joulukuuta
Parkanon . Pankin strategia on olla jatkossakin itsenäinen ja paikallinen, Haapa-aho
Vehniä vakuuttaa.
Hän korostaa, että jokainen
pankki tekee ratkaisunsa omista
lähtökohdistaan ja muistuttaa,
että Kihniö ei ole poikkeustapaus. Moni kiitti, että hyvä valinta eikä se kaikkia yllättänyt. Parkanolaissyntyinen maatalous- ja metsätieteiden maisteri
Tiina Rytilä on maa- ja metsätalousministeriön uusi valtiosihteeri.
sivu 5
Irtonumero 1,50 ?
(sis. Päivi Tuuliniemi leipoi Helvi Hautaluoman
kanssa.
sivu 12
Tiina Rytilä
valtiosihteeriksi
Kihniön Osuuspankki on henkilökunnan osalta naisten pankki. alv 24 %). Karvian martat ilahduttivat
Palvelukoti Syreenin asukkaita leipomalla heidän kanssaan
joulupiparkakkuja. Karvian . Paroonin kauppareitille avautui viikko sitten omat kotisivut.
Sivuston karttaan on sijoitettu
kaikki reittiin liittyneet yritykset.
Kihniö
sivu 5
Minna Lautamäki
Toimitusjohtaja Pirjo Haapaaho Vehniä sai kuulla viime viikolla, että Kihniön Osuuspankki
saa Vuoden yrittäjä -palkinnon.
Tieto oli pidettävä salassa
lauantaihin asti. Tämä on ihana yllätys henkilökunnalle. Joku totesi, että jo oli aikakin.
. Koko tiimi on palkintonsa ansainnut, Haapa-aho
Vehniä hehkutti juhlapäivän
aattona.
Palkinto myönnettiin yrittäjien juhlassa Ravintola Pyhäniemessä, jossa sen vastaanottivat
Haapa-aho Vehniä, pankin hallituksen puheenjohtaja Pekka
Luomalahti sekä hallintoneuvoston puheenjohtaja Marita
Törmä.
Toimitusjohtaja kertoo yllättyneensä tunnustuksesta, mutta toteaa samaan hengenvetoon,
että se tuli juuri oikeaan aikaan.
Hän muistuttaa, että rahoituslaitos on Kihniön vanhin yritys, ja se on ytimiään myöten
edelleen puhtaasti kihniöläinen.
. Koko ajan
pitää olla valmius ja halu oppia
uutta. Itsenäisiä osuuspankkeja
löytyy läheltäkin, kuten Kurusta ja Peräseinäjoelta sekä Varsinais-Suomesta vaikka kuinka
paljon.
Valinta ei
yllättänyt
Vaikka rahoituslaitoksen valinta vuoden yrittäjäksi ei ole valtakunnallisesti ainutlaatuista, se
on Kihniön Yrittäjien puheenjohtajan Mauri Matalamäen
mukaan erilainen tapa lähestyä
tunnustusta.
. Pankeilla on merkittävä
rooli paikkakunnan yritystoiminnassa. Me emme ole yhdistymässä
kenenkään kanssa. Niistä selviytyminen on Haapa-aho
Vehniän mukaan edellyttänyt
pieneltä paikallispankilta isoja
ponnisteluja.
Hän myöntää, että muutokset
ovat olleet raskaita ja haastavia.
. Valinnan perusteluna oli myös se, että Osuuspankki on Kihniön vanhin yritys.
Hänen mukaansa kommentit juhlapaikalla valinnan jälkeen tukivat yrittäjien hallituksen päätöstä.
. Tiistaina 2. Kihniön paikallislehti
N:o 91 - 2014 | 82. Olemme kuitenkin olleet liikkeellä etupainotteisesti ja valmistautuneet hyvissä ajoin. Henkilöstön muodostavat Pirjo
Haapa-aho Vehniä, Elina Ojala, Aino Aho, Marjaana Mäntylä ja Marjo Palolahti.
Finanssialan myllerrykset
ovat aiheuttaneet pankkien yhdistymisiä.
Kihniön Osuuspankki aikoo
selvitä jatkossakin itsenäisenä
pankkina.
. Siitä ei ollut lupa kertoa edes työtovereille.
. Kovalla työllä olemme selvinneet,
hän sanoo.
Jatkossakin
itsenäinen
Selviytymisestä kertoo muun
muassa vuoden alkupuoliskon
ennätyslukemiin yltänyt vakavaraisuusprosentti 54,85.
Esimiehen mukaan henkilökunnan motivaatio on avainsana, kun työnkuva muuttuu ja
työmäärä lisääntyy. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
Tänään
Yrittäjäpalkinto
kuuluu koko tiimille
Kauppareitille
netin kautta
Kihniön
Osuuspankki on
paikkakunnan
vanhin yritys.
. Muutosten omaksuminen
koskee myös pankin hallitusta.
Pipareita
omin käsin
. Yli 90-vuotias pankki on itsenäinen ja aidosti paikallinen.
Kaikki luottamushenkilöt ovat
kihniöläisiä, samoin koko vakituinen henkilökunta.
Pankkimaailmaa on viime
vuosina koetelleet tiukentuneet
määräykset ja sääntelyt. Valvontaan liittyvä byrokratia on lisääntynyt valtavasti
Koko ryhmän paritanssiesitys tarjoaa silmälle nautinnon,
vaikka naurattaakin.
Tuossa suhteessa Janne Turkin punamustapukuinen espanjatar viuhkoineen on yliveto, yllätystemppuna sorjan sääreen heitto helman alta ihastuneen Tohtorin (Jukka Juolahti)
olalle.
Suuri osa nuorekkaasta yleisöstä lienee ollut pikkujoulua
viettämässä . tervehdyssanat, perusturvalautakunnan puheenjohtaja
Pilvi Kärkelä
. klo 18.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Pe 5.12. 040 522 7141
Vapaudentie
53 A, Seinäjoki,
p. Anna-Maija Kokkisen räyhäkkä
Florence-täti ja tämän perintöä
Jack/?Stephanie. Erkki Moisio Suolahdelta ja musiikissa MarjaTerttu Paloniemi.
Ma 8.12. klo 19 Rukouskokous.
To 4.12. partiolaisten lupauksen anto, Teemu Latvajärvi
. Silloin uudet ideat eli reipas valehtelu otetaan
käyttöön.
Tässä vaiheessa näytelmään
sujahtaa myös moderni vanhusongelma, kun perintöä ei
voi saada ennen kuin vanha
kääkkä on kupsahtanut. klo 11.30
?
?
?
?
?
?
?
?
?
Itsenäisyyspäivän pääjuhla n. klo 19.00 Nuortenilta.
Su 7.12. kahvitus, Maa- ja kotitalousnaiset
. Asiakkaiden ja henkilökunnan lisäksi tapahtumaa
juhlistivat Alkon aluepäällikkö Harri Kankaala ja vuokraisännän eli Lidlin kiinteistöpäällikkö Janne Toivanen.. klo 18.00 Tyttökerhon pikkujoulu Sari 0400 482
708.
Su 7.12. Maamme-laulu
Tervetuloa!
Kihniön kunta ja Kihniön seurakunta
Henkistä hattaraa täysi annos
Janne Alhonpää
teatterissa
Pois tästä pikipimeästä marraskuusta, hetkeksi ulos ahdistavasta ajasta . klo 12.15,
Yhteiskoulun sali
Lipputervehdys, Kipinäpartio
Lippulaulu, yleisö
Tervehdyssanat, kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja Reijo Ojennus
Musiikkiesitys, Nuorekkaat miehet,
joht. klo 19 Miestenpiiri.
Tervetuloa.
Sanomalehdet
Jonournalistin
velvollisuus
pyrkiä totuudenmukaiseen
tiedonvälitykseen.
tellen näytelmän tunnelma varmasti antoi lisäpotkua hippoihin.
Rauni Virtanen
Diivat
farssikomedia
Käsikirjoitus: Ken Ludwig
Ohjaus: Jaakko Saariluoma
Lavastus: Peter Ahlqvist
Puvut: Taru Liipola
Koreografia: Jonna
Johansson
Nimiosissa: Teemu Niemelä ja Janne Turkki
Esitykset: Porin Teatterin päänäyttämöllä syyskuusta 2014 alkaen
www.ylasatakunta.?
Hengellisiä tilaisuuksia
6.12.2014
Itsenäisyyspäivä
Parkanossa
Kunnon komedia vaatii millintarkan ajoituksen: replikoinnin vauhti ei salli kompasteluja, ja asiaan kuuluvat uskalletut
vitsit ohittuvat kevyesti, alleviivaamatta. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus Marja-Liisa
Kuusela ym.
Alko avasi kolmoskeskuksessa
Myymäläpäällikkö Eija-Liisa Majanmaa avasi Alkon Parkanon myymälän uusien tilojen oven viime torstaina jämptisti
kello 10. muistamiset, Susanna Yli-Lankoski
. virsi
. klo 19.00 Kristittyjen
yhteinen rukousilta seurakuntatalolla.
Pe 5.12. 040-522 7141
info@satuhaveri.fi,
www.satuhaveri.fi
www.satuhaveri.?
Parhaimmat kiitokset Kihniön Yrittäjille
saamastamme Vuoden yrittäjä -palkinnosta.
Tämän johdosta kahvitarjoilu pankissamme
keskiviikkona 3.12.2014
KIHNIÖN
Osuuspankki
Sanomalehdet
J
ournalismilla tarkoitetaan ajankohtaisten,
faktapohjaisten joukkotiedotussanomien tuottamista. klo 14 Rukoushetki.
Su 7.12. klo 12.15 alkaen
Ohjelma:
. klo 10.00 Rukoushetki, klo 11.00 Ehtoolliskokous, Harri Nurmi, Niina ja
Matti Sillanpää, pyhäkoulu.
Veli-Matti Heinisuo
PARKANO
Ti 2.12. Jukka Lehtinen
Juhlapuhe, toimitusjohtaja Mikko Wirén,
Pihlajalinna-konserni
Musiikkiesitys, Nuorekkaat miehet ja
Parkanon Mieslaulajat, joht. Vapaa-aikatoimen vuoden urheilija-, kuntoilija- ja seuratyöntekijäpalkintojen jako, Jyrki Järventausta
. Voi vain arvailla, mikä kuhina näyttämön takana loppua
kohden yhä sähäkämpänä käy:
meikkaajien ja pukijoiden työn
tulokset ilmestyvät näyttämölle
suurin piirtein sekuntiaikataulussa ja aina lähes uudenlaisina.
Teemu Niemelästä sukeutuu
hieman kolakka 30-luvun donna, Janne Turkista hempeä sadun hengetär. Kun vanha idea toteutetaan
niin ammattitaitoisesti kuin Porin Teatterin ?diivat. Joten selvää on, etteivät hirvipeijaisten viinasammiolle mielivät vieraat oikein jaksa keskittyä. musiikkia, Kirkkokuoro
. Jokainen, joka
on harrastajateatterin jäsenenä pohtinut valitun näytelmän
yleisöönmenevyyttä (suom. ja koko ensemble sen tekevät, niin ei kun
rentoutumaan.
Diivat-näytelmään sisältyy
toki myös rippunen teatterin
ongelmatiikkaa. 2 . (Janne Turkki) ja Duncan (Marko Honkanen).
morsiamensa kautta kärkkyvä pastori (Marko Honkanen)
muodostavat sivujuonena pyrkimyksellisen vastaparin.
Pukijoiden urotyöt
Kun Porin teatterin kahdesta komistuksesta tehdään perijöiksi tekeytymisen vaatimuksesta naisia, tulos on kyllä viehkeä. joulukuuta 2014
Psykoterapeutti (vet) Kelan terapiat
Psykoterapeutti Satu Haveri
Haveri
(2 vapaata Satu
paikkaa heti)
puh. Leivonnaisia, arvontaa ja kirjanmyyntipiste auki.
To: Kristittyjen yhteinen rukousilta seurakuntatalolla klo
19.
Pe: Peli-ilta Ihantolassa klo
18?22.
Su: Ehtoolliskokous ja Ugandan terveiset klo 13.
Tervetuloa.
Kahvitarjoilu Yhteiskoulun salissa alk. Tiistaina 2. tuleeks tätä kukaan kattomaan) tietää, kuinka jännitetään liikehdintää lippuluukun vaiheilla.
Kun sitä omaa juttua on harjoiteltu kaikkensa antaen, ei ole
ihan helppoa todeta, jos se käy
yleisön mielestä niin yli hilseen,
ettei tulla edes uteliaisuudesta
saliin. Itsenäisyyspäivän puhe, ?loso?an tohtori ja tietokirjailija
Seppo Niemelä
. Mistä niitä uusia teemoja joka hätään löytyisi. lausuntaa, Leila Heliölä
. klo 11 Ehtoolliskokous, Kohtamäet.
Jouluvalot ovat parasta
Ylä-Satakunta
Niina Martikainen
Ylä-Satakunnan nettikysymykseen vastanneista 64 henkilöstä lähes puolen eli 30 vastaajan
mielestä joulunavauksessa parasta on jouluvalojen syttyminen.
Seuraavaksi suosituin on
Ylä-Satakunnan nallearvonta,
jota piti parhaana 14 vastaajaa,
Ruoka ja juoma ovat tärkeimmät 8:lle, tuttujen tapaaminen 6:lle ja joulupukki 5:lle
vastaajalle. Muu puvustus
ainakin naisten kohdalla edustaa 1950-luvun leninkilinjaa, joka korosti vyötäröä ja salli helman liehua. Jukka Lehtinen, liput
Kipinäpartio
Seppeltenlasku Talvi- ja jatkosodan patsaalla
jumalanpalveluksen jälkeen, kunniavartiossa
Länsi-Suomen huoltorykmentin Parkanon varasto
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Ke: Lähetysmyyjäiset rukoushuoneella klo 18. klo 19.00 Vanhimmiston kokous.
To 4.12. ja aplodeista pää-
???????????
Helluntaiseurakunnat
???????????
