Sivu 6
?
Nimien
keräys
vokin
puolesta
jatkuu.
Sivu 5
Raajojemme jatkona on jatkuvasti jokin kone. MARRASKUUTA 2016
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 82 / 84. Kotikunnassaan firma on monelle tuntematon, koska työt tehdään valtaosin asiakkaiden luona muualla päin Suomea. Montana muistutti
mieleen Suomen
maatalouden hyvät
puolet. Päivälämpötila on 0...?3, etelä- ja länsirannikolla
0...+2 astetta.
Huomenna
?2
Parkano
Parkano. sis. Jos meistä juuri nyt
räpsäistäisiin yhteiskuva, suurimmalla osalla olisi kone kädessä. alv 24%
Aika uusia
in?uenssarokote.
Sivu 10
Yritystä ympäri maata
Kauppareitistä
kartta.
Sivu 12
Vuoden Yrittäjäksi Parkanossa valittiin Teollisuusasennus P. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on enimmäkseen poutaista ja pilvipeite rakoilee hieman. Päivälämpötila
on 0...?5 astetta.
Parkano
Parkano
Perjantai
?2
?1
?1
?0
+1
Torstai
+1
+1
Suomi huomenna
Etelärannikon tuntumassa pyryttää lunta, jonkin verran heikkoja lumisateita yltää myös maan keskiosaan.
Pohjoisessa sää on pääosin poutaista ja pilvipeitekin rakoilee. Yhdellä
imuri, toisella kännykkä, kolmannella sähköhammasharja.. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Sivu 3
TIISTAINA 1. Perjantaina sää on enimmäkseen poutaista. Pohjois-Suomessa voi tulla vähäisiä lumisateita.
Keskiviikkoyönä itätuuli voimistuu ja maan eteläosaan leviää runsaita lumisateita, rannikolla tulee myös räntää.
Päivälämpötila on 0...+4, Lapissa +1...?2 astetta.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina heikkoja lumisateita tulee vielä paikoin maan etelä- ja itäosassa, lumikertyvät jäävät vähäisiksi,
muulla maassa on poutaa ja pilvipeite voi rakoilla. Kaskenviita Oy, jonka omistavat veljekset Rainer ja Harri Kaskenviita
Kunnanjohtaja Tarja
Hosiasluoma avaa tilaisuuden. Yhdistys haluaa painottaa tapahtumassa
lasten ulkoliikuntaa ja antaa
vinkkejä siitä, mitä kivaa ulkona löytyy.
Williltä viikolta alkaa valotaideteos-patsaskisa. Teos
sisältää liki 500 led-lamppua
. Tampereen yliopistollisessa
sairaalassa maailmaan putkahtaneen vauvan syntymämitat olivat 4 565 grammaa ja 54 senttiä.
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
Pe 4.11. Samalla julkistetaan
Williä valoa -valotaideteos.
Valoteoksen on ideoinut ITEtaiteilija Irja Leppänen. Idean safariin sain syksyn pimeydestä. klo 19.00 Vanhimmiston kokous.
To 3.11. Vuonna 2012 julkaisemani Korvaamaton-romaanin
kirjoitusprosessi oli sen verran työläs ja kuluttava, että
minun täytyi löytää uudenlainen tapa tehdä työtä. Ihmiset
ovat siinä suhteessa erilaisia,
eikä siinä ole mitään pahaa.
Tarpeitaan kuunteleva vanhempi jaksaa kuunnella paremmin myös lastaan.
Pauliina Vanhatalo vierailee Kihniön kirjastossa to 3.11.
klo 18.
Viime viikonloppuna kirjailija Pauliina Vanhatalo oli tavattavissa Helsingin Kirjamessuilla, tämän viikon torstaina Kihniön
kirjastossa.
nut hymyilemään. Kaikki hevoset ovat pe-
Yksi kohde safarilla on Savimaan lumottaret kotipihallaan.
rinteisiä suomenhevosia, ne
on luonut Irja Leppänen. Paras teos palkitaan.
Tarja Hosiasluoma haluaa, että valotaideteoksista tulee pimeään vuodenaikaan samanlaista positiivista näkyvyyttä Karviaan kuin
mitä kesäisillä ITE-taidepatsailla on saatu.. Kiinnostuksesta kertoo sekin, että uusi painos on tulossa vielä joulumyyntiin.
Keskivaikea vuosi nostaa
esille introvertin äidin roolin. Reitin pituus on noin
800 metriä.
. klo 18.00 kuoroharjoitus.
To 3.11. 1.1943
8.10.2016
Ehti iltaan elon päivät,
tuli rauha sydämeen,
Taivaan Isä otti vastaan
matkalaisen väsyneen.
Kirjailija Pauliina Vanhatalo saapuu Kihniöön torstaina.
Kaivaten
Marita ja Hannun perhe
Keijo ja Eero
Tarjan perhe
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Uskonpuhdistuksen
juhlavuosi näkyy
Herättäjäpäivässä
PARKANO
Parkanon, Karvian ja Kihniön yhteisen Herättäjäosaston järjestämässä kirkkopyhässä ja Siioninvirsiseuroissa nousee esille uskonpuhdistuksen eli Reformaation
500-vuotisjuhlan armollinen sanoma.
Paikallisosasto järjestää vuosittain Herättäjän kirkkopyhän. Olen
kirjoittanut erimerkiksi tuomareista, kansanedustajista,
lääkäreistä ja valokuvaajista.
Työ on ikkuna maailmaan.
Hiljalleen se muovaa sitä,
miten hahmotamme ja koemme asiat.
Näin kirjailija Pauliina
Vanhatalo kuvailee teostensa syntyä. klo 15 Hyvän sanoman iltapäivä, Timo
Närhi.
Su 6.11. Ajattelen, että jos jokin näkökulma
tai tieto on uusi minulle, se
voi olla sitä lukijallekin.
Vanhatalon romaaneista viisi on julkaistu hänen
omalla nimellään. klo 14 Lähimmäisruokailu.
La 5.11. SU 13 Ehtoollisjuhla,
Manuel Rautalahti.
Sydämellisesti tervetuloa!
Sara Ahde
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
. Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Jesse Koivukoski.
PARKANO
Ti 1.11. klo 10.00 Rukoushetki. Kirja on omaelämäkerrallinen kuvaus masennusdiagnoosin jälkeisestä elämästä.
Vanhatalon mukaan lukijat ovat ottaneet kirjan vastaan varsin lämpimästi. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus Armi ja
Sauli Takala.
Proosaa, viihdettä ja
tositarina masennuksesta
Karviassa
To 3.11. Vapaaseurakunta
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To klo 13 Rukoushetki.
Pe klo 18 "Kätketty
siunaus"-ilta,
Lahja
Mantila ja Juhani Rimpeläinen.
Su klo 14 Jumalanpalvelus Klaus Myllymäki.
Ma klo 18 Miestenpiiri.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
2.11. Sitä voi
hyödyntää, koska kohteet
löydetään vain säppärin valossa. 2
Tiistaina 1. klo 18.00 Cafe
alasalissa.
Su 6.11. Tutkin yleensä pitkään
erilaisia aineistoja ennen
kuin alan kirjoittaa. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Liisa Risku ja Juhalat.
KIHNIÖ
Ke 2.11. Hän vierailee Kihniön kirjastossa torstaina.
Taustatyö on kirjailijalle
tärkeä ideoiden lähde.
. Ihmisten ammatit ja erilaiset työpaikat
kiinnostavat minua. klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ti 1.11. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Pe 4.11. Yksinäisyyden, rauhan ja oman tilan
tarpeet vaihtelevat. TO 13 Päiväpiiri.
4.11. muuta teoksesta ei paljasteta etukäteen.
Tapahtuman aikana lapsilla on mahdollisuus kokeilla ratsastustaitojaan keppihevosmaneesilla. marraskuuta.
Päivä alkaa jumalanpalveluksella kirkossa. Äidin, joka kaipaa välillä yksinoloa ja omaa rauhaa.
Yhteydenottojen perusteella
kirja on ollut monelle vanhemmalle vapauttava kokemus.
. Nyt kirkkopyhä on tulevan Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina 6. Päiväseuroissa seurakunnantiloissa jatketaan tarjoilun jälkeen.
Siioninvirsiseuroissa veisuun lomassa puhuvat muun
muassa Karvian kirkkoherra Seppo Myyryläinen, Herättäjä-Yhdistyksen Ilmajoen osaston puheenjohtaja Elise Laitila ja Herättäjä-Yhdistyksen aluetiedottaja Toive
Tynjälä Ilmajoelta.
VAUVAT
Emma Perkiö ja Juho Havunen Parkanosta saivat pojan 13. Tahdoin kirjoittaa jotakin kevyempää ja ajatella kirjoittaessani asioita, jotka saavat mi-
tetta. Kisa toimii harjoituksena seuraaviin keppihevosten SMkisoihin.
Keppihevosten
omistajilla on myös oma valtakunnallinen yhdistyksensä, sanoo Karvian matkai-
lu ry:n puheenjohtaja Kaija
Kangas.
Säppärisafari etenee tarinan johdattamana ja osallistujat kulkevat rastilta rastille kuten vaikkapa geokätköilyssä. Hevosen voi myös ostaa omakseen.
. klo 18.00 Sana ja
Rukous.
Su 6.11. lokakuuta kello 1.37. klo 18 raamattupiiri,
Iltaruskon kerhohuone.
Tervetuloa.
Järj. Paikalle
voi tulla ilman omaa keppihevosta, sillä lapset saavat
ratsastaa halutessaan matkailun hyvin koulutetuilla
keppihevosratsuilla. Kirjojeni ideat kehkeytyvät
tavallisesti uteliaisuudesta
jotakin aihepiiriä tai ympäristöä kohtaan. Kahdella
nimellä julkaisen siksi, etteivät lukijat turhaan hämmentyisi tyylien vaihtelusta vaan
tietäisivät, mitä kirjalta voi
suurin piirtein odottaa.
