Sää on poutaista ja enimmäkseen pilvistä. alv 24% TIISTAINA 11. Pohjoisimmassa Lapissa lämpötila käväisee perjantain tienoilla plussan puolella. VUOSIKERTA Isänmaan kunniaksi Luento aivoinfarktista kiinnosti yleisöä Parkanossa. Sivu 16 1970-luvun kuvissa ihmiset olivat jo mitä arkisimmissa tilanteissa. JOULUKUUTA 2018 NUMERO 92 / 86. Pakkasta on päivisin maan eteläja keskiosassa enimmäkseen 2...6, maan pohjoisosassa 6...15 astetta. ” Parkano ?1 ?1 Parkano ?2 ?2 Parkano ?4 ?4 Parkano ?5 ?4 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Koillistuuli on heikkoa tai kohtalaista. Parkanon itsenäisyysjuhlaan Suomen ja Parkanon liput toi Kipinäpartio. Katsaus lähipäivien säähän Korkeapaine pysyttelee Suomen yllä. Enimmäkseen on pilvistä. Filmille on tallentunut hetkiä, kun kalsarisillaan on istuttu aamiaispöydässä. Suomi huomenna Suomeen vahvistuu korkeapaine. Sivu 15 101-vuotiasta Suomea juhlittiin torstaina. Sivut 4 ja 5 Peikot odottavat jo geoparkia. Sää on poutaista ja enimmäkseen pilvistä, Lapissa on osin selkeää. Aamupäivällä myös etelärannikon tuntumassa lumija räntäkuurot ovat mahdollisia. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä lähellä nollaa, maan itäja pohjoisosassa ?2...?6, Pohjois-Lapin selkeillä paikoilla ?10...?20 astetta. Päivälämpötila on maan eteläja keskiosassa ?1...?4, Pohjois-Pohjanmaalla ?5...?10, Lapin selkeillä paikoilla ?10...?20 astetta. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Kovasti suosiossa silloin olivat myös poseeraukset, joissa nojattiin auton konepeltiä vasten kädet puuskassa ja nokka reilusti pystyssä.” Sivu 7 Soten ulkoistus toi säästöjä, tai sitten ei. Varsinkin Lapissa ja maan itäosassa tulee lumikuuroja. Selkeämmillä alueilla pakkanen on kireämpää. Sivu 2 Hiihtäjästä tuli heittäjä. Itsenäisyysjuhlista sivuilla 3, 6 ja 10.
Helluntaiseurakunnat KARVIA To 13.12. KE 19 Rukousilta. Lisäksi on parannettu näkyvyyttä esimerkiksi digilehdellä, esitteillä ja repäisykartoilla. Koko kehitysrahasta noin puolet on käytetty infran parantamiseen, kertoi projektipäällikkö Terttu Hermansson. Vuosina 2016–2018 tehdyt inventoinnit ovat tuottaneet hyvän tietopohjan ja kuvan alueella esiintyvistä ilmiöistä, vaikka monelta osin on vasta raapaistu pintaa. Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelien. Markus Bäckman) Rakkaudella seurakunnat PARKANO KORJAUS 5.12. . Kymmenen kunnan alueella on kaikkiaan 52 geokohdetta, 100 kulttuurikohdetta ja 39 luontokohdetta, joita tehdään tunnetuksi. LA 18 Koko perheen joulujuhla Kihniön Yhtenäiskoululla. On tullut aika pois se antaa jota niin paljon rakastaa. . Rakkaamme Nuutti Pirjo Aila, Ari Tomi, Pauliina, Taika ja Otava Teppo ja Karoliina Jukka, Sari Jenni, Annika ja Sanni Niina ja Marika perheineen, Jouni sukulaiset ja ystävät Taas valo viiltää taivaan rantaa se päivän yöstä erottaa. To klo 15 EU-ruokapussien jako. Mukana olevat 10 kuntaa, Metsähallitus, LUKE ja yritykset vastaavat perusrahoituksesta. Suoteema näkyy ja maistuu paikallisissa ruuissa. Syksyn aikana ruokailuissa käyneille ja lipun etukäteen lunastaneille (dia koniatoimistosta, 10 e/ kpl). Ma klo 18 Miestenpiiri. TI 13 Päiväpiiri vierailee Suutarin Pihlajassa. . Soistuminen on laajalle levinnyttä ja suot ovat näyttäviä ja monipuolisia. Su 16.12. . Hankkeen verkosto ja sidosryhmät eivät pyörittele peukaloitaan siihen asti, vaan luontomatkailun kehitysja yhteistyö jatkuu perustetun yhdistyksen nimissä. – Geoparkin edellytykset täyttyvät. Jos kaikki menee odotusten mukaan ja vihreää valoa näytetään eri vaiheissa, saadaan Unescon hallintoneuvostolta keväällä 2020 myönteinen päätös. Sydämellisesti tervetuloa! PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To klo 13 Rukoushetki. 18.12. Lisäksi hankkeita ja sponsoreita haetaan. PE Nuorisotalo Base 55 aukeaa klo 13. (san. Alustajat tekivät tutuksi valmistehankkeiden saavutuksia, soiden lumoa ja luonnon hyvinvointivaikutuksia sekä johdattivat havainnollisesti kuulijat kuvin alueen kiehtoviin ilmiöihin. PARKANO Ti 11.12. Vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahtois käsittää. Kirjamyynti auki klo 10–16. Klo 18–23 K-12. La klo 18 Joulujuhla. Läsnäolijoille tuli varma olo siitä, että hyvä hakemus on jätetty Unescolle ja odotus statuksesta alkanut. Geologi Pasi Talvitie ja projektipäällikkö Terttu Hermansson kertovat, millainen hakemuspaketti Lauhavuori-Hämeenkangas Geoparkista lähti Unescon arvioitavaksi.. Tervetuloa! SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Lauhavuori-Hämeenkangas Geopark -hankkeen loppuseminaari Karviassa oli tilinpäätöksen ja kiitosten juhla. Alueella on kansainvälisesti merkittävät geologiset arvot, joita arvioidaan julkaistujen tieteellisten artikkelien perusteella, kertoi Talvitie. Hankeen vetäjät kiittelivät yhteistyökumppaneita ja toisinpäin. 0400 482 708 To 13.12. . ILMOITUKSEEN: Keskiviikkoruokailun jouluateria ke 12.12. Kallioperää muokanneiden tapahtumien jäljet ovat näkyvillä. Tiistaina 11. klo 13–15 Työntekijä seurakunnalla, p. . – Myös matkailu, kaupallistaminen ja kansainvälisyys ovat tärkeitä elementtejä kuin myös UNESCOn teemojen edistäminen, toteaa Terttu Hermansson. klo 19.00 Nuortenilta. Sen järjellä me ymmärrämme kun toinen lähtee, toinen jää. La 15.12. Lämmin kiitos osanotosta. Ihan ensiksi keskitytään geoparkin näkyvyyden parantamiseen. klo 14.00 Päivärukouskokous Ti 11.12. klo 15.00 Joulujuhla. Geologi Pasi Talvitie kertoi alueen poikkeuksellisen monipuolisesta geologiasta. Kuirinlahti Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Su 16.12. 14.12. Geopark-valmisteluhankkeiden työtä jatkaa yhdistys Geoparkin tarjontaan kaivattuja tuotteita on suunnitellut ja valmistanut muiden muassa karvialainen Sinikka Pihlajaviita (vas.). Olet lämpimästi tervetullut! Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 12.12. hengellisiä tilaisuuksia . Ympäristökasvatus on tärkeä osa Geoparkia, ja matkailun osalta on keskitytty palvelujen kehittämiseen ja tuotteistamiseen. Geologia on vahvasti mukana hänen kivipeikoissaan. On inventoitu geokohteita ja Kyrönkankaan museotielle on tehty hoitosuunnitelma. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. 15.12. Yhdistys panostaa geo-, kulttuurija luontokohteiden näkyvyyteen ja tuotteistamiseen sekä yhteistyön tiivistämiseen Geopark-verkoston kanssa. klo 18.00 Rukouskokous Su 16.12. joulukuuta 2018 2 Helvi Maria NIEMENMAA 1.11.1930 Parkano 24.11.2018 Parkano o.s. Geoparkille tehtiin myös viestintästrategia ja brändi. klo 15 Joulujuhla. klo 19 Rukousilta, Antilat. Kiitämme Rauhalan henkilökuntaa Helvin hyvästä hoidosta. Sanan ravintoa -hartaus klo 10.45. klo 18.00 Kaupunkirukous kaupungintalolla To 13.12. Maastoon on rakennettu uusia näkötorneja, laavuja, keittokatoksia, lankkupolkuja ja paljon muuta, kuten tuiki tärkeitä tienvarsiopasteita ja viitoituksia kohteisiin. – Niiden kehittämiseen ja infraan on vuodesta 2012 käytetty reilu 1,3 miljoonaa euroa, josta kunnat ovat rahoittaneet 120 000 euroa. . klo 16.00 Vapahtajamme syntymän juhla. Unescolta odotetaan päätöstä 2020 Geoparkin hakuvaihe etenee monen tarkastusvaiheen läpi. klo 18.30 Rukousilta. klo 11–12. KIHNIÖ Ti 11.12. . . Pe 14.12. Lauhanvuori Hämeenkangas Geopark -yhdistyksen kotipaikka on Kankaanpäässä, toimisto Parkanossa ja matkailun kehittämistoimien keskus Kauhajoella. Graniitit ja Lauhavuoren jäännösvuori kertovat muinaisen vuoriston noususta ja tuhosta
