Ja suureksi häpeäkseni niillä kahdella muulla kisaajalla eli pojillani oli paljon isommat ja hienommat Nalle Puhit kakkujensa päällä.” Sivu 7 Parkano hakee kulttuuripääkaupungiksi. Kotiseutumuseon lukon he saivat yhteistuumin säppiin käytyään läpi sukulaisensa Hilja Mäkisen suutarinurkkausta. Ukkonen voi jyrähtää. HEINÄKUUTA 2019 NUMERO 53 / 87. alv 24% TORSTAINA 18. Sivu 7. Myös maan keskivaiheilla lännempänä sataa paikoin. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Suomi huomenna Sateita tulee paikoin maan koko itäosassa mutta myös Päijänteen länsija Pohjoispuolella sekä Uudellamaalla ja Lapissa. ” Parkano +21 +21 Parkano +22 +22 Parkano +22 +22 Parkano +24 +25 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Maan itäosaan, varsinkin Pohjois-Karjalaan ja maan pohjoisosan itärajalle, ulottuu idästä sade. Katsaus lähipäivien säähän Lauantaina maan eteläja keskiosassa tulee paikoin jokunen iltapäiväkuuro, sateet ovat aiempaa vähäisempiä ja paikallisempia. Päivälämpötila on lännessä 20...24, idässä ja pohjoisessa 16...19, Kuusamossa ja Itä-Lapissa n. Sivu 9 Omassa seurassa jo 50 vuotta. Sää lämpenee, ja sunnuntaina lännessä on laajalti hellettä, idässä ja pohjoisessa päivälämpötila on 21...23 astetta. Sivu 6 Museojuna kuljetti viikon ajan. 15 astetta. Sivu 8 Helsinkiläinen Riitta Franck tutustui Vilho Perälän avulla sukujuuriinsa Parkanossa. Poutaisinta on lännessä, aurinkoisinta länsirannikolla. VUOSIKERTA Suvun jäljillä Ainot ja Reinot kävivät festarikeikalla Kaustisella. Sunnuntai on poutapäivä, pilvisyys lisääntyy vähän iltapäiväksi. Sivu 3 Olin unessa jopa ihan tuntevinani, miten kostea kakkupohja tursui sormieni läpi. Päivälämpötila on etelässä 22...24, maan keskiosassa 19...22, pohjoisessa 15...19 astetta. Aurinkoisinta on etelässä ja lännessä, jokunen iltapäiväkuuro voi tulla
Sitova ilm. TIEKIRKKO: Parkanon kirkko avoinna 9.6.–11.8. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät keiltä olet sen oppinut”. Samalla tämä kokonaisuus on hieno haaste tällaiselle luonnostaan ei niin tulisieluiselle suomalaiselle muusikolle, Pirttilahti luonnehtii. Kouluttaja teki mallisuorituksen ja sitten sitä opeteltiin. SEURAKUNNAN VIRASTOT AVOINNA KESÄAJAN 3.6.–11.8. klo 10 (saarna Seppo Myyryläinen, liturgia Tuomi). klo 18 Alaskylän kylätalolla, Myyryläinen ja Salomaa. Pe 19.7. Res. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, P. PARKANO Kastettu: Aino So?a Koskela. Aikanaan hekin voivat sitten olla esikuvina seuraaville. Tervetuloa kaikki "lapselliset" ja lapsenmieliset ja muutkin kiinnostuneet! KARVIA Kuollut: Moisio Jouni Johannes 52 v. Luvassa on meneviä ja tarttuvia ralleja sekä pakahduttavan tunteikkaita tarinoita elämästä. Lähtö srk-talolta klo 12, kierretään Rauhalan ja Rantakodon kautta, paluu klo 13.30 mennessä, maksuton. Kiviranta, K. klo 17 Poikkeusharjun saunalla, omat makkarat mukaan. 8.7.–21.7. Mutta kaikkien niiden vaiheiden läpi on kuljettu ja myös opittu tärkeitä asioista kristityn elämästä. klo 13 Röhönrannassa, Erkki ja Anneli Hirvi, Salomaa. Romina Bianco ja Tango del norte Karviasalissa torstaina 25. Kiitos myös Iltaruskonja Anna-kodin henkilökunnalle Eila-äidin hyvästä hoidosta. Tällä kertaa tango tekee kuitenkin tilaa muille eteläamerikkalaisille rytmeille. Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken. Suomalainen Tango del norte -yhtye ja argentiinalainen laulajatähti Romina Bianco ovat koonneet konsertin verran Argentiinan tunnetuimman muusikon Mercedes Sosan, upeita lauluja. Hänen kuollessaan vuonna 2009 Argentiinan presidentti julisti maahan kolmen päivän mittaisen suruajan, mikä kertoo Sosan nauttimasta suuresta arvostuksesta, bandoneonisti Sami Pirttilahti kertoo. Harjun hautausmaakuljetus ti 23.7. Kengännauhojen solmiminen vaati sen, että toinen teki vaihe vaiheelta solmun ja minä tein perässä. myös lounas ja kahvit. Hän on aiemmin esiintynyt Suomessa muun muassa Tangomarkkinoiden suorassa ?naalilähetyksessä ja Maailmantango-festivaalilla Tampereella. Saunailta ti 23.7. RAUHANYHDISTYS Ke 24.7. Me tarvitsemme elämässä esikuvia, joiden elämästä ja toiminnasta me voimme ottaa mallia. To 25.7. Oli kyse siis ikään kuin tiellä kulkemisesta. Tänä kesänä Romina Binaco esiintyi Sata Häme Soi -festivaalin pääkonsertissa Ikaalisissa yhdessä Pirttilahti Tango Experiencen kanssa. Pekka Kiviranta Karvian seurakunnan kesäpappi Esikuvia SUNNUNTAIKSI KARVIA Torstaina 25.7. Rekillä kipin tekeminen vaati minulta paljon harjoittelua, taitavammilta oppia ottaen. Piti kulkea oikeaa tietä, ei saanut poiketa sivupoluille. Vihitty: Eero Armas Kallio ja Sonja Pauliina Tuuri Seinäjoen srk, Kari-Matti Pasanen ja Jaana Aino-Maija Kriikkula Akaan srk. seurakunnat KAIKEN KANSAN KAHVILA Parkanossa 19.7.2019 klo 11.00–13.00 Helluntaitemppelin terassilla Tarjotaan kahvia ja vohvelia. diakoniatoimisto on kokonaan suljettu. Kristityn elämä ei ole yksin vaeltamista, vaan saan olla osa seurakuntaa. Yli-Antola. Kansainvälistä arvostusta nauttiva Bianco asuu nykyään Barcelonassa, Espanjassa, ja tekee sieltä käsin uraa ympäri maailman. Pukaralammi Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla kirkkokahvi ja seurat. 9.7.2019 Kauhajoki Rakkaudella ikävöiden ja muistaen Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Kauhajoen siunauskappelissa perjantaina 26.7.2019 kello 9.30. Kesäseurat: Aureessa to 18.7. on Karviasalissa mahdollisuus nauttia hieman harvinaisemmasta musiikkielämyksestä. Seurakunnassa on niitä, jotka ovat tällä tiellä kulkeneet vuosikymmenien ajan ja sen vaeltamisesta paljon oppineet. (2Tim.3:14) Timoteuksen äiti ja myös isoäiti olivat Kristus -tien kulkijoita. Rakkaamme Tapio ja Eila Sirpa ja Juhani Juha, Mari, Lumi ja Milla Teemu ja Meri Heidi ja Simo sisar ja veljet perheineen sisarja velivainajien perheet muut sukulaiset ja ystävät Rakkaudella äitiä, mummoa ja isomummoa muistaen ja kaivaten Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki. Hautajaisissa usein muistellaan sitä, mitä kaikkea isoäiti elämällään opetti tai miten isän esimerkki kannusti elämässä eteenpäin. Apostolien päivänä meidän kristittyjen esikuvaksi halutaan nostaa apostolit. Ikävät seuraukset ovat siitä, jos esikuvaksi valikoituu henkilö, joka johtaa aivan väärille teille. Tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka kunnioititte Jouni Johannes Moision muistoa ja otitte osaa suruumme. heinäkuuta 2019 2 Pelastusarmeija Perjantaina 19.7. 30.12.1958 Karvia k. klo 19 (sateella siunauskappelissa). Kahvitarjoilu. Linnankylän rukoushuone Kokous sunnuntaina 21.7. Sille tielle he halusivat myös lapsensa opastaa, koska tiesivät, että se on kaikkein paras tie. klo 19.00 seurat vanha pappila. Lämmin kiitos osanotosta. Omaiset Eila Maria KESKI-PATOLA 14.5.1931 20.6.2019 o.s. Alaskylän to 25.7. Matkan hinta n. – Romina on upealla äänellään ja vahvalla lavakarismallaan juuri oikea henkilö tavoittamaan Sosan laulujen tunnelmat. Paavali rohkaisi lukijoitaan näinkin vahvasti: ”Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä … ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme”. Monenlaisia vaiheita on elämässä ollut. klo 13.30 Iltaruskon hartaus, klo 14.30 Annakodin hartaus. Ylilammi ”Näytän mallisuorituksen”. (Fil.3:17) Jeesuksen seuraajista käytettiin myös nimitystä ”tuolle tielle lähteneet”. su–pe klo 10–16. kesäkuuta vietettiin apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi. Syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. klo 13.00. Seurakunnan kotisivut parkanonseurakunta.. KIHNIÖ Kastettu: Alma Elviira Nevanperä. heinäkuuta klo 19. Näin muistelen aikanaan armeijassa meitä alokkaita opetetun. o.s. Heidän esimerkkinsä on tärkeä myös niille, jotka vasta ottavat ensimmäisiä askeleita Jeesuksen seuraamisen tiellä. Su 21.7. Tuli enkeli taivaasta vuoteesi luo ja kuiskasi Sinulle hiljaa, lähde kanssani Taivaan Isän luo, sillä olet jo kypsää viljaa. Kohteet: Aalto-kirjasto, Lakeudenristi, Suojeluskuntamuseon opastettu kierros, Lotta-Svärd -museo, E-Pohjanmaan Maakuntamuseo, Törnävän kirkko. Lapsi toistaa sanoja, joita kuulee toisten sanovan. Kaikki tervetulleita! Virsilauluilta hautausmaalla ke 24.7. Ruokajakelu. Nuorta Timoteusta Paavali rohkaisi: ”Pidä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Myös Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen tie”. klo 18 Auramolla, Myyryläinen ja Varis. Tervetuloa! Päivi Maria SEPPÄLÄ Rakkaamme Sini, Jari, Elina, Emma ja Miika Seppo perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät s. Nyt ensi sunnuntaina muistetaan kaikkia apostoleja. klo 18 Kesäillan musiikkihetki kirkossa. Argentiinalaisen laulajalegendan musiikki soi Karviassa Romina Bianco esiintyy ensi torstaina Karviassa.. – Sosa oli todella rakastettu artisti koko elämänsä ajan. 14.8. Lähtö 8.15, paluu noin 18.30. Torstaina 18. Aikanaan Suomessakin 29. mennessä 02 414 1400. Joka tapauksessa suuren osan arkisista taidoista me opimme matkimalla niitä, jotka osaavat. Mukana Pelastusarmeijan lapsija nuorisotyön koordinaattori Sanna Vähäaho. Messu su 21.7. Tango del norten kaksikko Sami Pirttilahti ja pianisti Ville Westergård on totuttu vuosien saatossa näkemään ja kuulemaan tangon taiturimaisina tulkkeina. Konsertin laulusolisti, argentiinalainen Romina Bianco on konsertoinut Karviassa aikaisemminkin muutama vuosi. Aliupseerien su 21.7. 30 euroa, sis. klo 17 KATULÄHETYS. MA–KE KLO 9–13, to–pe suljettu. Diakoniatoimistossa ei ruokajakoa heinäkuussa. Liekö enää tällainen koulutusmetodi käytössä. Ehtoollisjumalanpalvelus su 21.7. Asennon teko, vuoteen sijaus tai rynnäkkökiväärin purkaminen ja kokoaminen. klo 10, Riemurippikoululaiset avustavat. Seurakuntaretki Seinäjoelle 21.8.2019. Herättäjä-Yhdistyksen kirkkopyhä su 21.7. Lauluryhmä avustaa
