Sota oli perjantain teema. >> 18 Monologiafestivaali kokosi Suomussalmelle noin 350 katsojaa. >> 14 ’Raanu’ voi päätyä Brysseliin 6 4 1 4 8 8 1 6 2 9 7 1 8 4 1 hämärän hyssyn pikkujoulu hiljaisen kansan niittytuvassa niittyvisailu! Varaa ryhmällesi erilainen elämys! Elävän tulen loimussa, vanhojen hirsien kuiskeessa Pääemännän tuhdimpi menu tai Nuoren emännän kevyempi vaihtoehto! Tiedustelut ja varaukset puh. LOKAKUUTA 2018 NRO 81 Cheerleading Hyvä cheerleader tarvitsee notkeutta ja luottaa joukkuekavereihin. PERUSTETTU 1965 | WWW.YLAKAINUU.FI | IRTONUMERO 2,50 € TIISTAI 9. >> 14 Pakko sanoa kyläelämästä Lukukummi-hankkeessa on mukana muun muassa Hyrynsalmen ryhmäperhepäiväkodin lapsia. >> 17 Eräveikot Onerva Pyykkönen ja Helge Itkonen tapasivat lauantaina Vuokissa. 08 710 751 / 050 362 0609 ritva.huttunen@kuutamokeikat.fi www.niittykahvila.fi Rastin naisvoimistelujaosto on nyt Rastin tanssija voimistelujaosto. Ohjaajina ja jaoston jäseninä toimivat Stiina Lassila-Kiljunen (vasemalla ylhäällä), Virpi Saarela, Kirsi Anttonen, Liisa Karppinen, Titta Karvonen (vasemmalla alhaalla), Tuuli Raappana, Marika Holappa, Hilla Kinnunen, Salla Väisänen, Elmi Vasunta ja Linnea Säisä.. >> 4 Kaikille avoin jaosto Rasti: Koska miehet ovat olleet jo pitkään osa naisvoimisteluryhmiä, oli nimi aiheellista muuttaa tanssija voimistelujaostoksi. Syksyllä on muun muassa neljä eri tanssiryhmää. s.6 Kaihlalahti Clothing kilpailee finaalissa pääsystä yksille Euroopan suurimmista joulutoreista
Se oli puhdas onnellisuuden tunne, joka valtasi mieleni, kun olin autuaan tietämätön siitä, mitä Facebook-kaverini tai Instagramissa seuraamani henkilöt tekevät. Vietin lomapäiväni luonnossa seikkaillen. Pysähdyin kuitenkin hetkeksi lukiessani, että jokaisen olisi hyvä tehdä myös matka aivan yksin. Ikääntyminen ei tarkoita harrastusten ja kivojen menojen loppumista. Toki ystävänkin kanssa on mukava lähteä matkalle, jota voi yhdessä muistella vielä vuosienkin jälkeen, mutta yksin tehty reissu antaa paljon enemmän. Vanhustyön keskusliiton puheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen haastaa meidät kaikki rakentamaan yhteiskuntaa, joka tukee osallisuutta, toimeliaisuutta ja yhteisöllisyyttä. L uin taannoin artikkelin matkoista, joita jokaisen tulisi tehdä edes kerran elämänsä aikana. Se, miten kohtelemme vanhuksiamme, vaikuttaa koko yhteiskuntaan. 2 KESKUSTELE YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. Olen toki ollut viikonloppureissussa yksin, mutta kuitenkin tavannut ystäviä reissun aikana. Ne olivat elämäni parhaimmat päivät. Heräilin ja join aamukahvit rauhassa, kävin nauttimassa herkullisen illallisen ravintolassa, kiertelin ja katselin. Ikäihmisten asiat ovat tällä viikolla esillä, sillä maanantaina alkoi valtakunnallinen vanhustenviikko. Nykyajan vanhus haluaa liikkua ja osallistua. ” Sivistynyt yhteiskunta ymmärtää ikäihmisten arvon ja pitää myös kaikista huolta niin, että arvokas vanhuus on jokaisen oikeus”, sanoo Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara. Sitä vietetään teemalla Iloa toimeliaisuudesta. Selatessani listaa, totesin käyneeni muun muassa matkalla ystäväni kanssa sekä täydellisellä rentoutumismatkalla. Otin kuvan, laitoin puhelimen takaisin taskuun ja ihailin maisemaa sen sijaan, että olisin loppupäivän vahdannut, kuinka monta tykkäystä valokuvani saa. Täydennä kampanjaasi myös digissä! Teemaliite. A Pysähdyin, suljin silmäni, nautin hiljaisuudesta. Samalla päätin, että en käytä sosiaalista mediaa lainkaan koko reissun aikana. Tuolloin oli paljonkin luonnossaliikkujia, joidenkin kanssa tuli ehkä pari sanaa vaihdettua, osan kanssa vain tervehdittyä. Elämää, jossa saa tehdä ja kokea, vaikka jalka ei enää nouse yhtä rivakasti kuin nuorena. Iäkkäiden ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti ja heidän toimintakykynsä ylläpitäminen palvelee meitä kaikkia. Toimeliaisuutta tukemaan tarvitaan terveelliset elintavat sekä riittävät yhteiskunnan tarjoamat palvelut. Kuljin metsässä, jonka vanhat puut, solisevat purot, kauniin vihreänä hohtavat sammalmättäät ja luonnon upeat pienet yksityiskohdat tuntuivat sadulta. Otin ensimmäisen minämatkani kohteeksi Äkäslompolon, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Vanhuuden ei pitäisi olla synonyymi yksinäisyydelle, elämänpiirin kaventumiselle ja avuttomuudelle. Pysähdyin, suljin silmäni, nautin hiljaisuudesta, äänistä ja tuoksuista. Pitkien juttelutuokioiden sijaan halusin nauttia yksinolosta ja tuntea luonnon rentouttavan vaikutuksen. Lausvaaran sanat osuvat suoraan ytimeen. Kunnissa pitäisi kaikkia yrityksiä toimialasta riippumatta käsitellä tasapuolisella kohtelulla. Tavoita tehokkaasti ja edullisesti asiakkaat Kuhmossa, Sotkamossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Puolangalla. Ja ennen kaikkea se, että omat seuraajani olivat tietämättömiä siitä, mitä minä teen. KOTI JA ASUMINEN Aineistopäivä: tiistaina 16.10.2018 Aineiston koko Teemahinta € 99 x 42 mm 142,00 99 x 65 mm 174,00 99 x 88 mm 204,00 99 x 111 mm 260,00 150 x 42 mm 171,00 150 x 65 mm 235,00 150 x 134 mm 395,00 150 x 157 mm 431,00 254 x 180 mm 694,00 254 x 365 mm 1358,00 MAINOS KAIKISSA KOLMESSA LEHDESSÄ: Hintoihin lisätään mahd. VTKL perää meiltä jokaiselta entistä enemmän vastuun kantoa lähipiiristämme. Yhtenä päivänä nousin jyrkkää ja kivikkoista kurua ylöspäin, leväten kymmenen metrin välein ja ihaillen alaspäin avautuvaa maisemaa, syöden eväitä, valokuvaten maisemia. valmistuslisä 0,08 € /pmm sekä alv 24 %. Nykyajan vanhus osallistuu ja harrastaa aktiivisesti Pääkirjoitus 9.10.2018 6 Päätoimittaja: Sirkku Rautio 050 4380 972 6 Jakelupäivystys: 0800 955 05 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Eine Kotamaa 050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi Titta Toivanen 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Miia Väisänen 050 438 0786 miia.vaisanen@slpmedia.fi VaiVatonta tEHoKaSta KattaVaa EDULLiSta KAINUU TIISTAI 23.10. En juuri suunnitellut päiviäni, vaan menin lähinnä fiiliksen mukaan, riippumatta kenenkään muun toiveista tai aikatauluista. Upean maiseman taltioituani, en kokenut pakottavaa tarvetta jakaa sitä sosiaalisessa mediassa. Mielenkiintoni heräsi. Teema muistuttaa siitä, miten tärkeää toimeliaisuus on läpi elämän. Matkalla itseni kanssa Kolumni Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. lokakuuta 2018 ”Hyrynsalmen kunta saisi ottaa tässäkin asiassa mallia Puolangan kunnalta ja ostaa kausikortit Ukkohallaan koululaisille eikä vastustaa kaikkia hankkeita, mitä yrittäjät olisivat valmiita tekemään.” www.ylakainuu.fi Tämä kunnan lippujen ostaminen vaikuttaa yhden yrityksen piilotellulta tukemiselta. Minulle tuli vahva tunne siitä, että nyt on aika toteuttaa ensimmäinen matka itseni kanssa
Toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja otsikoida tekstiä. Ilmoittaudu viimeistään 19.10. Tekstiviestit: Lähetä viesti numeroon 050 4380 972. Kirjoita viestin alkuun YLÄ ASIA sitten viesti Ohje: Kirjoittajan on ilmoitettava nimensä ja yhteystietonsa toimitukselle, vaikka kirjoitus toivottaisiinkin julkaistavaksi nimimerkillä. Ei muita alennuksia samanaikaisesti. Vastaus: kyllä saa. lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 3 Mielipiteet: toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi, Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi. yla-kainuu@op.fi tai 050 494 1807. Pääasia on, että huolehtii oman tontin siisteydestä. rojua saa tietenkin jättää lojumaan kunnan tai Fortumin maalle. 010 665 9014 ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi Kauppakatu 14, Suomussalmi, p. 1,6 ohennus . 995,kpl 99,kpl Soittajan kaveri Musiikki Lukinmaan KITARAESITTELY la 13.10. Viime talven tykkylumien katkomista puiden oksista on syntynyt hieno kolme metriä korkea kasa. Kirjoituksia koskevat tiedustelut 010 665 9014. Mukana OP Ylä-Kainuun henkilökuntaa. Kirjoituksia ei palauteta. Koskee tarjousaikana tehtyjä uusia tilauksia. Uutisvinkit: Puhelimitse 010 665 9014, sähköpostitse toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi. Ilmoituksesi huomataan paikallislehdessä p. Ylä-Kainuu Säästämis– ja sijoitusasioista kertovat OP ryhmästä Jere Vuorela ja Rita Kärnä. Kovapinta . Liukaspinta Saako oman tontin vieressä olevalle kunnan omistamalle alueelle perustaa kaatopaikkoja. 19,kpl. Naistenilta Suomussalmella to 25.10.2018 klo 17:30-20:00 Ohjelmassa myös tuote-esittelyä: luonnonkosmetiikkaa, ekologisia käsitöitä, magneettikoruja. Ajankohtaista vakuutusasioista kertomassa OP Ylä-Kainuusta Tiia Kemppainen ja Kirsi Manninen; teemana: terveysvakuutukset ja Pohjola Terveys. Kirjoita napakasti. petauspatjan ja päädyn KIRKASVALOLAITTEET alk. 044 777 3250. Tilaisuus on maksuton. Lämpimästi tervetuloa poimimaan syksyn parhaita sijoitusideoita! Asiaa edunvalvontavaltuutuksesta. Jokamiehen ja jokanaisen oikeus. Kirjoittajan nimeä ei anneta toimituksen ulkopuolelle. Heijastuksenestopinta . Ainakin Rantakadulla. Tarjolla suolaista ja makeaa syötävää! Ilmainen kuljetus Puolangalta (lähtö pankin pihasta klo 16:30). Kymmenien vuosien ajan kaikki lehtiroska ja muu puutarhajäte on kätevää kipata oman tontin ulkopuolelle metsään. Tiistaina 9. klo 10–13 Esittelemme akustisiaja sähkökitaroita sekä bassoja! Tule tekemään löytöjä! Rosenlew RTT1063 PYYKINPESUKONE päältä täytettävä, helppokäyttöinen ja nopea Point RF34NW JÄÄ-PAKASTINKAAPPI A+, NoFrost-sulatus, jääkaappi 210 l, pakastin 74 l, Mitat: S620xL600xK1850 Takuu: 5 v 349,kpl 399,kpl TORKKUPEITOT fleece, alk. 1-tehot varastorajoin, monitehot valmistusrajoin. Voimassa 1.9.-31.10. Ei koske lasilinssejä. 08 711 206, avoinna: ma-pe 9–17, la 9–13 K A U P P A K E S K U S NYT ON MISTÄ VALITA! Laadukas, kotimainen Unico Ilmatar JENKKISÄNKY 160 x 200, sis. Mennään metsään! Ajankohtaista Suomussalmen matkailussa –ilta KE 31.10.2018 klo 17 – 20 Vanha Kurimo Ohjelmassa: Tervetuloa! • • • • • Matkailu osana kuntastrategiaa, kunnanjohtaja Erno Heikkinen Metsähallituksen luontopalvelun ajankohtaiset asiat, erikoissuunnittelija Paula Aspholm Hossan matkailuyrittäjien kuulumiset, Hossan matkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja Maija-Reetta Daly Mitä kuuluu Raatteen matkailuyrittäjille, yrittäjät Raatteesta Matkailutoimiston toimenpiteitä ja uusia tuulia, matkailupäällikkö Aija Laukkanen Ilmoittaudu 26.10.2018 mennessä osoitteella visit@suomussalmi.fi tai puh. Lisätietoja: www.kello-optiikka.fi/tarjous Bonuksen saat ALENNUKSENA heti kassalla Lisäksi Linssit valintasi mukaan 1-tehoiset tai monitehoiset . Myös käytöstä poistuneet kalastustarvikkeet, joihin kuuluu metalliromua, muoviputkia, styroksinkappaleita, kaikenlaisia puurakennelmia ym
Sotkamossa sijaitseva Hiidenportti on edelleen rauhallinen, mutta kasvua viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna on 116 prosenttia. Helge Itkonen seisoi lähellä uunia ja kertoo 30 vuoden takaisesta syksystä. ”He iloitsevat edessäsi miten sadonkorjuussa iloitaan, miten saaliinjaossa riemuitaan.” Itkonen ajatteli vuosikymmeniä sitten, että ase erottaa hänet luonnosta, mutta hän huomasi asian olevan päinvastoin. Uusi alku metsästyskaudelle Antti Ylönen toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Kainuun ja Koillismaan kansallispuistot sekä muut retkeilykohteet ovat saavuttaneet hyvät käyntimäärät alkuvuonna 2018. Se sijaitsee Sotkamossa . Viiden hirven lauma syö päivässä kymmeniä kiloja taimikkoa. lokakuuta 2018 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Järvelänrannan Eräveikkojen metsästysmaja oli lauantaina täynnä ihmisiä. Hossan luontokeskuksen yrittäjä Ari Juntunen arvioi, että kesän liikevaihto on viime vuoden tasolla, vaikka käyntimäärä on laskenut. – Metsästysalueiden määrää emme voi enää kasvattaa, koska kaikki alueet ovat käytössä, seuralaiset sanovat. Tammi-elokuun kävijämäärä oli 15 860. . Jahtikauden yhteisestä aloituksesta ja syysjahdin siunaamisesta oli ollut johtokunnassa ja erätulilla puhetta jo kaksi eri kertaa, kunnes tänä vuonna se toteutettiin. Kuusamon Oulangan kansallispuiston suosio on pysynyt viime vuodet tasaisena. Toisia taputeltiin selkään ja etenkin kaatolaukauksen tehnyttä. Luvista kertyy joka vuosi sievoinen summa valtion kassaan. . Hossan kansallispuiston käyntimäärissä on 23 prosenttia laskua vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan. Myös valtakunnallisesti tarkastellen Kainuun-Koillismaan alueen retkeilykohteiden käyntimäärien nousu on huomattava. Kun hän oli ottamassa luonnon omaa, se yhdisti hänet luontoon. Suurin on Hossa, jonka pintaala on 110 neliökilometriä. . Hossan naapurissa Kylmäluoman retkeilyalueella oli tammi-elokuun käyntimäärissä kasvua 19 prosenttia. . Myös Hossa on pitänyt pintansa avajaisvuoden huuman jälkeen. Koin, että kyse oli samasta mistä Jesaja kirjoitti Raamatussa. Myönteistä on, että uusia jäseniä on liittynyt kolme, joista yksi on alle 30-vuotias. Alkuvuoden 2018 käyntimäärä, reilut 132 000, on linjassa viime vuoden kanssa. Tämän vuoden elokuussa oli viime vuotta enemmän kävijöitä. Miehet sovittelivat havunoksia hänen metsästyslakkiinsa ja kaksi teki kuperkeikan. . Järvelänrannan Eräveikot -metsästysseura täytti viime vuonna 30 vuotta. Lisäksi seurassa ajatellaan, että myös metsästäjät, joilla ei ole sukulaisuussuhteita Ala-Vuokkiin voiJärvelänrannan Eräveikkojen kaatolupien määrä on kutistunut vuosi vuodelta laskentakannan muutoksen vuoksi. – Vuonna 1989 hirvenkaatopaikalla innostuksen näki, tunsi ja koki. Seurueille myönnetyt hirviluvat vähentävät entisestään metsästysseurojen lupia, mikä harmittaa perinteisiä, vuosikymmeniä toimineita seuroja. Vaikka lukumäärä on pieni, ne tuottavat suurta päänvaivaa metsänomistajalle, koska hirvet syövät taimikon siten, että se ei kasva enää. Viime vuosikymmeninä Metsähallitus on myöntänyt innokkaasti kalliita metsästyslupia ulkopaikkakuntalaisille metsästysseurueille. Seura on ajatellut avaavansa liittymiskriteerejä: tulevaisuudessa jäsenellä ei tarvitsisi olla alueella metsänomistusta. Hirvet tulevat talvehtimaan AlaVuokkiin, joten myös vasojen metsästys oli viime vuonna seuralle helpompaa kuin muille seuroille. Tänä vuonna Eräveikot on saanut kaksi hirvenkaatolupaa, viime vuonna lupia oli viisi. Pedot ovat syöneet hirvenvasoja, joten eläimiä on vähän. . Tänä vuonna kaikki viime vuonna osallistuneet eivät osallistuneet luvan ampumakokeeseen, mikä vähensi ampujatilastoa. 