Koulurakennuskin oli hyvä päätös. Vuoden urheilijana palkittiin jokamiesluokan autoilua harrastava Salla Salomäki. Voimailusta palkittiin Emma Halmela ja Sara Tuulinimi ja hiihdosta Veera Alatalo, Jolanda Mustasilta, Aatu Mustajärvi, Timi Tuuliniemi, Vera?ia Hietikko ja Melinda Salovaara. – Yhdessä tekemällä olemme kokoamme suurempi kunta, Hosiasluoma sanoi. ” Meidän on autettava nuoria löytämään oma paikkansa, ja hyvän itsetunnon kehittäminen alkaa jo lapsuudesta.” Yhdessä tekemällä Karvia on kokoaan suurempi kunta Itsenäisyyspäivän juhlassa korostettiin omaperäisyyttä ja talkoohenkeä. Kunnanjohtaja sanoi, että karvialaiset ovat omaperäisiä ja rohkeita. – Karviasali rakennettiin oikeaan aikaan, ja sen toiminnot tarjoavat henkistä ja ruumiillista hyvinvointia kuntalaisille. Juhlapuhuja kehui, että aina on tekijöitä löytynyt, kun on tarvetta ollut. Onnittelijoina myös Voitto Raita-aho ja Tarja Hosiasluoma. Vuoden seuratyöntekijänä palkittiin Karvian urheiluautoilijoidenja moottorikelkkakerhon puheenjohtajan Pasi Patokoski. Juhlapuheen piti kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma. Juhlan juonsi Tiina-Kaisa Aro-Heinilä.. joulukuuta 2018 3 MAARIT LEHTO KARVIA Karvialainen yhteisöllisyys, talkoohenki ja omapäisyys nousivat esiin juhlapuheissa itsenäisyyspäivän juhlassa Karviasalissa. Henkilökohtaisen stipendin saivat soittajat Sini Kontiainen, Jaakko Lammintausta, Jenna Hautakorpi, Ilona Viitala ja Marii Riga. Itsenäisyyspäivän juhlassa palkittiin ensi kertaa myös nuoria kulttuuriharrastajia. Tuotto jaettiin karvialaisten harrastajien kesken. Vuoden alussa 100 vuotta täyttävä Heinola oli saanut kutsun myös Linnan juhliin. Juhlatilaisuuden juonsi nuorisosihteeri Tiina-Kaisa Aro-Heinilä. Kunnanjohtaja totesi, että lapsia pitää kannustaa, ja aina aiheesta myös kehua. Lisäksi muistettiin Mirva Valkaman kuvataideryhmää ja Leena Koivulan lapsija nuorisoteatteria. – Kulttuuritekopalkinnon saa oikeutetusti esittävien taiteiden katsomon talkooporukka. – Ihmiset ovat uhranneet Kanttin katsomoon paljon vapaa-aikaansa, yli 9 000 talkootyötuntia. Nuoretkin mukaan yhdessä tekemiseen Hosiasluoma korosti talkoiden merkitystä myös nuorisolle. Meillä on uskallusta olla oma itsemme, eikä meidän tarvitse teeskennellä mitään muuta. – Harrastuksista lapset oppivat yhdessä tekemistä, ja harrastukset pitävät heidät oikealla raitilla. Oman tiensä kulkijoilla hyvä johto Tervehdyssanat lausunut Karvian Krupulaukku Paavo Tuuliniemi totesi, että karvialaiset ovat saaneet hyviä henkilöitä johtamaan kuntaa. Rakennusta on tehty kuin omaa taloa, Tarja Hosiasluoma kehui. Karviassa palkittiin harrastajia ja talkoolaisia Sotaveteraaneista juhlassa olivat paikalla Paavo Heinola ja Veli Rantala. Vuoden kuntoilijan sijasta lautakunta valitsi esityksestä vuoden kuntoilijapariskunnan Minna ja Jari Mustakosken Sarvelasta. Meidän on autettava nuoria löytämään oma paikkansa, ja hyvän itsetunnon kehittäminen alkaa jo lapsuudesta. Tervehdyssanat lausui Krupulaukku Paavo Tuuliniemi. Samalla he kasvavat yhteisöllisyyteen. Tiistaina 11. Palkinnon vastaanotti Joni Vainionpää. – Teemme asiat omalla tavallamme. Kunnan liikuntatoimi palkitsi jälleen Karvian Kirin jaostojen esityksestä eri urheilulajeissa ansioituneet ja aktiiviset alle 16-vuotiaat nuoret. Voimistelusta palkittiin Miisa Salo, Jonna Hokkanen, Jyri-Peter Alvari, Evelin Kass, Meea Siro, Wilma Vainionpää ja Aleksi Seppä. Isänpäivänä kulttuuritoimi järjesti ohjelmallisen lounaan Musiikkiteatteri Muten kanssa. Meidän pitää kannustaa nuoria, sillä maailma on nykyisin paljon aikaisempaa raadollisempi paikka selvitä. Katsomon lisäksi talkooväellä on riittänyt aherrusta myös kirkonmäellä ja Torrossa. Kulttuuristipendin sai ahkera tapahtumakävijä Arja Tuuliniemi. Rakennelma on sen verran huikea, että sitä on moni ohikulkija poikennut hämmästelemään. Yleisurheilusta palkittiin Kimi Ala-Kantti, Venla Lastula, Moona Nevala, Inna Nivus, Lenni Koskinen, Veera Koivisto ja Peppi Viitanen. Sirpa Ala-Rämi Esa Pukkila palkittiin Kuntaliiton kultaisella ansiomerkillä, jonka kiinnitti Kaija Kangas. Hän totesi, että karvialaisten salaisuus on yhteisöllisyys. Hän muistutti, että jokainen on hyvä jossakin, eikä kukaan ole hyvä kaikessa. Juhlassa oli paikalla kaksi sotaveteraania, Paavo Heinola ja Veli Rantala. Hosiasluoma korosti myös lasten harrastusten merkitystä. MAARIT LEHTO KARVIA Kunnan vapaa-ajanlautakunnan oli tänä vuonna helppo nimetä vuoden kulttuuritekopalkinto, sillä yksi kulttuuriteko nousi ylitse muiden. Oppilaat viihtyvät ja opetus on hyvää ja ajanmukaista, Tuuliniemi sanoi. – En lähtenyt sinne toista kertaa, kun Kekkosen aikana siellä jo kävin, Paavo Heinola tuumasi. He ovat tehneet itseään säästämättä ja väsymättömällä innolla lähes 10 000 talkootyötuntia katsomon valmistumiseksi, liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi sanoi. Stipendin saivat lentopalloharrastuksestaan Lumia Nevala, Marii Riga, Satu Alatalo, Sonja Salminen, Elli Liikala, Ilona Viitala, Juulia Hietaluoma ja Venla Halmela. Musiikista vastasivat Karvian Soittokunta, Jaakko Lammintausta (harmonikka), Jose?ina Varis (piano) sekä Jalasjärven ja Karvian huiluryhmä. Tuuliniemi totesi, että virkamiehiltä tulee hyviä esityksiä päättäjien päätettäväksi. Yhdessä tekevät nuoret kokevat olevansa tarpeellisia, ja tämä on ensiarvoisen tärkeää heidän itsetunnolleen. – Nuoret kyllä lähtevät mukaan, kun heitä pyydetään. Hän nosti yhteisöllisyydestä ja talkootyöstä esiin yhteisen suurponnistuksen, Kanttiin nousseen elävien taiteiden katsomon. Tilaisuudessa palkittiin Kuntaliiton kultaisella ansiomerkillä Esa Pukkila ja hopeisella Marita Hietakoivisto
Parkano lähti kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman mukaan kokonaisulkoistukseen, koska se ei usko maakuntien ratkaisevan sote-palveluiden saatavuutta kunnissa. Posa siis toimi tehokkaasti, mutta jostain syystä sen muut jäsenkunnat keikkuivat vertailun keskikastissa. Hyvinvointialan teettämä Jokisen selvitystyö koskee 18 kuntaa, ja mukana ovat myös Parkano ja Kihniö. – Muutos osoittaa, että osaamisen merkitys työllistymiselle ja työllisyydelle tunnustetaan nyt lainsäädännönkin tasolla aiempaa paremmin. Selvityksen mukaan Kihniön perusterveydenhoidon kustannukset lähtivät nousuun ulkoistusvuoden 2015 jälkeen. – Siitä on olemassa paljon dataa, eikä ainakaan valitusten määrä ole kasvanut aikaisempaan verrattuna, Heiniluoma sanoi. Parkanon osalta tulos on pääosin kokonaiskuvan mukainen. Tosin Kihniö erottuu tutkittujen kuntien joukossa niin, että siellä sote-kustannukset eivät laskeneet vaan jopa nousivat verrokkikuntiin nähden. Asiakastyytyväisyyden hän totesi olevan yllättävän korkealla. Akava on erittäin tyytyväinen eduskunnan hyväksymään lainmuutokseen, jolla helpotetaan työttömänä opiskelua. Ulkoistuksen jälkeen kasvu oli ensin 2 prosenttia, ensi vuoden talousarviossa alle prosentin, ja Kihniössä on ensi vuonna jopa hieman laskua edellisvuoteen verrattuna. Kokonaiskustannukset olivat suurin piirtein verrokkikuntien Hailuodon, Iin, Lieksan ja Siikajoen tasoa, perusterveydenhuollon osalta noin 700 euroa ja erikoissairaanhoidon noin 1 200 euroa. Ulkoistuskuntia yhdistävä tekijä on korkea palvelutarve asukasmäärään suhteutettuna. Heiniluoma sanoi, että Pihlajalinnan kanssa perustettu Kolmostien Terveys on pystynyt tarjoamaan parkanolaisille ja kihniöläisille erityisosaamista ja palveluita, joita kunnat eivät itse pysty järjestämään. Kun tutkimuksen tilaaja on yksityisiä sote-?rmoja edustava yhdistys, niin toisenlainen tulos olisi ollut jymyyllätys. Tilastointitapa selittää osan heilahteluista Selvityksessä todetaan, että kustannusten nousun hidastamisen lisäksi ulkoistussopimus takaa ennustettavuutta kiinteää vuosisummaa vastaan, ja se on yksi keskeinen tapa varmistaa sote-palvelut erityisesti pienissä kunnissa. Se selittää osaltaan myös perusterveydenhuollon korkeita kustannuksia. Ne kääntyivät kuitenkin laskuun vuoden 2017 aikana, mikä kompensoi ensimmäisten ulkoistusvuosien nousua. Rahat vain eivät tahdo silti riittää. Akava puolustaa työttömyyden aikaisten opiskelumahdollisuuksien parantamista sekä nostaa esiin korkeakoulutettujen palvelutarpeita ja palvelujen kehittämistä. Laitoshoidon kustannusseurantaa vaikeutti se, että sitä on Kihniössä tilastoitu vuodesta 2016 lähtien perusterveydenhuollon vuodeosaston kustannuksiin. Akava pitää hyvin tärkeänä, että ymmärretään korkeakoulutetuillakin olevan osaamisen kehittämisen ja uudistamisen tarpeita, toteaa ekonomisti Heikki Taulu. Verrokkikunnissa Honkajoella, Laihialla ja Ylivieskassa luku oli 700–800 euroa. Johtopäätös selviää Tampereen yliopiston tutkijan Esa Jokisen tekemästä selvityksestä. Heikki Pettinen Vertailemisen vaikeus ” Toisenlainen tulos olisi ollut jymy-yllätys.” Työttömyysturvalain muutoksen jälkeen työtön voi opiskella lyhytkestoisia opintoja nykyistä vapaammin. MINNA LAUTAMÄKI HELSINKI Tutkija Esa Jokisen selvitystyötä esiteltiin Hyvinvointialan järjestämässä tiedotustilaisuudessa Helsingissä. Erikoissairaanhoidon puolellakin kustannukset ovat nousseet, mutta niin on käynyt myös vertailukunnissa. Tuskin se viisaus on Kihniöstä minnekään kadonnut. Kotihoidon kustannuksissa taulukko osoittaa Parkanon kohdalla jonkin verran nousua, mutta laitoshoidon ja kotihoidon kustannuksissa Parkano on vertailukuntia alemmalla tasolla. Tiistai 11. Seuranta toteutettiin THL:n Sotkanet-tietokannan avulla, ja kuntakohtaista kehitystä verrattiin 2–5 verrokkikuntaan. Tutkija Esa Jokisen mukaan ulkoistuksen tuoma keskimääräinen säästö kunnille ei ole dramaattinen, mutta se on selkeä