Sää on helteisen lämmin, lämpöasteita on iltapäivällä 25...30. Länsi-Lapissa ukkostaa paikoin, poutaisinta on Itä-Lapissa. Sivu 8 Kuormurit kiiltävät Virossa. Sivu 3 Rakastuneet katsovat toisiaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Aurinkoisinta poutasäätä on Itä-Suomen pohjoisosasta Lappiin. Sunnuntaina ja maanantaina kuurosateet ukkosineen painottuvat itään ja pohjoiseen. Ilmamassa on edelleen helteinen. Suomi huomenna Maan eteläja paikoin keskiosaan leviää idästä kuurosateita ukkosineen. Sivu 5 Sara ei juhli nimipäivää. VUOSIKERTA MM-latvaa kohti S Börsta T kesti helteen ja vei Kihniön pesäpalloherruuden. Nämä ovat useimmille meistä kielikuvia, mutta joillekin todellisia havaintoja.” Sivu 7 Järvien pinnat ennätysalhaalla. Idässä ja pohjoisessa jatkuu aurinkoisin poutasää. Idänpuoleinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Kilpisjärvelle leviää illaksi sateita. Sivu 6. Iltapuolella sataa lähinnä lännessä. Ne käydään elokuun alussa Yhdysvalloissa. alv 24% TORSTAINA 19. Enimmäkseen on kuitenkin poutaa. Katsaus lähipäivien säähän Lauantaina paitsi maan eteläja keskiosaan, myös Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle leviää kurosateita ja jopa voimakkaita ukkosia. Edelleen on hellettä, mutta lännen sateissa iltapäivälämpötila on 21...25 astetta. Masennuksessa elämä näyttää mustalta. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. HEINÄKUUTA 2018 NUMERO 52 / 86. ” Parkano +28 +28 Parkano +23 +23 Parkano +25 +27 Parkano +27 +26 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Pilvisyys lisääntyy ohimenevästi etelässä ja lännessä. Maan eteläja keskiosassa voimistuu idänpuoleinen, Lapissa etelänpuoleinen tuuli. Suuttunut ihminen näkee punaista. Sivu 16 Parkanolainen Mika Vainionpää lähtee ensimmäisenä suomalaisena arboristien maailmanmestaruuskilpailuihin
Tervetuloa! Janne Kilkki Sydämellinen KIITOS kaikille muistamisesta. Parkanoon Tammelan huonekaluliike oli toimittanut apteekin kalusteet. Kesäillan musiikkia Harjun kappelissa ke 25.7. Loppuaikana Anjakin alkoi sairastaa Alzheimerin tautia. To 26.7. Sekin menestyi hyvin siihen saakka, kun Sirkan terveys romahti. Jostakin maatalousnäyttelystä hän löysi pitsinnypläystaidon, ja pian hän opetti myös nypläystä. Äiti kuoli 1971 ja isä 1975. Yhdeksän kymmenestä kävelijästä pysähtyy punaisiin www.ylasatakunta.?. Anjalla oli mielitietty ja joskus teki mieli mennä hänen kanssaan keskustelemaan, mutta lupaa pyytäessään Kasper-isä jyräytti: ”Ensin työt ja sitten vasta pojat!” Anja päätti: Toista kertaa isän ei tarvitse minulle sitä sanoa. Kallion kesäseurat to 26.7. Nuorin lapsista oli puuinsinööri, mutta hänen taitoihinsa ei uskottu. Anja rakastui näihin tehtäviin, opetteli lypsämään ja puutarha oli viimeisen päälle järjestyksessä. RAUHANYHDISTYS Ke 25.7. Anjan työ oli erittäin rasittavaa, kaksi omaa raihnaista vanhusta, vanha kirjanpitäjä ja kotiapulainen oli Parkanon Huonekaluliikkeen iskuryhmä. Jokaisen lähisukulaisen kodissa on Anja kutomia täkänöitä, muita kudonnaisia. Messu su 22.7. Torstaina 19. Kaksi vanhinta lasta ottivat osaa varsinaisiin sotatoimiin. Anja kävi molempia syöttämässä kaksi kertaa päivässä. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Anja kävi kaksi kertaa päivässä tekemässä askareet ja auttamassa isäänsä puutarhatilan hoidossa. klo 18 virsi-ilta Kantin koululla. klo 18 vanhassa pappilassa, Rantalankatu 4. Pirkko Anja Helena syntyi 20.06.1926 Sylvia ja Kasper Tammelan neljäntenä lapsena Kokemäellä Tammelan huonekalutehtaan asuntona olevaan toiseen kerrokseen. klo 10 messu kirkossa, Kiviranta, Eränen. Tammelan näyteikkunat olivat aina sisustetut jollakin huoneidealla. Anjan täyttäessä 16 vuotta, hänet lähetettiin Tampereelle konttoriopistoon. Kirkko ja esinemuseo avoinna 3.8. klo 10. Vastaus oli perin satakuntalainen: ”Hyvin kai!” Se tarkoittaa sitä, mitä Sinä kyselet selvää asiaa HYVIN MENEE. Vanhin veljistä oli jo siirtynyt tehtaan puikkoihin. Hän oli riutunut ja sairaalloinen, ja kutsui Anjan hoitamaan kuopusta. Naimattomana hän sitten kuolikin. Vuonna 1948 Anja lähti Lapualle emäntäkouluun. Uurastuksen ulkopuolella oli vain lottaja pikkulottatoiminta. Äiti Sylvian tila heikkeni ja hänenkin hoitonsa siirtyi Anjan huoleksi. Anjan elämä oli päättyä jo 2 kuukauden ikäisenä elokuussa, kun tehtaan liimakeittiöstä alkanut tulipalo tuhosi tehtaan kivijalkaa myöden. klo 19, mezzosopraano Ulla Alanen, urut Sami Salomaa. Puutarhaa laajennettiin, oltiin lähes omavaraisia. Hän ei tuonut itseään esiin, vaikka hänellä oli paljon lahjakkuuksia. Pikkuveli sai pientä bisnestä tekemällä nypläystyynyjä. Isä Kasper oli savusukeltajana pelastamassa lastaan. Lähtö srk-talolta klo 12, paluu n. Rakkaamme Anneli ja Tapani Minna ja Ville Mika, Hanna, Eino ja Hilma Maarit ja Keijo Henry ja Annu Hely ja Sami Heidi Kati ja Jarno Aino, Antti ja Aleksi Irene Lämmöllä muistaen Kiitos yhteisistä vuosista. Sirkalla todettiin vakava sairaus. Rohkeasti mukaan. Sitkeällä uurastamisella perhe alkoi tehdä tulevaisuutta. PARKANO Kuolleet: Eero Otto Olavi Majalahti 84 v. Vuonna 1969 pidettiin pitkänäperjantaina Tammelan suvun kokous, jossa piti perustaa perheyhtiö. klo 18 Uskon ABC srk-talolla. saakka ma–pe klo 10–16. Harjun hautausmaakuljetus ti 24.7. Anja sisusti pari kartanohotellia sekä entisille rikkaille parkanolaisille huoneistoja Helsinkiin ja Tampereelle. Sitten tuli maailmanlaajuinen lama ja tehdas meni konkurssiin vuonna 1931. Anja oli erittäin kätevä käsistään. Vuonna 1943 syntyi Tammelaan vielä poika, synnyttävä äiti oli jo 45-vuotias. Res. Aureen kesäseurat to 19.7. Tammelan seitsenhenkinen perhe muutti Parkanoon, kahdeksas jäsen syntyi samana vuonna lokakuussa. Anja joutui myöhemmin myymään huonekaluja. – Punaisen ja vihreän merkitys liikennevaloissa tulee jo pienestä pitäen jokaiselle meille tutuksi. Aliupseerien kesäseurat su 22.7. Yhteinen opas. Liikenneturvan seurantojen mukaan kävelijöistä lähes yhdeksän kymmenestä pysähtyy punaisiin valoihin. Yli puolet suomalaisista pitääkin päin punaista kävelyä vakavana liikennerikkomuksena. KIHNIÖ Kuollut: Kalervo Ensio Hirvikoski 85 v. Me näimme voimasi vähenevän, tiesimme lähtösi lähenevän. Diakoniatoimisto suljettu 16.7.–12.8. KATULÄHETYS pe klo 17. Elämä vieraassa ympäristössä alkoi toisen kerran aivan alusta. Diakoniatoimistossa ei vastaanottoa 1.–31.7. seurakunnat onnittelut Pelastusarmeija Tule sanan ja laulun äärelle. Veli Kari Muistelmia Anja-tädistä IN MEMORIAM Linnankylän rukoushuone Kokous sunnuntaina 22.7. Vuoden 2001 jälkeen Anja sai apujoukkoja, kun nuorin veli palasi ulkomailta kotimaahan erikoissairaanhoitajavaimonsa kanssa. klo 10. Ehtoollisjumalanpalvelus su 22.7. Erkki Hirvi, Kirkkokuoro ja Sami Salomaa. Aineelliset vahingot olivat mittavat, vakuutuksia ei ollut. su–pe klo 10–16. Sirkka-siskon lähdettyä Tampereelle Ensikodin johtajaksi, Anjan piti seurata myös kauppapuolta. Anjalla oli sisustajan silmä ja hän myi tällä ominaisuudellaan huonekaluja. Sirkka luopui huippuvirastaan. Jos joku meistä sisaruksista on ollut lapsirakas, niin se on ollut Anja. Aina kun kysyi, miten menee. Su 22.7. Hän oppi kutomisen ja uutta tietoa puutarhanhoidosta. Mielestäni Anja-siskoni oli hyvin myötämielinen ja hyväntahtoinen. Toisesta kartanosta oli kirjoitus Avotakassa. Anja ja Sirkka olivat sellainen kombinaatio, että Parkanon huonekaluliike oli kohta alansa suurin liikevaihdoltaan maaseutupitäjissä. klo 12.00 (huom. M-T & M & M-T KARVIA Kastettu: Feeli Eemeli Koskinen. Hän oli aina tyytyväinen saamiinsa apuihin 4Hyhdistykseltä, kotiavustajien töihin ja Rauhalassa saamaansa palveluun. Mutta sitten he palkkasivat kuljetushenkilökuntaa ja myyjiä. 1980-luvun alussa nousi uusia tummia pilviä sisarusten taivaalle. Isä Kasper innostui maanviljelyksestä ja raivautti Jokiniityn tilalle 4 hehtaarin puutarhatilan, jossa oli navetta ja muut tarvittavat tilat. heinäkuuta 2018 2 Onnellista 30-vuotishääpäivää 23.7. Tiekirkko avoinna 11.6.– 19.8. Lämmin kiitos osanotosta. klo 17 Poikkeusharjun saunalla, omat makkarat mukaan ja jotain tarjottavaa yhteiseen kahvipöytään. Kahvit tarjoamme sekä ruokaa kotiin vietäväksi sen verran kuin jaettavaa riittää.Tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Antero Ilmari NIEMINEN 23.8.1950 Kihniö 4.7.2018 Tays Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Seurakunnan virastot kesäajan avoinna ma–ke klo 9–13. Tietämättömyyden sijasta syy valon noudattamattomuudelle voi olla havaintovirheessä tai piittaamattomuudessa. klo 18 Auramolla, Aureentie 231, Erkki Hirvi. Karrikoidusti voisi sanoa, että Anja Helena Tammela oli omaishoitajana vuodesta 1943 vuoteen 2008 eli 65 vuotta elämänsä 92 vuodesta. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaik’ sydän on täynnä kyyneleitä. Anja asetti aina läheiset oman edun edelle. Se oli niin hyvä referenssi, että ammattitaitoiselle perheelle oli töitä. Silloin Anja ja Sirkka päättivät ostaa huonekaluliikkeen ja maksaa ulos muut sisarukset. Hän ei nurissut vaan ryhtyi toimeen. klo 15.00 seurat Vesipääskyllä. Omaa tehdasta aloitettiin rakentaa, kun oli mahdollista. Huonekaluliikettä yritettiin myydä puoli vuotta, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut. Anja ajoi kuorma-autokortin, kun pakettiauto muuttui kuorma-autoksi. Kaupan asioita tuli nuorin sisko (terveyssisar) hoitamaan. Ma 23.7. Sodan alkaessa hankittiin lehmiä ja sika. Liike myytiin, ja siitä alkoi Anjalle kokopäiväinen omaishoitajan vakanssi, joka jatkui Sirkan kuoltua Lean hoitajana. Työ ei ollut ominaista hiljaiselle nuorelle naiselle. aika). Saunailta ti 24.7. Huonekaluliike siirtyi pian Kai ja Ritva Tammelalle ja sisarukset perustivat taideja lahjatavaraliikkeen. Tilanne voidaan kokea myös vaarattomaksi, jos autoja ei tule, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen. Liikenneturvan viime vuonna toteuttamien seurantojen* mukaan 88 prosenttia – eli liki yhdeksän kymmenestä – jalankulkijoista pysähtyy liikennevaloihin valon palaessa punaisena. Kokouksessa oli paljon melua ja tulosta ei saatu: Siitä äiti Tammela masentui ja halvaantui. klo 13 Röhönrannassa, Röhönrannantie, Erkki Hirvi. Vanhuksen hoito jäi heille syytinkinä. Anja oli kudonnan opettajana Parkanon kansalaisopistossa. klo 13.30, kierretään Rauhalan ja Rantakodon kautta, maksuton
