossa kuin ne nyt ovat. Vilkkaita taukopaikkoja vältettävä Vilkkaita taukopaikkoja tulisi nyt välttää. Myös hotelli on suljettu. Mikäli kuitenkin suuntaa retkeilyreiteille ja suunnittelee pysähtyvänsä syömään eväitä taukopaikalle, tulee annettuja ohjeistuksia noudattaa. Ojennamme halutessassi sinulle ostokset ulos ja tarjoamme käyttöösi kertakäyttökäsineet. Hän kuitenkin kehottaa pohtimaan, löytyisikö omasta lähiympäristöstä paikkoja, joissa voisi retkeillä. – Kainuussa voi olla yksittäisiä taukopaikkoja, joissa on käyty, mutta ne eivät ole erityisen ruuhkautuneita nyt, kun ulkomaalaisetkin ryhmät ovat lähteneet ja uusia ei ole tulossa. Myynti puutarhalta jatkuu normaalisti. – Kainuussa emme näe tässä vaiheessa tarvetta lukita tupia tai kotia. – Ei kannata laskea eväitä pelkän makkaran varaan. Paljakan latujen ja kelkkareittien kunnossapito loppuu – muut jatkavat Ylä-Kainuussa Marjut Lehto Metsähallituksen Pohjanmaan-Kainuun Luontopalvelujen puistonjohtaja Sari Alatossava kannustaa ulkoiluun tällä hetkellä. Metsähallituksen Luontopalvelut lukitsee Lapin matkailukeskusten lähialueilla retkeilijöiden päivätupia, taukokotia sekä päiväkäytöstä ruuhkautuneita autiotupia koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. kpl Kukat paikalliselta puutarhalta 17,00 Jukka Keränen Paljakan alueen kelkkareittien ja hiihtolatujen kunnossapito lopetetaan tänään keskiviikkona Puolangalla. Toimitusmaksu 10,00 €/lähetys. kainuunsanomat.fi/ tapahtumat Ilmoita tapahtumasi osoitteessa HAUKIPERÄN PUUTARHA KY Juntusrannantie 30, Suomussalmi, p. – Retkeily onnistuu muuallakin kuin huolletuilla reiteillä ja taukopaikoilla, joissa on mahdollisuus kohdata muita ihmisiä. Kainuun retkeilyalueiden taukopaikoilta ei ole tarkkaa tietoa kävijöistä, mutta Alatossavan mukaan Hossassa ainakin on ollut hiljaista. Meillä on tilaa asioida metrin välein
www.ylakainuu.fi TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....138,00 € 6 kk maksuvälillä .......75,00 € 4 kk maksuvälillä .......50,00 € 3 kk maksuvälillä .......37,50 € 2 kk maksuvälillä .......25,00 € Määräaikainen 12 kk 204,00 € (Hinnat sis. Kun pääsette sairaalasta, ja Teille on myönnetty oikeus Kelan korvaamaan taksimatkaan, Teillä on mahdollista pyytää taksi kotikunnasta. kunta@suomussalmi.fi Suomussalmella Jukka Korhonen ympäristötarkastaja Ylä-Kainuuta julkaiseva SLP Kustannus Oy aloittaa yt-neuvottelut kaikissa yksiköissään. Hakemusasiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä kunnan virastotalolla ja kunnan verkkosivuilla 9.4.2020 saakka. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ 0207 109 610, 040 529 1599 Arvoisat Suomussalmelaiset taksiasiakkaat. Suomussalmen kunta, Ympäristötarkastaja, PL 40, 89601 Suomussalmi tai sähköpostilla os. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. ma-pe klo 9-14, puhelinpalvelu klo 8-16 Sähköpostit asiakaspalvelu .. Mahdolliset huomautukset on jätettävä kirjallisina nähtävilläoloaikana os. Hotel Ukkohalla sulkee kaikki toimintonsa lauantaihin mennessä. Lisätietoja voi kysyä taksiasemalta. Sanomalehtien Liiton viime viikolla tekemän jäsenkyselyn mukaan yli puolet vastaajista ennakoi lehtien taloustilanteen heikentyvän melko tai erittäin paljon. 010 665 9014 Mediamyynti: ........................ SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... Keskiviikkona esimerkiksi myös Ilkka-Yhtymä ilmoitti yt-neuvotteluista ja enimmillään kolmen kuukauden lomautustarpeesta. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT ma-la klo 7.00-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. alv 10 %) SEKALAISIA Siikarannantie 7, Suomussalmi P. Neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä, ja niiden tavoitteena on sopeuttaa toimintaa koronaviruspandemian aiheuttamaan jyrkkään muutokseen lehtien mainosmyynnissä. Suomussalmen Riistanhoitoyhdistys Luotettavaa maalämpöä Lastaajantie 4, 88610 Vuokatti P. Neuvotteluissa haetaan tilanteeseen ratkaisua pääasiassa lomautuksilla, jotka voivat kestää enimmillään 90 päivää. 