Sivu 16 Pihlajanmarjat herkuiksi Eija Iso-Karvia ja Kaarina Teerioja keräsivät pihlajanmarjat talteen ja keittelivät niistä hyytelöä. Katsaus lähipäivien säähän Viikonloppuna korkeapaine vahvistuu ja sää lämpenee. Omalla kohdallani on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että ainakin kerran vuodessa näen hirven tiellä.” Sivu 4 ” SÄÄ Liikuntapappi kannusti Karviassa. Poutasäätä on suuressa osassa maata, pohjoisessa voi ajoittain sataa. Sivu 8 Yllättävintä Liikenneturvan tutkimuksessa on se, että noin kolmannes autoilijoista on joutunut jarruttamaan tai tekemään väistöliikkeen hirven tai peuran takia. Sadekuuroja tulee lähinnä maan eteläja keskiosassa, maan pohjoisosassa on poutaista laajalti. Lapissa tulee sadekuuroja. Muuten enimmäkseen 10...14, Lapissa ja Koillismaalla n. NUMERO 70 / 85. Päivälämpötila on enimmäkseen 10...15 astetta, lännessä lämpimintä. Päivälämpötila kohoaa aurinkoisilla alueilla etelässä ja lännessä 15...18 asteeseen, lännessä paikoin lähelle 20 astetta. Sivu 9 Parkano +14 +13 Parkano +13 +12 Parkano +15 +16 Parkano +17 +16 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Sää vähän lämpenee, mutta on edelleen epävakainen. TORSTAINA 21. Pohjois-Lapissa 7...9 astetta. alv 24% www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 Häädetkeitaan luonnonpuistoon ei ole turistilla asiaa. Sumupilveä esiintyy varsinkin aamuisin, mutta päivälläkin paikoin. Kaakkoistuuli on kohtalaista. Muuten on poutaista, pilvisyys on runsasta, pilvipeite rakoilee lähinnä Pohjanlahden rannikolla ja maan keskivaiheilla. VUOSIKERTA irtonumero 1,50 € sis. Joukkoon kokeiltiin myös mustikkaa, variksenmarjaa ja omenaa. SYYSKUUTA 2017. Sivut 4-5 Älä välitä vaan noudata lakia! Sivu 6 Juspe hyvistä asemista EM-?naaliin. Suomi huomenna Itäja Kaakkois-Suomeen voi yltää etelästä sadealue. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä 13...16, muualla 10 asteen vaiheilla, Lapissa 5...10 astetta. 10 asteeseen. Sää on melko pilvinen, mutta pilvipeite voi rakoilla
klo 10, jonka yhteydessä Vanhusten kirkkopyhä. KIHNIÖ Ehtoollisjumalanpalvelus su 24.9. Partio pe 22.9. Sä ansaitset kiitokset kauneimmat, ikilevon tyynen ja rauhaisan. KIHNIÖ Ma: makaronilaatikko, raaste, ti: jauhelihakastike, perunat, salaatti, ke: kermakala, perunamuusi, salaatti, to: broilerigratiini, salaatti, pe: nakkikeitto, pehmeä leipä, juusto. klo 18.30 seurat ry:llä. 14:6.) Vain uskomalla Jeesukseen ja Hänen lunastustyöhönsä me voimme saada syntimme anteeksi ja päästä taivaan kotiin, jonne Jeesus on meille valmistanut sijan luokseen. klo 14 srk-talon kirjastossa, Karhuluoma. Päivystämme joka ilta klo 18 alkaen, arkisin ja sunnuntaisin –01 saakka, pe ja la öinä –03 saakka. Vielä ehtii ilmoittautua pe 22.9. LÄHETYS Kaffetupa ke 27.9. maksu). Yhä vierellä vaellat elomme tiellä, sydämissämme mukana, tallessa siellä. Kiitos Jämijärven Onni-kodille sekä Parkanon terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle Aarnen hyvästä hoidosta. Kahvitarjoilu alkaa klo 16.30 (vap.eht. 13.5.1926 Kaukola 19.8.2017 Tampere. Kuitenkin koin tuon rukouksemme jälkeen syvää rauhaa siitä, että Jeesus on mukanani ja Hänellä on kaikki ”narut” käsissään. Parkanon seurakunta, Kovesjoen kyläyhdistys ja Parkanon Seudun Hengitysyhdistys. Gideonit avustavat. Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Eija, Antero ja lapset perheineen Sirpa ja lapset perheineen Edit Liisa ja lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Olet mukana soitossa tuulen, olet läsnä hetkessä hiljaisuuden. Kiitos Väistön ryhmäkodin/Emma henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. LAPSET JA PERHEET Lauantaipesä la 23.9. Kun kirjoitan tätä tekstiä, olen kiitollinen Jumalalle siitä, että voin jatkaa elämääni. Me emme kuitenkaan tiedä tulevista päivistämme, vaan niistä jokainen on lahja Jumalalta, joka haluaa, että jokainen pelastuisi. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa. Sydämessäni oli täydellinen sepelvaltimotukos ja muutakin hoidettavaa. Kirkkoherranvirasto suljettuna pe 22.9. klo 12 seurakuntatalolla, mukana nimikkolähetti Mirjam Harju. Ma 26.9. kouluruokailut KARVIA Kastettu: Emma Elisa Olivia Yli-Kivistö. RAUHANYHDISTYS Pe 22.9. Ikäihmisten kerho ti 26.9. Omaistaan tai läheistään hoitavien vertaisryhmä to 28.9. alkaen klo 10. Karviset-kerho srk-talolla to 21.9. (Matt. Etsijät-ryhmä ma 25.9. Ole niiden viisaiden neitsyeiden kaltainen, joista Raamattu puhuu Matteuksen evankeliumissa. Operaattori veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaisen hinnan (pvm/mpm). klo 18 uskon ABC srk-talolla. Olen kiitollinen Jumalalle siitä viisaudesta ja taidosta, jotka Hän antoi Porin sydänyksikön lääkärille ja hoitajille työssään, kun he juuri viime hetkillä saivat tukokset avattua. Itselleni tuo kysymys tuli eteen eräänä elokuun lauantai-iltapäivänä. 25:13.) En ole kirjoittanut tätä tekstiä pelotellakseni ketään, vaan herätelläkseni jokaista valmistautumaan edessä olevaan hetkeen, joka kuitenkin kohtaa jokaista meistä. klo 18.30 myyjäiset ry:llä. klo 13.30 Annakodin hartaus, klo 14.30 Syreenin hartaus. Raamattupiiri maanantaisin klo 18 seurakuntatalolla. 9.2017 Karvia PARKANO Ma: broilerimureke kastikkeessa, perunat, salaatti, ti: aurinkoinen lasagne, salaatti, ke: uunilohi, perunasose, salaatti, to: kebabliha, riisi, chilimajoneesi, salaatti, pe: hernekeitto, leipä, tuorepala. Torstaina 21. seurakunnat LÄMMIN KIITOS teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Aarne Häädetjärven muistoa ja otitte osaa suruumme. Lämmin kiitos osanotosta. Sydän itkee kaipuuta, ikävää, enää muiston jäljet kimmeltää. Kiviranta, Yli-Antola. Noormarkun kirkko, Ahlströmin ruukin alue. Lionsit järjestävät kuljetukset. Jos taas saisin jatkaa elämääni, olisin kiitollinen Jumalalle, että Hän on nähnyt näin paremmaksi. KARVIA Ma: jauhelihakastike, spagetti/perunat, salaatti, ti: kalakeitto, leipä, ke: broileriruoka, perunat/riisi, salaatti, to: lihakastike, perunat, salaatti, pe: puuro, leipä, leikkele. (Joh 14:2-3.) Meille jokaiselle on laskettu päiviemme määrä, toisille enemmän ja toisille vähemmän, emme myöskään voi mitään täältä ottaa mukaamme. 28.11.1954 Karvia 14. Ke 27.9. Muistot kauniit vie eteenpäin meitä, vaikka sydän on täynnä kyyneleitä. Keski-Mäenpää Siunattu läheisten ja ystävien saattamana. klo 18 Projektikuoron harjoitukset srk-talolla. Pe 22.9. Mukana muistikoordinaattori Päivi Karvanen. klo 13– 15 srk-talon kirjastossa. Ruispuuro, myös gluteeniton vaihtoehto ja Pauli Selkeen lähtökahvit. Jeesus on itse sanonutkin: Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Kun sinun vuorosi tulee lähteä tästä ajasta, oletko tehnyt tärkeimmät valmistelut. Palveleva puhelin 0400 22 11 80. To 21.9. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. klo 15. To 28.9. klo 9.30–11.30 srk-talon alakerrassa, 3–12-v., ilm. Tulossa: Valtakunnallinen Vanhustenviikko 1.–8.10. Vihityt: Ville-Markus Petteri Hellsten ja Tiina Anna Maria Koskiniemi Hämeenkyrön srk. He olivat valmiita, kun heidän Herransa saapui. Olin tullut töistä kotiin, ja saunan lämmössä istuessani iski ilman ennakkovaroitusta valtava rintakipu ja pahoinvointikohtaus. 30 e kerholainen, 40 e muut. DIAKONIA Saunailta Poikkeusharjun saunalla tiistaisin klo 17, 26.9. Naisten raamattupiiri Rantakodossa to 28.9. Su 25.9. Mikko Juhala Karvian Helluntaiseurakunta Oletko valmistautunut tulevaan. Projektikuoron harjoitukset klo 18 srk-talolla. Laulattajana Myllymäen perhe. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Järj. klo 17 Kovesjoen kylätalolla. Sadonkorjuun kiitos, Maaseutuväki avustaa. Messu: su 24.9. klo 13. Parkanon seurakunnan kotisivut parkanonseurakunta.. Jeesus sanoi maanpäällisen vaelluksensa aikana: Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jeesus sanoo: Valvokaa siis sillä, ette tiedä päivää, ettekä hetkeä. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää Hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Perhekerho ke 27.9. Tapioa ikävöiden Kerttu Timo perheineen Paula perheineen Ingo ja Wolfgang Pelastusarmeija Tule sanan ja laulun äärelle. Raamattu selkeästi sanoo mitä meidän tulee elämässämme tehdä. Jos päivieni lukumäärä olisi täynnä, tiesin mihin olisin menossa. klo 10 seurakuntatalolla. klo 15.30. 23.8.1948 Parkano 5.9.2017 Parkano Niin äkkiä päivä sammua voi, ei kohtalon kello edellä soi. Diakoniamyyjäiset Maurintorilla pe 22.9. Nella, Niilo, Milja, Emil ja Väinö Syvästi kaivaten Sirkku Pasi ja Mervi Nella ja Niilo, Aleksi ja Joonas Anne ja Tommi Milja ja Emil Satu ja Kari Väinö sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Näimme voimasi vähenevän. KATULÄHETYS pe klo 17. Kahvit tarjoamme sekä ruokaa kotiin vietäväksi sen verran kuin jaettavaa riittää.Tervetuloa! Rakkaamme Markku Johannes YLILAMMI Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Karvian kirkossa 30.9.2017 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Tuulentuvalla. Länsi-Nerkoon lähetyspiiri ke 27.9. Olet ansainnut levon rauhaisan, kiitoksen kaikkein kauneimman. Omaiset Rakkaamme, suvun vanhin Alli Susanna HUMALA 21.4.1921 Kuortane 5.9.2017 Parkano o.s. Ei pienet sydämemme ymmärtää voi, miks kultainen pappamme otettiin pois. Mikään ei ole sen tärkeämpi kysymys kuin: Missä vietät ikuisuutesi. Kultaisen iän kerholaiset tutustukaa seuraavaa kertaa varten (10.10.) Aleksis Kiven elämään, kirjallisuuspiiri vierailee, esim. ma 2.10. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. klo 10, kirkkoherra Liisa Myyryläinen. Su 24.9. (Joh. Seurakunnan toimistot ovat kiinni pe 22.9. Taru puh. Kirkkokuoro ke 27.9. Aloitamme ruokailulla. Maksuton kuljetus srk-talon pihasta klo 16. klo 18 Iltakirkko. klo 14–15.30. 