Kihniön maanantainen ?naali toimikin oivana verryttelynä esimerkiksi tänään torstaina Parkanon koulukeskuksen urheilukentällä pelattavalle ottelulle, jossa Mailajuniorit kohtaa Hämeenkyrön Räpsän. Yli tunnin mittelön jälkeen peli päättyi juoksuin 14–7 SBT:n hyväksi, joten MeLun oli tyytyminen hopeaan. Koko urakalla on määräaikaa marraskuulle asti, mutta tavoitteena on saada työt hallin sisällä tehtyä ennen kuin uusi jää tehdään elokuun lopulla. – Periaatteessa voisimme aloittaa seinälevyjen purkamisen kannatinpalkkien ympäriltä, mutta siitä ei ole juuri apua, koska vielä ei ole tietoa, koska rautatoimittaja tulee asentamaan uusia tukisalkoja. SBT – 5 KPT (luov.), PP 10 – 11 MeLu 16.7. heinäkuuta 2018 3 Aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään. Missä on katkenneet rakkauden kädet, Onko hän halannut ihmistä, joka on kuitenkin hyljännyt hänet. Jäähallin korjausta ei ole vielä aloitettu. MeLu 14 – 2 KPT, PP 7 – 20 SBT 11.6. Puulaakin aikana nähtiin useita varsin tasaisiksi venyneitä otteluita, mutta mestariksi selviytyneen SBT:n hallinta oli silti vahvaa. Loppujen lopuksi ne kuitenkin voivat saada sekunnin murto-osassa suurta vahinkoa aikaan. Sovinnon Messu oli tilaisuuden päävetonaula. Viimeinen vaihe urakasta tehdään hallin vintillä. Messun ja puheen aikana pohdittiin sitä, miten paljon yhteistä meiltä kristityiltä löytyykään, ja silti teemme niistä meitä erottavista asioista niitä kaikista olennaisimpia. Nuorimmat pesäpalloilijat olivat yläkouluikäisiä. PP – 5 KPT (luov.), MeLu 3 – 13 SBT 9.7. Kasvoin helluntailaisvanhempien lapsena, ja kuulun yhä helluntaiseurakuntaan, mutta hei: tuolla naapuriseurakunnassakin on ihan mukiinmenevää porukkaa, ja vielä aidosti tuntuvat uskovan siihen samaan Jumalaan kuin minäkin. Kuka voisi kädet antaa rakkaudelle. Kivien heittäminen on loppujen lopuksi helppoa. Finaalissa MeLu onnistui kuitenkin venymään parhaimpaan suoritukseensa Börstaa vastaan. Torstaina 19. Yksi Sovinnon Messun hienoimpia kappaleita on Kädetön rakkaus: Kädetön rakkaus kadulla kulkee, tahtoisi syliinsä yksinään itkevän sulkee. Koen olevani ”outolintu”, kun en aina pysty allekirjoittamaan kanssamatkaajieni mielipiteitä siitä, mikä on aidon uskovaisen mitta. Hengellisiä kliseitä on helppo käyttää, mutta onko se aina rakentavaa. Hän ei muutu, vaan on järkkymätön. Hän voi myös muuttaa meidän asenteitamme, jos vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden. Pääurakoitsijan eli Vienola Talojen Pasi Vienola sanoo, ettei vielä tiedä, koska aloittamaan päästään. Tämän vuoden Helluntaikonferenssissa Keuruulla Pekka Havupalon pitämä puhe jäi elämään ajatuksiini. SBT 23 – 5 KPT, MeLu 12 – 4 PP 25.6. SBT:n riveissä nähtiin muun muassa Kankaanpään Mailajunioreiden maakuntasarjan naisten joukkueen pelaajia. Ihmisiä tulee ja menee. KPT 7 – 3 PP, SBT 11 – 2 MeLu 18.6. Puheessa pohdittiin, miksi me kristityt heitämme kiviä eri suuntiin, ja saamme ehkä suurtakin vahinkoa aikaan. Aina en osaa tehdä oikein, mutta jos edes joskus, Jumala minua siinä auttakoon! Elämä on myös yhtä kohtaamista ja jäähyväisiä. Tulokset 4.6. Kihniön Pesistaiturit (KPT) sijoittui pronssille, ja neljänneksi tuli Pallopojat (PP). Ehkä Taivaallinen Isä myös vei minut vuosikausiksi Keski-Eurooppaan, että oppisin rakastamaan kristittyjä ja muitakin ihmisiä siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että he eivät ole kanssani kaikesta ihan samaa mieltä. Itse tiedostan, että omilla valinnoillani olen vaikuttanut siihen, että harvat ihmissuhteet ovat olleet pysyviä. Yli 60 pelaajaa Puulaaki käynnistyi heti koulujen kesälomien alettua. SBT 5 – PP (luov.), KPT 8 – 12 MeLu 2.7. Kuvassa MeLun lukkari Sami Mantila ja maassa SBT:n Aapo Latvajärvi. Olenko minä kivien heittäjä vai niiden kerääjä, tai jopa seisomassa kilpenä niiden edessä ennen kuin ne saavuttavat kohteensa. Monta olen itsekin heittänyt ja joutunut myös keräämään. Merja Martiskainen Parkanoon helluntaiseurakunta Kivien heittelyä SUNNUNTAIKSI LAURA JOKISALO KIHNIÖ Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin Helsingin huippukokouksen tiedotustilaisuuden jälkeen oli aika aloittaa taistelu toisesta valta-asemasta – Kihniön pesäpallopuulaakin mestaruudesta. (Lasse Heikkilä) Olkaamme me niitä rakkauden käsiä, kivien kerääjiä, kilpi tanassa toisten rinnalla seisovia silloin, kun kaverilla ei mene niin hyvin. Sormella osoittelijoita ja kivien heittelijöitä löytyy aina, rohkeutta vaatii olla se, joka ei mene massan mukana. Jäähalliyhtiön on tehnyt töistä urakkasopimukset, mutta toistaiseksi töitä ei ole aloitettu. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista olivat menneet SBT:lle juoksuin 11–2 ja 13–3. Ilma urheilukentällä väreili vielä maanantaina iltaseitsemältä helteestä, kun S Börsta T (SBT) ja Menetetyt Lupaukset (MeLu) tahkosivat läpi sisäja ulkovuorojen. HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon jäähallin kantavia rakenteita on määrä vahvistaa tämän kesän aikana. Joskus tuntuu siltä, että juuri niiden kaikkein tärkeimpien ihmisten kohdalla kivi lentää kaikista helpoiten. Muistan teinivuosinani, kuinka olin ehdoton, mikä on aidon uskovaisuuden merkki; kunnes tutustuin ihmisiin, jotka olivat ihan yhtä aidosti uskovaisia kuin minäkin, ja ajattelivat monesta asiasta kuitenkin toisella tavalla. Onneksi Jumala on ikuinen. KPT 5 – PP (luov.), SBT 14 – 7 MeLu S Börsta T vei kullan pesäpallopuulaakissa MeLun Heikki Kompsi valmistautumassa lyömään SBT:n lukkarin Reeta-Meri Raiskion syöttöä. Kiinnostus pesäpalloon vaikuttaa olevan Kihniössä vahvaa, sillä neljän joukkueen välisiin otteluihin osallistui yhteensä yli 60 pelaajaa. Iäkkäimmät taas niin vanhoja kuin nimi Menetetyt Lupaukset antaa olettaa. Tiukalle meni. Taisi olla ensimmäinen konferenssipuhe sitten teinivuosien, jonka sanoma liikutti jotakin jossain sisällä. Joskus tuntuu, että olen joutunut jollakin tavalla kovettamaan itseni, jotta pystyn päästämään irti minulle tärkeistä paikoista ihmisistä
– Satsaamme luomuun ja tuoretuotteisiin, jotka tulevat joko omalta paikkakunnalta tai lähialueelta. Täältä periferiasta katsoen tosin näyttää enemmän siltä, että Helsinki on tilapäisesti siirretty Suomenlahden rannalta Selkämeren äärelle. Torstai 19. Mitä lähemmäs ensi kevään eduskuntavaalit tulevat, sitä taajempaan heitä kohtaa myös esimerkiksi Parkanon torilla. 99-vuotias Paavo Heinola on koko ikänsä asioinut samaisessa kyläk LAURA JOKISALO KIHNIÖ Liikennevirasto on hyväksynyt Pirkanmaan ely-keskuksen lähettämän Nerkoontien parannusurakan tiesuunnitelman. Antti Heiniluoma ei työskentele kaupassa kokopäiväisesti, vaan jatkaa edelleen kuljettajana Pekka Laineella. Ennen kuin muovipakkaukset päätyvät Fortumille, ne pitää kerätä. heinäkuuta 20 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Parhaillaan käynnissä oleva Porin Suomi Areena on mainio tapahtuma, koska siellä kaikenlaiset ja etenkin erilaiset ihmiset pääsevät vaihtamaan ajatuksia rennossa ilmapiirissä. – Sekajätteeseen laitetusta muovista uusiomuovia ei kannata valmistaa, muun muassa sen likaisuuden takia. Maantien suoja-alue ulottuu 20 metrin etäisyydelle ajoradan keskilinjasta. Sen lisäksi lajitellusta muovista valmistetaan erilaisia valmiita muovilankkuja ja -tolppia, joiden käyttökohteita ovat esimerkiksi hevosmaneesit ja -aitaukset. Kaikki kotitalouksissa lajiteltu muovi päätyy Riihimäelle, Fortumin kiertotalouskyläksi kutsuttuun yksikköön, jossa siitä valmistetaan muun muassa uusiomuovin raaka-aineena käytettävää muovigranulaattia. Nykyisiin tielinjauksiin tulee hankkeen aikana joitain muutoksia, ja tien kuivatusta parannetaan syvillä sivuojilla ja uusilla tierummuilla. Alustavien tietojen mukaan Nerkoontien parannusurakka valmistuisi vielä tämän vuoden loppuun mennessä. He asuvat samassa talossa. elokuuta asti. Kyläkaupan sijainti risteyksessä on loistava. Kauppa on ollut toiminnassa 100 vuotta. PÄIVÄN LAINA MAARIT LEHTO KARVIA Sarvelassa kyläkauppa jatkaa toimintaansa uusien kauppiaiden Saija ja Antti Heiniluoman huomassa. Uusimme kylmälaitteet ja monipuolistamme lihatiskin valikoimaa, Antti Heiniluoma sanoo. Onneksi poliitikkoja voi tavata muuallakin kuin Porissa. Liikenneviraston toteaa kannanotossaan, että tasoristeyksen poistolle ei ole esteitä, koska rataosuus Parkanon ja Kihniön välillä suljettiin liikenteeltä joulukuussa 2015, ja tuolloin lakkautettiin Isokankaan liikennevaihde ja Kihniön liikennepaikka. Rintamäen suku jatkoi kauppiaina aina 1900-luvulle, jolloin kaupanteosta vastasivat Antin isovanhemmat Eila ja Olli Rintamäki. Tiesuunnitelmaa varten oli kuultu myös maanomistajia ja muita asianomaisia, Kihniön kuntaa, Pirkanmaan liittoa ja Pirkanmaan ely-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualuetta. Fortumille muovipakkaukset saapuvat paalattuina ympäri Suomea. Puoluejohtajat keskustelevat nyt siellä esiintymislavalla, mutta ainakaan uutisiin asti se ei ole tuottanut juuri muuta kuin poliittista viihdettä. Kaikkea mahdollista ei valikoimassa voida pitää, mutta tilaamalla saa lähes kaikkea mahdollista aina rakennustarvikkeista alkaen. Nyt kun näyttää huolestuttavasti siltä, että suomalaiseen politiikkaan on tarttumassa amerikkalainen malli, jossa pääpuolueiden ainoana ideologisena johtotähtenä on kilpailevan puolueen esitysten torpedointi sekä mahdollisesti jo säädettyjen lakien purkaminen. 