040 178 8895, avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus päästömittaukset MB/VW alkuperäisvaraosat autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit 1+8 hengen bussin vuokraus Myös osamaksulla, jopa 24 kk maksuaikaa. maaliskuuta 2020 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. 010 665 7217 Julkaisupäivät: ...................... Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. Myös moni muu mediatalo on viime päivien aikana ilmoittanut ytneuvotteluista ja lomautustarpeesta. SLP Kustannus aloittaa yt-neuvottelut koronatilanteen vuoksi Ukkohallan kauppa ja sen yhteydessä sijaitseva kahvila sekä info suljetaan tulevana lauantaina kello 16.00. Kysy lisää myymälästä. Terveisin Suomussalmen Taksiautoilijat ry tiedottaa! KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 (0 € / puhelu) • Tavalliset taksit • Invaja paarivarusteiset taksit • 1 + 8 tilataksit • Myös ennakkotilaukset Numerosta 0600 398 100 Puhelun hinta klo 06-20 1,17 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm klo 20-06 1,42 € / puhelu + 0,68 € / min + pvm / mpm Lataa ilmainen Valopilkku-sovellus netistä. SLP Kustannus Oy:n yt-neuvottelut koskevat Ylä-Kainuun lisäksi Kainuussa Kainuun Sanomia, kaupunkilehti Koti-Kajaania sekä paikallislehdistä Sotkamo-lehteä ja Kuhmolaista. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. Toimittaja Marjut Lehto p. Nopea ja ilmainen tilaus, autotyypin valinta ja tilauksen etenemisen seuranta. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Metsänkäsittely koostuu kahdesta ensiharvennus ja neljästä harvennuskuviosta kiinteistöllä Hossanniemi 28:113, ensiharvennuskuviosta kiinteistöllä Hossankoulu IV 28:104 ja harvennuskuvioista kiinteistöillä Hossankoulu III 28:98 ja Hossankenttä 28:93. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. VIRTANEN AJAN SÄVEL Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Sirkku Rautio p. Pyytäkää tilatessa, että haluatte taksin kotikunnasta. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka Kustantaja: ............................ Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. Lapissa neuvottelut koskevat Kemijärvellä ilmestyvää Koti-Lappia, Enontekiön Sanomia, Kittilälehteä sekä Kolarissa ilmestyvää Luoteis-Lappia. Kelataksin maksuton tilausnumero on 0800 93153. S U O M U S S A L M I NAAPURIN KUULEMINEN Suomussalmen kunta hakee maankäyttöja rakennuslain 128 §:n mukaista maisematyölupaa metsänkäsittelytoimenpiteisiin Hossan alueen osayleiskaavan vaikutusalueella. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi mainokset ......... etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... sähköpostit: ....... Mahdollisista lomautuksista huolimatta Ylä-Kainuun julkaisemista jatketaan normaalisti. Ukkohalla menee kiinni www.ylakainuu.fi. 010 665 7215 Toimittaja Juhani Eskola p. Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Torstaina 26. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. 044 332 5332 Toimitus: ............................... Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Asiakaspalvelu: ..................... Lehdet kamppailevat nyt talousvaikeuksissa koronapandemian johdosta vähentyneen lehtimainonnan vuoksi. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Metsästäjäkurssi, metsästäjätutkinnot ja ampumakokeet perutaan toistaiseksi. alv 24 %)