KARVIA
To 4.12. klo 15.00?17.00 Toimistoaika, henkilökohtaista
keskustelua ja rukousta.
To 4.12. Journalismin tehtäviä
ovat tiedonvälityksen ohella yhteiskunnan kriittinen tarkkailu ja vallankäytön
valvonta sekä sananvapauden ja julkisen keskustelun edistäminen.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN
VIETTO
Kihniössä lauantaina 6.12.2014
?
?
?
?
Jumalanpalvelus kirkossa klo 11?12
seppelten lasku sankarihaudalle
Itsenäisyyspäivän juhla seurakuntatalolla
n. Avauksen ohjelmaa
piti parhaana osana 1 vastaaja.
Tällä hetkellä kysymme, tiedätkö, mitä naapurisi puuhailevat.
KIHNIÖ
Ke 3.12. Jukka Lehtinen
Palkitsemiset
Maamme-laulu, yleisö
Kynttilöiden sytytys
sankarihaudoilla klo 18.00
Parkanon kaupunki
Parkanon seurakunta
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Ke 3.12. klo 14 Jumalanpalvelus. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, Aaltoset.
Su 7.12. Ehkä paikallislehden toimittajakaan ei ole ollut innoittuneessa tilassa käydessään asialle pantuna juttua siitä tekemässä?
Porin Teatterin komedian
näyttelijäparikin edustaa ?teatterin kauppamatkustajia?, jotka kiertelevät esittämässä tilauksesta Englannin teatteritaiteen ylijumalan, Shakespearen,
tekstejä. Muut roolihenkilöt
onnistuvat säestäjän tärkeässä
tehtävässä.
Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.00
Saarna ja liturgia Marianne Kyrönviita, kanttori Sami Salomaa, tekstinluku Alpo Aho, musiikki Parkanon
Naiskuoro ja Mieslaulajat, joht. klo 14.00 Päivärukoushetki Kuljulla Kirkkokatu
2.
Ti 2.12. siis teatteriin, joka
juuri nyt ymmärtää tarjota tautiin parasta lääkettä eli naurua!
Yhtään ei tule mieleen nyrpistellä ikivanhalle aiheelle miehet
naisten vaatteissa. Diivojen yleistunnelma on kuitenkin myös jollain
lailla vanhanaikaisen viaton,
rakastutaan ja tunnustetaan se
ihan polvistuen?
Niemelä oikeassa sukupuolessaan on tosiaan vastustamattoman komea, tuota sileäksikammattua 30-lukulaista tyyppiä
Avoinna kirjaston
aukioloaikoina.
PIKKUJOULUKONSERTTI
Petäjän Naiskuoron, Mieslaulajien sekä Nuorekkaiden miesten kuoron pikkujoulukonsertti Parkanon
kirjastossa keskiviikkona 3.12. Meiltä voi tilata myös
yksittäisiä tuotteita, Sami Koivisto sanoo.
Suosittua puuvillapipoa yritys on tehnyt ja myynyt noin
10 vuoden ajan. 044 045 5510. 03 448 4700
Aukioloajat: ma?to 9.30?17,
pe 9.30?18, la 10?14
Muotitalo
KULMALA
Petäjä-opiston
näyttelyt ja esitykset
SYKSYN SATOA -NÄYTTELY
Näppärän ja Pisaman yhteinen oppilastyönäyttely.
Parkanon kirjastossa 1.-12.12. Tähän saakka Suomishop-netin
myynti on keskittynyt nettiin
ja isoihin markkina- ja messutapahtumiin eri puolilla Suomea.
Varastomyymälän avaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun
kauppa tapahtumissa on hiljentynyt. Olisikohan se niin, että täällä on kiva käydä, koska kihniöläiset ovat kaikki niin miellyttäviä, ryhmästä lohkaistaan.
Korvauksissa ja sijaishoidossa parannettavaa
Tukiryhmän
pikkujouluihin
Omaishoitajuus Suomessa
Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta sairaasta, vammaisesta tai ikääntyvästä läheisestään
Suomalaiset ovat Euroopan ahkerimpia omaishoitajia
Suomessa on yli 350 000 omaishoitajaa
Omaishoidon tukea myönnetään noin 40 500 hoidettavan
hoitoon
Ikääntyneiden omaishoitajat säästävät vuosittain melkein 3
miljardia julkista rahaa
Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa vietettiin 24.?30.11.
Lähteet: Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry ja Kela
lut sinne vietäessä. Omaishoitajuutta ja sen
arvoa yhteiskunnassamme pitäisi nostaa enemmän esille.
Omaishoitajia tulee jatkossa
olemaan paljon enemmän, sillä
ihmisten kotona asumisen kes-
toa pyritään koko ajan pidentämään.
Suomessa tähdätään tulevaisuudessa siihen, että vain 3
prosenttia 75 vuotta täyttäneistä olisi laitoshoidossa.
. Tapaamisten idea on tarjota omaishoitajille virkistyspäivä, jonka aikana saa jakaa kokemuksiaan tai unohtaa hetkeksi
arkielämän.
Paikkakunnalla on tällä hetkellä noin 48 omaishoidon tukea saavaa henkilöä.
Vertaistukiryhmäläisten
kommenteista päätellen tapaamisille on ollut tilausta.
. Paikalliset seurat ja yhdistykset tietävät aika hyvin ottaa
yhteyttä. Jos johonkin kannattaisi
kiinnittää huomiota, niin se on
omaishoitajien kohtaama epäoikeudenmukaisuus. Ryhmä kerääntyy yhteen
joka kuun viimeinen perjantai.
. Sitä kysytään
usein merkkipäivää viettävälle
ja tuliaisiksi ulkomailla asuville. Hoidollisesti raskaan
siirtymävaiheen aikana maksettava palkkio nousee 769,33
Maarit Lehto
Brodeerauksia myös
yksittäisiin tuotteisiin
Yrittäjä Sami Koivisto ja yrityksen hittituote Suomipuku.
puvun mallin Lahden urheilumuseosta. Numminen otti Koivistoon yhteyttä junnujen ulko-
(norm.hinnoista)
(ei Kuoma)
Naisten JOULUSIIVOUS
JATKUU!
NILKKURI
KITKA3-pitopohjalla Paljon naisten
myös musta ja ruskea
ja miesten
(norm. Hän toi mallin meille, Ritva Koivisto kertoo.
Ritva Koivisto oli tutustu-
nut Kallu Nummiseen, kun hän
pelasti Tapparan juniorit vaatepulasta. Palkkio pitäisi siirtää
Kelan maksettavaksi.
Jokelan ja Hilliahon mielestä
myös sijaishoitopaikkoja täytyisi kehittää.
. Ihanaa,
että edes kerran kuukaudessa
pääsee käymään jossakin.
Ryhmän jäsenten mielestä
tapaamiset auttavat jaksamaan
omaishoitajuutta.
. Vapaa
pääsy - kahvitarjoilu.
. Vuoden 2015 vahvistettu palkkakerroin korottikin tukisummaa valtakunnallisesti 0,96 prosentin verran.
Naisten ja miesten
Suomishopin varastomyymälä
avattiin Tupalankadulla
Yrittäjä Sami Koiviston Suomituotteita voi nyt ostaa suoraan Tupalankadulla sijaitsevasta varastomyymälästä. Omais-
hoidon tuen hoitopalkkion
määrä on niin erilainen joka
kunnassa. Hänen
isänsä Kalevi Numminen haki
taan voisi lisätä niinkin, että
korvaus nousisi 1 000 euroon
kuukaudessa.
.
Toimistomme ovat suljettuja jouluna 22.12.-6.1.
Kevään kurssitarjontamme löytyy nettisivulta ja
Ylä-Satakunta -lehdestä ti 30.12.
Voit ilmoittautua kevään kursseille netissä
KWWSV RSLVWRSDOYHOXW ¿ SHWDMD WDL WRLPLVWRRPPH
puhelimitse tai poikkeamalla
Parkanon toimisto
avoinna ke-pe klo
9-15 Sepänkatu 4
puh. Suomessa opiskelevat vaihto-oppilaat ja turistit vievät
mielellään myös muita Suomituotteita kotimaahansa.
Suomipuvun neulos tehdään Längelmäellä ja värjäys
Hämeenkyrössä.
. Teppo Numminen pelasi silloin A-junnuissa. 3
Omaishoitaja jaksaa
vertaistuen avulla
Kihniö
Laura Jokisalo
Kihniössä on paljon omaishoitajia, mutta ennen syksyä heillä
oli vähän mahdollisuuksia kokoontua yhteen.
Elokuun lopussa tilanne korjaantui, kun Leila Pusa ja Lea
Mäkipää aloittivat omaishoitajien vertaistukiryhmän vetämisen. Kyllä on niin hyvä maku
jäänyt näistä kerroista. Toisten vertaistuki koetaan äärettömän
tärkeäksi.
. joulukuuta 2014 . Painatuksia ja
brodeerauksia tehdään myös
muun muassa huppareihin,
laudeliinoihin ja pyyhkeisiin.
Yritys myy myös kotimaista
jussipaitaa.
Varastomyymälä on avoinna
arkisin kello 10?17, lauantaisin
kello 10?12 ja sunnuntaisin kello 12?17.
103 20 -50 %
(norm.hinnoista)
!
5.12. GLÖGITARJOILU
Parkanon Muotikulma Oy
Keskuskatu 7, Parkano
Puh. Kaikki työ on kotimaista.
Suomipuvussa vain lanka tulee
ulkomailta, sanoo yrityksen perustaja Ritva Koivisto.
Suomipuku tuli yrityksen
valikoimaan noin kolmekymmentä vuotta sitten Ritva Koiviston toimiessa yrittäjänä.
. klo 19. Työttömyyden aikana nuoretkin saataisiin näin kiinnostumaan asiasta.
Suomi-tuotteiden myynnin lisäksi Koivisto brodeeraa ja painaa tekstiilejä yksityisten, yhdistysten ja yritysten haluamilla tunnuksilla.
. Numminen haki paidat linja-autolta ja vei ne
lentokentälle, missä junnut olivat jo lehdistötilaisuudessa ja
lähdössä matkalle.
Tämän jälkeen Koiviston yhteistyö Tapparan fanituotteiden
toimittajana jatkui vuosien ajan.
Parkano
-20 %
KOTIMAISET
TALVIKENGÄT
NYT
yritysuutinen
euroon.
Lautakunnan tekemät korotukset ovat lain vaatiman hoitopalkkioiden vähimmäismäärän
mukaiset.
Omaishoidon palkkiot tarkistetaan kalenterivuosittain
työntekijän eläkelain palkkakertoimella. 129,-)
VAATTEITA
maan matkaa edeltävänä päivänä, kun junnujen paitoja ei toimitettukaan yrityksestä, mihin
tilaus oli tehty.
Junnut tarvitsivat 60 valkoista collegepaitaa Tapparan logolla painettuna.
Koivistolla oli sattumalta rullalla valkoista kangasta,
painofilmit toimitettiin hänelle
ja hän sai tilauksen lähtemään
seuraavana päivänä linja-autolla Tampereelle. Myös ikäkysymykset täytyisi ottaa huomioon, eli nuorien ja vanhojen
hoidettavien olisi hyvä olla eri
paikoissa.
Lea Mäkipään mukaan kiinnostusta omaishoitajuutta koh-
Hoitopalkkiot nousevat vähän
Kihniö
Laura Jokisalo
Lea Mäkipään ja Leila Pusan vetämä vertaistukiryhmä kokoontui omaishoitajien viikolla
pikkujoulujen merkeissä.
olivat saapuneet myös Hannele Jokela ja Arja Hilliaho Pirkanmaan Omaishoitajat ry:sta,
eli Pionista.
. Lisäksi asiakkaat kysyvät
usein missä päin Parkanoa he
voivat poiketa ostoksilla, kun
ovat liikkeellä paikkakunnan
suunnalla.
Suomituotteista
ykkönen
on Suomipuku. Hoidettava ei saisi palata sijaishoidosta huonommassa kunnossa, kuin hän on ol-
Kihniön perusturvalautakunta
on päättänyt nostaa omaishoidon tuen hoitopalkkioita muutamalla eurolla vuodeksi 2015.
Pienin kuukausittain maksettava palkkio kohoaa 384,66
euroon.
. Tiistaina 2
Kun ympärillä on vahva turvaverkko, koko pakettia on
kevyempi kantaa.
Joulu on odottamisen aikaa.
Joulu on antamisen aikaa. Minulla on aivan
mieletön turvaverkko, joka ottaa
kiinni, kun putoan. Milloinkaan se ei ole kuitenkaan kivutonta. Joka kunnassa tilaisuuden suosio oli suuri. Vai kenties
jopa synnytysosastolla?
Sanotaan, että joulu on antamisen aikaa. Viikon verran olin
kuin uusi ihminen. muistuttaa joulun vaaroista.
Tuoksukynttilät aiheuttavat epämiellyttäviä oireita tuoksuyliherkille ja astmaatikoille. Maustamattomat puna- ja valkoviinit
sopivat useimmille allergisille.. Odotamme joulun ihmettä,
joka on jo nyt opettanut ja antanut
paljon. pahoinvointi sai
aika nopeasti kumppanikseen kävelemistä hankaloittavat liitoskivut, joiden monimuotoisuutta en
villeimmässä mielikuvituksessani edes olisi osannut ajatella. Tiistaina 2. Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, mitä saamme ja laitamme hyvän kiertämään.
Elämän luominen voi toisilla
olla helpompaa kuin toisilla. Parkanossa pidetty ulkoilmatapahtumakin keräsi torin täydeltä väkeä, vaikka sää oli kostea. Oli kuin jonkinlainen avaruusolio olisi ottanut
siskoni mahan valtaansa. Opiskelijani oppivat suomea, vaikka minä en ollut sitä heille opettamassa.
Kivuttomien supistusten aikana sain myös tarkkailla turvallisesti sitä, mitä keho synnytyksessä tekee. Joulukuun alkaessa aletaan
valmistautua vuoden suosituimpaan juhlaan.