Ainot ja Reinot saapuivat Kaustisen festivaalialueelle tiistai-iltana keikkabussillaan täynnä energiaa ja intoa. Se lisää aina ryhmän yhteishenkeä, jatkaa Mustajärvi. Aurink oisinta on idässä . Loppu viikolla 20 asteen lämpö tilat palaav at mahdo llisesti Lappiin kin ja eteläss ä heltee n mahdo llisuus kasvaa . Mustajärvi uskaltaa puhua koko ryhmän puolesta, että soitot ja keikat onnistuivat festivaaleilla hyvin. Ainutlaatuisin ja rohkein näistä oli eläkeläisistä koostuva Runolele ryhmä Ainot ja Reinot, joka esiintyi tiistaina ja keskiviikkona yhteensä kolmen keikan verran. Päivälä mpötila on eteläss ä ja maan keskio sassa 19...23 , lännen satees sa 14...17 , Pohjois -Pohja nmaalla sekä Eteläja Länsi-L apissa 12...16 , Lapin koilliso sassa n. heinäkuuta 2019 3 Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Pilvisy ys on runsas ta Pohjan maalta Pohjois -Lappiin . Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää ryhmän toimintaa entistä vahvemmin eteenpäin, Mustajärvi toteaa. Nämä piirteet korostuvat myös uusien soitinvalintojen, kuten huilun kautta, Anttila kertoo. Ryhmä lausui runoja, lauloi haitarin säestämänä sekä uutena aluevaltauksena soitti vanhan kansanlaulun Emman, ukuleleiden ja lyömäsoitinten sävyttämänä. Uuden Yksinäinen moottorisaha yhtyeensä kanssa Anttila esitti festivaaleilla pääasiassa Ilpo Tiihosen runoihin pohjautuvia sävellyksiä. Tässä mielessä musiikkimme on myös eräänlaista maaseutumusiikkia, jatkaa Anttila. Mootto reita Vahojä rvellä esitelly t Petri Harjula kertoo , että maam oottorin kulta-a ikaa oli 1930-lu ku, mutta niitä saatett iin käyttää vielä 1960ja 70-luvu llakin. – Olimme periaatteessa festivaalien pääesiintyjä. Mainos kaikissa syksyn 5:ssä teemalehdessä + 19.12. Kotimatkalla Karviaan junaa odotellessa Kokkolassa soitin myös elämäni ensimmäinen pizzerianurkkakeikkani. SÄÄ www.yla satakun ta.fi Parkano n, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonum ero 1,50 € sis. – Yksinäisen moottorisahan biisit kertovat usein myös Karviasta, ja oikeastaan siitä että Suomi on täynnä on pieniä Karvioita. Myöskään ei festivaaliväsymys ei ainakaan Mustajärveä ehtinyt vaivata. – Mukavaa juttua oli koko matka. Ei nukuttu eikä nuokuttu, päinvastoin, naurahtaa ryhmän lyömäsoittaja ja laulaja 85-vuotias karvialainen Kaisu Mustajärvi. Nykya jan lapset varmaa n pitäisiv ät tiskaam ista ja maitok aupass a käyntiä vähintä änkin ankean a ajanku luna, puhum attakaa n että kirjoitt aisivat siitä päiväk irjaan loppuk aneetill a: oli kiva päivä!” Sivu 7 Kihniö keräsiv sananp 1930-lu v Sivu 2 Sirpa AlaRämist ä Krupu laukku . Sivu 7 Kaikkiin elo–joulukuun 2019 tiistain lehtiin Alle 100 pmm: 0,61 e/pmm + alv (esim. Suom i huom enna Eteläs sä ja lännes sä sataa vettä ja paikoin ukkosta a, idässä on poutais empaa . Yksinkertaisia ja selkeitä melodioita Karvialaista kulttuuria edusti festivaaleilla myös lauluntekijä ja arkkitehti Jukka Anttila. Torstaina 18. Tällainen yhdessäolo on myös tärkeää koko ryhmämme toimin kannalta. Sivu 6 Maam oottori oli ennen yleinen laite, joka pyöritt i monen laisia työkon eita, kuten sirkkeli ä, halkais ukirves tä, pärehö ylää ja puima konetta . HEINÄ KUUTA 2019 NUMER O 52 / 87. alv 24% TIISTA INA 16. 2x45 mm = 84 mm x 45 mm) 100 pmm tai yli: 0,50 e/pmm + alv 3–6-palstaiset ilmoitukset: Pyydä tarjous Ammattilaiset palveluksessasi VUODEN SOPIMUS 50 pmm alle: 200 pmm ilmoitus kaupan päälle Yli 50 pmm: 2 kpl 200 pmm ilmoitus kaupan päälle Toistotarjous 5 kpl tai enemmän -ilmoitussarja: -50 % 3–4 kpl -ilmoitussarja: -30 % ESKO HARNI KAUSTINEN Karvialainen kulttuuritoiminta osoitti elinvoimansa edellisviikolla järjestetyillä Kaustinen Folk Music Festivaaleilla. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 a iaka al elu la atakunta. Karvialainen kulttuuritoiminta valloitti festarikansan sydämet Kaustisella Runolele-ryhmä Ainot ja Reinot viimeisellä keikallaan. Sivu 3 Huom ionarv oista töksäh televis sä päiväk irjaturi noissa oli se, että missää n ei lukenu t, että olisi ollut tylsää. Yksinäinen moottorisaha sai kunnian olla koko festivaalien viimeinen esiintyjä. – Jokainen keikka onnistui ja ryhmän henki pysyi hyvänä. 15, Lapiss a 10...15 astetta . Tarjoilija onnistui puhumaan minut ympäri, ja hyvä niin, sillä myös tarjoilu pelasi, Anttila naurahtaa. Länne ssä sataa vettä, Etelä-P ohjanm aalta Etelä-L appiin tulee sadeku uroja. – Kävin joka paikassa missä kerkesin nauttimassa kansanmusiikkiperinteestä, Mustajärvi kertoo. Katsa us lähipä ivien säähä n Sateet painott uvat vähitell en idemm äksi, lännes sä päivät vaihtuv at aurinko isempii n ja vähitell en sää lämpe nee. Uusi, lähinnä triona keikkaileva kokoonpano koostui lukuisista kielisoittimista kuten mandoliinista ja dobrosta, sekä huilusta ja stemmalauluista. Päivälä mpötila on lännes sä ja maan keskiv aiheilla 15...19 , kaakos sa n. ilmestyvässä lehdessä 6 ilmoitusta 3 hinnalla, kun yksittäisen ilmoituksen koko on vähintään 250 pmm HEINÄKUUN ILMOITUSKAMPANJAT Voimassa 31.7.2019 asti ” Parkan o +15 +18 Parkan o +16 +17 Parkan o +19 +21 Parkan o +20 +22 Tänää n Huom enna Torsta i Perjan tai Suom i tänään Pilvisy ys on runsas ta lännes sä ja Lapiss a, muualla pilvisyy s vaihtele e. Tässä mielessä musiikkimme lähentyy enemmän juuri kansanmusiikkia kuin esimerkiksi rocktai iskelmämusiikkia. 10 astetta . – Musiikkimme menee pääasiallisesti teksti edellä ja perustuu kansanlaulumaisiin, yksinkertaisiin ja selkeisiin melodioihin. Eteläs sä ja lännes sä itäkaak koinen tuuli voimis tuu navaka ksi, illalla tuuli heikke nee. 20, Kainuu ssa n. Matka Karviasta EteläPohjanmaalle olikin sujunut riemukkaasti. VUOSIK ERTA Maam ootto ri jyräh tää Kukka nurmik ko houku ttele pihaan kimala isia ja muita hyödyll isiä pölyttä jiä. Lauantaina 01.30 keikkapaikalle, Pelimannitalolle, saapunutta Anttilaa myöhäinen soittoaika ei ainakaan turhauttanut. Yksinäin Anttila.. Pieneltä paikkakunnalta “kesän onnellisimmalle viikolle” saapui lukuisia esiintyjiä. Soiton lisäksi tärkeää oli hänen mukaansa niin ikään yhdessäolo ja yhteisöllisyys yhteisen kulttuuriharrastuksen parissa
He eivät olisi pystyneet palaamaan maapallolle ilman minua, Collins sanoi televisiohaastattelussa kymmenen vuotta sitten. Tapahtumaa on nyt muisteltu monissa medioissa ja tapahtumia ruodittu hetki hetkeltä. Pienimmät ovat omassa solussaan. Kuulentoa käsittelevässä artikkelissa Collinsista oli oma pieni alajuttunsa, jonka otsikko oli kuvaava: Michael Collins – Maailmankaikkeuden yksinäisin ihminen. Kaikista tiloista on näköyhteys viereiseen tilaan. Niina Kivioja Tuntematon kolmas mies ” Kuka olikaan Michael Collins?” www.yle.. – Nopeasti tästä tulee normia. Oppimisympäristö on puoliavoin. – Kaarnassa neliöt ovat tehokkaasti opetuskäytössä, Annala sanoo. Kuitenkin lentoa mahdollistamaan tarvittiin lukemattomien ihmisten työpanos. Collins oli lennolla vähintään yhtä tärkeä kuin Armstrong ja Aldrin. Wrede-sali on päivisin opetuskäytössä. Wrede-sali on omaa luokkaansa Kaarnan aulassa huomio kiinnittyy valtavaan näyttöruutuun, joka itse asiassa on yhdistelmä yhdeksästä 55-tuumaisesta televisiosta. Myönnän, etten tiennyt koko miehestä ennen kuin törmäsin nimeen Ursan Tähdet ja avaruus -lehdessä 5/19. Kaarnassa on siirrettäviä seiniä, pehmeitä huonekaluja ja säkkituoleja, mutta myös tuttuja normiluokkia. Lukujärjestys on suunniteltu siten, että kaikilla on opiskelurauha. PÄIVÄN LAINA MAARIT LEHTO PARKANO Kouluja kulttuurikeskus Kaarna avaa ovensa syyslukukauden alkaessa 8. – Olin heidän (Armstrongin ja Aldrinin) lippunsa kotiin. – Koimme, että tarvitsemme niille vastaanottokeskuksen, jotta ne eivät päädy puutarhajätteen yleiselle vastaanottopaikalle ja kompostoinnin kautta multaprosessiin, kaupunginpuutarhuri Sini Sangi painottaa. Yleisöä sali. Ainakin Michael Collins ymmärsi. Neliöt tehokkaasti käytössä Aulassa on kaaviokuva rakennuksen tiloista. Nuoremmatkin tietävät legendaariset nimet Neil Armstrong ja Buzz Aldrin, eli ensimmäiset astronautit, joiden jalka tömähti kuun pinnalle. – Tällaista ei löydy mistään Suomen koulusta, toteaa koulukampuksen projektipäällikkö Juha Anttila tyytyväisenä. Ei ihan turha kaveri. Käytännössä se on kaupunginpuutarhalla sijaitseva harmaa roskapönttö, joka on tarkoitettu lupiineille, jättiputkille ja jättipalsamille. Sieltä ne siirretään viereisen kasvihuoneen lattialle kuivumaan ja lopuksi poltetaan. – Rakennus on iso, mutta selkeä. Osa ihmisistä vie kasvit suoraan kasvihuoneeseemme, jos satumme olemaan paikalla, kunnossapidon työnjohtaja Sari Hotakainen kertoo. Komeassa pytingissä aloittaa opiskeluja työsaran noin 700 oppilasta ja opiskelijaa sekä lähes 100 henkilökunnan jäsentä. Annala toteaa, että solut ja toiminnot on sijoitettu rakennukseen