sivu 10
?
Kyky tulkita toisen ihmisen sanoja ja reaktioita hiipuu, me emme enää
tunnista läheistemme mielen liikkeitä. Torstaiyönä lumisade liikkuu maan yli itään, etelässä ja lännessä tulee myös vettä. alv 24%
Huuhkajalle yöpesä
Kotikoulun
osto jäi
mietintään
s. s. Niin pitkällä jo olemme, etteivät
vanhemmat kykene havaitsemaan omien lastensakaan hätää, vaan
kiusaavat heitä aina kuoleman portille.. Lämpötila on maan länsiosassa lähellä nollaa, muualla on
enimmäkseen heikkoa pakkasta.
Tänään
Huomenna
Torstai
?0
?0
Perjantai
+3
+4
Suomi huomenna
Maan itäosan lumisateet väistyvät aamulla Suomen itäpuolelle. Perjantaina on länsituulista, aurinkoista ja
lauhaa, Lapissa on heikkoa pakkasta.
+5
?0
?0
Parkano
Parkano
+3
Parkano
Parkano. 4-5
Nurtsi ja
huoltorekka
televisiossa
s. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . sis. Yrittääkö joku myrkyttää nämä
karvialaiskoirat syötiksi asetelluilla
rotanraadoilla. 5
Ensin
kassi,
sitten levy
ja Lastenklinikka
s. Etelä-Lapissa satelee lunta, paikoin heikosti myös länsirannikolla.
Illan ja yön aikana lumisade liikkuu maan yli itään, lounaisrannikolla tulee sään lauhtuessa myös vettä, jäätävää
tihkusade on mahdollista varsinkin lännessä. 9
Huuhkaja-vartiolaiset Konsta Mäkipää ja Samuli Silvennoinen kokeilivat Parkanon Kipinäpartion talvileirillä yöpymistä lumikuopassa. HELMIKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 12 / 83. sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on lounaistuulista ja pilvistä tai pilvistyy. 4-5
TIISTAINA 17. Päivällä on koko maassa aurinkoista ja poutaa.
Etelässä on iltapäivällä 0...+3, pohjoisessa enimmäkseen ?2...?6 astetta.
Katsaus lähipäivien säähän
Sää vaihtelee. Torstaina on
poutaisempaa, illalla Pohjois-Suomen eteläosaan saapuu vesi- ja lumisade lännestä, lämpötila on päivällä
2...+5 astetta Oulun korkeudella asti, Lapissa jatkuu pakkassää
klo 19.00 Rukoustunti.
Ke 18.2. klo 11.00 Karvian
Rukoushuoneyhdistys ry/
Helluntaiseurakunnan
vuosikokous jäsenille.
KIHNIÖ
Ti 17.2. Ilta ei pääty
viimeiseen tanssiin, vaan urheilutalo pitää sen jälkeen
vielä siivota koristeista.
Vaikka päivä venyy pitkäksi, ei se lukion vanhimpia juuri haittaa. Silloin vedetään
ykköset ylle ja suunnataan
vanhojen tansseihin.
Tänä vuonna Parkanon
lukion A Night to Remember -teemaisissa tansseissa
valssasi 14 paria. klo 17.30?19.00
Tyttökerho 7?12-vuotiaille
Sari p. klo 10.00 Rukoushetki, klo 11.00 Päiväkokous, Sami Westerholm.
PARKANO
Ti 17.2. helmikuuta 2015
?
Jos yöllä herättäisiin
wienervalssiin, niin
kyllä se onnistuisi.?
Wienervalssi on yksi vanhojen tanssien klassikoista. klo 18.00 Sanan
ja rukouksen ilta.
Pe 20.2. klo 18 Israel-ilta/
ICEJ, Tuija Valtanen.
Ke 18.2. Rukoushuoneyhdistys Ry:n ja
Parkanon Helluntaiseurakunnan sääntömääräinen
vuosikokous
Helluntaitemppelillä Keskuskatu 2.
Jäsenet tervetuloa! Ruokailu.
Kun abiturientit ovat selvinneet penkinpainajaisista,
koittaa lukiossa toiseksi viimeistä vuotta opiskelevien
juhlahetki. klo 18.00 Kuoroharjoitukset. Aivan ensimmäiset tanssitunnit olivat vaikeita. Klo 19.30
Kihniön Saalem-yhdistys
ry:n hallituksen kokous.
To 19.2. Vapaaseurakunta
??????????
Helluntaiseurakunnat
??????????
KARVIA
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Ti 17.2. Täytyy lähettää tästä päivästä paljon kuvia kotiin.
tä ovat ainakin Sanna-Mari
Silomäki ja Reetta Myllyniemi.
. Meksikossa ei ole tällaisia juhlia,
mutta lukion kolmantena
vuonna kyllä opetellaan joitain tansseja. Parkanon lukiossa myös miehet panostavat
juhlaan vuokraamalla frakin.
. Pukujen
malleja katseltiin etukäteen
internetistä.
Tanssien yhteydessä puhutaan usein vain naisten iltapuvuista. klo 18 raamattupiiri,
Iltaruskon kerhohuone.
Tervetuloa.
Järj. klo 14 Rukoushetki.
Su 22.2. klo 14 Jumalanpalvelus. Risto Huikkola, musiikissa Marita ja
Petri Välimäki.
Ma 23.2. klo 19 Miestenpiiri.
Tervetuloa.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Ke: Päiväpiiri lähetysparkissa klo 13.
To: Kristittyjen yhteinen
rukousilta Helluntaiseurakunnassa klo 19.
Pe: Peli-ilta Ihantolassa
klo 18.
Su: Iltakokous ja Pyhäkoulu klo 17.
Tervetuloa
Su 22.2. 0400 482 708.
Su 22.2. klo 19.00 Kristittyjen yhteinen rukousilta
Saalemilla, kahvitarjoilu.
La 21.2. Vanhojen tansseja on
odotettu kauan. klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ti 17.2. klo 11.00 Parkanon Betania . klo 19 Rukousilta.
To 19.2. Yhtään ei jännitä, tanssijat huikkaavat juuri ennen iltajuhlan alkua.
Päivän päätteeksi juhlakalut
pääsivät siivoamaan.
Tuntia
ennen iltajuhlan alkua
vanhat
hioivat tanssiaskelia.
Elävä musiikki tahditti yleisötanssia, jonka aikana vanhat pyörähtelivät lattialla juhlavieraiden kanssa.
Vanhojenpäivä on
odotettu tapahtuma
Vanhojenpäivään sisältyy
paljon muutakin kuin iltajuhla tanssijoiden kotiväelle
ja muille kutsuvieraille. Varsinainen tanssikurssi alkoi jo
marraskuun lopussa, joten
oikeat askelkuviot oli ehditty piirtää tarkasti mieleen.
. klo 18.00 Yhteiskristillinen kaupunkirukous kaupungintalon valtuustosali.
To 19.2. klo 18.00 alkaen
REBEL vol 2 nuorisotapahtuma yhtenäiskoululla
KS. Päivän aikana esiinnytään esimerkiksi koululaisille päiväjuhlissa ja vieraillaan vanhusten luona. Aivan kaikki tanssijat eivät kuitenkaan
olleet varsinaisia vanhoja,
vaan lisävahvistusta miespuoleen oli haettu muidenkin vuosikurssien opiskelijoista.
Liikunnanopettajien Reeta-Meri Raiskion ja Antti
Luusalon mukaan lukiolaisten valmistautuminen vanhojenpäivään oli edennyt
rennoissa tunnelmissa. ERILLISILMOITUS.
Su 22.2. 2
Tiistaina 17. Tätä miel-
Tanssien jälkeen oli aika ikuistaa juhlat muistojen arkistoihin.. klo 15.00?17.00
Toimistoaika keskustelua
ja rukousta.
Ti 17.2. Sen lisäksi tanssitaan muun muassa tangoa ja salonkitansseja, kuten cicapoa ja pas d?Espagnea.
SUURKIITOKSET
kaikille
minua muistaneille
sekä teille, jotka teitte
syntymäpäiväjuhlistani
ikimuistoisen!
Kauko Kuusikko
Tanssiaskeleet sujuvat unissakin
LAURA JOKISALO
PARKANO
hengellisiä tilaisuuksia
Karviassa
To 19.2. Jos yöllä herättäisi wienervalssiin, niin kyllä se onnistuisi.
Meksikolainen vaihto-oppilas Pilo Romo kertoo, että
erilaisten tanssien opetteleminen on ollut sekä todella
hauskaa että haastavaa.
Työhakemuksia olen
laittanut
parkanolaisiin
kauppoihin.
Viitasaari aikoo hakea
opiskelupaikkaa sosiaali- ja
terveysalan ammattikorkeakoulusta.
. Lukulomalla valmistaudun kirjoituksiin ja yritän
kovasti etsiä töitä. maaliskuuta lyhyen
kielen kirjalliseen kokeeseen.
Lakkiaisia juhlitaan 30.
päivä toukokuuta.
Kihniöläinen Aino-Maria
Pusa valmistautuu kirjoituksiin lukemalla vuoropäivinä
matematiikkaa ja yhteiskuntaoppia.
. 3
Tiistaina 17. Haluaisin
hankkia lisää työkokemusta aloilta, joissa voin olla teJanina Viitasaari
Aino-Maria Pusa
Pyjamabanaanit Eemeli Ojalainen ja Eino Alamettälä. helmikuuta 2015
Abit lähtivät lomalle
lukemaan ja töihin
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Koulutiensä
päättymistä
juhli toistaiseksi pienin Parkanon lukion abiturienttiryhmä. Vähän on vielä auki, mihin haen. Heinäkuussa menen armeijaan. tytöt ja pojat
a
2007?2008 synt. Armeijaan
menen tammikuussa.
Haaveena
poliisikoulu
Jasmine Majuri tekee viikonloppuisin töitä HeseStopissa ja jatkaa työntekoa kirjoituksiin valmistautumisen
lomassa.