1920-luvulla kauppiaiksi ryhtyivät Lempi ja Vilho Rintamäki, jotka ovat Antti Heiniluoman isoisovanhemmat. Kauppiaiden lisäksi asiakkaita palvelee Nina Hakkola. Uudet yrittäjät olisivat halunneet nimeksi Rintamäen kyläkauppa. Lihatiskin valikoima monipuolistuu Saija ja Antti Heiniluoma jatkavat kyläkauppaa Esko Saaren linjoilla. – Yli 80-vuotiaat asukkaat tuntevat paikan Käntynmäkenä, sillä tällä mäellä toimi aikanaan kolme kauppaa ja kaksi leipomoa, Antti Heiniluoma sanoo. Sekajätteen mukana tuleva muovi ei sekään kuitenkaan mene hukkaan, vaan se menee aina polttoon, kertoo Fortumin Circo-muovigranulaattien myyntipäällikkö Seppo Kuusela. Heiniluomat ovat seuranneet, että asiakkaita käy tasaiseen tahtiin läpi vuoden. Muovi on raakaöljyn jatkojalostustuote ja sillä on erittäin hyvä lämpöarvo, Kuusela jatkaa. Talon rakensivat ja ensimmäisinä kauppiaina toimivat veljekset Toivo ja Vilho Ylinen. Ne käyvät läpi tarkan lajitteluja puhdistusprosessin, jonka jälkeen suurimmasta osasta valmistetaan muovigranulaattia muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Entiseen tapaan kyläkauppa on avoinna joka päivä. Urakan aikana Järvisuomentien liittymään rakennetaan tulppaliittymä. Hankkeen rakentamisLiikennevirastolta hyväksyntä Nerkoo. Joka ohjelma tuli tietysti Porista, koska siellä todellakin ovat nyt kaikki vähänkään merkittävät ihmiset. Tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen mukaan Nerkoontien kokonaisleveys tulee olemaan 6,5 metriä, josta ajoradan leveys on 5,5 metriä. Silloin heiltä voi kysyä esimerkiksi, miksi soteuudistus konttaa noin pahasti tai voisiko asioita tehdä ?ksummin. Leipomotuotteetkin tulevat yhä kolmesti viikossa Kauhajoelta, myös ne kuuluisat possumunkit. Toivotaan, että he ehtivät puheisiin myös tavan kansalaisten kanssa niin, että se tuottaa hedelmää tulevaisuudessa. Päätös ja sen perusteina olevat asiakirjat ovat nähtävillä Kihniön kunnankirjastossa keskiviikkoon 8. Valtakunnan päättäjät ehtivät kuunnella kansalaisia, kun normaali minuuttiaikataulu ei paina päälle. He saavat opastusta edelliseltä kauppiaalta Esko Saarelta, joka toimi samaisessa liiketilassa kauppiaana 21 vuotta. Kyläkaupassa on jatkossakin lihatiski, josta saa naapuripitäjän palvaamon tuotteita ja itsejauhettua jauhelihaa. – Joka päivä poikkeaa ainakin yksi asiakas ?ilistelemässä lapsuusmuistojaan. ” Haluamme turvata kyläkaupan jatkuvuuden, sillä tällä on pitkät perinteet.” Sarvelassa kyläkaupa Ovet ovat avoinna jatkossakin ihan joka päivä. Kauppiasvaihtoa juhlistetaan 4. Jotenkin tähän tapaan kehui Suomi Areenaa viimeksi NYT-liikkeen toisena keskeisenä hahmona pro?loitunut Mikael Jungner keskiviikkona Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa. Toimiva kyläkauppa on myös nähtävyys. Sen jälkeen työt voivat alkaa. elokuuta avajaisilla kahvittelun merkeissä. Lisäksi rataosuudella ei ole esimerkiksi resiinaliikennesopimuksia. – Haluamme turvata kyläkaupan jatkuvuuden, sillä tällä on pitkät perinteet, Saija ja Antti Heiniluoma sanovat. Mutta millainen kaupan hyllyltä ostetun muovipakkauksen kiertokulku oikein on. Heiniluomat aikovat pitää valikoiman laadukkaana. Nerkoontien korjaustöiden aikana noin 10 kilometrin soratieosuus Harjulantien ja Kuruntien välillä päällystetään PAB-V-asvalttibetonilla. Pirkanmaan ely-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen projektipäällikkö Timo Seppänen kertoi lehdelle kesäkuussa, että liikenneviraston hyväksymispäätöksen myötä maanmittauslaitosta pyydetään suorittamaan tarvittava haltuunotto. Heikki Pettinen Helsinki on tilapäisesti siirretty ” Onneksi poliitikkoja voi tavata muuallakin kuin Porissa.” : Muovipakkausten kierrättäminen lisääntyy koko ajan ja nykyään myös yhä useammat kotitaloudet ovat alkaneet lajittelemaan niitä erilleen sekajätteestä. Nerkoontiellä oleva rautatien tasoristeys poistetaan. Heiniluomat ovat seuranneet kyläkaupan toimintaa aitiopaikalta, sillä he ostivat rakennuksen 13 vuotta sitten. Siihen ei lupaa hellinnyt, joten he kunnioittavat alueen historiaa nimellä Kyläkauppa Käntynmäki
Myös Parkanon ja Ylöjärven Kurun rajalla oleva Aurejärvi on ajankohtaan nähden erityisen matalalla. ntielle Nerkoontien päällystämisen ja parantamisen myötä tie levenee jonkin verran. Kartassa oranssilla pisteviivalla on merkitty nykyinen tiealueen raja ja punaisella pisteviivalla korjausurakassa tehtävä tiealue. Se olisi sikäli merkittävä tapaus, sillä Karvianjärven mittaustiedot ulottuvat vuoteen 1968 asti. Syy maajoukkueen saapumiseen Parkanoon on PaPon seuratyöntekijä Joel Heinen rooli viron joukkueen apuvalmentajana. Vielä tämän vuosituhannen alussa Karviassa päästiin ravustamaan, mutta vuonna 2010 rutto vei kannan eikä se ole elpynyt. Viime vuoden ainokaista ei tutkittu. Naisten salibandya urheilutalolla 21.7. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) havaintoasemien mittausten mukaan esimerkiksi Parkanonjärvi ja Karvian Kirkkojärvi ovat mittaushistorian valossa matalimmillaan kuin koskaan aikaisemmin tähän aikaan vuodesta. Ohjelmassa on muutamat harjoitukset sekä lauantaina peli SBT PaPon naisia vastaan ja sunnuntaina Pirkkalan Pirkkojen naisia vastaan. klo 11 Viro–Pirkkalan Pirkat PaPon naiset kohtavat Viron maajoukkueen. Kalastuskunta lähetti toissa vuoden rapuja tutkittavaksi eikä niistä löytynyt ruttoa. Ravustamaan ei pääse tänäkään vuonna LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Monien järvien vedenkorkeudet ovat matalalla Ylä-Satakunnan alueella. klo 18 SBT Papo– Viro, 22.7. Vesistöennusteen mukaan järvivesi saattaa pian olla ajankohtaan nähden alimmillaan kuin koskaan mittaushistorian aikana. OSKARI RINNE PARKANO Viron naisten salibandymaajoukkue saapuu Parkanoon leirille tulevana viikonloppuna. Aurejärven mittaustietoja löytyy vuodesta 2008 lähtien. Tiedot Parkanonjärven aiemmista vedenkorkeuksien vaihteluväleistä ulottuvat vuoteen 1981 asti, Karvian Kirkkojärvestä taasen vuoteen 2000 asti. Järvivedet matalalla ajankohtaan nähden alle uudet kauppiaat aupassa, jossa asiakkaita jatkossa palvelevat Nina Hakkola (vas.) sekä kauppiaat Antti ja Saija Heiniluoma. Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna Su 22.7. Mukana oli 16 joukkuetta, ja Viro sijoittui 11:nneksi. Leena, Matleena, Lenita, Leeni Ma 23.7. Heine ei osaa tarkkaan arvioida millaisia otteluita viikonloppuna on luvassa, mutta PaPoa vastaan Viro on ennakkosuosikki. – Päästimme sen takaisin. kustannuksiksi on arvioitu 3,13 miljoonaa euroa. Karvianjärven vesien mataluus alkaa kohta hätyytellä historiallisia hetkiä. Vielä toissa vuoden koeravustuksessa saimme Sarvelassa 40 jokirapua, mutta viime vuonna ainoastaan yhden. Pikemminkin päinvastoin, kertoo Karvian kalastuskunnan esimies Vesa Raiskio. Kihniössä ei ole Syken havaintoasemia. – Tänä vuonna ei ole vielä koeravustettu, mutta kanta on viime vuosina heikentynyt. Itse asiassa havaintoasemien mittaamat järvien vedenkorkeudet olivat harvinaisen matalla jo kesäkuun alussa. Juhannuksen tienoilla alkaneet sateet kuitenkin korjasivat tilanteen nopeasti. Sinisellä viivalla on merkitty suoja-alueen raja. Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta La 21.7. – Mutta kyllä PaPon porukassa on useita sellaisia pelaajia, joita olen nyt tässä kesän aikana nähnyt, jotka tasonsa puolesta pärjäisivät Viron jengissäkin, Heine sanoo. Olga, Oili HEIKKI PETTINEN KARVIA Ravustuskausi alkaa lauantaina, mutta tällä seudulla ei mertoja tarvitse viritellä tänäkään vuonna. Valtiovarainministeriö on osoittanut korjausurakkaan 800 000 euron rahoituksen. Heine on työskennellyt naisten maajoukkueen kanssa parin vuoden ajan, ja viime joulukuussa joukkue pääsi ensimmäistä kertaa lajin MM-kisoihin. Tarkoitus oli ottaa näytteitä toisella koeravustuksella, mutta sillä ei tullut enää yhtään rapua. Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli 5 Pe 20.7. Ennusteen mukaan tilanne voi jatkua ainakin elokuun puoliväliin asti. 018 To 19.7
