alv 24%
Karvialaiset
Opinpolulle.
Sivu 12
Tungos turpeessa
Vuoden
rakennustyö on
Sarvelassa.
Sivu 10
Biojätettä
kerätään
eri
säännöillä.
Sivu 7
Kihniön Aitonevan kurajuhlien turvefutisturnaukseen osallistui peräti 12 joukkuetta. Siihen oli
kirjoitettu: Nuo silminnäkijät luulee että mä kirjoitan puhelinnumeroani
tälle lapulle. Päivälämpötila vaihtelee torstaina etelän 20...22 asteesta pohjoisen 12...18 asteeseen.
Perjantaina on poutaista ja aurinkoista lähes koko maassa. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on aurinkoinen ja poutainen, jokunen sadekuuro voi tulla iltapäivällä lännessä ja Pohjois-Lapissa.
Päivälämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 20...21, maan itäosassa 18...20, maan pohjoisosassa 14...18
astetta, Pohjois-Lapissa enimmäkseen 12...14 astetta.
Tänään
Huomenna
+18
+19
Suomi huomenna
Torstai
Perjantai
+20
+19
Keskiviikkona pilvisyys lisääntyy, päivällä on vielä poutaista, illaksi maan länsiosaan saapuu sateita lännestä.
Pohjoisessa sää vähän lämpenee. Sivu 6
?
Enkä valita vaikka Parkanon Hamsterin parkkipaikalla oli joku tölväissyt
autoni kylkeä. Poliisi tulee paikalle
niin pian kuin ehtii.
Sivut 4 ja 5
TIISTAINA 15. Torstaina päivällä etelässä on
poutaa ja melko aurinkoista, pohjoisessa on sateista ja voi ukkostaa, maan keskiosassa tulee paikoin
sadekuuroja. Hyvää syksyn jatkoa!. Päivälämpötila on noin 20, pohjoisessa 18...20 astetta.
Katsaus lähipäivien säähän
Torstain vastaisena yönä sateita leviää etenkin maan keski- ja pohjoisosaan. sis. ELOKUUTA 2017
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 59 / 85. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Lappu oli vaan tuulilasissa pyyhkimen alla. Finaalissa kohtasivat sinisissä paidoissa
pelannut FC Pohje ja Team Jasse. Sää lämpenee, päivälämpötila on 20...23,
pohjoisessa 18...20 astetta.
+18
+18
+19
Parkano
Parkano
+19
Parkano
Parkano
Myös pitopalvelut ostavat leipomon
tuotteita.
. Siellä paikkoja entisille opiskelutovereilleen
esitteli Leena Perälä, joka
myös innostui kertomaan
paikallisen kansantarinan
Sormikivestä ja jättiläisestä, jonka ansiosta kallio oli
nimensä saanut.
Osa oli ehtinyt pistäytymään Paroonin markkinoillakin, ja he huomauttivat,
kuinka paljon torinäkymä
oli muuttunut. Mari Palomäki Israel- ja juutalaistyön koordinaattori, Fida International. klo 13?15 Työntekijä seurakunnalla tavattavissa.
To 17.8. PE 20 N-Illat alkavat!
Petri Aittoniemi.
20.8. klo 10.00 Rukoushetki.
Klo 11.00 Päiväkokous,
Markku Teikari.
PARKANO
To 17.8. Kotiseudulleen kesävierailulle tulevat lomalaiset
nimittäin syövät mielellään
paikallista perinneherkkua.
. klo 16.00 Israel
ilta ?Hän, joka Israelia varjelee?. TO 18 Palaveri lapsityöstä.
18.8. elokuuta 2017
Rakkaamme
Kauko Juhani
SANTAHARJU
22.11.1947 Karvia
30. Leipä
valmistetaan
edelleen samalla reseptillä
ja käsityönä, Alvari kertoo.
Perinteinen ohrakakko
leivotaan maitoon, mutta
saatavilla on myös maidotonta kaurakakkoa. elokuuta. Loppusilauksen antaa arinauuni, joka on ollut leivonnassa
käytössä alusta asti.. klo 11.00 Israeltilaisuus, Jyrki ja Marika
Isohella.
KIHNIÖ
To 17.8. Monet lukivat sitä edelleen,
vaikka asuivat jo aivan
muualla. Alva-
rit lanseerasivat kakkonsa
markkinoille vuonna 1979.
. SU 17 Iltatilaisuus,
Sami Westerholm, kahvitus Silja Westerholmin aktiomatkan hyväksi.
Sydämellisesti tervetuloa!
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To klo 13 Rukoushetki.
Su klo 14 Jumalanpalvelus.
Ma klo 18 miestenpiiri.
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
To 17.8. Tuoretta kakkoa on myynnissä Karvian
lisäksi Parkanossa, Kihniössä, Kankaanpäässä sekä
Jalasjärvellä. Ihmiset
haluavat vaihtelua leipävalikoimaan ja suosia lähellä
tuotettua, leipomoyrittäjä
Matti Alvari miettii.
Karvian kakko valmistetaan perinteisellä reseptillä ilman lisäaineita. Suurin
kysyntä ajoittuu heinäkuulle. klo 19.00 Ilta sanan äärellä.
Su 20.8. KE 18 Rukousilta.
17.8. Köyhiähän opiskelijoiden kuuluukin olla, heitettiin pilke silmäkulmassa.
Myös
paikallislehteä
muisteltiin lämmöllä. Eri puolilta Suomea saapuneet vierailijat muistelivat kouluvuosiensa yhteisiä kokemuksia
sekä vaihtelivat myöhempiä
kuulumisia.
He viettivät kaunista kesäpäivää ensin Automuseolla, josta matka jatkui Metsämuseon maisemiin. Kauppiaat ohjataan pienille leipomoille. Onhan se kesäasukkaalle mahtava kokemus,
Alvari sanoo.
Kakko on Satakunnan
maakuntaleipä, mutta leivissä on paljon alueellista
vaihtelua. Karvian kakkokin erottuu muista omanlaisella reseptillään. Ennenhän
siellä myytin eläimiäkin.
Kokoontumisen järjestänyt
Markku Vuorela totesi, että
vaikka hän ei aikonut vastaavia tapahtumia enää tulevina vuosina koota, olisi
markkinapäivä halukkaille
hyvä ajankohta tavata tulevaisuudessakin.
Koulumuistojen ohel-
Poutasää oli iloinen yllätys sateisen viikon jälkeen.
la heräsi keskustelu myös
vuosikymmenten kuluessa opiskelussa tapahtuneista muutoksista. Havunen
1.8.1925
22.7.2017
Antero ja Leila
Pasi, Mari, Axel, Oskari, Elmeri
Pekka, Armi, Jasmin, Toivo,
Jake ja Taika
Hannele ja Seppo
Irmeli, Jaakko, Juulia ja Juho
Elisa ja Timo
sukulaiset ja ystävät
Niin kuin muuttolintusen tie,
kotia kohti matka vie.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos Annia hoitaneille.
KIITOS
Kihniön Sotaveteraaneille
saamastani
huomionosoituksesta.
Sirkka Niemi
hengellisiä tilaisuuksia
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
16.8. klo 19.00 Nuortenilta.
Su 20.8. Kotiseudun kuulumiset kiinnostivat yhä, ja
olihan Parkanon yhteiskouluun tullut aikoinaan oppilaita lähikunnistakin, Kihniön ja Karvian lisäksi ainakin
Kurusta ja Ikaalisista.
Metsämuseon tarinatuokion jälkeen seurue jatkoi vielä aterialle Raijanholviin.
Karvian kakko on voimissaan
ROOSA PÖYHTÄRI
KARVIA
Karvialainen Alvarin leipomo on parissa vuodessa laajentanut toimintaansa ja perinteikästä Karvian kakkoa
saa nyt useammasta myyntipisteestä. Lukukausimaksut on poistettu ja
opintolainaankin saa nykyään tukea, mutta silti opiskelijat valittavat varattomuuttaan.
. Musiikissa Helena ja
Markku Fager
Entiset yhteiskoululaiset
kokoontuivat Parkanossa
MIIKA MARTIKAINEN
PARKANO
Parkanon
yhteiskoulun
1960-luvun oppilaat tapasivat toisiaan markkinalauantaina 5. 2
Tiistaina 15. Torikauppiai-
den mukana leipä kulkeutuu kauemmaskin. kiitos pappa, hyvää yötä.