loogisesti. Kuitenkaan ilman heitä eivät keulakuviksi nostetutkaan pystyisi tekemään saavutuksia, joista heidät muistetaan. Hän sanoo, että ensimmäisenä päivänä annetaan kaikille rauhassa aikaa ihmetellä uutta rakennusta. Collins oli kolmas astronautti samalla legendaarisella ensimmäisellä kuulennolla. Myös niittäminen ennen niiden siementämistä on hyvä tapa vähentää kasvustoa. Ensimmäisenä koulupäivänä kokoontuvat peruskoululaiset pihaan kello 9 ja lukiolaiset 9.30. Tekniikka on huipputasoa. Tarkoituksena on näin estää siementen leviäminen luontoon esimerkiksi kompostin mukana. Kenenkään ei tarvitse pelätä eksyvänsä isossa talossa. Parhaassa tapauksessa ihminen ymmärtää itse oman tekemisensä arvon. elokuuta. Komentomoduuli ei turvallisuussyistä edes laskeutunut kuuhun vaan jäi kiertoradalle – samoin kuin Collins. Ruuduilta voi seurata vaikka koulun sisällä tehtäviä esityksiä esiintymislavoilta tai Wrede-salista. Jokaisella solulla on oma erityisopettaja. Oppilaat oppivat todennäköisesti jo ensimmäisen koulupäivän aikana, mitä missäkin sijaitsee, Parkanon johtava rehtori Jenni Annala arvioi. Yksittäisiä isokokoisia televisioita on eri puolilla opinahjoa. Kaarnassa on myös yksi eskariryhmä. Yli viisikymppiset pystyvät kertomaan, missä olivat, kun historiallinen kuukävely tehtiin. Tämä tuntematon kolmas mies oli komentomoduulin pilotti, jonka vastuullisena tehtävänä oli varmistaa, että kuun pinnalle laskeutuneet Armstrong ja Aldrin pääsivät myös takaisin alukseen. 17.7.: Kokkola perusti haittakasvien vastaanottokeskuksen, kun kotipihoista alettiin kansallisen asetuksen voimaantulon jälkeen kitkeä lupiineja. Vastaanottokeskukseen on tuotu pääasiassa lupiinia ja jonkin verran jättipalsamia. Onko joku kuullut hänestä. Sama unohdus tapahtuu kaikilla aloilla. Solut on jaettu siten, että kolmannen ja viidennen lukuvuoden oppilaat sekä neljännen ja kuudennen lukuvuoden oppilaat ovat samassa solussa. Kaikki tilat ovat kaikkien käytössä, mutta pääosin puhutaan alakoulun, yläkoulun ja lukion soluista. – Joka viikko saa tyhjentää roskiksen. Ei tarvitse pelätä, että rakennus tarjoaa liikaa virikkeellisyyttä. Näyttämöja katsomotila näyttää valtavalta. Toisaalta, eivätpä maassa olleiden monien tuhansien ilmailuja avaruusammattilaistenkaan nimet ole julkisuudessa näkyneet. Iltaisin ja viikonloppuisin se on käyEnsimmäisen koulupäiv vain ihmetellä uutta opi Kouluja kulttuurikeskus Kaarna on iso, mutta selkeä raken Juha Anttila ja Jenni Annala Wrede-salissa, jonka näyttämö on kooltaan 120 neliömetriä. Mutta kuka olikaan Michael Collins. Taustatyön tekijät eivät juuri koskaan pääse esille. Saliin mahtuu jopa 300 henkilöä. Kolmansien opiskellessa äidinkieltä ovat viitoset eri solussa taideja taitoaineiden tunnilla. Haittakasveja voi torjua myös kotona vastaavaan tapaan kuivattamalla ja polttamalla. Wau-elämyksen tarjoaa nimenomaan Wrede-sali. Hän ei kuitenkaan ole paistatellut otsikoissa. Torstai 18. Näyttämö on kooltaan 120 neliömetriä. Opettajat ohjaavat oppilaat sisätiloihin. heinäkuuta 20 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Kahta päivää vajaat 50 vuotta sitten ihminen kävi ensimmäistä kertaa kuussa. Annala kertoo, että perusopetuksen ja lukion opettajat ovat lähes neljän vuoden ajan saaneet valmennusta uudenlaiseen oppimisympäristöön
Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli La 20.7. Heinäkuun 11. Heikkilä myöntää Alkkiantien kunnon olevan huono, ja hänen mukaansa samaa ongelmaa on isommillakin teillä. tössä kaupunkilaisten kulttuuritilana. Käytännössä tukea voisi saada esimerkiksi rivitalotai kerrostaloyhtiö. Perusteena on tieosuuden melko vähäinen liikenne. Sähköautojen latauspisteille tarjolla 35 prosentin tuki ” Tukea voisi saada esimerkiksi rivitalotai kerrostaloyhtiö.” ” Opettajat ovat lähes neljän vuoden ajan saaneet valmennusta uudenlaiseen oppimisympäristöön.” vän saa inahjoa nnus. Projektipäällikkö Timo Seppänen kertoo, että päällysteen kuoppien paikkaus on työn alla. Alkkiantietä ei toistaiseksi kunnosteta Karvian puolelta Alkkiantien päällystevauriot ovat karu näky. päivään mennessä tukea oli myönnetty noin 1,2 miljoonaa euroa 126 eri hankkeelle, jotka jakautuvat vain 42 kunnan alueelle. Reikiä pyrimme paikkaamaan parhaamme mukaan, hän sanoo. Tieosuus kunnostettiin kuuden kilometrin pituudelta Sarvelan kaupalta eteenpäin vuonna 2012. Kaarnassa on myös täysimittainen liikuntasali, joka sekin on kaupunkilaisten käytössä. Riikka 5 Pe 19.7. Arto Papunen JUKKA HUIKKO YLÄ-SATAKUNTA Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA:lla olisi tänä vuonna vielä 1,5 miljoonaa euroa jakamatta sähköautojen latausinfran rakentamiseen tarkoitettua tukea. Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta Su 21.7. iin mahtuu lähes 300 henkilöä.. Soratie on kuitenkin edelleen kuoppainen kunnostamattomista kohdista. Tuella pyritään edistämään sähköautokannan yleistymistä sekä ilmastotavoitteita. – Kunnostus aloitetaan, jahka kerkeää. Tukiprosentti on 35, enintään kuitenkin 90 000 euroa. Esimerkiksi lämpötolppien kapasiteetti tähän tarkoitukseen on riittämätön. – Kaarna on koulukampus, mutta myös koko kaupungin yhteinen kulttuurikeskus, Anttila ja Annala toteavat. 019 To 18.7. Alkkiantien kunnostamisen ajankohdasta ei ole varmuutta. Latausinfran rakentaminen vaatii usein järeiden sähkösyöttöjen rakentamista. Tuen haku on jatkuva. Tuki on tarkoitettu asuinrakennuksen omistaville yhteisöille, mikäli ne rakentavat valmiuden vähintään viiden auton lataamiseen soveltuvalle laitteelle. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilän mukaan Alkkiantie ei tällä hetkellä ole päällysteohjelmassa. Kuva otettu Parkanon puoleiselta tieltä. Se taas vaatii rahoitusta, jota ei tällä hetkellä ole, Heikkilä toteaa. ARA:n tuoreen tiedotteen mukaan tukea on haettu ”laiskasti”. Leena, Matleena, Lenita, Leeni AINO TUOHILUOMA KARVIA Karvian ja Parkanon välinen Alkkiantie on jo pitkään herättänyt keskustelua huonon kuntonsa vuoksi. Ajankohdasta ei kuitenkaan ole tietoa. Paikkauksia luvassa Parkanon puolelle Maakuntarajan toisen puolen tieosuudesta vastaa Pirkanmaan ELY-keskus. – Toiveissa on, että tie korjattaisiin lähivuosina. Syksyn aikana järjestetään avoimien ovien -tilaisuuksia, jotta väki pääsee tutustumaan uuteen kouluja kulttuurikeskukseen. Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna Ma 22.7
Sidos paikkakuntaan saattaa liittyä niin verenperintöön kuin mökkiläisyyteenkin. Mäkikylän Metsästäjillä on maita vuokrattuna noin 5 500 hehtaaria, ja nykyisenkaltainen yhteistyö maanomistajien kanssa on käytännössä melkeinpä elinehto. Samana päivänä tulee 50 vuotta täyteen myös siitä, kun Apollo 11 -avaruuslennon Eagle-moduuli laskeutui Kuuhun. Porukka jaettiin passimiehiksi ja ajomiesten ketjuksi. Puheiden mukaan Mäkikylä oli vielä sellaista maastoa, että harvassa olevat hirvet kävivät alueella viikon alussa ja häippäisivät sitten muualle. Metsästystorvesta tutkapantaan Tekniikalla on merkittävä rooli tämän päivän metsästyksessä. Ehkä innokkuuteen vaikutti sekin, että ensimmäistä pyyntilupaa piti odottaa vuoteen 1973 asti. Nykyiseen muotoonsa maja muovautui Leader-avustuksen turvin pääosin 2010–2011. Toteutuessaan se voisi aiheuttaa vuokramaksuja metsästysseuroille, ja pienten kuntien seuroissa olisi silloin mietinnän paikka. Ylä-Satakunnan arkisto. Yhteistyö tarkoittaa sitä, että seura järjestää maanomistajille ja kyläläisille peijaiset joka toinen vuosi. Kimmo Rintamäki arvioi, että koiratoiminta on Kihniössä kaikkein vilkkainta juuri Mäkikylän Metsästäjien keskuudessa. Ylä-Satakunnan uutinen 50 vuoden takaa Mäkikylän Metsästäjien perustamisesta. Mäkikylän Metsästäjien ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Veli Rustari vuosina 1969–1989, minkä jälkeen alkoi Hirvikosken vuoteen 2011 kestänyt kausi. Seuran historiikin koostanut Hannu Latvajärvi sanoo tasa-arvoisuuden olevan muutenkin tärkeä piirre suomalaisessa ja pohjoismaisessa metsästyskulttuurissa, ja tätä poikkeavuutta on syytä vaalia. Lupia on viime vuosina tullut myös ilveksiin ja majaviin. Enimmillään seuralla oli 30 lupaa vuonna 2002, mutta 2010-luvulla määrä on vakiintunut noin kymmeneen. – Jäsenistön rauhallinen mielenlaatu ja puheenjohtajien sitkeys, veistelee Jorma Hirvikoski pohdittaessa mitkä tekijät ovat vaikuttaneet johtotehtävien pitkäaikaisuuteen. Seuralla on 5 hehtaarin riistapelto, peuroille ja kauriille tehdään ruokintapaikkoja, nuolukiviä viedään metsiin ja pienpetoja pyydetään. Yhteistyö maanomistajien kanssa tärkeää Kun seuraa koottiin, ensimmäinen tehtävä oli metsästysmaiden hankinta. Hirvien lisäksi seurassa on metsästetty perinteisesti kettuja ja jäniksiä. Menneinä vuosikymmeninä metsässä meni joka viikonloppu lokakuun 15. – Kyläkuntaiset metsästysseurat ovat mahdollistaneet sen, että metsästämään on päässyt mahdollisimman moni, eikä harrastus ole riippunut maanomistuksesta, varallisuudesta tai asemasta. Kolmiokävely on aina kaksi kertaa vuodessa, poikuelaskenta heinä–elokuussa ja lumijälkilaskenta helmikuussa. päivästä joulukuun puoliväliin. – Kallista lihaa, mutta onneksi sitä tulee vähän, Jorma Hirvikoski toteaa. 