Tästä kirjauksesta
on kuitenkin pitkä matka siihen,
että kaupunginvaltuusto päättäisi varata saman summan ensi
vuoden talousarvioon.
Sivistysjohtaja Harri Hiitti
muistuttaa, että sivistyspuolella on paljon muitakin investointitarpeita ja niitä voi tulla yllättäenkin, esimerkiksi Keskustan
koulun kosteusmittausten perusteella.
Valolatua vai
juoksurataa?
Edes Hiitin henkilökohtainen
rakkaus yleisurheiluun ei estä
häntä laskeskelemasta, paljonko
Tänään
. Kumin kimmoisuus vähenee väistämättä vuosikymmenten mittaan. Kentän päällystämiseen
on kaupungin taloussuunnitelmassa merkitty ensi vuodelle
90 000 euroa. heinäkuuta
Parkanon . alv 24 %). Pohjatyöt on aikanaan tehty hyvin,
mutta pinta kuluu käytössä
väistämättä.
Asiantuntijat kävivät tutkimassa Pahkalanniemen kentän
pinnan pari vuotta sitten. Kirkasvetiselle Mustajärvelle
on nyt uhkana Salmilamminnevan ojitus. Halkeamia
on ja ne pitää korjata, mutta perusasiat ovat Pahkalassa kunnossa, Hiitti arvioi.
Liikuntapaikkojen kunnostamiseen on saatavissa myös valtion rahaa. Hillopieksun
tunnusmerkit tällä kertaa kumisaappaat vastaanotti Seppo
Jaskari, krupulaukun nahkaisen
eväslaukun Kaija Kangas.
sivut 6 ja 7
Irtonumero 1,50 ?
(sis. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
Radan railoon mahtuu
juniorin lenkkikenkä
Mustajärven uhkana
nevan ojitus
Parkano
Heikki Pettinen
Parkanon urheilukentän Novotan-pinta rakoilee. Tämä on hieno kenttä. Parkano on liikenteellisesti keskeisellä paikalla ja kenttä
tunnetaan nopeana. Täytyy olla kohtuullinen
kerjätessäkin, Hiitti heittää.
Kimmo Kyösti näkee Pahkalan kentällä mahdollisuuksia
vaikka kansainvälisten kisojen
järjestämiseen takavuosien malliin, jos pinta saadaan kuntoon.
Yleisurheiluväellä on nyt talkoohenki korkealla.
. Silloin uudelleen pinnoittamisen
hinnaksi arvioitiin noin 80 000
euroa. Karvian . Nyt se maksaa todennäköisesti jo enemmän.
Murtuneet kohdat pitää leikata auki, tehdä leikkauskohtiin
terävät saumat ja täyttää paikat
uudella kumirouheella. Ainakin aikuiselle urheilijalle voi käydä huonosti, jos
piikkari tarttuu täydessä vauhdissa kaarteessa halkeamaan,
Parkanon Urheilijoiden yleisurheilujaoston puheenjohtaja
Kimmo Kyösti sanoo.
Juniorin tossu sopii kokonaan korkeushyppypaikan leveimpiin koloihin.
Halkeilu ei ole ihme, sillä kentän pinta on vuodelta 1985. Urakkaan kuuluisi myös
kentän maalausten uusiminen. Paikkaustyön jälkeen koko kenttä ruiskutettaisiin uudella päällysteellä.
. Se on
siis sinnitellyt säitä vastaan jo 28
vuotta. Harri Hiitin mukaan
urheilukentän pinnoitusta ei voi
kuitenkaan laskea sen varaan,
sillä Parkano on viime vuosina
saanut kohtuullisen osansa näistä rahoista muun muassa jäähallin peruskorjaukseen.
. Pahimmat
railot ovat korkeushyppypaikalla, mutta myös juoksuradan
kaarteissa on ilkeitä halkeamia.
. Tätä mieltä on karvialainen Asko Alkkiomäki, joka on
pikkupojasta lähtien tutustunut
Mustajärven aarinalueisiin.
sivu 2
Akku latautuu
Vahojärvellä
. Tiistaina 16. Olen nähnyt paljon kenttiä
eri puolilla Suomea eikä Parkanon kenttä ole lainkaan huonoimmasta päästä. Kihniön paikallislehti
N:o 54 - 2013 | 81. Halkeamat ovat
pinnan saumakohdissa.
Kentän perustukset ovat
Kimmo Kyöstin mukaan kunnossa.
. Työhyvinvoinnin professori
Marja-Liisa Manka otti vuoden
loppuun vapaata yliopistolta.
Parhaillaan hän rentoutuu mökillään Vahojärvellä.
sivu 12
Uudet kunniakansalaiset
Kimmo ja Kalle Kyösti esittelevät pahimpia halkeamia korkeushyppypaikalla. Käenkosken 5 kilometrin ladun valaiseminen palvelee todennäköisesti
isompaa joukkoa.
Hän huomauttaa, että urheilukenttä kelpaa nykyiselläänkin
harjoitteluun ja pieniin kisoihin.
. Tänne olisi mahdollista saada nimekkäitä urheilijoita erityisesti arvokisojen alla, kun tulosrajoja pitää
rikkoa, Kyösti sanoo.
. Se
on aika iso työ, koska esimerkiksi eri juoksumatkojen lähtöpaikat
radalla täytyy mitata hyvin tarkasti, liikuntapaikkojen hoitaja
Veli-Matti Pölönen kertoo.
Urheilukentän tämän vuoden investointi on uuden kuuluttamon rakentaminen 10 000
eurolla. Kallen lenkkari
sopii railoon.
yleisurheilukentällä on käyttöä
vuoden aikana ja paljonko käyttö voisi kasvaa uudelleen pinnoituksen ansiosta. Kotiseutujuhlissa sunnuntaina Kihniössä ja Karviassa julkistettiin taas paikkakuntien uudet
kunniakansalaiset
Tiistaina 16. Poikkeuslupia on
painotettu Pohjois-Karjalaan ja
Kaakkois-Suomeen, joissa karhukanta on tiheämpi kuin muualla hoitoalueella.
Levittäytymisvyöhykkeelle Suomen riistakeskus myönsi
poikkeusluvat 36 karhun metsästämiseen. klo 18.00 Lasse ja
Sami Rustari.
Pohjois-Pirkanmaalle
poikkeuslupia karhun kaatoon
Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvat 20.8. Tämän vuoden
poikkeuslupamäärän ei arvioida vaikuttavan kantaa pienentävästi. klo 19.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Su 21.7. klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ke 17.7. Ja koska
välissä on vain alle sata metriä
hiekkakangasta, on virtaus järveen suurta luokkaa.
Järven eteläpään pohjassa voi nähdä suurella alueella
merkkejä purkautuvasta vedestä. Salmilamminneva lampineen sijaitsee juuri keskellä
Suomenselkää. 2 . klo 19 Susanna ja
Fernando Espanjasta.
PARKANO
Ti 16.7. Lupamäärä on
kaksinkertainen viime vuoteen
verrattuna. Lieneekö tässä
tavoiteltu turvetuotannon aloittamista. heinäkuuta 2013
näkökulma
Rakas isä, pappa, isopappa, appi
Asko Alkkiomäki
Esko Eevert
HEINOLA
20.5.1925
27.6.2013
Kiittäen ja kaivaten
Pirkko ja Reijo
Riitta, Marko, Anna-Maria, Emilia
Ritva ja Jorma
Anne-Mari ja Jarno
Antti
Raija
Tommi
Hanna-Leena ja Juri
Jorma ja Tuula
Jussi
sisar ja veli perheineen
muut sukulaiset ja tuttavat
Kesän ollessa kauneimmillaan,
metsän sadon kypsyessä,
lintujen laulun hiipuessa
nukahdit hiljaa luotamme pois.
Nyt ahkerat kädet levätä saa
iki unta rauhaisaa.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 13.7.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Ahomansikan ja terveyskeskuksen hoitajille
Hengellisiä tilaisuuksia
???????????
Helluntaiseurakunnat
Lämmin
kiitos
kaikille minua
15.6. muistaneille.
Teitte päivästäni
ikimuistoisen.
Markku 50+
Uusi vaara uhkaa Mustajärveä
???????????
KARVIA
Su 21.7. Oli miten tahansa, alueen suuret luontoarvot vaativat
selvästi suoluonnon palauttamista, mikä edellyttää kaivuojien tukkimisen.
Mustajärvi aarnialueineen
ja Salmilammit nevoineen ovat
luonnonsuojelun ykköskohteita. Saattaapa olla vesien päävirtaus edellä mainitulta suoalueelta. Lisäksi järven eteläpäässä on noin 70 metriä halkaisijaltaan oleva lähdelampi,
joka alue on suojeltua Helvetinlammen aarnialuetta. Alueella ovat Iso ja Pieni
Salmilampi ja Majalampi.
Mustajärven erikoinen, lähdemäisen kirkas vesi muodostuu luonnon suodattimilla.
Kaikki vesi kulkee hiekkaharjun kautta. alkavaan karhun metsästykseen.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on säädetty Suomessa metsästysvuoden 20132014 saaliiksi saatavien karhujen enimmäismääräksi 132 yksilöä.
Poikkeusluvat karhun metsästykseen perustuvat Suomen
karhukannan hoitosuunnitelman tavoitteisiin ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen
kanta-arvioihin. Voi riekkoparkoja...
Ja lakkasuo! Hyvin oli lakkamaa kuivunut, muutaman löysin saran keskeltä.
Olen jo aikaisemmin ottanut
kantaa tämän suon säilyttämi-
?Kun toisella
puolen nevaa
tukitaan
haitallisia
ojituksia,
samanaikaisesti
kaivetaan uutta
ojaa enteilleen
Mustajärven
keskeisen
luontoarvon
tuhoa.?
Helvetinlammin aarnialue.
Mustajärvi.
seksi. Mustajärvi saa valtaosan virtaamastaan Karvian
länsiosan harju- ja suoalueelta.
Alue on kooltaan noin 500 hehtaaria. Vesipinta
on nelisen metriä Mustajärven
pintaa korkeammalla. Poikkeuslupamäärän arvioidaan hillitsevän
alueen karhukannan kasvua.
Poronhoitoalueella karhun
metsästys tapahtuu maa- ja
metsätalousministeriön asettamin kiintiöin. Jopa seutukaavaliitto aikoi merkitä suon turvetuotannolle. Poikkeuslupia on
kohdennettu erityisesti Keski- ja
Kaakkois-Suomeen. edellyttäen, että kiintiötä tai poikkeuslupia on
vielä jäljellä.
Toistuvat vaaratekijät uhkaavat
Mustajärveä. Luonto ei heti lähde oikuttelemaan ihmisen
töppäilyille.
En tiedä kuka on pannut toimeen kaivutyön, ja mikä on ollut ajatuksena. Uusi uhka, edellisiäkin vaarallisempi, on toteutettu vähin
äänin.
Mustajärvelle hyvin vaarallinen ojitus on tehty Salmilammin nevalle. Lukemattomia ovat vuosikymmenien aikoina tehdyt uinti- ja marjaretket.
Tosi karmea kokemus oli eilinen hyvän valokkipaikan etsintä. Tämä merkitsee
sitä, että kaivinkoneella voi vedet ohjata halutessaan joko Kyrönjoen, Karvianjoen tai Kokemäenjoen vesistöön.
Vesipintojen taso Mustajärven läntisellä alueella on 155
metriä merenpinnasta. Kokoojaoja eteni kauas horisonttiin kohti Salmilempea,
poikkeavat ojat kohti Mustajärveä.
Suo täysin kuivattu, syvissäkään ojissa ei mitään vesien
liikettä. Karhukannan
hoitosuunnitelmassa maa on
jaettu neljään alueeseen, joissa karhukantaa hoidetaan erilaisiin tavoitteisiin perustuen.
Siksi myönnettävien poikkeuslupien määrä suhteessa karhukantaan on erilainen eri alueilla.
Kehittyvän kannan hoitoalueelle eli Etelä- ja Länsi-Suomeen
Suomen riistakeskus myönsi
poikkeusluvat 9 karhun metsästämiseen. Järvi on ilmeisesti selviämässä turvetuotannon
uhkista, koska pohjakivet kolisevat kaikkialla Alkkian nevoilla. Muutaman askeleen päässä
tieltä eteneminen toppasi suolle kaivettuihin syviin kanjoneihin. Karhujen määrää
on Itä-Suomessa vähennetty
suunnitelmallisesti aikaisempina vuosina. Ja
aivan kirkasta vettä!
Suurilla ojilla 20 metrin sarkavälillä toteutettu Salmilamminnevan ojitus uhkaa virtaaman jatkuvuutta. Ensimmäisen muistettavan
retken tuolle alueelle tein isäni
Nikolain selkärepussa. Suon tuho totaalinen.
Luonnon suojeluun tarkoitetut
rakenteet ovat näköjään tarjoamassa aivan riittämätöntä suojaa hävitykseltä.
Asko Alkkiomäki. Järven
taso on 151,7 metriä, eli vesillä
on luontainen suunta järveen.
Tämä virtaama on jatkuvaa.
Tarkistin eräänä talvena virtaa-
maa järvestä tammikuun lopulla, aikana jolloin kaikki virtaamat olivat lähes pysähtyneet.
Mustajärven pohjoispäästä oli
edelleen yllättävän runsas virtaama ulos Mustaluomaan. Poikkeusluvat on
myönnetty Etelä- ja Keski-Pohjanmaan itäosien ja Pirkanmaan
pohjoisosien
muodostamalle alueelle, jossa karhuja esiintyy paikoin yhtä runsaasti kuin
Keski-Suomessa.
Tämän lupamäärän ei arvioida hidastavan merkittävästi
tavoiteltua kannan kasvua ja levittäytymistä, mutta se mahdol-
Näkymä ojitusalueelle.
listaa karhun ihmisarkuuden lisäämisen ja konfliktien vähentämisen alueella.
Itä-Suomen vakiintuneen
karhukannan
hoitoalueelle
Suomen riistakeskus myönsi
poikkeusluvat 45 karhun metsästämiseen. Kiintiö on yhteensä enintään 42 karhua.
Karhun metsästys alkaa 20.8.
ja päättyy 31.10. klo 12.00?14.00
Toimistoaika, henkilökohtaista keskustelua ja rukousta.
To 18.7. Nämä maanalaiset virtaukset ovat muodostuneet vuosisatojen aikana, mutta yksi koneen kauhaisu voi ne katkaista,
kuten Neva-Lylyssä näimme.
Tämä järvi selvisi hienosti, kun
Vapo teki vasta-altaan teolla ja
suo-ojat tukittiin.
Mutta kun toisella puolen
nevaa tukitaan haitallisia ojituksia, samanaikaisesti kaivetaan uutta ojaa enteilleen Mustajärven keskeisen luontoarvon
tuhoa!
Salmilammenneva on hienoa suoaluetta, riekon viimeisiä
kotisoita
Yleisö
koostui mustakulmaisista italialaisnuorista, vähemmistönä
vehnänvaaleista paikallisista
sekä kypsään ikään ehtineistä naisista, joukossa jokunen
mieskin. Siinä oli jo aika
työ.
Terhi Asumanniemi kertoo,
että on nähnyt jonkin verran
puulle painettuja kuvia aikaisemmin. oli, kuten
nimikin sanoo, kurssikohtaaminen nuorille musiikin opiskelijoille ja harrastajille Kankaanpään musiikkiopistossa.
