>> 2. >>16
NRO 25
PERUSTETTU 1965
IRTONUMERO 2 e
HANNA LAUKKANEN
Loistavaa haukea
ranskalaisille
Kauniimmin pakattuna
suomalainen ruoka myisi
ranskalaisissa myymälöissä. 6 414880 106297
15014
WWW.YLAKAINUU.FI
Ravit
Suomussalmen
hevoset pärjäsivät
hyvin kotikisoissa
lauantaina. >> 6
Pääkirjoitus: Metsämarjoista jalostetuille tuotteille kysyntää maailmalla. >> 6
Rekiajelulla tietoa
Sote: Luottamushenkilöt oppivat ikäihmisten hoidontarpeesta >> 10
Taivalalasen
koulu murheena
Lähimmän koulun kohtalo saa koululaiset ja heidän vanhempansa mietteliäiksi. Haukiperän tallin Katja Heikkinen antoi Turokas Tuusalle palkkioksi Mynthon-pastilleja
Aktiivisten liikkujien
neuvoilla saat pilttisi liikkumaan useamman kerran viikossa. >> 4
Lapsille liikunta
luonnolliseksi
Kainuun soten hallituksen luottamushenkilöt järjestivät Palvelutalon asukkaille perjantaina hevosrekiajelua. MAALISKUUTA 2015
Pääsiäinen
Lammas kuuluu
Isä Kauko Ivano?n
pääsiäispöytään. >>10
TIISTAI 31. Muuten lapsiperheet ovat tyytyväisiä
elämään Ylä-Kainuussa.
>> 7
Helsinkiläinen Esa Kukkola (edessä) tuli Hallan hiihtoon ex-tempore. s.12
Slovakialaisille
neuvoa jätteestä
30 eurooppalaista nuorta
tutustuu ensi elokuussa
Kainuussa siihen, miten
jätehuollolla voi tehdä
bisnestä. Hän sanoo, että on
hyvin mahdollista, että hän tulee hiihtämään
Ylä-Kainuuseen ensikin vuonna
Onhan
rahaa ollut miljardien tukipaketteihinkin.
Vaalituloksen jälkeen sitten ulos mellakoimaan ja särkemään paikkoja.
M
etsämarjojen vientitilastot
kertovat, että Suomesta vietiin viime vuonna entistä
enemmän jalostamattomia
metsämarjoja Ruotsiin.
Sieltä osa jatkoi matkaansa maailmalle marjajauheina ja muina pidemmälle jalostettuina
tuotteina. Meillä on Taivalkoskella kesämökki,
sieltä on lyhyempi matka Kajaaniin kuin kotoa.
Suoma Latvalehto
Haukipudas
Ei sitä tiedä. Puhtaat luonnon ja metsän
antimet ovat kysyttyjä raaka-aineita myös
eurooppalaisissa huippukeittiöissä.
www.ylakainuu.?
Viikon 13 kysymys:
Joko olet valinnut eduskuntavaaliehdokkaasi?
43
Vastauksia 129 kpl
Kyllä: 43%
Ei: 57%
%
57
Viikon 14 kysymys: Syötkö pääsiäisenä mieluummin
mämmiä vai pashaa. Postista tuli viime viikolla äänestyskortti, jota näyttämällä voi
käyttää äänioikeuttaan tulevissa eduskuntavaaleissa. Hyvä esimerkki on
suomussalmelainen Kiantama Oy. Meillä ei
ole myöskään varaa antaa marjanjalostusalan
työpaikkojen karata pois Suomesta.
Suomesta löytyy tietoa ja taitoa marja- ja
sienituotteiden tuotekehitykseen ja markkinoinnin tehostamiseen. Eri asia kuitenkin on,
kuinka moni lopulta käyttää äänioikeuttaan.
Kansalaisten äänestysinto on vain laskenut viime vuosikymmeninä. Saatan vaikka mennäkin. Samoin työllistävät vaikutukset.
Arktiset Aromit ry:n mukaan metsämarjoista jalostetut vientituotteet voisivat olla yksi Suomen tulevaisuuden vientialoista. Olen aiemmin käynyt useita kertoja.
Marjo Kaarre
Taivalkoski
Kyllä varmasti käyn. Jalostuksen tuoma lisäarvo jäi siis
näiden marjojen osalta Ruotsiin. Käy vastaamassa verkossa.
Gallup: Aiotko käydä ensi kesänä Kajaanissa raveissa?
No, en osaa vielä sanoa. Olen käynyt aiemminkin.
Jos olisi rahaa, niin laittaisin oman hevosen.
Timo Heikkinen
Suomussalmi. maaliskuuta 2015
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 31.3.2015
Juhani Mustonen
Päätoimittaja Sirkku Rautio
juhani.mustonen@almamedia.?
Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja.
Kannattaako
äänestää?
Metsämarjojen jalostusta ja
markkinointia pitää kehittää
V
aalit ovat jo lähellä. Kuluttajille
tuttuja ovat Biokian marjajauheet.
Suomalaisen mustikan tärkein vientimaa
on Kiina. Ei kai se niin paljoa maksaisi valtiolle. Kymmeniätuhansia ääniä on jäänyt käyttämättä
kaikissa vaaleissa.
Äänestäminen kannattaa. En ole aiemmin käynyt, täällä Suomussalmen raveissa olen ollut.
Arja Mönttinen ja Hulda
Suomussalmi
Aion käydä. Siellä riittää kysyntää monenlaisille
marjatuotteille. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Keksitään jotain mukavampaa tekemistä.
Tulisiko äänestäjiä enemmän, jos jokainen saisi äänestettyään kupin kahvia tai grillimakkaran, mutta vain äänestettyään?
Houkuttimia saisi olla, sillä ei tämä touhu näytä muuten
kiinnostavan. Olisi mahdollista saada useampi kainuulainen ehdokas läpi, ja sillä on merkitystä Kainuun kannalta, vaikka usein sanotaan, ettei siellä eduskunnassa yhden kansanedustajan ääni kuulu.
Sitten jankataan, että ei siellä kukaan aja meidän asioita.
Haukutaan poliitikkoja ja koko valtiota: ?Ne sanovat ja ne
päättävät...?
Olen ollut pettynyt televisiossa näytettyihin vaalitentteihin ja ?keskusteluihin?. Järjestö on laskenut, että marjojen tuotto voitaisiin kaksinkertaistaa viidessä vuodessa, jos
Suomessa panostettaisiin enemmän marjojen jalostukseen ja tuotteiden markkinoin-
tiin.
Marjoista saatavat eurot pitää ehdottomasti
saada talteen nykyistä paremmin. Viime kesänäkin kävin useamman
kerran. Keskustelutaitoja ja parempia käytöstapoja pitäisi opettaa sekä ehdokkaille että puhetta johtaville toimittajille. Se valmistaa ja kehittää esimerkiksi raaka-aineita kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Vaalikampanjat ovat alkaneet, ja monessa paikassa on ollut tarjolla muun muassa makkaroita, hernekeittoa ja kahvia.
Kaikki tarjottu kyllä kelpaa tarjoajasta riippumatta mahdollisille äänestäjille, joiden toivoisi nyt rientävän vaaliuurnille aktiivisemmin kuin aiemmin. Puhutaan toisten päälle vailla minkäänlaisia käytöstapoja. Näyttää siltä, että etenkin Kainuussa on ruvettu miettimään, kannattaako edes äänestää ja sitten jääty
A
...ei siellä
kukaan aja
meidän asioita.
kotiin. Tartutaan toisarvoisiin asioihin, ja isot
kysymykset jäävät taka-alalle.
Nämä huutokilpailut ovat omiaan karkottamaan ihmiset
sekä television vaaliohjelmista että itse äänestystapahtumasta sivuun
Tiistaina 31. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
3
Parasta Pääsiäiseen
imassa
Tarjoukset vo
Ma-La 15
30.3.-4.4.20
K-Market HerkkuKirsikasta!
PÄÄSIÄISEN
LIHATARJOUKSET
SAVULAMMASPAISTI
n. pantin 00,40.
40
lta!
Uutta vauvoille Tuta
Kaikki
LASTENVAATTEET
Tarjous voimassa ti-la.
-20%
norm.hinnasta
Maalattavat
PÄÄSIÄISMUNAT
4,90
pkt
K
MUNAKYNTTILÄT
1,50
Vaate- ja
Kodintekstiili
ÄHKÖNEN
Kauppakeskus, p. 045 355 1070
HERKKUKIRSIKKA
PALVELEMME
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18. KORISTE-ESINEET
. saakka.
RUUKKUNARSISSI
5
MAUSTETUT RAHKAT
prk
(7,95/kg)
Il
K Pl
k i 00,69
69 prk,
k (5
11/k )
Ilman
K-Plussa-korttia
(5,11/kg).
!
ä
t
s
i
ä
i
s
ä
ä
Hyvää P
Meiltä pääsiäiseen
Ämmän Leivän
2
TULPPAANI
7 kpl/nippu, Suomi
prk
(3,98/kg)
227/140 g, mehussa
kg
1
79
1
00
1
59
1
00
1
99
39
ANANASPALA,
-MURSKA JA VIIPALEET
ANANAS
0
00
5
2
29
1
99
1
500 g, laktoositon
kg
HIILLOS kp
GRILLIMAKKARAT JA
GRILLIPIHVIT
3 pkt
(6,67/kg)
KUOHUKERMA
Espanja
kg
2l
Flora
SITRUUNA
500 g, Chile
00
3
pk t
Ilman K-Plussa-korttia
(7,98/kg).
K Plussa korttia 33,99
99 pkt (7
98/kg)
kpl
NEKTARIINIRASIA
HK
10
VANHANAJAN
VANILJAKASTIKE
500 ml
500 g, myös tumma paahto,
rajoitus 1 erä/talous
irto
kg
(9,98/kg)
kg
500-600 g, natur ja hunaja
kg
mainita
JUHLA MOKKA
KAHVI
tlk
(4,78/kg)
Arctic Milk
PORSAAN
ULKOFILEE
12
90
ellei toisin
1,5 l, rajoitus 5 pl/talous
00
pl
(0,40/l) sis. pääsiäispäivä suljettu
Vaasan
RAHKAPIIRAKKA
PÄÄSIÄISLIMPUT
500 g
ps
(3,58/kg)
JÄÄSALAATTI
100 g, Suomi
ps
(10,00/kg)
Valio
00
3 prk
(4,89/kg)
3
prk
Fanta ja Sprite
VIRVOITUSJUOMAT
3 kpl/kassi, Suomi
uhaa!
200 g
Ilman K-Plussa-korttia
(8,95/kg).
-Plussa-korttia 11,79
79 prk (8
95/kg)
Tarjous voimassa 1.4. 900 g
Kainuulainen
Kainuun Kalatuotteen
KIRJOLOHI
LÄMMINSAVUKIRJOLOHI
11 5 95
99
3
499 189
99
5
99
9 90 4
990 99
1
00
3
95
kg
kg
HK
KARJALANPAISTI
500 g
rs
(7,98/kg)
KYMPPIMÄMMI
700 g, pakaste
HK
RYPSIPORSAAN
HERKKUPAISTI
n. suljettu
la 7-18
1. 1,5 kg, natur- ja pintamaustettu
Kariniemen
BROILERIN
FILEEPIHVI
kg
JUUSTOLEIVÄT
500 g
NAUDAN
SISÄPAISTI
Atria
rs
(3,98/kg)
320-400 g
2 kpl
(3,75-4,69/kg)
Yksittäin tai ilman korttia 2,79 kpl (6,98-8,72/kg).
MONIPUOLINEN VALIKOIMA
LAMMASTA JA KALKKUNAA
ERI MUODOISSA
Palvelutiskiltä
HERKULLISIA
KAKKUPALOJA
1
alk.
99
pala
99
2
nippua
2 nippua
Yksittäin 3,50
3 50 nippu.
nippu
Lapsille pääsiäispu
. pant
pantin 0,40
kassi
Ilman K-Plussa-korttia
K Plussa korttia 22,35
35 pl
pl, (1
(1,30/l),
30/l) sis
sis. 045 879 0676
ma - pe 9 - 17, la 9 - 14
kpl
K-MARKET HERKKUKIRSIKKA
Kauppakatu 2-6, Suomussalmi
Puh. KYNTTILÄT
. ja 2. 1,2 kg
Meiltä
myös
gluteeniton
mämmi!
kg
rove
(2,70/kg)
Atria
n. LIINAT ym. ...
Pääsiäisen poikkeusaukiolo:
pe 3.4
Arvostan raaka-aineissa
makua ja aitoutta. Huonoihin ruokiin hän ei matkalla törmännyt.
. Kalustoa hankitaan lisää,
nyt on tulossa metallivannesaha, yrittäjä kertoo.
Hän kehottaa erityisesti
maanviljelijöitä ottamaan yhteyttä näin kevään kynnyksellä, sillä yritys huoltaa
myös maatalouskoneita. Jos omasta pajasta ei
löydy tarvittavaa työkalua,
käännyn Mehin ja Sumetekin
puoleen, yhteistyö pelaa, Mä-
keläinen sanoo.
Myös autonosturi henkilöautoja varten löytyy, vaikka
pääpaino ei ole autoissa.
. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Ranskalaisiin makutottumuksiin sopii puolukkaa
paremmin makea mustikka,
Arktisten aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio sanoo.
. Sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle jaettava tuki
tulee siirtää sosiaali- ja terveysministeriöön, joka kohdentaisi jaettavasta tuesta
osan valtakunnallisille sotealan järjestöille ja valtaosan
sote-alueille. Vasta koto-
Lallement ihastui matkalla
karitsan lihaan ja helsinkiläisessä Olo-ravintolassa tarjottuun keittoon, jonka pinnalla
oli raasteena paistettua hirven sydäntä. Ongelma on se, että ranskalaiset ja suomalaiset makutottumukset eroavat toisistaan niin paljon. Syynä on pohjoismaa-
A
Ranskalaisiin
makutottumuksiin sopii
puolukkaa
paremmin
makea
mustikka.?
Ranskalaiset huippukokit ja kondiittorit tutustuivat suomalaiseen ruokaan Suomussalmella. Yritin tehdä pensasmustikoista hilloa,
mutta se ei kiinnostanut ke-
JUHANI MUSTONEN
Onni Mäkeläinen
työllisti itsensä
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Suomussalmelainen Onni
Mäkeläinen kyllästyi reissuhommiin ja perusti yrityksen
Kunnossapito ja metallityö
Mäkeläinen KY:n. Tammikuussa perustettu yritys löytyy viitostien varrelta Lahermasta, Ämmänsaaresta Kajaaniin päin.
Mäkeläinen korjaa ja huoltaa kaikenlaisia koneita ja
laitteita, jopa autoja, vaikka
toiminta-ajatus ei ole autopuolella. Paikan päälläkin voin käydä katsomassa,
Onni Mäkeläinen lupaa.
Lisätietoja:
www.kunnossapitojametallityo.?. Yhteyttä kannattaa ottaa. Useimmiten pystyn sanomaan heti, pystynkö korjaamaan vai en. Viimeiset yli
13 vuotta hän teki ajoratamerkintöjä eri puolilla Suomea ja myös Virossa, mutta
. Nyt pakkaukset tuovat
mieleen teollisen tuotteen.
Jos ne olisi pakattu paremmin, ne voisi suoraan viedä
myyntiin ranskalaiseen luomukauppaan, Lallement sanoo.