Kuvaus masennuksesta
koskettanut
Alkuvuonna painosta tullut
Keskivaikea vuosi on Vanhatalon teoksista se, josta hän on
saanut eniten henkilökohtaisia viestejä, kiitosta ja palau-
Pauliina
Vanhatalo
syntynyt 1979
asuu perheensä kanssa
Vanhassa Raahessa
kirjoittanut 10 kirjaa
Säppärisafari odottaa
lapsia ja lastenmielisiä
ARTO PAPUNEN
KARVIA
Kantin koulun maastossa
seikkaillaan taskulamppujen eli säppäreiden valossa
perjantai-iltana, kun Karvian
matkailu järjestää säppärisafarin. Niistä uusin, viime vuonna ilmestynyt
Pitkä valotusaika, nousi Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.
Tutkivan proosan lisäksi
hän kirjoittaa viihdekirjallisuutta alter egonaan Veera
Vaahtera.
. Ilmoittautuminen siihen päättyy 14.11. klo 18.00 Yhteiskristillinen Kaupunkirukous kaupungintalolla.
Ke 2.11. KE 19 Rukousilta.
3.11. Se on kai antanut luvan ja vahvistuksen sille,
että vanhemman tehtävää
voi hoitaa monella tavalla ja
omana itsenään. marraskuuta 2016
Tauno Ensio
HAUTANIEMI
7. Safarin hahmot ovat
satuolentoja kuten vaikkapa keijuja, peikkoja, rosvorotta ja niin edelleen, kertoo
Kangas.
Lapsille on tarjolla paikalla myös palloleikkejä, liukumäki ja keinuja. PE 20 N-ilta, Petri
Aittoniemi.
6.11
Montanalaisella tilalla on
noin 300 Black Angus -lehmää ja 2 000 hehtaarin vehnäpellot.
Kesäkuukaudet olivat tiivistä työntekoa. Yläasteikäisenä traktorikortin ajaneena hän pääsi kesätöihin
karvialaiselle tilalle. Kohtausta
äänityksineen hiottiin pitkään. Olin elämäni ensimmäisessä avustajaroolissa. Joustavuus
olisi tännekin
tervetullutta.?
MAARIT LEHTO
KARVIA
Karvialainen Samuli Juurakko palasi hiljattain 6,5
kuukauden työharjoittelusta
USA:n Montanasta. Halusin nähdä, miten
asiat tehdään muualla. Agrologiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Juurakko työskenteli tilalla, joka
keskittyy lihatuotantoon ja
vehnänviljelyyn.
Opiskeluun
kuuluvan
720 tunnin maatilaharjoittelun Juurakko halusi suorittaa suurtilalla ulkomailla.
. Elokuva tulee
ensi-iltaan huomenna myös
Parkanossa.
sen hautajaiset, joihin elokuvan pääroolien esittäjät vahingossa eksyvät.
. Ei sellaista toimintaa halua katsella.
Juurakko kehuu myös
suomalaista koulutusjärjestelmää. s ZZZ.veriSalvelu.ß
s 7estaa etukÀteen ZZZ.sovinkoluovuttajaksi.ß. Pisimmät
työpäivät kestivät 20 tuntia
puintien aikaan.
Montanan
olosuhteet
ovat erilaiset kotimaahan
verrattuna. Hauskalta vaikutti, ja pääosien
esittäjät oli mukava nähdä
livenä, Ulrika Rautanen sanoo.
Hän aikoo katsoa elokuvan tällä viikolla Siriuksessa.
Elokuvan pääosissa nähdään Aku Hirviniemi, Sami
Hedberg ja Jaajo Linnonmaa.
Komedian ykkösosa keräsi
yli 500 000 katsojaa ja se palkittiin myös Yleisö-Jussilla.
TERVETULOA
VERENLUOVUTUKSEEN
s Parkano WR NOR t
VHXUDNXQWDNHVNXV .LUNNRSRONX
s Karvia WL NOR t
8UKHLOXWDOR 7\\QL 7XXOLRQNDWX
OJENNA KÄTESI. Hän laittoi
lomakkeeseen ykköstoiveekseen ison lihatuotantotilan.
. Ulkomailla toteutetut
tuotantomenetelmät eivät
täytä läheskään aina Suomen
lainsäädännön kriteereitä, ja
silti niitä saadaan kilpailuttaa julkisissa laitoksissa, kuten kouluissa.
Juurakko sanoo, että esi-
Agrologiksi opiskeleva Samuli Juurakko halusi kokea suurtilalla työskentelyn maailmalla. Hänen tehtävänään oli istua kirkonpenkissä hautajaiskohtauksessa.
Kyseessä oli iäkkään nai-
Ulrika Rautanen oli avustajana
suosikkikomedian
kakkososassa. Hän ei vielä
tiedä nähdäänkö hänen roolisuorituksensa elokuvassa.
. Hän oppi entistä enemmän arvostamaan suomalaista vastuuntuntoa.
merkiksi amerikkalaisille antibioottivapaa liha on uskomaton asia. Minua kiinnostaa puhdas, suomalainen ruoka.
Haluan tehdä kaikkeni sen
eteen, että kuluttajatkin ymmärtävät sen arvon, Samuli
Juurakko sanoo.
Elokuvassa avustaminen oli hauska kokemus
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanossa on huomenna
elokuvateatteri Siriuksessa Luokkakokous 2 -elokuvan
ensi-ilta. Maatilan koneet ovat kiehtoneet
häntä pienestä pitäen. Kyseessä oli emolehmätila, jossa tuotetaan
vasikoita myytäväksi jälkikasvattamoihin.
Tilalla on noin 300 Black
Angus -lehmää ja 2 000 hehtaarin vehnäpellot. Rikkakasvit torjutaan
kemiallisesti glyfosaatilla.
Viljelyssä keskitytään yksipuoliseen tehotuotantoon,
kasveja ei pelloissa juurikaan
kierrätetä.
Hän toteaa, että Suomessa
tuotantokustannukset
ovat suuret, minkä takia kuluttajat usein lankeavat ulkomailta tuotuihin elintarvikkeisiin.
. Parkanolainen Ulrika Rautanen oli avustajana elokuvassa. Ajanjaksoon
osui ruiskutukset ja puinnit.
Juurakolle kertyi harjoittelutunteja kesän aikana yhteensä 1400, vaikka vaadittu määrä oli 720. Yhdysvalloissa pelkästään lukuvuosimaksut
voivat olla 15 000?20 000 euroa.
Juurakko löysi oman
alansa jo varhain. Hän
on työskennellyt myös parilla lihanautatilalla.
. 3
Tiistaina 1. Kuvauspäivä oli pitkä, mutta oli
hauska nähdä, miten eloku-
vaa tehdään, Ulrika Rautanen sanoo.
Rautanen valittiin vähän
isompaan ja näyttävämpään
avustajarooliin 3 000 hakijan joukosta. Toimintatapoja ei
sinällään voisi soveltaa, mutta jotain kuitenkin.
Juurakko sanoo, että
USA:ssa ei holhota eikä valvota viljelijöiden toimintaa
mittanauhojen kanssa.
. Meillä Suomessa moni
asia on valvonnan kannalta
viety aivan liian pitkälle ja
lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti. Meillä Suomessa nämä
ovat itsestäänselvyyksiä, eivätkä kaikki kuluttajat sitä
aina ymmärrä. Meidän kuuluu olla ylpeitä näistä asioista. Alue on
erikoistunut vehnään ja tuottaa ison osan Yhdysvaltojen
vehnästä.
Puintien aikaan työharjoittelija työskenteli 20-tuntisia työpäiviä. Joustavuus olisi tännekin tervetullutta ja se asettaisi meille
myös paremman kilpailullisen aseman.
Amerikassa koetun alkuhuuman jälkeen agrologiopiskelija totesi, että Suomessa ihmiset ovat vastuuntuntoisempia kuin isossa
maailmassa.
. marraskuuta 2016
Montanan tilalla vahvistuivat
Suomen maatalouden hyvät arvot
?
Samuli
Juurakko oli
työharjoittelussa
suurtilalla
Yhdysvalloissa.
Suomessa viljelijällä on
yrittäjän riskit,
mutta ei juurikaan vapauksia. Euroopan maissa taas on uskomatonta, mikäli porsas on saanut säilyttää saparonsa.
. Suomessa
viljelijällä
on yrittäjän riskit, mutta ei
juurikaan vapauksia. Toki oikeaoppinen valvonta ja lainsäädäntö auttavat eläinten hyvinvoinnin
edistämisessä, mutta moni
asia viedään Suomessa liian
pitkälle ja sanktiot pienistä
rikkeistä ovat suuret ja syövät kohtuuttomasti viljelijöiden jaksamista ja resursseja.
Juurakko sanoo, että
USA:ssa viljelijöillä on yrittäjän vapaus ja siellä voidaan
keskittyä täysillä tuotannon
parantamiseen.
. Yhdysvalloissa tuhlataan surutta öljyä ja luonnonvaroja, eikä siellä kierrätetä. Ota virallinen henkilötodistus mukaan.
Maksuton luovuttajainfo . Hain
mukaan, kun avustajia haettiin facebookissa. Kokemukseni perusteella voin
sanoa, että meidän kannattaa Suomessa olla ylpeitä.
Pidämme paremmin huolta
eläimistä ja ympäristöstämme, Samuli Juurakko sanoo.
Työharjoittelussa hän oppi, että USA:ssa eläimiin
käytetään säännöllisesti antibiootteja ennaltaehkäisevästi. Tämä kuusi ja puoli kuukautta vahvisti jo ennestään
vahvaa käsitystäni tästä asiasta.