Tapahtumaan kuului myös
useita yleisökonsertteja kirkossa ja opistolla, yksi myös Karviassa, Karvia-salissa.
???
Musiikkiopiston pienen salin
estradilla seisoi kaksi läikkyvälakkaista flyygeliä vastakkain,
Rauni Virtanen
Pyhätunturin kupeessa. Asumaniemi
kertoo myös, että puulle, kuten
myös muille erikoisille pinnoille painaminen on tulossa muotiin valokuvamaailmassa.
Teokset ovat 30 kertaa 30
senttimetriä. Mukana on maalauksia myös PohjoisNorjan ja Keski-Suomen luonnosta.
Paula Hallikas käyttää akvarelleissaan paljon murrettuja värisävyjä. Asumanniemi kertoo, että mitä isompi kuva, sitä
kovempi työ kuvan painamisessa on.
. Tyyliä voisi luonnehtia impressionistiseksi.
Hallikkaan akvarelleja on aiemmin ollut näyttelyissä Jämsässä, Parkanossa ja Kihniössä.
Paula Hallikkaan akvarelleja Seitsemisen luontokeskuksessa 31. tunnetuin
varmaan on nytkin soiton pauhinasta erottunut Heprealaisten vankien kuoron sävelkulku.
Vuonna 1842 tuo sävel nostatti
italialaisten kansallista vapau-
dentahtoa mm. . International Music Meeting . 3
Parkanolaiset
suot on
ikuistettu puulle
Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Taiteen maisteri Terhi Asumaniemi kuvasi parkanolaisia soita, painoi kuvat puulevylle ja
asetti näytille Parkanon kirjastoon. Kuvia on yhteensä kahdeksan, joista yksi on erillinen
ja muut osana yhtenäistä sarjaa.
Yhtenäisen sarjan kuvat ovat
avaria kuvauksia Parkanon
soista. Ja aina se ei onnistu ensimmäisellä kerralla.
Puulle painaminen kiehtoi Asumanniemeä sen ekologisuuden takia. Aikaa harrastukselle löytyi kuitenkin jo aiem-
min lasten muuttaessa kotoa.
Hallikkaan maalausharrastus alkoi kukoistaa noin kymmenen vuotta sitten.
. Keväällä Tampereen Näsilinnassa oli esillä kuva, joka oli
metrin korkea. Tiistaina 16. saakka.
Terhi Asumanniemen kuvat ovat avaria ja laakeita kuvia parkanolaisista soista.
Luomisen juhlaa . Suot ovat kuvissa karuja, mutta niin suomalaisia.
Kahdeksas, irrallinen kuva
on muita pienempi lähikuva
suolla kasvavasta kukasta.
Asumaniemi asuu itse Tampereella, mutta hänen vanhempansa ovat Parkanosta. Itävallan alaisuudesta.
Glazunovin La Mer, Meri,
teki kunniaa Wagnerille, jolle
teos on omistettu: lähes visuaalinen vaikutelma syntyi syvistä
bassosoinnuista, kuin maininkeja ja pärskeitä mukailevista,
toisiaan aaltojen lailla seuraavista sävelvyöryistä. Nelikätisyys
antaa muhkeat soinnut. Soittimiensa eteen tulkitsijat aluksi asettuivat niin,
että miehet soittivat alaäänet ja
käyttävät pedaalia, naiset soittivat diskanttipuolella.
Aloituksena kuullun Wagnerin juhlallisen Mestarilaulaja-osion jälkeen nelikko soitti
oopperasta Tristan ja Isolde tunnetun, sopraanolle sävelletyn
Isolden lemmenkuolon. Nuoren kuulijakunnan sirkutus ja hälinä vaimeni,
kun esiintyvät soittajat astuivat
esiin.
Kyseessä oli erikoisuus esityksenä: kaksinkertainen pianoduo eli kumpaakin flyygeliä
soitti kaksi soittajaa. Sitä ennen hän suoritti Bachelor of Arts tutkinnon
Rotterdamissa Alankomaissa
1990-luvun lopussa.
Puulle painaminen
tulossa muotiin
Asumaniemi teki keväällä yliopiston lopputyönä teoksen
ympäristön muutoksesta, jolloin hän testasi puulle painamisen tekniikkaa ensimmäisen
kerran.
. heinäkuuta 2013 . Sen yhä
nouseva valittava sävelkulku
tulkittiin herkästi.
Verdin Nabucco-oopperan
alkusoiton ajaksi soittoparit
vaihtoivat paikkaa, niin että
naiset nyt saivat soittaa bassopuolella. Kovin yleisiä ne eivät
kuitenkaan ole.
Asumanniemen töitä ei ole
aikaisemmin olleet näytillä Parkanossa.
Terhi Asumanniemen näy?ely Valokuvia suomaisemista Parkanon
kirjastossa 29.7. 31.8. Vähitellen sivellin tarttui
käteeni ja aloin lumoutua luomakunnan kauneudesta, sen
värikylläisyyden vivahteista,
Pohjolan valoista ja varjoista,
nyt 59-vuotias taiteilija kuvailee.
Osa näyttelyssä esillä olevista töistä on syntynyt Seitsemisen polkujen varsilla, osa Parkanon Vahojärven maisemissa,
osa taas akvarellistien leireillä
toisen siipi irrotettuna, toisen
avoimeksi nostettuna. Taisteluun ratsastavat hengettäret kiitivät kuulijan sielunsilmien editse Wagnerin sävelten lennättäminä Valhallaan?
Kiitollinen yleisö taputti
suosiotaan pitkään ja ihastuneesti.
konsertti
Harvinainen
elämys
Jos näillä main tulee tarjolle klassista musiikkia taitajien esittämänä, aivan pakko on
ajaa konserttiin nauttimaan.
Karvialaiset sukujuuret toivat Italiassa pääasiallisesti asuvan Maria Ala-Hannulan taas
kotoisiin maisemiin. Hänen järjestämänsä SUOMiTALY-musiikkitapahtuma . Hän
kertoo viettävänsä Parkanossa
aikaa paljon ja mielellään.
Taiteen maisteriksi Asumanniemi luki itsensä Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun
korkeakoulun Median laitokselta 2012. Kun kuvan painaa puupinnalle, siitä tulee aina erilainen,
Asumanniemi kertoo.
?Kun kuvan
painaa
puupinnalle,
siitä tulee aina
erilainen?
. Nelikätinen pianonsoitto vaatii saumatonta yhteispeliä jo yksinkertaisena, mutta vallankin ?kahdeksankätisenä?. Molemmat säveltäjät, saksalaisen romantiikan
mestari Wagner ja rakastettujen oopperoiden säveltäjä italialainen Verdi syntyivät vuonna 1813. elokuuta saakka.
ALE!
LOPPUHUIPENNUS
alennukset
jopa
Nanso Group Outlet
PARKANO: Kolmoskeskus, Humalankatu 3
ma-to 9?18, pe 9?19, la 9?15
www.nansoshop.com. Nabuccon musiikki on
yleisesti tunnettua . Osa luontoaiheisista akvarelleista on syntynyt varsin lähellä, Seitsemisen
polkujen varsilla.
Paula Hallikasta on lapsesta
asti kiehtonut kuvallinen ilmaisu ja luonnossa liikkuminen.
Ruuhkavuosinaan hän haaveili,
että alkaisi maalata eläkevuosien koittaessa. Entisaikojen yksityiskotien kamarikonserteissa pääsi sillä tavoin
myös useampi näyttämään taitojaan.
Pianistinelikko Valentina
Fornari, Sergio Baietta, Leonardo Zunica sekä Maria Ala-Hannula tarjosi sikermän 200-vuotismuiston johdosta pitkin tätä vuotta juhlittujen Richard
Wagnerin ja Giuseppe Verdin
musiikkia. Paula Hallikkaan akvarellinäyttely esillä Seitsemisessä
Seitseminen
Paula Hallikkaan akvarellinäyttely Luomisen juhlaa on esillä Seitsemisen luontokeskuksessa 16.7. Volyymi vaihtui korviahuumaavasta fortesta vienosti häipyvään
pianissimoon, kuin kuunsiltaan meren peilissä.
Viimeisenä kuultu Wagnerin tuttu Valkyrioiden ratsastus
näytti, kuinka mahtavan volyymin ja upeita juoksutuksia
taiteilijat saivat soittimistaan
irti
Ku oltiin eilen isin kanssa bussis matkalla Parkanoon, niin isi pyysi mua antaan
paikkani yhdelle tädille.
. Vierailevat jalkapallojoukkueet ihailevat kateellisina Pahkalan nurmea. Se on pienestä kiinni, niin kuin Moskovan MM-kisarajan ylitys nähtävästi monellakin suomalaisella yleisurheilijalla lähiaikoina.
Tai ei ihan pienestä. Kelju kehitys näyttää jatkuvan. 4 . Hakemukset johtokunnalle, Sarvela, Alkava.
heh
Naapurin pikkupoika selitti äirillensä:
. Koska olen nyt ohjustanut vuosikymmenet nimenomaan näyttämöä nimeltä Teatteri Sampola, tiedustelen yhtä kohteliaaseen
small-talk-tyyliin, tarkoittaako kysyjä varmasti meitä . Vähäliikenteisten ja huonokuntoisten teiden määrä karttuu samaan
aikaan.
Viime vuonna huonokuntoisia tieosuuksia oli 230 kilometriä, tänä vuonna niitä
enustetaan olevan yli 300 kilometriä. Teatteria on näillä main vain kesäteatteri
ja lisäksi vain tietynlainen kesäteatteri.
Olemme oman teatterimme,
sen Sampolan, kanssa tehneet
vallan vääränlaista kesäteatteria:
klassikoita, kuten Nummisuutarit,
ja oman seudun historiasta aineksensa ammentaneita, kuten Kanttin kapina. Päällysteitä korjataan
tänä vuonna vielä 180 kilometriä, mutta
kauden lopilla määrä putoaa 140 kilometriin vuodessa. Samaa tyyliä näkyy harrastavan täälläpäin vain Kauhajoen Kajo-teatteri . päivään
1963 mennessä, vaaditaan tuberkuloositodistus. Joissakin ikäluokissa
voi olla jopa 15 nuorta urheilijaa kilpailemassa paremmuudesta 40 metrin juoksussa. Tai
kolme viikkoa?
Rauni Virtanen
Heinämiehiä ja
perunannoukkijoita
kaupan Kihniöllä
Viime sunnuntaina järjestivät Kihniön Urheilijat tyyliin tulleen ?orjahuutokaupan?
seuransa kassan kartuttamiseksi. nytkin ohjelmassa on Pohjalaisia.
???
Kun minulla on tänäkin kesänä
ollut ilo tutustua seudun kesäteattereiden tarjontaan, voin vakuuttuneena todeta neljä eri kappaletta katsottuani, että siitä puhe, mistä
puute!
Nimittäin rakkaudesta ja onnellisesta, pysyvästä parisuhteesta. Seksisuhteet hoidetaan hienovaraisesti
niin, että mies vierailee vaimonsa
luona tämän kotona öiseen aikaan,
jos sopii?
Eipä siinä pääse vaimon eikä
miehen naama kyllästyttämään,
kun ei alati eletä kylki kyljessä, kuten rakastuneet nykyään tekevät jo
teini-ikäisinä.
Eihän seksuaalinen hormonihuuma kestä kuin noin kolme
vuotta. Vaikka
päihteillä ja nurjilla asenteilla on turvallisuutta merkittävästi heikentävä osuutensa,
liikenneympäristökin vaikuttaa.?. Tai kolme kuukautta. Jos on ehditty hankkia jälkeläinen tai pari, vastuuntunne lapsista ja liitosta näyttää
jäävän ?tykkäämisen. Tiistaina 16. eikä
heitä ole monta.
Se on vahinko, sillä nyt kotikatsomossa ei
tajuta, kuinka kova tulos on esimerkiksi puolen tunnin alitus 10 000 metrin juoksussa.
Vallatkaa yleisurheilukentät!
Heikki Pettinen
Kulmalan Karoliina
19.7.1963
Kesäteatterin
syvin olemus
Joudun vähän päästä tilanteeseen,
jossa joku kysyy ystävälliseen
small-talk-tyyliin, mitä me nyt
mahdamme esittää kesäteatterissa. Päämäärään pyritään
enemmän tai vähemmän pakkomielteisesti. Sen voi todeta
vaikkapa tutustumalla tässäkin lehdessä oleviin sarjakisatuloksiin. Siltä pohjalta voi ymmärtää yleisurheilijoiden harmin siitä, että päällysteen lohkeilu
estää Pahkalan urheilukentän täysipainoisen
käytön. Routa ei
heiluttele suorituspaikkoja, sillä kenttä perustettiin aikanaan 1980-luvun puolivälissä kalliolle.
Perusasiat ovat siis varsin hyvässä kunnossa. Vähimmillään kesäteatterikappaleissa saadaan niitatuksi yhteen
pari onnellista liittoa, yleensä
enemmän. Tosin
nykyinen pinta on palvellut 28 vuotta, joten
jos uusi pinta kestäisi yhtä hyvin, se tekisi
vain reilut kolme ja puoli tuhatta euroa vuotta
kohden.
Yleisurheilun ongelma on se, että se on kaventunut huippu-urheiluksi enemmän kuin
muut perinteiset suomalaislajit. heinäkuuta 2013
pääkirjoitus
16.7.2013
Kimmo Kyösti
Jokamiesluokka
yleisurheiluun
Parkanon Urheilijat elää jonkinlaista uutta yleisurheilun nousukautta. Ja yleisö elää mukana
täysillä.
Pyrkimys onneen olosuhteista
(kuten maaseudun väestökadosta) huolimatta on kiihkeää, ja kun
parit lopussa saadaan yhteen, kat-
sojatkin ovat onnellisia. Parin löytyminen tyhjenevällä maaseudulla on tosiasiassa yhä vaikeampaa,
joten ei ole ihme, että kesäteatterit
lohduttavat maalaiskomedioillaan
kansaa.
Mutta: kesäteattereissa ei koskaan näytetä, miten solmittu parisuhde jatkossa toimii! Näyttää
huolestuttavan usein siltä, että ensihuuman ja komeiden häiden jälkeen yhteiseen arkeen ei edes yritetä totutella. Se tarkoittaa sitä,
että parin naisosapuoli asuu aina
äitinsä luona, kotonaan ?mummolassa?, samoin suhteesta syntyvät
lapset, joiden miehenmallina ja
kasvattajana toimii eno, äidin veli.
Biologinen isä taas toimii oman sisarensa lasten kasvattajana. . kesällä teatteria tuottaa Karviassa joka suvi
Karvian Teatteriyhdistys. Mutta kun mä istuin isin sylissä, rotestoi se pikkukilli.
www.isohalla.net
päivän laina
kuviot
Tyrvään Sanomat, pääkirjoitus 11.7.:
?Teiden kunto heikkenee. se on yksi
otsikko Pirkanmaan ely-keskuksen tienpidon ja liikenteen sunnitelmasta alkaneelle
viisivuotiskaudelle. Teatteri
Sampola taas on 33 vuoden aikana
tehnyt saman vuosimäärän verran
talviaikaista teatteria, mutta lisäksi
10 kesänä myös kesäteatteria!
