Minulla on ihan oikeasti huoli siitä, mihin suuntaan
kirkko on menossa. Ihmiset myös
seuraavat sosiaalista mediaa ja
seurakuntavaalien vaalikonetta, jossa Ojennus ilmaisi selkeästi mielipiteensä.
Kun saituus on
rakkauden tiellä
. Uskomme perusta on Raamattu.
Sen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Kauppareisuilla ihmiset aika helposti tulevat juttelemaan,
mikä on hienoa. Kihniön paikallislehti
N:o 86 - 2014 | 82. Vastuu täytyy joka tapauksessa kantaa, kun on seurakuntalaisilta valtakirjan saanut,
Helena Ojennus sanoo.
. Parkanon yhteiskoulun sisäilmaongelmat vienevät koulun
väen evakkoon viimeistään tammikuun alussa.
sivu 6
Äänimäärä on kasvanut
jokaisissa vaaleissa
Helena Ojennus sai vaaleissa 82
ääntä. Jokaisissa vaaleissa äänimäärä on kasvanut. Mahdollisena vaihtoehtona
on seurakunnan omaisuuden,
kuten metsän, myyminen.
. Luulin, että seurakunnan lähettämä vaalikirje
olisi vaikuttanut seurakuntalai-
siin. alv 24 %). Hän arvioi sen
kertovan siitä, että hän on tehnyt asioita oikein. Ehkä se vaikutti.
Helena Ojennus miettii, haluaako hän eniten ääniä saaneena vaikuttaa uudessa kirkkovaltuustossa puheenjohtajana vaiko kirkkoneuvostossa varapuheenjohtajana.
. Äänestysaktiivisuus oli minulle pettymys. Tulevina vuosina korotukseen on
tarvetta.
. Uskoa ja rukoilemisen merkitystä olen korostanut
myös omille lapsilleni.
Seurakunnan kaikki toiminnot ovat Ojennuksen mukaan
yhtä tärkeitä, sillä ne kantavat
ihmistä lapsuudesta vanhuuteen. Usko on
ollut minulle tärkeää ihan lapsesta asti. Pohjatyö tehdään seurakunnan lapsityössä.
Ojennus toivoo, että seura-
kuntalaiset ottaisivat rohkeasti
yhteyttä kirkkovaltuutettuihin.
. Politiikka on kui-
sivu 16
Karvian Yrittäjien
nuoruus on takana
Helena Ojennuksella on meneillään 27:s vuosi kirkkovaltuustossa.
tenkin ihan erikseen. Mietin, kumpi on tärkeämpi paikka. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
Helena Ojennus huolestuu
kirkon tulevaisuudesta
Tänään
Parkano
Yhteiskoulun
väki väistää
Maarit Lehto
Seurakuntavaalien ääniharava Helena Ojennus toteaa, että
seurakunnan luottamushenkilöillä on edessään haastava nelivuotiskausi. Ojennus toivoi kuitenkin vielä parempaa tulosta.
. Eniten huolestuttaa, jos suunnitteilla oleva avioliittolaki menee läpi. Torstaina 13. Tosin vaalit olivat nyt vain
yhtenä päivänä, joka oli isänpäivä. Seurakunnan katto on korjattava kuntoon ensi vuonna.
Jos yhtään osaan arvioida, niin
kyseessä on yli 100 000 euron remontti, Helena Ojennus sanoo.
Ojennuksesta on hyvä, että Parkanon seurakunnassa on
pidetty veroäyri ennallaan. Minulle
seurakunta on hengellinen koti, ja toivon sen olevan sitä kaikille seurakuntalaisille. Tietysti tiesin, että seurakuntavaalien listamme peruskristilliset miellettiin perussuomalaisiin, kun lähdin mukaan
ehdokkaaksi. Ainakin minulle voi myös soittaa ja kertoa, mitä on mielessä.
Parkanossa äänestysaktiivisuus oli Pirkanmaan toiseksi
korkein. Seurakunnan rakennukset vaativat erilaisia korjauksia, joista kiireellisin on seurakuntatalon katon korjaaminen
joko osittain tai kokonaan.
. Tasa-arvokin toteutuu täydellisesti ilman liiallista liberaaliutta ja
Raamatun sanan hylkäämistä,
Ojennus sanoo.
Ojennukselle on myös tärkeää, että kirkko ja politiikka pidetään erillään.
. marraskuuta
Parkanon . Lukion teatterikurssilla valmistuu Molièren komedia Saituri. Karvian . Rooleissa muun muassa ykkösvuosikurssin Anri Pohjonen
ja Mikael Hytönen.
?Uskoa ja
rukoilemisen
merkitystä olen
korostanut myös
omille lapsilleni.?
. Hän muistaa, että ensimmäisissä seurakuntavaaleissa
äänimäärä oli noin 30. Karvian Yrittäjät juhlistaa
30-vuotissyntymäpäiväänsä ensi lauantaina. Ojennus on vaikuttanut
kirkkovaltuustossa 27 vuotta, kun meneillään oleva kausi
päättyy.
Ojennus yllättyi saamastaan
äänimäärästä. Epävirallisesti toiminta käynnistettiin jo 1976.
sivu 3
Irtonumero 1,50 ?
(sis
klo 15.15?16.45. Myllyviita
lukijan kuva
Rakas puoliso, isä, vaari ja veli
Pentti Matias
MÄKELÄ
26. 2 . klo 16.00 seurat
ry:llä, Lauri Pelkonen.
Ke 19.11. klo 18 miesten ja
naisten piiri srk-talolla.
To 20.11. seurakuntatalolla klo 17.
Korsukuoron konsertti dia-
konian hyväksi su 16.11. klo 10 seurakuntatalolla, l Myyryläinen, s
Nieminen, k Salomaa. Lasten
sarjan voittaja Amanda Tuomisto Lempäälästä ei ole
kuvassa.
Kuoli pitkällisen sairauden murtamana.
Suurkiitos TAYS:n syöpäosastolle
ja taksiyrittäjä Hannu Turuselle.
Rakkaamme
Liisa Marjatta
SUOMIJÄRVI
o.s. Vierailijana piirisiht. Kuvassa
olevien osallistujien joukossa voittajista miesten
sarjan paras Joona Kirvesniemi Karviasta (toinen vasemmalta) ja naisten paras
Päivi Rantala Ikaalisista
(viides vasemmalta). Klo
18 nuortenilta srk-talon kerhohuoneessa.
Diakoniatoimisto
suljettu
13.11.
Kirkonkylän emännille kiitokset isänpäivän lähetyslounaan valmistamisesta. Tottuneena pärvöttäjänä hän saattaa
sumeilematta väärinkäyttää kalusteitakin, jotka on valmistettu
ihan toisenlaiseen käyttöön. Jätelaki ei anna armoa.
Jos fiksu ihminen vammautuu, on hän itse paras asiantuntija yksilöllisesti tarvittavien
apuvälineiden suhteen. Parsimiseen tarvittava
materia haalitaankin usein pärvöttämällä.
Pärvöttäminen voi olla jopa
liiketoimintaakin, (purkaamot).
Tai harrastus, maailmassa olisi
valtavasti näpertelyyn tarvittavaa roinaa, elleivät siisteysintoilijat ehtisi raijata kaikkea kierrätykseen. klo 18 Aarne Rajalalla,
Länsi-Nerkoon ti 18.11. klo 10 sanajumalanpalvelus.
Myyryläinen,
Yli-Antola, Naiskuoro, Tauno
Wrang.
Ti 18.11. Tutuiksi vain tulivat
ne työvaiheet, joiden ansiosta
saimme talveksi lämpimät sukat. klo 10
seurakuntatalolla.
Kirkkokuoro ti 18.11. Pärvöttää, aivankuin
nykyään vetäisi pieneen tilaan
puristetun kierreletkun täyteen
pituuteen, päästämättä sitä höllentymään (sotkeutumaan).
Vaikka kuinka olisi koulussa
Onnittelut
opetettu kutomaan oikeaoppisesti pärvöttämiskelpoista patalappua, ei se tahtonut luonnistua. Torstaina 13. klo 18.30, HUOM. klo 18 kirkkokuoron
harjoitukset.
Pe 21.11. seurakuntatalolla, varaa
myyntipaikkasi puh. Lähetyslounas tuotti 1454 e.
Päiväkerhot: Perhekerho ke
19.11. klo 15 srk-talon takkahuoneessa.
DIAKONIA
Yhteisvastuukerääjien kiitosilta to 13.11. Villat
puhdistettiin, karstattiin hahtuviksi ja kehrättiin langoiksi,
joista voitiin sitten kutoa sukkia, lapasia ynnä muuta...
Ei ihan aina. klo 13.30 Anna-kodin ehtoollishartaus. 044 363
6216.
Kultaisen iän kerho ti 18.11.
alkaen ruokailulla klo 11.30
(hinta 6 e) jatkuen ohjelmalla
klo 12.30. 045 262 4503.
KIHNIÖ
Jumalanpalvelus su 16.11.
klo 10. kairosilta ma 17.11. klo 18 srktalolla. Te teitte uusien
tilojemme avajaisista juhlan.
Hengellisiä tilaisuuksia
Kiitos
saamastani
luottamuksesta.
Pelastusarmeija
Perjantaina klo 18.00 Katulähetys, kahvitarjoilu ja ruokajakelu. Kun entiset sukat olivat terästään kuluneet
ihan risoiksi, mutta varsiosat
jääneet ehjiksi, voitiin pärvöttää (purkaa) niistä langat uusiokäyttöön. Parsiminen on korjaamista. klo 19.00 seurat
ry:llä.. Tyytyväisyystakuu ?
runoa ja proosaa, Aila Järvirova.
Tulossa: ?Virran takaa kajastaa valo?, keskustelua saattohoidosta to 27.11. klo 10
seurakuntatalolla.
Varhaisnuoret: Kymppisynttärit ti 18.11. klo 16 alkaen. klo 18 Jämijärven
seurakuntakodilla. 4.1927
24.10.2014
Ehti iltaan elon päivät,
tuli rauha sydämeen,
Taivaan Isä otti vastaan
matkalaisen väsyneen.
Rakkaudella kaivaten
Tiina ja Matthias
Antti, Minna, Hennaliisa ja Mikko
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitämme kaikkia suruumme osaa ottaneita.
KIITOS luottamuksesta!
lukijalta
Pärvöttää
Sodan loppuvaiheessa otettu
valokuva, jossa ei ollut sotilaspukuisia miehiä, vaan me pieninä, kolme vanhinta lasta kotiportailla istumassa, vie joskus
muistojen äärelle.
Meillä ei ollut sukkia, ei kenkiä, sellaisia emme kesäisin
käyttäneet. Gideonit avustavat.
Lähetysilta to 13.11. (huom.
päivä) klo 19 Leena Yli-Kovasella.
Ikäihmisten kerho ti 18.11.
klo 12 seurakuntatalolla.
Raamattupiiri maanantaisin
klo 18 seurakuntatalolla.
Pyhäkoulu su 16.11. 040 804
9667.
RAUHANYHDISTYS
Su 16.11. Vapaaehtoinen kahviraha oman seurakunnan diakoniatyön jouluavustuksiin.
?Valoa kaamokseen. Mutta parsiminen tuli
tutuksi. Tervetuloa!
Yhteistyöterveisin
Marianna Kuusikko
T: Kotoväki
Terhi
Niklas, Niko, Mila, Roni
Parkanon kaupunginvaltuusto hyväksyi ilman puheita ensi
vuoden kunnallisveroprosentiksi 20,5 eli saman, joka se on
ollut vuodesta 2007. Merkittävä
säästöpaine
kohdistuu käytännössä myös
muihin hallinnonaloihin, Heiniluoma sanoo.
Seurakunnat
KARVIA
Kuollut: Impi Maria Salomäki
96 v., Pauli Aatos Hirvisaari 68
v., Pauli Johannes Sievi-Korte
87 v., Liisa Marjatta Suomijärvi
87 v.
To 13.11. Tied.
Kaarina puh. marraskuuta 2014
Seppo I. Se ei kuitenkaan yksin riitä, sillä Kuntaliiton laskema 1,4 prosentin menojen kasvu tarkoittaisi Parkanolle lähes 3 miljoonan menojen
kasvua tästä vuodesta.
. Ilmoittautumiset kyydin vuoksi pikimmiten
Tuula Uusitalolle puh. Kiitokset
jokaiselle yksityiselle lahjoittajalle ja seuraaville yrityksille
sponsoroinnista: Jari Lastula,
Sarvelan kauppa, Mustakosken
puutarha, Pirjon Pakari. 9.1939 Ikaalinen
16.10.2014 Tays
Syvästi kaivaten
Kirsi-Marja
Timo perheineen
Tuula-anoppi
sisar perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Marran Hoitolan 40-vuotiasjuhlamessuilla Karvian
Willin Kansan viikolla kisailtiin karaokessa. Kotisairaalalääkäri Paula
Hallikas ja pastori Marianne Kyrönviita.
Tulossa JOULUMYYJÄISET
7.12. klo 18.
Perhekerho ke 19.11. Kaikki
tervetulleita!
Lähetyspiirejä: Jokikylän ti
18.11. klo
18.30 Liukosella.
Hiljaisuuden
viljely
ma
17.11. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma korosti alustuksessaan, että tällä
pärjätään, jos ensi vuoden toimintamenot saadaan puristettua runsaat 600 000 euroa pienemmiksi kuin tämän vuoden
budjetissa.
Tähän auttaa Pihlajalinnasopimuksen lupaama 2,2 miljoonan euron säästö sosiaali- ja
terveysmenoissa. klo 14.
Lämpimien talvivaatteiden
keräys Ukrainaan joulukuun alkuun mennessä humanitäärisen
idäntyön kautta. klo 15.30 partio. Lama-ajan nimissä on hallintokin
alkanut pärvöttää järjestelmiä
uusiokäyttöä varten.
Pentti Kalliomäki
20,5 prosenttia riittää
Parkanolle vyötä kiristäen
Yhteisvastuun kirkko
Reinolle railakkaat
70-vuotisonnittelut!
Lämmin kiitos
kaikille äänestäjillemme!
Parkano
16.11.2014
Heikki Pettinen
Työmme Parkanon seurakunnan hyväksi jatkuu.
Kokoomuslaisten ja sitoutumattomien
kirkollisvaaliehdokkaat
30 ja risat...
Onnea rakas
SUURKIITOKSET TEILLE KAIKILLE
Karvian Willin Kansan viikon
tekijöille, tukijoille, esiintyjille
ja yleisölle.
Ensi vuonna tapaamme 30.10.?8.11.2015
Karvian kunnan vapaa-ajanlautakunta
Karvian apteekki kiittää kaikkia avajaiskahvitukseemme
osallistuneita ja meitä muistaneita. Kokkis
4?6 lk ti 25.11. kokoontuu Raamikossa Parkanontie 41.
Usko tai älä -ryhmä ti 18.11.
klo 18.30 srk-talon kirjastossa,
uusi ryhmä.
Naisten raamattupiiri to
20.11. klo 18
seurakuntatalolla, järjestäjänä
Ratikylän lähetyspiiri. Klo 14.30
Syreenin ehtoollishartaus. Klo
18 kirkkokuoron harjoitukset.
Su 16.11. klo 10.30?12.
Varhaisnuoret: Kokkis 1?3 lk
ti 18.11. Kirkkopyhäkoulu kirkonmenojen yhteydessä.
Luukaspiiri ma 17.11. klo 15.15?16.45.
Tulossa: Sururyhmät alkaen
to 20.11. klo 15.00?16.30
seurakuntatalon kerhotiloissa.
PARKANO
Kuollut: Kirsi Kaarina Halminen 77 v., Pentti Matias Mäkelä
75 v.
Messu su 16.11. Matti Rintala, lauletaan Siionin Kannelta. Keräysauto paikalla 3.12. Niitä varten olivat lampaat
kasvattaneet paksun turkin villoista, jotka sitten taitavasti riisuttiin keritsimien avulla. Alinen
12. klo 15
seurakuntatalolla
Ensimmäisen hallituksen muodostivat Saarikosken lisäksi Pekka Lastula, Veikko Hakanen, Pirjo Nivus, Paula Mäntyjoki (silloin Alatalo), Paavo
Heinola, Erkki Vähäkainu, Oiva Mukka, Martti Alatalo, Veikko Keskinen, Jorma Raiskio, Oiva Korkiamäki ja Helge Hietaniemi.
Rekisteröinti ei vielä 38 vuotta sitten onnistunut, sillä paikkakunnalla olisi tahdottu itse
määrittää yhdistyksen jäsenmaksun suuruus. Näin Karvian
Yrittäjät jäi alun perin epäviralliseksi yhdistykseksi.
Kahvila-ravintolayrittäjä
Helena Hakkaraisen toimiessa puheenjohtajana asia saatiin
korjattua, ja onnistuneen rekisteröinnin myötä yhdistyksen
viralliseksi syntymävuodeksi
merkittiin 1984.
Toiminta tavoitteellista
alusta lähtien
Alusta lähtien Karvian Yrittäjien päämääränä on ollut paikkakunnan yrittäjien yhteistyöhön panostaminen. Tätä ajatusta toteutettiin niin, että yrittäjät
alkoivat tutustua sekä toisiinsa
että toistensa toimialoihin.
Toiminnan tavoitteet selkiytettiin varhain eri osa-alueiksi,
joihin lukeutuvat hallinto, vaikuttamistyö, tiedotus- ja koulutustoiminta, virkistys ja erilaiset
tapahtumat.
Yhdistys on pitänyt tärkeänä
päätöksentekoon vaikuttamista
ja yrittäjien arvostuksen parantamista.
Tästä syystä Karvian kunta
ja yrittäjät ovat muutaman vuoden ajan tavanneet säännöllisesti yhteispalaverien merkeissä. Petteri Paassilta
Parkanontie 51, Parkano puh. lokakuuta 1976.
Yhdistyksen äitinä voidaan
pitää Airi Saarikoskea, joka kutsui karvialaiset yrittäjät tuolloin
koolle. Yrittäjät pääsivät yhdellä matkallaan tutustumaan
Tuttu juttu -televisiovisailun kuvauksiin.
