Sivu 5 Kuntoilua ?iliksen mukaan. ” Parkano ?5 ?7 Parkano +1 +1 Parkano ?4 ?4 Parkano ?10 ?9 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Maan pohjoisosaan saapuu lumipyry ja lounaistuuli voimistuu huomattavasti, Lapin tuntureilla esiintyy myrskypuuskia. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Sunnuntaina pakkanen kiristyy koko maassa. Mutta eipä noita tarvitse juuri pakottaa. Illalla lumisateita leviää tuulen voimistuessa ja pakkasen heiketessä maan keskivaiheille, yöllä eteläänkin. Isossa kaupungissa on tarjolla niin paljon muutakin kuin työpaikka ja asunto.” Sivu 7 Alkkian tuulivoimapuisto sai rakennusluvat. Itä-Lapissa satelee lunta, muualla maassa on enimmäkseen selkeää. TAMMIKUUTA 2019 NUMERO 3 / 87. Sivut 4 ja 5 Huonekalukauppias Kristian Tuomi kantoi eilen sohvaa urheilutalon myyntinäyttelyyn, joka oli esillä yhden päivän ajan. Pakkasta on päivällä enimmäkseen 5...10, idässä 10...15 astetta, länsirannikolla lämpötila kohoaa lähelle nollaa. Katsaus lähipäivien säähän Lauantaina on laajalti selkeää, Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin tulee lumikuuroja pilvisyyden ollessa runsasta. Pilvisyys vaihtelee ja tulee paikallisia lumikuuroja, etelässä on selkeintä ja poutaisinta. Sivu 10 Avoimia paikkoja seurakunnan toimintatiimeihin. Sivu 8. alv 24% TORSTAINA 10. Päivälämpötila on lännessä ja lounaassa vähän nollan yläpuolella, idässä ja pohjoisessa on pääosin heikkoa pakkasta. Sivu 3 Vieläkin kuulee puhuttavan, että ihmiset ajetaan puoliväkisin kotikonnuiltaan pääkaupunkiseudun ahtauteen ja muihin isoihin kaupunkeihin maksamaan kalliita asumiskustannuksia. Suomi huomenna Sää on hyvin tuulinen, tuuli käy lännen ja luoteen väliltä. VUOSIKERTA Sohvakauppoja päivän ajan Uusi pääjohtaja tutustui Luken tiloihin ja tutkimukseen. Länsirannikolla päivälämpötila on lähellä nollaa, muualla maassa on heikkoa pakkasta
Löytöretki-ryhmä to 10.1. klo 13.00. klo 13.30 srk-talo, Parkanon Rauhanyhdistyksen kokous. Myös korkeamman johdatus ja varjelus tuli usein esille puheissa. klo 19 kirkossa. klo 17 kirkossa. Kaffetupaa ei maanantaina 14.1. VALMISTUNEITA. Näissä tehtävissään vaari oli mukana päättämässä mm. kouluruokailut Rakkaamme Arto Juho Aulis RISTILUOMA Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. KIHNIÖ Ma: chili-con carne, riisi, salaatti, ti: jauhelihakebakot, muusi, salaatti/kermaperunat, ke: nakkikastike, perunat, salaatti, to: broileri-kauramakaronilasagne, porkkanaraaste, pe: kalakeitto, pehmeä leipä, juusto. Perhekerho ke 16.1. 26.8.1954 Teuva 5.11.2018 Satakunnan keskussairaala Lähdit aamulla hiljaa taivaan kotihin. Tehtävä oli luottamustoimi oman toimen ohessa, mutta sisälsi tuolloin myös esimerkiksi viikoittaisen päivystysajan kunnantalolla ja paljon käytännön työtä ihmisten parissa. Nuoret avustavat musiikissa. Torstaina 10. klo 14 srk-talon takkahuone, Karhuluoma. Rohkeasti mukaan. Myöhemminkin muistan aina, kuinka vaari oli kova tekemään töitä. klo 18. Timo Oksjoki Sulo Porrassalmen tyttären poika Sulo Porrassalmi IN MEMORIAM Y-S arkisto / Maarit Lehto Anni-Lotta Poussa on valmistunut materiaalitekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. klo 10 messu kirkossa. Sodan loppuvaiheissa vaari loukkaantui saaden kranaatin sirpaleen käteensä. klo 12 Saran piiri Sarasteen kerhohuoneella. Minulla oli itsellä pitkään tunne, etten ollut koskaan onnistunut kertomaan vaarille, kuinka paljon arvostin ja kunnioitin häntä. Kahvit tarjoamme sekä ruokaa kotiin vietäväksi sen verran kuin jaettavaa riittää. Kotimatkalla saimme siskoni kanssa istua kuorman päällä vaarin ohjastaessa rekeä välillä reen kyydissä ja välillä reen vieressä hangessa pahemmissa paikoissa. Tervetuloa! KARVIA Su 13.1. Työpäiväsi pitkä päättyi, kädet ahkerat levätä saa. Käsityökerho ti 15.1. Hän ehti vielä saada tasavallan presidentiltä kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle. Ke 16.1. Hän oli loppuun saakka oma terävä itsensä. Sen jälkeen vielä räjähtävä luoti osui kivääriin, joka pirstoutuessaan palasiksi pysäytti luodin. Kun olimme perheen kanssa kylässä mummulassa, vaari oli yleensä aina tekemässä maatilan töitä, metsätöitä tai talkoilemassa yhdessä naapureiden kanssa. Myyryläinen, Eränen. Ei sellaisista asioista miesten kesken arjessa jutella. Toivotamme hyvää vuoden jatkoa! Anja ja Esko Pajunen Lämmin kiitos Maija Liisa Huhdanpään muiston kunnioittamisesta ja osanotosta suruumme. Niitä riitti aina kunnallispolitiikasta harrastajateatteriin ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä. kellonaika) seurakuntatalolla, past. Itsekään en ollut oikein rohjennut niistä kysellä. klo 18.30 Liukosella, Yliskyläntie 910, Hirvi. Kirkkokuoron harjoitus to 17.1. klo 10, kastelintujen luovutus srktalolla kahvitilaisuudessa. Oikeastaan vasta sairasvuoteen äärellä sain tämän puhuttua vaarille. Sydämen hento liekki sammui talven tuulihin. tammikuuta 2019 2 Pelastusarmeija Tule sanan ja laulun äärelle. Kun työ oli tehty, hevonen sai pihassa piehtaroida höyryävänä lumessa. Tervetuloa! PARKANO Ma: kebabliha, riisi, salaatti, chilimajoneesi, ti: uunikala, perunasose, salaatti, ke: mussaka, kreikkalainen salaatti, to: täysjyväpuuro, kiisseli, lihapiirakka, pe: makkarakeitto, leipä, hedelmä. Läheisin ja myös vaativin luottamustoimi, jota vaari jaksoi vielä viimeisinäkin aikoinaan muistella, oli 20 vuoden pesti sosiaalilautakunnan puheenjohtajana. Tervetuloa vuoden ensimmäiseen piiriin. klo 17.30–19.00 seurakuntatalolla (Olokolo). Asia: päätös toimitiloista. Yhteyskuoron harjoitus to 17.1. KARVIA Ma: jauhelihakeitto, ruisleipä, leikkele, ti: palapaisti, perunat, salaatti, ke: tonnikalavuoka, salaatti, to: puuro/pinaattikeitto, sämpylä, leikkele, pe: makkarakastike, perunat, salaatti. KATULÄHETYS pe klo 17. Vaari muisti myös aina kertoa kenraali Ehrnroothin olleen vielä loppuun saakka aseveli-illoissa teräväjärkinen, vaikka jalat eivät enää toimineetkaan. Minun ensimmäisiä muistojani vaarista on, kun pikkupoikana pääsin vaarin mukaan tukkimetsälle hakemaan tukkikuormaa hevosen ja reen kanssa. Yhtenä esimerkkinä oman veljensä kaatuminen sodassa. Kiitämme lämpimästi osanotosta suuressa surussamme. Meille omaisille vaari ei sotamuistojaan juurikaan ollut aikaisemmin kertoillut. Vasta noiden julkisten esiintymisien jälkeen mekin saimme kuulla enemmän sota-ajan tapahtumista. Toinen tärkeä tehtävä oli seurakunnan sivutoimisena rahastonhoitajana toimiminen. Joukko laitettiin avuksi pahimpiin paikkoihin, valloittamaan takaisin juoksuhautoja ym. Sulo Porrassalmi siunattiin haudan lepoon 9.12.2018 vaatimattomalle suurmiehelle sopivin menoin vain läheisten läsnä ollessa hänen omasta toiveestaan. Vaari kertoi olleensa osa JR7:ään kuulunutta erikoisjoukkoa, joka oli suoraan eversti Adolf Ehrnroothin komennossa. Tavallinen luoti ei olisi välttämättä pysähtynyt. Siitä olen iloinen, että vaikka sairaus veikin vaarin voimat, hän oli läsnä meidän omaisten kanssa ihan loppuun saakka. Annivaimon Sulo löysi Kihniöltä ja muutti Kihniön Myllykylään 1948. Marja Tuomi. Ti 15.1. Vanhemmalla iällä vaari puhui usein sodasta juhlapuheissa ja kävi myös puhumassa nuoremmille sukupolville kutsunnoissa. Silti hänellä oli aina aikaa myös meille vieraille. Erityistä tukea tarvitsevien perheiden ilta ma 14.1. Kihniön vanhainkodin ja seurakuntatalon rakentamisesta. Vaarin lähdön hetki koitti lopulta 26. Vaikka vaari suuresti arvostikin kutsua, oli hän silloin jo pitkän sairauden uuvuttamana valmis ennemmin taivaallisiin juhliin. Omaiset Sulo Porrassalmi syntyi 27.5.1925 Jalasjärvellä. Etsijät-ryhmä ma 14.1. klo 18 pappilassa. Useammankin kerran oli lähellä, etteikö vaarinkin elämä olisi voinut loppua jo varhain. klo 11.00 (huom. Kirkkokuoro ke 16.1. Hartaushetki Iltaruskossa ma 14.1. Heillä oli konepistoolit aseina ja polkupyörät kulkupeleinä. Tervetuloa vuoden ensimmäiseen piiriin. Anne Salo Karviasta on suorittanut Satakunnan ammattikorkeakoulussa sosiaalija terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon ja valmistunut geronomiksi. Muistosi meitä aina tiellämme johdattaa. Eräänä iltana viime syksynä Iltaruskossa kerroin vaarille, miten olin jo joitain vuosia sitten osallistunut työpaikan koulutukseen, jossa kysyttiin esikuvaa tai idolia. Vaari lastasi raskaat tukit hartiavoimin rekeen. Luukaspiiri ma 14.1. klo 11.30 Päiväpiiri srk-talolla. Polkupyörät joukko tosin menetti rakettikeskityksessä ja sen jälkeen he joutuivat siirtymään juosten paikasta toiseen. Sama päti myös vaariin. Moni on varmasti kuullut miten vaari oppi arvostamaan lottien tekemää arvokasta työtä rintamalla ja miten koviinkin kokemuksiin oli vaan pakko tottua. Jossain vaiheessa hän sitten yleensä lähti johonkin lukuisista luottamustoimistaan tai harrastuksistaan. Vaari siis pääsi lomalle veljensä hautajaisiin ja omien sanojensa mukaan hän olisi varmasti kalanruokaa, jos olisi ollut mukana joukko-osastonsa perääntyessä Vuoksen yli, sillä hän ei osannut