alv 24%
Sointu satatonnari
Kirjoituskilpailusta
kultaa ja
pronssia.
Sivu 12
Kerro
liikenteen
vaaranpaikoista.
Sivu 6
Linnankylässä Rintamäen tilalla majaileva 12-vuotias Sointu on Kihniön ensimmäinen 100 000 kiloa maitoa tuottanut lehmä. Idässä sää pilvistyy ja
idästä leviää räntä- tai lumisateita. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Lännessä tuulee puuskissa navakasti, on pilvistä ja tulee väheneviä vesi- ja räntäsateita. Luultavasti ihan hämäyksen vuoksi on samasta asiasta käytetty
joskus myös termejä avoin ja suljettu sektori. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Isäntä Janne Rintamäki toteaa saavutuksen olevan usean tekijän summa. Perjantaina sateita tulee aiempaa paikallisemmin, pilvipeite
rakoilee. Päivälämpötila on n. Päivälämpötila on 5 asteen molemmin puolin, lounaan
sisämaassa päästään lähelle 10 astetta.
Parkano
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina sää on pääosin pilvistä ja vettä tai räntää satelee monin paikoin. Lämpötila pysyy suunnilleen ennallaan.
+7
+7
+4
Parkano
+5
Parkano
Parkano. 5, idässä +2...+5 ja
Pohjois-Lapissa 0...+2 astetta.
Tänään
Huomenna
Torstai
+7
+4
Perjantai
+7
+5
Suomi huomenna
Räntää tai lunta sataa lähinnä maan itäosassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. sis. Ehkä minun ei kuulukaan
ymmärtää. HUHTIKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 27 / 83. Sivut 4 ja 5
TIISTAINA 14. Päivälämpötila on pääosin +3 ja +8
asteen välillä, lämpimintä on edelleen lounaassa. Parakkikoulu on pelkistetty,
mutta siinä on kaikki
tarpeellinen. Sivu 3
?
Parkanon
Kirjapaino
lopettaa.
Sivu 5
En tiedä mikä on julkisen sektorin sopiva koko. Jossa suljettu tarkoittaa
samaa kuin julkinen ja avoin samaa kuin yksityinen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa satelee paikoin vettä tai räntää.
Selkeintä on Etelä-Lapissa, kun taas Pohjois-Lapissa sataa lunta. Muualla maassa on
laajoilla alueilla pilvistä, lounaassa pilvisyys vähenee
klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ti 14.4. Vakuutusasiantuntija tarjoaa asiakkaille palveluja kohdusta hautaan. Kevät on hyvä aika jäädä vapaalle. helmikuuta
1979. Opiskelin kahden pienen lapsen äitinä. Viiden
kilometrin lenkille hän aikoo
jatkossakin lähteä puoli kuuden aikaan aamulla.
Pohjolan
konttori
Parkanossa
Vallilan liiketalo 1979
Keskuskatu 5 1982
Säästöpankin talo 2004
Osuuspankin talo 2005. aika). Autojen peltivauriot tuntuivat
tuona päivänä todella toisarvoisilta vahingoilta.
Asiakkaat tulevat kysymään Helanderilta vakuutusasioita myös hänen vapaa-aikanaan vaikkapa kaupassa asioidessa.
. syyskuuta. klo 18 Rukousilta.
To 16.4. En voisi kuvitella jat-
kavani 68-vuotiaaksi ja viedä nuoremmilta työpaikan.
Mielekästä tekemistä Seija Helanderilla on tiedossa
uuteen elämänvaiheeseen.
Hän jää eläkkeelle samana
päivänä puolisonsa kanssa.
Luvassa on remontointia,
käsitöitä ja kesällä erilaisia
matkoja pienissä ryhmissä
10 lastenlapsen kanssa.
Kuntoaan Helander pitää
yllä lenkkeilemällä. klo 18.00 Sana ja
rukous.
Su 19.4. huhtikuuta.
Kaikkiaan hän on tuolloin ollut työelämässä yli 40 vuotta.
Virallinen eläkeaika alkaa
1. Olen suhteellisen terve,
joten saan nauttia eläkepäivistä. Myyminen
on helppoa, kun asiakas ymmärtää olemassa olevat riskit. Hakamäki
27.3.1928
23.3.2015
Rakkaudella muistaen
Pirjo ja Pekka
Jani, Minttu, Milla ja Arttu
Kari, Hanna-Maria ja Elias
veli ja sisaret perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Taivaan kellot,
enkelkuoro kutsuu rauhaan lasta maan.
Helmaan hellään
turvaisesti pääni painaa saan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämpimät kiitokset osanotosta ja
terveyskeskuksen henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta.
Hyvä aika siirtyä
uuteen elämänvaiheeseen
Seija
Helander
jää
eläkkeelle
yli 40
työvuoden
jälkeen.
MAARIT LEHTO
PARKANO
Kiitän
kaikkia
merkkipäivääni
muistaneita.
Erkki Järvenpää
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
Ke 15.4. Kaikki lapset tervetuloa. Klo 11.00 Päiväkokous, Jesse Koivukoski, pyhäkoulu.
PARKANO
Ti 14.4. Hän suoritti
tutkinnon toukokuussa 1982.
. klo 11 Päiväkokous, Petri Nuotio, Stefanuslähetys.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Ke: Rukouskokous rukoushuoneella klo 19.
Pe: Varkkikerhon kevään
päätösjuhla ja naamiaiset rukoushuoneella
klo 17?19.30 (huom. klo 18.00 Yhteiskristillinen kaupunkirukous kaupungintalo takkahuone.
To 16.4. klo 14 Rukoushetki.
Su 19.4. Päivän päätteeksi tuntui kuin olisin tehnyt vähintään kuukauden työt. klo 19 Hyvän Sanoman ilta Nevanperällä, Kauraharjunk. Erityisesti Helanderille on jäänyt mieleen päivä, jolloin hän käsit-
teli kolme kuolintapausta.
. klo 14 Jumalanpalvelus, Timo Närhi.
Ma 20.4. klo 10.00 Rukoushetki. Joka aamu Helander sai uudet
mikro?lmit. Helander totuttautuu uuteen elämänrytmiin pitämättömien lomien
aikana.
. Hän oli ensimmäinen
toimistossa vakuutusasioita hoitava työntekijä. Nyt jatkossa tietysti en
edes osaakaan neuvoa, koska ala päivittyy koko ajan.
Pohjolan palveluja saa
Parkanossa jatkossakin Satapirkan Op:n konttorissa.
Asiantuntijana on Sirpa Autio, jonka paikka on pääosin
Parkanossa.
Kesällä matkoille
lastenlasten kanssa
Helander jää eläkkeelle hyvillä mielin.
. klo 19.00 Nuortenilta.
Su 19.4. Vapaaseurakunta
Vakuutusasiantuntija Seija
Helander on palvellut vakuutusasiakkaita yli 36 vuotta, kun hän jättää työelämän
perjantaina 17. Lomista saan
pehmeän laskun eläkkeelle
siirtymisessä, Seija Helander
sanoo.
Seija Helander aloitti työt
Pohjolassa 1. Nykyisin toimitaan reaaliajassa.
Opiskelurauha löytyi
saunan lauteilta
Vakuutustutkinnon
opiskelun Seija Helander aloitti vuonna 1979. Täysipäiväiseksi työ
muuttui seuraavan vuoden
alussa.
. klo 16.00 Tutustumisilta sanoin ja sävelin Johanna Ylihaveri, Päivi Salovaara ym.
Tervetuloa!
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Ke 15.4. klo 18 raamattupiiri,
Iltaruskon kerhohuone
(kevään viimeinen).
Tervetuloa.
Järj. Minua se ei ole haitannut. Ne eivät kuitenkaan koskaan olleet ajan tasalla.
. Kattavat vakuutukset on
otettava ajoissa.
Aamulla työpaikalle tullessa ei voi tietää, millaisia
tehtäviä on edessä. klo 19.00 Raamattupiiri.
Pe 17.4. Välillä luin
saunanlauteilla, että sain
keskittyä rauhassa.
Helanderille työssä parasta ovat asiakkaat. Vanhemmille kahvit tarjolla.
Pe: Nuortenilta klo 20.
Su: Iltakokous rukoushuoneella klo 17.
Tervetuloa.
KIHNIÖ
Ke 15.4. Tiesin aika pian Pohjolaan tultuani, että tästä työstä jään eläkkeelle, Seija Helander toteaa.
Työuran alussa tuli mikro?lmin lukulaite tutuksi. Syntymättömän
lapsen voi vakuuttaa ja vakuutukset jatkuvat aina satavuotiaaksi saakka.
Nykyisin
vakuutukset
räätälöidään asiakkaan mukaan. klo 19 Yhdessäolon ilta, Oivan luontokuvien merkeissä.
Pe 17.4. Henkilövakuutukset
ovat kuitenkin tulleet tärkeiksi, ja niin pitääkin. huhtikuuta 2015
Rakkaamme
Kerttu Mirjami
POIKKEUS
o.s. klo 18.00 Kuoroharjoitukset.
To 16.4. Asiantuntijan on joskus muistutettava ikävistä asioista, jois-
Vakuutusasiantuntija Seija Helander aikoo eläkepäivillään viettää enemmän aikaa lastenlastensa kanssa, lenkkeillä ja matkustella.
?
Vakuutusasiantuntijan on joskus
muistutettava
ikävistä asioista, joista on
puhuttava silloin, kun kaikki on hyvin.?
ta on puhuttava silloin, kun
kaikki on hyvin. Lakisääteisiä ovat vain
työntekijän vakuuttaminen
ja liikennevakuutus.
. Myös
myyntimiehet jatkoivat vielä
tuolloin kentällä kiertämistä.
Helanderin työaika oli
aluksi viisi tuntia päivässä.
Vakuutusyhtiössä tiedettiin,
että ihmisten piti tottua ajatukseen toimistossa asioimisesta. 6, Lasse
Kangassalo.
Su 19.4. 2
Tiistaina 14. Työpäivä ei todellakaan
ollut helppo, etenkään, kun
viimeinen kuolintapaus oli
lapsi. klo 19 Miestenpiiri.
Tervetuloa.
Karviassa
To 16.4
Raja rikkoutui 10. Ei sitä lehmien käytöksestä näkynyt, mutta ne
stressaantuivat muutosta.
Sointu ei ollut ainoa, jonka tuotos sinä vuonna laski,
Janne Rintamäki kertoo.
Kolmen vuoden jälkeen
lehmärouvilla on taas edessään muutos. Seuraavana vuonna lukema olikin sitten vain
8 207 kiloa.
Syypää romahdukseen oli
siirtyminen vanhasta parsinavetasta uuteen pihattonavettaan.
. Sointu ei lähde tästä talosta teurasautoon. Varsinkin suurituottoisimmat lehmät hyötyvät siitä, että pääsevät lypsylle useammin kuin kaksi
kertaa päivässä.
. Vasikka syntyi kaksi
kuukautta etuajassa ja kuoli.
Lehmä oli juuri mennyt umpeen, eli se poiki ihan tyhjillä tisseillä, Rintamäki kertoo.
Lypsäminen aloitettiin
siis nollasta, mutta jonkin
ajan kuluttua maitoa tuli jo
35 litraa päivässä.
Enimmillään
Soinnun
päivätuotos on ollut 45 litraa.
. 3
Tiistaina 14. Pihattoon siirtyminen jo
vähensi monia vaivoja, kun
lehmät pääsevät vapaasti
liikkumaan, Janne Rintamäki kertoo.
Satatonnari
Sointukin
pääsee totuttelemaan robottiin, sillä sen ura lypsäjänä
jatkuu. On syytä
kiinnittää huomiota kokonaisuuteen eli siihen, miten
arjen muut kuin varta vasten jumpatut tunnit sujuvat,
Tommi Vasankari huomauttaa.
Sydänilta Rantakodossa 15.
huhtikuuta klo 18. Pääsääntöinen
kokouspäivä on keskiviikko.
Kokouspöytäkirjat pidetään nähtävänä viikon kuluttua kokouksesta. Paljon on työpaikkoja ja
työtehtäviä, joissa istuminen
on vain tapa.
Pienilläkin muutoksilla
voi päivän mittaan vähentää istumista yllättävän pal-
Petäjä-opiston
KEVÄTNÄYTTELYT
. Luennoi
UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.