4 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. Laskentakaava on muuttunut ja hirvilupien määrään vaikuttavat ampujien määrä, yksityismaiden määrä ja hirviluvun kerroin alueella. Metsästyskausi alkoi myöhemmin, jolloin vasat olivat liikkeellä talvehtimispaikalleen. Avajaisvuoden jälkeinen lasku oli kuitenkin odotettua ja jopa maltillista odotuksiin nähden. Kainuussa kokonaan tai osin on kolme kansallispuistoa: Hossa, Hiidenportti ja Tiilikkajärvi. Se on asia, joka on ihmisen selkäytimessä. hanna laukkanen sivat tulevaisuudessa olla tervetulleita.. Jahtikauden aloitus on uusi tapa kokoontua yhteen ennen ensi viikolla alkavaa hirvenmetsästystä ja vaihtaa kuulumisia seuralaisten kesken ja naapuriseuralaisten kesken. Retkeilijät viihtyvät Hossassa entistä pidempään Sotkamon Hiidenportin kansallispuiston suosio on kovassa kasvussa. Ideana on, että joka vuosi naapuriseura saa kutsua muut seurat kylään lokakuussa. Alueen yrittäjien arvioiden mukaan kävijöiden viipymä olisi pidentynyt avajaiskesästä 2017. Suomessa on 40 kansallispuistoa. Eniten lupia tänä vuonna sai seura, jolla on 79 ampujaa ja paljon yksityismetsiä. Vuokatin alueen kasvanut matkailu ja ehkä myös yleinen kiinnostus kansallispuistoja kohtaan ovat tuoneet uusia retkeilijöitä, pohtii puistonjohtaja Sari Alatossava. Se sijaitsee Rautavaaran ja Sotkamon kunnissa. RaateHoikka -linjan pohjoispuolella kerroin on 1,5 ja eteläosassa 0,8, mikä laskee Eräveikkojen lupien määrää, kertoo puheenjohtaja Onerva Pyykkönen. . hanna laukkanen Metsälle lähtee ensi viikolla 17 metsästäjää. – Hiidenportin käyntimäärät nousivat jo viime vuonna. Järvelän Eräveikot kärsivät muiden seurojen tapaan jäsenten vanhenemisesta sillä vanhemmat jäsenet jäävät pois toiminnasta. Tiilikkajärven kansallispuistolla on kokoa 34 neliökilometriä. Helge Itkonen aloitti metsästyksen appiukkonsa innoittamana. MeTsähalliTus/sini salMirinne Kansallispuistot Kolme Kainuussa . . Hiidenportin koko on 45 neliökilometriä
Hän neuvoo, että vammainen tulee kohdata, kuten kuka tahansa ihminen. . Perheessä on opittu mahdollistamista. Kainuun CP-yhdistys pyysi jäseniltään kokemuksia CP-vammaisuudesta. haNNa LauKKaNeN Metsästysseuran kaatamista hirvistä osa on merkitty karttaan. Tavoitteena on tukea yrityksiä kannattavaan kasvuun. Helenius vieraili torstaina Kajaanissa tutustumassa Kainuun Edun toimintaan. . Heistä on tullut jopa avaintekijöitä, Toivanen täydentää. – Huomasin, että kiitollinen ei saa olla, vaan elämä täytyy kuvata tummin sävyin, hän kirjoittaa. Nyt Edulla on käynnissä 26 hanketta, joita pyörittää yhteensä 25 henkilöä, joista kolme on toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Erityisen sisar kasvaa hyväksymään erilaisuuden, ottaa ottamaan muut huomioon, tarjoamaan pyyteetöntä apua avun tarvitsijalle, elämään erilaisuuden kanssa, vanhempi kirjoittaa. Rooli on parhaan osaamisen ja yhteistyökumppaneiden saaminen maailmalta. . Toivanen muistuttaa, että elinkeinopalveluja tarvitaan nyt, kun Kainuun aluetalous kasvaa nopeimmin Suomessa. Yhtiö auttaa yrityksiä liiketoimintaosaamisen, kilpailukyvyn, kansainvälistymisen, kannattavan kasvun ja yhteistyön kehittämisessä. – Mutta ehkä kuitenkin enimmäkseen hyvässä mielessä. Tulee kohdata ihminen eikä vammainen. Edun rahoitus jatkossakin kunnilta Mikä. Hän ei ole kokenut tukien hakemista taisteluksi epäreiluja viranomaisia kohtaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Vamma ei lyhennä elinikää eikä haittaa elämää muuten kuin esteelliseksi rakennetun ympäristön takia ja suurimman vamman eli ympäristön asennevamman takia. Kainuun Etu on Kainuun kuntien ja Vaalan omistama maakunnallinen elinkeinotoiminnan kehitysyhtiö. . Kainuun Edun toimitusjohtaja Antti Toivanen kuitenkin pelkää, että uudistuksen jälkeen kunnat voivat olla entistä pidättyväisempiä elinkeinorahoituksen myöntämisessä. Tämänhetkisen tiedon mukaan työnjako maakunnan ja kehitysyhtiön välillä on säilymässä Heleniuksen mukaan jopa yllättävän samanlaisena. – Nyt, kun on hyvä aika, jalka on otettava jarrulta pois ja annettava palaa, hän sanoo. Yhtiö toimii välittäjän roolissa parhaan osaamisen ja yhteistyökumppaneiden saamiseksi maailmalta. Yrityksen omarahoituksen lisäksi hankkeiden rahoitus tulee Kainuun liiton ja ely-keskuksen kautta esimerkiksi EAKR-rahoista ja EU-komission erillisohjelmista. Yrityksillä on matala kynnys ottaa yhtiön edustajiin yhteyttä. Helenius ja Toivanen painottavat, että kehitysyhtiön vahvuus on se, että yhtiö tuntee yritykset ja niiden tarpeet. Kehitysyhtiöiden, kuten Kainuun Edun, perusrahoituksen pitäisi tulla maakuntauudistuksen jälkeenkin kunnilta. Jaakko Helenius näkee tässä tilanteessa selkeän mahdollisuuden osatyökykyisissä, joiden mahdollisuudet paikata työvoimapulaa on turhaan jätetty huomiotta. – Suurin mahdollistaja on perhe itsessään, kuinka asiat halutaan nähdä ja tehdä. MarJaTTa KurviNeN Järvelänrannan Eräveikot -metsästysseura täytti viime vuonna 30 vuotta. . Murrosikäisen CP-lapsen äiti kirjoittaa, että CP-vamma on tuomio ja järkytys, mutta sen kanssa voi elää. Osatyökykyisten mahdollisuuksia palata työelämään olisi syytä avata. – CP-vamma ei estä elämää, asioita on vaan mietittävä hieman, apuvälineet ja tapa toteuttaa haaveet on mahdollista, kun vaan on valmis yrittämään, kirjoittaa toisen CP-lapsen vanhempi. . Työvoimapula on nyt Kainuun kehityksen pullonkaula. . – Osatyökykyisiä on jo palkattu yrityksiin, jotka ovat saaneet tähän tukea yhteiskunnasta. Juha NeuvoNeN Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi Suomen Elinkeinoja Kehitysyhtiö Sekesin toiminnanjohtaja Jaakko Helenius ei näe mitään syytä sille, että kunnat vähentäisivät kehitysyhtiöiden rahoitusta maakuntauudistuksen tullessa. Yhtiön tehtävänä on tukea Kainuussa toimivia yrityksiä kannattavaan kasvuun. Nyt Edun rahoitus on noin viisi euroa asukasta kohti, kun Sekesin 48 kehitysyhtiön keskiarvo on 25 euroa asukasta kohti. Kainuun kunnat leikkasivat viime vuonna Kainuun Edun rahoituksen puoleen ja nyt Kainuun Edun hankkeissa pyörii kuusi miljoonaa euroa, kun aiemmin summa oli parhaimmillaan 12 miljoonaa euroa. . Tämän poistamisessa Etu on mukana olemalla osatoteuttajana Rekry-hankkeessa. . Tässä perheessä on kaksi muutakin lasta, joiden jokapäiväiseen elämään sisaruksen vammaisuus vaikuttaa. Jaakko Helenius (oik.) tutustui torstaina Kainuun Edun toimintaan Antti Toivasen ja Tuomo Tahvanaisen opastuksella. – Kohtaamme saman asian äärellä, mutta se ei ole pelkkää surkuttelua vaan tapaamisissa on myös paljon huumoria, Mulari kertoo. Uutta rahallista resurssia elinkeinokehitykseen ei maakuntauudistuksessa ole tulossa. haNNa LauKKaNeN. Usein nimittäin käy esimerkiksi niin, että kun vammainen on liikkeellä avustajan kanssa, ihmiset puhuvat avustajalle eikä vammaiselle. Tähän voi johtaa se, että kunnilla on käytettävissään entistä pienempi kokonaissumma sen jälkeen, kun maakunnan hoitoon siirtyy esimerkiksi sote. . lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 5 Marjatta Kurvinen marjatta.kurvinen@slpmedia.fi – Haluamme herättää ihmiset ajattelemaan vammaisten kohtaamista, sanoo Kainuun CP-yhdistyksen puheenjohtaja Merja Mulari. Kokemuksistaan kirjoittanut CPvammaisen lapsen äiti pitää vertaistukea hyvänä asiana, mutta hän harmittelee sitä, että lasten vanhemmille suunnatussa vertaistukifoorumissa korostuu liikaa negatiivisuus. Maakunta hoitaa kasvupalvelut, kuten Kainuun liitto, ely-keskus ja te-palvelut nyt. Äidin mielestä Suomessa on paljon syytä olla kiitollinen monesta vammaisen lapsen ja vanhemman elämää helpottavasta asiasta. Rahoitus on kunnille vapaaehtoinen. Sekesin toimitusjohtaja Jarkko Helenius: Maakuntauudistus ei poista Kainuun Edun tarvetta. . Kohtaa vammainen kuin kuka tahansa ihminen CP-liitto ja -yhdistys kehottavat pyyhkimään pois ennakkoluulonsa ja jakavat sitä varten pöytäpyyhkeitä. Kyseistä tehtävää kehitysyhtiöt eivät lakiesityksen mukaan voi hoitaa, joten kehitysyhtiön rooliksi jatkossakin on elinkeinopalvelujen tarjoaminen. . Tiistaina 9. Etu on sopeuttanut toimintaansa ja pienentänyt yritysasiakkaidensa määrää. Kainuun CP-yhdistys järjestää noin 70 jäsenilleen virkistäytymistapahtumia, joiden aikana jäsenet voivat vaihtaa kokemuksia ja saada vertaistukea
Mukana on muun muassa Courage Ventures Funds. Ihminen voi klikata tuottajan kohdalta ja saa lisätietoa tuotteista ja halutessaan vierailla paikan päällä. – Jälleenmyyjille ja ravintoloille meillä on muotoiltu paketteja, jotka ovat maksullisia. lokakuuta 2018 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi – On olemassa Visit sitä ja Visit tätä, Google ja Tripadvisor. Jos tuottaja haluaa näkyvyyttä, listata tuotteitaan ja markkinoida itseään esimerkiksi push-ilmoituksilla, se on maksullista. Niissä esimerkiksi selviää kuluttajalle, mitä lähi-alueen tuottajia ravintolat käyttävät. Sijoituskierroksella yritys on kerännyt 40 000 euroa ja tavoitteena on 100 000 euroa. – Tarkoitus on, että 1. Ihmiset haluavat enemmän paikallisia tuotteita. Mukana on myös useampia neuvonantajaa. Sovelluksen ansiosta kaikki tiedot alueen tuottajista olisivat yhdessä paikassa, eikä matkailijan tarvitsisi etsiä useiden lähteiden kautta. Hakemusten jälkeen he saivat perustamistukea Uudenmaan Ely-keskukselta. CrisTos GranqvisT Cristos Granqvist on pienviljelijä Kirkkonummelta.. Nyt yritys työllistää seitsemän ihmistä, joista osa on koodareita. – Kysyntää tällaiselle on Suomessakin. Kun pariskunta hankki pari kanaa, lampaita, kaneja ja hevosia, alkoivat he tehdä naapuriviljelijöiden kanssa yhteistyötä. ProLocalis auttaa tuottajia profiilin teossa, eli vaikka ei itse osaisi käyttää kännykkää, saa palvelunsa ihmisten tietoisuuteen. Pro Localis -yrityksen tavoitteena on saada tietoisuutta pientuottajista lävitettyä ympäri Suomen. Pro Localis haluaa tuoda mansikat, majatalot ja suoramyyntitilat kuluttajan tietoisuuteen. Sovelluksen avulla pientuottajille lisätuloja. Kun sovelluksen avaa, kartalla näkyvät kaikki alueen pientuottajat, tuotteiden valmistajat ja palvelujen tuottajat. Osuuskunta tukisi omavaraisuutta ja suomalaiset kylät saisivat toimintaa. Hänen ehdotuksensa mukaan esimerkiksi kylätaloissa voisi olla lähituotekauppa, josta kyläläiset kävisivät ostamassa lähiruokaa, minkä lisäksi talossa voisi toimia kahvila. Niissä näkyvyyttä usein saavat ne, jotka hallitsevat teknologian ja kuka maksaa eniten, sanoo ProLocalis -yrityksen perustaja ja toiminnanjohtaja Cristos Granqvist. Ensi huhtikuussa lanseerataan täysi kaupallinen sovellus. – Esimerkiksi mansikanviljelijä voi laittaa sovelluksella ilmoituksen mansikoiden kypsymisestä ja se tavoittaa kaikki halutulla säteellä olevat sovelluksen käyttäjät, sanoo Granqvist. Jos tuottaja haluaa yksinkertaisen profiilin, se on maksuton. Tarve lähituottajien löytämiseen kasvoi ja pariskunnalle syntyi idea nettipalvelusta, josta kaikki tuottajat löytäisi helposti. CrisTos GranqvisT Sovelluksen avulla turistikin löytää helposti ruuan, taiteen ja palvelut. Kaksi heistä on perehtynyt yhdysvaltalaiseen osuuskuntakauppaan, jossa tuottajat ja kuluttajat tukevat toisiaan yhteisellä osuuskapalla. Granqvist on vaimonsa kanssa pientuottaja ja he asuvat Kirkkonummella. 6 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. ProLocalis on uusi yritys, joka haluaa tarjota suomalaisille ruuan-, tuotteiden ja palvelujentuottajille mahdollisuuden näkyä jokaisen sovelluksen ladanneen ihmisen älypuhelimessa. kesäkuuta sovelluksessa oleva Suomen kartta olisi täynnä täppejä, joista voi etsiä lähituottajia, ilmaisnähtävyyksiä ja -aktiviteettejä, sanoo toimitusjohtaja