Marraskuinen pikkujouluaika alkaa olla ohi,
ja katse kääntyy jo kohti varsinaisen joulun
viettoa.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa juhlia joulua. Aloin nauttia raskaudesta,
mahasta, joka muljahteli puolelta
toiselle ja tyypistä, joka kutkutteli
kylkiluita.
Samalla tiellä olen yhä, vaikka
olo onkin välillä kuin pesäpallomailalla hakattu ja vatsa supistelee
lihaksiaan turhankin usein.
Ihan kivaahan tämä on. Minua kiehtoi
erityisesti raskauden mystisyys,
kokemus siitä, miltä tuntuu kasvattaa uutta elämää. Allergisen luokse kylään mennessä varmoja vaihtoehtoja ovat
joulukaktus, tulilatva ja annansilmä, tulppaanit ja amaryllikset useimmille.
Voimakastuoksuinen hyasintti ja joulutähti aiheuttavat monille hengitystieoireita.
Joulukuusi voi aiheuttaa joillekin allergian kaltaisia oireita, kuten nuhaa tai astmaoireita. Joulu on
aikaa, jolloin osoitetaan läheisille
heidän tärkeytensä.
Joulu on kiitoksen aikaa.
Kiitos ja hyvää joulua!
Katariina Kuusimäki
KOLARITILASTOA
Taljan tilastoinnin mukaan sattui levikkialueellamme tieliikenneonnettomuuksia
vuonna 1963 seuraavasti:
Karviassa tapahtui vuoden aikana 9 tieliikenneonnettomuutta, joissa henkilövaurioita tapahtui seitsemälle ja joiden johdosta yksi kuoli.
Kihniössä oli onnettomuuksien luku 7 ja
vaurioita ja vammoja sai 5 henkilöä.
Parkanossa oli vastaavien onnettomuuksien luku peräti 56 ja niissä sattui henkilövaurioita 27 henkilölle.
-------------?Työkaveri puree hammasta?, sano Saaren Harri kun auton vaihdelaatikko ?kronahteli?.
Karvia.
--------------Ei ne häävit leuat olla tartte, jolla toisen
haukkuu
Kihniö.
heh
Minkämoinen on miäs, joka on teheny paljo herättääkseen työtätekevät ihmiset. 4 . Useimmiten.
Ei se silti haittaa, että tästä on jo
suurin osa takana.
Vaavelimme ennakoituun syntymäpäivään on enää vajaa kuu-
kausi. joulukuuta 2014
pääkirjoitus
Jouluvaloa
myös mieleen
Niin Parkanossa, Karviassa kuin Kihniössäkin pidettiin viikonloppuna viralliset joulunavaukset. Toki jos kaapin
sotkuisuus häiritsee enemmän kuin sen järjestämisestä on vaivaa, sen kun siivoaa sitten.
Joulunvietto voi joskus kuitenkin valaistua
jo siitä, että jättää ylimääräiset tohinat sikseen.
Niina Martikainen
sinipunainen merisiili
4.12.1964
Ihmeellinen
raskaus
Minulla oli ensimmäisen kerran
vauvakuume 15-vuotiaana. Opiskelijoiden myötätuntoisen katseen alla
tietysti.
Onneksi opin lopulta hallitsemaan muuttuvan kehoni . Raskausaika, sen tuomat
ilot, kivut ja pelot sekä vastuuntunto ovat vain lämmittelyä tulevaa varten. Vatsa
muljahteli kuin Alien-elokuvassa
konsanaan.
Siitä lähtien vauvakuume on
ollut pinnalla välillä enemmän ja
välillä vähemmän. Toisaalta jokapäiväinen junailuni Jyväskylän ja Tampereen välillä ei
kuviot
välttämättä lieventänyt luustoni
löystymistä.
Mielenkiintoista oli myös kokea täydellinen koordinaatiokato.
Kun toiset keräävät raskausarpia
mahaansa, minä onnistuin kaatumaan niitä jalkoihini. Lyllertämään.
???
Lopetettuani työt palauduin yllättävän nopeasti. Onkos hän ay-johtaja, vasemmistopoliitikko
vai lahkosaarnaaja. Siskoni oli raskaana. Jouluvaloissa kyse ei kuitenkaan ole etupäässä fyysisestä valosta.
Jouluvalot vaikuttavat ensisijaisesti ihmisten mielialaan. Meillä se näkyy muun
muassa pakkaus- ja siivoamisapuna. Jes!)
???
Joulu 2014 poikkeaa valtaisasti aikaisemmista. JUU EI: ei mikään näistä, vaan hänhän on kuulkaa herätyskellojen
valamistaja!
päivän laina
www.terve.. Voimakkaat supistukset käskivät pysähtymään.
Ymmärsin, että elämässäni ei
ole kyse enää yksin minusta. tai
hidastamaan vauhtiani. Vesisadetta ei sentään saatu.
Joulunavausten ohjelma vaihtelee kunnittain, mutta perinteisesti niiden yhteydessä sytytetään aina jouluvalot. Odotamme mielenkiinnolla uudenlaista joulua, juhlimmeko sitä kaksin vai kolmisin
uudessa kodissamme. Sen täytyi olla uskomatonta, pienestä pahoinvoinnista huolimatta.
Kymmenen vuotta ensimmäisestä vauvakuumeestani ymmärsin, että elämän luominen ei ole
helppoa.
?Pikkuinen. Ylä-Satakunnan nettikyselyssä valojen syttymistä piti avajaisten
parhaana asiana lähes puolet vastaajista.
Syksyisen harmaassa säässä ylimääräinen
katuvalaistus onkin enemmän kuin tarpeen,
2.12.2014
kun valaisevaa lumipeitettäkään ei ole. Jos näin on käynyt aiempina jouluina,
kuusen voi laittaa esimerkiksi parvekkeelle.
Glögeissä, likööreissä ja muissa alkoholijuomissa on erilaisia mausteita tai väriaineita, jotka voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Sen
sijaan vääränlaisia on useita, ja yksi niistä on
joulusta stressaantuminen.
Tunnettu hokema on, että ?jos et aio viettää
juhlaa kaapissa, sen voi jättää siivoamatta?.
Joulun alla monilla on useanlaista muistettavaa ilman suursiivouksiakin. Äärimmäisen kiehtovaa.
Raskaus on tuonut uusia tasoja
ihmissuhteisiini. Kaikki vaikutti niin ihanalta, jännittävältä. Kävelin lähes
yhtä nopeasti kuin kanssakulkijani. Oli ihmeellistä
seurata raskauden etenemistä niin
läheltä. Tämä on ollut tutkimusmatka minuun itseeni siinä missä
raskauteenkin.
Kehoni muistutti minua hillitsemään suorittamistani, kun töissä
ja elämänmuutosten toteuttamisessa alkoi mennä liian lujaa. Parkanossa tilaisuutta vietettiin torilla, Kihniössä Puumilassa ja Karviassa
Karviatalolla. Muutto omaan
kotiin on niin lähellä laskettua aikaa, että avuntarve on suuri.
Vaikka asummekin kaukana
perheistämme, emme ole yksin.
Meitä autetaan monella eri tavalla.
Perheemme ja ystävämme kantavat kortensa kekoon, vaikka joulu
lähestyykin.
(Toisaalta itse kutakin taitaa
motivoida se, että tämä on viimei-
nen muutto pitkään aikaan. Lisäksi runsas kynttilöiden polttaminen heikentää sisäilman laatua, mikä saattaa aiheuttaa hengitystieoireita erityisesti
astmaatikoille.
Kun valitset kukkia kotiin, voit luottaa
hyvin omiin aisteihisi. Vaappuminen ei häirinnyt
menoa. Töissä pärjättiin kyllä, vaikka en ollut
paikalla
Aikuisen luumassa pysyy lähes tasapainossa noin 50 ikävuoteen
saakka.
Ikääntyessä luukudosta menetetään enemmän kuin uutta muodostuu tilalle. Hallitus nimitti
hänet torstaina virkaan maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon toimikauden ajaksi. Siellä
jokainen yritys voi mainostaa yhtä tarjousta kerralla.
. Aiemmin hän on
työskennellyt Brysselissä mm. Sieltä
löytyy muun muassa liikkeiden
tarjouksia, Korhonen kertoo.
Tarjoukset-osio otetaan sivustolla käyttöön lähipäivinä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Erkki Moisio.
Satapirkan Osuuspankin hallituksessa ovat
Ikaalisten alueelta Jouni Nieminen, Raili Äijälä
ja Mika Laatu, Parkanon alueelta Erkki Moisio ja
Jukka Vesanto sekä Karvian alueelta Pentti Pentinmäki ja Antti Otava.
Toimitusjohtaja Antero Sorri totesi, että pankkitoiminnan määrä oli lokakuun lopussa 515 miljoonaa euroa. Tarjouksen ajankohdan voi
määrittää minuutin tarkkuudella. Sen voi vaihtaa päivittäin, tunnin välein tai pitää voimassa koko kuukauden, Korhonen sanoo.
Sivusto on vuoden loppuun
asti Parkanon Yrittäjien vastuulla. Liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa.
Asiakkaita pankilla on 17 500, joista 8 250 asiakasomistajaa. Tiistaina 2. Usein pienenerginen murtuma on sairauden ensimmäinen
merkki. Sivustolta löytyy kartta, jonne on
sijoitettu kaikki kauppareittiin
liittyneet yritykset.
Kartalta pääsee klikkaamalla
sivulle, josta löytyy lisätietoa yrityksestä.
Nettiportaalista löytyy tällä
hetkellä tiedot 36 yrityksestä.
Kauppareitti on Parkanon
Yrittäjien ja Kehitys-Parkin yhteishanke, joka tekee tunnetuksi
keskustan yrityksiä ja kokoaa ne
saman brändin alle.
Kotisivut on toteuttanut Stu-
dio Luminkan Niko Korhonen.
Hänen mukaansa sivuston ylläpitäminen on tehty helpoksi,
sillä yritykset voivat itse syöttää
tietoja omalle sivulleen.
. Sen sijaan luuston
tavanomaista runsaampi haurastuminen on osteoporoosi, jossa
luumassa vähenee, luun rakenne heikentyy ja murtuma-alttius
lisääntyy.
. Luiden vähittäinen
haurastuminen on osa normaalia
ikääntymistä. Tällöin luuston massa lisääntyy nopeasti ja saavuttaa huippunsa noin 20?30-vuotiaana. Siitä sovitaan yhdessä yrittäjien kanssa.
Professori Seppo Kivinen luennoi
torstaina Karviassa luuston terveydestä
Ylä-Satakunta
Sirpa Ala-Rämi
Karviaan saapuu torstaina luuterveyden asiantuntija, professori Seppo Kivinen, joka kertoo
luuterveyden ylläpidosta, osteoporoosin riskitekijöistä, ennaltaehkäisystä ja osteoporoosin hoidosta.
Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi elämän. Ultraäänimittauksen etuja ovat hyvä ennustettavuus.
Luento on maksuton ja kaikille
asiasta kiinnostuneille avoin.
Luento luuston terveydestä Karviasalissa 4. joulukuuta klo 18.
Satapirkan Osuuspankin hallitus valitsi uudeksi
puheenjohtajakseen Jouni Niemisen. Ministeriöön hän siirtyi Päättäjien Metsäakatemian johtajan tehtävistä. Heille maksettiin 10 kuukauden aikana bonuksia 713 tuhatta euroa.. Mittaukseen sisältyy
riskikartoitus. joulukuuta 2014 . Sivustoa
markkinoidaan
tempauksen yhteydessä. 5
uutiset
Tiistaina 2. Mittaus kestää valmisteluineen kymmenen
minuuttia. Vaikka osteoporoosi on yleisintä ikääntyneillä, voi osteoporoosia esiintyä
kaikenikäisillä naisilla ja miehillä,
Seppo Kivinen kertoo.
Kivisen mukaan luuterveyden
ylläpidossa avaintekijöitä ovat
riskitekijöiden poistaminen, monipuolinen ravinto, liikunta sekä
Parkanolaissyntyinen maatalous- ja metsätieteiden maisteri Tiina Rytilä on maa- ja metsätalousministeriön uusi valtiosihteeri. Asiakasvarojen määrä oli 273 miljoonaa euroa ja rahoitustoiminta 262 miljoonaa
euroa. Rytilä
aloittaa tehtävässään maanantaina.
Tiina Rytilä on toiminut maa- ja metsätaloisministerin erityisavustajana vuodesta 2011 lähtien. joulukuuta 2014
Päivähoitoon tarvitaan
lisää rahaa
Kihniö
Maarit Lehto
Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että vuoden
2014 talousarvioon päivähoidon tehtäväalueelle
myönnetään 99 500 euron lisämääräraha.
Päivähoidon ja ryhmäperhepäivähoidon palkkakustannuksiin ja ateriakustannuksiin tarvitaan
85 000 euroa.
Lasten omassa kodissa tapahtuvaan päivähoitoon on tarvittu ennakoitua enemmän määrärahoja. Euroopan johtavien nestepakkausvalmistajien allianssin (The
Alliance for Beverage Cartons and the Environment, ACE) ympäristöasioiden asiantuntijana,
Pohjoismaisten perhemetsänomistajajärjestöjen
koordinaattorina sekä kokoomuksen europarlamentaarikkojen delegaation poliittisena neuvonantajanana.
Valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Ensi vuoden alusta lähtien sitä
hallinnoivat hankkeessa mukana
olevat yrittäjät.
Korhosen mukaan sosiaalista
mediaa aiotaan mahdollisesti jatkossa hyödyntää nettiportaalin
markkinoinnissa.
. Monipuolinen ruokavalio, joka turvaa riittävän kalsiumin ja proteiinin saannin, D-vitamiini sekä liikunta ovat välttämättömiä lujan
luuston rakentumiselle niin pi-
tuuskasvun aikana kuin sen jälkeenkin.
Sukuhormonituotanto vauhdittaa luuston kasvua murrosiässä. Päivitysapua saa tarvittaessa
myös minulta, Korhonen lupaa.
?Yritykset voivat
itse syöttää
tietoja omalle
sivulleen.?
