Sivut 4-5 Nuohousmarkkina on hiljainen. Tuuli on enimmäkseen heikkoa, Lapissa luoteistuuli on kohtalaista. Katsaus lähipäivien säähän Lauantaina pilvisyys lisääntyy, mutta sää on poutainen. Tuuli on heikkoa. Päivälämpötila on laajalti +2...+6 astetta. Tuuli on laajalti heikkoa, mutta Lapissa luoteistuuli on kohtalaista. Sunnuntaina on poutaista ja paikoin pilvistä. Laavuyön aikana tuli hörpittyä viimeiset tipat kuivaan suuhun ja seuraavana päivänä oli juomakelpoista vettä saatavissa vasta päätöspisteessä.” Sivu 7 Omat tykkäävät, muut eivät tiedä vielä. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Päivälämpötila on 0...+4 astetta, idässä ja Käsivarren Lapissa on paikoin kylmempää. Juomakelpoista vettä oli mukana muistaakseni nelisen litraa. alv 24% TORSTAINA 11. Siis liian vähän. Suomi huomenna Pilvisyys on monin paikoin vaihtelevaa ja Pohjois-Lapissa tulee paikoin lumisateita. Näköala Pappilansalmelle ratkaisi valinnan. HUHTIKUUTA 2019 NUMERO 29 / 87. Päivälämpötila on lauantaina ja sunnuntaina +4..+8 astetta, Pohjois-Lapissa on kylmempää. ” Parkano +2 +1 Parkano +4 +5 Parkano +4 +5 Parkano +8 +6 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Pilvisyys on monin paikoin vaihtelevaa, aurinkoisinta on maan länsiosassa. Sivu 15 Matti Niemelä kävi katsomassa pariakymmentä asuntoa ennen kuin tärppäsi. Pohjoisenpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Sivu 6 Haastavinta oli rinkan pakkaaminen niin, että kaikki oleellinen mahtuu. Sää on enimmäkseen poutainen, mutta itärajalla paikalliset lumisateet ovat mahdollisia. Sivu 8. VUOSIKERTA Kunhan järvi näkyy Varastorakennus tuhoutui Karviassa tiistaina tulipalossa
Keskipäivän ehtoollishetki ke 17.4. klo 10 seurakuntatalolla. Mukana myös honkajokisia. Kun vanhemmat hätääntyivät ja etsivät häntä, sanoi hän heille: Miksi te minua etsitte. seurakunnat HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon metsämuseon ja kotiseutumuseon esineistön luettelointi saatetaan ajan tasalle ensi kesän aikana. iltakirkon jälkeen srktalon kirjastossa. Temppelipiha oli ainoa paikka, jonne muut kuin juutalaiset pyhiinvaeltajat saivat tulla. klo 13.30 Annakodin ehtoollishartaus, klo 14.30 Kotokaaren ehtoollishartaus. Kun Jeesus oli 12-vuotias, hän katosi vanhemmiltaan pääsiäisjuhlien aikana ja jäi temppeliin, kun muut jo lähtivät kotiin päin. Käsityökerho ti 16.4. seurakunta Onko sydämessämme tilaa Jumalalle. Jeesus rauhoitti alueen. Ti 16.4. “Hiljaisen viikon ilta” klo 18 srk-talolla, Satu Salo, K. Kahvitarjoilu. klo 19 puhe Tuomi, laulupiiri laulaa. rippileiri avustaa. Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli. klo 17.30–19.00 seurakuntatalolla (Olokolo). Pääsiäisen taaperokirkko ma 15.4. Torstaina 11. Mesimeri-kuoro. Kaipauksella muistaen Eino Antti KOSKI 13.4.1941 9.3.2019 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kaiken lisäksi kaupankäyntiä harjoitettiin temppelin esipihalla ei temppelissä sisällä. klo 18 kirkossa. klo 13.30 seurat vanha pappila. Keskiviikkoruokailu työttömille ja eläkeläisille ke 10.4. kirkkokuoro. Jumalanpalvelus pitkäperjantaina 19.4. klo 10, 3. Messu su 14.4. 21:12-13). klo 18 kirkossa. Hiljaisuuden äärellä ma 15.4. Käsityöpiiri ke 17.4. Kokkis ke 17.4. klo 10. Terttu Marko ja Krista Marja ja Pekka Sirkku ja Sulo, Timo ja Betra Hanski ja Kyllikki sukulaiset ja ystävät Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen polut ja pensaat lintuineen. Lohdutuksen lauluja ti 16.4. RAUHANYHDISTYS Su 14.4. Klo 13 Kaisalan ehtoollishartaus. (Luuk. Hiljaisuuden ryhmä ma 15.4. klo 15. Klo 18 pääsiäisen 2018 TV-taltioinnin esitys seurakunnan takkahuoneessa. – ke 17.4. Ei poluilla enää kulkijaa, vain muistot siellä asustaa. Vapaaseurakunta Esa Juhani AROMAA 28.3.1951 Karvia 11.3.2019 Satasairaala Esan siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 6.4.2019. Vai onko sydämessämme tilaa, rauhaa ja aikaa Jumalalle. Museoiden saattamista ajan tasalle pidetään tärkeänä muun muassa siksi, että Parkano on mukana Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -hankkeessa. KIHNIÖ Ma: chili-con carne, riisi, salaatti, ti: jauhelihakebakot, muusi, salaatti/kermaperunat, ke: nakkikastike, perunat, salaatti, to: broileri-kauramakaronilasagne, porkkanaraaste. Monet käyvät seurakuntien tilaisuuksissa, joissa voi palvoa ja ylistää Jumalaa. mennessä kotisivujen kautta. Miten on sydämemme laita. Su 14.4. Jeesukselle oli tärkeää kohdata Isä Jumala pyhässä paikassa. klo 18 raamattupiiri, Iltaruskon kerhohuone. klo 9.30–11 EUruokajakoa vähävaraisille ja työttömille diakoniatoimistosta. KARVIA Ma: jauhelihakeitto, ruisleipä, leikkele, ti: palapaisti, perunat, salaatti, ke: perunajauhelihalaatikko/perunaviipalelaatikko, salaatti, to: puuro/pinaattikeitto, sämpylä, leikkele. Pikkuväen pääsiäiskirkko pe 12.4. Varmasti samat asiat kuin temppelipihalla oli. Hän meni temppelialueelle ja puhdisti paikan, ajaen kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Jeesus ei kiivastunutkaan itse kaupankäynnistä, vaan kaikesta siitä hälinästä, mitä tällaisesta kaupanteosta aiheutui. Mikä estää meitä rauhoittumasta ja kohtaamasta Jumalan. Myyjät ja rahanvaihtajat palvelivat pyhiinvaeltajia, jotka tulivat temppelialueelle. Kaikki tämä onnistuu sen ansiosta, että Museovirasto on myöntänyt työhön 7 200 euron avustuksen. Mut’ sydämiimme läpi elämän, jätit muistosi lämpimän. Naisten Raamattupiiri Rantakodossa to 18.4. Hiljaisen viikon iltakirkot: – ma 15.4. Tervetuloa! KARVIA Kuollut: Esa Juhani Aromaa 67 v. Kahvit tarjoamme sekä ruokaa kotiin vietäväksi sen verran kuin jaettavaa riittää. Lämmin kiitos osanotosta. Kaupankäynti, jota temppelialueella harjoitettiin, oli luvallista ja se oli syntynyt tarpeesta. Kaikenikäiset tervetulleita! Pyhäkoulu su 14.4. klo 10 (Tuomi). Mikä on meidän temppelimme, paikka, jossa voimme kohdata Jumalan. Viinikan pyhäkoulu pe 12.4. klo 10 (Pihlajamaa). klo 11–12, hinta 5 e/hlö. klo 18 kirkossa, kolehti, vapaa pääsy. Hanke alkaa vappuna ja kestää elokuun loppuun saakka. Marja Tuomi seurakuntapastori Kihniön ev.lut. Rakkauden, armon lähde -rukoushetki ke 17.4. Yhteislaulua Yhteisvastuulle Parkanopirtillä ma 15.4. Ilmoittautuminen 14.4. EU-ruokajakelu vähävaraisille ma 15.4. Lämmin kiitos kaikille surussamme myötäeläneille ja meitä muistaneille. Rakkaamme Sirkka Ari, Tarja ja Arttu veli-vainajien perheet muut sukulaiset ja ystävät Lähdit niin hiljaa, että ilta vain kuuli. Hän oli käynyt siellä pyhiinvaellusmatkoilla. Kirkkokuoron harjoitukset klo 18. klo 18, Aila Sammilla, Kausenkatu 6. Sanan ravintoa -hartaus klo 10.45. Siihen palkataan hanketyöntekijä 80 prosentin työajalla. klo 19, puhe Tuomi. Kiirastorstain ehtoollinen to 18.4. Ke 17.4. Hartaushetki Iltaruskossa ke 17.4. Seurakunnan kotisivut parkanonseurakunta.. Hautala. Lisäksi tietoja metsämuseon kokoelmista tallennetaan Kantapuu-museotietokantaan. Varattomien pääsiäisateria ja hartaus to 18.4. Tervetuloa! Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Lauluryhmä avustaa. klo 10.30 Lasten pääsiäiskirkko seurakuntasalissa. klo 10 seurakuntatalolla. Siiri-tietokantaa varten kaupunki hankkii lisenssin, joka maksaa tuhat euroa sekä myöhemmin vuosittaisen ylläpitomaksun. Kouluikäisten PowerParkin retki 4.5. To 11.4. klo 13 Iltaruskon ehtoollishartaus. SUNNUNTAIKSI Linnankylän rukoushuone Kokous sunnuntaina 14.4. Kaupunki haki avustusta sillä perusteella, ettei sillä omasta takaa ole inventointiin minkäänlaisia resursseja. Eläkeliiton kirkkopyhä. Paikkaan saapuneiden pyhiinvaeltajien oli lähes mahdotonta hiljentyä ja rauhoittua Jumalan kohtaamiseen alueella, jossa oli paljon liikettä ja hälinää. 040 724 2972 viimeistään 12.4. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: Minun huoneeni on oleva rukouksen huone, mutta te teette siitä rosvojen luolan. Musiikki Aila ja Reijo Koivusilta. Nyt Jeesus tyhjensi alueen, jotta jokaisella sinne saapuneella henkilöllä olisi mahdollisuus kohdata Jumala, palvoa ja rukoilla häntä hiljaisuudessa ja kaikessa rauhassa. klo 9–12 seurakuntatalolla diakoniatoimistossa. klo 13. Kirkon jälkeen ohjelmassa pääsiäismunien etsintää ja ruokailu. Temppelipihakin oli siis erotettu Jumalan palvelemiseen ja rukoukseen. Tuokoon tämä pääsiäisen aika meille jokaiselle niin ulkoisen kuin sisäisen rauhan voidaksemme kuulla, mitä Jeesus haluaa meille sanoa. Ettekö tiedä, että minun tulee olla Isäni luona. klo 11.00 srk-talolla, maksuton, EU-ruoka jako. Tärkein temppeli on kuitenkin oma sydämemme. Kaffetupa ma 15.4. klo 18 kirkossa, av. KATULÄHETYS pe klo 17. klo 12, arpajaiset. Weisuuveljet. klo 13.00. klo 18 seurakuntatalolla. Rohkeasti mukaan. KIHNIÖ Jumalanpalvelus su 14.4. Järj. kouluruokailut Pelastusarmeija Tule sanan ja laulun äärelle. To 18.4. Ilmoittautumiset ja allergiat lastenohjaaja Tanja Haapalalle p. Rakkaudella muistaen hengellisiä tilaisuuksia PARKANO Ma: pinaattiohukaiset, perunasose, salaatti, ti: makaronilaatikko, porkkanaraaste, ke: broilerivuoka, riisi, hedelmäinen salaatti, jälkiruoka: mangorahka, to: makkarakeitto. Pääsiäisen kauneimmat laulut su 14.4. Vapaa pääsy. Samuli Luomarannan konsertti la 13.4. Paikassa, joka oli tarkoitettu Jumalan kohtaamiseen ja jossa voi rauhoittua ja hiljentyä. Sen verran kuitenkin löytyy, että kaikkiaan 10 000 euron hankkeen loput 2 800 euroa saadaan omasta takaa. Museovirasto avustaa Parkanon museoiden esineiden inventointia ” Kaupungilla ei ole omasta takaa inventointiin minkäänlaisia resursseja.”. Jeesukselle temppeli ja koko temppelialue oli tärkeä ja pyhä paikka. klo 13–15 srk-talon kirjastossa. Klo 18 Kiirastorstain messu kirkossa, Myyryläinen, YliAntola, Kokko. Palmusunnuntai klo 10 messu kirkossa, Myyryläinen, Eränen. Ikäihmisten ehtoolliskirkko ti 16.4. – ti 16.4. Jos sydämessämme ei ole tilaa Jumalalle, on meidän mahdotonta kohdata häntä, olimme sitten missä tahansa paikassa. Museot ovat keskeinen osa Parkanon antia geoparkille. klo 9.30 srk-talolla. PARKANO Kuolleet: Renata Rennie Ojajärvi 94 v, Pauli Ilmari Järvenpää 71 v, Marja Tellervo Kilkki 62 v. klo 12, sen jälkeen kahvi seurakuntatalolla. klo 19, puhe Pihlajamaa. Onko sydämemme täynnä hälinää, meteliä ja kiirettä. klo 18 kirkossa, av. Ympärillämme oleva hälinä, turhat asiat, touhut ja hääräämiset sen sijaan, että keskittyisimme siihen, mikä on tärkeintä. Tervetuloa. Kirkkokahvit. klo 10. klo 12, kirkkokahvit, Kultaisen iän kerho osallistuu. klo 15, Paula Hallikas. 2: 41-49). Kirkkokuoro. Perhekerho ke 17.4. Samalla museoiden tärkeimmät esineet kuvataan ja tiedot niistä viedään pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteiseen Siiri-tietokantaan. (Matt. – kiirastorstaina 18.4. klo 14.15– 16.00. huhtikuuta 2019 2 Karviassa Ma 15.4. klo 19 ehtoollisenvietto (Pihlajamaa), kirkkokuoro laulaa
Haluan, että Suomea kehitetään tasapuolisesti. Lisätietoja toiminnastamme verkkosivuillamme: www.iknv.. Yhteistyössä Sari Tanus Kansanedustaja, erikoislääkäri KD:n varapuheenjohtaja, Kolmen pojan äiti, Hockey mum 137 Suomen hyvinvointi on rakennettu kristillisten perusarvojen varaan. Turvapaikka tulee antaa niille, jotka sitä aidosti tarvitsevat, mutta maahanmuuttoon tulee suhtautua realistisesti ja pyrkiä auttamaan turvapaikanhakijoita ensisijaisesti heidän lähtömaissaan. Haluan vanhemmillemme ja isovanhemmillemme vanhuuden turvan, jossa jokainen saa laadukkaan ja inhimillisen hoivan. Työnteko ja yrittäminen, mutta samalla periaate ”kaveria ei jätetä”, ovat luoneet pohjan suomalaisten hyvinvoinnille. Haluan kehittää sosiaaliturvaa niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Kehitetään Satakunnan saavutetista! saaami aduk d Valitse fiksusti, valitse Eeva! Klo 18 alkaa vanhempien infotilaisuus. Koulutukseen on panostettava. 044 5531 058 HIPPO-SUUNNISTUSKOULU ALKAA MA 15.4. Mihin unohtui KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA. Haluan rakentaa Suomea kestävillä kristillisillä arvoilla ja inhimillisellä otteella. 1 Sini Solala SATAKUNNAN VAALIPIIRI 113 Satakunnan vaalipiiri M ak sa ja yk si ty in en tu ki ja DI, KTM, kansanedustaja SAMI SAVIO Tervettä järkeä päätöksentekoon Maahanmuutto hallintaan Yrittämisen ja työnteon edellytykset turvattava Julkinen talous kuntoon www.samisavio.net 14 AUTOKORIMEKAANIKKO, PALOKUNNAN PÄÄLLIKKÖ ESA JÄRVENPÄÄ VEROVARAT TULEE KÄYTTÄÄ PALVELUIHIN, EI YRITYSTEN TULOKSENTEKOON DUUNARI EDUSKUNTAAN LUOTEIS-PIRKANMAALTA REILU TYÖELÄMÄ, kikyt ja aktiivimallit pois HOITOTAKUU, kiireettömään hoitoon viikossa TIET KUNTOON, 3-, 9ja 12-tiet kunnostettava KOULUTUS, liiat leikkaukset peruttava ELÄKKEET, pienimpiin eläkkeisiin 100€ lisää KATSO LISÄÄ MINUSTA www.esajarvenpaa.fi Maksaja: Esa Järvenpää 45 45 55 Ilmari Nurminen Luottamuksellasi alueen asialla jatkossakin. Torstaina 11. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on kestämätöntä, että Suomessa on edelleen niin suuri määrä työttömiä. Eläkkeisiin tulee saada indeksimuutos, jotta eläkeläisille voidaan taata riittävä toimeentulo. Perheen hyvinvointia tulee korostaa kaikessa päätöksenteossa. Tänä päivänä kuitenkin moni suomalainen elää köyhyydessä tai saa hoitoa, joka ei täytä edes minimivaatimuksia. Tähän täytyy saada muutos! Maahanmuutto on ollut osin hallitsematonta. Suvivirsi kuuluu koulujen kevätjuhlaan, ihan niin kuin Jeesuksen syntymäkin suomalaisten joulun viettoon. Palvelut tulee taata myös harvaan asutuilla alueilla niin, että koko maa säilyy elinvoimaisena. Tieja rataverkon parantamiseen tulee panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Perheen tulee itse voida päättää lastensa hoidosta. huhtikuuta 2019 3 Lisää elinvoimaa ja osaamista! Tuetaan perheitä ja rakennetaan Panostetaan koulutukseen ja osaaTurvataan arvokas vanhuus ja laadukkaat julkiset palvelut. leops = lapsen esiopetussuunnitelma. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat suunnistajat -ota kaverisikin mukaan! Lisätiedot Harri Vehkalahti p. Pienten lasten hoito kotona tulee olla perheelle taloudellisesti mahdollista. Haluan taata lapsillemme turvallisen koulun, jossa pojat saavat olla poikia ja tytöt tyttöjä. ryhmiin ilmoittautumisella klo 17.30–18 Ikaalisten Yläasteella. Haluan Suomen, jossa on aito sananvapaus ja jokainen mielipide tulee kuulluksi
