Sivu 5. 12-vuotiaan Jenna Hautakorven ja 9-vuotiaan Jyri Hautakorven pikkuveli löytänee perheensä tavoin liikunnan ilon, vaikkapa isänsä tapaan painin tai nyrkkeilyn. VUOSIKERTA Karvian vuoden ensimmäinen vauva syntyi Esko Hautakorven ja Tuire Huhdanmäen perheeseen. alv KESKIVIIKKONA 15. www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 3,50 euroa sis. SBT PaPon pelipaidat esiintyvät nuortensarjassa sivu 8 Kosken Helmen jatkoa on suunniteltu kulisseissa sivut 2 ja 3 Opettaja rokkaa, ohjaa teatteria ja kirjoittaa sivu 10 Alvarin leipomo KARVIAN PERINNELEIVÄT RAKENNUSPELTITYÖT • sadevesikourut • kattoturvatuotteet • pellitykset • kattoremontit sata-pirkanrakennuspalvelu.fi 040 532 0789 TILITOIMISTO KIRJANPITOJA LAKIOSAAMINEN LAKITILITOIMISTO.FI NUMERO 3 / 93. TAMMIKUUTA 2025 Potrasta pojasta painija
Exesson yrittäjä Mira Päljänoja on halukas jatkamaan kaupungin omistaman terassikahvilan vuokraamista. Monessa sopassa keitetty kuntakonkari selkeällä saneerausja tasapainotustehtävällä voi olla myös yksi vaihtoehto. Kihniön taloustilanne on enemmän kuin vaikea. tammikuuta 2025 PÄÄKIRJOITUS Kihniön valtuustoryhmien puheenjohtajat eivät näe tarvetta kiirehtiä uuden kunnanjohtajan valinnassa (YS 3.1.2025). Menettelytapa jakaa mielipiteitä niin poliitikkojen kuin yrittäjien keskuudessa. Teknisen johtajan mukaan kesäkahvilalle halutaan saada solmittua uusi vuokrasopimus mahdollisimman sujuvasti. – Sitä mietitään, ettei saataisi tästäkin asiasta isompaa kuin on tarpeen, kun tässä näitä on ollut. Perinteisesti pienet kunnat ovat olleet virkauraa aloittelevien ponnahduslautoja kohti vastuullisempia tehtäviä. Myös Parkanossa ei-ääniä annettiin yli puolet eli 57,6 prosenttia kaikista. Ylä-Satakunta kysyi tarkastuslautakunnan puheenjohtajalta Juha Tuomiselta (kok), mikä lautakunnan käsitys on siitä, miksi kyseistä periaatetta ei saada laadituksi. Niina Kivioja JUKKA HUIKKO PARKANO Vuokratilojen vuokraamista koskevista periaatteista on muodostunut eräänlainen ikuisuusaihe Parkanon päätöksenteossa. – Merkittävämpiäkin asioita on akuutisti valmistelussa ja tällaiset ovat niistä pois. Toistaiseksi kesäkahvilan vuokrausta ei ole käsitelty vielä virallisesti Parkanon kaupungin toimielimissä. Ylä-Satakunnan alueen asukkaat suhtautuivat jäsenyyteen silloin epäilevästi, ellei suorastaan vastahankaisesti. Sopimus terassikahvilasta päättyi Mira Päljänojan kanssa vuoden lopussa. – En tiedä heidän motiivejaan. Santikon mukaan valtaosa päättäjistä on esittänyt hänelle mielipiteensä asiasta. Kannattavatko nämä päättäjät kesäkahvilan vuokraamista esimerkiksi suoraan jollekin toiselle yrittäjälle. Siksi on tärkeää herättää kuntalaiskeskustelu siitä, millaista johtajaa Kihniö nyt kaipaa. Keskiviikko 15. Kaupungin tekninen johtaja Kari Santikko kertoo, että asiasta on keskusteltu epävirallisesti eri tahoilla, kuten elinvoimatoimikunnassa ja teknisessä lautakunnassa. Kari Santikon mukaan kesäkahvilan vuokraamisesta tekevät haasteellisen muutamat soraäänet. Heikki Pettinen Ei käynytkään huonosti MARI KALLIO, JUKKA HUIKKO PARKANO Parkanon kaupungin omistamasta Kosken Helmestä ei ole vielä solmittu vuokrasopimusta tulevalle kesälle. Vuokra 750 euroa kaudelta Exesson yrittäjä Mira Päljänoja kertoi syksyllä haastattelussa olevansa valmis jatkamaan Kosken Helmessä myös seuraavina kesinä (YS 18.9.2024). lokakuuta 1994. Virkauran alkuvaiheessa olevilla ei kuitenkaan ole kokemusta talouden, toimintojen ja lakien suhteesta. Muun kuntakoneiston pitäisi olla rautaisessa kunnossa. Lisäongelmia Kihniö ei kaipaa, joten taustat kannattaa penkoa tarkkaan. Kari Santikon mukaan asiasta tulee päättämään vähintään tekninen lautakunta. Hän ei avaa tarkemmin, mitä hän tällä tarkoittaa. Niina Kivioja Parkanon tekninen johtaja Kari Santikko. ” Merkittävämpiäkin asioita on akuutisti valmistelussa ja tällaiset ovat niistä pois.” Terassikahvila Kosken Helmi on palvellut kesäisin väkeä Parkanossa jo useana kesänä. Kunnanjohtajan keskeinen vaatimus on kyky – ja uskallus – toteuttaa itsenäistä ja objektiivista virkamiesvalmistelua. Kuntakentän esimerkkejä ovat Toivakan Touko Aalto (vihr) ja Rautavaaran Mikko Kärnä (kesk). Tarkastuslautakunta kirjasi pykälässä ”muut asiat” pöytäkirjaan merkinnän, ettei kyseisiä periaatteita ole edelleenkään laadittu. Vuosivuokra on ollut viimeiset kolme vuotta 750 euroa kaudelta. Jukka Huikko Kunnanjohtajien tyypeissä on eroja ” On tärkeää herättää kuntalaiskeskustelu.” Meille tuli vuodenvaihteessa täyteen 30 vuotta Euroopan unionin jäsenenä. Kihniöläisistä 77,6 prosenttia äänesti liittymistä vastaan ja karvialaisistakin 74,5 prosenttia. Jos tätä ei haluta, on vaihtoehtona vaikeasti pikkukunnissa toteutettava pormestarimalli. Mira Päljänojan lisäksi tarjouksen terassikahvilan vuokraamisesta jätti tuolloin Mäntypirtin yrittäjänä tunnettu Joni Kuronen (YS 18.3.2022). Kihniö keskittyisi lakisääteisien peruspalveluiden tuottamiseen ja jättäisi kaiken muun suosiolla vähemmälle tai jopa kokonaan pois. Uuden virkajohtajan valitsee siis uusi valtuusto. Kolmas vaihtoehto lienee puhtaasti imagoa uudistava vahva tiimin kapteeni, joita voisi löytyä esimerkiksi eduskuntapudokkaista, yritysmaailmasta, evp-upseereista tai muista julkkiksista. Siksi Kihniössä saatetaan tähyillä myös täysin päinvastaiseen suuntaan. Mallia puoltaa kustannustehokkuus. – Tämä on juuri se syy miksi asia nostettiin pöytäkirjalle. Verkkokysely ei ole kansanäänestyksen väärti, mutta ilmeisesti ainakin pahimmat jäsenyyteen liittyneet pelot ovat hälventyneet. Sekin on vaihtoehto, että Kihniö jatkaa Kristiina Mäkelän komennossa tämän eläköitymiseen asti. Asia oli jälleen kerran esillä tarkastuslautakunnan kokouksessa viime viikon keskiviikkona. Lautakunnalla ei ole ymmärrystä, miksi sitä ei ole vuosien varrella laadittu, vaikka tarve on ilmeinen. Vuonna 2022 tekninen lautakunta päätti Kosken Helmen vuokraamisesta avoimen kilpailutuksen jälkeen yrittäjien esittämien toimintasuunnitelmien perusteella. Hän ei vielä tiedä, miten asiassa edetään. Lautakunta pitää tärkeänä, että kiinteistöjen ja toimitilojen vuokraustoimintaan laaditaan riittävä ohjeistus, jolla varmistutaan muun muassa kuntalain 130 pykälän vaatimuksista, jotka koskevat kiinteistöjen luovutusta. Lain vaatimuksetkin pitäisi täyttää. Kaikki vaihtoehdot vaativat virkajohtajalta näkemystä, miten kunta sopeutuu vähenevään ja vanhenevaan väestöön sekä kustannuspaineisiin. Hänelle syntyneen mielikuvan mukaan valtaosa päättäjistä toivoo, että edellinen toimija jatkaa Kosken Helmen yrittäjänä. Kansa ei suoraan saanut päättää liittymisestä, mutta saimme sentään ilmaista kantamme neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 16. Kuntavaalit painavat nyt päälle. Valinnassa painoivat aukioloajat, tuotetarjonta, markkinointisuunnitelma ja mahdolliset oheispalvelut sekä lisäksi yrittäjän kokemus kahvilatai ravintolatoiminnasta. Vuokra on perustunut kaupunginKosken Helmen jatkoa on hahmoteltu kulisseissa Mira Päljänoja on saamassa jatkon. Välillä se on jo Ikuisuusaihe vuokrausperiaatteet taas tarkastuslautakunnan käsittelyssä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Tuominen (kok).. Kun Ylä-Satakunta nyt kysyi verkkosivulla, oliko 30 vuoden takainen liittymispäätös oikea, niin 211 vastaajasta 137 eli 64 prosenttia vastasi myöntävästi. En pysty kommentoimaan. Tällainen kandidaatti voisi luontevasti jatkaa niin sanottua Lankisen–Romppaisen-linjaa, jossa kuntaa tuuletetaan ja modernisoidaan. Kaupunki ei ole solminut kiinteistöstä vuokrasopimusta vielä tulevaksi kesäksi
Leppilahden mukaan autojen välillä oli ollut vähäistä kolarointia ainakin kerran. Osa heistä on jo kuulusteltu, Leppilahti kertoo. MARI KALLIO PARKANO Ylä-Satakunta kertoi viime numerossa, että entisen Mirablen tiloissa Parkanon torin kupeessa on aloittamassa toimintansa ravintola-alan yrittäjä. KHO:n mukaan hallinto-oikeus ei voi sivuuttaa kiistan ydintä. Alff Yildirim kertoo, että vuokrasopimus kadun toisella puolella sijaitsevasta tilasta on allekirjoitettu, ja siellä on parhaillaan remontti käynnissä. KHO palautti Kihniön ja Parkanon sote-riidan hallinto-oikeudelle Kosken Helmen jatkoa on hahmoteltu kulisseissa Terassikahvila Kosken Helmi on palvellut kesäisin väkeä Parkanossa jo useana kesänä. tammikuuta aamuyöllä Vatusentiellä sattunutta tapahtumasarjaa, jossa ilmeisesti oli mukana kaksi autokuntaa. Sen sijaan se palautti asian Hämeenlinnan hallinto-oikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Lukijan kuva. Ikuisuusaihe vuokrausperiaatteet taas tarkastuslautakunnan käsittelyssä päätetty laatia mutta sitten asiasta on taas peräännytty, kommentoi Tuominen. Kesä on ravintoloille merkittävä sesonki. Ennen tuota Kosken Helmeä vuokrasi Lakeland Wild, joka irtisanoi sopimuksen tammikuussa 2022 kesken sopimuskauden. Kihniö katsoi, ettei saanut sovittuja palveluita ja vaati siksi maksujensa alentamista. Kaupunki ei ole solminut kiinteistöstä vuokrasopimusta vielä tulevaksi kesäksi. Hallinto-oikeuden olisi tullut ottaa kantaa siihen, mitä osapuolten kesken oli sovittu, ja sen jälkeen, onko sopimuksia rikottu Kihniön väittämällä tavalla. – Olemme kuulleet asiakkailta siitä, että meidät on vaikea löytää ja että rappuset ovat vaikeat. Cook-ravintolan yrittäjä Alff Yildirim vahvistaa, että pitsoja, kebabia ja hampurilaisia tarjoava ruokapaikka avaa pian kyseisissä tiloissa. Poliisin tiedossa ei ole, että tapahtumiin liittyisi pahoinpitelyä osapuolten välillä. Vuokraan kuuluvat sisätilat kalusteineen, ulkotilat terasseineen sekä jokivarren terassikalustus. Lehden muilta tietolähteiltä saamien tietojen mukaan tilanteeseen on liittynyt ilmeisesti myös muuta välien selvittelyä. – Kosken Helmi on remontoitu tukirahoilla ja kaupungin veroeuroilla ravintolatilaksi. Yrittäjän mukaan tavoitteena on, ettei toimintaan tule katkosta. Ja jos on rikottu, pitääkö Parkanon maksaa Kihniön vaatima korvaus. Paikkakunnan ravintolatarjonnan uusin tulokas juhli avajaisiaan kesäkuussa ravintola Pestin entisissä tiloissa. Tilanne oli johtanut siihen, että toisen osapuolen autoa oli sittemmin rikottu ilmeisesti toisen osapuolen taholta. Auto poltettiin takaa-ajon päätteeksi HEIKKI PETTINEN KIHNIÖ PARKANO Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei ratkaissut Kihniön ja Parkanon välistä erimielisyyttä sote-kustannusten jakamisesta. ”Vuokra alle markkinahintojen” Toinen ongelma liittyy vuokraan, jota yrittäjä pitää liian alhaisena ja markkinoiden häiritsemisenä. Hallinto-oikeus hylkäsi Kihniön kanteen todeten, että Kihniön ja Parkanon väliset sopimukset eivät koske palvelujen kauppaa vaan kuntien julkisoikeudellista yhteistoimintaa. Poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kahtena liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja toisen kuljettajan osalta rattijuopumuksena. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana. Poliisin tiedossa on tapahtuman osapuolet ja mukana olleet henkilöt. Hän ei halua esiintyä omalla nimellä, koska arvioi sen vaikuttavan asiointiin Parkanon kaupungin kanssa. – Myöskään ei ole tiedossa, että sivullisia olisi ollut vaarassa. Keskiviikko 15. KHO katsoi hallinto-oikeuden hylänneen Kihniön kanteen väärin perustein. Uudessa paikassa on tarkoitus avata jo helmikuun alussa. Cook muuttaa Mirablen entisiin tiloihin ” Katutaso on ravintolalle aina parempi.” Takaa-ajettu auto löytyi poltettuna Hakalantieltä. Kalle Kyösti valtuuston vahvistamaan taksaan, jonka mukaan kaupunki vuokraa maata yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille tuhannen euron hehtaarihinnalla. + MAARIT LEHTO-ALATALO, JUKKA HUIKKO PARKANO Poliisi tutkii Parkanossa lauantaina 11. Toisaalta muun muassa tekninen lautakunta on itsekin päättänyt, että kyseinen asiakirja tulee laatia ja antanut sille kertaalleen jopa takarajan maaliskuulle 2023 (YS 22.8.2022). Vuokrasopimus solmittiin viimeksi vain vuodelle 2022, mutta tarjolla oli optio vuosille 2023 ja 2024 (YS 14.3.2022). tammikuuta 2025 Viikon plussa Aluevaaliehdokkaiden kovin konkarija herravoittoinen rivistö tasapainottuu, kun mukaan lähtee nuori nainen Parkanosta. – Tämänhetkisten tietojen mukaan kahden autokunnan välillä oli tapahtunut konflikti, jonka lähtötilanne ja tapahtumien todellinen kulku on tosin vielä osin epäselvä, toteaa rikoskomisario Antti Leppilahti Sisä-Suomen poliisista. Katutaso on aina parempi. Yrittäjä toivoo rehtiä kilpailua Paikallislehti Ylä-Satakunnalle asiaa kommentoi lehden levikkialueella vaikuttava alalla toimiva yrittäjä. Tarkastuslautakunta on kirjannut asian aikaisemmin muun muassa tarkastuskertomukseen (YS 22.8.2021). Minun nähdäkseni kaupungilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea siihen yrittäjää kaikille avoimella ja reilulla tarjouskilpailulla, hän kommentoi. Ylä-Satakunnan käsiinsä saaman valokuvan perusteella takaa-ajattu auto on ajautunut Hakalantieltä ojaan ja todennäköisesti poltettu sen jälkeen