Urakasta on vielä edessä äidinkieli, matematiikka,
psykologia ja pitkä ruotsi.
Toiveammatti on jo tie-
27 kappaletta Parkanon lukion abiturientteja viiletti lukulomalle.
Palomies Jasmine Majuri hoiti perinteisen pulpetin polttamisen.
dossa. klo
o 13
Ilmoittautuminen paikan päällä klo 12.30
Sarjat:
2011 synt. Alan englanninkielisille
linjoille olen jo laittanut hakemuksia. Haluan päästä
lukemaan oikeustieteitä tai
hallintotieteitä. Kirjoitusten jälkeen alan
lukea pääsykokeisiin. Yhteiskuntatieteet kiinnostavat.
Englantia
korottamaan
Abiturientti Janina Viitasaari kirjoittaa keväällä äidinkielen, englannin, ranskan ja
matematiikan.
. Niiden lisäksi
on edessä vielä äidinkielen
ja yhteiskuntaopin ylioppilaskokeet.
. Hän
aikoo mennä korottamaan
englannin ja matematiikan
arvosanoja. tytöt ja pojat
at
2005?2006 synt. tytöt ja pojat
at
Tyyli perinteinen.
Paikalla mehutarjoilu ja puffetti.
Kaikki osallistujat palkitaan!
Kisajärjestelyistä vastaa KihU
Tervetuloa!
T
t l !. Sen lisäksi edessä on äidinkielen esseekoe, historia
ja yhteiskuntaoppi.
. Hän aikoo mennä korottamaan englannin arvosanan. Poliisin työ vaatii hyvää
ihmistuntemusta, joten ei
haittaa, vaikka en heti pääse opiskelemaan. Toivottavasti löytyy viimeistään kesäksi. Penkkarilajelulla hytisi tällä kertaa 27 kolmannen vuosikurssin opiskelijaa.
Abit ovat suorittaneet
osan ylioppilaskokeistaan jo
syksyllä.
Kirjoitukset jatkuvat 9.
päivä maaliskuuta äidinkielen esseekokeella ja päättyvät 23. Majuri aikoo hakea
poliisikouluun.
. Peppi
Pitkätossuna Jenny Lepistö.
kemisissä erilaisten ihmisten
kanssa.
Eemeli Ojalainen käyttää
lukuloman lukemiseen. Sen jälkeen toivon
pääseväni opiskelemaan joko osteopaatiksi tai fysioterapeutiksi.
HIPPO-HIIHDOT
Kihniön Kettukallion koululla su 22.2. Luotan, että äidinkieli menee omalla painollaan.
Kirjoitusten jälkeen menen
töihin Kihniön terveyskeskukseen, Pusa kertoo.
Työn ohessa hän valmistautuu kevään pääsykokeisiin.
. Yhteishaku alkaa muutaman viikon kuluttua. Yksi vaihtoehto on
valtiotieteellisen tiedekunnan sosiologiopinnot. ja nuoremmat tytöt ja pojat
2009?2010 synt. Toivon pääseväni
opiskelemaan heti lukion jälkeen, hän kertoo.
Eino Alamettälä aikoo lukulomalla valmistautua kirjoituksiin ja hakea töitä vasta, kun ylioppilaskokeet ovat
ohi.
Alamettälä kirjoitti syksyllä englannin ja matematiikan
Eläinlääkäri määräsi varmuuden vuoksi perheen koirille 3 viikon K-vitamiinikuurin.
Pari päivää myöhemmin. Suomalaisissa perinteissä laskiaisena syödään kermatäytteistä pullaa ja lasketaan
mäkeä. Nauretaan vähän, sillä se pidentää ikää. Näin iso koira ei meneh-
dy pieneen määrään rotanmyrkkyä.
Wilma selvisi oireista
viime lokakuussa
Myrkytyksestä selvisi myös
pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Wilma viime syksynä. Kun kerroin Berneril-
Koko ajan saa pelätä lemmikkien puol
Nuori koira menehtyi myrkytykseen viime keväänä.
MAARIT LEHTO
KARVIA
Karvialainen Maarit Heinola on huolissaan perheen
koirien puolesta. Viimeisimmän päivityksen mukaan koossa on yli 33
miljoonaa euroa. Aivan ihana koululuokka. Jumalanpalvelusten kaava
oli yksinkertaisempi
kuin muina aikoina.
Nyky-yhteiskunnassa ei juuri ole enää tällaisia kaikkia yhdistäviä
juhla-aikoja. Hän epäilee, että joku jättää myrkytettyjä rotanraatoja pihapiiriin
ja viereiselle pellolle, missä
hän lenkkeilee kolmen lemmikkinsä kanssa Alkkiantien
varressa.
Heinola on ilmoittanut
myrkytysepäilyistä poliisille.
Viime viikolla Heinola
löysi jälleen kuolleen rotan
hangelta.
. Aiempina
vuosisatoina paastonajan ruokavalio
on ollut yksinkertaistettu, ja varsinkin lihan määrää on
vähennetty tai se on
kokonaan poistettu
pöydästä. Sen
sijaan nykyiset asumisen, syömisen ja liikkumisen tavat mielletään normaaleiksi, vaikka ne eivät ole ympäristön kannalta kohtuullisia.
5C-luokan lahjasekin vastaanottivat Uusi lastensairaala -hankkeen vapaaehtoistyöntekijä Birgitta M
myös teeman mukaiset tuliaiskassit.
na näin positiivisessa hankkeessa. Vikaa ei löytynyt.
Maarit Heinola löysi kotinsa nurkalta punertavan
?ruokapalan?, joka näytti rotanpäältä. Hän mittasi koi-
ralla kuumetta ja se laitettiin
tiputukseen. Motivaationa on usein ilmastonmuutoksen jarruttaminen. Tunnelma konsertissa oli
käsinkosketeltavan lämmin.
Minun tiedossani ei ole, että vastaavanlaisia vierailuja
olisi täällä aiemmin koettu.
Myllymäki on varma, että kokemuksesta jäi oppilaillekin kauaskantoinen muistijälki.
Niina Martikainen
Jokainen euro
vähentää velkaa
. helmikuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Paastotaan
tai sitten ei
Traktorilla kauppaan so
Tänään vietetään laskiaistiistaita, joka on viimeinen
juhlapäivä ennen pääsiäistä edeltävän 40-päiväisen
paastonajan alkamista. Siitä se alkoi virota, Maarit Heinola kertoo.
Muutamaa päivää myöhemmin Wilma oireili jälleen. 4
Tiistaina 17. Jos joku paastoaa, hän tekee sen omasta vakaasta
halustaan eikä siksi, että kaikkihan niin tekevät.
Toisaalta moni noudattaa päivästä toiseen rajoitettua ruokavaliota. Koiralta otettiin eläinlääkärillä muun muassa munuaiskoe. Raato oli selkeästi aseteltu paikalle, Heinola sanoo.
Koirat ovat ehtineet syödäkin rotista osia. Niin sanotun yhtenäiskulttuurin aika on
ohi. Koira oli tuolloin 8
kuukauden ikäinen.
Narttupentu Wilma makoili, ei syönyt eikä juonut.
Seuraavana päivänä tilanne
jatkui.
. Se ei voi olla vaikuttamatta heidän ajatusmaailmaansa.
Uuden lastensairaalan
on määrä valmistua vuonna
2017. Viime viikolla 9-kuukauden ikäinen
landseerin ja pyreneittenkoiran sekoitus Paavo oli syönyt
noin puolet raadosta. Lopputuloksena on tyytyväinen ja kiitollinen mieli.
Mitään muuta riitasointua ei tällaisen laskiaisen
viettoon jääkään kuin perimmäinen kysymys: mansikkahilloa vai mantelimassaa?
?
Moni
noudattaa päivästä toiseen
rajoitettua
ruokavaliota.?
5C-luokka
lahjoitti osan
levymyyntituloistaan
uudelle
lastensairaalalle.
MINNA LAUTAMÄKI
HELSINKI
Keskustan koulun 5C-luokan Traktorilla kauppaan -projekti huipentui Helsingin
Lastenklinikalle, kun musiikkiluokka piti sairaalan
aulassa lähes tunnin mittaisen konsertin.
Poliklinikan aulassa konserttia oli kuuntelemassa potilaita, heidän vanhempiaan
ja sairaalan henkilökuntaa.
Konsertin jälkeen oppilaat luovuttivat Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen
2 500 euron lahjasekin.
Opettaja Johanna Koskiniemi kertoo, että lahjoitussumma on kerätty Traktorilla kauppaan -levyn myynnillä.
Uusi
Lastensairaala
-hankkeen puolesta lahjasekin vastaanottanut Birgitta
Myllymäki kertoo olevansa
vaikuttunut luokan vierailusta lastenklinikalla.
. Lapsille on
tärkeä kokemus olla muka-
PÄIVÄN LAINA
Ylen verkkouutiset:
Kulutuksen kohtuullistaminen on helppo mieltää
ostamisen vähentämiseksi. Lähdetään laskiaismäkeen. helmikuuta 2015
Tiistai 17. Tänä vuonna jälkimmäinenkin onnistuu vallan hyvin, sillä lunta on vähintään tarpeeksi.
Kristillisessä kirkkoperinteessä on useita paastonaikoja, jolloin on valmistauduttu kirkkovuoden suuriin juhliin, kuten jouluun ja pääsiäiseen. Otetaan termospulloon reilun kaupan kahvia ja koppaan
luomujauhoihin ja onnellisen kanan muniin leivottuja laktoosittomalla kermalla täytettyjä laskiaispullia.
Nämä hellivät sekä vatsaa että omaatuntoa.
Sitten lasketaan mäkeä, mikä tekee hyvää lihaksille. Isot virrat, jotka vaikuttavat siihen, onko kulutuksemme ympäristön kannalta kohtuullisia, ovat ne, että
mitä sähköä tilaamme, kuinka paljon käytämme autoa ja lennämme sekä syömmekö kasvispainotteisesti, Berg sanoo.