50 vuotta sitten Ylä-Satakunta uutisoi Mäkikylän kansakoululla pidetystä kokouksesta, jossa päätettiin perustaa Mäkikylän Metsästäjät -niminen metsästysseura. Ensi lauantaina seura juhlistaa puolivuosisataista taivaltaan jäsentensä, maanomistajien ja kyläläisten kanssa Erämajalla. Tiukat rajoitukset olisivat tulevaisuuden kannalta omaan nilkkaan potkimista. Lauri Huhtala nostaa esille riistahoidon, joka on kuulunut toimintaan alusta alkaen. heinäkuuta 2019 6 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Käydyssä keskustelussa todettiin seuran perustamisen olevan tarpeellista. – Jäseneksi pääsy on pyritty pitämään mahdollisimman matalan kynnyksen takana. Nykyisin metsästetään myös rusakkoja, metsäkauriita, valkohäntäpeuroja ja linnusta etenkin sepelkyyhkyä. Osa jahtiin osallistuneista tahtoi nimenomaan ajomiehiksi päästäkseen liikkumaan metsään. Jo vuonna 1974 päätettiin pitää ajokokeet, ja vuodesta 1998 on järjestetty hirvenhaukkukokeita. – Joidenkin kunto oli niin kova, että olisi voinut mennä takaperin mäntyyn, Hirvikoski muistelee. Tuolloin Mäkikylän Metsästäjät sai kaataa yhden hirven. Tänä syksynä lupa on tullut 12 hirveen. Aina välillä on väläytelty mahdollista metsien kiinteistöveroa. Torstaina 18. Vanhassa lehtijutussa kerrottiin, että ennen perustavaa kokousta oli selvitettävä maanomistajien mielipide. Seuran merkin on suunnitellut Jari Siira vuonna 1993. Koiria ja riistanhoitoa Metsästyskoirilla ja koetoiminnalla on merkittävä asema seurassa. Seura teki aikanaan päätöksen nuorten pienemmästä liittymismaksusta, jotta heidän tietään seuran jäseneksi saataisiin siloteltua. Mäkikylässä on riistakolmio, joka on yksi Luonnonvarakeskuksen ja metsästysseurojen yhteistyönä luomasta, noin tuhannen riistakolmion verkostosta. Siitä lähtien nuijan varressa on ollut Lauri Huhtala. Ääntä pidettiin esimerkiksi metsästystorvella, jänisräikällä ja omalla kurkulla. Useat asuvat muualla kuin Kihniössä. Enää ei jahtikausikaan kestä yhtä kauan. Ennen niin yleinen metsäkanalintujen pyynti on jäänyt takaalalle kantojen hiipumisen vuoksi. Riveistä löytyy nykypäivänä naisia, ja nuorten osuus on suhteellisen iso. Esimerkiksi vuonna 2002 Armi Panulan ja Asko Kärkkäisen suomenajokoira Mäkipirtin Jami voitti ajokuninkuuden. Seura osti niin kutsutun Puskan pysäkin keväällä 1976. Taustatiedot: Mäkikylän Metsästäjät 40 vuotta -kirja (2011) & 50-vuotishistoriikki (Hannu Latvajärvi), Ylä-Satakunnan arkisto Mäkikylän Metsästäjät perustettu 1969 ensimmäinen johtokunta: Veli Rustari (pj), Valto Vierikko, Niilo Seiloo, Jaakko Lantinen ja Hannu Vähä-Peltomäki, varalla Teuvo Peltomäki ja Arvo Niemenmaa Metsästämään matalan kynnyksen kautta Hannu Latvajärvi, Kimmo Rintamäki, Jorma Hirvikoski ja Lauri Huhtala Mäkikylän Metsästäjien majalla. Kyseisellä lennolla oli 3 miehistön jäsentä, ja saman verran on Mäkikylän Metsästäjillä ollut nokkamiehiä historiansa aikana. Hirvikannan kasvettua lupien määrä lisääntyi huomattavasti. Toista oli hirvestys ennen. Kolmion kunkin sivun pituus on 4 kilometriä, joten tallattavana on aina 12 kilometrin reitti. On riistakameroita, koiria tutkapantoineen ja tiheä metsätieverkosto, jolla pääsee kulkemaan autolla. Jäsenmäärä on kasvanut 7 perustajajäsenestä yli 120 jäseneen. Seuran jäsenten koirat ovat pärjänneet isoissakin metsästyskokeissa. Oli kylmää eikä ollut kännyköitä. Kolmioiden avulla tutkitaan riistakantojen muutoksia ja ohjataan metsästystä
. Omassa kakussani oli Nalle Puh ja hunajatynnyri. Franck ja Perälä arvioivat, että myös pikkutarkka siisteys on sukuvika. Torstaina 18. Riitta Franckia naurattaa, kun hän muistelee kuopuksen toiveita saada viulu 4-vuotiaana. Mäkisen sukua tutkinut Pentti halusi tavata Riitta Franckin ennen kuolemaansa. Paikkakunta on lapsuudesta tuttu, sillä hänen taatansa Kalle Mäkinen oli kotoisin Parkanosta. Kummallakin on tapana kostuttaa sormenpäänsä ja napata siihen pienenpienet muruset vietäväksi roskiin. Vaan ei ollut. Riitta Franckin viidestä lapsesta kuuluisin musiikin saralla on hänen nuorimmaisinsa, Mikko Franck. Tällä kertaa oli ihan helpotus, kun herätyskello soi. Tuolloin hän tuli Heikki Pentin erityisestä toivomuksesta. Ei muuta kuin silmät kiinni ja katselemaan. – Taata lähti joka heinäkuun 1. päivänä Helsingin rautatieasemalle kello 7, vaikka juna lähti vasta kello 9. Kisaan osallistuivat myös kaksi poikaani, mutta ehkä kymmenen vuotta nykyistä nuorempina, jotakuinkin alakouluikäisinä. Hän suunnitteli jo etukäteen soittimen eteenpäin myymistä. Viime vuosiin asti minulle tyypillisempi kaaosilmiö on kuitenkin ollut kissalauma. . Kuitenkin siinä on yksi teema, jonka tunnistan; homma karkaa käsistä ja syntyy kaaos. Hän totesi, että on hyvä olla ajoissa, Riitta Franck sanoo. – Mikko johti joka ilta joko yhden sinfonian ja yhden oopperan tai kaksi oopperaa, Riitta Franck sanoo. Hän liikuttuu alkaessaan kertoa, millainen merkitys on ollut tutustua Vilho Perälään. Hyvä puoli tässä on, että painajainenkaan ei pelota ihan kauheasti, koska tajuan, etteivät ikävät tapahtumat ole totta. – Vilho myös linkittää minut lapsuuteni tärkeimpään ihmiseen, taataani. Riitta Franck ja hänen parkanolainen sukulaisensa Vilho Perälä löytävät toisistaan samoja piirteitä. Samaa maata oli myös Kalle Mäkinen. Lopulta turhautuneena heitin kakkulautasella kisan tuomaria. Kissojen tulo lakkasi, kun aloin huomata näiden unien ja stressin yhteyden. Jalkineet ovat minulla tallessa ja kaksi kertaa olen niitä raaskinnut käyttää, Franck sanoo. Opettaja kuuli 5-vuotiaan pojan soittavan viulua luokan ulkopuolella. Sinnikkyys tuli ajan kuluessa palkituksi, joskin äiti luuli ovelasti pääsevänsä pälkähästä. Pienestä pitäen poika harjoitti keittiön pöydän ääressä myös kuoron johtamista. Ehkä omiin tajunnanvirtoihin on turha liikaa tarttua. – Onpa outo sattumus. Kyläsuutarin tekemät jalkineet tallessa Franck kävi ensimmäisen kerran aikuisiällä Parkanossa huhtikuussa. Kummitädilläni ei ole mitään yhteyksiä Parkanoon. Hän totesi, että poikaa on joku jo opettanutkin. Tällöin uniini ilmestyy hallitsemattomia tilanteita, kuten kakkujen hajoamista juuri silloin, kun pitäisi saada aikaiseksi kaunis ja täydellinen leipomus. Jakkaran päälle oli laitettu pari muovikoria ja niiden päällä oli partituuri. Olin unessa jopa ihan tuntevinani, miten kostea kakkupohja tursui sormieni läpi. Kaipaan häntä yhä. Kumpikaan ei ole koskaan myöhästynyt mistään. Hän hankki pojalle viulun ja opettajan ja ajatteli, ettei soittaminen onnistu. Näen useita unia joka yö, ja tiedän jo nukkuessani näkeväni unta. Eihän se kakuntekele pysynyt kasassa, vaan hajosi kerta toisensa jälkeen. Toisaalta tajuan sitten senkin, etteivät mukavatkaan jutut tapahdu oikeasti. – Kaikki äänet ovat täällä viulun sisällä, oli Mikko Franck sanonut. Maailmankuulu kapellimestari on nykyään Ranskan radion ?lharmonikkojen ylikapellimestari. Niina Kivioja Elokuvissa kaiken yötä MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Ei muuta kuin silmät kiinni ja katselemaan.” MAARIT LEHTO PARKANO Parkanolaisten sukujuurien tutkiminen ja lapsuudenmuistot toivat helsinkiläisen Riitta Franckin Parkanoon. Parhaimmillaan unet ovat kuitenkin kuin seikkailuelokuvaa. Hän muistaa Hilja Mäkisen kodin siisteyden ja hänen lempeän luonteensa. On väitetty, että jos ihminen tiedostaa näkevänsä unta, hän herää. Siellä hän odotti puku päällä matkalaukku kädessään. Olen kuitenkin huomannut yhtäläisyyksiä lähinnä lähipäivien tapahtumiin, menneiden muisteluun, seuraavan viikon suunnitelmiini ja muuhun, mitä olen nähnyt tai ajatellut hiljattain. Samanlainen luonne oli hänen taatallaan. – Hilja teki minulle tällaiset vuonna 1968. Hassu juttu, mutta sellaistahan elämä juuri on, Riitta Franck sanoo. He ehtivät tavata muutama viikko aikaisemmin ennen kuin Pentti nukkui pois. Parkanon kotiseutumuseon vitriinissä Riitta Franck huomaa soljen, josta hän toteaa, että hän on saanut samanlaisen lahjaksi kummitädiltään. Ja suureksi häpeäkseni niillä kahdella muulla kisaajalla eli pojillani oli paljon isommat ja hienommat Nalle Puhit kakkujensa päällä. . Vilho Perälä, Riitta Franck ja Leena Perälä viettivät jälleen hauskan sukuloimispäivän yhdessä.. Toive ei mennyt läpi ensimmäisellä, eikä toisellakaan yrittämällä. Parkanolaiset sukujuuret ovat Riitta Francille sydämen asia. Taata matkusti joka kesä kuukaudeksi siskonsa, kyläsuutari Hilja Mäkisen luokse Kissakivelle. Sittemmin Mikko Franckilla on ollut myös yleisöä, kun hän on johtanut muun muassa Berliinin ?lharmonikkoja, Chicagon sinfoniaorkesteria, New Yorkin ?lharmonikkoja, Lontoon sinfoniaorkesteria ja Los Angelesin ?lharmonikkoja. Etten ehtinyt unissani vielä pahemmin riehua. Minun kohdallani tämä ei pidä paikkaansa. Tiistaina Franck kävi Leena ja Vilho Perälän kanssa kotiseutumuseossa katsomassa Hilja Mäkisen suutarinurkkausta. Tämä kakku-uni ei ole sisällöltään ihan tyypillisimmästä päästä, sillä harvoin laitan unissani ruokaa tai leivon. Olen minäkin joskus miettinyt unien mahdollisia viestejä. Hän on myös Ranskan Unice?n hyvän tahdon lähettiläs. . Kuopus leikki jo pienenä kapellimestaria Musikaalisuus on osa Mäkisen suvun perintöä. Koru on Parkanosolki. Päätelmäni on, että valtaosin unet vain jatkavat ajatuksia, joita hereillä ollessani olen päässäni pyöritellyt. . Olen hahmottanut, että näen kaaosunia, jos olen jostakin syystä