Laura ja Maria
Kiittäen ja kaivaten
Anni perheineen
Leena perheineen
Helvi
Marjatta perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan haudan lepoon Karvian kirkossa 26.8.2017 klo 11.00.
Muistotilaisuus siunauksen jälkeen Karvian seurakuntatalolla.
Sakari Seppälä, Tapio Rytilä, Heikki Leppänen, Unto Lammi ja Heikki Mettomäki keskustelivat Metsämuseon laiturilla.
Äitiä, mummua ja isomummua kaivaten
Anni Kyllikki
LÄÄNINPÄÄ
o.s. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Pe 18.8. klo 18.00 Rukouskokous.
Su 20.8. 7.2017 Kankaanpään tk
Nukkuos hiljaa kaunista unta,
levon suomme sulle rauhaisan.
Helena
On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin en olis tahtonut,
on minulta paljon pois.
Jari
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin seuraathan lapsias päällä maan.
Teit eestämme niin paljon työtä,
siit
Isäntämies soitti kyytiä pohjoiseen, kun hänen
. klo 9.30-16.15
Parkanon konttorille
perjantaina 25.8. Auto oli samanlainen kuin nykyinen
museomersu, jossa Viitasalo
on yhtenä osakkaana.
Viitasalolla on ollut 17
taksiautoa, joista 13 oli mersuja.
. Tikli istuu talventörröttäjään,
pistelee rikkaruohon siemenet nokkaansa ja kuittaa
aterian kertomalla nimensä. Hän on yksi auton kymmenestä omistajasta.
vävynsä oli kehaissut käyneensä taksilla Nuorgamissa. Nykyisin hinta-laatusuhde on monessa muussa
merkissä parempi.
Viitasalo laskee ajaneensa noin 200 000 kilometriä
autoa kohti. 3
Tiistaina 15. elokuuta 2017
Takana miljoonia
kilometrejä maanteitä
Taksiautoilija
Erkki
Viitasalo
päättää
tänä vuonna
pitkän
uransa.
MAARIT LEHTO
PARKANO
Taksiautoilija Erkki Viitasalo olisi tehnyt työuransa armeijan palveluksessa, jos olisi saanut yksin nuorena miehenä päätöksen tehdä. Isännät menivät taksilla
Ikaalisten Alkoon meijeritilipäivinä. Vii-
tasalo tekee päivittäin 4?5 kilometrin lenkin mäyräkoira
Aksun kanssa. Tätä samaa mallia oli paras taksiautoni aikanaan, sanoo taksiautoilija Erkki Viitasalo museomersusta. Takavuosina mersu oli
aivan ehdoton laadukkuudessaan. Selitykseksi käy myös se, että luoja keksi kastaa tiklin
maalinpurkkiin.
Tikli on Ylä-Satakunnassa harvinaisuus, jolla on ollut reviiri Parkanossa. Viime vuodet
autoa on ajanut kuljettaja, ja
hän on tehnyt vain vapaapäivien ja lomien tuurauk-
sia. Maaseutupirssissä valvomista on paljon ja puhelun
soidessa pitää lähteä, Erkki
Viitasalo sanoo.
Taksiuran alkuvuosina
paikkakunnalla oli huomattavasti enemmän asukkaita,
jotka myös kävivät viihteellä. Lajista kertyy muuten havaintoja vain pari vuodessa.
Tiklin ominta ympäristöä on kulttuurimaisema,
josta löytyy viljelyksiä,
ohdakepeltoja ja puistoja isoine lehti- ja havupuineen. Pesänsä tikli laatii yllättävän korkealla, yleensä
Tervetuloa
täytekakkukahveille
Kihniön konttorille
perjantaina 18.8. Linnun lähtiessä lentoon
helähtää ilmoille ?tik-li?.
Joskus se muuttaa etelämmäksi, joskus talvehtii
Suomessa.
Markku Paakkinen
Oma Säästöpankki Oyj
Parkanontie 45, Parkano
020 758 2500
Kihniöntie 16, Kihniö
020 758 2520
www.omasp.fi. 16.8.1947 Parkano
taksiautoilija
puoliso Marjut
harrastuksena lenkkeily, hiihto, avantouinti,
marjastus ja sienestys
VIIKON LUONTOÄÄNI
Tulehan morjestamaan
Tiklillä väri on valttia
Oma Säästöpankin Parkanon ja Kihniön
konttoreiden henkilökuntaa, sekä uutta johtajaa!
Aino Uski
YLÄ-SATAKUNTA
Luonnontieteellisen kehitysteorian kannattajalla on
selitys sille, minkä vuoksi
tiklillä on punainen naama
ja mustan, valkoisen ja keltaisen kirjomat siivet. Ensim-
mäisen mersunsa hän hankki vuonna 1969. Meillä on sopimus, että
Erkki kerää metsän antimet
ja minä jatkojalostan ne, sanoo hänen vaimonsa Marjut
Viitasalo.
Erkki Viitasalo viettää
70-vuotissyntymäpäiväänsä
perhepiirissä.
70-VUOTIAS
Erkki Viitasalo
s. Pitkästä urasta on kodin seinällä Tasavallan Presidentti Tarja Halosen myöntämä Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan
mitali kultaristein sekä Autoliitolta hopeinen ansioristi
numero 37.
Pitkän työuran on mahdollistanut hyvä kunto. Nykyisin Kela-kyytejä on noin 90
prosenttia ajoista.
Sivakoituna seitsemän
Pirkan Hiihtoa
Viitasalon ensimmäinen taksiauto oli Dodge. Nuorgamin reissuun kului kolme vuorokautta. Lisäksi hän marjastaa ja
sienestää.
. Appiukko halusi tehdä
saman tempauksen.
. Velvollisuudentuntoa oli mukana, kun hän jatkoi isänsä jäljillä taksiautoilijana.
Suvussa on taksimiehiä
pitkä liuta, sillä myös Erkki
Viitasalon setä ja neljä serkusta olivat taksiautoilijoita.
Jo nuorena miehenä Viitasalo tiesi, että työ on säännöllisen epäsäännöllistä.
. Ravintoloita oli enemmän, ja lähin Alko sijaitsi
Ikaalisissa.
. klo 9.30-16.15
Karri Kuhalampi
Tikli on Suomen värikkäimpiä lintuja.
männyn oksistoon.
Talvikaudella yksistään
pieniä siemeniä syövä laji
pitää erityisesti joutomailla kasvavista takiaisista. Voi
sanoa, että kävimme siellä
syysliukkailla Essolla kääntymässä.
Tuohon aikaan Kelan
maksamia ajoja oli 20?30
prosenttia kyydeistä. Talvella hän
hiihtäisi, jos vain olisi lunta.
Pirkan Hiihdon hän on sivakoinut 7 kertaa.
Avantouinnissa Käenkoskella hän käy pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa. Parkanoon Alko tuli joulukuussa 1970, ja siihen
loppuivat meijeritilipäivien
ajot Ikaalisiin.
Takseja käyttivät myös
Tampere-Parkano-Seinäjoki
-radan rakentajat, ja myös
metalliteollisuus eri tavoin.
Mekesin aikaan oli ajoja,
mutta vielä Moventaksenkin
aikana Viitasalo vei varaosia
tehtaalta niin Tornioon kuin
Savonlinnaankin.
Ikimuistoisiin kyydityksiin kuului reissu Nuorgamiin. Viitasalo lopettaa taksiyrittäjyyden tämän vuoden
aikana, vaikka voisi uudistetun lainsäädännön mukaan sitä jatkaa.
Noin 50 vuotta työelämässä kuitenkin riittää hänelle
Pietarsaaressa toimintavalmiusaika on vaivaiset 11
minuuttia.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Juha Ahola toteaa, ettei harvaan asututulla alueella
ole yleensä mahdollisuutta
päästä vastaaviin toimintavalmiusaikoihin kuin tiiviimmin asutuilla alueilla.
Tämä näkyy Sisä-Suomen
poliisin tilastoissa.
. Poliisilaitoksemme alueella tämä näkyy muun muassa PohjoisSatakunnassa ja saaristokunnissa.
Hänen mukaansa etenkin
a-kiireellisyysluokan tehtävien osalta toimintavalmiusajoissa on eri vuosien
välillä melkoista vaihtelua.
Tähän syynä on tapausten
vähäinen määrä. elokuuta 2017
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Lähes valmis
ja ilo silmälle
Poliisia joutuu odottamaan
Sanonta taisi kuulua jotenkin siihen malliin, että keskeneräistä ei kannata näyttää herroille eikä hulluille.