uida. Tervetuloa! Johtokunta. marraskuuta. Puheissaan vaari myös muisti painottaa, ettei sodassa oltaisi pärjätty ilman koko kansan ponnistuksia ja korkeamman johdatusta. Hämärtyvä metsä oli vähän jännäkin paikka pienelle lapselle. Arvioisin, että vaari oli mukana lähes kaikessa mahdollisessa toiminnassa Kihniöllä lukuun ottamatta metsästysseuroja. Tarvittiin kaikki kolme rintamaa, eturintama, kotirintama ja rukousrintama. Vaari viihtyi kyllä hyvin metsässä, mutta aseista hän oli saanut sodassa tarpeekseen. Kerran viimeisinä aikoinaan asuessaan vielä kotitilalla Myllykylässä hän kuitenkin otti asian puheeksi ja halusi kertoa minulle sotamuistoistaan. KIHNIÖ Vihitty: Juha Petteri Rantala ja Marjaana Maija Helena Haavisto, mol. Esimerkkinä annettiin merkkihenkilöitä presidenteistä nykyajan idoleihin. Raamattupiiri ma 14.1. Osa oli tuttuakin, mutta ihan kaikkea en ollut aiemmin kuullut. Seurakunnan kotisivut parkanonseurakunta.. klo 10 seurakuntatalolla. Vaari toimi 30 vuotta kunnalliselämässä eri luottamustoimissa ja valtuustossa. klo 15, Paula Hallikas. seurakunnat Kunnallisneuvos Rantalanniemestä KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI kaikkia eri tavoin merkkipäivääni muistaneita. Naisten Raamattupiiri Rantakodossa to 10.1. Vaari kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä ja eläneensä hyvän elämän, hän oli jo valmis lähtemään tästä maailmasta. Kasteensunnuntain perhemessu su 13.1. klo 18 srk-talon kirjastossa (ovet eteläpäädystä). Perhejumalanpalvelus su 13.1. Molemmat mies ja hevonen joutuivat koville, mutta vaari piti hyvää huolta hevosesta, niin kuin eläimistä yleensäkin. Meillä oli jotenkin seesteinen hetki yhdessä. PARKANO Kuolleet: Maija Liisa Huhdanpää 98 v, Seija Sisko Ohraluoma 66 v. Kihniön srk:sta. Aloitamme kahvittelulla. Syvästi kaivaten Mirja Joonas Marianna Joni Juha, Henna ja Meimi sisarukset perheineen velivainajan perhe muut sukulaiset ja ystävät hengellisiä tilaisuuksia Linnankylän rukoushuone Kokous sunnuntaina 13.1. Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, vaan vastasin ensimmäisenä, että vaari oli minun suurin idolini. klo 18 seurakuntatalolla. RAUHANYHDISTYS Su 13.1. klo 13
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Jeesus käskee tuomaan lapsia luokseen, koska taivasten valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen. Parkanolaisia kiinnostaa, jatkuuko tutkimustyö Kairokoskella. Sitä ennen hän työskenteli Luken tutkimusylijohtajana vuodesta 2015 asti ja siihen saakka VTT:llä tutkimusjohtajana. Linnut laulavat Jumalalle ylistystä kastepuun oksilla. ( Kasteja lähetyskäsky) Liisa Myyryläinen Parkanon ev.lut. Vanhemmat tuovat lapsen kasteelle ja rukoilevat yhdessä kummien kanssa heidän puolestaan. Valkoisin siivin se kuvaa Pyhän Hengen työtä. seurakunta Kasteen sunnuntai SUNNUNTAIKSI NIINA KIVIOJA PARKANO Luonnonvarakeskuksen uusi pääjohtaja Johanna Buchert ja ryhmäpäällikkö Tuula Jyske vierailivat tiistaina Parkanossa. Kastelinnussa lukee lapsen nimi ja kastepäivä. – Olemme organisaationa hyvin mobiili, asiantuntija voi tulla vaikka Joensuusta auttamaan tämän alueen ihmisiä, Johanna Buchert sanoo. Uudessa virassaan hän kiertää tutustumassa kaikkiin Luken 25 toimipisteeseen, jotta pystyy kartoittamaan organisaation vahvuudet ja osaamisen. Se tarkoittaa, että kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen kirkkauteen – siitä kertoo kastepuvun valkoinen väri. Seppo teki puun, muu perhe auttoi lintujen tekemisessä. Niillä voisi olla suuret taloudelliset mahdollisuudet. Kaste liittää meidät seurakuntaan. tammikuuta 2019 3 Viime vuonna Parkanon seurakunnan jäseneksi kastettiin 30 lasta. Suomi on ihmisistä aika tyhjä maa, ja meidän pitäisi pystyä ottamaan oma roolimme kestävässä luonnonvarataloudessa. Taloa esittelivät johtava tutkija Tytti Sarjala, tutkija Jenni Tienaho ja erikoistutkija Riina Muilu-Mäkelä.. Luonnonvaratalous ja biotalous koetaan tärkeäksi, se on Suomen vahvuus. – Nyt yksi tutkimuslaitos kattaa koko biotalouden kentän kaiken alkutuotannon, oli kyse sitten metsästä, riistasta, kalasta tai pelloista. Tutkimusta tehdään paljon ja se on hyvää ja laadukasta, mutta pitäisi saada vahva teollinen yrittäjä. Näitä aineita voitaisiin tuottaa perinteisen puunjalostuksen ohella. Jeesus sanoi: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. – Suomessa ei kuitenkaan vielä ole merkittäviä yrityksiä, jotka olisivat lähteneet viemään tätä eteenpäin. Johanna Buchert sanoo, että toimipaikkojen määrään ei tällä hetkellä ole tiedossa muutoksia. Aamupäivällä he kävivät kaupungintalolla, jossa tapasivat muun muassa kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman ja sivistysjohtaja Jenni Alpin. Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa – tuli mitä tuli. Olisiko se sitten uusi perustettava yritys vai jokin jo olemassa oleva, Johanna Buchert pohtii. He saivat kastepuuhun oman kastelintunsa. Pyhä Henki toimii, ja lahjoittaa uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin. Iltapäivä kului Luken tiloissa Kaironiemessä, jossa Buchert ja Jyske tutustuivat taloon ja henkilökuntaan. – Sellainen voisi olla vaikkapa puusta eristettävä hapettumista estävä aine, jota voisi käyttää synteettisten elintarvikelisäaineiden korvaajana, Buchert antaa esimerkin. Samantapaisten tutkimusten parissa puurtavat kollegat kannattaa saattaa yhteen, jotta he voivat hyödyntää toistensa kokemuksia. Tämän armon hän antaa kaikille, myös lapsille. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Pirkanmaan Liitosta paikalla olivat edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela ja Geoparkhankkeesta projektipäällikkö Terttu Hermansson. Sekundäärimetaboliitit ovat esimerkiksi kasvimateriaalien sisältämiä suoja-aineita, joiden avulla kasvit torjuvat tuholaisia tai erilaisia vaurioita. Jokaisella on oma paikka ja tehtävä – aivan kuin jokaisella lintulajilla on oma äänensä ja ulkomuotonsa. Torstaina 10. Kollegoiden yhteistyön kannattaa vahvistua Luken palveluksessa on yhteensä 1 300 työntekijää, jotka tarpeen tullen liikkuvat toimipaikkojen välillä. Kasteessa me saamme Kristuksen ”kaikkineen”, opettaa Luther. Pyhä Henki kertoo meille, että elämämme kallein asia on Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Rakastavien vanhempien huoli lapsen tulevaisuudesta ja turvallisuudesta on annettu korkeampiin käsiin. Pääjohtajan mielestä yhdistäminen oli loistava idea, joka syntyi biotalouden merkittävyyden ymmärtämisestä. Esimerkiksi puunkuoressa on Buchertin mukaan kemiallisesti tehokkaita komponentteja. Jumala kutsuu meidät jokaisen omalla nimellä. Lisäksi jalostuksessa tehdään yhteistyötä esimerkiksi VTT:n ja tiettyjen yliopistojen kanssa. Buchertin tavoite on saada vahvistettua kollegoiden yhteistyötä niin talon sisällä kuin ulkopuolellakin. Parkanon toimipisteessä työtään esittelivät erikoistutkija Riina Muilu-Mäkelä sekä tutkijat Niko Silvan ja Jenni Tienaho. Ne kuvaavat sitä, että lapsi on kiinnitetty Jeesuksen maailmanlaajuisen kirkon ja Parkanon seurakunnan jäseneksi. Johanna Buchertista tuli Luken pääjohtaja viime syyskuussa. Tutkimuslaitokset oli hyvä yhdistää Luonnonvarakeskus perustettiin vuonna 2015 yhdistämällä Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos, Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos sekä Maaja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen tilastotuotanto. Yhteistyötä Pirkanmaalla vahvistaa, että tuttu nimi tulee vastaan esimerkiksi uuden Tampereen yliopiston eli Tampere3:n johdossa; Luken entinen pääjohtaja Mari Walls toimii nyt yliopiston rehtorina. Tällä hetkellä tutkitaan esimerkiksi rahkasammaleen käyttömahdollisuuksia, puun terveysominaisuuksia, kihokin antimikrobisuutta ja biomassan pieniä arvokomponentteja, joita voidaan tulevaisuudessa hyödyntää lääketeollisuudessa, kosmetiikassa ja pakkausmateriaaleissa. Usein tällaisesta toiminnan tehostamisesta puhuttaessa aletaan pelätä, että samalla karsitaan toimipaikkoja. Kastepuu on vuonna 2017 Isoahon perheen tekemä. – Nyt edetään toistaiseksi tällä systeemillä, mutta tietysti rahoitus vaikuttaa. Kairokoski tuntee kemialliset komponentit Luken Parkanon-toimipisteen vahvuutena on Johanna Buchertin mukaan hyvä sekundäärimetaboliittien ymmärrys. Esirukous lapsen puolesta on yksi parhaista kummin antamista lahjoista. Näin valtavan suuren lahjan lapsi saa, kun hänet kastetaan. Puusta riittää heille vaivaa pitkäksi aikaa, kun he tekevät kaikille kastetuille oman linnun. Toivotaan, että seuraava hallitus satsaa vahvasti tutkimukseen. Kasteen arvo ei riipu meidän asenteestamme, sillä kaste ja usko ovat Jumalan tekoa meissä. Samalla tulee karsittua päällekkäisyyksiä, kun samaa perustyötä ei tehdä alusta asti uudelleen monessa paikassa. Uusi pääjohtaja kartoitti myös Parkanon Luken vahvuudet Luonnonvarakeskuksen uusi pääjohtaja Johanna Buchert (toinen vas.) vieraili Parkanon Lukessa tiistaina