Sen sijaan lapsiaan kouluun tuovat vanhemmat pysähtyvät kadun toisella puolella jäähallin pihassa. – Nykyinen tilanne jäähallin pihassa on huono, mutta kaikki tietävät sen vaaralliseksi ja muistavat varoa. Savupirtin kuntaliitosselvityksen kohdekuntia ovat Parkano, Virrat ja Ylöjärvi.. Uusi Mäntyharju sai valtiolta niin sanottuja porkkanarahoja liitoksen myötä noin viisi miljoonaa euroa. Lisäksi hän oli mukana toteuttamassa valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvää selvitystä. Aika ajoin liikennettä on varsin paljon. Se keskittyy sivistystoimeen. tammikuuta 2025 4 HEIKKI PETTINEN PARKANO Vuosia valmisteltu koulukeskuksen saattoliikenteen uudelleenjärjestely etenee. ” Nykyinen tilanne jäähallin pihassa on huono, mutta kaikki tietävät sen vaaralliseksi ja muistavat varoa.” JUKKA HUIKKO KIHNIÖ Kihniön Savupirtin virittämä epävirallinen kuntaliitosselvitys saattaa olla Suomessa ainoa laatuaan. Koulubusseille on jo nyt jättökaista Koulukadulla koulun pihan puolella. Kaarnan saattoliikenteen suunnitelma etenee toteutukseen äänin 4–3 Saattoliikenteen kaista rakennetaan entisen lukion päädyn viereen. Kuvassa etualalla näkyvä liittymä koulukeskuksen pihana poistetaan. Iltapäivällä oppituntien päättyessä tilanne on toinen, Kovesjärvi arvioi. Koulukeskuksen saattoliikenteen ongelmaa oli käsitelty sitä ennen lukuisia kertoja useana vuonna. Siis jonkinasteisia selvityksiä, joilla on perusteltu itsenäisenä jatkamista. Tohtori Eero Laesterä. ”Toimii vain aamuisin” Lautakunta ei ollut uudesta järjestelystä yksimielinen. Selvitettäviä liitossuuntia ovat Parkanon lisäksi Virrat ja Ylöjärvi. Perttu Kovesjärvi (a) ei pitänyt suunnitelmaa toimivana ja esitti sen hylkäämistä. Savupirtin selvitys voi olla ainoa laatuaan Maankuulu kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä ei tunne vastaavia tapauksia muualta. Nyt hyväksytty suunnitelma vie vain 4 pysäköintiruutua. Samalla kannalla olivat Kyösti Mansikkaviita (kd) ja Jarno Kuronen (ps). Tekninen lautakunta hyväksyi äänin 4–3 Ramboll Oy:n laatiman suunnitelman, jossa rakennetaan uusi kaista Koulukadun ja vanhan lukion väliin. Hän pelkää järjestelyn jopa heikentävän liikenneturvallisuutta. Tekninen lautakunta päätti suunnitelman tilaamisesta Rambollilta viime kesäkuussa. Tekninen lautakunta päätti panna Rambollin suunnitelman yleisesti nähtäville ja aloittaa hankkeen lopullisen suunnittelun. Perttu Kovesjärvi kertoo lautakunnan kerran itsekin ideoineen ratkaisuja ryhmätyönä. – Silloin päädyimme siihen, että rakennetaan jättökaista sekä Koulukadun että Satakunnankadun varteen, jolloin saatoliikenteelle on tilaa tarpeeksi. Se kyllä maksaisi enemmän ja veisi enemmän pysäköintipaikkoja Kaarnan pihasta, mutta jäähallin pihassa on tilaa henkilökunnan autoille, Kovesjärvi sanoo. Kihniön Savupirtin liitosselvityksen on tarkoitus valmistua helmikuussa. – Selvitys ei tietenkään voi johtaa sen kummempaan kuin keskusteluun aiheesta, mutta en ole kuullut, että vastaavia olisi muualla toteutettu, Laesterä toteaa. Näin epäilee Ylä-Satakunnan tavoittama, maan kokeneimpien kuntajakoselvittäjien joukkoon lukeutuva tohtori Eero Laesterä. Keskiviikkona 15. Laesterä arvelee, että mikäli Parkano ja Kihniö päätyisivät teettämään vapaaehtoisesti selvityksen, joka johtaisi liitokseen, voisi porkkanarahojen suuruus olla samaa luokkaa. Laesterän viimeisimpiin projekteihin lukeutuu Etelä-Savossa vuodenvaihteessa toteutunut Pertunmaan liittyminen Mäntyharjun pitäjään. – Suunniteltu järjestely toimii vain aamuisin kello 8 ja kello 9, kun lapsia tuodaan kouluun. – Osakuntaliitoksia koskevia selvityksiä sen sijaan on lähtenyt liikkeelle nimenomaan kansalaisaktiivisuudesta, Laesterä paljastaa. Tämä sillä edellytyksellä, että rahoja ei ole jakamassa mikään muu liitosporukka samaan aikaan. Joitain alustavia selvityksiä Laesterä tietää, mutta ne on tehty vireillä olevissa liitoshankkeissa täysin toiseen suuntaan. Sen alta kaadetaan männyt. Odotustila Vanha lukio Koulukatu Sa ta ku nn an ka tu Väylä pois teta an Jäähalli Pelikenttä Pelikenttä Pelikenttä Suunniteltu liikennejärjestely vie Kaarnan pysäköintialueelta 4 paikkaa. Kun saattoliikenne siirtyy jäähallin pihasta tälle jättökaistalle, ei lasten tarvitse ylittää Koulukatua
– Onneksi työntekijä oli heti varhain uudenvuodenaamuna valmis töihin, Esko Hautakorpi sanoo. Hän toimii ohjaajana myös Kirin yleisurheilukoulussa yhdessä isänsä kanssa. Nämä olivat hänen omat lajinsa aikanaan, Tuire Huhdanmäki sanoo. Karvian puolelle suunnitellun aurinkovoima-alueen laajuus olisi 354 hehtaaria. Hän pelaa lentopalloa Karviassa C-tytöissä ja Kauhajoella D-tytöissä. – Kaikkien kolmen napanuorat olen katkaissut. Haitinkankaan kuulemisvaihe on päättymäisillään Marko Huhta ” Maankäytön suurin muutos olisi sähkölinjojen rakentaminen Fingridin suunnitelmien rinnalle tulevina lisälinjoina.” Haitinkankaalle suunnitellaan enintään 16:tta tuulivoimalaa sekä 354 hehtaaria aurinkovoiman tuotantolaa.. Useat lajit kiinnostavat myös Jenna Hautakorpea. Maankäytön suurin muutos olisi tässä esitettyjen sähkölinjojen rakentaminen Fingridin suunnitelmien rinnalle tulevina lisälinjoina. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa Rannankylään 10–16 tuulivoimalan rakentaminen. tammikuuta 2025 5 MAARIT LEHTO-ALATALO KARVIA Sarvelassa Tuire Huhdanmäen ja Esko Hautakorven perheessä on uudenlaista säpinää, kun tammikuun 1. Pariskunnan mukaan he olivat sekä ammattitaitoisia että todella mukavia. Keskiviikkona 15. Tuire Huhdanmäki ja Esko Hautakorpi kehuvat Satasairaalan henkilökuntaa. Huhdanmäki kertoo, että isä on jo pohtinut vauvan tulevaa lajia. Perheessä monipuolinen liikkuminen on yhteinen harrastus. Omassa pitäjässä Jyri Hautakorpi pelaa lentopalloa ja salibandyä, Kankaanpäässä jalkapalloa ja Parkanossa jääkiekkoa. Linnustovaikutukset liittyvät odotettavissa oleviin haittoihin etenkin Suomijärven, soidensuojelualueiden ja luonnonpuiston vesilinnuille ja isoille petolinnuille. tammikuuta vuoden ensimmäisenä karvialaisena vauvana. Tuulimyllyjen maksimikorkeudeksi on kirjattu enintään 350 metriä, mikä tarkoittaa 10 megawatin yksikkötehoa. Viimeinen mahdollisuus jättää mielipide on 17. Lähimmät vesistövaikutukset liittyvät Ojajokeen. Parkanon puolella sijaitsevalle 93 hehtaarin alueelle taas tulisi enintään 2 voimalaa. Hän nukkuu kerrallaan neljän tunnin unet. – Esko on vähän puhellut, josko vauvasta tulisi painija tai nyrkkeilijä. Isoveljen jalkapalloharjoitukset viereisessä aulassa eivät vauvaa häiritse vähääkään. Alkkianvuoren kautta Pohjois-Parkano ja Kantin kautta Honkajoen jo työn alla olevan sähköaseman suunta ovat pohdinnassa. tammikuuta niin osayleiskaavaa koskevaan osallistumisja arviointisuunnitelmaan kuin hankkeen yva-ohjelmaan. Lähtö sairaalaan oli odotettu ja osui samaan saumaan, kun Esko Hautakorpi oli lähdössä työmaalle. Karviassa alueesta on 1 467 hehtaaria, johon kaavaillaan rakennettavaksi enintään 14 voimalaa. Vauvan laskettu aika oli joulupäivänä, mutta tulokas odotti vuoden 2025 puolelle ja syntyi illalla 1. Tuire Huhdanmäki on nuorempana harrastanut kaikkia tarjolla olevia liikuntalajeja, kuten yleisurheilua, pesäpalloa, salibandya sekä lentopalloa, joka on jatkunut harrastuksena. Jenna ja Jyri Hautakorven pikkuveljeä kutsutaan ainakin toistaiseksi Jussiksi. Porissa Satasairaalassa syntyi samana päivänä kaksi muuta vauvaa ennen karvialaispoikaa. – Kyllä poika Jussilta näyttääkin, vanhemmat tuumaavat. JUHA SUNI KARVIA PARKANO Karviaan ja Parkanoon sijoittuvan Haitinkankaan tuulija aurinkovoimahankkeen kuulemisvaihe on päättymäisillään. päivänä syntyi pariskunnan kolmas lapsi. Isä on ollut mukana perheen jokaisen lapsen syntymässä. Vauva seurustelee virkeästi nukuttuaan neljän tunnin unet. Yhtiöllä on selvästi tätä isompia tuulivoimahankkeita muualla, muun muassa Etelä-Pohjanmaan puolella. On myös mahdollista, että voimala-alue sijoittuu kokonaan Karvian puolelle. Sisarusten mielestä nimi olisi pikkuveljelle täydellinen. Painia hän on harrastanut Ilmajoella ja Nurmossa sekä 7 vuoden ajan akrobatiaa Kurikassa. Lasten innostus liikkumiseen on perua heidän vanhemmiltaan. Kyse on Elements Suomi Oy:n hankkeesta. Karvian vuoden ensimmäinen vauva syntyi 1. Messin pelitaitoja ihailevalla pojalla on tosin huomattava määrä muitakin lajeja, joita hän harrastaa eri paikkakunnilla. tammikuuta ” Onneksi työntekijä oli heti varhain uudenvuodenaamuna valmis töihin.” Esko Hautakorven ja Tuire Huhdanmäen lapset Jenna ja Jyri hoivaavat mielellään pikkuveljeään. Lisäksi Jyri Hautakorpi opettelee kitaransoittoa ja hänen isosiskonsa pianonsoittoa Kankaanpään musiikkiopistossa. Vuoden ensimmäisenä päivänä kello 21.42 syntyneen potran pojan syntymämitat olivat 4 518 grammaa ja 51,5 senttimetriä. Ainakin toistaiseksi vauvaa kutsutaan Jussiksi. 12-vuotias Jenna ja 9-vuotias Jyri melkeinpä kilpailevat kumpi heistä saa hoitaa vauvaa. Akrobatian 2–3 kerran viikkoharjoitukset hän jätti nyt pois, mutta ohjaa voimistelua Karviassa 6–11-vuotiaille. Perheessä vakuuttava lajikirjo Uusi perheenjäsen keskittyy syömään ja nukkumaan. Jyri Hautakorpi odottaakin pikkuveljestä kaveria jalkapalloon. Tulee pojasta Jussi tai jotakin muuta niin todennäköisesti hänestä ainakin tulee liikunnallinen lapsi
Tässä vaiheessa toteutusta haetaan neljästä asunnosta muodostuvalle rivitalolle, joka nousee Mäkiviinikan kotitiluksien likelle Mäkiviinikankadun varrelle. Meidät on otettu Karviassa todella hyvin ja lämpimästi vastaan, kiittelee Savioja. – Olemme olleet todella tyytyväisiä. Uusia laajenemissuunnitelmia ei kuitenkaan ole tällä hetkellä olemassa. Isoja asuntoja Asunnoista kaksi on 70-neliöisiä kolmioita ja kaksi sataneliöisiä neliöitä. Samalla toivotaan, että uudet järjestelmät saadaan toimiviksi ennen kuin vanhojen käyttölisenssit umpeutuvat. Uudistus vaatii myös sähköisen arkiston kehittämisen, rakennustarkastaja Raisa Karinsalo kertoo. – Uusia asiakkaita olemme saaneet laajentumisemme myötä niin hyvin, että Karviaan tulo on ollut meille ehdottomasti oikea ratkaisu, Savioja jatkaa. Toki, jos tilanne vaatii, niin olemme valmiita nopeisiinkin muutoksiin niiden suhteen, sanoo Savioja. Käytännössä asuntoihin mahtuvat siis pienet perheet. Hankkeen taustalla on parkanolainen Arto Mäkiviinikka, joka sai rakennusluvan hankkeelle äskettäin. Kihniö ostaa rakennusja ympäristövalvonnan palvelut Parkanosta. POP-pankki on otettu Karviassa lämpimästi vastaan Toimitusjohtaja Marja Savioja on erittäin tyytyväinen pankin alkutaipaleeseen Karviassa. Kauan ei kunta joutunut kuitenkaan ilman pankkia olemaan, sillä jo juhannusviikolla ovensa avasi POP Isojoen Karvian konttori (YS 6.7.2024). – Tällä hetkellä mennään näin. Rakennusja ympäristövalvonta toivoi pitempää siirtymäaikaa, koska kuluvan vuoden alusta voimaan tullut rakentamislain uudistuksen sisäänajo työllisti sitä loppuvuodesta 2024 runsaasti. Hanke etenee parhaillaan myös rakentamiseen liittyvien tarjouspyyntöjen myötä. Rakennusvalvonnassa käytetään nyt vanhoja ja uusia ohjelmistoja osin rinnakkain. Viinikan rivitalohankkeen puuhamies on Arto Mäkiviinikka, jonka mukaan rakentaminen käynnistyy parhaassa tapauksessa jo keväällä. Ennen Karviaan saapumistaan pankki avasi palvelupisteen Merikarvialle muutama vuosi sitten. – Parkanossa nyt myynnissä oleva rakennuskanta on pääosin aika vanhaa, tietää Mäkiviinikka. – Vielä on tietysti odotettava rahoituslaitoksien lopullinen kanta sekä saada aikaan jonkinlainen ennakkomyynti. Sen mukaan Lupapisteen käyttö loppuu 3 kuukauden kuluttua ja CGI:n rakennusja ympäristövalvonnan ohjelmisto vaikenee puolen vuoden päästä. Asukkaiden käyttöön tulee autokatos sekä yhteistiloja, muun muassa kesäkeittiö. Joissakin kaavailuissa pankkia toivottiinkin täyttämään myös tyhjiötä, joka jäi Kihniöön OP Ylä-Pirkanmaan lopetettua siellä toimintansa niin ikään viime kesänä (YS 8.6.2024). Asioiden käsittely voi viivästyä – Asioiden käsittelyyn saattaa tulla viivästystä, sillä ohjelmistojen käyttöönotto kuormittaa, Karinsalo toteaa ja toivoo kaupungin tietohallinnon ottavan päävastuun kokonaisuuden toimivuudesta. Rakennusvalvonnan uudistetun maksutaksan rakennusja ympäristölautakunta hyväksyi joulukuussa. Parkanossa on vireillä rivitalohanke pitkän tauon jäljiltä Uudelta rivitalolta avautuu näkymä yli Viinikanjoen. – Uusi laki ei tunne suunnittelutarveratkaisua, vaan nämäkin hankkeet edellyttävät rakentamislupaa. Mäkiviinikka edistää hanketta toistaiseksi yksityishenkilönä. Raisa Karinsalon mukaan tämä ei sinänsä aiheuta ongelmia, sillä ohjelmistot toimivat verkossa salasanojen takana, joten niitä pystyy käyttämään istuupa viranhaltija kummassa kunnassa tahansa. Rivitalo sijoittuu kolmen hehtaarin tontille, josta avautuu näkymä Viinikanjoen ja Haapaslammen suuntaan. POP Isojoen toimitusjohtaja Marja Savioja kertoo, että ensimmäinen puoli vuotta Karviassa on sujunut pankin näkökulmasta erinomaisesti. Kaupunginhallitus päätti joulukuussa irtisanoa vanhat ohjelmistot vuodenvaihteesta alkaen. Rakennusja ympäristövalvonta työskentelee jatkossakin kahdella ohjelmistolla JUSSI RANTALA KARVIA Karvian pankkitilanteessa tapahtui viime kesänä isoja muutoksia, kun OP Satapirkka sulki kivijalkakonttorinsa paikkakunnalla kesäkuun alussa (YS 9.2.2024). Hanke muuttuu asunto-osakeyhtiöksi, jos sen toteutuminen konkretisoituu. Kihniössä jatketaan vanhoilla Viranhaltijat käyttävät joka tapauksessa myös vanhoja CGI:n ohjelmistoja, sillä ne pysyvät käytössä Kihniössä. Pulpettikattoisen ja puurakenteisen rivitalon lämmitysmuotona on maalämpö. Hänen mukaansa lainuudistus ei näytä lisänneen asiointia tämän vuoden puolella, mutta ennen vuodenvaihdetta käsittelyyn tuli tavallista runsaammin uusiutuvan energian hankkeisiin liittyviä suunnittelutarveratkaisuja. Uusia laajennuksia ei lähitulevaisuudessa Laajentuminen on ollut osa POP Isojoen strategiaa. Ennen vuodenvaihdetta vireille pannut asiat käsitellään kuitenkin vanhan lainsäädännön mukaan, Raisa Karinsalo sanoo. Uuteen rakentamislakiin liittyen Parkanon rakennusjärjestystä päivitetään parhaillaan, ja tavoitteena on saada työ valmiiksi toukokuussa. Toistaiseksi uuden ohjelmiston puolella toimii vain karttapalvelu, mutta se ei yhdisty rakennusvalvontaohjelmistoon. Sitä paitsi alkaneen vuoden aikana meillä on muita isoja projekteja luvassa, Savioja mainitsee. tammikuuta 2025 6 JUKKA HUIKKO PARKANO Parkanossa on käynnistymässä rivitalohanke pitkän, yli viisivuotisen tauon jäljiltä. Myös Kihniössä rakennusjärjestyksen ja rakennusvalvonnan taksan päivittämiset ovat edessä. Parhaassa tapauksessa rakentaminen käynnistyy jo ensi keväänä, paljastaa Mäkiviinikka. Aukioloaikoihin ei ole tässä vaiheessa näköpiirissä muutoksia, mutta tarvittaessa niiden laajentaminenkin on mahdollista. Keskiviikkona 15. Ennen tuloaan paikkakunnalle POP Isojoella ei ollut juurikaan karvialaisia asiakkaita, mutta uuden konttorin myötä tilanteeseen on tullut iso muutos. Saviojan mukaan uusien asiakkaiden saaminen Karviasta näkyy siinäkin, että myös pankin Isojoen konttorilla poikkeaa nykyään karvialaisia asiakkaita. – Uuden kivijalkakonttorin avaaminen on aina tosi iso voimanponnistus, joten näköpiirissä ei sellaista tällä hetkellä ole. Verkkopankin käyttäjiä on kuitenkin runsaasti, joten ainakaan lähitulevaisuudessa ei ole suunnitelmissa muuttaa palveluaikoja. Yksi asunnoista on jo varattu. Aukioloajat kohdallaan POP Isojoen Karvian konttori palvelee kassa-asiakkaita yhtenä päivänä ja muita asioitsijoita kahtena päivänä viikossa. Mäkiviinikka uskoo, että juuri tämän kokoluokan asunnoille on Parkanossa hyvä kysyntä. Arto Papunen. – Uuden paikkatieto-ohjelmiston Trimblen ja Lupapisteen välistä yhteyttä ei ole saatu toimimaan. HEIKKI PETTINEN PARKANO KIHNIÖ Parkanon rakennusja ympäristövalvonta ei saanut toivomaansa lisäaikaa uusien paikkatietoja kuntarekisteriohjelmistojen käyttöönottoon