Voimakkaasti sanottu, mutta tosiasia on, että arvostelemiset kannattaa tehdä vasta sitten kun arvostelun
kohde on saatu valmiiksi. Kun keskiarvoja lasketaan pienestä
hälytysmäärästä, on yksittäisten tapausten vaikutus
keskiarvoon suuri.
?
Karvian
toimintavalmiusajat ovat poliisilaitosalueemme
pisimpiä.?
. Uutta tutkittavaa syntyy näköjään kaiken aikaa,
eikä tutkinnalle näy päätepistettä niin kauan kuin rikoksista epäiltyjen päättäjien ja nykyisen vt. Näin uskaltaa sanoa,
kun seuraa parkkipaikoilla olevien ajoneuvojen määrää ja vilskettä kaupoissa.
Vähäpätöinen asia ei ole sekään, kuinka hyvältä Parkano nyt näyttää Kolmoskeskuksen kohdalla.
Aiempaa turvallisemmaksi muutettu risteysalue on
ilo silmälle. Poliisi tulee hälytyksen saatuaan niin
nopeasti paikalle kuin
mahdollista. Ammattimiehet kääntävät
auton näissäkin ympyröissä sujuvasti.
Uusien liittymien tultua käyttöön oli selvästi havaittavissa, miten vähän autoilijat kiinnittävät huomiota opasteisiin. Karvian toimintavalmiusajat ovat poliisilaitosalueemme pisimpiä. He kertoivat,
että työvuoron aikana pyritään käymään Parkanossa kerran
työvuorossa, jos hälytystä tänne ei tule.
Poliisin toimintavalmiusajat vuonna 2016
Parkano
Karvia
Kihniössä
minuuttia
a+b-tehtävien määrä
32,1
47,2
45,7
469
121
102. Parkanossa toimintavalmiusaika on
huonontunut 6,5 minuutilla
ja on siis ollut tänä vuonna
keskimäärin lähes 40 minuuttia.
Kihniössä toimintavalmiusaika taas on ollut viime vuoden alkupuolella
49,7 minuuttia ja kuluvana
vuonna vastaavana ajankohtana vain 41,2 minuuttia.
Vanhemmat konstaapelit Kimmo Suorama ja Ville Kärkkäinen
partioivat Parkanossa markkinaviikonloppuna. Liikennepartioita on
suunnattu Pohjois-Satakuntaan. Hyvältä näyttää nimittäin.
Päivittäin uutta kiertoliittymää käyttävänä ja tämän tästä myös Kolmoskeskuksen kautta joko pohjoisen tai etelän suuntaan päätietä pitkin lähtevänä
olen tullut siihen tulokseen, että uudet liikennejärjestelyt toimivat hyvin. Tampereen suunnasta tulleet autoilijat ovat tämän tästä kääntäneet Kolmoskeskukseen vasemmalle eli vanhasta liittymästä,
vaikka oikea reitti olisi kulkenut rampin ja kiertoliittymien kautta. elokuuta 2017
Tiistai 15. Enää ei
ole kovin helppoa ajaa kielletyistä kohdista, vaikka
näppärimmiltä ratinkääntäjiltä sekin taitaa vielä onnistua. Mutta
kuten aikaisemmin mainitsin, niin pienissä hälytysmäärissä yhdenkin tehtävän
viivästyminen vaikuttaa ratkaisevasti keskiarvoon.
. Niin
kauan joutuvat kihniöläiset
ja karvialaiset keskimäärin
odottamaan poliisipartiota
soitettuaan poliisiasialla hätänumeroon.
Karviassa virkavalta oli
vuonna 2016 hälytyksestä
47,2, Kihniössä 45,7 ja Parkanossa 32,1 minuutissa.
Toimintavalmiusaikoihin
on laskettu mukaan a ja bluokan tehtävät eli ne, jotka
luokitellaan kiireelliseksi tai
viipymättä hoidettavaksi.
50 minuuttia on kuitenkin
verrattain lyhyt aika, sillä
Enontekiössä poliisi tulee
keskimäärin 102,5 minuutissa. Ellei sitä käytetä Kittilässä, niin missä sitten?
Viljanen vaati jo syksyllä 2014 lakia, joka antaisi valtiolle puuttumiskeinot. Toimintaan osoitetaan
tietty rahamäärä, jolla poliisi järjestää rikostorjuntaan,
valvonta- ja hälytystoimintaan sekä lupatoimintaan
liittyvät velvoitteet.
Ahola huomauttaa, että
jos poliisilla olisi rajattomasti resursseja käytettävissään,
voitaisiin partioita ripotella
ympäri vastuualuetta, eikä
tehtävien päällekkäisyydetkään aiheuttaisi viivettä tehtäväpaikoille ehtimisessä.
Kihniön ja Parkanon toimintavalmiusajat sijoittuvat
Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella noin sijalle 35,
kun kuntia alueella on yhteensä 45 kappaletta.
Yksittäinen tapaus
kääntää keskiarvon
Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Teemu Äikäs toteaa, että toimintavalmiusajat LounaisSuomen poliisilaitoksen alueella ovat valtakunnallisella
tasolla. ja enemmistö valtuutetuista
olisi epäiltyinä rikoksista?
Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen sanoo, että myös esitutkinnan kanssa painivat poliisit on jätetty heitteille.
. Samoin oli havaittavissa se, miten
uhkarohkeisiin valintoihin vilkkaasti liikennöidyllä
päätiellä ollaan valmiita. Eri kuntien välillä
on kuitenkin eroja.
. kesäkuuta 2017. Ajatus Lex Kittilästä otettiin todesta vasta, kun Suomen Kuvalehti kertoi helmikuussa 2016, että KRP epäili suurta joukkoa Kittilän valtuutettuja virkarikoksista.
Leex Kittilä tuli voimaan 1. Pelko Kolmoskeskuksen kaupankäynnin tyrehtymisestä oli sekin aiheeton. Valitettavasti etäisyydet ovat pitkiä ja
resurssimme ovat rajallisia, joten toisinaan viivettä tehtävien hoitoon tulee
väistämättä, Äikäs pahoittelee.
Karviassa poliisin toimintavalmiusaika on ollut
alkuvuodesta keskimäärin
45,5 minuuttia.
Ikaalisten poliisiaseman
alueelta saaduissa luvuissa on vertailtu vuoden 2016
tammi?toukokuuta kuluvan vuoden vastaavaan
ajankohtaan. Enää puuttuu uskallus soveltaa lakia.
MARI KALLIO
YLÄ-SATAKUNTA
Lähes 50 minuuttia on pitkä
aika odottaa poliisia, jos kyseessä on hätätapaus. Tämä pätee hyvin myös
3-tien liikennejärjestelyihin Kolmoskeskuksen kohdalla. Usein edessä menee
täysimittainen ajoneuvoyhdistelmä tai puoliperävaunu, eikä senkään
etenemisessä ole ollut
mitään moitittavaa. Mikä meteli nousisi, jos Helsingissä toimittaisiin
samoin kuin Kittilässä . Suurimpana syynä tähän on poliisipartioiden
suuret toiminta-alueet ja
pitkät etäisyydet. kunnanjohtajan annetaan jatkaa tehtävissään.
Emeritusprofessori vaatii Lex Kittilän soveltamista pikaisesti.
. Istutusten päästyä tulevina aikoina täyteen kukoistukseensa voimme todeta, että mittavan
työmaan seurauksena Parkano sai ohikulkevienkin
ihailtavaksi hienon käyntikortin.
?
Enää
ei ole
kovin
helppoa ajaa
kielletyistä
kohdista.?
Veli-Matti Heinisuo
PÄIVÄN LAINA
Suomen Kuvalehti 11.8.
Mikä estää lappilaisia lainsäätäjiä sanomasta julkisesti, että heidän säätämänsä lait koskevat myös Kittilää. On ihme, että mitään pahempaa ei sattunut.
Nyt alue on loppusilausta vaille valmis. A ja b-kiireellisyysluokan tehtävien osalta Karvian tilanne on hieman parempi ja taakse jää useita
alueemme kuntia.
Parempaa
ei ole luvassa
Teemu Äikäs kertoo, ettei poliisilaitos aio tiukan
resurssitilanteen vuoksi muuttaa Satakunnan
hälytyspartioiden partiointialueita, joten parannusta tilanteeseen ei ole
tulossa.
