Sivu 6
TORSTAINA 9. Mutta hukkaan ne silläkin lailla menevät, että on pakko syödä
vaikkei taho.. Pahkalanniemen leirintäalueella koolla Timo Saviniemi, Pauli Hoseus, Jari
Kierikka (istumassa), Raimo Impponen ja Raimo Paulamäki. Lämpötila on viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa ylimmillään noin 15,
Lapissa 10 astetta.
Parkano
Parkano
Sunnuntai
+14
+14
+14
+11
+8
Lauantai
+9
+6
Suomi huomenna
Tuuli heikkenee. Päivälämpötila on etelässä 13...15, muuten enimmäkseen
lähellä 10 astetta, Pohjois-Lapissa noin 6 astetta.
Huomenna
+15
Parkano
Parkano. Kaikki on syöty, vaikka sitten hampaat
irvessä. Itä-Suomessa esiintyy
ukkosta. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Suomi kuuluu edelleen matalapaineen alueeseen. Sivu 16
?
Kihniön
kotihoitoa
kiitellään.
Sivu 3
En toki osta ja kerää marjoja huvin vuoksi heittääkseni niitä keväällä
pois, enkä ole kyllä heittänytkään. Maan lounaisosassa on kuitenkin enimmäkseen poutaa ja pilvipeite rakoilee. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Anna Pohls ja muut
hoitajat pitävät
huolen siitä, että
verenluovutus
sujuu. Päivälämpötila on lounaassa 10...13, muuten enimmäkseen 6...12, Pohjois-Lapissa alle 5 astetta.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Lauantaina maan keskivaiheilla paikalliset sadekuurot yleistyvät iltapäivällä, illalla sää muuttuu koko maassa
selkeämmäksi. Lapissa on enimmäkseen pilvipoutaa. Sää on puolipilvistä tai pilvistä ja sateita tulee varsinkin maan keskivaiheilla, paikoin myös
etelässä. alv 24%
Prätkäpapat Parkanosta
Karvian
valtuusto
päättää
yhtenäiskoulusta.
Sivu 5
Palkinnoksi
kirjailijavieras.
Sivu 7
Parkanon Prätkäpapat toivovat joukkoonsa kaikenikäisiä motoristeja. sis. Sää on tuulista, pilvisyys runsasta ja sateita tulee monin
paikoin. KESÄKUUTA 2016
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 42 / 84. Sunnuntaina maan itäosassa on sateista ja pohjoistuulista, sade voi yltää Keski-Suomeen,
muualla maassa on poutaa
ma?pe
klo 10?16. Ruokailu omakustanteisesti, lisätiedot ja ilmoittautuminen 23.6. Mukana Sakari ja Seija
Leppänen, Seppo Myyryläinen, Kaarina Hautala, musiikkia Juhani Yli-Antola ja
Takametsien tytöt.
Su 12.6. kesäkuuta Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan
I luokan mitalin vääpeli Jukka Kalevi Kyöstille
Parkanosta.
Hengellistä etsintää on kahdensuuntaista. klo 9?12
Pohjois-Parkanon koululla 3?
12-vuotiaat.
Ma 13.6.. Kyyti Karvian srk-talolta klo 17, ilmoittautuminen
Seppo-papille puh. Toimeen
käyvät Jussi Autio, Jouko
Halmela, Marja-Liisa Herrala, Olavi Kiviniemi, Markku
Saarinen, Seppo Seilo, Seppo
Äijälä, Timo Seilo, Jukka Äijälä, Riitta Koivunen ja EijaIrmeli Lahti. Parkanon srk:n leirikeskuksessa Poikkeusharjussa. toukokuuta.
Vuosikokous päätti hankkia vertaistukea, joten Yhteinen Aurejärvemme ry liittyy
Pelastakaa Reittivedet ry:n
jäseneksi.
Vuosikokous ei valinnut
vielä varsinaista hallitusta, mutta nimesi sitä varten
Yhteinen Aurejärvemme -yhdistystä perustamaan tuli Seitsemisen luontokeskukseen 78 henkeä.
11 henkilöä ja valtuutti heidät muodostamaan viisijäsenisen hallituksen. Vähän tehty viikoittain on
paljon tehty kuukausittain!
TUKKI ry kiittää osallistujia!
Valtioneuvoston asetus rahankeräyksistä 4§
Rahankeräyslupa 5680/17/2015, 4.6.2015
Rahankeräysluvan saaja: TUKKI ry
Luvan myöntäjä:
Sisä-Suomen poliisilaitos/Sastamalan poliisiasema
Keräyksen toimeenpanoalue ja -aika:
Parkano, Kihniö, 8.6.2016?7.6.2017
Lisätietoja meistä: www.facebook.com/tukkiry ja www.tukkiry.?
TUKKI -haaste loppuu. kesäkuuta 2016
Rakkaamme
SUNNUNTAIKSI
Unto Nikolai
RINNEHEIMO
Jumala etsii ja löytää
6.12.1923 Kihniö
19. Kon?rmaatio su 19.6.
Kirkko ja esinemuseo
avoinna 13.6.?5.8. Jumala iloitsee meistä ja meidän
kanssamme.
Riina Nieminen
seurakuntapastori
Parkanon ev.lut.
seurakunta
Aurejärven asialle lähti 78 henkeä
Anne-Maija Kivimäki
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Aurejärven pelastamiseksi
perustettu Yhteinen Aurejärvemme -yhdistys sai lentävän lähdön, kun ensimmäiseen vuosikokoukseen
saapui paikalle 78 asiasta
kiinnostunutta. Nuori
uhmapää taas itse kääntyi takaisin kotiin harkittuaan tilannettaan. Seppo
Myyryläinen, kanttorina Rauno Yli-Knuuttila. klo 22.
Osallistumme
juhlakentän
monipuoliseen ohjelmatarjontaan ( mm. Elämä
ja usko eivät ole toisilleen
vieraita.
Puhkeavan kesän valossa,
juhlahetkinä ja lomien lähtökuopissa yksi elämän osanen on aito ilo. Jumala tuli ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa, joka aterioi, eli ja opetti tavallisen
kansan keskuudessa. pe 17.6. Yhteinen opas.
PARKANO
Kastettu: Aleksi Väinö
Vilper Kärkelä, Leevi Esa
Eimert Lamminsivu, Hilda
Lahja Mirjami Alatörmä Sastamalan srk.
Kuollut: Pirkko Tellervo
Hallamo 61 v, Anna Kaarina
Salomäki 89 v.
Kon?rmaatiomessu
su
12.6. klo
10. Jukka Ensio Jaskari
51 v.
Rippikoulu: päiväkoulua
srk-talolla 6.?10.6. Lähtö Parkanon srktalolta klo 11, paluu n. klo 10.
50 vuotta sitten Kihniössä rippikoulun käyneet
kokoontuvat su 12.6. Myös näissä
vertauksissa toistuu tuo löytäjän varaukseton ilo. Tuhlaajapoika taas lähti
itse matkaan uhmakkaasti ja
päättäväisesti.
Jumala myös löytää etsimänsä eri tavoin. Tilaisuuksissa kahvittelua sekä
makkaranpaistoa ja arvontaa
lähetyksen hyväksi. 5.2016 Parkano tk
Jo saapui taivaan enkeli,
nosti syliin väsyneen,
pois kantoi isän hiljaa,
vei rannalle rauhan veen,
oli lähtijä valmiina aivan
ja odotti noutajaa,
oli avoinna ovi jo taivaan,
jossa rakkaat odottaa,
me jäämme vain kaipaamaan.
Rakkaudella muistaen,
jälleennäkemisen toivossa
Anja
Keijo perheineen
Ulla perheineen
Kari perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Heittäkää arkulle varovasti multaa,
siellä on pappa, siellä on kultaa.
lastenlapset ja lastenlastenlapset
Siunaus toimitettu. Me etsimme
ja meitä etsitään. klo 18 iltaseurat
Tervatuvalla,
Prinkkiläntie
180. Haastajien ja
haastettujen nimet julkaistaan Ylä-Satakunta-lehdessä ja TUKKI
ry:n nettisivuilla. toukokuuta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. paneelikeskustelu, jossa mukana Parkanon
entinen kirkkoherra Reijo
Arkkila, Pikkukannel soikoon
-tapahtuma, seurat, riemumessu yms.). Kutsu ei noudata tämän maailman järjestystä paremmuudesta tai suorituksista. pe 10.6. ensin
kirkkoon
ehtoollisjumalanpalvelukseen klo 10 ja sen
jälkeen
seurakuntatalolle.
Ruokailu 10 e/henkilö. Kokous hyväksyi yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi Yhteinen
Aurejärvemme -hankesuunnitelman, jonka toteutus
aloitetaan vuonna 2016, jos
rahoitus järjestyy.
Yhdistys perustettiin 12.
toukokuuta ja kun rekisteröintipaperit pantiin vetämään saman tien, niin Patentti- ja rekisterihallitus
merkitsi sen yhdistysrekisteriin 27. Takaisin ollaan noin klo
16.
Tulevaa: Juhannusjuhla
pe 24.6. ilmoittautuneet kulku asemalle omin
kyydein.
Tulossa: Seurakuntaretki
Virroille Evankeliumijuhlille la 2.7. 050 345
6027.
KIHNIÖ
Ehtoollisjumalanpalvelus su 12.6. Yhteinen
Aurejärvemme -yhdistyksen
koottavaksi jää loput 11 000
euroa, mutta lisärahoitusta haetaan vielä esimerkiksi
säätiöiltä.
seurakunnat
TUKKI-HAASTE
KARVIA
Kuollut: Aila Kyllikki Jaskari 70 v. Neljä viimeksi
mainittua ovat suostuneet
varajäseniksi.
Vuosikokouksen pöytäkirjaan liitettiin Yhteinen
Aurejärvemme -hankesuunnitelma. klo 18 Riskun tilalla.
Rippikoululeiri Pyhäniemessä 10.?17.6. mennessä
040 804 9655 / Taru.
Tiekirkko on avoinna
10.6.?20.8. klo
13.30 samaa reittiä, seurakunta tarjoaa kyydin.
NUORET
Rippikoulu 2 alkaa 12.6.
Poikkeusharjun leirikeskuksessa klo 9.00.
LAPSET JA PERHEET
Lasten kesäkerhot:
To 9.. Päiväseurat
klo 16 Tuula Katajamäellä,
Partakylä 191, Kantti. klo 10, l Myyryläinen, k
Salomaa, av Pitkäranta, I leirin kon?rmaatio.
Seurakuntaretki
UkkoPekalla ke 15.6. Matkan hinta
15 e seurakuntalaiset, 20 e/
muut. Myös
puolisot tai muut kyytiä tarjonneet ovat tervetulleita!
Kylvön siunaaminen to
9.6. klo
10?12 srk-talon piha-alueella
3?7-vuotiaat.
Parkanon seurakunnan
kotisivut parkanonseurakunta.?
RAUHANYHDISTYS
Su 12.6. TERVETULOA! Järjestäjät Karvian
seurakunta ja Satakunnan
Kansanlähetys.
Höyryjunaretki
Parkanosta ke 15.6. 2
Torstaina 9. Päivien aikana on mahdollisuus
henkilökohtaiseen keskusteluun ja esirukoukseen. Tässä
vielä viimeiset haasteet.
Haastaja: Kuusiluoma Marko Haastettu: Onerva ja Tapani Kuusiluoma.. Jeesus esitti useita tuttuja vertauksia,
joissa kohde on kadoksissa
eri tavoin. klo 19 seurat
ry:llä.
Nyt kaikki mukaan TUKKI ry:n kansalaiskeräykseen! Tuotto käytetään Parkanon uudessa kulttuuri- ja koulukeskuksessa tarvittaviin opiskelua edistäviin laitteisiin ja materiaaleihin. Isoveli
Juho on 2,5-vuotias.
KUNNIAMERKIT
Tasavallan Presidentti
myönsi Puolustusvoimain
lippujuhlan päivänä 4. Lammas pysähtyi, kun kuuli
paimenen kutsun. Pienokaisen mitat olivat 49 senttiä
ja 3 940 grammaa. Linjaauto lähtee srk-talolta klo 12,
kierretään Rauhalan ja Rantakodon kautta, paluu n. klo 12. Mukana Seppo Myyryläinen,
Heikki Nummijärvi, Sirpa
Vallinen, Kaarina Hautala,
musiikkia Eija Hietala. Hän
ei ole kiinnostunut vain va-
lioyksilöistä, vaan iloitsee
löydettyään hänet, joka on
vähäisin, ehkä pienin ja tarvitsevin, yksi monista. Kolikko
puolestaan ei itse ollut tapahtumissa aktiivinen vaan
löytyi, kun aika oli. su?pe klo 10?16
(suljettu juhannuksena 24.?
26.6.)
Kirkkoherra Liisa Myyryläinen
lomalla
13.6.?
19.7.2016.
Seurakuntapastori Riina Nieminen lomalla 1.6.?
30.6.2016.
DIAKONIA
Harjun
hautausmaalle
kuljetus ti 14.6. Lammas
suostui luottamaan ja olalle
nostettavaksi, olemaan heikko ja erehtynytkin. Hän mietti, odottaisiko häntä edelleen sama,
anteeksiantava isä kuin lapsuudessa.
Jumala etsii meitä eri tavoin ja eri kohdissa elämää.
Hän myös osaa yllättää. Jeesuksen sanoin: Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
99 hurskaasta, jotka eivät ole
parannuksen tarpeessa.
Jumala haluaa nähdä
myös vaivaa meidän eteemme. Karvian kesäpäivät ?Löytöretkellä?.
