Seurustelusuhteet otettiin kovin paljon vakavammin, ja niitä myös ympäristö seurasi kiinteästi – poikkeamat siveyden vaatimuksista olivat ankarasti tuomittavia, etenkin naisen kohdalla!” Sivu 7 Vain joka toinen henkilöjuna pysähtyy. Sivut 4-5 Parkanontie 63 39700 PARKANO. Perjantaina maan pohjoisosaan saapuu illaksi lumisadealue. Perjantaiyönä pakkanen kiristyy varsinkin Pohjois-Suomessa. Sivut 4-5 Pihlajamäki hoitaa ihmiset ja eläimet. Pohjoisessa on enimmäkseen ?5...?10 astetta. Pohjoisessa on laajalti poutaa, PohjoisLapissa tulee lumikuuroja. JOULUKUUTA 2019 NUMERO 95 / 87. Suomi huomenna Syvä matalapaine voimakkaine tuulineen liikkuu maan eteläja keskiosan yli. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Sivu 7. Sivu 6 Kihniö kohtuullisti sotemaksunsa. Puhelin: 0291 706 680 VARAA TÄSTÄ NÄYTTÄVÄ PAIKKA YRITYKSELLESI LAKITILITOIMISTO tilitoimistopalvelut yrityslakipalvelut yrityskaupat yritysneuvonta Toimistot Kihniössä ja Parkanossa 040 532 0789 Lenni Koskinen ja Valtteri Koivisto pääsivät ensimmäisten joukossa testaamaan päiväkoti Kissankimalluksen uusia polkutraktoreita. Päivälämpötila on maan eteläja keskiosassa 0...+3, pohjoisessa 0...?4 astetta. Päivälämpötila on etelärannikon noin +5 asteesta pohjoisen muutamaan pakkasasteeseen. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina luoteesta virtaa kylmää ilmaa, pilvipeite rakoilee ja enimmäkseen on poutaa. Maan keskiosassa sataa lunta ja räntää, illalla etelän sateet muuttuvat osin lumeksi. Maan eteläja keskiosassa on heikkoa pakkasta, rannikolla on lauhempaa. alv TIISTAINA 17. Pohjois-Pohjanmaalla tulee jokunen lumikuuro, Pohjois-Lapissa sataa lunta yleisemmin. VUOSIKERTA Polku-Valtralla päiväkodissa Kirjeissä kerrottiin ennen se, mikä nykyään selostetaan facebookilla, sähköpostilla, puhelimella. ” Parkano Parkano +0 +0 Parkano ?4 ?2 Parkano ?2 ?1 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Maan eteläosan yli liikkuu aluksi vesisateita, maan keskiosan yli lumisateita, päivällä sää poutaantuu ja lännessä pilvipeite rakoilee. Ne ovat lahja MTK:n Karvian yhdistykseltä, joka halusi varmistaa maatalousteeman säilymisen lasten leikeissä
. 29.12. Tehtäviä hoitaa nykyään kunnanjohtaja oman työnsä ohessa. On hiljaisuus ja suru sanaton mut´ tiedämme, sun hyvä olla on. Verokertymäksi arvioidaan noin 7 miljoonaa euroa. Kiitos kotihoidolle sekä vuodeosaston henkilökunnalle Paavon hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos kaikille Hannun hoitoon osallistuneille ja suruun osaa ottaneille. To 19.12. PARKANO To 19.12. Valtionosuuksia Karvia saa ensi vuonna noin 8,3 miljoonaa euroa. logistiikkarykmentti Parkanon varasto. klo 15 EU-ruokapussien jako. Rahoitustuottoa Karvia saa Vatajankosken Sähkö Oy:lta 290 000 euroa. Kunnan elinvoimatoimen toimintakulut vähenevät edellisvuoteen verrattuna yli 130 000 eurolla. ” Sosiaalija terveysmenot nielevät ensi vuonna yhteensä noin 11 miljoonaa euroa.” Jokainen hallinnonala on viilannut menonsa tarkkaan. Puhe Marja-Liisa Kuusela. klo 12, jonka jälkeen muistotilaisuus läheisille. Parkanon varasto haastaa ensi vuoden kuusentuojaksi Metsähallituksen, joka näin pääsee lahjoittamaan kirkkoon heti toisenkin joulupuun. Varaston henkilökunta oli hänen mukaansa etsinyt sopivan kuusen jo viime joulun aikaan, siis heti haasteen saatuaan. Tervetuloa! Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 18.12. klo 13 Rukoushetki. klo 18 Lämpimät 70 v onnittelut äidille! Risto Tiina ja Jaana perheineen Hannu Kauko Jalmari HALMELA 8.5.1950 17.11.2019 Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. klo 11.00 Päivätilaisuus Liisa Risku ja Juhalat. Henkilösmenoja karsittu Hosiasluoman mukaan hallintokuntien menot on käyty läpi tiheällä kammalla. klo 19.00 Kauneimmat joululaulut, mukana Selja Syrjänen, sopraano ja Kirsi Peltonen, piano. Rakkaamme Irene Jukka Marko ja Susanna Jenna, Janne ja Leevi Niklas Elina ja Kalle Henna Miika ja Mari Ella Joona sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kaivaten Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. 25.12. Päivähoidon toimintakulut ovat liki 830 000 euroa. Vuoden 2020 budjetin valmistelua ovat määrittäneet entistä tiukemmat talouden reunaehdot, sillä taustalla ovat kahden tilikauden reilut alijäämät. Perusopetuksen kokonaismenot ovat ensi vuonna noin 2,3 miljoonaa euroa. Hosiasluoma muistuttaa, että elinkeinotoimen viime vuoden budjetti sisälsi käyttöpääoman Willi Karvia Oy:n perustamiseen. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta. Päivähoidon puolella menot kasvavat 165 000 eurolla, koska päivähoidossa olevien lasten määrä on lisääntynyt. . KE 17 Joulukirkko, srk-kuoro, Tiina Herrala, Esa Shemeikka. Helluntaiseurakunnat KARVIA Su 29.12. . Tiistaina 17. Vaikka kulupuolta on käyty läpi tiheällä kammalla, ensi vuoden alijäämäksi ennakoidaan yli 800 000 euroa. Lisäystä on noin puoli miljoonaa euroa kuluvaan vuoteen verrattuna. KE 19 Rukousilta. Kiinteistöjen ylläpitokulut ovat vakiintuneet noin miljoonaan euroon vuodessa, ja liikenneväylien kunnossapitoon arvioidaan menevän noin 160 000 euroa. Loppu säästöistä syntyy muun muassa ICT-menoja sekä toimistoja koulutarvikemenoja karsimalla. Hallinnonala säästää myös siinä, että kunnassa ei ole enää yritysasiamiestä. Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma sanoo, että korotus menee nouseviin ostopalvelukuluihin, sillä erikoissairaanhoidon ja sosiaalija terveyspalveluiden menojen arvioidaan nousevan yli 600 000 eurolla. Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa! PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To 19.12. Lämpimät kiitokset osanotosta. . Hyvää Joulua ja Siunausta Uudelle Vuodelle! MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Karvian valtuusto käsittelee huomenna kunnan ensi vuoden talousarviota. Vasemmalta Mikko Koskinen, Hannu Niemi, Jarno Ylinen, Janne Törmä ja Petteri Wiinamäki. Paavo Veikko VAHOSALMI 18.9.1944 Parkano 3.12.2019 Parkano Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lautakunnan mukaan palkkamenoissa säästetään 30 000 euroa, kun aineopettajien tunnit vähenevät kahden ikäluokan muuttuessa yksisarjaiseksi. . . NIINA KIVIOJA PARKANO Parkanon kirkon joulukuusen toi tänä vuonna 2. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. – Ja luvalla, Wiinamäki korosti. joulukuuta 2019 2 Tervetuloa! Ohjelma 10 e. Enkeli papan ohi kulki, hiljaa papan silmät sulki. Summa käytetään muun muassa vesijohtoverkoston uusimiseen ja päivähoitopaikkojen lisäämiseen. To 19.12. – Yleishallinnon isoin säästö tulee palkkakustannuksista, kun kirjanpidon työaikaa on vähennetty kokoaikaisesta puolikkaaseen, Hosiasluoma kertoo. To 19.12. Koulutoimesta pois, päivähoitoon lisää Budjetin valmistelussa kunnanhallitus pyysi kasvatusja opetuslautakuntaa etsimään 100 00 euron edestä lisäsäästöjä yhtenäiskoulun menoista. Sinne saatamme isäpapan äitimummun vierelle nukkumaan. klo 10–16 Kirjaja musiikkimyymälä avoinna. Hallinnonalan toimintakulut ovat 694 000 euroa. Rakkaamme Elise ja Hannu Jatta, Joonatan ja Joanna Janne, Päivi, Piitu ja Pirje veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Syvästi kaivaten Soi kirkon kellot hiljaa, yli talvisen kirkkomaan. SU 17 Katse uuteen vuoteen, useita puheenvuoroja. . Tuloveroa Karvia kerryttää nykyisellä tuloveroäyrillä, sillä valtuuston päätöksen mukaan kunta selviää 20,5 prosentilla etsimällä entistä tarmokkaammin säästökohteita kulupuolelta. Sosiaalija terveysmenot nielevät ensi vuonna yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Säästöt koostuvat pääosin pienistä puroista. . Leevi, Laura ja Kerttu hengellisiä tilaisuuksia onnittelut Kauko Toivo Johannes HUHTA 4.3.1938 Kihniö 7.12.2019 Tampere Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kihniön kappelilla lauantaina 21.12. klo 15–19 Kirjaja musiikkimyymälä avoinna. Pelastusmestari Petteri Wiinamäki kertoi, että 5,5-metrinen kuusi oli haettu Metsähallituksen mailta. Esimerkiksi yleishallinnosta on nipistetty pois 50 000 euroa. Kiitos kaikesta, nuku rauhassa. klo 11.00 Jumalanpalvelus jouluisin sävelin. Karvian haasteena on suhteellisen pienet verotulot, eikä muutosta ole ennakkolaskelmissa luvassa ensi vuodellekaan. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. klo 15–19 Kirjaja musiikkimyymälä avoinna. La 21.12. Menoja karsittiin 55 000 euroa koulukuljetuksista. . Investointeihin Karvia varaa noin 400 000 euroa. Su 22.12. Rakkaamme Anu Sami ja Kerttu Mikko, Elisa, Leevi ja Laura sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Levolle lasken Luojani, armias ole suojani. KIHNIÖ Ti 17.12. ar a o eura u ta Eila Pienimäki HELLYYDELLÄ JOULUUN konsertti Parkanon kirkossa to 19.12. Kirkon kuusi valittiin jo viime vuonna Parkanon varaston miehet toivat ja koristelivat torstaina Parkanon kirkon joulukuusen.