. Nyt
valtiovarainministeriöllä on keinot puuttua tilanteeseen. 4
Tiistaina 15
Vielä kymmenen vuotta sitten
oli toisin. Karvian entistä yläkoulun on laajennettu ja saneerattu viime syksystä lähtien uuden yhtenäiskoulun tarpeisiin. elokuuta
2017
Ti 15.8.
Jaana, Marjo, Marja,
Marianne, Marjut, Marita,
Marjaana, Marianna,
Jatta, Marjukka, Maritta,
Marjatta
Ke 16.8.
To 17.8.
Pe 18.8.
La 19.8.
Aulis
Verneri
Leevi
Mauno, Maunu
n kauan hätätilanteessakin
5
5
Koulu tarvitsee
lisämäärärahan
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Tekninen lautakunta esittää 340 000 euron lisämäärärahaa yhtenäiskoulun rakennuskustannusten kattamiseen.
Lautakunnan mukaan lisäkustannuksia tuli, koska
vanhan rakennuksen ja uusien lisäosien yhteensovittaminen aiheutti muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin.
Lisäksi osa edelliselle vuodelle budjetoiduista menoista
toteutuu vasta tämän vuoden aikana.
Yhtenäiskoulu aloitti toimintansa eilen. ABChuoltoasemaketju
houkutteli taannoin poliiseja
asiakkaakseen antamalla
virkapukuisille tuntuvan
alennuksen aterioista. Silloin Parkanossa oli lähipoliisi. Kuntaan on syntymässä 7 lasta, kun vuoden 2016 luku oli 9.
Syntyneiden lasten määrä ei kata lähimainkaan kuolleiden kuntalaisten määrää. Myös Parkano, Karvia ja
Kihniö noudattavat valtakunnallista kaavaa, selviää alueen äitiysneuvoloista.
Koko vuoden 2017 aikana Parkanoon, Karviaan ja
Kihniöön on syntymässä yhteensä alle 80 vauvaa.
Parkanoon on tämänhetkisen tiedon mukaan syntymässä hieman alle 50 lasta. Tiistaina 15. Yleensä kaupungin vauvaluku on noin 60:n tietämissä.
Karviaan vauvoja on tulossa 17. Kahvilayrittäjän tarjoamat pullakahvit sen sijaan ovat sallittuja.
Mari Kallio
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt
toimialueensa kaikkiin terveyskeskuksiin kirjeen, jossa
se toteaa, että terveyskeskuksen lähetteellä tehtävästä
ultraäänitutkimuksesta ei saa periä asiakasmaksua.
Osassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston
toimialueen terveyskeskuksissa on peritty erikoislääkärin käyntimaksun suuruinen asiakasmaksu, kun asiakas
on käynyt ultraäänitutkimuksessa terveyskeskuslääkärin lähetteellä.
Terveyskeskuksien käytäntö periä ultraäänitutkimuksesta erikoislääkärin käyntimaksun suuruinen asiakasmaksu on säädösten vastainen.
Kirjeessä todetaan, että terveyskeskuksen asiakasmaksuun sisältyy lääkärin suorittama tutkimus ja antama tai valvoma hoito. Muutama
vuosi sitä ennen työvuoronsa Parkanon poliisiasemalta
aloitti peräti kolme poliisia.
Ylä-Satakunnan sivuilla
uutisoitiin aiemmin poliisiuutisia huomattavasti nykyistä enemmän, vaikka rikoksia tapahtuu tilastojen
mukaan suunnilleen yhtä
paljon kuin menneinä vuosina. Kuvantamistutkimuksia ovat esimerkiksi röntgen- ja ultraäänitutkimukset.
Avi puuttui maksukäytäntöön sen jälkeen, kun parkanolainen terveyskeskuksen asiakas oli tehnyt maksusta ilmoituksen aluehallintovirastolle.
Kesäkuussa annetussa valvontapäätöksessä Parkanon terveyskeskusta muistutetaan, että 41,70 euron tutkimusmaksu ei ole lakien ja asetusten mukainen.. Tietoa tapahtuneista
rikoksista sen sijaan on vaikeampi saada nykyään. Tilastokeskuksen mukaan
alueella on kuollut 2010-luvulla noin 170?180 ihmistä
joka vuosi.
Ultraäänitutkimuksesta
ei saa periä maksua
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
KOMMENTTI
Ilmaiset pullakahvit
Jos hätänumeroon soittaa
Karviasta tai Kihniöstä poliisiasialla, joutuu poliisipartiota odottamaan paikalle keskimäärin 50 minuuttia.
Keskimääräinen tarkoittaa,
että joku joutuu odottamaan
reilusti yli tunnin ja jonnekin
virkavalta ehtii muutamassa
minuutissa olleessaan sattumalta lähitienoolla.
Karvian toimintavalmiusaikaa kommentoineen ylikonstaapelin mukaan tilanteeseen ei ole tulossa parannusta
tiukan rahatilanteen vuoksi
eli poliisia tuskin nähdään nykyistä enempää katukuvassa
tulevaisuudessakaan, niin toivottavaa kuin se olisi.
Jos hälytystä ei tule, pyrkii poliisipartio käymään
työvuoronsa aikana esimerkiksi Parkanossa kerran. Sähköpostilla lähetettävissä tiedotteissa mainitaan vain
harvoin Parkano, Karvia tai
Kihniö.
Ruoka ja alennukset ve-
tävät tunnetusti myös virkavaltaa puoleensa. Maksuun sisältyvät siten myös
laboratorio- ja kuvantamistutkimukset. Nettoylitys on 110 000 euroa, sillä kokonaiskustannuksia
laskevat leikki- ja liikuntavälineille saadut avustukset,
jotka ovat yhteensä 230 000 euroa.
Kihniöön, Karviaan ja
Parkanoon alle 80 vauvaa
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Koko Suomen syntyvyys on alkuvuoden tietojen perusteella ennätyksellisen alhaalla. Vuonna 2016 luku
oli 19.
Kihniölle vauvavuosi on hyvin luultavasti vielä viime vuottakin huonompi. 50
prosentin hinnanpudotus
oli poliisihallituksen mielestä kuitenkin liikaa. Yhtenäiskouluun siirtyi koko kunnan perusopetus, eli esikoulun,
alakoulun ja yläkoulun oppilaat.
Kunnanvaltuuston hyväksymä kustannusarvio
hankkeelle on 4,8 miljoonaa euroa.
Hankkeen menomääräraha ylittyi 260 00 eurolla
6
Tiistaina 15. Kurajuhlien
yleisö tanssi kuralammikoissa.
Handy Hotflash (Susanna Saxberg) hauskuutti yleisöä.
Vaskiveden Peliketut löivät korttia pöytään. Entisaikaan pelurit saapuivat Aitonevalle palkkapäivänä kynimishommiin.
Kurahölkän lähtö oli klo 12.. Kurajuhlissa olikin 24 esittelypistettä, joita vetivät eri tahot.
Iltajuhlaosuuden aikana
ennen puoltayötä Aitonevalla oli noin 300 ihmistä. ja ilmastointiteipistä huolimatta
muutama kenkä jäi kentän
uhriksi.
Viisituntiseksi venyneen
turnauksen voittajaksi selviytyi FC Pohje, joka kukisti Team Jasse -joukkueen finaalin rangaistuspotkukisassa.
Sijoille 3.?4. Ihmisiä oli paikalla odotettua enemmän. Kihniöläiset ovat siitä mahtavaa sakkia, että he lähtevät liikkeelle
kun jotain järjestetään, sanoo
Vapon viestintäsuunnittelija
Eija Tiura.
Tiura kertoo, että iso merkitys tapahtuman onnistumisessa oli se, että kihniöläiset ja lähiseudun yhdistykset
ja yritykset lähtivät mukaan
toteuttamaan päivää. Viimeinen
tiimi ilmoittautui vain muutamaa päivää ennen turnausta.
Harjoituspelien perusteella yhden ottelun kesto lyheni
kahden 7 minuuttia kestävän
erän pituiseksi. elokuuta 2017
FC Pohje potki turvefutiksen voittajaksi
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Tänä vuonna 75 vuotta täyttävä ilmastointiteippi tuli
tarpeeseen Aitonevan kurajuhlien turvefutisturnauksessa. Muuten suosiollinen sää vaihtui
myöhäistunteina vetiseksi.
. Muutaman
minuutin supistus tuli varmasti tarpeeseen.
