sis. Illalla sää muuttuu laajalti selkeäksi ja poutaiseksi. Perjantaina on edelleen epävakaista, aurinkoisilla paikoilla lämpötila on noin 20 astetta
Lappia myöten, kuurosateessa lämpötila laskee 15 asteeseen.
+18
+18
+17
Parkano
+20
Parkano
Parkano. alv 24%
Huuhkaja-paita palkinnoksi
Rami Nieminen palkitsi Sisu Tarukanteleen Suomen jalkapallomaajoukkueen virallisella pelipaidalla PaPon juhlaturnauksen jälkeen lauantaina.
Paidan sai pelaaja, joka on osoittanut rehtiä ja hyvää henkeä pelikentillä. Keski-Euroopassa alkoi
eilen lomakausi ja samaan aikaan kypsyvät marjamme. ELOKUUTA 2016
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 56 / 84. Sivu 4
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on pilvisyydeltään vaihtelevaa, kuuropilvien lomassa paistaa aurinko. Pohjois-Lapissa on koillistuulista, pilvistä ja
sataa paikoin pitkin päivää. Sade- ja ukkoskuuroja tulee monin
paikoin, illaksi sää selkenee ja poutaantuu suuressa osassa maata. Eino Lepistö, Paula
Kiviharju ja Aulis
Virtanen viihdyttivät
markkinayleisöä.
Sivu 2
TIISTAINA 2. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Päivälämpötila 16...20 astetta, Lapissa eteläosan 18 asteesta Pohjois-Lapin
vajaaseen 10 asteeseen.
Tänään
Huomenna
Torstai
+18
+17
Perjantai
+20
+18
Suomi huomenna
Selkeämmän aamun jälkeen pilvisyys lisääntyy ja iltapäivällä ukkoskuurot yleistyvät. Päivälämpötila on sateessa noin 15,
idän aurinkoisilla paikoilla vähän 20 asteen yläpuolella, Pohjois-Lapissa noin 10 astetta.
Parkano
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina sateita liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli itään, pohjoisessa tulee iltapäiväkuuroja, Pohjois-Lapissa
sää vähän lämpenee. Jalkapallon junioritoiminnalle olisi Parkanossa kysyntää. Sivu 12.
?
Veikkaa
mihin
menevät
Rion
mitalit.
Sivu 10
Kuppikakku voi
olla myös
hauska.
Sivu 7
Nyt kun Karvian liikuntatoimi jalostaa marjareissun terveystuotteeksi, niin
pakettia kannattaisi hyödyntää myös matkailussa. Ämpäri, opastus ja
majoitus paketiksi ja myymään. Pohjois-Lapissa sää on
sateista jo aamulla
Myyjät olivat tyytyväisiä. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus Antero
Lehtimäki.
Fenniarailin ensimmäinen säännöllinen tavarajunakuljetus ohitti Parkanon Lamminkosken perjantaina.
Yksityinen junayhtiö aloitti
säännöllisen tavaraliikenteen
ARTO PAPUNEN
PARKANO
Suomen rautateiden tavaraliikenteessä koettiin uutta Fenniarail Oy:n sininen
veturi kuljetti viime viikolla
Lappi Timberin Oy:n puutavaraa ensimmäistä kertaa
Kemijärveltä Kotkan Mussalon satamaan. Perjantaina anniskelualue oli lähes
täynnä, kun Duo Mä ja Kapteeni ja bilebändi Toaster
viihdyttivät yleisöä.
Lauantaina torin lavalla viihdytettiin myös nuorta
yleisöä, kun anniskelualuetta pienennettiin niin, että lavan eteen jäi tilaa katsojille.
Yksi Paroonin Markkinoiden kohokohta oli 50 lapsen
esiintyminen Valoa varpaissa -konsertissa juuri lauantaina. 0L0p80L VP 50@
Lämpimästi tervetuloa!
Parkanon seurakunta?
hengellisiä tilaisuuksia
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To 4.8. klo 13 Rukoushetki.
Su 7.8. klo 14.00 Päivärukoushetki.
To 4.8. klo 18.00 Sana ja
Rukous.
To 4.8. Jos lasten
konsertti meni ohi, musapyhisläiset ja musiikkiryhmät
esiintyvät seurakunnan tapahtumissa myös tulevana
SOTAINVALIDIEN, -VETERAANIEN ja
LOTTIEN KESÄPÄIVÄ
?
Valoa varpaissa -konsertissa oli esiintymässä 50 lasta. klo 10?13
Vietämme yhdessä kesäisen päivän ruokailun, musiikin ja
hartaushetken merkeissä.
Päivä on maksuton ja kesäpäivään saa tilata itselleen
taksikyydin srk:n laskuun.
Ilmoittautumiset kirkkoherravirastoon 5.8. Ulkoilmatapahtuman tärkein elementti eli sää oli suotuisa, joten
väkeä riitti tapahtumissa ja
myyntikojuilla molempina
päivinä.
Parkanon Yrittäjien markkinavastaava Arto Jokela sanoo, että väkeä oli paljon, joskin tarkkaa määrää on vaikea arvioida.
Kaikki myyntipaikat oli
myyty etukäteen, joskin
muutama kauppias jätti tulematta paikalle.
. klo 14 Jumalanpalvelus. elokuuta 2017.
Musapyhisläiset
esiintyvät myös tulevana syksynä.?
Kutsumme mukaan myös sotilaspoikia ja pikkulottia
Poikkeusharjun leirikeskuksessa ke 17.8. klo 19.00 Kuoroharjoitukset.
Su 7.8. 2
Tiistaina 2. mennessä
puh. elokuuta 2016
Hanna Tuuri
Myyntikojuja
myytiin jo
seuraaville
markkinoille
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Niin Parkanon Yrittäjät,
myyntikojujen kauppiaat
kuin markkinayleisö olivat
tyytyväisiä Paroonin Markkinoihin 2016. Paroonin Markkinoilla ryhmä esiintyi tällä
porukalla ensimmäistä kertaa. Lapset todella pistivät parastaan, sanoo ohjaaja Eleonora Printz.
syksynä. . KE 19 Rukousilta.
7.8. klo 10.00 Rukoushetki. klo 14.00 Lähimmäisruokailu.
Su 7.8. SU 13 Ehtoollisjuhla, Petri Aittoniemi, Manuel Rautalahti, srk-info.
TULOSSA! Elotulet -tapahtuma
Puumilassa
11.?14.8.
Sydämellisesti tervetuloa!
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
To 4.8. Juna lähti Kemijärveltä keskiviikko-iltana ja jatkoi yön tauon jälkeen
päärataa alaspäin kohti Riihimäkeä ja sieltä myöhemmin Kotkaan.
Fenniarailin toimitusjohtaja Kimmo Rahkamo totesi, että ensimmäinen matka meni hieman kokeillessa
esimerkiksi lastauksen toimivuutta Kemijärvellä Patokankaan raiteistolla. Takana on esiintyminen
muun muassa Porin Jazzeilla.
Valoa varpaissa -konsertin lisäksi markkinoilla kiinnosti muun muassa VPK:n
kolarisimulaattori, jossa sai
kokeilla miltä tuntuu olla
ympäri pyörähtävässä autossa.
Ensi vuonna taas
elokuulle
Paroonin Markkinat järjestettiin tänä vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, eikä elokuun alussa
kuten aikaisempina vuosina.
Arto Jokela arvioi, että ensi
vuonna palataan kuitenkin
vanhaan malliin.
Virallista päätöstä Markkinoiden järjestämisestä ei
ole vielä tehty, mutta mikäli
kaikki menee odotetusti Paroonin Markkinoita vietetään taas 4.?5. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Alkkiomäki ja Juhalat.
KIHNIÖ
Ke 3.8. Yli puolet heistä teki varauksen jo ensi vuodelle, sanoo paikkojen myynnistä
vastannut Kaisa Friimäki.
Markkinoiden lisäksi yleisöä kiinnostivat torin musiikkitapahtumat. Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Pertti Räsänen,
Rauno Pusa, koululaisten
ja opiskelijoiden siunaus.
PARKANO
Ti 2.8. Osan
matkaa mukana oli myös
toinen veturi, joka jäi paluumatkalla Ouluun.
Lyhyempi reitti Kemijärveltä Kotkaan kulkee Savon
kautta, mutta siellä oli nyt ratatöitä.
Rahkamon mukaan tulevaisuudessa ajetaan tiukemmassa aikataulussa kuin nyt.
Fenniarail on ehtinyt tehdä jo muutaman yksittäisen
kaupallisen ajon, mutta tämä oli ensimmäinen säännöllinen kuljetus Fenniarailin sopimusasiakkaalta Lap-
pi Timberiltä. klo 18 Miestenpiiri.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
3.8. klo 19.00 Vanhimmiston kokous.
