sis. Päivän ylin on lounaassa 15
asteen vaiheilla, myös itärajalla pilvipeitteen rakoillessa jopa 15, sateessa jää n. Jarkko Peltomäki
MHY:stä opasti metsäteemapäivässä
Kihniön ekaluokkalaisia. Päivällä sää muuttuu etelässä poutaiseksi ja
aurinkoisemmaksi lounaasta alkaen. Sivu 6
?
Maatalouden
muovit
polttoon.
Sivut 4 ja 5
Jos jossain luontomatkailussa kerätään nyt vimmalla niin kutsuttua
elämyksellisyyttä, niin hyvässä teatteriesityksessä se jo on. Esittelemässä Emma Kallio, Lumi Korhonen ja opettaja Saara Kautto. On aina
ollut. Lounaassa on poutaisinta ja aurinkoista. alv 24%
Hoitaja
ja lääkäri
työpariksi.
Sivu 3
Toiveiden valoisa koulu
Varastoon
päällikkö
Keuruulta.
Sivu 6
Veitikan esikoululaisten unelmakouluun tutustuivat sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Sari Lähteenmäki ja rehtori Kimmo Vesanto. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on sateinen maan kaakkoisosasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Lapin länsiosaan ulottuvalla alueella, muualla
maassa tulee paikoin sadekuuroja. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . 5 asteeseen.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina sää on kuurosateista pilvisyyden vaihdellessa. Perjantaina sää näyttäisi monin paikoin kuivemmalta ja
aurinkoisemmalta, lähinnä pohjoisessa on paikallisten iltapäiväkuurojen mahdollisuus. Päivän ylin lämpötila on etelässä sisämaassa 15...17, muuten 10...15,
sateessa ja Pohjois-Lapissa 6...10 astetta.
Huomenna
+15
Parkano
Parkano. Päivän ylin lämpötila on
pääosin 12...17 astetta.
Parkano
Parkano
Perjantai
+16
+16
+15
+12
+10
Torstai
+12
+8
Suomi huomenna
Sadealue liikkuu Suomen yli lounaasta koilliseen. Miten puun pituus mitataan
relaskoopilla. Luonnossa.. Kun elämä hirttää, vapautus saattaa löytyä hyvää teatteriesitystä
seuratessa ja sitä pohtiessa. TOUKOKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 35 / 83. Sivu 9
TIISTAINA 19. Päivän ylin lämpötila on sisämaassa enimmäkseen n.
15, Lapissa 10 asteen molemmin puolin
(koiran hautajaiset);
?Rakkaus on ihmisen perustarve?; ?Ei kai katto vaan
vuoda. Poikalapsissa usein nähtävä hauraus
ja tunneherkkyys paistoivat
peittelemättöminä esityksen kohtauksissa, jos kohta
rempseä huumori pilkahteli väliin.
Mieleen ja korviin jäi moni järkyttävä repliikki tai
fakta: ?Mä yritin pysyä näkymättömänä. Tervetuloa.
PARKANO
Ti 19.5. klo 19.00 Nuortenilta.
Su 24.5. Aikaisemmin hiustenleikkuuseen tultiin 4?5 viikon välein, nyt 6?8
viikon. sillä tavoin kuin teiniikäisen horjuvasta sukupuoli-identiteetistä puheen ollen sopii. Sama näyttelijä esitti perheen
mummoa etevästi. Ramppikuumeen alussa näet kokonaista kolme esitystä tehtiin yhden eli vain toisen sukupuolen voimin.
Tosin tuttua on teatteriryhmien koostuminen vain
tytöistä. klo 14.00 Päivärukoushetki.
To 21.5. klo 19 Sana ja rukousilta.
Su 24.5. Ihana, huudahtaa parturi-kampaaja Piia Hietikko usein. Jostain syystä poikien ei ole ollut kai ?miehekästä. ja perään niitä tekoja ja suhtautumisia, joita toiveitten isä tekee ja omaksuu.
Tartu hetkeen!
Nokialaisen Nuorisoteatteri Theaman 12 tyttöä esittivät HÄTÄ-produktiossaan
erinomaista näyttelijäntyötä. Ryhmä
esitti oivallisen näytön naamioitumisen taidosta.
Vahinko, että Ramppikuumeen tapaisia näytelmäkavalkadeja näkyy täällä
päin vain yksi, ja sekin vain
kerran vuodessa.
Rauni Virtanen
?
Ilmoittaudun
tämän
ryhmän faniksi, enkä taatusti ole yksin
kannallani.?. Radikaalitkin muutokset onnistuvat hiusten vaurioitumatta. Tästä sai nimensä myös yrityksen
nimi.
Onnea Arska
50 vuotta
Toivottaa: Äiti, sisarukset
perheineen, Kaisu
me vuosisadalla toimiakaan
viisaasti, kun tyttö- ja poikakoulut lopetettiin. Yksi tuote
voi hoitaa, kiillottaa, suojata
lämmöltä ja muotoilla hiuksia.
Omalla tuotemerkillään
on ihmeaine, joka muun muassa korjaa ja vahvistaa väri- ja lämpökäsittelyjen vaurioittamia hiuksia. Tekstin asiatäyteys ja tyttöjen ilmaisun herkkyys paljastivat käsiteltävien asioiden omakohtaisuutta. Ilmoittaudun tämän ryhmän faniksi, enkä taatusti ole yksin
kannallani.
Miehen haaveita
Mikkelin Poikateatterin esitys Haave(re)ita oli pitkä,
vauhdikas ja täynnä tosiasiaa miehenä olemisesta. klo 19.00 Rukoustunti.
To 21.5. Tätä olen
aika paljon asiakkaille tehnytkin, Piia Hietikko sanoo.
Yhden sukupuolen teatteria
KIHNIÖ
Ti 19.5. (säästöjä ja
rahaa tähdentävälle poliitikolle); ?En mää tykkää miehistä sillä tavalla. (kun tyyny kastuu
eron kyynelistä); ?Minä haluaisin kesätöitä!. liittyä koulun näytelmäkerhoon. Mutta on asia ollut
opettajan ylipuhumisistakin
kiinni; 32-vuotisen opettajanurani aikana vain yksi
näytelmäporukkani koostui
pelkästään tytöistä.
Näyttää siltä, että murrosikäisten luokkien olisi hyvä
olla vain yhtä sukupuolta.
Ainakin pojille se taitaisi sopia. Muuten ei voi selittää sitä, että vuonna 2008 ilmiönä harrastajateatterien joukkoon ponnahtanut Mikkelin
Poikateatteri tekee ihastuttavan koskettavia esityksiä,
siis nykyään 17?19-vuotiaitten poikien voimin. klo 14 Jumalanpalvelus. klo 18.00 Sanan
ja rukouksen ilta.
Su 24.5. Noin 15-vuotiaat
näyttelijät naurattivat yleisöä kummallisen perheen
toilauksilla. Klo 11.00 Päiväkokous, Harri Nurmi.
luokseni tauon jälkeen uuteen paikkaan, Piia Hietikko
sanoo.
TEATTERISSA
Lämmin kiitos
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
. klo 19.00 Raamattupiiri.
Pe 22.5. Reipas fyysisyys ja raikuva musiikki kai olivat sitä perinteistä miehekkyyttä, mutta
ryhmän omista ajatuksista
koottu teksti liikutti ja kosketti liki kyyneliin. Aikaisemmin hän pyöritti yritystään Jämijärvellä.
Työmaalleen
parturikampaaja palasi äitiyslomalta. klo 15.00?17.00
Toimistoaika keskustelua
ja rukousta.
To 21.5. Lämmin kiitos osanotosta ja
Kihniön tk:n henkilökunnalle sisaremme hyvästä hoidosta.
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
To 21.5. 2
Tiistaina 19. viiksekästä ja pitkätukkaista kitaristi-isää esittänyt tyttö onnistui melkein
harhauttamaan yleisön?
Vastakohtana edellisille esityksille muoniolaisten näytelmä oli kerrassaan
hauska. (pojan
vastaus ´ymmärtäväiselle´ ja
modernille isälle).
Varmaan liikuttavin kohtauksista oli se, jossa jokainen 14 pojasta aloitti repliikkinsä ?jos minusta joskus tulee isä. 5:9
Sun on, Jeesus, alkamasi
uskoni ja kilvoitus.
Sun on myöskin hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut nääntyneen
noudit luokses taivaaseen.
Virsi 301
Siunattu läheisten saattamana. klo 11.00 Jumalanpalvelus Antero Lehtimäki.
Su 24.5. (kiusatun
tunnustus); ?Mul on sua tosi
ikävä. On ollut hienoa huomata, että myös jämijärveläiset,
kankaanpääläiset ja parkanolaiset asiakkaani palasivat
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Ke 20.5. Korjaava
teho säilyy pitkään.
. Pieni
murrosikätytöille ominainen
teennäisyys eleissä ja ilmeissä tuntui tutulta?
Myös tyttöryhmä otti
esille homoseksuaalisuuden
ajankohtaiseksi nousseen
teeman; välähdys näyteltiin
raikkaasti ja alleviivaamatta . klo 18 Rukousilta.
To 21.5. Hän sai olla poikansa kanssa kotosalla vähän
ennakoitua pitemmän jakson, kun hän halusi odottaa
vuokrattavakseen juuri tiettyä liikehuoneistoa.
Ihana sijaitsee Kylä-Karviantien varrella samassa
kiinteistössä Oma Säästöpankin kanssa.
Liikehuoneisto remontoitiin maaliskuun aikana ja
yrittäjä palasi arkirutiiniin
vähitellen huhtikuun aikana.
Hän viettää osan viikosta kotona lapsensa kanssa, joten
Ihana on avoinna keskiviikosta perjantaihin ja lauantaisin sopimuksen mukaan.
. Mainittava on
maalaispoika Erno, joku tyttö siis, joka suhtautui tyynesti, karvalakki päässä, kuivalihaa puukolla suuhunsa
veistellen paikalle muuttaneen sakin outouksiin. klo 14 Rukoushetki.
Su 24.5. (nuoren
konkreettinen vastaus poliitikon löpinään); ?Vittu te
ootte meidän armoilla, kun
olette vanhoja. klo 10.00 Rukoushetki. . klo 13.45 Lauluhartaus Rauhalassa.
Tervetuloa!