.LKQL|Q NXYDWDLGHU\KPlQ Ql\WWHO\ .LKQL|Q
NLUMDVWRVVD KXKWLNXXQ DMDQ
.LKQL|Q RVDVWRQ NHYlWQl\WWHO\ 3XXPLODVVD
$YRLQQD PD SH NHOOR
3DUNDQRQ 1lSSlUl NlVLW\|NRXOXQ MD 3LVDPD
NXYDWDLGHNRXOXQ Ql\WWHO\ NLUMDVWRVVD
3DUNDQRQ RVDVWRQ Ql\WWHO\ PXVLLNNLRSLVWROOD
SH VX NHOOR
1HXOHW|LWl 6HWOHPHQWWLNHVNXV 3DUNDQRSLUWLOOl
SH NHOOR
3DUNDQRQ WRLPLVWR
DYRLQQD WL SH
SXK
VDVN\ ¿ SHWDMD
pihattonavetta 2012,
lypsyrobotti 2015
Nouse ylös tuolista myös töissä
Sydänyhdistyksen Sydänillassa esitetään kysymys Onko istuminen itsenäinen sydäntautiriski. Rintamäellä
otetaan ihan näinä päivinä
käyttöön lypsyrobotti.
Isäntä arvelee, että menee jonkin aikaa, ennen kuin
lehmät tottuvat robotin käyttöön. Mikäli kyseinen päivä ei ole kunnanviraston aukiolopäivä pöytäkirjat ovat nähtävillä seuraavana mahdollisena viraston
aukiolopäivänä.
125
Edelleen
asialinjalla
eduskuntaan!
Nyt on keskityttävä
hoitamaan
oman maamme asioita!
PDUWWLP¸OV¦ ú
Maksaja
Martti
Mölsän
tukiyhdistys
Isäntä Janne Rintamäki ja satatonnari Sointu. tekniselle
puhelinaika
Kansanedustaja
Martti Mölsä
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Kihniön kunnan väliaikainen tekninen johtaja Johanna
Kujansuu on arkisin tavoitettavissa puhelimitse kello
9.30?11.30.
Tekninen
lautakunta
määritteli puhelinajan kunnanhallituksen edellytyksen
mukaisesti, jotta virkatehtävät hoituvat sujuvasti.
Kihniön tekninen lautakunta päätti pitää kokoukset
tarvittaessa. Ei silloinkaan, vaikka sitä ei enää siemennettäisi. Nyt
olemmekin oppineet, että
päivittäinen runsas istuminen on itsenäinen, liikuntaharrastuksesta riippumaton
riskitekijä, Vasankari kertoo.
rp. Olemme ihan viime
vuosiin asti toistaneet, että
liikunnan terveysvaikutukset saavutetaan noin kahden
ja puolen tunnin reippaalla
kävelyllä tai tunnin ja vartin juoksu-hölkällä plus pienellä määrällä lihaskuntoharjoitteita viikoittain. = rekisteröity puolue
?
?
??
?
?
?
?
?Ö
??
Ö
?
?
??
?
Ö
?
?
?
??
?
?
?
?
??
??
ßß???
?
?
?
?ß?
?
?
?
???
??
?
?
?
??
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
??
??
?
?
?
Ö
?
?
?
?
Ö
?
?
?
?
?
?Ö
?
?
Ö
??
$
?
?
o??j
?
Ä
j
Î
Î
j
j
??Ã
?.
%
%
Q
;
L?Á
?
?
o?
?o?
?
Á
??
Ä
?
??
ê?
?o?Í
j
?Ù
?Î
j
?
Ä
?
?j
?Ù
?Ä
?
?ç
Ä
?
?j
?
??
Q
H
^
Q
U
0
;
?0
.
L%
%
L.
$
^
%
0
0
?
F
j
?
Î
j
Þ
ç
Þ
?Î
ç
Þ
??ç
?
Ä
Ð
Ð
?
?ø
?
?ð?þ
´þ
?Î
Ð
ç
?ãþ
??Ã
ð±þ
??þ
?
??
??????????????????????????????????????????L?
Ä
Í
j
?$
?
Ð
j
Þ
?
?
?
?.
jon.
. Lehmä on iästään
huolimatta hyvässä kunnossa.
Ikäennätyksiäkin saatetaan kolkutella. Ajan mittaan ohjeistuksiin lisättiin kehotus
lihaskunnon ylläpitämisestä. Aiheesta luennoi UKK-instituutin johtaja
Tommi Vasankari.
.
. Istumispäiväkirjan avulla työntekijät voivat seurata
omaa päivittäistä istumismääräänsä, samaan tapaan
kuin on totuttu pitämään liikuntapäiväkirjaa.
. Se saa jäädä tänne loppuiäkseen, vaikka sitten terapialehmäksi tai lemmikiksi, Janne Rintamäki sanoo.
Rintamäen
tilalla
Janne isäntänä vuodesta
1995, Teija emäntänä vuodesta 2007
viisi lasta ekaluokkalaisesta
kahden viikon ikäiseen
lehmiä 67, hiehoja kasvamassa kymmenkunta
PARKANO
Vuosikymmenet on korostettu kestävyys- ja arkiliikunnan merkitystä terveyteen. Tärkeä havainto on, että emme voi olla kiinnostuneita vain aktiiviliikunnan
tuntiosuuksista. 12-vuotiaalla ennätysrouvalla on navetassa seuranaan muiden lehmien ohessa
myös kolme tytärtä ja yksi tyttärentytär.
Satatonnarin tuottaa terveys,
hyvä hoito ja ripaus onnea
NIINA MARTIKAINEN
KIHNIÖ
Hyvä terveys, oikea ruokinta ja hoito sekä ripaus onnea.
Tällä reseptillä holsteinlehmä Sointu kiri Kihniön ensimmäiseksi satatonnariksi.
Sointu syntyi 12 vuotta
sitten Linnankylässä Rintamäen tilalla. Kahden vuoden iässä eli vuonna 2005 se
poiki ensimmäisen kerran ja
kymmenen vuoden kuluessa tuotti 100 000 kiloa maitoa. huhtikuuta 2015
Va. helmikuuta.
Ennätystä piti kuitenkin
jännittää, sillä viimeisin poikiminen meni isäntä Janne
Rintamäen mukaan pieleen.
. Rintamäki toteaakin,
että epäonnistuneen poikimisen jälkeinen hyvä maitomäärä kertoo lehmän laadukkuudesta.
Uusi pihatto
stressasi aluksi
Parhaan vuosituotoksensa
13 325 kiloa Sointu teki vuonna 2011.
. Opetettavia riittää, sillä
tilalla on 67 lehmää ja kasvavia hiehoja kymmenkunta.
Robottilypsyn toivotaan
pienentävän utaretulehduksien määrää. Soinnulla
on nimittäin pysyvä paikka
muiden joukossa, antoi se
maitoa tai ei.
. Kansainväliset tutkimukset ovat nyt osoittaneet, että
edes päivittäinen fyysinen
teholiikunta ei korvaa jatkuvan, runsaan istumisen haittoja.
Ainakin aineenvaihduntasairaudet, diabetes, verenpainetauti sekä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat ovat
vaivoja, joiden syntyyn runsas istuminen vaikuttaa.
UKK-instituutin ja terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore väestötutkimus
osoitti, että aikuinen ihminen viettää valveillaoloajastaan keskimäärin yhdeksän
tuntia istuen tai makuulla.
Istumista työpaikalla, työmatkalla, koulussa, kotisohvalla...
Kokonaisuus ratkaisee,
eivät vain jumppatunnit
Vasankari on pohtinut, miten istumishaittoihin voitaisiin käytännön tasolla puuttua. Miksi kouluissa pitäisi
istua tuntitolkulla pulpeteissa
Toivottavasti
mahdollisimman moni innostuu, kun kerran kokemuksia kysytään. 4
Tiistaina 14. Toisaalta on hyvä, että viimeksi käsittelyssä ol-. Haluan pyrkiä purkamaan tätä myyttiä. Vastata voi sekä paperi- että nettilomakkeella. Enemmän aikaa toki kuluu, jos innostuu kirjoittamaan vapaata sanaa runsain mitoin. Merkittäviä maailmantapahtumia ja jokapäiväistä arkea.
Jorma Hintikan hallittu, kirjataiteellisesti kunnianhimoinen ulkoasu, painotyö ja lämmin paperi kertovat kuvailmaisun ja valokuvaajantyön arvostuksesta.
Aiheita on eri puolilta maailmaa. Olen itsekin kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta ja asun nykyään
Teiskossa.
Heilimon mielestä tulevan eduskunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on sosiaaliturvan uudistaminen
tälle vuosituhannelle.
. Perustuloa
maksettaisiin kaikille aikuisille.
Heilimo on ammatiltaan
sairaanhoitaja. Vastausaikaan on 3. huhtikuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Turvallisuus
paranee
asukkailta
kysymällä
Parakkikoulu täyttää
pysyvän rakennuksen no
Luoteis-Pirkanmaan seudulle laaditaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Se toi osat paikalle, pystyttää rakennuksen ja
vie sen pois, kun se aika tulee. Lopussa on kartta, johon voi merkitä
erilaisia vaaranpaikkoja.
Nettilomakkeen voi täyttää kymmenessä minuutissa. Hänen mielestä merkittävintä sosiaalija terveyspalveluiden kannalta ei ole se, tuottaako kunta palvelunsa julkisella vai
yksityisellä puolella.
. Siis olemalla
tyytyväinen tai tyytymätön lomakkeessa esitettyyn
liikenneasiaan. toukokuuta saakka.
Jos siis kotikunnan liikenteessä jokin ottaa päähän, nyt on hyvä aika avata suu. Sosiaaliturva täytyisi
muuttaa perustuloksi, sillä
nykyinen systeemi on passivoiva ja sekava. Yksityinen puoli voi
sitten täydentää kunnallisia
palveluita.
Siuro kyseenalaistaa mahdolliset säästöt, joista usein
puhutaan sote-palveluiden
yksityistämisen yhteydessä.
Varoittavana esimerkkinä
hän näkee Yhdysvallat, jossa terveyspalvelut maksavat
kansalaisille paljon enemmän, mutta niiden laatu ei
ole sen parempi.
Seuraavan eduskunnan
pitää Siuron mielestä kuitenkin saada sote-uudistus vihdoin tehtyä.
. Pelisääntöjen pitää
olla molemmilla palveluntuottajilla täysin samat. Tätä mieltä oli puolueen vaalibussin
mukana Parkanossa lankalauantaiaamuna piipahtanut kansanedustajaehdokas
Hanna-Kaisa Heilimo.
. huhtikuuta 2015
Tiistai 14. Yritys vastaa rakennuksesta kokonaan, myös suunnittelusta. Vahvoja ja ilmaisuvoimaisia kuvia inhimillisestä elämästä. Mukana on myös se
kaikkein ikonisin otos, Mika Myllylän suojuoksu.
Vaikka kirjan julkaisemisesta on kulunut vaivaiset
seitsemän vuotta, syntyy tunne menneestä maailmasta.
Vihreitä ei äänestä vain kaupunkikeskuksissa. Kaupunki vastaa ainoastaan perustuksista, Kyösti
kertoo.
Perustukset
kaupunki
teetti Vienola Talot Oy:llä.
Perustukset on tehty betonipalkeista.
Maanrakennustöihin
Kaupunki on vuokrannut parakkikoulun Elementit-E Oy:ltä, joka vastaa rakennustöistä.
kuului myös viemäri-, sähkö- ja valokuitukaapeliverkon rakentaminen.
Rakennukseen tulee kuusi luokkahuonetta, opetta-
janhuone, toimisto ja kahdeksan vessaa.
Kun Elementit-E saa
oman osuutensa valmiiksi,
alkaa tilojen varustelu ja ka-
lustus opetuskäyttöä varten.
Pelkistetty versio
nykykoulusta
Parakki tuotiin paikalle 15
Sosiaaliturva pitäisi päivittää perustuloksi
LAURA JOKISALO
PARKANO
PÄIVÄN LAINA
Taneli Eskola arvioi Kamera-lehden kolumnissaan hiljattain kuolleen lehtikuvaajan Hannes Heikuran valokuvakirjoja:
Ensimmäinen monogra?a Hannes Heikura, Photographs (Musta Taide, 2008) on järeä lehtikuvaajan testamentti, jollaista harva saa aikaan. Rakennuksen valmistumisen jälkeen yhteiskoulun
opetusta siirretään lukion ja
Petäjä-opiston väistötiloista
väliaikaiseen parakkiin ainakin pariksi vuodeksi.