17: 26-27.) Tämä etsiminen tulisi olla meidän ensisijainen tehtävämme, ja kun me Hänet löydämme, sen jälkeen tulee kaikki muu. klo 12 srk-talon kirjastossa. Perinnekirkko su 8.10. Lämpimät kiitokset Parkanon terveyskeskuksen henkilökunnalle Tapion hyvästä hoidosta. klo 11. Rohkeasti mukaan. klo 16.00 seurat ry:llä. Tulossa: Hengelliset toivelaulut -yhteislaulutilaisuus su 1.10. klo 18–20 Nuokkari kerhohuoneella, kaikille avoin. Ambulanssia odottaessamme sanoin vaimolleni: ”Nyt rukoillaan, sillä tämä ei ole ihan normaalia kipua.” Vaimoni rukoili puolestani ja siunasi minua edessä olevalle matkalle, mikä tuo matka sitten olisikin. Kiittäen ja kaivaten Eino ja Sirkka Kristiina perheineen Tatu perheineen Jussi perheineen Martti ja Anneli Sami ja Markus Elina ja Kai Eskon lapset Harri, Kirsi ja Teppo perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Martti RATINEN Siunaus toimitettu 3.9.2017 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Kyyditystä tarvitsevat ilmoittautuminen Annelle puh. syyskuuta 2017 2 Tuo kysymys on ajankohtainen meille kaikille, sillä emme tiedä varmuudella huomisesta päivästä. Matkalla Poriin mietin mikä on edessä, tulisiko lähtö tästä ajasta pois vai saisinko vielä jatkaa elämääni. 040 593 6700 viim. 040 804 9655. klo 10, l Selkee, k Viherjuuri. Hartaushetki Iltaruskossa ma 25.9. ja 3.10. Kultaisen iän kerhon syysretki Noormarkkuun ma 25.9., lähtö klo 9 srktalon pihasta, paluu noin klo 15. klo 19 Eija Kärkelällä. klo 11.30. klo 18. tekstarilla 040 804 9662 ke–pe klo 18 mennessä. Itselläni tuo tapahtuma vaikutti niin, että arvioin elämäni arvoja uudella näkökulmalla ja halu pitää kiinni siitä mitä olen löytänyt vain vahvistui ja lujittui. (Apt. Ellet ole tuota valmistelua vielä tehnyt, tänään on siihen hyvä päivä. Kuolleet: Tapio Juhani Vähätalo 69 v., Airi Ellen Hoseus 85 v., Alli Susanna Humala 96 v. PARKANO Kastetut: Martta Enne Mirjami Lehmusperä. Tulossa: Perhejumalanpalvelus mikkelinpäivänä 1.10. Hannu Mäkelän kirja Kivi/Tammi (2010). Juhlatilaisuus srk-talolla ke 4.10. SUNNUNTAIKSI Rakkaamme Tapio Juhani VÄHÄTALO Siunaus toimitettu hiljaisuudessa. Tiesimme lähtösi lähenevän. koulutuksen takia. Tulin saunasta pois ja menin istumaan ulos verannalle, josko kipu helpottaisi, mutta koska kipu ei helpottanut, pyysin vaimoani soittamaan ambulanssin
VANHAT KUVAT. Kyseisen risteyksen kärkikolmio muuttui stop-merkiksi (pakollinen pysäyttäminen) elo–syyskuun vaihteessa viime vuonna. Toisin sanoen joka kolmas kuljettaja ei pysäyttänyt stop-merkin mukaisesti. Merkki voi kertoa myös siitä, että risteyksessä tai liittymässä on sattunut paljon onnettomuuksia tai vaaratilanteita, joita yritetään ehkäistä velvoittamalla pysäyttämään. syyskuuta, kuinka hyvin uusi liikennemerkki on iskostunut kuskien mieleen. Liikenneturva huomautti tuolloin, ettei stop-merkki korista tienvierustaa turhan päiten. Vapaa pääsy. Toisin sanoen liittymästä kulki stop-merkistä piittaamaton ajoneuvo noin 3,5 minuutin välein. 5 tunnin ja 10 minuutin seurantavaiheen aikana Kihniöntieltä Järvisuomentielle kääntyi 224 kulkupeliä. LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniöntien ja Järvisuomentien (vt 23) risteyksessä stopmerkille pysäytti hieman useampi kuljettaja kuin vuosi sitten, selvisi Ylä-Satakunnan tekemästä seurannasta. lauantaina 7.10. Liike suljettu 26.9.–4.10.2017 Olen lomalla. Kirkonkylästä valtatielle ajavien pitää nykyään pysäyttää ajoneuvonsa stopmerkin (pakollinen pysähtyminen) velvoittamina. Varpu Lammin arkisto Linnankylän koulu 1930-luvulla. 5 tunnin ja 10 minuutin seurantavaiheen aikana Kihniöntieltä Järvisuomentielle kääntyi 224 kulkuneuvoa. Pirkanmaan ely-keskuksen liikenneturvallisuusasiantuntija Suvi Vainio kertoo, että kaikkiin neljään Luoteis-Pirkanmaan kuntaan, Parkanoon, Kihniöön, Ikaalisiin ja Hämeenkyröön, tulee lisää pakollisen pysäyttämisen paikkoja. Ajoneuvoja tarkkailtiin tuolloin kahdessa jaksossa eli aamulla klo 6.50–9.00 sekä iltapäivästä ja alkuillasta klo 15.00–18.00. Ylä-Satakunta tutki tiistaina 6. Aitonevan vanhoja turvekenttiä halutaan d l Torstaina 21. Samanlainen seuranta toistettiin hieman yli vuosi ensimmäisen jälkeen, viime viikon perjantaina 15. Vastaa yleistä tilannetta Liikenneturva tiedotti elokuun lopussa, että sen viime kesänä tekemien seurantojen perusteella kolmasosa suomalaisista ajaa pysäyttämättä stop-merkin ohi. Alueen liikenteen vaaranpaikat määriteltiin maastokäyntien avulla ja yhteistyössä kuntien, poliisin ja Liikenneturvan kanssa. Monella kuskilla kyse on myös huonosta huomioinnista, väärästä tilannenopeudesta tai silkasta liikennesääntöjen piittaamattomuudesta. Tuohon aikaan ei vielä ollut homeongelmia kouluissa. kyllä ei henkilöauto 124 84 kuorma-auto 1 1 rekka 1 1 koulukuljetus 5 linja-auto 1 traktori 2 moottoripyörä 1 mopo tai mopoauto 2 poliisin mustamaija 1 Kärkikolmio vaihdettiin stop-merkiksi Kihniöntien ja Järvisuomentien liittymässä viime viikolla. Lisäksi suunnitelmaan sisällytettiin asukaskyselyjen avulla kartoitetut ongelmakohdat. Syy stop-merkkiin voi olla huono näkemä, väistettävän liikenteen suuri määrä tai eri tekijöiden yhdistelmä. Vainio toteaa, että myös suunnitelman laatimisen yhteydessä toteutetuilla asukaskyselyillä saatiin kartoitettua liikenteen ongelmapaikkoja, jotka korostuivat kuntalaisten omissa vastauksissa. Yhteenveto tä USA:nkin k miljardeista k dollareista on pienempi apu, rahoista on jopa pienten askelten malla avulla voi Nuorukaiset tutu tä ja opettivat kie j Au hel M LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniöntien ja Järvisuomentien (vt 23:n) liittymän kärkikolmio jäi viikko sitten historiaan. Kuvan antoi julkaistavaksi Varpu Lammi. Näistä 137 pysähtyi liikennesääntöjen mukaisesti, 87 ei. Liikenneturva oli tarkkaillut asiaa 6 paikkakunnalla eli Mikkelissä, Jyväskylässä, Kouvolassa, Helsingissä, Ylöjärvellä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Oulussa ja Turussa yhdessä seurantapaikassa paikkakuntaa kohden. syyskuuta 2017. Kihniöntien ja Järvisuomentien risteyksen kärkikolmio muuttui stop-merkiksi vuonna 2016 laaditun Luoteis-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelman mukaisesti. mennessä parkano@omasp.fi tai viesti/soitto puh 050 501 1202. Koulun tontti oli lahjoitettu Mäntylän mailta. Lehti tutki tiistaina 6. Koh Mutta et Yleens kin yksi a tainen. Vaarallisuus arvioidaan yhteistyönä Päätös liittymän kärkikolmion muuttamisesta stop-merkiksi perustuu vastikään laadittuun Luoteis-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelmaan 2016. Ti nisi. syyskuuta 2017 3 130-vuotisjuhla klo 14.30-19.00 Meillä on ilo kutsua Teidät juhlistamaan vuosia Parkanon Käenkoskikeskukseen Henkka ja Kulkurit -yhtyeen tahdissa. Tulokset vuodelta 2017 (vuodelta 2016) kyllä ei henkilöauto 145 (124) 80 (84) kuorma-auto 2 (1) (1) rekka 2 (1) (1) koulukuljetus 5 (5) 3 (0) linja-auto* (1) (0) traktori (2) 1 (0) moottoripyörä* (0) (1) mopo tai mopoauto 1 (2) 1 (0) poliisin mustamaija* (1) (0) *kyseinen kulkuneuvo ei ollut liikkeellä uuden tarkastelujakson aikana Kihniöntien ja Järvisuomentien risteyksen stop-merkin noudattamista selvittänyt ensimmäinen juttu ilmestyi vuosi sitten. Kahvitarjoilu 150 ensimmäiselle. Liikennemerkkiä noudattikin nyt noin 64,6 prosenttia kuskeista, 35,4 prosenttia ei noudattanut. Tukkimiehen kirjanpito osoitti, että miltei neljä kuljettajaa kymmenestä jätti noudattamatta stop-merkkiä. Liikenneturvan mukaan pysäyttämishaluja stop-merkillä voi vähentää tuttu reitti ja tunne tilanteen vaarattomuudesta. syyskuuta 2016 Nukkav Sinulta antamat Main nettu tili itse. U likko kuitenk li maaliin asti ti ei mielestän kastelua, vaan jon tietoa ja la lemaan. Nykyisin koulu on yksityisomistuksessa. Kellonajat olivat samat, 6.50–9.00 ja 15.00– 18.00. Havaintoja tehtiin yhteensä 4 081 kappaletta. syyskuuta 2016, kuinka hyvin uusi liikennemerkki oli iskostunut kuskien mieleen. Maastokäyntien avulla selvitimme alueen vaarallisimpia kohteita yhteistyössä kunnan, poliisin ja Liikenneturvan kanssa. Juhlatanssit klo 20.00 alkaen www.parkanonspsaatio.fi Joka kolmas jätti pysäyttämättä Noudattiko stop-merkkiä. Merkkiä käytetään usein risteyksissä, joissa on syytä havainnoida tavallista tarkemmin. Tukkimiehen kirjanpito osoittaa, että 39 prosenttia kuskeista, eli noin neljä kymmenestä, jätti noudattamatta stop-merkkiä. – Uusi turvallisuussuunnitelma oli ratkaiseva tekijä. Stop-merkin noudattaminen parantui vain hieman viime vuodesta. Torstaina 8. Näistä 155 pysäytti liikennesääntöjen mukaisesti, 85 ei pysäyttänyt. Tuolloin Kihniöntieltä Järvisuomentielle kääntyi 240 kulkuneuvoa. Liikennemerkkiä noudatti siis noin 61,2 prosenttia kuskeista, 38,8 prosenttia ei noudattanut. Neljä kymmenestä unohti stop-merkin Noudattiko stop-merkkiä. viestintäpääosaston pääjohtaja Ilmoitattehan osallistumisestanne 30.9. Tai si kohteesee Katselin am miestä teki köyhyydes kin elivät p sä Guatem vää noin eur Loisia vat epävarmuut tä ja monta tusta sisältyi viikkoon. Ajoneuvoja tarkkailtiin kahdessa jaksossa, aamulla kello 6.50–9 sekä iltapäivästä ja alkuillasta kello 15–18. Näistä 137 pysäytti liikennesääntöjen mukaisesti, 87 ei pysäyttänyt