ja se on tasannut kustannuksia verrokkikuntiin nähden. Kotihoidon osalta kustannukset ovat Kihniössä korkeammat kuin verrokkikunnissa, noin 400 euroa asukasta kohti. Suurimpien kävijämäärien kunnista Parkanon odotusajat vaikuttavat lyhimmiltä. Esimerkiksi viime vuonna Kihniön perusterveydenhuolto maksoi asukasta kohden lähes kaksinkertaisesti verrattuna Honkajokeen, jonka palvelut tuottaa Posa. Kihniössä käyntimäärät ovat niin pieniä, ettei arviota voi niiden perusteella tehdä. Karvian terveydenja vanhustenhuollon tarvevakioidut menot olivat vuonna 2009 kansallisessa vertailussa Suomen alhaisimmat. Ja ovathan Parkanon ja Kihniön päättäjät yhtä lailla kiitelleet ulkoistuksen siunauksellisuutta. Parkano pärjää vertailuissa Parkanon perusterveydenhuollon menot laskivat selvityksen mukaan merkittävästi viime vuonna. Odotusajat vaihtelivat kuitenkin kunnittain. Näin voisi tiivistää tuossa vieressä selostetun tutkimuksen sote-palvelujen kokonaisulkoistuksen kokemuksista 18 kunnassa. Työnhakijalla on kuitenkin enemmän valinnanvapautta opintojen suhteen. Opiskelu ei kuitenkaan siirrä työnhakijaa syrjään työmarkkinoilta, vaan hänen on opintojen ohessa haettava töitä ja otettava vastaan työtä normaaliin tapaan. Tutkimuksessa todettiin, että jos kaikki terveyskeskukset tuottaisivat palvelunsa yhtä tehokkaasti kuin tehokkaimmat yksiköt, niin perusterveydenhuollossa olisi noin 6 prosentin säästöpotentiaali. Muutos on ollut selkein perusterveydenhuollossa. joulukuuta 201 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Kun kunnat ovat siirtäneet sosiaalija terveyspalvelujensa tuottamisvastuun yksityisille yrityksille, niin paitsi kuntalaisten terveys, myös kunnan talous on tullut hoidettua kuntoon. Vertailussa Kihniön perusterveydenhoidon kustannukset olivat vuonna 2017 noin 1 400 euroa asukasta kohden. Edes sama palvelumalli ei tuota jokaisessa kunnassa samanlaisia tuloksia. Kihniön terveyskeskus rankattiin koko Suomen tehokkaimmaksi. Kolmostien Terveyden toimitusjohtaja Timo HokParkanon talous tasapainoon ulkois Laitoshoidon kustannusseurantaa v Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kommentoi Hyvinvointialan sote-palveluiden ulkoistamisselvitystä tiedotustilaisuudessa Helsingissä.. Kustannuksia vertailtiin ennen ja jälkeen ulkoistuksen, ja seuranta ulottui vuoteen 2017 saakka. PÄIVÄN LAINA MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Sosiaalija terveyspalveluiden kokonaisulkoistukset tuottavat kunnille säästöjä ja hillitsevät kustannusten nousua. Erikoissairaanhoidon menoissa ei ollut eroa. Luku on Kihniössä samalla, noin 1 200 euron tasolla kuin vertailukunnissa. Aivan ilmeisesti vertailu on muutenkin vaikeaa, sillä kuten sote-uudistuksen tekijät ovat huomauttaneet, Suomesta löytyy noin 300 erilaista tapaa järjestää kunnalliset sosiaalija terveyspalvelut. Saman vuonna 2009 muuten Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Kuluttajatutkimuskeskus tekivät tutkimuksen, jossa arvioitiin 211 terveyskeskusta. Näiden enintään kuuden kuukauden mittaisten opintojen on oltava ammatillisia valmiuksia tai yrittäjyyden edellytyksiä parantavia. – Oleellinen tieto on se, että kustannusten nousu on saatu hallintaan, hän toteaa. Sote-palvelut on ulkoistettu kokonaan yksityiselle palveluntuottajalle 19 kunnassa vuoden 2018 alkuun mennessä. Tutkija Esa Jokisen mukaan Kihniön poikkeavia lukuja voi selittää tilastointitavan muutos. Hän mainitsi erityisesti suun terveyden, lapsiperheiden ja kehitysvammaisten palvelut. Sen mukaan ulkoistuskunnat olivat odotusajoiltaan lähellä keskiarvoa tai hieman parempia kuin koko maassa keskimäärin. – Ennustettavuutta piti löytää, koska sote-menot kasvoivat ennen ulkoistusta keskimäärin 6,1 prosentin vuosivauhdilla. Kihniön sote-kustannukset eivät laskeneet, ja verrokkikuntiin nähden ne jopa nousivat lyhyellä aikavälillä. Selvityksessä vertailtiin myös perusterveydenhuollon odotusaikoja. Selvitystä olivat kommentoimassa kolmen tutkimuksessa mukana olleen kunnan edustajat ja palveluntuottajat. Kihniön tilannetta hän ” Oleellinen tieto on se, että kustannusten nousu on saatu hallintaan.” Kokonaisulkoistus on säilyttämään sote-palv Kihniölle ei tullut säästöjä ulkoistuksen ensimmäisinä vuosina
Yleisökysymykseen muutoksen vaikutuksista henkilökunnan työhyvinvointiin Hokkanen vastasi, että henkilökunnalta kerätään säännöllisesti palautetta. Vyöttömät kuljettajat pysäytettiin Parkanon keskustassa samassa paikassa minuutin välein kello 16.18 ja 16.19. Sen lisänä on laajempi kysely kahden vuoden välein. Hän nostaa esille THL:n Sotkanet-tietokannan tilaston, joka ei näy selvityksessä. Kuljettaja ohitti ajopelillään toisen mopoauton tarpeettomasti ja teki sen jälkeen u-käännöksen. Vaikka summa sisälsi silloin vielä varhaiskasvatuksen menot, kustannuskehitys näyttää oikeansuuntaiselta. Hän muistuttaa kuitenkin, että vertailukuntien valinnallakin on merkitystä. 18 Ti 11.12. Työhyvinvointia seurataan säännöllisesti Hokkasen mukaan ulkoistussopimus määrittelee tarkasti palveluiden laatukriteerit, ja niistä poikkeaminen on sanktioitu. Nuorisovaltuusto ehdottaa asuntolaa Keskustan kouluun PARKANO Lievät liikennerikkomukset työllistivät poliisia viikonloppuna Parkanossa. Kuljettajat eivät vahingoittuneet. Parkanon toisen asteen koulutuksille on tulossa urheilulinja. Noin 50 vastaajaa antoi arvosanan 6 tai alle. Laura Jokisalo kuvailee selvityksen valossa kimurantiksi, koska palvelun tarjoaja muutti tilastointitapaa. – Yleiskuva ei kuitenkaan muuttunut niin paljoa, etteikö vertailua olisi voitu tehdä. Seija Pe 14.12. Pikapalautteen muodossa oleva työhyvinvointikysely tehdään useamman kerran vuodessa. – Seurannan mukaan dramaattista laskua tai nousua ei ole tapahtunut. Varomaton ajo tapahtui Parkanontiellä. Aina on kuitenkin parannettavaa. Lauantaina kello 16:n maissa tapahtui Teollisuustiellä kolari, jossa pakettiauto törmäsi traktoriin. Nuorisovaltuuston mielestä lukio pitää purkaa HEIKKI PETTINEN PARKANO Nuorisovaltuusto ehdottaa asuntolan perustamista Parkanoon toisen asteen opiskelijoita varten. Lausunnossa kiinnitetään huomiota myös siihen, että rakennuksen säilyttäminen toisi mahdollista ristikäyttöä koulujen välillä, josta juuri nyt pyritään pääsemään eroon. vaikeutti Kihniössä se, että kustannukset on tilastoitu vuodesta 2016 lähtien perusterveydenhuollon vuodeosaston kustannuksiin. Sopiva paikka asuntolalle olisi nuorisovaltuuston mielestä Keskustan koulu, koska se on lähellä koulukampusta, kauppoja ja muita palveluita. Luku oli ennen ulkoitusta vuonna 2014 noin 4 500 euroa. Marraskuun raportin mukaan vastanneista 95 prosenttia oli vähintäänkin tyytyväinen palveluun, erittäin tyytyväisiä oli 89 prosenttia ja tyytyväisiä 6 prosenttia. Kortiton kuljettaja oli liikkeellä henkilöautolla. Asiakastyytyväisyyttä mitataan muun muassa Happy or not -palautejärjestelmällä. Sen mukaan Kihniön kokonaissote-menot asukasta kohden olivat viime vuonna 4 250 euroa. Lisäksi mahdollisuus asua asuntolassa laskisi kynnystä hakea Parkanoon opiskelemaan. Jos vertailun kohde olisi toinen, niin luvutkin voisivat olla toisenlaiset. Nooa, Heimo HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon nuorisovaltuuston jäsenet ovat yhtä mieltä siitä, että nykyinen lukiorakennus tulisi purkaa uuden koulukampuksen valmistuttua. Puolitoista tuntia myöhemmin mopoautoilija sai sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Karkeasti voidaan todeta, ettei Kihniölle tullut kustannussäästöä lyhyellä aikavälillä, pikemminkin nousua, Jokinen sanoo. Jouko La 15.12. Aloitteen mukaan linjalle tuleville opiskelijoille olisi suuri helpotus, jos urheilutarvikkeita ei tarvitsisi kuljettaa kouluun muilta paikkakunnilta. Vauhti oli vähäinen, ja auto ja traktori saivat vain lieviä vaurioita. Perjantaina kello 22:n aikaan Teollisuustieltä tavattiin autoilija ilman ajo-oikeutta. Kehittämistyö on hänen mukaansa joustavaa, koska kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse viedä poliittisen päätöksenteon rattaiden läpi. Se loisi positiivista näkyvyyttä Parkanolle ja toisen asteen koulutuksille Parkanossa, nuorisovaltuusto perustelee aloitettaan. Varomattomasti mopoautolla ja lievä kolari ” Se loisi positiivista näkyvyyttä Parkanolle ja toisen asteen koulutuksille Parkanossa.” auttanut kuntia velunsa ” Ennustettavuutta piti löytää, koska sote-menot kasvoivat ennen ulkoistusta keskimäärin 6,1 prosentin vuosivauhdilla.” stamisen jälkeen kanen muistutti, että Parkano on saanut taloutensa tasapainoon vuoden 2015 jälkeen. Selvityksen teettäjä Hyvinvointiala HALI ry edustaa yksityistä sosiaalija terveysalaa sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavia yrityksiä ja järjestöjä. Kihniön tilanteen suhteen Hokkanen muistuttaa, että selvityksen luvut ottavat huomioon vain osan faktoista. Tuovi To 13.12. Nuorisovaltuusto otti asiaan kantaa, koska Ylä-Satakunnassa sitä haastettiin tekemään kysely lukion purkamisesta. – Uusi koulukampus on suunniteltu sen mukaan, että lukio ei ole siinä. Tämän lisäksi lukio on terveysriski huonon sisäilmansa vuoksi esimerkiksi astmasta kärsiville, jos se tulee minkäänlaiseen käyttöön, nuorisovaltuusto toteaa lausunnossaan. – Ulkoistuksen jälkeen tilinpäätöstiedot ovat olleet plusmerkkisiä vuosikatteen osalta, ja resursseja käytetään koko ajan palveluiden kehittämiseen. Viimeisimmän pikakyselyn vastauskeskiarvo oli 7,9 asteikolla 1–10. – Pienillä muutoksilla osasta koulua saa helposti tehtyä asuntolan toisen asteen opiskelijoille. Tatu, Daniel, Taneli 5 Ke 12.12. Pakettiauton kuljettaja oli kääntymässä pihasta Teollisuustielle eikä huomannut traktoria. Sunnuntaina poliisi totesi vielä kaksi turvavyörikkomusta, eli turvavyön käyttämättä jättämistä