huhtikuuta 20 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Mitä yhteistä on eduskuntavaaleilla ja ilmastonmuutoksella. Kaupungista saatiin yhteensä 212 vastausta, joka on koko tutkimuksen kolmanneksi paras tulos ja toiseksi paras, mikäli ottaa huomioon vain seutukaupunkilaisten vastaukset. Koululaiset äänestivät laiskasti Par Kauko Turunen putsasi pöydän Parkanon yhteiskoulun ja lu. Verrokkijärvissä, joiden yläjuoksulla ei turvetta nostettu tai hyödynnetty, sedimenttiä oli enimmillään 17 senttimetriä. Parkanon kanssa samoilla pistesijoilla ovat Jämsä, Kemi ja Äänekoski, ja taakse jäävät esimerkiksi Akaa, Alavus ja Kurikka. Tärkeää olisi saada esille parkanolaisten mielipiteet kaupungin hyvistä puolista. Kaikille seutukaupungeille määriteltiin oma ryhmä pääasiassa maakuntarajojen mukaisesti. Tutkimusanalyysi on yhä hieman kesken, ja julkistus on myöhemmin keväällä. Kun työnsä eilen päättäneen eduskunnan kokoonpanoa katsoo, niin ainakin pirkanmaalaisten edustajien kokoonpano oli silmiinpistävän tamperelainen. Parkanolaiset paras markkinointivaltti Parkanon markkinointityöryhmän jäsenet kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma ja vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi nostavat esille parkanolaisten aktiivisen osallistumisen tutkimukseen. Heikki Pettinen Kyllä se vaan vaikuttaa ” Nyt ei ole varaa antaa tasoitusta.” Maaseudun Tulevaisuus: Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat perkasivat 4 vuoden aikana 62 järven pohjamudat. Torstai 11. Epäilijät ovat tietysti väärässä. Tamperelaiset äänestivät viime eduskuntavaaleissa 70,8-prosenttisesti eli esimerkiksi parkanolaisia aktiivisemmin. Tästä syystä kaupungin näkyvyys ja imago ovat ulkopuolisten silmin heikohkoja. Yhtenäiskoulu Opinpolun vaalissa suosituimmat puolueet olivat perussuomalaiset, vihreät ja kokoomus. Kaikista 55 seutukaupungista Parkano oli tässä arviossa sijalla 20. – Myös parkanolaiset arvioivat Ikaalista ja MänttäVilppulaa. Satakunnassa samanlaisessa valta-asemassa on Pori, josta on puolet vaalipiirin 8 kansanedustajasta. Yhteiskoulun vaaleissa Turunen sai 38 ääntä, toiseksi suosituin ehdokas, kansalaispuolueen Lauri Turunen sai 3. Pitovoima eli halu asua jatkossakin paikkakunnalla osoittautui vahvaksi. Alustavien tulosten perusteella lopputulos on turvetuotannon vesistövaikutusten osalta vapauttava: turvetuotannon valuma-alueiden järvissä sedimenttiä eli humuspitoista liejua oli enimmillään kertynyt 15 senttiä vuoden 1986 jälkeen. Parkanon kohdalla paneelivastaukset tulivat Tampereelta. Positiiviset arviot kotikaupungista tulivat osittain yllätyksenä. – Suurin osa parkanolaisista vastaajista oli työssäkäyviä, iältään 25–55-vuotiaita ja kaupungissa jo pitkään eli vähintään 15 vuotta asuneita. Ääniharaviksi nousivat perussuomalaisten Ilpo Forsman ja vihreiden Minna Haavisto. – Ei osata kertoa, kuinka hyvä täällä on asua ja oletetaan toisten tietävän sen. Keskimääräisissä pitoisuuksissa ”turvejärvien” pohjalla liejua oli niin ikään toista senttiä vähemmän kuin ”puhtaissa” verrokkijärvissä, joissa keskimäärin liejua mitattiin 7,1 senttiä. Tutkimuksen kohteena olivat myös maine, tunnettuus ja imago. Vastaajat Parkanolaisista 212 otti osaa tutkimukseen Muista seutukaupungeista Parkanoa arvioivat Ikaalinen ja Mänttä-Vilppula yhteensä 287 vastaajan voimin Paneelikaupungeista Parkanoa arvioi Tampere 103 vastaajan voimin ” Toivottavasti Parkano on 10 vuoden päästä korkeammalla sijalla myös ulkoisissa arvioissa.” Parkano on omille hyvä, ulkopuolisille vielä tuntematon HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Kristillisdemokraattien Kauko Turunen nousi selväksi ykköseksi Parkanon kouluissa järjestetyissä nuorisovaaleissa. 9 paikkaakin olisi vähän sen yli. Mutta muutamakin ääni voi vaikuttaa eduskunnan kokoonpanoon. Parkanoa arvioivat Ikaalisten ja Mänttä-Vilppulan vastaajat. Nyt ei ole varaa antaa tasoitusta. Äänestysprosentti jäi 32,6:een. Tutkimuksessa kartoitettiin sisäistä ja ulkoista vetovoimaa eli tuloksissa otettiin huomioon sekä parkanolaisten omat vastaukset kotikaupunkiin liittyen että kahden muun seutukaupungin mielipiteet. Lisäksi demarien Sanna Marin, tähtiliikkeen Kauko Kallioniemi ja keskustan Jarkko Lahtinen keräsivät kukin 2 ääntä. Lisäksi Innolink mittasi vetovoimaa paneelitutkimuksen avulla kerätyillä tiedoilla. Vahosalmi arvelee Parkanon ongelman olevan se, ettei tyytyväisyys näy vielä ulospäin. Tulos saatiin selville talvella toteutetusta seutukaupunkien vetovoimatutkimuksesta, jossa keskityttiin niin sanottuihin pehmeisiin vetovoimatekijöihin, kuten kaupunkien viihtyisyyteen, ilmapiiriin ja persoonallisuuteen. Kun ääniä annettiin yhteiskoulussa kaikkiaan 68 ja niistä hylättiin 2, niin 21 ehdokkaalle riitti vielä yksi ääni kullekin. Ainakin kovin moni tuntuu suhtautuvan niihin samalla tavalla: Ei sillä ole mitään merkitystä, mitä minä teen. PÄIVÄN LAINA LAURA JOKISALO PARKANO – Parkano on yksi niistä seutukaupungeista, joiden asukkaiden oma arvio kotikaupungista oli erityisen paljon myönteisempi ulkoiseen arvioon nähden, kertoo konsulttiyhtiö Innolinkin asiakkuusjohtaja Elina Laamanen. Imagon rakentaminen on pitkän linjan työtä, ja sen parantamiseen menee vielä monta vuotta. He siis tuntevat Parkanon hyvin, Vahosalmi kertoo. Äänioikeutetuista porilaisia on nyt vajaa 40 prosenttia. Parkanon lukiossa äänioikeutettuja olivat alle 18-vuotiaat opiskelijat. Paras markkinointivaltti on kuitenkin hyvinvoiva parkanolainen. Kun ottaa huomioon nämä molempien tutkimusten tulokset, 55 seutukaupungista 35 kaupunkia on Parkanoa vetovoimaisempia. Karviassa äänestettiin ahkerasti Karviassa nuorisovaalien äänet jakautuivat huomattavasti tasaisemmin kuin Parkanossa. Äänioikeutettuja eli kahdeksasja yhdeksäsluokkalaisia on 39 ja heistä äänesti 31, joten äänestysaktiivisuus oli komeat 79,4 prosenttia. Heistä 24 äänesti, josta äänestysprosentiksi tuli 50. Jos parkanolaisten tyytyväisyys omaa kotikaupunkia kohtaan tuli selväksi tutkimustuloksista, niin yhtä hyvin esille nousi merkittävä kehittämiskohde: Parkanoa ei oikein tunneta muualla, ja kaupunki mielletään tavallaan ohikulkupaikaksi. Vetovoimatutkimus oli ikään kuin jatkoa viime vuonna julkaistulle seutukaupunkianalyysille, jossa kaupunkeja arvioitiin tilastotietoihin perustuvilla kovilla vetovoimatekijöillä, kuten työllisyysja koulutusmahdollisuuksilla. Korkeimmat pisteet keräsivät väkiluvuiltaan suurimmat seutukaupungit. Parkanolaisten omat hyvät arvosanat antavat pohjan markkinoida vetovoimatekijöitä jatkossa ulospäin. – Toivottavasti Parkano on 10 vuoden päästä korkeammalla sijalla myös ulkoisissa arvioissa. Vetovoimaisin kaupunki on Rauma. Meneillään olevassa tutkimuksessa pyritään erottamaan turvetuotannon vaikutus muiden maankäyttömuotojen vaikutuksista, GTK:n Turvevarannot-yksikön päällikkö Tuija Vähäkuopus kertoo. Toki Tampere on vaalipiirin ylivoimaisesti suurin kunta, mutta kaikista äänioikeutetuista tamperelaisia on alle puolet eli näissä vaaleissa 47,1 prosenttia. Tähän tutkimukseen ottivat osaa kutakin tutkittavaa seutukaupunkia lähimpänä sijaitsevat suuret ja keskisuuret kaupungit. Lisäksi 13 ehdokasta sai yhden äänen kukin. Vaalipiirin 19 kansanedustajasta reilusti yli puolet eli 11 oli Tampereelta. Tietenkään yhden äänestäjän mielipide ei ratkaise sitä, millaista hallituspolitiikkaa Suomessa tehdään seuraavat neljä vuotta. – Markkinoinnin kärkenä ovat liikenneyhteydet, Kaarna ja tulevat tapahtumat, joita oli jo viime kesänä paljon. Erityisesti tämä kannattaa pitää mielessä täällä vaalipiirin syrjäisellä reunalla. Heiniluoma sanoo tunnettuuden lisäämisessä olevan hyvä ponnistaa liikkeelle siitä, että asukkaat kokevat Parkanon mielekkääksi asuinpaikaksi. Esimerkiksi vuoden 2015 vaaleissa vain 30 äänen ero ratkaisi sen, että kristillisdemokraattien kansanedustajaksi Pirkanmaalta tuli Sari Tanus eikä aiempi parlamentaarikko Leena Rauhala. Demokratiaskeptikot ovat iso joukko, mielipidekyselyjen kärkisijoilla keikkuvat demaritkin voivat vain haaveilla nukkuvien puolueen viime eduskuntavaaleissa saamasta 29,9 prosentin kannatuksesta. Vahosalmi pohtii, että jatkossa kaupunkilaisia voisi ottaa mukaan markkinoinnin ja vetovoiman parantamisen suunnitteluun. – Sedimenttiä – liejua tai mutaa – kertyy luonnostaan kaikkiin järviin, myös luonnontilaisiin. Koskaan ei voi etukäteen tietää, kuinka pienet marginaalit ehdokkaiden ja jopa puolueiden välillä lopulta ovat. Kauko Turunen sai 6 ääntä, Jouni Ovaska (kesk) 3 ääntä ja feministisen puolueen Annamaija Saarela 2 ääntä. Monet maankäyttömuodot valuma-alueella voivat muuttaa sedimentin koostumusta tai sedimentin kertymistä. 3 ääneen ylsivät kokoomuksen Ari Jalonen ja Suomen kommunistisen puolueen Pekka Lundgren. Titteliin riitti 4 ääntä
huhtikuuta alkaen sen jälkeen, kun kustannukset on selvitetty. Muutenkin pirkanmaalaisten kansanedustajien joukko olisi vaihtunut melko perusteellisesti. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyksen aktiivisuus oli suorastaan 47,8 prosenttia. Minea, Verna 5 Pe 12.4. Viisikymppinen mies oli kuljettanut kappaletavaralastissa ollutta yhdistelmää pohjoista kohti, kun vetoauto lähti ohjautumaan piennarta kohti ja edelleen penkereelle kuljettajan korjausliikkeistä huolimatta. Vuokrasopimuksen solmimisesta päätti kunnanhallitus. Kihniö ja Parkano taas kärjessä ennakkoäänestyksessä 2019 MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Helmikuussa toimintansa aloittaneesta Willi Karvia Oy:sta tuli huhtikuun alussa Karvian kunnan vuokralainen, kun matkailuyhtiö vuokraa Kanttin katsomon ja koulun, Jokipirtin, Torron ja Willelän vuokraten ja markkinoiden niitä edelleen matkailijoiden käyttöön. Nuorisovaalissa Turunen olisi myös mennyt eduskuntaan vaalipiirin kahdeksanneksi korkeimmalla vertausluvulla. Yhtiö maksaa kunnalle vuokraa taannehtivasti 1. Täysperävaunullinen suistui tieltä. Kolmanneksi eniten ulkopuoliset korostivat kaupallisia palveluita, parkanolaiset asuinympäristön viihtyisyyttä. Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana La 13.4. Parkanossa miehet (1 143) ja naiset (1 147) ovat äänestäneet lähes tasatahtiin, yhteensä on annettu jo 2 290 ääntä. Matkailuyhtiöstä tulee kunnan vuokralainen PARKANO Raskas ajoneuvoyhdistelmä suistui kolmostieltä Käenkosken kohdalla varhain tiistaiaamuna kello 00.35. HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Kihniöläiset kävivät ahkerimmin äänestämässä etukäteen Pirkanmaan vaalipiirissä. Sama kaksikko oli ennakkoäänestyksen kärjessä Pirkanmaalla myös edellisissä eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten. Lundgren ei kutenkaan olisi tullut valituksi. Linda, Tuomi Sekä parkanolaiset että ulkopuoliset arvioijat nostivat Parkanosta esille liikenteellisen saavutettavuuden. Myös perävaunu alkoi ajautua oikealle, jolloin yhdistelmä ajautui luiskaan ja kuorma-auto kaatui oikealle kyljelleen. rkanossa ja ahkerasti Karviassa ukion nuorisovaaleissa. Parkanossa yllettiin siitä puolentoista prosenttiyksikön päähän eli 43,3 prosenttiin, joka oli vaalipiirin toiseksi paras tulos. Tapahtuma-aikaan sää oli tuulinen, satoi räntää ja tienpinta oli sohjoinen. Palmusunnuntai Tellervo Ma 15.4. Turusen äänisaalis on koko vaalipiirin neljänneksi suurin tähtiliikkeen Tommi Messin (214), vihreiden Iiris Suomelan (171) ja demarien Marko Asellin (150) jälkeen. 19 To 11.4. Vaalipiirin 19 paikasta vihreät ja perussuomalaiset olisivat vieneet 4, kokoomus ja keskusta 3, demarit 2 sekä kristillisdemokraatit, eläinoikeuspuolue ja tähtiliike kukin yhden paikan. Turunen tunnetaan muissakin kunnissa Kauko Turunen on onnistunut tekemään itsensä tunnetusti koululaisten keskuudessa laajemminkin, sillä koko vaalipiirin tuloksissa hän sai 137 ääntä. Hyvä prosentti on Satakunnan vaalipiirissä vasta neljänneksi korkein, sillä Kankaanpäässä jo yli puolet (50,1 %) äänioikeutetuista on äänestänyt. Kunnan äänestysprosentti kohosi 44,8:aan. Tellervo Su 14.4. Kihniössä nuorisovaaleja ei järjestetty. Satakunnan vaalipiirissä kärjessä olivat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus, jotka kukin olisivat saaneet 2 kansanedustajaa. Nykyisistä kansanedustajista paikkansa olisivat uusineet vaalipiirin ääniharava Laura Huhtasaari (ps, 222 ääntä) ja Kristiina Salonen (sd). Myös turvallisuus nousi molemmissa ryhmissä tärkeäksi tekijäksi. Willi Karvia Oy on kunnan omistama matkailuyhtiö, joka on perustettu koordinoimaan ja markkinoimaan kunnan matkailupalveluita. Kihniössä on jo äänestänyt 338 miestä ja 372 naista eli yhteensä 710 äänioikeutettua. Yli 90 ääntä tuli siis muista kunnista kuin Parkanosta. Äänensä on jo antanut 440 miestä ja 418 naista, eli yhteensä 858 karvialaista. Karviassakin vilkasta Myös Karvian äänestysprosentti on ennakkoäänestyksen jälkeen vahva 43,8 prosenttia. Kuljettaja pääsi ulos hytistä eikä hän loukkaantunut. Karvian edellä ovat myös Eurajoki ja Rauma. Nykyisistä kansanedustajista paikkansa olisivat säilyttäneet vain Pertti Hakanen (kesk) ja Ilmari Nurminen (sd). Yhtiön tavoitteena on lisätä sekä kunnan että yksityisten omistamien, matkailuun soveltuvien tilojen vuokrausta. Vihreät ja demarit olisivat saaneet yhden paikan kumpikin. Muut yli sata ääntä keränneet ovat kokoomuksen Juha Vasama (166) ja kommunistisen puolueen Pekka Lundgren (149). Vaikka prosentit ovat korkeita, ei Kihniössä ylletty edes omaan ennätykseen. Parkano pääsi silloin 42 prosenttiin ja Karvia 42,6:een, joten ne ovat parantaneet viime vaaleista
Juha Suni Voimakkaan savunmuodostuksen vuoksi Karvian keskustassa annettiin tiistaina vaaratiedote. Yläpohjan palo sai tällöin ilmaa, ja alkoi kilpajuoksu kasteluveden ja tuulen kiihdyttämän palon kesken. huhtikuuta 2019 6 JUHA SUNI NIINA KIVIOJA KARVIA Maanrakennusliikkeen varastona palvellut entinen kansalaiskoulu paloi perusteellisesti tiistaina Karviassa. Keskiviikkona paikalla ei enää tarvittu palokuntaa. Yöllä käytiin vielä tarkistuksella Muutamia taloja evakuoitiin iltapäivän mittaan enemmän savuhaittojen kuin tulen leviämisvaaran vuoksi. Kun kattoa oli avattu pohjoisesta tuulen puolelta, näytti selvältä, että tuli tulee nyt pitkään voittamaan 12 sammutusyksikön tarjoileman veden. Vaaran ilmoitettiin poistuneen illalla noin kello 21. Rakennuksen käyttö opetukseen loppui, kun vuonna 1968 käyttöön otettiin Karvian yhtenäiskoulu eli nykyinen Opinpolku. Rakennusta piti palon sammuttamiseksi raivata koneellisesti, ja se vaurioitui palossa ja sammutuksen aikana pahasti. Sivurakennusosat, yläpohja, välipohja, puurakenteinen yläkerta ja öljyä ja kumiakin isojen koneiden tarpeisiin varattu määrä paloivat pian niin kuumasti, että sammutuskyky tuli varata tuulen alla olevien naapurien suojeluun. Eräs toinen, pari vuotta myöhemmin kansalaiskoulua käynyt muistelee, että alakerrassa oli ykkösluokka metallija puutöineen sekä yleisaineopintoja. Syynä oli terveydelle vaarallinen savu, jota oli ilmassa runsaasti. Toisessa kerroksessa oli kakkosluokka sekä muun muassa kotitaloutta ja maataloutta. – Eihän meillä ole nyt mitään varastoitavaakaan. Satakunnan pelastuslaitos sai sammutustyöt päätökseen iltakymmeneen mennessä. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen kello 13.41, ja pian sen jälkeen annettiin Karvian keskustan alueelle pelastuslaitoksen vaaratiedote. Tässä vaiheessa tiedettiin, että ihmishenkiä ei ole vaarassa, mutta melkoisia haitta-ainepäästöjä osattiin ennakoida koneurakoinnin huoltotarvikkeiden syttyessä. Satakunnan pelastuslaitos sammutti paloa usean yksikön voimin. Huoltotarvikkeista päästöjä ilmaan Tiistai-iltapäivällä sammutustöiden kiireisessä vaiheessa savunmuodostus oli runsasta sekä matalista siipirakennuksista kahden puolen kaksikerroksista rakennusta että korkeimman keskiosan räystäiden alta. Pelastuslaitos on luovuttanut paikan kiinteistön omistajalle. Iltapäivällä syttynyt palo alkoi kaksikerroksisen teollisuusja asuinrakennuksen kattorakenteista. Yrittäjä Marko Anttila kertoo, että palossa tuhoutui rakennuksen itsensä lisäksi työkoneiden huoltotarvikkeita ja varaosia. Ennen rakenteiden avaamista vettä olikin mennyt paljon varsin tulenkestävän ulkokuoren, peltikatteen ja mineriittilevyseinien jäähdyttämiseen ja työkoneiden suojelemiseen. Sammutustöihin osallistunut puutavara-autoilija Harri Mäkitalo kertoo käyneensä talossa kansalaiskoulua 1960-luvun alussa. Ullakkokin oli tulessa. Rakennuksen asunnot eivät olleet asuttuja. Vakuutustarkastaja ei ole vielä käynyt paikalla, mutta palaneen rakennuksen kohtalo on jo selvillä. Juha Suni JUHA SUNI NIINA KIVIOJA KARVIA Tiistaina palanut rakennus on Maanrakennus Anttila Ky:n ja Veljekset Anttila Ky:n omistuksessa ja toimi niiden varastotilana. Liekit eivät lyöneet rakennuksesta ulos ennen kuin aumatyyppistä, matalahkoa peltikattoa oli avattu kaivinkoneen trukkipiikeillä. Hän pohtii, että jossain vaiheessa täytyy etsiä uusi varastotila muualta Karviasta. Maanrakennusliikkeen varasto on ollut alunperin yksikerroksinen, kivirakenteinen Sällilän paja. – Purettava se on, ei siitä saa enää mitään, Anttila toteaa. Illalla kello 21 vaaran ollessa jo ohi jatkuivat jälkisammutustyöt edelleen, mutta sammutusvettä tarvittiin enää vähän. Maanrakennusliikkeen varasto paloi Karviassa Maanrakennusliikkeen varasto tuhoutui Karvian tiistaisessa tulipalossa purkukuntoon. Palanut rakennus sijaitsee Kylä-Karviantien ja Pajatien risteyksessä. Asialla ei tosin ole kiire. Uuden varaston löytämisellä ei ole kiire ” Muutamia taloja evakuoitiin iltapäivän mittaan.”. Itse koneet säästyivät, sillä ne eivät olleet pihassa vaan työmailla. Torstaina 11. Päivystävä palomestari Janne Vuorela kertoi, että Karvian VPK kävi kuitenkin vielä yöllä muutaman kerran paikalla tarkistamassa ja kastelemassa savuavia kohtia