1 pv lukuoikeus verkossa 2,90 e/vrk Tilaa Ylasatakunta.fi:ssä tai asiakaspalvelusta. Kestotilaus saatavilla myös 1, 2 tai 4 maksuerässä. Vaalikokemusta Pinja Liukulla on sen verran, että hän oli ehdolla Parkanon nuorisovaltuustoon vuosi sitten, mutta ei tullut valituksi. ovat kuluttajien kestotilaushintoja kotimaassa. Valmista ilmoitusaineistoa otamme vastaan vain mainostoimistoilta ja alan ammattilaisilta. YS DIGI -KÄYTTÖEHDOT Tilaajatunnukset saat asiakaspalvelusta. Tilaajatunnus on käytettävissä samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten kesken. – Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Osoitteellinen jakelu Ma-pe 8-16 puh. – Olen ollut koko ajan Kekkosen linjan takana, jonka mukaan sodan ja rauhan kysymyksissä me (Suomi) emme ole puolueettomia, vaan olemme aina rauhan puolella ja sotaa vastaan, Tiainen sanoi Aamulehdelle. Pirkanmaan kokoomus asetti Pinja Liukun aluevaaliehdokkaaksi kokoomusnuorten esityksestä. Hänen kotipaikkansa on Tampere ja hän on Tampereen yhdyskuntalautakunnan varajäsen. Mediakortti ja ilmoitushinnat löydät Ylasatakunta.fi:stä. Venäjä-suhteen osalta Tiainen kirjoittaa, että ongelmat alkoivat presidentti Sauli Niinistön toisella kaudella tämän ilkeämielisillä ulostuloilla. Tiainen käsitteli kirjoituksessaan muun muassa Suomen Nato-jäsenyyttä sekä suhdetta Venäjään. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Ikäluokkien välillä on varmaan eroja siinä, kuinka paljon yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat, Pinja Liukku miettii. Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Silti piti mennä kysymään puolueen puheenjohtajan kantaa asiaan. Asioi verkossa Useimmat asiat voit hoitaa verkkopalvelussa Ylasatakunta. Juttuvinkit, yleisönosastokirjoitukset, lukijan kuvat, muut tekstit ja kutsut mieluiten toimituksen yhteiseen sähköpostiin tai verkon asiointilomakkeella. E-laskuista, verkkolaskuista ja sähköpostilaskuista laskutuslisää ei peritä. Yhteisötilaajat: YS Yhteisö -tilaukseen sisältyy painettu lehti jaettuna haluttuun osoitteeseen. Varhaisjakelu Ma-pe 6-16 ja la-su 6-12 puh. 0100 5577 (pvm/mpm) tai lomakkeilla verkossa www.posti.fi. Hän ihmettelee muun muassa sitä, miksi yksittäisen ehdokkaan kirjoituksesta kysellään puolueen puheenjohtajalta näkemyksiä. Puhelin: 09-856 080 45, ma-pe 8-20, la 10-15. Tiainen on kommentoinut aihetta myös sosiaalisessa mediassa. Helsingin Sanomat (31.12.2024) teki kirjoituksen johdosta uutisen, jossa haastateltiin puolueen puheenjohtajaa Minja Koskelaa. tammikuuta 2025 7 C M Y CM MY CY CMY K Ilmoitusvaraukset Vaihde: 029 1706 680 asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Myynti ja asiakaspalvelu Riitta Alamettälä 029 1706 682 riitta.alamettala@ylasatakunta.fi Asiakkuuspäällikkö-tuottaja Marko Huhta 029 1706 683 marko.huhta@ylasatakunta.fi Markkinointipalvelu Viestituli www.viestituli.fi Ilmoitusten omatoimipalvelu Ylasatakunta.fi:n omatoimipalvelussa jätetään lukijan ilmoitukset (ensisijainen kanava), seurapalstan ilmoitukset, vakiomuotoiset kuolinilmoitukset ja -kiitokset sekä julkishallinnon vakiomuotoiset ilmoitukset. Ylasatakunta.fi uutisia 24/7, painettu lehti ja näköislehti keskiviikkoisin. Hannu Tiainen sai kirjoituksellaan valtakunnallista huomiota Tiainen pitää nimenomaan Suomea syypäänä huonontuneisiin Venäjän-suhteisiin. Tähän kysymykseen Koskela ei vastannut. Käyttöehtojen vastainen toiminta johtaa tilaajatunnuksen toiminnan rajoittamiseen tai sulkemiseen. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Miehen yleisönosastokirjoitus sai valtakunnallista huomiota. Toistuvissa tai pitkittyneissä ongelmissa yhteys Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun. JUKKA HUIKKO KIHNIÖ Vasemmistoliiton riveissä ensi kevään kuntaja aluevaaleissa ehdolla olevan Kihniön Hannu Tiaisen Aamulehdessä (29.12.2024) julkaistu yleisönosastokirjoitus sai valtakunnallista huomiota. Kestotilaus Verkkotilaus YS Digi 6,70 e/ kk tai 77,00 e/vuosi. Ei riittänyt pelkkä kirjoittelu ja puheet, joissa Venäjää ilkuttiin, pilkattiin ja mustamaalattiin, vaan alettiin tehdä kiusaa monin eri tavoin, hän kirjoittaa ja toteaa, että nykyinen valtiojohto on ajamassa Suomea sotaan. Kuluttajatilaajat: YS Kotiin + Digi -tilauksiin sisältyy painettu lehti ja verkkopalvelu. Pinja Liukku opiskelee Parkanon lukiossa. Painetun lehden ilmoitusvaraukset ja omatoimikanavan ilmoitukset ma klo 12 mennessä. Pinja Liukku Parkanosta ehdolle aluevaaleihin Aiemmin nimetyt Pirkanmaalla aluevaaleissa ovat levikkialueelta ehdolla myös Klaus Myllymäki (kesk), Juha-Matti Markkola (kesk), Jaana Männikkö (sd), Janne Ojala (ps), Jesse Räsänen (kd), Hannu Tiainen (vas), Jari Tuominen (kok) ja Kauko Turunen (kd). Laskutuslisä Paperilaskutuslisä on 3,80 e/ lasku (sis. Tiaisen mukaan esimerkiksi Naton erinomaisuutta ”syötettiin suomalaisille valehtelemalla ummet ja lammet”. Hän kertoo lupautuneensa ehdokkaaksi, kun pyydettiin. Yleisönosastokirjoituksen mahdollisesta vaikutuksesta ehdokkuuksiin Tiainen kommentoi, että puolueessa on tiedetty hänen mielipiteistään. En sanallakaan moittinut Vasemmistoliittoa. Puuttuvan lehden saat seuraavan päivän jakelussa, tee ilmoitus klo 16 mennessä. Täystilaus YS Kotiin + YS Digi 12,00 e/kk tai 139,00 e/vuosi. Perustettu 1933. – En osaa sanoa, mistä se johtuu. YS Digi -tilaukseen pelkkä verkkopalvelu. Mikäli saamassasi laskussa on virhe, ota yhteys Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun eräpäivään mennessä. fi -> Asioi verkossa. Puuttuva lehti pyydetään tai noudetaan Ylä-Satakunnan asiakaspalvelusta – postitukset maanantaista alkaen. JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Oma kantani on edelleen, ettei Suomen olisi kuulunut sotkeutua suurvaltapolitiikkaa Natoon liittymällä, kirjoittaa Tiainen Facebook-sivullaan. ” Sitä ihmettelen kun kyse on kuntaja aluevaaleissa, niin kirjoitukseni ulkopolitiikasta nostetaan tikun nokkaan.” Hannu Tiainen on vasemmistoliiton ehdokkaana niin aluekuin kuntavaaleissa. Osoitteenmuutoksesta tulee ilmoittaa suoraan Ylä-Satakunnalle. Myös tilapäisen osoitteenmuutoksen tekeminen mahdollista (esim. Kokoomuksen nuorten jäsen olen ollut vuoden verran. ASIAKASPALVELU Puhelinja sähköpostipalvelu Vaihde 029 1706 680 (0,0835 €/puh + 0,1488 €/min) Sähköposti asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Palveluaika ma-to 9-15. Ehdokkaiden asettamisesta aluevaaleissa päättävät puolueiden maakunnalliset elimet. kesäosoite). Verkossa: ropo-online.fi tai Ropon chatpalvelu 24/7. alv 25,5%) niin kuluttajakuin yritysasiakkaille. – Tästä rohkaistuneena ministerit, kansanedustajat ja valtamedia saivat pontta hyökätä sanan säilällä naapuriamme vastaan. Nyt aloittava uusi nuorisovaltuusto valittiin sopuvaalilla, koska ehdokkaita oli pulaa. Yhteinen sähköposti toimittajat@ylasatakunta.fi Whatsapp ja tekstiviestit 044 7044 600 (ei puheluita) Vaihde 029 1706 680 Ylasatakunta.fi -> asioi verkossa Toimittajia voi tavoitella vaihteen (ma-to 9-15) kautta tai suoraan henkilökohtaisista puhelimista tai sähköpostitse. TILAUKSET Osoitteenmuutokset Vakituisen osoitteen muuttuessa ilmoita uusi osoite Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun. Ilmoitusehdot (tiivistelmä) Lehti ei vastaa puhelimitse vastaanotetuissa ilmoituksissa esiintyvistä virheistä. Hän on ehdolla myös kuntavaaleissa. Vasemmistoliiton aluevaaliehdokkaana on kihniöläissyntyinen sosiaalityön opiskelija ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti Hely Hollo. Paino: Sanoma Manu, Tampere Kustantaja: Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Toimitusjohtaja-päätoimittaja: Jukka Huikko Uutismedian Liiton jäsen Kokonaistavoittavuus 11500, KMT 2024 Jakeluhäiriöissä ota ensisijaisesti yhteys Postiin. Em. TOIMITUS Päätoimittaja Jukka Huikko 029 1706 681 Toimitussihteeri Heikki Pettinen 029 1706 690 Toimittajat Niina Kivioja 029 1706 691 Mari Kallio 029 1706 692 Maarit Lehto-Alatalo 029 1706 693 Näpyt (ei puheluita) 044 7044 600 KARVIA PARKANO KIHNIÖ MEDIAMYYNTI JA ILMOITUKSET C M Y CM MY CY CMY K HEIKKI PETTINEN PARKANO Myös kokoomuksen listalla on aluevaaleissa parkanolainen ehdokas, sillä Pirkanmaan piiri asettaa ehdolle Pinja Liukun, 18. YS Yhteisö Digi -tilauksiin sisältyy verkkopalvelun käyttöoikeus nimetylle tilaajalle. Asiointipiste Parkanontie 45, Parkano Avoinna ma 9-12 ja 13-15, ti-ke 9-12. Varatut, valmiina tulevat aineistot ti klo 12 mennessä. Hän vakuutti, että vasemmistoliitto on sitoutunut tukemaan Ukrainaa ja tuomitsee Venäjän laittoman hyökkäyssodan yksiselitteisesti. Aikataulut Vedostettavat ilmoitukset to klo 15 mennessä. Laskutus Laskun maksamiseen liittyvissä asioissa palvelee Ropon asiakaspalvelu. Älä luovuta tunnusta ulkopuolisille. Parkanon, Karvian ja Kihniön taajamat. Postilaatikossa tulee olla saajan nimi ja osoite. Satakunnasta toistaiseksi on tiedossa Jari Lepistön (kesk) ehdokkuus. Lehti kysyi myös, voiko Tiainen toimia alueja kuntavaaliehdokkaana. Niina Kivioja. Parkanon kokoomus tiedotti jo viime syksynä ryhmittyneensä Nokialla asuvan, Parkanosta lähtöisin olevan Jari Tuomisen ehdokkuuden taakse. Hän työskenteli usean vuoden ajan Parkanon terveyskeskuksessa. Mikäli emme vastaa, jätä soittopyyntö. 0204 515 523 (pvm/mpm). Varattua tai ostettua ilmoitustilaa ei voi välittää, antaa tai myydä kolmannelle osapuolelle. Aamulehden (31.12.2024) tavoittama Tiainen toisti edelleen mielipiteensä, että pitää nimenomaan Suomea syyllisenä Suomen ja Venäjän välien huonontumiseen. Ukrainan sodasta hän käyttää termiä erityisoperaatio. Tehdessäsi uuden tilauksen saat tunnukset sähköpostiin. Keskiviikkona 15. Jätä ma klo 12 mennessä. Monelle parkanolaiselle tuttu aluevaaliehdokas kokoomuksen riveissä on myös tamperelainen lääkäri Joel Kontiainen. – Sitä ihmettelen kun kyse on kuntaja aluevaaleista, niin kirjoitukseni ulkopolitiikasta nostetaan tikun nokkaan
Joulu lähestyy 19.11.2025 Joulusesonkiin starttaava erikoislehti. tammikuuta 2025 8 NIINA KIVIOJA YLÄ-SATAKUNTA SBT PaPo pelaa salibandya Räjähdysherkkä-televisiosarjan toisella tuotantokaudella kuvitteellista Laumakkala Lions -joukkuetta vastaan. jaksossa. Lisäpainos kaikkiaan n. – Pelikohtaus on kuvattu Vantaan Energia-areenalla yhden arkipäivän aikana. – Ainakin Niko Niemen ja Antti Luusalon paidat ovat mukana, Rintala paljastaa. Pelipaidoista voi kuitenkin etsiä tuttuja numeroita. potentiaalisimmat paluumuuttajat! SISÄÄN JA POISMUUTTANEILLE Lisäjakelu osoitteellisena kaikille Parkanosta, Karviasta ja Kihniöstä 1-15 vuoden aikana poismuuttaneille sekä 1-5 vuoden aikana alueelle muuttaneille. Ständijakelussa joulun alla. TÄYSPEITTO JOKAISEEN KOTITALOUTEEN Lisäjakelu osoitteellisena kaikkiin Parkanon, Karvian ja Kihniön kotitalouksiin. Jaakko Kahilaniemi Ylä-Satakunnan vuoden 2025 teemalehdet ja erikoisjakelut – hyödynnä kohdennus ja tavoittavuus! Myynti: Marko Huhta 029 1706 683 marko.huhta@ylasatakunta.fi – myös Viestitulen palvelut | Riitta Alamettälä 029 1706 682 riitta.alamettala@ylasatakunta.fi Nyt on hyvä aika varata aika Ylä-Satakunnan, Ylasatakunta.fi:n ja Markkinointipalvelu Viestitulen medianäkyvyyden palveluiden esittelylle! Käy luk em ass a lisä ä! Yla sat aku nta .fi -> Me dia kor tti Raksa ja remppa 16.4.2025 Rakentamisen, remontoimisen ja sisustamisen perinteinen teemalehti. Lisäjakelu kaikkiaan noin 3100 taloutta. Mukana ainakin ”Niemi” ja ”Luusalo” Taustanäyttelijöillä ei ole vuorosanoja, eivätkä he esitä erityisesti keitään tiettyjä PaPon pelaajia. Ständijakelussa koko kesän. Valmiita paketteja ja räätälöintiä – kysy! C M Y CM MY CY CMY K. Keskiviikkona 15. Idean parkanolaisjoukkueen ottamisesta mukaan keksi sarjan parkanolaislähtöinen linjatuottaja Johan-Sebastian Rintala, kun sarjassa vakituisesti esiintyvälle Laumakkala Lionsille piti saada vastustaja. – Käsikirjoituksessa luki, että ”kasvoton joukkue”. Ensimmäisellä kaudella mukana oli myös parkanolaistaustainen Leevi Mansukoski, joka esitti yhtä Laumakkala Lionsin pelaajista. Kausi on kokonaisuudessaan nähtävissä Yle Areenassa ja parhaillaan menossa myös YLE TV2:ssa. Osoitteellinen täyspeittojakelu toteutetaan ensimmäistä kertaa. Jaksoja sekä ensimmäisessä että toisessa tuotantokaudessa on 8, ja ne ovat pituudeltaan 15–23 minuuttia. Vaalilehti 19.3.2025 Kuntaja aluevaalien ehdokasasettelun ja teemojen erikoislehti. Printti-digi-kampanjat Paketit soveltuvat niin kampanjoiden, tapahtumien kuin sesonkien markkinointiin yrityksille ja yhdistyksille. Kuvassa sarjan päähenkilö Kristian (Pyry Rautiainen) ja Emil (Aron Syrjä). tammikuuta alkaen. Harrastukset 20.8.2025 Starttipaketti syksyn alkaviin harrastuksiin: urheilu, kulttuuri, käsityöt. Sarjassa nähtävät pelaajat eivät kuitenkaan ole papolaisia, vaan taustanäyttelijöitä. Rintalan mukaan joitakin pelaajia tuli myös helsinkiläisestä salibandyseurasta EräViikingeistä. SBT PaPon mustat paidat nähdään pelikentällä televisiosarjassa ” Ehdotin, että kysytään PaPoa, ettei tarvitse toista joukkuetta luoda tyhjästä.” Salibandyjoukkue SBT PaPo on mukana yhdessä nuortensarja Räjähdysherkän toisen tuotantokauden jaksossa. 1300 taloutta. Joukkueet kohtaavat toisensa sarjan 4. Terveisiä Ylä-Satakunnasta 1.10.2025 Vuoden ylivoimaisesti suurin kohdennettu osoitteellinen erikoisjakelu. Rintalan mukaan tämä johtui käytännön syistä, kuten aikataulusta ja välimatkoista. Saat yhdistettyä myös Markkinointipalvelu Viestitulen palvelut, esim. PaPo lähti mukaan ajatukseen ja lainasi kuvauksiin oikeat pelipaidat. MUUT TEEMALEHDET Kun haluat tavoittaa Painetun Ylä-Satakunnan ja Ylasatakunta.fi:n tavoittavuus levikkialueellaan on ylivoimainen. Joululehti 10.12.2025 Joululehdessä mukana jouluista asiaa sekä joulutervehdyksiä. Pirkanmaan aluevaalilehti 2.4.2025 Itsenäisten paikallislehtien yhteinen aluevaalilehti, 109000 taloutta. Tykkään myös tuoda mukaan parkanolaisuuttani, Rintala kertoo. Lisäksi ständijakeluna valikoiduissa kauppaliikkeissä ilmestymisen jälkeen. Kesä – 7 viikon sesonki 18.6.2025 Ylä-Satakunnan kesän näytelehti. Katsomossa näkyy pelin aikana PaPoa kannustavia kylttejä, ja vierasjoukkueen pelaajilla on päällään PaPon aidot pelipaidat. Ehdotin, että kysytään PaPoa, ettei tarvitse toista joukkuetta luoda tyhjästä. Räjähdysherkkä on Yleisradion ja Tekele Productionsin nuortensarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi valmistui vuonna 2023. Kokonaistavoittavuus on 10.500 lukijaa viikossa (KMT 2024). PaPon pelaajiksi etsittiin salibandytaitoisia avustajia. Tavoittavuus 100%. Kesälehti 21.5.2025 Kesäistä asiaa mm. Olisi ollut hankalaa saada parkanolaiset silloin paikalle, Rintala perustelee. tammikuuta ja TV2:ssa 26. Sarjan ensimmäinen kausi kuvattiin Tampereen ympäristössä, mutta toinen pääkaupunkiseudulla. Tavoitat kuukaudessa 94% levikkialueen asukkaista. 2200 kappaletta. MÖKKILÄISJAKELUT VAPAA-AJANASUKKAILLE Lisäjakelu osoitteellisena kaikille Parkanon, Karvian ja Kihniön muualla asuville vapaa-ajanasukkaille, n. Kohderyhmässä mm. tapahtumista, ihmisistä ja palveluista. Vuosisopimus Edullinen, tehokas ja vaikuttava – kaikissa kanavissa. led-taulujen näkyvyyden. Toinen tuotantokausi julkaistaan Areenassa 21