Kysyjä siihen yleensä nyökyttelee ja toteaa, ettei ole kuullutkaan
semmoisesta kuin Teatteri Sampola. Maataloustöihin halukkaiden lisäksi myytiin muun
muassa huvilanpiirustukset ja autoja soranajoon. . Viisivuotiskauden lopilla maakunnassa on jo runsaat 500
kehnoa tiekilometriä.
Teiden liikenne kuitenkin lisääntyy kaiken aikaa, joten asetelma on ristiriitainen.
Päivittäisen liikkumisen, työssäkäynnin ja
elinkeinoelämän kuljetusten turvaaminen
on ensiarvoisen tärkeää, mutta liikenneturvallisuuttakaan ei voi sivuuttaa. Valoladuille riittää hiihtäjiä ja aikamiehet höntsäilevät
kiekkokaukalossa tai jalkapallokentällä, mutta yleisurheilukentällä yli 17-vuotiaat puurtavat enemmän tai vähemmän tosissaan . Juuri
missään lajissa ei näe yhden osanottajan kisoja, niin kuin vielä joitakin vuosia sitten saattoi
olla.
Parkanossa on myös erinomainen urheilukenttä. Sehän oli hienosti tehty, myänteli se äiteepimu.
. Ostajia oli huutokaupassa parisensataa henkeä.
Karvian kunnan Alkavan kansakoulun
keittäjä-vahtimestarin
toimi on haettavana heinäkuun 25. matrilineaarinen eli
äidinvaltainen. Sisso, huokaan minä. Novotan-pinnan uusiminen maksaa arvioilta 100 000 euroa, joka
on iso raha kaupungin talousarviossa. alle.
Olisikohan niin, että nykyaikainen liian tiivis yhteiselo sukupuolikumppanin kanssa on huono
ratkaisu?
???
Muuan Tiibetin syrjäseuduilla elävä heimo on ratkaissut asiat toisin.
Yhteisö on ns
Tapaus sattui Viinikanrinteessä keskiviikkona noin kello 16.
Nainen oli istuskellut rollaattorinsa päällä,
kun vierasta kieltä puhuneet naiset olivat tulleet
hänen luokseen ja nopeasti ottaneet häneltä kaksi
kultaista rannekorua. Mallia näyttävät Sari Penttilä, Ulla-Maija Lähdekorpi,
Paula Mäntyjoki, Henna Anttila ja Piia Hietikko, joka oikeasti sai ainakin toistaiseksi säilyttää
komean lettinsä.
lapsille suunnattu patukkapaja.
. Tänä vuonna kilpailu
on tauolla.
Kirin lavan Tukkapajassa asiakkaat saavat täyttää arpalipukkeet, jotka osallistuvat hiustuotteiden arvontaan. Kohta meiltä
loppuvat varalla olevat laatikot, Jukka
Penttilä totesi.
Kukkalaatikot
suunniteltiin ja tehtiin Karviassa toimivalla Kankaanpään aikuiskoulutussäätiön Valtti-työpajalla viime vuonna. Ikaalisten poliisista
kerrotaan, että viime päivinä vastaavia varkauksia ei ole sattunut lähialueella.
Karvia-Päivillä
leikataan,
kammataan
ja föönataan
Kirin lavalla.
Karvia
Maarit Lehto
Karviassa viisi hiusalan yrittäjää
osallistuu hyväntekeväisyystempaukseen, jolla he keräävät lahjoitusta Karvian kotipalvelulle. Se on
avoinna tiistai-iltapäivisin sekä
perjantai- ja lauantaiaamupäivisin.
Autokilpailu rajoittaa muutenkin teollisuusalueella liik-
kumista lauantaina iltapäivällä,
mikä esimerkiksi lenkkeilijöiden
kannattaa ottaa huomioon. Asema ei ole
auki edes aamupäivällä, vaikka
kilpailu ajetaankin vasta iltapäivällä.
Muuten jäteasema palvelee
kesälläkin normaalisti. heinäkuuta 2013
Kampaajat klipsivät
kotipalvelun hyväksi
Parkano
Maarit Lehto
Kaksi vieraskielistä naista varasti koruja iäkkäältä naiselta Parkanossa. Rajoituksissa on ennen kaikkea kysymys turvallisuudesta.
Jukka Penttilä ja Rauno Holkko vaihtoivat
rikottuja kukkalaatikoita uusiin taas maanantaiaamuna.. Tiistaina 16. Kukkalaatikoiden
ideana on toimia silmän ilona raitilla liikkuville.
Ajatus ei selkeästikään ole kaikille valjennut, sillä
laatikot olivat jatkuvan ilkivallan kohteena myös
viime kesänä.
Viikonlopun yöllisiä kulkijoita harmittivat
kukkalaatikoiden lisäksi myös kunnantalon pihassa ollut pyöräilevä tilataideteos, sillä se oli rikottu palasiksi.
?Kohta meiltä
loppuvat
varalla olevat
laatikot.?
Tukea ansiokkaalle
kotipalvelulle
Hyväntekeväisyystempauksen
idean äiti on Paula Mäntyjoki.
Karvia-Päivien ohjelmassa oli ti-
?Karvian
kotipalvelu tekee
todella arvokasta
ja laadukasta
työtä.?
laa uudenlaiselle tapahtumalle.
. Muistan, että Ulla-Maija teki
minulle lettiä kunnantalolla, Piia
Hietikko muistelee.
Parturi-kampaajat ovat perinteisesti huolehtineet talkoovoimin myös Karvian PR-nuori
kilpailujen osallistujien hiukset
kuntoon. 5
uutiset
Tiistaina 16. Arpalipukkeet
ovat myös kaikkien muiden ostettavissa, ja myös arpojen tuotto käytetään kokonaisuudessaan
Karvian kotipalvelun hyväksi.
Tukkapaja Kirin lavalla perjantaina 2. Asiakkaita otetaan vastaan
myös paikan päällä ilman ajanvarausta, parturi-kampaajat korostavat.
Tukkapaja toimii lavalla kello
18?20.30.
Ilkivalta jatkuu
Karviassa
Karvia
Maarit Lehto
Karvian pääraitilla Kylä-Karviantiellä olevat 20
kunnan vaakunan muotoista kukkalaatikkoa
ovat jatkuvan ilkivallan kohteena. He pohtivat, että Tukkapajan tuotolla voi hankkia esimerkiksi verenpainemittareita.
Kaikki mukana olevat parturikampaajat innostuivat hyväntekeväisyystempauksesta heti, kun
Paula kysyi heitä mukaan. Laatikot laitettiin koristukseksi viime kesänä.
Rauno Holkko ja Jukka Penttilä vaihtoivat
rikottujen laatikoiden tilalle uusia maanantaina
aamupäivällä.
. Kultakorujen tilalle naiset
olivat laittaneet rihkamaa.
Varkauden kohteeksi joutunut nainen ei tunnistanut mitä kieltä varkaat puhuivat keskenään.
Varkaita ei ole tavoitettu. Pitkäaikaisesta kokemuksesta tiedän, että Karvian kotipalvelu tekee todella arvokasta ja
laadukasta työtä, joka myös tuo
säästöä kalliista laitospaikoista,
Paula Mäntyjoki sanoo.
Karvialaiset hiusalan yrittäjät haluavat osaltaan helpottaa
ja avittaa kuntansa kotipalvelun
työsarkaa. heinäkuuta 2013 . elokuuta.
Kirin lavalle koottavaan Tukkapajaan voi varata ajan hiusten
leikkaukseen ja pikakampaukseen sekä ripsien ja kulmien värjäykseen.
. Hiusalan ammattilaiset ovat ideoineet
yhteistä ohjelmaa aikaisemminkin. Ulla-Maija Lähdekorpi, Piia Hietikko, Sari Penttilä, Paula Mäntyjoki ja Henna Anttila käyvät
asiakkaiden hiuksiin käsiksi perjantaina 2. Ilkivalta on ollut jatkuvaa. Perjantain ja
lauantain välisenä
yönä oli taas rikottu
neljä laatikkoa. elokuuta kello 18?20.30.
Parkanon jäteasema kiinni rallisprint-lauantain
Parkano
Heikki Pettinen
Parkanon jäteasema Yrittäjäkatu
10:ssä on suljettu tulevana lauantaina teollisuusalueella järjes-
tettävän Rallisprintin SM-osakilpailun vuoksi. 1990-luvulla Willillä viikolla oli monena vuonna pääasiassa
Vanhukselta varastettiin
kultakoruja
Parturi-kampaajat uskaltavat heittäytyä
Kuntalaiset päättävät, äänestää saa ketä haluaa. Sillä tavalla voitte antaa lapsillenne ja tulevaisuuden kihniöläisille vahvan identiteetin,
terveen itsetunnon, voimakkaat
juuret ja yrittäjähengen, joiden
varaan on hyvä rakentaa elämänsä, Tiainen tiivisti.
Nyt maailman muutos koet-
telee Kihniötä kuntauudistuksen hahmossa. Tänä ne olivat vaihtuneet
Amerikkalaisen klovnin Moshe Cohenin esitys Aitonevan
Kihniö-päivässä oli menestys.
Professori liputti kunnallisen itsenäisyyden puolesta
Kihniö
Tuomo Tiainen muisteli juhlapuheessaan kuinka aloitteli
omaa työuraansa 13-vuotiaana Aitonevan turvetyömailla.
Koulurahat karttuivat turvetta aumatessa Mitin ja Heseperin
kentillä. Niitä ei enää ollut
käytettävissä, joten päädyimme kumisaappaisiin.
Oliko muita vaihtoehtoja?
. Ovathan kumisaappaat
käytännölliset. Musiikista
vastasi muun muassa Trio Hupila, sekä yleisö itse yhteislaulun merkeissä.
Kihniö-Päivän järjestelyistä
vastasivat tänä vuonna muun
muassa Kihniön kunta, Nerkoon pvy, Kihniön asemanseudun martat ry, Kihniö-Seura ry,
Niskoksen ja Asemanseudun
Kyläseura ry.
sinänsä hyvin käytännöllisiin
kumisaappaisiin.
Mistä muutos, Kihniö-seuran puheenjohtaja Sirpa Kortesluoma?
. Hän liputti kuitenkin vahvasti pientenkin kuntien itsenäisyyden puolesta.
. Rahan ohella tuleva
professori sai evääkseen maailmalle myös henkistä pääomaa.
. Kyhmyjoutsen
on kuitenkin kova puolustamaan poikasiaan ja valmis
hyökkäämään ihmisen kimppuun. Kihniö ja kihniöläiset ovat
osoittaneet selviytymiskykynsä
voimakkaastikin muuttuvassa
maailmassa. Kyhmyjoutsen
on uudistulokas Keski-Euroopan puistolammilta, joka nykyään pesii lähes koko
rannikon pituudelta. Mielestäni pienten kuntien
kuten Kihniön tulisi voida itsenäisinä kuntina tarjota ne peruspalvelut, joita tarvitaan jatkuvasti ja joiden tulee siksi olla
lähellä kunnan asukkaita ja heidän tavoitettavissaan mahdollisista liikkumis- tai muista rajoituksista huolimatta. Oikeastaan väkeä tuli vähän yli odotusten.
Hillopieksun julkistamisen
lisäksi yleisöä kiehtoi maailmankuulun klovnin Moshe Cohenin esitys, ja väkeä oli runsaasti paikalla hänen esityksensä ajan.
San Fransiscosta asti Aitonevalle saapunut Cohen viihdytti
yleisöään ohjelmanumerollaan
Herra Yoowhoon kesälomalla, jossa moni-ilmeinen mies nauratti taikatempuillaan, hattutempuillaan ja huuliharpun soitannallaan.
Puolituntisen esityksen lo-
Sirpa Kortesluoma ja Leena Pihlajamaa Kihniö-Seurasta luovuttivat uudelle Hillopieksulle Seppo Jaskarille pieksujen
sijaan mustat kumpparit.
pulla taivaalta alkoi ropsia vettä, ja amerikkalainen irrotti hyvät naurut yleisöstään vitsailemalla Suomen säästä.
. Viimeinen temppuni on ka-
dottaa nyt koko yleisö, Cohen
virnisti.
Hupaisan klovnin lisäksi
Kihniö-päivän viihdyttäjiin lukeutui kihniöläinen Hannu Tiainen, joka lausui runojaan. Koetimme kyllä hakea, jos
tähän hätään olisi löytynyt jo-
ku kengäntekijä, joka valmistaisi esimerkiksi vanhan ajan
jatsarit. Kihniö on
esimerkillään osoittanut, että
tämä on täysin mahdollista.
Tiainen muistutti, että Kihniön kunnan tarjoamat palvelut
ovat keskimääräistä paremmalla tasolla ja velkamäärä asukasta kohti valtakunnan pienimpiä.
Yksin ei Kihniökään silti pärjää.
. Olkaa siitä ylpeitä.
Luottakaa jatkossakin itseenne, omaan tekemiseenne sekä
omiin, itsenäisiin ratkaisuihinne. Laulujoutsenen kaula on suora.
Kyhmyjoutsen
kerran
Karviassa
Kyhmyjoutsen on eri maata
kuin Suomen kansallislintu
laulujoutsen. Kyhmyjoutsenet pyrkivät talvehtimaan pesimäsijoillaan, joten
ankarat pakkaset verottavat
kantaa.
Kyhmyjoutsen on pesinyt
Pirkanmaalla ja Sastamalassa,
mutta Ylä-Satakunnassa laji
on harvinaisuus. Mutta tällä kertaa se ei
ainakaan onnistunut.
Tulevat Hillopieksut saatetaan siis kengittää taas joillakin toisenlaisilla jalkineilla?
. Rannikolla kannan
kasvu on ollut nopeaa. Kurkusta ei kuulu
kuin korahtelua, kun laulujoutsen joikuu komeasti.
Markku Paakkinen
Lähde: www.tiira.?
Seppo Jaskari on Hillopieksu
vuosimallia 2013
Kihniö
Kirsi Niemi
. olleessa jutussa Mantilan sukutilasta väitettiin, että
tilan nykyinen omistaja Reino Mantila olisi perheensä
vanhin poika. Sisä-Suomen poliisilaitos muodostetaan yhdistämällä Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitokset ensi vuoden alusta.
Parhaillaan Luoma toimii
Pirkanmaan poliisilaitoksen
päällikkönä. Tuomo Tiainen
totesi olevansa epäpoliittinen
henkilö eikä siksi halunnut ottaa kantaa itse kuntauudistukseen. Katsotaan nyt millaista palautetta
kihniöläisiltä tulee.
. Aiemmat pieksut olivat
Kihniö-seuran edellisen puheenjohtajan Ulla Kuusiston
suunnittelemat ja valmistamat.
Hänellä on malliin myös tekijänoikeus. Se on mahdollista. Kyhmyjoutsen on alkanut levittäytyä myös sisämaahan, mutta
hitaasti. Tämäkin järjestäminen tulisi mielestäni rakentaa
itsenäisten kuntien yhteistyön
eikä pakolla toteutettujen kuntaliitosten varaan, Tuomo Tiainen linjasi.
Tuomo Tiaisen juhlapuhe kokonaisuudessaan on lue?avissa verkossa: www.ylasatakunta.?. Tätä ennen hän
oli Keski-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö.
viikon luontoääni
Kyhmyjoutsenella on kaareva kaula ja siivet uidessa usein kohollaan. Juho Mantilan
vanhin poika on kuitenkin nykyisin Tampereella asuva Leo
Mantila, ja Reino Mantila on
pojista toiseksi vanhin.
