Jos ja kun työ sekä inhimillinen kanssakäyminen riistetään ihmisiltä, maailma on suuri hourujenhoitola eikä muuta.” Sivu 7 Ukkoverkot vaikenee kuun vaihtuessa. ” Parkano ?10 ?11 Parkano ?10 ?8 Parkano ?16 ?13 Parkano ?7 ?5 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Laajalti on poutaa, pilvisyys vaihtelee. Suomi huomenna Maan itäosaan leviää lumisateita toisaalta maan eteläosan yli, toisaalta Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta, missä sää Lapin ohella selkenee. Sivu 5 Marianne Lahti on tyytyväinen Porintien liittymään suunnittelemansa Parkano-monumentin toteutukseen. Lännessä lumisateet vähenevät, kunnes illalla hieman yleistyvät. Taustalla monumenttiprojektin toteuttajista Rami Harju, Reijo Lempinen, Jarmo Kyösti ja Mika Toropainen. ?15, pohjoisessa ?15...?25 astetta. VUOSIKERTA On se ihan näköinen Äänten kalastelu on alkanut. Lapissa on selkeää. TAMMIKUUTA 2019 NUMERO 6 / 87. alv 24% TIISTAINA 22. Aamulla idässä satelee vähän lunta. Sivu 12. Länsi-Lapissa selkenee, kun taas länsirannikolle leviää illalla lumisateita. Pohjoisja Itä-Lapin yli kaakkoon liikkuu heikkoja lumisateita. Sivut 4-5 Pakkasella pannaan pata porisemaan. Pakkanen kiristyy myös lounaassa. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä rannikolla ?2...?5, muuten ?5...?10, idässä n. Sivu 2 ”Kun työttömien lukumäärä on paraikaa monin verroin suurempi kuin Kekkosen muinaisen ”hätätilahallituksen” aikaan, niin mitä järkeä on viedä työ lopuiltakin automaateille ja roboteille. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina maan länsiosassa voimistuu vähän kaakkoistuuli ja sataa paikoin lunta. Pilvisyys lisääntyy lounaasta alkaen myös idässä ja pohjoisessa. Päivälämpötila on lännessä ?5...?10, paikoin ?15 astetta, idässä ja pohjoisessa ?13...?20, Itä-Lapissa?15...?25, Länsi-Lapissa ?20...?30 astetta. Sivu 3 Vesilaskut lorahtivat tuplana Parkanossa
Rakkaamme Rakkaudella kaivaten omaiset sukulaiset ja ystävät PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To 24.1. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 24.1. klo 11 Päivätilaisuus, L. Hannu Grönroos ja Ari Talja. Su 27.1. Su 27.1. Meillä täytyy olla käytössä kohtuuhintaista energiaa. Evankelisluterilaisen kirkon, Pelastusarmeijan ja helluntaiseurakunnan puheenvuorot. – Valitettavasti jälkimmäinen ei toteudu keskustan mallissa. – Sote-uudistuksessa vastustamme kokoomuksen markkinamallia, koska se ei edistä uudistuksen alkuperäistä tavoitetta. KE 19 Rukousilta. Jari Sammatin mukaan eläkeja toimeentuloasiat nousivat turvapaikkapolitiikan rinnalla vaalitilaisuuden pääteemaksi. – Työperäinen maahanmuutto on ihan ookoo, ja se on jopa toivottavaa. Pe 25.1. PE Nuortenilta Basella klo 20. . Medialähetysjärjestö IRR-TV:n vierailu. PARKANO Ti 22.1. . klo 18.30 Rukousilta Margit ja Rauno Koivukoskella, Isonniementie 565. Hän muistuttaa, että perussuomalaiset ei ole yhden asian puolue, eikä se suhtaudu maahanmuuttoon pelkästään kriittisesti. klo 19.00 Nuorten ilta Su 27.1. Taitetusta indeksistä päästävä eroon Parkanolainen Reino Rantanen ojensi Halla-aholle kirjekuoren terveisten kera. Su 27.1. Reino Rantanen toivoi poliitikoilta toimenpiteitä työeläkkeiden kohentamiseksi. Pienituloisten osalta toimenpide kuuluukin perussuomalaisten puolueohjelmaan. Maahanmuuttopolitiikka on ollut viime viikkojen kuumin poliittinen puheenaihe Oulussa ja Helsingissä esiin tulleiden rikosepäilyjen takia. Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. klo 18.00 Yhteiskristillinen rukousilta. 45 minuutin vierailun aikana paikalla kävi arviolta noin 350 ihmistä. klo 10.00 Rukoushetki. klo 14.00 Päivärukouskokous. . Mutta mikä on perussuomalaisten toiseksi tärkein vaaliteema. Ke 23.1. Jos haluamme, että Suomessa voi asua muualla kuin Helsingissä, polttoaineveroa on alennettava. hengellisiä tilaisuuksia seurakunnat PARKANO Varrella virren -messu ke 23.1. . klo 14 Helluntaiseurakunta, Keskuskatu 2 Ari Talja, pastori Hannu Grönroos, pastori, laulaja, rukouspalvelu, rippi sekä öljyllä voitelu sairaille Tilaisuuden järjestää yleiskristillinen medialähetysjärjestö IRR-TV yhteistyössä Parkanon helluntaiseurakunnan kanssa. MEDIALÄHETYSTILAISUUS Parkanossa su 27.1. klo 14 Jumalanpalvelus Keijo Lindeman. – Eläkeläisten ansiotaso on laskenut taitetun indeksin takia. Maakunnan pohjoisimmista kunnista, Parkanosta, Kihniöstä, Ikaalisista ja Virroilta perussuomalaisilla ei ole huhtikuun vaaleissa ehdokkaita. KIHNIÖ Ti 22.1. Katso erillisilmoitus. PE Nuorisotalo Base 55 aukeaa klo 13. klo 13.30 Jippiikerho. Aihe nousi odotetusti esille myös Parkanon kansalaistapaamisessa. ” Valinnanvapaus lisää kustannuksia, mikä tietää entistä pitempiä jonoja.” Perussuomalaiset avasi puolueiden vaalikiertueet Puheenjohtaja Halla-ahon mukaan puolueen toiseksi tärkein vaaliteema on ilmastopolitiikka. To 24.1. Kahvitarjoilu Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 23.1. Maakuntamalli on periaatteessa hyvä Sipilän hallituksen esitys soteja maakuntauudistuksesta tulee eduskunnan käsittelyyn vielä tällä vaalikaudella, mikäli se läpäisee perustuslakivaliokunnan käsittelyn. Vähäpäästöiseen energiapolitiikkaan kuuluu ydinvoiman lisääminen. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on. Risku ja Juhalat. Yhteiskristillinen kuoro. Energiaverotus on Hallaahon mukaan perussuomalaisille keskeinen kysymys. – Koska siihen liittyy energiapolitiikka ja työllisyyspolitiikka, ja työllisyyspolitiikkaan taas sosiaalipolitiikka sekä valtion tulot ja julkinen talous, Halla-aho perusteli. 25.1. Su 27.1. MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Perussuomalaiset käynnisti eduskuntavaalikampanjansa Pohjois-Pirkanmaalla puheenjohtajansa Jussi Hallaahon johdolla. Valinnanvapaus lisää kustannuksia, mikä tietää entistä pitempiä jonoja. Videokooste suurtehomissioista maailman miljoonakaupungeissa Rahalahja lähetystyölle. Halla-aho sanoo, että määrä ei ole oleellinen, vaan se, mitä maakunnat tekevät. Lisäksi puolue kannattaa ilmastotulleja EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille. . Tiistaina 22. Klo 18– 23 K-12. Sydämellisesti tervetuloa. 