Teknisen osaston johtaja
Jarmo Kyösti arvelee, että
545 neliön tilat ovat valmiit
oppilaita varten toukokuun
aikana.
Rakennuksen on pystyttänyt Elementit-E Oy, jonka
kanssa kaupunki on tehnyt
22 kuukauden vuokrasopimuksen.
. ja varsinkin toimimattomuudesta.
Paljon viitseliäisyyttä ei ainakaan nettilomakkeen
täyttämiseen vaadita. Tietämiään vaaranpaikkoja ei kannata nyt siis jättää mainitsematta.
?
Niin pientä asiaa
ei ole,
ettei sitä kannattaisi mainita.?
Niina Martikainen
Parakki on
käytössä,
kunnes
uusi koulukampus
valmistuu.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Yhteiskoulun pihamaalle on
noussut muutamassa viikossa väliaikainen parakkikoulu. Parkanossa paperiversion voi palauttaa kaupungintalon
ala-aulaan ja Kihniössä kunnan keskustoimistoon.
Nettilomake on
verkossa osoitteessa
www.linea.?/asukaskysely. Lomakkeessa on kyllä kenttiä
myös vapaalle kommentoinnille, mutta hyvin pitkälle pääsee rasti ruutuun -menetelmällä. Ihmisten
pompottelu luukulta luukulle loppuisi perustulon avulla, ja tuki muuttuisi kannustavammaksi.
Vihreiden vaaliohjelman
mukaan perustulon taso olisi noin 560 euroa, ja se korvaisi kaikki nykyiset vähimmäisetuisuudet. Projektipäällikkö Mikko Lautala vakuuttaa, että jokainen
palaute luetaan ja käydään läpi.
Niin pientä asiaa ei ole, ettei sitä kannattaisi mainita. Lähipalvelut pitäi-
si tuottaa pääasiallisesti julkisesti. Suunnitelman laatijat kaipaavat nimenomaan
ihmisten pieniäkin arkikokemuksia liikenteen toimivuudesta . Niiden avulla varmistetaan, etteivät esimerkiksi varat häviä
veroparatiiseihin.
Yksityinen ei ole
yhtä kuin parempi
Toinen Parkanossa vieraillut
ehdokas Petri Siuro työskentelee myös sairaanhoitajana.
Hänellä on tiukempi kanta
sote-palveluiden yksityistämiseen.
. Yhteistyössä ovat mukana
Parkano, Kihniö, Hämeenkyrö ja Ikaalinen sekä Pirkanmaan ely-keskus, Liikenneturva ja Sisä-Suomen
poliisilaitos.
Suunnitelmaa varten pyydetäänkin nyt asukkailta
mielipiteitä ja kokemuksia oman kuntansa liikenteestä. Itse en kannata yksityistämistä. Palveluiden on oltava
kuitenkin kaikkien saavutettavissa
Toivomme, että painotöitä tarvitsevat ottaisivat meihin edelleen yhteyttä. Neuvottelut kaupungin ja IPP:n välillä johtivat aiesopimuksen solmimiseen viime kesäkuussa.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä osakassopimuksessa määritellään, miten yhtiön rahoitus, hallinto ja liiketoiminta järjestetään. Puheenjohtajaksi tulee kaupungin edustaja. IPP merkitsee osakkeita 20 000
eurolla yhtiöstä, jonka aiemmin omisti 100-prosenttisesti kaupunki.
Pitkän esiselvitystyön aikana kävi ilmi, että EU-rahoituksen saamiseksi tarvitaan liittyvien talouksien lisäksi kaupungin omaa osuutta ja yksityistä rahaa. Hallitus valitsee yhtiölle toimitusjohtajan.. Paikallislehti Ylä-Satakunnan toimitalon
siipirakennuksessa painoa pyörittänyt Oriveden Sanomalehti Oy tuli ratkaisun eteen pitkällisen harkinnan jälkeen.
. Parakkia on tarkoitus
pitää kunnes uusi koulukampus valmistuu, Jarmo
Kyösti toteaa.
Teknisten töiden
luokka jää
Parakkikoulun perustukset
on tehty betonipalkeista.
erillisenä modulina. Osapuolet sitoutuvat varmistamaan yhtiön maksukyvyn kunnes sille syntyy kassavirtaa.
Kuituverkon rakentaminen on tarkoitus toteuttaa
niin, että IPP rakentaa taajama-alueella ja yhteisesti
omistettu Lupinet keskusta-alueen ulkopuolisilla alueilla, jotka ovat tukikelpoisia EU-ohjelmakaudella 20142020. 15
Tiistaina 14. Myös
musiikinopetus jää edelleen
musiikkiopistolle ja pienryhmäopetus linja-autoseman
tiloihin.
Parkanon Kirjapainon ovet sulkeutuvat lopullisesti juhannukselta. Ainoa ero on vaatimaton ulkomuoto, jos sitä vertaa yleiseen käsitykseen julkisista rakennuksista. Se myös täyttää rakennusteknisesti kaikki pysyvän rakennuksen määrä-
ykset.
Käytännössä se vastaa
normaaleja rakennusmääräyksiä, niin perustusten, eristyksen, ilmanvaihdon kuin
sähkötöidenkin osalta.
. Rakennus on pelkistetty versio
nykyaikaisesta koulurakennuksesta, Kyösti toteaa.
Kaupunki maksaa rakennuksesta vuokraa ElementitE Oy:lle 28 euroa neliöltä eli
Parkanon yhteiskoulu tyhjennettiin sisäilmaongelmien takia vuoden alussa, ja
työryhmä on aloittanut uuden koulukampuksen suunnittelun.
Yhteiskoulun rakennuksessa on edelleen käytössä
teknisten töiden opetustilat
ja koulun keittola.
Keittolan on tarkoitus
siirtyä ensi lukukaudeksi
väistötilaan, mikäli sopiva
tila löytyy.
Kun parakki saadaan
käyttöön,
Petäjä-opiston
väistötiloihin jää tekstiilitöiden, kuvaamataidon ja
kotitalouden opetus. Tilanteen toivoimme kohenevan pienenevien henkilöstökulujen myötä. Yhteinen tavoite oli, että ketään ei irtisanota. Lähipalvelut on turvattava.
Vihreiden vaalibussin kiertuevastaava Antti Heikkinen ja
Pirkanmaan Vihreän Liiton
toiminnanjohtaja Karo Tammisto kertovat, että bussi
kiertää pitkin Suomea 39 päivän ajan ennen vaaleja.
koulu ei pelkästään näytä
miltä tahansa oikealta rakennukselta. Siinä emme kuitenkaan onnistuneet, kertoo toimitusjohtaja Vesa Kangas.
Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy:n myydessä painon
vuonna 2009 kaupan osapuolet päättivät yksissä tuumin
tehdä töitä sen eteen, että paino säilyisi Parkanossa mahdollisimman kauan. Paikallaan osat saivat päälleen vesikaton ja rakennus verhoiltiin yhtenäiseksi.
Nykyaikainen parakki-
lut ehdotus kaatui, sillä siinä
palveluita keskitettiin liikaa.
Siuron mukaan monille on jäänyt uudistuksen eri
käänteiden takia epäselväksi, mistä koko sotessa on
edes kyse.
. Tämä on lisäpontimena sille, että tilat omistava Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy jatkaa toimitalonsa
myyntiponnisteluja, vaikka kiinnostus on toistaiseksi vähäistä ollutkin.
?
Tappiollistahan se
toiminta oli jo
ennen painon
meille tuloa.?
IPP Lupinettiin 49
prosentin osuudella
VELI-MATTI HEINISUO
PARKANO
Kiinteiden laajakaistayhteyksien eli valokuidun ulottamista koko Parkanon kaupungin alueelle yrittäneen
Lupinet Oy:n osakaspohja muuttuu niin, että Parkanon
kaupunki omistaa 51 prosenttia ja Ikaalisten Parkanon
Puhelin Oy 49 prosenttia. IPP toimii Lupinetin omistamassa verkossa palveluntarjoajana samoilla ehdoilla kuin muutkin palveluntarjoajat.
Yhtiön hallitukseen tulee kolme jäsentä kaupungilta
ja kaksi IPP:ltä. Alalla on kuitenkin yhä ylikapasiteettia, joten tilanne ei ole helppo.
Paino toimi Parkanossa vuokratiloissa, jotka nyt jäävät
tyhjilleen. Siinä myös onnistuttiin.
Vielä vuonna 2008 kirjapainoilla meni Suomessa kohtalaisesti. Vaikka ajat ovat huonot, niin Orivedellä me jatkamme painamista entiseen malliin. Tuotteet
kulkevat Postin ja Matkahuollon välityksellä nopeasti ja
oikovedosliikenne hoituu puhelimella ja sähköpostilla,
sanoo Oriveden Kirjapainon myyntifaktori Kirsi Tingvall.
Vesa Kangas kertoo, että Oriveden Kirjapainon toiminta kääntyi plussalle viime vuoden aikana. Tämä on osittain toteutunutkin.
. Vuonna
1950 käynnistyneen Parkanon Kirjapainon sulkemispäätöstä vauhditti yleinen talouden lama
ja vuosia jatkunut koko
painoalaa koskeva laskusuuntaus.
Oriveden Kirjapaino
kaavaili saavansa Parkanosta ja lähiseudulta uusia asiakkaita, jotka hyödyntäisivät myös Orivedellä olevaa laajempaa painokapasiteettia. Sote-uudistusta tarvitaan, jotta kansalaisten peruspalvelut eivät häviä. huhtikuuta
2015
Ti 14.4.
Taito
Ke 15.4.
To 16.4.
Pe 17.4.
La 18.4.
Linda
Patrik, Jalo
Otto
Valto, Valdemar
5
5
Parkanon Kirjapaino
lopettaa juhannuksena
VELI-MATTI HEINISUO
PARKANO
ormit
?
Ainoa ero on vaatimaton ulkomuoto, jos sitä
vertaa yleiseen käsitykseen julkisista rakennuksista.?
noin 15 000 kuukaudessa.
Kaupungilla on mahdollisuus jatkaa vuokrasopimusta 22 kuukauden jälkeen,
mikäli parakkia vielä sen jälkeen tarvitaan.
. Tappiollistahan se toiminta oli jo ennen painon meille
tuloa. Tavoitteena on mahdollisimman kattava kuituverkko, mutta rakentamiseen
liittyvät taloudelliset ja tekniset reunaehdot sekä yhtiön
edellytykset kannattavaan liiketoimintaan on huomioitava
Se voi tarkoittaa vaikkapa nuorille
mopo- ja mopoautokokoontumisia ja senioreille ikäajokursseja.
Asukaskyselyn
lisäksi
suunnitelman laatijoilla on
Kansalaisilta kysytään tässä kuussa, miten Parkanon ja Kihniön liikenneympäristöä voisi tehdä turvallisemmaksi.
käytettävissä tiedot onnettomuuksien määrästä ja paikoista kymmeneltä viime
vuodelta sekä tilastot liikennemääristä. Myös kansalaisilta jo tähän mennessä pyytämättä tullut palaute otetaan huomioon.
. toukokuuta
puolen päivän aikaan.
Vappukeikasta voi tiedustella lisää Lehtiseltä,
puhelin 050 306 7887.
Mieslaulajat esiintyy
vappujuhlassa myös perinteisellä ohjelmistollaan. Kello 14.30 seurakuntatalolla pidetään yleinen seurakuntaneuvottelu, joka on
avoin kaikille seurakuntalaisille.
Sunnuntaina kirkossa kello 10 on piispanmessu ja piispantarkastuksen päätöspuheenvuorot. Sain ensin inspiraation
karhunsynnyn tarinasta. Sen
jälkeen aloin tehdä muitakin
luontoaiheisia huovutustöitä, Kuikka kertoo.
Esillä luontokeskuksen
näyttelyssä on muun muassa valkorunkoista koivua
kuvaava huovutustyö, jonka Kuikka teki opinnäytetyönään.
Näyttelyssä on myös
parkkinahasta tehtyjä, värjättyjä, eläinaiheisia rintakoruja.
Sisustustekstiilien rinnalla näyttelyssä on esillä Jarmo Koiviston moottorisahaveistoksia.
Koivisto on moninkertainen moottorisahaveiston
Suomen mestari.
Seitsemisen luontokeskuksessa on esillä Päivi Kuikan
huovutustöitä ja Jarmo Koiviston moottorisahaveistoksia.
Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura toimittaa piispantarkastuksen Kihniön
seurakunnassa tänä viikonloppuna 17.?19.
huhtikuuta.
Perjantaina on ohjelmassa muun muassa aamulla kouluvierailu Kihniön yhtenäiskoululle, puolilta päivin työpaikkavierailu
Kankarin Kalusteelle sekä kello 14 vierailu
Puumilan Taitotalossa ja samalla Kihniön
kunnan edustajien tapaaminen.
Lauantaina on työneuvotteluja ensin
työntekijöiden ja luottamushenkilöiden
kanssa. Tietoja tarvitaan,
kun Luoteis-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma kirjoitetaan uusiksi. 6
Kihniöläiset
äänestäneet
ahkerimmin
YLÄ-SATAKUNTA
Kihniöläiset ovat käyneet
Ylä-Satakunnan alueen
asukkaista innokkaimmin
äänestämässä eduskuntavaalien ennakkoäänestyksessä. Liikenneturvallisuussuunnitelman
tavoitteena on löytää keinot,
joilla seudun liikenneonnettomuuksien määrä saadaan
laskuun.
Luoteis-Pirkanmaan edellinen liikenneturvallisuussuunnitelma on vuodelta
2004.
Liikenneturvallisuuskysely
vastausaikaa 3.5. Projektipäällikkö
Mikko Lautala korostaa, että tässä ei suunnitella eritasoliittymiä tai ohitustien linjauksia, vaan asioita, joita oikeasti voidaan tehdä seuraavien viiden vuoden aikana.
Liian pieniä asioita suunnitelmaan kirjattavaksi ei ole.
. Juhlassa paljastetaan myös Vuoden parkanolainen.
Tiistaina 14. Tilasto ei
ole paranemassa, sillä tänä
vuonna pelkästään Parkanon liikenteessä on jo kuollut kolme ihmistä.
Onnettomuuksista aiheutuu kunnille vuosittain miljoonakustannukset. =OQG=OGUOAHU
suunnitelman H==PEE )EJA= (KJOQHPEP ,U UDPAEOPUÌOO¼
GQJPEAJ F= AHU GAOGQGOAJ G=JOO= 0A R=HIEOPQQ =HGQRQKdesta 2016.
Näytteillä metsien
ja rantojen eläimiä
Piispa tarkastaa
Kihniön seurakunnan
MINNA LAUTAMÄKI
SEITSEMINEN
KIHNIÖ
Seitsemisen kansallispuiston
luontokeskuksessa on esillä
luontoaiheisia sisustustekstiilejä ja puuveistoksia.
Näytteillä on kahden
Kangasalla asuvan kädentaitajan töitä.
Päivi Kuikka on valmistunut artesaaniksi Ikatasta
vuonna 2010.
Hän innostui huovuttamisesta opiskeluaikanaan.
Luontoaiheiset työt saivat alkunsa suomalaisesta
mytologiasta.
. Niiden jälkeen on kaikille
avoin ruokailu seurakuntatalolla.
Edellinen piispantarkastus Kihniössä oli
vuonna 2006.. Olen juuri käynyt läpi
ely-keskukseen tulleet aloitteet viiden viime vuoden
ajalta. Myös kuntien väestörakenne on olennaista tietoa,
kun mietitään liikenneympäristön ja -turvallisuuden
parantamista, liikenneturvallisuusvastaava Suvi Vainio Pirkanmaan ely-keskuksesta sanoo.
Kolme kuolemaa
vuodessa keskimäärin
Luoteis-Pirkanmaalla on tapahtunut viime vuosina keskimäärin 42 henkilövahinkoihin johtanutta liikenneonnettomuutta vuosittain.
Joka vuosi on menehtynyt
keskimäärin 3 henkilöä ja
loukkaantunut 52. Nyt on aika tuoda esiin
ne liikenneongelmat, joista aina puhutaan torilla tai
huoltoaseman kahvilassa.
Jokaikinen palaute luetaan
ja käydään läpi, sataprosenttisen varmasti.
Kokonaisuuteen
kuuluu myös kuntien liikennekasvatuksen, -valistuksen ja
-tiedotuksen parantaminen.
Lautalan mukaan tarkoitus
ei ole pitää lisää kokouksia,
ottaa liikenneturvallisuusasiat ovat esillä kaikessa arjen tekemisessä. Karviassa
puolestaan miehet olivat
olleet vähän naisia enemmän liikkeellä.
Koko Satakunnan äänestysprosentti oli tässä
vaiheessa 25,2, Pirkanmaan 23,9 ja koko maan
22,9.
?Leningrad
cowboys?
etsii laulajia
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Leijonien vappujuhla saa
tänä vuonna lisämaustetta, kun torin esiintymislavalle nousee yllätyssolistin taustatueksi paikallinen ?Leningrad cowboys. huhtikuuta 2015
Kerro, mikä on pielessä
liikenneympäristössä
Asukaskysely kokoaa liikenteen vaarallisia paikkoja ja tapoja.
HEIKKI PETTINEN
PARKANO KIHNIÖ
Onko suojatie väärässä paikassa vai puuttuko se kokonaan. Maanantaihin
kello 15:een mennessä
Kihniön äänestysprosentti oli jo 31,5. Naiset ovat
äänestäneet selvästi ahkerammin kuin miehet.
Karviassa jo äänestäneitä oli maanantaina iltapäivällä 576, eli äänestysprosentti oli noussut
tasan 28:aan. Missä risteyksessä on
ihan liikaa läheltä piti -tilanteita?
Esimerkiksi tällaisista asioista pyydetään vastauksia
kihniöläisiltä ja parkanolaisilta liikenneturvallisuuskyselyssä, joka alkoi eilen ja
jatkuu vapun jälkeiseen sunnuntaihin. Missä ajetaan liian
lujaa. Esiintyminen on vappupäivänä 1. saakka
kyselylomakkeita ja palautuslaatikko Parkanon kaupungintalon ala-aulassa ja Kihniön kunnan keskustoimistossa
verkossa: SSS HEJA= . -kuoro.
Kokoonpano esittää lauluja, jotka kuuluvat rockyhtye Leningrad
Cowboysin ohjelmistoon.
Vapputorin kokoonpanossa on mukana laulajia
Nuorekkaista miehistä ja
Parkanon Mieslaulajista, mutta kuoronjohtaja
Jukka Lehtisen mukaan
keikalle ovat tervetulleita
kaikki laulamisesta innostuneet miehet.
. Tämä koskee myös Ikaalista ja
Hämeenkyröä.
Asukaskyselyn tekee Linea Konsultit Oy, joka kirjoittaa myös varsinaisen suunnitelman. Mukaan toivotaan lisää laulajia, ja nyt on hyvä tilaisuus tulla kokeilemaan kuorolaulua tutuilla lauluilla, kuten Delilah
ja Tulipunaruusut, hän
kannustaa.
Ihan kylmiltään keikalle ei lähdetä, sillä kokoonpano harjoittelee lauluja musiikkiopistolla 29.
päivä huhtikuuta kello
18. Se on kärkipäätä myös valtakunnallisessa vertailussa.
Prosenttiluku tarkoittaa, että äänensä oli käyttänyt 539 kihniöläistä.
Suurta eroa ei ole naisten
ja miesten äänestysvilkkaudessa.
Parkanolaisista oli samaan aikaan ehtinyt äänestää 1 617, mikä tarkoittaa 29,4 prosentin äänestysvilkkautta
No siten, että menot eivät muodosta bkt:ta. Jos yrittää, niin saattaa aiheuttaa vain sekaannusta.
Juha Sipilän sanotaan väittäneen, että Suomen julkinen sektori on liki 60 prosenttia bruttokansantuotteestamme (bkt), mitä ne eivät ole. 7
Tiistaina 14. Siis se, että
valtio ja kunnat pitävät yllä terveyskeskusta, kouluja
ja vanhainkoteja, auraavat teitä (liian huonosti), palkkaavat poliisit, vahtivat maan rajoja, varustavat puolustusvoimat ja muuta sellaista. Aika kova luotto jollakin on meikäläiseen.
Heikki Pettinen. Seuraava menekkitavara on puutarhatuotteet.
Monipuolisuuden takia aina
on päällä joku sesonki, Lehtonen toteaa.
Aina joku
sesonki päällä
Lehtonen on ollut yrittäjänä
yli 30 vuotta.
Uravalintaan ja toimialan
vaihtoon hän on tyytyväinen
. Varsinkin kaupunkilaiset antavat suuren arvon sille, ettei
tarvitse kiertää tavaran perässä, Lehtonen sanoo.
Iso osa asiakaskunnasta
on mökkiläisiä ja lomalaisia.
Vaikka kauppa käy ympäri vuoden, tiettyä vilkastumista on havaittavissa, kun
kevätaurinko alkaa paistaa.
. Ennen kauppiaaksi
ryhtymistä yrittäjä toimi rakennusurakoitsijana ja muurarina.
Myymälä syntyi sen jälkeen, kun Lehtonen osti Karvian Osuusmeijerin kiinteistön vuonna 1994.
. Palvelut pysyvät samoina, niin luvattiin, ja ne maksetaan vastakin samoista verovaroista. Ostamalla sosiaali- ja terveyspalvelut yksityiseltä Pihlajalinnalta ja siirtämällä puolet henkilökunnasta sen
palkkalistoille kaupunginvaltuusto kevensi julkista
sektoria merkittävästi ja vahvisti samalla yksityistä.
Mutta hetkinen. Meidän vahvuutemme
on monipuolisuus. Myöhemmin rakennusurakointi
jäi pois ja ryhdyin kokonaan
kauppiaaksi, Tuomo Lehtonen kertoo.
Liikkeessä työskentelee
myös puoliso Aira Lehtonen
sekä yksi vakituinen työntekijä.
Yrittäjä kuvailee 1 500 neliön myymäläänsä kaiken tavaran kaupaksi, tavarataloksi ilman elintarvikeosastoa.
Myytävänä on kodin tarvikkeita siivousvälineistä sisustukseen, varaosia, rakennustarvikkeita, kodinkoneita, kenkiä juhlaan ja työjalkineiksi, leluja, käyttörautaa
sekä työvaatteita ja paljon
muuta.
Kauppias arvelee, että tuotevalikoimasta löytyy
noin 50 000 eri tuotetta.
kaupan suosio eivät vaikuta
asiakasvirtaan.
. Kiinteistö on pidetty
hyvässä kunnossa, Ruokola
kiittää.
Myymälän yläkerrassa on
vuokra-asuntoja ja alakerrassa muun muassa 4H-yhdistyksen mehuasema. Se on kaikki ihan ok,
mutta kun ne keräävät sitä varten veroja meiltä syyttömiltä kansalaisilta itse tienaamistamme rahoista.
Tämä julkinen sektori on suuri ja raskas. Liikkeessä on uskomaton valikoima erikoistavaraa. Lehtosen valintaa se
perustelee monipuolisuudella ja vetovoimaisuudella.
Lehtosen myymälä rikastuttaa Karvian palvelutar-
jontaa ja houkuttelee asiakkaita myös ympäristökunnista.
. Jos
asiakas ei heti löydä haluamaansa, se tilataan, lauta-
kunnan puheenjohtaja Seppo Ruokola sanoo.
Hän muistuttaa, että yrittäjä on esimerkillisellä tavalla hyödyntänyt vanhan kiinteistön, joka isona rakennuksena hallitsee kirkonkylän
raittia.
. Lisäksi yrittäjä on erittäin palveluhenkinen. Yleinen käsitys on, että
yksityinen on tehokkaampi, sitä pystytään arvioimaan
vasta jälkikäteen, jos silloinkaan.
Rothovius muistuttaa, että yksityinen palveluntuottaja ottaa kaupanteossa myös oman voittonsa.
???
Julkisen sektorin kokoa on vaikea hahmottaa, kun sitä
ei oikein voi verrata mihinkään. huhtikuuta 2015
MUISTILEHTIÖN REUNASTA
Sektorini, sinusta
on tullut pullukka
Tuomo ja Aira Lehtosen myymälästä löytyy sesonkituotteita ympäri vuoden.
Jos jotain puuttuu,
niin se tilataan
???
Monipuolisuus on
Rakennuspalvelu Tuomo Lehtosen valtti.
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Monialainen tavaratalo Rakennuspalvelu Tuomo Lehtonen on Karvian huhtikuun
yritys.