Kihniön
vapaaseurakunta
KANKAANPÄÄ
Ramppikuume-nuorisoteatteritapahtuma, 19:s kerta
Kankaanpäässä, pani taas
ajattelemaan, mahtoivatko
valtakuntamme viisaat vii-
Teille kaikille,
jotka kunnioititte
rakkaan äitimme
Vappu Käenmäen
muistoa ja otitte osaa
suureen suruumme.
Pojat perheineen
onnittelut
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Ke: Rukouskokous rukoushuoneella klo 19.
To: Päiväpiiri rukoushuoneella klo 13.
Su: Iltakokous klo 17.
Tervetuloa!
Hiusten leikkausväli
on pidentynyt
Parturi-kampaaja on huomannut, että moni asiakas
on pidentänyt hiusten leikkaamisen väliä. klo 11 Päiväkokous, Ritva ja Mikko Juhala.
MAARIT LEHTO
KARVIA
Karvialaisen Piia Hietikon
työmatka lyheni oleellisesti,
kun hän avasi parturi-kampaamo Ihanan kotinsa vierellä sijaitsevassa liikehuoneistossa. Pitkähiuksisilla väli
on pidempi.
Hiusten värjäämisessä väli on nykyään yleensä kaksi
kuukautta.
Piia Hietikko sanoo, että
hiustenhoidossa on kehitetty multituotteita. toukokuuta 2015
Rakas isämme ja isoisämme
Fjalar Lennart
TUOMISTO
Ihana muutti pääväylälle
YRITYSUUTINEN
22.9.1927 Parkano
19.4.2015 Parkano
Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin muistathan lapsias´ päällä maan.
Teit eestämme isä niin paljon työtä,
siitä Sinulle kiitos ja hyvää yötä.
Enkeli vuoteen vierellä kulki,
papan silmät hiljaa sulki.
Kiittäen ja kaivaten
Antero perheineen
Markku perheineen
Ulla perheineen
Timo perheineen
sukulaiset ja ystävät
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Rauhalan palvelukeskuksen henkilökunnalle
isän hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Lili Aino Kyllikki
TOHNI
6.9.1926 Töysä
26.4.2015 Kihniö
Kaipaamaan jäivät
Taimi ja Vilho ja lapset perheineen
Ahti ja Elvi ja lapset perheineen
Airi
muut sukulaiset ja ystävät
Autuaita ovat rauhantekijät,
sillä heidät pitää
Jumalan lapsiksi kutsuttaman
Matt. Ja liikenneonnettomuudessa puhekykynsä
menettänyttä esitti Siiri Ka-
taja erittäin uskottavasti.
Kaukaa Muoniosta Kankaanpäähän saapunut Tyväret (= meänkielellä ´tytöt´)
koostui niinikään tytöistä,
joskin erikoisen ?PerusPerheen. Hyvinkin tummat
hiukset voi värjätä vaaleiksi
hiusten kärsimättä
Tämä koskee siis henkilöitä, jotka hyötyvät pitkäaikaisesta ja pysyvästä hoitosuhteesta, Lasse Korpi määrittelee.
Ilman hoitoa ei jää, vaikka nimetyt henkilöt olisivat
vapaalla.
. Potilaat ovat olleet tyytyväisiä etenkin omahoitajakäytäntöön, AnnaLiisa Kähkölä toteaa.
Lasse Korven mukaan
uudistus on otettu Parkanon
terveyskeskuksessakin vastaan myönteisesti ja innostuneesti.
. 040 522 7141
Vapaudentie
53 A, Seinäjoki,
p. 020 758 2500
Kaija Kivelä
020 758 2506
Marjatta Haapamäki
020 758 2505
omasp.fi
Anneli Kyösti
020 758 2507
Manta Liesjärvi
020 758 2509
Jussi Tuuri
020 758 2508. Se ei siis
koske päivystystä. toukokuuta 2015
Uusia
ylioppilaita
Lääkäri?hoitaja työpari
nopeuttaa hoitoon pääsyä
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
me tiimiä. 3
Tiistaina 19. Tervetuloa!
Marja-Kaarina Pentti
020 758 2502
Oili Jokisalo
020 758 2504
Parkanontie 45
39700 Parkano
Puh. Käytäntö on tähän asti ollut paljolti lääkärivetoinen. Hoitaja varaa
sitten tarvittaessa ajan lääkärille.
Potilas saa itse valita, kehen hoitajaan ottaa yhteyttä
tai haluaa omahoitajakseen.
Omahoitajan voivat valita
kaikki Parkanon terveyskeskuksessa asioivat.
Parkanon sosiaali- ja terveyspalveluista jaetaan parkanolaisiin koteihin lähipäivinä tiedotuslehtinen, jossa on mukana myös omahoitajien puhelinnumerot.
Hoitajille voi soittaa aamulla kello 8.30?9.30 ja iltapäivällä kello 12.30?13.30.
Toivottavaa on, että kiireelliset asiat hoidetaan aamulla
ja kiireettömät, kuten laboratoriovastausten tiedustelut, vasta iltapäivällä.
Tarpeen mukaan saa
myös omalääkärin
Käyttöön otetaan osalle potilaista myös listautuminen.
Tämä tarkoittaa, että potilaalle nimetään tietty lääkäri?hoitaja-työpari, joka hoitaa hänen terveysasioitaan.
Listautuminen ei koske
kaikkia terveyskeskuksessa käyviä. Siitä on saatu hyviä kokemuksia. Päivystys
toimii samalla periaatteella
kuin ennenkin. Muutoksen tarkoituksena on kuitenkin tuottaa parempia terveyspalveluita Parkanoon.
Lääkäri?hoitaja-työparimallia esittelivät Parkanon terveyskeskuksessa (takarivi vas.) sairaanhoitajat Pirjo Rantanen, Virpi Kulju, hoitokoordinaattori Tarja Vaviolahti, sairaanhoitaja Sari
Lähteenmäki, palveluvastaava Salla Kallioniemi ja palvelupäällikkö Anna-Liisa Kähkölä. valittiin
seuran puheenjohtajaksi
Marko Huhta ja varapuheenjohtajaksi Timo Seilo.
Johtokunnassa jatkavat lisäksi Kari Autiosalo ja Janne Hakala, uusina jäseninä
aloittavat Sarianne MäkiMantila ja Mikko Törmä.
Seuran sihteerinä jatkaa
Susanna Huhta.
Psykoterapeutti (vet) Kelan terapiat
Psykoterapeutti Satu Haveri
Satu heti)
Haveri
(2 vapaata paikkaa
puh. Istumassa vastuulääkäri Lasse Korpi, lääkäri Kaisa Taavela ja sairaanhoitajat Piia Kaskenviita ja Mia
Vahosalmi.
hoitaja-työparin saavat esimerkiksi pitkäaikaissairaat
tai ikääntyneet, joilla on paljon käyntejä terveyskeskuksessa.
. Meillä on kuusi työparia, jotka muodostavat kol-
Parkanon lukiossa: Alamettälä Eino, Heikkilä Antti, Hellgrén Sulo, Kohtakangas Kristiina, Kuivasto
Anton, Kujanpää Santeri,
Kyösti Jesse, Kärkelä Elina, Lepistö Jenny Majuri
Jasmine, Mantila Kimmo,
Marin Mira, Mäkelä Jessi-Jasmin, Mäkelä Juuso,
Niemenmaa Jenni, Niemenmaa Reetta, Ojalainen
Eemeli, Peltonen Sanni,
Perälä Noora, Perälä Petra,
Pusa Aino, Runsas Reetta,
Uusi-Vähälä Jonathan, Viitasaari Janina.
Pirkanmaan aikuislukio: Heinämäki Arttu, Hämeenkyrö, Jaakkola Henrik, Hämeenkyrö, Kauppi
Valtteri, Parkano, Koivisto
Jerry, Hämeenkyrö, Mäenpää Aarni, Hämeenkyrö,
Raiskio Tiia, Parkano, Riitijoki Johannes, Parkano,
Ruuska Patrik, Hämeenkyrö, Siivari Joni, Ikaalinen,
Sinisalo Viljami, Hämeenkyrö, Soukko Juha, Hämeenkyrö, Yli-Kärkelä Samuli, Ikaalinen.
Honkajoen lukio: Kokko Ville, Karvia ja Yliluoma
Jasmiina, Karvia.
Hatanpään lukion musiikkilinja: Majanmaa Elise, Parkano.
Kurikan lukio: Ahola
Henna-Riikka, Parkano.
KOKOUS
Parkanon Kiekon kevätkokouksessa 15.5. Nimetyn lääkäri?
YLÄ-SATAKUNTA
Päivystys toimii
kuten ennenkin
Lääkäri?hoitaja-työparikäytäntö on käytössä ei-kiireellisessä hoidossa. Alkuvaiheessa voi tietenkin olla henkilökunnalla
ja asiakkailla vähän opettelemista, ennen kuin uuteen
käytäntöön totutaan. Kiireellisessä
tilanteessa terveyskeskukseen voi edelleen tulla aikaa
varaamattakin.
Uuden käytännön toivotaan kuitenkin helpottavan
myös päivystyksen jonoja,
kun potilaita ohjataan soittamaan mahdollisuuksien mukaan tutulle omahoitajalle ja
arvioimaan hänen kanssaan
vaivan kiireellisyyttä.
Pihlajalinna on toteuttanut lääkäri?hoitaja-työparitoimintaa jo kahdeksan vuoden ajan Tampereella ja lisäksi Hattulassa sekä Mänttä-Vilppulassa.
. Meillä on Parkanossa
erinomaiset hoitajat, joilla
on paljon kokemusta ja osaamista, kertoo vastuulääkäri Lasse Korpi Pihlajalinna
Oy:stä.
Lääkäri?hoitaja-työparimallissa potilas ottaa yhteyttä ensin hoitajaan, joka arvioi
yhdessä potilaan kanssa hoidontarpeen. Jos omahoitaja ja
-lääkäri eivät ole töissä, asian hoitaa joku toinen tiimin
jäsen, vakuuttaa terveyspalveluiden palvelupäällikkö
Anna-Liisa Kähkölä Pihlajalinna Oy:stä.
Parkanon terveyskeskuksen
vastaanottokäytäntöä muutettiin tämän kuun alussa siten, että siirryttiin lääkäri?
hoitaja-työparimalliin.
Uudessa käytännössä lääkäri ja hoitaja toimivat parina tiiviissä yhteistyössä. 040-522 7141
info@satuhaveri.fi,
www.satuhaveri.fi
www.satuhaveri.?