stressaantunut tai odotettavissa on esimerkiksi kiireinen työpäivä. Hän kertoo syöneensä taatansa kanssa vain kahta ruokaa, jotka molemmat nautittiin yhdellä ja samalla linkkuveitsellä. Asia on toki toinen, jos uskoo enneuniin. Tähän asti kuulostaa vielä jopa vähän auvoisalta idylliltä, mutta painajaiseksihan se muuttui. – Vapaaehtoistyö on aina ollut Mikolle tärkeää, samoin kuin minulle itsellenikin. Franck ilahtuu jalkineista, jotka ovat samanlaiset kuin hänellä itsellään. Franckilla on liikuttavia ja hauskoja muistoja. Stressiunessa ensin saan jostakin yhden kissan, sitten ehkä pari lisää, ja kohta mirrejä tunkee kotiini ovista ja ikkunoista. Toinen oli valurautapannulla paistetut perunat ja toinen tönkkösuolatut muikut. Koska aloin liiankin hyvin tajuta missä tilanteissa kissat ilmestyvät, ehkä alitajuntani yrittää nyt hämätä minua naamioimalla stressin leipomisongelmiin. Myös kyläsuutarin työvälineet ovat hänelle tuttuja. . Muiden unista en tiedä, mutta omani ovat usein melko vauhdikkaita. Kisassa piti tehdä sellainen oikein hieno vissiin marsipaanimassalla päällystetty kakku, johon tuli somisteeksi Puolen hehtaarin metsän asukkaita ja aiheeseen liittyviä tilpehöörejä. Muiden silmät eivät välttämättä pikkuista rikkaa edes huomaa. Hän ei vahingoittunut, mutta lautanen meni muusiksi. ” Hilja teki minulle tällaiset jalkineet vuonna 1968.” Parkanolaiset sukujuuret ovat sydämen asia Riitta Franck sai vuonna 1968 taatansa siskolta, kyläsuutari Hilja Mäkiseltä samanlaiset jalkineet, jotka ovat Parkanon kotiseutumuseossa. heinäkuuta 2019 7 Näin muutama yö sitten unta, jossa olin joutunut johonkin omituiseen leipomiskilpailuun. Yritin jopa paljain käsin sitä kasailla
Nuoret Valtteri Renfors, Akseli Ylikangas ja Aarni Mäkinen osallistuivat järjestelyihin siten, että Ylikangas ja Renfors vastasivat vaunutekniikasta ja Mäkinen asiakaspalvelusta. Matkaan osallistuneet Allan Scotson ja olivat innostuneita viikon reissusta junalla. Seinäjoelta loppumatkalle vaihdettiin Dv16-veturi, joka on sen verran kevyempi, että sillä voitiin liikennöidä Niinisalon rataa. Kuvassa kuljettaja Raimo Sahisalmi. Paul Griffin ja Allan Scotson nauttivat puuvaunun nostalgiasta. Museojuna piipahti Niinisalossakin Viikon kestäneen museojunaretken aikana käytiin viimeisenä päivänä myös Parkano-Niinisalo-radalla. Brittiläinen Grif?n kertoo olleensa hiljattain kolmen viikon reissulla ajamassa ratoja Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Junamatka Niinisaloon kesti noin puolitoista tuntia per suunta. Nuoret harrastajat Valtteri Renfors ja Aarni Mäkinen palvelivat museojunan henkilöstössä viikon kestäneen reissun ajan. Briteissä syntynyt, nykyään Savonlinnassa asuva Scotson oli myös ollut mukana suunnittelemassa matkan järjestelyitä. Museojunan kulusta reissulla vastasi Haapamäen Museoveturiyhdistys. Junan konduktöörinä ja veturinkuljettajana toimivat VR:n ammattilaiset. Porista, Kannuksesta ja Jyväskylästä tulleet nuoret etenkin huomasivat ulkomaalaisten vieraiden herrasmiesmäisyyden retken aikana. Mukana oli myös koko matkan ajan ravintolavaunu, jonka järjestelyistä vastasi Haapamäeltä ravintola Juhlatalo Ukko-Pekan väki. Viikon reissu oli mielenkiintoinen myös Haapamäen Museoveturiyhdistyksen väelle. Mukana reissulla oli 33 englantilaista, kahdeksan saksalaista, neljä amerikkalaista sekä Sveitsistä ja Tsekistä molemmista yksi henkilö. Torstaina 18. Yhteensä matkakilometrejä tuli hieman yli 3 000. Museojunamatkasta on myös video Ylä-Satakunnan Youtube-kanavalla. Juna kävi aivan liikennöidyn radan ääripäässä ennen kuin veturi käännettiin toiseen päähän junarunkoa. Joensuusta reitti jatkui Kainuuseen, jossa museojuna ajeli muun muassa Vartiuksen raja-asemalle. – Siinä oli huomattava ero tavallisiin museojunamatkustajiin tai jopa suomalaisiin rautatieharrastajiin nähden, nuoret kertovat. Reitti on kulkenut Tampereelta Kymenlaakson kautta Joensuuhun. Ulkomaalaiset rautatieharrastajat olivat koko ajan innokkaina taltioimassa tilanteita kameran kanssa talteen. – On mukavaa, että saamme matkustaa myös rataosilla, joilla harvemmin pääsee normaalisti matkustamaan, miehet sanovat. Ehkä jokin vastaava reissu Suomessa voi vielä kenties olla luvassa tulevaisuudessakin ja miehet vihjaavatkin, että radat Kolariin ja Kemijärvelle ovat vielä kokematta. Haaparannasta lähdettiin etelään, koukattiin vielä Vaasan kautta ja sitten Niinisaloon. Parkanosta juna kävi Kaipolassa Jämsässä ennen paluuta Tampereelle. heinäkuuta 2019 8 ARTO PAPUNEN YLÄ-SATAKUNTA Ulkomaalaisten rautatieharrastajien viikon kestävällä junareissulla käytiin ajamassa viime lauantaina junarata Parkanosta Niinisaloon ja takaisin. Scotson ja Grif?n ovat kiertäneet ahkerasti ratoja myös muualla. Sitten matka jatkui Ouluun ja edelleen Haaparantaan. Retki oli alkanut jo edellisenä lauantaina. Ulkomaalaisvieraat majoittuivat retken yöt hotelleissa, kun taas junan kulkemisesta vastannut parikymmenhenkinen henkilökunta nukkui junan makuuvaunussa. ” Saamme matkustaa myös rataosilla, joilla harvemmin pääsee matkustamaan.”. Kaksikko kertoi, että tämä ei ollut ihan ensimmäinen vastaava reissu Suomessa, vaan ulkomaalaisia on ollut mukana kahdella aiemmallakin retkellä. Pääosin kuljettiin Dr12-veturin eli Hurun voimin, mutta matkaa tehtiin myös ratakuorma-auton ja lättähatun voimin. Retken järjestäjänä toimi rautatiematkoihin erikoistunut brittiläinen matkatoimisto PTG Tours
Vieraillessani Karviassa tein onneksi positiivisen havainnon: sieltä keskiolutpaikkoja löytyi useampia ja vieläpä pitkälti saman tien varrelta! Jukka Huikko Jk. Torstaina 18. Kuntien yhteinen hakemus esitellään raadille toukokuussa 2020. – Kihniö ei lähtenyt mukaan, sillä kaikki kunnat eivät halunneet osaksi hakua. Ponkala sanoo, ettei ovia aiota sulkua pois jättäytyneiltä kunnilta. Musiikillisia ansioita emme maallikoina lähde vertaamaan, mutta samaa valtakunnallista kaliiberia niin Servo kuin Mattila varmaan ovat. Mikäli joku eksyy tai peräti päätyy Konulaan kesällä, niin suosittelemme testaamaan! Yksi hämmästyksen aihe on kuitenkin ollut keskiolutkuppiloiden vähäinen määrä Parkanossa. Muusikot baaria pitämässä VIHOVIIMEISET UUTISET LAURA JOKISALO PARKANO, KIHNIÖ Suomalainen kaupunki valitaan seuraavan kerran Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Konula on kuvitteellinen pitäjä jossakin Järvi-Suomessa, mutta se saattaa löytyä kartalta nimellä Joutsa. Kihniön kohdalla hintalappu olisi ollut yhteensä noin 3 000 euron suuruinen. Yksi näistä Parkano. Konulassa oma kantapaikkani oli paikallinen Jurtti Pub, mutta vaihtoehtoja oli useita. Parkano mukana kulttuuripääkaupunkihaussa, Kihniö ei Parkanon osio tampereregion2026.fi-sivustolla.. Parkanon kohdalla kyseinen maksu on yhteensä siis noin 10 000 euroa. Kaikkien yläsatakuntalaisten tiedossa tietysti on Karviassa sijaitseva Annen Taidekahvila, jonka taustalla on musiikillisista ansioista maanlaajuisesti tunnettu Anne Mattila. Silloin kunnanhallitus päätti Kihniön osallistuvan hakuun, mikäli niin tekevät kaikki muutkin Pirkanmaan kunnat. Mainittakoon nyt erikseen se, että Meijerinliiterin ruumiinravinto on korkeatasoista sekin. Hankkeen projektikoordinaattori Salla Ponkala kertoo, ettei Kihniö ole mukana hakuprosessissa. Hankkeen ensi vaiheessa haussa mukana olevat kunnat maksavat 80 senttiä asukastaan kohden sekä vuonna 2019 että vuonna 2020. Tampere ja useat Pirkanmaan kunnat ovat päättäneet hakea yhdessä tuota statusta. Kulttuuripääkaupunki valitaan vuonna 2021. Yksi niistä on, että kummallakin seudulla muusikot näyttäisivät innostuneen kahvilan pitämisestä. Kotiseudultani Konulasta löytyy puolestaan Cafe Meijerinliiteri, jonka apulaisena on häärinyt ainakin parin kesän ajan aivan Martti Servon näköinen mies. Kihniön lisäksi kulttuuripääkaupunkihaun ulkopuolelle ovat jättäytyneet Akaa, Juupajoki ja Punkalaidun. su 21.7.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää kampanja-aikana. Se on ollut ilahduttavaa ja yllättävääkin, että uudella ja vanhalla kotiseudulla on paljon yhtymäkohtia. paremmalle puoliskolle. Myös Kihniön kunnanhallitus käsitteli kulttuuripääkaupunkihakuun osallistumista tammikuisessa kokouksessaan. Aivan Annen baarin tapaan on myös Martin soittoruokalassa saatu nauttia varsin korkeatasoisesta musiikkikulttuurista. Mukaan tulemisesta on mahdollista neuvotella vielä myöhemminkin. Kariniemen Kananpojan Paistileikkeet 600-700g 4.99 ras 7,13-8,32/kg 4,42-3,75/kg 3€ 2 pkt HK Kabanossi Grillimakkarat 340-400g 340 400g á 2,25 (5,63-6,62/kg) valio jogurtit 200g 3€ 7,50/kg 3.99 ras haribo matador mix 800g 4,99/kg naturel, marinoitu, caribbean hot, spicy grill Snellman täyteläinen naudan jauheliha 20% 400g 2.99 ras 7,48/kg Kariniemen Kananpojan Nuggetit 200g á 1,99 (9,95/kg) 2 pkt 200g á 0,47 (2,35/kg) 2,00/kg 2€ 5 prk 32/kg mansikkaa päivän hintaan! Kuussa kävelleet Neil Armstrong Buzz Aldrin Pete Conrad Alan Bean Alan Shephard Edgar Mitchell David Scott James Irwin John Young Charles Duke Harrison Schmitt Eugene Cernan Apollo 11 laskeutui Kuuhun 20.7.1969 VIIKON LISTA Palstan kirjoittaja on tietysti kokenut koti-ikävää pitkin kesää. heinäkuuta 2019 9 hillittömän halpaa!! Hinnat voimassa to 18. Tästä ansio kuuluu ns. Hankkeen jatko riippuu haun onnistumisesta ja etenemisestä. pe-la 8-21, su 10-21 sunnuntait on katettu! Katso lounaslistat osoitteesta HalpaHalli.. Emme ainakaan ole saaneet tietoomme muuta tästä poikkeavaa perustetta päätökselle. Tampereen pääkumppani on Mänttä-Vilppula, ja haussa on mukana 15 muuta kuntaa
