SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. VUOSIKERTA Lyhyttä ja harvaa kauraa Aitonevan lapset eivät löytäneet maailmalta parempaa paikkaa. Sivu 5 Melkein maraton ruohonleikkurin kanssa. Sivu 6 Externalin esikoinen pian julki. Koillistuuli vähän voimistuu maan eteläosassa. Lauantaina ukkossateet yleistyvät maan länsiosasta Länsi-Lappiin ulottuvalla alueella. Yksittäiset ukkoskuurot ovat mahdollisia iltapäivällä maan eteläja keskiosassa. Suomi huomenna Sää on yhä aurinkoinen ja enimmäkseen poutainen koko maassa. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina kuuma sää jatkuu ja enimmäkseen on vielä aurinkoista ja poutaa. Perjantaina pilvisyys lisääntyy ja ukkoskuurot viilentävät helteistä ilmaa paikoin maan eteläja keskiosassa, pohjoisessa on enimmäkseen poutaa. Lämpötila on ylimmillään noin 30 astetta Lappia myöten. Sivu 12 Viljelijä Pasi Viitamäen rehuviljapelto on kärsinyt kuivuudesta. Korsi on jäänyt lyhyeksi ja jyviä tulee tavallista vähemmän. Sivut 4-5. alv 24% TIISTAINA 17. Sivu 3 Toisaalta, jos mietitään todennäköisyyksiä harvinaisille asioille kuten esimerkiksi sille, että omena tipahtaa päähäsi kun olet kävelyllä. Minulle kuitenkin kävi kerran niin.” Sivu 7 Liika lämpö toi kalastuskiellon Viinikanjoelle. Vastaat varmaan, että no tuskin kovin todennäköistä. HEINÄKUUTA 2018 NUMERO 51 / 86. Satoa tarkastelee myös tytär Sofia, 2 vuotta. ” Parkano +31 +30 Parkano +29 +29 Parkano +28 +28 Parkano +18 +19 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Korkeapaine helteisine ja poutaisine ilmamassoineen pysyttelee Suomen yllä. Päivälämpötila on enimmäkseen 28...30 astetta
Nyt esillä olevista teoksista suurin osa on syntynyt kahden edellisen vuoden ajalta. . . Su 22.7. Kari Kuirinlahden näyttely Annen taidekahvilassa Kun gallerian emäntänä on Anne Mattila, niin luonnollisesti musiikki näkyy Kari Kuirinlahden taulujen aiheissa. Kuirinlahden työelämä kenkien parissa näkyy taulujen aiheina. (Eino Leino) Äitiä, mummua, isomummua, sisarta ja ystävää ikävöiden Jukka Arja ja Keijo Jenni, Ari, Vilma ja Lauri Ida ja Juha-Pekka Pirjo, Pasi ja Eeva Rauni perheineen Aarre perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Vappu Ala-Laurinaho EN JUHLI merkkipäivääni. Ei sinilevää Kuivasjärvessä. Kulje äiti kerallamme, voimanlähteenä lähellä. La 21.7. Parkanossa havaintoja seurataan Kuivasjärvestä, jossa sinilevää ei ole tavattu tänä kesänä. . Elämämme enkelinä, Taivaan veräjän takana. Köykkä Rakkaamme on siunattu lepoon Karvian uudelle hautausmaalle 7.7.2018. Siellä aistii taiteen ja musiikin yhteenkuuluvuuden ja voi nauttia Annen Tarja-äidin leipomista herkuista. Lottovoitto Anne-fanille Kuirinlahti kertoo, että hän on ollut kova Anne Mattila -fanittaja, joten töiden saanti taidekahvilaan oli kuin pieni lottovoitto. Anne Mattila kertoo, että aivan ensimmäinen kerta tämä ei ole, kun vierailevaa taidetta on esillä taidekahvilalla, mutta näitä kertoja ei ole kuitenkaan kovin monta ollut. . PARKANO To 19.7. klo 19 Ilta sanan äärellä. Viimeisin seuranta on tehty viime viikolla. Ja kun ollaan Anne Mattilan taidekahvilassa, niin musiikkiaihekin näkyy hienosti teosten joukossa. hengellisiä tilaisuuksia . LUKIJAN KUVA Äitiii anna ruokaa.... Syys-lokakuussa alkaa muutto Lähi-itään ja Länsi-Afrikkaan Terttu Lautamäki MAARIT LEHTO PARKANO Valtakunnallisessa leväseurannassa on Pirkanmaan ELY:n alueelta 39 havaintopaikkaa. . Pirkkalassa asuva Kuirinlahti on tehnyt elämäntyönsä kenkäsuunnittelijana ja kenkäaihe onkin esillä monessa teoksessa. Olen välillä yrittänyt saada teoksiin jonkinlaista jujua tai vitsiä joukkoon, Kuirinlahti kertoo taideharrastuksestaan. klo 11.00 Jumalanpalvelus Jussi Latvala ja lauluryhmä. Su 22.7. Paikka on tutustumisen arvoinen ja kävijöitä tulee ympäri Suomea aina Helsingistä Inariin saakka. . klo 10–17 Jippiileiripäivä Kaija Hautaluomalla, ilm. puh. – Taidekahvilan ympäristö ja isompi kahvilarakennus on kuin keidas keskellä Karvian maalaismaisemaa. TI 18 Talkoot Raskinrannassa. Piharakennuksen toisessa kerroksessa olevaa näyttelytilaa on käytetty aiemmin esimerkiksi runoilloissa ja konserttimatineoissa. Sinilevähavainnot voi ilmoittaa ympäristöhallinnon ylläpitämään Järvi-meriwikiin. Tytöt ovat aina pirteitä ja ystävällisiä, ja kahvilan tuotteet aina samana päivänä tehtyjä, kehuu Kuirinlahti. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla. Kepeästi Kesään -näyttely alkoi viime viikonloppuna ja se esittelee Kuirinlahdelta kaikkiaan 28 työtä. ARTO PAPUNEN KARVIA Anne Mattilan taidekahvilassa saadaan nauttia tämän kuun loppuun Kari Kuirinlahden taiteesta. Kiitos saattajille, kiitos Karvian kotipalvelun sekä Kankaanpään terveyskeskuksen osasto 1:n henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. heinäkuuta 2018 2 Ritva Annikki KIVISTÖ 13.5.1937 19.6.2018 o.s. . Tiistaina 17. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 19.7. 040 774 1337. . Mattilan mukaan Kuirinlahden teokset eroavat hänen omista töistä siten, että hän maalaa öljymaalein, Kuirinlahden työt ovat akvarellitöitä. . Kihniössä ja Karviassa ei ole valtakunnallisessa leväseurannassa olevia virallisia havaintopaikkoja. Hänen taulujaan on esillä vuosittain myös muutamissa muissakin näyttelyissä. klo 11 Päivätilaisuus, Marja-Liisa Kuusela. Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 17.7. Västäräkki ja poikanen. – Olen aloittanut taiteen tekemisen paperille noin neljäkymmentä vuotta sitten. Elä muistoissa mukanamme, sävelinä sielussamme. Kuirinlahti kertoo myös käyneensä taidekahvilassa useasti aiemminkin. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta
Ihmisiä roikkui ikkunan vieressä tikapuilla nähdäkseen Tesvision lähetystä. Aitoneva oli ja on paratiisi Ari ja Ulla Vierre elävät Aitonevalla talossa, jossa asui alun perin Suo Oy:n työnjohtajia. – Oli hienoa, kun vanhemmat miehet antoivat ajaa nevalla traktorilla, Ari Vierre muistelee. Työläiset kävivät alasaunassa ja Suo Oy:n ”pikkuherrat” yläsaunassa. Sekä Ullan että Arin perhe muutti aikanaan alamäen parakeista Aitonevan ylämäkeen eli alun perin Suon pikkuherrojen asuntoina toimineisiin rakennuksiin. Satojen ihmisten sijaan työntekijöitä on enää kourallinen. Vierteet palasivatkin lomilla ja muilla vapailla aina Suolle. Monet kasveista Aaltonen toi ulkomaanmatkoilta. Vierteet toteavat, että lapsista pidettiin Aitonevalla hyvää huolta. Niinpä ruokalasta löytyi kerhohuone. – Isoäiti lämmitti yläsaunaa, joten minäkin sain saunoa siellä, Ulla Vierre muistelee. Kaikista hienoin talo oli tietenkin vuosina 1946–1969 toimitusjohtajana olleen diplomi-insinööri Lauri J. Jos opintie olisi jatkunut lukioon, vei auto Parkanoon asti. Kerran suolainen, aina suolainen Niin, talossa. 1980-luvun lopulta lähtien Vierteet olivat vuokralla Ullan vanhempien asunnossa, ja vuonna 1991 Vapo tarjosi etuosto-oikeuden kyseisestä talosta. Kuva löytyy turvemuseon näyttelystä. – Aitoneva on rakas, ja paikka on jäänyt ikuisesti monien mieliin. Sotien jälkeisinä vuosina yhteiskuntaluokat näkyivätkin nykyistä selvemmin. Kävi kuitenkin niin, että ihmisen voi ottaa pois Aitonevalta, mutta ei Aitonevaa ihmisestä. heinäkuuta 2018 3 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Rakkaus Aitonevaan sai Ulla ja Ari Vierteen muuttamaan pysyvästi vanhaan Suo Oy:n rakennuttamaan taloon kaksi vuotta sitten. Työläiset asuivat nevan laidalla alamäessä, johtohenkilöstö ylämäessä. Ulla Vierteen (omaa sukuaan Koivistoinen) ja Ari Vierteen vanhemmat olivat nimittäin Suon palkkalistoilla. Vierteet ovat ainoat ympärivuotiset asukkaat, mutta kesällä jokaisessa pystyssä olevassa talossa on ainakin hetkittäin asukkaita. Lisäksi lasten piti auttaa, kun Aitonevalla roihusi tulipaloja. Iso kiitos siitä kuului toimitusjohtaja Lauri Aaltoselle ja tämän vaimolle. Toimitusjohtaja Aaltonen hankki kerhohuoneeseen myös television sen jälkeen, kun Arin perheeseen oli tullut Aitonevan ensimmäinen näköradio. Tämä on paratiisi. Vierteet sanovat, että etenkin neuvostoliittolaisia kävi Aitonevalla konekauppojen vuoksi. Arin isä ajoi koneita nevalla, ja äiti toimi ruokalan emäntänä. Paljasjalkainen aitonevalainen Ulla kertoo perheen eläneen parakissa, joka sijaitsi nykyisen konenäyttelyn alueella. Tontilla kasvoi esimerkiksi hopeakuusia, joita ei oltu ennen nähtykään. Lapset oppivat tekemään työtä, sillä kesällä piti auttaa turpeennostossa. Asuntoalueelle kuljetaan konenäyttelyn kautta. ” Työläiset kävivät alasaunassa ja Suo Oy:n ”pikkuherrat” yläsaunassa.”. Ullan isä työskenteli verstaalla, ja äiti siivosi, auttoi keittiöllä ja huhki nevalla. Siellä oli erilaisia pelejä ja grammari, jossa pyörivien äänilevyjen avulla Suon nuoret opettelivat tanssimaan. Piha-alueella on muisto menneisyydestä eli vanha Aitonevan ruokalan lautanen, joka löytyi tunkiolta. Molempien perheet asuivat ensin parakeissa, jotka oli rakennettu työläisiä varten. Vierailujen aikana ruokala sai panna parastaan pöytään. Jopa yläsauna on muokattu vapaa-ajan asunnoksi. Ulla Vierre (o.s. Sen pihamaalta löytyi upea puutarha, jota Ullan isoäiti hoiti. Talon vieressä oli herrasauna ja Perjantaitupa. Aitonevan ylämäen asuntoalueella on kuitenkin yllättävän vilkasta tähän aikaan vuodesta. Lapsista pidettiin huolta – Suolaiset tulee! Tällainen huuto kaikui ennen Niskoksen koulun pihalla, sillä Suo Oy tarjosi työntekijöiden lapsille koulukuljetuksen. Aitonevalla murkinoitiin omilta lautasilta. Ulla Vierteen äiti vei pojan heti saunaan. Aaltoset halusivat kuitenkin, että työntekijöiden lapsilla olisi jotain muutakin tekemistä korvessa. Kihniön ensimmäiset katuvalot syttyivät Aitonevalle, ja yövahti kiersi alueella. Vierteen taloon ahtautui niin paljon väkeä, ettei ruutua meinannut nähdä. Koivistoinen) ja muita Suon lapsia. Tiistaina 17. – Muistan, kuinka äiti antoi syödä herrojen herkkujen jämiä, Ari Vierre kertoo. Sammutusketjuun tarvittiin kaikki liikenevät kädet. – Aitoneva oli meille tämmöinen ulkomaanmatkojen korvike. Lasten elo Suolla oli turvallista, sillä siellä oli oma terveyssisar. Arin perhe muutti alueelle vuonna 1958, ja aluksi he asuivat sekä niin kutsutuissa Vankilanmäen parakeissa että Kirppulassa, joka seisoi ruokalarakennuksen eli nykyisen turvemuseon takana. Aaltosen talo. Näihin oli pääsy vain kaikkein ylimmällä johdolla ja ulkomaisilla vierailla. Paljon on Aitoneva muuttunut vuosikymmenten saatossa. Kun nyt 44-vuotias poika syntyi, tuli hän ensivierailulle Aitonevalle 5 päivän ikäisenä. Molemmat suuntasivat Kihniöstä maailmalle vuonna 1969, jolloin Lauri Aaltosen kausi Suolla päättyi. Eläkepäivien koittaessa oli tullut aika palata 1950ja 1960-luvun lapsuusja nuoruusaikojen maisemiin. Hän kertoo säkittäneensä turvetta viikonloppuisin kansakoulun lukuvuoden ollessa käynnissä. Alueella ei ole enää työläisten parakkeja, eikä Aaltosten upeaa taloakaan
Osa siemenviljasta iti myöhään, ja pellossa kasvaa monenikäistä kortta. Parkanossa luotetaan uuden koulun vetovoimaan. Isännän mukaan että turvemaa piti kosteutta paremmin, kun taas hietainen maa kuivui pahemmin. Pasi Viitamäki toteaa, että lyhyt korsi haittaa eniten niitä, jotka tarvitsevat olkea pahnoiksi. Juhannuksen aikaan kuitenkin satoi, ja Pasi Viitamäki toivoo sen vaikuttavan toisen säilörehuerän kasvuun suotuisasti. Ohra ja kaura ovat lyhytkasvuisempia ja jyviä on kehittynyt vähemmän kuin normaalisti. Viljan kasvuun sade ei enää juuri vaikuta. Ensimmäinen sato säilörehua korjattiin ennen juhannusta. Kihniö ja Parkano tuskin jäävät tässä vertailussa Karviasta jälkeen. Kaikilla näillä on perusteensa, mutta miten erottua muusta asuinkuntatarjonnasta, kun samalla tavalla kalastelee 300 muuta kuntaa. Jos rehu uhkaa loppua, eläimiä vähennetään Vielä tähän asti on riittänyt myös viimevuotista rehua. Ohraa kiusasi kuivuude. Viitamäki kertoo varautuneensa kuivaan kesään jo keväällä kasvattamalla rehualaa viime vuodesta. Sen ovat kuitenkin aina tienneet Ulla ja Ari Vierre sekä kymmenet tai ehkä sadat ihmiset, jotka viettivät Aitonevalla lapsuutensa 1950ja 1960-luvuilla. Kaura kestää pakkasta