Esimerkiksi vaatteet luovat Bergin mukaan vain
muutaman prosentin suomalaisten ilmastojäljestä. Uusi lastensairaala -keräys
on pala historiaa. Siihen on kuitenkin vaikuttavampiakin keinoja, sanoo kestävään kulutukseen erikoistunut valtiotieteen tohtori Annukka Berg.
. Naistenklinikan ja
nykyisen lastenklinikan välimaastoon sijoittuvan uuden rakennuksen perustuksia tehdään jo kovaa vauhtia.
Yksityisten lahjoitusten
tavoitteeksi asetettu 30 miljoonaa euroa on jo ylitetty.
. Jokainen
alkuperäisen tavoitteen yli
mennyt euro vähentää velkasaldon määrää, Myllymäki toteaa.
Keräys huipentuu ensi kesäkuussa pidettävään stadionkonserttiin, jossa on mukana useita Suomen kärkimuusikoita, Cheekistä Jaak-
ko Ryhäseen.
Omaa ohjelmistoa
ja tuttuja hittejä
Idea osallistumisesta uuden
lastensairaalan keräykseen
syntyi opettaja Johanna Koskiniemen päässä.
Hän oli yhteydessä keräyksen keulahahmoon Anne Berneriin ja kysyi, voiko
luokka tulla keikalle sairaalaan.
. Myllymäen mukaan
rakentaminen etenee aikataulussa. Sellaiseksi, ettei hankita
yhtä paljon muovikrääsää ja shoppaillaan korkeintaan
kirpparilla. Eläinlääkäri oli onneksi
lähistöllä. Koira
on varmuuden vuoksi K-vitamiinikuurilla.
Heinola sanoo, että isokokoinen koira painaa 50?60 kiloa.
. Osa tekee niin allergioista ja sairauksista johtuen pakosta, mutta moni myös vapaaehtoisesti eettisistä ja vakaumuksellisista syistä tai terveyshyötyjä tavoitellen.
Ulkonaisesti paastoa muistuttavia lyhytaikaisia
ruokavalioita ovat myös monenlaiset kuurit, joilla
syödään elimistöä oletettavasti puhdistavaa ruokaa.
Siinä, missä kristillisellä paastolla pyritään hoitamaan sielua ja henkeä, itse valittavilla ruokavalioilla
halutaan vaikuttaa ruumiin terveyteen, ympäristön
tilaan tai vaikkapa eläinten hyvinvointiin.
Nämä monen parannuksentekovälineet voinee
kuitenkin yhdistää
Saamme tuumausaikaa, miten toimia. Olin jo
aikaisemmin ajatellut, että
joku on voinut myrkyttää
koiramme tahallaan, Maarit
Heinola sanoo.
Viime keväänä Heinolat
menettivät 4-vuotiaan rottweilerin. Linjaautossa pääkaupunkiin matkasi parinkymmenen oppilaan lisäksi koko konserttivarustus.
. 55-vuotias mies ajoi henkilöautolla Satakunnankadulta Parkanontien risteykseen
eikä noudattanut liikennemerkillä osoitettua väistämisvelvollisuutta. helmikuuta
2015
Ti 17.2.
Väinö, Rita, Karita
Laskiaistiistai
Ke 18.2.
To 19.2.
Pe 20.2.
La 21.2.
Kaino
Eija
Heli, Heljä, Helinä
Keijo
5
5
Anne Ranta-Knuuttila
Parkanolainen pariskunta
menehtyi nokkakolarissa
i Lastenklinikalla
MAARIT LEHTO
PARKANO
?
Kun kerroin Bernerille koko stoorin, hän
toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi.?
Keski-ikäinen parkanolainen pariskunta menehtyi lauantaina iltapäivällä auto-onnettomuudessa Parkanossa. He loukkaantuivat lievästi, ja heidät toimitettiin jatkotutkimuksiin.
Onnettomuuspaikalla on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Heikki Pettinen
Kuolonkolari sattui Aureentiellä lähellä Kuruntien risteystä.
yllymäki ja sairaalakoulun opettaja Marja Lopperi. Se törmäsi keskustan
suunnasta tulleen henkilöauton keulaan.
Heittelehtimään lähtenyt henkilöauto suistui törmäyksen jälkeen ojaan. Kokouksen aikana selvisi,
ettei myyjänä toimivalla Sastamalan koulutuskuntayhtymällä ole kiinteistölle lainhuutoa.
Lainhuutotodistuksen mukaan omistaja on LänsiPirkanmaan koulutuskuntayhtymä.
. En tiedä, onko tapauksilla yhtäläisyyttä. 4-vuotias Titi kuoli
myrkytykseen.
Titi oli useita päiviä huo-
novointinen, ei syönyt eikä
juonut.
Myöhemmin tilanne uusiutui. Aihe on aiheuttanut sydämentykytyksiä ja tunteen purkauksia viime aikoina, valtuuston puheenjohtaja Petteri Wiinamäki (ps) totesi.
Valtuusto päätti yksimielisesti, ettei se ota asiaa käsittelyyn myyjän lainhuudon puuttuessa.
Kotikouluna aikanaan toimineen kiinteistön kauppahinta on 1 euro.. Kolari sattui Aureentiellä hieman ennen kello 15.
Pariskunta oli kääntynyt Kuruntieltä Aureentielle keskustan suuntaan. Naiskuljettaja
loukkasi kättään. Noin 45-kiloinen, terve koira rauhoitettiin eläinlääkärillä ja se menehtyi heräämättä.
Perheelle jäi arvoitukseksi, mihin rottweiler kuoli.
Maarit Heinola arvelee, että
koira sai lisää myrkkyä.
Maarit Heinola lenkkeilee
koiriensa kanssa kotinsa vieressä olevalla pellolla. Maastosta on löytynyt rotanraatoja.
Musiikkiluokka esitti konsertissa omaa tuotantoaan ja tuttuja
hittejä.
ti käynnistyi, kun luokan
oppilas Miro-Matias RantaKnuuttila voitti piirustuksellaan Pirkanmaan Osuuskaupan kesäkassikilpailun.
Luokan käyttöön annettu palkintosumma 500 euroa
päätettiin panna poikimaan,
ja luokka kävi Akun Tehtaalla äänittämässä kesäkassiteemaan sävelletyn biisin
Traktorilla kauppaan.
Levynjulkistamiskonsertin jälkeen luokka on keik-
kaillut ja biisiä on kuultu
muun muassa Jyväskylän
maatalouskonenäyttelyssä ja
Tampereen kukkaisviikoilla.
Levy ja siihen liittyvä video löytyy myös presidentti
ja rouva Sauli Niinistön hyllystä.
. Kuljettaja oli kiihdyttänyt henkilöautoa
voimakkaasti. Mukana oli rumpusetti ja muita lyömäsoittimia,
nokkahuiluja, kosketinsoittimet, viulut, haitarit, basso,
mikrofonit, nuottitelineet ja
äänentoistolaitteet, Koskiniemi luettelee.
Oppilaat soittivat aulassa
12 biisin setin, jossa kuultiin
Birgitta Äijälän luokalle säveltämiä kappaleita ja suurelle yleisölle tuttuja hittejä,
kuten Pikkuveli, Keltainen
toukokuu ja missä muruseni on.
Niinistöltäkin
tuli kiitoskortti
Traktorilla kauppaan -projek-
lesta
Heinola löysi kodin vierestä
rotan raadon mättään päältä.
Hänestä näytti siltä, että raato oli aseteltu mättäälle.
Heinola luki lehdestä (YS
13.1.), kuinka parkanolaiset
koirat menehtyivät myrkytysoireisiin.
. Kuljettaja ja hänen vieressään ollut
puoliso todettiin menehtyneiksi.
Keskustan suunnasta tulleessa ajoneuvossa oli kolme
parkanolaista henkilöä. Muistona
projektista meillä on nyt myös Sauli
Niinistöltä ja Jenni Haukiolta tullut kiitoskortti, Johanna
Koskiniemi kertoo.
Parkanontien ja
Satakunnankadun
risteyksessä kolisi
PARKANO
Parkanossa Satakunnankadun ja Parkanontien risteyksessä tapahtui kahden henkilöauton välinen risteyskolari perjantaina iltapäivällä. Kolaria tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Kotikoulun oston
käsittely siirtyi
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Kihniön kunnanvaltuusto sai lisää harkinta-aikaa Ikatan toimipisteen kaupoista. Auto oli alkanut heittelehtiä ja suistui kylki edellä vastaantulevien kaistalle. Osastoille vietiin
le koko stoorin, hän toivotti
meidät lämpimästi tervetulleiksi, Koskiniemi kertoo.
Helsingin matka oli luokalle iso ponnistus. 15
Tiistaina 17. Mies ajoi Niementien suunnasta tulleen,
62-vuotiaan naisen kuljettaman henkilöauton eteen.
Autot törmäsivät risteyksessä ja saivat kolarivaurioita.
Mieskuljettaja vietiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan tarkastettavaksi
helmikuuta 2015
Vanha pappila sopisi
Miina ja Manu -taloksi
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Parkanon kaupunginvaltuusto hyväksyi 810 000
euron määrärahalisäyksen perusturvalautakunnan viime vuoden menoihin, mutta ei ilman
keskustelua. Minä ihmettelen, missä tehostettua palveluasumista voisi hoitaa
0,50:n mitoituksella.
ARTO PAPUNEN
YLÄ-SATAKUNTA
Pohjois-Satakunnan palopäällystökerhon alueen palokunnat kilpailivat ensimmäistä kertaa keilailussa.
Kisa käytiin Kankaanpään
Kuntoutuskeskuksessa ja
siihen osallistui Kankaanpään, Karvian ja Parkanon
VPK:sta noin 20 henkeä. Olisi hyvä saada tietää, miten sairastavuus on
lisääntynyt ja voimmeko
itse vaikuttaa asiaan jotenkin, Uotila sanoi.
Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma muistutti kaupunginhallituksen
kiinnittäneen jo kesällä
huomiota siihen, että erikoissairaanhoidon menojen nousevan yli budjetoidun. Kerhon alueen
muitakin palokuntia halutaan mukaan tutustumaan
uuteen lajiin, sanoo kerhon
puheenjohtaja Jori Louhisuo.
Naisten sarjassa hopealle
heitti Karvian VPK:n Outi Liikala, kun voiton vei Parkano
VPK:n Johanna Majuri.
Miina ja Manu
-hanke tähän
mennessä
Ajatus sisäleikkipuistosta
perustuu Kehitys-Parkin
tekemään markkina- ja
asiointitutkimukseen.
Kehitys-Parkki sekä lastenkirjoja julkaiseva Satukustannus Oy allekirjoittivat yhteistyösopimuksen
viime keväänä.
tys kaupungin omistamassa
talossa. Tavoitteena on perustaa yhdistys, joka voi hakea
Leader-rahaa rakentamiseen
ja hankevetäjän palkkaamiseen, Tuominen kertoo.
Hän korostaa, että tarkoitus ei ole sysätä puiston
pyörittämistä vapaaehtoisten kontolle. Ylitys
talousarvioon verrattuna
on puoli miljoonaa, mutta vuoden 2013 tilinpäätökseen verrattuna menot kasvoivat alle 300 000
euroa.
Muita ylityksiä tuli Kuusiluoman mukaan
muun muassa kuljetuspalveluissa, lääkäri- ja lääkemenoissa sekä laboratoriomenoissa, sosiaalipuolella vammaispalveluissa
ja lastensuojelussa. Nuorten sarjassa Jere-Petteri Kivimäki Kankaanpäästä sai mitalin ainoana osallistujana.
. Jyrki Uotila
(sd.) totesi summan olevan niin iso, että asia kaipaa yksityiskohtaisempaa
analyysia.
. Paljonko olisivat olleet tulot, jos Väistössä olisi ollut asukkaita?
Vuokraa on maksettu joka
kuukaudesta 14 000 euroa,
Uotila huomautti.
Taustavoimaksi
tarvitaan
yhdistys,
joka voi
hakea
Leaderrahaa.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Kehitys-Parkin
toimitusjohtaja Juha Tuominen lähtee viemään Miina ja Manu
-puistoa uuteen suuntaan.
Alunperin Kolmoskeskukseen suunnitellun sisäleikkipuiston mahdollinen sijoituspaikka voisi hänen
mielestään olla kivenheiton
päässä sijaitseva vanha pappila.
Rakennuksen
omistaa
Parkanon seurakunta, jonka
kanssa asiasta on käyty alustavia keskusteluja.
Seurakunta yritti myydä
rakennusta muutama vuosi
sitten. Satukustannus Oy:lle
on tärkeintä, että toiminta ilmentää kirjojen maailmaa.
Leader-rahaa
rakentamiseen
ja palkkakustannuksiin
Toinen ratkaiseva muutos al-
kuperäiseen suunnitelmaan
on se, että yrittäjän sijaan toimintaa pyörittäisi yhdistys.
. Keilailu otettiin hyvin
hyvin vastaan, uudet kilpailut pyritään järjestämään
syksyllä. Kisoissa jokainen heitti neljä
kierrosta.
Yksilökilpailun mitalisijat menivät Kankaanpäähän: kultaa Harri Viitasalo,
(548) hopeaa Ari Vartiainen
(459), pronssia Mika Kuusisto (457). Se on kuitenkin otettu pois myynnistä, ja tiloissa järjestetään edelleen seurakunnan lasten ja nuorten
toimintaa.
Tuomisen mukaan vanhassa pappilassa kiinteistöja rakentamiskustannukset
tulisivat huomattavasti edullisemmaksi kuin Kolmoskeskuksen liikerakennuksessa.
Sijaintikin on ihanteellinen. Sen vuoksi hallitus määräsi lisäsäästöjä.
Ilman niitä tilanne olisi
huonompi.
Budjetti oli liian
toiveikas
Perusturvajohtaja Vuokko Kuusiluoman mukaan
budjetin ylittyminen ei
ollut yllätys, koska erikoissairaanhoitoon budjetoitiin vähemmän rahaa
kuin siihen oli mennyt
edellisenä vuonna. Miinasta ja Manusta voisi tulla Parkanolle samanlainen brändi kuin Herra Hakkarainen on Sastamalan kaupungille, Tuominen
visioi.
Hän muistuttaa, että lasten kanssa kaupunkiin saa-
Sen mukaan kolmoskeskuksen alueelle tulee
yrittäjävetoinen Miina ja
Manu -sisäleikkipuisto,
ravintola ja 3?4 konseptiin
sopivaa erikoismyymälää.
Elinkeinoyhtiö neuvotteli neljän yrittäjän kanssa
puiston rakentamisesta,
mutta yrittäjät vetäytyivät
hankkeesta liian korkeiden investointi- ja kiinteistökustannusten takia.
daan houkuteltua myös
vanhemmat, jotka käyttävät
kaupungin muita palveluja.
. Tarkoituksena on kehittää kaupungin ja koko alueen elinvoimaa sekä matkailutoimintaa. Meillä mitoitus on 0,6
ja vuodeosastolla vielä
korkeampi. Pitäisi kuntouttaa,
mutta siihen ei riitä henkilökuntaa, Männikkö
sanoi.
Vuokko Kuusiluoma
totesi virallisen suosituksen olevan 0,5 hoitajaa potilasta kohden, mutta niin
vähällä väellä ei Parkanossa toimita.
. Kehitys-Parkki
on hankkeessa tiiviisti mukana ja varsinaista toimintaa
vetäisi tehtävään palkattava
ammattilainen.
Vapaaehtoisia tarvitaan
lähinnä ideoimaan taloon sisältöä ja perustamaan yhdistys, jos mikään jo olemassa
olevista yhdistyksistä ei siihen ryhdy.
Tuomisen ajatuksissa talon esikuvana on Sastamalassa sijaitseva Herra Hakkaraisen talo.
. Enää ei puhuta ympäri vuoden auki olevasta sisäpuistosta, vaan Miinan ja
Manun talosta, joka on auki
touko-syyskuun, joulunajan
ja muut lomat ja viikonloput.
Silloin seurakunnan toimintakin voisi jatkua tiloissa.
Tuominen kertoo, sisäleikkipuiston muuttuminen
alkuperäistä pienempimuotoisemmaksi ei vaikuta Miina ja Manu -kirjoja julkaisevan Satukustannus Oy:n
kanssa tehtyyn sopimukseen.
. Joukkuekisassa mitalisijat palokuntien kesken menivät, että kullan vei Kankaanpää (1 700 Harri Viitasalo / Ari Vartiainen) Karvia otti hopeaa (804 Markku
Papunen / Arto Papunen) ja
Parkano sai pronssia (787 Johanna Majuri + Mika Harju).
Naisten sarjan osallistui
voitti Parkanon Johanna Majuri tuloksella 362 ja hopean
vei Karvian Outi Liikala tuloksella 347. Vanhan pappila on Paroonin kauppareitin varrella, joka yhdistää kaksi keskustaa.
Tuominen sanoo, että Miina ja Manu -hanke on muuttumassa kylän kokoiseksi.
Talossa järjestettäisiin toimintaa ja ohjelmaa lapsille.
Siellä olisi myös leikkihuo-
Juha Tuomisen mielestä vanha pappila sopii sijainniltaan ja ilmeeltään Miinan ja Manun kotitaloksi.
neita, joissa voisi leikkiä satukirjoista tuttujen kissahahmojen tapaan.
. Joukkuekisassa
palokunnilta laskettiin jokaisen palokunnan kahden
parhaimman tulokset yhteen. Säästöä jäi toimeentuloturvassa ja vanhusten asumispalveluissa.
Jyrki Uotila ei kelpuuttanut vanhusten asumispalvelua säästöksi, vaikka Väistön menot tyhjänä
ovatkin olleet pienemmät.
. Talo toisi lisäksi
kesä- ja viikonlopputyöpaikkoja nuorille.. 6
Sairaalamenojen
ylitys ei
ollut yllätys
Tiistaina 17. Sitäkin pyörittää yhdis-
Palokunnat kaatoivat keiloja
0,5 hoitajaa ei riitä
Jaana Männikkö (sd.) kysyi, onko hoitotyön mitoitus vedetty liian kireäksi.
Minuun saa ottaa yhteyttä
ja kertoa, mitä nykyään tekee.
50-VUOTIAS
Juha Anttila
syntynyt 18.2.1965 Ylistarossa
valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta
(nyk. Paljon
on tehty talkoilla iltaisin ja
viikonloppuisin.
. Vanhusten tunteet ovat jo kauan
olleet toisarvoisia. Valinta
osoittautui oikeaksi.
. On tärkeää, että kukin oppilas löytää itselleen sopivan
ilmaisutavan.
. ihmiset
tuntevat tuntehin, siellä lähell. Aalto-yliopisto) taiteen maisteriksi
kuvataiteen lehtorina
Parkanon yhteiskoulussa ja lukiossa vuodesta
1991
puoliso Päivi ja pojat
Atte, 17, ja Arttu 14
harrastuksia kuntosali, golf, keilailu ja Köntys (nykyisten ja entisten
opettajien harraste- ja
urheiluporukka)
oma yritys Tmi Kuvatuotanto Juha Anttila
Mahdollisesti joku voisi myös
tulla lukiolle kertomaan oppilaille työstään, hän toivoo.
Juha Anttila ei juhli syntymäpäiväänsä vaan on matkoilla.
Pyhän pilkkaaminen on jo toinen juttu. Siitä saa
itsekin virtaa.
Nuorten kanssa pärjää pitkälle huumorilla. Nuorissa on energiaa, iloa
ja nuoruuden riemua. helmikuuta 2015
Oppilaan oivallus tuo
virtaa opettajalle
Kunnioitammeko
me ihmistä vai
sananvapautta?