Liikkeen nimi on perua
yrityksen aikaisemmasta toimialasta. Osaamista ja asiantuntemusta pitää olla monelta alalta, kun tuotevalikoima
on suuri.
. Tämähän kuulostaa vanhalta peitonjatkamismenetelmältä.
Yrittäjänä pärjää, kun on
palveluhenkinen.
Kauppiaana pitää olla
valmis lisäpalveluihin. Luultavasti ihan hämäyksen vuoksi on samasta asiasta käytetty
joskus myös termejä avoin ja suljettu sektori. Syvimmän
laman aikana rakennustoi-
?
Kauppiaan työ
on vaihtelevaa sisätyötä ja saan olla
tekemisissä ihmisten kanssa.?
minta väheni ja piti keksiä
rinnalle uusi toimiala. Alunperin ostin tilat varastokäyttöön. Kauppiaan työ on vaihtelevaa sisätyötä ja saan olla
tekemisissä ihmisten kanssa.
Huhtikuisena perjantai-iltapäivänä kaupan ovi käy tiheään.
Lehtosen mukaan taloudelliset suhdanteet tai netti-
Palveluhenkinen
pärjää
Vaalikeskusteluista olen oppinut, että Suomen ongelmien perimmäinen syy on julkinen sektori. Jossa suljettu tarkoittaa samaa kuin julkinen ja avoin samaa kuin
yksityinen.
???
Vanha meijeri hyötykäytössä
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Kuukauden yrityksen valitsee kunnan elinkeinolautakunta. Nyt kysytään katiskaverkkoa ja kalastustarvikkeita. Lehtosen yritys omistaa myös
tontilla olevan rivitalon.
Julkisen sektorin sovittaminen mieleiseen kokoon tapahtuu käytännössä keventämällä verotusta. Kaikesta täytyy tietää jotain, kauppias kuittaa.
Rakennuspalvelu Tuomo
Lehtonen
myymälä entisessä
Karvian Osuusmeijerin
kiinteistössä
kotitaloustarvikkeet,
kodinkoneet, rakennustarvikkeet, jalkineet,
varaosat, käyttörauta,
IKH-edustus, kalastusvälineet, sisustustuotteet,
lelut, työvaatteet
Täytyy soittaa jollekin viisaammalle, tässä tapauksessa
Tilastokeskuksen yliaktuaari Tuomas Rothoviukselle.
Hän selittää kärsivällisesti, että Parkanon operaatiossa yksityisen sektorin tuotanto kyllä kasvoi ja julkisen
sektorin väheni, mutta Pihlajalinnan lasku on edelleen
julkisen sektorin menoja.
Veronmaksajan kannalta siirrolla on merkitystä
vain siinä tapauksessa, jos jompi kumpi pystyy tuottamaan palvelut tehokkaammin. Mutta Suomella on vielä toivoa, jos julkista sektoria saisi pienennettyä.
Parkano on jo kantanut oman kortensa kekoon. Kellonpatteria ostava asiakas
on tyytyväinen, kun saa pariston asennuksen kaupan
päälle. Kun verottaja ottaa kansalaiselta vähemmän, tälle jää enemmän rahaa käytettäväksi johonkin muuhun. Ja kun sitä
jotakin muuta kulutetaan enemmän, niin ?rmat alkavat taas pärjätä ja palkata väkeä ja Suomi lähtee nousuun.
Ainakin siinä tapauksessa, että käytän rahani ?ksummin kuin valtio, joka tärväisi ne koulutukseen,
sote-palveluihin ja muuhun jo tämän jutun alussa lueteltuun. Asiakkaat luottavat, että täältä löytyy kaikki tarpeellinen. Rothoviuksen mukaan
julkisen sektorin menot suhteutettuna bkt:hen ovat 60
prosenttia, mutta se ei tarkoita sitä, että yksityisen sektorin menot olisivat 40 prosenttia, vaan ne ovat yli 100
prosenttia.
Miten tämä on mahdollista. Se muodostuu julkisesta tuotannosta, joka on 20 prosenttia, ja yksityisestä tuotannosta, joka on loput 80 prosenttia.
Tämä selvä, mutta edelleenkään en tiedä mikä on
julkisen sektorin sopiva koko.
Ehkä minun ei kuulukaan ymmärtää
Kummasta kirjoitin, kansanedustajasta, joka uudelleen pyrkii eduskuntaan, vai seksiä
kiihkeästi etsivästä henkilöstä, jota vanha suola janottaa ?
vai molemmista?
Hannu Tiainen
Tuosta Kihniön tv-dokumentista voinee sanoa sillä perusteella, kun tutustuin paikkakuntaan vuosikymmeniä sitten, että nyky-Kihniö siitä
näytti puuttuvan. Onhan sinä tosin kuvattu asfaltoituja teitä ja pellolla olevia linnunpelättimiä
ja tietysti tyhjästä kaupasta
maksua vastaan viety Jaffapullo kahteenkin kertaan,
mutta eihän sekään asia ihan
uusi ollut.
Taisto J. Jotakin lisää nyky-Kihniöstä
olisi dokumenttiin varmasti
saanut. Heinonen oli sisäistänyt kunnanjohtajan työn, hän paneutui siihen kuin elämän-
työhön paneudutaan, hän ei
hoitanut sitä kuin jotakin pakollista leipätyötä, vaan hän
paneutui koko tarmollaan ja
tuloksiakin tuli.
Minusta tuntui, että kaikki kuntalaiset olivat Heinoselle tärkeitä. Näin
terveyspalveluiden saatavuus heikkenee, koska tavallisella kansalla ei ole varaa
maksaa kohtuuttomia maksuja. Usko ja luota
Terveyspalveluiden
ulkoistus huolestuttaa
Työttömyys, köyhyys ja yleinen eriarvoistuminen ovat lisänneet hurjasti terveyseroja.
Tavallisen työntekijän eliniänodote on monta vuotta alhaisempi kuin saman ikäisen johtajatason työntekijän.
Edellä mainittu sekä nykyinen taloustilanne eivät lupaa hyvää kansalle, joka on
riippuvainen laadukkaista ja
edullisista peruspalveluista.
Rääkkylän kunta ulkoisti
sosiaali- ja terveyspalvelunsa vuonna 2011. Toki toimintakulttuureissamme on ollut myös eroavaisuuksia. Epäselvän
kilpailutuksen
tuloksena
palveluntuottajaksi valikoitui kunnanvaltuuston puheenjohtajan osittain aikaisemmin omistama Attendo.
Ongelmia syntyi jo alkumetreillä, kun viranomaistehtävät hoidettiin osaksi yksityisen palveluntuottajan toimesta. kieroilijoiden holhokkina. ei kiitos . Jätän päätelmän teon teille. Mitä
sitten tapahtuu, kun tavoite on saavutettu, hekuman
huipulle päästy jopa ennakkoon, vaikka puhe oli tehdä
pyhä toimitus vasta sunnuntaina.
Kaiken itsensä peliin laittamisen ja tavoitteeseen pääsemisen jälkeen annetaan
kohteliaasti puhelinnumero,
luvataan ehdottomasti soittaa ja pitää tiivisti yhteyttä. Vaikka tekniikat kehittyvät, etäopetus ei ole ratkaisu ulkoistaa osaamista ja
oppimista. Pahinta on, jos lähiopetustunteja joudutaan vähen-
tämään entisestään. Esitysten huolelliseen valmisteluun on kuitenkin varattava
riittävästi aikaa.
Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä on ollut
fuusioituna Saskyyn reilun
vuoden verran. Etsitään mahdollisia
kohteita, joille voi kertoa ja
esitellä parhaita puoliaan.
Parhaat puolet nostetaan
esiin, luvataan kuut taivaalta, lahjotaan erilaisilla helyillä, annetaan tarvittaessa ruusuja.
Olet antanut ymmärtää
olevasi se ainoa oikea, johon
kannattaa langeta, luottaa ja
antaa elämäsi hänen käsiin-
sä ja antautua hänelle. Eduskuntapuolueet ovat sopineet
eläkkeiden alentamisesta.
On yritetty eläkeläispuoluetta kymmeniä vuosia,
vaan eläkeläisillä ei ole halua
oman asiansa korjaamiseksi.
Eläkeläinen, katso peiliin.
Näet syyllisen eläkkeesi ostovoiman alenemiseen.
kolhimakin, ikääntyneenä,
liikuntarajoitteisena keliaakikkona. Vastaavia kohteita ei ole monessakaan kunnassa.
Kunnan kehitystä on vaikea kuvata, mutta sehän oli
suorastaan vireätä takavuosina, etenkin hiljattain edesmenneen
kunnanjohtaja
Mauri Heinosen aikana. En tiedä,
mikä lienee ollut tekijöiden
tarkoitus, mutta suppeaksi se kuva kyllä jäi. Johdin
silloisen yhtymämme hallitusta ja olen mukana myös
nykyisen Saskyn hallinnos-
sa.
Uusi koulutuskuntayhtymä on ollut oppimisen paikka niin itselleni kuin siirtyneelle henkilöstölle ja opiskelijoille. Kunnalla ei siis ole varaa
maksaa palveluitaan.
Parkanon kunta ulkoisti
sote-palvelunsa Pihlajalinnalle tämän vuoden alusta.
Sopimuksen kesto on kymmenen vuotta. ei ainoastaan asennevammaisten
. Identiteettini ei ole kaupan! Ja tie, joka on tehty jokaisen kuljettavaksi . Ei se ehkä tuo turistivirtoja, kuten
muutamassa kirjoituksessa
otaksuttiin. Eikä hän torjunut ulkopuolelta tulleitakaan, kun lähestyin julkisen
sanan edustajana. Näin pitkän
sopimusajan puitteissa voi
tapahtua mitä vain ja me pelkäämme, että tulevaisuudessa kunnan maksuosuus nousee tai palvelun taso laskee.
Nyky-Kihniö puuttui
perustehtäväänsä eli opetukseen ja koulutukseen.
Valtion on huolehdittava perusrahoituksesta, jolla koulutusta järjestetään. Siinähän tekijä
moneen kertaan sanoo ajatelleensa, että muuttaa pois heti
kun pääsee ja että aika Kihniössä menee hukkaan.
Turistien houkuttelemiseksi olisi pitänyt toki muistaa kuvata ainakin Pyhäniemi, joka on luonnonnähtävyytenäkin merkittävä ja onhan siellä palvelujakin. Se, mikä
oli sovittu, piti aina ja aikaa
löytyi.
Tietysti tällaista kehitystä
on vaikea kuvata, kun Heinonenkin hieman yllättäen
oli siirtynyt toiseen kuntaan
ja sitten eläkepäivilleen. Paikallistasolla on vaikea keskittyä
opetuksen kehittämiseen,
mikäli emme saa valtiolta
selkeitä viestejä ja johdonmukaista päätöksentekoa.
Koulutuskenttä on rauhoitettava.
Jouni Ovaska
(kesk.)
varapuheenjohtaja
Sasky yhtymähallitus
?
Pettänyt
en ole
koskaan,
mutta luvattuja asioita ei
vain yksinkertaisesti voinut
toteuttaa.?
minuun, anna itsesi minulle,
niin en jätä sinua enää koskaan yksin ja meitä odottaa
yhdessä taivaltaessamme
uusi uljas tulevaisuus.
Hyvät lukijat. Ja se luvattu turvallinen elämä, sitä ei näy, ei kuulu . Mutta soittoa ei kuulu, yhteyttä ei saada. on kuljettavissa vastakkaisiin suuntiin.
Korkean elintason maassa, lumehyvinvoinnin val-
tiossa, kellokkaiden silmittömien manipulointiyritysten keskiössä kokee vanha
jäärä olemassaolonsa haastavana yhteiskunnassa, missä
kiiluvasilmäinen eliittiryönä
piehtaroi itsepetosten juoksuhiekassa ja pitää jumalanaan rahaksi kutsumaansa
huumetta, sen salaperäisestä
lumosta milloinkaan vapautumatta.
Se vapauden tunne, joka edellyttää omaisuudeksi
kutsutusta roinasta luopumista, on äärimmäisen harvan ihmisen tavoitettavissa.
Enemmistö on erilaisten arvojen lumoissa: Hänet alta
taivaan ja auringon . Heidän mukaansa heiltä
odotetaan paljon, mm. Tunnet itsesi hyljätyksi, hyväksikäytetyksi, ja
kuinka nopeasti sinut unohdettiin. Hän koki maaseudun voimakkaan murroksen
vuosikymmenien saatossa,
aina ahkerasti työtä tehden,
vaivojaan valittamatta. vain kurjuutta ja paremman huomisen odotusta.
