Sivu 8
TORSTAINA 23. Martti Pajunen aurasi
näillä 10 000 kilometriä
metsäojaa. Oma itsetuntoni kestää sen
verran. HEINÄKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 54 / 83. Inarin Lapissa on poutaa. sis. Ensi viikon alkupuolella sää on
hyvin tuulista ja sateita tulee koko maassa.
Parkano
Parkano
Sunnuntai
+15
+17
+14
+18
+16
+18
Lauantai
+16
+17
Suomi huomenna
Pilvisyys on runsasta ja sade- ja ukkoskuurot yleistyvät päivällä. Päivälämpötila on enimmäkseen 14...18 astetta,
Pohjois-Lapissa sää lämpenee noin 15 asteeseen.
Huomenna
Parkano
Parkano. Mitä olisin tehnyt, jos joku
olisi ivaillut kypärästä. En luultavasti mitään. Illalla sateet jälleen harvenevat, etelässä sää
vähitellen poutaantuu. Sateita voi tulla myös Lapin kaakkoisosassa, muualla Lapissa on enimmäkseen
poutaa. Päivälämpötila on enimmäkseen 15...18, Pohjois-Lapissa 10...13 astetta.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Lauantaina Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa olevat sateet liikkuvat päivän kuluessa pohjoiseen. alv 24%
Isäntien
löytäminen
vaihtooppilaille
on vaikeaa.
Sivu 7
Maria varmistaa saumat
Maria Lammentausta suoritti hyväksytysti kansainvälisen hitsausinsinöörin tutkinnon Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tänä kesänä.
Hän on vasta 15:s nainen, jolta kyseinen tutkinto löytyy. Sivu XX
?
Erityisryhmille
toivotaan
omaa
liikuntakorttia.
Sivu 6
Muiden reaktion pelkääminen oli täysin turhaa. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Sää on puolipilvistä tai pilvistä ja maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla tulee monin paikoin
kuurosateita ukkosen kera. Mitä sitten, vaikka kypärä
olisi jonkun mielestä turha, ruma ja nolo. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Maan
etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee ja on poutaisempaa, illalla etelästä lähestyy uusia sateita.
Päivälämpötila on 16...20 astetta, pohjoisen sateisella alueella 10...14 astetta
klo 18. Leirimaksu määräytyy sen mukaan, mihin
ruokailuihin/tarjoiluihin osallistuu, yhteiskuljetus. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 5.8.
mennessä kirkkoherranvirastoon p. Kun
myrsky riehui, tämä kalliolle rakennettu talo pysyi pystyssä.
Jos emme välitä antaa
Jumalan sanan ohjata elämäämme, olemme kuin
mies, joka rakensi talonsa
hiekalle. Leiripäivä alkaa klo 9 jatkuen klo
21 asti ja osallistua voi koko
päivän ajaksi tai vain osan
päivästä. Muuten suomalaiset osallistuivat
kirkonmenoihin virsikirjan
takana olevan kaavan mukaan.
Jumalanpalvelus päättyi
yhdessä laulettuun vironkieliseen suvirteen. Siksi Hän
tahtoo meidän tietävän tarkkaan, miten saamme iankaikkisen elämän, miten uskoamme tulisi hoitaa ja millaiset elämäntavat olisivat
vahingollisia uskonelämällemme.
Niinpä Hän on, rakkaudestaan meitä kohtaan, antanut meille pyhän sanansa, Raamatun. Se
myös varoittaa siitä, mikä
saisi meidät irtaantumaan
Kristuksen yhteydestä.
On siis erittäin tärkeää
viettää runsaasti aikaa Jumalan pyhän sanan, Raamatun äärellä ja ottaa vakavasti
sen opetukset. Leiri päättyy kaikkien osalta su 2.8. Konserttijumalanpalveluksen jälkeen
kokoonnuimme Kursin seurakunnan pappilaan kahville. klo 19 yhteiskristilliset telttapäivät Kirkonkylän alakoulun pihassa. klo 17
Poikkeusharjun
saunalla,
omat makkarat mukaan.
Diakoniatoimistossa ei
vastaanottoa heinäkuussa.