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Piti tulla arkkitehti, mutta
tulikin kuvataiteen lehtori.
Pääsykokeiden järjestys ohjasi Juha Anttilan ammatinvalintaa.
Taideteollisen
korkeakoulun kokeet olivat ensin,
ja Anttila sai tiedon kouluun
hyväksymisestä juuri ollessaan arkkitehtiopintojen pääsykokeissa.
. Taideteollisen kokeissa
oli tehty yhteistyötä, ja muutenkin hyvä henki ja rento
meininki. Opiskelu oli älyttömän
monipuolista. Mikä sitten on
pyhää. On sääli, jos se nyt täältä
kuivahtaa.
Vain mielikuvitus
rajoittaa tekemistä
Vaikka elokuva on opettajalle läheisin taidemuoto, se on
KOLUMNI
Sota sananvapaudesta on hiljalleen laantunut . Niin
pitkällä jo olemme, etteivät vanhemmat kykene havaitsemaan omien lastensakaan hätää, vaan kiusaavat heitä
aina kuoleman portille. sen sijaan että pyrkisimme yksinkertaisesti vain
kunnioittamaan toisen arvoja ja niiden edustajia, ihmisiä.
Ilmiöön eivät syyllisty ainoastaan ääriryhmät.
Vai onko tälläkin alueella meneillään hybridisota ?
ajan ilmiö. Kyky tulkita toisen ihmisen sanoja ja reaktioita hiipuu, me
emme enää tunnista läheistemme mielen liikkeitä. Anttilan mukaan kyse on resurssipulasta. Harmittominta
se lienee lehtien mielipidepalstoilla, sillä lehdillä on vastuu siitä, mitä julkaistaan.
Mutta lehtiäkin on monta sorttia. Minkä ihmeen
vuoksi keskitien löytäminen on niin vaikeaa. Lukuisat erilaiset
traumat, kokemukset ja vastoinkäymiset tuppaavat muotoilemaan käsitystä maailmasta ja suhtautumista siihen.
Tietysti tiedostamattomasti, oli henkinen tai hengellinen
asenne mikä tahansa.
Meillä länsimaissa on sananvapaus, ja sitä me taatusti
myös puolustamme. Emme
myöskään oivalla, että jumalanpilkassa ei osuta Jumalaan, vaan toisen ihmisen tunteisiin ja vakaumukseen.
Hänellähän on niihin täysi oikeus. Pidin tuloni edellytyksenä, että koululle hankitaan
kunnolliset videoeditointilaitteet. Arkkitehtien kokeissa mentiin perinteisesti
tyyliin näytä ajokortti, koe alkaa nyt ja olkaa hiljaa, Anttila
kuvailee.
Oli helppo valita rennon
meiningin koulu. Eiväthän kaikki meikäläisetkään . Mielestäni näissä asioissa ei pitäisi kajota toisen ihmisen ajattelun suuntaan.
Asiat vain pyritään nykyisin selittämään pelkällä järjellä,
ja sananvapauden piikkiin. Toiset lehdet suorastaan pyrkivät jakelemaan ajatuksia, mitkä eivät palvele
kenenkään tarpeita, korkeintaan jonkin ryhmän etuja tai
vahingollisia mielipiteitä. Sananvapautta vain on monenmoista, kuten provosointia tai vallankäyttöä. Joukossa on ainakin valokuvaajia, muotoilijoita, elokuvaohjaajia, tuottajia ja sarjakuvapiirtäjiä.
. Sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta sanonta ei taida päteä ääriryhmiin. Parkanossa
pitkiä elokuvia on syntynyt
viisi, ensimmäinen vuonna
2003 ja viimeisin 2014.
Juha Anttilan mielestä lukiota olisi kannattanut markkinoidakin elokuvilla enemmän kuin on tehty.
Nyt Parkanossa elokuvanteon jatkuminen kohdalla on kysymysmerkki. Eivätkä
antamaan anteeksi.
Ihminen on psyykkinen kurouma. Olen kokeillut
taiteen alalla melkein kaikkea
mahdollista.
Perinteisen opiskelun lisäksi oli monenlaisia projekteja. Jotain olen siis tehnyt oikein, kun en ainakaan ole onnistunut pilaamaan kaikkea.
Anttila kuulisi mielellään
entisistä oppilaistaan.
. ei valmistu vain
koulutuntien aikana. Sananvapauteen kätketään
helposti myös pilkka, jopa vapaus provosoida.
Vähintä, mitä me voimme tehdä, on kunnioittaa kanssaihmisen mielipidettä . Kuten tietysti oikeus
sananvapauteenkin.
Pyrkimällä pilkkaamaan tai painamalla alas lähimmäisen käsitys asioista, väheksymme joka tapauksessa hänen
sanan- ja ajatuksenvapauttaan. Joka tapauksessa me elämme kovin skitsofreenisessa maailmassa.
Aino Rimppi. Niihin kuului muun
muassa jääveistosten tekoa
moottorisahalla, leijantekoa
ja -lennätystä, ympäristötaidetta Outokummun vanhalla
kaivosalueella sekä laavujen
pystytystä luonnonpuistossa.
Juha Anttila suuntautui
kuvaamataidon opetusohjelmaan, jossa hän teki lopputyönsä elokuvasta. on Jumalakin.
Olemmeko totaalisesti vieraantumassa tunteista. Ikään kuin sananvapauden nimissä he esittävät aina vastalauseen, mutta omia ehdotuksia ei tipu.
Sananvaputtako sekin. Ne saatiinkin, sillä
silloinen koulutoimenjohtaja Juho Kotila ja lukion rehtori Erkki Hyötyläinen suhtautuivat asiaan hyvin myönteisesti, Anttila kiittää.
Elokuvan tekeminen ja
kuvaus olivat 1990-luvun
alussa kouluissa uusi juttu.
. Siihen kun jokainen pyrkisi, tilanteetkaan eivät kärjistyisi. 7
Tiistaina 17. Jokaisella ihmisellä on ajatus jostain äärettömästä, kaiken yläpuolella olevasta, olemassaolon mysteeristä
yleensä tai vaikkapa vain rakkaudesta ja kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan. Kukin ajatteleva olento saa rauhassa omaksua itseään tyydyttävän, elämää ylläpitävän voiman, eikä sitä
kenenkään saisi ryhtyä kolhimaan. Muutenkin saatetaan asettua poikkiteloin vaikka
vain periaatteesta.
Tunnetuin poikkiteloin tekeytyjä poliittiselta rintamaltamme on mielestäni vihreän värinen . Suomessa uskonnollinen pilkka
ei ole ongelma, viestittää Kirkkohallitus, miksi tehdä siitä
ongelma?
Jos meillä on sananvapaus, niin on myös uskonnonvapaus. Hän toi
elokuvanteon mukanaan tullessaan opettajaksi Parkanon
yhteiskouluun ja lukioon.
. Kuri pitää olla, siitä pidän
kiinni. vaikka väri ideana olisikin varsin kunniallinen. On minua sen vuoksi
kutsuttu natsi-Anttilaksikin,
opettaja naureskelee.
Moni entinen oppilas
valitsi taideammatin
Juha Anttila on huomannut,
että entisistä oppilaista moni
on päätynyt taidealalle. pysty aina unohtamaan. Oli kyseessä mikä taidemuoto tahansa,
välineet ja periaatteet on hallittava, ennen kuin niitä pystyy käyttämään.
Anttilan mielestä opettajan
työssä on parasta, kun oppilas
aidosti oivaltaa jotakin uutta.
. Anttilan
mielestä kuvataidetta ei pidä
ottaa oppiaineena liian vakavasti, sillä se on parhaimmillaan oppilaille henkireikä.
Opettaja kertookin siksi sallivansa hyvin monenlaisia ideoita ja ilmaisutapoja.
Huonoa käytöstä ei kuitenkaan sallita, vaikka nuoret
?
On minua
kutsuttu natsi-Anttilaksikin.?
hakevat rajoja ja koettelevat
opettajan sietokykyä.
. Lähinnä tulee mieleen työpaikkakiusaaminen.
???
Kuvataiteen lehtori Juha Anttila pitää tunneillaan kurin, mutta antaa myös vapauksia.
vain osa kuvataiteen opetusta. Niille vain ei koskaan mikään kelpaa. ja uskontoa. Moni sanoo, ettei halua
tehdä, koska ei osaa piirtää.
Piirtäminen on kuitenkin
vain osa yksi mahdollinen
tekotapa, ja rajana on vain
mielikuvitus.
Luovassa prosessissakin
Anttila painottaa perusasioiden osaamista. tai niin ainakin luulin, kunnes koitti lauantai-ilta. Eivät ne ole oikein tunnettuja vielä nykyäänkään.
Parkanon lukion erikoisuus
ovat pitkät elokuvat, joita
ei Suomessa tehdä missään
muussa lukiossa.
Anttilan mukaan erityistä elokuvalinjaa tarjoavissakin lukioissa tehdään vain
lyhytelokuvia. Usein myös tuntuu siltä, kuin
kirjoittaja pyrkisi käyttämään sananvapautta vain saadakseen kiireisten asioiden etenemiseen mutkia, tai peräti
solmuja. Eino Leino aikanaan pääsi runokielellään asian ytimeen: Miss. uskonnottomat
tai uskoa tunnustavat . Sananvapautta asioissa toki käytetään
positiivisessa mielessä, mutta teot paljastavat muuta.
???
Äärisuunnat eivät koskaan johda hyvään. Takerrumme myös mieluusti toisten tekemisiin . jopa kiihotamme muita mukaan
Ohjelma tulee nimensä mukaisesti kello
18.30.
. Myös
retkisarjalaiset voivat halutessaan lunastaa mitalin.