Retket toteutuvat sitten, kun poikkeustila on ohi. kauppiaat ja kauppojen henkilökunnat Tavallista parempi ruokakauppa S U O M U S S A L M I Risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi, palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-19, SU 11-18 Atria Perinteinen hiillOSMakkara 400 g (4,22/kg) Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Kristian Roine +4 +5 +4 +5 3 Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina +5°C 5 +4°C 5 ?3°C 5 ?3°C 4 Heinola +10,4 °C Laukukero ?5,5 °C Heikkoa lounaistuulta. Kokoukseen osallistui kuusi henkilöä. 040 770 0989 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi t. haluamme olla apuna parhaan kykymme mukaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. fi tai K-R uok a-so vell us TARJOUKSET VOIMASSA tO-Su 26.-29.3. maaliskuuta poikkeustilan vuoksi Kylätalo Iskun pihalla valtioneuvosten määräyksiä noudattaen. Hyrynsalmen Eläkeläiset toivovat kaikille tervettä kevättä. Päivälämpötila 4...7 astetta. maaliskuuta 2020 Kalakaveri Suomen Suurin kalastuksen erikoisliike http://www.kalakaveri.fi/index.html[20.1.2016 10:17:19] Etusivu Yritys Tuotteet Ilmoitukset Koulutus Koirille Etuasiakkuus Yhteystiedot LUMMINTIE 21, 90460 OULUNSALO INFO(AT)KALAKAVERI.FI AVOINNA: MA-PE 10-18 LA 10-14 KALAKAVERI / KOIRAKAVERI 19 80 79 00 10 00 Kiannonkatu 1, Ämmänsaari Avoinna ma-pe klo 10 -17 Tarj. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +1°C 4 ?0°C 3 +1°C 3 pe la su Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 7 8 9 5 10 6 10 3 7 6 6 7 5 7 6 1 6 3 8 2 4 8 5 7 1 ?4 1 ?3 1 ?2 ?3 1 2 10 7 8 4 6 4 4 4 10 5 4 8. Yhdessä Savonja Kainuun Aluejärjestöjen kanssa tehdään liikunnallinen retki Rokualle elokuussa. (32,50) (52,50) alk. ELLEI TOISIN MAINITA 5 99 rS Ilman korttia 7,85 rs (13,08/kg) Naapurin Maalaiskana rintafileet 600 g (9,98/kg) -23% Plussa-kortilla -16% Plussa-kortilla 5.3 rs Ilman korttia 1,99 rs (4,98-5,69/kg) Saarioinen laatikOt Maksa, makaroni ja perunasose 350-400 g (4,17-4,76/kg) rajoitus 2 erää/talous 1 69 pkt 4 90 Kinder Surprise yllätySMunat 20 g (40,83/kg) 4.Atria Perhetilan hOrnet kanan Siivet 550 g (3,64/kg) -25% Plussa-kortilla Ilman korttia 2,69 rs (4,89/kg) 2 rs Ilman korttia 0,87 kpl (43,50/kg) Plussa-kortilla 6 kpl tOMaatti Suomi 2 99 kg SUOMI tarvitSetkO apua kauppa-aSiOiDen hOiDOSSa. JarkkO p. Kolme päivää kestävä Syystärräys on Kuntorannassa syyskuun alussa. Ota yhteyttä puheliMitSe tai SähkÖpOStilla, niin suunnitellaan yhdessä kuinka voisimme olla avuksi. Kerhot ja muut tapahtumat tältä keväältä on peruttu. Kainuun aluejärjestön kokouksiin edustajiksi valittiin puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 20 YLÄ-KAINUU – Torstaina 26. Toukokuun Solaris-loma on siirtynyt syksyyn. Kokouksessa käytiin läpi viime vuoden toimintaja tilintarkastuskertomukset, jotka vahvistettiin ja hyväksyttiin. Kesäretki tehdään Hailuotoon, retken ajankohta on vielä avoin. to-pe Rekku Complete KOIRANRUOKA 14 kg Kotimaiset HIRVENNAHKAVALJAAT Loput METSÄSUKSET + SITEET 1/as. Poutaa ja Kainuun eteläosassa pilvistyvää, pohjoisessa selkeämpää. xx Maistuvia makuja herkkuhetkiin KAT SO RES EPT I: k-su per mar ket. Hyrynsalmen Eläkeläiset ry:n kevätkokous pidettiin 19. Hyrynsalmen Eläkeläisten retket toteutuvat myöhemmin Hyrynsalmen Eläkeläiset ry:n kevätkokous järjestettiin poikkeustilan vuoksi Kylätalo Iskun pihalla valtioneuvosten määräyksiä noudattaen
Pankin vakavaraisuus ja kannattavuus suojaavat toimintakykyä alueellamme. Syyskuussa järjestimme kummallakin paikkakunnalla asiakasillat, joissa aiheena oli edunvalvontavaltuutus ja testamentti. Keskitymme vastaanottamaan epidemia-aaltoa, joka uhkaa meidän hyvinvointiamme. Pyrimme järjestämään jossakin vaiheessa vastaavanlaisia tilaisuuksia uudelleen, jatkaa Alina. Teemana olleet asiat koetaan selvästikin tärkeiksi. Omistaja-asiakasmäärä kasvoi vuoden aikana 393 jäsenellä ollen vuoden lopussa 9091 jäsentä. Pankin asiakasliiketoiminta kasvoi edellisestä vuodesta 4,9 prosenttia 531 miljoonaan euroon. Lausun lämpimät kiitokseni koko henkilökunnalle ja pankin hallintohenkilöille sitoutumisesta ja panoksesta, jonka he antavat asiakkaiden ja jäsenistömme hyväksi, ja kiitän omistaja-asiakkaitamme kuluneesta vuodesta 2019 koko ohjausryhmän