HEINÄKUUTA 2015
Sato-odotukset
Sateinen kesä
heikentää vilja-,
kasvis- ja rehusatoja. Erityisliikunnanohjaaja
Seija Huotari kertoo, että kesällä
talkootyönä pyöritetty miesten
ryhmä on ollut suosittu. >> 2. >> 8
TORSTAI 30. 6 414880 106457
15031
WWW.YLAKAINUU.FI
Seurakunta
Leirillä Elmi ja
Jessi maalasivat ja
testasivat temppurataa. >>6
NRO 60
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
HANNA LAUKKANEN
Kasvit voivat hyvin Haukiperän puutarhalla, vaikka niihin ei käytetä torjunta-aineita.
Hoitoa ilman torjunta-aineita
Kiistelty: Glyfosaatin haittavaikutuksista ei ole vielä tarpeeksi tietoa.
>> 4
Mestariampujat
tähtäävät maalia
Kahvakuula on hyvä
harrastus miehillekin
Marju ja Jaakko Sand
ovat menestyneet sekä
SM- että PM-tasolla.
Heillä on tapana harjoitella kisoja varten ampumaradalla yhdessä. >> 14
Vaikka ryhmäliikunta on naisille
tutumpi tapa nostaa kuntoa, ovat
miehet tervetulleita ohjattuun kahvakuulaan. >> 12
Kolumni: Sivukylien yhteisiä muistoja ja historiaa kannattaa etsiä ja tallettaa
En tiennyt, että kansalaisopistojen ilmoittautumiset alkavat
jo nyt. Siellä jutellessa voi tulla mieleen, kuinka hyvä se oma kylä loppujen lopuksi olikaan.
Imatran malliin. En osaa niitä vielä nyt miettiä, kun on
loma. Tulvaluukku oli auki tiistaina.
Muut mediat
1
Kotimaan matkailussa
ainoa, joka kiehtoo, on
mökkeily. Oikeastaan hautajaiset
on ollut sellainen tilaisuus, johon ihmisiä on kokoontunut kauempaakin yhtä
aikaa.
Puhetta ja porinaa riitti. Joukossa oli serkuksia ja koulukavereita. Perikunnat omistavat asuinrakennuksia ja mökkejä, vaikka osa niistäkin on myyty tai hävinnyt muuten.
Onpa jollain kävijällä saattanut jäädä joku vuosi väliinkin
kesävierailuissa. Pitäisi
löytää kiva vuokramökki
sopuhintaan muutamaksi
vuorokaudeksi. Touhuilen myös koiran kanssa.
Kansalaisopistojen kurssit ovat kyllä mukavia.
Itse olen aiemmin ollut mukana Ulla Schroderuksen vetämässä näytelmäpiirissä.
Nelli Juntunen
Oulu
Tuskinpa, moottoripyöräilyyn taitaa aika mennä, niin pitkään kuin pystyy. Joskus nämä nyt näivettyneet kyläpahaset ovat tarjonneet elinpiiriä monille . Kaipaisin lastenvahtijärjestelyä, että saisi viikossa vaikka pari
tuntia tiettynä iltana viedä lapset hoitoon, niin
pääsisi helpommin harrastamaan.
Tiina Juntunen
Suomussalmi
En aio. Aittokoski laskee Emäjoen uuteen uomaan. Joka
puolueessa pitäisi olla maahanmuuttoasiat läpikotaisin
tuntevia poliitikkoja.
EU ei vaadi Metsähallitukselta yhtiöittämistä,
vaan kilpailuneutraliteettia
eli sitä, ettei puukauppatoimijalla ole rajatonta valtion
takuuta eli konkurssisuojaa.
Moni asiantuntija on sitä
mieltä, että asia voidaan hoitaa kuntoon liikelaitoksessa
ilman yhtiöittämistäkin.
Pääkirjoitus
Teija Sutinen
Lapin Kansa
Helsingin Sanomat
Juhani Eskola
Koillissanomat
Gallup: Aiotko aloittaa syksyllä uusia harrastuksia?
Pitää katsoa, millainen valikoima on. Maailmalle ovat töiden ja
opiskelun perässä lähteneen nuoremmat, ja vanhemmat
ovat aikansa eläneet ja sitten kuolleet tai muuttaneet.
Nykyisin kylät heräävät lyhyeksi aikaa elämään, kun kesälomalaisia tulee käymään. Oli yhteisiä tapauksia, joita muisteltiin porukalla.
Suomussalmella on samanlaisia, yhtä nopeasti tyhjentyneitä kyläkuntia, joihin rakennettiin aikoinaan oma koulu.
Semmoisia, samanlaisen lyhyen kouluhistorian kyliä ovat
olleet esimerkiksi Pyykköskylä ja Keskinen ja myös Hyry.
A
Tapaaminen
oli onnistunut
tilaisuus.?
Niissä ei ole enää monta asukasta, vaikka joskus ihmisiä
riitti, kun piti koulukin rakentaa. Saatiin kuulla, mitä kyläläisistä on tullut. Sen näkee sitten syksyllä. Mutta se oli sitä aikaa.
Kun Kurkikylästä lähteneitä ihmisiä jututti, kävi ilmi, että monelle on yhä tärkeää kotikylän luonto ja maisemat.
Kaipa se on sellainen mielenmaisema, jota alitajuisesti kaipaa, vaikka ei huomaa sitä joka hetki.
Kurkikyläläisten antamaa esimerkkiä voisi noudattaa
monen muunkin hiljentyneen kylän ihmiset. Joskus olen tarjontaa katsellut, mutten
ole mennyt. Kymmeniä ihmisiä
oli koolla, ja osa heistä ei ollut nähnyt
toisiaan kymmeniin, jopa viiteenkymmeneen vuoteen. Moottoripyöräily on
mukava harrastus, koska siinä on erilainen vapauden tunne kuin autoillessa.
Sami Manninen
Oulu. Eikä sitäkään matkailuksi voi kutsua, jos makaa
laakereillaan keskellä korpea
takkatulen ääressä. heinäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Kesäkuva 30.7.2015
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@slpmedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
JUHANI MUSTONEN
Kylillä elämää
kesällä
K
urkikylän väkeä kokoontui lauantaina
Vanhaan Kurimoon. Käyn
yleensä Kianta-Opiston ja Kiannon Kuohut
-kylpylän ryhmäliikunnassa. Markkinahintoja katsellessa tuntuu
kuitenkin siltä, että pitää
odotella kesäsesongin päättymistä.
2
3
Kaikissa puolueissa
pitäisi oivaltaa maahanmuuton alkavan olla Suomen
kannalta niin tärkeä politiikan lohko, että sitä ei saa
jättää vain Olli Immosen (ps)
kaltaisille kiihkoilijoille. Oli paljon muualle muuttaneita, mutta
myös sellaisia harvoja, jotka vielä asuvat kylällä.
Historian havinassa tapahtuu monenlaisia kehitysvaiheita. on ollut töitä, ainakin maa- ja
metsätalouden parissa. Harrastan jalkapalloa, kalastusta,
ja luonnossa liikkumista.
Marko ja Konsta
Juntunen
Jyväskylä
En uusia, mutta saliharrastus on läheinen ja sitä aion jatkaa. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. On voitu matkustaa vaikka etelän aurinkoon tai on hankittu kesäpaikka Etelä-Suomesta.
Kurkikyläläisten tapaaminen oli onnistunut tilaisuus.
Sinne tulivat ne, jotka halusivat
Siis mikä?
Juuri olin kysynyt virkailijalta, että
onko nyt kaikki luvat kalastamista varten hankittu. ole mahdollista.
Ymmärrän kyllä, että selonottovelvollisuus on minulla, mutta mielestäni pyrin hoitamaan lupamaksun
Metsähallituksen virkailijan kanssa n. Voi siinä
jäädä monet kalastusluvat lunastamatta tulevina kesinä,
kun tästä tapauksesta tieto
leviää. kolmen tunnin kalastusluvasta, voimme kalastaa alueen järvillä sekä kirjolohilammissa. Kirjoita napakasti. pantin 0,40
rs
(5,98/kg)
Ihana jälkkäri
Ilman K-Plussa-korttia 5,29 pkt ((10,08/kg))
APPELSIINIJUOMA
99
prk
(3,98/l)
4 prk
(1,25/l)
ES
2
VANHANAJAN
VANILJAKASTIKE
4
00
99
pkt
(7,60/kg)
Flora
MEHUJUOMAT
K-MARKET HERKKUKIRSIKKA
Kauppakatu 2-6, Suomussalmi
Puh. 5 pl/tal.
pl
(1,06/l),
sis. 045 355 1070
MANSIKKA
Valio Grandi
JÄÄTELÖPUIKKO
MONIPAKKAUS p1a5
ck
15 x 35 g
pkt
kt
00
3
prk
Yksittäin ja ilman K-Plussa-korttia 0,45 prk (2,25/kg)
Pingviini Eskimo
HILLOMUNKKI
0
1
99
95
200 g
mainita
NAUTITAAN
MARJASADOSTA!
MAUSTAMATON
VIILI, KEVYTVIILI
TAI 1% VIILI
910 g
vakuumipakattu, Norja
raj. Lämmitä
uunissa ja nauti lakkojen tai
lakkahillon kera.
1,5 l/pl (1,06/l), raj. Tämä vitsaus on kestänyt jo useita vuosia.
Nyt kun Metsähallitus järven suurimpana vesialueen
omistajana, esitti tilanteeseen korjausehdotusta,johon
toivoi järven kahta osakaskuntaa osallistuvan, olisi ollut mahdollista saada järven
kalakantaan parannusta aikaan, vanhoillinen ajattelutapa kaatoi hankkeen suunnittelun esitetyssä muodossa
lyttyyn.
Osakaskuntien kokouksien päätösten jälkeen, (joissa
hanke-esitystä käsiteltiin),
on etupäässä Korvuanjärven
ranta-asukkailta ja muiltakin,
tullut pahoittelevia kannanottoja siitä, että hankkeen
eteneminen kaatui vastustamispäätöksiin.
Kyseisten mielipiteiden
mukaan he olisivat hyväksyneet sen,että verkkopyynti
olisi kielletty ja tyytyneet kalastamaan katiskoilla ja rysillä ja olisihan myös taimenen
viehepyynti ollut mielekästä
kalastamista.
Nuottaushan olisi ollut
myös sallittu pyyntimuoto.
Harmillista vain on se,että
Metsähallituksen esittämän
muotoista kalaveden kehittämiseen tähtäävää suunnitelmaa ei voitu hyväksyä vanhoillisen ajattelutavan vuoksi.
Aulis Moilanen
Piispajärven-Korvuan osakaskunnan
sihteeri.
Kerro mielipiteesi!
Risuja ja ruu
suja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Urpo Kyllönen
Pienen Pesiöjärven mökkiläinen
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
Herkuttelemaan
imassa
Tarjoukset vo
To-Su
30.7.-2.8.2015
HerkkuKirsikan kautta!
Atria
KASLERLEIKE
700 g (5,70/kg)
3
360-400 g (4,88-5,42/kg)
Raj. ?Paha kello kauas kuuluu?, sanottiin ennen vanhaan.
joittelussa kaksi kuukautta,
ja tein muutamia viikonlopun kalastuksenvalvontatehtäviä.
Osaan jutella muustakin
kuin kalastuksesta ja tulen
ihmisten kanssa hyvin juttuun. Kirjoituksia koskevat
tiedustelut 010 665 9018. Lupien tarkastukset sujuivat leppoisissa merkeissä,
kun esitin asiani oikein.
Olen aikoinaan kiertänyt
jokia ja koskia perhokalastuksen merkeissä.
Mieleeni tulee Kuusamosta Kuusinkijoelta yksi reissu.
Samalta kesältä kuin Hossan
juttu.
Omistin silloin pakettiauton, joka toimi tukikohtana
leirintäalueella. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 17192. maksun vaikka heti siinä paikassa, mutta valvojien mukaan mobiilimaksaminen ?ei enään. vartti aikaisemmin ja olisin
mielelläni odottanut kalastuksen
valvojilta enneminkin opastusta
ja ohjausta kuin uhailua poliisilla.
ta valvojille ja he kuittasivat, että
?Voidaan tänne poliisikin kutsua
jos ei löydy yhteistyöhalukkuutta?. Kirjoita viestin alkuun
YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
3
Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.?, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. Tässä vaiheessa olimme jo poikani kanssa aivan paniikin partaalla osaksemme tulleesta
kohtelusta uhkailulla maustettuna.
Tapahtumailmoitus poliisille
täytettiin kello 14:00.
En missään nimessä halua olla
maksamatta tarvittavia maksuja,
mutta mielestäni veronkantome-
Tasan 15 minuuttia myöhemmin
olin poikani kanssa viereisen lammen rannassa ja ehdin heittää viehettä kaksi kertaa kun takanani seisoi Metsähallituksen kalastuksen
valvojat lupia kysymässä. Kirjoittajan
nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Menin 8.7.2015 ala-ikäisen poikani kanssa lomamatkalla
Suomussalmen Hossan luontokeskukseen kysymään kalastusmahdollisuutta. Näytin luvat,
vaikka kalastusvälineeni olivat autossa, eivät käteni ulottuvilla.
Palattuani autolle kuusamolainen kesäheilani oli autollani. Ja vastaus oli,
että kyllä.
Purnasin luonnollisesti asias-
PETRI SAUKKONEN
Vantaa
Kalareissun pilaajia Hossassa
MIELIPIDE Luin Kainuun
Sanomista tiistaina 14.7.2015
vantaalaisen Petri Saukkosen
kirjoituksen ?Epäasiallista
palvelua Hossassa?. Niinkuin tiedossa on
se, että kyseisen järven muikkukanta on kääpiöitynyt, samoin on käynyt siikakannallekin. Uutisvinkit: Puhelimitse 044 332 5320, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.?.
y
Epäasiallista palvelua Hossassa
O
len satunnainen vapaa-ajan
kalastaja, 4-5 kertaa kuluneen 10 vuoden aikana mato-ongella. 2 pkt/talous
ellei toisin
Arla
KETCHUP
kg
HK
KABANOSSI
GRILLIMAKKARAT
Heinz
ERÄ!
GRILLAUKSEEN:
Mikä ärsyttää?
99
kpl
(9,98/kg)
Ilman K-Plussa-korttia 5,79 kpl (11,58/kg)
PALVELEMME
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18. Noin 50 met-
Olen nimittäin itse suorittanut kalastuksenvalvojakoulutuksen vuonna 1992.
Kävin Taivalkoskella yhdeksän kuukauden
?monitoimimetsuri?-koulutuksen.
Siinä yhteydessä oli mahdollisuus suorittaa kalastuksenvalvojan koulutus, jonka
taivalkoskelainen eräpoliisi
järjesti.
Ei siellä todella opetettu
tällaista käytöstä.
hkä näilläkin valvojilla olisi syytä opiskella vielä asiakaspalvelua ja -neuvontaa.
Tai sitten heidän on syytä
vaihtaa alaa.
Olin itse Hossassa työhar-
rin päässä autolta sijaitsi
puucee, josta ulos astuessani
pari rajamiestä oli vastassa ja
kysyivät luvat. Lupa
maksettiin, kello 13:45.
nettely ja informointi on aivan luokatonta. Olimme ostaneet virvelit matkalla huoltoasemalta.
Luontokeskuksen ystävällinen
opas kertoi, että maksamalla 32
. 3 pkt/talous
Ilman korttia 2,19 pkt (5,48-6,08/kg)
VIHREÄ RYPÄLE
1
500 g, Espanja
59
rs
(3,18/kg)
TUORE
LOHIFILEE
99
rs
7 1
1
95
Ämmän Leivän
pl
(2,19/kg)
35
kpl
ULKOKRYSANTEEMI
8
14 cm, Hollanti
00
2 kpl
Yk i äi 4,90
4 90 kpl
k l
Yksittäin
3 prk
(1,67/kg)
500 g, Suomi
2 dl
3 1
500 ml
prk
2l
kp
Hartwall Jaffa
VIRVOITUSJUOMAT
0 1
1,5 l
99
tlk
(0,66/l)
99
Haapalan
4
JUUSTOLEIVÄT
ÄT
500 g, myös
vähälaktoosinen
Ilman K-Plussa-korttia 2,69-2,89 pl (1,53-1,66/l)
HERKKUKIRSIKKA
1
99
Juustoleipää, kuohukermaa,
lakkoja/lakkahilloa
Laita juustoleipä uunivuokaan
ja kaada kerma päälle. Häneltäkin oli kyselty
lupia, vaikka hän toimi vain
ruoanlaittajana ja makuupussin lämmittäjänä.