Pääkeittiömestari Guy
Krenzeriä kiinnostavat mar-
jat, sillä hänen yrityksensä
Lenotren hyödyntää paljon
niitä.
Esimerkiksi mustikan terveysvaikutukset on huomioitu Ranskassakin.
. Henkilö määrättiin
väliaikaiseen ajokieltoon.
Alustavassa tutkimuksessa ilmeni, että matkustajana
ollutta ajoneuvon omistajaa
on syytä epäillä kulkuneuvon
luovuttamisesta juopuneelle.
Sienet
ja
marjat
tutuiksi
Makumatka: Haukihelmet ja hirvensydän
ihastuttivat ranskalaisia
huippukokkeja
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
. Se taitaa johtua siitä, että
eilen illalla en muiden tapaan
maistanut raakaa muikkua,
Lallement nauraa.
Mestarin mukaan erinomaisia suomalaisia ruokatuotteita ei ole pakattu tarpeeksi houkuttelevasti, jotta
ne myisivät Ranskassa.
. Pelituotoista jaettavien
avustusten pitää kohdentua
alueille samoilla periaatteilla
kuin soten valtionosuudet,
jolloin otetaan huomioon väestön ikärakenne ja sairastavuus sekä harva asutus, yhdistys toteaa.
Yhdistys esittää, että rahapelien tuottojen jako siirretään kokonaan ministeriöille,
jotka jakaisivat tuotot alueille.
. Alueelliset soteviranomaiset osaavat parhaiten jakaa tuet paikallisen
kansalaistoiminnan käyttöön
palvelemaan alueellisia ja
paikallisia terveyden edistämisen ja sairaiden avun tarpeita, yhdistys toteaa.
Mies
humalassa
ratissa
Vartiuksen rajanylityspaikalla oli eilen lauantaina rajaa
ylittämässä mies, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. maaliskuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Keskustanaiset
yhdistäisivät
peliyhtiöt
Keskustanaisten Kainuun
piiri ry esittää kevätkokouksen kannanotossaan, että Raha-automaattiyhdistys, Veikkaus ja Toto yhdistettäisiin.
. Töitä on heti alkuun ollut
niin paljon, etten ole ehtinyt
esittäytyä yleisölle, Mäkeläinen sanoo.
Uusi yrittäjä on valmistunut aikoinaan ammattikoulusta levyseppä-hitsaajaksi ja
ollut sittemmin laitosmiehenä muun muassa Ikihongalla
ja Kiantamalla. Muun muassa
sorvi, porakone, jyrsin, leikkurit ja hitsauslaitteet kuuluvat varusteisiin.
. Sitä rajoittavat jo tilat, sillä Mäkeläisen työpaikka on omakotitalon piha-alueelle tehdyssä lämpimässä
hallissa.
. Très bien, ranskalainen Jean-Michel Thirion ihastelee
maistellessaan kainuulaista
sienilastua.
Muutkin 15 ranskalaista
huippukokkia ja ruokatoimittajaa ovat innostuneita muikunmädistä, lakkamarmeladista ja mustikkasmoothiesta, jota Arktiset aromit tarjoili
heille maanantaina Suomussalmen kunnantalolla.
16 ruoka-ammattilaisen
ryhmä vieraili viikonlopun ja
maanantain aikana Helsingissä, Kuusamossa ja Suomussalmella hankkimassa
raaka-aineita tukkumyyntiin
ja ravintoloihinsa.
Aiemmin Japaniin ja Italiaan ruokamatkoja tehnyt
kondiittorimestari Lionel
Lallement sanoo, että pohjoismainen ruoka on vähitellen alkanut kiinnostaa Ranskassa. Kuvassa ke
na ymmärrän, mikä ruoka
toimii vain suomalaisessa
kontekstissa, Lallement sanoo.
Simo Moisio
laisten kokkien menestys arvostetuissa ruokakilpailuissa.
. Suomalainen mies
määrättiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos 0,54
mg/l ylittää niukasti törkeän
rattijuopumuksen rajan (0,53
mg/l). Minulla on pitkä kokemus mekaanisesta kunnossapidosta, Mäkeläinen toteaa.
Hän aikoo käydä esittäytymässä paikkakunnan yrityksissä, kunhan aikaa siihen
löytyy. Laidasta laitaan teh-
dään korjaus- ja huoltotöitä.
Varsinaista varaosamyyntiä ei ole. Tarvittaessa yrittäjä hakee korjattavat ja huollettavat laitteet.
. Tällä viikolla häntä
tarvitaan Oulussa.
Onni Mäkeläinen on tehnyt korjauksia ja huoltoja alun perin
harrastuspohjalta, mutta nyt hän on perustanut yrityksen.
Mäkeläisen pajalta löytyy
hyvä kalusto metallitöiden
tekemiseen
Tänä
lukuvuonna koulussa on 12
oppilasta.
Me tarjoamme
tarjoammeluotettavat
kattavat, luotettavat
ja kilpailukykyiset
ja kilpailukykyiset
jätehuoltojätehuoltopalvelut
kotitalouksille,
palvelut kotitalouksille,
taloyhtiöilletaloyhtiöille,
ja yrityksille kaupan
alalle
ja muille yrityksille
Ylä ja
-Kainuun
alueella.
Suomussalmen,
Hyrynsalmen
Ristijärven
alueella.
. Aamukuljetuksissa voidaan
hyödyntää yhteistä linja-au-
Kansanrintama
aamukahvi
2.4. Hutun
koululle haetaan oppilaita aivan kunnan rajalta, joten
Suomussalmen kunnan puolelta kuljetukset voidaan yhdistää näihin luontevasti.
Taivalkosken kunta on hyväksynyt järjestelyn alustavasti. Iltapäivän taksikuljetuksia voidaan yhdistää Kirkonkylän koululta lähteviin
jo nyt ajettaviin linjoihin.
Selkoskylän suunnalla
asuvan oppilaan lähikouluksi
määrätään Hutun koulu.
Hutun koulu on oppilasta
lähinnä, ja aamukuljetus on
yhdistettävissä samalla
suunnalla asuvien yläluokkalaisten kuljetukseen. Mustikkahillo pitää
tehdä metsämustikoista,
Krenzer sanoo.
Krenzerille paras kokemus
matkasta oli ruokailu tundralla, jossa käsittelemättömät
raaka-aineet oli kauniisti
pantu esille ja kauniit maisemat tekivät ruokailusta vieläkin upeamman.
. Mutta mihinkäs
me saadaan nämä kaikki
kahvit mahtumaan, Tuomo
Turunen sanoi hymyillen.
OP Kainuun tavoitteena
on pienin askelin tehdä nälkämaasta kultamaa jossa
meillä kaikilla on hyvä olla ja
elää. Virallinen lautakuntakäsittely on Taivalkoskella
huhtikuussa.
Piispajärven koulu lakkautetaan 1. 16 ranskalaista ruoka-ammattilaista vieraili Helsingissä,
Kuusamossa ja Suomussalmella
. Vierailun järjestävät Action
Finland! ja ProAgria EteläSuomi ry
. Kitkan viisasta ja muita kaloja, sieniä,
marjoja, mehuja ja juustoja.
Kommentti
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
eskellä kondiittorimestari Lionel Lallement.
HANNA LAUKKANEN
tään, koska se ei maistunut
miltään. Lähes kaikki
alueella asuvien lasten huoltajat puoltavat ratkaisua. Suomussalmen sivistyslautakunta on päättänyt, että Pyhäkylän suunnalla asuvien oppilaiden lähikouluksi määrätään Nivan koulu. OP Kainuu lahjoitti
nuorisotiloihin uuden pelikonsolin ja ison kasan kahvia. Ruokatuotteitaan esittelevät
Arktiset Aromit, Riipisen Riistaherkut Oy, Kuusamon Juusto Oy, Petäjälammen Herkku
Oy, Kuusamon Lihajaloste Oy
ja Kitkan Herkku Oy. Maaliskuun hyvät teot
suuntautuivat Hyrynsalmen
nuoriin, hiihtolomariehaan,
Papaksen salibandyyn sekä
Kainuun Muistiyhdistykseen.
Hyrynsalmen nuorisotilat
ovat kovassa käytössä ja käytön myötä myös tarpeita on
syntynyt. Imuautopäivystys 24 h vään
Ota reilusti
reilusti yhteyttä
yhteyttä ja
ja kysy
kysy tarjousta!
an ke
Varaathtyhjennykset
n
o
iv
!
ka
ajoissa
SumiJäte Oy . Viemäreiden avaukset
?Viemäreiden
avaukset . Saimme yhdessä valmistaa ruokaa muun muassa
haukihelmistä ja sienistä,
Krenzer sanoo.
Ranskalainen huippukokki Jean-Michel Thirion maistoi muikunmätiä ja piti sen mausta.
Söin pieniä etanoita espanjalaisessa olohuoneessa ja olin
seitsemännessä taivaassa.
Etanat eivät olleet ollenkaan
niljakkaita, vaan niissä maistui vahvasti valkosipuli, oliiviöljy ja mausteet. Lisäksi aamukuljetus on yhdistettävissä Pyhäkylältä lähtevään
linja-autokuljetuksiin. Jäteastioiden tyhjennys
?Jäteastioiden
tyhjennys ??Lokakaivojen
Lokakaivojentyhjennys
tyhjennys
. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
5
HANNA LAUKKANEN
MAKUMATKA
. Vaihtoehto on myös kustannuksiltaan edullisin.
Piispajärven kylällä ja sen
läheisyydessä asuvien oppilaiden sekä Kiannanniemen
suunnassa asuvien oppilaiden lähikouluksi määrätään
Kirkonkylän koulu.
Päätöstä perustellaan lyhimmällä etäisyydellä ja
edullisuudella. Tämä lämmittää todella
mieltä! Hienoa että meitä vähän syrjemmässäkin asuvia
muistetaan. Lukuvuonna 2015-2016
koululla olisi uusimman ennusteen mukaan ollut enää
kahdeksan oppilasta. Nivan kouluun on Pyhäkylän suunnan
oppilailla lyhin matka. He etsivät raaka-aineita tukkumyyntiin ja ravintoloihinsa
. Hyviä tekoja voi ehdottaa OP Kainuun konttoreissa
Taina
na Matero
Maate
t ro
r
Vasemmisto
Maksaja: Ehdokkaiden tukiryhmät
Hyvän palvelun haistat jo kaukaa!
tän
isne
elai
lmtö
äh
slsa
kaus
iaom
SI su
UUAs
lvs el ua
yrity
to pa
alan
oltool
huhu
tete
jäjä
OP KAINUU
OP Kainuulta mukava
lahja Hyrynsalmelle
tokuljetusta yläluokkalaisten
kanssa. Suomussalmi . Opin, että
ranskalaisessa ruuassa kyse
on juuri siitä, että maku täyttää suun kokonaan.
Kerma, voi, sokeri ja juustot ovat ranskalaisen keittiön
sydän ja siksi ranskalaisten
on vaikea ymmärtää, miksi
suomalainen haluaa leivällään käyttää margariinia tai
latessaan rasvatonta maitoa.
En kuitenkaan usko, että
suomalaisen ruuan myyminen Ranskaan on mahdotonta. 044-976 8881
info@sumijate.com . Vuoden kahvirahat jää-
vät täten muuhun käyttöön.
Etsivän nuorisotyön ohjaaja Tuomo Turunen oli hyvästä teosta hämillään.
. klo 9-11 Ravintola Kultainen Kukko, Suomussalmi
JUURET VAHVASTI SUOMUSSALMELLA,
AJATUKSET TULEVASSA POHJOISESSA
Ellaa Kiljunen
Kili ju
j nen
SDP
Marisanna
ann
n a Jarva
Jaarv
rva
Keskusta
OP Kainuu juhlii tänä vuonna
100-vuotista taivaltaan tekemällä joka viikko yhden hyvän teon kainuulaisten hyväksi. www.sumijate.com
OP Kainuu lahjoitti Hyrynsalmen nuorisotoimelle uuden pelikonsolin ja vuoden kahvit.
sekä OP Kainuun Facebooksivulta löytyvän sovelluksen
kautta.
Hyvät teot vaihtelevat lai-
dasta laitaan ja mikä mukavinta, ehdotuksia hyviksi teoiksi on tullut paljon myös
kainuulaisilta itseltään.
esi!
e
t
i
p
i
l
e
i
m
Mikä ärsyttää?
Kerro
Risuja ja ruu
suja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192. elokuuta 2015 alkaen. Tiistaina 31. Vaikka makutottumukset
ovat erilaisia, marjoista ja sienistä pitävät kaikki ja jopa
punaviinillä itsensä kyllästänyt ranskalainen voi arvostaa
mustikkamehua.
Tuote pitää pystyä paketoimaan houkuttelevasti ja
korostaa sen hyviä puolia.
Kun ranskalainen ymmärtää,
miten mahtavalta kanttarelli
maistuu voin, valkosipulin ja
kerman kanssa, sienet loppuvat alta aikayksikön.
Piispajärven oppilaat
kolmeen kouluun
Sirkku Rautio
sirkku.rautio@almamedia.?
Piispajärven koulun oppilaat
ja kouluunottoalue jaetaan
kolmeen eri kouluun
Unkarilaisnuoret kuuluvat
nuorisoyhdistys Tizen5letiin,
joka muun muassa siivoaa ja
korjaa kotikyläänsä Kazaria. maaliskuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Miten
lapset
liikkeelle?
HANNA LAUKKANEN
AP- ja IPtoimintaa
kolmella
koululla
Suomussalmella järjestetään
koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1.?2. elokuuta.
NUORET
. 59 prosenttia lapsista sanoo, ettei viitsi lähteä liikkumaan
. Eurooppalaiset nuoret ovat
17?25-vuotiaita
. 20 prosenttia lapsista ja
nuorista liikkuu tarpeeksi eli
tunnin päivässä
. Vastaava käytäntö
on kaikissa Kainuun kunnissa.
Kainuun maakunta -kuntayhtymän vammaispalvelut
voi halutessaan ostaa päivähoitoa Suomussalmen kunnalta ostopalveluna 1.-2
-luokkalaisille kehitysvammaisten erityishuollon piiriin
kuuluville koululaisille koulun toiminta-aikana.
Perittävä hinta määritellään tapauskohtaisesti.
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena
on muun muassatukea kodin
ja koulun kasvatustyötä, tukea lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua,
edistää lasten hyvinvointia ja
tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa ja ennaltaehkäistä syrjäytymista.
Koululaisten ap-toiminta
on tarkoitettu 1. Liikun, jotta pystyn tekemään asioita niin etten väsy.
Toiseksi haen mielihyvää liikunnasta, hyvä tunne, joka
tulee lenkin jälkeen, Kanniainen sanoo.
Kanniainen kilpailee hiihdossa ja suunnistuksessa, joiden ansiosta hän liikkuu noin
Heikkinen sanoo, että hänen lapsensa eivät osaa ajatella elämää ilman liikuntaa.
Lapsilla on luontaisesti tarve liikkua. Jos jostain vanhemmasta tuntuu, että lapsi haluaisi
harrastaa mutta ei omat rahkeet riitä kuskata harkkoihin,
niin voisihan sitä kysellä tutuilta ja naapureita, Heikkinen sanoo.
