tammikuuta
Parkanon . Kihniön paikallislehti
N:o 4 - 2013 | 81. Tiistaina 15. Aiemmilla
kerroilla olen joutunut olemaan
erinäisten syiden vuoksi sairaalassa pidempään.
Myös kotona on pienokaisen
kanssa mennyt mukavasti. Hän on Teija ja
Janne Rintamäen perheen neljäs lapsi.
Isä kutsuu tyttöä Lempiksi
mummonsa Lempi Ilona Rintamäen mukaan. tammikuuta kello 21.30. on Kihniön
vuoden ensimmäinen
Tänään
Yritykset puolustavat
Parkanon Iisakkia
Kihniö
Mari Kallio
. Pieni lapsi on niin ihmeellinen. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
?Lempi. Karvian . Vauva on tyytynyt nopeasti ja yötkin ovat menneet tähän
asti hyvin.
Teija toteaa, että asioihin
myös suhtautuu erilailla neljännen lapsen kuin ensimmäisen
lapsen kanssa.
. Tuntuu, että vauvan katselemisesta saa energiaa.
Perheen muut lapset ovat
viisivuotias Jussi, pian nelivuotias Joni ja pian kaksivuotias Sara. Sairaalaan
vanhemmat lähtivät saman päivän aamuna.
. Hän vastasi myös lukijoiden
lähettämiin kysymyksiin. Nyt osaa ottaa asiat tyynesti eikä hätiköi. Jussin kanssa olin
soittelemassa joka puolelle että
mitä nyt.
Piiku tutustui
uuteen lääkäriin
. alv 24 %). Kansanedustaja Lea Mäkipää
oli eilen haastateltavana Ylä-Satakunnan kaupunkitoimituksessa. Kaikki meni niin ihanasti ja
pääsimme kotiin kolmen vuorokauden kuluttua. Äiti
kuvailee arkea vauvan kanssa
mutkattomaksi.
. Pienokainen on ensimmäinen kuluvana vuonna Kihniöön
syntynyt vauva. Isosisko on niin innokas hoitaja, ettei aluksi suvainnut, että
pojat ottivat pikkusiskoa edes
syliin.
. Parkanolaiset metallialan yritykset eivät hyväksy koulutuskuntayhtymän aikeita. Mistä
uusia osaajia tulee jatkossa, jos
alan ammattikoulutus loppuu
paikkakunnalta?
Energinen ja iloinen äiti tervehtii tulijaa pieni nyytti kainalossaan. Kihniökäiskissa Piiku kävi tutkittavana Kihniön uudella
eläinlääkärillä Marika Ränkillä.
sivu 6
Lea Mäkipää vastasi
lukijoiden kysymyksiin
Vauvaa ei kyllästy
katselemaan
Teija kertoo, että voisi katsella
ja ihmetellä pienokaista vaikka
kuinka pitkiä aikoja, jos vain ehtisi.
. Tällä kertaa on
äidin vuoro päättää, sillä isä on
saanut päättää poikien nimet.
sivu 5
Neljännen kanssa
ei hätiköidä
Kihniön vuoden ensimmäinen
vauva syntyi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 3. Janne on kutsunut kaikkia
lapsiamme Lempiksi ja on opettanut nimen nyt myös vauvan
sisaruksille, Teija naurahtaa.
Äidilläkin oli nimi mietittynä ennen lapsen syntymää. Se
ei kuitenkaan tuntunut tulokkaalle sopivalta. Vanhemmat sisarukset ovat
suhtautuneet hienosti vauvaan.
Pojatkin osaavat olla pientä kohtaan niin helliä, äiti ihailee.
Teija ja Janne Rintamäki kuvailevat pienokaistaan tyytyväiseksi ja mutkattomaksi.
Sara, Jussi ja Joni olisivat innokkaita hoitamaan vauvaa.
Vauva oli syntyessään
48 senttiä pitkä ja painoi 3 795 grammaa.
. Kaupunkitoimitus on avoinna tämän viikon ajan.
sivu 7
Irtonumero 1,50 ?
(sis. Äiti ei ole ainakaan vielä vakuuttunut nimestä.
2 . päivänä tammikuuta keräyspäivä.
Tuolloin on Parkanon seurakuntakeskuksen parkkipaikalla Lähetysavun tavarankeräysauto vastaanottamassa tavaraa
kello 11?14.
Keräyksessä otetaan vastaan
lämmintä vaatetta sekä vuodevaatteita kaikenikäisille. Vuosittain järjestö toimittaa 25?30 isoa
kuormaa pyyntöjen mukaan.
Jouluksi toimitettiin joululahjat tuhannelle lapselle ja vanhukselle.
Tavaraa näihin lähetyksiin
on tullut Parkanosta ja sen ympäristöstä runsaasti. 0400 725 734
Mahdolliset muistamiset lahjatilille 125450-42341
Voitto Raita-aho ja Eija Kaunisto
Viralliset
PASSIKUVAT
heti mukaan
- passikuvat
- ajokorttikuvat
- työmaakorttikuvat
- henkilökorttikuvat
KARVIAN VALOKUVAAMO
Karvian Osuuspankin takana
varmista paikallaolo
p. klo 15.00 Päiväkokous Seppo Fränti.
Su 20.1. Tarpeen vaatiessa huonekaluja voidaan hakea paikan päältä. kello
11?14.
vihitty
Tälle Kohtla-Järven vanhainkodin asukkaalle tuli joulu, kun
sai suomalaisten tekemän lahjan. klo 14.00 Päivärukoushetki.
To 17.1. Monia
lastenkoteja on avustettu vaatteilla, kengillä ja myös huonekaluilla. Niskos.
Su Iltakokous ja vauvan siunaus klo 17. (saunavarusteet
mukaan) Kiveläntie. Siksi järjestetään perjantaina 18. Tervetuloa.
Lähetysapu ry on jo 27 vuoden
ajan tukenut avustuslähetyksillä lähialueita toimittamalla lasten- ja vanhainkoteihin, seurakuntiin, vähävaraisille lapsiperheille ym. klo 10 valtakunnallinen rukouspäivä. Nyyttärit.
La Miesten ilta Martti Oksasella klo 19. Lama on koetellut maata niin, että sieltä on lähtenyt satoja tuhansia asukkaita muualle etsimään parempia
elinolosuhteita.
Toiminnan alkuajoista Lähetysapu on tukenut muiden
muassa Tarton Lastensuojeluliittoa, jonka piirissä on noin
800 lapsiperhettä. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Pe 18.1. klo 11.00 Päiväkokous, Harri Nurmi, pyhäkoulu.
Ti 22.1. 23.00
Kahvia, kakkua ja virvokkeita, vapaa sana
Ilmoittautumiset 25.1.2013 mennessä, puh. tammikuuta 2013
Lämmin kiitos
Teille kaikille, jotka
osallistuitte rakkaamme
Apua Baltian maihin
jo 27 vuoden ajan
Mirja Keskitalon
muistotilaisuuteen tai muuten
otitte osaa suruumme.
Omaiset
Voitto Raita-aho 60 vuotta
Tervetuloa viettämään kanssamme Voiton
syntymäpäivää Karviatalolle
la 2.2.2012 alkaen klo 16.00
16.00 . Myös
kengät ovat toivottua tavaraa.
Ne ovat kalliita, kuluvat ja jäävät pieniksi nopeasti nuorilla ja
lapsilla. klo 14 Jumalanpalvelus, Timo Närhi Seinäjoelta.
Ma 21.1. klo 19.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Su 20.1. Asiasta voi ottaa yhteyttä
puh. 18.30
Vieraiden vastaanotto, ruokaa ja juomaa
19.00 . klo 7.00 Aamurukous.
PARKANO
Ti 15.1. Tiistaina 15. 02-541 1111, 044-552 7210
tai 02-541 1811 / Lähetysapu ry.
Paula Jokiniemi
Lähetysavun keräysauto Parkanon seurakuntatalon pysäköintipaikalla perjantaina 18.1. Lähetysavun
avun piirissä on kaikkiaan noin
5 000 orpo- ja katulasta. klo 19 Miestenpiiri.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Ke Rukouskokous rukoushuoneella klo 19.
Pe Varkkari- ja naperokerho
rukoushuoneella klo 17?19.
Pe Nuortenilta Petri Aittoniemessä klo 20. Usein vanhukset joutuvat elämään kylmissä huoneissa, joten lämpimät vuodevaatteet, täkki ja sukat ovat olleet suureksi avuksi.
Viime vuosina on Lähetysavusta toimitettu avustuslähetyksiä Latviaan, Valmieran
kaupunkiin, missä on avustustavaran jakelupiste ympäristön
vähävaraisille. tahoille vaatetta,
kenkiä, huonekaluja. klo 11.00 Päiväkokous Seppo Fränti, klo 18.00
lähetyspiiri Jokipirtillä. klo 19 Rukouskokous.
Pe 18.1. Joku on saanut sen kaipaamansa talvitakin,
sukat, kengät, ja iloinnut siitä lämmöstä, mitä kylmän keskelle apu on tuonut. 040 505 2722
Hengellisiä tilaisuuksia
???????????
Helluntaiseurakunnat
???????????
KIHNIÖ
To 17.1. Tavarantuojille tarjotaan kahvit.
?Kanna kortesi
kekoon...?
Vuosien saatossa on tultu huomaamaan, miten kansan käsi on
karttuisa. Kuvassa Lähetysapu
ry:n puheenjohtaja Unto Helin.
Niiranen jatkaa keskustan
kunnallisjärjestön johdossa
Parkano
Halyna (o.s.
Pavlikova)
ja Stephen
Evans vihitty
12.12.2012 Laitilan Kirkossa.
Kuva: Elisa Kivi-Jalonen.
Keskustan Parkanon kunnallisjärjestön syyskokous valitsi johtokunnan vuodelle 2013.
Puheenjohtajan tehtävään valittiin edelleen Taina Niiranen.
Hanna Eloranta jatkaa varapuheenjohtajana ja sihteerinä
Erkki Kallio.
Johtokunnan jäseniksi va-
littiin lisäksi Aki Haapaniemi,
Jonna Heinimäki, Perttu Kovesjärvi, Ulla Kuivanen, Kari Kärkkäinen, Ari Lamminmäki, Arttu Leppänen, Mauri
Lielahti, Jouko Marttila, Mirja
Mattila, Juha Mustajärvi, Taru
Piilola, Pertti Runsas, Susanne
Talonen, Mika Toropainen ja
Aleksi Vesanto.. Avustuskuorma toisensa jälkeen on voitu lähettää.
Joululahjamatkoilla on usein
voitu havaita, että joku on saanut elämänsä ensimmäisen joululahjan Suomesta. klo 19.00 Nuortenilta.
Su 20.1. 20.00
Syntymäpäiväkonsertti, Karvian soittokunta
20.00 . Apua on viety Baltian
maiden ohessa Venäjän Karjalaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle saakka.
Lähetysapu ry on valtakunnallinen kristillis-sosiaalinen
avustusjärjestö, joka aineellisen
ja hengellisen avun tuella pyrkii
rohkaisemaan vaikeuksien kes-
Latvian pojat iloitsevat suomalaisten tuomista tuliaisista.
?Latviasta
on lähtenyt
satoja tuhansia
asukkaita
muualle etsimään
parempia
elinolosuhteita.?
kellä eläviä ja luomaan uskoa
tulevaisuuteen. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Arja Kohtamäki ja
Leevi Mäntynen.
KARVIA
La 19.1. Tervetuloa
kaikki rukoilevaiset.
Su 20.1. Myös itse avun
antaja saa kokea samaa, elämän
tarkoitusta, kun katsotaan ulospäin lähimmäisiin ja heidän tarpeisiinsa ja toimitaan.
Hyvää ja käyttökelpoista tavaraa ei kannata viedä kaatopaikalle, kun joku voi sitä tarvita. Arvontaa, Anneli Jerkku.
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Ke 16.1. Myös kuivaa ruokatavaraa otetaan vastaan
Rakennuksen on suunnitellut parkanolaissyntyinen rakennusarkkitehti Eija Kuokkanen.
Satakunnan ely maksoi palkkaturvaa 2,04 miljoonaa euroa
Maksetun palkkaturvan määrä nousi Satakunnassa viime
vuonna huomattavasti. Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus maksoi vuonna 2012 työntekijöille palkkaturvaa 2,04 miljoonaa euroa,
kun summa oli vuotta aiemmin
1,06 miljoonaa.
Satakunnan ely-keskukselle
tehtiin yhteensä 180 palkkatur-
vahakemusta vuoden 2012 aikana ja palkkaturvaa maksettiin
378 työntekijälle. Vuotta aiemmin hakemuksia oli enemmän
(194), mutta ne koskivat pienempää työntekijäjoukkoa (267).
Suurimmat yksittäiset palkkaturvasaatavia synnyttäneet
konkurssiyritykset olivat Ceikomix Oy (kotipaikka Salo)
430 500 euroa, Konepaja Ceiko
Oy (Turku) noin 396 000 euroa
sekä Satakunnan Teollisuusasennus Oy (Kankaanpää) noin
150 000 euroa.
Työnantaja on velvollinen
maksamaan takaisin valtiolle
palkkaturvana maksetut määrät. Palkkaturvaa voidaan maksaa työnantajan konkurssin tai
muun maksukyvyttömyyden
perusteella. Vaikka sateisen sään vaikutuksista on keskusteltu useaan
otteeseen, olen siinä suhteessa huoleton. Tiistaina 15. Satakunnassa vuonna 2012
työnantajilta saatiin perittyä takaisin 352 081 euroa, josta korkojen osuus oli 23 012 euroa.