Ei ole yhdentekevää, miltä mainoksesi, verkkosivusi tai somesi näyttävät. Viestitulelta saat sisältöpäivitykset tai kokonaan uudet sivut nopeasti ja edullisesti. Keskiviikkona 15. Lehtija verkkotunnustilaukset: asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Kouluja toimitusvierailut: Niina Kivioja, 029 1706 691, niina.kivioja@ylasatakunta.fi Uutismedian liitto tarjoaa paljon oppituntivinkkejä! Linkit ja lisätiedot Ylasatakunta.fi viestituli Tee itse ja säästä vähän. Jätä sekin ammattilaisen huoleksi. Julisteiden, ?yereiden, printtimainosten ja muun graa?sen materiaalin ulkonäköön kannattaa panostaa. tammikuuta 2025 9 UUTISTEN VIIKKO 27.–31.1.2025 KUN SELAAT, TUNNISTA LUOTETTAVAT LÄHTEET Opettaja, tilaa lehdet ja verkkotunnukset maksutta opetusja oppilaskäyttöön! Teemme pyydettäessä myös kouluvierailuja. Ammattilaisen avulla osaamisesi saa arvoisensa näkyvyyden. marko.huhta@ylasatakunta.. Markkinointipalvelu Viestitulen palveluilla varmistat, että erotut eduksesi. ALUEJA KUNTAVAALIT 13.4.2025 LED-MAINOSNÄYTÖT VERKKOSIVUT JA SOME MAINOSMATERIAALIT Viestitulen ja Ylä-Satakunnan kanavat tavoittavat ylivoimaisen tehokkaasti levikkialueen äänestäjät. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous kokonaispaketista ja varmista, että viestisi huomataan.. Teetä ammattilaisella ja voita paljon. 040 353 2424 Viestitulen neljä LED -mainosnäyttöä Parkanossa tavoittavat tuhansia ihmisiä joka päivä. Tilaa näytöissä on rajallisesti, varaa siis paikkasi ajoissa. Toimivat ja ajan tasalla olevat verkkosivut ovat edelleen kaiken toiminnan kivijalka, jota somekanavat täydentävät
– Opettaminen oli aina ollut suunnitelmissani, vaikka teinkin hirveästi töitä välttääkseni päivätöitä, Piritta Lumous nauraa. Laulaja-opettajan kevät sisältää opetustyön lisäksi keikkailua ja oman levyn saattamista loppuun. B-osa Ke 15.1. Perinteet, jotka eivät muutu, voivat jäädä menneeseen, mutta mukautuvat perinteet jatkavat elämäänsä myös tulevien sukupolvien mukana. Hän on myös äidinkielen lehtori, joka opettaa lukiolaisille äidinkieltä ja musiikkiteatteria Kaarnassa. Tuli hymyilyä koirien joululahjoista ja joulumusiikin kuuntelusta marraskuussa. Jos emme pidä perinteitä elinvoimaisina ja joustavina, voivat ne unohtua ja kadota ajan myötä. Jäsenet saivatkin ohjeistaa yleisöä, että keikalla saa heilua ja huitoa. Mitä uutta me voisimme tänä vuonna luoda tulevia sukupolvia varten. Opettaja viihtyy myös työssään. Uuteen vuoteen kuuluvat raketit, tinat ja uudenvuodenlupaukset. Kiinassa suurkaupunkien festariyleisö oli oppinut länsimaiset tavat. Samainen henkilö on myös äidinkielen lehtori, joka päivätyönään opettaa Kaarnassa lukiolaisille äidinkieltä ja musiikkiteatteria. Hän kehuu oppilaiden keskusteluja väittelytaitoja. Euroopan-kiertueet bändi aloitti vuonna 2008, ja muutama vuosi myöhemmin Lumous kirjoitti kiertueista kirjan Roadkill?–?Levottomuuden anatomia. Nykyiset tavat eivät myöskään saa tuomita menneisyyttä. Solja To 16.1. Suomenkielisten kappaleiden aiheet hän löysi omasta kaveripiiristään, mutta yksi yhteen laulut eivät ole kenenkään elämän kanssa. Jouluun kuuluvat kuuset, joululaulut, hyasintit ja riisipuuro. Pirkka Isotalon tuottama ja sovittama levy julkaistaan cd:nä ja todennäköisesti myös vinyylinä. Jos haluamme siirtää niitä tulevillekin sukupolville, meidän on oltava valmiita sopeutumaan. Toni, Anton, Antto La 18.1. Että niitä näkee museossa. Aikataulut olivat tiukat ja keikkoja joka päivä. Osaan kuitenkin hymyillä itselleni, mutta tapojani en pysty muuttamaan. Tämä kertoo nuorten kiinnostuksesta ja tuo työhön mielekkyyttä. Kerrottavaa riittäisi myös Manzanan kanssa Kiinassa tehdystä kolmesta pitkästä kiertueesta. Ilmari, Ilmo Pe 17.1. – Kaarnan salissa on hyvä työskennellä oppilaiden kanssa. Paikallisten perinteiden päälle luodaan uusia tapoja. – Jätän glitterit keikkabussiin, otan rinkan ja sukset ja painun metsään. Kopioin myös muiden juhlista ja lehdistä ideoita, joita haluan toteuttaa. Vanhat perinteet tai tavat eivät määrittele tulevaisuutta. Rocklaulaja viihtyy opettajana Kaarnassa Piritta Lumous julkaisee keväällä ensimmäisen soololevynsä. Jouluradio menee autossa päälle heti sen auettua marraskuun alussa ja pieniä jouluesineitä ilmestyy kotiin heti, kun niitä tulee kauppaan. Lumous kehuu kiinalaisten ystävällisyyttä. Parrasvaloista nauttiva Piritta Lumous laulaa rokkia ja jazzia, sanoittaa, ohjaa ja kirjoittaa kirjoja. Sisämaassa bändi esiintyi paikoissa, joissa metalliscene oli outoa eikä bändejä ollut siellä vieraillut. Lumous on rocklaulajan, sanoittajan, ohjaajan ja kirjailijan taiteilijanimi. Laura Juttelin työkavereiden kanssa juhlaperinteistä. – Gobin autiomaassa soitimme festareilla mongolialaisille motoristeille. Olen tehnyt Tampereella paljon sijaisuuksia ja ohjauksia, eikä siellä kouluissa ole vastaavaa tilaa. Siinä yritimme pysyä paikallisessa menossa. Varmasti isossa mittakaavassa toimii sama. Piritta Lumous työskenteli vuosikymmeniä lähinnä rokkibändeissä ennen kuin hänellä oli ensimmäinen palkallinen kesäloma lähes viisikymppisenä. Metallibändi Manzana on tauolla, ja tällä hetkellä Piritta Lumous laulaa jazzia Roamin` Street Bandissa. Perinteet ovat aina syntyneet yhteisön tarpeista ja arvoista, siksi niiden on voitava jatkaa matkaansa nykyajassa. Mutta eikö voitaisi ajatella, että perinteitä voidaan myös muokata ja tuoda nykyaikaan. Hän tajusi, että on esiintynyt tilassa Turun musiikkiteatterin kanssa. Aasialainen työtahti oli kuitenkin tiukka. Nukkuminen järven jäällä luonnon äänistä nauttien on hyvää mielen nollausta, Piritta Lumous sanoo. Meidän ei tarvitse menettää perinteiden ydintä. Kaikki elämässä tarvitsee ajoittain päivitystä, ehkä myös perinteet. – Aamulla viiden aikaan kuului hotellihuoneen ovelta koputus ja kehotus ”go, go”. Alkuperäinen tarina ei katoa, mutta uusina aikoina syntyy uusia kertomuksia, jotka linkittävät nykypäivän menneisyyteen. Syntymäpäiviin kuuluu kermakakku ja kynttilät. Kaarnassa Muska Babitsina Kaarna vaikutti kovin tutulta paikalta, kun Piritta Vartola asteli uuteen työpaikkaansa. Paikalliset perinteet ovat myös osa meidän yhteistä kulttuuriperintöämme. Vapaa-aikanaan esiintyvä taiteilija viihtyy luonnossa. Koulumaailmassa hän vaikuttaa omalla sukunimellään Vartola. Hän sanoo nauttivansa, kun saa vetää bluesia täysillä. Pohdin tuossa työkavereideni kanssa käydyssä keskustelussa, että kaltaisteni jouluihmisten läheiset saattavat muuttua juuri tuollaisiksi ihmisiksi, jotka odottavat rauhallista arkea kaiken sen touhuamisen vastapainoksi. Avartavaa uutta vuotta! Tuuli Tarukannel Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija. Ryhmät myös ovat pieniä ja oppilaisiin on helppo tutustua. Positiivinen tekeminen on avain muutokseen. Jos kyläjuhliin ei enää tule ihmisiä, keksitään sinne uudenlaista toimintaa. Minä olen juhlaperinneihminen, erityisesti jouluihminen. Ne luovat yhtenäisyyttä, muistuttavat mistä olemme tulleet ja auttavat ymmärtämään juuriamme. Glögi ja joulukarkit lokakuussa on minusta mahtava juttu. helmikuuta. Kiertue-elämä Kiinassa tuttua Lumous on metallibändi Manzanan pitkäaikainen solisti. Meidän pitää hyväksyä muuttuva maailma ja uusien ihmisten tarpeet. Tuolla keikalla lensi hiekkaa lavalle ja hampaiden väliin, Piritta Lumous muistelee huvittuneena. Yhtye on julkaissut kuusi levyä ja tehnyt laajoja ulkomaan kiertueita aina Kiinaa myöten. Kun puhutaan perinteistä, ajatellaan helposti, että ne kuuluvat menneisyyteen. Kunta ja paikallinen yhteisö toimivat monesti kaikkein tärkeimpänä perinteiden säilyttäjänä, luojana ja synnyttäjänä. ” Gobin autiomaassa soitimme festareilla mongolialaisille motoristeille.”. Perinteisesti ” Vanhat perinteet tai tavat eivät määrittele tulevaisuutta.” VAIN KUNTAELÄMÄÄ MAARIT LEHTO-ALATALO PARKANO Piritta Lumous laulaa keväällä ilmestyvällä ensimmäisellä soololevyllään 9 naisen erilaiset tarinat. – Kyse on tavallisista naisista, joilla on yllättävän rankkoja tarinoita, Piritta Lumous sanoo. Tätä ennen ilmestyy Lumouksen uusin sinkku 3. Perinteet eivät ole vain menneisyyttä varten. Hän esitti Kirka-musikaalissa Muska Babitsinia. Itse olen ottanut eri asuinpaikoista, eri suvuista, kaikista perinteistäni mukaan juhlien hyviä asioita. Koulutukseltaan Vartola on teatteri-ilmaisun ohjaaja ja filosofian maisteri. (Aion muistaa myönteisenä ne hetket, kun pelasin lapsena Afrikan tähteä ketään riistämättä, vaan iloisena lapsena haluten löytää timantin.) Pidetään kiinni omista tavoistamme ja unelmistamme, mutta ollaan valmiita mukauttamaan niitä, jotta ne voivat jäädä meidän jälkeemmekin elämään uusilla tavoilla. Osa oli juhlaihmisiä, osa taas pitää perinteitä päälle liimattuina ja jopa tekohauskoina. Ne kulkevat kanssamme huomaamattamme aivan joka päivä
Karvia Kihniö Parkano Ma Jauhelihakastike, täysjyväpasta Kastike, spagetti Kanapastavuoka Ti Broilerikeitto Kalapihvit, perunamuusi Kaarnankiusaus Ke Kinkkukiusaus Lihapata, perunat Kalakeitto To Kalapuikot, perunasose, kastike Nakkikastike, perunat Uunimakkara, muusi Pe Kasviskeitto, puuro Kanakeitto Jauhelihapihvi, peruna, kastike KOULURUOKA 20.–24.1. 16.1. Salibandyn miesten turnaus kouluja kulttuurikampus Kaarnassa klo 10–19. Niitä sentään oli istutettu. Noin kaksi kuukautta sitten oli yhteenveto maksamattomista yli kaksi miljoonaa markkaa. Tämä reissu juolahti mieleen Kihniössä taannoin järjestettyjen kirjolohipilkkien myötä. klo 18. 21.1. Aamurukous seurakunnan Wanhassa pappilassa klo 6.30. Kerrotun mukaan Kihniön kisalampeen oli istutettu noin 130 kirjolohta, joista seitsemän nousi kisassa ylös. Ehkä sitten seuraavalla reissulla. Yhteiskristillinen kaupunkirukous Kotiseurakunnassa klo 18. Sebastian Ti 21.1. Vaikeuksien aika maksuasioiden hoidossa johtui kamreeri Tulisalon käsityksen mukaan teollisuushalli kolmosen rakentamisesta ulkopuolella talousarvioehdotuksen. Kihniö 15.1. 21.1. Heikki, Henri, Henna Ma 20.1. 17.1. Nykyinen rahojen ulosanto vaatisi ehdottomasti 17 pennin veroäyriä. Alun perin oli tarkoituksena, että rakennustyö valmistuisi vuoden loppuun mennessä, mutta monestakin syystä johtuen hanke on myöhästynyt aikataulustaan. Enimmän osan vuotta oli huutava puute työvoimasta. Samaisella järvellä tosin odotettiin myös kuhaja rapusaalista, mutta koskaan nekään eivät realisoituneet. Su 19.1. Jos veroäyriä aiotaan edelleen pitää nykyisellään, olisi menoista päätettäessä oltava hieman varovaisempia. Myös parikymmentä vuotta sitten oli kovat odotukset kirjolohisaaliin suhteen. Hyvän mielen tuokio Wanhassa pappilassa klo 10. Rukouskävelylle lähtö seurakuntatalolta klo 16.30, raamattuluento seurakuntatalolla klo 17.30. koulutoimen valtionapuja noin miljoona markkaa. Parkano 17.1. Pulaa on edelleen ollut monista rakennustarvikkeista eivätkä sääolotkaan ole olleet suotuisat. Ompeluseurat rauhanyhdistyksellä klo 18. Jopa madetta. Elokuvat Elokuvateatteri Sirius, Parkano: Vaiana 2 18.1., 19.1., 21.1. Virastotyöntekijä Helena Mattsson on lääninhallituksen luvalla nimitetty virkaa tekeväksi nuoremmaksi konstaapeliksi. MENOT. Tänä talvena jäät ovat jo paikoin vahvoja. Myöhemmin, joskus seuraavan juhannuksen tienoilla selvisi, että kirjolohiistutus oli ollut niin sanottu fake news, kuten tänä päivänä on muotia sanoa. Tällöin odotetaan saapuvan mm. 20.–23.1. 18.1. Saarnasaranahetki seurakuntatalolla klo 18. Niinpä allekirjoittanutkin aloitti pilkkikauden jo männäviikolla. Nimitys konstaapeliksi tuli hänelle ylikonstaapeli Haapasaaren otettua virkavapaata ja nuoremman konstaapelin toimen tultua avoimeksi. Virkaa hän hoitaa vuoden -75 loppuun saakka. Toinen syy on veroäyrin hinnan pitäminen liian alhaisena menoihin nähden. SBT PaPo – PäLu klo 10, TFS – SBT PaPo klo 18. Tosin. 21.1. ja 23.1. Tästä muistuttaa toistuvasti esimerkiksi suosittu Eumerin Olli Ojamo videoillaan. Aune, Oona, Netta KAIKKOSELLA ON ASIAA Tutkimusasema myöhästyy kolme kuukautta Kuten ehkä muistetaan Kaironiemeen tuleva metsäntutkimusasema on ollut rakenteilla viime helmikuusta lähtien. Hänen työnsä käsittää virastotyötä kansliassa. Maksamattomien laskujen kasa alenemassa Näin totesi kauppalanhallitus viime kokouksessaan kuullessaan kamreeri Tulisalon ”tilannekatsausta”. Kustannustaso on rakennusalalla myös noussut erittäin jyrkästi, paljon enemmän kuin mitä urakoitsija on voinut ennakoida jättäessään tarjouksensa sisään ennen öljykriisin puhkeamista. Jukka Huikko Saalis ei ole koskaan varma VIHOVIIMEISET UUTISET ” Juhannuksen tienoilla selvisi, että kirjolohiistutus oli ollut niin sanottu fake news.” Joko sinä olet avannut pilkkikauden. Istutukset oli tehty ihan toisaalla, eikä nimenomaisella järvellä... Rukousilta vapaaseurakunnassa klo 18. Kosteaa lähinnä siksi, koska jäätä oli vielä kovin vähän, eikä parilta rannassa tapahtuneelta mulskahdukselta osattu välttyä. Rukouskokous vapaaseurakunnan alasalissa klo 18. Nimismies Sakari Hakamäki sanoo, että maaseutupaikkakunnille naiskonstaapelin nimitykset ovat harvinaisia. Jääkiekkopelit jäähallissa U11 PK 83 – Uplakers klo 15, Edustus – HPK Ice Dogs klo 17. Jokunen muu sintti sentään, mutta ne taisivat olla ahvenia ja särkiä. Kunhan edetään helmikuulle, olettaa kamreeri päästävän normaaliin tilanteeseen. Saaliiksi jäi lähinnä raitista ilmaa ja kalapuikkoja K-kaupasta. Siis olotilaan jolloin laskut voidaan maksaa käytännössä olevien maksuaikojen mukaisesti. Muista vesistöistä on onneksi kalaa ja rapuja tullut. Naiskonstaapeli Parkanoon Parkanon nimismiespiiriin on ensimmäistä kertaa saatu naispuolisen konstaapelin vakanssi. Kuten ellemme omilta kalareissuilta niin vähintään sosiaalisen median lukuisista kalastussisällöistä oppineet, niin saalis ei koskaan ole varma. Mustaanmaijaan ei Mattssonin tarvitse miespuolisten kolleegojensa kanssa mennä. Y-S 15.1.1975 Joskus parikymmentä vuotta sitten tämän palstan silloin tuleva vakituinen avustaja vietti kosteaa pilkkiviikonloppua yhdessä kaverien kanssa vuodenvaihteessa. Edes nykyn nykyä ei tälläkään reissulla suotu. Nyt vähän matkaa tammikuuta edettäessä osoitti vastaava yhteenveto noin 900.000 markkaa. Rapiat 120 odottaa siis ottajaansa. 18.1. Sellaisia ei kuitenkaan saatu