2019. Klo 11.00 Päiväkokous, Jesse Koivukoski. Lämmin kiitos osanotosta. klo 18. Tervetuloa! . tammikuuta 2019 2 Antti Tapani AALTONEN 28.6.1948 Pirkkala 25.12.2018 Karvia Siunaus toimitettu. – Muut puolueet nokittelevat sillä, kuka lyö pöytään kovimmat ja kiireisimmät päästötavoitteet. . 0400 482 708. klo 18 Miestenpiiri. Hallituksen esityksessä on 18 maakuntaa. 27.1. To 24.1. SU 17 Iltatilaisuus, Manuel Rautalahti, Jyrki Oksanen, pyhäkoulu. Pääosa jonotti makkaraa, mutta osalla oli painavaa sanottavaa puolueen eduskuntavaaliehdokkaille, joita oli paikalla kymmenkunta. Me haluamme lähestyä kysymystä siitä näkökulmasta, kuka maksaa kulut. Halla-aho kritisoi kilpakumppaneitaan siitä, että he haluavat vaaleista ilmastovaalit puolueiden omasta näkökulmasta. Ma 28.1. Puheenjohtaja Hallaahon mukaan se on väistämättä ilmastopolitiikka. Siitä pitää päästä eroon, Rantanen evästi. klo 17–19 Mixkerho. klo 14.00 Jumalanpalvelus. . – Suomi ei pysty teollisuudessa kilpailemaan muiden maiden kanssa ilmastolla tai sijainnilla. Puolueohjelman mukaan talkoisiin on saatava suurimmat saastuttajat, eli korjattavaa löytyy EU:n sisäisessä taakanjaossa. . Se on lähinnä hallintohimmeli, joka saa rahoituksen valtiolta ja tehtävät tarkasti määriteltynä, eli työskentelytila jää ahtaaksi. Parkanon perussuomalaisten puheenjohtajan Jari Sammatin mukaan K-Supermarketin eteistiloihin alkoi tungeksia väkeä tuntia ennen puheenjohtajan saapumista. klo 13 Rukoushetki. Hän muistuttaa, että maaseudun ihmiset eivät ajele huvikseen. klo 19 Rukousilta. Perussuomalaiset ei lähtökohtaisesti vastusta maakuntauudistusta, koska puolue kannattaa kuntien vastuiden siirtämistä leveämmille harteille, ja toisaalta maakuntiin siirtyy myös valtion tehtäviä. . Julkisen liikenteen puuttuessa autolla täytyy päästä töihin. Rantanen on seurannut eläkkeiden kehitystä vuodesta 2 000 asti ja toivoo perussuomalaisilta toimenpiteitä työeläkeläisten aseman parantamiseksi. klo 13–15 Työntekijä toimistolla, p
Annetaan hautua joko liedellä pienellä lämmöllä tai uunissa noin 150 asteessa vähintään pari-kolme tuntia. Kerman voi jättää pois, jos haluaa kirkkaan liemen, tai käyttää jauhoja saostamiseen. Purista siskonmakkaroista nokareita pannulle ja paista niihin hieman väriä. Patoja voi muunnella oman makunsa mukaan, kasvisversioina tai lihaa lisäten. 400 g hapankaalia 400 g keräkaalia 200 g sianlihaa (esim. Nyt sinne hulahti lanttua, porkkanaa ja sipulia. etuselkä, lapa luoneen) 200 g naudanlihaa (tai riistaa) 100 g savukylkeä tai -luita) 50 g silavaa (sianläskiä) 20 g kuivattuja sieniä 50 g tomaattipyreetä (ei välttämättä) mausteet: suola, pippuri, inkivääri (ehdoton), laakerinlehti, curry, paprika, sokeri, rusinat, kuivatut luumut (ei paljon) Huom! ei valkosipulia. Muillakin ohjeilla voi tulla hyvää, sillä kuten Lidia ja Stefan totesivat, kaikki variaatiot ovat mahdollisia. Italialainen makkarapata 1 pkt (300 g) siskonmakkaroita 1 (150 g) punasipuli 2–3 valkosipulinkynttä 1 rs (200 g) ruskeita herkkusieniä (tuore) 2 rkl oliiviöljyä 2 dl vettä 1 rkl lihafondia 2 ps (à 65 g) babypinaattia 1 tlk (390 g) yrttitomaattimurskaa 2 laakerinlehteä 1/2 tl fenkolinsiemeniä ripaus mustapippuria (suolaa) Valmistus alle 30 minuuttia. Tarjoa makkarapata pastan tai riisin kanssa. (Ohje K-kaupasta) Mehevä kasvispata 1 munakoiso 2 isoa perunaa (1 kesäkurpitsa) 2–3 paprikaa punaja keltasipulia maun mukaan (valkosipulia) 1 tlk tomaattimurskaa TAI vettä 1–1,5 kasvisliemikuutio (mustapippuria) 1 tlk suolattuja herneitä Pilko munakoiso, perunat, kesäkurpitsa ja sipulit suurehkoiksi paloiksi. Laitetaan pataan pilkottu lanttu, porkkanat ja valkosipuli, liemikuutio sekä löräys ketsuppia, sinappia, soijakastiketta sekä haluttaessa siirappia. Punaviinin lisääminen bigosiin keittämisen loppuvaiheessa (noin 75 grammaa 3 litraan) parantaa ruuan makua selvästi. Paloittele keräkaali ja lisää joukkoon, samoin kaikki mausteet ja sienet. Bigos paranee, kun sitä lämmitetään uudelleen. Lisää liha kaalin joukkoon. Varsinkin yrttimausteita on hyvä paistaa vähän, jotta maku irtoaa. Lisätään ruokakerma ja niin paljon vettä, että lihat peittyvät. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita. Bigos voidaan tehdä myös pelkästään hapankaalista. Pataan voi laittaa yhtä hyvin nautaa, possua ja lammasta, paprikaa, selleriä, purjoa, punajuurta tai naurista tai vaikkapa tölkkiherkkusieniä. Pataruokaa pakkasella NIINA KIVIOJA YLÄ-SATAKUNTA Tämä resepti on niin sanotusti heitetty hatusta, ja muunnoksia voi tehdä rajattomasti. tammikuuta 2019 3 MAARIT LEHTO YLÄ-SATAKUNTA Pakkasella maittaa kuuma ja sopivan mausteinen pataruoka. Metsästyseväs puolalaisittain Italialaiseen makkarapataan tulee reilusti babypinaattia. Hauduta, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Olennainen mauste tässä on inkivääri, joka on nimenomaan kuivaa jauhettua laatua. Hauduta noin 15 minuuttia. Lopussa lisätään tomaattipyreetä, jos halutaan. Leikkaa liha suikaleiksi ja ruskista se rasvassa kasarissa. Kuori ja lohko punasipuli ja valkosipulit. 700 grammaa karjalanpaistilihaa 2 porkkanaa puoli lanttua 2 sipulia 6 valkosipulinkynttä 1 pieni chilipalko 1 purkki ruokakermaa (2 dl) 1 liha-juuresliemikuutio ketsuppia sinappia soijakastiketta tummaa siirappia vettä voita tai öljyä ripaus jokaista: mustaapippuria, valkopippuria, paprikajauhetta, chilipippuria, oreganoa, basilikaa, neilikkajauhetta, rakuunaa, rosmariinia, currya, persiljaa, meiramia Ruskistetaan lihapalat ja sipuli rasvassa ja maustetaan ne. Kuumenna öljy padassa ja kuullota sipuleita siinä hetki. Parhaimmillaan se on kuulemma kolmannella lämmityksellä. Suolatut tölkkiherneet sekoitetaan kasvispataan aivan loppuvaiheessa.. Lihapataan voi laittaa kaikenlaisia juureksia ja kasviksia. Mausteiksi käy aika lailla kaikki mitä on käsillä. Keitä hapankaali ja savukylki. Puhdista ja paloittele herkkusienet. Netistä löytyy paljon erilaisia bigos-reseptejä, mutta alla oleva on varmasti aito, se on saatu Lidia ja Stefan Kutrzebalta. Tiistaina 22. Lisää valmiiseen pataan herneet ilman nestettä. Bigosia keitetään, kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä. Sen ideaan siis kuuluu, että valmistamisen jälkeen ruoka lämmitetään uudestaan. Lihapataan voi laittaa melkein mitä vain HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Puolan kansallisruoka bigos on alunperin tehty evääksi metsästysretkille. Lisää neste ja mausteet
