sis. Moottorisahalla kelopölkystä tehdyt asumukset tulevat tarpeeseen, sillä
pikkulintujen kolopuut ovat harvassa. Parkanon ja Kihniön
yli 70 metalli?rmaa
muodostavat
yrityspuiston.
Sivut 4 ja 5
TIISTAINA 8. Miljoona linnunpönttöä -kampanjan tavoitteena on helpottaa asuntopulaa. alv 24%
Bagdadin
kirjastosta
Kihniön
Anmaihin.
Sivu 7
Kahden minuutin pönttö
Kouluun
Parkanoon
vai
muualle?
sivu 6
?
Velimatti Rössin käsissä syntyy linnunpönttö kahdessa minuutissa. Perjantai-illaksi maan länsiosaan saapuu lumi- ja räntäsateita lännestä. Päivällä sateet leviävät Pohjois-Pohjanmaalle ja Etelä-Lappiin, maan etelä- ja länsiosassa sää
poutaantuu ja pilvipeite rakoilee. Minusta Jone Nikula oli oikeassa
tiistain tv-keskustelussa todetessaan, että pakolaiskriisi on vain tarjonnut
tilaisuuden tuoda esille omia mielen patoutumiaan.. Aamulla vesi- ja lumisateita tulee maan etelä- ja keskiosassa sekä
Kainuussa. MAALISKUUTA 2016
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 18 / 84. Lapissa sateet jäävät vähäisiksi.
Lämpötila on 0...+4 astetta, Pohjois-Lapissa on heikkoa pakkasta.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Sää muuttuu poutaisemmaksi ja etenkin torstaina aurinkoisemmaksi, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa
sataa ajoittain lunta. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Matalapaine lähestyy Suomea etelästä. Sää on suuressa osassa maata pilvistä ja maan itäosaan leviää
etelästä räntäsateita, illalla ja yöllä sateita tulee myös maan länsiosassa. Lämpötila on 0...+4, Pohjois-Lapissa 0...?3 astetta.
Huomenna
+1
Parkano
Parkano. Lämpötila on
0...+4, maan pohjoisosassa +1...?5 astetta.
Parkano
Parkano
Perjantai
+1
+2
+2
+1
+2
Torstai
+1
+2
Suomi huomenna
Matalapaine liikkuu Suomen yli pohjoiseen. Sivu 10
Karvian
Hymy ei
hyydy.
Sivu 12
Vihapuhe on pysynyt sosiaalisen median riesana sen alusta lukien, mutta
se on pahentunut pakolaiskriisin myötä
klo 10.00
Rukoushetki.
Klo 11.00 Päiväkokous,
Tulimummot, kuoro.
La 19.3. Nettikyselyn alkuperäistä aikataulua on pidennetty viikolla.
Linkki sähköiseen kyselylomakkeeseen löytyy
koulun Wilma-järjestelmästä ja Putuksen toiminimen
IndoorAid?in nettisivulta
www.indooraid.com Käynnissä olevat kyselyt -alaotsikon alta.
Kyselyn tuloksia verrataan koulussa aikaisemmin
tehtyyn kyselyyn sekä muiden suomalaiskoulujen aineistoihin. Kermavaahtoa sisältäviä herkkumunkkejakin voin
leipoa, mutta ne on haettava
myyntipäivän aamuna heti yhdeksän aikaan, koska
liikkeessä ei ole toistaiseksi kylmälaitteita. Kun luvat ja
säännöt kirjanpitoineen on
hallussa, on helppo toimia.
Kannustajana ja ohjeistajana on toiminut erityisesti kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma, joka toivoo leipomotuotteiden tuovan lisää
asiakkaita. Herkku- ja possumunkit ovat vastustamattomia sekä tiikerikakku suussa sulavaa.
Hyvä palaute ja toimettomuuden pelko saivat eläkkeelle jääneen Jukka Penttilän valjastamaan taitonsa
hyötykäyttöön pienen ansion toivossa. klo 11.00 Parkanon Betania-Rukoushuoneyhdistys RY:n
ja Parkanon helluntaiseurakunnan sääntömääräinen vuosikokous.
Jäsenet
tervetuloa.
Ruokailu.
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To 10.3. Huomiseksi
on tarjolla kauraleipiä, tiikerikakkuja sekä possu- ja rinkelimunkkeja.
. klo 19.00 Rukoustunti.
Ke 9.3. maaliskuuta 2016
Lämmin kiitos
kaikille Teille, jotka
kunnioititte rakkaamme
Jukka Penttilän leivonnaisia
saa huomenna torimyymälästä
Sanni Ylilammin
muistoa ja otitte osaa
suureen suruumme.
Lapset perheineen
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Lämmin kiitos
kaikille, joiden kanssa olen
saanut työskennellä ja
joita olen voinut
sairaankuljettajana auttaa
vuodesta 1981 lähtien.
Kiitos myös oloneuvokseksi
jäämistäni muistaneille.
Risto Jokisalo
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
Pe 11.3. Kahden viikon mittaisella kesätyöharjoittelulla työllistetään 20
nuorta, jotka tänä vuonna
täyttävät 15 vuotta.
4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Kuusikko ja
kaupungin puistotyönjohtaja Elisa Simola toteavat, että
nuorten kesätyöntekijöiden
työn jälki näkyy kesällä kaupungin siisteydessä ja viihtyisyydessä.
. Kaikki vastaukset ovat tärkeitä, myös niiden, joilla ei ole oireita.
Sähköiseen kyselyyn voi
käydä vastaamassa myös
kirjaston tai koulun tietokoneilla.
Kaupunki tukee jälleen nuorten kesätyöllistämistä
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanon kaupunki tukee
jälleen parkanolaisia nuoria
työllistäviä yrityksiä ja yhteisöjä sekä rahoittaa Parkanon
4H-yhdistyksen järjestämää
nuorten kesätyöharjoittelua.
Viime vuosien tapaan kaupunki myös palkkaa nuoria
kesätyöntekijöitä.
Yrityksille ja yhteisöille
myönnettävä kesätyöseteli
on tarkoitettu parkanolaisen
alle 25-vuotiaan nuoren työllistämiseen. Työjakso on vähintään 4 viikkoa toukokuun
ja elokuun välisenä aikana.
Tuki on 250 euroa nuor-
ta kohti. Yhtä nuorta kohti
myönnetään yksi tuki.
Nuoret hakevat työpaikkaa yrityksiltä, jotka lähettävät kesätyösetelihakemuksen kaupungille 2. Maaliskuun ajan keskiviikkoisin aamuyhdeksältä
hän tuo myymälään kotileipomonsa tuotteita tarjolle.
Penttilän leivontataidot
eivät ole mikään salaisuus,
mutta tähän asti niiden tuloksia ovat saaneet maistaa
tai hankkia vain lähipiiri ja
ystävät. Kokeilu osoittaa, tuleeko keskiviikosta pysyvä myyntipäivä.
Ennakkotilaukset kannattaa
tehdä suoraan Jukka Penttilälle, jos haluaa varmistaa
saatavuuden.
Kotileipuri Jukka Penttilä
vie harrastuksensa uudelle
tasolle ja aloittaa myyntikokeilun Moon Karviasta -torimyymälässä huomisesta lähtien. Yksi kesätyöntekijä toimii
4H-työharjoittelun aputyönjohtajana.
Kesätöitä on tarjolla 12
nuorelle. Hakemukset lähetetään kaupungintalolle 29.
maaliskuuta mennessä.
Kahdeksasluokkalaiset
harjoittelevat työelämää
Parkanon 4H-yhdistys organisoi jälleen Opi tekemällä ja tienaa -työharjoittelun
8-luokkalaisille. Hetkessä Penttilä oli punninnut
taikinan, pyöräyttänyt leivät, kaulinut ja rei?ittänyt ne
paistoa varten. klo 11.00 Päivätilaisuus, Johannes Kantovirta ja Asko Alkkiomäki.
KIHNIÖ
Ti 8.3. klo 18.30 Kuoroharjoitukset.
To 10.3. Vastaukset ovat luottamuksellisia, eikä yksilökohtaisia tietoja luovuteta
?
Tuloksia verrataan
koulussa aikaisemmin tehtyyn
kyselyyn sekä
muiden suomalaiskoulujen
aineistoihin.?
ulkopuolisille ilman asianomaisen vanhemman kirjallista lupaa.
Keskustan koulun vanhempainyhdistys muistuttaa, että vastausprosentti on
tärkeä saada yhtä korkeaksi
kuin aiemmin tehtyissä oirekyselyissä. Kyseessä
on seurantatutkimus rakennuksessa tehdyn remontin
onnistumisesta.
Putus pyytää oppilaiden
vanhemmilta vastauksia viimeistään 12. Samalla he oppivat,
että aina joku joutuu roskaamisen siivoamaan. klo 18.00 Kuoroharjoitukset.
Ti
8.3.
klo
18.00
Kaupunkirukous
kaupungintalolla.
To 10.3. klo 12.00 alk.
"Sanaa, safkaa ja savusauna", miestenpäivä
Erämajalla, Petri Mäkilä,
musiikki Petri Välimäki,
ilm. 13.3.
PARKANO
Ti 8.3. Kysely on suunnattu kaikille koulun oppilaille. klo 16.00 Raamattutunti, Mirja Vehosmaa.
Klo 17.00 kahvi.
Klo 18.00 Pyhän Hengen
ilta, Tulimummot, ylistysryhmä.
Su 13.3. klo 19 Sählyä
salilla.
Sydämellisesti tervetuloa!
Professori Tuula Putus selvittää parhaillaan oppilaille suunnatulla oirekyselyllä
Parkanon Keskustan koulun ilmanlaatua. klo 18 Peli-ilta
Ihantolassa: Petri Aittoniemi.
Su 13.3. klo 19.00 Kotikokous Nevanperällä, Kauraharjunkuja 6. klo 12 Alfa-kurssi.
Su 13.3. maaliskuuta
mennessä. Teen myös
tilauksesta limppuja, korvapuusteja tai voileipä- ja juustokakkuja, Jukka Penttilä
kertoo.
Toistaiseksi kotileipurin
mainonta hoituu Moon Karviasta -myymälän ja facebook-sivujen kautta. Ilosanomaa sanoin ja sävelin,
Nuppu laulaa.
Su 13.3. Kaupungin kustannukset ovat noin 25 000
euroa.
Kaupungin
kesätöitä
on tarjolla parkanolaisille
18?25-vuotiaille noin kuukaudeksi. Leila Pusa 0400 839
756 viim. klo 19 Rukousilta.
To 10.3. klo 14 Jumalanpalvelua Todistuskokous.
Ma 14.3. Työharjoittelussa olevat
nuoret tekevät tärkeää työtä.
He vasta harjoittelevat työelämän alkeita, ja tämä on
ihmisten hyvä muistaa, Kuusikko ja Simola sanovat.
Työharjoittelussa olevat
nuoret esimerkiksi keräävät
roskia. Koneita nuoret eivät
saa käyttää.