To 9.6. Vertauksessa Paimen
jalkautuu maastoon huolten,
tehtävien, kiireen ja houkutusten, elämän keskelle. Tukki ry kiittää kaikkia haasteeseen osallistuneita ja toivottaa kaikille oikein hyvää kesää! Mikäli haluat
tarkistaa oletko tullut haastetuksi tai vielä vastata haasteeseen, löydät ohjeet sivulta www.tukkiry/haastekampanja. Mukaan pääset maksamalla haluamasi summan tilille: FI81 5327 0520 0666 76 ja lisäämällä viestikenttään
tiedot: haastaja + haastetut + 2008. klo 10 jumalanpalvelus kirkossa, saarna
Heikki Nummijärvi, lit. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme kotisairaanhoidon, Rauhalan ja tk:n henkilökuntaa
papan hyvästä hoidosta.
Sydämelliset
kiitokset
merkkipäivääni
muistaneille.
Anna-Liisa Viitasalo
hengellisiä tilaisuuksia
Pelastusarmeija
Perjantaina klo 18
KATULÄHETYS
Ei ihmeentekijöitä,
ei karismaattisia
saarnaajia, tavalliset
ihmiset sanan julistajina.
Rohkeasti mukaan!
Kahvit tarjoamme sekä
ruokaa kotiin vietäväksi
sen verran kuin
jaettavaa riittää.
VAUVAT
Minna ja Johannes Kivioja Kihniöstä ovat saaneet
toisen pojan 24. Kadonnut lammas eksyi onnettomuuttaan
ja ehkä kokemattomuuttaan.
Naisen kolikko oli hukkunut vahingossa ja sattumalta. Hankkeen kustannus-
arvio on 20 000 euron, josta ely-keskus on luvannut
8 000 euroa ja Parkanon kaupunki 1 000 euroa. Hanketta hallinnoi
Taistelijan talo -palveluyhdistys, joka on hakenut siihen avustuksen ely-keskukselta. Linja-auto
lähtee Karvian srk-talolta klo
8.20. Leirijakso
Rastiaisissa 13.?17.6., kon?rmaatiomessu su 19.6
Kotihoito on inhimillistä, eikä hoitajien kiire välity
asiakkaille.
Kihniön kotihoidon ensimmäisessä asiakasillassa
väki vakuutti tyytyväisyyttään työntekijöitä kohtaan.
Verrattiinpa
Iltaruskossa
asumista jopa lottovoittoon.
Palveluvastaava Leila Pusa kertoo, että vastaavanlaisia asiakasiltoja aiotaan järjestää jatkossa puolen vuoden välein.
. Parkano on kuitenkin
meille se juttu. Alun perin myynti piti siirtää sinne
viime vuonna vain kesäksi.
. Sitä voi kuitenkin puolustella sillä, että olen Aureesta kotoisin, Timo Seilo
tuumaa.
Yhteisistä harrastuksista
Seilot nostavat tärkeimpänä
esiin gol?n, jota he ovat pelanneet vuodesta 1992 saakka. Timo Seilo aloitti toimintansa vuonna 2004.
Elinan vaatemyynti alkoi
edellisvuonna ensin asiakkaiden luona kiertäen ja sitten putiikkina Aureentien
varressa.
. Siitä ajasta puolet he ovat olleet myös
naimisissa keskenään, sillä
häitä vietettiin heinäkuussa
1991.
Ensimmäisen kerran paljasjalkaiset parkanolaiset tapasivat toisensa jo kymmenvuotiaina. Muun muassa sosiaalinen elämämme on
täällä. Elina Seilon alaa ovat
naistenvaatteet ja asusteet.
Alun perin yritykset olivat erilliset. Aiemmin maksut ovat
määräytyneet käyntien lukumäärän perusteella, mutta nyt ne muuttuvat aikaperusteiseksi.
Uusissa
sopimuksissa
täytyykin arvioida, kuinka
monta tuntia kotihoitoa asiakas tarvitsee. Muutenkin kahden
erilaisen
yritystoiminnan
pyörittäminen menee ristiin.
Muun muassa paperitöitä
hoidetaan puolin ja toisin.
Elina ja Timo Seilo ovat
vahvasti juurtuneet Parkanoon. Laskun suuruus riippuu siis hoitoon
käytetyistä tunneista ja asiakkaan bruttotuloista.. heinäkuuta.
Samassa firmassa
vaatteet ja sahatavara
Seiloilla on yhteinen yritys
ET Cheylo ay, jonka kautta hoidetaan sekä Timon että Elinan toiminta. Tapasimme, kun
olimme iltaa viettämässä.
Sitten se olikin heti menoa,
Elina Seilo muistelee.
Elina ja Timo Seilo täyttävät
50 vuotta 12. Ennen
asiat hoituivat heidän mukaansa suoraviivaisemmin.
. Jäimme tänne vähän va-
Timo ja Elina Seilo eivät muuttaisi Parkanosta mihinkään.
hingossa. Paikalliset seurat tekevät yhteistyötä, eivät kilpaile keskenään jäsenistä.
Kun työelämässä on koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa, rauhoittuminen
tuntuu myös hyvältä. Ainakin nämä yhdistävät Elina ja Timo Seiloa sen
lisäksi, että pariskunta on lähes samanikäinen.
. Pariskunta kertookin liikkuvansa
mielellään luonnossa. Julia, 24, ja
Joni, 22, eivät jatkaneet lajin
parissa, mutta Iiro, 15, pelaa
edelleen.
Perheen nuorten
työnsaanti ilahduttaa
Lapsista puhuttaessa Timo
kertoo olevansa ilahtunut
siitä, että kaikki kolme ovat
saaneet nuoresta pitäen kesätöitä, ja kahdella vanhimmalla on jo vakituinenkin
työ.
. Tämän parempaa ei voi toivoa. Gol?ssa miellyttää se, että peli on yhtä aikaa rento ja
sosiaalinen.
Timo Seilo määrittelee,
että ensisijaisesti kilpaillaan
vain itseä vastaan, mutta silti pelataan yhdessä toisten
kanssa.
Elina Seilon mukaan golf
on hyvä rentoutumiskeino,
jossa työt unohtuvat tyystin.
Seilot pelaavat Ikaalisten
Gol?ssa, jossa Elinalla toimii
ladykapteenina eli naisgolfareiden yleispuuhanaisena.
Timo on aiemmin ollut seuran kapteeni. Nykyisillä hinnoilla kaikki päivän
ruoat maksavat noin 14 euroa vuorokaudessa.
Kotihoidon sopimuksiin
on tulossa muitakin muutoksia. Muuallekin on kysytty
Timon työn vuoksi. Metsätalousinsinöörille on tarjottu
hyviä työpaikkoja monelta
paikkakunnalta kotimaassa
ja ulkomailta.
. Meillä on 18 päivää ikäeroa. Kun kumpikin puhuu
työkseen, on hienoa olla
luonnossa ihan hiljaa, Elina
Seilo sanoo.
Parkanolaisuus, yhteinen
yritys ja yhteiset harrastukset. kesäkuuta 2016
Yhdessä työssä ja vapaalla
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
hallituksessa, kun omat pojat pelasivat.
. Hän oli itse seitsemän
vuotta Parkanon Kiekon
?
Parkano
on meille
se juttu.?
50-VUOTIAAT
Elina ja
Timo Seilo
Syntymäpäivä: Elina
12.6.1966 ja Timo
30.6.1966
Naimisissa 25 vuotta,
hääpäivä 6.7.1991
Lapset Julia, 24, Joni, 22,
ja Iiro, 15.
Yhteinen yritys ET
Cheylo ay hoitaa sekä
Timon sahatavaran välitystä että Elinan vaatemyyntiä
Kotihoidon työntekijöille vain ruusuja
?
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Sellaisen toteutumattoman toiveen voisi esittää, että tulisipa Kihniön kunnansairaala takaisin.?
. Hyviä
polkuja lähtee jo omalta takapihalta.
. Tarkoitus on, että kotihoitoa saavat asiakkaat voivat antaa vapaasti ruusuja
ja risuja. kesäkuuta.
He juhlivat pyöreitä vuosiaan
perheen ja ystävien kanssa. Timo Seilo välittää sahatavaraa ulkomaille. Se oli sellainen tavallinen tarina. Olemme molemmat kesän lapsia, Timo Seilo toteaa.
Seilot täyttävät tässä
kuussa 50 vuotta. 3
Torstaina 9. Sellaisen toteutumattoman toiveen voisi esittää, että tulisipa Kihniön kunnansairaala takaisin, yleisöstä todettiin.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue on
tarkoittanut kihniöläisille
toimintojen yhtenäistämistä
Parkanon kanssa. Kommentit otetaan
huomioon palveluita suunniteltaessa.
Sopimukset
muutosten kourissa
Hoitajien kiittelyn lisäksi
paikalla ollut yleisö oli huo-
Kotihoidon palveluvastaava Leila Pusa sekä Kirsti Niemenmaa ja Raili Annala tarjosivat kahvia
kotihoidon asiakasiltaan osallistuneille.
lestunut palvelujen monimutkaistumisesta. Tällä hetkellä hän istuu Ikaalisten Golf
Oy:n hallituksessa.
Elina ja Timo Seilon kolme lastakin ovat kaikki kokeilleet gol?a. Pari heistä tuli
kuitenkin vasta vuosikymmen myöhemmin.
. Tämä on asia, jota ei
voi mitata rahassa, Timo Seilo sanoo.
Sen verran parkanolaiset
tinkivät kotiseuturakkaudestaan, että he ovat ostaneet mökkitontin Ylöjärven
Kurun puolelta Aurejärven
rannalta.
. Toisin sanoen esimerkiksi kotihoidon
täyden ateriapalvelun hinta
on vuodenvaihteesta lähtien ollut 420 euroa kuukaudessa, sata euroa aiempaa
enemmän.
Nopeasta hinnannousus-
ta ei liene kukaan iloinen,
mutta kotihoitoa saavat pitivät tämänhetkistä hintaa
vielä kohtuullisena. ja 30. Elina Seilo muistaa kuitenkin tällä viikolla asiakkaitaan liikkeessään, ja Seilot järjestävät myös
yhteisen nimikkogolfkisan Poltinkoskella 2. Iso kiitos paikallisille
yrityksille nuorten työllistämisestä, hän sanoo.
Myös Elina Seilon vaateliike työllistää tällä hetkellä
yhden vakituisen ja yhden
kesätyöntekijän.
Timo Seilo mainitsee
myös parkanolaisten urheiluseurojen hyvän yhteispelin. Positiivisen palautteen määrä yllätti, Elina
Seilo kertoo.
Seilot käyvät ulkomailla
työmatkoilla valtaosin yhdessä. Vaatteiden myynti alkoi
paisua, kun mallistoja tuli
myyntiin lisää ja aloin tuoda
itse tavaraa ulkomailta, Elina
Seilo kertoo.
Tällä hetkellä liike sijaitsee K-Supermarketin naapurissa toista vuotta
Ymmärrettävää on, että uuden kehittämistä ei
juuri kukaan uskalla vaatiakaan.
?
Parkanolla ei
ole liikaa
sellaista, mitä voi
vieraille esitellä.?
Veli-Matti Heinisuo
LAURA JOKISALO
PARKANO
Parkanolaisten mielestä autoilijoiden suojatiekäyttäytymisessä on parantamisen varaa. Luetun perusteella on todettava, että kaupungin toiminta ei ansaitse kehuja.
Vapaaehtoiset laittoivat hankevoimin polun kuntoon 13 vuotta sitten. Muutamissa mielipidekyselyissä Trump johtaa kilpajuoksua Valkoiseen taloon. Miksi rahaa ei riitä
edes siihen vähään?
En aliarvioi tarvittavan summan suuruutta, enkä
sitä, että kohde vaatii rahaa jatkossakin. kesäkuuta 2016
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Mikä panee vastaan
Käpykintukassa?
Parkanolaiset toivovat
olevan nimensä veroine
Toimittaja Minna Lautamäeltä oli tiistain Ylä-Satakunnassa perusteellinen juttu siitä, mihin Kaitojenvetten rantoja myötäilevän vaelluspolun eli Käpykintukan tilanne on ajautunut. Lisäksi Niementien, Rantalankadun ja
Kärkkäisenkadun liittymän
suojatietä asukkaat pitävät
riskialttiina. Vaikka hän on koko kampanjansa ajan vaiennut siitä, mitä todella tekisi
presidenttinä. Mutta nykyinen keskustelu ei ole
rakentavaa vaan hajottavaa.
Vaikka asukaskyselyssä painottuukin huoli taajama-alueen liikenteestä, tapahtuu liki puolet Parkanon henkilövahinkoja vaatineista onnettomuuksista valtateillä.
Määrä on miltei kolminkertainen koko maan keskiarvoon verrattuna. 4
Torstaina 9. Silloin ilo on ylimmillään ja sinut nostetaan korokkeelle.
Solvausten seurakunnan uusi ylipappi on Donald
Trump. Pohjoisempana määrä laskee alle 4 700
ajoneuvoon.
Etenkin yksityisautoilu koulualueella aiheuttaa närää.. Sivistysjohtaja Harri Hiitti perusteli pari vuotta sitten
Ylä-Satakunnassa
pätevästi sen, miksi
kaupunki ei voi asiassa toimia. Luoteis-Pirkanmaan
kunnista ainoastaan Kihniö,
jonka läpi vt3 ei kulje, selviää 100 000 euron kustannuksilla.