Turvefutiksen piti olla Hyrynsalmen suopotkupalloa
kevyempi liikuntasuoritus,
mutta vanhalla turvetuotantoalueella sijainneet pelikentät olivat varsin armottomia.
Pelaajat mukelsivat ja kahlasivat, turve lensi . Tapahtuman järjestäneen Vapon mukaan kävijämäärä ylitti 1 500:n.
Voikin sanoa, että Aitonevan lauantai veti väkeä vanhojen, 1950- ja 1960-luvulla
turpeennostokauden lopun
kunniaksi järjestettyjen kurajuhlien tapaan.
. Lammikoita syntyi, ja
tunnelma oli aito. Tuon legendaarisen
kaiken pelastajan ja korjaajan avulla pelaajat nimittäin
kiinnittivät kengät jalkaansa.
Yhteensä pelikentällä mitteli 12 joukkuetta. sijoittuivat
Aukusti Turpeentukistajat
ja Huru-Ukot, ja sijoille 5.?8.
Koskuen Poijat, Rämemajavat, Team Saarikeidas ja Seiloo United.
Alkulohkoon jäivät Vapo,
FC Pipopäät, KihU nuoriso ja
Mopedikerho Mettäsiat.
Turvefutisturnauksen järjestivät Kihniön Urheilijat ry
ja Kihniön kunnan liikuntatoimi.
Harmaissa
napapaidoissa
otellut Huru-Ukot kohtasi Rämemajavat.
12 joukkuetta
FC Pohje, Aukusti Turpeentukistajat, Rämemajavat, Vapo, Huru-Ukot,
Team Saarikeidas, Seiloo United, FC Pipopäät,
Koskuen Poijat, Team
Jasse, Mopedikerho Mettäsiat ja KihU nuoriso
Sekunti sen jälkeen, kun FC Pohje varmisti voittonsa Team Jassesta rankkarikisassa.
Turvefutiksen muodikkain asuste oli ilmastointiteippi.
Väkeä kuin vanhoissa kurajuhlissa
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Aitonevan kurajuhlien päiväohjelman aikana parkkipaikalla seisoi 500 autoa
Raapii ja
repii ym ym. Lappu oli vaan tuulilasissa pyyhkimen alla. Harvaan
asutulla alueella biojätteen
keräys ei toisi positiivisia
ympäristövaikutuksia suhteessa keräämisestä aiheutuneisiin päästöihin, Salo
muistuttaa.
Tiedottaja Paula Pokkinen Pirkanmaan Jätehuollosta muistuttaa, että hajaasutusalueille suositellaan
biojätteiden omatoimista käsittelyä eli kompostointia.
Kihniöstä biojäte kulkeutuu Lakeuden Etapin
biokaasulaitokselle, missä
siitä tuotetaan puhdistamolietteen kanssa biokaasua ja maanparannusraetta. Minä en silti jupise enkä napsuta.
Enkä valita vaikka Parkanon Hamsterin parkkipaikalla oli joku tölväissyt autoni kylkeä. Kiitetään ja
annetaan Pertulle foorumia täs Yläris, ku hän sitä kaipaa.
Tässäpä hänen juttunsa olis:
Moron kaksoset, ajattelin laittaa postia Teille, että tiedätte mitä ihmiset nyt tarvitsee. Keep On Rocking!.......
Till You Die!
Että semmosta ja tämmöstä kommenttia Pertulta Karviasta. Huomioon on otettava
logistinen puoli. Tämän vuoksi Salo suosittelee, että jäteastioissa
suosittaisiin biojätepussien sijaan huokoista materiaalia, kuten sanomalehteä.
Pussit saattavat nimittäin
liisteröityä biokaasun tuotannossa.
Parkanosta biojäte taas
menee
kompostoitavaksi
Tampereen Tarastenjärvelle.
Pokkinen kertoo, että Pirkanmaan Jätehuollolla on käynnissä ympäristövaikutusten
arviointivaihe uudesta biojätteiden ja puhdistamolietteiden käsittelylaitoksesta
Nokian Koukkujärvelle.
Karviassa ei
kannattavaa
Karvian kunnan rakennusmestarin Jaakko Kallioniemen mukaan biojätteiden
keräys ei ole jätelaitokselle
taloudellisesti kannattavaa
harvaan asutussa kunnassa. Siitä tuli 1500 euron paukku.
Korjaaja vaan kehu, että hän ottaa osaa!
Ja vaikka kopea akkani jätti minut rannalle ruikuttamaan aivan yllättäen niin valitinko minä. Nuorempia remmiin sorvin ääreen niin saadaan tuoreutta tarinoihin. elokuuta 2017
ISO-AHJO JA HALLA-VEI
Pertulla on
rutinaa!
Parkanolainen Riittamaija Lindberg on tottunut lajittelemaan jätteensä.
Biojätettä ei kerätä
kunnissa samoilla säännöillä
ROOSA PÖYHTÄRI
YLÄ-SATAKUNTA
Biojätteen keräyksen periaatteet vaihtelevat jätelaitoksittain tai kuntakohtaisesti,
vaikka jätehuollon käytännöt yhtenäistyvät jatkuvasti.
Eroavaisuudet johtuvat kuntien osittaisesta itsemääräämisoikeudesta jätehuollossa. Biojätteen käsittely kotitalouksissa on toistaiseksi
kiinteistön omistajan vastuulla. Näin on myös
Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella.
Sekä Pirkanmaan Jätehuolto että Lakeuden Etappi
suosittelevat omakotialueille kimppa-astian hankkimista naapureiden kanssa. Uuden yhtenäiskoulun
käytössä on myös biojäteastia.
Juu, sehän oli se kuulusa entinen miäs, joka meni pomon
luokse oman miälipiteensä kans ja tuli ulos pomon miälipiteen kanssa. Sain eilen sadan euron sakon
parkkeerattuni vähän nurmikon puolelle. Siihen oli kirjoitettu: Nuo silminnäkijät luulee, että mä kirjoitan puhelinnumeroani tälle
lapulle. Ja sitten yksi
yksinhuoltaja
naapurini pitää
halvatun kattiansa irti taajamaalueella. Tässä masennuksessa ei
enää Puranat ja muut mömmöt auta. Loppuyhteenvetona totean vielä seuraavaa: Elämä olisi paljon helpompaa, jos meitä veitikoita olisi tässä
kapisessa maailmassa enemmän. Mielipidepalstat, Kansanradio, Karpot
ym. Hyvää syksyn jatkoa! Jouduin korjauttamaan
koslani kyljen korjaamolla. vähä niinku aiheesta. Eroja on
lähinnä siinä, miten syntyvää jätettä jatkokäsitellään.
Jäteneuvoja Oona Salo Lakeuden Etapista kertoo, että
paikallisen jätehuoltomääräyksen mukaisesti vähintään
viiden asuinhuoneiston kiinteistöllä on oltava erillinen
biojäteastia. 7
Tiistaina 15. Se oli sitä torellista miälipiteen vaihtoo se.
Perttu Karviasta on lähestynyt meitiä sähköpostitse otsikolla ?Mielipuolipide. Suoraan sanottuna tarvittaisiin pikku hiljaa sukupuolenvaihdos ei kun sukupolvenvaihdos. En! Vastaan itse, vaikka hän lähti sen tumman ylipainoisen ruman postimiehen mukaan ja matkaan.
Samaan hengenvetoon totean, että kyllä mä nyt yhden putuköyhävelaallisen Kreikan elätän, ei siinä mitään.
Karvia/Kreikka: se on ny melkein sama kumpaan ne rahat menee. Kyllähän se kyrsii mutta minä en valita.
Meidän kulmilla on niitä hidastetöyssyjä enemmän
kuin vilkkiläs kissoja. Eikä se ole hidaste vaan este. Aina
syrjäisempiä alueita ei voida sovittaa jäteauton reitille,
jolloin vastuu on kiinteistön
omistajalla.
. viinipullon korkki)
- huone- ja parvekekasvit multineen, rairuoho, saunavihta, puutarhajätteet
- jähmettynyt paisto- tai kinkkurasva biojätteisiin paperikääreessä (EI viemäriin!)
