Pohjois-Suomen yli itään liikkuu matalapaine vesi- ja
lumisateineen, jokunen vesikuuro voi tulla myös maan keskiosassa. Sivut 6 ja 7
.GQ02
TORSTAINA 9. Sää viilenee useilla asteilla.
+12
+7
+11
Parkano
Parkano
Parkano
+2
Parkano. Saara VähäPeltomäki oli ensimmäisten äänestäjien joukossa.. Päivälämpötila
laskee hieman tai pysyy ennallaan.
Katsaus lähipäivien säähän
Lauantai on viikon aurinkoisin ja lämpimin päivä, tuuli heikkenee ja lämpötila kohoaa etelässä jopa 15, maan
keskiosassa 10 ja Lapissa n. Rispaantuneet verkkarit ovat
oikein hyvät.. Päivän ylin lämpötila vaihtelee etelän
10...12 asteesta Lapin 0...+5 asteeseen.
Tänään
Huomenna
+8
+10
Suomi huomenna
Lauantai
Sunnuntai
+3
+11
Maan pohjoisosaan leviää uusi matalapaine lumi- ja vesisateineen, etelässä pilvisyys lisääntyy. sis. alv 24%
Ennakkoäänestys alkoi ruuhkalla
Uusia
keinoja
turvepölyn
saamiseksi
kuriin.
Sivut 4 ja 5
Tähän
nousee
hirsikoulu.
Sivu 8
Laura Jokisalo
Ennakkoäänestyksen alkaessa koettiin pienimuotoinen ruuhka, kun kihniöläiset saapuivat täyttämään kansalaisvelvollisuutensa. Sunnuntaiksi lännestä saapuu jälleen matalapaine joka voimistaa
tuulia ja tuo vähintään kuuroittaisia sateita koko maahan. HUHTIKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 26 / 83. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Me Kihniön
raitilla liikkuvatkin voisimme ottaa asiasta vastuuta ja kaivaa komeron
nurkista kurjimmat ryysyt päällemme. Jos Parkanon yhteiskoululaisilta
kysytään, unelmien koulussa
keskustellaan ja tehdään
ryhmätöitä. 5 asteeseen. Sivu 24
?
Tiikerit
nousi
A-?naaliin.
Sivu 19
Kihniö pitää saada vastaamaan television antamaa mielikuvaa. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Maan eteläosassa sää on aurinkoinen ja poutainen
Lisätietoja Ari Suomiselta puh.
040 500 3440.
Elämä on sarja peräkkäisiä hetkiä,
onnea on elää niistä jokainen.
Lämmin kiitos
Kihniön
vapaaseurakunta
Tilaisuus on maksuton
järjestäjänä Kihniön ja Parkanon kristilliset seurakunnat
perheelleni juhlien järjestämisestä,
kanssani juhlineille ja kaikille minua
muistaneille. Kokoukset klo 18 ja
20.30.
Su Iltakokous rukoushuoneella klo 17.
Tervetuloa!
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Pe 10.4. poikkeuksellinen kellonaika) on Ylä-Satakunnan Kuuloyhdistys ry:n
järjestämä luento, jonka pitää
korvalääkäri Elina Rytsölä.
Esitellään kuulovammaisten
apuvälineitä.
Piispantarkastus Kihniön
seurakunnassa 17.-19.4, toimittaa Lapuan hiippakunnan
piispa Simo Peura. klo 18 Raamattuja rukouspiiri srk-talolla.
Ke 15.4. klo 10 sanajumalanpalvelus. Suomisen
mukaan klubin perustamiseen tarvitaankin vain viisi
jäsentä, sillä se voidaan ainakin näin aluksi perustaa Parkanon Lions Clubin liitän-
Kiitos
90-vuotispäivääni
muistaneille.
Eeva Viitasalo
miehet vuodesta 1952
naiset mukaan 1987
Nyt kaikkiaan 24 600
jäsentä, joista 20 prosenttia
on naisia
Parkanossa leijonia 23,
joista ei vielä yhtään naista
näiseksi.
. Nummijoki
20.3.1929 Hiitola
13.3.2015 Parkano
9.8.1923 Kauhajoki
12.3.2015 Kankaanpää
Olit valon välke aallokossa,
olit timantti hankien loisteessa.
Auta Korkein tahtoosi tyytymään.
Rakkaudella kiittäen ja kaivaten
Raili
Karjalan kunnailta alkanut tie
on kuljettu elämän iltaan.
Valkein siivin hellästi kantain
sinut enkelit taivaan kotihin vie.
Isää ja pappaa kaivaten
Mauri ja Kirsti
Elina, Kari ja Ella
muut sukulaiset ja ystävät
Kiitollisina ja kaivaten
Riitta
Raija perheineen
Jukan perhe
muut sukulaiset ja ystävät
Tule Jeesus.
Nosta, kanna ja auta.
Vie perille.
(äidin viimeisiä sanoja)
Siunattu lähimpien saattamana.
Kiitos kaikesta muistamisesta.
Lämmin kiitos äidin hyvästä ja sydämellisestä hoidosta
Karvian kotihoitajille, Syreenin henkilökunnalle ja
Kankaanpään sairaalan vuodeosastolle.
Siunaus toimitettu läheisten saattamana 2.4.2015.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille Onnia hoitaneille.
MISSIO ELÄVÄ VESI
`kouluruokailut
PARKANO
Ma: lihamakaronilaatikko, salaatti ti: uunimakkara, perunasose, salaatti, ke: lihakastike, perunat, salaatti, to: tomaattisilakat, perunat, salaatti, pe: kanakasviskeitto, leipä, juusto.
KIHNIÖ
Ma: jauhelihapuikot, perunamuusi, salaatti, ti: broilerkastike, perunat, salaatti, ke: kalapuikot, perunat, valkokastike, porkkanaraaste, to: mannapuuro/hernekeitto,
sulatejuusto, pe: chili-con carne, riisi, salaatti.
Parkanon urheilutalolla
Perjantaina 10.4.2015
Tilaisuudet klo 18 ja 20.3
Tilaisuuksissa pääpuhujana Manuel Rautalahti,
muut puhujat Hannu Jore, Riina Nieminen,
Esa Shemeikka, Harri Nurmi, Mauri Pihlajamaa ja
Marja-Liisa Kuusela
KARVIA
Ma: makkarakastike, perunat, salaatti, ti: jauhemaksapihvit,
perunasose, salaatti, ke: kalaruoka, perunat, salaatti, to:
lihamureke, perunat, salaatti, pe: kanakeitto, ruisleipä,
leikkele.
Musiikista vastaavat Toivon Tuojat, Holy Boys ja
Kihniön vapaaseurakunnan nuorisokuoro
Tilaisuudessa rukous- ja keskustelupalvelu sekä
buffet ja makkaramyynti
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
9.4. klo 18 Innostu
Missiosta-palaveri srk-talolla.
Kaarina Hautala, Myyryläinen.
To 16.4. Teitte juhlastani ikimuistoisen.
Enni
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Tänään to Kristittyjen yhteinen rukousilta seurakuntatalolla klo 19.
Pe Missio Parkano Puntilla. klo 19 Hyvän Sanoman ilta Mustakosken mökillä Sarapohjantie 478.
12.4. klo 19.00 seurat
ry:llä.. 4. Tällä hetkellä heitä on Parkanossa 23.
Tiedotustilaisuus Naisten
Lions Clubista Ravintola kokoustilassa ke 15.4. Alkaen klo 10.
Su 12.4. päiväkerho ja kasvatustyön johtokunta.
Viisikielinen laulukinkerit
pe 10.4. Rantakodossa
Lauluhartaus klo 14.00
Parkanoon ollaan perustamassa Naisten Lions Clubia.
Alkavaan toimintaan mukaan toivotaan nyt paljon innokkaita ja aktiivisia naisia.
Tiedotustilaisuus asiasta pidetään ensi keskiviikkona
Ravintola Paroonissa.
Parkanon Lions Clubin 1.
varapresidentti Ari Suominen kertoo, että naisten klubin perustaminen seutukunnalle kuuluu Pirkanmaan
alueen eli E-piirin tämän
vuoden tavoitteisiin.
. seurakuntatalolla klo
11.00 (huom. klo 19.30?23 yhteiskristillinen
Gospel-cafe
srk-talon kerhotilassa.
La 11.4. Su
19.4. klo 11 Päiväkokous
Markku Kuokkanen.
KIHNIÖ
To 9.4. klo 19 Miestenpiiri.
Tervetuloa.
PARKANO
To 9.4. klo 18.00 alk.
Missio Parkanon urheilutalolla
Su 12.4. klo 14 Lähimmäisruokailu.
10.4. Molemmissa puhujana Manuel Rautalahti, lisäksi klo 18 Hannu Jore, Riina
Nieminen ja Harri Nurmi,
klo 20.30 Mauri Pihlajamaa,
Marja-Liisa Kuusela ja Esa
Shemeikka. Kaikki toiminta suunnitellaan kokonaan yhdessä,
Ari Suominen kertoo.
Hän on tällä hetkellä myös
jäsentoimikunnan puheenjohtaja ja mainitsee, että myös
miehiä saa mielellään tulla
toimintaan lisää. Rippikoululaisten
Yhteisvastuutempaus kauppojen edessä ja koululaisten
kotoalueilla. Yhteydenotto
pe 24.4. Klo 11.00 Päiväkokous, Leevi Ahopelto,
Harri Nurmi.
Tervetuloa!
Naisten toiminta
ei riipu miehistä
Ari Suomisen tiedossa on tällä hetkellä neljä paikallista
naista, jotka ovat kiinnostuneet toiminnasta. klo 14 Jumalanpalvelus.
Ma 13.4. Lisätietoja kirkkoherranvirastosta, p.
040 804 9270. ensin neuvotteluja työntekijöiden ja
luottamushenkilöiden kanssa, ja klo 14.30 seurakuntatalolla yleinen seurakuntaneuvottelu, joka on avoin
kaikille seurakuntalaisille. Pe 17.4.
rukoushetki pappilassa, kouluvierailu
yhtenäiskoululla,
työpaikkavierailu
Kankarin
Kalusteella sekä tapaamiset kunnan ja Kihniön toisten seurakuntien edustajien
kanssa. klo 10
seurakuntatalolla.
Kirkkokuoro ke 15.4. Klo 19 kevätlaulajaiset kirkossa Yhteisvastuun
hyväksi (kolehti). alkaen klo 11.30 ruokailulla ja jatkuen klo 12.15
ohjelmalla, vieraana Eläkeliiton Parkanon yhdistyksen
lauluryhmät: Laulavat Leidit
ja Kaukopartio, arpajaiset.
MUSIIKKI
Kirkkokuoron harjoitus
to 9. klo 18 ja 20.30
MISSIO ELÄVÄ VESI
Parkanon urheilutalolla,
Niementie 10.
Su 12.4. klo 18. La 18.4. mennessä kirkkoherranvirastoon tai sähköposti: kihnion.seurakunta@
evl.?.
PARKANO
Kastettu: Aino Maija Annikki Rantala.
Vihitty: Timo Juhani Niemelä ja Pirjo Annikki Kaukometsä.
Kuollut: Onni Huuhka 85v.
Sanajumalanpalvelus su
12.4. klo 18 Auramolla,
Kyrönviita, Salomaa.
DIAKONIA
Kultaisen iän kerho ti
14.4. 2
Torstaina 9. Mirja Kallio,
Yli-Antola. klo 10 piispanmessu ja
tarkastuksen päätöspuheenvuorot kirkossa sekä kaikille
avoin ruokailu seurakuntatalolla (vapaaehtoinen maksu).
Raamattupiiri maanantaisin klo 18 seurakuntatalolla.
Pyhäkoulu su 12.4. Tietenkään tarkoitus
ei ole jäädä vain viiteen, sillä liian pienellä jäsenmäärällä toiminta ei ole mielekästä.
Naisten Lions Clubien toimintaperiaate on sama kuin
miehillä, eli toisten auttaminen ja hyvän tekeminen yhdessä.
. Parkanoon perustettava klubi on tarkoitettu myös
naapurikuntien naisille, eli
mukaan saa tulla Parkanon
ulkopuoleltakin, Suominen
sanoo.
Tällä hetkellä lähimmät
naisklubit ovat Hämeenkyrössä ja Kankaanpäässä.
Leijonat
Suomessa
Pelastusarmeija
Perjantaina klo 18.00 KATULÄHETYS, kahvitarjoilu
ja ruokajakelu. ei kirkkokuoron
harjoituksia.
Pe 10.4. Toiminta on kuitenkin
täysin itsenäistä eikä miesten klubista riippuvaa, Suominen korostaa.
Kokonaan uuden, hallinnollisestikin itsenäisen klubin
perustamiseen tarvittaisiin 20
jäsentä. klo 18 kirkkokuoron harjoitukset.
Kerhoja ei ole 13.?17.4.
KIHNIÖ
Kastettu: Sasu Juhani
Tuomas Salo.
Jumalanpalvelus su 12.4.
klo 10.
Kristittyjen yhteinen rukousilta to 9.4. poikkeuksellisesti klo
17.
Tulossa: Tyytyväisyys takuu, Heli Karjalaisen runoa
ja proosaa, esittäjänä Aila
Järvirova. Tervetuloa!
seurakunnat
KARVIA
Kastettu: Jenny Maria
Aleksandra Nortula
To 9.4. Ti 21.4. klo 19 seura-
kuntatalolla.
Missio Elävä vesi Parkanon Urheilutalolla pe 10.4.
Tilaisuudet alkavat klo 18 ja
20.30. klo
18 Liukosella.
Viisikielinen laulukinkerit ke 15.4. klo
10 seurakuntatalolla.
Kesätyöpaikkoja seurakunnassa on tarjolla leikkikenttäapulaisille sekä kirkon
ja museon oppaille. Musiikkia Toivon
Tuojat, Holy Boys ja Kihniön
Vapaaseurakunnan nuorisokuoro.
Ikäihmisten kerhossa ti
14.4. Mirja Kallio,
Eija Hietala, Kirkkokuoro.
Tervetuloa kuuntelemaan ja
laulamaan.
Ma 13.4. klo 10, l Myyryläinen, k
Vättö, av. huhtikuuta 2015
Rakkaamme
Rakkaamme
Nyt naisille oma Lions Club
Onni
HUUHKA
Raakel
KESKIMÄKI
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
o.s. Klo 11.00 Jumalanpalvelus Antero Lehtimäki.
Su 12.4. klo 13.30 seurat
ry:llä, Kari Konttinen, Erkki
Launonen.
Ke 15.4. klo 10.00 Rukoushetki. klo 18 srktalolla, kahviraha ja arpajaiset Yhteisvastuun hyväksi.
RAUHANYHDISTYS
Su 12.4. Missio Elävä Vesi
Kun On Turva Jumalassa
Parkanon Urheilutalolla
klo 18.00 ja 20.30.
Su 12.4. klo 19 Sana ja rukous
Asko ja Esko.
10.4. klo 12 Parkanopirtil-
lä, Taru ja Klaus Myllymäki,
kolehti Yhteisvastuun hyväksi.
Missio Elävä Vesi pe
10.4., tilaisuudet klo 18 ja
20.30 Parkanon urheilutalolla.
Luukaspiiri ma 13.4. klo 18.00 Sana ja
Rukous.
Pe10.4. klo
18.
Perhekerho ke 15.4. klo 19.00 Kristittyjen yhteinen rukousilta
srk-talolla.
Pe 10.4
Nytkin päätyö vie hänet mission aikaan ulkomaille.
Manuel Rautalahti tunnetaan Hannu Joren mukaan
kuitenkin myös sytyttävänä
puhujana, joten kokouksista
on lupa odottaa hyviä. hinnasta)
Esim. 03 448 4700
Aukioloajat: ma?to 9.30?17,
pe 9.30?18, la 10?14
-20%
Kaikki naisten
ja miesten
KEVÄTTAKIT
(nahkaa)
MAASEUTU
1BMPFTJNJFT
WVPUJBT
LPMNFO MBQTFO JTÊ
3VPWFEFO LVOOBOWBMUVVTUPO QK
14)1 O WBMUVVTUPO KÊTFO
4VPNFO +ÊÊLJFLLPMJJUPO
MJJUUPWBMUVVTUPO KÊTFO
3FTFSWJO ZMJMVVUOBOUUJ
29
ROHKEUS
turvaa tulevaisuutta
t
t
t
t
t
t
Suomalaisten puolesta.
Mainoksen maksaja: Kihniön kj ja ehdokkaat
KOULUTUS
markokivi.fi
HEIKKI LUOTO
www.heikkiluoto.?
Keskustan
puoluevaltuuston pj
Arto Pirttilahti
TURVALLISUUS
Kivenkovaaa
työnteko
www.terhikiemunki.?
klo 11.30?13.00 Vaalikahvila, Virrat
klo 14.00?15.00 Maurintori Kihniö, kahvitarjoilu
klo 15.30?17.30 Halpa-Halli Parkano, kahvitarjoilu
klo 18.00. Aamulehden vaalipaneeli, Parkano
31
MARKO KIVI
päätöksenteossa
TERHI KIEMUNKI
Keskittämällä
tämällä äänet
varmistetaan,
stetaan, että
alueelle
le saadaan
oma edunvalvoja.
dunvalvoja.
OSAAMISTA
EDUSKUNTAAN!
Vapaaehtoinen vaalituki: http://kerays.keskusta.fi/ tai FI83 4473 1020 0720 94
tulee huomioida
123
klo 10.00?11.00 S-Market Virrat, kahvitarjoilu
Ari Lamminmäki
pitää olla aina
kannattavaa
121
HÄMEENKYRÖ
1424
TI 14.4. Koulutusta työelämän tarpeisiin
Sen mitä sanon, myös teen
www.lamminmaki.fi/vaalit
10.4. kuvan takki
TARJOUS
(norm. 119,95 e)
95 95
Muotitalo
KULMALA. Tänä vuonna piti tulla
Sakari Orava, mutta hän joutui peruuttamaan tulonsa työmatkan vuoksi, Hannu Jore
kertoo.
Professori, ortopedi Sakari Orava on yksi maailman arvostetuimmista urheilukirurgeista. Hoidetaan terveyttä,
säästetään sairauskuluissa
. Työllistämisen pitää olla helppoa
. Pilvi ja Arto vaalikierroksella
Tekijäksi eduskuntaan
kokenut yrittäjä ja päättäjä
104
IKAALINEN
1560
Pilvi Kärkelä
ZZZ NLUVLSDUKDQNDQJDV ¿
TYÖN TEKEMINEN
PARKANO
1764
klo 9.30?11.00 Parkanon tori
klo 12.00?17.00 Kihniö Maurintorilla
makkaratarjoilu
111
on kaikkien oikeus
Suomessa
KIHNIÖ
363
?Minä säästäisin
maahanmuutosta.?
PE 10.4.
. klo 9-12 Hernekeittolounas Parkanon torilla
Klo 13?15 Kihniön
Maurintorilla
makkaratarjoilu
sa alusta saakka mukana ollut Hannu Jore kiittää kuuden
seurakunnan toimivaa yhteistyötä.
. Työnteon pitää olla kannattavaa
. Vapaaseurakunnasta kuullaan Rautalahden lisäksi Esa Shemeikkaa.