Mutta kireitä siimoja, vaikka mato ei olekaan aina koukussa.
Vanhoillisuus
vallan
päällä
MIELIPIDE Vielä Korvuanjärven tulitikunmittaisista
muikuista ja minikokoisista
siioista. Jää siinä luparahoja
saamatta Hossan vesiin. Valvontamaksun (rikesakon?)
lisäksi saisin vielä kuulemma sakot
niskoittelusta!! ?Vartissa on poliisi paikalla?. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Esitimme heille ylpeänä juuri ostamamme luvat, mutta yllätys olikin suuri
kun piti esittää lisäksi valtion kalastuksen hoitomaksu. Olisin maksanut ko. Torstaina 30. On kyllä
todella harmillista, että tällaisella kalastuksenvalvojien
käytöksellä pilataan lomalaisten Hossan reissu.
Kyllä tällainen kalastuksenvalvojien käytös jää varmaan mieleen nuorelle pojallekin pitkäksi aikaa. Kirjoituksia ei palauteta
Aine on myös liitetty hedelmättömyyteen, epämuodotumiin ja muihin terveysongelmiin.
Glyfosaattia käytetään
Suomessa paljon, sitä on
muun muassa Roundup,
Rambo ja Keeper -tuotteissa.
Euroopan Unionissa mietitään, saako glyfosaattia sisältäviä tuotteita myydä jäsenmaissa tämän vuoden lopun
jälkeen, kun myyntilupa vanhenee.
Kasvinsuojelun professori
Kari Tiilikkala sanoo, että
myyntilupa mitä ilmeisemmin säilyy, mutta käyttöön
tehdään mahdollisesti rajoituksia.
Professorin mielestä glyfosaatin käyttö pitäisi rajata
vain kasvinviljelyn ammattilaisille.
Leena Ollonberg tutkii omenapuun vointia Haukiperän puutarhalla. Lisäksi
tavattiin 15 ylikuormaa, 11 etsintäkuulutettua, 10 ajo-oikeudetonta ja neljä rattijuopumuksesta epäiltyä.
. heinäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Valvonta
paljasti
rikkeitä
Poliisin raskaan liikenteen
valvonta paljasti huonokuntoisia ajoneuvoja ja löysi etsintäkuulutettuja entistä
enemmän. Tutkimustieto käytön riskeistä
on edelleen hataraa.
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
Suomussalmen Rautia KMaatalouden maatalousmyyjä Ari Matero sanoo, että
on 30 vuoden ajan käyttänyt
glyfosaattia sisältäviä tuotteita rikkakasvien torjuntaan.
Hän sanoo olevansa esimerkki siitä, että aineesta ei ole ollut haittaa terveydelle.
. Normaaleja huoltotoimenpiteitä tietysti tehdään,
mutta ei muuta, hän toteaa.
Manninen on tyytyväinen
rakennustöiden kulkuun, jotka sujuivat ?kuin Strömsössä?.
Sähkökatkokset jäivät lyhyemmiksi kuin pelättiin.
Esimerkiksi viimeisin, rakennustöistä johtunut sähkökatko jäi 3,5 tunnin mittaiseksi.
Viideksi tunniksi oltiin varauduttu.
. Meille tuli sähkökatkoksista johtuneita yhteydenottoja asiakkailta minimaalisen
vähän, Marko Manninen kertoo.
Aittokosken sähköasema tuli valmiiksi lasketussa ajassa.. - 24.
heinäkuuta valtakunnallisesti tehostetusti raskasta liikennettä. Kahden
vuorokauden mittaisen tehovalvontajakson aikana tarkastettiin 901 kotimaista ja
232 ulkomaalaista ajoneuvoa.
Seuraamuksia annettiin
278 kotimaahan ja 33 ulkomaille rekisteröidyn ajoneuvon kuljettajalle. Se valmistui
päivälleen sinä päivänä kuin
oli suunniteltu eli viime tiistaina 28. Esimerkiksi maataloudessa on jo ajauduttu
kemikaaliriippuvuuteen.
JUHANI MUSTONEN
Aittokosken
sähköasema valmis
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@slpmedia.?
Aittokosken uusi sähköasema on valmis. Lisäksi jaettiin 133 huomautusta.
?Käyttö
vain
ammattilaisille?
Torjunta: Professorin
mukaan glyfosaattia
käytetään liikaa. Mielestäni aineen myynti valmiina käyttöpakkauksina on arveluttavaa,
eikä sitä kannattaisi käyttää,
jos se ei ole taloudellisista
syistä välttämätöntä, Tiilikkala sanoo.
Professori muistuttaa, että
glyfosaatin korvaamiseksi pitäisi tehdä systeemitason
muutoksia, esimerkiksi torjua rikkakasveja eläinten
avulla tai muuttaa peltoviljelyä monipuolisemmaksi viljelemällä vuorovuosin.
Roundupia myydään noin 50
kappaletta kesän aikana Suomussalmen Rautia K-Maataloudesta.
Professori Tiilikkala sanoo,
että aineen käytön riskeistä
tieto on edelleen hataraa, sillä tehdyt tutkimukset ovat
jääneet julkaisematta.
Hän sanoo, että glyfosaatin jatkuvasta käytöstä seuraa
se riski, että aine ei enää tehoa. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Poliisi valvoi 23. Suomessa glyfosaattia
käytetään liikaa pihoissa ja
puutarhoissa. heinäkuuta.
Aluepäällikkö Ma rko
Manninen Loisteelta sanoo,
että pieniä jälkitöitä tehdään
vielä, mutta sähköasema toimii normaalisti ja sen pitäisi
toimia vielä 50 vuotta eteenpäin.
. Lisäksi ajopiirturirikkomuksia todettiin 30 tapauksessa.
Ajoneuvon kunnon osalta
ongelmia oli 64 tapauksessa,
17 ajoneuvon matka keskeytettiin valvontapaikalle.
Puutteelliset kuorman sidonnat aiheuttivat seuraamuksen 39 kuljettajalle. Aiempien vuosien vastaaviin valvontatapahtumiin
verrattuna eniten nousivat
ajoneuvon kuntoon liittyvät
rikkeet, joiden määrä on lisääntynyt kolmanneksella.
Myös etsintäkuulutettuja
löytyi lähes kolme kertaa niin
paljon kuin viime kerralla,
poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta arvioi.
Ajo- ja lepoaikarikkomukset sen sijaan ovat pysyneet
lähes samalla tasolla, noin joka kymmenes kuljettaja rikkoo edelleen kyseisiä säännöksiä. Valvontaa suunnattiin
erityisesti ajo- ja lepoaikojen,
ajoneuvon kunnon ja kuormauksen sekä rattijuopumusten valvontaan. Jalkakäytäviltä sillä poistetaan rikkakasveja ja Yhdysvalloissa sitä
käytetään pelloilla ennen siementen viljelyä. Kasvimaalla kukaan ei
käytä tätä totaalihävitettä,
koska se hävittää myös kasvimaan porkkanat. Näin ei toimita Suomessa, Matero sanoo.
Rautia K-Maataloudesta
sanotaan, että osa asiakkaista
kysyy aineen turvallisuudesta, mutta suurin osa haluaa
ainoastaan tietää, onko tuotetta vielä saatavilla myymälässä.
Maailman terveysjärjestö
WHO:n alainen syöpätutkimuslaitos IARC on arvionut,
että glyfosaatti aiheuttaa ihmisille todennäköisesti syöpää. Poliisin valtakunnallisessa raskaan liikenteen
tehovalvonnassa eniten rikkeitä todettiin ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa.
Kaikkiaan 144 kuljettajaa rikkoi kyseisiä säännöksiä, mikä
on 12,7 prosenttia tarkastetuista. Aineen käyttöikä lyhenee, mitä enemmän ainetta
käytetään. Suomessa glyfosaatti
kattaa puolet kaikista kasvinsuojelussa käytettävistä aineista.
. Puutarhalla kasveja hoidetaan
Myös erilaisilla katteilla,
muun muassa nurmi-, kuorija ruohosilppukatteilla voi estää tuholaisia, Ollonberg sanoo.
Lähde: www.permakulttuuri.info
GLYFOSAATTI
. yhteislupaa hakeva), tulee
luvanhakijan olla palveluun
tunnistautuva henkilö.
. Siellä on myös
kahvittelua ja muuta paikal-
lista ohjelmaa, kertoo pyöräretkeä suunnitellut toiminnanjohtaja Minna Siira.
Juha Sipilä (toinen vasemmalta) tapaa puolankalaisia torilla.
Tähän mennessä järjestetyillä aiemmilla kahdella pyöräretkellä mukana on ollut
useitakin koko matkan pyöräilleitä. Viime kesänä muun
muassa Sipilä pyöräili koko
matkan Rovaniemeltä Riihimäelle. Vuokattiin joukko saapuu sunnuntaiaamuna kello
11.
. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
5
PEKKA SIPOLA/ARKISTO
HANNA LAUKKANEN
Poronhoitoalueen ilvespyynnin poikkeusluvat nyt haettavissa.
Luvat haussa
Ilvespyynti: Poronhoitoalueen luvat haussa
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@slpmedia.?
Ilveksen metsästys kannanhoidollisella perusteella poronhoitoalueella on mahdollista lokakuun alusta alkaen.
Pyyntiä varten on haettava
poikkeuslupaa Suomen riistakeskukselta.
Ilveksen kannanhoidolliset poikkeuslupahakemukset
on jätettävä Suomen riistakeskukselle perjantaihin 7.
elokuuta mennessä.
ilman torjunta-aineita.
Luonnonmukaisesti puutarhalla
Haukiperän puutarhalla Suomussalmella on käytössä hyvin luonnonmukaiset keinot
rikkakasvien ja tuholaisten
torjuntaan. Käytetään puutarhoissa,
metsissä, viljelemätttömillä
alueilla ja pelloilla
. Taukopaikoilla tapahtumille on varattu aikaa tunnin
verran. Jos luvanhakija on yksityishenkilö (joko itselleen lupaa
hakeva tai valtuutettuna esim.
ns. Myös permaviljely on luonnonmukainen
keino välttyä tuholaisilta. Rikkakasvit torjutaan nyppimällä ne itse
pois ja suojaamalla maaperä
peitteellä, ja tuholaiset torjutaan mäntysuovan, veden ja
suolan sekoituksella. Glyfosaatin käyttö leipäviljapelloilla on Suomessa kielletty, mutta monet muut maat
sallivat sen Lähde: Tukes, Evira
Poikkeuslupia ilveksen
kannanhoidolliseen metsästykseen voidaan myöntää
vain vahvan ilveskannan alueelle.
Poikkeuslupien kohdentamisessa otetaan huomioon
erityisen merkittävät porovahingot.
Samoille alueille ei myönnetä päällekkäisiä poikkeuslupia.
Suomen riistakeskus suosittaa, että ennen hakemuksen jättämistä olisi hyvä olla
yhteydessä aluetoimistoon,
josta selviää senhetkinen hakemustilanne.
Poikkeuslupapäätökset
pyritään tekemään 21. Joskus
käytetään myös Sinolia.
. Aineella torjutaan esimerkiksi juolavehnää rehuohra-,
rehukaura-, rypsi- ja rapsipelloilla ennen puintia
. Glyfosaatti on totaalihävite,
joka hävittää kaiken vihreän
paitsi havupuut
. Nyt Puolangalta
starttaavat myös kansanedustajat, paltamolainen
Marisanna Jarva ja puolankalaissyntyinen Mikko Kärnä.
Sen sijaan tänä kesänä
pääministerikiireet säätelevät Sipilän aikatauluja. Sipilä lähtee liikkeelle lauantaiaamuna Puolangalta, josta hän saapuu
Paltamon ja Kajaanin kautta
Vuokattiin.
Keskustalaisten 900 kilometrin pyöräretki Puolangalta Lahteen jatkaa viime kesän
byrokratianpurkuteemaa.
Matkareitti vie niin asutuskeskusten kuin hiljaistenkin
reittien kautta.
Seurueen reitti kulkee
Puolangalta valtatie 78:aa pitkin Paltamoon, josta Sipilä
saapuu Kajaaniin lauantaina
iltapäivällä. Emme käytä kaupassa
myytäviä torjunta-aineita,
koska ne saattavat tehdä tuhoja kasveille. Poikkeuslupien hakeminen
ilveksen pyyntiin poronhoitoalueella suositellaan tehtäväksi internetissä sähköisesti
osoitteessa luvat.riista.?.
. Välietapit ovat
Puolangalla Väyrylän koululla ja Lassilammen parkkipaikalla. Torstaina 30. Yleisötilaisuudet
lauantaina: Puolangalla tori kello
8?9, Väyrylän koulu kello 10?11,
Lassinlammen parkkipaikka
12?12.30, Paltamossa Eino Leinon
puisto 13.30?14.30 ja Kontiomäen
Shell 15.30?16, Kajaanissa
Raatihuoneentori kello 16.30?17.30.
Yleisötilaisuudet sunnuntaina:
Kajaanissa Kauppatori kello 8.30?9
ja Vuokatin urheiluopiston
olympiastadioni kello 11?11.45 ja
Maanselän etappi 13.30?14.15.. Jos käyttäisimme torjunta-aineita,
olisi kasvien myynnissä tietyt
varoajat, puutarhayrittäjä
Leena Ollonberg sanoo.
Jatkuvassa hoidossa mahdolliset rikkakasvit ja tuholaiset eivät jää huomaamatta.
Puutarhan työntekijät sanovat, että esimerkiksi viljelykierrolla voitaisiin luonnonmukaisesti välttää kasvi-
en tuholaiset. Sipilä ja muut kansanedustajat käyttävät puheenvuorot. elo-
LUVAT
. Sähköisen lupahaun sijaan
on myös mahdollista jättää
hakemukset sähköpostitse tai
kirjepostitse Suomen riistakeskuksen lupahallintokirjaamoon.
kuuta mennessä, jotta ne
ovat lainvoimaisia ennen
metsästyskauden alkua.
Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi kesäkuussa, että
Suomessa on noin 2700?
2795 yli vuoden ikäistä ilvestä
ennen syksyn 2015 metsästyskautta.
Viime vuoteen verrattuna
kanta on kasvanut Oulun eteläosissa ja Pohjois-Karjalassa. Siinä kantavana filosofiana on
toiminta yhdessä luonnon
kanssa, toimintaa tiedolla ja
suunnittelulla ohjaten.
. Sipilä
lähtee Vuokatista suoraan
Helsinkiin virkatehtäviin eikä ole mukana enää Maanse-
lässä, jonne polkijat jatkavat
matkaa Vuokatista.
Matkalla on mukana huoltoauto ja ensiaputaitoisia
henkilöitä.
Viikonloppuna mukana
polkee myös lääkäri.
Pyörät pyörimään: Matka alkaa
Puolangan torilta kello 9 kohti
Paltamoa. Muualla maassa ilveskanta on pysynyt lähes entisellään.
EERO VIHAVAINEN
Sipilä pyöräilee
Puolangalla
Jukka Keränen
jukka.keranen@slpmedia.?
Pääministeri Juha Sipilä
(kesk) aloittaa lauantaina
polkupyörämatkansa Suomen halki
Niiden puintikausi alkaa 2?3
viikkoa myöhässä.
Myöhään kylvetyt kevätviljat eivät ehdi tuleentua,
vaan ne on korjattava esimerkiksi säilörehuksi. Tällä hetkellä tautitilanne Kainuussa ei ole paha,
mutta jos sateisuus jatkuu,
taudeista voi muodostua vitsaus, Partanen kertoo.
Alkukesän viileys myöhästytti myös marjojen kukintaa.
Koska mustikan kukinnan
ajankohta on vaihdellut, sen
KASVU
. Lähteet: ProAgria, Luonnonvarakeskus
Nurmi kyllä kasvaa kostealla säällä, mutta sadon laatu on tavanomaista heikompaa, kasvituotannon
kypsyminen on epätasaista.
. Kosteus on lisännyt lehtilaikkutautien ja punahomeen riskiä. Käytännössä se on teurastuksesta
jäävä sivutuote.
Koiranruoasta ei tarvitse
ilmoittaa viranomaiselle eikä
myöskään luonnoneläinten
ruhoista kuten hirvistä tai
järvikaloista. Yksi syy on tuotteen siisteys. Kainuussa ollaan reilut kaksi
viikkoa jäljessä keskimääräisestä kasvukaudesta, sanoo
ProAgria Kainuun erityisasiantuntija Matti Partanen.