– Susien aiheuttamat koiravahingot tuottavat koirien omistajille erittäin suurta mielipahaa, ja korvausten maksaminen täysimääräisinä on näissä tilanteissa oikeus ja kohtuus. Myös viljelys-, eläinja irtaimistovahingoista kärsineiden korvauksia on jouduttu leikkaamaan, vaikka esimerkiksi vuonna 2017 yli 94 prosenttia yhteensä 8,9 miljoonan euron korvauksista koskikin porovahinkoja. MUUT KOOT, KYSY TARJOUS! TALVI 2018-20 19 Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Maaja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille esityksen riistavahinkolakiin tehtävistä muutoksista. Nykysäännösten mukaan kaikkia korvauksia leikataan, jos määrärahat eivät riitä suurpetovahinkojen täysimääräiseen korvaamiseen. Riistavahinkolakiin esitetään lisättäväksi säännöksiä, jotka velvoittavat poronomistajat valokuvaamaan ja merkitsemään jatkossa vahinkopaikat sekä ilmoittamaan paikan koordinaatit vahinkoilmoituksen yhteydessä viranomaisille. Jos esitys hyväksytään, vuodelta 2018 maksettavien korvausten määrä laskee noin 3,6 miljoonalla eurolla ja myös kaikki poronomistajat saavat todennäköisesti korvauksensa täysimääräisinä. Lisäksi niin sanottua Lex Hallaa esitetään tasapuolisuussyistä kumottavaksi. Ministeriö esittää Lex Hallasta luopumista Lakiin suunnitellaan lisäksi velvoitetta kuvata ja merkitä petojen aiheuttamat porovahingot. lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 7 Tapahtumat väliltä 1.11.2018-31.5.2019 ilmaiseen kalenteriin viimeistään ma 15.10.! Suomussalmen tapahtumat: visit@suomussalmi.fi Puolangan tapahtumat: sami.haapalainen@puolanka.fi Hyrynsalmen tapahtumat: eeva-liisa.kemppainen@hyrynsalmi.fi TIISTAINA 30.10. Myös esimerkiksi lammasja mehiläisvahingot halutaan jatkossa korvata täysimääräisesti, sanoo maaja metsätalousministeri Jari Leppä. 040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi YHDESSÄ KOLME KUNTAA 47 x 88 99 x 88 254 x 88 254 x 180 150,270,430,570,Hinnat sisältävät alv 24%, valmistuksen, vedoksen, jakelun, painatuksen sekä näkyvyyden verkkolehdessä. Vain viljelys-, eläin, irtaimisto-, koiraja metsävahingot korvattaisiin aina täysimääräisesti. Esityksen mukaan suurpetojen aiheuttamat porovahingot eriytettäisiin jatkossa viljelys-, eläinja irtaimistovahingoista. Vahinkoilmoitukseen tulisi jatkossa merkitä myös tieto vahingon havaitsemisen ajankohdasta. Tiistaina 9. PA I N O S 56.000 KPL Kajaani, Suomussalmi, Puolanka, Hyrynsalmi, Kuhmo, Sotkamo + yli 10 000 lisäpainos VARAA MAINOSPAIKKA VIIMEISTÄÄN 11.10. P. MarjaTTa Kurvinen Suurpetojen hampaisiin joutuu etenkin poronvasoja.. Kaikki Kainuun kolme paliskuntaa, Hossa-Irni, Näljänkä ja Halla, ovat Lex Hallan piirissä. –Muutoksen tavoitteena on, että kaikille poronomistajille voidaan maksaa petovahinkokorvaukset tasapuolisesti, maaja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo. Valokuva tapahtumapaikasta ja muut tiedot helpottaisivat olennaisesti vahinkopaikan löytämistä mahdollisessa maastotarkastuksessa. Lex Halla on järjestelmä, jonka perusteella petokorvaukset maksetaan kaksinkertaisina niissä paliskunnissa, joissa petovahinkojen määrä on kolmen vuoden seurantajaksolla vähintään kolme prosenttia paliskunnan poromäärästä. Samalla ne parantaisivat myös poromiesten omaa oikeusturvaa, koska raato ja jäljet kuolinsyystä sekä vahingonaiheuttajasta häviävät maastossa nopeasti. Vuodelle 2019 esitetty määräraha ei myöskään mahdollista täysimääräisiä korvauksia, ellei järjestelmää sitä ennen muuteta
SLP Jakelun jakamissa kirjeissä on merkintä SLP. On ollut mahtavaa huomata, miten lapset innostuvat siitä, että pääsevät itse tarinoiden kertojiksi pelkän kuuntelemisen sijaan. Lisäksi postiyrityksen on järjestettävä palvelu virheellisesti jakamiensa lähetysten palauttamista varten. Oikarisen mielestä on tärkeää, että lapset pääsevät itse mukaan ja heidän omat tuntemuksensa tulevat esille tarinoiden myötä. Lapset ovat rohkeasti ottaneet kertojan roolin lukukummin ohjatessa kerrontaa kysymyksin ja tarinaa on syntynyt. – Lapsille luettaessa korostuu herkästi perinteinen lapsen rooli kuuntelijana. Väärin jaetut kirjeet pitää palauttaa suoraan jakelusta vastaavalle yhtiölle. MarjuT LehTo Sirkku Rautio sirkku.rautio@slpmedia.fi Yritysten lähettämiä kirjeitä jakaa Suomessa nykyään 15 eri jakeluyhtiöitä. Välillä kuultua palautetaan mieleen ja tutkitaan kuvien vihjeitä, Vornanen sanoo. Postilaki edellyttää, että postiyritys merkitsee lähetyksensä siten, että ne ovat tunnistettavissa ja erotettavissa muiden postiyritysten vastaavista lähetyksistä. – Voisimme tehdä kirjaston kanssa kehitysyhteistyötä esimerkiksi mainostamalla perheille uutta omatoimikirjastoa, jotta perheet kävisivät enemmän kirjastossa. Dialogista, kertovaa lukemista hyödyntäen on tarkoitus yhdessä edistää lasten luetun ymmärtämisen taitojen kehittymistä Dialogisen lukemisen menetelmää on kehitetty alun perin tukea tarvitsevien lasten lukemisen opettamisen avuksi The Stony Brook Reading and Language -projektissa. – Lapset ovat vierailujen jälkeen kertoneet pienemmille lapsille, mitä on tehty ja millainen satu on luettu. Lukukummi johdattaa lapset dialogisen lukemisen saloihin Muun muassa Hyrynsalmen ryhmäperhepäiväkodissa on perehdytty dialogisen lukemisen saloihin lukukummi Hanna Vornasen ohjauksessa. Kirjeen jakelijan tunnistaa merkinnästä kirjekuoressa. Kirjepostin jakaja on merkitty kuoreen Kirjeen jakelija on merkitty kirjekuoreen.. Menetelmä hyödyntää kaikkien lasten lukutaidon valmiuksien kehittymistä. Väärin jaettuja kirjeitä ei saa koskaan avata tai hävittää. Lukukummihankkeessa lapsen rooli on kuuntelijan sijaan kertoja. Hän toteaa, että luontaisesti tarina laajenee myös lasten omiin kokemuksiin luoden yhteyttä kirjojen ja todellisuuden välille. Lukukummi vierailee jokaisessa varhaiskasvatusryhmässä viisi kertaa. Myös kirjaston työntekijöitä on ollut vierailuilla mukana. Hankkeessa on mukana yhteensä 13 varhaiskasvatusryhmää kaikista Kainuun kunnista ja kuntien kirjastot. Posti tiedottaa, että Postiin on palautettu tänä vuonna jo lähes 100 000 virheellisesti jaettua lähetystä, jotka ovat olleet muiden kuin Postin jakamia. 8 PUHEENAIHEET YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. Virheellisesti jaetun kirjeen voi myös palauttaa Kainuun Sanomien tai Kainuun paikallislehtien asiakaspalveluun. Dialogisen lukemisen myötä lasten sanavarasto laajenee, kielen rakenteen ymmärrys kasvaa, kerrontataidot sekä ilmaisun sujuvuus karttuvat ja juonelliset kerrontataidot kehittyvät. Tapaamisiin kuuluu paljon keskustelua, kysymyksiä ja lasten omia näkemyksiä. Hankkeen yhtenä tavoitteena on tiivistää kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä. lokakuuta 2018 Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Lukukummi-hanke on käynnistynyt syyskuun alussa ensimmäisillä vierailuilla. Menetelmän juurtumisen kannalta on tärkeää, että lukukummin lisäksi vierailuilla on mukana mahdollisuuksien mukaan kirjaston työntekijä. Postin jakaman kirjeen päälle voi kirjoittaa ”jaettu väärin” ja toimittaa se lähimpää Postin kirjelaatikkoon. Uusi käytäntö ei vielä ole kaikille postinsaajille tuttu, joten se on aiheuttanut jonkin verran epäselvyyttä virheellisesti jaettujen lähetysten palauttamisessa. Tarkoituksena on vakiinnuttaa uudenlaisia lukemisen tapoja lastenkirjastotyötä tekeville esimerkiksi satutunneilla hyödynnettäväksi. SLP Jakelu ohjeistaa postinsaajia olemaan yhteydessä SLP Jakelun palvelunumeroon tai sähköpostiin. – On mukavaa, että vaikka lukeminen on tavallinen asia, sen voi kuitenkin tehdä uudella ja erilaisella tavalla, Johanna Juurikivi toteaa. – Kaikki nämä ovat lapsille luontaisia juttuja, joten he pääsevät nopeasti mukaan. Nämä 14 yhtiötä jakavat kirjepostia sanomalehtien varhaisjakelualueilla sanomalehtien jakelun yhteydessä yöaikaan, kun taas Posti jakaa kirjeet päiväjakelussa. Heidän mukaansa lapset ovat pääsääntöisesti olleet rohkeasti mukana jokaisella tapaamisella. Jakelussa on muun muassa laskuja. Varhaiskasvatuksella on ollut jo yhteistyötä kirjaston kanssa ja Juurikivi sekä Oikarinen ovat kiitollisia siitä, että kirjastossa huomioidaan varhaiskasvatuksen väki. Hankkeen tavoitteena on tukea lukemisen edistämistä varhaiskasvatuksessa, ja se liittyy elinikäisen oppimisen teemaan. SLP Jakelu on osa Suomalainen Lehtipaino -konsernia, johon myös YläKainuu-lehti kuuluu. – Lapset nauttivat siitä, kun he saavat osallistua, tuoda omia ajatuksiaan esille ja kertoa itse tarinaa. Hyrynsalmen päivähoidonohjaaja Johanna Juurikivi ja perhepäivähoitaja Merja Oikarinen kertovat Hyrynsalmen ryhmässä lasten olevan innostuneesti mukana lukukummin tapaamisessa. Vastuu virheestä kuuluu aina jakelusta vastaavalle jakeluyhtiölle. Tässä hankkeessa lasten rooli kuuntelijan sijaan on kertoja. – Tavoitteena on tarjota varhaiskasvatuksen henkilöstölle menetelmällistä tukea lastenkirjallisuuden käsittelyyn. Kainuussa yritysten kirjepostia jakaa Postin lisäksi SLP Jakelu Oy. Lukukummi-hanke on aluehallintoviraston rahoittama kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteinen hanke lukutaidon edistämiseksi. Suomussalmella päiväkoti Taivalkehdossa ja Pitämän päiväkodissa sekä Hyrynsalmen ryhmäperhepäiväkodissa on perehdytty dialogisen lukemisen saloihin lukukummi Hanna Vornasen ohjauksessa. Yrityskirjeitä eli sopimusasiakkaiden lähettämiä kirjeitä, esimerkiksi laskuja, jakaa 15 yhtiötä eri puolella Suomea. Lukukummi mallintaa vierailuilla dialogista lukemista lapsiryhmälle ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Postin jakamissa yrityskirjeissä lukee Posti Oy. Vierailut jatkuvat alkuvuoteen 2019, jonka jälkeen yhteistyö varhaiskasvatuksen ja kirjaston välillä jatkuu
Anna tarvittaessa palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Suuren SuoSion Saaneet Cordiant naStarenkaat 195/65 r15 270 , 205/55 r16 290 , 225/45 r17 455 , Kumho, Michelin, Nokia, Sailun ym. Suurin osa vastaajista sanoi liukastumisen syynä olleen liukas alusta, mutta osasyinä olivat myös puutteet omassa varautumisessa. . Kehon hyvä hallinta ja lihaskunto auttavat pysymään pystyssä Lähde: Liikenneturva Suomussalmen vanhusneuvoston ja Suomussalmen Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Pertti Karhapää muistuttaa, että jäätyneen asfaltin päälle satanut uusi lumi on vaarallinen jalankulkijoille. . Liukuesteet ovat edullisia ja niitä löytyy nykyään päivittäistavarakaupoistakin. Nastakenkien lisäksi on myös olemassa kotimaisia kitkapohjaisia jalkineita, joita saa myös Suomussalmelta. 4 kpl renkaita, alv:n 24%, työt ja kierrätysmaksut. . – Olisi kuitenkin hyvä pyrkiä myös siihen, että ei lähtisi yksin kävelemään. . LEIPURINTIE 14-16, p. Kengillä voi kävellä reippaasti, eivätkä ne luista yhtään ja niillä pystyy kävelemään myös sisätiloissa. Jos matkan varrella sattuu jotakin, on tärkeää, että olisi kaveri mukana. Tarkista jalankulkusää esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. . Keskity kävelyyn. Kaatuneista yli neljännes oli loukannut tai satuttanut itsensä. Huolehdi fyysisestä kunnostasi. – Erityisesti naisten keskuudessa suositut, niin sanotut varvasliukuesteet ovat myös hyvät ja helpot ottaa pois. . Käytä liukuesteitä liukkailla. Marjut Lehto Kitkapohjaisilla jalkineilla pysyy pystyssä liukkaillakin keleillä, eivätkä ne ole liukkaat myöskään sisätiloissa kävellessä. Turvalliseen kävelylenkkiin tulee pimeään aikaan muistaa varautua myös heijastimille. – On olemassa paljon heijastimia, vilkkuvia valoja ja perinteisiä otsalamppuja, jotka auttavat näkymään pimeällä. Varovaisuutta myös jalankulkuun Vinkkejä . Liukkaat kelit voivat olla jalankulkijalle vaarallisia, joten tärkeää on muistaa varustautua kunnolla. TALVIRENKAAT EDULLISESTI yLEISIMMäT KooT VARASToSSA LIIKENNE KAINUUN SANOMAT KUHMOLAINEN SOTKAMO-LEHTI YLÄ-KAINUU M AI N O SL IIT E. Marjut Lehto marjut.lehto@slpmedia.fi Liikenneturvan viime talvena toteuttamassa kyselyssä liki puolet vastaajista kertoi kaatuneensa liukastumisen seurauksena. Suomussalmen vanhusneuvoston ja Suomussalmen Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Pertti Karhapää muistuttaa, että liukkailla keleillä kaikkein tärkeintä on varovaisuus. . Nykypäivänä on paljon erilaisia liukuesteitä, jotka auttavat pysymään pystyssä liukkaalla kelillä. . On tärkeää, että käyttää varusteita, jotka näkyvät hyvin, esimerkiksi heijastinliivi on myös todella hyvä vaihtoehto ja edullinen turvallisuuden tae. Ennakoi, pidä vireystilasi hyvänä kävellessäsi. . Kaikkein petollisin keli Karhapään mukaan on silloin, kun jäätyneen asfaltin päälle sataa uusi lumi. Kiinnitä huomio kenkien valintaan. Hyvissä kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali. Pertti Karhapää muistuttaa, että kengänpohjiin laitettavat liukuesteet ovat kivilattioilla hyvin liukkaita, ja ne tulee ottaa pois sisätiloihin tultaessa. – Kävellessään on tärkeää katsoa, mihin astuu ja ennen kaikkea kulkea rauhallisesti. 08 655 0496 www.kuhmonrengas.fi 175/65 r14 235 , 185/65 r14 245 , 185/65 r15 260 , Hinnat sis. . Kun liukkaalla kelillä kiinnittää huomiota omaan varovaisuuteen ja rauhalliseen kävelyyn, käyttää liukuesteitä ja ottaa tarvittaessa myös kävelysauvat tueksi sekä pimeällä kulkiessaan muistaa heijastimen, on kävely jo turvallisempaa. . Suomussalmella kunta on kuitenkin varautunut hyvin liukkauden torjuntaan ja hiekoitus toimii. . Kitkapohjaiset jalkineet toimivat kuten auton kitkarenkaat. – Erityisesti jalkakäytävillä on silloin vaarallista kävellä, tuolloin kannattaakin mahdollisimman reunassa, jossa on vähiten liukkautta.