Työharjoittelijoiden apu
on puistotyössä tarpeen, jotta vakituisille työntekijöille
jää aikaa muihin töihin.
Kaupunki tukee nuorten
työllistymistä yrityksiin ja
yhteisöihin noin 25 000 eurolla ja nuorten työharjoittelua noin 11 000 eurolla. Mitä monipuolisempi tarjonta karvialaisten
kädentaitajien myymälässä
on, sitä vilkkaammin siellä
asioidaan ja olemassa oleva
palvelutarjonnat tulevat tu-
Jukka Penttilä torjuu toimettomuuden uhkaa leipomalla
kauraleipiä nyt myös myyntiin.
Putus selvittää Keskustan koulun sisäilmaa
oppilaille suunnatulla seurantakyselyllä
www.kihnionvapaaseurakunta.net
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Ke 9.3. 2
Tiistaina 8. klo 17 Työntekijäperheen ja uusien vanhimmiston vastuullisten
siunaustilaisuus, pyhäkoulu.
Ma 14.3. klo 18 Miestenpiiri.
Kihniön
vapaaseurakunta
tuksi.
Miehellä on taidot hyppysissä, niin kätevästi kauraleipätaikina syntyi. klo 18.00 Sana ja
Rukous.
Su 13.3. klo 17.30 Mix-kerho varkkareille.
Klo 19.00 Kristittyjen yhteinen rukousilta Saalemilla.
Pe 11.3. klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ti 8.3. toukokuuta mennessä.
Nuoria työllistyy paikallisiin yrityksiin ja yhteisöihin
noin 100. Lisäksi nuoret viimeistelevät esimerkiksi puiden vierustoja,
joihin ei ruohonleikkurilla
pääse. klo 19 Kristittyjen yhteinen rukousilta
Helluntaiseurakunnassa.
Pe 11.3. Kaupungin kesätöiden kustannukset ovat noin 25 000 euroa.
Kaupunki on varannut
vuoden 2016 talousarviossa
nuorten kesätyön tukemiseen 72 449 euroa.. Kesätyöpaikkoja
on muun muassa puistojen
siisteys-, ympäristö- ja kunnossapidossa sekä päivähoidossa ja vanhustenhuollos-
sa. klo 13 Rukoushetki.
La 12.3. klo 19.00 Nuortenilta.
La 12.3
Ja tämähän on unelmatapa tutustua
näinkin vieraaseen kulttuuriin ja mielenkiintoisiin matkakohteisiin. Jokainen on vastuussa omasta tikkapaikkakunnastaan eli saa päättää, mitä missäkin tehdään. Maa on muuttunut aika paljon 20 vuoden
aikana.
Matkan aikana ajatuksia herättivät muun muassa
Shanghain siirtomaa-aika,
oopiumisota, Kiinan muuri,
Kielletty kaupunki sekä kulttuurivallankumous ja sen jäljet kiinalaisessa yhteiskunnassa.
Suurkaupungit Shanghai
ja Peking ovat mielenkiintoisia sekoituksia perinteistä
elämänmenoa ja länsimaista
kulttuuria.
. Tänä päivänä, kun uusi kansainvaellus on käynnissä, on entistä
tärkeämpää ymmärtää ihmisten käyttäytymisen syitä.
Se on yksi tie suvaitsevaisuuteen ja yhdessä elämiseen,
sanoo Susanna Markkola.
Kiinassa Markkola kävi edellisen kerran reilut 20
vuotta sitten osana opiskelujen kurssimatkaa Kaukoitään. Myös Karviassa on oma tilaisuus Karvian todistajien Sarvelantien
valtakunnansalilla.
Vaaleus ja länsimaalaisuus kiinnosti paikallisia aina kuvauspyyntöihin asti.
Chez S?Elinassa
Masai-päivä
ke 9.3. Jehovan todistajat odottavat, että osallistujia on tänä vuonna ennätysmäärä.
Todistajien
Parkanon
seurakunta järjestää kaikille
avoimen muistojuhlan Kiveläntiellä sijaitsevalla valtakunnansalilla. Perhe
valikoi matkareittinsä heittämällä tikkaa.
. klo 10-18
-20 %
Paikalla edustaja
Mirja Junttila
Kaikki normaalihintaiset
housut -10 %
la 12.3. maaliskuuta. saakka
Tee edullisia housulöytöjä
pyöreästä rekistä
koot 34-56
Keskuskatu 9, Parkano, p. Aina oppii, kun lähtee
kotoa! Oppii ymmärtämään
vieraita kulttuureja ja ihmisten erilaisia tapoja. Taloudellisesti yli puolet shanghailaisista
pystyisi matkustamaan vuosittain esimerkiksi Eurooppaan. Oli shokeeraavaa jakaa perhe lähteviin ja
jääviin. Nyt oli korkea aika käydä tutustumassa heidän elämänympyröihinsä. Moka kävi ilmi lentokentällä
lähtötiskillä. 3
Tiistaina 8. Jeesuksen kuoleman muistojuhlan kunniaksi täyttyvät valtakunnansalit ympäri maa-
?
Muita
matkailijoita
tavatessa ymmärtää, kuinka
hyvät lähtökohdat suomalainen koulutus
ja tiedonvälitys
matkailuunkin antavat.?
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
kuntien.
Todistajat kutsuvat parhaillaan myös kaikkia Parkanon, Karvian sekä Kihniön asukkaita kanssaan muistonviettoon. Lauantaina 27.
helmikuuta alkaneen maailmanlaajuisen kampanjan aikana jaetaan painettuja kut-
suja yksistään Suomessa arviolta yli miljoona.
Viime vuonna Suomessa
järjestetyissä muistojuhlatilaisuuksissa läsnäolijoita oli
lähes 26 000. Suomessa ja Pohjoismaissa houkuttelevat puhdas luonto ja ilma, väljyys,
elämäntavan ja kulttuurin
erilaisuus.
Markkola ehti työskennellä Matkailunedistämiskeskuksessa vuoden ennen
kuin se yhdistettiin Finprohon vuoden 2015 alusta.
Hän on vastuussa valtakunnallisesta kulttuurimatkailun Culture Finland -kehittämisohjelmasta. maaliskuuta 2016
Vieraassa ympäristössä
oppii aina uutta
Juha-Matti Markkola
Kulttuurimatkailun parissa Finpron Visit Finland -yksikössä projektipäällikkönä työskentelevä Susanna
Markkola lomaili syntymäpäivänsä alla Kiinassa. Seuraavana houkuttelee Rooma.
Tekevälle sattuu, eikä
matkoista aina selvitä ilman
kommelluksia.
. Matkan antiin kuului
vierailu Kiinan muurilla.
laisten matkailu kasvaa hurjasti ja matkaan sisällytetään
useita maita. Kulttuurimatkailussa
tuotekehityksen painopisteitä ovat ruoka, suomalainen
elämäntapa, arkkitehtuuri ja
design sekä luovat alat kuten taiteiden eri alat, kädentaidot, sarjakuva ja elokuva.
Kulttuurilla tarkoitetaan siis
käytännössä kaikkea ihmisen aikaansaamaa.
Kotimaassa matkareitti
heitetään tikalla
Markkolan perhe matkustaa
myös kotimaassa, johon tutustumiseen he ovat keksineet yllättävän tavan. Muita matkailijoita tavatessa ymmärtää myös sen,
kuinka hyvät lähtökohdat
suomalainen koulutus ja tiedonvälitys matkailuunkin
antavat. Näin
tulemme tutustuneeksi sellaisiin paikkoihin, joihin ei
muuten tulisi välttämättä
lähdettyä. Hän
on juuri palailemassa takaisin arkeen.
Markkolalle matkailu on
työtä, mutta se on myös paras tapa rentoutua lomalla.
. Koska asumme metsän
keskellä, vetävät kaupungit
meitä puoleensa. 0400 783 137
ma-pe 10-18, la 10-15 www.chelina.fi. Yleissivistyksemme muista maista on monesti parempi kuin useilla muilla länsimaisilla matkailijoilla. Matkatunnelma romahti hetkeksi, kunnes matkasta jääneet tulivat perässä
pari päivää myöhässä saatuaan uuden passin, Susanna
Markkola sanoo.
Jehovan todistajat kutsuvat muistojuhlaan
YLÄ-SATAKUNTA
Jehovan todistajat kokoontuvat vuoden tärkeimpään
tilaisuuteensa keskiviikkona 23. Tällä kerralla tärkein
kimmoke matkalle lähtöön
oli Shanghaissa kuudetta
vuotta asuva ystäväperhe,
joka palaa kesällä Suomeen
asumaan.
. Olemme käyneet
muun muassa Nivalassa
mopotarvikeliikkeessä ja Ullavalla ostamassa pullavaa.
Ulkomailla perhe suosii
kaupunkikohteita rantalomapätkillä.
. Vuosi sitten perheen yhteiselle lomamatkalle lähties-
50-VUOTIAS
Susanna
Markkola
s. Esimerkiksi
Suomi on yleensä osa Skandinavian-matkaa.
. Kiinan matkallamme järkyttävintä on ehdottomasti
ollut kokea savusumu, joka
käy pahimmillaan henkeen,
tekee maailman harmaaksi
ja peittää auringonpaisteen.
Kiinalaisten matkailu
hurjassa kasvussa
Markkola sanoo, että kiina-
Finpron Visit Finland -yksikössä kulttuurimatkailussa
projektipäällikkönä työskentelevä Susanna Markkola palailee juuri lomamatkalta Kiinasta. Ohjelmaa rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Visit Finland (VF).
Kyseessä on yksi teemallisista kehittämisohjelmista.
Muita teemoja ovat muun
muassa kesäaktiviteetit ja
hyvinvointi.
. 8.3.1966 Orimattila
matkailuopinnot Porvoon matkailuopistossa
ja Joensuun yliopistossa,
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, metsänhoitaja, Helsingin ylopistosta
perhe: puoliso JuhaMatti, lapset Johannes, Roosa ja Maija sekä
anoppi Ritva
motto: Näillä mennään!
sä emme olleet huomanneet,
että yhden perheenjäsenen
passi ei ollut voimassa. Potentiaalista kertoo se,
että 15 miljoonasta shanghailaisesta 1 miljoona on
miljonäärejä
Vain osaamista sekä kohtuullisen hyvät kuljetusyhteydet.
Metalli on ikuista, sillä kuten Tampereen teknillisen yliopiston materiaalitekniikan professori Tuomo
Tiainen joskus sanoi, teräksestä 95 prosenttia palautuu uudelleen jalostettavaksi. Asiantilaa korjaamaan kehitellään nyt metallin yrityspuistoa.
Ideana on tuoda Parkanon ja Kihniön metalliyritykset . Ammattitaitoinen työvoima kun on tärkein syy siihen, miksi metalliteollisuus on edelleen niin iso työllistäjä Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä. Saatavilla
on sekä taitavia ammattilaisia että hyviä toimitiloja. maaliskuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Metalli
on ikuista
Yrityspuistolla metall
Kihniössä on 19 metallialan yritystä ja niissä noin 150
työpaikkaa. Ratkaisevaa on, että löydämme vetäjäksi osaavan ja
aikaansaavan projektipäällikön, Kehitys-Parkin yritysneuvoja Jari Pihlajamäki sanoo.