Metsähallituksen erikoissuunnittelija Satu Kalpion mielestä alueen suojelu on ollut luonnon kannalta erittäin merkittävää. Tuolloin perustettiin myös pysyvät kasvillisuuskoealat jatkoksi alueelle 1930-luvulla perustetuille vanhoille seurantaaloille. Alue on hänen mielestään merkittävä myös tieteellisen tutkimuksen kannalta, erityisesti luonnontilaisena ja koskemattomana vertailualueena. Tilastot kuitenkin osoittavat, että erityisesti diabetes on saatu laskuun ja myös syöpää sairastetaan keskimääräistä vähemmän. – Laki on tiukka. Voin sanoa, että kaikissa levikkikunnissa olen tiehirviä kohdannut. Loppumatkan nopeusmittari pysyi kolmenkympin kohdalla 80:n rajoitusalueella. – Luonnonpuisto on täysin varjeltu alue, jossa luonto saa olla omillansa. Luonnonpuisto ulottuu keidassuota laajemmalle alueelle kuin varsinainen keidassuo-osa. Valitettavasti tulokset eivät olleet tälläkään kertaa kovin mairittelevia. Kanta on nyt keskittynyt luonnonpuistoon, koska ojitettu alue on pusikoitunutta. Puistossa liikkuminen on luvanvaraista, ja luvan saa käytännössä vain tutkimuksiin, Vesterinen toteaa. Luvattomia kulkijoita ei ole näkynyt Puistossa liikkuvilla pitää olla kirjallinen lupa. Kuten ei muitakaan liikennemerkkejä. Hänen mielestään liikkumiskielto on hyvin ihmisten tiedossa. Sosiaalitoimen kustannukset ovat keskimääräistä selvästi alhaisimmat. Luvan voi käytännössä saada vain tutkimusta varten. Vuonna 2016 Suomessa sattui 1 880 hirvionnettomuutta, joissa kuoli 3 ja loukkaantui 144 ihmistä. 560 hehtaarin alue on merkitty karttaan ja luontoon tauluilla sekä kilvillä, jotka kertovat alueella liikkumisen olevan luvanvaraista. Esimerkiksi Vesterinen nostaa riekon, joka viihtyy avoimella vähäpuustoisella suolla. – Ojista ainoastaan yksi tulee lähelle luonnonpuiston rajoja. Osuessaan kohdalle sorkkaeläimen tuhovoima on hirveä. Positiivista on, että hirvikolarien turvallisuus on parantunut vuosien saatossa, koska autojen törmäysturvallisuus on kehittynyt. Diabetesta ja muita kansantauteja esiintyy kunnassa paljon. Jos huono mäihä käy, ei sarvipäätä ehdi tai pysty väistämään. Varmasti myös hallitulla metsästyksellä sekä hirviaidoilla ja -nauhoilla on oma osuutensa asiassa. Uusi koulun piha liikuntalaitteineen houkuttelee myös perheitä paikalle. Liikenneturvan mukaan kaikki eivät kuitenkaan kunnioita hirvivaroitusmerkkejä tarpeeksi. UUTISET MARI KALLIO KARVIA, PARKANO Parkanossa ja osittain Karviassa sijaitseva Häädetkeitaan luonnonpuisto edustaa pohjoissatakuntalaisia kermikeidassoita, jonka säilymiseksi koskemattomana luonnonpuisto on perustettu vuonna 1956. Taskusta löytyi vajaan kuukauden vanha B-ajolupa. Karvian kunnanjohtajan Tarja Hosiasluoman mukaan Karvian terveydenhuoltokustannusten pitäisi olla tarvekerrointen pohjalta Satakunnan korkein, mutta kunnassa menee kolmanneksi tai neljänneksi vähiten rahaa sote-menoihin. Häädetkeitaan luonnonpuisto oli ennen puiston perustamista valtion metsätalousaluetta, mutta ensimmäisiä tutkimuksia siellä on tehty jo 1930-luvulla. Metsähallituksella puistonhoitajana työskentelevä Pekka Vesterinen on käynyt puistossa muutamia kertoja muun muassa korjailemassa alueesta kertovia rajatauluja tai tutkijoiden mukana katsomassa, missä koealat sijaitsevat. Viimeksi sarvipää loikki vastaan Karvian Alkkiassa toissa viikolla – miltei samassa kohdassa kuin vuonna 2015. Karvian sosiaalija terveystoimen nettokustannukset olivat keskimäärin 3 722 euroa vuosina 2013–2015. Yllättävintä Liikenneturvan tutkimuksessa on se, että noin kolmannes autoilijoista on joutunut jarruttamaan tai tekemään väistöliikkeen hirven tai peuran takia. 1980ja 1990-lukujen Ylä-Satakunnista löytyy varsin paljon uutisia vakavista turmista. Tästä lehdestä löytyy juttu stop-merkin noudattamisesta Kihniöntien ja Järvisuomentien risteyksessä. Ensimmäisten luontoa suojelevien alueiden perustaminen lähti kansallismaisema-ajattelusta, mutta sen jälkeen on herätty muihinkin asioihin, kuten monimuotoisuuteen, jota Häädetkeitaan keidassuon suojeleminenkin palvelee. Toisin sanoen noin 8 prosenttia onnettomuuksista johti loukkaantumisiin. Hän työskenteli luonnonpuistossa kokonaisen kesän vuonna 1996 kerätessään materiaalia puiston kasvillisuutta esittelevään julkaisuun. syyskuuta 201 Jotain on kauempana edessä, mutta mitä. Tällaisia täysin rauhoitettuja alueita on vähän, miettii parhaillaan vuorotteluvapaalla oleva Kalpio. Riekko viihtyy luonnonpuistossa Alue oli aiemmin Metsäntutkimuslaitoksen hallinnassa, mutta on sittemmin siirtynyt Metsähallitukselle, joka myöntää luvat alueella liikkumiseen. Tänä vuonna panostetaan erityisesti lasten ja nuorten ja perheiden liikunnan ohjaukseen. Oli tammi–helmikuun vaihteen pimeä ilta Kihniön valottomalla tieosuudella. – Häädetkeidas on komea ja aika iso luonnontilainen keidassuoalue, joita ei kovin paljon ole näin etelässä. Ennallistaminen auttaa myös luonnonpuiston lajistoa levittäytymään laajemmalle alueelle puiston rajojen ulkopuolelle. Laura Jokisalo Hirveä kyydissä ” Viimeksi sarvipää loikki vastaan Karvian Alkkiassa.” Kuntalehti 10/2017 Satakunnassa sijaitsevan Karvian väestön keski-ikä oli 49,4 vuotta vuoden 2016 lopussa. Liikenneturvan uudessa tutkimuksessa 45 prosenttia kyselyyn vastanneista kuljettajista kertoi pelkäävänsä hirviä liikenteessä. Myös alueella olevan Joutsenlammen pinta nostetaan aiemmalle tasolle. Vesterisen tiedossa ei ole, että alueella olisi tavattu luvattomia kulkijoita. Torstaina 21. Tuon jälkeen Kalpio ei ole käynyt puistossa. Yllättävintä sen takia, että omalla kohdallani on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että ainakin kerran vuodessa näen hirven tiellä. Pala koskematont Pekka Vesterinen toteaa, että Häädetkeidas on edustava ja kohtuul Häädetkeitaan luonnonpuisto on harvinainen kokonaisuus seudulla.. Ei mikään ihme. Äidit ja isätkin innostuvat kokeilemaan laitteita. Kunnassa on jo pitkään kannustettu etenkin iäkkäitä liikkumaan. Julkaisuja löytyy lisäksi Häädetkeitaan kasvillisuudesta vuodelta 1996 ja 2000 sekä linnustosta vuosilta 1993– 1998. Marjastaminen, metsästäminen, kalastaminen ja kaikenlainen luontoa häiritsevä toiminta on kielletty. Vesterinen on mukana myös Häädetkeitaan Natura-alueen ennallistamishankkeessa. Tälläkään seudulla ei tapahdu aivan samaan tahtiin hirvionnettomuuksia. Puiston itäja pohjoisosat ovat suhteellisen koskematonta suomaisemaa, mutta lännessä suota pirstovat kangassaarekkeet. Tällä hetkellä alueella ei tehdä tutkimuksia. Vaikka olinkin tuore autonkuljettaja, tajusin onneksi pudottaa vauhtia. Turhanpäiten niitä ei ole teiden varsiin laitettu. Aihe on toisinto viime vuodelta. Se ylittää koko maan kaikkien asukkaiden keski-iän noin seitsemällä vuodella ja Satakunnan noin neljällä vuodella. Pian nimittäin selvisi, että se jotain oli kolme aikuista hirveä. syyskuuta 2017 4 PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN LAINA Torstai 21. Luonnonpuiston rajojen ulkopuolella olevaa Natura-aluetta on aikoinaan ojitettu, ja sitä ollaan ennallistamassa kuivatusta edeltävälle tasolle. Siellä liikkuvat vain tutkijat
Valtion omistuksessa, Metsähallituksen hallinnoima. Kaupunki käyttää etuostooikeutta Pentin maihin. Toimeksiannon pituus on vuosi. Kaupunki käytti etuosto-oikeuttaan viime vuonna, kun kolmostien varressa kiinteistö vaihtoi omistajaa. Kyltti kertoo, ettei alueella saa liikkua ilman lupaa. Kunta ja seurakunta allekirjoittivat kauppakirjat alueesta sunnuntaina 9. Kiinteistöstä kolme on Karviantien pohjoispuolella ja neljäs Uusivatusentien länsipuolella. Markkinointi koskee kunnan Kihniön evankelis-luterilaiselta seurakunnalta ostamaa noin 1,7 hehtaarin kokoista Kirkkoranta-tilaa, jota käytettiin ennen leirikeskuksena. Minja, Miisa, Mielikki Su 24.9. Natura-alue kokonaisuudessaan yli 1 000 hehtaaria. Mervi Pe 22.9. syyskuuta 2017 5 17 5 To 21.9. syyskuuta Kiinteistövälitys Open Marketin Oy:n toimeksiantosopimuksen Pyhäniemen maa-alueen markkinoinnista ja investorin etsimisestä. Parkanon partiolippukunnan nimi on tietysti Kipinäpartio. Näin siitäkin huolimatta, että yksityisomistaja haluaa myydä ja Kihniön kunta vuokrata maa-alueensa mahdolliselle matkailuinvestorille. Rakennusoikeutta kyseisellä paikalla on noin 800 neliömetrin verran. Paikan kehittämisessä täytyy ottaa huomioon Museoviraston huomiot alueesta ja kunnanvaltuuston hyväksymä toivomusponsi pienen hiljentymispaikan saamiseksi. Tällä kaupalla turvataan muun muassa Visurin ulkoilualueen käyttö. Kuuluu tiukimmin suojeltuun kategoriaan. Torstaina 21. Alueen keskeisin osa kuuluu pohjoissatakuntalaisiin kilpikeidassoihin. Yleiskaavoja on Parkanossa aseman seudulla ja keskustassa. Tähän kuuluvien puistojen päätarkoitus on suojelun ohella palvella tieteellistä tutkimusta. Kiinteistöistä kaksi on peltoa ja kaksi metsää. ” Luonnonpuistossa luonto saa olla omillansa. Syyspäiväntasaus Mauri La 23.9. Lippukunta on Kipinäpartio LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön kunnanhallitus hyväksyi maanantaina 11. Alvar, Auno Ma 25.9. Suojelualueen ulkopuolisella Natura-alueella saa liikkua vapaasti. Parkano-Seuran juhlassa (YS 19.9.) palkittiin Kotiseutuliiton hopeisella ansiomerkillä seuran pitkäaikainen sihteeri Annikki Lehtinen, ei Kuivanen, kuten jutussa kerrottiin. Pyhäniemen maa-alue löytyy nyt myös Open Marketin omilta internetsivuilta. Pyhäniemen maa-alueen markkinointi aloitettu HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupunki käyttää etuosto-oikeuttaan ja ostaa Eeva Pentin kuolinpesältä neljä maa-aluetta yhteensä 282 000 eurolla. Alue 560 hehtaaria. heinäkuuta. Lehtinen, ei Kuivanen OIKAISUJA Tiistain lehden jutussa Minifestareilla riitti väkeä mainitaan mukana olleen myös ”Parkanon majavapartio”. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoman mukaan nämä maat ovat niin keskeisellä paikalla ja vaikuttavat kaavoitukseen ja maankäyttöön niin paljon, että kaupunginhallitus päätti ostaa ne. Tämä vanha kyltti löytyi metsästä luonnonpuiston rajalta. Kunnan, yksityisomistajan ja kiinteistövälitysyrityksen yhteisen näkemyksen mukaan alueen matkailuelinkeinon kehittämisen kannalta paras vaihtoehto on, että alueet pidetään yhtenä kokonaisuutena niitä markkinoitaessa. Oheismateriaalina Metsänhoitoyhdistyksen lausunto metsän arvosta, LKV Sauli Kallion laskelma metsänhoitoyhdistyksen lausuntoon pohjautuen metsien hakkuista saatavista tuloista ja metsänhoitotöistä aiheutuvista kuluista sekä Pentin alueen kaavamuutosluonnos. Kullervo ta luontoa Häädetkeitaan luonnonpuisto Perustettu vuonna 1956. Luonnonpuistoon tulee Parkanon keskustasta matkaa mutkaisia autoteitä pitkin lähes 30 kilometriä. Pääsääntöisesti kaikki sellaiset kaupat tutkitaan, jotka ovat esimerkiksi yleiskaava-alueella. Etuosto-oikeuden käyttö on harvinaista. Siellä liikkuvat vain tutkijat.” lisen laaja ojittamaton suoalue. Kunta edellyttää, että sen omistama alue pitää hyödyntää matkailuelinkeinon kehittämiseen eikä yksityiseen asumiseen. Mukana markkinoinnissa on kunnan omistaman alueen viereinen, yksityisen omistajan alue. Samassa yhteydessä kaavoituslautakunta kävi läpi periaatteet, joilla Parkano harkitsee etuosto-oikeuden käyttöä