Parkanon ev.lut.seurakunnasta osallistuu Riina
Nieminen, helluntaiseurakunnasta Marja-Liisa Kuusela ja vapaaseurakunnasta
Hannu Jore.
Aiempina vuosina tilaisuuksissa on ollut aina ulkopuolinen tunnettu puhuja.
. Perjantain pääpuhujana toimii Manuel Rautalahti Kihniön vapaaseurakunnasta.
Kihniön ev.lut.seurakunnan puolesta paikalle tulee Mauri Pihlajamaa ja helluntaiseurakunnasta Harri
Nurmi. Aihe toki lienee toinen kuin Oravalla.
Vuosittaisessa
missios-
KIRSI MATKALLA EDUSKUNTAAN 2015
Kokenut päättäjä
Rohkea kannanottaja
Aktiivinen keskustelun avaaja:
Missio Elävä vesi Parkanon
urheilutalolla perjantaina 10.4.
kello 18 ja 20.30.
Ilmoituksen maksaa Hyvä Sysäys ry
36
Ilmoitus:
Ari Lamminmäki
KIRSI-MAARIT
ASPLUND
rakentaa tulevaisuutta
Inhimillisyyttä
päätöksentekoon
LEENA
RAUHALA
Maksaja: Ehdokas
118
kirsimaaritasplund.com
?Sanojensa mittainen?
MINNA SARVIJÄRVI
Valitse kokenut
kansanedustaja
jatkokaudelle
eduskuntaan
KM, luokanopettaja ja emäntä
Seuraa tapahtumia kotisivuilla!
37
TERVETULOA JUTTUSILLE!
Mainoksen maksaja: Ala-Toikosta Arkadialle ry
www.minnasarvijarvi.fi
www.leenarauhala.?
KEVÄÄN UUTTA
Naisille
Kävelykengät
Miehille
Kevyt ja notkea.
Jalkine töihin, matkoille,
vapaa-aikaan...
Anna jalkojesi päättää!
70 00
TARJOUS (norm.
79,90 e)
56 90 59 90
Kävelykengät
Useita malleja
ja värejä
Kaikki tarjoukset
voimassa 9.?18.4.
TULE TUTUSTUMAAN
PAIKKAKUNNAN
LAAJIMPAAN
KENKÄVALIKOIMAAN!
Kävelyballerinat
49 90
Paikallinen, palveleva
Parkanon Muotikulma Oy
Keskuskatu 7, Parkano
Puh. Käsi kädessä olemme tätä
työtä tehneet.
Elävä vesi -tilaisuuksissa
musiikista vastaavat tällä kerralla Toivon tuojat, Holy Boys
ja Kihniön vapaaseurakunnan
nuorisokuoro.
Paikalla on illan aikana
myös kirjapöytä, puffetti ja
makkaramyynti. Lopuksi on
halukkaille tarjolla rukous- ja
keskustelupalvelua.
?Minä laittaisin
suomalaiset etusijalle.?
Maksaja: K-M Asplundin tukiyhdistys
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Kesk.
ek-tulos
2007
Ilmoituksen maksavat Terhi Kiemungin ja
Heikki Luodon tukiyhdistykset
Missio Elävä vesi kokonaan paikallisin voimin
(norm. huhtikuuta 2015
Seitsemättä kertaa järjestettävä Missio Elävä vesi toteutuu nyt kokonaan paikallisin
voimin. 3
Torstaina 9
Talvea vasten pitää saada tie tasattua ennen
kuin se jäätyy.
. Kelirikkoaikana ei tielle
voi kuitenkaan mennä höylän tai lanan kanssa.
Mikä on soratien hoitoohjelma?
. Meillä on määritelty
laatuvaatimukset soratielle, missä kunnossa sen pitää
olla. Kentillä
kokeillaan myös uutta kääntäjää, jolla työn pitäisi sujua
entistä vähemmillä ajokerroilla. Vuosituhannen vaihteessa maakiintiö
ylittyi muutamana vuonna, mutta viime vuosina se on
alittunut. Niukasti
sieltäkin.
. Sekin vähentää pölyämistä.
Muun muassa näistä toimista pölyhaittojen vähentämiseksi Vapo kertoi tilaisuudessa, jossa esiteltiin Mustajärven ranta-asukkaille myös
tulokset viime kesän pölymittauksista.
Vapon ympäristöasiantuntija Päivi Rikalainen arveli, ettei normaalia kosteamman turpeen nostoa pölyhaitan vähentämiseksi ole
kokeiltu missään muualla
Suomessa.
Tuulirajoitus ei
välttämättä toimi
Aiemmin on asetettu esimerkiksi tuulirajoituksia, eli
työt on pantu seis kovan tuulen aikana. Esimerkiksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimen taannoisen raportin mukaan kuluttajahinnat
nousivat vuosina 2000?2007 yli 17 prosenttia, vaikka
navetoille maksettu hinta laski kuusi prosenttia.
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Vapo vähentää turpeenoton pölyhaittoja nostamalla
Sompanevan ja Alkkian tuotantoalueilla turpeen tavallista kosteampana. Sorastukset tehdään
muutaman vuoden välein,
enimmäkseen syksyisin,
jonkin verran keväällä.
Riittääkö tämä?
. Puhumattakaan niistä 1 753 parkanolaisesta, 685 karvialaisesta ja 505 kihniöläisestä äänestä, jotka vuoden 2011 eduskuntavaaleissa jäivät antamatta.
?
Mielipidekyselyjen
mukaan
poikkeuksellisen
suuri osa kansalaisista miettii
edelleen, kenelle
äänensä antaa.?
Heikki Pettinen
PÄIVÄN LAINA
Turun Sanomat maitokiintiöiden purkamisesta:
Suomi vastusti säännöstelyn purkua, koska meillä pelättiin, etteivät navettamme pysty kilpailemaan
suurien maiden tuottajien kanssa, joiden aiheuttama
ylituotanto sotkee Euroopan maitomarkkinat.
Suomen maidontuotantoa kiintiöt eivät juurikaan
ole rajoittaneet. Hän on
seurannut lähinnä Lapiolahdentien kunnossapitoa
ja laskee soittaneensa tien
huonon kunnon vuoksi vii-
me kesänäkin neljä kertaa
ely-keskukseen.
. Sopimus sallii niitä tietyn määrän.
Kuka tarkkailee tien
kuntoa?
. Tuulirajoitus on voinut
toimia tarkoitustaan vastaan, jos se on keskeyttänyt
työt ja kenttä on päässyt kuivumaan sen takia liikaa.
Tuulirajoitusten
tehoa
epäili myös Mustajärven
rannalla mökkeilevä jalasjärveläinen Lauri Hyttinen.
Hän huomautti, ettei kova
tuuli ole pahin, koska se vie
pölyn yleensä yli järven. Reunapalteita ei saa ol-. huhtikuuta 2015
Torstai 9. Mutta näinkö sorateitä
hoidetaan?
Pitääkö aina soittaa, ennen kuin tietä hoidetaan,
kunnossapitopäällikkö
Heikki Ikonen Pirkanmaan
ely-keskuksesta?
. Kevyemmällä tuulella se laskeutuu järveen.
Normaalisti turve pyritään nostamaan, kun sen
kosteusprosentti on 38?40.
Ensi kesänä Sompanevalla
ja Alkkiassa osalla kentistä
Vapon aluejohtaja Pasi Rantonen kertoi uusista toimista turpeenoton pölyhaittojen vähentämiseksi
nostoon käydään, kun kosteus on 41?43 prosenttia ja
osalla kentistä jo kun kosteus on 44?46 prosenttia.
Turvepölyä järveen 4
tonnia kuukaudessa
Pölymittausten tuloksia esitteli Janne Nuutinen Ramboll
Anlytics -yhtiöstä. Nyt levänkasvu estettiin erityisellä
aineella.
Mittaustulosten perusteella Nuutinen laski, että
viime kesän seurantajaksolla Mustajärveen kulkeutui
ilman kautta erilaista ainesta 14 000 kiloa kuukaudessa.
Siitä turvepölyä oli 28 prosenttia eli vajaat 4 000 kiloa.
Asko Alkkiomäki epäilee
Mustajärven vedenlaatuongelmien yhdeksi syyksi sitä,
ettei järveen tule enää vettä
vanhaan malliin. Yksi ongelma on se, että
tienkäyttäjän odottama laatu ei välttämättä ole sama,
mitä me urakoitsijan kanssa
olemme sopineet. Kokeneiden vaalitoimitsijoiden mukaan
ruuhkat rauhoittuvat seuraavina ennakkoäänestyspäivinä, mutta perinteisesti alueemme kunnissa yli
puolet äänioikeuttaan käyttävistä tekee sen jo ennen
varsinaista vaalipäivää.
Asetelma on voinut kuitenkin muuttua, sillä mielipidekyselyjen mukaan
poikkeuksellisen
suuri osa kansalaisista miettii edelleen,
kenelle äänensä antaa. 4
Torstaina 9. Tavoitteena
on, että kesällä selvittäisiin
mahdollisimman vähin toimenpitein. Aluejohtaja Pasi
Rantonen huomautti, että se
on voinut viedä ojasta allikkoon.
. Ei, sillä kesällä ja nykyään talvellakin on märkiä
jaksoja, jolloin soratiet voivat reikiintyä paljon.
. Isoissa kaupungeissa näin
mataliin äänestysprosentteihin on varaa, mutta ei
näin pienissä kunnissa, jos haluamme saada naisiamme ja miehiämme päättäjien paikoille.
Vaikka vaaleissa kampanjoidaan ehdokkaiden
kasvot edellä, niin Suomen vaalijärjestelmässä menee kansalaisen antama ääni ensisijaisesti puolueelle.
Henkilökohtaisella äänimäärällä on tietysti merkitystä sen jälkeen, kun ruvetaan katsomaan, kenelle puolueen saamat kansanedustajanpaikat lankeavat.
Siinä vertailussa voivat ratkaista jo aivan muutamat äänet. Niinpä äänestysvilkkaus laski dramaattisesti yli
6 prosenttiyksikköä 68,3 prosenttiin eikä palautunut
viime eduskuntavaaleissakaan.
Neljä vuotta sitten kolmikosta vain Kihniö ylsi hieman päälle 70 prosentin. Pölyämistä hillitään suolalla ja kalsiumkloridilla. Salmilam-
minnevan ojitus on hänen
mukaan aiheuttanut sen, että
uutta vettä tulee enää Helvetinlammen kautta. Viime syksynä siinä
oli vähimmillään vettä vain
4 senttiä, kun aikaisemmin
alin mittaus oli 10 senttiä,
Alkkiomäki kertoi.
Päivi Rikalainen sanoi ojien kuivatussyvyyden olevan
korkeammalla kuin Mustajärven pinta, joten ojitusten ei pitäisi kuivata järveä.
Mustajärvi saa hänen mukaansa täydennystä pohja-
la. Eli suomalaiset tuottajat eivät juurikaan ole
joutuneet maksamaan EU:lle kiintiönylitysmaksuja.
Muualla maksetaan yhä, sillä juuri päättyneen viimeisen kiintiökauden jäljiltä arvioidaan kertyvän ylitysmaksuja yli 800 miljoonaa euroa.
Kuluttajat ovat voineet ennakoida, että maitotuotteiden hinnat laskevat maidon tarjonnan kasvaessa.
Näin on jo tapahtunut sen jälkeen kun Venäjän asettama tuontikielto viime vuonna johti maidon menekkivaikeuksiin.
Perinteisesti kuluttajahinnat eivät kuitenkaan ole
olleet kytköksissä tuottajille maidosta maksettavaan
hintaan. Joka kerta urakoitsija on tullut nopeasti laittamaan tietä kuntoon, eli palvelu on toiminut erinomaisesti. Meillä ei
ole varaa siihen, ettei sorateillä olisi yhtään kuoppaa
tai reikää. Näytteitä
otettiin viime kesänä järven
pinnalta, kun aiemmin keräimet olivat kuivalla maalla.
Näytteitä kävivät ottamassa
sekä Rambollin edustajat, että vapolaiset ranta-asukkaiden kutsusta.
Vesinäytteitä on otettu aiemminkin, mutta Nuutisen
mukaan niissä on ollut lii-
kaa levää, jotta näytteet olisi saatu analysoitua. Urakat ovat niin sanottuja laatuvastuu-urakoita,
eli sopimuksessa on määritelty vaadittu laatutaso. huhtikuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Antamatonkin
ääni ratkaisee
Pölyhaittaa torjutaan
nostamalla turve kost
Ainakin Kihniössä syntyi paloasemalla keskiviikkoaamuna jonoa, kun eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi. Kevätmuokkaus tehdään raskaammin tai vähän
kevyemmin. Veden vähyyden näkee
järven pohjoispäässä Mustaluomassa olevasta siltarummusta. Ei saa olla reikiä eikä
kuoppia, kallistusten täytyy
olla sellaiset, että vesi valuu
pois. Tyypillisesti ennakkoon äänestävät
taas ovat tienneet
sen jo kauan sitten.
Aina ei ratkaisu
löydy edes vaalipäivään mennessä.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Karviassa keskustan äänimäärä putosi lähes 470:llä, mutta muiden
puolueiden saalis karttui hädin tuskin puolella siitä. Elykeskus tekee pistokoetar-
Mustajärvi ei saa
tarpeeksi uutta vettä
MITEN ON?
Hoidetaanko
soratietä
vain eri
tilauksesta?
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Tiehallinnon tapa hoitaa
sorateitä on askarruttanut
Teuvo Levulaa
Myös verotulojen 4 prosentin nousu on
myönteistä.
Kunta maksoi vanhoja velkoja pois vajaat puoli
miljoonaa, mutta otti uutta
2,2 miljoonaa euroa. Huonoa on se, että velkaantuminen jatkuu ja velan määrä alkaa olla hälyttävän suuri. Agricolan päivä,
suomen kielen päivä
La 11.4.
Su 12.4.
Ma 13.4.
Minea, Verna
Julia, Julius, Janna
Tellervo
Kihniö sai kulut kuriin,
mutta ei velkaantumista
eampana
HEIKKI PETTINEN
KIHNIÖ
Kihniön viime vuoden tilinpäätös on huomattavasti parempi kuin mitä talousarvio ennakoi. Viime vuoden aikana myös omavaraisuusaste
painui alle ja suhteellinen
velkaantuneisuus nousi yli
kriisimittarissa määritellyn
rajan.
Vain asukasta kohden laskettu velka on enää
kriisimittarin paremmalla puolella. Akuutti palaute kannattaa soittaa tienkäyttäjän linjaan 0200 2100. Kuva
on viime syksyltä.
kastuksia, mutta kaiken kattavaa valvontaa ei ole.
. Parkanon alueen hoitourakkaa kilpailutetaan
parhaillaan, sillä nykyinen
seitsemän vuoden sopimus
Vuosikate negatiivinen: Kihniössä
?585 000 euroa
päättyy syyskuun lopussa.
Onko toivoa tiekarhujen
yleistymisestä jälleen?
. Palautetta voi antaa
myös verkon kautta.
???
Parkanon alueen urakoitsija
on nyt Destia, mutta se siirsi
jo vuonna 2011 varsinaiset
työt aliurakoitsijoiden hoidettavaksi.
Parkanon urakka-alue
ulottuu Hämeenkyröstä Jalasjärven rajalle. Jokainen
5
5
palaute kirjataan ja ne käydään läpi työmaakokouksissa. Terveyskeskuksen lääkehuoneen ja toimistotilojen remontti maksoi vajaat
150 000 euroa ja lietteen vastaanoton uusiminen viemärilaitoksella liki 100 000 euroa.
Kihniön tilinpäätös 2014
miljoonia euroja, ellei toisin ole mainittu
tp 2011 tp 2012
Veroprosentti
19,75
20,50
Toimintatuotot
2,2
2,4
Toimintakulut
12,9
13,5
Verotulot
5,6
5,6
Valtionosuudet
5,5
5,9
Vuosikate
0,4
0,4
Poistot
0,47
0,6
Tilikauden
yli/alijäämä
?0,008 ?0,079
Investoinnit
1,5
1,8
Lainakanta
1,5
2,5
Lainat euroa/as
663
1 179
Asukasluku
2 178
2 155
tp 2013 tp 2014
20,50
20,50
2,3
2,3
14,5
14,8
5,8
6,0
5,8
5,9
?0,6
?0,6
0,7
0,8
?1,2
2,6
4,7
2 221
2 108
?1,3
0,5
6,4
3 073
2 081. Parkanon sopimuksissa edellytetään, että talviaikaan urakoitsija kiertää koko tiestön
kerran viikossa, kesäaikaan
kerran kahdessa viikossa.
Uusissa sopimuksissa urakoitsija saa itse arvioida,
mitkä tiet kannattaa tarkastaa useammin ja mitkä harvemmin.
Mitä tarkoittaa uusi sopimus?
. Alijäämä on
600 000 euroa pienempi
kuin lisätalousarvion jälkeen uskallettiin odottaa,
mutta alijäämää on silti lähes 1,3 miljoonaa euroa.
Kunnanjohtaja
Petri
Liukku näkee tilinpäätöksessä hyvää ja huonoa.
. Kiinteistöjen
verotusarvojen
tarkistus toi kiinteistövero-
Kriisikunnan
mittarit ja
Kihniö
Veden vaatimaton liruminen
Mustaluomassa kertoo Asko
Alkkiomäen mukaan siitä,
että Mustajärvi ei saa tarpeeksi vesitäydennystä. huhtikuuta
To 9.4.2015
Pe 10.4.
Tero
Elias, Eelis, Eeli
M. Sopimus laskisi sotemenoja
ensimmäisenä
vuonna 2 prosenttia ja rajaisi niiden nousun seuraavina vuosina 2 prosenttiin.
Kriisimittarit
kääntyivät punaiselle
Nykyisellään Kihniö on entistä lähempänä joutumista
kriisikuntien kastiin, jolloin
valtio voi puuttua kovalla
kädellä kunnan toimintaan.
Kuudesta kriisikunnan mittarista punaisella on tässä
tilinpäätöksessä jo viisi.
Takavuosina kertyneistä ylijäämistä sulivat loputkin ja tilinpäätöksessä on
nyt kertynyttä alijäämää,
tosin vain nimelliset 19 000
euroa. Kihniö joutuu
ottamaan velkaa lisää tänä
vuonna, mutta niin joutuvat monet muutkin kunnat,
joten vertailurajakin nousee.
Petri Liukun mukaan
menojen kasvua ja sitä
myöten velkaantumista on
mahdoton saada hillittyä ilman sote-sopimusta.
. Parina edellisenä vuonna luvut olivat toisin päin.
Verotulojen
kasvusta
143 000 kertyi tuloverojen
kasvusta, vaikka veroprosentti oli ennallaan. Kaikki tietävät, mitä
jää jäljelle.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen vei viime vuonna yli 70 prosenttia Kihniön menoista.
Investoinnit alas
Kunnan investoinnit olivat
517 000 euroa eli vain viidennes vuoden 2013 investoinneista. Urakoitsijan pitää olla
tietoinen tien tilasta. Tilaaja ei määrittele,
millä koneella työ tehdään.