Valtio maksaa työntekijän
työsuhteesta johtuvia saatavia tarvittaessa palkkaturvana. Niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin nämä
asiat on otettu huomioon, sanoi
pääurakoitsijana toimivan Hämäläiset Oy:n toimitusjohtaja
Mika Hämäläinen.
Uuteen
päiväkotiin
tulee
Mittava ja
tärkeä ponnistus
Parkanon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Lamminmäki sanoi, että vastaavanlaisia
juhlapäiviä ei julkisten rakennusten osalta ole kovin paljon
vietetty. Uusi päiväkoti tulee mainiolle paikalle, koska aivan lähellä sijaitsee runsaasti varhaiskasvatusta tukevia palveluita.
Toimintaympäristö olikin puoliksi se syy, miksi rakennus tehtiin juuri tälle entisen torin tontille, sanoi Niiranen.
Parkanoon syntyy vuosittain noin 60 lasta. 020 759 5887* p. Päiväkodin valmistuttua lapset ja henkilökunta
pääsevät epäkäytännöllisistä ja
vanhoista tiloista uusiin ja toimiviin, sanoi Lamminmäki.
Hänen mukaansa myös päättäjät ovat kantaneet huolta siitä,
että kosteusvaurioita ei uudisrakennuksesta löytyisi. www.ylasatakunta.?. Kirjasto varmaan tehdään jossakin
vaiheessa, kun taloudelliset re-
surssit antavat myöten, ennusti
Järvenmäki.
Päiväkoti sijaitsee Parkanontien ja Koulukadun välisessä
kulmauksessa aivan yhteiskoulun ja lukion naapurina. Rakennuksen sydän on suuri
aula, jonne tulvii valoa isoista ikkunoista.
päivähoidossa, ja toisen puolen hoitavat vanhemmat itse.
Jos kaikki toisivat lapsensa päiväkotiin, uudisrakennuksia tarvittaisiin Niirasen mukaan vielä
pari lisää.
Valmistuu ajallaan
kesäkuussa
Rakennustoimikunnan
pu-
heenjohtaja Väinö Järvenmäki
kiitti kaikkia toimijoita hyvästä työstä ja totesi, että päiväkoti
valmistuu aikataulussaan kesäkuussa.
. Palkkaturvahakemus on jätettävä työ- ja elinkeinotoimistoon tai ely-keskukseen kolmen kuukauden kuluessa saatavan erääntymisestä.
TEHTAANMYYMÄLÄT
Jämintie 14, Kankaanpää Humalankatu 3, Parkano
p. Hyvä asia
on, että tulikin päiväkoti. 020 759 5889*
Avoinna ma-to 9-17, Avoinna ma-to 9-18,
pe 9-18, la 9-14 pe 9-19, la 9-15
*lanka 6,9 snt/min + 8,21 snt, mobiili 14,9 snt/min + 8,21 snt
ILMOITTAJA!
BANNERIPAIKKA
verkkosivuillamme
on sinun 80 . Niistä ei pitäisi seurata minkäänlaista haittaa rakennukselle.
. 3
Odotetun päiväkodin
rakentaminen puolivälissä
Parkano
Veli-Matti Heinisuo
?Tälle tontille piti
tulla kirjaston ja
auditorion. Kaupungin
1?5-vuotiaista vajaat 200 on
Harjannostajaisväellä oli mahdollisuus tutustua tiloihin. Tästä huolimatta kaupungin rakennuskanta on monia muita kuntia paremmassa
kunnossa, koska vuosien mittaan on sekä saneerattu että rakennettu uutta.
. tammikuuta 2013 . Kesällä
kun satoi lähes joka päivä.
Yksi alle 3-vuotiaiden
ryhmä
Kolme 3?6-vuotiaiden
ryhmää
Yhteensä 75 lasta
Kallion päiväkodin lapsikuoro esiintyi Saara Kauton ja Tiina Poussan johdolla.
-30%
- 40%
-50%
Sijainti on
mitä mainioin
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Taina Niiranen sanoi,
että uuden päiväkodin toteutuminen vuosien haaveilun jälkeen on todella hieno asia, sillä
edellinen päiväkoti tehtiin Parkanoon vuonna 1976.
. Tälle tontille piti tulla kirjaston ja auditorion. Hyvä
asia on, että
tulikin päiväkoti.
Kirjasto varmaan
tehdään jossakin
vaiheessa, kun
taloudelliset
resurssit antavat
myöten.?
Meillä on juhlat! Kallion päiväkodin lapsilla oli täysi syy laulaa nuo kolme sanaa riemulla,
äänellä ja tunteella viime perjantaina, kun yhteiskoulun tiloissa juhlittiin viereiselle tontille nousevan uuden päiväkodin harjannostajaisia.
Kuttikallion päiväkodin nimellä tällä hetkellä kulkeva rakennus on valmistunut aikataulun mukaisesti, vaikka juhlapäivänä moneen otteeseen päiviteltiinkin taaksejääneitä sateisia
kuukausia. Tällaisen kolme miljoonaa
euroa maksavan rakennuksen
tekeminen vaatii kunnalta ponnistuksia, mutta aina olemme
koettaneet rakentaa kun tarvetta on ollut. / viikko (+alv 24%)
SOITA HETI
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.
Heti kättelyssä on todettava, että
sukupuolesta riippumatta ihmiset tekevät töitään sekä sottaisissa että siisteissä toimistoissa.
Miesten työpisteissä on 50 prosenttia enemmän bakteereja verrattuna naisten työpisteisiin. Toisaalta työpaikkoja on ideoitava lisää. Siinä vaiheessa
kun kolme neljäsosaa opettajista tietää, miten tietsikalla saadaan kurssisuunnitelma
verkkoon, ohjelmaa pitää ihan periaatteesta
säätää sen verran, että jengi on taas pihalla.
Itsetarkoituksellisen muutoksen kritiikkiä ei pidä sotkea ?ennen kaikki oli paremmin. Sitten vain tietokoneelle, joka
välittäisi itse syötetyt taudinkuvat
apteekkiin. Sosiaali- ja terveysministeriöltä tipahti
terveyskeskuksille tehtävä: henkilökunnan on piirrettävä suunnitelma siitä, minne useamman kunnan terveyskeskus lähitulevaisuudessa sijoitetaan. Kaikki eivät ole
lähdössä eläkkeelle, ei varsinkaan
jos eläkkeiden alarajaa nostetaan.
Kun lisäksi vielä korotetaan veroja ja leikataan tuloja, muutamaan
kymmeneen terveyskeskukseen
takuulla piisaisi asiakkaita. Jos lakisääteinen silti maksaisi yhteiskunnalle liikaa, kehitettäisiin itsepalvelujärjestelmä.
Terveyskeskuksessa etsisimme
omatoimisesti infotaululta osaston, jossa lääkäri luennoi. Nonstop-tyyliin. Luentoa kuunnellessaan kukin pääsisi kärryille sairaudestaan. Suunnitelmien
perusteella Arkadianmäellä päätettäisiin lopullinen paikka. tammikuuta 2013
pääkirjoitus
15.1.2013
Maarit Lehto
Siisti työpiste
tuo lisää tehoa
Tuore amerikkalaistutkimus kertoo, että miesten toimistot ovat huomattavasti sottaisempia
kuin naisten. Vain Kihniö tiedotti eilen
nimiä myöten päätökset. 4 . Apteekissa määritettäisiin lääke . Ja
tietysti terva! Viinasta nyt puhumattakaan. Kehittäisimme omat rohdot ja poppaskonstit kotona. Lapsia ja vanhuksia saattaa sairastua myös yöllä,
jolloin empimättä on lähdettävä
hakemaan apua. tosin lähes kaikki uutiset ovat
nykyisin huolestuttavia . Jokainen sairastuu
joskus. Kuin muinoin.
Keräisimme kesällä yrttejä kuivumaan ja juoksuttaisimme puista
mahlaa. pikkupakkanen ei
Pohjolan asukasta sairaanakaan
haittaa. Silti asiakkaita piisaa, jopa jonoja. Laboratorio toimisi
robottien avulla, mutta kouluterveydenhuolto jaettaisiin terveyssisarille, kuten 1950- ja 1960-luvulla.
Näin ei tarvitsisi enää pähkäillä lääkäripulaa, ja rahakkaimmille
yksityisiä lääkärikeskuksia varmasti löytyisi suurimmista kaupungeista. Kun kuume yllättää
ja rinta rohisee sitkeästi, suoraan
vain TAYSiin!
Pohjois-Parkanosta matkaan
kuluu ehkä puolitoista tuntia. Miettimään tosin joutuisi. Kankaanpää ei radanvarren asukkaita houkuttele, ei Pori,
jonne ajelemme mahdollisesti vain
hiekkarannalle tai teatteriin. Juopumuksesta syytettiin 135
henkilöä ja heistä oli alle 21-vuotiaita vain
kahdeksan.
Alle 20-vuotiaita rikoksentekijöitä oli
120. Sama operaatio on varmasti hyödyllinen myös niille,
joiden aikataulut eivät koskaan pidä.
???
Puheenjohtajapaikoista tiedottaminen on ollut
erinomaista soppaa. Kiteeltä saisi hätätilanteessa pontikkaa.
Aino Rimppi
Rikosilmoituksia 813
syytteitä717
Parkanon nimismiespiirissä
Viime vuoden aikana tehtiin Parkanon
nimismiespiirissä kaikkiaan 813 rikosilmoitusta ja niistä johti syytteen nostamiseen 717. Mutta vain noin kuudellekymmenelle
terveyskeskukselle!
Terveyskeskuksia on Suomessa
nykyisin 161. Miten
olisi Kihniön hyvää mainetta niittänyt terveyskeskus. Parkanossa asiat
ovat vielä hyvin. Sauna on aina varteenotettava parannusmenetelmä. Pitää kuitenkin ottaa huomioon
liukkaat kelit ja paikoitus, joten
kaksi tuntia on varmempi aikavaraus. Edistys
on sitä, että parempi päihittää huonomman.. Tiistaina 15. Matka Tampereelle on kuitenkin liian lyhyt. Rovaniemel-
hätävara
tä matkaa Suomi-neidon päälaelle
kertyy lähes 500 kilometriä, joten
uudistuksen jälkeen vastaanotolla käynti edestakaisin olisi myös
noin 500 kilometriä.
Vuonna 2010 Kelan sairaanhoidon
korvauksista kului potilaiden matkakulujen korvauksiin koko maassa 250
miljoonaa euroa, kirjoittaa Varkauden sairaalan ylilääkäri suurista
etäisyyksistä (HS 10.1.13).
???
Mihinkä Parkano mahtaa sijoittaa meidän alueemme terveyskeskuksen. Taksi vie sitten Tampereen
rautatieasemalta TAYSiin muutamassa minuutissa, joten koko
matkaan kuluisi vain vajaa tunti.
Ambulanssi on tietysti nopein kulkupeli, mutta eihän joka köhään
ambulanssia voi tilata.
Kun asian miettii loppuun asti,
meidän ei tarvitsisi lähteä minnekään hoitoa jonottamaan. Sinne pääsisi
helposti myös Virtain kyliltä.
Vai olisiko oikea paikka sittenkin Ikaalisissa. Voimme myös ajaa nopeasti
rautatieasemalle odottamaan seuraavaa junaa . Valtioon ja yhteiskuntaan kohdistuneita rikoksia oli 168, yksilöön kohdistuneita 17, omaisuusrikoksia 71 ja muita rikoksia 557.
Luvaton väkijuomien valmistus on vähentynyt huomattavasti, sillä vuoden aikana nostettiin vain 12 syytettä, sensijaan rattijuopottelu on lisääntynyt ja syytteitä oli
kaikkiaan 27. Tai Hämeenkyrössä. -kaihoiluun. Varsinkaan eläkeläisiä.
???
Nyt vain olemme sen tosiasian
edessä, että terveyskeskuksia vähennetään rajusti. Moni joutuu käymään terveyskeskuksessa useammin kuin
kerran kuussa, joskin myös turhia
käyntejä kertyy. Pieni Suomi
pärjäisi, jos asukkaita ei olisi liikaa. niitä varmasti piisaa
jatkossakin. Tutkimuksessa tarkasteltiin työtasojen ja
tietokoneen näppäimistöjen likaisuutta.
Oma lukunsa on työpisteiden sekaisuus.
Tavaroita pursuavan kirjoituspöydän omistajat väittävät usein, että he kyllä löytävät tavarapaljoudesta ja paperipinojen seasta kaiken
tarvitsemansa.
Väitän, että järjestelmällisyyden ja suunnitelmallisuuden puute on suuri syy siihen,
miksi työntekijät sen paremmin kuin yrittäjätkään eivät aina saa asioita tehtyä niin tehok-
kaasti kuin olisi tarpeen.
Järjestyksen pitäminen tai kaaoksessa eläminen ovat aika pitkälle ihmisen luonteesta
johtuvia asioita, mutta voi niitä myös oppia.
Suosittelen pientä tuumaustaukoa niille, joilla
aina tuntuu kaikki olevan hukassa. Parkanossa luotetaan
enemmän puskaradion toimintaan. Tampereelle olemme tottuneet ajelemaan sujuvasti
omalla autolla ja junalla, miksei
myös bussilla. Lapissa terveyskeskuksia tulee olemaan kolme,
yksi Rovaniemellä ja kaksi muuta
lähempänä jänkää. Mitään vanhoja hyviä aikoja ei ole koskaan ollutkaan.
Vanhojen valokuvien päivänvarjotädit
Esplanadilla eivät ole osuva kuva sadan
vuoden takaisesta pettu-Suomesta, jossa
köyhyys tarkoitti vähän muuta kuin taulutelsun puutetta ja taudit niittivät kansaa
kuin heinää.