Poliisin osallistuminen vanhempainiltoihin. Luvan hakija ehdotti radan toiminta-ajoiksi maanantain ja perjantain väliselle ajalle klo 8–21, lauantaiksi klo 9–21 ja sunnuntaiksi klo 9–21. Sen mukaan hän katsoi hakemuksen olleen osin puutteellinen. Radalla saa ampua maanantaista perjantaihin klo 9–21, lauantaisin klo 9–18 ja sunnuntaisin klo 12–18. Muistutuksessa todettiin myös, että alueen asutuksen ja ampumaradan välissä oleva puusto on hakkuukypsää. Asutuksen ja ampumaradan välinen puusto on vastineen mukaan hyvin eri-ikäistä painottuen nuorempiin kasvatusmetsiin. Vastineessa kerrottiin, että pelko avohakkuista ei ole perusteltu. – Enää asia ei ole näin tai sitten poliisi ei enää liiku Saunaluomalla, hän mietti. Ehkäisevän päihdetyön tilannetta Posan kunnissa ja toimintamallia esitteli Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Anne Taulu. – Ajellessani kotiin töistä Ulvilaan puolenyön aikaan ajattelen, miksi nämä nuoret ja lapset ovat täällä. Hän kertoi, että tutkitusti esimerkiksi Porin alueella 89 prosenttiin epäillyistä väkivaltatapauksista liittyi alkoholi. – Toimintamalli on kehitetty paikallisten alkoholihaittojen ennaltaehkäisyyn ja todettu tutkimuksissa vaikuttavaksi. SRVA on yhtä kuin suurriistavirka-apu. Toimintamallin perusidea on tehdä alkoholilaki ja muu lainsäädäntö eläväksi eli toisin sanoen saada ihmiset noudattamaan lakia. Hänellä on hyviä kokemuksia myös muista vastaavanlaisista yhteistyömalleista. Lisäksi radalle pääsee Kannuslammin metsäautotien kautta. Tiainen jätti ympäristöluvan hyväksymisestä kirjallisesti eriävän mielipiteensä. Huolenaiheena ovat myös poliisin resurssit. Torstaina 21. 6 allekirjoitti muistutuksen Ampumaradan lupahakemuksen asiakirjat olivat nähtävillä heinäkuun 12. Lisäksi siinä todettiin, että liikenteen ja laukausten määrä on aliarvoitu. Vanhemmilla suuri vastuu Poliisin mietteitä aiheesta kertoi komisario Tuomo Katajisto. Myös tupakointi ja nuuskan käyttö ovat ongelma nuorison keskuudessa. Metsästysseura haki lupaa toiminnassa olevalle ampumaradalle, joka sijaitsee sen omistamalla ja hallitsemalla kiinteistöllä Niskoksella, Virtasentien varrella. Jos poliisi joskus aiemmin pysäytti Saunaluomanlenkillä 10 autoilijaa, todennäköisesti ainakin yksi oli humalassa. Pukaralammi toivoo, etteivät kaverit välittäisi alaikäisille alkoholia. Lupahakemuksen mukaan radalla ammutaan vuosittain 3 000–4 000 laukausta, mutta että laukausten määrän ei tulevaisuudessa arvioida ylittävän vuositasolla 10 000 kappaletta. Uskotteko, että näissä osoitteissa käytetään huomattavasti keskimääräistä enemmän alkoholia ja muita päihteitä. SRVA-ampumaradan ympäristöluvalle vihreää valoa Nerkoon Metsästäjien on tarkoitus laajentaa nykyisen ampumaratansa toimintaa SRVA-radaksi. Katajisto itse on huolissaan siitä, että vanhemmat yrittävät sälyttää kasvattajan vastuuta poliisille ja opettajille. Näin ollen puuston melulta suojaavaan vaikutukseen ei voi luottaa. syyskuuta pidetystä hirvenjuoksun 6-seuraottelusta.. Posan kunnissa otettiin käyttöön uusi ehkäisevän päihdetyön toimintamalli Pakka käytännössä Ostokokeita kauppoihin ja ravintoloihin. Tämän lisäksi tavoitteena on vaikuttaa kysyntään koulutuksella ja valistuksella kertomalla päihteiden haitoista. Tietoa myös luottamushenkilöille. Hakemuksesta jätettiin määräaikaan mennessä yksi muistutus, jonka oli allekirjoittanut 6 eri henkilöä. – Sakkojakin poliisi on käynyt kirjoittamassa, jos tupakointi ei ole loppunut opettajien kielloista huolimatta. Lisäksi ampumaradan käyttö on kielletty kirkollisina juhlapyhinä ja muina virallisina juhlapäivinä. peliriippuvuudesta, huumeista ja muista päihteistä. Komisario Tuomo Katajistolle Pakka-toimintamalli on tuttu. Alkoholiton drinkkikilpailu. Lisäksi mukaan toivotaan vähittäismyymälöitä ja ravintoloita, viranomaisia, päättäjiä, työntekijöitä, järjestötoimijoita ja kuntalaisia, joista kukin hoitaa oman osuutensa. Huomio kohdistetaan tilanteisiin, joissa rahapelit, alkoholi ja tupakka ovat alaikäisten saatavilla tai ravintola esimerkiksi anniskelee päihtyneille. Radalla on nyt 12-paikkainen ampumakatos ja 2-paikkainen siirrettävä ampumakatos maalialueen kiinteine maalitauluineen ja kiskoratoineen. – Täällä on vallalla kulttuuri, että alkoholin käyttö on osa miehisyyttä. Kampanja pikkujouluaikaan. Toimintaa on tarkoitus laajentaa rakentamalla toinen kiskorata, maalilaitteet, muutama maasta nouseva maali ja toinen suojavalli. Tekninen lautakunta määräsi ampumaradan toiminta-ajat kuitenkin lyhyemmiksi. LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön kunnan tekninen lautakunta myönsi viimeviikkoisessa kokouksessaan ympäristöluvan Nerkoon Metsästäjät ry:n SRVA-ampumaradan rakentamiselle. Luentoja ja tietoa mm. Nykyisen kivääriradan viereen aiotaan tulevaisuudessa rakentaa myös jousiammuntarata. Kankaanpään, Karvian, Jämijärven, Honkajoen, Siikaisten ja Pomarkun edustajista koostunut työryhmä kokoontui tiistaina Karviatalossa. Perusta työlle tulee lainsäädännöstä. Ampumaradalle on rakennettu vuonna 2012 Aitonevan kautta kulkeva henkilöautokelpoinen tie, joka vähentää Virtasentien liikennettä. – Porissa on alle kymmenen osoitetta, joissa poliisi kävi seurantajakson aikana yli kolme kertaa. Kouluissa pitää olla välituntivalvonnassa riittävästi opettajia, jotka myös osaavat puuttua tupakointiin ja kiusaamiseen. Malli mukautuu erilaisille alueille, ja toiminnasta tulee paikallisten toteuttajien näköistä. Lisäksi muistutuksen 6 allekirjoittajaa ei oltu kuultu hyvän hallintotavan mukaisesti. Mukana oli edustajia muun muassa kunnista, kouluista, poliisista, seurakunnista, terveydenhoidosta ja kuntouttavasta työtoiminnasta. syyskuuta 2017 6 MARI KALLIO KARVIA Posan alueella on otettu kuluvana vuonna käyttöön ehkäisevän päihdetyön Pakkatoimintamalli. Kuva on otettu 9. päivästä elokuun 12. ” Tai sitten poliisi ei enää liiku Saunaluomalla.” Niina Veko ja Aila Pukaralammi kuntouttavasta työpajasta keskustelivat, mitkä ovat alueen suurimmat ongelmat. päivään. Katajisto toteaa poliisin intressin olevan ennaltaehkäisyssä, mutta on toinen asia, pystyykö poliisi siihen resurssien pienentyessä osallistumaan. He vastustivat luvan myöntämistä lisääntyvien meluhaittojen vuoksi. Avainasemassa on hankkeen vetäjä, joka usein on kunnassa ennaltaehkäisevään päihdetyöhön nimetty. Hänen mielestään yksi tärkeä tavoite on, etteivät vanhemmat ostaisi alaikäisille lapsille alkoholia. Teknisen lautakunnan keskustellessa radan ympäristöluvasta Hannu Tiainen (kyykystä ylös -yhteislista) ehdotti asian pöydälle jättämistä, mutta esitys ei saanut kannatusta. Katajisto on aiemmin työskennellyt liikkuvassa poliisissa, ja myös Karvia on sen myötä tuttu paikka kielteisessäkin mielessä. Muistutuksessa mainittiin lähimmän kesäasunnon sijaitsevan 700–800 metrin päässä ampumaradasta. Nerkoon Metsästäjien vastineessa todettiin, että liikenteen määrä on ollut menneinä vuosina nykyistä suurempi, sillä kilpailutoiminta oli aiemmin radalla vilkasta
Maitojauhetta pitää aina olla varalla, ja vielä tärkeämpinä puurohiutaleita, pellavansiemeniä ja soijamaitoa, joita olen yli 20 vuotta nauttinut aamiaisekseni. Kuitenkin vielä hankalammalta kauppareissu tuntuu, jos huomaa vasta kotona, että eipä ole kaapissa maitoa tai raaka-aineksia valmistaa illallista tai seuraavan päivän lounasta. Kato koski Karviassa ainakin 350, Parkanossa 230 ja Kihniössä 144 tilaa. Pari iltaa takaperin kävi taas tällainen tilanne. Ei edes hirvikärpäsiä. Vihreää saattaa näkyä kasvustoissa, ja viljan kosteusprosentti on 25–30 eli liian märkää on, kertoo Parkanon ja Kihniön maaseutusihteeri Ari Kortessalo. Tulipa mieleeni, etten ole tänä syksynä käynyt kertaakaan keräämässä suppilovahveroita. Väitti, että ravinnon puolesta pärjäisin viikkokausia, jos kriisitilanne iskisi. ” Satomäärä on sinänsä ok. Samalla kiertelin alueen muutkin tietämäni kasvupaikat. Minulla kun on tapana varautua pahan päivän varalle. Ei säilössä muutakaan turhaa ole. Tuttu suppilovahverometsä ei pettänyt tälläkään kerralla. – Satomäärä on sinänsä ok. Saappaat, villasukat, koppa ja veitsi matkaan. Aika paljon, kun sillä silmällä säilömisiäni vilkaisin. Sateeton ilta ja hienot ruskamaisemat. Karvian maaseutusihteeri Kaisamaija Ronkainen toteaakin, että viljasadon kohtalo voi muuttua nopeasti, jos edessä on vielä kunnon kuiva jakso. Voi vain heittää herkut voin kanssa pannulle. syyskuuta 2017 7 Ruokakauppaan lähteminen töiden jälkeen tuntuu joskus ylivoimaiselta ponnistukselta. Sitä paitsi: ei vara venettä kaada. – Kovin usein ei ole tällaisia vuosia eli aika on poikkeuksellinen. 