Karvian nimikkohiihto
on koko perheen hiihtotapahtuma ja hiihtomatkoja löytyy kaikentasoisille
hiihtäjille. helmikuuta 2015
Skantzinhiihto sivakoidaan
ensi sunnuntaina
TV-OPAS
Nurtsi ja huoltorekka
torstaina tv:ssä
KARVIA
Ylä-.Satakunnan arkisto
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Falunissa alkavien hiihdon
maailmanmestaruuskisojen merkeissä TV1:n Puoli seitsemän -ohjelma esittelee torstain lähetyksessään
Suomen hiihtoliiton huoltorekan ja sen kuljettajan Ari
Nurmenrinnan. Hiihtotapa on
perinteinen.
Hakkola ja sihteerinä Aarne
Seppälä.
Kun sarjoja ja lähtiöjä on
näin runsas määrä, riittää
yleisölle mielenkiintoa varmastikin koko pääsymaksun edestä. Elias Piilola
11.12.
T10 2 km: 1. Lähinnä
heitä kiinnosti, mitä kaikkea
välineistöä autosta löytyy,
Nurmenrinta kertoo.
Hän itse ei pääse katsomaan ohjelmaa ainakaan ainakaan heti torstaina, sillä
kisakiireet painavat päälle.
. Mun elämäni tärkee
tehtävä on toimia varottavana esimerkkinä muille.. No juu,
Arskallahan oli vastaus valamiina:
. Veikka Soikkeli 5.25, 2. Se jäi hänen tuloksekseen, sillä 135 kiloa
jäi yritykseksi.
TULOSPÖRSSI
Parkanon Urheilijoiden
neljännet sarjahiihdot hiihdettiin perinteisellä tyylillä.
M6 0,5 km: 1. Senni
Mustakoski 12.05.
T14 3 km: 1. Naisille on myöskin oma
sarjansa.
Kilpailujen johtajana toimii Paavo Anttila Parkanosta ja valvojana Mauno Ruhala, ratamestarina Jorma Yli-
KUVIOT
Lumettoman vuoden jälkeen Karviassa hiihdetään
perinteisellä
paikallaan
Skantzinhiihto, nyt 27. Kalle Kyösti 11.06.
M9: 1. Mitalin
saavat omakseen kaikki kilpasarjojen hiihtäjät. Matti Hietamäki
8.11, 4. Antti Hietamäki 6.16.
M8 1 km: 1. Yle kävi kuvaamassa Jämin SM-kisoissa tammi?helmikuun vaihteessa. Luonteeltaan
kilpailut ovat kansalliset ja
ajetaan niissä kaikkiaan yhdessätoissa sarjassa, mm.
aloittelevia varten on erikseen paikkakuntalaisten sarja. Kisakansliana toimii Kantin koulu.
Kilpasarjojen lähtö tapahtuu kello 11:n aikaan,
jonka jälkeen 5, 10 ja 20 kilometrin
retkisarjalaiset
voivat taivaltaa kiireettömästi. Karvianjärven
jäälle auratun radan pituus
on n. Minttu Hietamäki 11.54, 2. Media oli paikalla jo tammikuussa 2013 Jämillä, kun ajokki esiteltiin ensi kertaa.
ti keskiviikkona ja torstaina
ratkotaan jo sprinttien mitalit.
Suomen hiihtoliiton huol-
YLÄ-SATAKUNTA 19.2.1965
Karvian jäärata-ajot
ensi sunnuntaina
Laatuaan ensimmäiset paikkakunnalla ovat Karvianjärven jäärata-ajot Karvianjärvellä ensi sunnuntaina. Ohjelman
on myöhemmin katsottavissa
Yle Areenassa.
Parkanon Puntin Kaija Koivula voitti pronssia
ja Risto Jokisalo hopeaa
penkkipunnerruksen Suomen mestaruuskilpailuissa Tammisaaressa. Emilia Piilola 11.52.
HEH
Yks pastori moitti tota TenuArskaa ja kummasteli että
mikähän hänenki elämänsä
tarkotus oikein on. Hän onnistui kaikissa
kolmessa nostossaan ja kirjasi tuloksen 55 kiloa.
60-vuotiaiden 93 kilon sarjassa Risto Jokisalo
aloitti 125 kilolla ja paransi
130 kiloon. Silja Viitaniemi 16.52.
P10 2 km: 1. Työt alkoivat yhdeksältä, sillä urheilijat tulevat puolen päivän aikaan, Nurtsi raportoi maanantaina.
Kisat alkavat virallises-
Koivulalle pronssi,
Jokisalolle hopea
YLÄ-SATAKUNTA
Huoltorekka ja Ari Nurmenrinta eivät ole televisiossa ensi kertaa. Kilpasarjojen kolme
parasta hiihtäjää palkitaan.
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan muun muassa rikkaimuri ja radio-ohjattava auto.
Skantzinhiihdossa on jo
vuodesta 1985 ollut oma
Karvian vaakunalla varustettu hiihdon nimikkomitali, jossa Skantzin aittojen
edustalla hiihtäjiä. Roope Leponiemi 5.27, 2. 9
Tiistaina 17. Kilpailut alkavat klo 12.
Kilpailun järjestäjinä toimivat AK:n Pohjois-Satakunnan piiri ja Karvian
Lions-klubi. Ellen Heinonen 11.36.
P12 3 km: 1. Karvian perinteinen
kilpa- ja kuntohiihtotapahtuma kerää maakunnan
hiihtoharrastajat luonnonkauniille laduille Kiviharjun maastoon. Sarjassa N50 kilpaileva Koivula
nostaa 63-kiloisten sarjas-
sa. Etelä-Pohjanmaalta runsaasti sikäläisiä vauhtiajajia.
torekka on rakennettu Parkanossa.
Puoli seitsemän TV1:ssä
torstaina kello 18.30. Topias Mustakoski 16.07.
T8 1 km: 1. Laura Heinonen 10.49, 2. Oula Kuusiluoma 7.53, 3. Iida Leponiemi 13.52.
T12 (vapaa) 3 km: 1. kerran. 3 km: 1. Kilpailupaikalle on liikenne Karviankylästä AlaKarvian talon luota ja Marjasuolta hakolan kaupalta.
Saamamme tiedos mukaan on ajoihin lupautunut mm. Ajoin yöllä Östersundista maailmancupin osakilpailusta ja olin Falunissa aamulla puoli kuudelta. 1.800 m.
Rata on ollut tämän viikon erinomaisessa kunnossa. Tuukka Soikkeli 11.14.
T12
Sudenpennut Joonatan Koskinen ja Ella Kivioja
kokkasivat johtajansa Tommi
Silvennoisen avustuksella.
Toni Rajala osuu ja Färjestad nousee
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Toni Rajala oli Färjestadin
tehomies, kun joukkue otti tärkeät voitot Ruotsin jääkiekkoliiga SHL:ssä tiistaina
ja keskiviikkona. Pilkkomistöissä huhki Juha-Matti
Juusenaho.
Pysy kuivana
talviretkeilijä tarvitsee
paljon vaihtovaatteita
alusvaatteiksi lämpökerrasto, esimerkiksi villaa tai
teknistä materiaalia
päälle villavaatteita tai
?AA?A¼ KI=J I=QJ F= L=HAHAIEOAJ IQG==J
ei HEE=J R¼D¼J IQPPAE HEEG==kaan päälle, myös hikoaminen kylmettää
tarpeeksi =HQOOQGGE= F=
REHH=OQGGE=
pakkaa niin, etteivät vaatPAAP L¼¼OA G=OPQI==J
muista varsinkin toiset
GAJC¼P
OEHH¼ JA AER¼P GQERQ
UDP¼ JKLA=OPE GQEJ L=E@=P
Huomenta sinne lattialle. Ykkösken-
tässä Rajalan kanssa ovat
viime otteluissa pelanneet
puolustaja Anssi Salmela sekä TPS:stä pari viikkoa sitten siirtynyt hyökkääjä Tero
Koskiranta.
Lauantaina Färjestad kävi Tukholmassa voittamassa
Djurgårdenin 2?3, mutta yk-
köskentälle ei merkitty tehopisteitä.
Toni Rajala on Färjestadin sisäisessä pistepörssissä kolmantena (10+12=22)
ja
Salmela
viidentenä
(5+14=19). Parempi antaa periksi
kuin sairastua, nuoret miehet totesivat.
Pakkasessakin
koko päivä pihalla
Parkanon Kipinäpartio piti
perinteisen talvileirinsä viime viikonloppuna. Kuitenkin partiotapahtumissa suuri osa ohjelmasta
suoritetaan ulkosalla.
Niin myös tällä kertaa, sillä ohjelmassa oli niin rastira-
taa kuin leiriolympialaisiakin. PK:n kasvatti kirjautti molemmissa
otteluissa maalin ja syötön.
Leksand-ottelussa Rajalan
osuma jäi voittomaaliksi.
Laitahyökkääjän panoksen noteerasi myös Ruotsin
suurin lehti Aftonbladet, jo-
ka rankkasi Rajalan tiistain
ottelun ykköstähdeksi ja keskiviikkonakin kolmanneksi.
Lehden kiekkokommentaattori Mats Wennerholm
kirjoittaa suomalaisten nostaneen pohjamutiin vajonneen Färjestadin taas huippujoukkueeksi. helmikuuta 2015
Lumikuoppa kutsui kahta nukkujaa
?
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Nukkuminen hangessa ilman telttaa ja lämmitystä ei
ole jokamiehen laji. Tähän majoitusmuotoon turvautuu moni
suomalainen metsäkanalintu. Tällä kerralla paikkana oli oman Valkeisten majan sijaan Jaakkolan Eräveikkojen maja.
Suurimmalla osalla osallistujista nukkumaolosuhteet eivät olleet yhtä äärimmäiset kuin Samuli Silvennoisella ja Konsta Mäkipäällä. Konsta Mäkipää ja Samuli Silvennoinen siirtyivät suosiolla sisätiloihin, kun pakkanen yöllä kiristyi.
varataan paljon polttoLQEP=
OEHH¼ G=IEEJ=J O=IIQAOO= PQHAA JKLA=OPE REHQ
Muuta
Säärystimet jatkavat kengänvartta.