Alkukesän sateet myöhästyttivät kylvöjä. Mansikan satokausi jatkuu.
Sen arvioidaan jatkuvan pitkälle elokuuhun, jos säät sallivat.
. Niitä pidetään kolmea eri päätarkoituksessa;
suurpetojen kuvaus- ja katselupaikoilla, pienpetojen houkuttelemiseen ja muiden
eläinten katseluun ja kuvaamiseen. Syysviljat
ovat hyötyneet runsaista sateista, ja ruissadosta odotetaan hyvää satoa.
. Ne jäävät todennäköisesti kokonaan kylvämättä tänä
vuonna, Partanen kertoo.
Kainuussa viljellään kevät-
viljoina ohraa ja kauraa. heinäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Kasvisadot
jäänevät
heikoiksi
sateen takia
Sato: Viljaa ja perunaa tulee koko
maassa tavallista vähemmän.
Kainuussa kevätviljoja jäi kylvämättä
sateiden vuoksi.
Nita Lohi
toimitus.ylakainuu@slpmedia.?
Sateinen kesä on heikentänyt
satoa ympäri maata.
Luonnonvarakeskuksen
satoarvion mukaan viljasato
jää Suomessa viidenneksen
heikommaksi. Tavallisesti
alkukeväästä kylvettävät viljat päätyivät joillakin alueilla
peltoon vasta kesäkuun lopulla.
. Aikaisin
maahan ehtineet viljat tuleentuvat normaalisti.
Vetisyys on myös kellastuttanut viljakasvustoja.
. Kainuussa hävikki voi olla suurempi.
. Lisäksi sivustolla todetaan, että karhu tulee yleensäkin makeaa hajua tuoksuvan syöttikasan luokse.
Karhua houkutellaan siellä
myös matkimalla houkuttelevia ääniä. Karhu syö mielellään hunajaa ja muutakin
makeaa.
Tehdasvalmistetun koiranruoan käyttö kuivattuna sekä raakapakasteena on nouseva trendi suurpetojen houkutusruokana
kuvaus- ja katselupaikoilla. Käytetyimpiä
ovat hätääntyneen jäniksen,
hirvenvasan ja ikävöivän karhunpennun äänet. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Parhaiten ovat selvinneet aikaisin kylvetyt lohkot, syysviljat ja säilörehunurmet.
. En ole kuullut, että Kai-
nuussa olisi ollut perunaruttoa, mutta juuri tällainen
kostea ja hautova sää on sille otollinen. Luita
ei jää siivottavaksi maisemaan tai kantaudu metsiin niin kuin
esimerkiksi sianruhojen kanssa käy.
Amerikkalaisella metsästäjien nettisivulla luetellaan
siellä laillisina karhun houkutuskeinoina paistettujen
pekoniviipaleiden rasvankäry, jonka tuoksu menee oi-
kealla tuulella kauas. Kainuun haaskoista
Kuhmossa sijaitsee yli 39 eli
44 prosenttia kokonaismäärästä.
Lisäksi Kainuusta saatujen
tietojen mukaan Suomussal-
mella haaskoista on alle 30 ja
loput muissa Kainuun kunnissa.
Suurpetojen kuvaus- ja
katselupaikoilla päähoukuttimena tarjotaan sianruhoja,
lohta ja uusimpana suuntauksena koiranruokaa. Kosteuden takia harmaahome vaivaa
mansikkaa normaalia enemmän.
Kosteus voi sairastuttaa
myös perunaa. Heinäsadosta tulee arviolta keskinkertainen, mutta tilojen väliset
erot ovat suuret.
. Suosittu haaskaruoka on koirille
tehtaassa valmistettu puristettu kuivattu syötävä ja koirille tarkoitettu raakapakastettu liha, joista kyllä koiratkin pitävät paljon. Pekonirasvankäryyn saa ampua
vain tiettyä karhulajia. Monissa
osavaltioissa karhunmetsästäjät tehostetavat ja voimistavat houkutusääniä muun
muassa kovaäänisillä.. Kuten jokainen on nähnyt ja kokenut, vetisyys on
ongelma tänä vuonna. Ammattiviljelijät ovat torjuneet perunaruttoa, mutta pihaviljelmille
perunarutosta voi muodostua ongelma tänä kesänä.
Myös perunan kasvu on
2?3 viikkoa jäljessä tavan-
TEIJO MÄÄTTÄNEN
Koiranruokaa
suurpetohaaskoilla
Antero Komulainen
antero.komulainen@slpmedia.?
Kainuussa on 88 haaskaa
merkittynä Eviran haaskarekisteriin. Kuivaheinän korjuu on ollut
hankalaa koko maassa. Kun kasvusto on jatkuvasti märkää, myös laatu
kärsii ja mustikoista tulee
?savipuolisia?, Partanen sanoo.
Mansikkasato alkaa olla
korjattavissa. Viljoista ohra on kärsinyt
säästä eniten. Heinäkuun viileys on hidastanut kaikkien viljelykasvien
kehitystä. On paikkoja, joihin viljaa
ei vieläkään ole saatu kylvettyä. Kun vettä on joka paikassa, juuret eivät saa kunnolla
happea ja kasvusto kellastuu.
Kellastumisesta seuraa huomattavat satomenetykset,
Partanen sanoo.
Huonovointinen kasvi
myös sairastuu helpommin,
jolloin jyvän kasvu pysähtyy.
. Laitoskalasta ja
sioista ilmoitus pitää tehdä.
Pienpetohaaskoilla tarjotaan muun muassa kalanperkeitä ja samaa mitä suurpetohaaskoillakin, mutta määrät
on pienempiä ja rekisterissä
nimi on toinen.
Karhu on perso makean
perään samaan tapaan kuin
ihminenkin. Vihanneksista etenkin tarhaherne, kesäkurpitsa ja avomaankurkku ovat kärsineet viileydestä.
. Mustikkaa ei vielä kannata korjata koneella, koska
joukkoon jää liikaa raakamarjaa. ei mitä tahansa lajeja.
Siellä on kaupoissa houkutussuihkeita, jotka tuoksuvat
mustikoille tai piirasleivonnaisille ja näitä hajusteita suhautetaan puihin tai maahan. Partanen
kertoo, että perunaruton
vaara on ilmeinen.
08 741 121
K-MARKET KEMPPAINEN KY
Hyryntie 44, Hyrynsalmi
Puh. Nurmi kyllä kasvaa kostealla säällä, mutta sadon
laatu on tavanomaista heikompaa, Partanen kertoo.
muistuttaa, että tuleva mönkijän omistaja tutustuisi ensin mönkijää koskeviin sääntöihin ja malttaisi harjoitella
ajoneuvon käsittelyä ja hallintaa.
Erityisesti kesäaikaan
mönkijöiden ostopäätöksiä
tehdään runsaasti. 16, jolloin voi käyttää
verkkopalveluja itsepalvelupäätteillä tai asioida aikavarauksella.
vuoksi.
. Mönkijäonnettomuudet tapahtuvat usein kuitenkin tiellä.
Maastoon tarkoitetut ominaisuudet voivat yllättää tiellä esimerkiksi mutkissa.
Haapalan
JUUSTOLEIPÄ
4
00
1
29
1
99
Kotivaran venäläinen
kpl
(9,98/kg)
Arla
3 prk
(1,67/kg)
200 g
3
prk
Yksittäin tai ilman Plussa-korttia
0,45/prk (2,25/kg)
JÄÄTELÖKAKUT
Lamin Cello 32
LATTIALAMINAATTI
7 mm
tanko
(7,98/kg)
TO-PE
PALVELUTISKISTÄ
Tuore
ERÄ Viennetta
pkt
500 g
99
myös vähälaktoosinen
KEVYTVIILIT
3
MEETWURSTI
500 g
8
95
m2
5
POSSUN KASSLER
99
kg
MYÖS RAIKKAAT
SALAATIT SEKÄ KUUMAT
GRILLIHERKUT!
Biolan SYKSYN
PK-LANNOITE 6 l
ULKOKRYSANTEEMI
Hollanti
2
k pl
1800
800
2 kpl
SAAVIT, SANKOT, VESIASTIAT
KONTIO, HAI PIHA KUMIKENGÄT
NGÄT
RAUTA KEMPPAINEN p. elokuuta alkaen maanantaisin ja
tiistaisin kello 9 . Markkinoilla on useita erilaisia mönkijöitä moneen eri tarkoitukseen. 11 ja 12 . Suurissa määrin
Kainuun perunasatoa aletaan korjata syyskuun puolivälin tienoilla.
imassa
vo
Tarjoukset
sato alkaa olla valmis korjattavaksi elokuun puolivälissä.
Märkä kesä tietää kautta
linjan tavallista heikompaa
satoa.
. Renkaiden painaumat
näkyvät vielä ensi vuonnakin, Partanen sanoo.
Mikäli sää jatkuu samanlaisena, kesän toinen nurmi-
TE-palvelujen verkkopalvelut ovat käytössä 24 tuntia
vuorokaudessa
Työnhakijoiden ja työnantajien asiointipalvelut toimivat Oma asiointi -palvelussa.
Oma asiointi palvelussa työnhakija tai työnantaja voi lähettää tarvittaessa yhteydenottopyynnön TE-toimistoon.
Mönkijän
kuskin pitää
osata
Mönkijää hankittaessa ja sillä
ajamaan totuttelussa tulisi
huomioida, että mönkijän
ajo-ominaisuudet ovat erilaiset verrattuna moneen muuhun moottorikäyttöiseen ajoneuvoon. 08 741 131
MAATALOUS KEMPPAINEN p. Torstaina 30. Peltojen kantavuus on
heikkoa, ja kun niillä joudutaan liikkumaan raskailla
koneilla, jäljet ihan hirvittävät. 16.
Muina päivinä asiointi tapahtuu aikavarauksella.
Kainuun TE-toimiston Kajaanin toimipaikka on avoinna maanantaista perjantaihin
klo 9 . Lisäksi ajoneuvoa koskevat säännöt vaihtelevat.
Ennen hankintaa tulisikin
miettiä, mihin tarkoitukseen
mönkijää ollaan ostamassa.
Alun perin mönkijät on
suunniteltu käytettäväksi
pääasiassa maastossa. 08 741 288
elina.kemppainen@k-market.com
PALVELEMME : MA-PE 8-21,
LA 8-18, SU 12-18. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
7
JUHANI MUSTONEN
KYLMÄMARKKINAT
ARKKUPAKASTIMET
100 litraa alk.
200 litraa
alk.
300 litraa alk.
85 cm
249,299,469,-
Kotikokki
JKPK-326
PYSTYPAKASTIN
100 litraa
alk.
269,-
Rosenlew
RJKL-2950
JÄÄVIILEE
JÄÄ/PAKASTINKAAPPI
449,-
Gram
KS 4456-90F A++
JÄÄVIILEE
499,- 599,KAIKKI
T
KALUSTE- JA KONEMARKET MEILTÄ LÖYDAÄM
ALLIT
KIT J
KUMPULAINEN
Hyrynsalmi
(08) 741 013, 044 548 1463
www.kk-kumpulainen.?
MER
KÄ
ENNUS SE I
S
A
A
J
S
U
IENT
LJET
KOTIINKU N KONEIDEN POISV
E
VANHOJ
HINTAAN.
SAMAAN
Edullisesti
K-marketista
Kuiva sää on tarpeen myös
sadonkorjuussa.
Ensimmäinen heinänkorjuu Kainuussa on ollut vaikeaa jatkuvien sateiden
TEtoimiston
aukioloajat
muuttuvat
Kainuun TE-toimiston Kuhmon ja Suomussalmen toimipaikat ovat avoinna 1. Liikenneturva
To-Su
.2015
30.7.-2.8
IN MAINITA
ELLEI TOIS
kauppiaan parhaat tarjoukset!
erityisasiantuntija Matti Partanen ProAgria Kainuusta kertoo.
omaisesta
To 6.8. elo-
kuuta Puolankajärven koulukeskuksessa, osoitteessa
Koulukatu 2. Mukaan tulee
uusia nuoria.
. Varhaisnuorten nuorisotyönohjaajan JukkaPekka Svanbergin mukaan
seurakunnalla ei olisi varaa
palkata aikuisia töihin leireille.
. Vapaa-ehtoisina toimivat nuoret ovat suureksi
avuksi, Svanberg kiittelee.
Maanantaista keskiviikkoon kestäneellä leirillä
12?13-vuotiaat nuoret saivat
saunoa, pelata biljardia tavata kavereita ja suorittaa opiskelija Iiris Keräsen suunnitteleman rastiradan. Pe 7.8. Improvisointiklinikan
ohjaa puolankalaislähtöinen
huippusaksofonisti Ari Jokelainen. Isonen on rippikoulun ja
isoskoulutuksen käynyt nuori,
joka ohjaa lapsia ja nuoria seurakunnan leireillä
Isonen Marika Juntunen on toiminut isosena myös rippileirillä.
. Omat isoseni olivat rippi- ja
varkkarileirillä niin mukavia,
että halusin itsekin isoseksi.
Minusta on kiva olla ihmisten kanssa ja isosena saan
vaikuttaa leiriohjelmaankin,
17-vuotias varhaisnuortenleirin isonen Marika Juntunen
sanoo.
Hän on yksi isosista, joiden työpanoksen avulla Suomussalmen seurakunnan kesäleirit on mahdollista toteuttaa. Myös ikähaitari on laaja
ulottuen vauvoista eläkeikäisiin.
Yhteistä koulutuksille on,
että niissä satsataan korkea-
tasoiseen opetukseen. Tiistaina
ohjelmassa oli myös haasterata, jossa kiivettiin Jaakobin
tikkaita ja tasapainoiltiin trapetsihyppypaikalla.
. klo 17.00 aikuisten
laulukurssin esitykset torilla
Pohjanportin lavalla. Leirin toteutuksessa
Vuoden 2014 bändileirin
opettajien konsertissa esiintyivät laulajat Elina Hjelt ja
Jutta Annala, taustalla soittaa kitaristi Petteri Arvola.
ovat mukana pääjärjestäjä
Puolangan Tanssimusiikin
Ystävät ry:n lisäksi muiden
muassa Puolangan kunta,
Puolanka-lehti, Musiikki Lukinmaa ja Puolangan kulttuuriyhdistys Kultsu ry.
Ma 3.8. klo 16.30
loppukonsertti liikuntasalissa.
Huonolla säällä toriesitykset
Koulutuskeskuksessa.. Jo tuolloin isosen tehtäviä
olivät järjestyksen pito, erilaiset käytännön työtehtävät,
opetukseen liittyvät tehtävät ja
iltaohjelmien valmistaminen
Lähde: Wikipedia
Marika Juntunen on ihastunut myös Roinilan leiripaikkaan.
. klo 16.15
leiriläisiä esiintymässä torilla. Pe 7.8. klo 17.00
musiikkiteknologiaesittely
auditoriossa. Tällä kertaa mukana on 17 tyttöä ja viisi poikaa, Svanberg sanoo.
ISONEN
. Isosten historia voidaan jäljittää jo 1930-luvulle. Ja kännykkä, lisää vierustoveri.
Tiistaina aamupäivällä nuoret piirsivät paperille, mitä he
tekevät mielellään. Suomen
Kristillisen Ylioppilasliiton
koulutyttöleireillä syntyi isosiskoperinne
. Ei tällaista paikkaa ole
missään muualla. Opettajat ovat Suomen kärkimuusikoita, jotka ovat valmiita tulemaan leirille kesästä toiseen. Jo varhaisina vuosina leirit
jaettiin jaettiin pienryhmiin, joita piti koossa isonen
. klo 12.30
klinikka esiintyy torilla. Tällöin yhtä aikaa pyörivät bändileiri, äänitekniikkalinja ja muskarit.
Aikuisten laulukurssi järjestetään jo viikonloppuna 1.-3.
elokuuta.
Osallistujia on kaikkiaan
yli sata, ja heistä kaukaisimmat ovat Espoosta ja Utsjoelta. Olimmepa
leirillä millä isosporukalla tahansa, meillä on hyvä yhteishenki, Juntunen sanoo.
Selvittyään rastiradasta
nuoret siirtyvät päiväkahville
ja rantasaunan jälkeen odotus on katossa.
. Ke 5.8. klo
18.00 Ari Jokelaisen luento
auditoriossa. klo
16.00 muskarilaiset esiintyvät
torilla. To 6.8.
klo 20.00 opettajien konsertti
liikuntasalissa. Mukaan
mahtuivat perhe, ystävät ja eräs esine.