Jos mahdollisia liittyjiä olisikin tarpeeksi, niin halukkaita ei välttämättä ole. ei kun Karviassa. Kunnan IT-päällikkö Heikki Syrjälä sanoi Kihniön maantieteen asettavan haasteita ja siksi juuri miniminopeus, ei maksiminopeus, on se, joka kiinnostaa. PÄIVÄN LAINA LAURA JOKISALO KIHNIÖ Meidän Kihniö -hankkeen viime torstaina järjestämässä Laajakaistaillassa oli ilmassa ristiriitaisia tunteita etenkin Ukkoverkot Oy:n ja Elisa Oyj:n välisen liiketoimintakaupan suhteen. Osalle yleisöstä palvelun muuttuminen aihe” Myydään pois, eikä oteta vastuuta. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Petteri Wiinamäki (ps) sanoi, että Ukkoverkkojen sopimuksen mukaan asiakas ja linkkimasto keskustelevat keskenään eli että boksista on suora yhteys linkkimastoon ilman, että kukaan pääsee sotkemaan väliin. Syynä tähän oli IPP:n mukaan se, ettei kyseisellä alueella ollut tarpeeksi kuidunottajia. Miniminopeutta ei taata Elisan Antti Toukoaho kertoi yleisölle yhtiön haluavan taata vähintään samanlaisen palvelun kuin aikaisemmin. Homma ei niin sanotusti suju kuin Ström... Tuet vähissä Leader Pohjois-Satakunnan toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto oli kutsuttu Laajakaistailtaan kertomaan LeaValokuitu on uusi asia Kihniössä. Kyseisen palvelun sopimukset, laskutus ja asiakaspalvelu menivät Elisalle viime marraskuussa, ja palvelutuotanto siirtyy samaan osoitteeseen tammikuun lopussa. Sopimuskauden pituudeksi tuli 36 kuukautta eli 3 vuotta. Hän katsoi, että asiassa ollaan jonkin sopimusrikon äärellä. Syrjälä komppasi Wiinamäkeä. Erityisen hyvä ominaisuus Ukkoverkoissa on ollut taattu vähimmäisnopeus datayhteydelle. Koiralle voi tulla pakkasella paleltumia erityisesti tassuihin ja korviin. Vaikka auto olisi lämmin ja sillä olisi juuri ajettu, lämpötila auton sisällä nimittäin laskee hyvin nopeasti, kun auto on sammutettu ja paikallaan. Sivistystoimenjohtaja, yhtenäiskoulun rehtori Matti Sillanpää sanoi, ettei kunnalla välttämättä ollut kaikkea sellaista tietotaitoa, jota olisi tarvittu. helmikuuta. Täytyy vain toivoa, että valokuitu yltää joskus Kihniöönkin. Laajakaistailta kiinnosti kihniöläisiä. Mobiilioperaattorit mainostavat G:eitään sillä, kuinka nopea yhteys voi parhaimmillaan olla, vaikka näitä teoreettisia nopeuksia tuskin koskaan saavutetaan. Kihniötä liiketoimintakauppa koskee siten, että kunta lähti keväällä 2016 mukaan Ukkoverkkojen langattomaan laajakaistaan. Heikki Pettinen Tämän voi keksiä vielä uudestaan ” Ukkoverkkojen idea oli hyvä juuri maaseudun kannalta.” Eläinvakuutuksiin erikoistunut vakuutusyhtiö Agria Eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessaan, että koiraa ei kannata jättää yksin autoon pakkasella. Aihe nousi esille, kun yleisöstä kerrottiin, ettei kuidun saaminen ollut ostohalukkuudesta huolimatta onnistunut Kihniön keskustan alueella. Tiedotteessa muistutetaan, että pienessä tilassa koira ei pääse juurikaan liikkumaan ja siten pitämään itseään lämpimänä. Liittymishalukkuutta niukasti IPP:n edustajat kertoivat valokuidun olevan Kihniössä niin uusi asia, että se ei ole lyönyt vielä läpi. toukokuuta 2016 osallistua UkkoNet LTE -tukiasemien kustannuksiin noin 92 000 eurolla. Hän ihmetteli myös, miksei Ukkoverkkojen teknologiaa voisi käyttää ainakin sopimuksen loppuun asti. – Se oli silloin sopimuksen perusedellytys. Toisaalta tiiviissä tilassa ilma muuttuu nopeasti kosteaksi ja kylmäksi. Tällöin auto ei ole sopiva paikka koiralle pitkäksi ajaksi. Samaa sääntöä ei ole käytössä meillä Suomessa, mutta se on vakuutusyhtiön mukaan hyvä perussääntö siihen, voiko koiran jättää yksin autoon esimerkiksi kauppareissun ajaksi vai onko koira parempi viedä ensin suosiolla kotiin. Valtuusto päätti 2. Tilaisuuden päätteeksi yleisöst LAURA JOKISALO KIHNIÖ Valokuitu oli myös esille Laajakaistaillassa, ja paikalla olivat IPP Oy:n tekninen johtaja Pekka Ylinikkilä, kuitumyyjä Raido Riis ja yritysmyyjä Ville Syngelmä. Ukkoverkkojen palvelu lakkaa toimimasta perjantaina 1. Kihniöstä valokuitua löytyy esimerkiksi Nerkoolta Hietasentien varrelta, jonne valokuitukaapelit kaivettiin kesällä 2016 aktiivisten asukkaiden niin päätettyä. Herää juridinen kysymys siitä, kenen on vastuu ja minkä verran?” Ukkoverkkojen palvel toimimasta 1. Herää juridinen kysymys siitä, kenen on vastuu ja minkä verran. Elisa osti Ukkoverkot Oy:ltä 2,6 gigahertsin taajuuden kesäkuussa 2018, ja tähän kauppaan sisältyi myös kiinteä langaton nettiyhteys -liiketoiminta. Tiistai 22. Palvelun käyttäjän kannalta tätä nopeusrajoitusta tärkeämpää on juuri se, minkä vähimmäisnopeuden operaattori uskaltaa luvata. Kokemus on osoittanut, että valokuidun vetäminen jokaiseen kylään ei täällä harvaan asutulla maaseudulla ole kovin helppoa. Palvelu ei ole enää sopimuksen mukainen. Näin ei kuitenkaan ole enää jatkossa. Periaatteessa siis Ukkoverkkojen idea oli hyvä juuri maaseudun kannalta. Lupaus miniminopeudesta oli silti tärkeä tekijä yhteistyöstä päätettäessä. Vaatimukset tarvittavien tilaajien määristä vaihtelevat aluekohtaisesti. helmiku Uusi omistaja Elisa ei lupaa kihniöläsille samaa miniminopeutta kuin Ukkoverkot. Ruotsin maatalousvirasto Jordbruksverketin laatimien säännösten mukaan koiraa ei saisi jättää valvomatta autoon, kun ulkolämpötila on yli 25 astetta plussalla tai yli viisi astetta pakkasella. Palvelun laatu ei kuitenkaan ole heikentynyt välillä esimerkiksi sen vuoksi, että