Lopullisen päätöksen kokoonpanosta tekee kirkkoneuvosto. Lapsiperheiden asema on Suomessa kansainvälisesti hyvä, mutta lapsiköyhyys on pitkään ollut kasvussa. Pienempiäkin siirto-ongelmia on uudenvuodenpäivän myrskyn jäljiltä esiintynyt vielä huomattavan kauan sen jälkeen, kun sähköyhtiöt ilmoittivat saaneensa kaikki viat korjatuiksi. – Työn punainen lanka on kohdata niitä ihmisiä, jotka jäävät vähemmälle huomiolle muuten. Kihniön valtionosuudet ovat sen sijaan nousemassa 6 794 474 euroon eli lisää rahaa on tulossa 100 985 euroa vuoteen 2018 verrattuna. Syrjäytyneitä nuoria on kosolti, ja ylisukupolvinen eriarvoisuus on lisääntymässä.” Harkinnan arvoisia kohteita ovat Korkmanin mukaan subjektiivinen päivähoito-oikeus, päiväkotien ryhmäkoko, vanhempainvapaat sekä koulukuraattoreiden ja psykologien saatavuus. Vaikka Parkanon valtionosuudet vähentyvät toista vuotta peräkkäin, on tämänvuotinen osuus yli 4 miljoonaa euroa korkeampi kuin 2010-luvun alussa. Ei ole itsestään selvää, että Heckmanin sääntö pätee Suomessa. Ainakin ne mittarit näyttävä pystyvän muuten lähes kaikkeen. Ma erityisryhmiin kuuluvien ihmisten tarpeille. Näiden lisäksi avoimella haulla mukaan ilmoittautuneista ehdokkaista valitaan loput tiimien jäsenet. Lasten ja nuorten käyttäytymishäiriöt ja mielenterveysongelmat ovat yhä tavallisempia. – Seurakunta tarvitsee toimijoita ja tekijöitä entistä enemmän, sillä resurssit eivät ainakaan kasva tulevaisuudessa. Tuleva uudistus antaa seurakuntalaisille entistä paremmat mahdollisuudet päästä vaikuttamaan seurakunnan toiminnan kehittämiseen, ideointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oppivelvollisuusiän korottamisellekin on perusteita. Karviaan onkin tulossa koko 2010-luvun pienin valtionosuussumma. Kuntarajan toiselle puolelle Parkanossa ABO Wind suunnitteli jo pari vuotta sitten myös tuulivoimapuistoa, mutta hanke on ollut jäissä juuri siirtokapasiteetin puutteen vuoksi. Parkano on saamassa valtiolta 18 141 161 euroa eli 121 091 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Näin ollen kunta saisi valtionosuuksia 51 euroa enemmän per asukas. Talousnobelisti James Heckmania esitti vuosikymmeniä sitten, että yhden dollarin panostus ongelmaperheiden lasten varhaiskasvatukseen antaa jopa kahdeksan dollarin tuoton – jos panostukset kohdennetaan hyvin. Tiimit muodostuvat työaloittain, ja ne ovat jumalapalvelus-, diakonia-, lähetys-, varhaiskasvatus, varhaisnuorisotyö-, nuorisotyöja musiikkitiimi. Leppäkosken Sähkön verkostojohtaja kertoi tiistain lehdessä, että yhtiön vikailmoitusjärjestelmä noteeraa vain runkoverkon häiriöt, ei yksittäisten muuntajien takana olevia vikoja. Vuosi 2019 on kuitenkin tasoltaan samankaltainen kuin 2010-luvun alkuvuodet. Hänen mielestään muutos on tarpeellinen taloudellisistakin syistä. Kun työstä vastasi ennen kolme viisijäsenistä johtokuntaa, työ tehdään jatkossa seitsemässä toimintatiimissä, joissa kussakin on 4–8 jäsentä. Ehkä täytyy odottaa tuulisähkön tuloa niin kannattavaksi, että sille kannattaa rakentaa myös tarvittavat siirtolinjat. Kuntaliiton laskelmien mukaan sekä Parkanon että Karvian valtionosuudet laskevat tänä vuonna. Tämänvuotinen osuus on yli 1,5 miljoonaa euroa korkeampi kuin vuonna 2010. PÄIVÄN LAINA MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon seurakunta uudistaa toimintatapojaan. Tutkimukset muista Pohjoismaista ja tiedot Suomesta antavat kuitenkin aihetta ajatella, että oikein kohdennetut panostukset lapsipolitiikkaan ovat meilläkin tuottoisia. Tiimien kokoonpano muotoutuu siten, että kirkkoneuvosto valitsee kolme jäsentä. – Uudistus on toteutettu jo suurimmassa osassa seurakuntia. Seurakunnan kappalainen Marianne Kyrönviita muistuttaa, että valtuusto päättää edelleen talousarviosta ja hyväksyy toimintasuunnitelman. Valintaprosessikin muuttuu. Miinusta on tulossa 21 euroa asukasta kohden. Jos yhden tiimin kokoonpano on 8 jäsentä, haussa on 35 paikkaa. Takkiin tulee jokaista asukasta kohden keskimäärin 13 euroa. Heikki Pettinen Kun sähkö ei kulje ” Eikö etäluettava sähkömittari osaa viestiä yhtiölle, jos ei tule virtaa normaalisti?” Sixten Korkman muistuttaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa, että ennalta ehkäisevä tuki lapsiperheille toisi helpotusta hyvinvointivaltion kestävyysvajeongelmaan. Maallikko ihmettelee tässä kohtaa, eikö etäluettava sähkömittari osaa viestiä yhtiölle, jos sille ei tule virtaa normaalisti. Kirkkovaltuuston valitsemien johtokuntien tilalle tulevat uudet toimintatiimit, joihin etsitään parhaillaan avoimella haulla jäseniä seurakuntalaisten keskuudesta. Kaikkiaan kunnille myönnetään liki 8 389 miljoonaa euroa valtionosuuksia, ja määrä on noin 70 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2018. ”Varhaisvuosina saadun tuen ansiosta elämässään pärjäävä yksilö aiheuttaa pienempiä terveydenhoitoja sosiaalimenoja sekä maksaa enemmän veroja yli koko elinkaaren tarkasteltuna, mikä pienentää julkisen talouden kestävyysvajetta. Linjan päähän Viitalankylän perukoille virtaa saatiin vasta maanantaina ja aivan Parkanon keskustassakin piti odotella perjantai-iltaan, että sähköt toimivat niin kuin pitääkin. Manner-Suomessa 1 530 euroa per asukas Väkilukuun nähden Parkano ja Kihniö saavat enemValtionosuuksissa miinusta Parkano. Parhaimmillaan työskentely toimintatiimissä voi Kyrönviidan mukaan avata seurakuntalaiselle uusia näkökulmia kirkon toimintaan. Diakoniatiimiin ” Valtuusto päättää edelleen talousarviosta ja hyväksyy toimintasuunnitelman.” Toimintatiimit korva Parkanon seurakunta etsii avoimella haulla jäs Seurakunnan toimintatiimien jäseniä haetaan avoimella haulla. Karvia myönsi hiljattain rakennusluvat kuudelle turbiinille Alkkiaan. tammikuuta 2 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Tuulivoiman rakentaminen on viimeisimpien tietojen mukaan alkamassa kannattaa pian jo ilman valtion tukea. Esimerkiksi jumalanpalvelustiimin toimintaympäristö käsittää paljon muutakin kuin messujen valmistelun. Aikaisemmin on totuttu siihen, että yhdessä tuulipuistossa seisoo ainakin 9 myllyä, mutta juuri siirtokapasiteetin puute rajoitti Alkkiaan pystytettävien myllyjen määrää. Seurakuntalaisten osallisuutta halutaan lisätä Tiimien perustamisen taustalla on Suomen evankelisluterilaisen kirkon pyrkimys lisätä seurakuntalaisten osallistumista ja sitoutumista toimintaan. Noin 7,7 miljoonaa euroa on liki miljoona euroa pienempi kuin esimerkiksi vuoden 2014 osuus. Ei tämä ole yksistään Parkanon malli, seurakunnan talouspäällikkö Elina Silomäki muistuttaa. Torstai 10. – Siihen kuuluvat myös aikuistyön eri pienryhmien toiminta ja vetäminen, keskusteluryhmät, raamattupiirit, laitosyhteistyö sekä yhteistyö eri järjestöjen kanssa, Marianne Kyrönviita luettelee. Miinusta on tulossa 18 euroa per asukas. Konfirmaatio on ainoa kriteeri Diakoniatiimin tehtäväkenttään puolestaan kuuluu avustustyön lisäksi erityisryhmille suunnattu toiminta. Karvia on saamassa 7 746 857 euroa eli 51 373 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Omat hidasteensa sillä silti on, koska sieltä missä parhaat tuulivoimapuiston paikat olisivat sekä kaavoituksellisesti että tuuliolosuhteiltaan, ei välttämättä ole riittävän järeitä linjoja tuotetun sähkön siirtämiseksi. Uudistus tarkoittaa sitä, että seurakunnan toimintaa kehitetään ja suunnitellaan jatkossa aikaisempaa isommalla joukolla. Muutos ei vähennä vaaleilla valitun kirkkovaltuuston valtaa. Tiimeillä ei ole hallinnollista vastuuta eikä päätösvaltaa. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Päätökset kuntien kuluvan vuoden valtionosuuksista on tehty
Yhtiö on sekä voimaloiden rakentaja että tuulivoiman tuottaja. Muutamia uusia yrittäjiä on tullut. – Tavoitteena on, että rakentaminen pääsee alkamaan ensi kesän tai syksyn aikana, hän kertoo. Alkkian kuusi tuulivoimalaa sai rakennusluvat HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon taksiautoilijat suunnitteleva oman yhdistyksensä toiminnan lopettamista, kertoo taksiautoilijoiden puheenjohtaja Mikko Kantola. Nuutti Ma 14.1. Valmiutta pidetään yllä vaikka päivystysvelvollisuus poistui – Ei kai me sitä pois anneta, arkipäivisin ja viikonloppuisin myös yöllä ainakin hoidetaan. Alle 2 000 asukkaan kunnissa, kuten Kihniössä, valtionosuudet ovat keskimäärin 3 386 euroa asukasta kohden. Kuusi turbiinia tuottaa sähköä noin 90 000 megawattituntia vuodessa. Alueella on tehty tuulimittauksia, jotka osoittivat, että Jäkäläkankaalla on hyvät tuulioslosuhteet voimaloille ja potentiaalia isommallekin tuulipuistolle. Rakennuspaikka on ennestään rakentamatonta aluetta, ja tuulivoimalapuisto sijoittuu Jalasjärven ja Parkanon rajojen tuntumaan. Paperisia lomakkeita saa seurakuntatalolta. Tuulivoimayhtiö on vuokrannut Jäkäläkankaan alueen Ilvesjoen yhteismetsältä, johon kuuluu useampi metsänomistaja. Keskus on tilauksia joskus unohtanut emmekä me, Mikko Kantola neuvoo. Alkkian Energia on karvialainen yhtiö, joka on perustettu nyt luvan saanutta tuulipuistoa varten. – Jos kyyti ei ole tullut silloin kun on tilattu, niin kannattaa soittaa keskukseen. Alkkian Energia Oy:n toimitusjohtajan Jaakko Leppisen mukaan rakennusaikataulu tarkentuu, kun lupapäätös on saanut lainvoiman. Ikärajaa toimintatiimin jäsenyydelle ei ole, mutta kon?rmaatiota se edellyttää. Seurakuntalaiset voivat ilmoittaa halukkuutensa lähteä mukaan valitsemaansa toimintatiimiin 25. Koska lainmuutos poisti takseilta päivystysvelvollisuuden, ovat perinteiset taksiasemat hiljentyneet joillakin paikkakunnilla. Ei ole lupakiintiöitä ja autoilijat voivat suoraan liittyä Suomen Taksiliittoon. Parkanon lukema on 2 765 euroa. Parkanon taksiautoilijat ajavat yhdistyksensä alas, mutta taksiasema säilyy ” Keskus on Kelan tilauksia joskus unohtanut emmekä me.”