Rakkaamme Erkki Juhani RAIVALUOMA 28.7.1948 Parkano 6.12.2024 Hämeenkyrön tk Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. tammikuuta 2025 12 hengellisiä tilaisuuksia Rakkaamme Kaisa Irene SAARIKOSKI o.s. klo 18. Kirkkoneuvostossa on 9 jäsentä. 17.1. luokkalaisille maanantaisin klo 17 seurakuntatalolla. klo 11 Jumalanpal velus todistuskokous. Messu, Pyhän Henrikin mp. klo 10.45 Seurakuntatalo. klo 17.00. klo 14 Annakodin hartaus. SU 16 Iltatilaisuus, Petri Aittoniemi, Anna Ait toniemi (lähetysmatka) ja seurakuntakuoro. Kasteessa esiin tuleva Jumalan armo on konkreettista ja käsinkosketeltavaa. ¤ KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA Karvia Kuollut: Tapio Kaleva Viitasaari 70v, Kaisa Irene Saarikoski 91v. Seurakunnan yhteystiedot: Liisa Myyryläinen 0408049651, Simi Virtanen 0408049663. PE 13 Base aukeaa, Base lapset klo 1317, Nuoret klo 1822, Nuorte nilta klo 20. klo 12 seurakuntatalolla. klo 17.30 seurakuntatalolla (Samu Turunen). Mäki s. klo 10.00 Wanha Pappila. Tervetuloa! P PA AR RK KA AN NO ON N V VA AP PA AA AS SE EU UR RA AK KU UN NT TA A www.parkano.svk.fi 15.1. 15.1. Lämmin kiitos osanotosta. 21.1. Kaste ei kahlehdi, vaan vapauttaa kahleista. Rakas muistosi kuitenkaan, meiltä unohdu koskaan ei. Hyvän mielen tuokio ti 21.1. klo 13.30 seurat ry:llä Tervetuloa! Pe 17.1. Ke 22.1. Päätteeksi kahvit seurakuntatalolla ja voi halutessaan jäädä Raamattuluennolle. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra Mika Kyytinen. Kiittäen ja kaivaten Mika ja Maija Mikael Samuel sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. klo 14.00 Wanha Pappila. seurakunta Vapauttava kaste SUNNUNTAIKSI MAARIT LEHTO-ALATALO KANKAANPÄÄ Karvialainen Pii Lepola jatkaa Kankaanpään kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana. Ja siinä meitä siunaa ja auttaa Jeesuksen lupaus olla meidän kanssamme tässä maailmassa aina sen loppuun asti. Kankaanpään kirkkovaltuusto teki valinnat toimikaudeksi 2025–2026 yksimielisesti kokouksessaan 8. Hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin karvialainen Eija Nevala. Kaste, jos mikä, on kristityn vapautta, vapautusta synnin ja kuoleman vallan alta, mutta myös vapautusta omasta suorittamisen ja pärjäämisen vaatimuksesta. klo 15.00 Wanha Pappila. klo 18.30 Raa mattu ja rukousilta. Jokaisessa kirkollisessa toimituksessa ja tilaisuudessa on oma puhutteleva sisältönsä, mutta juuri kasteessa sitä on minulle enemmän kuin missään muussa. Kirkkovaltuuston kokous to 23.1. Iltaperhekerho maanantaisin klo 17-18.30 seurakuntatalolla. KE 18 Rukousilta. 16.1. Kasteessa on meille siunauksen ja tehtävän sana: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. su 19.1. klo 11.00 Juma lanpalvelus, Jesse Koivu koski. Heti alkuun toivotan siunattua uutta vuotta 2025! Näin vuoden alkuun muistetaan kastetta, ja sunnuntaina jaettiinkin viime vuonna kastettujen kastelinnut takaisin perheille. Hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin karvialainen Jukka Törmä. Vuoden 2022 seurakuntavaaleissa Kankaanpään kirkkovaltuustoon valittiin 5 karvialaista jäsentä, jotka ovat Pii Lepola, Joni Lentovaara, Jukka Törmä, Eija Nevala ja Merja Holkko. 23.7.1933 Karvia k. 3 km) ja rukoilemaan omassa mielessä erilaisten asioiden puolesta. SU 15 Base lapsi työnpalaveri, (kerhojen suunnittelu klo 14). klo 18 seurakuntatalolla (Ari Juupaluoma). Kirkkovaltuusto valitsi puheenjohtajakseen Päivi Tammiston, joka täten jatkaa tehtävässä. Ikäihmisten kerho ti 21.1. Pii Lepola jatkaa Kankaanpään kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana Karvialainen Pii Lepola (vas.) jatkaa Kankaanpään kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana. ¤ KIHNIÖN SEURAKUNTA Kuollut: Tapani Vähä-Peltomäki 84 v. Siinä Kristus itse todistaa, että olet Häneen puettu. klo 14. Keskiviikkoruokailu ke 22.1. Naisten raamattupiiri to 23.1. Pyhä koulu. Keskiviikkona 15. Tervetuloa! K Kiih hn niiö ön n vvaap paaaasseeu urraakku un nttaa www.kihnionvapaaseurakunta.net ¤ PARKANON SEURAKUNTA Kuolleet: Sirja Välisalo 23v, Mika Markkola 48v. Su 19.1. Aamen. Uskon kautta kasteen lupaukseen. Aamurukous Pappilassa ma-to 20-23.1. Su 19.1. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Kirkkovaltuusto valitsi myös kirkkoneuvoston jäsenet toimikaudeksi 2025– 2026. klo 10 seurakuntatalolla. Puuhakerho 1.-4. Saarnasaranahetki to 16.1. Rukouskävely ti 21.1. Kaste on koko pappisurani ollut lempitoimitukseni, ja sitä se on tänäkin päivänä. Tähän lupaukseen voimme turvata kaikissa elämän tilanteissa. Keskellä elämää, Esko Taipale. 19.1. klo 18.00 Srk-talo kirjasto. klo 15 Naisten ker ho. Etsijät-ryhmä ti 21.1. Ke 15.1. klo 6.30 Wanha Pappila. klo 10 seurakuntatalolla, kahvit. Tervetuloa kävelemään (n. Kiitos Karvian Annakodin henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Seurakuntatoimisto avoinna ma-ke klo 9-13. Sisälle Sanaan -Raamattuluento ti 21.1. To 16.1. klo 18 Yhteiskristil linen kaupunkirukous. Se on vapautta elää Kristuksessa, Jumalan lapsena, vapautta osoittaa rakkautta lähimmäistä kohtaan ja vapautta tietää, että uskon kautta, Jeesuksen ristintyön tähden, on matkalla taivaan kotiin. Olenkin ihmetellyt, miksi kaste ei näytä saavan keskeisempää osaa kirkkomme arjessa. tammikuuta. Pe 17.1. 19.1. 19.1. Miesten raamattupiiri ke 15.1. klo 10.00 Kirkko. klo 11 Käsityöpiiri, srksali. Rakkaudella kaivaten äiti ja isä sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos kaikille suruun osaa ottaneille. Kasteessa ihminen otetaan iankaikkisen elämän perilliseksi: jos ikinä synti herättää epäilystä siitä, että olenko Jumalalle rakas, olenko pelastuksen piirissä ja voiko syntien anteeksiantamus tosiaan koskettaa minuakin, voimme katsoa kastetodistustamme. To 23.1. Lämmin kiitos osanotosta. Perhekerho ke 22.1. Rukous kokous alasalissa. Kirkkoneuvostossa jatkaa varsinaisena jäsenenä karvialainen Joni Lentovaara. Kasteessa Hän itse lahjoittaa uskon lahjan, Isänsä armon ja antaa meille tehtävän toimia Hänen seuraajinaan. Ti 21.1. klo 11.30 Päiväpiiri, srksali. Samu Turunen Kihniön ev.lut. klo 18 ompe luseurat ry:llä Su 19.1. 15.12.2024 Karvia Nukuit viimeiseen uneen, kun sairaus voimasi vei. Sanan eteenpäin vieminen on jokaisen kristityn tehtävä. Uudelle toimikaudelle tulivat valituiksi myös kirkkovaltuuston puheenjohtaja Päivi Tammisto ja varapuheenjohtaja Kari Saimala. Ei kaste suotta ole luterilaisen kirkkomme sakramentti, pyhä toimitus, ja ehtoollisen eli pyhän messun ohessa tärkein mahdollinen tilaisuus, mikä kirkossa on ja missä pappi voi olla. Messu su 19.1. Vaalissa mukana olleet Juha Rinne ja Elina Kyyhkyharju valittiin varavaltuutetuiksi. Rakkaudella kaivaten Kaisa Sini, Teemu, Nella, Neea ja Aleksi Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. klo 18 Sanan ja ru kouksen ilta. K Kiih hn niiö ön n h heellllu un nttaaii sseeu urraakku un nttaa Rakkaamme Mika Kristian MARKKOLA * 24.2.1976 Parkano † 22.12.2024 Karvia Niin äkkiä lähdit sä luotamme pois, emme sua vielä antaneet ois, on suru kaipaus suunnaton mutt’ tiedämme, sun hyvä olla on. klo 11 Kiva Nähdä!lounas seurakuntasalissa. klo 16.30, lähtö seurakuntatalolta. Kuva toukokuun 2023 kirkkovaltuuston kokouksen yhteydestä.. -Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti
Hän on sanonut niistä ääneen. Kunnalta on vissiin rahat loppu. Auttaisi paljon, jos käytettäisiin suomea. Sävynä italianpunainen. tammikuuta 2025 13 Lukijalta Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 45 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelinvaihde: 029 1706 680 Toimitussihteeri: 029 1706 690 Näpyt: 044 7044 600 (vain tekstiviestit, WhatsApp, Signal ja Telegram) Mielipidekirjoitukset julkaistaan kirjoittajan nimellä. Toivomme, että äänestäjät tulevissa vaaleissa harkitsevat, millaisen valtuuston haluavat hoitamaan kuntalaisten asioita. Keskiviikkona 15. Liukku olisi ansainnut lähdön kultaisella kädenpuristuksella ilman, että uhataan rumasti irtisanomisella! Kihniöläinen Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä. Piti luntata Wikipediasta. . Vuoden 2024 talousarviossa mittareita oli esitetty, mutta nyt ei. Eniten huomiota saivat Hyvinvoiva ja osallistuva parkanolainen (13) ja Hyvinvoiva, motivoitunut ja osaava henkilöstö (11). Ettehän te halua kunnalle lisää ongelmia. Valtuustoryhmämme hyväksyi pitkin hampain talousarvion ja -suunnitelman, koska muutoksia olisi ollut mahdoton saada äänestyksillä. Se siis tarkoittaa edelleen yleisesti käytössä olevaa kuulakärkikynää. Investointien osalta on siirrytty aivan uuteen menettelytapaan, sillä valtuusto hyväksyi vain kokonaisrahamäärän ilman selkeää erittelyä kohteista. Tuskin monikaan enää muistaa tätä episodia. Varhaiskasvatuksen tilakysymys oli myös poissa, mistä on kylläkin paljon puhuttu. Olisi luullut, että hallituksessa olisi tullut heiltä ne esitykset varsinaiseen talousarvioon, joita vaativat lisätalousarvioon. Tästäköhän johtui, että talousarviota arvosteltiin useissa puheenvuoroissa. Virallinen termi lienee laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Mies menee kauppaan ja ostaa pelkkää kaljaa! Aina roikkuu kaljakantamus mukana, toivottavasti sinulla ei ole vaimoa ja lapsia! . Ryhmäpuheenvuorossa totesimme aluksi, että talousarvion luettavuus on parantunut, mutta sisältö heikentynyt. Pahin arvostelu kuultiin, kun sieltä vaadittiin jo lisätalousarvion tekemistä helmikuulle. Vai hoitiko mitenkään. Tavoitteita oli kylläkin esitetty olemassa olevaan strategiaan peilaten, mutta hyvin niukasti. Tekstin ydin oli, että valtiojohto on syyttä suotta kiusannut Venäjää ja sotakiihkossaan vienyt maamme Naton jäseneksi. Mielestäni käännytyslaki kuvaa sen tarkoitusta aika hyvin. Nimimerkillä voi esiintyä vain erityisen painavista syistä ja toimituksen harkinnan mukaan. Kuuluuko seurakunnan toimia puoluepolitiikan ”alttarina” (kirkko/seurakuntatalo/kokoomus su 12.1.). Voisikohan sen sanoa suomeksi?. Oikea ilmaisu on kuulemma rajaturvallisuuslaki tai lyhyemmin rajalaki. Karviassa ei aurata enää Murhikaadon tietä, jolta pääsee suosituille kävelylenkeille. Jokin aika sitten bongasin asiatekstistä sanan kuivamustekynä, joka vei aatokset vuosikymmenten taa. . Vai onko koko woke-keskustelu sitä. Mutta miten ne työnantaja hoiti. Lisäksi tärkeä Asemanseudun kehittäminen puuttui kokonaan, ja siitä teimme esityksen sen saamiseksi talousarvioon. . Tekniikan kehitys siirtää sanoja historiaan. NÄPYT. Silti sanoja on painunut unholaan selittämättömästikin. Ei mitään ymmärrystä Afrikan tähdestä ”uhriutuneille”! Peliä on pelattu vuosikymmeniä ja opittu samalla Afrikan maantietoa. Lihaa, perunoota, kalaa ja ruisleipää ja siihen soosit ja rehut mutta ei. Kysymys on Itä-Euroopan kommunistihallintojen jälkeisestä puhdistuksesta, jossa rajoitetaan entisten kommunistien ja etenkin salaisen poliisin ilmiantajien pääsyä poliittisiin johtotehtäviin tai virkamiesasemiin. kuuluisaa maalaisjärkeä ja ottakaa kielteinen kanta kaikkiin tuulivoimalahankkeisiin. Ja eihän se tähän jää, samat tahot ovat jo Peppi Pitkätossun kimpussa. Hyökkäys Ukrainaan ja maan järjestelmällinen tuhoaminen riitti kyllä kääntämään suomalaiset Nato-jäsenyyden kannalle. Kasvavat yritykset, Logistinen keskus, Kestävästi kehittyvä, Työllisyyden edelläkävijä, niin talousarvion painopisteissä on mielestämme suurta tarkastamisen varaa. Luulin tänne tulevan oikean talonpoikaisravintolan. Vai onko sekin jo historiallinen termi. Osaltaan kohua somessa herätti Tiaisen sodasta käyttämä nimitys erityisoperaatio, joka on Putinin antama virallinen nimi hyökkäykselle. Minkä tähden kaupungin teknisen toimen pitää sekaantua kahvilaja ravintolabisneksiin. onko kaupungilla rahastoja tai säätiöitä, onko sijoitusstrategiaa, millaista yhteistyötä lukio tekee yliopistojen ja kesäyliopiston kanssa, mikä on omatoimikirjaston tilanne. Koulukeskuksen saattoliikennejärjestelyihin aikalisä! Melkoinen sumppu tuo YS-lehdessä esitelty! . Tiedän myös, että Liukulla oli paljon poissaoloja ja tiettyjä ongelmia. Kihniön viimeinen kommunisti Hannu Tiainen ylitti kevyesti Helsingin Sanomien uutiskynnyksen kirjoittamalla Aamulehden yleisönosastoon näkemyksiään Suomen turvallisuuspolitiikasta. Pieleen menneistä hankkeista päätöksiä ovat tehneet poliitikot. Laskimme, että strategian 13:sta päätavoitteesta 12 oli huomioitu jollain tavalla. Liukun päälle on turha kaataa kunnan taloustilanteen ongelmia. Paavo Väyrynen puhui eduskunnassa keskiviikosta sunnuntai-iltaan asti vastustaessaan EU-jäsenyyttä. Suomessa ainakin kansanedustajien on ollut syytä puhua ei vain sodasta, vaan raakalaismaisesta hyökkäyssodasta. Se, mikä kokonaan puuttui, oli Houkutteleva tonttija asuntotarjonta. Tähän ei vaikuta se, mitä mieltä kukin meistä on itse laista ja sen tarpeellisuudesta. Tiedän, että joillakin oli. Itse en väheksyisi Vladimir Putinin ansioita tässä prosessissa. Tuhkakuppi on tarpeettomana kadonnut kotien ja ravintoloiden kalustuksesta sekä autojen varustelusta. Ilman mittareita talousarvion toteutumista on hyvin vaikea seurata. Sanoilla on merkitystä. No latukone (80 000 euroa) kuitenkin sinne korvamerkittiin hallituksen käsittelyssä! Esitimme paljon muitakin huomioita ja kysymyksiä mm. Jos erehtyy käyttämään termiä käännytyslaki, saa nopeasti kuulla pelaavansa Putinin pussiin tai olevansa suorastaan Kremlin kätyri. Keskustelu kuihtuu huuteluksi.” Kaupungin talousarviokäsittelyt ovat olleet hyvinkin erikoisia. Niihin emme saaneet vastauksia, koska valtuuston puheenjohtaja ei antanut viranhaltijoille vastausvuoroa. Twitter) sanavalinnat nousevat jopa tärkeämmiksi kuin varsinainen asia, ja samalla keskustelu kuihtuu huuteluksi. On selvää, että valtuutetut eivät oikeastaan tiedä, mistä päättävät. Mielestämme suurin puute oli mittarien puuttuminen kokonaan. . Kahteen (2) mainintaan jäivät mm. . Tärkeitä tavoitteita, mutta kun esimerkiksi Vetoja pitovoimaa tukeva kaupunkibrändi ja viestintä sai vain yhden (1) maininnan. Heikki Pettinen Sanojen vartijat MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Sanavalinnat nousevat tärkeämmiksi kuin varsinainen asia. Erityisesti mieltäni lämmittävät nostalgiset ilmaukset eli kun joku puhuu näyttöpäätteestä tarkoittaen läppäriä tai pyytää monistamaan asiakirjan sen sijaan, että puhuisi tulostamisesta, printtaamisesta tai kopioimisesta. X:ssä suositaan valitettavan paljon myös vierailta mailta tuotuja sanoja, kuten woke ja lustraatio. Toivottavasti eivät kokoomusveijarit sujauttaneet vaalimainoksiaan jakamiensa virsikirjojen väliin sunnuntaina kirkossa! . Talonpoijaat on tapettu. Liukun irtisanominen hoidettiin rumasti . Vuoden 2022 talousarvio hyväksyttiin poikkeuksellisen aikaisin jo juhannuksena 2021 ja nyt vastaavasti vuoden 2025 talousarvion valmistelu oli poikkeuksellisen lyhyt. Kuka näitä kepaappia ja pitsooja aina jaksaa märehtiä. Uusi talousarviovuosi alkaa ja haasteita riittää Oliko Suomen päätös liittyä EU:hun 1995 oikea. Hyvät Kihniön kunnanvaltuutetut/viranhaltijat/ päättäjät, käyttäkää nyt sitä ns. Eikö terveyskeskuksesta (Pihlajalinnan aiheuttamat ongelmat) ja pankkipalveluista aiheutuneet ongelmat riittäneet. Alpo Rusi puolestaan vaatii toistuvasti Suomeen lustraatiota. Toki termit ovat teknisesti vääriä, mutta erehtymisen vaaraa ei ole. . VERKKOSIVUN KYSYMYS 10 20 30 40 50 60 70 80 % Ei Kyllä 211 vastausta Nyt kysymme: Onko Afrikan tähti rasistinen peli. Edellä mainitut sanat ovat sentään suomea. Koska suomen kielen sanat ovat paitsi työkalujani, myös harrastukseni, ilahdun aina kuullessani harvinaisuuksia. Kunnanjohtaja Petri Liukku ei saanut arvoistansa lähtöä Kihniöstä. Laki mahdollistaa ihmisen käännyttämisen itärajalta ilman, että hänellä on mahdollisuus hakea turvapaikkaa. Lämpimät kiitoksemme lääkärille ja röntgenhoitajalle palvelualttiudestanne 8.1.2025. Kaupunginhallitus käsitteli talousarvion vain yhdessä kokouksessaan joulukuussa. Kaupunki voisi ottaa tästä koppia nyt keväällä: punamullalla talosta tulee päivässä parissa kuin uusi! Kylänraitti kaunistuu ja asiakkaat löytävät kahvilaan paremmin. Minulla ei koskaan ollut mitään ongelmia Liukun kanssa, joka oli yksi kunnan pitkäaikaisemmista työntekijöistä. Ryhmämme toivottaa kaikille onnellista ja tasaarvoista Uutta Vuotta 2025! Jyrki Uotila sd-valtuustoryhmä pj. Olen koettanut ymmärtää, leimataanko asioita wokeksi siksi, että samalla annetaan ymmärtää niiden olevan kulttuurimme sopimatonta tuontitavaraa. Etenkin X:ssä (s. Kosken Helmen hienot vanhat hirsiseinät janoavat perinteistä keitettyä punamultaa. Ilo on puolellamme, kun meillä on noin hyvä terveyskeskus ja se toimii! . Paitsi Jonneilla, jotka eivät muista. Kännykkä nielaisi jo taskulaskimen eikä verotoimistosta ole viime vuosilta enää näköhavaintoja