Tiehöylien perään on kyllä
paljon kyselty, koska se on
ylivoimaisesti paras laite soratien muokkaukseen. Täytyy muistaa, että
hallinto meillä toimii todella pienellä, koulut ovat saman katon alla ja teknisen
?
Täytyy
muistaa, että
hallinto meillä
toimii todella
pienellä, koulut
ovat saman katon alla ja teknisen toimen
nettomenot
ovat noin
400 000 euroa,
eli sekään ei
vie meitä konkurssiin.?
toimen nettomenot ovat
noin 400 000 euroa, eli sekään ei vie meitä konkurssiin. Hyvää on se,
että kulut nousivat vain 1,3
prosenttia. Lainaa
oli vuoden lopussa 6,4 miljoonaa euroa.
Verotulot
kasvoivat
i Mustajärven ympärillä.
vedestä järven pohjoispäässä.
Yleisöstä huomautettiin,
että Jalasjärven vedenottamo
on Mustajärven pohjoispuolella Kihlakunnankankaalla.
Joku toinen muistutti, että
Mustaluomassa oli parikymmentä vuotta sitten kalanviljelylaitos, mutta se joutui lopettamaan toimintansa, kun
vettä ei tullut enää tarpeeksi.
Sompanevan punaisella ja vihreällä merkityiltä alueilta nostetaan turve ensi kesänä normaalia kosteampana. Lännessä
se alkaa Jämijärven rajalta
ja yltää idässä Kurun rajalle
ja valtatie 23:a Kihniön kirkonkylään saakka.
Tuloveroprosentti
vähintään 0,5 prosenttiyksikkö korkeampi
kuin kuntien painotettu keskiarvo 19,74
%: Kihniössä 20,5 %
Lainamäärä asukasta
kohden vähintään 50 %
yli kuntien keskiarvon
2 733 euroa: Kihniössä
3 073 euroa
Kertynyttä alijäämää
kunnan taseessa: Kihniössä ?19 000 euroa
Omavaraisuusaste
alle 50 %: Kihniössä
48,05 %
Suhteellinen velkaantuneisuus vähintään 50 %: Kihniössä
57,3 %
ja lisää 65 000 euroa ja yhteisöveroakin kertyi 25 000 euroa lisää.
Merkittävin kasvu oli jälleen sosiaali- ja terveysmenoissa, ne nousivat nyt 4,7
prosenttia. Punaiselta
kentältä, kun kosteusprosentti on 44?46, vihreältä kentältä
41?43-prosenttisena.
Asko Alkkiomäki
Kihniön verotulot kasvoivat edellisvuodesta 240 000
euroa. Kasvanut velka
onkin suurimmalta osaltaan syömävelkaa.
Isoin investointi oli Koivikon rivitalojen saneeraus vajaalla 200 000 eurolla. Käyttöön on tullut raskaita lanoja, jotka pystyvät lähes yhtä
hyvään suoritukseen.
Mitä tyytymätön tienkäyttäjä voi tehdä?
. Sen ansiosta kunnan
omat verotulot olivat jälleen suuremmat kuin Kihniön saamat valtionosuudet. Liukun mukaan
tämä osoittaa, että Kihniössä on tartuttu oikeaan ongelmaan, kun on lähdetty
yhteistyöhön Parkanon ja
Pihlajalinnan kanssa.
. Yleisempää
palautetta voi soittaa liikenteen asiakaspalvelukeskukseen 0295 020 600. 5
Torstaina 9
He saivat kertoa
myös, millainen on mieluisa
oppitunti, välitunti ja ruokatunti.
Iltapäivän aikana ryhmät
työskentelivät opettaja Anne
Suurimaan johdolla.
. 6
Nainen kuoli
kolarissa
suojatiellä
PARKANO
Noin 70-vuotias nainen
kuoli suojatiekolarissa
tiistaina iltapäivällä Parkanon keskustassa. Hänellä on
isoveljet Ukko 2 v 9 kk ja
Lauri 11 v.
VALMISTUNEITA
Annika Viitasalo Parkanosta valmistui 1.4. Asiakkailta
saamani
myönteinen palaute on tuntunut tosi hyvältä. Kaikki oppilaat ovat
saaneet ennakkotehtävässä sanoa mielipiteensä unelmakouluun. päivä maaliskuuta syntyi Parkanon ambulanssissa tyttövauva Sini ja
Henri Kestille. Miellän kuitenkin itseni
ihan parkanolaiseksi. maaliskuuta. Opetustilat voisivat olla
avarampia ja auditorion tyylisiä. huhtikuuta 2015
Unelmakoulun oppitunnilla k
Yhteiskoululaiset
suunnittelivat
mieluisensa
opinahjon.
MAARIT LEHTO
PARKANO
Keskustelu poreili Opintotalolla, kun yhteiskoulun oppilaiden edustajat kirjasivat
toiveita
unelmakoulusta.
Opetussuunnitelmatyöryhmä haastoi oppilaat ja opettajat miettimään unelmiensa
koulua.
OPS-työryhmä saa työvälineekseen sekä yhteiskoulun, alakoulujen että esikoulujen oppilaiden ja opettajien
mielipiteet.
Uusi opetussuunnitelma
otetaan käyttöön alakouluissa syyslukukaudella 2016 ja
yhteiskoulussa syksyllä 2017
vaiheittain.
Yhteiskoulun
oppilaita edustamaan oli valittu 39
nuoren ryhmä. Lisäksi hän saa
tarvittaessa apua äidiltään,
siskoltaan ja veljensä tyttöystävältä.
Tällä hetkellä Mira Päljänoja asuu Ikaalisten Kovelahdessa.
. Jännitin
kovasti, mitä mieltä ihmiset
ovat paikan uudesta ilmeestä, Mira Päljänoja kertoo.
Hän sai kiitosta myös
kahvilan nimestä, joka viittaa samalla paikalla aikanaan palvelleeseen Essoon.
Päljänoja kuvailee paikkaa
huoltamokahvilaksi.
Myynnissä on Sibyllan pikaruokaa, leipiä, sämpylöitä, paninia, höyrymakkaraa,
erilaisia makeita leipomuksia sekä alkoholia ja tupakkaa.
Ilmeessä jotain uutta
ja jotain vanhaa
Kahvilan entisestä ilmeestä
on pyritty säilyttämään osa,
mutta paljon on uutta.
Päljänoja sai kiinteistön
avaimet käteensä reilu kolme viikkoa ennen h-hetkeä.
Remontti piti tehdä nopealla
aikataululla.
. Kotona häntä hoitaa
innokas isosisko So?a, 4
vuotta.
Kihniöläiset Anna Mantila ja Toni Lepistö saivat
tyttövauvan 31. Hekin haluavat rennompia oppitunteja, vähemmän pulpetissa istumista ja pienempiä
ryhmiä.
Ysitkin haluavat oppitunneille lisää pari- ja ryhmätyöskentelyä.
. Korkeat pöydät ja jakkarat ovat oma osionsa, sohva ja pöytäkalustot omansa.
Uutta on myös linjasto sekä erilliset naisten ja miesten
vessat.
Kahvila aukeaa arkisin
kello 6 ja lauantaisin kello 8.
Kesäkuun alusta lähtien kahvila on avoinna myös sunnuntaisin.
Itsensä työllistäminen
oli luonteva ratkaisu
ST1:n ajoilta olevat asiakkaat ovat Mira Päljänojalle
tuttuja, sillä hän työskenteli
useita vuosia aikaisemman
yrittäjän palveluksessa. Tunnilla pääpaino keskusteluun, enemmän nettiä
käyttöön eikä niin paljon oppikirjoista lukemista.
Nuoret toivovat myös yhteistyötä koulun luokkien
välille, esimerkiksi yhteisiä
projekteja.
Valinnaisia aineitakin voisi olla nykyistä enemmän.
Nuoret viihtyisivät myös
koulun omassa kirjastossa,
jossa olisi pöytäryhmiä ja
tuoleja.
Välitunnille he toivovat lisää erilaista tekemistä.
Exesson avaamista odotti jono oven takana
Mira
Päljänoja
ryhtyi
yrittäjäksi
tutussa
paikassa.
MAARIT LEHTO
PARKANO
Oven takana oli jo jonoa, kun
Mira Päljänoja viime viikolla avasi kahvila Exesson.
Paikka ehti olla suljettuna
elokuusta lähtien, kun ST1
-ketjun huoltoasema sulki
ovensa.
Odotettu avaaminen jän-
nitti Mira Päljänojaa.
. Mira Päljänoja toivoo, että myös naiset löytävät Exesson omaksi
paikakseen. Pidän asiakaspalvelusta, ja olen pienestä pitäen halunnut oman yrityksen. Minulla on onneksi hyvät tukijoukot ja talkooväki.
Kiitoksen ansaitsevat myös
Kehitys-Parkki ja te-toimisto, joita ilman yrityksen
avaaminen ei olisi onnistunut niin nopeasti.
Paikan asiakaskunta on
aikaisemmin ollut varsin
miesvoittoista. Tiesin, ettei työpaikkoja juuri ole tarjolla.
Aloin miettiä yrittäjäksi ryhtymistä Parkanossa, Mira
Päljänoja sanoo.
Exessossa Mira Päljänojan
kanssa työskentelee Janina
Katajisto ja huhtikuun puolivälistä alkaen myös Sonja
Saavalainen. Hänellä on
isot sisarukset Sanna, Sonja, Juuso, Leevi ja Milja.
Susanna ja Ossi Niemi
Parkanosta ovat saaneet
poikavauvan 26. Heistä 34 oli
paikalla yhden iltapäivän
ajan kokoamassa ideat.
Koulun oppilaat olivat
luokittain jo aikaisemmin
miettineet, millä tavoin, millaisissa tiloissa ja millaisilla välineillä he oppisivat
parhaiten. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntynyt vauva painoi 3 765
grammaa ja oli 49,5 senttiä
pitkä. maaliskuuta. Siitä lähti myös ajatus omasta
kahvilasta.
. Luokkien edustajat keräsivät yhteen luokkansa toiveet, Anne Suuri-
Kahdeksasluokkalaiset Nuutti Mansukoski, Aleksi Pihlajaviita, Emil Seppälä, Veeti Impponen, Juho Kohtakangas ja Miika Kuivanen ry
maa kertoi.
Koululaisten mietintöjä
tulee huhtikuun aikana esille Parkanon kirjastoon.
Ryhmätyössä
jokaisen ääni kuuluu
Kahdeksannen luokan oppilaat toivovat kouluun nykyistä rennompaa opetusta.
. lähihoitajaksi vammaistyön
koulutusohjelmasta Tampereen seudun ammattiopiston Pyynikintien toimipisteessä.
Kihniöläissyntyinen
Sanna Koivula on valmistunut sosionomiksi
(AMK) Seinäjoen Ammattikorkeakoulusta.
Torstaina 9. Keskustelemme, ja jokainen saa osallistua ja esittää
omia ideoitaan, Nuutti Mansukoski totesi.
Nuoret totesivat, että ryhmätöitä tehdessä kaikkien
pitää tehdä osansa.
He myös esittävät pitempiä oppitunteja ja vastaavasti
pitempiä välitunteja.
Samoilla linjoilla kahdeksasluokkalaisten kanssa ovat
yhdeksäsluokkalaiset. Vauvalla on 2-vuotias
isoveli Hessu.
Sari ja Kari Teerioja Karviasta ovat saaneet
kuudennen lapsensa 14.
maaliskuuta. Videoita
voisi olla enemmän, koska
katseltu opetus jää paremmin mieleen. Oppitunneille
enemmän keskustelua oppilaiden
ja opettajan välille. Onnettomuus sattui vähän
vaille kahden Niementien
ja Rantalankadun risteyksessä.
Pakettiauto oli ajanut
Niementietä Kolmoskeskuksen suuntaan, kun sen
törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen. Myös pari- ja
ryhmätyötä saisi olla lisää.
Juuri tällaista, mitä nyt teemme. Äitiyslomalla aloin miettiä tulevia töitä. Tila onkin jaettu
kalusteilla kahteen erilaiseen
osaan. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa
syntyneen lapsen paino
oli 4 545 grammaa ja pituus 53 senttiä. Nainen
menehtyi tapahtumapaikalle elvytyksestä huolimatta.
Koska onnettomuus tapahtui suojatiellä, pakettiauton kuljettajaa epäillään
törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja
kuolemantuottamuksesta.
Kuljettaja on 1967 syntynyt parkanolainen mies.
Alkoholilla ei ole osuutta
tapahtumien kulkuun.
VAUVAT
6. Seinäjoen
keskussairaalassa syntyneen tyttövauvan paino
oli 3 858 grammaa ja pituus 51 senttiä. Pienokaisen syntymämitat olivat
3 700 grammaa ja 51 senttiä. Suunnitelmissa on päästä rakentamaan omakotitaloa Parkanoon kahden vuoden kuluessa.
Mira Päljänoja iloitsi asiakkailta saamastaan myönteisestä palautteesta. Avajaispäivänä kahvilassa kävi
ensimmäisen neljän tunnin
aikana arviolta 200 asiakasta.
Se ei saisi värähtääkään,
vaikka pommi jysähtäisi.
Samalla sovittaisiin parista Kihniöllä tapahtuneesta
tarinasta, joita toistettaisiin jokaiselle vieraalle. Siellä turistit
voisivat kulkea kauhusta jäykkinä kuunnellen varisten
raakkumista.
?
Seitsemäsluokkalaisten ryhmässä Emilia Haapa, Emilia Viitasalo, Bettina Pentti, Oliver Koskinen, Jasper Viinamäki ja Jenni
Isokotamäki kirjasivat, että oppilaiden pitää saada enemmän
vaikutusvaltaa koulun asioihin.
Kihniö
pitää
saada
vastaamaan
television antamaa mielikuvaa.?
???
Näillä toimin voitaisiin jotenkin vastata turistien niihin
Kihniö-odotuksiin, jotka julkisen palvelun yhtiöstä julkisen nolaamisen yhtiöksi muuttunut Yleisradio heissä
herätti.
Matkailijat voisivat tyytyväisinä palata betoniviidakkoihinsa. Pihalle etsitään
ruostunut kauppa-auto,
josta saisi vanhaa maitoa,
homeista leipää ja uusia
kanttarelleja. Ripeästi toimien asialle ehkä voisi vielä tehdä jotakin.
Kihniö pitää saada vastaamaan television antamaa
mielikuvaa. Välitunnilla voisi olla
aktiviteetteja, kuten sählyä,
futista ja koripalloa, Veeti
Mansukoski sanoi.
Oppilaat haluavat
lisää vaikutusvaltaa
Seitsemännen luokan oppilaat haluavat enemmän vaikutusvaltaa koulun asioihin.
. Dokumentin
katsojat olisivat ihastuksesta mykkiä.
Jotenkin pitäisi ratkaista myös Sirola Centerin kysymys. Rispaantuneet verkkarit ovat oikein hyvät. Ja jokai-
selle oma iPad, Bettina Pentti sanoi.
Ryhmän mukaan erityisen tärkeää on hyvä kouluruoka, joka on hyvänmakuista, monipuolista ja terveellistä kotiruokaa. Niitä voitaisiin
myydä turisteille vanhasta armeijan teltasta kunnantalon
pihalla.
Pyhäniemi pitää ympäröidä korkealla aidalla. Erikseen oppilaat mainitsevat
salaatin, jonka pitää olla sellaista kuin Keskustan koululla.
Pelästyin pahan kerran lukiessani Ylä-Satakunnasta, että
elokuvaohjaaja Saija Mäki-Nevalan kaveri odottaa Kihniödokumentin saavan aikaan turistiryntäyksen ensi kesänä.
Matkailijat tulevat joukolla katsomaan hurskasta kurjuutta, jossa peräsuomalaiset velttoilijat elävät tyhjää, hullua
mutta ah niin onnellista elämää maisemassa, joka ei hurmaa.
Tulijoita kohtaa karvas pettymys, jos he näkevät todellisen Kihniön. On nähty koko rahalla metsäsuomalaisuutta.
Miten ylevältä heidän olonsa tuntuukaan. Ellei löydy, ystävällinen myyjä tilaa sen ensimmäisellä kuljetuksella.
Suostuisikohan kauppias syömään kesän ajan turruttavaa
lääkettä?
Kankarin Kalusteen pätevät ammattilaiset voisivat
tehdä maankuulujen laatutuotteidensa rinnalle erityisen Kihniö-malliston kaappeja, joissa ovet repsottavat
vinksin vonksin ja maalit on miten sattuu. Maurintori pitää sulkea ja koko rakennus naamioida harmaaksi ladoksi. Parturissa ei käydä ennen kesää.
Aikaansa seuraavan Petäjä-opiston pitää järjestää pikapikaa Puumilaan uneliaisuuskurssi. 7
Torstaina 9. huhtikuuta 2015
keskustellaan rennosti
VAARIN SAAREN VIRKKEITÄ
Hurskasta kurjuutta
Yhdeksäsluokkalaiset Saana Perkiö, Tiia Tuovinen, Arttu Kiho,
Jose Ylisalo, Veeti Mansukoski, Miika Martikainen, Aleksi Heinonen, Sami Toropainen ja Veeti Lehtinen (edessä) sekä Saana Uusi-Luomalahti ja Noora Kiviniemi (edessä) ilmoittivat,
että ysit toivovat myös luokkien välistä yhteistyötä.
yhmätyön äärellä, jota myös luokat tytöt tekivät ahkerasti.
. Opeteltaisiin myös kristillis-isänmaallisia lauluja musiikkimatoksi
taustalle, kun turisti kävelee kylänraittia.
???
Maurintori on Kihniö-kuvan kannalta vaikea ongelma.
Me emme kerta kaikkiaan voi antaa turistien nähdä sen
hyvää tuotevalikoimaa emmekä sen palvelualtista, hymyilevää ja iloisesti asiakkaille juttelevaa henkilökuntaa.
Se tuhoaisi kerralla koko kurjuuselämyksen.
Hetken mietin, voitaisiinko Kingistä kutsua se 39-vuotias maitomyyjä opettamaan henkilöstölle tönkkökäyttäytymistä, mutta ei näille
hullun vaikutelmaa saisi
tekemälläkään.
Ei auta muu kuin ottaa
kova linja. Me Kihniön raitilla liikkuvatkin voisimme
ottaa asiasta vastuuta ja kaivaa komeron nurkista kurjimmat ryysyt päällemme. Myös Nerkoon rannoille vieville teille
pitää panna kielletyn ajosuunnan merkki.
Sen sijaan voitaisiin tehdä pitkospuut Ratikylän ja
Kankarin takamaiden ankeille suolammille. kihniöläiset.
Seppo Niemelä. Sellaista pettymystä ei heille voi mitenkään
tuottaa. Turistielämys on pilalla, jos vieraat näkevät vilauksenkin henkeä salpaavan kauniista rannasta tai upeista uusituista
loma-asunnoista. Olemme tottuneet saamaan sieltä tarvekalun kuin
tarvekalun nopeasti ja järkevään hintaan. Yleisradion dokumenttitoimitukseltakin menee
uskottavuus. Matkan päätteeksi turisti voi huokaista yläilmoihin kiitoksen siitä, että
me emme ole niin kuin nuo . Yleensä niin eloisat kuntalaiset opettelisivat peilin kanssa pruuvaamaan
naamalleen ilmeettömän ilmeen. Kivempi opiskeluympäristö, pihalle lisää vihreyttä,
koulun käytävälle sohvia ja
limsa-automaatti
Samassa
korttelissa on muitakin uusia hirsirakennuksia: metsähallituksen uudet toimitilat,
toinen toimistorakennus ja
kolme paritaloa.