. Sitä ei ole riittävästi lisämyllyjä varten. Kantolan mukaan Kela-kyytien välitys on alkuhankaluuksien jälkeen toiminut kohtuullisen hyvin. 019 To 10.1. Kuntien valtionosuudet 2019 Parkano 18 141 161 euroa (–121 091) Karvia 7 746 857 euroa (–51 373) Kihniö 6 794 474 euroa (+100 985) Lähde: Kuntaliitto oon ja Karviaan, plussaa Kihniöön män valtionosuuksia kuin vastaavankokoiset kunnat yleensä. Kihniön lukema on 3 454 euroa. Kaikenkokoiset Manner-Suomen kunnat huomioon ottaen valtionosuuksien määrä tänä vuonna on keskimäärin 1 530 euroa per asukas. – Yhdistyksestä ei ole enää mitään hyötyä. Saku, Sakari, Sasu aavat johtokunnat seniä yhteensä seitsemään eri tiimiin. 5 001–10 000 asukkaan kunnissa, kuten Parkanossa, valtionosuudet ovat keskimäärin 2 536 euroa asukasta kohden. Aiemmin jäsenyys tuli vain paikallisyhdistyksen kautta. rianne Kyrönviita, Taru Myllymäki ja Tuija Haukkaluoma kannustavat diakonian toimintatiimiin seurakuntalaisia, joiden sydän sykkii tarvitaan ihmisiä, joiden sydän sykkii juuri näiden ihmisten tarpeille, diakonissa Taru Myllymäki sanoo. MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Karvian tekninen lautakunta myönsi rakennusluvat Alkkian tuulipuiston kuudelle tuuliturbiinille. Leppisen mukaan Alkkian Energialle ei ole suunnitelmia laajentaa toimintaa kuutta voimalaa isommaksi. Muuten taksien toiminta on jatkunut taksiuudistuksen jälkeen pääosin ennallaan. Nyyrikki 5 Pe 11.1. Kari, Karri La 12.1. Karvia on saamassa hieman vähemmän valtionosuuksia kuin 2 001–5 000 asukkaan kunnissa keskimäärin. tammikuuta mennessä. Toini Su 13.1. Karvian osuus on 3 224 euroa, kun vastaavien kuntien lukema on 3 295 euroa. Parkanossa suurin osa takseista ajaa Kelan kyytejä. Välttämättä ei vastata juuri asemalla, mutta kun antaa soida vaan, niin puhelu siirtyy kaikkiin autoihin. Parkanossa se aiotaan kuitenkin säilyttää. – Tuuliolosuhteet ovat hyvät, mutta ongelmana on verkkoliitintäkapasiteetti. Kokonaiskorkeus on 228 metriä, ja lapojen pyörimisympyrä 147 metriä. Tuuliturbiinit ovat napakorkeudeltaan 155 metriä. Alueen tuulivoimayleiskaavassa on hahmoteltu, että alueelta löytyy tilaa jopa 52 myllylle. Kyllä silloin asemalla yleensä aina joku vastaa, kun soitetaan. Se kuljettaja ottaa kyydin, joka ensimmäisenä ehtii, Kantola kertoo. Käytännössä yhdistyksen lopettaminen ei vaikuta enää mitään. Hänen mukaansa valmiutta pyritään pitämään yllä, vaikka päivystysvuoroja ei enää ole. Seurakunnan nettisivuilta löytyvät linkit, joista saa lisätietoa seurakunnan työaloista ja tiimien työnjaosta sekä lomakkeen, jolla hakemuksen voi jättää seurakunnalle
Sen sijaan jalkakäytävät pitää jokaisen kiinteistönomistajan hoitaa oman kiinteistönsä kohdalta. Toinen on tilanne sitten, kun talvi on kerennyt pitemmälle ja kaduille kertynyttä jääpolannetta höylätään pois. Ykkösluokassa ovat pääkadut ja kevyen liikenteen väylät, kakkosluokassa kokoojakadut ja kolmannessa asuntokadut. – Tietyt kiinteistöt eivät kuljeta lunta pois vaan kasaavat sitä kadun varteen. Asuntokaduilla tavoite on kello 9. Mikkolan mukaan puomi on muutenkin talvisaikaan usein auki, koska lunta ajetaan periaatteessa kaikkina vuorokauden aikoina. Työ ei välttämättä onnistuisikaan lumilapiolla tai -kolalla. Seutukaupunkihankkeet liittyvät tiiviisti osaavan työvoiman saatavuuteen, Heiniluoma sanoo. Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupungin verkkosivulla on avautunut kysely, jolla pyritään selvittämään Parkanon ja vähän muidenkin kaupunkien vetovoimaa. Asemakaava-alueella on aurattavia katuja ja kevyen liikenteen väyliä yhteensä noin 87 kilometriä. – Olemme yhteistyössä ministeriöiden kanssa valmistelleet seutukaupunkiohjelmaa, joka perustuu hallitusohjelmaan. – Parkano yhdessä Kihniön kanssa on lähdössä mukaan ammatillisen koulutuksen yritysyhteistyöhankkeeseen. Ympäristöministeriönkin kanssa on keskustelut hiilineutraalisuuden eteenpäin viemisestä. Ykkösluokassa auraajat lähtevät liikkeelle, kun lunta on tullut 3 senttiä, kakkosluokassa 5 sentin ja kolmosessa 10 sentin jälkeen. Verkoston 55 kaupungissa on yhteensä noin miljoona asukasta. tammikuuta 2019 6 HEIKKI PETTINEN PARKANO Kaupungin urakoitsija aurasi lumet kadulta, mutta jätti aurausvallin pihaliittymään. Pyrimme saamaan tilannekuvaa, miten asiat koetaan meillä ja muissa seutukaupungeissa. Seutukaupunkiohjelmaa varten on valtion budjetissa 3 miljoonan euron projektiraha. Vastausaikaa on tammikuun loppuun saakka. Hän toivoo mahdollisimman monen parkanolaisen vastaavan kyselyyn. Jalkakäytävän ja kevyen liikenteen väylän erottaa liikennemerkistä: kevyen liikenteen väylän merkissä on jalankulkijan lisäksi polkupyörän kuva, jalkakäytävän merkissä ei ole. Parkano on mukana olevista kaupungeista asukasmäärältään pienimpiä. www.parkano.fi. Torstaina 10. Aamupakkaset taas jäädyttävät veden ja sitten on todella liukasta. Odotin enemmän soittoja, Mikkola sanoo. Lunta kuskaavilla urakoitsijoilla on puomin lukkoon avaimet. Kyselyn toteuttaa Innolink ja se on osa seutukaupunkien yhteishanketta, jossa on mukana 55 kaupunkia eri puolilta Suomea. Jos lumikuorman vieminen kuitenkin uhkaa tyssätä puomiin, niin avaimen haltija löytyy kaupungin teknisestä toimesta. Auraajat kolistelevat varhain aamulla, sillä ykkösja kakkosluokan kadut pyritään arkisin saamaan aurattua kello 6:een mennessä. Lumenkaatopaikalla on lukittu puomi, jotta sinne ei ajeta mitä tahansa tavaraa. Silloin pihaliittymän tukkivan jääkasan poistaminen on kaupungin tehtävä. Aurausvalli pitää lapioida itse auki Parkanon pääja kokoojakadut sekä kevyen liikenteen väylät pyritään saamaan aurattua arkiaamuisin kello 6:een mennessä. Se onnistuu vain netissä. Kevyen liikenteen väylien varteen kertyvien lumikasojen pois vieminen kuuluu kiinteistön omistajalle. Keväällä siitä tulee ongelma, kun lumi alkaa sulaa ja sulamisvettä valuu kadulle. Jalkakäytäviä ei Parkanossa juuri ole Satakunnankadun pohjoispäätä lukuun ottamatta. Mukana ovat muiden muassa valtiovarainministeriön kuntaosasto ja erityisesti työja elinkeinoministeriö. Kaupunki auraa ja hiekoittaa asemakaava-alueen kadut ja kevyen liikenteen väylät. Parkanolaisia pyydetään vastaamaan vetovoimakyselyyn Kyselyssä tiedustellaan parkanolaisten käsityksiä sekä kotikaupungistaan että naapurikaupungeista. Lisäksi kaupunki auraa lumet noin 230 kilometriltä yksityisteitä. Kyselyyn vastaaminen vie viitisen minuuttia. Parkanon aurausurakat 2019–2021 Katuverkko Kissakivi, Pahkala: Mäkiviinikka Henri Vatunen: L-S Tehourakointi Oy Kivelä, Pentti, koulukeskus: L-S Tehourakointi Oy Viinikka: Mäkiviinikka Henri Kairokoski: Metsärahti Joensuu Pääkadut eteläinen: Maanrakennus ja Kuljetus E&A Oy Pääkadut pohjoinen: kaupungin oma kone Keskustan kevyen liikenteen väylät: Maanrakennus ja Kuljetus E&A Oy Kallio: Rintala Joni Yksityistiet Kuivasjärvi: Myllyniemi Kimmo Raivala: Tmi Pihnarin koneurakointi Kirjaskylä: Koskela Veli-Pekka Lapinneva: Valli Harri Vuorijärvi: Mustasaari Markku Alaskylä, Yliskylä, Luomanperä: Rintala Joni Lamminkoski: Tmi Koneriksa Vahojärvi-Jaakkola: Iivonen Tero Vahojärvi-Aure: Päljänoja Unto Tämä lista puhelinnumeroineen löytyy kohdasta ”palvelut” ja ”kadut ja liikennealueet”. Parkano kilpailutti tämän ja kahden tulevan talven auraukset viime vuonna. Tämä on edelleen yleisin palaute, jonka Parkanon teknisen toimen työpäällikkö Pekka Mikkola saa katujen aurauksista. Oman pihan lumia ei saa kolata naapurin eikä kaupungin auraajan harmiksi. – Haemme kyselyllä yhteisesti pohjatietoja paikkakuntien vetovoimatekijöistä. Tietoja voidaan käyttää markkinointitarkoituksiin ja muihin yhteisiin toimenpiteisiin, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kertoo. Vastaus soittajille on sama kuin ennenkin: aurausvallin avaaminen kuuluu kiinteistölle. Seutukaupunki on määritelty oman seutunsa tai alueensa keskukseksi. Pääkadut auki aamukuuteen mennessä Kadut ja kevyen liikenteen väylät on jaettu kolmeen kiireellisyysluokkaan ja ne aurataan sen mukaan. – Myterin jälkeen taas soiteltiin, mutta yllättävän vähän. Ympäristönsuojelumääräysten mukaan lumet pitää varastoida omalla tontilla ja kuljettaa sieltä kaupungin lumenkaatopaikalle, joka on Vatusentien varressa. Nyt tehtävä kysely on vain yksi osa seutukaupunkiverkoston toimintaa