puolesta, on ilo olla teidän palveluksessanne! Toivon myös kaikille voimia tähän haasteelliseen aikaan. Lakipalveluita tarjotaan sekä Puolangan että Suomussalmen konttoreilla. Rahoitustoiminnan kasvu oli 3,4 prosenttia, ja omat varat kasvoivat 37 miljoonaan euroon. Voimme olla tyytyväisiä kasvulukuihin, jotka kertovat selkeästi asiakkaiden luottamuksesta meihin. Tiivistämme rivejämme ja toimimme yhteen hiileen puhaltaen, etänä toisistamme, silti läheltä huolehtien, ja toivomme, että selviäisimme tästä mahdollisimman vähin vahingoin. Ylä-Kainuun Osuuspankissa aiheeseen on tartuttu vahvasti, ja vuoden 2020 aikana pankin oma vastuullisuusohjelma tarkastellaan osana jatkuvaa toiminnan kehittämistä. Pidetään toisistamme huolta. Vastuullisuusohjelmamme on päivitetty entistä kunnianhimoisemmaksi, ja haluamme löytää ne pienet ja suuret arjen tekemiset, joissa voimme olla entistä parempia. Vastuullisuus on OP:lle tärkeä arvo, joka sisältyy myös perustehtäväämme, sanoo toimitusjohtaja Eija Sipola. Pankissamme on käynnissä sukupolvien vaihdos. VUOSIKATSAUS 2019 2 OP Ryhmän ylemmässä johdossa vahvistettiin uusi vastuullisuusohjelma vuoden 2019 joulukuussa. Olipa mielenpäällä edunvalvontavaltuutukseen, testamenttiin tai vaikkapa verosuunnitteluun liittyvä asia, niin aina voi varata ajan alustavaan neuvotteluun, joka ei maksa asiakkaalle mitään. – Iltojen suuri suosio yllätti meidät positiivisesti. – Reippaasti vaan soittamaan Alinalle tai minulle, rohkaisee lakipalveluissa työskentelevä johdon assistentti Jaana Mustonen. Ylä-Kainuun mittakaavassa uuden rakentaminen on iloinen asia, ja luo uskoa tulevaan. Edellisvuonna aloitettu hanke konkretisoitui, kun rakennuttajamme pääsi syksyllä tositoimiin ja Suomussalmen uusi toimitalo lähti hahmottumaan nykyisen pääkonttorin viereiselle tontille. Pankkipalveluiden tarjonnassa on käynnissä murrosvaihe, jossa pankkikonttoreiden olemassaolo kyseenalaistetaan usein, ja monet työtavat sopeutetaan siihen, miten asiakkaiden toiveet pankin palveluista muuttuvat vauhdilla. Olen ennenkin todennut, ja totta tämä on vieläkin: vain kannattava yritys pystyy jatkamaan toimintaansa, tarjoamaan palveluita asiakkailleen ja säilyttämään työpaikat. Olemme vastuussa asiakkaillemme siitä, että pyrimme osaltamme toimimaan eettisesti oikein ja vastuullisesti. Alueena Ylä-Kainuuta ei ensimmäisenä lueta kasvukeskukseksi, mutta paljon hyviä hankkeita ja myös uutta yritystoimintaa olemme saaneet olla tukemassa. Olemme hoitaneet myös perunkirjoituksia ja perinnönjakoja. Jokainen työpaikka on alueellamme tärkeä. Asiakaskuntamme on hyvin tietoinen valinnoistaan, ja haluamme olla asiakkaillemme paras vaihtoehto. Siinä voi kysyä mieltään askarruttavista asioita ja vahvistaa omaa tahtotilaansa asiaan liittyen. Kun kesällä juhlistimme Puolangan osuuspankkitoiminnan 110 vuotista juhlaa, mietimme miten muistaa henkilökunnan pitkäaikaisimpia tekijöitä, heillä kun oli jo kaikki mahdolliset kunniamerkit olemassa. Ota yhteyttä! Alina Särkelä, pankkilakimies 050 476 3556 Jaana Mustonen, johdon assistentti 040 528 2367 Lakipalvelumme ovat saaneet hyvän vastaanoton Vastuullisuus on OP:lle tärkeä arvo, joka sisältyy myös perustehtäväämme, sanoo toimitusjohtaja Eija Sipola Edunvalvontavaltuutus on tavallista edunvalvontaa joustavampi tapa järjestää asioiden hoito Vastuullisesti yhdessä Esimerkiksi kesäduuni-kampanjan myötä pankki mahdollisti kesätyön usealle nuorelle.. Teemme perustehtäväämme tukevia, alueellista elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä lisääviä tekoja jatkuvasti: osallistumme erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin paikallisesti, tuemme nuoria kesäduunikampanjoin sekä Puolangalla että Suomussalmella, ja huomioimme paikalliset toimijat hankinnoissamme. – Asiakkaamme ovat ottaneet palveluvalikoiman monipuolistumisen hyvin vastaan. Ylä-Kainuun Osuuspankin kolmas