87-vuotias Leo Mantila on
tällä hetkellä myös Mantilan
suvun vanhin.
Luoma
johtaa uutta
poliisilaitosta
Markku Luoma on nimitetty
Sisä-Suomen poliisilaitoksen
poliisipäälliköksi. Tiistaina 16. Siipipankkojen isku
karkottaa lähentelijän.
Kyhmyjoutsenen tärkein
ääni tulee lennossa suhisevista siivistä. Nahkapieksut
olivat enemmän koriste-esine,
ne eivät taitaneet mahtua kaikkien haltijoidensa jalkoihinkaan.
?Pitkän linjan
hillastajana
kumisaappaille
tulee varmasti
käyttöä.?
miten on?
Miksi nahkaiset
pieksut
vaihtuivat
kumppareiksi?
Kihniö
Heikki Pettinen
Kihniön Hillopieksut ovat aikaisemmin saaneet nimityksensä merkiksi aivan tietynlaiset, nahasta käsin tehdyt pieksut. heinäkuuta 2013
Leo Mantila
on perheensä
vanhin poika
Ylä-Satakunnassa torstaina
11.7. Juhlapuheen piti professori (emeritus) Tuomo Tiainen. 6 . Yksinäinen
kyhmyjoutsen seikkaili Karvianjärvellä ja Kirkkojärvellä
vuonna 2007.
Kansallislintu ja kyhmyjoutsen kilpailevat usein reviireistä, jolloin tulokaslaji on
heikommilla. En oikein tiedä mitä sanoa,
mukavalta tietysti tuntuu, totesi Kihniön uusi Hillopieksu
Seppo Jaskari.
Aitonevalla
järjestetyssä
Kihniö-päivässä pieksunsa eli
kumisaappaat vastaanottanut
Jaskari vaikutti hieman hämmentyneeltä saamastaan kunniasta, mutta naureskeli, että
pitkän linjan hillastajana kumisaappaille tulee varmasti käyttöä.
Hillopieksuksi valitaan joka
toinen vuosi ansioitunut ja kunnostautunut kihniöläinen, mutta varsinaisia ehdokkaita tittelin saajaksi ei nimetä.
. Tämänvuotisessa äänestyksessä Seppo
Jaskari sai ylivoimaisesti eniten
ääniä, sanoo Kihniö-päivän järjestelyihin osallistunut Pauli
Kokko Niskoksen ja Aseman
Kyläseurasta.
Kalifornian klovni
nauratti yleisöä
Kihniö-päivä keräsi Aitonevalle
arviolta kolmisensataa ihmistä,
ja Pauli Kokko oli oikein tyytyväinen yleisömäärään.
. Harvemmin tarvittavien ja
kalliiden erityispalveluiden järjestämisessä tarvitaan yhteistyötä suuremman alueen kuntien kesken
Toki tiedot muistakin perennoista ovat
tervetulleita, vanhempi tutkija
Sirkka Juhanoja MTT:stä kertoo.
Lisäksi ilmoittaa voi koristepuita ja -pensaita. Eniten meitä kiinnostavat
vanhaa kantaa olevat sipuli-
MTT haluaa tietoa perennoista, joiden tiedetään olevan
peräisin ainakin 1940-luvulta. Tällöin
niitä on yleensä useita tai jopa
kymmeniä lajeja. Lakka on merkittävin 6 vastaajalle. Poliisiauton tunnistaa 1990-luvulla määritellyistä väreistä.
Graafista ilmettä yhdenmukaistettiin edellisen kerran
vuonna 2006.
?Poliisi
kysyy yleisön
mielipiteitä
poliisiauton
uudesta
ilmeestä
sosiaalisessa
mediassa.?. Käytännössä tämä tarkoittaa MTT:n puutarhoja, joissa perinnekasveja viljellään.
. Haluamme viestiä sillä sitä, että
ihmisiä palvelee yksi yhtenäinen poliisi, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Poliisin yhteisötunnukset on määritelty uudelleen
ja ne otetaan käyttöön uusien poliisilaitosten aloittaessa
toimintansa. Samalla ilmettä
raikastetaan poliisin perusvärien uudella sävyllä ja niiden rinnalle tuoduilla uusilla väreillä.
Ilmeuudistus näyttäytyy
muun muassa poliisin verkkopalveluissa, lomakkeissa,
kirjekuorissa ja ajoneuvoissa. Uudistus ei vaikuta poliisin virkapukuihin.
Poliisin ajoneuvojen uudella ilmeellä pyritään parantamaan niiden näkyvyyttä ja siten myös liikenneturvallisuutta. Italiasta vierailevat Maria Ala-Hannula ja
Leonardo Zunica soittivat nykytangoja kahdella pianolla,
Heli Yli-Kauhaluoma esitti yksinlaulua Ala-Hannulan säestyksellä. Tällaisia kokoelmia MTT haluaa erityisesti tietoonsa.
. Karpalo ei ollut ykkönen kenellekään vastaajista.
Nyt nettikyselyssä saa
ottaa kantaa kysymykseen
pitäisikö kerjääminen kieltää lailla.
Poliisin
perusväreihin
uusia sävyjä
Poliisi uudistaa visuaalista
ilmettään ensi vuoden alusta alkaen. Muutaman vuoden kuluttua voi olla, että monet palvelut pitää hakea nykyistä kauempaa. Uudistus on osa
poliisin hallintorakenteen
uudistusta ja se tehdään vaiheittain.
. Reuna-alueet
voivat jäädä kehityksessä paitsioon. Tarkoitus on perustaa geenivaranto, jossa vanhat
lajikkeet säilyvät tulevinakin
vuosina. Koska perennoja on valtava määrä, yhteen paikkaan niitä ei pysty kokoamaan. Ilmoittaa voi kasvikantoja, joita on kasvatettu ainakin jo 1940-luvulla tai sitä ennen. Takana viime vuoden
Krupulaukku Aimo Mikkola ja Karvian kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Ilpo Vuorela.
Karviatalolla pidetyn kotiseutujuhlan juhlapuhujaksi oli kutsuttu Satakunnan Viikko -lehden päätoimittaja-toimitusjohtaja Kim Huovinlahti Porista.
Hänen keskeinen viestinsä
kuulijoille oli, että kuntarakenteiden ja yhteiskunnan murroksessa paikallisten toimijoiden
merkitys korostuu.
. Kuvan parkanolainen päivänlilja on on tiettävästi kukoistanut tuona vuosikymmenenä Tampereella.
kasvit, kuten narsissit, sinililjat
ja tulppaanit ja pionit. Tähän asti kotiseutuyhdistykset ovat olleet perinteen vaalijoita. Toiseksi tärkein on puolukka, jota
kannattaa 10 vastaajaa. heinäkuuta 2013 . Kyseeseen tulee luultavasti hajautettu malli, jossa puutarhoja on
useilla paikkakunnilla, Juhanoja pohtii.
Vanhojen kantojen kartoittamisella on vanhemman tutkijan mukaan kiire. Juhlapuheen lisäksi ohjelmassa oli runsaasti musiikkia. 7
Krupulaukku Kaija Kangas on
Karvian uusi käyntikortti
Karvia
sa. Saatujen tietojen perusteella ensi vuonna suunnitellaan, miten niitä kootaan yhteen.
. Ne ovat usein vaatimattomampia kuin uudet ja komeammat jalostetut lajikkeet, joita nykyään istutetaan pihoihin.
Perinteiset kasvit kuitenkin sopivat suomalaiseen kulttuuriympäristöön, Sirkka Juhanoja
toteaa.
Hänen mukaansa myös kansainväliset sopimukset velvoit-
tavat Suomea vaalimaan perinnelajikkeitaan.
. Poliisin organisaatiouudistus on hyvä ajankohta
myös ilmeen tarkistamiselle
ja nykyaikaistamiselle. Kasvit ovat
sitkeitä ja sopeutuneita Suomen
ilmastoon, mutta silti vaarassa
kadota.
. Tiistaina 16. Pitää olla realismia. Karvian Soittokuntaa
kuultiin juhlan alusta loppuun.
Juhlan juonsi kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Ilpo
Vuorela, ja uuden Krupulaukun
esitteli yhdistyksen sihteeri Sirpa Vihola.
MTT haluaa tietoa vanhoista koristekasveista
Ylä-Satakunta
Niina Martikainen
Jos puutarhassa rehottaa isoäidin nuoruudesta peräisin oleva sipulikasvi tai muu perenna,
nämä perintökalleudet kannattaa nyt ilmoittaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukseen (MTT).
MTT kartoittaa Suomen laajuisesti vanhoja koristekasveja,
jotka ovat vuosikymmenten tai
jopa -satojen aikana sopeutuneet maahan. Lähes kaikki puutarhakasvit ovat alun perin ulkomailta,
mutta nämä ovat vakiintuneet
vuosisatojen ajan ja sopeutuneet tänne.
Juhanoja kertoo, että vanhoja
kasveja löytyy usein oppilaitosten, seurakuntien ja vastaavien
yhteisöjen puutarhoista. Luulisin, että minun valintani johtui Karvian matkailun
edistämisestä ja monista hankkeista, joita olen ollut toteuttamassa ulkomaalaisryhmien
vierailuista tervanpolttoon ja
keskiaikaisiin pitoihin. Kyselyyn tuli 38 vastausta.
Vadelma ja mustaherukka saivat kumpikin 3 ääntä,
ja karviainen ja punaherukka kumpikin 1 äänen. Lisäksi saattoi vaikuttaa Pro Pohjankangas ry:ssä toimiminen, Kaija
Kangas sanoo.
Hän on ollut Karvian Matkailuyhdistyksen puheenjohtaja yhdistyksen perustamisesta vuonna 2002 lähtien ja
Pro Pohjankankaan puheenjohtaja tämänkin yrityksen perustamisesta lähtien vuodesta
2007.
Kaija Kangas on ollut vuosikymmenten aikana useissa tehtävissä myös Karvian nuorisoseurassa ja Teatteri Sampolassa, Kantin kylätoimikunnassa
ja Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:ssä. Poliisi kysyy
yleisön mielipiteitä poliisiauton uudesta ilmeestä sosiaalisessa mediassa vielä tämän kuun aikana.
Poliisin ilmettä on vuosikymmenten aikana kehitetty
palanen kerrallaan. Tänä vuon-
na aloitetussa kaksivuotisessa hankkeessa kuitenkin toivotaan ensisijaisesti nimenomaan
perennoja.
Komea tulokas voi
syrjäyttää vanhan
Hankkeen tässä vaiheessa koo-
taan tietoja vanhoista kasvikannoista. Jatkossa niiden ehkä täytyy muuttua tulevaisuuden vaikuttajiksi, Huovinlahti totesi.
Hän perusteli toteamustaan
Suomen Kuvalehden tekemällä tilastolla siitä, miten paljon
kuntien lakisääteisiä tehtäviä
on vuosikymmenten mittaan
lisätty. Ilmoittaa kannattaa kuitenkin myös yksittäiset kotipuutarhan kasvit, hän kehottaa.
Perinneperenna ilmiannetaan ensisijaisesti nettilomakkeella osoitteessa www.mtt.fi/
kasvigeenivarat.
Lisätietoja hankkeesta voi
kysyä MTT:stä Sirkka Juhanojalta tai Eeva-Maria Tuhkaselta.
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mtt.fi.
www.ylasatakunta.?
Mustikka
on lukijoille
marjoista
tärkein
Ylä-Satakunta
Maarit Lehto
Ylä-Satakunnan nettikyselyssä tärkeimmäksi marjaksi osoittautui mustikka, jota
suosii 14 vastaajaa. Joka tapauksessa paljon jää
kuntien omalle vastuulle, ja valtiota on turha huutaa apuun.
Kim Huovinlahden mukaan
juuri tässä kohdassa esimerkiksi kotiseutuyhdistykset voivat
nousta vaikuttajiksi.
Tilaisuuden järjesti Karvian
Kotiseutuyhdistys ry. Sen sijaan varoja niiden
järjestämiseen ei ole tullut lisää
samassa määrin.
Nykyään kuntia kannustetaan voimakkaasti liitoksiin.
. Mitä pidempi historia, sen
parempi.
Tietoja kerätään tämän vuoden ajan. Olen jatkuvasti tekemisissä
ulkopaikkakuntalaisten kans-
Kotiseutuyhdistys voi
ryhtyä vaikuttajaksi
Kaija Kangas otti vastaan kunniakansalaisen tittelin sunnuntaina. Krupulaukkuna olen Karvian käyntikortti, Kangas määrittelee.
Niina Martikainen
Karvian uudeksi Krupulaukuksi valittiin tänä vuonna Kaija
Kangas.
Valinta paljastettiin sunnuntaina Karvian kotiseutujuhlassa, jossa uutta kunniakansalaista arvuutettiin yleisöllä
muun muassa sanoen, että tämä on syntyperäinen karvialainen, valmistunut keskikoulusta
1969 ja ollut mukana yhdistystoiminnassa yli 30 vuotta.
Oikea arvaus tuli vihjeestä,
jonka mukaan Krupulaukku on
ollut yli 40 vuotta kunnallisessa työssä.
. Hän on ollut Karvian
kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä PoSan perusturvalautakunnan jäsen vuodesta
2009 alkaen.
Leipätyönsä Kangas on tehnyt Honkajoen kunnanvirastossa, jossa hän on toiminut erilaisissa tehtävissä vuodesta 1974.
Nykyään Kangas työskentelee
asuntosihteerinä.
Krupulaukun tittelin hän ottaa vastaan mahdollisuutena
edustaa Karviaa.
New York (16) 23.40 Sons of
Anarchy (16) 00.35 American Horror Story (16)
09.15 Winx-klubi (S)
09.40 PopPixie (S)
09.55 Pokémon (7)
10.20 Pilanpäiten
10.30 Kiihdytysajot: Power
& Speed
11.05 Motor Forum: Ralli
SM - Kouvolan osakilpailu
11.35 MTV3 TOTAL Kesä
2013
11.40 Diili
13.25 MTV3.doc: Wikileaks
ja Julian Assange
14.35 Pilanpäiten
14.40 Perheleffa: Tom ja
Jerry panevat kaupungin sekaisin (7)
16.20 Kauhukeittiö
17.20 Remonttimestari
17.55 Top Gear
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tulosruutu
19.30 Ennätystehdas
20.00 Syksyn sävel -retro
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Tulosruutu
22.30 Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert
Fordin toimesta (16)
01.20 Aina vaarassa (12)
Nelonen
08.00 Start!
08.30 Start!
09.00 Eläintarhojen
elämää
09.30 Guinness World
Records - Ihmeelliset
ennätysvideot
10.00 Neljän tähden
illallinen
10.30 Neljän tähden
illallinen
11.00 Neljän tähden
illallinen
11.30 Neljän tähden
illallinen
12.00 Eläintenpelastustiimi (7)
12.30 Eläinten ABC
13.00 Koiralle koti
14.05 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
14.10 Melissa ja Joey (S)
14.40 Melissa ja Joey (S)
15.10 Onnea matkaan,
Charlie! (S)
15.40 Huippumalli haussa
16.40 Elokuva: Enkeleiden
kosketus (7)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Hauskat eläinvideot
19.30 Guinness World
Records - Ihmeelliset
ennätysvideot
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Half Nelson
(12)
23.10 Nelosen uutiset
23.20 Nelosen sää
23.25 Elokuva: Avaruussiirtokunta Uusi Amerikka
(12)
01.05 Turpa rullalle (7)
01.35 4D: Seksirobotti (7)
02.30 Dr. Phil
21.00
Mentalist
(12)
esiintyi Rantalavalla. Miami (16) 23.50 Chuck
(12) 00.45 Simpsonit (7) 01.15 Sokka irti Vegasissa!