30 vuotta sitten kasvukausi oli kuukauden myöhässä, ja maassa koettiin vuosisadan pahin katovuosi satojen suhteen. Kysymysmerkki on se, ehtiikö sato kypsyä ja saadaanko se pois pellolta. Oikeasti ravinnon hankintaan lähteminen ei olisi ollut pakollista. Kesäkuun vastaava lukema oli 108 ja heinäkuun 66. Kortessalon mukaan ongelmallista tilannetta korostaa se, että edellisinä vuosina on ollut paljon hyviä syksyjä, jolloin puimaan on päästy varsin aikaisessa vaiheessa. Ystäväni itse asiassa nauroi railakkaasti, kun hän kurkkasi ruokakaappejani. Muistuttaa vuotta 1987 Kuluvasta vuodesta on jo puhuttu vuoden 1987 toisintona. Satovahinkojen yhteenlaskettu ala oli noin 6 000 hehtaarin kokoinen. Sienet olivat kasvaneet mahtavaan kokoon, ja saalista kertyi hyvin. Pettämättömälle suppispaikalleni on noin kymmenen kertaa pitempi matka kuin ruokakauppaan, mutta ajatus metsässä rämpimisestä tuntui mielekkäältä. Kysymysmerkki on se, ehtiikö sato kypsyä ja saadaanko se pois pellolta. Ei olisi kaupasta parempaa löytynyt. Puinnit ovat myöhässä, mutta tällä viikolla satoa on päästy paikoitelleen korjaamaan. Ei edes hirvikärpäsiä.” LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Viljojen puinti on Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä noin 2–3 viikkoa myöhässä. Makaroniruokiin tulee joskus himo ja spagettia syön joskus useita kertoja viikossa, kun sellainen kausi iskee. Maarit Lehto Ei vara venettä kaada MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Sateeton ilta ja hienot ruskamaisemat. Torstaina 21. Alkkian säähavaintoasemalla oli mitattu 6 pakkasasteen lukemia, ja iso osa viljoista ja perunoista oli täten mennyttä kalua. Kun vielä lisäsi joukkoon sipulia ja kermaa, niin johan oli ateria. Ylä-Satakunnassa ilmestyneiden juttujen perusteella elokuun 1987 kahtena ensimmäisenä viikkona alueella satoi noin 67 millimetriä eli yhtä paljon kuin yleensä koko kuukauden aikana. Kuun lopussa halla sinetöi satovahingot katosyksyksi. Koko reissuun menee aikaa noin vartti. Talvella sitä voi löytyä pakastimesta, mutta tähän vuodenaikaan tila on täpötäynnä marjoja. Syyskuun lopussa satovahinkojen menetyksiä oli Karviasta ilmoitettu noin 15 miljoonan, Parkanosta 8 miljoonan ja Kihniöstä 6 miljoonan markan edestä. Siitäkin huolimatta, että matka taittuu autolla, jonka saa parkkiin aivan kaupan kupeeseen, kannettavaa on vähän ja kassajono on yleensä lyhyt. Kuivatuista suppilovahveroista tein talvella monen monta soppaa ja kastiketta. Myöhästynyt kevät sekä kylmän kostea kesä ja alkusyksy ovat tehneet tehtävänsä pelloilla. Elokuun puolivälissä näytti siltä, että viljasadosta saattaisi parhaimmillaankin tulla vain tyydyttävä. Syysvehnän, rukiin ja ohran puinnin odotettiin alkavan elokuun lopulla, kevätvehnän ja kauran syyskuun puolivälissä. Riskit ovat kovat.”. Koira takapenkille, ja viitisen minuuttia myöhemmin auton nokka kohti sienimaita. . Riskit ovat kovat. Takkiin tuli siis nykymittapuulla 5 miljoonan euron verran. Siinä sienimetsällä kiertäessä tuli samalla tehtyä mahtava lenkki. Voihan vaikka ?unssa iskeä enkä pysty kaupassa asiointiin, joten kaapissa on aina oltava kaikenlaista kuivamuonaa. Olen varastoinut erilaisia jauhoja, ryynejä, makaroneja, säilykkeitä, sieniä, yrttejä. Perunat ja porkkanat olisivat saaneet täydennystä ruokakaapistani. Suppiksiahan voi poimia isonkin määrän, kun niitä ei tarvitse erikseen ryöpätä. . Ja juuri niin kotona tein. Pitää siis olla jemmassa myös tomaattisäilykkeitä. Perunat ja porkkanat kaipasivat lisuketta. Lähde: Ylä-Satakunnan arkisto Poikkeuksellinen vuosi pelloilla Ylä-Satakunnan arkisto Ohravainioiden lakoprosentti oli Ylä-Satakunnan seudulla 80 vuonna 1987. . Ruokavarasto on aika kattava, tunnustettakoon. Silloinkin kylmyys ja sateet vaivasivat enemmän kuin tarpeeksi. Oikeasti myös käytän niitä
Seosta haudutellaan keskilämmöllä noin 10 minuuttia. Hyytelö ei ole työlästä tehdä Kaarina Teerioja sanoo, ettei hyytelön tekeminen ole työlästä. Muussa tapauksessa keittämistä jatketaan ja testi uusitaan. Sekoitehyytelöä täytekakun väliin Pihlajanmarjahyytelö sopii etenkin riistaruokien kanssa. Pihlajanmarja on näissä hyytelöissä yhdistetty omenaan, variksenmarjaan ja mustikkaan. Kotitalousnaiset maistoivat tekemiään hyytelöitä suolakeksien kanssa. – Sähköiset palvelut lisääntyvät, mutta meillä halutaan palvella myös henkilökohtaisesti ja ilman ajanvarausta, Marita Ojanen sanoo. Torstaina 21. Lähivakuutus ja Tapiola fuusioituivat vuonna 2012. syyskuuta 2017 8 MAARIT LEHTO KARVIA Karvian maaja kotitalousnaisten kaksikko Eija IsoKarvia ja Kaarina Teerioja kokeilivat, millaista hyytelöä saa tehtyä pihlajanmarjoista. Mehu siivilöidään kattilaan, kuumennetaan ja sekoitetaan hillosokeri. Konttorin henkilökunnan lisäksi avajaispäivänä paikalla ovat sammutintarkastaja ja yhtiön sijoitusasiantuntijat. Hyytelö on valmis, kun vako ei umpeudu. Kahdessa puussa marjat olivat aika mietoja, mutta kolmannessa tosi kirpeitä, Kaarina Teerioja sanoo. syyskuuta. Konttorissa työskentelevät palveluneuvoja Kaija Saukkokoski, vakuutusedustaja Susanna Huhta ja myyntipäällikkö Kalle Soininen. Tosin molempien naisten suosikiksi olisi voinut nousta mausteinen pihlajanmarjahyytelö. – Kaneli sopii pihlajanmarjan kanssa oikein hyvin. MARI KALLIO PARKANO Parkanon LähiTapiola on palvellut jo kuukauden Kirkkokadulla. Hyytelöön käytettävät pihlajanmarjat irrotetaan tertuistaan. IsoKarvia piti eniten mustikkapihlajanmarjasta. Huonokuntoiset marjat heitetään pois, hyväkuntoiset huuhdellaan. Seoksen annetaan jäähtyä tovi lautasella ja vedetään lusikalla vako keskelle. Paahtoleivän tai keksien levitteeksi sopivan hyytelön voi tehdä yhdistämällä pihlajanmarjaan joko mustikkaa, variksenmarjaa tai omenaa. LähiTapiola muutti uusiin tiloihin Parkanon LähiTapiolan uutta konttoria esittelevät Kalle Soininen, Kaija Saukkokoski, Susanna Huhta ja Marita Ojanen. – Maistoin marjoja kolmesta eri puusta. Kaarnikka-pihlajanmarjahyytelö 1 kg kaarnikoita (variksenmarjoja) 0,5 dl pihlajanmarjoja 7–8 dl vettä n. 900 g hillosokeria Mustikka-pihlajanmarjahyytelö 1 kg mustikkaa 500 g pihlajanmarjoja 7,5 dl vettä 8 dl hillosokeria Mausteinen pihlajanmarjahyytelö 2 l pihlajanmarjoja 5 dl vettä n. Säilöntäpurkit ja kannet pestään hyvin. Kaarnikoita tai mustikoita käytettäessä niitä keitetään, kunnesniistä irtoaa mehua. YRITYSUUTINEN. Omena, variksenmarja ja mustikka sopivat hyvin oranssiposken kaveriksi. Hyytelö olisi varmasti hyvää myös vaniljatangolla maustettuna. Kuuma hyytelö purkitetaan puhtaisiin, kuumiin purkkeihin. Marjoja keitetään hiljalleen niin kauan, että niistä tulee kuultavia ja mehu irtoaa. 9,5 dl hillosokeria/ 1 l mausta: kanelitanko (tai vaniljatanko) ja muutama mausteneilikka Pihlajanmarja taittuu moneen makuun ” Pihlajanmarjoja kannattaa maistaa ennen kuin ne kerää talteen.” Kaarina Teerioja ja Eija Iso-Karvia toteavat, että hyytelö on valmista. LähiTapiola Satakunnan alueella on nykyään yhteensä seitsemän konttoria. 8 dl hillosokeria Omena-pihlajanmarjahyytelö 1 kg pihlajanmarjoja 0,5 dl omenoita 7,5 dl vettä n. Hyytelö säilytetään viileässä. Vakuutusyhtiö joutui etsimään uudet tilat, koska Parkanontien kiinteistössä sattui vuotovahinko kesän alussa. Marita Ojanen on Parkanon, Ikaalisten ja Kankaanpään toimipisteiden esimies. Pihlajanmarjoja kannattaa maistaa ennen kuin ne kerää talteen. Kylmälle lautaselle tipautetaan seosta, odotetaan hetki ja vedetään lusikalla vako. Nämä ovat myös entisiin verrattuna avarammat, kehuu LähiTapiolan väki. Hyytelö on valmista, jos vako ei mene umpeen. – Uudet tilat ovat katutasossa, ja parkkipaikkoja on hyvin. Hyytelö purkitetaan heti kuumana puhtaisiin ja kuumiin purkkeihin. Parkanon LähiTapiolassa vietetään avajaisia 29. Teeriojan makunystyröitä hiveli eniten kaarnikka-pihlajanmarja. Omenat haudutetaan pehmeiksi. Tarvittaessa pihlajanmarjoista saa kirpeyttä pois laittamalla ne yön ajaksi pakkaseen. – Sekoitukset sopivat myös täytekakun väliin, Eija Iso-Karvia ja Kaarina Teerioja sanovat. Sammutintarkastus on kello 9–13. Hän keräsi talteen miedomman makuiset marjat. Hyytelön valmius testataan tipauttamalla seosta pakastimesta otetulle kylmälle lautaselle. Viimeisenä tehty yhdistelmä oli maistaessa vielä aika lämmintä, eikä se ollut vielä hyytynyt hyytelöksi
– Silloinkin voimme kiitollisen mielen kautta oivaltaa, että Jumala on rakkaus ja että hänen rakkaus on ja pysyy. On ideoitu aivan uusia liikuttamisen muotoja tai vain nautittu tutuista lajeista ?ilistellen. Minttu ja Milla Aittokallio kiipeilemässä nojapuilla. Se työllistää sahan oman väen lisäksi välillisesti myös esimerkiksi metsähoitoyhdistyksen väkeä ja metsäkoneenkuljettajia. Nyrkkeilyvalmentaja Lasse Seppälän johdolla stressit hartioista iski parikymmentä harrastajaa. Liikuntapappi Eeva-Liisa ”Epsu” Helle-Lahti Kuortaneelta sai väen liikkeelle ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Sunnuntaipäivän uintiretkellä Porissa puolestaan oli nelisenkymmentä lasta vanhempineen. Liikunnallisia tapahtumia on ollut joka lähtöön vauvasta vaariin ja mukulasta muoriin. Tällä viikolla alkoi myös mukaansatempaavaa lavatanssijumppaa, jossa pysyviä harrastajia 90. Parkanon sahalle on suunnitteilla jatkoinvestointeja, kuten puupolttoainesiilo, varastokatos ja toimistorakennus. Liikuttavaan hankkeeseen ja Suomi 100 -juhlintaan on avoimesti otettu kaikki yhdistykset mukaan. Paikalla oli metsänhoitoyhdistyksen väen ja sahan henkilöstön lisäksi konsernijohtaja Pekka Luoma. Viime viikolla uusia kurkotuksia tehtiin kuntonyrkkeilyn saralla. Haapaniemi tähdentää, että saha on tietenkin tärkeä koko alueelle, koska se on ainut saha Parkanossa. – Lämpökeskuksen tuottamalla ilmalla pystytään kuivaamaan puut nyt kolme kertaa nopeammin kuin ennen investointeja. syyskuuta 2017 9 ARTO PAPUNEN PARKANO Voman sahalla kolmostien varrella vietettiin avoimia päiviä viime lauantaina. Tasapainojumppa on saanut suuren suosion. Elämässä on myös vaiheita, jolloin on raskasta ja kuljemme pimeässäkin. Metsänhoitoyhdistys Parkano–Kihniö tarjosi kahvia, ja paikalle tulleet pääsivät kierrokselle, jossa tutustuttiin kuinka sahan linjastolla puu valmistuu valmiiksi sahatavaraksi. Suomi 100 -syyskuu liikuttaa ahkerasti Kirin oma HopLop ihastutti ja temppurataa haluttaisiin lisää. Pekka Luoma oli erittäin tyytyväinen, että sahan toiminta kiinnosti paikallisia näinkin hyvin. – Täältä tulee tällä hetkellä noin 25 prosenttia tarvitsemastamme puusta, Pekka Luoma kertoo. Luoman mukaan sahalle palkataan jatkossa muutamia henkilöitä lisää. Kiitollisuus kumpuaa mielestäni juuri tästä uskosta, toteaa Helle Helle korosti myös, että toisten ihmisten arvostelun ja pahansuopaisuuden sijaan, voisi miettiä, miten voi olla siunaus toisille ihmisille ja haluta vain hyvää heille. Voma Oy kuuluu Luoman Oy:n konserniin. Tänä vuonna sahalle ovat valmistuneet uusi lämpökeskus ja uusi kuivaamo. Keskiviikkoisin on seurapelien aika. Mukana on jo yli 40 tasapainoilijaa. Ajankohta oli otollinen, koska tilaisuutta