– Voitin keskustan ja demareiden ehdokkaat. Kunpa voisin tehdä uudelleen samantyyppisen liikuntasuorituksen. Tällaisilla mietteillä aina joutoaikoina aihetta mutustelen. Siihen päädyttiin aikanaan, koska meillä on vähän turvapaikanhakijoita. . Väyrynen on Tähtiliikkeen ainoa kansanedustaja. Väyrynen perusti Tähtiliikkeen viime vuonna, kun edellinen oma puolue, Kansallispuolue, kaapattiin puolueen sisäisten kiistojen seurauksena. Jos omia rajojani veikkaisin, niin pituutta reitillä tulisi olla vähemmän kuin aiemmin mainitsemani 32 kilometriä. Puheenjohtaja kieltäytyi hyödyntämästä pienpuolueille varattua ohjelma-aikaa siitä yksikertaisesta syystä, että Tähtiliike on eduskuntapuolue. Jotakin mukavaa nähtävää ja koettavaa saisi siis olla sellaisessa paikassa, mihin ei vaikkapa autolla pääse. . Torstaina 11. Haluaisin tarpoa niin, että sillä olisi jotakin merkitystä. Tällä hetkellä patikoiminen arveluttaa jo siksi, että mitä sanovat polvet viimeistään urakan päätyttyä. Väyrysen mukaan Tähtiliikkeellä on tästä huolimatta hyvät mahdollisuudet saada kansanedustajia. Toinen mahdollisuus on se, että osa euromaista eroaa rahaliitosta, ja Suomen pitäisi olla siinä mukana. – Ilman muuta olisi pitänyt keskustella kaikesta, mikä liittyy Naton ja Suomen suhteisiin. Hän perustelee näkemystään presidentinvaaleissa saamallaan kannatuksella. Toteutuessaan se tarkoittaa, että muut alueet menettävät. Todeksi tuli vanha viisaus: matka ei tapa, vaan vauhti. Väyrysen mukaan Tähtiliike kokoaa yhteen samalla tavalla ajattelevia ihmisiä yli puoluerajojen. Väyrysen mukaan Suomi on menettänyt olennaisen osan itsenäisyydestään Euroopan unionin jäsenenä. Taannoinen samoilu alkoi puoliltapäivin, keskeytyi illalla laavulle ja jatkui taas aamulla puoleenpäivään asti. . Sulovileeni-tilalla näkyi sunnuntaina lähipellolla kauris. Pian koittaa kuitenkin se päivä, jolloin ystävältä saatu piskuinen peräkauha joutuu Nuf?n kanssa tositoimiin. Muutama paikka tulee varmasti, sillä meillä on loistavat ehdokkaat. Maakuntien ja maaseudun vahvistaminen on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkeä tavoite koko urani ajan. Vallalla oleva metropolipolitiikka keskittää nyt muuttoliikettä suurkaupunkeihin. Siis liian vähän. Hyvästi kottikärryt! Alkuviikon myräkästä huolimatta: nyt on kevät! Veli-Matti Heinisuo Liikuntasuorite suunnittelupöydällä MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Tällä hetkellä patikoiminen arveluttaa jo siksi, että mitä sanovat polvet viimeistään urakan päätyttyä?” MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Kahvila Käenkulma pullisteli väkeä, kun Paavo Väyrysen perustama Seitsemän tähden liike esitteli vaaliohjelmaansa ja pirkanmaalaisia ehdokkaitaan. Ulkopolitiikasta on Väyrysen mielestä puhuttu liian vähän vaalien yhteydessä. Samalla äänimäärällä pitäisi tulla eduskuntapaikkoja, Pirkanmaalla reilusti yksi paikka, jopa kaksi. Järkeä Tähtiliike ajaa myös aluepolitiikkaan. Brexit on osoittanut, että yksittäisen valtion on vaikea erota EU:sta. Myös paikat olivat paremmin kuosissa. ” Muutama paikka tulee varmasti, sillä meillä on loistavat ehdokkaat.” Tähtiliikkeen tavoitteet ylittävät puoluerajat Paavo Väyrysen mukaan Britannia ajautui brexitiin EU:n liian liberaalin maahanmuuttopolitiikan takia. – Tähtiliike ei kuulu pienpuolueiden joukkoon, koska olemme eduskuntapuolue ja oikea paikka olisi ollut eduskuntapuolueiden vaalikeskustelussa. Vuodesta 1970 asti valtakunnan politiikassa vaikuttanut veteraanipoliitikko erosi Suomen Keskustasta vuosi sitten. Haastavinta oli rinkan pakkaaminen niin, että kaikki oleellinen mahtuu. Linnutkin pitivät niin hienoa konserttia, että tilan uusin tulokas, vuosimallin 1970 Nuf?eld-traktori jäi käynnistämättä. . Valtamedioiden räikeä syrjintä tekee vaalityön hankalaksi. . Ehdokkaita yhdistää viisi tavoitetta: Suomen itsenäisyys, sotilaallinen liittoutumattomuus, hallittu maahanmuuttopolitiikka, pienituloisten ja vähävaraisten perusturva sekä aluepolitiikka. . Ehdokkaamme ovat sitoutuneet ajamaan viittä tavoitetta ja liittymään Tähtiliikkeen eduskuntaryhmään. Jos olisin päässyt reilulla tavalla vaalikeskusteluihin, olisimme saaneet ainakin 15 kansanedustajaa, nyt jokainen paikka on taistelun kohteena. Siihen puolue haluaa muutoksen. Erokiistassa unionin pitäisi joustaa Britannian suuntaan. 2019. Ei mikään pienpuolue Väyrysen puolue on loistanut poissaolollaan television vaalikeskusteluissa. – Suomen pakolaiskiintiö on 750, joka on suhteellisesti mitattuna yksi EU:n suurimmista. . Jotenkin tuli suorituksen jälkeen sellainen tunne, että olo on ryhdikkäämpi ja kunto parempi. Kirjastossa on varaus uutuusteokseen nimeltä Retkelle! – Vinkit luontoon lähtijälle. Uutta patikointia en ole sen kummemmin vielä suunnitellut, mutta alkusanat on jo lausuttu. Nyt heitä on paljon, joten kiintiötä pitää pienentää. Polttopuut, hiekkaläjät ja vähän muutkin tavarat vaihtavat tontilla paikkaa näppärästi. huhtikuuta 2019 7 Taisi olla 15 vuotta sitten, kun kahden ystäväni kanssa kiersin rinkka selässä pitkospuita ja metsäpolkuja runsaan 32 kilometrin lenkin. Sopivat kengät ovat perusasia, johon pitää kiinnittää tarpeeksi huomiota. Väyrynen tarjoaa kahta vaihtoehtoa. Euroalue voidaan purkaa hallitusti, jos kaikki euroalueen jäsenmaat ottavat ensin käyttöönsä euron rinnalle kansalliset valuuttansa. Satakunnassa Kullaalla sijaitseva Joutsijärvi on siitä lähtien käväissyt tasaisin väliajoin mielessäni. Mieluisan reitin löytäminen onkin sitten jo hankalampi asia. Tähtiliikkeellä on vaaleissa 175 ehdokasta, Pirkanmaalla täysi 19 ehdokkaan lista. . Juomakelpoista vettä oli mukana muistaakseni nelisen litraa. Olemme ainoa puolue, joka vastustaa jäsenyyttä hyvillä argumenteilla, hän muistuttaa. – Valtion ja suurkaupunkialueet pyrkivät kiihdyttämään muuttoliikettä. . Yöpymismahdollisuus matkan varrella olisi hieno juttu. Kunto ei ollut silloinkaan kovin hyvä, mutta parempi joka tapauksessa kuin nyt. Laavuyön aikana tuli hörpittyä viimeiset tipat kuivaan suuhun ja seuraavana päivänä oli juomakelpoista vettä saatavissa vasta päätöspisteessä. Parasta oli se tunne, kun huomasi jaksavansa. Itsekin tiedän jo sen verran, että vettä pitää varata mukaan riittävästi, jos sitä ei matkan varrelta ole hyvin saatavissa. Natosta pitäisi puhua enemmän Hallittuun maahanmuuttopolitiikkaan kuuluvat turvapaikkapolitiikan kiristäminen ja pakolaiskiintiön pienentäminen. Nyt on selvästi nähtävissä, että vahvat voimat ajavat Suomen liittymistä sotilasliittoon, vaikka kansan enemmistö sitä vastustaa. – Viittä tavoitettamme kannatetaan laajasti, mutta niistä ei puhuta, koska kannattajat jäävät omassa puolueessaan vähemmistöön
Järven läheisyydestä nauttii erityisesti Niemelän puoliso Ulla Terävä, jolle aamu-uinti on aivan ehdoton asia. Satakunnankadulla kerrostalossa sijaitsevassa asunnossa viehätti näköala Pappilansalmelle. Mitään ylimääräistä ei ollut, eikä poika saanut esimerkiksi polkupyörää ennen kuin itse tienasi. Elettiin 1970-lukua. Viimeinen tehtävä oli Etelä-Hämeen Osuuspankin hallituksen puheenjohtajuus. Matti pärjää ilman koulujakin Matti Niemelä on syntyisin Ratikylästä suon laidalta pienestä mökistä. Äidinkielenopettaja Liisa Soikkeli arvosti Niemelän kirjoittajantaitoja, ja tämän jokainen aine piti aina lukea luokan edessä. – Kun tekee aikansa tarpeeksi, ei ole vaikea luovuttaa. Niemelän näkyvin saavutus on Hyvää Suomesta -merkki, eli suomalaisten tuotteiden Joutsenlippu. Vuonna 1993 rakennettiin uusi mökki sisävessoineen ja muine mukavuuksineen. Matti Niemelä sanoo, että hänellä on aikaa nyt muille lapsille, kun omat ovat jo isoja. Matti Niemelä tietää myös, mitä on kuulua uskonnolliseen vähemmistöön. Hän tekee vapaaehtoistöitä muun muassa Etiopiassa sijaitsevan lastenkodin hyväksi. Ulla Terävä on vielä työelämässä. Kihniöstä kotoisin oleva Matti Niemelä asui Hämeenlinnassa yli 40 vuotta. – Muualla kampanjaa vetivät korkea-arvoiset asiantuntijat, mutta Uronen ja Nevala halusivat markkinointimiehen. – Opin, että elämä on kovaa. Nyt on aika auttaa muiden lapsia Niemelä on ehtinyt vuosien myös yrittäjäksi ja vaihtuviin projekteihin. Papin palkka ei olisi riittänyt elämiseen. Niemelä sanoo, että hänen osaamistaan arvostamalla Soikkeli loi häneen itsetunnon. Vuosikymmenten jälkeen takaisin kotiseudulle Kihniöläissyntyinen ja Nerkoolla vuosikymmenet mökkeillyt Matti Niemelä palasi virallisestikin kotiseudulleen ja osti Parkanon keskustasta kerrostaloasunnon. – Se on kaikkein konkreettisinta, kun voi auttaa lasta, jos voi pelastaa jonkun elämälle. Tärkein valintakriteeri oli näköala Pappilansalmelle. Eikä häntä muunlainen vapaaehtoistyö kiinnostakaan. Mökki on talviasuttava, joten siellä voi oleskella mihin vuodenaikaan tahansa. Niemelä on omistanut kesäpaikan vuodesta 1976 saakka. Ratikylässä ei asunut muita vapaaseurakuntaan kuuluvia. Niemelä tuumaa, että rehuteollisuuteen päätyminen ratkaisi hänen uransa, myös Joutsenlippu oli sen tulosta. Vapaakirkon liepeillä opin senkin, että enemmistö ei ole aina oikeassa. Oppikoulun opettaja loi itsetunnon Oppikoulussa Parkanossa hän kokee saaneensa elämänsä parhaan kannustuksen. Hän vaikuttaa edelleen ihmettelevän, miksi koulunkäynti ei olisi ollut juuri hänelle tarpeen. – Oli tarkoitus olla talvella keskustassa, mutta olemme olleet melkein koko ajan Nerkoon rannalla kesämökillä, Niemelä kertoo. Neljä vuotta eläkkeellä ollut mies ei kaipaa töihin. – Opettajalla voi olla valtava merkitys nuoren elämään. Ja kuten vanhemmatkin aikanaan sanoivat, Matti on pärjännyt. Aikomus oli lähteä vielä yliopistoon, mutta työelämä kutsui. – Asuimme Kuopiossa, kun kävelin tutun tavaratalonjohtajan puheille ja pyysin, että anna mulle töitä. Menin siitä automyyjäksi ja opettelin muutaman vuoden ajan kaupallista elämää. Niemelän mielestä järven pitää näkyä. Rehufirma ratkaisi tulevan uran Pariskunta lähti Hämeenlinnasta, kun iso omakotitalo kävi kahdelle liian suureksi. Elämä olisi voinut viedä myös muuhun suuntaan, sillä Niemelä on koulutukseltaan Vapaakirkon pastori. Merkki otettiin käyttöön 1993. Meeri ja Vilho Niemelä patistivat kolmesta pojastaan lukupuuhiin vain Jormaa ja Seppoa. Nämä halusivat käynnistää kotimaisuuskampanjan, jollaisia oli muissakin maissa. Toimettomaksi Niemelä ei ole jäänyt. huhtikuuta 2019 8 NIINA KIVIOJA PARKANO Kun Matti Niemelä etsi viime syksynä asuntoa Parkanosta, hän kävi läpi parikymmentä vaihtoehtoa ennen kuin tärppäsi. Elämä oli lapsuudessa niukkaa. Pysyvästi sinne ei silti saa muuttaa, joten oli tarpeen hankkia myös virallinen asunto. Lapsuuden päällimmäisenä kokemuksena Niemelällä on silti kiitollisuus. Uudessa kodissa ei tosin ole vielä juuri asuttu, vaikka Matti Niemelä on ollut syyskuusta asti virallisesti parkanolainen. Suomen Rehun tiedotuspäällikkönä Niemelä oli tutustunut maatalousministeriön kansliapäällikköön Reino Uroseen ja MTK:n toiminnanjohtajaan Markku Nevalaan. Hän lähti kotoa 17-vuotiaana opiskelemaan teologiaa, vaikka oikeastaan hänen ei pitänyt opiskella ollenkaan. Sellainenhan Niemelä oli. – He sanoivat, että Matti kyllä pärjää, mutta poikien on käytävä koulua, Matti Niemelä kertoo. Sitten rehu?rma Turun Muna etsi piiriedustajaa. Hänen työpaikkansa on Tampereen keskustassa, ja hyvät junayhteydet mahdollistavat työnteon myös Parkanosta käsin. Torstaina 11. Kun olen haastavan tehtävän edessä, kuulen edelleen Liisan äänen: ”Kyllä se Matti hyvin menee”. Niemelän silloinen vaimo Terttu opiskeli SibeliusAkatemiassa, ja perhekin kasvoi. M ö k k i ja ra k e n ta m in e n ” Olemme olleet melkein koko talven Nerkoon rannalla kesämökillä.”
Avoinna: ma–pe 7.30–17.00 SIISTI HOMMA Ky – Kaikenlaiset siivoukset yrityksille ja yksityisille – Koti-/kiinteistöpalvelut – Mökkitalkkarityöt Aila puh. huhtikuuta 2019 9 Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Autolasien ykkönen Vaasankatu 4, Parkano P. Vuokralaisten paluusta ei tässä vaiheessa vielä ole tietoa. Kotitalous vähennys kelpoinen Tilaa ikkunanpesusi ajoissa! pe-la 8-21, su 10-21 hillittömän halpaa!! 0.99 pkt Hinnat voimassa to 11.su 14.4.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää kampanja-aikana. 03 448 1111 tai 041 434 4297 www.parkanonlasipalvelu.. Rivitalo rakennettiin samalle paikalle kuin palanut rakennus, joka oli rakennettu vuonna 1986. Torstaina 11. LVI-työt tekee LVI-Talo Kannosto Oy ja sähkötyöt Sähkösuomilammi Oy. Taloon tuli myös samanlainen tiiliverhoilu. Kattorakenteisiin tehtiin nykyiset rakennuslain määräykset täyttävät palo-osastoinnit huoneistojen välille. Rakennusurakasta vastaa Vienola Talot Oy. Asunto-osakeyhtiö Viinikanvuoren 7 asunnon rivitalo tuhoutui tulipalossa viime vuonna helmikuun lopulla. 044 580 8916, Teijo 044 580 8915 www.siistihomma.?, aila@siistihomma.. Rakennusurakka on edennyt aikataulussa, ja talo valmistuu huhtikuun loppuun mennessä. 2pkt/talous paprika duo rasia n.400g, espanja ingman vaniljakermajäätelö 1l Atria perhetilan kanan sisäfilee 480-600g hätälä savusiika 5.49 ras 9.15-11.44/kg pkt 7.99 kg 1.49 ras 3.73/kg 0,14-0,26/kpl Serla Hellä wc-paperi 40rll ja talouspaperi 20rll yhteishintaan Uutuus! Fazer Jaffa Tutti frutti 300g (6,63/kg) 0,33/rll 1.99 pkt erä! yhteish 33/rll 20€ rajoitus 3 pkt/talous MAARIT LEHTO PARKANO Asukkaat pääsevät muuttamaan Viinikan kaupunginosaan Lähdekadulle rakennettuun rivitaloon toukokuun alussa. Pihatyöt tehdään myöhemmin. 7.99 pampers housu-ja teippivaipat 31-54kpl raj. Isännöitsijä Liisa Koski kertoo, että talossa asuneet osakkeenomistajat palaavat asukkaiksi uudisrakennukseen. Lähdekadun rivitalolle asukkaat toukokuun alussa Lähdekadulle nousseen rivitalon rakennusurakka on edennyt aikataulussa, ja talo valmistuu huhtikuun loppuun mennessä.