Edistys on hienoa, mutta sepä onkin jotain muuta kuin kehityskonsulttien visioseminaarit tai organisaatiokaavioita vatkaavien muutosjohtajien muotihoureet. Puolueiden
välisissä neuvotteluissa on sunnuntaina sovittu, että tietoa annetaan vasta ensi maanantaina
uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa.
Kohtalainen joukko ihmisiä kuitenkin tiesi heti
sunnuntaina, ja sen jälkeen on varmasti kylille
levinnyt tieto, että Kari Kärkkäisestä tulee kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Reijo Ojennuksesta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Veli-Matti Heinisuo
kolumni
18.1.1962
Pitkä matka
Tippavaaraan
Viime torstain aamu-uutiset nostattivat pintaan kauhuntunteet
. Lukuun sisältyvät myös Karvian aseettomille annetut vankeustuomiot.
heh
Karvian Kaljanjuantikilpailus otettiin pitkästä aikaa, kerto kuskimme Teppana, joka
oli yks osallistuja kyseises tapahtumas.
Iso-Ahjo ja Halla-Vei
päivän laina
Opettaja ja runoilija Arno Kotro pohtii jatkuvaa muutosta kolumnissaan Helsingin
Sanomissa.
Uusimisvimma velvoittaa korjaamaan,
vaikkei mikään ole rikki. Terveyskeskus on toki myös työpaik-
ka, mutta se ei tuota! Kun noin
sata terveyskeskusta lopetetaan,
töitä on tietysti etsittävä myös alan
henkilökunnalle. Mutta!
Kuinka kauas karsinnan jälkeen on ajettava. Elleivät kotikonstit
auta, kuolema korjaa
Mikäli yhteistyö ei
kiinnosta LPKKY:tä, on kiinnostuneita koulutuksen järjestäjiä
muitakin.
. Paikallisille
päättäjille he antavat kiitosta siitä, että paljon on yritetty, vaikka
enimmäkseen kyseessä on ollut
taistelu tuulimyllyjä vastaan.
Yritykset aikovat vielä loppumetreillä tehdä kaiken voitavansa. Tiistaina 15. On huomattava sekin, että
metallipuolelta Iisakista valmistunut kaveri kiinnostaa myös esimerkiksi urakoitsijoita, jotka tarvitsevat ammattikoulun käyneitä
nuoria, sanoo Antti Poussa.
?Metallipuolelta
Iisakista
valmistunut
kaveri kiinnostaa
myös esimerkiksi
urakoitsijoita.?
Perussuomalaiset vaihtavat kunnanvaltuuston
vetovuoroa Kihniössä. Toisaalta ammattikoulu kestää kolme vuotta,
ja sen jälkeen tilanne voi taas olla
ihan toinen, sanoo Takoma Gearsin tehtaanjohtaja Raimo Holma.
Miehet myöntävät, että ala itse olisi voinut tehdä enemmän Ii-
Karvian valtapuolue keskusta on menettämässä
sekä kunnanvaltuuston että kunnanhallituksen
ykköspuheenjohtajan paikat alkavalla valtuustokaudella. Lea Mäkipää siirtyy ykköspaikalta toiseksi varapuheenjohtajaksi ja nuijaan tarttuu Petteri Wiinamäki. Työharjoittelut ovat mainio apuväline, joka käynnistää yrityksen ja nuoren välisen yhteistyön. Esimerkiksi FennoSteelin valmistamat autojen pakoputket ovat tuote, jota
aina tarvitaan.
. Hyvä on muistaa sekin, että
kyllä metallissa aina paremmin
palkkaa saa kuin palvelupuolella, sanoo Hannu Penttilä.
Koulutus ei lopu,
vaikka Iisakki sulkisi
Yritysten tuntoja kuunnellut ja
asian kanssa muutenkin painiskellut Juha Tuominen sanoo, että mahdollinen Iisakin lakkauttaminen ei saa pysäyttää koulutusta Parkanossa. Pian eteläisessä Ruotsissa sulkeutuu jälleen yksi tehdas, ja me
olemme sen jälkeen pohjoismaiden ainoa pakoputkien valmistaja,
sanoo toimitusjohtaja Antti Poussa.
Takomalla ja Koparilla kilpai-
lijoita riittää senkin edestä, mutta tilauskanta on hyvällä mallilla kuluvalle vuodelle ja usko tulevaisuuteen on luja. tammikuuta 2013
Metallialan koulutuksen
loppuminen olisi kova isku
Keskusta jäämässä
ilman ykköspaikkoja
Karviassa
Karvia
Parkano
Heikki Pettinen
Veli-Matti Heinisuo
Parkanolaiset metallialan yritykset eivät ymmärrä ollenkaan sitä, että Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä pyrkii lakkauttamaan ammattioppilaitoksensa
sivutoimipisteen. Ehkä siksi yritykset eivät enää osanneet ottaa
uhkaa niin todestakaan, vaan se
pääsi hieman yllättämäänkin.
Miehet muistuttavat, että tässä
jutussa esiintyvät kolme yritystä
eivät ole ainoita alalla Parkanossa. 5
uutiset
Tiistaina 15. Koulutuksen säilyminen ei
yksin riitä, sillä koulua on myös
kehitettävä, muistuttaa elinkeinoyhtiö Kehitysparkin kehtiyspäällikkö Juha Tuominen.
Yritysten vetäjillä on selkeä käsitys siitä, että Parkanossa on Hämeenkyröä huonommat valmiudet koulutuksen antamiseen esimerkiksi tekniikan osalta. Viime vuosina suhdanteet
ovat olleet heikkoja, joten sen
ymmärtää kyllä, että nuoret eivät
ole kiinnostuneita. Hidasteena ovat kuitenkin muun muassa
rahoitukseen liittyvät ongelmat,
sillä isommat yritykset ovat alkaneet käyttää pienempiä yrityksiä
pankkeinaan.
Takoma, Kopar ja FennoSteel
ovat yrittäneet avata markkinoita
Venäjälle jo pitkään. Vuosien varrella tuotanto on
kehittynyt kovalla vauhdilla siitä, kun 1980-luvun alussa oli vain
yksi iso tehdas.
. Tästä
huolimatta tehtaalla on myös lomautuksia koko ajan päällä.
Pirkanmaalaisen Sastamalan kaupunginjohtajan
virkaa hakeneista kaksi on vahvoilla: Parkanon
kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, 39, ja Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala, 56.
Haastatteluryhmä haastatteli 8.1. Keskusta (10) menetti edellisiin vaaleihin verrattuna 2 paikkaa ja
sen vaaliliittokumppani kristillisdemokraatit ainoan paikkansa.
Virallisesti puheenjohtajuuksista ja lautakuntien kokoonpanoista päättää Karvian uusi kunnanvaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan 24.
tammikuuta.
Petteri Wiinamäki
nousee Kihniön
valtuuston johtoon
Kihniö
Heikki Pettinen
Jarmo Kuuhimo taivuttaa pakoputkea FennoSteelillä.
?Kyllä metallissa
aina paremmin
palkkaa saa kuin
palvelupuolella.?
sakin kehittämiseksi. Sopimus kattaa Takoman nykyisen tarjonnan
eli hammastettujen voimansiirtokomponenttien lisäksi Takomakonsernin muun tarjonnan.
Pörssitiedotteen mukaan sopimus antaa erityisesti Takoma
Gears Oy:n Parkanon tehtaalle vahvan peruskuorman. Parkanon Iisakista valmistuvilla nuorilla on iso
merkitys yrityksille.
. tammikuuta.
Sastamala kiinnostunut
Malmbergistä
Parkano
Veli-Matti Heinisuo
Tilanne voisi olla huonompikin
Parkano
Veli-Matti Heinisuo
Takoman, Koparin ja FennoSteelin toimintaympäristö ei ole alkuunkaan onnela, mutta syytä
alakuloonkaan ei ole. YläSatakunnan saamien tietojen mukaan valtuuston
puheenjohtajuus on menossa sosialidemokraateille ja kunnanhallituksen puheenjohtajuus kokoomukselle.
Muutos on historiallinen, sillä vähintään jompi kumpi paikka on perinteisesti ollut valtuuston
suurimmalla ryhmällä eli keskustalla. Arvo on 50 miljoonaa
euroa. Kaikista uutisista huolimatta
Parkano on edelleen vahva metalliteollisuudessa, ja Iisakinkin pitäisi tajuta se, sanoo pakoputkia
valmistavan FennoSteelin toimitusjohtaja Antti Poussa.
Yrityksillä on tarjota nuorille työpaikkoja. tammikuuta 2013 . Metallilla taas olisi
paljon annettavaa, ja motivoituneelle myös varma työpaikka.
. Sehän voisi olla myös uuden
alku, huomauttaa Raimo Holma.
Hannu Penttilä tietää, että asian kanssa on takuttu jo toistakymmentä vuotta. Ensimmäiseksi
varapuheenjohtajaksi tulee keskustan Juha-Matti
Markkola.
Puolueet ovat sopineet paikkojen jakamisesta yhteisissä neuvotteluissaan. Tämä
kehitys on jatkunut jo pitkään.
Nuorten värväämiseksi
vielä loppukiri
Metalliala ei kiinnosta nuoria samalla tavalla kuin esimerkiksi
palvelualat. Uusimme tulevana kesänä
myös viimevuotisen tempauksen
lupaamalla, että kaikki ensisijaiseksi opiskelupaikakseen Iisakin
valinneet pääsevät takuulla kesätöihin, sanoo konepaja Koparin
toimitusjohtaja Hannu Penttilä.
Koulu antaa perusvalmiudet
työelämää varten. Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa keskusta Tapani Törmä. Kahdella
viime valtuustokaudella keskustalainen on istunut sekä valtuuston että hallituksen johdossa.
Voimasuhteet muuttuivat lokakuun kunnallisvaaleissa, kun kokoomus (4 paikkaa), sdp (3),
perussuomalaiset (3) ja vasemmistoliitto (1) saivat yhdessä kokoon yksinkertaisen enemmistön
21-paikkaisessa valtuustossa. Käytössä ovat aika lailla viimeiset keinot, mutta mitä enem-
män saamme nyt yhteishaussa
tänne hakijoita, sitä paremmat
mahdollisuudet meillä on edistää
koulutusta Parkanossa jatkossakin, tuumii Juha Tuominen.
. Taival on hidas, mutta työtä jatketaan muun
muassa siksi, että markkinat ovat
valtavat.
. Kihniön, Karvian ja Parkanon
peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia varten valmistuu video, joka
esittelee parkanolaista koulutusja yritysosaamista. Perusturvalautakunnan johdossa jatkaa
Pilvi Kärkelä (kesk) ja sivistyslautakunnan ykkösenä Anneli Inkinen (sd).
Kihniön uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 28. Parkanon
vinkkelistä ei löydy ymmärrystä sille, että koulutusta siirrettäisiin esimerkiksi Hämeenkyröön
ja näin pönkitettäisiin työvoimakoulutusta Tampereen seudulla.
. kuusi hakijaa ja päätti yksimielisesti lähettää soveltuvuusarviointiin edellä mainitun kaksikon.
Kaupunginvaltuusto tekee valinnan 4.2.
Ylä-Satakunnan saamien tietojen mukaan Parkanon kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi
Ari Lamminmäen (kesk) tilalle on tulossa Reijo
Ojennus (ps), ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi vaihtuu Hannu Laholuoman (kok) tilalle Kari Kärkkäinen (kesk).
Mikäli Jarkko Malmberg vielä tulee valituksi Sastamalaan, voidaan tilannetta luonnehtia
Parkanon tulevaisuuden kannalta huomattavan
mielenkiintoiseksi.. Valtuuston muut puolueet ovat yhdistäneet voimansa paikkajakoneuvotteluissa. Viennin varassa nyt men-
nään, sillä kotimarkkinat ovat
täysin hiljentyneet, sanoo Koparin toimitusjohtaja Hannu Penttilä.
Sopimus antaa
Takomalle
hengähdystauon
Takoma sai äskettäin uusittua toimitussopimuksensa Rolls-Royce
-konsernin kanssa viideksi vuodeksi, eli pidemmäksi ajaksi kuin
aiemmin. Nuoria pyritään saamaan paikan päälle toimintaan tutustumaan.
. Koulutuksen loppuminen vaikeuttaisi työvoiman
saamista.
. Varapuheenjohtajana aloittaa kristillisdemokraattien Leila Pusa, mutta puolueet ovat sopineet, että paikalle vaihdetaan kahden vuoden
perästä kokoomuksen Jari Alkkiomäki.
Ensimmäisen kauden valtuutetusta Petteri
Wiinamäestä tulee Kihniön ?superministeri?, sillä hän saa johdettavakseen myös teknisen lautakunnan. Takoma Gearsin Parkanon tehtaan johtaja Raimo Holma muistuttaa, että sopimus ta-
kaa tietynlaisen työrauhan, mutta sen eteen on tehtävä paljon kehitystyötä.
Rolls Royce on maailman johtava laivanrakennus- ja offshoreteknologiakonserni
6 . Sen jälkeen ely-keskukselle lähtee investointitukihakemus varsinai-
sesta rakentamisesta.
Nyt tuen saanut kehittämishanke kestää ensi vuoden loppuun. Ilmoittauduin jo Rauni
Virtaselle, että olen käytettävissä, jos hänen näytelmistään löytyisi minulle sopivaa
roolia, Jyskä paljastaa.. Työ on kiireistä. Suunnittelua on viety
eteenpäin kaupungin omin voimin eteenpäin. Varsinaista kuidun vetämistä yhteiskunta voi
tukea 33?50 prosentilla, joten
nyt tuen saanut kehittämishanke kannatti erottaa siitä.
. Vesi on juomakelpoista, sanoo Antti Mäkipää
vesilaitokselta.