Kolmostiellä kulkee päivittäin 5 700?6 700 ajoneuvoa
Ikaalisten ja Kihniöön vievän
Järvisuomentien väliin jäävällä osuudella. Toiveena oli, että kaupunki vastaisi polun kunnossapidosta. Miksi valitsemamme valtuutetut ovat olleet hiljaa kaikki nämä vuodet?
Olemme työporukalla kävelleet Käpykintukan
Metsämuseolta Käenkoskelle joitakin vuosia sitten.
Kyseessä oli työhyvinvointipäivän aloitus, ja mitä
mainioin sellainen. kesäkuuta 2016
Torstai 9. Ei kuitenkaan lähellekään
sillä noin 20 000 eurolla, joka enintään tarvitaan.
Mikä on se pohjimmainen syy, joka estää asukkaille, heidän vierailleen ja matkailijoille tarkoitetun upean käyntikortin kehittämisen. Talkoorahaa voisi olla luvassa muun muassa
yrityksiltä, mutta kaupungin nihkeys auttaa pitämään rahahanat tukossa. Elämä ei pääty tänä tai ensi vuonna, vaikka talous lujilla
onkin. Yksi jos toinen totesi polkua taivaltaessamme, miten hienoa on, että meillä on tällainen rikkaus!
Palveluvarustuksen pitäminen kunnossa on vähintä mitä kunnat voivat nykytilanteessa tehdä. Ne ovat
ydinkeskustan kohta Parkanontiellä, Aureentien ja Viinikanrinteen liittymä, Kuruntien ja Heittolankadun liittymä, kolmostien ja Järvisuomentien liittymä sekä Karviantien Tulusmäen kohta.
Inhimillisten menetysten
lisäksi liikenneonnettomuudet verottavat kaupunkia
esimerkiksi terveydenhuollon ja sosiaalitoimen osalta.
Onnettomuuksista koituu
Parkanolle vuosittain noin
1,2 miljoonan euron kustannukset.
Summa on samansuuntainen Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Arvostelen
sitä, että kaupungin asenne on samalla signaali muillekin. Viime vuonna kyseisessä paikassa sattuikin kaksi onnettomuutta,
joista toinen johti jalankulkijan kuolemaan.
Suunnitelman mukaan
tienylistysten turvallisuuteen aiotaan puuttua monin
paikoin. Syynä
ovat muun muassa
maanomistussuhteet
ja rahanpuute.
Samansuuntaisesti lausui nyt kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma, jonka mukaan kaupunki voisi
olla mukana 800 metrin matkalta lahonneiden pitkospuiden kunnostamisponnistuksissa ja hanketta tukemassa jollakin summalla. Siitä tykätään ja
siihen kannustetaan. Luoteis-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelman asukaskyselyssä huoli
tienylitysten vaarallisuudesta korostui paikkakuntalaisten vastauksissa.
Kyselyn mukaan etenkin
Parkanontiellä on turvattomia suojateitä. Sen sijaan Trump on keskittynyt herjaamaan kaikkea ja kaikkia, jotka kyseenalaistavat hänet.
Keskustelu on upeaa, se johtaa muutokseen ja vie
maailmaa eteenpäin. Parkanolla ei ole liikaa
sellaista, mitä voi vieraille esitellä. Näin ei tapahtunut. Mitä pirullisempi olet kanssaihmisiäsi kohtaan, sen parempi. Esimerkiksi Satakunnankadun kolmen nykyisen suojatien kohdalle rakennetaan keskisaareke tai
hidaste.
Joidenkin suojateiden yhteyteen maalataan heräteraidat, ja kolmostien ja Keskuskadun liittymän suojatieliikennetolppiin lisätään heijastinvarret.
Parkanontien koulukeskuksen läheisyydessä olevia suojateitä siirretään liittymien eteläpuolelle, ja niitä lyhennetään rakentamalla
suojateiden molempiin päihin reunakivellä ajoradasta
erotetut odotustilat.
Niementien, Rantalankadun ja Kärkkäisenkadun liittymän suojatiehen ei tämänhetkisten tietojen mukaan
ole tulossa muutoksia.
Viisi onnettomuuskasaumaa
PÄIVÄN LAINA
Nya Åland -lehden väistyvä päätoimittaja Jonas Bladh
ruotii kolumnissaan keskustelun tasoa:
Vaikuttaa olevan täysin hyväksyttävää syytää suustaan mitä tahansa ja kenelle tahansa. Niissä
kuoli 14 ihmistä ja loukkaantui 215.
Kaupungissa on viisi paikkaa, johon onnettomuudet kasautuvat. Onnettomuuksien vakavuusaste on
myös huomattavasti korkeammalla tasolla.
Vuosien 2000?2014 välisenä aikana Parkanossa sattui 168 onnettomuutta, joissa
tuli henkilövahinkoja
joulukuuta 2015 hyväksymässä suunnittelmassa laajennusosa on 900 neliömetriä.
Lavista Poltinkosken lavalla
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Parkanon Naisvoimistelijat järjestää Lavis-lavatanssijumppakurssin yhteistyössä Poltinkosken Kisan kanssa.
Kurssi pidetään Poltinkosken lavalla. Lisäksi liittymään tuodaan automaattikamera.. Urakkatarjousten perusteella laajennusosan ja saneerauksen
rakennuskulut ovat 3,8 miljoonaa euroa.
Hankkeen kokonaishinta on arviolta 4,7 miljoonaa
euroa, kun päälle lasketaan suunnittelu-, valvonta ja kalustekustannukset sekä lisätyövaraus.
Kunnan budjetissa koulun kustannuksiin on tälle ja
ensi vuodelle varattu 1,6 miljoonaa euroa eli yhteensä
3,2 miljoonaa euroa. Kaija
Kangas kannatti Huhtaluoma esitystä.
Kunnanjohtajan päätösehdostusta kannatti Tiina Järvinen. heinäkuuta ja 15. Tarkkana pitää olla myös suojatien takia.
Kunnanjohtajan esityksen mukaan kunnanhallitus esittää valtuustolle, että yhtenäiskoulun rakennusurakoitsijaksi valitaan Arvorakentajat Oy (tarjous 2 848 000
euroa), sähköurakoitsijaksi Karvian Sähköpalvelu Oy
(367 000euroa) ja putkiurakoitsijaksi LVI-asennus P. Äänestyksessä Hosiasluoman esitys sai viisi ääntä ja Huhtaluoman kolme.
Lisäosan neliöt
tuplaantuneet
Asukaskyselyn mukaan Keskuskadun ja Parkanontien tasa-arvoista risteystä pidetään
ongelmallisena. Launo Oy (389 000 euroa).
Hankintapäätöksen edellytyksenä on valtuuston hyväksyntä kasvaneille kokonaiskustannuksille.
Hosiasluoman mukaan kouluverkkoselvityksessä
vuonna 2014 esille noussut arvio 1,3 miljoonasta käsitti
550 neliön lisäosan rakennuskustannukset. Jalkineiksi sopivat tanssitossut tai mitkä tahansa luistavat kengät.
Kolmostien ja Keskuskadun liittymässä aiotaan siirtää nopeusrajoituksen vaihtumista 80:sta 60 kilometriin tunnissa pohjoisen
suuntaan pohjoisesta tultaessa. Tunnilla
opitaan eri tanssien, kuten valssin, polkan, foxin, salsan,
samban ja jiven perusteita.
Järjestäjät muistuttavat, että lajin periaatteena on
helppous. kesäkuuta
2016
To 9.6.
Ensio
Pe 10.6.
La 11.6.
Su 12.6.
Ma 13.6.
Seppo
Immi, Impi
Esko
Raili, Raila
5
5
Talous- ja hallintojohtajaksi
haastatellaan kolme
suojatien
en
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Parkanon
ongelmakohteita*
teiden ja väylien kunto
saattoliikenteen järjestelyt kouluissa
autojen ylinopeudet
liian lyhyet turvavälit
riskiohitukset
tienylitysten turvallisuus
heijastimien käyttö
matkapuhelimien
käyttö ajaessa
julkisen liikenteen
vähäisyys
julkisen liikenteen lippujen hinnat
* asukaskyselyn mukaan
Parkanon kaupungin talous- ja hallintojohtajan virkaa
on hakenut 16 henkilöä.
Heistä haastatteluun kutsittiin kolme: Erkki Hirsimäki Vaasasta, Sari Laine Rymättylästä ja Hanna Vainionpää Parkanosta.
Valtuusto päättää
koulun hinnasta
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvian kunnanvaltuusto saa maanantaina päätettäväkseen yhtenäiskoulun kokonaiskustannusarvion. Yksi
kurssikerta maksaa 5 euroa. Valtuuston 15. 6
Torstaina 9. Tanssiaskeleet ja kuviot ovat niin helppoja, että kokemattomatkin pääsevät mukaan.
Kurssi jatkuu 1. Hän perusteli kantaansa kustannusten
tuntuvalla nousulla alkuperäisestä 1,3 miljoonasta. heinäkuuta. Luvut perustuvat valtuuston viime
joulukuussa hyväksymään kustannusarvioon, joka sisälsi pelkästään rakennuskustannukset.
Valtuustolle nyt jätettävästä päätösehdotuksesta äänestettiin kunnanhallituksen kokouksessa.
Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoman esityksen mukaan tarjousten mukaiset hankintapäätökset edellyttävät, että valtuusto hyväksyy kasvaneet kustannukset.
Kunnanhallituksen jäsenen Heikki Huhtaluoman
vastaehdotuksen mukaan kustannusarvion ylitystä ei
pitäisi hyväksyä. Ensimmäinen
kokoontumiskerta on ensi tiistaina kello 19.
Lavatanssijumppaa tanssitaan ilman paria. Siinä ei huomioitu koulun toimivuutta laajemmin eikä esimerkiksi keittiön saneerausta ja pihatöitä, jotka ovat nousseet
esille koulutyöryhmän selvityksissä, kun koulurakennuksen toimivuutta on kartoitettu
Ensimmäiset innokkaat luovuttajat odottelevat aulassa.
Parkanoon saapunut tiimi kertoo, että kukin heistä
reissaa 2?3 kertaa viikossa
liikkuvan veripalvelun matkassa.
Viidettä viikkoa Veripalvelussa työskentelevä Jenni
Jalkanen sanoo viihtyvänsä
tuoreessa työpaikassaan hyvin.
. Päivä päättyy iltaseitsemän aikoihin.
. Pidän tästä työstä hirveän paljon. kesäkuuta 2016
Veri liikkuu Parkanosta Helsinkiin
LAURA JOKISALO
PARKANO
Ulkopuolisin silmin Parkanon seurakuntatalolla vallitsee kaaos. 6
Torstaina 9. Olen yrittänyt kerran
aikaisemmin, mutta silloin
juuri otettu rokote esti luovutuksen.
paluumatkalle kohti Tamperetta alle tunnissa. Monille tästä muodostuu ihan elämäntapa.
Mäntylä on avustanut tilaisuuksia 10 vuoden ajan,
Seilo yli 20 vuotta. Ei kestä
kauaa, kun varsinainen luovutuspuoli laitteistoineen ja
verenluovuttajien haastattelupisteet ovat pystyssä.
Vastaava hoitaja Anna
Pohls toteaa, että toiminta on
organisoitu tarkkaan turvallisuuden takia. Tässä tulee itsellekin hyvä mieli.
Satu Salon ajoi verenluovuttajaksi aikanaan neulakammo, joka on vuosien
mittaan lievittynyt.
. Toinen heistä oli Anton Kuivasto.
. Olen aina kertonut hoitajille etukäteen, että pelkään piikkiä. Anna
Pohls kertoo, että seuraavana päivänä on edessä luovutustilaisuus Pälkäneellä.
. Parkanossa
Veripalvelu vierailee 5?6 kertaa vuodessa.
. Luku on hieman
pienempi kuin edellisellä
kerralla helmikuussa, jolloin
seurakuntatalolla vieraili yli
90 ihmistä.
Koska yhdestä luovutuksesta tehdään kolmea eri verivalmistetta, tarkoittaa 61
onnistunutta luovutusta sitä,
että 183 ihmistä saa tarvitsemaansa apua.
Aivan tilaisuuden alussa
paikalle tulleet Johanna Järventausta ja Eila Järventausta kertoivat, että auttamisen
halu saa luovuttamaan.
. Näissä liikkuvissa tilaisuuksissa on oma erityinen
tunnelma ja talkoohenki.
Monet luovuttajat ovat erittäin sitoutuneita auttamaan.
Luovuttajien
asenne innostaa
Parikymmentä minuuttia ennen tilaisuuden alkua hoitajat ehtivät hengähtää ja syödä lounasta. Seurakuntasali
on täynnä erilaisia laatikoita,
joita kuljettaja kärrää 8-henkisen hoitajatiimin purettavaksi.
Kello on yksi iltapäivällä.
Verenluovutustilaisuuden
alkuun on tunti.
Kaaos on kuitenkin pelkkää silmänlumetta. Liikkuvan veripalvelun auto on juuri saapunut Tampereen veripalvelutoimistolta. Heistä 61 pystyi luovuttamaan. Tampereelta lähetyksen Kivihaan veripalvelukeskukseen toimittaa joko Posti tai Matkahuolto.
Kivihaan laboratorio pyörii ympäri vuorokauden.
Siellä luovutetusta verestä
selvitetään veriryhmä ja punasoluvasta-aineet sekä tehdään virustutkimukset.
Luovutettu veri jaetaan
kolmeen osaan punasoluiksi,
verihiutaleiksi ja plasmaksi.
Potilas saakin vain tarvitsemaansa veren osaa, joten yksi luovuttaja voi auttaa kolmea eri ihmistä.