paremmin, eikä halla vaikuttanut siihen juuri lainkaan. Soittokierros useille erilaisille tiloille ei tuota yhtään kehua hyvästä viljan ja nurmen kasvusta. Se oli viljelijän mukaan noin neljänneksen tavallista pienempi. Toiset peräänkuuluttivat työpaikkoja, toiset toivoivat tehokkaampaa kuntamarkkinointia. Siinä ovat ne potentiaaliset tulomuuttajat. Ne ovat lapsuusmuistot. Hätäpuheluihin vastaavien robottien mahdollisuudella on spekuloitu Hätäkeskuslaitoksen ja Poliisihallituksen SuomiAreenassa järjestämässä paneelikeskustelussa Porissa. Ulla ja Ari Vierre ovat paluumuuttajia. Karviassa syntyneitä ihmisiä asuu kuitenkin eri puolilla Suomea pari tuhatta henkeä enemmän, noin 4 400. Tuoresäilöttävä vilja korjataan muutenkin vähemmän tuleentuneena, eli se saa olla kosteaa, Viitamäki kertoo. Tällä hetkellä navetassa on 30 lypsylehmää ja muuta karjaa, muun muassa lihasonneja. Sitten ovat vielä, jotka ovat lähteneet ulkomaille, heistä Tilastokeskuksella ei ole tietoa. Muille asiaa voi olla vaikeampi selittää. Kesäkuussa myös pakkanen vahingoitti varsinkin ohraa, Viitamäki kertoo. Niemisen mukaan teknologiaa, joka korvaisi inhimillisen vuorovaikutuksen hätäpuhelutilanteessa, ei ole toistaiseksi tarjolla. Karvian väkiluku on viimeisimmässä laskelmassa ollut niukasti alle 2 400. – Tästä ei ole haittaa, jos tuoresäilöö viljan siiloon eikä kuivata. Ja heitä todella riittää. heinäkuuta 201 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Tiesittekö, että paljon puhuttu paratiisi sijaitsee Kihniön Aitonevalla. Totta kai tiesitte, koska luitte siitä juuri äsken edelliseltä sivulta, mutta tuskinpa sitä ennen. Osa pelloista kasvoi kohtalaisen hyvin, mutta kokonaisuutena satoa ei tule yhtä paljon kuin yleensä. Tilastokeskuksen tieto on vuodelta 2016, mutta se tuskin on muuttunut merkittävästi. Juuri heitä, joiden ansiosta kolmen kuntamme väkiluvut eivät laske niin jyrkästi kuin ne pahimmillaan voisivat pudota. Tuulinen sää lisää haihtumista pelloilta Pasi Viitamäen kokemus tämän kesän kuivuuden vaikutuksista peltoihin toistuu melko samanlaisena myös muualla Karviassa, Parkanossa ja Kihniössä. On kuitenkin yksi asia, jossa muut kunnat eivät pysty kilpailemaan. Myöskään nurmi ei ole venynyt tavanomaisiin mittoihinsa. Ongelmana voi olla myös jälkiorastuminen. Ohrakasvusto on epätasaista, ja osa kasveistaw kuoli. – Vilja lähti aluksi keväällä kasvamaan hyvin, mutta sitten tuli kuivuus, eikä mitään tapahtunut pitkään aikaan. Väestökehityksen kääntämisestä puhuttiin viimeksi kaikissa kolmessa kunnassa, kun valtuustot käsittelivät viime vuoden tilinpäätöksiä. Siinä joukko, johon iskeä. – Vettä pitäisi kyllä tulla vielä lisää, että tulisi hyvä sato ja rehu riittäisi eläimille, hän sanoo. PÄIVÄN LAINA NIINA MARTIKAINEN YLÄ-SATAKUNTA Karviankylässä lypsykarjaa pitävän Pasi Viitamäen rehuvilja on tänä vuonna kärsinyt kuivuudesta. Jokaisella Karviassa, Kihniössä ja Parkanossa kasvaneella on erityinen suhde näihin kuntiin. Myös Parkanon ja Kihniön alueiden maaseutusihteeLehmien ruoka kasva vuonna huonosti Kuiva kevät ja kesä ovat kiusanneet niin nurmea k Pasi Viitamäki tutkaili kaksivuotiaan Sofia-tyttärensä kanssa rehuviljapeltoa. Tämä aiheuttaa lisääntyneitä kuivatuskuluja, sillä vihreäksi jäänyt vilja on tuleentunutta märempää. Hänellä itsellään ei ole kuitenkaan tällaista siiloa, vaan vilja menee kuivuriin. – En kuitenkaan usko, että ihan sitä joudun tekemään. Tiistai 17. Viitamäki pohtii, että aivan pahimmassa tapauksessa pitää vähentää eläinmäärää. Viitamäen tilalla on useanlaista maaperää. Mahdollisen robottivastaajan vaatima tietokoneohjelma, joka osaisi tulkita ihmisen puhetta ja tunnetiloja riittävän tarkasti, on vielä vuosien päässä, mikäli sellaisen kehittäminen ylipäätään onnistuu, sanoo VTT:n tutkimusprofessori Caj Södergård. Ohrantähkät ja kauranröyhyt ovat kehittäneet jyvänsä jo alkukesästä, eikä lyhyeksi jäänyt korsikaan veny lisää mittaa. Heikki Pettinen Muistot ovat markkinointivaltti ” On yksi asia, jossa muut kunnat eivät pysty kilpailemaan.” : Vaikka maailma digitalisoituu, vastaa kansalaisten hätäpuheluihin jatkossakin ihminen, sanoo hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Nieminen Hätäkeskuslaitoksesta
kesäkuuta. Nyt mennään kalat edellä, ei raha, Ojalainen summaa. Kaisamaija Ronkainen toivoo myöhään kylvettyjen peltojen kasvavan paremmin kuin varhaisemmin kylvetyt. Aikaisintaan kalaan voisi päästä viikonloppuna. Karviassa tämä vaikuttaa ikävän moneen, sillä nautatiloja on paljon. Ottelu pelataan Parkanossa, sillä Mailajunioreiden riveissä pelaavat parkanolaiset Vilma Haapaniemi, Jenni Impponen, Minttu Lähdetniemi, Reeta-Meri Raiskio, Elina Reko, Saana Uusi-Luomalahti ja Salla Uusi-Luomalahti. – Huippusatoa ei ole tulossa toisestakaan, mutta ehkä parempi, Ronkainen arvioi. Riikka To 19.7. Hän ei muista, milloin vesi olisi viimeksi ollut näin matalalla, eikä jokea ole hänen muistinsa mukaan koskaan aikaisemmin suljettu. Ojalaisen mukaan lohikalat viihtyvät virtaavassa, hapekkaassa vedessä, jollaista ei Viinikanjoessa nyt ole. ” Aivan pahimmassa tapauksessa pitää vähentää eläinmäärää.” ” Joen yli pääsee melkein pikkukengillä. Se kertoo siitä, että vettä ei todellakaan ole, ja joka paikassa näkyy pohja, Ojalainen sanoo. Viljelijä näkee, että viljantähkässä on normaalia vähemmän jyviä. ri Ari Kortessalo ja Karvian vs. Parkanon Urheilukalastajat ilmoittaa nettisivuillaan ja Facebookissa, kun kalastus Viinikanjoella on jälleen sallittua. Näistä pelloista ei osaa vielä sanoa, mitä niistä tulee. Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Pe 20.7. Syynä kalastuskieltoon on veden korkea lämpötila ja matala virtaama. Ilmoituksen mukaan palo oli leviämässä nopeasti. Kalat eivät näin lämpimässä vedessä kestä kalastuksen aiheuttamaa rasitusta, ja kalakuolemia on jo havaittu. Veden lämpötila on arviolta yli 20 astetta. Ronkaisen mukaan säilörehua tuli Karviassa ensimmäisessä korjuussa reilu puolet, huonoimmilla alueilla jopa vain kolmannes normaalista. Parkanon Urheilukalastajien puheenjohtajan Timo Ojalaisen mukaan joelle ei tällä hetkellä myydä kalastuslupia, eikä joella saa nyt kalastaa millään luvalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen iltapäivällä kello 17.28, ja ensimmäinen yksikkö Kihniöstä saapui palopaikalle kello 17.49. Ossi, Ossian 5 Ke 18.7. heinäkuuta kello 18 alkavassa ottelussa Hämeenkyrön Räpsää vastaan. Ojalainen kertoo, että joki avataan kalastukselle sateiden ja ilman viilenemisen myötä. Viljan kasvutilanne on kaikkien kolmen kunnan alueella keskimääräistä heikompi. – Joen yli pääsee melkein pikkukengillä. – Parkanon Urheilukalastajien hallitus päätti, että laitamme joen kokonaan kiinni. Joen virtaama on 0,5 kuutiometriä sekunnissa, kun se huhtikuun lopulla oli enimmillään 17,1 kuutiometriä sekunnissa. – Jotkut kylvivät kuivuuden vuoksi vasta kesäkuun lopussa. Lisäksi edelleen on luvattu kuivaa ja tuulista, joten haihdunta on kovaa, Kortessalo sanoo. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. maaseutusihteeri Kaisamaija Ronkainen vahvistavat, että sato on tällä seudulla jäämässä yleisesti ottaen heikoksi. Liian lämmin vesi sulki Viinikanjoen kalastukselta PARKANO Kankaanpään Mailajunioreiden maakuntasarjan naisten joukkue pelaa torstaina 19. Ottelun aikana paikalla on kahvio. Mustajärventien varrella paloi 600 neliömetriä maastoa OSKARI RINNE PARKANO Parkanon Viinikanjoki on suljettu kalastukselta toistaiseksi. Paikalla oli myös Parkanon yksiköitä. – Ensimmäinen nurmisato oli huono, ja se vaikuttaa vielä toiseenkin satoon. Puoliparkanolainen Mailajuniorit pelaa torstaina Parkanossa maakuntasarjaa aa tänä kuin viljaakin. Aikaisin kylvetyt kuitenkin ovat kasvultaan harvaa ja lyhyttä. Tuolloin ottelu päättyi Manse PP:n 0-2 (6–7) (6–11) voittoon. Se kertoo siitä, että vettä ei todellakaan ole.”. Viimeksi Parkanon kentällä pelattiin 12. Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta La 21.7. Lähin rakennus sijaitsi noin 20 metrin etäisyydellä palosta mutta ei palon leviämissuunnassa. 18 Ti 17.7. en lisäksi pakkanen, kaura kesti hallan paremmin. Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna PARKANO Parkanossa Mustajärventien läheisyydessä paloi viime keskiviikkona noin 600 neliömetriä metsää
12 vuoden aikana hän on huomannut, että kotona opittavat perustaidot ovat yhä useammin nuorilta hukassa. Kaikkiaan kesätöitä sai Parkanon 4H-yhdistyksen kautta yli 30 nuorta, mutta hakijoita oli vieläkin enemmän. Nurmikonleikkaajana töitä tehdään silloin, kun nurmi on ehtinyt kasvaa leikkuupituuteen. Eräänä päivänä Mäkipää ajoi kaikki vastuualueensa nurmikot kerralla. Niiden asentaminen on tarkoitus aloittaa nyt, kun lintujen kiivain pesimäkausi on ohi. Hän oli Ylä-Satakunnan jutuista ymmärtänyt, että Käpykintukan jo vuosia sitten lahonneet pitkospuut olisi vaihdettu uusiin, mutta polku oli yhtä surkeassa kunnossa kuin ennenkin. Tosin se edellyttänee, että helteet helpottavat. Aamupäivä on lämmin, ja mies on tyytyväinen siihen, että saa tehdä fyysistä työtä, eikä hänen tarvitse istua esimerkiksi kioskin sisällä. – Tuli käveltyä melkein neljäkymmentä kilometriä, Mäkipää naurahtaa. Lisäksi nuoria oli töissä kaupungin kanssa järjestetyssä kahden viikon opi tekemällä -työharjoittelussa. – Tänä vuonna töissä on ainakin ollut ihan hyviä nuoria, hän sanoo. Klubi on sopinut myös Käpykintukan eli metsämuseolta Käenkoskelle kulkevan luontopolun pitkosten kunnostamisesta, mutta se työ on vasta alkuvaiheessa. Mäkipää on kesätöissä Parkanon 4H-yhdistyksellä nurmikonleikkaajana. Melkein kaikki, jotka eivät päässeet 4Hyhdistyksen kesätöihin, saivat kuitenkin työpaikan jostain muualta. Työnsä hän ajoittaa mieluiten aamupäivään. Aikaa kului yli seitsemän tuntia, ja käveltyjä kilometrejäkin kertyi aktiivisuusrannekkeen mukaan runsaasti. Tehdään sen verran kuin saadaan tehtyä ja jatketaan ensi vuonna. 4H-yhdistys tarjosi töitä mansikanmyyjille, jäätelönmyyjille, automuseotyöntekijöille, nurmikonleikkaajille ja kesäkahvilatyöntekijälle. Koulun loputtua alkaneen kesätyönsä aikana Mäkipää on tehnyt kaksitai kolmepäiväistä työviikkoa. Sateella nurmikkoa ei kannata ajaa, mutta sateen jälkeen leikattavaa voi olla paljonkin. Pitkään 4H:lla työskennellyt Kuusikko on nähnyt paljon nuoria kesätyöntekijöitä. Kaupunki on antanut metsämuseotoimikunnalle määrärahan ja siitä on tietty osa varattu pitkospuiden uusimiseen. Koko Käpykintukka ei tule valmiiksi tämän kesän aikana. Lions Club Parkano uusi viime vuonna metsämuseon tuntumassa olevan luontopolun pitkospuut. Toimikunta puolestaan on sopinut LC Parkanon kanssa, että leijonat tekevät työn talkoilla klubin saamaa korvausta vastaan . Pitkosten uusiminen on alkamassa Käpykintukalla LC Parkanon talkoomiehet ajoivat jo talvella uudet pitkoslankut Käpykintukan varteen. Parkanon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtajan Sari Kuusikon mukaan nuoret hakivat keväällä aktiivisesti kesätöihin. HEIKKI PETTINEN PARKANO Juhani Koivisto kirjoittaa toisaalla tässä lehdessä (sivu 11) kuinka hän joutui noloon tilanteeseen viedessään vieraitaan Käpykintukalle. – Kesä on ollut hyvä siinä mielessä, että työnantajat ovat tehneet työpaikkoja, jotta nuoret saavat niitä, Kuusikko iloitsee. heinäkuuta 2018 6 OSKARI RINNE PARKANO Konsta Mäkipää (18) leikkaa nurmikkoa rivitalon takapihalla Viinikassa. – Ei ole rahaakaan varattu koko reitin uusimiseen tälle vuodelle. – Parasta työssä on, että saan olla ulkona ja liikkua, Mäkipää kertoo. Hän mainitsee, ettei nuorelle ole välttämättä selvää, kuinka esimerkiksi kahvia keitetään. Kuusikko kertoo korostaneensa työntekijöille, että hänelle saa aina soittaa, jos kysyttävää ilmenee. Siksi perusteellinen perehdytys on yhä tärkeämpää. – Itikoita on ollut välillä, mutta ei niitäkään mielestäni liikaa, kesätyöntekijä miettii. – Kaikki eivät aina pääse töihin. – Meidän piti aloittaa pitkosten uusiminen jo ennen juhannusta, mutta Metsähallitukselta tuli toive, että aloitusta siirretään ja töihin ryhdytään vasta lintujen tärkeimmän pesintäajan jälkeen. Nurmikonleikkaajan päivämatka voi olla lähes maratonin pituinen Parkanon 4H-yhdistyksellä työskentelevä Konsta Mäkipää pitää nurmikonleikkaajan itsenäisestä ja fyysisestä työstä. Asiakkaat päättävät, kuinka usein ruoho on syytä ajaa. Paikkoja on kuitenkin rajallinen määrä, Kuusikko sanoo. Työmaana ovat pääasiassa taloyhtiöiden nurmialueet, mutta kutsu saattaa käydä myös muihin pihatöihin, mikäli apua tarvitaan. Tiistaina 17. Hänen mukaansa tänä vuonna kesätyöpaikkoja on ollut paljon myös muilla työnantajilla. LC Parkanon Rami Harju kertoo, että materiaali on jo maastossa, ja pitkosten uusiminen alkaa mahdollisesti jo kuluvalla viikolla. Työt piti aloittaa juhannuksena, mutta niitä päätettiin lykätä lintujen pesimäkauden yli.. Pahempia paikkoja korjataan ensin Eräkaidan majalta metsämuseolle päin, Harju kertoo