Tiededokumentti: Uhkana sukupuutto 21.50 Tabloid - rakkaustarina
23.16 Onibus 00.49 - 04.00 Teematieto
FEM 07.55 SVT:n ohjelmaa 16.07 Näin tehtiin Helteinen helmikuu
16.10 Dok: Mont Ventoux?n kunkku 17.25 Maailman pelastajat 17.39
Tulimme kaikkialta maailmasta 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Emma
ja Gui (S) 18.07 Eki Eläinlääkäri (S) 18.17 Luppis (S) 18.24 Villit lapset
18.30 Majakan arvoitus (7) 19.00 Unelmien puutarhat 19.30 Yle
Nyheter TV-nytt 19.45 Vauhtimimmit 20.00 Magnus ja Petski 20.27
Norjaa ristiin rastiin 20.30 Puutarhasissit 21.00 Helteinen helmikuu (16)
TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 Tiededokumentti: Koodien maailma 21.55 Kulissien takana 22.00 - 22.24 Dag (12) 23.00 SVT:n ohjelmaa
18.00 Pyhimys (12) 18.50 Avaruuskansiot 19.00 Isä Matteon tutki-
FEM 07.55 SVT:n ohjelmaa 16.35 Majakan arvoitus (7) 17.05 Tätä on
vanhemmuus 17.25 Puutarhasissit 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
Marikki 18.27 Mustikin aamu (S) 18.30 Hiukkasmysteeri (7) 19.00
Unelmien puutarhat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Näin Norjassa
20.00 Elävä kulttuurimaisema 20.30 Camilla Plumin mainiot mausteet
21.00 Ei oikea raiskaus. Miami (16) 23.55 Hellcats (7) 00.50 Simpsonit (7) 01.20
Skins - liekeissä (16)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Diili
00.15 Viidenkympin
villitys (7)
Nelonen
12.00 Eläintarhojen
elämää
12.30 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
13.00 Waverly Placen
velhot (S)
13.30 Unelmien talo
14.00 Eden Pihaklubi
14.30 Häähullut
15.30 Melissa ja Joey (S)
16.00 Tyyliä vai ei
16.55 Vaaleanpunainen
pantteri
17.00 Matkaoppaat
17.30 Dr. Phil
sen talkoot
20.00 Pomo piilossa
21.00 Kauhukeittiö
18.50 Avaruuskansiot 19.00 - 19.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00
Monteverdin kyynel 21.00 Kino: En se minä ollut! (12) 22.45 Sounds of the
Seventies 23.20 Kosketuksessa: Kari Peitsamo 00.16 - 04.00 Teematieto
FEM 07.55 SVT:n ohjelmaa 16.25 Hiukkasmysteeri (7) 16.55 Camilla
Plumin mainiot mausteet 17.25 Elävä kulttuurimaisema 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 Viiru ja Pesonen (S) 18.12 Ghanan lapset 18.17
Ivick von Salza (S) 18.19 Mielenkiintoiset molekyylit 18.30 Vaikuttaja:
Minä, Ralf Friberg 18.56 Norjaa ristiin rastiin 19.00 Unelmien puutarhat
TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 - 18.00 Elävä arkisto: Virtanen ja Kuusla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Kieltä etsimässä 20.00 Kirjaohjelma:
80 vuotta 17.00 Risteysasema 17.30 Loco-motion 18.00 Pyhimys (12) Mikä meitä pelottaa. Miami (16) 22.55 C.S.I. 20.30 Valmiina näyttämölle 21.00 SVT:n ohjelmaa
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Hotellien salattu
maailma
08.50 Kondomin historiaa
09.00 Yle Uutiset
09.05 - 09.55 Avara luonto:
Suuri kiertokulku
10.00 Yle Uutiset
10.05 Itämeren rannoilla
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Elämää jättikaupungeissa
12.10 Norjalainen Nooan
arkki
12.40 10 kirjaa rikoksesta
13.10 Dokumenttiprojekti:
Kun äiti on kaukana
14.05 Isojen kissojen jäljillä
14.35 Rakkaudesta puutarhaan
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Elämäni unelma
15.50 Maailman matkailuaarteet
16.00 Ylämaan kettu (7)
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Haukka ja kyyhkynen (12)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Lomamatka
70-luvulle: Kleinbussin
matka.
18.45 Avara luonto: Paviaanin tarina
19.38 Ryhmä Pullman (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.15 Ylikomisario Banks
(16)
22.45 Näitä maailma juo
23.40 Kotiinpalaajat
00.15 Uutisikkuna
TV2
Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
12.15 Ravisuoran lämmitys
12.25 Uusi päivä (S)
12.55 Uusi päivä (S)
13.25 Maailmanmenoa:
Rouva Zerbibin isot
kissat
13.30 Maailmanmenoa:
Lempeää hevosenkesyttämistä
13.40 Luontoretkellä: Kohti
pohjoisnapaa
14.50 Tanssiurheilua:
Vakiotanssien EM
15.45 Rallin vaaralliset
vuodet
16.40 MotorSport: Extra
17.25 Raviratojen kuninkaalliset
18.15 Ravisuora
19.00 Yle Uutiset
19.10 Urheiluruutu
19.20 - 19.25 Yle Uutiset
sää
19.30 Taivaan tulet (12)
20.20 Maailman matkailuaarteet
20.30 Jopet-show (7)
21.00 Naurun tasapaino
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Shade (16)
23.35 Uinnin MM
00.05 The Wire (16)
01.01 - 04.00 Uutisikkuna
04.00 Uutisikkuna
07.46 Pikku Kakkonen
07.47 Nimipäiväonnittelu:
20.7.
07.48 Kaapo (S)
08.13 Muista laulaa
08.19 Anniina Ballerina (S)
08.46 Babar ja Badun seikkailut (S)
09.01 Galaxi
09.02 Galaxi: Pippuriparrat
09.07 Kesäleiri (7)
09.22 Late lammas: Laten
kuntokoulu (S)
09.31 - 09.54 Dino-Dan (7)
10.00 Karhuset (S)
10.25 Tartu Mikkiin
11.15 Yle Uutiset Uusimaa
11.22 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.29 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.36 Yle Uutiset Häme
11.43 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.50 Yle Uutiset ItäMTV3
Suomi
08.05 Dibitassut (S)
11.57 Yle Uutiset Poh08.30 Mokon suuri maajanmaa
ilma (S)
12.04 Yle Uutiset Pohjois- 08.45 Kivisten ja Sorasten
Suomi
uudet seikkailut (S)
SUB 07.05 Madagascarin pingviinit (S) 07.30 1001 yön tarinat (S) 08.00
Ostos-tv 11.00 Monster Jam - International Racing and Freestyle 11.30 Will
& Grace (S) 12.00 Will & Grace (S) 12.30 Will & Grace (S) 13.00 Kolme miestä
ja tyttö (7) 13.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 14.00 Tyhjätaskut (7) 14.30
Tyhjätaskut (7) 15.00 Tanssien tähtiin 15.55 Pilanpäiten 16.05 Jamie Oliverin
ruokavallankumous 17.00 Top Chef 17.55 Esittelyssä: Erilaiset äidit 18.05
Rakkaudella katettu 19.00 Pilanpäiten 19.15 Masterchef USA 20.05 Masterchef
USA 21.00 Skorpionikuningas (12) 22.50 C.S.I. Phil
18.00 Historia: Brittiperhe 1900-luvulla 19.00 - 19.55 Alexander Toradzen
tapaan 20.00 Music in the Air - Musiikkia televisiossa 21.00 - 00.31 Kesäkino:
Pikkukaupungin rakkaudet 21.00 Joki (12) 22.45 Kukkia ja sidontaa (16)
00.30 - 04.00 Teematieto
FEM 09.00 SVT:n ohjelmaa 14.10 Kätilöt 14.40 Rannalla tuoksuu savukala
15.10 Magnus ja Petski 15.37 Norjaa ristiin rastiin 15.40 Purtavaa Pohjolasta
16.10 Kesäpuhujat 17.10 Naapureita ja salaisuuksia (12) 17.50 Kulissien takana
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Peukaloisen retket (S) 18.30 Eläinkaverit 19.00
Ruotsin murteiden maailma 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50
TEEMA 04.00 Teematieto 17.05 Tiededokumentti: Uhkana sukupuutto Bergenin oopperan piristysruiske 20.20 Tunturien ihmisiä 21.00 SVT:n ohjelmaa. TV2 klo 22.55
SUB 08.30 Baby Looney Tunes (S) 08.55 Geronimo Stilton (S) 09.20
Chaplin (S) 09.30 Eastenders (7) 10.05 Lemmen viemää (7) 11.00
Ostos-tv 14.00 Tanssistudio 14.55 Tanssien tähtiin 15.50 Pilanpäiten
16.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 16.30 Eastenders (S) 17.05
Lemmen viemää (7) 18.00 Iholla 18.30 Pelastajat (7) 19.00 Myytinmurtajat 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (12) 21.00 Muodin
huipulle 22.00 C.S.I. 23.40 SVT:n ohjelmaa
sallismaisemat: Heinävesi 18.00 Pyhimys (12) 18.50 Avaruuskansiot
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00 Ruokamatka Espanjassa 21.00
Perjantai 19.7.
Lauantai 20.7.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Ulkosuomalaisen
tarina
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Hurjia suomalaisia
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Tosi tarina: Tervanpolttaja
11.35 Puutarhurin
maailma
12.35 Ulkosuomalaisen
tarina
13.05 Keittiökavaljeerit
(S)
14.45 - 14.55 Arjen
huimapäät: Pelastussukeltaja
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.50 Iskelmä-Suomi:
Sininen ja valkoinen
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Hurjia suomalaisia
19.00 Downton Abbey
(12)
19.50 Luonnon ihmeitä
20.00 Mikä meitä lihottaa?
Sari, Saara, Sara, Salla, Salli
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 - 21.45 Hotellien
salattu maailma
21.50 Estradilla: Vantaan
viihdeorkesteri
22.55 Yle Uutiset
23.00 Maailma vailla
loppua (16)
23.45 USA:n varjelluin
salaisuus
00.40 Eurojackpot
00.50 Uutisikkuna
09.37 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
09.44 Yle Uutiset
Lounais-Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.05 Yle Uutiset ItäSuomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Teinidracula (7)
11.01 Summeri (7)
TV2
12.00 Kesärakkaus (7)
04.00 Uutisikkuna
12.30 Uusi päivä (S)
06.51 PIKKU KAKKONEN: 13.00 Uusi päivä (S)
Jyrkin ja Neposen
13.30 - 14.08 Luontoaamu
retkellä: Vuosi Vassfa06.52 Nimipäiväonnitteretissa
lu: 19.7.
14.15 Lene, islam ja
06.53 Ariol (S)
rakkaus
06.56 Meillä asuu: Hä14.45 Gilmoren tytöt (7)
mähäkki
15.30 Summeri (7)
07.03 Possu Pallero (S)
16.30 Sohvasurffaajat:
07.13 Lulu kilpikonna (S)
Kupliva Georgia
07.26 Tanssi tarttuu
17.00 Pikku Kakkonen
07.27 Vepsän lapsi: Aamu 18.00 Yle Uutiset mi07.31 Lauri kilpa-auto
nuutissa
(S): Ripa opettelee
18.02 Doctor Who (12)
lentämään
18.50 Naurupalat (S)
07.42 Kaapo ja Late:
19.00 Yle Uutiset aluTaskulamput
eeltasi
07.48 Hupsu pikku pupu- 19.07 Yle Uutiset
nen (S)
19.20 Urheiluruutu
07.55 Töötti ja Pulteri (S) 19.30 Sohvasurffaajat:
08.16 Puu Fu Tom (S)
Kotiin päin
08.38 Sohvaset (S)
20.00 Uusi päivä (S)
08.50 Pat & Stan (S)
20.30 Uusi päivä (S)
09.00 Suhdekorjaamo
21.00 Tartu Mikkiin
09.30 Yle Uutiset Uusimaa 21.50 Yle Uutiset
SUB 08.30 Baby Looney Tunes (S) 08.55 Geronimo Stilton (S) 09.20
Chaplin (S) 09.30 Eastenders (S) 10.05 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostostv 14.00 Kreisiä menoa 14.30 Kreisiä menoa 14.55 Pilanpäiten 15.00
Kaiken maailman kampaamot 15.55 Pilanpäiten 16.00 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat 16.30 Eastenders (S) 17.05 Lemmen viemää (7) 18.00
Isän tyttö (S) 18.30 Pelastajat (7) 19.00 Myytinmurtajat 20.00 Rillit
huurussa (S) 20.30 Simpsonit (12) 21.00 Road Trip 2 (16) 22.55 C.S.I.
Miami (16) 23.45 Hävyttömät (16) 00.50 30 Rock (S) 01.15 Simpsonit (7)
22.00 Urheiluruutu
22.05 Luther (16)
23.00 Yle Live: Ruisrock
2013
00.15 Novellielokuva:
Luola (12)
00.45 Angry Boys (12)
01.12 - 04.00 Uutisikkuna
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Ray (12)
01.15 Totuuden hetki
Nelonen
12.00 Eläintarhojen elämää (S)
MTV3
12.30 Onnea matkaan,
06.00 Aamusää
Charlie! (S)
07.00 Ostoskanava Live
13.00 Waverly Placen
08.00 Huomenta Suomivelhot (S)
Areena
13.30 Unelmien talo
09.30 Enbuske & Lin14.00 Eden Pihaklubi
nanahde Crew
14.30 Häähullut (S)
10.00 Suurin pudottaja
15.30 Melissa ja Joey (S)
11.00 Grand Designs 16.00 Tyyliä vai ei
unelma-asunnot
16.55 Vaaleanpunainen
12.00 Jamie Oliverin 30
pantteri
minuutin ateriat
17.00 Matkaoppaat
12.35 Ostoskanava
17.30 Leijonan Luola
14.05 Viikonvaihteen alu- 18.30 Nelosen uutiset
eellinen sääennuste
18.50 Nelosen sää
14.10 Erilaisia suhteita
19.00 Huvila & Huussi
(7)
20.00 Hauskat kotivideot
14.40 30 Rock (S)
20.57 Keno
15.10 Kaappaus keittiössä 21.00 Elokuva: Walk Hard
16.05 45 minuuttia Suo(12)
miAreenalla
22.55 Nelosen uutiset
16.35 Salatut elämät (7) 23.05 Nelosen sää
17.05 Salatut elämät (7) 23.10 Elokuva: Suoraa
17.30 Salatut elämät (7)
toimintaa 2 - Pako
18.00 Suurin pudottaja
helvetistä (16)
19.00 Seitsemän Uutiset 01.00 Californication (12)
19.15 Tulosruutu
01.40 Californication (12)
19.25 Päivän sää
02.15 4D: Seksirobotti (7)
19.30 Harjakaisen & Piisi- 03.10 Dr. Phil (12)
18.30 Nelosen uutiset
18.50 Nelosen sää
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
19.30 Neljän tähden
illallinen
20.00 Tuuri
20.57 Keno
21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16)
22.00 Metcalfe: Kosto (16)
23.50 Nelosen uutiset
00.00 Nelosen sää
00.05 Konttori (S)
00.35 Hestonin huikeat
pidot
01.30 Dexter (16)
02.30 Dexter (16)
muksia (7) 20.00 Ruokamatka Espanjassa 21.00 Silkkitie 30 päivässä
21.45 Kino: Rakastin häntä 23.35 - 04.00 Teematieto
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Ulkosuomalaisen
tarina
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Hurjia suomalaisia
10.00 Ikiroudan geeniaarre
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Löytöretkiä luontoon
11.35 Elämää jättikaupungeissa
12.35 Ulkosuomalaisen
tarina
13.05 - 14.22 Kulkurin
masurkka (S)
14.30 A-studio
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Suuri
kiertokulku
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Hurjia suomalaisia
19.00 Benidorm (12)
19.50 Toinen minä: Aija
Puurtinen
20.00 - 20.22 Rakkaudesta
puutarhaan
20.30 Yle Uutiset
Riikka
20.55 Urheiluruutu
21.05 Iskelmä-Suomi:
Sininen ja valkoinen
22.05 Ulkolinja: Arabikevään unohdetut naiset
23.00 Yle Uutiset
23.05 Silta (16)
00.05 Uutisikkuna
08.39 Hupsis: Portinavain
08.50 Pat & Stan (S)
09.00 Suhdekorjaamo
09.30 - 10.24 Norjan
vuonot
10.30 Teinidracula (7)
11.01 Summeri (7)
12.00 - 12.23 Kesärakkaus
(7)
TV2
12.30 Rokkia, sampoota ja
04.00 Uutisikkuna
traktoreita
06.51 PIKKU KAKKONEN: 13.30 Kuningaskobran
Jyrkin aamu
jäljillä
06.52 Nimipäiväonnittelu: 14.45 Gilmoren tytöt (7)
18.7.