toimintavuosi oli sekä purkamisen, että rakentamisen aikaa. Osallistujia oli yhteensä lähes 250. Tämän hankkeen myötä toivonkin ihmisille muodostuvan käsityksen siitä, että aiomme palvella asiakkaitamme Ylä-Kainuun alueella vielä pitkään paikallisesti, omasta konttorista käsin. Kysyntää on riittänyt ja hyvää palautetta tullut, kertoo Alina. Suurin osa päivittäistapahtumista on mobiilitoiminnoissa, ja digitaalisten kanavien käyttö on asiakkaiden arkipäivää. Henkilökunta on tärkein voimavaramme, ja sen tunnisti myös OP-Ryhmän pääjohtaja Ritakallio, joka järjesti meidän senior-ladyille audienssin syyskuussa Helsingin Vallilaan kiitoksena pitkistä työurista. Kevät 2020 jää meidän kaikkien mieliin ajankohtana, jollaista emme osanneet kuvitella tai odottaa tulevaksi. Kokonaisuudessaan asiakasliiketoiminnan kasvu oli erittäin myönteistä ja vaikka liiketulosta rasitti rakennushankkeeseen liittyneet purkuja korjauskustannukset, silti liiketoiminnan ennätystulos vahvisti pankin vakavaraisuutta. Pienempiä tekoja on helppo luetella: kertakäyttökupit ovat vaihtumassa biohajoaviin, muovin käyttöä pyritään vähentämään, roskat lajitellaan tehokkaasti, paperille turhaa tulostamista pyritään välttämään, matkustetaan mielellään kimppakyydeillä ja valitaan kaupasta reilun kaupan tuotteita, milloin se on mahdollista. Sen mukaisesti meidän osuuspankkilaisten tavoitteena on olla vastuullisuuden edelläkävijä finanssitoimialalla Suomessa. Eija Sipola toimitusjohtaja OP Ylä-Kainuun lakipalveluiden palveluvalikoimaa laajennettiin keväällä 2019 merkittävästi, kun saimme tiimiimme mukaan pankkilakimies Alina Särkelän. Vastuullinen toimintatapa on kilpailuvalttimme, jota voimme edelleen terävöittää. Kainuun työllisyystilanne on kohentunut viime vuosina, ja alueen yritysten haasteet kohdistuvat osin jo siihen, mistä saada ammattitaitoista työvoimaa. Olen näiden kuluneiden kolmen vuoden aikana viettänyt jo useat eläköitymisjuhlat, ja vastapainoksi saanut olla mukana valitsemassa pankille uusia ammattilaisia mukaan asiakaspalvelutyöhön. Ja lakipalveluiden palkkioihin voi omistaja-asiakkaat käyttää kertyneitä OP-bonuksiaan, muistuttaa Jaana. Paljon puhutaan maaseudun elinvoimaisuudesta, ja koska itse olen rauhallisen asuinympäristön ja luonnon keskellä viihtyvä ihminen, haluan uskoa Kainuun seudun pysyvän kaltaisteni ihmisten mielenkiinnon kohteena yhä enenevässä määrin. Vastuullisesti yhdessä eteenpäin! Toimitusjohtajan katsaus Tällä kertaa ajatukset ovat katsausta kirjoittaessa Korona-huolien varjostamia. Eniten kysyntää on ollut edunvalvontavaltuutuksille, testamenteille sekä kauppaja lahjakirjoille. Pyrimme pankilla toimimaan koko asiakaskunnan parhaaksi: tarjoamme henkilökohtaista palvelua kahdella konttorilla, mutta samalla tarkastelemme kokonaisuutta siten, että toimintamme pysyy kannattavana. Digiopastuskierrokset asiakkaille ja taloustaito-hanke kouluilla on myös osa yhteiskunnallista rooliamme. Vuoden 2019 osalta pankin tunnusluvut ovat kunnossa. Esimerkkinä laajemmasta vastuullisuusajattelusta toimitusjohtaja kertoo uuden, Suomussalmelle pian valmistuvan toimitalon lämpiävän maalämmöllä
Saharannassa saimme pikaopastuksen paikallisen nuorison tavoille salaisia pusseja kilistellen. Kunkin rahaston sijoituskohteet valitaan rahaston sijoituspolitiikan mukaan, kohteena voi olla vaikkapa suomalaiset pienyritykset tai ilmastonmuutoksen ehkäisy. 