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@slpmedia.?
. Iltaohjelma on meidän
isosten ja leiriläisten yhdessä
suunnittelema, Juntunen sanoo iloisesti.
Juho Heikkinen maalasi leirin kolmannella rastilla.
HANNE STRENGELL/PUOLANGAN BÄNDILEIRI
Bändileirillä
treenataan taas
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@slpmedia.?
Valtakunnallinen Puolangan
Bändileiri laajentuu jälleen.
Tänä kesänä järjestetään ensi
kertaa muskarit ja aikuisten
laulukurssi. Kuvissa
näkyy jalkapallon torjuntaa,
nukkumista, sukeltamista,
käsilläseisontaa, piirtämistä
ja kärrynpyörien tekoa.
Nuoret ovat olleet jo useilla seurakunnan leireillä, ja
palaavat joka kesä, koska leirillä on kivaa. Myös vapaita muskaripaikkoja voi vielä
tiedustella.
Puolangan Bändileiri on yksi Suomen suosituimmista
nuorten soittajien leireistä.
Leiri järjestetään 3.-7. Leireillä paikat ovat olleet melko täynnä. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Myös uusia kasvoja on
mukana.
Opettajien konsertti on tänä vuonna yleisön toivekonsertti. heinäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Isonen
tärkeä
tekijä
Leiri: Seurakunnan leirillä nuoret listasivat elämän tärkeitä asioita. Pe 7.8. Emme pysty tarjoamaan
leirillä adrenaliineja järisyttävää kokemusta, mutta täällä
nuoret saavat tehdä asioita,
jotka jollain tavalla liittyvät
oman elämän hallintaan,
Svanberg sanoo.
Varhaisnuorten leireillä
edetään asteittain: eskariikäisille pääpaino on leikissä
ja 13-vuotiaiden kanssa pystytään juttelemaan jo syvällisistäkin aiheista pelien ohella.
Yhdellä rastilla nuoret
pohtivat, mikä heille on elämässä tärkeää.
. Vaikka kurssi on
täynnä, voi opetusta seurata
maksua vastaan. Perhe ja ystävät, sanoo
erä nuori.
. Opettajina toimivat esimerkiksi Tero Palo, Sami
Lehto, Rami Rimpinen, Petteri Arvola, Elina Hjelt, Jutta
Annala, Petri Ojala ja Jyri Laitila. Ti 4.8
Torstaina 30. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
9
HANNA LAUKKANEN
Emmi Kela (vas.) Marika Juntunen, Aamu Tauriainen, Valtteri Räisänen (takana vas.) ja Elmi Vasunta viettivät aurinkoista päivää Roinilassa.
Emmi Kela selvitti sokkeloa ja Marika Juntunen, Valtteri Räisänen, Juho Heikkinen, Jessi Kyllönen, Miia Kursu ja Elmi Vasunta yrittivät muistaa reitin.
7LODD LWVHOOH WDL ODKMDNVL
.(6b/8.(0,67$
23 ?
2 kk määräaikainen
(15M2)
34,50 ?
3 kk määräaikainen
(15M3)
46 ?
4 kk määräaikainen
(15M4)
Toimi näin: Soita tilauksesi numeroon 010 665 9014 TAI lähetä tekstiviesti YLÄ TILAA
(väli) kampanjatunnus, nimesi ja osoitteesi numeroon 17192.
asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.?, 010 665 9014
klo 19 Lahjan . 0400-354978.
Puolanka: Ke 29.7. Ti 4.8.
klo 19 Sanan ja rukouksen ilta. Lähtö Ämmänsaaren
kirkon pihasta klo 9.30.
Lapin ruskamatkalle voi
vielä ilmoittautua 31.7.2015
klo 14.00 saakka. ateria ilmainen. Mutta henkilökohtaisen, kotioloissa tapahtuvan rukouksen lisäksi meiltä vaaditaan myös tuota nousemista
vuorelle, eli kirkkoon. Viestikohtaan merkintä ?Ruskamatka 2015?.
Päiväretkelle Aholansaareen la 26.9.2015 voi vielä ilmoittautua! Sitova ilmoittautuminen 31.8.2015 mennessä
Suomussalmen seurakuntaan puh. Lisäkohteita: Pushkin, Pietarin
jokiristeily Kazanin kirkko,
Hatsina. /hlö
Hintaan sisältyy: bussimatka, majoittuminen Kelton koulutuskeskuksessa
kahden hengen huoneissa
aamiaisella, ruokailut paikallisissa seurakunnissa Venäjällä, tarv. (08) 636 285
www.kultainenkukko.?
$YRLQQD PD SH NOR OD
MAANANTAI
PERJANTAI
Riistakeitto
Seikeitto
Palapaisti
Uunimakkara ja
Maustepippurisinappi-juustokalaa
kuorrute
Kaalikääryleet
TIISTAI
LAUANTAI
Muikkukeitto
Kebabkiusaus
Juustokeitto
Veriohukaiset
Porsaan kassleria
Sitruun. klo 11:00 valtakunnansalilla yleisöesitelmä aiheesta: ?Miten sinun tulisi
palvella Jumalaa??. Ma ja Pe klo 10-15 Lähetyskirpputori, Jalonkatu 8.
(Pastori lomalla 3.-23.8.15).
Hyrynsalmi: To 30.7. Su 9.8.
klo 10 kirkossa sanajumalanpalvelus. Puhe ?Kemin
Jokke?. Me emme siis toteuta omaa uskoamme yksityisyrityksen muodossa, vaan toimimme yhdessä, osoittaen
rakkautta ja tukea toinen toisillemme. klo 18 elämän leipää ja sanaa, ruokakassien jakoa. Pe 7.8. 12.
Diakoniatoimisto suljettu
10.8. klo 12
ehtoollisjuhla, puhe Kalevi
Heikkinen. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, Matteus 26. Su 2.8. Su 2.8. mennessä, erityisesti ryhmäviisumia tarvitsevat p. Jouko
Heikkinen. Hinta
130 ?/hlö. Ei
jumalanpalvelusta kirkossa.
Su 9.8. Pe
31.7. Miten me voimme todeta Pietarin tavoin: ?Herra, on hyvä, että me olemme täällä?, jos emme ole
siellä missä tuo Kristuksen kirkkaus meille kaikessa täyteydessä tuodaan silmiemme eteen?
Yhä edelleen jumalanpalveluselämää valitettavasti pidetään jossain mielessä ylimääräisenä lisänä, johon vain kaikkein hurskaimpien ihmisten tarvitsee mennä. klo 10
Messu kirkossa, saarnaa Tatu
Ryyti
Muuta: Ke 26.8. 044 - 738 4301 tai timo.
suutari@evl.?
Hyrynsalmi
Kuollut: Helli Katri Kemppainen 88 v.
To 30.7. Bussimatkalla
tutustutaan Pietarin alueeseen ja Inkerin kirkon seurakuntiin, matkakohteina
myös Viipuri ja Keltto. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Hartaudet: klo 14 Tyynelässä ja klo 15 Sopulassa. Pe 7.8. runsaan salaattiSavukylki-makkara- pöydän, ravitsevan
pyttipannu
leipäpöydän, ruokaJauhelihastroganoff juomat sekä jälkiruoan
Joka 11. 2015. kalavuoka
KESKIVIIKKO
Savulihakeitto
SUNNUNTAI
Tomaattiset
Jauhelihakeitto
lihapyörykät
Karjalanpaisti
Tonnikalalasagnette Lohta kurkku-smetanakastikkeessa
TORSTAI
Hernekeitto
sis. Tämä juhla on yksi kirkkovuoden keskeisimmistä juhlista. Ke 5.8. klo 11:00
valtakunnansalilla yleisöesitelmä aiheesta: ?Miten sinun
tulisi palvella Jumalaa??.
LOUNAS joka päivä klo 11-16
MAANANTAI
Lapinukon keitto
Sitruunaista kampelaa
Pekonibroileria
Kaalilaatikko
TIISTAI
Savulohikeitto
Riistakäristys
Hawaijin broileri
Kasvisvuoka
KESKIVIIKKO
TORSTAI
Hernekeitto+pannari
Pustanpihvit
Broileripasta
Silakkapihvit
PERJANTAI
Palsternakkasavupekonikeitto
Nyhtöpossua
Lohimureke
Veriletut
LAUANTAI
Sipulikeitto
Aurajuustokeitto
Palapaisti
Mustaherukkabroileria
Paistettua haukea
Grillilohta
Risotto
Kasvispaistos
Salaattilounas 6,50, päivän keitto 6,50,
päivän keittolounas 7,80, lounaspöytä 10,20
Lounas arkisin 10.30?15.00.
Kauppakatu 4-6, Suomussalmi, p. 08 617 2321.
Aholansaaressa, Paavo
Ruotsalaisen kotisaarella
ruokailu,kahvit ja tutustuminen Paavon pirttiin, jossa
seurahetki. Evankeliumin esimerkin mukaisesti Jumalan kohtaaminen tapahtuu vuorella, jonne kiipeäminen edellyttää vaivannäköä.
Meidän on turha odottaa, että voisimme päästä osalliseksi
tuosta kirkkaudesta ilman tuota vaivannäköä. Ei jumalanpalvelusta kirkossa
Ämmänsaari: Su 2.8. 250
. klo 10 Moisiovaaran palvelupäivä. luku. Nyt myös päivän leike.
LOUNAS klo 11-15
MAANANTAI
PERJANTAI
TIISTAI
LAUANTAI
Kanakeitto
Lindströminpihvit
Papulinssipihvit
Kesäkeitto
Lihamureke
Teriyakilohta
Kalakeitto
Possupataa
Kasvismakaronilaatikko
Palvilihakeittoa
Savulohipihvit
Karvisrisotto
KESKIVIIKKO
SUNNUNTAI
Lihapullakeitto
Broilerinkoipi
Puutarhurin
kasviskeitto
Porkkanasosekeitto
Riistakäristys
Tomaattimuikut
TORSTAI
Sisältää runsaan
kainuulaisen leipä-
Teboil Turjanhovi
Gulassikeittoa
pöydän, ruokajuomat,
monipuolisen salaattiSilakkapihvit
pöydän sekä jälkiruuan
Kasvisgratiini
Arkena keittolounas 7,80, noutopöytä 8,90,
lauantaina keittolounas 7,90, noutopöytä 10,20,
sunnuntaina 10,90. klo 19 Kesäillan
hartaus kirkossa. heinäkuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
SEURAKUNNAT
Hartaus
Isä Reijo Marjomaa
Kirjoittaja on Kajaanin otodoksisen
seurakunnan pastori.
Suomussalmi
Luomattoman
valon juhla
Kastettu: Peetu Kasperi
Tauriainen
Kuolleet: Veikko Aarne
Juntunen 85 v. Opetuslapsille annettiin Taaborin vuorella armo
tajuta Jumalan luomaton valo. Tosiasia on
kuitenkin se, että täydellisen rauhan ja ilon voimme saavuttaa silloin, kun saamme olla Jumalaa lähellä. Kirkko on tuo
yhteen kokoontuneiden kristittyjen yhteisö, jossa Kristus
on läsnä. on maksettava 7.8. Ohjelma www.kainuunopisto.?
Puolanka
Kuollut: Pentti Juhani
Heikkinen, 57 v.
Aviol. Rovastikunnallinen Ylä-Kainuun ja
Ristijärven näkövammaisten
virkistyspäivä Raatteen Portissa. - 80 . riippuen osanottajien määrästä
Tarkempia tietoja Lapin ja
Aholansaaren retkistä antaa
Matti Mäkelä p. klo 18:30 valtakunnansalilla puheita mm.
aiheista: ?Miten Raamattu
voi auttaa vaimoja??. Raamatun lukeminen: 1.Kun. Merja Hautanen puhuu ja laulaa. Varausmaksu 150 . klo
10 Messu kirkossa, saarnaa
Mikko Riipinen. päivänä
temppelijuhlaa. Ilmoittautuminen 12.8. Matkan hinta n. Klo 13 Siioninvirsiseurat Kytömäen Laattajassa. Klo 18
Pieni rukoushetki srk-salissa.
Ke 12.8. Joka 11. klo 9
koululaisjumalanpalvelus
kirkossa.
Rauhanyhdistys: Su 2.8.
klo 17 seurat, Reijo Nissilä,
Lasse Hertteli. Su 2.8. 15-17.
Su 2.8. Ilmoittautuminen
Suvi Keränen p. Lisämaksu: Ryhmäviisumiin osallistuvat 70
?/henkilö. To 13.8. 10.
Viranhaltijaa voi pyytää kotikäynneille, puh. Klo 13 kesäseurat
Pyssylammin kodalla. Kysymys on ennen kaikkea meidän
omasta tehtävästämme ja vaivannäöstämme. Paluu illalla.
Retken hinta 60 . Käynti Väärnin
pappilassa Lapinlahdella.
Retkellä veisataan Siionin
virsiä.
Lähtö klo 8.00 Suomussalmelta - Hyrynsalmen, Risti-
järven ja Kajaanin kautta
Aholansaareen. klo 18 Sana ja rukous. saakka.
Kirkko on avoinna ma-pe
klo 10-16, muulloin sopimuksen mukaan.
Helluntaiseurakunnat
Suomussalmi: Su 2.8. To 30.7.
klo. to klo 9 . Ilmoittautuminen p. klo 18 elämän leipää -tilaisuuksien
vastuuhenkilöiden rakentumisilta.
Jehovan todistajat
To 30.7. 040 80 24
579 / suviinkeri@gmaill.
com. klo
11 Ehtoollisjuhla; Matti Juntunen, Kari Korhonen. Ke
5.8. Messu
kirkossa klo 13.00, saarnaa
Aila Alasalmi.
Näljänkä: Su 9.8. klo
18.30 lauluseurat Virrankarilla, Korpikatu 12.
Seurakuntaretkelle Tallinnaan 17.-20.8.2015 voi kysyä
peruutuspaikkoja.
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto suljettu perjantaisin, auki ma . vih.: Aki Markus
Holappa ja Tiina Maria s. Raamatun lukeminen:
1.Kun. To
6.8. (08) 711 153
Arkisin: keitto 7,50 ?, noutopöytä 9,30 ?.
Viikonloppuisin: keitto 7,90 ?, noutopöytä 10,30 ?.
Kalliokatu 2, Suomussalmi
$YRLQQD PD SH OD VX
MEILTÄ SAA MYÖS PITOPALVELUA!
$YRLQQD PD SH NOR OD VX
/RXQDVOLVWD P\|V ZZZ \ODNDLQXX ¿
+HUNXOOLVHW KHWNHW WDUMRDD YLLNROOD . Ilmoittautuminen 12.8
mennessä Tiinalle p. Su
2.8. klo
13 kesäseurat Törmänmäen
Harjulla. klo 10 kirkossa messu, Kainuun Heikkisten perinnepäivään osallistujia mukana. klo 18
sanan ja rukouksen ilta, puhuu ?Kemin Jokke. Ihmisen luonnollinen paikka on olla Jumalan lähellä.
A
Ihmisen luonnollinen paikka on olla
Jumalan lähellä.
Kirkon tärkeä tehtävä onkin saattaa ihminen Jumalan läheisyyteen. Klo 18 Pieni rukoushetki srk-salissa. Pe 31.7. Su 2.8. Lotta -perinneyhdistyksen kirkkopyhä. lounas ilmainen.
Kalliokatu
puh.
08-711 052
Puh.
0102,231
9100
Jalonkaarre 3-5, Suomussalmi, p. 050 572 5820
Kajaanin rovastikunnan
lähetystyön syysmatka Kuhmosta ja Kajaanista Pietariin
3.-6.9. 18:30 valtakunnansalilla
puheita mm. klo 11 Ehtoollisjuhla. Herukka
Toiminnasta: La 1.8. Ti
4.8. Tätä asiaa me emme saa kuitenkaan ymmärtää
liian ulkoisesti, ajattelemalla, että Kirkko näkee tämän vaivan ja me vain istumme ja odotamme, että pääsisimme Jumalan yhteyteen. 044 781
9371.
Muut ilmoitusasiat: Hiljaisuuden retriitti la 15.- su
16.8.2015 Kainuun Opisto,
Paltamon Mieslahti. 08 617 2321. Su 9.8.
klo 10 Messu kirkossa.
Diakoniatyö: Diakonian
viranhaltija Hannele Repola
aloittaa tehtävänsä ma 3.8.