Metallin perustutkinto
avaa monta ovea
Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kertoi, että työ- ja
elinkeinoministeriön
oh-
jelmissa ollaan siirtymässä äkillisen rakennemuutoksen
alueiden tukemisen sijasta
ennakoivaan rakennemuutoksen suunnitteluun. Täytyy miettiä, mitä toimintaa tiloissa voidaan seuraavaksi tehdä. yhteensä yli 70 . Meidän täytyy olla
valmiina, kun nousu alkaa.
Jos ei mitään tehdä, niin metallialakin kuihtuu, Lilja tähdentää.
Kustannukset kohdallaan
Liljan mukaan Parkano ja
Kihniön etuja ovat osaavat
työntekijät sekä pienemmät
kustannukset kuin esimerkiksi Tampereella tai Helsingissä.
. Ainakin kilometrirahat säästyisivät, jos palvelua olisi Parkanossa.
Käytännössä yrityspuistoa lähdetään viemään esiselvityshankkeella, johon
Kehitys-Parkki hakee Lea-
Metallin yrityspuistohanketta virittelivät maanantaina Takomalla Juha Törmä, Pauliina Mansikkamäk
der-rahoitusta. Se on paljon
enemmän kuin yhteiskuntasopimuksella on saatavissa.
Parkanon ja Kihniön alueelta puuttuu kuitenkin teollisuuden tukipalveluita. Iholla käväisee helposti toistakymmentä tuotetta ennen kuin normaalit
aamutoimet ovat ohi.
Altistuminen jatkuu työmatkalla muiden parfyymeja haistellessa. Parkanossa 56 metalliyritystä ja työpaikkoja niissä noin 400. vielä
nykyistä tiiviimmin yhteistyöhön keskenään. Näin laskee Kehitys-Parkki, kun
se kirjaa taustatietoja yrityspuistohankkeen Leaderhakemusta varten. Tämä on
hyvä pitää muistissa
silloinkin, kun isoista yrityksistä tulee
huonoja uutisia.
Esimerkiksi Hollmingin lähtö Parkanosta Kankaanpäähän huomattiin paljon paremmin kuin
se, että pieniin metalli?rmoihin syntyy uusia työpaikkoja. Ei täällä ole esimerkiksi
sellaisia luonnonvaroja tai halpaa energiaa, joka selittäisi metallin menestyksen. Kolme
henkilöä jatkaa pesän realisointiin liittyvissä töissä.
. Katsoa,
miten ne voivat hyödyttää
toisiaan ja minkälaista osaamista tänne pitää vielä hankkia.
Takoma Gearsin toimitusjohtaja Jari Lilja on yksi yrityspuistoidean generaattoreita.
. Lilja
harmittelee, että Takoma joutuu esimerkiksi tilaamaan itpalveluita Tampereelta 8 000
eurolla kuukaudessa. Kunnanhallitus
keskusteli Konepajan konkurssin seurauksista maanantaina.
Yrityksen listoilla on ollut 15 työntekijää, mutta osa
on työllistynyt jo aiemmin
muualle.
. Sitä tarvitaan
lähinnä
projektinvetäjän
palkkaamiseen. Karvian numeroita siinä ei ole,
mutta Karvian Konepajan konkurssista huolimatta metallin yrityksiä ja työpaikkoja on Karviassakin
runsaasti.
Luvuista voi varmaan kiistellä, mutta mittakaava
on selvä: metalliteollisuus on edelleen tämän alueen
keskeinen työnantaja ja toimeentulon lähde. Aiemmin tuoksuyliherkkyyttä pidettiin keskiikäisten naisten luulotautina, luonnehtii viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko Allergia- ja astmaliitosta.
On totta, että valtaosa herkistyneistä on naisia.
Syyksi arvellaan naisten jatkuvaa altistumista kauneudenhoitotuotteiden kemikaaleille. Tällaisia
suunnitelmia tehdään maakunnittain ja yrityspuistohanke sopii Heiniluoman
mielestä tähän hyvin.
Yksi hankkeen tavoitteis-
Karvian Konepaja hakeutui konkur
JUHA SUNI HEIKKI PETTINEN
KARVIA
Karvian Konepaja Oy on hakenut itsensä konkurssiin.
Yritys irtisanoi perjantaina
kaikki työntekijänsä. Tekijöitä siis tarvitaan.
Ehkä paljonkin jo 5 vuoden päästä, kun nyt yhteisvalintakaavaketta täyttävät tulevat ammattilaiset valmistuvat.
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
?
Teräksestä
95 prosenttia palautuu uudelleen
jalostettavaksi.?
Heikki Pettinen
PÄIVÄN LAINA
Maaseudun Tulevaisuus:
Kemikaalien lisääntyminen ympäristössämme sairastuttaa ja herkistää meitä. Miettisin kahteen kertaan, kannattaako esimerkiksi vauvaperheissä käyttää hajustettuja lattianpesuaineita, Alanko toteaa.
Pahimpia hengensalpaajia ovat juuri hajusteet, joita ympätään nykyään niin nenäliinoihin kuin kynttilöihinkin.
Alangon mukaan älyttömin esimerkki ovat tyynyt
ja peitteet, jotka on hajustettu puhtaan pyykin tuoksuisiksi.
Parkano ja Kihniö tarjoavat
monta kilpailuetua metallialan yrityksille. Hän kartoittaa yritysten tarpeet ja yhteistyömahdollisuudet sekä
valmistelee varsinaisen yrityspuiston toteuttamishankkeen.
. Kaupoissa vastassa ovat tilatuoksut,
joilla lisätään tuotteiden myyntiä.
Kemikaalikuormaan voi onneksi itsekin vaikuttaa.
. Tämä ei varmaan auta
tämän päivän tilanteeseen,
mutta täytyy katsoa pitemmälle yli suhdannetilanteen.
Taantuma ei kestä maailman
tappiin. 4
Tiistaina 8. maaliskuuta 2016
Tiistai 8. Parannettavaa on teollisuuden
palveluissa, kuten suunnittelussa, kunnossapidossa ja itpalveluissa. Tuoksuyliherkkyydestä
kärsii 10?40 prosenttia väestöstä.
. Sekään
ei auttanut.
Konepajan
toimitilat
omistaa Karvian kunta. Koetamme tukea niitä,. Se
omisti jo aiemmin 600 neliömetrin kokoisen uuden osan
ja osti myös vajaan 6 000 neliön laajuisen vanhan osan
vuoden 2014 lopulla.
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman mukaan yrityksen johto on pitänyt kuntaa
hyvin ajan tasalla siitä, miten
?rmalla menee, joten konkurssiuutinen ei ollut suuri
yllätys.
. Palkkakulut ovat yli euron edullisemmat kuin isoissa keskuksissa. Konepajan aiemmin tilatut työt oli saatettu loppuun
eikä uusia ollut. Osin siksi, että ne pienet haluavat pitää turhankin
matalaa pro?ilia.
Näin ei välttämättä ole ikuisesti, jos metallialan
koulutukseen ei saada opiskelijoita. Omistajalle
ei jäänyt muita vaihtoehtoja,
pesänhoitaja Jussi Laakkonen toteaa.
Karvian Konepaja hyväksyttiin viime vuonna yrityssaneeraukseen, jonka ohjelma oli jo vahvistettu. Keskustelemme karvialaisten metalliyritysten kanssa siitä, millai-
sia tilatarpeita niillä on.
Asia tulee esille kunnan
tarjoamilla yrittäjien aamukahveilla huomenna keskiviikkona
Saskyn koulutuspäällikkö Pauliina Mansikkamäki sanoo, että vanhentuneet mielikuvat alan töistä
istuvat sitkeässä.
. Vedenoton vaikutusalueelle ei ole tehty ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Meno
tasaantui, kun ruvettiin tekemään omia tuotteita. Maanantaista lähtien lupapalvelut ovat avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin
ja perjantaisin kello 9?16.15.
. Vedenoton arvioidaan vähentävän joidenkin lähteiden pohjavesipurkaumaa Karvianjokeen jopa kolmanneksella.
Yhdistyksen mielestä vedenottosuunnitelmat pohjautuvat liian suppeaan tutkimukseen eikä niissä ole otettu
huomioon ottamisen yhteisvaikutuksista Karvian alueen muuhun toimintaan.
. Vetovoimasta kertoo, että 25 aloituspaikkaa haki yli
200 henkilöä.
HED=JGEJP=. koneistus,
hitsaus ja maalaus
Uusia ammattilaisia
tarvitaan
1KEIEJ=JJ=JKDF=QGOAJ osaaminen ja laatujärjestelmät
Vaikka ajat ovat olleet yleisesti ankeat, niin Riikonen
Groupin Kihniön tehtaan
(KNGA=GKQHQUDPAEOPUÌ
rssiin
laman myötä niin, että kuluvan talven niukat työt on
tehty kuuden työntekijän
voimin.
Yritys on menettänyt
omat pääomansa muutaman vuoden jatkuneen heikon kannattavuuden vuoksi.
Konepajan laitekanta sekä työntekijöiden kokemus
ja osaaminen mahdollistavat suurten, pyöreiden kappaleiden käsittelyn.
Pro Pohjankangas valitti
vesiluvasta KHO:een
HEIKKI PETTINEN
KARVIA
Pro Pohjankangas on valittanut Korkeimpaan hallintooikeuteen (KHO) Lakeuden Vesi Oy:n Karviaan saamasta pohjavedenottoluvasta. Välillä joutuu väkeä lomauttamaan ja välillä töitä
on enemmän kuin ehtisi tekemään.
Jari Liljan mukaan samanlainen on tilanne myös
Takomalla. Käyntiasioinnin vähetessä aukioloaikoja voidaankin supistaa, mutta myös jatkossa poliisin toimipisteiden aukioloa käyntiasiointia varten tarvitaan, Rytkölä
jatkaa.. Nyt vain pitäisi kartoittaa kuntalaisten ja mahdollisten paluumuuttajien kiinnostus ja halukkuus omistusasuntojen hankintaan.
Kunnanjohtajalla on aavistus, että omistusasuinnoillekin on tarvetta, mutta pelkän tunteen varassa ei rakentamishankkeisiin voine ryhtyä. Työntekijöitä on nyt 35.
Viime vuonna jäi eläkkeelle 4
huippumiestä. Asiointi poliisin lupahallinnossa tapahtuu entistä
enemmän sähköisesti, Muun muassa osa passeista voidaan hakea käymättä lainkaan poliisiasemalla. Rohkaisen kehittämään
omia tuotteita. Pohjaveden näin suuri
ottamismäärä ei perustu Lakeuden Vesi Oy:n vedentoimitusalueen kulutuksen todelliseen kasvuun, Pro Pohjankangas kirjoittaa.