Jatkoaika vauhdittaa
joulumyyntiä
Nettiportaalia aiotaan tulevaisuudessa hyödyntää erilaisten
tapahtumien yhteydessä.
Esimerkkinä Korhonen mainitsee 12. Ryhmäperhepäivähoidossa on useita
erityislapsia, jotka on sijoitettu kahden lapsen
hoitopaikalle ja erityislapsia, joiden hoitamiseen
tarvitaan myös avustaja.
Lisäksi lasten kotihoidon tukea on käytetty
aktiivisemmin kuin on budjetoitu. Myös luustoperäiset kivut, ryhtimuutokset ja pituuden
lyhentyminen voivat olla merkkejä osteoporoosista. Lisämäärärahan tarve on 14 500 euroa.
Tiina Rytilä maa- ja
metsätalousministeriön
valtiosihteeriksi
Ylä-Satakunta
Kartalle on sijoitettu kaikki kauppareitin yritykset.
Kauppareitin palvelut
löytyvät kotisivulta
Parkano
Minna Lautamäki
Paroonin kauppareitille avautui
viikko sitten omat kotisivut. joulukuuta pidettävän Jatkoaika-tapahtuman, jolla
vauhditetaan paikallista joulumyyntiä.
Tempauksessa mukana olevat
liikkeet pitävät ovensa auki jatkoajalla eli iltakahdeksaan.
. Hallitusta
aikaisemmin johtanut Olli Viitanen jäi ikäpykälän vuoksi pois hallituksen jäsenyydestä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa,
ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa.
Jouni Nieminen
johtaa Satapirkan
Osuuspankin hallitusta
Ylä-Satakunta
riittävä kalsiumin, D-vitamiinin
ja proteiinin saanti.
Karvian terveyskioskiin kuntosalin yhteyteen on hankittu
luuntiheyden mittauslaite, joka
arvioi luuntiheyden kantaluusta
käyttäen ultraääntä
Mainoslauseisiin ei
kannata uskoa, Tiina Koivisto
sanoo.. Sopiva sekoitus tulee,
kun puolet on maustamatonta
ja puolet maustettua jogurttia.
Puuro on hyvä välipala. Lapset syövät mielellään myös kasvissose-
keittoja.
Jälkiruokaa perhe ei yleensä syö.
Noin vuosi sitten Ville ja Saila Koski ottivat perheelle käyttöön karkkipäivän.
. Väinön mielestä
hyviä aineksia ovat tomaatti ja
herneet sekä cashewpähkinät,
jotka ovat myös Siirin ja Väinön
suosikkeja.
Siiri ilmoittaa, että hänen
lempiruokansa on makaronilaatikko. Moni terveelliseksikin koettu välipala yllättää sokerimäärällään.
. Lounaan
ja päivällisen välillä vanhemmat nauttivat joskus kahvia ja
lapset välipalan.
Perhe ruokailee yhdessä. Lautasesta puolikas
on kasviksia, neljännes kalaa,
lihaa tai kanaa ja loput perunaa
tai riisiä. Lapsille ei maistuisi ruoka,
jos he napostelisivat aterioiden
välillä, Ville Koski toteaa.
Saila Koski sanoo, että yhteisen ruokailun järjestäminen onnistuu yllättävän helposti. Kokeen maksimipistemäärä oli
60, joka vastasi arvosanaa 10.
Arvosanan 8 tai sitä paremman saaneet ovat oppineet hyvin pääosan peruskoulun keskeisistä asioista.
Kihniössä 63,2 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista oli tässä
ryhmässä.
Valtakunnallinen arvosanojen keskiarvo yhdeksännen luokan matematiikan
kokeessa oli 7,00. joulukuuta 2014
Mikael
Vaviolahti
valittiin
vuoden
urheilijaksi
Kihniö
Maarit Lehto
Kihniön sivistyslautakunta
valitsi vuoden 2014 liikuntatoimen palkitut. Tuotteista on luettava tuoteselosteet. Se voi olla vaikkapa voi-
Paljon
sokeria
2 dl makuviili ja maustettu jogurtti: 8 palaa
sokeria
2 dl mehupurkki: 7 palaa
sokeria
0,33 liraa energiajuomaa: 15 palaa sokeria
100 grammaa rusinoita:
28 palaa sokeria
150 grammaa karkkia:
35 palaa sokeria
1,5 litraa Coca-Colaa: 64
palaa sokeria
150 gramman karkkipussi
sisältää 35 palaa sokeria.
leipä ja maito tai vähäsokerinen
jogurtti. Normaalikokoinen tölkki energiajuomaa sisältää 15 sokeripalaa ja puoli litraa CocaColaa 21 palaa sokeria.
Makean nauttimisen pitäisi
kuulua vain syntymäpäiville ja
muihin erityisiin hetkiin. Yhteiset ruokahetket rytmittävät päivää ja luovat turvallisuuden tunnetta. Taustalla 8-viikkoinen Sanni köllöttelee Ville-isänsä sylissä.
Kosken perheessä
ruokaillaan yhdessä
Parkano
Maarit Lehto
Saila ja Ville Kosken perheessä syödään aamiainen, lounas,
päivällinen ja iltapala. Vuoden
urheilijaksi valittiin Mikael
Vaviolahti.
Vaviolahti on hapkidon
vuoden 2014 Suomen mestari. Huomasimme, että karkin
syöminen alkoi lipsua vähän
jokaiselle päivälle. Hän on saavuttanut alempien vöiden tekniikkaottelussa kultaa sekä pystyottelun, mattopainin ja tekniikan
yhteissijoituksen ja kolmivaihemestaruuden hopeaa.
Vuoden kuntoilijaksi valittiin Pertti Räsänen.
Räsänen on aktiivinen
kuntoilija. Väinö liputtaa jauhelihapadan puolesta ja Veeti
tykkää perunamuusista.
Saila Koski sanoo, että myös
maksakastike on lasten mieleen.
. Kokoonnumme illalla yhdessä katsomaan jotain elokuvaa ja herkuttelemme, Saila ja
Ville Koski kertovat.
Sokerin määrä voi yllättää
Parkano
Maarit Lehto
Parkanon terveyskeskuksen
neuvolan sokerinäyttely esittelee, miten paljon sokeria sisältää moni tuttu juoma ja välipala. Sokeriset välipalat vievät
helposti ruokahalun. 4-vuotias Veeti ja 6-vuotiaat kaksoset Siiri ja Väinö tekevät salaattia äitinsä Sailan valvonnassa. Hän harrastaa kävelyä, juoksua, pyöräilyä ja
hiihtoa.
Vuoden seuratyöntekijäksi valittiin Anne Perälä.
Perälä on innokkaasti mukana seurassa toimitsijana.
Hän on osallistunut yleisurheilukisoihin kentällä ja kunnostautunut erityisesti lähettäjänä.
Vapaa-aikaohjaaja käsitteli tulleet ehdotukset palkittavista. Tykkään maksapaloista,
mutta en kastikkeesta, Siiri tarkentaa.
Perheessä syödään varsin
monenlaisia ruokia. Hyvänä kakkosena on
hernekeitto. Tiistaina 2. 10-vuotiaalla koululaisella
päivittäinen sokerimäärä ylittyy jo hänen syödessään 2 desilitraa makuviiliä ja juodessaan
2 desilitraa mehua, sanoo sokerinäyttelyn koonnut terveydenhoitaja Tiina Koivisto.
Moni nuori ja varhaisnuori
juo mielellään energiajuomaa ja
limsaa. Vanhemmat ja isovanhemmat voi-
vat osoittaa lapselle hellyyttä ja
rakkautta muulla tavoin kuin
herkuilla.
Lapset napostelevat
aikaisempaa enemmän
Tiina Koivisto kertoo, että lapsilla naposteleminen on lisääntynyt. Sokerin osuus saisi olla enintään
10 prosenttia kokonaisenergiasta.
Napostelemisen sijaan ateriarytmiin kuuluu hyvä välipala. Ruokajuomana on lasillinen rasvatonta maitoa.
Terveellisen ruokailun sijasta naposteleminen on yleistynyt, kun kaikilla lapsilla ja vanhemmilla ei ole samalla tavoin
yhteistä ruokailuhetkeä kuin
ennen.
Lapsi ei syö kunnollista ateriaa, vaan hän käy vähän väliä
kaapilla hakemassa pikkupurtavaa.
Koivisto muistuttaa, että lapset oppivat kaikessa vanhempiensa tavat niin hyvässä kuin pahassa.
Napostelemiseen lasta ei
kannata opettaa.
. Terveellinen ruoka ei maistu.
Napostelemisen sijaan suositeltavaa on säännölliset, perheiden yhteiset ruoka-ajat.
Lapsella ateria koostuu samasta lautasmallista kuin aikuisella, mutta pienemmillä
määrillä. Naposteleminen vaikuttaa
lasten hampaisiin. Yhdessä syöminen on mukavaa, ja samalla
näemme mitä lapset syövät, Saila Koski sanoo.
Napostelemista Kosken perheessä ei harrasteta.
. Per-
heessä tavasta pidetään kiinni
myös lasten kasvaessa.
Lapset osallistuvat
ruoan tekemiseen
6-vuotiaat kaksoset Siiri ja Väinö ja 4-vuotias Veeti osallistuvat ruoan tekemiseen. Kihniöläisten oppilaiden saama keskiarvo oli parempi eli 7,89.
Kuudesluokkalaisista arvosanan 8 tai enemmän sai
27,7 prosenttia.
Valtakunnallinen arvosanojen keskiarvo kuudennen
luokan matematiikan kokeessa oli 7,75. Kihniöläisten
oppilaiden saamien arvosanojen keskiarvo oli alhaisempi eli 7,39.
Sivistyslautakunta merkitsi arviointisuunnitelman
mukaiset tiedot tietoonsa
saatetuksi.
Kosken perheessä lapset auttavat ruoanvalmistuksessa. Syömme aina muulloin yhdessä paitsi silloin, kun Ville on
töissä. Perusteltuja ehdotuksia palkittavista on pyydetty
liikuntaa harrastavilta kihniöläisiltä yleishyödyllisiltä
yhdistyksiltä.
Valitut palkitaan itsenäisyyspäiväjuhlassa.
Yhdeksäsluokkalaiset
olivat hyviä
matematiikassa
Kihniö
Maarit Lehto
Kihniön yhdeksännen ja
kuudennen luokan oppilaat
osallistuivat keväällä Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton (MAOL ry) järjestämään valtakunnalliseen
matematiikan kokeeseen.
Oppilaat tekivät kokeen
luokassa ja opettaja korjasi
sen ohjeiden mukaan. Muroistakin löytyy terveellisiä
vaihtoehtoja.
. Hampaiden
terveys kärsii, kun ne joutuvat
koko ajan happohyökkäysten
johteeksi.
Koivisto sanoo, että iso osa
yli 2-vuotiaista lapsista käyttää
sokeria yli suositusten.
Suositus lasketaan lapsen iän
ja energiatarpeen mukaan. Nykyisin
meillä on karkkipäivä lauantaisin. 6 . Tapa on peräisin Saila Kosken lapsuudenkodista.
Päivälliselle perhe kokoontuu yleensä viiden?kuuden välillä.
. He muun
muassa sekoittavat jauhelihaa
pannulla ja pilkkovat aineksia
salaattiin.
Pääruoan lisukkeeksi kuuluu salaatti
panti
Ziip! Porkkana 2kg,
Lanttu 2kg tai Punajuuri
2kg, Suomi 0,50/kg
099
pss
Maitosuklaa
200g 9,95/kg
1180
199
á 3,99
kpl
Zoomer
robottikoira
9 Paristot: 7 x AAA, ei mukana.
9 Ikäsuositus: Yli 5-vuotiaille.
9 Tekee ja oppii temppuja
9 Tunnistaa 25 eri käskyä ja toimintoa
7900
Ai
h
kk
kk
Aino puhuva
nukke
Pyjama
9 Aino puhuu, laulaa ja kertoo sadun suomeksi!
9 Mukana tulevien hiustarvikkeiden avulla saat
luotua Ainolle tyylikkäitä kampauksia
9 Ikäsuositus: Yli 3-vuotiaille.
92/98-128/134l,
pinkki
Miesten pyjama
s-xxl, sininen
2995
1495
Valosarja 6 kynttilää
imukupeilla, sisäkäyttöön
Aherramme arkena
- lepäämme sunnuntaina!
.?
www.HHnet
www.facebook.com/halpahalli
1280
3490
Elintarvikemyymälämme palvelevat
ark.