Vapaa-aika halutaan viettää mökillä, joten ajomatkan tulee olla sopivan lyhyt, yleensä noin tunti. . Lakeuden Laatuvälittäjät Oy. 9 L 75 00 Rakennusja puutavarat edullisesti kotiinkuljetuksella! + sävy 69 00 kpl 1 25 KAKSPUOLILAATTA 30x30 harmaa sk 6 90 KOMPOSTIja HUUSSINKUIVIKE 40 L Rakennustyöt Remontoinnit Tasoitetyöt Rappaustyöt Mikko Piikkilä 040 705 3904 pmlaatutyo@gmail.com PM-Laatutyö KIINTEISTÖPALVELU KÄRKI T:mi tarjoaa KONEURAKOINTIA ja PIHANHOITOPALVELUITA yksityisille/yrityksille. . Harvaa lomalaista kiinnostaa huolehtia mökillä isosta nurmikentästä ja olla ”työleirillä”. Epäsiistit lautamökit eivät ostajia kiinnosta. Vapaa-ajanasunnon jälleenmyyntiarvo arvioidaan tarkoin, ja lainanhakijalla on oltava hyvä taloudellinen tilanne. . Yli 100 000 euroa maksetaan mökistä, joka on talviasuttava. Kiinteistönvälittäjä Sinikka Kemppainen sanoo, että ostajat etsivät vapaa-ajanasuntoa noin tunnin ajomatkan päästä kotoaan. Ostajat haluavat helppohoitoisen kohteen, jota ei tarvitse remontoida. Järvenrannalla sijaitseva hirsimökki mukavuuksilla tekee kauppansa. 150 000 euroa voi pyytää, jos päärakennuksen lisäksi tontilla on myös rantasauna. Vapaa-ajanasunnolle pitää olla hyvä mökkitie, jotta sinne pääsee kaikkina vuodenaikoina. Moni haluaa lomillaan matkustaa ulkomailla ilman sidoksia vapaa-ajanasuntoon. ” Vaatimukset täyttäviä vapaa-ajan asuntoja tulee myyntiin varsin harvoin.” Mökki mukavuuksilla ja järven rannalla on kysytyin Perheelliset haluavat vapaa-ajalla rentoutumaan lastensa kanssa luontoon. Aina näin ei ole, eikä kaikkia nuoria kiinnosta mökkeily. Sisävessaa ei vaadita, kun mökki on hinnaltaan edullinen, Kemppainen sanoo. Hahkamäenkatu 2 E (vanha Ruusuportti) 39700 PARKANO suunnittelu 040 526 4321 keittiöt 045 644 2180 puutarha 044 973 4565 . Pohjois-Parkanosta mökin ostava perhe on usein Pohjanmaalta, Etelä-Parkanossa Tampereen seudulta. Pihapiirin onkin oltava helppohoitoinen. Kysyttyjä kohteita tulee markkinoille harvakseltaan. Hinta nousee sen mukaan, mitä isomman vesistön äärellä vapaa-ajanasunto on. Vaatimukset täyttäviä vapaaajan asuntoja tulee kuitenkin myyntiin varsin harvoin, Kemppainen sanoo. Mökin omistajan on aika vaikea arvioida hintaa, sillä hänellä on tunteet mukana laskelmissa. – Kysytyt kohteet myydään 1–2 kuukaudessa. Kysyntää myös alkeellisille mökeille Kysyntää on myös alkeellisille mökeille ilman mukavuuksia. Torstaina 11. – Nuorille riittää ympäröivä luonto. Mökin on sijaittava järvenrannalla. Nuoret kaupunkilaiset etsivät luonnonrauhaa, eikä mökin tarvitse olla vesistön läheisyydessä. Kaupat syntyvät, kun hinta on kohdallaan Kemppainen sanoo, että mökki menee kaupaksi, jos hinta on kohdallaan. Halvankin mökin pitää olla hirsirunkoinen ja siisti aina ulkohuussia myöten. huhtikuuta 2019 10 Tilaja sisustussuunnittelu Sisustustarvikkeet Puutarhamyymälä Keittiöja kylpyhuonekalusteet sekä kodin muut kiintokalusteet suunnittelee, rakentaa, sisustaa, kaunistaa... TOMI KÄRKI 040 580 7375, 0400 883 963 MAARIT LEHTO PARKANO Kiinteistönvälittäjä Sinikka Kemppainen kertoo, että vapaa-ajanasunnoissa eniten kysyntää on noin 100 000 euron hintaisissa, mukavuuksin varustetuissa hirsirakennuksissa. – Mökin omistaja osaa esitellä mökkinsä hyvin, mutta tunnesidos nostaa hintaa. Ostajaa ei löydy, kun hintataso on liian korkea. Paras tilanne on, että hinta on heti oikealla tasolla. MÖKILLE ja KOTIIN Linnea TALOMAALI 9 L Hahkamäenkatu, Parkano puh. Mökin myyminen on vaikeampaa, kun kohde on ollut pitkään markkinoilla ja hintaa joudutaan laskemaan. Kemppainen sanoo, että pankit ovat nykyisin varovaisia lainanmyöntäjiä. 03 441 411, 441 4130 ma–pe 8.00–17.00, la 9.00–13.30 RAKENNUSTARVIKE SEPPÄLÄ OY PUUÖLJY rusk., harm. Meiltä myös laadukkaat polttopuut. He haluavat lasten kanssa rentoutumaan omalle mökille. Kesäasunnon ostavat nuoret ovat kasvaneet mökkeilyyn vanhempiensa kanssa. – Ostajat ovat usein 30–50-vuotiaita pariskuntia, joilla on lapsia
– Se on koko lailla selvää, ettei kunnissa ole mahdollista käydä tarkastamassa jokaista kiinteistöä, jota lokakuun lopun päivämäärä koskee. Mikäli puutteellinen järjestelmä on uusimatta vielä 1. Pohjavesialueet ovat toinen esimerkki. – Ensi viikolla on kolmannen asunnon luovutus ja loput kaksi valmistuvat kesään mennessä. Kangas sanoo, että valvonta onkin riskiperusteista. – Työpäällikkö Jussi Henttosen paikka täytetään myöhemmin, Jarmo Kyösti kertoo. Iän perusteella vapautuksen saa, jos kiinteistön omistaja tai haltija on syntynyt ennen 9.3.1943. Viiden huoneiston asunto-osakeyhtiö Karvian Kartaton huoneistoista on myymättä vain yksi 55 neliön kaksio. – Ei raahata yrittäjiä kaukaa, vaan käytetään paikallisia. Jätevesiasetus ei koske vuonna 2004 tai sen jälkeen rakennettuja taloja tai mökkejä, koska tuolloin säännökset täyttävää jätevesijärjestelmää on jo edellytetty. Kehittämisehdotuksena tuli, että kaikkien kunnassa toimivien yrityksien tiedot koottaisiin yhdelle internetsivustolle. Vanhan jätevesijärjestelmän kunnostaminen edellyttää nimittäin rakennusvalvonnan myöntämää toimenpidelupaa. Mahdolliset toimenpiteet ja sanktiot riippuvat kunnasta, sillä kunta on ympäristönsuojelulain mukaan valvova viranomainen. Kausiasukkaiden kahvilassa muistutettiin jätevesilaista Kausiasukkaiden rakentamisteemaisessa kahvilassa oli kihniöläisistä yrittäjistä paikalla esimerkiksi Tero Pusa (toinen vas.) ja Esko Yli-Kujala (kolmas vas.). Nyt haussa ollut virka koskee työpäällikkö Pekka Mikkolan tehtäviä. Karvian kunta on parhaillaan myymässä samalta alueelta tonttia Mediset Hoivarakentajat Oy:lle, joka rakentaa paikalle hoivakotia. huhtikuuta 2019 11 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön kausiasukkaat ry:n viimeisimmässä kahvilakerrassa puhutti haja-asutusalueiden jätevesilaki, joka astui voimaan kaksi vuotta sitten – vuosien käsittelyja muutosprosessien jälkeen. Aikaa on siis hieman yli puoli vuotta. Toisaalta tuotiin esille, ettei jo tarvittavat kunnostukset tehneitä kiinteistönomistajia kohtaan ole reilua, jos mitään sanktioita ei ole tulossa niille kiinteistöille, joissa muutostöitä ei ole tehty määräaikaan mennessä. Rivitalo sijaitse kunnan kaavoittamalla uudella Repo-Västilän asuinalueella. Kahvilatilaisuuteen puhujaksi kutsuttu Parkanon ja Kihniön rakennustarkastaja Raisa Karinsalo-Manninen sanoi, että ympäristöja rakennusvalvontaan kannattaa olla yhteydessä, mikäli jätevesijärjestelmien kuntoon laittaminen mietityttää. Kaupungin teknisestä toimesta jää heinäkuussa eläkkeelle kaksi työpäällikköä. – Joka kunnassa tiedetään ympäristönsuojelullisesti herkkiä kohteita, vaikkapa vesistöjä, jotka on määritelty luonnonsuojelutai erityisalueeksi. Jos omistaa haja-asutusalueella talon tai mökin, joka sijaitsee pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä vesistöstä, pitää jätevesijärjestelmä uudistaa uuden lain vaatimalle tasolle lokakuun loppuun mennessä. Ruuhkan takia suunnittelijoita ja urakoitsijoita voi olla vaikea saada omalle kiinteistölle. Tietoa ja neuvoja kunnan ympäristöja rakennusvalvonta tevesi vesi Jätevesiviikko 6.–12.5. Uudistus ei koske myöskään niitä kiinteistöjä, joissa jäteveden määrä on huomattavan vähäinen eli jos esimerkiksi mökillä on vain kuivakäymälä ja kantovesi. Keskustelussa tuli ilmi, että kovin mielellään lisäaikoja ei enää myönnettäisi. Työpäällikön virkaan tuli neljä hakemusta ” Olemme tyytyväisiä projektiin.”. Yksi asunto myymättä Repo-Västilän rivitalossa MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon kaupungin kunnallistekniikan työpäällikön virkasuhteeseen tuli neljä hakemusta. Uusimistyöt voivat venyä, jos esimerkiksi luvitus ruuhkautuu. Arto Tuomen mukaan rivitaloprojekti on sujunut suunnitelmien mukaan. Kahta hakijaa haastateltiin alkuviikosta, ja valinta selviää viimeistään ensi viikolla. Paikalla oli kihniöläisiä yrittäjiä ja urakoitsijoita. Kausiasukkaat ja kihniöläiset yhteen Kuukauden viimeisenä lauantaina Vanhassa Puumilassa pidettävässä kausiasukkaiden kahvilassa oli viimeksi muutenkin teemana rakentaminen, ja osallistujat saivat kysyä niin erilaisista rakentamiseen liittyvistä luvista kuin kesämökin muuttamisesta vakituiseksi asunnoksi. marraskuuta, on kiinteistö laittomassa tilassa. – Jos kaikilla muilla alueen kiinteistönomistajilla on asiat kunnossa, mutta yksi hangoittelee vastaan, niin mahdollisesti silloin tulee kuntaan ilmoituksia. Torstaina 11. Tapauskohtaisesti kunnista voi käydä hakemassa huojennusta vaikkapa sellaisessa tilanteessa, jossa kiinteistö ollaan piakkoin liittämässä viemäriverkostoon. Tilat vuokraa Palvelukoti Kotokaari Oy. Rivitalon vieressä on puistoalue, jonka taakse kaavoittaja on piirtänyt omakotitontteja. Rakentaja Länsi-Väri Oy:n toimitusjohtaja Arto Tuomi kertoo, että rivitalon kahdessa asunnossa asutaan jo. Valvontaa hankaloittaa Kankaan mukaan mökkien tilastotietojen puutteellisuus. Laista voidaan poiketa, jos parannustyöt aiheuttaisivat omistajan taloudelliseen tilanteeseen nähden kohtuuttoman korkeita kustannuksia. Ei resursseja valvoa kaikkea MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Repo-Västilän rivitalon viimeisetkin asunnot valmistuvat asuinkäyttöön parin kuukauden sisällä. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Jo viime vuonna kiinteistönomistajia heräteltiin muistamaan, että haja-asutusalueiden uuden jätevesilain määräaika lähenee ja että selvitystyö kannattaisi aloittaa. Ilmeisesti kausiasukkaat haluaisivat suosia paikallisia palveluita, mutta tietoa eri yrittäjistä pitää välillä hakea. Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Ari Kangas kertoo, että valvonta on pitkälti resurssikysymys. Kihniön kausiasukkaiden puheenjohtaja Jorma Niemelä kertoi, että näin tuodaan kihniöläisiä ja kausiasukkaita yhteen. Iso kiitos Karvian kunnalle, joka markkinoi asuntoja aktiivisesti ja osti yhden asunnoista. Valinnasta päättää tekninen johtaja Jarmo Kyösti . Hän nostaa esille vertaisvalvonnan. Olemme tyytyväisiä projektiin
kapasiteetti 300 kg vaihteet 3 eteen + 1 peruutus telaleveys 180 mm lava P 860 x L 630 x S 290 mm Tikkaat, rakennustelineet ja henkilönostin pystytysnäytöksiä Suojaimet Rato-aggregaatit ja vesipumput Hikoki MULTI VOLT -akkukoneet erikoishinnoin Minidumpperit työnäytös Sievi-turvajalkineet jalkaskanneri paikalla Patron-työvaatteet muista myös painatuspalvelumme! TUOTE-ESITTELYJÄ! 119,ATA003 99,Alumiininen työpukki kokoontaittuva korkeus 73 cm Osallistu renkaanvaihtokilpailuun! Nopeimmalle palkintona akkuporakone! ÄÄ TARJOLLA KAHVIA JA TÄYTETTYJÄ TOASTEJA! AAM MM MAATTILAATUA AATTTTILLAAAATTUUAA Esittelykiertue tulossa liikkeeseemme ensi viikon KE 17.4. www.parkanonpuu.. 0,89 m Rakennusteline erittäin tukeva ja helposti ilman työkaluja koottava ammattiteline, täyttää tiukimmatkin lainvaatimukset käsikaiteilla varustetut nousuportaat työskentelytasolla tukevat sivukaiteet sekä potkusuojat säädettävät isot pyörät työtason kork. lampunpidikkeet Putoamissuojainpaketti Pioneer kokovaljaat etuja takakiinnityspisteellä 10 m kernmantel-köysi jarrulla ja kahdella karabiinihaalla (SHJSP0802) JSP-reppu Puolinaamari hiukkassuodattimella Force 8 P3™ matala hengitysvastus sis. 1,12 m suositeltu max. Avoinna ma-to 7-17, pe 7-18, la 9-14 Osa tuotteista toimitusmyyntinä.. 6,25 m kantavuus 200 kg/m² työtaso 180 x 122 cm Uutuus ! Suojakypärät EVO5 DS EN397 ja EN12492 standardien mukainen soveltuu maatasolla ja korkealla työskentelyyn nelipiste leukahihna, jossa kytkin eri standardeille värit: valk., kelt., sin., huomioväri kelt. 2,89 m työtason kork. huhtikuuta 2019 12 GRANOLIITTI PAT537K/O/P-S/3XL 69,Liivi 65 % polyesteri, 35 % puuvilla, 290 g/m² EN ISO 20471:2013 luokka 2 väri: fl. 3,02 m Metallisalpa! 699,Aggregaatti 1,8 kW Invertteri, salkkumalli soveltuu myös herkille 230 V sähkölaitteille (siniaalto) moottori 4-tahti (OHV) ulosotot: 2 x 230 V Schuko / 1 x 12 V DC Kun tarvitset virtaa! R2000IS 599,3490 AT0625 2990,172,SK52363-34/47 159,Uutuus ! Turvajalkine Racer Free Roller päällisessä hengittävä verkkorakenne kannalla Flex Energy joustoelementti varvassuoja, naulaanastumissuoja Boa-pikakiristys S1P suojaluokka koot 34-47 Markkinoiden korkein iskuteho 120 J! 811,XTP129 1490,Minidumpperi teloilla 6,5 hv moottori 196 cm³, 6,5 hv max. P3 suodattimet (2 kpl) Soveltuu kattoja telinetyöskentelyyn! Puolinaamarin ostajalle säilytyslaukku VELOITUKSETTA! Akkurunkonaulain 18 V kahdella 5 Ah akulla! lipaskulma 34°, kapasiteetti 47 naulaa valittavissa kertaja sarjalaukaisu vakiovarusteet: 2 x 5,0 Ah li-ion akku, laturi, suojalasit, HSC-laukku 99,AT2980 59,189,AT2375105 159,Taloustikkaat ammattilaiselle 5-askelmaiset Maxibat työtason kork. huom! sis. työskentelykork. Paikan päällä myös Milwaukee Red Devil -rekka! YHTEYSTIEDOT: 0207 649 202 (työkalut/varaosat) 0207 649 200 (puutavarat) info@parkanonpuu.. Torstaina 11. 4,25 m työskentelykork. punainen/harmaa, fl.keltainen/harmaa, fl.oranssi/harmaa koot: S-3XL AMMATTILAATUA TEKEVILLE! Hinnat voimassa vain esittelypäivänä tai niin kauan kuin tavaraa riittää! 3490,55,27,90 HI58010723 695,SHJSP1105 199,SHJSPBHT0A3 24 90 SHJSP079V/K/S/HVISK 49,Työskentelytaso mini työtaso 103 x 40 cm työskentely-kork
Varhaiskasvatuksen tiimiin kuuluvat Roni Jahilan lisäksi Kaija Kivelä, Anniina Leppihalme, Maaret Niemi, Katriina Viinamäki, Riia Koskela ja Sirpa Heiniluoma. Välillä hän asui kymmenen vuotta Helsingissä, ja seurakunnassa toimimiseenkin tuli taukoa. Iäkkäämmät ihmiset kaipaavat keskustelua, ja sitä on onneksi tarjolla monissa eri yhteyksissä. – Nyt löytyy perheestä osallistuttaja, hän naurahtaa viitaten Maiju-vaimoonsa, joka vastaa seurakunnan varhaisnuorisotyöstä. Torstaina 11. Siksi Parkanossakin siinä toiminnassa pitäisi olla enemmän nuoria, jotta nuorten ääni kuuluisi. Kirkkoneuvostossa aloittanut Janne Penttilä lisäisi seurakuntaan helposti lähestyttäviä ja vapaamuotoisia tilaisuuksia. Siitä hän kasvoi mukaan nuorisotoimintaan, toimi vapaaehtoisena ja oli esimerkiksi isosena leireillä aikuisikään asti. Tiimiin kuuluva voi myös avustaa ehtoollisen jaossa ja jopa tulla mukaan saarnaan.. Yhteisen puuhailun ohessa hiljennyttiin hartaushetkeen ja lämmiteltiin makkaroita paistaen. 31-vuotias Penttilä on osallistunut seurakunnan toimintaan jo lastenleireillä. Vastaava lastenohjaaja Eleonora Printz kertoo iloitsevansa jokaisesta ajatuksesta ja pienestäkin vinkistä, joita varhaiskasvatustyöhön tiimiltä saadaan. Päiväkotiryhmät olivat ottaneet mukavasti vastaan kutsun tulla ulkoilemaan seurakuntatalon pihapiiriin. – Ehkä, jos jotain lisäisin, niin tilaisuuksia vapaammalla ja helpommin lähestyttävällä tavalla. Tiimit aloittivat toimintansa Parkanon seurakunnassa vuoden alussa. Puheenjohtaja Roni Jahila uskoo, että tulevaisuudessa tiimin kautta pystytään hyvinkin vaikuttamaan varhaiskasvatukseen, joka nykyiselläänkin on Parkanon seurakunnassa erittäin monipuolista. Ajattelen tiimin olevan enemmänkin ideariihen tapainen, eli jokainen saa kertoa oman ideansa, jota yleensä muutkin siitä innostuvat mukaan kehittelemään. – Saimme jo heti ensimmäisessä kohtaamisessa ideoita hautumaan ja ajatuksia, joilla syventää jo olemassa olevia toimintoja. Jos toimintaa johonkin suuntaisi, niin nuorille aikuisille ja aikuisille. Kirkkoneuvoston toiminta on pitkälle hallinnollista. huhtikuuta 2019 13 TAPULI 1 / 2019 PARKANON SEURAKUNTA PARKANON SEURAKUNTA TAPULI 1 / 2019 Kirkkoon kuuluminen antaa paljon Toimintatiimi ideoi kivan ulkoilupäivän Parkanon seurakunnan uuteen kirkkoneuvostoon valittu Janne Penttilä toivoo voivansa vaikuttaa siihen, että seurakunnan toiminta säilyy monipuolisena ja tavoittaa kaikki ikäryhmät. Varhaiskasvatuksen tiimin ideoima ulkoilupäivä kokosi maaliskuisena perjantaina kuutisenkymmentä lasta, vanhempaa ja päiväkodin henkilökuntaan kuuluvaa ulkoilemaan seurakuntatalon pihapiiriin. – Meidän tiimimme tuntuu hyvältä ja ideoita pursuavalta. Tärkeää hänelle on myös se, että seurakunnassa on hyvä olla niin seurakuntalaisilla kuin työntekijöilläkin. Oman ikäluokkani voisi tavoittaa sitä kautta. Penttilän mielestä kirkkoon kuulumisesta saa paljon. NeuvostokummiNuorisotyön, jumalanpalveluksen, lähetyksen, musiikin ja diakonian tiimien toiminnasta kerromme tulevissa Tapuleissa. Penttilä toivoo voivansa osaltaan vaikuttaa siihen, että siellä keskityttäisiin enemmän myös toimintaan. Jumalanpalvelustiimissä voi vaikuttaa jumalanpalvelusten sisältöön ja tehdä niitä yhdessä työntekijöiden kanssa. Kirkkoneuvosto on paikka, jossa se todella onnistuu. Tiimiin etsitään jäsentä Jumalanpalvelustiimiin etsitään yhtä nuorta tai nuorta aikuista jäseneksi. Näin saattaakin parhaimmillaan kehkeytyä monta uutta ideaa. – Tarkoitukseni on ollut, että pääsisin vaikuttamaan seurakunnassa. Tiimi on meille oikeasti tarpeellinen, vaikka monenlaisia ideoita toiminnan kehittämiseen on syntynyt omastakin takaa. Lisäksi mukaan saapui lapsia vanhempien ja isovanhempien kanssa. Varhaiskasvatuksessa kevätkauden suunnitelma oli ehditty jo varhaisessa vaiheessa tehdä niin monipuoliseksi, että tiimi ehdotti mukaan tällä kertaa lähinnä ulkoilutapahtumaa ja taaperoleiriä. Penttilä valittiin neuvostoon kirkkovaltuuston ulkopuolelta, ja hän toteaa lähteneensä mielellään mukaan, kun kerran pyydettiin. Parkanon seurakunnassa varsinkin on valtavan monipuolista lapsija nuorisotyötä, ja monet aikuisetkin tulevat mukaan juuri lasten kautta