Tulossa:
Diakoniatyön
leiripäivä ke 12.8. Vapaaehtoiset olivat loihtineet pöydän koreaksi suolaisella ja makealla tarjottavalla.
PARKANO
Kastettu: Nella Minja Marjaana Niemelä.
Luomakunnan sunnuntain pihakirkko kirkkopuistossa klo 10, l Nieminen, k
Salomaa. Hän sydämestään tahtoisi meistä jokaisen pelastuvan. Musiikki: Marja-Riitta Vierikko,
Asko Alkkiomäki ja kuoro.
Pe 24.7. klo 19 telttapäivien seurat alakoulun pihassa.
Veli ja Kaija Luoma, Kaarina
Hautala. Musiikki: Takametsien Tytöt, Asko Alkkiomäki.
Su 26.7. Seikkailijoiden ja sitä vanhempi-
Komea linna
peruskouluna
Kahvin jälkeen tutustuimme Kursin kunnanjohtajan
opastuksella Puurmannin
linnaan, jossa toimii tälläkin
hetkellä koulu 1.?9. Retken tavoitteena oli
tutustua Puurmannin alueeseen, tavata uusi Kursin
kirkkoherra sekä osallistua
jumalanpalvelukseen Kursin kirkossa.
Pöltsämaan linnan jykevät seinät ja hyvin säilynyt
kirkko saivatkin ihmetystä
osakseen. virkistyspäivä Rastiaisissa.
Myyryläinen,
Yli-Antola,
Hopeahapset.
uimme Isä meidän -rukouksen ja uskontunnustuksen
omilla kielillämme. arkisin klo 9?13.
RAUHANYHDISTYS
Ke 29.7. Kotimatkalla keräsimme isäntäparin
pyynnöstä kiitokset ja kehittämiskohteet auttaaksemme juuri perustettua hotellia
pääsemään hyvään alkuun.
Tallinnassa riitti vielä mukavasti aikaa kierrellä vanhan Tallinnan katuja ja tehdä ostoksia. Puurohiutaleet loppuivatkin lähikaupoista, kun sitä piti kotiinkin saada, niin
hyvää se kuulemma oli.
Suomalais-virolainen
konserttijumalanpalvelus
Päivä oli aurinkoinen, mutta
Kursin kirkko oli viileä. Kursin seurakuntalaiset olivat hyvin liikenteessä, iloksemme kirkossa oli lähes 60 ihmistä.
Erityisen hymyn sai kirkkokansan keskuuteen sisarusten viroksi laulama laulu Ei saa mitte vaiki olla. klo 12
ruokajakelu.
Tervetuloa!
Ennen reissua kuitenkin
yhdistelimme asiat ja niin
saimme aikaiseksi konserttijumalanpalveluksen. Taustalla hotellin
paksut kiviseinät.
Herraa hyvää kiittäkää kajahti alkusoittona kanteleella, kitaralla ja alttopaloilla. Leiripäivään kutsutaan seurakuntaväkeä: srk:ssa toimivat
aikuisten ja ikäihmisten piirit,
kerhot, ruokailut, Parkanossa toimivat eläkejärjestöt ja
Jumala ei tahdo meitä
epävarmuuteen. Silloin olemme kuin mies, joka rakensi
talonsa kallioperustalle. Tutustumme alueen seurakuntiin
ja kirkkoihin, sekä muitakin
tutustumiskohteita (Jalkaväkimuseo, Kenkäveroniemen
pappila). heinäkuuta 2015
Parkanolaiset kävivät Kursissa kirkossa
KURSI
Parisenkymmentä matkalaista lähti lauantaiaamuna
Parkanon seurakunnan retkelle Virossa sijaitsevaa ystävyysseurakuntaa, Kursia
kohti. (diakoniatyöntekijä vuosilomalla 27.7.?2.8.).
Partio: Kesäleiri pidetään
Alkkian Kourajärvellä. klo 19.00 seurat
ry:llä. klo
13.
yhdistykset sekä mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset läheisineen. lomien vuoksi.
Tulossa: Seurakuntaretki
Mikkeliin 19.?20.8. 02 414 1400.
KIHNIÖ
Kastettu: Oiva Iisakki Heinola.