8-21
Itsenäisyyspäivänä
6.12. 7
Itsenäisyyspäivää
Elintarviketarjoukset voimassa pe 5.12.2014 asti
ellei toisin mainita (vain kotitalouksille)
Maukasta
is t i
paisti
lanpa
rjalan
arja
Ka
K
700g 6,84/kg
eikattu
C-lleik
Norjan lohifileee, C
poistettu)
(ruodoton, selkä- ja vatsarasva
jauheliha
an jau
udan
aud
Na
10% 400g 7,45/kg
C ca-Cola tai Coca Cola
Co
Zero 2-pack 1,5L 0,73/L
Tarjous
voimassa
ke-pe
9
4
89
kg
2
ras
Old el Paso tortilla
8 kpl/326g 3,01/kg
Maustettu naudan
sisäpaisti n 1,2kg
6,12-7,24/kg
098
990
kg
199
pkt
2x2-pack
/talous
079
pss
Suomi Marmeladikonvehteja
142g 24,58/kg
ras
Taloussokeri
1kg
Sipsit 275-325g
pss
Suomi mustikkakonvehti tai Suomi
Juhlakonvehti
250g 15,73/kg
349
3 ras
ras
2
99
98
79
2-pack
t 2x0,40
sis. Suljettu. joulukuuta 2014 . Tiistaina 2
TV1 klo 18.15
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.50 Kiehtova
maailma: Eksoottiset
junamatkat
09.00 Yle Uutiset
09.05 Jäätä rakastavat (7)
10.00 Yle Uutiset
10.05 Pisara
10.10 - 10.40 Rintamalotta
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Prisma: Mannerten
synty
11.55 Jumalanpalvelus
13.05 - 13.55 Dokumenttiprojekti: Äänisen vettä
14.00 Tuntematon sotilas
(12)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Itsenäisyyspäivän
paraati
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Itsenäisyyspäivän
vastaanotto
20.30 Yle Uutiset
20.40 Itsenäisyyspäivän
vastaanotto
22.15 Linnan jatkot
23.15 Kongon Akseli (12)
00.10 Valaistunut (16)
00.35 Uutisikkuna
SUB 11.00 Lähiöunelmia (S) 11.30 Lähiöunelmia (S) 12.00 Miehen puolikkaat (7) 12.30 Miehen puolikkaat (7) 13.00 Miehen puolikkaat (7) 13.30
Miehen puolikkaat (7) 14.00 Pomo piilossa 15.00 Top Chef 16.00 Dieetit
vaihtoon! 17.00 Ensisilmäyksellä (S) 17.30 X Factor UK 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Catching Hell 20.00 Top Gear 21.00 Tappava ase 2 (16) 23.15
C.S.I. (S)
Porokuiskaajan arvoi06.58 Herra Nokkelo (S)
tus (S)
07.03 Siiri ja Krokotiili (S) 20.00 Uusi päivä (S)
07.08 Jokeri Pokeri Box
20.30 Uinnin MM
07.13 Samsam (S): Päivä 21.00 Syke (12)
näkymättömänä
21.50 Yle Uutiset
07.20 Katinkontti
22.00 Urheiluruutu
07.31 Iinan aamu
22.05 Nettikiristäjän uhrit
07.35 Taavi-tiikerin naa- 23.05 Silminnäkijä: Laipurissa (S)
toksesta heitteille?
07.50 Joulukalenteri:
23.35 Unelmien kolhimat
Porokuiskaajan arvoi(7)
tus (S)
00.15 - 04.00 Uutisikkuna
07.59 Martta puhuu (S)
08.23 - 08.50 Muumilaakson tarinoita (S)
MTV3
09.00 Sydänmailla (7)
05.30 Aamusää
09.45 Elämäni eläimet:
06.00 Studio55.fi
Eläinsairaalassa
06.25 Huomenta Suomi
10.15 Fantasia - musiikki 09.05 Studio55.fi
elää getossa
09.30 Huomenta Suomen
11.05 Alivaltiosihteerin
Uutiset
televisio-ohjelma
09.40 Mitä tänään syö11.20 Uusi päivä (S)
täisiin?
11.50 Matkakumppanit
09.45 Kauniit ja rohkeat
12.20 Kakola
(S)
12.45 - 13.10 Kakola
10.10 Emmerdale (7)
13.20 Valomerkki
10.40 Emmerdale (S)
13.50 A2: Yrittäjä-ilta
11.10 Lääkärit
14.38 A2: Yrittäjä-ilta
12.05 Ostoskanava Tvins.
SUB 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00
Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Jamie Oliverin koululaishaaste 14.55
Myytinmurtajat 16.00 Walker, Teksasista (12) 17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Kurjat kuppilat USA 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Kolme miestä
ja tyttö (7) 19.30 Miehen puolikkaat (7) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30
Simpsonit (7) 21.00 Top Chef 22.00 NCIS: New Orleans (12) 23.00 Sons
of Anarchy (16) 00.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 00.25 Star-Crossed Maailmat vastakkain (12)
com
13.35 Cosmos - salattu
luonto
14.35 Ensisilmäyksellä (7)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan
16.15 Peter Hispaniassa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.00 Hansin matkassa
21.00 Aku ja 7 ihmettä
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja
Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Teknavi
23.15 Kallista kipua (7)
00.15 Revolution (16)
01.15 Isänmaan puolesta
(16)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
(S)
07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Waverly Placen
velhot (S)
08.50 Eläinten ABC
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Hestonin huikeat
pidot
15.25 Matkaoppaat
15.55 Huippumalli
haussa
16.55 Deittikamera
17.25 Frasier (7)
17.55 Ravintola X
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Suomen huutokauppakeisari
20.57 Keno
21.00 Under the Dome
(12)
22.00 Hyvät ja huonot
uutiset
23.00 Castle (12)
00.00 Frasier (7)
00.30 Asema 62 (12)
01.30 Jengielämää (16)
02.30 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
maantiede: Alankomaat 21.00 Elokuvan tarina (16) 22.05 Kino: Huuto
(12) 23.30 - 04.00 Teematieto
FEM 07.25 - 15.00 SVT:n ohjelmaa 15.25 Jumalanpalvelus: Ensimmäinen adventti 16.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 16.55 Spotlight:
Valtio käräjillä. 17.25 Sportmagasinet 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Kapteeni Sapelihammas - merten
kuningas (7) 18.45 Pax maan kamaralla 19.00 Tanskalainen maajussi
19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Lasso 20.30 X3M-tv: Sex & Sånt 20.45
TEEMA 04.00 Teematieto 15.30 Operaatio ?Elokuvantekijä. O H J E L M AT I E D O T
Keskiviikko 3.12.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Strada
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 - 12.15 Ylen Uutisia
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Olenko minä tullut
haaremiin (S)
14.30 Masiinamiehet
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.50 MOT: Oikeus omaan
rynkkyyn
16.20 Lupa välittää
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.55 Murdochin
murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historia: Faraon
sotavaunut
19.55 Kahden polven
treffit
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
Torstai 4.12.
Meri, Vellamo
15.50 - 16.24 Lapset ja
22.00 Boss (16)
alkoholi
22.55 Yle Uutiset
16.30 Galaxi
23.00 Ulkolinja: Vapau17.00 Joulukalenteri:
den hinta
Porokuiskaajan arvoi00.00 - 03.59 Uutisikkuna
tus (S)
17.09 Pikku Kakkonen
TV2
18.00 Yle Uutiset mi04.00 Uutisikkuna
nuutissa
06.50 Neposen aamu
18.02 Ampumahiihdon
06.51 Nimipäiväonnittemc: Miesten 20 km
lu: 3.12.
19.50 Joulukalenteri:
06.52 Mitä ihmettä. 18.45 Historiaa huonomuistisille 23.00 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
19.00 - 19.53 Hollywood toisessa maailmansodassa 20.00 Prisma Studio
Lauantai 6.12.
Selma
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 The Hour (12)
23.50 - 04.00 Uutisikkuna
TV1
Airi, Aira
TV1
Niilo, Niko, Niklas, Itsenäisyyspäivä
08.36 Viiru ja Pesonen (S)
08.47 Joulukalenteri:
Porokuiskaajan arvoitus (S)
09.00 Galaxi
10.00 - 10.30 Nuoret mestarit: Skeittimestari
10.35 Valomerkki
11.02 Valomerkki
11.30 - 12.15 Jungle of
Dreams (7)
12.20 Urheiluviikonloppu
12.25 Ampumahiihdon
mc: Miesten pikakilpailu
TV2
13.50 Urheiluviikonloppu
04.00 Uutisikkuna
13.55 Salibandyn MM :
07.45 PIKKU KAKKONEN
FIN - GER
07.46 Nimipäiväonnittelu: 15.35 Urheiluviikonloppu
6.12.
15.40 Ampumahiihdon
07.47 Pikku Kakkosen
mc: Naisten pikakilpailu
posti
17.15 Urheiluviikonloppu
07.55 Ryhmä Hau (S)
17.20 Ravisuora
08.19 Postimies Pate, eri- 18.00 Urheiluviikonloppu
koislähettipalvelu (S)
18.01 Pikaluistelun maailmancup
18.20 Urheiluviikonloppu
18.21 Uinnin MM
18.47 Urheiluviikonloppu
18.48 Joulukalenteri:
Porokuiskaajan arvoitus (S)
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Yle Live: Jukka Poika
20.10 Syke (12)
21.00 - 21.44 Kova laki:
Erikoisyksikkö (16)
21.50 Yle Uutiset
Itsenäisyyspäivän vastaanotto.
21.55 Urheiluruutu
Juhlallisuudet alkavat tänä vuonna 22.05 Sydäntenmurskaaja
(12)
hotelli Kämpissä. . 17.00 Oddasat 21.00 Perilliset (12) 21.59 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Perhesirkus
Tiededokumentti: Australian mantereella 18.00 - 18.55 Historia: Ameri- 22.30 Älä kokeile tätä kotona 23.00 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
kan vaikuttajanaiset 19.00 - 19.45 Gran Hotel (12) 20.00 - 20.53 Taiteen
Perjantai 5.12.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Prisma Studio
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Avara luonto:
Gemssin valtakunta
11.55 Hitler, Stalin ja
pikku Anja
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 - 14.54 Syyllisiäkö?
(7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 A-studio: Talk
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.54 Murdochin
murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
18.55 Hakekaa kätilö! (12)
19.55 Kahden polven
treffit
20.00 Pressiklubi
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
in: Jatkot
14.55 Angry Boys (12)
15.25 Doctor Who (12)
16.30 Bofori (7)
17.00 Joulukalenteri:
Porokuiskaajan arvoitus (S)
TV2
17.08 Pikku Kakkonen
04.05 Uutisikkuna
18.00 Yle Uutiset minuu06.50 PIKKU KAKKONEN
tissa
06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.02 Pikaluistelun maail5.12.
mancup
06.52 Riku ja Rami
19.00 Yle Uutiset alu06.59 Metkat Mesiläiset
eeltasi
(S)
19.10 Yle Uutiset
07.08 Tilda ja hänen ystä- 19.17 Joulukalenteri:
vänsä (S)
Porokuiskaajan arvoi07.20 Kasper ja Liisa (S)
tus (S)
07.31 Pikku perunat (S)
19.30 Satuhäät - suoma07.35 Pikku Kakkosen
laisia rakkaustarinoita
posti
20.15 Uinnin MM
07.41 Max ja Meeri (S)
21.00 Tartu Mikkiin
07.51 Joulukalenteri:
21.50 Yle Uutiset
Porokuiskaajan arvoi22.00 Urheiluruutu
tus (S)
22.05 Tartu Mikkiin: Jatkot
08.00 Martta puhuu (S)
22.55 Haven (12)
08.24 - 08.50 Muumilaak- 23.40 Pasila 2.5 - The
son tarinoita (S)
Spin-Off (7)
09.00 Stella Mwangin tie 00.05 Unelmien kolhimat
tähtiin
(7)
09.45 Matkakumppanit
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
10.15 - 11.10 Operaatio
Grand Canyon
MTV3
11.20 Kohti täydellistä
05.30 Aamusää
elämää
06.00 Studio55.fi
11.50 Luontoretkellä:
06.25 Huomenta Suomi
Tyhmä kuin hanhi?
09.05 Studio55.fi
12.20 Kakola
09.30 Huomenta Suomen
12.45 - 13.10 Kakola
Uutiset
13.20 Elämäni eläimet:
09.40 Mitä tänään syöEläinsairaalassa
täisiin?
13.50 - 14.40 Tartu Mikki-
SUB 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00
Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Top Chef 14.55 Myytinmurtajat 16.00
Walker, Teksasista (12) 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 Anthony Bourdain
- kohti tuntematonta 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Ensisilmäyksellä (S)
19.30 Miehen puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Knocked Up Movie (16) 22.35 Arrow (12) 23.35 Rysän päällä 00.35
Eurojackpot ja Jokeri 00.40 Ensisilmäyksellä (S)
04.00 Uutisikkuna
05.55 MOT: Oikeus omaan
rynkkyyn
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
10.45 Ruotsalaisia salaisuuksia
11.00 Yle Uutiset
11.05 Karhun valtakunta (S)
11.55 Luontoretkellä: Oslovuonon salaisuudet
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 - 14.44 Komppanian
neropatit (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Eduskunnan kyselytunti
16.55 Novosti Yle
16.57 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 - 17.55 Murdochin
murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Viimeinen tango
Halifaxissa (7)
19.55 Kahden polven treffit
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Maailman
vahvin uhri
22.55 Yle Uutiset
23.00 Varg Veum: Hämärän
sudet (16)
00.30 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu:
4.12.
06.52 Possu Pallero (S)
07.02 Hommat hoituu
07.07 Raa Raa, leikkisä
leijona (S)
07.19 Oktonautit (S)
07.30 Neppajymykerho
07.36 Sasu (S)
07.49 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S)
07.57 Martta puhuu (S)
08.21 - 08.50 Muumilaakson tarinoita (S)
09.00 - 09.39 Makuja saaristosta
09.45 Luontoretkellä: Etsi
sieni!