YKKÖNEN JÄÄLLÄ 250 NASTAA! Nokian Hakkapeliitta 9 • Hakkaturva • Kahdet erilaiset nastat optimoivat maksimipidon ääritilanteissa • Vakaa ja tasapainoinen ajotuntuma kaikissa keleissä • Tuoteperheensä nastarenkaista alhaisin rengasääni ja polttoaineenkulutus 195/65/R15 280 €/ 205/55/R16 300 €/ Laadukas eurooppalainen nastarengas suomalaisiin olosuhteisiin. asennuksen IG55 RENGASSARJA 195/65x15 320 e IG55 RENGASSARJA 205/55x16 sis. pakokaasutestin) 30 e VRC-rallista inspiraationsa saanut nasta tarjoaa pitoa ja kestävää suorituskykyä. ........-08 aj. (08) 626 622, 0400 220 042 l www.asennusosa.fi 20 V. 08 614 0000 Palvelemme: ma-pe 8.00-16.00, lasikeskus@elisanet.fi ”Koko” 20 v. asennuksen 560 e sis. 0400-684 676 www.autokotiin.fi Eemeli Peltokangas 0400 684 676 eemeli@autokotiin.fi www.autokotiin.fi Ostamme & vaihdamme (myös halvempaan) 6.800 Bmw 525d ...........................-05 hieno E61 dsl automaatti 10.800 VolVo S80 D5 autom. 08-613 4279, 040 737 2364, 050 369 5908 Avoinna ma-pe klo 8-16, muina aikoina sopimuksen mukaan ÖLJYNVAIHTO 5W40 sis. 236 tkm, huoltokirja 16.900 mB C 200 cdi farkku .............. asennuksen 395 e sis. Yli Syväojankatu 19 • 87700 KAJAANI • www.kajaaninautokorjaamo.fi Puh. sarja asennettuna sarja asennettuna Automyynti Eemeli Peltokangas Oy, Puistolantie 40, Kajaani, p. 10 Tiistai 9.10.2018 LASILIIKEPALVELUT 23 h/vrk 6140404 FAX (08) 6140 555 AVOINNA MA PE 8 17 + PÄIVYSTYS Nuaskatu 5, Teollisuuskylä, 87400 KAJAANI Timperintie 15, Kajaani, p. asennuksen • renkaat • pakoputket • öljynvaihdot • jarrut • iskarit • ohjauskulmat MEILLÄ VAIHDETAAN – pakoputket – termostaatit – öljyt ja suodattimet – akut – iskunvaimentimet – lohkolämmittimet – jarruosat – jakohihnat – nesteet – kytkimet – laakerit – kannentiivisteet – nivelet – suojakumit HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi VARAUDU TALVEEN AJOISSA! Kajaanin Asennusosa Oy l Mainuantie 1, 87100 KAJAANI l Puh. max 4 l öljyä + suodattimen + vaihtotyön Lisälitrat 12 e /l Palveluihimme kuuluu mm: 69 e Määräaikaishuollot Katsastusremontit/-käytöt Vikakoodien luku/nollaus Ilmastointihuollot Laakerinvaihdot Kytkinremontit Rengaspalvelut Ruostevauriokorjaukset Pienkoneiden huollot/ Vetokoukun asennukset korjaukset Myös matkailuautot X-ice North4 RENGASSARJA 195/65x15 425 e X-ice North4 RENGASSARJA 205/55x16 sis. -11 aj.149 tkm, Saksasta, virheetön 37.900 mB ClS 350 Shooting brake ..-13 aj.138 tkm, uutena yli 100 000€ Soita Eemelille 0400-684 676 KORKOTARJOUS ostamme käteisellä. kokemuksella TALVIVANTEET EUROOPPALAISET LAATUMERKIT 2018 BROCK RC 24 CHRYSTAL SILVER 6,0 x15” 80,6,5/7,0 x16” 90,7,5 x 17” 115,kpl YLEISIMPIIN AUTOIHIN SUORASOVITTEISINA ETABETA EROS BRIGHT SILVER 5,5/6,0 X 15” 80,6,5/7,0 X 16” 95,6,5/7,0/7,5/8,0 X 17” 120,7,5/8,0 X18” 175,kpl YLEISIMPIIN AUTOIHIN SUORASOVITTEISINA KATSASTUKSEEN ASENNUSOSAN KAUTTA! PAKOKAASUTESTIT Bensa-autot 10 e D iesel-autot 20 e OBD-testit 15 e Katsastustarkastus (sis
EU-yhd. 11.900 Toyota COROLLA 1.6 Dual VVT-i Linea Sol 4ov Multimode -09 110 tkm, musta, 1 om., automaatti, täydellinen huoltokirja 11.850 Toyota LAND CRUISER 3,0 D-4D DPF Legend A 5h -10 300 tkm, helmiäisvalkoinen, h-kirja, ilmastointi, webasto, vetok., neliveto 33.800 Toyota PROACE L1H1 2,0 D 120 -16 60 tkm, met.harmaa, 1 om., tehdastakuu, vanerit, webasto, vetok. 24.300 Toyota RAV4 2.2 D4D 136 4wd Luxury -06 268 tkm, met.beige, ilmast., vetokoukku, h-kirja, neliveto 9.500 Toyota URBAN Cruiser 1.4 D-4D Terra 4WD -12 met.violetti, aj. Arvot perustuvat uuteen WLTP-mittaustapaan. Sylinteriryhmien ja sylinterikansien tasohionnoissa käytämme COMEC RP1000 -tasohiomakonetta. 040 178 8895, Suomussalmi • Avoinna: ma-pe 8-17 huollot, varaosat sähköiset testaukset 4-pyöräsuuntaukset rengastyöt ilmastointihuollot tuulilasin korjaus LISENSSIT, OHJELMAT JA PANNAT NYT MEILTÄ MYÖS! SYLINTERIKANSIEN KUNNOSTUSTA Teemme venttiili-istukoiden kunnostusta tietokoneohjatulla Mira CENTRONIC -laitteella, joka takaa huippuluokan työtarkkuuden ja -nopeuden. Sylinteriryhmien ja sylinterikansien tasohionnoissa käytämme COMEC RP1000 -tasohiomakonetta. Teemme venttiiliohjainten vaihdot ja kunnostukset puolestaan K-Line-korjausheloilla. Vaihdamme myös venttiili-istukat. Itselataavissa Toyota-hybrideissä on aina automaattivaihteisto. 6/-18 2.400 Nurmeksen Teräsmyynti Oy 013-461 104 www.ntmoy.fi • Käyttöraudan myynti -levyt,tangot,putket,palkit, huulilevyt,kulutusteräksetym. 044-270 4745 Harri Lumpo p. Kuvan auto erikoisvarustein. talvirenkaat kevytmetallivantein. C-HR-malliston CO 2 -päästöt 110-187 g/km ja yhdistetty kulutus 4,9-8,3 l/100 km. 044 3677 444 , p. 050 55 99 295 • Porovedentie 121, 74160 Iisalmi www.iisalmenturbohuolto.fi Meillä myös turboahtimien myynti ja kunnostus! SYLINTERIKANSIEN KUNNOSTUSTA Meiltä saat sylinterikansien ja lohkojen tasohionnat, venttiilien ja niiden ohjainten kunnostukset sekä istukoiden koneistukset nykyaikaisilla laitteilla! Teemme venttiili-istukoiden kunnostusta tietokoneohjatulla Mira CENTRONIC -laitteella, joka takaa huippuluokan työtarkkuuden ja -nopeuden. 0440-330 336 Palvelemme: ark. 37 tkm, 1 om., tehdastakuu 27.900 Toyota AYGO 1,0 VVT-i x-play 5ov -14 68 tkm, punainen, 1 om., h-kirja, ilmastointi, 2xrenk, lämmitin 9.700 Toyota COROLLA 1,6 Valvematic Active 4ov -15 20 tkm, met.hopea, 1 om., h-kirja, ilmastointi, peruutustutka 21.900 Toyota COROLLA 1,6 Valvematic Linea Sol Plus 4ov -09 108 tkm, met.harmaa, h-kirja, ilmastointi, aluv., 2xrenk. Teemme venttiiliohjainten vaihdot ja kunnostukset puolestaan K-Line-korjausheloilla. Tiistai 9.10.2018 11 p. Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. • Romuraudan kierrätys • CNC-Plasmaja polttoleikkaus • Hydrauliikka sylinterit,pumput javenttiilipöydät • Metallityöt PALVELUA YKSITYISTEILLE •Tiekokoukset •Yksiköinnit, taloushallinto •Perusparannussuunnitelmat PeskinPalvelutOy, Pohjois-Suomen Tieisännöinti 040-5707664 markku.koistinen@windowslive.com Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. Winter Pack sisältää mm. kats. 040 1808 401 1marko.turunen@gmail.com Kainuuntie 122, Kuhmo ma – pe 8.00-16.00 • Autohuollot, kaikki merkit • VArAosAt kilpailukyisin hinnoin • NelipyöräsuuNtAus • ilmAstoiNtihuollot • VikAdiAGNostiikkA HENKAN PAJA TMI Ritamaantie 3 A, Suomussalmi, 044 260 7794 info@henkanpaja.fi | www.henkanpaja.fi • huoltoja korjaustyöt • varaosat • vikakoodien luku, nollaus • henkilöja pakettiautojen renkaat • rengastyöt • pienet hitsaustyöt • kaivurityöt minikaivinkoneella AUTOJA KONEKORJAUS, METALLIJA MINIKAIVURITYÖT: 044 260 7794 päästömittaukset autojen, traktoreiden, raskaskaluston ja metsäkoneiden moottoreiden optimoinnit MB/VW alkuperäisvaraosat 1+8 hengen bussin vuokraus Siikarannantie 7 (ent. ammattikoulu) P. Kerromme mielellämme lisää, jos sylinterikannen kunnostus on sinulle ajankohtaista! Meillä myös turboahtimien myynti ja kunnostus! VALITSE EroTTuVA croSSoVEr HYBrID C-HR 1.8 Hybrid Active kokonaishinta 30 951,43 € C-HR 1.8 Hybrid Intense kokonaishinta 34 503,69 € C-HR 1.8 Hybrid Style kokonaishinta 34 615,08 € C-HR 1.8 Hybrid Premium kokonaishinta 35 072,05 € (sis. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100. Venttiilihiontaa toteutetamme Kwik-way SVS II de Luxe -venttiilinhiomakoneella mihin tahansa kulmaan välillä 13-47 astetta. kulutus 4,9 l/100 km, CO2-päästöt 110-111 g/km. Kerromme mielellämme lisää, jos sylinterikannen kunnostus on sinulle ajankohtaista! Meiltä saat sylinterikansien ja lohkojen tasohionnat, venttiilien ja niiden ohjainten kunnostukset sekä istukoiden koneistukset nykyaikaisilla laitteilla! puh. Venttiilihiontaa toteutetamme Kwik-way SVS II de Luxe -venttiilinhiomakoneella mihin tahansa kulmaan välillä 13-47 astetta. toim.kulut 600 €). ETuSI jopA 1 400 € WInTEr pAck 690 € kaikkiin c-Hr-malleihin VARMAT VAIHTOAUTOT KUHMOSSA VARMAT VAIHTOAUTOT KAJAANISSA www.nopanauto.fi www.toyota.fi KAJAANI, Kettukalliontie 13, p. 040-506 2828 Ossi Hyvönen lomalla Jukka Kinnunen p. 08-617 830 Pekka Korhonen p. C-HR Hybridissä yhdistyvät erottuva muotoilu, laadukkaasti viimeistellyt sisätilat sekä loistava ajettavuus. 81 tkm, ilmastointi, h-kirja, lämmitin, neliveto 12.900 Toyota YARIS 1.5 Active Hybrid -18 pun., aj. 17 tkm, tehdastakuu, 1 om., h-kirja, peruutuskamera 19.900 Toyota Hilux 2.5 D4D 4-WD -12 126 tkm, valkoinen , alv.väh.oikeus, webasto 24.800 Toyota Avensis 1.8 Linea Sol Wagon -11 97 tkm, met.sininen 17.400 Toyota Hiace 2.5 D4D 4-WD -08 277 tkm, valkoinen , alv.väh.oikeus 14.800 Toyota Corolla 2.0 DSL -98 kats.6/-18, met.vihreä 900 Volvo S60 2.4 DSL -02 356 tkm, met.musta , kats.3/-18, 3.900 Renault Clio 1.2 Confort -05 154 tkm, met.sininen. 8-17, la 10-13 Citroen C4 CACTUS e-VTi 82 Shine ETG A -15 34 tkm, valkoinen, h-kirja, 1 om., ilmastointi, lämmitin 14.900 Dodge CALIBER 1.8 SE 5d -06 170 tkm, musta, h-kirja, ilmast., alut, 2xrenk, lämmitin 4.900 Land Rover FREELANDER 2.2 Td4 S A -08 255 tkm, met.punainen, neliveto, h-kirja, ilmastointi, vetok., lämmitin 9.900 Toyota AURIS Touring Sports 1,8 Hybrid Active -17 37 tkm, sininen, tehdastakuu, 1 om., h-kirja, ilmastointi, 2xrenk, lämmitin 24.900 Toyota AVENSIS 1,6 D-4D Active Sedan -15 97 tkm, met.hopea, h-kirja, ilmastointi, vetok., alut, lämmitin, navi 19.800 Toyota AVENSIS Touring Sports 1.8 Active MultidriveS -17 met.ruskea, aj. Vaihdamme myös venttiili-istukat. 0440-580 119 Ari Partanen p. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km
Täysin uusi Kia Ceed on kaikin puolin nice move – fiksu valinta. Hinnat ja päästöt uuden WLTP-mittaustavan mukaiset. autoveroton hinta 41.959,83 €, arvioitu autovero 2.030,17 € + toim.kulut 600 € = kokonaishinta 44.590 €. EU-yhd.kulutus 2,0 l/100 km, CO 2 -päästöt 46 g/km. 12 Tiistai 9.10.2018 WETTERIN LAATUVAIHTOAUTOT! WETTERILLÄ YLI 700 VAIHTOAUTON VALIKOIMA | TERVETULOA AUTOKAUPOILLE! BMW 520d Touring -08, 250 tkm 10.900 Dacia DOKKER VAN dCi Ambiance 3,3m 3 -16, 165 tkm 11.850 Audi A4 Avant Bsn Sport Comf.2,0TFSI A -16, 39 tkm 38.590 Dacia SANDERO Stepway TCe Prestige -15, 49 tkm 10.990 Ford MONDEO 2,0 PwrShift Trend A Wag -11, 230 tkm 9.650 Volvo V60 D3 Momentum A -17, 25 tkm 35.900 Volvo V60 D4 Momentum A -15, 78 tkm 29.850 WETTERI KAJAANI Sokajärventie 2 | wetteri.fi Ma-pe 8-17, la 10-13 Automyynti 020 7788 480 VAIHTOAUTOMYYNTI Harri Sirviö .........................040 7609 732 Asko Roivainen...................040 5288 410 Mervi Huovinen...................044 4309 106 Aleksi Kauhanen ................044 7638 854 Tomi Kostet.........................0400 783 838 Pasi Pätsi............................050 4302 140 Pasi Savolainen..................044 4863 102 Wetteri Oy Volvo V60 CC D4 AWD Business A -15, 147 tkm 28.900 Volvo V60 CC D4 AWD Summum A -16, 78 tkm 39.990 Volvo XC60 D3 AWD Momentum A -11, 160 tkm 28.200 Toyota AVENSIS 1,8 Valvematic Active -13, 110 tkm 17.490 Volvo XC60 D4 AWD R-Design A -14, 108 tkm 36.990 Volvo XC60 D5 AWD R-Design A -12, 184 tkm 32.900 Audi Q3 Bsn II 2,0 TFSI quattro A -13, 84 tkm 29.980 BMW 520d A TwinPwr Turbo Sport Bsn -12, 75 tkm 26.900 Ford FOCUS 1,6 TDCi S/S Titanium -13, 94 tkm 13.990 Honda CIVIC Tourer 1,8i Elegance -16, 39 tkm 18.990 Hyundai i30 Wagon 1,4 CRDi ISG Classic -14, 120 tkm 10.990 Kia PICANTO 1,2 ISG EX 5d EcoDynamics -11, 84 tkm 7.290 Kia RIO 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics -14, 77 tkm 10.500 Kia SPORTAGE 1,7 CRDi ISG Urban EX EcoD -13, 105 tkm 17.370 MB C 200 CDI BE Avantgarde A -11, 87 tkm 23.400 Škoda OCTAVIA Combi 1,4 TSI Elegance -11, 94 tkm 11.990 Toyota AURIS Tour Sports 1,8 Hybrid Active A -14, 79 tkm 20.990 KOTIINKULJETU S € WETTERIN TARKASTETUT LAATUAUTOT! Esim.rahoituslaskelma 1%: kauppasumma 20 000 €, käsiraha 1 000 €, rahoitettava osuus 19 188 €, avausmaksu 188 €, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, käsittelykulu 16 €, korko 1 %, kk-erä 299,83 €,KSL:n mukainen tod.korko 3,09 %, luottokustannukset yhteensä 1 705,90 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 20 893,90 €, suurempi viimeinen erä 3 000 €. Kuvien autot erikoisvarustein. 