Hannu Tiainen (kyykystä ylös) kertoi keskustelleensa Riikosen rautakourien kanssa, ja he ovat olleet kovasti innoissaan, että työpaikat on turvattu ainakin tällä konstin. hinnasta Parkanon Muotikulma Oy Keskuskatu 7, Parkano Puh. Loput 3 kiinteistöä ovat väliin jäävä Paavolainen, Lämpörakenne ja sen vieressä oleva tyhjä teollisuustontti. Kunnanjohtaja Petri Liukku kuvaili valtuustolle, että jotta Riikoselle saadaan yhtenäistä tilaa, Teollisuustie katkastaan hallien välistä. Yhtiön takana on Tampereen Konepajat Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Juhani Lehti. Keskustan Leila Törmä sanoi kaupan sitouttavan yritystä toimimaan kunnassa. Vastauksissa kuului kiinteistöjen myynnin olevan kuntastrategian mukainen toimenpide, jolla kehitetään teollisuusaluetta. Eli jos ?rma menisi konkurssiin, niin tulisiko kunnalle takkiin. – Uudesta linjauksesta on neuvoteltu jo kerran jos toisenkin teollisuusalueen yrittäjien kanssa. Siikajoen Betonitukulla on toimintaa myös Karviassa, ja Karvian Betonitukku on sen aputoiminimi. Hannu Koivistoisen (ps) mukaan näin kehitetään olemassa olevien yritysten toimintavarmuutta, ja saadaan kenties uusia työpaikkoja ja lisää verotuloja. Viimeisin tilanne on se, että tie linjattaisiin Paavontien kautta UusiRistaniemen ja Perälän hallien kulmasta pyöristäen pururadan viereiselle alueelle. Panttikirjat jäävät kunnan haltuun, kunnes kauppasumma on maksettu kokonaisuudessaan. Kauniit kiitokseni asiakkailleni kuluneista vuosista. Siikajoen Betonityö ostaa tuulivoimapuistojen rakentajan. Liukku kertoi kauppakirjan laaditun niin, että siinä huomioidaan, ettei hallien vakuusarvio ole merkittävä. hinnasta Tervetuloa vaikka jouluostoksille! -20 % norm. Leila Pusa (kd) taasen kiitti kunnanjohtajaa merkittävien neuvottelujen loppuun viemisestä. Siikajoen Betonityö kuuluu samaan konserniin Siikajoen Betonitukun kanssa. Suoranaisesti muutos ei koske Karviaa, mutta lähiseudulle on tulossa tuulivoimalatyömaita joista ollaan kiinnostuneita ja aiemmin Karviasta on toimitettu lähialueiden tuulivoimalatyömaille betonia. – Neuvotteluissa oli keskeistä, ettei kunnalle saisi tulla merkittäviä alaskirjauksia, koska meillä on nyt tämä kriisivuosi tai merkittävä vuosi 2020, jolloin taseen alijäämät olisi katettava. Kaupassa vaihtavat omistajaa Paavolanmäen ja Haukkamäen teollisuushallit. Tiainen kysyi mahdollisesta riskistä liittyen maksuaikaan. Tätä kompensoidaan maksuajalla, jota on vuoteen 2024 asti. Sieltä tie yhdistyisi takaisin Teollisuustielle. Kylä-Karviantie 20, KARVIA I p. Palvelemme ma–pe 9.30–17.00, la 9.30–14.00 Seuraa uutuuksia facebookissa tai ota yhteyttä! ALE ALKAA NYT! Hyvää Joulua & Onnea vuodelle 2020! JOULUAATTONA LIIKE SULJETTU Palveleva vaateliike naisille ja miehille Palveleva vaateliike naisille ja miehiille Pal LOPPUUNMYYNTI ALE -20%–50% Muista lunastaa lahjakortit Kumet Oy ja Koneyhtymä Hietikko & Raitaluoma Oy Kiittää asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä kaupan, jossa 5 teollisuuskiinteistöä myydään 640 000 eurolla Kiinteistöosakeyhtiö Area51:lle. Kiertotie kulkisi nykyistä sähkölinjaa mukaillen, joten ilmajohto korvattaisiin maakaapelilla. 02 544 1661 I pirni@pirnimuoti.. Tiistaina 17. ARTO PAPUNEN KARVIA NCC on allekirjoittanut sitovan esisopimuksen tuulivoimapuistoja rakentavan liiketoimintayksikön myynnistä Siikajoen Betonityö Oy:lle. Toivotan hyvää joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2020! -30 % norm. joulukuuta 2019 3 KIITTÄÄ kuluneista vuosista ja toivottaa Hyvää Joulua ja Uutta vuotta 2020! Lopetettuamme bussiliikenteen 1.11.2019 JATKAMME TAKSILIIKENNETTÄ Tarja 0500 231 610 Jouko 0400 464 444 PARTURI-KAMPAAMO SIRU Elisa Kivineva LOPETAN LIIKKEEN TOIMINNAN 1.1.2020 jäädessäni eläkkeelle. ” Tarkoituksena on kehittää yhtiön toimintaa Kihniössä.” Valtuusto hyväksyi teollisuuskiinteistöjen myynnin LAURA JOKISALO KIHNIÖ Teollisuuskiinteistöjen myynnin myötä Teollisuustielle on tulossa uusi linjaus. Puheenjohtaja Wiinamäki totesi, että kaupasta saadut tulot pitäisi sijoittaa järkevästi, jotta tuottoa tulisi pidemmällä aikavälillä. Pusa uskoi kaupalla olevan merkitystä Kihniölle hallien käytön ja työpaikkojen kannalta. Kunnanjohtaja Liukku vastasi riskin otetun huomioon. Kauppakirjan mukaan ostajan mahdolliset maksuosuudet kohdistuen sovittuihin tiejärjestelyihin sisältyvät kokonaisuudessaan kauppahintaan. Lea Mäkipää (sin) pohti, menevätkö kiinteistöt liian halvalla, mutta toisaalta muutamatkin uudet työpaikat ovat tärkeitä kunnan kannalta. Kyseisissä halleissa toimii Riikonen Group, joka on osa Tampereen Konepajat -konsernia. NCC perustelee myyntipäätöstään sillä, että tuulivoiman rakentaminen ei kuulu sen ydinliiketoimintaan. Teollisuustielle uusi linjaus Uusi kiertotie kulkisi kauppakirjan mukaan Haukkamäen takaa Paavontien kautta nykyistä sähkölinjaa mukaillen yhdistyen Teollisuustiehen. Muutos koskettaa 16 työntekijää ja kesken olevat projektit siirtyvät Siikajoen Betonityön hallintaan. – Tältä osin päästään eroon kunnan omistamista kiinteistöistä, ja saadaan kohtuullinen korvaus niistä. hinnasta LOPPUUNMYYNTI alkaa ti 17.12. – Kihniön kunnalla ei ole nyt sitten enää tarjota yhtään teollisuushallia, joten siihen tarpeeseen tulisi jotenkin vastata. Kunnanjohtaja Petri Liukun alustuksen mukaan Konepajojen kanssa oli käyty keskustelua vanhan vuokrasopimuksen ajantasaistamisesta. – Tampereen Konepajojen puolella oli tahtotila, jossa yhtenä vaihtoehtona oli kiinteistöjen ja lisämaa-alueiden hankkiminen. Kauppakirjassa mainitaan myös, että jos ostaja laiminlyö kauppahinnan maksamisen tai maksuerä viivästyy yli 6 kuukautta, on myyjällä (kunta) oikeus lunastaa kaupan kohde kokonaisuudessaan 50 prosentilla jo maksetusta kauppahinnasta. Sitoutuminen kuntaan ilahdutti Ennen nuijan kopautusta valtuuston puheenjohtaja Petteri Wiinamäki (ps) halusi kuulla valtuustoryhmien puheenvuorot, koska kyseessä oli iso asia Kihniön historiassa. Kauppahinta maksetaankin 10 erässä, joista ensimmäinen maksetaan kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä ja viimeinen toukokuussa 2024. Jari Alkkiomäen (kok) mukaan kauppa kertoo siitä, että yritys haluaa jatkaa Kihniössä ja kenties laajentaa. 03 448 4700 Aukioloajat: ma–pe 10–17, la 10–14 Muotitalo KULMALA Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! -50 % norm. Talousarviossa teknisen lautakunnan investoinniksi on merkitty 60 000 euroa Teollisuustien uuden linjauksen rakentamiseksi. Tarkoituksena on kehittää yhtiön toimintaa Kihniössä. – Kauppa tuo sellaisen tunteen, että vielä on täällä pienessäkin kunnassa mahdollisuuksia teollisuudelle, koska haluavat tänne kivijalkansa sijoittaa, Mika Korkiakoski (sd) totesi. Kiinteistöjen yhteispintaala on hieman vajaa 5 hehtaaria
Uudet juna-aikataulut a voimaan sunnuntaina Parkanon kaupunginjohtaja kävi äskettäin VR:n jo JUKKA HUIKKO PARKANO Miksi aikataulut muuttuivat joulukuussa ja kuinka usein vastaavia muutoksia tehdään, Valtion Rautateiden suunnittelujohtaja Juho Hannukainen. – Lyhyiden yhteyksien palveleminen samoilla junilla, joilla matka-aika Oulun tai Vaasan ja Helsingin välillä pitäisi pystyä supistamaan mahdollisimman pieneksi, ei aina ole mahdollista. Miksi näin. Reippaalla omistajaohjauksella voisi osoittaa, ettei kansa turhaan äänestänyt. Tampereella töissä käyville se on ollut yksi suosituimpia vuoroja palata Parkanon asemalle. Kenties yllättävää on, että hopean jakavat Tampereen ja Seinäjoen väli sekä Helsingistä Lahteen ja Kouvolaan ulottuva väli. Muutokset yllätyksenä VR kertoi uudistuksista lokakuussa. Esimerkiksi arkipäivänä iltapäivästä iltaan lähtöjen määrä Tampereelta Parkanoon on nykyisin neljä, mutta jatkossa viisi. 213 000 euroa vähemmän kuin Parkano odotti. Hannukainen toivoo, että myös rataverkolle saataisiin lisää kapasiteettia. Aikataulurakenneuudistus pohjautuu siihen, että samalla junamäärällä voidaan tarjota enemmän vuoroja, käytetään tehokkaammin kalustoa ja rataverkkoa, VR:n matkustajaliikenteen suunnittelujohtaja Juho Hannukainen sanoo. Uudistus herättää myös kysymyksiä. – Parkanossa pysähtyy jatkossa nykyistä enemmän junia. Junan pysähtyminen Parkanossa ei kuitenkaan ole taloudellinen satsaus samalla tapaa kuin esimerkiksi maakuntien lentovuorot. Suurten kaupunkien matkustajamäärät ovat viime vuosina kasvaneet merkittävästi ja kasvun odotetaan jatkuvan. Junien kyytiin eivät siis mahdu kaikki halukkaat, tai ainakaan istumapaikasta ei ole taetta, jos nousee loppuunmyytyyn junaan ja ostaa lippunsa vasta sieltä. Parkanossa pysähtyvien vuorojen määrä pysyy pääpiirteittäin samana, mutta aikatauluihin tuli useita muutoksia. VR:llä on paitsi aikataulumyös muita haasteita pääradan suhteen. Pendelöijille tärkeä VR:llä on ollut jo pitkään tahtotila vähentää pysähdyksiä pienillä asemilla, jotta suurien kaupunkien välinen liikenne nopeutuisi. – Yhtä suuri aikatauluuudistus tehtiin viimeksi kesäkuussa 2016. VR on valtionyhtiö, joten katseet voidaan kääntää myös hallitusvastuussa olevien puolueiden kansanedustajien suuntaan. Tiistai 17. Radanvarsikuntien kannattaa tarkkailla pelikenttää. Kun seuraa