seuranneella eli tällä viikolla vietetään metsänomistajaviikkoa. Samalla päästäisiin tietyissä toiminnoissa kahteen vuoroon. Metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Aki Haapaniemi oli myös tyytyväinen tapahtuman suosioon. Myös hevosenkengän heitto kuului liikuntakirkon ohjelmaan. Sahattu puutavara päätyy konsernin tuotantolaitoksille Vähäänkyröön ja Seinäjoen Ylistaroon. Karvian Suomi 100 syyskuu on vasta puolivälin krouvissa ja huipentuu loppua kohden. Itsenäisen Suomen kunniaksi eräässä rastipisteessä istuttiin 100 kertaan tuolille ja toisessa heitettiin tikkaa 100 pisteen verran. Yhteensä koko konsernissa työskentelee 110 henkeä, sesonkina työtä on parhaimmillaan 260:lle hengelle. Odotettuja tapahtumia on myös patikointiretki, Alkkiavuoren valloitus sekä perheiden liikuntailta Opintien lähiliikuntapaikassa. Voman sahan toiminta kiinnosti ” Täältä tulee noin 25 prosenttia tarvitsemastamme puusta.” Sahan työntekijä Harri Yli-Ristaniemi esitteli tehtaan kierroksella, millaiset puut sahalle kelpaavat ja millaiset eivät. Torstaina 21. Kun kerran liikuntaneuvojan Tiina Kosken tunnille menee, huomaa jääneenä hyvällä tavalla koukkuun. Hän kertoi, että tilaisuus haluttiin pitää muun muassa siksi, että metsänomistajat voisivat aktivoitua miettimään metsiensä hoitoon liittyviä kysymyksiä. Konsernijohtaja Pekka Luoma esitteli sahaa. Epsu halusi välittää sitä ymmärrystä, että ihminen pohtisi, mitkä ovat hänen elämänsä kiitollisuuden aiheita. Kehonhuolto, boccia ja curling ovat kiehtovia. Luontokirkon jälkeen kisailtiin pururadalla liikunnallisia rastipisteitä suorittaen ryhmissä. Yhteensä väkeä arvioitiin käyneen noin 350 henkeä. Uusi aluevaltaus oli myös Kirin telinejumppareiden räätälöimä Karvian oma HopLop, jossa hauskaa piti 70 tenavaa. Alkuleikin jälkeen tutustutaan laitteisiin ja opetellaan niiden turvallista käyttöä. Nyt siirryttiin lauhdeilmakuivaamosta lämminilmakuivaamoon, Luoma kertoo. Saha työllistää tällä hetkellä 14 henkeä. Niiden parissa ja pelikavereiden kanssa aikaa rientää siivillä. Temppuradan haasteita kaivattiin tulevaksi useamminkin. Yksinkertainen tavoite oli tehdä syyskuusta huippukiva ja toteuttaa ainakin yksi liikuntahaaste päivittäin sekä kaikkiaan 100 liikunta-aktiviteettia kuukauden aikana. Puuntyöstön sivutuotteet, kuten kuoret ja purut, päätyvät myös hyödynnettäväksi muualle. Hevosenkengän heitossa liikuntapappi Eeva-Liisa Helle-Lahti, Eero ja Eeva Pukaralammi ja Sakari Mäki-Korte.. Tulevan viikon aktiviteettejä ovat nonstop ratsastus Rajakallion ratsutilalla, naisten oma hengailupäivä Ihanaiset Karviasalissa ja Marttojen pyöräilyhaaste Jokipirtille. SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Liikuntapalvelut on toteuttanut paikallisten kumppaneiden kanssa Suomi 100 hanketta erityisesti syyskuussa ja juhlinut Suomen itsenäisyyden juhlavuotta näkyvästi toiminnan merkeissä
Kunnallishallinto kehittyy koko ajan. Kaupunginsihteeri tykkää oppia uutta Sanna-Maija Kormano aloitti kaupunginsihteerinä 4. Kurssin aikana perehdytään erikoisesti naisten pukuompeluun alkeista lähtien, joskin muitakin ompelutöitä valmistetaan. Kunnallisalalla uutta saa opiskella jatkuvasti. Kurssilaisia on ollut mukana säännöllisesti toistakymmentä. Kokouspäivinä kuljen kuitenkin omalla autolla, Sanna-Maija Kormano sanoo. Vapaa-ajan pääasiallinen harrastus on liikunta ja ulkoilu. Puolisot siis matkaavat aamulla eri suuntiin. Kaupunginsihteeri valmistelee kaupunginvaltuuston ja -hallituksen esityslistat, pitää kokouksissa pöytäkirjaa ja huolehtii sen kuntalaisten nähtäville sekä vastaa osaltaan päätösten toimeenpanosta. – Fiilikset ovat tosi hyvät. Kurssin ohjaajana ja opettajana toimii opettaja Martta Mäkeläinen Maatalouskerholiitosta. Kaupunginsihteerillä on liikunnallista taustaa muutenkin, sillä teinivuosinaan hän harrasti ahkerasti yleisurheilua Ylistaron Kilpa-Veljien riveissä. Parkano on hänen mukaansa sopivasti sen ja opiskelukaupunki Tampereen puolivälissä. Koti on kuitenkin nyt Seinäjoella, koska aviomies opiskelee Vaasan yliopistossa kauppatieteitä. 1980-luvun lopulla Esko Kärkkäinen oli kaupunginsihteeri, ennen kuin hänestä tehtiin hallintojohtaja. Nyt siitä pitää erityisesti huolta perheeseen helmikuussa hankittu koira, Welsh corgi pembroke Maire. Torstaina 21. Kaupunginsihteerin virkanimike on Parkanossa tuore, sillä korvattiin aiempi kansliasihteeri tämän vuoden keväällä. Kunnallishallinto on kuitenkin hänen ominta alaansa. Hän vakuuttui siitä, kun takana oli vuosi julkisoikeuden ja kunnallisoikeuden opintoja Tampereen yliopistossa. Sanna-Maija Kormano valmistui hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta viime joulukuussa. syyskuuta 2017 10 Kantinkylän tytöt ompelemassa Karvian maatalouskerholla on Kantinkylän koululla parhaillaan menossa kolmeviikkoinen ompelukurssi iltakokoontumisina. Kurssi aloitettiin viime viikon maanantaina ja jatkuu se syyskuun loppuun saakka. Maanantaina oli ensimmäinen kaupunginhallituksen kokous ja Kormano puhkuu intoa. Muilta osin tehtävänkuva muotoutuu vielä. – Siinä joutui monenlaisiin tilanteisiin, ja niistä selviytyminen antoi paljon varmuutta, Sanna-Maija Kormano kertoo. – Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja halunnut vaikuttaa päätöksentekoon. syyskuuta.. Kun kurssiaiheeseen on kiinnostusta ja innostusta, ei parhaillaan oleva sadonkorjuuaikakaan ole haittana. – Seinäjoelta pääsee Parkanoon töihin hyvin junalla, sillä sekä aamulla että illalla on kaksi käyttökelpoista junavuoroa. Y-S 22.9.1967 HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupunginsihteerillä Sanna-Maija Kormanolla on takanaan kaksi ja puoli viikkoa uudessa virassa. Lajit olivat 5-ottelu sekä varsinkin kiekonheitto ja kuulantyöntö, joissa hän kilpaili 14ja 15-vuotiaiden SM-kisoissakin. Tämän vuoden alusta elokuun loppuun hän toimi Iisalmen kaupungin määräaikaisena hallintosihteerinä. En kuitenkaan politiikan vaan asiantuntemuksen kautta. Kokemusta on karttunut myös muista töistä, joista opettavaisimmaksi hän arvioi toimimisen henkilökohtaisena avustajana kahdelle henkilölle. Niin voi etsiä parasta toimintamallia meidän kaupungille. Opiskeluvuosinaan hän oli harjoittelijana Seinäjoen seudun elinkeinokeskuksen ja Kurikan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hallinnoissa. Matka kestää aamulla vain 35 minuuttia ja illalla 40 minuuttia. Seinäjoelta sujuvasti junalla Sanna-Maija Kormano on kotoisin Ylistarosta, joka on vuodesta 2009 ollut osa Seinäjokea. Tietysti on paljon opittavaa, mutta se tekee työstä mielenkiintoisen. Ihan upouusi se ei kuitenkaan ole. Kurssilla käytetävät ompelukoneet on saatu lainaksi alan myyntiliikkeestä Porista
Kenelle tahansa, joka haluaa ymmärtää paremmin stressin, unen, vireystilan ja hormonien yhteyttä toisiinsa. Jos Suomessa ryhdytään perustamaan niin sanottuja maakuntapuistoja, Alkkianvuori sopisi ensimmäisten joukkoon. V O I T T A J A T . – Monet eivät hoksaa, että tuntimäärällisesti voi nukkua riittävästi mutta palautuminen voi silti olla puutteellista koska unenlaatu on niin huono. Moni ymmärtää että pitää nukkua jotta jaksaa, mutta uneen vaikuttavat tekijät, kuten stressi, voivat olla täysin pimennossa. Pyrin tuomaan kuulijoille kiinnostavaa tietoa ja mahdollisuuden pysähtyä oman hyvinvoinnin ja palautumisen äärelle, toteaa Kaisa Jaakkola. syyskuuta 2017 11 . R 3 5 Jorma Kemppainen 2017 anisviina kuparin ja ih ro ja FAKNYTreh’Mauri’ ’Mark o’ aatetiihetki lahjoa aiovela ammuntaa § suuri Patsinkin seos LAHJALLA JUR Y sanktio coltissa äitelä " " sääty teen oli Leo Tolstoi alias Ajax Tiibetin keskus kasvaa kyntäjälle. Silti joku mättää arjen jaksamisessa. – Tarkoitukseni on avata luennolla stressin ja palautumisen tasapainoa, palautumisen merkitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Torstaina 21. klo 19– 20.30. – Alue kelpaisi arvojensa ja laajuutensa puolesta jopa kansallispuistoksi, mutta toki muutkin suojelukeinot olisivat tervetulleita. Alkkianvuori on yksi Suomen 100 luontohelmestä, jotka Luonnonsuojeluliitto on valinnut itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä R IS T IK K O 3 8 P a la u ta ri st ik ko 3 .1 . U rm as Hups! Christie Hollanti ” ” KIN heikkoutta vakas -pa ini jalokaasu -KORI höyry kuu HEILA liston mies TAA + neeton viste ricia § § centrum ryhmiä tapaista x2 Je es us saman nimisiä Ristikon 35 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Ulla Mäkinen Parkanosta, Senja Leinonen Ylöjärveltä ja Riitta Sisättö Viljakkalasta. N IM I: _ O S O IT E : _ P U H E L IN : . Vaihto-opiskelijat tutustuvat Alkkianvuoreen. m e n n e ss ä o so it te e se e n : Y lä -S a ta ku n ta , P a rk a n o n ti e 6 3 , 3 9 7 P a rk a n o . Ravintoja hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola opastaa Karviasalissa 28.9. Belgia Bosnia ja Hertsegovina Brasilia Chile Ecuador Espanja Etelä-Afrikka Etelä-Korea Islanti Itävalta Japani Kenia Kolumbia Kypros Latvia Liettua Makedonia Malta Meksiko Norja Papua-Uusi-Guinea Portugal Puola Romania Ruotsi Saksa Serbia Slovakia Slovenia Suomi Tanska Tšekki Turkki Uganda Unkari Uruguay Uusi-Seelanti Venezuela Venäjä Viro Zimbabwe Lähde: Kuurojen maailmanliitto Nyt vietetään kansainvälistä kuurojen viikkoa Viittomakielellä on näissä maissa lailla tunnustettu asema VIIKON LISTA SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Kaikki tietävät, että liikunnan kohtuullisella määrällä, terveellisesti syöden ja tarpeeksi leväten voi hyvin. Jaakkolan mukaan terveysisku on suunnattu sellaiselle, jonka elämä on täyttä ja tuntuu ettei itsestä huolehtimiseen ole aikaa, vaan kaikki muut ihmiset ja asiat menevät itsen edelle. Parkanon ja Karvian rajalla sijaitseva Alkkianvuoren alue on monipuolinen ja valtakunnallisesti arvokas kohde, jota luontojärjestöt ovat esittäneet suojeltavaksi useaan otteeseen. Ravintoja hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola jakaa ensi torstaina Karviassa ajatuksia ja vinkkejä siitä, miten parannat vireystilaasi arjessa. Lisäksi alueella on mielenkiintoinen historia, jossa mukana ovat esimerkiksi neuvostoliittolaiset sotavangit, kertoo Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Juho Kytömäki. Energiaa kiireiseen arkeen Hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola kertoo, mitä stressistä on hyvä ymmärtää ja miten teet pysyvän elämäntapamuutoksen. Tällä hetkellä Alkkianvuoren yli 1 300 hehtaarin alueesta on suojeltu vain pieni osa: Raatosulkonneva ja Lätäkönlammen alueen ympäristön soita. Y h te ys ti e d o t m u k a a n , a rv o m m e p a lk in to ja . Valtakunnallisesti arvokas Alkkianvuori saa tänään torstaina vieraakseen Helsingin yliopiston Taiga excursion -kurssin 40 vaihtoopiskelijaa. – Alkkianvuori on erittäin hieno kokonaisuus, jossa yhdistyvät erikoinen geologia ja jääkauden jäljet, vanhat metsät, laajat ja monipuoliset suot sekä pienvedet. Koko alue on valtion omistuksessa ja Metsähallituksen hallinnassa, mutta entisenä Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusmetsänä myös Luonnonvarakeskuksella (Luke) on sananvaltaa alueen käyttöön