335 €/kk. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. 3,8 l/100 km, CO 2 päästöt alk. KEVYTMETALLIVANTEIN * ASTRA, MOKKA X, GRANDLAND X JA CROSSLAND X % 499€ Uusi Mitsubishi Outlander PHEV -mallisto alk. 815 €/kk. www.mitsubishi.fi @mitsubishisuomi Uusi Mitsubishi Outlander PHEV HYBRIDIKUNINGAS Mallisto alk. 121 g/km. Kun etsit hauskaa ajamista, tyylikästä muotoilua sekä tilaa ympärillesi, olet löytänyt etsimäsi. EU-yhd. Käyttöetu alk. 44.590 € • CO 2 46 g/km, 2 l/100 km • Toimintamatka sähköllä 45 km • 4 ajotilaa: Sport, Normal, Snow ja Lock • Neliveto Super All Wheel Control -järjestelmällä VUODEN TAKUU Täysin uusi Kia Ceed Nice move Täysin uusi Kia Ceed alkaen autoveroton hinta 17.939,92 € + arvioitu autovero 2.540,08 € + toimitus kulut 600 € = kokonaishinta 21.080 €. 665 €/kk, vapaa autoetu alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 485 €/kk, käyttöetu alk. 21.080 € sis. EDULLINEN RAHOITUS KOKO VALIKOIMAAN WETTERIN KAIKKI VAIHTOAUTOT TARKASTETAAN AMMATTIMEKAANIKON TOIMESTA LAAJALLA KUNTOTARKASTUKSELLA! SYVÄOJANKATU 5, KAJAANI Automyynti: ma-pe 9-17, la 10-14 Huolto: ma-pe 7.30-17 ks. Kuvan auto erikoisvarustein. Hatchbackja Sportswagon-mallina saatavan täysin uuden Kia Ceedin älykkäät uudet teknologiat sekä uudet moottorit ilahduttavat sinua – kuin myös markkinoiden pisin takuu, 7 vuotta. Esimerkkirahoituslaskelma 4,9%: kauppasumma 14 500 €, käsiraha 1 500 €, rahoitettava osuus 13 188 €, avausmaksu 188 €, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, käsittelykulu 16 €, korko 4,9 %, kk-erä 264,27 €,KSL:n mukainen tod.korko 8,43 %, luottokustannukset yhteensä 2 856,20 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 16 044,20 €. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia 31.10.2018 asti. lisää: HARTIKAINEN.COM AUTOMYYNTI 0400 115 111 HUOLTO 0400 115 113 VARAOSAT 0400 115 112 VAURIOKORJAAMO 0400 947 917 PAULI LEINONEN 0400 207 535 JUHA UUSIPORTIMO 040 922 3756 1500 € ALENNUS OPEL-MALLISTOON* RAHOITUSTARJOUS KORKO + kulut TALVIRENGASPAKETTI alk. Hinnat ja päästöt uuden mittaustavan mukaiset. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. kulutus alk. Rahoituksen myöntää OP Yrityspankki Oyj, Gerbhardinaukio 1, 00510 Helsinki. tk Mallisto alkaen 1000 € matkalahjakortti! UUDEN KIA:n Hartikaisella lokakuussa koeajaneiden kesken arvotaan 1.000 € matkalahjakortti! VOITA kia.fi @kiamotorsfinland. Vapaa autoetu alk
Kuvan auto erikoisvarustein. 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € > Katso kaikki moottoriversiot: volkswagen.fi SKODA.FI/VEROETU KERTOO PALJONKO VOIT SÄÄSTÄÄ JUURI NYT. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. 3kk Kasko Vaihtoautotarjouksia Rahoit ustarjou ksia € Kauppapäivät 8.– 13.10. Etusi jopa 2 873 € * Veroetu hyödynnettävissä määräerään ŠKODA OCTAVIA-, SUPERB-, KAROQsekä KODIAQ -malleja. Ajamista rakastaville. toimituskulut 600 €). Myymme nyt määräerän autoja, joissa veron määrä nousi, aiemman verotuksen mukaisella hinnalla. Syyskuussa käyttöön tuli uusi päästömittausjärjestelmä, joka vaikuttaa suoraan veroon ja sitä kautta auton hintaan. Kaikille keleille. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Katso tarkempi listaus moottorivaihtoehdoista ja veroedusta osoitteesta ŠKODA.fi/veroetu. *Tarjous koskee DIG-T 115, DIG-T 163, dCi 110 (Euro 6b), dCi 130 -versioita ja on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin rajoitetun ajan. Volkswagen Golf. *ŠKODA SUPERB COMBI B8 2.0 TDI 190 4x4 L&K BusinessLine DSG Autom. NYT SAAT VALITA, KUINKA PALJON VEROA AUTOSTASI MAKSAT. 3kk Kasko Vaihtoautotarjouksia Rahoit ustarjou ksia € Kauppapäivät 8.– 13.10. Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 2.10.2018 alkaen rajoitetun ajan, koskevat vain rajoitettua erää autoja. Nissan QASHQAI alk. Kuvan autot erikoisvarustein. Kaikille keleille. 23 550 € (sis. Autoja saatavilla rajoitettu erä. Myymme nyt määräerän autoja, joissa veron määrä nousi, aiemman verotuksen mukaisella hinnalla. *Tarjous koskee DIG-T 115, DIG-T 163, dCi 110 (Euro 6b), dCi 130 -versioita ja on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin rajoitetun ajan. Merkkikohtaisia etuja Paljon myymäläja autokohtaisia tarjouksia! Katso kaikki kampanjatarjoukset osoitteessa www.porho.fi/kampanjat PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Vaihde. ETUSI YLI 1 800 € AUTOJA VAIN 10 KPL RAJOITETTU ERÄ! • Älykäs hätäjarrutustoiminto • Älykkäät ajovalot • Älyavainjärjestelmä EU-yhdistetty kulutus ja C02-päästöt (vanha mittaustapa, NEDC): Uusi QASHQAI (J11B) -mallisto: 3,8-5,8 l/100km, 99-134 g/ km. 52 133,19 €, (uusi mittaustapa, WLTP) CO 2 -päästöllä 136 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,2 l/100km. Paljon myymäläja autokohtaisia tarjouksia! porho.fi Katso kaikki kampanjatarjoukset osoitteessa www.porho.fi/kampanjat Tikkapurontie 2, 87250 Kajaani PUH. Autoja saatavilla rajoitettu erä. 020 762 4519 Palvelemme ark. Kysy myös muita huoltotarjouksiamme! Kaikki nämä saman katon alta Pennitie 15 | 88900 Kuhmo Raskaskalusto Työt 044 7326030 Varaosat 044 7326544 Hälytys 24/7 044 7326543 Henkilöautot Työt ja varaosat 044 7380306 Katsastus 044 7354979 Avoinna ma–pe klo 8-16 KATSASTUSPALVELUT nopeasti ja joustavasti Kuhmossa Avoinna ma–pe klo 7-16.30 TalvirenkaaT saapuneeT Tule ja nouda omasi! Varustaudu talveen! Startit ja laturit ÄLÄ PELKÄÄ PIMEÄÄ! Kaukoja lisävalot sekä kaukovalopaneelit sekä tarvikkeet kaikkiin automalleihin. NISSAN QASHQAI DIG-T 115 N-CONNECTA 09/06/18 06:28:29 27 772 € • Nissan Connectnavigointi ja radio • AVM-kamerajärjestelmä • Premium-istuimet AUTOMAATTIVAIHTEISTO €*. xus.. 8.30–17, la 10–13 heinisuontie 10, 87250 Kajaani AUTOmYYNTI 020 762 4270 Palvelemme ark. Autoja saatavilla rajoitettu erä. 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € > Katso kaikki moottoriversiot: volkswagen.fi SKODA.FI/VEROETU KERTOO PALJONKO VOIT SÄÄSTÄÄ JUURI NYT. Tiguan-kampanjamallit alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Tiguanin etusi 4 655–5 935 € Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € CO2-päästöllä 128 g/km. Tiguanin etusi 4 655–5 935 € Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € CO2-päästöllä 128 g/km. Syyskuussa käyttöön tuli uusi päästömittausjärjestelmä, joka vaikuttaa suoraan veroon ja sitä kautta auton hintaan. HALUTUIMMAT VOLKSWAGENMALLIT TALVEKSI KOTIIN JOPA TUHANSIEN EUROJEN EDUILLA. Tiguan-kampanjamallit alk. HALUTUIMMAT VOLKSWAGENMALLIT TALVEKSI KOTIIN JOPA TUHANSIEN EUROJEN EDUILLA. Kuvan auto erikoisvarustein. Akut Meiltä saat sopivan akun autoosi merkistä riippumatta! Philips tehopolttimot ajovaloihin www.. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Passat. Kuvan auto erikoisvarustein. Volkswagen Golf. (sis.alv 24%) Volkswagen Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Škoda Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Nissan Heinisuontie 10, Kajaani Myynti 020 762 4270: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Pitää tiellä. Tiguan-kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,9–5,4 l/100 km, CO2-päästöt 128–143 g/km (uusi mittaustapa – takaisinlaskettu NEDC 2.0). Katso netistä paljonko voit säästää juuri nyt. Ajamista rakastaville. ETUSI YLI 1 800 € AUTOJA VAIN 10 KPL RAJOITETTU ERÄ! • Älykäs hätäjarrutustoiminto • Älykkäät ajovalot • Älyavainjärjestelmä EU-yhdistetty kulutus ja C02-päästöt (vanha mittaustapa, NEDC): Uusi QASHQAI (J11B) -mallisto: 3,8-5,8 l/100km, 99-134 g/ km. Tiguan-kampanjamallit alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Katso netistä paljonko voit säästää juuri nyt. Tiguan-kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,9–5,4 l/100 km, CO2-päästöt 128–143 g/km (uusi mittaustapa – takaisinlaskettu NEDC 2.0). toimituskulut 600 €). Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. HALUTUIMMAT VOLKSWAGENMALLIT TALVEKSI KOTIIN JOPA TUHANSIEN EUROJEN EDUILLA. Volkswagen Golf. Nissan QASHQAI alk. (sis.alv 24%) Volkswagen Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Škoda Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Nissan Heinisuontie 10, Kajaani Myynti 020 762 4270: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Pitää tiellä. 23 550 € (sis. 52 133,19 €, (uusi mittaustapa, WLTP) CO 2 -päästöllä 136 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,2 l/100km. 020 76 244 porho.fi Soittaessasi 020-alkuiseen numeroomme teleoperaattorin perimät hinnat ovat: Lankaja matkapuhelinliittymästä 0,0835 € /puhelu + 0,1669 €/min. 020 76 244 porho.fi Soittaessasi 020-alkuiseen numeroomme teleoperaattorin perimät hinnat ovat: Lankaja matkapuhelinliittymästä 0,0835 € /puhelu + 0,1669 €/min. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Tiguan. Etusi jopa 2 873 € * Veroetu hyödynnettävissä määräerään ŠKODA OCTAVIA-, SUPERB-, KAROQsekä KODIAQ -malleja. NISSAN QASHQAI DIG-T 115 N-CONNECTA 09/06/18 06:28:29 27 772 € • Nissan Connectnavigointi ja radio • AVM-kamerajärjestelmä • Premium-istuimet AUTOMAATTIVAIHTEISTO €*. Kuvan autot erikoisvarustein. Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € CO2-päästöllä 140 g/km. Katso netistä paljonko voit säästää juuri nyt. Merkkikohtaisia etuja Paljon myymäläja autokohtaisia tarjouksia! Katso kaikki kampanjatarjoukset osoitteessa www.porho.fi/kampanjat PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Vaihde. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. NYT SAAT VALITA, KUINKA PALJON VEROA AUTOSTASI MAKSAT. porhorenkaat.fi NOKIAN HAKKAPELIITTA 9 205/55R16 659€ RENGASTARJOUKSIA esim: K a h vit a r j o i l u ! Kaikille teille. Tiguan-kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,9–5,4 l/100 km, CO2-päästöt 128–143 g/km (uusi mittaustapa – takaisinlaskettu NEDC 2.0). porhorenkaat.fi NOKIAN HAKKAPELIITTA 9 205/55R16 659€ RENGASTARJOUKSIA esim: K a h vit a r j o i l u ! Kaikille teille. NISSAN QASHQAI DIG-T 115 N-CONNECTA 09/06/18 06:28:29 27 772 € • Nissan Connectnavigointi ja radio • AVM-kamerajärjestelmä • Premium-istuimet AUTOMAATTIVAIHTEISTO €*. Tiguanin etusi 4 655–5 935 € Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € CO2-päästöllä 128 g/km. Passat. Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € CO2-päästöllä 140 g/km. Syyskuussa käyttöön tuli uusi päästömittausjärjestelmä, joka vaikuttaa suoraan veroon ja sitä kautta auton hintaan. *Tarjous koskee DIG-T 115, DIG-T 163, dCi 110 (Euro 6b), dCi 130 -versioita ja on voimassa yksityishenkilöille uusiin tilausja kauppasopimuksiin rajoitetun ajan. Kaikille keleille. Etusi jopa 2 873 € * Veroetu hyödynnettävissä määräerään ŠKODA OCTAVIA-, SUPERB-, KAROQsekä KODIAQ -malleja. Katso tarkempi listaus moottorivaihtoehdoista ja veroedusta osoitteesta ŠKODA.fi/veroetu. Tervetuloa tutustumaan vaihtoehtoihin lähimmälle ŠKODA -jälleenmyyjällesi. toimituskulut 600 €). *ŠKODA SUPERB COMBI B8 2.0 TDI 190 4x4 L&K BusinessLine DSG Autom. Merkkikohtaisia etuja Paljon myymäläja autokohtaisia tarjouksia! Katso kaikki kampanjatarjoukset osoitteessa www.porho.fi/kampanjat PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Vaihde. Tiguan. Tiistai 9.10.2018 13 3kk Kasko Vaihtoautotarjouksia Rahoit ustarjou ksia € Kauppapäivät 8.– 13.10. Nissan QASHQAI alk. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. porhorenkaat.fi NOKIAN HAKKAPELIITTA 9 205/55R16 659€ RENGASTARJOUKSIA esim: K a h vit a r j o i l u ! Kaikille teille. Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € CO2-päästöllä 140 g/km. Palvelemme: Ma-to 8.00 -17.00 Pe 8.00-18.00 La 9.00-13.00 Palveleva ammattilainen Lönnrotinkatu 3, Kajaani, Puh. Myymme nyt määräerän autoja, joissa veron määrä nousi, aiemman verotuksen mukaisella hinnalla. Kuvan auto erikoisvarustein. Kuvan autot erikoisvarustein. Katso tarkempi listaus moottorivaihtoehdoista ja veroedusta osoitteesta ŠKODA.fi/veroetu. 8.30–17, la 10–13 Raskaankaluston ja henkilöautojen huolto ja korjaus sekä varaosat suoraan varastosta. 08-632 500 Palveleva ammattilainen. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. PÖRHÖN AUTOLIIKE OY 020-alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0835/puhelu +0,07/min., matkapuhelinliittymistä 0,0835/puhelu+0,17/min. Tiguan. (sis.alv 24%) Volkswagen Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Škoda Tikkapurontie 2, Kajaani Myynti 020 762 4519: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Nissan Heinisuontie 10, Kajaani Myynti 020 762 4270: ma-pe 8.30-17, la 10-13 Pitää tiellä. Tervetuloa tutustumaan vaihtoehtoihin lähimmälle ŠKODA -jälleenmyyjällesi. 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € > Katso kaikki moottoriversiot: volkswagen.fi SKODA.FI/VEROETU KERTOO PALJONKO VOIT SÄÄSTÄÄ JUURI NYT. 020 76 244 porho.fi Soittaessasi 020-alkuiseen numeroomme teleoperaattorin perimät hinnat ovat: Lankaja matkapuhelinliittymästä 0,0835 € /puhelu + 0,1669 €/min. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. NYT SAAT VALITA, KUINKA PALJON VEROA AUTOSTASI MAKSAT. Tervetuloa tutustumaan vaihtoehtoihin lähimmälle ŠKODA -jälleenmyyjällesi. Passat. 23 550 € (sis. *ŠKODA SUPERB COMBI B8 2.0 TDI 190 4x4 L&K BusinessLine DSG Autom. Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 2.10.2018 alkaen rajoitetun ajan, koskevat vain rajoitettua erää autoja. Ajamista rakastaville. 52 133,19 €, (uusi mittaustapa, WLTP) CO 2 -päästöllä 136 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,2 l/100km. Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 2.10.2018 alkaen rajoitetun ajan, koskevat vain rajoitettua erää autoja. ETUSI YLI 1 800 € AUTOJA VAIN 10 KPL RAJOITETTU ERÄ! • Älykäs hätäjarrutustoiminto • Älykkäät ajovalot • Älyavainjärjestelmä EU-yhdistetty kulutus ja C02-päästöt (vanha mittaustapa, NEDC): Uusi QASHQAI (J11B) -mallisto: 3,8-5,8 l/100km, 99-134 g/ km