Jumalanpalvelus su 26.7.
klo 10, rovasti Erkki Hirvi.
Diakoniavastaanottoa ei
ole ma 27.7. Majoitus seurakuntien kurssi- ja leirikeskuksessa, Susiniemessä (sauna,
uinti). Sateen sattuessa
sisällä kirkossa.
DIAKONIA
Saunailta ti 28.7. Kuvassa myös
Lempisten sisarusten lisäksi Minka-Maaria Printz ja Amélia Printz, jotka soittivat mukana toisessa laulussa On ilo olla yhdessä.
13. Laus-
KARVIA
Diakoniatoimisto
suljettu
20.7.?16.8. Olihan siinä mahta-
vat puitteet koulunkäynnille.
Illan vietimme vielä musiikin ja hyvän iltapalan parissa hotellilla.
Maanantaina alkoi kotimatka ja kiitimme isäntäparia hotellissa. Ellemme voisi saada varmaa tietoa siitä, miten
pääsemme taivaaseen tai sitä, millaiset elämäntavat saisivat vietyä meidät pois iankaikkisen elämän tieltä, olisi
turvatonta. He olivat valmistautuneet konsertoimaan Kursin
kirkossa.
Kirja- ja
musiikkiteltta
Maurintorin pihalla
perjantaina 24.7.
Kihniön Kukka ja Kirja Oy
www.kkjk.?
Perjantaina 24.7. Jumalanpalvelus alkaisi kello
hengellisiä tilaisuuksia
Pelastusarmeija
Matkalaisia mukana kolmesta sukupolvesta. Sinne on vain yksi oikea tie, Jeesus Kristus.
Kuka on matkalla taivaaseen. luokkalaisille. Muotia tuntuu olevan näkemys, jonka mukaan
kaikkien totuudet ovat yhtä
oikeita, ettei ole yhtä ainoaa
totuutta tai ettemme voi varmuudelle tietää, mikä on totuus.
Jos kuitenkin joku pitää
jotakin asiaa oikeana ja toinen vääränä, on selvää, etteivät molemmat voi olla oikeassa. 150 euroa/hlö.
Ilmoittautuminen 7.8. 040 804 9650.
Parkanon
TIEKIRKKO
kirkko avoinna 7.6.?16.8. Kesäseuraradio taajuus 104,0.
seurakunnat
Kuollut: Airi Maria Koivumäki 87 v.
To 23.7. mennessä kirkkoherranvirastoon
p. Linnan alueelta
löytyi myös käsityöpaja, josta matkalaiset saivat ostaa
paikallisia käsitöitä.
Pitkän päivän päätteeksi päädyimme kuukausi sitten avattuun hotelli Külalistemajaan, joka ensivaikutelman jälkeen vain parani. klo 12 Eläkeliiton ?Sanan ja veden äärellä. 2
Torstaina 23. Suomenkieliset laulut soivat vironkielisen liturgian väleissä.
Kursin seurakunnan uusi, nuori kirkkoherra oli elementissään liturgisessa lau-
lussa ja saarnatessaan viidestä leivästä ja kahdesta
kalasta. Mikko
Lempinen, Jussi Latvala. klo 18.
Sudenpennut saapuvat leirille pe 31.7. Kun myrsky tuli,
talo sortui.
Jos Jumalan sana saa meitä puhutelle, erotamme totuuden ja valheen, sen, milloin meitä ohjataan kadotuksen tielle, milloin taivaan
tielle. Lempinen,
Pekka Kiviranta, Yli-Antola.
Klo 19 telttapäivien seurat
alakoulun pihassa. Sinullekin
Jumala rakkaudessaan tarjoaa sovintoa, anteeksiantamusta, sitä lahjaa, jonka va-
rassa kelpaat taivaaseen.
Kasteessa meille on annettu oikeus turvautua Jeesukseen Vapahtajanamme.
Sinäkin olet sen arvoinen, että Jumala Poika vuodatti ristillään sinunkin edestäsi verensä.
Jumalan sana opettaa
meille, kuinka yhteyttä Jeesukseen tulisi hoitaa. Tiistain puolella saavuimme takaisin Parkanoon.