Nykyaikaista hirsikoulua ei rakenneta perinteiseen
tapaan eli massiivihirresta,
vaan lamellihirrestä, joka
koostuu kahdeksasta yhteen
liimatusta höylätystä lankusta. 8
Torstaina 9. Meijerin ja Rantalanniemen alueen kaava on Kyöstin mukaan kaavoituslautakunnan listalla toukokuussa,
joten se pääsee valtuuston
käsiteltäväksi vasta kesällä.
Parkanon Rakennuspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Veijo Haveri toteaa, että
kaavoitus vie aina aikansa,
mutta rivitalosuunnitelma
on edelleen ajankohtainen.
. tämä ymmärtäen yhteiskunnan kannattaisi
satsata yrittäjien hyvinvointiin ja taata heille edes jonkinlainen minimiturva mitä
tulee mm. Lopulta todettiin, että ei
ole muuta mahdollisuutta
kuin uuden rakentaminen,
Talala kertoo.
Hän perustelee hirsirakentamista sillä, että materiaali on kosteutta tasaava.
Kosteus pääsee kulkemaan
yhtenäisessä puumateriaalissa molempiin suuntiin.
Vaikka materiaali hengittää, lamellihirren rakenne on
tiivis ja energiataloudellinen.
Uutta hirsikoulua rakentaa
Lemminkäinen Oy. Opiskelusoppe-
HYVINVOINTIYHTEISKUNTA
VOIDAAN VIELÄ PELASTAA!
Ettemme ajautuisi Kreikan tielle, edellyttäisi se mm:
t 5"-064 +" 5:½--*4::4 ,6/500/
Emme voi jättää syömävelkojamme lapsillemme. Koneellista ilmanvaihtoa tarvitaan joka tapauksessa, koska ilmaa seinät eivät
vuoda, Talala toteaa.
Hän muistuttaa, että hirsirakentaminenkin edellyttää huolellisuutta, jos haluaa
välttyä kosteusvaurioilta.
. sairaslomiin, vuosilomiin tai yrittäjäeläkkeen kartuttamiseen.
t .""..& 1:3*557 &/&3(*"0."7"3"*4665&&/
Tuomme energiaa noin 8 miljardilla, se on suunnilleen sama summa kuin valtion
vuotuinen alijäämä! Siis kotimainen puu-, vesi-, tuuli- ja bioenergia käyttöön!
HUOMIO! MLÊÊ VTLPLP UZIKJÊ QVIFJUB KB LBUUFFUUPNJB
MVQBVLTJB UPJWPUUV UBMPVTLBTWV KB KBULVWB MJTÊWFMBOPUUP FJ
POHFMNJBNNF SBULBJTF 1PMJJUUJTFO LBOOBUVLTFO NFOFUUÊNJTFO
QFMPTTB MZLÊUZU QÊÊUÚLTFU PO MZÚUÊWÊ QÚZUÊÊO WÊMJUUÚNÊTUJ
VVEFO FEVTLVOOBO BMPJUUBFTTB 3:)5* 10-*5**,,""/
Lue lisää www.olli-pekkatuomi.com
38
OLLI-PEKKA TUOMI
kuntavaalien ääniharava, yrittäjä
ja työnantaja yrityksessä KUKKAPAIKKA
ja on muun muassa käytävätiloissa, ja koulun piha-aluekin on suunniteltu oppimisympäristöksi.
Täydentää keskustan
hirsikorttelia
Rakennus ei ole ainoa hirrestä tehty julkinen rakennus 8 400 asukkaan Pudasjärvellä.
Puolitoista vuotta sitten
kaupungin keskustaan valmistui päiväkoti. Kiinnostusta on kyllä jo ollut, Turunen sanoo.
Meijerin alueelle kaavailtu rivitalo sen sijaan saanee
alkunsa ensi vuoden puolella. Kiinnostus hirsirakentamista kohtaan tuo rakennustyömaalle vieraita ympäri maata viikoittain.
. Tekninen johtaja Jarmo
Kyösti kertoo, että Kolmoskeskuksen kaavaa käsitellään kaavoituslautakunnassa tänä iltana, joten se ehtii
valtuustokäsittelyyn toukokuun aikana.
Kerrostaloprojektista vastaavan Kaukomaalaus Oy:n
toimitysjohtaja Kauko Tu-
TÄYDENPALVELUN LASITALONA
TARJOAMME AMMATTITAIDOLLA
- TERASSI - JA PARVEKELASITUKSET
- PEILILIUKUOVET ASENNETTUINA
- RAKENNUS- JA KORJAUSLASITUKSET
- TYÖKONEIDEN LASITUKSET
PUH. Yksityissektoria elvyttämällä
saamme vaadittavat verotulot millä kaikki julkiset hyvinvointipalvelut kustannetaan.
t 5:½/ 5&&55.*4&/ +" :3*55.*4&/ 7&30564 664*,4*
Olemme näivettämässä kaiken pienyritystoiminnan liiallisella verottamisella. Niitä pitää olla noin 60
prosenttia asunnoista. Vaikea sanoa, kuinka
moni vierailuista realisoituu
hirsirakentamiseen, mutta
jos edes osa, niin paljon on
Suomeen tulossa uusia hirrestä tehtyjä päiväkoteja ja
kouluja, kertoo Pudasjärven
tekninen johtaja Eero Talala.
Kerrosalaltaan 9 800 neliön suuruisen yhtenäis-
. Sinne sijoittuvat alakoulu,
yläkoulu, lukio ja kansalaisopiston tilat.
Suunnitteluvaiheessa yh-
teistyötä on tehty muun muassa Aalto-yliopiston kanssa.
Luokkahuoneiden lisäksi
rakennuksessa on monimuotoisia opetustiloja, ja yleiset
tilat on suunniteltu opiskelukäyttöön. Hirsikampus
on suunniteltu 800 oppilaalle. Kyllä se on edelleen vireillä, mutta ei toteudu tänä
vuonna.. Työvirheiden mahdollisuus on kuitenkin pienempi kuin kappaletavarasta rakennettaessa, jolloin eristäminen ja höyrysulkujen ehjänä pitäminen on huomattavasti vaikeampaa.
Pudasjärvellä on kokemusta vanhoista hirsikouluista.
Vanhan koulun kaksi hirsirakenteista sivurakennusta ovat 130 vuotta vanhoja
ja edelleen toimivia ja hyväkuntoisia.
Rakentaja
vastaa korjauksista
Nykyaikainen hirsikoulu rakennetaan lamellihirrestä, joka koostuu yhteen liimatuista höylätyistä lankuista. Yritykset eivät palkkaa uutta väkeä vaan investoivat mieluummin automaatioon tai
siirtävät toimintojaan maailman halpamaihin.
t /603&5 4""5"7" *//0456.""/ :3*55.*4&45
Nuoret eivät lähde yrittäjiksi vaan tähtäävät mieluummin hyväpalkkaiseen ja hyvillä
eduilla varustettuun palkkatyöhön . Lamellihirsi on kantiltaan
275 millimetriä.
Hirsi alkoi materiaalina
kiinnostaa pudasjärveläisiä vanhoissa koulurakennuksissa ilmenneiden sisäilmaongelmien takia.
. huhtikuuta 2015
Pudasjärvi uskoo hirsirakentamiseen
Pudasjärven kaupunki/Juha Nyman
Uusi 800
oppilaan
koulu
valmistuu
ensi vuonna.
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Parkanon uuden koulukampuksen suunnittelutyöryhmän pohdittavaksi on julkisessa keskustelussa esitetty
hirsikoulun rakentamista.
Vaihtoehto on esillä monessa muussakin sisäilmaongelmien kanssa kamppailevassa kunnassa.
Maailman suurinta hirsikoulua rakentavassa Pudasjärven kaupungissa käy kuhina. Hirsi on kantiltaan
27,5 senttiä.
koulun on määrä valmistua
ensi vuonna. Kiinteistöjä korjattiin,
mutta korjauksilla ei saavutettu toivottua tyytyväisyyttä. Rakentamisen kustannusarvio on
noin 23 miljoonaa euroa.
Elinkaarimallilla kokonaiskustannukseksi 25 vuoden ajalle on arvioitu noin 40
miljoonaa euroa.
Elinkaarimallin mukaan
Lemminkäisellä on kokonaisvastuu
rakennuksen
huollosta, kunnossapidosta
ja korjauksista seuraavan 25
vuoden ajan. 03 4481 111 / 041 434 4297
MA-PE 7.30 - 17.00 TAI SOPIMUKSEN MUKAAN
VAASANKATU 4, 39700 PARKANO
runen kertoo, että rakentamisen aloitus riippuu kaavan lisäksi siitä, paljonko
asuntoihin tulee ennakkovarauksia.
. Kiinteistölle on
tehty suunnitelmallinen korjausohjelma.
?
Lopulta
todettiin, että
ei ole muuta
mahdollisuutta kuin uuden
rakentaminen.?
Kerrostalot ja rivitalo ovat edelleen tulossa
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Kolmoskeskukseen Humalankadun päähän suunniteltuja kerrostaloja saatetaan alkaa rakentaa jo tänä kesänä.
Rakennusaikataulu riippuu parhaillaan vireillä olevista asemakaavamuutok-
sista
Päätoimialana on asuin- ja vapaa-ajanrakennusten arkkitehti- ja pääsuunnittelu.
Kaikki
suunnittelutyö
tehdään kolmiulotteisella
ArchiCAD-arkkitehtiohjelmalla.
. Tähän
mennessä on aina tullutkin,
Pirjo Viitasalo toteaa.
Puuta on muukin
kuin vain hirsi
Pirjo ja Pasi Viitasalo suunnittelevat taloja apteekin yläkerrassa. Sitä pidetään rauhoittavana ja sisäilmaa parantavana materiaalina.
Moni ajattelee helposti vain hirttä tai täyspuuta,
kun puhutaan puurakentamisesta.
. Suhdanteet ovat edelleen matalalla, mutta ensi
vuonna niiden pitäisi parantua, Viitasalo sanoo.
Lama-ajoista huolimatta
Suunnittelutoimisto
P.Viitasalolla on ollut hyvin
töitä.
. Rakennuksen runko voi olla betonia ja verhoilu puuta.
?
Eri materiaalien yhdistäminen on
tätä päivää.?
Yllätä itsesi ja kukkarosi
Elintarviketarjoukset voimassa to-la 9.-11.4.2015 (vain kotitalouksille).
Sika-nauta jauheliha
400g
Käristemakkara 1kg
tai Herkkulenkki 750g
4,38/kg
2
50 2
3
à 2,49
99
rasiaa
kg
34
95
0
99
prk
199
Pikkulasten
ulkoilupuku
p
2,48/kg
99
Suomalainen
kurkku
pkt
Flora
margariinit 400g
Arki jogurtti
1kg
0
Katso hintaa!
2,99-3,99/kg
rasia
Ruispalat 9kpl
500g
Lu
Domino original
täytekeksi
350g
099
199
1,98/kg
pss
5,69/kg
pkt
Uutuus!
Uutuus!
Prodigy hiusvärit
Respons
shampoot 250ml tai
hoitoaineet 200ml
1250
450
kpl
à 2,69
et.?
plo
pkt
9,00-11,25/L
PARKANO
www.HHn
2
Palvelemme
Ma-pe
8-21
La
8-18
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina. huhtikuuta 2015
Keski-Euroopan taloja suunnitellaan Parkanossa
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Kun Pirjo Viitasalo perusti
arkkitehtitoimiston Parkanoon vuonna 2009, elettiin
rakennusalalla taantumaa.
. Tätä suurempiin projekteihin, kuten kerrostaloihin,
ei kahden tekijän aika riitä.
Suurin yksittäinen työllistäjä on Honkatalot, joka tilaa
aatteessa kaikkea, mitä toimisto tarjoaa. Nämä kohteet sijaitsevat
yleensä Parkanossa ja lähikunnissa, ja ovat paljolti lisäja korjausrakentamista.
Uusia omakotitaloja rakennetaan ylipäätään Suomessa tällä hetkellä suhteellisen vähän.
. 9
Torstaina 9. Matalasuhdanteesta huolimatta työtä on riittänyt.
Loppusilaus annetaan visualisointiohjelma Artlantiksella, jolla lisätään esimerkiksi maisemaa, pihapuita, ihmisiä ja muuta kuvaa elävöittävää sisältöä.
Viitasalot ovat suunnitelleet omakotitalojen lisäksi
vapaa-ajan asuntoja, saunamökkejä ja yhden rivitalonkin. Sopimuspapereita ja suunnitelmaluonnoksia ei enää tarvitse levitellä
olohuoneen sohvapöydälle.
. Alkoi meiltä loppua
myös arkisto- ja varastotila,
Pirjo Viitasalo kertoo.
Kolmiulotteinen jo
suunnitteluvaiheessa
Pienessä suunnittelutoimistossa kumpikin tekee peri-
Tällaista se tosin on kuulemma ollut yrityksen koko
viiden, kuuden toimintavuoden aikana.
. Täyspuu ei olekaan joka
paikkaan paras valinta, Pasi
Viitasalo sanoo.
Hänen mukaansa yhteen
materiaaliin juuttuminen on
kuitenkin turhaa.
. Ei meidän ole juuri tarvinnut palveluitamme mainostaa.
Rakennusarkkitehti Pirjo Viitasalon lisäksi mukana
on hänen puolisonsa, rakennusinsinööri Pasi Viitasalo,
joka aloitti perheyrityksessä
muutama vuosi sen perustamisen jälkeen.
Yrityksen toimisto sijaitsee Parkanontiellä apteekin yläkerrassa. Meillä on ollut ihmeen
hyvä työllisyys, vaikka se
yleisesti on huono. Yrityksemme on hyvä
esimerkki siitä, että Parkanosta käsin voi tehdä töitä
ympäri maailmaa, Pasi Viitasalo sanoo.
Suurin osa työstä tehdään
alihankintana, sillä suoraan
yksityisasiakkaille menee
noin kymmenisen prosent-
tia. Eri materiaalien yhdistäminen on tätä päivää. Elokuuhun
saakka Viitasalot työskentelivät kotinsa ullakolla.
Uudet toimitilat olivat
tarpeen muun muassa siksi,
että yritysvieraat on helppo
tuoda niihin. Rakennusalaa vaivaa
epävarmuus, työtilannetta
ei tiedä kuukauden päähän.
Yrittäjän näkökulmasta se
on hankalaa, koska mitään ei
voi suunnitella pitkälle, Pasi
Viitasalo sanoo.
Pirjo ja Pasi Viitasalon mukaan hirsi- ja puurakentaminen on kasvava trendi, ja
puu sopiikin hyvin moneen
paikkaan. Alihankintana suunnitelmia tehdään muutamalle
muullekin yritykselle.
. Se pitää muistaa, että
puuta on monen muotoista,
esimerkiksi puuelementtejä. Kolmiulotteisesta suunnitelmasta asiakkaankin on
helppo hahmottaa, millainen rakennuksesta tulee sekä
sisä- että ulkopuolelta, Pasi
Viitasalo kertoo.
hirsirakennusten ja ekopuutalojen suunnitelmia sekä kotimaahan että Keski-Eurooppaan. Pitää vain luottaa siihen,
että tilauksia tulee
Satutunti: tassutellen
kevääseen kirjastossa klo 12.
11.4. ?????????
Delta 160E
KNIPEX
Yleispihdit pikasiirrolla
250 mm Cobra
inen
Elinikä kuu
ta
. Kunnanvaltuuston
kokous klo 19.
Kihniö
9.4. ?
. Jos kaava etenee sujuläinen sanoo.
jo pitkään.
10?160 A
. IP23 S
Naulan
Naulanpoistajan
ensi???????
Suomessa
??
?????
??
1990
9,90
299,Avoinna:
ma?pe 8?17
la 9?13
Vaasankatu 12, Parkano
ICOPALKATTOHUOPATUOTTEET
edustaja paikalla
Tule kysymään
tarjous!. Ulko- mentteja ja se menee lausun. ?. lautteen perusteella tehdään
Rastiaisen kaavamuutok- vielä tarvittavat muutokset.
keskuksta, niin alueen val- vokkain rakennus. 50 mm (2?) putkille
?. Uimarit ovat vansa rahaa kirkon korjaa- nyt arkitehdin kartoittaNyt esillä olevasta kaavasiirtyneet käyttämään leiri- miseen. ?????????. Naisvoimistelijoiden
Super Saturday Puntilla klo
13?16.
12.4. Uudet rakennuspaikat tulisivat taas siitä etelään päin parin sadan
metrin etäisyydelle leirikeskuksesta.
Kirkkoherra Seppo Myyryläisen mukaan tavoitteena on saada paikka nykyistä
toimivammaksi. Mestareitten harmonikkakonsertti Karviatalolla
klo 14.
16.4. hitsauspuikot
1,6?4,0 mm
. Viisikielisen laulukinkerit Auramolla klo 18.
15.4. Se on olvontakin helpottuu, Myyry- lut pintaremontin tarpeessa sen on laatinut aluearkkiteh. max. saakka.
Seitsemisen luontokeskus: Eläimiä suomalaismetsistä ja rannoilta, Päivi Kuikan
huovutettuja tekstiilejä ja
Jarmo Koiviston moottorisahaveistoksia toukokuun loppuun asti.
Elokuvat
Bio Sirius, Parkano: Henkesi
edestä pe, la ja su klo 19, ti ja to
(16.4.) klo 19.30.
Karvian seurakunnan maille Rastiaisen leirikeskuksen
liepeille tehdään parhaillaan kaavamuutosta. Kirkko on seurakun- välikatossa. Tarkoitus on saada tilasta myyntiin
kaksi mökkitonttia ja järjestellä virkistysalue nykyistä
toimivammalla tavalla. ?. klo 8?17
MAHTAVAT TARJOUKSET!
D????????. Perhemessu kirkossa klo 10.
12.4. Viisikielisen laulukinkerit Parkanopirtillä klo 12.
10.4. 70 kg/hyllytaso
. Saiturin häät lukion
monitoimisalissa klo 13.
15.4. Mutta sitovaa aikakirkon korjaamiseen
niin tarvitsemme silti paljon luonnon hiekkaranta ja tu- taulua ei voi antaa.
leville tonteille paistaa iltaMökkitonttien myynnillä omaa rahaa korjaukseen.
Kirkkohallitus on nimen- aurinko. mitat P400xL490xK300 mm
3990
KH9023
1990
Juhla Mokka
kahvipaketti
500 g,
suodatinjauhatus
d?????????
.
.
.
3 kpl
7,90
712 pkt
erä!
DWE4051
??,-
AT004
4 askelmaa
työtaso 77 cm,
???. 10
Torstaina 9. Kahvikonsertti Rauhalan palvelukeskuksessa
klo 14.