Kunnes pitkän ajan päästä, neljä vuotta siitä ehti kulua, unelmien kohde ottaa
yhteyttä. Eiköhän aleta uudestaan puhtaalta pöydältä. lume
kutsuu yöhön ja kuolohon.
On taas aika poltella siltoja.
Sulo Pölönen
Olipa
kerran...
Jos julkinen sektori ulkoistaa terveyspalveluitaan
voimakkaasti tulevina vuosina, niin todellinen vaara
tavallisen ihmisen näkökulmasta on, että palvelun asiakasmaksuosuuksia nostetaan kohtuuttomasti. Riittävät teoriaopinnot ja oppimisen varmistaminen on aina oppilaitoksen vastuulla.
Näen, että koulutuksenjärjestäjien on jatkossa keskityttävä entistä tarkemmin
Politiikka ja seksi
Kun taas seuraa eduskuntavaalikamppailua, niin ei välty ajatukselta kuinka samoja
piirteitä löytyy seksin saralta. Tuntuuko ajatus oudolta?
Mitä yhteistä tekemistä seksillä ja politiikalla voi olla?
Paljonkin, kun ajatellaan mihin kaikkeen ihminen on valmis saadakseen haluamansa.
Kun alkaa tehdä mieli pariutua tai haluta päättäjäksi
Arkadianmäelle, mitä silloin
tehdään. Pettänyt en ole koskaan, mutta luvattuja asioita
ei vain yksinkertaisesti voinut toteuttaa.
Vuodet ovat vain kasvattaneet yhteenkuuluvuuttamme ja päivin öin olen ajatellut vain sinua, joka olet tärkein asia maailmassa. huhtikuuta 2015
Lukijalta
Koulutuskenttä on rauhoitettava
Väistyvän hallituksen viimeisen istuntoviikon sekoilusta johtuen toisen asteen
uudistaminen jäi kesken.
Tärkeintä on, että huonot
lakiesitykset saatiin torpattua, mutta uusi hallitus joutuu pureutumaan asiaan heti aloittaessaan työtään. Nyt on asiat toisin, sinä ja sinun asiasi
ovat tärkeintä. Puetaan päälle ykköset, hakeudutaan kansan
pariin. 9
Tiistaina 14. Vannotaan, kuinka olet
minulle tärkein asia, enkä
unohda sinua, minä ihan rakastan sinua.
Toiveet ovat siis korkealla,
onhan luvattu maat ja taivaat
sekä ihmeellinen suurenmoinen tulevaisuus. parkanolainen)
Eläkeläinen, lue tämä!
Suomen eläkeläiset ovat tyhmempiä kuin luonnoneläimet, nekin huolehtivat toimeentulostaan.
Eläkeläiset huolehtivat
elintasonsa laskusta jokaisessa eduskuntavaalissa.
Sanoin Timo Soinille viime vaalien aikana: Vaikka
sinä saisit 50 edustajaa eduskuntaan ja kun menet hallitusneuvotteluihin ja sanot,
että taitettu indeksi on kynnyskysymys, niin sinut neu-
vottelut loppuvat siihen.
Soini vastasi, että valitettavasti asia on niin. 2015 Rääkkylä on
tilanteessa, jossa sillä on ostovelkoja yli 4 miljoonaa euroa. Kunnes joku muista piittaamaton leveilijä ruttasi vaatimattoman ajokin
alkutekijöihinsä marketin
parkkipaikalla, livisti tiehensä, yhteystietojaan jättämättä, vastuunpakoilija,
raukkis!
Armottoman elämän koulima, iäkäs invalidi joutui
puille paljaille kituuttamaan
henkisten rikkauksiensa turvin, vaikka siedettävä elämä
olisikin ollut tarjolla . Opiskelijoiden palaute on, ettei
heillä ole tarpeeksi opetusta. Myös
päätöksentekokulttuurit eroavat LPKKY:n ja Saskyn välillä.
Toisen asteen koulutus on
ollut kovien säästöpaineiden
alla. Monet toimintatavat ovat yhteneväisiä, eikä muutosta välttämättä ole
arjessa huomannut nimen
vaihdosta lukuun ottamatta. Oppilaitokset eivät voi myöskään ulkoistaa
opettamista yrityksille. Joissakin opintososiaalisissa eduissa on tapahtunut muutoksia. Vähäinen väki siirtyi pyörien päälle, joiden avulla vielä saattoi
tavoitella elämää ylläpitäviä
perustarpeita, jotka loittonivat aina vaan kauemmaksi.
Niin yritti vielä elämän
Pentti Kalliomäki. Erilaiset
hankkeet eivät voi korvata
perustyötä.
Suomalainen koulutuspolitiikka on viime vuodet ollut
liian poukkoilevaa. Tämä johti vuosien
oikeusprosessiin, jonka tuloksena korkein hallinto-oikeus totesi kesällä 2014, että
Rääkkylän työvoimajärjestelyt olivat lainvastaisia.
Alussa ulkoistetun palvelun kustannukset pysyivät
kurissa. työssäoppimisjaksoilla, mutta
koulu ei ole kyennyt antamaan valmiuksia.
Opettajan ja opiskelijan
kohtaamista ei korvaa mikään. Maaseutu autioitui, töllit tyhjenivät, kouluja lopetettiin, kaupat sulkivat ovensa. Seppänen
Lohja
(ent. Hän oli juuri
kokenut sotavuosien kauhut
kotirintamalla, vastasyntyneestä viisivuotiaaksi. Huoli on aiheellinen,
sillä esimerkiksi vanhusten
tehostetussa palveluasumisessa kuukausimaksut ovat
karanneet tavalliselta kansalta.
Jussi-Pekka Ahonen
eduskuntavaaliehdokas
(sd.)
Tapio Ristamäki
kunnanvaltuutettu (sd.)
Hän oli kuuroutunut lapsena
sairastamansa hinkuyskän
seurauksena. Hän
ehti osallistua raskaiden sotakorvausten maksamiseen
alaikäisenä.
Hän kantoi talvisavotoiden raskaan ikeen nurisematta. Summasta 3,9 miljoonaa
on velkaa Attendolle, joka
tuottaa kunnan sote-palvelut. Fuusioon
lähdettiin yhteisestä halusta
sekä valtion tiivistämistoimenpiteistä johtuen. Luvatut asiat, loistava tulevaisuus ja kaikki se hyvä,
jota vannottiin, antaa odottaa itseään. Kertoo kaivanneensa ja ajatelleensa joka
päivä palvonnan kohdettaan, pyytää anteeksi, kun
elämä ja työt veivät kauaksi pois, mutta nyt ovat asiat
toisin
Etsin yllättäviä kuvakulmia, jotka antavat uudenlaisia merkityksiä.
. Luovuuteni
elää ihan omaa elämäänsä.
. Mutta
suomalaiseen sieluun sopii
paremmin valitus.
Sorsat pariutuvat usein
talvehtimisalueilla jo talvikautena. Suosittelen nyt yöpöydälläni olevaa kirjaa
Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.
MITÄ KUULUU?
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanon
Kuivasjärveltä
kotoisin oleva Katja Mansikkaviita kirjoitti vuosina 2007-08 kaksi runokirjaa.
Kokoelmat Mustan sateen alla
ja Puhtaaksi pesty saivat muutama vuosi sitten jatkoa, kun
Pysyvä ote ilmestyi.
Mansikkaviita asuu perheensä kanssa Lapualla.
Mikä on kolmannen runokirjasi teema?
. Onkos sulle
tosiaanki käyny niin?
. Vuosiylijäämä päätettiin
kokonaisuudessaan siirtää
KUVIOT
TULOSPÖRSSI
rahastoihin.
Erikoisesti vuosikertomuksessa mainittiin kaupan
naistoimikunnan ja myymälätoimikuntien toiminta hyvin aktiiviseksi.
Toimitusjohtaja Keskinen
selosti liikkeessä toukokuulla aloitettavaa myymäläautotoimintaa. Ei mulle, mutta silloselle likkaystävälleni kävi
useinki!
Iso-Ahjo ja Halla Vei. Eniten kaloja jäälle
napsi Ismo Joensuu 2 550
g, napaten näin PUK:n
mestaruuden.
Tulokset:
Nuoret 18v 1. Aihe on loputon mielenkiinnon kohteeni.
Mitä muuta sinulle kuuluu?
. Elämänkaareni ja
kehitykseni näkyvät teksteissäni. Antti
Kuosmanen 592 g.
Nuoret 15 v 1. . Pöytäkirjan laati toimitusjohtaja
Keskinen.
Kuultiin osuuskunnan
toiminta- ja tilikertomukset
viime vuodelta. Kerään huomaamattanikin aineistoa koko ajan.
Helpomminkin voisi ihminen arkeaan elää. Sorsan kevätäänessä ei kuitenkaan ole mitään
surullista, vaan pikemminkin ivallista räkätystä. En sido elämääni ihan
tarkkoihin suunnitelmiin.
Menen elämän virran mukana.
Missä työskentelet?
. Perisurullisen tarinan
mukaan sorsanpoika on jäänyt yksikseen autioille rannoille. 1.
Esa Korkiakoski 1 656 g,
2. Novellien kirjoittaminen on suuri haaveeni. Erkki Liesijärvi 395 g, 7.
Timo Laine 300 g.
Miesveteraanit 55 v. Novelleihin paneutuminen vaatii aikaa, ja sitä minulla ei juuri nyt ole.
Onko sinulta tulossa kirjaa?
Parkanolaissyntyinen Katja Mansikkaviita on julkaissut kolme runokirjaa.
. Auto on jo tilattu ja saapuu se liikkeelle kevään kuluessa. A. Vuosina 2008?11 minul-
la oli kotipalveluyritys. Todennäköisesti kirjoittaminen kuitenkin menee ihan
intuition pohjalta. Suurimmat muut-
?
Ihmisten
käyttäytyminen loputon
mielenkiinnon
kohteeni.?
Seuraottelu pilkinnän
merkeissä Parkanon Urheilukalastajien ja Kyrösjärven Kalakavereiden
(Ikaalinen) välillä Parkanon Liesjärvellä 20.3.
Seuraottelun voittajaksi pilkkivät parkanolaiset yhteistuloksella 8 311 g
Ikaalisten tuloksen ollessa
1 846 g.
Samassa yhteydessä
ratkottiin Parkanon Urheilukalastajien pilkkimestaruudet. Kuvaan luontoa ja
ennen kaikkea yksityiskohtia. huhtikuuta 2015
Katjan seuraava kirja yhdistää
valokuvia, runoja ja mietteitä
hoitajana Härmän Kuntokeskuksessa.
Saat aiheita kirjoittamiseen myös työstäsi?
. Päivi Kultanen-Mäkinen 317 g, 2. Jään usein
pohtimaan ihmisten käyttäytymistä ja miettimään miksi
he käyttäytyvät tietyllä tavalla. Myymäläauto on uutta omapalvelutyyppiä, jonkalainen tulee myöskin Parkanon Osuuskaupan
käyttöön.
Sinisorsa eli heinäsorsa on
riistavesilinnuista tavoitelluin saalis, koska se on suurin puolisukeltajasorsa. Marko
Inkinen 392 g.
Naiset 1. 1.
Lasse Pajusto 1286 g, 2.
Kauko Kaitaranta 1191 g,
3. Reijo Koskela 578 g, 5.
Mauri Niemenmaa 460 g,
6. Pauli Hoseus 566 g,
5. Erkki Ojalampi 872 g, 3.
Veikko Rajala Juhani 600
g, 4. Jarmo Lähteenmäki 722
g, 4. Olen valokuvannut pitkään, mutta nyt hankin itselleni paremman kameran. Olen suunnitellut kirjaa
pitkään. Seppo Pajusto
715 g.
Sinisorsa on saanut nimensä
koiraan siipipeilin väristä.
Aino Uski
toparvet hajaantuvat jo huhtikuussa, sillä sinisorsa pesii sukunsa ensimmäisenä ja
koiraat lähtevät kesälomille
jo keväällä.
Aikaisina keväinä sinisorsat saapuvat Ylä-Satakuntaan maaliskuun puolella.
Tänä vuonna ensimmäiset
nähtiin Parkanon Lamminkoskella aprillipäivänä. Ihanko totta, epäiltiin
me kaksoset. Seuraava kirjani yhdistää valokuvia, runoja ja mietelauseita. Sinikka Hakala 50 g.