3 VUOSIKATSAUS 2019 Pankkimme työntekijät aloittivat yhteisen taipaleen vuoden 2017 alussa, kun Ylä-Kainuun Osuuspankki aloitti toimintansa. Välillä pysähdyimme Shellille ratkomaan arvoituksia, torille kisailemaan rollaattorilla potkuttelussa ja Ida Aspin patsaalle poseeraamaan runon sanoja mukaillen. Päivän kruunasivat kunkin ryhmän nauhoitteet karaoke-esityksistä – porukkamme osoittautui lahjakkaaksi tässäkin lajissa! Päivän aikana testattiin myös pelisääntöjen joustavuutta, kun yksi tiimeistä eteni radalla epäilyttävän nopeasti ja syyksi paljastui turvautuminen motorisoidun menopelin kyytiin. Säästä pieni summa joka kuukausi, ja vuosien varrella säästösi kasvavat huomattavasti. Säästäminen kannattaa aina Vuoden 2019 mittarit Kerros tuoretta lunta mahdollisti myös tandemhiihdon Honkavaarassa. Pankkimme sijoitusammattilaiset seuraavat markkinoita auttaakseen sinua! Olethan yhteydessä, etsitään yhdessä sinulle sopivat ratkaisut. Jalkautuminen on tärkeää pankin henkilökunta tuntee alueen Vuonna 2019 tutustuimme yhteistuumin pitäjiimme henkilöstön ja hallinnon leikkimielisten kyläsuunnistusten merkeissä ”Hyvän päivän varalle” ”Onko tilillesi kertynyt potti, jolle kaipaat järkevää sijoituskohdetta?” Oletko laskenut, paljonko 5 prosenttia kuukausituloistasi on euroina. Helpoin tapa aloittaa sijoittaminen on sijoittaa rahastoihin, vinkkaavat Suomussalmen konttorilta asiantuntijamme Marjo Laitinen ja Helka Heikkinen. Jos laitat tämän summan joka kuukausi säästöön rahastoon, millainen mahtaa olla säästösumma vaikkapa viidessä vuodessa huomioiden varoille saatava tuotto. Päivän ohjelma oli tuttu: tiimeissä tehtävien kimppuun! Matkamme kulki ympäri lumista kylää. Kerros tuoretta lunta mahdollisti myös tandemhiihdon Honkavaarassa. Puolangan konttorin säästämisen asiantuntijamme Irja Hiltunen ja Tarja Holappa kannustavat raha-asioissa pitkäjänteisyyteen: Säästämällä säännöllisesti olet koko ajan lähempänä tavoitettasi – olipa se sitten mökkisaunan remontti, reissu kaukomaille tai puskuri arkisten yllätysten varalle. Matkan varrella päädyimme esimerkiksi kokeilemaan lippoamista, pomppimaan trampoliinilla ja paneutumaan frisbeegolfin saloihin. Puolanka kutsui pankkimme väkeä lokakuun lopulla. Vuonna 2019 tutustuimme yhteistuumin pitäjiimme henkilöstön ja hallinnon leikkimielisten kyläsuunnistusten merkeissä. Rahastojen ohella myös osakkeisiin sijoittamalla voit hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Suomussalmen kylänraittiin tutustuimme alkukesän vehreydessä reippaina ryhmittyminä edeten. Aika ja pitkäjänteisyys ovat säästäjän parhaita ystäviä. 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 2019 2018 2017 2016 2015 LIIKEVOITTO milj.€ 3,91 1,66 1,79 1,16 1,22 10 20 30 40 50 60 2019 2018 2017 2016 VAKAVARAISUUS % 54,2% 57,4% 58,06% 45,12% 2000 4000 6000 8000 10000 2019 2018 2017 2016 OMISTAJA-ASIAKKAIDEN MÄÄRÄ +393 9091 8058 8427 8698 +369 +271 50 100 150 200 250 2019 2018 2017 2016 RAHOITUSTOIMINTA milj.€ 217,0 203,9 206,7 209,6 50 100 150 200 250 300 350 2019 2018 2017 2016 ASIAKASVAROJEN KANNAT milj.€ 312,0 235,9 258,5 269,2. Rahastoja on moneen makuun, etsimme yhdessä sinun tavoitteeseesi ja maailmankuvaasi sopivia ratkaisuja. Työtehtävien merkeissä tapahtuvan tiiviin yhteistyön ohella olemme kokoontuneet aika-ajoin tapahtumiin, joissa kohtaamme koko henkilöstöllä. Rentoutuneena jatkoimme uurastusta ja matkaa kohti talvea ja korkeampia nietoksia. Osakkeet ovat hyvä vaihtoehto korkeaa tuottoa hakevalle sijoittajalle, joka sietää myös markkinoiden heilahteluja, kertovat Tiia Kemppainen ja Jaana Kela sijoitustiimistämme. Kierroksen lopuksi rentouduimme joogan merkeissä, mikä sai uupuneimmat ahertajat jopa nukahtamaan Monarin lattialle. Selitys omaisuuden karttumiselle on korkoa korolle -ilmiö, eli että myös säästöjen tuotto sijoitetaan kerryttämään tuottoa