Karvian kunta kysyy
asuntotarpeista
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Karvian kunnan asuntopolitiikkaa luotsaava kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma tietää, että pienistä vuokraasunnoista on ainainen pula ja niille riittää kysyntää tarjontaa enemmän. maaliskuuta
Ti 8.3. 16
Tiistaina 8. Tekijöitä siis
tarvitaan.
. Asuntopulaa voitaisiin helpottaa, jos
vuokra-asuntoja saataisiin lisää. Kunta kartoittaa asuntotarpeen ja
viestittää tiedon paikallisille rakennusalan yrittäjille.
Kunta on valmis hankkimaan uusista rakennuskohteista muutaman asunnon edelleen vuokrattavaksi ja
purkamaan näin omaa asuntopulaa.
Lupapalveluita vain
3 päivänä viikossa
Ikaalisten poliisiasemalta
YLÄ-SATAKUNTA
Arto Papunen
jotka jäävät työttömiksi, Hosiasluoma sanoo.
Kunnanjohtajan mukaan
kunnalle ei jäänyt yhtiöltä
merkittäviä saatavia, vain
pieni vuokraerä.
Tuoreimman julkistetun
tilinpäätöksen mukaan Karvian Konepajan liikevaihto
on ollut 1,1 miljoonaa euroa
ja tappio 470 000 euroa. 2016
Kansainvälinen
naistenpäivä
Vilppu
Ke 9.3.
To 10.3.
Pe 11.3.
La 12.3.
Auvo
Aurora, Aura, Auri
Kalervo
Reijo, Reko
lille lisää muskeleita
johtaja Jorma Mantila sanoo
viime vuoden olleen yhtiön
historian paras. Tarja Hosiasluoma toivookin, että hän saisi pikaisesti suoraan palautetta kuntalaisilta, jos jonkun toiveissa ja ajatuksissa on käynyt
omistusasunnon hankinta Karvian keskustasta.
. Yhdistys vaatii KHO:ta kumoamaan Vaasan hallinto-oikeuden lupapäätöksen.
Pro Pohjankangas perustelee vaatimustaan muun
muassa vedenoton vaikutuksista luonnontilaisiin lähteisiin sekä ottamisalueella sijaitsevien Natura-alueiden
luontoarvojen muuttumisella. Tosin kehitystyö maksaa, mutta siihen
kannattaa panostaa. Soitto minulle, niin keskustellaan vaihtoehdoista,
rohkaisee Tarja Hosiasluoma.
Kyseessä on alustava kysely ja kartoitus siitä, minkä
kokoiset huoneistot kiinnostavat ja löytyisikö kiinnostusta riittävästi lähteä suunnittelemaan 5?10 asunnon rivitalon rakentamista. Sähköiset hakemukset on kuitenkin käsiteltävä, ja siihen varataan työaikaa, toteaa lupapalvelulinjan apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Hänen mukaansa ajo-oikeusasioiden siirtyminen
pois poliisin lupahallinnolta on myös vähentänyt asioinnin tarvetta poliisiasemilla.
. Uusia täytyy
olla kasvamassa.
Parkano Steelin toimitusjohtaja Jarno Lahtinen toteaa tilausten tulevan ja menevän nykyään nopealla syklillä. Metallialan perustutkinto anta mahdollisuudet
monentyyppisiin urapolkui-
hin. Hän uskoo, että
yritysten yhteistyöllä kuormituksen vaihteluun voi
saada helpotusta.
Severi Ala-Katara kertoo, että samanlainen vuoristorata oli hänelle tuttu vuoteen 2008 saakka, kun yritys
teki alihankintaa ja sillä oli
vain yksi iso asiakas. Nyt
niitä on yli 20 erilaista.
. Se on erinomainen pohja esimerkiksi insinööri- tai
kaupallisen alan opinnoille,
Mansikkamäki korostaa.
Nykyisessä talent-koulutusmallissa opiskelijat menevät yrityksiin ensimmäisestä
vuodesta alkaen.
Sasky on ollut mukana
pystyttämässä myös seudul-
(QJJKOO=LEPK
erityisesti sähköasennus ja
logiikkaohjelmointi
lista koneinsinöörikoulutusta. Toiminta on supistunut kansainvälisen ?nanssikriisin ja
5
5
Lähes 52vuotta jatkuneen Karvian pitäjän konepajateollisuuden taas yksi käänne ja sivu aikakirjoihin: Härkämäen alueen
konepajan konkurssin tiedotustilaisuus kokosi työntekijät tämän yrityksen asialle viimeisen kerran perjantaina.
Ikaalisten poliisiasema ei palvele lupa-asioissa maanantaisin ja torstaisin enää ensi viikolla. Samoin
koulutukseen.
Metalli?NIKFAJ
G=EL==IE=
palveluita
It-palvelut
&JOEJÌÌNE ja suunnittelupalvelut
ki, Severi Ala-Katara, Jari Pihlajamäki, Jari Lilja, Jari Heiniluoma, Jorma Mantila ja Jarno Lahtinen.
ta on työvoiman saannin ja
metallialan koulutuksen turvaaminen
Nuoret ovat usein järkeviä ja ajattelevat läheisiä
vaihtoehtoja, Salonen toteaa.
Oman paikkakunnan tarjontaan on ollut myös helppo
tutustua. Tilanne voi to-
ki vielä elää.
. Näihin paikkoihin hakevien kohdalla varmistan, että oppilas on muistanut valmistautua kokeisiin. Toki jos todistus on erittäin hyvä ja oppilas on hyvin varma valinnoistaan, vähemmän kuin viisikin voi
riittää.
Oppilaanohjaajan työ ei
pääty vielä yhteishaun loppuun. Lähihoitajakoulutus on
hyvä pohja muillekin ammateille, jotka minua kiinnostavat, hän perustelee.
Jos tämä ensimmäinen
vaihtoehto ei onnistu, Niemen kakkosvalinta on Parkanon lukio.
Urheiluharrastus
voi ohjata valintaa
Parkanossa on kuitenkin tarjolla vain kolmenlaista koulutusta, joten moni päätyy
lähtemään muualle opiskelemaan. 6
Tiistaina 8. Samoin
jos valintaan liittyy haastattelu, sitä tilannetta harjoitellaan etukäteen.. Joka tapauksessa haluan Tampereen seudulle, eli
hakemani paikat ovat joko
Tampereella tai Valkeakoskella, Mira Ala-Rämi sanoo.
Iiro Seilolla hakukriteereissä on, että oppilaitoksessa on mahdollisuus urheilupainotteiseen opiskeluun.
Jääkiekkoa ja gol?a harrastava Seilo on sen vuoksi valinnut Seinäjoen kauppaoppilaitoksen, jossa voi jatkaa liiketalouden opiskelun ohessa
myös urheilu-uraa.
Urheilupainotteiseen
koulutukseen hakevien tulee
täyttää lisälomakkeita, joissa
sekä itse perustelee halukkuutensa tähän linjaan että
pyytää valmentajalta suositukset.
Hanna Kallioniemi haluaa
jäädä Parkanoon opiskelemaan. kello 15, jolloin kaikkien hakemusten
ja sekä sähköisten että
paperisten liitteiden tulee
olla perillä.
Nuorta neuvotaan ennen ja jälkeen yhteishaun
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Yhdeksännen luokan oppilaat täyttävät yhteishakukaavakkeet sähköisesti
opinto-ohjauksen tunneilla. Osaan koulutuksista
on pääsykoe tai ennakkoteh-
täviä, joiden perusteella oppilaat valitaan.
. En halua lähteä vielä
kauas, Hanna Kallioniemi
perustelee.
Parkanon lukio on hänelle
ennestään tuttu muun muassa siksi, että isoveli ja muita
tuttuja opiskelee siellä parhaillaan.
Sara Niemi päätyi pohdinnan jälkeen lähihoitajakoulutukseen. Seinäjoen kauppikses-
sa voi harjoitella ainakin jääkiekkoa. )EO¼HKI=Gkeet esimerkiksi urheilupainotteiseen ja harkintaan perustuvaan hakuun
kuitenkin paperisena.
Yhteishaku päättyy tiistaina 15.3. Tällöin haku suoraan oppilaitokseen.
Parkanon lukio: erikoisuutena musiikkiteatterilinja, opiskelun kesto keskimäärin 3 lukuvuotta.
Lisätietoa Iisakin opinJKEOP= SSS O=OGU ?
Lisätietoa https://peda.
net/parkano/parkanonlukio.
Ammatti-instituutti
Iisakki:
Kone- ja metallialan
perustutkinto, valmistustekniikan osaamisala eli
levyseppähitsaaja, kesto 3
lukuvuotta.
Tässä vaiheessa Iiro Seilo
antaa hakemuksen täytettäväksi jääkiekkovalmentajalleen Aarne Mansukoskelle.
. Gol?sta en ole varma, ja siitä täytyy vielä kysyä
koululta, hän kertoo.
Sosiaali- ja terveysalan
perustutkinto, kuntoutuksen osaamisala eli lähihoitaja, kesto 3 lukuvuotta.
Mahdollinen suorittaa
myös ilta-/monimuotoopiskeluna ylioppilastutkinnon tai ammatillisen
Kaikkiin yhteishaussa oleviin koulutuksiin haetaan
sähköisesti opetushallituksen verkkosivujen
kautta osoitteessa www.
KLEJPKLKHGQ . Mira
Ala-Rämi taas
suuntaa Tampereen seudulle.
Toinen aste
Parkanossa
perustutkinnon suorittaneille. maaliskuuta 2016
Opiskelupaikan valinta
riippuu monesta tekijästä
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Toisen asteen opintojen yhteishaku päättyy ensi tiistaina, ja tällä viikolla täytetään
suurin osa yhteishakulomakkeista. Maksimissaan yh-
teishaussa voi hakea viiteen
paikkaan.
. Ala-Rämin valinnat ovat
kosmetologiopinnoissa, hiusalalla, lähihoitajakoulutuksessa ja merkonomiopinnoissa.
. Parkanolaiset
nuoret
ovat ennakkoluulottomia,
Salonen mainitsee.
Iiro Seilon valinnassa painaa mahdollisuus urheiluharrastuksen jatkamiseen. Ennen kuin tähän asti on
päästy, oppilaat ovat saaneet
jo monenlaista apua opintopohdintoihinsa omien vah-
vuuksien kartoittamisesta
oppilaitosvierailuihin ja tetharjoitteluun.
Nyt kevätlukukaudella
hakuprosessi Parkanon yhteiskoulussa käynnistyi viikolla 4, jolloin pidettiin oppilaanohjauksen opettajan
kanssa vanhempienvartteja
tai muita keskusteluja.
Tämän jälkeen oppilaat
kirjasivat hakutoiveensa paperille, joka kävi kotona vanhempien allekirjoitettavana.
Paperi piti palauttaa viimeistään hiihtolomaa edeltävän
viikon maanantaina.
Nyt hiihtoloman jälkeen
tehdään siis lopulliset haut.
Laura Salosen mukaan kaikilla alkaa olla jo selvillä,
mihin pyrkii. Yhdeksäsluokkalaiset ovat vierailleet Parkanon lukion avoimissa ovissa ja käyneet Iisakin puolella
kuulemassa sekä lähihoitajan että levyseppähitsaajan
opinnoista.