Myötäpäivä ” Hyvä lopputulos saadaan polttamalla kalusteen puupintaa, minkä jälkeen se sivellään tervalla.”. – Uskomatonta kyllä, silta kesti 32 tonnia, Hyyppä päivittelee. Torstaina 18. Toistaiseksi Myötäpäivä valmistaa vain ekokalusteita. Siinä lääkärit lääketiede on paikallaan, mutta tapauksia voitaisiin moninkertaisesti vähentää, jos siirryttäisiin tehtaitten ja apteekkien lääkkeistä luonnonmukaisiin parantaviin aineisiin. – Taika piilee patentoidussa WLT-tekniikassa, Hyyppä paljastaa. Kirusgiset jutut ovat asia erikseen. Työtä piisaa kuitenkin jo nyt – tällä hetkellä Kyösti Hyyppä reissaa Kouvolan asuntomessuilla Myötäpäivää edustaen. Ammatiltaan hän on lasinpuhaltaja, mutta nyt päämateriaaliksi on vaihtunut puu. Tuotteet tehdään asiakaslähtöisesti Myötäpäivän oma tuotemerkki on nimeltään Lauha Kaluste. Pop-up -myymälä pysyttelee auki ainakin ensilumeen asti. Miten kalusteista sitten saadaan kestäviä. Tien varressa avautuvaan keltaiseen kartanoon on nimittäin ilmestynyt pop-up-myymälä, jossa myydään ympäristöystävällisiä kalusteita. – Hyvä lopputulos saadaan polttamalla puupintaa, minkä jälkeen se sivellään tervalla, Hyyppä kertoo. WLT-tekniikassa (Wave Layered Timber) puuhun höylätään aaltopro?ili. Massiivipuukalusteet kootaan mekaanisin keinoin sekä täysin kemikaalittomasti ja ilman liimoja. heinäkuuta 2019 10 KAIKENKANSAN PARANTAJALLE BONDIKKATEHDAS PARKANOON Toimitukseen saapuu mies, harmaahapsinen, pitkätukkainen ja varsin vitaalinen. Hyyppä kuitenkin paljastaa, että tulevaisuudessa toimintaa olisi haaveena laajentaa esimerkiksi metsäinfraalaan. Myötäpäivä Oy -nimellä toimivan yrityksen on perustanut Kyösti Hyyppä. Esimerkkinä hän käyttää WLT-tekniikalla valmistettua kaarisiltaa, jonka kestävyyttä testattiin lastaamalla sen päälle painoa. Sanoo olevansa huolestunut Suomen kansan terveydentilasta. Kuvassa hän istuu EcoFurn -ekotuolissa. Lisäksi osa tuoleista on valmistettu Siperian lehtikuusesta. – Talvella keskitymme kalusteiden valmistukseen. Entinen ja eläkkeellä oleva postija lennätinhallituksen kaapeli-insinööri kehuu olevansa ja nimenä on edelleenkin Niilo OllilainenJoulupukiksikin sanovat yleisesti häntä Oulaisten seuduilla. Myötäpäivän pop-up-myymälä vannoo ekologisuuden nimeen Myötäpäivä Oy:n yrittäjä Kyösti Hyyppä esittelee tuotteitaan Kouvolan Asuntomessuilla elokuuhun saakka. Talveksi toiminta hiljenee sen verran, että myymälä on auki vain sopimuksesta. Pääosin Lauha Kalusteen tuotteet ovat ulkotuotteita, mutta ne soveltuvat myös sisäkäyttöön. Lisäksi aaltopro?ili holvaa erinomaisesti. Raaka-aineina ekotuoleissa ovat mänty, koivu, tervaleppä sekä tammi. Sen nimiin on haettu patentti valmisteelle ”Vesipoika”-uutuus n:o 1 Kunto vihannesjuoma. Y-S 18.7.1969 AINO TUOHILUOMA PARKANO Parkanossa kolmostieltä kannattaa nyt kääntyä myötäpäivään. Oman tuotteen lisäksi yritys jälleenmyy EcoFurn -ekotuoleja. Valikoimassa on lisäksi tekstiilituotteita, jotka kantavat nimeä Tuulinen. päivänä. Materiaalina se on hyvin kestävää etenkin ulkokalusteissa. Puun puristuksessa palat loksahtelevat paikoilleen aaltopintojen ansiosta. Myötäpäivässä on myynnissä myös koruja, jotka Hyyppä on valmistanut lasista. Vihreässä Tikissä on myös korjausja tilausompelua. Lisäksi valikoimassa on puisia keittiötarvikkeita, kuten leikkuulautoja ja veitsiä. Lääkkeitä ja lääkäreitä käytetään, mutta hänen mielensä j käsityksensä mukaan omaksi turmioksi. Puhetta suoltaa kuin ”turkin hihasta”. Hän on perustanut Insinööritoimisto KEKSINTÖ Niilo Ollilainen nimisen toiminimen. Menetelmä takaa Hyypän mukaan erittäin kestävät kalusteet. Materiaalina toimii kotimainen puu. Kalusteiden pintakäsittelyaineissakin käytetään pelkästään ekologisia vaihtoehtoja, eli öljyä ja tervaa. Kyseinen silta on näytillä myymälän edustalla Kolmostien puolella. Talvella valmistetaan kalusteita Myötäpäivän avajaisia vietettiin kesäkuun 30. Kalusteet ovat tilaustuotteita, ja ne valmistetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Tekstiilituotteet valmistetaan Hyypän puolison Tuuli-Maija Heinosen ompelimossa nimeltä Vihreä Tikki. Valttikortteina ekologisuus ja kestävyys Omaperäisyys Myötäpäivän tuotteisiin syntyy niiden ekologisesta valmistustavasta. Tuotteet kattavat pyyheliinat, kangaskorut ja ekotuoleihin tarkoitetut tyynyt. EcoFurn on järvenpääläinen yritys. Tuotteet ovat massiivipuukalusteita, jotka valmistetaan omassa verstaassa Myötäpäivän rakennuksessa
. . Muhokselta kotoisin oleva mies päätyi opintojensa jälkeen ensin Tampereelle. . Kaikkein mieluiten kotimaista puuta Taipaleenmäki rakentaa mieluiten kotimaisesta puusta. – Hyviä soittimia soittamiseen saa kaupastakin, ei sellaista tarvitse teettää, Taipaleenmäki sanoo. . Valmistumisaika on aina vähintään kuukausia riippuen siitä, millainen soitin halutaan. . . Kihniöön hän muutti, koska kaipasi luonnonrauhaa. Mielestäni on hyvä idea käyttää materiaalia, jolla on tunnearvoa. . . . Taipaleenmäki toteaakin, että tällaisille sähkökitaroille on ostajia vain vähän. – Itse tykkään männystä, joka ei muuten ole yleinen puu soittimissa. Sen sijaan varsinaista soitinhuoltoa tai korjausta hänellä ei ole tarjolla. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä -p iir i EU-joki veljes kenhunmainio suojia autio töihin ottaa teerenköysiä bin -mieli 10leitä seppehiiliTampeaine Paul aulis -kontu Hepysmuu vals sin hallittuja PAKKASosasnuothalpaAntti raivoNilssammyynH el m ut laskelma -lo gia töjä saa retta veLaden pilkku myytti pomo son menotyttö P ir kk o tejä arastella tia toja Illalla syömme sushia! Jorma Kemppainen 2019 Koknyt LUNTA Et el äKa rja la -konn a höpöpuSisilia tyjä pois . Tulevaisuus kuitenkin huolettaa. . . Niiden poimiminen joukosta on yrittäjän mukaan kuitenkin oma taiteenlajinsa, johon pitäisi saada perehdytys. . Torstaina 18. Taipaleenmäki arvostaa sitä, että Suomessa on hyvää soitinrakentamisen koulutusta. Siksi hän valitsi yritykselleen nimeksi Taival Instruments. . Tällaista koristelua ja soittimen yksilöllistämistä Taipaleenmäki tekee tilauksesta myös kaupan ostokitaroihin. . Esimerkiksi koivukin sopii Taipaleenmäen mukaan soitinrakentamiseen, jos sitä ensin lämpökäsitellään. Tekijän ajatus on, että kahta samanlaista soitinta ei synny, vaan jokainen on oma ainutlaatuinen yksilönsä. . Toki soittimen voi tilata kuka tahansa tavallinen musiikinharrastajakin, mutta pariin asiaan on syytä varautua: työhön kuluvaa aikaa ei pysty etukäteen arvioimaan, ja hinta on tehdasvalmisteiseen verrattuna moninkertainen. Alan koulutusta on vielä Suomessa hyvin Taipaleenmäki arvioi, että asiakaskuntaa saattaa löytyä hyvinkin ulkomailta. Taipaleenmäen mukaan lähes mikä tahansa sopiikin soittimeen, ainakin koristeeksi. Kitaran kaulapuuna käytetään yleisesti vaahteraa, ja sitä saa myös Suomesta. . Arvomme palkintoja. – Nykyiset koulutusleikkaukset pelottavat. . . – Toisaalta minun intresseissänikään ei ole tehdä määrää. . NIMI: OSOITE: PUHELIN: . Käsin tehty sähkökitara valmistuu kun aika on Timi Taipaleenmäki valmistaa käsityönä yksilöllisiä sähkökitaroita, joita ei ole kahta samanlaista.. ?:ssä, Taipaleenmäki kertoo. Ainakaan vielä metsurintöihin ei Taipaleenmäellä itsellään ole rahkeita. niJORDANIA hetta kolaa kulta8 RISTIKKO 29 Palauta ristikko 1.8.2019 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 IKAALINEN Yhteystiedot mukaan. . – Yksi kiinnostunut kysyi, voiko soittimen tehdä puista, jotka on kaadettu heidän mökkitontiltaan. Hänen mukaansa yksilöllisiä kitaroita saattavat hankkia ammattimuusikot halutessaan jotakin ekstraa, tai sitten keräilijät seinälleen koristeeksi. V O I T T A J A T Ristikon 29 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Pirkko Kangasniemi Kalakoski, Pirjo Heinonen Kilvakkala ja Heidi Rikala Sisättö. En ala tehdä mitään siltä pohjalta, että kysytään, miten nopeasti pystyn tekemään kitaran. Tai jos asiakas on postimerkkien keräilijä, pinta voidaan päällystää postimerkeillä. . . R26 NIINA KIVIOJA KIHNIÖ Kihniöläinen Timi Taipaleenmäki perusti viime kuussa yrityksen, joka valmistaa yksilöllisiä sähkökitaroita. – Tilaan puuta esimerkiksi eräältä tamperelaiselta puusepältä, ja lisäksi seuraan myynti-ilmoituksia Tori. – Jokin pieni esine kuten vanha lelu voidaan upottaa runkoon. . . Hän pitää kierrätyksestä, joten materiaaleja hankitaan mieluummin muualta kuin kaupasta. heinäkuuta 2019 11 . Taipaleenmäki on huomannut, että hyviä soitinrakennuspuita olisi monenkin metsässä, mutta metsänomistajat eivät tiedä tällaisten erikoispuiden arvoa. . . Timi Taipaleenmäki valmistui artesaaniksi Ikatan soitinrakennusosastolta Ikaalisista kaksi vuotta sitten. . . . . Tuore yrittäjä luonnehtiikin, että käsityönä syntyvät kitarat eivät ole pelkkiä soittimia, vaan taideteokseen verrattavia luksusesineitä. . Ikata lopetti jokin aika sitten jo haitarinrakennuslinjan, Taipaleenmäki sanoo. Taival tulee hänen sukunimestään ja on selvää suomea, mutta yrittäjän mukaan silti ulkomaalaisellekin helppo hahmottaa. . . . .