Parturi-Kampaamo Hiulu Paula ja
Jouko Mäntyjoki
2001
Kuljetus Pekka Laine
2002
Karvian Hirsirakentajat Jouni Moisio
2003
Jukka Ohrankämmen Oy 2004
Karvian Kylmäkone Ky Erkki Erkkilä
2005
Suomikosken puutarha Mauno Mustakoski
2006
Konepaja Köykkä Oy Markku Köykkä
2007
West-Rest Oy Paula ja Veikko Laurila
2008
Karvian Valokuvaamo Seppo Myllyviita & Jätehuolto Japi Tero ja Tuula
Pihala
2009
Tili-Karvia Esko Luomanen & Marko
Mustajärvi Oy
2010
Raiselift Oy & Huoltoasema M. Hakanen
1994
Lähdekorven Saha Jarmo Lähdekorpi
1995
Rakennuspalvelu T. Vuonna 2007 tapahtuman vetovastuu siirtyikin
Karvian Yrittäjille.
Lähde: Karvian Yrittäjien pitkäaikaisen sihteerin Paula Mänty-
joen kokoama historiikki, joka esitetään kokonaisuudessaan lauantaisessa 30-vuotisjuhlassa.
Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset,
mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat.
Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT
. Saarikoski 1990
Karvian Kukka ja Hautaustoimisto
Pekka Laaksonen
1991
Kuljetusliike Halmela
1992
Maansiirtoliike P. Esimerkiksi 1980-luvulla toivottiin katuvalojen palamisajan pidentämistä ja Jämijärvelle johtavan
tien kunnostamista.
Seuraavalla vuosikymmenellä yhdistys pystytti kirkonkylän molemmissa päissä muutaman vuoden komeilleet ?Kotikunta kukoistamaan yrittämiselle. 3
Karvian Yrittäjien tavoitteena
on yrittäjyyden arvostaminen
Karvia
Laura Jokisalo
Karvian Yrittäjät juhlistaa virallisesti 30-vuotista taivaltaan tulevana lauantaina. Vuodesta 2005 lähtien yhdistys on vuosittain myöntänyt
yrittäjyyskasvatusstipendin joko nuorten ryhmälle, yhdistykselle tai yksittäiselle nuorelle.
Mehupisteistä
Karvia-Päiviin
Karvian Yrittäjien vaikutus on
näkynyt kunnassa monella tavalla. Kuntayhteistyön
lisäksi tapaamiset seutukunnan
yhdistysten kanssa alkoivat tii-
Karvian Yrittäjien joulunavauksessa 27.11.1993 oli tietenkin tarjolla puuroa.
vistyä 2000-luvulla.
Vuosien varrella yhdistys on
ottanut osaa erilaisiin tapahtumiin. Virallisesti
siksikin, että ensimmäinen yrittäjäyhdistyksen kokous pidettiin jo 4. Torstaina 13.
ø
ø
Ð
?
Þ
?Ä
F
j
?
þ
?
Þ
Þ
j
?ooÞ
?
?
Ä
?Î
??Ð
?j
?
suo & Sievi-Kortteen korjaamo Jouni
Sievi-Korte
2013
Karvian Yrittäjien
puheenjohtajat
Airi Saarikoski
1976?
Helena Hakkarainen
1982?
1979
1985
ja 1990?1996
Seppo Myllyviita
1989
Rauno Vainionpää
Anne Aho
2003
Kaisu Liikala
2006
Jori Louhisuo
1986?
1997
1998?
2004?
2007?
Kouluruokailut
PARKANO
Ma: makkarakastike, perunat, salaatti, ti: puuropäivä/keittopäivä, sopivat lisäkkeet, ke: mussaka (peruna-jauhelihavuoka),
kreikkalainen salaatti, to: pinaattiohukaiset, perunat, kastike, salaatti, pe: tonnikalalasagne, sopivat lisäkkeet.
KIHNIÖ
Ma: lihapyörykät, perunat, salaatti, ti: kalapihvit, perunat, kastike, salaatti, ke: grillimakkara, perunamuusi, salaatti, to: broilerivuoka, riisi, salaatti, pe: jauhelihakeitto, pehmeä leipä,
juusto.
KARVIA
Ma: makkarakastike, perunat, salaatti, ti: jauhemaksapihvit,
perunasose, salaatti, ke: kalaruoka, perunat, salaatti, to: lihamureke, perunat, salaatti, pe: kanakeitto, ruisleipä, leikkele.. Jokavuotinen juhla kokoaa edelleen satoja kävijöitä.
Karvia-Päivien toteutukseen
yhdistys on osallistunut aina
jollain tavalla. 03 448 1411
Avoinna
ma?pe 9.30?17
la 10?13
Kesäkuussa 2002 järjestettiin Tomaattifestarit, joiden
tarkoitus oli nostaa esille Karvian maineikasta tomaattiviljelyä.
Karvian vuoden
yrittäjät
Karvian Puu Oy
1986
Pekka Lastula
1987
Jorma Mustakoski
1988
Metallirakenne Alvari
1989
Talouskauppa A. -taulut. Vuosi sitten osapuolet allekirjoittivat sopimuksen yrittäjyyden puolesta.
Karvian Yrittäjät aloitti
1990-luvulla myös kouluyhteistyö, jota alettiin myöhemmin kutsua yrittäjyyskasvatukseksi. marraskuuta 2014 . Keväisistä muotinäytöksistä lähtenyt tilaisuus taas laajeni kevätmessuiksi.
Joulunavaukset aloitettiin
1990-luvun alussa ulkoilmatapahtuman. ja M.
Marjakoski Ky
2011
Tmi Ilkka Marttila & Koneurakointi
Tomi Ylilammi Oy
2012
Taxi Jori Louhisuo ja Leena Louhi-
¾
M
,
c
?,
J
%
M
¤
?
o
,
?¤
??
,
?
?
?
?Ö
?
?
?
??
?
?¾
Ö
Ö
??
??
??
?
?
?
?
?
?
?
??
?
??
?
Q
????
????
Á
?
ç
Î
Î
j
Ä
?
Ä
Ä
Þ
?Í
j
?ooÞ
?
?
?o?ç
?
ç
Ä
???
?
?
?
j
?ç
ø
þ
°?
?
j
?j
ø
Ä
?
Î
Î
j
þ
?
.
j
Ä
Î
Î
Ä
?
Þ
?ooÞ
?
?
?oÍ
Ä
?
Þ
?Î
?
?
Î
?
Þ
?j
?
?
ç
?j
j
Þ
. Yhdistys on laatinut kolmen vuosikymmenen aikana
kasan kannanottoja. Anttila 1993
Kultaseppä V. Lehtonen1996
Karvian Kotileipomo Tarja Alvari ja
Petri Suoneva
1997
Karvian LVI Timo Vähäkainu 1998
Karvian Hiekkamylly Timo Kangas
1999
FinnMetacon Hannu Mustajärvi 2000
Virkistäytyminen on ollut merkittävä osa yhdistyksen toimintaa. Yrittäjien mehupiste kestitti Kirkkojärven ympärijuoksijoita 1980- ja 1990-luvuilla. Jukka Kuittinen
Sen hallituksen puheenjohtaja, kiinteistö- ja rakennusalalla toimivan SRV-konsernin pääomistaja Ilpo Kokkila ei pidä edes keskustelun arvoisena sitä,
että SRV pyrkii mahdollisimman pieneen ve-
rotaakkaan hyödyntämällä Luxemburgin verolainsäädännön suomia mahdollisuuksia.
Menettelyä käyttää useampi muukin suomalainen yritys. Liitolle lieneekin nykytilanteessa onnenpotku, että Kokkila on jättämässä puheenjohtajan pestin vuoden lopussa.
Suomessa ovat menossa taantuman oikeuttamat talkoot, joiden mottona on ?pelastautukoon ken voi?. Eikä kylmää juomaa tee edes mieli kaataa kipeään
kurkkuun.
Joidenkin kiinalaisten näin
päättävän ateriansa lasilliseen
lämmintä vettä. Nyt
julkaistujen tulosten valossa näyttää kuitenkin siltä, että ihmissuhteiden määrän sijaan
tärkeää on niiden laatu.
Tutkijoiden havainto perustuu 5 900:n
45?69-vuotiaan miehen ja naisen kymmenvuotiseen seurantaan. Tämän viikon maanantaina sitä saatiin lisää,
joten lunta oli alkuviikosta pieneksi rekikeliksi. Kihelmöinti tuntuu hyvältä karheassa nielussa ja tekee
hyvää myös lauluäänelle.
kiireetöntä, aikaa riitti myös veden
jäähdyttelyyn.
???
???
Inkivääriteen valmistus vaatii vähän aikaa. Se taas helpottaa niele-
mistä.
Tieteellisistä tutkimustuloksista en tiedä, mutta oma kokemus
on, että juoma lämmittää ihanasti
kurkkua. Suursään ennustajat ovat ilmoittaneet marraskuun olevan
kokonaissäältään ja lämpötiloiltaan lauhanoloisen.
---------------Huulolla huono puolensa pitee.
Parkano
heh
Minna Lautamäki
Mistäs tiätää, että perunalastut ovat tuoreita. Netistä löytyy erilaisia
ohjeita.
Koska inkiväärin rakenne on
kuituinen, ja raastaminen on hankalaa, leikkaan siitä ohuita siivuja, joiden päälle kaadan kuumaa
vettä.
Oikeaoppinen inkivääritee ei
kaivanne muuta makua kuin hunajan, mutta itse liotan juomaan
vielä makuteetä.
Jätän siivut ja teen hautumaan
noin kymmeneksi minuutiksi, ja
lisään hunajan vasta vähän jäähtyneeseen juomaan.
???
Syksyiseltä Kiinan reissulta jäi
matkamuistoksi teen juominen
ruuan kanssa.
Kiinassa ruuan kanssa tarjotaan
aina teetä, riippumatta siitä, onko
tarjolla muita ruokajuomia.
Suomalaisittain tapa oudoksutti aluksi, mutta viikon aikana siihenkin tottui niin, että kotimaan
koleudessa lämmin ruokajuoma
tuntuu miellyttävältä vaihtelulta.
Terveysvaikutuksista en tiedä,
mutta ainakin kevyiden kasvisja kalaruokien kanssa lämmin,
miedonmakuinen tee on maistuva vaihtoehto. Yhdessä hunajan
kanssa maku on erinomainen.
Inkiväärillä lievitän flunssan
oireita, mutta monivuotisella ruohokasvilla on terveysvaikutuksia
moneen lähtöön. 4 . Ja kuluttajilla on itsetutkiskelun paikka esimerkiksi siinä,
mihin he rahansa kuluttavat, tai pikemminkin
ovat kuluttamatta.
Maanantainen Ylen ajankohtaisohjelma
MOT loi tumman varjon myös Elinkeinoelämän keskusliiton ylle. Pikkujärvet ovat saaneet myöskin
umpikannen pinnalleen. Laki sallii toiminnan ja kysymys on monipolvinen, mutta yksittäisen kuluttajan mieleen nousevat aatokset voi kiteyttää esimerkiksi niin, että takavuosien hokema
?Suosi suomalaista. Ydin oli se, että kuluttajat ja
poliittiset päättäjät kaipaavat jossakin määrin
pääkopan tuuletusta, mutta elinkeinoelämä
saa puhtaat paperit.
Pitkälti lieneekin niin, että päättäjillä on
peiliin katsominen siinä, miten Suomen taloutta on päästetty rapautumaan. Sunnuntain tienoissa oli pakkastakin
melkoisesti, aina viiteentoista miinusasteeseen kerrottiin eräin paikoin elohopeapatsaan mittareissa laskeneen.
Yleensä annustajan tapaiset väittävät,
etteivät nämä lumet pysy jouluunkaan
saakka. Jos yrityksiä ei kiinnosta Suomen hyvinvointi, miksi se kiinnostaisi yksittäistä sukankuluttajaakaan?
EK:n oman linjauksen mukaan sen tavoitteena on rakentaa hyvinvoivaa Suomea, joka
perustuu menestyviin yrityksiin. Ja kyllä
sitä tuleekin lipitettyä.
Keittiön teehyllystä löytyy jos
jonkinmoista teemakua. saanee joutaa romukoppaan. Suuryritykset, virkamiehet ja
päättäjät ovat kummallisen suojeluksen alla.
Kukaan ei ole selityksen, tai edes vastauksen
velkaa kenellekään. Eikä vastauksia pahemmin edes pyydellä.
Veli-Matti Heinisuo
muistilehtiön reunasta
13.11.1964
Lämmintä
inkiväärillä
Lämmin tee maistuu erityisen hyvältä syksyn koleudessa. Koska ruokailu on
Olisiko monipuolisesta inkivääristä sitten kotipuutarhan hyötykasviksi, sillä sitähän voi käyttää
myös ruuan mausteena.
Taitava viherpeukalo onnistuu
inkiväärin kasvatuksessa eteläisessä Suomessa, jos kasvupaikka on
suojainen.
Alkuun pääsee, kun keväällä
istuttaa multaan kaupasta ostettavan maavarren.
Jos noudattaa tarkkoja kasvatusohjeita kylvösyvyydestä, lämpötilasta, lannoituksesta ja kasteluvälistä, niin voi olla, että pääsee
korjaamaan mukula- tai siis maavarsisatoa syksyllä ennen pakkasten tuloa.
Talvi on tulossa
Seuduillemme satoi ensi lumen kovalla luoteismyrskyllä viime viikon perjantaina. marraskuuta 2014
pääkirjoitus
13.11.2014
Ylä-Satakunnan arkisto/Maarit Lehto
Luxemburgin
kautta . Muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mitattiin kolmesti seurannan aikana.
Tulokset osoittivat kognitiivisten mielentoimintojen heikentyvän nopeammin osallistujilla, jotka kertoivat läheisten ihmissuhteidensa olevan hankalia ja aiheuttavan
heille stressiä, ongelmia ja huolia.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi kuusikymmentävuotiaan huonosta ihmissuhteesta kärsivän kognitiiviset
mielentoiminnot olivat vuoden vanhemman osallistujan tasolla.
Tulokset viittaavat ihmissuhdeongelmien ja vaikeuksien kuormittavan ihmisen
kognitiivista toimintakykyä ja jopa edistävän dementian kehittymistä.. Maku on
lempeä, ja uutteella sanotaan olevan unta edistävä vaikutus.
Teen joukkoon olen viime päivinä leikannut ohuita siivuja tuoretta inkivääriä. Kasvin syötävä
osa on maavarsi ja sitä käytetään
luontaislääkinnässä muun muassa
vatsakipujen ja tulehdusten hoitoon.
Mausteen miellyttävä vaikutus
flunssaisessa kurkussa perustuu
Wikipedian mukaan siihen, että
inkiväärin nauttiminen lisää syljen
eritystä. Jaanhans, Jaakolankylän Jakke tiäsiki,
että ku syä niitä semmottia Siriuksen leffas
niin rouskutus kuuluu vähintään viiden rivin päähän.
päivän laina
hätävara
www.terve.?
Sosiaaliset ihmiset saattavat säästyä dementialta muita todennäköisemmin. Vesi oli höyryävän kuumaa, kun se kaadettiin
kannusta lasiin. Nykyinen
suosikki on piparminttu.
Iltaisin maistuu kupillinen lämmintä kamomillateetä. Torstaina 13. ok?
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Leena
Mörttinen lateli Leppäkosken Sähkön juhlaseminaarin osanottajille paljon hyviä linjauksia mietittäviksi
Kunnan
virkamiehet ja valtuusto on kovasti yrittänyt parantaa tilannetta. Jotenkin olisi nyt ratkaistava, miten lähipalvelut saisi järjestettyä edullisemmin.
Jussi Hellgrén (kd) totesi, että kunnallisveron noston takana olevat syyt eivät ole Kihniön
omia tekosia.
. Olen esittänyt myös korkeampaa veroprosenttia rakentamattomille rakennuspaikoille,
niin kuin useimmissa kunnissa
on. Tähän on nyt pakko nöyrtyä
ja tämä on pakko hyväksyä. Jos mitään ei tehdä, pitää syömävelkaa ottaa ensi vuonnakin.
Efektiivinen
veroaste?
Kunnallisverotuksessa
tehdään vähennyksiä, joiden myötä muodostuu
efektiivinen eli toteutuva
veroaste
Vähennyksiin lukeutuvat
esim. Ehkä sillekin löytyy jatkossa
oikea esittäjä, Uotila heitti.
Jorma Lannetta (ps) kysyi, voiko valtuusto päättää, mitkä yhteisöt vapautetaan kiinteistöverosta.
Talouspäällikkö Sirpa Teuho vastasi, ettei se ole kaupungin päätösvallassa. Hän
epäili asian olleen kiinni ehdottajan henkilöstä.
. Rakennus valmistui kesällä.
Väistön avaaminen on kuitenkin siirtynyt,
kun syksystä tuli perusturvan viranhaltijoille
sote-kuvioiden takia odotettua kiireisempi.
. Ari Lamminmäki (kesk) sanoi saamatta jäävien veroeurojen
tuottavan moninkertaisen hyödyn, kun yhdistykset voivat käyttää nämäkin rahat toimintaansa.
Jyrki Uotila (sd) muisteli esittäneensä samaa useita kertoja,
mutta ilman menestystä. Sopimus on voimassa kuluvan vuoden loppuun
saakka.
Parhaillaan Kihniössä valmistellaan päätöstä sosiaali- ja terveydenhuollon tulevien vuosien järjestämistavasta eli palvelut toteutettaisiin
jatkossa joko nykymuotoisena kunnan järjestämänä tai ulkoistamalla sosiaali- ja terveystoimen
palvelut.
Päätös sosiaali- ja terveystoimen järjestämistavasta saataneen kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Mikäli sosiaali- ja terveystoimen palvelujen
järjestäminen tapahtuu jatkossakin kunnan toimesta, suoritetaan suun terveydenhuollon kilpailutus vuoden 2015 alkupuolella.
Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa on sovittu palelujen jatkumisesta kesäkuun loppuun,
jotta suun terveydenhuollon palvelut jatkuvat joka tapauksessa ilmen keskeytystä.. Tuloveroprosenttia on nostettava, vaikkei se mukavaa olekaan. Kunnallinen tulovero on
erilaisten vähennysten alainen.
Efektiivinen veroaste on se, joka
vaikuttaa todellisuudessa. marraskuuta 2014 . Tällä tuloveroprosentin nostolla ei kunnan taloutta mihinkään heivata. Pitää myös muistaa, ettei ihan
kaikkea voi supistaa ja lopettaa.
Mika Korkiakosken (sd) mukaan kuntalaiset ovat kyselleet
syitä tuloveroprosentin nostolle.
. Sosiaali- ja terveyspuoli vievät budjetista nyt
noin 60 prosenttia. Valtuutettuja kiinnosti, mitä
nämä yhteisöt ovat, mutta Sirpa
Teuhon mukaan sen tietää vain
verottaja. Toivotaan, että
Väistö aukeaa
tammikuussa
Parkano
Maarit Lehto
Kihniö on yksi monista kunnista, joka nostaa tuloveroprosenttiaan vuodelle 2015.
tulevat päätökset tukevat kuntaa.
. Kunnat elävät epätietoisessa ajassa, sanoo Jari Alkkiomäki (kok).
Efektiivinen veroaste
paljon matalampi
Kunnanjohtaja Petri Liukku
muistutti valtuuston kokouksessa, että nyt säädettävä tuloveroprosentti antaa harhaisen kuva.
. Tehostetun palveluasumisen hoitoyksikössä
työskennellään kolmessa työvuorossa.
Seniorien hoitoyksikköön tulee yhteensä 24
paikkaa jo paljon toimintakykyään menettäneille
henkilöille.
Attendo hoitaa
hampaat edelleen
Kihniö
Maarit Lehto
Perusturvalautakunta hyväksyi suun terveydenhuollon vastaanottopalveluiden järjestämisen kesäkuun loppuun saakka Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa.
Kunnan puolesta sopimuksen allekirjoittaa
perusturvajohtaja Markku Yli-Salomäki.
Kihniön kunnalla on sopimus Attendo Terveyspalvelut Oy:n kanssa suun terveydenhuollon vastaanottopalvelujen järjestämisestä. Meillä on tämän ja ensi vuoden aikana paljon mietittävää, kertoo Lea
Mäkipää (ps).
. Valtuustossa istuvat
ryhmät olivat korotuksesta yksimielisiä.
Kovin mielellään ryhmät eivät
päätöstä kuitenkaan tehneet.
. Kunnan tulevan kehityksen
kannalta on synkeää se, että täältä
on työpaikkoja lähtemässä. matkakustannukset,
ansiotulovähennys ja kotitalousvähennys
Kuntien keskimääräinen efektiivinen veroaste vuonna 2013 oli noin
14,50
Kihniön efektiivinen veroaste vuonna 2013 oli
12,89
Parkanon valtuustoa puhutti 0 prosentin kiinteistövero
Parkano
Heikki Pettinen
Parkanon kiinteistöverot pysyvät
ensi vuonna nykyisellään, paitsi
että yleishyödyllisten yhteisöjen
kiinteistöistä vero pudotettiin 0
prosenttiin. Mutta samaa
sakkaa tämä on monilla muillakin
paikkakunnilla. Hakemista varten verottajan verkkosivulta löytyy lomake,
Yleishyödyllisen yhteisön veronhuojennushakemus.
Ryhmäkoti Väistön toiminta käynnistynee tammikuun aikana.
Terveyskeskuksen vieressä sijaitsevan seniorien hoitoyksikön arvioitiin aukeavan syyskaudella. Tämä noin 7 500 euron arvoinen kädenojennus yhteisöille puhutti valtuutettuja laajasti.
Kaikissa puheenvuoroissa kiiteltiin yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöverohuojennusta. Pitää kuitenkin muistaa, että
veronkorotuspaineet ovat paljon
suuremmat kuin tämä nyt tehtävä yhden prosenttiyksikön nosto.
Kihniössä ei silti olla pröystäillen
hoidettu asioita. Ratkaisun tekee verohallinto.
Vuokrataloyhtiön
vero kismittää
Veijo Niemensivu (vas) on edelleen pahoillaan siitä, että kaupungin vuokrataloyhtiö joutuu maksamaan kiinteistöverot. Torstaina 13. Veron nimihän on tulovero.
Nyt pitäisi miettiä, mistä niitä tuloja oikein saadaan. Kiinteistöveroluettelo
on salainen.
Yhteisöt voivat hakea vapautusta veroista suoraan verohallinnolta. Pitää muistaa, että
Suomessa on isompiakin ongelmia eli koko valtio on menossa
alamäkeen, kun päätöksiä ei saada aikaan. Kihniöläiset maksavat oikeasti noin
13 prosenttia tuloveroa.
Liukku kuitenkin korosti, että
Kihniön talous on edelleen heikkenemässä ja se ei ole kunnossa.
. Kunnanvaltuuston entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Väinö Koskinen tapasikin sanoa, että ei kai
kukaan veroja rakasta, toteaa Juha-Matti Markkola (kesk).
. Talouteen voidaan vaikuttaa veropolitiikalla, omaisuuden
myymisellä, toimien tehostamisella ja rakenteellisilla muutoksilla. Aiem-
min kaupunginhallitus myönsi
sille vapautuksen, mutta 3 vuotta sitten tilintarkastaja katsoi, ettei kaupunki voi lain mukaan vapauttaa ketään veronmaksusta.
Sen jälkeen vuokrataloyhtiö on
joutunut maksamaan verot ja korottamaan vastaavasti asukkaiden vuokria.
Niemensivun mielestä vuokrataloyhtiön verottaminen on
epäreilua. 5
uutiset
Torstaina 13. Vuokra-asuntoja on
myös kaupungin suoraan omistamissa kiinteistöissä, mutta niistä ei peritä kiinteistöveroa.
Juha Mustajärven (kesk) mielestä vuokrataloyhtiötä ei voi rinnastaa yleishyödyllisiin yhteisöihin. Tämä on kuin viivytystaistelua valtiovaltaa vastaan. marraskuuta 2014
Kunnallisvero nostettiin
21,50:een pitkin hampain
Kiinteistöveroon
ei korotuksia
Kihniö
Laura Jokisalo
Kihniön kunnanvaltuusto on päättänyt olla nostamatta kunnan kiinteistöveroja vuodeksi 2015.
Valtuutettujen mielestä kiinteistöveroprosenttienkin korottaminen olisi ollut kohtuutonta.
Yleinen kiinteistövero säilyy näin ollen
0,98:ssa, vakituisten asuinrakennusten 0,44:ssä,
muiden asuinrakennusten 1,04:ssä ja yleishyödyllisten yhteisöjen 0,44:ssä.
Kihniö
Laura Jokisalo
Kihniön kunnanvaltuusto hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan tuloveron nostamisen
kokonaisella prosenttiyksiköllä
21,50:een. Se olisi taas epäreilua yksityisiä vuokranantajia kohtaan.
Niemensivun mukaan yksityiset vuokranantajat ovat kuiten-
kin eri asemassa, koska he voivat
vuokrata kenelle haluavat. Vuokrataloyhtiötä sitovat tarkat säännöt ja sosiaaliset velvoitteet.
Vain verottaja tietää
aleen oikeutetut
Verohallinnon tilaston mukaan
yleishyödylliset yhteisöt maksavat Parkanossa kiinteistöveroja
tänä vuonna yhteensä 7 453 euroa. Kunnan viranhaltijat ovat tiiviisti työstämässä muutosta, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät yksityisen palveluntuottajan haltuun, avoja laitoshoidon johtaja Mirja Ahoniemi sanoo.
Tästä johtuen esimerkiksi Väistön henkilökunta on vielä osittain avoinna.
Ryhmäkoti Väistö työllistää noin 15 henkilöä
6 . Koulu on melkoinen pommi, ja asiaa pitäisi jouduttaa,
Seppo Soikkeli perustelee esitystä sulkemisesta heti eikä vasta tammikuussa.
Vaihtoehdot pitää
tutkia rauhassa
lua suljeta, vaikka sellaistakin
on vaadittu.
Maanantaina rehtori Tarja
Männikkö-Tarsia sai vastaanottaa esityksen, että koulu tyhjennetään välittömästi. Vuosi sitten tulivat Keskustan koulun tutkimustulokset.
Sen jälkeen päätimme varmuuden vuoksi tutkia yhteiskoulunkin. Sen lisäksi on tehtävä laajempi selvitys toimintavaihtoehdoista. Vitkuttelu häiritsee. marraskuuta 2014
Sosiaalityöntekijän
virka hakuun
Kihniö
Maarit Lehto
Kihniön perusturvalautakunta julistaa sosiaalityöntekijän
viran haettavaksi. joulukuuta.
Koko koulua ei välttämättä
suljeta.
. Nyt sairastavat sekä henkilökunta että
oppilaat.
Hannu Laholuoma (kok)
vaati kaupunginjohtajalta esitystä, jonka pohjalta valtuusto
voi tehdä päätöksen.
Jari Heiniluoma kiisti, että
yhteiskoulun kanssa olisi vitkuteltu.
. Kyllähän syyt pitää selvittää, Mustajärvi sanoi.
?Maine ei parane
remontoimalla?
Ari Lamminmäki (kesk) sanoi olevansa entistä vakuuttu-
neempi siitä, että ensi vuoden
talousarvioon pitää varata rahat uuden yhtenäiskoulun rakentamiseen. On mahdollista, että tietyt
luokat voidaan jättää opetuskäyttöön, kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma sanoo.
Hänen mukaansa väistötiloja etsitään sen verran kuin lopulta tarvitaan. Yksi
ehdotetuista on kokonaan uusi
koulu, joka oli myös esimerkiksi Seppo Soikkelin mielestä ainoa hyvä ratkaisu.
. Hakuaika
päättyy 8.12.
Sosiaalityöntekijältä vaaditaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain
(272/2005) 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys.
Lisäksi vaaditaan alan työkokemus erityisesti lastensuojelussa, sosiaalitoimen atk-ohjelmien käyttökokemus sekä
B-luokan kuljettajatutkinto.
Yhteiskoulun oppilaat
väistötiloihin tammikuussa?
Seuraava
etappi on
aluehallintoviraston
tarkastus 4.
joulukuuta.
Parkano
Niina Martikainen
Karvialaiset
jatkoon
Taitaja9kisassa
Karvia
Heikki Pettinen
Karvian yläkoulun joukkue
. Yläkoulun oppilailla ei ole
kotiluokkaa, kuten alakoululaisilla, vaan oppilaat kiertävät
eri aineiden mukaan luokasta
luokkaan. Tulokset saimme kuukausi sitten, kaupunginjohtaja
kertasi.
Hän muistutti myös rakennuskustannuksista ja arvioi kokonaan uuden koulun tuovan
mukanaan 2 prosenttiyksikön
korotuspaineen kunnallisveroon.
Elinkaarimallilla pääsisi
alkuun halvalla
Ari Lamminmäki uskoi rahoi-
tusmallinkin löytyvän ja totesi kaupungin aina pystyneen
maksamaan sen minkä on rakennuttanut.
Kauko Turunen (kd) sanoi
olleensa kahden vaiheilla remontoinnin ja uudisrakentamisen välillä, mutta kallistuneensa pikku hiljaa uuden koulun
puolelle. Satakunnan paikalliskilpailuihin osallistui 18 joukkuetta Kankaanpäässä ja 21 joukkuetta Kokemäellä.
Karvian joukkue oli Kankaanpään paikalliskilpailun
kakkonen. Tämäkin vaihtoehto tutkitaan, kaupunginjohtaja lupaa.
Uuden koulun rakennuskustannukset voivat olla suuruusluokaltaan 12?15 miljoonaa euroa.
Sivistysjohtaja Harri Hiitti
kertoo, että Parkanon sivistyslautakunta keskusteli yleisesti koulun tilanteesta ja väistötiloista tiistaisessa kokouksessaan.
Asia ei kuitenkaan ollut kokouksen esityslistalla eikä siitä
sen vuoksi tehty minkäänlaisia
päätöksiä. Muuten tilanne ei
rauhoitu eikä Parkano ei pääse
eroon homepaikkakunnan maineesta.
. Väistötilojen välillä
saa siksi olla vain pieni kävelymatka, Tarja Männikkö-Tarsia
sanoo.
Osa opettajista
toimii jo nyt muualla
Jo tällä hetkellä osa opettajista
toimii ongelman vuoksi väistö-
Suljetaanko koko koulu vai vain osa. Ennen tätä ei kou-
?Koulu on
melkoinen
pommi, ja
sulkemista
pitäisi
jouduttaa.?
tajien luottamusmies Anne Vierikko.
Soikkeli ja Järvenpää työskentelevät opettajina Keskustan koululla ja Vierikko yhteiskoululla.
. Esityksen
tekivät julkisalan koulutettuja edustava pääluottamusmies
Seppo Soikkeli, työsuojeluvaltuutettu Tero Järvenpää ja opet-
Koulun ovet pysyvät kuitenkin
auki toistaiseksi, ja toimenpiteisiin ryhdytään vasta avin tarkastuksen ja suositusten perusteella.
Sekä rehtori, kaupunginjohtaja että sivistysjohtaja sanovat
nimittäin, että koulutiloissa ei
ole tähän asti todettu mitään
sellaista, että pitäisi ryhtyä hätäisiin toimenpiteisiin.
. Puheenvuorojen perusteella kokonaan uuden yhtenäiskoulun
rakentamisen
kannatus on kasvanut edelleen.
Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kertoi sisäilmaongelmia olevan nyt sellaiset, että
opetus jouduttaneen siirtämään
väistötiloihin tammikuun alussa. Muutama opettaja on nyt jo väistötiloissa.
tiloissa.
. Lautakunta odottaa
avin tarkastuskäynnin tuloksia
ennen kommentointia.
Niina Martikainen
Ylä-Satakunnan nettikysymyksessä udeltiin, mitä puoluetta äänestettäisiin, jos
eduskuntavaalit pidettäisiin
nyt.
Keskusta vei leijonanosan
äänistä, sillä tämän puolueen
valitsi 74 kaikkiaan 153 vastaajasta.
Seuraavaksi suurin kannatus oli piraattipuolueella (24),
ja kolmanneksi kiilasi vihreät (13).
Muille puolueille äänet olivat: perussuomalaiset 11, sosialidemokraatit 10, kokoomus 8, vasemmistoliitto 4,
kristillisdemokraatit 2 ja ruotsalainen kansanpuolue 1.
Kaikkiaan 6 vastaajaa ilmoitti, ettei äänestäisi mitään
vaihtoehtoa.
Nyt tiedustelemme netissä, oletko käynyt katsomassa
Mielensäpahoittajan.
Yhä useampi valtuutettu kääntyy uuden koulun kannalle
Parkano
Heikki Pettinen
Yhteiskoulun homeongelmat
eivät olleet kaupunginvaltuuston esityslistalla, niistä puhuttiin silti. Hän piti Hämeenkyrön omassa koulurakentamisessaan valitsemaa elinkaarimallia
tutustumisen arvoisena.
Elinkaarimallissa yksityinen
yritys suunnittelee, rahoittaa ja
rakentaa koulun ja vastaa myös
sen ylläpidosta. Piia Salo, Miro Ylilammi,
Patrik Nortula . Tilojen määrä
tai niihin siirtymisen ajankohtakaan ei ole vielä selvillä, sillä
ensin odotetaan avin tarkastuksen tuloksia.
Sivistysjohtaja Harri Hiitin mukaan vuodenvaihde on
luonteva siirtymäaika, sillä
väistötiloja on tuolloin saatavilla paremmin kuin nyt.
. Työterveys varmaan selvittää, mitä on tapahtunut. Homekoirat osoittivat ongelmakohdat jo 1,5 vuotta sitten. En usko enää
korjauksiin.
Jyrki Uotila (sd) vaati hänkin päätöksiä.
. Valtuusto päättää
jatkosta ensi vuoden talousarvion yhteydessä.
Teknisen lautakunnan pu-
heenjohtajana koulun ongelmia
tiiviisti seurannut Juha Mustajärvi (kesk) kysyi, onko koulussa tapahtunut jokin ratkaiseva
muutos, kun henkilökunta on
alkanut sairastella entistä laajemmin aivan viime viikkoina.
Tilanne näyttää vain huonontuneen, vaikka rakennuksessa on
otettu käyttöön ilmanpuhdistuslaitteet ja pahimmat tilat on
jätetty pois käytöstä.
. Tällä hetkellä pöydäl-
lä ei kuitenkaan ole mitään viranomaisen tekemää sulkusuositusta, Jari Heiniluoma sanoo.
Hänen mukaansa päätöksiä tulee tehdä rauhassa ja keskustella eri vaihtoehdoista. Kolmikon seuraava koitos on 10.
joulukuuta pidettävä aluekilpailu, josta parhaat pääsevät
valtakunnalliseen Taitaja9-finaaliin, joka käydään toukokuussa Turussa.
Valtakunnallisen Taitaja9kilpailun tavoitteena on tukea
nuorten ammatinvalintaa ja
lisätä kädentaitoa vaativien
alojen tuntemusta. Toivon, että rakennetaan
puukoulu, niin saamme positiivista julkisuutta. Kaupunki saa
rakennuksen ilman isoja alkuinvestointeja, kun yritys perii kulunsa sopimuskauden mittaan
palvelumaksuina.. Torstaina 13. Sekä opettajien että oppilaiden vaivat ovat rehtorin kuuleman mukaan myös pahentuneet syksyn mittaan.
Reilu kuukausi sitten opettajista ja henkilökunnasta ilmoitti
noin puolet saavansa koululta
oireita, ja nyt tilanteen koetaan
olevan vielä tätäkin huonompi.
Parkanon yhteiskoulussa on
oppilaita noin 230 ja henkilökuntaa kaikkiaan vajaat 40 henkeä.