10.15 - 11.12 Nettikiristäjän
uhrit
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Tanskalainen maajussi
12.20 Kakola
12.45 - 13.10 Kakola
13.20 Jailhouse Rock
13.50 Tartu Mikkiin
14.40 Ykskaks paksuna (12)
15.10 Doctor Who (12)
16.30 Galaxi
09.45 Kauniit ja rohkeat
(S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.
com
13.35 Unelmakoti puoleen
hintaan
14.35 Mike & Molly (S)
15.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Sadan tonnin talot
16.15 Koko Suomi leipoo
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale
18.30 Vapun valtakunta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Posse
21.30 Hjallis
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Braveheart - taipumaton (16)
02.05 Eurojackpot ja Jokeri
02.10 Uhka (16)
03.10 Isänmaan puolesta
(16)
Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot (S)
07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Waverly Placen
velhot (7)
08.50 Eläinten ABC
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Bill Grangerin makoisat matkat
15.20 Matkaoppaat
15.50 Huippumalli haussa
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.50 Gordon Ramsay ja
paras ravintola
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 Jukebox
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Häät mielessä (S)
23.10 Elokuva: Face/Off kahdet kasvot (16)
02.05 Frasier (S)
02.35 Castle (12)
03.35 Rekkakuskit jäällä
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
19.00 - 19.55 Historia: Viikingit 20.00 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä
teen 21.00 Kino: Rabbit Hole - Takaisin elämään (12) 22.30 - 23.30 Foo
Fighters - Sonic Highways 23.35 - 03.57 Teematieto
FEM 07.25 - 15.00 SVT:n ohjelmaa 15.50 Fanny (7) 15.55 Limbo 3
(7) 16.09 Lonkeroiset (S) 16.12 Nina Patalo (7) 16.20 Luontoretkellä:
Merikotkien uhka 16.50 Ruokapuheita 17.20 Obs debatt 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Arkistosta
TEEMA 04.00 Teematieto 16.50 - 18.00 Elävä arkisto: Arja Saijonmaa revittyä: Tanssi 19.00 Kollektivet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Dok:
16.50 Huomenta sydämeni - Arja Saijonmaan konsertti 17.35 Mustan Paossa pakolaisuutta 20.30 X3M-tv 20.40 Huumorijoulukalenteri (S)
tuskan romanssi 18.00 Tekijänä: Minna Parikka 18.30 10 kirjaa lapsuudesta 20.45 Oddasat 21.00 - 03.15 SVT:n ohjelmaa
16.31 Nokkelikot (7)
16.44 Mimun maailma (7)
17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S)
17.07 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Uinnin MM
18.20 Ampumahiihdon mc:
Naisten 15 km
19.45 Uinnin MM
20.00 Silminnäkijä: Apua
Ukrainan evakoille
20.30 Pasila 2.5 - The SpinOff (7)
20.55 Justimus esittää: Fuck
the Police (7)
21.00 Kimmo (7)
21.25 Noin viikon uutiset
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Game of Thrones (16)
22.56 Game of Thrones (16)
23.49 Game of Thrones (16)
00.40 Game of Thrones (16)
01.33 Game of Thrones (16)
02.35 Syke (12)
03.25 - 04.06 Unelmien
kolhimat (7)
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
Uutiset
09.35 Mitä tänään syötäisiin?
09.40 Viking Loton ja Jokerin tulokset
SUB 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00
Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Top Chef 14.55 Myytinmurtajat 16.00
Walker, Teksasista (12) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Top Chef 19.00
Naapurit-arvonta 19.05 Tyhjätaskut (S) 19.30 Miehen puolikkaat (S)
20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Arrow (12) 22.00
Extant (12) 23.00 Eloonjääneet (16) 00.00 Tyhjätaskut (S) 00.25
Supernatural (16)
09.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale
11.10 Lääkärit
12.05 Ostoskanava Tvins.
com
13.35 Unelmien koti
14.35 Rikas ja rakas (7)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.16 Hansin matkassa
16.15 Aku ja 7 ihmettä
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Kauniit ja rohkeat (S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Koko Suomi leipoo
21.00 Vares 6 - Pimeyden
tango (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.40 Kaikki yhteydet
poikki (16)
00.35 Mind Games (7)
01.30 Isänmaan puolesta
(16)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo (S)
07.25 Disney esittää: Kim
Possible (7)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Waverly Placen
velhot (S)
08.50 Eläinten ABC
09.20 Tomin keittiö
09.50 Pikakurssi kodinostoon
10.20 Jyrki Sukulan makujen maa
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Jyrki Sukulan makujen maa
14.20 Hestonin huikeat
pidot
15.25 Matkaoppaat
15.55 Huippumalli haussa
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.50 Gordon Ramsay ja
paras ravintola
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Hyvät ja huonot
uutiset
20.57 Keno
21.00 Ravintola X
22.00 Toimintatorstai:
Shanghai Noon (12)
00.15 Kylmä rinki (16)
01.25 Frasier (S)
01.55 Salaliittoteoriat Jesse
Venturan johdolla (7)
02.55 Maailman vaarallisimmat tiet (7)
20.30 - 20.54 Ikkunoita avaruuteen 21.00 Tiededokumentti: Tieteen pioneereja 21.55 Kino Suomi: Pedon merkki (12) 23.55 - 04.00 Teematieto
FEM 07.25 - 15.30 SVT:n ohjelmaa 15.55 Kapteeni Sapelihammas merten kuningas (7) 16.10 Pax maan kamaralla 16.25 Älä kokeile tätä
kotona 16.55 Tanskalainen maajussi 17.25 Lasso 17.55 Yle Nyheter TVnytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Fanny (7) 18.34 Limbo 3
(7) 18.49 Lonkeroiset (S) 18.50 Nina Patalo (7) 19.00 Ruokapuheita 19.30
TEEMA 04.00 Teematieto 16.05 Maailmanloppu alkaa Oulusta (S) Yle Nyheter TV-nytt 19.55 Obs debatt 20.30 Tämä tästä 20.45 Oddasat
17.00 - 17.54 William Kentridge, kaikki on mahdollista 18.00 Tiede- 21.00 Efter Nio 21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Dok: Torni joka järkkyi
dokumentti: Mitä lihaa söisimme. (16) 00.15 David Guetta: Dangerous feat. Sam Martin 00.30 Grimm (16)
TEEMA 04.00 Teematieto 10.00 - 15.50 Yle Live 10.00 Yle Live: Samuli
Putro 10.45 Yle Live: Von Hertzen Brothers 11.40 Yle Live: Sielun Veljet
13.10 Yle Live: Amorphis 14.10 Yle Live : Elastinen 14.50 - 15.50 Yle Live:
Raappana & Sound Explosion Band 16.10 Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
23.45 Luther (16)
00.45 - 04.00 Uutisikkuna
08.00 Red Caps (S)
08.30 Merieläinten pelastajat
09.00 Elixir
MTV3
09.30 Elixir Sport
08.05 Littlest Pet Shop (S) 10.00 Eläintarhassa
08.35 Katti kaiken tietää!
tapahtuu
(S)
10.30 Eläintarhassa
09.05 Pokémon (7)
tapahtuu
09.30 Gumballin mieletön 11.00 Matkaoppaat
maailma (S)
11.30 Matkaoppaat
09.55 Scooby-Doo! Myste- 12.00 Matkaoppaat
ry Incorporated (7)
12.30 Matkaoppaat
10.20 Hjallis
13.00 Himohamstraajat
10.50 Cosmos - salattu
(7)
luonto
13.55 Gordon Ramsay ja
11.55 Salatut elämät (S)
paras ravintola
12.25 Salatut elämät (S)
15.00 Hulttio ja herras12.55 Salatut elämät (S)
mies (S)
13.25 Salatut elämät (S)
15.30 90210 (12)
13.55 Salatut elämät (7)
16.25 Mitä tuli tehtyä
14.25 Lasse-Maijan etsivä- 17.25 Vino Show
toimisto - kameleontin 18.55 HS-uutiset
kosto (7)
18.58 HS-sää
16.20 Top Gear
19.00 Olipa kerran (12)
17.25 Posse
20.00 Tulossa: The Voice of
19.00 Seitsemän Uutiset
Finland
19.10 MTV Sport Uutiset
20.05 Hauskat kotivideot
19.30 Manitbois (S)
20.57 Keno
20.00 Kivi, kiekko ja kulta 21.00 Elokuva: Hollow
21.00 Amazing Race
Man - mies ilman var22.00 Kymmenen Uutiset
joa (16)
22.10 Päivän sää
23.15 Under the Dome
22.15 MTV Sport Uutiset
(12)
22.30 Raja 1918 (16)
00.15 Elokuva: Pathology 00.45 Kuuma laki (12)
murhaleikki (18)
01.40 Isänmaan puolesta 02.15 Salaliittoteoriat Jes(16)
se Venturan johdolla (7)
03.10 Amerikan kovimmat
keräilijät
Nelonen
04.10 Jopet-show (S)
07.30 Red Caps (S)
17.15 Tarinoita rahasta ja aatteesta 18.15 - 19.40 Cirque Eloize: Rain 20.00
- 20.55 Historia: John F. Kennedy 21.00 - 00.22 Teemalauantai: Coppolan
jengit 21.00 Taistelukala (16) 22.30 Outsiders - Kolmen jengi (16) 00.20 Uusi
Kino: Ehdottoman positiivinen (12) 01.00 - 04.00 Teematieto
FEM 09.00 - 13.05 SVT:n ohjelmaa 13.25 Dok: Sankarilapset 14.25 Dok:
Paossa pakolaisuutta 14.55 Tähtäimessä triatlon: Pyöräily 15.25 Kylmää ja
märkää 15.55 Efter Nio 16.55 Saamelaissessiot 17.25 Kollektivet 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas 18.30 Yle Nyheter
TV-nytt 18.40 Sportnytt 18.50 - 22.00 Itsenäisyyspäivän vastaanotto
22.30 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
Hoidettavan mielestä avioliitto on kunnossa, koska
hänellä on kaikki hyvin ja palvelu pelaa, mutta omaishoitajan mielipide jää tässäkin huomiotta.
On myös näitä, yleensä mielenterveyspuolen avohoitopotilaita, jotka ovat niin henkisesti
riippuvaisia omaishoitajastaan,
etteivät päästä hänestä irti vaan
tarrautuvat hakien tukea ja turvaa hoitajastaan, vaikka tulisivat toimeen vaikka itsenäisen
asumisen yksikössä tai palvelutalossa.
ti henkisesti ahdistavaa, kun
ei saa elää omaa yksityistä elämäänsä. Ajatus
on todella kaunis, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua. Mutta kun nämä maksut vähennetään, siitä
pienestä omaishoidon palkkiosta ei jää juuri mitään vaivojen
palkaksi. Milloin hänellä on aikaa itselleen?
Milloin hänellä on aikaa
omalle perheelleen, lapsilleen,
ystävilleen. Miten hän pystyy
hoitamaan parisuhdettaan niin,
että se pysyy kestävänä. Millaisia lausuntoja, lääkärintodistuksia ym. Osa terveydenhoitohenkilökunnastakaan
ei ymmärrä, miten vaikeaa elämä on esimerkiksi dementikon
tai psyykesairaan omaishoitajana.
Ihmettelyn aiheena myöskin
on, minkälainen prosessi pelkkä omaishoitotuen hakeminen
on. Tähän auttaisi se, että jokainen hoidettava pääsisi intervallihoitojaksolle pienkotiin tai muuhun vastaavaan. Jos hoidettava
(esim. Milloin he kysyvät
omaishoitajalta miten hän jaksaa ja kuuntelevat häntä. Kuitenkin omaishoitaja tekee yksin
sen, mitä laitoksessa tekee 3?4
terveydenhoidon ammattilaista vuorokaudessa. On
myös kertomuksia siitä, miten
omaishoitaja on joutunut valitsemaan hoidettavan ja työnsä välillä. Laitospaikkoja vähennetään ja vanhuksia,
vammaisia, mielenterveyspotilaita ym. Näitä avioliittoja on paljon, joissa tunteet ovat kuolleet
mutta hoitosuhde pitää yhdessä (ehkäpä ympäristön painostuksesta). Ulkopuolinen saattaa
hämmästellä, kun kertoo olevansa omaishoitaja, eikä oikein
tiedetä miten suhtauduttaisiin. Monenkaan kohdalla nämä lupaukset eivät toteudu. Hoitaja ja hoidettava
?Ajatelkaa
tilannetta,
että elätte
symbioosissa
hoidettavan
kanssa 24/7,
päivästä toiseen,
viikosta toiseen,
kuukaudesta
toiseen ja
vuodesta
toiseen.?
saisivat ?lomaa. Hekään eivät tule toimeen ilman toisen ihmisen
valvontaa ja hoivaa. annetaan tietoa perus- ja sosiaaliturvasta, eri palveluista, terapiamuodoista (mielenterveys- sekä fysioterapiapalvelut), eli asioista, jotka jokainen omaishoitaja kohtaa hoitosuhteensa aikana.
Milloin terveydenhoitohenkilökunta sekä päättäjät heräävät omaishoitajan aseman epäkohtiin. omaishoidon tukeen tarvitaan. Ihmettelen vain, miten omaishoitaja
jaksaa tämän kaiken. Hoidettava on monastikin
otettava mukaan, koska tämä
ei pärjää yksikseen kotona eikä
ole hoitopaikkaa eikä sijaista.
Ei ole helppoa reissata hoidettavan kanssa.
Jos saa vaikka naapurin olemaan hoidettavan kanssa muutaman tunnin retken ajan, hoidettava ja hänen pärjääminen
kotona pyörii mielessä ja luo
henkistä painetta. Hoitajan hyvinvointiin
siitä pienestä rahasta ei jää mitään.
Omaishoitajan vuorokausityö ei rajoitu pelkkään hoitotyöhön. Tällaiset ns. toisistaan ja
uusia virikkeitä elämäänsä.
Erilaiset
vapaaehtoisjärjestöt ovat yrittäneet järjestää
omaishoitajille kaikenlaista virkistystoimintaa, retkiä, teatterimatkoja, luentoja yms. Kaikki rästiin jääneet askareet odottavat
kotona. Milloin ihminen otetaan ihmisenä eikä yhteiskuntaa hyödyttävänä yksikkönä?
Milloin omaishoitajalle taataan henkilökohtainen elämä
ja yksityisyys sekä kunnollinen
taloudellinen turva?
Velvollisuuksia, ei oikeuksia
???
Omaishoitajalla on varmas-
Arto Papunen
joulunavajaiset
Niina Martikainen
Karvian joulunavausta vietettiin Karviatalolla.
Laura Jokisalo
Parkanon joulunavaus pidettiin perjantaina torilla, jonne joulupukki saapui hevoskyydillä.
Muskariryhmän
tontut
esiintyivät Kihniön Puumilassa
pidetyssä
joulunavauksessa.. Asia koskettaa monia, ei yksin hoidettavia vaan
myös omaishoitajia. Entä
kun perheeseen syntyy lapsi,
joka tarvitsee myöskin paljon
hoivaa, miten omaishoitaja voi
pitää ?vauvalomaa??
Paljon on myös kertomuksia
siitä, että hoitaja on joutunut valitsemaan vanhempansa ja puolisonsa välillä, koska parisuhde
on kärsinyt omaishoidosta. Jos
tilanne muuttuu niin radikaalisti, että kotona hoitaminen on
mahdotonta, silloinkin on helppo osoittaa sormella omaishoitajaa.