Tarjoamme aamubrunssin Ezzossa, Hahkamäenkatu 2, perjantaina
22.5.2015 klo 7 . 9 välillä. Tarkoitus on nopeuttaa hoitoon
pääsyä ja hyödyntää hoitajien ammattitaitoa aiempaa
paremmin.
Tulevaisuudessa kuivakäymälä voisi toimia ravinnelähteinä suuremmassakin mittakaavassa.
Yhdistys on käynnistänyt yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen
kanssa hankkeen, jossa testataan kuivakäymälässä
erotellun virtsan käyttöä lannoitukseen peltomittakaavassa.
. Kasat
noudetaan tiloilta tuottajien
ilmoitusten perusteella.
Samassa noutopaikassa
voi olla useamman tuottajan muoveja, mutta kasat on
erotettava toisistaan, koska
jokaiselta laskutetaan omat
jätteet.
Noutopalvelun hinta on
90 euroa per tonni.
Pienet määrät
voi laittaa sekajätteisiin
Bister muistuttaa, että jätteiden omatoiminen polttaminen on kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan
kiellettyä. Yhtä arvokasta on, että
hoitoon ylipäätään pääsee.?
Niina Martikainen
PÄIVÄN LAINA
Maaseudun Tulevaisuus:
Käymäläseura Huussi kannustaa tällä viikolla vietettävän jätevesiviikon kunniaksi ihmisiä siirtymään
ekologiseen vessakulttuuriin.
Kuivakäymälä on hyvä keino vähentää maaperän
pilaantumista.
Paras keino tärkeiden ravinteiden talteenottoon on
erotella steriili virtsa jo käymälän istuinosassa. 4
Tiistaina 19. Päivystykseen sen sijaan on
päässyt kohtalaisen hyvin, vaikka se toki ruuhkautuu
ajoittain.
Voi olettaa, että osa kiireettömistä potilaista on hakeutunut päivystykseen siksi, että kiireettömiä aikoja ei ole ollut antaa ainakaan järkevällä aikataululla.
Lääkäri?hoitaja-mallilla haetaankin apua myös päivystyksen ruuhkautumiseen ja ohjataan ihmisiä soittamaan hoidontarpeen arvioimiseksi ensin omahoitajalle.
Pihlajalinnan mukaan omahoitajamalliin on oltu
muilla paikkakunnilla tyytyväisiä. Käyttötapa on työläs ja menekki huo-
Suurin osa maatalouden muovijätteestä on rehupaalien päällysmuo
nontunut öljynhinnan alenemisen myötä.
. Yhtä arvokasta
on, että hoitoon ylipäätään pääsee. Siis henkisellä tasolla;
vaihtuvien keikkalääkärien sijaan potilas pääsee esittämään asiansa tutulle henkilölle, joka tietää hänen
asiansa jo ennestään.
Monelle pysyvä hoitosuhde on tärkeä. Mittaus antaa tärkeää
tietoa myös seurantakäynneille, sanoo Parkanon seudun Hengitysyhdistyksen
puheenjohtaja Marjatta Rintala.
Maailman astmapäivänä terveyskeskuksiin luovutetuissa kasseissa oli myös
muun muassa opas astmaa
sairastaville ja yhdistyksen
oma esite.
. toukokuuta 2015
Tiistai 19. Mittarit on
hankittu hengitysliiton keräysvaroilla.
Astmaa sairastavat seuraavat pef-mittarin avulla
omaa vointiaan. Jäteyhtiö on tiedottanut
keräyksestä suoraan viljelijöille saatuaan tuottajayhdistyksen jäsenten yhteystiedot.
Kirjeessä on tarkat ohjeet,
miten ja millaiselle alustalle
muovit on kasattava. Keräämme virtsaa ensi kevääseen asti ja ensi
vuonna sitä on tarkoitus käyttää peltolannoitukseen.
Olemme parhaillaan kartoittamassa yhteistyöhön
maanviljelijää Pirkanmaan alueelta., Susanna Pakula
käymäläseura Huussista kertoo.
Pirkanmaan Jätehuolto
noutaa muovit kesäkuussa.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Pirkanmaan Jätehuolto alkaa
kerätä maatalouden muovijätettä Parkanossa. Ravinteet saadaan tehokkaimmin ja turvallisimmin talteen
ja kiertoon, kun niitä ei sekoiteta lainkaan kiinteän
käymäläjätteen kanssa.
Käymäläseura Huussi kutsuu hyvin hoidettua kuivakäymälää lannoitetehtaaksi. Aumamuovit,
kevytpeitteet, lannoitesäkit, kuormalavojen päällä olevat
muovit, suursäkit ja kanisterit kelpaavat. Jätehuollon keräys takaa
varman menekin eikä muo-
via kerry enää nurkkiin, Vesanto toteaa tyytyväisenä.
Sari Lehtisen mukaan pienet määrät paalimuovia voi
Pef-mittarilla saa varmistusta epäilyihin ast
Hengitysyhdistys luovutti lahjoituksen terveyskeskuksille.
MAARIT LEHTO
PARKANO, KIHNIÖ
Parkanon ja Kihniön terveyskeskuksissa on kummassakin jaettavana 15 ilmaista
pef-mittaria asiakkaille, jotka joutuvat mittaamaan puhalluksen voimaansa astmaepäilyn takia.
Parkanon seudun Hengitysyhdistys luovutti pefmittarit terveyskeskuksille lahjoituksena. Lukemaan vaikuttavat muun muassa henkilön ikä ja paino.
Tuntemalla oman parhaan arvonsa ja seuraamalla puhallustulosten vaihte-
lua astmaa sairastava pystyy säätämään lääkitystään
ja estämään sairauden pahenemisvaiheita.
. Mittauksella seurataan parin viikon
ajan tilannetta myös siinä
vaiheessa, kun epäillään astmaa.
Pef mittaa uloshengityksen huippuvirtauksen. Rehupaaleista kertyy isot muovikasat, joiden
hävittäminen on ongelmallista, hän toteaa.
Myös Pirkanmaan Jätehuollon palveluvastaava Sari Lehtinen kertoo, että keräykseen ryhdytään asiakkaiden toivomuksesta.
Kerätty jätemuovi hyödynnetään energiana eli poltetaan hyötyvoimalaitoksella
Keräys koskee pääasiallisesti paalimuoveja, mutta
myös muut energiakäyttöön
sopivat maatalouden muovijätteet kelpaavat keräykseen.
. Vaikka käynnin sisältö kirjataankin aina potilastietoihin ja on siten myös vaihtuvien lääkärien
luettavissa, teksti ei kerro potilaasta kaikkea. Mittariin puhalletaan nopeasti mahdollisimman tehokas
puhallus.
Uloshengityksen huippuvirtauksessa ei ole tiettyä oikeaa arvoa. Toivotaan, että
malli toimii odotetusti myös Parkanossa.
?
Hoitosuhde on
arvokas
asia. Kiireettömään hoitoon haluava
ottaa nyt siis yhteyttä ensin omahoitajaansa, jonka
kanssa arvioidaan, tarvitaanko lääkäriä.
Jatkuvaa hoitoa tarvitseville nimetään omahoitajan lisäksi omalääkäri, joka ensisijaisesti hoitaa potilasta. Maatiloilla on toivottu
keräystä. Kielto koskee
myös maatalouden muovijätteitä.
Maatalousmuovien paikka ei myöskään ole aluejätepiste, joka on tarkoitettu
ainoastaan asumisesta syntyvien jätteiden keräämistä
varten.
Tuottajien puheenjohtajan Jukka Vesannon tilalla
muovijätettä syntyy vuosittain 600?800 paalin verran.
Paalimuovit on tähän asti
toimitettu viljankuivureiden
esilämmitykseen. Tuttu
lääkäri ja hoitaja muistavat sellaistakin, mitä ei ole
kirjoitettu ylös.
Hoitosuhde on siis arvokas asia. Ensimmäisen kerran autot kiertävät tiloilla muovien keruussa juhannusta edeltävillä viikoilla 24 ja 25.
Terveystarkastaja Taina
Bister toivottaa keräyksen
tervetulleeksi.
. Syy on ilmeinen. Sen sijaan
PVC-muovit, kuten pressut,
muoviletkut ja -putket eivät,
Lehtinen luettelee.
Paalimuovin alla oleva
verkko ei keräykseen kelpaa.
. Omahoitajan ja -lääkärin ollessa vapaalla asiaan
tarttuu joku muu
töissä oleva hoitaja
ja lääkäri.
Kiireellisessä päivystysasiassa voi
terveyskeskukseen
tulla, kuten tähänkin
asti, ilman ajanvaraustakin.
Lääkäri?hoitajatyöparimalli kuulostaa jossain määrin
paluulta vanhaan
kunnanlääkärikäytäntöön. Vertaistuki antaa sairastuneelle mahdollisuuden
pohtia tilannettaan yhdessä muiden sairastuneiden
kanssa.
Astmaa sairastaa noin 10
prosenttia aikuisista suomalaisista.
Parkanon seudun Hengitysyhdistyksen sihteeri Pirjo
Ristamäki luovutti 15 pefmittaria Kihniön terveyskeskuksessa astmahoitaja Marjo
Niemelle.. Parkanon terveyskeskusta on arvosteltu siitä, että aikoja kiireettömään
hoitoon on vaikea saada. Niitä ei kuitenkaan nyt
tarvitse ruveta erottelemaan,
mikäli verkkoja on vanhoissa kasoissa, mutta jatkossa
ne on eroteltava pois, Lehtinen sanoo.
Pirkanmaan Jätehuolto
toteuttaa keräyksen yhteistyössä MTK Parkanon kanssa. toukokuuta 20
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Uudistuksella
nopeasti hoitoon
Maatalouden muovijäte
kerätään talteen ja polte
Parkanon terveyskeskuksessa otettiin käyttöön lääkäri?hoitaja-työparimalli, jonka tarkoitus on lyhentää
hoitoonpääsyaikaa
Silloin ei puhelimessa olevasta ICE-tiedosta ole apua, Tiina Haapala toteaa.
Kihniöön tulossa
ympäristökatselmus
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Paikallisen hengitysyhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Rintala luovutti 15 pef-mittaria Parkanon terveyskeskukseen. Korttiin merkitään sen haltijan veriryhmä, terveystietoja sekä läheisen henkilö, johon tarvittaessa voi ottaa yhteyttä.
. Osaston jäsenet pääsevät kurssille puoleen hintaan,
puheenjohtaja Mikki Jokipii mainostaa.