Koulua vaadittiin
suljettavaksi heti
Seuraavaksi odotetaan siis aluehallintoviraston tarkastusta 4.
joulukuuta. Yksi opettaja opettaa lukiolla, ja joustavan opetuksen joporyhmä toimii jäähallilla, rehtori kertoo.
Oireilun perusteella koulun
alin kerros on pahin paikka.
Sieltä on kerrottu tulevan oireita enemmän kuin muualta koulusta. Viraston edustajat tulevat tarkastuskäynnille 4. Muut jatkoon selvinneet joukkueet olivat Kankaanpäästä ja Laviasta.
www.ylasatakunta.?
Keskusta
veisi äänet
Ylä-Satakunta
Parkanon yhteiskoulun oppilaat päätyvät todennäköisesti tammikuun alusta opiskelemaan väistötiloihin koulun sisäilmaongelmien vuoksi.
Tarvittavien tilojen määrä selviää sitten, kun aluehallintovirasto on tehnyt koululla
kattavan tarkastuksen. suoriutui jatkoon Taitaja9-paikalliskilpailuista Kankaanpäässä. Akuutti kysymys on tietysti oppilaiden ja henkilökunnan
terveys. Keskustan koulun oppilaat
palaavat vuoden alusta koululle, ja tiloja jää vapaaksi, Hiitti
toteaa.
Rehtori Tarja MännikköTarsian mukaan yläkoululaisille ei ole kuitenkaan yhtä helppo löytää sopivia tiloja kuin alakoululaisille.
Eero Väätäinen, kaupunginjohtaja.
?Katsokaa omia elämäntapavalintojanne ja olette energiapolitiikan kärjessä. Olemme raaka-ainerikas maa, ja siitä voi aina elää.
Lapsen
oikeuksien
päivä näkyy
Parkanossa
den yhtiöiden kanssa tulivat
kuvaan mukaan.
Sähköt tulivat jo ennen 60-lukua alueella lähes joka taloon ja
sittemmin myös kesäasuntoihin. Juha
Laitinen, hallituksen puheenjohtaja.
?Leppäkoski on vajaan vuoden toiminut Nokialla, ja myönteisenä on laitettu merkille konsernin investointivalmius ja
ketteryys.. Turve on kotimainen polttoaine, jonka käyttö luo työ-
paikkoja.
Metsien kasvu on Suomessa
maailmanennätysluokkaa, muta metsät ovat vajaakäytössä.
Ja 99,4 prosenttia turvemaistakaan ei ole tuotannossa, vaikka
Peisan mukaan julkista keskustelua seuratessa osuudet tuntuvat päinvastaisilta.
Leppäkosken Sähkön toimitusjohtaja Juha Koskinen kertoi, miten yhtiön viime vuosina
tekemien ratkaisujen myötä ulkomailta tuotetun maakaasun
osuus raaka-aineena on käynyt
pieneksi. Sitten 1940ja 50-luvuilla jakeluverkosto
laajeni Kihniöön ja Jämijärvelle.
Yrityskaupat ja yhteistyö mui-
Parkano
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Parkanon yhdistys
huomioi ensi viikolla vietettävää lapsen oikeuksien päivää teatteriesitysten myötä.
Maanantaina 17. Ilkka Latvala, energiajohtaja, Metsä Group.
miamme, sanoi Koskinen.
Kotimaisuuden myötä on
saatu vakautta myös energian
hinnoitteluun, ja yhtiö on pystynyt pitämään asiakkaille antamansa lupaukset ja jopa laskemaan energian hintoja.
Nyt suunnitelmissa on ra-
Kosken kuohuista ketteräksi konserniksi
Nokia
Veli-Matti Heinisuo
Jooseppi Rytilän kiinnostus
sähköön ja sen käyttömahdollisuuksiin johti siihen, että
8.8.1921 Leppäskosken kuohut
alkoivat muuttua sähköenergiaksi. Ja teollisuuden vähättely on suurin virhe, mitä
Suomi voi tehdä. marraskuuta on alle kouluikäisten ja
1.?2.-luokkalaisten vuoro.
Silloin lukion saliin saapuu
Teatteri Mukamas Marjamatka-näytöksineen.
Näytös kestää noin 40 minuuttia, ja ajankohdat ovat
klo 9.30, 10.30 ja 11.45. Energian itse aiheutettu
niukkuus on suurta tyhmyyttä.
Julkisten menojen osuus
bruttokansantuotteesta on Suomessa kestämättömällä tasolla,
nyt jo Tanska ja Ranskakin ovat
kirineet ohitse. 7
Kotimaisessa on 95-vuotiaan
Leppäkosken voima
Veli-Matti Heinisuo
Parkanolaisen kyläsepän Jooseppi Rytilän kiinnostus sähköön synnytti Leppäskosken
sähköosakeyhtiön tammikuussa 1919, ja energian lähteet olivat taatusti kotimaisia. Runsaat
95 vuotta myöhemmin Leppäkosken Sähkö Oy on iso konserni, joka kuitenkin pureutuu
kaikilla jaloillaan paikalliseen
maaperään.
Yhtiön kasvamisen myötä
merkittävä uusi aluevaltaus on
Nokian kaupunki, jossa Leppäkoski on noussut merkittäväksi energiantuottajaksi. Logistiikkaverkot tulee pitää kunnossa.
. Näyttelyesitteen mukaan esillä on
taianomaisia kuvia siitä, miten kotiseutu näyttäytyy Ysukupolvelle älypuhelimien
välityksellä.
Hämeenkyrön, Nokian ja
Ylöjärven kulttuuripalvelut
ovat kuluneen vuoden aikana ideoineet erilaisia malleja
kuntarajat ylittävälle kulttuuriyhteistyölle sekä uusien näkökulmien löytämiseksi kotiseututyöhön. luokan oppilaille kiusaamiseen pureutuvalla näytöksellä Kuvaaminen kielletty.
Tiistaina 18. Seminaarin
juontanut laatu- ja kehityskoordinaattori Esko Raskila saattoi
kertoa myös sen, että tuolloin
myydyt osakkeet palautuivat
runsas kuukausi sitten yhtiön
omistukseen.
Konserniksi kasvanut Leppäkoski toimii jo 11 kunnan alueella. Suomi on täynnä salaisia
menestyjiä, jotka osoittavat, että kaikesta huolimatta pystymme menestymään.
Juuri nyt näyttää kuitenkin
huonolta. Tarvitsemme kunnon katteet, kunnon marginaalit tuotteistamme. Verotus alas,
sääntelyä pienemmäksi ja maahan terveellinen yritysympäristö, olivat Mörttisen teesit.
Täyskäännös
kotimaiseen
Bioenergiayhdistyksen toimitusjohtajan Jyrki Peisan mukaan Suomessa metsäenergia
on ratkaiseva ja valtava mahdollisuus.
. Yksi
piloteista on ollut nimeltään
#kolmenmaa, jossa alueen
asukkaita on pyydetty lähettämään kuvia ja kommentteja liittyen omaan asuinympäristöönsä joko Twitterin
tai Instagramin välityksellä.
Kaikki lähetetyt kuvat tulivat simultaanisti esille myös
kolmen kunnan paikallislehtien verkkosivujen etusivulle.
Riitijoen näyttelyn kuvat
ovat tästä projektista. Asiakkaita on yli 30 000 ja
kuluvan vuoden ennustettu liikevaihto lähentelee 70 miljoonaa euroa. marraskuuta 2014 . Taidetalo on avoinna tiistaista
torstaihin kello 11?18 sekä
perjantaisin ja sunnuntaisin
kello 11?16.. Pääjohdot vedettiin Varessalmen ja Leppäsjärven kylien halki Poltille. Yksi linja lähti
kohti Parkanon Yliskylää.
Vähitellen verkkoa laajennettiin eri puolille Ikaalista ja
Parkanoa. Pienessä ajassa olemme
saaneet aikaan täyskäännöksen tuontienergian sijasta vähäpäästöiseen kotimaiseen. Vuonna 1964 valmistui yhtiön ensimmäinen sähköasema.
Onpa yhtiö ollut mittavan
valtausyrityksenkin kohteena
90-luvun puolivälissä, mutta
torppaus onnistui. Asian politisoitumisen
vuoksi tehdään myös helposti
oikeuksien sopimus
Tämän vuoden tee-
mana on lapsen oikeus
leikkiin
Johtaja Leena Mörttisen mukaan Suomessa on tärkeää valjastaa työmarkkinat kasvun esteestä kasvun mahdollistajaksi.
isoja virheitä.
Mörttisen mielestä nyt on
täysi syy ottaa kaikki tehot irti
tuotantopanoksista ja antaa niin
energian, rahoituksen kuin datankin virrata. Kaukolämpötoiminta on
runsaan 20 vuoden aikana laajentunut seitsemän kunnan alueelle. Torstaina 13. Vain Saksa ja Ruotsi
ovat pystyneet puolustamaan
vientihintojensa tasoa suhteessa tuontihintoihin. Marjamatkaan on vapaa pääsy.
Nokia
Elinkeinoelämän keskusliiton
johtajan Leena Mörttisen mukaan maailmantalouden paras
toivo on edelleen Yhdysvaltojen suunnassa. Todelliset kuluttajat ovat siellä, eivätkä esimerkiksi Kiinassa.
Maailmantalous on kaikin puolisessa myllerryksessä
muuallakin kuin Suomessa, jota Mörttinen luonnehti yhä yhdeksi parhaista maista.
. Merkittäviä kehitysaskelia on otettu pelletin käyttämisessä, mutta myös tuuli-,
vesi- ja biovoiman sekä vedyn
osalta.
. Niinpä 95-vuotisjuhlaseminaari pidettiin Nokialla kylpylähotelli
Rantasipi Edenissä viime viikon keskiviikkona.
Yhteistyökumppaneille katetun runsaan ajankohtaispöydän pääruokana oli kotimainen
energia.
Lapsen
oikeuksien
päivä
Vietetään vuosittain
20.11.
Taustalla YK:n Lapsen
Maa täynnä
salaisia menestyjiä
Nyt pitää antaa
energian virrata
Energia on yksi maailman mielenkiintoisimmista kysymyksistä. Lisäksi Suomessa kolme prosenttia yrityksistä vastaa 68 prosentin osuudesta viennistä.
. Esa
Halme, maakuntajohtaja.
?Suomella on opittavaa Saksasta siinä, miten teollisuuden
kilpailukyvystä huolehditaan.. Henkilöstöä on 83.
Tiedot pohjautuvat Leppäkosken Sähkössä yli 20 vuoden
työrupeaman tehneen Arja Viitasaaren kokoamaan katsaukseen, joka muun muassa kiinnostavien kuvien kautta käy läpi vaiheita 95 vuoden ajalta.
Parkanolla ja Kihniöllä on
vankka sijansa Leppäkosken Sähkön historiakatsauksessa.
kentaa Nokialle iso biovoimala,
joka valmistumisensa jälkeenkin työllistäisi useamman kymmenen henkilötyövuoden verran ja välillisesti polttoaineenhankinta työllistäisi lähes 200
henkilöä yhtiön toimialueella.
Elina
Riitijoen
valokuvia
Nokialla
Ylä-Satakunta
Nokian Taidetalossa on ensi
viikon perjantaihin saakka näytteillä itäaureslaisen
Elina Riitijoen valokuvia
kotiseudustaan. Asiakkaamme kokevat kotimaisuuden tärkeäksi asiaksi, ja tämäkin tieto on ohjannut toi-
Seminaarissa
sanottua
?Poliittisten päätösten epävarmuus on ongelma energia-
alalla, jossa tehtävä työ perustuu pitkäjänteisyyteen.. marraskuuta Ahaa-teatteri esiintyy
3.?9. Mitatkaa oma hiilijalanjälkenne.. Ensimmäiset laskut
lähtivät 101 parkanolaiselle ja
280 ikaalislaiselle
Samanlainen kova vauhti
siellä oli kuin Suomessa naisten
SM-sarjassa. 7-vuotias Julia-tytärkin on aloittanut kiekkokoulussa.
Erkka Junior -ohjelman toimivuutta ja hyötyjä Hakala pääsee seuraamaan tarkimmin E04joukkueen osalta.
. Sain
kuitenkin koottua itseni ja pysyin hyvin mukana pelissä.
Lehtiniemen seuraava tavoite on pukea maajoukkueen
edustuspaita päälle MM-kisoissa Buffalossa vuodenvaihteessa.
Kisajoukkue
julkistetaan
joulukuussa.
Ensimmäisenä Kummolaa onnittelemassa
Ylä-Satakunta
Minna Lautamäki
Suomen Jääkiekkoliitto palkitsi Janne Hakalan viime viikonloppuna Vuoden Tekijä 2014
-palkinnolla. Päästiin seuraamaan aitiopaikalta liittovaltuuston kokousta ja Kummolan uudelleen
valintaa puheenjohtajaksi. Tarvitaan tietojärjestelmä, joka kokoaa ja analysoi tulokset, Hakala sanoo.
Erkka Junior -analysointijärjestelmän hän on kehittänyt yhteistyössä seuran valmennuspäällikön Aarne Mansukosken
kanssa.
Mansukoski antoi kehitysehdotuksia ja toi esille valmennuksen näkökulman.
Junioripelaajien kehitystä
seurataan muun muassa luistelunopeutta, kiekonhallintaa
ja syöttötarkkuutta testaamalla.
Fysiikkatestejä tehdään myös
kesäharjoituskaudella.
Pelaajia ei laiteta
paremmuusjärjestykseen
Tietojärjestelmän avulla testitulokset on luettavissa pelaajakohtaisesti. Turnauksesta jäi itselle hyvä fiilis, vaikka ennen turnausta oli melkein neljän viikon pelitauko sairastelun takia. Venäjä pelasi vähän kovemmin ja fyysisemmin
kuin muut.
Lehtiniemi pelasi viime kaudella Parkanon Kiekon C-junioreissa. Niiden
avulla seurataan muun muassa, missä on onnistuttu ja mihin
osa-alueisiin valmennuksessa
on syytä paneutua enemmän.
. Itse
pääsin ensimmäisenä liittovaltuuston ulkopuolisena onnittelemaan Kummolaa heti tiukan
äänestyksen jälkeen, Hakala
kertoo.. marraskuuta 2014
Janne Hakalan tietojärjestelmästä
tuli valmennuksen työkalu
Jääkiekkoliittokin on
huomioinut
Erkka Junior
-ohjelman.
Parkano
Minna Lautamäki
Parkanolaisen Janne Hakalan
kehittämällä tietojärjestelmällä
seurataan junioripelaajien kehitystä. Viimeisessä pelissä tuli voitto Saksasta maalein 2?0.
Puolustajan paikkaa pelaava Lehtiniemi kertoo, että turnauksen pelit olivat kovatempoisia.
. Hyödyt näkyvät sitten tule-
vaisuudessa.
Joukkueessa pelaa 17 poikaa
ja 3 tyttöä.
Hakalan mukaan tyttöjen
ja poikien välillä ei ole selkeitä eroja ainakaan nuoremmissa
ikäluokissa. Meidän joukkueessa on yksi
?02 syntynyt tyttö ja kaksi ?04
syntynyttä. Hän siirtyi syksyllä
Ilvekseen, jossa pelaa naisten
joukkueessa SM-sarjaa.
. Kaikki tytöt pärjäävät erittäin hyvin.
Hakala mainitsee hyvänä
esimerkkinä parkanolaisen Jenna Lehtiniemen, joka pärjäsi hyvin C-junioritasolle asti poikien
kanssa.
Nyt Lehtiniemi edustaa Suomea alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.
E04-joukkue harjoittelee jäähallissa kolmena iltana viikossa.
Maajoukkuepelit sytyttivät Lehtiniemen
Ylä-Satakunta
Minna Lautamäki
Parkanolainen Jenna Lehtiniemi pelasi viime viikonloppuna
ensimmäiset maajoukkuepelinsä alle 18-vuotiaiden tyttöjen
Euro Hockey Tour -turnauksessa Venäjällä.
Suomi voitti neljän maan
mittelössä kaksi peliä ja hävisi yhden sijoittuen turnauksen
toiseksi.
Ensimmäisen ottelun Venäjää vastaan Suomi hävisi 2?1.
Sen jälkeen Ruotsi kaatui sa-
moin lukemin. Jääkiekkoliiton sääntöjen
mukaan tytöt saavat pelata kaksi vuotta itseään nuoremmassa
joukkueessa juuri tästä syystä. Analysoinnin avulla
voidaan tehdään johtopäätöksiä koko porukan osalta ja kehittää valmennusta oikeaan suuntaa. Testejä on tehty muutamana vuonna ja yksittäiset tulokset
kertovat, että suunta on nousujohteinen. Meillä ei ole myöskään mitään testausrajoja, joilla luokiteltaisiin pelaajia tasoryhmiin.
Pelaajakohtaisia tuloksia esitetään vain pelaajille tai hänen
vanhemmilleen, Hakala kertoo.
Poikkeuksena pelaajat, jotka ovat siirtymässä esimerkiksi
isompiin seuroihin, jolloin pelaajan tai vanhemman luvalla
Janne Hakala on tietotekniikan ammattilainen, jonka osaamisesta hyötyy myös Parkanon Kiekon valmennustiimit ja junioripelaajat.
tuloksia voidaan esitellä tulevan seuran edustajalle.
Tytöt pärjäävät
hyvin joukkueessa
Janne Hakala on aktiivisesti mukana PK:n toiminnassa.
Hän on seuran johtokunnan jäsen ja toimii PK:n 04-syntyneiden joukkueenjohtajana.
Joukkueessa pelaa myös
oma poika Joonas. Torstaina 13. 8 . Kyselyjä on tullut, ja parin
seuran kanssa on neuvottelut
menneillään, Janne Hakala kertoo.
Hakala ja muut ansioituneet seuratyöntekijät olivat liiton vieraina Helsingissä Karjala-turnauksen yhteydessä pidetyssä tilaisuudessa.
. Graafiset käyrät
osoittavat suoraan, miten taidot ovat kehittyneet.