Omalle paikkakunnalle
ovat nykyisistä yseistä jäämässä muun muassa Hanna
Kallioniemi ja Sara Niemi.
Kallioniemi aikoo lukioon ja
Niemi lähihoitajakoulutukseen.
. Opinto-ohjaajan
mukaan opiskelupaikan valinta alkaa usein myös koulutusala edellä.
Alan valinnan jälkeen aletaan tutkia, missä koulutusta
on tarjolla ja miten asia käytännössä onnistuu.
. Hän täytti hakulomaketta maanantaina opinto-ohjaaja Laura Salosen kanssa.
Ulkopaikkakunnille ovat
lähtemässä muun muassa
Mira Ala-Rämi ja Iiro Seilo. Parkanon yhteiskoulun opinto-ohjaaja Laura
Salonen toteaa, että perusteluja opiskelupaikan valinnalle on moneen lähtöön.
Koulutuksen löytyminen
sopivasti kotikunnasta on
yksi valintakriteeri.
. Aika tavallista on, että
yksittäisten hakukohteiden
järjestys voi vielä muuttua,
hän toteaa.
Salonen kertoo suosittelevansa, että oppilaat valitsevat mahdollisimman monta
eri vaihtoehtoa, jotta opiskelemaan pääseminen varmistuu. Hoitoala kiinnostaa häntä ylipäätään, ja
tästä on hyvä aloittaa.
yhdessäoloa, yhteydenpitoa, yhteisiä kokemuksia.
Taisto Nummi. maaliskuuta 2016
KOLUMNI
Olisi aika päästä
vieraan pelosta
Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti kovemmaksi kaikkia vähemmistöjä, muun muassa pakolaisia, muita ulkomaalaistaustaisia ja jopa vammaisia kohtaan. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. 7
Tiistaina 8. Sen on
vahvistanut oikeusministeriön haastattelututkimus, ja syystäkin asiasta ovat huolestuneet myös maamme sanomalehtien ja televisioyhtiöiden päätoimittajat.
Viime keskiviikon MTV:n uutisissa liikuntakyvytön vammainen kertoi kokemuksenaan erään miehen tulleen häntä
osoittamaan ja sanoneen, että teidät vammaiset pitäisi kaikki
ampua, että päästäisiin niistäkin sosiaalikuluista.
Ja mitähän kaikkea törkypuhetta pakolaisiin on syydetty!
???
Ali Alkawaz työskentelee avustajana Kihniön yhtenäiskoulussa ja Nibras Mohammed Abed aloitti juuri kuukauden työtoimintajakson Anmaissa. Sosiaaliohjaaja Katri Toivonen
Kihniön vastaanottokeskuk-
sesta (vok) kertoo, että paikkakunnan aikuiset turvapaikanhakijat tekisivät mieluusti enemmänkin töitä.
Tähän mennessä he ovat
hoitaneet erilaisia askareita vokissa ja olleet kunnalla
keikkatöissä kantamassa tavaroita. Tavoitteenamme on, että jokainen nähdessään syrjintää ja vihapuhetta puuttuu siihen.
???
On karmaisevaa havaita, että vastaavanlaista vihaa lietsotaan estoitta myös valtameren toisella puolella. Minusta Jone Nikula oli oikeassa tiistain tv-keskustelussa todetessaan, että pakolaiskriisi on vain tarjonnut tilaisuuden tuoda esille omia mielen patoutumiaan.
Monilla ihmisillä näyttää olevan paha olo, jota näin puretaan muihin.
On ilahduttavaa, että työ- ja oikeusministeri Jari Lindström on ottanut vihapuheeseen jämäkän kannan. Kouluavustajana toimiminen on erittäin hauskaa.
On hienoa saada tällaista kokemusta, arvostan sitä paljon.
Ali Alkawaz sanoo, että
yhtenäiskoululla työskentely parantaa hänen suomen
taitoaan. Jos sellainen tulee mieleen, voi vastaanottokeskukseen olla yhteydessä.
Joillekin vokin asukkaista tulee piakkoin puoli vuotta täyteen turvapaikkahakemuksen jättämisestä. Irakilainen Nibras Mohammed
Abed aloitti kuukauden kestävän jaksonsa Asusteliike
Anmaissa viikko sitten.
. Tässä kohenee oma kielitaito, vaikka yritän puhua
Nibrasin kanssa suomea aina, kun on mahdollista. Osa internetissä
koetusta vihapuheesta kohdistui suoraan henkilöön, mutta usein vähemmistöryhmään kuuluva koki omaan ryhmäänsä kohdistuvien vihamielisten yleistysten kohdistuvan itseensä.
Selvityksen mukaan yleisimmin vihapuhe tai häirintä oli sanallista loukkaamista, nimittelyä tai nöyryytystä.
Esimerkiksi maahanmuuttajilla tyypillisessä tapauksessa
tuntematon ihminen solvasi tai kommentoi henkilön vieraskielisyyttä tai ulkonäköä julkisella paikalla.
???
. Puolet kertoi sen vaikuttaneen psyykkiseen
terveyteensä.
Yli puolet kertoi välttävänsä julkisia kulkuneuvoja häirinnän ja nimittelyn vuoksi.
Vihapuhetta ja häirintää vastaajat kohtasivat kadulla, parkkipaikoilla, puistossa ja muissa julkisissa paikoissa. Työtoiminta voi olla niin
työskentelyä
yrityksessä
kuin pihatöiden tekemistä.
Ihan yhden päivänkin kes-
tävistä urakoista on kiinnostuttu. Donald
Trumpin myrkynkylvön kohteena eivät vain ole pakolaiset, vaan muun muassa meksikolaiset.
Rasististen puheiden ohella Trumpin suosio perustuu
hänen useiden miljardien omaisuuteensa, joka on tullut
hänelle pääosin isänsä perintönä.
Mutta mitataanko ihmisen arvoa edelleen rahassa
Amerikassa?
Eiköhän täällä Suomessa ja Euroopassa ole menty viime vuosikymmeninä tasa-arvoisempaan suuntaan.
Marilyn Monroe lauloi vuonna 1953 laulun Timantit ovat naisen paras ystävä. Äiti ja poika saapuivat Kihniöön muutama kuukausi sitten.
Työtoiminnassa oppii
suomea ja Suomea
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Turvapaikanhakijoiden työtoiminnalla on merkittävä
rooli kotoutumisessa. Tietokonekurssi on ollut täynnä opiskelijoita ja yliopiston
päärakennus hipoo taivasta.
Vaikka Kihniö on hyvin
erilainen paikka entiseen
elinympäristöön verrattuna, saavat paikkakuntalaiset
vain kiitosta.
. Olen käynyt myös
Kihniön ja Parkanon kirjastoissa muutaman kerran.
Rakastan kirjoja ja lukemista.
Poika avustaa koululla
Nibras Mohammed Abedin
mukana Kihniöön saapui hänen 18-vuotias poikansa Ali
Alkawaz, joka työskentelee
tällä hetkellä kouluavustajana Kihniön yhtenäiskoulus-
sa. Englantia hyvin taitavana
hän kääntää ja tulkkaa koulussa opiskeleville turvapaikanhakijalapsille.
. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla
yleisöä tahallisesti harhaan virheellisillä viesteillään. Siitä syntyikin idea, että tänne voisi
ottaa jonkun kotoutumaan.
Varsinaista työapua en tarvinnut, mutta ajattelin, että
turvapaikanhakija voisi täällä olemalla oppia hieman
suomea ja tutustua paikalliseen elämään.
Sulkavan mukaan työtoiminnan lopputulos taitaa tosin olla se, että hän saa siitä
?
Kihniöläiset
ovat
mahtavia, he
ovat kuin perheenjäseniä.?
itse enemmän kuin etukäteen osotti.
. Näin
ollen he voivat lain mukaan
tehdä kohta ansiotöitäkin.
Oikeusministeriön vihapuheselvityksen mukaan peräti 61 prosenttia vähemmistöjä edustavista vastaajista on
kokenut turvallisuuden tunteensa heikentyneen vihapuheen vuoksi. Toiseksi yleisin paikka oli internet, erityisesti yleiset
keskustelupalstat ja sosiaalinen media. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty,
päätoimittajat toteavat.
Vihapuhe on pysynyt sosiaalisen median riesana sen
alusta lukien, mutta se on pahentunut pakolaiskriisin
myötä. Hän
korostaa, että hiljaisen enemmistön kannattaa nousta ylös
ja sanoa: tämä ei käy.
Samanlainen viesti on SPR:n suunnittelijalla Päivi Sinkkosella:
. Perusfraasit ja tavallisimmat sanat sujuvatkin jo.
?
Kouluavustajana
toimiminen
on erittäin
hauskaa.?
Toiveissa on saada lisää hommia
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Vastaanottokeskusten järjestämä työtoiminta on monesti
pakollinen osa turvapaikanhakijoiden elämää suomen
kielen opiskelun tapaan. Hän
on hyvin ahkera ja omaaloitteinen tarttumaan eri
työtehtäviin.
Yliopiston kirjastosta
Kihniöön
Sulkava kertoo, että Nibras
Mohammed Abedin varsinaisen ammatin huomaa
hyllyjen järjestyksestä, sillä
tämä työskenteli aiemmin
miltei kymmenen vuoden
ajan kirjastonhoitajana Bagdadin yliopiston keskuskirjastossa.
Työhön kuului myös erilaisten tietokonekurssien,
kuten Microsoft Excelin perusteiden, vetäminen opiskelijoille.
Kuvat entisestä työpaikasta ovat kulkeneet naisen mukana Suomeen. Materialismin sijaan on alettu
arvostaa entistä enemmän arkisempia asioita . Yrittäjänä on niin sidottu omiin hommiinsa, etten
ehdi auttamaan vastaanottokkeskuksessa. Usea mies osallistui
kuukauden mittaiseen työ-
toimintajaksoon Nerkoon
Höyläämöllä ja yksi työskentelee Vesitekno Tukussa.
Työtoimintaan osallistutaan sitä mukaa, kun hommia löytyy.
. Kihniöläiset ovat mahtavia, he ovat kuin perheenjäseniä. Olen pitänyt täällä työskentelystä ja etenkin työskentelystä Ailan kanssa.
Aila on tietenkin Anmain
yrittäjä Aila Sulkava, joka
pohti jo viime syksynä, mitä voisi tehdä silloin juuri
toimintansa aloittaneen vastaanottokeskuksen hyväksi.
. Vuonna 1984 Madonna seurasi
Marilynin esimerkkiä.
Laulun sanoilla oli varmaan hohtoa silloin aikanaan,
mutta nyt se on haihtunut
Järjestäjinä ovat
Satakunnan Metsänhoitolautakunta ja Karvian
Metsänhoitoyhdistys.
Metsänhoidon kurssi
sai ansaitun huomion, sillä
31 metsänomistajaa saapui
seuraamaan luentoja. Asiat hoituvat pääasiassa puhelimitse ja sähköpostilla, mutta
joskus velkaneuvoja on hyvä
kohdata myös kasvokkain.