Energiaa myyvät nyt myös pientuottajat. Tekijät kertovat, että prosessin aikana kävi selväksi, mikä on yhtiön menestyksen salaisuus. Monissa tarinoissa nousi esiin henkilöstön ja työnantajan molemminpuolinen arvostus. Vuosisata virtaa ja kasvua -teosta varten on haastateltu ja kuvattu yhteensä 12:ta entistä ja nykyistä leppäkoskelaista. Huomattakoon, että nyt puhutaan idyllisestä merenrantakaupungista, jonka edustalla avautuu sanoinkuvaamattoman kaunis saaristo. Uusikaupunki on yksi tämän vuosikymmenen menestystarinoita. Vuoden lopussa kaupungissa oli 15 752 asukasta. Juhlakirjan kuvitusta. Vieläkin kuulee puhuttavan, että ihmiset ajetaan puoliväkisin kotikonnuiltaan pääkaupunkiseudun ahtauteen ja muihin isoihin kaupunkeihin maksamaan kalliita asumiskustannuksia. Uusi liiketoiminta liittyy toimialan ja verkkojen muuttumiseen kaksisuuntaiseksi. Kirja on ihmisen näköinen ja kokoinen, kiinnostava. Viime vuoden lopullinen asukasmäärä on vielä auki. Työn alla on uusia älykkäitä energiaratkaisuja, joista kerrotaan lisää vielä tämän kuun aikana. Sitoutumisesta yhtiöön kertoo myös aktiivinen senioritoiminta. Åbo Underrättelser on haastatellut kahta työmatkalaista. Siitä huolimatta asukkaiden houkuttimeksi kaivataan usein uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Miten tämä sitten on heijastunut Uudenkaupungin asukasmäärään vai onko lainkaan. Mutta eipä noita näköjään tarvitse juuri pakottaa. Näkökulma oli tekijöillekin mieleinen, ja yhtiön 100-vuotisjuhlassa julkaistusta teoksesta tuli erilainen ja kiinnostava historiikki. – Yhtiö on antanut työntekijöilleen tilaa ideoida ja vastuuta lähteä viemään omaa työnkuvaansa eteenpäin, Leena Vaahtera kertoo. Sitä voi pohtia, sillä Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Uudenkaupungin väkiluku laski viime vuoden tammikuusta marraskuuhun 58 hengellä. Toinen on muuttanut Oulusta ja toinen Helsingistä, joten sukujuuret eivät sido heitä Turkuun. Viestintäja henkilöstöpäällikkö Tiina Mononen ja toimitusjohtaja Juha Koskinen kiittävät lopputulosta. Sata vuotta sitten perustettu Leppäkosken Sähkö Oy juhli merkkivuottaan Ikaalisten kylpylässä Aapeli-myrskyn jälkimainingeissa. Missä ne mersuntekijät sitten asuvat. Samaisen artikkelin mukaan pelkästään Turusta käy tehtaassa töissä 800 ihmistä. Se puri vielä 1980-luvun alussa, vaan pureeko enää. Juhlat ilman verkostoasentajia Kirjan julkistamisen yhteydessä toimitusjohtaja Juha Koskinen raotti varovasti yhtiön lähitulevaisuuden näkymiä. Ja valitettavasti kumpikaan ei osaa sanoa, miten Uudenkaupungin pitäisi muuttua, jotta he harkitsisivat sinne muuttamista. ” Yhtiö on antanut työntekijöilleen tilaa ideoida ja vastuuta lähteä viemään omaa työnkuvaansa eteenpäin.” Juhlakirja kertoo 100-vuotiaan kasvutarinan Leena Vaahtera (vas.) kirjoitti ja Sirpa Ryyppö (oik.) kuvasi leppäkoskelaisten tarinat juhlakirjaksi. Uusi koulu nousee hyvää vauhtia töitäkin on ainakin juuri nyt tarjolla. Vielä vuonna 1990 Uudessakaupungissa oli 18 432 asukasta. Leppäkosken Parkanon miehiä vuodelta 1953. Yksi etu Parkanolla kuitenkin on verrattuna Uuteenkaupunkiin. Tilastosta voi päätellä, että autotehtaan menestys on korkeintaan pysäyttänyt väen vähenemisen. Isossa kaupungissa on tarjolla niin paljon muutakin kuin työpaikka ja asunto. Silti kumpikin istuu mieluummin päivittäin kolmatta tuntia bussissa kuin muuttaa Uuteenkaupunkiin, koska se on niin pieni ja koska palvelut ovat Turussa lähellä. Vasemmalta Edvin Laatu, Paavo Laurén, Eino Niskala ja Erkki Pelkonen.. . . Siellä nimittäin yrittävät kovasti saada henkilöliikennettä takaisin Uudenkaupungin ja Turun väliselle radalle, mutta vielä se ei ole onnistunut. Siitä nuppiluku on tasaisesti laskenut, vaikka yksi pieni kuntaliitoskin on välissä tehty. Verkostoasentajat korjasivat vielä perjantaina myrskyn aiheuttamia pienjännitevikoja. Kirjaa on painettu 500 kappaletta, ja teosta jaetaan henkilökunnalle, senioreille, yhteistyökumppaneille sekä paikallisiin kirjastoihin. Joka aamu sianpieremän aikaan Turun linjaautoasemalta lähtee kaksi bussia viemään työntekijöitä autotehtaalle, loput köröttelevät 76 kilometriä omilla autoilla. Ääneen pääsevät muun muassa yhtiötä vuosikymmeniä palvellut asentaja, käyttöpäällikkö, hallituksen jäsen, johdon assistentti sekä entinen ja nykyinen toimitusjohtaja. . Juhlatilassa kilistelivät kutsuvieraat, joiden joukosta puuttui kokonaan yhtiön verkostohenkilökunta. Valmet Automotiven autotehdas pukkaa ulos Mersuja sitä tahtia, että työntekijöitä on pitänyt palkata tuhannen ihmistä lisää vuosittain. Uusikaupunki on Suomen 24. Valmet Automotive työllistää alihankkijoineen noin 4 500 henkeä ja on Åbo Underrättelser -lehden artikkelin mukaan työntekijämäärältään koko Suomen suurin tehdas. Heikki Pettinen Ei nyt sentään asumaan MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Uusikaupunki on yksi tämän vuosikymmenen menestystarinoita.” MINNA LAUTAMÄKI IKAALINEN Lukijaystävällinen ja ihmisläheinen. Muotokuvat haastatelluista täyttävät aukeaman. . . tammikuuta 2019 7 Menipä taloudessa hyvin tai hyvin huonosti, Parkanon talousarviokeskustelussa yksi asia nousee aina esille: väkiluvun lasku pitäisi saada pysäytettyä ja mieluummin muutettua edes pieneksi kasvuksi. Vuodesta 2013 lähtien kaupunki on kirjannut kolmena vuonna väestötappiota ja kahtena vuonna plussaa, huippuna 348 hengen väestönkasvu vuonna 2017. Kirjan kuvituksesta vastaava Ryyppö sanoo, että rehtiys ja lämpö nousivat esiin kuvaustilanteissa. Torstaina 10. Leena Vaahtera kiittää Leppäkoskea siitä, että se on dokumentoinut tiuhaan yhtiön vuosikymmenet. Vuosilukuja ja tilastoja löytyy vain vähän. Siinä saatesanat, jotka tietokirjailija Leena Vaahtera ja muotokuvaaja Sirpa Ryyppö saivat ryhtyessään työstämään 100-vuotiaan Leppäkosken Sähkön historiateosta. . Jälkimmäinen onnikka poimii kyytiin myös raisiolaiset. – Sen perusteella en yhtään ihmettele yhtiön pitkäikäisyyttä, hän toteaa. suosituin mökkikunta. Uusinta juhlakirjaa on edeltänyt kolme eri vuositeosta. Rata lähentää kaupunkeja paljon tehokkaammin kuin maantie. Tonteista ei ole pulaa ja asuntoja on muutenkin tarjolla, omakotitaloistakin pääsee jopa usein valitsemaan
Hänen mukaansa kaupankäynti on pysynyt aika lailla samanlaisena. Tuomen ja Kujanpään mukaan makutottumuksissa ei ole juurikaan eroja isompien kaupunkien ja maalaispitäjien välillä. Kristian Tuomi ja Martti Tekokoski hieroivat sohvakauppaa eilen urheilutalolla. Kujanpää miettiikin, että löytyykö hänelle jatkaja Tuomen kaveriksi, kun hän aikanaan jää eläkkeelle. – Sitten ajattelimme, että voihan tätä työtä tehdä omassakin yrityksessä. – Aito nahka on yhä suosituin materiaali. Vuoteeksi levittäminen on plussaa. – Nuoria käy aika harvoin, Tuomi toteaa. – Ei tässä isompia muutoksia ole ollut, Kujanpää sanoo. Jos asiakas tulee jo ennen virallista aukioloa ja ostaa keinun, ei loppupäivän aikana enää tule kauppoja. – Asiakas haluaa usein esimerkiksi kulmasohvan tiettyyn tilaan ja se tehdään hänelle mittojen mukaan, Tuomi sanoo. Kaksinistuttava harmaa vuodesohva tuntui sopivalta. – Sohvan pitää olla kotimaista käsityötä, ja sen alta pitää saada helpolla siivottua. Myyntinäyttelyissä hiljaisin ajankohta on kello 13–15 välillä. Kaksikko ajeli Kurikan Soffa-Pojat Oy:n kuormaautolla Tampereen eteläiseltä puolelta, jossa he kävivät kauppaa edellisenä päivänä. Tekokosket saavat huonekalun kotiinsa kuljetettuna jo samana iltana. Asiakkaat arvostavat kotimaista käsityötä Kujanpää ja Tuomi kokoavat myyntinäyttelyn esille yhden päivän ajaksi. Usein etenkin isokokoisemmat sohvat tehdään asiakkaalle mittatilaustyönä. Viides arkipäivä on varattu kuormaukseen. Vieraan palveluksessa hän oli ensimmäiset 10 vuotta. Kaupat syntyvät esillä olleesta sohvasta, kun värikin on juuri sopiva. Väreistä suosituimmat ovat harmaa ja ruskea eri sävyisinä. Kujanpää on ollut alalla 37 vuotta. Puolen päivän aikaan sohvakaupoille tulleet parkanolaiset Aila ja Martti Tekokoski todistavat, että kauppias tietää, mistä puhuu. Parkanossa he ovat tehneet kauppoja edellisen kerran reilut kaksi vuotta sitten. Asiakkaita käykin yleensä puolen päivän molemmin puolin. Maakuntia kiertävät huonekalukauppiaat ovat harvinaistuneet. – Periaatteessa alueemme on koko Suomi. Asiakkaat arvostavat kotimaisuutta. ” Aito nahka on yhä suosituin materiaali.” Sohvakaupoilla istutaan alas ja aloitetaan tinkaaminen Huonekalukauppiaat kiertävät myyntityössä neljänä päivänä viikossa. Tuomi sanoo, että harvoin on myyntinäyttely, jossa ei synny yksiäkään kauppoja. Meille tulevan sohvan on oltava aika pieni, jotta se sopii tiettyyn tilaan, Aila Tekokoski listasi. Lapissa emme kuitenkaan ole kiertäneet, kun siellä on niin pitkät välimatkat, Kristian Tuomi sanoo. Vuosittain kuorma-auton mittariin kertyy 40 000– 50 000 kilometrin lukema. Asiakkaat ovat pääosin eläkeläisiä, ja vähintäänkin 50 vuotta täyttäneitä. Nyt on kuitenkin aika luopua vanhasta sohvasta, jonka ruskeaan väriinkin pariskunta on jo kyllästynyt. tammikuuta 2019 8 MAARIT LEHTO PARKANO Huonekalukauppiaat Teuvo Kujanpää ja Kristian Tuomi kantoivat eilen aamupäivällä urheilutalon kahvioon sohvia, nojatuoleja ja keinuja. Sohva tilataan usein mittatilaustyönä Kauppoja hieroo myös Kujanpää. Tuomi on ollut alalla parikymmentä vuotta. Korkeammasta huonekalusta on myös helpompi nousta ylös. Pariskunta käy Tuomen kanssa neuvotteluja hinnasta. Huonekalujen on myös oltava sen verran korkeita, että niiden alta on helppo siivota. Kujanpää ja Tuomi myyvät pohjanmaalaisten huonekalutehtaiden tuotteita. Huonekalukauppiaat Kristian Tuomi ja Teuvo Kujanpää kokoavat myyntinäyttelyn eri puolilla Suomea neljä kertaa viikossa.. – Sohvalla on hyvä istua, siinä on hyvä istuinsyvyys ja väri on mukavaa vaihtelua. He kiertävät maakuntia neljänä päivänä viikossa. Torstaina 10. – Hiukan taikauskoa meillä on. Hän huomautti, että heille harvoin ostetaan mitään uutta. Kauppias toteaa, että suomalaiset ovat varsin taitavia tinkaajia