Verivalmisteiden avulla
hoidetaan esimerkiksi leikkauspotilaita, onnettomuusuhreja, syöpää sairastavia
ja keskoslapsia.
Voinko
luovuttaa?
Seuraava liikkuvan
veripalvelun tilaisuus on
17.6.
Parkanossa pääsee tänä
vuonna luovuttamaan
myös 18.8. Kaija Seilo ja
Marjatta Mäntylä ovatkin
tuttu näky Parkanon tilaisuuksissa.
Heidän työnsä alkaa paria tuntia ennen varsinaista verenluovutustilaisuutta
kahvin keitolla ja voileipien
teolla. Porukka täällä
on tosi ammattitaitoista, enkä ole edes huomannut pistämistä.
Parkanon luovuttajista
kaksi oli ensikertalaisia. Molemmat kertovat jatkavansa vapaaehtoistyötä niin kauan
kuin vain jaksavat.. ja 3.11.
Internetsivulta www.
sovinkoluovuttajaksi.
. Tätä tekee mielellään,
sillä ihmiset ovat niin iloisia
saadessaan luovuttaa verta.
Verenluovutus on niin konkreettinen tapa auttaa. Luovuttamaan
tulleet ihmiset ovat niin positiivisia.
Alun perin Porista kotoisin oleva Miia Lahti kiinnostui verenluovutuksesta kotikaupungissaan.
. Tilaisuuksia järjestetään Parkanon tapaan seurakuntataloissa mutta myös liikuntahalleissa sekä työväen- ja kunnantaloissa. RKE APQG¼PAAJ PAOP=P=
onko verenluovutus
mahdollista.
?
Tätä tekee mielellään,
sillä ihmiset
ovat iloisia saadessaan luovuttaa verta.?
Marjatta Mäntylä ja Kaija Seilo varmistavat, että luovuttajat
juovat tarpeeksi mehua ja saavat kahvia kiitokseksi auttamisestaan.
Kahvi tippuu
vapaaehtoisvoimin
Vapaaehtoisten
pyörittämä kahvitus ja mehutarjoilu
kuuluvat olennaisesti verenluovutukseen. Siksi järjestely- ja kokoamistyöt sujuvat
tiimiltä yleensä rivakasti.
Pohlsin mukaan Tampereelta lähtee liki joka arkipäivä tiimi järjestämään luovutustilaisuutta. Lähetin työhakemuksen Veripalvelulle heti, kun
Jenni Jalkanen on Veripalvelun tuoreimpia työntekijöitä. SPR ja Veripalvelu ovat uskonnollisesti riippumattomia.
muutin Tampereelle.
Tasan kahdelta alkaa luovuttajien vastaanottaminen.
He täyttävät ensin terveyskyselyn, jonka hoitaja tarkistaa hemoglobiinin mittauksen yhteydessä.
Varsinainen verenluovutus kestää 5?10 minuuttia.
Yhdellä kerralla verta luovutetaan noin puoli litraa.
Tutkimukset tehdään
Kivihaassa
Kun Parkanon viimeinenkin
veripussi on täyttynyt iltakuudelta, alkavat purkutyöt.
Tiimi on valmis lähtemään
Apua 183 ihmiselle
Parkanon huhtikuisessa liikkuvan veripalvelun tilaisuudessa kävi yhteensä 69 ihmistä. Täällä luovutettu veri
toimitetaan jo illan aikana
Helsinkiin
Ne
vain ovat sen verran happamia, etteivät maistu koko
perheelle, joten menekki on vähäistä.
Sangollinen puolukoita on meillä paljon enemmän
kuin sangollinen mustikoita. 7
Torstaina 9. Marjoja ei ehdi käyttää talven aikana. Heidän opettajansa Satu Väliaho tiesi kilpailusta Äidinkielen opettajaliiton kautta.
Kirjoituskilpailu pidettiin
huhtikuussa Lukuviikolla.
Maria kirjoitti toiminnallisen kirjoituksen ajankohtaisista ongelmista. Maria on lukenut
kummankin kirjoja ja pitänyt
niistä.
. Kaikki
on syöty, vaikka sitten
hampaat irvessä. Rowlingin Harry Potter. Yleensä Maria antaa lukea vain
valmiita kirjoituksiaan.
Marian mielestä hyvien
kirjojen löytäminen on aika
vaikeaa.
. Ja miten
paljon siihen noin niinkun enimmillään voi tunkea marjoja. Teosta on valmiina noin 150 sivua.
Hän on asettanut kirjansa
kirjoittamisessa välietappeja.
Hän lähettää tekstiä arvosteltavaksi valtakunnalliselle
kirjallisuusjärjestölle Nuoren Voiman Liitolle.
. Lukijalla on tunne, että jotain on
tekeillä, hän pysyy mukana
ja yllättyy.
Marian lempikirjasarjoja ovat Annukka Salaman
Käärmeenlumooja ja J.K. Mutta
hukkaan ne silläkin lailla menevät, että on pakko syödä vaikkei taho.
Ja sitten pitääkin taas
hankkia uudet marjat
sinne tyhjään pakastimeen...
Mikä on se syy, että säilöö kulutukseensa nähden liikaa?
Luultavasti kyse on yksinkertaisesti siitä, että säilöminen kuuluu asiaan ja niin on aina tehty. Marjojen sijaan menee banaaneja, omenia,
mandariineja, kiivejä, viinirypäleitä. Hyvässä kirjassa on hyvä kieli ja sujuva teksti. Ensi talvena
säilömarjoja syödään joka päivä. Nyt kiitos hyviä reseptejä,
jotta saan syötettyä ne pois. Jatkaisin mielelläni lukupiirin vetämistä taas syksyllä, mutta saa katsoa onko
siihen kiinnostusta.
Lukemisen ja kirjoittamisen lisäksi Maria harrastaa
huilunsoittoa. Kiisseliä. Kunnes tulee kesäkuu.
En toki osta ja kerää
marjoja huvin vuoksi heittääkseni niitä keväällä pois, enkä ole kyllä heittänytkään. Lopetan marjojen pakastamisen, vaikka
kuinka halvalla saisin. Lukupiirissä kävi
vähän alle 10 ala-asteikäistä.
. Mitä enemmän, sen parempi siis.
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanolainen Maria Myyryläinen koki mukavan yllätyksen, kun hän kevään
päätteeksi voitti Lukukeskuksen järjestämän kirjoituskilpailun.
Palkinnoksi
hän saa valita ensi syksynä
Parkanon yhteiskoululle kirjailijavieraan.
Maria tutkaili alustavasti Lukukeskuksen kirjailijavieraslistaa. Puolukkaa sen sijaan pursuu joka lokerosta, ja
mustaviinimarjojakin on liikaa.
Syy näiden kahden ylijäämään ei ole se, että niitä
olisi pakastettu määrällisesti enemmän kuin muita. Sosetta. Rahkaa ja piirakkaa alkaa
tulla jo korvista.
Millainen olisi mustaherukkajuustokakku. Viime
lukuvuoden hän veti kirjas-
tossa myös omaa nuorten lukupiiriä. Hilloa.
Mehua.
Mihin kaikkeen voi upottaa pakastemarjoja, joita vielä tähän aikaan vuodesta on säilössä pelottavan paljon?
Alun perin pakastimeen tuli sullottua mansikoita,
mustikoita, puolukoita, vadelmia, karviaisia sekä mustaa ja punaista viinimarjaa. Twilightsarjasta hän innostui ja teki teoksille myös fanisarjan.
Nykyisin sarja ei enää lukeudu hänen suosikkeihinsa.
Maria on käynyt kuuntelemassa kirjailijavierailuja
Parkanon kirjastossa. Parkanon yhteiskoulusta kilpailuun osallistui kolme kirjoittajaa. Tämä Salamavaras kuuluu vielä lukemattomien kirjojen listalleni. Ainakin Salla Simukka ja Elina Rouhiainen tuntuvat hyviltä ehdokkailta. Tai vielä mieluummin ennen loppiaista.
Toisaalta voin myöntää tosiasian. Paheksuttuja etelän hetelmiä sen sijaan, että käytettäisiin sitä kotimaista
marjaa.
Tiedän, että moni ottaisi riemusta kiljuen vastaan
marjat, joita minä nyt yritän epätoivoisesti saada tungettua ruokiin ja sitten vieläpä tuputan leipomuksiani,
että syökää äkkiä pois, jotta pääsen tekemään taas uuden piirakan.
Niskasta kiinni vain ja asenteenmuutos. Hänellä on
soittotunti kolmesti viikossa Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa.
Niina Martikainen. Smoothieta. Tavoitteeni on, että kirjani on valmis ennen kuin täytän 18 vuotta, seitsemännen
luokan juuri päättänyt Maria sanoo.
???
Joka vuosi törmään tähän samaan asiaan; olen pakastanut liikaa. kesäkuuta 2016
Maria voitti koululleen
kirjailijavieraan
Nuori
kirjoittaja
kirjoittaa
myös omaa
esikoisteostaan.
MUISTILEHTIÖN REUNASTA
Pakastaa,
ei pakasta?
Piirakkaa. Kun emme syö,
niin emme syö. Hän yhdisti tekstissään terrorismin ja
ilmastonmuutoksen.
Ideat suorastaan
pursuavat tekstiksi
Maria Myyryläinen kirjoittaa paljon. Hän sanoo ideoiden suorastaan pursuavan
tekstiksi.
Fantasiasta ja toiminnasta pitävä Maria on puolisen
vuotta kirjoittanut kirjaa. Rouhiainen kirjoittaa
enemmän teineille suunnattua fantasiaa. Sitä toteutetaan edelleen ajatuksella, että kun siellä puskassa niitä
marjoja on, niin onhan tuhlausta jättää niitä poimimatta.
Jonkun silti pitää ne syödäkin. Ja koska
meillä ei ole omaa omenapuuta, ei tarvitse myöskään
yrittää säilöä satoa talven varalle.
?
Rahkaa
ja piirakkaa
alkaa tulla jo
korvista.?
. Rahkaa. Pakastin tyhjäksi viimeistään ennen hiihtolomaa. Vitamiinejahan niissä tuontihedelmissäkin on.
Loppukesästä huonoa omaatuntoa hedelmien syönnistä onneksi korjaavat kotimaiset omenat. Mansikat ja vadelmat vaikuttavat meneväisimmiltä, sillä niitä ei ole enää lainkaan. Meillä kuitenkin on
mennyt ruokailutottumus siihen, että syömme paljon
hedelmiä. Kesällä voisin sen lukea, sillä kirjaa on minulle kovasti kehuttu, sanoo Maria Myyryläinen.
?
Tavoitteeni on, että kirjani on valmis ennen kuin täytän 18 vuotta.?
Keskeneräistä kirjaa on
toistaiseksi saanut lukea ensimmäisen kolmanneksen
verran hänen äitinsä. Tai ehtisi kyllä, jos parikin kertaa viikossa tekisi niistä jotakin.
Mutta kun ei vain tule tehtyä.
Marjathan ovat hyvänmakuisia, mutta ne vain jotenkin unohtuvat sinne pakastimeen ajatuksella, että talvi
on pitkä, kyllä tässä ehtii. Suomalaiset
naiset on ohjelmoitu keräämään ja säilömään. Simukan kirjoissa liikutaan todellisuudessa ja aiheet ovat vakavampia, Maria Myyryläinen
sanoo.
Lukemista runsaasti harrastava Maria voi kesäloman
aikana löytää uusia vaihtoehtoja kirjailijavieraiksi.
Lukukeskuksen kirjoituskilpailussa kirjoituksia ei
rankattu paremmuusjärjestykseen, vaan voittaja arvottiin
Pasi Patjas 15,01, 5. Jouni
Vääräkoski 2,04
Anna Pystykoski, Iida Pystykoski ja Sanna Koivula kertovat, että ihmiset ovat olleet
iloisia uudesta kahvilasta.
MENOT
Parkano
9.6. Alma-Roosa Impponen 12,21, 3. Perhepuiston ja
MLL Kihniön synttärit OPPerhepuistossa klo 10?13.
Seitseminen
11.6. Terveyskeskuksen
remontoidun poliklinikan
avoimet ovet klo 14?15.30.
ki 22,12, 3. Maija
Markkola 1,38, 4. Meillä on ideariihi, joka
kehittelee koko ajan uusia ideoita. Vahojärven kirppissuunnistus klo 9?17, kirppiskarttoja JK-kirppikseltä
ja www.vahojarvi.net, Vahojärven putkiradiomuseo
Haverintie 276/44 avoinna
lauantaina ja sunnuntaina.
12.6. Ilari Ritvanen 1,50.
Naiset: 1. Heli Rautanen
1,90, 2. Tuukka Mäki 14,05,
4. Mikael Kuusisto
13,14, 2. Elisa Mäkiviinikka 17,06, 2. Lauri Mattila
3,54, 2. Avoimet kylät -tapahtuma Pohjois-Kurussa JussiMatin pihapiirissä klo 12?
15, Aureen kirkko avoinna
klo 10-17.
Näyttelyt:
TULOSPÖRSSI
Parakilpailut Pahkalanniemen urheilukentällä 1.6.
60 m juoksu
Pojat: 1. Topias Mustakoski 5,36, 3.
Mikael Kuusisto 5,08, 4. Petteri Hietikko 13,79, 5.
Pasi Patjas 11,81, 6. Veikko
Helander 10,81, 7. Tango kuuluu kaikille -konsertti, Kyösti Mä-
kimattila & Varjokuva Annen Taidekahvilassa klo
19?21.