Janne Hakala korostaa, että
testianalyysillä ei laiteta pelaajia paremmuusjärjestykseen.
Testit ja analyysit ovat valmennuksen työkaluja. Erot näkyvät yleensä vasta murrosiän jälkeen, kun
ruumiinrakenteeseen
tulee
muutoksia.
. Testituloksien exel-suosta
ei sellaisenaan ole valmennukselle hyötyä. Tunnustus myönnetään aktiivisille seuratyöntekijöille.
Palkitsemisperusteissa mainittiin myös Erkka Junior -tietojärjestelmä, joka on huomattu
muissakin seuroissa.
Tietojärjestelmää kauppaa
Hakalan perustama toiminimi.
. Erkka Junior -ohjelma on
käytössä Parkanon Kiekon juniorijoukkueissa, ja kiinnostusta
löytyy muistakin seuroista.
Hakala kertoo, että seuran
junioreiden kehitystä on seurattu järjestelmällisesti erilaisilla
testeillä jo viiden vuoden ajan.
Pelkkien testitulosten perusteella valmennusta on kuitenkin hankala kehittää.
Olen
ylpeä siitä, että olen parkanolainen. On ollut ihana kiertää kaikki neljä kylää, ja nyt meillä on
tämä hieno juhla. Eiköhän jatketa taas keväällä kyläkierroksia ja ensi
syksynä järjestetä uusia tapahtumia, hän ehdotti.
Parkanon seurakunnan tervehdyksen toi nuorisotyönoh-
Juhla pidettiin pyhäinpäivän
jälkeisellä viikolla, ja Myllymäki kehottikin edelleen kääntämään katseen myös niihin, jotka ovat jo poistuneet keskuudestamme mutta joiden jättämä
Lahjavinkki
Elintarviketarjoukset voimassa to?ti
13.?18.11.2014 ellei toisin mainita!
JOULUNAVAUS
0
1
Pe 14.11.
60-130 velour
Kahvia & pipareita
ja lapsille mehua
La 15.11.
0
99
pkt
plo
Ida Red omena
Joululimppu 500g
tumma tai vaalea
Puola
89
1
0
49
89
pkt
Glögi & pipareita
ja lapsille mehua
Naisten
tai miesten
FLANELLIHOUSUT
koot s-xxl
995
Lapset Huomio!
kpl
3,78/kg
3,78/kg
raj.1 pkt/talous
To 13.11.
Kahvia luumutaskun kera
ja lapsille mehua
0,66/l
89
Maitokolmio
tai satamaito
meijeriovoi 500g
Halpa-Halleissa tapahtuu:
TONTTUSETTI
Limsat ja
a
vedet 1,5l
Atrilli grillimakkara
400g
Kylien toimintapäivät päättyvät, mutta ne kuitenkin jatkuvat
ensi vuonna uudestaan, ainakin
näin toivotaan.
Yhteistyöllä teimme sen, siitä
annan kiitoksen kaikille osallistujille.
Suut naurussa, hymy herkässä
ja välillä myös tippa silmässä!
Kyliä kun kierrettiin, meille paljon annettiin infoa taloista, asukkaista ja historiasta.
Jos joku luulee, että kylät ovat
tyhjiä . Torstaina 13. Bändistä kuvassa
Urho Orreveteläinen ja Esko Koivisto sekä vieraileva tähti
Paula Kiviharju. Taustalla juontaja Hannu Nummela.
dessä, hän hehkutti.
Karilan laskujen mukaan
kylien kiertämiseen ja juhlaan
osallistui yhteensä yli 350 parkanolaista. ei nyt sentään!
Siellä on taloja ja peltoja, joskus
kylläkin harvassa.
Suomalaisen unelma asua järvenrannalla toteutuu monessa paikassa.
Ja ne kylätalot aivan huippukunnossa.
Lehmätkin meitäå katsoivat,
kun linja-autolla ajettiin pitkin kylän raitteja.
Pimeään kaamokseen on hyvä
saada piristystä ennen joulun tiimellystä.
Tätä toimintaa toivomme myös
jatkossa, ja sitä on hyvä kehitellä
Ystävänlaulu lohduttaa ja antaa voimia jaksamaan.
pss
n,
Kynät ja paperit esii essä käynnistyy
avauksen yhteyd
HHallpa-Hallin joulun
!
P iirustustehllintäjovä
ulusta!
Erilaisia
kuoseja
a-Ha
Piirrä kuva Halppal
an.
auttaneet palkita
1595
kg
setti
Arkiruokakerma
10% 2 dl
Kunnon juhlakinkku
3-4kg,pakaste
Kaikki piirustuksen ustuksia to-pe 13. 9
Yhteinen juhla kokosi neljä kylää kaupungintalolle
Parkano
?Olen ylpeä
siitä, että olen
parkanolainen.?
Niina Martikainen
Parkanon kyläkierroksen ja toimintapäivien päätösjuhla keräsi viime torstaina kaupungintalolle noin 80-henkisen yleisön.
Päävastuu juhlan järjestämisestä oli Kallion kaupunginosayhdistyksellä, mutta mukana ohjelmaa tarjoamassa oli
myös Kovesjoen, Pohjois-Parkanon ja Alaskylän väki.
Lämminhenkisen juhlan aikana muun muassa kuultiin
musiikkia Eikan pumpun ja
Paula Kiviharjun esittäminä,
huvituttiin Martan ja Tyynen
esittämästä kypsien naisten
huumorista, osallistuttiin karhunkaatosketsiin ja ihasteltiin
kovesjokelaisen Magic Brothers
-taikuriduon esitystä.
Päätöksensä saaneen kyläkierroksen olivat ideoineet Parkanon kaupungin hyvinvointikoordinaattori Marja-Liisa
Vainionpää ja vanhustyön palveluohjaaja Tuija VainionpääSeilo sekä Suomen Setlementtiliiton Yhdessä mukana -projektin koordinaattori Marjo Karila.
Yhteistyökumppanina on ollut myös Parkanon seurakunta.
jälki edelleen näkyy.
Hyvinvointikoordinaattori Marja-Liisa Vainionpää esitti muistelunsa kyläkierrokselta
runomuodossa:
Tyyne ja Martta eli Maija Karhunen ja Ann-Marie Ahokangas esittelivät musiikin säestyksellä kypsien naisten romanttisia haaveita.
Kierrosta jatketaan
ensi keväänä
Marjo Karila kiitti juhlassa vuolaasti kyläkierroksen toteutumista ja kehui syksyn olleen
mahtava.
. Kylien osaaminen on tuotu näkyviin. Uskon, että Parkanon kylillä on tällainen muisti,
Myllymäki sanoi.
Joulutalon
Yllätysten
. On ollut hienoa tehdä yh-
Parkanon kyläkierroksen päätösjuhla keräsi yleisöä kaupungintalolle noin 80 henkeä.
Eikan pumppu soitti useassa välissä. - 14.11.
Vastaanotamme piir
Jo
vuodesta
1977
2,90/l
5
99
ERÄ!
Kartanon Peanut tai
Almond Crunch 165g
A
HINTMI!
M
O
P PRIS BOMB!
Ohuet
sydänpiparit
350g 4,76/kg
4 prk
kg
5
00
à 1,95
á 0,58
Luonnonystävä
talouspaperi 20rll
0,40/rll
A
HINTMI!
MBOMB!
PO
IS
R
P
2,02/kg
3 prk
2
00
3 pss
1
00
à 1,90
7
90
säkki
10,säkki
Luonnonystävä
wc-paperi 40 rll
0,25/rll
Karkkirasia
750g 3,99/kg
2
99
ras
Suklaakonvehtirasia
150g 16,67/kg
2 ras
500
á 2,69
PARKANO
www.HHnet.?
ma-pe
8-21 la 8-18
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!. marraskuuta 2014 . Lisääkin on toiveissa saada mukaan.
jaaja Klaus Myllymäki.
. Vahvoilla yhteisöillä on yhteinen, jäsenten keskenään jakama muisti
Amerikkalaisen HBO-tuotantoyhtiö on kansoittanut
sarjan brittinäyttelijöillä.
6. New York (16)
23.35 Pukumiehet (S)
00.35 Syyllisyys (12)
01.35 Glades (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
(S)
07.25 Disney esittää: Lilo
ja Stitch (S)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Onnea matkaan,
Charlie! (S)
08.50 MasterChef Suomi
09.50 Kodikkaasti vuokralla
10.20 Unelmien talo
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Unelmien talo
14.20 MasterChef Suomi
15.20 Matkaoppaat
15.50 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S)
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.55 Panttilainaamo
18.25 Panttilainaamo
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Haapasalo Goes
America (S)
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
22.00 Hotellit kuntoon,
Jyrki Sukula!
23.00 Asema 62 (12)
23.55 NCIS Rikostutkijat
(12)
00.55 Frasier (S)
01.25 Holmes NYC (12)
02.20 Elämää halpalentoyhtiössä (7)
Blåfield 22.10 Suomalainen suurlehti 22.20 Täällä Sanomat 22.30 Jokapäiväinen lehtemme 22.44 Uuden Suomen Matti 22.45 Tulee kun tilaa 22.53 Sanan
vapaus - rahan vapaus 23.25 Hetkiä kaupungissa 23.55 - 04.00 Teematieto
FEM 07.25 - 15.05 SVT:n ohjelmaa 15.58 Haaste 16.27 Efter Nio 17.25
Närbild 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Äidin pikku apulainen
18.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 19.00 The Pohjoismaat: Perhe 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Spotlight: Ydinvoimasotkun seuraukset 20.30
Herkkuja: Saksanpähkinäunelma 20.45 Oddasat 21.00 Sportmagasinet 21.30
Solsidan - Onnea onkimassa (12) 21.53 Katse avaruuteen 21.57 Yle Nyheter
TV-nytt 22.00 Mammona (12) 23.00 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
George R. Henkilöhahmokaarti on
kattava ja jokaiselle löytyy
varmasti oma lempihahmo.
Sarja ja varsinkin Martinin
alkuperäistekstit ansaitsevat
suuren kiitoksen hahmojen
moniulotteisuudesta ja -mutkaisuudesta. Ihmeelliset
ennätysvideot
19.30 Vino Show
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Passengers
(12)
22.55 SM-liigan viikkomakasiini
23.25 Nelonen Pro: Moor
Gääs
23.55 Haapasalo Goes
Nelonen
America (S)
07.30 Red Caps (S)
00.55 NCIS Rikostutkijat
08.00 Red Caps (S)
(12)
08.30 Jaksa paremmin
01.55 Pelkokerroin 2.0
09.00 Hurja remontti
(12)
10.00 SM-liigan viikkoma- 02.50 Amerikan kovimmat
kasiini
keräilijät
08.30 Hello Kitty - onnistu
kanssani! (S)
08.45 Hunajapupuset (S)
09.00 Chaplin (S)
09.10 Pokémon (7)
09.35 Gumballin mieletön
maailma (S)
10.00 Scooby-Doo! Mystery Incorporated (7)
10.25 Loton ja Jokerin
tulokset
10.30 Suomen kaunein
koti
11.30 Koko Suomi leipoo
12.25 Vapun valtakunta
12.55 Löytäjät
13.25 Menestyksen
takana
14.30 Hassut hurjat hirviöt (7)
16.25 Putous
17.55 Peter Hispaniassa
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tanssii Tähtien
Kanssa
21.00 Syyllisyys (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 Posse
00.00 Gates (12)
01.00 Gates (12)
Von Trappin perheen tarina 20.05 - 20.52 Kaupunki uusiksi: Taistelu asukkaista 21.00 Foo Fighters - Sonic Highways 22.00 Yle Live: M1-studiossa
Jarkko Martikainen 23.00 Elokuvan tarina (16) 00.05 - 04.00 Teematieto
FEM 08.15 Unna Junná 08.30 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita
09.00 - 12.45 SVT:n ohjelmaa 13.47 Taivaallista menoa: Missiona meditaatio 14.17 Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta 15.05 Jälkivääntö 15.45 Nuottien matkassa 16.45 Perhesirkus 17.15 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita 18.30 Tähtäimessä triatlon:
Uinti 19.00 Kylmää ja märkää 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt
19.50 Ihmiskunnan uhkakuvat 20.00 Dok: Taiteella rahoiksi 21.00 - 22.27
Maria Lang: Ei enää murhia (12) 23.00 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.55 Kuka kutsui Kokanderin
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.50 Murdochin
murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Luontoretkellä:
Muuttuva maisema
11.40 Strada
12.10 Kuningaskuluttaja
12.40 Sydämen asialla
(7)
13.30 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi
(S)
14.40 Arkistokuvia:
Rahan rata (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Miesten ja
naisten pituudesta
19.55 Tarinoita metsästä
: Orava
Eino, Einari
20.00 MOT
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Karen & Grigori
22.25 Kotikatsomo:
Tellus
23.15 Yle Uutiset
23.20 Putkiremontti
23.50 Kyseenalaiset
asiantuntijat
00.40 Uutisikkuna
tilaratkaisuja
11.50 Yesminen eksoottiset herkut
12.20 Muuttohaukantie
12.50 Muuttohaukantie
13.20 Kimmo (7)
13.45 Uusi päivä (S)
14.15 Uusi päivä (S)
14.45 Uusi päivä (S)
15.15 Pasila 2.5 - The
Spin-Off (7)
15.40 - 16.25 Doctor
Who (12)
16.31 Nuoret mestarit:
Merentutkijamestari
TV2
17.00 Pikku Kakkonen
04.00 Uutisikkuna
18.00 SuomiLOVE
06.50 PIKKU KAKKONEN: 19.00 Yle Uutiset aluJyrkin ja Neposen
eeltasi
aamu
19.10 Yle Uutiset
06.51 Nimipäiväonnitte- 19.20 Urheiluruutu
lu: 17.11.
19.24 Yle Uutiset sää
06.52 Fungi (S)
19.30 Taistelulentäjät
07.00 Karhunpaini
20.00 Uusi päivä (S)
07.07 Pikku Toni (S)
20.30 Ykskaks paksuna
07.12 Nelli ja Iiro (S)
(12)
07.23 Tommin kiertävä 21.00 Imettäjät
sirkus (S)
21.25 Kätevä emäntä (7)
07.33 Maltti ja Valtti (S) 21.50 Yle Uutiset
07.42 Olivia (S)
22.00 Urheiluruutu
07.55 Martta puhuu (S) 22.05 Lain viitta (12)
08.18 Muumilaakson
23.05 Taistelulentäjät
tarinoita (S)
23.35 Charlien enkelit
08.42 - 08.50 Klassikko(12)
tarina (S)
00.15 - 04.00 Uutisik09.00 - 09.40 Majavakuna
laakso
09.45 Tanskalainen
maajussi
MTV3
10.15 Niklaksen keit05.30 Aamusää
tiössä
06.00 Studio55.fi
11.15 - 11.45 Tyylikkäitä 06.25 Huomenta Suomi
SUB 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää 11.00 Ostoskanava Tvins.
com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 X Factor UK 15.50 X Factor
UK 17.00 Lemmen viemää 18.00 Suomen surkein kuski 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Lähiöunelmia (S) 19.30 Miehen puolikkaat (7) 20.00 Rillit
huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 X-Men (12) 23.21 Rakas, sinusta
on tullut pullukka 00.20 Grimm (12) 01.20 Lähiöunelmia (S) 01.45 Katujen
kasvatti (16) 02.45 Hävyttömät (16)
09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Kauniit ja rohkeat
(7)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Vapun valtakunta
11.10 Lääkärit (7)
12.05 Ostoskanava
Tvins.com
13.45 Amazing Race
14.45 Millerit (7)
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Tanssii Tähtien
Kanssa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Suomen kaunein
koti
21.00 Kiiltokuvia (7)
22.00 Kymmenen
Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (16)
23.35 Kuuma laki (12)
00.35 The Good Guys
(12)
01.35 Super Fun Night
(S)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Mikki Hiiren kerhotalo
(S)
07.25 Disney esittää:
Lilo ja Stitch (S)
07.50 Lazy Town (S)
08.20 Onnea matkaan,
Charlie! (S)
08.50 MasterChef Suomi
09.50 Kodikkaasti
vuokralla
10.20 Unelmien talo
10.50 Ennustaja-TV
11.20 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.20 LIVE: Tiedä ja
Voita
13.50 Unelmien talo
14.20 MasterChef Suomi
15.25 Hulttio ja herrasmies (7)
15.55 Olipa kerran (12)
16.55 The Voice Kids
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
20.00 Ravintola X
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Linnunradan käsikirja
liftareille (12)
23.15 Kylmä rinki (16)
00.25 NCIS Rikostutkijat
(12)
01.25 Totuus rikosotsikoiden takaa (16)
(12) 23.30 Uusi Kino: Pieni elokuva sisaruussuhteista (S) 23.50 Uusi Kino:
Vesikaupunkeja (S) 00.15 - 04.00 Teematieto
FEM 07.25 - 16.50 SVT:n ohjelmaa 17.25 Sukujuuria etsimässä 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Tiedätkö mitä. New York (16) 00.35 Vampyyrien sukua (16)
01.35 Simpsonit (7)
TEEMA 04.00 Teematieto 10.00 Intia liikkeessä 11.00 - 12.55 Syntynyt
Riiassa -konsertti 13.15 Tehtävä lähiössä 13.45 Kuninkaittemme jäljillä
14.45 - 15.40 Historia: Hitler - pahan lähettiläs 15.45 Gran Hotel (12)
16.30 Gran Hotel (12) 17.10 Gran Hotel (12) 18.00 Taskuvaras (7) 19.15
10.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
11.00 Elixir
11.30 Elixir Sport
12.00 Ravintola X
13.00 Merieläinten pelastajat
13.30 Eläintarhassa
tapahtuu
14.00 Villiä menoa eläintarhassa (7)
14.40 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.45 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.55 Hotellit haltuun
15.55 Himohamstraajat
(S)
16.55 Totuuden anatomia
(12)
17.55 Jukebox
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Guinness World
Records . 18.30 Taivaallista menoa: Liikemiehen johdatus 19.00 Kysymyksiä luonnosta 19.30
Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Strömsön saunaillan parhaat
palat 20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00
TEEMA 04.00 Teematieto 16.30 Hetkiä kaupungissa 17.00 Beat- Arkistosta revittyä: Asunnottomuus 22.30 - 23.09 Strömsö 23.15 - 03.45
sukupolvi 18.00 - 18.45 Historia: Brittikoti 1950-luvulla 19.00 - 19.47 Gran SVT:n ohjelmaa
Hotel (12) 20.00 Tekijänä: Elina Lappalainen 20.30 10 kirjaa lapsuudesta
21.00 Kaupunki uusiksi: Tehtävä tiedelähiössä 21.50 Kino: City Island
Yle Kuvapalvelu
Tiistai 18.11.