Vastaanotto ma-pe klo 9 . klo
10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Ke 5.8. maksetaan
samalle tilille 4.9.2015 mennessä. Tuo valkeus hämmensi ja
saattoi opetuslapset pelon valtaan, mutta yhtä lailla tuo valkeus saattoi heidät tuntemaan sen täydellisen ilon, jonka
Jumalan läsnäolo saa ihmisen tuntemaan. päivä seurat seurakuntakeskuksessa. mennessä Suomussalmen seurakunnan tilille
FI83 5442 4320 0100 09.Loppumaksu 340 . Juhla osoittaa meille Kristuksen jumalallisen luonnon todellisen kirkkauden täällä
maan päällä. Taisto Tuomas Bragge 70 v.
K
ajaanin ortodoksisen seurakunnan pääkirkossa, Kristuksen kirkastumisen kirkossa vietämme elokuun 6. klo
18 Elämän Sana ja Leipä. Seuroissa lauletaan Siioninvirsiä. klo 18-20 Puhelinpäivystys ?Puhu sinua kuunnellaan.?, p. pääsymaksut palatseihin. Kristuksen kirkastumisessa opetuslapset näkivät sen kirkkauden ja jumalallisen valon, joka Jumalan
Pojalla on. Su 9.8. 15-17. 0440615 213 tai Leilalle 0440-615
229. aiheista: ?Miten
Raamattu voi auttaa vaimoja??. Tämän yhteisön nimi on Kirkko, joka johdattaa meitä kohti Kristuksen valkeutta.
Suomussalmi: Su 2.8. Käytännön
elämässä voimme ajatella tuota vaivannäköä siten, että menemme kirkkoon aina kun se vain on meille mahdollista.
Olemme yhteydessä Jumalaan henkilökohtaisen rukouksen kautta, jonka pitäisi olla tietysti hyvin luonnollinen asia
meille. klo 17 kirkkoneuvoston kokous
Vihkimisen suoritti pastori Juha
Kyllönen.
Oikaisu
Tiistain lehdessämme olleessa jutussa Pesiön rantakalaillasta oli letunpaistajan nimi
mennyt väärin. BILEBAARI . Torstaina 30. 9.7.2015 Suomussalmi
??????????
. ??
???. ??
?. Hän oli Urpo
Manninen.
kaksi kertaa Kainuussa, vappuna 1971 Kajaanissa ja syksyllä 2006 Vaalassa.
Sata vuotta sitten Einari
Merikallio arvioi Suomen kiljuhanhikannaksi 10 000 yksilöä.
Nyt koko maailman kanta
arvioidaan 25 000 yksilöksi.
Suomen kanta alkoi romahtaa 1950-luvulla.
Kiljuhanhen kohtaloksi on
muodostunut se, että se
muuttaa kaakkoon kohti Aasiaa, jossa hanhia ammutaan
suurin joukoin. ????. JALONRAITTI
130 asiakaspaikkaa,
A-oikeudet, kesäterassi
Avoinna pe-la 20-02
P.
????????????????????
KESÄRETKELLE
su 9.8.2015
Haanpää-päiville!
Kimppakyyti Suomussalmelta,
bussilla Kajaanista 10,- +
kesäteatteri 15,-.
Omakust. Topi Sorsakosken yhtye)
klo 15.00 Kätyrit 3D
klo 17.30 Mission: Impossible - Rogue
Nation 2 h 11 min, K12, 10 ?
klo 20.00 Terminator Genisys 3D
2 h 5 min, K12, 12 ?
klo 15.00 Terminator Genisys 2D
To 6.8.
klo 14.00 Kätyrit 2D
2 h 5 min, K12, 10 ?
1 h 31 min, K7, 8 ?
klo 16.00 Jurassic World 2D
3lLYlQ PLHWHODXVH
2 h 4 min, K12, 10 ?
bOl ROH PLOOlVLNllQ MRV LKPLVHW QDXUDYDW VLQXOOH
SDUHPSL VH RQ NXLQ MRV -XPDODQ HQNHOLW LWNLVLYlW VLQXD
=DFKDULDV 7REHOLXV
Meillä käyvät
maksuvälineenä:
P. ?. ja ilm. ??????????. Vähät havainnot luonnonvaraisista
kiljuhanhista ovat useimmiten Norjaan muuttavista linnuista.
Kiljuhanhi on tavattu viime vuosikymmeninä vain
HÄÄPARI
Henna Pöllänen ja Jani Leinonen vihittiin Moisiovaaran
Tervaniemellä Kokkojärven
rannalla 11. heinäkuuta. VIIMEINEN
Su 2.8.
RAVINTOLAT
Liput: 10 ?
Tervetuloa!
Halla
Ravintola
7ZR )RU
7KH 5RDG
'XR
5RXKHYDD HQJODQQLQ
NLHOLVWl URNHWWLUROOLD
K\Yll PHQRPXVDD
Lippu 5 ?
Tervetuloa!
Hyryntie 11, Hyrynsalmi
PUB . ?. ??
. Kinnunen
s. Melontaa, soutelua,
saunomista...
Nuotiokin voidaan sytyttää ja omia makkaroita voi
paistaa.
Kaikki samoilusta kiinnostuneet ovat tervetulleita. ???. ?. ???. . klo 18.00 Mission: Impossible - Rogue
Nation 2 h 11 min, K12, 10 . ?. ???. 050 301 7927
Jalonkatu 1, Suomussalmi,
p. ??
. 0500 774 025.
Lämmöllä muistaen
lapset, lastenlapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha
uni, kaunis, ikuinen.
Siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Tilattu
on luettu
Tervetuloa!
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
verkossa
www.ylakainuu.?
KAIKENLAISTA
RAVINTOLAT
PÄIVYRI
7lQllQ RQ WRUVWDL KHLQlNXXWD
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7R $VWD
3H +HOHQD (OHQD
/D 0DLUH
6X .LPPR
0D 1HD 1HHD /LQQHD 9DQDPR
7L 9HHUD
.H 6DOPH 6DQHOPD
7R .HLPR 7RLPL
3H /DKMD
/D 6LOYD 6\OYL 6\OYLD
ELOKUVAT
Pe 31.7. elokuuta kello 18, Kainuu lausujat: Olen nainen, torstaina 20.
elokuuta kello 18, Esikoisrunoilijoita: Virpi MarjomaaRajamäki, Iiris Marjomaa,
Terttu Kvist
Lipulla saa myös iltakahvin.
Anna Helmi
PÖLLÄNEN
o.s. 040 159 0930
www.teatteriretikka.net
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
.$5$2.(
/D
1 h 31 min, K7, 10 ?
Ke 5.8.
3H
Vapaa pääsy
1 h 34 min, K16, 10 . ?. ??. Liisa Lauroselta saa lisätietoa.
7DLVWR 7XRPDV
%5$**(
V 9DDVD
N .DLQXXQ NHVNXVVDLUDDOD
0XLVWDNDD PLQXD VHOODLVHQD NXLQ
NHUUDQ ROLQ VLOORLQ HOlPlQL ODXOX VRL
0XLVWDNDD QH DMDWXNVHW
MRLWD VLOORLQ DMDWWHOLQ
0XLVWDNDD UDNNDXWWDQL
MRQND WHLOOH DQQRLQ
.LLWWlHQ MD V\YlVWL NDLYDWHQ
6HLMD
2VVL MD +HOHQD SHUK
$QQHOL SHUK
VLVDUXNVHW SHUK
PXXW VXNXODLVHW MD \VWlYlW
Vaaleankeltainen silmärengas on kiljuhanhen ratkaiseva tuntomerkki.
talvehtivat hanhet ovat paremmassa turvassa.
kallio kutsui isokiljuhanheksi.
Kiljuhanhi muistuttaa paljon tundrahanhea, jota Meri-
Runokahviloita
Eino Leino
-talossa
Markku Paakkinen
KAIKENLAISTA
6LXQDXV WRLPLWHWWX SHUMDQWDLQD OlKLRPDLVWHQ MD
VXNXODLVWHQ OlVQl ROOHVVD /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
.LLWRV +RLWRNRWL .XULPRQ MD .DNV Q KHQNLO|NXQQDOOH
UDNNDDPPH K\YlVWl KRLGRVWD
ONNITTELUT
?????????.
???????? ??¡???????????
Eino Leino -talossa pidetään
runokahviloita loppukesän
aikana.
Tulevat Runokahvilat:
torstaina 30. ???. heinäkuuta kello 19: Kainuun kansanpelimannit: Leino ja muita mukavia, torstaina 6 elokuuta
kello 18. 17.10.1930 Suomussalmi
k. ???. ??. Kanteletarinoita,
Uutta ja vanhaa, Eeva-Maria
Nevalainen, torstaina 13. ???. Euroopassa
Samoojilla
jäsenilta
Suomussalmen Samoojilla
on jäsenilta maanantaina 3.
elokuuta kello 18 Koivuntie
5:ssä. mennessä p. Mahdollisuus on
myös retkeilyyn lähiympäristössä. lounas.
Tied. 040 163 2525.
Ilmari Kianto -seura ry
i!
s
e
e
t
i
p
i
l
e
i
Mikä ärsyttää?
Kerro m
Risuja ja ruu
suja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
2.8.2015 30-vuotishääpäiväonnittelut!
KAIKENLAISTA
Antti Moilanen
viettää 80-vuotissyntymäpäiviään torstaina 20. . 044 555 4966
ma-ti 15-22 (24), ke 15-02 karaoke,
to 15-22 (24), pe-la 15-03, su 15-22
KARVAHATTU . ???. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
11
VIIKON LUONTOÄÄNI
0HLOOH QLLQ UDNDV
Kiljuhanhi kahdesti
Kainuussa
Sana uhanalainen on usein
käytetty, mutta se ei riitä kuvaamaan kiljuhanhen tilaa.
Suomesta laji on lintuatlastutkimusten mukaan kuollut
2000-luvulla sukupuuttoon.
Kiljuhanhia nähdään edelleen, mutta ne ovat useimmiten tarhoissa kasvatettuja tai
niistä karanneita. elokuuta klo 12?15 Ämmänsaaren työväentalolla.
Halutessasi osallistua kahvitilaisuuteen, pyydän ilmoittautumaan
12.8. ENSI-ILTA
klo 20.30 Poltergeist
La 1.8.
Kalle
Kaajo
& Kulkukoirat
(ent. ?. 234 ASIAKASPAIKKAA. Ohjelmassa on muun
muassa kahvittelua ja tulevan syksyn toiminnan suunnittelua. KULMAKUPPILA . ?
Hikoillessa
menetetyn nesteen ja suolojen tilalle on saatava täydennystä, ettei kehoon synny
nestehukkaa treenin aikana.
4
Joustavat vaatteet ja
sopivat jalkineet. Rautakuula pysyy paremmin otteessa ja kahvan
pieniä epätasaisuuksia voi hioa hiekkapaperilla. Kun tulee
hiki, kannattaa pyyhkiä se pois tauolla ennen seuraavaa liikesarjaa.
Myös hikipanta estää hien
valumisen silmiin. Kynnys on matalampi, kun ryhmä on suunniteltu
ainoastaan miehille. Liikuntatunnin järjestäjältä kannattaa varmistaa, mitä välineitä on tarjolla käytettäväksi salilla ja
mitä on hankittava omaksi.
Kahvakuula. Rautaisen kahvakuulan kuulaosa
voi olla muovipintainen.
1
Jumppa-alusta. Ohjaaja on Seija
nauramaan.
Toinen tuumii, että lähtö on
helpompaa, kun mukaan tulee kaveri, kuin tukihenkilöksi.
. Myös Suomussalmen
Rastin Naisvoimistelu on järjestänyt yhden miesten kuntojumppa -ryhmän.
A
Pitää olla
jykevää
musiikkia ja
hyvä rytmi.?
. Naisia olisi ollut ryhmään tulossa, mutta ei ole
päästetty, kahvakuulan ohjaaja Seija Huotari nauraa.
Vaikka Suomussalmen kunta järjestää kymmeniä liikuntaryhmiä, vain yksi niistä on
yksinomaan miehille suunnattu. Lajia aloittelevalle
naiselle sopii 4?6 kilon kahvakuula, miehille 6?8 kilon
kuula. Urheilukentän pinta voi olla märkä
tai karhea ja saattaa aiheuttaa
nyppyjä vaatteisiin. Liikkeiden tekemiseen käytetään koko kehon
voimaa. Ryhmäliikuntaan tulokin on opeteltava . Myös oikean
painoisen kuulan valinta on
tärkeää. Koska joillakin miehillä ei
ole lainkaan kokemusta ryhmäliikunnasta, he eivät tule
tunneille, jos siellä on naisia.
Naisille ryhmäliikunta on tutumpaa. Sateen sattuessa
tunnit pidetään jäähallissa,
mutta katon alle ryhmä on kuluvana kesänä joutunut vain
yhden kerran.
Tunti koostuu 45 minuutin
treenistä ja 15 minuutin venyt-
MAIJA RÄSÄNEN
KAHVAKUULA
Kahvakuulatunneille
kannattaa
ottaa mukaan
hyvät välineet.
Oikeiden varusteiden avulla
treeni on turvallista ja mukavaa. Ulkona jalkaan lenkkikengät, saleihin
sopivat sisäpelikengät. Ja musiikkivalinnoista on sanottu, että
tunneilla ei mitään Kaija K:n
kannat kattoon -kappaleita
tarvitse soitella, Huotari nauraa.
Kun Huotari napsauttaa
tuntien alussa päälle kannettavan kaiuttimen, kuuluu sieltä Juice Leskisen, ZZ Topin,
Elviksen, Metallican, Yön,
Rainbow?n ja Bruce Springsteenin kappaleita.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Koska ollaan samalla tasolla, edetään yhdessä, Pekka
Turpeinen sanoo samalla,
kun nostaa painavalta näyttävän kahvakuulan ilmaan.
. Kahvakuulassa tehdään paljon kyykkyjä, joten
joustamattomat tekstiilit olisivat hankalia. Sisällä
jumppamatto suojaa lattian
kylmyydeltä ja pehmentää
lattialla tehtäviä vatsalihasliikkeitä.
2
Pieni pyyhe. Erityisliikunnanohjaaja
Seija Huotari kertoo kahvakuulaharrastajan viisi tärkeintä välinettä, joiden avulla lajin
aloitus onnistuu. Palaute tulee kyllä
miesporukalta heti. Huotari kertoo, että
laji sopii selkäkipuisillekin,
mutta ohjeet ja liikkeet on
opeteltava huolella.
Tärkeintä on keskivartalon
hallinta, jota kahvakuula kehittää hyvin. Suomussalmen kunnan erityisliikunnanohjaaja Seija Huotari selvittää, että laji sopii myös
aloittelijoille, sillä ensimmäisillä kerroilla harjoitteet tehdään kevyen kuulan kanssa.
Kahvakuula soveltuu nuoresta iäkkäämpäänkin kuntoilijaan. Kahvakuulaurheilun liikevalikoimassa on kolme perusliikettä: työntö, tempaus
ja rinnalleveto, sekä niiden
apuliikkeinä toimiva etuheilautus. Tavoitteena on oppia
teknisesti mahdollisimman
laadukas suoritus, jota voidaan toistaa pitkään samanlaisena.
Lähteet: Seija Huotari ja
www.kahvakuula.?
Miehet
kuulan
kanssa
kuntoon
eo!
d
i
v
.?
tso ainuu
a
K
lak
w.y
w
w
Ryhmäliikunta: Kun
mukaan lähtee kaveri,
uuteen porukkaan
tulemisen kynnys laskee
Maija Räsänen
maija.rasanen@slpmedia.?
Kun porukka, aika ja paikka
tulevat tutuiksi, on ryhmäliikuntaan osallistuminen entistä helpompaa. heinäkuuta 2015
12 URHEILU&LIIKUNTA
KURKISTUS
Kahvakuulassa
huolellisuus
mitataan
Kahvakuulailu on hyvä liikuntamuoto lihasvoiman,
liikkuvuuden ja kestävyyden
harjoitteluun. Koska kahvakuulassa hiki virtaa,
on harjoituksen aikana huolehdittava nesteytyksestä. Ulkona ohjatussa kahvakuulassa on mukavampi mennä maahan, kun
käytössä on alusta. Muovikuulat
ovat usein liukkaita hikisissä
käsissä ja sisällä oleva irtohiekka saattaa heilua liikkeen
aikana. Naiset ovat harrastaneet
ryhmäliikuntaa jo niin kauan,
että heillä on niin isot kuulat.
Ihan saisi hävetä, joku miehistä huikkaa saaden poppoon
Miesporukan kahvakuulailun järjestää Suomussalmen Palloseuran jääkiekkojaosto. Ja varsinkin
silloin, kun saa kuulailla ihan
miesporukalla.