Kihniö
9.6. Sirja Koivistoinen
6,64, 8. Vapaaseurakunnan
nuorisotyöntekijä Petri Aittoniemi toteaa, että nuorten
työllistäminen oli tärkein syy
kesäkahvilan pitoon.
. Pastorimme Manuel Rautalahti taisi ehdottaa juuri kahvilaa, ja nuoret innostuivat siitä
heti todella lujaa. Petteri Hietikko
18,45, 3. Kunnanvaltuuston kokous valtuustosalissa klo 19.
15.6. Marita Willman 16,67, 2. Juha Laitila
2,59, 8. Aarni Kuusikoski 1,92
Tytöt: 1. ma?pe klo
10?16, yhteinen opas.
Galleria Raamikko: Parkanontie 41, Salme Törmän
maalauksia ja installaatioita, ma?pe 9?17 la 10?13,
muina aikoina sopimuksen
mukaan.
la 15,64, 2. Heli Rautanen
12,29, 2. Jani Päljänoja 5,84,
2. Jouni Vääräkoski
17,30, 3. Nico Autiosalo 0,86.
Tytöt: 1. 8
Torstaina 9. Riina Rantanen 3,80.
11.6. Oli pakko soittaa yksi ylimääräinen
työntekijä paikalle, kun neljä
kättä ei enää riittänyt kassatyöskentelyyn, vohveleiden
paistoon ja astioiden tiskaamiseen, kahvilassa työsken-
televä Iida Pystykoski kertoo.
Avajaistarjouksessa ollut
vohveli ja kahvi saivat siis
väen liikkeelle. Timo Rikala 7,34.
Naiset: 1. Merja
Välimäki 8,10, 6. Ulla-Maija Haavisto 9,07, 2. Kaija Selin 6,10, 4. Mikael Kuusisto 2,07, 2. Viime joulukuuhun asti osoitteesta löytyi Soljan Pakari. Minja Ahonen 13,42,
5. ParkU:n sarjakilpailut urheilukentällä klo 18,
lajiharjoittelua klo 17.
15.6. Maija Markkola
7,30, 2. Merja Välimä-
Naiset: 1. Melike Bulut
11,65, 2. Lauri Matti-
7DODVQHYDQ WXUYHWXRWDQQRQ OXSDKDNHPXNVHQ
,1)2 -$ .(6.867(/87,/$,6886
NOR $LWRQHYDQ WXUYHPXVHR .LKQLÑ
7LODLVXXGHQ WDUNRLWXNVHQD RQ NHUWRD 9DSRQ WRLPLQQDVWD HULW\LVHVWL 7DODVQHYDQ DOXHHOOD MD
VLLKHQ OLLWW\Y¿VW¿ OXSDKDNHPXNVHVWD VHN¿ WDUMRWD WLHWRD YDLNXWXNVLVWD DODSXROLVHHQ
YHVLVWÑÑQ 7LODLVXXGHVVD RQ PDKGROOLVXXV N\V\¿ VHN¿ VDDGD WLHWRD WRLPLQQDQ
YDLNXWXNVLVWD PXXQ PXDVVD $XUHM¿UYHHQ
7LODLVXXGHQ M¿ONHHQ RQ bXVVLNXOMHWXV 7DODVQHYDOOH, MRVVD YLHUDLOODDQ
YHVLHQN¿VLWWHO\M¿UMHVWHOP¿Q¿ WRLPLYDOOD NRVWHLNROOD EQQHQ WLODLVXXWWD RQ PDKGROOLVXXV
RVDOOLVWXD WXQQLQ RSDVWHWXOOH NLHUURNVHOOH OXRQWRSROXOOD KLHUURNVHQ DLNDQD NXXOHW
WXUYHWXRWDQQRQ NHKLW\NVHVW¿ $LWRQHYDOOD LXRQWRSROXQ YDUUHOOD RQ Q¿KW¿YLVV¿ P\ÑV
WXRWDQWRDOXHHQ HQQDOOLVWXPLQHQ KLHUURV DONDD NOR 16 MD YDUVLQDLQHQ WLODLVXXV NOR 17
7LODLVXXGHVVD RQ NDKYL MD PDNNDUDWDUMRLOX
IOPRLWWDXWXPLVHW WDUMRLOXLGHQ MD NXOMHWXNVHQ YDUDDPLVHNVL S\\GHW¿¿Q 16 6 PHQQHVV¿
HLMD WLXUD@YDSR fL, S 040 147 3308
L¿PSLP¿VWL WHUYHWXORD!
OVRLWH: $LWRQHYDQWLH 358, KLKQLÑ . Veikko Helander 18,20, 2. Timo Penttilä 18,64,
4. Seurakuntaretki Ukko-Pekalla, höyryveturi saapuu Parkanon asemalle klo
9.32, veturin esittely.
15.6. Melike Bulut 2,40,
2. Ulla-Maija Haavisto 11,20, 3. Iltaseurat Tervatuvalla
klo 18.
11.6. Sirja
Koivistoinen 29,55, 5. Eila
Niemenmaa 4,72, 5. Tuukka Mäki 3,06, 3.
Hannu Erkkilä 2,25, 4. Aamulla oli rauhallista, mutta yhden jälkeen alkoi kova ruuhka. Kehosi voima -luennot luontokeskuksessa klo
10-16.
Pohjois-Kuru
Karvia-talo: Anja Hautalan sekä Saara ja Laura AlaKOrteen maalauksia kesäkuun loppuun asti.
Parkanon Automuseo:
avoinna kesä-heinäkuun joka päivä klo 10?16.
Metsämuseo: 15.6.?7.8.
ke?su klo 11?17.
Kihniön kirjasto: Partiotarinat-näyttely kesäkuun
loppuun asti.
Aitonevan turvemuseo:
avoinna joka päivä kesä-,
heinä- ja elokuun klo 12?17.
Kihniön kirkko ja esinemuseo: 13.6.?5.8. Toinen on Emilia Shemeikka, ja
heidän lisäkseen kahvilassa työskentelee nuorempia
koululaisia aina muutaman
tunnin kerrallaan.
Yhteensä työntekijöitä on
kuusi. Susanna Rahkola 4,96, 11. Jouni Vääräkoski
14,20, 3. Kylvöjen siunaus Riskun tilalla klo 18.
11.6. Riina
Rantanen 36,25
Pituushyppy
Pojat: 1. Elma Korkeakoski 33,03.
Miehet: 1. Merja Välimäki 0,80.
Turbokeihäs
Pojat: 1. Eeva Eloranta
12,34, 4. Jani Päljänoja 14,90,
3. Minja Ahonen 1,49, 3. Hannu
Erkkilä 8,50, 7. Kaija Selin 9,54, 4.
Sinikka Selin 9,00, 5. Tilan valmistelut tehtiin kökkätyönä.
Kahvilan on tarkoitus olla
auki ainakin kesä?heinäkuun
ajan.
Kesäkahvila avoinna ti?pe
9?17 ja la 9?15 osoitteessa Kihniöntie 49.
12.6. Marita Willman 1,50,
3. Topias Mustakoski
1,53, 3. Rami Niemisen
jalkapallokoulu urheilukentällä klo 10?14.
11.6. Jani Päljänoja 1,21, 4.
Aarni Kuusikoski 1,20, 5. Kon?rmaatiomessu
kirkossa klo 10.
Karvia
9.6. Elma Korkeakoski 0,72.
Miehet: 1. Elma
Korkiakoski 1,40.
Junnukeihäs
Miehet: 1. Kesäpäivien seurat
Tuula Katajamäellä klo 16.
13.6. Kirkkojärven kierros
-kävely, kokoontuminen
Puntilla klo 18.
9.?10.6. Varovaisten
arvioiden mukaan ihmisiä
olisi käynyt noin satakunta.
Vohveleista on tarkoitus
tehdä kahvilan kärkituote.
Lisäksi myynnissä on esimerkiksi erilaisia juomia,
munkkeja ja pizzapaloja.
Juuri Parkanon lukiosta
ylioppilaaksi valmistunut
Pystykoski on toinen kahvilan työntekijöistä, joka tekee
täysimittaista päivää. Maija Markkola 14,72.
Naiset: 1. Petra Vähäkotamäki 23,74.
60 m kävely
Tytöt: 1. Heli Rautanen
6,25, 3. Petra
Vähä-Kotamäki 4,55, 12. Veikko Helander 14,88, 6. Päivi Runsas 27,48, 4. Topias Mustakoski 17,78, 5. Melike Bulut 6,33, 3.
Minja Ahonen 5,62, 4. Nyt Kihniön Vapaaseurakunnan nuoret ovat avanneet samaan paikkaan kesäkahvilan.
. Lauri Mattila 23,14, 2. Kaija Selin 19,16,
3. Eila Niemenmaa
22,57, 4. Timo Penttilä 9,94, 8. Marita Willman 7,27, 7. Tuukka Mäki 15,74,
4. Karvia Drinker`s bileet
Suomijärven lavalla klo 19.
12.6. Riku
Kivelä 45,90.
Naiset: 1. Käynti Harjun hautausmaalla, lähtö srk-talolla
klo 12, kierretään Rauhalan
ja Rantakodon kautta, paluu
klo 13.30.
14.6. Simo Pajunen 43,32, 5. Aarni Kuusikoski 18,87.
Tytöt: 1. Päivän pahin tungos on
jo ohi, mutta moni asiakas
tarttuu yhä tuttuun ovenripaan. Päivi Runsas 6,57, 9.
Eila Niemenmaa 5,52, 10. kesäkuuta 2016
Kesäkahvilan vohvelit kutsuvat herkuttelemaan
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Meneillään on tiistaisen avajaispäivän viimeinen tunti. Nico
Autiosalo 4,20, 5. MLL:n synttärijuhla
Puntilla klo 10?14.
14.6. Susanna
Rahkola 2,88
Saappaanheitto
Miehet: 1. Nico Autiosalo 15,50, 4. Suomen Punaisen Ristin pyöräilyhaaste Sampolassa
klo 10?14.
12.6
Siivoan, hoitelen puutarhaa, pesen ikkunoita ja
laitan ruokaa. Innoittajina ovat hyvät romaanit, kuten fantasiakirjallisuus.
Lukemisen hän listaakin
ykkösharrastuksekseen.
. Yksin kotona
voi tehdä kokeiluja ja päättää, mitä voi tarjota muille.
Kesätyönä
kodinhoitoa
Milja Korven viimeisin kirjahankinta on Tolkienin Hobitti
eli sinne ja takaisin. Lisäksi taito on tärkeä, jos haluaa kirjailijaksi, nuori nainen pohtii.
Ylä-Satakunnan stipendin
saanut Milja Korpi lähtee
lukio-opintoihin luottavaisin mielin. Teoksen
kuvitus on Tove Janssonin.
Koulunkäynti on aina ollut
Milja Korvelle mieluisaa.
Päästötodistuksessa on yksi
ke 8.- la 11.6.
KesäMarkkinat
Elintarviketarjoukset voimassa to-la 9.-11.6.2016, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille).
; "$3*$+42(360$ 6154+
; "(4+/(.10+ -1-10$+0(0
Espanja
0
Wilhelm grillimakkarat tai
grillipihvit 320-400g
Huom!
Vain to-la!
4,23-5,28/kg
1
89
69
kg
!
Huom
ERÄ NOPEIMMILLE!
pe-la!
Piltti 4kk omena-mustikka 125g
5g Vain
5g
1
3
1,33/kg
Kananpojan
Grilliboxi 1,7kg
Perinteiset jogurtit 150g
á 0,32 (2,13/kg)
0,71/l
sis. Sitä ennen aiheeseen pitää paneutua omatoimisesti alan kirjoja lukemalla.
. KLO
MARKKINAKAHVIT
klo 10-17
Spring kivennäisvesi 0,33l
12-pack, myös sitruunanmakuinen
99
prk
Parkanon
n
Halpa-Halli
pihalla
Tarjoamme
NTI
Y
Y
M
I
R
PAPEPE 10.6.
pkt
á 0,33 2,64/kg
99 12
A
K
K
E
R
A
K
K
U
K
10,-
Yhtei
Serla orava
paikalla
tasatunneinllä!
klo 10-17 väli
an!
a
t
n
i
h
s
2,86/l
Kauhajoen Laatuleipurit
konsulentti paikalla 10.6 klo 9-17
PARKANO
Ma-la
Ostaessasi
kaksi Libero vaippapakettia saat
Libero puhdistuspyyhepakkauksen
KAUPAN PÄÄLLE!
(arvo 2,89)
Vaipat
30-88kpl/pkt
(ei Touch)
á 13,99 (0,16-0,47/kpl))
2
20,-
pkt
0,11-0,33/kpl
8-21
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina. Martinin kirjoittaman
Tulen ja jään laulu -kirjasarjan ensimmäisen osan. Se kertoo ainakin siitä, että opiskelu kiinnostaa enemmän kuin tyhmyyksien tekeminen, hän
sanoo.
Milja Korpi aloittaa opinnot Honkajoen lukiossa ensi syksynä. Monet ongelmat ratkeaisivat, jos
ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan. Haluan oppia ymmärtämään ihmisen käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Kokkaaminen
on hauskaa. 9
Torstaina 9. Kesälukemiseksi olen hankkinut George
R. Kotimaisista fantasiakirjailijoista mieluisin on Maria Turtschaninoff, Korpi kertoo.
Psykologiaa hän pääsee
ensimmäisen kerran opiskelemaan lukion toisella vuosikurssilla. R. Ala- ja yläkouluvuodet sujuivat ilman
ongelmia.