- kukkaruukkujen salaojitukseen käytettävä kevytsora
Biojätteisiin ei saa laittaa
- lemmikkieläinten uloste ja kuivike
- kuukautissuoja eikä vaippa, ei myöskään biohajoavia
- vaarallisia jätteitä eli ongelmajätteitä
- nesteet (viemäriin)
- tupakantumppi, tuhka, kalkki
- imurin pölypussi
- nestepakkauskartonki
- tekstiilijäte, lumppu, rätti
- kumi, nahka, talouslasi ja -posliini
- muovi, metalli (pienet määrät muovia ja metallia eivät
haittaa)
- muovikasseja, muovitettuja papereita
Lähde: Pirkanmaan Jätehuolto
mukaan, Kallioniemi sanoo.
Karviassa on mahdollista
tuoda jätettä yhteen keräysastiaan, joka sijaitsee jäteve-
den puhdistamon yhteydessä. Ottaa päähän kun nykyään kaikki ihmiset vaan valittaa joka
halvatun asiasta. Nyt tarvitaan psykofyysistä kokonaisvaltaista mielialojen yhteisterapiaa.
Ja täältähän sitä pesee.
Tosikoita on pojat tämä maailma nykyään täynnä. Nyt pitää ihmisten vaan ajatella
positiivisesti ja ymmärtää lähimmäistä.
En minäkään tässä valita vaikka esimerkiksi yksi naapureistani, työtön tietysti, huudattaa stereoitaan harva
se yö. Kiitti aluks lopuks ja keskelle toivovat kaksoset.
?
Karvia/Kreikka: se on ny
melkein
sama kumpaan ne
rahat menee.?
Iso-Ahjo ja Halla-Vei. Ja piut paut päälle. Omakotitalossa suositeltavaa on hankkia kompostori.
Säädökset uudistuvat jatkuvasti, joten jätetilannetta kehitetään tulevaisuudessa niiden
Tarkkana biojätteen kanssa
Biojätteen keräykseen ja kompostiin kelpaa maatuvat
jätteet
- ruoantähteet, pilaantuneet ruoat ja perkuujätteet
- hedelmien, vihannesten ja juuresten kuoret ja siemenet sekä pähkinät
- juuston, kananmunien ja makkaran kuoret (ei muovikuoria)
- kahvin- ja teen porot suodatinpusseineen
- talouspaperi, lautasliinat, voipaperi, leivinpaperi,
paperinkeräykseen kelpaamaton paperi
- luut, ruodot, perkeet
- hammas- ja jäätelötikut, luonnonkorkki (esim. Eikä se ole mitään klassista musaa, vaan synkistä synkempää
death metallia.
Mähän en sitä
jaksa kunnella, mä laitan
silmäni kii. Yöunet menee silti. Enkä rutise vaikka teidänkin
poikien jutut, jos näin rehellisiä ollaan, on olleet 40 vuotta
saman toistoa. Pohjois-Satakunnan
Jätteidenkäsittely Oy:n toimialueella Karviassa biojätettä ei toistaiseksi kerätä.
Parkanossa ja Kihniössä
samankaltainen käytäntö
Parkanossa ja Kihniössä biojätteen keräyksen ja lajittelun periaatteet ovat pitkälti samankaltaiset. Kirskuahan siitäkin voisi mutta
hui hai. Se käy kuseskelemassa takapihani kasvimaalle ja tekee kaikki muutkin pahat. Nurkumatta niistä silti paras. Ei ollu sakottaja kylläkään MacLaud eikä Kolumbo, vaan joku tiukkapipo lentävä puskapoliisi. Parkanossa, Karviassa ja
Kihniössä jätteiden keräyksestä vastaavat eri laitokset.
Parkanossa ja Kihniössä
toimivat Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Lakeuden Etappi Oy ovat järjestäneet biojätteiden keräyksen kotitalouksista. on täynnä nitkujen keskinkertaisten ja keskiluokkaisten ihmisten itkuvirsiä
9
Tiistaina 15. Kuvaajan nimi pitää
muistaa liittää mukaan.
Ylä-Satakunta varaa itsel-
Kuvakisa
aihe: tiellä
sähköpostitse: toimitP=F=P?UH=O=P=GQJP= ?
kirjeitse: Ylä-Satakunta,
Parkanontie 63, 39700
Parkano
leen oikeuden julkaista valitsemiaan otoksia.
Terttu Lautamäki
Anu-Riikka Salomäki
KUVIOT
Jaakko Lautamäki
Leea Kivistö. Videokin kelpaa.
Kilpailuun voi osallistua
niin monella kuvalla kuin
haluaa. elokuuta asti.
Kuva voi olla digitaalinen
tai perinteinen paperille tulostettu. Toimitus ottaa vastaan valokuvia
torstaihin 31. elokuuta 2017
Kuvakisaan ehtii vielä osallistua
Eija Lehtonen
Kisaan on tullut jo
runsaasti otoksia.
YLÄ-SATAKUNTA
Ylä-Satakunnan kuvakisan viimeinen osallistumiskuukausi on alkanut
Muuten se on
omistajiensa itsensä rakentama.
Isona apuna rakennustöissä ovat olleet molempien
isät Reijo Koivisto ja Pentti
Koivuniemi sekä Teppo Koiviston veli Ali Koivisto.
Passiivitalon pariskunta
valitsi tutustuttuaan energiatehokkaaseen rakennusmateriaaliin asuntomessuilla. elokuuta 2017
Energiatehokas ja metsän
ympäröimä koti
Vuoden rakennustyö on perheen
toteutunut unelma.
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Marjo Koivuniemen ja Teppo Koiviston omakotitalo palkittiin Karvia-Päivillä
vuoden rakennustyönä.
Pariskunnan mielestä koti on toteutunut unelma: kivitalo rauhallisella tontilla
metsän siimeksessä.
Mieluisa tontti löytyi etsimisen jälkeen Teppo Koiviston kotikylästä Sarvelasta.
Sitä ennen pariskunta oli tutustunut eri vaihtoehtoihin
Karviassa ja Kauhajoella.
. Korkeaa taloa rakennettaessa styroksimainen eristeharkko oli kevyt, ja valmista
syntyi nopeasti, Teppo Koivisto kertoo.
Passiivitalon idea on, että
se pysyy lämpimänä vähällä
energialla. Tontti
on metsän suojassa, ja plussaa on vielä lyhyt matka kirkonkylälle, vapaapalokuntatoimintaa harrastava Teppo Koivisto perustelee tontin valintaa.
Rakennusmaa oli alunperin umpimetsää. Neljä vuotta sitten paikalle nousi eristeharkoista rakennettu passiivitalo. Säästön huomaa sähkönkulutuksessa. Tähän ihastuimme heti,
ja kaupat tehtiin samantien.
Etsimme isoa rinnetonttia
rauhalliselta paikalta. Molemmat pitävät pi-
hatöistä, ja rakentaminen on
isännälle mieluisa harrastus.
Rakentaminen
jatkuu pihalla
Päärakennuksen
valmistuttua tontille on joka kesä
noussut uusia rakennuksia.
Viime kesänä valmistui roskakatos ja leikkimökki. Se helpottaa arkea huomattavasti,
sillä olemme paljon ulkona
koko perhe.
Vuoden
rakennustyö
-tunnustuksen perusteluissa
taloa kiitettiin erityisesti sen
ulkoasusta, joka sopii ympäröivään maisemaan.
Isäntäväki kertoo, että pihapiiri on heille tärkeä kodin
jatke. Valtterilla (2) ja Veeralla (4)
riittää tilaa temmeltää. 10
Tiistaina 15. Lasten takia pieni ja rauhallinen kunta on paras paikka, hän toteaa.
?
Puutarharakenteissa
on hyödynnetty
tontin omia
luonnonkiviä.?
Teppo Koiviston ja Marjo Koivuniemen palkittu koti on Sarvelassa. Parhaillaan isännällä on työn alla hirsirunkoinen pihasauna
uima-altaan viereen.
Saunan jykevät pelkkahirret ovat peräisin omalta
kahden hehtaarin tontilta, ja
puutarharakenteissa on hyödynnetty tontin omia luonnonkiviä.
Karvian kuntaa Koivisto
ja Koivuniemi kehuvat hyväksi paikaksi rakentaa ja
asua.
. Siihen mahtuvat perusasuintilat viisihenkiselle perheelle.
Teppo Koiviston mukaan tilaratkaisu on osoittautunut
toimivaksi. Ledillä on
hyvä valoteho ja led-nauhalla saa rakennettua myös
tunnelmavalaistusta, Teppo
Koivisto kertoo.
Talon isäntäväen mukaan
talo noudattaa huoneratkaisultaan perusomakotitalon
mittoja. Perheeseen kuuluu myös 12-vuotias Jesse.