Millaista sattumaa tai johdatusta se oli, ettei sillä hetkellä ketään tullut vastaan. Valkoinen kuralieju valui pitkin olkapäätäni ja kättäni iljettävästi. Kuka tietää. Ystäväni, joka ajoi, ei huomannut sivusta tulevaa rekkaa vaan kääntyi suoraan sen eteen. Ylä-Satakunnassa lehtokerttu on vähälukuisempi laji kuin etelämpänä Ikaalisten seudulla. . Kirsi Niemi Heureka! HAPANKIRSIKOITA ” Jestas miten noloa, päähäni tippui juuri omena!” Kiiltomato on salaperäinen kovakuoriainen. Mutta silti, ei näytä kovin todennäköiseltä. Vaisto ohjaa vain muutaman kuukauden ikäiset nuoret linnut kohti trooppista Afrikkaa. Monet ovat havainneet loistavia kiiltomatoja myös elokuun pimeinä iltoina. Vähentämällä ulkovalaistusta puutarhoissa ja mökkipihoilla annamme kesän pienille valopilkuille mahdollisuuden loistaa myös tulevaisuudessa. Katselin muka kännykkää siltä varalta, jos joku ohikulkija ihmettelisi, että mitähän tuo nauraa. Kun taimikonhoidon ajoittaa pesimäkauden ulkopuolelle, säästyy monen kertun pesä. Sellaisiakin, joissa emme edes huomaa, että joku näkymätön käsi ohjailee kulkuamme. Maaseutualueella lehtokerttu asustaa pellonreunojen lehtipuumetsiköissä ja pensaikoissa. Lehtimetsien lisäksi laji viihtyy taajamissakin pihoilla, puutarhoissa ja puistoissa. Professori Arja Kaitalan johtama tutkijatiimi Oulun ja Helsingin yliopistoista selvittää Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa kiiltomatojen elämää. Melkein joka viikko joku rikastuu ruksimalla oikean rivin kuponkiinsa, joten miksen se siis voisi olla minä tai sinä. Olemmeko koko ajan täpärästi pelastuneita joltain kaamealta kohtalolta. Kävelin Tampereella Tammelan torilla kohti opinahjoani, kun lokin ripulikohtaus pilasi aamuni kerta kaikkiaan. Laulu on pienen lajin paras tuntomerkki, sillä ruskea höyhenpuku on vailla silmiinpistäviä tuntomerkkejä. Niiden kautta voi myös ilmoittaa ja kertoa omista kiiltomatohavainnoista. Suomessa kiiltomatojen aktiivinen lisääntymiskausi ajoittuu keskikesän öihin. Olin kävelemässä aamulla töihin ja oikaisin Viinikan Leijonapuiston kautta ja kas, päähäni köpähti sillä parin metrin oikopolulla omena. Valosaaste sotkee kosiomenot Tutkimusryhmä selvittää myös valosaasteen vaikutuksia kiiltomatoihin. Öinen valaistus haittaa monien eläinten elämää. Tiistaina 17. Sattumaa, mutta siitä kehkeytyi hauska pieni muisto. Ehkä vatsavaivainen lokki osuikin ylleni juuri sopivasti pysäyttääkseen askeleeni siksi aikaa, etten kävellyt vaikka auton alle. Ajatella miten se toimii isoissa asioissa. Lähes miljoonan parin lehtokerttukanta ei kärsi hakkuista samalla tavalla kuin monet muut lajit. Yhtä hauska tarina ei olekaan se, kun yksi ikävä lokki kerran löräytti päälleni. Tutkimuksissa on selvinnyt, että mitä kauemmin naaras joutuu hehkumaan ilman hedelmöitystä, sitä vähemmän se pystyy tuottamaan munia. Yleensä luonnossa naaras valitsee puolison ja koiras koreilee, mutta kiiltomadolla tilanne on päinvastoin: Lentokyvytön naaras houkuttaa lentävän koiraan luokseen valollaan. . Kun tällaisia pieniä asioita miettii, tajuaa hyvin sen miten sattumanvaraista kaikki oikeastaan on. Tämä voi johtaa populaatioiden pienenemiseen ja lopulta häviämiseen. Jos olisin ottanut vielä yhdenkin askeleen, olisin hävinnyt. Lisätietoa kiiltomadoista ja niiden tutkimuksesta saa kiiltomatotutkimusryhmän Facebook-sivuilta ja ötökkäakatemia.. Minä huusin kuin kaleija ja ystäväni sai auton käännettyä viime tingassa vastaantulijoiden kaistalle ja siinä me menimme rekan kanssa ripirintaa palan matkaa. Jestas miten noloa, päähäni tippui juuri omena! Ja toinen reaktioni oli, etten voinut lakata nauramasta koko loppumatkalla. Siinä se on jossittelun olennainen ydin. Vastaat varmaan, että no tuskin kovin todennäköistä. Lehtokertun pesä on hyvässä piilossa kuten itse lintukin. . Vaikka kiiltomatonaaraat loistavat myös valosaasteessa, koiraat eivät välttämättä löydä niitä. Jouni Valkeeniemi Kuin kirkasvetinen metsäpuro solisee lehtokertun laulu heinäkuuhun saakka. Syynä on se, että laji ottaa omakseen jo nuoren lehtipuutaimikon. Jos olisin veikannut yhden numeron vielä oikein, olisin voittanut. Markku Paakkinen Laulu kuin puron solina Lehtokertusta ei löydy silmiinpistäviä värejä, joten laulu on lajin paras tuntomerkki. Jotain kohtalokasta on tapahtunut suomalaisten lintujen talviolosuhteissa, sillä monet tropiikissa talvehtivat lajit ovat vähentyneet viime vuosina. Aino Uski VIIKON LUONTOÄÄNI. . Tarpeeksi sankka aluskasvillisuus on lehtokertulle välttämätöntä. Kiiltomatojen esiintymisen pohjoisraja kulkee maassamme noin linjalla Raahe– Kajaani–Kuhmo. . Tämä lisääntymiskauden ulkopuolinen kiiltomatojen aktiivisuus on kuitenkin huonosti tunnettu ja kiiltomatotutkijat kaipaavat lisätietoa kaikista kiiltomatohavainnoista. Minulle kuitenkin kävi kerran niin. Iiris Kalliola ” Kiiltomatotoukat ovat petoja, ne syövät kotiloita.” Loistava ötökkä Jos tykkää kiiltomadoista, ei kannata turhaan valaista pihaa ja puutarhaa keinovalolla keskikesällä. Siinä on tutkittu muun muassa kiiltomadon lisääntymistä, valon luonnetta ja miten eri tavoin loistavat naaraat suhtautuvat toisiinsa. Ensimmäinen väitöskirja valmistuu tämän