– Halusin hakea sellaista mahtipontisuutta siihen, että olisimme välillä vähän isommin, emmekä aina niin anteeksipyytelevästi, Tuire Mäkinen kertoo. Työkiipeilyssä kilpailijoiden tulee käydä viidellä eri tehtäväasemalla eri puolilla suurta puuta. Suomalaiset arboristit pääsevät työssään harvoin kiipeämään Leijonapuiston tammen kaltaisiin suuriin puihin. Pelastettavan roolissa on Joshua Rintamäki. Hänen mukaansa kyltin tarkoituksena on täyttää mainostila, kun telineessä ei ole muuta mainostajaa. Häkkinen. – Olen ollut kilpailuissa ihan ammatillisen kehittymisen takia. – Mieleeni tuli se, että kaikki paikalliset mollaavat tätä kylää. Vainionpää on kilpaillut lajissa työnsä aloittamisesta asti, joten hänellä on noin yhdeksän vuoden kokemus kansallisella tasolla. Puukiipeily vie kisaamaan Parkanosta Amerikkaan Mika Vainonpää näyttää, kuinka toinen kiipeilijä pelastetaan puusta. Huonoa onnea ja kovia kilpailijoita Vainonpään mukaan taso tulee olemaan kova, ja kilpailussa pärjääminen vaatii paljon. Ei nyt niin paha, kertoo kyltti ohikulkijoille Parkano-kyltti näyttäytyy pohjoisesta ajaville autoilijoille tien vasemmalla puolella ennen Porintien liittymää.. Kyltti ei kuitenkaan ole kaupungin, vaan sen on tilasi Lehtipalvelu T. Nopeus ja tarkkuus ovat valtteja Kilpailun karsinnassa tulee olemaan viisi lajia, joiden jälkeen neljä parasta sekä miehistä että naisista pääsevät ?naaliin. Euroopan mestaruuskisoissakin parkanolainen on ollut kolmesti, mutta nyt edessä ovat ensimmäistä kertaa MM-kisat, joissa suomalaisia ei ole aiemmin nähty. Vainionpää kertoo, että eniten pisteitä karsintalajeista tuottavat puusta pelastaminen ja työkiipeily. Joillain kilpailijoilla on mahdollisuus työskennellä joka päivä sellaisten valtavien leveälatvaisten puiden kanssa, Vainionpää selventää. Ajattelin, ettei tämä nyt niin paha ole, Mäkinen naurahtaa. Aikaa on viisi minuuttia, ja pisteitä saa niin suorituksen esimerkillisyydestä kuin nopeudesta. EM-kisoissa suomalaiset ovat jääneet häntäpään sijoituksille, mutta Vainionpään kertoo, että matkassa on ollut usein myös huonoa tuuria. Nytkin puuhun noustaan vain harjoitusmielessä. Myöhemmin mainosteline siirtyi JSyhtiöiden omistukseen. – Aussit ovat melkoisia apinoita, kun ne kiipeilevät siellä puussa, Vainionpää naurahtaa. Torstaina 19. Australiassa yhtenä talvena työskennellyt Mika Vainionpää arvelee, että australialaiset arboristit tulevat olemaan MM-kisoissa kärkisijoilla. Mutta kun tein viimeistä hyppyä, köysi nyppäsi käsisahan kotelostani ja tiputti sen maahan, joten pisteeni menivät nollille, Vainionpää muistelee. Puusta pelastamisessa kilpailijoiden tulee hälyttää apua korkeuksissa viruvalle loukkaantuneelle kiipeilijälle ja tehdä tarvittavat pelastustoimenpiteet maassa. Vaikka nykyään korkeuksissa tulee vietettyä aikaa, Vainionpää ei ennen arboristin töitä ollut varsinaisesti kiipeillyt, ei edes lapsuudessa. OSKARI RINNE PARKANO Kolmostien varressa komeileva Parkano-kyltti on saattanut herättää hilpeyttä ratin takana. Taulun on suunnitellut Tuire Mäkinen mainospalvelu Säkästä. heinäkuuta 2018 6 OSKARI RINNE PARKANO Parkanolainen Mika Vainionpää ei kavahda korkeita paikkoja. Tyyliltään taulu jäljittelee 50ja 60-lukujen amerikkalaisia matkamuistopostikortteja, joissa paikkakunnan nimi oli suurella tekstillä ja kuvassa jotain paikkakuntaan liittyvää. – Meidän työmme ovat vähän erilaisia täällä kuin mitä kisat sitten ovat. elokuuta järjestettäviin puukiipeilyn maailmanmestaruuskisoihin. Lisäksi heidän tulee hypätä puusta maahan merkitylle maalialueelle. Ohiossa Columbusin kaupungissa järjestettävissä kilpailuissa mukana on vain arboristeja, ja kilpailulajit liittyvät läheisesti arboristin työhön. Siellä näkee uusia tekniikoita ja pääsee testaamaan omia taitojaan ja tasoaan, Vainionpää kertoo. – Kerran Italiassa työkiipeily meni omasta mielestäni hyvin ja ehdin ajoissa alas, kun osalla kilpailijoista loppu aika puuhunkin kesken. Englanninkielisen tekstin suunnittelija keksi itse. Muut kolme lajia ovat nousutekniikkatehtävä, varmistettu nopeuskiipeily ja heittopainon heitto. Arboristina eli puun hoitajana työskentelevällä yrittäjällä on yhdeksän vuoden työkokemus alalta, jossa puihin kiipeäminen on lähes päivittäistä. Suomalaiset eivät ole aivan yhtä tottuneita kiipeilytehtäviin kuin eräiden maiden kilpakumppanit. Nyt Vainionpää on kuitenkin lähdössä Yhdysvaltoihin 3.–5. Tehtäväasemilla kilpailijoiden tulee soittaa puuhun asennettuja kelloja käsin tai sahalla ja heittää oksanpätkiä maassa olevalle maalialueelle. Welcome to Parkano not so bad -tekstillä varustetun kyltin keskellä seisoo vesitorni, ja Parkano-tekstin kirjainten sisään on upotettu Pappilansalmen maisema. Tämän jälkeen kilpailijoiden on kiivettävä potilaan luo ja tuotava hänet maahan. Vesitornin Mäkinen halusi nostaa näkyväksi, koska se on hänen mielestään maamerkki, jota kannattaisi enemmänkin korostaa. Pisteytys tapahtuu suorituksen oikeaoppisuuden ja nopeuden mukaan
Katsomoon kertyi lähes uimaranta-asuista kansaa aivan tyydyttävästi. Esiintyjät olivat vierailevia tähtiä Pohjanmaan puolelta. Tiedon lisäksi netissä on tietysti myös testejä, joilla voi testata oman synesteettisyytensä. Välissä käydään kunnon käsikähmät, jotka saadaan loppumaan kiväärinlaukauksen tai moottorisahan räminän avulla… Intiimiys on vaarassa, kun kolme vierekkäistä kesämökkiä vilisee toisilleen tuttuja ja osin tuntemattomia naapuruksia. Niina Martikainen TEATTERISSA Tampereen Sähkölaitos Oy ja Leppäkosken Sähkö Oy ovat ostaneet Pikespo Investment Oy Ltd:ltä ja Janne Heinoselta osake-enemmistön tamperelaisesta IT-yhtiö Enermix Oy:stä. Niina Martikainen Kun musiikki maistuu siniseltä MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Jos näkee ja kokee asioita, joita muut eivät, saa helposti kummallisen leiman.” PARKANO ”Käkkärin kesäteatterin” tarjonta kilpaili 16.7. Erityiskiitos on annettava ryhmän kielelle – ehtaa eteläpohojalaasta tuloo joka henkilön suusta. Hermoradat yhdistyvät synesteetikon aivoissa eri tavalla kuin valtaosalla ihmisistä. Ilmajokelaisten esitys on ollut ohjelmassa jo runsaat kaksi vuotta sitten, Kesälempeä esitettiin talvella 2016, sisäteatterina Ilmajoen kunnantalossa. Enermix Oy tuottaa kiinteistöjen olosuhdepalveluihin ja energiaratkaisuihin liittyviä älykkäitä etävalvontaja ohjauspalveluita. Ja pisteenä i:n päällä runoilee kitaristi Pate (Mikko Hakoniemi). Suuttunut ihminen näkee punaista. Sovittaja Leena Koivula on tapansa mukaan sommitellut tekstiin paikallisuuksia. Työstä se käy näyttämötaiteen tekokin. Esineiden internetiin ja uuteen teknologiaan perustuvien hajautettujen energiaratkaisujen tuomat uudet ratkaisuja palvelumarkkinat kasvavat nopeasti. Vuosien mittaan uskollisesti joka kesä esiintyneet omat parkanolaiset näyttelijät päättivät pitää välivuoden ja vapaan suven. Yksi yleisön suosikkihahmo, Kimmo Kotasen esittämä seksuaaliterapeutti Ilpo, piirtyy tyypillisesti pilakuvamaiseksi homomieheksi, ja niin vilahtaa sanailussa ”Siltsukin”, kuinkas muuten. Kun kuulin siitä, aloin pohtia, miten moni yleisesti nerona pidetty kuvataiteilija, muusikko tai kirjailija on ollut synesteetikko. . Rauni Virtanen Kesälempeä komedia Käsikirjoitus Tiina Brännare & Eppu Nuotio Ohjaus & sovitus Leena Koivula Rooleissa 7 näyttelijää Es. Asian selittämisen muille on moni kokenut turhauttavaksi. Nämä ovat useimmille meistä kielikuvia, mutta joillekin todellisia havaintoja. Vanhoja mestareita joudumme arvioimaan heidän työnsä perusteella, mutta nykyjulkkiksista laulaja Diandra on kertonut avoimesti omasta synestesiastaan. Väri ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen havaintotapa. Leppäkoski mukaan Enermixin omistajaksi. Semmoinen tilanne olisi sentään paha menetys. heinäkuuta 2018 7 Rakastuneet katsovat toisiaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Käsikirjoituksen vitsikkyys hörähdyttää katsojia. Puheessa vilahtaa muutama ihan oma sanakin; muun muassa isästä käytetty nimitys on muualla maassa tuntematon. Mikä joskus oli tragediaa, korjaantuu onnelliseksi yhteiseloksi. Kyky kuitenkin katoaa suurimmalta osalta kasvaessa, sillä synesteetikkoja arvioidaan olevan ehkä prosentin verran väestöstä. Jokainen hahmottaa maailman omalla tavallaan joka tapauksessa. . Nimi on kreikkaa ja tulee sanoista syn (yhdessä, myötä) ja aisthesis (aistimus, tunteminen, kokeminen). Ilmiö on hyvin mielenkiintoinen. Sitä paitsi leimaaminen on turhaa; lukemissani haastatteluissa kukaan tällä ominaisuudella varustettu ei ole kärsinyt siitä millään lailla. Paljastuu tosi vanhakin, aikanaan hedelmää kantanut suhde. En tehnyt, koska ilmiön kuvauksen perusteella osaan kyllä sanoa, että minulta ominaisuus puuttuu. Ilpon touhuja seuraa suorastaan myötätuntoisesti, kun yritykset löytää kumppani jäävät tuloksetta. Leppäkoski on hyödyntänyt Enermixin palveluita vuodesta 2014. Äidillinen Anna-viiva-Liisa (Päivi Metsomäen hahmossa) järjestelee toisten asioita ja omiaankin. . Hyvä sentään, ettei Käenkosken näyttämö jäänyt käyttämättä tänäkään suvena. Äänet saattaa vaikkapa haistaa tai maistaa. Tai ehkä kansa jo oli saanut päivän mittaan tarpeekseen Trumpista ja Putinista ja halusi kevyttä kesäiloittelua helteiseen iltaan. Väitetään, että kaikki vauvat ovat synesteetikkoja. – Olemme pystyneet kasvattamaan palveluliiketoiminnan liikevaihdon kahdessa vuodessa nollasta lähes 400 000 euroon, vuosittainen kasvu on ollut yli 200 prosenttia, toteaa Enermixin toimitusjohtaja Janne Heinonen. Tässä asiassa toivoisin siis olevani vielä vähän vauva. ”Heilahtiko sulla yhtään sydämestä?” Takuuvarma aihepiiri kesäteatterinäytelmällä on parisuhdepiirileikki, jossa kumppanit vaihtuvat – ja lopuksi ollaan taas sen vanhan rakkaan kanssa käsikkäin. Eräässä kokeessa todettiin, että puhetta silmät kiinni kuunnelleilla synesteetikoilla aktivoitui aivokuoressa myös värejä havaitseva alue. Vuonna 2015 yhtiö teki strategisen päätöksen keskittyä digitaalisiin palveluihin ja luopui kokonaan urakointiliiketoiminnasta. Alun melko kovaääninen