Nyt on otollinen aika tehdä korkosuojaus ja lukita lainojen korot alhaiselle tasolle pitkälle tulevaisuuteen, koska korkosuojausten hinnat ja korkosuojaustasot ovat vielä erittäin houkuttelevat. p o ä tt e , n a h t a t si u M ! a tt a m u p p ii r a t s a j a n e d u a k o r o u v is a is a s u t u u k a v a k k a a s : 3 1 o l k e m m e l e v l a p . 2 . VUOSIKATSAUS 2019 4 Nyt on hyvä aika lukita lainalle matala korkotaso Korkomarkkinoilla on edetty poikkeuksellista jaksoa, kun korot ovat olleet pitkään historian alhaisimmilla tasoilla. Lyhyet viitekorot ovat tällä hetkellä vielä negatiivisia eikä suuria muutoksia niissä ole vielä tapahtunut. Tapahtumassa Terho Väisänen kertasi puolankalaisen osuuskassatoiminnan historiaa. Ohjausryhmä toimitusjohtaja Sipola Eija eija.sipola@op.fi 040 0912 458 pankinjohtaja Wallenberg Antti antti.wallenberg@op.fi 050 468 8856 vt. . 7 2 ! a o l u t e v r e T e s ti m il e h u p t y n t a v u ti o h t a i s a s u t u u k a v a j i k k n a P . Juhlaan osallistui lähes 200 Ylä-Kainuun osuuspankin omistaja-asiakasta. . 8 o l k n i s i k r a a a ti o h ti o V .t a v e n e j a a l t a j a o l o i k u a e m m u l e v l a p n il e h u P e s ti m il e h u p is a ti o is a s u t u u k a v a j i k k n a p n e a k l a 6 1 2 . OP Ylä-Kainuulla on tarjolla laaja valikoima korkosuojaustuotteita ja niiden avulla korkoriski voidaan muokata henkilöasiakkaan ja yrityksen tilanteeseen sopivaksi. 4 2 a n i a t n a jr e P a n i a t n a n a a M . Viime vuonna pankin myöntämistä uusista luotoista noin puolet suojattiin korkoriskiltä. 2 2 . 8 o l k n is i k r a : a s si o r e m u n :t a a k k a i s a ö li k n e H • t u l e v l a p i k k n a p 5 1 • 2 a t n il a v ,t u l e v l a p s u t u u k a v 3 3 3 3 :t a a k k a i s a s y ti r Y • t u l e v l a p i k k n a p 1 5 1 5 1 • 3 a t n il a v ,t u l e v l a p s u t u u k a v 3 3 3 3 • u l e v l a p n il e h u p n e s k u t u u k a V A 6 5 4 3 ! ä ll i e m n a a m i o i s a a o l u t e v r e T Puheluiden hinnat: OP Ryhmän 010-yritysnumero: kiinteän verkon lankaliittymistä ja kotimaisista matkapuhelinliittymistä 0,0835 e/puhelu+0,167 e/min (sis. OP Ylä-Kainuu palvelee Kassapalvelut Ajanvarausasiakkaat ma–pe 9.30–12.00 ma–ke 9.30–19.00 to–pe 9.30–16.00 yla-kainuu@op.fi www.op.fi/yla-kainuu Seuraa meitä myös Facebookissa @OP.ylakainuu Puhelinnumeromme OP:n asiakaspalvelu ma–pe klo 8–19 0100 0500 OP Sulkupalvelu – kortit, verkkopalvelutunnukset 24 h/vrk 0100 0555 OP Yritysja maksuliikennepalvelut ma–pe klo 8–19 0100 05151 Pohjola Vakuutuksen asiakaspalvelu 0303 0303 vakuutusasioissa ma–pe klo 8–19 korvausasioissa ma–pe klo 8–18. Vaihtuvakorkoisiin luottoihin sisältyy aina korkoriski, koska markkinakorkojen muutokset välittyvät lainanhoitokustannuksiin viitekoron tarkistuksen yhteydessä. Tulevia korkotasoja on turha lähteä ennustamaan, sillä matalista koroista voi nauttia huoletta ottamalla lainalle korkosuojan. Jukka Hulkkonen kertoi, että osuuspankeilla nähtiin olevan suuri rooli sosiaalisen tasavertaisuuden, maan tasapuolisen kehityksen ja yhteiskuntarauhan kehittämisessä. Hulkkosen kertomana juhlakansa sai kuulla esimerkiksi, että Auhonkylän osuuskassaa oli aikoinaan perustamassa yhdeksän talollista, yksi kruununtorppari sekä maatalousneuvoja Vihtori Iitu, joka oli myöhemmin perustamassa muitakin puolankalaisia osuuskassoja. Kesällä 2019 juhlittin Ylä-Kainuun Osuuspankin 110-vuotista taivalta Askanmäessä. Kirkastuva talousnäkymä kääntää katseet jälleen korkojen nousun puolelle ja mahdollistaa korkotasojen asteittaisen normalisoitumisen, minkä lisäksi riskitekijöiden väistäminen avaa ovea korkojen hetkittäisille nousupiikeille. Vaihtuvakorkoisiin luottoihin sisältyy aina korkoriski. Korkoriskiä voidaan hallita erilaisilla korkosuojaustuotteilla. Korkosuojauksen avulla lainanottaja varmistaa, että pääsee hyötymään ennätyksellisen matalasta korkotasosta vielä pitkään. Sotien jälkeen tapahtunut jälleenrakentaminen ja varsinkin rintamamiestilojen ja karjalaisten asuttaminen näkyi voimakkaana osuuskassojen kasvuna. n a a k u m n a j a o l o i k u a n il a a m r o n n e e ll ä j e m m e l e v l a p . On ollut ilahduttavaa huomata, että asiakkaamme ovat heränneet korkomarkkinoiden tilanteeseen ja lainoja on suojattu kiihtyvään tahtiin. Korkoriskin hallinnan tavoitteena on ennustettavuuden parantaminen. Jos laina-aika on pitkä ja lainamäärä suuri suhteessa omaan talouteen, ei korkojen kehitystä kannata jäädä arvuuttelemaan, vaan suhtautua korkosuojaukseen kuten vakuutukseen ja turvata oma maksukyky pitkällä aikavälillä. Osuuskassat muuttuivat osuuspankeiksi vuonna 1970. Pitkissä koroissa tilanne on toinen ja ne lähtivät nousuun viime vuoden lopulla. 