Tilapäisen myymälän pystyttäminen on kuitenkin aikaa vievää työtä, ja paikan varaaminen hyvissä ajoin on hankalaa, koska tyhjillään oleviin tiloihin voi löytyä vuokralainen lyhyellä varoitusajalla. Kokonaisuus oli toimiva, ja tuotevalikoima monipuolinen. Autoluojuksen kiinteistö valikoitui pop-up-myymälän paikaksi, koska se on lähellä Kolmostietä, tarpeeksi iso tiloiltaan ja sen näkyvyys on hyvä. MITEN ON. Miten kaupankäynti sujui pop-up-myymälässä, kehityskoordinaattori Anniina Leppihalme. Toiminnan koordinoi Parkanon ja Kihniön omistama elinkeinoyhtiö Kehitys-Parkki. Kokemus opetti myös sen, että Kolmoskeskuksen ja vanhan keskustan välille tarvitaan nykyistä parempia opasteita. Valikoimaan kuului myös kirjoja, lastenvaatteita, käsitöitä sekä designja luksustuotteita. Maarit Lehto. Monet isot tuotemerkit ja yritykset tarvitsevat tiedon pop-upista puolesta vuodesta vuoteen aikaisemmin. Tarjous voimassa ke 9.1.su 13.1.2019 5€ 4€ kpl nauta jauheliha 15% 400g (6,25/kg) gouter 1,6kg tanko á 2,99 (6,25-8,33/kg) 2 ras rieskaset 260g ohra tai peruna tai ruispalat ohut herkku 195g 1€ pss ziip! peruna-sipulisekoitus 1kg lohifileepala 600g tai sushi 10kpl premium snellman porsaan pala tai suikalepaisti 300-400g (7,48-9,96/kg) peruna 2kg, suomi (0.50/kg) a 2kg, 5€ á 3,59 (8,98/kg) 2 ras PAMPERS VAIPAT 31-54KPL 16€ á 10.79 (0.20-0.35/kpl) (0.15-0.26/kpl) 2 pkt 1€ pss (2.50/kg) MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Autoluojuksen omistamassa kiinteistössä toimi marraskuun alusta joulukuun loppuun asti noin 20 yrittäjän yhteinen pop-up-myymälä. Myymälässä kävi paljon ulkopaikkakuntalaisia ja ohikulkijoita, jotka kysyivät kaupungin muista palveluista ja mistä ne löytyvät. Herättikö toiminta kiinnostusta tyhjillään olevaa Autoluojuksen kiinteistöä kohtaan. – Asiakkaat ja yrittäjät toivoivat joulumyynnin lisäksi pop-up-myymälää myös kesälle. Myymälällä haluttiin lisätä kaupungin elinvoimaa, kaupallista tarjontaa ja ostovoimaa niin Kolmoskeskuksen kuin vanhankin keskustan alueelle. – Avara ja valoisa tila soveltui erinomaisesti pop-uptarkoitukseen. hillittömän halpaa!!! Tarjoukset ovat voimassa to 10.1.su 20.1.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. tammikuuta 2019 9 (2,50/kg) (3,85-5,13/kg) 1€ pkt (14,17/kg) 8.50 ras pe-la 8-21 su 10-21 SunNuntait on katettu! Katso lounaslistat osoitteesta HalpaHalli.. Parhaiten kävi kaupaksi pikkutavara, sisustustuotteet, kodintekstiilit, lastentarvikkeet ja lelut, kirjat ja itse tehdyt käsityötuotteet. Tiloissa myi tuotteitaan muun muassa Finlayson ja parkanolainen More Joy. Kaikille tuoteryhmille oli ostajia. Onko toimintamallille luvassa jatkoa. Joitain kyselyjä tuli tilan jatkokäytöstä. Pop-up-kulttuurilla on selvää kannatusta seutukunnalla, ja toivotaan, että naapurikuntien vastaavat tempaukset huomioivat myös parkanolaiset ja kihniöläiset yrittäjät. – Hyvää palautetta on tullut sekä yrittäjiltä että asiakkailta. Pop up -myymälässä kirjattiin 4¿600 maksavaa asiakkasta. Miten sujui joulumyynti Pop-Up Parkanossa. Torstaina 10. Joten ihan yksinkertaista ei pop-upin kokoaminen ole. Maksavia asiakkaita kävi 4 600
Muutama vuosi sitten Ilona Hammo aloitti juoksemisen. Myös hiihto on ollut mukana lapsesta lähtien, ja luistelukin alkoi nuorena aikuisena. – Peleistä en ole koskaan hirveästi tykännyt. Ilona Hammo arvelee, ettei hänelle mikään hidas pilates tai jooga edes sopisikaan. Aerobiciin kuuluu osana kuntosalitreeni, jossa Hammo myös käy, vaikkei itseään aivan sali-ihmisenä pidäkään. Vankka vanha männikkö säilyy varsin hyvin, vieläpä sen suojassa kasvava nuori metsäkin. Hiihtämään hän lähtee aina heti, kun latu on saatu valmiiksi. Kihniön keskustassa omakotitalossa asuva pariskunta on myös jo kolmen vuosikymmenen ajan kasvattanut omat kasviksensa, jotka säilyvät hyvin maakellarissa ja riittävät koko talven ajan. tammikuuta 2019 10 Eräs erojaispuhe Parkanon kunnanvaltuustossa Ikäpresidentin oikeudella haluan täältä takapenkiltä käsin puuttua siihen keskusteluun, jonka herra puheenjohtaja aloitti eroaville veteraaneille osoittamallaan, hieman in memoriam -sävyisellä kiitospuheella ja johon veteraanit vastasivat viittaamalla niihin uusiin tuuliin, jotka ovat vaatineet vanhoja pois ja nuoria tilalle. Kiitosta saa kuitenkin Kihniön uusi kuntosali, jonka uudet laitteet innostavat tekemisen pariin. Taimisto ja nuori metsä on perin altis sieni-, hirvi-, lumiym tuhoille. Ja vaikka liikunta on tärkeä osa elämää, tärkeitä ovat myös kulttuuriharrastukset. Ei vallanhalun, vaan velvollisuudentunnon ja äänestäjäkunnan uusien arviointien kutsumina. – Varsinainen kuntoiluni alkoi silloin, ja löysin myös kuntoilun ilon, hän sanoo. Ikä-presidentti Y-S 10.1.1969 NIINA KIVIOJA KIHNIÖ Vuoden kuntoilijaksi valittu Ilona Hammo, 67, harrastaa liikuntaa ja ulkoilua monipuolisesti sekä kesällä että talvella. Lisäksi luen paljon ja kuulun ystävien kesken perustettuun lukupiiriin. Lajivalikoimassa ovat sulassa sovussa juokseminen, hiihto, luistelu, uinti, aerobic ja kuntosali yhdessä metsässä samoilun, marjastamisen ja puutarhatöiden kanssa. Olen yhdessä mieheni Jarmon kanssa aiemmin retkeillyt, melonut kanootilla ja muutenkin kulkenut paljon metsässä, Ilona Hammo kertoo. – Harrastan päivittäin sitä liikuntaa, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan. Perinteiseen hiihtotyyliin tottuneen liikkujan mielestä uuden tekniikan oppiminen kaipaisi vähän opastusta.. Hänen mielestään eläkkeellä olemisen hyviä puolia on, että ulkona voi olla niin paljon kuin haluaa. Aerobicissa viehättää, että mukana on musiikkia ja tekeminen on tarpeeksi nopeatempoista. Aerobicin musiikki ja nopeus viehättivät Tekemiset suuntautuvat paljolti ulos, ja Hammo tunnustautuukin ulkoilma-addiktiksi. ” Harrastan päivittäin sitä liikuntaa, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan.” Ulkoilu on ollut aina elämäntapa Ilona Hammo hankki vuosi sitten luistelusukset. Vaikka lajirepertuaari on melko laaja, tietyn tyyppinen liikunta ei innosta. Liikkumaan lähdetään fiiliksen mukaan Vuoden kuntoilija kertoo, ettei hänellä ole liikunnan suhteen tarkkaa kalenteria. Hyvät veteraanit ja muut syrjään jääneet! En halua hyvästellä teitä ketään. En ole itse lähtenyt mukaan enkä katso niitä televisiostakaan. Ilona Hammo kehuu myös kotikuntansa muita liikuntapaikkoja, kuten järven jäälle tehtyä luistelurataa ja hiihtoreittejä. Oikeastaan liikunnan harrastamisen sijaan voidaankin puhua elämäntavasta. Olematta lainkaan paljon puhutun Honka-linjan kannattaja sanoisin, että vieläpä jo keloutumassa olevakin mänty antaa tiettyä vakavaa turvallisuutta jälkikasvulleen pahimmankin myrskypuuskan vallitessa. – Käymme usein esimerkiksi konserteissa ja oopperassa. – Olen aina liikkunut paljon. Aerobicissa on tietysti kaksi kertaa viikossa määrätty aika, mutta muuten menen ?iliksen mukaan. Hammo toteaa, että liikkumisesta saa ruumiinkunnon lisäksi myös mielen virkistystä. Puutarhatyö on Hammojen mielestä hyvää hyötyliikuntaa. Metsämiehenä viittaan metsiin. Osallistun myös Kihniön seurakunnan toimintaan, Ilona Hammo luettelee. Olen varma, että monet teistä palaavat takaisin. Tästä huolimatta hän innostui vajaat kymmenen vuotta sitten aerobicista, kun Petäjä-opisto aloitti tunnit Kihniössä. Torstaina 10