To 4.8. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Su 7.8. Konsertissa esiintyi
seurakunnan musapyhisläiset ja musiikkiryhmät Eleonora Printzin johdolla.
Printz sanoo, että palaute
lasten esiintymisestä on ollut
?todella loistavaa?. klo 19.00 Ilta sanan äärellä.
Pe 5.8. Markku ja Teija
Veilo.
Ma 8.8. Ensivaiheessa
kuljetuksia on arviolta yksi juna viikossa Kemijärveltä Kotkan Mussaloon, mutta
myös Oulun satamaa saatetaan käyttää vientisatamana.
Fenniaraililla on tällä
hetkellä kolme t?ekkiläistä.
Vaunukalustoksi on Transwaggon-yhtiöltä vuokrattu
20 entistä junalauttavaunua,
joihin vaihdettu suomalaisen
raideleveyden pyöräkerrat.
Eija Lehtosen valokuvanäyttely kunnantalolla
5.-7.8. Polut, kivet, kannot ja puut houkuttelevat sisätiloja aktiivisempaan liikkumiseen, kuten kiipeilyyn,
hyppelyyn ja juoksuun sekä
mielikuvitusta ruokkivaan
vapaaseen leikkiin.
9-12 Karvian mestaruus -onkikilpailut Mattilan sillan pielessä!
9-15 Karvian Kirkko avoinna
10-22 ROMPETORI urheilukentällä
12JM-kisat Karvian moottoriradalla
12-01 Kahvio Kirin lavalla
13Tapahtumateltta avataan, päivän mittaan haitarimusiikkia!
13-14:30 Savotta soikoon - musiikkia ja ruokaa lentokentän
laavulla Kanttissa
14- ja 18- ?Kesälempeä eli nakki kahdella naisella. Omalta paikkakunnalta löytyy paljon harrastusmahdollisuuksia. Mustikoita löytyy
nyt paljon, joten retken järjestäminen on helppoa tänä
vuonna, Ala-Rämi kertoo.
Hän lupaa, että myöhemmin syksyllä yhteistä metsäretkeä kokeillaan uudestaan
puolukan- tai sienien keruun
merkeissä.
Harva tuntee
lähiluonnon
Hankerahalla järjestetään
jatkossakin retkiä ja tutustaan eri liikuntamuotoihin.
Liikkeelle lähdetään mata-
?
Sellainen
tuntuma kuitenkin on, että
moni ei mielellään liiku yksin
metsässä.?
lan kynnyksen harrastuksista, ja samalla hyödynnetään
ympärillä olevaa luontoa ja
olosuhteita.
Teemoja ja toimintamuotoja luontoliikunnan parissa
riittää: erätaidot, maastopyöräily, kalastus, polkujuoksu,
patikointi, luontokuvaus,
linturetket ja historialliset
kohteet.
Liikuntasihteeri
muistuttaa, että Karviasta löytyy
monipuoliset mahdollisuudet retkeilyyn ja luontoliikuntaan, mutta lähiympäristöä ei hänen mukaansa
tunneta kovin hyvin. klo 15?19.
S u n n u n t a i n a 7.8 .
e- !
v
r
e
T loa
tu
Karvian Kirkko avoinna
Messu Karvian kirkossa, jumalanpalveluksen toimittaa
kirkkoherra Seppo Myyryläinen, puhumassa myös kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma sekä Viru-Nigulan kirkkoherra
Ahti Bachblum. Messun jälkeen ?Tapulikahvit?!
11-17 TORITAPAHTUMA / MARKKINAT Kylä-Karviantiellä!
Ohjelma-alueella mm. - näytelmä
ulkomuseoalueella
Uniwaje-yhtyeen 10-vuotisjuhlakonsertti seurakuntatalolla
Näyttelyt:
1.-.31.8. Reitit,
luontopolut, nuotiopaikat ja
laavut eivät valitettavasti ole
varsinkaan nuoremman polven tiedossa.
. elokuuta 2016
Perjant aina 5.8.
5.-7.8.2016
15Avajaiskierros starttaa ST1:n pihasta
15-17 Sirkusteleva lastentapahtuma Kirkonkylän alakoulun pihamaalla - mukana PELLEKAIJA PUM!
16-22 Rompetori urheilukentällä
16-01 Kahvio Kirin lavalla
18Tapahtumateltta avataan!
18.30 Avajaiskulkue Karvian Konepajalta Kirin lavalle
19.15 Karvia-Päivien avajaiset Kirin lavan terassilla, avaajana
kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Ohrankämmen!
Suotuisalla tuulella ?Karvian hornetit. Tavoitteena on myös
kannustaa perheitä harrastamaan liikuntaa yhdessä.
Marjastusretkellä Ala-Rämi haluaa testata, löytyykö
yhteisille marja- tai sieniretkille tarvetta.
. Lapsille ei välity luontoelämyksiä,
koska aikuisillakin on puutteita perustaidoissa.
. Monet ovat kuulleet
Alkkianvuoresta, Särkikoskesta ja Kauhanevasta, mutta harva on niihin tutustunut
paikan päällä. Sellainen tuntuma kuitenkin on, että moni ei mielellään liiku yksin metsässä.
Syynä voi olla esimerkiksi
eksymisen pelko.
Marjastusretkellä lähtee
oppaaksi kokenut marjastaja, ja alustavaksi kohteeksi on suunniteltu Alkkianvuorta tai Karhukangasta.
. 3
Tiistaina 2. Nykyään
aikuiset kuskaavat lapsiaan
harrastusten pariin. Katja Pajun taidenäyttely Karviatalolla
5.-7.8. Tarkoitus on houkutella luonnon antimien ääreen
nekin kuntalaiset, jotka eivät halusta lähde yksin metsään, liikuntasihteeri Sirpa
Ala-Rämi kertoo.
Marjastusretki järjestetään Williä voimaa luonnosta -hankkeen nimissä. suorittavat ylilennon
moottoroiduilla liitovarjoillaan!
19.30 Pirni-Muodin MUOTINÄYTÖS Kirin lavalla
19-03 Kyläkrouvissa Tippa T sekä Mix Nation!
21-03 Karaoke Kantapubi Tällissä
22-03 Kirin lavalla ja Tapahtumateltassa tapahtuu:
Teltassa NOITAROVIO, JORMA KÄÄRIÄINEN sekä
TEFLON BROTHERS!
Lauant aina 6.8.
Marjastusretki järjestetään Williä voimaa luonnosta -hankkeen nimissä.
Karvialaisille tarjolla
ohjattua marjastusta
Liikuntapalvelut sai hankerahaa
perhe- ja terveysliikunnan edistämiseen.
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvian liikuntapalvelut järjestää huomenna keskiviikkona marjastusretken.
. Paikka vahvistuu, kun
tiedetään keitä on lähdössä
mukaan. Tavoitteena on nyt, että lapset ja
vanhemmat löytäisivät yhteisen harrastuksen, jolloin
he voisivat viettää enemmän
aikaa yhdessä.
Mikäli kiinnostusta uutta
vesiliikuntamuotoa, suppailua, kohtaan ilmenee, AlaRämi lupaa hommata muutaman suppailulaudan, joita saa tarvittaessa vuokrata
kunnantalolta.
Marjastusretkelle ilmoittautuminen ja lisätietoja liikuntasihteeriltä 044 772 7402.
SUP -lautailun tutustumispäivä Sarvelan uimarannalla ti
9.8. Aleksi Soinin taidenäyttely kunnantalolla. -näytelmä
ulkomuseoalueella
15Anne Mattilan konsertti Taidekahvilassaan Sarvelassa
16Avantouintikilpailu Loma-Raisossa
18-19 Vironkielinen lastennäytelmä Sampolassa
19-03 Kirin lavalla tanssittaa UNELMAVÄVYT! Tapahtumateltassa
SKYLARKS, DUO TIMO RAUTIAINEN & VILLE OJANEN
sekä AIKAKONE!
19-03 Kyläkrouvissa Evelina sekä Younghearted + Mix Nation
19:30-21 Italialaisen kansanmusiikin konsertti Karviasalissa
21-03 Karaoke / Disco / Grilli-ilta Kantapubi Tällissä
9-18
10-
Ensi viikolla
suppaillaan
Hankkeen nimissä ei liikuta
pelkästään metsäluonnossa.
Ala-Rämi huomauttaa, että
kampanjan yksi tärkeimpiä
tavoitteita on lisätä perheiden yhteisiä liikuntaharrastuksia.
Lähiviikkoina liikuntapalvelut tarjoaa mahdollisuuden osallistua muun muassa suppailu-kurssille tai
koko perheen ratsastusleirille.
. Karvian Soittokunta, Kapteeni
Kaskelotti, Karvia-Päivien arvonta ym!