odotusmusiikki on varmasti valittu jollain perusteella, mutta sen tyyli tuntuisi vähän sotivan näytelmän maalaistunnelmaa vastaan. Ilman muuta on selvää, että näytelmä sopii erinomaisesti Käenkosken ulkoilmanäyttämölle, jolla ryhmän itse rakentamat ”kesämökkilavasteet” palvelivat juonen kulkua kuten piti. Mutta makuasioista ei sovi kiistellä. – Sähköja lämpöasiakkaamme ovat kasvavissa määrin olleet kiinnostuneita uusien teknologioiden mahdollistamista älykkäistä energiaratkaisuista, kertoo Leppäkosken Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Juha Koskinen. Ja katsojille jää hyvä mieli. ”Vanha jauhomakkara” Kahden naisen loukussa kipuileva Nakki (Juha Vierikko) yrittää sopeutua nuoreen, vaativaan heilaansa Cisuun (Ulla Viitala), vaikka on ilmeisen kiinni entisessä armaassaan Herkussa (Jaana Nokso), jonka sydämenhaavat edelleen kirvelevät. Voisiko se johtua siitä, että maailma näyttäytyy heille oikeasti toisenlaisena. Synestesia ilmenee eri henkilöillä yksilöllisesti, ja esimerkiksi numero yksi voi olla yhdellä keltainen ja toisella vihreä, tai sitten se tuoksuu ruusulta tai maistuu kitkerältä. Jos ihmisellä on ominaisuus nimeltä synestesia, hän saattaa nähdä kirjaimet, numerot ja sanat vaikkapa väreinä. Erilaiset pinnat ja niiden koskettaminen voivat aiheuttaa tunnetiloja ja aistihavaintoja. Paitsi silloin, kun he ovat törmänneet kanssaihmisiin, joiden on ollut mahdotonta ymmärtää synesteetikon tapaa nähdä ympäristönsä. Onneksi näin ei ole enää. Ilmajoen Ns:n Nakkiteatteri Parkanon Käenkosken kesäteatterissa Kauniita ja rohkeita omalla porukalla Nakki (Juha Vierikko) tulee mökille kuhertelemaan uuden kultansa kanssa, mutta naapurimökissä majaileekin ex-vaimo Herkku (Jaana Nokso). Jos näkee ja kokee asioita, joita muut eivät, saa helposti kummallisen leiman. Torstaina 19. menestyksekkäästi kiinnostavuudessa median tarjoaman suurvaltajohtajien vierailun seikkaperäisen selostuksen kanssa. Hänen tapansa nähdä ja kokea tuntuu paljon rikkaammalta kuin omani, jossa sanomalehden kirjaimet ovat vain mustaa valkoisella ja hyvä musiikkikappale vain kuulostaa hyvältä. Jälleen kerran täytyy todeta, että sähköinen äänentoisto harhauttaa etsimään puhujaa näyttämöltä väärältä suunnalta – vai olenko ainoa, joka moisesta hämääntyy. Mutta milloin me muka täydellisesti ymmärtäisimme toistemme kokemuksia muutenkaan. Myös musiikki, viikonpäivä ja kuukaudet voivat olla tietynvärisiä. Tauot pyrkivät usein venymään ja jäämään pysyviksi. Menneinä aikoina synesteetikkoja saatettiin pitää hysteerikkoina tai hulluina. Taiteilijat ovat kautta aikojen pystyneet välittämään muille jotakin sellaista, mitä nämä eivät ole sitä ennen pystyneet edes kuvittelemaan. Masennuksessa elämä näyttää mustalta. Kävi vähän kateeksi, kun Diandra haastattelussa kuvaili musiikkiin, tunnetiloihin ja sanoihin liittyviä väriaistimuksiaan. Appi (Arto Pekkanen) sekoittaa tilanteita ”nauttineena”
Iina Puskala jatkaa vuoden jokapäiväistä maratonurakkaansa. – Yleensä Saraste on aina täynnä. Sievi-Korte kertoo, että vapautuviin omakotitaloihin on heti kysyntää. Viitaniemi hoitaa Sarasteen juoksevia asioita. Uusia perinteitä syntyy ideoiden Tapahtumiakin on kyläyhdistyksessä ideoitu ihan viime vuosina. Juhlia ja tapaamisia he voivat järjestää kerhohuoneessa, johon mahtuu parikymmentä henkeä. Hänellä oli yökylässä pojantyttärensä Sofia Viitaniemi. Paikalle kutsuttiin asukkaiden lisäksi muitakin kylän ikäihmisiä. Samassa rakennuksessa on myös sauna ja pyykkihuone. Tampereella hän juoksee jäniksenä puolisonsa Mikan kanssa. He juoksevat matkan määräajassa, tässä tapauksessa 5 tunnissa, jotta muut voivat säätää vauhtinsa heidän mukaansa. – Kovasti vanhukset tykkäsivät, joten voi olla, että teemme tapahtumasta perinteen, sanoo yhdistyksen rahastonhoitaja Sinikka Myllyviita. Paikalla on silloin 7 naista, mutta ei enää miehiä, Irja Sievi-Korte sanoo. Iina Puskala juoksee usein sisällä juoksumatolla. Ulkolenkit hän pyrkii ajoittamaan aamuun. Yhteensattumien vuoksi tuli peruuntumisia, joten matkalla oli 27 osallistujaa. Puskala oli kuvitellut haamurajan rikkoutuvan vasta ensi vuoden keväällä. Lenkeillä on ollut mukana 25–30 henkilöä. Kuuma sää ei ole pysäyttänyt urheilijaa. Ikäihmisille on kahdessa talossa yhteensä 8 asuntoa. Mukana on usein myös puoliso Mika Puskala. Uusi ennätys on 3.57. Joskus on ollut asukkaita tullut muualta, mutta tällä hetkellä kaikki ovat omalta kylältä tai oman kyläläisten sukulaisia, kertoo Ritva Viitaniemi. Sarassa toimii muitakin yhdistyksiä, kuten Saran maaja kotitalousseura, joka vastaa myös kylätalosta. Eläkeläiset asuvat Sarasteessa omassa rauhassaan. Yhdistystoiminnassa ei väkeä liiemmälti ole, mutta uusia asukkaita kylän taloihin löytyy. Aikanaan muualle muuttaneetkin pitävät yhteyttä. – Juuri minulta kysyttiin, että olisiko kylässä yhtään taloa myynnissä. Viime loppiaisena kyläyhdistys järjesti jouluruokailun loppiaisena kylän ikäihmisille vanhustentalo Sarasteella. Tällä hetkellä on vapaana kaksi yksiötä, mikä on poikkeuksellista. Kokouksia pyrimme pitämään pari kertaa vuodessa. Tehtävässä on vierähtänyt noin 30 vuotta. – Ehdin aamusella aloittaa ennen kuin poika herää. – Kävellen menee noin 9 tuntia, Puskala sanoo. Torstaina 19. Hän huolehtii esimerkiksi kerhohuoneesta ja hankkii tarvittaessa paikalle huoltomiehiä. Joidenkin kanssa on kävelty. Puskalat juoksevat kotimaisemien lisäksi virallisissa maratontapahtumissa. – Nuorempaa polvea ei enää löydy mukaan kyläyhdistyksen toimintaan. Saraste on yleensä aina täynnä asukkaita Saran kyläyhdistyksen rahastonhoitaja Sinikka Myllyviita ja puheenjohtaja Irja Sievi-Korte pitävät yhdistyksen toimnintaa yllä. Anopin tuuppausta pidettiin kolmenakin kesänä, mutta sitten loppuivat anopit, tai ainakin heidän intonsa olla vävyjensä tuupattavana kottikärryissä. Tampere Maratonissa ensi kuun lopussa Iina ja Mika Puskala toimivat jäniksinä. Ensimmäisenä nimensä kirjasi hankkeen alullepanija Sakari Yli-Kauhaluoma. Kävellen menee yli työpäivä Jokapäiväiseen juoksemiseen menee 5–6 tuntia. Ritva Viitaniemi hoitaa Sarasteen juoksevia asioita. ” Juuri minulta kysyttiin, että olisiko kylässä yhtään taloa myynnissä.” Sara on kysytty asuinpaikka NIINA MARTIKAINEN KARVIA Iina Puskala aloitti viime marraskuun alussa vuoden urakan, jossa hän juoksee maratonin joka päivä. ” Kuukausi sitten alitin ensimmäistä kertaa 4 tuntia.” NIMIPÄIVÄSANKARI. Maratontaival jatkuu myös jäniksenä MAARIT LEHTO SARA Sarasteen vieraskirja kertoo, että vanhustentalon avajaisia vietettiin kesäkuussa 1989. Jäniksillä on selässään numeromerkintä tavoiteajasta ja päässään tietysti pupunkorvat. Yleensä parin– kolmen yön reissulle löytyy helposti 40 lähtijää. Suurin osa on juossut koko maratonin, osa puolikkaan. Puskalan 8-vuotiaan pojan Ronin kesälomaaamut sujuvat nukkuessa. Projekti jatkuu edelleen, ja kehitystä juoksijana on tullut. heinäkuuta 2018 8 MAARIT LEHTO SARA Irja Sievi-Korte on toiminut Saran kyläyhdistyksen puheenjohtajana niin pitkään, ettei hän edes tiedä tarkkaa vuosilukemaa. Aktiivisiin toimijoihin kuuluu myös Saran Metsästysseura, joka parhaillaan rakentaa lahtivajan Saran kylätalon tontille. Heitä osallistuu myös kyläyhdistyksen jokakesäiselle retkelle, joka tänä suvena tehtiin Kajaaniin. – Olen pelännyt, että vauhti katoaa tämän urakan myötä, mutta kuukausi sitten alitin ensimmäistä kertaa 4 tuntia, Puskala iloitsee
Haastepyöräilyn arvontapalkinnot voi noutaa kunnantalon neuvonnasta viikolla 31, kun kunnantalon väki palaa lomilta ja virasto on auki kaikelle kansalle. Yllättävän monet kuntalaisista ovat täyden kympin pyöräilijöitä. Keskimäärin pyöräilyn oheistapahtumissa on käynyt satakunta kuntoilijaa ja kaikkiaan 1 022. Willi Karvia tuotteen saavat Mauno Vihola, Mika Puskala ja Sirpa Törmä. Hyvän mielen hinnat (4.95/kg) (12.72/kg) (8.29-8.47/kg) (2.23/kg) Paninit 235g Atria perhetilan viljaporsas fileepihvi 235-240g naturell tai pippuri Atria atrilli grillimakkara 400g Hinnat voimassa to 19. Monelle pyöräilystä on tullut elämäntapa, joka pitää mielen virkeänä ja kropan vetreänä. Viikkoarvonnoissa onnetar on suosinut kampanjapaidalla seuraavia henkilöitä: Markku Lyly, Markku Kaappola, Arvo Hautala, Katariina Raiskio, Simo Myllyviita, Raimo Mannila, Ossi Kannisto ja Urpo Tuokkola. Henkilökohtainen pyöräilypassi on kätevä kannustin, joka ohjaa päivittäin polkaisemaan vähintään kymmenen kilometriä ja kutsuu joka viikko uuteen haastepyöräilytapahtumaan. He polkaisevat vaivatta päiväpisteen ja ovat käyneet kesän jokaisessa oheistapahtumassa. Ensi sunnuntaina Karvian Matkailuyhdistys kutsuu kaikki kuntalaiset tervetulleeksi lentokentän laavulle Kanttiin. Palvelemme 8-21 ma-la halpahalli.fi 24/7 á 2.49 (2.77/l) 2.99 kpl 1.99 ras 0.99 kpl classic maitosuklaa-vadelma jäätelöpuikko 73g (13.56/kg) (4.95/kg) Ziip! Zips perunalastut 200g t klaa-vadelma (0.39/l) sis. Haasteissa väkeä keskimäärin sata Kesän pyöräilyhaasteita on takana yksitoista ja toiset mokomat vielä edessä. Lämpimät aurinkoiset säät kutsuvat pyöränselkään ja yhdistysten pyöräilyhaasteet kannustavat sosiaalisiin tapahtumiin. pantin 0,40 Rajoitus 3plo/talous ziip! premium limsat 1,5l Cola, Jaffa tai Lemon lime 0.89 pkt suomalaista Mansikkaa päivän hintaan! Säävaraus! serla hellä wc-paperi 32rll tai talouspaperi 20rll 9.89 säkki (0.31-0.49/rll) SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Ilmat ovat suosineet