klo 12 Alakoulun Pääsiäiskirkko klo 18 Kiirastorstain ehtoollinen, kirkkokuoro Pe 19.4. Anna armon valon loistaa, huolet, murheet täältä poistaa. On hienoa nähdä, kuinka nuori oppii huomaamaan, että ahkeroimalla saavuttaa tuloksia ja hyvän mielen. Asu tässä kodissa voimana ja valona. Kotien voima ohjaa yksilön elämää. Iloon, onneen ovi avaa, enkeleitä lähetä. Meidät otetaan Kursiin aina ilolla vastaan, hän jatkaa. Torstaina 11. Kursiin retkeilevät pääsevät tutustumaan kirkkoherra Esa Luukkalan perheeseen.. Ihan itsekkäistä syistäkin toivoisin nuorten työllistyvän: meidän eläkkeemme eivät tule maksetuiksi vain ”olemalla kotona”. klo 10 Pikkuväen pääsiäiskirkko PALMUSUNNUNTAI Su 14.4. Oppimisesta on hyvä olla kiinnostunut, sillä monet nuorista joutuvat opiskelemaan useammankin kuin yhden ammatin. Jeesuksesta puhuminen omille lapsille on vaikeaa – saarnaaminen ei ainakaan auta. Siunaa, Herra, kotini rauhan, levon paikaksi. klo 10 Pääsiäisen taaperokirkko klo 18 Hiljaisuuden äärellä Ti 16.4. Siinä on yksi hyvä syy lähteä mukaan retkelle. Nukkua pitäisi kymmenen tuntia yössä. Retkeläiset majoittuvat Pöltsämaalla ja tekevät maanantaina aamupäivällä lyhyen tutustumiskierroksen Tarttoon. Vanhemmat antavat kristillistä kasvatusta, kun he tuovat lapsiaan seurakunnan tapahtumiin. Siunaa koko elämä. klo 18 Lohdutuksen lauluja, Mesimeri Ke 17.4. Aineellisesta köyhyydestä ei ole päästy. Anna mieltä rakastavaa. Kursin ja Parkanon seurakunnista tuli virallisesti ystävyysseurakuntia vuonna 2004. klo 18 Varrella virren – sanajp, lauluryhmä ”Sinun kotisi on korkeimman suojassa.” Ps. Mistä voimat tällaisen tavoitteen saavuttamiseen, kun tarvitsisi hetken omaa aikaa. Opiskelu on myös hyvä vapaa-ajanharrastus. Liisa Myyryläinen kirkkoherra Virsi 831: 1. Luukkala liittyy sikäli Parkanoon, että hänen isänsä oli muutama vuosikymmen sitten Parkanon seurakunnan nimikkolähetti, juttelee Reijo Lempinen. Kotoa saatu rakkaus ja perusturvallisuus puolestaan kantavat, vaikka eteen tulisi vaikeuksia. Ja jos ei jaksa, saa Jumalalle sanoa: Herra, kyllä sinä tiedät. Retken hinta 200 € sisältää bussija laivakyydin sekä kahden yön majoituksen. Jos lapsena joutuu kokemaan tunnekylmyyttä ja hylkäämistä, on aikuisena hyvin vaikea osoittaa tunteitaan ja luottaa. klo 12 Keskipäivän ehtoollishetki klo 18 Rakkauden, armon lähde – rukoushetki Aila Järvirova, Sami Salomaa To 18.4. Kursin ystävyysseurakuntaan Viroon järjestetään Parkanosta retki 29.6–1.7. klo 18 Pääsiäisen kauneimmat laulut HILJAINEN VIIKKO Ma 15.4. rippileiri av. Sunnuntaina on iltapäivällä yhteinen illanvietto paikallisten seurakuntalaisten kanssa. Siinä on voimaa koteihin. Kotien haasteet muuttuvat. – Kursissa on nyt uusi kirkkoherra Esa Luukkala, jota moni parkanolaisista ei ole vielä nähnyt. Retkellä tutustutaan seurakuntaan, pappiin perheineen ja osallistutaan kirkonmenoihin. – Moni aiemmilla retkillä ollut on tykännyt ja kertonut lähtevänsä uudestaankin mukaan. On mahdotonta vaikuttaa siihen, millaiseen kotiin syntyy. Oppivelvollisuuden jatkaminen toiselle asteelle ja sen maksuttomuus auttaisivat nuoria pysymään yhteiskunnassa mukana. 2. Kirkko ottaa vakavasti perheiden tilanteen. klo 10 Palmusunnuntain messu, 3. klo 15 Pitkäperjantain sanajp, kirkkokuoro PÄÄSIÄINEN KOITTAA… Su 21.4. Korjaavia kokemuksia voi kuitenkin saada. Jo sielun pienikin liikahdus Jumalaa kohti on uskoa, vaikkei sanoja olisikaan. Jumala osoittaa voimansa arjen keskellä, antaa juuri siihen tilanteeseen rakkautta, kun itsellä ei ole rahtuakaan jäljellä. Sen jälkeen ystävyysseurakuntaa on autettu monin tavoin sekä talkootyöllä että lahjoittamalla esimerkiksi ehtoollispikareita ja myös pieniä rahalahjoituksia. Iltarukouksen opettaminen on jo iso saavutus. huhtikuuta 2019 14 1 / 2019 TAPULI PARKANON SEURAKUNTA JULKAISIJA: PARKANON SEURAKUNTA PÄÄTOIMITTAJA: Liisa Myyryläinen, kirkkoherra TOIMITUS: Tuuri-Tiedotus Hanna Tuuri TYÖRYHMÄ: Teija Isoaho Klaus Myllymäki Eleonora Printz Elina Silomäki TAITTO: Ylä-Satakunta PAINO: I-Print, Seinäjoki 2019 TAPULI Kursiin taas yhdessä retkelle PÄÄSIÄISEN AIKA KIRKOSSA Pe 12.4. Siunaa, Herra, kotini rukouksen paikaksi. Kodit joutuvat kamppailemaan vaatimusten alla. Rakkautta ja välittämistä voi saada muualtakin kuin kotoa, ja sen turvin kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Perimän kanssa yhdessä koti (= kasvatus) muovaa meidät sellaiseksi kuin olemme. 91 Kotoilu on uusi, kultareunainen termi kaikelle sille, mitä voi tehdä kotona saaden samalla sisältöä elämään. Vanhempien on tärkeää tuoda lapsiaan seurakunnan tapahtumiin. klo 10 Pääsiäisen juhlamessu kirkkokuoro, Radio SUN Ma 22.4. Ilmoittautumiset retkelle: Merja Kivelä 040 804 9664 Sirpa Liukonen 040 723 5467 Reijo Lempinen 050 300 3150 Ilmoittaudu viimeistään 24.5. Vielä suurempi teko on, jos jaksaa rukoilla lastensa puolesta. On kerhoja, parkki ja hyvät hetket. Epätoivottuna syntynyt kokee olevansa ei-toivottu koko elämänsä. On jaksettavat harrastaa ja liikkua, ja lapsille on luettava
Poikkeusharjun leirikirkossa on tunnelmallista saada ensimmäinen ehtoollinen. Kuvasta puuttuu pronssisen ansiomerkin saanut Lauri Haukkaluoma. Piispainkokouksen pari vuotta sitten hyväksymä suunnitelma toi nuorille mahdollisuuden osallistua ehtoolliselle rippikouluryhmän kanssa jo ennen konfirmaatiota. Ehtoollisen lisäksi Suuri Ihme -rippikoulusuunnitelma painottaa sitä, että nuoret saavat olla vaikuttamassa rippikoulun sisältöön. Torstaina 11. Toimistojen puhelinpäivystys ma–pe 9–13. Kakkosleirillä on mukana myös kihniöläisiä nuoria. huhtikuuta 2019 15 TAPULI 1 / 2019 PARKANON SEURAKUNTA Luottamushenkilöille ansiomerkkejä arvokkaasta työstä Kultaisen ansiomerkin saaneet Jyrki Uotila ja Helena Ojennus ovat eturivissä vasemmalla. Parkanon seurakunta järjestää tänä vuonna Poikkeusharjussa neljä rippileiriä, joista ensimmäisessä on 30 osallistujaa ja muissa noin 20. Näin halutaan välittää heille suuret kiitokset Parkanon seurakunnan eteen tehdystä arvokkaasta työstä ja toivottaa siunausta tulevaan! Lisävihko veisaamalla tutuksi Kanttori Sami Salomaa tutustutti parkanolaisia virsikirjan 80 uuteen virteen laulattamalla helmikuun puolivälissä lisävihkon kirkossa kahden illan aikana kannesta kanteen. Ehtoollinen on keskeistä rippikoulussa Uuden rippikoulusuunnitelman keskeisin opetus on ehtoollisessa. Neljäs rippileiri on urheilupainotteinen, eli sen painopisteitä kristillisen opetuksen ohessa ovat liikunta, urheilu ja kehonhuoltoon liittyvät teemat. Parkanon seurakunta on palkinnut luottamushenkilöitään seurakuntatyön kultaisella ansiomerkillä 30-vuotisesta, hopeisella 20-vuotisesta ja pronssisella 10-vuotisesta työstä. Seurakuntalaisten veisuuseen pontta toivat Kirkkokuoro ja Yhteyskuoro. Nuorisotyönohjaaja Klaus Myllymäki näkee ehtoollisen syventävän seurakuntayhteyttä. Toivomme tämän kokemuksen myös madaltavan kynnystä tulla useammin ehtoolliselle. – Kuten esipuheessakin todetaan, niin lisävihko on kokeileva. Viime kesänä ripille päässyt Elisa Rinneheimo pitää käytäntöä hyvänä. Asiat osasi sitten paremkeusharjun leirikirkko oli hieno paikka saada ensimmäisen kerran ehtoollista, hän juttelee. Diakoniatoimisto ti ja to klo 9–11. Takarivissä olevat Saara Kautto (vas.), Aila Sammi ja Paula Oksanen saivat kaikki pronssisen ansiomerkin. Hän miettii, että uusista virsistä osa on hyvinkin yhteislauluja, mutta ihan kaikki niistä eivät yhdessä veisattaviksi oikein sovi. – Yksi kanttorin tehtävä on vaikuttaa siihen, että seurakunta olisi laulava ja että virret osattaisiin, myös uudet, Salomaa toteaa. virren -ilta, jossa lauletaan lisävihkon virsiä. Nyt kevätkaudella uusia virsiä lauletaan joka jumalanpalveluksessa yksi tai kaksi, eli tuttujen joukossa on aina vähän uuttakin. Rajoja on haettu ja jossain kohtaa menty ylikin.. – Se, että ollaan siinä yhdessä aterialla, voi sitouttaa toimimaan seurakunnassa rippikoulun jälkeenkin. – Oli ihan kiva, että ehtoolliselle pääsi jo leirillä. Reijo Lempinen sai hopeisen ja Matti Yläinen pronssisen ansiomerkin. Lisäksi toisena pääsiäispäivänä on Varrella YHTEYSTIEDOT: Vaihde/kirkkoherranvirasto, klo 9–13 040 804 9650 Taloustoimisto 040 804 9666 Haukkaluoma Tuija, diakoni 040 804 9654 Isoaho Teija, toimistonhoitaja 040 804 9660 Kivelä Merja, lähetyssihteeri 040 804 9664 Kivelä Tapio, srk-puutarhuri 040 804 9671 Liikamaa Satu, suntion sijainen 040 804 9669 Myllymäki Klaus, nuorisotyön ohjaaja 040 804 9656 Myllymäki Taru, diakonissa 040 804 9655 Myyryläinen Liisa, kirkkoherra 040 804 9651 Mäki-Mantila Sarianne, emäntä 040 804 9668 Ojalainen Timo, suntio 040 804 9670 Penttilä Maiju, nuorisotyönohjaaja 040 804 9657 Printz Eleonora, vastaava lastenohjaaja 040 804 9659 Salomaa Sami, kanttori 040 804 9658 Silomäki Elina, talouspäällikkö 040 804 9665 PALVELUAJAT TOIMISTOISSA: Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma–pe klo 9–13
klo 19 Ulla Törmä, mezzosopraano ja Sami Salomaa, urut. Vahojärven lähetysjuhlaa vietetään perinteisesti elokuussa. rippileiri avustaa. Messu. Vierailijana näyttelijä Ahti Jokinen. Pikkumikonkadun leikkikenttä 14.6. MK ja kesäkanttori. ja 14.6. pyhäkouluja ja musiikkikerhoja. juhlajumalanpalvelus. klo 11–13. 5 €, alle kouluikäiset ilmaiseksi. MK ja kesäkanttori 21.7. Syksyn harrastuksiin ilmoittautuminen 1.–2.8. Su 7.7. Su 14.7. Messu. klo 16 Kansanlaulukirkko. Ristit myydään lähetyksen hyväksi. ja III-leiri 6.-7.8. Su 30.6. Kuljetus lähtee klo 12.30 seurakuntatalolta ja kiertää Rantakodon kautta.. koko päivän ajan. klo 13–15 Pohjois-Parkanon kylätalolla 4. Viinikan leikkikenttä Viinikantie 5 6.6. Riemurippikoululaiset (50 v. klo 18 Auramolla. klo 10 Päivähoidon kevätkirkko. Su 26.5. klo 16 Uusien 1-luokkalaisten siunaaminen koulutielle. 7.8. Laululeirille voivat lähteä kouluikäiset ilman vanhempia. Vanhusten kirkkopyhä. klo 18 Poikkeusharjussa. Ulkoiluaamu koko perheelle klo 9–11.30 srk-talolla 6. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähtö srk-talolta klo 12. Lamminmäki Oy kuljettaa. Konsertti kirkossa 19.5. Erkki ja Anneli Hirvi. Res. Päiväkerhon aloituskirkko. Ketjussa olevaa ristiriipusta on saatavana hopeisena 50 €:n hintaan. mennessä. klo 13 Röhönrannassa. klo 11–18 Poikkeusharjun leirikeskuksessa suo mahdollisuuden vetäytyä hetkeksi kiireisestä elämänrytmistä ja arjen vaatimuksista. mennessä 040 804 9650. Ilmoittautuminen Marianne Kyrönviidalle. Erityisesti tulevat 1-luokkalaiset tervetuloa siunattavaksi. Diakonian leiripäivien hinta 5 €/hlö. klo 9.30–11.30 srk-talon pihamaalla 3.–5.6. LM ja SS. ja 11.6. MK, Klaus Myllymäki ja kesäkanttori. A. Tulossa syksyllä: Yö kirkossa -leiri ja Varhaisnuorisotyö 100-v. Tapulin liepeillä nuorison toiveesta esiintymässä useita eturivin gospelbändejä, kuten KLS, Vanamo ja Bigbless. LM ja kesäkanttori. Äitienpäiväkonsertti 12.5. LM, SS ja Maiju Penttilä. klo 18 Lapinnevan metsästysmajalla. Messu. klo 10–15. voi jäädä itsekseen, alle 3-v. Aikuistyön kevätkauden päätös. alkaen. Diakonian ja aikuistyön leiripäivät Poikkeusharjun leirikeskuksessa. 10.5. DIAKONIA JA AIKUISTYÖ Hiljaisuuden päivä la 4.5. MK ja SS. Kiviniitunpuiston leikkikenttä Asemankatu 12 10.6. Kirkkokuoro, MK ja SS. Kesäkerho 3–6-v. klo 10–14. Ohjelma 5 €, sis. kakkukahvit. Koulutielle siunaaminen 4.8. Kierretään Rauhalan ja Rantakodon kautta. Seppeleen lasku, sotaorvot sytyttävät kynttilän isiensä muistolle. Kerhopaikat ilmoitetaan toukokuun loppuun mennessä. klo 15 Poikkeusharjun leirikeskuksessa. Lisätiedot Taru Myllymäeltä. Laivapuistossa Kirkkopolku 7 Syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen 22.4.– 24.5. Kultaristi ilman ketjua maksaa 90 €. Su 28.4. Kirkkokuoro, Sami Salomaa ja Erkki Hirvi. Kiitos kyläseuroille tarjoiluista! Kylvön siunaaminen lauantaina 25.5. Rovastikunnallinen miesten iltapäivä 18.8. MK ja SS. Myös kaikki muutkin koululaiset ovat tervetulleita siunattavaksi! Kerhonohjaajakoulutuspäivät srk-talolla 10–11.8. LM, kesäkanttori ja diakoniatyö. Ilmoita myös mikäli tarvitset kuljetuksen. Seurakuntaväen leiripäivä eli seurakunnassa toimivat aikuisten piirit, kerhot & ruokailut, eläkejärjestöt ja yhdistykset sekä muu srk-väki ke 21.8. La 22.6. LÄHETYS Äitienpäivälounas 12.5. Varhaisnuorten kesäleiri Poikkeusharjussa 1–7-luokkalaisille 17–19.6. LM ja SS. MK ja SS. ja 17.5. Kesän suurleiri Partaharjulla Pieksämäellä. Diakonian toimintapiirit jatkuvat kesän jälkeen 4.9. ja 10.–12.6. Jumalanpalvelustiimi avustaa. Leireille pääsystä ilmoitetaan kesäkuussa. Kallion kesäseurat to 1.8. Tuomas Laatu, laulu ja Sami Salomaa, urut. Marja Tuomi, MK, Maiju Penttilä ja kesäkanttori. Eläkkeensaajat avustavat. Tuomikadun leikkikenttä 13.6. Kolehti lasten musatoimintaan. Eleonoralle. Su 18.8. Tarkemmat tiedot myöhemmin. (Ilmoittautuminen 14.4. Paluu klo 13.30 mennessä. La 1.6. I-leiri 31.7. Saunaillat tiistaisin 30.4.–31.5. 4. huhtikuuta 2019 16 1 / 2019 TAPULI PARKANON SEURAKUNTA SEURAKUNNASSA TAPAHTUU JUMALANPALVELUKSET Messu sunnuntaina klo 10, ellei toisin mainita. kotisivuilla. ja 1.8., II-leiri 2. HUOM! Ilmoittautumiset 10.8. MUSIIKKI Konsertti kirkossa 28.4. Messu. LAPSET Lastenilta srk-talolla 6.5. KESÄSEURAT Parkanon seurakunta järjestää kesäseuroja yhdessä kyläseurojen kanssa. ETT-ilta (Erityistä tukea tarvitsevat perheet) 13.5. Su 2.6. Seeli Toivio, sello. Ilmoittautuminen nettisivuilla huhtikuussa. Erkki Hirvi, SS ja varhaiskasvatus. Alaskylän kesäseurat 25.7. LM ja SS. Sanajp. klo 12 Pertti Runsaan tilalla, Tervakuja 59. sekä 23.7. ja 13.6. Kerhoja tarjolla 2014–16 syntyneille. Su 30.5. Kesäkerho 3–12-v. Pe 17.5. klo 9 Alakoulun kevätkirkko. Kehitysvammaisten ja heidän läheistensä rovastikunnallinen leiripäivä ma 19.8. Äitienpäivän sanajp. Su 28.7. Iltamusiikit Harjun kappelissa 31.7. Eläkeliiton Parkanon yhdistys, Maataloustuottajien Parkanon yhdistys ja seurakunta. Su 23.6. MK ja SS. Sotainvalidien, -veteraanien, lottien ja sotapoikien kesäpäivä Poikkeusharjun leirikeskuksessa ti 20.8. Vanhan pappilan pihassa 7. Emmi Uusitalo, Katriina Viinamäki, Maiju Penttilä, Riina Nieminen, Nuorekkaat miehet sekä laulavat lapset ja nuoret, säestys Kari Kierikka. Kirkkoherranvirastossa on myynnissä koruja, joiden malli on otettu Parkanon kirkon tapulin rististä. Lisätietoa Eleonoralta, ilm. ja 5.8. Kysy paikkoja laululeirille 23.–27.7. Harrastuskirje ilmestyy kesän aikana kotisivuille. klo 16 Parkanon kirkossa. klo 18 Vanhassa pappilassa. seurakunta, Helluntaiseurakunta, Pelastusarmeija ja Vapaakirkko järjestävät yhdessä Lapinnevan Eränkävijät ry:n kanssa. Tulossa MiniFestarit 14.9. klo 10–14. Su 9.6. Su 19.5. klo 13–16. Lisätiedot Taru Myllymäeltä. Saunotaan ja nautitaan keväästä. Mielenterveysväen leiripäivä pe 23.8. Su 5.5. Lapsiparkki tarjolla Pirkanmaan Erämessuilla 7.–9.6. Kaatuneitten muistopäivän sanajp. Omat makkarat mukaan ja jotain pientä tuomista yhteiseen kahvipöytään. Ilmoittautuminen elokuun alussa. klo 19 Heini Lappalainen-Nykänen, koloratuurisopraano, Ulla Törmä, mezzosopraano ja Sami Salomaa, urut. Kaunismäen pihassa Kastulantie 4 5.6. Mukaan mahtuu kymmenen ensimmäistä 26.4. ja siitä eteenpäin syyskuun loppuun Poikkeusharjun leirikeskuksessa klo 17. klo 16 kirkossa. Perheleirille 23.– 27.7. Lisäksi ”kanervanistutuskäynti” ti 1.10. klo 17–19, ilm. Aliupseerien kesäseurat su 21.7. Messun jälkeen keittolounas srk-talolla. VARHAISNUORET JA NUORET Avoimet ovet varhaisnuorille Montussa 26.4. Su 25.8. mennessä ilmoittautunutta. Vapaita paikkoja jaetaan vanhemmille leiriläisille. Ruokamaksu 10 €. Su 4.8. LM, MK, SS ja Maiju Penttilä. Ilmaiskonsertin järjestävät yhdessä nuorisotyö ja diakonia. Pirjo Tuiskunen (Pirkanmaan kehitysvammapappi), LM ja SS. Ensisijaisesti 3–6-v. Su 12.5. LM, SS ja Maiju Penttilä. Ev.lut. Pronssisen ristin hinta on ilman ketjua 20 € ja ketjulla 30 €. Eräseurat 16.8. Riemuylioppilaat avustavat. Ketjussa oleva kotikirkon tapulin risti on kaunis lahja esimerkiksi ripille pääsevälle tai ylioppilaalle. Kirkkopuistorock 17.8. Ilmoittautuminen kotisivuilla viikolla 21. ja 6.8. mennessä netissä). Su 4.8. Päivä on maksuton, ja osallistujat saavat tilata itselleen taksin srk:n laskuun. Vahojärven lähetysseurat su 25.8. Pronssinen pinssi maksaa 13 €. sitten ripille päässeet) LM ja SS. Osallistujat saavat tilata itselleen taksin srk:n laskuun. klo 18. Puuhaleirit Poikkeusharjun leirikeskuksessa klo 10– 16. Kerhot kokoontuvat ti ja to. Tarjolla mm. (et tarvitse kuorokokemusta, into lauluun piisaa). Su 16.6. klo 18. vanhempien kanssa 3.6. LM, SS ja varhaiskasvatus. KEVA avustaa. Aureessa 18.7. Powerpark-retki 4.5. klo 13 Vahojärven leirikeskuksessa. myös paikkoja vapaana. Torstaina 11. Luvassa myös oheisohjelmaa. MK = Marianne Kyrönviita, LM= Liisa Myyryläinen, SS= Sami Salomaa. Hiekkalaatikkopyhikset klo 13–15 yli 3-v. Su 11.8. klo 18 Alaskylän kylätalolla. LM ja SS. Sanajp. MK ja kesäkanttori. Vanhemman väen kirkkopyhä su 25.8. Santalan pihassa Vatulantie 72 12.6. Maksuton kuljetus Harjun hautausmaalle tiistaisin 18.6, 2.7., 23.7. Aikuiset 15 €, 7–12-v. klo 10–13