Metsän ympäröimä rinnetalo
rakennusvuosi 2013
matkaa kirkonkylään 5 km
163 asuinneliötä
energiatehokas passiivikivitalo
lämmitys: varaava takka, leivinuuni ja poistoilmalämpöpumppu
valaistus: led-tekniikka
kahden hehtaarin tontilla myös autokatos- ja varastorakennus, puuvaja, uima-allas, leikkimökki ja rakenteilla
hirsinen pihasauna
Pihapiiri on yhtenäinen leikkimökin mallia myöten.
Uima-allas rakennettiin ennen muita pihatöitä.. Helppohoitoiseen kivitaloon he olivat päätyneet jo
ennen sitä.
Rakentajat ovat olleet monesta syystä tyytyväisiä valintaansa.
. Lasten kannalta se on
tärkeä yksityiskohta. Talon runko ostettiin talopakettina passiivitalotehtaalta. Kiitos jo siitä, että löysimme tontin kunnan nettisivuilta kootuista vaihtoehdoista, Teppo Koivisto sanoo.
Seinäjoella kätilönä työskentelevän Marjo Koivuniemen mukaan pieni kunta on
hyvä asuinympäristö lapsiperheelle.
. Käyttöveden lämmittämistä varten on vielä piipun ympärillä
oleva vesivaippa.
Perusasuintilat
riittävät
Energiatehokas on myös talon valaistusjärjestelmä, joka
on rakennettu kokonaan ledtekniikalla.
. Ylimääräisiä neliöitä ei ole tuhlattu esimerkiksi käytäviin.
Marjo Koivuniemi kiittää
talon tilavaa kodinhoitohuonetta, jonne pääsee suoraan
pihalta.
. Lämmityssystee-
mi perustuu siihen, että rakennus ottaa talteen kaiken
asumisesta vapautuvan lämpöenergian.
Talon lämmönlähteinä
ovat varaava takka, leivinuuni ja poistoilmalämpöpumppu, joka ottaa talteen
poistoilman energian. Pohjapiirustukseen
he hakivat ideoita netistä ja
suunnittelivat talon huonejärjestyksen yhdessä talotehtaan rakennuspiirtäjän kanssa.
Asuinneliöitä on 163
????????. ??????????????????????????. Tervetuloa!
Parkanon-Kihniön
Sydänyhdistys ry.
Syysretki Seitsemisen luontoon su
3.9.2017. Paluu Parkanoon n. 044 976 0581.
Vuokrataan saunallinen
kaksio 62,5 m2 Pentistä.
Vuokra 450 e. Satakunnan väreissä
kultaa tuli myös viestissä ja
hopeaa joukkuekisassa.
Kisamatka oli lyhyt, sillä kisat käytiin Ikaalisten
Vatulassa. U R K K A
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa
(ei yrityksille).
Vivela Oy järjestää
työelämän korttikoulutuksia lähialueella!
myydään kiinteistöjä
Esittelyt
Hyväkuntoinen järvinäköalahuoneisto Parkanossa
Satakunnankadun varrella
3 h + k + s, 73,5 m2
Lasitettu parveke, josta on
loistonäkymät
Pappilanlahdelle
Hissitalon ylin kerros.
Hp 117 000 euroa
Esittely to 17.8.2017
klo 17.30?18.00
Satakunnankatu 8 as 22
Kovesjärven rannalla hirsirakenteinen
KESÄASUNTO
Tupak+kk+ 2 mh + ph + s ,
56,5 m2.
Hyvä uimaranta, loistokkaat maisemat.
Tukkipuuvaltainen tontti
3800 m2
Hp 178 000 euroa.
Esittely su 20.8.2017
klo 14.00?14.30
Viitalankylätie 174-60
Tiedustelut
Heikki Havanka LKV
040 833 9275
INSINÖÖRI- JA
KIINTEISTÖTOIMISTO
HAVANKA OY LKV
Keskuskatu 5, Parkano
kultaa pikamatkalla 2000 m
ja 10 km matkoilla Kangasniemellä. Se, että ei hätiköi, rauhoittaa mielensä ja antaa ammuntaan tarpeeksi aikaa ei ole
kisan aikana helppoa. ,???????????????. Kisojen parhaasta ammuntasuorituksesta sai pisteitä 576.
Arvioinnissa keskitason
suorituksella Päivi sai pisteitä 254 ja juoksumatkalta
264, kokonaispistemäärän
ollessa 1094. . elokuuta 2017
Päivi Haapaniemi-Kokko hurjassa kunnossa
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Karvialainen Päivi Haapaniemi-Kokko on hurjassa
vedossa, sillä menestystä
ja Suomen mestaruusmitaleita on tullut runsaasti.
Urheilun monilahjakkuus
nappasi mestaruuden jälleen kerran hirvenjuoksun
SM-kisoista naisten sarjassa. ???????????
d?????????????????????.
??. . - tiistaisin klo 16:30. <?????????????. s???. Kotimatkalla opastettu
tutustuminen Itä-Aureen kirkkoon. 050 565 8976.
932 7937.
Vuokrataan hyväkuntoinen kaikilla mukavuuksilla 1.9. ????????????. Matka järjestetään la 28.7.2018 klo
18 näytökseen. Z??. ???. Hinta 60,Ilmoittautumiset 21.8.
??????????. Hinta 60,ÄITI-VAUVAJUMPPA - torstaisin klo 14:00. Se oli varmasti hienoinen etu, sillä kisamatkaväsymys ei ainakaan
vaivannut eikä vienyt sitä
herkkyyttä, mitä tarvitaan
ammunnassa ja arvioinnissa. Yhteiskuljetus; lähtö
Parkanon Shell klo 10.15
(Kihniöstä kuljetus tarvittaessa). ??. ?t???. /????????. ??. ??. Jouni Keronen
100 . T YS N. 044 786 5516 tai vapaa-aikatoimi@parkano.?
SYKSYN JUMPAT
ALKAVAT MA 28.8.
Katso syyslukkari Facebookista tai netistä!
Meillä ei ole liittymis- eikä jäsenmaksuja!
ERILLISET KURSSIT ALKAVAT VIIKOLLA 35:
TEMPPIS 4-6 v. Jarkko Ruohola
50 . klo 17.30
Lapinnevan urheilukentällä.
Sarjat T/P 7, 9, 11, 13. 207 tkm. ?. 0500
337 532/Seilo. Viestimestaruuden jakoivat Päivi
Haapaniemi-Kokko, Päivi
Vähä-Jaakkola ja Anna-Liisa Häkkinen.
Menestys innostaa ja
virtaa löytyy vielä tuleviin
haasteisiin. ???. 044
Puh. Siir tyminen
Luontokeskukseen, jossa auditoriossa ?Seitseminen sanoin ja kuvin. ????????. /?????????
Z?????. ?????????
??. Työ opetetaan.
Arvostamme työntekijää, jolla on halua ja tahtoa tehdä
työnsä hyvin ja joka on tarvittaessa valmis sitoutumaan
pitkään työsuhteeseen. ????????. Hinta 3450 e. Mestaruutta
puolustava HaapaniemiKokko nähdään jatkossakin
lajin SM-mittelöissä. ??????????????. Hinta 60,JUNIORIPAINI - torstaisin klo 15:15. 050-5010 995, parkano@kunnonliike.?, Keskuskatu 8, Parkano
sa, kun Päivi HaapaniemiKokko menestyi sivulajissaan soudussa. ????????. lipun ja kuljetuksen). Henkilökohtaisia mestaruuksia hirvenjuoksu- ja hirvenhiihtokisoista Päivillä on nyt plakkarissa kaikkiaan yhdeksän,
joista juoksumitaleita kuusi.
Henkilökohtaisen tulosten mukaan selvisi joukkuekisan SM-hopea, josta nauttivat Päivin lisäksi
Saara Inna Sastamalasta ja
Päivi Vähä-Jaakkola Punkalaitumelta. ?^d??. 11
Tiistaina 15. ^????. Ammunta ratkaisee puolet lajin
ja kisasuorituksen onnistumisesta, tietää kerran kisoissa täydet ampunut Päivi Haapaniemi-Kokko.
. Väliaikatarjoilu ja sen hinta varmistuu myöhemmin.
Sitovat ilmoittautumiset p. Timo Alvari
Voittojen lunastus Yrityspalvelu ITUn toimistolta, os.