Esimerkiksi Ylä-Kainuun
äitien facebook-sivuille voi
pistää ilmoituksen kimppakyytipiiristä.
tyjen vaatteiden kielivän köyhyydestä, järjestelyissä mukana oleva Launch Pad -aktiivi Katia Kyllönen sanoo.
sin voi olla kansainvälinen,
pitää vain uskaltaa puhua
englantia, vaikka kielitaito ei
olisi täydellinen.
Suomussalmella on nuorille on luvassa tapahtumaa lukiolaisten kanssa ja erilaisia
työpajoja. Slovakialaiset nuoret valikoitiin mukaan kilpailun kautta,
jossa piti runoilla tai ottaa valokuva kierrätykseen liittyen
. Täältä Kainuustakin kä-
Katso videojuttu osoitteesta www.
ylakainuu.?
Erasmus+ Recycling Roadshow
Kainuussa 18.?28. Ei valmiilla laduilla ole mukava
hiihtää, kivempi tehdä itse,
Kemppainen sanoo.
20 tuntia viikossa.
. 43 prosenttia sanoo, ettei
kodin lähellä ole liikuntamahdollisuuksia
. 33 prosenttia sanoo, etteivät
kaveritkaan harrasta liikuntaa
Lähteet: Liitu-tutkimus ja
Urheilusanomat
tarpeeksi pelaajia.
Puolangan lukiolaiset
Emilia Holappa ja Anni
Moilanen sanovat, että ryhmäliikuntaa voisi olla enemmän.
. Niihin ei ole tulossa korotuksia
ensi lukuvuonna.
Sivistyslautakunta päätti
lisäksi, että vuorohoitoa ja
koulujen kesälomien aikaista
päivähoitoa ei tarjota kunnallisena palveluna kehitysvammalain piiriin kuuluville koululaisille. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Suomussalmellahan on aivan hirvittävän hyvä mahdollisuudet lasten ja nuorten
liikkumiseen. Jätteiden hyötykäyttöä nuorille opettaa Ekokymppi.
Kajaanin Etrinki järjestää
nuorille tapahtuman Kajaanissa ja Kajaanin Romu näyttää, miten auto romutetaan
tulitikkuaskin kokoiseksi.
Vierailun aikana eurooppalaiset nuoret tapaavat kainuulaisia nuoria ja Kyllösen
mukaan on tarkoitus kannustaa nuoria kansainvälistymään.
. Uimahalli, leikkipuisto,
jätkänpuiston frisbeegolf, pitämän hiihtomaa, luisteluradat ja hiihtoladut mahdollistavat monenlaisen liikunnan
niin kesä- kuin talviaikaan,
Heikkinen ehdottaa.
Kilpaurheilija Tomi Kanniaisen mukaan Puolangallakin on tarpeeksi mahdollisuuksia liikkua, vaikka joukkuelajeihin on vaikeaa saada
LIIKUNTA
. Suomussalmen Palloseuran jalkapallojuniorit harjoittelivat
liikuntahallilla perjantaina.
Kierrätyskoulua
slovakialaisnuorille
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Ensi elokuussa yhteensä 30
nuorta Slovakiasta, Espanjasta ja Unkarista vierailee 10
kainuulaisen nuoren kanssa
Hossassa, Suomussalmella ja
Hyrynsalmella ottamassa oppia suomalaisesta tavasta
kierrättää jätteet.
Idea eurooppalaisten
nuorten kierrätyskoulusta sai
alkunsa, kun 17-vuotias sotkamolainen Katriina Haataja vieraili Launch Pad -ryhmän kanssa Unkarissa ja
huomasi, kuinka paikalliset
eivät kierrättäneet kuin murto-osan jätteistään.
Kainuulaisten ryhmä halusi
tuoda uudet eurooppalaiset
ystävänsä tutustumaan Kainuuseen ja samalla huomaamaan, miten hyvin Suomessa
kierrätetään.
. Siitä on helppo sitten jatkaa kokeilemaan eri liikuntalajeja, kun on pienestä pitäen
tottunut liikkumaan, Heikkinen sanoo.
Joskus lasten harrastukset
vievät liikaa vanhempien aikaa kuskauksineen ja pelimatkoineen.
. Tyttöjen sählyä ollaan
toivottua, Moilanen sanoo.
. ja 2. Aamu- ja iltapäivätoimintaan voi osallistua
Suomussalmen kirkonkylän,
Ruukinkankaan ja Taivalalaisen kouluilla.
Vuorotyötä tekevät yksinhuoltajat, lukuunottamatta
kehitysvammalain piirissä
olevien lasten vanhempia,
voivat tarvittaessa hakea lapselleen vuorohoitopaikan.
Suomussalmen sivistyslautakunta päätti kokouksessaan myös vuorohoitopaikasta perittävistä maksuista. Ja zumbaa, Holappa lisää.
Puolankalaiset yläkoululaiset Teemu Hyttinen ja
Sante Kemppainen liikkuvat luonnossa.
. Varsinkin metsästys ja
kalastus on mukavaa. Ohjattuja ryhmiäkin on vaikka millä mitalla, sanoo SuPS:n jalkapalloaktiivi Hanna Heikkinen.
Jalkapallo, jääkiekko, lentopallo, luistelukoulu ja hiihtokoulu liikuttavat junioreita,
mutta suurin osa suomalaisista lapsista ei liiku tarpeeksi.
Liitu-tutkimuksen mukaan vain 20 prosenttia liikkuu tarpeeksi eli tunnin päivässä.
Liikunnan vähäisyys näkyy elintasosairauksina ja
työkyvyttömyytenä ja yleisenä väsymyksenä.
Heikkinen sanoo, että paras
tapa saada lapset liikkumaan
on oman esimerkin kautta.
Kun aikuinen harrastaa liikuntaa, lapsikin innostuu
jumppaamaan vieressä.
. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille.
Tästä puhutaan:
Aikuisten innostettava
lapsia liikkumaan
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
. luokan oppilaille ja erityisoppilaille kolmella koululla ensi lukuvuonna. 18 prosenttia liikkuu 0?2
tuntia päivässä
. Budác, Elna Kärnä, slovakialainen Matej
Lalik, unkarilainen Ákos Gecse, Aada Kärnä ja Heidi Romppainen laskivat mäkeä Kainuussa suunnitteluleirin lomassa reilu
viikko sitten.
. Eurooppalaiset nuoret
haluavat oppia, miten jätehuollosta voi tehdä bisnestä.
Esimerkiksi Unkarissa ja Slovakiassa ei ole samantyyppisiä kirpputoreja kuin meillä
on, sillä siellä koetaan käytet-
SlovakialainenTomá
Kaikilla perheillä ei ole lähellä isovanhempia tai muuta tukiverkostoa.
. Siksi neuvolassa ei saisi
olettaa vanhempien tietävän
kaikkia asioita, Heikkinen sanoo.
Taivalalasen koulun kohtalo surettaa koululaisia Moona Kyllöstä ja Aaro Nevalaista.
. Vaikka perheessä olisi 10
lasta, voivat vanhemmat olla
tietämättömiä tietyistä asioista. 045 317 8393
p. I30
Ä
KENK
KEVÄT
40?
ma-pe 10-17
la 10-14
p. (08) 741 131
Maatalous p. Jos kotona lapsia hoitava
vanhempi sairastuu, pitää
miettiä, kuka tulee vahtimaan lapsia lääkärikäynnin
ajaksi. Tiistaina 31. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
7
HANNA LAUKKANEN
t
a
n
i
k
k
r
a
Aprillim 31.3.-4.4.
Kevään laa! tuuutuuksia
suomalainen design
Nautinnolliset
kävellä!
80?
kevyt, vettähylkivä,
pitävä pohja
KANKAAT
JA TYYNYNPÄÄLLISET
-15%
UIMAPUVUT
Lotta Räisänen (vas.), Moona Kyllönen, Venla Ruuskanen, Eetu Torvinen, Kaapo Tjäder, Anne
Nevalainen, Aaro Nevalainen ja Saku Pyykkönen toivovat, että Taivalalasen koulua ei lakkauteta.
(ovh. 36,-)
LAUKKUJA
?
20. (08) 741 121
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN. Keskustelussa
mukana muun muassa
elokuvaohjaaja Markku Pölönen,
kunnanjohtaja Asta Tolonen,
luokanopettaja Emma Holappa ja
yrittäjä Pirjo Kähkönen.
1\W XXWWD
YHUNNRVLYXLOODPPH ±
at!
pkt
(2,98/kg)
HALPA
HINTA
JOKA
PÄIVÄ!
ATRIA GOTLER
Ilman korttia 2,59 rove
(3,70/kg).
FANTA JA SPRITE
VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l
siivuna, 300 g
rs
ES MEETVURSTI
pl
Ilman korttia 2,35 pl
(1,30/l) sis. suljettu
KEMPPAINEN KY
Hyrynsalmi
K-Market p. 99,90)
?Oman koulun
säilyttävä!?
Perheet: Taivalalanen on lapsille rakas
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Hyrynsalmelainen suurperheen äiti Ritva Heikkinen
on tyytyväinen lapsiperheen
oloihin Ylä-Kainuussa. 42,-)
25?
(ovh. 94,90)
(ovh. Koulua ei saisi lakkauttaa, siihen on niin kätevä
mennä yksin kävellen ja se on
lähellä, koululaiset sanovat.
Suomussalmelainen äiti
Anne Nevalainen sanoo, että koulun lakkautus vaikuttaa perheiden arjen sujuvuuteen, koska lapset pitäisi viedä kauemmas paljon isompaan kouluun.
Myös päiväkodin läheisyys on helpottanut arkea.
. Se on meistä itsestä kiinni, mitä kaikkea täällä Suomussalmella on lapsille, hän
sanoo.
Laadukkaat nahkahansk
-30%
TRIKOITA
VÄH.
KEVÄTBOOLIA
ke 1.4.
Kevään alusasut
SAAPUNEET
PUSEROITA
10?
ma-pe 9-17
la 9-13
30?
NEULE
ITA
SUJA
ALUSA
20?
7XWXVWX OLVll ZZZ \ODNDLQXX ¿
30?
miehille
(ovh. Terveydenhuolto pelaa, lapsilla
on turvallista mennä yksin
kouluun ja kauppaan ja kylällä tiedetään, kenen lapsi on
tekemässä mitäkin.
Hän kuitenkin toivoo, että
neuvolassa ei oletettaisi vanhempien tietotaidoista mitään.
. 94,90)
80?
80?
(ovh. Siksi lastenhoitorinki
olisi hyvä idea, Heikkinen sanoo.
Hän myös ehdottaa, että
seurat tukisivat lasten liikuntaharrastuksia, jolloin kaikki
lapset tulotasosta riippumatta voisivat olla mukana.
Anne Kemppainen harmittelee, että pienten harrastajamäärien takia eri lajeihin ei
riitä tarpeeksi junioripelaajia.
Tämä vaikuttaa siihen, säilyvätkö hyvät harrastusmahdollisuudet jatkossakin.
Hän sanoo, että muuten
lasten kasvatuksessa ei ole
isoja ongelmia.
. pantin 0,40.
(10,62/kg)
600 g
rove
(2,84/kg)
(0,40/l) sis.
pantin 0,40
III OLUT
24pack
4,5 %, 0,33 l/tlk
99
24-pack
(2,55/l) sis.
pantin 3,60
Tarj. (08) 711 311
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!
tv. huhtikuuta klo 17.30 alkaen
Teatteri Retikassa. 5.1.2015 alk.
pkt
(8,32/kg)
.DWVR P\|V 6RWNDPR OHKGHQ MD .XKPRODLVHQ EORJLW
ti-to
8-21
pe 3.4. Sadan oppilaan koulussa
lasten on ollut helppo siirtyä
esikoulusta ala-asteelle, Nevalainen perustelee.
Ritva Heikkinen toivoo, että perheillä olisi käytettävissään lastenhoitoapua nykyistä helpommin. suljettu
la 4.4.
8-18
su-ma 5.-6.4. K-Market
Kemppaisen väki
TARJOUKSET VOIMASSA TI-LA 31.3.?4.4., ELLEI TOISIN ILMOITETA.
KYLMÄNEN SUOLATTU
PORSAAN ULKOFILEE
VALIO MAUSTETUT
RAHKAT 200 g
59
6
1
99
0
99
1
99
1
00
99
1
1
99 23
4
95
kg
prk
TUORE, MAKEA
ANANAS Costa Rica
Ilman korttia 1,79 prk
(8,95/kg).
(7,95/kg)
KYMPPI MÄMMI
700 g/rove
kg
VALIO MEIJERIVOI
500 g
%/2*,7
naisille
Keskuskatu 24-26, Suomussalmi
Lapsiperheiden olojen
kohentamisesta keskustellaan myös
Miten tehdään onnen maa. (08) 741 288
Rauta
p. -illassa
8
Kristillisdemokraateilla on Kainuussa kaksi ehd
iloita lahjoistaan ja samalla
maakuntamme elinkeinoelämä virkistyy ja tuo uusien
työpaikkojen lisäksi myös
toivoa, iloa ja elämänmyönteisyyttä niin yksilö- kuin
aluetasollekin.
Kainuuseen tulee mahdollistaa kristillinen päiväkoti ja
koulu. Kasvatustieteiden maisteri, erityisopettaja, psykodraamaohjaaja, bibliodraamaohjaaja, sielunhoitoterapeutti ja työnohjaaja. Materiaalin on tuottanut
puolueen piirijärjestö.
Kristillisdemokraatit liputtavat kotimaisuuden puolesta. Monilla on ainutlaatuista kekseliäisyyttä ja käden taitoja, jotka ovat vertaansa vailla olevia.
Nämä pitää saada hyödynnettyä niin, että yksilöt voivat
. Hankinnat
kotimaasta lisäävät teollisuuden tarvitsemaa kulutuskysyntää ja työpaikkoja. Perheeseen kuuluu
aviomies, neljä lasta, miniä,
vävy ja kolme lastenlasta,
joista yksi on puolitoistavuotias ja kaksi syntyy kesällä.
Eduskuntatyön tavoitteet:
1) Lasten ja perheiden hyvinvointi ennaltaehkäiseviä
toimenpiteitä painottaen.
Kristillisen kasvatuksen merkitys lasten ja koko Suomen
turvallisuuden ja hyvinvoinnin lähtökohtana. Asioihin on
puututtava silloin.
Yksinäisyys ja se, ettei löydä paikkaansa yhteisössä on
Evelyn Hynynen
len. Monet viitteet
lapsen mahdollisesta syrjäytymisriskistä on nähtävissä jo
hyvin varhain. sitä, että kaikki matkailuun liittyvät
yritykset ajan kanssa katoaisivat alueeltamme.
Samanaikaisesti moni ympärivuotisesti rannoilla asuva
ja mökkiläinen on joutunut
tekemään todella kalliita biojätejärjestelmiä, ettei puhtaat
vetemme saastuisi.
Sama valtio vaatii oikealla
VAALISARJA
. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Samalla saamme työttömiä työllistettyä ja nostettua maamme
talouskasvun palvelemaan
kansalaisten hyvinvointia
kuten 50-luvun talousnousun aikoina.
Esimerkiksi maataloustuotteet tulee hankkia ensisijaisesti omasta kunnasta tai
maakunnasta, koska Suomi
on todettu kasvualustaltaan
Euroopan puhtaimmaksi.
Maatalouden edellytysten
kehittäminen, elintarvikkeiden huoltovarmuuden takaaminen ja hankinnat tulee jo
terveyssyistä kohdistaa Suomeen.