11-17 POLITIIKKACORNER ja AVOIN LAVA kunnantalon pihalla
Mukana puolueiden paikallisyhdistykset.
Avoin lava odottaa puhujia, laulajia, lausujia jne.
Tilannetta tarkkailee ja kaikelle kansalle raportoi Ylen
KANSANRADIO! Te r v e t u l o a !
11-17
11111111121212-16
1314- ja
19-
Karvian Nuorisoseuran kahvio Sampolassa
Perinneruoka KLIMPPISOPPAA seurakuntatalolla!
Noutopöytä Kyläkrouvissa
Talutusratsastusta Sampolan kentällä
Pyörähdysauto Sampolan kentällä
Painonnostokisat Tällin edessä
Kantapubi Tällissä karaoke, terassila Lauri soittaa haitaria!
Karvian kotiseutumuseo ja maataloustyökaluvaja avoinna
Perinteinen terassikaraoke Kyläkrouvissa
18- ?Kesälempeä eli nakki kahdella naisella. Kunta
on saanut aluehallintovirastolta 5 000 euron avustuksen edistääkseen kuntalaisten terveysliikuntaa luonnossa. Hukassa on muun mu-
assa tulentekotaidot tai se,
mitä sääntöjä luonnossa
noudatetaan ja mitä tapoja
pitää kunnioittaa eri luontokohteissa, Ala-Rämi sanoo.
Hän muistuttaa, että
luonto on lapsen paras leikkipaikka. Kuinka moni
tietää, että Kauraharjun maisemat vastaavat Lapin erämaita?
Ala-Rämin mukaan hanke on tarpeellinen, koska
suomalaisten kerrotaan vieraantuneen luonnosta jo toisessa sukupolvessa
Tämä olisi loistava lahja sisarkansallemme, kertoo
Kåfjordin pormestari Svein Leirops.
Idean keksi alun perin eläkkeellä oleva geofyysikko
ja valtion maanmittaaja Bjørn Geirr Harsson, 76, joka
kuuli Suomen syntymäpäivistä viime vuonna.
Harsson oli yhteydessä ulkoministeriöön heinäkuussa 2015. elokuuta 2016
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Hus metsään
hakemaan
terveyttä
Talkooporukka taapla
Karvian kunta ryhtyy järjestämään ohjattuja marjanpoimintaretkiä aluehallintoviraston rahoituksella.
Ensimmäinen ajatus uutisesta on, että eivätkö ilmaiset marjat ja mahdollisuus myydä niitä verottomasti
enää riitä. Tohtori Henri
Taanila selvitti väitöstutkimuksessaan kolme vuotta sitten varusmiesten palvelusaikaisia vammoja ja
keinoja niiden vähentämiseen. Brittilehti Guardian
kirjoittaa:
Mitä antaa syntymäpäivälahjaksi maalle, jolla on
188 000 järveä?
Norjan hallitus on vahvistanut, että se harkitsee
lahjoittavansa Suomelle yhden Haltin tunturinhuipuista maan itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Laudat saavat kuivua ensi kesään asti, jolloin
ne lyödään Karvian yli 200
vuotta vanhan puukirkon
ulkoseiniin.
Pinottavana on 2 000 metriä lautaa ja 4 000 metriä rimaa. Pituutta niillä on
620 senttiä.
Seurakunnan rakennustoimikunnan puheenjohtajan Esa Pukkilan mukaan
riittävän isokokoista puutavaraa jouduttiin hakemaan
kissojen ja koirien kanssa.
. elokuuta 2016
Tiistai 2. Terveellisiä
tietysti nekin.
Ei ole sama missä ihminen liikkuu. Lahjoitettava maa-alue korottaisi
huippua 1 331 metriin.
. Haluamme
elvyttää
vanhaa kirkkotalkoiden perinnettä. Hän tähdensi tuolloin, että eleen kustannukset Norjalle olisivat minimaaliset, mutta lahja toisi
paljon iloa Suomelle.
Reaktiot Norjassa ja Suomessa ovat olleet valtaisan
positiivisia.
Maanantaiaamuun mennessä Guardianin juttua oli
kommentoitu 1 219 kertaa, ja se oli jaettu 37 000 kertaa.
kellotapuli valmistui
1806
laajennettiin ristikirkoksi 1837
nykyinen ulkovuoraus
tehtiin 150 vuotta sitten
Termit
150 vuotta vanha laudoitus on tullut tiensä päähän kirkon
etelä- ja länsiseinustoilla.
?
Viraston tavoitteena on,
että mahdollisimman paljon vanhaa säilytetään.?
lautatapuli = sahatavaran kuivaukseen ja
varastoimiseen käytetty
varastomuodostelma
taaplata = pinota lautoja tapuliin
Kirkkoa ympäröivä vanha kiviaita o. Nyt Suomen puolella olevan Haltin korkein kohta on 1 324 metriä. Pitääkö marjastusta lisäksi tukea veronmaksajien rahoilla?
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys,
vaan Williä voimaa
luonnosta -hankkeella on tarkoitus edistää terveysliikuntaa
luonnossa. Liiketaidon voi
kuitenkin oppia uudestaan, joten metsään kannattaa
mennä, vaikkei marjoja saisikaan. Viraston tavoitteena on,
että mahdollisimman paljon
vanhaa säilytetään. Käsittelyt tehdään Raiskion sahalla, josta seurakunta on vuokrannut hallitilaa.
Kirkon nykyinen ulkovuoraus on 150 vuotta vanha. Jos lauto-
ja ei uusita kauttaaltaan, niin
vanha laudoitus putsataan
vanhasta maalista ja vain rimat vaihdetaan, Pukkila kertoo.
Vanhat laudat
talteen ja käyttöön
Keväällä taaplatut laudat
homesuojataan ja maalataan
punamultamaalilla. Vanha laudoitus pyritään säilyttämään. Toistaiseksi on vielä ratkaisematta, mitä vanhoille
laudoille tehdään.
. Laudat ovat kooltaan
järeitä, 30 kertaa 200 millimetrisiä. 4
Tiistaina 2. Museovirasto ei ole vielä tarkentanut, uusitaanko myös pohjois- ja itäpuolen seinälaudoitus.
. Saa kuitenkin ketteryyttä.
Nyt kun Karvian liikuntatoimi jalostaa marjareissun terveystuotteeksi, niin pakettia kannattaisi hyödyntää myös matkailussa. Talkoita järjestetään
sen mukaan, miten ne onnistuvat työsuojelumääräysten
puitteissa, Rämö toteaa.
Kirkkotalkoolaiset pinosivat 1 200 lautaa ja rimaa tapuleihin kuivum
Karvian kirkko
puinen pitkäkirkko
rakennettiin 1789?1798
PÄIVÄN LAINA
Norjan mahdollinen 100-vuotislahja Suomelle on herättänyt kiinnostusta maailmalla. Museoviraston suojeluksessa olevan rakennuksen materiaaleista päättää
arkkitehti, ja monesta paikkaa ehdittiin erikoisjäreää
sahatavaraa kysyä. Tärkeintä on saada ihmiset
metsään, mustikat
ovat vain mukava lisäbonus. Laudat irrotetaan seinästä varovasti ja
niille yritetään keksiä jotain
jatkokäyttöä, Pukkila kertoo.
Talkoissa oli mukana seurakunnan rakennustoimikunnan jäseniä ja muuten
vain aktiivisia seurakuntalaisia sekä seurakunnan
työntekijöitä.
Pukkila muistuttaa, että
varsinainen urakka on edessä vasta ensi kesänä, kun laudat lyödään seiniin.
Seurakunnan talouspäällikön Marjatta Rämön mukaan kirkon korjaustöitä tehdään mahdollisimman paljon talkootyönä.
. Keski-Euroopassa alkoi eilen lomakausi ja samaan aikaan kypsyvät marjamme.
Ämpäri, opastus ja majoitus paketiksi ja myymään,
eihän ulkomaalaista voi yksin metsään laittaa.
?
Tärkeintä
on saada
ihmiset
metsään, mustikat ovat vain mukava lisäbonus.?
Heikki Pettinen
Museoviraston määräykset
täyttävä järeä puutavara
löytyi Pedesörestä.
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Raiskion vanhan sahan suojissa toistakymmentä talkoolaista pinoaa puutavaraa tapuliin. Nilkka- ja selkävaivat vähenivät alle puoleen, kun erityisellä ohjelmalla
parannettiin varusmiesten liiketaitoa eli tasapainoa,
koordinaatiota ja ketteryyttä sekä tuki- ja liikuntaelimistön lihasvoimaa ja notkeutta.