Tiivistahtinen
työharjoittelu
Juurakko löysi työharjoittelupaikan Minnesotan yliopiston kautta. Työharjoittelu oli juuri
sellaisessa paikassa kuin toivoinkin
Se on tarpeetonta, koska asia voidaan ratkaista kunnan omalla suun-
Tamperelais
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Arja Pihlaja katsoi, että maakuntakaava kokonaisuutena keskittyy palvelemaan suuren Tampereen kasvua.
. Täällä entisillä erämailla me olemme jonkinlainen energiareservaatti. Mutta tällainen tieto vanhenee niin nopeasti, että jo parin kolmen
vuoden takainen kartta olisi joka tapauksessa auttamatta vanhentunut.
Kun mukana on
noin monta yritystä,
niin kartta antaa hyvin kattavan kuvan
Parkanon keskustan palvelutarjonnan
monipuolisuudesta. Tuntuu, että Parkanossa on hyvä meininki. Sellaista ei ole ollut olemassa miesmuistiin, joka tosin tunnetusti on lyhyt. Sillä ei ratkota asioita,
jotka kuuluvat kunnille. Sen jälkeen on
pidetty kymmenittäin kaavaseminaareja ja tehty erilaisia selvityksiä niin paljon, että pelkästään luettelo niistä
on 12 sivun mittainen. Nyt ollaan loppusuoralla, kun kaavaehdotus numero 2 on nähtävillä.
Laakkonen-Pöntys oli itsekin hämmästynyt siitä, että vasta nyt maakuntakaavaan on tullut joukkoliikennettä koskevia merkintöjä.
Parkanossa tämä tarkoittaa
aseman ja asemanseudun
korostumista.
. Tie paranee maakuntarajan jälkeen.
Tilaisuudessa
puhetta
johtanut kaavoituslautakunnan puheenjohtaja Pasi Viitasalo totesi myös kaupungin kiinnittäneen huomiota
siihen, että liikennemäärä
tuntuivat pieniltä verrattuna
ely-keskuksen lukuihin.
Rissanen sanoi lukujen
olevan peräisin Liikennevirastolta eikä sen parempaa
tietoa ole saatavissa. Tilalle ovat tulleet älypuhelimien karttapalvelut, jotka tuovat yhtä helposti näytölle
Parkanon, Budapestin ja Philadelphian. Mutta
keskusteluyhteys junayhtiön kanssa on saatu auki.
Jari Heiniluoma muistutti
Parkanon toivoneen Uudenasemantien ja kolmostien
risteykseen merkintää eritasoliittymästä, mutta turhaan.
Ruut Rissasen mukaan liikennemäärä ei edellytä sitä.
. 4
Tiistaina 1. marraskuuta 2016
Tiistai 1. Ruut Rissasen mukaan ero johtuu siitä, että Parkanossa on myös
rautatie, Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä ei ole.
Lamminmäki toivoi, että laatukäytävä voitaisiin silti
venyttää Parkanoon asti.
. Ongelmana on myös lippujen hinnoittelu, joka vääristää Parkanon aseman matkustajalukuja.
Ruut Rissanen tunnisti
ongelman.
. Mutta sen hoksaa vain paikallinen, ei karttaa silmäilevä satunnainen turisti.
Ennen vanhaan tilapäiseen opastarpeeseen auttoi
parhaiten puhelinluettelon kartta. Niitäkin meille joskus tarjotaan.
Kaavatyö
aloitettiin
vuonna 2012. Täällä otetaan mukaan ja halutaan tehdä yhteistyötä. Kurusta tultaessa käännytään kantatie
23:n uudesta kiertoliittymästä kohti Parkanon keskustaa, jolloin Nesteen huoltoaseman jälkeen ensimmäinen oikealle kääntyvä katu on Hahkamäenkatu.
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Montako autoa vuorokaudessa kulkee kolmostietä
pitkin Parkanossa. Se merkitsee haittoja asukkaille.
Pihlaja muistutti tur-
nittelulla.
Pasi Viitasalo vahvisti, että yhdystietä ei ole unohdettu: se on Parkanon yleiskaavassa.
Ari Lamminmäki arvioi
maakuntakaavoituksen parantuneen vuosien mittaan.. Tänne ovat löytäneet jo Elon liikkeestä tutuiksi tulleita asiakkaitakin, Korppila selvittää.
Hän antaa suuren kiitoksen nimenomaan palvelualttiille ja ystävälliselle Sari Peltomaalle Kehitys-Parkista, joka aikaansa säästämättä perehtyi Korppilan
tarpeisiin parasta mahdollista ratkaisua etsien. Tätä luetaan myös elykeskuksessa ja merkinnän
puuttuminen voi vaikuttaa
siihen, että bussiliikenteen
ostoja vähennetään entisestään.
Matti Salo kysyi, miksi
maakuntakaavasta on poistettu merkintä tieyhteydestä
Aureentieltä Parkanon rautatieasemalle, kun junaliikenne on kaupungille entistä tärkeämpää.
Ruut Rissanen korosti, ettei maakunta vastusta tieyhteyttä, mutta mitään tällaisia
yhdysteitä ei ole enää maakuntakaavassa. Kaavan liikenneselvityksen kartassa vain ei ole
merkittynä esimerkkipistettä Parkanon keskustan kohdalle.
Kaavassa ewi mennä
kuntien tontille
Maakuntakaavoitusjohtaja
Karoliina Laakkonen-Pöntys korosti maakuntakaavan
strategista luonnetta.
. Tämä mukaan kehitys
päättyy Ikaalisten ja Parkanon rajalle, kommentti kuului.
Liikennesuunnittelija
Ruut Rissanen vakuutti, että kolmostiellä on sama kehittämismerkintä Etelä-Pohjanmaan rajalle asti. Hänkin
myönsi, että valtaväylässä
on Parkanon puolella pahoja
puutteita. Tätä
arvostaisi varmasti myös moni kauppareitin yritysten asiakas.
Ja miksi ei tästä palvelukartasta voisi samalla tehdä verkkoon sähköisenkin version. Olisiko palvelukartan seuraavaan
painokseen mahdollista käyttää pohjana sitä, jolloin
tietyt perusasiat, kuten kirkko, apteekki ja tori näkyisivät kartalla automaattisesti . Kun sitä nettiä
moni kuitenkin käyttää.
?
Ennen
vanhaan
tilapäiseen
opastarpeeseen
auttoi parhaiten
puhelinluettelon kartta.?
Heikki Pettinen
PÄIVÄN LAINA
Kurun Lehti kertoo kurulaisesta yrittäjästä Teija Korppilasta, joka pitää kangasmyymälää Parkanossa.
. Niiden ainoa
vika on kokonaisuuden hahmottamisen vaikeus: kun
yrität laajentaa näkymää yhdestä ainoasta kadunkulmasta, niin seuraavaksi ruudulla on puoli valtakuntaa.
Ja kuten Paroonin kauppareitin yrittäjätkin ovat
todenneet: kaikki eivät edelleenkään käytä internetiä.
Parkanon kaupungilla on hallussaan erinomainen
kartta-aineisto. Parkanon sijainti Kuruun nähden on varsin sopiva, joten lopullinen ratkaisu liikkeen uudesta sijaintipaikasta oli oikea. Olen
kuin vanha tuttu.
Parkanolaisten ja entisten asiakkaiden lisäksi Kangaskuun ovat löytäneet myös kurulaiset. Mutta kun sitä halutaan,
niin meidän ei tarvitse maakuntakaavassa määrätä kuntaa varaamaan maata liittymää varten. Moni
piti Parkanon liikennemäärälukuja kovin pieninä ja
epäili niiden paikkansapitävyyttä.
. Vain Tampereen aseman tuntumassa yhtä paljon
pysäköintitilaa tarjolla.
Junamatkustuksesta
puuttuu tietoa
Kaupunginjohtaja Jari Hei-
niluoma vakuutti kaupungin olevan maakuntakaavan
linjausten takana. ja Paroonin kauppareitin yritykset tietysti erityisesti merkittyinä. Hän
kiittelee myös sitä, miten hänet on otettu vastaan.
. Vain VR
heittää kapuloita rattaisiin
karsimalla junien pysähdyksiä. Ja vielä runsaammaksi tämä tarjonta
osoittautuu, kun jo
pikaisella silmäyksellä saa todeta useiden olennaisten ?rmojen jääneen siitä pois. Paikalle osaa
helposti jopa ilman nykyisin käytettävissä olevaa navigaattoriakin. Sen käyttökelpoisuudesta todisti parhaiten se, että puhelinkoppien luetteloista kartat oli aina revitty mukaan.
Nyt sekä puhelinkopit että painetut puhelinluettelot ovat historiaa. Jos liittymä tarvitaan, ei maakuntakaava sitä estä, hän korosti.
Ari Lamminmäki kiinnit-
ti huomiota kaavamerkintään teiden joukkoliikenteen
laatukäytävä, joka ulottuu
Tampereelta Hämeenkyröön
ja Ikaalisiin, mutta ei enää
Parkanoon asti. Tien
varressa olevat laskurit kirjaavat jokaisen ohi ajavan
auton. VR:n matkustajatilastoja pääradalta on todella vaikea saada, koska liikenne
on markkinaehtoista ja VR
suunnittelee sen itse. Parkano on liityntäpysäköinnin johtotähti Pirkanmaalla. marraskuuta 20
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Täällähän
on palveluja
Uusi maakuntakaava ei k
Paroonin kauppareitin 35 yritystä ovat tehneet tervetulleen avauksen julkaisemalla palvelukartan Parkanon keskustasta. Muun
muassa tämä kysymys nousi
esille, kun Pirkanmaan maakuntakaavaa 2040 esiteltiin
Parkanossa torstaina. Kaavaluonnokset ja -ehdotukset
ovat olleet nähtävillä kuntien ja asukkaiden lausuntoja
varten
Myös tuulivoimalat
aiheuttavat monenlaisia
haittoja. Adressi pidetään auki
toistaiseksi.