Verovaroilla tehdyt julkisen sektorin hankinnat ovat
monen ongelman taustalla.
Tarvitaan varhaisen vaiheen
puuttumista entistä enemmän. maaliskuuta 2015
8 EDUSKUNTAVAALIT 2015
Uusia
yrityksiä ja
työtä
Kainuuseen
Eduskuntavaalit 2015: Kristillisdemokraatit haluavat tukea kotimaista
tuotantoa ja teollisuutta
Kristillisdemokraatit soveltavat Kainuussa puolueen valtakunnallisia tavoitteita. Myös
tästä syystä lakiehdotus tulee
kumota, koska se on Raamatun vastainen.
siamme kunnioittaen, rehellisyyteen ja vastuunottoon
kasvaen pitää huolta maastamme ja toinen toisistamme.. Syrjäytymisen ehkäisy tulee aloittaa varhaislapsuuden ja peruskoulun aikana. Yhteiskunnan ainut syy olla kiinnostunut siitä, kuka asuu ke-
nenkin kanssa perustuu yhteiskunnan tehtävään huolehtia lapsista ja heidän kasvustaan.
Nyt läpimennyt lakiehdotus sukupuolineutraalista
avioliitosta tehtiin vastoin
Suomen perustuslaillista
lainsäädännön lähtökohtaa,
jonka mukaan jokaisesta laita, mikä koskettaa lapsia, tulee tehdä lapsivaikutuksen
arviointi ennen kuin lakiehdotus tuodaan käsittelyyn.
Nyt tästä lakiehdotuksesta ei
ole tehty minkäänlaista lapsivaikutuksen arviointia.
Lisäksi Suomen lainsäädäntö on selkeästi kristillisistä arvoista noussutta. Mitä aiemmin asioihin
voidaan puuttua, sitä paremmat on tulokset. Päätöksenteon perustana avioliittoasiassa tulee olla lasten etu ja
kristillinen arvopohja, jolle
Suomen lainsäädäntö yleisestikin perustuu. Jokainen kansanedustaja voi
painottaa maakunnallisia tavoitteitaan henkilökohtaisesti.
Puolueemme nojautuu
ympäristökysymyksissä kristilliseen arvopohjaan, jonka
mukaan ihmisen tehtävä on
viljellä ja varjella alueitaan.
Niinpä Talvivaaran suunnittelema purkuputki ei ole tämän tavoitteen mukaista.
Purkuputki pahimmillaan tuhoaisi sekä Nuasjärven, Oulujärven ja Pohjanlahden. Lasten mielen hyvinvointiin ja uskallettava antaa määrärahoja.
Summat ovat hyvin pieniä
jatkohoitosummiin verrattuna.
2) Aito miehen ja naisen
välinen avioliitto kunniaan;
teen kaikkeni, ettei sukupuolineutraali avioliittolaki toteudu Suomessa. Kristillisen päiväkodin ja
koulun tavoitteena ei ole luoda ympäröivästä yhteiskunnasta erillistä saareketta,
vaan päin vastoin tarjota turvallisen oppimisympäristön,
jossa lapsi kasvaa ja vahvistuu elämään osana yhteiskuntaa.
Itse asiassa Suomen koululaitos on alun perin ollut
kristillinen ja lasten on ollut
erittäin turvallista kasvaa
koululaitoksemme hoivissa
oppien ne perusajatukset,
joiden turvin voimme toi-
Veromaksajien varoilla
tehdyt hankinnat on suoritettava Suomesta. Kainuun paikallislehdet julkaisevat ennen eduskuntavaaleja juttusarjan, jossa esitellään kainuulaiset ehdokkaat ja
puolueet.
. Vuorossa on Kristillisdemokraatit. Liian kallis hinta yhden yksittäisen yrityksen laiminlyöntien
ja virheiden paikkaamiseen!
Se tarkoittaisi mm. Syrjäytyminen, päihteet ja mielenterveydelliset ongelmat koskettavat liian monen lapsen ja
nuoren elämää. Kristillinen arvopohja
luo turvaa ja kestävyyttä
muuttuvassa maailmassa sen
Raamatullisen käsityksen
mukaan, että jokainen ihminen on Jumalan luoma, ja Jumala pitää luoduistaan huo-
Kristillisdemokraattien
ehdokkaat
Evelyn Hynynen, Kajaani
53-vuotias yrittäjä, joka
vastaa Rauhan Majatalon toiminnasta Kajaanissa. Julkaisujärjestys on
arvottu.
kädellä yksityisiltä rantaasukkailta luonnollisten, helposti hajoavien käymäläjätteidensä kallista käsittelyä ja
vasemmalla kädellä itse tuhoaa kaikki alueellamme olevat vesistöt!
Talvivaaraan satsattavien
kymmenien miljoonien edestä voimme rakentaa koko
Kainuun alueelle uusia pienyrityksiä, joissa työllistetään
paikallisia ja mahdollistetaan
alueen uusi kukoistuskausi.
Kainuulaiset ovat erittäin
luovia ja taitavia ihmisiä
Suomen puolustuskyvyn turvaamiseksi on puolustusmäärärahoja korotettava. Haluamme
säilyttää jäsenvaltioiden päätäntävallan omista asioistaan, kuten budjetista ja verotuksesta. Suomen ulkoinen ja sisäinen turvallisuus
kytkeytyvät toisiinsa. Esitämme
ratkaisuja, jotka parantavat
julkisen talouden kestävyyttä
ja ihmisten hyvinvointia.
Naton ja EU:n kanssa.
EU:n liittovaltiokehitykselle
?ei?, sisämarkkinoille ?kyllä?
Haluamme kehittää Euroopan unionia jäsenvaltioiden
yhteistyönä, joka edistää
avointen sisämarkkinoiden
kautta työllisyyttä ja hyvinvointia. Meillä on
kaikki syy uskoa, että uusi aikakausi keskinäisissä suhteissamme on sarastamassa
ja että kuljemme jännityksen
lievenemiskehityksen kautta
kohti vakaata ja kestävää rauhaa.?
Näin Suomen tasavallan
presidentti Urho Kekkonen
lausui Etykin kolmannen vaiheen avauspuheessaan Finlandiatalossa 30. 650
000 työtöntä, johon lukuun
sisältyy koulutukseen siirretyt.
Uudet koulut ja sairaalat
homeisten rakennusten tilalle pitää rakentaa uusilla valtionlainoilla. Pää- vastuu
elämänhallinnasta on ihmisillä itsellään.
Kristilliset arvot edistävät oikeudenmukaisuutta, välittämistä ja huolenpitoa luonnosta. Julkista taloutta tulee tehostaa
ja verotuloja tuovaa yritystoimintaa edistää. On taattava puolustusvoimien kyky uudistaa toimintakykyä ja hoitaa lakisääteiset tehtävät. Yhteisiä kasvu- ja
vakaussopimuksen sääntöjä
on noudatettava. Tahdomme suunnata palveluita
perheiden tarpeisiin ja tukeen erityisesti kasvatustyössä. Emme hyväksy yhteisvastuun kasvattamista toisten jäsenmaiden
veloista.
Tur vallisempaan Suomeen. Sotilaallisesti liittoutumattomana maana Suomi tekee laajaa
yhteistyötä rauhan turvaamiseksi Pohjoismaiden, YK:n,
Kristilliset arvot perustana.
Tarvitsemme välittämistä ja
vastuun kantamista lähimmäisestä. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
9
Rohkeasti perheen
ja arvojen puolesta
Parempaa perhepolitiikkaa. Venäjä on osa Eurooppaa ja kuuluu maailman
turvallisuuden keskeisiin vai-
kuttajiin.
?Tämä on Euroopalle ilon
ja toivon päivä. Tällä hetkellä maassamme on n. heinäkuuta
1975.
Toivon, että tuleva vuoden 2015 Helsingin turvallisuus- ja yhteistyökokous voi
toteutua ja kuljemme jännityksen lievenemiskehityksen
kautta kohti turvallista, vakaata ja kestävää rauhaa.. Huonoissa rakennuksissa vaarannetaan
työntekijöiden terveys pysyvästi ja homesairauksien kustannukset maksaa Suomen
lyhytnäköinen poliittinen järjestelmä eli lopulta veronmaksajat.
Valtion uutta lainaa tulee
käyttää työllisyyteen ja työvaltaiseen teollisuuteen kuten Kainuun uuteen sellu- ja
dieseltehtaisiin. Oikeus turvalliseen
elämään, ihmisoikeudet ja
aktiivinen kansalaisyhteiskunta perustuvat kristilliseen
käsitykseen ihmisestä ja hänen vastuustaan yhteisön
osana.
sen isäntämaana, mikäli asianosaiset hallitukset pitävät
tätä tarkoituksenmukaisena.
Ehdotus kokouksen asialistaksi:
1) On saatava aikaan Venäjän, EU:n ja Yhdysvaltain lähentymisneuvottelut.
2) Ukrainan sisällissota on
lopetettava ja alueelle on saatettava rauha ja turvallisuus
yhteisvoimin Venäjän, EU:n
ja Yhdysvaltain toimesta.
3) Tunnustelut ja neuvottelut on aloitettava Venäjän
palauttamiseksi kansainväliseen yhteistyöhön kaupan,
talouden, poliittisten jännitteiden lieventämiseksi ja terrorismin torjumiseksi maailmasta. Uudet aloittavat ja työllistävät innovaatioyritykset tulee käynnistää.
Ne tuovat alihankintatyötä
Kainuuseen ja Pohjois-Suomeen.
3) Teen kaikkeni, ettei palestiinalaisvaltiota tunnusteta Suomen valtion taholta.
Niin kutsuttua palestiinalaisvaltiota ei ole olemassakaan.
Järjestön johdossa on Hamas, joka on virallisesti julkaistu terroristijärjestöksi.
Emme saa minkään valtion
osalta antaa tukeamme terrorismille ja jonkun kansan tuhoamispyrkimyksille.
Erityisesti Israelin kohdalla se olisi maallemme kohtalokasta, koska Raamatun
mukaan menettäisimme siunauksen maamme yltä. Hyvinvoinnin lisäämiseksi tarvitsemme lisää
yhteisöllisyyttä. Vastustamme EU:n
kehittymistä yhä enemmän
liittovaltioksi. Perheeseen kuuluvat
vaimo ja kolme aikuista lasta
Eduskuntatyön tavoitteet:
Euroopan turvallisuus- ja
yhteistyökokous Helsinkiin.
Suomella on hyvät suhteet
kaikkiin niihin maihin, joita
Euroopan turvallisuus koskee, ja sen asennoituminen
keskeisimpään eurooppalaiseen turvallisuusongelmaan,
Ukrainan kysymykseen on
tasapuolisuutensa vuoksi
saanut tunnustusta eri osapuolten taholta.
Tämän vuoksi Suomen
hallituksen tulee olla valmis
toimimaan turvallisuuskonferenssin samoin kuin sen
järjestelyyn liittyviä kysymyksiä käsittelevän kokouk-
Markku Vihanto
Julkinen talous remonttiin.
Valtion ja kuntien ylivelkaantuminen on lopetettava. Haluan toimia sen eteen, että
päätöksenteon perustana voi
olla Jumalan sanan mukaisuus ja kristilliset arvot.
Markku Vihanto, Sotkamo
71-vuotias logistiikkainsinööri. Tahdomme luoda perheystävällisen yhteiskunnan.
Lähiyhteisöjen vahvistaminen edellyttää yhteistä tahtoa ja toisista välittämisen
kulttuuria sekä aktiivista
kansalaisyhteiskuntaa. Esimerkiksi junien, raitiovaunujen ja edullisten vuokraasuntojen rakentaminen on
tapahduttava työllisyyden nimissä Suomessa. Perheillä tulee olla valinnanvapaus päättää, miten
lastenhoidon tuet jaetaan
vanhempien kesken.
dokasta kevään eduskuntavaaleissa, Evelyn Hynynen Kajaanista (kuvassa) ja Markku Vihanto Sotkamosta.
suunnattava ensisijaisesti
Suomen teollisuudelle. Tiistaina 31
Monilla on esimerkiksi liikuntaelin- ja
muistisairauksia, eivätkä siksi pysty itsenäisesti liikkumaan.
. kello 15.
Eero Keräsen ohjastama Sohvin Ekotar voitti suomenhevosten kovimman tasoituksen.
Kotiradan hevosille kaksi lointa
Kilvanajot: Ravien järjestäjää huolettaa hevosten määrän lasku
Pertti Granqvist
pertti.granqvist@almamedia.?
Suomussalmen paikallisravien järjestäjien ilmeet olivat
aurinkoiset, vaikka päivä ei
lauantaina taivaalta paistanutkaan. Vaikeampi oli saada hevosia kuin vuosi sitten. Kuudesta lähdöstä oman kylän
hevonen voitti kaksi. Kivijärvi totesi seremonioiden jälkeen.
Seremonioita voi olla luvassa lisää niin Gaines Backtracille kuin muillekin seudun
hevosille.
. Vertaista juttuseuraa ei ole.
Palvelutalossa työskentelevän Rauno Nurkkalan
mielestä talon asukkaat ovat
nykyään aiempaa huonokuntoisempia. En ole ennen omaa hevostani päässytkään loimittamaan. Mutta
sama suunta se on totoraveissakin. maaliskuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
PERTTI GRANQVIST
JUHLAHETKI
Vienan hiihto
ja Kalevalapuiston
juhlahetki
Suomussalmen Hietajärvellä
vietetään pääsiäislauantaina
Kalevalapuiston perustamiselle omistettu juhlahetki.
Samana päivänä hiidettään
myös perinteinen Vienan
Hiihto, joka vie Kalevalapuistoon kuuluvalle Murhisalon
suojelualueelle.
Kalevalapuiston suojelualueiden kokonaisuus perustettiin viime vuonna. Kilpailevien hevosten määrä on laskenut.
Kivijärven mukaan ensi
vuonnakin ravit järjestetään.
. Muutamia hyviä nuoria
hevosia on tulossa radoille,
Kivijärvi kertoi paikallisten
harrastajien kuulumisia.
Kerta oli toinen kun rataremontin jälkeen järjestettiin
Kuivassalmen harjoitusraviradalla ravit.
Aeimmin ?katsomo. Juhlassa
puistonjohtaja Kerttu Härkönen kertoo tarkemmin
Kalevalapuiston synnystä,
alueen luontokohteista ja
puiston tarjoamista retkeilymahdollisuuksista.
Kalevalapuisto on kokonaisuus, joka on perustettu suojelemaan Suomussalmen rajaseudulle osuvan vedenjakajan vaarametsien, soiden
ja koskemattomien pienvesien luonnon mosaiikkia. Hietajärvellä voi tutustua puistoa esittelevään uuteen
opastusmateriaaliin.
Hietajärven perinnetalolla
järjestettävässä juhlahetkessä esiintyvät Runolauluakatemian muusikot, runolaulaja Jussi Huovinen ja Ilmari
Kiannon rooliin heittäytyvä
Eero Schroderus. Rekikuskina oli Tapani Juntunen.
Palvelutalon toiminnanjohtaja Pertti Halonen ja talon
yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Kyllikki Pyykkönen sanovat vanhuspalveluiden palveluvalikoimassa
olevan nyt vain kotihoitoa ja
tehostettua palveluasumista.