Suuri kiitos matkalaisille
ja erityisesti matkanjohtajalle Reijo Lempiselle, joka tuntee Viron ja osaa viedä matkalaiset paikkaan kuin paikkaan.
SUNNUNTAIKSI
Jumalan sana on totuus
Aikanamme kysellään, onko olemassa yhtä ainoaa ja
varmaa totuutta esimerkiksi
siitä, mikä on oikein ja väärin tai mitä on kuoleman jälkeen ja miten pääsemme taivaaseen. su
?pe klo 10?16.
Kirkkoherranvirasto
ja
taloustoimisto avoinna 1.6.
?31.8. Pelastavassa uskossa oleva kuitenkin luottaa siihen, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus
on ristillään sovittanut hänenkin syntinsä ja että pyytäessään syntinsä anteeksi ja
luottaessaan Vapahtajan ristin tuomaan sovitukseen hän
pääsee iäiseen autuuteen.
Sinunkin puolestasi Kristus on kärsinyt ja kuollut ristillään, ja minun. Silloinhan emme
voisi tietää, olemmeko matkalla taivaaseen.
en leiri alkaa to 30.7. Vahojärven leirikeskuksessa. Hinta n. Majoittuminen 16 hengen hotelliin oli mielenkiintoista, mutta entinen työläisten asunto
oli niin tilava, että jokainen
löysi paikkansa ystävällisen
ja joustavan henkilökunnan
avustuksella.
Runsas aamupala ja etenkin huomiota herättävä seitsemän viljan puuro maistuivat hyvin nukutun yön jälkeen. Pelastavan uskon
merkki on ensiksikin se, että
ihminen myöntää olevansa
syntinen ihminen, joka oman
ansiollisuutensa varassa ei
ansaitsisi iäistä elämää. Myös Lempisen sisarukset kuuluivat retkikuntaan.
Ann-Mari Printz, Eleonora Printz ja Senja Wallin olivat kasanneet pinon nuotteja mukaansa ja kantoivat jos
jonkinlaista soitinta mukanaan. Jumala antakoon meille armonsa pysyä sanansa
opettamassa totuudessa.
Mikko Lempinen
Karvian ev lut seurakunta. Raamattu on
ikuisesti muuttumaton, Jumalan pyhä sana, joka opettaa meille varman totuuden.
Taivaaseen eivät vie kaikki tiet. klo 10 messu.
Evankelisen lähetysyhdistys
Ely:n kirkkopyhä. Osmo
Peltonen, Arja Kohtamäki.
Musiikki: Asko Alkkiomäki ja
kuoro.
Ke 29.7
Alue
toimi vielä yhdeksän vuotta erityistyölaitoksena,
jonne sijoitettiin esimerkiksi Jehovan todistajia.
He kieltäytyivät suorittamasta asevelvollisuutta
omantunnon syystä ja uskonnolliseen vakaumukseen vedoten. Huoltotoimet, esimerkiksi ruoan saanti ja laatu, eivät
pysyneet perässä.
Etenkin talvella 1942 sotavankeja kuoli Karviassa keskimäärin enemmän kuin monilla muilla leireillä.
Kun leiri lakkautettiin
lokakuussa 1942, siirrettiin
suurin osa sotavangeista
Köyliöön, josta taasen lähetettiin suomalaisia poliittisia
vankeja Karviaan.
Varavankila toimi
25 vuotta
Karvian varavankila oli ollut olemassa jo vuosia ennen
talvisotaa. Keskellä seisoo harmaa-punainen paasi.
Tässä kohtaa maan alla lepää 269 neuvostosotavangin
ruumiit. heinäkuuta 2015
MATKA MENNEISYYTEEN
Alkkia kuiskaa sotavankien
ja varavankilan tarinaa
LAURA JOKISALO
KARVIA, PARKANO
Alkkiantieltä haarautuvaa
Rihkaantietä pitää ajaa kolmisen kilometriä. Parkanon kuntaraja
ehtii ylittyä ennen polun alkupistettä.
Polkua pitää harppoa
noin tuhat aikuisen askelmaa. Toukokuun alussa 1935 silloinen presidentti P.E. Matkan
varrelle jää koivukuja ja ennallistettu riekkosuo Lylynneva. Muistomerkki kertoo siitä.