Kun läheinen hoidettava menehtyy, olkoonkin vanhempi tai
puoliso, silloinkin omaishoitaja jää täysin yksin, ilman tukea, osa ilman ystäviä ja läheisiä. Toisin sanoen hoidettava elää omaa ja
hoitajansa elämää.
Omaishoitopalkkio on pieni korvaus hoitajalle. Monen omaishoitajan
korvaus ympärivuorokautisesta työstä ja vastuusta on alle 10
euroa vuorokaudessa, kun verot ym. Eikö ihminen pala loppuun tällaisen työmäärän alla, jonka omaishoitaja
vuorokaudessa tekee. Miten moni työtön olisi valmis työskentelemään tällaisella
tuntipalkalla?
Monenkin eläkkeellä olevan omaishoitajan eläke on niin
pieni, että omaishoidon palkkio menee suoraan hoidettavan
elättämiseen, lääkkeisiin ja ruokaan. Näin käy useinkin,
jos laitospaikkaa ei ole tarjolla.
Toimeentulo laskee ja se kiristää perheen välejä. Hoidettava ei useinkaan enää ymmärrä tilannetta,
mutta omaishoitaja on jumissa
hoitosuhteen ja oman elämänsä kanssa. Ulkopuolisen silmin eletään normaalia perheelämää. Tämä on hoitajalle henkisesti raskasta, kuten on myös se, että
koko ajan pitää olla valppaana
hoidettavan takia. Moni omaishoitaja on
henkisesti ja ruumiillisesti niin
väsynyt, että toimii kuin robotti hoitotyössään ja päivittäisissä
askareissaan.
Omaishoitajien keskinäisissä keskusteluissa käy monasti
ilmi se, miten hoidettava muuttuu läheisriippuvaiseksi ja passivoituu. toisen vanhempi) asuu
hoidettavana lapsensa perhees-
sä. Harva
ymmärtää, minkälainen vastuu
toisesta ihmisestä vieritetään
omaishoitajan harteille, kun
hän alkaa omaishoitajaksi ja ottaa hoidettavan kotiinsa.
Usein omaishoitoa pidetään
vain turhana yhteiskunnan varojen haaskaamisena. Julkisuudessa puhutaan palveluseteleistä, omaishoitajien kuntoutuksesta jne. Jotenkin se
puoliso ja työ ovat olleet häviäjiä, kun vedotaan velvollisuuksiin.
Entäpä miten huomioidaan omaishoitaja, silloin kun
hän hoitaa puolisoaan, mutta
avioliitto on pelkkä hoitosuhde. Myös ympäristö ja sukulaiset aiheuttavat omaishoitajalle vaatimuksia ja paineita.
Ehkä kukaan sisaruksista ei halua tulla vanhempansa seuraksi
edes siksi aikaa, kun hoitaja menisi vaikka kuntoutukseen. Omaishoitaja tekee saman ilman koulutus-
ta, ilman palkkaa, ilman minkäänlaisia vapaapäiviä, ilman
vuosilomaa. Onko hoitajalla mahdollisuutta normaaliin perhe-elämään aviopuolisonsa ja lastensa kanssa. Sehän on
meidän kaikkien itsestään selvä velvollisuus.
Miten moni todellisuudessa
ymmärtää, miten suuri ja vastuullinen työtaakka omaishoitajalla on. Milloin
hän harrastaa, nukkuu, rentoutuu. Tietenkin on niin, että
omaisestaan, eli puolisostaan,
vanhemmistaan tai lapsestaan,
on pidettävä huoli. Seurana on vain omaishoitotyössä koettu katkeroitunut
elämä.
Omaishoitajille järjestetään
myöskin koulutusta, joka pääasiassa on tarkoitettu hoitotyöhön alkaville omaishoitajille, mutta tämäkään palvelu ei
saavuta kaikkia omaishoitajia.
OVET-koulutuksessa mm. Mutta tämä muutama satanen, minkä
hän saa korvauksena elämästään kuukaudesta, ei ole puhdasta tuloa. Omaishoidon palkkiosta maksetaan normaali ennakonpidätys, työeläkemaksu,
sv-päivärahamaksu. Yleinen kysymys on ?mihin (hän) hoitajaa tarvitsee??.
Usein vain liikuntakyvytön
vanhus mielletään hoidon tarvitsijaksi. On omaishoitajia,
joilla ei ole mahdollisuutta minkäänlaiseen omaan aikaan.
???
Ajatelkaa tilannetta, että elätte symbioosissa hoidettavan
kanssa 24/7, päivästä toiseen,
viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.
Hoitajan oma elämä valuu kuin
hiekka sormien välistä. Mutta myös dementikot, muistisairaatja mielenterveyspotilaat kuuluvat hoidettavien joukkoon. sysätään omaisten
vastuulle. Nämä ovat kysymyksiä vailla vastauksia.
???
Omaishoidon sopimuspaperissa kirjoitetaan kauniisti hoitajan
vapaapäivistä sekä hoidettavan
intervallihoitojaksoista. virkistysretket eivät ole kuin pientä valohoitoa omaishoitajan arkeen.
???
Myös erilaiset elämäntilanteet
pitäisi pystyä huomioimaan
omaishoidossa. vähennetään palkkiosta. Milloin huomataan omaishoitajan
väsymys. Lisäksi hän hoitaa muut
arjen rutiinit ja talouden työt,
lumenaurauksen, polttopuut,
auton huollon, nurmikon leikkuu, siinä ohessa, leipoo, siivoaa, pyykkää, hoitaa kodin ulkopuolisen asioinnin jne. 10 . Tiistaina 2. Usein myös hoidettavan luonne muuttuu hoitoaikana itsekeskeiseksi, välillä ehkä
ilkeäksi ja jopa väkivaltaiseksi
sekä hoitajaa aliarvioivaksi. joulukuuta 2014
lukijalta
Saako omaishoitaja elää omaa elämäänsä?
Nyt sote-uudistuksen myötä
puhutaan paljon myös omaishoidosta. Eli kaikki
ne, mitä normaalista palkastakin maksetaan. Ennen
pitkää, kun hän herää tilanteeseen hänen elämänsä on ohi.
Elämä, josta hän ei ole saanut
yhtään nauttia, elää päivääkään
itselleen tai tehdä mitä itse olisi
halunnut.
Hoidettava hallitsee koko
ajan omaishoitajan elämää, koko elämänrytmi pitää järjestää
hoidettavan mukaan. Entä kun
omaishoitaja sairastuu, kuka
hoitaa hoidettavaa silloin
Ostamalla ja lahjoittamalla
tuet hengityssairaan hyväksi tehtävää toimintaa. Marraskuussa Jacques
Bruneaun ajama hevonen oli
Pariisin Vincennesissä kolmas
ja yhdeksäs.
Kihniön kunta
UUSI PIENELÄINVASTAANOTTOTILA AVATTU
SAIRAANHOITAJAN
LAUANTAIVASTAANOTTO
jatkuu koko joulukuun ajan. Tervetuloa.
Hallitus
Parkanon Martat
ry. 21.30. 6
3
0
3 47-28 19 6
YPA
6
2
0
4 30-41 ?11 4
Koovee Pun. Pirtillä klo 16.00.
Setlementin käsityötoimintaa Pirtillä maanantaisin 1., 8., 15.12.
klo 16.00.
Verenpaineen mittaus ti 9.12. ja 18.12. Tiistaina 2. Tervetuloa hyvähenkiseen kirkkokonserttiin. (sis. 11
Turfcom
salibandyn sarjatilanne
E1-pojat haastajasarja
SBT PaPo
6
5
0
1 75-29 46 10
KihU
6
4
0
2 38-32 6 8
FoSu-04
6
2
0
4 41-56 ?15 4
Steelers
6
1
0
5 26-63 ?37 2
E1-poikien pelit jatkuvat kilpasarjassa
D1-pojat haastajasarja
SBT PaPo
6
5
1
0 38-15 23 11
AC Nokia-02 6
3
2
1 44-22 22 8
Ilves Black 6
3
1
2 41-28 13 7
RoPo
6
3
0
3 30-27 3 6
Koovee Kelt. lehti jaetaan joka kotiin Parkanossa,
Karviassa ja Kihniössä.
1x30 pmm 28 . kirjakauppa)
x Upeita käsitöitä kotiin, joululahjaksi ym. Tulethan tuoksuitta kiitos.
Joulumyyjäiset su 7.12. Tiesitkö, että luusto on elävää kudosta. Pikkujouluruokailu Ezzossa ti 16.12.
klo 16. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo
10?12.
Luku- ja keskustelupiiri torstaisin
11.12. alv), 2x30 pmm 39 . Kaikki Martat tervetuloa!
Ylä-Satakunnan joulunumerossa to 18.12.2014.
Perinteisten joulu- ja uudenvuoden toivotusten hinta on
35 . 1/2-pitkiä hupullisia...
lammasMeiltä myös kokonahkaliivejä!
PALJON KOKOJA:
nappaa!
Tervetuloa!
naisille 36?48, miehille 48?66.
Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista!
Puh. klo 12.
Miesten toimintaa
ke 10.12. 6
0
0
6 13-82 ?69 0
D1-poikien pelit jatkuvat kilpasarjassa 30.11.
C1-pojat aluejatkosarja
RoPo
2
2
0
SBT PaPo
2
2
0
FBC Dux
2
1
0
FoSu
2
1
0
TahTi
0
0
0
Koovee II
2
0
0
BS
2
0
0
0
0
1
1
0
2
2
B-tyttöjen I div.
PirPi
8
Loisto
8
0 64-14 50 16
1 36-15 21 12
8
5
0
2
19-3
15-6
9-10
9-11
0-0
5-13
6-20
16
9
?1
?2
0
?8
?14
4
4
2
2
0
0
0
Koovee II
SBS Wirmo
KaPa-65 2
SBT PaPo
Steelers
8
8
8
8
8
3
3
1
2
1
1
1
4
1
1
4
4
3
5
6
32-32 0
29-27 2
15-21 ?6
22-33 ?11
14-70 ?56
Miehet III div.
Classic II
6
SBT PaPo
6
FBC Dux
6
Riemu
5
MuurY
6
JU
6
LV
5
L-Bandy
6
TiPa
6
Warriors
6
5
5
5
4
2
2
1
1
1
1
0
0
0
1
0
0
2
1
0
0
1
1
1
0
4
4
2
4
5
5
48-26
36-31
35-19
30-16
27-27
37-32
25-26
20-41
22-42
20-40
Naiset III div.
YPA II
6
SBT PaPo
6
TiPa
6
Hanka
6
SB Pommak 6
SB Luja
6
Gunners
6
SC Weikot 6
NoPS
6
Rientola
6
7
7
6
5
3
22 10
5 10
16 10
14 9
0 4
5 4
?1 4
?21 3
?20 2
?20 2
Parturi-Kampaamo
Katri Tuulikki
Alceste du Goutier ja vakiokuski Jacques Bruneau.
0
0
1
1
0
1
2
1
1
1
1
1
1
1
3
3
3
4
4
5
22-10
20-8
34-18
22-21
20-14
15-13
19-18
9-17
16-33
10-35
12 10
12 10
16 9
1 9
6 6
2 5
1 4
?8 3
?17 3
?25 1
Parkanolaisen Jouni Järvensivun Ecurie Fincumet Oy:n
omistama nelivuotias lämminveriori Alceste du Goutier on
menestynyt syksyn ravikilpailuissa. 0400 627 977
Parkanontie 45, Parkano
Seuratoimintaa
Sastamalan seudun
sosiaali- ja terveyspalvelut
Ympäristöterveydenhuolto
Parkanon uusi pieneläinvastaanottotila
on otettu käyttöön Pentin teollisuusalueella
osoitteessa Sepänkatu 9, 39700 Parkano.
Ajanvaraus ma?pe klo 8?9,
puh. Ilmoita Liisalle 050 373
4880. 044 786 5363
kunnaneläinlääkäri Anne Sillanpää.
Kihniön liikekeskus
Järvensivun Ranskan ori
lähentelee kahta sataa tuhatta
Ylä-Satakunta
5
5
4
4
3
2
1
1
1
0
Puh. Kirkkovartti perjantaina 5.12. Puh. www.ylasatakunta.?
Kihniön
Asemanseudun
Marttayhdistyksen ja Nerkoon PVY:n yhteinen pikkujoulu su 7.12. U R K K A
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
Edullinen ilmoituspaikka:
1. Lahjoituksia voi tuoda klo 15.00 alkaen. Ori
takoi voiton ja kakkossijan.
Koko urallaan hevonen on
hankkinut seitsemän voittoa
ja juossut palkintorahoja lähes
192 000 euroa. 0440 525 728
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. klo 11.
Joulumyyjäiset Parkanopirtillä
12.12. klo 19.00
paloaseman luentotilassa. Kaikki lämpimästi tervetuloa.
Aivokerho kokoont u u R a n t a ko d o n
mummonkammarissa to 11.12. Tervetuloa!
Johtokunta
Karvian Kokoomus ry:n syysvuosikokous pidetään
ma 8.12.2014 klo
18.30 Säästöpankin kokoustilassa.
Käsitellään sääntöjen määräämät syyskokous asiat. klo
9.30?13.00.
Parkanopir tti suljettu
22.12.2014?6.1.2015.
Rauhallista joulunaikaa!. 44 381
Sekalaiset
Vuokrataan 4 h+k Parkanon
ydinkeskustassa paritalossa,
590 e/kk, sis. T YS N. Kokoontuminen seuran
majalle klo 9.00.
Hirvimiehet voi varata hirven
metsästykseen soveltuvan varustuksen mukaan.
Sihteeri
Uintimatka Alavuden Kunto-Lutraan
pe 12.12.2014.
Lähtö klo 16.30 Siwan pihasta, paluu
n. klo 17.00
Parkanon seurakuntatalolla. Julkaisemme to 11.12. SRK:n joulumyyjäiset su 17.12.
k l o 1 7 . Maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.
Karvian terveys- ja liikuntapalvelut
Susiperän Metsästysseuran perinteinen yhteisjahti
6.12.2014. 040 773 0529
Tervetuloa Hoivakoti Kaarisillan
Avoimet ovet päivään
Syyskuussa Alceste du Goutier kävi kilpailemassa Hampurissa, jossa se kilometriajalla
13,8 oli yhdeksäs. 040
834 2654.