Palvelusetelijärjestelmää
tulisikin heidän mielestään
kehittää niin, että se mahdollistaisi myös normaalin palveluasumisen.
Tällöin palvelut voitaisiin
räätälöidä paremmin ihmisen sairauden tai vamman
mukaan, jolloin tehostettuun
palveluasumiseen ei tarvitsisi sijoittaa normaalissa palveluasumisessa pärjääviä.
Koska tehostetussa palveluasumisessa on etupäässä
muistisairaita, on fyysisesti
sairaiden vaikeaa olla heidän
kanssaan. Ravien
järjestämiselle näytti kannoksi kaskeen nousevan hevospula.
. Sen sijaan välillä tuli vettä ja paikoin räntääkin.
Aurinkoisiin ilmeisiin löytyi syy Suomussalmen hevosten menestyksestä. Voittajat olivat aikansa varsatähti,
Aarne Schwartzin ohjastama Gaines Backrtrack ja Eero Keräsen ohjastama Sohvin Ekotar.
Muutama vuosi sitten Suomussalmelle muuttanut Aarne Schwartz oli päivän ohjastajanimi ajettuaan voiton lisäksi kaksi kakkosta ja yhden
kolmosen.
Gaines Backtracin omistaja on Suomussalmen Hevosystävien puuhamiehiin kuuluva Jussi Kivijärvi.
. Suomussalmen kunnan onnittelut
tuo kunnanjohtaja Asta Tolonen.
Tarjolla on lämmintä keittoa
ja kahvit. Oli ensimmäinen kerta. Silloin raveihin
kuljettiin tallin pihan läpi ja
hevosautot ajettiin radan yli
keskellä rataa olevalle varikolle.
Muitakin kuin säästä johtuvia tummia pilviä on. oli
päinvastaisella puolen rataa
kuin mitä nyt. Jos nyt oriin jalat kestäisivät. Aiemmin talossa asuneet olivat virkeämpiä, kun
nyt on paljon sänkypotilaita,
hän sanoo.
Seppänen ja Heikkinen lupasivat kertoa palvelutalon
edustajien toiveet sotehallinnolle.. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Pysäköintitilaa on
perinnetalolla rajallisesti.
Juhlapaikalle on yhteiskuljetus Vienan Lomilta Kuivajärven entiseltä vartiolta.
Kalevalapuiston juhlahetki
Hietajärven perinnetalossa
lauantaina 4.4. Emme halua perinnettä
katkaista.
Seuraavat ravit Kainuussa
ovat 3.5 Kajaanissa ajettavat
Kuhmon paikallisravit.
HANNA LAUKKANEN
Uusi hoitomalli
eläkeläisille?
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
. Enemmän vanhuspalveluiden ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä pitäisi käydä tutustumassa,
koska niissä näkee sen, mitä
sosiaali- ja terveyspalvelut
ovat käytännössä, perjantaina Ämmänsaaren Palvelutaloon tutustunut Kainuun
soten hallituksen jäsen Juhani Seppänen (kok) sanoo.
Suomussalmen Keskustan,
Vasemmistoliiton ja Kokoo-
muksen sote-luottamushenkilöt järjestivät perjantaina
hevosajelun Ämmänsaaren
Palvelutalon asukkaille.
Tempauksen tarkoituksena oli Seppäsen mukaan paitsi ilahduttaa palvelutalon
asukkaita saada tietoa talon
toiminnasta.
Paikalla oli hänen lisäkseen toinen suomussalmelainen soten hallituksen jäsen
Pirjo Heikkinen (kesk) sekä
soteyhtymävaltuuston jäseniä ja varajäseniä.
Myös Perussuomalaisia
kysyttiin mukaan, vaikka
heillä ei ole Kainuun sotessa
luottamushenkilöitä.
Suomussalmelainen eläkeläinen Eeva Hoskonen (reessä vas.)
ja Kainuun soten hallituksen jäsen Pirjo Heikkinen vaihtoivat
kuulumisiaan rekiajelun aikana
-tilaisuus Teatteri
Retikassa klo 17.30
IHMISARVOINEN ELÄMÄ KAIKILLE!
?
?
?
?
?
?
?
työpaikkoja pohjoiseen investoimalla rata-, tie- ja rakennushankkeisiin
kaivoksille louhintamaksu alan kehittämiseksi ympäristöystävällisemmäksi
harmaa talous ja veronkierto kuriin
riittävät resurssit vanhuspalveluihin
tasa-arvoa ja tukea omaishoitoon
jokaiselle nuorelle paikka koulutukseen ja työhön
pienyrittäjien sosiaaliturvaa parannettava, vanhemmuuden kustannuksia
tasattava ja arvonlisäveron alarajaa nostettava
kotisivut: ehdokas.vasemmisto.?/tainama2/
facebook: www.facebook/tainamatero1
email: taina.matero@gmail.com
Torstai 9.4.
Merja Kyllösen mukana Kajaani
klo 10-11, Paltamo klo 12-13, Vaala
klo 14-15, Puolanka klo 16-17
Perjantai 10.4.
Merja Kyllösen mukana Hyrynsalmi
klo 9-10, Ristijärvi klo 10.30-11,
Kuhmo klo 13-14, Sotkamo
klo 15-16, Kajaani klo 17-19
Lauantai 11.4.
Kajaanissa Vasemmistonaisten
vaalitilaisuus vaalitupa Voiton
paikassa klo 14
Sunnuntai 12.4.
Ämmänsaaren työväentalolla vaalijuhla klo 14, mukana kaikki Kainuun
vasemmiston ehdokkaat ja europarlamentaarikko Merja Kyllönen
Maanantai?keskiviikko
13.?15.4.
Kierroksella Oulun suunnassa. POHJOINEN
PUHURI
Taina Materon
vaalilehti
TAINAN
KIERTUEAIKATAULU
Keskiviikko 1.4.
Oulussa Rotuaarilla klo 10-13
Vasemmiston, Keskustan ja
Kokoomuksen kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat tarjoavat
palvilihakeittoa
Torstai 2.4.
Suomussalmella Kultaisessa
Kukossa klo 9?11 mukana
Marisanna Jarva ja Ella Kiljunen
Lauantai 4.4.
Kajaanissa torilla makkaranpaistoa
kunnallisjärjestön kanssa
klo 12?13
Tiistai 7.4.
Suomussalmella vaaliteltalla
K-Market HerkkuKirsikan parkkipaikalla klo 10?12 mukana
Kainuun vasemmiston ehdokkaat
143
Keskiviikko 8.4.
Suomussalmella Miten tehdään
Onnen maa
VAALIJUHLA
Ämmänsaaren työväentalolla su 12.4. klo 14
PAIKALLA KAIKKI KAINUUN VASEMMISTOEHDOKKAAT:
Taina Matero
Pinja Toivanen
Miikka Kortelainen
Sari Kyllönen
143
149
141
142
ja europarlamentaarikko MERJA
KYLLÖNEN
KAHVITARJOILU JA ARPAJAISET!
SUOMUSSALMEN
ELÄKELÄISET RY
Taina Materon vaalilehti
kutsuu mukaan toimintaan
yhdessäoloa ja asiaa
retkiä ja virkistystä
. 050 401 1168
!
A
TERVETULO
6XRPXVVDOPHQ
0HWDOOLW\|YlHQ DR
Julkaisija/maksaja:
Taina Materon tukiryhmä
Työryhmä:
Taina Matero
Leena Manner
Eero Schroderus
Terttu Huttu-Juntunen. edustaja vanhusneuvostossa
?
?
Liity jäseneksi, ota yhteyttä:
Tuula Heikkinen p
C O M. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
FRISTYLE
15
RSA-MESSUT
KAJAANISSA
10 VUOTTA!
JUHLAN KUNNIAKSI
TARJOAMME KAIKILLE
MESSUVIERAILLEMME
ILMAISEN
KEITTOLOUNAAN
LA-SU KLO 11?15
Mukana messuilla.
Esillä myös Robot massage
e
A!
hierovatuoli. M E S S U . Tiistaina 31. TULE JA TESTAA!
???????????????
MESSUILLA MUKANA
LAURA RUOHOLA
05 00 68 49 39
K YS Y PE RU U TU SPA IK K O JA
KAJAANIHALLISSA
LA JA SU 11.?12.4.2015 KLO 10?16
MESSULIPPU 12 ?, KAHDEN PÄIVÄN RANNEKE 15 ?,
LAPSET ALLE 12 VUOTTA VANHEMPIEN SEURASSA ILMAISEKSI
JÄRJESTÄÄ: SUOMEN MESSUPROMOOTTORIT OY
W W W
Pullan pinnalle tehdään kirjaimet kyrilliset kirjaimet XB
- latinalaisittain HV, sanoista
Hristos voskrese, ?Kristus on
ylösnoussut?
. Merikantolaulukilpailun välierä ja finaali on Mäntyharjun kirkossa 4. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. Venäjältä kotoisin oleva pääsiäispulla
. Reitin alkupää oli hyvä,
mutta keskikohta oli kai lanattu eilen ja sen päälle oli
ehtinyt sataa lunta, maaliin
tullut Hanna Stark-Heikkinen sanoo.
Latujen alku- ja loppupäät olivat hiihtäjien mielestä hyvässä kunnossa.
Kaija Korhonen hiihti yhteensä 61 kilometriä. Ennen oli sielläkin tunnelmaa ja
möhinää, kun 10 000 ukkoa
lähti samaan aikaan hiihtä-
Lauantaina keli oli liukas.
. Paljon ihmisiä käy varsinkin pääsiäisyön messussa,
joka pidetään tänä vuonna
Kajaanissa, Ivano. Tuli uusi ennätys, neljä
tuntia 40 minuuttia, mies
iloitsi maalissa.
Hänelle Hallan hiihto oli
koetinkivi, jonka sujumisen
perusteella hän päättää, hiihtääkö myös Syöte-hiihdossa
11. Isä Kauko
Ivanoff otti liinan alta esiin lahjat eli raamatun ja ristin.
Juhani Mustonen
juhani.mustonen@almamedia.?
Anteeksiantoa,
rukousta ja lammasta
Hanna Laukkanen
hanna.laukkanen@almamedia.?
Palmusunnuntaina Ämmänsaaren tsasounaan oli kerääntynyt kymmenkunta
seurakuntalaista. Finlandia-hiihto meni
pilalle kun ne alkoivat hiihtämään Lahdesta Lahteen. Kananmunat symboloivat uutta elämää ja kuoleman voittamista.
KULITSA
. Sitä haluaa haastaa itsensä äärirajoille saakka, hän
kuvaa tunnettaan.
Kotipitäjässä Suomussal-
Katariina Ylönen laulaa Merikanto-laulukilpailun välierässä heinäkuussa.
mella on laulajaa kuultu useita vuosia sitten joulukonsertissa. Hyvää pääsiäistä!, hymyilevä Ivano. huhtikuuta.
Suksilta saunaan mennyt
Jussi Ahtonen pulahti avantoon saunomisen jälkeen.
. sanoo.
Ivano. toivottaa lähtijälle.
Suomussalmelta lähtöisin
oleva Katariina Ylönen
(omaa sukua Poikela) on valittu Taidekeskus Salmelan
Merikanto-laulukilpailun välierään, jossa on mukana 16
muuta laulajaa. Paasto on enemmänkin
sitä, mitä ihminen sanoo, eikä mitä hän syö. Rukous ja
anteeksianto ovat tapoja viettää paastoa. Meillä on täällä niin hyvä
ladut. sanoo.
Tsasounassa on siunattu
virpomisvitsat ja suitsukkeen
tuoksu leijuu ilmassa. Seurakuntalaiset juttelevat keskenään auringon paistaessa sisään hirsirakennukseen.
. maaliskuuta 2015
12 ELÄMÄNMENO
Ääni Suomussalmelta
HANNA LAUKKANEN
Laulukisa:
Katariina
Ylönen
mukana
Pääsiäinen on ortodoksien suurin ja tärkein juhla. viettää pääsiäistä jumalanpalvelusten kautta,
mutta myös paastoten. Ilmiö on tuttu myös
Ivano?lle.
. Se saattaa johtua
siitä, että heidän isovanhempansa ovat olleet ortodokseja
ja uskonnon kautta he etsivät
juuriaan, Ivano. Katariina Ylönen sanoo, että hänellä olisi haluja
käydä laulamassa Suomussalmella.
Merikanto-laulukilpailun
välierään on valittu Katariina
Ylösen lisäksi Joonas Asikainen, Heli Huuki, Mari Karjalainen, Johanna Kropsu, Jani
Kyllönen, Niina Laitinen, Jar-
no Lehtola, Laura Mäkitalo,
Hannakaisa Nyrönen, Juho
Punkeri, Vilja Riuatmaa, Piia
Rytkönen, Sami Ryynänen,
Hanna Rämö, Samuli Takkula ja Hilkka Ylinärä.
Stark-Heikkinen hiihti ensimmäistä kertaa pidempää
matkaa. Pullassa käyteään rusinoita,
jotka ovat kärsimyksen symboli
Eri puolilla Suomea evankelisluterilaisen seurakunnan
jäsenet ovat viime vuosien aikana kääntyneet ortodokseiksi. Ortodoksien paasto päättyy palmusunnuntaihin, mutta sitä
voi jatkaa pääsiäisviikolla.
Ivano?lle paasto ei tarkoita vain pidättäytymistä tietyistä ruuista.
. Hänen
mielestään reitti oli loistava
luisteluhiihtäjälle, joskin pe-. Pitää kehua kunnan
työmiehiä, kuinka he pitävät
meidän laduista hyvää huolta, naiset sanovat.
rinteisen hiihtäjille ajoittain
muljuva latu saattoi olla hankala.
Kiireetön hiihto oli Korhoselle tärkeintä.
Toista mieltä oli pudasjärveläinen Erkki Honkanen,
joka testasi itseään 52 kilometrin matkalla.
. heinäkuuta.
Mezzosopraano Katariina
Ylönen aloitti lauluopintonsa
Kainuun musiikkiopiston
Suomussalmen toimipisteessä, jossa hänen opettajinaan
olivat Anniina Karhapää,
Matti Harinen ja Pirjo Niemi.
Hän on valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta muusikoksi ja myöhemmin musiikkipedagogiksi.
Hän on laulanut Hannele
Valtasaaren, Seppo Ruohosen ja Päivi Virolainen-Kalpion johdolla.
Jyväskylän seudulla asuva
Katariina Ylönen toimii nykyisin freelance -laulajana ja
laulunopettajana. Hän aikoo hiihtää
ensi vuonna uudetaan Hallan
hiihdon.
. Hän on
myös säveltänyt.
Hän sanoo odottavansa
Merikanto-laulukilpailusta
hyvää kokemusta ja hän pitää
kilpailun tasoa korkeana.
Välierään valitaan kaksi
laulua, joiden pitää olla Oskar
Merikannon tai Jean Sibeliuksen säveltämiä.
Katariina Ylönen sanoo,
että musiikin esittämiseen
pitää olla sisäinen palo.
. Isä Kauko
Ivanoff sanoo, että pääsiäisen aikaan jumalanpalveluksissa käy enemmän seurakuntalaisia.
. Ei meillä ollut aikatavoitetta, tärkeintä oli päästä suksille, Stark-Heikkisen kanssa
hiihtänyt Virpi Saarela sanoo.
Stark-Heikkinen ja Saarela
aikovat jatkaa hiihtokautta
Suomussalmella.