kesälomalaiset täyttävät kaistat, niin kuin mobiiliverkon kanssa voi joskus käydä. Tai sitten joku tulevaisuudessa keksii kiinteän langattoman verkon uudestaan. Kuitenkin Ukkoverkkojen markkinointi perustui osaltaan siihen, että tietty miniminopeus taataan. Hänen mukaansa liittymien maksiminopeudet kasvavat, mutta UkkoNetin miniminopeuslupausta ei voida antaa, koska Elisalla on käytössä eri tekniikka kuin Ukkoverkoilla. Valitettavasti palvelu ei saavuttanut tarpeeksi käyttäjiä, vaikka liittyjämääriä esimerkiksi Kihniössä ei ole taidettu koskaan kertoa julki. Tässä tilanteessa usein häilyvää mobiilia vakaampi langaton yhteys on investointina kevyempi. tammikuuta 20 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Kiinteä langaton laajakaista kuulosti hyvältä idealta, kun Kihniön kunta taannoin teki sopimuksen Ukkoverkkojen kanssa. Hyvin ja huonosti UkkoNetin käyttäjien kokemukset ovat olleet hyvin erilaisia. – Myydään pois, eikä oteta vastuuta
019 Ti 22.1. Visa 5 Ke 23.1. Tällainen alue on ollut esimerkiksi Aitoneva. Rantakaavatkin näkyvät nyt Parkanon karttapalvelussa PARKANO Pelastuslaitos sai maanantaina ennen aamuseitsemää hälytyksen sammuttamaan liikennevälinepaloa Tampereentiellä Parkanossa. Lähitulevaisuudessa sinne pyritään saamaan esimerkiksi kaupungin myytävät tontit. Laskutuspäivä on 31.12. Senja Pe 25.1. Kunnanhallituksen jäsen, kunnanvaltuutettu Erja Silvennoinen (kesk) kritisoi myös asiakkaille tiedottamista muutoksesta. Kysymyksessä oli kuorma-auto, jonka laakeri oli kuumentunut ja syttynyt. Kuntastrategian mukaisesti Kihniö satsasi langattomaan laajakaistaan. Itse liittymistä ei hänelle ole tullut paljoa negatiivista palautetta. Taustatiedot: Kihniön kunnanvaltuuston pöytäkirjat, Ylä-Satakunnan arkisto HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupungin vesihuoltolaitoksen toiminta päättyi nolosti, sillä laitoksen viimeiset laskut lähtivät asiakkaille tuplana. HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupungin karttapalvelua on täydennetty rantakaavoilla ja rantayleiskaavoilla. Vesihuoltolaitos tähdentää, että erityisen tarkkana pitää olla niiden asiakkaiden, jotka ovat tehneet sopimuksen e-laskutuksesta tai suoramaksusta. 2018 eli kaupungin vesihuoltolaitoksen viimeinen toimintapäivä. Valokuitu on tulevaisuutta, ja kunnan aktiivisuutta vaaditaan. Hänen mukaansa nyt ei ole paras aika olla liikkeellä, sillä rahahanat ovat joko menneet hetkellisesti kiinni tai summat ovat pienentyneet ohjelmakausien loppupuolen lähestyessä. – Valokuidun suhteen Leader ei ole ensisijainen kanava, mutta pienehkön kyläverkon tukeminen voisi olla mahdollista. ” Erityisen tarkkana pitää olla niiden asiakkaiden, jotka ovat tehneet sopimuksen e-laskutuksesta tai suoramaksusta.” der-rahoituksen mahdollisuuksista kyläverkkojen rakentamisessa. Parkanon vesilaskut lähtivät tuplana Älä maksa kahteen kertaan. – Kunta ei voi tukea kaikkea, vaan tarvitaan aktiivisia kyläkuntia. Laskut ovat sisällöltään samanlaiset viitenumeroa myöten, mutta ulkoasultaan hieman erinäköiset. Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali La 26.1. Kuljettaja sammutti itse autopalon. Jari Haapamäki Sähkö Haapamäestä kertoi laitteissa olleen ollut turhan paljon vikoja. Mikko Lahdentausta totesi, että etätyömahdollisuuksista on puhuttu 20 vuotta ja että ne edellyttävät kuitua. Summista puhuttaessa kyseessä ovat kymmenet tuhannet, eivät sadat tuhannet eurot. – Karviassa, Parkanossa ja Virroilla on valokuituasiat hoidossa. Vesilaskut ovat sisällöltään samanlaiset, mutta esimerkiksi lähettäjän tiedot ovat laskuissa eri tavalla. Palvelusta voi valita näkyviin paitsi kaavoitetut rannat kartalla, myös jokaisen kaavan selostuksen ja kaavamääräykset. Maankäyttöpäällikkö Erkki Salomäki kertoo, että karttapalvelua täydennetään edelleen sitä mukaa kun ehditään. Joonatan lu lakkaa uuta tä kuului, että savumerkit lienevät varmin viestintätapa. Hänelle kotiin tulleessa kirjeessä on kyllä kerrottu maksiminopeuden parantumisesta, mutta se, ettei miniminopeutta voida luvata, tuli esille vasta Laajakaistaillassa. Kumpikin tuli omassa kirjekuoressaan. Kunnanjohtaja Petri Liukku kertoi jokaisen kunnan toimivan voimavarojensa puitteissa. Tämän vuoden alusta laitoksen toiminta ja omaisuus siirtyivät Parkanon Vesi Oy:lle, joka on kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö. Vastedes laskuttaja on siis Parkanon Vesi Oy. Kuorma-auton kuljettaja oli itse saanut palon sammumaan eikä se ehtinyt aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. utti harmitusta ja murhetta, koska UkkoNet on ollut ainoa yhteys, joka on pelannut kunnolla. Toisaalta yleisöstä kerrottiin, että kaikkialla Kihniössä UkkoNet ei ole toiminut. Vesihuoltolaitos pahoittelee virhettä ja pyytää ihmisiä olemaan tarkkoina, etteivät maksa laskua kahteen kertaan. Enni, Enna, Eini, Eine To 24.1
Parkanosta on tuona aikana tapahtunut 8 155 poismuuttoa, Karviasta 2 494 ja Kihniöstä 2 445. ” Porista on Karviaan tullut vuosina 1990–2017 yli 100 ihmistä.” Alle neljännes muuttoliikkeestä jää tappioksi, koska tulomuuttajiakin on paljon. Toinen mullistus tapahtui pariskunnan Kaarne-pojan syntyessä viime kesäkuussa. Karviasta on muuttanut pois 2 494 ihmistä. En haluaisi Kaarnen kasvavan kaupunkiympäristössä, Keihänen kertoo. Kankarilla koirat Conan ja Pipsa sekä kissa Sirius ovatkin saaneet uudenlaisen elinympäristön. tammikuuta 2019 6 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Jos Jarna-Erika Keihäseltä ja Lasse Ojalalta olisi kysynyt vuosituhannen vaihteessa, palaavatko he joku päivä Kihniöön, olisi vastaus ollut ei. Tampereelle on lähtenyt miltei 400 ja Seinäjoelle lähemmäs 200 kuntalaista. En haluaisi Kaarnen kasvavan kaupunkiympäristössä.”