. pantit 12 x 0,10
Kahvipitko 400g
vanilja-päärynä 40kpl
40x43ml/1,720ml
2
99
kg
8
prk
2,-
1,67/kg
et.?
www.HHn
595
pkt
3,46/l
,
perjantaina 10.6.
lapsille jäätelöä.
Uutuus!
Palmolive
shampoo tai
hoitoaine 350ml
199
pkt
/HalpaHalli
1,plo
$2(3+
; 1+.(5 8& 2rll 0,42/rll
4
keltainen 2 $2(3+
; $.1642
8rll 1,25/rll
12-pack
Ville Vallaton jäätelöpuikkomonipakkaus
9-17
PE 10.6. Lukio antaa kolme vuotta lisäaikaa miettiä,
mitä ammattia hän haluaa
lähteä opiskelemaan.
Toisaalta mielessä siintää
jo urahaaveita.
. Olisi kiva tehdä taidetta työkseen tai olla kirjailija.
Toisaalta myös psykologia
eli ihmisen mielen tutkiminen kiinnostaa, hän kertoo.
Yläkoulun päättötodistuksen lisäksi Korvella on
taskussaan todistus kuvataiteen perusopetuksen opinnoista.
Kuviksen ja käsityön lisäksi lempiaineita koulussa
ovat olleet historia ja äidin-
?
Opiskelu kiinnostaa
enemmän kuin
tyhmyyksien
tekeminen.?
kahdeksikko, loput arvosanat ovat ysejä ja kymppejä.
Kouluajoista on pelkkiä
hyviä muistoja. kesäkuuta 2016
Kaikki tiet ovat avoinna,
kun oppiminen on kivaa
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
kieli, erityisesti kirjallisuus.
Kirjoittamista Milja Korpi ei ole vielä vapaa-ajallaan
harrastanut, mutta se on tulevaisuuden haave. Yksi lempikirjailijoistani
on John Green. Kertaakaan ei tullut jälki-istuntoa. Kesäajan hänet
työllistää kotityöt.
Partakylän maatalousnaisten haas-
te puolestaan houkutteli 121
pyöräilijää Aive Merendin ja
Väiko Kassin luokse.
Margit Toivosen ideasta
kutsu kävi Iltaruskon mäelle, ja näin asukkaat saivat
kerralla paljon vierailijoita.
Annakodin terassilla pyöräilijöitä kohtasivat puoleensavetävät ja värikkäät persoonat Eleman, Seleman ja
Jalmarin.
Iltatuulen viestin vastaanottivat kovasta tuulesta
ja paikallisista raekuuroista
huolimatta 120 pyöräilijää.
Ensi viikonloppuna SPR:n
paikallinen väki haastaa
kuntoilijat kahvilaan Sampolaan, jossa on perinteisesti
mehu- ja kahvitarjoilu.
Tähän mennessä pyöräilypassiin on kuuden eri tapahtuman leimoista syntynyt sana Williä. Bonni Love
-ponilla Taru oli 90 sentin
luokassa toinen ja metrin
luokassa neljäs.
15-vuotiaan ratsastajan
kilpailukausi jatkuu kesäkuun puolivälin jälkeen
Tampereen Niihaman kilpailuissa, jonne hän lähtee
sekä molemmilla poneillaan että täysveriruuna
Konstalla.
. kesäkuuta 2016
Taru
Päljänojalla
on voittoputki päällä
Hierontaa ja luontaishoitoja
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Hieroja ja luontaishoitaja Taina Riihioja alkaa vastaanottaa asiakkaita Puumilan Taitotalossa.
Riihioja keskittyy ensisijaisesti klassiseen hierontaan
ja vyöhyketerapiaan, mutta valikoimassa on muitakin
hoitoja. Kirikierroksen etenemisen ansi-
osta Bad Boys Blue oli maalissa kahdeksannella sijalla
ajalla 18,3.
Palkintorahaa ei tällä kertaa tullut, mutta Hoffren
käski ruunaansa sen verran
viimeisellä kierroksella, että
kotiin viemisinä oli 24 euron
sakko kielletystä ajotavasta.. on Ahvenanmaan itsehallintopäivä.
Starlight Diva ylivoimavoittoon Seinäjoella
YLÄ-SATAKUNTA
Karvialainen lämminveriravuri Starlight Diva oli lauantaina Seinäjoella omassa
lähdössään ihan omaa luokkaansa. Kolmas voitto tuli Best
Choice Fly With Me -ratsulla eli Konstalla 110 sentin luokassa.
Taru ja Konsta olivat
hyvässä vedossa myös
Ylistaron kilpailuissa, jossa ratsukko voitti kansallisen 110 sentin luokan. Jaana Kovamäen
omistama ja Erkki Rajakallion valmentama viisivuotias
tamma pinkoi uuden ennätyksensä 16,7a täyden mat-
kan ryhmäajoissa ja otti vuoden kolmannen sekä uransa
viidennen voittonsa. Aikataulu on tehty toistaiseksi, ja sitä voidaan säätää työtilanteen ja asiakasmäärän
mukaan.
. Ja juuri sitä olemista ja seuranpitoa moni olisi tarvinnut, Tai-
Taina Riihioja muutti Kihniöön noin vuosi sitten. Kolmas oli Veli Nurmisen Ramrod Nevil
jo 1,1 sekuntia Karvian tammalle hävinneenä.
Seinäjoella kilpaili myös
kihniöläisen Minna Yli-Kujalan kasvattama ja omistama Kujalan Erätuuli. Ohjaksissa oli Hannu Torvinen.
Stralight Diva teki eroa
toiseksi tulleeseen Mika
Forssin ajamaan Silentiin
0,9 sekuntia. 10
Torstaina 9. Tapaamisista
on tullut entistä suosituimpia. Kihniössä hän
toimii Työllistämisosuuskunta Oma Duunin kautta.
Puumilan
Taitotalossa
Taina Riihioja alkaa ottaa
vastaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. luokan
pyöräilyhaasteen vastaanotti 114 kuntoilijaa. Kampanjasukat saivat Seija Kangasniemi, Antti Koivisto, Kaarina Teerioja ja Anna Kuusisto.
Pyöräilyn
sosiaaliset
oheistapahtumat saavat väen liikkeelle. Toukokuun aktiivisuusprosentti oli 175 prosenttia, mikä sisälsi kymmenen kilometrin polkaisuja
4 325 kappaletta.
Kakkoseksi pyöräili Kokemäki 160 prosentilla ja
kolmanneksi sijoittui Harjavalta 109 prosentillaan, toki jälkimmäiset kisaavat eri
sarjassa.
Alle 5 000 asukkaan sarjassa Karvian naapurikunnat Kihniö (96,2) ja Honkajoki (86,9) sijoittuivat mitalikolmikkoon aktiivisuusprosentin jäädessä kuitenkin alle sadan.
Karviassa kirjaukset jakaantuivat seuraavasti; Kauraharju 247, Kantin koulu
656, Lomaraiso 80, Latikan
Yyteri 129, Pohjankangas 92,
Sarvelan koulu 881, Sara 314,
Karviankylä 331, Alkava 204,
Alkkia 287, Kirkonkylä 927 ja
Suomijärvi.
Viikkoarvonnassa
onnetar suosi seuraavia kampanjapaidalla Eija Kaunisto,
Jarkko Ruohola, Urpo Tuokkola ja Tuire Aho. Terapeutti tekee perusteellisemmat haastattelut ja
kartoitukset kuin mitä hoitaja tekee, Riihioja vertaa.
Luontaisterapeutin koulutuksen jälkeen hoitovalikoima lisääntyy muun muassa shiatsulla ja aromaterapialla.
Parkanon Ratsastajien Taru Päljänojan kisakausi
on ollut voittoisa.
Parkanolainen esteratsastaja saalisti Hämeenkyrön alue-estekisoissa kolme ykköstilaa. Suhtauduin vieraisiinkin mummuihin ja pappoihin kuin omaani. Kesä on
vasta alussa ja edessäpäin
on vielä 19 pyöräilytapahtumaa.
Myrskyluodon Maija
IFK Mariehamn
Kastelholman linna
Bomarsundin linnoitus
Pommern-museolaiva
Oolannin sota -laulu
Jomala
Punainen graniitti
Tänään 9.6. Lähiaikoina selkiytyy, mitä ja millaista siitä
tulee.
Karvian pyöräilyasemaa eivät muut kunnat horjuta
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Karvia jatkaa haastepyöräilyn ykköskuntana Satakunnassa. Saatavissa on myös
muun muassa aromaattista
hierontaa ja turvehierontaa,
kukkaterapiaa ja intialaista
päähierontaa.
Taina Riihioja on valmistunut luontaishoitajaksi AK
Luontaisterapiaopistosta
vuonna 2012. Perustyöt ehti tehdä,
mutta aikaa ei ollut vanhus-
ten kanssa olemiseen. Yläkoulun 8. Kyseessä
on ikään kuin luontaishoitajan opintojen syventäminen.
. Toisen ruusukkeen parivaljakko sai, kun se sijoittui
metrin luokassa toiseksi. Hoitaja tekee etupäässä rentouttavia hoitoja. Kilpailuoikeiden vuokrannut Jonna Laurila valmentaa ruunaa, joka juoksi Mauno Laurilan ajamana lähtönsä seitsemänneksi ajalla 30,5a.
Kihniöläisen Heikki Hoffrenin viisivuotias ruuna
Bad Boys Blue on ravannut
viime kisoissaan mukavia
sijoituksia, vaikka taulun
ainoa ykkönen onkin viime
joulukuulta Seinäjoelta.
Turussa perjantaina valjakko ei oikein saanut kisasta otetta, vaan joutui juoksemaan ensimmäisen kierroksen viimeisessä parissa. Perhe muutti kuitenkin Ikaalisiin, kun tytär
oli pikkulapsi ja muutamaa
vuotta myöhemmin Poriin.
Riihioja on työskennellyt tähän saakka Porissa Hyvinvointicenterissä ja aikoo
edelleen jatkaa siellä kahtena päivänä viikossa.
Taina Riihiojalla on ollut
Ulvilassa oma hoitola Luontaishoidot TainaMarianne.
Hän lopetti hoitolansa niihin aikoihin kun muutti Kihniöön ja jatkoi työskentelyä
vain Porissa. Hevosilla on nyt muutama viikonloppua huilia.
Tavoitteena on, että siirryn Konstalla Niihamassa luokkaa ylemmäksi eli
hyppään sillä ensimmäisen kerran 120 sentin radan, 16-vuotias ratsastaja
kertoo.
VIIKON LISTA
Hyvää
Oolannista
Sipsit
Ruotsinlaiva
Pannukakku
Yksi kansanedustaja
Ålvados
Stallhagen
Georg August Wallin
Janne Holmén
Anni Blomqvist
NIINA MARTIKAINEN
KIHNIÖ
na Riihioja kertoo.
Hoidettavien elämäntilanne tuli myös kotiin.
. Poniratsullaan Bonni Love Päljänoja
voitti luokat 90 ja 100 senttiä. Se kävi
henkisesti raskaaksi.
Taina Riihioja oli samaan
aikaan Kihniössä asuneen
mummunsa omaishoitaja.
Vaikka Riihioja itse asui Ulvilassa, hän kävi paljon Kihniössä, ja viime vuonna pois
nukkunut mummu oli myös
usein hänen luonaan.
Paluumuuttajana
Kihniöön vuosi sitten
Työ vanhusten parissa
kävi henkisesti raskaaksi
Alkuperäiseltä koulutukseltaan Riihioja on lähihoitaja.
Hän vaihtoi alaa luontaishoitojen puolelle, koska koki ne
pehmeämmiksi ja ihmisen
kokonaisvaltaisemmin huomioiviksi kuin perinteisen
lääketieteen.
Luontaishoitaja ja hieroja Taina Riihioja ottaa vastaan Puumilan Taitotalossa.
Yksi syy oli myös se, että
hän työskenteli vanhuspuolella kotipalvelussa, jossa oli
koko ajan tiukka aikataulu.
. Kimble-ponin kanssa
15-vuotias ratsastaja oli
kolmas 90 sentin luokassa.
Voittoputki jatkui Kangasalla, jossa Taru ja Kimble voittivat kaksi 100 sentin luokkaa. Asiakkaalle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa
paneudutaan vaivojen syntysyihin ja kokonaistilanteeseen. Hierojan ammattitutkinnon hän suoritti
Länsirannikon koulutus Oy
WinNovassa vuonna 2013.
Tällä hetkellä työn alla on
lisäkouluttautuminen luontaisterapeutiksi. Minulla on myös kehitteillä yhteistyötä Pyhäniemen ja Puumilan ravintoloita pyörittävän Noora Törmän kanssa. Häntä
voidaan sanoa paluumuuttajaksi, sillä hän on syntynyt
Kihniössä. Terapeutti taas menee henkilökohtaisemmalle tasolle
Ohjattua tekemistä
ikäihmisille ja lapsille järjestävät lähihoitajaopiskelijat,
Ojalainen kertoo.
MLL:n Parkanon yhdistyksen 90-vuotisjuhla urheilutalolla sunnuntaina 12.6. Sinne ovat tervetulleita
kaikki. Tanssiesityksen lisäksi juhlaväki pääsee
viidakkoseikkailulle, kun lavalla musisoivat Allu-apina,
Ella-norsu ja Paula-papukaija Senja Wallinin johdolla.
Lastentarvikekirppis on
ikisuosikki ja sitä kysytään
aina, joten se haluttiin osaksi
tätäkin tapahtumaa.
. Esiintyjänä on
SuperSam.
Rankkasateen
sattuessa juhlat siirtyvät yhtenäiskoulun liikuntasaliin.