. Mukavinta Hallan hiihdossa on avantouinti, mies
naurahti.
HANNA LAUKKANEN
Parempi kuin
Finlandia-hiihto
Hanna Laukkanen
mään, Ahtonen sanoo.
hanna.laukkanen@almamedia.?
Hallan hiihtoon osallistui
lauantaina vajaa 200 hiihtäjää.
Kuhmolainen Jussi Ahtonen kehuu Hallan hiihdon
tunnelmaa ja sanoo, että se
on parempi kuin Finlandiahiihdon tunnelma.
. Paasto ei ole sitä,
että pukeudut säkkiin, vaan
että vaatetat alastoman, hän
kuvaa.
Pääsiäisenä pöydässä on
perinteisesti lammasta, pashaa ja kulitsaa eli pääsiäispullaa. Myös Kuhmossa ihmiset
ovat kääntyneet ortodoksisuuteen
Tiistaina 31. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
13
KAIKENLAISTA
LOPPUUNMYYNTI!
NYT
KAIKKI
LOPUT
-75%
M
ETSÄTÄHTI
.8..$ -$ +$87$863$/9(/8
.LDQQRQNDWX 6XRPXVVDOPL
S
Erityiskiitos
Kiinteistötyö L. klo 12-20
Ma 6.4. -2.$,6(//$ 21 2,.(86 7<±+±1 -$ +<9,192,17,,1
-2.$,6(//$ 21 2,.(86 7<±+±1 -$ +<9,192,17,,1
. Helttuselle ja Kainuun Kuutamokeikoille arvokkaasta tuesta. Mm. klo 12-20
5DNNDXGHOOD PXLVWDHQ
$DUUH MD +HOHQD
.HLMR MD 3HWUD
$QQH MD &KULV
+DQQX
0DUNNX
(LOD MD 3HQWWL
3LULWWD MD 9LOOH
.DOOH $QQL
7LWWD MD 5DLQH
0DWWL
0DULDQQH
2UYRNNL MD -XNND
6RQMD MD -DUL $DWX
$QWWL MD 1LLQD
Su 5.4. Röntgenlääkäri Anita Hiltunen Nyt myös nettiajanvaraus
www-sivuiltamme
ma 13.4. kaikki kirurgiset taudit,
vuustestaus silmien laserleikpkl-toimenpiteet, peräpukakaukseen.
mat, luomenpoistot, tuki- ja
Lähetteemme ovat voimassa
liikuntaelinsairaudet, urheiluterveyskeskuksen
vammat, tapaturmat, eläkeasiat,
laboratoriotutkimuksiin ja
työkyvyn arvioinnit, ajokortti- ja
myös röntgenkuvauksiin.
asetodistukset.
. Kaikille oppilaspaikan saaneille lähetetään kirje
kesäkuussa.. . ZZZ PHWVD WDKWL À
KIITOS
Pääsiäisenä avoinna:
pitkäperjantai 10-14,
la 8.30-14, su 10-14.
Tervetuloa!!
Tervetuloa
5DNDV lLWLPPH PXPPRPPH MD
LVRPXPPRPPH
ISO KIITOS!
6DLPL
-81781(1
Kaikille paikallisravitapahtuman tukijoille. Kirurgi Esko Ripaoja to 9.4.
klinikka). Opetus alkaa
viikolla 34. sydänfilmit, rasitus-EKG, diabetes ja
Holter-tutkimukset.
Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista!
www.ylakainuu.?
Suomen Kivivalmisteen laadukkaat
HAUTAKIVET
nyt
kevään tarjouksin kesän toimituksiin
Yli 30-v. HGXVNXQWDYDDOLW YDDOLJDOOHULD
. (16,1 20$ 0$$ .817221
6,77(1 3$5$11(7$$1 0$$,/0$$
i!
Kerro mielipiteesMikä
ärsyttää?
Risuja ja ruusuja?
Mikä pännii?
Lähetä tekstari
Kirjoita alkuun YLÄ ASIA, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi.
Lähetä viesti numeroon 17192
PÄIVYRI
7lQllQ RQ WLLVWDL PDDOLVNXXWD
$XULQNR QRXVHH NHOOR MD ODVNHH NHOOR
1LPLSlLYLllQ YLHWWlYlW
7L ,UPD ,UPHOL
.H 3HSSL 5DLWD 3XOPX
7R 3HOOHUYR
3H 9HHWL 6DPSR
/D 8NNR
6X ,UD ,ULQD ,UHQH ,UR
0D 9LOOH 9LOL -DPL 9LOMDPL 9LOKR 9LOKHOP
7L $OODQ $KYR
.H 6XRPD 6XRPHWDU
7R 0LNDHO $JULFRODQ SlLYl (OLDV (HOLV (HOL (OMDV
3lLYlQ PLHWHODXVH
9lLWWHO\Q WDL NHVNXVWHOXQ WDYRLWWHHQD HL WXOLVL ROOD YRLWWR
YDDQ HGLVW\PLQHQ
-RVHSK -RXEHUW
VXNXODLVHW MD \VWlYlW
$6,$17817(9$$
+$87$86$/$1 3$/9(/8$
68581 .2+'$7(66$
Marisanna Jarva Eila Aavakare
PS
Kesk.
TYÖHÖN ON TARTUTTAVA HETI.
ME OLEMME SIIHEN VALMIIT.
6LXQDXV WRLPLWHWWX /lPPLQ NLLWRV RVDQRWRVWD
.LLWRV 6XRPXVVDOPHQ WHUYH\VNHVNXNVHQ RV Q MD
NRWLVDLUDDQKRLGRQ KHQNLO|NXQQLOOH 6DLPLQ K\YlVWl KRLGRVWD
.DXSSDNDWX
S
ZZZ KDXWDXVSDOYHOXOHKWR ¿
Hannu Juntunen
Kok.
U
K
K
U
O
K
N
E
VIID MAAN HAASTAJIEN KANSSA!
TULE HAASTA
TO 2.4. Sairaanhoitaja Merja Rekovauvasta vaariin.
nen ti 21.4. ma 6.4. klo 10-18
Ennakkoon ostetuilla kulkukorteilla:
Aamu-uinti
pe 3.4. alkaen
www.kaukametsa.?/musiikkiopisto tai puhelimitse
musiikkiopiston toimistoon p. Gynekologi Marika Kabel
Kauppakatu 5
ke 15.4. Sisätautien erikoislääkäri Pertti
Kuusela to 16.4. Pahoittelemme, että sattuneen sekaannuksen
vuoksi heidän ilmoitukset puuttuivat käsiohjelmasta.
Suomussalmen Hevosystävät ry
R V .XLVPD
V 6DNNROD
N 6XRPXVVDOPL
KAIKENLAISTA
Kannan
juurakot
saapuneet!
Pääsiäisluuta
lakaisee:
Pääsiäisen aikaan
LÖYTÖJÄ
-50%-70%
Suomussalmi, p. Asiakkaat
. Pääsykokeita ei enää järjestetä.
MUSKARI Suomussalmen muskariin voi ilmoittautua
6 kk . Erikoislääkärin
luomenpoistot, todistukset,
lähetteellä.
sydänfilmit, rasitus-EKG ja
Holter-tutkimukset. klo 6-22
Hauskaa Pääsiäistä!
-DORQNDWX
6XRPXVVDOPL
S
ZZZ VXRPXVVDOPL ¿ N\OS\OD
ma-pe klo 9-17 ja la klo 9-14
(L HQ¿¿ OLV¿¿ W\ÑWWÑP\\WW¿
ODSVLSHUKHLGHQ DKGLQNRD MD
(8 SDQNNLHQ WXNHPLVWD YHURYDURLOOD
8VNRQ LWVHOO¿QL ROHYDQ
PDKGROOLVXXNVLD WDUMRWD YDLKWRHKWRMD
UDNHQWDD RLNHXGHQPXNDLVHPSDD
K\YLQYRLQWL\KWHLVNXQWDD
,V¿QPDDPPH RQ N¿¿QQHNRKGDVVD
MD PHLOO¿ MRNDLVHOOD RQ YDSDXV YDOLWD
RPD VXXQWD WXOHYDLVXXGHOOH
.HUWRNDD .DUMDODDQ OLLWlYlW OLQQXW
NXPSXQL NXNLOWD NXLVNDXV Wll
YDLNND SRONXQL NRWRD NDXDV MRKWL
.DUMDODQ VLQHHQ VLHOXQL Mll
Kainuun tulevaisuuden turvaavat
TYÖ, KOULUTUS JA PIENYRITTÄJYYS
Ella Kiljunen
SDP
Pinja Toivanen
Vas.
119
YDDOLNRQH \OH . Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.
. . (Kuopion Laser. klo 10-18
La 4.4. (08) 712 116
Suomussalmi, p. klo 8-9
Kuntosali
to 2.4. (, 2/( /(,.$77$9$ (7886
. klo 7-18
Pe 3.4. Yleislääketieteen erikoislääkäri
MRI-kuvaukset
Airi Mäkinen to 2.4. hautausalan kokemuksella
Edustajana LAURI SEPPÄNEN
p. vatsa, nivelet ja kilpirauhanen.
. /$36,3(5+(,'(1 .?56,0<6 21 /23(7(77$9$
-$ /$36,/,6. (08) 712 116
Ylä-Kainuun Työttömien yhdistys ry
Palaamme entisiin aukioloaikoihin
KIERRÄTYSKESKUKSESSA, Kauppakatu 20
Uudet aukioloajat 1.4.2015 alkaen ovat
Tervetuloa edullisille ostoksille!
(QHUJLDD HGXVNXQWDDQ
J
7(52 .2..2 .2,//,60$$/7$
.DWVR KDDVWDWWHOXQL
</(Q 9DDOLJDOOHULVWD
KYLPYLÄ JA KUNTOSALI AVOINNA
To 2.4. 044 710 0934. gy(magneettirekka)
nekologiset tutkimukset (ultra),
su 19.4. SUOMUSSALMELLA klo 14-16
Lounaskahvila Herkkusuu, Jalonniemi
Tervetuloa!
Maksaja: Ehdokkaiden tukiryhmät
LÄÄKÄRIT
Lääkäreiden vastaanottopäivät
Kysy myös päivystyksestä
. 0400 281 248, 0500 287 720
velilauri.seppanen@gmail.com
KAIKENLAISTA
Kainuun musiikkiopiston toimipaikkoihin
(Hyrynsalmi, Puolanka, Suomussalmi)
ILMOITTAUTUMISET
SOITTIMET JA LAULU (laulunopetusta Suomussalmella)
Uusia oppilaita otetaan vapautuville paikoille ilmoittautumisjärjestyksessä. ma 6.4. 6-vuotiaat lapset.
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen 1.4. Ilmainen soveltuMm. Ultraäänitutkimukset.
www.kuhmonlaakaripalvelu.fi
Mm. Mm
Hän voitti jokseenkin ylivoimaisesti sekä pikakilpailun että normaalimatkan kilpailut mastersien eli
ikämiesten ampumahiihdoissa Kontiolahdella viikonvaihteessa.
Pikakilpailussa Härkönen
säästyi sakoilta ja voitti lähes
40 sekunnin erolla venäläisen Andrei Sharyginin, jolla
oli rasitteenaan kaksi sakkokierrosta.
Normaalimatkan kilpailussa Härkönen voitti kol-
ERÄ-KAINUUN VERKKOLEHTI
VAPAASTI KÄYTTÖÖSI
Paikallisravien
tulokset
Suomussalmen paikallisravit
pidettiin lauantaina raviradalla.
Tulokset:
1.lähtö lämminveriset tas.
ajo 2020 m. Voiton vei USA vajaat kolme minuuttia nopeammalla ajalla.
Eläkeliiton Ruhtinansalmen
yhdistyksen pilkkimestaruus
ratkaistiin Juntusjärvellä.
Mestaruuden ja kiertopalkinnon vuodeksi sai haltuunsa Antero Kuvaja yli kahden
kilon saalillaan. Henttonen kiersi sakkoringin viisi
kertaa.
Härkönen osallistui myös
viestiin sekajoukkueessa,
jossa mukana olivat Jarmo
Heikkinen ja Asko Oijennus.
Joukkue sijoittui 45 . 14M2),
nimesi ja osoitteesi numeroon 17192.
TAI soita tilauksesi numeroon 010 665 9014 TAI tee tilauksesi
verkossa osoitteessa www.ylakainuu.?
asiakaspalvelu.ylakainuu@almamedia.?, 010 665 9014. Naisten sarjan voitti Ritva Räisänen, jonka lähes 900 gramman hauki
oli kilpailun suurin kala.
Tulokset, Naiset: 1) Ritva
Räisänen 994 g, 2) Tarja Häme 420, 3) Vuokko Lauronen
241, 4) Kaisa Juntunen 151
Miehet: 1) Antero Kuvaja
2097, 2) Martti Lauronen 537,
3) Kauko Juntunen 489, 4)
Esko Räisänen 456, 5) Pertti
Anttonen 333, 6) Esko Tolonen 198, 7) Raimo Pyykkönen 184, 8) Tapio Simonen
125, 9) Veli Kinnunen 53, 10)
Pentti Seppänen 25.
Voitto vaati
yli kaksi
kiloa
Sheridan´s Eight 23,8 3)Blendid May 26,4 4) Classic Fay
23,9
2.lähtö kylmäveriset tas.
ajo 2020 m. 1) Presentation/
Tiina Kokkonen 26,0 2)
Kovia futsal-kamppailuja nähtiin taas liikuntahallilla.
tamaan vastuuta järjestelyistä, sillä turnauksesta saadaan
myös tuloja, jotka ovat tärkeitä junnujoukkueille.
mesta ohilaukauksestaan
huolimatta lähes kahdella
minuutilla toiseksi sijoittuneen Kärkölän Kisa-veikkojen Harri Henttosen. 1) Gaines Backtrack/Aarne Schwartz 21,1 2)
Gonagas Josef 21,3 3)Billy
Bob 22,0 4) Happy Days Vivian 22,3
5.lähtö kylmäveriset tas.
ajo 2000 m. 1) Sohvin Ekotar/Eero Keränen 37,0 2) Villieko 37,2x 3) Hovi-Mikki
34,5 4) Juppan Vissi 35,7x
6lähtö lämminveriset tas.
ao 2000 m 1) Briso Hamilton/Markus Pulkkinen 22,0
2) Up Front Hetra 22,3 3) Bocartamara 22,7 4) Allan 22,0x
3llVLlLV\OOlW\V
23 ?
34,50 ?
2 kk määräaikainen
3 kk määräaikainen
(14M2)
OOH
H
V
W
L
N VL
D
7LODD
M
K
D
WDL O
Myyntipäällikkö
Titta Toivanen
P. maaliskuuta 2015
14
LOMALEHTI
KESÄ 2015
ILMESTYY
12.5.
SUOMUSSALMI
KOLME
57.000
Jakeluaika
5 kuukautta!
SUUR
JAKELU!
UUTTA!
Kajaanin
jakelu 21.000
LISÄPAINOS!
15.000
PUOLANKA
PAINOS
ELINVOIMAISTA
KUNTAA
Suomussalmi,
Hyrynsalmi, Puolanka,
Kuhmo, Sotkamo.
Muu Suomi:
6000 muualla
asuville tilaajillemme.
HYRYNSALMI
VARAA PAIKKA
10.4.