vuoden syksyllä. Mutta, mikä olikaan todennäköisyys sille, että lokki ruikkasi niin sopivalla kohtaa, että se osui vain olkapäähän ja käsivarteen eikä suoraan keskelle päätä niin kuin omena vuosia myöhemmin. Sitten laulaja vaikenee ja emot keskittyvät jälkikasvun saattamiseen maailmalle. Itse pidän sitä erittäin epätodennäköisenä. Ensimmäinen reaktioni oli, että näkikö kukaan. heinäkuuta 2018 7 Ajatelkaa miten todennäköistä tai epätodennäköistä on voittaa lotossa. Naaraiden vihreä valo on kuin majakka, jota kohti suunnistamalla koiras löytää parittelukumppanin. -nettisivuilta. Myös toukat hehkuvat, mutta ne varoittavat vihreällä valollaan petoja pahasta mausta. Kiiltomatoaikuinen ei syö lainkaan ja jokainen elinpäivä ja yö kuluttavat energiaa. Joskus vuosia sitten olimme ajelulla ystäväni kanssa ja olimme kääntymässä kolmostielle. Tietysti asiaa voi ajatella positiivisestikin, että ainahan joku kuitenkin voittaa. Niin taikka näin, jää jos vahvana soimaan. Naaraiden koko ja loisteen kirkkaus vaihtelevat. Voi ajatella monistakin asioista, että sekuntia ennemmin tai sekuntia myöhemmin niin… . Olen miettinyt monta kertaa, että miten sen irtoavan omenan ajoitus olikin niin passeli. Toisaalta, jos mietitään todennäköisyyksiä harvinaisille asioille kuten esimerkiksi sille, että omena tipahtaa päähäsi kun olet kävelyllä. Kiiltomatotoukat puolestaan ovat petoja, ne syövät kotiloita. Kummasti se rivakoitti askeleitani kohti koulua, jossa sitten desin?oin itseäni ällötyksestä puistatellen. Tällaisia läheltä piti -tilanteita on varmaan kaikkien elämässä kaiken aikaa
Siellä istui kerhoneuvoja, joka kahvin jälkeen tuli kanssamme pellolle. Alisa Heiniluoma 14,49, 3. Vanhassa osuuskaupan kiinteistössä sijaitsevassa putiikissa voi tehdä myös muita löytöjä, kuten vanhoja koulukirjoja, opetustauluja ja vanhoja työkaluja. Peppi Viitanen 11,57. Sattumankauppa on avoinna keskiviikkoisin kello 9–12 ja lauantaisin 10–13 sekä sopimuksen mukaan. Anni Ylilammi 1,25, 2. Jaakko Ylilammi 1,15. klo 18.30. Aukioloista kerrotaan kauppojen ilmoitustauluilla ja Sattumankauppa Kihniö-facebooksivuilla. P9 60 m: 1. Jenna Hautakorpi 9,02, 3. Nella Raitaluoma 11,05, 3. Emilia Anttila 0,70. VALMISTUNEITA MAARIT LEHTO KIHNIÖ Kihniöläiset Sirpa Mäenpää ja Hanna Mäenpää avasivat keskustassa Sattumankaupan, jossa myydään antiikkia ja käytettyjä tavaroita. Ilona Nevala 14,32, 2. Lumia Nevala 12,50, 2. P13 Korkeus: 1. Eemil Eloranta 10,71, 2. T13 60 m aj: 1. T7 40 m: 1. Moona Nevala 11,18. Myynnissä on muun muassa kotimaista lasia ja posliinia sekä tekstiilejä ja sisustustavaroita. P11 Korkeus: 1. T13 Korkeus: 1. Vanessa Hietikko 15,90, 3. 10,79, 2. Järvi-iltamat jatkaa kyläyhdistyksen perinnettä kesätapahtumien järjestämisessä. Mäenpäät ovat harrastaneet huutokauppoja, antiikkimessuja ja sisustusmatkoja useiden vuosien ajan. Vanessa Hietikko 0,90. T11 60 m aj: 1. Illan aikana jaetaan siis tietoa Aurejärvestä, mutta pääasiassa ohjelma noudattelee viihdyttävää iltamaperinnettä. Iltamien tuotto menee lyhentämättömänä Aurejärven kunnostuksen hyväksi. Marja-Liisa Y-S 19.7.1968 Karvian yleisurheilukisat 3.7. Ensin hän pyysi meitä valitsemaan mieleisemme työkalut. Sattumankaupasta löytyy kaikenlaista kaunista Sattumankaupassa on myynnissä muun muassa antiikkia ja käytettyjä tavaroita, joista keräilijät Sirpa Mäenpää ja Hanna Mäenpää malttavat lupua. Valtteri Lastula 1,25. P5 40 m: 1. Buffetista voi ostaa monenmoista palanpainiketta ja arpapalkintoja kannattaa kalastaa. Valtteri Lastula 13,49. Ensimmäisten toimenpiteiden kohteita on valittu eri puolilla järveä viitisentoista. Lopuksi tietysti tanssitaan. T15 100 m aj: 1. Eija-Irmeli Lahti Järvi-iltamat Aureen Auramolla la 4.8. Tanssittajana toimii nelimiehinen Orkesteri Rytmiweikot laulusolistina Harri Viemerö Seinäjoelta. Yksi tyttö meni emännän avuksi keittiöön ja muut isäntä johdatteli pellolle. Vaatteitakin on myynnissä sekä aikuisille että lapsille. T5 40 m: 1. T15 Korkeus: 1. Liikkeestä löytyy muun muassa kotimaista lasia ja posliinia, tekstiilejä ja vaatteita. Putiikillamme haluamme ilahduttaa paikkakunnan asukkaita, lomalaisia ja ohikulkijoita, Sirpa ja Hanna Mäenpää sanovat. heinäkuuta 2018 9 KUVIOT Maatalouskerholaisia heinäntekotalkoissa 4-H kerholiitto täyttää 40 vuotta ja sen kunniaksi on nimetty keskikesän kerhoviikko. Iltamat on oivallinen tilaisuus niin paikallisille kuin mökkiläisille tutustua toisiinsa ja vahvistaa yhteishenkeä kylänraitilla ja Aurejärven rannoilla. Juulia Hietaluoma 15,36, 2. Aurejärven tilasta on tehty alustavat tutkimukset. Vera?ia Hietikko 18,63. Näistä ja muista Aurejärven hyväksi tehdyistä suunnitelmista saa tarkempaa tietoa lauantaina 4.8. Olimme sopineet ne maanantaiksi, mutta koska satoi, päätimme pitää ensimmäisenä poutapäivänä. Kaikki esiintyjät ja tahot toimivat talkoohengessä. Elli Heiniluoma 8,52, 2. Sinä aikana tulisi jokaisen kerholaisen tehdä ainakin yksi työpäivä ja luovuttaa saamastaan palkasta 5 mk stipendirahastoon. Venla Lastula 24,09. Toinen orkesteri on Itä-Aure Kollektiivi. Emännän maukkaat ateriat ja kerholaisten reipas työtahti saivat aikaan 260 seivästä. Seivästämisessä olimme päässeet juuri mukavaan vauhtiin, kun jo kutsuttiin kahville. Inna Nivus 10,07, 4. Silloin yhdistys järjestää iltamatilaisuuden Auramon kylätalossa Parkanon Aureskoskella. – Kesäisin on kiva poiketa persoonallisiin puoteihin ja kahviloihin. Ilona Nevala 1,10. Juulia Hietaluoma 1,05, 2. Aada Laitinen 14,67, 4. Anni Ylilammi 14,76. Eino Nivus 12,06, 4. Miisa Salo 0,75, 2. Venla Lastula 1,20. TULOSPÖRSSI Sarita Niemenmaa Kihniöstä ja Sirinut Ylirautalahti Parkanosta ovat suorittaneet laitoshuoltajan ammattitutkinnon Sataedusn Kankaanpään yksikössä. Lenni Koskinen 11,20, 3. Lumia Nevala 0,75, 3. T9 60 m: 1. Miisa Salo 12,94, 3. Valtteri Koivisto 13,09. Illan juontajana toimii mökkiläinen, näyttelijä EijaIrmeli Lahti. Ohjelmalliset järvi-iltamat Auramolla Itä-Aure Kollektiivi.. Mukaan on tarttunut monenlaista tavaraa, josta voi jo luopuakin. Juho Hietaluoma 13,48. Sisäänpääsymaksua ei peritä. T11 Korkeus: 1. Emilia Anttila 13,04. Tiistaina 17. Aamulla kokoontui Oksasen pihaan kahdeksan kerholaista. Todellinen heinäntekoilma tulikin vasta keskiviikkona viime viikolla. Tarjolla on muun muassa huumoria, kertomuksia menneistä ajoista kylillä, musiikkia, paikallisten yhdistysten tietoiskuja, yhteislaulua, tietovisailua ja arpajaiset. Tämän takia järjesti Vuorijärven 4-H kerho heinätalkoot Oksasella. Aurejärvi on Parkanon– Kurun seudun helmi ja sellaisena sen pitää säilyä. T9 Korkeus: 1. AURE Parisen vuotta sitten perustettu Yhteinen Aurejärvemme ry on aloittanut toimintansa aktiivisesti Parkanon– Kurun seudulla. Veera Koivisto 1. Iltamien järjestelyihin osallistuvat myös Aureen kyläyhdistys, Parkanon kalastuskunta, Aureen metsästysseura ja Taistelijan-talo ry. P11 60 m aj: 1
Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkano Parkanontie 45 www.luontaiscenter.fi 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Puh. Ranta-asemakaavat . 2 A . 044 241 2776 Lom alla 23. Pitopalvelu . Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 varaosat pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) vikakoodit ilmastoint t katsastuspalvelut Heinäkuun lauantait suljettu Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 448 2616 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. 03 448 2149 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. 045 359 3010. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. p. Tiistaina 17. ast i Sul jett u la 21. Perukirjat, ositukset . Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. 7. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito Parturi-kampaamot Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. AUTOKORJAAMO T. Puh. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . heinäkuuta 2018 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Puh. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . RENGASPAROONI OY Renkaat Vanteet Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Heinäkuu lauantait sulj. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 040 417 2319 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. Rakennusja rakennepiirustukset . Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 7. 03 223 1666 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! . Lounaskahvila . 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Pitopalvelu Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 040 656 9955 HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. 040 545 8051 Puh. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. 03 447 200 puh
Tornapull Kasvattajakruunun alkuerässä ennätyskyydissä. OSTETAAN . Meksikolaistyttö Patricia myöskin uskaltautui löylyihin. Tiedustelut puh. Aureen ampumarata 18.8., 8.9. Nolompi elämys Käpykintukalla Pettymys ja häpeä oli melkoinen, reittiä heille etukäteen jo mainostettuani, kun sitten tuon 5 kilometrin matkan kuljimme paikka paikoin jopa hengenvaarallisilla pitkospuuosuuksilla. Päätin sitten vielä esitellä heille Suomen luonnon kauneutta, viemällä heidät Käpykintukan luontopolulle. Hyvin se – mallia näytettyäni – häneltä onnistui. klo 18, 15.8. Vieraamme ovat jo alkuviikosta palanneet Panaman helteeseen. Juhani Koivisto Saunan ystäviä Meksikosta ja Panamasta Panamalainen Miguel oppi nopeasti vihdan teon. Ampumakokeet 2018. Autokatospaikka. Kanttin ampumarata 26.8., 9.9., 23.9. Yhtä ainutta uusittua pitkospuuta en tuolla matkalla nähnyt. 040 532 1940. 44 381 Hyväkuntoiset, raudoitetut kärrynpyörät, halkaisija 1 metri, 2 kpl sekä kannellisia hyväkunt. RHY:n mestaruuskilpailut Visurin radalla 19.8. klo 16–18. klo 17.30. myydään myydään seuratoimintaa PARKANO Minulla oli miellyttävä tilaisuus saada nauttia muutama päivä poikani, hänen Meksikolaisen tyttöystävänsä ja panamalaisen kaverinsa seurasta upeissa Eräkaidan maisemissa. Ensi kertaa Suomessa käymässä olleesta, kansainvälisen lääke?rman myyntitehtävissä toimivasta panamalaisesta Miguelista tuli todellinen saunan ystävä. Kihniön kunta KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . Niinpä sitten lähdimme Käenkoskelta kohti Eräkaitaa reippain mielin. Jukka Torvinen taiteili seitsemänvuotiaan tamman laukasta huolimatta viidenneksi ajalla 16,7. Miguel lähdössä toiveikkaana vaellusreitille. He tulivat suoraan Pietarista, jossa he olivat olleet viikon verran jalkapallon MM-kisoja seuraamassa. Tiedän toki, että itsekin olisin varmaan voinut osallistua pitkospuutalkoisiin, mutta nyt jäi epäselväksi, että onko ne uusittu vain sillä 2 kilometrin loppupätkällä Eräkaidasta Metsämuseolle. Tamman taulussa on 40 kilpailusta kahdeksan voittoa ja palkintoina reilu kymppitonni. YLÄ-SATAKUNTA Parkanolaisen Talli Koivuhaka Oy:n sekä kasvattama että omistama kolmevuotias lämminveriravuri Tornapull ravasi Mikkelissä lauantaina ikäluokkansa oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun alkuerässä kuudenneksi ennätystään sivuavalla ajalla 16,4a. Viime ja toissa kesänä olin lukenut tästäkin lehdestä, että reitille on uusittu pitkospuut. Tiistaina 17. Karvialaisen Jaana Kovamäen omistama ja Erkki Rajakallion valmentama Starlight Diva kilpaili Seinäjoella toisen kerran pitkän tauon jälkeen. Alvari Jokikylän kyläyhdistys järjestää kesätapahtuman onkikilpailun merkeissä Pruukinrannassa (Piirtolantie, Jokikylä) 22.7.2018 klo 14 alkaen. Mustikkaa. Meksikolainen Patricia uskaltautui Eräkaidan saunan löylyihin. Herneitä, perunaa ym. puusaaveja ja sahtitynnyri. Kokeet alkavat klo 12 ilmoittautuminen viimeistään klo 14 Visurin ampumarata 12.8., 15.9., 30.9., 12.10. Hakemuksen asiakirjat ovat kokonaisuudessaan nähtävillä 17.7.– 3.8.2018 Kihniön kunnan kirjastossa ja 6.