Vankeja kuoli paljon
talvella 1942
Talvi- ja jatkosodan aikaan
Karvian varavankilaan sijoitettiin neuvostoliittolaisia
sotavankeja muiden vankien
sekaan. Vankilassa pidettiin myös
omaa karjaa. Yksi laitoksessa tästä syystä olleista
oli MTV3:n pitkäaikainen
uutisankkuri Urpo Martikainen.
1960-luvun loppupuolella erityistyölaitos nousi
myös valtakunnan otsikoihin Suomessa ja Ruotsissa,
kun sensaatioraportit kuvasivat paikkaa suomalaiseksi keskitysleiriksi.
Elokuussa 1968 presidentti Urho Kekkonenkin
kävi paikan päällä.
Työlaitos päätettiin lopettaa vierailua seuranneena vuonna, koska parakit alkoivat olla niin ränsistyneessä kunnossa.. Se toimi vuosina 1939?1940 ja 1941?1942.
Talvisotakuukausina leirille oli ahdettuna noin 1 000
ihmistä, jatkosodan aikana
500?900.
Sotavangit asuivat varavankilan alueella sekä Tuohisalon taloissa ja navetoissa.
He myös rakensivat Rihkaan
siirtolaksi kutsutun asuinpaikan.
Sotakuvaajat kävivät ikuistamassa Karvian leirin oloja talvisodan aikana tammikuussa 1940. Karvian vankileirin
numero oli 2. Kuva: SA-kuva.
Muistomerkin teksti on kirjoitettu sekä venäjäksi että suomeksi.
vankilan perustamisen Alkkiannevalle, ja alle viikkoa
myöhemmin ensimmäiset
vangit saapuivat Ilmajoelta.
Vankien töihin lukeutuivat niin teiden rakentaminen
kuin viemäreiden ja ojien
kaivaminen. He kuivasivat
ja muokkasivat soita pelloiksi ja tekivät yli 200 rakennusta. Kolmen henkilöllisyys
on jäänyt tunnistamatta.
Aineisto
Tapio Koistinaho, Alkkianneva ja Karvian varavankila - metsäkoeaseman
syntysijat
Kai Kilpinen, ?Herkkäomatuntoiset?: Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa
Karvian varavankilan taru ei kuitenkaan päättynyt
joulukuussa 1960. Sen jälkeen edessä on
portti pienelle aidatulle metsäpalstalle.
Kesän vihreän joukosta
pilkistää keltakukkaista kangasmaitikkaa ja vaaleaa puolukankukkaa. 1940-luvulla
monet vangeista työskentelivät Suo Oy:llä Kihniössä.
Varavankilan toiminta lopetettiin joulukuussa 1960.
Nuorimmat Karviassa kuolleet neuvostosotavangit olivat
teini-ikäisiä, vanhimmat nelikymppisiä. Svinhufvud hyväksyi
LAURA JOKISALO
KARVIA
Sotavangit tekivät pääosin maa- ja metsätöitä. Kuva: SA-kuva.
?
Toiminta
jatkui
erityistyölaitoksena
Huoltotoimet,
ruoan
saanti ja laatu,
eivät pysyneet
perässä.?
Karviaan sijoitettiin niin
puna-armeijan miehistöön
kuuluneita sotavankeja kuin
Suomen valtaamilta alueilta
tuotuja siviilejä, eli naisia ja
lapsia.
Jatkosota alkoi Suomen
osalta nopealla etenemisellä, ja tästä syystä sotavankien määrä kasvoi nopeaa tahtia. 3
Torstaina 23
IWE on kuitenkin korkein
tutkinto, jonka hitsausalalla
voi ylipäätään suorittaa.
Alan naiset vähissä
Lappeenrannassa Lammentaustalla oli 31 kurssikaveria,
joista kaikki olivat miehiä.
Lammentausta oli vasta 15:s
IWE-koulutuksen suorittanut nainen Suomessa. Juokaa vaikka piimää, mutta puhukaa lapsillenne alkoholista järkevästi, he eivät ole tyhmiä, ja näyttäkää hyvää
esimerkkiä.