Isossa altaassa uimataitoiset kehittivät uintitaitojaan ja suorittivat uinnin merkkivaatimuksia. 19.7. Perheiden kirjastoaamu kirjastossa klo 9.15. Iitan mielestä haastavinta merkin suorittamisessa oli uintimatkat. Perhetapahtuman jälkeen iltabileet jatkuvat klo 20-01. 19.7. Kaikki osallistuivat mielellään ja kivaa oli. 19.7. Viikon aikana opeteltiin uimaan ja hiottiin jo opittuja taitoja kahdessa eri tasoryhmässä. Kihniön Wanha Puumila: kesänäyttely 24.6.–28.7. 13-vuotias Iita Alatalo suoritti vaativan uimamaisterin tutkinnon, jossa on tuplahaasteet uimakandidaatin tutkintoon verrattuna. Kihniö 21.7. joka päivä klo 12–17. 25.7. Kirjastokävely kirjastossa klo 10. Maailmanmestari Toni Rajalan kultajuhlat Parkanon torilla klo 20. 23.7. Parkano-Seuran vanhojen valokuvien esitys kaupungintalon edustalla olevassa kioskissa klo 10–13. Parkanon Metsämuseo: avoinna 5.6.–4.8. Uintikirja kannattaa säästää vuodesta toiseen. 20.7. Tanssit, Johanna Debreczeni ja Rosette Käenkoskikeskuksessa klo 21–02. Uimakouluista vastasivat liikuntaneuvoja Tiina Koski ja vapaa-aikatoimen kesätyöntekijä Johanna Virtanen. Kesäillan musiikkihetki kirkossa klo 18. Hänelle haastavinta merkin suorittamisessa oli selkäuinti. Monet pohtivat, mitä tehdä uimakoulussa, jos osaa jo uida. Lisäksi leikittiin rosvoa ja poliisia sekä haarahippaa. Aina on varaa kehittyä ja oppia uusia taitoja. Täällä treenattiin muun muassa selkäuinnin tekniikkaa, hyppyjä sekä pituussukellusta. Uimataito kehittyy vahvaksi, kun uimari etenee tasoittain, uimataidon eri osaalueita monipuolisesti harjoittaen merkkisuoritusten muodossa. Aada Mustajärvi, Santtu Raiskio ja Juulia Hietaluoma liputtavat uimakoulun puolesta. Tuore uimamaisteri Iita Alatalo ja uimakandi Aada Mustajärvi myhäilevät onnistuneen merkkisuorituksen jälkeen.. ke–su klo 11–17, vapaa pääsy. 25.7. Kihniön kirjasto: Mervi Yli-Lankosken taidenäyttely 8.7.–2.8. 9-vuotias Miisa Salo puolestaan luetteli oppimiaan taitoja. Aada Mustajärvi, 12, on osallistunut uimakouluun useana vuonna. ITE via Parkano -näyttely Parkanon keskustassa 1.6.–31.8. Elokuvat Sirius, Parkano: Leijonakuningas to–su klo 18, ti–to klo 18. MLL:n leikkipuistotref?t Raiskionpuiston leikkikentällä klo 10–12. Kaikkein kivointa uimakoulussa oli selkäuinnin harjoitteleminen sekä uintimerkin suorittaminen. Edelleen Karvian uimakouluissa harrastemerkkejä suoritti kaikkiaan yhdeksän ja hieman vaativamman taitomerkin kaksi uimakoululaista. Rompetori Torikirpun pihassa klo 9–15. ma–pe klo 10–20. Mukana uimahallissa apukäsinä oli lasten huoltajia. He suorittivat uimakandidaatin arvon, jossa selkä-, rintaja krooliuintia on uitava yhtäjaksoisesti 200 metriä. – Koska asun rannan ääressä, tulee kesällä uitua paljon järvessä, kertoi Iita. Reipas uimakoululainen totesi, ettei ole jännittänyt uimakoulua yhtään. 10-vuotias Santtu Raiskio läpäisi myös hienosti uimakandin testin. Parkanon kirjasto: Parkanon kamerakerhon näyttely 2.–31.7. Santtu asuu Kirkkojärven ääressä ja siellä tulee usein uitua. Lisäksi ne kertovat uimarin senhetkisestä tasosta ja valmiuksista lähteä harjoittelemaan uusia asioita. Kesätapahtuma Linnankylän asemalla klo 13. Siitä näkee taitotason kehityksen. Alun perin uintimerkit on tehty motivointivälineeksi lasten ja nuorten uimaopetukseen. Juulia Hietaluoman, 11, tavoitteena oli tänä kesänä suorittaa kaikki uintimerkit, jotka vain pystyy. Kesän pop up -lukupiiri aikuisille kirjastossa klo 17.30. Uintisuorituksiin innosti haave päästä tulevaisuudessa sellaiseen kesätyöpaikkaan, jossa voisi tehdä uinnin parissa töitä. – Nyt toivotaan lämpimiä ilmoja, että lapset pääsisivät testailemaan opittuja taitoja uimarannoilla, Tiina Koski sanoi. Romina Bianco&Tango Del Norte Karviasalissa klo 19. Nyt halusin saada sen päätökseen ja onnistuin. – Hyppyharjoitukset olivat aika jännittäviä, Miisa paljasti. Elias Hietanen kertoi, että uimakoulussa harjoiteltiin liukumista sekä kellumista. – Hyvä, että taidot kehittyvät, sillä kesällä tulee uitua kyllä aika paljon, totesi Juulia. Torstaina 18. Uimakandit Juulia Hietaluoma ja Santtu Raiskio asuvat Kirkkojärven välittömässä läheisyydessä, joten kesähelteillä ei ole pitkä matka uimaan. 20.7. Viisivuotiaan Eliaksen mielestä kaikkein kivointa uimakoulussa oli ehdottomasti kellumisharjoitukset. heinäkuuta 2019 13 Parkano 19.7. – Olen jo parina kesänä yrittänyt uimakandin vaatimuksia läpi, mutta muutama taitoa vaille jäi. Uimakoululaisia oli 47, joista 15 ylsi taidoissaan uudelle tasolle. Ipen karaoketanssit Kovesjoen kylätalolla klo 20–24. Lisäksi vaatimuksiin kuuluvat 15 metrin sukellus, kaksi syvyyssukellusta ja esineen noutoa pohjasta, voltti reunasta kerällä veteen sekä vesiturvallisuustesti: 25 metrin uinti ja 25 metrin kuljetus ote ”uhrin” leuasta. Parkanon kotiseutumuseo: 6.6.–4.8.2019 to–su klo 11–16, vapaa pääsy. Kihniön Aitonevan turvemuseo: avoinna 27.5.–1.9. MENOT SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Karvian uimakoulut pidettiin viime vuoden tapaan uimahallissa Kauhajoen Virkussa. Karvia 18.7. Uimakoulussa syntyi uimamaisteri ja kolme uimakandia Karviassa oli tänä kesänä 47 uimakoululaista. 24.7. Karvian Perinnejuoma ry:n sahtikarsinnat Marjasuon kylätalolla klo 18. Vaikein osio oli pitkä, 15 metrin sukellus. 20.7. Haastavinta olivat syvyyssukellus sekä rintauinti, paljasti kotialtaassakin paljon uiva Aada. Näyttelyt ja museot Galleria Raamikko: Taiteilija Salme Törmän näyttely Parkanossa, ma–pe 10–17, la klo 10–13, muina aikoina sopimuksen mukaan
Ilmoita myös jos tarvitset kyytiä. Twitter @ylasatakunta Ylä-Satakunta on nyt somessa vahvasti mukana! Liity seuraajaksi Ylä-Satakunnan kanavilla 31.7.2019 klo 12 mennessä ja osallistut tuotepakettien arvontaan! Facebook facebook.com/ylasatakunta Instagram instagram.com/ylasatakunta Arvomme Ylä-Satakunnan pyyhepaketin sekä 3 t-paitaa kunkin kanavan seuraajien kesken. . Lisäksi kaupungintalon aulatiloissa on esillä useita toimijoita (kuulolaitteiden ja apuvälineiden esittelyä). Edustus välttämätön. Tervetuloa! Vuorijär ven Mets ä s t y s s e u r a r y. Kesäkokous 28.7. YVA = ympäristövaikutusten arviointi, esim. . 040 868 7051 Kuuloautotapahtuman ohella molemmissa paikoissa kuulopalvelupäivä klo 10.00–16.00. klo 15.00 Op:lla Karviassa. Hirvija peuraporukan kokoontuminen kesäkokouksen jälkeen. Kimmo Kauhakorven Erämiehet ry. Karvian liikuntapalvelut Karvian kunta Hyvää KUIVIKEja PALATURVETTA Lapinnevalla. ja ma 29.7.–pe 2.8.2019 (paikan päällä varattavissa jonotuksen perusteella): Parkano: Kaija Järvenmäki, puh. Annelille 040 701 9450. Tervetuloa! myydään Kuuloliiton suosittu kuuloauto kiertää Suomea Kuuloauto Parkanossa 6.8.2019 ja Kihniössä 7.8.2019 Kuuloliiton auto testaa jälleen suomalaisten kuuloa tänä vuonna noin 80 paikkakunnalla. Tervetuloa! Susiperän Metsästysseura. seuran mestaruuskisat klo 15–18. klo 18–20, su 8.9. Mistä on kyse. Liput 10 e. Harjoitusammunnat Visurin hirviradalla seuraavasti: To 8.8. Ohjelmassa seuran kesäkokous alkaen klo 12.00. YVA-menettely LUKIJAN KUVIA Kesän parasta puuhaa, kalastaminen. Kysy! Puh. Tässä veljentyttö opettelemassa kauniissa maisemissa. Ylä-Satakunnan Kuuloyhdistys ry . Retki Helsinkiin 14.9. Jahtipäällikkö Karvian Eränkävijät ry. Johtokunta Syksyn hirvieläinjahtiin aikovat kokoontuvat kesäkokouksen jälkeen. 040 593 7604 Parkanon Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. PALVELUKOTI KOTOKAARI haastaa kaikki kuntoilijat Kotokaaren pihapiiriin (Iltaruskonkatu 3) 25.7.2019 klo 18.00–20.00. Seurakuntatalon tiloissa on myös esillä kuulolaitteiden ja apuvälineiden esittelyä. Kesäkokous Antti Hautalassa, Urhonperäntie 607, la 27.7.2019 klo 12.00. heinäkuuta 2019 14 Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Auto kiertää nyt neljättä vuotta ja se on saanut suuren suosion, sillä autolla on tehty jo tuhansia kuulon tarkistuksia. Torstaina 18. Mehuja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa ja arpoja. Hirvija peuramiehille joko läsnäolo tai edustus pakollinen. ti 23.7. Lähtö klo 6. Tur un tuomiokirkkoon juhlamessuun. Sääntöjen määräämät asiat ja jäsen asiat. Kuuloautossa on mahdollisuus osallistua kuuloseulaan. Ohjelma Facebookissa. 040 587 8712 Kihniö: Ritva Markkola, puh. Arvonta suoritetaan 31.7.2019 klo 13! seuratoimintaa PARKANON TORILLA PERJANTAINA Mansikkaa 5 kg laatikko Polka 38,Leponiemi ROMINA BIANCO & TANGO DEL NORTE Latinalaisen Amerikan ääni Romina Bianco tulkitsee legendaarisen Mercedes Sosan kauneimpia lauluja. Hallitus klo 11.00. viim. klo 18–20, to 15.8. klo 16–18 ja su 15.9. Huonokuuloisten määrä kasvaa väestön ikääntyessä, ja myös nuorten vapaa-aikanaan saamat meluannokset ovat kasvaneet. klo 14–16, su 25.8. Johtokunta kokoontuu klo 18.00. Parkanossa tapahtumaan liittyvät luennot toteutetaan valtuustosalissa. klo 16–18. Kuulokojeesta olisi hyötyä 300 000 suomalaiselle Jonkinasteista kuulon alenemaa on 75 000 suomalaisella Suurimmalla osalla yli 75-vuotiaista on jonkinasteinen kuulon alenema Pysytään kuulolla koko iän! Tule siis tutustumaan kuuloautoon Parkanossa Parkanon kaupungintalon edustalle (Parkanontie 37) tiistaina 6.8.2019 klo 10.00–16.00 ja Kihniössä srk-talon edustalle (Kuruntie 14) keskiviikkona 7.8.2019 klo 10.00–16.00. Ajanvarauksia Kuuloautoon on varattavissa etukäteen puhelimitse ma 22.7.