NIMI: OSOITE: PUHELIN: . 13.1. Kuvataiteen perusopetuksen näyttely 25 vuotta kuvista 15. Salibandyturnaus urheilutalolla alkaen klo 11, B-tytöt klo 11 Koovee– SBT PaPo, klo 15 SBT PaPo– Classic II. 13.1. Elokuvat Sirius, Parkano: Juice to klo 19. tammikuuta asti. Historian ystävien lukupiiri kirjastossa klo 17.30, luettavana Aslan: Kapinallinen. Automaattisen paloilmoittimen tarkastusja varmistustehtäviin palokunta kiirehti viime vuonna neljä ja muihin tarkistusja varmistustehtäviin kymmenen kertaa. Rakennuspaloja kirjattiin viime vuonna viisi, rakennuspalovaaroja oli kaksi ja liikennevälinepaloja oli kolme. 16.1. Verenluovutus seurakuntatalolla klo 14–18. MENOT ARTO PAPUNEN KARVIA Karvian VPK kiirehti viime vuonna hälytyksiin 110 kertaa kun sitä edellisenä vuonna tehtäviä oli 83. Muistikahvila Olohuoneessa Kirkonkylän koululla klo 13. Torstaina 10. V O I T T A J A T Ristikon 51 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Tapani Haapakoski Pori, Kirsti Lehtonen Kyröskoski ja Kalervo Majamäki Jämijärvi. Karvia 16.1. Vanha Puumila: Iltakahvilassa Mira Koskisen ja Petra Hulkkosen taidetta, ma–pe klo 16–20. 15.1. Arvomme palkintoja. Parkanon kirjasto: Kamerakerhon valokuvanäyttely Talvi tammikuun loppuun asti. Tablettiopastus kirjastossa klo 11–12 ja 14–15, ilmoittautumiset 040 120 3912, kirjasto@karvia.?. Turvallisuusviestinnän tilaisuuksia oli viime Karviassa yhteensä 12, joissa väkeä arvioitiin käyneen kaikkiaan 1 100 henkeä. RISTIKKO 2 Palauta ristikko 24.1.2019 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. ” Eniten hälytyksistä sattui elokuulle.” Karvian VPK hälytettiin viime vuonna 110 kertaa Karvian VPK starttasi hälytystehtävään viime vuonna keskimäärin lähes joka kolmas päivä.. 12.1. Salibandyturnaus urheilutalolla alkaen klo 10, miehet VI-divisioona klo 10 SBTPaPo II–PirHi, klo 19 SBTPaPo II–V&L. Maija Poppasen paluu la– su klo 15, ti klo 17, to (17.1.) klo 17. ääntel yä moni ELINKEINOJA tupakkaa venäEI PYRI FRAMILLE läinen TUTKII jaloa halua kyltuhoa vää NÄKYSOS REPIÄ he lli ä arvo12 harhaa kanTšekin Nyberg kas kaita keshaltanssi nytkin Havas KI TT I -pussi Egypti SOPIMUS AIVAN keama ’pusubändi’ mielijohteita pystyt € pyöräytyksiä viljelys käärmeitä VAARI 4. Eniten muutokset näkyivät maastopalojen määrässä kun vuonna 2018 maastopaloja oli 22, kun taas sitä edellisenä vuonna näitä tehtäviä oli vain viisi. 16.1. R51 Yleisimmät lottonumerot vuonna 2018 16 17* 2** 18 %*** 9 15 2 22 % 6 14 1 20 % 40 14 1 9 % 36 13 2 14 % 11 13 1 20 % 37 12 1 14 % 12 11 4 19 % 4 11 1 20 % 14 11 1 17 % 21 11 1 19 % 26 10 4 17 % 30 10 1 15 % 17 10 18 % 25 10 16 % 27 10 19 % 8 9 2 20 % 7 9 1 21 % 19 9 1 18 % 18 9 17 % 31 9 15 % 33 9 17 % 39 9 14 % 32 8 3 16 % 2 8 2 19 % 24 8 2 17 % 34 8 2 15 % 1 8 1 19 % 13 8 1 17 % 28 8 18 % 10 7 2 20 % 35 7 2 14 % 5 7 1 21 % 3 6 5 21 % 22 6 1 18 % 29 5 17 % 38 5 14 % 15 4 17 % 20 3 2 17 % 23 3 2 17 % * kerrat voittorivissä ** lisänumerona *** esiintyminen pelaajien riveissä, lähde: Veikkaus VIIKON LISTA Parkano 12.1. Nuorten lukupiiri kirjastossa klo 12, vapaavalintainen sarjakuvateos. Liikenneonnettomuuksia oli kaikkiaan 13 ja öljyvahinkoja yksi. B-tyttöjen salibandyturnaus urheilutalolla, klo 11 Koovee–SBTPaPo, klo 15 Classic II–SBTPaPo. tammikuuta 2019 11 . Laajakaistailta Puumilan taitotalossa klo 18. MLL:n perhekahvila Perheiden talossa klo 10–12. Tänä vuonna Karvian paloaseman toimintaan tulee se muutos, että alueellinen letkuhuolto siirtyy Kankaanpäähän. Näyttelyt ja m useot Karviatalo: Pieniä taloja ja pihoja -vitriininäyttely, Aila Isotalon pienoismalleja. – Karvian paloasemalle jätetään letkuhuollon laitteistot edelleen paikalleen tästä huolimatta, aluepalopäällikkö Risto Rajala toteaa. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä Sirius -PÄÄ hinkalo ELI oopperassa Hardwick Tristanin kanssa VOI TAUTI Wagnerin Piazzolla säveltänyt Taidan lähteä... Proosapiiri kirjastossa klo 18, Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth. 15.1. Kihniö 10.1. 14.1. Lukupiiri kirjastossa klo 19, Amos Oz: Juudas. 17.1. Ensivastetehtäviä oli 45 kappaletta, ihmisen pelastustehtäviä yksi, vahingontorjuntatehtäviä kolme ja avunantotehtäviä yksi. Jorma Kemppainen 2018 VIIN Jo ut se no kus . Eniten hälytyksistä sattui elokuulle, jolloin hälytyksiä oli 19, kun taas hiljaisin kuukausi oli marraskuu jolloin hälytyksiä oli vain kolme
Käsitellään sääntöjen talvikokoukselle määräämät asiat sekä lahtivajan rakentamiseen liittyviä asioita. tammikuuta 2019 14 EL Kihniö. Pirkanmaan Muistiyhdistys. Torstaina 10. puh. Kartanlukijaksi ensi kaudelle vaihtuu Enni Mälkönen. Teatterimatka Harjulaan su 10.2. Heti ensi metreistä lähtien huomasi, että hänellä on ammattimainen ote kartturin tehtävissä ja yhteispeli lähti sujumaan hyvin. Karvia, metsätila 13,6 ha (määräala). Hallitus Muistikerho/kahvila kokoontuu ma 14.1. Kankaanpää, metsätila 13,7 ha. Yhdistys korvaa vuoden 2019 jäsenmaksun maksaneille jäsenilleen itse maksamastaan kuntosalimaksusta 8 e/1 kerta/ vuosi kuittia vastaan. Palauta liikuntaja vapaaehtoistyön kortit arvontaa varten. 044 296 0969 ParkU toimii. Jakovuoroiset nimikkorahastot ovat Aamulehden 100-vuotisrahasto, Matti ja Helvi Heikkilän rahasto, Yrjö ja Marjatta Juharin rahasto, Toini ja Erkki Koskisen rahasto, Aili Luukkosen rahasto, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahasto, Irmeli Näsäsen rahasto, Elli ja Elvi Oksasen rahasto, Pirkanmaan Sy Haettavana on myös apuraha monitieteisen tutkimushankkeen tai tiedettä ja taidetta yhdistävän hankkeen käynnistämiseen tai toteuttamiseen. 2018 oli välivuosi SM-sarjasta. Kristian Kiviniemi rallin SM-sarjaan uuden kartturin kanssa Enni Mälkönen lukee nuotit, kun Kristian Kiviniemi ajaa rallin SM-sarjaa Skodalla. Sarjan taso on erittäin kova ja nopeita kuljettajia on paljon. Hinta 20 e sis. Pirkanmaan rahasto on valmis tukemaan hanketta selvästi tavanomaista suuremmalla summalla huomioiden hankkeen työsuunnitelman ja kustannusarvion. Alkutalven aikana olemme myös ajaneet treeni mielessä ja hyvin on homma sujunut. Paljon on tehty töitä tämän toteutumiseksi, mutta paljon on vieläkin tehtävää. k l o 1 3 – 1 4 . – Tilanne alkaa näyttämään hyvältä ja todella innoissani odotan, että päästään aloittamaan kauden testit ja valmistautuminen Tunturiralliin. Lähtö M-Marketilta klo 12. Lisätietoja Leena Westerlund puh. Karvia, metsätila 10,2 ha. 040 736 8347. Odotan innolla tulevia kilpailuja, joissa pääsemme ottamaan mittaa kilpakumppaneista kovatasoisessa SM1 luokassa, kertoo Enni Mälkönen. viim. Parhaana saavutuksena voi pitää 2015 vuoden SM-pronssia SM-2 luokassa. ma 21.1. Näitä testejä ennen on tuntumaa ajamiseen ja yhteispeliin haettu omalla autolla. Sodan aikaisiin tositapahtumiin perustuva Ainon ja Laurin rakkaustarina. Sain hyvän luoton huippukalustoon ja tiimiin viime vuoden aikana ajetuissa kilpailuissa ja niiden pohjalta on luottavainen olo lähteä ensi kauteen. Kihniön m u i s t i k a h v i l a k e 16.1.2019 klo 13 Veteraanitalon kokoushuoneella (Kihniöntie 66, Kihniö). Johtokunta kokoontuu klo 18.00. Tervetuloa! seuratoimintaa 7,64 ha tukikelpoista PELTOA HONKAJOELLA Kokonaispinta-ala 9,14 ha. Pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita.” Vajaa kuukausi aikaa hakea Pirkanmaan kulttuurirahaston apurahoja www.ylasatakunta.?. Nakkila, metsätila 14,4 ha. Apurahat julkistetaan vuosijuhlassa 10.5.2019. Parkanon Seudun Diabetesyhdistys ry. Apurahaa voi hakea pelien taiteelliseen suunnitteluun tai toteuttamiseen, ja pelillä tulee olla taiteellisia, kulttuurisia tai yhteiskunnallisia tavoitteita. Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti pirkanmaalaisen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta. viim. Puh. Kahvitellaan ja rupatellaan kuulumisia sekä samalla juodaan Eskon synttärikakkukahvit. Näytelmänä Naamakirja. Siikainen, metsäja peltotila ja vanhat rakennukset, 40,9 ha. puh. Tänä vuonna haussa on mukana uusi hakuala ja uusi tukimuoto. ko r t e s m a a @ g m a i l . lipun ja matkan. Lähtö M-Marketilta klo 12. Tervetuloa tanssikursseille sunnuntaisin Parkanon Pestiin (Parkanontie 45) alkaen 13.1. Saran Metsästysseura ry. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuuristen oikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Ennillä on monen vuoden kokemus rallin SMsarjasta ja vuosilta on tarttunut matkaan SM-mitaleja. = osa-aikainen Kristian Kiviniemi lähtee kilpailemaan rallin SM-sarjaan kaudella 2019 Skoda Fabia R5 autolla. Kaikissa kilpailuissa pitää pystyä tekemään maksimi suoritus, jos kauden päätteeksi haluaa olla mitalisijoilla. klo 13. Tarjoukset 20.1.2019. Ilm. Ennen kauden avaavaa Arctic Lapland rallia Kristian ja Enni ajavat kahden päivän testit Skodalla. Aino elokuva Parkanon Siriuksessa ke 23.1. Hakemus liitteineen ja lausunnot lähetetään verkossa 8.2.2019 kello 16 mennessä. – On hienoa päästä kilpailemaan tavoitteellisen kuljettajan ja ammattilaistiimin kanssa. Tarjoukset 9.2.2019. Tervetuloa kaikki entiset ja uudet jäsenet aloittamaan uutta toimintavuotta 2019. ” Uutena hakualana ovat pelit. Vuonna 2018 SM-sarjan kuskien ja tiimien mestaruudet ajettiin TGS:än kalustolla. Kalusto tulee Toni Gardemeisterin tiimiltä TGS Worldwidelta. com. 040 736 8347. Matkan hinta 13 e sis. Varmasti tulee hienoja ja tiukkoja kilpailuja pitkän kauden aikana. Ilm. 045 690 2677 tai westerlundin.leena@gmail.com, Marko Kortesmaa puh. Ennin kanssa kävimme syksyllä ajamassa testiä ja hoitamassa etuautotehtäviä Nivalan harrasterallissa. Apurahalla halutaan kannustaa tutkijoita ja taiteilijoita uudenlaiseen yhteistyöhön, uusiin kumppanuuksiin ja kunnianhimoisiin avauksiin eri alojen välillä. Tarjoukset 31.1.2019. Myytävät kohteet oa. Lisäksi haettavina ovat Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahat syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen, 30 000 euroa, ja syövän eliminoimiseen johtaviin tutkimuksiin, 30 000 euroa. – Nyt kasassa on vahva paketti, jolla pystytään kilpailemaan rallien voitoista. 