Taanilan mukaan metsässä leikkiville lapsille liiketaito kehittyy luonnostaan, mutta se katoaa, jos ihminen liikkuu vain tasaisella alustalla. Sopivan
kokoinen ja riittävän tiheäsyinen kuusileimikko löytyi
lopulta Ähtäristä, ja sahatavaran toimitti meille Kvalitimberin saha Pedersören
kunnasta, Pukkila kertoo.
Lautaerä piisaa näillä näkymin kirkon etelä- ja länsiseinien uusimiseen
Kellotapulin kohdalla olevaa
porttia on myös levennetty.
Järvisuomentiellä Parkanon ja Kihniön väliä ajavien
kannattaa varautua hieman pidempiin ajoaikoihin. Alueella on toimijana Vapo Oy, joka teettää
vielä mittauksia maaperästä.
Vielä ei tiedetä, mikä farmarisäiliön letkun irtoamisen aiheutti.
. Vanha kiviaita on muun muassa
kaivettu esiin puskien alta,
Marjatta Rämö seurakunnan taloustoimistosta kertoo.
Kirkon pohjoispuolen kiviaita on maisemoinnin jäljiltä näyttävästi esillä. elokuuta
2016
Ti 2.8.
Kimmo
Ke 3.8.
To 4.8.
Pe 5.8.
La 6.8.
Nea, Neea, Linnea,
Vanamo
Veera
Salme, Sanelma
Keimo, Toimi
asi kirkon seinälaudat
Yli 1 000 litraa öljyä valui
maahan Parkanossa
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Parkanon Latosuolla tapahtui öljyvuoto sunnuntaina
päivällä. Molemmat osallisajoneuvot vaurioituivat.
Vastaantulevalle liikenteelle varatulle ajokaistalle
ajautuneen pakettiauton kuljettajan huomio oli kuljettajan mukaan keskittynyt aavistuksen liian pitkään Kanttin kylään kohonneisiin tuulimyllyihin.
Vt23 saa uutta asfalttia
LAURA JOKISALO
PARKANO, KIHNIÖ
maan.
on nyt aikaisempaa paremmin esillä.
5
5
Kiviaita
kaivettiin
esiin
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvian kirkon korjaustöihin kuuluu ulkoseinäremontin lisäksi kirkon kuivasprinklausjärjestelmän,
paloilmoittimen ja kameravalvonnan asentaminen sekä kirkon piha-alueen kunnostustyöt.
. Tiistaina 2. Tiellä alkoi viime viikon lopulla päällystysurakka, joka kestää tämän viikon loppuun asti.
Uutta asfalttia on tulossa noin 9 kilometrin pituiselle
matkalle kolmostien risteyksestä Kihniön Linnankylään.
Urakka on osa Pirkanmaan ely-keskuksen vuoden
2016 päällystysohjelmaa, jonka mukaan teitä päällystetään yhteensä noin 300 kilometrin verran.
Pirkanmaan pääteiden ja väliverkon päällysteiden
kunnon varmistamiseen on varattu tänä vuonna rahaa
noin 4 miljoonan euron edestä. Kirkon ympäristöä on
maisemoitu ja siistitty. Pelastuslaitos sai ilmoituksen asiasta noin kolmen aikaan päivällä.
Öljyvuodon takia paikalta poistettiin neljä kuormaautollista maa-ainesta sunnuntaina. Etelän suunnasta ajaneen pakettiauton kuljettaja ajautui kuljettajan keskittymisen hetkellisen herpaantumisen vuoksi vastaantulevan liikenteen
ajokaistalle, jossa se törmäsi vastaan ajaneeseen pakettiautoon.
Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Maa-aines kuljetettiin Tarastenjärvelle Tampereelle.
Vuoto ei aiheuta haittaa pohjavedelle, vaikka paikka
sijaitsee pohjavesialueen rajalla.
Pelastuslaitoksen tehtävät olivat ohi maanantaina
päivällä. Se on edelleen mysteeri, että oliko kyseessä tekninen vika vai jokin muu, päivystävä palomestari Pekka
Tiainen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo.
Tuulimyllyjen tuijotus
johti kolariin
KARVIA
Tuulimyllyt koituivat pakettiauton kuljettajan kohtaloksi.
Kaksi pakettiautoa törmäsi toisiinsa Karviassa torstaina iltapäivällä. Vastuu alueesta siirtyi tämän jälkeen Parkanon
kaupungille. Öljyä valui maahan 1 000?1 500 litraa farmarisäiliön letkun irrottua. Vuosina 2016?2018 maakunnan teiden eri korjauskohteita rahoitetaan 22,25 miljoonalla eurolla.
Järvisuomentien tavanomaisten 80:n ja 100:n nopeusrajoitusten sijaan tiellä pitää nyt hidastaa 30:n ja 50:n kilometrin tuntivauhtiin päällystystöiden vuoksi.
Ensimmäinen kerta Katwen slummialueella oli shokeeraava. Lastenkodin yhteydessä toimii myös koulu.
Ugandan toinen osuus
keskittyi varsinaiseen katulapsityöhön. Aittoniemi
työskenteli 15 pojan ryhmän
hyväksi.
. Yhteys kuitenkin syntyi jakamalla tarinoita omista elämistämme.
Katupoikien ryhmä kokoontuu Nsambyan seurakunnalla maanantaisin ja tiistaisin. Ei voi olla,
että on lapsia, joilla ei ole ketään toista ihmistä elämässään.
Näin ajatteli Anna Aittoniemi vieraillessaan ensimmäistä kertaa Ugandassa
vuonna 2010. heinäkuuta
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Usein liikennevaloihin pysähtyessä ympärillä oli joukko eri-ikäisiä
lapsia kerjäämässä.
Tuolloin Aittoniemi kouluttautui sosionomiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa. Mission East Africa Uganda toimii yhdessä Nsambya Full Gospel -paikallisseurakunnan kanssa poikien auttamiseksi.
Anna Aittoniemi
Yhdenkin ihmisen
auttaminen tärkeää
Mosambikissa Aittoniemen työhön kuului kotikäyntien tekeminen maalaiskylässä ja evankeliumin kertominen ihmisille.
Ryhmä rukoili kuvassa olleen naisen puolesta, sillä hänellä oli
ollut kuukausia kestänyt päänsärky.
Lukion aloittamassa 30 opiskelijaa
LAURA JOKISALO
PARKANO
Parkanon lukioon on tulossa
30 uutta opiskelijaa. Toiveena on, että hän pääsisi
joskus tulevaisuudessa tekemään lähetystyötä pidemmäksikin aikaa.
. Ennen työn aloittamista koin haasteelliseksi ajatuksen, että valkoihoinen,
hyvinvointivaltiosta tullut
nainen yrittää saada yhteyden 14?18-vuotiaisiin ugandalaisiin poikiin, jotka ovat
eläneet pitkään turvatonta
elämää ja joilla on hyvin erilaiset taustat. Ensimmäisellä vuosikurssilla oli 30 lukiolaista, toisella 26, kolmannella 36 ja neljännellä 1.
Aloittavien valkolakin
havittelijoiden määrä on siis
samansuuntainen kuin edeltävinä vuosina.
Parkanon lukion lukuvuosi lähtee jälleen käyntiin
ensi viikon tiistaina 9. Valituista 23 on kotoisin Parkanosta,
6 Kihniöstä ja 1 Karviasta.
Viime lukuvuoden (2015?
2016) lopulla koko lukiossa
oli 93 opiskelijaa. Hyvän ystävän Dorothy Ichekumutin Rosettesisko on taitava ompelija, ja kuvan lahjaksi saatu hame onkin
hänen käsialaansa.
VAUVAT
Nokialla asuville Marika Helena ja Jyri Niemelle
syntyi tyttö 10. Haave katulasten parissa toimimisesta sai alkunsa
heti tuon ensimmäisen Afrikan-matkan aikana.
Tänä keväänä haave toteutui. Aittoniemi sai opintovapaata työstään Kihniön perhetyöntekijänä. Ensimmäisen kuukauden hän vietti Mosambikissa yhdysvaltalaisen lähetyssaarnaaja Heidi Bakerin
perustamassa Iris Ministries
-keskuksessa.
Työ jakautui kahteen kaupunkiin, Pembaan ja Chimoioon, ja lisäksi kansainvälinen nuorista aikuisista
koostuva ryhmä teki retkiä
maaseudulle, jossa he asuivat teltoissa, tapasivat paikallisia ihmisiä ja pitivät
evankelioimistilaisuuksia.
. Vähän kliseistähän se
on, mutta elämäni jakautuu
mielessäni aikaan ennen ja
jälkeen Afrikan.. Silti yhdenkin ihmisen auttaminen vaikuttaa
koko tämän elämään.
Afrikalla on aina sija Aittoniemen sydämessä. Eihän sitä voi Suomesta käsin millään ymmärtää, miten kurjissa oloissa ihmiset joutuvat asumaan.