MENNESSÄ
1x90
2x90
6x90
1/2
135,255,420,550,-
36
SIVUA
Hinnat sis.
valmistuksen,
vedoksen, painatuksen, jakelun,
paikan verkkoversiossa, sekä
veroa 24 %.
Futsalin voitto Puolangalle
KARI SEPPÄNEN
Suomussalmella toissa lauantaina pelatun futsal-turnauksen voiton otti viimevuotiseen tapaan Puolangan Pallo
-80.
Toiseksi sijoittui Sumi Fire
Academy ja kolmanneksi
vuosi vuodelta peliään parantanut FC Ble.
Kalevalasta oli saatu mukaan joukkue, joka oli liikkeellä viiden pelaajan voimin. 1) Arrive Boost/
Veijo Lipponen 20,9 2) Dee
Comet 22,4 3) Coral Field 21,7
4) Lily´s Lisa 24,1
4.lähtö lämminveriset tas.
ajo 2000 m. 040 7511 749
titta.toivanen@almamedia.?
(14M3)
46 ?
4 kk määräaikainen
(14M4)
Toimi näin:
Lähetä tekstiviesti: YLÄ TILAA (väli) KAMPANJATUNNUS (esim. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. 54
-vuotiaiden sarjassa kahdeksanneksi. 1) Tureliinu/Timo Huotari 41,1 2) Aika Alvari 42,6x 3) Rööperi 43,8x 4)
Faija 42,7
3.lähtö lämminveriset tas.
ajo 2000 m. Oli kova urakka pelata
niin vähillä miehillä, kun jokaiselle joukkueelle kertyi
viisi peliä.
Turnauksen järjestäjät
ovat miettineet, että juniorijoukkueet voisivat ruveta ot-
Ahti
Härkönen
otti kultaa
Puolangan Ryhdin ampumahiihtäjä Ahti Härkönen on
erinomaisessa kunnossa
edelleen
Keitä paistia reilu
tunti tai kunnes mittari näyttää noin 72 astetta. 8?21 ja ma 6.4. Siivilöi
liemi. pantit 0,80
Omistajan käyntikortti
0
90
14
75
1
29
3
75
Punainen kirsikkatomaattirasia
250 g (3,00/kg)
1-lk, Hollanti
voimassa ti?su 31.3.?5.4.
/kg
Rainbow
Savukirjolohifilee
n. Lisää joukkoon mausteet,
paloiteltu porkkana sekä vesi ja kiehauta. 12?21, Vuokatti la 4.4. 8?20,
Laajankangas ja Kuhmon Koulukatu la 4.4. suljettu, la 4.4. 3 dl.
Lisää kerma ja kiehauta.
12
55
2
85
0
26
19
49
/kg
Rainbow
Maustettu karitsanpaisti
n. 1 kg, Suomi
Ilmoitukset ve
rkossa!
Maakunta.fi
0
29
7
85
1
99
2
99
/kg
Uuden sadon peruna
Egypti/Marokko
voimassa ti?su 31.3.?5.4.
Suomalainen
Atria Perhetilan
Broilerin ohut leikkeet
480-600 g (15,19-12,15/kg)
Vaasan
Pääsiäislimput
500 g (3,70/kg)
Hartwall
Novelle kivennäisvedet
2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis. Lisää
paloiteltu sipuli anjovisfileiden, siirapin ja etikan
kanssa ja kuullota. Nosta
paisti pataan. 1,2 kg, Uusi-Seelanti
Apetit
Kermaperunat
700-750 g (3,40-3,64/kg)
Kinder Surprise
Suklaayllätysmuna
20 g (42,50/kg)
Hartwall
Lapin Kulta 18 x 0,33 l
5,94 l (2,79/l)
sis. Valele
liemellä ja kääntele paistia kypsennyksen aikana.
Kääri paisti leivinpaperiin ja sitten folioon. suljettu
Sotkamo ja Vuokatti pe 3.4., su 5.4. Kuori vaahto pois. ja ma 6.4. Ruskista paisti padassa tai kasarissa.
Nosta syrjään ja hiero pintaan mausteet. 12?16. maaliskuuta 2015 YLÄ-KAINUU
15
Linnapaisti (6 annosta)
1,2 kg
naudan sisäpaistia
1 rkl
öljyä
ripaus
suolaa
ripaus
rouhittua mustapippuria
Keitinliemi
1
sipuli
6
anjovisfileetä
1 rkl
siirappia
1 rkl
punaviinietikkaa
1
laakerinlehti
5
maustepippuria
1
porkkana
6 dl
vettä
Kastike
3 dl
keitinlientä
1 dl
kuohukermaa
2 rkl
margariinia tai voita
2 rkl
vehnäjauhoja
Voimassa 1.?5.4.2015
7
90
/kg
Atria
Naudan
takuumurea sisäpaisti
n. 8?18, su 5.4. ja ma 6.4. Keitä lientä kokoon kunnes jäljellä on n. pantit 2,70
Hinta voimassa 26.3.2014 alkaen
Palvelemme ma?to 8?21, pe 3.4. Tiistaina 31. 700 g
Kymppi-Maukkaat
at
Kymppi Mämmi
700 g (2,50/kg)
Meira
Kulta Katriina kahvi
450-500 g (6,58/kg)
Ota liha huoneenlämpöön reilu tunti ennen
kypsentämistä
17.00 Pikku Kakkonen. 12.15 Teiniäidit. 22.35 Sideways
(16). 17.30
Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Kätevän emännän
juhlat (S). 18.00 David
Hasselhoff Show. 16.00
Erätulilla. 23.00
Maailma on valmis (12). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 22.00 Holmes NYC
(12). 09.00 Holby Cityn sairaala (12).
10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.30 Simpsonit (7).
21.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. 21.50 Yle Uutiset. 12.01
Yle Oddasat. 19.30 Isän tyttö (7). 15.10 Avara luonto: Kädelliset sukulaisemme. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 11.54
Yle Uutiset Pohjois-Suomi. Yle
Kuvapalvelu.
05.55 MOT: 100 tunnissa melkein
poliisiksi. 08.55 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita. 13.50 Deittikamera. 19.00 Hauskat koti-
videot 10 vuotta. 07.25 Disney esittää: Vaihdokit (7). 07.21 Lintumiehet.
07.28 Stella ja Sami (S). 14.30
Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat.
15.00 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 23.10 Myytinmurtajat. 16.05
Vaalit 2015: Kaksintaistelu. 10.00 Kun mieli sairastaa. 16.00 Au pairit
Los Angelesissa. 18.00 Yle Uutiset. 09.40 Mitä tänään syötäisiin?. 20.57 Keno. 07.25 Pipsa
Possu: Soittimet (S). 03.05?05.00
Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 13.45 Deittikamera. 20.57 Keno. The SpinOff (7).
MTV3
06.00 Voittostudio. 20.00 Kuningaskuluttaja. 17.00
Lemmen viemää (S). 16.50 Novosti Yle. 07.25 Disney esittää: Vaihdokit (7). 14.35 Enbuske &
Linnanahde Crew. T:
BBC. 11.00 Yle Uutiset. 17.00
Lemmen viemää (S). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.58 HS-sää.
19.00 Tuuri. 00.15 Bones (12). 16.05 Koko Suomi leipoo.
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta. 21.55
Urheiluruutu. 06.00 Studio55.?.
06.25 Huomenta Suomi. 18.00
Holby Cityn sairaala (12). 08.30 Merieläinten
pelastajat. 09.35 Viking Loton ja
Jokerin tulokset. 01.55 Nitro Circus Live (12).
02.25 Maailman kauheimmat naapurit. 15.40 Korealaisen keittiön
aakkoset. 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää. 21.55 Urheiluruutu. 13.15 Vauhtimimmit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.4. 14.55
Pisara. 19.05 Hakekaa kätilö! (12).
20.00 Tosi tarina: Juoksuhaudan
seurakunta. 12.45
Kioski. 09.45 Kauniit ja rohkeat
(S). 09.20 Hotellit haltuun.
10.20 Sarahin sisustusvinkit. 09.15 Hotellit haltuun.
10.20 Sarahin sisustusvinkit. 10.40 Emmerdale. 21.25 Noin viikon uutiset.
21.50 Yle Uutiset. 17.10. Yle
Kuvapalvelu.
07.30 Prisma Studio. 17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 06.53 Jussin
matkat (S). 12.20 Sydämen
asialla (7). 09.05 Studio55.?. viihdemaratonin loppusuora. 21.45 Kettu
(12). 00.55 Teknavi. 17.00 Yle
Uutiset. 04.05 Neljän tähden illallinen.
04.35?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 20.30 Simpsonit
(7). 21.00 Greyn anatomia (12). 14.35
Peter uutisvirrassa. 17.50 SM-liiga Play-offs
Extra. 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 11.00 Yle Uutiset. 09.10 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 19.00 Naapurit-arvonta. 18.30 Emmerdale (S). 11.45 Teiniäidit. 17.55 Tuuri. 20.00
Rillit huurussa (S). 18.00 Emmerdale (S). 11.00 Yle Uutiset. 01.50?05.30 Voittostudio.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. Kun
mies kuolee yllättäen kadulle, Isä
Brown vierailee laitoksessa, jossa
tämä oli potilaana. 19.30 Salatut elämät (7). 16.00 Hell?s Kitchen
Suomi. 09.05 Hotellit haltuun.
10.05 Elokuva: Aasi ja puolikuun ritari (7). 21.05 Eduskuntavaalit 2015:
Paavo Arhinmäki Vas. 16.15
Sokkokokki. 02.05 Scorpion (12).
03.05 Nitro Circus Live (12). 11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita. 12.20 Sydämen asialla (7).
13.10 Kirkastuva sävel (S). 01.40 Ensisilmäyksellä (S). 18.30 Puoli seitsemän. 10.55 Lääkärit. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 12.05 Seniori
työssä. Kuvassa Anne
Berner.
Yle TV1
Yle TV2
05.55 Strada. 12.15 Teiniäidit. 15.20 Eläinten pelastajat (7). 10.00 Jumalanpalvelus.
10.45 Seniori työssä. Tappajan jäljillä (16).
23.35 SM-liiga Play-offs Extra. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 06.52 Rytmireissu. 08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S). 09.30 Huomenta Suomen
Uutiset. 17.50 Adoptoidut. 11.55 Elokuva: Elämäni pullukkana (7). 17.00 Yle
Uutiset. 22.00 Tyger tutkii: Nettideittailu. 18.30 Emmerdale. 00.30 Vihjeet hukassa (12). 14.55
Rakas, sinusta on tullut pullukka.
16.00 Hell?s Kitchen Suomi. 08.50 Näin
Norjassa. 13.45
We Want More. 14.30 Koiralle koti. Parantola. 17.20 Päivän sää. 00.55
Cult (16). 00.30
SM-liiga Play-offs Extra. 18.58 HS-sää. 23.50?01.30
Caramba . 18.00 Emmerdale. 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 20.30?20.55 Pasila 2.5 . 21.00 Maailma on
Yle TV1
todistaja (16). 07.40 Pikku
Kakkosen posti. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S). 20.30?20.51
Moone Boy (7). 09.05
Studio55.?. 23.30?00.00 Silminnäkijä: 74 surmattua lasta.
talist (12). 17.45 SM-liiga Play-offs
Extra. 20.05
Maajussille morsian. 20.05 Vaalit 2015: Kaksintaistelu. 22.30 Mieletön juttu (12).
00.50 Eurojackpot ja Jokeri. 09.30 Puoli seitsemän.
10.00?10.45 Isä Brown ja hänen
laumansa (12). 01.25
Nitro Circus Live (16). 22.15 MTV Sport
Uutiset. 17.30 100 tarinaa
Lastensairaalasta. 18.30 Puoli seitsemän. 15.35 Moone Boy (7). 15.35 Salatut elämät (7). 22.00 Ulzana . 17.45
SM-liiga Play-offs Extra. 09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S). maaliskuuta 2015
16 TELEVISIO
TV . 08.01 Kimmo Kuu (S).
08.20 Dino-Dan (7): Dino-Dan. 23.25 The Mob Doctor (16).
00.10?00.30 Pasila 2.5 . 08.50 Näin Norjassa. 22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Teknavi. 20.05 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 22.41 Firma
(16). 08.05 Petsamo . 07.04 Postimies
Pate, erikoislähettipalvelu (S). 16.55
Yle Uutiset viittomakielellä. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 16.55 Yle
Uutiset viittomakielellä. 14.45 Satuhäät.
15.35 Moone Boy (7). 03.20
Castle (12). 21.00 Elokuva:
Jack Reacher . 17.50 Kaisa
ja luksuskodit. 20.00
We Want More. 11.50 LIVE: Tiedä ja
Voita. 08.50 Näin Norjassa. 07.05 Maapallottelua.
07.09 Lulu kilpikonna (S). 09.05 Studio55.?.
09.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Yle Uutiset.
18.10 Kadonneen malesialaiskoneen
mysteeri. 15.05 Yle
News. 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 23.45?00.30 Kiehtova
maailma: Maustematkalla.
Castle (12). 22.57 Yle esittää: Kansainväliset ohjelmat. 19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 14.45 Sohvaperunat. Dokumentti näyttää
miten tutkalaiteet toimivat,
miten konetta etsittiin ja väittää,
että uuden tekniikan avulla
koneet eivät voi enää kadota. 07.06
Max ja Meeri (S). 00.35 SM-liiga Play-offs
Extra. 19.00 Naapurittuloslähetys. 07.55
Touhukkaat: Siirtelijän touhut (S).
08.17 Babar ja Badun seikkailut (S).
08.39 Hupsis (S). 12.05 Oddasat. 02.55?05.55 Voittostudio.
TV . 10.50 Lenan
matkassa. 15.05
Ensisilmäyksellä (7). 09.45 Kauniit ja rohkeat (7).
10.10 Emmerdale. 20.55
Urheiluruutu. 15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat. 02.00 Nitro Circus Live (12). 09.10 Hotellit haltuun.
10.15 Sarahin sisustusvinkit. 17.00 Lemmen viemää (7). 06.58 Mitä ihmettä. (S). 00.00 Revolution (16). 17.15
Uutiset. 22.25
MTV Sport Uutiset. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 22.20 Päivän sää. 19.00 Taitoluistelun MM. 15.20 Leijonan luola. 13.10?14.45 Antreas ja
syntinen Jolanda (S). 21.00 Enbuske
& Linnanahde Crew. 10.25 Emmerdale
(S). 00.00 Lainvalvojat. 22.00
Elokuva: Peloista pahin (12). 19.30 Kioski.
20.00 Silminnäkijä: Tuhat työhake-
MTV3
05.30 Aamusää. 08.25 Merieläinten
pelastajat. 21.00
Tuubi. 16.50 Novosti Yle. 10.40 Emmerdale. 22.30 112 (7).
23.30 Lainvalvojat. 14.15 Koiralle koti. 02.50 Frasier (S). 20.00
Rillit huurussa (S). 16.00?16.45
Eduskuntavaalit 2015: Paavo Arhinmäki Vas. 13.50 Deittikamera. 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 15.10
Yle Oddasat. 07.57 Touhukkaat: Kepposhepun uudet kujeet (S).