Miesveteraanit 65 v. 10
Tiistaina 14. Lintusuvun nimi kertoo, että sinisorsa ei sukella, vaan siivilöi pää veden alla ravintoa sälönokkaansa. Olen tehnyt
muun muassa asiakaspalveluvastaavan töitä kotipalveluyritykselle ja asiakasneuvottelijan tehtäviä. Etätyöt
kotoa käsin sopivat minulle
hyvin.
. Esa Kuosmanen 756 g, 3. Luulen, että tulen
aina kirjoittamaan omasta
elämästäni.
Aiotko kirjoittaa novelleja?
. Poikani täyttää pian 18
vuotta ja tyttöni päättää keväällä seitsemännen luokan.
Molemmat ovat aktiivisia
koripallon pelaajia.
. Ku siihen mailmanaikaan liftailtiin niin silloin oli
myäs mukaviaki autoilijoita.
Monet pysähty, otti kyyttiin,
kutsu kylään ja tarjosivat jopa yösijaa.
. Ismo Joensuu
2550 g Puk:n pilkkimestari 2015, 2. Nyt olen myös kerros-
YLÄ-SATAKUNTA 16.4.1965
VIIKON LUONTOÄÄNI
Myymäläautotoimintaa
Kihniön Osuuskaupalle
Sorsa ensin Lamminkoskelle
Kihniön Osuuskaupan kevätkokouksessa toimi avaajana ja puheenjohtajana hallintoneuvoston puheenjohtaja Paavo Peltomäki. Olen
aikaisemmin kirjannut ylös
sopivia aiheita muistikirjaani. Karvian Kirkkojärvellä ja Kihniön Nerkoonjärvellä on tavattu useana keväänä vuoden
ensimmäiset saapujat.
Markku Paakkinen
HEH
Teppana, tua surullisenkuulusa kuskimme ja urkurimme, kertoili meitille kaksosille taas seitkytluvusta:
. Harrastan yhä moottoripyöräilyä. Rehevillä järvillä on saaliina usein
pohjaheinää ja pikkueläimiäkin.
V. Sen
jälkeen hyppäsin ulkopuoliselle töihin. Jouko Ylirönni 549 g, 6.
Antero Pihlajamäki 212 g
Yleinen 1. Sivuvaunun kyydissä olen ollut tänä keväänä, mutta oma pyöräkauteni
ei vielä ole alkanut.
Mitä kirjaa suosittelet luettavaksi?
. Kirjoitan omista kokemuksistani ja eletystä elämästäni. Ihan itsekseni päätin, että saan kirjan valmiiksi
vuoden kuluessa.
. Koskenniemen runo kertoo villisorsan vali-
tuksesta, joka soi kaislikossa öin. Olen huomannut, että kun kirjoitan
suunnitelmia paperille, niin
mieleni alkaa viedä ihan toiseen suuntaan. Ne hyväksyttiin, tilinpäätös vahvistettiin ja myönnettiin tilivapaus
Tulevan
syksyn hirviporukan
kokous majalla la
18.4. 44 381
sekalaiset
sekalaiset
Vuokrataan Parkanon Viinikasta saunallinen rivitaloyksiö 37 m2. maaliskuuta.
Tampereen yliopistollisessa
sairaalassa syntyneen vauvan mitat olivat 3 165 grammaa ja 49 senttiä.
monipuolisiin teräsrakenne töihin.
Mielellään kokemusta omaava, myös alasta
kiinnostuneet huomioidaan.
*Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835/puh + 0,1717?/min (alv 24%). 0400 627 977
kokouksia
Parkanon Rantakoto ry:n
VUOSIKOKOUS
pidetään 28.4.2015 klo 17.00 Rantakodolla
Esillä sääntömääräiset asiat.
myydään
Hallitus
seuratoimintaa
Keskiviikkoisin
Kihniön torilla
PERUNAA
Eri lajikkeita, multaporkkanaa,
Karvian Kakko -leipää ym.
J. klo 8.30-10 Ikaalisten tori
klo 11.15?12 S-market, Kuru
klo 16-17 S-market, Virrat
klo 17-17.30 K-market, Virrat
31
Vapaaehtoinen vaalituki: http://kerays.keskusta.fi/ tai FI83 4473 1020 0720 94
Eero Pirttijärvi
Maksaa Eero Pirttijärven tukiryhmä
Neljän puolueen hallitusneuvottelua kokeiltiin Karviassa
eduskuntaan 2015
?Minulle arjessa
selviytymisen kysymykset
ovat tärkeitä.?
Olentavattavissa
tavattavissa
Olen
Parkanon
S-Marketilla
Kurun Salen
luona
to
pe16.4.
10.4.2015
klo
klo16.00?18.00
15.30 - 17.00
53
eeropirttijarvi.com
työpaikkoja avoinna
Tarjous voimassa 30.4. Ota yhteyttä puh.
046 619 8599.
Työssäkäyvä pariskunta
haluaa vuokrata OK-talon
Parkanosta. Sääntömääräinen kevätkokous Kihniön Puumilassa su
26.4.2015 klo 15.00. U R K K A
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
Edullinen ilmoituspaikka:
1. 0500 127 902
TORSTAINA 16.4.
KIHNIÖN TORI
klo 9.30?12.30
PARKANON TORI
klo 13.00?16.00
Hyvää lajiteltua Lohtajan
HIEKKAMAAN PERUNAA
Pito, Van Gogh, Nicola,
Afra, myös Siikli.
Tervetuloa vanhat ja
uudet asiakkaat!
Suupohjan Seudun Lottaperinneyhdistys etsii Karviassa
sotien aikana pikkulottana toimineita, vielä elossa olevia
henkilöitä, perinnetiedon keruuta varten. Tervetuloa.
Yliskylän kylätoimikunnan
vuosikokous metsästysmajalla ke 22.4. Kaikki huomioidaan. Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835/puh + 0,0702?/min (alv 24%).
KUTSU
Tuotetaan palvelut lähellä ihmisiä . Vapaa heti.
Tiedustelut
numerosta
040 532 0789.
Hei! Olen työssä käyvä
yksinäinen nainen. Kukaan
kymmenistä läsnäolijoista ei
muistanut monen puolueen
yhteistilaisuutta olleen aikaisemmin.
Muillakin pienillä paikkakunnilla saatujen kokemusten mukaan nämä tilaisuudet ovat vetäneet väkeä
enemmän kuin puoluekohtaiset tilaisuudet vastaavilla
esiintyjämäärillä.
Tilaisuuden näkökohtia ja
yleisön vinkkilappujen satoa
menee muistiona eri kanavia myöten hallitusneuvottelujen taustatyöhön hieman
muidenkin tilaisuuksien keskusteluannilla höystettynä.
Oppisopimustoiminnan laajentamisen esteet, kotimainen byrokratia EU:n leveän selän takana, kuntaliitospelko, krooninen vajetalous,
Suomen Pankin vähättely,
ulkomaisten rekkojen suosiminen, maatilatalouden kehittämisrahaston kuihdutus
ja tyhjät vaalilupaukset saivat huutia Sampolassa puolueiden yhteisessä vaalitilaisuudessa.
Terveydenhuollon osalta pohdittiin varsinkin kokeneiden ja kokemattomien lääkärien roolitusta paikallisissa palveluissa. asti.
VAUVAT
PARKANO,
0207
700 2149
800*
PARKANO,puh.
puh.
03 448
Janette Jämiä ja Joni Kauppila Parkanosta ovat saaneet tytön 25. T YS N. 029 530 1126,
fax 029 530 1146
Vaihde p. 050 594 7385
Karvian Kiri ry:n kevätkokous ke 22.4.
klo 19.00 paloaseman luentotiloissa.
Käsitellään sääntömääräiset
asiat. Kukin
ehdokas sai esittäytymispuheenvuoron ja sen jälkeen
keskusteltiin eri näkökohdista ehdokkaiden, yleisön
ja alustajan kesken.
Tilaisuuden lopussa Suupohjan Seutuverkon vastuunkannon kautta Karviaan
tutuksi tullut naapuripiirissä
ehdolla oleva Lehtimäki esit-
TEKIJÄKSI EDUSKUNTAAN KOKENUT YRITTÄJÄ JA PÄÄTTÄJÄ
Ari Lamminmäki
Ilmoitus: Ari
Lamminmäki
KARVIA
Työpaikkojen ja peruspalveluiden tulee olla
saatavilla muuallakin kuin Tampereella
www.lamminmaki.fi/vaalit
Jussi-Pekka 40
Ahonen
Metalliliiton nuorisotoimitsija
Kaupunginvaltuutettu
www.jussiahonen.fi
RENKAAT KESÄÄN
EUROMASTERILTA
Goodyear-rengassarjan
ostajalle rengassäilytys
tai ohjauskulmien säätö
PUOLEEN HINTAAN!
Juha Suni
14.4. 045 160
7199.
ParkU toimii. 040 865 5671
Asiakaspalvelu
p. Tilaisuus on kaikille
avoin. 11
Tiistaina 14. Tervetuloa hiihtokauden
päätös- ja palkintojenjakotilaisuuteen
Käenkoskikeskukseen pe
17.4. 040 836 2251
vuokrattavana
Satakunnankadulla
YKSIÖ ja
KAKSIO
1.5. Puh. Tervetuloa koko porukalla!
Pirkanmaan Museorautatie
ry. Alvari
puh. Sinä
ihana ihminen, lainaa minulle 100?110 000 e pikaisesti. Tervetuloa.. Palkinnot jakaa tämänvuotinen Suomen
ykkös mieshiihtäjä Risto-Matti
Hakola. Jos kokouksesta
on tiedotettu lain mukaisesti, toimitus voidaan suorittaa,
vaikka asianosainen olisikin
poissa kokouksesta.
Valitusaika lasketaan alkavaksi toimituksessa tehdystä päätöksestä tai loppukokouksesta. Toimituksen asiakirjat toimitetaan valitusaikana vain pyynnöstä.
Toimitusinsinööri:
Kari Hännikäinen
Maanmittauslaitos
Kauppakatu 12
39501 IKAALINEN
Gsm. Tilaisuudessa muistetaan vuonna 2014
syntyneitä vauvoja. pidetään maakunnat asuttuina.
Turvaa riittävästä perustoimeentulosta.
Oikeus opiskella laadukkaasti . klo 11-14 Vaalimökki, keskustori Tampere
klo 18 Aamulehden vaalipaneeli, Parkanon
urheilutalo
15.4. todellisia ympäristötekoja.
Katja Kotalampi
Ympäristöteknologian insinööri
145
Ehdokas.vasemmisto.?/katjakotalampi
Facebook.com/katjakotalampi
Twitter.com/katjakotalampi
K I E R R Ä. puh. 029 530 1100
sähköposti:
kari.hannikainen@maanmittauslaitos.?
KONEPAJA KÖYKKÄ OY
puh. Tervetuloa.
SPR:n Kar vian osaston
sääntömääräinen kevätkokous ke 22.4.2015 klo 17.00
Karvian kunnanviraston valtuustosalissa. Esillä sääntömääräiset asiat. Kouluttajana SPR:n valmiuskouluttaja Juhani Salonsaari.
Maksuton tilaisuus omaishoitajille, viranomaisille ja muille
asiasta kiinnostuneille. alkaen.
Tied. myös lähellä
Järkevää ympäristöpolitiikkaa . Kahvitarjoilu. Hallitus kokoontuu tuntia aikaisemmin.
Tervetuloa.
SPR:n Karvian
osasto. klo 18
kerhotilassa. Johtokunta
Parkanon Reserviupseerikerho ry:n
kevätkokous pidetään to 23.4. Tervetuloa. Sivutoimituksena suoritetaan rajankäynti, joka koskee yhteistä aluetta 250-401-876-13
Ahon vedet Naarminjärvessä.
Toimitukseen kutsutaan niiden kiinteistöjen omistajat ja
haltijat, joiden oikeutta toimitus koskee. Kahvitarjoilu. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. 0400 992
713.
LEVYSEPPÄHITSAAJA
maanmittaustoimitukseen,
lohkominen 2014-485148
Aika: tiistai 28.4.2015
Paikka: Naarmintie 70-20
Kihniö, pihassa
Toimituksessa
lohkotaan
määräala
250-401-2-40M603 kiinteistöstä 250-4012-40 Ahoniemi. klo 18. huhtikuuta 2015
täytyi ja osanottajia sitoutettiin aluetta palvelevaan yhteistyöhenkeen henkilö- ja
puoluekohtaisista vaalituloksista riippumatta.