Pitemmän ajan suunnitelma on ensiapuryhmän kokoaminen. Mutta ainakin minulla ja monella muullakin puhelin on lukittu, ja sen saa avattua vain
tietyllä koodilla. Kuvassa Taina Bister, Sari Lehtinen ja Jukka Vesanto.
laittaa tilan sekajäteastiaan.
. Jälkeenpäin
moni kyseli, että koska se kurssi on. Ympäristön
siisteyttä tarkastellaan torstaina 28. Takavuosina Parkanon osastolla toimi tällainen ensiapuryhmä.
. kesäkuuta mennessä.
tmasta
Haapala ja Jokipii jakoivat perjantaina muun muassa
21-kohtaista Arki kunnossa -tarkastuslistaa, jolla jokainen voi arvioida valmiutensa hätätilanteiden varalta.
Jaossa oli myös ICE-kortteja (In Case of Emergency),
jollaista ensihoitaja todennäköisesti etsii onnettomuuden
uhrin tai sairauskohtauksen saaneen lompakosta. Toivottavasti nyt tieto tavoittaa kaikki kurssille haluavat ajoissa, varapuheenjohtaja Tiina Haapala sanoo.
. SPR:n Hämeen
piiri hyväksyi osastojen yhdistymisen jo marraskuussa.
Uuden osaston ensimmäinen kokous oli maaliskuussa.
Ensiapukurssi tulossa
ja -ryhmä toiveissa
Osaston suunnitelmissa on järjestää ensiapukurssi EA1
elokuussa.
. 15
Tiistaina 19. toukokuuta.
Lautakunta valitsi työryhmään Tarmo Annalan, Irja
Keskisen, Severi Ala-Kataran ja Johanna Kujansuun. Sama ICE-merkintä voi olla myös kännykässä läheisen numeron yhteydessä. Samalla oli tilaisuus kertoa
parkanolaisille uudesta osastosta ja sen suunnitelmista.
SPR:n Kihniön-Parkanon osasto syntyi tämän vuoden alussa, kun Kihniön osasto oli päättänyt ottaa vastaan hiipuneen Parkanon osaston jäsenet. Urheilukisoissa hoidettiin revähtymiä kylmäpakkauksilla ja vietiin joskus polvensa kolhineita tikattavaksi
terveyskeskukseen, Haapala kertoo.
Pahvinen ICE-kortti
on varmin
ovia. Lahjoituksen ottivat vastaan vastikään hengityshoitajana aloittanut Virpi Kulju (vas.) ja hänen edeltäjänsä Tarja Vaviolahti.
Kihniön teknisen lautakunnan työryhmä suorittaa keskustan alueella ympäristökatselmuksen. toukokuuta
Ti 19.5.2015
Emma, Emilia, Milla
Ke 20.5.
To 21.5.
Pe 22.5.
La 23.5.
Karoliina, Lilja
Konsta, Kosti
Hemmo, Hemminki
Lyydia, Lyyli
5
5
etaan
Tiina Haapala ja Mikki Jokipii esittelivät uutta ensiapulaukkua ja osastoa Parkanossa.
SPR:n uusi osasto esittäytyi
HEIKKI PETTINEN
KIHNIÖ PARKANO
Suomen Punaisen Ristin Kihniön-Parkanon osasto jalkautui Parkanossa esittelemään turvallista arkea ja uuden ensiapulaukun sisältöä. Viime vuonna olisimme järjestäneet hätäensiapukurssin, mutta osanottajia ei tullut tarpeeksi. Jos tilalla on esimerkiksi
660 litran astia, muovin voi
laittaa sekajätteen sekaan,
sillä sekajätekin poltetaan
ensi vuoden alusta lähtien.
Parkanon lisäksi Pirkanmaan Jätehuolto aloittaa
maatalouden muovien keräyksen Ikaalisten, Hämeenkyrön ja Ylöjärven alueilla.
Ehtiäkseen ensimmäiseen
keräykseen maatalousyrittäjien pitää ilmoittautua mukaan 2. Urheilukilpailujen ja muiden tilaisuuksien järjestäjät voisivat tilata sen päivystämään. Lisäksi mukana ovat ympäristötarkastaja Taina Bister ja
rakennustarkastaja Vesa Pihlaja.
Keskustan alueelle on aikaisemminkin suunniteltu
ympäristökatselmusta, mutta se on jäänyt tekemättä.
Asukkailta on tullut joitakin valituksia ja lautakunnalta on pyydetty kannanottoja.
Sitä kaupunki maksaa tasaerin joka
kuukausi, mikä osaltaan on. Perttu Kovesjärvi (kesk)
puolestaan kassavirta-analyysiä, joka kertoisi, joka kertoisi myös, mitä on vuoden
mittaan odotettavissa.
Talouspäällikkö
Sirpa
Teuho kertoi, että isoimmat maksut olivat erikoissairaanhoidon 1,3 miljoo-
nan euron loppulasku ja 1,5
miljoonan lomapalkkavelka.
Jälkimmäinen tarkoittaa sitä,
että kaupunki maksoi vuodenvaihteessa Pihlajalinnalle siirtyneen henkilöstön siihen mennessä kertyneet lomapalkat ja lomarahat.
Laskut tulevat entistä
tasaisemmin
Molemmat olivat kertamaksuja, sillä erikoissairaanhoito sisältyy nyt Pihlajalinnan
palvelun hintaan. toukokuuta 2015
Vapaa-ajanlautakunta
jakoi vuosiavustukset
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Vapaa-ajanlautakunta on
jakanut avustuksia yhdistyksille. Taustalla varaston uusin ylpeys,
10 000 litran säiliöauto.
Parkanon varasto sai
päällikön Keuruulta
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Sen jälkeen Parkanon pioneerivarikko puolustusvoimien uudistuksessa siirtyi
historiaan, on parkanolaisille ollut vähän epäselvää,
miksi nimittää Kangaslamminnevan takana sijaitsevaa
armeijan tukikohtaa. Tämä
KeuPa on jalkapalloseura,
Mestiksessä kiekkoileva ja
Parkanon varaston historiaa
1940 perustettiin Keuruulle Pioneerivarikko 2
1940 keväällä Parkanossa aloitettiin varastoalueen 1
rakentaminen
1959 Eläinlääkintävarikon Isokankaan varastoalue Parkanossa liitettiin pioneerivarikon hallintaan
1966 Virtain varikko-osaston nimi vaihdettiin Parkanon
varikko-osastoksi
1993 Materiaalilaitos perustettiin, Parkanon pioneerivarikko itsenäistyi
2008 Räjähdelaitos perustettiin ja Parkanon pioneerivarikko liitettiin siihen
2013 Räjähdelaitos lakkautettiin, Parkanon varikosta tuli
Länsi-Suomen huoltorykmentin Varasto-osaston Parkanon varasto
2015 2. Voittaja pelasi
rivinsä Veikkauksen nettipalvelussa.
Varaston päällikkö, kapteeni Hannu Tastula (keskellä) esitteli varaston toimintaa Kehitys-Parkin toimitusjohtajalle Juha Tuomiselle, kaupunginjohtaja Jari Heiniluomalle ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Reijo Ojennukselle (oik.). Tehtävämme on ylläpitää materiaalia ja sen hajauttamisvalmiutta.
Varaston
vahvuus on 14 henkilöä, joista 4 työskentelee Keuruulla,
Tastula kertoi.
Lisäksi vartiointitehtävissä Parkanossa työskentelee
13 henkilöä ja rakennuslaitoksen palveluksessa muutama niin, että varasto työllistää Parkanossa yhteensä
26 ihmistä.
Myös pinta-alalla mitattuna Parkanon varasto on
kolmikosta suurin. Enää ei
myöskään pureta räjähteitä.
. Sen 2 800
hehtaarista sata on suojeltu. 6
Tiistaina 19. Samalla Parkanon
varastosta tuli pääpaikka ja
Keuruun varastosta sen toimipiste. Voitto napsahti kohdalle lauantain päiväarvonnassa 10-tason täysosumalla 50 sentin rivipanoksella. Keuruun varaston pintaala on reilut 400 ja Virtain 30
hehtaaria. Kuulolla myös pelastusmestari Petteri Wiinamäki. Muutto ei
ole nytkään suunnitelmissa,
sillä kotikaupungissaan Tastulan vastuulla ovat muun
muassa Keuruun Pallon puheenjohtajan tehtävät. Parkanon alaisuuteen
kuuluu myös pieni Virtain
varasto.
Hannu Tastula esitteli va-
raston toimintaa kaupugin
johdolle pari viikkoa sitten
ja esittäytyi samalla itsekin.
Hän kertoi, että jo vuodesta
2013 päätyö Parkanossa on
ollut materiaalin varastointi, kun aikaisemmin se oli
huolto ja valmistus. luokan leirikoulukuluihin Ylläksellä 500 euroa,
Karvian kansanmusiikkiyhdistys lasten musiikkija tanssileirikuluihin 250
euroa ja Karvia Drinkers
rocktapahtuma Suomijärven lavalla 500 euroa.
500 euroa kulttuuritoimen kohdeavustusta saivat Karvian Nuorisoseura
Sampolan lämmityskuluihin ja Kyrönkankaan Pelimannipäivän järjestämiseen, Nuorisoseuran Teatteri Sampola toiminta- ja
ilmoituskuluihin, Karvian
Teatteriyhdistys toiminta-,
markkinointi- ja koulutuskuluihin, Karvian Soittokunta soitinhankintoihin
ja Willelän ylläpitokuluihin, Suomijärven kyläseura lavan kunnostamiseen.
Karvian Naiskuoro sai
400 euroa kohdeavustusta
ison kuorokonsertin järjestämiseen.
250 euron kohdeavustukset saivat Karvian
Kansanmusiikkiyhdistys sai ulkomuseoalueen
konsertin järjestämiseen
ja Saunaluoma-Pukaran
kylätoimikunta lauluillan
järjestämiseen ja kylätalon
ylläpitoon.
200 euron kohdeavustuksen saivat runoryhmä Ainot ja Reino runo- ja
musiikkimatinean- ja monistuskuluihin ja Karvian Matkailu puolalaisten
vieraiden kuluihin Willin
kansan viikolla.
Kenosta
Parkanoon
100 000
euroa
PARKANO
Parkanolainen pelaaja
voitti Kenosta 100 000 euroa. Nuorisotoimen
vuosiavustuksesta 5 000
euroa varattiin 4H-yhdistys palkka-avustukseksi.