Ovelta ovelle listan kanssa kiertävä Taina Hollo kertoo, että torstaihin mennessä allekirjoituksia oli noin
200. Näitä asioita käsitellään liikennerikkomuksena ja ajoneuvorikkomuksena.
Nimien kerääminen vokin
säilyttämiseksi jatkuu
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Arja Pihlaja katsoi maakuntakaavan tarjoavan LuoteisPirkamaalle vain energiareservaatin roolin.
sten energiareservaatti?
peennoston tähänastisista
ja tulevista ympäristöhaitoista. lokakuuta.
Pidennetty keräysaika jatkuu ensi viikon loppuun
saakka. Tekopaikalla on nähty kaksi mopoautoa, joista toinen on valkoinen, toinen harmaa. Nimensä voi kirjoittaa adressiin kirjastossa sekä
muutamissa paikallisissa liikkeissä. Tosin kaikki kerääjät eivät päässeet väliaikatietojen
päivittämiseen, joten nimiä on jonkin verran enemmän.
Nyt myös loma-asukkaat
saavat allekirjoittaa
Alunperin keräykseen huolittiin vain paikkakunnalla
kirjoilla olevat asukkaat. Nyt myös loma-asunnon omistajat voivat allekirjoittaa vetoomuksen. marraskuuta
Ti 1.11.2016
Pyry, Lyly
Ke 2.11.
To 3.11.
Pe 4.11.
La 5.11.
Topi, Topias
Terho
Hertta
Pyhäinpäivä
Reima
kiellä vaan mahdollistaa
5
5
Poliisi kaipaa havaintoja
Karvian ilkivallasta
KARVIA
Pirkanmaan
maakuntakaava 2040
Korvaa kaikki aiemmat
maakuntakaavat.
Varautuu 120 000
uuteen asukkaaseen,
joista 100 000 sijoittuu
Tampereen kaupunkiseudulle.
Tavoitteena maakunnan kilpailukyky, vastuullinen yhdyskuntarakenne
sekä yhdyskuntarakenne,
joka tukee luonnonvarojen kestävää käyttöä ja
energiatehokkuutta.
Kaavaehdotus on kunnissa nähtävillä 11. Tämä on jo kehittynyt
siihen suuntaan.
sia.
Karoliina LaakkonenPöntys muistutti, että Tampere kasvaa maakuntakaavasta riippumatta. Pysähtyessään kuljettaja laski etusivuikkunat
alas peittäen tummennukset.
Kuljettaja määrättiin ajokieltoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.
Etusivuikkunoissa oli tummennuskalvot ja autossa alla
kolme nastarengasta sekä yksi kesärengas. Kankaanpään poliisi tutkii vahingontekoja ja pyytää havaintoja
tekijöistä, puhelin 0295 449212.
Parikymppinen kuski
kaahasi poliisia karkuun
PARKANO
Parikymppinen mies kaahasi poliisia karkuun 131 kilometrin tuntinopeudella 50 kilometrin rajoitusalueella
Parkanon keskustassa. Tavoite
on vain pitää kasvu hallinnassa.
. Muita ohittelevalle autolle mitattiin huikea yli 80 kilometrin ylinopeus.
Kuljettaja pysähtyi poliisin pysäytysmerkistä Käenmäentielle. Pirkanmaa
sai puoli vuotta lisäaikaa, kun
kunnallisvaalit siirrettiin tästä syksystä ensi kevääseen.
Kihniössä jatkuu nimien kerääminen vastaanottokeskuksen säilyttämisen puolesta. huhtikuuta 2017 mennessä.
Nahat ostaa Kokkolan
Mokka-Nappa Oy
Viime torstain lehdessä kerrottiin, että Parkano-Karvia
rhy:n hirvijahtien vuodat päätyvät nahkateollisuuden
raaka-aineeksi. Kerääjät kiertävät
myös ovelta ovelle.
Loppuviikolla keräyslista laitettiin myös nettiin
osoitteeseen www.adressit.com. Nyt samoja alueita
kaavoitetaan tuulivoimapuistoiksi, mikä ei kaikkien korvissa kuulosta hienolta.
. Ne vaikuttavat
maisemaan ja olosuhteisiin, ja saattavat vaikuttaa
jopa terveyteen. Tuulivoima on pyritty
laittamaan vanhoille turvealueille, koska siellä on
esimerkiksi tiet jo valmiina.
Karoliina Laakkonen-Pöntys
sanoi, että maakuntakaava
pitää saada tehtyä yhdessä
valtuustokaudessa, muuten
ei tule valmista. marraskuuta saakka.
Myös internetissä http://
maakuntakaava2040.pirG=JI== . Tyhjän keräyslistan voi hakea kirjastosta, jos haluaa kerätä nimiä esimerkiksi omassa naapurustossaan.
Hollo sanoo, että tavoite on saada 350 allekirjoitusta.
Adressi toimitetaan hallituksen ja Maahanmuuttoviraston päättäjille tämän syksyn aikana.
Maahanmuuttovirasto Migri on ilmoittanut, että Kihniön vastaanottokeskus lopettaa toimintansa 4. Olemme aika tiukkoja keräyksessä. Nahkatehtaan nimi oli kirjoitettu väärin.
Oikea nimi Kokkolan Mokka-Nappa Oy.. Tärkeintä on
tietää niiden ihmisten mielipiteet, jotka oikeasti asuvat
ja ovat paljon Kihniössä, Taina Hollo sanoo.
Kerääjät ovat kiertäneet pääosin keskustassa, Kankarilla ja Niskoksella.
Eri puolilla Karviaa on aiheutettu vahinkoa yleiselle ja
yksityiselle omaisuudelle, esimerkiksi autoja ja postilaatikoita on rikottu. Olen aina sanonut, että
maakuntakaavan pitää olla mahdollistava eikä rajoittava. Alunperin adressi oli tarkoitus postittaa Maahanmuuttovirastoon 26. Emme ole
tästä sataprosenttisen iloi-
. Allekirjoittajan
on oltava täysi-ikäinen.
. Tapaus sattui viime keskiviikkona iltapäivällä.
Poliisipartio kiinnitti Parkanontiellä huomionsa autoon, jossa on vahvasti tummennetut etusivuikkunat.
Henkilöauton kuljettaja lähti kiihdyttämään vauhtia
poliisiauton nähtyään. 16
Tiistaina 1
tammikuuta.
Talviloma on viikolla 9
eli 27. Uusiksi asiakkaiksi löytyivät muun muassa
Orion-yhtymän tytäryhtiö
Fermion, vesi- ja jätevesilaitoksiin erikoistunut Econetkonserni ja Nokian Renkaat.
Tällä hetkellä meneillään
on suuri asennusprojekti
Fermionille. marraskuuta 2016
Koulukampus
sai kolme
tarjousta
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Kaupunki on saanut kolme tarjousta koulukampuksen rakentamisesta.
Tarjoukset avattiin eilen, ja sivistysosaston hallintopäällikön Jenni Alpin
mukaan seuraavassa vaiheessa kilpailullisella neuvottelumenettelyllä saadut tarjoukset tarkistetaan
siltä osin, että ne täyttävät
vähimmäisvaatimukset.
. Kaskenviita toimittaa Hankoon
uudelle tehtaalle laitteet ja
teräsrakenteet sekä hoitaa
asennukset.
Kun yritys aloitti toimintansa vuonna 1988, se teki suurimmaksi osaksi tuntityöperustaista alihankintaa toiselle putki?rmalle. kesäkuuta.
Koulussa on 191 oppilasta. Kaskenviita Oy:llä on parhaillaan työn alla suuri urakka
Orionin tytäryhtiölle Fermionille, jonka uuteen Hangon-tehtaaseen toimitetaan muun muassa kuvassa näkyvät lämmönsiirtonesteen varosäiliöt.
Katukuvassa näkymätön
on nyt Vuoden Yrittäjä
Teollisuusasennus P. Valmistavassa opetuksessa on 7 oppilasta.
Poikkeamat lukujärjestyksiin on kirjattu koulun
omaan lukuvuosisuunnitelmaan. Olen kirjoittanut haalarit päällä monia sopimuksia, Rainer Kaskenviita naurahtaa.
Harri Kaskenviita hoitaa
yrityksen urakkalaskemat
ja palkat. Jos tätä ennen oli tuntityötä noin 90 prosenttia ja loput urakkaa, niin nykyään se
on toisin päin, Harri Kaskenviita kertoo.
Teollisuusasennus P. Kaskenviita Oy, jonka yrittäjinä toimivat veljekset Rainer ja Harri
Kaskenviita.
Yrityksen alaa ovat teollisuuden putkisto- ja laiteasennukset sekä hitsaustyöt.
Asiakkaita on ympäri Suomen pituussuunnassa Hangon ja Kemin välillä. Teollisuusasennus P. Koti-
kunnan katukuvassa yritys
ei juuri näy.
. Suunnitelmissa on laskettelu-, uinti- ja
kevätretkiä, luokkaretkiä
ja leirikouluja, yökouluja,
kulttuuripäivä, konsertteja sekä liikuntaan liittyviä
kilpailuja.
Rainer ja Harri Kaskenviita ottivat vastaan Vuoden Yrittäjän palkinnon lauantaina. helmikuuta alkaen.
Pääsiäisloma on 14.?17.
huhtikuuta.
Kevätlukukausi päättyy 3. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita vuosien varrella on ollut muun muassa MetsoPaperChem Oy, jonka kautta
saatiin ensimmäinen koneistourakka Raumalle UPM:n
paperikoneelle vuonna 2003.