Tyyni Tuulion katu 1, Karvia
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
Edullinen ilmoituspaikka: 1?6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
<??????????????. ??. Hän voitti
edustamansa seuran Ikaalisten Naissoutajien kanssa kirkkovenesoudun SMKARVIA-PÄIVIEN
arvonnassa voittaneet:
Polkupyörä Jopo:
Risto Jokisalo
250 . - tiistaisin klo 17:15. ??????????. non keskustasta. Antti Hautakorpi
50 . Puh. ???????????. ????????.
,???. W???????
<????. Puh.
tai joen rannalta läheltä 040 418 8235.
Parkanoa. mennessä puh. Puh. jumppia
Puh. puh. vapautuva Parkanontie 41 3 krs tilava
1h+k+kh+lasitettu parveke (41 m2) asunto maksukykyiselle vuokaralaiselle. Ilmoittautumiset
25.8. ???. 8/17.
Aj. ?. Matkan hinta 68 . ^d?. /?????????. (sis. 0500 802
532.
Tule tutustumaan ilmaiseksi!
SYYSTARJOUS
KUNTOSALI
3 KK
120,-
ei sis. mennessä: parkano@kunnonliike.?
Seniorikuntosali
Ma-to klo 15:00-16:00
Hinta 3,-/krt
Moninkertainen SM-mitalisti Päivi Haapaniemi-Kokko esitteli tuoreimpia SM-mitaleita, jotka haki Ikaalisten Vatulasta
hirvenhiihdon SM-kisoista.
sekalaiset
sekalaiset
Vuokrataan RT 3 h + k + Vuokrataan kolmio Parkaph + s Parkano Pentti. Vai oliko syy naisen
päättäväisyydessä ja hermojen hallinnassa. Puh. W???. Finnish Medicines
Agency, Lääkealan
turvallisuus- ja
kehittämiskeskus
TTIP
=
engl. Päivän ohjelma;
saapuminen Koveroon klo
11.00, jossa tulokahvin/-teen
jälkeen luontokierros matti Äijön opastuksella helppokulkuisella polulla. Hinta 60,PILATES - keskiviikkoisin klo 18:30. klo
16.30. Transatlantic Trade and Investment Partnership,
transatlanttinen (Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen)
vapaakauppasopimus.
työpaikkoja avoinna
TUOTANTOTYÖNTEKIJÄ
Etsimme tuotantotyöntekijää asiakasyritykseemme YläSatakunnan alueelle. Maritta Vainio
50 . com.. Trukinajotaito plussaa.
Soita Hannu Högbacka Econia Yrityspalvelut Oy
040 588 5204 tai lähetä työhakemus
osoitteeseen rekry@econia. 0500
802 532.
myydään
Toyota Avensis 1.6 vvt-i
-02 farmari. Lajit:
60 m, pituus, kuula/pallo (kolmiottelu). Kaksi soutukultaa
olivat jatkumo alkukesällä
Iitissä voitetun 30 km SMmestaruudelle.
seuratoimintaa
Lapinnevan Yritys
ry järjestää yleiset
yleisurheilukilpailut
ke 16.8. Hyvät kesä ostetaan
renkaat, talvirenkaat, ketKesämökkitontti järven jukone. Puh. ??????.
?
?
K I E R R Ä. Tervetuloa joukolla mukaan!
Fimea
=
engl. Jussi Kunnas
50 . Keskittyminen kuitenkin kannatti ja
ammunta sujui nappiin.
Täydelliseen ammuntaan tarvitaan kymmenen
kympin laukausta ja vain
neljä kutia löytyi yhdeksikön puolelta. Päivän hinta 15 e (sis.
opastukset, kahvi, ruokailu,
kuljetus). Syysretki järjestetään yhteistyössä Kyrösjärvenseudun Sydänyhdistyksen kanssa. ??. ???????. oppaan kertomana. 041
549 1249. Hinta 60,TYTTÖJEN TANSSI 7-12 v. Ilmoittautuminen
paikanpäällä. Hilkka Hautala
100 . Ruokailu luontokeskuksessa. Viestissä viime vuoden hopea vaihtui
kultaan kovan juoksukunnon sekä hyvän ammunnan ja sitä mukaan vähien
sakkojen vuoksi. Arja Kohtamäki
50 . Ilmastointi,
lohko+sisäp.. Sari RaitaluomaHirvelä
50 . ??????. ?????. Vuokra 370 e. ????????. Talvikisoissa juoksu vaihtuu
hiihtoon.
Mestaruusjuhlat jatkuivat viime viikonvaihtees-
Parkanon kaupunki
MATKA SILLANPÄÄ
-OOPPERAAN KESÄLLÄ 2018
Varaa paikkasi kesän 2018 Sillanpää -oopperaan Myllykolun kesäteatteriin. Kats. Näyttö sop.
muk
Koulun
oppimisympäristö vastaa
uutta opetussuunnitelmaa.
Yhtenäiskouluun siirtyminen voi olla monissa per-
Lukuvuosi alkoi aurinkoisena. 1,1 KG
Yliluoman mukaan opettajien, koulun muun henkilökunnan ja vanhempien in-
Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. elokuuta 2017
Karvialaiskoululaiset
aloittivat Opinpolun
LAURA JOKISALO
KARVIA
Eilinen maanantai oli merkittävä päivä Karvian kunnan
historiassa. luokkaan.
Helppoon
K-RUOKAMESTARIN
lua Kanttissa, Sarassa, Sarvelassa ja kirkonkylässä sulkivat ovensa yhtäaikaisesti.
Aulasta löytyy oleskelutilaa ja lukollisia lokerikkoja, joita vanhemmat koululaiset testasivat.
TAMMINEN
POSSUN
FILEESUIKALE
4
1.-
99
KPL
250 G (4,00/KG) MARINOITU
RAJOITUS: 2 RS/TALOUS
RS
ERÄ
PLUSSA-KORTILLA
-31%
ret suhtautuvat tilanteeseen,
riippuu paljon aikuisten
asenteesta.
Ruokalasta näkee suoraan välituntipihalle.
Murea
POSSUWOKKI
ATRIA
LAATIKOT
KATSO RESEPTI:
k-supermarket.fi
MAKSA, LIHAPERUNAPANNU, LIHAMAKARONI,
SALAMIPERUNASOSE JA LIHAPERUNASOSE
350-400 G (2,50-2,86/KG)
RAJOITUS: 3 RS/TALOUS
1.RS
Ilman korttia 1,45 rs (3,63-4,14/kg)
K-Supermarketista
K
-S
Supermarketista alk
a
alkuviikkoon
kuviikkoon
Tavallista parempi
paremppi ruokakauppa
ruokakaupppa
PARKANO
nostuneisuus ratkaisee paljon.
. Olemme odottaneet, että te oppilaat tulette tänne.
Tervetuloa kouluun, toivotti vararehtori, 4. Jokainen, joka on opettanut 25 vuotta, tarvitsisi tällaisen kokemuksen. Ensimmäisen
viikon ohjelmassa on kuitenkin luvassa paljon pihalla oloa, toisiin koululaisiin
ja koulun henkilökuntaan
tutustumista ja ryhmäytymistä.
Yliluoma sanoo itse odottaneensa innolla yhtenäiskoulun alkamista.
. Pihan liikunta- ja leikkivälineet olivat heti kovassa käytössä.
heissä jännittävä hetki. Rakennustöitä
valmisteltiin vielä viikonloppuna.
Opettajat pääsivät tutustumaan tiloihin viime viikolla.
. Tila on
yhteydessä 3. Karviassa tilannetta korostaa
vielä se, että neljä kyläkou-
Marjo Yliluoma ja 4.-luokkalaiset uudessa luokassaan. luokan
luokanopettaja Marjo Yliluoma alakoululaisille eilisaamuna.
Maanantai oli Opinpolun oppilaille tavallinen
koulupäivä. 03 441 100
jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 10-20
TARJOUKSET VOIMASSA
MA-KE 14.-16.8.
ELLEI TOISIN MAINITA
KESKIVIIKKONA
TAPOLAN KUUMA
MUSTAMAKKARA
5
99
KG
Meillä voi myös veikata. Se, miten lapset ja nuo-
ARKEEN
GRILLATTU
JYVÄBROILER
RAAKAPAINO N. Tuolloin Karvian
yhtenäiskoulu eli Opinpolku
aloitti toimintansa.
Ensimmäistä
kertaa
kaikki
peruskoululaiset
opiskelevat samassa rakennuksessa. 12
Tiistaina 15