Karvian pyöräilykesää. Perjantai-illan auringossa ja lämmössä väki viihtyi pitkään ja sai samalla ihastella perhekodin upeaa ja värikästä puutarhaa. – la 21.7.2018, ellei toisin mainita (vain kotitalouksille). Aivan saman määrän väkeä innostivat liikkeelle Karvian VPK:n naiset haasteellaan viime sunnuntaina. heinäkuuta 2018 9 Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Onneksi VPK:n naisten tarjoilut palauttivat nestevajaukset ja energian onnistunutta kotimatkaa varten. Torstaina 19. Alkkian kylätoimikunnan haasteen Leena ja Antti Hautakorven pihapiiriin vastaanotti 98 pyöräilijää. Kelit suosivat pyöräilyharrastusta Karviassa VPK:n naisten pyöräilyhaaste houkutteli 98 kuntoilijaa nauttimaan paloaseman viileydestä.. Heinäkuun puolessa välissä tehdyn välilaskennan mukaan pyöräilysuorituksia on tehty yhteensä 8 851. Kangasmetsässä ja luonnon keskellä sijaitseva laavu on yksi perheiden suosituimmista retkeilykohteista. Paloaseman halli tarjosi viileän ja kaivatun levähdyspaikan pyöräilijöille, sillä lähes kolmenkymmenen asteen helle vie mehut reippaammaltakin kuntoilijalta. Suosituimmat kirjauspisteet ovat Kirkonkylä, Sarvela, Karviankylä ja Kantti. Pyöräilysukat saivat Pauli Valkama, Tuire Aho, Anna Kuusisto, Joni Kaunisto ja Marjatta Lehtimäki. Näitä liikuntapalvelujen liikkuvia mallikuntalaisia ovat Esa Nikola, Rauni Mäenpää, Mirja Halme, Tekla Rajala ja Helena Ala-Rämi. Karvian niukka häviö Satakunnan haastepyöräilyssä ei ole lannistanut uskollisia kuntalaisia, sillä tunnetusti oman tiensä kulkija jatkaa villiä pyöräilytahtia aina syyskuun loppuun saakka. Samaan sarjaan liikkuvista esimerkeistä voidaan lukea muutaman päiväpolkaisun tai tapahtuman väliin jättäneet Marja-Leena Kaappola, Tuire Aho, Kaarina Teerioja, Anna-Liisa Mäki-Tarkka ja Eija Iso-Karvia
Samoin se laskee automaattisesti koron ja kirjauksen tehtyään poistaa kortin koneesta. Aureen kesäseurat Auramolla klo 18. 25.7. Annen Taidekahvila: Heinäkuussa avoinna joka päivä: lauantaisin klo 11–16, muina päivinä (myös sunnuntaisin) klo 11–18. 22.7. 26.7. MENOT PARKANO Alaskylän kyläseura ja metsästysseura järjestivät yhdessä lapsille luontoja eräpäivän Alaskylän kylätalolla lauantaina. Parkanon kirkko: Tiekirkko avoinna 19.8. Etelän hetelmä viimeisen kerran sunnuntaina. Kihniö 21.7. Saunailta Poikkeusharjussa klo 17. Haluaisin innostaa nuoria tämän hienon ja monipuolisen harrastuksen pariin. Kesäteatteri: Etelän hetelmä – Tosiroudari Pyhäniemessä klo 19. saakka arkisin klo 10–16. Kallion kesäseurat Vanhassa pappilassa klo 18. 26.7. 22.7. Päivän järjestämiseen saatiin avustus Riistanhoitoyhdistykseltä, joka suhtautui erittäin positiivisesti tällaiseen aktiivisuuteen ja yhteistyöhön. Y-S 19.7.1968 Parkano 19.7. Kirjaajalta kone säästää monta työvaihetta. Ohjelmassa oli muun muassa vihdan tekoa, ammuntaa, linnunpöntön nikkarointia, linnunmetsästysnäytös noudon kera, lintupaistin valmistusta, luontopolku, metsästyskoiriin tutustumista ja hoitoa sekä ongintaa. Kesälempeä-näytelmä Käenkosken kesäteatterissa klo 19. 24.7. Asiakasmäärän lisääntyessä onkin mainittu seikka ollut hyvin tärkeä lähtökohta päättäessämme nykyaikaisen kirjanpitokoneen hankkimisesta, kertoi pankinjohtaja Matti Laiho Parkanon Säästöpankista. Naisten maakuntasarjan pesäpallo-ottelu Kankaanpään Mailajuniorit – Hämeenkyrön Räpsä koulukeskuksen urheilukentällä klo 18. Elokuvat Sirius, Parkano: Mamma Mia! Here we go again pe-su, ti-to klo 19. syyskuuta asti joka päivä klo 12–17. Iltakahvila avoinna koko kesän ma–pe klo 16–20. Ammuntaa, lintupaistia, koiria ja onkimista Aallon Timo Alaskylän kyläseurasta tekee vihtoja lasten kanssa. Messu kirkossa klo 10. Esimerkiksi säästötilin kirjauksia tehtäessä ei kirjaajan tarvitse muuta kuin asettaa kulloinkin kysymyksessä oleva kortti syöttölaitteeseen; sen jälkeen kone asettaa kortin oikealle kohdalleen eli etsii kortista seuraavan vapaan rivin, johon kirjaus voidaan suorittaa. Aureen kesäseurat Auramolla klo 18. Vanha Puumila: Kesänäyttely. Oma SP -kisat 5–12-vuotiaille Pahkalanniemen kentällä klo 18. saakka klo 10–16. Näyttelyt ja museot Parkanon Seudun Automuseo: avoinna heinäkuussa joka päivä klo 10–16. – Itse koen myös, että tällaiset maksuttomat tapahtumat ovat tärkeitä, jotta jokaisella lapsella on samanlainen mahdollisuus osallistua, Maria Lammentausta sanoo. saakka ke–su klo 11–17. Galleria Raamikko: taidenäyttely ma–pe klo 9–17, la klo 10–13. Päivään osallistui 20 alaasteikäistä lasta. Luontoja eräpäivä sai niin hyvän vastaanoton, että sellainen tullaan varmasti järjestämään ensi vuonnakin. 26.7. Satutuokio kirjastossa klo 10–10.30. Laura Jokisalo. Paikallinen RHY avusti tapahtumaa Lammentaustan mukaan ajatus luontoja eräpäivästä otettiin innolla vastaan Alaskylän metsästysseurassa, ja kyläseuraa pyydettiin mukaan talkoisiin. – Itse harrastan metsästystä, pääasiassa ketunmetsästystä ajavilla koirilla. StandUp Jaakko Saariluoma, Heikki Vilja ja Antti Haapala Pyhäniemessä klo 18. 24.7. Kihniön kirkko ja kotiseutumuseo: avoinna 3.8. Kun sisäinen kirjanpito on nopeata ja joustavaa, jää henkilökunnalle yhä enemmän aikaa asiakaspalvelun kehittämiseen. Metsämuseo: avoinna 5.8. Messu kirkossa klo 10. Taidekahvilassa esillä Kari Kuirinlahden akvarellitaidenäyttely Kepeästi kesään 29.7 saakka. Myös tuomarikortit löytyy, sekä kettuettä jänispuolelle joten aikaa kuluu myös ajokoepuolella. Kesäillan musiikkia Harjun kappelissa klo 19. Virsi-ilta Kanttin koululla klo 18. Ajatuksena oli, että nuoria tulisi innostaa eräharrastukseen ja antaa positiivisia kokemuksia luonnosta. Karvia 22.7. 22.7. 24.7. Aitonevan turvemuseo: avoinna 2. heinäkuuta 2018 10 Uusi kirjausautomaatti käyttöön Parkanon Säästöpankissa Uudenlainen raksutus kantautuu asiakkaiden korviin Parkanon Säästöpankin kirjanpitohuoneesta. Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa klo 10. Maria Lammentausta on ollut järjestämässä Kankaanpäässä vastaavia, tosin koko viikonlopun kestäviä eräleirejä ja halusi nyt järjestää jotain myös kotipaikkakunnallaan. Pankin pääkonttorissa on astuttu askel kohti tietokonekautta hankkimalla Exacta Multitronic kirjanpitokone. Harjun hautausmaakuljetus, lähtö srk-talolta klo 12. 25.7. Torstaina 19. Annettujen lukujen perusteella kirjanpitokone suorittaa automaattisesti yhteenja vähennyslaskut sekä tekee kirjauksen. Parkanon kirjasto: Alissa Kosken näyttely Fabula nemoris -puiden tarina heinäkuun ajan. 19.7. 24.7. Iltapäivätanssit Käenkoskella klo 13–17. 19.7. Kylälle oli mietitty jotain lasten tapahtumaa, ja kylätalo on loistava paikka erilaisten tapahtumien järjestämiseen
RISTIKKO 29 Palauta ristikko 2.8.2018 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva, Nuijamiestentie 1, 39100 HÄMEENKYRÖ Yhteystiedot mukaan. oli iso + Ag Cl on riemu järvi saari muistio HETI ku rr e jätti lainen “ “ “ landen juttu sävellys LAIJo si f pytinTYÖTÄ tetus Rem u pek 8 Tuukka lyhyesti KUULhyvin LA kejä . V O I T T A J A T Ristikon 26 vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Marketta Verkkosaari-Viitala Kyröskoskelta, Pirkko Sarkkinen Viljakkalasta ja Marja Sirkka Hämeenkyröstä. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä HUOLITELTUJA valtaakin PIDETTYJÄ sumuinen huonekalusiirtouma mi pitkä TIEHYT TA“ SÄHKÖvauvan vaaZato TUUMORI SITOO huvittava yllättäväkäänteinen AIT IO MOITE pantomiimi ainainen HOJA A ht i Japanin sovittu homma korisW al tin -LA PSI johtavat veisua -1. heinäkuuta 2018 11 . R 26 VIIKON LISTA Järvi-Ylä-Satakunta Ahvenlampi (Parkano) Ahvenlampi (Parkano) Ahvenlampi (Parkano) Ahvenuslampi (Parkano) Alinen Kirjasjärvi (Parkano) Alinen Lehmilampi (Parkano) Alkkianlampi (Parkano) Aurejärvi (Parkano, Ylöjärvi) Hakojärvi (Parkano) Hakojärvi (Kihniö, Parkano) Hanhijärvi (Parkano) Hanhilampi (Parkano) Hankalampi (Parkano) Hankojärvi (Parkano) Harjulampi (Parkano) Haukilampi (Parkano) Haukkalampi (Kihniö) Hautalampi (Parkano) Heinilampi (Kihniö) Heinilampi (Parkano) Hirvijärvi (Kihniö, Parkano) Hoseusjärvi (Parkano) Hotakanlampi (Parkano) Häädetjärvi (Parkano) Iso Hanhilampi (Parkano) Iso Keisarijärvi (Kihniö) Iso Kivijärvi (Kihniö, Ylöjärvi) Iso Kivijärvi (Parkano) Iso Kivijärvi (Parkano) Iso Kokonlampi (Kihniö) Iso Korpijärvi (Kihniö) Iso-Koura (Karvia, Parkano) Iso Luppolampi (Kihniö) Iso Madesjärvi (Parkano, Kurikka) Iso Mujujärvi (Karvia, Kurikka) Iso Pelijärvi (Parkano) Iso Ristiharjunlampi (Parkano) Iso Salmilampi (Karvia) Iso Somerojärvi (Parkano) Iso Särkijärvi (Parkano) Iso-Valkiainen (Parkano) Iso Venesjärvi (Parkano) Iso-Visuri (Parkano) Jaakkolanjärvi (Parkano) Joutsenlampi (Parkano) Jouttenjärvi (Parkano) Jouttijärvi (Kihniö, Ylöjärvi) Jänisjärvi (Kihniö) Jänisjärvi (Parkano) Jänisjärvi (Parkano) Jänislampi (Kihniö) Jänislampi (Parkano) Kairolampi (Parkano) Kakkurilampi (Kihniö) Kalliojärvi (Parkano) Kangaslampi (Parkano) Kangaslampi (Parkano) Kangaslampi (Parkano) Kangas-Lyly (Karvia) Kankarilampi (Kihniö) Kankarinjärvi (Kihniö) Karhujärvi (Parkano) Kartiska (Parkano) Karvianjärvi (Karvia) Kauralammi (Karvia) Keidaslampi (Parkano) Keidaslampi (Parkano) Keski-Koura (Parkano) Kiimalampi (Parkano) Kirjaslampi (Kihniö, Parkano) Kirkkojärvi (Karvia) Kirkkojärvi (Parkano) Kivilampi (Parkano) Kivilampi (Parkano) Koirajärvi (Parkano) Koivulampi (Parkano) Kokonlampi (Kihniö) Kolhonlampi (Kihniö) Kolulampi (Parkano) Korhosjärvi (Kihniö) Korpijärvi (Parkano) Korpilampi (Parkano) Kotalampi (Kihniö) Kotojärvi (Parkano) Kovesjärvi (Parkano) Kuivasjärvi (Parkano) Kukkaroinen (Parkano, Ylöjärvi) Kuuhimojärvi (Parkano) Kylmälahti (Kihniö) Kärppäjärvi (Parkano) Lamminpohjanlammi (Parkano) Launoslampi (Kihniö) Lavajärvi (Kihniö) Lehtijärvi (Parkano) Lehtolampi (Parkano) Liesijärvi (Parkano) Liesilampi (Parkano) Linnanjärvi (Parkano) Lokalampi (Parkano) Lylyjärvi (Parkano) Löyttylampi (Parkano) Maantielakso (Karvia) Majajärvi (Parkano) Majalampi (Karvia) Marjolampi (Parkano) Markkolanlampi (Parkano) Matolammi (Karvia) Metsäjärvi (Parkano) Mustajärvi (Karvia, Parkano) Mustalammi (Karvia) Muuraslampi (Parkano, Ikaalinen) Naarmijärvi (Kihniö) Nerkoonjärvi (Kihniö) Neva-Lyly (Karvia) Niemenlampi (Parkano) Niskoslampi (Kihniö) Nivusjärvi (Parkano) Nivuslammi (Karvia) Ojajärvi (Karvia) Ojajärvi (Kihniö) Ojalampi (Parkano) Onkilampi (Parkano) Paattanlampi (Parkano) Palolampi (Kihniö) Parkanonjärvi (Parkano) Paskolampi (Kihniö) Paskolampi (Parkano) Peräjärvi (Parkano) Petäjäjärvi (Parkano, Ylöjärvi) Petäjälampi (Kihniö) Pieni Salmilampi (Karvia) Pikku Harjulampi (Parkano) Pikku Keisarilampi (Kihniö) Pikku Kivijärvi (Kihniö) Pirttijärvi (Parkano) Pitkäjärvi (Parkano) Pitkäjärvi (Parkano) Pirttilampi (Kihniö) Poikkeusjärvi (Parkano) Pääjärvi (Kihniö) Raivolampi (Parkano) Rajalampi (Kihniö) Rapalampi (Parkano) Rastiaisjärvi (Karvia) Rautalampi (Parkano) Reppulampi (Parkano) Rihkaanjärvi (Parkano) Riuttas-Ahvenus (Parkano) Riuttasjärvi (Parkano) Ruojärvi (Parkano) Ruonanlampi (Parkano) Saaresjärvi (Parkano) Saarijärvi (Parkano, Kurikka) Sammatinlampi (Parkano) Sokalampi (Parkano) Sompajärvi (Parkano) Sulkuejärvi (Kihniö) Suomijärvi (Karvia) Syväjärvi (Kihniö) Syyslampi (Kihniö) Särkijärvi (Kihniö) Tarsianjärvi (Kihniö) Teerijärvi (Parkano) Teerilampi (Kihniö) Teerilampi (Parkano) Tervajärvi (Parkano) Tervajärvi (Parkano) Tärräjärvi (Parkano) Untilanlammi (Parkano) Vahojärvi (Parkano) Valkeinen (Parkano) Valkiainen (Kihniö) Vatajanjärvi (Parkano) Vatavesi (Parkano) Vehkalampi (Parkano) Vehkapurunlampi (Parkano) Vehkari (Parkano) Visurinlampi (Parkano) Vuorijärvi (Parkano) Vähä Hanhilampi (Parkano) Vähä Hirvijärvi (Kihniö) Vähäjärvi (Karvia) Vähäjärvi (Parkano) Vähä Kokonlampi (Kihniö) Vähä Korpijärvi (Kihniö) Vähä-Kuuhimo (Parkano) Vähä Pelijärvi (Parkano) Vähä Ristiharjunlampi (Parkano) Vähä Somerojärvi (Parkano) Vähä Särkijärvi (Parkano) Vähä Valkijärvi (Parkano) Vähä Venesjärvi (Parkano) Vääräjärvi (Parkano) Ylinenjärvi (Parkano) Ylinen Kirjasjärvi (Parkano) Ylinen-Kuusijärvi (Parkano) Ylinenlampi (Parkano) Ylinenlampi (Parkano) Lähde: Järviwiki, Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelu. Torstaina 19. NIMI: OSOITE: PUHELIN: . Arvomme palkintoja
heinäkuuta 2018 13 LLEEEHHHDDDDEENNN OOOMMAAAA LLOOOGGGOO Netistä löytyy monenlaista tarinankertojaa. Kuka kuiskuttaa uutiset korvaasi?. Vaikka uutisointi pyörii kellon ympäri, lukijan on pystyttävä luottamaan siihen mitä näkee. Tartu siis rauhallisin mielin paperiin, selaimeen tai kännykkään ja lue sanomalehtiä. Onneksi sanomalehtien tehtävä lahjomattomana tiedon välittäjänä on ja pysyy välineestä riippumatta. Torstaina 19
Ossi Viitanen 18, 7. Jahtipäällikkö Ko i l l i s Pa r k a n o n Eränkävijät. Palkinnot jaetaan sekä katujuoksuissa että yleisurheilukisoissa kisavaatimukset suorittaneet. klo 16–18. Anni Ylilammi 1 205, 2. T6 1. Elli Heiniluoma 614, 2. Matilda Koivuniemi 332, 5. T13 1. Kesäkokous Vatajankylän va n h a l l a ko u l u l l a perjantaina 27.7. Niclas Mustasilta 6. Miisa Salo 264, 4. P9 1. P6 1. Hirvimiesten kokous heti kesäkokouksen jälkeen. Inna Nivus 20, 6. P9 1. Matilda Koivuniemi 17, 7. T10 4-ottelu: 1) Liina Laine LauttLu 833, 2) Jenna Pelkonen KiukKi 683, 3) Minea Yli-Kärkelä ParkU 533, 4) Senni Kautto ParkU 502, 5) Vilma Koski PorinYU 477, 6) Inka Kuusiluoma ParkU 465, 7) Ronja Niemenmaa ParkU 455, 8) Oona Heino ParkU 393. Ilmoittautumiset Airille pe 20.7. KESÄKISOJEN PALKINTOJENJAKO Urheilukentällä tiistaina 24.7.2018 klo 18.00. P5 1. Kihniön Keskustanaisten saunailta 26.7. Vasemmalta Kiukaisten Kisailijoiden Jenna Pelkonen, hopeaa, Lauttakylän Lujan Liina Laine, pm-kultaa, ja Parkanon Urheilijoiden Minea Yli-Kärkelä, pronssia. Venla Lastula 1 160. Hallitus Syksyn hirvijahtiin aikovat ilmoittautuminen kesäkokouksen jälkeen. Jessika Koivumäki 19. tuloksia myös www.ylasatakunta.?. Miika Kannisto 30. Siiri Salminen 280, 7. Jenna Hautakorpi 30, 2. näytäntöön ”Mummon mökki” vielä muutama paikka vapaana. P10 1. Antti Kokko 30. P5 1. Karvian liikuntapalvelut Karvian kunta Kärkikulmantien VUOSIKOKOUS 5.8.2018 klo 14 Pilvi Kärkelällä. Aada Laitinen ja Anni Ylilammi 29. Harjoitusammunnat Visurin hirviradalla seuraavasti: Su 5.8. Veera Alatalo 27. klo 17 Kytötuvalla. Lenni Koskinen 27, 3. ja 25.8. T12 5-ottelu: 1) So?a Sivunen PorinYU 1516, 2) Vilma Laaksonen PorinYU 1201, 3) Emmi Sirén ParkU 1184, 4) Maisa Aarikka PorinYU 1003, 5) Emmi Niemenmaa ParkU 860, 6) Iida Mikkelsson PorinYU 810, 7) Milja Perälä PorinYU 751. Peppi Viitanen ja Siiri Salminen 21, 5. Alisa Heiniluoma 30, 2. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat. Emilia Anttila 252. Tervetuloa. Tervetuloa. Kokouksen jälkeen lasketaan riistakolmio. klo 12–14. Eino Nivus 12, 8. klo 13–17. Maija Kannisto 27. Vanessa Hietikko 554, 3. klo 18 alkaen. Ilona Nevala 711. mennessä puh. klo 16–18, su 16.9. Miisa Salo 30, 2. Amanda Alvari 29 pistettä, 2. S ä ä n t ö m ä ä r ä i n e n kesäkokous la 4.8. T8 1. Hirviporukkaan ilmoittauduttava metsästyksen johtajalle kokouspäivään mennessä. Kesäkokous 27.7. Alisa Heiniluoma 1 118, 3. Yleisurheilussa 5–8-vuotiailla oli vaatimuksena suoriutua kolmesta lajista ja yhdeksän ikävuodesta ylöspäin aina viidestä lajista. klo 14 seuran majalla. Valtteri Koivisto 198, 5. Palkituksi tulevat kaikki kolmeen katujuoksuun osallistuneet kuin myös ne yleisurheilijat, jotka ovat suorittaneet kesäkisoissa kaikki ikäluokkaan kuuluvat lajivaatimukset. Hirvija peuramiehille joko läsnäolo tai edustus pakollinen. P13 5-ottelu: 1) Joona Nurmi NoormNo 1642, 2) Janne Pajunen PorinYU 1147, 3) Matias Henttinen KokemKV 0. Kahvija pullatarjoilu – myynnissä arpoja ja makkaraa. Peppi Viitanen 316, 6. Edustus välttämätön. Emilia Anttila 24, 4. Aada Laitinen 733, 4. P11 4-ottelu: 1) Aleksi Ahlfors RaumU 1313, 2) Samuel Jussila NoormNo 1277, 3) Juho Unkuri NakkVire 755. Nella Raitaluoma 287. Katujuoksuissa ja kesän yleisurheilukisoissa ahkeroineet urheilijat palkitaan urheilukentällä ensi viikon tiistaina kello 18. P10 4-ottelu: 1) Joose Tiensuu VammsVoi 965, 2) Onni Mäkelä UlvST 750, 3) Jeri Niinivirta UlvST 737, 4) Riki Honkanen ParkU 716, 5) Juho Viitanen NoormNo 710, 6) Aapo MäkeläUlvST 689, 7) Jone Sirén ParkU 670, 8) Oula Kuusiluoma ParkU 647, 9) Sakari Mäkelä LauttLu 610, 10) Kalle Kyösti ParkU 548. Juulia Hietaluoma 30. Tervetuloa upeaan tanssilavatunnelmaan! Kesäteatteriin Ruoveden Pyynikkilään 22.7. Minttu Aittokallio 24, 4. Hallitus kokoontuu klo 18.30. T9 4-ottelu: 1) Essi Kinnanen VammsVoi 747, 2) Matleena Peltomäki PorinYU 682, 3) Jenny Viitanen NoormNo 642, 4) Iina Poussu NoormNo 626, 5) Sara Karimäki VammsVoi 600, 6) Helmi Äärelä NakkVire 583, 7) Fanni Harju UlvST 572, 8) Iina Kause PorinYU 551, 9) Minja Mäkelä NoormNo 482, 10) Niina Paasikas KiukKi 405, 11) Vilmiina Mattila NakkVire 392, 12) Maija Wallenius KiukKi 381, 13) Emma Vaahtio UlvST 377, 14) Lotta Peltomäki PorinYU 361, 15) Ilona Rantala NakkVire 346, 16) Victoria Yli-Kärkelä ParkU 293, 17) Kiira BromanPorinYU 289, 18) Nea Kirjonen ParkU 279, 19) Alissa Naski NakkVire 237, 20) Elea Nieminen NakkVire 0. Valtteri Koivisto 22, 5 Elias Hietanen 21, 6. klo 14–16 sekä 8.9. Jahtipäällikkö seuratoimintaa Koillis-Karvian Metsästysseura r y:n kesäkokous pidetään s u 5 . Elli Heiniluoma 30, 2. Aaro Ylilammi 30. Leo Räty 30, 2. Sääntöjen määräämät asiat ja jäsenasiat. klo 17 Marjut Rahkolalla. Johtokunta Syksyn hirvieläinjahtiin aikovat kokoontuvat kesäkokouksen jälkeen. Lumia Nevala 316, 2. T11 4-ottelu: 1) Nuppu Willman NoormNo 1436, 2) Siiri Mäkelä LauttLu 1133, 3) Ella Kause PorinYU 989, 4) Anni Teronen VammsVoi 979, 5) Ella Harell PorinYU 770, 6) Emmi Vidqvist UlvST 677, 7) Elli Isometsä KanksLei 673, 8) Emilia Palomäki UlvST 653, 9) Petra Broman PorinYU 609, 10) Iida Ilander PorinTa 575, 11) Siiri Laino KanksLei 0. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. P9 4-ottelu: 1) Einari Kaipiainen UlvST 884, 2) Leevi Pein KanksLei 773, 3) Hugo Salmi VammsVoi 750, 4) Arttu Rantala NakkVire 738, 5) Paavo Jaakkola NakkVire 683, 6) Mikael Saastamoinen NoormNo 668, 7) Otto Boman NoormNo 645, 8) Santeri Rantala NakkVire 610, 9) Eino Isometsä KanksLei 593, 10) Onni Unkuri NakkVire 584, 11) Vilho WillmanNoormNo 564, 12) Kasper Naski NakkVire 558, 13) Juho Vihanto NoormNo 453, 14) Viljami Heino ParkU 363, Urho Keisanen VantSa 772. Johtokunta kokoontuu klo 16.30. Hirvija peuraporukan kokoontuminen kesäkokouksen jälkeen. Kokouksen jälkeen seuran ampumamestaruuskisat haulikossa ja kiväärissä. Moona Nevala 339, 3. heinäkuuta 2018 14 Yliskylän Metsästysseuran kesäkokous 29.7. klo 19 Op:lla Karvia s s a . Eino Nivus 134. Janna Pihala 30, 2. T11 1. Aliisa Hiitti 181. Lumia Nevala 28, 3. 