15.30 Summeri (7)
06.53 Bertin ja Ernien
16.30 Sohvasurffaajat: Kasuuret seikkailut (S)
ru ja kaunis Romania
06.59 Viikon vihannes:
17.00 Pikku Kakkonen
Pinaatti
18.00 Yle Uutiset minuu07.04 Annin keijukoulu (S)
tissa
07.16 Katinkontti Remix: 18.02 Doctor Who (12)
Purukalusto
18.50 Naurupalat (S)
07.29 Paukkumaissi
19.00 Yle Uutiset alu07.33 Stella ja Sami (S)
eeltasi
07.45 Neppajymykerho
19.07 Yle Uutiset
07.51 Pikku perunat (S)
19.20 Urheiluruutu
07.57 Töötti ja Pulteri (S) 19.30 Sohvasurffaajat:
08.18 Puu Fu Tom (S)
Kupliva Georgia
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Riskirajoilla: Ajan
unohtama maa
21.52 Yle Uutiset
22.02 Urheiluruutu
22.05 True Blood (16)
22.55 Yle Live: Cheek
23.55 Taivaan tulet (12)
00.45 Naurun tasapaino
01.33 - 04.00 Uutisikkuna
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Tulosruutu
22.35 Superhulttio (16)
00.20 V (12)
Nelonen
12.00 Eläintarhojen elämää (S)
12.30 Onnea matkaan,
Charlie! (7)
13.00 Waverly Placen
velhot (7)
MTV3
13.30 Unelmien talo
06.00 Aamusää
14.00 Eden Pihaklubi
07.00 Ostoskanava Live
14.30 Häähullut (7)
08.00 Huomenta Suomi- 15.30 Melissa ja Joey (S)
Areena
16.00 Tyyliä vai ei
09.30 Enbuske & Lin16.55 Vaaleanpunainen
nanahde Crew
pantteri
10.00 Suurin pudottaja
17.00 Matkaoppaat
10.55 Diili
17.30 Dr. Phil (7)
12.40 Ostoskanava
18.30 Nelosen uutiset
14.10 Alueellinen sää18.50 Nelosen sää
ennuste
19.00 Amerikan hauskim14.15 Erilaisia suhteita (7)
mat kotivideot
14.40 30 Rock (S)
19.30 Neljän tähden
15.10 Pomo piilossa
illallinen
16.05 45 minuuttia Suo- 20.00 Huvila & Huussi
miAreenalla
20.57 Keno
16.35 Salatut elämät (7)
21.00 Criminal Minds 17.05 Salatut elämät (7)
FBI-tutkijat (16)
17.30 Salatut elämät (7)
22.00 Toimintatorstai:
18.00 Suurin pudottaja
RoboCop 3 (12)
19.00 Seitsemän Uutiset 00.00 Nelosen uutiset
19.15 Tulosruutu
00.10 Nelosen sää
19.25 Päivän sää
00.15 Konttori (S)
19.30 45 minuuttia Suo- 00.45 Californication (12)
miAreenalla
01.20 Californication (12)
20.00 Suomen surkein
01.55 Lost (12)
Yle Live: Cheek. Ruisrockissa Cheek kuski
02.45 Dr. 22.00 Köyhyys - miksi?: Aurinkoenergiaäidit
TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 70-luvun sekahaku 17.45 Kan- 22.52 - 22.59 Köyhyys - miksi. O H J E L M AT I E D O T
Keskiviikko 17.7.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Ulkosuomalaisen
tarina
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Hurjia suomalaisia
10.00 Sydämen asialla (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.37 Norjan
öljyjuhlat
11.45 Aamusydämellä
12.25 Ulkosuomalaisen
tarina
12.55 Tukkijoella (S)
14.30 Elävä kulttuurimaisema
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Leijonan yö
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.08 Sydämen asialla (7)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Hurjia suomalaisia
19.00 Historiaa: Vallankumouksen lapset
19.55 Juuret Suomessa
20.25 Viking Lotto
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.35 Elisabeth kohtaa:
Torstai 18.7.
Ossi, Ossian
10.30 Teinidracula (7)
MTV3
11.01 Summeri (7)
06.00 Aamusää
12.00 Kesärakkaus (7)
07.00 Ostoskanava Live
12.30 Uusi päivä (S)
08.00 Huomenta Suomi13.00 Uusi päivä (S)
Areena
13.30 Elämäni eläimet:
09.30 Enbuske & LinBondi Beachin lääkäri
nanahde Crew
TV2
13.55 Enkelit ja tiede
10.00 Suurin pudottaja
04.00 Uutisikkuna
14.45 - 15.25 Gilmoren
11.00 Amazing Race
06.51 PIKKU KAKKONEN:
tytöt (7)
12.00 Jamie Oliverin 30
Jyrkin aamu
15.30 Summeri (7)
minuutin ateriat
06.52 Nimipäiväonnittelu: 16.30 Sohvasurffaajat:
12.35 Ostoskanava
17.7.
Nousu ja tuho
14.05 Alueellinen sää06.53 Babar ja Badun
17.00 Pikku Kakkonen
ennuste
seikkailut (S)
17.56 Älä luovuta!
14.10 Erilaisia suhteita (7)
07.05 Fungi (S)
18.00 Yle Uutiset minuu- 14.40 30 Rock (S)
07.14 Sanasieppari
tissa
15.10 Top Chef Suomi
07.26 Olivia (S)
18.02 Doctor Who (12)
16.05 45 minuuttia Suo07.37 Puut
18.50 Yleisurheilun EliitmiAreenalla
07.40 Arvaa kuinka paljon
tikisat
16.35 Salatut elämät (7)
sinua rakastan (S)
21.00 Taivaan tulet (12)
17.05 Salatut elämät (7)
07.54 Töötti ja Pulteri (S) 21.50 Yle Uutiset
17.30 Salatut elämät (7)
08.15 Disney esittää:
22.00 Urheiluruutu
18.00 Suurin pudottaja
Ystäväni Tiikeri & Nalle 22.05 Keskiviikon ravi19.00 Seitsemän Uutiset
Puh (S)
suora
19.15 Tulosruutu
08.38 Hupsis: Surffaus
22.10 Theroux ja vihatut
19.25 Päivän sää
08.50 Pat & Stan (S)
Phelpsit
19.30 45 minuuttia Suo09.00 Hullu juttu
23.10 Yle Live: CMX
miAreenalla
09.30 Yle Uutiset Uusimaa 00.10 The Pacific: Tyynen- 20.00 Erilaiset äidit
09.37 Yle Uutiset Kaakmeren taistelutoverit
21.00 Kohde (12)
kois-Suomi
(16)
21.55 Viking Lotto ja
09.44 Yle Uutiset Lounais- 01.01 - 04.00 Uutisikkuna
Keskiviikko-Jokeri
Suomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.05 Yle Uutiset ItäSuomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
Kohde MTV3-kanavalla klo 21.00.
Margot Wallströmin
22.05 Herttuatar (12)
23.50 Ulkolinja: Portugalin
helmikuu
00.45 Uutisikkuna
SUB 08.30 Baby Looney Tunes (S) 08.55 Geronimo Stilton (S) 09.20
Chaplin (S) 09.30 Eastenders (7) 10.05 Lemmen viemää (7) 11.00
Ostos-tv 14.00 Nuoret, laiskat ja tyhmät 14.55 Taidemaailman
huipulle 15.50 Pilanpäiten 16.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat
16.30 Eastenders (7) 17.05 Lemmen viemää (7) 18.00 Iholla 18.30
Pelastajat (7) 19.00 Myytinmurtajat 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30
Simpsonit (12) 21.00 Carrien päiväkirjat (7) 22.00 Hävyttömät (16)
23.05 C.S.I.
Senkin vuoksi kaiken pitäisi sujua
vieläkin paremmin kuin aiemmin, Sami Kautto sanoo.
Leppihalmeen auto temppuili taas
Ylä-Satakunta
Kouvolan osakilpailussa kesäkuussa.
Leppihalme uskoo, että
Ruotsin kisa oli viimeinen, jonka hän ajaa tällä kaudella rallicrossissa. Radanvarsi on tehty yleisölle
turvalliseksi. Kolmannessa alkuerässä
Fordista meni vetoakseli. Lauantaina vapaaehtoisia huhkii teollisuusalueella noin 150 henkeä muun
muassa lipunmyynnissä, järjestyksenvalvonnassa, kilpailutoimistossa, tulospalvelussa ja lii-
Turvapäällikkö Pekka Tuuri, kilpailun johtaja Sami Kautto, varikkopäällikkö Marko Pessi ja kilpailusihteeri Timo Tukiainen pääsevät kyltinpystytystalkoisiin perjantai-iltana. Murskatappion takia PaPo tippui
lopulta lohkonsa neljänneksi,
kun sarjasta on pelattu puolet.
. Yhteistyökumppanina toimii Riitialan kylätoimikunta, joka huolehtii lipunmyynnistä, elintarvikemyynnistä ja järjestyksenvalvonnasta.
. Sinänsä ihan ok, että vauhti näytti muihin nähden olevan
kunnossa. Meillä on
Teollisuustien varrella yleisöä varten liikenteenohjaus
ja tilaa autoille riittää, Tuuri
sanoo.
Hänen mukaansa parhaat katselupaikat ovat
Fennokadun varrella. Täysi farssi, valmentaja
Antti Luusalo manaa.
Nyt kutosdivisioonassa on
käynnissä kesätauko. Se tosin vaatii helkkarinmoisen työn ja budjetissakin
puhutaan varmaan tuplamäärästä, Leppihalme kertoo.
Rallisprintin
SM-sarjaan
kuuluu kuusi osakilpailua, joista kaksi ajetaan talvikelillä, kaksi asvaltilla ja kaksi soralla.
Parkanossa pidettävä kisa on
asvalttiosakilpailuista jälkimmäinen. Kaikki tarvikkeet ruutulippua ja turvaesteinä käytettäviä
traktorinrenkaita myöten ovat
jo valmiina varastossa, mutta
paikoilleen ne viedään vasta kisoja edeltävänä päivänä ja kisaaamuna.
Parkanossa ensi lauantaina
pidettävää Fenno SM-ralliprintin osakilpailua on toki valmisteltu jo pitkään.
. Juspe sai ajettua joten kuten
maaliin asti ja vältti näin keskeytyksen.
Mekaaninkot tekivät lauantai-illan töitä ja auto saatiinkin sunnuntaiksi täyteen kun-
Ensi kaudella ajetaan
maailmanmestaruudesta?
Jussi-Petteri Leppihalme näytti Ruotsissa, että vauhti riittäisi EM-sarjassa, kunhan auto kestäisi koko kisan.
toon. Tämän luokan huippunopeus viime viikonloppuna
oli yli 400 kilometriä tunnissa.. Siihen asti tavarat ovat vielä varastossa.
?Tähän
mennessä
on haettu
monenlaisia
lupia.?
kenteenohjauksessa.
Paikalla on myös lääkäri ja
palokunta.
Kisan järjestää Parkanon Urheiluautoilijat. Kyläläiset ovat kokeneita tapahtumanjärjestäjiä, koska
heillä on Riitialassa rallisprintin
hiekkarata, kilpailun turvapäällikkö Pekka Tuuri mainitsee.
MTV3 Max näyttää
kisan jälkikäteen
Parkanon SM-sprintti on kolmas teollisuusalueen asvaltilla pidettävä sprinttikisa. Toivomme, että ihmiset eivät jätä autojaan Kolmoskeskuksen kauppojen
parkkipaikoille. Videon löytää hakusanoilla Mikko Niemi Alas-
tarolla tai Ylä-Satakunnan
omalta youtube-kanavalta.
Youtubessa on myös video
nopeimmasta Top Fuel -luokasta. Tiistaina 16. Tänä
vuonna kilpailujärjestelyihin
satsataan erityisen paljon, koska kyseessä on SM-osakilpailu.
. Nyt kun
tiedämme osallistujamäärän, hankimme palkinnot ja kisanumerot
sekä painatamme käsiohjelmat ja
lähtöluettelot, Kautto kertoo.
Kisaan ilmoittautui määräaikaan eli sunnuntain keskiyöhön mennessä 113 kuljettajaa.
Paikallisista kuskeista mukana
ovat Mikael Vuotari ja elämänsä ensimmäiseen ralliprinttiin
osallistuva Joni Seilo.
Kourallinen kasvaa
satapäiseksi joukoksi
Tähän asti järjestelyissä on tarvittu vain kourallinen paperitöiden tekijöitä. Tähän mennessä on haettu
monenlaisia lupia, muun muassa kattojärjestöltämme Autourheilun kansalliselta keskusliitolta kilpailulupa, kaupungilta
katujen sulkulupa, terveystarkastajalta melulupa ja tilapäinen elintarvikkeiden myyntilupa sekä poliisilta tilaisuuden
järjestämislupa, luettelee kilpailun johtaja Sami Kautto.
Lisäksi järjestäjät ovat kiertäneet läpi alueen yritykset, joihin
rallikisa vaikuttaa ja sopineet
niiden kanssa toimintatavoista.
Kilpailusihteeri Timo Tukiainen
kiittelee, että yhteistyö paikallisten yritysten ja muiden tahojen kanssa on sujunut kitkatta.
. Suunnitelmissa lähitulevaisuuteen on crosskartin ajoa.