TV1
04.00 Uutisikkuna
05.45 Aamusydämellä
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Puoli seitsemän
10.00 - 10.49 Murdochin
murhamysteerit (12)
11.00 - 12.15 Ylen Uutisia
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 - 14.53 Pikku-Matti
maailmalla (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Kuningaskuluttaja
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 - 19.55 Kiehtova
maailma: Koti aavikolla
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Downton Abbey
(12)
22.00 Erikoisryhmä Stuttgart (12)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Prisma: Miesten ja
naisten pituudesta
Tenho, Max
16.30 Galaxi: Kokit
16.31 Pok ja Mok (7)
16.38 Råtta Booris: Råtta
Booris vaalii kotiseutuperinteitä (S)
TV2
16.44 - 16.55 Tero hoitaa
04.00 Uutisikkuna
(7)
06.50 PIKKU KAKKONEN: 17.00 Pikku Kakkonen
Nallen aamu
18.00 Yle Uutiset minuu06.51 Nimipäiväonnittelu:
tissa
18.11.
18.02 Sydänmailla (7)
06.52 Pikku prinsessa (S) 18.45 Minun maisemani
07.04 Jussin matkat (S)
19.00 Yle Uutiset alu07.16 Laululeikit: Neiti
eeltasi
Kerttulin päivä leikki19.10 Yle Uutiset
kedolla
19.20 Urheiluruutu
07.20 Lulu kilpikonna (S) 19.24 Yle Uutiset sää
07.33 Neppajymykerho
19.30 Taistelulentäjät
07.39 Ritari Mikke (S)
20.00 Uusi päivä (S)
07.54 Martta puhuu (S)
20.30 Ykskaks paksuna
08.17 Muumilaakson
(12)
tarinoita (S)
21.00 Ajankohtainen
08.41 - 08.50 Late lamkakkonen
mas (S)
21.50 Yle Uutiset
09.00 - 09.40 Luontoret- 22.00 Urheiluruutu
kellä: Valaita näkyvissä! 22.05 Jalkapalloa: Slova09.45 Yesminen eksoottikia - Suomi
set herkut
23.40 Taistelulentäjät
10.15 - 11.15 Muuttoapua 00.10 Charlien enkelit (12)
uusperheelle
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Onnenetsijät
12.20 Muuttohaukantie
MTV3
05.30 Aamusää
12.50 Muuttohaukantie
06.00 Studio55.fi
13.20 Taistelulentäjät
06.25 Huomenta Suomi
13.50 Imettäjät
14.15 Kätevä emäntä (7) 09.05 Studio55.fi
09.30 Huomenta Suomen
14.40 - 15.10 Ykskaks
Uutiset
paksuna (12)
09.40 Mitä tänään syö15.15 Jinsy-saari (7)
täisiin?
15.40 - 16.24 Doctor Who
09.45 Kauniit ja rohkeat
(12)
23.40 Kuka kutsui Kokanderin
00.10 Uutisikkuna
SUB 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää 11.00 Ostoskanava Tvins.com
13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Suurperhe Bates 14.30 Capones 14.55
Myytinmurtajat 16.00 Walker, Teksasista (12) 17.00 Lemmen viemää 18.00
Dieetit vaihtoon! 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Isän tyttö (7) 19.30 Miehen
puolikkaat (S) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Catfish 22.00
Big Brother 00.30 Isän tyttö (7) 00.55 Nikita (16) 01.55 Hävyttömät (16)
TEEMA 04.00 Teematieto 16.30 Tehtävä lähiössä 17.00 Kuninkaittemme
jäljillä 18.00 - 18.54 Historia: Suursodan päiväkirjat 19.00 - 19.47 Gran Hotel
(12) 20.00 - 20.53 Britit, jotka rakensivat maailman 21.00 Historia: John F.
Kennedy 21.55 - 23.25 Elävä arkisto: Sanomalehti 21.55 Arkistovieraana: Antti
(S)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit (7)
12.05 Ostoskanava Tvins.
com
13.35 Pomo piilossa
14.35 Moderni perhe (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia
16.15 Suomen kaunein
koti
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät
20.05 Kaikkien aikojen
kosinta
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 C.S.I. Martin ja sarjan käsikirjoittajat ovat lukeneet etenkin
kirjoitusoppaiden Kill Your
Darlings -kohdan tarkkaan.
Ei siis kannata kiintyä liikaa
kehenkään.
5. O H J E L M AT I E D O T
Sunnuntai 16.11.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Avara
luonto: Saako leopardi
täplänsä?
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.45 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 - 10.49 Kyseenalaiset asiantuntijat
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Pressiklubi
Kotikatsomo: Tellus
SARJA ALKAA,
1/6.
Nuorten
ekoaktivistien
Tellus-solu tekee
ensimmäisen virheen ja surmaa
sivullisen.
TV1 klo 21.05
Maanantai 17.11.
Aarne, Aarno
11.45 A-studio
12.15 Kaikkea kaupan
12.45 Sydämen asialla (7)
13.35 Akuutti
14.05 Kiehtova maailma:
Koti aavikolla
15.00 Yle Uutiset
15.05 - 15.10 Yle News
15.15 Vielä virtaa (S)
15.45 - 16.40 Historia:
Brittikartanoiden salaisuudet
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Putkiremontti
18.45 Kahden keikka (12)
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Tellus
21.55 Quirke (16)
23.25 YleLeaks
23.40 Ykkösaamu
00.20 Uutisikkuna
08.45 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
10.00 Imettäjät
10.25 Kalassa!
10.40 Urheiluviikonloppu
10.45 Alppihiihdon MC:
Miesten pujottelu
12.00 Urheiluviikonloppu
12.05 Voimistelua: Voimistelugaala
13.45 Urheiluviikonloppu
13.50 Alppihiihdon MC:
Miesten pujottelu
15.00 Urheiluviikonloppu
15.10 Palloilua: Futsalia
16.45 Urheiluviikonloppu
16.50 Mestarien liigan
makasiini
17.14 Urheiluviikonloppu
17.30 Taitoluistelua: Grand
Prix-sarja
18.50 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 - 19.55 Doctor Who
(12)
20.00 Nopeiden autojen
imussa
20.45 Löytöretkiä maailmaan
21.00 Borgiat, maan ja
TV2
taivaan valtiaat (16)
04.00 Uutisikkuna
21.50 Yle Uutiset
07.45 Unna Junná
21.55 Urheiluruutu
08.00 PIKKU KAKKONEN
22.05 SuomiLOVE
08.01 Nimipäiväonnittelu: 23.05 Kimmo (7)
16.11.
23.30 Noin viikon uutiset
08.03 Niksi-Nella (S):
23.55 - 04.00 Uutisikkuna
Valokuvausta
08.09 Viiru ja Pesonen (S)
08.23 Pusse (S)
MTV3
08.35 Jari ja Kari (S)
08.00 Littlest Pet Shop (S)
SUB 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7)
12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Merlin (7) 14.30 Ladies
of London 15.00 Ladies of London 16.00 Catfish 17.00 Valehtelevat
viettelijät (7) 18.00 - 18.55 X Factor UK 19.00 Anthony Bourdain - kohti
tuntematonta 20.00 Myytinmurtajat 21.00 Sherlock Holmes: A Game of
Shadows (12) 23.35 C.S.I. Seitsenosaiseksi
suunnitellusta kirjasarjasta
on vielä julkaisematta kaksi
eeposta.
2. R. Sarja on taitava dramatisointi George R. Vaikkei pinnalliseksi itseään
lukisikaan, niin silti tekisi mieli käydä Game of Thronesin
puvustajien ja maskeeraajien
käsittelyssä.
9. kauden jaksot
alkavat to 25.12.. Sarjaa on kuvattu muun muassa Pohjois-Irlannissa, Islan-
nissa, Kroatian Dubrovnikissa
ja Marokossa, joten kaukokaipuukin hellittää maisemia
katsellessa.
8. klo 22.05
Uudet 4. Yle TV2 nimittäin lähettää uusintana kaikki
jo kanavalla nähdyt kolme
tuotantokautta viiden jakson
paketeissa. Martinin fantasiakirjoihin perustuva Game of Thrones alkaa TV2:ssa.
10 syytä hurahtaa
Jos ei jostain selittämättömästä
syystä ole vielä tutustunut
Game of Thrones -sarjaan,
niin tänään on siihen oiva
mahdollisuus. Uusien neljännen
kauden jaksojen esitys alkaa
jouluna.
Valveutunut tv-sarjaseuraaja
saattaa vaatia vielä hieman
vakuuttelua, joten tässä on
lista syistä, miksi tänään kannattaa painua pehkuihin vasta
klo 2.40.
1. Sarja on niin suosittu, että jos
sitä ei katso, niin aika monesta popkulttuuriviittauksesta,
-vitsistä tai -sketsistä ei tajua
mitään nyt eikä muutamana
tulevana vuotena.
10. Säveltäjä Ramin Djawadin
luoma musiikki edustaa miellyttävä korvamato -lajityyppiä.
7. Martinin Tulen
ja jään laulu -fantasiakirjoista,
joihin tarttumista ei voi kuin
suositella. . Noin tunnin pituiset jaksot
vilahtavat hetkessä ohi, joten
kaamosaika kuluu nopeammin sarjaa katsomalla.
Laura Jokisalo
Game of Thrones -maratonit
Yle TV2 to 13.11. Jaksojen alkutekstiosiota
hienompaa lajinsa edustajaa
ei ole olemassakaan.
3. Puhtaasti hyviä
ja pahoja henkilöitä saa hakemalla hakea.
4. R
$ 0
$
,
5
8
,
6
.
8
$
8
7
2
2
+
(
7
. Käsialaani ovat myös monet sen aikaiset asemakaavatyöt, joiden pohjalta on rakennettu muun muassa Pentin teollisuusalue, Viinikan kaupungin
osasta Yliskyläntien eteläosat ja
Kalliossa kaikki vuosina 1970?
90 rakennetut alueet.
. 89, joka oli valtakunnallinen asukassuunnittelukokeilu.
Miksi lähdit Parkanosta?
. Tällä hetkellä olen
Hirvensalmella kunnanhallituksessa varapuheenjohtajana.
Seuraatko Parkanon kuulumisia?
. Kaavoituslautakunta kokoontui vähintään joka toinen viikko. Täällä minut houkuteltiin mukaan
politiikkaan. Olin sihteerinä ja välillä esittelijänäkin. Paljon ?pahaa. Suuntauduinkin SOFY-
projektiin vuosina 1987. ja hyvääkin siellä tuli aikaansaatua.
Sen muistan, että kauppalak-
Risto Pesonen (kolmas oikealta) oli aktiivisesti mukana Parkanon ja neuvostoliittolaisen ystävyyskaupungin Gagran
solmiessa suhteita. Sekin huolestuttaa, ettei kokemukselle enää anneta arvoa.
Yli 50-vuotiaita ihmisiä ei osata arvostaa. 1992. Torstaina 13. Myös elämän-
. $ 6 6 $ .
$ , / , - $ 7
8
( 1
' $ / ,
7 $
( ; , 7
$
´ ´
(HYDQ
SRLND
ja muutimme Hirvensalmelle.
Mitä sinulle kuuluu nykyisin?
. R43
+
$
0
0
$
6
5
,
9
,
6
7
g
7
3
,
/
$
(
3
3
8
/
$
,
1
$
/
.
8
9
8
7 2
, 1
, 1
$ $
9
$
$
5
$
/
$
8
0
$
VXR
ULVWD
PLVLD
RISTIKKO 46
9
(
5
.
.
2
2
1
2
$
.
1
8
. Olin
myös vetämässä maanostotoi-
mikuntaa, sihteerinä ja alullepanijana kuntasuunnittelussa
yhdessä Risto Arvolan kanssa.
. 1974
vastaamassa
kaavoituksen
käynnistämisestä. Vuonna 1987 Linna ja Vuorio astuivat remmiin, ja minua
melkein kiellettiin tekemästä
mitään. Parkanon sote-yksityistämistä ihmettelen. Muutin
Parkanosta ensin Enonkoskelle ja kokeilin veljeni kanssa yritystoimintaa. Vierailu Gagraan tehtiin syyskuussa 1990.
si tultua vuonna 1973 työt olivat mielessä kaiken aikaa -poissulkien uniajat. Meilläkin on sote
pinnalla. ?s??. Viime kesänä minun
piti tulla, mutta tulemiseni peruuntui.
Huolestuttaako
pienten
kuntien tilanne?
. marraskuuta 2014 . 11
mitä kuuluu?
viikon lista
Pimeyden
ytimessä
Risto Pesonen seuraa yhä
Parkanon kuulumisia
sateinen marraskuu
Darth Vader
Luxemburgin verosopimukset
jalankulkija ilman hei-
Ylä-Satakunta
jastinta
Maarit Lehto
musta aukko
Joseph Conrad
käteisellä maksettava
Itsenäiseksi ajattelijaksi ja kyseenalaistajaksi itseään tituleeraava Risto Pesonen vaikutti
Parkanossa vuosina 1972. Se ei ollut minun
sarkani.
. Virkasuhteeni lakkautettiin. mennessä osoitteeseen:
Hämeenkyrön Sanomat,
PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ
Yhteystiedot mukaan. V O I T TA J AT
VRV
Q
LQH
W
W
DQ LYRLGDDQ
URPYHUE SHULQW|
+$778
W\W|Q
NLLWRV
YHUEL
MXKOLL
HQVLQ
???. Olin vuosina 1972. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
YRLGDDQ
DLNDD
NLQ
VHNV
WHWWL
. Vaikutin aikaisemmin demareissa taustahenkilönä. Käyn edelleen joskus Parkanossa. Þ?s. Käsialaani
on muun muassa kaupunginosien nimet ja rajaukset, monet
katujen nimet sekä se, että kadut ovat numeroitu vasemmalta -siis numero 1 on vasemmalla, toisin kuin yleensä.
palkka
syvänmeren kalat
?Käsialaani on
muun muassa
kaupunginosien
nimet ja
rajaukset.?
. Seuraan. 93 kaupungille tulivat vaikeat ajat. Se huolestuttaa, että ihmiset ajetaan isoihin keskuksiin.
Maaseutu tyhjenee, tiet huononevat ja ainakin vähäväkisiltä
ihmisiltä palvelut huononevat
ja karkaavat yhä kauemmas.
Keskittämisinto on mennyt aivan liian pitkälle.
. Seurasin myös Parkanon kuntaliitosneuvotteluja naapurikuntien
kanssa.
. 92.
Maanmittausteknikon
virka
muuttui
kaupungistumisen
myötä vuonna 1977 kaavoitusteknikoksi.
Nykyisin Hirvensalmella
asuva Pesonen seuraa edelleen
myös Parkanon kuulumisia.
Mitä tehtäviisi kuului Parkanon vuosina?
. Tapasin nykyisen vaimoni
YDDU
QDWD
Ristikon 43 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Marja-Leena Husari Hämeenkyröstä, Aimo Tuomela
Ulvilasta ja Kari Palonen Kyröskoskelta.
. ????
PP
YHUEL
QL
YlUH
RJ
VP
SRQWH
YD
5HSLQ
787
.,,
D
DVHQQH
VNRWLW
DLQXW
NHK\V
KHWNL
YDLQ
´ ´
VLMDWD
KLOMDQ
Q
3HUR
3DXO
NXOMH
WXV
OLLWWR
VLLLUWR
SRURLV
WD
HGHO
WlYLl
tilanteeni muuttui ja piti miettiä asioita uudelleen. 2 7 , ,
,
( / 9
6
2 0 $
$
6 $ 1
,
6
2
,
1
2
/
2
6
1
2
(
7
6
$ 5 7
5
$
1 $ $
,
/ $ 6 , /
,
$
$ 7 /
6
,
6 $ $
,
6
3
(
3 $ 5 $ 6
6
+ , , 9 $
7
, 7 . 8 7
, 1 / $ 8 7 $
Palauta ristikko 25.11. Uskon, että tulevaisuudessa kokemuksellekin löytyy sijaa.
OSOITE:
KHU
NHl
PlWWl
PUHELIN:
/
,
+
$
3
8
/
/
$
7
,
6
$
7. Arvomme palkintoja.
NIMI:
YLU
WRMD
2 7 7 $
7
< /
7
9 ,
2
, 1
0
$
8 5
$ 0 3 8
7
2 .
,
7 ,
7
$ 7
6
5
$
$
7
6
$ $ 6
1
,
,
/ $
raajojen kivut
?
kokoontuu tiistaisin
klo 19.00 Viinikanrinne 5, alakerta.
su?to klo 18?01 ja pe, la klo18?03
Heinosentie 39, Parkano
puh. 040 848 4418
Apua saa myös puhelimitse
Käyttötuki 0600 308 090
0,96 ?/min+pvm
. 03 448 0700, 040 582 7543
!UKTORISOITU4ALOUSHALLINTOLIITONJÊSEN
IPP huoltaa tietokoneesi!