Sen lisäksi jaettiin yleisavustuksena Karvian
4H-yhdistys 2 000 euroa,
Karvian Majavapartio 250
euroa, Karvian Yläkoulun
oppilaskunta 1 000 euroa,
Karvian Teatteriyhdistys 1 000 euroa ja MLL:n
Karvian paikallisyhdistys
1 000 euroa.
Nuorisotoimen kohdeavustusta saivat Karvian kuvataiteen perusopetusryhmän kuvataideleiri Rastiaisissa 500
euroa, Karvian Yläkoulun
9. Aiemmin paikkakuntien hierarkia oli toisin
päin. Erilaisia varasto-
?
Tehtävämme
on ylläpitää materiaalia
ja sen hajauttamisvalmiutta.?
ja tuotantorakennuksia Parkanon varastolla on lähes 90.
Jalkapallomies ei
suunnittele muuttoa
Hannu Tastula on syntynyt
Alavudella, mutta on asunut perheineen Keuruulla
jo vuodesta 1986. Logistiikkarykmentin Länsi-Suomen varasto-osaston Parkanon varasto.
Lyhyesti vain Parkanon varasto.
Varasto sai vuoden alusta
myös uuden päällikön, kapteeni Hannu Tastulan Keuruulta. Logistiikkarykmentin Länsi-Suomen varasto-osaston Parkanon varasto
Ville Niemisen valmentama
KeuPa HT on toinen seura.
Toimiston vaihto tuli
Hannu Tastulalle organisaa-
tiomuutoksen mukana, sillä aiemmin hän oli Keuruun
varaston päällikkö.
Parkano nosti tilapäisen velan ottovaltuutta
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Kaupunginvaltuusto korotti kaupungin tilapäisluoton
ottovaltuutta 10 miljoonaan
euroon. Sen virallinen nimi on tämän vuoden alusta 2. Korotus tarvittiin,
koska talousarviossa ollut 5
miljoonan kiintiö täyttyi jo
huhtikuussa, kun kaupungin kassasta piti maksaa
muutamia isoja summia.
Jyrki Uotila (sd) kaipasi tarkempaa selvitystä alkuvuoden isoista menoista
Mutta kirjailijapa kirjoittaa toisen
totuuden. Tosin Hotakaisen Ihmisen osa on mieleenpainuva jo kirjana, mutta hyvin tehty
käsikirjoitus ja ohjaus, Marika Vapaavuori, kirkastavat
myös rivivälit.
???
Salme Malmikunnas saa puhelun, tyrmistyy, hätääntyy
kuin olisi kahtia revennyt ja lähtee. Kun elämä hirttää, vapautus saattaa löytyä
hyvää teatteriesitystä seuratessa ja sitä pohtiessa. Kuvassa myös sivistyslautakunnan jäsen Tellervo Kilkki, opettaja Heikki Lehtonen ja
yhdeksäsluokkalainen Noora Kiviniemi.
Yhteiskoulun rehtori Tarja
Männikkö-Tarsia ja historianopettaja Heikki Lehtonen
toteavat, että koululaisten
unelmakoulutyöt vastaavat
monilta osin myös opettajien näkemystä unelmatyöpaikasta.
Oppilaat ovat heidän mie-
lestään selvästi paneutuneet
tehtävään ja miettineet huolella yksityiskohtia.
Oppilaat suunnittelivat
ryhmissä
unelmakouluja
opetussuunnitelmatyöryhmän pyynnöstä.
Uuteen opetussuunnitelmaan liittyvä projekti osuu
sopivaan ajankohtaan, sillä Parkanossa suunnitellaan
parhaillaan uutta yhtenäiskoulua.
Uusi kampusalue rakennetaan koulurakennuksia
koetelleiden homeongelmi-
en takia.
Suunnittelutyöryhmä on
aloittanut työnsä keväällä,
ja uudet ideat ovat tervetulleita.
. Ammattiteatterissa näytelmä kohoaa
arvosteluasteikolla, sillä näyttelijät osaavat tukea toisiaan. Oppilastöissä nähdään, että kaikki ehdotukset eivät ole kalliita toteuttaa, rehtori muistuttaa.
Näyttelystä jäi erityisesti
mieleen viidesluokkalaisten
ajatus koulusta turvallisena
lisännyt rahanmenoa alkuvuodesta. Seitsemällä tonnilla.
Salme Malmikunnas on täysin varma siitä, että hänen
kirjailijalle kertomansa elämä on totta. Kirjaan! Eläkkeelle jo päässeen Salmen osassa eli sydänjuuriaan myöten vilpittömästi ja koruttomasti Anja Pohjola.
Tasokkaita toki olivat kaikkien näyttelijöiden osasuoritukset, mutta Anja Pohjolan roolityö vavahdutti heti
alkuminuuteilla. Oppilaiden lisäksi haluamme kuulla opettajia. Täällä on monia hyviä
ehdotuksia, hän kiittää.
käaikaiseen luottoon, mutta
sen korko on paljon kovempi.
Tilapäisluotoksi määritellään yleensä alle 2 vuodeksi
otettu velka, mutta Parkanon
kaupungin lyhyet lainat ovat
yleensä puoleksi vuodeksi.
Ihmisen osa ei ole helppo. Salmen lähes varkauksilla elävä poika
ja ihanteitaan noudattava nuorimmainen tönäistään järisyttävästä sisarenlapsen kuolemasta takaisin todellisuuteen. Me saimme seurata näyttämöllä
kahdenlaista totuutta.
Lapset eivät ole menestyneet mielikuvien ja tietokoneiden markkinointimaailmassa kuten Salme Malmikunnas itselleen vakuuttelee. Aiemmin sosiaalija terveyspuolen menot painottuivat loppuvuoteen.
Tilapäisluottoa tarvitaan
myös siksi, että tulopuolella
esimerkiksi Alaskylän ja Yliskylän siirtoviemärin raken-
nusavustuksen maksaminen
kaupungille on viivästynyt.
Myös sote-tuotannon arvonlisäveron palautukset kaupunki saa pari kuukautta jälkikäteen.
Sirpa Teuho korostaa, että
luotonottovaltuutta lisätään
kaiken varalta. Ja roolissaan erinomaisen
uskottava!
Kirjailija Kari Hotakainen on saanut Finlandia-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston palkinnon sekä
pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon. Millaisilla ratkaisuilla he elävöittäisivät ja helpottaisivat
koulun arkea. hän poistuu
ostamaan tupakkaa. Jos jossain luontomatkailussa kerätään nyt vimmalla niin kutsuttua elämyksellisyyttä, niin hyvässä teatteriesityksessä se jo on. 7
Tiistaina 19. Hänen tekstissään
lukija myös tapaa alituiseen itsensä . Kertoessaan kirjailijalle perheensä elämänkulusta hän kuitenkin kätkee
totuuden . Sitä ei ole tarkoitus käyttää kokonaan.
Kaupunki on ottanut tilapäisluottoa kuntatodistuksella, jonka korko on ollut
vain 0,13 prosenttia. Todentuntu. Määränpäässä Helsingissä odottaa tyhjääkin tyhjempi tytär. Tampereen Teatterissa pari viikkoa sitten tuli sellainen olo että rintakehä menee lysyyn ja pitää haukkoa lisähappea. Tuo ?loso?an kandidaatti on kirjoittanut vapaana kirjailijana 20
vuotta. Vaietessaankin.
Ihmisen osassa koskettaa lämpö, huumori ja pureva,
muunneltu kritiikki. Tilapäinen on aina mahdollista vaihtaa ennustettavampaan pit-
Kodikas ja
turvallinen
Veeti Mansukoski esitteli sivistyslautakunnassa istuvalle Tellervo Kilkille yhdeksäsluokkalaisten unelmakoulunäkemyksiä.
. Näytelmä rupeaa elämään. Tai, tytär kyllä menestyy,
mutta kadottaa itsensä ja elämänsä, ja vielä lapsensakin
auto-onnettomuudessa.
Virstanpylväs on saavutettu. toukokuuta 2015
KOLUMNI
Elämä hirttää
ja vapauttaa
Ellen Seppälä esitteli ekaluokkalaisten legopalikoista rakentamaa unelmakoulumallia luokanopettaja Katriina Viinamäelle, historianopettaja Heikki Lehtoselle ja sivistysjohtaja Harri Hiitille.
Pikkupuutarha ja
esiintymisluokka
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Sivistyslautakunnan jäsenet
ja opettajat tutustuivat kirjaston näyttelyyn, jossa koululaiset esittelivät näkemyksiään unelmakoulusta.
Näyttelyn perusteella eri
ikäisten koululaisten toiveissa on avara, valoisa, kodikas
ja virikkeellinen koulu.
Unelmakoulussa istutaan
jumppapallojen päällä, koulussa on esiintymisluokka,
leikkipihassa eläinhahmoja,
pikkupuutarhassa hedelmäpuita ja ruokalassa leivinuuni.
Yläluokkalaisten toivomuslistalla on koulurakennus, joka lämpiää ympäristöystävällisesti.
Edellä mainitut ovat vain
pieni osa oppilaiden monenkirjavista toiveista.
lintukotona, jossa aikuiset
huolehtivat lapsista. Tilanteen täyttää nimeämätön suru, jota tytär ei hallitse . Proosaa, runoja, näytelmiä.
Hänen kirjoituksensa on humaania, silti yhteiskunnallisia vinoumia kohtaan kriittistä. miehet ovat erityisen herkullisia. Nauratti
vaikka itketti. Sen oikean. Huhuttiin, että hänen motoriikkansa saattaa tökkiä, mutta näyttämöllä Pohjola oli kuin kaksikymmentä vuotta ikäänsä nuorempi. On
aina ollut. Esitys meni Tampereen Teatterissa viime syyskuusta, enkä
minä edes tiennyt . Perinteisistä
pulpeteista voisi luopua, ja
rakennusmateriaalina saisi
olla puuta, 15-vuotias Mansukoski luettelee.
Hän muistuttaa, että tällä
hetkellä evakossa opiskelevien yläkoululaisten ykköstoive on, että olisi edes yksi
hyvä koulu, jossa voisi opiskella turvallisesti.
Kilkki itse toivoo, että uudesta koulusta tulee oppilaiden näköinen rakennus.
. Jörrikkämies rupeaa
taas puhumaan. Ja päinvastoin.
Pääsin aivan sattumalta katsomaan Kari Hotakaisen
romaaniin pohjautuvaa näytelmää Ihmisen osa. Hotakaisen kirjan olin kyllä lukenut.