Teemu Kuusijoensuu
Rallicrossin EM-sarjan Ruotsin
osakilpailussa Parkanon Urheiluautoilijoiden Jussi-Petteri Leppihalme joutui taas pettymään, kun hänen Fordinsa ei
kestänyt kisavauhtia.
. Tekniikka vain petti,
Leppihalme manaa.
Kisa alkoi lupaavasti, kun
Juspe voitti ensimmäisen alkuerän lauantaina.
Toista alkuerää hän johti ylivoimaisesti, kun tekniikka petti:
auton apurunko katkesi edestä. heinäkuuta kello 14.
PaPo kesätauolle
lohkonsa neljäntenä
Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Parkanon Pontevalla oli ennen kesätaukoa mahdollisuus
nousta lohkonsa kakkoseksi
voittamalla Ylöjärven Ryhdin
7.7. Pelit jatkuvat heinäkuun loppupuolella.
Mikko Niemeä myös
nettivideona
Parkanon Urheilijoiden Mikko Niemen otteita Alastaron kiihdytyskilpailussa voi
katsoa nyt Ylä-Satakunnan
Youtubesta. Kisa on nopeatempoinen, joten se on yleisölle
miellyttävä seurata. Myös varikkoalue on yleisölle avoin,
jotta kuskeja ja autoja pääsee katsomaan lähietäisyydeltäkin.
Ralliprintissä autot lähtevät kiertämään radan 30
sekunnin välein lähtöluettelon mukaisessa järjestyksessä. heinäkuuta 2013
Rallisprintin ruutulippu kaivetaan
perjantaina varastosta
Yleisönkin
autot
mahtuvat
kisa-alueelle
Parkano
Niina Martikainen
Parkano
Niina Martikainen
Rallikilpailua
järjestettäessä tarvitaan opaskyltti poikineen ja siimaa kilometritolkulla. Lisäksi
käytössä ovat paloaseman
ja FennoSteelin pihat.
Kilpailun ajan nämä paikat on suljettu täysin kaikelta läpikulkuliikenteeltä.
Alueelle pääsee vain rallikilpailua seuraamaan.
Kisojen turvapäällikkö Pekka Tuuri muistuttaa
yleisöä, että kisa-alueelle
Teollisuustien varteen on
varattu parkkitilaa.
. Tämä viimeinen viikko ennen kisoja on kiireisin. Vastustaja oli hyvä, mutta
mekin pelasimme alle oman
tason. Koko
tapahtuma kestää noin kolme tuntia, Pekka Tuuri arvioi.
SM-rallisprint Parkanon teollisuusalueella lauantaina 20. Kilpailuluokkien välissä on pieni tauko.
Kun kaikki autot ovat
ajaneet yhden kierroksen,
pidetään noin puolen tunnin tauko ja ajetaan toinen
kierros käännetyssä lähtöjärjestyksessä.
. Talviosiot ajettiin alkuvuodesta, sorakilpailut ovat
syksyllä edessä.
w
Fenno SM-rallisprintin kilpailukeskus sijaitsee EuroMasterin pihassa. Tältä alueelta autot lähtevät kiertämään 2 700 metrin pituisen
radan, joka kulkee edellisvuosilta tuttua reittiä Teollisuustie?Yrittäjäkatu?Vatusentie?Fennokatu. pelatussa ottelussa.
Toisin kävi, sillä YlöR murskasi PaPon peräti 0?6. 10 . Sekin
korjattiin, mutta Leppihalme
päätti jättää leikin kesken auton
epävakauden vuoksi.
Juspen Ford temppuili myös
Huhujen mukaan rallicrossin
EM-sarja, jota Leppihalme on
ajaa nyt kolmatta kautta, muuttuu ensi kaudeksi MM-sarjaksi,
jota ajetaan kolmella eri mantereella.
Leppihalme pitää osallistumistaan tuohon MM-sarjaan
realistisena.
. Kilpailu
televisioidaan
MTV3 Maxille, jossa se esitetään parin viikon kuluttua
Valtteri Ahola
44,9.
T10: 1. Kiia
Matula 6,19, 3. Veera Niemenmaa 7,36,
6. alkaen
Pauli Kaunisharjulla.
Toimitsijamies
EL-Karvian ruskaretkelle muutama
peruutuspaikka vapaana, ilmoittaudu
heti Lealle. klo 15?), 31.8., 7.9., klo
14?16. klo 16?18. T YS N. Santtu Syrjänen
1,90, 14. Siiri Kautto 13,0, 15.
Peppi Kortesoja 13,1, 16. klo
16?18. 6 riviä 19 ?, kestotilaajan etuhinta 10 ?.
Laskutuslisä 4,30 ?.
Myydään
Tarpeettomat Volvo V70, rek.
15.11.2000. Julia Raiskio 9,8.
P7: 1. Krista Matula 6,85.
P11: 1. Asuttava,
korjauskelpoinen, ei
kuntotarkistuksia yms.
Puh. Elias Heinonen 8,64, 2.
Daniel Heikkilä 7,66, 3. Silja Viitaniemi 9,9, 4. Emmi Mantila 47,2.
T12: 1. Arttu Ahola 5,82, 5.
Aaro Laatu 3,65.
T8: 1. 0500 435 802
Kokouksia
Yliskylän metsästysseuran harjoitusammunnat Visurissa. Leevi Koivula 11,85, 3.
Matias Kelkkasalo 9,60.
T9: 1. Luka Törmä
12,0.
T6: 1. Jone Sirén 9,4, 2. Malvina Mantila
3,02, 9. Arttu Ahola 12,3, 5.
Aaro Laatu 13,2.
T8: 1. Tatu Rauhala
3,32, 8. Anton Kalliokoski 37,8,
4. Tiistaina 16. Meea
Siro 12,8, 14. Puh. Myöskään
kuvaa tai ääntä ei saa käyttää
harhaanjohtavasti.
Lippuvaraukset:
040 7711 569
Seuratoimintaa
Parkano-Karvian
rhy:n ampumakokeet Visurin radalla
17.8.2013,
1.9.2013,
28.9.2013.
radalla
10.8.2013,
TILAUKSET:
TILAUKSET:
Pori
020 447 6430
Noormarkku
040
2900
Karvia
040147
578
9600
Karvia
040 578 9600
Kauhajoki 020
040447
583
5930
Lapväärtti
6706
Myydään
Kihniön torilla
keskiviikkoisin
Karvian ST1:llä
ma, ke, pe, la
Karvian Itähalmeen mansikkaa,
mustikkaa ja lakkaa.
Siikli uutta perunaa, vihanneksia.
Karvian kakko leipää ym.
J. Krista Matula 46,6.
P11: 1. Minea YliKärkelä 2,47, 12. Senni Mustakoski 10,6,
2. Emmi Mantila 7,23.
T12: 1. Inka Kuusiluoma 3,33, 6. 6
m, ehjä, ajoon tai taukotuvaksi. Ma
2.9. Ehjä ja erittäin
siisti. Kesäkokous 4.8.2013 klo
16 Eräveikkolassa,
johtokunta klo 15.
Harjoitusammuntoja Visurissa 27.7., 3.8., 10.8.
(17.8. Emmi Niemenmaa 4,84, 5.
Silja Viitaniemi 4,02.
P8: 1. Samuel Uusi-Luomalahti 12,77, 2. Rene Honkanen 1,15.
T5: 1. Emilia Kuusisto 13,1.
P9: 1. Aamu Rautavaara 3,05, 7. Juho
Honganpuhto 13,9, 15. Niko Kirjonen 5,50, 2.
Luka Törmä 4,94, 3. Senni Kautto 4,35, 2. Leevi-Kalle
Kurki 5,27, 4. Victoria YliKärkelä 20,3.
P6: 1. Melina Rintaluoma 9,82, 3. Romeo
Heikkilä 11,1, 8. Bettina Pentti
8,77, 4. Vilma Välisalo 9,4, 2. Silja Ahonen 16,05, 2.
Janina Valli 15,15, 3. Riki
Honkanen 5,61, 3. klo 19.00
to 18.7. U R K K A
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
Edullinen ilmoituspaikka:
1. Venla Pihlajaviita 9,9, 3. Senni Mustakoski 9,57,
2. Birgitta Äijälä 17,56, 3.
Sarianne Mäki-Mantila 14,86, 4.
Kati Pajunen 14,50.
ALENSIMME
LISÄÄ!!
ALENNUKSET JOPA
-60%?70%
TULE PENKOMAAN!
p.s. 050
371 4197.
Vuokrataan saunallinen siisti
yksiö rivitalosta. klo 13?16
Tanssit klo 20 alk.
-yhteislaulua
-pelejä
tanssiyhtye Hyrrä
-arpajaisia ym.
-puffetti
Tervetuloa! Aureen kyläseura ry
Karvian kunta
KIRKONKYLÄN MAATALOUSNAISTEN
PYÖRÄILYHAASTE
Kirkonkylän maatalousnaiset haastavat kaikki kuntalaiset pyöräilemaan Torron harrastekeskukseen 21.7.2013 klo 10?14.
Mehu-, kahvi- ja pullatarjoilu, myynnissä arpoja.
Karvian liikuntapalvelut
Maanrakennus, tienhoito
www.tienhoito.?
16.7. Alvari puh. Weeti Mäki-Mantila 35,9, 3. Anton Pajunen 7,5, 2.
Elias Heinonen 8,1, 3. Teemu Heldén 37,8.
T11: 1. Minja
Ahonen 11,4, 7. Miro-Matias Ranta-Knuuttila 42,3, 3. Veera Niemenmaa 11,9, 5. Milja Lehtonen 11,2, 3. Iida Räsänen 11,4,
9. Matkailuauto
Peugeot vm. 0500 127 902
K I E R R Ä. Peppi Kortesoja
2,05, 13. Santtu Syrjänen 12,7, 14. Sini Siro 34,1, 2. Vilma Välisalo 4,93, 3. Vapautuu 1.9. Martti Viitanen 12,6,
13. Minea Yli-Kärkelä
10,3, 5. Ilmoittautumiset elokuun loppuun mennessä Lealle puh.
0500 542 419.. Ronja
Niemenmaa 2,60, 11. Emilia Piilola
36,1, 4. Ke 7.8. klo 16?18.
Jahtipäällikkö
Eläkeläistoimintaa
Itähalmeen metsätien
KOKOUS
Pauli Kaunisharjulla
pe 2.8.2013 klo 18.
Uusittu maksuunpanoluettelo
nähtävillä 16.7. Emmi Sirén 7,40, 2. Miikka Kuusikko 26,4.
T5: 1. La 24.8. Julia Raiskio 5,74, 2. Kalle Kyösti 4,20, 6. klo
17?19. Emmi
Niemenmaa 8,9, 3. Miki-Mikael RantaKnuuttila 4,69.
T7: 1. Malvina Mantila 10,6, 6.
Ronja Niemenmaa 11,2, 7. Laura
Koivula 39,4, 3. Riki Honkanen 12,5, 12. Leevi-Kalle Kurki
10,7, 4. Elias Piilola 12,0, 4. Iisa Salminen 4,57.
P7: 1. Romeo Heikkilä
4,72, 5. Hirvijahtiin aikovan ammuttava 30 laukausta.
Ostetaan
TALO/MÖKKI
alueelta Sara-SarvelaKarviankylä. Leevi Koivula 10,8, 2.
Samuel Uusi-Luomalahti 11,0, 3.
Matias Kelkkasalo 12,5.
T9: 1. Laura
Koivula 13,75, 3. Kaamosristeily
23.?24.10.2013 Turku?Tukholma. klo 14?16. Emmi Sirén 8,3, 2. Kalle Kyösti 11,7,
9. Markus Kelkkasalo 4,67.
T6: 1. Senni
Kautto 10,1, 4. Aamu Rautavaara 9,4,
2. Sini Siro 15,82, 2. Rene Honkanen
17,5, 18. Ava Perälä 12,3, 12.
Inka Kuusiluoma 12,3, 13. Nina Heldén 4,30, 3. -90 2,5 l, pit. Niko Kirjonen 9,2, 2.
Leevi Kortesoja 10,2, 3. Talvipyörät mukaan.
Hinta 5800 e. Meea Siro 2,64, 10. Aukusti Räsänen 2,40, 11. Matias Kuusikko 2,12, 13. Nea Kirjonen 1,89.
Junnukeihäs
P6: 1. Meea-Maria
Ranta-Knuuttila 12,3, 6. Sami Siro 35,1.
T14: 1. 11
tulospörssi
Vahojärven Kyläseura ry:n
Parkanon Urheilijoiden neljännet sarjakilpailut Pahkalanniemen urheilukentällä 25.6.
40 m
P5: 1. Miki-Mikael Ranta-Knuuttila 8,8, 4. Mila Siro 12,06, 2. Milja Lehtonen 7,97, 4. alkaen
vapaa. uusin juhla . 02-544 1661
Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-13
Kesäjuhla
metsästysseuran majalla (Vahojärventie 1256)
la 20.7.2013 klo 18.
Pelejä, puffetti, arvontaa, tanssia.
Kaikki tervetuloa! Vapaa pääsy
Vahojärven kyläseura ry
KESÄJUHLA
Aureen Auramolla la 20.7. Tarja Leppänen 35,5, 3. Veeti Peltoniemi 10,74, 3. Joona Tuominen 31,9
(Porin YU), 2. heinäkuuta 2013 . Meea-Maria Ranta-Knuuttila
3,30.
Keihäs 400 g
P10: 1. kilpailut kivääri +
trap sekä hirvijahtiin ilmoittautuminen. Veeti
Peltoniemi 44,8, 4. Kasper Kortteus 6,11, 4. Iida Räsänen 3,04, 8. Sami Siro 27,04.
T14: 1. Tatu Rauhala 11,8, 10. Anton Pajunen 6,59, 4. Kati Pajunen
32,8, 2. Melina Rintaluoma 36,9, 3. 03 442 3703,
0400 663 992.
Aureen
14.9.2013.
Kantin
radalla
25.8.2013,
8.9.2013, 22.9.2013.
Kokeet alkavat klo 12 ja ilmoittautuminen viimeistään klo 14.
Metsästäjätutkinto 6.8.2013 klo
17 Parkanossa, Säästöpankin
kokoushuoneessa.
Rhy:n mestaruuskisa Visurin
radalla 18.8.2013 klo 10.
Koppelokorven
Erä ry. Emilia Kuusisto 5,10.
P9: 1. 1.8. Martti Viitanen 3,65, 7. klo 19
Metsäkeskus,
EU-maaseuturahasto
Seuraavat esitykset:
ke 17.7. Ke 31.7., klo
17?19. Miikka
Kuusikko 2,18, 12. Matleena Matula 16,9, 17. Isabel
Pentti 13,0.
200 m
P10: 1. 040
756 0210.
Sekalaiset
Vuokralle tarjotaan hyväkuntoinen parvekkeellinen
kerrostaloyksiö Parkanosta.
Puh. Tarja Leppänen
22,07, 2. klo 19.00
la 20.7. 0400 634 828.
Vuokrattavana siisti kaksio
Parkanosta (Elokankaankatu). Bettina Pentti 40,8.
P13: 1. Puh. Minja Ahonen 3,62,
5. Iida-Maria Törmä 8,25, 3. Kaikki mukaan. Weeti
Mäki-Mantila 8,16.
T11: 1. Oula Kuusiluoma 10,9, 7. Nina Heldén 11,5, 10. Ma 16.9. Saana Uusi-Luomalah-
ti 30,5.