Yksi niistä on sijainti: esimerkiksi kaupassakäynnit ja matkat tuolijumppaan onnistuvat kävellen. Silloin oli vielä voimaa, Kosti Niskala naurahtaa. – Meille tuli vastaan myynnissä oleva omakotitalo. 03 448 1111 / 041 434 4297 ma–pe 7.30–17.00 tai sopimuksen mukaan Vaasankatu 4, 39700 Parkano AINO TUOHILUOMA KARVIA Karvian kirkonkylälle Kanttista muuttaneet Kosti ja Maiju Niskala ovat asuneet uudessa asunnossaan nyt reilun kuukauden verran. – Viime kesänäkin tuli vielä pitkiä päiviä ja töitä tehtiin koko kesä. Kosti ja Maiju Niskala käyvät yhä silloin tällöin auttamassa maatilan töissä. Ostotarpeemme kohdistuu nyt erityisesti kelirikkoja kesäharvennuksiin. Heidän poikansa Jorma Niskala jäi jatkamaan maanviljelyä kotitilalle. Asuminen uudessa kodissa on täyttänyt pariskunnan odotukset. Sijainnin lisäksi hyväksi puoleksi nousee tontin koko – tilaa on tarpeeksi, muttei liikaa. Asunto-oikeus alkoi 1. Myös naapurit ovat mukavia, ja osa heistä on vanhoja tuttuja omalta kylältä. huhtikuuta 2019 13 jytkyt@jytkyt.fi www.jytkyt.fi y y t j j it ytkyt ii Millaiset puukaupat sinä haluat tehdä. Nyt asunto näyttää oikein kodikkaalta. Maatilan töissä yhä mukana Entiseen asuntoon pariskunnalla on yhä asumisoikeus. Pari meni katsomaan asuntoa, ja kaupat tuli. – Molempiin kauppoihin on sama matka. Pariskunta kertoo myös saaneensa nukutuksi hyvin, jopa paremmin kuin edellisessä asunnossa. – Täällä on lämmintä ja rauhallista sekä aikaa levätä, Maiju Niskala kuvailee. Työt alkoivat käydä parille kuitenkin liian raskaaksi, joten he alkoivat etsiä uutta asuntoa Karvian keskustasta. Muutossa paria auttoivat heidän tyttärensä sekä poikansa vuorollaan. Myös seurakuntatalo, kirkko, terveyskeskus ja urheilutalo ovat lähellä, Kosti Niskala luettelee. ” Täällä on lämmintä ja rauhallista sekä aikaa levätä.” Muutto uuteen kotiin täytti odotukset Kosti ja Maiju Niskala tyytyväisinä uudessa asunnossaan. Kuitenkin pian alkava kylvöaika saa parin suuntaamaan jälleen apuihin kotitilalle, ja kenties myös lähellä kotitilaa olevalle kesämökille. Muutamien vuosien etsinnän jälkeen sopiva asunto lopulta löytyi, kun myös Kanttista kotoisin oleva tuttava Sirkka Sanssi vihjasi myynnissä olevasta rivitaloasunnosta. Ota yhteyttä, niin kartoitamme maksutta metsäsi hakkuuja hoitotarpeet! Elämässä mukana Stora Enso Kihniö, Parkano, Ikaalinen Rami Raittinen metsäasiantuntija p. Meillä tehdään niin kuin sovitaan. Joulukuussa kaupat Vaihtoehtoja punnitessa tärkeimmiksi kriteereiksi nousivat vaivattomuus ja sopiva koko. Edellinen asunto sijaitsi Kanttissa, ja siellä arki kului maatilan töiden parissa. 050 411 9784 rami.raittinen@storaenso.com TÄYDEN PALVELUN LASITALONA TARJOAMME AMMATTITAIDOLLA Terassija parvekelasitukset Peililiukuovet asennettuina Rakennusja korjauslasitukset Työkoneiden lasitukset Puh. Sukupolvenvaihdos oli tehty jo kolmisenkymmentä vuotta sitten, mutta pariskunta jäi tilalle auttamaan poikaansa. Saat myös kaikki tarvitsemasi metsänhoitopalvelut taimikonhoidosta istutuksiin, vaivattomasti avaimet käteen –periaatteella. Parilla on myös oma auto, ja sitä he käyttävät tarvittaessa. – Joulukuussa lyötiin kättä päälle. Aitiopaikalle olohuoneeseen on päässyt taulu, jossa komeilee omenapuu kotitilalta.. – Nyt voimme olla eläkkeellä, summaa Kosti Niskala. Lisäksi Maiju Niskala kertoo tekevänsä mielellään istutuksia. Torstaina 11. Rivitalokaksiossa asuva pariskunta toteaa uudenlaisen asumisen olevan mukavaa ja heille juuri paikallaan. Lähellä palveluita Huonoja puolia ei uudesta asunnosta parin mukaan löydy lainkaan. Emme kuitenkaan alkaneet tehdä siitä kauppaa, koska siinä oli liian iso tontti ja liikaa töitä, Kosti Niskala kertoo. Hyviä puolia sen sijaan riittää. Takapihalla on mahdollisuus esimerkiksi ruohonleikkuuseen. tammikuuta, ja helmikuulla päästiin muuttamaan, Kosti Niskala kertaa. He kertovat viihtyneensä myös vanhassa, mutta paluuta siihen ei enää ole
Kaikki kolme sairastivat Alzheimerin tautia. Syynä oli huonekalutehtaan palo, josta seurasi konkurssi. Jäämistöstä annetaan lahjoituksia Lea, Anja ja Sirkka Tammelan toiveiden mukaisesti. Naimattomina pysytelleet sisaret halusivat asua yhdessä. Anja Tammela opetti kansalaisopistossa kudontaa ja nypläystä sekä jonkin aikaa myös posliininmaalausta. Nyt kaikesta jäljelle jääneestä omaisuudesta, myös talon myyntihinnasta, otetaan pois 10 prosenttia. Kesäkukkien laitto ja hoito . Uusi sukupolvi astui esiin, kun Kaukon poika Kai Tammela osti liikkeen tädeiltään puolisonsa Ritvan kanssa. Perinnöstä jaetaan kymmenykset Perikuntaan kuuluu Kari Tammela mukaan lukien 11 henkilöä, loput 10 ovat hänen sisarustensa lapsia. Sisarusten vanhemmat Sylvi ja Kasper Tammela muuttivat paikkakunnalle Kokemäeltä vuonna 1931. Sisarista Sirkka Tammela kuoli vuonna 2005, Lea 2013 ja Anja toukokuussa 2018. Kari Tammela luonnehtii, että Parkanoon tultiin ikään kuin häpeämään tilannetta. Konkurssin jälkeen nousi uusi tehdas Tammelan perhe tunnetaan paikkakunnalla huonekaluliikkeestään. Pihasuunnittelu . Nurmikon leikkuut . Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Torstaina 11. Lahjoituksen otti vastaan kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki (keskellä). Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 AUREJÄRVEN KIINTEISTÖPALVELU VESA-MATTI VESTERBERG aurejarvenkiinteistopalvelu @gmail.com 044 535 5599 Aurejärventie 175, Aurekoski . Taulujen, huonekalujen ja muun irtaimen omaisuuden lisäksi jäämistöön kuuluu vuonna 1979 valmistunut nyt myynnissä oleva omakotitalo, jonka Lea, Anja ja Sirkka Tammela rakennuttivat itselleen. 1920), Kauko (1922), Lea (1923), Anja (1926), Raakel (1928), Sirkka (1931) ja Kari (1943). Maksajan nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka TUNNUS 5005559 00003 VASTAUSLÄHETYS Ylä-Satakunta maksaa postimaksun Tilaajan nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Sis. Lahjoitusta ja jäämistöä hoitaa perikunnan valtuuttamana Kari Tammela, joka on seitsemästä sisaruksesta nuorin ja ainoa elossa oleva. huhtikuuta 2019 14 Kaivinkonetyöt Traktorityöt Auraukset Hiekoitukset Teiden lanaukset Maa-ainekset Kiinteistönhuolto Hitsaustyöt KONEURAKOINTI NEVANPERÄ, KIHNIÖ 040 730 1516 Kaivinkonetyöt Traktorityöt Kalliomurskeet Hiekat Teiden lanaukset Maa-ainekset Kiinteistöhuolto Hitsaustyöt Kestotilaus laskutus kerran vuodessa 98, 00 € laskutus kaksi kertaa vuodessa 50, 00 € Määräaikainen tilaus 12 kk määräaikainen 110, 00 € 6 kk määräaikainen 69, 00 € Tarjous! 3 kk määräaikainen 35, 00 € TILAA YLÄ-SATAKUNTA Tilaa edullinen Ylä-Satakunta alla olevalla kupongilla itsellesi tai lahjaksi, niin tiedät mitä alueellamme tapahtuu. Kalusteita valmistettiin omassa tehtaassa. Lisäksi lahjoitukseen kuuluu Anja Tammelan tekemä seinävaate, täkänä. Tammelan sisarten kätten töitä lahjoitettiin palvelutaloihin Hilkka ja Kari Tammela luovuttivat noin 30 taulua ja täkänän Parkanon kaupungille. Tauluista monet ovat Sirkka Tammelan käsialaa, ja niiden aiheet vaihtelevat Raamatun kertomuksista asetelmiin, maisemiin ja abstrakteihin kokeiluihin. Tammelat näkivät Parkanon kuitenkin myös mahdollisuutena, sillä kunta vaikutti kehittyvältä muun muassa Haapamäki-radan ansiosta. ” Sisareni olivat uskovaisia ja maksoivat eläessään kymmenyksiä.”. alv 10 % Tarjous voimassa 31.5.2019 asti. Siivouspalvelu FLOTIINA OY 040 751 9280 ?otiinaoy@gmail.com NIINA KIVIOJA PARKANO Parkanolaisten sisarusten Lea, Anja ja Sirkka Tammelan jäämistöstä lahjoitettiin Parkanon kaupungin perusturvaosastolle noin 30 taulua. Hänen jälkeensä huonekaluyrittäjiksi ryhtyivät Sirkka ja Anja Tammela. – Sisareni olivat uskovaisia ja maksoivat eläessään kymmenyksiä. Uusi ura aukesikin, kun Kasper Tammela perusti Parkanon Huonekaluliikkeen. Ikäjärjestyksessä Sylvi ja Kasper Tammelan jälkikasvu olivat Terttu (s. Puiden ja pensaiden leikkuut . Samalla näet kauppiaiden tarjoukset ja yrittäjien palveluvinkit. Lisäksi perijöinä ovat Parkanon seurakunta, Pelastusarmeija ja Kirkon Ulkomaanapu. Perikunta toivoo niiden pääsevän esille esimerkiksi Rauhalan ja Väistön palvelukoteihin, jotta niistä on iloa asukkaille. Tässä vaiheessa yrityksen nimeksi tuli Sisustustalo Tammela. Viime vuonna menehtynyt Anja Tammela oli isosta perheestään viimeinen, joka asui Parkanossa. Lisäksi tavaralahjoituksia ovat saaneet Parkanon kaupunki, setlementti ja kirjasto. Tämä jaetaan Parkanon seurakunnalle, Pelastusarmeijalle ja Kirkon Ulkomaanavulle yksi kolmasosa kullekin, Kari Tammela kertoo. Tilauskuponki Tilaus alkaen / 2019 Laskutusosoite, jos maksaja ei ole sama. Myös toiseksi nuorin eli Sirkka syntyi täällä, mutta alkunsa hän ehti saada Kokemäellä. Myöhemmin tehdasta johti poika Kauko Tammela. Anja Tammela oli Parkanon viimeinen Nykyään Lahdessa avuva Kari Tammela kertoo olevansa sisarussarjan ainoa paljasjalkainen parkanolainen. Pihojen hoitosopimukset
Davidssonin korviin ei ole kantautunut tietoa lähialueilla toimivista alan uusista yrittäjistä. TARJOUSPYYNTÖ KATTOALAN TYÖT Pyydämme urakoitsijoilta tarjousta huopakatteisen katon saneerauksesta niihin liittyvine toimineen 23.4.2019 klo 12.00 mennessä. Yli-Hietanen hoitaa toistaiseksi Kihniön Heikki Yli-Hietanen jatkaa töitä vielä Kihniön puolella, joka avautuu markkinoille vasta heinäkuun alussa. Hän työskentelee yhdessä poikansa kanssa. Tuntuu, että jonkinlainen saatavuusongelma siellä on tällä hetkellä. Kehitys-Parkin yritysneuvoja Jari Pihlajamäki muistuttaa, että elinkeinoyhtiö auttaa mielellään uuden yrityksen perustamisessa. Tule vauvasi kanssa loruttelemaan Parkanon kirjastoon pe 12.4.2019 klo 10–10.30. – Olen jäänyt eläkkeelle ja vähentänyt nuohouksia. – Pyyntöjä tulee jonkin verran. Kaivinkonetyöt . Lämpimästi tervetuloa! Parkanon kaupunki MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Pohjois-Parkano vapautui piirinuohousjärjestelmästä vuoden alussa. Kortesoja sanoo, että uuden nuohoojan löytymistä helpottaisi, jos yrittäjät ilmoittaisivat itsestään. Soittoja ympäri Parkanoa tulee Yli-Hietaselle edelleen. Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki. 044 501 8110 . Torstaina 11. 2. – Uusia asiakkaita on tullut vuoden vaihteen jälkeen Parkanonkin puolelta, ja meillä riittää kyllä aikaa kiertää Pohjois-Parkanon kiinteistöt, Davidsson lupaa. Tarjouspyyntölomakkeita, joista selviää tarkemmat ehdot ja tarjousten jättömenettely saa Parkanon kaupungin vuokratalot Oy:tä. Toimintaohje: kuten kohdassa 1. Nyt ei ole tietoa, mistä lähteä etsimään vaihtoehtoja. KELLÄPÄ, KELLÄPÄ KARPALOVARPAAT... – Ensi syksynä edessä on uuden nuohoojan löytäminen, sillä Kihniön nuohooja ilmoitti, ettei tule enää jatkossa Parkanon puolelle. Neuvonta koskee myös nuohousyrittäjyydestä kiinnostuneita. Ainakaan vielä nuohouksen vapauttaminen avoimille markkinoille ei ole näkynyt tarjonnassa. Satakunnan puolella vapaaseen kilpailuun siirryttiin kokonaan jo tämän vuoden alussa. Muu osa Parkanoa vapautui piirijärjestelmästä helmikuun alussa. Vauvalorujen vetäjänä Henna Nurmela. Mursketoimitukset MEILLÄ TAITAA OLLA SAMA SUUNTA. Nuohouksen vapautus ei näy vielä tarjonnassa Kihniön nuohooja Heikki Yli-Hietanen hoitaa enää oman pitäjän kiinteistöt. Vielä ei ole varmaa tietoa, mistä lähdemme etsimään uutta yrittäjää. Tarjouksen antaminen ja saatujen tarjousten perusteella hyväksyttyyn tarjoukseen päätyminen edellyttää tarjouspyyntölomakkeessa edellytettyjä kriteerejä. Piirinuohousjärjestelmän jäljiltä Davidssonin alueeksi on vakiintunut Karvia ja Honkajoki. m ak sa ja : P irk an m aa n so sia lid em ok ra at it Muista käyttää sunnuntaina ääntäsi – jokainen ääni lasketaan. Yhteystiedot: Parkanon kaupungin vuokratalot Oy, Jarmo Hoikkala, toimistopuhelin +358 44 786 5662, osoite: Parkanontie 37 39700 Parkano, sähköposti: jarmo.hoikkala@parkano.. Parkanon pohjoisosa kuului vanhassa järjestelmässä Kihniön piirinuohoojan Heikki Yli-Hietasen alueeseen. Yhtiöllä on oikeus hyväksyä tai hylätä saadut tarjoukset. 43 JUKKA GUSTAFSSON kansanedustaja, TAMPERE 44 42 MARKO ASELL liikuntapaikkahoitaja, liikunnanohjaaja AMK, NOKIA 45 ESA JÄRVENPÄÄ autokorimekaanikko, palokunnan päällikkö, HÄMEENKYRÖ 46 HANNU JÄRVINEN trukinkuljettaja, pääluottamushenkilö, AKAA 44 44 SOFIA JULIN järjestösihteeri, hallintotieteiden ylioppilas, TAMPERE 47 JYRI KERÄNEN lähihoitaja, TAMPERE 48 JONI KUMLANDER asiakkuuskoordinaattori, sosiaalipalvelut, VALKEAKOSKI 56 EERO PIRTTIJÄRVI sosiaalityöntekijä, YTL, MÄNTTÄ-VILPPULA s 57 58 59 60 MARIA PÄIVÄNEN JARI ROSLÖF TARU TOLVANEN PIA VIITANEN lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjan päällikkö, YTM, LEMPÄÄLÄ pääluottamusmies, NOKIA talouspalvelutiimin esimies, tradenomi BBA, PIRKKALA kansanedustaja, TAMPERE 49 MARIE KUUSINEN asentaja, TAMPERE 50 HANNA LAINE lähihoitaja, KANGASALA KAISA LÄÄRÄ pormestarin erityisavustaja, YTM, TAMPERE 55 ILMARI NURMINEN kansanedustaja, SASTAMALA 53 LEENA MANKKINEN toiminnanjohtaja, sosionomi, YLÖJÄRVI 55 54 SANNA MARIN kansanedustaja, HM, TAMPERE 51 JOHANNA LOUKASKORPI apulaispormestari, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, TAMPERE 52 TARJOUSPYYNNÖT: 1. Pohjois-Parkanon kyläseuran sihteeri Hannele Kortesoja kertoo, että YliHietanen on käynyt nuohoamassa kylätalon piiput viimeksi viime syksynä. – Alalle siirtyminen ei ole ihan yksinkertaista, sillä ammattipätevyys edellyttää 2,5–3 vuoden oppisopimuskoulutusta, hän muistuttaa. Pohjois-Parkanon lisäksi kävin aikaisemmin jonkin verran myös muualla Parkanossa. Muutos tarkoittaa sitä, että Parkanon pohjoisosan kiinteistönomistajat ovat voineet tammikuusta lähtien tilata nuohouksen haluamaltaan alan yrittäjältä. Karvian nuohousja talonmiespalvelun Rami Davidsson kertoo, että soitot Parkanon puolelta ovat lisääntyneet vuoden vaihteen jälkeen. huhtikuuta 2019 15 Maanrakennus HAUKKALA OY p. TARJOUSPYYNTÖ LAAJA-ALAISESTI ERILAISET ”TIMPURINTYÖT” Pyydämme urakoitsijoilta tarjousta ”timpurintöistä”. Kihniön taloudet hoidan vielä ainakin vuoden loppuun asti, hän kertoo. Tiedän, että osa kyläläisistä on käyttänyt Karvian nuohoojaa