Hiljaisuudesta kumpuaa pakko sanoa, aivan kuten monologissakin näyttelijä ilmaisee itseään. Kaihlalahti Clothing-yrityksen Uusi Suomussalmi -kuosiset tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomussalmella. Teksteissä oli sielukkuutta, hauskuutta ja koska ne perustuivat tositapahtumiin, jokainen pystyi aistimaan pelon ja rakkauden vaihtelut. – Ei ole sattumaa, että monologifestivaali järjestettiin Suomussalmella, sanoo Kirsikka Moring. Nyt edessä on isommat kuviot: ensi viikolla Race to Winter Wonders -kilpailun tuomarit päättävät, lähteekö Helttusen tuote Brysseliin joulutorille myyntiin ja markkinointiin. lokakuuta 2018 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Monologifestivaalin järjestäminen Suomusalmella oli onnistunut idea, koska yleisöä riitti ja taide kosketti katsojia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Brysselin joulutori on Euroopan suurimpia joulutoreja, jossa vierailee vuosittain 2,5 miljoonaa kävijää. Kisassa on etsitty uutta, innovatiivista ja kansainväliseen myyntiin sopivaa valmista tuotetta tai toteutettavissa olevaa tuoteideaa. Minulla on neuvotteluja käynnissä uusien jälleenmyyjien kanssa. Tuleeko festivaali Kainuuseen jatkossa. Sodan tarinaa on kerrottu 80 vuoden ajan Suomussalmella, mutta naisten asema ja olot kotirintamalla ovat jääneet usein paitsioon. Jälleenmyyjien kautta tuotteita on mennyt myös ulkomaalaisille turisteille. Teatteri, kuorolaulu, elokuvat, bändien esiintymiset, tanssit ja ravintolaillat pitävät yhteisöllisyyttä yllä ja saavat asukkaita jäämään kylään. Naisten monologien jälkeen Eero Schroderus esitti Ylä-Kainuun alueella tutuksi tulleen monologin Mustan Seposta. Tuotteiden suosio on yllättänyt minut. Eero Schroderus ja Reijo Kela kertoivat omasta ilmaisun halustaan. Perjantaina aamupäivällä Taivalkehdon päiväkodin lapset saivat seurata Juha Laukkasen nukketeatteri-esitystä Pessi ja Illusia, jonka Yrjö Kokko on koonnut rintamalla kirjoitetuista kirjoista. Neljässä eri esityksessä kävi noin 350 ihmistä ja päiväkodissa sata lasta tutustui käsinukketeatteriin. Paikallisia katsojia ilahdutti eniten perjantai-illan monologi-ohjelma, jossa Seija Rannikko, Mari Kela ja Päivi Sainio-Rohner esittivät jatkoja talvisotaan liittyviä monologeja. Festivaali onnistui Suomussalmella Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Suomussalmi-raanu monistuu Lea Helttusen sisustustyynynpäällisessä: vaaleanharmaa pohjaväri saa seurakseen mustat ja valkoiset kuviot. Laukkasen kysyessä lapsilta, mikä sota on, pieni poika oli vastannut ”siellä ne punaiset liput liehuu”. Viiden tapahtumaviikon aikana Brysselissä tarjotaan suomalaisia elämyksiä, ruokaa ja kulttuuria Kainuu-twistillä. Tuotteillaan Helttunen haluaa kunnioittaa suomalaista käsityöperinnettä. Monologin voi kertoa mistä aiheesta vain, sillä taivas on rajana yksinpuhelussa. Toinen finalisti on kajaanilaisen Maija Aution lisäaineeton, gluteeniton ja vegaaninen PureProtein -välipalapatukka, jossa on käytetty kainuulaisia marjoja. Sotavuodet ovat jättäneet jäljen, joita kannamme monen sukupolven ajan. Vaikka monologeissa toistui sama sodan teema, niissä oli hyvin erilaista karheutta ja lempeyttä toisiinsa nähden. Joskus Helttunen tarvitsee kiireapua muiltakin paikkakunnan ompelijoilta. 14 ELÄMÄNMENO YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. Keskustelupaneeliin osallistuneet tanssija Reijo Kela on tanssiesityksissään kertonut tarinaa maaseudun ihmisistä. Perjantai-illan keskusteluosuudessa nousi esille tärkeä aspekti: Jotta suomalaiset pienet kylät pidetään hengissä, hyvin usein kulttuurilla on merkitystä. Perjantai-illan keskustelun juontaja, Helsingin Sanomien entinen kulttuuritoimittaja Kirsikka Moring sanoi festivaalin tapahtuvan Suomen ytimessä. Laura Matilainen (vas.), Päivi-Sainio Rohner, Seija Rannikko ja Mari Kela esiintyivät festivaalin aloitusillassa. Siksi on historiallisesti tärkeää kertoa monologeissa perheeseen liittyvistä vaiheista miesten taistellessa rintamalla. – Kotona on tullut ohjeistusta lapsille, mitä sota on, sanoo Laukkanen hyväntuulisesti. Sodan valikoituminen teemaksi perjantai-illalle ei yllätä, sillä Suomussalmi on tunnettu sotahistoriastaan ja talvisota on tärkeä käännekohta ajatellen suomalaista kulttuuria. – Tulevina kuukausina selviää, onko yritys kokopäivätyö vai sivutyö. Vuonna 2018 tapahtuman kunniavieraana on Suomi, jota edustaa Kainuu. Vuonna 2016 Suomussalmen kunta Brysselin joulutorilla olisi tilaa klassikkokuviolle Hanna Laukkanen Hanna Laukkanen A Vaikka monologeissa toistui sama sodan teema, niissä oli hyvin erilaista karheutta ja lempeyttä toisiinsa nähden.. – Täällä tulee kokemus siitä, miksi me suomalaiset olemme niin hiljaisia. Myös Eero Schroderukselle tulee pakko sanoa kylien puolesta
Raanun kuvio pohjautuu ruusukas-sidokseen, jota käytettiin villashaaleissa, kirjoittaa Helttunen nettisivuillaan. Materiaalina ovat suomalainen luomupuuvilla ja puolipellava, joista luomupuuvilla on pehmeämpää käytettäväksi muun muassa pipoihin ja tuubihuiveihin. Lisätietoja: www.kaihlalahti.com Pitkä liina sopii pitkän pöydän koristeeksi. • Kirurgi Esko Ripaoja ti 16.10. Paikalliset ihmiset ovat niin lahjakkaita, että oikeiden olosuhteiden sattuessa heistä voi tulla mitä vain, hän sanoo. Uusimme myös reseptit, Kela korvaa osan kuluista! Nyt myös nettiajanvaraus www-sivuiltamme www.kuhmonlaakaripalvelu.fi Raatteen Portin Pirjon ja Samin Raatteentie 2, Suomussalmi www.raatteenportti.fi p. asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi p. julisti tuotekilpailun, jossa etsittiin Suomussalmi-raanulle sopivia jatkojalostustuotteita. • Yleislääkäri, naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva Marjo Pantti to 29.11. Oikea vastaus on: 60 000 kpl. kilpailukysymykseen ”Kuinka monta munkkia on Lottakanttiinissa leivottu 6 vuoden aikana?” tuli hurja määrä arvauksia. 010 665 9014, www.ylakainuu.fi Rakkaamme Raili Marjatta seppänen s. • Fysiatrian erikoislääkäri Pekka Tiura ma 15.10. Tiistaina 9. Kiitos kaikille kävijöille!. Hanna Laukkanen MERKKIPÄIVÄT Hanna Laukkanen Schroderuksen mieleen tulee usein, miten paljon menetettyjä mahdollisuuksia Kainuussa on. Käsityöperinteessä tunnetaan 1800-luvulta peräisin olevia kylien omia shaalikuviointeja. Arvatut määrät vaihtelivat 1000-6 000 000 kpl välillä. Lea Helttusen yrityksen nimi on peräisin hänen kotinsa läheisyydessä olevasta Kaihlalahdesta, joka on osa Kiantajärven vesistöä. • Yleislääketieteen erikoislääkäri Airi Mäkinen to 11.10. Alaraajatutkimukset ja tukipohjalliset. 27.9.2018 Ruotsi Syvästi kaivaten Taisto ja lapset perheineen sisko ja veljet perheineen Siunataan läheisten läsnä ollessa. Arvontaan osallistuneiden kesken arvoimme tuotepalkintoja, voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Kauppakatu 5 Lääkäreiden vastaanottopäivät Kysy myös päivystyksestä • Fysioterapeutti Markku Vikström ti 9.10. Teatterikorkeakoulun opiskelijat esiintyivät Retikassa. 27.6.1948 Suomussalmi k. Laboratoriokokeet vastaanottopäivinä ajanvarauksella. Suomussalmi-raanua ja siitä ideansa saaneita villatuotteita valmistetaan edelleen paikallisten käsityöläisten toimesta. En juhli Erkki Heikkinen Lahnanen LÄÄKÄRIT KAIKENLAISTA Oman lehtesi uutiset syntyvät lähellä! www.ylakainuu.fi Muista tehdä osoitteenmuutos myös meille! Oletko muuttamassa. Niiden perusteella saattoi tunnistaa shaalin kantajan kotikylän. Täsmälleen oikein vastasi: Jero Heikkinen, Kuopio Onnea! Palkintona on Raatteentie-sarjakuvakirja. Raanun on suunnitellut Selma Juntunen. Meiltä laboratoriokokeet myös ilman lähetettä. 0400 892 192 info@raatteenportti.fi lopettajaiskahveilla 30.9. Helttunen ei osallistunut kisaan, mutta alkoi valmistaa muun muassa pipoja, hiuspantoja, tuubihuiveja, tyynynpäällisiä ja pitkiä liinoja. Kankaan värisävyt kunnioittavat luonnollisia Suomussalmi-raanussa käytettäviä lampaan villan sävyjä. Monikäyttöisiä villashaaleja käytettiin arjessa ja juhlassa suojana ja lämmikkeenä. lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 15 Laura Matilainen (vas.), Päivi-Sainio Rohner, Seija Rannikko ja Mari Kela esiintyivät festivaalin aloitusillassa
YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. 044 521 3294 Ekokosmetologi, maskeeraaja, hieroja Elisa Juntunen Parturi-kampaaja Heini Kemppainen www.ekologinenkauneushoitola.fi www.kauneushoitolainka.fi 0404 190 901 Syväyksenkatu 1, Suomussalmi SKY-dipl.kosmetologi Inka Pyykkönen Inka Kauneushoitola Kauppakatu 20, Suomussalmi (kunnantalo, katutaso) p. 044 323 4567 Ylä-Kainuun Vesi ja Lämpö 020 747 9780 LVI-alan kokonaispalvelua ® IV-kanavien puhdistus Nunnauuni Maa-, ilmaja aurinkolämpölaitteet Öljypoltinasennus ja -huolto Hyrynsalmella, Hyryntie 33 Puolangalla, Mäntykoti p. OULU SUOMUSSALMI Velkajärjestelyt Oikeudenkäynnit Asiakirjat Lapsiasiat LAKIASIAINTOIMISTO HUOTARI OY VARATUOMARI ELISA HUOTARI Ota yhteyttä Taina Huotari, 045 3178 393, toimisto@lakihuotari.fi www.lakihuotari.fi. Päivystys 24 h • Halli autojen säilytystä varten • Myös ulkomaan hinaukset • Suora laskutuslupa Kauneushoitolat Parturikampaaja Kosmetologi Maskeeraaja Hieroja Ekologinen kauneushoitola & parturi-kampaamo Kastehelmi Jalonkaarre 1 (Jalonniemitalo), Suomussalmi p. (08) 713 752, www.eskonpekka.fi ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN § riita-, rikos-, hakemusja hallintoasiat § testamentit, perunkirjoitukset ja perinnönjaot § kaupanvahvistukset ja siviilivihkimiset Kauppakatu 10, 89600 Suomussalmi, p. (08) 710 100, 0400 387 371 www.suomussalmenktk.fi Toimitamme hiekkaa, soraa, mursketta, seosja ruokamultaa. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 www.sskhoy. 050 539 3379 Mira Oikarinen Fysioterapia Fysikaaliset hoidot F YSIO R IITTA fysio-, lymfaterapeutti RIITTA SEPPÄNEN p. Miina | Puh. 040 673 1054 kaikki vakuutusyhtiöt myös Venäjä vuokra-auto Hinauspalvelu Heikkinen Kuljetuspalvelut Maansiirtokuljetukset, myös kokonaisurakat Maanrakennuskoneet Nosturiautot Vaihtolavakuljetukset Puutavarakuljetukset POLTTOÖLJYN VÄLITYSKAUPPA SUOMUSSALMEN KTK OY p. Mira | Puh. 050 361 8997 TERVETULOA HYVÄÄN OLOON! Rakennekynnet Kestolakkaukset Pedikyyri jalkahoidot Hemmotteluhieronnat Klassinen hieronta Sokeroinnit Parasta paikallista palvelua! Lahnatie 3, Suomussalmi p. Tilaa tutut taksit, kaikkialla Kainuussa. 