Edulliset ja nopeat tietokonehuollot
Ohjelmistojen asennuspalvelut
IT-tukipalvelut
Puh. 040 417 2319
Kauneudenhoito
Kotiin ja
yritykseen
Parkanontie 63, 39700 Parkano
HYVÄN OLON
KESKUS
Puh. Ark. varaosat
MA-PE 8.00?16.30
LA
9.00?13.00
KODINKONEHUOLTO
KYLMÄKONEHUOLTO
Parkano
puh. 9?17. 6, Parkano, Kairokoski
PARKANON
AA-RYHMÄ
Ahertajankatu 10, Parkano
PARKANON
VARAOSAKESKUS
p. 03 223 1666
Sanna-Mari Pentti
Emilia Heinisuo
YRITTÄJÄKATU 1
PARKANO
Sähköliikkeet
WWW.PARKANONAUTOPESU.FI
EMAIL simo.haljaste@mail.ee
PUH. YLNDNRRGLW
. 13
AMMATTILAISET
PALVELUKSESSASI
Autot ja huollot
Sekalaiset
PARKANON
MATKATOIMISTO
Autot ja huollot
RENGASPAROONI
Parkanontie 62
ma?pe 9?12,
13.00?17.00
puh. palkanlaskenta
. 2 A
. 050 357 0123
. Ma?pe 9.30?17.00, la 9.30?14.00.
Torikatu 10 (Säästöpankin vieressä) 38700 Kankaanpää.
Puh. 03 448 3380
ark 8?17, la 9?13
KOULUTETTU OSTEOPAATTI
Petri Leppänen
Ajanvaraus
Palveleva Terveyskauppasi
Keskuskatu 8
PARKANO
puh. 448 2501
Ikaalinen, Kauppakatu 14 puh. kirjanpidot
. 448 1498
Vuokko
p. 03 448 2149
PITOMESTARIT
LOHKOVUORI KY
puh. 040 774 2205. 040 503 8300
Tilitoimistot
020 786 2000
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
KOIVUN KOTIAPUA
ONKO ALKOHOLI
ONGELMASI
TE
ilmastointihuollot
nelipyöräsuuntaukset
vikakoodit
katsastuspalvelu
sijaisauto huollon ajaksi
Puh. 043 217 0666
Parkano
HTM
tilintarkastukset, yhtiöasiat,
veroasiat, yrityskaupat
puh. 03 448 3634
0500 142 704
www.pitomestarit.tarjoaa.?
Autopesut, öljynvaihdot, Plasti Dip,
kiveniskukalvot
(bensa, diesel ja OBD)
?
?
?
?
Vaasankatu 6, Parkano
044 950 5894
Palvelu Haljaste
YH
LU
AA
TOIPUMINEN
Mopoautojen huolto . 044 278 2966, 448 1502
.AUTOPESU
.VIKAKOODIN LUKU
.LOMMON OIKAISUPALVELU
sKASVO
JAJALKAHOIDOT
sVARTALOHOIDOT
3PA
HÚYRYPEDISSÊ
s26"
MEIKIT
sRIPSIENPIDENNYKSET
s,#.
GEELIKYNNET
Hammaslääkäri
SEPPO LEPPÄNEN
Keskustori 5 A, 3. La 9?13.30. Torstaina 13. 03 448 1185, 0400 926 284
Päivystys ark. S\|UlVXXQWDXNVHW
. YDUDRVDW
. 458 7123
- kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
- ihokarvojen poisto sokeroinnilla
- meikit ja hoitotuotteet
- kestopigmentointi
Parkanontie 45, p. marraskuuta 2014 . VLMDLVDXWR Nl\WW||VL KXROORQ DMDNVL
Parkanontie 84, puh.
ma-pe 8-17, la 9-13
Puh. 040 865 8039
ASIANAJOTOIMISTO
LÖYTÖKORPI OY
Keskuskatu 46 B, Kankaanpää
AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686
AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686
VT Ilkka Ryynänen, 040 589 2545
Kauneussalonki
Jalkahoitajan erikoispalvelut
Kosmetologin hoidot
Aureentie 56, 044 285 5331
www.kauneussalonkisuni.net
Puh. 02 572 3833. LOPDVWRLQWLKXROORW
. Lepistö
ma, ti ilman ajanvarausta 9?16,
muulloin sopimuksen mukaan
Heinosentie 39, Parkano
puh. KUIVANEN KY
Parkano,
puh. 03 448 3035
Parkano, Kirkkokatu 5
luontaistuotteet ja ?hoidot
Koulutettu hieroja,
luontaisneuvoja
Merja Pihlajamäki
Koulutettu hieroja Nina Leppihalme
Rantakatu 8, Parkano (Viinikka)
VÄLITYSPISTE
. klo 9.00 ?11.00
PARTURI KAMPAAMO
?
Puh. 050 366 9725
Siivouspalvelut
KODINPALVELUT
ja -SIIVOUS
P. puutumisoireet
?
Parkanontie 64, Parkano
Kankaanpää - Parkano - nettikauppa
Merkillisen
hyvät osat!
TÄSMÄHOITO KIPUUN
päänsärky
. 03 450 5555 www.ipp.fi
HAMMASLÄÄKÄRI
RIITTA KOIVUNEN
Satakunnank. krs.
33100 Tampere
Puh. TARVIKKEET
?
Terveydenhoito
Pitopalvelu
JUKKA KIVIMÄKI
UÊÀi??>>Ì]ÊÛ>?ÌiiÌÊUÊ>Ãi??Õ?ÃiÌ
UÊ???ÌÌ?À?«Þ?ÀB?]Ê???ÌÌ?À??i??>?]Ê
ÊÊÊÊÊÊÊÊÊÊ?????BÊVARAOSAT
Teollisuustie 20, P>À?>??ÊUÊ?>?«iÊn?£Ç]Ê>Ê??£Î
Parturi-kampaamot
Sekalaiset
040 525 9464 www.wireex.fi
Koulutettu HIEROJA
URHO MANNER
Vanhantalontie 314, Parkano
puh. 050 550 9321
fax 03 447 2030
www.tilitoimistosaarivirta.?
Keskuskatu 7
Ajanvaraukset 448 3867
Kiviniitunk. 03 447 200
puh. 050 562 5500
www.makujenlaguuni.fi
Parkano
E
LV
PA
?
AUTOFIKSAUS
Parkanontie 41
448 3228
0400 700 804
sekä
ISY
?
PARKANON
YRITYSEXTRAUKSET
NÄ
?
varaosat
määräaikaishuollot
pakokaasumittaukset
YS
HUOLTO . 448 1502, Parkanontie 72, Parkano
Keskuskatu 7, Parkano
p. yritysten perustaminen ja
yritysmuodon muutokset
. verokonsultointi
. 029 566 0570
Kauppakamarin
hyväksymä
Markku Ala-Mettälä
Teollisuustie 20
WWW HUNAJAINEN l
03 448 1373
Tilintarkastajat
TILINTARKASTAJA
Lakiasiat
RIITTA KESKINEN
Keskuskatu 5 puh. 448 2616
AUTOKORJAAMO
S. 03 448 2827
email: erapaiva@erapaiva.com
Puh. 03 3122 2410
040 545 8051
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Unto Ylihaveri, Parkano
KANKAANPÄÄN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Vastaanotto myös Parkanossa
puh. KLQDXVSDOYHOX
. yrityskaupat
Keskuskatu 5
www.econia.com
Puh: 03 780 0760
Fax 03 448 1194
?
Ajanvarauksella ja ilman
ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45
muulloin sopimuksen mukaan
03 448 2228, 045 671 7649
Parkanontie 41, Parkano
VARMASTI EMME PESE NAHKAA
Paketti- ja henkilöautot
sekä kevyet perävaunut
ilman ajanvarausta.
Raskaskalusto ajanvarauksella.
niskasärky
selkäkipu
. huimaus
. ASP-palvelut
. 044 275 9365
PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY
A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat
. 040 538 1339
Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00
Ti-Pe 8.00 - 16.00
Parkanon Lähikatsastus Oy
Teollisuustie 31
39700 Parkano
puh. VARAOSAT . 040 553 4101
Sosiaali- ja Terveysministeriön
rekisteröimä
Tiina Sahinoja
Kirkkokatu 5, Parkano
03 448 1894 Hiustupa.fi
Palveleva puhelin 010 190 071
Parkanontie 51
045 273 3300
Sopimuksen mukaan
Asiakaslehti
jaetaan alueelle
Parkano, Kihniö
ja Karvia.
Tarjoukset ja
saatavuus myös
nettikaupassa,
luontaiscenter.fi
Parkanontie 45, 39700 Parkano (R-kioskin vieressä)
Puh. SDNRNDDVXPLWWDXNVHW (bensa, diesel, OBD)
. 06 456 1534
Mäntylammintie 3 A
Jalasjärvi
Mahdollisuus myös
narkoosihammashoitoon. NDWVDVWXVSDOYHOXW
. Tervetuloa!
PESEMME MILTEI KAIKKEA!
Parkanontie 90,
puh. PllUlDLNDLVKXROORW
. 050 442 2229
myynti@parkanonkirjapaino.?
www.parkanonkirjapaino.?
Hiusmuotoilija Milja
Parturi-kampaaja Janika
Kirkkokatu 5
Puh
Kirjaston ikkunanäyttelyssä Aino Rimpin taidetta.
4.?30.11. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. klo 18
Op:n kerhotiloissa
Tuulan luotsaama
askarteluilta, johon
tarvikkeet varattu.
Myös muut ideat tervetulleita. Tervetuloa.
ParkU toimii. Sopimuskausi
on 15.12.2014?30.9.2015. klo
18.00 alkaen. Tervetuloa tilaisuuksiin.
vauvat
Parkano
Kihniö
15.11. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen
Kihniön kunnassa
Tästä kokouksesta laadittu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kihniön kunnanvirastossa keskiviikkona 19.11.2014 kello 9?15.
Vuokrattavana
Kihniössä 10.11.2014
MARRAN MOKA
Marran 40 v. Tervetuloa!
Parkanon-Kihniön
R e u m ay h d i s t y s
ry. Lähetysilta seurakuntatalolla klo 18.
17.11. lokakuuta poikavauva. Kahvitarjoilu. Kuljetuksesta ilmoitetaan Ylä-Satakunnan eläkeläispalstalla.
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. 14 . Paula Majurin
taidenäyttely kaupungintalon
näyttelytilassa.
5-vuotiaasta Sofiasta tuli isosisko, kun parkanolaisille Heidi
Kaartinaholle ja Petri Kallioharjulle syntyi poika 24. 044 772 7520 tai
kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma puh. Hinta 20 e, sis.
ruoan, matkan ja kihniöläisten
nuorten Gon Brion esiintymisen.
Ilm. kaupungintalon aulassa.
10.11?10.12. suoritettiin uusi arvonta
eli voittoja on 80 kpl.
Päävoitot: 500 e numerolle 364,
500 e numerolle 1229.
Muut numerot: 52, 98, 110,
118, 121, 125, 128, 182, 188,
205, 256, 274, 294, 295, 296,
318, 319, 353, 361, 367, 374,
391, 401, 424, 428, 431, 433,
437, 496, 569, 601, 666, 705,
712, 809, 912, 948, 993, 1016,
1036, 1059, 1060, 1064, 1066,
1072, 1109, 1119, 1128, 1146,
1149, 1162, 1198, 1225, 1237,
1248, 1249, 1251, 1255, 1281,
1294, 1404, 1425, 1439, 1466,
1485, 1488, 1497, 1500, 1504,
1518, 1545, 1546, 1555, 1556,
1557, 1560, 1564, 1568.
Anteeksi ja onnea!
Lisätietoja voitoista Marralta
puh. 0500 922 721.
KT (omalla sisäänkäynnillä)
2 h+k 43 m2
Petteri Wiinamäki
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
PSYKIATRINEN SAIRAANHOITAJA
Vuokra 400 ?
Parkanossa, Viinikanrinne 1.
Näytöt/lisätiedot
puh. Torstaina 13. U R K K A
Perjantaina Parkanon torilla
Leipomo Keri-Hyvä, Kerimäki
Uunituoreet
kalakukot, lörtsyt,
karjalanpiirakat (käsin tehdyt),
rinkelit, maustesilakat,
kalasäilykkeet.
VILJAPOSSUA
puolikkaina ja paloiteltuna
suoraan tuottajalta.
Tiedustelut ja varaukset
HEIKKI MARKKOLA
040 775 4889
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
Edullinen ilmoituspaikka:
1. Kymppisynttärit srktalon kerhotiloissa klo 15?
16.30.
19.11. Kunnanvaltuuston kokous valtuustosalissa klo 19.
lokuvanäyttely Parkanon kirjastossa.
6.11.?5.12. Kaijalle 26.11. Tilaisuudessa on ansiomerkkien jako ja muistamiset.
Ruokailun vuoksi sitovat ilmoittautumiset 17.11. 10 henkilöä). Yhteisötaideteos
?Mun taidetta. klo
18 kerhohuoneella.
Esillä sääntömääräiset asiat. klo 19 Jokelassa. mennessä.
Parkanon seudun
Diabetesyhdistys
ry. 0440 111 098.. Psykiatrisen sairaanhoitajan työ
painottuu mielenterveysongelmien ja elämänvaihekriisien hoitoon ja hoidon tarpeen arviointiin sekä seurantaan. klo 14.00
Osuuspankilla. klo 17 srk-talolla. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen
3. ja www.te-palvelut.?
Lisätiedot kunnansihteeri Hanna Vainionpää
puh. klo
19.30 Lauri Viitalassa, Suomijärvi ti 25.11. Tervetuloa! Puheenjohtaja
Parkanon Kokoomus ry:n syyskokous tiistaina 25.11.
klo 19 kaupungintalon kokoushuoneessa 7. Tervetuloa.
Keskustan Karvian kunnallisjärjestön syyskokous su
23.11. 040 574 6365.
Haettavana psykiatrisen sairaanhoitajan vakituinen työsuhde mielenterveysneuvolassa. Tervetuloa. Paikallisyhdistysten
syyskokouksia pidetään seuraavasti: Sara ti 18.11. Sydämellisesti tervetuloa!
Hallitus
Parkanon seudun
Omaishoitajat ja
Läheiset ry. Kaikissa kokouksissa käsitellään
sääntömääräiset ja ajankohtaiset
asiat. Vain
konserttiin tulevat voivat noutaa
lipun jouluruokailun jälkeen srktalon kahviosta.
Joulumyyjäiset su 7.12. Lajiharjoittelua
klo 10?11. Kuoren päälle merkintä ?Rantakoto, rivitalot ja Uunilintukoti tarjous?. Ruokailuun osallistujat
hankkivat 5 e ruokalipun 5.12.
mennessä kirkkoherranvirastosta
tai Tuijalta puh. Seinäjoen keskussairaalassa syntynyt poika painoi 4 050
grammaa ja oli 50 senttiä pitkä.
Kotona vauvan hoidossa auttaa isosisko Lilja 1,5 vuotta.
Elokuvat
Sirius: Mielensäpahoittaja la ja
su klo 17. Ke 19.11. Lisäksi keskustelua tulevista tapahtumista. Tarjoukset tulee jättää kirjallisena
suljetussa kuoressa viimeistään 19.11.2014 klo 15.00 mennessä osoitteella Parkanon kaupunki, tekninen lautakunta, PL
14, 39701 Parkano. Pro Parkanon yleisöluistelu jäähallissa klo 13, mailaton vuoro.
15.11. 44 381
Ostetaan
Omakotitalo isolla tontilla tai
maatila Parkanosta. Ilm. Timolle puh. Sääntömääräinen syyskokous perjantaina
21.11.2014 klo 10
Rauhalan palvelukeskuksessa.
Esillä sääntömääräiset syyskokousasiat. Hallitus
Jouluruokailu omaishoitajille, yhdistyksen jäsenille ja vertaisryhmäläisille ke 10.12. Marjamatka-näytökset (Teatteri Mukamas) lukion salissa alle kouluikäisille
ja 1.?2.-luokkalaisille klo 9.30,
10.30 ja 11.45.
20.11. mennessä
puh. Tervetuloa.
Parkanon Reserviupseerikerho
ry:n syyskokous pidetään to 20.11. Matkijanärhi ensi-ilta
ti ja ke (19.11.) välinen yö klo
00.03.
Näyttelyt
1.11.?30.11. klo 19 Sarasteen kerhohuoneella, Kirkonkylä
ke 19.11. Karvian Sampolassa unohtui väsymyksen vuoksi 51?1030
arpojen vastalaput pois, joten
10.11. Omaishoitajien
pöytään voi tuoda myytävää. Korsukuoron konsertti seurakuntatalolla klo 15.
18.11. 0400 512 164.
Kokouksia
Peltoniemi-Kankaanranta
yksityistien
Hakijalta toivomme erikoistumista psykiatriseen hoitotyöhön
sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. klo 18 Op:n kerhohuoneella, Kantti to 20.11. klo 18.00.
Esillä syyskokous asiat. 0400 221 900.
pidetään Puumilan Taitotalossa maanantaina 17.11.2014
alkaen kello 18.00. Tervetuloa.
Parkanon Martat
ry. Karaoke-tanssit Kovesjoen Kylätalolla klo 20?01.
16.11. Tarjouspyyntöasiakirjat saa tekniseltä osastolta.
Tekninen lautakunta
Sanomalehdet
T
iedotusvälineiden
on kunnioitettava jokaisen ihmisarvoa. Kauden ensimmäiset
hallikilpailut Puntilla klo 11.
Lajiharjoittelu klo 10?11.
16.11. Parkanon Kiekon
naisten joukkueen pelejä jäähallissa klo 12?15.
16.11. syyskuuta. mennessä puh.
040 530 2905 tai westerlundin.
leena@gmail.com. 040 587 8712. Paroonin jäljillä -va-
Karvian kunta
Kihniön kunta
Karvian kunta hakee
KIHNIÖN KUNNANVALTUUSTON
KOKOUS
TALOUS- JA VELKANEUVOJAA
määräaikaiseen työsuhteeseen.
Haku päättyy 8.12.2014 klo 15.00
Tarkempi hakuilmoitus www.karvia.. Hinta
15 e/hlö. Tarvittaessa toteutetaan koti- ja osastokäyntejäkin.