2014 tapahtunut vallankaappaus tuomittiin jopa Suomen eduskunnassa. Nyt olemme lihavan riidan juurella. Suomessakin kuntien kannattaa nyt pohtia uudelleen roolinsa jätehuollon markkinoilla. Lopuksi. Vaikka näistä murehtiminen ei jokaisen kunnan agendalla olekaan, haasteen ratkominen pitää aloittaa maakuntakaavatasosta alkaen. Tämä ei edistä kiertotaloustavoitteiden saavuttamista. Jätteen kierrätysaste on Suomessa EU:n keskitasoa matalampi osan jätteistä ohjautuessa polttoon, mikä hidastaa kierrätysmateriaalien markkinoiden kehitystä. Tällä hetkellä kaasun ja raskaalle liikenteelle soveltuvan sähkön jakeluinfrat ovat puutteellisia. Luottamushallinto pitää keskittää kunnanhallitukselle ja luopua erillisestä teknisestäja sivistyslautakunnasta. Elinvoimajaoston toiminta on kohdennettava kausiasukkaiden määrän lisäämiseen. Kunnat hakevat nyt uutta rooliaan. Miksi. Jos omat rahkeet eivät siihen riitä, pitää hakea apua. Tämä on ennen kaikkea maankäyttökysymys. No, entä kun valtameren toinen suurvalta tappaa ja tuhoaa valtioita ja valtioiden päämiehiä, ovat ne aina demokratian ja sananvapauden puolesta tehtyjä ”erityisoperaatioita”. Myös raskaan liikenteen taukopaikkojen määrässä on puutteita. Käytin erityisoperaatio sanaa, koska sellaisena se alkoi. Moni paikallisyhdistys myös järjestää liikenneturvallisuuteen tai yrittäjyyskasvatukseen liittyviä tilaisuuksia. Useimmiten muutoksia pelätään kuitenkin turhaan. Olen myös saanut elää koko 70 vuotta rauhan oloissa. Toimitusja varastointiketjuja on suunniteltu uudelleen. Tärkeitä teemoja ovat maankäyttö, tiestö, kunnallistekniikka, yrityspalvelut, jätehuolto ja toisen asteen koulutuksen kehittäminen. Uusi valtuusto valitaan ensi huhtikuussa, se aloittaa kautensa kesäkuun alussa. Näiden huoltovarmuuteenkin liittyvien tekijöiden tulee näkyä myös julkisella sektorilla. Pointtini kirjoitukseen oli: Pidetään diplomaattiset suhteet eikä lähdetä lapsellisiin uhoamisiin. Tärkein kriisijohtamisen periaate on ongelmien lukumäärän vähentäminen, seuraava johtamisen keskittäminen. Suomen logistisen kilpailukyvyn perusedellytys on kunnossa oleva, myös kuntien vastuulla oleva tieinfra. Kolmas oli selvä asia, kuinka hyvinvointivaltiomme on romahtamassa sotaintoisen valtiojohtomme myötä. Toisena oli, että rauhan puolesta kamppailu ja sen säilyttäminen on suurin isänmaallinen teko. Kiitos puolueettomuusja liittoutumattomuuspolitiikkamme. Olen ollut melko tarkalleen 50 vuotta rauhanpuolustaja. Taas kerran unohdetaan kokonaisuus. Kunnanhallituksen kokoukset on valmisteltava huolella ja esityslistat on julkaistava vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta kaikkine liitteineen. Emme tarvitse yhtään sodan uhria. Yksi esimerkki vain. Kihniö on luonnonkaunis mökkiparatiisi vedenjakajalla, vaihteleva luonto, 50 järveä ja 900 mökkiä sekä tuhannet entiset kihniöläiset ovat ainoa todellinen Kihniön voimavara. Eikö tälläkin hetkellä kansanedustajien, ministerien sekä presidentin kuuluisi puhua raakalaismaisuudesta, kun suuntaamme katseemme Lähiitään. Kihniö on syvässä kriisissä, tarvitaan kriisijohtamista. Vaalit ovat tärkeitä myös kuljetusja logistiikka-alalle. Tämä jäntevöittää päätöksentekoa, nyt kokouskutsut julkaistaan neljä päivää ennen kokousta ilman julkisuuslain edellyttämiä liitteitä, hätäisesti valmisteltuina. Maamme sotkeutuessa suurvalta politiikkaan olemme todella vaarallisella tiellä. Riitely on heti lopetettava, kaikki vireillä olevat prosessit on lopetettava, kukaan ei halua ”yhteistyötä” riitelijän kanssa. Kihniöläisten enemmistö haluaa kunnan säilyvän itsenäisenä. Sitä voisi jokainen miettiä, mikä on ollut USAn/ Naton rooli Ukrainassa koko 2000-luvun alusta saakka. Totta kai se muuttui myöhemmin sodaksi. Itsenäisenäkin Kihniö on täysin yhteistyön varassa. Monesti SKALin paikallisyhdistys onkin tehnyt tuloksellista yhteistyötä alueen oppilaitoksen kanssa kuljettajien saatavuuden parantamiseksi. Tuona aikana Kihniön asukasmäärä on pudonnut yli neljänneksellä, keskimäärin 33 hengellä vuodessa. Tilanne johti siihen, että jätettä on tuotu poltettavaksi jopa maan ulkopuolelta. On tärkeää, että ammatillinen koulutus pystyy vastaamaan työelämän tarpeisiin. Koko tuon ajan on haahuiltu Pyhäniemen kehittämistä, caravan-aluetta, muuta matkailun kehittämistä, tuulivoimapuistoja ja viimeksi KSS:n osakkeiden myyntiä ihmetemppuna, jolla velat muuttuvat saataviksi. Olen seurannut Ukrainan tilannetta 2000-luvun alusta saakka. 11.1.2025 (verkossa julkaistussa) kirjoituksessaan sanojen merkityksestä ja uudissanoista hän ottaa yhtenä esimerkkinä esiin Aamulehdessä julkaistun kirjoitukseni, johon myös Helsingin Sanomat tarttui. Koulutuksen ja yrityksien yhteistyötä kannattaa edistää erilaisin työelämäfoorumein. Vaikka toistakin ”kuntamonopolin” suunnasta väitetään, edelleenkin kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden kuljetukset voidaan toteuttaa kiinteistön haltijan järjestämän kuljetuksen puitteissa. Olen käynyt sadoissa rauhanmarsseissa sekä sodanvastaisissa mielenosoituksissa. Tienaaminen vaatii ideoita ja osaamista. Tiedän sinun seuraavan maailmanpolitiikkaa. Ei siitä sen enempää. Heikki Pettinen. Ei ole ihme, että kiirettä pitää. Eläkkeelle siirtyvän hallintohenkilöstön vakansseja ei pidä täyttää. Me käännämme kiltisti vain selkämme. Jaakko Rytilä Kihniön Savupirtti Kihniön pitää siirtyä pormestarimalliin ” Tärkein kriisijohtamisen periaate on ongelmien lukumäärän vähentäminen, seuraava johtamisen keskittäminen.”. Hannu Tiainen Kihniö Muutamia huomioita Heikki Pettisen kolumniin ” Pointtini kirjoitukseen oli: Pidetään diplomaattiset suhteet eikä lähdetä lapsellisiin uhoamisiin.” LUKIJALTA Liikenneyhteydet ja saavutettavuus ovat tärkeitä jokaisen kunnan menestykselle. Näillä eväillä Kihniöllä saattaa olla mahdollisuus saavuttaa elinvoima. Piti pelastaa Donbassin alueen venäläisväestö teurastukselta. Mitä sen jälkeen tapahtui venäläisväestölle Ukrainassa, oli raakalaismaista. Se on ymmärrettävää, muutokset koetaan yleensä uhkaavina, koska seurauksia ei tiedetä. Kuitenkin taas kerran vedetään mutkat suoriksi muutaman sanan tai lauseen kautta. Kunnilla on kannustin kasvattaa polttoon menevän jätteen määrää, keräämällä jätettä myös kilpailluilta markkinoilta. Tämä tarkoittaa yleiskaavoituksen aloittamista koko kunnan alueella, jotta todellinen keskustelu Kihniön vahvuuksien hyödyntämisestä käynnistyisi. Kuljetusalalla kasvavana teemana on käyttövoimasiirtymä. Pikkukunta käyttäytyy kuin pieni koira, jolla on ylisuuri ego. Erilliset tuulivoimaloiden osayleiskaavoitukset on keskeytettävä, koska suunnitteilla oleva kiinteistöverotuksen uudistus ilmeisesti jakaa tuulivoimaloiden yhteisöverot kaikille kunnille, Kihniöön jäisivät vain haitat. Kuntapäättäjien on hyvä katsoa oman kuntansa kaavoitustilanne, mutta myös vaatia, että maakuntaliitot toimivat asiassa. Konsultteja on maailma täynnä, heitä kannattaa hyödyntää, mutta viisaasti: Konsulttien työtä pitää ohjata kuten omia työntekijöitä. Miksi käytin sanaa erityisoperaatio, kun Pettisen mielestä pitäisi puhua ”raakalaismaisesta hyökkäyssodasta”. tammikuuta 2025 14 Heikki Pettinen kirjoittaa erinomaisia ja herkullisia kolumneja, joita on kiva lukea. Pitkämatkaista tavaraliikennettä ei voi harjoittaa ilman niitä. Tuo valittava valtuusto saattaa jäädä itsenäisen Kihniön viimeiseksi, mutta vielä kerran voidaan yrittää saada Kihniön talous tasapainoon, mikä on itsenäisyyden välttämätön edellytys. Muutokset pakottavat kunnat linjaamaan elinkeinopolitiikkaansa kevään kuntavaaleissa. Samalla pysyviä säästöjä voidaan edelleen saada hallintoa yksinkertaistamalla seuraavasti: Uutta kunnanjohtajaa ei pidä valita. Tämä juontaa juurensa jätelain muuttamisesta ja kotitalousjätteen sekä saostusja umpisäiliölietteiden osalta kuntavastuun vahvistamisesta. Tällä hetkellä sisäistä laskutusta on 1,2 miljoonaa euroa ja todellista ulkoista laskutusta vain 0,2 miljoonaa euroa. Tilalle on syytä nimetä kunnanhallituksen jaostot hoitamaan niitä viranomaistehtäviä, joita kunnanhallitus ei saa lain mukaan hoitaa. Säästetty euro on saman arvoinen kuin ansaittu, mutta säästämisellä on rajansa, tienaamisella ei. Johtaville viranhaltijoille on annettava reilusti lisää päätösvaltaa rutiiniasioissa, joissa on noudatettava valtion antamia määräyksiä: Miksi kunnan pitäisi tehdä erillisiä luottamuselinpäätöksiä asioista, jotka ovat lakisääteisiä ja pakollisia, jo eduskunnassa päätettyjä. Kunnat pois markkinoita häiritsemästä Yksi jatkuvia kiistakapuloita on ollut jätteiden kuljetusjärjestelmä. Sama tahti jatkuu edelleen, missään vaiheessa väkiluvun lasku ei ole edes tilapäisesti taittunut. Jätehuollon kuntavastuun kasvattaminen on ohjannut kuntia esimerkiksi investoimaan jätteenpolttolaitoksiin. Muu on haihattelua. Jotta pienemmällä henkilömäärällä selvittäisiin, kaikki turha työ kuten sisäinen laskutus on lopetettava ja siirryttävä yrityksissä käytettävään laskennalliseen kustannusjakoon. Ne vaikuttavat esimerkiksi yritysten ja näin työpaikkojen sijoittumiseen. Tulos on ollut pyöreä nolla. Uuden valtuuston myötä pitää siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja hoitaa kunnanjohtajan tehtäviä. Tästä saadaan 150 000 euron pysyvä säästö. Ai niin, ei me voida, kun olemme liittoutuneet toisen suurvallan kanssa. Logistiikka-alan koulutuksen, jonka osaajille on kysyntää työmarkkinoilla, on kohdennettava rahoitusta riittävästi. Anssi Kujala toimitusjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Kuntavaalit ovat kuljetusalalle tärkeät ” Jätehuollon kuntavastuun kasvattaminen on ohjannut kuntia esimerkiksi investoimaan jätteenpolttolaitoksiin.” Lähes 18 vuotta Kihniön kunnanjohtajana on toiminut sama henkilö. Siitä en tykkää yhtään. Yksi ratkaistava kysymys on kattava tankkausja latausinfra, jota myös EU-säädökset edellyttävät. Katse osaavaan työvoimaan Toisen asteen ammatillinen koulutus on tärkein uusia kuljettajia tuottava kanava. Ei Kihniöön synny teollisia työpaikkoja, koska osaavaa työvoimaa ei ole eikä tarvittavaa infraa. Logistiikan merkitys on kasvanut teollisuuden ja kaupan toiminnassa viime vuosien kriisien myötä, kun globaaleissa kuljetusketjuissa tuli häiriöitä. Sote-palveluiden siirtyminen hyvinvointialueille ja työllisyyspalveluiden siirtyminen kuntien työllisyysalueille muuttavat tehtäväkenttää. Se on syytä pitää kunnossa. Yhteistyön sijasta naapurikuntien kanssa on vain riidelty ja käräjöity. Olen yhä kiivaasti sen puolella, ettei tyttöjämme ja poikiamme viedä sotiin. Vanha viisaus sanoo: Vahvuuksia kannattaa vahvistaa, heikkouksia heikentää. Aina on parempi laiha sopu kuin lihava riita. Mikään näpertely ei riitä. Kuntien hallitsemat koulutusorganisaatiot tekevät tärkeää työtä osaavan työvoiman saatavuudessa, jossa kuljetusalallakin on nähtävissä haasteita. Oliko järkeä tai mieltä tehdä siitä tieten tahtoen vihollinen. Verrokiksi otan Tanskan, jossa on kuntien toimesta yli-investoitu jätteenpolttokapasiteettiin. Rauhaa ja rakkautta Heikille ja kaikille lukijoille. Olemme toisen suurvallan naapurina. Vai mitä mieltä ollaan, kun ihmisiä lukitaan Liittojen taloon ja poltetaan elävältä (Ilta-Sanomat 4.5.2014). Tanskassa on sittemmin päätetty, että siellä edistetään markkinaehtoista kiertotaloutta ja yritysvetoista jätehuoltoa. Maankäytön suunnittelu on aloitettava, tähän saakka on vain hallinnoitu ulkoa tulevia hakemuksia. Tiestö on lähes jokaisen suomalaisen liikkumisen paikka. Rakastan maatani ja sen kansalaisia, enkä tahdo heille pahaa. Keskiviikkona 15
Kihniö-Sulkue ry:n ja kalastuskunnan vahva suositus on, että järvellä ei harjoitettaisi jäänaluskalastusta verkolla nyt kun kirjoloheen on satsattu. Lopulta kalatalousalueen taholta päädyttiin siihen, että Sulkuejärvi on liian iso kyseiselle tapahtumalle. Sulkuejärven kalat saivat seurakseen 200 kiloa kirjolohta – uusi hanke kannustaa kalastamaan Lupaavalta vaikuttaa, pohtivat järjestäjät lohipilkkikisan osallistujamäärästä. päivän pimeydessä säiliökuorma-auto kurvasi Sulkuejärven rannalle. Nyt lohipilkit toteutettiin paikallisten sponsoreiden avulla. Arttu Kortesluoma 2 292 grammaa (kaksi kirjolohta) 3. Laura Jokisalo. Noin 130 kirjolohta istutettiin marraskuussa Tapahtumia on järjestetty usein Pohjois-Savon elykeskuksen kalastonhoitomaksuvaroista saatujen avustusten turvin. Sulkuejärvi on yksi Kihniönkylän kalastuskunnan neljästä järvestä. Kalastonhoitomaksu koskee 18–69-vuotiaita. Kahden kilpailutunnin jälkeen montussa uiskenteli 7 kirjolohta vähemmän, joten pilkittävää jäi jonkin verran. Järvessä pulikoivista lohista kolmen eviin on merkattu koodina joko S1, S4 tai S9. tammikuuta lähtien paikka on ollut muidenkin käytettävissä, mutta kiintiö on kaksi kirjolohta vuorokaudessa ja kaksi vapaa per kalastaja. – Yritimme tuoda kirjolohet tavallaan salassa, että ne pääsisivät ensin tutustumaan ja levittäytymään järveen, sanoo Jari Alkkiomäki yhdistyksestä. Sihteeri Margit Hellgrén kertoo, että paikalle on tulossa myös Pirkanmaan Marttojen kotitalousasiantuntija antamaan opastusta järvikalojen hyödyntämiseen ruoanlaitossa. Senia Kompsi 800 grammaa LAURA JOKISALO KIHNIÖ Viime marraskuun 25. Jatkoa aiemmalle hankkeelle Meneillään olevassa hankkeessa Kihniö-Sulkue ry järjestää kunnan kanssa talvitapahtuman, jonka yksi pääohjelmanumeroista on pilkkikisa. Kuvassa ovat Jari Haapamäki, Vilja Lankinen, Margit Hellgrén, Jari Alkkiomäki, Matti Saastamoinen ja Janne Ojala. Tuomalla yhdistykselle tiedon merkatusta lohesta saa kalastukseen liittyvän palkinnon. – Täällä lähin lohi ei ole kenestäkään kovin kaukana. Mahdollisesta saaliista olisi ilmoitettava kalatalousalueen hallituksen jäsenelle Mikko Vuolletille, jotta kirjolohien määrän suhteen pysytään kärryillä. Onni Rusila, 2 542 grammaa (kaksi kirjolohta) 2. Kalatalousalue alkoikin vetää omaa hanketta Kivistön soramontulle ja Kihniö-Sulkue omaansa, jolle myönnettiin hieman yli 3 000 euron Leaderavustus. Vilpoisesta kelistä huolimatta 88 lasta ja nuorta Kihniön-Parkanon kalatalousalueelta yritti narrata kirjolohia. Viime viikolla soramontulla saivat pilkkiä alle 17-vuotiaat. Kalastuskunnan puheenjohtaja Matti Saastamoinen muistuttaa, että pilkkiä ja mato-onkia voi vapaasti. Nykyinen hanke onkin tavallaan jatkumoa yhdistyksen aiemmalle hoitokalastushankkeelle. Pilkkiä ja matoonkia voi vapaasti