Onnellisuutta edistävät vapaus ja kansalaisten luottamus toisiinsa, Taina Niiranen sanoi. Kansalaisopistojen liitto jakoi Petäjä-opiston 70-vuotisjuhlassa 2.12. Juhlapuhuja Taina Niiranen pohti puheessaan onnellisuuden tekijöitä. Hän on aidosti tyytyväinen siihen, mitä hänellä on nyt, eikä hän halua siihen muutosta. 40-vuotismerkki: Aino Santti. marraskuuta. Kuvasta puuttuu Vuoden Kuntoilija Harri Tuuri. Riittää, että elämän perusasiat ovat kunnossa Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen uusin teos Onnellisuuksien oivaltajat määrittelee onnellisuuden tekijöitä. – Hyvinvointivaltiota kuvaavat tasa-arvo, vauraus, oikeudenmukaisuus, demokratia ja hyvä hallinto ovat vahvassa yhteydessä kansalaisten onnellisuuteen. Tiistaina 11. Pirkanmaan Liitossa HRasiantuntijana ja projektipäällikkönä työskentelevä Niiranen puhui onnellisuudesta. Juhlapuhuja Taina Niiranen arveli, että ensi vuonna juhlitaankin jo uuden koulun tiloissa. Niiranen käsitteli myös hyvinvointiyhteiskunnan rakentumista ja nykytilannetta. – Uudistus koskee Suomessa 200 000 työtekijää. VAUVAT. ANSIOMERKKEJÄ Tasavallan presidentti myönsi itsenäisyyspäivänä muiden muassa seuraavat kunniamerkit: Suomen Leijonan ansioristi: Pentinmäki, Pentti Tapio, maaseutuyrittäjä, Karvia Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Kuusiluoma, Vuokko Hannele, perusturvajohtaja, Parkano, Männikkö, Merja Jaana Hannele, kuntayhtymäjohtaja, Parkano. joulukuuta 2018 6 NIINA KIVIOJA PARKANO Parkanon kaupungin itsenäisyyspäivän juhla pidettiin todennäköisesti viimeistä kertaa Keskustan koulun salissa. 1970-luvulla säädetyissä laeissa keskeiseksi asiaksi tuli pitää huolta jokaisesta yhteiskunnan jäsenestä. – Olen virkaurani aikana ollut yksissä 104-vuotissyntymäpäiväjuhlissa. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Holkko, Merja Kyllikki, kouluttaja, yrittäjä, Karvia, Kallio, Erkki, tekninen myyjä, Parkano, Luusalo, Juhani Ilmari, kihlakunnanulosottomies, Parkano, Paulasalo, Anne Marja, yksikön päällikkö, Parkano, Ruinu, Arja Tuula Irmeli, päivähoidon ohjaaja, Parkano Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Ristimäki, Timo Tapio, käyttömestari, Parkano, Viitaharju, Saara Anneli, lähihoitaja, yrittäjä, Parkano, Vuotari, Riitta Maarit, talousasiantuntija, Parkano. Itsenäisyyden ajan suurin reformi tulee Soteja maakuntauudistusta Niiranen kuvaili suurimmaksi itsenäisyyden ajan reformiksi. Onnellisuutta edistävät vapaus ja luottamus Parkanon itsenäisyysjuhlassa korostui tyytyväisyys nykyisyyteen ja usko tulevaisuuteen. YK:n tänä vuonna julkaiseman tutkimuksen mukaan Suomi maailman onnellisin kansa. 15-vuotismerkki: Emilia Male, Jouni Rosenqvist, Juha Uusitalo, Anne Vaviolahti. – Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtäväksi jää muun muassa hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Parkanon kaupungin itsenäisyysjuhlassa tämänvuotisen Parkanon mitalin sai Harri Hiitti. Seinäjoen keskussairaalassa syntyneen pienokaisen syntymämitat olivat 3 000 grammaa ja 48 senttiä. Tämä naishenkilö oli evakko Karjalasta, josta hän oli kaksi kertaa joutunut lähtemään. varapuheenjohtaja Reijo Ojennus ja tilaisuuden juonsi sivistysjohtaja Jenni Alppi. Noilla palveluilla on juuri se tehtävä. Evakkonainen asui koko elämänsä 4 hehtaarin pientilalla, kunnes joutui satavuotiaana muuttamaan Hämeenkyrön keskustaan. Pirkanmaan maakunnasta on tulossa 20 000 työntekijän konserni, ja sen vuosibudjetti on 2 miljardia euroa. Tärkeysjärjestys vaihtelee elämäntilanteen mukaan. 20-vuotismerkki: Teuvo Alatalo, Piia Haapala Rauhaniemi, Päivi Hieta, Jyrki Käppi, Leila Lepistö, Maileena Liukkonen, Anne Luomansuu, Jorma Matikainen, Tapio Mustajärvi, Marita Mustakoski, Tanja Pajala, Olli Ruohomäki, Anne Sälkänmäki, Pentti Vanhahonko. Juhlassa esiintyi Anna Myyryläinen säestäjänään Kari Kierikka. – Juhlissa kirkkoherra kysyi häneltä, mikä on pitkän iän salaisuus. ansiomerkkejä kansalaisopistossa pitkään työskennelleille. Onnellisuutta mitattiin muun muassa bruttokansantuotteella, odotettavissa olevalla eliniällä ja vapauden kokemuksella. Itsenäisyysjuhlassa palkittiin Vuoden Yhdistyshenkilö Marjatta Rintala, Vuoden Seurahenkilö Tiina Sirén, Vuoden Urheilija Silja Ahonen, Vuoden Nuori Anna Myyryläinen ja Parkanon mitalin saaja Harri Hiitti. Vuoden Nuori on Anna Myyryläinen, Vuoden Urheilija Silja Ahonen, Vuoden Kuntoilija Harri Tuuri ja Vuoden Seurahenkilö Tiina Sirén. Laadukkaiden sosiaali ja terveyspalveluiden tuottamiseksi tarvitaan Niirasen mukaan aiempaa laajempaa rahoituspohjaa. KUNNIAMERKEJÄ Teea Mäki-Kihniä ja Markus Viljanen Peräseinäjoelta saivat tytön 25. Niitä ovat koti ja perhe, työ ja terveys ja niiden välinen tasapaino. Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden Yhdistyshenkilön tittelin sai Marjatta Rintala. Kunnille jää kuitenkin vielä esimerkiksi lasten varhaiskasvatus ja opetuspalvelut sekä kulttuuri-, liikunta-, nuorisoja kirjastopalvelut. Perustuslaki takaa toimeentulon ja huolenpidon myös niille, jotka eivät niitä itse pysty hankkimaan. – Toisaalta kuntien itsehallintoon puututaan vahvalla kädellä, kun kunnille lailla määrättyjä tehtäviä siirretään nyt lailla maakuntien tehtäviksi. Pikkusiskostaan iloitsevat myös sisarukset Mimosa, Meera ja Roni. – Lännen Median tutkimuksen mukaan suomalaisille riittää, että perusasiat ovat kunnossa. Kihniöllä matkalla Hämeenkyröön 2-vuotias poika oli kuollut, Niiranen muisteli. Hän vastasi näiden tarinoiden jälkeen, paljon menetyksiä kokeneena, että hän on aina ollut niin onnellinen. Ojasen määritelmä onnellisuudesta on yksinkertainen. – Onnellinen ihminen ei haikaile menneisyyttä eikä odota parempaa huomista. Lipputervehdyksen toi Kipinäpartio, tervehdyssanat lausui kaupunginhallituksen 1
Yleisöstä kerrottiin, kuinka kuntaa ja sen palveluja on rakennettu vaivoin aikaisempina vuosikymmeninä. Lisäksi sotesopimusta ei ole noudatettu asiaankuuluvasti. Sopimuksen valvontaa ei saa jättää hoitamatta. – Jos Parkanossa on ruuhkaa, niin miksei parkanolaisia voi siirtää silloin Kihniöön, kun täällä on tilaa. Kunnan talous ei kestänyt sitä, eikä kestäisi nytkään. Nykyään valokuvia voi ottaa kaiken aikaa ja jotenkin se syö niiden arvoa. . Tulevaisuudesta huoli Puheenvuoroissa nousi esille huoli koko Kihniön tulevaisuudesta. Sopimuksesta pidettävä kiinni Kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Marjo Niemi (kd) toivoi ihmisten ottavan enemmän yhteyttä mieltä askarruttavissa kysymyksissä ja ongelmatilanteissa. Kyykystä ylös -ryhmän tarkastuslautakunnan jäsen Elena Uusitalo sanoi, että läheskään aina reklamointi ei ole auttanut. HAPANKIRSIKOITA ” Katse yhteisessä tulevaisuudessa kai.” LAURA JOKISALO KIHNIÖ Tuskin koskaan mahdollisuudet tiedon hankkimiseen, siirtämiseen ja jakamiseen ovat olleet yhtä hyvät kuin nyt, mutta silti tiedonkulku – tai pikemminkin sen kulkemattomuus – nousi esille Kyykystä ylös -valtuustoryhmän järjestämässä avoimessa keskustelutilaisuudessa. . Satakunta vuotta vanhoissa valokuvissa tunnelma on harras ja niistä näkee, että kameran eteen asettuminen on ollut erityinen hetki. Juuri siksi tuntuikin arvokkaalta pidellä käsissään kuvia, jotka on otettu joskus 1920-luvulla. Vaikka kuviin on tarttunut vain hetki kerrallaan, kätkeytyy niiden taakse silti kokonainen elämä. Kahdeksankymmentä