Vuokralle tarjotaan
EU-tukikelpoista
PELTOA 21,5 ha
Psykiatrinen sairaanhoitaja toimii yhteistyössä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon sekä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmien kanssa moniammatillisessa vuorovaikutuksessa.
Parkanon Lapinnevalta.
Puh. Lajit: 30 m
juoksu, turbokeihäs, korkeus. klo 19 Sarviluomalla,
Sarvela pe 21.11. marraskuuta 2014
menot
Parkanon kaupunki
TARJOUSPYYNTÖ
KIINTEISTÖNHOIDOSTA
Parkanon kaupunki pyytää tarjouksia seuraavien kiinteistöjen
kiinteistönhoidosta:
Rantakodon Palvelukeskus, Nummikoti, Niittykoti ja rivitalot
osoitteessa Niementie 2 sekä Uunilintukoti osoitteessa Veholankatu 1 tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. T YS N. Alle 15
km etäisyydeltä keskustasta
puh. Etnistä alkuperää, kansallisuutta,
sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa
ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.
Seuratoimintaa
Parkanon Perussuomalaiset ry:n
syyskokous kaupungintalolla kokoushuone 4 ke
19.11. Taysissa maailmaan
ponkaissut vauva painoi 3 215
grammaa ja oli 51 senttiä pitkä.
Kihniöläisille Henna Erkkilälle ja Niko Asumaniemelle
syntyi 17. Petäjäopiston Kihniön kuvataidepiirin näyttely
Kihniön kirjastossa.
4.-27.11. srk-talolla alkaen klo 17. Linjaauto Puntilta klo 14.30 linja-autoaseman kautta. Toivoisimme,
e t t ä vo i s i t o l l a mu k a n a l a
22.11.2014 klo 13.00 kaupungintalon kahviossa pidettävässä tilaisuudessa, joka aloitetaan ruokailulla. klo 12.30 Jonna Haavistolla, Ämmälä ma 24.11. Kunnanvaltuuston
kokous Puumilassa klo 18.
18.11. Ilmoittautumiset puhelin
045 278 7898 18.11.2014 mennessä (mieluimmin klo 17.00
jälkeen). Ikäihmisten lukupiiri
kirjastossa klo 13.
13.11. 040 746
8057 viim. 040 804 9654.
Ruokailun jälkeen Eila Pienimäen joulukonsertti kirkossa klo 19.
Yhdistys tarjoaa lipun konserttiin
omaishoitajille, yhdistyksen jäsenille ja vertaisryhmäläisille. Yleisurheilukoulu
7?12-vuotiaille torstaisin klo
17.30?19.00.
MLL:n Kihniön
yhdistyksen sääntömääräinen syysko ko u s
p e
28.11.2014 klo
19.30 kerhotiloissa.
Hallitus kokoontuu klo 19.00.
Esillä sääntömääräiset asiat. Kauden ensimmäiset
hallikilpailut su
16.11. Lisäksi työ vaatii
omatoimisuutta, suunnitelmallisuutta ja päätöksentekotaitoa.
Vapaamuotoiset hakemukset sähköpostilla 24.11.2014 klo 12
mennessä.
Sähköpostiosoite: heli.yli-kauhaluoma@kihnio.?
Tiedustelut: johtava hoitaja Heli Yli-Kauhaluoma 044 754 1406,
heli.yli-kauhaluoma@kihnio.?,
psykiatrinen sairaanhoitaja Maarit Piittala 044 754 1425, maarit.piittala@kihnio.?
VUOSIKOKOUS
Myydään
PERJANTAISIN
pidetään Risto Luusalolla
to 27.11.2014 klo 19.30.
Käsitellään vuosikokoukselle
kuuluvat asiat.
Johtokunta
Sanomalehdet
Sanomalehdet
voidaan jaotella levikkinsä puolesta valtakunnallisiin, maakunta-, alue- ja paikallislehtiin. 4-7 päivänä viikossa ilmestyvää sanomalehteä kutsutaan päivälehdeksi.
Parkanon torilta
HERNEKEITTOA ja
OHRANKRYYNIVELLIÄ
Eläkeläistoimintaa
K I E R R Ä. klo 11.00
Puntilla. Tervetuloa!
ParkUA:n pikkujoulut Ravintola Paroonissa 6.12. juhla-arvonnasta
9.11. Nuorten lukupiiri kirjastossa klo 12.
15.11. Sote-ilta Puumilassa
klo 18.
Karvia
13.11. klo 18.30 Antti
Otavalla, keskustanaiset la
22.11. Joulujuhla 3.12.
klo 15.00 Kihniön
Puumilassa yhdessä Ylä-Satakunnan
kuuloyhdistyksen kanssa. Hallitus kokoontuu
tuntia aikaisemmin. 2.12. klo 19
Kaija Kankaalla, keskustanuoret
to 20.11. Hoito toteutuu yksilö-, pari- , ryhmä tai perhetapaamisten muodossa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Pieni paketti
mukaan. Hyvät jäsenet!
Toiminnan aloittamisesta on kulunut
20 v. 6 riviä 19 ?, kestotilaajan etuhinta 10 ?.
Parkanon Sotaveteraanit ry
ilmoittaa: Aluetoimisto järjestää joululounaan Pirkkalassa
Satakunnan Lennostossa tiistaina 25.11.2014 klo 12.00.
Lounaalle voivat osallistua
Sotaveteraanit, Sotainvalidit ja
Sodissa kaatuneiden omaiset
(Parkanon kiintiö ?noin
marraskuuta 2014 . 20 %
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Sanomalehdet
T
Ilmoitusaineistot VIIMEISTÄÄN pe 14.11.
iedotusvälineiden
on kunnioitettava jokaisen
ihmisarvoa. Paikalla on kuntien edustajat
Ikaalisista, Hämeenkyröstä ja Parkanosta. KATTOTURVATUOTTEET
. KATTOREMONTIT
Asennuspalvelu.
Käytä hyväksesi
kotitalousvähennys!
Puh. Puh. klo 18-20 Ikaalisten Kylpylä, kokoustila Areena
Eduskunnan II varapuhemies
Tilaisuudessa kuntien rakennus- ja ympäristövalvonnan
henkilöt kertovat jätevesisaneeraukseen tarvittavista luvista
ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen jätevesineuvoja vastaa kysymyksiin. PALOTIKKAAT
. klo 13.00?14.00 Pro Parkanon
Kokouksen jälkeen puhe- ja keskustelutilaisuus kuntamme ajankohtaisista asioista.
yleisöluistelu, mailaton vuoro
Su 16.11. KATTOPESUT JA -MAALAUKSET
. Tule keskustelemaan puolueettomien asiantuntijoiden kanssa ja saamaan parhaat vinkit
saneerauksen tekemiseen.
Jätevesi-ilta haja-asutusalueen asukkaille
klo 13.00 Pynsän Pimut?Mamma Pingviinit
klo 14.00 PK83 Naiset?Mamma Pingviinit
ti 18.11. www.ylasatakunta.?
. erä
17 69
95
Halpaa!
Lumi
VALOPUU
80 cm
19
95
29
95
Halpaa!
95
Halpaa!
Tarjoukset voimassa
13.11.?19.11.2014
Parkanon myymälässä
Hintajysäri!
150 cm
Iso
raj. (03) 448 2339
P
9
A
Avoinna
i
ma?to 10?21, pe 10?02(03), la 12?03, su 13?20
0400 744 797
www.jytkyt.fi
www.parooni.fi
KO KE MÄ E NJO E N VE SISTÖ N
Kihniön Perussuomalaiset ry
vesiensuojeluyhdistys ry
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
pidetään sunnuntaina 16.11.2014 klo 18.00
Kihniön Puumilassa
www.parkanonkiekko.com
La 15.11. klo 12.00 PK83 Naiset?Pynsän Pimut
Suunnitteletko kiinteistösi jätevesijärjestelmän saneerausta
tai kiinnostaako aihe muuten. mennessä.
Tähtiesiintyjänä 29.11.
KOOP ARPONEN ja FLUTE OF SHAME!
Jo vuodesta 2000 lähtien!
Asennustakuu aina 5 vuotta!
UÊ1??ÛiÀ??Õ?ÃiÌ
UÊ6iÃ??>Ì?Ì
UÊ ??Õ?>ÌÊ>Ê?ÛiÌ
UÊ->`iÛiÃ???ÕÀÕÌ
UÊ,>?i??ÕëiÌ?ÌÞ?Ì
Lauantaina 15.11.
Jytkyt Oy
Parkanontie 68, PARKANO. Lautaoja, Kärkkäinen, Suomen Ilotulitus, Maisematukku,
Plastex, Pisla, S&N, Tukkumarket, Viking
jalkineet, Rautia Väisänen, HP Shou, Hapi
Keittiö, Mattilan Murske, Asianajotoimisto Löytökorpi, Laki ja Kiinteistö, Autopeltikorjaamo Eloranta, Rakennuspalvelu
A. Etnistä alkuperää,
kansallisuutta, sukupuolta,
seksuaalista suuntautumista,
vakaumusta tai näihin verrattavaa
ominaisuutta ei pidä tuoda esiin
asiaankuulumattomasti
tai halventavasti.
SOTE-ilta ke 19.11.2014 klo 18 Puumilassa
Miten Kihniön sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään
tulevaisuudessa?
Alustajina: kunnanhallituksen pj. SISÄPIIPPUASENNUKSET (RST)
. 16.000 taloutta
Teema-alennus
. Tapani Törmä
perusturvalautakunnan pj. klo 18.30
Tilaisuuteen osallistuneiden kesken arvotaan
kaksi ilmaista jätevesisuunnitelmaa!
Kahvitarjoilu
Tervetuloa!
To 20.11. 15
7HUYHWXORD YLLKW\PllQ
LA 15.11.
crazy
party night
Perjantaina 14.11.
MAAILMAN PIENIN BILEBÄNDI,
KILPAILUJA JA CRAZYBAILAUSTA!
Kovesjoen Kylätalolla Laholuomantie 180
liput: 10?
s PARKANONTIE 59 s PARKANO
tULOSSA 22.11. Torstaina 13. VESIKOURUT
. 040 543 7663
www.gamituote.com
Marraskuun huRRRjaa HINTATYKITYSTÄ!
Hintajysäri!
Castrol
GTx10W40
MOOTTORIÖLJY 4 L
Hintajysäri!
Bosch AKKU
12 V S 3005
57 ah
Iso
raj. Paikalla on myös
jätevesijärjestelmien suunnittelijoita, jotka kertovat lupahakemuksen liitteeksi tarvittavan suunnitelman sisällöstä ja auttavat jätevesijärjestelmän valinnassa.
Anssi Joutsenlahti ja
kansanedustaja Lea Mäkipää
tavattavissa
Tulevat teemat
Kihniön
Puumilassa
su 16.11. Gertig, LVI-Heinäaho, Maanrakennus
Viitanen ja lukuisia muita!
JOKA KODIN EDULLINEN OSTOSPYSÄKKI...
SÄÄSTÄ OSTAMALLA!
www.eurohamsteri.fi
TUOTTEITA RAJOITETUT
MUTTA ISOT ERÄT
Näillä hinnoilla
tukkuritkin
kalpenee!
Huom!
Yritykset ja yhteisöt
helposti Eurohamsterin
laskutusasiakkaaksi.
Tilinavaussopimus
kassalta.. jukkapoika!! aVOINNA PE-LA 22-04 s CLUBvilli.FI s 050 5660 198
lauantaina 15.11.2014
klo 20.00?01.00
t
s
i
s
n
ta
Liput 7 ?
Puffetissa myynnissä
arpoja, makkaraa ja
kahvia
Liput 5 ?
Tuhtia heviä Tampereelta!
Monipuolista ja viihdyttävää iskelmää,
poppia, rockia, diskoa sekä tanssimusiikkia. Pilvi Kärkelä
muita asiantuntijoita
Kahvitarjoilu
Tervetuloa!
Keskustan Kihniön kj.
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. Mukana myös
Drawn Awake
Liput 5 ?
uloa!
Tervet
Kovesjoen Kyläyhdistys ry
Musalandian karaoke.
HUOM! Pikkujouluvaraukset 20.11. Joulunavaus
Tilaisuuden järjestää Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry
Jakelu n. erä
Iso
raj. PIIPUNPELLIT JA -HATUT
. erä
Halpaa!
Hintajysäri!
ÖLJYKYNTTILÄ
Pieni 12 kpl
Iso 6 kpl
4
99
Hintajysäri!
Halpaa!
KESKUS 02 572 3575
KANKAANPÄÄ Keskuskatu 4 B KURIKKA
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
Keskuspuistikko 17,
PARKANO Pahkalantie 1,
Ma?pe 9?19, la 10?16
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
JÄÄNSULATUSSUOLA 5 kg
5
99
Halpaa!
LASTENPÄIVÄTAPAHTUMASSA
MUKANA: Tammer-Tukku, Sinituote, Or-
thex, Kankaanpään Seutu, Ylä-Satakunta,
Huoltopojat, Toolnet, Autotalo, Airam,
Berner, Neste, ST1, First Stop, Kauppahuone Harju, Sinerbrychoff, Maalaistuote
Vataja, Lihajaloste Korpela, Kankaanpään
Painopalvelu, Kankaanpään Yrittäjät,
Best Friend, Kankaanpään Autokoulu,
Transmeri, Geveko, GS-Yhtymä, HTLRakenne, Tilitoimisto Minna Väliaho, Tilitoimisto Torsti Myllymäki, Kankaanpään
Vartiointipalvelu, LVI T
1,1 kg
400 g (6,25/kg)
500
-26 %
Ilman korttia tai yksittäin 3,39 rs (8,48/kg)
699
Muusikot
vielä hakusessa
Musiikkiteatterikurssin tavoite on tuottaa musiikkipitoinen
näytelmä.
Tällä kertaa sen toteutuminen ei kuitenkaan ole varmaa,
sillä lukion muusikoista suuri
osa on mukana näyttelijäkaartissa.
Majuri kertoo, että kyseessä
on joka tapauksessa puhenäytelmä, mutta toiveena on saada
mukaan myös elävää musiikkia
-12 %
Ilman korttia 7,99 kg
895
99
99
99
4 1 2
50
1. Paljon riippuu siitä, miten
kurssit saadaan sovitettua lukujärjestykseen.
Ensi-ilta on maaliskuussa.
Näytelmän rooleissa on 11 lukion ensimmäisen vuosikurssin
opiskelijaa.
Roolituksessa on tilaa vielä
yhdelle näyttelijälle. Juttu ei ole ihan mutkaton, sillä pakkaa sekoittavat
niin Harrin poika Kenkalle Harpagon kuin perheen monilukuinen palvelusväkikin.
Molièren komedia Saituri on
vuodelta 1668. Torstaina 13. Uudistetun käsikirjoituksen klassikosta on teh-
n. marraskuuta 2014
Mestari Simonin (Tilda Rajamäki) vetämässä AA-kerhossa
Senja Ahosen, Anri Pohjosen, Kerttu Pusan ja Anniina
Kiviniemen roolihahmot.
Deittipalvelun
Rosita etsii
morsianta
saiturille
Parkano
. Estonian laivaturmakin liittyy juonikuvioon.
Herkkutorilta
ruodoton
lohi?le
Pintamaustettu
broilerin
rintaleike
Naudan
jauheliha 17 %
2
Rosita (Ella Pystykoski) etsii vaimoa Harri Harpagonille (Janne Kilkki).
240-280 g
(2,68-3,13/kg)
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-18
12-18
PKT
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100. 16 . 550 g
995
1 kg (3,99/kg)
KG
Ilman korttia 12,95 kg
399
KPL
-23 %
Ilman korttia 6,29 kpl (6,29/kg)
PARKANO
-36 %
Italia
Hinnat voimassa
to-su 13.-16.11.
ellei toisin mainita
349
2 PS
Perjantaina
Veljekset Mattilan
tuote-esittelystä
kuumaa
sutarin?lettä!
Leivon
lätkät
Costa Rica
Royal Gala
omena
249
PKT
Banaani
KG
Kulta Katriina
na
kahvi 500g
450-500 g (5,98-6,64/kg)
KG
Porsaan
sisä?lee
jossain muodossa.
. Samansisältöisen näytelmän voisi kirjoittaa koska tahansa, Martti-palvelijaa näytelmässä esittävä Anna Myyryläinen pohtii.
Päähenkilölle Harri Harpagonille raha on rakkautta väkevämpää.
Näytelmän keskiössä onkin
rahan valta. Rooliin on
alustavasti lupautunut yksi lukion vaihto-oppilaista.
Katso lisää
tuotteita
su
k- permarket.?
KG
KG
RS
vassa on monisäikeinen ja väärinkäsitysten värittämä juonikuvio.
Kolmiodraamaltakaan
ei
vältytä, kun morsian Marianne
osoittautuu myös sulhasen pojan Kenkallen mielitietyksi.
Tapahtumien edetessä näyttämöllä puidaan AA-kerholaisten riippuvaisuuksia ja törmätään maahanmuuttajan kieliongelmaan. Tekstiä ja tapahtumia on
muokattu nykyaikaan sopivaksi. 1
TUNNETUSTI
PAREMPAA RUOKAA
Herkkutorilta
tuoreet
silakka?leet
Hk
amerikan pekoni
170 g (11,71/kg) original
suomi, säävaraus
Suomalainen
edam
maustamaton n. Kuinka mammona
voi muodostua rakkauden esteeksi ja kuinka se toisaalta on
eteenpäin vievä voima.
Marja Majurin mukaan lu-
nyt Parkanon lukion dramaturgityöryhmä, ja sitä työstävät
näytelmäksi 11 lukion musiikkiteatterikurssin oppilasta.
. Taustalla ovat Molièren ajan
Ranska ja nyky-Suomi, äidinkielen opettaja Marja Majuri
kertoo.
Näytelmä valittiin kiinnostavien henkilöhahmojen vuoksi.
Raha ja rakkaus ovat teemoina
yleismaailmallisia ja ajattomia.
Minna Lautamäki
Deittipalveluyrittäjä Rositan
tehtävänä on saattaa kitsas
Harri Harpagon avioliiton satamaan