33100 Tampere Puh. raajojen kivut . 448 2616 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. niskasärky . Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 Joka torstai PALVELUHAKEMISTOSTA löytyvät nopeasti PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Lakiasiat PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. tervetuloa! Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. palkanlaskenta . syyskuuta 2017 13 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 050 357 0123 Puh. Ranta-asemakaavat . 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! AUTOKORJAAMO S. p. 9–17. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Unto Ylihaveri, Parkano Keskuskatu 5 puh. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano . Uusi numero Kauneussalonki Parkanontie 70, 044 285 5331 www.kauneussalonkisuni.net Hoitola avoinna tiistaisin 12.30-16.00 muulloin sopimuksen mukaan Jalkahoitaja, kosmetologi ja kosmetiikka myymälä. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Pitopalvelu Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. 03 448 1185, 0400 926 284 Päivystys ark. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito Parturi-kampaamot SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi PARKANON Parkanontie 41 448 3228 0400 700 804 Sosiaalija Terveysministeriön rekisteröimä KOULUTETTU OSTEOPAATTI Petri Leppänen TÄSMÄHOITO KIPUUN . klo 9.00–11.00 Puh. puutumisoireet Ajanvaraus p. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . Rakennusja rakennepiirustukset . 040 545 8051 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 2 A . La 9–13.00. Puh. 044 241 2776 Huom. 03 447 200 puh. 02 572 3833. 029 566 0570 Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . Puh. Torstaina 21. krs. 03 448 2501 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. yrityskaupat Keskuskatu 5 www.econia.com Puh: 03 780 0760 Fax 03 448 1194 Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen PARKANON MATKATOIMISTO Parkanontie 62 ma – pe 9 –12, 13.00–17.00 puh. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Luontaistuntija Kankaanpää Keskuskatu 40 38700 Kankaanpää Ark. verokonsultointi . kirjanpidot . 040 774 2205. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16, muulloin sopimuksen mukaan www.kauneushoitolanina.weebly.com 040 526 4321 www.smilesuunnittelu.fi Sisustussuunnittelua kodin, yritysten sekä vapaa-ajan asuntojen tarpeisiin RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. 03 448 2827 email: erapaiva@erapaiva.com PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Keskustori 5 A, 3. päänsärky . huimaus . Luontaistuntijat lehti jaetaan Parkanoon, Kihniöön, sekä Karviaan, ja on saatavilla myös myymälästä. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. Puhtaus, ympäristö, eettisyys, hyväntekeväisyys. 03 223 1666 Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 (bensa, diesel, OBD) . 040 417 2319 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. yritysten perustaminen ja yritysmuodon muutokset . Perukirjat, ositukset . ASP-palvelut . sekä verkkokauppa www.luontaiscenter.fi Huippulaadukas ravintolisäsarja Viridian Teitä Palvelee: Luontaistuntija Parkano Sijainti R-kioskin vieressä Parkanontie 45, 39700 Parkano Ma–pe 9.30–17, la 9.30–14.00. selkäkipu . 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano Puh. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 040 503 8300 Parkanontie 64, Parkano HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 040 538 1339 VÄLITYSPISTE KODINKONEHUOLTO KYLMÄKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano puh
040 741 3281 Y l ä S a t a k u n n a n Sosialidemokraattien kuukausikokous S a k k i l a s s a s u 24.9.2017 klo 18. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen 9. 9 . Tule ravintoja hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkolan inspiroiville luennoille oppimaan, miten parannat vireystilaasi helppojen elämänmuutosten avulla sekä parannat vireystilaasi arjessa ja jaksat paremmin. M45 5 000 m: 1. Elokuun lopussa tarjolla oli tietoa Parkanon Metsämuseosta, ja viime viikon keskiviikkona 13. 050 526 5510. Tervetuloa! Pe 22.9. 4 h. Puh. 044 772 7402. 02 572 790. Varmista paikkasi 27.9.2017 mennessä p. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3. P7 800 m: 1. Hallitus Parkanon Urheilijoiden viimeiset syysmaastot 18.9. TULOSPÖRSSI LAURA JOKISALO KIHNIÖ Ylä-Satakunnan alue on ollut varsin kiitettävästi esillä Yle Radio Suomen Metsäradio-ohjelmassa. 040 835 0438 tai Airille puh. Valtuustotason talousarvion toteutumisvertailut ajalta 1.1.–30.6.2017 7. Emmi Niemenmaa 6.32. klo 17 alkaen Kuivasjärven vanha kyläkauppa. Teema-alennus – 20 % YRITTÄJÄNUMERO ilmestyy to 28.9. Siiri Koski 5.57. Tervetuloa! Keskustan Parkanon Kunnallisjärjestö ry:n kuukausikokous kaupungintalon valtuustosalissa su 24.9. päivänä syyskuuta 2017 klo 9–14.30 sekä yleisessä tietoverkossa kaupungin verkkosivuilla siltä osin kuin salassapitoa koskevista säännöksistä ei muuta johdu. Matka toteutuu vähintään kymmenen hengen ryhmällä. Ilmoitusasiat 11. Viljami Heino 3.27, 3. Kulkuoikeus merkitty Murhikaadon metsätien kääntöpaikalta. PoSan peruspalvelukuntayhtymän osavuosiraportti 1.1.–30.6.2017 8. P12 2 000 m: 1. Pleksi, kaatumaraudat, sissybar ja sivulaukut. Tulevat teemat K I E R R Ä T YS N U R K K A MYYDÄÄN . Hallitus klo 17.00 ja yleinen klo 17.30. Tervetuloa! Vapaa-aikatoimi KOKOUSKUTSU Parkanon kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalossa valtuuston istuntosalissa maanantaina 25. Joukkueet yh teyshenkilötietoi neen on ilmoitettava pe 29.9. viim. Elias Piilola 12.08. Tiedustelut puh. Linjaauto lähtee Parkanon la-asemalta klo 11.30. Lähtö klo 11.45 MMarketin pihalta. T5 400 m: 1. Liput 5 euroa. Vapaa-aikatoimi/liikunta SYYSLOMAMATKA AKTIVITEETTIPUISTO SUPERPARKIIN Tampereelle ti 17.10. Ronja Niemenmaa 4.31, 4. Kokonaisjakelu yli 15.000 taloutta Ilmoitusaineistot viimeistään pe 22.9. Sit. 044 975 2092. 040 736 8347. Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. klo 15.00 mennessä sähköpostiin: veli-matti.polonen@parkano.?. Carita Harjula 12.10. Arvontaa. Kokouksen laillisuuden toteaminen 2. Käsitellään valtuustoym. Santtu Syrjänen 3.16, 2. Tarkastuslautakunnan vaali 6. Tervetuloa! Kihniön Nuorisoseura ry:n ylimääräinen hallituksen sekä yleinen kokous pidetään Kihniön Ihantolassa to 5.10.2017. klo 9–16 S-Market Parkano LÄTTYJÄ ja MAKKARAA METSÄPALSTA Karvia Nuottaneva, Riihimäki 7:3 15.3 ha, josta kasvullista metsämaata 4,5 ha, loppu avosuota. syyskuuta ohjelmassa käsiteltiin sammaleennostoa Kihniön suurilla suoaavoilla. Venla Pihlajaviita 5.33, 5. Ilmoitusasiat Parkanossa 20. Kalle Kyösti 4.23. www.ylasatakunta.. Inka Kuusiluoma 4.21, 2. Metsäradio kävi Kihniössäkin. Victoria YliKärkelä 3.41. Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 3. ajankohtaisia asioita. Puh. Kokouksesta laadittu tarkastettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kaupunginkansliassa torstaina 28. Ilm. Yhteistoimintasopimuksen päivittäminen 4. La 30.9. Lisätietoja: www.superpark.. Jenni Rantala 10.33. Ohjelmatietojen mukaan jakso löytyy Areenasta toistaiseksi. Parkanon Martat ry. ASIALISTA 1. ma 2.10. tai liikuntasihteeri Ala-Rämi p. T14 3 000 m: 1. ostetaan myydään eläkeläistoimintaa myydään HARRASTELENTOPALLO 2017–2018 Parkanon harrastelentopallosarja pyörähtää käyntiin ke 4.10.2017 klo 20.40. klo 17. Eropyyntö teknisen lautakunnan jäsenyydestä 6. Oula Kuusiluoma 4.10, 2. klo 11 Suomen kansallisruoka ruisleipä, leivomme vanhan ajan juurella nostatettua ruisleipää Kivelän vanhassa pirtissä, Pentintie 111, Sisko Ala-Oppaan neuvoilla. Kimmo Kyösti 24.40. Tarjoukset 30.9.2017 mennessä os. Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). pe 6.10. SEKALAISET www.ylasatakunta.. Puh. päivänä syyskuuta 2017 Jaana Männikkö valtuuston puheenjohtaja Parkanon kaupunki KARVIAN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 27.9.2017 klo 19.00 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Käsiteltävät asiat: 1. Reportteri Olli Ihamäki haastatteli jaksossa EcoMoss Oy:n toimitusjohtaja Heikki Rantasta tämän kehittämästä sammaleenkeruukoneesta. Tervetuloa joukolla mukaan. Puh. Aiheena seuran hallituksen jäsenille eron myöntäminen ja uuden hallituksen valinta. Tami Pohjonen 10.18, 2. Minttu Pajunen 2.40, 3. Taavi Ylinen 2.08. Teatterimatka yhdistyksen jäsenille Jalasjärven Hirvikylään 8.10. Toni Honganpuhto 4.09. Yhtiövastike 92 e. Voit vain seurata tai osallistua leipomiseen. Osallistumismaksu 5 e. puh. Johtokunta kokoontuu klo 17.30. Vuokrattavana Satakunnank. matkan, lipun ja väliaikakahvin. Leponiemi seuratoimintaa Kihniön Linnankylän kyläseuran sääntömääräinen s y y s ko ko u s p i d e t ä ä n m a 25.9.2017 klo 18.30 alkaen Linnankylän asemalla. ilm. Teatterimatka Jalasjärven Hirvijärvelle su 8.10. Karviassa 21.9.2017 Päivi Suominen kunnanvaltuuston puheenjohtaja ENERGIAA KIIREISEEN ARKEEN Karviasalissa 28.9.2017 klo 19–20.30. Matkan hinta 20 e sis. PUOLUKAN OSTO ALKAA maanantaisin ja torstaisin 4.9. päivärannekkeen ja kuljetuksen). 