Huovuttamalla vaikka täytekakku Huovutuksessa oppilaat opettelivat märkähuovutuksen ja neulatekniikan. Käsityönopettaja Marita Mustakoski kertoo, että oppilaat ohjataan eri materiaalien, tekniikoiden ja työkalujen käyttöön. 8–10-vuotiaiden käsityökoulussa on 18 tyttöä. Huovutuksiin on yhdistetty myös teknologiaa, sillä niihin on ommeltu valot ja kytketty virtapiirit. Eedit Multimäki, Anni Myllymäki ja Elsa Riihiviita sekä muut oppilaat saivat käyttää huovutuksessa mielikuvitustaan. – Otimme valokuvia Erolan maalauksista, ja liitimme niitä kollaaseihin, Mustakoski sanoo. Taiteen perusopetukseen otetaan 8-vuotiaita. Tasolta toiselle etenevässä käsityökoulussa on 500 oppituntia, joiden päätteeksi oppilaat saavat todistuksen. Labko LOKA 5400 L UMPISÄILIÖ ilman hälytintä 1725 € 249 € Oras mökkihana 3-tie kuntoon! 138 VALMIINA AJAMAAN SINUN ETUASI KOKO KANSAN KAUKO MAKKARATARJOILU HalpaHallin edessä perjantaina 12.4.2019 klo 15–16 VAALIVALVOJAISET Käenkulmassa sunnuntaina 14.4.2019 klo 19.30–22 Tervetuloa mukaan! Tilaa Parkano–Kihniö-alueen sähköinen Kesäasukkaiden uutiskirje lähettämällä yhteystietosi Tiilll PPP kkk Ki Kihh iö iöö ll ähk hkköi öööi Arvoisa kesäasukas, haluatko tietää mitä mökkikunnassasi tapahtuu. Huovutetut tossut ovat monelle tutut, ja sellaisetkin näyttelyssä on esillä. Etualalla taitavia tuotoksia myös muilta käsityökoululaisilta.. Käsityökoulusta voi olla hyötyä myös jatko-opinnoissa. Marianne Lahti piti oppilaille kaksi oppituntia, ja tytöt maalasivat hänen opastuksellaan akryylimaalauksia. Tossujen huovuttaminen on jo vaatinut aimo annoksen taitoa ja kärsivällisyyttä. 6–7-vuotiailla on mahdollisuus osallistua Sari Tyrkön ohjaamaan valmentavaan opetukseen. Lukuvuoden aikana keskitytään aikaisempaa isompiin kokonaisuuksiin. Oppilaat ovat tutustuneet monipuolisesti suomenlampaan tarinaan. He kävivät vierailulla lampaita kasvattavalla paikallisella Mäkisen tilalla selvittämässä mistä villa on peräisin. – Olemme tyytyväisiä omiin töihimme, Eedit Multimäki, Anni Myllymäki ja Elsa Riihiviita totesivat. – Käsityökoulussa oppilaita innostetaan löytämään uusia oivalluksia taiteen, tieteen ja poikkitaiteellisuuden kautta. Petäjä-opiston käsityökoulu Näppärän näyttely Parkanon kirjastossa 18. – Sidomme huovutuksen suurempaan kontekstiin, ei pelkästään huovuttamiseen. – Syyslukukaudelle voi jo tehdä kyselyjä, vaikka ilmoittautuminen alkaa elokuun alussa. Lapset saavat ideoida, kokeilla ja toteuttaa. Niiden aikana oppilaat tutustuvat liituväreihin ja marmorointiin. Tuloksena on tauluja, pehmoeläimiä, täytekakku, kaktus, laukku, seinäkello ja korvakorut. Tossut ovat yhdeksäsluokkalaisen Mila Siron ”päättötyö”. He kävivät kirjastossa Tapani Erolan näyttelyssä, ja hänen luvallaan käyttivät omissa töissään yksityiskohtia hänen maalauksistaan. Taiteen perusopetuksen uudessa opetussuunnitelmassa on kaksi teemaa. Heitä kannustetaan havainnoimaan elinympäristöään ja kulttuurin moninaisuutta. Kolmikkoa kiinnosti kovasti, koska he pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan huoneen sisustuksia pienoismalleihin. MAARIT LEHTO PARKANO Parkanon kirjastossa on kiirastorstaihin saakka esillä Petäjä-opiston käsityökoulu Näppärän töitä. huhtikuuta saakka. Vastaavia töitä on esillä käsityökoulun 11–15-vuotiaiden ryhmästä. – Saimme itse päättää, mitä maalasimme. Tytöillä onnistumisen iloa käsityökoulussa Anni Myllymäki, Eedit Ratinen ja Elsa Riihiviita ovat tyytyväisiä omiin huovutustöihinsä. huhtikuuta 2019 16 Kaunistontie 30, Kihniö p. 03 440 100 POISTAMME VARASTOSTA II-III LAADUN PANEELEITA JA SAHATAVARAA MYYNNISSÄ MYÖS TARJOUSHINTAISTA KESTOPUUTA EDULLISET MYYNTIVALMIIT ERÄT & käteismaksu (peräkärryt mukaan) La 25.5.2019 klo 9–12 Tervetuloa! Teollisuustie 18, 39700 PARKANO, puh. Torstaina 11. (03) 448 2400, 448 5123 Avoinna ma–pe 8–16.30, la 9–13 Labko MÖKKIHARMAAVESIJÄRJESTELMÄ varustepaketilla Käy myös keittiövesille! 865 € 79 € FRANKE LIESITUULETIN Classic F741, 50 cm ja 60 cm Grundfos SBA 3-45A PUMPPU ALLASKAAPPI AK/SC 550 ALLAS A/SC 550 45 € VESIANALYYSI 445 € 149 € 65 € 85 € UPPOPUMPPU 300S 439 € VLK 30 LÄMMINVESIVARAAJA VESIAUTOMAATTI 85/25X 295 € VESIAUTOMAATTI JP4-47 PT-H 20 L 299 € 249 € Meiltä lvi-tarvikkeet mökin salaojasta savupiippuun ja rahtivapaasti ympäri Suomen. Oppilaat otetaan kyselyja ilmoittautumisjärjestyksessä. Sekoitimme kylmiä ja lämpimiä värejä, ja käytimme sekoituksia, tytöt kertovat. Ennen kesälomaa on enää muutama oppitunti. Kevään aikana pienempien ryhmä on tutustunut kuvataiteeseen. Oppitunneilla he taiteilivat villasta huovutuksia erilaisilla tekniikoilla. Käymme läpi vanhan perinnetaidon kulttuurisidonnaisuuden
Joukkue hitsautui yhtenäiseksi, ja peli alkoi kulkea kovan työnteon ja sitoutumisen kautta. Isojen kaupunkien isoissa seuroissa eritasoisia joukkueita löytyy useita joka ikäluokalle. Vuonna 2018 Karvian kirjastossa oli 699 lainaajaa, Kihniön kirjastossa 542 lainaajaa ja Parkanon kirjastossa 2 261 lainaajaa. Toukokuusta juhannukseen pelaajat kuntoilevat seuran yhteisharkoissa, jonka jälkeen koittaa kesäloma. Osa tulee vuotta nuoremmasta ja osa vuotta vanhemmasta ikäluokasta. Parkanossa oli yhteensä 102 298 lainausta, kun vuoden 2017 lukema oli 89 442. Torstaina 11. Erilaisia tapahtumia pidettiin Parkanon kirjastossa 113 kappaletta, Kihniössä 26 ja Karviassa 21. Vuonna 2017 Parkanon kirjastoon tehtiin 43 713 käyntiä ja Karvian kirjastoon 10 800, joten käyntien määrä laski. – Meillä valmentajillakin oli kiireemme, mikä toi omat haasteensa harjoituksiin, mutta pelaajat olivat ahkeria ja ottivat vastuuta omasta paikastaan ja joukkueen yhteishengen kasvattamisesta. Törmän mukaan joukkueiden kasaaminen käy vuosi vuodelta työläämmäksi, koska ikäluokat ovat pienentyneet ja kilpailu harrastajista on kova eri lajien välillä. Parkano voitti kotipelin maalein 7–3. Törmä kiittää pelaajien asennetta. Olisi sääli, jos se menisi hukkaan. Vuonna 2017 lainaajia oli Karviassa 681, Kihniössä 532 ja Parkanossa 2 325. Yhteensä käyntejä oli 21 411 eli periaatteessa yli 11 käyntiä per kihniöläinen. Välierässä parkanolaiset sai vastaansa Kankaanpään Jääkarhut, joka eteni kultaotteluun. Joukkueen tie kärkikahinoihin ei ollut helppo. Jääharjoitukset jatkuvat huhtikuun puoliväliin, ja kuntotreenejä jatketaan juhannukseen asti. Noin 77 prosenttia lainauksista oli kirjoja. Siitä iso kiitos pelaajien vanhemmille. Verkkokäyntien määrä kasvoi kaikissa kolmessa kirjastossa vuonna 2018 sitä edeltävään vuoteen verrattuna. D-junioreiden joukkue koottiin viime syksynä kahdesta eri joukkueesta. Vastuuvalmentaja: Jani Törmä. Tasalukemiin päättyi 2 ottelua. Joukkueenjohtaja: Terhi Ylilammi. Kihniössä lainausten määrä laski jonkin verran. Parkanon ja Karvian kirjastojen lainausten määrä kasvoi vuonna 2018 huomattavasti sitä edeltävään vuoteen verrattuna. Pronssiottelussa PK pelasi Tappara Oranssia vastaan. huhtikuuta 2019 17 MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon Kiekon D-junioreiden kausi huipentui aluesarjan pronssimitaleihin. Jäähallille palataan taas elokuun puolivälin tienoilla. Harrastamaan yli kuntarajojen Ilmiö koettelee pieniä kuntia. – Kun on monta ikäryhmää, joukkue on hajanainen ja haitari leveä. Nousukiitoon joukkue lähti kevään jo peleissä. Törmä on kiitollinen siitä, että pelaajat kulkevat nykyään sujuvasti kuntarajojen yli. – Sen huomaa jo sarjatasollakin, kun joukkueita on jäänyt pois aluesarjoista. – D-junioreiden runko koostuu parkanolaisista, mutta kolmasosa joukkueesta tulee jo naapurikunnista. Nykyinen joukkue koostuu pääasiassa 06-syntyneistä pelaajista. Törmän mukaan joukkue nousi keväällä pelillisesti sille tasolle, mikä vastaa porukan osaamista. Parkanon kirjastoon kirjattiin viime vuonna 42 495 käyntiä eli hieman vajaa 7 käyntiä per asukas ja Karvian kirjastoon 8 900 käyntiä eli vähän alle 4 käyntiä per asukas. Huoltajat: Eija Leino, Toni Kurula, Kimmo Myllyniemi, Seppo Koivunen. Onneksi, sillä meillä on osaamista ja hyvät puitteet harrastaa. Vuonna 2018 kirjastossa oli yhteensä 30 351 lainausta, kun sitä edeltävän vuoden lukema oli 32 143. Alkuasetelmassa riitti haastetta valmentajalle, jonka piti lähteä rakentamaan eri tasoisista pelaajista yhtenäistä joukkuetta. Syksyn peleissä siitä maksettiin kova hinta, kun tuli monta peräkkäistä tappiota, Törmä kertoo. ” Pelaajat olivat ahkeria ja ottivat vastuuta omasta paikastaan ja joukkueen yhteishengen kasvattimisesta.” Kova harjoittelu ja sitoutuminen toivat pronssia Parkanon Kiekon D-juniorit kirmaavat kesälomalle vasta juhannuksen jälkeen. Näyttelyitä Parkanon kirjastossa pidettiin 11, Kihniössä 8 ja Karviassa 2. D-junnuja valmentavat Jani Törmä ja Teppo Ojala. Noin 84 prosenttia lainauksista oli kirjoja. PK83 D2-juniorit: Niklas Hakala, Niko Mäkelä, Anton Pajunen, Eino Myllyniemi, Jeremias Räsänen, Joel Pieniluoma, Joni Koivunen, Joona Kurula, Joonatan Koskinen, Konsta Leino, Luka Törmä, Markus Kelkkasalo, Miranda Räsänen, Okko Viitaharju, Roni Raitaluoma, Senni Mustakoski, Verneri Ojala. Joukkue pelasi 13 sarjaottelua, joista se voitti 9, hävisi 2. Tapahtumiin osallistui Parkanossa yhteensä 2 023 ihmistä, Kihniössä 581 ja Karviassa 132. Valmentaja Jani Törmän mielestä jo pääsy mitalipeleihin oli työvoitto. Vuonna 2017 Kihniön kirjastossa käytiin 20 127 kertaa, joten käyntien määrä kasvoi reilusti yli tuhannella. Sen jälkeen huilataan pari viikkoa. Karviassa oli yhteensä 28 282 lainausta, kun vuoden 2017 lukema oli 27 000. Työvoittona se saavutti runkosarjan voiton ja pääsyn AA-tason aluesarjan mitalipeleihin. Kiekkojunioreiden kesäloma saa vielä odottaa, sillä jääharjoituksia jatketaan huhtikuun puoliväliin. Noin 83 prosenttia lainauksista oli kirjoja. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Tuoreiden Suomen yleisten kirjastojen vuoden 2018 tilastojen mukaan Kihniön kirjasto vetää vierailijoita kaikista eniten Ylä-Satakunnan alueella, kun käynnit suhteutetaan väkilukuun. Valmentaja: Petja Leino,Teppo Ojala. Parkanossa verkkokäyntejä oli 32 828, Karviassa 12 836 ja Kihniössä 9 773. Lainaukset lisääntyivät Parkanossa ja Karviassa Lainaajien määrä nousi Karviassa sekä Kihniössä ja laski hieman Parkanossa. Lähteet: Suomen yleisten kirjastojen tilastot 2018, Tilastokeskuksen väkilukutilastot 2018 Kihniöläiset yhä innokkaimpia kirjastossa kävijöitä
Olisiko tuulinen sää ollut haittana vai eikö muuten ollut kalan liikkumisja syöntiaika. Eläkeläisten elämyspäivä pidetään Pontevan urheilutalolla keskiviikkona 17. Nettiasiointi säästää matkoissa Itsekin eläkkeellä olevat Jouko Matula ja Seppo Lehikoinen kannustavat ikätovereitaan älylaitteiden käyttöön, sillä palveluita siirtyy nettiin koko ajan lisää. Olisipa jo sinäkin aikana ehtinyt Parkanon keskustassa tulla ruuhkaa, jos liikenne vielä tämän kautta olisi ohjautunut. Kilpailujen pääpalkinnon ja isoimman kalan, 200 gramman mateen, sai Ilkka Valtanen Kangasalta. Elämyspäivä ei ole ensimmäinen neuvontatapahtuma, vaan Matula ja Lehikoinen aloittivat toiminnan jo vuoden 2017 alussa. – Esimerkiksi syrjemmällä asuvalle on hyväkin, että asiat voi hoitaa verkossa kotoa eikä tarvitse lähteä aina paikan päälle, he sanovat. huhtikuuta 2019 18 Karvianjärvellä lennettiin ja ongittiin Karvianjärven onkikilpailuihin toisena pääsiäispäivänä osallistui lähes 80 onkijaa. Neuvonta on osallistujille maksutonta. Toisena pääsiäispäivänä hän laski tunnin ajan eli klo 13.45-14.45 Parkanon ohittavien autojen määrän. Jos laskunmaksu tai lääkereseptin uusiminen ei onnistu, apua tarvitaan yleensä heti eikä ensi viikolla. Kaikessa ei tarvitse olla asiantuntija. Pontevalla pidetään neuvontatilaisuuksia yli 65-vuotiaille talvikaudella keskiviikkoisin kahden viikon välein. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL järjestää Pontevan talolla elämyspäivän, jossa parkanolaiset vertaisopastajat Jouko Matula ja Seppo Lehikoinen neuvovat ikäihmisiä tietokoneiden ja internetin käytössä. Yleisöä kerääntyi Ämmänsaaren seutuville useita satoja, joista monet kävivät myöskin paikalle saapuneilla lentokoneilla tutustumassa Karviaan ilmasta käsin. huhtikuuta kello 11–14. Myös eläkeläinen oppii käyttämään tietokoneita Vertaisopastajat Jouko Matula ja Seppo Lehikoinen neuvovat muita eläkeläisiä älylaitteiden käytössä.. Kone ei hajoa vaikka tekee virheen Ihmiset ovatkin tarvinneet apua mitä moninaisimmissa asioissa. – Otamme kyllä selvää siitä, mitä emme tiedä, Matula ja Lehikoinen lupaavat. Vertaisopastaja neuvoo siinä, minkä itse osaa. Y-S 11.4.1969 NIINA KIVIOJA PARKANO Eläkeikäisille on tarjolla ensi keskiviikkona opastusta digitalisaation ja älylaitteiden maailmaan. Kalasaaliit jäivät peräti pieniksi. – Jos onnistuu esimerkiksi poistamaan jonkin sovelluksen, sen saa kyllä asennettua takaisin, Seppo Lehikoinen sanoo. Matula ja Lehikoinen kävivät ennen ohjaajiksi ryhtymistään EKL:n kolmipäiväisen Verkosta virtaa -koulutuksen. Parkanon kohdalla varsin vilkkaaksi, kelit kun olivat hyvät ja säät kauniit. Koska kaikki eivät pääse neuvontatilaisuuksiin keskiviikkoisin, Lehikoinen ja Matula käyvät myös ihmisten kotona. Opastajilla on myös vaitiolovelvollisuus asiakkaidensa asioista. Syynä kotikäynteihin on sekin, että ongelmaan voi tarvita ratkaisua nopeasti. Silloin täytyy rohkaista, että mitään peruuttamatonta tuskin tapahtuu. Tietoja ja neuvoja he saavat esimerkiksi vertaisopastajien omasta Facebook-ryhmästä. Jotkut eivät ole ikinä edes koskeneet mihinkään tietotekniseen laitteeseen ja pelkäävät, että kone menee tottumattomissa käsissä sekaisin tai hajoaa. Niitä kertyi hänen laskelmiinsa 272, joista 10 prosentin suuntana oli pohjoinen ja muut etelään. parkanon ohittavan tien varrella asuva rva Anna Nieminen toimi asian harrastuksesta liikennelaskijana. Miesten mielestä on parempi hoitaa asiansa itse eikä jättää niitä esimerkiksi lastensa vastuulle, vaikka nämä vanhempia sukupolvia sujuvammin tietokoneita käyttävätkin. Torstaina 11. Hannu Turunen Parkanosta nappasi pienimmäksi mitatun kiisken, jolla pituutta vain 7,5 sm. ----------Liikennevilkkautta kolmostiellä Pääsiäisliikenne Tampere-Vaasa valtatiellä muodostui esim
17.4. Yhteislaulua Yhteisvastuulle Parkanopirtillä klo 12. 15.4. m en n es s ä o so it te es ee n : Y lä -S at ak un ta , Pa rk an o n ti e 63 , 39 70 Pa rk an o. V O I T T A J A T . Ehtoollishartaus Anna-kodissa klo 14.30. 17.4. ?loso?an maisteriksi Jyväskylän yliopistosta informaatioteknologian tiedekunnasta. 18.4. Varattomien pääsiäsiateria ja hartaus seurakuntatalolla klo 11. Naisten harrastekiekkoa jäähallissa klo 13–16. Torstaina 11. Laura Jokisalo. huhtikuuta. 17.4. Lasten pääsiäiskirkko seurakuntasalissa klo 10.30. Ikäihmisten lukupiiri kirjastossa klo 13, luettavana Sally Salminen: Katrina. Lukupiiri kirjastossa klo 19, Yann Martel: Piin elämä. Hiljaisuuden äärellä kirkossa klo 18. Kahvikonsertti Rantakodossa klo 14, Ylä-Satakunnan musiikkiopisto. 17.4. asti. 17.4. 16.4. Karviatalo: Petäjä-opiston näyttely 16.4.–30.5. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävän keilaseuran toimintaan on alusta saakka kuulunut puulaakisarja, jossa heittää noin kymmenkunta joukkuetta. Y ht ey st ie do t m uk aa n , ar vo m m e p a lk in to ja . 15.4. 16.4. Lisäksi joukkueeseen kuuluvat Raimo Holma ja Jari Nieminen. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä R IS T IK K O 1 5 Pa la ut a ri st ik ko 23 .4 . Kihniö 11.4. Palmuja jukkapalmu komisario Palmu Juhani Palmu Heikki Palmu palmuöljy palmusokeri palmuvehka kookospalmu taatelipalmu kääpiöpalmu vuoripalmu rottinkipalmu traakkipalmu palmusaari Palmusaaret Palmu ry Ensi sunnuntaina 14.3. Päätösottelussa keilasivat Olavi Kinnunen, Tuomo Hömmö ja nykyään Virroilla asuva Seppo Koivisto. Yleisöluistelu, mailaton vuoro jäähallissa klo 15. tielle lentisNurmion biisi teokkerro! koira “ “ tees i bändi ollen lauhäpäistä gantti NELTAVA kutia seura asento hilloja rodeja tollo! keita saal ta Faija! Oot tosi makee! Jo rm a K em pp ai ne n 2 1 9 ” ” ” ” exberg osaa sia Ristikon 12 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Mikko Väistökoski Tampereelta, Heikki Knuutila Ikaalisista ja Heidi Rikala Sisätöstä. Kiirastorstain ehtoollinen kirkossa klo 18. elektHALUA -putki mittoja moja AL KU muotti KOE Aias elesatioz. VIIKON LISTA Pilvi Perälä valmistunut 15.3. Ehtoollishartaus Kaisalassa klo 13. Kunnanvaltuuston kokous Olohuoneessa, kunnantaloa vastapäätä klo 19. 17.4. Parkanon kirjasto: Käsityökoulu Näppärän ja kuvataidekoulu Pisaman näyttely 8.–18. Elokuvat Sirius, Parkano: Uini, uinu lemmikkini to (11.4.) klo 19, Ihmeiden puisto la ja su klo 16, ti ja to (18.4.) klo 17. Yhtenäiskoulun kuvataidenäyttely jatkuu Kihniön kirjastossa. 13.4. 17.4. 18.4. 15.4. 4H-bingo Karviatalon ylätasanteella klo 19. Karvia 12.4. Samuli Luomarannan konsertti seurakuntatalolla klo 18. 15.4. Hiljaisen viikon iltakirkot klo 19. 17.4. Sote-keskustelutilaisuus Puumilassa klo 18. Pikkuväen pääsiäiskirkko klo 10. 12.4. Kiirastorstain messu kirkossa klo 18. Muistikahvila Olohuoneessa, Kirkonkylän koululla klo 13. Ehtoollishartaus iltaruskossa klo 13. 18.4. 11.4. Seuran virallinen kotihalli on Ylöjärven keilahalli, jossa seuran kilpailut pääosin järjestetään. Kihniön kirjasto: Yhtenäiskoulun kevätnäyttely 26.4. 15.–18.4. 18.4. 18.4. Rakkauden, armon lähde -rukoushetki kirkossa klo 18. Näyttelyt ja museot Vanha Puumila: Iltakahvila avoinna ma–pe klo 16–20, kevään taiteilija Mervi YliLankoski. Kirjaston satutunti klo 9.30. Musiikin hahmotuksen Airoet-konsertti musiikkiopistolla klo 18.30. 14.4. VALMISTUNEITA Parkano 11.4. 13.4. N IM I: _ O S O IT E: _ P U H E L IN : . Pääsiäisen taaperokirkko klo 10. Lohdutuksen lauluja kirkossa klo 18. Yhdistysilta Puumilassa klo 17.30. 16.4. Ikäihmisten ehtoolliskirkko klo 12, kahvi seurakuntatalolla. Proosapiiri kirjastossa klo 18, luettavana Anne Swärd: Vera. Pääsiäisen kauneimmat laulut kirkossa klo 18. Muskarilaisten ja pikkusoittajien kevätkonsertti Rauhalan palvelukeskuksessa klo 17. Tänä vuonna mestaruus meni selvin numeroin parkanolaiselle keilajoukkue PaKelle. 16.4. huhtikuuta 2019 19 . Vauvaloruja kirjastossa klo 10–10.30. MENOT YLÖJÄRVI Ikaalisissa kotipaikkaansa pitävän Keilaseura Ikken riveissä keilaa useita parkanolaisia. 16.4. 16.4. vietetään palmusunnuntaita. R 1 2 TII VIS ÄHKE moni En pyhiä Tuomari x2 tavo itbrittiStri ndLisää! Olet Os ca r PAInäin pukine puhe kuulotoi-TALO älli alkuja auAkira 30.4. Sinikka Hakkarainen Parkanolaiset voittivat Keilaseura Ikken puulaakimestaruuden PaKen voittoisa joukkue Seppo Koivisto, Tuomo Hömmö ja Olavi Kinnunen. Hiljaisen viikon ilta seurakuntasalissa klo 18. 12.4