Karviassa on ollut puoluekohtaisia vaalitilaisuuksia viikoittain tammikuun
lopusta alkaen. klo 10.
Raittinen 0400 790 833
PERUNAA ja
JUUREKSIA TORSTAINA
PIN
=
personal identification
number, henkilökohtainen tunnistusnumero.
Karvian tori
9.00?10.00
Parkanon tori 10.30?11.30
Siikli, Marabel, Pito ym.
Siemensipulia.
050 553 9129 Lehtiniemi
1- ja 2-nieluisia
KATISKOITA
Valmistettu
hyvästä verkosta.
Puh. Jos läheiseni katoaa -luentotilaisuus Karvian kunnanviraston valtuustosalissa
ke 22.4.2015 klo 18.00. Ilmoittautumiset
Tapio Keskitalo puh. klo 18.00. Tervetuloa.
Kylätoimikunta
Mäkikylän metsästysseura
Muun
muassa hauki kelpasi vain
isoimman kalan kilpailuun.
Parkanon kaupungin pilkkimestaruuden nappasi Kauko
Vuorenpää tuloksella 959 g.
Kauko sai myös suurimman
kalan 441 g hauen. Antti Hietamäki 3,46.
P7 (1 kg): 1. Leevi Leppänen 290 g, 6.
Rauno Kivioja 287 g, 7. Ismo
Joensuu 383 g.
Joukkuetulokset: 1. Pääpaino kirjoituksissa oli sukupuolten välisessä
epätasa-arvossa ja siinä, miten se vaikuttaa esimerkiksi
tyttöjen koulunkäyntiin. Urpo Ala-Laurinaho
109 g.
M-veteraanit 55 v: 1. Alina Grönholm voitti
kilpailun, ja Iida-Maria Isoaho oli kolmas.
vät ja hän oivalsi asioita, esimerkiksi sen, kuinka turha
on murehtia pienestä.
Alinan kirjoitelman vahvuus on omien kokemusten
ottaminen mukaan tarinaan.
Hän kirjoitti esimerkiksi kiusaamisesta ja oman itsensä
löytämisestä.
. Rene Honkanen 2,02.
P6 (1 kg): 1. Anastasia Jahila
12,94, 2. Antti Hietamäki
7,45.. Minttu Hietamäki 6,79.
P8: 1. Timo Laine 374 g, 8. Omakohtaisesti kirjoittaminen oli vaikea, kun piti
niin paljon miettiä, mitä on
kokenut, nähnyt ja kuullut.
Minkään aineen kirjoittaminen ei ole aiemmin ollut näin
raskasta, mutta on silti todella hyvä, että näitä asioita joutuu pohtimaan, Alina toteaa.
Iida-Marian kirjoitelman
päähenkilö tutustuu Afrikasta tulleeseen tyttöön ja
kasvaa sitä kautta arvostamaan suomalaisten tyttöjen
asemaa. Matti Hietamäki 4,23, 2. Erik Honkanen 6,75.
TULOSPÖRSSI
Palokuntien pilkkikilpailu
kisattiin Niinisalon Valkiajärvellä tuulisena sunnuntaipäivänä 22.3. Juhani
Lager 473 g, 5. Veikko Rajala 358 g, 10. Toiselle sijalle ylsi
Kaisa Rantamäki Hämeenkyröstä.
Kaikkiaan
kilpailuun
osallistui Parkanosta, Kihniöstä ja Hämeenkyröstä 187
yhdeksäsluokkalaista. Jos
kirjoituskilpailusta saadaan
perinne, hän lupaa, että Parkanosta osallistutaan varmasti.
Kirjoituskilpailun ideoinut ja sen toteuttamista koordinoinut Zonta-aktiivi Marjo-Riitta Kemi iloitsee siitä,
kuinka innostuneesti kilpailu otettiin kouluilla vastaan
ja kuinka monipuolisesti aihetta käsiteltiin.
. Kun idea löytyi,
oli kirjoittaminen oikeastaan
helppoa.
ja sen voitti Karvian VPK 3
(Heikki ja Sauli Nummijärvi)
tuloksella 4 516g.
Yleinen sarja: Heikki
Nummijärvi 3510g Karvian VPK, Jani-Petteri Vienola
1358g Niinisalon SPK, Sauli
Nummijärvi 1006g Karvian
VPK, Kimmo Patokoski 762g
Karvian VPK, Harri Viitasalo 338g Kankaanpään VPK,
Perttu Nummijärvi 166g
Karvian VPK, Kauko Santaharju 126g Karvian VPK.
Naiset: Eveliina Talvi
612g Karvian VPK, Marja
Törmä 406g Karvian VPK.
Nuoret alle 16: Tuomas
Patokoski 1102g Karvian
VPK, Ville Patokoski 284g
Karvian VPK, Jere Kivimäki
180g Kankaanpään VPK.
Joukkuekilpailu: Karvian
VPK 3 4516 (Heikki Nummijärvi/Sauli Nummijärvi),
Mörrin Heiluttajat 1484g (J-P
Vienola/Kauko Santaharju),
Patokoski 1 1386 (Tuomas
Patokoski/Ville Patokoski).
pilkkimestaruuskilpailut pidettiin Riuttasjärvellä 29.3.
Räntäsateen tuurittama kilpailu käytiin jo perinteeksi muodostuneena 10 kalan
kilpailuna.
Kilpailukaloina olivat
ahven, särki ja kiiski. Minttu Hietamäki 6,40.
P8: 1. Kauko
Kaitaranta 174 g, 8. Ellen Heinonen
6,17.
P11: 1. Suurimman kalan onnistui saamaan
Sauli Nummijärvi, jonka
saama ahven painoi 212 g.
Joukkueittain kisattiin myös,
Parkanon Urheilukalastajien järjestämät kaupungin
Parkanon Urheilijoiden
hallikisat 29.3.
30 m juoksu
P5: 1. huhtikuuta 2015
Hienot kasvutarinat tekivät
vaikutuksen Zonta-raatiin
HANNA TUURI
IKAALINEN
Koska minä olen ihminen, elävä
olento, jolla on tunteet ja suuret
toiveet hyvään tulevaisuuteen
ja terveeseen elämään, toivon,
että jokainen ihminen tajuaa,
että me kaikki olemme samanlaisia ja samanarvoisia. Antti Kuosmanen 172 g,
4. Matti Hietamäki
6,03,
2. Kauko Lintula 582 g, 4. Simo Niemi 385 g,
7. Ninja Honkanen
7,09.
T10: 1. Fanni Hietamäki
1,53, 2. Kalle Kyösti 8,15.
T7: 1. Kirjoittaessa Iida-
Marialle oli vaikeinta päästä alkuun. Rene Honkanen
8,93.
T5: 1. Fanni Hietamäki
14,67.
P6: 1. Riki Honkanen 4,55, 2. Arto Laurinaho
223 g, 11. Ellen Heinonen
11,32.
P11: 1. Ninja Honkanen
11,13.
T10: 1. Jouko
Ylirönni 912 g, 2. Tiukka kisa käytiin hymyssä suin ja yhteisen ajanvieton merkeissä.
Kilpailutulokset osoittivat Karvian VPK:n olevan
voitokas jokaisessa sarjassa. Kari Nilosaari 650 g, 3. Ellen Heinonen 3,89.
P11 (2,5 kg): 1. Riki Honkanen
20,00, 2. Kalle Kyösti 8,99.
T7: 1. Parkanon urheat kalastajat
1278 g, 3. Rene Honkanen
7,47.
T5: 1. Saamattomat 900 g,
4. Tapio Niemenmaa 89 g, 9. Esa Korkiakoski 441 g, 6. Ninja Honkanen 3,56.
T10 (2 kg): 1. Kauko Vuorenpää 959 g Kaupungin pilkkimestari 2015, 2.
Lauri Laine 766 g, 3. Ailinkujaset 501 g.
Kilpailu kannusti
nuoria kirjoittamaan
Satu Kyrönviita on äidinkielen opettajana mielissään, että Zontat innostivat nuoria
kirjoittamaan ja vielä näin
ajankohtaisesta aiheesta. Alina mietti aihetta pitkään, joten ajatukset kypsyi-
Äidinkieltä Parkanon yläasteella opettava Satu Kyrönviita iloitsi oppilaidensa kanssa näiden menestyksestä Zonta-wkirjoituskilpailussa. Anastasia Jahila 1,52.
P6: 1. Antti Hietamäki
8,90.
P7: 1. Veikka Soikkeli 6,69.
T9: 1. Ville Salinen 352
g, 3. Matti Hietamäki
18,70,
2. Tuukka Soikkeli 34,81.
T11: 1. Alma
Kärkkäinen 6,01.
M (7,26 kg): 1. Minttu Hietamäki 2,32.
P8 (2 kg): 1. Kari Flyktman 613 g, 3. Yleisessä sarjassa koettiin
murskavoitto, kun Karvian VPK:ta edustava Heikki
Nummijärvi sai saalikseen
3510 g sekalaista Valkiajärven pikkukalaa muiden
pilkkijöiden jäädessä kauas
taakse.
Naisten sarjassa voiton
nappasi Eveliina Talvi 612 g
ja nuorten sarjassa Tuomas
Patokoski 1102 g. Ja meillä kaikilla, myös tytöillä, tulisi
olla samat oikeudet.
Noin pohtii parkanolainen Alina Grönholm kirjoituksessaan, jolla hän voitti
Zonta Sata-Hämeen kirjoituskilpailun.
Palkinnon ojentanut Zonta-kerhon
puheenjohtaja
Kirsi Parhankangas totesi,
että tuossa ajatuksessa kiteytyi hienosti myös Zontien
toiminnan perusajatus.
Parkanon yläaste pärjäsi kilpailussa mainiosti, sillä
Iida-Maria Isoaho sai omalla aineellaan kolmannen palkinnon. Esa Kuosmanen 665 g, 2. Erkki Niemi 312
g, 5. Vuorijärven metsästysseura 1796 g
2. Monet totesivat, että yhtäläinen
koulutus- ja työntekomahdollisuus edistää perheiden
hyvinvointia ja vaikuttaa sitä
kautta koko yhteiskuntaan.
P7: 1. Janne Salinen 60 g.
Naiset: 1. Kalle Kyösti 3,00.
T7 (1 kg): 1. Veikka Soikkeli 20,34.
T9: 1. Alma Kärkkäinen
17,34.
Kuula
P5 (1 kg): 1. Markku
Niemenmaa 505 g, 4. Tuukka Soikkeli 6,01.
T11: 1. Heikki
Järvenpää 365 g, 9. Hän näki molemmissa
kirjoitelmissa kasvutarinan.
. Opettajat valitsivat loppukilpailuun 17 kirjoitusta, joista
Zonta-raati valitsi kolme parasta.
Kirjoitusten aiheena oli
tyttöjen asema meillä ja/tai
maailmalla.
Ajatusten kypsyttely
johti oivalluksiin
Alinan ja Iida-Marian opettaja Satu Kyrönviita myönsi
palkintojenjakotilaisuudessa
Ikaalisten Jyllin Kodeilla olevansa tytöistä tavattoman ylpeä. Antero Pihlajamäki 64 g.
Yleinen sarja: 1. Virpi Nilosaari 456 g.
M-veteraanit 65 v: 1. Alma Kärkkäinen
5,86.
Pallo
P5: 1. Laura Heinonen 7,50.
T14 (2,5 kg): 1. Riki Honkanen 6,31,
2. 12
Tiistaina 14. Tuukka
Soikkeli 5,61.
T11 (2 kg): 1. Marko Inkinen 842 g, 2. Petri Salonen 547g,
4. Veikka Soikkeli 4,43.
T9 (2 kg): 1. Kilpailuun
osallistui noin 40 kilpailijaa.
Tulokset:
Nuoret 18v: 1. Kimmo
Kyösti 7,94, 2. Laura Heinonen
5,30.
T14: 1. Laura Heinonen
22,05.
T14: 1. Vuosittaisen
pilkkikilpailun järjestää Pohjois-Satakunnan Palopäällystökerho yhdessä Aluetoimikunnan kanssa.
Käytännön järjestelyistä
vastasivat Niinisalon Sotilaspalokunta ja Kankaanpään
VPK. Ville Kukkula 497 g, 5