Suomussalmen Palloseuran jääkiekkojaoston järjestämässä miesten kahvakuula
-ryhmässä tuumitaan, että
emännille ei ole annettu lupaa tulla edes vilkaisemaan,
miten liikuntatunnit sujuvat.
. Työnantajan suosiollisella
avustuksella olemme tehneet
lajikokeilua. Kuivin
käsin saa jälleen paremman
ja turvallisemman otteen
kahvakuulasta.
3
Vesipullo. Vartin lämmittelyn jälkeen miesten paidat alkavat jo
olla hiestä märkiä.
. Kuulia
valmistetaan eri materiaaleista. Käsiä ei
kannata kuivata paitaan tai
housuihin, koska pyyhe imee
hien paremmin pois. Naisille alle hyvät urheiluliivit.
5. Siten oikean tekniikan
oppiminen on helpompaa.
Kun tekniikka on hyvin hallussa, siirrytään aika nopeasti seuraavaan, isompaan
kuulaan.
Kuulaa käytetään lisävastuksena kymmenissä, ja jopa
sadoissa erilaisissa liikkeissä. aina sama aika ja paikka,
Huotari sanoo.
. Pitää olla jykevää musiikkia ja hyvä rytmi, ryhmäläiset
sanovat.
Osallistumismaksuilla tuetaan SuPS:in jääkiekkojaoston
toimintaa. Tekniset urheilutekstiilit
ovat puuvillaa parempia, koska urheiluasut kuivuvat nopeasti. Kahvakuula ja
spinning ovat olleet parhaita
lajeja, Turpeinen kertoo hengästyneenä samalla, kun tekee
kahvakuulaliikettä.
Mitään kevyttä raajojenheiluttelua ei kahvakuulatreeni
ole. Tavallinen vesi riittää
juomaksi, urheilujuomia tai
mehuja ei tarvita
Torstaina 30. Voit
ottaa vapaalla kädellä tukea pesupöydästä. Rata on avoinna
kaikille noin kello 12.00?
15.00.
Finaalit kilpaillaan kello
15.00 alkaen. Aktivoi keskivartalo vetämällä napaa kevyesti
sisään ja suoristamalla ryhti. Yleinen
vetonopeus radalla on noin
30 kilometriä tunnissa.
Helpoilla vinkeillä kesän askareista selviää selkä terveenä
Kiteytys: Monen kesäpuuhiin
kuuluvat marjojen poiminta,
mattojen pesu ja
halkojen hakkaaminen. Sateella jäähallissa. Kianta-opiston
nettisivuilla klo 08.00. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
13
AINO ISOJÄRVI/ARKISTO
MAIJA RÄSÄNEN
TUNNIT
. Liikkeisiin pitää keskittyä, niitä ei voi
tehdä holtittomasti, Huotari
sanoo.
Tunnin lopussa äijäporukka venyttelee keskittyneesti.
Silloin musiikiksi hyväksytään
jo rauhallisemmat balladit.
Kotiin lähdetään hikisinä,
mutta iloisina.
Miehille suunnatun ohjatun kahvakuulan jälkeen tehdään vielä
huolella kunnon venytykset.
Pakko myöntää, oma liikuntapuoli on ollut jo tovin rempallaan. Finaalien jälkeen jälkeen kisataan vielä
best trick -kilpailu.
Cable wakeboard tarkoittaa
vesilautailua kaapeliradalla.
Laji alkoi muotoutua vesilautailusta omaksi lajikseen ympäri maailmaa 1990-luvulla.
Lumilautaa lyhyempi, litteämpi ja kevyempi wakeboard-lauta sekä vetolaitteen
vetoköysi ja suuri vetonopeus mahdollistavat korkeat hypyt ja näyttävät temput.
VESILAUTAILU
. Jos käytössä ei ole
pesupöytää, ota pesuvälineeksi
pitkävartinen harja. Kun käsittelet märkää
mattoa, nosta jaloilla, älä selällä.
3
Jousta jaloilla halonhakkuussa. elokuuta.
Sarjoina kilpailussa ovat
miehet, naiset, avoin ja juniorit eli alle 16-vuotiaat. Ryhti pysyy näin
luonnostaan parempana ja vältät
niskaa ja selkää kuormittavia kiertoliikkeitä. Asetu tukevaan, lantiota hieman leveämpään
haara-asentoon. Miesten ohjattu kahvakuula
kokoontuu maanantaisin 31.8.
saakka jäähallin pihalla, kunnes Ruukinkankaan kentän remontti valmistuu. Kianta-Opiston kaikkiin kahvakuularyhmiin ilmoittautuminen alkaa 5.8. Ryhmiä
naisille, miehille, ikäihmisille
ja aloittelijoille pyritään lisäämään tarpeen mukaan.
Kaapelivesilautailun Suomenmestaruuksista mitellään Ukkohallan Cable Wakeboard -radalla 1. Kokeneemmat harrastajat
leiskauttavat radalla lajiin
kuuluvia korkeita hyppyjä ja
näyttäviä temppuja. Miehet tuumivat,
ettei kotona tule oikein venyteltyä.
. Vaihda pesukättä silloin tällöin. Lähde: www.ukkohalla.?/
wakeboard-esittely/
Vuonna 1962 avattiin maailman ensimmäinen kaapelivesihiihtorata, joka oli saksalaisen insinöörin, Bruno Rixenin, kehittämä. Ruukinkankaan koulun liikuntasalissa.
Aika varmistuu myöhemmin.
. Venyttely on saanut kiitosta. Ilmoittautuminen tapahtuu Ukkohallassa wakeboard-kaapelilla kello 09.30 alkaen.
Vapaat harjoitukset alkavat kello 10.00 ja karsinnat
kello 11.00. Lajissa tarvitaan voimaa, tekniikkaa ja luovuutta. Cable wakeboard -lautailijaa
vetää eteenpäin veden yläpuolella olevaan vetolaitteeseen
kytketty vetoköysi.
. Voit ottaa vapaalla kädellä
tukea koukkupolvesta. elokuuta.
Kaapelivesilautailun
Kommentti SM-kisat Ukkohallassa
Ylä-Kainuu
toimitus.ylakainuu@slpmedia.?
Maija Räsänen
maija.rasanen@slpmedia.?
Huotari.
telyosiosta. Nämäkin
askareet kannattaa tehdä selkää
säästäen, neuvotaan Selkäliitosta.
1
Poimi marjat toispolvikyykyssä. Monet tämän hetken huipuista ovat
löytäneet cable wakeboard
-lajin juuri näiden lajien kautta. Puhalla ilma ulos lyönnin mukana,
näin keskivartalo aktivoituu ja
saat lyöntiin lisää voimaa. UKK-instituutin terveysliikunnan suosituksen mukaan 18?64-vuotiaille suositellaan kahden ja
puolen tunnin reipasta liikkumista useasti viikossa tai
tunnin ja vartin liikkumista
rasittavasti kerran viikossa.
Lihaskuntoa tulisi kohentaa ja liikehallintaa kehittää
ainakin kaksi kertaa viikossa.
Miesten oma liikuntaryhmä palautti mieleen sen, että
itselle mieluisinta lajia ja harrastustapaa kannattaa etsiä.
Ei kannata luovuttaa ensimmäisen, itselle oudon lajin
kohdalla, vaan kokeilla erilaisia ryhmiä tai yksilölajeja.
Itse voisin elvyttää pilatestunneille osallistumisintoni.
Ja ehkäpä kokeilla kahvakuulaakin.
Kaapelivesilautailun suomenmestaruuksista mitellään Hyrynsalmella tulevana
viikonloppuna. Wakeboard eli vesilautailu,
jossa lautailijaa vedetään
moottoriveneen perässä, on
kehitetty vesihiihdon, lainelautailun ja lumilautailun pohjalta
Yhdysvalloissa 1980-luvulla.
. Pidä
yläselkä suorana ja alaselässä
luonnollinen notko. Poimi suoraan eteenpäin. Osallistumismaksu
neljä euroa/tunti.
. Kianta-Opiston miesten kahvakuula alkaa 9.9. Pidän rauhallisista
kävelylenkeistä, haaveilusta
metsässä ja maisemien tai
kukkien ihailusta ja valokuvauksesta lenkkipolulla.
Miesten kahvakuulatreeniä seuratessa omatunto alkoi kolkuttaa. Pidä polvet koukussa, alaselkä luonnollisessa
notkossa ja hartiat alhaalla rentoina. Nouse ylös venyttelemään ja ojentamaan selkääsi
kymmenen minuutin välein tai
ennen kuin jäsenet puutuvat. Suomen ainoa täysimittainen kaapelirata sijaitsee Ukkohallassa.
Siellä otetaan Cable Wakeboard -radalla taidoista mittaa
lauantaina 1. Ensin jutut ja vitsit lentävät, mutta hien alkaessa virrata porukka hiljenee. Nykyään
maailmalla on kaapeliratoja
noin 250 ja harrastajia noin
500 000.
Cable wakeboarding vaatii
samoja taitoja kuin esimerkiksi lainelautailu, rullalautailu sekä lumilautailu. Jos peset
mattoja mattolaiturilla, asetu
pesupöydän ääreen lantionlevyiseen haara-asentoon ja liu?uta lapoja alaspäin. Venyttele vielä kotona kevyesti poimintasession jälkeen.
2
Matonpesussa voima lähtee
keskivartalosta. Hengitä lyöntien rytmissä. Kun pinoat ja kannat halkoja, säilytä
alaselän notko.
klo
20.30. Etelä-Suomessakin on jo huomattu
pienen seuran kova menestys.
Marju Sand kiinnostui ammunnasta tutustuttuaan
puolisoonsa. Muut
ilmoitukset tarvittaessa Porstuankulman ilmoitustaululla.
Kerhotoiminta Istok Perhepirtissä, os. Toimintaelokuva.
Suomussalmi
Ammunnan sanotaan vaativan rauhallisuutta, mutta
lähinnä kysymys on hermojen hallinnasta ratkaisevilla
hetkillä. Puolangan tori, to 30.7. klo 20. Kauhuelokuva.
Rikas-rakas-köyhä-varas. klo
10?17, ti 4.8. Pohjanportin lava, Torialue,
Torstaitori ja tanssit. klo 15. Kukka ja. klo 18?20.
Kultaneito ja Itkijä. Kaksi pat-
sasta Ämmänsaaren torin vieressä. Lajia pystyy harrastamaan
kaikkialla Suomessa, missä
vain on ampumaratoja.
. Puolankajärven koulun auditorio, Koulukatu 2, ti 4.8. Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, su 2.8.
klo 12.
Elämän leipää ja sanaa. Fyysisen ja henkisen
Menoinfo
ma 3.8. Hyrynsalmen vanha rautatieasema, Asematie 22, su 2.8.
klo 9.50?21.
Musiikkiteknologiaesittely.
Puolankajärven koulu, Koulukatu, ke 5.8. Kunnon välneet maksavat,
mutta ovat myös pitkäikäisiä.
innon kilpaa ampumiseen 16
vuodeksi, joskaan ammunta
ei katkennut heti kyseisen takaiskun jälkeen.
. klo 17.
TAPAHTUMAT
Hyrynsalmi
Hyrynsalmen Vanhan Aseman
kesäkahvila. klo 18.
Ehtoollisjuhla. Ti ja pe bingo klo 10.30?
11, ruokailu klo 11?12.30. klo 10?17, pe 31.7. Ollaan piikkinä lihassa etelän velmuille, Sand
toteaa.
Sitä Sandit ovat olleet. klo 15. Tietäväisenkatu 1 (Ämmän Kamari), ma-to klo 9?14.30.
ELOKUVAT
Kätyrit - Minions 2D. Toimintaelokuva.
Poltergeist. Hän pyysi Jaakkoa opastamaan ammunnas-
sa, ja tulosta alkoi syntyä
melko pian, ja SM-kultamitaleitakin on tullut.
Yhteinen harrastus yhdistää ja on mukavaa lähteä yhteisille kilpailumatkoille. Taottomat tanssit. Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie
16, pe 31.7. Ke
TEATTERI
Kaunisniemi, kesäteatteri.
Hattu päästä, hyvät herrat!, to
30.7. klo 18, su 2.8. (K12) Toimintaelokuva.
Terminator Genisys 3D. Eläkkeelle siirtymisen
jälkeen alkoi ammunta uu-
A
Into on tärkeää
eikä pidä lannistua.?
delleen, ja Sand toteaa hyvän
tason löytyneen yllättävän
nopeasti.
Hän oli lähellä MM-edustuspaikkaa jo 1980-luvulla,
kun hän sijoittui Joensuussa
pidetyissä katsastuksissa kolmanneksi. Avoinna ma-pe
9?13.30. Ämmänsaaren tori, ke 5.8. (K16) Pe 31.7. Pariskunnalla on matkailuauto,
joka muodostaa hyvän tuki-
kohdan kilpailuissa eri puolilla Suomea tai ulkomailla.
Suomussalmi
5.8. (K12)
Ke 5.8. Soittaa
Pohjolan Yö-yhtye ja Suomussalmen Harmonikkakerho solistina
Risto Heikkinen.
Porstuankulma. klo 10?17, ke 5.8. klo 15, ti 4.8.
klo 18.
Puolanka
Askanmäen kotiseututalo. klo 17. Ennätys
parani kerralla seitsemän pistettä.
Marju Sand saavutti puolestaan SM-hopeaa urheilupistoolissa.
Jaakko Sand oli lahjakas
ampuja jo aikaisemmin, mutta siirto rajavartiostossa Helsinkiin Suomussalmelta katkaisi harrastuksen 16 vuodeksi. He
muun muassa toivat 15 PMmitalia Norjasta ja viisi SM-
Marju ja Jaakkos Sand harjoittelevat Haverisen pistooliradalla. Vaikka ammutaan ruutiaseilla, vahinkoja ei
satu käytännössä lainkaan.
. (K12)
Su 2.8. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. (K7) Animoitu perhe-elokuva.
Kätyrit - Minions 3D. heinäkuuta 2015
14 URHEILU&LIIKUNTA
Mitaleiden
välkettä
pistooliammunnasta
Ampujat: Sandin pariskunnalle hyvää
menestystä SM- ja PM-tason
kilpailuista
Juhani Mustonen
AMMUNTA
juhani.mustonen@slpmedia.?
Suomussalmen Urheiluampujia edustava Sandin pariskunta kuuluu Suomen ja
Pohjoismaiden ehdottomaan
eliittiin pistooliammunnassa.
Siitä osoituksena on viime
viikonlopun ikäsarjojen SMkilpailut, joista Jaakko Sand
voitti kaksi kultamitalia sekä
yhden hopean ja yhden
pronssimitalin.
Kullat tulivat vakiopistoolissa ja pienoispistoolissa.
Viimeksi mainitun mestaruuden kruunasi Suomen ennätys tuloksella 581. Tutustutaan myös tsasounaan.
Tanssit. (K7) Su
2.8. klo
18.
NÄYTTELYT
Hyrynsalmi
Hyrynsalmen kirjasto. Ammunta on tarkkaan säädeltyä urheilua. klo 18.
Hyrynsalmen Vanhan Aseman
väen järjestämä lättähattumatka. Into on tärkeää eikä pidä
lannistua. klo 10?
17, la 1.8. Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 5, la 1.8. klo 10?17, su 2.8. Vaatii tinkimätöntä harjoittelua ja suoritusten toistoa.
. (K12) Toimintaelokuva.
Terminator Genisys 2D. klo
20.30. Iäkkäämpänäkin
voi pystyä huippusuorituksiin.
. Jo
vain, Rouva Ministeri Askanmäen kesäteatteri 2015, to 30.7. klo 17.30. (K12) Pe 31.7. Suomussalmen kesäteatterissa vuonna 2013 Eero
Schroderuksen kesänäytelmän
dvd-taltiointi elokuvakankaalta.
Jo vain, Rouva Ministeri Askanmäen kesäteatteri 2015, la 1.8.
klo 14.
Jurassic World 2D. klo 18, su
2.8. Iällä ei ole niin suurta merkitystä kuin monissa muissa urheilulajeissa. klo 17.
Puolanka
Suomussalmi
Aikuisten laulukurssin esitykset. klo
10?17.
Ari Jokelaisen luento. Vaikka oli luvattu,
että näiden katsastusten perusteella valitaan MM-joukkue, annettiin suomussalmelaiselle kuulunut paikka neljänneksi sijoittuneelle Sakari
Paasoselle, joka oli toki nimekäs ampuja, mutta ei pärjännyt Sandille katsastuksessa.