Hän on todella tutkinut paljon näitä asioita ja kirjoittanut myös useita kirjoja. Tapahtuma oli maaliskuun viimeisenä sunnuntaina Helluntaitemppelillä. Työt sijoittuvat arkipäiville (ma-pe). Äänestyspaikka on vaalipäivänä avoinna klo 9.00–20.00. TUOTANTOTYÖNTEKIJÄKSI FennoSteel Oy:lle 1 työhön osallistuva työnjohtaja 1 automaattisahan käyttäjä 3 putkentaivuttajaa 4 vaimenninvalmistajaa 4 hitsaajaa (2-vuorotyö) Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten hae jo tänään! Hakemukset ja tarkemmat tiedot tehtävistä: www.bolt.works Tekijöitä etsitään seuraaviin tehtäviin: Henri Rantanen p. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Ulkomainonta Europarlamenttivaalien ulkomainonta saadaan aloittaa keskiviikkona 8.5.2019. Raamatun opetus on ajankohtainen tänäänkin. mennessä maaseututoimeen puh. Töitä tehdään kolmessa vuorossa. Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Raamatun opetus antaa turvan ja turvallisuudentunteen myös lapsille. Tonttien koot ovat muutamaa neliötä vaille 3 000 neliömetristä 5 880 neliöön. Yleisö esitti myös mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin Puolimatka vastasi asiantuntemuksella. Sauli Takala HEIKKI PETTINEN PARKANO Kaupunginhallitus käsitteli maanantaina Artolanrannan uuden omakotialueen tonttien hinnoittelua. Ilmoittautumislomakkeita on saatavilla kunnantalon neuvonnasta. KARVIAN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstaina, 18.4.2019 klo 19.00 Paikka: Olohuone, Kunnantaloa vastapäätä Käsiteltävät asiat: 1. Siellä hän odottaa meitä kaikkia. Työtehtävissä käytetään automaattikoneita, mutta kädentaitojakin tarvitaan. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. 044 772 7509/niina. Alle 35-vuotiaat ensirakentajat saavat näistä hinnoista vielä 25 prosentin alennuksen ja lapsiperheille myydään tontit puoleen hintaan. Kasvinsuojelututkinnon voi suorittaa myös samalla. Sali oli ääriään myöten täynnä, noin 110 kuulijaa Parkanosta ja lähipitäjistä. ylineva@pori.. Vaalipäivän äänestyspaikkana Karviassa on kunnantalo, valtuustosali, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia. Hebrealaiset laulut olivat reippaita ja mukaansa tempaavia. Ennakkoäänestys toimitetaan ajalla 15.–21.5.2019 Karvian kunnassa yleinen ennakkoäänestyspaikka sijaitsee kunnantalolla valtuustosalissa, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia. 050 470 2387 henri.rantanen@bolt.works Eppu Virtanen p. Muut asiat 6. Toinen osuus koostui Sabaim-musiikkiryhmän esityksistä. Luennon teema oli hyvin ajankohtainen, Perheen ja kulttuurin romahdus ajassamme. Suuri enemmistö ei edes tiedä, mitä tapahtuu. Eropyyntö vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä 4. Ennakkoäänestyspaikat ja muuta vaalitietoa löytyy osoitteesta www.vaalit.. Tärkeintä on hyvä asenne ja halu oppia. Tarkempi ilmoitus kunnan kotisivuilla osoitteessa: www.karvia.. Valtuustolle lähtee esitys, jonka mukaan viisi lähimpänä Kuruntietä olevaa tonttia maksavat 20 000 euroa kappale ja kolme muuta 25 000 euroa. Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 3. Artolanrannan tontit 20 000 tai 25 000 euroa. ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa. Äänestyksen ajankohdasta ilmoitetaan laitoksessa julkaistavalla kuulutuksella. Armi Takala Helluntaiseurakunta osallistui Art Festivoon Parkanossa Tapio Puolimatka puhui perhearvoista Parkanon Helluntaiseurakunnan Art Festivo -tilaisuudessa. Yleisen ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat: keskiviikko–perjantai 10.00–17.00 lauantai–sunnuntai 11.00–14.00 maanantai–tiistai 10.00–18.00 Kotiäänestykseen Ilmoittautuminen Karvian keskusvaalilautakunnalle joko kirjallisesti, osoite Kylä-Karviantie 17, 39930 KARVIA tai puhelimitse kunnantalon neuvontaan, puh. Hän korosti perhekeskeistä kulttuuria. Katsomme metallialan koulutuksen eduksi. Rakennusoikeutta jokaisella on 400 neliömetriä. KASVINSUOJELURUISKUN TESTAUS Karviassa la 4.5.2019 klo 12 alkaen. Torstaina 11. Yksi lauluryhmän soittajista oli päässyt jo sinne taivaalliseen suureen kuoroon. Kaksi kitaristia ja hanuristi loihtivat yleisölle puhuttelevan kokonaisuuden. Saimme kuulla myös lyhyitä puheenvuoroja, kuinka nuo pohjalaiset miehet olivat tulleet uskoon. Työsuhde on alkuun 6 kuukauden määräaikainen sopimus Bolt.Worksin kautta, jonka jälkeen on mahdollisuus työllistyä FennoSteel Oy:lle. Juhanin basistiveli oli hiljattain siirtynyt ikuiseen elämään. huhtikuuta 2019 21 Karvian kunnan maaseututoimi tiedottaa: VILJELIJÄTUKIKOULUTUS Karviassa pe 26.4.2019 klo 12, kunnantalo, kunnanhallituksen huone. Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä tiistaina 23.4.2019 klo 10.00–14.00 Karvian kunnantalon ilmoitustaululla. Rakastavissa perheissä lapsille kehittyy myös moraali oikealla tavalla. 02 572 790 viimeistään tiistaina 14.5.2019 ennen klo 16.00. Ilmoittautumiset 2.5. Laitosäänestys Iltaruskon palvelukeskuksessa, osoite Iltaruskonkatu 7, 39930 Karvia. Jeesus on antanut heidän syntinsä anteeksi ja he ovat nyt matkalla taivaan kotiin. Terveessä yhteiskunnassa perheet ovat vahvoja. klo 15–16 18 PARKANO Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka Jyväskylän yliopistosta ja Sabaimmusiikkiryhmä Alajärveltä muodostivat hienon ohjelmakokonaisuuden. Hän ehti kuitenkin tulla uskoon ennen kuolemaa. Lopullisesti hinnoista päättää kaupunginvaltuusto. Ilmoitusasiat 7. Jos yksilön vapaus korotetaan ylimmäksi arvoksi, seurauksena on perheen ja yhteiskunnan hajoaminen. Määräalan ostotarjous Repo-Västilän asemakaava-alueen tonteista 5. Äänestäjällä on hyvä olla mukanaan asiakirja tai kortti, josta selviää äänestäjän henkilötunnus. 050 470 2945 eppu.virtanen@bolt.works Lisätietoja tehtävistä: Kansanedustaja Sari Tanus tavattavissa Kihniöllä Maurintorilla perjantaina klo 14 -16 137 Kansanedustajaehdokas VEIKKO VALLIN tavattavissa Kihniössä K-Market Maurintorin edessä pe 12.4. Suomessa on vain pieni ryhmä, joka ajaa aivan erilaisia arvoja. Karvian kunnan keskusvaalilautakunta Karvian kunta radiotoimittaja Sinun edustajasi Pirkanmaalta kaukokallioniemi.net SEITSEMÄNTÄHDENLIIKE.FI Haemme asiakkaallemme FennoSteel Oy:lle useita tuotantotyöntekijöitä Parkanoon yrityksen kasvun tueksi. FennoSteel Oy on Pohjoismaiden suurin henkilöja pakettiautojen, työkoneiden, pakoputkistojen sekä teollisuuden ohutseinäisten teräsputkien valmistaja. Karviassa 11.4.2019 Päivi Suominen kunnanvaltuuston puheenjohtaja EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Äänioikeutettu voi äänestää joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Se vaatii myös uhrauksia. Ennakkoäänestyksessä ja vaalipäivänä äänestäjän tulee esittää selvitys henkilöllisyydestään. Kitaristien Juhanin ja Karin laulut olivat tuttuja hengellisiä lauluja, joihin yleisökin saattoi osallistua. Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntaina 26.5.2019. Se johtaa lopuksi siihen, että yksilön vapaus kaventuu. Haemme nyt aktiivisia ja toimeen tarttuvia henkilöitä useisiin eri tehtäviin. sekä 11.4.2019 ilmestyvässä kuntatiedotteessa ja kunnan ilmoitustaululla. Tapio Puolimatka oli hyvin perehtynyt asiaan
Torstaina 11. Kesän kynnykselle... KATSO HINTAA!! 19 95 Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! SÄHKÖGRILLI KATSO HINTAA!! Sähkögrilli t tekevät paluun... 19 95 Huh tityrk ky! KOTTIKÄRRY Järsitt y hinta! Huh tityrk ky! 169 00 SÄHKÖKIUKAAT 199 00 Järsitt y hinta! KATSO HINTAA!! 6 kW 8 kW Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! 39 90 PERHOSTUOLI 3 99 Järsitt y hinta! Huh tityrk ky! PUHDISTUSNESTE 29 95 Järsitt y hinta! Nyt on halpaa... HAMSTERIN JÄRRRSITYT HINNAT... huhtikuuta 2019 22 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Hamsteri järrrsii hinnat... . ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. Huh tityrk ky! 7 99 Järsitt y hinta! AUTONPESUHARJA KATSO HINTAA!! Huh tityrk ky! MÄNTYNESTESAIPPUA 5 L 4 99 Järsitt y hinta! 9 95 Järsitt y hinta! Huh tityrk ky! TUULILASIN PESUNESTE KATSO HINTAA!! 5 kannu a! Iso rajoitettu erä maailmalta!! Huh tityrk ky! TYÖKONEISTUIMET YLEISMALLI 99 00 Järsitt y hinta! 59 90 FLK PRO 39 95 KALVOPUMPPU 99 00 VESIAUTOMAATTI Järsitt yyn hintaa n! 39 95 UPPOPUMPPU 29 95 UPPOPUMPPU UUTUUS! 24 95 Huh tityrk ky! 9 95 KOTTIKÄRRYN PYÖRÄT UMPIKUMI 5 99 ILMAKUMI Järsitt y hinta! Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! VINYYLIMATTO 9 95 Huh tityrk ky! MAGNEETTIVALOSARJA. Huh tityrk ky! KASVUSÄKKI 50 L 2 99 5 99 Järsitt y hinta! KATSO HINTAA!! MULTA 45 L UPPOPUMPUT ja VESIAUTOMAATIT ...ja mihin järsittyyn hintaan... Tarjoukset voimassa 11.4.–17.4.2019 Parkanon myymälässä .. Tervetuloa kauempaakin ja säästää kotiin pinnat!!! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... vahvasti paikallisesti!!! Huh tityrk ky! KOMPOSTORI Iso 320 L Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! 3 99 KOSTEUDENPOISTAJA 350 g Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! KATSO HINTAA!! Järsitt y hinta! Huh tityrk ky! 9 95 MATALAPAINESÄÄDIN + LETKU KATSO HINTAA!! 12 95 PAKKASPEITE 2 Huh tityrk ky! Järsitt y hinta! Yöpakkaste n varalle... . ...........
mennessä. Metsätila 19,6 ha. klo 18.00. Kihniö, Niskosperä. Käsitellään vuosikokouksen sääntömääräiset asiat. Viikolla 17 vain TO 25.4. Oma edustajasi 151 Lue Arton vaalilehti netistä: artopirttilahti.fi APUA, hukumme puihin! Koivuja sekaklapua toimitettuna. Kuvat ja tiedot: www.voy.. Metsätila 24,6 ha. k l o 1 8 Osuuspankilla. mennessä. Parkano, Kirjasoja. Tervetuloa. Metsätila 15,8 ha. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.kihnio.fi/event/72 TERVETULOA VIHREÄN KULLAN MAITA. Jaakkolan kyläseura Lento ry. mennessä. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10, kirkkokahvit seurakuntatalolla. palkkio 2480 €). Kesämökki, Linnanjärvellä. mennessä. Kihniön 4H-yhdistyksen vuosikokous 23.4.2019 klo 18.00 4H:n toimitiloissa (Kirjakuja 1). Varasto-, työ-, harrastetiloja 260 m 2 , Parkanontie 33. Tarjoukset 30.4. Osallistumalla 3/4 palkitaan. 044 739 3110 Karvia, Urhonperä. Torstaina 11. Kihniön Martat kokoontuvat ti 16.4. Toimitukset puukopallisesta 40 mottiin/lava. Tarjoukset 5.5. Hallitus kokoontuu klo 17.30. Arvontaa. Metsämääräala 23 ha Tarjoukset 23.4. Jouhimaan yksityistien VUOSIKOKOUS ma 29.4.2019 klo 19.00 Harri Kontiaisella. Tarjoukset 19.5. Metsätila 11,5 ha. Karvia, Kirkonkylä. Tarjoukset 5.5. Ter vetuloa kaikki marttatoiminnasta kiinnostuneet. Katujuoksut alkavat ensi viikon tiistaina 16.4. Metsätila 12,6 ha. Kihniö, Kihniö. klo 18.00 Vanhaan Puumilaan. Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Välityspalkkio 4,5 % sis. huhtikuuta 2019 23 VIITASALO-YHTIÖ OY Puh. Johtokunta N e r k o o n P V Y : n s ä ä n t ö m ä ä r ä i n e n vuosikokous Kihniön asemalla (Asematie 80) keskiviikkona 17.4.2019 klo 18. mennessä. Vuosikokous Lennon talolla su 28.4. klo 18. Tervetuloa. M a k sa ja : S a n n a n tu k ir y h m ä 54 Viinikassa MAKKARATARJOILU la 13.4. Tarjoukset 30.4. Parkano, Aurejärvi. Tervetuloa. Hallitus ParkU toimii. Tiedustelut ja esittelyt: seuratoimintaa La 13.4. Kirkkopyhä 14.4. Parkano, Kirjaskylä. Metsämääräala 20 ha Tarjoukset 14.4. 10.00 Parkanon torille ja 11.30 Kihniön K-market Maurintorille. Lauantaina 13.4. mennessä. Tervetuloa. ASKO VIITASALO 0400 631 248 Linnankylän PVY:n kevätkokous pidetään ke 17.4.2019 klo 18 Olli ja Tuire Paloniemellä. 0400 634 778 Myydään tai vuokrataan Asunto-, toimisto-, työ-, liiketiloja Keskus-, Kirkko-,Satakunnankatu. Metsätila 11,6 ha. mennessä. Tontteja: OK-, rivija kerrostalolle. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 13.00–16.00 PK 83 Naisten harrastekiekkoa Katso netistä tapahtumakalenteri ja yleisöluisteluvuorot! www.parkanonkiekko.fi 140 Pertti Hakanen kansanedustaja Arvot kohdillaan M ak sa ja S as ta m al an K es ku st a Kansanedustaja Sanna MARIN Tulen tapaamaan sinua 12.4. klo 10–13.30 TERVETULOA LENKILLE! Viikolla 16 vain KE 17.4. = osa-aikainen. Paikkana Keskustan koulu. YKSITYISTILAISUUS Klo 22 saakka. 4 . Tarjoukset 12.5. Kihniö, Nerkoo. Mhy Kihniö-Parkano, Keskuskatu 5, Parkano Tiedustelut ja tarjoukset: Sauli Kallio, kiinteistövälittäjä LKV, kaupanvahvistaja puh. Tervetuloa! EL Karvia. Tarjoukset 5.5. Muut kerrat 23.4., 30.4., 7.5. Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 Ylä-Satakunta ilmestyy YHDISTYSILTAAN Kihniön kunta & Meidän Kihniö -hanke kutsuvat kaikki alueen yhdistykset ja aktiiviset kuntalaiset Puumilaan 16.4.2019 Klo 17.30 alkaen. mennessä. V A P A A P Ä Ä S Y ! Parooni avoinna klo 22– 03 ARTO PIRTTILAHTI M a k sa ja : S u o m e n P ir k a n m a a ry www.artopirttilahti.fi Suomen arvoisia tekoja Koko Pirkanmaa menestyy, kun keskuskaupungin ympärillä on vireitä pikkukaupunkeja ja elävä maaseutu. Hoitokunta TIETOA, TAITOA JA TARMOA KATARIINA PYLSY EDUSKUNTAAN PIRKANMAALTA ”Elinvoimainen maaja metsätalous sekä yrittäjyys ovat koko kansakunnan selkäranka.” 152 myydään kiinteistöjä eläkeläistoimintaa kokouksia oa. alv (min. Karvian kirkonkylän Maatalousnaisten yhdessä olo ilta m a 1 5 . mennessä. Ikaalinen, Kovelahti. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ilmoittautumiset klo 17.30. Metsätila 11,8 ha
Puh. Puh. Sinclairpistevertailussa kaikki sarjat huomioiden Santeri oli kärjen tuntumassa neljäs. Tempaus päätyi 66 kilon ja työntö 75 kilon lukemiin. 040 844 2727. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O N SADON Ilm lIlman an kkkor kortt ttia 3,75 rs (6,252 99 RS -20% PLUSSA-KORTILLA AFFCO KARITSAN LUUTON PAISTI N. He ovat tunnollisia harjoittelijoita, ja se näkyy myös jatkuvasti parantuvina tuloksina. Parkanosta, Kurun puolelta, rantamökki, -tila tai -tontti. vaihto RT 2 h + k tai 3 h + k. Osakilpailu kattoi koko Etelä-Suomen, kun samaan aikaan vastaava kilpailu käytiin myös Pohjois-Suomessa. myydään OK-talo Parkano Kallio. PARKANO Painonnoston Juniori Cup -osakilpailu nostettiin Parkanossa viikonloppuna yli 30 nostajan voimin. SEKALAISET Tiedustelut puh. Myös vuokraus sopii. Torstaina 11. 1,5 KG, PAKASTE UUSI-SEELANTI 9 95 KG KARINIEMEN KANANPOJAN SISÄFILEE 400-500 G (7,98-9,98/KG) 3 99 RS SAIMAAN TUORE KOKONAINEN KIRJOLOHI N. Sarjavoitto siis irtosi omilla ennätyslukemilla 141 kiloa ja pelkästään onnistuneilla nostoilla. SUOMALAINEN NAUDAN JAUHELIHA 10 % 600 G (8,32/KG) 4 99 RS UUDEN SADON PERUNA ESPANJA Ilman korttia 3,75 rs (6,25-7,50/kg) 99 KG BANAANI COSTA RICA ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILE PALANA 14 90 KG VALIO OIVARIINIT 500-600 G (4,98-5,98/KG) RAJOITUS: 2 RS/TALOUS Pääsiäistä KOHTI 600 G PERUNA ESPANJA KAUSI ALKAA Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa ppppaaarrreem mppppii ruookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Parkanolaisvoimaa kisalavalla edustivat Suonpään veljekset Petteri ja Santeri. Petteri Suonpää nosti sarjassa 61 kiloa onnistuen jokaisessa nostossaan. 3 h + k + takkah. 050 524 0422. Puh. Pienikin järvi käy, jos hyvä kulkuyhteys. Mahd. Kihniön Korhosjärvellä rantakaavatontti. OSTETAAN . huhtikuuta 2019 24 TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ MÖKILLE, KOTIIN… Erä päiväpeitteitä esim. Santeri Suonpään sarja on 67 kiloa, jossa ei tällä kertaa ollut vastusta. 5,Erä II-laadun peite 150x200 cm alk. Tempauksessa kirjattiin pöytäkirjaan 45 kilon ja työnnössä 60 kilon lukemat. Petteri sijoittui sarjassa hopealle 105 kilon yhteistuloksella Herakleen Jesse Kääriäisen jälkeen. 44 381 ostetaan Pulpettivene 30–50 hv moottorilla tai pelkkä lyhytrikinen moottori 15–20 hv kahvaohjauksella, kohtuuhintainen. 900 G RAJ. 040 578 8522. Omat ennätyksen rikkoutuivat niin tempauksessa, kuin työnnössäkin. 5,KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . 044 308 1871. + s + varasto + autot., 157 m 2 . 2 KALAA/TAL. Miiro Kuusikko Suonpään veljekset parantelivat ennätyksiään Santeri Suonpää nosti yhteistuloksen 141 kiloa ja oli Sinclair-pisteillä mitaten kisojen neljänneksi paras nostaja. 250x260 cm alk 20,Erä II-laadun tyynyjä 50x60 cm alk. Puh. 6 99 KG ERÄ SUOMI WIGREN OHUTLENKKI 480 G (6,15/KG) 2 95 PKT paarreempi ruok 1 29 KG RUUKKUNARSISSI 3 KPL/KASSI ppaa 5 99 KASSI FAZER SININEN SUKLAALEVY 200 G (10,00/KG) 10.5 KPL