1998. Matkan hinta 20 e (sis. Silvia Lankila 1.36. Tiedustelut ja ilmoittautumiset tämän kuun aikana Eilalle puh. Näytelmänä Suoma 100. Yhtiössä kaukolämpö. Lähtö Parkanon matkahuollosta klo 10, lähtö takaisin SuperParkista klo 17. Esa Pukkila, Välikyläntie 93, 39930 Karvia tai pukkila.esa@gmail.com p. 045 855 7444. Veera Niemenmaa 8.15, 2. Lisätietoja www.karvia.. T6 400 m: 1. Hallintosäännön tarkistaminen 5. Tervetuloa mielenkiintoiseen tapahtumaan! Karvian Kirkonkylän Maatalousnaisten yhdessä olon ilta m a 2 5 . OSTETAAN . Torstaina 21. Venla Vahantapohja 2.06, 2. 44 381 myydään Custom moottoripyörä, Yamaha XVS 650 Dragstar, vm. Lisämäärärahan anominen yhtenäiskoulun rakentamiseen 4. Alussa kahvitarjoilu. k l o 1 8 Osuuspankilla Hilkan ja Mirjamin pitämänä. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Noin 12 minuuttia pitkä pätkä löytyy edelleen Yle Areena -palvelusta osoitteesta areena.yle.?/radio. Tervetuloa! Hallitus PERJANTAISIN Parkanon torilta HERNEKEITTOA ja OHRANKRYYNIVELLIÄ Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. Oona Heino 4.22, 3. Karvian liikuntapalvelut Karvian kunta EL Kihniö. Oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä tiistaina 3.10.2017 klo 10.00–14.00 Karvian kunnantalon ilmoitustaululla. sekalaiset myydään Hieno, remontoitu, saunallinen rivitaloyksiö Rantalanniemessä, palvelujen lähellä. Kesto n. P5 400 m: 1. 050 521 9615. T9 1 000 m: 1. 2 Parkano, saunallinen kaksio lasitetulla parvekkeella, järvinäköalalla, ylin kerros, talossa hissi. T7 800 m: 1. Sanni Koski 3.27. Tiedustelut Veli-Matti Pölönen p.044 786 5513. T13 2 000 m: 1. Muut asiat 10. 0400 122 773 Myyjä pidättää itselleen oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset PARKANON TORILLA PERJANTAINA RUOKAPERUNAA SÄKEITTÄIN, LAPIN HILLAA, PUOLUKKAA, MAKEETA OMENAA. mennessä (soitto, tekstiviesti tai sähköposti): 044 786 5516 tai vapaa-aikatoimi@parkano.. Näytäntönä Juhani Ahon kirjoittama musiikkinäytelmä ”Suoma 100”. P9 1 000 m: 1. syyskuuta 2017 klo 17.00. syyskuuta 2017 14 EL Parkanon yhdistys ry. T11 1 400 m: 1. Käsitellään kokoukseen liittyvät asiat ja ensi vuoden toiminta. Käsitellään valtuuston esityslista ja muut ajankohtaiset asiat. Sampolantien saneeraus/kirjaston pihan pinnantasaus 5
Ajettavat luokat: Puffetti Tervetuloa! järj. erä! pe 22.9. Seura järjestää tiedotustilaisuuden ja tutustumismahdollisuuden lähinaapureille, kyläläisille ja toiminnasta kiinnostuneille lauantaina 7.10.2017 kello 12.00 seuran majalla. klo 9–16 Parkanon K-Supermarketin pihassa SUOSIKKIKENKÄ puh. Peruspalvelukeskuksien henkilökunta auttaa ja neuvoo asiaan liittyvissä kysymyksissä. syyskuuta 2017 15 Nerkoo Metsästäjät ry TIEDOTUSTILAISUUS Nerkoon Metsästäjien ampumarata on saanut uuden ympäristöluvan 13.9.2017. Koko perheen SYYSPÄIVÄ la 7.10. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. Parkanontie 53, Parkano Nyt on juhlan aika! Kahvitarjoilu Vietetään päivää vapaamuotoisesti ja lasten ehdoilla, ulkoillen ja mökin tunnelmasta nauttien. Tarjoilua varten ilmoittautuminen ja allergiat 29.9. Torstaina 21. PoSan kehyskuntien peruspalvelukeskuksien (Honkajoki, Jämijärvi, Karvia, Pomarkku, Siikainen) lääkäreiden ja hoitajien ajanvaraukset SIIRTYVÄT YHTEISEEN KESKITETTYYN TAKAISINSOITTO-/AJANVARAUSJÄRJESTELMÄÄN 28.9.2017 ALKAEN. KEHYSKUNTIEN UUSI AJANVARAUSNUMERO ON 040 652 4340 Soittaessasi peruspalvelukeskuksen nykyiseen numeroon puhelu ohjautuu yhteiseen takaisinsoittojärjestelmään. Kahvitarjoilu. mennessä Irmelille p. klo 15 alkaen Karviassa ent. ja hinnat käy!! KORISTELAMPPU 4 W VAKIOLAMPPU 7 W, 10 W ja 11 W TAI 10 kpl 15 95 Tosi halapaa! EG LED-LAMPUT TAI KYNTTILÄLAMPPU 4 W 2 99 Tosi halapaa! Suomi LÄMPÖKYNTTILÄ 100 kpl 89 90 Tosi halapaa! KAASULÄMMITIN 4,2 kW 49 95 Tosi halapaa! LÄMMITTIMET 39 95 Tosi halapaa! 29 95 Tosi halapaa! 5 LOHKOINEN 400/600/1000 W 7 LOHKOINEN 550/950/1500 W 9 LOHKOINEN 700/1300/2000 W n sa saat t k k k k k k k k k k k uilta p p Syyskuun HURRRJJJAAA HINTATYKITYSTÄ HEHKULAMPPU 60 W Iso raj. Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... World Intellectual Property Organization, Maailman henkisen omaisuuden järjestö. erä! 10 kpl 5 99 Tosi halapaa! Harvoin tarjolla ! TAI HOPEALEHTI 5 kpl 9 95 Tosi halapaa! CALLUNAT HOPEALANKA 5 kpl TAI 6 kpl Suosittu! 129 00 Tosi halapaa! LEHTIPUHALLIN 13,8 m 3 9 95 Tosi halapaa! 5 99 Tosi halapaa! 25 cm kartio METALLILYHDYT 7 99 Tosi halapaa! 25 cm 34 cm 89 00 Tosi halapaa! SÄHKÖTAKKA Iso raj. klo 16.00 D04 PK 83 RuoSkA Katso netistä tapahtumakalenteri ja yleisöluisteluvuorot! www.parkanonkiekko.fi Kaikkiin Parkanon Kiekon tapahtumiin ilmainen sisäänpääsy! UTVA = hallituksen ulkoja turvallisuuspoliittinen valiokunta WIPO = engl. 050 302 0206. Karvian Puun mökillä (Hormasaarentie 85, Sara) La 23.9. Karvian UA/ moottorikerho Karvian ratayhdistys Liput 10 € alle 12 v ilmaiseksi yleinen, nuoret/naiset,evk KARVIA JM TANSSIKENKIÄ pe 22.9. 050 572 1565 Kävelykenkiä, työterveyssandaaleita, kumisaappaita ym.ym. Toimi puhelussa annettujen ohjeiden mukaan, niin puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Tervetuloa! Nerkoon Metsästäjät ry Karvian moottoriradalla la 23.9. klo 11 alk. TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa 21.9.–27.9.2017 Parkanon myymälässä ..
1,1 KG SNELLMAN MAATIAISPOSSUN KASSLER 800 G (4,99/KG) 99 RS CONFERENCE PÄÄRYNÄ 1 KG, HOLLANTI Fest, fest OKTOBERFEST 4 99 KPL 3 99 RS 12 95 KG HK TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA 19 95 KG SAARISTOMEREN KYLMÄSAVU JA SAVUKIRJOLOHIFILEE N. EM-sarjan päätösosakilpailu ajetaan Saksan Esteringissä 29.9.–1.10. Juspe Leppihalme lähtee kolmosena EM-sarjan huipennukseen Jan Kåre Rafoss Jussi-Petteri Leppihalme ajoi Latvian osakilpailussa kolmanneksi ja on samalla sijalla myös EM-sarjassa. Ensimmäinen mutka on tiukka ja sinne tullaan vauhdilla. Tällä hetkellä rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokkaa johtaa sen viime vuoden Euroopan mestari, unkarilainen Krisztián Szabó 117 pisteellä. Mitalit jaetaan viimeisessä osakilpailussa Saksassa. K-RUOKAMESTARIN JYVÄBROILER GRILLISTÄ RAAKAPAINO N. syyskuuta 2017 16 RIIKA Rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin Latvian Bikerniekin National Sports Base -radalla. . Kaikkeni teen, että saisin EM-mitalin, ja mitä kirkkaampi, sitä hienompaa tietysti, Leppihalme toteaa. Radassa on verrattain paljon asvalttia ja rata on hyvin katutyyppinen. Kisatapahtumia voi käydä katsomassa verkossa Leppihalmeen Youtube-kanavalla Juspe Leppihalme. Latvian osakilpailu oli yksi Leppihalmeen parhaista tällä kaudella. . Rata oli upea ja hyvin erilainen kuin muut radat. Alkuerissä hän oli vaihtelevasti sijoilla yksi ja kaksi, mutta yhden alkuerän sijoitukseksi tuli 23., sillä juuri ennen lähtöä tuli täysin yllättäen valtava kaatosade. Oli hienoa, kun yleisössä oli yhteistyökumppaneitani kannustamassa, heidän tsemppaamisensa on aina arvokasta ja antaa uskomattomasti voimaa kilpailuun, Leppihalme kiittelee. 600-700 G NNFERENCE ÄÄÄ Ä UUSI SATO Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa ppppaarreem mppppii ruuookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. ELLEI TOISIN MAINITA TUORE RUODOTON LOHIFILEE NORJA RAJOITUS: 2 FILETTÄ/TALOUS 11 95 KG KG ERÄ SNELLMAN KUNNON KARJALANPAISTI 500 G (7,98/KG) 3 99 RS K-RUOKAMESTARIN PORSAAN WIENINLEIKE SUOMI 9 90 KG SAKU III-OLUT 24X0,33 L/TAL (2,07/L) SIS. Siellä on tapahtunut aina paljon kolareita ja kaatoja, lähtöjä on jouduttu uusimaan moneen kertaan menneinä vuosina. Neljäntenä tulee tanskalainen Ulrik Linnemann 84 pisteellä. Leppihalmeen ero kärkeen on 20 pistettä ja Saksassa on jaossa vielä 30 pistettä. Semi?naalissa sain huonon lähdön ja olin semi?naalilähtöni kolmas. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O Meillä voi myös veikata TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 21.-24.9. AL AL AL AL AL AL A H LLLLLLLLLLLLLLLLLLLKKA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KAAA KA KKA KAA KA KAA KA KAAA KA KA KAA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KA KAA KAA KA KA KAAA KA KA KA KAA KA KA KA KA KA KAA KA KKAA KA KKKAAA KKKAAAA KKAAAAAA KKKAAAEN EEEN EN ENNNNNN EEEN EN EN EEEEEEEEEEEEEEEEN EEEEEEEEEEEEEENN EN EEN ENNN EEN EEEEEEN EENNN EN EEN ENN EENN EN ENN EEN EN EEEEENNNNNN EN EN EEEEEENN EN 19 99 24 PACK. PANTIT HINTA VOIMASSA 2.5. – Neljän alkuerän jälkeen olin kuitenkin kokonaispisteissä sijalla kaksi. Katsotaan, mihin se riittää. Finaaliin lähdin kuuden auton joukosta takarivistä ja maaliin tulin kolmantena, Auto toimi hyvin ja ?ilis oli hyvin luottavainen, Set Promotion -tallissa ajava Leppihalme toteaa. Ensimmäinen mutka on ehdottomasti haaste kaikille kuljettajille, siellä voi tapahtua mitä vain, Leppihalme kertoo. – Tavoitteenani on pitää pää ehdottoman kylmänä ja ajaa mahdollisimman virheettömästi ja tasaisia suorituksia. – Kaiken kaikkiaan viikonloppu Latviassa oli mahtava. Jussi-Petteri Leppihalme sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja on tällä hetkellä myös EMsarjassa kolmantena. Mitalit jaetaan viimeisessä osakilpailussa Saksassa. Torstaina 21. Sinne ilmestyy koosteita osakilpailuista ja syksyn mittaan muutakin videokuvaa, jotka toteutetaan yhteistyössä Kuvatuotanto Juha Anttilan kanssa. ALKAEN HIINT NTTAA A VO VO V IM IIM IMAS AS ASSA SA S 2 22 5 .5 .5 .5555.. Toisena on latvialainen Artis Baumanis 105 pisteellä ja kolmantena Jussi-Petteri Leppihalme 97 pisteellä. Rata oli minulle uusi, mutta se ei hidastanut vauhtiani. – Olen ajanut Saksan radalla ennenkin ja se on ehdottomasti yksi haastavimpia ratoja