Nyt kirjolohet ovat ehtineet uiskennella riittävän pitkään, ja yhdistys kannustaa kalastamaan. Peetu Mantila 1 332 grammaa 4. Paloniemi sanoo, että tarkoituksena oli kokeilla kilpailua pienellä vesistöalueella. Lohipilkkikisa veti 88 lasta ja nuorta Kivistön soramontulle Tulokset 1. Tapahtuman menestyksestä johtuen jatkoa saattaa olla luvassa ensi talvena. Maanantaista 13. Yhdistyksen toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää olisi, että kalastaminen ja muukin virkistyskäyttö lisääntyisivät. Kisa pidettiin noin puolen hehtaarin kokoisella Kivistön soramontulla, joka on täyttynyt vedellä. Keskiviikkona 15. Tuuripeliä tämä kuitenkin on, niin kuin lohipilkki aina. tammikuuta 2025 15 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Tammikuun ensimmäisen sunnuntain lohipilkkikisan miinus oli, että miinusta oli parikymmentä astetta. Mistään hämärähommista ei ollut kuitenkaan kyse. Kala ei järvestä lopu, ja kalastus auttaa pitämään yllä Sulkuejärven kuntoa. Kihniö-Sulkue ry:n puheenjohtaja Jari Haapamäki kertoo, että järveen istutettiin tuolloin 200 kiloa kirjolohta uuden kalastuksen edistämisen hankkeen puitteissa. – Mutta jos kalastaa esimerkiksi usealla vavalla, ootto-ongella, iskukoukulla tai verkoilla tai katiskoilla, pitää maksaa valtion kalastonhoitomaksu ja hankkia kalastuskunnan lupa. Idea tuli kalatalousalueelta Ajatus kirjolohien istutuksesta tuli Kihniön-Parkanon kalatalousalueelta, jossa oli ideoitu lapsille ja nuorille suunnattua lohipilkkitapahtumaa. Toiminnanjohtaja Marko Paloniemi kertoo kisan olleen osa kalatalousalueen viime vuosien nuorisotyötä, jonka nimissä on järjestetty niin kalankäsittelykoulutusta, kalareissuja kuin lohipilkit Ojajärvellä. Isolla järvellä kalat ovat vähän pidemmässä liemessä. Kivistön soramonttuun istutettiin 140 kiloa kirjolohta samaan aikaan kuin Sulkuejärveenkin, viime marraskuun lopussa. Luvista löytyy tarkempaa tietoa Kihniön-Parkanon kalatalousalueen kotisivuilta. Haapamäki, Hellgrén, Alkkiomäki ja Ojala kuuluvat Kihniö-Sulkueeseen, Lankinen on Kihniön hyvinvointijohtaja ja Saastamoinen Kihniönkylän kalastuskunnan puheenjohtaja. Joel Uusi-Ristaniemi 1 266 grammaa 5. Marko Paloniemen mukaan lohien keskipaino oli noin 1,1 kiloa, eli monttuun meni niitä noin 130 kappaletta
Sääntömääräiset asiat. Kahden voiton myötä PaPo on sarjataulukossa sijalla kolme. Pe Charles Plogman &MiSiO, la Joonas Erkkilä & UnelmaHinta 180 € maks yhd. Oliver Koonu 6,53. Oliver Koonu 1,19. Milo Koistinen 5,86, 2. PK 83:n tehokkain oli vierasjoukkueen jokaisessa maalissa mukana ollut Oskari Mäkiviinikka (2+1). mennes sä EL Kihniö Kevät kausi alkaa. JuhaPekka Mäntylä 9,55, 3. Vanha mestari Saario otti jalkakyykyssä piikkipaikan 365 kilolla Mansukosken nostaessa 362,5 kiloa. Miisa-Liina Kuusikko 5,17, 2. Sarjataulukkoon lasketaan mukaan myös syyskaudella alkusarjassa kerätyt pisteet. P9: 1. Kimmo Kyösti 6,77. Nuutti Mansukoski 935 kilolla Suomen mestariksi Parkanon Puntin Nuutti Mansukoski pääsi vihdoin haastamaan SM-lavalla Jari Saarion. Ella Koski 13,30. tammikuuta jälleen Tampereella. Maastanostossa jännitys kesti loppuun saakka, sillä molemmat miehet nostivat toisellaan 355 kiloa. Milo Koistinen 1,46, 3. Parkanon seniorit ry 23.1. Kaija 14.2. Läh tö Parkanon linjaautoase malta klo 15.15 Matka Härmän kuntokeskukseen 7. 9.3.Lähtö Kihniöstä klo 12.00 Parkano linjaautoasema klo 12.30.2hh,2xaamiainen, 2xruokailu buffetpöydästä, kylpylän ja kuntosalinkäyttö, sisäänpääsy tanssiravinto laan. T11: 1. Maks. P13: 1. Eemil Virta 1,52, 2. P11: 1. P9 2 kg: 1. Muiden kilpailijoiden yhteistulokset jäivät alle 800 kilon. Avausottelussa SBT PaPo kaatoi RoPon maalein 0–3 (0–0, 0–2, 0–1). Eemil Mäntylä 7,23. Leona Koistinen 0,55. M17 5 kg: 1. Oliver Koonu 17,89, 2. Toivo Lielahti 1,78, 2. Mikael Ylirautalahti 4,87. 25.1. Otso Vehoniemi 5,25. Suomijärven met sästysseura ry. T13: 1. Keittolounas. Samuel Tamminen 13,41. Anni Lielahti 5,71, 2. Johtokunta KollisKarvian MS vuosikokous 31.1.25 tervatuvalla klo 19.00. Anni Lielahti 1,72. Otso Vehoniemi 1,22. klo 18 kun nantalon kahviossa.. Tiina Koski 6,04. Fanni Vehoniemi 6,73. Penkkipunnerruksessa voimasuhde kääntyi, kun Mansukoski nosti 217,5 kiloa ja Saarion jäi 197,5 kiloon. Milo Koistinen 4,20, 3. Ero olisi voinut revetä suuremmaksikin, mutta Mansukosken viimeinen yritys 222,5 kilosta ei onnistunut. P7: 1. Päivän toinen kamppailu oli sekin vähämaalinen. T11: 1. Fanni Vehoniemi 1,17. Janne Ylimys JUKKA HUIKKO TAMPERE Parkanon Pontevan salibandyn naisten edustusjoukkueen kevätkausi käynnistyi kahdella voitolla. Mansukoski oli hallitseva mestari, mutta sarjan pitkäaikainen valtias Saario ei ollut mukana edellisissä SM-kisoissa, joten miesten kohtaamista oli odotettu. Samuel Tamminen 6,23, 2. Elias Ylirautalahti 3,68. P13: 1. Jimi Ylirautalahti 28,84. P11 2,5 kg: 1. P13 3 kg: 1. P8: 1. Keskiviikkona 15. 040 822 8237 Parkanontie 2 www.mantypirtti.fi Ruokaa saa myös take away -annoksina AUKIOLOT ma–la 8–20 su 12–20 Tervetuloa! LAUANTAIBUFFET KLO 11–15 Kanan rintaa & bearnaisekastike L, G Porsaan filettä L, G 18.–19.1.2025 15,90 €/HLÖ, ALLE 12 V. Samuel Tamminen 5,73, 2. T13: 1. Eemil Mäntylä 7,41. 12.3. Eemil Virta 6,03, 3. P8: 1. Karvian Kirkonky län maatalousnais ten yhdessäoloilta ma 20.1. Kaija 040 5878 712 viim. Fanni Vehoniemi 15,15 P13: 1. Toivo Lielahti 6,59, 2. N 4 kg: 1. Jatkuen joka toi nen maanantai. Mikael Ylirautalahti 6,32. Emil Kuivanen JUKKA HUIKKO KANGASALA Parkanon Kiekon miesten edustusjoukkue aloitti jääkiekon kevätkauden ja samalla IV-divisioonan lauantaina rökäletappiolla Kangasalla. Keilausmat kat Kankaanpäähän kimppakyydein, ratamaksu 5 euroa. Ella Koski 5,10. Ota yhteyttä Mattiin 040 033 6272 .KUUKAUSI KERHO Kihniön Liikekes kuksessa keskiviikkona 29.1.25 klo 13.00. IV-divisioonan joukkueita on kaikkiaan kuusi. Kuten loppulukemista voi päätellä, niin PaPon maalivahti Saana UusiLuomalahti ylsi harvinaiseen kahteen nollapeliin samassa turnauksessa. PK 83:n pelit jatkuvat lauantaina kotiluolassa. Eemil Virta 3,87. Miisa-Liina Kuusikko 2,01, 2. Yli 120-kiloisten sarjassa oli kahdeksan nostajaa, mutta joukosta erottui selvästi Mansukosken ja Saarion lisäksi Rannikon Voiman Niko Nurmi. Tiian Tupa Linnankylä klo13 Tervetuloa! Parkanon Urheilijain hallikisat 12.1. Sarja jatkuu 25. T13 2,5 kg: 1. Pirkanmaan Muistiyhdistyk sen Parkanon Muistikerho ti 21.1.2025 klo 14.0015.30 Rantakodon Mummonkam mari, Niementie 2, Parkano. Elias Ylirautalahti 1,38. Vauhditon pituushyppy: T5: 1. Riki Honkanen 15,39. Otso Vehoniemi 16,45, 2. Anni Lielahti 14,57, 2. Eemil Mäntylä 1,10. Matti Korkeala, Pirita Niemenmaa ja J.Eskelinen. Leona Koistinen 18,24. Kenttäpelaajista tehokkaimmat olivat Oona Heino (2+0) ja Iida Piirtola (0+2). Samuel Tamminen 1,44, 2. P11: 1. 30 m juoksu T5: 1. Mikael Ylirautalahti 18,44. P8 1 kg: 1. Kangasalan Voitto vei ottelun selkein lukemin 11–3 (4–1, 5–1, 2–1). Oliver Koomi 5,11, 2. Anastasia Jahila 5,26, 3. Kumpikin teki täydet 3 onnistunutta nostoa. Jimi Ylirautalahti 6,29. III-divisioonan lyhyt joulutauko päättyi toissa sunnuntaina Tampereella. tammikuuta 2025 16 seuratoimintaa ParkanonKihniön Reumayhdistys ry. P6: 1. Rami Mustajärvi 9,85, 2. P9: 1. Sääntömääräinen vuosikokous su 26.1.2025 klo 13:00 Tussaril la. Kihniönkylän Erä Veikot ry:n vuosiko kous su 26.1.2025 klo 14.00 Erämajal la. P6: 1. Elias Ylirautalahti 7,42. Tonk kumia ja boggiaa joka viikon torstaina Yhtenäiskoulun juhlasalissa 16.1.25 alkaen klo 14.15 16.15. Lounas srk klo 11. P9: 1. Kalevalanpäiväjuhla Mäntypirtin Juhlatilassa klo 13. TULOSPÖRSSI HEIKKI PETTINEN PARKANO Voimanoston raskaimman eli yli 120 kilon sarjan Suomen mestaruudesta käytiin kunnon taisto Parkanon Puntin Nuutti Mansukosken ja Outokummun Vesan Jari Saarion välillä Hämeenlinnassa joulukuussa. P7: 1. Toivo Lielahti 27,93, 2. Alkusarjan kahdeksan parasta pelaava III-divisioonaa kevätkauden ajan. Lounas Wanha Brankkari klo 12.30 28.2. Anni Lielahti 5,20, 2. Tuolloin PaPon vastustajat ovat KalvKe II ja TFT. Jimi Ylirautalahti 5,22. T11: 1. Johto kunta kokoontuu klo 18. Ella Koski 6,18. Nuutti Mansukoski, 24, nousi vasta nyt virallisesti aikuisten sarjaan ja oli tässä sarjassa ainoa 2000-luvulla syntynyt nostaja. RoPoa vastaan hän torjui 13 kertaa ja NoPS-ottelussa 15 kertaa. Eemil Virta 11,26. Kirsi Koro 7,77, 2. KaVo löylytti PK:n sarja-avauksessa PK 83:n Oskari Mäkiviinikka (2+1) oli tehokkain lauantaisella Kangasalan reissulla. Lounas Shell klo 12.30 22.5. Muista pa lauttaa kunto ja vapaaehtois toiminnankortit. Mikael Ylirautalahti 1,36. Miisa-Liina Kuusikko 5,98, 2. Jari Saario voitti SM-hopeaa yhteistuloksella 917,5 kiloa ja Niko Nurmi pronssia tasan 900 kilolla. Tavataan tuttuja , keskustel laan ja tehdään aivotreenejä. Anastasia Jahila 1,87, 3. P11: 1. Toivo Lielahti 5,24, 2. P6: 1. Kolmannesta merkittiin kummallekin rasti, joten Suomen mestaruus varmistui Nuutti Mansukoskelle yhteistuloksella 935 kiloa. P8: 1. Jari Saario on parkanolaista 15 vuotta vanhempi. Kuulantyöntö P7 1 kg: 1. T13: 1. Ilm. Erik Honkanen 7,07, 4. Siinä PaPo voitti NoPS:n 0–2 (0–1, 0–0, 0–1). ParkanonKihniön Reumayhdistyksen tilille FI71 4108 0010 4038 09Ilm. Otso Vehoniemi 6,82. Su 16.2.2025 klo 16 18 Laila ja Olavi nostalgiakonsertti Ikaalinen Spa&Resort, Ikaalinen. tilille. Livia Mäntylä 1,78, 2. Livia Mäntylä 0,71. Emil Kuivanen Puh. P7: 1. 12.3. T11 2 kg: 1. Mukana myös laulukilpailun voittajat 2024.Konsertti + matka 30 €. Elias Ylirautalahti 9,47. Vastassa on HPK Icedogs. Aila Katajisto 6,06, 3. Fanni Vehoniemi 4,59. Käsityökerho päivä toiminnan tiloissa maanantai na 27.1.25 alkaen klo 12.0015.00. Käsitellään vuosikokouk selle kuuluvat asiat. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa aloittamaan kevätkautta. Kevätkokous srk tak kahuone klo 12 24.4. Milo Koistinen 16,65, 3. PK ajautui kevätkaudeksi IV-divisioonaan, kun se jäi syyskaudella pelatussa III-divisioonan alkusarjassa sijalle kymmenen. M yleinen 7,26 kg: 1. Livia Mäntylä 12,55, 2. Kahvi 5 euroa, arvonta. 8,90 € KESKIVIIKKO Paneroitua possua & Chipotlebearnaisekastike L, G Mustamakkara L TIISTAI Pariloitua possua & pippuri/kanttarellikastike L, G Snack-päivä L MAANANTAI Pekoni nakit L, G Kebab & ranut L, G Kaalikääryleet L, G TORSTAI Uunilohi L, G Pyttipannu & muna L, G PERJANTAI Mummon lihapullat L, G Pizzaa L, G Curry kanaa L, G SUNNUNTAIBUFFET KLO 12-15 Hawaijinleike L, G Uunilohi L, G. Pallonheitto T5: 1. Arkistokuva on toukokuulta 2023. Saana UusiLuomalahdelle kaksi nollapeliä Saana Uusi-Luomalahti torjui Tampereen turnauksessa peräti kaksi nollapeliä. Jimi Ylirautalahti 2,01
044 704 4600 Näpyt. RISTIKKO 3 Palauta ristikko 4.2.2025 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. alkaen klo 10.50–11.50 Parkanon urheilutalolla, vapaa pääsy! • Perusjumppaa eri välineitä käyttäen. Esimerkiksi 1 kk:n jaksoissa täystilaus maksaa 12,00 e/ kk ja verkkotilaus 6,70 e/ kk. Tarkemmat tiedot, ohjeet sekä säh köinen suorituskortti löytyvät liikuntapalveluiden kotisivuilta ja tapahtumakalenterista. Pelkkä Ilmoita tilausmuodon muutoksesta sähköpostitse asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi tai puhelimitse 029 1706 680 (ma-to 9-15). Lisätietoja 044 7865 516 / Elisa. alkaen klo 9.45–10.45 Parkanon urheilutalolla, vapaa pääsy! • Ikäihmisille suunnattu tasapainoa, liikkuvuutta sekä li haskuntoa kehittävä jumppa oman kunnon mukaan Kuntojumppa torstaisin 16.1. e-laskuun Siirry kätevään Edullinen YS Digi -verkkotilaus sisältää uutisvirran, näköislehden kerran viikossa sekä arkistot. Merkittävä osa Ylä-Satakunnan kestotilauskausista uusiutuu aina tammi-helmikuussa. Kortin voi noutaa myös kaupungin talon neuvonnasta. Säästä postitusja painokulut! digi. Kuntavaalit tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaa! Kuntavaalit 13.4.2025 -vaikuta Parkanon tulevaisuuteen! Liity mukaan rakentamaan kuntaa, jossa on hyvän elämän mahdollisuudet. Tunti sisältää al kulämmittelyn, lihaskuntoa sekä venyttelyt Perheliikuntavuoro Omatoiminen perheliikuntavuoro lauantaisin klo 9–12 Parkanon urheilutalolla. P. välisen ajan. 0400 423243. Yhteystiedot mukaan. Tarkista ajankohtainen lista ta pahtumista ja vuorojen peruutuksista urheilutalon ilmoi tustaululta tai sähköisestä kalenterista sisäliikuntapaikkojen kotisivuilta. Myös opiskelijoiden tilausmuotoihin on tarjolla jaksotuksia – kysy! voi jaksottaa Kestotilauksen E-lasku on ylivoimaisesti kätevin tapa vastaanottaa ja maksaa lasku. R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 51 ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Ari Hamari Ikaalinen, Eeva Lamminperä Tampere ja Reijo Ojennus Parkano. tammikuuta 2025 17 YS Kotiin + Digi -täystilauksen sekä YS Digi -verkkotilauksen kestotilaukset on mahdollista saada 12 kk:n laskutusjakson sijaan myös 6, 3 tai 1 kk:n jaksoissa. kansanedustaja Sari Tanus tavattavissa Makkaratarjoilu, tervetuloa juttelemaan! Ylasatakunta.fi Ylä-Satakunnan Näpyt-palstalle viestit WhatsApp-palvelulla tai tekstiviesteinä (ei puheluita). NIMI: OSOITE: PUHELIN: R51 www.keskusta.fi/ehdolle Mikä sinulle on tärkeää. Miten voisit parantaa Parkanon palveluita, elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kirjaa talvilikuntasuorituksesi Liikkuen läpi vuoden mobiilisovellukseen tai tulosta oma suorituskortti. Jumpat keväällä 2025 Ikäihmisten tasapainojumppa torstaisin 16.1. Apua e-laskuasioissa saat omasta pankistasi. Voit myös antaa vinkkejä hyvistä ehdokkaista. Keskiviikkona 15. E-lasku tilataan omassa verkkopankissa tilauslaskusta ilmenevillä tiedoilla. Jos haluat tehdä muutoksia tilausmuotoon, ota yhteyttä asiakaspalveluun! Tutustu Ylä-Satakunnan kestotilausvaihtoehtoihin LiikU talvella kampanja 10.1.31.3. 040 715 6216 Keskustan Parkanon Kunnallisjärjestö ry Perjantaina 17.1.2025 • Parkanon K-Supermarketilla klo 9–11 • Kihniön Maurintorilla klo 12.30–13.30 PIRKANMAAN Kristillisdemokraattien ALUEVALTUUTETTUJA mm. Liikuntapalvelut VUOKRALLE ANNETAAN Rantalanniemestä avara 68 m2 kaksio saunalla+iso parveke järvinäkymin, päätyhuoneisto. Kiinnostuitko ehdokkuudesta kuntavaaleissa. Ota yhteyttä: Lähde Lähde ehdolle ehdolle kevään vaaleihin! kevään vaaleihin! parkano.keskusta@gmail.com Susanne Talonen-Seppälä p. Arvomme palkintoja. Tunnus jaettavissa samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten kesken. E-laskun ja sähköpostilaskun käyttäjiltä emme veloita lainkaan laskutuslisää (3,80 e)