Paperiteollisuus
alkoi
Suomessa hiipua ja samalla yhteistyö Metson kanssa
vähentyä vuoden 2008 paikkeilla. Kaskenviita Oy työskentelee
valtaosin kotikuntansa ulkopuolella ympäri Suomea.
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Parkanon Yrittäjät valitsi
Vuoden 2016 Yrittäjäksi Teollisuusasennus P. marraskuuta tekemään hankinnasta esityksen valtuustolle,
joka päättää rakentajan 28.
marraskuuta.
Jos aikataulu etenee
suunnitelmien mukaan
rakentaminen päästään
aloittamaan ensi vuoden
alussa.
Opetuksen
suunnitelmille
hyväksyntä
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Kihniön sivistyslautakunta hyväksyi lukuvuoden
2016?17 opetussuunnitelmaan perustuvan suunnitelman, jossa määrätään
muun muassa opetuksen
yleisestä järjestämisestä,
opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta.
Lukuvuosisuunnitelma
on laadittu opetussuunnitelman mukaisesti.
Kihniössä peruskoulun syyslukukausi päättyy
22. 6
Tiistaina 1. Hänen työajastaan
paperitöihin ja palavereihin
menee yli puolet.
Viime vuosina yrityksen
toiminta on ollut nousujohteista. Kesäaikaan palkataan
myös
sesonkityövoimaa,
kun teollisuuslaitoksilla tehdään kesäseisakin aikaisia
huoltotöitä.
Yrittäjät itsekin työskentelevät asennuskohteissa.
Myös toimitusjohtaja.
. Lopullisessa päätöksessä hinnan painoarvo on
60 prosenttia ja laadun 40,
Alppi kertoo.
Kaupunginhallitus kokoontuu 21. Tilanne kääntyi vuoden 2003
paikkeilla.
. On jouduttu joskus jättämään tarjoamattakin, koska työmiehiä ei riitä joka
paikkaan, Rainer Kaskenviita kertoo.
Yrityksen periaatteena on
palkata kotimaisia ammattilaisia, vaikka moni muu
teollisuusyritys hakee työvoimaa ulkomailta. Vuoden 2015 liikevaihto oli 2,5 miljoonaa ja tulos 270 000. Pari kuukautta sitten aloitetussa urakassa Teollisuusasennus P. Sen jälkeen tarjoukset
laatupisteytetään ja vasta
sitten avataan hintakuoret. Esioppilaita on 16
ja erityisopetuksen pienryhmässä 3 oppilasta.
1?6-luokkalaisia on 105 ja
7?9-luokkalaisia 60 oppilasta. Ainakin työtä riittää,
jopa enemmän kuin pieni
yritys pystyy tekemään.
. Kaskenviidan perustivat nykyisten yrittäjien isä Pentti
ja veli Kristian Kaskenviita.
Rainer Kaskenviita tuli töihin perheyritykseen vuonna
1992 ja Harri vuonna 1997.
Kristian Kaskenviita perusti oman yrityksen ja jättäytyi
pois vuonna 2003, ja Rainer
Kaskenviidasta tuli toimi-
tusjohtaja isänsä Pentin tilalle vuonna 2006.
Varsinainen sukupolvenvaihdos ja yrityksen siirtyminen kokonaan Rainer Ja
Harri Kaskenviidan omistukseen tehtiin vuonna 2008,
kun Pentti Kaskenviita jäi
sairauseläkkeelle.
Töitä olisi enemmän
kuin työmiehiä
Yrityksellä on yrittäjien lisäksi 9 vakituista työntekijää. joulukuuta. Kevätlukukausi alkaa 9. Kaskenviidat suosivat suomalaisia
muun muassa siksi, että yhteinen kieli ja tavat yksinkertaistavat asioita.
Tapahtuuko siellä
hallilla mitään?
Koska valtaosa yrityksen toiminnasta tehdään ulkopaikkakunnilla asiakkaiden luona, yrittäjiltä kysellään välillä, tapahtuuko heidän Pahkalassa sijaitsevalla teollisuushallillaan mitään. Kaskenviidat ennustavat, että nouseva tahti
säilyy. Vuosia olemme tätä tehneet, ja tuntuu kyllä hyvältä, että tunnustusta tulee
nyt Parkanostakin, Rainer
ja Harri Kaskenviita toteavat Vuoden Yrittäjän palkinnosta.
Vuoden Yrittäjä palkittiin
lauantaina Ravintola Paroonissa pidetyssä juhlatilaisuudessa.
Samassa juhlassa luovutettiin Suomen Tekojään toimitusjohtajalle Timo Mansikkaviidalle Suomen Yrittäjien yrittäjäristin timanttiristi 30 vuoden ansioista yrittäjänä.
?
Tapahtuuko
siellä
hallilla mitään??
Virroilla hän oli viranhaltijana,
kun toiminta siirrettiin kunnan kokonaan omistamalle yhtiölle. kuntayhtymäjohtajana. Joulukuussa himoitsemme kiiltäviä, ihania
ja todella tarpeellisilla uusilla toiminnoilla varustettuja
kehon jatkeita. marraskuuta 2016
MATKAN VARRELTA
Ihmiskoneet
Jos valtio määrää sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat yhtiöittämään toimintansa, niin Posalla on siihen jo hyvät valmiudet,
vs. Siinä kuviossa nykyisellä Posalla ei ole sijaa, sillä
maan hallituksen suunnitelman mukaan maakunnalle
voisivat tuottaa palveluita
vain yhtiöt.
. Nämä rakkineet olivat ne, jolla oli valta lyhentää ruohoa tai olla
lyhentämättä. Mutta eihän näin ole käynyt, eihän. 7
Tiistaina 1. Miehen
oikean käden paikalla oli
maata viistävä tötterö,
joka puhalsi kaiken kuolevan tieltään.
Kommunikointi-, tiedonkeruu-, viihdytys- ja
herätyslaitteeni jäi orpona piipittämään yöpöydälle, kun ihmiskone
naapurissa oli hoitanut
herättämisen. Alan muutosta kuvaa se, että kumpaakaan tehtävää ei enää ole,
ei ainakaan näillä titteleillä.
Kunnat päättivät kuopata
Posan tilaaja?tuottaja-mallin ja liikelaitoskuntayhtymästä tuli pelkkä kuntayhtymä.
Byrokratiasta purettiin yksi
väliporras pois ja kaikki ovat
taas tavallaan samalla puolella pöytää.
Seuraava muutos on sotepalvelujen siirtäminen kunnilta maakuntien vastuulle. kuntayhtymäjohtaja Jaana Männikkö sanoo.
Jaana Männikkö palasi
muuttuneeseen Posaan
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Muutos vaatii
luottamusta
Jaana Männikkö aloitti lokakuun alussa työt PohjoisSatakunnan peruspalvelukuntayhtymän vs. Ja jos
jotain palvelua tarvitaan nykyistä enemmän, se on järjestettävä. Meidän asia on ratkaista, miten asia hoidetaan.
Monta mallia kokeiltu
Jaana Männikkö lähti Posan
tilaajajohtajan paikalta elokuussa 2014 Virtain perusturvajohtajaksi. Lehtipuhallin
oli kaapannut naapurini ja orjuutti miespoloa kahdeksalta lauantaiaamuna. -66 lukien on
päivälehtien kuljetusta Parkanoon niin muutettu, että myös sunnuntaisin saadaan kaikki päivälehdet toi-
mistoon klo 8.30 mennessä.
Tästä johtuu, että postin aukioloaika sunnuntaina saadaan 2 ½ t. Näyttäisi varmasti siltä, että olemme tulleet todellakin osaksi koneita.
Se intohimo ja rakkaus, mitä laitteita ja vimpaimia
kohtaan osoitamme on hurjaa, ja kohti loppuvuotta se
vain kiihtyy. Esimerkiksi vanhustyössä laitospaikkoja on
korvattu tehostetulla palveluasumisella ja kotihoidolla.
Muutosten sisäänajo vaatii aikaa. Ensivaikutelma on, että talo ei ole
ennallaan.
. Tahdoin tietää lisää, nähdä lisää, klikkailla
vielä hieman. Kone maanitteli minut tiukemmin
valtaansa heittämällä ruudulleen mitä houkuttelevimpia viestejä. Hän palasi
Posaan reilun kahden vuoden tauon jälkeen. Parkanossa hän
kaupunginvaltuutettuna oli
päättämässä palvelujen ulkoistamisesta Pihlajalinnalle.
. Ajatus on, ettei
vanhempien ja lasten palveluita tarvitse hakea kahdelta
eri luukulta, vaan perhettä
palvellaan kokonaisuutena.
. Jos lakiesitys menee läpi,
niin meidän on yhtiöitettävä
toimintamme, jotta pystymme toimimaan markkinoilla. lukien alkamaan jo klo 9.
Ensimmäinen uuden aikataulun mukainen aukiolo
ja sunnuntaikanto toimitetaan Pyhäinpäivänä 5.11.
Sunnuntaina 6.11. Tietoa voi ammentaa
molempiin suuntiin: työstä
luottamustoimeen ja päinvastoin. varhaisemmaksi
eli klo 9.00?9.30 ja myös postin sunnuntaikanto,joka tähän saakka on toimitettu klo
11 jälkeen saadaan 1.11. Sen sijaan ne ovat
parantuneet monessa paikassa.
Männikön mukaan Posa on
pystynyt purkamaan turhia
päällekkäisyyksiä. Kaikki mallit ovat hyviä
niin kauan kuin ne palvelevat asiakasta. Tuo kipale
hiipi päähäni eräs lauantaiaamu, kun minut kiskaistiin
unestani. Olen tehnyt
kaikkeni ollakseni niiden yskivien, sammuvien ja tärisevien apuvälineiden herra. Minusta julkinen malli on selvin myös asiakkaan näkökulmasta.