15.4. Yhteiskristillinen Gospel-cafe srk-talon kerhotiloissa klo 19.30?23.
12.4. Tiekin on valmiina.
seurakunta taas toivoo saa-
MAKKARAPÄIVÄ!
TERVETULOA MAKKARALLE
pe 10.4. Nerkoonjärven kalastuskunnan vuosikokous Puumilassa klo 12.
14.4. ??????????
KN8721250
M79337017
Työkalut
Varaosat
/6 paria
???????
. Lukupiiri kirjastossa klo 18.
14.4. Kuulonhuoltoyhdistyksen lääkäriluento srk-talolla klo 11?13.
16.4. Metsätuloja Rasti- maan Karvian kirkon ja ta- luonnoksesta voi antaa komkeskuksen rantaa.
aisen tilalta ei ole saatavissa pulin korjaustarpeita. Musiikin perusteiden
Airoet-konsertti musiikkiopistolla klo 18.30.
15.4. Kahvikonsertti Rantakodossa klo 14.
16.4. ??
EN131 hyväksyntä
ET001
Genzo VHF
puhelin
245
90 299,19
29
29,90
9 90
2 pkt / talous
Tarjous voimassa
tuoteostoksen yhteydessä!
Edustaja paikalla!
TV:stä TUTUT
DCD790P2
299,-
. ?. Saiturin häät lukion monitoimisalissa klo 13.
10.4. Saiturin häät lukion
monitoimisalissa klo 13 ja 18.
14.4. Missio Elävä vesi urheilutalolla klo 18.
10.4. Pasa siirrettyä lähemmäs leiri- nan tärkein ja Karvian ar- vallisuutta täytyy kohentaa. Kaavaluonnos on nähtävillä 3.5.
saakka.
Suunnitelma on sellainen,
että uusi uimaranta tehdään
välittömästi leirikeskuksen
eteläpuolelle. huhtikuuta 2015
Leirikeskuksen viereen
tulee kaksi mökkitonttia
MENOT
Parkano
9.4. Musiikkituokio terveyskeskuksessa klo 14.
Näyttelyt
Parkanon kirjasto: Kadonnut
Parkano -valokuvanäyttely
11.4. Jos uimaranta saadaan vuosikausiin.
kuoren lisäksi korjattavaa on toja varten myös eri viranyhteistyössä kunnan kans. ParkU:n katujuoksut
jäähallilta klo 18.
14.4. Myös palotur- omaisten katsottavaksi. Saiturin häät lukion
monitoimisalissa klo 13.
14.4. sulake 20 A
. Nykyisel- Tekeillä oleva kaavamuutos toisi seurakunnan mailta Rastiaisen rannalta myyntiin kaksi möklään alueen eteläpäässä ole- kitonttia.
van virkistysalueen uimakopit ja muut rakenteet ovat
ränsistyneet. Iltapäivätanssit Käenkoskella klo 12?17.
HEIKKI PETTINEN
KARVIA
Karvia
10.4. Kuulonhuoltoyhdistyksen lääkäriluento srk-talolla klo 15?17.
14.4. kantavuus n. Eduskuntavaalipaneeli urheilutalolla klo 18,
kahvitarjoilu klo 17 alkaen.
15.4. puikkokaapeli
3m
. liitäntäjännite 230 V
. Jäähallilla KihU?
Honkajoki 90-luvun joukkuein klo 15.
13.4. 2x5,0 Ah akulla
Hanskat
koot 8-12
SH062
W??????????. Sydänviikon yleisötilaisuus Rantakodossa klo 18.
16.4. ????????????
KH9000
59
59,-
Paljon edustajia paikalla!
K????????. Saiturin häät lukion
monitoimisalissa klo 18.
11.4. Vaikka saisimme ti Ilmari Mattila. ??. Ilmainen yleisöluistelu jäähallilla, klo 12 mailaton
vuoro, klo 13 mailavuoro.
11.4. Hän uskoo vasti, niin teoriassa se voi
työhön kirkkohallituksel- mökkitonttien käyvän hyvin tulla lainvoimaiseksi jo ensi
Rahaa tarvitaan
ta täyden 2/3 avustuksen, kaupaksi, sillä alueella on kesänä. Kristittyjen yhteinen rukousilta klo 19.
11.4
www.ylasatakunta.?. huhtikuuta 2015
VIIKON LUONTOÄÄNI
Karvian Metalli ja Kone
avasi pääsiäisenä
ARTO PAPUNEN
KARVIA
Karvian Tehtaantiellä oli
ruuhkaa kun Karvian Metalli
ja Kone Oy vietti avajaisiaan
pääsiäislauantaina. Leveydet ovat 133
ja 200 cm. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
tilaukset@ylasatakunta.. Se voi kasvattaa
useita pesyeitä vuodessa,
jotka varttuvat joskus suojattomassa pesässä munaja poikasrosvojen ulottuvilla.
Punakylkirastaat saapuvat Ylä-Satakuntaan
lämpiminä ja kosteina
huhtikuun öinä. Laulu- eli korpirastas rupattelee kuusikoissa, mustarastaan tummat
huilusäkeet soivat lehtevimmissä maisemissa ja
punakylkirastas kelpuuttaa laulupaikakseen myös
hakkuun laidan tai nuoren männikön.
Punakyljen laulu alkaa
nousevin tai laskevin tavuin, joita seuraa vaimea
kitinä. 9?17, la 9?13
www.tasi.?
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Yrityksen työntekijämäärä vaihtelee, tällä hetkellä heitä on
yrittäjän lisäksi neljä.
ULKOMAALAUSKAUSI
LÄHESTYY
Tule kuulemaan ja kokeilemaan kuinka
Virtasen Maalitehtaan perinteisellä
4-Öljyn Laatumaalilla voit maalata jo aikaisin
keväällä eikä tarvitse odotella kesän sateita.
Rastaiden kuuluvat, kirkasääniset säkeet kertovat
suomalaisen metsän tarinaa. Aamulla
parvet ruokailevat mielellään pelloilla, joilta löytyy kevään ensimmäisiä
hyönteisiä ja matoja.
Markku Paakkinen
POIMI PARHAAT
YLÄ-SATAKUNNASTA
Tilaa edullinen Ylä-Satakunta alla olevalla kupongilla itsellesi tai lahjaksi, niin tiedät mitä
alueellamme tapahtuu. Samalla näet kauppiaiden tarjoukset ja yrittäjien palveluvinkit.
Tehtaan
edustaja
paikalla
perjantaina
10.4.
klo 9?17
Tilauskuponki
Kestotilaus 85 ?/vuosi
laskutus kerran vuodessa
laskutus kaksi kertaa vuodessa
TERASSIMATTO
Terassimatto on oiva tapa
lisätä viihtyisyyttä ja suojata
parveke tai terassi. Avajaisvieraita oli saapunut paikalle muualtakin Suomesta,
kuten pääkaupunkiseudulta asti.
Karvian Metalli ja Kone Oy:n päätyö on valmistaa kaivinkoneisiin kauhoja
ja muita lisävarusteita. Nappulapohjainen Terassimatto
pysyy paikoillaan ja kuivuu
nopeasti. alv 10 %
Tarjous voimassa 30.4.2015 asti
Tilaus alkaen
Ylä-Satakunta
maksaa
postimaksun
/ 2015
Tilaajan nimi
Lähiosoite
Tarjous
8
50
m2
Postinumero
Postitoimipaikka
Laskutusosoite, jos maksaja ei ole sama.
00003 VASTAUSLÄHETYS
Maksajan nimi
Lähiosoite
Postinumero
TUNNUS
5005559
Postitoimipaikka
Värisilmä Ikaalinen
Soutajantie 2
39500 Ikaalinen
Palvelemme ark. Henkilö-, paketti- ja
kuorma -autojen sekä maansiirtokoneiden huoltoon on
tilat rasvamonttuineen ja tarvittavine nostureineen.
Hietanen sanoo perustaneensa yrityksensä Karvi-
aan kun näki näki, että palvelulla on Karviassa kysyntää. Useita värejä.
12 kk
TARJOUS 3 kk
85,00 ?
43,00 ?
96,00 ?
30,00 ?
Sis. Niin ikään kunnassa oli
ennestään niukasti hallitilaa,
johon mahtuu täysperävaunurekka.
Teemu Hietasella on koke-
musta konealalta 20 vuoden
ajalta. Avajaisissa oli myös mukana useita eri oheistuotteiden myyjiä
sekä päivän odotetuin vieras televisiosarja Putouksesta tuttu roolihahmo valvova
rakennusmestari Timo Harjakainen.
Halli oli täysi kun Harjakainen nauratti avajaisvieraita huumorillaan. Näinpä hän sanoo, että
hänellä on nyt yrittäjänä tiedossa, mitä palveluja asiakkaat häneltä kaipaavat. Se onkin paras laulun tuntomerkki, koska
alkuosan variaatioita on
lukemattomia.
Vaatimattomien elinehtojensa vuoksi punakylkirastas on runsaslukuinen laji. Uudella yrityksellä on piha-alueellaan
on myytävänä ja vuokrattavana erilaisia koneita useammassa rivissä.
ja öljyjä. Yrittäjä
Teemu Hietanen arvioi väkimäärän olleen päivän mittaan noin 3 000 henkeä. Yritys myös myy ja vuokraa
maansiirtokalustoa, kuten
esimerkiksi traktoreita, kaivinkoneita ja dumppereita.
Tehtaantiellä olevissa toimitiloista on myös myymälä, josta työkoneisiin saa esimerkiksi varaosia, renkaita
Aino Uski
Punakylkirastaan hyvä tuntomerkki on valkea silmäkulmajuova.
Punakylki pian
Ylä-Satakuntaan
Yrittäjä Teemu Hietanen oli tyytyväinen avajaispäivään. 11
Torstaina 9
173 tkm, musta, ilmastointi,
huoltokirja, alv-vähennys, 2-renkaat,
vetokoukku
13.700
Opel Insignia Sports Tourer Edition
2.0 CDTI ecoFLEX Start/Stop 2013
ml. Sairauslomien palkkakustannukset
olivat runsaat puoli miljoonaa euroa, josta Kela ja vakuutusyhtiöt korvasivat yli
puolet.
Luvut ovat kaupungin
viime vuoden tilinpäätöksestä.
Kia Soul 1.6 Crdi EX A/T
2012
ml. 29.900
Opel Vectra 5-ov Enjoy 1.8 Ecotec
103/140hv MTA5 Easytronic 2007
ml. Myös eri soittajien imitointi on Välimäellä hallussa.
dä rikkomattomaksi ennätykseksi, sillä tämän vuoden
alussa määrä putosi 252:een,
kun perusturvan henkilöstö
16:tta lukuun ottamatta siirtyi Pihlajalinnan palvelukseen.
Henkilöluvussa on paljon määräaikaisia, sillä sairauslomia oli viime vuonna
yhteensä 7 609 työpäivää. Tieto oli hämmentänyt heitä, eivätkä tienneet,
mitä uskoa.
Luukkaan evankeliumin
viimeisessä luvussa on kertomus kahdesta murheen
murtamasta opetuslapsesta.
Miehet olivat matkalla Jerusalemista Emmauksen kylään. Se
on 1 600 työpäivää enemmän
kuin vuonna 2013. Hätäännymme ja luulemme ettei hän
ole kanssamme, vaan on jättänyt meidät yksin taistelemaan. Luvassa on vanhaa hyvää harmonikkamusiikkia ja huumorilla höystettyä tarinaa.
Tunnelmaa luo pitkän
linjan harmonikkataiteilija ja Suomen harmonikkamestari Janne Uusitalo. 38 tkm, ruskea (beige), takuu, ESP,
1-om., erikoisv., autom. Sydämeesi tulee ilo, rauha ja lepo, ja voit
jatkaa matkaasi luottavaisin
mielin eteenpäin.
Arja Kohtamäki
Karvian
Helluntaiseurakunta
Kaikenlaiset harmonikat äänessä Karviassa
KARVIA
Jo vuodesta 2000 lähtien!
Asennustakuu aina 5 vuotta!
ASENNUSNÄYTÖS
la 11.4. 415-#.#8#6 ,# -7.,'675
. Toinen heistä närkästyneenä kysyykin: ?Oletko
ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä mitä on
tapahtunut??
Miesten hämmästykseksi
tuntematon kulkija alkoi selittää heille profeettojen en-
nustuksia. kevytmet.vant.,
2-renk., peruutusk.
5.800
VESA-MATTI VESTERBERG
aurejarvenkiinteistopalvelu@gmail.com
Aurejärventie 175, Aurekoski
044 535 5599
Onko viemäri tukossa tai jäässä?
Apu on puhelinsoiton päässä!
Siivoamme
nurkat sisältä ja
pihalta vieden
roskat pois.
keraystuote.fi
Palvelua 24/7
. Hän alkoi Mooseksesta, ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa,
vaan sitä varten, että maailma
hänen kauttaan pelastuisi. Jumalan rakkaus huipentui Golgatalla,
Sillä niin on Jumala maailmaa
rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. ilmast., huoltok.,
vakionopeuss., alv-väh., 2-renkaat,
audio
17.900
Opel Za?ra Tourer Cosmo 1.4 Turbo
ecoFLEX Start/Stop 103kw MT/6
2013
ml. Se voi jää-
ÖPALVELU
T
IS
E
T
N
II
K
N
AUREJÄRVE
Janne Uusitalo
Konsertissa
kuullaan
valssia, jenkkaa, foksia,
polkkaa sekä myös virtuoosimaisia sävellyksiä.
. Kado-
tamme hetkeksi näköyhteyden Jeesukseen. ilmast.,huoltok.,
2-renk., vetok., Lounge-penkit 24.900
Toyota Avensis 2.0 D-4D DPF Sol
Edition 4ov
2011
ml. Voit avata
oman sydämesi ovet, rukoillen ?Jeesus tule elämääni,
anna syntini anteeksi, haluan jatkaa elämäni matkaa sinun kanssasi. 19 tkm, vihreä, takuu, ESP,
1-om., erikoisv., metalliv., autom.
ilmast., huoltok., vakionopeuss., CD,
MP3, alv-väh., navig., bluet. 85 tkm, sininen, ESP, metalliv.,
autom.ilmast., huoltok., vakionopeuss., CD, MP3, 2-renk., vetok.,
automaatti, xenon
12.900
Citroen C3 HDi 70 Pack Vision 2008
ml. Jeesus oli
puhunut
poismenostaan,
silti monet kysymykset as-
karruttivat heidän mieltään.
Mitä oli tapahtunut. 82 tkm, valkoinen, takuu,
1-omistaja, ilmastointi, huoltokirja,
lohkolämmitin, CD, 2-renkaat 12.700
Mitsubishi Lancer Sports Sedan 1.5
Invite
2011
ml. Aterialla ollessa koitti ihmeellinen hetki. Kettulantie 1
Kohteeseen asennetaan aito kanadalainen
vinyyliverhous. 150 tkm, punainen, takuu,
erikoisvanteet, metalliv., autom.
ilmast., huoltok., CD, 2-renkaat,
lämpöpaketti
17.400
Nissan Pick-up 2.5 Dj King Cab 4x4
AC
2006
ml. Joh
3:15,17.
Pääsiäisen jälkeen kohtaamme raamatun lehdillä
monia hämmentyneitä Jeesuksen seuraajia. Hänen käsissään muun muassa 1930-luvun Viipurin peli
Kaupungin henkilöstömäärä
saavutti viime vuonna huippunsa, kun palkollisia oli
määräaikaiset mukaan lukien 541 henkilöä. Tervetuloa tutustumaan!
0400 744 797 Juho
0440 998 772 Harri
0400 946 225 Tapani
Karvia-talossa soitetaan sunnuntaina harmonikkamusiikin helmiä. 70 tkm, sininen, huoltokirja,
ilmastointi, manuaalinen, ajotietokone, radio/CD, 2-renkaat
10.900
Hyundai i30 Wagon 1.4 CVVT 5MT
ISG Classic
2011
ml. 61 tkm, harmaa, ESP, 1-om.,
luistonesto, VSC, TRC, metalliv,
ilmast., huoltok., vakionopeuss.,
2-renk., vetokoukku
19.900
Volkswagen Caddy maxi Life 1.9
TDI 77kw DSG-autom.
2008
ml. 143 tkm, vihreä, webasto,
erikoisv., metalliv., ilmast., huoltok.,
vakionopeuss., CD, 2-renkaat,
7-rekisteröity
15.700
Hietikonkatu 3
ark. 03 448 1111 tai 041 434 4297
5FPMMJTVVTUJF #
1BSLBOP t 1VI
UBJ
www.parkanonlasipalvelu.fi
Avoinna: ma?pe 7.30?16.30
XXX QBSLBOPOMBTJQBMWFMV GJ t "WPJOOB NB QF
.
SUNNUNTAIKSI
Jeesuksen
salattu
läsnäolo
Olemme juuri viettäneet
pääsiäisen aikaa. Välimäki on tunnettu siitä, että hän
löytää lähes jokaiselta paikkakunnalta tai lähialueelta
ominaista kansanmusiikkia
soitettavaksi 1- tai 2-rivisellä. 64 tkm, musta, 1-om., TC,
erikoisv., autom. 217 tkm, ruskea (beige), 1-om.,
huoltok., autom. 03 448 4500, Jari 0400 332 033, Juha 040 505 2012
.
Vaasankatu 4, Parkano Puh. ilmast., vakionopeuss.,
ajotietok., CD, 17 tuum. Olemme
katselleet, miten Jeesuksen
maallinen elämä kulki seimestä ristille. huhtikuuta 2015
SÄHKÖASIOISSA KIHNIÖSSÄ
SÄHKÖ HAAPAMÄKI Oy Iitintie 8, Kihniö
puh. 12
Torstaina 9. Heidän
silmänsä avautuivat, he näkivät käsissä naulojen jäljet,
ja he tunsivat miehen Jeesukseksi, omaksi Herrakseen.
Samassa hetkessä Jeesus
katosi heidän näkyvistään.
Raamatun kirjoitukset, joita
Jeesus selitti heille tiellä alkoivat elää uudella tavalla
miesten elämässä.
Luukkaan kertomusta lukiessa tuntuu siltä että olisi monasti ollut mukana samanlaisella matkalla. Koska radiosta harmonikkamusiikkia ei paljoakaan kuule, on sitä tarjottava
paikallisesti suoraan kuuntelijoille, Uusitalo luonnehtii konsertoinnin merkitystä.
Konsertti alkaa Karvia-talolla kello 14.
Parkanon henkilöstö ja sairauslomat kasvoivat
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
www.jytkyt.fi
loihtii tunnelmaa sota-ajan
musiikista.
Konsertissa esiintyy myös
mestaripelimanni ja maailmankuulu kaksirivisen harmonikan soittaja Teppo Välimäki Jalasjärveltä. 6#.8+*1+616;×6
2;×4È-714/##,#..# ,#
-714/#g#761..#
+-# 7+8#0'0 NHN IMN KFFE
#+561 ++6#5#.1 NHN IIE FGFK
Mikko Ranta
040 555 1667
Hannu Sinnemäki 040 764 0111
Opel Meriva 5-ov Enjoy 1.4T
ecoFLEX Start/Stop 88kw MT6 2012
ml. Häntä
kuunnellessaan ihmeellinen
rauha ja turvallisuus huokui
hänestä.