050 526 5510. Eemil Eloranta 444, 2. Johtokunta KARVIAN MATKAILUN PYÖRÄILYHAASTE Yhdistys toivottaa kaikki tervetulleeksi lentokentän laavulle Kanttiin (Lentokentäntie 131) sunnuntaina 22.7.2018 klo 10–14. Elsi Kontiainen 23, 4. Inna Nivus 359, 4. P12 5-ottelu: 1) Manu Kankaanniemi VammsVoi 2272, 2) Juho Herrala KokemKV 1246, 3) Niklas Ranne PorinYU 1149, 4) Onni Ruusunen PorinYU 1088, 5) Severi Laine LauttLu 963, 6) Veikko Koski PorinYU 914. Liikuntasihteeri onnittelee kaikkia aktiiviurheilijoita hienosta saavutuksesta. Moona Nevala ja Veera Koivisto 28, 3. kokouksia Po h j o i s K i h n i ö n Metsästysseura ry. Tervetuloa! Karvian Eränkävijät ry. Ilona Nevala 27. Kuivasjärven Eränkävijät ry. Kesäkokous ma 30.7. Nella Raitaluoma 20, 5. T13 1. Kahvittelu ja arpamyynti klo 12 alkaen. Daniel Alvari 11, 9. Johtokunta kokoontuu klo 16. Peuraja hirvimetsälle aikovien ilmoittauduttava jahtipäällikölle (040 553 7779) syyskuun alkuun mennessä ja osallistuttava ammuntaharjoituksiin 11.8. Lopputulokset ovat esillä tässä lehdessä. Soittaa Duo Dosett. Juulia Hietaluoma 717, 2. klo 16–18, su 23.9. Hallitus kokoontuu klo 13.30. EL Parkanon yhdistys.Tahdikkaat iltapäivätanssit Parkanon Käenkoskella to 26.7. Jenna Hautakorpi 512, 3. Mikael Kuusisto 344. T10 1. ja 22.9. T9 1. Elli Liikala 30, 2. Luka Laaksonen 25, 4. Jolanda Mustasilta 21. Leo Räty 319, 3. Jenniina Koivumäki 10. klo 16–18, ma 13.8. K ä s i t e l l ä ä n sääntöjen kesäkokoukselle määräämät asiat. Vera?ia Hietikko 386. Hirvija peurajahtiin ilmoittauduttava jahtipäällikölle viimeistään kesäkokouksessa. eläkeläistoimintaa Yleisurheilun 9–13-vuotiaiden piirinmestaruusmoniottelukisat Pahkalan urheilukentällä 17.7. Hallitus Susiperän Metsästysseuran kesäkokous 29.7.2018 klo 18 seuran majalla. T7 1. Anni Partala 16, 6. T12 1. Sonja Salminen ja Satu Alatalo 22, 5. T15 1. Vera?ia Hietikko 28 3. pullakahvit). Milja Salo 13. Veera Koivisto 439, 2. Tervetuloa! Kankarin Metsästysseura ry:n kesäkokous seuran majalla su 29.7.2018 klo 14. Torstaina 19. 10-vuotiaiden tyttöjen parhaat palkintopallilla. Sonja Salminen 283, 3. klo 18 majalla. 2 1 8 k l o 19.30 Tervatuvalla. T9 1. . Pisteet on laskettu jokaisesta suoritetusta lajista parhaan tuloksen mukaan. Linjaauto lähtee Parkanon linja-autoasemalta klo 14.30. Aliisa Hiitti 12, 8. klo 18–20, su 9.9. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat. Vanessa Hietikko 26, 4. Lippu 12 e (sis. Kesän yleisurheilukisojen kokonaistulokset: T5 1. 8 . Lenni Koskinen 281, 4. TULOSPÖRSSI Karvian Kirin katujuoksujen kokonaistulokset: T5 1. T13 5-ottelu: 1) Eveliina Haviala NakkVire 2005, 2) Sani Rajala EurajVei 1778, 3) Siiri Pein KanksLei 1637, 4) Neea Pelkonen KiukKi 1543, 5) Sanni-Maria Mäkelä NoormNo 1520, 6) Emmi Harell PorinYU 1183, 7) Ella Salminen PorinYU 777, 8) Meri Kumpulainen PorinYU 0, Lumo Keisanen VantSa 1554. Joanna Ylilammi 25, 3. T11 1. T7 1
Puh. lisää www.etuovi.com. OSTETAAN . 44 381 Kt 2h+k+s 63,5 m 2 Väinonkatu, Parkano. 0500 237 651 Nuoret (alle 16 v.) vapaa sisäänpääsy! Tanssit järjestää Poltinkosken Kisa ry www.poltinkoski.com Tanssijat kertoo että Maakunnan paras tanssilattia on Poltinkoskella! 21.7. ja mihin hintaan!! Hintajysäri! KAASUGRILLIT hellehintaan! 179 00 Superhalpaa ! HALIFAX 299 00 Superhalpaa ! KENTUCKY Raj. TORIKAHVIT Parkanon torilla pe 20.7. Tahdit takaa ja askelmerkit jakaa tanssimusiikin taiturit ja loistokkaat laulajat, Pohjanmaan trubaduurit DUO DOSETT. ja halpaa on!!! Hintajysäri! 1 99 (3,98/ 2,69 L) Superhalpaa ! 199 00 Superhalpaa ! ... ja mihin hintaan!! Huippusuosittu SUP-LAUTA 29 95 Superhalpaa ! Hintajysäri! SISUSTUSKIVI 2 LTK 2 ) Hintajysäri! 19 95 Superhalpaa ! PÖLLÖ 79 95 Hintajysäri! OLESKELURYHMÄ MAAHANTUOJAN LOPPUVARASTO ... Tervetuloa! facebook.com/parkanonkokoomus Parkanon Kokoomus ry tarjoaa Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa 19.7.–25.7.2018 Parkanon myymälässä Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... 050 501 0070. klo 9–12 Paikalla myös kansanedustaja So?a Vikman. ja mihin hintaan !! TOWER 10 kpl HIGHTOWER 3 kpl MAHONEY lasipallo 2 kpl TAI TAI 179 00 Hintajysäri! Superhalpaa ! SÄHKÖPERÄMOOTTORI Iso raj. klo 20–01 KÖPI KOSKI ja PROJEKTI Daameille: Tanssitakuu! Liput 15 € (Käteinen) Tahdikkaat ILTAPÄIVÄTANSSIT Parkanon Käenkoskella to 26.7.2018 klo 13–17. Tervetuloa! Psykoterapeutti Satu Haveri Vastaamo Oy, Kihniö/Parkano Vaativa erityistaso, Kela-pätevyys, Valvira satu.haveri@vastaamo.fi 040 522 7141 (yhteydenotot tekstarilla) VAPAITA AIKOJA 15.8. myydään Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta.. 22255 2225555 25 25 HELTEISEN KUUUMAT TARJOUKSET... erä! 169 00 Superhalpaa ! JÄTTITRAMPOLIINI 9 95 Superhalpaa ! AURINKOKENNOVALOT Hintajysäri! TUOTE 39 90 Superhalpaa ! Hintajysäri! HYDRAULIIKKAÖLJY TAI MULTIFARM YLEISÖLJY ... Ks. heinäkuuta 2018 15 Te rv etu loa ta nss im aa n Po ltin ko sk elle ! POLTINKOSKEN LAVA LAVATANSSEJA JO VUODESTA 1931 Leppäsjärventie 285 Ikaalinen p. Kahvittelu ja arpamyynti klo 12 alkaen. erä! Hintajysäri! KOTTIKÄRRYT 29 90 Superhalpaa ! Hintajysäri! YLEISPUTSARIT TAI Hintajysäri! 1” 199 00 Superhalpaa ! POLTTOMOOTTORIVESIPUMPUT 149 00 Superhalpaa ! 2” YLEISPUTSARIT KUTSU Kihniönkylän Erä-Veikot ry kutsuu maanomistajat, seuran jäsenet, kyläläiset sekä Kihniön sotainvalidit ja sotaveteraanit perheineen seuran 60-vuotisjuhliin Erämajalle la 4.8.2018 klo 15.00 Juhlat aloitetaan ruokailulla ja ilta jatkuu tanssin tahdissa. Lippu 12 € (sis. Torstaina 19. all correct, hyvä on; 2) oikeuskansleri, 3) oikeudenkäymiskaari TANE = tasa-arvoasiain neuvottelukunta. Tervetuloa upeaan tanssilavatunnelmaan! EL Parkano HONKAHÖLKKÄ Pe 27.7.2018 klo 20.00 Honkajoella Kilpaile tai kävele, voit voittaa hirsisaunan! www.honkajoenseudunurheilijat.. pullakahvit). OK = 1) (myös ok) engl. Tiedustelut puh. SEKALAISET Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). ALKAEN! KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN
Viron radat kiinnostavat Parkanolaiset sanovat menevänsä Tallinnaan haistelemaan tunnelmia. Lajia voisi levittää Baltian puolelle. Kuormurit näytteille Tallinnaan Juhani Norrback, Kristian Kaskenviita ja Jonne Niemenmaa lähtevät Tallinnaan esittelemään parkanolaista kuorma-auto-osaamista.. Podium-sijoituksia tulee, mutta voittajakuskia ei ole sen pukille vielä löytynyt. – Suomessa ei ole enää kuin Kemoran rata, jolla kuorma-autot voivat kilpailla. Tapahtuman nimi on Tallinna Truck Show. Uusi auto on kuitenkin valmistunut ja suunnitelmissa on palata radalle ensi kesänä. Kolme vuotta sitten mies ajamassa yhden kisan, jotta kilpailulisenssi pysyy voimassa. Reilun 10 vuoden takainen Suomen mestari Norrback itse ei ole kilpailut vuosiin oikeasti. 22.7. Torstaina 19. ELLEI TOISIN MAINITA SUOMALAINEN NAUDAN JAUHELIHA 10% 600 G (8,32/KG) ATRIA VILJAPORSAAN MARINOITU KASSLERPIHVI 700 G (5,70/KG) 4 99 RS INGMAN VANILJA KERMAJÄÄTELÖ 1 L (1,00/L) EI LAKTOOSITON 3 99 RS 600 G Rakastu RAPUIHIN -20% PLUSSA-KORTILLA 2 PKT Ilman korttia 1,25 pkt (1,25/l) TAA TAARJOUKSET VOIMASSSSSSSSSSSA TO-SU 19. Koska kilpuri ei ole rekisterissä, se matkustaa Viroon Kuljetusliike Sami Koskisen edustuslavettiyhdistelmän kyydissä. Siellä ajetaan jo Gazeilla rallia. Eivät kuitenkaan esittelemään omia, epäilemättä soinnukkaita lauluääniään, vaan viimeisen päälle laitettuja autojaan ja niiden saundeja. Tallinna Truck Show on lajissaan Baltian suurin. Vanha kilpa-Mersu on myyty ja se päätyi monien vaiheiden jälkeen Britanniaan, missä sillä kisataan edelleen kansallisessa kilpasarjassa. Norrback kertoo balteille mielellään myös kuorma-autojen kilpasarjasta, jota hänen mielestään voisi hyvin ajaa myös Viron puolella. Se on huono asia kilpasarjan kannalta. Moottorina on 10 litran Cummins. EL ELLEI TOISIN MAINITAAAAAA .-2 ERÄ 1 49 RS ATRIA KÄRISTEMAKKARA 1 KG ATRIA KANAN SISÄFILEET 350-600 G (8,32-14,26/KG) 3 29 PKT ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN ULKOFILEE JA ENTRECOTE PALANA 18 95 KG TUORE LOHIFILEE A-LEIKATTU, VAKUUMI, NORJA RAJOITUS: 2 FILETTÄ/TALOUS 10 95 KG 49 KG PARKANO VARHAISPERUNA PARKANO 4 99 RS HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanolaiset kuorma-automiehet starttaavat varhain perjantaiaamuna kohti Tallinnaa ja sen legendaarista laululavaa. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O Meillä voi myös veikata VIHREÄ RYPÄLE 500 G (2,98/KG) EGYPTI/ESPANJA 2 .TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 19.-22.7. Kristian Kaskenviita vie näytteille Putkistoja laiteasennus Kaskenviita Oy:n kaksi amerikkalaista rekan veturia: vuoden 1994 Freightlinerin sekä vuoden 1984 Kenworthin. heinäkuuta 2018 16 Tavallista parempi ruokakauppa Tavaalllliissttaa ppppaarreem mppppii ruookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Suomesta on mukana hyvä edustus, myös esimerkiksi Perttu Papusen maalaama ja festivaaleilla palkittu Kuljetus Auvisen rekka. Norrback epäilee, että Renault saattaa näyttää huvittavan pieneltä pitkän lavetin päällä, joka sekin menee Truck Show´hun näytteille. Edellisen voimanlähteenä on 11-litrainen Cumminsin moottori ja jälkimmäisessä 15-litrainen Caterpillar. Juhani Norrback puolestaan esittelee juuri valmistuneen kilpakuorma-autonsa, jonka nokalla kiiltelee Renaultin merkki, mutta joka edustaa vähintään yhtä paljon parkanolaista kuin ranskalaista autonrakennustaitoa. Samaan letkaan liittyy vielä Riihimäeltä Volvoineen Kaskenviidan appi Vesa Friman, mies jolta Kaskenviita on jenkkinsä ostanut. – Vastaavia lavetteja ei Pohjoismaissa ole monta, yhdistelmän kuljettaja Jonne Niemenmaa kertoo