Aittoniemi kertoo vaikeinta olevan elämän epäreiluuden hyväksyminen. Se pitää hyväksyä, ettei kaikkia ihmisiä voi yksin
pelastaa. Ugandassa minulla on taas paikallisia
ystäviä.
Tutummassa maassa Aittoniemi avusti aluksi Patricia
Lathamin perustamassa lastenkoti Violassa, jonka ylläpitoa tukee suomalainen kannatusyhdistys. elokuuta 2016
Katulasten kohtalo koskettaa
Anna Aittoniemi
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Ei voi olla, että lapset elävät
kadulla ilman ruokaa, rakkautta ja turvaa. Toisaalta
afrikkalaisten iloisuus ja toivo paremmasta jäävät päällimmäisenä mieleen, vaikka
he joutuvat kokemaan monenlaista kipua ja tuskaa.
. 6
Tiistaina 2. Avuntarvitsijoita on niin
paljon. elokuuta.
Anna Aittoniemen syntymäpäivä osui tämänkertaiseen Afrikan-matkaan. Mosambikiin meno hieman jännitti, sillä en tuntenut maasta ketään. Vauva oli 52
senttiä pitkä ja painoi 4 445
grammaa, ja hänellä on kolme sisarusta: kohta 16-vuotias Moona, 13-vuotias Julius ja 7-vuotias Matias.
Anna Aittoniemi on käynyt
Afrikassa nyt viisi kertaa.
Kipinä lähetystyötä ja vähäosaisia lapsia kohtaan syttyi
jo nuorena.
Kihniön vapaaseurakunnassa on vuosien ajan vieraillut 1 600 seurakuntaa käsittävän Full Gospel -herätysliikkeen piispa Paul Kinataama, jonka kertomukset
Ugandasta vain vahvistivat
halua matkustaa maahan.
. Opiskelijavaihto vei kouluavustajaksi pääkaupunki Kampalan Katwen
slummialueen Nsambya Full
Gospel Church -seurakunnan ylläpitämään kouluun.
. Hän
opiskeli Ryttylässä Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjalla, johon kuului lyhytaikainen lähetys- ja kehitysyhteistyöharjoittelu.
Aittoniemi suuntasikin
Afrikkaan kolmeksi kuukaudeksi
Valtava 500 neliön kartano uima-altainensa ilimesty siähen yksiön viäreen.
Viä yks toive oli jäliellä. koristele mielesi
mukaan suklaarouheella
yms.
Yks karvialainen tuttavamme Kössi soitteli ja pyyteli
meitä kaksosvelipoikia käymään. sekoita nesteet kuivien
aineiden joukkoon, vatkaa
mahdollisimman vähän
50 grammaa laktoositon
margariini
4. . elokuuta 2016
ISO-AHJO JA HALLA-VEI
Viirenkympin pillitys
Markkinoiden lastenkonsertin laulusolisti Siina Hirvonen oli yksi kuppikakkukilpailun tuomareista. Äläs nyt Kössi höpötä, ei sulla mitää tyhyjää oo,
meinas Halla-Vei. Nellan leivonnaiset sopivat kaikille. Se ilahdutti ja mikä hienointa, ne ovat
myös herkullisia, kiitti tuomaristoon kuulunut Eeva
Kuusijoensuu.
Kaiken kaikkiaan kuppikakkukilpailun tuotokset
edustivat hyvää tasoa.
. Born to be wild in Karvia.
Se on kippis ja rocknroll!
Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Ja tyhyjää on elämäki.
. Ostan Harley Daavitsonnin ja laitan
tukan poninhännälle. Mä oon ihan tyhyjä. . Tarkotaks sä, että maan vetovoima alkaa voittaan
naisen vetovoiman, heitti Halla-Vei väliin.
. Niinpä Kössi tartti sen tuhoomises apua, ja ainahan me kaveria autetaan jos ei järkee tarvita.
. Tästä poijaat vaan lasit täyteen, kaateli viiskymppinen juamaa. Ei äijät voi mitään, nyt ollaan sitte viirenkympin
ja kualeman välillä. . . Hemmo ku asuskeli semmottes 30 neliön yksiös, niin hänpä toivoki, että sais
uuren kunnon asunnon. Huomattiin kylä heti, että Kössi oli vähä
huulet prutulla, taisi miehen miältä painaa jokin?
. Kamumme oli täyttäny 50 wee, ja karvialaista boolia oli jääny vähä juomatta
bileis. Juna käänty jo ajat sitten. paista uunin keskitasolla
180 asteessa noin 20?25
minuuttia
kuorrutus:
1 paketti suklaatuorejuusto, laktoositon
2?3 dl tomusokeria
1. Alanki
elään täs hetkes. sekoita kaikki yhteen
vatkaimella
2. Teen listan 50:stä jutusta, jotka
mun pitää viä kokee elämäs. Voittoisat kuppikakut nuori leipuri oli valmistanut gluteenittomalla, munattomalla ja laktoosittomalla reseptillä, mikä teki tuomaristoon erityisen vaikutuksen.
. Aina on jotaki. Perhana ku tuo vaimmoki on jo yhtä vanhaa mallia
kuin mä, eli 50, niin toivon että saan 30 vuotta nuaremman vaimmon! Ja se kuulusa taikasauva heilahti jälleen
että tsädäm! Ja samas kaverimme muuttu 80 vuatiaaks!
Ja vaimmonsa oli torellaki 30 vuatta nuarempi, päätin
mä tarinani.
. Juu ja ku pikkupojat luulee, että pippeli on vaan
pissaamista varten, niin täs iäs tietää että juuri niinhän
se on, nyyhkytti Kössi erelleen.
. Kaikki ovat maukkaita.
Jonkin verran oli eroja taikinan kuohkeudessa. Kiitos poijaat, nyt aukes, hehkutti Kössi. jaa taikina paperivuokiin
5. Pääski on jo pian täynnä ku Turusen pyssy, lohrutteli se viä.
. No ainaski tota huumorintajua sulta näyttää vielä
onnex vähä löytyvän, totes Halla-Vei.
. Kylähän
sulle tapahtuu vaikka
mitä, viime viikonloppunaki olit taas lauantain ja sunnuntain putkas. Älä ny Kössi, meinasin mä. Tuntuu
niinku moottori olis käynnis, mutta kukaan ei oo ratin
takana. Hänen mukaansa Nella Rekon suklaaunelmat veivät kielen mennessään.
Nella Rekon suklaiset
kuppikakut sopivat jokaiselle
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Paroonin
markkinoiden
kuppikakkukisan voitti Nella Reko. Ennen mulle sattu ja tapahtu,
nyt vaan sattuu mutta mitään ei tapahru.
. 7
Tiistaina 2. Ja tsädäm heilahti taikasauva
taas. sekoita öljy, kahvi ja
etikka keskenään
Päivänkakkarat merellä -nimiset leivonnaiset.
Yrittäjien ja 4H:n järjestämään leikkimieliseen kisaan
osallistuivat Nella Rekon lisäksi Jere, Lina ja Vera Saa-
rela sekä Lumi ja Inka Korhonen.
Eeva Kuusijoensuun lisäksi tuomareina olivat Aki
Haapaniemi ja Siina Hirvonen.
3. Kuppikakun pitää olla kuohkea ja
mehukas, Kuusijoensuu ku- Helsinkiläissisarukset Jere, Lina ja Vera Saarela mökkeilevät Linnankylässä ja osallistuivat kukin
omilla kuppikakuillaan 4H:n järjestämään kilpailuun.
vaili maistelun lomassa.
Mielikuvitus
siivitti leipureita
Jos oli Nellan suklaaunelmat
kisan teknisesti vaativimmat, niin sitäkin enemmän
olivat muut kilpailijat lait-
Nellan
suklaaunelmat
3 1/4 dl gluteeniton jauhoseos
3 rkl tumma kaakaojauhe
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 1/4 dl sokeria
taneet mielikuvitustaan liikkeelle kuorrutusta ja kakkujen nimiä keksiessään.
Paremmuudesta mittelivät muun muassa Omenabanaanihymy-, Palmuranta- ja
0,6 dl ruokaöljyä
2 1/4 dl haaleaa, laihaa
kahvia
1 rkl omenaviinietikkaa
taikina:
1. Elikkäs tästä vissiin opimme, että pitää olla tyytyväinen siihen mitä on, eikä aina haikailla esimerkiks
mennyttä tai nuaruutta, meinas Halla-Vei. Sulla on ny vaan
joku tilapäinen ikäkriisi päällänsä, kylä se
siitä suttaantuu, kehu
se kuulusa taidemaalariki.
. pursota jäähtyneiden
kakkujen päälle
3. Ulkonäkö rapisee,
ja ikänäköki painaa jo
niin, ettei meinaa enää
edes selevää päivää
nährä.