UUSI ASIAKAS Ota yhteyttä ja pyydä tarjous näkyvyydestä Ammattilaiset palveluksessa -palstalla. Keskiviikkona 15. 0400 700 804 ?Sekalaiset • metsätilojen välityspalvelu • metsätilojen ja kiinteistöjen arviot • kauppakirjojen laadinta ja kaupanvahvistukset • edunvalvontavaltakirjat, testamentit ja perunkirjat Kari Jeskanen p. 06 456 1534 Suuhygienisti HAUTAUSPALVELU OJALAINEN Parkano • 0400 420 005 www.ikikukka.fi Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN • Lounaskahvila • Pitopalvelu, • muistotilaisuudet • Lounaskuljetus • yksityisille sekä yrityksille • Leivonnaiset, kakut & leivät Avoinna arkisin 7–14 Lounas 10–13.30 PITOJA LOUNASRAPPU Teollisuustie 31, Parkano 040 847 8201 www.pitojalounasrappu.fi viestituli • Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot • Perukirjat, ositukset • Rakennusja rakennepiirustukset • Ranta-asemakaavat • Vastaavan työnjohtajan tehtävät Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 040 729 8243 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Lihasnivelja nikamakäsittelyt. Nina lomalla 9.1.-16.1.. 040 668 1619 Satakunnankatu 2 A, Parkano Nettiajanvaraus: sinunpaikka.fi myös ilta-aikoja Janna-Mari Friman Hammaslääkärit ja suuhygienistit: Mäntylammintie 3 A, Jalasjärvi myös lauantaija ilta-aikoja Särkyajanvaraus ark. klo 8-9 puh. 044 241 2776 Parkano, AJANVARAUKSELLA Parkanontie 45 p. 0500 625 500 Keskuskatu 5, Parkano www.hunajainen.fi Seuraa meitä somessa ~ Beauty since 2000 ~ Koko kylän hyvän olon keidas Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parturi-Kampaamo Hiustupa MATTI PERÄLÄ Kh hier. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84 050 592 7595, 040 540 8582 Luotettava huoltoliike Parkanossa . Kysy myös printin ja digin yhdistelmistä sekä natiivimainonnasta! Palveluhakemistosta parhaat paikalliset palvelut C M Y CM MY CY CMY K Myynti Puhelin: vaihde 029 1706 680 Sähköposti: asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto • Hautaustoimisto palvelut Parkano ja Kihniö • Hautakivimyynti • Kukkakauppa Keskuskatu 8 045 152 0854 / 040 751 9280 Parkanonkukka.com ?Sekalaiset ?Parturi-kampaamot ?Kiinteistönvälitys ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. Ota yhteyttä ja päivitetään mainos, tiedot ja sopimus. 0500 335 526 Jeskaset LKV Oy LUOTETTAVAA METSÄTILAKAUPPAA Sami K1009 0500 194 123 Ari K1250 0500 120 703 (Kihniö) Jarmo K1154 0500 952 377 Julius K1870 044 248 8390 Jarno K 1560 0500 984 236 (Kihniö) TAKSIPALVELU ERKKI KALLIO Taksi • Tilataksi Kelataksi invaja paarikuljetukset 040 480 1589 info@taksipalvelukallio.fi www.taksipalvelukallio.fi Keskuskatu 8 Luotettava kumppanisi kaikissa puukaupan vaiheissa www.kumeko.fi Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää. Vuosisopimukseen voit yhdistää myös lisänäkyvyyttä. TAKSI J. VIESTITULI Markkinointipalvelu Viestitulen palvelut ja näkyvyys ovat yhdistettävissä Ylä-Satakunnan näkyvyyteen ja sopimuksiin. YLASATAKUNTA.FI Verkkosivustomme tarjoaa paljon mahdollisuuksia pysyvään näkyvyyteen ja kampanjointiin. HARJU 040 545 1011 0400 627 133 T A K S I TAKSI KELATAKSI JUUPAN JAANA & PETRI JUUPAJÄRVI Myös raskaan kaluston palvelut Ma-pe 8-17 Teollisuustie 20 Parkano 03 448 2149 0400 620 422 Nina lomalla 9.1.-16.1. 045 359 3010 ?Sähköliikkeet ?Lakiasiat Ammattilaiset palveluksessasi! Ylasatakunta.fi – ylivoimainen paikallinen C M Y CM MY CY CMY K VANHA ASIAKAS Ammattilaiset palveluksessa -palstan ilmoitus on muutettavissa nyt ilman lisäveloitusta 4-väri-ilmoitukseksi. 040 848 4418 HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki www.hyvanolonkeskus.net Puh. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. Tehosta näkyvyyttäsi aidolla monikanavaisuudella. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano p. tammikuuta 2025 18 ?Kauneudenhoito ?Autot ja huollot ?Sekalaiset ?Terveydenhoito AUTOKORJAAMO T
?. klo 19 Su 2.2. ????. klo 10.00-19.00 D-tyttöjen turnaus Vapaa pääsy PAPO PELAA KAARNASSA! Perjantaina 16.10. klo 10.00-19.00 D-tyttöjen turnaus Vapaa pääsy PAPO PELAA KAARNASSA! Perjantaina 16.10. klo 13 Su 16.2. klo 15.00 miehet 2 div SBT PaPo RoPo PAPO PELAA KAARNASSA! Perjantaina 16.10. klo 17 TUORETTA KOIVUKLAPIA 28.2. ?eskus?ele?assa ka?sa?edus?aja Lauri Lyly ja aluevaaliehdokas ?aa?a ????i??. ??r???ul?a l???l?. tiistaina 18.00 23.1. torstaina 18.00 SUOMENKIELINEN Kesto 1 t 40 min -K7-412 € Maksutapa käteinen P. P15 turnaus 10.00–18.00 10.00 SBT PaPo Tampereen Icehearts 17.00 Urho SBT PaPo Sunnuntai 27.2. o. Parkanossa 18.12.2024 TEKNINEN LAUTAKUNTA PAPO PELAA SALIBANDYA KAARNASSA PAPO PELAA KAARNASSA! Perjantaina 16.10. ????. klo 15.00 miehet 2 div SBT PaPo RoPo LAUANTAINA 18.1.2025 KLO 10–19 miehet turnaus Klo 10 SBT PaPo PäLu Klo 18 TFS SBT PaPo TALIRAVINNE TALIRAVINNE MAKKARA MAKKARA 1kg 1kg 55 00 00 Kuorittu Kuorittu AURINGONKUKAN AURINGONKUKAN SIEMEN SIEMEN 5 kg 5 kg sanko sanko 14 14 95 95 KISSANHIEKKA KISSANHIEKKA paakkuuntuva paakkuuntuva 5 l 5 l JÄÄNSULATUSJÄÄNSULATUSSUOLA SUOLA SIROTTIMELLA SIROTTIMELLA 3 kg 3 kg Tam mi tyrk ky DIESEL LÄMMITIN DIESEL LÄMMITIN GXT 4 KW 12 V GXT 4 KW 12 V • sis. Parkanonkylän kaupunginosassa sijaitsevien kiinteis töiden 581–001–1033–0022 ja 581–001–1033–0001 alueilla, jotka rajoittuvat Koulukadulla (plv 0–5) vaikutus alueelle. ?a ?au???aa?i?. ?l???a?aku??a. ??. ??????????. tiistaina 18.00 23.1. tammikuuta 2025 19 jä Halila tapahtu TERVETULOA KANUSTAMAN! Varaukset 040 764 7010 (klo 17 jälkeen ja vain soittamalla) Lippu 20€ ja alle 12 vuotiaat 10€ (sis. P15 turnaus 10.00–18.00 10.00 SBT PaPo Tampereen Icehearts 17.00 Urho SBT PaPo Sunnuntai 27.2. mennessä tilanneille väh. kerros) Teknisen toimen ilmoitustaululla, osoitteessa Parkanontie 37. halon pituus 520 mm 699,699,JÄÄRAUTA JÄÄRAUTA PETKELE PETKELE 99 95 95 Iso raj. ?illai?e. ?. 8-ton. ????????????. Toimitus sop. Kirjallisesti esitet tävät mielipiteet tulee toimittaa osoitteeseen: Parkanon kaupungin tekninen lautakunta PL 14 39701 Parkano Tarvittaessa lisätietoja antaa tekniseltä toimialalta kun nallistekniikan päällikkö Mika Klimenko puh. klo 19 Su 19.1. erä! 39 39 95 95 POLTTOMOOTTORI POLTTOMOOTTORI HALKOMAKONE HALKOMAKONE 8-ton. klo 17 Pe 31.1. sos?de?. KLAPIPAROONI P. klo 13 La 25.1. klo 10.00-19.00 D-tyttöjen turnaus Vapaa pääsy PAPO PELAA SALIBANDYA KAARNASSA Perjantai 25.2. klo 19.15 miehet II div SBT PaPo–LeTo Lauantaina 17.10. klo 19 La 25.1. klo 19.30 miehet 2 div SBT PaPo TYP Lauantai 26.2. klo 10.00-19.00 D-tyttöjen turnaus Vapaa pääsy PAPO PELAA SALIBANDYA KAARNASSA Perjantai 25.2. torstaina 18.00 SUOMENKIELINEN Kesto 1 t 40 min -K7-412 € Maksutapa käteinen www.elokuvateatterisirius.fi VAIANA 2 18.1. klo 19.15 miehet II div SBT PaPo–LeTo Lauantaina 17.10. ?. kaukosäädin • sis. 044 786 5631 tai mika.klimenko@parkano.fi. klo 19.30 miehet 2 div SBT PaPo TYP Lauantai 26.2. sunnuntaina 18.00 21.1. klo 19.15 miehet II div SBT PaPo–LeTo Lauantaina 17.10. HINTAKARNEVAALIA... Mielipiteet suunnitelmaehdotuksesta voidaan esit tää ao. • max. mukaan. erä! 2 kpl FAIRY FAIRY PLATINUM PLATINUM QUICK WASH QUICK WASH 820 ml 820 ml 29 29 95 95 HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! HALA PAA on! KUNTAJA ALUEVAALITILAISUUS ???????. 045 316 2904 Keskuskatu 5, Parkano Avoinna ma–pe 9–18, la 9–15 TURKKILAINEN PARTURI ILMAN AJANVARAUSTA ILMAN AJANVARAUSTA TAMMIKUUN AJAN TAMMIKUUN AJAN Hiustenleikkaus Hiustenleikkaus Parranajo 15 € 15 €. klo 17 Su 26.1. ?a?ka?o. ???j. Tervetuloa kauempaakin ja säästää kotiin pinnat!!! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN! Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... Suunnitelman alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omis tajilla ja haltijoilla ja niillä, joiden asumiseen, työnte koon tai muihin oloihin katusuunnitelmaehdotus saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaisella ja yhteisöllä, jonka toimialaa suunnitelmassa käsitellään, on mahdollisuus osallistua katusuunnitelman valmiste luun. so?e??ila??e. klo 17 Pe 24.1. (2,99) (2,99) 44 99 99 (1,66) 22 99 99 (0,60) 33 99 99 (4,87) 139,139,(179,-) Iso raj. klo 19.15 miehet II div SBT PaPo–LeTo Lauantaina 17.10. VAIANA 2 18.1. halon pituus 520 mm • max. klo 13 Su 26.1. 8 irtomottia 67 €/m 3 kotiin toimitettuna Parkanon ja Ikaalisten alueella. väliaikatarjoilun) Harjula, Hulkontie 10, 61710 Pentinmäki (Jalasjärvi) Näytökset 2025: www.keskikyla.epk.fi/teatteri KYLÄKOULU KIIPELISSÄ Pe 17.1. ????. kaukosäädin • ilmanotto-, savukaasuja • ilmanotto-, savukaasuja lämmönjakoputket lämmönjakoputket • kompakti koko • kompakti koko 37,5 x 15 x 41 cm 37,5 x 15 x 41 cm Tam mi tyrk ky JÄÄKAIRA JÄÄKAIRA NORDLAND NORDLAND PRO PRO 150 mm 150 mm Tam mi tyrk ky JÄÄSAHA JÄÄSAHA 202 cm 202 cm Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky Tam mi tyrk ky JÄRSITTYJÄ TARJOUKSIA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa Parkanon ja Kankaanpään myymälöissä 15.1.–22.1.2025 Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Hamsteri järrrsii hinnat... klo 17 La 15.2. klo 13 Su 16.2. Keskiviikkona 15. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta . Maankäyttö ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti pidetään alla mainitut Parkanon kaupungin katusuunni telmat julkisesti nähtävänä 15.1.29.1.2025 välisenä ai kana Parkanon kaupungintalolla (3. 040 717 7896 / JKujala KUULUTUS Katupiirustusten nähtävänä pitäminen. Tammikuun Tammikuun HYYYTÄVÄÄÄ HYYYTÄVÄÄÄ HINTAKARNEVAALIA... toimipaikassa joko kirjallisesti tai suullisesti ennen nähtävillä oloajan päättymistä. lauantaina 18.00 19.1. lauantaina 18.00 19.1. sunnuntaina 18.00 21.1
ERÄ 9 95 kg Kivikylän PORSAAN KASSLER n. LOHISALAATTI RESEPTI K-RUOKA.FI/RESEPTIT TAI K-RUOKA-SOVELLUS TUORE SUOMALAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu, Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous Voimassa TO-LA 16.-18.1.. 1 kg 6 99 kg ERÄ MINILUUMUTOMAATTI 250 g (3,96/kg), Espanja/Marokko 99 rs 6 99 PKT 6 99 RS 2 49 PKT 50 PS Ilman Plussa-korttia 11,30 rs Ilman Plussa-korttia 3,29 pkt (6,58/kg) -38% PLUSSA-KORTILLA -24% PLUSSA-KORTILLA Atria NAUDAN JAUHELIHA 17 % 1 kg Rajoitus 2 pkt/talous Kariniemen KANANPOJAN FILEEPIHVIT 1 kg Valio VOI NORMAALISUOLAINEN 500 g (4,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous JÄÄSALAATTI 100 g (5,00/kg) Suomi KILON PAKETTI KILON RASIA SUOMI LUE TARJOUSLEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi/tarjoukset 10.4 PKT COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (5,00-6,25/kg) Ei Reilu kauppa, ei premium blendit eikä maakahvit (Brazil, Colombia tai Guatemala) Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) -37% PLUSSA-KORTILLA Rajoitus 1 erä/talous IS-testin 2. . 11 00 00 tlk VALIO JOGURTTI JOGURTTI Laktoositon 1 kg, myös juotava 0,95 l ei luonnonjogurtti+, A+, Balans eikä luomu Rajoitus 2 tlk/asiakas -49% Saarioinen ISOT BURGERIT 220-265 g (12,58-15,15/kg) ISO tuplakanaburgeri Vain K-Kaupoista 10 00 3 kpl Ilman Plussa-korttia 3,85-3,99 kpl (15,06-17,50/kg) -13-16 % Plussa-etu VAPAAN KANAN MUNIA 6 kpl/348 g (2,87/kg) 99 rs Ilman Plussa-korttia 1,65 rs (4,74/kg) Rajoitus 2 rs/talous -39 % Plussa-etu 3 kpl Mobiilietu voimassa MA-SU 13.-19.1.2025 TO–PE 16.–17.1. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Kaikki hyvä on lähellä. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8–21, LA 8-21 ja SU 10-21 P A R K A N O PALVELUSTA MESTARIN PATA 9 95 kg PALVELUSTA ERÄ 9 95 kg TUORE SUOMALAINEN MADE Suomi, Säävaraus Ilman Plussa-korttia 5,15-5,75 pkt (6,06-6,97/kg) -35-42 % Plussa-etu Ingman CREAMY JÄÄTELÖ 825-850 ml (3,92-4,04/l), myös laktoositon, Oreo, Daim, Solero ja Kingis 3 pkt 10.3 49 rs Porin Leipä RUNEBERGINTORTTU 2 kpl/240 g (14,54/kg) ERÄ Kuumana grillistä PORSAAN GRILLIKYLKI 10 95 kg Lerøy SAVUSTETTU LOHI Vakuumipakattu Rajoitus 2 kalaa/talous 9 95 kg Voimassa TO-LA 16.-18.1. 1 . ELLEI TOISIN MAINITA. OMAN KYLÄN KAUPPA MAURINTORI PALVELEMME MA–PE klo 8–21 LA klo 8–20 SU klo 10–20 Kihniöntie 12, 39820 Kihniö Puh. sija TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 10.–13.2. n a a m u ti o t s o k r e v a j n a a m e l e t s u k s e k , n a a m e l u u k n a a k u m a o l u t e v r e T i a t a s s o l a t si k k n u F ä ll ä ä p n a k i a p a u t si ll a s o s u u si ll o d h a m n o n e e t u u si a li v . 03 448 4232 ERÄ Tuore kokonainen kirjolohi Suomi tai Ruotsi, Rajoitus 2 kalaa/talous 6 99 KG HK Sika-nauta jauheliha 1 kg 3 99 RS (3,99/kg) ERÄ Jäätelöitä Magnumit 73-90 g, Daim tuutit 99 g, Pingviini isot tuutit 106 g, Ingman laktoosittomat tuutit 62-64 g, Kingikset 53-54 g ja Pirkka isot tuutit 100-113 g. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Kaikki hyvä on lähellä. 8 1 3 . 7 2 a n i a t n a n a a m n a a tl i s e n s i B a o l u t e v r e F . Keskiviikkona 15. Rajoitus 10 kpl/talous 1 00 KPL (8,85-18,87/kg) Ilman K-Plussa-korttia 1,39-2,54/kpl (14,07-28,11/kg) Etu K-Plussa-kortilla -28-59% Punainen paprika Puola 99 KG Tarjoukset voimassa to-su 8.-11.9.2016 ellei toisin mainita. PALVELUSTA ERÄ NAUDAN LUUTON KEITTOLIHA Suomi 12 90 kg I ä s s e d h y a ll i e n n i o t s e v n k a t si m o u h a a p m e r a p it h o T 5 2 2 . tammikuuta 2025 20 ERÄ Tuore kokonainen kirjolohi Suomi tai Ruotsi, Rajoitus 2 kalaa/talous 6 99 KG HK Sika-nauta jauheliha 1 kg 3 99 RS (3,99/kg) ERÄ Jäätelöitä Magnumit 73-90 g, Daim tuutit 99 g, Pingviini isot tuutit 106 g, Ingman laktoosittomat tuutit 62-64 g, Kingikset 53-54 g ja Pirkka isot tuutit 100-113 g. ELLEI TOISIN MAINITA Tarjoustuotteita rajoitettu määrä Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. 5 1 o l k a l a m a t s a S , o l a t s i k k n u A n e m o u S , a t si s k u u si ll o d h a m n u v s a k a j a t si e n n i o t s e v n i a a is a a t si a t h o k n a j t a s si o r o u v n e e h u p n a ll I . TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 16.–19.1.2025 ELLEI TOISIN MAINITA. Mobiilietu voimassa 13.1.–19.1.2024. Tuotteita rajoitettu määrä. p 1 79 pkt Ilman Plussa-korttia 2,59 pkt (12,95/kg) -30 % Plussa-etu KUORETON NAKKI 200 g tai KUORETON KALKKUNA-NAKKI 200 g (8,95/kg) LISÄÄ TARJOUKSIA k-supermarket.fi HINNAT VOIMASSA TO-SU 16.-19.1.2025. TUOTTEITA RAJOITETTU MÄÄRÄ. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-21 ja SU 10-21 P A R K A N O HERKKUTORILTA TUORE SUOMALAINEN KUHAFILEE 24 95 KG 8 95 KG K-Ruokamestarin PORSAAN WIENINLEIKE PERJANTAINA JÄMIN RAHTIPALVIN YLIKYPSÄÄ KUUMAA KASSLERIA Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. u l e t s u k s e k il e e n a p n e ij a t h o js y ti r y ä k e s a t s e e t n a li t n e d u o l a F . KERÄKAALI Kokonainen, Suomi 99 kg Snellman KUNNON SIKA-NAUTA JAUHELIHA 23% (7,13/kg) 4 99 ps Ilman aktivointia ja Plussa-korttia 1,99 tlk (1,99/kg,2,09/l) Rajoitus 2 tlk/asiakas. Rajoitus 10 kpl/talous 1 00 KPL (8,85-18,87/kg) Ilman K-Plussa-korttia 1,39-2,54/kpl (14,07-28,11/kg) Etu K-Plussa-kortilla -28-59% Punainen paprika Puola 99 KG Tarjoukset voimassa to-su 8.-11.9.2016 ellei toisin mainita. n e n o t a S o t r A ir e t si n i m ö y t n e m o u S a j ä li n i e H o s u u J a j a t h o js u ti m i o t n a r e v n n i T . ä ll e s k y ti l ä v n o k r e T a s s e e tt i o s o n a a k u m u d u a tt i o m li a j n a a m l e j h o u t s u t u o a k k r i p a t a s /