raideinvestoinneista käytävää keskustelua, maakunnan edunvalvonta näyttää päärataa koskien päättyvän harmittavan usein Tampereelle. Merkittävämpi kysymys on, missä määrin Parkanon aseman liikennemäärät painavat, kun VR tekee jatkossa valtakunnan tason suunnitelmiaan. Useat junat pysähtyvät väistämään toisia junia Parkanon ja Seinäjoen tai Parkanon ja Tampereen välillä. Merkittävä osa junista ohittaa Parkanon aseman pysähtymättä. Kihniön sote-maksu on ollut pyöreästi 8 miljoonaa euroa vuodessa eli keskimäärin runsaat 660 000 euroa kuukaudessa. Hänen mukaansa Parkano on jättänyt vastaavan summan maksamatta palveluntuottajalle Kolmostien Terveydelle. Puolet vuoroista nipistää minuutteja jättämällä pysähdykset väliin Seinäjoen ja Tampereen välin ainoalta merkittävältä asemalta. Jopa sijoitusmahdollisuus operaattoriyhtiöihin kannattaa pitää työkalupakissa. – Asemaa käytetään hyvin laajalta alueelta, myös muun muassa Helsingissä asiointiin, hän jatkaa. Kuvaavin esimerkki lienee kello 16.02 Tampereelta Seinäjoelle lähtevä juna. Pohjimmiltaan juna-aikataulut ovat vuorotekninen ja -poliittinen yhtälö. – Olemme tilanneet lisää kaksikerrosvaunuja, jotta voimme lisätä IC-junien pituutta. Tämän vuoksi Parkanon kaupunki on ollut aktiivinen VR:n suuntaan jo vuosia. Kihniön kunnanjohtaja Petteri Liukku sanoo, että Kihniö maksaa nykyään vain Kihniö leikkasi sote-maksuaan Parkanoll. Juna kulkee edelleen, mutta se ei siis pysähdy Parkanossa. Eikö näitä väistöjä voisi keskittää Parkanoon ja hyödyntää sitä samalla henkilöliikenteen pysähMatkustajamäärä kasvaa, mutta ei riittäv MITEN ON. Pääradan liikennettä on pitänyt uudistaa, koska monet vuorot ovat suosittuina aikoina loppuunmyytyjä. PÄIVÄN LAINA JUKKA HUIKKO PARKANO Valtion Rautateiden aikataulumuutokset pääradalla astuivat voimaan viime sunnuntaina. Esimerkiksi Tampereelta Helsinkiin lähteviä, aamun suosituimpia vuoroja ajetaan aiemman kahden Pendolino-junan sijaan yhdellä IC-junalla, jossa paikkoja on enemmän. Kaksoisraide Seinäjoen suuntaan kaipaisi lisää maakunnan koko kansanedustajarevohkan toimia. – Perimmäinen ongelma on, että radan kapasiteetti on niin täynnä, tietää Heiniluoma. Työssäkäynnille tärkeiden vuorojen muutokset tulivat tiivistä keskusteluyhteyttä pitäneelle Parkanon kaupungille yllätyksenä. Esimerkiksi iltojen vuorotarjonta runsastuu järjestelyiden myötä hieman. Talvella matka vie autolla helposti 1,5 tuntia suuntaansa, mikä on liikaa, alleviivaa Heiniluoma. – Pääradan koko aikataulurakenne on suunniteltu uudelleen 15.12.2019 alkaen. Kilpailulle junaliikennettä tuskin tällä hallituskaudella avataan, mutta tulevaisuudessa tätä kehityskulkua lienee mahdoton välttää. Jukka Huikko Katseet kääntyvät kansanedustajiin ” Maakunnan edunvalvonta näyttää päättyvän valitettavan usein Tampereelle.” Yle 15.12. – Toivomme, että VR kehittää tilanteeseen hyvän ratkaisun. Muutosten johdosta Heiniluoma kävi VR:n johdon pakeilla pari viikkoa sitten yhdessä Pirkanmaan liiton edustajien kanssa. Vuorotarjonta lienee kohtuullinen niin ennen kuin jälkeen uudistuksen. He eivät aio maksaa täyttää summaa myöskään tammikuulta, Parkanon kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kertoo. Ruuhkaisella radalla junat pysähtyvät alituiseen väistämään. Parkanon rautatieaseman ohittaa pysähtymättä keskimäärin joka to HEIKKI PETTINEN KIHNIÖ PARKANO – Kihniön osalta talousarvion tulopuoleen liittyy epävarmuustekijöitä, sanoi Parkanon kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki esitellessään budjettiesitystä kaupunginvaltuustolle. Aamulehti kertoi, että Kihniö maksoi joulukuussa vain osan sote-palvelujen kuukausimaksustaan Parkanolle. Uudet aikataulut tulivat yllätyksenä kaupungille, vaikka tämäntyyppisissä muutoksissa oli sovittu keskusteluyhteydestä. Toivottavasti kyse ei ole VR:n uudesta linjauksesta yhteistyön suhteen. Haluamme tarjota olemassa olevalla junakalustomäärällä ja nykyiselläkin niukalla infrastruktuurilla mahdollisimman houkuttelevat yhteydet junalla pitkille yhteyksille, jotta yhä useampi matkustaja valitsisi junan lennon tai pitkän automatkan sijaan. – Kaikkien vuorojen pysähtyminen ei ole realismia, mutta juna on aivan oleellinen kulkuväline Tampereen suunnan pendelöinnin vuoksi. Palautetta täysistä junista on kiirinyt myös liikenneja viestintäministeriöön, kertoo yksikön johtaja Elina Thorström. – Keinona ei enää ollut yrittää tilkitä tarjonta-aukkoja, kun kaikki kalusto ja aikatauluslotit olivat jo käytössä. Sinänsä muutokset eivät Parkanon asemaa koskien ole dramaattisia, mutta esimerkiksi työmatkaajille ne aiheuttavat tarpeen aikatauluttaa arkea uudelleen. – Kihniö ilmoitti, että tuota 213 000 euron vähennystä on kertynyt myös aikaisemmilta kuukausilta. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kertoo, että keskusteluyhteys on ollut tärkeä. Henkilöliikenteen matkustajamäärissä Helsingin ja Tampereen väli on omaa luokkaansa. Konkreettisena tuloksena on ollut eräitä vuoroparannuksia. joulukuuta 201 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Valtion Rautateiden sunnuntaina voimaan tulleet aikataulu-uudistukset tuntuvat Parkanossakin, mutta eivät dramaattisesti. Tavoitteena on tarjota enemmän nopeita ja vaihdottomia yhteyksiä suurten kaupunkien ja pääkaupunkiseudun välille
Linjausta edelsi tarveselvitys, jossa tutkittiin kolme eri hankevaihtoa kapasiteetin lisäämiseksi. Koulurakennuksen vieressä sijaitseva esittävien taiteiden katsomo rakennettiin suurelta osin talkootyönä. Pääosaston pääjohtaja tulee komission hierarkiassa heti komissaarin jälkeen. Mutta se vaikuttaa myös hintaan, jos tarve on muuttunut.. Tapio Ristamäen listalla olisi ollut myös Yliskyläntie. JUKKA HUIKKO HELSINKI Valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta vastaava Väylävirasto esitti kesällä, että Tampereen ja Seinäjoen välillä olisi syytä toteuttaa kaksoisraidevaihtojen jatkosuunnittelu. 19 Ti 17.12. Jaossa oli 40 miljoonaa euroa ja hakemuksia varmaankin ainakin kaksinkertaisesti. Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo HEIKKI PETTINEN PARKANO Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto muisti tänä vuonna Parkanoa jakaessaan niin sanottuja joululahjarahoja. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa istuva kansanedustaja Arto Pirttilahti kertoo, että Parkanon kaupunki on ollut aktiivisesti yhteydessä eduskuntaan tieasioissa. Toivottavasti Käenmäentien rahoitus järjestyy ely-keskuksen kautta. Ylä-Satakunnan arkisto / Heikki Pettinen MAARIT LEHTO PARKANO Euroopan komissio on nimittänyt Timo Pesosen uuden puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston pääjohtajaksi. Tämä osuus on valtion tietä. Eikös kaupassakin makseta vain siitä mitä toimitetaan. – Rata on yksiraiteinen välillä Tampere-Seinäjoki ja vastaantulevia junia pitää kohdata huomattavasti useammin kuin kerran tämän matkan aikana eikä Parkanon sijainti ole optimaalinen, kun samalla pitää ottaa huomioon esimerkiksi vaihtoyhteydet Tampereella. Nykyisen yksiraiteisen ja muutamia väistöpaikkoja sisältävän radan kapasiteetti on käytännössä täynnä. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman mukaan ehdolla oli myös Käenmäentien kevyen liikenteen väylä. Lisärahan tarve johtuu rakennustöiden loppuvaiheen kireästä aikataulusta, joihin ei oltu varauduttu suunnitteluvaiheessa. Lähde: VR, Juliadata.fi Jukka Huikko, Arto Papunen vän voimakkaasti dyksenä. Liukku korostaa, että Kihniö haluaa edelleen neuvotella. Ja tiedämme, että meidän kunnantalo on edelleen kiinni sosiaaliohjaajan osalta. Myös maksajalla pitää olla oikeuksia. Oulu +9 %, Seinäjoki +14 %, Tampere +6 %, Vaasa +7 %, Jyväskylä +12 %. Kaksoisraide mahdollistaisi myös Tampereen seudun lähijunaliikenteen laajentamisen Ylöjärven suuntaan. Sen sijaan Uudenasemantien parantaminen on niin iso hanke, että siihen eivät joululahjarahat riitä. Aureentien ja Karttiperäntien parantamiseen osoitettiin yhteensä 300 000 euroa. Timo Pesonen nimitettiin jälleen EU-komission huippuvirkaan MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Valtuusto päättää ensi viikolla 21 000 euron lisämäärärahasta Kulttuurikeskus Skantzin alueen parannustöihin. Aapo, Rami, Aappo To 19.12. Aureentie saa uuden päällysteen ja myös sen pahimpia routapaikkoja korjataan noin kilometrin matkalta tien Kuruntien puoleisesta päästä. Lisäkustannuksia tuli muun muassa vanhan koulun pihaparannustöistä, pysäköintialueen rakentamisesta sekä ulkorakennuksen tyhjennysja korjaustöistä. Tätä ennen hän johti komission viestinnän pääosastoa. Kysymys on Liukun mukaan esimerkiksi hammaslääkärin ja sosiaaliohjaajan palveluista, joita Kihniö on kaivannut. Käytännössä kaksoisraiteen vaihtoehtoina olisi joko rakentaa toinen raide Tampereelta Parkanoon tai jopa Seinäjoelle saakka. Pesonen on vaikuttanut Brysselissä jo 1990-luvun alkuvuosista. Raakel 5 Ke 18.12. Parkanon lukiosta vuonna 1984 ylioppilaaksi kirjoittanut Pesonen on toiminut komissiossa vastaavassa virassa eri pääosastoissa vuodesta 2015. Aureentien ja Karttiperäntien parantamiseen 300 000 euroa astuivat ohdon pakeilla Tampere Parkano Seinäjoki Juna 02:30 03:17 