. Ja muista se kaikkein suurin viisaus, että ei o tärkeintä kuinka
kauan elää, vaan miten elää!
. Hemmo miätti tarkkaan:
. Pua ja pää ei enää toimi vanhaan malliin, marisi
Kössi. . Juu ja haltija
heilautti taikasauvaa ja tsädäm! Pihaan ilimesty Rolls
Royce, ja sitten niin viimesen päälle.
No sitte se toinen toive. sekoita kuivat aineet
kulhossa
2. Katos ku tua kaverimme Hemmo täytti kans 50 vuatta, ja samana iltana hyvä haltija ilimesty sen luakse.
Haltijahan lupas täyttää synttäreitten kunniaks sankarin kolome toivetta.
No ekaks tää kamumme toivo uutta autoa, vanha
kun oli semmonen ?88 mallin Lada Niva. Mäpäs kerron sulle yhen hyvä haltija -tositarinan,
lupasin mä.
?
Ulkonäkö
rapisee,
ja ikänäköki painaa
jo niin, ettei
meinaa enää
edes selevää
päivää nährä.?
???
Naisten 3 000m esteet (Eriksson)
Voimistelu
18.8. Naiset (Nanna Vainio)
9.8.
Naiset 100 m rintauinti (Laukkanen)
Taekwondo
10.8. Rytminen voimistelu
(Ekaterina Volkova)
19.8. Miehet Laser (Kaarle Tapper)
Uinti
Naiset 63 kg (Anni Vuohijoki)
13.8. Naiset 57 kg (Suvi Mikkonen)
Maantiepyöräily
10.8. Miehet 85 kg (Rami Hietaniemi)
Yllä ovat Rion olympiakisojen ne lajit, joissa on suomalaisia osanottajia. Naiset 200 m sekauinti (Kylliäinen)
11.8. Tänä vuonna tamma
on hankkinut jo viisi voittoa.
Kokonaisansio palkintora-
hoissa nousi Turun reissulla
himpun vaille kymppitonniin.
Turun perjantain lounasraveissa tiliä teki parkanolaisen Fincumetin ja helsinkiläisen Scuderia Powerin
omistama Love No Limit.
Ari Moilanen ajoi Markku
Niemisen valmentaman kolmevuotiaan tamman toisesta kilpailusta toisen voiton
ajalla 16,3, joka paransi varsan ennätystä yli kahdella sekunnilla. Naisten 100 m aj (Neziri)
18.8. Veikkaa *parhaan suomalaisen sijoitus ja lajin voittajan kotimaa. Naisten seiväs (Nikkanen, Murto)
6.8.
20.8. Miehet 66 kg (Tero Välimäki)
15.8. Miehet 50 m vapaauinti (Liukkonen)
14.8. Naiset RS:X (Tuuli Petäjä-Sirén)
15.8. Miehet 85 kg (Milko Tokola)
12.8. Naiset (Taru Kuoppa)
14.8. Naisten kolmiloikka (Mäkelä)
8.8.
Miehesten trap (Vesa Törnroos)
15.8. Miesten moukarinheitto (Söderberg)
Nyrkkeily
21.8. Naiset 49er FX (Camilla Cedercreutz
ja Noora Ruskola)
9.8.
17.8. Tamman sukuasiat
ovat kunnossa, sillä isä on
Love You ja emä S.J.?s Photon tytär Space Taxi.
Jukka Torvinen ohjasti karvialaisen Starlight Divan Turussa sunnuntaina Fast Cupin
viidenneksi.
V
Ylä-Satakunnan olympiaveikkaus
laji
Yleisurheilu
paras
suomalainen* voittajamaa
laji
Ammunta
14.8. Naiset 4x100 m sekauinti
(Jallow, Pikkarainen, Laukkanen, Seppälä)
Paini
17.8. Jokainen oikeaan osunut kohta on 1 pisteen arRKEJAJ 6HH¼ KHAR=P L¼ER¼I¼¼N¼P KR=P H=FEAJ ?J==HEL¼ERE¼
OQKI=H=EOPAJ GEO=P =HG=R=P FK =EG=EOAIIEJ
Palauta veikkauksesi viimeistään 8. Naiset 60 kg (Mira Potkonen)
21.8. Miesten 50 km kävely (Partanen,
Ojala, Kinnunen)
Judo
20.8. Naiset 200 m rintauinti (Laukkanen)
13.8. Miehet Finnjolla (Tapio Nirkko)
15.8. Naiset (Noora Tamminen,
Ursula Wikström)
Nimi:
Osoite:
Puhelin:
paras
suomalainen* voittajamaa. Miehet (Samuli Piippo)
Painonnosto
18.8. Naiset 58 kg (Petra Olli)
16.8. Naisten maraton (Hyryläinen)
7.8.
Naisten trap (Satu Mäkelä-Nummela)
15.8. Telinevoimistelu (Oskar Kirmes)
19.8. elokuuta osoitteeseen Ylä-Satakunta, Parkanontie
63, 39700 Parkano. Miehet 200 m rintauinti (Mattsson)
12.8. Naisten keihäänheitto (Utriainen)
10.8. Miehet (Benedek Oláh)
Ratsastus
9.8.
Kenttäratsastus (Elmo Jankari)
7.8.
Miehet 400 m vapaauinti (Koski)
9.8.
Miehet 200 m vapaauinti (Koski)
Sulkapallo
9.8.
Naiset 100 m selkäuinti (Jallow)
19.8. Naiset Laser Radial (Tuula Tenkanen)
Miehet 60 kg (Juho Reinvall)
12.8. Miehet (Mikko Ilonen,
Roope Kakko)
20.8. Naisten korkeushyppy (Sandblom)
19.8. Parhaat veikkaajat palkitaan.
19.8. elokuuta 2016
Starlight Diva
taisteli viidenneksi
TURKU
Turun kuninkuusravien yhteydessä sunnuntaina ravattu lämminveristen Fast Cupin ?naali oli sähäkkä täyden matkan ryhmäajo, jossa
voiton vei ennakkosuosikkeihin kuulunut Juha Utalan
ajama Red Finger kilometriajalla 14,4a.
Alussa peränpitäjäksi jäänyt karvialainen Starlight
Diva nousi matkan edetessä
Jukka Torvisen ajamana kohti kärkeä, ja oli lopun kirissä
viidenneksi nopein omalla
ennätyksellään 14,9a.
Viisivuotiaan
tamman
omistaa Jaana Kovamäki ja
sitä valmentaa Erkki Rajakallio. Miesten 400 m aj (Mörö)
20.8. Miesten keihäs (Pitkämäki,
Ruuskanen, Mannio)
Jousiammunta
Purjehdus
11.8. 10
Tiistaina 2. Miehet 470 (Joonas ja Niklas Lindgren)
Pöytätennis
16.8. Naiset (Lotta Lepistö)
Golf
14.8
120 m2.
Isolla tontilla 5 km Parkanon keskustasta. Niiltä osin kun maastoon asennetaan pohjavesiputkia tai jotain muita rakenteita, haetaan luvat erikseen maanomistajilta, ellei niitä jo aiemman tutkimuksen
yhteydessä ole haettu.
Tekninen lautakunta
KOULUT ALKAVAT
INSINÖÖRI- JA
KIINTEISTÖTOIMISTO
HAVANKA OY LKV
Keskuskatu 5, Parkano
Parkanon peruskoulut ja lukio aloittavat tiistaina
9.8.2016 klo 9.00.
Koulukuljetuksista ja harkinnanvaraisista koulukuljetuksista saa tarvittaessa lisätietoa 8.8.2016 alkaen sivistystoimen hallintopäällikkö Jenni Alpilta puh. klo 10.00?
12.00.
Prätkäpapat keskiviikko 17.8. lukuvuosi päättyy lauantaina 3.6.2017.
Kallionahteessa
hyväkuntoinen
RIVITALOHUONEISTO
Asunnossa 2 h + kk.
Pinta-ala 46,0 m2.
Hinta 38 000 euroa.
Esittely to 4.8.2016
klo 18.00?18.30
Osoite Viertokatu 3 as 8.
Opettajien suunnittelupäivä on maanantaina 8.8.2016
alkaen klo 9.00 Keskustan koululla.
Varhaiskasvatuksen esiopetus alkaa 15.8.2016 ja
päättyy 2.6.2017.
Sivistyslautakunta
Vuorijärven rannalla
KESÄASUNTO
Mökissä tupakeittiö,
alkovi, pesuhuone ja
sauna. klo
16.00.
Luku- ja keskustelupiiri torstaisin
klo 12.30.
Kirkkovartti perjantaisin klo 12.00.