P=E DKQOQP
kengät saavat mielellään
KHH= RA@AJLEP¼R¼P
AOEIANGEGOE DQKL=RQKN=PPQ GQIEO==L=O F= R=AHHQOGAJG¼
Telttaan
tarpeeksi pakkasta kesP¼R¼ P=HREI=GQQLQOOE
ilmatäytteinen I=GQQ-
=HQOP=
FKOO= KJ HEO¼GOE H¼IL̼ OEPKR== P¼UPAGQEPQ=
myös =HQIEEJEANEOPAEJAJ
H¼ILÌ=HQOP= F= G=O= NAPGEpatjoja käy
syö L=HFKJ
GUHI¼OO¼ GQHQQ
tavallista enemmän energiaa
vaikka AE PQHEOE F=JK
IQEOP= IUÌO FQK@= NEEPP¼västi
Talviulkoilijan tulee syödä
riittävästi. Se idea lähti siitä, että
emme jaksaneet olla teltassa,
joka oli täynnä porukkaa. kahteen asti
yöllä. Ulkona ei ole ahdasta. Tähän
erikoiseen
yöpymismuotoon kuitenkin päätyivät viime viikonlopun partioleirillä Konsta Mäkipää ja Samuli Silvennoinen.
Kaksikko on Parkanon Kipinäpartiossa tuttu siitä, että nukkumapaikka haetaan
mielellään muualta kuin teltasta muiden joukosta.
. Sarjanelonen Linköping on vain 2 pistettä edellä.. Samuli Silvennoinen ja Konsta Mäkipää tekivät partioleirillä nukkumapaikaksi lumikuopan.
pakkasta oli korkeintaan parin asteen verran. Teltassa nukuttaessa makuupussiin ei yleensä tarvita
paljon vaatteita, mutta päälle vedettiin myös takki ja ulkohousut.
. Olemme
nukkuneet syysleirillä hätämajoituksessa pressun alla,
sitten laavulla ja kerran riippumatossa, Samuli Silvennoinen kertoo.
Tätä ennen 14-vuotiaat
kaverukset eivät kuitenkaan
olleet yrittäneet nukkumista
keskellä talvea pakkas- ja lumikelillä.
Poikien idea oli ensin tehdä kieppi, eli katollinen lumiluola. Täytyy olla lähekkäin,
että pysyy lämpimänä, tuumivat pojat mönkiessään
pusseihinsa.
Nukkumaan mentäessä
Ulkona ei
ole ahdasta.?
Kattona vain naamiointiverkko. Sitten kutsui erämajan
lattia.
. Lisäksi väliaikoina riitti
puidenpilkkomista ja vedenkantoa sekä muita tarpeellisia huoltotoimenpiteitä.
Kokeneina ulkonaliikkujina partiolaisille on kertynyt näppituntumaa siihen,
miten myös kipakalla pakkasella pärjätään koko päivä
pihalla.
Faktalaatikossa on viikonlopun leirille osallistuneilta kerättyjä vinkkejä ja
havaintoja, mitä paljon ulkoillessa kannattaa huomioida varsinkin pakkassäällä.
Puita tulee varata riittävästi, jotta teltassa ei kamiina
pääse sammumaan. Sitä harkitsi siis myös tarpojaryhmä Huuhkajien kaksi jäsentä.
Lopputuloksena kuitenkin syntyi kahdenmaattava
lumikuoppa, johon viriteltiin katoksi naamiointiverkko.
Yöpymiseen varustauduttiin kerrospukeutumisella. Yön aikana lämpötila laski alle -20 asteen. Silti
kangaskaton alla moni paleli.
Mutta niin palelivat Samuli Silvennoinen ja Konsta Mäkipääkin . 10
Tiistaina 17. Kirkkaasti ykkösenä on t?ekki Milan Gulas
(15+18=33), joka on pelannut
joukkueessa koko kauden.
Färjestad on noussut sarjassa seitsemänneksi 73 pisteellä. Teltassa lykättiin puuta kamiinaan samaan aikaan, kun nuoret Huuhkajat
kököttivät kuopassaan. Tiistaina
kaatui Leksand vieraissa 1?4
ja keskiviikkona Linköping
kotihallissa 3?2
Ryhmässä
voi luottamuksellisesti puhua.
Ryhmä on maksuton. helmikuuta 2015
Etsimme
VARAOSA- JA
MYYNTITYÖNTEKIJÄÄ
Hyvät ATK-taidot eduksi.
Tervetuloa oppimaan alalle ammattilaisten joukkoon!
PARKANON
KONE JA METALLI OY
Tommi Riihiviita 040 758 1366
tommi.riihiviita@gmail.com
HIIHTOKILPAILUT
TAPIO HUHTANEN
tarjoaa vaalikaffeet
18.2.2015 klo 9?10
Karvian ST1 kahviossa.
Tervetuloa!
Aurejärven Auramolla
la 21.2. 0400
735 051.
Parkanon Urheilukalastajat
ovat päättäneet myydä kausilupia Viinikanjoelle. Tallinnan hotellimatka 3.?4.4.2015. W??????. Kausiluvan kiintiö on yksi (1) kala/vrk
ja maksimissaan 15 kalaa/
kausilupa. W????????.
/??????????????. Arvostamme reipasta työotetta. Viikolla 9 ei jumppia
vietämme hiihtolomaa. ???????????. ???. tule kuulemaan ja keskustelemaan Parkanon
kaupungin ja Pihlajalinnan vuoden 2015 hankinnoista.
Hankintailta järjestetään 19.2.2015 klo 16.45?20.00
Parkanon kaupungintalolla valtuustosalissa.
d?????????. Tar- vitalokaksio 61 m2 + iso
ulkovarasto ja autolle piskemmin to-lehdessä.
tokepaikka. ???. ??.
????????. Hp. mennessä puh. alkaen klo 9.00
AMS:n hirvenhiihdon
mestaruuskilpailulla,
jatkuen klo 11.00 kyläkäisten yleisellä hiihtokilpailulla. mennessä: vapaa-aikatoimi@parkano.?,
puh. Katso lisää ja hae osoitteessa www.skaala.com
mahdollisimman pian, kuitenkin 22.2.2015 mennessä.
info@skaala.com I 010 8354 700
Parkanon kaupunki
LASKETTELU- JA
ULKOILUPÄIVÄ HIMOKSELLA
Ke 25.2., lähtö Kihniön mh klo 7.15, Parkanon mh klo
7.40. <???????W????. 55
ja 65 sekä nuoret alle 18 v, 15
v ja 12 v. 6 riviä 19 ?, kestotilaajan etuhinta 10 ?.
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. Työ on
vuorotyötä painottuen arkipäiville. Tervetuloa sotainvalidit,
puoliso- sekä leskijäsenet ja
tukijäsenet.
Omaiset Mielenterveystyön
tukena Tampere ry:n keskusteluryhmä omaisille, joiden läheinen on sairastunut psyykkisesti kokoontuu Ikaalisissa
Mielekäs Oy:n Ikatuvalla
(Vanha Tampereentie 6) ke
18.2. 0500 231 750.
talo Kihniön keskustassa.
Puh. W??????. klo
19 Pontevalla. SKANTZINHIIHTOON
Kantinkankaan luonnonkauniit maastot kutsuvat. 5 e. W????????. ma 23.2. ??????????????????????????
Yrittäjät
PARKANO
SM
=
Suomen mestaruus, Suomen mestari; sisäasiainministeriö; sotatieteiden maisteri; sadomasokismi.
suva = sukupuolivaikutusten arviointi
Karvian kunta
HAASTE 27. Osanottajien kesken arvotaan
mm. 5 e. Majoitus Park in Centra l . 11
Tiistaina 17. 44 381
sekalaiset
myydään
Huutokauppa
Karvian Viinikasta saunallinen riSampolassa la 21.2. Kilpailusarjoja tarpeen mukaan.
Tervetuloa!
Aureen Metsästysseura ry
va. K. Osanottomaksu 12 e/ 8 e/ alle 16-v. T YS N. klo 16. ???. Ei ennakkoilmoittautumista. Matkat: M30 km, M/N/M55 15
km sekä retkisarjat 5-10-15 km. ??????????. Kuljetus 5 e, hissiliput
ja välinevuokrat www.himos.?.
D????. ???????. SKANTZINHIIHTO
Tervetuloa Skantzinhiihdon luonnonkauniille laduille Kantinkankaan maastoon.
Lähtö Kantin koululta 22.2.2015 klo
11.00. 044 772
7402 tai www.karvia.?. Sit. Lukion jumpat
peruttu to 19.2. 0500 836 588.
Teollisuustie 18, 39700 PARKANO, puh. klo 18?20. ?????????
????????. Hinnat
60/180. 044 772 7402 tai www.karvia.?.
Karvian liikuntapalvelut
K I E R R Ä. = virasta vapaa
Erämaa kohtaa nykypäivän
27. 69 900 e.
Vuokrattavana pieni OK- Puh. Lupa alkaa hankkimisajankohtana ja
päättyy 31.12.2015. Kokous alkaa klo
13.00. ilm. 040
719 9262 tai www.omaisettampere.fi.
Parkanon Urheilukalastajat ry tiedottaa. Lisätietoja p. Lähtö Kantin koululta 22.2.2015 klo 11.00. ????????. ???????????. Aikaisempi kokemus vastaavista tehtävistä
ei ole välttämätön, koulutamme sinut tehtäviin. Kausiluvan hinta on 150 e. 10 viikosta alkaen jumpat jatkuvat normaalisti.
Parkanon Ponteva
ry:n vuosikokous pidetään su 22.2. Osanottomaksu 12 e/ 8 e/ alle 16-v. Lisätiedot Silja Lampinen puh. I l m o i t t a u d u Pa u l a l l e
25.2.2015 mennessä 040 721
3768.
eläkeläistoimintaa
Parkanon Seudun
S o t a i nva l i d i t r y.