IPP
esisuunnitteli
PohjoisSatakunnan
valokuidun
Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n tilaama valokuituverkon esisuunnittelu
on valmistunut. Se
on palasteltu osiin niin, että ensimmäinen ely-keskukselle lähtevä investointitukihakemus
koskeen noin miljoonan euron
suuruista urakkaa.
Elt-keskuksen tukipäätöstä
piti odottaa kauan, mutta Lehtisen mukaan Parkanossa ei ole
pyöritelty peukaloita sitä odoteltaessa.
. Aluksi hän vierasti ajatusta muuttaa pois kotimaastaan maahan, jonka kieltäkään
hän ei osannut. Jo helmikuun alussa hän
aloitti eläinlääkärinä Kalajoella.
. Kihniössä hän toimii sijaisena ja lisäapuna, jos
pyydetään, ja se sopii hänen
aikatauluunsa.
. Ymmärrän sitä hyvin, mutta puhuminen on aika vaikeaa ja kirjoittaminen vielä vaikeampaa. Vedenjakelua ei kuitenkaan välttämättä tarvita.
Riittää, kun hanasta päästää vettä niin kauan, että se
kirkastuu. Evira laillisti hänet Suomessa eläinlääkäriksi tammikuussa
2011. Kihniö on minulle myös tuttu paikka, sillä
helluntaiseurakunta on vieraillut täältä Saarenmaalla, mistä
olen kotoisin. Eivät odota enää, sillä ely-keskus
myönsi Parkanolle 170 000 euroa avoimen laajakaistaverkon
kehittämishankkeeseen.
Kaupungin
tietohallintohallintojohtajan Timo Lehtisen mukaan tämä on ratkaiseva
vihreä valo valokuituverkon toteuttamiselle.
. Ränk haastatteli lemmikin isäntää, jonka kanssa hän
sopi kissalle jatkotutkimukset
seuraavalle arkipäivälle.
Pieneläinten kanssa toimiminen on tuttua Marika Ränkille. Esisuunnittelu
tehtiin Kankaanpään, Jämijärven, Pomarkun, Lavian ja
Kiikoisten alueille. Alkumarkkinoinnin aikana saatiin alueilta yhteensä noin
2 300 liittyjäsitoumusta.
Pohjois-Satakunnan Seutuverkon valokuituhanke on
siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Viihdyin hyvin, mutta matka Viroon lasten ja lastenlasten
luo Kalajoelta on pitkä. Alkuvuodesta pyrimme
saamaan päätökset valtiontukihakemuksiin ja tämän
jälkeen kunnat tekevät omat
päätöksensä. Tosin voi olla, että tulen
tänne vanhasta tottumuksesta, vaikkei pyydetäkään, Jyskä naureskeli.
Parkanossa hän toimii
eläinlääkärinä myös 2. Hän kuitenkin toimi myös eläinlääkärinä ensin
Tallinnan pieneläinklinikalla ja
myöhemmin Rakveressa.
Suomessa hän on jo tottunut
kunnaneläinlääkärin työhön.
Hän on myös viihtynyt maassa.
. Onneksi hän teki päätöksen, että auttaa minua
alkuun täällä, Marika Ränk sanoo.
Mirja Jyskä tuuraa tarvittaessa
Kihniö
Maarit Lehto
Mirja Jyskä tietää jo tuuraavansa ensi heinäkuussa Parkanon eläinlääkäriä Anne
Sillanpäätä, joka palasi eilen
töihin. Esisuunnittelu on viety siihen malliin, että
mahdollisimman nopeasti pääsemme liikkeelle.
Varsinaisessa suunnittelussa
vasta piirretään kuidun tarkat
rakentamislinjat, teiden alitukset ja muut yksityiskohdat sekä hankitaan tarvittavat luvat
esimerkiksi tiekunnilta, tiehallinnolta ja Ratahallintokeskukselta.
Marika Ränk aloitti Kihniön
kunnaneläinlääkärinä
Mirja Jyskä
avustaa
tulokasta vielä
tämän viikon.
Kihniö
Maarit Lehto
Kihniöläinen Tapio Willman
on tyytyväinen, kun kuntaan
saatiin uusi eläinlääkäri eläkkeelle siirtyvän Mirja Jyskän tilalle.
. Puhelin soi vähän väliä. helmikuuta järjestettävässä koiranäyttelyssä.
Jyskä sanoo, että maalaiseläinlääkärinä asioita on osattava soveltaa ja työ vaatii paljon mielikuvitusta. Hän itse
aikoo jatkossa keskittyä harrastuksiinsa, kuten mielenterveysyhdistyksen toimintaan
ja teatteriin.
. Nyt voimme palkata hanketyöntekijän myymään liittymiä ja pääsemme kilpailuttamaan suunnittelijat. Käytännössä ely-keskus
lähti nyt sille tielle, että Lupinetin valokuituverkkoa lähdetään toteuttamaan, Timo Lehtinen sanoo.
Valokuituverkon rakentamisen arvioidaan maksavan kaikkiaan 4?5 miljoonaa euroa. Tarvittaessa
kommunikoin käsien avulla.
Kulttuuri ja kieli on muuttunut,
mutta eläinten kanssa työskentely sentään on samaa.
Kihniössä Marika Ränk on
todennut, että monella on asiaa
eläinlääkärille. Hän työskenteli Rakveressa
pieneläinklinikalla, missä hän
luki sähköpostiviestistä, että
Suomessa on pula eläinlääkäreistä. Esisuunnittelusta vastasi IkaalistenParkanon Puhelin Osakeyhtiö (IPP Oy). Hän opiskeli Tallinnassa sairaalapapiksi. Vuodon
takia Pahkalassa ja osassa
Vatusen ja Keskustan aluetta
on verkostovedessä sakkaa.
Pahkalaan järjestettiin vedenjakelupiste paloasemalle
tekniselle varikolle osoitteeseen Fennokatu 3.
. tammikuuta 2013
Kuljettaja
kuoli nokkakolarissa
Ylä-Satakunta
Heikki Pettinen
Henkilöautoa kuljettanut
mies kuoli nokkakolarissa
Parkanon ja Karvian välisellä tiellä perjantaina iltapäivällä. Kihniön eläinlääkärin tavoittaa vain matkapuhelinnumerosta, kun lankapuhelinliittymä suljettiin viime viikolla. Onneksi ihmiset ovat ystävällisiä
ja auttavat minua. Henkilöauton kuljettaja menehtyi ja
pakettiauton kuljettaja vietiin sairaalaan.
Pahkalassa
vuoto runkovesijohdossa
Parkano
Maarit Lehto
Vesilaitoksen runkovesijohdossa todettiin eilen vuoto
Pahkalan alueella. Onnettomuus tapahtui kello 13:n jälkeen lähellä
kunnanrajaa, noin 14 kilometriä Parkanosta Karviaan
päin.
Tie oli onnettomuushetkellä jäinen ja urautunut.
Karvian suunnasta tullut pakettiauto ajautui mutkassa
väärälle kaistalle ja törmäsi
Parkanosta päin tulleeseen
henkilöautoon. Hän avustaa
vielä tämän viikon ajan.
. Mirjasta on ollut ihan hir-
veän iso apu. Hän työskenteli eläinlääkärinä vuoteen 1993.
Sitten hän halusi kokeilla muuta. Tiistaina 15. Tuki kattaa 80 prosenttia
kehittämishankkeen kuluista.
Rakentamiseen haetaan
rahaa erikseen
Lehtinen kertoo, että kaupunki
jakoi valokuituhankkeensa moneen osaan juuri ely-keskuksen
suosituksesta. Viestintävirastolta
ja Satakunnan ely-keskukselta haetaan päätös valtiontuesta hankkeelle ja heti perään yhtiön omistajakunnat
tekevät omat päätöksensä
investoinnin toteuttamiseen
ryhtymisestä.
. Meillä on aina silloin tällöin
asiaa eläinlääkärille kissojen ja
5-vuotiaan schäferin kanssa,
Willman sanoi.
Hän toi Marika Ränkille tutkimuksiin 14-vuotiaan kollikissa Piikun. Kihniöstä on helpompi lähteä käymään
heidän luonaan. Olen samalla opetellut suomea. Matkapuhelimen numero on sama kuin ennenkin.
Kihniön eläinlääkärinä vuodesta 1979 työskennellyt Mirja
Jyskä on ollut seuraajansa apuna kaksi viikkoa. Lemmikki suhtautui
rauhallisesti tutkimukseen.
?Kulttuuri
ja kieli on
muuttunut, mutta
eläinten kanssa
työskentely
sentään on
samaa.?
tutkinnon 1983. Tavoitteena on,
että rakentamisen ensimmäinen vaihe käynnistyy heti keväällä 2013, kertoo PSSV
Oy:n toimitusjohtaja Marko
Rajamäki.
Parkanon Lupinet on askelen pitemmällä, sillä se sai jo
ely-keskuksen tukipäätöksen.
Parkanon valokuitu
pääsee vauhtiin
Ely-keskus
avasi
rahahanat
Lupinetille
Parkano
Heikki Pettinen
Parkanon valokuituverkon eli
Lupinetin rakentajat odottivat kuukausia lähtölupaa Pir-
kanmaan ely-keskukselta. Toisaalta ajatus tuntui kiinnostavalta ja lapset olivat kasvaneet aikuisiksi.
Hän päätti kokeilla työskentelyä Suomessa.
Ränk sanoo, että paperityötä
oli aika paljon, mutta se kannatti. Olen myös käynyt Kihniössä monta kertaa,
kertoo Marika Ränk.
Eläinlääkärin valintaan sisältyy neljän kuukauden koeaika.
Kulttuuri erilainen,
eläimet samanlaisia
Marika Ränk opiskeli Tartossa ja suoritti eläinlääketieteen
Eläinlääkärit Marika Ränk (oik.) ja Mirja Jyskä tutkivat Tapio Willmanin 14-vuotiaan Piiku-kissan
Pappilansalmen kohdalla
olisi tärkeää, että hanke saataisiin polkaistua käyntiin. Oma mottoni on, että jos
2 000?3 000 euroa tienaava selviytyy veronkorotuksesta, niin
isotuloisella on varaa maksaa
sen päälle.
Hän ei lähtisi alentamaan
palkkoja, vaan kiristäisi suurituloisten verotusta. Ihan tarpeeksi tulee palautetta ja ehdotuksia aloitteiden
tekemiseksi.
Mäkipää on tehnyt kaksi talousarvioaloitetta Pappilansalmen
kunnostamiseksi. Joskus matkasimme
maatalousnäyttelyyn Kirjuriluotoon Poriin linja-autolla ja
vastasimme koko ruokahuollosta, muistelee Lempi Erkkilä.
Perinteitä kunnioitetaan ja
niitä vaalitaan. Käy klikkaamassa
oma vastauksesi www.ylasatakunta.fi.
Lea Mäkipää oli eilen Ylä-Satakunnan kaupunkitoimituksen haastattelussa, jota yleisö pääsi seuraamaan.
?Ihan tarpeeksi
tulee palautetta
ja ehdotuksia
aloitteiden
tekemiseksi.?
messa.
Perussuomalaisten ryhmä
on tehnyt aloitteen kehitysavun pienentämisestä 200 000
eurolla. Tiistaina 15. Meillä on ollut asiantunti-
Artesaani Pirkko Jore esittelee pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lempi Erkkilälle (oik.)
uniikkeja korujaan muiden maatalousnaisten odottaessa tutustumisvuoroaan.
joita kertomassa muun muassa
jalkojen hoidosta, terveellisistä
elämäntavoista ja itsehoitolääkkeistä. Heidän on pakko
tavata ja kokoontua vähintään
joka toinen viikko yhteisen tekemisen merkeissä. Itse en aina tunnista julkisuuskuvaa, varsinkin viime
aikoina, kun on puhuttu Soiniin
kohdistuvasta
arvostelusta.
Olemme keskusteleva ja avoin
ryhmä ja harvoin erimielinen.
. Mikä on paras
tapa harrastaa ulkoliikuntaa
talvella. Hän on toiminut poliisipäällikön tehtävässä 16 vuoden ajan ja nimismiehenä lähes 24 vuotta.
Vuodesta 2009 lähtien Markku Luoma on toiminut Keski-Suomen poliisilaitoksen
poliisipäällikkönä.
Markku Luoma on johtanut organisaatiota useassa
poliisin hallintorakenneuudistusta koskevassa muutostilanteessa.. Artesaaniksi hän valmistui Ikaalisten käsi- ja taideteollisuuslaitoksesta. Sen jälkeen rahoitusta olisi helpompi
saada lisää.
Mäkipäältä kysyttiin myös,
aikooko hän olla ehdolla vielä
vuoden 2015 vaaleissa. Ne on tehty
vuosien 2012 ja 2013 budjetteihin. Mikäli joku kokee toiminnan omakseen, on lämpimästi
tervetullut mukaan.
Parikymmentä vuotta puheenjohtajan nuijaa paukutellut
Lempi Erkkilä saa jäädä nyt hallituksessa vapaamatkustajaksi,
sillä Sirpa Vihola on lupautunut jatkamaan puheenjohtajan
tehtävissä. Sama
porukka pysyy vuodesta toiseen yhdessä. Sitä on myös perussuomalaisten ryhmä.
. Samoin hän
tekisi myös kansanedustajien
kohdalla.
. Pirkko on suunnitellut ja tehnyt itse kaikki korunsa,
joissa hän käyttää maailman-
kuulua materiaalia, Swarovskin kristallia.
Innostus korujen tekemiseen
syntyi harrastuspohjalta, mikä
johti lopulta ammatin hankkimiseen. Kokouksia on harvoin ja
niihin ehdin kyllä, mutta tehtävään kuuluu paljon muutakin.