vuotta sitten otetuissa hääkuvissa juhlaväki poseeraa kameralle vakavasti. Kovasti suosiossa silloin olivat myös poseeraukset, joissa nojattiin auton konepeltiä vasten kädet puuskassa ja nokka reilusti pystyssä. Yleisöstä todettiin, että kihniöläiset ovat kakkosluokan kansalaisia parkanolaisiin verrattuna. Itse en enää teetätä kuvia paperille juuri lainkaan, vaikka niitä jatkuvasti otankin. . Palvelut oli myös tarkoitettu tuotettavaksi kunnan osoittamissa tiloissa. Omissa rippikuvissanikin on kameran edessä muikkua hoettu niin vanhempien, mummujen, kummien, veljen, kavereiden kuin koko suvunkin voimin. Palvelut oli tarkoitus turvata vuoden 2014 tasolla. Ihmeteltiin, miksi kihniöläisiä on viety Parkanon terveyskeskukseen sen ollessa niin ruuhkainen, että potilaita on hetkellisesti ollut käytävillä. Ryhmän kunnanvaltuutettu Hannu Tiainen sanoi, että ulkoistetuista sosiaalija terveyspalveluista eivät kaikki päättäjätkään saa tietoa. Osa kuvista oli vuosien kaltoin kohtelemia, kellastuneita ja repaleisia. Kun edessä on vuosikymmenten kirjo ohikiitäviä hetkiä tallennettuna kuviin, on se jotenkin mykistävää. Kihniön vuodeosaston kohtalo oli monien huulilla. Jos kunnan tilannetta olisi haluttu korjata, olisi siirto pitänyt tehdä 10 vuotta aikaisemmin. 1970-luvun kuvissa ihmiset olivat jo mitä arkisimmissa tilanteissa. Kuviin jähmettyneet hetket ovat vain muutama viisarin nytkähdys ihmisen elämästä, ja negatiiville tallentumisen jälkeen kukin on jatkanut päivän askareitaan. Tiaisen mukaan esimerkiksi kotihoidon ja siihen liittyvien tukipalvelujen alihankintasuunnitelmat tulivat täytenä yllätyksenä. Ehkä siksikin, että kuvaaminen taisi olla ammattilaisten hommaa ja itse kuvankin ottaminen melko työlästä verrattuna nykyaikaan. Vaikka ihmiset niissä olivat minulle vieraita, heidän suora katseensa kameraan oli ainutlaatuinen tervehdys menneisyydestä. Kihniö oli pakkoraossa Kihniön kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja, Parkanon ja Kihniön yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunnan varapuheenjohtaja ja Kihniön ohjausryhmän puheenjohtaja Pilvi Kärkelä (kesk) kertoi Kihniön olleen taloudellisesti pakkoraossa, kun sote-palvelujen ulkoistamisesta päätettiin. Tiistaina 11. Tays on kallein vaihtoehto, Hannu Tiainen pohti. Kaikista juhlista ristiäisistä hautajaisiin on otettu kuvia koko suvusta yhdessä ja erikseen. Jos hääpuku ja morsiuskimppu eivät paljastaisi kyseessä olevan häät, ei välttämättä arvaisi, että meneillään pitäisi oleman ilon päivä. . Vuosikymmenten mukana asenne valokuvaukseenkin on kuitenkin muuttunut. Parkanon tarkastuslautakunnan kanssa pidetyssä yhteistapaamisessa oli kuitenkin kerrottu, että Kihniöllä on oikeus kritisoida ja ottaa välillisesti kantaa sotepalveluihin. Nyt sen annetaan vain mennä.”. Kärkelä sanoi, että ohjausryhmän on lisättävä paukkuja ja pantava enemmän hanttiin. Sote-sopimuksen mukaan nousua sai ensimmäisinä vuosina olla korkeintaan 2 prosenttia, ja tästä vuodesta lähtien hintalappu lasketaan kaavalla, johon vaikuttavat Tilastokeskukselta saadut tiedot muutoksista julkisissa menoissa sekä kunnan väestön määrässä ja ikärakenteessa. Mitään turhanpäiväistä ei kuvattu. Toisaalta yleisöstä huomautettiin, että sote-palvelujen tilanne on nyt parempi kuin 1970-luvulla. Pakosti jäin pohtimaan, että mahdanko minä olla joskus jonkun jälkeläiseni tietokoneruudulla ja puhutella häntä, niin kuin nuo tuntemattomat aikojen takaa puhuttelivat minua. Lisäksi ohjausryhmä on huomauttanut Parkanon kaupungille, ettei se ole noudattanut palvelusopimusta muun muassa kotihoidon alihankinta-asiassa ja sosiaalipalveluiden tuottamisessa. Sote-ulkoistuksen hyvistä puolista tuotiin esille esimerkiksi Kotipihlajan eli kehitysvammaisten asumispalvelun toiminta. Filmille on tallentunut hetkiä, kun kalsarisillaan on istuttu aamiaispöydässä. Lähihoitajien soveltuvuuskokeiden poisto näkyy tällä hetkellä kaikkialla sosiaalija terveyspalveluissa. Eteeni avautui koko elämän kaari syntymästä kuolemaan, jossa näkyi esi-isien ja -äitien juhla ja arki, ilo ja suru. joulukuuta 2018 7 Olen käyttänyt viime viikot skannaamalla vanhoja perhealbumeita tietokoneelle. Kuvat, jotka on otettu vuosikymmeniä ennen minun syntymääni, avasivat ikkunan hyvin erilaiseen maailmaan. Mutta mitä vanhempi otos, sitä pidemmäksi aikaa sen ääreen jäin miettimään mitä tapahtui ennen ja mitä jälkeen, kun kameran salama oli räpsähtänyt. Hääkuvat ovat tuolloinkin olleet melko vakavanaamaisia, mutta kuvakulma on ollut sivupro?ilissa. Nyt sen annetaan vain mennä, kukaan ei välitä. Pilvi Kärkelän mukaan tilojen käyttö on aina esillä Kihniön ohjausryhmän kokouksissa. Yleisö pitikin tärkeänä, ettei Kihniön yli kävellä. Hän kertoi sote-palvelujen hyvyyden riippuvan ihmisistä ja työn organisoinnista. Kaikissa Suomen kunnissa pitää vähentää vanhustenhuollon laitospaikkoja sosiaalija terveysministeriön suunnitelmien mukaisesti, mutta yleisöstä todettiin, että kihniöläiset olisi hoidettava Kihniössä. Suutarin Pihlajan myötä 17 henkilöä sai vakinaisen työpaikan. – Sopimuksen tavoitteena oli muutakin kuin vain säästöt. Tiedonkulkua ja sote-sopimuksen valvontaa parannettava Hetki ennen yleisötilaisuuden alkua. – Sote-kustannukset nousivat ennen noin 7 prosenttia vuodessa, eli pelkästään tuohon nousuun meni 550 000 euroa. On kiehtovaa ajatella, mitä ne milloinkin ovat olleet. ” Sairaalaan saatiin veromarkat Suo Oy:ltä 1940-luvun lopussa. . . Suvun ahkerien valokuvaajien ansiosta kuvia oli reilut kolme tuhatta. Kirsi Niemi Sanottiinko ennen, että sano muikku. Nyt maksamme esimerkiksi Kihniössä olevasta sosiaaliviranomaisesta, mutta täällä ei kuitenkaan ole sosiaaliviranomaista. Ainakin lyhytaikaisia intervallipaikkoja pitäisi löytyä jatkossakin. – Sairaalaan saatiin veromarkat Suo Oy:ltä 1940-luvun lopussa. 1980-luvulla kamerat ovat jo selkeästi olleet osa jokaista taloutta ja salama räiskinyt sen mukaisesti. Hän koki ongelmalliseksi myös yhtiösalaisuuksiin vetoamisen. Uusitalon mukaan Kihniössä vedotaan siihen, ettei kunnalla ole oikeutta valvoa ja johtaa työtä eli päättää miten, missä, milloin ja millä välinein työtä tehdään. Lisäksi toivottiin realismia, sillä Kihniössä on asukkaita tällä hetkellä enää vain vähän päälle 1 900. Monikymmenpäinen yleisö toi esille mielipiteitään ja huoliaan sekä henkilökohtaisia kokemuksiaan sen verran runsaasti, että tilaisuus kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Projekti oli fyysisesti pitkäpiimäinen, mutta henkisesti hyvin antoisa ja ajatuksia herättävä. Katse yhteisessä tulevaisuudessa kai
Tiistaina 11. 99 00 Alukartio 145 cm 129 00 Hopearuusu 163 cm Super halpaa ! Järsitt y hinta! hal ha a ha 99 PAISTOVUOAT Super halpaa ! Järsitt y hinta! ha ha ha ha ha 4 99 JOULUKUUSEN VALOSARJA Super halpaa ! Järsitt y hinta! 2 99 TAHRANPOISTOJAUHEET 1 kg Super halpaa ! Järsitt y hinta! hal ha ha ha a a ha ha LOHKOLÄMMITTIMEN JOHDOT Super halpaa ! 7 99 2,5 m 12 90 5 m 24 90 10 m Järsitt y hinta! 1 99 YLEISPUTSARIT 1,25 L Super halpaa ! (1,59/L) Järsitt y hinta! ha ha ha 1 99 LATTIAPESU 1 L Super halpaa ! Järsitt y hinta! 3 99 LED-PUTKI Super halpaa ! Järsitt y hinta! 5 99 KUULAPISTOOLI Super halpaa ! Maahantuo jan loppuvaras to!! (14,90) Maahantuo jan loppuvaras to!! Järsitt y hinta! 9 95 SUKLAA 200 g Super halpaa ! 4 ras (12,43/kg) Järsitt y hinta! hal ha ha 3 99 LATURI Super halpaa ! Iso raj. erä!. HAMSTERIN Joulun alusaikaan JÄRRRSITYILLÄ HINNOILLA!! Super halpaa ! Huippuerä! Järsitt y hinta! 5 00 SYTYTYSPALAT 32 kpl Super halpaa ! 6 pkt 3 99 3-os. erä! (9,95) Järsitt y hinta! ha ha ha 5 99 SUOJAINSARJA Super halpaa ! Huippuerä! Järsitt y hinta! hal ha ha 9 95 HAVUPALLO 22 cm Super halpaa ! Iso raj. 1,5 m + kytkin 3-os. 3 m 2 99 3-os. 1,5 m JATKOJOHDOT 4 99 Super halpaa ! 3 99 3-os. erä! Iso raj. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. 3 m + kytkin Järsitt y hinta! Järsitt y hinta! ha ha a ha 24 90 JOULUKUUSET 210 cm Super halpaa ! Järsitt y hinta! 1 49 KLOORI 1,5 L Super halpaa ! (0,99/L) Järsitt y hinta! 9 95 LYHTY Super halpaa ! Suosittu! TAI LYHTY 40 cm TUOTE Järsitt y hinta! 59 90 LAUKAISUALUSTA Super halpaa ! Kiekkoilijoi lle! Järsitt y hinta! VALOKARTIOT Todella hieno somistukseen... joulukuuta 2018 8 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa 11.12.–17.12.2018 Parkanon myymälässä Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Järsitt y hinta! 5 99 LED-Energy PAKKASLAMPUT 10 W 2 kpl/pkt Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut..