. Sairaanhoitajaksi joulukuussa 2016 valmistuneen Ojalan työpaikka on hänen viimeisessä harjoittelupaikassaan eli Taysin vatsakirurgian osastolla, jossa hän tekee pääsääntöisesti yövuoroja. Viimeinen kerrostalokämppä Tampereella sijaitsi Kalkun kaupunginosassa lähellä Nokian rajaa, ja sen lähimetsistä löytyi koirille jätettyjä myrkkysyöttejä. Karviaan muutetaan etenkin lähikunnista, ja esimerkiksi Porista on Karviaan tullut vuosina 1990–2017 yli 100 ihmistä. Alkoi omakotitalon etsintä kotiseudulta ja sen lähialueilta. Kihniöön on muutettu tai palattu takaisin etenkin Parkanosta (362) ja Tampereelta (268). – Kulkemiseen tottuu, ja matka menee autolla hujauksessa. Karvialaisia ovat vetäneet naapurikunnat, esimerkiksi Kankaanpää yli 300:n, Parkano 173:n ja Kauhajoki 149 ihmisen verran. Liki 500 kihniöläistä on muuttanut Parkanoon. Nyt koti sijaitsee paikassa, jossa on useampikin asukas. Työmatkaa Kihniöstä Tampereelle hän ei pidä pahana. Lähikunnista Parkanoon on muutettu Ikaalisista, Ylöjärveltä ja Kihniöstä lähes 500 ihmisen voimin. Isommista kaupungeista ovat vedonneet Tampere ja Seinäjoki noin 200 muuttajalla. Kun kuljin linja-autolla Kalkusta Taysiin, niin siihenkin meni aikaa. Jos Tampere vetää, niin sieltä suunnasta on myös muutettu tai palattu takaisin liki 1 000 ihmisen voimin. – Raskaus ei ollut tiedossa talokauppoja tehdessä, mutta kyllähän se vahvisti päätöstä. – Naapurit ovat todella mukavia. Myös lemmikeille maaseutu on parempi vaihtoehto. Parkanosta Karviaan on muuttanut 164 ja Kihniöön 362 ihmistä. Kihniöstä on vuodesta 1990 lähtien muuttanut pois 2 445 ihmistä. Esimerkiksi vuodenvaihteen sähkökatkokokemuksen perusteella sanoisin olevan ihan hyvä, että muut ihmiset eivät ole hirveän kaukana. Kihniöön on muuttanut 9 karvialaista. Monisatapäisin luvuin on muutettu myös esimerkiksi Helsinkiin, Seinäjoelle, Ikaalisiin, Ylöjärvelle (Kuru mukaan lukien) ja Kankaanpäähän, joskin viimeksi mainittu kaupunki ei vedä väkeä enää samalla lailla kuin 1990-luvulla. Ojala on metsästänyt liki koko elämänsä, ja lapsena isän ja veljien kanssa aloitettu harrastus veti takaisin. Ojala jätti kotikonnut taakseen vuonna 1999 lähdettyään opiskelemaan ammattikouluun Tampereelle. Lemmikeistä kuvassa on Conan. – Kun täällä kävi monen vuoden tauon jälkeen sisällä, näki rakennuksen potentiaalin. Elämänarvot muuttuvat Kaupunkiin kyllästymisen lisäksi takaisin Kihniöön sai palaamaan elämänarvojen muuttuminen. Vuosikausia kestänyt kerrostaloelämä sai kuitenkin mitan täyttymään kaupunkeihin. Karviaan on muuttanut 11 ihmistä. Keihänen muutti lukion jälkeen vuonna 2002 Rauman kautta Tampereen ja Ylöjärven maisemiin. Tilastovuosien aikana Tampere on ollut parkanolaisille mieluisin muuttokohde, sillä sinne on lähtenyt yli 1 600 ihmistä. Muuttoliike vie enemmän kuin tuo Jarna-Erika Keihänen ja Lasse Ojala palasivat kotikuntaansa joulukuussa 2017, ja näin ollen Kaarne-pojasta tuli paljasjalkainen kihniöläinen. – Silloin ajatus oli, että mahdollisimman äkkiä mahdollisimman kauas. Kihniön lisäksi katsastettavana oli taloja 50 kilometrin säteeltä Parkanosta, Karviasta ja Virroilta. Noin vuoden etsimisen jälkeen Keihänen ja Ojala tekivät kaupat vuonna 1929 rakennetusta hirsirunkoisesta talosta, joka oli Keihäselle ennestään tuttu ystävän kautta. Satakuntalainen Pori ei ole ollut yhtä suosittu. Muista kunnista Parkanoon tehty 6 636 muuttoa, Karviaan 1 951 ja Kihniöön 1 862. Kihniö kutsui, kun kaupunki täytti mitan LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Tilastokeskuksen tuoreimpien kuntien välisten muuttoliikenteen tilastojen mukaan vuosina 1990–2017 Parkanolle on koitunut muuttotappiota yhteensä 1 519, Karvialle 543 ja Kihniölle 583 ihmisen verran. – Ne ovat ne peruskliseet eli oma rauha ja luonto. Tiistaina 22. Kylä ei ollut kummallekaan kovin tuttu, sillä Keihänen on kotoisin Niskokselta ja Ojala Kihniönkylästä. Muuttopäivä Kankarille koitti joulukuussa 2017. ” Raskaus ei ollut tiedossa talokauppoja tehdessä, mutta kyllähän se vahvisti päätöstä. Vaikka tämän laittamisesta tulee varmaan koko elämän kestävä projekti. Kotiäitinä olemiseen tällä hetkellä keskittyvä Keihänen sanoo alun perin ajatelleensa, että sopiva talo voisi olla ihan pystymetsän perällä
Se on hyvin vahva käsi, kuin monta työkalua yhtaikaa. Talvisissa tunnelmissa Helena Lisman tilannekuvat pulkkamäessä ja räntäsateessa. Niin kuin nyt tällä kertaa siis tuo kaikkialle tunkeva, kritiikittömästi avosylin ja riemurinnoin vastaanotettava digitaalinen elämäntapa. Tuossa yllä on katkelma aina päivänpolttavista aiheista kirjoittavan lempikirjailijani Leena Krohnin äsken ilmestyneestä romaanista Kadotus. – Kokosimme pyynnöstä kirjastoon näyttelyn aika nopealla aikataululla. Esillä on sekä tuoreita otoksia että vanhempia kuvia, kertoo kamerakerhon puheenjohtaja Helena Lisma. Kun meillä Suomessa työttömien lukumäärä on paraikaa monin verroin suurempi kuin Kekkosen muinaisen ”hätätilahallituksen” aikaan, niin mitä järkeä on viedä työ lopuiltakin automaateille ja roboteille. – Lapsenlapseni kuvasin laskemassa mäkeä vuonna 2013. . Robotit kuulemma ovat kohta arkipäivää – ne hoivaavat, ne kuljettavat, ne korjaavat ja totta kai myös tarkkailevat – ja tarpeen vaatiessa varmaan tappavatkin, sen kummemmin tunteilematta. Omista valokuvistaan Lisma valitsi esille arkisia tapahtumia, ja myös vähemmän kaunista säätä. tammikuuta 2019 7 Ennen pitkää kaikki tulevat olemaan kaltaisiani, hybridija turboihmisiä. Mutta yksi on varmaa: itse en halua elää semmoisessa maailmassa – enkä Herran kiitos varmaan ehdikään. Anja Kuivasen kuvaama talvinen Viinikanjoki. Toisessa kuvassa on poikani lähdössä räntäsateessa töihin. Kamerakerho tekee kuvausreissuja yhteiskyydityksin. Rauni Virtanen Jälki-ihminen KULMALAN KAROLIINA ” Itse en halua elää semmoisessa maailmassa – enkä Herran kiitos varmaan ehdikään.” MAARIT LEHTO PARKANO Parkanon Kamerakerholla on tammikuun ajan esillä Talvi-näyttely kirjastossa. . Kuulin oman seuralaiseni voihkaisevan: ”Tekoäly on tekotyhmyyttä – vähä vähältä kaikki inhimillisyys tapetaan ja ihmisen aikakausi on lopullisesti ohi!” ”No mutta olisiko se niin säälikään”, minä kysyin ihan vain ärsyttääkseni. Krohnin teoksissa vallitsee sadunomainen tunnelma, mutta samalla kaikki tapahtuu merkillisen uskottavassa miljöössä – ja kuten sanoin, esillä on aina jokin ajankohtainen asia, viimeisin villitys. Niina Kivioja 7 veljestä tällä viikolla. Tulevia näyttelyitä varten kerho aikoo hankkia yhtenäiset kehykset. Se on sekä jakoavain että porakone!