04:07 InterCity 07:02 07:40 08:20 Pendolino 08:02 x 09:05 InterCity 09:02 x 0:10 Pendolino 10:02 x 11:05 InterCity 11:02 11:40 12:15 InterCity 13:02 x 14:17 InterCity 14:02 x 15:05 InterCity 15:02 15:40 16:15 InterCity 16:02 x 17:05 InterCity 17:02 17:34 18:16 InterCity 18:02 x 19:05 InterCity 18:30 19:08 19:43 InterCity 19:02 x 20:14 InterCity 20:02 20:35 21:09 InterCity 22:02 22:11 23:09 Pendolino 22:11 23:05 00:07 InterCity 23:59 x 02:00 Pikajuna Seinäjoki Parkano Tampere Juna 01:12 02:03 03:05 InterCity 03:46 x 05:30 Pikajuna 03:56 x 05:35 InterCity 05:47 06:22 06:56 InterCity 06:47 07:22 07:56 InterCity 07:39 08:14 08:54 Pendolino 08:52 x 09:56 InterCity 09:37 x 19:54 InterCity 10:52 x 11:56 InterCity 11:37 12:19 12:53 Pendolino 12:49 13:23 13:56 InterCity 13:43 x 14:54 InterCity 14:52 x 15:56 InterCity 15:32 16:13 6:55 InterCity 16:31 17:14 17:55 InterCity 17:42 x 18:54 InterCity 19:40 20:14 0:55 Pendolino 20:53 x 21:57 InterCity Maanantain 16.12.2019 mukaiset junavuorot, jotka liikkuvat pääradalla Tampereen ja Seinäjoen välillä. Aikataulusta käy ilmi, että suunnilleen puolet VR:n vuoroista ei pysähdy Parkanossa. Maaliskuussa Pesonen aloitti pääjohtajana EU:n sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosastossa. Piharakennus kunnostettiin tapahtumaravintolaksi. Talkoilla oli tarkoitus kunnostaa ja rakentaa myös alueen muita toimintoja, mutta kiireellisen aikataulun vuoksi oli pakko turvautua myös palkattuihin työntekijöihin. – Vuonna 2018 Parkanon matkamäärä kasvoi 3 % edellisvuodesta (lähteneet, saapuneet ja junaa vaihtaneet). Tämä taas tarkoittaa, että esimerkiksi häiriötilanteessa liikenne ruuhkautuu ja aikataulut viivästyvät. – Meille on tullut Pihlajalinnalta tarkat listaukset siitä, miten henkilöstöä on ollut töissä. Miten lähialueen kunnat voivat vaikuttaa valtionyhtiön toimintaan, mikäli pysähtyviä vuoroja haluttaisiin enemmän. – Keskustelemme erittäin mielellämme kuntien tahtotilasta junayhteyksien suhteen ja olemme olleet usein yhteydessä myös Parkanon edustajien kanssa. – Kaupungin listalla oli useampiakin hankkeita, mutta yhtä lailla toivomuksia oli paljon ympäri Suomen. – Ristamäen Tapion kanssa me näitä listasimme. – Voimme myös neuvotella vähemmistä palveluista, jos näyttää siltä, ettei Kihniö tarvitse enää sitä mitä aikaisemmin. Iiro, Iikka, Iisakki, Isko Pe 20.12. Karttiperäntietä parannetaan puolentoista kilometrin matkalta Kuruntieltä Siparilan höyläämölle saakka. Väylävirasto esitti kesällä kaksoisraiteen vaihtoehtojen jatkosuunnittelua oinen matkustajajuna. Skantzin kustannuksiin 21 000 euroa lisää le, koska palveluakin leikattiin niistä palveluista, jotka saa. Miltä Parkanon aseman matkustajamäärän kehitys näyttää. Benjamin, Kerkko La 21.12. Kunnassa on verrattu hammaslääkärin vastaanottoaikoja vuonna 2014 ja tänä vuonna. Loppuosuus Aureentietä on Parkanon kaupungin hoidossa ja kaupunki päällysti sen viime vuoden syksyllä. ”Kihniö maksaa siitä mitä saa” – En tiedä, mitä Parkano ajattelee, pitääkö maksaa niistäkin, mitä emme saaneet
Työssä apulaisina ovat tarvittaessa iilimadot. Säästökuuri ei yllättänyt Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluomalle Posan yt-neuvottelut ja säästöohjelma eivät tulleet yllätyksenä. Hirudiini sisältää noin 200 eri ainetta. – Juotikkaan syljen sisältämä hirudiini on tehokas luonnon oma verenohennuslääke, ikään kuin vastine aspiriinille. – Yksityiskohdat täsmentyvät tammikuun aikana, Männikkö toteaa. Aivo-selkäydinnesteen manipuloinnilla apua haetaan migreeniin, jännitystiloihin, traumaperäiseen stressiin ja kroonisiin kipuihin. Konsulttiyhtiön laatimaan lisäsäästöohjelmaan päädyttiin Kankaanpään kaupungin aloitteesta. Peruspalvelukuntayhtymä on pitänyt kuntien luottamusmiehet ja virkamiesjohdon ajan tasalla sopeuttamissuunnitelman tarpeellisuudesta. Henkilöstöä vähennetään määräaikaisten työsuhteiden ja eläköitymisen avulla. Hevonen on saanut säännöllisesti iilimatohoitoja, ja hevosklinikalla tehdyt kontrollikäynnit osoittavat sen paranemisen edistyneen hyvin. – Posa esitteli infotilaisuudessa säästöohjelmaa ja sen toiminnallisia vaikutuksia. Tavoitteena on 30 akuuttisairaanhoidon vuodepaikkaa. – Kevyellä kosketuksella haetaan kehosta kraniosakraalirytmiä. Hän on kouluttautunut kranio-sakraaliterapiaan serti?oidun kouluttajan Pekka Kannuksen Saksasta tuomilla opeilla. Hirudoterapia sopii yhdistettäväksi muihin perinteisiin hoitomuotoihin, kuten hierontaan ja kuppaukseen. ” Henkilöstövähennykset eivät koske vanhuspalveluita eikä tehostettua palveluasumista.” Konsulttiyhtiö laati Posalle yli 2 miljoonan euron säästöohjelman. Hevosten hoidossa jännevammojen lisäksi verijuotikkaita käytetään hoitamaan turvotuksia ja nivelsärkyjä. Sosiaalipuolella lakisääteinen hoitajamitoitus sitoo työvuoroja, ja esimiehet katsovat tarkkaan, onko tarvetta esimerkiksi määräaikaisille sijaisuuksille vai pärjätäänkö ilman, hän toteaa. Ohjelman toteuttamisesta päätetään lopullisesti helmikuussa, kun kuntayhtymän hallitus esittää sopeuttamisohjelman hyväksymistä yhtymävaltuustolle. Työssäni myös hoidan usein pieniä lapsia, koiria ja hevosia, Monica Pihlajamäki sanoo. Tuottaa jäsenkunnilleen sosiaalija terveydenhuollon palvelut sekä ympäristöpalvelut. 4–6 työntekijän vähennys on koskenut sekä hoitohenkilökuntaa että tukipalveluita. Hoidot kannattaa kuitenkin tehdä eri kerroilla. Keho voi hoitaa itse itseään Kranio-sakraaliterapiassa kehoa manipuloidaan hoitamaan itse itseään. Viikonloppuna Pihlajamäen potilaana oli hevonen Piligrimas-M, joka loukkasi kesällä tapaturmassa jalkansa. Kankaanpään terveyskeskuksen vuodeosastolla on vuodepaikkoja on vähennetty 48:stä 38:aan. Kosketus lähtee nilkoista ja siinä käydään koko keho läpi, Monica Pihlajamäki sanoo. Kraniosakraalijärjestelmä koostuu lihaksista, luista, kalvoista, nesteistä, rauhasista ja hermoista, jotka ovat pään ja ristiluun välisellä alueella. Suurin ja näkyvin säästökohde on tässä vaiheessa vuodeosasto. PohjoisSatakunnan peruspalvelukuntayhtymä Jäsenkunnat: Kankaanpää, Karvia, Jämijärvi, Honkajoki, Siikainen Pomarkku. – Henkilökunnan määrä ovat kuitenkin jatkuvan seurannan kohteena. Iilimadot avaavat tukoksia Hirudoterapiassa eli iilimatohoidossa Pihlajamäki käyttää serti?oituja matoja, jotka kasvatetaan Isossa-Britanniassa ja Puolassa. – Kuntayhtymän kunnat ovat aikamoisessa ahdingossa, ja Kankaanpää halusi ulkopuolisen arvion siitä, löytyykö vielä lisää säästökohteita, Männikkö kertoo. Esimerkkinä hän mainitsee perhepalvelut, jonka resursseja Posa lisännyt neljällä uudella työntekijällä vuoden 2019 alussa. Kustannuksia on karsittu jättämällä avoimia virkoja täyttämättä. Usein Pihlajamäki tekee myös kotikäyntejä. Hänet tavoittaa jatkossakin äitinsä Merja Pihlajamäen yrityksestä Kirkkokadun Hyvän olon keskuksesta, jossa hänellä on työtila. tammikuuta hän viettää avajaisia omassa yrityksessään Hoitola Hipussa. Apu voi löytyä myös vauvan koliikkivaivoihin ja korvatulehduksiin. Tavoitteena on muuttaa kotihoidon toiminta ympärivuorokautiseksi. MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Konsulttiyhtiö Perlacon on laatinut peruspalvelukuntayhtymä Posalle talouden sopeuttamissuunnitelman, jonka tavoitteena on 2,1 miljoonan euron säästöt vuoden 2020 loppuun mennessä. Lisää työntekijöitä perhepalveluihin Männikkö korostaa, että henkilöstövähennykset eivät koske vanhuspalveluita eikä tehostettua palveluasumista. Perlaconin esittämät uudet säästökohteet ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Summa on sisällytetty Perlaconin asettamiin tavoitteisiin. – Hoitolani nimi tulee siitä, että kutsun lapsia ja eläimiä usein hipuiksi. Pihlajamäki tunsi potilaan, jolta oli katkennut sormi nivelestä. Kuluja on saatu karsittua myös sillä, että kynnystä teettää ylitöitä on nostettu. Etenkin eläimet Monica Pihlajamäki kuitenkin hoitaa usein kotikäynneillä. Vaikutuksiin lukeutuvat veren hyytymisen estäminen ja tukosten avaaminen. – Kirurgit saivat sormen paikoilleen, mutta siihen alkoi tulla tukosta. Koira-asiakas rentoutui Monica Pihlajamäen hieronnassa Kirkkokadulla. Säästöohjelma on kohdistunut tähän mennessä lähinnä henkilöstömenoihin ja ostopalveluihin. Saunaterapiaopinnot hän suoritti vuonna 2016. Tarkempaa tietoa saamme sen jälkeen, kun suunnitelma on esitelty henkilöstölle, Hosiasluoma sanoo. Noin 450 vakinaista työntekijää, lisäksi määräaikaisia. Posa käynnistää koko henkilökuntaa koskevat ytneuvottelut, jotka mahdollistavat toimenpiteiden toteuttamisen. Männikön mukaan säästökuuri ei tarkoita pelkästään toimintojen karsimista. Tiistaina 17. Väkeä ei palkata automaattisesti pois lähtevien tilalle, vaan jokaisen toimen tarpeellisuus puntaroidaan tarkasti. Pihlajamäki valmistui vuonna 2011 hevosja koirahierojaksi ja 2013 hierojaksi Kauhajoen evankelisesta opistosta. Kuntayhtymäjohtajan mukaan vuodeosaston toiminta painottuu jatkossa enemmän akuuttihoitoon, ja vuodeosaston henkilöstöresursseja on siirretty kotisairaalatoiminnan puolelle. Syksyllä Pihlajamäen verijuotikkaat imivät tukoksen auki potilaalta, jota hoidettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. – Se tarkoittaa, että hoitajia voisi siirtyä jatkossa myös kotihoitoon. Kuntayhtymäjohtaja Jaana Männikkö muistuttaa, että Posan oma säästöohjelma käynnistyi jo keväällä, ja tähän mennessä tehdyillä toimenpiteillä on onnistuttu saavuttamaan noin 650 000 euron säästöt. Loppiaisen jälkeen 7. Kuntien taloudellinen tilanne on tällä hetkellä niin huono, että peruspalveluiden menoja on Hosiasluoman mukaan pakko tarkastella ja miettiä uusia toimintatapoja kustannusten nousun katkaisemiseksi. joulukuuta 2019 6 MAARIT LEHTO PARKANO Parkanolaisen Monica Pihlajamäen työpäivät ovat vaihtelevia, sillä asiakaskuntaan kuuluvat ihmisten lisäksi koirat ja hevoset. Sain luvan hoitaa potilasta iilimadoilla, tukos aukesi ja verenkierto alkoi toimia hyvin. – Vuodepaikkojen vähentäminen ja resurssien siirtäminen kotisairaalatoimintaan tuntuu järkevältä, koska se ei vähennä henkilöstönmäärää, vaan muuttaa ainoastaan toimintatapaa, hän toteaa. Verijuotikas imee verta ja antaa tilalle omaa sylkeään. Pitkällä aikavälillä kustannuksia saadaan alas suuntaamalla toimenpiteitä ennalta ehkäisevään työhön. Yt-neuvottelujen lähtökohtana on Männikön mukaan se, että ketään ei irtisanota. Monica Pihlajamäen asiakas on usein koira tai hevonen Loppiaisen jälkeen avautuu Kirkkokadulla Hoitola Hippu