Käsityöryhmä maanantaisin
alkaen 15.8. Kurssille tarvitset mukaan kevyet säänmukaiset liikuntavaatteet, kuivat vaihtovaatteet,
pyyhkeen sekä rennon ja iloisen mielen. 30 aarin peltotontilla. att?rem?tit
????a??ava??r???i
myydään
MUSTAHERUKKAA
Järvensivu
Myllyjoentie 19, Kihniö
Puh. Toimituksen
mahdollisesta jatkamisesta
sovitaan toimituskokouksessa.
Toimitusinsinööri
Kari Hännikäinen
Maanmittauslaitos
Gsm. Maakellari.
Talousrakennus, jossa
on makuuaitta
Tontti 3 100 m2.
Hp. 0400
706 077.
Myydään tai vuokrataan
omakotitalo n. SSS UH=O=P=GQJP= ?. Mehu- ja
kahvitarjoilu . 040 589
5850.
Myydään tai vuokrataan
hyväkuntoinen,
tilava
OK-talo Kihniön keskustasta. Tule
katsomaan Satakunnankatu 45.
87,00 ?
44,00 ?
98,00 ?
45,00 ?
Tarjous voimassa15.9.2016 asti
Tilaus alkaen
Ylä-Satakunta
maksaa
postimaksun
Postitoimipaikka
Laskutusosoite, jos maksaja ei ole sama.
Maksajan nimi
00003 VASTAUSLÄHETYS
Lähiosoite
Postinumero
TUNNUS
5005559
Postitoimipaikka
ostetaan
IPP:n ja Leppäkosken
Sähkön osakkeita, tarjoa
puh. Pieni koirankuljetushäkki. ja
30.8. Hirvimiesten sitova
henkilökohtainen ilmoittautuminen sekä järjestäytymiskokous kokouksen jälkeen. 040 865 5671
NDUL KDQQLNDLQHQ#QOV ¿
Ihana.
PARTURI-KAMPAAMO
044 2960754
Kauhavan Kouru
050 381 3883
Sadevesijärjestelmät
. 03 448 2979, 040 542
2399.
Tervetuloa poikkeamaan!
KIERRÄTYSNURKKA
Parkanon kaupunki
6-hengen ruokailuryhmä
(pöytä 85x170), melko
uusi. Käsitellään kesäkokousasiat ja jäsenasiat.
Johtokunta
Hirvipalaveri kesäkokouksen
jälkeen.
Jahtipäällikkö
Parkanon kaupunki teettää pohjavesitutkimuksia Latikkakankaan ja Ristiharjun alueilla elokuun alusta lähtien.
Tutkimuksia suorittaa Suomen Pohjavesitekniikka Oy.
Tutkimus on jatkoa Pirkanmaan ELY-keskuksen aikaisemmin tekemiin tutkimuksiin. 44 381
seuratoimintaa
Parkanon Setlementti ry Parkanopirtillä tapahtuu elokuussa:
Verenpaineenmittaus 2.8., 16.8. Samalla näet kauppiaiden tarjoukset ja yrittäjien palveluvinkit.
Tilauskuponki
Kestotilaus 87 ?/vuosi
laskutus kerran vuodessa
laskutus kaksi kertaa vuodessa
12 kk
OPISKELIJATARJOUS 9 kk
Sis. SEKALAISET
www.ylasatakunta.?
METSÄPALSTA
Kokonaispinta-ala 4,55
ha.
Hyvin hoidettu alue myydään tarjousten
perusteella.
Tarjoukset alla olevaan
osoitteeseen
viimeistään 18.8.2016.
Myytävän tilan kiinteistötunnus on
581-435-12-6.
Koillis-Karvian Metsästysseura ry:n
kesäkokous pidetään
12.8.2016 klo 19.00
Tervatuvalla. 044 786 5502.
Koulujen
. 040 541 0709
. Koiratarhaverkkoa n.
20 m. Tied. 044 772 7402.
Karvian Liikuntapalvelut
KUTSU
maanmittaustoimitukseen
Vapaaehtoinen tilusvaihto ja
kiinteistönmääritys, toimitusnumero 2016-526523.
Kohde: tilat 250-403-1-29
Kivihaasia, 250-403-11-31
Liikala ja 250-403-1-47
Polviniitty Kihniön kunnassa.
Toimituksessa ratkaistaan
myös, mihin yksikköön
kuuluu Kihniänjoen alue em.
tilojen kohdalla ja käydään
raja tällä kohtaa.
Aika ja paikka
Torstaina 18.8.2016
klo 9.00, Isonniementie
1070 pihassa, Kihniö.
Toimituksen tarkoituksena
on suorittaa tilusvaihto tilojen 250-403-1-29 Kivihaasia
ja 250-403-11-31 Liikala
kesken. elokuuta 2016
Parkanon Vahojärvellä
oleva
Karvian kunta
KANTIN PYÖRÄILYHAASTE
Kantin kylätoimikunta haastaa kaikki kuntoilijat Särkikoskelle (Kiviharjuntie 205) 3.8.2016 klo 10?13. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat sekä jäsenasiat. OSTETAAN
. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
PEH=QGOAP?UH=O=P=GQJP= . 045
131 9955.
Myydään tai vuokrataan
kerrostaloyksiö Parkanon
keskustasta. mennessä
Parkanopirtille.
Setlementtikeskus
Parkanopirtti on avoinna ma?to
9.30?15.00, pe 9.30?13.00.
Puh. alv 10 %
/ 2016
Tilaajan nimi
Lähiosoite
Postinumero
Paljon vanhaa käsityötarpeistoa, Lp-levyjä, uusi Ckasetteja ja CD-levyjä,
uudempaa ja vanhempaa
lelua ja paljon muuta. MYYDÄÄN
. Opastusta lajista, turvallisuudesta ja tekniikoista. Puh. klo 16?18.
Tuolijumppa maanantaisin
klo 18.
Vapaaehtoisten ja vertaisten
yönyli-leiri Poikkeusharjun
leirikeskuksessa 22.?23.8.
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset 12.8. Ota omat välineet mukaan, jos on.
Soveltuu kaiken ikäisille nuorille, urheilijoille, sohvaperunoille ja vanhuksille. mennessä 0400 637
851. joululoma 22.12.2016?8.1.2017
. Vapautuu 1.9. Lisätietoja www.
summersup.. 050 555 7274.
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. syyslomaviikko 42
. 11
Tiistaina 2. Puh.
0400 440 757.
YLÄ-SATAKUNNASTA
Tilaa edullinen Ylä-Satakunta alla olevalla kupongilla itsellesi tai lahjaksi, niin tiedät mitä
alueellamme tapahtuu. Ellet
pääse paikalle ilmoittaudu puhelimitse Marko Niemenmaalle 13.8. Ohjaajilla mukana 10 SUP-lautaa (lisäksi melat,
liivit, karkuremmit). Tervetuloa!
Hallitus
ILMOITUS
Tiedustelut
Heikki Havanka LKV
040 833 9275
Tiedustelut
puh. vain 67 000 euroa.
Kankarin Metsästysseura ry
kutsuu seuralle maansa vuokranneet,
seuran jäsenet ja Kankarin kyläläiset
Tiedustelut
Heikki Havanka LKV
040 833 9275
HIRVIPEIJAISIIN
metsästysmajalle su 14.8.2016 klo 12-15.
Tervetuloa!
INSINÖÖRI- JA
KIINTEISTÖTOIMISTO
HAVANKA OY LKV
Keskuskatu 5, Parkano
Yksityishenkilön helppo tapa
ilmoittaa (ei yrityksille).
POIMI PARHAAT
myydään
Kankarin Metsästysseuran kesäkokous seuran majalla
la 13.8.2016 klo
14.00. Hallitus kokoontuu klo
13.30. myynnissä makkaraa ja arpoja.
TUTUSTU SUPPAILUUN
Williä luonnosta -hanke tarjoaa lapsiperheille ja kaikille
vesiliikunnasta kiinnostuneille terveysliikkujille SUP -lautailuun tutustumispäivän Sarvelan uimarannalla 9.8.2016
klo 15?19. Lisätietoja saa Parkanon
kaupungilta Jarmo Kyöstiltä (044 786 5601) sekä Suomen Pohjavesitekniikka Oy:ltä Jussi Reijoselta (0400
137 840). Puh. att?t?rvat??tteet
. Sivutoimituksena
suoritetaan rajankäynti/kiinteistönmääritys.
Toimitukseen kutsutaan
kaikki, joiden oikeutta
toimitus välittömästi koskee.
Kiinteistön omistajan poissaolo ei estä toimituksen
suorittamista. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat.
Hallitus kokoontuu klo 18.00.
Hallitus
Syksyn hirvijahtiin aikovat ilmoittautuminen kokouksen
jälkeen.