He pyysivät miestä yöpymään kanssaan. Parkanossa
klo 10-14 os. 015674+6;×6 jx*'0-+.×-14+X
-174#X 2770-##61-174#k
. .1-#-#+81,'0 ,# g5È+.+×+&'0
6;*,'00;5
. 139 tkm, sininen, ilmastointi,
huoltokirja, MP3, 2-renkaat
5.600
Hyundai i30 1.4 Classic 5d
2009
ml. 61 tkm, punainen, autom.ilmastointi, huoltokirja, CD, 2-renkaat,
vetokoukku
17.800
Nissan Primera 2.0 Tekna Traveller
2004
ml. Miksi
ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet?
Sunnuntaina oli alkanut
huhu kiertää opetuslapsijoukossa: Jeesus ei olekaan
haudassa. Raamatun sana osittaa meille, Jeesus itse lähestyy meitä ja kulkee meidän
kanssamme.
Ps 23:4: Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en
minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
Jeesuksen salattu läsnäolo on mahdollisuus elää todeksi tänään elämässämme.
Jeesus ei tule väkivalloin kenenkään elämään. Tuntemattoman miehen
tavassa murtaa leipää oli jotakin perin tuttua. 57 tkm, ruskea (beige) 1-om.,
erikoisv., ilmast., huoltok., vakionopeuss., MP3, 2-renkaat
18.900
Mitsubishi Asx 1.8 DID 2WD Invite
2010
ml. 9?17
la 10?14. Elämään on tullut yllättäviä
asioita, työttömyys, sairaus,
läheisen ihmisen poismeno,
haasteet jotka tuntuvat ylivoimaisilta päästä yli. 8+'/È4+'0 #7-#+57
. He jakoivat ahdistustaan tällä 12,5 kilometrin kotimatkallaan.
Yllättäen tuntematon kulkija liittyi heidän matkaansa
kysellen, mistä he keskustelivat
Kotimaisten asiakkaiden määrä on lyhyessä ajassa pudonnut 800:sta 200:een.
Hannu Penttilä tuskailee
byrokratian ja erilaisten vaatimusten vaikutuksia. Lisäksi tarjouspyyntöjä on sadellut ja mahdollisuuksia näyttäisi olevan
hyvin.
Paikallislehti Ylä-Satakunnassa liikkumavaraa on
tuonut kirjapainon vaihtaminen, mikä kireässä taloustilanteessa alensi kustannuksia. Suomessa kilpailu on
niin kovaa, että tänne ei tuotantoa kannata juurikaan
suunnata. Laatustandardoinnit aiheuttavat kustannuksia ja rahoituspuolella vaaditaan selvityksiä selvitysten perään.
. Aallonpohja on kenties nyt ylitetty
ja edessä näyttäisi olevan parempaa.
. Se on paikalliselle
toimijalle mahdoton yhtälö.
. Irtisanomisten sekä lehti- ja kirjapainokuolemien jälkeen
valtio synnytti median inno-
vaatiotuen, jonka se kuitenkin myöhemmin linjasi koskemaan kansainvälistymishankkeita. Paikallislehdellä ei vientimarkkinoita
luonnollisestikaan ole.
. Paikalla olivat Kuitukuun Susanna Myllymäki, Koparin
Hannu Penttilä ja Ylä-Satakunnan Sanomalehden VeliMatti Heinisuo.
Leppoisan keskusteluhetken kulkua ohjailleet kauppakamarin yhteyspäällikkö Akira Ropo ja KehitysParkin toimitusjohtaja Juha
Tuominen olivat tyytyväisiä kuulemaansa. Lähdimme kansainvälistymään viisi vuotta sitten
?
Lähdimme
kansainvälistymään, ja
nyt vientimme
on voimakkaassa kasvussa.?
ja nyt vientimme on voimakkaassa kasvussa, kertoo Susanna Myllymäki, jonka yrityksen hittituote ovat olleet
painetut tiskirätit.
Hannu Penttilän mukaan
alkuvuosi on konepajalla ollut kiireinen. Helppoa ei ole sekään,
että Posti nostaa rajusti jakeluhintojaan ja samalla karsii palvelujaan, tuumii VeliMatti Heinisuo.
T:mi
T. PUSA
Pienrakentaminen ja
remontit
?
Kiinteistönhoidot
?
?
-Valaisin- ja sähkötarvikemyynti
- A-ryhmän sähköasennukset, suunnitelmat
sekä korjaus ja huoltotyöt
-Yhteis- ja satelliittiantenniurakointi
- Tele- ja turvaurakointi (atk-verkot, rikos-,
kulku- ja videovalvontajärjestelmät)
TEM = työ- ja elinkeinoministeriö.
Nyt on IKKUNA-, OVI- JA
KATTOREMONTIN aika!
Putkikorjaukset
TERO PUSA
Saarijärventie 11, 39820 KIHNIÖ
puh. ei houkutellut suuria massoja, mutta
sitäkin innokkaampi keskustelu virisi yritysten tulevaisuuden näkymistä. Lisäksi niin ilmoituskuin tilaaja-asiakkaidenkin
uskollisuus on edelleen korkeata luokkaa.
Vienti vetää
jos sitä on
Yritysten liiketoiminnassa
viennin osuus näyttelee hyvin erilaista roolia. Tänä keväänä
yhtiön More joy -brändin al-
la esiteltiin tuotantoa ensimmäisen kerran markkinoilla
Saksassa.
. Koparilla peräti 80 prosenttia tuotannosta menee ulkomaille.
Kuitukuulla luku on 20, mutta kasvu on vasta alkanut ja
ennusteissa on sen kipuaminen 80 prosenttiin. 040 546 2490
KESÄMÖKIN VESIVESSA
. WDUYLWVHH VlKN|l YDORYLUWD. Jotkut vetävät töitä sisään alihinnalla, tietää
Penttilä.
Kuitukuulla vientiä on jo
14 maahan. J. Huomionarvoista on sekin, että asiakkaamme ovat
alkaneet käydä myös Suomessa, sanoo Myllymäki.
Toiminnan esteet
kotimaan puolella
Pelkkää ruusuilla tanssimista ei elo edelleenkään ole.
Kuitukuun kotimaista menestymistä hidastaa se, että pienten paikkakuntien sisustus- ja lahjatavaraliikkeet
ovat laittaneet oviaan kiinni jatkajan puuttuessa. Finnvera on kuulemma
löysännyt vaatimuksiaan,
mutta käyttäjän kokemusten mukaan aika lailla byrokraattista se vieläkin on.
Paikallislehtiyhtiön kurittajiksi ovat osoittautuneet
suomalaiset päättäjät, jotka
eivät alan varoituksista huolimatta uskoneet tilaushinnoille tulevan arvonlisäveron kohtalokkuuteen. huhtikuuta 2015
Yrityksissä tuntuu orastava elpyminen
p. 029 024 631
VELI-MATTI HEINISUO
PARKANO
Tampereen Kauppakamarin ja Parkanon kaupungin
kutsu saapua aamiaiselle ja
ajankohtaisista asioista keskustelemaan kaupungintalolle torstaina 26.3. 13
Torstaina 9
50 metriä.
Kysy lisää!
saunaan!
Veijo Haveri 040 557 2362
Pertti Ojala 0400 335 112
Katso lisätietoja ja kuvia sivuiltamme!
ZZZ SDUNDQRQUDNHQQXVSDOYHOX IL
Rivitalokaksio löytyy myös Etuovi.com -palvelusta.
Kestäviä energiaratkaisuja
läheltä sinua!
Asiantuntevat
sähkö- ja
lämmitysvinkit
rakentajalle ja
mökkeilijälle
Konttoriverkostommepalvelee
palveleesinua
sinua
Ikaalisissa,
Karviassa
ja Parkanossa
Konttoriverkostomme
Mallilassa,
Mellilässä,
Paikkakunnalla
ja - omilla
kotikulmillasi. 21 km
Parkanon keskustasta. HL WDUYLWVH YLHPlULOLLWW\Pll WDL
VDNRNDLYRD YDDQ MlWH PHQHH YDXQXQ DOOD ROHYDDQ VlLOL||Q SlLOL|
URVWHULD WLODYXXV P3 W\KMHQQHWWlYl HQQHQ SDNNDVLD
. 03 450 31
www.fb.com/leppakoskensahko
www.fb.com/energiakauppa. Valoisalla
3800 m² tontilla 85 m² päärakennus ja 20 m² rantasauna Kontion
laadukasta pohjoisen mäntyhirttä,
sekä 21 m² autokatos/varasto.
Rantaviivaa n. KDQDVWD MD ELGHVWl P\|V OlPPLQ YHVL
. puh. 8XGLVUDNHQWDPLQHQ MD UHPRQWLW
. Soita
ja varaa
aika OP Satapirkkaan
pankkija ja
vakuutusasioiden
Paikkakunnalla
2 - omilla
kotikulmillasi.
Soita varaa aika
pankkivakuutuspäivitykseen
numerosta
010Seudun
254 5801*.
asioiden
päivitykseen
Mallilan
Osuuspankkiin numerosta 010 251 2345*.
Kuulet samalla
samallaparhaista
parhaistakeskittämiseduista.
keskittämiseduista.
Kuulet
Samasta paikasta
paikastalöydät
löydätmyös
myösasiantuntevat
asiantuntevat
kiinteistönvälityspalvelut.
Samasta
kiinteistönvälityspalvelut.
Voit tehdä
tehdäajanvarauksen
ajanvarauksenmyös
myösverkossa
verkossa
osoitteessa
op.fi/satapirkka
Voit
osoitteessa
op.?/mallilanseutu
OP
* Puhelut 010-numeroihin maksavat lankaliittymistä 0,0835 ?/puhelu + 0,07 ?/min. (hinnat sis. 3LWNlDLNDLQHQ NRNHPXV KLUVLUDNHQWDPLVHVWD
Muuttovalmis uusi
rivitaloasunto Viinikassa!
5LYLWDOR K N Pñ
As. KLQWD H
Tied. Varastomme sijaitsevat
Kihniössä ja Seinäjoella.
Ota yhteyttä!
Tomi Kärki 040 580 7375
Teerikallio, puhdasvetisen ja kalaisan
Vahojärven eteläpäässä, n. ja matkapuhelinliittymistä 0,0835 ?/puhelu + 0,17 ?/min. 050 572 9914
NNoop
pVi
eei
im
mno
ilillleepe
elmäm
ellä
vviie
ämtä
im
illm
e än
k
e
sä
sy
ks
n
yn
keväänaaik
anna
a
aiika
!
ka
na
Ot
a yh
yhtey
teys
Ota
ttä!!
Kalle
Hannuksela
Jari Välikangas
Tuomainen
Juha
0400
228
472
0400767
240545
845
0400
Jyrki
Haapajärvi
Markku Koistinen
040
139
7637
0400
670
397
www.tiimi-ikkuna.?
.?
?Minäkin valitsin
Kymppi-Katon
ja
?Minäkin valitsin
Kymppi-Katon ja
Tiimi-Ikkunat!?
Tiimi-Ikkunat?
-Juha
Mieto
Mieto
-Juha
KYMPPI-KATTO
w
www
www.kymppi-katto.?
ww.kym
ww.
kymppi
kym
p i-ka
ppi
k tto
kat
tto.?
?
. VLLUUHWllQ SDLNDOOHHQ WUDNWRULOOD
. . alv).
www.leppakoski.fi
puh. OLLWHWllQ YHVLMRKWRRQ WDL YDLKWRHKWRLVHVWL RWWDD YHGHQ YHVLVW|VWl
WDL NDLYRVWD RPDOOD SXPSXOOD
. Oy Parkanon Länsituuli, Parkano
Lähirahaa
paikallistuottajalta.
½ velaton hinta
/DDGXNDV YDSDD DMDQ DVXQWR
Juhannukseksi
KärkiKlapi toimittaa laadukkaat
polttopuut kotitalouksien tarpeisiin
huhtikuuta 2015
s3AUMATONTAKOURUAJAPELTITÚITÊ
s4IKKAAT. 14
Torstaina 9
HOITOTASOT
Etenkin
kun jälkimmäinen riippuu
öljykattilan hyötysuhteesta.
Öljyn kulutustakaan en pysty mittaamaan mitenkään.
Öljy-sähkö-järjestelmä
toi
pannuhuoneeseen lämmityskattilan viereen kaksi laatikkoa. Ilmeisesti markkinat reagoivat laskevaan öl-
jynkulutukseeni.
Sitä vastoin Fortum ilmoitti joulukuussa hankkivansa Venäjältä lisää vesivoimaa. Lisäbonuksena
sähkö on tuotettu päästöttömästi vesivoimalla.
Mitä kävikään. 30,3 ha
peltokäyttöön hyvien tieyhteyksien päässä.
Karvian Mustakeitaalta määräala 4, n. tarjoa! Puh. puh. 040 535 7022.
SEKALAISET
myydään
Jarrullinen telikärry lava
180x412 sisältä, kahdet
pyörät, katsastettu. 2000. Vastaava määrä jonkun
muun ostamia kilowattitunteja on siis siirtynyt vesivoimasta toiseen sähköntuotantomuotoon, pahimmassa tapauksessa kivihiileen tai turpeeseen.
KOMMENTTI
Pelottava valta
Markkinoilla lopullinen valta on kuluttajalla, näin meille on tahdottu opettaa. Puh. T YS N. Vaikka lämmitys toimii kalliin sähkön
tunteina öljyllä, niin kaikki
muut laitteet käyttävät sitä
jopa 15 senttiä kilowattitunnilta maksavaa virtaa. 040 246 8038.
Lämmitysmuoto ratkeaa
markkinoilla kerran tunnissa
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Puhelinmyyjä sai viime syksynä suostuteltua minut lämmittämään taloani sähköllä. Hp.
41
3.
krs
tilava 65 000 e. 94 senttiä vastaa Fortumin mukaan sähkön hinnassa 10,44 senttiä kilowattitunnilta. 5,02 ha.
Myydään tarjousten perusteella, myyjä pidättää
oikeuden hyväksyä tai hylätä esitetyt tarjoukset.
Tarjoukset 19.4.2015 mennessä:
tero.harjaluoma@vapo.?
Lisätietoja: Tero Harjaluoma,
puh. 0400 634
778
Työssäkäyvä äiti ja pieni
lapsi haluavat vuokrata
RT 2 h + k + s
Parkanosta kaksion tai Pahkalasta
2
kolmion pikaisesti. Hintana siitä Fortum sitoutui 15 prosentin
osuudella Fennovoiman
ydinvoimalaan jonkinlaisella välipuheella Rosatomin
kanssa. Puh. Kaikki huomioidaan. Joskus
harvoin se on käynyt lähellä 15:ttä senttiä. 040 411
1h+k+kh+lasitettu parve- 8804.
ke 41 m2 maksukykyiselle
vuokralaiselle. Kun sähkön hinta nousee yli määrätyn rajan, vaihtuu lämmön
lähteeksi öljypoltin.
Järjestelmä edellytti myös
sähkösopimuksen vaihtamista sellaiseksi, että laskutus perustuu tunneittain tarkistettavaan sähkön hintaan.
Se onnistuu, kun on etäluettava sähkömittari.
Itse voin seurata internetin kautta sitä, paljonko
sähköni on minäkin tuntina
maksanut sekä milloin olen
lämmittänyt sähköllä, milloin öljyllä.
vällä käy öljypoltin, öisin ja
viikonloppuisin mökki lämpiää sähköllä.
Tuo mahdollinen 25 euron säästö lämmityskuluissa on sekin vain osatotuus
energialaskusta. Mutta ainahan voin
lohduttautua sillä, että vähennän fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja torjun ilmastonmuutosta, sillä sähkösopimuksen mukaan Fortumilta ostamani sähkö on
tuotettu vesivoimalla.
Paitsi että se on itsensä
huijaamista. Olisinpa harkinnut
Sähkön hinta
vaihtelee 5 senttiä
Maailma ei taida
vielä pelastua
Voi siis olla, että loppupeleissä vielä häviän tässä kokeilussa. LUMIESTEET
s-YÚSASENNUKSETSOP MUKAAN
Käyttöliittymän kautta voi
seurata sähkön
hinnan vaihtelua tunneittain.
Samalla näkee,
milloin lämmitykseen on käytetty sähköä ja
milloin
öljyä.
Sähkön hintapylvään vihreä
alaosa tarkoittaa
siirtohintaa ja ylempi
osa varsinaista
sähkön hintaa.
Kilowattitunnin
hinta pysyi pääsiäispyhät alle
10 sentin, mutta nousi heti
tiistaina kello 7.
Kysy lisää p. 044 011 1098.
länsiranta
Kyrösjärvi,
Ikaalinen. Puh. Suuria säästötoiveita en tähän ladannut, sillä
ennen kaikkea minua kiinnosti nähdä, miten tällainen
tietotekninen härveli pelaa
vanhakantaisen öljykattilan
kanssa.
Säästöä lämmityskuluissa on kuitenkin tullut, Fortumin ohjelman mukaan kokonaista 25 euroa ja pari senttiä
päälle sinä aikana, kun laitteisto on ollut käytössä. Aina kun sähkö on öljyä
halvempaa, kattila lämpiää
sähkövastuksella. Tilasin laitteiston, joka
automaattisesti valitsee joko
öljy- tai sähkölämmityksen
sen mukaan, kumpi milläkin
hetkellä on halvempi. U R K K A
MYYDÄÄN
OSTETAAN
ostetaan
Kesämökki järven rannalta tai rantatontti Parkano/
lähialue. Muiden muassa keskuslämmityksen kiertovesipumppu.
Maallikko ei osaa laskea
Liki puolen vuoden kokemuksen jälkeen voin todeta ainakin, että lämmitys
on toiminut. 42,4 ha
peltokäyttöön. Tämä on se hinta, johon laitteisto vertaa sähkön
hintaa. Sisältää täyden tuen peruslohkon 3,81 ha.
Karvian Mustakeitaalta määräala 5, n. 61 m lämmin varasto,
päätyasunto.rauhallinen
040 419 5254.
taloyhtiö,
3-keskuksen
palvelut lähellä. Kertaakaan ei
torppa ole jäähtynyt laitteiston vuoksi. Puh. Siis
marraskuun alkupuolelta
näihin päiviin.
Tässä minun on kuitenkin
luottaminen vain Fortumin
sanaan, sillä fysiikan tietoni
ja taitoni eivät riitä sähköllä
ja öljyllä tuotettujen kilowattituntien vertailuun. Öljyn
hinta oli laskenut kesästä alkaen, mutta tehtyäni tämän
sopimuksen, se suorastaan
romahti. Ylempi seuraa markkinasähkön hintaa internetin
kautta ja alempi vaihtaa kattilassa
lämmitysmuotoa
markkinoiden mukaan.
Kovin suurta säästöä ei voinut odottaakaan, sillä poltto-
öljy oli viime syksynä tavallista halvempaa. Normaalihinta on kuulemma yli 500
euroa.
Järjestelmä perustuu siihen, että öljylämmityskattilassa on 6 kilowatin sähkövastus siltä varalta, että öljy
pääsee joskus loppumaan.