. Tavoitteena on edistää vähävaraisten perheiden 7–15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamista liikuntaseuroissa. . Ryhmän mielestä Honkajoen kunnalla ei ole riittävästi tosiasioihin perustuvia edellytyksiä palvelujen järjestämiseen ja turvaamiseen kuntalaisille itsenäisenä kuntana tulevaisuudessa. ” Leikin varjolla voidaan maatalousteemaa tuoda monipuolisesti esille.” Tuottajat lahjoittivat polkutraktoreita päiväkodille Polkutraktorit olivat Kissankimalluksen päiväkodin lasten mieleen. Heikki hakee kesällä 1909 Karviaan kanttoriksi, ja 15. Arviointiryhmä kävi läpi kunnan organisaatiorakennetta, palvelutasoa, omaisuutta, kiinteistöjä ja niiden kuntoa sekä muun muassa. Kihniön lisäksi tukea myönnettiin Akaalle, Lempäälälle, Mänttä-Vilppulalle, Nokialle, Pirkkalalle, Ruovedelle, Tampereelle ja Valkeakoskelle. Ja tuli perustaneeksi nuorisoseuran vuoden 1910 marraskuussa. Kuvassa kuitenkin on Suomen ensimmäisen nuorisoseuran perustaja Matti Sippola. . Polkutraktoreiden uskotaan löytyvän poikien lisäksi myös tyttöjen leikkeihin. Torstaina työnsä päättänyt arviointiryhmä ei niitä löytänyt, vaan se suosittaa Honkajoelle kuntaliitosta isomman naapurin kanssa mahdollisimman pian eli vuoden 2021 alusta. Yhteiselämä jäi melko lyhyeksi. Mutta naista ei luonto kohtele tasa-arvoisesti. Kissankimalluksen lisäksi polkutraktorit annettiin ryhmäperhepäiväkoti Onnimanniin Saraan tämän viikon alussa. Korhos-Heikin perheestä ja henkilökohtaisista vaiheista en ollut tiennyt mitään. . ”Tämän sulan aikana olisi se ensimmäinen hankittava” – siis sormus, kesäkuussa 1908. Heikki kirjoittaa toivovansa, että he saisivat vapaasti keskustella… ”Eihän ole seurustelumme ollut liian julkista…” Neljä vuotta kestäneen kirjelmöimisen jälkeen ja kun miehellä alkoivat kanttoriopinnot olla lopuillaan, pari alkaa harkita yhteenmenoa. Erityisavustuksen taustalla on valtion vuoden 2019 talousarvioon kuuluva tavoite liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta. Tuella tahdotaan lisätä yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia harrastusmahdollisuuksia sekä tarjota syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille tilaisuus harrastaa. . Saimme myös sponsorointia hankintaan Valtralta ja polkutraktoreissa onkin Valtran tunnukset. Ylilammen lisäksi traktoreita oli luovuttamassa yhdistyksestä myös Toni Hietanen, Ilari Käkelä ja Juha Sarviluoma. Kukin saa 1 000 euroa. Sitten sain lukeakseni Heikin tyttärentyttären toimittaman teoksen 110 vuoden takaisesta kokoelmasta rakkauskirjeitä, jotka aikanaan sinkoilivat kanttorikoulussa opiskelevan Heikin ja kotona Virroilla askareita tekevän, pari kautta kansanopistoa käyvän Impi Mantilon välillä. Heikki meni uusiin naimisiin ja tuli vielä neljän lapsen isäksi – sen lisäksi että oli soittaja, runoilija ja ihailtu kirjailija. Kyseistä tukea myönnettiin koko maassa yhteensä miljoonan euron verran, ja sitä sai 99 kuntaa. Avustusta haki sivistystoimi, ja kunnan pitää jakaa rahat harkitsemallaan tavalla kohdeavustuksena paikallisille liikuntaa järjestäville rekisteröityneille yhdistyksille. – Koska Karvia on vahva maatalouspitäjä niin polkutraktorit ovat varmasti suosittuja leikkikaluja. Tuhat euroa per järjestävä seura Sivistystoimenjohtaja Matti Sillanpää kertoo Kihniön tuen menevän 3 yhdistykselle: Kihniön Urheilijat ry:lle, Gospel Karting ry:lle ja Nerkoon Metsästäjät ry:lle. Seurustelusuhteet otettiin kovin paljon vakavammin, ja niitä myös ympäristö seurasi kiinteästi – poikkeamat siveyden vaatimuksista olivat ankarasti tuomittavia, etenkin naisen kohdalla! Mutta kirjeissä hehkuu kyllä ikiaikainen rakkauden tuli; Impin ilmaisut ovat kainompia ja pidättyvämpiä, Heikki käyttää koko runoilijan mielikuvituksensa ilmaisuihin. joulukuuta hänet valitaan! ”Ei sitä täällä ehdi vanhenemaan” kirjoittaa Heikki tosin ylväästi. Mutta on oikea Korhos-Heikkikin jo pitkään katsellut saliin näyttämön vierusseinältä – nuorena (27 v.) ja komeana, tukka aaltoilevana, pehmeät viikset suittuina, kravattisolmu pystykauluksen alla. Kihniölle avustusta vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastuksiin HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Valtiovarainministeriö asetti elokuussa työryhmän arvioimaan kriisikunnaksi ajautuneen Honkajoen edellytyksiä saada taloutensa kestävälle pohjalle. Arviointiryhmä patistaa Honkajokea liitokseen. Leikin varjolla voidaan maatalousteemaa tuoda monipuolisesti esille. LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniö on saanut Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastolta 3 000 euron avustuksen vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin. . Niin. Tiistaina 17. Niin pariskunta vihittiin 19.7.1910. Rauni Virtanen Heikki ja Impi KULMALAN KAROLIINA ” Kirjeitse rakastaminen alkoi ainakin parin miesosapuolta jo tuskastuttaa.” ARTO PAPUNEN KARVIA Karvian päiväkoti Kissankimallus sai viime perjantaina käyttöönsä uusia polkutraktoreja lapsille. Avustusta ei voi käyttää kunnan tai yhdistysten hallintokulujen kattamiseen, eikä kunta ei voi myöntää avustusta rekisteröimättömille yhteisöille, kaupalliseen toimintaan tai välinehankintoihin. Hän katsoi, että talouden tervehdyttämistoimet nostaisivat kunnan kuiville vuodesta 2023 eteenpäin. Leikkikalut päiväkodille luovutti Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton Karvian yhdistys. Kirjeitse rakastaminen alkoi ainakin parin miesosapuolta jo tuskastuttaa. Minulle väitettiin sen esittävän seuran perustajaa kanttori Heikki Korhosta. Yhdistyksestä Arto Ylilammi kertoo, että ajatus leikkitraktoreiden hankkimisesta päiväkodille on ollut jo hetken aikaa mielessä aiemminkin. Valtra on vielä alan kotimainen valmistaja, yhdistyksen puheenjohtaja Arto Ylilammi kertoo. Kirjeissä kerrottiin ennen se, mikä nykyään selostetaan facebookilla, sähköpostilla, puhelimella. Myös Impi oli lahjakas ja älykäs. Päiväkodilta päivähoidonohjaaja Reetta Lepistö oli tyytyväinen saatuihin polkutraktoreihin. joulukuuta 2019 7 Karvian Sampolan salin seinällä riippui kauan pitkäviiksisen miehen valokuva. Impi sairastelee, hän oli ilmeisen heikko terveydeltään. Ryhmä ei ollut yksimielinen, sillä Honkajoen kunnan edustaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja Arimo Koivisto jätti eriävän mielipiteen. Samoihin aikoihin Heikki Korhonen teki muutakin, oman elämän kannalta perustavaa: hän solmi avioliiton nuoruudenrakkautensa ja monivuotisen seurustelukumppaninsa Impin kanssa, jonka hän oli tuntenut (ja johon oli ihastunut) jo kansakoulusta asti. Hänen rakkaudentunnustuksensa käyvät yhä kuumemmiksi. . Sellaisena hän ilmaantui vuonna 1909 Karvian maisemaan taiteellisena, aikaansaavana, innostavana. väestörakennetta, työllisyystilannetta, yritystoimintaa ja kunnan elinkeinorakennetta. Mutta se ensikokemus jätetään hääyöksi: ”Silloin vasta povi povea vasten uinutaan.” . Muutaman vuoden sisään Impi synnytti viisi lasta, kunnes kuudes raskaus vei hänen henkensä vuonna 1919. Pirkanmaalle summasta tuli 83 000 euroa. Uudet leikkikalut olivatkin heti mukana lasten leikeissä päiväkodin pihamaalla. . Lisäksi sen avulla pyritään ehkäisemään liikuntaharrastuksesta luopumista. Kuva on esillä edelleen, salin sivuseinällä