08.19 Babar ja Badun seikkailut (S).
08.41 Raimo (7). 00.00 Lainvalvojat.
00.30 Lainvalvojat. 06.25 Ylen
aamu-tv. 07.55 Onnea matkaan, Charlie! (S). 13.10?14.49 Sisulla ja sydämellä
(S). Goodwin. 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 07.08 Tilda ja hänen
ystävänsä (S). 15.50 Eläinten pelastajat (S). 07.15 Sana-Arkku:
Metsänväen urheilukisat. 00.40 Elokuva: Mulhollandin
putous (16). 13.45 Ja he
elivät onnellisina. 07.32 Samsam
(S): Varjo pääsee valloilleen. 00.05 Duudsonit
(12). 07.46
Saara ja Sorsa (S). 18.00 Holby Cityn sairaala
(12). 13.15 Sinun viikkosi,
minun viikkoni. 13.10 Huhtikuu
tulee (S). 07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 13.45 Maailman
nopein laulutähti. 22.25 MTV Sport
Uutiset. 03.25?05.25 Voittostudio.
TV . 12.45 Tähdet,
tähdet. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.4. 21.50 Ulkolinja: Euroopan nuoret ja Isisin lumo.
22.45 Yle Uutiset. 22.35 Hinnalla millä hyvänsä (12). 16.30 Uusi
päivä (S). 13.30
Bensaa suonissa. 17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 09.45 Kauniit ja rohkeat
(S). 11.45 MTV.doc:
Suomen tulevaisuus. 22.50 Yle Uutiset.
22.55 Ulkolinja: Yhden miehen suurvalta. 03.20?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 01.00 Kolme
miestä ja tyttö (7). 08.30 Viidakkokirja
(7). 14.55
Top Chef. 17.55
Mitä tänään syötäisiin?. 22.00 True Blood (16). 15.00
Riistametsällä. 07.22
Nuottiavain. 18.30 Emmerdale. 02.35 Holmes NYC
(12). 10.30?11.10 Tuhkimotarinoita. 15.00
Yle Uutiset. 17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.4. 07.00
Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S). 07.30 Aamusää.
08.00 Palomies Sami: Ponttipantin suurpalo (S). 11.45
Teiniäidit. 19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). 06.52 Metkat
Mesiläiset (S). 22.00 Firma (16). 23.00
Scorpion (12). 11.10?12.05 Lääkärit.
13.35 Kiinan kesytön luonto. 11.15
Norjalaisessa syrjäkylässä. 14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi. 17.05
100 tarinaa Lastensairaalasta. 19.00
Seitsemän Uutiset. 08.42
Puistovahti Paavo Puska (S). 10.40
Emmerdale (12). 11.45 Teiniäidit. 03.35
Penny Dreadful (16). 15.35 Salatut elämät (7). HD. 16.00 Au
pairit Los Angelesissa. 17.35 Kauniit ja
rohkeat (7). 12.05 Oddasat. Kuvassa Tony Cable. 17.15 Uutiset. 16.20 Sokkokokki. 01.00 Nikita (16). 14.15
Zoo Tales Special 1 (S). 16.15 Sokkokokki. 19.00 Jutta ja
huikeat häädieetit. 07.56 Touhukkaat:
Lämmintä Vilukissalle (S). 20.30?20.52
Moone Boy (7). 16.30
MTV.doc: Jaakko Löytty, kahden
maan kansalainen. 10.10 Emmerdale (12). 21.05 Eduskuntavaalit
2015: Carl Haglund RKP. 15.10 Rikas ja rakas
(7). 22.50 Hiljainen
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 20.30 Simpsonit (7).
21.00 112 (7). 08.30 Merieläinten
pelastajat. 01.15 Kallista
kipua (7). 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 112 (7). 08.19
Viidakkokirja (7). 01.05 NCIS Rikostutkijat (12).
02.05 Frasier (S). 01.50?06.00 Voittostudio.
Nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV. Verinen
apassi (16). TIISTAI 31.3.
Yle TV1
MTV3 31.03.2015 klo. 17.15 Frasier (S). Kuvassa
isä Brown (Mark Williams). 08.00 Yle
Uutiset. 23.00 Au pairit Los
Angelesissa. 14.55
Rakas, sinusta on tullut pullukka.
16.00 Hell?s Kitchen Suomi. 15.50 MOT. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 31.3. 14.15
Koiralle koti. 16.30 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. 14.15 Onnenetsijät. 03.35 Neljän tähden illallinen. 01.35 Frasier (S). 07.41 Neppajymykerho. 06.00 Studio55.
?. 02.30 Isän tyttö
(7). 19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). 14.00 Aleksander
Gamme, etelänavan valloittaja. 23.00 SM-liiga Play-offs Extra.
23.05 Beck: Tuntematon lähettäjä
(16). 22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää. 20.00 The Voice of
Finland. Isä
Brown ja hänen laumansa (12)
Kausi 2, osa 12/35. 01.25 Roba (12).
02.20?06.00 Voittostudio.
uutiset. 21.50 Poliitikon aviomies (12). 21.55 Keno. 02.55?05.25 Voittostudio.
TV . 23.30 Kohde (12). 16.00 Au pairit
Los Angelesissa. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.00 Au
pairit Los Angelesissa. Nyt metsästetään
Suomen parhaita liikeideoita!
Viisi tunnettua pääomasijoittajaa
tapaa Leijonan luolassa yrittäjiä,
jotka hakevat sijoitusta ideansa
kehittämiseen. 09.05
Studio55.?. 14.10 Näin tehtiin Endless
Forms Most Beautiful. 11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa.
11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi.
12.01 Yle Oddasat. 06.25 Huomenta Suomi. 19.00
Seitsemän Uutiset. 12.20 Sydämen asialla
(7). 10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). paholainen kannoilla (16).
Seitsemän Uutiset. 00.40 Kylmä rinki
(16). 11.00?11.05
Yle Uutiset. 09.40 Mitä tänään
syötäisiin?. 19.05 Simpsonit
(7). 15.20 Leijonan luola.
16.15 Sokkokokki. 06.25 Ylen aamu-tv. 14.45 Ajankohtainen kakkonen.
15.35 Moone Boy (7). 08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (S).
14.00 Walker, Teksasista (12). 07.03 Runoja ja roskia:
Havaintoja (S). 20.30 Simpsonit
(7). 19.00 Erätulilla. 16.00?16.45 Eduskuntavaalit 2015: Ville Niinistö Vihr.
16.50 Novosti Yle. 21.00
Roba (12). 22.25 Viking Lotto
ja Jokeri. 19.30 Manitbois (S). 16.20 Kuningaskuluttaja. 23.40?00.40 Pitkä matka
vapauteen (12).
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 11.26
Yle Uutiset Häme. 07.46 Tinga Tinga
-tarinat (S). 22.00 Penny Dreadful (16). 11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi.
11.47 Yle Uutiset Pohjanmaa. 15.25
Leijonan luola. 11.12 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi. 01.25 Nitro Circus
Live (12). 12.15 Teiniäidit. YLÄ-KAINUU Tiistaina 31. 19.00 MasterChef VIP.
20.00 Valheen vangit (7). 17.10
Isä Brown ja hänen laumansa (12).
18.00 Yle Uutiset. 14.30 Mitä
tänään syötäisiin?. 11.45 Teiniäidit. 18.00 Holby Cityn sairaala
(12). 18.55 HS-
valmis (12). 09.30
Puoli seitsemän. 19.00 Bomb Girls (12). 09.05 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 07.19
Kikattava Kakkiainen (S). 09.55
Emmerdale (S). 21.50 Yle Uutiset. 14.00 Walker, Teksasista (12).
14.55 Top Chef. 20.45
Urheiluruutu. 16.50 Novosti Yle. 07.25 Disney esittää:
Stitch! (7). 09.32 Martta ja
ystävät (S). Hessu on tulisilla
hiilillä: KRP kuulustelee Roban
poliiseja ahdistelusyytöksen
takia ja Artokin saa tilaisuuden
puhua suunsa puhtaaksi.
Existään vapautunut Maikki
valmistautuu nettitreffeille,
muut aseman poliisit taas
suureen, huuruiseen ja tunteita
ryöppyävään saunailtaan.
05.45 Aamusydämellä. 19.00?19.49 Prisma: Eläinten
ymmärrys. 19.20 Päivän
sää. 11.05
Yle Alueuutiset 12.01 Yle Oddasat. 01.55 Revolution (16). 15.05 Salatut elämät (7).
15.35 Maajussille morsian. 09.00 Holby Cityn sairaala
(12). 23.40
MasterChef VIP. 17.10 Isä Brown ja hänen
laumansa (12). 10.00 Vauhtimimmit. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 16.05 Suomen surkein kuski.
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta. 07.31 Jääkarhu Otto
(S). Mutta mikä on
sairaalan salaisuus. 20.55 Urheiluruutu. 07.00
Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S). 12.45 Kioski.
13.15 Tanskalainen maajussi. 21.00 Men-
05.00?06.30 Ennustaja-TV. 07.40
Taavi-tiikerin naapurissa (S). 06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän. 02.05
Neljän tähden illallinen. 18.22 Yle Uutiset
alueeltasi. 18.00 Top Chef
Suomi: Kaksintaistelu. 19.45
Mittatilaustyönä. 18.22 Yle
Uutiset alueeltasi. 09.55
Yle Uutiset. 17.15 Uutiset. 22.00 Elokuva:
Deja Vu (16). 11.19
Yle Uutiset Lounais-Suomi. 18.00 Em-
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren
kerhotalo (S). 11.05 Yle
Uutiset Uusimaa. 20.55 Urheiluruutu.
21.00 Mr Selfridge (12). 17.55 Mitä
tänään syötäisiin?. 00.35
musta. 14.55 Pisara. 11.33 Yle Uutiset KeskiSuomi. 09.06
Amalia ja kevät (S). 09.10 Isä
Brown ja hänen laumansa (12). 02.50 Frasier
(S). 15.05 Yle News. 10.10 Emmerdale. 19.05 Simpsonit (7). 07.30 Ella ja
Aleksi (S). 00.30 Miehen puolikkaat (7).
00.55 Nitro Circus Live (12). 11.10?12.05 Lääkärit. 07.25 Disney esittää: Vaihdokit (7). 10.15 Tyger tutkii: Nettideittailu. 23.00 Maailman
kauheimmat naapurit. 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 07.55 Onnea matkaan, Charlie! (S). 20.57 Keno. 17.00?17.55 Pikku Kakkonen. 02.35 Neljän tähden illallinen. 22.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. 08.25 Merieläinten
pelastajat. 10.00?10.45
Isä Brown ja hänen laumansa (12).
10.50 Lenan matkassa. 17.15 Frasier (S).
17.45 SM-liiga Play-offs Extra. 09.40 Mitä tänään
syötäisiin?. ainoa tie
länteen. 00.35 Eurojackpot ja Jokeri.
00.40 Rysän päällä. 19.00
Nelonen
05.00?06.30 Ennustaja-TV. 12.20
Sydämen asialla (7). 11.26 Yle Uutiset
Häme. 06.52 Raa Raa,
leikkisä leijona (S). 23.15 Yle Uutiset. 17.20
Frasier (S). 19.05 Simpsonit (7).
19.30 Miehen puolikkaat (7). 20.00 Prisma Studio.
20.30 Yle Uutiset. 20.00 Rillit
huurussa (7). 21.00 Sohvaperunat.
21.50 Yle Uutiset. 15.35 Salatut
elämät (7). 08.30 Puoli seitsemän.
09.00?09.05 Yle Uutiset. 10.30?11.10 Norjan kovin. 17.00 Pikku Kakkonen. 14.55 Pisara. 15.05 Mitä tänään syötäisiin?. 13.50 Deittikamera. 11.10?12.05 Lääkärit. 11.15 Sinun
viikkosi, minun viikkoni. 18.00
Uskomaton Mr. 20.05 Luojan kiitos!. 21.00 Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12). 19.20 Päivän sää. 06.00 Studio55.
?. 13.35 Unelmien koti. 14.25 Luontohetki: Sarvekkaan tekopesä. 08.41 Pok ja Mok (7). 10.50
Onnenarpa. 17.15
Frasier (S). 16.00?16.45
Eduskuntavaalit 2015: Carl Haglund
RKP. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä. 04.35?07.35
Voittostudio.. 11.40 Yle Uutiset ItäSuomi. 04.20?05.00 Ennustaja-TV.
Sub
06.00 Voittostudio. 07.37 Neppajymykerho.
07.42 Sasu (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.30
Yle Uutiset. 17.00 Yle
Uutiset. 21.55
Urheiluruutu. 20.50 Kvartetti (S).
22.25 Danny . PERJANTAI 3.4.
Yle TV1
Yle TV1 03.04.2015 klo.
18.10 Maaliskuussa 2014
malesialaislentokone katosi
jäljettömiin. 10.50
Onnenarpa. 01.50 Virta (12). 23.50?00.35 Rakkaudesta
puutarhaan.
06.50 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 14.20 Vaaleanpunainen pantteri (S). 11.12
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 08.55 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 16.30 Uusi päivä
(S). The
Spin-Off (7). 19.05 Simpsonit (7).
19.30 Ensisilmäyksellä (S). 15.30 Luontoret-
kellä: Luonnon aistimuksia. 14.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 17.50
Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay.
18.55 HS-uutiset. 10.00 Isä Brown ja
hänen laumansa (12). 08.00 Astral
TV. 16.00 Hell?s Kitchen Suomi. 08.00 Onnea matkaan, Charlie! (S). 16.30 Uusi päivä
(S). 17.00 Pikku Kakkonen. 08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (S).
14.00 Walker, Teksasista (12). 18.00
Holby Cityn sairaala (12). 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. 20.00 Rillit
huurussa (7). 20.00 Kaisa ja luksus-
kodit. 23.20?00.10
Prisma: Eläinten ymmärrys.
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen. 01.25 Villi ja vapaa
(7). 08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää (7).
14.00 Walker, Teksasista (12). 19.50 Pohjolan luonto.
20.00 Muisti: Inarin ohjuskriisi. 19.30
Kolme miestä ja tyttö (7). KESKIVIIKKO 1.4.
Nelonen 01.04.2015 klo. TORSTAI 2.4.
Yle TV1 02.04.2015 klo. 19.00
Naapurit-arvonta. 14.40 Mike &
Molly (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 Holby Cityn sairaala (12).
10.00 Rannalla tuoksuu savukala.
10.30 Onnistuuko elämä maalla?.
11.30 Näin Norjassa. 12.15 Teiniäidit.
12.45 Kioski. 21.00 Ajankohtainen
kakkonen. 07.25
Pikku hirviötyttö. 20.00 MasterChef
VIP. 11.19 Yle Uutiset
Lounais-Suomi. 10.50 Lenan matkassa. 06.25 Huomenta Suomi. 09.00 Vaaleanpunainen
pantteri (S). 21.00 /
Roba jaksolla Muskettisoturit.
Väkivaltainen aikamiespoika
kiristää äitiään. 21.00 David Hasselhoff Show.
22.00 Duudsonit (12). 20.30 Yle Uutiset. 12.45 Kioski.
13.15 Bensaa suonissa. 13.35
Upeat skandikodit. 07.00
Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S). 23.40 Wyatt Earp (16).
02.45?03.15 Au pairit Los Angelesissa.
merdale. 19.00 Au
pairit Los Angelesissa. 02.10?05.30 Voittostudio.
MTV3
Nelonen
05.30 Aamusää. 18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Kiehtova maailma: Maustematkalla. 21.55 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää. 10.50
Onnenarpa