On hyvä, että löytyy henkilö,
jolla on aikaa enemmän, Mäkipää perusteli ryhmän valintoja.
Haastattelu tehtiin Ylä-Satakunnan Facebook-sivulle tulleen toiveen mukaan. Sosiaali-
nen ja iloinen Pirkko asuu Parkanossa ja käy markkinointimatkoilla mielellään juuri lähikunnissa.
Toki maatalousnaiset osaavat matkustaakin.
. Tapaus herra Hakkaraisesta sanoisin, että kaikilta meiltä
edellytetään hyvää käytöstä.
Ryhmää on kritisoitu myös
vastuun pakoilusta.
Mäkipään mielestä perussuomalaisilla ei ollut muuta
vaihtoehtoa kuin jättäytyä hallituksen ulkopuolelle, kun oli selvää, että hallitus esittäisi EU:n
tukipakettien jatkamista.
. Emme voineet pettää äänestäjiä, jotka pitivät asiaa kynnyskysymyksenä antaessaan
meille äänensä, hän perusteli.
Pappilansalmesta
kaksi aloitetta
Äänestäjät pitävät alueen ainoaan kansanedustajaan tiiviisti
yhteyttä. Lista on päivitetty syksyllä 2012, mutta Parkanon kohdalla on edelleen
vanhaa tietoa. Toisinaan pidämme teemailtoja ja kutsumme vierailijoita. tammikuuta 2013 . Mäkipäästä tulee toinen varapuheenjohtaja.
. Kestosuosikki pitää pintansa ja sitä
kuntalaiset odottavat vesi kielellä.
. 7
www.ylasatakunta.?
Mäkipää korottaisi isotuloisten
verotusta ja tinkisi yritystuista
Vauvarahaa
niin että
tuntuu
Maarit Lehto
Parkano
Ylä-Satakunta
Minna Lautamäki
Minna Lautamäki
Kaupunkitoimituksen
haastatteluun eilen saapunut kansanedustaja Lea Mäkipää kertoi aluksi, että ei jatka Kihniön
kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Uuden valtuuston johtoon
tulee toinen perussuomalainen eli Petteri Wiinamäki. Olemme ammatillisesti ja
ikäjakaumalta monenkirjavaa
väkeä. Varapuheenjohtajana toimii Hanna Mustajärvi ja
seuran sihteerinä jatkaa Anni
Mäki-Korte.
Vanhaa tietoa
Parkanon
vauvarahasta
Ylä-Satakunta
Heikki Pettinen
Torstain Ylä-Satakunnassa
oli viikon listalla eri kuntien maksamia vauvarahoja.
Parkanon kohdalla luki virheellisesti 100 euroa, vaikka
oikea summa on 250 euroa,
kuten viime tiistain lehdessä
kerroimmekin.
Viikon lista oli valikoitu Kuntaliiton verkkosivulla olevasta listasta, jossa on
lueteltu kaikkien Suomen
kuntien muistamiset vastasyntyneille. Kysymys kuului: Pitääkö
kunnan maksaa vauvarahaa?
Suuri osa, 40,4 prosenttia,
kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että kuntien pitää
maksaa kannustinrahaa sen
verran, että tuntuu.
31,9 prosenttia oli pienen
summan kannalla ja 27,7
prosentin mielestä vauvarahaa ei tarvitse maksaa lainkaan. Kyselyyn vastasi 47
verkkolehden lukijaa.
Uusi kysymys käsittelee
talviliikuntaa. Ensimmäisessä aloitteessa hän esitti 200 000 ja toisessa
150 000 euron määrärahaa.
Kumpikaan ei mennyt läpi,
kuten ei yleensä mitkään kansanedustajien tekemät talousarvioaloitteet.
. Euromäärää tärkeämpää on, että avusta on pitkäaikaista hyötyä kohdemaassa.
. Jäsenet kulkevat maailmalla silmät auki ja havainnoivat mielenkiintoisia aiheita ja
tuotteita, joita sitten pyydämme
esittelemään meille, totesi Han-
na Mustajärvi.
Viimeksi teemaillan aiheina
olivat taide- ja sisustuslasi sekä artesaani Pirkko Joren laaja
valikoima ranne-, kaula- ja korvakoruja. Enemmän jakaisin kehitysapua tieto-taidon ja koulutuksen muodossa.
Moninainen ja
keskusteleva ryhmä
Perussuomalaisten ryhmä näyttäytyy julkisuudessa värikkäänä kokoonpanona eikä aina pelkästään positiivisissa valossa.
Miltä ryhmä näyttää sisältä
päin katsottuna?
Mäkipää muistutti, että
eduskunta on pienoiskuva Suomen kansasta. Kädentaitoja
pyritään siirtämään myös jälkipolville, jotta paikalliset ruokareseptit jatkuvat ja vanhat tekotavat säilyvät nuorempien jäsenten hallussa.
Tulevaisuus olisi Mustajärven ja Erkkilän mukaan vielä
valoisampi, jos mukaan saataisiin nuorempaa väkeä.
. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että tuet kohdennetaan yrityksiin, jotka työllistävät Suo-
Verkkolehdessä kysyttiin
viime viikolla vauvarahasta. Sen esittäneellä Saara Hietasella oli myös
kysymys
kansanedustajalle:
Mitkä ovat Suomen valtiontalouden kehitysnäkymät ja onko mitään vaihtoehtoja köyhän
kansan kurittamiselle?
Mäkipään mukaan arvonlisäveron korostus rokottaa erityisesti pienituloisia.
. Parkano nosti
vauvarahan nykyiselleen jo
vuodeksi 2009.
Koetamme noudattaa entistä tarkempaa lähdekritiikkiä myös Kuntaliiton tarjoamien tietojen suhteen. Kuntaliitolle on jo lähtenyt sähköposti, jossa pyydetään korjaamaan vanhentunut tieto.
Markku
Luoma johtaa
Pirkanmaan
poliisilaitosta
Ylä-Satakunta
Pirkanmaan poliisilaitoksen
poliisipäällikön määräaikaiseen virkasuhteeseen on nimitetty varatuomari, filosofian tohtori Markku Luoma.
Hän aloittaa virassa helmikuun ensimmäisenä päivänä
ja virkasuhde kestää kuluvan vuoden loppuun.
Luomalla on pitkäaikainen kokemus poliisilaitoksen
johtamisesta. Joskus vain
puhutaan ajankohtaisista asioista, kudotaan, naureskellaan
ja juodaan tietysti maukkaat
pullakahvit.
Pitopöytä
kestohitti
Yksi vuoden kohokohtia on
maatalousnaisten pitopöydän
antimet, joita ei millään voi
ohittaa Willillä viikolla. Maatalousnäyttely
Farmi, teatteri- ja konserttimatkat
kuuluvat jokavuotisiin huippuhetkiin. Järjestö voi
hyvin ja toimii vielä tänä päivänä aktiivisesti. Mäkipää kertoo saavansa sähköpostia satamäärin
kuukausittain.
. Yhdessäoloillat ovat tunnelmaltaan lämpimiä ja niistä huokuu yhteisöllisyys. Itselleni jää verojen jälkeen
käteen noin 5 000 euroa, ja olen
valmis talkoisiin.
Mäkipää karsisi menoja
myös yritystuista ja kehitysavusta.
. He ovat kuin naispuoliset
muskettisoturit, toimintaideana on kaikki yhden, yksi kaikkien
puolesta.
Maatalousnaiset ovat kuin
erottamattomat ystävät. Hän ei
kieltänyt eikä myöntänyt, mutta totesi, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Sirpa Vihola johtaa maatalousnaisia
Karvia
Sirpa Ala-Rämi
Yksi vanhimmista järjestöistä
Karviassa lienee Kirkonkylän
maatalousnaiset
Phil
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Junior MasterChef
20.00 Tuuri
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Love Guru
- Rakkauden ammattilainen
22.50 Nelosen uutiset
23.00 Nelosen sää
23.05 Frasier
Nelonen
23.35 Taustapeliä
07.00 Disneyn esikoulu:
00.05 Pirunkaupat
Jake ja Mikä-Mikä-Maan 01.05 Hurja painonpumerirosvot
dotus
07.25 Disney esittää:
02.05 Perhe on pahin
Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Akuutti
10.00 - 10.53 Sydämen
asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio
12.35 Tohtorit (7)
13.05 Lapseni on minun
(7)
14.20 Uutisvuosi
14.30 MOT: Sailaksen
kuuliaiset lapset
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Euroopan vapauden hinta
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla
(7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Panta kaulassa
(12)
19.30 Isien sota
20.00 Kuningaskuluttaja
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio: Talk
22.00 Ulkolinja: Brysselin
lobbarit
23.00 Yle Uutiset
23.05 Monk (12)
23.45 Oddasat
00.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.1.
06.52 Bertin ja Ernien
suuret seikkailut (S)
06.59 Sukkapyykkiä (S)
07.04 Meidän vauva
07.11 Hupsis (S)
07.19 Katinkontti Remix:
SupermerKatti
07.35 Stella ja Sami (S)
07.47 Herää pahvi:
Robotti
07.55 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.40 Late lammas (S):
Kauhujen talo (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi
10.00 Yle Uutiset
Lounais-Suomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.30 Yle Uutiset ItäSuomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
14.50 Iloa puutarhasta
15.20 Ampumahiihdon
mc: Naisten pikakilpailu
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Avot, sinkut ja
avikset (12)
18.48 Luonnon ihmeitä
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Ypäjä
20.00 Silminnäkijä:
Armahdetut
20.30 Pasila (12)
21.00 Uuden Musiikin
Kilpailu
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Uuden Musiikin
Kilpailu
22.30 Haven (12)
23.15 Ypäjä
23.45 Päätapaus (12)
00.10 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja (S)
10.40 Emmerdale (7)
11.10 Emmerdale (7)
11.40 Lääkärit
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravin-
tolaa
14.05 Jamie Oliverin
kotona
14.40 Jamie Oliverin
helpot herkut
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Middle (S)
15.50 45 minuuttia
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
(12)
17.25 Kauniit ja rohkeat
(12)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Pomo piilossa
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen
Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew
23.20 Atlantiksen uudet
salaisuudet
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot
07.25 Disney esittää:
Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit
07.55 Chuckin ja ystävien seikkailut
08.10 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.40 Leila leipoo
09.10 Reissussa lasten
kanssa
09.50 Elixir
10.20 Kodikkaasti
vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Elixir
13.50 Sisustuskaksoset
14.20 Leila leipoo
14.55 Inno
15.25 Teinielämää
15.55 Himohamstraajat
17.00 Dr. Phil
18.00 Matkaoppaat
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Junior MasterChef
20.00 Pelkokerroin 2.0
(12)
20.57 Keno
21.00 Pelkokerroin 2.0
(12)
22.00 Falling Skies (16)
23.00 Nelosen uutiset
23.10 Nelosen sää
23.15 Frasier
23.45 Pirunkaupat
00.45 Big Love
01.55 Lost (16)
02.50 Perhe on pahin
FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.55 Kumparetytöt 17.20 Herra W (S) 17.25 Urheilevat norjalaiset 17.55
TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Kamomilla-noita 18.30 Kapteeni
Sapelihammas - merten kuningas (S) 18.45 Kaksoiselämää (S)
19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Magnus, Petski ja totuus
20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Lillemorin tarina (12) 21.59
TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 - 17.53 Tiededokumentti: Liha- TV-nytt 22.00 Popkalaset 2012 23.00 SVT:n ohjelmaa
vaakin lihavampi 18.00 Prisma Studio 18.30 Ikkunoita avaruuteen
19.00 Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa (12) 20.30 Miten
Sub 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostos-tv
mentti: Ylipainoinen USA 22.10 Kino Suomi: Poron hahmossa pitkin
14.00 Piilokamera 14.25 Bill Engvall Show 14.55 Pomo piilossa
taivaankaarta 23.38 - 04.00 Teematieto
15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Eastenders (7) 17.00
Lemmen viemää (7) 18.00 Myytti valkoisesta kauneudesta 19.00
Fem 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.20 5 minuuttia 16.25
Miehen puolikkaat (S) 19.30 Isän tyttö (7) 20.00 Simpsonit 20.30
Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (S) 16.40 KaksoiseläSimpsonit 21.00 Dieetit vaihtoon! 22.00 Nikita (12) 23.00 House
mää (S) 16.55 Muotokuvassa : Ulla-Lena Lundberg 17.25 Tanska(12) 00.00 Dollhouse (16) 01.00 Smallville (16) 01.55 Simpsonit (7)
lainen maajussi 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen
02.25 Num3rot (12)
Eemeli 18.30 Mille (7) 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 19.55
Obs debatt 20.30 Mette ja James - keittiön voimakaksikko 21.00
Teema 04.00 Teematieto 16.55 Pariisi, taiteen mekka 17.55 TiededoHertzböle : Aamukankeutta 21.30 Toimittaja tapahtumien keskellä
kumentti: Universumin ihmeitä 18.45 Candlefordin postineiti (7)
22.00 TV-nytt 22.02 Dok: Olen nyt nainen 23.00 SVT:n ohjelmaa
20.00 Prisma Studio 20.30 Ikkunoita avaruuteen 21.00 Tiededoku-
Perjantai 18.1.
Lauantai 19.1.
TV1
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Suomi on ruotsalainen
10.00 - 10.53 Sydämen
asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 A-studio: Talk
12.35 Tohtorit (7)
13.05 Runon kuningas ja
muuttolintu (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
16.00 Kiehtova maailma:
Palin Brasiliassa
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla
(7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Vera Stanhope
tutkii (12)
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio: Stream
21.30 Strada
22.00 Inhimillinen tekijä
22.50 Yle Uutiset
22.55 Riutuvat romantikot (12)
23.50 Oddasat
00.05 Eurojackpot
00.10 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu:
18.1.