Ihmisen osa kertoo neljän lapsen äidistä, Salme Malmikunnaksesta, joka tahtomattaan pelastaa itselleen ja
lapsilleen heidän elämänsä. Toiveet
kodikkuudesta ja turvallisuudesta toistuvat muissakin ryhmätöissä.
Männikkö-Tarsian ja Lehtosen mukaan näkemys on
oikeutettu.
Toivomukset
muistetaan, kun uutta koulua suunnitellaan ammattilaisten kanssa.
Luonnonvaloa
ja puupintoja
Veeti Mansukoski kertoi näkemyksiään unelmakoulusta lastentarhanopettaja Sarita Rajamäelle. Paljon
luonnonvaloa
ja avaruutta. Sillä välin Salme tapaa idean perään haikailevan kirjailijan ja tekee hänen kanssaan kaupat elämänsä tarinasta. Luonnossa.
Aino Rimppi. myös itseltään . päivänä 84 vuotta. Se ei ole helppo näyttämöllä
eikä varsinkaan todellisessa elämässä. ja kieltää kirjailijaa muuttamasta kertomaansa. Nimi lupasi paljon, mutta niin lupasivat myös roolinimet. Salme Malmikunnaksen ideapalkkioksi saama
seitsentonninenkin on kuin tilattu tyttären mielen hoitoon.
???
Anja Pohjola täytti maaliskuun 14
Lisäksi lautaa tarvitaan aivan
kaikkeen rakentamiseen. Metsäasiantuntija Mikko Kauppilan mukaan
metsäteollisuudessa on edelleen
tämän maan tulevaisuus.
. 9
Tiistaina 19. toukokuuta 2015
Metsässä riittää ihmeitä
VIIKON LUONTOÄÄNI
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
. Järjestön
Pirkanmaan ja Hämeen metsävastaavana toimiva Sampo Juhajoki
kertoo, että Kihniössä tapahtuma
on kuitenkin ensimmäinen laatuaan.
. Se ei vie puuvillan
tapaan kehitysmaiden ihmisiltä
ruokakasvien kasvatustilaa. Nettikaupan lisääntyessä pahvilaatik-
kojen kysyntä kasvaa koko ajan.
Metsä Groupin pisteellä koululaiset oppivat, miten metsää
hoidetaan taimien istuttamisvaiheesta alkaen. Päivän aikana on tarkoitus
nähdä metsän merkitys monen
tahon näkökulmasta katsottuna.
Täällä rasteja pitävät niin metsäteollisuuden edustajat kuin paikallinen riistanhoitoyhdistyskin.
Aino Uski
Harmaan ja tiilenpunaisen väri sekä
valkoinen poski ovat härkälinnun tuntomerkkejä.
Härkälintu karjuu
Vahojärvellä
Vihreästä kullasta
on moneen
Riistanhoitoyhdistyksen rastilla ykkösluokkalaiset tunnistivat metsäneläimiä.
4H:n omalla pisteellä oppilaat pelasivat kasvidominoa, jonka avulla tutkittiin erilaisten kasvupaikkojen ominaisuuksia.
. Viskoosi ei myöskään syty palamaan
ja sula niin kuin polyesteri.
. Perinteisen paperiteollisuuden tuotteiden määrä pienenee,
mutta puusta saa vaikka mitä. Niin paljon kastematoja, ettei
voi astua, kuuluu ykkösluokkalaisten suusta heidän kävellessä
kohti Kettukallion maastoa sadepisaroiden rytmittäessä tahtia.
Kihniön 4H-yhdistys järjesti
kaikille koululaisille tarkoitetun
Suomalainen metsä -teemapäivän. Yleensä kun kysyy metsän
kasvupaikkaa, vastaus on multa.
Suomessa kuitenkin suurin osa
metsistä kasvaa kivennäismaalla,
Juhajoki toteaa.
UPM:n rastilla esiteltiin puusta
saatavia tuotteita. Viidellä eri rastipisteellä oppilaat esikouluikäisistä yhdeksäsluokkalaisiin tutustuivat kotimaiseen metsään ja metsäalaan.
Suomen 4H-liitto on pyörittänyt vastaavanlaisia peruskoululaisille suunnattuja metsäpäiviä noin 15 vuoden ajan. Se käy joidenkin ranta-asukkaiden hermoille,
mutta laantuu keskikesään mentäessä.
Härkälintu kuuluu uikkuihin, jotka rakentavat heppoisen kelluspesän.
Sen kohtaloksi koituvat usein kovat
tuulet, jotka hajottavat rakennelman
emojen korjausyrityksistä huolimatta.
Jos pesintä onnistuu, on hellyttävää
katsella, kuinka emo kantaa pieniä
raidallisia poikasia selässään.
Härkälintu oli 1900-luvulla melko
harvalukuinen kaakkoinen laji, joka
on laajentanut elinaluettaan.
Ylä-Satakunnassa härkälintu on
harvinainen, mutta se on pesinyt Karviassa, Kihniössä ja Parkanon Vahojärvelle, jonne se on saapunut tänäkin
keväänä.
Markku Paakkinen. Metsänhoitoyhdistys toi esille suomalaisen metsänomistajan roolin metsätaloudessa.
Kihniön riistanhoitoyhdistys
keskittyi sen sijaan toisiin metsän
antimiin, eli eläimistöön.
Kuin härkämullin tai sianporsaan kiljunta kiirii härkälinnun soidinääni
toukokuussa ruo´ikkoisella lahdella
lähes koko vuorokauden. Esimerkiksi öljy pitää sen loputtua
korvata jollakin. Jo nyt mäntyöljystä tehdään biopolttoainetta.
Toinen korvaava materiaali on
viskoosikuitu, jota valmistetaan
selluloosasta
Kati Hietamäki 10.56.
M 35 3 850 m: 1. Veeti Kannosto K 12.56, 11.
Aleksi Laatu K 13.05, 12. lk 1 km: 1. Senni Mustakoski K 8.39, 2. Kimi AlaKantti 7.01.
P14 1,6 km: 1. Joosu
Kuuhimo K 11.17, 8. Anna Pystykoski
30.44,0.
M: 1. toukokuuta 2015
TULOSPÖRSSI
Lähes puolet mestariliikkujista tuli Karviasta
Parkanon peruskoululaisten
maastojuoksumestaruuskilpailut 13.5. Sini Luomalahti
15.28,0.
P11: 1. Mette Koivisto K
6.08, 6. Janne Hietanen 3.03.
T7 0,5 km: 1. Juuli Valli K 12.57, 12. Essi Ahola 8.50,0, 2.
Lilja Asumaniemi 9.33,0
T3: 1. 10
Tiistaina 19. Emma Piirtola
5.47,0.
T4: 1. Ilona Uusi-Ristaniemi 18.17,0.
P13: 1. 2. Topias
Mustakoski 5.12.
T erityis 1 300 m: 1. Maiju Myllymäki K 6.24, 12. Saimi Alatalo
12.45.
P11 1 550 m: 1. Elina
Kuuhimo K 14.41, 16. Amelia
Krefta K 6.23, 11. Jelena Sivula P-P 11.02, 6. Olivia Viitaharju K 10.18, 7.
Silja Koivisto K 10.35, 8. Viljam Antila P-P 9.18,
4. Nella Reko K 12.29, 10. Matti Hietamäki K 4.50,
9. Nina Viitanen K 6.11,
7. Niko Yli-Kärkelä 09.49,0, 2. Juho Syrjä-
läinen 6.21.
T15 1,6 km: 1. Krista Matula 8.58.
T14 2 200 m: 1. Suvi Luomalahti
13.47,0,
3. Verna Hupila
13.13,0,
2. Suurin yksittäisen henkilön liikuntasuoritusten määrä oli 1 238 kilometriä.
Marja Hautaniemi Ulvilasta, karvialaiset Antti
Koivisto, Sirpa Kontiainen, Rauni
Mäenpää ja
Teuvo Munkki Huittisista.
Karviasta mestariliikkujan arvoisesti liikkui Antti
Koivisto, Sirpa Kontiainen,
Päivi Koskela, Rauni Mäen-
pää, Anna-Liisa Mäki-Tarkka, Tekla Rajala, Jarkko Ruohomäki ja Tarja Välimäki. Mila Siro K 9.20,
3. Kiia Matula 10.15.
P9 1 300 m: 1. Laura Heinonen 7.08, 2. Veikka Antila P-P 4.20, 2. Mikko Käkelä
5.43.
T11 1,6 km: 1. Viljami Valkonen
K 6.07, 17. Aada Mustajärvi 5.27, 2. Aku Piirtola
4.10.00.
T6: 1. Saara Tyrkkö K 15.47, 20. Markus Ylitörmä K 10.14, 7. Julia Ylitörmä K 10.41, 5. Onni Ojanen K 4.28, 3. Meri Luomalahti
13.57,0,
4. Samuel Holma K
6.39, 18. Lauri Pusa
13.43,0, 1. Aukusti Räsänen 4.00, 2. Hanna-Mari Viitaniemi 10.21.
TULOSPÖRSSI
Kihniön toiset katujuoksut
5.5. Jasmin Lempinen P-P 9.42,
4. Kati Pajunen 10.54, 3. Ellen Heinonen 7.43.
P10 1 300 m: 1. Leevi Lahtinen
25.33,0.
T14: 1. Tiltu Heinimäki 9.22, 4. Samuel Antila P-P
10.42, 9. Pahkalan kuntoradalla. Sanna Lepola 8.57.
P12 1,6 km: 1. Rasmus Rintamäki K
17.00, 13. Niko Mäkelä K
4.48, 8. Joakim
Majuri K 9.16, 3. Niko
Kirjonen K 5.43, 14. Niko Tanskanen K 12.02, 10. Venla Lastula
8.37, 3. Mila Kaskenviita K 5.43, 4. Patriicia Niinimäki K 15.25, 19. Eveliina Veikkola K 10.54, 11. Jenna Kanerva K 6.16, 8.
Meea Kortesluoma K 6.18, 9.
Kiia Matula K 6.19, 10. Sini
Siro K 9.06, 2. Neea Silomäki P-P
12.02, 8. Veikka Soikkeli 3.45.
T9 1 300 m: 1. 42 juoksijaa.
T5 650 m: 1. PP=Pohjois-Parkanon koulu.
Tytöt 1.?2. Antti Hietamäki
4.34.
T7 650 m: 1.Senni Kautto 3.12, 2. Saku Heikkilä K 6.49,
19. Mikäli kilometrejä kertyi määräajassa 250, liikkui kisällin
arvoisesti.