Yhteisjuhlat la 11.6. Se on tärkeä periaate ja
mahdollistaa,
että kaikki voivat osallistua.?
kymmenten ollut tarjota yhteistä hauskaa tekemistä lapsille ja heidän vanhemmilleen.
. $
7 , 7
/
2
6
2 .
9 , $
$ 1
/ $ 7
2 6
.
/
8 % (
9 8 1
$ 5 $
$ 7
- 2 7
$ 1
$
+
$
$
+
,
0
3
8
$ 1
$
9 $
$ '
(
$ 1
7
/ 8
$
6 $
RISTIKKO 23
'
2
0
,
1
2
.
$
1
7
7
2
5
,
( /
8
$ .
$
6 6
$
1 $
$ $
5
6 ,
2
2 6
' $
$ +
7 $
0
8
.
$
,
/
8
$
1
7
,
$
$
.
5 1 $
2
.
7 2 7
. kesäkuuta 2016
Lapset tanssivat juhlan kunniaksi
Kihniössä
juhlitaan
lauantaina
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Mapina-dance-tanssiryhmä
on tärkeässä osassa sunnuntaina, kun Mannerheimin
Lastensuojeluliiton Parkanon yhdistys juhlii 90-vuotista taivaltaan.
Minka-Maaria Printzin
ohjaama 20 tytön tanssiporukka esiintyy kahteen otteeseen päivän aikana. 8
$ 6 6
/ $
$ 6 7
6 7 $
$ /
$ $ /
1
8
7 8 .
7
.
, 3 $
2 1
8
( +
$
/ 7
2
9 $
, 1
6
/ $
$
6 .
. Lasten
ja nuorten iloksi tanssijalkaa
rytmittää myös Robinin hittibiisi.
MLL:n puheenjohtaja Karoliina Ojalainen kertoo, että tarkoitus on juhlia rennosti ja iloisella mielellä. kesäkuuta
klo 10?14.
OSOITE:
?
PUHELIN:
3
$
7
(
$
1
7
(
5
8 2
1
+ ,
2 5
2
2 1
/ ,
$ .
. Terhokerho on matalan
kynnyksen kohtaamispaikka. 11
Torstaina 9. KeskiteistöSuomi
sijoitusyhtiö
?
-
jät-
Zkien
ZZ
töitä
-kuri
?
periaate ja mahdollistaa, että
kaikki voivat osallistua, kolmikko toteaa.
Taloudellista tukea järjes-
. 2
( 7
)
$
6
$
$
1
/ ,
2
+ $
, $
9
1 ,
$ 6
8 7
9 $
2 $
8
$
1. Arvomme palkintoja.
NIMI:
2-3
?
telyihin yhdistys saa paikallisista yrityksistä.
Säännöllistä, viikoittaista toimintaa tarjoaa Terhokerho tiistaisin Koskentalossa. Terhokerho on MLL:n ja
kaupungin yhteistyön tulos.
Kokoontumiset korvaavat aikaisemmat perhekahvilan aukiolot.
. V O I T TA J AT
Ristikon 20 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat
Reijo Rajala Riste, Ulla Toivanen Parkano ja Seppo Anttila Karvia.
. klo 10?
13 OP-Perhepuistossa
Minka-Maaria Printzin ohjaama ryhmä esiintyy sunnuntaina koko perheen juhlassa Puntilla.
tari Ässän auto.
Lisäksi on tarjolla talutusratsastusta, ilmapalloja,
kasvomaalausta, välipalaa ja
menossa mukana tietenkin
myös Miina ja Manu.
Kahvin ohella on tarjolla
hedelmiä ja vaahtokarkkeja,
jotka saadaan lahjoituksina
paikallisista myymälöistä.
Tarjolla matalan
kynnyksen tekemistä
Ojalainen sekä MLL:n toiminnassa pitkään mukana
olleet Saara Kautto ja Eleonora Printz kertovat, että
iso tapahtuma korvaa tänä
vuonna väliin jääneen Art
Festivo -konsertin.
Yhdistyksen toiminnan
ytimessä on kautta vuosi-
?
Tapahtumat ja
konsertit ovat ilmaisia. R20
/
2
6
6
,
7
8
0
(
$
$
$
$ 5
6 ,
. Puistohanke toteutettiin vuonna 2006 MLL
Kihniön ja Kihniön Osuuspankin yhteistyönä.
Tapahtumassa on luvassa
poniajelua, leikkimielistä kisailua sekä makkara- ja kahvitarjoilua. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
Jorma Kemppainen 2016
A
Kampradin
firma
työl- tosi lehti/
listää vete- tyttö
Korsuos- pela
tumusMyller
energialähde
Venäjä
huoliteltuja
?
Lager- KOlöf TEJA
Peru
Häivy!
Olen
yliveto!
kuvaa
Troijan Paavo
sotaa Alpo
poikaKäkriäinen
Lindholm
runon
rikoksia
harjoitus- polo
vastus- Puo
taja
?
?
lys
Elg
NI kan-ÄÄ natin
x2
Odinillakin antavat
makua
Savo
OTET-?
TAVIA
Pohjanmaa
?
Karoliina Ojalaisella, Saara Kautolla ja Eleonora Printzillä on
pitkä kokemus MLL:n toiminnasta.
Samalla linjalla mennään
tästä eteenkin päin.
. Tapahtumat ja konsertit ovat ilmaisia. Samalla vietetään puiston 10-vuotissyntymäpäivää. 8
, 9
1 $
(
5
2
5
$
+
$
8
+
0
$
,
Palauta ristikko 23.6. Myyntipaikat ovat myyjille ilmaisia juhlan kunniaksi, Ojalainen kertoo.
Liikunnan riemua lapsille tarjoaa temppurata, jonka
ovat suunnitelleet Sanna Perälä, Riina Laholuoma ja Tiina Lielahti.
Ojalainen muistuttaa, että
perheen miesväki on huomioitu, kun Puntin pihalla tuodaan jonon jatkoksi paloauton ja mönkkärin rinnalle Ri-
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
MLL
Kihniö
juhlistaa
90-vuotissyntymäpäiviään jo lauantaina OP-Perhepuistossa. Ryhmä
on harjoitellut keväästä lähtien juhlaohjelmaansa, jonka
koreogra?at ovat Printzin ja
Ella Yli-Lankosken käsialaa.
Ohjaajansa Minka-Maarian lempinimestä nimensä
saaneen ryhmän askelkuvioissa seikkailevat muun
muassa apinaorkesteri, Ti-Ti
Nalle ja Hevisaurus. Juhla on koko perheen ilmaistapahtuma, ja tervetulleita
ovat kaikki vauvasta vaariin.
Ohjelmaa on luvassa moneen lähtöön. mennessä osoitteeseen:
Seutulehti UutisOiva
PL 24, 39501 IKAALINEN
Yhteystiedot mukaan. Se on tärkeä
tähtitieteen
muusa kiin
9?17. 050 550 9321
www.gylling.fi
`Sekalaiset
`Kauneudenhoito
PARKANON
Pitopalvelu
Puh. 03 448 2827
Parkanontie
PARKANO
Keskuskatu66,
8, PARKANO
puh. krs.
33100 Tampere
Puh. 03 447 200
puh. 040 417 2319
HAMMASLÄÄKÄRI
RIITTA KOIVUNEN
Satakunnank. NDWVDVWXVSDOYHOXW
. kirjanpidot
. 040 538 1339
Patentti- rekisterihallituksen
valvoma tilintarkastaja
Markku Ala-Mettälä
HT-tilintarkastaja
tilintarkastukset,
yritysneuvonta, veroasiat
Prevision Tilintarkastus Oy
markku.ala-mettala@prevision.?
p. 040 503 8300
ma?to 9?17, pe 9?18, la 9?15, su 10?15
HAVANKA OY
ASIANAJOTOIMISTO
LÖYTÖKORPI OY
RENGASPAROONI OY
03 448 3085
040 751 9280
Keskuskatu 8, Parkano
parkanonkukka@gmail.com
www.smilesuunnittelu.fi
0400 234 349
SATAKUNNAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
KOULUTETTU OSTEOPAATTI
päänsärky
huimaus
. Lepistö
puh. 03 448 3634
0500 142 704
www.pitomestarit.tarjoaa.?
Heinosentie 39, Parkano
puh. 050 562 5500
www.makujenlaguuni.fi
www.kauneushoitolanina.weebly.com
050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
p. yrityskaupat
Keskuskatu 5
www.econia.com
Puh: 03 780 0760
Fax 03 448 1194
Tuntuuko siltä, että,
- olet yksin
- muut eivät ymmärrä sinua
- alkoholi hallitsee elämääsi
PARKANON AA-RYHMÄ
joka tiistai klo 19.00
Viinikanrinne 5
Palveleva puhelin 010 190 071
su?to klo 18?01 ja pe, la klo18?03
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
PESEMME MILTEI KAIKKEA!
Paketti- ja henkilöautot
sekä kevyet perävaunut
ilman ajanvarausta.
Raskaskalusto ajanvarauksella.
Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00
Ti-Pe 8.00 - 16.00
Parkanon Lähikatsastus Oy
Teollisuustie 31
39700 Parkano
puh. LOPDVWRLQWLKXROORW
. Isännöinnit
Keskuskatu 42, Kankaanpää
puh. raajojen kivut
Parkanon Kukka ja
Hautaustoimisto
Insinööri- ja kiinteistötoimisto
Keskuskatu 5, Parkano
Sosiaali- ja Terveysministeriön
rekisteröimä
Parkanontie 70, Parkano
Sisustussuunnittelua kodin,
yritysten sekä vapaa-ajan
asuntojen tarpeisiin
Heikki Havanka LKV 040 833 9275
`Parturi-kampaamot
Timo 044 261 4006
Hanna 050 401 9778
03 448 2037
?
`Lakiasiat
t 3FOLBBU
t 7BOUFFU
t 3BTLBBO
LBMVTUPO
QBMWFMVU
HAUTAUSPALVELU
OJALAINEN
Parkanontie 41
448 3228
0400 700 804
KODINKONEHUOLTO
KYLMÄKONEHUOLTO
email: erapaiva@erapaiva.com
020 786 2000
`Terveydenhoito
Ajanvarauksella ja ilman
ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45
muulloin sopimuksen mukaan
045 671 7649
Parkanontie 41, Parkano
Koulutettu hieroja Nina Leppihalme
Rantakatu 8, Parkano (Viinikka)
040 525 9464 www.wireex.fi
Teitä Palvelee: Luontaistuntija Parkano
sekä verkkokauppa www.luontaiscenter.fi
Huippulaadukas ravintolisäsarja Viridian
Puhtaus, ympäristö, eettisyys, hyväntekeväisyys.
Luontaistuntijat lehti jaetaan Parkanoon, Kihniöön, sekä
Karviaan, ja on saatavilla myös myymälästä. kesäkuuta 2016
AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
`Autot ja huollot
`Tilitoimistot
`Sekalaiset
PITOMESTARIT
LOHKOVUORI KY
AUTOKORJAAMO
S. 040 848 4418
Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja
Kirkkokatu 5, Parkano
03 448 1894 Hiustupa.fi
Hautaustoimistopalvelut
Parkanossa ja Kihniössä
Päivystys 24h
045 273 3300
Heidi Kortesoja
Anne Haavanlammi
HYVÄN OLON
KESKUS
Puh. VLMDLVDXWR Nl\WW||VL KXROORQ DMDNVL
Teollisuustie 20
ma-pe 8-17, la 9-13
Puh. tervetuloa!
Parturi-kampaaja
Janika
Kirkkokatu 5
Puh. VARAOSAT . palkanlaskenta
. Ranta-asemakaavat
. KOIVISTO OY
Petri Leppänen
TÄSMÄHOITO KIPUUN
p. 03 448 3380
ark 8?17, la 9?13
Merkillisen
hyvät osat!
. 03 448 1185, 0400 926 284
Päivystys ark. TARVIKKEET
MA-PE 8.00?16.30
PARKANON
MATKATOIMISTO
Parkanontie 62
ma?pe 9?12,
13.00?17.00
puh. S\|UlVXXQWDXNVHW
. YLNDNRRGLW
. SDNRNDDVXPLWWDXNVHW (bensa, diesel, OBD)
. 448 1498
JUKKA KIVIMÄKI
Parkano
puh. PllUlDLNDLVKXROORW
. 02 572 3833.
Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin.
AKI 050 586 1881
TOPI 050 564 937
`Sähköliikkeet
`Kauneudenhoito
PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY
A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat
Parkanontie 84, puh.
03 448 1373
JALASJÄRVI
Meiltä myös henkilönostin
vuokraus 13.6 m.
Aurinko- ja
MAALÄMPÖ
RATKAISUT MEILTÄ!
sKASVO
JAJALKAHOIDOT
sVARTALOHOIDOT
3PA
HÚYRYPEDISSÊ
sRAKENNEKYNNET
s26"
MEIKIT
sRIPSIENPIDENNYKSET
s,#.
GEELIKYNNET
3ANNA
-ARI0ENTTI
+AROLIINA6EHMASKANGAS
WWW HUNAJAINEN l
Joka torstai
PALVELUHAKEMISTOSTA
löytyvät nopeasti
PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT
Parkanontie 63, 39700 PARKANO.
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
EHIKEPQGOAP?UH=O=P=GQJP= ?