Nyt se otettiin liki tasaveroiseksi lämmönlähteeksi öljypolttimen rinnalle.
Systeemiä ohjaava laite
seuraa internetin kautta sähkön markkinahintaa tunneittain. Myyjä laski, että olisin edellisenä
vuonna säästänyt sillä satoja
euroja lämmityskuluissa.
Ratkaisevaa oli, että Fortum lupasi vehkeet asennuksineen ilmaiseksi. 0400 634 778.
Maatila tai omakotitalo
isolla tontilla Parkanosta. Normaalisti käyrä menee niin, että päi-
kaan, kumpi milloikin on
halvempaa. Ei kokonaan, mutta osittain. Pieni yhVuokrataan Parkanontie tiövastike. Olen
sitä vähän epäillyt, mutta
viime syksy on sai minut
vakuuttuneeksi.
Ostin Fortumin puhelinmyyjältä systeemin, joka
valitsee lämmitysmuodoksi öljyn tai sähkön sen mu-
kahdesti, jos olisin arvannut
vesisähköön siirtymiseni
edesauttavan lopulta ydinvoiman lisärakentamista.
Kanssakuluttajat! Meillä
on valtaa.
Heikki Pettinen. Puh. 050 572
9914.
Kesälinna. Huom! 11 400
m2 tontti+rakennus 100
sekalaiset
m2 v. Kun täytin
säiliön, öljy maksoi 94 senttiä
litralta. Fortum ei käynnistänyt yhtään uutta vesivoimalaa silloin, kun minä lisäsin sähkön käyttöäni. Tarjoa rohkeasti.
Luottamukselliset
yht.
otot. 041
549 1249.
Halutaan vuokrata omakotitalo Parkanosta. Sisältää
2 täyden tuen peruslohkoa, yht. 28,0 ha
osin peltokäyttöön hyvien tieyhteyksien päässä. Uniikki eteläPuh. Heti vapaa. 050 554 7047, Heinosentie 6 A, Parkano
MYYDÄÄN
MAATA!
Karvian Mustakeitaalta määräala 3, n. 040 160 5250
Lisätietoja näistä sekä muista
myynnissä olevista kohteista:
www.vapo.?/palstat
K I E R R Ä. Hp.
1850 e. Puh. Se on siis raja, jolla järjestelmä päättää lämmitysmuodon valinnasta.
Sähkön kilowattituntihinta on vaihdellut yleensä 9:n
ja 14 sentin välillä. 040 727 kano. Hieno länsiParkanosta OK-talo tai rantainen, Linnajärvi, Parok-tontti. Villa Visa. Tontti 2300 m2 +
mökki + saunarakennus.
1816.
Puh
- 30.6.
ma-pe 8-18, la 9-14
Myymälämme sijaitsee aivan
3-tien varrella: Pohjanmaanportti
4, Jalasjärvi, p. - 30.5.2015.
Kekkilä Kevätlannoite
Koko puutarhan yleislannoite. 010 76 47830
MULTASORMI AVOINNA 10.4. Se herättää
heti keväällä monivuotiset kasvit hyvään
kasvuun ja antaa elinvoimaa kasvimaalle.
Patjarikko
Leimurakkaus
?Schneeteppich?.
Lychnis arkwrightii ?Vesuvius?.
Tarhaväriminttu
Schneewittchen
1,75
1,75
4,30
Puutarha Tahvosten puita ja pensaita edullisesti! ESIM:
17,90 /15 KG 39,90 /30 KG
Arvomme osallistuneiden kesken
Kekkilän tuotepaketin.
Kylpytynnyri-rakennussarja
1.590,-
OSALLISTU ARVONTAAN!
Valmiiksi
koottuna
1.890,Rakennustarvikkeet
Juho Porthén
010 76 47 832
MEILTÄ MYÖS RAKENNUSTARVIKKEET!
Nimi
Osoite
Omenapuu Pirja
Keijuangervo
Ruusuangervo
Tiivis- ja matalakasvuinen,
runsaskukkainen ja kestävä.
Puh.no.
15,90
3,90
3,90
Palauta arvontalipuke 10.-11.4. 18 ?
Tuotteita rajoitetusti.
16,90
Juuan Hieno
Puutarhakalkki
25 kg
MSJUUAN25
Orvokki 6-pack
HUI38114
3,90 3,95
Satakunnan Taimitukun perennoilla kukkaloistoa puutarhaan! ESIM:
0,0751 e/l
Kukkasipulit, istukassipulit ja
siemenperunat saapuneet
myymälään.
Uutuus!
Kekkilä Puutarhamulta 40 l
Puutarhamulta on korkealaatuinen
käyttövalmis yleismulta kaikille kotipihan kasveille.
BI55550100
AGRIMARKET/
MULTASORMI AVOINNA:
ma-pe 8-17, la 9-14
MULTASORMI 10.4. 010 76 47830
Marketpäällikkö/
konemyyjä
Pasi Lahdesmäki
010 76 47 835
Multasormi/
Harraste-eläimet
sekä myymälämyynti
Jaana Alanen
010 76 47 831
Maatalous/
konemyyjä
Kalervo Pihlaja
010 76 47 841
Maatalous/
konemyyjä
Matti Ojaniemi
5 SÄKKIÄ, 200 L
13,90
02511 e/l
Tarjous voimassa 30.3. Laitumelle ne siirtyvät
vasta, kun uusi paikka ja uudet omistajat ovat tulleet tutuiksi.
VESIANALYYSI
275?
45?
Separett
Villa 9000
erotteleva
KUIVAKÄYMÄLÄ
ALLAS A/SC 550
65?
659?
VESIAUTOMAATTI
JP5T
ALLASKAAPPI
AK/SC 550
149?
UPPOPUMPPU
300S
285?
79?
VESIAUTOMAATTI
85/25X
PUUTARHA/
VESIAUTOMAATTI
80/PFE Europress
virtauskytkimellä
259?
?
229?
Labko LOKA 5400 L
UMPISÄILIÖ
Labko
MÖKKIHARMAAVESIJÄRJESTELMÄ
Kahden
kilometrin
matka taittui
tunnissa, välillä pysähdyttiin
ja syötiin heiniä ja leipää.?
1590?
Meiltä lvi-tarvikkeet
mökin salaojasta
savupiippuun ja
rahtivapaasti
ympäri Suomen.
varustepaketilla
750?
Teollisuustie 18, 39700 PARKANO, puh. myymäläämme.
Kuponki voimassa vain Jalasjärven Agrimarketissa.
Ensimmäisenä kypsyvä makea
ja aromikas kesäomena.
Agrimarket Multasormi Jalasjärvi AGRIMARKET/MULTASORMI AVOINNA:
Pohjanmaanportti 4, Jalasjärvi
ma-pe 8-17, la 9-14
p. 1 ?
esim. (03) 448 2400, 448 5123
Käy myös keittiövesille!
Avoinna ma?pe 8?16.30, la 9?13
Meiltä saat
Bonusta!
Muistathan, että a
ist
Eepeen Agrimarkete
t
ja Multasormista saa
Bonusta!
Jalasjärven Multasormi avautuu pe 10.4.2015 klo 8!
Myymälästä löydät monipuolisen valikoiman puutarhatuotteita.
Supertarjous: 5 säkin ostajalle
6. Kahden kilometrin
matka taittui tunnissa, välillä
pysähdyttiin ja syötiin heiniä
ja leipää, Mäkinen kertoo.
Rauhallisia ja
kesyjä kotieläimiä
Toisin kuin tiedotusvälineissä on aiemmin kerrottu, karkuteillä olevia eläimiä ei lähdetty jahtaamaan isolla joukolla.
Omistajapariskunta lähti
yhden henkilön kanssa jäljittämään karkulaisia päällimmäisenä ajatuksenaan estää
niiden pääsy rautatielle.
Mäkisen mukaan ylämaankarja on leppoisa ja
rauhallinen nautarotu.
Karkuteillä oleva eläin on
säikky ja pelokas, ei vihai-
Haju
ton!
Polaria Duall 2060
PEILIKAAPPI
nen.
Uudet omistajat ovat jo
ehtineet tutustua eläimiin
karkumatkan jälkeen.
. Ensimmäisen vasikan odotetaan syntyvän noin
kuukauden kuluttua toukokuussa.
Eläimet ovat tällä hetkellä vielä aitauksessa, jota vahvistettiin karkaamisen jälkeen. säkki kaupan päälle!
Ilmainen säkkitarjous voimassa 3.5.2015 saakka.
Biolan
Puutarhan
Musta Multa 45 l
Luonnonmukainen,
kompostilannoitettu
multaseos, josta saat
muhevan kasvualustsan kaikille puutarhan
kasveille.
BI55550100
Yksittäin 4,50 ?/säkki
5 SÄKKIÄ, 225 L
ÄN
AVAJAISPÄIV MIA
UI
KUNNIAKSI H UKSIA!
JO
AVAJAISTAR
Kausipoistoja hyvin
ALEHINNOIN, alk. loppuerä Fiskarsin
raivaussaksia alk. + 12,09 snt/min.
Erittäin tiheä ja säännöllisen
pallomainen pensas.
Tervetuloa
ostoksille!
TULOSSA!
16.4. 15
Torstaina 9. Ne ovat todella rauhallisia ja kesyjä, väistävät ja kunnioittavat ihmistä, ei puhettakaan, että tulisivat aitauksessa ihmistä päin, Mäkinen
kertoo.
Naudoista kolme on tiineenä. Kävelyvauhtia vietiin
yhtä tai kahta eläintä kerrallaan. KevätAgripäivä - 12.5. huhtikuuta 2015
Ylämaankarjaa karkasi metsään
Naudat saatiin saarrettua
palomiesten avustuksella.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Vahojärven Lehtijärventiellä
karkuun päässeet 5 ylämaan
nautaa pääsi lopulta onnellisesti takaisin omaan aitaukseensa.
Naudat karkasivat torstaiaamuna, kun ne oli kuljetettu eläinkuljetusautolla Parkanoon Itä-Suomesta
Kaavista. - 30.6.
ma-pe 8-18, la 9-14
Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Puutarhailta
Seuraa ilmoittelua!. Pitkän automatkan jälkeen eläimet säntäsivät karkuun uuden kotitilansa piha-aitauksesta.
Karkupaikalta on noin
150 metrin matka rautatielle.
Radalla jouduttiin joidenkin
tuntien ajan laskemaan junien kulkunopeutta.
Eläinten
kiinniotossa
avustivat palolaitos ja VPK
sekä Ähtärin eläinpuistosta hälytetty tainnutusaseen
käyttäjä.
Eläinten omistaja Noora
Mäkinen kertoo, että nautoja ei tarvinnut nukuttaa,
vaan niitä ammuttiin rauhoitusaineella.
Mäkisen mukaan kolme
lehmää ja kaksi sonnia kävelivät lopulta omin jaloin
rauhallisina omaan aitaukseensa.
Sitä ennen viisikko oli
tehnyt omin päinsä metsässä noin kilometrin lenkin ja
niihin oli saatu näköyhteys.
VLK 30
LÄMMINVESIVARAAJA
79?
FRANKE LIESITUULETIN
Classic F741, 50 cm ja 60 cm
439?
Palomiesten tullessa paikalle eläimet saatiin saarrettua
siimanauhalla pienemmälle
alueelle, jolloin tilanne rauhoittui ja osa eläimistä pisti
maata.
Palomiehet kiinnittivät
rauhoituspiikin saaneet eläimet sarvista kiinni puunrunkoihin, jonka jälkeen ne kävelytettiin traktorin perälevyyn kiinnitettyinä takaisin
aitaukseen.
Matkanteko sujui rauhallisesti.
16
Torstaina 9. huhtikuuta 2015
HURJAAA HINTATYKITYSTÄ!
KOTIN
A
A
H
R
A
T
U
U
P
A
KUUM !
A
T
HIN
A
KUUM !
A
T
HIN
VAPOMULTA
55 L
SUVI
PUUTARHAMULTA 40 L
10 säk
19
A
KUUM !
A
T
HIN
7 säk
A
KUUM !
A
T
HIN
Tosi !
halpaa
KOMPOSTIJA HUUSSIKUIVIKE 40 L
16
95
Tosi !
halpaa
A
KUUM !
HINTA
A
KUUM !
A
T
HIN
GreenCare
HERKKUPERUNALANNOS 10 kg
19
95
19
8
99
7
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
A
T
HIN
A
KUUM !
A
T
HIN
KOMPOSTIVIRKISTE
3 kg
9
95
9
95
HUUSSIKOMPOSTOIJA
3 kg
19
95
Tosi
halpaa!
Tarjoukset voimassa
9.4.?15.4.2015
Parkanon myymälässä
A
KUUM !
A
T
HIN
14
99
7
Tosi
halpaa!
PERUNA- JA
JUURESLANNOITE 25 L
PUUTARHAKALKKI 25 kg
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
Kyllästetyt
AITATOLPAT
A
KUUM !
A
T
HIN
PUUREUNANAUHA 20x200
1
99
3
1500x50 mm
99
7
Tosi
halpaa!
2000x60 mm
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
A
T
HIN
PERINNEKATTEET 45 L
KELO
TIILI
19
3 pss
95
Tosi !
halpaa
KESKUS 02 572 3575
KANKAANPÄÄ Keskuskatu 4 B KURIKKA
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
Keskuspuistikko 17,
PARKANO Pahkalantie 1,
Ma?pe 9?19, la 10?16
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
99
Tosi !
halpaa
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
A
T
HIN
4 pss
PUUTARHAKALKKIRAE 25 kg
95
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
95
Tosi !
halpaa
95
TUOTE
PUUTARHAN
MUSTAMULTA
55 L
5 pss
Tosi !
halpaa
Tosi
halpaa!
LUONNON
YLEISLANNOITE
40 L
00
2 pss
99
3 pss
A
KUUM !
A
T
HIN
HAVU RODOMULTA 40 L
PERENNOILLE JA RUUSUILLE 40 L
KESÄKUKILLE 30 L
PUILLE JA PENSAILLE 40 L
HAJUSIEPPO
50 L
95
GreenCare
PUUTARHAN
KEVÄTLANNOITE 20 kg
ERIKOISMULLAT
Tosi !
halpaa
Lannoittava
MULTAKATE 45 L
9
A
KUUM !
A
T
HIN
19 10 24
95
95
Tosi !
halpaa
A
KUUM !
A
T
HIN
PUUREUNANAUHA 40x200
?
2 kpl
Lievä II-laatu (norm. 12,90)
10
00
Tosi !
halpaa
JOKA KODIN EDULLINEN OSTOSPYSÄKKI...
SÄÄSTÄ OSTAMALLA!
www.eurohamsteri.fi
TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT
sisämitat
3,29 x 1,47 m
. huhtikuuta 2015
A
KUUM !
HINTA
HURJAAA HINTATYKITYSTÄ!
Kotimaiset
KARHU KÄRRYT
ÄRRYT KARHU S
PERÄK PUU
Gansi-kuomulla
A
A
S
2,65 x 1,23 m
TAINA . kantavuus 590 kg
(suurin jarruttomana)
. 1700 W
. 24 kk takuu
00
Tosi
halpaa!
KARHU M
KIPPIKÄRRY Gansi-kuomulla
. sis. sis. useita värejä
14
95
Tosi
halpaa!
JOKA KODIN EDULLINEN OSTOSPYSÄKKI...
SÄÄSTÄ OSTAMALLA!
www.eurohamsteri.fi
TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT. 1,86 m
A
KUUM !
HINTA
14
T
halpaa!
7
A
KUUM !
HINTA
99
HIEKKAPUHALLUSLAITE
A
KUUM !
HINTA
A
KUUM !
HINTA
T
halpaa!
80 L
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
TEND
PESUJAUHE
1,8 kg
9
?
?
?
?
3 kpl
1
95
VANISH PINK
MAXI KOKO
1 kg
7
A
KUUM !
HINTA
2/tal
A
KUUM !
HINTA
99
Tosi
halpaa!
Tarjoukset voimassa
9.4.?15.4.2015
Parkanon myymälässä
Kotim.
MÄNTYNESTESAIPPUA 2 L
1
49
Tosi !
a
h lpaa
Michelin
PAINEPESURI
MPX130
TALOMAALI
A-POHJA 9 L
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
EROTTELU3x1 m KANKAAT
5
99
Tosi
halpaa!
4x5 m
(5,99)
A
KUUM !
HINTA
24
95
Tosi
halpaa!
Tämä on halpa...
KAASUPOLTIN
telineellä
79 39
95
A
KUUM !
HINTA
AUTOSHAMPOO
1L
3
A
KUUM !
HINTA
0
95
Kevyttossut
kevyeen hintaan!
Aikuisten
REIKÄKENGÄT
?
Syttyy säässä kuin säässä
9
00
KLORIITTI
1L
A
KUUM !
HINTA
129
00
249
99
299 00
00i
Tos
halpaa! 240x240x180 cm
305x305x180 cm
Tosi
halpaa!
KESKUS 02 572 3575
KANKAANPÄÄ Keskuskatu 4 B KURIKKA
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
Keskuspuistikko 17,
PARKANO Pahkalantie 1,
Ma?pe 9?19, la 10?16
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
AITO ja
MÄNTYTOLUT
1L
49
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
180x180x120 cm
95
2
99
KOIRATARHAT
2 pll
Tosi !
halpaa(5,99)
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
UUTUUS!
SYTYTYSGEELI
Flame Gel 500 ml
Tosi
halpaa!
tuotto 370 L/h
WC-BIO
TIIVISTE 3 L
kemiallisiin
vessoihin
A
KUUM !
HINTA
2 pll
00osi
00
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
. 5,16 m,
lev. 130 bar
3
Tosi
halpaa!
SISUSTUSMAALI
wanha valk. oma massa 252 kg
. 99,-)
Tämä on halpa!
9
00
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
FAIRY
LEMON 1 L
(1,99)
SISÄKATTOMAALI 5 9 L
kalan
loimuttamiseen
95
?
GVK RAKENTAJA
LAATUMAALEJA
HALPAAN HINTAAN...
REMONTTIMAALI 20 9 L
Tosi
Tosi
halpaa!
T
halpaa!
2500x1900x1950 mm
4 mm polykarbonaattia
alumiinirunko . vinssin
. kok.massa 750 kg
PERJAN
1395
1495 00
00
1595
. 2 kattoluukkua
A
KUUM !
HINTA
9
A
KUUM !
HINTA
129
Tosi
halpaa!
95
VARJOSTUSVERKKO
3,6x2,8 m
95
Tosi
halpaa!
KASVIHUONE
4,8 m2
00osi
A
KUUM !
HINTA
2 kpl
Mustang
ROSTERISAVUSTUSLAATIKKO
169 299 00
00
199
40 L
79
49 24
Varaudu ajoissa...
hinta kohdallaan
(3,68)
A
KUUM !
HINTA
halpaa!
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
95
UUTUUS!
GVK RUSKAS
PUNAMAALI
10 L
19
kirkas ja pähkinä
IOTT
O
N
KA U
KEIN
95
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
A
KUUM !
HINTA
95
Mustang
PIHANUOTIO
A
KUUM !