Jahtipäällikkö
Kantin Erämiehet
ry:n kesäkokous
Erämajalla pe 12.8.
klo 18.00. talviloma viikko 9
. tai liikuntasihteeriltä p
Pelaajia löytyisi varmasti, jos olisi vetäjiä, Uotila toteaa.
Kesäharjoituksia on vetänyt Veeti Mansukoski ja Mia
Roivas apureinaan Miika
Kuivanen, Laura Koivula ja
Janne Pihlajaniemi.
Myös ulkopuolisin silmin tilannetta seurannut Rami Nieminen on varma, et-
tä Parkanosta saisi yhden tai
kaksi juniorijoukkuetta Palloliiton sarjoihin.
. Lähtö Kihniön Siwan pihasta
klo 9.00, Parkanon linja-autoasemalta klo 9.30.
Matkakohteina ovat Milavida ja Finlayson Art
Area sekä Sääksmäen Voipaalan kartanon taidekeskus. Juhlallisuudet ovat vasta edessä, kun 3. Jyrki Uotila kertoo, että niin hapkidolla kuin salibandytytöillä on tulossa tapahtumia tämän kuun loppupuolella.
Studio Royal
045 2733300
1.8. Toiseksi kovin tulos oli 7 56 pistettä, jolla Jarmo Lipasti voitti
M65-sarjan Suomen mestaruuden.
. Luvassa on ainakin
lajiesittelyjä.
Myös yksittäiset lajit juhlistavat seuran syntymäpäivää. 044 270 7480 tai
jorma.matikainen@ippnet.?
PARKANONTIE51
Rami Niemisen apurina toimivat valmentajat Laura Koivula (vas.), Miika Kuivainen ja Janne
Pihlajaniemi, jotka tässä kättelevät jalkapalloilijoita.
?
Pelaajia
löytyisi varmasti, jos olisi vetäjiä.?
tenkin vanha tuttu.
. Ne
jaettiin kahteen ikäluokkaan:
nuoremmissa 6?10 -vuotiaissa oli kolme joukkuetta ja
vanhemmissa 11?14 -vuotiaissa kaksi.
Turnauksen jälkeen Rami Nieminen palkitsi molemmista ikäluokista yhden
pelaajan vanhalla Suomen
maajoukkueen virallisella
pelipaidalla. Turnauksen oli vetämässä porilainen Rami Nieminen.
Jalkapalloturnauksessa
tehtiin joukkueet niistä junioreista, jotka ovat tänä kesänä osallistuneet PaPon kesäharjoituksiin. Villanen otteli pisteet
8 494 ja passitti näin historiaan yhdysvaltalaisen Robert
Hewittin nimissä olleen entisen maailmanennätyksen
8 360. Nieminen sanoo, että
hän on valmis vetämään turnauksen uudestaankin, mikäli innostusta löytyy.
Parkanon Ponteva täyttää
tänä vuonna 70 vuotta. Ongelma on kui-
Parkanon S-Marketin
pihassa ti?la
Suomalaista
mansikkaa, pensas
mustikkaa, vadelmaa,
kanttarelleja.
Tarjous Lapin hilla
19,50/kg
55,-/3 kg.
Tervetuloa!
=
hallituksen ulko- ja
turvallisuuspoliittinen
valiokunta
Taideyhdistys
Umbra
järjestää kesäisen
TAIDEMATKAN TAMPEREELLE JA
SÄÄKSMÄELLE
lauantaina 13.8. Bussimatkan hinta jäseniltä 20
?, ei-jäseniltä 30 ?, kerätään autossa,
muut kulut ovat omakustanteisia.
Ilmoittautumiset ke 10.8. SMkisoissa Osmo Villasen tulos
oli omaa luokkaansa. alkaen työskentelen
MA&PE 8-16,
sekä satunnaisesti sunnuntaisin
Kampaajamestari
Kaisa Friimäki
-25-42 %
Kariniemen
Kananpojan
?leesuikaleet
250-300 g, ei pintamaustetut ja
siivet
700 g (2,86-8,00/kg)
Osmo Villanen otteli maailmanennätyksen
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Osmo Villanen teki 10-ottelussa uuden 80-vuotiaiden maailmanennätyksen
Aikuisurheiluliiton Suomen
mestaruuskisoissa Äänekoskella. elokuuta 2016
Juhlaturnaus päätti kesän
jalkapalloharjoitukset
UTVA
Minna Lautamäki
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Parkanon Pontevan jalkapallon kesäharjoitukset päättyvät tällä viikolla, mutta kauden päätöstä juhlittiin jalkapalloturnauksella jo lauantaina. Jonkun vanhemman,
joka on edes vähän jalkapalloa pelannut, pitäisi lähteä
vetämään joukkueita, Nieminen haastaa.
Oli säännöllistä junioritoimintaa tai ei, lauantaina nähdystä turnauksesta saattaa
tulla monivuotinen tapahtuma. syyskuuta Puntti
on varattu virallista juhlaa
varten. mennessä
Jorma Matikainen p. Maailmanennä-
tystaulukossa 80-vuotiaiden
sarja on yksi harvoista, jossa
ME on yli 8 000 pisteen. Olisihan se suotavaa, että Parkanoon saisi junioritoimintaa. PaPon Jyrki Uotila vahvistaa, että sitä ovat
toivoneet myös monet vanhemmat. Myös seiväshypyn tulos 240 on SE.
Villanen kertoo, että aikuisurheilijoiden ottelupisteet lasketaan ikäkerrointen
kanssa, joten eri ikäluokkien
pisteet ovat vertailukelpoisia
keskenään. Alle 700 pisteen
lajeja ME-sarjassa olivat vain
kiekonheitto sekä rauhallisesti otettu 1 500 metriä.
Villanen kilpailee yleensä
vain yhden 10-ottelun kau-
dessa. Pituushypystä lähtien
ottelu eteni hyvin ja tiesin
olevani ennätysvauhdissa.
Viimeisen lajin eli 1 500 metriä sain jo ottaa vähän löysemmin, Villanen kertoo.
Myös ensimmäisen kilpailupäivän lopulla hän
säästeli voimiaan 400 metrille eikä yrittänyt korkeudessa
enää 130:stä.
Osmo Villasen vahvimpia
lajeja ovat hypyt ja aitajuoksu, joista kaikista hän otti yli
900 pistettä. Tosin hänen ikäluokassaan kisoja ei juuri enempää ole tarjollakaan.
Osmo Villanen täytti 80
vuotta tämän vuoden maaliskuussa. Paidat menivät
pelaajille, jotka esittivät rehtiä fair play -henkeä, eli Markus Rantalalle ja Sisu Tarukanteleelle.
Samalla kun turnaus huipensi kesän jalkapalloharjoitukset, se juhlisti myös
70-vuotiasta Parkanon Pontevaa.
Rami Nieminen päätyi
turnauksen pitäjäksi sen jälkeen, kun hän oli ollut vetämässä omaa futiskouluaan
Parkanossa aikaisemmin kesällä.
Vetäjäpula
ongelmana
Kesän futistreenien osallistujamäärä osoittaa, että Parkanossa on kiinnostusta sarjaan osallistuvalle juniorijoukkueelle. Jalkapallon
kesätreenit on järjestetty kolmesti viikosta koko kesän, ja
niissä on ollut parhaimmillaan lähes 100 osallistujaa.
Päätösturnauksessa oli
mukana kuitenkin ?vain?
nelisenkymmentä lasta. Ikäluokan Suomen ennätys parani yli 2 000 pistellä.
ME-tulos edellytti luonnollisesti onnistumista joka
lajissa, mutta Villasen sarjaan mahtui jopa uusi Suomen ennätys 80 metrin aidoissa: 15,63. Kaikissa kohteissa on mahdollisuus
kahvitteluun ja Finlaysonilla on monia
ruokailupaikkoja. 12
Tiistaina 2. Hän edustaa Kankaanpään Urheilijoita.
4?
2 rs
Ilman korttia tai yksittäin
2,69-3,49 rs (3,84-13,96/kg)
Tuore
kokonainen kirjolohi
Suomi/Ruotsi
rajoitus: 2 kalaa/talous
Osmo Villasen
ME-sarja
400 g (2,23/kg)
Espanja
799 089
Pituus: 383
Kuula: 11,03
400 m: 1.19,87
80 m aj: 15,63
Kiekko: 24,75
Seiväs: 240
Keihäs: 32,13
Kypsä maissi
kg
100 m: 16,26
Korkeus: 127
Taatelipaella
resepti k-supermarket.?
pkt
KESKIVIIKKONA
Atria
Gouter makkaratanko
Tapolan kuuma
mustamakkara
1,6 kg (3,12/kg)
4,99
5,99
kpl
1 500 m: 7.53,82
PARKANO
kg
Hinnat voimassa
ti?ke 2.?3.8.
ellei toisin mainita
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-20
11-19
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100