Palkitsemistilaisuudessa Jämillä Satakunnan hiihdon harrastevaliokunnan
puheenjohtaja Pekka Pihlajamäki ja LiikU:n harrasteliikunnankehittäjä Juha Koskelo kertoivat kampanjan
tuloksista.
Talven Mestariliikkujakampanjaan osallistui kaikkiaan 23 Mestariliikkujaa
ja kuusi Kisälliliikkujaa.
Vähälumisen talven vuoksi osallistumismäärä jäi pieneksi.
. Rasmus Pajunen
K 10.05, 7. Iida Räsänen 3.31,
3. Tuuni
Impponen K 12.51, 13. Annu Vesterberg K 6.39.
Pojat 1.?2. Joonas Pajunen 8.55.
T12 1 550 m: 1. Jesse Kortesluo-
KUVIOT
Karvian Kirin toisen katujuoksun tulokset:
T5 0,5 km: 1. Jemina Yliluoma 8.27.
nen 6.48, 3. Leevi Mansukoski K 9.45, 5.
Janne Salinen K 10.11, 6. Santeri Ahola K 5.58, 16. Eedit
Toivo K 5.05, 3. Jenniina
Koivumäki 6.01.
P5 0,5 km: 1. T erityis
1 300 m: 1. Miro-Matias Ranta-Knuuttila K
8.57, 3. Matleena Matula 6.42.
P5 650 m: 1. Minttu
Hietamäki 4.00.
P7 650 m: 1.Oula Kuusiluoma 3.35,. Veera
Niemenmaa K 8.51, 3. Emma
Sartolahti P-P 14.02, 15. Emilia Vienola
P-P 11.29, 7. Arttu Hoffren
12.31,0, 2. Konsta Matyukhov K 4.52,
10. Olivia Rustari K 12.28,
9. Kimmo
Kyösti 17.09, 2. Emil Holma
K 12.05, 11. Vilma
Autio K 15.08, 18. Iida Piirtola
11.56,0.
P8: 1. Veera
Loukiainen K 12.52, 14. Aada
Lehtonen K 15.07, 17. Fiia Ala-Kantti 7.22.
P8 1 km: 1. Oskari Risku
20.00,0, 6. Miki-Mikael RantaKnuuttila K 4.41, 6. Joona Soininen
22.42,0, 6. Laura Koivula K 10.48, 9. Siiri Kautto 4.14, 2. Niilo Raipala 5.31.
P6 650 m: 1. Antti Kokko 2.16.
T8 1 km: 1. Veera Silvennoinen 20.20,0.
P9: 1. Alexandra Oksanen
23.36,0,
5. Akseli Alatalo 3.46.
T6 0,5 km: 1. Santeri Ahola
3.16, 3. Oona Heino 3.38, 4. Tuukka Soikkeli K 9.19, 4. Vili Westerholm
22.42,0.
T12: 1. lk 2 km: 1. Eerika Markkula
17.50,0, 2. Hertta Koivumäki 4.01, 2. Vilhelmiina
Niemelä K 6.27, 13. Kasper
Kortteus 6.37, 2. lk 2 km: 1. Ellen Heinonen
5.50.
P10 1 km: 1. K=Keskustan koulu. Essi Knuuttila
4.02.00.
P6: 1. Inka
Kuusiluoma 3.50, 6. Jesse Uusitalo K
14.02, 12. Arttu Alkkiomäki 4.45, 2. Santeri Vaviolahti 13.43,0.
T13: 1. Ruut Rajamäki 7.37,
3. Jere Heikkilä K 17.18,
14. Nuorin oli 36-vuotias
ja vanhin 79. Elias Piilola K 11.06,
10. Aleksi Seppä 10.45.
T9 1 km: 1. Mila Siro
7.26, 2. Eino Lahtinen 13.42,0, 5. Eemil Oksanen
10.12.00, 2. Arttu Ahola 7.24.
T11 1 550 m: 1. Iita Alatalo 6.32.
P9 1 km: 1. Senni
Mustakoski 6.55, 2. Eemeli
Kylä-Utsuri P-P 24.00.
Tytöt 5.?6. Iida Kokko
5.29, 3. Markus Kelkkasalo K 6.52.
Tytöt 3.?4. Venla Pihlajaviita 3.42, 5. Elias Piilola 6.59,
4. Jere Vienola P-P
4.37, 5. Eetu Mustajärvi 4.53, 3. Saimi
Alatalo K 16.02.
Pojat 3.?4. Nelli Yli-Kärkelä 11.44,0, 2. Emilia Piilola 12.04.
P erityis 650 m: 1. Elli Liikala 4.00.
P6 0.5 km: 1. Emma Pystykoski
15.04.00, 2. Juoksijoita 43.
T2: 1. Kisällin mitalin ja diplomin sai-
vat Tuire Aho ja Kauko Heiniluoma.
ma 12.37,0, 3. Oskari Knuuttila
12.02.00.
T8: 1. Jonna Yli-Välitalo
25.03.00.
P12: 1. Anton Pajunen K 4.53, 11.
Elias Heinonen K 4.54, 12. Joonas Pajunen K 9.10, 2. Jessica Harju K
15.49.
Pojat 5.?6. Anastasia Drugovskaya K 12.36,
11. Mika Hämäläinen
23.00,0.
sisto 3.22, 2. Ruut
Rajamäki K 10.50, 10. Laura
Heinonen 7.01, 3. Jenni
Rantala P-P 10.33, 4. Kalle Kyösti
3.52
P8 650 m: 1.Matti Hietamäki 3.07, 2. Eino Myllyniemi P-P 4.35, 4. Anni Ylilammi 5.33, 2. Vera?ia
Hietikko 2.39, 3. Teija Mäki 10.40, 2. Joonas Kortesluoma 09.12.00.
T10: 1. Niko Pihlaja
7.24.
T10 1 km: 1. Niklas Aittoniemi
4.13,0.
T7: 1. Markus Vainionpää K 8.33, 2. Velena Silvennoinen 17.54,0.
P7: 1. Veeti Peltoniemi K 11.34, 9. lk 2 km: 1. Jaakko Ylilammi 6.07, 2. Topias
Mustakoski 5.01.
T10 1 300 m: 1. Jessika Koivumäki 3.11.
P7 0,5 km: 1. Tami Pohjo-. Joona Rantala P-P 4.42, 7. Krista Matula K 11.37, 12. Veeti Mustasilta
5.10, 3. Kymmenen kuntalaista otti osaa Satakunnan
hiihdon sekä Liikunnan ja
Urheilun organisoimaan talven mestariliikkujakampanjaan.
Suorituksia sai kirjata
tammi?maaliskuun aikana ja
liikuntamuodot olivat hiihdon lisäksi juoksu, kävely,
sauvakävely ja lumikenkäily.
Lajikirjoa laajennettiin,
jotta huonokaan lumitilanne estänyt liikkumasta. Jolanda
Mustasilta 4.16, 3. Vanessa
Hietikko 2.21, 2. lk 2 km: 1. Mikael Kuu-
Parkanon Urheilijoiden katujuoksut 5.5. Mestariliikkujan tittelin sai suoritettuaan kampanja-aikana
35 eri päivänä yhteensä vähintään 500 kilometriä. Christian Vaskimäki K 17.16, 14.
Samuel Kauppila K 18.21, 15.
Aaro Kivikari K 18.25, 16. Ella Soininen
28.36,0, 2. Roni Raitaluoma K 9.56, 6. Anton Pajunen 7.22.
P erityis 650 m: 1. Tytti Vainionpää
7.35,0.
T5: 1. Arttu Haavisto 5.23,
4. Ainu Laine
6.09.00.
P5: 1. Amanda Oksanen
4.55,0, 2. Eeli
Rantala P-P 21.10, 17. Niklas Kuivanen K 9.31, 5. Eemil Lehtimäki K 5.57, 15. Martti Viitanen 4.04, 3. Mikko Markkula
21.31,0, 2. Seeti Kovesjärvi K 5.41, 13. Riikka Kärkölä
P-P 5.52, 5. Topias
Mustakoski 5.19. Inka Korhonen K 5.04, 2. Santeri Markkula 12.48,0, 4. Taavi
Heinimäki K 14.19, 13. Veetu Laine
10.12.00.
T9: 1. Hanna-Mari Viitaniemi 10.35.
29.4.
T14 2 200 m: 1. Aaro Ylilammi 2.50, 2. Emma Ahola 5.08.00, 2. Olivia Perälä 11.56,0, 2. Samuli Ahola 4.14, 4. lk 1 km: 1. Carita Harjula P-P 9.55, 5.
Melina Rintaluoma K 10.04,
6. Emilia Piilola 11.42.
N yleinen 2 200 m: 1. Valtteri Lastula 4.56, 2. Vain muutama henkilö suoritti koko kampanjan
hiihtäen ja osa pelkästään
muita lajivaihtoehtoja käyttäen, kertoi Juha Koskelo.
Osallistujia tuli 11 kunnasta. Juulia Hietaluoma 5.52, 2. Kasper Kortteus
K 10.12, 8. Jesse Ratinen K 17.19.
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Karvian aktiivikuntoilijat
ovat ansioituneet myös hiihdon saralla. Seppo Soikkeli 22.24.
Aikaisemmista tuloksista jäi pois:
22.4.
P erityis 650 m: 1
HQVL LOWDHORNXYD E. 0400 611 915/Esa, 040 503 8964/Arja
040 583 2297/Petri
klo 18 alkaen mm.:
. 11
Tiistaina 19. toukokuuta 2015
KALAT JUHLIIN!
torstai
21.5.
Tilaukset viikko ennen juhlia.
Kuosmasen Kala
klo 14-18
Puh. oppilaiden kädentöitä
ja kuvataidetta
Osanottomaksu 40 euroa, mikä sisältää
kuljetuksen, opetuksen ja uimahallimaksut. 44 381
myydään
Omaiset Mielenterveystyön
Tukena Tampere ry. Lisätietoja Pirkko Heiniluoma p. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Mukavan
matkan päässä mm.
koulukeskuksesta.
Talossa kattosähkö, kulutus
n. Puh. 040 719 9262
tai www.omaiset-tampere.fi
eläkeläistoimintaa
Parkanon Seniorit ry ja Parkano-seuran vierailu Virranhaaran kotimuseoon
h u o m e n n a ke
20.5. klo
18 (käynti takapihalta). PXVLLNNLOXRNNLHQ 3,+$7$166,7
Pukeuduthan sään
mukaisesti
10
Keskustan koulu
Vapaa pääsy, kaikille avoin tilaisuus,
tule kanssamme juhlimaan!