Tiistaina 11. erä! KOKO SETTI JÄÄKAIRA + ADAPTERI Järsitt y hinta! 29 95 Näyttävät kasvatetut, ”Kuningas” JOULUKUUSET saapuvat tällä viikolla Super halpaa ! 200 kpl:een erä! Järsitt y hinta! 9 95 VUODEN 2019 KALENTERIT A5 5 99 Super halpaa ! SEINÄTASKUKALENTERI Järsitt y hinta! 19 95 LED-Max KATTOPLAFONDI Mikroaaltosensorilla Super halpaa ! UUTUUS! Järsitt y hinta! Kotimainen PALOSAMMUTUSSPRAY TAI 9 95 Fireman SAMMUTUSPEITE 120x180 cm Super halpaa ! TUOTE 7 99 Suositut TENNARISUKAT, TEDDYVUORISUKAT ja OLOSUKAT Super halpaa ! PARI 49 90 Super halpaa ! 39 90 VARUSTEKASSI 70 L Järsitt y hinta! ha p ha ha 59 95 HUIPPUTUOTE MAAILMALTA ja mihin hintaan... erä! 39 95 Crossaction Pro 670 Super halpaa ! 14 95 Järsitt y hinta! 34 95 Braun Puraroma KAHVINKEITIN 1100 W Super halpaa ! kiiiä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä kki kiiä iiiä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä ä p p 69 95 Super halpaa ! Pelican Nomad 60 PILKKIAHKIO 34 95 Ice Fishing REPPUJAKKARA Black Seatpack REPPUJAKKARA Järsitt y hinta! 95 95 95 955 Järsitt y hinta! ha ha hal 279 00 ISKUAKKUPORAKONESETTI + Super halpaa ! Iso raj. joulukuuta 2018 9 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa 11.12.–17.12.2018 Parkanon myymälässä Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 9 95 AAMUTOSSUT Erilaisia Super halpaa ! 59 95 Järsitt y hinta! Oral-B SÄHKÖHAMMASHARJAT Vitality Crossaction Järsitt y hinta! 34 90 POTKUAUTO Super halpaa ! Mercedes Bentz Järsitt y hinta! Järsitt y hinta! Koottava KAIVURI 324-osaa 19 95 Super halpaa ! Koottava KUORMAAJA 301-osaa ”Muuntautuvat kahdeksi eri laitteeksi” Järsitt y hinta! Tuulilasin LUMISUOJAT Ja millä hintaa!! 1 99 Perinteinen 4 99 Magneetilla Super halpaa ! Järsitt y hinta! 4 99 Kenkien LIUKUESTE Super halpaa ! Järsitt y hinta! Jykevä PILKKIAHKIO 80 L 59 95 Järsitt y hinta! 1 99 LAHJAPAPERI 10 m Super halpaa ! Järsitt y hinta! 29 95 600-miniledin VALOSARJA Super halpaa ! Nyt on halpaa... HUOMIOTIKKITAKKI Hi-vis PRO Super halpaa !. Järsitt y hinta! ha ha hal Järsitt y hinta! ha ha hal 2 00 KÄRPÄSENTOUKAT Super halpaa ! 3 prk Järsitt y hinta! 9 95 JättiLASILYHTY 41 cm Super halpaa ! 2 kpl Järsitt y hinta! Järsitt y hinta! 19 90 HIUSTENKUIVAAJA ILMAKIHARRIN 300 W Huippumerkkiä maailmalta ja mihin hintaan!! 19 90 19 90 Essential PARTATRIMMERI Super halpa a! 5 00 Super halpaa ! 3 kpl Isot hatulliset JUHLAJA HAUTAKYNTTILÄT Järsitt y hinta! 1000 palan PALAPELIT 9 90 9 90 Herra Hakkaraisen MUISTI-, DOMINOja LOTTOPELIT 24 95 Super halpa a! Tactic hittiLAUTAPELIT Great Tour, Go Go Eskimo, Huutokauppakeisari, I-Know Järsitt y hinta! ha p ha ha 9 95 Klassiset UNOPELIKORTIT Super halpaa ! Järsitt y hinta! 24 95 Plug & Play AUTOKAMERA 2,4” Super halpaa ! Iso raj
Lisäksi miesten lauluryhmä kajautti ilmoille Veteraanin iltahuudon. – Vanhempien matala koulutusaste, heikko taloudellinen tilanne, päihdeja mielenterveysongelmat ja perheen kokema kuolema tai erokriisi ovat selkeästi yhteydessä lasten hyvinvointiin, mahdollisuuksiin kouluttautua ja rakentaa omaa, itsenäistä elämää. Seppo Huhdanpää lauloi Vaari-vainaan kannel -kappaleen, ja hänen johtamansa lauluryhmä esitti lauluja Suomalaisesta messusta. Herrala kuului Suomen viisihenkiseen joukkueeseen, joka voitti kultaa Counter-Strike: Global Offensive eli CS: GO -pelissä. Elämästä on voinut kadota usko tulevaisuuteen. Niemelä nosti esille köyhyyden ja huonoosaisuuden kasautumisen perheiden taakaksi tavalla, joka on kumoamassa hyvinvointivaltion lupauksen tasavertaisista mahdollisuuksista. Lasten syrjäytymisriskiä lisäävät vaikeneminen, vaikeuksien peittely sekä yksinäisyyden, erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemukset. Lautakunnan perustelujen mukaan Hammo on innokas kuntoilija, jonka näkee usein ulkona lenkkeilemässä, luistelemassa tai hiihtämässä. Vuoden urheilija on maailmanmestari Samuli Herrala. Vuoden seuratyöntekijäksi valittiin Jaana Vierikko, joka on valmentanut tytöistä ja pojista koostunutta salibandyjoukkuetta. Finaalissa kaatui Ruotsi. Viime vuosina itsenäisyys on ollut vaakalaudalla, mutta yhteisin ponnisteluin on menty eteenpäin. Ei veteraaneja paikalla Perinteisen itsenäisyyspäivän juhlan tervehdyssanat lausui sivistyslautakunnan puheenjohtaja Leila Törmä. Mieluisiin harrastuksiin lukeutuvat myös uinti, kanoottiretkeily ja pyöräily. – Syvät kulttuuriset ja sosiaaliset muutokset eivät tapahdu sormia näpsäyttämällä, mutta nyt on aika luoda aiempaa vankempi perusta sille, että 130 000 köyhyysrajan alapuolella elävän lapsen elämään tulisi toivo ja tulevaisuus. Yleensä veteraanien puheenvuoron on käyttänyt Sulo Porrassalmi, mutta tänä vuonna juhla alkoi hiljaisella hetkellä marraskuun lopussa poismenneen Porrassalmen muistoksi. Perheiltä on saattanut kadota luottamus viranomaisiin ja muihin ihmisiin. Nämä olivat ilmastonmuutoksen ehkäisy sekä työllisyysasteen nostaminen ja valtiontaloudesta huolehtiminen niin, että hyvinvointivaltiota saisi jatkossakin ylläpidettyä. Seurakuntatalon tilaisuudessa musiikki nousi merkittävään rooliin. Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton (IeSF) alainen kisa käytiin marraskuun alussa Taiwanissa. LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön sivistyslautakunnan valitsemat Vuoden urheilija, Vuoden liikkuja ja Vuoden seuratyöntekijä paljastettiin jälleen itsenäisyyspäivän juhlassa. Merkillepantavaa on, ettei itsenäisyyspäivän juhlaan osallistunut tänä vuonna yhtään sotaveteraania. Epätoivon kierre katkaistava, jottei hyvinvoiva Suomi murentuisi Pidetään huolta siitä, että tämä olisi hyvä maa kaikille suomalaisille, Suomessa asuville ja tuleville sukupolville, totesi itsenäisyyspäivän puheen pitänyt Jorma Niemelä. Vuoden liikkujana palkittiin Ilona Hammo. Suomen joukkue ei hävinnyt yhtäkään peliä. Jumalanpalveluksen jälkeen sankarihaudoille laskettiin seppeleet. Tiistaina 11. Paketeista löytyvät sähkökäyttöiset lämpötyynyt. Niemelä mainitsi myös kaksi muuta asiaa epätoivon kierteen katkaisemiseksi. Niemelän mukaan olisikin äärimmäisen tärkeää, että tekeillä olevassa sosiaalija terveydenhuollon uudistuksessa sosiaalipalvelun kehittäminen olisi yhtä keskeisessä asemassa kuin terveydenhuollon palvelut. Samuli Herrala on Vuoden urheilija Kihniön Vuoden urheilijaksi valittu kilpapelaaja Samuli Herrala kertoi, että maailmanmestaruus irtosi lopulta yllättävän helposti. Niemelä kertoi perheiden ongelmien jämähtävän usein ylisukupolvisiksi. Lautakunnan perustelujen mukaan Vierikko on ollut liikuntapuolen aktiivinen toimija aikaisemminkin. joulukuuta 2018 10 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön itsenäisyyspäivän juhlapuheen pitänyt yhteiskuntatieteilijä, sosiaalityön dosentti Jorma Niemelä muistutti, että vaikka Suomi on monella mittarilla maailman vakain, vapain, turvallisin ja onnellisin maa, ei kaikki ole tasavallassa hyvin. ” Perheiltä on saattanut kadota luottamus viranomaisiin ja muihin ihmisiin.”. Hän kertoi Kihniön kunnan ja seurakunnan historian kulkeneen käsi kädessä. Susanna Yli-Lankoski oli kuitenkin jälleen hankkinut lahjoittajien tuella lahjat veteraaneille lahjat
Missään tapauksessa Karvian laitoksia ei jätetä tyhjäkäynnille. Syrjäkyläläiset vaan laitetaan maksamaan siitä, ettei suunnitteluvaiheessa osattu jakaa asennuskuluja kaikkien tilaajien kesken tasapuolisesti. Kauran osuus maksaa 2 senttiä, purkki varmaan 5 senttiä ja vesi päälle. Myös Pirkanmaan Jätehuollon tekemästä lietekuljetusten hankintapäätöksestä tehty valitus on käsitelty ja hankintapäätös on lainvoimainen. joulukuuta 2018 13 KUVIOT Jätelain mukaan sakoja umpikaivolietteet kuuluvat yhdyskuntajätteeseen ja siten kunnan vastuulle. Joillekin ei sovikaan muu kuin kasvisruoka. Lietteiden tyhjennyshinnat koostuvat lietteiden kuljetuksesta ja käsittelystä. Vastaus tuli nopeasti: Ei meillä mitään kasvisruokaa vastaan ole, siis oikeita kasviksia, mutta, mutta esim. Nyt lietetyhjennyksistä huolehtivat kilpailutuksen voittaneet urakoitsijat. Tasapuolistako. Jos joku tykkää syödä, hyvä niin. Pirkanmaan Jätehuolto on kuntien omistama yhtiö, jonka tehtäviin kuuluvat jätehuollon lakisääteiset palvelutehtävät, juuri ne, joiden tavoitteena on palvella kuntalaisia ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Otin tuon Rallin kirjoituksen sen tähden, ettei kaikki ole ihan sitä miltä näyttää. Otsikkoon palaten: Raamatussa kerrotaan, kuinka Johannes Kastaja eli erämaassa ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Myös lietepalvelut tuotetaan omakustannusperiaatteella. Viimeksi jääneet saavatkin sitten maksaa samasta tuotteesta yli 1200 euroa. Totta kai puhtaat kasvikset ovat terveellisiä. Kaura on terveellistä vaikkapa puurona, ja nyt sen terveellisyys on huomattu myös leipänä. Sama tuote, samat toimittajat vieläpä samassa kaupungissa. Kauko Huhta Ei ole mitään uutta auringon alla ” Porkkanastakin saa liharuuan, kun kirjoittaa sen yhdyssanana eli pork-kana.” Tasapuolistako?. Jos Karvian laitos lakkaa nykyisestä toimintatarkoituksestaan, joudutaan valtion hallinnossa päättämään, minkä hallinnon alaiseksi laitos sen jälkeen joutuu. Muutama tila on saanut niiden kasvattamisesta elinkeinonkin. Y-S 13.12.1968 Näin voi todeta, kun seuraa näitä nykyajan ruokatrendejä. Yhtiö ei kilpaile yksityisten markkinoilla toimivien jätealan yritysten kanssa, kyseessä ei ole monopoli tai liiketoiminnan harjoittaminen, vaan yhtiön tehtävä on hoitaa kunnan lakisääteisiä jätehuoltopalveluja. Käytännössä yhtiö kilpailuttaa lietteiden kuljetukset, organisoi tyhjennykset, huolehtii rekistereistä, asiakaspalvelusta, laskutuksesta ja viestinnästä. Tänä vuonna käynnistettiin muun muassa umpisäiliöiden pinnankorkeutta mittaavien, etäluettavien antureiden kokeilu. Tehdyn päätöksen avulla turvataan kiinteistön haltijoiden etua sekä varmistetaan ympäristönja terveydensuojelullisesti asianmukainen lietteenkeräys. Tämä hyöty näkyy paitsi asiakkaalla myös aluetaloudessa. Varsinkin kun runkokaapelit ovat kuulemma jo valmiina vedettynä isojen teiden reunoille. Myös näistä päätöksistä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeudet hylkäsivät valitukset. Sakoja umpikaivolietteiden kuljetusjärjestelmän kehittäminen on päässyt hyvään alkuun, vuonna 2017 tehtiin noin 11 000 tyhjennystä. Nyhtökaura harhauttaa nimellään täydellisesti. Porkkanastakin saa liharuuan, kun kirjoittaa sen yhdyssanana eli pork-kana. Aiemmin kuljetukset olivat kiinteistön haltijan järjestettäviä. Päätökset lietteenkuljetusjärjestelmästä on tehty siis vuosia sitten kuntien yhteispäätöksenä ja vuonna 2017 käynnistyi työarki. Palataanpa alkuun eli heinäsirkkoihin. Yksittäiset kunnat saivat hakea poikkeusta tästä päätöksestä 1.1.2015 mennessä, mutta poikkeuslupa myönnettiin vuonna 2015 ainoastaan Nokian kaupungille. Pirkanmaan Jätehuollon tehtävänä ei ole tuottaa voittoa, eikä yhtiö jaa osinkoa omistajilleen. Itselleni tulee vain mieleen navetan kärpäset ja valkoiset toukat, joten pysyn mieluummin kinkkulinjalla. Eräiden tietojen mukaan harkitaan Alkkian muuttamista jälleen vankilaksi. Eduskunnan puolustusvaliokunnassa on viimeistelyvaiheessa aseetonta palvelua koskeva lainsäädännön uudistus. Kolmannessa Mooseksen kirjassa luetellaan, mitä heinäsirkkalajeja saa syödä. Viimeisimmässä päätöksessä 18.9.2018 korkein hallinto-oikeus on tehnyt ratkaisun, että se jättää lietekuljetusten hankinnasta tehdyn valituslupahakemuksen tutkimatta. Toisena mahdollisuutena on sosiaaliministeriön alainen suljettu hoitolaitos, joka asia lienee ollut jo alustavasti esilläkin asianomaisessa ministeriössä. Nykyäänhän on tarkoitus pienentää hiilijalanjälkeä vähentämällä nautakarjaa, niistä kun tulee kaasuja joka pään kautta. Ymmärrän sen, että rahtimaksu kasvaa jotakin tuotetta toimittaessa matkan pituuden mukaan, mutta tässä tapauksessahan ei ole rahdista kysymys. Kauraa kipossa on 22 prosenttia, herneitä ja härkäpapuja 33 prosenttia, loppu on vettä. Näin kerrottiin. Se, että piuhaa menee metrimääräisesti enemmän, ei saa olla hinnankorotuksen syynä. Sen Pirkanmaan Jätehuolto hoitaa, kuten muutkin jätehuoltotehtävänsä, lainsäädännön ja ympäristön mukaan. Kauraa juomissa on 7–10 prosenttia ja loppu on vettä. He joille tämä lanka vedettiin ensimmäisten joukossa saivat sen alle tonnilla kiinteistöönsä. Merkillistä on tämä markkinatalous. Keskitetyllä järjestelmällä ja julkisilla hinnoilla varmistetaan, että kuntalaisia kohdellaan tasavertaisesti. Myös lietekeräyksellä varmistetaan se. Vuoden 2017 alusta myös asumislietteen kuljetukset siirtyivät kunnan järjestettäväksi ja siten Pirkanmaan Jätehuollon tehtäväksi. Trendikästä on vaihtaa ruokapöydässä kaurajuomaan. Tavoitteemme on kehittää lietelogistiikkaa niin, että siitä hyötyy sekä asiakas että ympäristö. Tokko silloin tiedettiin hiilijalanjäljistä mitään. Jouko Ahonen Parkano Tiistaina 11. Oikea nimi olisi vesi-, herne-, papuja kaurapallerot. Kyllä tuolla voitolla pärjää, kun siviästi elää.” Näin Simo Eemeli. Kunnan tehtävänä on huolehtia jätehuollon järjestämisestä, koska kyseessä on välttämättömyyspalvelu, joka voidaan rinnastaa esimerkiksi kunnan velvollisuuteen huolehtia vesihuollosta. Seitsemäntoista kunnan yhteinen jätehuoltoviranomainen, alueellinen jätehuoltojaosto (nykyisin alueellinen jätehuoltolautakunta) päätti 24.4.2013, että sakoja umpikaivolietteiden kuljetus toteutetaan 1.1.2017 alkaen kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Keskitetyllä keräyksellä olemme pystyneet organisoimaan työn niin, että tyhjennyshintamme ovat todistetusti Suomen edullisimmat. Päätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, mutta hallintooikeus hylkäsi valituksen. Kuljetushinnat ovat kilpailutetut ja käsittelyhinnat perustuvat kuntien jätevedenpuhdistamojen hintoihin. Menikö oikein. Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Pirkanmaan Jätehuollolle 2017 Yhteiskunnallinen yritys -merkin, jonka voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista tai ekologista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitosta yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseen. Puhtaissa tiloissa niitä kasvatetaan tavoitteena tuottaa proteiinia, jolla on pieni tuo hiilijalanjälki. Antureiden avulla tyhjennykset hoituvat automaattisesti eikä asukkaiden tarvitse huolehtia kaivojen tyhjennysten tilaamisesta. Hinnat ovat julkiset ja alueellisen jätehuoltolautakunnan hyväksymät. Alkkian erityistyölaitoksen toiminta lakkaa kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun eduskunta on hyväksynyt nyt tehtävän lakiesityksen. Lietekuljetukset kilpailutettiin julkisella hankintamenettelyllä, jotta kaikilla sakoja umpikaivotyhjennyksiä tekevillä urakoitsijoilla oli mahdollisuus osallistua kilpailutukseen. Vanhan, kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän jatkaminen ei ollut mahdollista, koska jätelain asettamat vaatimukset olivat tiukentuneet, eivätkä lain edellytykset täyttyneet. Miksi kasvisruoka ratsastaa eläinperäisillä nimikkeillä, miksi kasvisruoka yrittää olla nyhtöpossua. nuo lantunpalat kebab-kastikkeessa on kyllä sellaista sontaa, ettei sitä kukaan syö. Kuluttajaa harhautetaan taas armottomasti kauralla. Samanlainen piuha, samat käyttömahdollisuudet mutta eri hinnat. Kaikki kuljetusjärjestelmää koskevat päätökset ovat lainvoimaisia. Huolehditaan yhdessä ympäristöstä ja arjen jätehuollosta! Harri Kallio toimitusjohtaja Pirkanmaan Jätehuolto Oy Lietetyhjennykset tehdään lainsäädännön mukaan LUKIJALTA Erityistyölaitoksestako uudelleen vankila Karvian erityistyölaitoksen kohtalo on jälleen vaakalaudalla. Kovasti puhutusta yhteisvertaisuudesta ei kuitenkaan voi puhua, kun Lupinettia kaivetaan maahan ja kaupitellaan syrjäkylille. Esimerkiksi vihanneksista tehdään lihatuotteita ja heinäsirkkoja kasvatetaan ruoaksi. Härkis on kuten nyhtökaurakin armottomasti teollisesti prosessoitu einesruoka, joka on kuorrutettu lihaisalla nimellä. Maaseudun Tulevaisuuden Kantrin mainio pakinoitsija, maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi Simo Eemeli Ralli kirjoittaa näin: ”Kysyin eräältä armeijaa käyvältä soltulta, mitä mieltä he olivat armeijan kasvisruokapäivästä. Tämä haaste on meille yhteinen ympäristömme ja sen hyvinvointi. Lietetyhjennysten lisäksi Pirkanmaan Jätehuolto huolehtii yhdessä urakoitsijoiden kanssa päivittäin yli 12 000 jäteastian tyhjennykset asianmukaisiin käsittelyihin
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. Vastaavan työnjohtajan tehtävät . Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . 040 417 2319 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 (bensa, diesel, OBD) RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkanontie 45 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. 044 739 3110 Keskuskatu 5, Parkano Puukauppapalvelut Metsänhoitopalvelut Tiekuntien palvelut Jussi Viinamäki puh. 03 447 200 puh. Rakennusja rakennepiirustukset . 2 A . 040 542 8198 Puh. Perukirjat, ositukset . Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 040 545 8051 Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. www.luontaiscenter.fi Taksi Solja Malm Parkano p. 044 739 3101 PARKANON Parkanontie 41 0400 700 804 Hieroja, KH. 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. Lounaskahvila . 044 739 3102 Lauri Lähdesmäki puh. 03 223 1666 Lihasnivelja nikamakäsittelyt. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16, muulloin sopimuksen mukaan Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h Puh. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. joulukuuta 2018 14 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Sami Jokinen Pitopalvelu FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. 044 241 2776 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. Tiistaina 11. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano . 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Puh. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! . Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. p. AUTOKORJAAMO T. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Pitopalvelu . 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 045 359 3010 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. 044 739 3104 Jarkko Peltomäki puh. 03 448 2616 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Jarmo Korpela Keskuskatu 5, Parkano 040 1802 802 Kiinteistöja metsäarviot Kauppaja lahjakirjat Perinnönjakosopimukset Kaupanvahvistukset Sauli Kallio puh. 040 656 9955 Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parturi-kampaamot RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. Ranta-asemakaavat . Matti Perälä. 044 739 3112 Hannu Autio puh
Jotta nämä toteutuvat, Ahosen heittojen täytyy pidentyä; hän kilpailee ensi vuonna alle 19-vuotiaiden sarjassa tämänvuotisen 17-vuotiaiden sarjan sijaan. – Harjoitteleminen ei ole pelkkää heittämistä, vaan tehdään monipuolisesti loikkia ja juoksua ja nostetaan puntteja, Ahonen luettelee. Heittolajeista hän aloitti ensin keihäällä, mutta se vaihtui kiekkoon 15-vuotiaana. C-tytöt: Koovee–SBTPaPo 1–5, PÖU–SBTPaPo 4–2. Heitto ylsi tuolloin kolme senttiä kisarajan yli. Matkana on 3 140 metriä, joka sopii voimaruunalle erinomaisesti. Tarkempi ilmoitus www.parkano.. Kansainvälisestä kisasta tuli siis kokemusta, mutta toki kauden aikana kaulaan ripustettiin myös mitaleita. Yksi syy oli kyynärpään kipeytyminen keihästä heittäessä. Hän tiesi, että mukana on todella kovia heittäjiä. Tiistaina 11. Kovalla viikolla voi olla 9–11 treenikertaa. – Tuntuu hyvältä, että muistetaan ja tuetaan, hän sanoo. D2-pojat: KeikY–SBTPaPo 12–4, SBTPaPo–LFT Sininen 7–11. Puh. Naiset II divisioona: SBSTamppi–SBTPaPo 3–4, SBTPaPo–PIsku 4–1. Forssassa itsenäisyyspäivää vietti parkanolaisen Teuvo Levulan omistama ja valmentama Ujori, jonka Janne Levula ohjasti seitsemänneksi ajalla 31,2a. E-tytöt: KalvKe–SBTPaPo Musta 3–4, SBTPaPo Musta– Koovee 4–2, SBTPaPo Punainen–SCWeikot 2–6, Steelers– SBTPaPo Punainen 11–0. Tervetuloa! seuratoimintaa Parkanon Laholuomankylän PVY. E1-pojat: SBTPaPo–Steelers JLA 6–4, YPA Valkoinen– SBTPaPo 8–7. C1-pojat: Happee Valkoinen–SBTPaPo 5–9, SBTPaPo–Nokian KrP 7–5. joulukuuta 2018 15 Parkanon kaupunki hakee TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIA toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Nuori heittäjä sai talvella SM-hallikisoista hopeaa ja kesällä SM-pronssia. Heittojen pitää ensi vuonna pidentyä Valmentaja Samu Myllymaa tekee hänen harjoitteluohjelmansa, joissa kovat ja kevyet viikot vaihtelevat. SEKALAISET Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). Ajokortti tulee kovasti tarpeeseen Tukea on harrastukseen tarvittu toki myös kotoa. 