M18: 1. Silja Ahonen 32,3, 2.
Janina Valli 35,5, 3. Jone Sirén 5,96, 2. Daniel
Heikkilä 8,8.
T7: 1. Sanni Niemenmaa 36,7,
2. Puh. Oula Kuusiluoma 3,15, 9.
Juho Honganpuhto 2,64, 10. Teemu Heldén 18,84, 2.
Anton Kalliokoski 10,62, 3. Venla Pihlajaviita 4,16, 4. IidaMaria Törmä 11,8, 4. Markus
Kelkkasalo 10,2, 4. Aukusti
Räsänen 14,1, 16. Kasper Kortteus 11,1, 2.
Atte Peltoniemi 11,4, 3. Ninja Honkanen
5,13, 4. Eelis Salminen 36,0
(Turun Urh.liitto), 2. Nea Kirjonen 11,8, 11. Mila Siro 40,2, 4. Pe 13.9. Matias Kuusikko 23,3,
19. Ninja Honkanen 10,2, 5.
Kiia Matula 11,0.
60 m
P8: 1. klo 15.00 (viimeinen esitys)
Sanomalehdet
Y
leisön on voitava
erottaa tosiasiat mielipiteistä ja
sepitteellisestä aineistosta. Silja Koivisto 7,62, 4. Miro-Matias RantaKnuuttila 10,91, 2. Atte Peltoniemi 10,84, 2.
Elias Piilola 7,11, 3. Emilia Piilola 8,06.
P13: 1. Saana Uusi-Luomalahti 19,77.
Keihäs 600 g
N Yleinen: 1. klo 15.00
su 21.7. Toni Honganpuhto 15,4, 17. Leevi Kortesoja 4,85, 4. Valtteri Ahola 8,56.
T10: 1. Sarianne Mäki-Mantila 36,7.
Turbokeihäs
P5: 1. Hinta 5800 e. Isabel Pentti
7,49, 5. Silja Koivisto 42,2,
5. 31.8. normaalihintaista.
KARVIA, puh. Risto-Matti MäkiMantila 28,1.
N Yleinen: 1. Veikka Välisalo 12,1, 11. Aatos Mustajärvi 10,7, 5.
Wiljami Niemensivu 10,8, 6. Niklas
Mäkelä 9,9, 3
Kesällä mukaan tarttuu useimmiten kaunokirjallisuutta, yleensä dekkareita ja romantiikkaa.
Hän toteaa, että kesäinen kirja
saa olla tarpeeksi kevyt.
Hyvinvointiprofessorilta kysytään usein neuvoja myös siihen, miten lomaillaan oikein.
Niitä hän ei kuitenkaan mielellään anna.
. Weeti Mäki-Mantila
14,3, 3. Melina Rintaluoma
14,2, 3. Silja Viitaniemi 6,03, 4. Yrittäjänä tunnen itse
hallitsevani kalenteriani ja voin
määritellä, paljonko teen töitä.
Tutkimusprojektit ja luentoreissut ovat selvittäneet, mikä
työyhteisöjen hyvinvointia vaivaa, ja millä tilannetta voi parantaa.
Kyse on usein melko pienistä asioista.
. Työnantajan täytyy keskustella työntekijöiden kanssa ja antaa heille
Marja-Liisa
Mankan
kesäkirjat
Professori Marja-Liisa Manka jäi vuodeksi vapaalle yliopistolta. Valtteri Ahola
10,31.
T10: 1. Julia
Raiskio 20,4, 4. Venla Pihlajaviita 7,58,
2. Daniel Heikkilä 11,00,
2. Tiistaina 16. Jone
Sirén 7,77, 4. Miro-Matias RantaKnuuttila 15,8, 2. Meea-Maria Ranta-Knuuttila 8,49, 7. Laura Heinonen 14,45,
3. Niko Kirjonen 6,66, 2.
Markus Kelkkasalo 3,67.
T6: 1. Senni Kautto 9,7, 2.
Venla Pihlajaviita 10,2, 3. Juho Honganpuhto 12,8, 9. Toni Honganpuhto 2,82, 12. Meea-Maria Ranta-Knuuttila 15,8.
P10: 1. Daniel Heikkilä 17,5.
T7: 1. ?Erikoinen lukuelämys, kirja toiveikkuudesta. Inka Kuusiluoma 12,7, 11.
Siiri Koreasalo 13,0, 12. Valtteri Ahola 16,4.
T10: 1. Julia Raiskio
5,60.
P7: 1. Tavallaan työtäni sivuava teos kertoo
kylästä toivottomassa
jamassa, ja miten saavutetaan uusi toivo.?
Harris, Russ (2012):
Onnellisuusansa. heinäkuuta 2013
Professorin loma kuluu luonnon
keskellä puutarhaa laittaen
Parkano
koita, yrttejä ja vähän perunaa,
Marja-Liisa Manka esittelee.
Haaveissa on vielä kunnollinen kasvimaa. Atte Peltoniemi 13,6,
2. Ronja Niemenmaa 5,88, 4. Senni Kautto 7,16, 3. Kiia Matula 23,5.
P8: 1. Karla Koivisto
17,4, 15. Oula Kuusiluoma 5,70, 6. Miro-Matias RantaKnuuttila 12,88, 2. Juuri nyt hän lomailee.
Professuurista vapaalle jäämiseen oli hyvä syy.
. Meea Siro 11,2, 7.
Minja Ahonen 11,3, 8. Luka Törmä 18,3, 2.
Niko Kirjonen 19,4, 3. Ninja Honkanen
5,80, 5. Emmi Koivisto 13,7, 5. Paikallisen mullantoimittajan yhteystiedot on
jo etsitty käsiin.
Järven linnuissa ja pihassa
pyörivissä pikkunisäkkäissä
riittää tarkkailtavaa ja tunnistettavaa. Miki-Mikael Ranta-Knuuttila 16,9,
4. Leevi Koivula 15,56, 2.
Niklas Kuivanen 13,69, 3. Rene Honkanen 2,12.
T5: 1. Elias
Piilola 11,50, 4. Joonatan Koskinen 10,52, 3.
Elias Heinonen 10,30, 4. Kalle Kyösti 11,5, 7. Wiljami Niemensivu 10,4, 5. Birgitta Äijälä
13,30, 3. Silja Ahonen 23,70, 2.
Emilia Piilola 11,54.
Kiekko 1 000 g
N Yleinen: 1. Kasper Kortteus 15,5.
T8: 1. Matleena Matula 17,6,
18,47, 2. Roope
Nieminen 4,50, 10. Elias Heinonen 14,9, 2.
Joonatan Koskinen 16,4, 3. Oula Kuusiluoma 10,3, 4. Aukusti Räsänen 3,52, 11. Veeti Peltoniemi 12,16, 3. Laura Heinonen 12,3,
2. MarjaLiisa Manka kävi puolisonsa
Jussin kanssa läpi netin myyntisivustoja. Vilma Välisalo 23,1.
P7: 1. Veera Niemenmaa 14,7,
8. Oskari Viitaharju 13,6, 2. Työn täytyy sujua ja
työpaikalla olla hyvä henki.
Mankan mukaan silloin tällöin järjestettävistä virkistyspäivistä ei ole mitään iloa, jos
työnteko muun ajan vuodesta
takkuaa.
Ongelma voi olla esimerkiksi liian kontrolloiva pomo.
. Ihminen oppii avuttomaksi, jos häntä vain komennetaan
eikä anneta ratkaista asioita itse.
Marja-Liisa Mankan mu-
kaan työyhteisöissä on pääosin
samat toiveet riippumatta siitä,
minkä alan tai minkä kokoinen
yritys on kyseessä.
Työhyvinvoinnista tuli tammikuussa yliopiston oppiaine.
Kurssille ilmoittautui heti satoja opiskelijoita.
. Toni Honganpuhto 32,8.
T5: 1. Haussa oli rantamökki, mutta silmiin osui kiinnostava ilmoitus kuivan maan mökkien osastolta.
Selvisi, että ilmoitus oli eksynyt väärään paikkaan. Iida-Maria
Törmä 13,8, 6. Arttu
Ahola 14,8, 4. Työelämä on nykyään
hyvin stressaavaa, koska oman
työpaikan säilymisestä ei voi ol-
la varma, vaikka kuinka hyvin
yrittäisi tehdä työnsä.
16. Minea
Yli-Kärkelä 4,49, 9. Emmi Sirén 11,50, 2.
Kiia Matula 7,00, 3. On järkyttävää, jos ihmiset
tarvitsevat lomalla olemiseen
ulkopuolisten ohjeita. Siiri
Kautto 13,5, 14. Tarja Leppänen 14,9, 2. Milja Kortteus 6,61.
P11: 1. Mico Myllykangas 5,29,
8. Työhyvinvointitutkija toimi omien oppiensa mukaan, kun
työ alkoi kuormittaa liikaa.
?On järkyttävää,
jos ihmiset
tarvitsevat
lomalla
olemiseen
ulkopuolisten
ohjeita.?
vastuuta. Verneri Mantila 15,8, 4. Niklas Mäkelä 9,6, 2.
Jone Sirén 10,0, 3. Markus
Kelkkasalo 49,0.
T6: 1. Sehän
lomassa juuri on hyvää, ettei
tarvita mitään ohjelmaa, vaan
jokainen tekee ihan juuri sitä,
mistä pitää.
Niina Martikainen
Vahojärvellä mökkeilevä Marja-Liisa Manka löysi kesäpaikkansa sattumalta kahdellakin
tavalla.
Parkano ei ollut mökkikuntana ollenkaan vaihtoehtona,
ennen kuin työhyvinvoinnin
professorina Tampereen yliopistolla työskentelevä Manka
tuli luennoimaan paikallisen
TE-toimiston väelle.
. 12 . Iida Räsänen
4,21, 11. Minun oli tehtävä, kuten itse opetan. Meea Siro 5,20, 7.
Malvina Mantila 4,80, 8. Malvina
Mantila 10,7, 5. Mette
Koivisto 5,73, 4. Sarianne Mäki-
Mantila 17,0.
Pallonheitto
P5: 1. Ronja Niemenmaa 11,0, 6. Matleena
Matula 1,98.
Kiekko 400 g
P6: 1. Mico
Myllykangas 12,1, 8. Emmi Niemenmaa 5,75.
Kiekko 500 g
P8: 1. Minja Ahonen 5,30, 5. Elias Piilola 14,4, 3. Iida Haavisto 6,08, 2.
Vilma Välisalo 5,90, 3. Veera
Niemenmaa 11,24, 6. Inka Kuusiluoma 4,38, 10. Kasper Kortteus 11,72, 3. Mila Siro 14,4, 6. Victoria Yli-Kärkelä 18,6.
60 m aitajuoksu
P6: 1. Ellen Heinonen 7,14.
Kiekko 600 g
P9: 1. Wiljami Niemensivu 6,46, 5. mökin, joka sijaitsee kirjaimellisesti kivenheiton päässä Vahojärvestä.
Työntekijöiden toiveet
kaikkialla samanlaisia
Kangasalla asuva Marja-Liisa Manka on vuoden loppuun
saakka vapaalla professorintyöstään. Melina Rintaluoma 10,92, 4. Niklas Mäkelä 8,67, 3. Weeti Mäki-Mantila
11,35.
T11: 1. MikiMikael Ranta-Knuuttila 7,32.
T7: 1. Ninja
Honkanen 22,5, 4. Emmi Koivisto 4,40.
P10: 1. Ellen Heinonen 17,4.
P9: 1. Kalle Kyösti 5,23, 9. Anton Kalliokoski
12,73, 3. Adalmina Marjamäki 13,5, 13. Senni Mustakoski 14,43, 4.
Milja Lehtonen 12,36, 5. Milja Lehtonen
13,9, 7. Rene Honkanen 18,4,
12. Carita Harjula 9,83, 5. Anton Kalliokoski 15,2.
T12: 1. Romeo Heikkilä
10,9, 6. Minea Yli-Kärkelä 10,6, 4. Emmi Mantila 8,83.
T12: 1. Atte Peltoniemi 12,35,
2. Aukusti Räsänen
15,8, 11. Tarja Leppänen 17,27, 2. Senni Mustakoski 12,7, 3.
Josefina Koskinen 13,4, 4. Romeo Heikkilä 9,27,
2. Verneri Mantila 10,78, 4. Sarianne Mäki-Mantila 12,90.. Victoria
Yli-Kärkelä 2,07, 15. Nuoret ovat hyvin kiinnostuneita työelämässä jaksamisesta. Silja Pöyhölä 14,6, 7.
Carita Harjula 14,9, 8. Marja-Liisa ja Jussi Manka ostivat
?rannattoman. Emmi Sirén 15,5, 2.
Silja Viitaniemi 21,4, 3. Tärkeintä on, että työntekijä voi vaikuttaa työhönsä ja että häntä kuunnellaan. Minka Alanko 15,0.
N Yleinen: 1. Alkoi olla kuormittunut olo. Josefina Koskinen
Lomailija ei tarvitse
ohjeita ajanviettoon
Lomaileva professori rentoutuu
Vahojärven rannalla puutarhaa
laittamalla, metsässä vaeltamalla, käsitöitä tekemällä ja kirjoja
lukemalla.
. Silja Koivisto 14,4, 4.
Milja Kortteus 14,4, 5. Matias Kelkkasalo 16,5.
T9: 1. Oskari Viitaharju 14,99, 2. Leevi Koivula 13,4, 2.
Niklas Kuivanen 14,0, 3. Mette Koivisto 17,2, 3. Siiri Koreasalo 4,16, 12.
Siiri Kautto 3,62, 13. Viinamäen Toini kysäisi,
olemmeko ajatelleet hankkia
mökkiä täältä, Marja-Liisa Manka kertoo yli kuuden vuoden takaista tapausta.
Ajatus jäi kytemään. Hän tekee kuitenkin
työhyvinvointia käsitteleviä luentokeikkoja yrityksensä nimissä ympäri Suomen taas elokuun
alusta. Roope Nieminen 13,3, 10. Silja Koivisto 12,57, 2.
Mila Siro 11,76, 3. Matias
Kelkkasalo 10,41.
T9: 1. Arttu Ahola 7,22.
T8: 1. Sanni Niemenmaa
13,5, 2. Adalmina Marjamäki 2,57, 14. Nea Kirjonen 11,5,
10. Nea Kirjonen 5,22, 6. Metsässä taas on varsinkin tänä vuonna marjoja poimittavaksi.
Kirjaston jokaviikkoinen vakiovieras lukee paljon. Juho Honganpuhto
5,38, 7. Krista
Matula 17,7.
P11: 1. Iida Haavisto 17,0,
2. Mitään istutuksia ei ollut
silloin, kun ostimme mökin.
Nyt on kukkapenkkejä, mansi-
Fletcher, Susan (2013):
Tummanhopeinen
meri. Silja Ahonen 12,6, 2.
Emilia Piilola 15,2.
T15: 1. Iida Räsänen 11,5, 9. ?Tämä
on tietokirjana minulle
harvinaista kesäluettavaa, mutta suosittelen.
Kertoo siitä, että aina
vain pyritään johonkin
eikä olla tyytyväisiä siihen missä ollaan.?
tulospörssi
Parkanon Urheilijoiden viidennet sarjakilpailut Pahkalanniemen urheilukentällä 2.7:
40 m
P5: 1