Männikkö pitää hyödyllisenä sitä, että on joutunut
pohtimaan sosiaali- ja terveyspalveluja myös kuntapäättäjänä, Parkanon kaupunginvaltuuston
lisäksi
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnassa.
. Sanomalehti makasi voimattomana keskusmuistiaan kieputtelevan ja tuulettimiaan huristavan
koneen alla.
?
Lehtipuhallin
oli kaapannut naapurini ja orjuutti
miespoloa kahdeksalta lauantaiaamuna.?
???
Sadan vuoden ajan taiteilijat, kirjailijat ja elokuvantekijät ovat maalanneet kauhukuvia ihmiset orjuuttavista koneista. Meidän lähtökohtamme
on sikäli hyvä, että Posa on
jo tuotteistanut kaikki palvelunsa, Männikkö toteaa.
Luottamustehtävistä
oppia työhönkin
Jaana Männikkö on saanut
tutustua läheltä monenlaisiin sote-ratkaisuihin. Tarvitsemme kasan moottoreita ja elektroniikkaa, hienomekaniikkaa ja liiketunnistusta arkeamme helpottamaan ja ja ja mitä ei ka-i tä-tämä ala ää juumitta-amaaaann...
Saija Mäki-Nevala. Posa on mennyt eteenpäin, täällä on opittu tekemään aitoa yhteistyötä. Palveluita pitää katsoa
ensisijaisesti asiakkaan nä-
kökulmasta, ei sektorin tai
työpaikkojen kannalta. Päänsisäiset haparoinnit musiikiin suuntaan
kaikkosivat kuitenkin nopeasti tajunnan kirkastuessa.
Ulkona pauhasi ihan joku muu kuin elektromusiikkipoppoo.
Kyseessä oli ihan oikea man machine. Se on mahdollista,
kun työ ja asuinpaikka ovat
olleet eri kunnissa, Jaana
Männikkö sanoo.
YLÄ-SATAKUNTA 4.11.1966
Sunnuntailehdet
aikaisemmin Parkanossa
Tiistaina 1.11. Jos meistä
juuri nyt räpsäistäisiin yhteiskuva, suurimmalla osalla olisi kone kädessä. Kone oli tarttunut hänen selkäänsä ja huusi minkä moottoriltaan kykeni. Keittiössä
odottivat tomerana vedenkeitin, kahvimylly ja
tehosekoitin. Ihmiskone, superihminen. Tämä edellyttää ihmisten luottamusta siihen, että
henkilökunta pystyy tekemään hoidon kotona, mutta tarvittaessa potilas myös
pääsee jatkohoitoon muualle. Yksittäisissä jäsenkunnissa vuosittaiset nousuprosentit ovat vaihdelleet ?0,2:sta
5:een.
Kustannuskehitys on kuitenkin vain yksi mittari.
. Turhaan tylsät ja yksinkertaiset viikatteen
rimpulat huhuilivat ladon pimennosta.
???
Raajojemme jatkona on jatkuvasti jokin kone. eivät leh-
det ilmesty, joten ei ole mitään kantoa eikä myös postia pidetä silloin avoinna.
Man machine, super human being hoettiin saksalaisen
elektronisen musiikin uranuurtajan Kraftwerkin levyllä jo vuonna 1978. Pari vuotta sitten
Posa aloitti kotisairaalatoiminnan, jossa hoito tuodaan
potilaan kotiin silloin, kun se
ei vaadi vuodeosastolla makaamista.
. Yhdellä imuri, toisella kännykkä,
kolmannella sähköhammasharja. Käynnistä
meidät, laita meidät jauhamaan, mölyämään ja kohisemaan, jotta saat aamupalaa!
Unisena ja vastarintaan kykenettömänä noudatin
määräystä ja kohta mussutin aamiaistani tietokoneen
tiukassa valvonnassa. Se ei tapahdu automaattisesti, kun
kunnat järjestävät palveluita yhdessä. Mehän
olemme olleet viisaita ja onnistuneet pitämään koneet
alamaisinamme, elämää helpottavina kapistuksina, eikö
niin?
Uskoani ihmisen viisauteen ovat eniten horjuttaneet
nurmikon lyhentämiseen tarkoitetut apuvälineet, nuo
koneista röyhkeimmät. Ne ovat vähät välittäneet palvelijan asemastaan ja kapina on ollut kovaa. Apuvälineiden, joiden rassaamiseen ja maanitteluun käyttämälläni ajalla olisin moneen kertaan kyninyt koko nurmikon pelkillä saksilla.
Mutta ei, koska kone oli olemassa, sen oli toimittava,
se vaati minua laittamaan itsensä käyntiin. Missään kunnassa palvelut palvelut eivät ole heikentyneet. Nyt tämä luottamus on
voitettu, Jaana Männikkö sanoo.
Parhaillaan kuntayhtymässä valmistaudutaan aikuis- ja perhepalvelujen yhdistämiseen. Kunnat katsovat asioita entistä
enemmin yhteisestä näkökulmasta, eivät vain omalta
kantiltaan, Männikkö arvioi.
Kuntayhtymän onnistumiseksi voi lukea sen, että
sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvu on
Posan alueella pysynyt vuodesta toiseen 2,5?3 prosentissa
Kirjan myö-
rinoissa on myös ?loso?aa,
Parvela sanoo.
Ehkä tästä syystä Maukkaa ja Väykkää lukevat myös
aikuiset.
Maukka ja Väykkä -tarinakonsertti lapsille Karviasalissa
tiistaina 8. marraskuuta.
Alkuviikkoon TASARAHALLA!
Myllärin leivontakarkea
vehnäjauho 2kg
Punainen lenkki 500g
2,00/kg
Mustikkatassu 8kpl/360g
2,78/kg
Banaani, Ecuador
à 0,99 0,50/kg
1
00
1
2
pkt
2pkt/talous
2
2pk
kt/talous
et.?
www.HHn
1
00
00
pkt
0,25/kg
2pkt/talous
Atria Mestari
myymälässä
KE 2.11 klo 10-17
pss
/HalpaHalli
0
89
kg
Palvelemme
pyhäinpäivänä
la 5.11.
1
2
8
Palvelemme ma-la 8-21
Aherramme
arkena
- lepäämme
sunnuntaina!. Halusin tehdä varainkeruutuotteen kouluille. marraskuuta klo 11?
12. Mukana kirjailija Timo Parvela, harmonikkataiteilija Niko
Kumpuvaara ja näyttelijät Lotta Kuusisto ja Paavo Kerosuo.
Kirjailija Timo Parvela lukee
Maukan ja Väykän seikkailuja
tarinakonsertissa 8. marraskuuta 2016
Taivaansinisen talon kissa ja koira
Maukka ja Väykkä syntyivät koulujen varainkeruuta varten.
NIINA MARTIKAINEN
KARVIA
Maukka on kissa ja Väykkä
on koira. 9
Tiistaina 1. Ne ovat ystäviä ja
asuvat taivaansinisessä talossa mäen päällä.
Osapuilleen tällä kuvauksella alkaa jokainen Maukka
ja Väykkä -satukirja. Eläintarinat voivat Parvelan mukaan kertoa myös aikuisten
elämästä, sillä eläimet voi
panna tekemään asioita, joita lapset eivät tee.
. Willin
kansan viikolla kaksikko tulee Karviaan yhdessä isänsä, kirjailija Timo Parvelan
kanssa.
Maukka ja Väykkä ovat
tuttuja hahmoja sekä kirjoista että Pikku-Kakkosesta.
Karviassa ne tuodaan lavalle
lasten tarinakonsertissa, jossa on muun muassa musiikkia ja pientä dramatisointia.
Kirjailija itse lukee ääneen
satujaan.
. Toki olemme rakentaneet konsertin siten, että siinä on dynamiikan vaihtelua,
hän toteaa.
Tarinakonsertteja on järjestetty nyt kolme vuotta.
Maukka ja Väykkä -konserttien lisäksi pidetään Ellakonsertteja, joissa lähtökohtana on Parvelan alakouluun
sijoittuva Ella ja kaverit -kirjasarja.
Kirjailijalla menee tarinakiertueisiin vuodessa
noin kuukauden päivät. Voin kirjoittaa tarinoita
oman elämäni tasolta, ja ta-
kohtalaisen yksinäistä puurtamista.
Parempi tuote
kuin vessapaperi
Maukka ja Väykkä syntyivät kymmenisen vuotta sitten hivenen erikoiseen tarkoitukseen.
. Tarinakonserteilla tuodaan hitautta tänä liikkuvan
median aikana myös pienille, Timo Parvela sanoo.
Samalla vahvistetaan ääneen lukemisen perinnettä.
Parvelan mukaan ääneen lukemisen kulttuuri on edelleen vahva saksankielisissä
maissa, joissa tilaisuuksia
järjestetään myös aikuisille.
Joku voi epäillä, että lapset eivät nykyään enää jaksa
kuunnella pelkkää luentaa.
Parvelan kokemuksen mukaan esitysmuoto kuitenkin
toimii, kunhan aikuiset itse
eivät kyseenalaista esitystavan mielekkyyttä.
. Ajatukseni oli, että kirjaa on
mielekkäämpi myydä kuin
pesuaineita ja vessapaperia,
Timo Parvela kertoo.
Taustalla oli kokemus
omien lastenkin koulunkäynnin yhteydessä järjestettävistä monista myyntitempauksista.
Tämän varainkeruutuotteen kustansi Parvelan oma
kustannusyhtiö
Itupiikki
vuonna 2007. Maukka ja Väykkä
edustavat samanlaista klassista tapaa tehdä tarinaa,
Parvela sanoo.