06.52 Possu Pallero (S)
07.03 Noksu (S)
07.09 Lulu kilpikonna (S)
07.23 Anton Siilinen ratkaisee (S)
07.35 Nyt mennään!:
Luistelua
07.42 Hupsu pikku pupunen (S)
07.47 Herää pahvi: Bändi
07.55 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.40 Late lammas (S):
Omenavarkaat (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.30 Yle Uutiset ItäSuomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
12.35 Uuden Musiikin
Kilpailu
13.23 Uuden Musiikin
Kilpailu
13.50 Ulkosuomalaisen
tarina Kiinassa
elämme vuonna 2020. Phil
18.00 Eläintenpelastustiimi
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.25 Keno
21.30 Elokuva: Good Luck
Chuck (16)
23.30 Nelosen uutiset
23.40 Nelosen sää
23.45 SM-liigan huippuhetket
23.50 Elokuva: Tideland
(16)
02.15 Villa Helena (12)
03.15 Perhe on pahin
His All Stars 1993 19.00 - 19.54 Historia: Meksikon vallankumous 20.00
Suomensukuiset 30 päivässä 20.45 Musiikin muisti : Loitsusta kehtolauluun 21.00 Kuninkaittemme jäljillä 22.00 Kino: Delirious (12) 23.45 - 00.15
Näin se tehtiin: Big Lupu 01.55 - 04.00 Teematieto
FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 16.20 Mille (7) 16.50
Mette ja James - keittiön voimakaksikko 17.20 Obs debatt 17.55 TV-nytt
18.00 BUU-perjantai 18.30 Muotokuvassa : Lars Huldén 19.00 Aamusta
TEEMA 04.00 Teematieto 17.10 Tanskalaisarkkitehtien koteja 17.40 - iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Kirjaohjelma: Kirjoja vankilasta 20.30 Metsän19.00 Elävä arkisto: Remu Aaltonen 65 vuotta 17.40 Showtime: Hurriganes haltijan valtakunnassa 21.00 SVT:n ohjelmaa
Tukholmassa 18.00 Remu Aaltonen 18.15 Q ja tähdet: Remu Aaltonen &
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma:
Palin Brasiliassa
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Opettaja ohjaimissa
(7)
12.00 A-studio: Stream
12.30 Pyhiinvaellus
13.00 - 13.55 Dokumenttiprojekti: Naisten oikeus
14.00 Tuhat metriä norjalaista luontoa
14.25 Strada
14.55 Akuutti
15.25 Hercule Poirot: Murhenäytelmä (7)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.05 Rakkautta ja riitasointuja (7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Toisenlaiset frendit
18.45 Avara luonto: Iso
valliriutta
19.35 Ryhmä Pullman
(12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Lotto
20.51 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 Valaistunut (16)
Heikki, Henri, Henna
22.30 Komisario Frost (16) 17.45 Pressiklubi
00.10 Uutisikkuna
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
TV2
19.25 Yle Uutiset sää
04.00 Uutisikkuna
19.30 Suomen Urheilu07.45 Pikku Kakkonen
gaala : Backstage
07.46 Nimipäiväonnittelu: 20.20 Lumilautailun WST
19.1.
20.50 Kahden keikka (12)
07.48 Kaapo: Kaapo (S)
21.50 Yle Uutiset
08.12 Olipa kerran... :
21.55 Urheiluruutu
Kolme merenneitoa
22.05 Lumilautailun WST
08.18 Anniina Ballerina
22.50 Pikaluistelun maail(S)
mancup
08.47 Babar ja Badun
23.45 Punainen paroni
seikkailut (S)
(12)
09.00 Galaxi
01.50 The Wire (16)
09.05 Sherlock Jakki:
02.45 - 04.00 Uutisikkuna
Sherlock Jakki (S)
MTV3
09.19 Late lammas (S):
08.00 Palomies Sami (S)
Lampola lietsussa (S)
08.10 Puuha-Pete (S)
09.28 - 09.55 Galaxi::
08.25 Hirviöallergiaa (S)
Lentismestari
08.55 Kasper (S)
10.00 Pikkukarhun tari09.20 Winx-klubi (S)
noita (S)
09.50 Pokémon (7)
10.25 Tartu Mikkiin
10.15 Unelmien pallo11.15 Haavi auki
kerho
11.30 Lumilautailun WST 10.45 Ostoskanava
12.35 Ampumahiihdon
11.15 Uuden MTV3 Total
mc: Naisten takaa-ajo
-paketin ohjelmistossa
13.15 Peliuutiset
11.20 Karvinen (S)
13.35 Ravisuoran vihjeet 11.50 Salatut elämät (S)
13.45 Islannista maailman 12.20 Salatut elämät (S)
huipulle: Helga Margrét 12.50 Salatut elämät (7)
14.10 Ypäjä
13.25 Alppihiihdon maail14.40 Ypäjä
mancup: Wengen
15.09 Ypäjä
15.00 Andreas Romar 15.38 Ypäjä
Menestyksen jano
16.10 Ampumahiihdon
15.25 Uuden MTV3 Total
mc: Miesten takaa-ajo
-paketin ohjelmistossa
16.55 Nic Hamiltonin
15.30 Yhdistetyn maailralliunelma
mancup: Seefeld
SUB 12.00 Futurama 12.30 Futurama 13.00 Futurama 13.30 Futurama
14.00 Kreisiä menoa 14.30 Lemmenhaasteet (7) 15.00 Tanssien tähtiin
16.00 Kaiken maailman kampaamot 17.00 Jamie Oliverin Amerikan herkut
18.00 Myytti valkoisesta kauneudesta 19.00 Tamara Ecclestone - formulakuninkaan megatytär 19.55 Nuoret, laiskat ja tyhmät 21.00 10000 B.C.
(12) 23.10 Miami Vice (16) 00.10 Grimm (16) 01.10 Sons of Anarchy (16)
TEEMA 04.00 Teematieto 14.55 Japania Erinin kanssa 15.20 Kosketuksessa: 22 Pistepirkko 16.20 Tiededokumentti: Ylipainoinen USA 17.30
Historia: Matkustaja-alus merisodassa 18.15 Sairaan kaunis elämä (12)
19.00 Dietrich Fischer-Dieskau: Syksyinen matka 20.45 Musiikin muisti
17.10 Pilanpäiten
17.20 Piilokamera
17.50 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Putous
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 - 22.30 Tulosruutu
22.40 Lotto ja Jokeri
22.45 Selviytyjät
23.40 Rush Hour (16)
01.35 - 02.35 Hyvässä
uskossa (12)
NELONEN
09.00 Start!
09.30 Matkaoppaat
10.00 Matkaoppaat
10.30 Matkaoppaat
11.00 Matkaoppaat
11.30 Lentokenttä
12.00 Lentokenttä
12.30 Lentokenttä
13.00 Lentokenttä
13.30 Koirakouluttaja
Tanja Karpela
14.00 Salattu teinielämä
15.00 Waverly Placen
velhot (7)
15.30 Paluu lukioon
16.00 Suhdekoukerot
16.30 Vaaleanpunainen
pantteri
16.35 Vaaleanpunainen
pantteri
16.45 Elokuva: College
Road Trip (S)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Vaaleanpunainen
pantteri
19.10 Elokuva: Hot Rod
(12)
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Mustanaamio (12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 SM-liigan huippuhetket
23.30 Totuuden miekka
00.30 Elokuva: Haute
Tension - kiihtyvää
kauhua (18)
02.20 Perhe on pahin
Punainen paroni Sotaelokuva ensimmäisen maailmansodan saksalaisesta lentäjä-ässästä Manfred von
Richthofenista. (12)
21.55 Viking Lotto ja
Keskiviikko-Jokeri
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Myytinmurtajat
23.40 Fringe - rajamailla
(16)
00.40 Rillit huurussa (S)
08.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut
08.15 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.45 Leila leipoo
09.15 Reissussa lasten
kanssa
09.50 Elixir
10.20 Kodikkaasti vuokralla
10.50 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.50 Reissussa lasten
kanssa
13.25 Elixir
13.55 Kodikkaasti vuokralla
14.25 Leila leipoo
15.00 Inno
15.30 Teinielämää
16.00 Himohamstraajat
17.00 Dr. Miami (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 - 22.35 Tulosruutu
22.45 Flight of the
Phoenix - aavikkolento
(12)
01.00 - 02.00 Menneisyyden haamut (12)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu:
Jake ja Mikä-MikäMaan merirosvot
07.25 Disney esittää:
Koukussa
07.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit
07.55 Chuckin ja ystävien
seikkailut
08.10 Vaaleanpunainen
pantteri
08.20 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
08.50 Leila leipoo
09.20 Luksusmammat
09.50 Elixir
10.20 Sisustuskaksoset
10.50 Ostosruutu
11.50 Ostosruutu
12.50 Luksusmammat
13.20 Elixir
13.50 Sisustuskaksoset
14.20 Leila leipoo
14.55 Inno
15.25 Teinielämää
15.55 Himohamstraajat
17.00 Dr. 23.45
: Rekilaulu 21.00 - 00.50 Teemalauantai goes DocPoint 21.00 Marina
Abramovic: The Artist is Present 22.40 Vodkatehtaan tyttö 23.40 Omaa
luokkaansa 00.50 - 04.00 Teematieto
FEM 07.00 SVT:n ohjelmaa 13.25 Mistä morsian sikhille. 21.00 Suomensukuiset 30 päivässä 21.45 Kino: A Serious Man (12) 23.30 King of Kong 00.50 - 04.00 Teematieto
TV1
Toni, Anton
Laura
14.20 Tuntematon Norja
14.50 Luontoretkellä:
Maja mukavuuksilla
15.20 Ampumahiihdon
mc: Miesten pikakilpailu
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Lumilautailun MM
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Ypäjä
20.00 Pressiklubi
20.30 Isot ja pienet (7)
21.00 Tartu Mikkiin
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16)
22.47 Lumilautailun MM
23.15 Ypäjä
23.45 Pasila (12)
00.10 Bored to Death (12)
00.35 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
(7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (7)
11.40 Lääkärit
SUB 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostos-tv
14.00 Daltonit (S) 14.25 Daltonit (S) 14.55 Masterchef USA 15.55 Jamie
Oliverin 30 minuutin ateriat 16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää
(7) 18.00 Dieetit vaihtoon! 19.00 Miehen puolikkaat (S) 19.30 Middle
(S) 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 American Pie Presents: Beta
House (16) 22.45 Madventures 23.20 C.S.I. 13.55 Norjan
öljyjuhlat 14.25 Magnus, Petski ja totuus 14.55 Hertzböle : Aamukankeutta
15.25 Toimittaja tapahtumien keskellä 15.55 Suunvuoro 16.25 Heiki - suomalaismetsien sisupussi 16.55 Kaverien kesken (7) 17.55 TV-nytt 18.00
BUU-klubben: Hiiri tuli taloon! 18.30 Megafoni 19.00 Tohtori Åsa 19.30
TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Ennen mikään ei ollut paremmin 20.20
Annen ruokavieraat 20.50 Unohtuneet rikokset 21.00 SVT:n ohjelmaa. . TV2 klo. Miami (16) 00.20 Entourage
(16) 00.50 30 Rock (S) 01.20 Elämää Philadelphiassa
12.35 Ostoskanava
14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
14.10 Menestyksen
takana - Sinebrychoffin
tarina
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Tucsonin veljekset
(7)
15.50 Pomo piilossa
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat
(7)
17.25 Kauniit ja rohkeat
(S)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Korkojen kera
21.00 C.S.I. O H J E L M AT I E D O T
Keskiviikko 16.1.
TV1
TV2
04.00 Uutisikkuna
05.55 Puoli seitsemän
06.25 Ylen aamu-tv
09.30 Isien sota
10.00 - 10.53 Sydämen
asialla (7)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle News
11.10 Puoli seitsemän
11.40 - 12.15 Aamusydämellä
12.20 Löytöretkiä maailmaan
12.35 Tohtorit (7)
13.00 Onnellinen ministeri
(S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.00 Avara luonto: Iso
valliriutta
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historiaa: Sukellusveneellä napajäillä
19.55 Akuutti
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
22.00 Midsomerin murhat
(12)
22.46 Midsomerin murhat
(12)
23.35 Ulkolinja: Mihin katosivat Haitin rahat?
00.25 Oddasat
00.40 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN
06.51 Nimipäiväonnittelu:
16.1.
06.52 Hanna Ankka (S)
07.03 Ystävykset (S)
07.09 Sana-Arkku: Perhosten pyynti
07.19 Kasper ja Liisa (S)
07.31 Musapoksi: Monenlaisia autoja
07.36 Ika Oka (S)
07.47 Neppajymykerho
07.55 Martta puhuu (S)
08.19 Viidakkokirja (7)
08.40 Late lammas (S):
Kyytiä kontiaiselle (S)
08.50 Pieni runotyttö (7)
09.40 Yle Uutiset Uusimaa
09.50 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
10.00 Yle Uutiset LounaisSuomi
10.10 Yle Uutiset Häme
10.20 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.30 Yle Uutiset ItäSuomi
10.40 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.50 Yle Uutiset PohjoisSuomi
11.00 Oddasat
11.15 Uutisikkuna
12.55 Urheilukatu 2
13.20 Sokerileipurin herkut
13.50 Luontoretkellä: Varangin niemimaalla
14.20 - 16.20 Suomen
Urheilugaala
16.30 Galaxi
Torstai 17.1.