–17.8.2018 teknisessä toimistossa, osoitteessa Kihniöntie 46. Miguelin kanssa puolen yön jälkeen saunoessani hän silmät ymmyrkäisenä ihmetteli, että kun lähes juuri oli aurinko laskeutunut kaitojen vetten toiseen päähän, niin sitten jo täysi kuu nousta möllötti vesistön toisesta päästä. klo 18. klo 10 alkaen. klo 17.30, 8.8. Voi sitä nautinnon riemua, kun hän itse tekemällään vihdalla sai itseään läiskiä. Separaattori. Panamassa ilta pimenee läpi vuoden kello 19:n aikoihin. Ota yhteys ja tee tarjous. Karvian Osuuspankin kokoushuoneessa: 30.7. SEKALAISET Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). J. Valmentaja Markku Nieminen ohjasti itse suojattiaan kisassa, jota hallitsi ylivoimaisesti Antti Ojanperän Zogo March (14,3a). INSINÖÖRIJA KIINTEISTÖTOIMISTO HAVANKA OY LKV Keskuskatu 5, Parkano Tiedustelut Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Asuntoesittely Kairokoskella persoonallinen hyväkuntoinen rivitaloasunto 2 h + k + s, noin 84,0 m 2 Rakennusvuosi 2013. EL E (2013) Hinta 125 000 euroa Esittely to 19.7.2018 klo 18.00–18.30 Osoite Asemankatu 17 A 1 myydään kiinteistöjä KUULUTUS Kihniön kunnan teknisessä lautakunnassa on vireillä lupahakemus maa-aineksen ottamiseen Kihniön kunnan Nerkoonkylän kiinteistöillä Louhimo 3:164. Upean kesän jatkoa meille kaikille toivoen. Metsästäjätutkinnot Parkanon Osuuspankin kokoushuoneessa: 26.7. Kyllä siinä valoisassa kesäyössä ?lmiä paloi. Toki reitti muuten on luontoa parhaimmillaan, Miguel jopa bongasi oravan puussa. Puh. heinäkuuta 2018 11 KE Kihniön torilla ja Karvian ST1:llä mansikkaa 5 kg laatikoissa päivän hintaan. Parkanon-Karvian RHY:n tapahtumia 2018. Häntä kiinnosti myös vihdan teko
– On tullut niitä kevyempiä vaikutteita, mutta kokisin niin, että raskaammat ovat vielä raskaampia kuin aikaisemmin, Haukkaluoma sanoo. Käenkoskella (K-18) Parkanolaisen Externalin albumi ei ole pelkkää metallia External, eli Aleksi Haukkaluoma, Julius Lehtonen, Samuel Järvinen ja Henri Kymäläinen, ovat keskittyneet debyyttialbumissaan kokonaisuuteen. Mukana ovat myös tamperelaiset metalliyhtyeet Feeding the Insanity ja Jäänmurtaja. Parikymppiset miehet ovat myös kokeneita live-esiintyjiä. – Se oli sellaista hidasta synnyttämistä, Lehtonen kuvailee prosessia. Demolevyjen äänittämisessä mukana oli ollut aina joku, jolle äänittäminen oli tuttua. – Kyllä siinä vähän välillä pelotti, että kuinkahan tässä käy, parkanolainen kitaristisolisti Aleksi Haukkaluoma huokaisee. Viimeisin single käsitteli tekoälyn ja ihmisälyn välistä suhdetta, ja yhtye jatkoi samankaltaisella teemalla myös albumin kappaleissa. Jo vuonna 2015 yhtye saavutti Maffefestbändikilpailun voiton Seinäjoen rytmikorjaamolla. Tiistaina 17. Albumin tekeminen nousi ajankohtaiseksi viime vuonna, kun yhtyeen jäsenet heräsivät siihen, että asevelvollisuus ja opiskelut hankaloittavat pian toimintaa. heinäkuuta 2018 12 TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA Kesäpöydän herkut ATRIA KANAN SISÄFILEEVARRAS HUNAJA 400 G Meillä voi myös veikata Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Lehtosen ja Haukkaluoman mukaan Externalin musiikki on uudella levyllä hieman erilaista kuin mitä aikaisempi tuotanto on ollut. Levynjulkistuskeikka lauantaina 28.7. Yhtyeen debyyttialbumi on nyt valmis, vaikka levyä tehdessä usko sen valmistumiseen oli koetuksella. Albumi on julkaisupäivänä kuunneltavissa esimerkiksi Spotifysta. The Blurry Horizon julkaistaan ensin digitaalisesti, mutta myöhemmin albumista on luvassa myös fyysisiä versioita. – Ääripäät ovat kauempana toisistaan, Lehtonen komppaa. Levyn julkistus Käenkoskella Uutta albumiaan External pääsee juhlistamaan kotikaupungissaan Parkanossa 28.7. – Yhdessä ollaan samassa suossa, Haukkaluoma naurahtaa. External Laulaja-kitaristi Aleksi Haukkaluoma (Parkano) Rumpali Julius Lehtonen (Tampere) Kitaristi Henri Kymäläinen (Parkano) Basisti Samuel Järvinen (Tampere) Julkaisee 28.7. Vuonna 2014 perustettu bändi on jo aikaisemmin julkaissut kaksi demoa ja kaksi singleä. Haasteita levyn tekemiseen toi se, että yhtyeen jäsenet äänittivät albumin lähes kokonaan itse Haukkaluoman kotona sijaitsevassa harjoitustilassa. Peero Lakanen / Valokuvaamo KLIK ” Huomasin, että sanoitukset tulevat enemmän tai vähemmän juuri tällaisista samanlaisista digitalisaatioaiheista.”. Hyvässä hengessä ja rennolla meiningillä, Haukkaluoma kertoo. – Että ei ole kauhean tarkkaa, onko aitoa metallia tai aitoa jazzia, vaan voi olla kaikkea sitä, Lehtonen miettii. – Pääasiassa tarkoitus on juhlistaa sitä julkaisua. 1,3 KG 4 99 KG 5 95 RS OSKARI RINNE PARKANO Parkanolais-tamperelaisen metallibändi Externalin jäsenet ovat tyytyväisiä. – On ehkä parempi, että albumi on enemmän yhden ihmisen näkemys, ettei siinä ole kaikki neljä olleet sotkemassa, Haukkaluoma miettii. Mukana sekä kevyttä että raskasta Externalin soundi lähti kehittymään perinteisestä thrash metallista, mutta yhtyeen debyyttialbumilla kuullaan vaikutteita myös esimerkiksi rennosta pop-rockista ja koukeroisesta progesta. Yhtenäisyys on luotu esimerkiksi kappaleiden aiheella ja toistuvilla musiikillisilla elementeillä. Jos levyn halusi lähiaikoina tehdä, se oli tehtävä nyt. Esimerkiksi tyylilliset erot kappaleiden välillä ovat kasvaneet. levynjulkistuskeikalla Käenkoskella. Lehtosen mukaan keikalle kannattaa tulla, mikäli on musiikin suhteen avarakatseinen. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 JUUSTOPORTIN MAUSTAMATON JOGURTTI 1 KG 99 PRK GRILLATTU BROILERI RAAKAPAINO N. – Kun aloin miettimään uutta materiaalia, niin huomasin, että sanoitukset tulevat enemmän tai vähemmän juuri tällaisista samanlaisista digitalisaatioaiheista, Lehtonen kertoo. uuden albuminsa The Blurry Horizon. Kokonaisuudesta haluttiin yhtenäinen, joten välivuotta viettävä tamperelainen rumpali Julius Lehtonen ryhtyi säveltämään ja sanoittamaan albumille päätyviä kappaleita. Levyn tuotantokuluihin bändi ei saanut rahoitusta, vaan noin 1 500 euron kustannukset jaettiin tarkasti neljään osaan jäsenten kesken. Yhtä lukuun ottamatta kaikki The Blurry Horizon -nimisen albumin kappaleet ovatkin Lehtosen käsialaa. Nyt lopputuloksena syntyi kuitenkin hyvää jälkeä, eikä levyn miksanneella Janne Korpelalla ollut pahaa sanottavaa ääniraidoista. Albumi on pääasiassa Lehtosen käsialaa