010 665 7281 mira@kaistadesign.. Mainokset • esitteet • asiakaslehdet • ?yerit • julisteet Logot ja yritysilmeet • nettisivut • nettibannerit Katso lisää www.kaistadesign.. 010 665 7216 miina@kaistadesign.. KELA-kyydit numerosta 0800 931 53 0600 398 100 Mainospalvelut Monikanavaista markkinointia kaikilla välineillä, kaikissa medioissa. 044 972 3442 Juha p. (08) 713 821, GSM 0500 388 631 asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, www.juhaniseppanen.fi § yritys-, sopimusja veroasiat § avioehtosopimukset, avioerot ja ositukset § asunto-, kiinteistö-, osakeja muut kauppakirjat Jätekuljetuspalvelut Hinauspalvelut LVI-palvelut Lääkäripalvelut Kauppakatu 5 LVI-ASENNUS KERÄNEN 044 521 4015 Kaikki putkityöt! Myös iltaisin! Matikkatie 4, Suomussalmi kimmo.makelainen@luukku.com www.putkirenki.fi P. 044 972 3443 Kauppakatu 5, 89600 Suomussalmi Lääkärikeskus Medikatin tiloissa l fysioterapia l hieronnat l KELAn kuntoutukset l nivelja nikamakäsittelyt Kiinteistöhuolto Keskuskatu 16, Suomussalmi avoinna: ma-pe 8 – 16 Toimisto Kiinteistöhuolto päivystys Isännöinti Konetyöt/työnjohtaja Hydrauliikka/hitsaus Risteentie 3 044 753 1099 0400 384 924 044 330 8001 050 553 2630 050 553 2641 044 330 8002 www.sskhoy. 044 280 1024 fysioterapia hieronnat lymfahieronta (LYKO) tukisukat, pienapuvälineet l l l l Kauppakatu 5, Suomussalmi Erikoishammasteknikot ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Ulla Pakarinen 08 713 773 Syväyksenkatu 1 A, Suomussalmi 08-710 380 kunnoks.fi TULE MEILLE Riina p. Ota yhteyttä! Meillä tehdään EkoTekoja! : Lahnatie 2, Suomussalmi | 040 848 5872 | päivystys 0500 295 007 www.jpskuljetus.fi, www.jatekuljetus.com Autoromujen vastaanotto ja kierrätys KAIKENLAISEN METALLIROMUN JA ROMUAUTOJEN KERÄYS/OSTO VIEMÄRIJA PUTKISTOKAMERA Monipuolista putkistojen ja kanavien kuvausta omakotija kerrostaloissa sekä teollisuuden eri kohteissa. 0400-682 637 Kokemusta ja kalustoa. Toimisto 044 753 1099 Kiinteistöhuolto päivystys 0400 384 924 Kiinteistökeskus LKV myynti 0500 280 254 kiinteistöhuolto isännöinti pyöräkuormaajatyöt trukkipiikki/nostopuomityöt lumityöt hydrauliikkatyöt hitsaus/ alumiinihitsaus Kiinteistönvälityspalvelut SUOMUSSALMEN KIINTEISTÖKESKUS LKV Kauppakatu 11, Suomussalmi 0500 280 254 l juhani.seppanen@suokk.fi l asuntojen ja kiinteistöjen välitys l kauppakirjojen laatiminen l kiinteistöarvioinnit l kaupan vahvistukset www.etuovi.com HINAUSPALVELU MANNELIN puh. lokakuuta 2018 16 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Asianajajat ja lakiasiaintoimistot ASIANAJOTOIMISTO ESKONPEKKA OY Merja Eskonpekka asianajaja varatuomari siviilivihkijä kaupanvahvistaja Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi P
0400 168 053 / Markus www.hirsiseppa.fi Hirsitöitä, rakentamista ja remontointia! Hirsirakennuksia mittatilaustyönä Kaikenkattava rakennusja remontointipalvelu Lisäksi myös laajennukset, perustukset, kaivinkonetyöt, maarakentaminen ja jätevesijärjestelmät Näköpalvelut NÄKÖTARKASTUS Varaa aika optikolle tai silmälääkärille. Jos perinteiset heitot ja nostot eivät innosta, lajissa on paljon motorisia ja liikunnallisia harjoituksia kärrinpyörästä jalannostoihin ja voltteihin. ym. (08) 710 751, 050 362 0152 Soitto vain ja sovitaan! Palvelua paikkakunnalta jo vuodesta 1996 PAIKALLISEN PALVELUN ”TAVARATALO” YHDEN LUUKUN PERIAATTEELLA! Kuutamo-Shopista lahjat ja paikalliset tuotteet! Remontointia ja pihatöitä! Siivousta ja muuttoja! l l l Majoitusta Kuutamo B&B! ym. l metsatkuntoon.fi • 044 974 6349 • info@metsatkuntoon.fi Kaikki metsäpalvelut • Sukupolvenvaihdokset Metsäkiinteistövälitys LKV • P ihapuunkaadot ja kantojyrsinnät Metsäpalvelut Rakennuspalvelut OK SUOMUSSALMEN RAKENTAJAT Kiannonkatu 3, Suomussalmi ok.rakentajat@gmail.com Remontoimme kotisi toiveittesi mukaan. Cheerleading eli huutosakin johtaminen oli yksi uusista lajeista ja sitä ohjaamaan saatiin lauantaina kajaanilainen Senja Kortelainen. Tiistaina 9. 0500 284 615, 050 382 4172 aarre.t.heikkinen@gmail.com S T R OY HUOMIO kotitalousvähennys! PYYDÄ TARJOUS! Rakennuspalvelut 040 829 5442 / Antti . 9.00-17.00 9.00-14.00 ma-pe la (08) 711 062 Kauppakatu 10, Suomussalmi Muista myös verkkokauppamme: www.kello-optiikka.fi APPALAINEN Kell ptiikka O O Monialaista palvelua www.kuutamokeikat.fi Kiannonkatu 6, Suomussalmi P. 010 665 9014 tai ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi LUOTETTAVIA RAKENTAMISPALVELUJA l Uudisrakennukset, peruskorjaukset l Laajennusja muutostyöt l Myös pienemmät työt l Vesikatot ym. – Lajissa vaaditaan kehonhallintaa, voimaa, liikkuvuutta ja rohkeutta, Kortelainen sanoo. Nuorempien ryhmässä oli paljon innostusta: akrobatiaosuus oli lapsista hassua ja nopeuskilpailussa kilpailu oli kovaa. RAKENNUSLIIKE SUOMUSSALMEN RAKENNUSTOIMI OY Karhunkierros 6 B, 89600 Suomussalmi p. Kortelainen pystyisi ohjaamaan viikonloppuisin lajia Suomussalmella, jos innostusta riittää. Liikuntalajien suosiossa on paljon kyse myös siitä, miten laji osataan markkinoida. Esimerkiksi ennen tylsänä pidetystä maastojuoksusta on tullut polkujuoksua, jonka kilpailut ovat lähes täynnä. Cheerleading-avaus oli suosittu Hanna Laukkanen Hanna Laukkanen. Kun kunta järjesti koulun kautta telinevoimistelua lapsille, mukana oli vain vähän osallistujia. Mukana aamupäivän ryhmässä oli 15 tyttöä. Hän tutustui lajiin teini-ikäisenä asuessaan Savonlinnassa ja ehti tanssimaan useissa Sapkon (Savonlinnan pallokerhon) peleissä. Samalla tavalla on käynyt cheerleadingin kanssa. 9–12-vuotiaiden tyttöjen ryhmä oli lauantaina täynnä ja vanhempien ryhmä melkein täynnä. lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 17 Ota yhteys ja varaa paikka ilmoituksellesi! P. Senja Kortelainen on ohjannut kajaanissa ryhmiä vuoden alusta saakka. Liikkeet ja voimistelun idea on sama kuin cheerleadingissä, mutta vain cheerleading kiinnostaa lapsia. Kajaanissa on kolme nuorten ryhmää, joita Kortelainen ohjaa. 044 279 0443 myynti@kiantakeittiot.fi www.kiantakeittiot.fi Kauppakatu 14, Suomussalmi Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Suomussalmen Rasti sai rahoitusta Opetusministeriöltä Ristiin, Rastiin, Yhteen ja Ympäri -hankkeelleen, jossa tarjotaan lapsille ja nuorille uusia liikuntakursseja. Remontit ja rakentaminen: PASI 044 048 2891 Laskutus ja suunnittelu: MAARIT 040 912 3186 Lasituspalvelu: TEPU 0400 217 720 KYLPYHUONEET SAUNAT KEITTIÖT PUTKITYÖT LASITUSPALVELUT VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAHINKOSANEERAUKSET KORJAUSJA RAKENNUSPALVELUT SISUSTUSTARVIKKEET 25 vuoden kokemuksella! 25 Rakennuspalvelut keittiökalusteet ja -remontit ovenvaihdot liukuovet, komerot wc-kalusteet kodinkoneet mittaus, suunnittelu, asennus Puh
-03 MB Vito 112 CDI, 8-hengen bussi ..... Uutta kohti tasa-arvoisen nimen kautta Ohjaajat ja jaoston jäsenet toivottavat uudet jäsenet mukaan syksyn ryhmiin. Hanna Laukkanen Puh. Ryhmää ohjaavat Tytti Matero ja Marika Holappa, joiden ideoita käymään läpi myös Tanssin tekniikka ja kehonhallinta -ryhmässä. AUtOJeN HUOllOt hitsausja korjauspalvelu seppänen 044 204 5208 Ämmänkatu 7, Suomussalmi Autoja Konepiha Moilasen edessä pe 12.10. 236 tkm -08 Volvo S60 2.4i, ml. 266 tkm .....-00 MB E 220 dsl, ml. lokakuuta 2018 Hanna Laukkanen hanna.laukkanen@slpmedia.fi Suomussalmen Rastin Naisvoimistelijat on nyt Rastin Tanssija voimistelujaosto. 225 tkm..-07 Toyota Corolla Verso 1.8i, ml. 040 187 6304 birgit.moilanen@siriocomp.com Siriocomp Oyn edustaja paikalla klo 9-15, myy yrityksellesi liike/ joululahjat ja kauden mainostekstiilit. 178 tkm .................-04 Opel Astra 1.6i farkku, ml. Holappa, Matero, Mari Kela ja Hanna Juntunen ovat kaikki äitejä, jotka halusivat leikki-ikäisten lasten ja vanhempien tanssiryhmän. Kiljunen-Lassila lähti mukaan naisvoimisteiljoihin vuosikymmen sitten, kun hänen tyttärensä tanssi Promenade-ryhmässä. -02 Volvo S40 2.0i Turbo, ml. 222 tkm .....-00 Traktorit: Valtra 800-99, ml. Tervetuloa kaupantekoon tai tekemään tarjous!! Aotoja tarjolla markkinahumussa erikoishintaan! Tuu ja tekase mukava tarjous! www.autojakonepiha.com p. Jaostossa on lähes 40 vuoden ajan ollut mukana myös miehiä, joten tasa-arvoinen jaostonimi oli paikallaan. 0400 231 478 jakopääremontit jarruremontit ruostevauriohitsaukset iskarien vaihdot pienimuotoiset massaustyöt valojen asennukset pienkonekorjaukset mm. 18 URHEILU&LIIKUNTA YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. 386 tkm ................ Myös aiemmin toimineessa Promenade-ryhmässä oli mukana miesesiintyjiä ja Virpi Saarelan vanhempien ja lasten jumpassa oli mukana isiä lapsineen. 258 tkm....-06 Mazda 6 1.8i HB, ml. Muutakin juhlimisen aihetta on, sillä mukana on edelleen useita nuoria ohjaajia. 045 862 8888 Nyt on aika lasittaa terassit Hyödynn ä talviedut ! VOIMME ETSIÄ MIELEISESI AUTON MYÖS TILAUKSESTA! Tervetuloa Lokamarkkinoille pe 12.10. Äiti ja tytär ovat ovat esiintyneetkin Rastin esityksessä Muinaistulilla yhdessä. 0400 536 937, Ämmänsaari, Ämmänkatu 7, myös ilt. Titta Karvonen aloitti syksyllä nuorten tanssin ohjauksen. Promenaden ideasta syntyneen Loimu-ryhmän harjoitukset jatkuvat läpi syysja kevätkauden. – Muitakin tekijöitä tarvitaan, sanoo jaoston jäsen Liisa Karppinen. -99 MB E220 CDI, aut., farkku .................-04 Ford Focus 1.6i, farkku, ml. – Ryhmäläiset ovat saaneet mahtavan vetäjän, jolla on hyvä tieto-taito, sanoo Stiina Kiljunen-Lassila, jaoston rahastonhoitaja. 20 vuotta sitten Kirsi Anttonen aloitti Mimmitrimmi-ryhmän ohjaamisen, mikä kymmenen vuotta sitten vaihtui Bodyjumpaksi. 481 tkm .......... klo 9-16 Auto ja Konepiha Moilaselle. ja viikonloppuisin AUTOJA KONEPIHA MOILANEN TERVETULL OA! ROATAILUN JA KAOPANTEON LOMASSA RYYPÄTTÄ ÄN NISUKAHVET JA MEHUT! Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan naisten Hammer kevyttoppa haalari ja miesten Hammer kevyttoppa haalari! 13.900 7.950 6.950 6.350 5.950 5.650 4.250 3.950 3.850 3.650 2.950 2.950 1.750 1.450 850 350 20.800+alv MB E320 CDI Avantgarde autom...... LOPPUUNMYYNTI! NYT KAIKKI POIS!! vaatteita naisille ja miehille lähes tukkuhintaan!! paikan päällä voit myös tutustua/tarjota/varata myyntikalusteita – kromisia vaaterekkejä, muovikoreja, laatikostoja, torimyyntipöytiä ym. Nimen vaihtaminen sopi hyvin juhlavuoden ohjelmaan. Muun muassa Elina Falckin ohjaamassa miesten voimisteluryhmässä on mukana 16 miestä, jotka ovat aktiivisia esiintymään Rastin tapahtumissa. moottorisahat, ruohonleikkurit p. -97 Renault Megane 1.4i, ml. -05 Mazda 6 2.0i Sport Wagon, ml. Nimenmuutos ajoittuu sopivasti jaoston 40-vuotisjuhlavuoteen. Lasten ryhmissä on mukana tyttöjä ja poikia. Myyn myös yrityksen käytössä olevat hyväkuntoiset ja siistit: – respo 350 kuomukärry vm. 3800 h .........-99 Liikkuvan vaatekaupan MUKANA MARKKINOILLA p. 226 tkm -04 Mazda 3 1.6i, ml. Seitsemän vuotta Promenade-ryhmässä tanssineen Karvosen ryhmässä tanssit ovat sekoitus Liisa Karppisen tunneilla opittuja tanssitaitoja, Marika Holapan ja Tytti Materon ideointia sekä hip hoppia. Viikottain harjoitetaan liikkuvuutta, rytmejä, kehonhallintaa ja koordinaatiota liikesarjojen avulla sekä tehdään kehonhuoltoa. Jaostolla on puheenjohtajan haku käynnissä, joten kaikki vapaaehtoistoimintaan haluavat miehet ja naiset voivat ilmoittautua sihteeri Pia Pölläselle. Syntyi Tenavatanssi, jota jokainen heistä ohjaa vuorollaan. -17 – transmatic kuumaprässi dicital näytöllä – iveco Daily 40C 15 vm. Jollet itse ehdi paikallle, niin soita ja sovitaan tapaaminen haluamaasi ajankohtaan. Naisten lisäksi mukaan Bodyjumppaan on tullut miehiä, jotka ovat tolkkuja tekemään kaikki liikkeet, joissa harjoitetaan lihasvoimaa, kehonhallintaa ja keskivartaloa. 287 tkm ...........-03 Nissan Primera 1.8i farm, ml.196 tkm -05 Opel Vectra 1.8i ................................. Elmi Vasunta ja Linnea Säisä ohjaavat 5-6-vuotiaille temppuja ja leikkejä, Hilla Kinnunen ja Salla Väisänen ovat vastuussa Fun moveryhmästä. -03 karosserin erillismyyntikorilla, jossa trumatic kaasulämmitys – joretuotteen toriteltta 4x4 seinineen ym. 044 3341 483 tai 044 3341 490 Helmi Glass Oy Pakkastie 3 87500 Kajaani myynti@helmiglass.fi www.helmiglass.fi Parvekeja terassilasiesittelY koko päivän! p. 218 tkm................-05 MB CLK 270 CDI, ml