Parkanopirtillä tapahtuu joulukuussa. Avaintekijöitä ovat riskitekijöiden poistaminen, monipuolinen ravinto, liikunta sekä riittävä kalsiumin,
D-vitamiinin ja proteiinin saanti. klo 19.00
Parkanon kirkossa. mennessä.
Yhteistervehdyksissä ei käytetä logoja, vain nimet.
Sekalaiset
Tarjotaan vuokralle 2 h+k+s
75 m2 Parkanon keskustasta.
Tiedustelut numerosta 040
532 0789.
Vuokrattavana
2 h+kk 48 m2
Satakunnankadulta.
Tied. klo 10.
Anja ja Liisa laulattaa joululauluja
4.12. (sis. Uimataidottomat ja alle
kouluikäiset lapset vanhempien
seurassa. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. Kiitos jo etukäteen.
Vammaisjärjestöt ent. Liity jäseneksi nyt, maksa vasta ensi
vuonna.
Jäsen ilmoita sähköpostiosoitteesi saat tapahtumista kertovan
hengityskirjeen. ja to 18.12.
yhteisen otsikon alla YKSITYISTEN JOULUTERVEHDYKSET.
Huom! To 11.12. Jäsenet ilmainen ohjelmalippu, avoin tilaisuus kaikille, liput 10 e tuntia ennen ovelta. kirjakaupassa viikolla 46. 044 754 1233
tai 040 560 5864. Reissun järjestää ja linja-auton maksaa Kihniön
Lions Club.
torstaina 4.12.2014 klo 13?17
os. Tehtaantie 4, Parkano
Tule tutustumaan uusiin
asumispalveluyksikön
tiloihin.
Kahvitarjoilu
Sanomalehdet
VAIN keskiviikkona 3.12. Aineisto 10.12. Tu o t h a n
myyntituotteet klo
16 jälkeen. Ilmoittautumiset Jyrki
Järventausta puh. Ennätys on 12,0.
OSTEOPOROOSIN
ENNALTAEHKÄISY JA HOITO
Karviasalissa 4.12.2014 klo 18.00. alkaen klo 10.
Joulupuuroa tarjolla 19.12. Hinnat
(matka+lippu) aikuiset 5 e, eläkeläiset 3,50 e ja lapset (6?15 v)
2,50 e. klo 12.
Parkanon seurakunnan päiväkerhon lapset Tahtitossut laulavat
joululauluja 2.12. Tervetuloa!
Riitta Rajamäki puh. Ilmoita osoite
marjatta.rintala@ippnet.fi.
Tervetuloa mukaan tapahtumiin.
Yhteyshenkilö Marjatta puh. alv)
Yrittäjien
joulutervehdys
Karvian Kiri ry:n
syyskokous ma
15.12. vesi. klo 11?17
Keskuskatu 5, Parkano
TAKKEJA naisille ja miehille:
Aitoa SATOJA
pusakoita. Sairaanhoitaja on tavattavissa ilman ajanvarausta Kihniön terveys- ja palvelukeskuksessa lauantaisin klo 8?16 välisenä aikana.
Karvian kunta
Kädentaitajien joulupuoti
Parkanossa
8.?23.12.2014
Parkanontie 47 (ent. Tule kuuntelemaan asiantuntijaa, professori Seppo Kivisen luentoa luuterveyden ylläpidosta, osteoporoosin riskitekijöistä, ennaltaehkäisystä ja osteoporoosin hoidosta. (+ alv) toiminimeltä. Varaukset Marjatalta
040 834 2654. Syyskausi alkoi mainiosti Vincennesissä. 0400
330 500.
S
uomessa ilmestyy
noin 200 sanomalehteä, mikä on väkilukuun suhteutettuna paljon.
NAHKATAKKIMARKKINAT
Toivota ystävillesi ja sukulaisillesi
Hyvää Joulua
Ylä-Satakunnan välityksellä. 040 567 3822 Suomen Nahkakeskus, Vantaa
K I E R R Ä. Tarjolla
puurot, kiisselit, kahvit ja joulutortut. ja
19.12. klo 14 Mäkikylän
metsästäjien majalla. joulukuuta 2014 . klo
12 (huom! aika).
Ter vetuloa joulupuurolle!
Parkanon seudun
Hengitysyhdistys
ry.
Joulukuun tapahtumatiedote.
Eila Pienimäen joulukonsertti ke 10.12. 6 riviä 19 ?, kestotilaajan etuhinta 10 ?.
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. Karkkiarvonnan voitti Anneli Toikonniemi arvauksella 75 (karkkeja oli 76).
Onnittelut!
Suruadressit myynnissä Parkanopirtillä, Postissa ja Kihniössä Sirola Centerissä.
Jäsenhankinta menossa
Syreeniin tuodaan kuusi, ja joulupukki vierailee aatonaattona.
. 10.900
Renault Twingo e4 3-ov 1.2
16V 76hv 5MT Trend
-11
39 tkm, erikoisv., ilmast., huoltok.,
lohkol., 2-renkaat
7.800
Toyota Avensis 1.6 VVT-i
Linea Terra 4ov
-03
225 tkm, EBD, erikoisv., metalliv.,
ilmast., sivuairb.,huoltok., lohkol.,
8.400
2-renkaat, sisäpistoke
Toyota Hiace 2.4 Dsl 4ov
lyhyt
-97
322 tkm, lohkol., vanerointi, alvväh., 2-renk., vetok.
5.400
Peugeot 307 SW Sport 2.0 -08
149 tkm, ESP, 1-om., erikoisv.,
kattol., metalliv., ilmast., huoltok., lohkol., CD, 2-renk., sisäp.,
vetok.
8.900
Toyota Avensis 1.6 VVT-i
Linea Terra 4ov
-06
121 tkm, ESP, 1-om., VSC, ilmast.,
sivuairb., CD, MP3
12.900
?Etenkin
palvelukodin
naispuoliset
asukkaat
halusivat
innokkaasti
osallistua
leipomiseen.?
lutaan viettää lämminhenkinen
joulu. Halukkaille on lisäksi
mahdollista järjestää joulusauna, sanoo Lassi Salomäki.
K-Supermarketin
alkuviikkoon alle eurolla!
Vaasan
ranskanleipä
350 g (1,40 kg)
2
Atria peruslenkki
200 g
3
KPL
Kariniemen
marinoitu
broilerin
koipireisi
PKT
3
KPL
Atria
burgeri
110 g
(2,95 kg)
KG
Mitsubishi Pajero Station Wagon 2.5 TD GLS 5d
-92
311 tkm, erikoisvanteet, lohkolämmitin, vetokoukku
3.600
Kaikki nämä
Ingman
perinteiset jogurtit
150 g (1,64 kg)
4
PRK
0
99
kpl/kg/rs
Olvi
l i
virvoitusjuomat
0,95 l (1,04 l)
PLO
Teollisuustie 4, PARKANO
Jouni Sampakoski 040 528 3200
Sanna-Kaisa Kiviniemi 040 505 6100
LISÄKSI 50 MUUTA AUTOA
Volvo S40 1.8
-05
142 tkm, ESP, TC, erikoisv.,
ilmast., sivuairb., huoltok.,
lohkol., vakionopeuss., 2-renk.,
sisäpistoke, vetokoukku 11.500
sä ei.
Leivonnan lisäksi martat lahjoittivat myös joulukalentereita.
Palvelukoti Syreenissä on
tällä hetkellä kahdeksan asukasta. Palveluko-
din palveluja yritetään kehittää
aktiivisesti yhdessä asukkaiden
omaisten kanssa esimerkiksi
laatukyselyjen avulla.
Salomäki kiittää kolmatta sektoria palvelukodin viriketoiminnan järjestämisestä.
Myös esimerkiksi seurakunnan
edustaja käy joka kuukausi Syreenissä.
Itse joulu palvelukodissa pyritään saamaan kotoisaksi. Aattopäivänä omaiset saattavat viedä asukkaita käymään
luonaan, mutta moni haluaa
tulla illaksi takaisin Syreeniin.
Jouluruokia on tarjolla, kuten
perheissä, ja palvelukodissa ha-
www.autoluojus.?
PKT
Forssan
karjalanpiirakat 6 kpl
390 g (2,54 kg)
ma-pe 9?17, la 10?14
PARKANO
Pirkka
banaani
Hinnat voimassa
ti-ke 2.-3.12.
ellei toisin mainita
KG
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-18
12-18
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100. 4.900
Opel Omega 2.5i V6 24V CD
ABS 4d
-98
317 tkm, erikoisv., metalliv.,
2.300
ilmast., lohkol., 2-renk.
Polaris Iq Touring 750 fs
PT7E/749 moottorikelkka -10
1 tkm, huoltokirja
6.500
Toyota Auris 1.6 Dual VVT-i
Linea Terra 5ov
-07
119 tkm, ESP, VSC, EBD, metalliv.,
ilmast., sivuairb., huoltok., lohkol.,
MP3, 2.-renk., vetok.
12.600
Toyota Avensis 2.2 D-4D
150 Clean Power Linea Sol
Elegant 4ov
-05
231 tkm, sadetunn., VSC, TRC,
EBD, webasto, erikoisv., metalliv.,
ilmast., sivuairb., huoltok.,
8.700
2-renk., vetokoukku
Land Rover Freelander
1.8i+ Hardback
-99
142 tkm, erikoisvanteet, metalliväri, huoltokirja, 2-renkaat,
vetokoukku
6.900
Toyota Corolla Verso 1.8
VVT-i Linea Sol
-03
174 tkm, EBD, metalliv., ilmast.,
sivuairb., huoltok., lohkol.,
2-renk., sisäp., vetok.
9.900
BMW 316 i 1.8 Valvetronic
4d
-03
213 tkm, erikoisv., metalliv., ilmast., sivuairb., huoltok., lohkol.,
2-renkaat, sisäp., vetok. Kahvipöydässä Länsimäki maisteli
pipareita ja sanoi niiden olevan
herkullisia.
Päivi Tuuliniemi martoista kertoi, että ajatus pipareiden
leipomisesta Syreenissä lähti
siitä, että nähtiin että Syreenin
Matti Länsimäki toteaa, että joulu ei ole joulu ilman pipareita. 12 . joulukuuta 2014
Martat ilahduttivat Syreenin asukkaita
Karvia
Arto Papunen
Piparitaikinan tarvikkeet mukanaan lähtivät Karvian martat
ilahduttamaan palvelukoti Syreenin asukkaita marraskuun
viimeisenä sunnuntaina. airb.,
ilmast., sivuairb., lohkol., vakionopeuss., 2-renk., vetok. Kaikkiaan paikkoja on
kymmenen.
Palvelukodin sairaanhoitaja Lassi Salomäki kertoo, että vaikka Syreeni on laitos, on
paikka kuitenkin haluttu tehdä kodinomaiseksi. ilmast., huoltok., lohkol., vakionopeuss., CD,
2-renk., vetok.
9.900
Toyota Yaris 1.3 VVT-i Linea
Sol 5ov
-03
137 tkm, 1-omistaja, EBD, erikoisv., metalliv., huoltok., lohkol.,
CD, 2-renk., sisäp.
6.400
Mercedes-Benz E 200 CDI
Automaatti Classic
-02
548 tkm, ESP, poikytk. Vieressä Eini Leppiviita.
Leipomassa Päivi Tuuliniemi, Helvi Hautaluoma, Sirkku Ojanperä, Jonna Haavisto, Anni
Havunen ja Hannele Kortesharju. airb., p.tutka,
luistonesto, ASR, webasto, urheiluist., erikoisv.,metalliv., autom.
ilmast., huoltok., vakionopeuss.,
2-renkaat
12.900
Mitsubishi Pajero Sport 2.5
TD GLS
-00
336 tkm, webasto, erikoisv., metalliv., ilmast., huoltok., lohkol.,
2-renk., sisäp., vetok.
8.700
Opel Vectra 5-ov Sport 2.2
Direct M6 155 hv
-05
116 tkm, ESP, 1-om., autom.
ilmast., huoltok., lohkol., vakionopeuss., 2-renk., sisäp. Tiistaina 2. 7.500
BMW 525 i Touring
-01
243 tkm, sadetunn., webasto,
erikoisv., ilmast., sivuairb.,
huoltok., vakionopeuss., CD,
vetokoukku
8.600
Honda Stream 2.0i ES -02
271 tkm, EBD, erikoisv., metalliv.,
ilmast., sivuairb., huoltok., lohkol.,
sisäp., vetokoukku
4.600
Mercedes-Benz C 230 Kompressor Sportcoupe A
-03
77 tkm, ESP, poisk. Edellisestä pipareiden
leipomisesta oli saattanut kulua vain pari vuotta.
Palvelukodin asukas Matti Länsimäki ei halunnut itse osallistua leipomiseen mutta totesi kuitenkin, että joulu ei
olisi joulu ilman pipareita. Joulupipareiden leipomisessa auttamaan oli saatu mukaan myös
asukkaiden omaisia.
Etenkin palvelukodin naispuoliset asukkaat halusivat innokkaasti osallistua leipomiseen, ja niinpä marttojen sekä
omaisten avustuksella piparit
saatiin maisteltavaksi kahvipöytään.
Osalle naisasukkaista työ oli
tuttua. Puuhaa seuraavat Arno Haapaniemi (edessä oikealla)
ja Anja Lääninpää.
asukkaatkin kaipaisivat jotain
viriketoimintaa, myös muuta
kuin talon oman väen järjestä-
mää. Vanhainkodin puolella on
käynyt esimerkiksi koululaisia
esiintymässä, mutta Syreenis-
VERONPALAUTUS HYÖTYKÄYTTÖÖN!
NÄIHIN AUTOIHIN KÄSIRAHA 1000-2000 EUROA tai vaihtoauto
Chrysler Voyager 3.3 V6 A4
SE Touring 7h
-07
156 tkm, p.tutka, EBD, erikoisv.,
metalliv., autom