Ilmari, Ilmo
16.32 - 16.55 Roni Neutroni: Ne tulivat taivaalta,
1/2 (S)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 Avot, sinkut ja avikset (12)
18.48 Luonnon ihmeitä
19.00 Yle Uutiset
19.10 Yle Uutiset alueeltasi
19.20 Yle Uutiset Suora
linja
19.30 Ypäjä
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 - 20.54 Putoojat (12)
21.00 Pirunpelto (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Keskiviikon ravisuora
22.10 Ääliö ulkomailla
22.55 Ypäjä
23.25 Boardwalk Empire
(16)
00.25 Uuden Musiikin
Kilpailu
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
05.30 Aamusää
06.00 Studio55.fi
06.25 Huomenta Suomi
09.05 Studio55.fi
09.30 Uutiset
09.40 Mitä tänään syötäisiin?
09.45 Tunteita ja tuoksuja
(7)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Emmerdale (7)
11.40 Lääkärit
SUB 09.25 Eastenders (7) 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00
Ostos-tv 14.00 Mammanpojat 14.55 Kadonneen jäljillä UK 15.50
Esittelyssä: Pieniä potilaita 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Suomen
surkein kuski 19.00 Miehen puolikkaat (S) 19.30 Tyhjätaskut (7)
20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Kurjat kuppilat USA 22.00
Pelastajat (7) 22.30 Pelastajat (7) 23.00 House (12) 00.00 Smallville
(16) 01.00 Simpsonit (7) 01.30 Madventures 02.00 Num3rot (12)
12.35 Ostoskanava
14.05 50 parasta ravintolaa
14.10 Esittelyssä: Pieniä
potilaita
14.15 Samaa sukua (7)
15.15 Mitä tänään syötäisiin?
15.20 Miehen paikka (S)
15.50 Tyylivarkaat
16.50 Uutiset
16.55 Suomen ja maailman sää
17.00 Kauniit ja rohkeat (7)
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 45 minuuttia
21.00 C.S.I
Parkanon kaupunki, sivistyslautakunta/vapaa-aikatoimi, PL 14, 39701 Parkano.
Kohdeavustushakemukset toimitetaan suoraan sivistysjohtajalle.
Tiedustelut: sivistysjohtaja Harri Hiitti, puh. Kaikki
kiinnostuneet tervetuloa. Ke 16.1. Munakoisot nostetaan leivinpaperin päälle uunipannulle. Munakoisoviipaleet paistetaan pannulla ilman rasvaa
kullanruskeiksi.
Parkanossa 10.1.2013
Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelujen
VUOSIAVUSTUKSET 2013
julistetaan haettavaksi seuraavasti
KULTTUURI- JA NUORISOPALVELUT
x Perusavustus kulttuuri-, nuoriso- ja raittiusjärjestöille
toiminnan tukemiseen ja kehittämistyöhön
LIIKUNTAPALVELUT
x Perusavustus seurojen ja liikuntatoimintaa harjoittavien yhdistysten tukemiseen ja kehittämistyöhön
1.
Munakoiso, tomaatti ja mozzarella sopivat hyvin yhteen.
3. Tervetuloa kaikki mukaan hiihtämään. Parkanonkylän kiinteistö Majakkamäki 8:309.
Leijonapuisto, Aureentien ja Rantakadun kulmauksessa, Viinikkajoen rannalla. 040 572 5200
/Merja Holkko
5. Munakoiso, pihvitomaatit
ja mozzarella viipaloidaan.
2. 045 269
7696.
Perusturvalautakunta
Konsertin lopuksi kuullaan
venäläisen Sergei Prokofjevin
Sonaatti D-duuri Op. Lisätietoja asiasta antaa Parkanon kaupungin puistotyönjohtaja Elisa Simola puh. Puh. Parkanonkylän kiinteistöt Lampisenkana
4:378, Lähdemäki 5:126, Peltoranta 5:251 ja Viertola 5:124 .
Kallio: Kalliokivenpuisto; Heinosentien, Korvenahteenkadun ja
Kuruntien välissä, sekä puisto-alue Korvenahteenkadun varrella rajoittuen kortteliin 4062. 2007, aj. Prokofjevin omalaatuista tyyliä merkkaa klassinen
lyyrisyys, johon sekoittuu nerokkaita kromaattisia käänteitä.
Aro-Heinilä ja Jussila ovat
työskennelleet yhdessä useita vuosia, sekä klassisen että
kevyen musiikin parissa. alk. Takan rakentamiseksi oh:n lattiassa varaus.
Pihassa tilava talousrakennus,
leikkimökki ja maakellari. tammikuuta 2013
www.ylasatakunta.?
Parkanon kaupunki
Lämpimiä
herkkuja
talveen
Parkanon kaupungin perusturvalautakunta julistaa
haettavaksi viimeistään 29.1.2013 klo 15.00 mennessä
Ylä-Satakunta
Katso tarkempi ilmoitus www.parkano.fi/ajankohtaista tai mol.fi
AVOHOIDON ESIMIEHEN VIRAN,
GERONOMIN TOIMEN vanhustyöhön,
TERVEYDENHOITAJAN
JA LÄHIHOITAJAN TOIMET
Maarit Lehto
Ylä-Satakunnan verkkosivuilla
julkaistavaksi otetaan vastaan
reseptejä, jotka lukijat ovat kokeneet hyviksi. Päälle toinen kerros munakoiso-, tomaatti- ja mozzarellaviipaleita.
Murros-konsertti tarjoaa suuria tunteita
Karvia
Tiina-Kaisa Aro-Heinilä (huilu)
ja Outi Jussila (piano) konsertoivat torstaina Karvian valtuustosalissa. 0400 806 436, 010 228 4350
www.skv.fi
Vuokrattavana
LIIKETILAA
Karvian keskustassa.
Yht.otot iltaisin
puh. 03 450 31,
vikailmoitukset 03 450 3333
KIERRÄ
T YS N
URKKA
.
.
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa.
Tiedustelut puh. 94, joka sävellettiin vuonna 1944 Neuvostoliitossa. koulutukseen, valmennukseen tai yksittäisiin tapahtumiin. 044 7865 671 tai rakennustarkastaja Pertti Huhtala puh. Paistetaan 190?200 astees-
2.
Päälle oliiviöljyä ja pestoa
maun mukaan.
3.
sa.
Seuratoimintaa
Pohjois-Kihniön
Metsästysseura
ry:n vuosikokous
on 9.2.2013 klo 17
alkaen
Kihniön
Säästöpankilla.
Johtokunnan kokous ennen vuosikokousta klo 16 alkaen. Teos henkii oman aikansa suuria, ahdistavia ja pelonsekaisia tunteita.
Toinen esitettävä teos, Siegfrid Karg-Elertin Chaconne, vie
kuulijan kepeämpiin vuosiin, n.
1910-20- luvuille, tarkkaa tietoa
teoksen julkaisuajankohdasta ei
ole. Resepti voi olla
itse kehitelty, sulavasti muunneltu tai kaverilta kiertoon saatu. Maustetaan suolalla ja pippurilla. Parkanokylän kiinteistö Väinölä 62:61.
Pahkala: Koivukadun ja Leppäkadun välissä ja päässä sijaitsevat puistokaitaleet, rajoittuen korttelin 5030 rivitalotontteihin.
Heittolan kylän kiinteistöt Kuivanen 2:158 ja Elomaa 2:157.
Pentti: Puistoalue Pentintien ja Vaasantien kulmauksessa. Johtokunta
kokoontuu klo 16.
Ajankohtaisista asioista kertomassa kansanedustaja Hanna
Tainio. Sarjahiihdot
keskiviikkoisin pururadalla klo 18.30,
ilm. Parkanonkylän kiinteistö Kalliokivenpuisto 84:0 ja Kallion kaupunginosan puistot 9903-1.
Puistoalueet Parkanontien, Heittolankadun, Hahkamäentien
ja Kuruntien välissä. vain 68
tkm, virheetön. 44 381
Edullinen ilmoituspaikka:
1. Parkanonkylän kiinteistöt Uusi-Vatunen 1:110, Tontti 9
1:76, Tontti 10 1:77, Alaskylän tilat Jokiharju 2:20, Mekesmaa 3
2:49, Tontti 9 2:29, sekä Vatusen kaupunginosan tontit 6011-1,
6018-4, 6 ja 8.
Viinikka: Majakkapuisto, Majakkakadun, Urhonkadun ja Riihikadun välissä, rajoittuen Viinikkajoen ranta-alueeseen. Pakkasraja -15 °C. Konsertti alkaa kello 19.
Konsertti vie kuulijan viime vuosisadalle, aikaan jolloin
maailmanlaajuisesti tapahtui
suuria muutoksia. Reseptejä voi lähettää osoitteeseen maarit.lehto@ylasatakunta.fi.
Resepteistä osa on julkaistu aikaisemmin lehdessä, kuten tämä kihniöläisen Caterina
Gentili-Kivistön munakoisoista, tomaateista ja mozzarellasta
koottu herkku.
Munakoisot uunissa
1. 10 . Kun arvostat puulämmitystä keskuslämmitteisessä
ok-talossa ja turvallista asuinympäristöä päättyvän kadun varrella
metsäisen puistoalueen vieressä,
tässä sinulle toiveittesi täyttymys.
Talossa uusittu käyttövesiputket ja
kattila varaajineen. 6 riviä 19 ?, kestotilaajan etuhinta 10 ?.
Laskutuslisä 4,34 ?.
Myydään
Kia Carnival 2,9 D EX, tilaauto vm. Tontti
1200 m2.
Velaton hinta 115.000 ?. 044 7865 501, harri.
hiitti@parkano.fi
KUULUTUS
MRL 128 §
KihU. Parkanonkylän kiinteistöt Raiskio 5:216 ja Pala 5:58.
Teollisuustontti-alue Karviantien varressa vastapäätä Vanhatalontien risteystä. Nyt
kuultava konserttikokonaisuus
on osa Aro-Heinilän Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan suorittamaa A-kurssitutkintoa.
PARKANO
Parkanontie 45
puh. Heittolankylän kiinteistöt Koivukangas
2:180, Kumpula 2:37, Pahkateollisuus 3:44, Riinanmetsä 1:171
ja Kallion kaup.puistot 9903-1.
Kaikupuisto Viertokujan ja Mannerheimintien välissä, sekä
puistokaitale Viertokujan päässä. Hiihtojaosto
Ylä-Satakunnan
sos.dem. Lopuksi katsaus Tervatupa-hankkeeseen.
Johtokunta kokoontuu klo 18.
Johtokunta
Parkanon kaupungin rakennusvalvontatoimistoon on jätetty alla
mainittu maisematyölupahakemus puunkaatoon.
Hakijana on Parkanon kaupunki, PL 14, 39700 PARKANO.
Parkanon kaupunki suorittaa harvennushakkuuta omistamillaan tonteilla ja puistoissa, seuraavilla alueilla:
Haapanen: Puistoalueet Asemankadun ja Käenmäentien välissä, Asessorinkujan päässä ja sekä rakentamattoman Ruokosenkujan alueella. Kahvitarjoilu.
Johtokunta
Kovesjoen
erämiehet ry:n talvikokous Kovesjoen
kylätalolla
27.1.2013 klo 14.
Käsitellään talvikokoukselle kuuluvat asiat.
Lisäksi käsitellään: Valitaan tulevan metsästyskauden hirvieläinten jahtipäälliköt. 044 7865 651.
Niitä joiden etua tai oikeutta hakemus saattaa koskea, kehotetaan jättämään huomautus kirjallisena Parkanon rakennusvalvontatoimistoon yllä mainitun ajan kuluessa osoitteella:
Parkanon kaupunki, rakennusvalvontatoimisto, PL 14, 39701
PARKANO.
Parkano 14.1.2013
RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA. 100 m2, kerrosala
n. Hakemuksen tueksi on liitettävä selvitys kohdeavustuksen
käyttötarkoituksesta.
Perusavustushakemukset on toimitettava to 21.2.2013 klo 15
mennessä Parkanon kaupungintalolle os. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo
12.
Johtokunta
Vuoden 2012 saalisluettelot sihteerille tekstiviestillä numeroon
040 751 6648 viimeistään
21.1.2013.
Koillis-Karvian
metsästysseura
ry:n vuosikokous
pidetään Tervatuvalla pe 25.1.2013
klo 19.30. 010 228 4350
Yleisesittely
OK-TALO
Parkano, Yrjönkatu 14
4 h, k, s, var., autokatos
Huoneistoala n. Tiistaina 15. Parkanonkylä, Koskinen 8:115, Laurila 8:114,
Laurila 2 8:137.
Edellä mainittu maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maisematyölupahakemus on nähtävänä Parkanon kaupungin rakennusvalvontatoimistossa 15.1.2013 . Esittely
la 19.1.2013 klo 12.00?13.30.
www.skv.?
SKV Kiinteistönvälitys Oy
Parkanontie 45, 39700 Parkano
puh. Päälle tomaatti- ja mozzarellaviipale.
4. aloitus
vapaalla hiihtotavalla. 29.1.2013, kaupungintalo
III-kerros. ry:n kuukausikokous Sakkilassa su 20.1.2013
klo 17. Soolohuilukappale perustuu neljän sävelen teemaan, jota varioidaan hyvin brechtmäiseen tyyliin.
oa !
Huollamme sähköverkk
Hyvä maanomistaja ja sähkönkäyttäjä!
Isonkyrön Raivauspalvelu suorittaa tammi- ja
helmikuun aikana Leppäkosken Sähkö Oy:n
toimeksiannosta turvallisuusmääräysten mukaista
ja vikoja ennaltaehkäisevää johtokatujen raivausta
ja reunapuiden poistoa Parkanossa Alaskylän ja
Yliskylän alueilla.
Raivauksessa poistetut puut ja oksat jäävät
maanomistajan käyttöön.