Päähenkilöitään hän kuvailee yhtä aikaa aikuismaisiksi ja lapsellisiksi. Tavanomainen kirjailijan työ on
Tarjoukset voimassa
TI-KE 1.- 2.11.2016,
(vain kotitalouksille).
?
Tarinakonserteilla
tuodaan hitautta tänä liikkuvan median
aikana myös
pienille.?
Markus Henttonen
Maukka ja Väykkä -satukirjoja on julkaistu vuodesta 2007 alkaen.
hemmät painokset ja muut
viisi Maukka ja Väykkä -teosta on kustantanut Tammi.
Kaikki kirjat on kuvittanut
Virpi Talvitie.
Jonkinlaista
esikuvaa
Maukalle ja Väykälle löytyy
eräästä tutusta hahmosta.
. Timo Parvela toteaa, että konsertit ovat hänelle hyvä tilaisuus päästä esiintymään ja
pois työhuoneesta. Kumarrukseni ja hatunnostoni Nalle Puhin suuntaan
MWWMCWFGP KM¼KUGV NCRUGV UCKTCWVGPUC VCMKC TKUMKT[JOKKP MWWNWXCV
. Kihniössä in?uenssarokotteella
käy noin 400 asukasta.
. keuhkokuume,
keuhkoputkentulehdus,
korvatulehdus
Terveydenhoitaja Johanna Kujala rokotti työkaverinsa influenssaa vastaan.
kottajan voimin isoon asiakasmäärään. Rajun in?uenssan sairastanut ei yleensä halua
tautia toista kertaa, Koivisto,
Kujala ja Pystykoski sanovat.
Riskiryhmään kuuluvat
saavat rokotteen ilmaiseksi.
Muille rokotteen hinta on 12
euroa. Varaudumme monen ro-
&J?QAJOO=
NKGKPA pitää uusia joka
syksy, koska taudin kanta
muuttuu
NKGKPA antaa suojan
noin 2 viikossa
O=EN=Q@AJ jälkitauteina
mm. 10
Tiistaina 1. marraskuuta
ja torstaina 10. ja 17.
marraskuuta.
Terveydenhoitajat toivovat, että mahdollisimman
moni hakee rokotuksen heti ensimmäisinä rokotuspäivinä.
. Rokote kannattaa ottaa syksyllä
ennen epidemian puhkeamista.
In?uenssarokote
pitää
uusia joka syksy, koska tau-
din kanta muuttuu.
Parkanon ja Kihniön neuvoloista on kysytty myös
pneumokokkirokotuksesta.
. XWQVKCCV TCUMCCPC QNGXCV
PCKUGV XCMCXCNNG KP?WGPUUCNNG
CNVVKKFGP JGPMKNÑKFGP N¼JKRKKTK
UQUKCCNK LC VGTXG[FGPJWQNNQP UGM¼ N¼¼MGJWQNNQP JGPMKNÑUVÑ UGM¼
XCTWUOKGURCNXGNWMUGGP CUVWXCV
OKGJGV LC XCRCCGJVQKUGGP CUGRCNXGNWMUGGP CUVWXCV PCKUGV.
Mietitkö isänpäivälahjaa. Kirjakauppa auki
joulukuun puoliväliin asti.
Maksutapana vain käteinen! Tervetuloa!
30,-
35,-
33,-
22,-
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Tiedustelut puh. marraskuuta 2016
In?uenssarokote on
uusittava joka syksy
MAARIT LEHTO
PARKANO KIHNIÖ
Parkanossa käy reilu 1 000
asukasta ottamassa syksyisin in?uenssarokotteen. Paljon ihmiset ovat jo
kysyneet, että koska in?uenssarokotukset
alkavat, terveydenhoitajat Tiina
Koivisto, Johanna Kujala ja
Anna-Leena Pystykoski sanovat.
Kihniön neuvolassa in?uenssarokotukset ilman
ajan varausta alkavat perjantaina 4. Ovatko joululahjaideat hukassa?
YLÄ-SATAKUNNASSA AVAUTUI KIRJAKAUPPA
Tule tutustumaan pop up
-kirjakauppamme valikoimiin
arkisin klo 9?16.
Tarjolla lukuelämyksiä moneen
makuun, yli 100 kirjan valikoima.
Otamme mahdollisuuksien mukaan toiveita
vastaan ja hankimme kirjat noudettavaksesi
vielä ennen joulua. Pneumokokkirokotuksen ottamisesta kannattaa
keskustella oman lääkärin
kanssa ja harkita rokotusta
sen mukaan, terveydenhoitajat sanovat.
Maksuttoman
kausi-in-
?WGPUUCTQMQVWMUGP UCCXCV
XWQVVC V¼[VV¼PGGV . 040 566 5364 Veli-Matti Heinisuo. marraskuuta ja 9. marraskuuta. Myös
perjantaisin 18. marraskuuta.
Ilman ajanvarausta seuraavat rokotukset ovat 15. Rokotteeseen pyyde-
tään resepti terveyskeskuksesta. Rokote haetaan apteekista ja pistos annetaan neuvolassa.
In?uenssarokote antaa
suojan vasta pari viikkoa rokotuksen ottamisesta. Rokottaminen
sujuu nopeasti.
Rokotuksen voi sopia
myös ajanvarauksen kautta
soittamalla neuvolaan.
Viime vuonna tauti oli
perusterveellekin rankka
Terveydenhoitajat sanovat,
että viime vuonna in?uenssa oli erityisen rankka. Ensimmäiset rokotukset annetaan tiistaina 8. Moni
perusterve aikuinen sai jälkitautina keuhkokuumeen
tai keuhkoputken- tai korvatulehduksen.
. joulukuuta rokotukset ovat ilman ajanvarausta.
Rokotukset annetaan kello 8?15 välisenä aikana terveyskeskuksessa laboratoriokäytävällä diabeteshoitajan huoneessa.
Parkanossa in?uenssarokotukset ilman ajanvarausta alkavat ensi viikolla
Ilmoittaudu
Kaarinalle puh. Puh. iltapäivätanssit.
Matkan hinta 20 e. marraskuuta 2016
toim.joht.
=
1) toimitusjohtaja;
2) toiminnanjohtaja
vuokrattavana
RIVITALO 61 m2
Rantalankatu 9, Parkano
2 H, K, KPH, S, VH
Vuokra 520 ?. Yhteyshenkilö Timo
Saviniemi p. 0400
330 500.
Vuokrattavana 2 h + k + s
51,5 m2. Koulunpolku 4
SHOWTIME klo 21.00!
Ovet aukeavat klo 20.00
Alle 13-vuotiaille
suositellaan huoltajaa mukaan.
KIRJASTO uudistuu keskelle PARKANOA!
DISCO klo 22.00?24.00
yläkoululaisille ja sitä
vanhemmille nuorille.
LIPUT 10 ?/ennakko
12 ?/ovelta.
Kiinteistön 1. Kaukolämpö,
autokatospaikka. Esillä sääntömääräiset syyskokoukselle kuuluvat asiat. Esitelmä Aarni
Määttä OmaSp:stä. Tervetuloa. Helmi kirjoittaa elämästään ja
havainnoistaan kylläisesti
Taidenäyttelynsä lisäksi Maria Leppänen esittelee Willin Kansan viikolla kirjallista tuotantoaan.
ja terävästi. Tiedustelut puh. 44 381
Edullinen ilmoituspaikka: 1. syyskokouksen jälkeen alkaa Vertaisryhmä klo
12.00 Rauhalan palvelukeskuksessa. klo 12.30. klo 9
K-Supermarketin aulassa. klo 11.30 Pontevalla. Syyskokous ti 8.11.2016 klo
12 kunnanvaltuuston
salissa. 040 584 1680.
Helmi Ämmälä tuntee naiseuden ilot ja surut
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Kun kuvataiteilija Maria
Leppänen lukee karvialaissyntyisen Helmi Ämmälän elämänmakuisia muisteloita, kyseessä ovat hänen
omat tekstinsä, sillä Ämmälä on Maria Leppäsen kirjoittajanimi.
Taiteilija kuvailee alter
egoaan vanhaksi mummuksi, jonka pöytälaatikosta
muistorikkaat ja koskettavat
tekstit ovat löytyneet.
. Langaton
nettiyhteys sisältyy vuokraan. Sukupolvelta toiselle siirtyvät tavat ja
kiehtovat häntä, kuten myös
hylätyt esineet ja arkiset asiat. klo
19 Marita ja Tapani
Törmällä. T YS N. alkaen klo 12.30.
Kirkkovartti perjantaisin klo
12.00.
Verenpaineenmittaus ti 8.11.
ja 22.11. Kahvitarjoilu. Ohjelmassa mm. Hallitus
Ti 8.11. www.ylasatakunta.?
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa
(ei yrityksille).
Tiedustelut puh. Toivomme lahjoituksia myyntipöytäämme. Esillä sääntömääräiset syyskokousasiat. 040 590 7252.
Miesten ryhmä keskiviikkona 10.11. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Hallitus
Sukupolvien
tavat kiehtovat
Maria Leppänen asuu ja työskentelee nykyään Nokialla.
Willin Kansan viikolla hänellä on yhteisnäyttely Olemassaolon yrityksiä yhdessä
kuvataiteilija Tiina Palolan
kanssa.
Leppänen peilaa myös
kuvataiteessaan omia kokemuksiaan äitiydestä ja oman
suvun historiasta. U R K K A
Torstaina 17.11.
www.ylasatakunta.?
JOULUNAVAUS
Teema-alennus
- 20 %
Ilmoitusaineistot viimeistään pe 11.11.