– to 25.7. klo 13 Käenkoskelta. Vesip ä ä s k y r i s t e i l y omaishoitajille ja hoidettaville to 25.7. Johtokunta Syksyn hirvieläinjahteihin ilmoittautuminen kokouksen jälkeen. PALOKUNTANAISTEN PYÖRÄILYHAASTE VPK:n palokuntanaiset haastavat kaikki kuntoilijat paloasemalle sunnuntaina 21.7.2019 klo 10.00–13.00. Seula on tarkoitettu henkilöille, jotka epäilevät kuulonsa heikentyneen, mutta jotka eivät vielä käytä kuulokojetta. Karviasalissa 25.7.2019 klo 19.00. Retket 8.9. klo 16–18, su 22.9. Seuralle maansa vuokranneiden tutustumisja keskustelutilaisuus alkaen klo 14.00. Koppelokorven Erä ry. Lähtö klo 7. Hirvija peurajahtiin aikovien osallistuttava vähintään 1 kerran harjoitusammuntoihin tai hänellä oltava vuonna 2019 ammuttu merkki. Ilmoittaudu heinäkuun aikana Liisalle 045 233 5444 tai parkanonmartat1@ gmail.com. Jahtipäällikkö PERJANTAISIN Parkanon torilta HERNEKEITTOA ja OHRANKRYYNIVELLIÄ Parkanon Martat. Kesäkokous pe 2.8.2019 klo 19.00 seuran majalla. Kuuloliitto on valtakunnallisesti toimiva kansalaisjärjestö, jonka kuuloauto kierrättää matalan kynnyksen kuulonseulontaa ja tietoa huonokuuloisuudesta ympäri Suomea. Mehuja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa ja arpoja. Ilm. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 tilaukset ylasatakunta. klo 16–18, la 10.8. Harjoitusammunnat Visurissa seuraavasti: Su 21.7. Kutsumme majalle su 28.7.2019. Kihniössä luennot toteutetaan seurakuntasalissa. Käsitellään sääntöjen kesäkokoukselle määräämät asiat. Eija Nevala Kastehelmi Heli Siiskonen
SEKALAISET Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. klo 20.00 Honkajoella Kilpaile tai kävele, voit voittaa hirsisaunan! www.honkajoenseudunurheilijat.. gamituote .com. Heti vapaa. OSTETAAN . 0400 857 825. 03 44 381 KIERRÄTYSNURKKA . LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Järj. Puh. Myytävänä makkaraa, salaattia ja sämpylää, lisäksi kahvia ja vohveleita (käteisraha). Hein ätyrkk y 950 ml 3 kpl 500 ml 4 kpl TAI TAI 9 95 ULKOKRYSANTEEMI AMPPELI Hein ätyrkk y Järsitty hinta! 5 00 Hein ätyrkk y Järsitty hinta! MUOVISANKO 4 kpl Hein ätyrkk y 19 95 JÄNISVERKKO SÄILÖNTÄLASIPURKIT y hinta 4 99 KIUASKIVI Järsitty hinta! Hein ätyrkk y 3 99 Kipparin LAKUPIIPPU Järsitty hinta! Hein ätyrkk y Nyt saannissa KAASUGRILLIT -25% KESÄTEKSTIILEJÄ -30% KESÄTAPAHTUMA sunnuntaina 21. 60,5 m 2 sis. klo 9.00–15.00 Lisätietoja puh. 050 552 4705 H. KÄENKOSKIKESKUS JOHANNA DEBRECZENI ja Rosette TANSSIT 20.7.2019 klo 21–02 Liput 15 € lauantaina 20.7.2019 klo 20–24 Puffetti. Torstaina 18. 040 528 1504. 2 h + k + s + lasitettu parveke + varasto. Wallenius. Kihniön Linnankylän kyläseura ry Karvia K-Market Lastula Neste ST1 Kihniö K-Market Maurintori M-Market Parkano K-Supermarket Parkano S-Market Kahvila-Ravintola Ezzo R-Kioski Exesso Irtonumeroita myynnissä: ROMPETORI La 20.7. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. Puh. As Oy omistaa tontin. MYYDÄÄN . Tied. 040 545 7113 *Tietokonemyynti ja huolto* Tiedustelut puh. Pahkala tai lähialue. Pihamyynnissä: grillattua makkaraa, kahvia ja vohveleita. myydään – Vesikourut – Kattoturvatuotteet – Piipunpellit ja -hatut – Kattojen pesut sekä maalaukset – Kattoremontit pohjatöineen – Asbestipurku ja kartoitukset Aki, Parkano 040 178 8608 Sami 040 543 7663 www. Halutaan vuokrata autotalli Parkanosta, miel. Hamsteri järrrsii hinnat... heinäkuuta klo 13 alkaen Linnankylän asemalla Resiina-ajelua (pieni maksu), visailuja ja kilpailua sekä lapsille ongintaa. 03 448 1790 Torikirpun pihassa (Toivolankatu 4, Parkano) Myyntipaikka 10 e/pv. 5 99 200 kpl:een erä! Hein ätyrkk y Järsitty hinta! PISTOLAPIO Järsitty hinta! Jo edullisista hinnoista! ALE! Kaikki PUUTARH AKALUSTEE T 199 00 FIRST STOP SUP 320 cm 4 99 Hein ätyrkk y Järsitty hinta! VIINIPULLOT 9 95 199 00 Hein ätyrkk y Järsitty hinta! LEHDENKERÄÄJÄ AJOLEIKKURIIN MANSIKANTAIMI 1 99 PAKASTUSPULLO TUOTE SÄIL ÖNT ÄÄN ... HONKAHÖLKKÄ Pe 26.7. sekalaiset Asunto-osake Parkanon ydinkeskustassa, Satakunnankatu 14, krs 2/5. Liput 8 euroa. Vuokrattavana 2 h + k, 59 m 2 , Satakunnankatu 15. Tervetuloa kauempaakin ja säästää kotiin pinnat!!! Heinäkuun PÖYHITYT HINTATYKITYKSET!!! Hein ätyrkk y Hein ätyrkk y Järsitty hinta! Hein ätyrkk y Järsitty hinta! 5 00 250 ml 5 kpl Syysistutuks een... Tervetuloa! IPEN KARAOKETANSSIT Kovesjoen kylätalolla (Laholuomantie 180) LIIKE SULJETTUNA 22.7.–4.8.2019 TOPSHOP Parkanontie 51, Parkano puh. Velaton huoneisto. heinäkuuta 2019 15 PAAVON POISTOKIRPPARI (Veikon koneen piha) Avoinna ti–ke klo 9–17 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 30 % Tarjoukset voimassa 18.7.–24.7.2019 Parkanon myymälässä ERÄ! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut..
Hänen mukaansa niitä laitetaan ryhmässä melko vähän tarjolle, joten monesti kyytiä on kysyttävä itse. 500 G 9 95 KG SUOMI TO–LA T 9 95 KG TUORE TAIMEN KASVATETTU, SUOMI RAJOITUS: 2 KALAA/TALOUS ERÄ Voimassa TO-LA 18.-20.7. PANTIT 0,10 Tehtaanmyymälä: Teollisuustie 4, Jämijärvi, p. Hiljattain sitä on alkanut nostaa esille Jutta Harjaluoma, jonka Erkkilä lisäsi ryhmän toiseksi ylläpitäjäksi. Kimppakyyti välille Karvia – Parkanon asema on suljettu Facebook-ryhmä, mutta siihen saavat liittyä kaikki Parkanon asemalta kyytiä tarvitsevat. Kyseinen tapa matkustaa on kasvattanut suosiotaan edullisuutensa ja ympäristöystävällisyytensä vuoksi. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 112. LOPPUKUUN TARJOUKSET! Myymälässä myös muita tarjouksia! Kaikki normaalihintaiset tuotteet – 30% (ei koske Delux -sänkyjä eikä -petauspatjoja) AINO TUOHILUOMA KARVIA Kimppakyydit puhuttavat ihmisiä ympäri Suomea. Vastakaikua ei kuitenkaan aina kuulu. Monta kertaa käydään myös asioilla Parkanossa, minkä takia suora kyyti Karviaan ei onnistu. Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa törmääkin usein eri ryhmiin, joissa toisilleen tuntemattomat ihmiset sopivat kimppakyydeistä eri paikkakuntien välillä. PANTIT 2,25 RAJOITUS: 2 ERÄÄ/TALOUS Ilman korttia 10,95 15-pack (1,76/l) sis. ELLEI TOISIN MAINITA 4 95 RS SUOMALAINEN NAUDAN JAUHELIHA 10 % 600 G (8,32/KG) 4 99 TOMAATTI SUOMI 99 KG RS TO-S Kokkaa ROHKEUDELLA 600 G SUOMI K-RUOKAMESTARIN PORSAAN FILEEPIHVIT USEASSA ERI MARINADISSA ATRIA VILJAPORSAAN SISÄFILEE NATUREL, N. heinäkuuta 2019 16 Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa pppaarreem mppppii ruuookkakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Ajatuksena on, että ryhmä yhdistää ihmisiä ja kuljetuksia Parkanon rautatieaseman ja Karvian välillä. – Toivottavasti ryhmä saisi vielä lisää tuulta purjeisiin, Erkkilä tuumaa. TU TU TUORE N ERÄ SUOMI SUOMI KARINIEMEN KANANPOJAN SISÄFILEEPIHVIT 400-500 G (9,90-12,38/KG) KALANEUVOS SAVUSTETTU KIRJOLOHIFILE KIIRJ RJOL OL OLLLLLLLLLLLOH OH OH OH OH OOOHH OHHIF IF IFFF IF IF IF IF IFF IFIL IL IL IL ILL IL ILL IL IL IL IILLLL IL ILEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE 12 95 KG Hyvään hintaan KOKO KUUKAUDEN 99 KG H h K VESIMELONI ESPANJA SUOMI VARHAISPERUNA 1 KG, SUOMI SUO 59 PS COCA-COLA JA COCA-COLA ZERO SUGAR VIRVOITUSJUOMAT 0,33 L (1,15/L) SIS. Hän asuu nykyään Tampereella, mutta kertoo käyvänsä paljon kotipitäjässään. – Ymmärtäähän sen, että ihmiset haluavat pitää yksityisyytensä. Jossain kohtaa ryhmän toiminta hiipui jonkin verran. pantit 2,25 -34% PLUSSA-KORTILLA //////////////// Ilm Ilm lIlm Ilm Ilmaaaan an an aaaaaaaaaaaa kko korttia 7 95 15 PACK UUTUUS Voimassa 2.5.2019 alkaen V i Voi Voima massa 2 5 2019 alkaen 9 95 PLO LOLA MOLA SANGRIA 5,5 % 1 L (9,85/L) SIS. Karvialaissyntyinen Anna-Maria Erkkilä perusti kolme vuotta sitten Facebook-ryhmän nimeltä Kimppakyyti välille Karvia – Parkanon asema. Parkanon asemalta olen joutunut pyytämään kyytiä veljeltäni tai ystäviltäni. I 9 95 KG SUOMI 24 95 KG TUORE NAHATON AHVENFILEE SUOMI, SÄÄVARAUS Voimassa TO-LA 18.-20.7. Torstaina 18. 020 7580 403, auki: ma-pe 10–17. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 18.-21.7. Kimppakyytejä Parkanon asemalta Karviaan Anna-Maria Erkkilän perustamassa Facebook-ryhmässä voi sopia kimppakyydeistä Parkanon rautatieasemalta Karviaan.. www.univisio.. Idea Facebook-ryhmän perustamisesta lähti Erkkilältä itseltään omien kokemusten perusteella. Asemalla ollessaan Erkkilä on kuitenkin huomannut monen auton suuntaavan Karviaan, minkä johdosta hän sai idean perustaa oman Facebook-ryhmän kimppakyydeille. Julkinen liikenne kun ei Karvian ja Parkanon välillä kulje, Erkkilä kertoo. Facebook-ryhmässä voi sopia kyydeistä Kimppakyytejä on mahdollista saada myös Parkanosta Karviaan. Kyytiläisiä enemmän kuin tarjoajia Heikkilä kertoo saaneensa ryhmän avulla kyytejä muutaman kerran. Etenkin suuremmissa kaupungeissa yhteiskuljetukset kulkevat varsin aktiivisesti. – Kimppakyydit tuntuvat järkevämmiltä sen sijaan, että vajaat autot seilaavat edestakaisin Karvian väliä, hän perustelee. Ryhmässä voi kysyä kyyditystä, tai vastaavasti tarjota sitä toiselle. – Omaa autoa minulla ei ole, joten kuljen Karviassa junalla