. Jos asiakas ei pääse vas-
Televisiolähetyksissä
huoltokatkoja
torstaina
Y-S 11.3.1966
Tradenomi Miia Salonen on ollut maaliskuun alusta lähtien Karvian kunnan uusi talous- ja velkaneuvoja.
taanotolleni Karviaan, voimme sopia tapaamisen myös
esimerkiksi Parkanossa kaupungintalolle.
Salonen muistuttaa, että
asiakassuhde velkaneuvo-
jaan on aina luottamuksellinen.
Karvian kunta on vuoden alusta lähtien hoitanut
toimeksiantosopimuksella
myös Sastamalan ja Huittis-
ten kaupunkien sekä Punkalaitumen kunnan alueen
talous- ja velkaneuvonnan.
Tehtävää hoitava Marko Niiranen työskentelee Huittisten kaupungintalolla.
Uutta opiskelumuotoa
kokeillaan Karviassa
Karvian Suomijärvellä aloitettiin viime viikon
keskiviikkona metsänomistajien keskuudessa metsänhoidon opiskelu kokoontumalla kerran
viikossa kolmen luennon
iltoihin. Joskus voi olla niinkin, että menojen karsimisen
jälkeen jää vielä säästöönkin
pahan päivän varalle, Salonen toteaa.
TULOSPÖRSSI
Salibandya SBT PaPo:
Naiset III-divisioona:
SBT PaPo?HappeeII 5?3,
FoSu?SBT PaPo 1?1.
C2-pojat kilpasarja: SBT
PaPo?SteelersII 2?6, SBT
PaPo?Nokian Krp 4?7.
Karvialla yhdeksän
kunnan velkaneuvonta
Käytännössä tyypillisin asiakas toimittaa neuvojalle ensimmäiseksi tulo- ja menotietonsa sekä velkaluettelon.
. Jos tulot eivät välttämättömien menojen
jälkeen riitä maksuohjelman
noudattamiseen, asiakas voi
hakea velkajärjestelyä käräjäoikeudesta, mikäli siihen löytyy edellytykset.
Salonen hoitaa Karvian lisäksi Kihniön, Parkanon, Jämijärven, Honkajoen ja Siikaisten velkaneuvonnan. Yleensä lähdetään
liikkeelle siitä, missä menoissa asiakas voi säästää, ovatko kaikki menot välttämättömiä. 9
Tiistaina 8. maaliskuuta 2016
Pankin rahoitusneuvojasta
tuli kunnan velkaneuvoja
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvian uusi velkaneuvoja
Miia Salonen sanoo olevansa onnekas, kun koulutusta vastaava työpaikka löytyi
omalta kotipaikkakunnalta.
Salonen siirtyi uuteen tehtäväänsä Danske Bankin Kankaanpään konttorin lainapuolelta, josta hän on ollut
vanhempainvapaalla vuoden päivät.
Uuden työpaikan myötä kahden pienen pojan äiti
säästyy työpäiväänsä puolitoista tuntia venyttävistä ajomatkoista.
. Kurssi-iltojen luennot
jaetaan kurssilaisille monistettuna ja ne kootaan
Karvian Seudun Osuuskassan lahjoittamiin kansioihin vastaista tietojen
verestämistä varten.. Lapset ovat vielä niin pieniä, että on hienoa
saada työpaikka läheltä, Salonen juttelee.
Hyppäys pankkimaailmasta velka- ja talousneuvojaksi on luonteva. Sen jälkeen teen suunnitelman, miten velkoja ryhdytään hoitamaan. Pankissa käsittelin viisi
vuotta laina-asioita, pääasiassa kulutusluottoja, asuntolainoja ja maatalouden korkotukilainoja, joten rahoituspuoli on ennestään tuttua.
Karvian velkaneuvonnassa Salonen pääsi heti ensimmäisenä työpäivänään hoitamaan keskeneräisiä velkajärjestelyjä.
Työnkuvaan kuuluu neuvojen antaminen talouden ja
Miia Salonen
syntynyt Karviassa
1979
merkonomi 2002
tradenomi 2005
Sampo Pankki Kankaanpään konttori 2005
(Danske Bank 2012)
perhe: aviomies, 2 poikaa (2v, 8kk)
Karvian talous- ja velkaneuvoja 1.3.2016 lähtien
KUVIOT
?
Maksuttoman
neuvonnan piiriin kannattaa hakea
mahdollisimman aikaisessa
vaiheessa.?
YLÄ-SATAKUNTA
Digita tekee huoltotöitä
torstaina Teiskon lähetinasemalla. C-nipun kanavia ovat muiden muassa
FOX, Hero, C More First,
C More Series, MTV Sport
1, Disney Channel, Nelonen Pro 1, Nelonen Pro 2
ja Digiviihde.?.
Esimerkiksi TV5, Kutonen ja Jim lähetetään Enipussa ja AlfaTV HD kanavanipussa H.
velkojen hoidossa sekä taloudenpidon suunnittelussa. Maksukykylaskelmat ja rahoitusjärjestelyjen suunnittelu kuuluivat Salosen toimenkuvaan myös edellisessä työpaikassa.
. Tavoitteena on selvittää
vaihtoehtoja talousongelmien ratkaisemiseksi ja selvittää myös mahdollisuudet
tehdä velkojien kanssa sopimus maksuohjelmasta.
Salosen mukaan maksuttoman neuvonnan piiriin
kannattaa hakea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
. Nyt
talvikautena kokoonnutaan yhtenä iltana viikossa neljän viikon aikana ja
kokoontumisia jatketaan
sulan maan aikana, jolloin
tutustutaan metsänhoidollisiin toimenpiteisiin ja
metsien tilaan maastossa.
Kurssijakson päätteeksi
järjestetään kirjalliset tentit ja annetaanpa opiskelusta vieläpä todistuksetkin. Kanavanipuissa A, B ja C on 15
minuutin katkokset töiden
alkaessa noin kello 11 sekä päättyessä ennen kello
15:ttä.
Kanavanippujen E, D ja
H lähetykset katkeavat koko neljän tunnin ajaksi.
A-nipussa välitetään
Ylen kanavat, B-nipussa
MTV3, Liv, Nelonen, Sub,
MTV Max, MTV Juniori ja
MTV Leffa. Apua voi pyytää, vaikka
ei ole vielä pahasti velkaantunut. Tosi onnellinen olen, ja
hyvällä mielellä aloitan työt
Karviassa. Ne vaikuttavat
myös muiden muassa Parkanon, Kihniön ja Riitialan
täytelähettimiin
Tarkastelen asiaa osakeyhtiölain
näkökulmasta, enkä sinänsä
kunnan järjestämisvastuun,
jonka mukaan kunnalla on
velvollisuus maksaa palvelut tuottamistavasta huolimatta.
Ostaessaan sote-palvelut
suoraan yksityiseltä palveluntuottajalta, hankintasopimukseen perustuen, kunta
maksaa sopimuksen mukaisen korvauksen palveluista.
Tilanteessa, jossa yksityisen
palveluntuottajan ja kunnan yhteisomistuksessa oleva osakeyhtiö (yhteisyhtiö)
tuottaa alihankintana sotepalvelut yksityiselle palveluntuottajalle, on vastuuta
tarkasteltava kolmesta näkökulmasta.
Osakeyhtiön olemukseen
kuuluu, että omistajat eivät
vastaa yhtiön veloista. Tässä ti-
lanteessa kunta ei ole periaatteessa menettänyt euroakaan verrattuna siihen, että
konkurssiin mennyttä yhteisyritystä ei olisi perustettu lainkaan.
Mikäli, osakkeenomistajat päättävät pääomittaa yhtiötä, tapahtuu se osakeomistusten suhteessa. Mäntykelosta sahattu 30 senttiä
korkea pönttö päätyy metsään tai pihapiiriin talitiaisen asunnoksi.
Ensi töikseen Rössi viistää pöllin päähän harjakaton
ja sahaa katon ja takaseinän
irti pölkystä.
Pönttö koostuu kahdesta
osasta. Tilanteessa, jossa palvelutuotannon kustannukset eivät pysy
kurissa ja yhteisyhtiö tuottaa
tappiota ja menettää oman
pääomansa, vastaa osakeyhtiön hallitus yhtiön tilanteen
korjaamisesta, ei osakkeenomistajat. Ruuveja
lukuunottamatta se on tehty
pelkästään luonnonmateriaalista. Harvassa ovat enää sekametsät sekä aarniometsät koloisine ikihonkineen.
Kelohongasta tehdyn linnunpönttömallin Rössi on
löytänyt netistä. Nyt on sopiva aika alkaa ripustaa pönttöjä metsään. Tappioiden
pääomittaminen olisi kokonaisuudessaan lisäkustannus kunnalle verrattuna siihen, että sote-palvelut olisi
tuotettu ilman yhteisyritystä.
Osakkeenomistajat ovat
kuitenkin voineet sopia osakassopimuksessaan,
että
pääomistusvastuu on enem-
mistöosakkaalla eli yksityisellä palveluntuottajalla. Eri asia on, miten
maailma muuttuu sen ympärillä. Hän haluaa kannustaa muitakin osallistumaan Ylen ja luontojärjestöjen käynnistämään Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.
. Ylen sivulta luin, että
uhanalaisiksi luokitellaan
muun muassa hömö- ja töyhtötiainen.
Kampanjasivustolla
lisää rakennusohjeita
Rössi ei ole ensimmäistä ker-
VCMWPVC ?
Katso video linnunpöntön sahaamisesta www.ylasa-
NÄKÖKULMA
Lisääntyykö kunnan vastuu yhteisessä sote-yhtiössä?
Sote-palveluiden ostaminen
kunnan ja yksityisen palveluntuottajan yhteisomistuksessa olevasta osakeyhtiöstä
ei välttämättä heikennä kunnan asemaa verrattuna tilanteeseen, jossa kunta ostaa
palvelut suoraan yksityiseltä palveluntuottajalta. Vastuu on siis yhtiön hallituksella. Ripustustapa on nauloja ja naruja tukevampi ja pönttö on helppo
irrottaa puusta puhdistusta
varten, Rössi kertoo.
Velimatti Rössin sahaama pönttö koostuu kahdesta osasta. Osakkeenomistajat (kunta ja yksityinen palveluntuottaja) voivat
päästää yhtiön vaikka konkurssiin.
Mitä yhtiön hallitus sit-
ten voi tehdä. Tämän muutoksen ennakoinnissa huolella laadittu
osakassopimus on keskeisessä asemassa.
Juha Tuominen
yrittäjä, KTM, lakiekonomi. Jos
näin on, niin myöskään tässä
tapauksessa kunnat vastuut
eivät yhteisyrityksen myötä
kasva.
Tarkoitus ei ole olla pahanilman lintu, veikkaan että yhtiö pystyy hyvinkin kilpailukykyiseen palveluntuotantoon. Kun on ruokkinut lintuja koko talven, niin on kiva
jatkaa niiden pesinnän seuraamista.