Naarmin maamiesseuran syyskokous
pidetään ke 9.11. Autokatos ja varasto. ei ole
kerhoa, teemme silloin päiväretken Pohjanmaalle. ultra high temperature, erittäin korkea lämpötila,
UHT-käsittely, iskukuumennus
KIRJAILIJA
PAULIINA VANHATALO
alias Veera Vaahtera vierailee Kihniön kirjastossa
torstaina 3.11.2016 kello 18.
Kahvitarjoilu. Puh. alkaen. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
sekalaiset
sekalaiset
Vuokrataan paritalosta 3 h
80 m2, Parkanon ydinkeskustassa, 590 e/kk. Johtokunta kokoontuu tuntia aiemmin. Ke 16.11. Tervetuloa. lähtee Pirkko ja
Tar mo Heiniluomalta klo
10.30, matkan varrelta pääsee kyytiin, ST1:ltä lähtö n.
klo 10.50.
Remontoimme tilat tarpeiden mukaan.
Ota yhteyttä
Erkki Huhdanpäähän
puh. Vapaa
1.12. kerroksessa vapaana
toimi- ja liiketilaa, työtilaa
sekä varastotilaa jne.
kokouksia
Lisätiedot: Ikaalisten kaupunki,
Nuorisotoimi,
Susanna Mäkelä
p. Hän käsittelee
naisen elämää ja rakkauden
kaipuuta tarinankerronnan
ja huumorin avulla.
Leppänen sanoo, että
tekstit ovat kunnianosoitus
naiseudelle.
Kirjoittaja on itse syntynyt
ja varttunut Karvian Ämmälässä. Koska kuva naiseudesta
saa koko ajan uusia kerrostumia, haluan muistuttaa,
kuinka tärkeitä perinteisen
naiskuvan pehmeät arvot
ovat. 040 834 2277.. Kuukauden takuuvuokra.
Vapautuu 1.12.2016. Tervetuloa!
Tulevat teemat
K I E R R Ä. Hänen mukaansa kylä
tunnetaan vahvoista naisistaan, jotka ovat jättäneet jälkipolville vahvan perinnön.
Maaseudun naisen arki
on ollut työntäyteinen, ja arjen pyörittäminen on vaatinut monipuolisia taitoja.
. Kahvia,
arpoja. Toivottavasti kehitys jatkuu siihen suuntaan.
Parkanon Seudun
Omaishoitajat ja
Läheiset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään ti 8.11.2016 klo
11.00 Rauhalan palvelukeskuksessa. Perinteiset syksyn myyjäiset pe 4.11. 11
Tiistaina 1. 040 757 1649.
Yhdistyksen syyskokous pidetään ke 23.11. klo 16.00.
Parkanon Setlementti ry:n
syyskokous Parkanopirtillä
keskiviikkona
30.11.2016
klo 18.00, Parkanontie 48 A,
39700 Parkano. 044 730 1224
ZZZ LNDDOLQHQ À
VUOKRATAAN
tai MYYDÄÄN
MTK Kihniö
SYYSKOKOUS
Osuuspankilla ma 7.11.2016 klo 13
Tervetuloa.
Johtokunta
seuratoimintaa
Parkanon Setlementti ry Parkanopirtillä tapahtuu marraskuussa:
Kaikille
avoin
Rauhalan
kioski
sunnuntaisin
klo 11.30?14.30.
Myynnissä kahvia, makeisia, leivonnaisia, juomia
ja käsitöitä.
Käsityöryhmä
maanantaisin klo
16.
Jumppatuokio maanantaisin
klo 18.
Happiliikkujat keskiviikkoisin
9.11. 0400 627 977 tai
erkki.huhdanpaa@a-kiinteistokonsultti.?
UHT
=
engl. klo 14.00.
Luku- ja keskustelupiiri torstai 3.11. jne. Tervetuloa.
Kihniön kunta
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. Onneksi koti, käsityöt
eläkeläistoimintaa
Parkanon Eläkkeensaajat ry. 03 448 2979, 040 542
2399.
Tervetuloa poikkeamaan!
ja leipominen ovat taas saamassa uutta arvostusta. Yhdistys tarjoaa
vertaisryhmäläisille ruokailun.
Tervetuloa.
Marjasuon PVY:n
matka Olavi Virran
musikaaliin Poriin la
5.11. Tervetuloa!
Setlementtikeskus
Parkanopirtti on avoinna ma?to
9.30?15.00, pe 9.30?13.00.
Puh. Teoksissa hän käyttää paljon kierrätysmateriaaleja.
NIKKE ANKARA
pe 4.11.2016
EL Karvia. Helmi on syvästi tunteva ja itseään etsivä nainen.
Hän on kokenut rakkautta ja pettymyksiä ja puhuu
monen naisen äänellä. Hallitus
Ikaalisten liikuntahallilla
os. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §
mukaiset asiat. HUOM!
Päivä muuttuu keskiviikoksi
9.11. klo 10.00?12.00.
Prätkäpapat
17.11.
klo
16.00. Rantalankatu 9, Parkano
12
Tiistaina 1. Hankkeen tarkoitus on kehittää
yrittäjien välistä yhteistyötä.
Kauppareitti on järjestänyt
muun muassa yhteisiä laajennettuja aukioloaikoja ja
markkinatempauksia.
Uutta palvelukarttaa on
jaossa jäsenyrityksissä sekä
muun muassa Parkanon kirjastossa.
Kartan ensipainos on
5 000 kappaletta.
Mainostoimistoyrittäjä Niko Korhonen on ollut mukana suunnittelemassa Paroonin kauppareitin palveluhakemistoa.
täjien osuus on yli puolet
alueen kaikista yrityksistä.
. Karttaa tehdessä soittelimme kaikki yrittäjät lä-
pi, ja muutama uusi lähtikin
mukaan. Kauppareitti on pituudeltaan noin kaksi
kilometriä.
Kuvaa vain
osan keskustasta
Korhonen arvelee, että hankkeessa mukana olevien yrit-
Korhonen korostaa, että
kartta on ensisijaisesti kauppareitin liikkeiden palveluhakemisto. Classic II 0?7.
Naisten III divisioona:
SBT PaPo . YPa 7?2, SBT PaPo Musta
. PirPi 2?5.
D-tytöt: SBT PaPo Musta
. Gunners 1?2.. Jos joku jäi soittokierroksella väliin tai haluaa
nyt liittyä, niin se on tottakai
mahdollista vieläkin. Lista
päivitetään siinä vaiheessa,
kun otetaan uusi painos.
Kauppareitin liikkeiden
lisäksi karttaan on merkitty
joitakin keskustan maamerkkejä, kuten linja-autoasema
ja terveyskeskus.
?
Kauppareittiin
ja karttaan pääsee
mukaan maksamalla pienen
jäsenmaksun.?
LUKIJAN KUVA
Terttu Lautamäki
Salaattisekoitukset
150-300 g (3,33-6,67/kg)
1?
ps
HK
Aito nakit
350-420 g (7,12-8,54/kg)
2,99
-27 %
Atria
Perhetilan broilerin
ohuet ?leeleikkeet
p t
pkt
pk
Ilman korttia 3,99
99 pkt (9,50-11,40/kg)
(9 50 11 40/kg)
Tuoreet
silakka?leet
Suomi
säävaraus
480-600 g (8,32-10,40/kg)
499
rs
595
kg
Ilman korttia 6,85 rs (11,42-14,27/kg)
Punatulkku on havumetsien pesimälintu. O2-JKL 6?5, SBT PaPo ?
O2-JKL 1?3, SBT PaPo Punainen . Yrittäjä
Sinikka Korhosen mukaan
paperinen versio on tarpeen,
koska kaikilla asiakkailla ei
ole käytössä internetiä.
Kauppareitin
palvelut
ovat tähän asti löytyneet
hankkeen omalta nettisivustolta.
Paroonin kauppareitti on
kolmostien itäpuolen eli niin
sanotun vanhan keskustan
yrittäjien yhteenliittymä.
Hanke lähti liikkeelle
muutama vuosi sitten Leader-rahoituksen turvin, kun
vanhan keskustan yrittäjät
halusivat kehittää oman liikepaikkansa markkinointia.
Idean äiti oli kuvataiteilija ja
yrittäjä Salme Törmä.
Uudessa kartassa on mukana 35 yritystä. Osittaismuuttaja nähdään lintulaudoilla loka-marraskuun aikaan muuttomatkalla Venäjälle ja Keski-Eurooppaan.
VAIN KESKIVIIKKONA
Flora
Levitteet
Tapolan kuuma mustamakkara
400 g (2,50/kg)
ei ?ora&voi ja
Culinesse
599
kg
500 ml (2,00/l)
Ilman korttia
1,29-1,49 kpl (2,98-3,23/l/kg)
1?
-25 %
-22-32 %
kpl
PARKANO
Hinnat voimassa
ti?ke 1.?2.11.
ellei toisin mainita
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-20
11-19
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100
TULOSPÖRSSI
Salibandy
Miesten II divisioona:
SBT PaPo . Sen ei ole tarkoituskaan olla Parkanon keskustaa täydellisesti kuvaava
kartta.
Kauppareittiin ja karttaan
pääsee mukaan maksamalla
pienen jäsenmaksun. Blasters 7?6 (ja).
D-pojat: SBT PaPo . O2-JKL III 5?2,
SBT PaPo . Happee Punainen 7?5.
C-pojat: SBT PaPo ?
Happee Musta 3?3, SBT PaPo . Koovee Punainen 7?4, SBT PaPo
. marraskuuta 2016
Kartta opastaa Paroonin
kauppareitin liikkeisiin
Maarit Lehto
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Paroonin kauppareitti on
julkaissut uuden paperisen
palvelukartan, josta löytyvät kauppareitin kaikki yritykset.
Palvelukartan on suunnitellut ja toteuttanut mainostoimisto Luminka