5 . 2 . Korkoriskin hallinnan tavoitteena on ennustettavuuden parantaminen, maksuvalmiuden ylläpito sekä yrityksillä tulosvaihteluiden pienentäminen. a t s o d h o j n e si m u t u a l u s n e si n k e t n e ir o tt n o k . Vakuutusten 0303 0303 palvelunumero 0,0835 e/puhelu sekä 0,12 e/min. Juhlapuheen piti kauppaneuvos Jukka Hulkkonen, jonka edesmennyt isä Kosti Hulkkonen toimi pitkään Puolangan osuuspankin toimitusjohtajana. Lainojen välittäminen jäi osuuskassojen tehtäväksi. Kahvittelun lomassa he pääsivät katsomaan Pessimismimusikaalin. . 2 . 2 2 . Korkoriskiä voidaan hallita erilaisilla korkosuojatuotteilla. asiakkuusjohtaja Ohtonen Saara saara.ohtonen@op.fi 045 163 0035 Lakipalvelut pankkilakimies Särkelä Alina alina.sarkela@op.fi 050 476 3556 johdon assistentti Mustonen Jaana jaana.p.mustonen@op.fi 040 528 2367 Päivittäispalvelut (tilit, kortit, maksaminen) asiakasneuvoja Holappa Laura laura.holappa@op.fi 010 257 2122 asiakkuusneuvoja Kela Marjatta marjatta.kela@op.fi 010 257 2129 asiakasneuvoja Moilanen Sirja sirja.moilanen@op.fi 010 257 2124 asiakasneuvoja Suorsa Leila leila.suorsa@op.fi 010 257 2167 Henkilörahoitus asiakkuusneuvoja Majahalme Anni anni.majahalme@op.fi 010 257 2127 asiakkuusneuvoja Moilanen Sari sari.moilanen@op.fi 010 257 2128 asiakasneuvoja Suorsa Leila leila.suorsa@op.fi 010 257 2167 asiakkuusneuvoja Taipaleenmäki Niina niina.taipaleenmaki@op.fi 010 257 2161 Säästäminen ja sijoittaminen asiakkuusneuvoja Heikkinen Helka helka.heikkinen@op.fi 010 257 2132 asiakkuusneuvoja Hiltunen Irja irja.hiltunen@op.fi 010 257 2164 asiakkuusneuvoja Holappa Tarja tarja.holappa@op.fi 010 257 2165 asiakkuusneuvoja Kela Jaana jaana.kela@op.fi 010 257 2136 asiakkuusneuvoja Kemppainen Tiia tiia.kemppainen@op.fi 010 257 2131 asiakkuusneuvoja Laitinen Marjo marjo.laitinen@op.fi 010 257 2140 Yritysrahoitus pankinjohtaja Wallenberg Antti antti.wallenberg@op.fi 050 468 8856 asiakkuuspäällikkö Väisänen Outi outi.vaisanen@op.fi 040 562 1479 Yrityksen maksuliikeasiat asiakkuusneuvoja Heikkinen Helka helka.heikkinen@op.fi 010 257 2132 asiakkuusneuvoja Kela Jaana jaana.kela@op.fi 010 257 2136 Pohjola Vakuutus vakuutusneuvoja Manninen Kirsi kirsi.h.manninen@pohjola.fi 010 253 0409 . ALV:n). 1 a n i a t n a jr e P ti r o tt n o k e m m e jl u s it s e si ll e s k u e k k i o p : 2 1 o l k .i s k o u v n e d u u si a li t ö t s ö li k n e h a s si o r e m u n 2 2 8 o l k e e l e v l a p u l e v l a p n il e h u p e m m i k k n a P • i m l a s s u m o u S 1 1 2 7 5 2 1 • a k n a l o u P 1 7 1 1 7 5 2 1 n i u k i k k n a p n ii n t a d i o h ä s s : . Valitsemalla sopivan korkosuojauksen varmistetaan, että tulevaisuutta on helppo suunnitella tietäen, kuinka paljon luotonhoitokulut ovat. Korkosuojausten hinnat muuttuvat päivittäin talouskasvuennusteiden, keskuspankkien koronnostoennusteiden ja pitkien korkojen muutosten mukaan. Ylä-Kainuun Osuuspankki juhlisti 110-vuotista taivaltaan kesällä 2019 Askanmäessä kakkukahvien merkeissä. Ensimmäisenä vuosikymmenenä puolankalaisten osuuskassojen toiminta oli varsin vähäistä. 2 a s si v a a r u e s a u n is e m m e l e v l a P . Puolangalla on ollut tähän mennessä neljä päätoimista Osuuspankin toimitusjohtajaa: Antti Lehto, Kosti Hulkkonen, Jouni Ahokumpu ja nykyisin Ylä-Kainuun osuuspankin toimitusjohtaja Eija Sipola. Jos laina-aika on pitkä ja lainamäärä suuri suhteessa omaan talouteen, ei korkojen kehitystä kannata jäädä arvuuttelemaan Osuuspankkitoimintaa Puolangalla jo 110 vuoden ajan Puolangan osuuspankkitoiminta sai alkunsa Auholla toukokuun lopulla vuonna 1909