´ selosti jälki-ihminen. Suurkiitos toimittaja Kirsi Niemelle viime kolumnistaan! Käytännössä hän vei, kuten sanonta kuuluu, sanat suustani pohtiessaan, mitä ihmeen virkaa ihmisellä tuossa robotisoidussa maailmassa enää on. Esillä on 18 valokuvaa kuudelta kuvaajalta. TEATTERISSA Lukion musiikkiteatteri Musteen 7 veljestä nähdään lavalla tällä viikolla neljänä päivänä. . Katsokaapa vasenta kättäni! Se ei olekaan tuiki tavallinen käsi. Raja ihmisen ja koneen välillä liudentuu. Veljeksen seikkailevat lukion monitoimisalissa keskiviikosta lauantaihin. . Tiistaina 22. Olen amputoinut vanhan käteni ja installoinut tynkään digitaalisen automaattikäden. Jos ja kun työ sekä inhimillinen kanssakäyminen riistetään ihmisiltä, maailma on suuri hourujenhoitola eikä muuta. Parhaillaan on mitä mainioin keli kuvata komeita maisemia, ja sellaisia on myös näyttelyssä. . Uuden vuoden 2019 alkamista on lehdistössä juhlistettu uutisilla ja selostuksilla aloista ja töistä, jotka kohtapuoliin automatisoidaan tai digitalisoidaan. . Vastoin tavallisuutta Krohn antaa teoksen tunnelman synketä loppua kohden, ei kai muuta voi, ja lukija alkaa ajatella samoin kuin yllä lainatun katkelman viimeisen repliikin lausuja… Niin, olisiko tosiaan kovin suuri sääli, jos nykyinen ihmiskunta korvautuisi roboteilla tai vähintään puoliautomaattisilla ”jälki-ihmisillä”
D2–pojat: LFT Sininen– SBTPaPo11–7, SBTPaPo– KeikY 2–9. B-tytöt: Koovee–SBTPaPo 1–5, SBTPaPo–Classic II 1–6. Avantouimarit ovat toivoneet taloudellisia resursseja talviuinnin harrastamiseen, ja liikuntatoimi on vastannut myöntävästi. Pienokaisen syntymämitat olivat 3 440 grammaa ja 51 senttiä. Karvian Upponalle rahastonhoitaja Marjatta Rämö on kokenut avantouimari ja viihtyi kristallinkirkkaassa vedessä pitkään. Tiedotus lähti toimimaan viidakkorummun lailla nanosekunnissa. Sinikka Anttila ja Maarit Heinola kertoivat tehneensä myös lumienkeleitä, parhaimmillaan niitä oli 16 erilaista.. Tiistaina 22. Miehet VI divisioona: SBTPaPo II–PirHi 4–5, SBTPaPo II–V&L 3–8. Karvian talviuimareiden toive tuli todeksi Kylmän antama hormoniruiske aina perjantaisin. Samalla pohdittiin keinoja ylläpitää avantouintimahdollisuus omalla paikkakunnalla. E-tytöt: SBTPaPo–Musta-KalvKe 1–3, SC Weikot– SBTPaPo Musta 1–3, SC Weikot–SBTPaPo Punainen 3–1, SBTPaPo Punainen– KalvKe 4–4. Tutkimukset nimittäin kertovat, että talviuimarin virkistyminen ja piristyminen johtuu kylmän antamasta hormoniruiskeesta; stressihormonien eritys lisääntyy suurissa lämpötilavaihteluissa. Tavallista kylmempi lähdevesi on plussaa Maatilamatkailupaikka Loma-Raison yrittäjät ovat neuvottelujen jälkeen luvanneet lämmittää saunan kerran viikossa perjantai-iltaisin. Rahastonhoitajaksi valikoitui Marjatta Rämö, jolla on tilinkäyttöoikeudet aktiiviharrastaja Maiju Kujanpään lisäksi. VAUVAT VALMISTUNEITA SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Karvialaiset avantouimarit päättivät järjestäytyä uudelleen, ja ensimmäiseksi kaivettiin naftaliinista paikallisten talviuimareiden vuonna 2013 perustama ryhmä, Karvian Upponallet. Säännöllisesti uivien perusverenpaine laskee merkittävästi. Paikalliseen avantoon voi pulahtaa kahdeksan eurolla. Loma-Raisossa on hyvät resurssit, yhteinen sauna miehille ja naisille sekä erilliset pukuhuoneet. Perhe asuu Kankaanpäässä. Luonnonlähteen vesi on kristallinkirkasta ja tavallista kylmempää, mutta se on vain iso plussa. TULOSPÖRSSI Satasairaalassa Porissa syntyi 7. B-pojat: Hanka–SBTPaPo 5–5, Ilves II–SBTPaPo 6–6, SB Hirvensalo–SBTPaPo 5–1, O2-Jyväskylä III–SBTPaPo 0–12. Asia on tullut esille kuntauudistussuunnitelmien ja -lausuntojen yhteydessä. Naiset II divisioona: SBTPaPo–RSSPanthers 4–6, Gunners–SBTPaPo 5–1. Y-S 24.1.1969 SBT PaPon salibandya Miehet III divisioona: SBTPaPo–HIP 5–2, DTT– SBTPaPo 3–6. Innokkaita jäseniä liittyi kiivaaseen tahtiin, ja tällä hetkellä heitä on 25. Oma Säästöpankin Parkanon ja Kihniön palvelupäällikkö Karri Kuhalampi on suorittanut Keskuskauppakamarin LKV-tutkinnon, jolloin saa käyttää laillistetun kiinteistönvälittäjän LKVnimikettä. Hämeenkyrö puolestaan aluetta: Viljakkala-Mouhijärvi, Hämeenkyrö. Karvian olohuoneessa kokoontunut porukka oli niin kovaa tahtoa ja intoa täynnä, että saman illan aikana paikalla ryhmällä oli jo oma Facebook-sivu ja Whatsapprinki. Viljakkala ehdottaa suurkuntaa: Viljakkala, Hämeenkyrö, Ikaalinen. Hänen ehdotuksensa on todella mammuttikunta: Kihniö, Parkano, Ikaalinen, Viljakkala, Hämeenkyrö ja mahdollisesti myöskin Jämijärvi. Kunnanjohtaja Hirstiö sanoo, jos suurempiin kuntayksiköihin mennään, niin mennään sitten riittävästi laajalle pohjalle sekä alueellisesti että väestöllisesti. Ryhmään voivat liittyä kaikki avantouinnista kiinnostuneet. Pidämme Hirsistön suunnitelmaa täysin epärealistisena ja osoituksena siitä, että kuntauudistusinnossa ylletään jo täysin hakoteillekin. tammikuuta Piia Auvisen ja Mika Mäntylän poikavauva. tammikuuta 2019 9 KUVIOT Todella mammuttikuntaa kaavailee ja haaveilee Ikaalisten kunnanjohtaja Eino Hirstiö lehdistölle antamassaan haastattelussa. E1-pojat: SBTPaPo–KeikY 1–13, PIsku–SBTPaPo 6–2. Avantouinnit alkoivat tammikuun alussa ja jatkuvat huhtikuulle asti. Rahavirtoja varten Karvian Upponallet -ryhmälle aukaistaan oma pankkitili. Tavoite on, että avantoillan aikana kävijöitä olisi aina kymmenkunta, mielellään viisitoista. Koska avantouinti parantaa verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa, se hidastaa solujen vanhenemista ja säilyttää esimerkiksi ihon kimmoisuutta. C1-pojat: SBTPaPo–FBC Turku1 3–6, SBTPaPo–SBS Masku/SBS Wirmo 4–12