Sand myöntää tämän olleen yksi tekijä, joka laimensi
. Suomussalmen harjoitteluolosuhteet ov
mitalia Laukaasta. Toimintaelokuva.
Jo vain, Rouva Ministeri Askanmäen kesäteatteri 2015, su 2.8.
klo 15.
Jurassic World 3D. klo 18. Hyrynsalmen vanha rautatieasema, Asematie 22,
to 30.7. Animoitu perhe-elokuva.
Mission: Impossible - Rouge
Nation
Makkaranpaistoa
(omat makkarat mukaan).
Hirvenjuoksut avoin. Mahdolli-
ILMOITA
Voit ilmoittaa tapahtumasi Menoinfoon osoitteessa www.ylakainuu.?. 010 665
9018.
Lisää tapahtumia osoitteessa
www.menoinfo.?.
Askanmäellä kannattaa käydä vaikkapa Puolangan kesäteatterissa. klo 10?16.
LIIKUNTA
Suomussalmen kotiseutumuseo. Sama
taivas, sama maa. Kaunislehdon talomuseo. Kahvitellaan,
vaihdetaan kuulumisia, suunnitellaan syksyn toimintaa. ke?su klo 11?17.
Vanha asema. Jatkumo: Riikka
Keräsen näyttely. Mustarinda näyttely. klo 17.30.
Suomussalmi
Miesten kahvakuula. Kotiseututalo on komea rakennus.. klo 10?17.
Kaunislehto. Järj.
PuRy.
Galleria Kieppi. Ruukinkankaan urheilukenttä, Urheilukatu 3, 1.6.?31.8. 11.6.?18.8. ma?
pe klo 10?19.
Raatteen vartio. Ulla Harjun
keraamiikkateosten näyttely. Marko Kemppainen, Marko Räsänen ja Jor-
ma Jäntti ovat edustaneet
Suomea yleisen sarjan arvokisoissa
Urheiluampujissa harrastetaan muun muassa pistooli-, haulikko- ja kivääriammuntaa sekä hirvenjuoksua
ja -hiihtoa.
JUHANI MUSTONEN/ARKISTO
Mustarinda. Muualta tulleista ovat maajoukkueampuja Jorma Jäntti ja vammaissarjoissa ampuva Risto
Heinistö olleet menestyneimpiä viime vuosina.
Suomussalmen Urheilu-
ampujat on perustettu vuonna 1966, ja seuran edustajat
ovat saavuttaneet vuosikymmenien aikana useita Suomen mestaruuksia ja myös
mitaleita kansainvälisistä arvokisoista. klo 10.
Junnujen tarrakisat ja aikuisten harrastekisat keskusurheilukentällä ti 4.8. klo 11?
17.
Puolanka
Puolanka-Pirtti (Museo). Seuraan on
tullut ampujia myös muilta
paikkakunnilta. 29.6.?30.7. Ma 13.7.?pe
31.7. Puolanka-Pirtti Museo. klo 17.30. 7.6.?23.8. klo 10?17, pe
31.7. Torstaina 30. klo 10?17,
su 2.8. To 30.7. Puolanka,
la 1.8. ti?su klo 10?
18.
Puolanka
Hiljaisen kansan niitty. Ei niin kunniakas kuin
talvisota mutta osa historiaa.
Poikkeus 23.6.?31.8. klo
18 Koivuntie 5:ssä. Ke 22.6.?su 9.8. Retkeilyä lähiympäristössä. Maritta Karjalaisen valokuvia. Hallan Ukko ja
naiset jääkäriliikkeen tukena.
Heikkisen Sukuseuran järjestämä näyttely, jossa esillä valokuvia, lehtileikkeitä, kirjeitä ja muita
asiakirjoja. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
15
JUHANI MUSTONEN
vat heidän mukaansa erinomaiset.
kunnon on oltava kohdallaan, jotta jaksaa keskittyä
usein melko pitkäänkin kilpailutapahtumaan.
Finaalit ovat sitten asia
erikseen, samoin mahdolliset
uusinnat.
Ammunnassa menestymi-
nen vaatii harjoittelua ja paljon toistoja, jotta varmuus
löytyisi. klo 10?17,
ke 5.8. ma, ti, to, pe klo
10?15, ke klo 13?18.
Suomussalmi
nuun rajavartioston radalle
entisenä rajavartijana.
Talviharjoittelua varten on
entinen ammattikoulun
luokkahuone.
Jaakko Sand on myös Suomussalmen Urheiluampujien
puheenjohtaja. Sandit sanovat, että
Suomussalmella on hyvät
edellytykset harjoitteluun.
Käytössä on Urheiluampujien pistoolirata Haverisessa,
ja Sand pääsee myös Kai-
kivi. Jatkosota
näyttely. klo 10?17, ti 4.8. klo 10?17, la 1.8. klo 9?18.
Iltarastit ke 5.8. 1.7.?29.8. Suomussalmen kotiseutumuseo. ma klo 18?19.
Samoojat, jäsenilta ma 3.8. Tiedustelut, p. Ke
15.6.?su 9.8. klo 10?19.
suus melontaan souteluun ja
saunomiseen
LISTAT YM. 0400 686 511
?
Maa-, ilma- ja aurinkolämpölaitteet
Öljypoltinasennus ja -huolto
0D 3H LOWDNRQHHOOH
SUOMUSSALMI, ÄMMÄNSAARI,
HYRYNSALMI, RISTIJÄRVI
Suomussalmen Taksilinjat
p. 044 323 4567
Jalkahoitolat
ma-pe 8-17, la 9-13, Kurimontie 1, p. 3D nelipyöräsuuntaus pyörien renkaat ja
rengastyöt
. 044 368 7050
Tilaukset: Matti p. 0400 389 907
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MATTI TAPIO
Lääkäripalvelut
Kauneushoitola
Inka
SKY-dipl.kosmetologi
Inka Pyykkönen
Syväyksenkatu 1,
Suomussalmi
Elisa Juntunen
p. Toimisto: Keskuskatu 16
Rakennuspalvelut
Kuljetuspalvelut
Lääkärikeskus Medikatin tiloissa
/(172.(177b
.8/-(786
Varaa paikkasi
palveluhakemistosta!
Kauppakatu 1, Suomussalmi
IDFHERRN FRP
\KG\VNXOPD PD SH NHVlODXDQWDLVLQ VXOMHWWX
0404 190 901
www.kauneushoitolainka.?
Kiinteistöhuolto ja isännöinti
Fysikaaliset hoidot
Näköpalvelut
SILMÄLÄÄKÄRI
OPTIKKO
Kauppakatu 5
Ajanvaraus 0400 121 121
Riina p. WXNLVXNDW SLHQDSXYlOLQHHW
- kaikki vakuutusyhtiöt
- suoralaskutus
- 24/7
Maansiirtokuljetukset,
Nosturiautot
myös kokonaisurakat
Vaihtolavakuljetukset
Maanrakennuskoneet
Puutavarakuljetukset
Muuttokuljetukset
POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA
SUOMUSSALMEN KTK OY
p. hieronnat
?
Juha p. (08) 633 1990
p. 040 356 0414
Suomussalmen
Taksilinjat
- tilausajot
0400 890 084
Myös paari- ja pyörätuolikuljetukset.
Taidat olla
näköalapaikalla!
Peltiveljekset
Pöllänen Ay
SADEVESIJÄRJESTELMÄT
PALOTIKKAAT
. Autojen huollot ja
den sekä moottorivaraosat
. (08) 713 821, GSM 0500 388 631
asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi
FYSIOTERAPEUTTI
Autokorjaamot/-maalaamot
ÖLJYNVAIHDOT
. 050 539 3379
Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, Puh. mukaan myös asennuspalvelua
Risto
p. 044 972 3443
Kauppakatu 5,
89600 Suomussalmi
p. 0400 282 358. 040 673 1054
HYRYNSALMEN HINAUS- JA
KULJETUSPALVELU
- pienet traktorit
- henkilö- ja pakettiautot
MINIKAIVURITYÖT
- iskuvasara- ja piikkaustyöt
KANTOJEN JYRSINNÄT
VUOKRATAAN LUKOLLISTA
SÄILYTYSTILAA
- renkaille, veneille, asuntoautoille ym.
§
LAKIPALVELU
ARTO PAPPINEN
LVI-palvelut
/9, $6(1186
.(5b1(1
P. 0440 710 096
1b.g7$5.$6786
Varaa aika optikolle tai silmälääkärille.
KellO Optiikka
APPALAINEN
ma-pe 9.00-17.00
la
9.00-14.00 Kauppakatu 10, Suomussalmi (08) 711 062
Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.?
???
Kiinteistöhuolto
050 413 4325
Pitopalvelut
Oletko
näköalapaikalla?
1
Suomussalmen
Kiinteistökeskus
p. (08) 710 100, 0400 387 371
www.suomussalmenktk.?
Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seos- ja ruokamultaa.
Lahnatie 3, Suomussalmi
ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN
§ riita-, rikos-, hakemus- ja
hallintoasiat
§ testamentit, perunkirjoitukset ja
perinnönjaot
§ kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset
§ yritys-, sopimus- ja veroasiat
§ avioehtosopimukset, avioerot ja
ositukset
§ asunto-, kiinteistö-, osake- ja muut
kauppakirjat
Fysioterapia
Mira Oikarinen
Hyrynsalmella, Hyryntie 33
Puolangalla, Mäntykoti
p. PELTITYÖT
?
?
Sop. 040 704 6061
Kauppakatu 13, Suomussalmi
www.artopappinen.com
.DLNNL SXWNLW\|W
0\|V LOWDLVLQ
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, laillistettu kiinteistönvälittäjä, julkinen kaupanvahvistaja.
???
P. 044 521 3294
Jalonniemitalo, Suomussalmi
ekologinenkauneushoitola@gmail.com
www.ekologinenkauneushoitola.fi
kiinteistöhuolto
kiinteistövälitys
isännöinti
kosteusmittaukset
lämpökuvaukset
lumityöt
kuntoarviot
energiatodistukset
kiinteistöarviot
kaupanvahvistukset
ASIANTUNTEVAA PALVELUA
fysioterapia . 010 525 1920
®
LVI-alan kokonaispalvelua
Kolarityöt
Maalaukset
Tuulilasin
vaihdot
Ruoste-estokäsittelyt
SIJAISAUTOPALVELU
Koko kehon
vyöhyketerapia &
hermoratahieronta
mm.
Onko sinun
paikkasi
tässä!
- sopimukset kaikille
vakuutusyhtiöille
Hoitoja myös
vauvoille
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
sirkkaliisa.seppanen@gmail.com
p. TOLONEN OY
Hallantie 23, Hyrynsalmi
0500 281 338
???
Lakiasiatoimistoja
0DWLNNDWLH 6XRPXVVDOPL
LVI-palvelut
kimmo.makelainen@luukku.com
www.putkirenki.?
Ajanvaraus
p. . (08) 6331 9920,
päivystys 0400 384 924
0500 280 254
www.sskhoy.. 044 972 3442
Vesi ja Lämpö Oy
.DXSSDNDWX 6XRPXVVDOPL
Verkkokauppa!
Erikoishammasteknikot
IV-kanavien puhdistus
Nunnauuni
Suomussalmen
-DONDKRLWROD 6DWX
Kauneushoitolat
Tuohustie 4, Ämmänsaari
p. nivel- ja nikamakäsittelyt
. 050 338 4792
-$/.$+2,'27
Kosmetologi
Maskeeraaja
Hieroja
Ekologinen kauneushoitola
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Ulla Pakarinen 08 713 773
Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi
Kastehelmi
020 747 9780, ilt. 0400 200 617
-
Hoitopalvelut
Nyt ilmanvaihto
puhdistukset!
Puh. Ilmastoinnin huolto
b00b1 +82/72 26$ .<
Timo Järvenpää
Vastaanotto:
Ämmänsaari, Palvelutalo
Hyrynsalmi, Kaarnatie 6
p. Ha:n, ka:n, traktorei. 046 892 6336
Matias p
Hp. kalustettu. Esim. 0400
214 570.
Saunallinen KAKSIO Ämmänsaaren Pitämällä. 040 746 3985.
KT-YKSIÖ 34 m2, 1. 040 566 4358.
Remontoitu KT-KAKSIO, kylpyhuone uusittu, Kiannonkadulla
Ämmänsaaressa, sopii myös
kimppa-asunnoksi. 050 362 4665 Ristijärvi.
Terhi JOLLA, uusi. Arkeologisia kaivauksia Kalmosärkällä on tehty
1950-luvulla ja 1990-luvulla.
25 vuoden
kokemuksella!
Remontoimme kotisi
toiveittesi mukaan.
ma-pe 9-17, la suljettu, (08) 777 088, 0400 217 720
. Tutustu myös
asennettuihin kohteisiimme Facebookissa!
Myydään
PESE MATOT harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Veratuotteet Anja p. 040 590 9234.
YKSIÖ tai MUU VASTAAVA lukiolaiselle Kuhmosta puh. ??????????. Ihmisten rakentamien painanteiden lisäksi
harjulta löytyy suppakuoppia.
Varhaisimmat kaivauksissa tehdyt löydöt ajoittuvat
neoliittiselle kivikaudelle
noin 4000 eKr., ja maasta voi
löytää vielä yksittäisiä kvartsi-iskoksia kivikaudelta. VIKING ajoleikkurit
alk. P. Lehtien verkkopalvelussa/Jätä ilmoitus
Lehteen: . Soittamalla konttoriin
0400 188 542
Suomussalmi
- VIIMEISTÄÄN KESKIVIIKKONA KLO 11.00 KYLPYHUONEET
SAUNAT
KEITTIÖT
VAHINKOSANEERAUKSET
KORJAUS- JA
RAKENNUSPALVELUT
SISUSTUSTARVIKKEET
LASITUSPALVELUT
PUTKITYÖT
SISUSTUS
Kiannonkatu 3, Suomussalmi
25
säksi kolmelle uudelle opastaulun paaluille kaivettiin
kuopat. 044 57 15 906.
Perinteiset HIRSILADOT 3x4,
4x4 m. 040
850 5957.
Ämmänsaaren keskustassa KTYKSIÖ, ositt. Yhteystiedot Jouni p. 044 974 1924
www.kuhmonikkuna.com
Onko sinun mainoksesi
paikka tässä?
MOOTTORIVENE Terhi 385 vm.
-81 ja moottori Honda 5hv 4-tahti
vm. P. 050
364 9739.
Edullista mainostilaa
vaivattomasti!
Vuokralle tarjotaan
Kuhmossa 35 m2 hyväkuntoinen YKSIÖ. 045 114 5620 Näljänkä.
Rt-kaksio
RT-KOTI 4h+k+s+at vesistön
äärellä koulujen ja liikuntapaikkojen lähellä Ruukinkankaalla
Suomussalmella etsii uutta
omistajaa. 040 414 5047.
AEON
MOPOMÖNKIJÄ
vm.
2010, aj. . (08) 741 550.
3 H+K+2 VH+KH 75 m2+parv.,
2. krs, S-salmen terv.keskuksen läheisyydessä. P. 2590,-. Kylmä- ja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi,
p. 046 893 3958.
Sotkamon PITÄJÄPUKU koko 3638. 0400 342 265.
Todella tilava ja viihtyisä 39m2
YKSIÖ Sotkamossa, rauhallinen
asuinympäristö, ensimmäinen
kerros. p. 0400 155 472.
SUOMUSSALMEN ATK-HUOLTOKESKUS,
Keskuskatu
24,
Suomussalmi. ????????
. 133 ?,
2 v. P.
0400 386 978, 050 381 8792.
Ylä-Kainuun kaikista suvuista
SUKUSELVITYS tehty. 044 274 8678.
OSSIN KODINKONEHUOLTO. ???????????
. Saarijärven Matkatoimisto 040 414 9595.
Ota uusi suunta elämääsi. P. SUZUKI
perämoottorit alk. 040
528 2364.
H- tai P-AUTO/ASUNTOVAUNU/AUTO käteisellä. 140 kpl. P. Ensimmäiset esinelöydöt alueelta teki 1950-luvulla opettaja Martti Manner luontoretkellä oppilaidensa kanssa.
Kalmosärkällä on kolme
Museoviraston vuonna 1991
pystyttämää opastaulua. P. 16. 040 758 1634.
Halutaan vuokrata
Kuhmon keskustasta KAKSIO.
P. Kuhmo.
Esla RULLAATTORI, uuden veroinen. 044 533 8353.