Osaston vuosikokous Parkanon Seurakuntakeskuksessa (huom!
paikka vaihtunut) pe
20.2.2015 klo 12.00 alkaen
lounaalla. 03 448 2400, 448 5123
HANKINTAILTA
z?????. ???????. 044 754 1233.
seurapalsta
PNV. Lisätietoja p. Lupa hankitaan
Parkanon Urheilukalastajien
puheenjohtajalta Esa Korkiakoski gsm 0400 735 051.
Johtokunta
Parkano
vv. Jäsenet tervetuloa! Johtokunta
Puuliiton Karvian
ao 202 kevätkokous
19.3.2015 Ilayda Pizzeria Kebab Oy Karvia klo 17.00. 60, m-vet. Lähtö Himokselta n. 044 786 5512 tai 044 786 5516
tai liikuntatoimi@kihnio.?, puh. Hämeen vapaaajankalastajapiirin
pilkkimestaruuskilpailut su
1.3.2015 Akaan Toijalassa
(Vainionlahti). Sarjat miehet,
naiset ja naisvet. = väliaikainen
Haemme kesä- ja kausityöntekijöitä
tehtaallemme Karviaan
Työtehtävät ovat 3-6 kuukauden mittaisia töitä. W??????????. Huom! Ilmoittautumiset 20.2. ?????????. tyylikäs rikkaimuri ja radio-ohjattava Nikko-auto.
Karvian liikuntapalvelut. U R K K A
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISET
NYT ON OIKEA AIKA
UUSIA KÄYTTÖVESIPUTKET PINTA-ASENTEISEKSI
JOS TALON KÄYTTÖVESIPUTKET:
* yli 25v vanhat
* tehty kuparista tai galvanoidusta putkesta
* asennettu rakenteisiin näkymättömiin
OTA YHTEYTTÄ JA SOVITAAN KATSELMUSKÄYNTI.
TEEMME SOPIVAN KOKONAISTARJOUKSEN
TAKUUTYÖNÄ.
Hinnat alkaen
SOITTO VAIN JA LAITETAAN OMAN
PAIKKAKUNNAN AMMATTILAISET ASIALLE!
3000 ?
www.lvi-kannosto.fi
Edullinen ilmoituspaikka:
1. Matkat: M30 km,
M/N/M55 15 km sekä retkisarjat 5?10?15 km
Kovassa kansainvälisessä seurassa Sinin
yhteispisteet riittivät 12. Tähän mennessä yli 250 000 lasta on osallistunut hänen konsertteihinsa, ja maaliskuussa soitetaan
Jean Sibelius 150
Kuluvana vuonna tulee täyteen 150 vuotta Sibeliuksen
syntymästä
Vuosi huipentuu säveltäjänä syntymäpäivään 8. Tapahtuma kuljettaakin
heitä pitkin Pirkanmaata.
Mitään noviiseja koulukonserttien suhteen he eivät ole. Kuulijoiden
mielenkiintoa pidetään yllä
myös tietovisoilla ja vuorovaikutuksella.
. Moni tunnistaa nimen, mutta
veikkaa kansallissäveltäjämme olevan kotoisin esimerkiksi Ranskasta, Englannista
tai Saksasta.
Sibeliuksen tuntemattomuus nykypolven lapsille
on harmittavaa siksikin, että
mielestäni muutakin kuin
soittoa.
Näin tarinat pääsivät
osaksi esityksiä. Tämä oli meille
ensimmäinen kerta Kihniöllä. Yhteispisteet ovat 196,595.
Seinäjoen
Urheilijoita
edustava Siro siirsi näin historiaan Elina Riskun Tukhol-
massa 10 vuotta sitten luisteleman vanhan SE:n. 12
Tiistaina 17. Olemme kiertäneet maata Kilpisjärveä myöten. Koulukonsertit vaativat
Pianisti Nazig Azezian ja sellisti Jussi Makkonen esittivät koulukonsertissa muun muassa teokset Finlandia ja Impromptu op. sijaan.
Suomen luisteluliitto valitsi joukkueen Heerenveeniin talven aiempien kilpailujen perusteella. Sibeliustakaan ei tästä syystä välttämättä tunneta. Niistä Sini Sirolla oli yhtä kakkossijaa lukuun ottamatta pelkkiä
voittoja.
Sinin pikkusisko Mila Siro on kerännyt mitalisijoja
11-vuotiaiden sarjassa. Esimerkiksi Finlandiasta kirjoitetut ulkomaiset lehtijutut valottivat sortovuosien
tapahtumia muiden maiden
asukkaille.
. Sillä
ei ole merkitystä, onko ky-
seessä iso vai pieni koulu.
Sibelius ei ole
kaikille tuttu
Klassisen musiikin koulukonserteille on Makkosen
mukaan selvää tarvetta.
. Usein nämä koulukonsertit ovat lasten ensimmäinen kosketus klassiseen musiikkiin. Esiintyminen kouluissa on tietenkin aivan eri asia
kuin esiintyminen lipun ostaneille aikuisille. Risku
on nyt naisten ykkösluistelija
ja pitää hallussaan aikuisten
Suomen ennätyksiä 500 metristä 3 000 metriin.
Jo tammikuun lopulla Sini Siro nappasi Elina Riskulta ikäluokkansa seura- ja piiriennätykset 500 metrillä.
Hän luisteli Viking Racessa Hollannin Heerenveenissä ajan 45,80, joka on kymmenyksen parempi kuin
vanha ennätys. helmikuuta 2015
Sibeliuksen musiikki avautuu tarinoiden avulla
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
. 500 metriset taittuivat aikoihin 47,98
ja 47,09, kilometrin lähdöt
1.41,76 ja 1.41,29. Jussi Makkonen kertoo esiintyneensä Konserttikeskuksen kautta vuodesta
2010 lähtien. Useammin esiinnymme
New Yorkissa kuin täällä.
Näihin sanoihin sellisti
Jussi Makkonen ja pianisti
Nazig Azezian päättivät Jean Sibelius 150 vuotta -koulukonsertin Kihniön yhtenäiskoululla.
Sibeliuksen musiikista ja
huumorin pilkahduksilla väritetystä tarinankerronnasta
pääsivät nauttimaan esi- ja
alakouluikäiset oppilaat. SMkisoissa hän oli yhteispisteissä neljäs, kun 300 metriä taittui aikoihin 37,74 ja 37,51 sekä 500 metriä aikaan 1.02,37.
159
RS
HK
rypsiporsaan
lihasuikaleet
-33-35 %
400 g (4,98 kg)
kermapippuri
199
Kivikylän palvarin
pyörykät ja pihvit
199
350-380 g (5,24-5,69/kg)
RS
RS
Ilman korttia 2,99-3,09 rs (8,13-8,83/kg)
Keskiviikkona
us!
Levytarjo
Tapolan
kuuma
mustamakkara
Perinteiset
jogurtit
150 g (1,67 kg)
500
20 prk
PARKANO
KG
Hinnat voimassa
ti-ke 17.-18.2.
ellei toisin mainita
ARKISIN
LA
SU
599
8-21
8-18
12-18
KG
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100. Konsertteihin pitää saada mukaan punainen lanka
ja jännite, joka avaisi uuden
näkökulman Sibeliuksesta.
Lapsille pitää tarjota musiikki niin, että he ymmärtävät
sen.
Edullisesti alkuviikkoon
Kariniemen
kananpojan
paistisuikaleet
Jäävuorisalaatti
Espanja
300 g (4,63 kg)
139
Sini Siro (ulkoradalla) luisteli Hollannissa 500 metriä aikaan 45,80 ja siirsi historiaan Elina Riskun vanhan seura- ja piiriennätyksen.
Sini Siro rikkoi
Suomen ennätyksen
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Parkanolainen pikaluistelija
Sini Siro teki yhteispisteiden
uuden Suomen ennätyksen
13-vuotiaiden tyttöjen sarjassa junioreiden SM-kisoissa Helsingissä. Aamukonsertin jälkeen parivaljakolla oli edessä vielä konsertit Ruovedellä ja Parkanossa, jossa he vierailivat jo
viime vuoden Art Festivossa.
. Jean Sibeliuksen matkassa jaetaan kevään aikana kaikkiin Suomen alakouluihin. Sibeliuksen henkilöhistoria on pala Suomen omaa
historiaa.
Säveltäjän musiikki vauhditti kansallistunnetta. Oppilaiden on pakko osallistua konserttiin, mikä tekee tilanteesta haastavan muusikoille. joulukuuta
Juhlavuoden suojelija on presidentti Sauli Niinistö
Useimmat maailman noin 900 sinfoniaorkesterista esittävät tänä vuonna Sibeliuksen musiikkia
Lastenkirja Soiva metsä . koulukonsertti.
Koska kuluva vuosi on
Sibeliuksen juhlavuosi ja
vuonna 2017 tulee täyteen
100 vuotta Suomen itsenäisyydestä, tähtää Makkonen
puolen miljoonan lapsikuulijan rajaan.
. Kirjan äänitteellä soittavat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti
Nazig Azezian.
Tietoa juhlavuodesta: www.sibelius150.org
säveltäjällä on erityinen merkitys kansalliselle identiteetille. Ennakkoluulot sitä
kohtaan ovat niin kovia. Haluamme kiittää tästä
konsertista. Viikon aikana
esiintymisiä eri oppilaitoksissa kertyy 15 kappaletta.
Makkonen ja Azezian
ovat tämän vuoden Lasten
Pirkkaset -lastenkulttuuriviikkojen kiertävät esiintyjät. Sibeliuksen
juhlakonsertissa seurataan
säveltäjän elämän tapahtumia, ja soitettavat kappaleet
limittyvät luontevaksi osaksi
kokonaisuutta. 5/5.
1 000. Kolme koulukonserttia
yhdessä päivässä on aika tavallinen tahti