Raivausta koskeviin tiedusteluihin vastaa aluepäällikkö
Juhani Haavisto puh. Tuon ajan
musiikin kirjo on laaja ja perinteisyys murtui myös siellä.
Duuri-molli-tonaliteetin rinnalle tuli uusia sävellystekniikoita,
monipuolista rytminkäsittelyä
ja hyvin persoonallisia tyylejä.
Torstaina
valtuustosalin
konsertti avataan Frank Martinin Balladella, joka sävellettiin
vuoden 1938 Münchenin huilukisoihin, jotka kuitenkin jouduttiin natsi-Saksan tapahtumien vuoksi perumaan. Parkanonkylän kiinteistö Jullenmäki 2:158.
Vatunen: Mekespuisto Kaskenkadun ja Vanhatalontien välissä,
Allinpuisto Vanhatalontien varrella rajoittuen Karhulankatuun.
Öykärinpuisto Vanhatalontien, Jokiharjunkadun, Ailinkujan ja
Riihihalmeentien välissä sekä rakentamattomat tontit Ailinkujan
varrella. 114,5 m2. 03 4503 321.
PL 1, 39501 IKAALINEN
Puh. klo 18.
Vuoroviikoin vapaa
ja perinteinen tyyli.
Sarjoja kaikille. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat
asiat sekä seuran sääntöjen päivitys ajan tasalle. Tervetuloa.
Johtokunta
Perusavustushakemuksia on saatavana kaupungintalon
neuvonnasta, sivistys- ja vapaa-aikaosastolta sekä internetistä
www.parkano.fi/docs/lomakkeet/vapaa-aika/Perusavustushakemus.pdf
Hakemuksen liitteeksi on laitettava vuoden 2012 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013.
Kohdeavustuksia voi hakea pitkin vuotta mm. Valtuusto- ja luottamushenkilöasiat käsitellään
.
Olemme kaupunkitoimituksessa 18.1. 20 %
Tulossa Art Festivo to 7.3.
* Liikuntaa iloksi ja elämäntavaksi *
TERVETULOA!
Kihniön terveyskeskuksen fysioterapian
VESILIIKUNTARYHMÄT
keväällä 2013
1. (veteraaneille maksuton).
Ryhmiin otetaan 15 henkilöä.
Kihniön Kettukallion koululla ti 22.1. klo 17.
Uutta ja viimeistä tutkimustietoa ruoasta, lääkkeistä ym.
Luennoitsija Erik Tiainen Ruotsista
Ilmainen tarjoilu
Tervetuloa
HAPKIDO
Karvian kunta
Uusia harjoittelijoita otetaan mukaan
Parkanon Pontevan talolla
perjantaina 18.1. 040 351 8240
tai mainos.gazelle@saunalahti.?
Kihniön kunta
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. ??????????????. Autot, liikenne
Teema-alennus
KKI-Kuntokimaran
kuntosalitunnit alkavat jälleen
. ja ke 23.1.
klo 19.00?21.00 2,5 e/ hlö/ kerta
Ilmoitt. ????????. ?. ??????. ?????????????. ja lisätiedot Tarja Mantere puh. Tiistairyhmä tiistaisin klo 13.00.
2. ??????????. klo 19.00 - 20.30
ja sunnuntaina 20.1. ??????????
,??????????.
K????. paras ehdotus palkitaan
x kolumnisti Kulmalan Karoliina eli Rauni Virtanen
paikalla to 17.1. ??
s????????. ??. Varttuneiden naisten ryhmä keskiviikkoisin klo 10.00
4. ?????
Ilmainen terveys-/tietopaketti
Parkanon Op:n kerhohuone to 17.1. . ?????
?????????. www.ylasatakunta.?
Ilmoittautumiset ja lisätiedot fysioterapeutti Saku Honkilahti, p.
044 754 1408, parhaiten tavoittaa tiistaista torstaihin klo 8?9
tai sähköpostilla saku.honkilahti@kihnio.. klo 15.00 - 16.30.
Tervetuloa!
HUILU- JA PIANOKONSERTTI
?MURROS?
Karvian kunnantalon valtuustosalissa
to 17.1. ??????. ??. <????????. ???????????. saakka
entisen Parkanon Kirjakaupan tiloissa osoitteessa Parkanontie 47.
x toimittajia tavattavissa klo 8.30-16.15
x asiakaspalvelu tavattavissa ke-pe klo 8.30-16.15
Tule tutustumaan toimittajan työhön:
x tiistaina klo 10-11 toimitus pitää kokouksen tulevan
lehden sisällöstä, olet tervetullut seuraamaan
x keskiviikkona klo 14 voit seurata toimittajaa
työssään, Veli-Matti Heinisuo haastattelee
pakinoitsijaparia Iso-Ahjo & Halla-Vei
x torstaina klo 10-11 toimitus pitää kokouksen tulevan
lehden sisällöstä, olet tervetullut seuraamaan
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. ????. ?????????
x
x
x
x
x
Aikaraja, määräaika, takaraja.
d??????. klo 12 alkaen
x Ylä-Satakunnan vanhan valomainoksen kirjaimet
myynnissä
x yllätyksiä. ????. tammikuuta 2013 . www.ylasatakunta.?
Tempauk
sella h
x käynn aluamme:
istää YläSatakunn
80-vuotis
an
ju
h
la
vuoden
x tehdä
tutuksi uu
sia verkko
x vaihta
sivujamm
a ajatuks
e
ia kävijöid
rauhassa
en kanss
asiasta k
a
kaikessa
uin asias
ta
Muita hyviä syitä tulla kylään:
x muistojen nurkkauksessa voit kertoa parhaat
muistosi 80-vuotiaasta Ylä-Satakunnasta
x haemme Ylä-Satakunnalle sopivaa tunnuslausetta
. ?????. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. ?????. 050 343 5283 / Janne
Tiina-Kaisa Aro-Heinilä, huilu ja Outi Jussila, piano.
Konsertti on osa Tiina-Kaisan Turun ammattikorkeakoulun
taideakatemiaan suoritettavaa A-kurssitutkintoa.
Ikäraja 8 vuotta. ??. Työikäisten TULE-ryhmä tiistaisin klo 18.00
3. ?. ?????
/?????. ???????????. klo 19.00
Lisätietoja:
Puh. Osallistumismaksu 36,00 . ???????. ?????. Kihniöläisten sotaveteraanien ryhmä keskiviikkoisin 13.00
Kaikki ryhmät alkavat viikolla 4. ?. . ?????. :??.
<?????W?????. ??????????. ?. 11
Karaten alkeiskurssi
Sanomalehdet
Deadline
????. (22.?23.1.) ja kokoontuvat 12
kertaa. Junnuille ja
aikuisille on omat ryhmät.
WWW.TAISTELIJA.COM
TERVETULOA ! Vapaa pääsy
Tulevat teemat
To 24.1. d??????. Tiistaina 15
tammikuuta kello 18.
vauvat
Karvialaisille Marianne ja
Antti Ojalalle syntyi esikoispoika 30. Vetäjä huolehtii muun
muassa tarjoiluista ja tiskeistä.
. Yhdistys
kokeili välillä kahvilan järjestämistä ilta-aikaan, mutta se ei ollut yhtä suosittu kuin aamupäivällä järjestetty.
Perhekahvilaan ovat tervetulleita lasten kanssa äitien ja
isien lisäksi myös esimerkiksi
mummut ja papat. Vanhemmat kertovat, että pienokainen osaa ilmoittaa, milloin on
ruoka-aika ja pysyy tyytyväisenä, jos saa tarpeeksi maitoa.
. Tiistaina 15. kello 10.56 Tampereen
yliopistollisessa sairaalassa. Paikalla saattaa usein olla
joku MLL:stä lastensa kanssa.
On kuitenkin hyvä, että vetäjä on erikseen, jotta kerholaiset
saavat keskittyä olennaiseen.
Toinen ongelma ovat olleet
tilat. Muiden
äitien kanssa tulee puheltua
muun muassa lapsen kehitykseen ja kasvuun liittyvistä asioista.
Taukoon
kaksi syytä
Rustarin mukaan suurin syy
perhekahvilan taukoon oli vetäjäpula. Taustalla ylhäällä vasemmalla perhekahvilan uusi vetäjä Satu Mäkelä.
löytyi kuntouttavasta työtoiminnasta, jonka kanssa yhdistys on aiemminkin tehnyt yhteistyötä. Kun isä muutaman
tunnin kuluttua lähetteli uutisviestejä tapahtuneesta, meni
ensimmäinen viesti vahingossa työnantajalle Olavi Kantolalle, eikä vaarille niin kuin oli
tarkoitus.
. Tällä kertaa tosin mentiin
vieraalla taksilla, isä naureskelee.
Syntymäajaksi
merkittiin
kello 23.01. Lapset ovat tottuneet käymään kerhoissa touhuamassa ja leikkimässä pienestä pitäen.
Harju on kotoisin Jämijärveltä, eikä hänellä ollut tuttuja
paikkakunnalta tänne muuttaessa.
. Kerhoissa on ollut helppo tutustua ihmisiin. 12 . Tavoitteena
on saada mukaan uusia innok-
kaita toimijoita.
Niina Rustari toteaa, että porukka on kutistunut viime vuosien aikana, vaikka maksavia jäseniä on parisataa.
. Ratkaisu ongelmaan
Ensimmäiseen perhekahvilaan olivat ehtineet muun muassa Soile Jyräkoski lastensa Leon ja Villen kanssa, Kati Harju lastensa Oonan ja Onnin kanssa,
Taina Vataja lastensa Iidan, Joonan ja Miskan sekä hoitolapsensa Ilmari Kallion kanssa ja Petra Nèmeth hoitolastensa Aatos ja Eedla Mustajärven
kanssa. Isommalla porukalla voisimme myös laajentaa
toimintaa. Poitsulla oli painoa 3 480
grammaa ja pituutta 49 senttiä. Seinäjoen keskussairaalassa syntyneen pienokaisen
mitat olivat 3 820 grammaa ja
54 senttiä.
Katri ja Jarno Järvenmä-
elle Parkanoon syntyi poika
8.1. Työtä on paljon, jos se jakautuu vain muutamalle ihmiselle. tammikuuta 2013
Perhekahvila aloitti Parkanossa
tauon jälkeen vanhassa pappilassa
Parkano
Mari Kallio
MLL:n perhekahvilaa kaivanneiden toive täyttyi, kun kerho
aloitti tauon jälkeen viime torstaina vanhassa pappilassa. Tytön isoveli on
20-vuotias Juha.
Tytön syntymämitat olivat
53 senttiä ja 4 270 grammaa.
Onnelliset vanhemmat Sari
ja Aarne Järventausta toteavat, että vauva on pieni
kuin kirppu.. Mukana oli heti ensimmäisellä kerralla lähes kaksikymmentä kerholaista.
. Perhekahvila Pikkurilliä
järjestettiin aikaisemmin Parkanontie 66:ssa, mutta tilat olivat
toiminnan kannalta hankalat ja
sopimus siellä päättyy.
Uudet tilat sijaitsevat vanhassa pappilassa, joka on yhdistyksen käytössä torstaisin.
Aamupäivällä on perhekahvila kello 10?12 ja kerran kuukaudessa illalla imetystukiryhmä.
Uusien ja vanhojen
toimijoiden tapaaminen
Tammikuun lopussa on suunnitteluilta, joka on tarkoitettu
kaikille yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille. Kotona hoitoapuna häärii
innokas isoveli Lauri, 3,5 v.
Tytön syntymä herätti työnantajankin
Parkano
Mari Kallio
Parkanon vuoden ensimmäinen vauva syntyi Sari ja Aarne
Järventaustalle loppiaisena 6.
tammikuuta. Perhekahvilaa on kyselty ja
odotettu. Ensimmäinen yökin kotona
meni hyvin, kun vauva vain sai
ensin unesta kiinni.
Nimen Järventaustat päättivät heti, kun saivat tietää, että
tyttö on tulossa.
Vauva on Sari ja Aarne Järventaustan ensimmäinen yhteinen lapsi. Tarjolla on kahvin lisäksi vanhemmille vertaistukea ja
lapsille leikkikavereita. Työnantajani sai kunnian
olla ensimmäinen, joka asiasta
kuuli, Aarne kertoo.
Pian tieto saavutti myös isovanhemmat, jotka kävivät sairaalassa ihastelemassa pieno-
?Ensimmäinen
viesti vahingossa
työnantajalle.?
kaista.
Äiti ja vauva kotiutuivat
viime torstaina. päivä joulukuuta
2012. Jos aktiivisia tekijöitä olisi parikymmentä, tämä pyörisi
kivuttomasti. Tilat ovat nyt niin hyvät, että nyt sopii enemmänkin
väkeä, kannustaa puheenjohtaja Niina Rustari.
MLL on järjestänyt Parkanossa perhekahvilaa noin 15
vuoden ajan, mutta nyt se oli
tauolla noin vuoden. Alku vauvan
kanssa on sujunut hyvin. Kerhoon voi
myös mennä jo ennen lapsen
syntymää.
. Suunnitteilla on myös erilaisia teemapäiviä ja ehkä ruokatarjoiluita.
Leikkiä ja
vertaistukea
Parkanolainen Kati Harju yrittää ehtiä kuusivuotiaan Oonan
ja kolmevuotiaan Onnin kanssa
erilaisiin kerhoihin aina kun niitä järjestetään. Sairaalaan pariskunta lähti jo edellisenä aamuna ja tietysti taksilla, sillä Aarne
työskentelee taksikuskina.
. Esimerkiksi nuorisotyötä pitäisi kehittää ja siihen
kaivattaisiin henkilöitä, jotka sitä lähtisivät vetämään.
Uusien ja vanhojen toimijoiden
tapaaminen vanhassa pappilassa
keskiviikkona 30