Linnuista on ihmiselle
muutakin hyötyä. Tiaisten ja kirjosiepon lisäksi niissä ovat pesineet muun mu-
Halkaistun pöllin sisään sahataan läpimitaltaan 12 sentin kolo.
assa leppälintu ja käenpiika.
. Halkaistun pöllinpalan toiseen puoliskoon Rössi sahaa kolon, joka on noin
noin 12 senttiä kanttiinsa.
Etuseinään sahanterä kovertaa vielä lentoaukon, joka on
talitiaisella ja kirjosiepolla 32
ja sinitiaisella 28 millimetriä.
Pehmikkeeksi Rössi asettelee kolon pohjalle sahanpurua ja kiinnittää osat toisiinsa kahdella ruuvilla.
Pönttö on mahdollisimman ekologinen. Rössi
muistuttaa, että sahan käyttäminen vaatii ammattitaitoa
ja varovaisuutta.
Lintuharrastajan omasta pihapiiristä, noin puolen
hehtaarin tontilta löytyy tällä hetkellä 15 pönttöä. 10
Tiistaina 8. Itse laitan ne tikapuiden avulla aika korkealle,
noin 2,5?4 metrin korkeuteen, mutta maasta käsinkin
ripustettuna korkeus riittää,
hän neuvoo.
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, ja ripustetun pöntön voi käydä rekisteröimässä kampanjasivustolle nettiin.
Sieltä löytyy myös kartta,
jossa näkyy rekisteröityjen
pönttöjen määrä kunnittain
sekä erilaisten pönttöjen rakennusohjeita.
Velimatti Rössi muistuttaa
vielä, että pesäpaikkojen vähäisyys uhkaa jo joitakin lajeja.
. Puuhun kiinnittämisessäkään Rössi ei käytä mitään sidontatarvikkeita.
. Kunnalla ei ole
velvoitetta rahoittaa yhteisyhtiön tappiota ja sen myötä
menetettyä omaa pääomaa.
Osakeyhtiölain mukaan,
jos yhtiön hallitus havaitsee, että yhtiön oma pääoma
on negatiivinen, hallituksen
on viipymättä tehtävä osakepääoman menettämisestä
rekisteri-ilmoitus ja ryhdyttävä toimiin tilanteen korjaamiseksi. Pikkulinnut ovat kesällä hyönteissyöjiä, ja yksi kirjosieppopariskunta syö kuulemma
15 000 hyönteistä parin viikon aikana.
Linnunpönttö syntyy moottorisahalla kätevästi, mutta vaatii
ammattitaitoa ja varovaisuutta.
Koska
linnunpönttöjä
syntyy Rössin käsistä melkein liukuhihnalta, hän jakaa niitä myös lahjaksi.
. Ainut keino on pyytää osakkeenomistajilta pääomaa. Se on hyvä tuliaislahja,
koska pönttöjä ei voi asentaa
toisen maalle ilman lupaa,
hän muistuttaa.
taa lintujen asialla. Poraan takaseinään
suunnilleen lentoaukon kohdalle reiän, josta ripustan
pöntön yläviistossa olevaan
oksantynkään. maaliskuuta 2016
Ekopönttö helpottaa
tiaisten asuntopulaa
Velimatti Rössi kannustaa osallistumaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Velimatti Rössin moottorisahan käyntiin pärähtämisestä menee pari minuuttia
ja mies pitelee käsissään valmista linnunpönttöä. Hän on
aikaisemmin osallistunut aktiivisesti muun muassa 4H:n
ja Metsähallituksen pöllönpönttökampanjoihin.
Tällä kertaa lintuharrastaja kannustaa muitakin osallistumaan Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan, joka
on käynnistetty helpottamaan kolopesijöiden asuntopulaa.
Metsähallituksella
30
vuotta metsurina työskennellyt Rössi tietää, että metsissä on kova pula sopivista
pesintäpuista ja koloista, kun
talousmetsät ovat tasaikäisiä ja -rakenteisia puupeltoja. Henkilöstön
mitoitukset on säädelty, palveluntuotannon laajuuteen
ei voi puuttua eikä yhtiö oikein voi hankkia markkinoilta lisää tulojakaan. Omistajien
kieltäytyessä yhtiö ajautuu
konkurssiin.
Kunnan on toki huolehdittava siitä, että palvelut
tuotetaan yhtiön konkurssista huolimatta, mutta kunnalla on voimassa oleva sopimus yksityisen palveluntuottajan kanssa, joten palveluiden
tuotantovastuu
siirtyy takaisin yksityiselle
palveluntuottajalle. Värkiksi käy halkaisijaltaan 20?25-senttinen kelopuu.
Pihapiirissä
15 pesäpönttöä
Linnunpöntön tekeminen
moottorisahalla ei ole ihan
joka pojan hommaa
Laturetkellä on aina leppoisa meininki, hiihtäjillä on aina hyvin aikaa rupatella ja vaihtaa kuulumisia.
Puolimatka krouvissa tuli hetkeksi ruuhkaa, kun mehupisteellä poikkesivat Eetu Mustajärvi, Auli Laaksonen, Anna-Maija Yli-Kivistö,
Sinikka Vuorenmaa, Aila
Viertola ja Raili Lehtimäki.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset tarjoilujen vuoksi pe 11.3. Pakkohan niitä on
sitten tulla päivittäin testaamaan, kertoi Raili Lehtimäki.
Perinteikäs
laturetki
Saunaluoman Mäkipirtillä
sai taas toistasataa hiihdon
ystävää ladulle. klo 18.00 alkaen vapaalla hiihtotavalla.
Ilmoittautumiset kilpailupaikalla klo 17.30 alkaen.
Mitalit sarjojen kolmelle parhaalle. mennessä. www.ylasatakunta.?
leppakoski.fi/kaukolampo
myydään
Kihniön kunta
KESÄTYÖPAIKAT
Haemme yli 16-vuotiaita nuoria Kihniön kunnan piha- ja
puistotöihin.
Toimita Kihniön 4H-yhdistykselle vapaamuotoinen hakemus. Tervetuloa.
Hallitus
Edullinen ilmoituspaikka: 1. 0400 336 159
seuratoimintaa
kokouksia
Lisätietoja: Maarit Toroskainen, puh. Kirjasto on
nykytiloissa avoinna "viimeistä päivää" la 12.3. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Mainitse hakemuksessa ainakin mahdollinen työkokemuksesi, onko sinulla ajokorttia sekä ajankohta jolloin
sinun on mahdollista työskennellä.
Hakemukset 24.3.2016 mennessä sähköpostitse
kihnio@4h.?.
Olen lopettanut
Kiitän asiakkaitani
KOIVUKUITUA
PARTURI KAMPAAMO
Kolmemetristä.
Hinta 27 e/m3 + vero.
Vuokko
Puh. Pakkasraja -15 astetta.
Sarjat: T6, P6, T8 ja P8 1 km
T10 ja P10 2 km
T12, P12 ja T14 3 km
P14, T16, P16 ja N 5 km
M 10 km
Veteraanisarjat N/M alkaen 35 v 5 km
Vapaa-aikatoimi/liikunta ja ParkU hiihtojaosto
ASIAKASILTA
kirjastossa to 10.3.2016 klo 18.
Tiedotusta ja keskustelua kirjaston muutosta ja uusista
tiloista. 11
Tiistaina 8. 040 960 4539 tai
Kosti puh. 045 867 3287.
NSA
=
engl. Kiinnostuneet
ottakaa pikaisesti yhteys Tapani puh. Viinikanrinne 1 A,
huoneiston 3 h + k + parveke, 106 m2
tarjousten perusteella. ma?pe 11?15.
Tervetuloa!
K I E R R Ä. Tarjoilu. 040 507 2064
Parkanon kaupunki
PARKANON KAUPUNGIN
HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT
2016
Parkanon kaupungin hiihtomestaruuskilpailut hiihdetään
Käenkoskella maanantaina 14.3. Kun sinne kiipeää suksilla, ovat hartiavoimat tapissa ja henki hapatuksissa. 25. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tarjoilu.
Tervetuloa.
Parkanon Urheilukalastajat. mökkiläisten talviosoitteisiin)
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. T YS N. Sarjoja on 6?16-vuotiaille tytöille ja
pojille, kahden vuoden välein.
Karvian liikuntapalvelut
Supinaa ja säpinää huoltopisteelle toivat Eetu Mustajärvi, Auli Laaksonen, Anna-Maija Yli-Kivistö, Sinikka Vuorenmaa, Aila Viertola ja Raili Lehtimäki.
Viertola jatkoi mehutankkauksen jälkeen 15 kilometrin
latu-uralle, joka sisältää Lapin maiseman kaltaisia upeita nousuja ja laskuja.
Ystävykset ja naapurukset Sinikka Vuorenmaa ja
Raili Lehtimäki hiihtävät
päivittäin yhdessä ja turvallisuussyistä.
Ylä-Satakunnan Laki Oy
myy toimintansa lopettamisen vuoksi
Parkanossa os. Puh. 12 000 taloutta (mm. Paikalla rakentajia ja rakennuttajia. PUK:n
mestaruuspilkkikisa
sekä samalla seuraottelu Parkanon Urheilukalastajat vastaan Kyrösjärven kalakaverit la 12.3.2016 klo 10,
Vähäjärvi, Riitiala. Yksin täällä
metsässä hätääntyisi, totesi
Sinikka Vuorenmaa.
. Art Festivo
Jakelu yli 15 000 taloutta
Teema-alennukselliset ilmoitukset
VIIMEISTÄÄN viikkoa ennen ilmestymispäivää
Teema-alennus
. mennessä
sari.peltomaa@kehitysparkki.fi tai 040 648 6914
Kahvitarjoilu. klo 18. 06 873 358 tai 0500 704 956.
Kirjalliset tarjoukset 18.3.2016 mennessä osoitteella
Ylä-Satakunnan Laki Oy, PL 4, 69101 KANNUS
Ylä-Satakunnan Laki Oy pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä
tehdyt tarjoukset vapaan harkintansa mukaan.
. Tällä iällä ei enää yksin uskaltaisi hiihtää, jotain
vaikka sattuisi. Ilmoittautumiset
klo 18.30 mennessä. National Security Agency, Kansallinen
turvallisuuspalvelu, Yhdysvaltain puolustusvoimien
tiedustelulaitos
TIEKOKOUS
Pentti Mäntylässä
15.3.2016 klo 18.00
Tervetuloa Tiehoitokunta
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa
(ei yrityksille).
Tiedustelut puh. 44 381
Mäntylän
yksityistiehoitokunnan
OAY: n Pa r k a n o n
paikallisyhdistys.
Kevätkokous ke 30.3.
klo 15.30 ravintola
Paroonissa. Piirille varattu 30 paikkaa. kerran
järjestetyn laturetken arvottavan pääpalkinnon, sadan
euron lahjakortin voitti Jouko Rantala Kankaanpäästä.
Ilmaiseksi uimaan!
Leppäkosken kaukolämpöliiketoiminta täyttää 35 vuotta.