klo 16-17 JOKA TOINEN VIIKKO LAAKAMÄEN KOTILIHA Kari 050 441 4656 Korpikainuu Goes Digi -hanke järjestää iWall avajaiset kylpylä Kiannon Kuohuilla torstaina 11.10. 29 €, 6-7 36 €, 8 riv. toimitus.ylakainuu@slpmedia.fi Henk.koht. 010 665 7214 ................................................ lokakuuta 2018 – YLÄ-KAINUU 19 sarjakuvat B. Huom! Myytävät tuotteet sisälle su 21.10. Valitusviranomaisena on Vaasan hallinto-oikeus, PL 204, 65101 Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi Itäisen poronhoitoalueen karhunmetsästys päättyi lauantaina. Niistä 36 kaadettiin Suomussalmelta, 19 Kuusamosta, 11 Inarista, kuusi Sallasta ja neljä Savukoskelta. Kaikki itäisen poronhoitoalueen kiintiön 75 karhua on kaadettu. 044 332 5332 Toimitus: ............................... Lehdellä on täydet oikeudet kaikkeen julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. PÖRSSI Käytettyjä puhelin-/sähköpylväitä . asiakaspalvelu.ylakainuu@slpmedia.fi ilmoitukset ........ Mahdolliset valitukset on toimitettava kirjallisena viimeistään 9.11.2018. Ti laaja voi kieltää tietojensa käytön em. etunimi.sukunimi@slpmedia.fi Käyntija postiosoite: ........... Tiistaina 9. Hinnat: Yksityisille 1-3 riv. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Ylä-Kainuun asiakaspalveluun. Päätökset ja niihin liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä Suomussalmen kunnan viraston teknisten palveluitten aulassa, osoitteessa Kauppakatu 20, 89600 Suomussalmi 9.11.2018 saakka. 050 438 0972 Konttori avoinna: .................. Suomussalmi, Hyrynsalmi, Puolanka LT 2017: ................................ Maaja metsätalousministeriön asettama suurin sallittu saalismäärä kuluvalle metsästysvuodelle on yhteensä 355 karhua, joista muun Suomen alueella 260 ja poronhoitoalueella 95. Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani 010 Yritysnumeroon soittaminen maksaa 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. 050 336 7247. Paikkamaksu 20 euroa. P. Toimittaja Marjatta Kurvinen p. Vastuu virheistä ja huomautukset: Lehden suurin vastuu hyväksytyn ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä tai ilmoituksen poisjäännistä on ilmoituksen hinta. 040 751 1749 Myyntijohtaja Kirsi Kela p. Tervetuloa mukaan! SEURATOIMINTA Ostetaan Ylä-Kainuun Pörssi on yksityisille ja yrityksille tarkoitettu kauppapaikka. ALV 10 % paperilehti, 24% digilehti) ma-la klo 7.00-11.00 Puhelut palvelunumeroon ovat ilmaisia. alv 24 %). sähköpostit: ....... SLP Kustannus Oy Painopaikka: ......................... maanantaina ja torstain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. 0440 472 780. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Ylä-Kainuussa. klo 14.30-16.30 Ämmänsaari Supermarket to 11.10. Suomussalmella kaatui 36 karhua kiintiö täynnä. 20 €, 4-5 riv. lakko) tai asiakkaasta johtuvan syyn vuoksi voi julkaista ilmoitusta, lehti ei vastaa ilmoittajalle aiheutuneesta vahingosta. Ylä-Kainuulla on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuk siin henkilötietolain mu kaisesti. 040 566 9743/Kaisu klo 16-18. Muun Suomen alueen kannanhoidollisessa metsästyksessä on saatu saaliiksi toistaiseksi 243 karhua. 7,90 €, 4-5 riv. 11,20 €, 6-7 riv. Sirkku Rautio p. Katso jutun videosisältö Katso lisää kuvia Avaa juttuun liittyvä linkki www.ylakainuu.fi L I H A A U T O VILJAPOSSUA SUORAAN TILALTA • Etuselkä, kylki 5,50/kg • Lapa 5,90/kg • Jauheliha 6,90/kg • Savuluut 6,90/kg MYYNTIAUTO Hyrynsalmi tori ke 10.10. Ympäristöja maa-aineslupa on voimassa 10.10.2028 saakka. Mikäli lehti ei ylivoimaisen esteen (esim. 010 665 7215 Toimittaja Hanna Laukkanen p. Myyntipäällikkö Titta Toivanen p. 010 665 9014 Ilmoitusmyynti: ..................... Valitusoikeus päätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskettaa. VIRTANEN AJAN SÄVEL KUULUTUKSET MYYDÄÄN Sitoutumaton – Sanomalehtien Liiton jäsenlehti 5.2.1965 Päätoimittaja......................... Lehti toimitetaan ylivoimainen este (lakko ym.) varauksin. Muistutukset on tehtävä viimeistään kahdeksan (8) päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 18,50 € (sis. Toimittaja Marjut Lehto p. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kir jallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Ylä-Kainuu, Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi. Päätösten julkipanopäivä on 9.10.2018 ja antopäivä 10.10.2018. Asiakasrekisteri: Ylä-Kainuun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. tiistai: aineistot perjantaina klo 16 torstai: aineistot tiistaina klo 16 Kainuun pörssi: aineistot tiistaina klo 10 Levikkialue: ........................... Ilmoitusten jättö tiistain lehteen viim. Kirppisviikko Kylätalo Iskulla Hyrynsalmella 22.10.-26.10.2018 Avoinna ma-pe 9-17 (myös kahvio) Tiedustelut ja paikkavaraukset p. 44 € (+ alv 24%). 15,20 €, 8 riv. Kiintiötä on siten edelleen jäljellä läntisen poronhoitoalueen kuntien alueella. Yrityksille: 1-3 riv. alkaen klo 16. klo 13.15 alkaen Ohjaajat ovat paikalla neuvomassa klo 19 saakka Liikuttava pelikokemus www.iwall.fitness Eläkeliiton Hyrynsalmen osasto ja Hyrynsalmen Eläkeläiset ry järjestävät avoimen kylpyläja ostosmatkan Ämmänsaareen ke 17.10. Tervetuloa tekemään löytöjä! S U O M U S S A L M I KUULUTUS MAA-AINESJA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Suomussalmen kunnan ympäristötarkastaja on myöntänyt Yhtymä Juntunen/Veijo Juntuselle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan siirrettävälle murskaamolle sekä maa-aineslain 4 §:n mukaisen maa-ainesluvan. ilmoitukset.ylakainuu@slpmedia.fi toimitus ............ 5711 kpl Kustantaja: ............................ Lisäksi on kaadettu yksi karhu Rovaniemeltä, Posiolta ja Kittilästä. 0800 95505 MAHDOLLISET JAKELUHÄIRIÖT TILAUSHINNAT Jatkuva täystilaus (paperija digilehti) 12 kk maksuvälillä .....126,00 € 6 kk maksuvälillä .......69,00 € 4 kk maksuvälillä .......46,00 € 3 kk maksuvälillä .......34,50 € 2 kk maksuvälillä .......23,00 € Määräaikainen 12 kk 192,00 € (sis. 010 665 7217 Ilmestymispäivät: ................. Lisätietoja p. alv 24%). Läntisen poronhoitoalueen 20 karhun kiintiöstä on kaadettu yhteensä seitsemän yksilöä, joista kaksi Hyrynsalmelta ja kaksi Taivalkoskelta. Kauppakatu 10-12, 89600 Suomussalmi Puhelin: ................................. Ilmainen kyyti lähtee Hyrynsalmen torilta klo 9.45. ma-pe klo 9.00-14.00, puhelinpalvelu klo 8.00-16.00 Sähköpostit asiakaspalvelu .. Toiminta sijaitsee Suomussalmen kunnan Ruhtinansalmen kylässä, kiinteistöllä Lisä – Alanne RN:o 777-409-158-0
Zittingin ikonit ovat tapahtumaikoneja, jotka auttavat myös keskittymään hiljaiseen rukoukseen. Keskeinen tematiikka niissä on Jumalan valtakunta. voiMAssA ti-KE 5 95 Kg PÄIVYRI Tänään on tiistai 9. Väyläkirjat 2018. Toisaalta jotkut vertaukset jäävät avoimiksi, jolloin lukijan harkintaan jää, miten se voisi jatkua. Bernina KONEMYYNTI E. 0500 681 316, (08) 627 351 Esittelyauto Ämmänsaaren torilla KE 10.10. Kuvan keinoin ne tuovat esiin vertauksen tapahtumia, käänteitä ja merkityksiä. KAINULAINEN p. Vertaukset syntyivät parituhatta vuotta sitten täysin erilaisessa kulttuuriympäristössä meihin verrattuna. Oululainen tietokirjailija, rovasti Veijo Koivula ja joensuulainen ikonimaalari Eeva Zitting ovat tehneet hienoa yhteistyötä teoksessa Valtakunnan salaisuudet. Pilvipoutaa, pilvipeite voi rakoilla. Pelastusylijohtaja on sisäministeriön johtoryhmän jäsen. Ikonien äärelle on pysähdyttävä. Eeva Zittingin ikonit ovat puhuttelevia kertoen kunkin vertauksen ytimen. Jeesuksen vertaukset liittyivät tuon ajan ihmisten kansalliseen ja kulttuuriseen perintöön. Ompelukoneja saumurimarkkinat HUOLTO – kaikki merkit TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 8.-10.10. Koivulan tekstit ovat tässä hyvänä apuna. Risto Kormilainen Vertaukset avautuvat Valtioneuvosto nimitti torstaina uudeksi pelastusylijohtajaksi sotatieteiden maisteri Kimmo Kohvakan. Aurinko nousee kello 7.37, laskee kello 18.04 Nimipäiviään viettävät: Ti: Ilona Ke: Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä, Aleksi, Aleksis To: Otso, Ohto Pe: Aarre, Aarto La: Tanja, Taina, Taija Su: Elsa, Elsi, Else Ma: Helvi, Heta Ti: Stella, Sirkku, Sirkka Päivän ajatelma: Kitsaus kiitoksessa on merkki keskinkertaisuudesta. marraskuuta ja kausi kestää viisi vuotta. lokakuuta 2018. Koivula kirjoittaa: ”Kun Kristus saapuu meidän keskellemme sanassaan, siis myös vertauksissaan, ja sakramenteissa, Jumalan valtakunta on läsnä.” Vertaukset eivät ole puristettu yhteen muottiin, vaan ne ovat ilmeeltään ja rakenteeltaan hyvin erilaisia. Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Kainuussa Sää vuosi sitten PUOLANKA HYRYNSALMI Kajaani Paltamo Ristijärvi Sotkamo SUOMUSSALMI Meteorologi Olga Kukkonen +4 +6 +5 +6 4 Keskiviikkona Torstaina Perjantaina Lauantaina +7°C 4 +7°C 2 +10°C 3 +11°C 4 Kotka +11,0 °C Muonio ?13,5 °C Kohtalaista lounaistuulta. 156 s. Aina ne myös yllättävät. Kohvakka on syntynyt Kajaanissa ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Puolangalla. Jotkut vertaukset eivät tarvitse selityksiä, mutta jotkut taas vaativat avaamista. Hän aloittaa virassa 1. Pientä vaivannäköä ne tosin vaativat. Kristuksen vertaukset sanoin ja kuvin. Pelastusylijohtaja toimii sisäministeriön pelastusosaston osastopäällikkönä ja johtaa osaston toimintaa. Singer . Samalla lukija soluttautuu vertaukseen mukaan, on osa sitä. Luc de Clapiers de Vauvenargues Veijo Koivula & Eeva Zitting: Valtakunnan salaisuudet. Pelastusosasto johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palveluiden saatavuutta ja tasoa, huolehtii pelastustoimen valtakunnallisista valmisteluista ja järjestelyistä, yhteen sovittaa eri ministeriöiden ja toimialojen toimintaa pelastustoimessa ja sen kehittämisessä. Pelastusosastolle kuuluu myös Pelastusopiston ja Hätäkeskuslaitoksen ohjausja valvontatehtäviä. 2 Erää/tAlous Ilman korttia 1,99 rs (4,98-6,63/kg) -16% Plussa-kortIlla hUhTAhYVÄT MEEtvurstin KAntApAlAt tArj. Kristus itse onkin vertausten keskus. Niiden aiheet nousivat tavallisen arjen keskeltä, mutta silti niiden sanoma on yhä edelleen ajankohtainen ja avautuu myös tämän päivän lukijalle. Kajaani Suomussalmi Kuhmo +8°C 3 +6°C 4 +7°C 2 ke to pe Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 10 15 12 7 14 9 14 8 8 11 10 14 12 15 13 7 15 10 12 10 9 12 9 13 13 15 15 9 16 11 14 10 10 12 11 14 13 11 9 9 8 4 5 3 13 7 11 9. Pfaff . Basileios Suuri on sanonut: ”Minkä sana ilmoittaa korvalle, sen maalaus näyttää hiljaa kuvana.” Tämä toteutuu myös Zittingin ikoneissa. Teoksen sisältämät vertaukset ovat myös ruotsiksi ja englanniksi. Jeesus oli mestarillinen vertausten kertoja, joilla hän halusi valaista asioiden ytimen yksinkertaisella tavalla kuulijoille. lokakuuta 2018 Husqvarna . Päivälämpötila 4...7 astetta. Tällä hetkellä hän toimii EteläSuomen aluehallintovirastossa Pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtajana. Lukija kokee olevansa täysillä mukana molempien elementtien kautta. 20 YLÄ-KAINUU – Tiistaina 9. Kuvapuhe tulee avuksi, kun tavallinen puhe ei aina riitä. Kimmo Kohvakka uusi pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka. 0207 705 770 jarkko.jokipera@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-18, SU 11-18 SAARIOINEN KEitot 300 g jA lAAtiKot 300 g-400 g MAKsA, MAKAroni, pErunAsosE (4,17-5,56/Kg) rAj. ELLEI TOISIN MAINITA ATRIA PERhETILAN KAnAn filEEsuiKAlEEt 250-300 g (8,33-10,00/Kg) Ei nAturEl 300 g Sadonkorjuun AiKAAn 5.2 rs Ilman korttia 3,15 rs (10,50-12,60/kg) -20% Plussa-kortIlla 5 00 3 rs/Kpl 3 rs täytä itsE vApAAsti 5.äMpäri sAdonKorjuuäMpäri porkkana, peruna, punajuuri, sipuli, lanttu tai kaali s u o m u s s a l m i Tavallista parempi ruokakauppa Risteentie 12, 89600 Suomussalmi, puh. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä sekä Keski-Uudenmaan ja Helsingin pelastuslaitoksilla eri tehtävissä. Tekstit ja ikonit toimivat hyvin vuoropuheluna