OMAKOTITALO
PARKANO, KIERTOKATU 4
4h, k, s/ph, katettu patio
1975 valmistunut
hirsitalo metsänsiimeksessä,
lähellä palveluita. Mehu- ja pullakahvitarjoilu,
myynnissä makkaraa ja arpoja.
KESÄN UIMAKOULUT
Kankaanpään uimahallissa ovat 8.?12.6.2015. klo 17?20 Marjasuon uimarannalle
os. Opettajana diplomitanssinopettaja Juhani Tahvanainen ja tanssinohjaaja Tytti
Arima. 0400 634 828.
Tulevat teemat
To 4.6. 0400 627 977
Kallionahteelta
RIVITALOSTA
vapaana oleva hyväkuntoinen
päätyhuoneisto
2 h+kk, 46 m²
Tiedustelut
Heikki Havanka
040 833 9275
Insinööri- ja kiinteistötoimisto Havanka Oy
Mukaville asukkaille:
2 h + keittiö
+ sauna/ph sekä hyvä
kodinhoitotila 60 m2
Autokatos/varasto. Tervetuloa. klo
12?14. Karvia-Päivät
Parkano. 60 % alennuksin
myydään kaikki talvi- ja joulusesonki tuotteet sekä
30?40 % alennuksin myydään
. NDXSXQJLQ ¶VLOPllWHNHYLHQ RUMDPDUNNLQDW·
KXXGD LWVHOOHVL ¶W\|PLHV· NHYlWDVNDUHLVLLQ
. DMRQHXYRWDUYLNNHLWD
Kurun toimipiste on avoinna ma-pe klo
9?17 ja la 9?15 osoitteessa Poikeluksentie 95 Kuru
ja Virtain Säästömarket -toimipiste on avoinna
ma?pe klo 10?17 osoitteessa Virtaintie 25, Virrat.
Maksutapana käteinen tai pankkikortti.
Konkurssihallinto
Marjasuon pienviljelijäyhdistys haastaa kuntoilijat Marjasuon uimarannalle (Uimarannatie) keskiviikkona
20.5.2015 klo 17.00?20.00. Luottotied.
kunnossa, varma vuokra.
Puh. Hallitus
Edullisesti siistit, hyväkuntoiset 100 L Upo arkkupakastin sekä Siemens
Siwamat pyykinpesukone. . alk. klo 18.
Ravintolassa karaoke
Tiistaina 26.5.2015 klo 11.00 alkaen työntekijöiden liikuntailtapäivän vuoksi. Kesälehti
Jakelu n. UDNHQQXVWDUYLNNHLWD
. Uimakoulu on tarkoitettu yli 5-vuotiaille. SHUKHHQ SLHQLPPLOOH VDWXMD
RQJLQWDD P|QJLQWll
. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan
etuhinta 10 ?.
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön
helppo tapa ilmoittaa
(ei yrityksille).
METSÄMUSEON
HARAVATALKOOT
la 23.5. Myynnissä
makkaraa sekä arpoja. klo 18 kaupungintalon valtuustosaliin verkostoitumaan ja keskustelemaan tulevista mahdollisuuksista, mm. 20 %
Teema-alennus
Ilmoitusaineistot kesälehteen VIIMEISTÄÄN pe 22.5.
Tulossa: To 30.7. Isot ikkunat
ja kaksi sisäänkäyntiä.
Vh 89.000,00 e
Tervetuloa katsomaan!
Ti 19.5.2015 klo 17.00?17.30
/0400 386 551
9670788
Eläkeläisten
Parkanon Karjalaiset ry:n tarinailta Ravintola Paroonin kokoushuoneessa to 21.5. Puh. Rannalla nähtävänä PVY:n juhlateltta, joka on vuokrattavissa
sopimuksen mukaan paikalle
tuotuna, pystytys ja purku.
Vuokrausta voi tiedustella
puh. DUYRQWD
. ja 1.8. virkailijan kanssa etukäteen.
Kunnanhallitus
0\\QWLSLVWHLGHQ WXRWWR
O\KHQWlPlWW|PlQl
78.., U\ OOH
MARJASUON PYÖRÄILYHAASTE
Konkurssimyynti
Kurun Tankkaus Oy:n konkurssipesä realisoi koko vähittäiskauppaan kuuluvan irtaimistonsa. Huom! 30:n laukauksen sääntö.
Ampumatoimikunta
ParkU toimii. MYYDÄÄN
. 040 572 4828.
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. NLUSSDUL DUSDMDLVHW
. klo 10 metsämuseolla, omat haravat mukaan, talkootarjoilu. Tulopoistoilmanvaihto. Katso lisää www.parkanonurheilijat.fi/tanssi.
Linnankylän Riistaveikkojen siivoustalkoot seuran majalla
+ hirvipeijaisten valmistelu pe 22.5. klo 18?20. .$+227 OXROD
. Keskusteluryhmä omaisille, joiden läheinen on sairastunut psyykkisesti kokoontuu Ikaalisissa
Mielekäs Oy:n Ikatuvalla
(Vanha Tampereentie 6) ke
20.5. Tarjolla pullakahvit ja mehua. VLVXVWXVWDUYLNNHLWD
. Ryhmässä
voi luottamuksellisesti puhua.
Ryhmä on maksuton. Ei ennakkoilm. Kahvitarjoilu. 15.000 taloutta
. NDVYRPDDODXVWD
. Uimakoulu I lähtö Karviatalon pihasta klo 11.15, paluu klo
14.30 ja uimakoulu II lähtö klo 12.45, paluu klo 15.40
(ryhmäjakoa voidaan muuttaa). OSTETAAN
. Googletetaan entisille kotipihoille.
Kahvitarjoilu. Välttämättömistä käynneistä sovittava ao. Lisätiedot Silja
Lampinen puh. mennessä jenni.alppi@parkano.. Pyydämme ilmoittautumaan pe
22.5. klo 18.00
Puumilassa
Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
myydään
PERUNAA ja
JUUREKSIA TORSTAINA
Karvian tori
9.00?10.00
Parkanon tori 10.30?11.30
Siikli, Marabel, Pito ym.
Siemensipulia.
050 553 9129 Lehtiniemi
vuokrattavana
RIVITALOKAKSIO
59 m2 Parkanosta
Vapautuu 1.6.
Tied. Kahvittelut ja
Matkapoikien edustajan tarinointia Parkanopir tillä klo
15.30. Uimarannantie opasteet
Sarapohjantieltä. Halutaan vuokrata edull. Ilmoittautumiset 2.6.2015 mennessä kunnantalon neuvontaan p.
572 790. sp:
janne.kannosto@hanakat.?
tai 0500 669 750
avi
=
aluehallintovirasto.
Valtion virasto, jonka
vastuualueita ovat peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, työsuojelu,
ympäristöluvat, pelastustoimi ja varautuminen sekä opetus- ja
kulttuuritoimi.
Koppelokorven Erä
r y:n harjoitusammunnat Visurin radalla 6.6., 27.6.,
11.7., 25.7. NRGLQ Nl\WW|WDUYLNNHLWD
. miel. SEKALAISET
Edullinen
ilmoituspaikka:
1. Tanssikurssit 23.?24.5.
Puntilla (la alkaen
klo 13 ja su alkaen
klo 12). Vapaa
1.6. SRQLDMHOXD
. 050 344 2695.
Karvian liikuntapalvelut
Parkanon kaupunki
seuratoimintaa
Marjasuon PVY:n
pyöräilyhaaste ke
20.5. Uimakoulussa alkeisryhmät A-B, C/uintitaito 10 m ja D/merkkien suorittajat. Ota vanha uintikirja mukaan. tiedotusasioista sekä koululaisten kerhotoiminnan kehittämisestä. Tervetuloa.
Hallitus
KIERRÄTYSNURKKA
. Tavataan Virranhaaran
pihassa. 040 742 6490.
Traktorisovitteinen perunanistutuslaite. klo 14. 040 180 6459 Eija Mahlamäki pj.
===J1'+41591/J¿
Hiihtokeskuksentie 35, Parkano
;.F ! %!% #%! » /4,5M1'+41591/F½
KUNNANVIRASTO pidetään
SULJETTUNA
Vapaa-aikatoimi
kokouksia
Tanssiorkesteri
Ippe Mansikka
Karvian kunta
. Puh. W\|YlOLQHLWl
. Ilmoittautuminen syksyn hirvijahtiin tapahtuu kilpailussa 15.8. Hyvällä sijainnilla,
uuden veroinen asunto
osoitteessa Alakatu 8 as 1
570,00 eur/kk + vesi +
sähkö.
Tied. Lattialämmitys. 050
430 1022.
sekalaiset
Vuokralle tarjotaan parvekkeellinen kerrostalo
yksiö Parkanossa. tai elisa.vahosalmi@parkano.?
Vapaa-aikatoimi
Tiedustelut puh. P\\QQLVVl PP NlVLW|LWl
OHLYRQQDLVLD PDNNDUDD
. 12 000 kWh/vuosi.
Helppohoitoinen pihapiiri.
Vh 85.000,00 e
Tervetuloa katsomaan!
Ti 19.5.2015 klo 17.45?18.15
/0400 386 551
9811253
-tanssit
Parkanon
to 21.5.
Tervetuloa yleisesittelyyn
tiistaina 19.5.2015
RIVITALOT
PARKANO, NIEMENTIE 3 AS 1
2h, k, s/ph, vh 72m2
Kivitalo, jossa on neljä asuntoa.
Käyttöönottovuosi on 1963.
Tämä huoneisto on
persoonallinen uudiskohde.
Asunto on valmistunut vanhan
meijerin toimistoon. Tervetuloa!
Kutsumme Teidät järjestötoimijat
JÄRJESTÖTAPAAMISEEN
ma 25.5. NDKYLRVVD OHLYRQQDLVLD MD
elävää musiikkia:
klo 19.30 alkaen ULKOLAVALLA mm.:
Kihniön
Yrittäjien
KEVÄTKOKOUS
ke 27.5. asunto tai huone kakkosasunnoksi terv.
huoltoalalla työskentelevälle naiselle. www.ylasatakunta.?. Tervetuloa.
Johtokunta
Kihniön Kokoomus
ry:n kevätkokous pidetään torstaina
28.5.2015 klo 18.00
alkaen Kihniön Osuuspankin
kokoushuoneella