Sen kunniaksi tarjoamme ilmaisen
sisäänpääsyn Ikaalisten Kylpylän
vesitropiikkiin 10.3.2016.
Tulevat teemat
To 17.3. Huoneiston esittelystä ja lisätiedoista ota
yhteyttä puh. 040 540 3521.
Hallitus. U R K K A
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
www.ylasatakunta.?
Parkka-Teatteri ry:n
vuosikokous ravintol a Pa r o o n i s s a ke
30.3. Mökkeily ja rakentaminen
Jakelu n. Tervetuloa!
Parkano - Kihniö
Karvian kunta
HOPEASOMPAHIIHDOT
kirkonkylän urheilukentän maastossa vapaalla tyylillä
keskiviikkona 9.3.2016 klo 19.00. Tervetuloa.
Pirkanmaan Sotaveteraanit ry
järjestää maksuttoman virkistyskurssin veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskille
4.?7.4.2016 Ikaalisten kylpylässä. 20 %
To 7.4. maaliskuuta 2016
Minustako YRITTÄJÄ?
Huoltopisteellä palvelu
pelaa ja juttu luistaa
Jos haluat tietää lisää yrittäjyyden vaihtoehdoista,
tervetuloa keskustelemaan kanssamme
Parkanon TE-toimiston kokoustilaan
maanantaina 14.3.2016 klo 13.00
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Saunaluoman
laturetken
huoltopiste sijaitsee Kauraharjun kankaalla korkean
mäen päällä. Hakemukset piiriin
16.3. Kauraharjun kangas on
lähes kotilatu, sillä Sinikan
mies Alpo Vuorenmaa huolehtii ja ajaa ladut hiihtokuntoon. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
sekalaiset
Vuokrattavana 31 m2 ktyksiö Parkanon keskustasta. Esillä
sääntömääräiset asiat. Vuosikokous pidetään ma 14.3.
klo 13 Osuuspankilla. klo
10?15, lehtiosasto 14.3.?15.4. Sarjat: miehet, miesvet. 55 v ja 65 v, naiset, nuoret 18 v, 15 v ja 12 v.
Tiedustelut 0400 331 993.
Joukolla mukaan.
eläkeläistoimintaa
Kihniön Sotaveteraanit ry. Ei hätää, sillä tutut
kasvot Keijo Ojala ja Osmo
Halmela pitävät huolta, että voimat palautuvat pikavauhtia.
Hiihtäjän pelastajat tuovat juotavan kuuman mehumukin jo käteen samalla
hetkellä, kun käsi vapautuu
hiihtohanskasta.
Supliikkien miesten talkoohenki on mahtava ja työ
sujuu yli kymmenen vuoden
rutiinilla
Perinteeksi muodostuneeseen tapahtumaan esittää vapaa-ajanlautakunta toiveitaan. Karviatalon rakentamisesta puhuttiin kunnassa
jo parikymmentä vuotta ennen kuin se saatiin valmiiksi saakka.
Tapahtumat ovat
ennenkaikkea pr-työtä
Suuri muutos tuli vuonna
1993 vapaakuntakokeilun
myötä, kun kunta sai vapauden päättää keinot tiettyjen
palveluiden järjestämiseksi.
Viisi lautakuntaa niputettiin
yhdeksi, ja toimintansa aloitti vapaa-ajanlautakunta.
Samalla kunta menetti oleellisen määrän kökkäväkeä. Voimassa olevien
asiakkaiden käynnit jatkuvat sovitusti.
Reseptejä uusitaan kerran viikossa.
Omasta myllystä
Nauta-sika
jauheliha
n. Kesäteatteriesitysten katsojista ulkopaikkakuntalaisia on jopa 70
prosenttia.
Kulttuurisihteeri on kokemuksista oppinut, että tapahtumat on järjestettävä siten, että koko ajan itse tietää
Kieltäytymisen taito
oli opeteltava
Ylä-Satakunnan vanha lehtileike on syksyltä 1986, jolloin Maria ?Hymy. maaliskuuta 2016
Hymy ei ole hyytynyt 30 vuodessa
MAARIT LEHTO
KARVIA
Vanhassa lehtileikkeessä hymyilevä tuore Karvian nuorisosihteeri Maria ?Hymy?
Laaksoharju kertoo jäävänsä
paikkakunnalle ?ainakin 32
vuodeksi?. Räiskyvyyttä paikkakunnalle ovat tuoneet ja
yhä tuovat muualta tulleet
vahvat naiset.
. Myöskin projektit, joiden toteuttamiseen ei
ole edellytyksiä, kannattaa
delegoida toisaalle.
Hän on oppinut, että tuulimyllyjä vastaan on turha
taistella. Hän on jo nyt likipitäen lunastanut lupauksensa, sillä lehtileike on vuodelta 1986 ja lausahduksesta
tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta.
Titteli on vaihtunut nuoriso- ja kulttuurisihteeriksi, ja
tehtäviin kuuluu myös museo- ja kotiseutuarkistotehtäviä sekä aikaisemmin Jalasjärven kansalaisopiston
Karvian osaston johtajuus.
Nuorisotyöstä vastaavat
pitkälti Karvian 4H-yhdistys, yläkoulun oppilaskunta
ja nuorten erilaiset harrasteryhmät. 12
Tiistaina 8. 2
499
kpl
rs
-42 %
Etu K-Plussa-kortilla
Ilman korttia tai yksittäin 3,49 rs (11,63-13,96/kg)
KESKIVIIKKONA
Ih an aa
na ist en pä iv äÄ
8. Eniten hedelmällistä yhteistyötä olen tehnyt viime
vuonna valtakunnalliseksi
vuoden teatteriohjaajaksi valitun Leena Koivulan kanssa.
Voin sanoa, että työssäjaksamiseni suurimmat vaikuttajat ovat olleet karvialainen
maaseutumainen erämaaluonto, kunnantalon väki,
Leena Koivula ja pitkäaikaiset vapaa-ajanlautakunnan
puheenjohtajat, Maria Laaksoharju toteaa.
?
Tapahtumat on
järjestettävä niin, että
koko ajan itse
tietää mitä on
tehty, ja mitkä
asiat on vielä
hoitamatta.?
Edullisesti
alkuviikkoon
Psykiatrian poliklinikka
ja päihdepalvelut
PSYKIATRIAN POLIKLINIKAN JA PÄIHDEPALVELUIDEN TOIMINTA
PARKANO-KIHNIÖ YHTEISTOIMINTAALUEELLA VUONNA 2016
Psykiatrian poliklinikkatoiminta
on siirtynyt Parkanon kaupungin järjestämäksi ja Kolmostien Terveys Oy:n
tuottamaksi 4.1.2016 alkaen.
Psykiatrian poliklinikka jatkaa toimintaansa toistaiseksi entiseen tapaan
Kelan talossa.
Psykiatrian poliklinikka
Parkanontie 33, 39700 Parkano
Avoinna ma?to klo 8?15.30
sekä pe klo 8?13.
Toimisto, p. 2 kg/tal
395
kg
K-ruokamestarin
Avohuollon päihdepalvelut
(A-klinikka) tuotetaan myös Kolmostien
Terveys Oy:n kautta 4.1.2016 alkaen.
Vastaanotto toimii Parkanon kaupungintalon sosiaalitoimiston tiloissa.
Avohuollon päihdepalvelut
Parkanontie 37, 39700 Parkano
Avoinna ma?to klo 8?16
sekä pe klo 8?14.
Ajanvaraus: päihdehoitajan vastaanotolle voi hakeutua varaamalla ajan
p. Tämä taito hänen on pitänyt
opetella.
. Hän keskittyykin
tekemään yhteistyötä niiden ihmisten kanssa, joiden
kanssa kemiat kohtaavat.
Lapualta syntyisin oleva
Laaksoharju sanoo, että syntyperäiset karvialaiset ovat
mukavia ja vaatimattomia
ihmisiä. Suosittuja esiintyjiä
ei aina ole saatavilla, ja tämä
huomioiden lopulliset valinnat tekee kulttuurisihteeri.
Laaksoharju seuraa esiintyjiä ja pitää suhteita yllä
kulttuurialan toimijoihin.
Toukokuussa toteutuu monen kuntalaisen toive, kun
oopperalaulaja Waltteri Torikka esiintyy Karviatalolla.
Television suositun Tähdet,
tähdet -ohjelman voittanut
baritoni oli Laaksoharjulla
tähtäimessä jo paljon ennen
ohjelmaa.
kin hankkeet voivat vaatia
aikaa. 3. !
Reilun kaupan
Ruusu
Kenia
Tapolan kuuma
mustamakkara
5,99
499
kimppu
kg
kolmostienterveys.?
PARKANO
Hinnat voimassa
ti?ke 8.?10.3.
ellei toisin mainita
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-19
11-18
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100. Eläkkeelle lähden
vuoden 2018 alussa, ja voin
sitten turistina tulla ihailemaan karvialaisten saavutuksia, Maria Laaksoharju sanoo.
Hän on vuosien kuluessa
tottunut siihen, että hyvät-
mitä on tehty, ja mitkä asiat
on vielä hoitamatta.
. Minusta ei ole istumaan
tusinaa kokousta ja ihmettelemään, kun asioita ei olekaan
hoidettu sovitulla tavalla.
Kunnan 150-vuotisjuhlavuonna on monia tapahtumia, joista seuraava on Karvia Laulaa ja Soi -musiikkiviikko. 044 786 5780
Uudet asiakkaat ohjautuvat poliklinikalle lääkärin lähetteellä, alle 23 -vuotiaat
eivät tarvitse lähetettä. Vapaa-ajanpalvelut
on paikkakunnalla hyvissä
kantimissa toiminnan, tilojen, avustusten ja toimijoiden suhteen.
. Kyse on pitkälti kunnan pr-työstä, sillä Karviatalossa konserttien
yleisöstä yli puolet tulee ulkopaikkakunnilta. Keskityn asioihin, joista
itse päätän. Karvian esittävien taiteiden katsomo on viimeisin projekti, joka parantaa
harrastetiloja ja luontomatkailua, jos se valmistuu 2017
Kanttin lakkautettavan koulun alueelle. 1 kg
ei pintamaustetut
ja HK
Rypsiporsaan ?leesuikaleet
250-300 g (6,67-8,00/kg)
4. Karvia-Päivät kunta
luovutti yhdistysten järjestettäväksi, ensin Kirin ja sitten Karvian Yrittäjien.
Samana vuonna vietettiin
ensimmäistä kertaa Tapahtumien viikkoa ja Taiteiden yötä.
Myöhemmin tapahtuma jalostui Willin Kansan Wiikoksi
ja Willin Kansan Yöksi.
Laaksoharjun mukaan
kulttuuritapahtumia on kunnassa tarpeeksi. Laaksoharju aloitti Karvian kunnan palveluksessa.
Iän myötä Laaksoharju osaa
yhä useammin sanoa ei. 044 786 5751.
Grillattu
jyväbroileri
Kariniemen
Kananpojan
?leesuikaleet
raakapaino n