17-vuotias urheilija ylitti EM-kisarajan 44,50 metriä Espoossa pidetyissä Youth Athletics Games -kisoissa kesäkuussa. C-tytöt: SBTPaPo–Lempäälä Sport 13–1, RSS Panthers–SBTPaPo 3–2. Vanhempien vastuulla on ruokahuollon lisäksi esimerkiksi treenija kisamatkat. Kakkossuosikkina tasoitusajoon startannut Fincumet Group Oy:n omistama ruotsalaisruuna lähti 40 metrin takamatkalta ja ennätti maaliin neljäntenä ajalla 20,8. Tulossa on ainakin SM-kisat. Marko Hakkaraisen valmennukseen siirtyneen kuusivuotiaan ruunan ajoi kuudenneksi Jukka Torvinen ajalla 15,8a. ” Harjoitteleminen ei ole pelkkää heittämistä.” Kiekosta tuli kokeilujen jälkeen se oma laji Vuoden Urheilija Silja Ahonen oli alun perin hiihtäjä. Marjatta ja Toivo Rintalassa. Karvialaisen Riikka Ylilammin valmentama Torpparin Sisu kilpaili Teivossa Juha Länsimäen ajamana. Finaaliin pääsi 12 parasta. Sukset menevät kuitenkin edelleen jalkaan kuntoilumielessä. Ahonen käy kaksi kertaa viikossa tapaamassa valmentajaansa Samu Myllymaata, joka asuu Porissa. B-pojat: SBTPaPo–Hanka 3–9, SBTPaPo–Ilves II 4–3. TULOSPÖRSSI NIINA KIVIOJA PARKANO Kiekonheittäjä Silja Ahonen pitää tämän vuoden suurimpana saavutuksenaan EMkisoihin pääsyä. Seuraavan kerran parkanolaisruuna kilpailee keskiviikkona Vermossa. C-pojat: SalBa Sininen– SBTPaPo 3–3, Masku/SBS Wirmo–SBTPaPo 9–9. Guido Di Quattron sarja jatkuu SBT PaPo Miehet III divisioona: SBTPaPo–Ilves III 1–5, KU68–SBTPaPo 6–3. Lauri laulattaa joululauluja. klo 12. Markku Niemisen valmennettavaa ajoi Antti Teivainen. OSTETAAN . 17-vuotias kiekonheittäjä Silja Ahonen on Parkanon Vuoden Urheilija.. Silja Ahonen suoriutui tuolloinkin hyvin, tuloksena olivat kauden toiseksi ja kolmanneksi parhaat heitot. Kerho Op:n kokoustila to 13.12. Häntä kiinnostaa kiekonheitossa itsensä kehittäminen. 1 2 . Tuloksena oli yhdeksäs tila kilometriajalla 30,8. YLÄ-SATAKUNTA Pitkiltä matkoilta kolme totosijaa peräkkäin, kaksi niistä kaksi viimeistä kakkosia, ravannut parkanolainen Guido Di Quattro oli Vermon Teräsmiesliigassa neljäs. Kahvit, arvontaa. 050 521 9333. Kevyellä niitä on 6 ja kaksi lepopäivää. Lisäksi urheilun parista on tullut kavereita. Tämä ei kuitenkaan jäänyt Ahosen ennätykseksi, vaan heti seuraavana päivänä hän heitti kotikunnan kisoissa Parkanossa reilusti pitemmälle, 45,30 metriä. 44 381 Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. sekalaiset eläkeläistoimintaa Kuivasjärven PVY:n syyskokous pidetään su 16.12.2018 klo 14.00 Ilkka Silomäellä. – Tähän asti iskä on kuskannut Porin väliä, Silja Ahonen kertoo. Markku Niemisen treenaaman hevosen ohjastajana oli lähes 8 000 voiton Antti Teivainen. Karvia K-Market Lastula Neste ST1 Kihniö K-Market Maurintori M-Market Parkano K-Supermarket Parkano S-Market Kahvila-Ravintola Ezzo R-Kioski Exesso Irtonumeroita myynnissä: KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . Usein kisamatkoilla on mukana muukin perhe. Nyt Silja Ahonen kokee, että nimenomaan kiekko on se oma laji. Hakuaika päättyy 17.12.2018 klo 15.00. v. Lisäksi tavoitteena on päästä Pohjoismaiden mestaruuskisoihin ja EM-kisoihin. Jouni Järvensivun Ruotsista hankkima Ready Cashin ruunattu poika on nyt juossut 28 kilpailua, joista voittoja on kuusi, kakkossijoja seitsemän ja kolmosiakin viisi. Ajokortti helpottaa kulkemista. Tiedustelut puh. Vanhemmassa ikäryhmässä on kovemmat tulosvaatimukset. Lukion toisella luokalla opiskeleva Silja Ahonen on jo asettanut tavoitteet ensin kaudelle. B-tytöt: SBS Wirmo–SBTPaPo 10–1, TPS–SBTPaPo 5–1. Nuorten EM-kisat käytiin Unkarissa heinäkuussa. k l o 1 8 . Ahonen oli kuitenkin kisaansa tyytyväinen. Käsitellään mm. 2017 tilinpäätös. Parkanossa 4.12.2018 Parkanon kaupunki Parkanon kaupunki Ke 12.12. Kakkosten perään nelostila VERMO Vahvassa kunnossa kilpaileva Fincumet Groupin omistama viisivuotias ruuna Guido Di Quattro ravasi toisen kakkossijansa viikon sisään ottamalla Vermossa kahden tonnin kakkosrahat ajalla 16,9. Silja Ahosella ei ole vielä ajokorttia, mutta hän aikoo suorittaa sen erityisluvalla jo ennen 18 ikävuottaan. Hänen mielestään perheen nuoren harrastuksessa on hienoa olla mukana. Ahonen on harrastanut juoksuja hyppylajeja sekä muutaman kauden harrastesalibandya. klo 10–15 Mäki-Kantti Karviantie 711 39930 Karvia Ikkunaesittely (valmis kohde) KATOT IKKUNAT OVET Suomen Tervetuloa! Karvian 4H 4H perinteiset JOULUMYYJÄISET ke 12.12.2018 klo 11–19 Karvia-talolla SET SET ia-talolla EL Karvia. Silja Ahonen on kokeillut pienestä pitäen monia lajeja. Kaustisen Nikulassa kilpaili parkanolaisen Talli Koivuhaka Oy:n Vagabondo. Äiti Marika Ahonen toteaa, että lomamatkatkin suuntautuvat usein urheilukentille. Vuosikokous torstaina 2 7 . Vuokrataan KT-kaksio Parkanosta Viinikanrinne 4. Silja Ahonen palkittiin tänä vuonna Parkanon Vuoden Urheilijana. Sijoitus oli 15:s. Aluksi hän hiihti, mutta kilpahiihto jäi pois 13-vuotiaana
Aivoinfarktin oireet alkavat yleensä yllättäen ja kehittyvät huippuunsa muutamissa minuuteissa, harvoin tunneissa. joulukuuta 2018 16 Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Jatkohoidossa pyritään myös selvittämään, mikä aiheutti aivoinfarktin. Aivoinfarktin saa vuosittain noin 18 000 ihmistä ja aivoverenvuodon noin 1 800. 10 keinoa ehkäistä aivohalvaus tunne verenpaineesi harrasta kohtuuvauhtista liikuntaa 4–5 krt/vko suosi mm. Noin neljänneksellä potilaista syy ei selviä. LDL pitäisi olla alle 2,5. 99 ,SAUMURIT alk. Kokonaiskolesterolin tavoitteena on saada alle 4,5 lukema. Tiistaina 11. Kuntoutumista ennustavista tekijöistä tärkein on aivoinfarktin vaikeusaste. Jos liuotushoitoa ei voida antaa tai kyseessä on suuren suonen tukos, joka ei aukea liuotushoidolla, voidaan harkita tukoksen mekaanista poistoa. Potilas ohjataan yksilöllisesti tarpeen mukaan moniammatilliseen kuntoutusyksikköön. 299 ,AVOINNA TI–KE myös PE–LA 21.–22.12. Liuotushoito on aloitettava alle 4,5 tunnissa, mutta tilanne on sitä parempi mitä nopeammin hoito aloitetaan. Oireita ovat muun muassa toispuolinen raajahalvaus, suupielen roikkuminen, puhehäiriö, huimaus, pahoinvointi ja puheen puuromaisuus. Työryhmään kuuluvat lääkäri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, neuropsykologi, sosiaalityöntekijä ja avh-yhdyshenkilö sekä myöhemmin myös kuntoutusohjaaja. 2 KG/TALOUS 4 99 KG Joulun alun tarjoukset T:mi TUOMO HEINONEN Puh. Ohimenevän aivoverenkiertohäiriön, TIA-kohtauksen saa vuosittain noin 5 000 ihmistä. Sairaalassa potilaalle tehdään yleensä jo akuuttihoidossa moniammatillinen kuntoutusarvio. Hän kertoi, että aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneita on vuonna 2015 arvioitu olleen Suomessa noin 100 000. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O Ta Tav Tavv Ke llistta p r arem i pi rruokkakkauppa ll ll lllis is is is ista ta ta ta ta ppp ppppaar ar ar arr m em em em em e pi pi pi pi pi ppp rrr r ruo uo uo uo uoka ka ka ka kaka ka ka ka p up up up upppppppa pa ppppp eskuskatu 9 39700 Parkano no puh 03 441 100 val va va va va v lll Ke KESKIVIIKKONA KESKIVIIKKONA JÄMIN RAHTIPALVIN KUUMAA KASSLERIA KKEESSKKIIVVIIIIKKKKOONNAA KKKEEESSSKKKIIIVVVIIIIIIKKKKKKOOONNNAAA TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 95 KG Vaihtelua ARKEEN 99 KG APPELSIINI ESPANJA K-RUOKAMESTARIN JYVÄBROILER GRILLISTÄ RAAKAPAINO N. – Jatkohoitona melkeinpä kaikille määrätään kolesterolilääkitys ja usein myös verenohennuslääkitys. – Ambulanssi pitää soittaa mahdollisimman nopeasti numerosta 112, ja ensihoitajille on tärkeää kertoa potilaan lääkitys ja toimintakunto, Sirpa Perttula sanoi. Tavoitteena on LDL:n lukema alle 1,8, jos potilaalla on suuri valtimotautiriski. Aiheuttaja ei aina selviä tutkimuksissa Jatkohoidossa potilas on ensin vuodelevossa, jossa seurataan ja hoidetaan verenpaine, pulssi, verensokeri ja oireet. Lääkehoidon tavoitteena on saada verenpaine alle 140/90, kotimittauksissa alle 130/85 ja diabeetikoilla alle 140/80. Myös potilaan elintavat käydään läpi ja kartoitetaan riskitekijät kuten tupakointi, alkoholinkäyttö, ruokavalio ja liikunta, Perttula sanoi. hyviä rasvoja, kalaa, siemeniä, vihanneksia, marjoja, kuituja hoida korkea kolesteroli ja aikuisiän diabetes pidä paino normaalilukemissa lopeta tupakointi hoida hampaat ja hengitystietulehdukset vaihda e-pillerit toiseen ehkäisykeinoon, jos olet yli 40-vuotias tai tupakoit vältä kovaa humalaa ja rehkimistä krapulassa pura stressi liikunnalla ” Ambulanssi pitää soittaa mahdollisimman nopeasti numerosta 112.” Aivoinfarktin oireet alkavat yleensä yllättäen Neurologi Sirpa Perttulan luento veti salin täyteen yleisöä Rauhalassa. Alustuksen aiheesta piti neurologiaan ja geriatriaan erikoistunut lääkäri Sirpa Perttula Pihlajalinnasta. Parkanon vanhusneuvoston järjestämä yleisötilaisuus oli niin suosittu, että osa kuulijoista istui aulan puolella. Jatkokontrollit ovat yleensä vähintään kerran vuodessa terveyskeskuksessa. Ambulanssi tuo potilaan kiireellisenä ensiapuun, jossa on heti neurologinen tutkimus, kuvantaminen ja verikokeet. 1,1 KG 5 99 KPL ATRIA MUUSIATERIAT 300 G (4,17/KG) 2 50 Ilman korttia 1,75 kpl (5,83/kg) -28% PLUSSA-KORTILLA 2 KPL NAUTA-SIKA JAUHELIHA N. = osa-aikainen MAARIT LEHTO PARKANO Aivoinfarkti ja ohimenevä aivoverenkiertohäiriö olivat aiheet, jotka saivat Rauhalan palvelukeskuksen salin täyteen kuulijoita. klo 9.00–17.00 oa. Samankaltaisia oireita on myös TIA:ssa. Noin 50–70 prosenttia sairastuneista on toipunut 3 kuukaudessa päivittäisissä toimissaan itsenäisiksi. Neurologi Sirpa Perttula luennoi ja vastasi yleisön kysymyksiin Rauhalan palvelukeskuksessa.. 0400 330 500 Viljakankatu 30, Parkano (Veikon Koneen piha) tuomo.heinonen@hotmail.com OMPELUKONE alk