HINTA
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
00osi
SUODATINKANGAS
10 m2
9
90
NESTE 2-T
BENSIINI 5 L
2/tal
Irrotettavat etu- ja takalaudat
KUOMUNASENNUS KAUPANPÄÄLLE
ja KILVET MUKAAN! (arvo 120,-)
GVK
RAKENTAJA
PUUÖLJY
2,7 L
?
Tosi
halpaa!
Tosi
halpaa!
Marlin VENETRAILERI
A
KUUM !
HINTA
Tämä on halpa!
TERASSIMATTO
?
133x200 cm . 2,7 L
95
Mustang
LOIMU
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
39 9095
34 90
12
49 95
(norm. kantavuus 582 kg
. kok.massa 750 kg
. sisämitat
. oma massa 243 kg
. kantavuus 498 kg
Tosi
halpaa!
KARHU L KIPPIKÄRRY
Gansi-kuomulla
. 5,5?7 m veneelle
(sallittu perän ylitys 2 m)
. oma massa 168 kg
. kantavuus 507 kg
. pohjakehikon
liukuovi . kok.massa 750 kg
. kok.paino 750 kg,
omapaino 160 kg
. pit. sisämitat 2,99 x 1,47 m
. 24 kk takuu
A
KUUM !
HINTA
Mustang
3-os.
PAELLASETTI
79
A
KUUM !
HINTA
899
. 17
Torstaina 9
klo 20
Asianajajan vaimo (Aila Pukaralammi) aiheuttaa päänvaivaa kangaskauppiaalle (Ilkka Viitala).
Lammaspaimenen joutuessa
teoistaan vastuuseen tuomari on jo ymmällään: ?Verasta
jo jaarittaa ja jankkaa, sitten
lampaista jo tankkaa.. Oli mukavaa, kun pääsi
puhumaan englantia Kiinassa syntyneen miehen kanssa.
Englantia on kiva puhua tosi
tilanteessa, Juuso Valli kertoo.
Mila Koivurinne oppi
Letkajenkka
ja bahamalainen kättely
Janina Viitasaari kertoo, että
hienointa oli kokea leiriläisten innostus.
. ?Sekopäitä. Hän uskoo golfviheriöillä vietetyn ajan pitäneen maalivainua hyvin yllä.
Hannu Kiviluoma Honkajoelta taas uskoo heidän vievän voiton. Mestari Patelin
-niminen klassikko on peräisin 1460-luvulta ja tuntemattoman ranskalaisen tekijän tuotantoa. Meistä tuli hyviä ystäviä. Jumalanpalveluksessa oli hedelmiä,
jotka kuvasivat erilaisia tunteita, kuten iloa, ystävällisyyttä, rakkautta ja rauhaa,
hän kertoo.
Kielimuurista huolimatta
olimme avoimia toisillemme ja yritimme ilmaista
itseämme parhaamme mukaan.?
kielien sekamelska ja uudet
ystävyyssuhteet.
. Kielimuurista huolimatta olimme avoimia toisillemme ja yritimme ilmaista itseämme parhaamme mukaan.
Saimme olla keitä olemme ilman pelkoa siitä, että meitä
ei hyväksyttäisi porukkaan
mukaan, Viitasaari sanoo.. 18
Torstaina 9. Suomalaiset opettivat
vieraille omia leikkejään ja
tanssejaan, kuten letkajenkkaa ja ponileikkiä.
Leiriltä parhaiten mieleen
jäivät keskustelut ulkomaalaisten kanssa.
. Oli mahtava nähdä kaikkien yrittävän tosissaan. Uran kolmas kilpailu
päättyi hylkäykseen pitkästä
laukasta.
?Peri hirressä se multa. Voi vain ihastella, miten
runoilija Otto Manninen on
osannut hioa tekstin perin
suulaaksi runosuomeksi.
Oivasti ohjaamansa klassikon myötä Rauni Virtanen
valitettavasti vain on jättämässä noin 35 vuoden toimintansa näytelmien parissa. Vasta 12 kisaa
juosseelle viisivuotiaalle tammalle Vuorenpää on jo neljäs
valmentaja. Näyttelijöiden vaatetus baskereineen ja miesten sukkahousuineen onkin
kuin keskiaikaiselta torilta,
mutta on löytynyt Sampolan
omasta varastosta.
Keskiaikana näyttelijät
kuuluivat pohjasakkaan, joiden kielenkäytössä totisesti olisi ollut toivomisenvaraa. Eihän 24 vuoden
kova treeni juuri tätä ottelua
varten voi olla näkymättä.
Kuinka käy, sen näkee sunnuntaina 12.4. -kättely.
Hän kertoo, että kulttuurivaihto oli molemminpuolista. huhtikuuta 2015
Sampolan näyttelijät
osaavat kujeilun taidon
Laura Jokisalo
TEATTERISSA
Mestari Patelin
ranskalainen näytelmä
1460-luvulta
Kevätklassikko
YLÄ-SATAKUNTA
Vauhtia ehkä vähemmän,
mutta sitäkin enemmän vaarallisia tilanteita riittää, kun
Kihniön ja Honkajoen jääkiekkojoukkueet neljännesvuosisadan takaa kohtaavat sunnuntaina Parkanon jäähallissa. Nähtäväksi jää, tuleeko
suunnitelmasta totta vai meneekö sekin aprillin piikkiin.
Sampolan esityksen ehtii
vielä nähdä 17. ilmeet puhuvat puolesta ?
hoksaa oikean hetken karistaa kanteet. Parkanolaisten Saana ja Senni Vainionpään omistama kuusivuotias
tamma on Levulan Aprilin ja
kaksinkertaisen ravikuninkaan Erikassonin jälkeläinen,
jota valmentaa Miikka Vainionpää. Soitimme Jumalan kämmenellä ukulelella. huhtikuuta.
Aino Rimppi
Seurakunnan lapset ja nuoret moninaisuusleirillä
Erja Saarinen
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Parkanon seurakunnan musapyhisohjaajat ja lapsikuorolaiset osallistuivat Orivedellä järjestetylle monikulttuurisuusleirille.
Seurakunnan vastaavan
lastenohjaan Eleonora Printzin mukaan taidepainotteisella Mahtava moninaisuus
-leirillä tutustuttiin eri maiden kulttuureihin.
Muun muassa afrikkalaiseen musiikkiin ja tanssiin
leiriläisiä perehdytti Tampereella asuva muusikko Menard Mponda.
Kiinalainen diakoniaopiskelija Wu Xinghui puolestaan piti leiriläisille kiinanja suomenkielisiä hartaustilaisuuksia.
Printz kertoo, että pyhäkoulun ohjaajat saivat leirillä vinkkejä omaan toimintaansa ja kuorolaiset ohjausta rohkeaan äänenkäyttöön.
Pyhäkouluohjaajat oppivat kädentaitoja muun muassa askartelemalla liskot.
. Se on oiva
esimerkki ajattelutavan siirtymäkaudelta Euroopassa,
kun keskiaikainen kujeileva
näyttämötaide vähitellen rupesi siirtymään klassiseen.
Nyt Sampolan näyttämöllä ilveillään niiden kustannuksella, jotka tekevät
kaikkensa voidakseen saada
itselleen kaiken tai pelastautua kiperästä tilanteesta. Teivossa viime viikon tiistaina kolmannessa kilpailussaan oli Teuvo Levulan
kasvattama Apriina. Esityksessä kukoistavat ahneus, kierous, epärehellisyys,
omahyväisyys . ja Erkkilä on synnynnäinen näytte-
lijä! Asianajajan vaimo (Aila
Pukaralammi) seuraa uskollisesti puolisonsa metkuja,
rähjää tai nauraa antaumuksella tilanteen mukaan.
Paimen (Mirja Jyskä) kaikessa yksinkertaisuudessaan
. Patelin on
asianajaja (Raimo Erkkilä) ja
synnynnäinen nenästä vetäjä, ja tunteehan asianajaja
myös lainkoukerot . papin kanssa vallan lukea ja laulaa voisin.?
suomennos Otto Manninen
ohjaus Rauni Virtanen
rooleissa Raimo Erkkilä,
Aila Pukaralammi, Mirja
Jyskä, Ilkka Viitala, Jani
Hietanen, Anssi Seppä,
Irma Mustasilta
Teatteri Sampolassa
vielä 17.4. Ja kun meno on tarpeeksi kieroa, kaltoin kohdeltukin voittaa kuin vahingossa.
Ristinmerkit kuuluivat
keskiaikana tapoihin, kuten
myös kiroilu ja siunailu . Valmennettavat ovat juosseet palkintorahaa reilut 13 000 euroa.
Parkanolaisen Teuvo Levulan Ujori oli Porissa seitsemäs
ajalla 33,3. Tutustuimme uskomattoman ihaniin kiinalaisiin ja
opimme kiinaa. toisille naureskelusta nyt puhumattakaan: ?Voi pyhä neitsyt
sentään . kehottaa Mestari Patelin ivallisesti ja jatkaa toisaalle kääntyen: ?Älä luulekaan että
maksan.?
Karvialainen
Teatteri
Sampola toi näyttämölle aprillipäivänä ja toisena pääsiäispäivänä oikean aprillinäytelmän. Kukaan ei nyrpistellyt nenäänsä tai huokaillut tuohtunee-
na.
Mieleen Viitasaarelle jäi
myös bahamalainen tanssi ja
?cool hand shake. vetäköön
nenästä toista ken osaa -tyyliin. vain vai loistavia
näyttelijäsuorituksia?
Näyttelijätyö on taattua
Sampolan laatua. Ottelu alkaa kello 15.
Vuorenpään
valmennettava
rahoille
YLÄ-SATAKUNTA
Harrastajalisenssillä valmentava kihniöläinen Sauli Vuorenpää ei ole viime vuosina
kovin monilla voitoilla päässyt juhlimaan, jos kohta valmennettaviakaan ei valtavasti
ole ollut.
Tänä vuonna kuusikymppisten kaartiin pääsevä Vuorenpää sai suojattinsa palkintorahoille perjantaina Porissa,
kun Surprising Girl juoksi
2 100 metrin tasoitusajossa
Jukka Torvisen ohjastamana
kuudenneksi. Toistaiseksi tamma ei ole yltänyt kolmen parhaan joukkoon.
Sauli Vuorenpää on valmentajana ollut mukana 160
kilpailussa, joista voittoja on
tullut seitsemän ja himmeämpiä totosijoja 20. Vuonna 1991 ottelu päättyi
KihU:n voittoon 8?3.
Jatkuuko kolme maalia
ottelussa iskeneen Matti Joensuun vire. Soittotaidosta hän antoi näytteen
sunnuntain aamujumalanpalveluksessa.
. Opimme
myös swahilin kieltä ja monimutkaista tanssia, kertoo
Saana Kellokumpu.
Vaikka leiriläiset saivat
näytteitä ja oppia monista eri
kielistä, tuttavuuksia solmittiin kaikille yhteisellä englannilla.
. Rehellistä ja tarkkaa kangaskauppiasta (Ilkka
Viitala) siis kovin koetellaan
ja niinpä hän tuntuu olevan
kuin kysymysmerkki.
Pyöveli (Jani Hietanen)
on niin julman oloinen, että
katsojaakin hirvittää, mutta
arvoisa tuomari (Anssi Seppä) ottaa sekä valittajat että kanteenlaatijat huumorin
kannalta: ala-arvoisa porukkaa kaikki tyyni!
Itkijänaista (Irma Mustasilta) tarvittiin vanhan naisen asussa mukaan vehkeilemään. Parkanon jäähallissa. Myöhemmin liskoille
?
Bahamasaarilta kotoisin oleva Fulice Collie opetti ukulelensoittoa Mila Koivurinteelle ja Kari Kierikalle.
Muusikko Menard Mponda opetti leiriläisille afrikkalaisia
tansseja.
keksittiin nimet ja persoonat
ja niiden avulla toteutettiin
eri versioita Raamatun teksteistä, leirillä mukana ollut
Katja Viitasalo kertoo.
Leirin järjestivät Seurakuntien Lapsityön Keskus ja
Suomen Lähetysseura.
Mukana olleiden lasten ja
nuorten mielestä kansainvälinen leiri oli mahtava kokemus.
Mieleenpainuvinta oli eri
soittamaan ukulelea
Temput
ovat sama kuin monipuolisuus. Omaa vuoroaan odottaa ryhmä muita lentopallon harrastajia
Finaaliin mennään
voitto mielessä
Karvian lisäksi ?naaliin matkaavat Lempäälä, Säkylä,
Loimaa, Virrat ja Vammala,
joista kaksi viimeistä joukkuetta ovat hienoisia ennakkosuosikkeja.
Finaaliin lähdetään tietenkin voitto mielessä, ja joka peliin keskitytään samalla innolla. 19
Torstaina 9. Kentän reunalta mies siirtyi sujuvasti heti, kun pituutta tuli tarpeeksi
ja pallo pysyi käsissä.
Sanna Lepolan mielestä
harjoituksissa on aina mukavaa, koska siellä tehdään
. ?????????. mennessä osoitteeseen:
Hämeenkyrön Sanomat,
PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ
Yhteystiedot mukaan. Puolentoista
tunnin
H ULXNX
UlW WHOLQH
H
K
G
UH
VHUYL
&DUUH
UDV
6KDNHV
SHDUHQ
D
b,7, 3RU NXQLQ
JDV MXKOX
YRRWD
DV
harjoituksiin sisältyy pelinomaista pallottelua 15?20
minuuttia, selventää Leena
Koskinen.
Junnujen lentopalloperhe
kaipaa lisää harrastajia laadukkaaseen porukkaan. ympäristötekijät huomioiden.
Juho-Ville Koskinen kertoi
tulleensa lentikseen veljien ja
äidin mukana. R12
T
E
O
S
E
T
O
A
A
P
O
L
L
O
E
R
I
K
O
K
O
I
S
E
T
K
A
I
P
M A
O
N E
O
K
K A
I K
N E
A
T U
A
A
L
H
O
U
L
A
P
P
A A
N
D E
Y L
I
A N
N
S O
S
I L
RISTIKKO 15
P
E
I
P
O
T
S
Ä
V
E
L
M
Ä
T
P
A
S
L E
M
R A
U
P O
I T
O
A T
N
O K
P A
I T
T I
L
U
V
A
T
O
N
R
A
S
K
Y
A
K
L H O
A
L
S A T
K A
I T T
S I
T I L
A V A
I S
Ä T K
I
E
J Ä N
Ä
T
T U O
A L
O
A P
P
B U
I
L A
L I
H
K E
Ä
N S
N Ä
I L
T E
A
K
S
E
L
I
T
I
Ä
T
I
L
T
A
O
S
O
N
N
E
L
L A
O
A A
T L
K
A U
I L
H U
I K
O U
Palauta ristikko 21.4. Joukkuehenkeä ja itsevarmuutta lisäävät yhtenäiset peliasut ja juuri käyttöön
otetut verkkarit.
Valmentajina
toimivat
Leena Koskinen ja Pii Lepola, joiden jälkikasvu on kasvanut lajin pariin ?puoliväkisin. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
/RSHWD
5HNNX
7(( NXWX
0$ SDLNND
2UDQ
MHQ
KDDUD
????. Meillä on niin mukava
ja tuttu porukka valmentajat mukaan lukien että kisamatkat kuluvat nopeasti ja
peleissä on aina tosi kivaa,
kuittaa Ala-Kantti.
Hänen lisäkseen Kirin
Tiikereihin kuuluvat Jaakko Lammintausta, Sanna Lepola ja Juho-Ville Koskinen.
Kerralla kentällä saa olla
vain kolme pelaajaa.
Muitakin
harjoituksissa käy, mutta he eivät halua
osallistua kilpailumatkoihin.
Taidot ovat kehittyneet nousujohteisesti, vaikka pelaajat
myöntävätkin, että jokaisella osa-alueella on parantamisen varaa.
Pidämme huoleen,
ettei kukaan
ikävysty treeneissä.?
VIIKON LISTA
Tiikereiden tekniikkakuvio käynnissä. Arvomme palkintoja.
NIMI:
9DX 7ROOR
6DDUL
VHONll
NXOMH Nl\
WXV RLNHX 6XOR
DOXVWD GHVWDNLQ 0LND
Elämä on sekaisin puolet vuodesta
. Pidämme huoleen, ettei
kukaan ikävysty treeneissä,
lupaa Pii Lepola.
µ
DP
PXQWDD
U\QQl
N|LWl
.bb
5(
b
3b
2OLW 9$//$1
K\Yl
.b<77b-b
DD
Kellojen siirtely rasittaa
VR:llä on muutenkin
vaikeaa
Vaihtelu ei virkistä
Kuka haluaa olla Moskovan kanssa samassa
ajassa?
Venäjäkin teki niin
Ristikon 12 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Seija Koreasalo Jämijärveltä, Tarja Pentti Jämijärveltä ja
Matti Mäntylä Noormarkusta.
. Talven turnausmenestyksen myötä Kirin Tiikerit matkaa pääsiäisen jälkeen A-?naaliin.
Karvian Kirin 9?11-vuotiaat E-junnut koostuvat tytöistä ja pojista, ja he kilpailevat kovassa seurassa Lounais-Suomen alueella lentopalloliiton Tiikerisarjassa.
Samassa sarjassa kamppailevat joukkueet, joiden
kotipaikkakunta on alueelta
Virrat, Vammala, Tampere,
Salo ja Pori.
Turnausmatkat ovat toki
pitkät, mutta se ei haittaa jo
viisi vuotta lentopalloporukoissa mukana ollutta Kimi
Ala-Kanttia.
. Mitään ottelua ei
ole hävitty etukäteen henkisesti. huhtikuuta 2015
Kirin Tiikerit pääsi lentopallon A-?naaliin
?
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Palloilusalissa on treenannut
ahkerasti pari kertaa viikossa pieni, mutta tehokas porukka lentopallon saloihin.
Nyt monen vuoden panostus palkitaan, ja harrastajien
uurastus palloilusalissa on
poikinut tulosta. Kun valmentajat päästävät mielikuvituksen valloilleen, eivät pelaajatkaan aina
hoksaa, että lentopallotreeneistä on kuitenkin kysymys.
Monipuolista
harjoittelua
Lämmittelyjen jälkeen fysiikkaa harjoitellaan monipuolisesti leikin ja erilaisin
lajiharjoitteluin, jotka ovat
mukavia suorittaa.
.
NHUWRR
7URLMDQ
VRGDVWD
-$7
.89$
ODX NLL
WDV SLMl
OlMl NDVYL
VlUNL
NDOD
WXQ
QRWRQ
NXXOX ,/0$1
PXVL 088
NDDOL 7$
1<7
.,1
hauskoja temppuja. V O I T TA J AT
T
A
L
V
E
N
µ
Kesäajasta
pitäisi luopua
koska
OSOITE:
PUHELIN:
P
I
N
N
A
R
R I
O
V E
E R
Ä
O T
T A
V I
A T
T O
R
E
E
T. Varsinkin D-ikäiset tytöt ja pojat
ovat kovasti tervetulleita.
Harjoituksissa korostuvat lajin fyysisten ominaisuuksien
kehittämisen lisäksi leikinomaisuus ja monipuolisuus.