joulukuuta 2019 8 Rauhaisaa Joulua Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2020! Sisko Hirvikoski Aki Hirvikoski ja Ritva Lahtinen Anne ja Erkki Virnala Jouluiloa ja Siunattua Uutta Vuotta 2020! Anneli ja Erkki Hirvi Hyvää ja Rauhallista Joulua! Unto Ojanen Jouluiloa ja Onnellista Uutta Vuotta! Ritva ja Timo Kuivanen ja lapset perheineen Hyvää Joulua ja Siunausta vuodelle 2020 Liisa ja Seppo Myyryläinen perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Anneli ja Tapani Marttila Anja ja Vilho Antiluoma Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Hyvää Joulua sekä Iloa ja valoa vuodelle 2020 Tuire Syrjänen Sampo ja Selja perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Eila ja Olavi Kaija Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2020 Tarja Viitasalo Pasi, Pirjo, Katja ja Sanna Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Aune, Reino ja Kalevi Koivuniemi Jouluiloa ja onnea uudelle vuodelle Tarja, Veijo, Silja ja Karri Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Armi ja Markku Sahinoja Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2020 Kaija ja Jorma Kajuutti sukulaisille ja tuttaville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Mirja ja Pentti Mansikkaviita sukulaisille ja ystäville Mielo Mansikkaviita Jarmo ja Raija Mansikkaviita sukulaiset, naapurit ja ystävät Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2020 Hyvää Joulua ja Siunausta uuteen vuoteen Tuula ja Rauno Yli-Knuuttila Tunnelmallista Joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle! Tapio ja Kirsti Mäkynen Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2020! Anja ja Esko Pajunen Hyvää Joulua ja Siunausta uudelle vuodelle Kiitos naapurit, sukulaiset ja ystävät Tuovi ja Pentti Palolahti Siunattua Joulua ja Uutta vuotta Matti ja Raili Vahosalmi sukulaiset ja tuttavat Lämmintä ja Rauhallista Joulua Johannes Rantala sukulaisille ja tuttaville Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Sirkka Laatu sukulaisille, naapureille ja tuttaville. Tiistaina 17
Rauhallista Joulua Onnea ja menestystä vuodelle 2020! Arja ja Antti-Jussi Kivineva Hyvää Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen Kaija Kivelä & Pentti Rahkola Susanna Johanna perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Maarit Kiviholma & Jussi Mettälä Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Merja ja Tomi Viitaharju Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Martta Hiitti Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Alpo ja Sinikka Vuorenmaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Kirsi, Riku ja Markus Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Jorma Sillanpää Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Marianne ja Ahto Eija ja Ari perheineen sukulaisille, ystäville ja tutuille Saara ja Jouni Herrala perheineen Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2020 Sukulaisille ja tuttaville Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Tuulikki ja Jarmo Sahinoja sukulaiset, ystävät ja tuttavat Rauhallista Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta 2020 Aune Hartikainen perheineen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020 Merja ja Heikki Saarela Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020! Irma ja Leo Mäkikoskela Rauhallista Joulua sekä Hyvää Uutta Vuotta Airi Mäkipää Iloista Joulua ja Onnea Vuoteen 2020! Toivottaa Peltoniemen perhe Rauhallista Joulua ja Siunattua tulevaa vuotta Pirkko Koivisto kaikille, jotka haluavat vastaanottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020! Kari, Sanna, Neea ja Nico Autiosalo Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2020! Riitta ja Aarne Rajala Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020! Tarmo Erkkilä Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Solja ja Mika Santala Hyvää Joulua ja Jumalan siunausta vuodelle 2020 Maiju ja Kosti Niskala kaikille. joulukuuta 2019 9 Hauskaa Joulua ja Onnea vuodelle 2020 Kai, Eija ja Miia Koivula Helvi Koivula Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2020! Hellevi Vahosalmi Virva ja Lauri Huhtala perh. Tiistaina 17
yhteiskoulun kunnallistaminen tuo ehkä 0,8 penniä äyriä kohti. Millaista lahjakkuutta Parkanon lukiossa piileekään! Näytelmässä loistavat isossa roolissa myös upeat puvustukset ja maskeeraukset sekä taidokkaat musiikkinumerot. Katsojana jäin kaipaamaan tiiviimpää ja ryhdikkäämpää kokonaisuutta. Heidän näyttelijäntyötään oli ilo katsoa ja heidän soisi jatkavan näyttelemistä harrastuksena tai miksei ammatiksikin. Lähihoitaja, uuden osaamisalan suorittanut: Lasten ja nuorten kasvatus ja hoito: Viitanen Anu, Karvia. Lauluja tanssinumeroita olisi toivonut enemmänkin, ne kun rytmittivät esitystä niin loistavasti. Pohjoisen sisätulotien 170 000 mk on vielä maksamatta. Näytelmä on käsikirjoituksesta lähtien nuorten tekemä ja tämä näkyy ja kuuluu. Vasta tällä vuosikymmenellä on päästy kehittämään kuntaa, ja on noustu keskitasoisten kuntien joukkoon, totesi kunnanjohtaja Väinö Toivanen. Harvoin näkee noin luontevaa, varmaa ja aitoa läsnäoloa lavalla. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tiensä näytelmän viimeiseen esitykseen tiistaina. Suunnilleen puolet menee entisten lainojen takaisinmaksuun. Egyptin, Kiinan ja Kalevalan myyttiset maailmat luodaan kauniisti ja yksinkertaisilla elementeillä. joulukuuta 2019 10 KUVIOT Budjetti Parkanossa: EDELLEEN VAIKEATA Parkanon kunta joutuu kamppailemaan taloudellisissa vaikeuksissa ainakin vielä muutaman vuoden ajan, vaikkakin verotulojen nousua on jatkuvasti odotettavissa. Veroäyrin hinnaksi on kaavailtu 15 penniä, mutta sitä joudutaan kenties tarkistamaan, sillä on vielä menoja, joiden rahoituksesta ei ole tietoja, esim. Mielenterveysja päihdetyö: Korhonen Maarit, Parkano. Kansalaiskoulusta on 340 000 mk maksamatta eikä ole tietoa, mistä varat saadaan, ilmeisesti verovaroista. Henna Nurmela Nuorten näköinen ja kuuloinen esitys TEATTERISSA Lukion teatteri Karisman näytelmä Kaiken maailman tarinoita yhdistää nykynuorten elämän ja maailmansyntymyytit. Niina Kivioja ” Nuorilla on valtavasti rohkeutta ja intoa, ja on hienoa, että he ovat saaneet nyt myös tekemiselleen loistavat puitteet.”. Nyt on oivallinen tilaisuus päästä sukeltamaan nuorten maailmaan heidän itsensä näköisen esityksen myötä. Y-S 19.12.1969 Sataedu Harjavalta Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, ikääntyvien hoito ja kuntoutus: Teikari Sonja, Karvia. Todellinen reaalinousu jäänee kuitenkin pienemmäksi, sillä verotulotkin varmasti kasvavat. Nuorilla on valtavasti rohkeutta ja intoa, ja on hienoa, että he ovat saaneet nyt myös tekemiselleen loistavat puitteet. Näytelmässä otetaan nuorekkaalla innolla kantaa informaatiotulvan määrään ja totuuden etsintään. Kuvassa vasemmalla ystävyksiä esittävät Aliisa Kyrönviita, Katja Viitasalo ja Aaro Potila, oikealla egyptiläinen luojajumala Aten (Markus Kuivanen). Wrede-salissa heillä on kaikki tila loistaa, ja esityksessä tilan tekniikkaa käytetäänkin monipuolisesti hyväksi. Sataedu Kankaanpää Hiusja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kosmetologi: Wilén Eveliina, Karvia Logistiikan perustutkinto, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja: Asell Henry, Ikaalinen, Haveri Oscar, Kihniö, Luomanen Tommi, Parkano, Luomanen Ville, Parkano, Mäkinen Niklas, Kihniö ja Ylilammi Jasper, Karvia. Esityksessä vilahtaa monipuolisia hahmoja Väinämöisestä Kiinan kansantarun jumalaan Panguun, ja kaikki tämä sukkelasti yhdistyen tämän päivän teinirakkauteen ja somemaailmaan. Näytelmästä täytyy nostaa erityisesti Katja Viitasalon, Lauri Mäkipään ja Vilma Aution roolisuoritukset. Ensi vuoden budjetti on tehty säästeliäästi, mutta siitä huolimatta kunnan nettovelka suurenee 319 000 mk. Kalevalan Sotka liikkuu ja puhuu kuin aito sotka konsanaan ja Egyptin Aten on vaikuttava kaikessa ylhäisyydessään. Tiistaina 17. On raikasta nähdä ryhmälähtöistä tekemistä osaavan ohjaajan käsissä. Ehkä jatkossa Teatteri Karisma ottaa taidokkaan ohjaajajoukkonsa avulla rohkeampia askelia perinteisestä puheteatterista kohti kokeellisempaa ja musikaalisempaa suuntaa. Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala: Räty Suvi, Karvia. Sosiaalija terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, kuntoutuksen osaamisala: Heikkinen Niina, Karvia. Ylioppilaat, kaksoistutkinto (Keväällä 2019 sosiaalija terveysalalta lähihoitajiksi valmistuneet): Giers Julia, Karvia. Yhteensä lainaa otetaan 640 000 mk. Hierojan ammattitutkinto: Huhta Jenna, Parkano. VALMISTUNEITA PARKANO Teatteri Karisman musiikkinäytelmä Kaiken maailman tarinoita on rohkea sukellus myyttisiin maailmansyntytarinoihin ja nykynuorison haasteisiin. Ehkä skenogra?aa tai musiikkia olisi voinut hyödyntää vielä enemmän pitkähköjen vaihtojen ja näyttelijäntyön iskujen tukena
Tiistaina 17. Laurinaho Oy Raamikko Parkanon Setlementti ry Pentin Pirssi Saarelan Teräsrakenne Oy Esa Rikalainen Oy K-Service Satu ja Marko Kallioniemi Kiitämme liiketuttaviamme, asiakkaitamme ja henkilökuntaamme sekä yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta!. Korkiakoski IKAALINEN Kehysmarkku JÄMIJÄRVI Konehuolto Kujala PARKANO Sähkösuomilammi Oy Gallant Oy Parkano Matkailupalvelu Eräpäivä Oy/Matkahuoltoasiamies Euromaster Rengasparooni Oy Paroonin Osa Oy Rakennustyöt Mäkipää Oy Kuljetuspalvelu Maitopojat Oy Parkanon Varaosakeskus Autokorjaamo T. joulukuuta 2019 11 Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2020 KARVIA Parturi-Kampaamo Tukkatupa Huoltoasema M&M Marjakoski Karvian Hirsirakentajat Karvian Kukkaja Hautaustoimisto KIHNIÖ Korjaamo M. Lepistö Tilipalvelu Anneli Raiskio Ikitaito Metsäparooni Oy Satapirkan Rakennuspalvelu Oy Parlava Oy Korjaamo Juhani Korpela Parkanon Puupiste Oy JK Kirppis Romuliike Teräshaka Oy Aikalisä Seija Lahti Metalliparooni Parkanon Rakennuspalvelu Oy Kauneus-ja jalkahoitola Riitta Keskinen Parturi-Kampaamo Tipitii Parkanon Yrityspalvelu Oy Parkanon Kuntoutuskulma Ky Wireex Hyvinvointipalvelut Ikikukka Hautauspalvelu Ojalainen Sorvaamo A
Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki www.hyvanolonkeskus.net Puh. 045 209 9848/Anni 040 751 8231/Noora Ylä-Satakunnan talo/Parkanontie 63, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Suuhygienisti Janna-Mari Friman Satakunnank. 2 A . Henkilöautot alk. Perukirjat, ositukset . Pitopalvelu . Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano Puh. 044 739 3104 Jarkko Peltomäki puh. 03 448 2616 nettiajanvaraus www.tempodent.fi Puh. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Sami Jokinen Pitopalvelu Kiinteistöja metsäarviot Kauppaja lahjakirjat Perinnönjakosopimukset Kaupanvahvistukset Sauli Kallio puh. 03 223 1666 Parkanontie 41 0400 700 804 Hieroja, KH. Lounaskahvila . joulukuuta 2019 13 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano . Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHA AT PAIKALLISET PALVELUT Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parturi-kampaamot Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. Tiistaina 17. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. Rakennusja rakennepiirustukset . 040 417 2319 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. 044 049 0777 KAUPANVAHVISTAJA Päivi Silomäki varatuomari Parturi-kampaamot Parturi-Kampaamo p. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. 044 739 3110 Keskuskatu 5, Parkano Puukauppapalvelut Metsänhoitopalvelut Tiekuntien palvelut Jussi Viinamäki puh. Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 040 545 8051 Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. 045 359 3010 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. 044 739 3102 Aleksi Perälä puh. p. 12 Parkano 0400 613 700 scandiarent.. 044 739 3112 Hannu Autio puh. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16, muulloin sopimuksen mukaan RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. Ranta-asemakaavat . 044 739 3101 045 152 0854 040 751 9280 Parkanontie 60, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–14 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h. 044 241 2776 Autovuokraus AUTOKORJAAMO T. Puhelin: 0291 706 680 ilmoitukset@ylasatakunta.. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Puh. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi 040 584 0856 Kosmetologipalvelut ammattitaidolla Varaa aika jo tänään! Puh. 85 €/vrk. 03 448 8100 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 varaosat pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) vikakoodit ilmastoint t katsastuspalvelut . 040 729 8243 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Lihasnivelja nikamakäsittelyt. Pakettiautot alk. 50 €/vrk. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. Matti Perälä Vaasank
Digitaali PAISTILÄMPÖMITTARI Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 19 95 30 % Jo edullisista hinnoista! norm. 1/tal Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 9 95 Superhalpaa... joulukuuta 2019 14 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Tarjoukset voimassa 17.12.–18.12.2019 Parkanon myymälässä Hamsteri järrrsii hinnat... suljettu Tapaninpäivä 26.12. klo 8–14 joulupäivä 25.12. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. hinnasta .. Kannattaa tulla kauempaakin ja säästää pinnat!!! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... Joulun LAHJAPAKKAUKSET Joul utyrk ky KATSO HINTAA! Läpihintojen 3 kpl Hatullinen HAUTAKYNTTILÄ Kirkas HUOM! paloaika 107 h Järsitt y hinta! ulli ll Joul utyrk ky 5 00 Isot VALO LINNUT sisäja ulkokäyttöön Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 9 95 KATSO HINTAA! Jade KASVOJEN HIERONTARULLA Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 12 95 KATSO HINTAA! SYTYTYSPALA 96 kpl Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 2 99 KATSO HINTAA! max 3/tal Klassikko TERÄSMUKI 0,35 L Roosa-nauha Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 7 99 KATSO HINTAA! Trendikkäät Retki KARVAHATUT Järsitt y hinta! nd nd ndik ik Joul utyrk ky 9 95 HIEKOITUSSEPELI 20 kg kätevä kantokahvallinen muovisäkki Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 3 99 KATSO HINTAA! SAUNAN TEHOPESU 500 ml Järsitt y hinta! Joul utyrk ky TAI 1 99 TUOTE PARKETTILAMINAATTIPESU 500 ml Järsitt y hinta! 9 95 TUOTE Scholl KYNSIENHOITOJÄRJESTELMÄ Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 7 99 Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 39 95 Elektroniikkaa jouluksi... klo 11–18. Joulunalusajan HINTAKARNEVAALIA!! UUTUUS! Joul utyrk ky NYT ON HALPAA... Tiistaina 17. 89 90 19 95 Bluetooth Sport KAULAKAIUTIN 2x4,5 W Bluetooth 5.0 jopa 10 h toistoaika Party BOOMBOX Valot Radio Bluetooth-tekniikka 3 h toistoaika Langaton AUTOLATURI 2,0 10 W Go-Kart HÖYRYSILITYSRAUTA 2000 W -Kart -K Ka Joul utyrk ky Mezzo tai Manhattan LEIVÄNPAAHDIN Rosteri KATSO HINTAA! KATSO HINTAA! KATSO HINTAA! (19,95) (0,20/kg) (0,36/kg) (3,98/L) VOILEIPÄGRILLI Brorox tai Fashion VEDENKEITIN Järsitt y hinta! 24 90 TUOTE TEHOSEKOITIN Turbo Huippuerä Tefalin PAISTINPANNUJA Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 24 95 Superhalpa a... (29,90 –59,90) Joul utyrk ky KATSO HINTAA! 200 kpl:een erä! O’Keeffe LAHJASETTI Järsitt y hinta! 9 95 (29,90) Tosi lämmin FLEECETAKKI teddyvuori eläinkuosi Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 19 95 KATSO HINTAA! PALVELEMME JOULUNA: aatto 24.12. ALE! PUKIINKONTTIIN tai HETI KÄYTTÖÖN LELUT myös legot (ei lautaeikä palapelit) LYHDYT TYÖVAATTEET (ei työkengät eikä -käsineet) TORKKUPEITOT Kaikki ILMA-ASEET ROBOTTI-IMURI törmäyksenesto, hiljainen Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 79 95 Superhalpa a... NYT ON HALPAA... KATSO HINTAA! max 2/tal SÄÄSTÖPAKKAUS Whiskas Raqout KISSANRUOKA 40-pack Ruti KUIVIKEPURU 25 kg Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 8 99 SAUNATONTTU Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 5 99 Superhalpa a... 1/tal Easy Cooking SÄHKÖSAVUSTIN 1100 W rosteri Järsitt y hinta! Joul utyrk ky 29 95 Superhalpa a..
nordisk mobiltelefon, yhteispohjoismainen matkapuhelinjärjestelmä MEK = 1) (hist.) Matkailun edistämiskeskus (toiminta siirretty Finprohon vuoden 2015 alusta); 2) Merimieseläkekassa ParkU:n lentopalloa: Kolmossarja, naiset Etelä-Pohjanmaa: LaihLu Hukkajengi–ParkU 0–3 (17–25, 16–25, 12–25). palkkio 2480 €). Arvioitu kokonaispuusto 1420 m³. Pirkanmaan Piki-kirjastojen asiakkaista palvelua voivat käyttää Parkanon ja Kihniön lisäksi Tampereen ja Oriveden kirjastojen asiakkaat. joulukuuta 2019 15 Suljemme pe 20.12. Päätös on luettavissa osoitteessa www. 029 1706 680 Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Tarjoukset 7.1. Liput 29 e jäsen, muut 34 e. Päätökseen saa hakea valittamalla muutosta valitusosoituksen mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta. Tervetuloa! Karvian Nuorisoseuran JOULUTORI Myyjäiset Majakalla Parkanontie 48B (Pihlajalinnaa vastapäätä) Torstaina 19.12. Ilmainen elokuvien ja dokumenttien suoratoistopalvelu löytyy osoitteesta kirjastokino.?, ja kirjautuminen tapahtuu oman kirjastokortin ja pin-koodin avulla. Karvia K-Market Lastula Neste ST1 Kihniö K-Market Maurintori M-Market Parkano K-Supermarket Parkano S-Market Kahvila-Ravintola Ezzo R-Kioski Exesso Irtonumeroita myynnissä: OVT = organisaatioiden välinen tiedonsiirto (vrt. Arvioitu kokonaispuusto n. Etelä-Suomi ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Päätös nro 505/2019 Antopäivä 13.12.2019 Hakija Mulliturve Oy Asia Saunametsännevan turvetuotantoalueen ympäristölupa, Karvia Päätös on nähtävänä sähköisesti 13.12.2019 – 13.1.2020 Karvian kunnassa. Sijainti Mustaniementien varressa. teatterimatka Seinäjoelle näytökseen ”Komisario Palmun erehdys” la 8.2.2020 klo 13.00. Uusia jäseniä OP Satapirkan hallitukseen Kirjastokino käytössä kaikissa kolmessa kunnassa. Hallituksesta jäivät pois Pentti Pentinmäki ja Erkki Moisio. Samalla saa ostamaansa kirjaan Maaritin signeerauksen. Parkano, Kuivasjärvi. Lisätietoja antaa Ympäristöylitarkastaja Ilona Joensuu puh. EI TORI! Hyvää Joulua! Pahkalan asukkaiden yhdistys ry. avi.?/lupa-tietopalvelu. Puh. Määräalalla on tukikelpoista peltoa 6,2 ha sekä metsää n. Lisätiedot puh. klo 13 Ma 23.12. Tila kahdessa palstassa. Kokeilu jatkuu Satakirjastoissa ensi vuoden maaliskuun loppuun asti. joulukukkia, leivonnaisia, käsitöitä ym. Hyväkasvuiset maapohjat ja heti hakattavaa puustoa runsaasti. Puhelin: 029 1706 680 Ylä-Satakunta ke 18.12.2019 klo 10–18 Sampolassa Puffetista mm. Palvelun kunnalta veloitettava kuukausimaksu perustuu asukaslukuun, eli sen kokonaishinta vaihtelee kunnittain. Valitusaika päättyy 13.1.2020. Kihniö, Myllykylä. mennessä. alv (min. Parkano myymälä KE 18.12.–MA 23.12. 2010, lasitettu parveke, 96 000 e ja autokatososake 3000 e. Oma tontti. 