040 656 9955 Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parturi-kampaamot RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. 03 448 2616 Kiinteistöja metsäarviot Kauppaja lahjakirjat Perinnönjakosopimukset Kaupanvahvistukset Sauli Kallio puh. tammikuuta 2019 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. Rakennusja rakennepiirustukset . 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 040 417 2319 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 044 739 3110 Keskuskatu 5, Parkano Puukauppapalvelut Metsänhoitopalvelut Tiekuntien palvelut Jussi Viinamäki puh. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Matti Perälä. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! . 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 RENGASPAROONI OY Renkaat Vanteet Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, tammi-helmikuun. Tiistaina 22. 044 739 3101 PARKANON Parkanontie 41 0400 700 804 Hieroja, KH. Perukirjat, ositukset . 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . www.luontaiscenter.fi Puh. Pitopalvelu . Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . 045 359 3010 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Puh. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16, muulloin sopimuksen mukaan Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h Puh. Lounaskahvila . p. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Sami Jokinen Pitopalvelu FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. 03 448 2149 Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Lom alla 24. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17 varaosat pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) vikakoodit ilmastoint t katsastuspalvelut Tammihelmikuu la suljettu Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. 1.– 4.2 . 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano . 03 447 200 puh. la sulj. 044 739 3112 Hannu Autio puh. 044 739 3102 Lauri Lähdesmäki puh. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. AUTOKORJAAMO T. 044 739 3104 Jarkko Peltomäki puh. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. 2 A . 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. 044 241 2776 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. Puh. Ranta-asemakaavat . Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 040 545 8051 Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 03 223 1666 Lihasnivelja nikamakäsittelyt. Vastaavan työnjohtajan tehtävät . Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkanontie 45 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00
Hankinta on osa kansallista UNA-hanketta, jossa myös muissa maakunnissa ollaan siirtymässä alueellisesti kattavien sosiaalija terveydenhuollon asiakasja potilastietojärjestelmien kilpailuttamiseen ja hankintaan. 040 717 7896/J. Koko Pirkanmaa yhteiseen potilastietojärjestelmään. –4.2.2019 välisenä aikana Parkanon kaupungintalolla (tekninen toimi 3. Maakuntavalmistelu ja sairaanhoitopiiri ovat tehneet Pirkanmaan kuntien kanssa yhteistyötä, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa perustason asiakastietojärjestelmät, josta on helpompi edetä kohti UNA-ratkaisua. kaupunginosassa (Haapanen) sijaitsevan Käenmäentien katupiirustusehdotus paaluvälillä 66–1084 julkisesti nähtävänä 22.1. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on päättänyt käynnistää neuvottelut Pirkanmaan julkisten sosiaalija terveydenhuollon organisaatioiden kanssa hankintaan sitoutumisesta yhteistyössä maakuntavalmistelun kanssa. Sääntömääräinen vuosikokous ke 30.1.2019 klo 18 Mäkikylän Metsästäjät ry:n majalla. Tervetuloa. Tiistaina 22. 03 443 3631 tai 044 786 5631. kerros) teknisen toimen ilmoitustaululla, osoitteessa Parkanontie 37. Kujala Saran mms:n talolla Sarapohjantie 1008 to 24.1.2019 klo 10–17 KORJAAMO SIEVI-KORTE Tuote-esittelyä sekä arvonta. Hankinta on perusteltu toteuttaa riippumatta siitä, miten soteja maakuntauudistus toteutuu. Yhteinen järjestelmä helpottaa sekä ammattilaisten työtä että asiakkaiden asiointia eri palvelupisteissä. KLO 10-15! WIRTAA TALVEN KESKELLE! LED kaukovalo, suorakaide 100 W E-hyväksytty lisävalo maantiekäyttöön yli-/alijännitesuoja 9-30 V 9500 lm K 58 x L 516 x S 81 mm IP68 ST86203 149,219,klo 10–15 Polttimot 10,H7 PB12012 H4 PB12002 /2 kpl Valintasi mukaan! MUNKKIKAHVIT WIRTAA TALVEN KESKELLE! AKKUJEN TESTAUSPÄIVÄ! TUORETTA KOIVUKLAPIA helmikuun puoleen väliin mennessä tilanneille väh. tammikuuta 2019 11 Kauko Turunen tarjoaa MAKKARAA HalpaHallin edessä torstaina 24.1.2019 klo 14–17 Tervetuloa juttelemaan! Mäkikylän Metsästäjät ry. Johtokunta KÄENMÄENTIEN KATUPIIRUSTUKSEN NÄHTÄVÄNÄ PITÄMINEN Maankäyttöja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti pidetään Parkanon kaupungin 2. Puh. Jatkossa Pirkanmaan koko julkisen sosiaalija terveydenhuollon on tarkoitus toimia samassa asiakasja potilasjärjestelmässä. Alustavan tiedon mukaan hankintaan on osallistumassa 11 maakuntaa, joiden yhteinen väestöpohja on noin kolme miljoonaa asukasta. Tarvittaessa lisätietoja antaa teknisellä osastolla työpäällikkö Pekka Mikkola puh. Hankkeen tavoitteena on korvata vuoteen 2023 mennessä muun muassa nykyiset kuntakohtaiset erilliset perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen asiakasja potilastietojärjestelmät yhteisellä järjestelmällä. toimipaikassa joko kirjallisesti tai suullisesti ennen nähtävillä oloajan päättymistä. Parkanossa 22.1.2019 Tekninen lautakunta Parkanon kaupunki seuratoimintaa SOVITUS: REIJO PAUKKU/MUSTE BS5A08 159,195,/ Maahantuojan edustaja testaa ajoneuvosi akun -testerillä ilmaiseksi! Ajoneuvot testataan saapumisjärjestyksessä! Tarjoustuotteita rajoitettu erä! Tarjoukset voimassa vain esittelypäivänä! BPC1204B 99,114,Apukaapelit 4,5 m 35 mm² kaapeli 500 A kaapelit 100 % kuparia kantolaukku CRX405 79,99,10 kpl erä! Akku 88 Ah BC88770 kylmäkäynnistysvirta EN 770, -18° pohjakiinnityksellä mitat P 354, L 175, K 190 mm BC88770 69,118,Akku S5A AGM 70 Ah nelinkertainen purkaus/varaussyklien määrä verrattuna perinteisiin käynnistysakkuihin soveltuu myös start/stop -ajoneuvoihin kylmäkäynnistysvirta EN 760, -18 °C P 278, L 175, K 190 mm AGM teknologia huipputehoa kovimpiin vaatimuksiin! Akkulaturi 12 V / 4A, Bluetooth Bluetooth-toiminnon avulla saat asetukset ja niiden hallinnan sekä jänniteettä virtalukemat älypuhelimeesi, tablettiisi tai tietokoneeseesi syväpurkautuneiden akkujen virkistystoiminto toiminta kylmissä olosuhteissa, jopa -30 °C soveltuu kaikkien akkutyyppien lataukseen latausjännite 14,4 V voidaan käyttää virtalähteenä LIIKKEESSÄMME KE 23.1. Kirjallisesti esitettävät mielipiteet tulee toimittaa osoitteeseen Parkanon kaupungin tekninen lautakunta, PL 14, 39701 Parkano. 