30 vuoden kokemuksella KYLMÄ-, KODINKONE- ja LAITOSKONEHUOLTOA, myös ILMALÄMPÖPUMPPUJEN myynti, asennus ja
huolto. 040 535 1405.
Tommi Moilanen p. Sari 0700 84 444,
ota talteen. 1.8. -08, ajettu 5 tuntia + kahdet
pelastusliivit. Vapaa 1.8.
Tied. Ei seksilinja.
PIHAKIRPPIS la 1.8. 044 279 0443 | myynti@
kiantakeittiot.fi | www.kiantakeittiot.fi
Kurimontie 19, Suomussalmi.
Olemme lomalla 24.7.-9.8.
OK
Myyjaosta.com on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka, jossa voit ostaa, myydä, antaa,
vuokrata ja huutokaupata tuotteita. Vain nouto. Hp. 26 ?!! P. lämpö, vesi ja taloussähkö.
Vapaa heti. 0400 342 265.
Ostetaan
PORON ja HIRVENSARVIA. 040 830 1507.
Aivan Kuhmon keskustasta,
palveluiden läheltä hyvä
2h+k+saunan asunto.
Huoneisto-ala 57 m2.
Osoite Rajakatu 57?59.
Hintapyyntö 77 000 euroa.
Heti vapaa! P. Torstaina 30. ???????
Puh. 995,- sis.
airoimet, mela & nimi. P. Lähellä Pikku
Sotkamojärveä ja Sotkamon
keskustaa (n. ?????????????. Myyjaosta.com -verkkopalvelussa ilmoitat ilmaiseksi.
Lehdessä julkaistavalta Myyjaosta.com palstalta saat lisätehoa kaupantekoon, edullisesti.
Myös Paintballvarustevuokraus.
Verkkoon/lehteen: . P. 044 558 9944.
JÄKÄLÄÄ alue. henkilöt. Nämä opastaulut on valettu
maahan niin tiukasti kiinni,
että ne uusiokäytetään, ja li-
Rakennuspalvelut
Ilmoitus julkaistaan
kolmessa lehdessä
yhden ilmoituksen
hinnalla.
TEPAN
REMONTTI
JA RAKENNUS
Ylä-Kainuu torstaisin,
Sotkamo-lehti ja
Kuhmolainen perjantaisin.
Kaikki kodin remontit.
. Edullinen huoltohinta ja ajokilometrit, myös
ilt. 17 jälk.
Sotkamon
ydinkeskustassa
kalustettua LIIKETILAA 50-264
2
m . P. P. Kuhmo. H. p. ????????????
. 040 747 2067.
www.jarinatk-piste.fi
Laadukkaita TERASSILASEJA.
Tied. ?????????. 010 665 9017
Keskuskatu 10, Sotkamo, p. Tilaa
esite p. Vuokra 400 ?/kk,
sis. VIKING ruohonleikkurit alk. Virkatie 4. Ti-su 10-24,
1,99?/min. ?. heinäkuuta 2015 YLÄ-KAINUU
17
Kalmosärkille uudet
opastaulut
Pitkä ja vaiheikas historia esitellään entistä selkeämmin
Suomussalmella sijaitsevassa Kalmosärkässä, joka on
valtakunnallisesti merkittävä
muinaisjäännös ja yksi Maiseman muisti ?kohteista.
Kalmosärkkä on esihistoriallinen asuinpaikka, joka muodostuu vähän yli kilometrin
mittaisesta hiekkaharjanteesta.
Kalmosärkän länsipuolella
on Kokkosuo ja itäpuolelta sitä ympäröivät vesistöt: Kyl-
mäjärvi eli Juntusjärvi, Kaarronlampi ja Kokkojärvi.
Kalmosärkkä on kesäisin
mainio päiväretkikohde koko
perheelle, jonne pääsee kävellen, veneellä tai kanootilla.
Menneisyyden voi helposti havaita Kalmosärkällä.
Harjanteella on ihmisen tekemiä kuoppia ja painanteita
kivikaudelta toiseen maailmansotaan: pyyntikuoppia,
tilapäisiä vainajien säilytyspaikkoja sekä toisen maail-
mansodan taisteluiden rakennelmia. Suomussalmi p. arkeologisilla kaivauksilla. Vapaa 1.8. 500 ?. P. H. Kuhmo.
Kainuuntie 103, Kuhmo, p. 0400 373 561.
Annetaan VARTTI-KATTOLEVYJÄ
n. 1/2 km). Paljon tavaraa tosi
edullisesti! P. 1350?. P. 040 766 5981 Timo Aidanpää.
Suomussalmen kk:llä 60 m2
HUONEISTO, tupa, k, 2 h, yhteinen sauna. ??
. Kuhmo.
P. 050
523 5692, Rakovalkeantie 1,
Suomussalmi.
KT-KAKSIO Ämmänsaaren keskustassa. Lapin
Luontopalvelujen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija
Siiri Tolonen valvoi kaivamista.
Esihistoriallisia tai historiallisia löytöjä ei tolppia pystyttäessä tehty, kuten toivottiinkin.
Löytöjen tekeminen on
mielekkäämpää ja tutkimuksellisesti hedelmällisempää
?oikeilla. Tied.
työaikana 044 750 2760 ja iltaisin 0440 150 336, Sotkamo.
HELKAMA & MERIDA polkupyörät. P. P. ???????
. P. 0400 573 059. Yhteydenotot p. klo 9-10.
Uusi PARITALO 85 krsm2, joka
valmistuu 2015. 050 353 0274.
Erikokoisia varastotiloja 1-500 m2
SALMELARANNAN VARASTOHALLISTA, nosto-ovet 2500x3500.
Tied. Kaikki osat, halpa. P. 10-17, Salmelantie 72. 850 ?.
P. 040 513 2633.
Hevosvetoinen HARAVAKONE.
Kuhmo. auton ilmastointitäyttö
alk. LUOTETTAVA AUTTAJA/ENNUSTAJA.
Myös unien tulk. Myös ei katsastetut. ??
.DWWRUHPRQWLW
-XONLVLYX MD LNNXQDUHPRQWLW
3LLSXQ SHOOLW MD SHOOLW\NVHW
3HUXVWXNVHW
6LVlUHPRQWLW
.DLYLQNRQHW\|W
6RLWD MD WLODD PDNVXWRQ
VXXQQLWWHOXNl\QWL
.DLQXXQ /DDWXUDNHQWDMDW .\
.XULPRQWLH 6820866$/0,
3
MUIS
KOTITA TA
LO
VÄHEN USN
MAX. 0400 281 991, 08 712 150.
JARIN ATK-PISTE tietokonehuolto. 040 731 7866.
Traktorin teräksinen Rysky PERÄKÄRRY kipillä. Ilmalämpöpumput, kodinkoneet
ja kylmälaitteet. krs, Ä-saari. 050 539
3366 Hyrynsalmi.
KEITTIÖKAAPIT runkoineen ja
TISKIKONE. 195 ?. ??????. (08) 741 068
MOOTTORIVENE moottorilla tai
ilman. 044 0967 126
OULUJÄRVEN KALAA Sotkamon
Työväentalon pihalla lauantaina
1.8. 045 139 6620.
OK-TALO Suomussalmelta. 040 708 2070,
yht. Sähköpostilla . WEKE
katiskat,
kalastusvälineitä.
PIENKONEHUOLTO.
WWW.LAATUKESKUSHYRYN
SALMI.FI P. P. 010 665 6000
Kauppakatu 10, Suomussalmi, p. MEHILÄISEN
HOITOTARVIKKEITA.
P. P. klo
12 . 2.300 ?.
P. 044 384
8960.
VENÄJÄN VIISUMIT! 1 v. ???????????
. Useita myyjiä teltassa.
Os. 0400 668
903.
Kaikenlaista
PIHAKIRPPIS 31.7. 010 665 9018
ilmoitukset.kuhmolainen@slpmedia.fi
ilmoitukset.sotkamolehti@slpmedia.fi
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi. 750,-.
SUOMI veneet alk. 044 275 9550.
YKSIÖ 38 m2 Sotkamossa Torinkylän entinen koulu, vapaa
1.8.2015, päätyasunto, alakerrassa oma sisäänkäynti.
P. 050
308 0115.
RATTIVENE, tuulilasi, 14 vapapaikkaa, kaikuluotain, 4,3 m
pitkä, 160 cm leveä. Kaivaminen suojellulla muinaisjäännösalueella
vaati Museoviraston luvan ja
arkeologin valvonnan. 7700, hp. 045 130 9198.
HIEROJA Jari Sissonen, p. Suvi tai vastaava. 800 ?. P. P. 4 YS!
800?/
KOTITA
LOUS
KUHMON IKKUNA
Pyydä ilmainen tarjous ikkuna- ja ulko-ovi
remontistasi, toteutamme suunnittelun
toiveidesi mukaisesti. Opiskelijat tai ym. 259,-
Porukka
kokoontuu sopivana ajankohtana ajamaan muutaman
tunnin mittaisen yhteislenkin ja totuttelemaan samalla
isommassa ryhmässä ajoa.
Moni suomussalmelainen
onkin käynyt kesän aikana
erilaisissa pyöräilyn massatapahtumissa. Timo
Sirviö pyöräili 1160 kilometriä Lapissa ja myös Suomussalmen yhteislenkkiporukkakin on aktiivinen.
Maantiepyöräilyn aktiiviharrastaja Jukka Hakala vetää Suomussalmen Rastin
porukkaa ja kertoo ringissä
olevan pitkälti toistakymmentä pyöräilijää. Tervetuloa!
Suomussalmelaisia maantiepyöräilijöitä Botniapyöräilyn lähtötunnelmissa.
Riihivaaran Erä ry
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS majalla su 9.8.2015
klo 12.00. Hirvimetsälle aikovien läsnäolo
tai edustus välttämätön.
Puheenjohtaja
Korpelan Metsästysseura ry
KESÄKOKOUS su 2.8.2015 klo 11.00 RHY:n radalla.
Käsitellään sääntömääräiset asiat. Lähtöpaikalle tulevat ne, joiden
suunnitelmiin yhteislenkki
sopii. Kokouksen jälkeen
harjoitusammunnat. Suunnittelemme ajavamme jonkin sopivan lenkin ja laitan siitä sitten tiedot
tekstiviestinä kaikille porukassa mukanaoleville. Ne ovat sitten lisäarvona tässä mukavassa harrastuksessa.
Vaikka moni yhteislenkkiporukassa mukanaoleva ajaa
paljon myös omia lenkkejään, on ryhmässä ajaminen
kuitenkin mukavinta.
. YLÄ-KAINUU Torstaina 30. Johtokunta kokoontuu klo 10.00.
Esillä sääntömääräiset asiat. Harjoitusammunnat klo 14.00.
Vuokin Erämiehet ry
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS metsästysmajalla
la 8.8.2015 klo 12.00. Käsitellään sääntöjen määräämät
asiat. Usein suuntaamme johonkin sopivaan
kahvipaikkaan, kuten Raatteen porttiin tai Hiljaiselle
kansalle.
Pyöräilyporukan vetäjä
Jukka Hakala toivottaa kaikki maantiepyöräilystä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan porukkaan. Ammunta särkillä klo 12.00.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään mahd. Johtokunta kokoontuu klo 11.00.
Esillä sääntömääräiset ja jäsenasiat.
Pyöräilyä porukalla
Maantiepyöräilyn suosion
kasvu on ollut havaittavissa
myös Suomussalmella. klo 8 . 12
koulutuksen vuoksi.
Kauppakatu 10-12, Suomussalmi, p. Mukaan
postituslistalle pääsee toimittamalla omat yhteystietonsa
Jukalle numeroon 050 552
5047.
Mikko Turunen
Kovajärven MS ry
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS majalla la 15.8.2015
klo 10.00. Sääntömääräiset asiat ja tiliasiat.
Hirvimetsälle aikovien edustus välttämätön.
Halontekotalkoot.
Puheenjohtaja
Pikku-Hyryn Metsästysseura ry:n
KESÄKOKOUS ja HIRVIKOKOUS la 15.8.2015
klo 12.00 Hilpossa. jäsenanomukset. 010 665 9018
ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.?
asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.?
Meidän
menot
Aylakainuu.fi
Koistin Erä ry
KESÄKOKOUS
majalla
la 8.8.2015 klo 9.00.
YHDISTYKSET
0\OO\ODKGHQ N\Ol\KGLV
6X5D VXXQQLVWXV
W\V 5XQR MD ODXOXLOWD 9LU
MDRVWR .XQWRUDVWLW
WDVDOPHQ JULOOLNRGDVVD VX
WlQllQ NOR
NOR 7HUYHWXORD
DON +XONRQQLHPHVVl
2SDVWXV NN Q NLUNRQ ULV
5XKWLQDQVDOPHQ WH\NVHVWl MD DPSXPDUDGDQ
\KGLVW\V <KWHLV WLHQKDDUDVWD 5DGDW $ %
ODXOXLOWD SH & VHNl O\K\W MD KHOSSR '
NOR DON 5XKWLQDQ (UlQ 7HUYHWXORD
PDMDOOD
-XQWXVUDQQDVVD
P\|V NDKYLWDUMRLOX 7HUYH
WXORD . Pyöräilyn massatapahtumat ovat tunnelmaltaan hienoja ja ryhmässä ajettaessa
edellä ajavasta saa suuren
peesihyödyn, Hakala kertoilee.
. heinäkuuta 2015
18 URHEILU&LIIKUNTA
MIKKO TURUNEN
KOKOUKSIA
Hyrynsalmen Metsästäjät ry
KESÄKOKOUS su 9.8.2015 klo 14.00 Lahtivajalla
Paljakassa. Hirvimetsälle osallistuvien edustus välttämätön.
Johtokunta
Kerälän Erä ry
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS majalla su 9.8.2015 klo 16.00.
Johtokunta kokoontuu kello 15.00. Hirvimetsälle aikovien
läsnäolo tai edustus välttämätön.
Johtokunta
Huom!
Ylä-Kainuun
ILMOITUSKONTTORI
SULJETTU
ti 4.8. Johtokunta kokoontuu klo
11.00. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Johtokunta
Suksisuon Erämiehet ry:n
KESÄ/HIRVIKOKOUS majalla su 9.8.2015
klo 11.00. Hakala kertoo
olleensa itse mukana muun
muassa Oulun yöpyöräilyssä
ja Botniapyöräilyssä.
. Ajamme sellaista vauhtia, että kaikki pysyvät porukan mukana. Esillä hirviasiat ym. Hirvimetsälle tulevien läsnäolo tai edustus pakollinen.
Johtokunta
Moisiovaaran Metsästäjät ry
KESÄ- ja HIRVIKOKOUS metsästysmajalla
la 8.8.2015 klo 13.00. Hirviporukkaan ryhtyvän edustus oltava paikalla.
Talkoot alkaen klo 9.00. Kovakaan vauhti ei tunnu ryhmässä niin kovalta ja
massatapahtumissa huollot
ovat aina hyvin järjestettyjä.
Yhteislenkkien tärkein tavoi-
Pyykkölänvaaralla
suunnistettiin
Suomussalmen Rastin kuntorastit tiistaina suunnistettiin Pyykkölänvaaran maastossa.
Ratamestareina toimivat
Eero Härkönen ja Matti Ylimattila.
C-rata 2,1 km: 1) Timo
Laaksoviita 27.04, 2) Matti
Halinen 41.55, 3) Anni Halinen 41.55, 4) Jarkko Juntunen 44.51, 5) Anni Juntunen
44.51, 6) Irene Heiskanen
46.06, 7) Hannele Salomies
46.06, 8) Merja Ylimattila
47.27, 9) Anu Luoto 47.35, 10)
Virpi Saarela 49.59, 11) Hanna Juntunen 56.54.
B-rata 3,9 km: 1) Martti
Seppänen 50.30, 2) Rauno
Pyykkönen 51.22, 3) Petteri
Juntunen 51.40, 4) Veli Asikainen 58.45, 5) Sven Eriksson GIF 1.01.24, 6) Matti Moilanen 1.06.29, 7) Anneli Manninen 1.28.10.
A-rata 5,9 km: 1) Silja
Kauppinen KR 50.51, 2) Eero
Ämmänpää 51.15, 3) Janne
Kinnunen 54.57, 4) Lari Kela
1.07.52, 5) Aku Pyykkönen
1.32.59.
te on kuitenkin kunnon kohottaminen hyvässä seurassa
ja hyvän harrastuksen parissa, ei niinkään tapahtumiin
osallistuminen