0400 663 992/Antero Lehtimäki. Metsätila 21,8 ha. OSTETAAN . Metsätila 14,6 ha. TULOSPÖRSSI Lentopallon naisten kolmossarja, Etelä-Pohjanmaa Jymyttäret 8 5 2 1 21-9 682-566 19 Janet 6 6 18-0 450-198 18 NJ B-tytöt 7 6 1 18-3 496-373 18 NJ Hymy 7 3 1 1 2 14-13 555-553 12 KauWi 7 2 2 3 13-14 533-554 10 LaihLu -05 5 2 1 2 13-8 444-423 10 LaihLu Hukkajengi 8 1 2 1 4 11-19 553-618 8 Karhu 7 1 1 3 2 13-18 623-650 8 ParkU 7 2 1 4 10-15 494-538 7 Karhu C 6 1 5 4-18 383-532 1 Ryhti 6 6 0-18 243-451 YLÄ-SATAKUNTA Osuuspankki Satapirkan hallintoneuvoston kokouksessa marraskuun lopussa valittiin uusiksi hallituksen jäseniksi Minna Kytölä ja Antti Poussa. Hyvät tieyhteydet. Lähtö Shelliltä klo 11.00. seuratoimintaa JOULUKALAT KUOSMASELTA! Kuosmasen Kala Oy Toivolankatu 4, Parkano Kihniö SU 22.12. mennessä. Parkano, Vahojärvi. Metsätila 34,6 ha. Määräala 34,7 ha. lipeäkalakeittoa (rajoitettu määrä), puuroa ja soppaa sekä kahvia ja kastamista. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Uutta Kirjastokino-palvelua voivat käyttää nyt kaikki Parkanon, Kihniön ja Karvian kirjastojen asiakkaat. Tiistaina 17. mennessä. kerros, rv. Kihniö, Ratikylä. Mahdollisuus tehdä myös erikseen tarjous metsästä ja pellosta. Kyseiseen joukkoon lukeutuivat Satakirjastot eli myös Karvian kirjasto. klo 10.00–16.00 M P T T Sukkia! Lapasia! Arpoja! Leivonnaisia! Parkanon-Kihniön Reumayhdistys ry Parkanon Seudun Mielenterveysyhdistys Toivo ry Parkano-Seura ry on kustantanut kirjan ”PARKANOLAISIA ARJEN AHERTAJIA” PARKANOLAISIA arjen ahertajia Toimittaja Maarit Lehto Kirjan toimittaja Maarit Lehto on tavattavissa PARKANOPIRTILLÄ torstaina 19.12. SEKALAISET Tiedustelut puh. Monipuolinen kehitysluokkarakenne. myydään Parkanon keskustasta vapaa kerrostalokaksio 48 m 2 , 4. Parkanon ja Kihniön kirjastoissa Kirjastokino on otettu käyttöön joulukuun puolivälissä, ja kokeilu jatkuu vuoden ajan. Ilmoittaudu 7.1.2020 mennessä Jalava 040 746 8069. Puustoinen metsätila Lepolantien varressa. 044 739 3110 Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Välityspalkkio 4,5 % sis. Ilmoitusaineistot viimeistään 19.12. suljettu Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 045 878 7483. Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Nordic Mobile Telephone, ruots. Vuokrataan 36,5 m 2 rivitalohuoneisto, jossa 1 h + kk + s sekä erillinen varasto. Karvia SU 22.12. vesi. Tällä hetkellä Kirjastokinossa on mukana hieman yli 60 kuntaa. Puhelin: 029 1706 680 Ylä-Satakunta VUODEN 2019 viimeinen lehti ilmestyy poikkeuksellisesti ma 30.12. 050 303 4931. Vuokra 350 e/kk, sis. 0295 016 358 VIHREÄN KULLAN MAITA. 28 ha. Tarjoukset 15.1. Torilta mm. 1400 m³, josta tukin osuus lähes puolet. EDI) NMT = (hist.) engl. klo 13–14 ja PARKANON KIRJASTOSSA klo 17–18 Hän kertoo kirjan tekovaiheista ja kirjan henkilöistä. Tarjoukset ja tiedustelut: Erkko Koivurinne, 0400 837 218 Mhy Kihniö-Parkano, Keskuskatu 5, Parkano Tiedustelut ja tarjoukset: Sauli Kallio, kiinteistövälittäjä LKV, kaupanvahvistaja puh. Ensimmäiset kirjastot ottivat palvelun testikäyttöön lokakuussa. Osoite Kaviokuja 3 B 12, 39700 Parkano. Hallituksen jäseninä jatkavat Jouni Nieminen, Titta-Liina Gustafsson, Mika Laatu, Antti Otava ja Jukka Vesanto. Hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema uusi puheenjohtaja on Esa AlaKantti ja varapuheenjohtajana jatkaa Helena Korkeakoski. Tarjoukset 17.12. mennessä. Tarjoukset 28.12. Puh. sekalaiset Joulupukki 499 vuoden kokemuksella Parkanon keskustan alueella. Parkano-Seura ry KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN
Mansukosken puheissa korostuu ajatus toiminnan laadukkuudesta. joulukuuta 2019 16 Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa ppppaarreem mppppii ruuookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Yhteistyöhön on helppo ryhtyä myöhemminkin. Ensi kaudella on Mansukosken mukaan mahdollisesti tulossa lisää vastaavaa yhteistyötä muidenkin joukkueiden kanssa. Ne eivät ole samanlaista kiekkoa. Varsinkin pienten paikkakuntien seuroille yhteinen toiminta on tärkeää, sillä seurojen resurssit ovat rajalliset. PK:lla on sopimus myös Ilveksen taitovalmentajan käyttämisestä. Parkanon Kiekolla ja Ilveksellä on ollut yhteistyösopimus vuodesta 2010 saakka. Mansukosken mukaansa vika on siinä, että vertailukohdaksi otetaan miehet ja pojat. Niiden ja Ilveksen kesken pystytään lainailemaan pelaajia. Valmentajan mukana tietoa PK:laisten taidoista ja treenaamisesta menee Ilveksen suuntaan. Ero johtuu Mansukosken mukaan puhtaasti fyysisistä syistä. Sillä hän tarkoittaa esimerkiksi hyvää ilmapiiriä, harrastajamääriä ja harrastuksessa mukana pysymistä. Hän on huomannut että monissa seuroissa on yhä edelleen vanhanaikaisia asenteita, joiden vuoksi naisten ja tyttöjen pelaamista ei arvosteta oikeana jääkiekkona. Lapsina ja nuorina tytöt ja pojat voivat hyvin pelata samassa joukkueessa, eikä ennen murrosikää ole fyysisiä erojakaan. Yksi uusimmista yhteistyökuvioista on Parkanon ja Ruoveden B2-poikien yhteisjoukkue, joka juuri nousi ikäluokkansa Mestikseen. Mansukoski luonnehtii, että Naisten liigan pelitaso on fyysisistä syistä samalla viivalla C-poikien eli noin 15-vuotiaiden SM-sarjan kanssa. PK:lla on vuonna 2017 perustettu tyttöjoukkue ja jo 16 vuotta tauotta pelannut naisten joukkue. Pelaajia ei tule karsia liian nuorina Valmennuspäällikkönä Aarne Mansukoski korostaa, että kaikkien halukkaiden tulee päästä jääkiekkoharrastuksen pariin. Kuva treeneistä vuodelta 2013. – Tämä mahdollistaa pelaamisen eri porukoissa ja sitä myötä kehittymisen, Aarne Mansukoski sanoo. Tiistaina 17. Isojen paikkakuntien seuroissa joudutaan pelaajia karsimaan jo nuorissa ikäluokissa. Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki. Poikien ja miesten joukkueiden pelaajat ovat lähes poikkeuksetta PK:n kasvatteja jo lapsesta saakka. – Kaikki täytyisi pitää mukana, sillä ihminen kehittyy 23-vuotiaaksi saakka. Mansukosken mielestä karsiminen on huono homma, sillä nuorten kehitystä on vaikea ennustaa. Sateenvarjoseurat tulevat Parkanosta, Orivedeltä, Ruovedeltä, Kangasalalta, Pirkkalasta ja Mäntästä. Naisten ja tyttöjen pelaaminen kaipaa arvostusta Parkanon Kiekon naisten joukkue on pelannut yhtäjaksoisesti jo 16 vuotta. Miesten fysiikka ajaa kuitenkin lopulta ohi, ja aikuisuutta lähestyvien tyttöjen kannattaa siirtyä naisjoukkueisiin. F-ikäluokalle järjestetään mailajakopelejä, joissa joukkueet sekoitetaan eli niissä on edustajia kaikista seuroista. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O Tavallista par VIRIKE KANANMUNA M10 580 G ( 1,72/KG) RAJOITUS 3 RS/TALOUS 1.RS 5 99 KPL K-RUOKAMESTARIN JYVÄBROILER GRILLISTÄ RAAKAPAINO N. Valmentaja vierailee Parkanossa 8 kertaa kaudessa. Lisäksi kun tyttönä pelaa poikien kanssa, joutuu venymään ja skarppaamaan, jotta pysyy poikien tahdissa. – Pitäisi hyväksyä, että miesten ja naisten pelitavoissa on eroa. Teini-iän alkaessa tytöt kehittyvät aikaisemmin kuin pojat, ja jonkin aikaa tämä antaa Mansukosken mukaan heille myös etua. 1,1 KG Ilman korttia 1,55 rs (2,67/kg) -35% PLUSSA-KORTILLA Aikaa joulun VALMISTELUUN mpi ruokkakkauppa KESKIVIIKKONA 13 99 KG RUODOTON C-LEIKATTU ERÄ HÄTÄLÄ TUORE RUODOTON LOHIFILEE NORJA, C-LEIKATTU, PAKATTU RAJOITUS 2 FILEETÄ/TALOUS TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG NIINA KIVIOJA PARKANO Jääkiekkoharrastuksen nykytrendi ja toimintatapa on yhteistyö. Aarne Mansukoski on ylpeä naisten joukkueen pitkäjänteisestä peliurasta. Parkanossa tämä onnistuukin helposti, sillä ikäluokat ovat pieniä ja joukkueissa vajausta. Näin linjaa Parkanon Kiekon valmennuspäällikkö Aarne Mansukoski. Yhteistyö ei kuitenkaan ole uusi juttu, vaan sitä on tehty jo pitkään Tampereen Ilveksen kanssa. Tässä joukkueessa erikoista on, että moni pelaaja on tullut jääkiekon pariin vasta aikuisena, jotkut yli 40-vuotiaina. – Meidän seuramme linjaus on, ettei painoteta sarjatavoitteita tai menestystä. Valmennuspäällikkö Aarne Mansukoski sanoo, että naiset ja tytöt ovat seuralle hyvä pelaajaresurssi siinä missä miehet ja pojatkin. E-ikäluokalle on yhteisharjoittelukertoja, joihin osallistuu kustakin joukkueesta kerralla 1 maalivahti ja 5 kenttäpelaajaa. Parkanon Kiekko junioripelaajia noin 130 ja aikuisia harrastajia noin 100 toimihenkilöitä 50 pelaajista tyttöjä 27, naisia 16–18 puulaakisarja tänä vuonna tauolla, viime vuonna osallistujia noin 130 ” Kaikki täytyisi pitää mukana, sillä ihminen kehittyy 23-vuotiaaksi saakka.” Seurojen yhteistyö on jääkiekon nykytrendi NIINA KIVIOJA PARKANO Yksi Parkanon Kiekon painotus on panostaminen myös tyttöjen ja naisten joukkueisiin. Hyödyllistä on hänen mukaansa sekin, että pelaajat ja valmentajat tutustuvat toisiinsa jo varhain. Sateenvarjo yhdistää eri kuntien joukkueet Sateenvarjoseuroilla on toimintaa keskenään myös ilman Ilvestä. – Naisten liigan pelaajat ovatkin lähes poikkeuksetta kasvaneet poikajoukkueissa, Mansukoski sanoo. Se pitää sisällään pelaajaliikennesopimuksen, jonka mukaan PK ja viisi muuta pirkanmaalaista pientä seuraa ovat Ilveksen sateenvarjoseuroja. Laadukkaan tekemisen kautta menestystä tulee jos tulee