8 irtomottia 39 e/m 3 Parkanon alueella. Alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajilla ja haltijoilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin katusuunnitelmaehdotus saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisella ja yhteisöllä, jonka toimialaa suunnitelmassa käsitellään, on mahdollisuus osallistua katusuunnitelman valmisteluun. TERVETULOA! Yrityksen 50-VUOTISEN taipaleen johdosta KAKKUKAHVIT TISEN Pirkanmaalla ryhdytään valmistelemaan kuntien ja sairaanhoitopiirin yhteisen asiakasja potilastietojärjestelmän kilpailutusta. Mielipiteet suunnitelmaehdotuksesta voidaan esittää ao. Toimitus sopimuksen mukaan
Liekkikuvio taas tuli Parkanon kaupungin logosta. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O KESKIVIIKKONA TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA TUOREET SILAKAT SÄÄVARAUS 3 99 KG ERÄ NIINA KIVIOJA PARKANO Se on siinä. – Alle satatuhatta se kuitenkin on, Ikitaidon Reijo Lempinen letkauttaa. Mikkeli, 5.5. Hänen mielestään lopputulos on erittäin onnistunut. Parkanon kaupungin ja Marianne Lahden lisäksi suunnitteluun ja toteutukseen osallistuivat Mainospalvelu Säkä, Ikitaito, XO Metal ja LH-Sähkö. Monumentin lopullinen tarkka hinta ei ole vielä sentilleen selvillä, sillä viimeistä laskua odotellaan. Ruovesi, 6.10. Kolmostien ja Porintien risteykseen noussut Parkano-monumentti nimittäin. Anjalankoski. LH-Sähkön Rami Harju, Ikitaidon Reijo Lempinen, maanrakennusmestari Mika Toropainen ja tekninen johtaja Jarmo Kyösti vertasivat monumentin suunnittelijan Marianne Lahden kanssa suunnitelmaluonnosta valmiiseen monumenttiin. – Se on ikaalislaisten kehittämä Total Tarmac, jossa on kuusi osakilpailua, joista ensimmäinen ja viimeinen ajetaan Ikaalisissa kylpylän alueella ja keskustassa, Joonas kertoo mainiten sarjaan kuuluvan myös Juhannuskisan Iso-Syötteellä. Kivikoreissa käytetty kivikin on parkanolaista, Lamminkoskelta Marjolahden louhokselta. Ikaalinen, 16.6. Marianne Lahti on osallistunut ennenkin vastaavaan kilpailuun muutama vuosi sitten, kun Tampereen rantatunnelin suulle suunniteltiin pylväitä. Kauhava, 25.5. Lopputulos on parempikin kun suunnitelma, Lahti kiittelee. Rallisprint SM 2019: 3.2. Monumentti muistuttaa muodoltaan porttia, ja sen on tarkoitus olla ikään kuin portti Parkanoon. Ari Karhunen. Tämä on kaupungin miesten mukaan parempi vaihtoehto kuin nurmikko, joka vaatisi säännöllistä leikkaamista. Luokan voitti ylivoimaisesti Nilsiän Aki Horttanainen ja toisena oli AL-Kangasniemen Arttu Seppänen, jonka kanssa parkanolaisella oli jo tiukka ja tasainen vääntö. Monumentin ympäristöön kylvetään keto, joka niitetään pari, kolme kertaa vuodessa. Jämsä, 24.8. Tiistaina 22. Suonenjoen Kimmo Kauppinen voitti 2-vetoisten yleiskilpailun Hondan Civicilla. – Lähdettiin lähinnä treenaamaan kilpailutilanteissa ennen kuin SM-sarja alkaa helmikuun alussa Nilsiässä. Total Tarmac 2019: 10.5. 2-vetoisten yleiskilpailussa hän oli kahdeskymmenes. Teos on myös valaistu. Pudasjärvi, 17.8. Nilsiä, 9.3. Tekninen johtaja Jarmo Kyösti selventää, että monumenttiin ympäristöineen varattiin 50 000 euroa, ja suunnilleen niille paikkeille summa myös jää. PIEKSÄMÄKI Pieksamäellä ajettuun Laatta & Remontti Hulkkonen rallisprinttiin oli innostunut kaikkiaan viitisenkymmentä kuljettajaa, joukossa Parkanon UA:n Joonas Kalliomäki Starletteineen. ”Kahden auton loukussa oleva” Kalliomäki aikoo kisata kaudella myös toisen uusista asfalttisarjoista. Keuruu, 18.8. Kalliomäki kisasi luokassa 11 ja sijoittui siinä kolmanneksi. tammikuuta 2019 12 HK VILJAPORSAAN LIHASUIKALE 400 G (4,98/KG) Syödään PAREMMIN 1 99 RS GOD MORGON CLASSIC TÄYSMEHUT 1 L (2,00/L) Ilman korttia 2,25 tlk (2,25/l) 4.-11% PLUSSA-KORTILLA MEHUT 2 TLK Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa ppppaaarrreem mppppii ruookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Monumentin suunnitteli parkanolainen Marianne Lahti. Monumentissa on yli 60 tonnia materiaalia, suurin osa siitä kiveä. – Laita siihen juttuun, että kaikki mukana olleet ovat parkanolaisia, kaupungin maanrakennusmestari Mika Toropainen kehottaa. Hän piirsi monumenttiin kivikoreja, koska kertoo aina olleensa niihin ihastunut. – Hienosti toteutettu. – Ne ovat todella hienoja. Parkanolaiselle on siis tulossa tiivis kilpailukausi, jonka hän korkkasikin aika ajoissa. Tuolloin Lahden ehdotus valittiin kymmenen parhaan joukkoon. Ikaalinen. Karisamuli Korpela Joonas Kalliomäki kolmas Pieksämäellä Joonas kalliomäki kävi ottamassa tyypit Pieksamäellä ja totesi ainakin tämän punaiset Starletin aika valmiiksi kauden koitoksiin. Projektin ydin on ollut paikallisuus. Renkaat oli mitä alle sattui löytymään, mutta se todettiin, että ainakin tämä yksilö pelasi teknisesti hienosti, Joonas tilittää. – En ole aiemmin ollut liikkeellä näin alkuvuodesta, mies toteaa. Raahe, 14.9. Valaistusta säädetään vielä paremmaksi Parkano-monumentti on nyt muuten valmis, mutta valaistusta säädetään vielä, jotta Parkano-teksti saadaan näkymään pimeällä paremmin. Parkanoteksti ja siiviksi tai liekeiksi hahmotettavat koristekuviot ovat rautaa. Huulena heitetystä luvusta voi kuitenkin ottaa puolet pois. ” Laita siihen juttuun, että kaikki mukana olleet ovat parkanolaisia.” Suunnitelmaansa paremman näköinen On se näköinen. Tanakasti paikallaan. Nivala, 22.6