RIITTA KESKINEN
- kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
- ihokarvojen poisto sokeroinnilla
- meikit ja hoitotuotteet
- kestopigmentointi
Parkanontie 45, p. 448 2616
Sijainti R-kioskin vieressä Parkanontie 45, 39700 Parkano
Ma?pe 9.30?17, la 9.30?14.00. 040 545 8051
Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot
. YDUDRVDW
. 03 448 3035
Parkano, Kirkkokatu 5
luontaistuotteet ja ?hoidot
Koulutettu hieroja,
luontaisneuvoja
Merja Pihlajamäki
Olemme Facebookissa
040 526 4321
KONEURAKOINTI
T. maanrakennustyöt
puh. 043 217 0666
Talonpohja- ja piharakentaminen
ym. klo 9.00?11.00
Keskuskatu 7
ma, ilman ajanvarausta 9?16,
muulloin sopimuksen mukaan
. Perukirjat, ositukset
. 03 448 0700, 040 582 7543
`Tilintarkastajat
VARMASTI EMME PESE NAHKAA
VÄLITYSPISTE
Parkanontie 90,
puh. 03 448 2501
Klassinen hieronta
Urheiluhieronta
Kinesioteippaukset
Lahjakortit käteisellä
myös Kultapuhdosta
(Keskuskatu 5)
Palvelen sinua osoitteessa:
Hoitokulma Ilona
Parkanontie 16, Parkano
www.hoitokulmailona.?
p. Puh. 045 120 6963
Tervetuloa!
Puh. 040 419 4969
www.konehommat.fi
Parkano
PIRKANMAAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Oikeusavustajan
vastaanotto
Parkanossa ja
Ikaalisissa
Ajanvaraus
029 566 0760
?
?
?
?
?
niskasärky
selkäkipu
puutumisoireet
Ajanvaraus
Parkanontie 64, Parkano
Koulutettu HIEROJA
URHO MANNER
Vanhantalontie 314, Parkano
puh. 029 566 0570
Keskuskatu 46 B, Kankaanpää
AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686
AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686
AA Teija Kalliomäki, 044 578 2021
AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545
Teollisuustie 20, Parkano
Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13
1VI
. Vastaavan työnjohtajan tehtävät
. 040 774 2205.
Luontaistuntija Kankaanpää Torikatu 10 38700 Kankaanpää
Ark. La 9?13.00. Rakennus- ja rakennepiirustukset
. 13
Torstaina 9. verokonsultointi
. 044 278 2966
Ahertajankatu 10, Parkano
NÄ
ISY
YS
U
TE
EL
YH
LV
PA
AA
TOIPUMINEN
PARKANON
VARAOSAKESKUS
Heinosentie 39, Parkano
puh. 06 456 1534
Mäntylammintie 3 A
Jalasjärvi
Hammaslääkäriaikoja
myös uusille asiakkaille.. 2 A
. 050 357 0123
- Asiantuntijuus ja konsultointi
- Sähköinen taloushallinto
- Kirjanpito
- Palkka- ja henkilöstöhallinto
- Osto- ja myyntilaskutus
HUOLTO . KLQDXVSDOYHOX
. yritysten perustaminen ja
yritysmuodon muutokset
. 03 223 1666
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Unto Ylihaveri, Parkano
Koulutettu Hieroja
Minna Kuusikoski
Keskuskatu 5 puh. 050 366 9725
`Terveydenhoito
Hammaslääkäri
SEPPO LEPPÄNEN
Keskustori 5 A, 3. Puh. ASP-palvelut
040 702 8285
Tervetuloa esittelyyn
la 11.6. Tied. 0500 692 915
Karvian kunta
KARVIAN KUNNANVALTUUSTON
KOKOUS
Aika: Maanantaina, 13.6.2016 klo 19.00
Paikka: Kunnantalo, valtuustosali
Käsiteltävät asiat:
1. Siemensipulit,
herneensiemenet,
kotimaista mansikkaa.
ostetaan
Kunnostettuja ja huollettuja lasten ja aikuisten sekalaiset
polkupyöriä. Ilmoitusasiat
10.Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä tiistaina 21.6.2016
klo 10.00?14.00 Karvian kunnantalon ilmoitustaululla.
Karviassa 9.6.2016
Voitto Raita-aho
kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Pohjanmaa
VK 23 LV
Kuntalain 97 §:n mukaisesti saatetaan tiedoksi Turun
hallinto-oikeuden päätös 3.6.2016 Varsinais-Suomen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tekemään valitukseen koskien Karvian kunnanhallituksen 25.5.2015 antamaa päätöstä Arto Sarviluoman
maa-ainesasiassa.
Päätös on nähtävänä Karvian kunnan ilmoitustaululla
7.6.?6.7.2016 välisenä aikana.
Karviassa 7.6.2016
Kunnanhallitus
Kyläkauppapäivää
vietetään lähes 400
K-Marketissa 11.6.2016
Tarjouslehti voimassa To-Su 9.-12.6.2016
ellei toisin mainita
Makua
viikonloppuun
Kyläkauppapäivänä 11.6.
Kahvitarjoilu klo 10?16
Pirjon Pakarin konsulentti
Salvia-jauhelihapihvit
Katso resepti k-market.fi
HK
KARINIEMEN
Naudan
jauheliha 17 %
1 kg
rä
EKananpojan
minuuttipihvit
Puffet-jäätelö
5
99
RS
(5,99/kg)
Erä
Grillipaprika
Palvelusta
Grillikyljys
500 g
Hollanti
14
95
99
PKT
kg
(3,98/kg)
kpl
RS
12,09/kg)
rä
550 g
23
99
99
PKT
(5,44/kg)
pkt
MAURINTORI
Kihniöntie 12, Kihniö
puh. .$7727859$78277((7
. Puh. Yläkoulun keittiön järjestäminen lv 2016?2017
4. klo 12.00?13.00!
K I E R R Ä T YS N U R K K A
.
.
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
PERJANTAINA
Parkanon torilla
www.ylasatakunta.?
RUOKAPERUNAA
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa
(ei yrityksille).
Pito, Matilda, van Gogh,
Siikli. 44 381
330-390 g
62 g, myös laktoositon
tonn
Asennuspalvelu.
Käytä hyväksesi
kotitalousvähennys!
myydään kiinteistöjä
ILMOITUS
Kaikki hyvä
on lähellä.
. 040 727 1816.
E
Helapää
grillimakkara
Atria
Puh. 044 551 2335
Mainos messulehteen:
Mauri Matalamäki
p. iltaisin 044 mielellään isolla tontilla
264 7171.
Puh. 040 542
Vuokrataan kolmio 75 m2
0895.
Satakunnankadulta Parkanosta. Lisämääräraha työsuunnittelijan palkkaamiseen
7. 14
Torstaina 9. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
00
99
31
PUNAISEN
HAASTE
Tiedustelut puh. VESIKOURUT
. .$7723(687 -$ 0$$/$8.6(7
. 03 448 4232
sari.likolammi@k-market.com
PALVELEMME MA?PE klo 8.00?21.00, LA klo 8.00?18.00, SU 12?21
Hiekat, salaojasorat,
murskeet.
Mökkiläiset huom!
Bobcat vuokrattavana.
Saatavana myös
lavettikuljetuksia.
Tiedustelut
E. Puh. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. kesäkuuta 2016
Kihniön Yrittäjät ry:n
A
ILL
T
I
NRA UU !
Ä
L
KY PAHT
TA
KESÄMESSUT 2016
SU 3.7.2016 klo 10.00?16.00
UHT
AVOIMET OVET TERVEYSKESKUKSESSA
=
engl. Kiinteistön myynti tarjousten perusteella
5. 3$/27,..$$7
. 050 586 7601.
Käriste
Grillimakkara
www.gamituote.com
myydään
Parkanosta rivitalokaksio OK-talo/tila Parkanosta
46 m2. 040 543 7663
PYÖRÄILY-
Karvian osasto haastaa kaikki kuntalaiset Sampolaan
SPR:n kahvilaan sunnuntaina 12.6.2016 klo 10?14.
Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä arpoja ja makkaraa.
Karvian liikuntapalvelut
myydään
(10,23(16,13/kg)
ATRIA
1 kg
RISTIN
Edullinen ilmoituspaikka: 1. Muut asiat
9. ultra high temperature, erittäin korkea
lämpötila, UHT-käsittely, iskukuumennus
Parkanon terveyskeskuksen poliklinikan uudet
tilat ovat valmistuneet.
Kutsumme Sinut kahvittelemaan ja tutustumaan
uusittuihin tiloihin ke 15.6.2016 klo 14.00?15.30.
Olet lämpimästi tervetullut!
Kolmostien Terveys Oy
Varaa
myyntipaikkasi:
Aila Sulkava
p. 3,,3813(//,7 -$ +$787
. Karvian yhtenäiskoulun saneeraus ja laajennus,
rakentamisen urakkatarjoukset
8. Seppälä Oy
040 570 5208,
0400 164 230
OMAKOTITALO
Riihikatu 9, Parkano
Upea 112,5 m2 talo
Viinikasta kolmella terassilla, vehreällä pihalla ja
2:n auton katoksella.
Etuovi.com kohde c24348
Puh. Jäkäläkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava
6. Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
3. 6,6b3,,338$6(118.6(7 567
.$7725(0217,7 SRKMDW|LQHHQ
0400 638 134
seuratoimintaa
Parkanon Metallityöväen ao 220 järjestää kuljetuksen
seuturyhmän kanssa
Turun keskiaikaisille markkinoille la 2.7. ( ei 13.7.).. klo 16.00. 050 331
6225.
2 pkt/tal
Parkanon Seudun
Hengitysyhdistys.
Teatterimatka su
3.7. mennessä Susanna puh. Sitovat ilmoittautumiset 17.6. Lähtö Parkanon
Shelliltä klo 8.00, takaisin lähdetään n.
klo 5.00 - 5.10
Karvian ja Honkajoen alueella.
Mahdolliset muistamiset toivomme tilillemme käytettäväksi
yhdistyksen toimintaan, Satapirkan OP FI35 5327 0520 0488 80
KIOSKI KAHVILA AVATAAN RAUHALAN
PALVELUKESKUKSEEN PARKANOON (Pentintie 8)
d????????. 03 448 1790
Tilausliikenne Liikalan hallilla ti 14.6. ?????????. 15
Torstaina 9.
?????. kesäkuuta 2016
Lauantaina 11.6.
Nyt myös kesä?heinäkuun ajan
LOUNASPÖYTÄ
katettuna lauantaisin klo 11?15
Hinta 9,90 ?
Karvia
Liput 3 ?
02 544 1050
www.parooni.fii
w
ROMPETORI
La 11.6. mllparkano@gmail.com
www.mllparkano.com
Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... <??. ????????. ????.
Pahoittelemme keskeyksestä aiheutuvaa haittaa.
Avoinna Perjantaisin klo: 12.00- 14.00
Kioski kahvilan tuotto käytetään Setlementin toiminnan
tukemiseen.
040 414 0770 . ja hinnat käy!
Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta.
.
...
Ä
TI
YY
K
Ä
Ä
M
M
LM
LL
Y
K
LE
IL
O
N
IN
KUUUUMILLE H
rrja
Hur ta!
hin
4 pkt
rrja
sa
Hur ta!
u ajois
hin Varaud
RASTASVERKKO
4x5 m
rä
rrja Uusi e
r
u
H ta!
hin Suosittu
KÄÄRMEEN
KARKOTIN
1 14
00
5
HYTTYSSA76 LQM
t WBJLVUVTBMVF
400 m2
95
00
99
00
129
00
t W 30 L
rrja
Hur ta! MÄRKÄ/KUIVA urrrja
hin TEOLLISUUS- H inta!
IMURI 2000 W h
t -
t Noottoria
249
00
PUNAMAALI HITSAUS INVERTTERI
17 199
Tarjoukset voimassa 9.6.?15.6.2016
Parkanon myymälässä
95
Kotimainen
ISO TOMAATTIAMPPELI
/tal.
2 erää
ja
erä
rrja
rrja
urrr ! 20 kpl
Hur ta! STANLEY
Hur ta!Kotimainen
H
hin MÄRKÄ/KUIVA- hin RAKENTAJAN hinta
IMURIT
STANLEY
t W 20 L
rrja
Hur ta! Perjantai aamusta
hin
t ,*5 t ".1
t TJT UBSvikesarjan
00
9
95
HIEKKAPUHALLUS LAITTEET
20 L
129 169 199
00
00
rrja
Hur ta!
hin
PÖYTÄSAHA
t 8 t NN
129
00
LIUKUKATKAISU/
JIIRISAHA
t 8 t NN t MBTFS
Puhelinkeskus 02 572 3575
PARKANO
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 11?18
KANKAANPÄÄ Ma?pe 8?20, la 9?18, su 10?18
80 L
40 L
00
JIIRISIRKKELIPÖYTÄ
59
00
129
TUOTTEITA RAJOITETUT
MUTTA ISOT ERÄT
JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi
00. W?????????. klo 9.00?15.00
MANNERHEIMIN
LASTENSUOJELULIITON
Parkanon yhdistys
Torikirpun pihassa (Toivolankatu 4, Parkano)
Puh. klo 10?14
AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ
t TBSKPMMB LahWJB
LBLLVB
NBLLBraa
t .# 4QSJOUUFSJO FTJUUFMZ
t 1BJLBMMB LÊWJKÚJEFO LFTLFO BSWPUBBO IFOHFO VJJQVSJO
LBOBWBSJTUFJMZ o
TERVETULOA!
Keskeytys
sähkönjakelussa
Tilausliikenne Liikala Ky
,ZMÊ ,arWJBOUJF D
,arvia
QVI
14.6.
Kantaverkossa tehtävien kytkentätöiden vuoksi
on sähkönjakelussa keskeytys
tiistaina 14.6