3 ny t Rantakodon Mummonkammarissa. Vuosikokou s p e r j a n t a i n a 25.1.2019 klo 19.00 Sarasteen kerhotilassa. ma 4.2. Kerho to 17.1. Jari Kohonen Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myöntää vuonna 2019 apurahoina yhteensä 1 295 000 euroa taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön. Ohjelmaa, kahvia ja arvontaa. Kauden aikana kilpaillaan kaikkiaan seitsemän osakilpailua, joista ensimmäinen Arctic Lapland ralli ajetaan 24.–26. Mukana vieras. 050 309 2692 tai m a r ko. – Viime vuonna ajetuissa SM-ralleissa pääsimme hyvään vauhtiin Skodalla ja uskon vauhdin parantuvan vielä, kun pääsemme ajamaan lisää testiä ja täyden SM-sarjan tänä vuonna. Apurahaneuvontaa järjestetään avoimin ovin rahaston toimistolla Ylöjärvellä 17.1.2019 kello 15–18. Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille, nimikkorahastoista lahjoittajan määrittelemille aloille. Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt. Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoihin on varattu 20 000 euroa. Tarjoukset 20.1.2019. Puumilassa klo 13. Alkeet klo 14–15.15, alkeisjatko klo 15.30–16.45, jatko klo 17– 18.15. www.parkanonurheilijat.fi/tanssi myydään eläkeläistoimintaa Marita Säämäki 040 522 4322 marita aamaki m t ati at m t ati at Pomarkku, pelto ja metsätila 6,5 ha. Kiviniemi on kiertänyt SM-sarjan 2014–2017. Uutena hakualana ovat pelit. Siikainen, metsätila 32,5 ha (määräala). Tarjoukset 31.1.2019. Tarjoukset 24.2.2019. Skoda Fabia R5 on tehtaan valmistama nelivetoinen kilpa-auto. Suurimmat muutokset aiempiin vuosiin ovat ammattilaistiimin kalustolla ajaminen ja kartanlukijan vaihtuminen. Tarjoukset 27.1.2019. Vuoden 2019 jäsenetu. tammikuuta Rovaniemellä. Kuntosalilla voi käydä itse valitsemassa paikassa. lipun, matkan ja kahvit
1 99 PILKKIONKI Halapa a on! Hintajysäri! 200 kpl:een erä! HURRRJJJAT KAAMOKSEN KAATAJAISHINNAT... LAUANTAISIN, SUNNUNTAISIN JA ARKIPYHINÄ klo 9–18 Päivystys muina aikoina: Satasairaalan yhteispäivystyksessä, Sairaalantie 3, Pori, puh. Sit. klo 21.45. 10.2. IKÄIHMISTEN TASAPAINOJUMPPA torstaisin 17.1. klo 10–15 Sale Karvia Kylä Karviantie 25 39930 Karvia Nyt Huippuedulliset Talvihinnat Paikalliset asiantuntijat: Jyrki Haapajärvi 044 745 8661 Teuvo Ahonen 040 508 2413 Salibandya Parkanon Urheilutalo Lauantai 12.1.2019 B-Tytöt turnaus klo 11.00–16.00 klo 11.00 Koovee–SBT PaPo klo 15.00 SBT PaPo–Classic II Sunnuntai 13.1.2019 Miesten 6-divisioonan turnaus klo 10.00–20.00 klo 10.00 SBT PaPo II–PirHi klo 19.00 SBT PaPo II–V&L PÄIVYSTYSAJAT 1.1.2019 alkaen PERUSPALVELUKESKUS TAPALAN PÄIVYSTYS ON AVOINNA . klo 10–15 Ma 14.1. mennessä, puh. Urheiluun... ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. 02 577 3265 vastaa . tammikuuta 2019 15 Ikkuna ja oviesittely Eurohamsteri Pahkalantie 1 39700 Parkano Pe 11.1. ARKIPÄIVISIN KLO 8–20 . bitcoin, digitaalinen valuutta. erä! ALE...ALE ... Lähtö matkahuollosta klo 17.30, paluu n. Tulevat teemat TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa 10.1.–16.1.2019 Parkanon myymälässä Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma –pe 8–20, la 9–18, s u 10–18 KANKAANPÄÄ Ma –pe 8–20, la 9–18, s u 10–18 279 00 69 00 50 % Einhell JÄÄKAIRA-AKKUKONESETTI 18 V TYÖVALOCOMBOT Halapa a on! Halapa a on! Halapa a on! Hamsteri järrrsii hinnat... LAAJAKAISTAILTA 1 7 . lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä klo 8–18 Muuna aikana puhelut kääntyvät Satasairaalaan. ilm. Hintajysäri! Hintajysäri! 5 00 PURUTIKUT Halapa a on! 6 pss Hintajysäri! 19 95 KOPINPEHMIKE Halapa a on! Hintajysäri! 5 99 HIEKOITUSMURSKE Halapa a on! Hintajysäri! 1 99 JÄÄNSULATUSSUOLA Halapa a on! Hintajysäri! 5 99 TALIPALLOSANKO Halapa a on! Hintajysäri! HUIPPUER ÄT!! 89 00 14 95 LUMIKOLA Halapa a on! Hintajysäri! Hintajysäri! Raj. tutkitusti halapaa!! 5 99 Halapa a on! THERMOSUKKA VAPAA -AJANSUKKA TUOTE Hintajysäri! 3 99 ULKOILUSUKKA Laatusukat työhön... Yhteistyössä Parkanon Seudun Hengitysyhdistys ry. arkipäivisin klo 8–20 . PoSan takaisinsoittojärjestelmä puh. Torstaina 10. 1 . mennessä 044 786 5516/vapaa-aikatoimi@parkano.. k l o 1 8 P u u m i l a s s a & s u o r a n a v e r k o s s a : f a c e b o o k . 02 627 6868. EILA PIENIMÄEN 60-VUOTISJUHLAKONSERTTI Jämi-Areenalla su 24.2. 040 834 2654 tai vapaa-aikatoimi@parkano.. alkaen klo 10.45–11.30 Parkanon urheilutalolla, vapaa pääsy, tervetuloa! TEHDÄÄN YHDESSÄ! -järjestöpalaveri ma 21.1. lipun ja kuljetuksen). Vapaa-aikaan... klo 16.30 Parkanon kaupungintalon valtuustosalissa, tervetuloa yhdistysja järjestötoimijat! Ilm. Vapaa-aikapalvelut Parkanon kaupunki Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 Teema-alennus – 20 % To 31.1. Autot ja liikenne Jaetaan joka kotiin Parkano–Karvia–Kihniö Teema-alennukselliset ilmoitukset VIIMEISTÄÄN 18.1. Tervetuloa kauempaaki n ja säästää kotiin pinnat!!! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... c o m / k i h n i o k u n t a Kihniön kunta & Meidän Kihniö -hanke järjestävät: Raido Riis, IPP:n valokuituverkot Antti Toukoaho, Elisa & UkkoNetin jatko Juha Vanhapaasto, Leader PohjoisSatakunta kyläverkkojen rahoittajana T E R V E T U L O A ! BTC = engl. ALE!!! 120 W 180 W SUKLAAKONVEHDIT 4 99 LAUTAPELI Halapa a on! Hintajysäri! Pojat voitti MM-kultaa... 16.1. Sen kunniaksi... Matkan hinta 25 e/hlö (sis
44 381 Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Tiina ja Antti Poussa puh. Voi palauttaa Ylä-Satakunnan toimistoon. tammikuuta 2019 16 KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . 040 512 3335. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O SATAMUNA VAPAAN KANAN PESÄMUNA 15 KPL/1020 G (2,44/KG) 2 49 RS ATRIA PERHETILAN KANAN OHUET FILEELEIKKEET 480-600 G (8,32-10,40/KG) 1 99 KG SUOMI TOMAATTI SUOMI 4 99 RS APPELSIINI 1,5 KG (1,06/KG) ESPANJA Ilman korttia 6,75 rs (11,25-14,06/kg) -26% PLUSSA-KORTILLA SAT A AM VALIO EILA KREIKKALAINEN JOGURTTI 150 G (4,67/KG) LAKTOOSITON Ilman korttia 0,89 prk (5,93/kg) 3 50 -21% PLUSSA-KORTILLA PALA KAAMOSMENUTA Pähkinäinen broilerisalaatti KATSO RESEPTI: k-ruoka.fi tai K-Ruoka -sovellus 5 PRK Sitrushurmoksen kunniaksi koko tammikuun samaan hintaan Voimassa 27.1. Debyyttiottelut jännittivät Syngelmän mukaan erityisesti reissussa mukana olleita kannustusjoukkoja. 1,3 KG KUUMANA OMASTA GRILLISTÄ 4 99 KPL TUORE TAIMEN AHVENANMAA, SUOMI KASVATETTU 9 99 KG SUOMI ERÄ TAPOLAN SAVULENKKI 550 G JA JUUSTOSAVULENKKI 480 G (3,62-4,15/KG) ( , , / ) 1 99 PKT 1 59 PS HOPS = (oppilaan tai opiskelijan) henkilökohtainen opintosuunnitelma MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon Kiekon viime keväänä perustettu tyttöjen jääkiekkojoukkue kohtasi ensimmäiset vastustajansa Ruovedellä. 0500 197 040. Maalitaulukot ja numerot ovat nuorimpien kiekkoilijoiden pelireissuilla sivuseikka. OSTETAAN . Parkanolaisten joukkueenjohtaja Ville Syngelmä kertoo, että tytöt urakoivat viisi 26 minuutin ottelua kolmessa tunnissa. myydään Kuivaa koivun halkoa puh. Turnauksesta kertyi ennen kaikkea kokemusta, naurua, huutoa ja riemua. Tiedustelut puh. Ville Syngelmä. Puh. SEKALAISET Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). RuoSkA:n järjestämään turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta. Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa pppaaaarrreeem m mppppii ruuookkakkaaupppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Savilinnank. Tytöt urakoivat viisi peliä ensimmäisessä turnauksessaan Parkanon Kiekon tyttöjoukkuea pelasi ensimmäisen turnauksensa Ruovedellä. 050 501 0080. 7. Vuokrattavana yksiö 26 m 2 Tampereelta. – Ainakin olimme kovaäänisin vaihtoaitio, hän toteaa. Taustalla PK:n Elmi Haapamäki ja Hillamari Tuomi. Torstaina 10. Vuokralle 2 h + sauna 61 m 2 , Nuolikatu 5, Parkano. Joukkueen pelaajat ovat 6–12-vuotiaita, ja heitä valmentavat ja ohjaavat PK:n naisten joukkueen pelaajat. PK:n Ada Kilic (valkoinen paita) tavoittelee kiekkoa Ilves-pelaajan mailan lavasta. Heti vapaa. – Peleissä ei lasketa maaleja, joten pelitilastoja ei ole. Vuokra 450 e/kk, vesi ja sähkö käytön mukaan. asti Syö hyvin, VOI PAREMMIN AN APPELSIINI ( / ) NJA TOMAATTII ATTI ATRIA VILJAPORSAAN SISÄFILEE NATURELL JA PEHMEÄN PIPPURINEN N. Asunto siisti/rempattu. Tiedustelut 044 558 5757. 500 G 9 95 KG SUOMI Voimassa TO-LA GRILLATTU BROILERI RAAKAPAINO N. Tästä on mahtava jatkaa kevättä kohti, kun pikkuisen huilataan välillä, Syngelmä sanoo. sekalaiset Hukkunut 3:n avaimen nippu Parkanossa 4.1. sekalaiset Vuokrattavana yksiö Parkanossa, Viinikanrinne 5