Nyt joku vetää aamukahvipullan ja kesätorilta ostamansa herneet nenäänsä ja kysyy suutuspäissään,
miksi sitä alkoholia pitää juoda. Palkinnot voi
noutaa kunnantalon neuvonnasta maanantaista lähtien.
Kunnianosoitus
satatonnarille
Uusia pyöräilijäpatsaita on
syntynyt tienvarsille viime
päiviin asti. Runopiiriläisten, Ainot
ja Reinon pyöräilyhaasteen
Kauhalammin nuotiopaikalle vastaanotti 67 terveysliikkujaa.
Viikkoarvonnassa onnetar suosi kampanjapaidalla
seuraavia henkilöitä: Matti
Ala-Rämi, Jouko Lamminmäki, Anita Salomäki, Konsta Yli-Kauhaluoma. heinäkuuta 2015
Torstai 23. Toiset kansat ovat oppineet käyttämään sitä, toiset vielä opettelevat.
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Parkanolainen Maria Lammentausta valmistui kesäkuun lopulla kansainväliseksi hitsausinsinööriksi (international welding engineer,
IWE). Kaikkiaan haasteita on
heitetty jo kuusitoista, joissa
kävijöitä on ollut yhteensä
1 773. Toripuheissa sellaista kuulee aina
silloin tällöin, mutta liian usein nämä ajatukset eivät
kulje eteenpäin.
Sikäli kun aloitteita tulee, on tärkeää, että ne pääsevät käsittelyyn kohtuullisen nopeasti. kaikkia
muita reittejä.
Vaikka nettipalvelu on uudehko, niin
kuntalaisten aloiteoikeus on ollut olemassa iät ajat. Ei pidäkään, mutta
sitä voi juoda. Ulkomaillakin tiedetään
tämä tutkinto, ja mitä sen
saaminen vaatii, Lammentausta selittää.
Se on tärkeää, sillä iso osa
Kopari Oy:n tuotteista myydään ulkomaille. Tämä
on päivänselvä asia suurimmalle osalle vanhemmista.
Kenenkään ongelmat eivät johdu siitä, että kaljaa saa
kaupasta tai omat vanhemmat ovat juoneet joskus kotona pari lasia viiniä.
Vastuuntuntoinen alkoholinkäyttö lähtee vanhemmista, samoin kasvatus terveeseen alkoholikulttuuriin. Kuntalaisen
aloitteellisuus uuvutetaan kyllä helposti, jos vastausta pitää odotella toista vuotta. Naisia
Maria Lammentausta sai kesäkuussa kansainvälisen hitsausinsinöö
on alalla todella vähän.
. Aloitteen voi yhtä hyvin
kirjoittaa paperille
ja toimittaa kunnanvirastoon, sellaisena se on yhtä velvoittava ja pätevä
kuin sähköisesti matkaan saatettukin.
Hyvä puoli verkkopalvelussa on, että kun Kihniön
kunta on esimerkillisesti pannut sen näkyviin kunnan verkkosivujen etusivulle, niin se on siellä muistuttamassa kunnallispoliitikkoja ja viranhaltijoita joka kerta, kun he avaavat koneensa.
Tyypillisessä kuntalaisaloitteessa kunnalta toivotaan jotakin uutta palvelua tai taksojen huojennusta. IWE:n pätevyys vaati neljän kirjallisen
ja kolmen suullisen tentin
suorittamista ja lukuisia harjoitus- ja ryhmätöitä. Hän on siis
myös pätevä kansainvälinen
hitsausspesialisti ja -valvoja. Ei myöskään siitä, että maailma olisi tullut valmiiksi tämän kulmakunnan osalta. Nyt
hänellä on hitsausalan
korkein tutkinto.
?
Sikäli kun
aloitteita
tulee, on
tärkeää, että ne
pääsevät käsittelyyn kohtuullisen nopeasti.?
Heikki Pettinen
PÄIVÄN LAINA
UCVCMWPPCPMCPUC ?, 22.7. Vapaa-ajalla en kerin-
?
Vapaaajalla en
kerinnyt
paljon televisiota katsella.
Kaikki aika
meni lukiessa.?
nyt paljon televisiota katsella. IWE-koulutuksen myötä
Lammentaustan toimenkuvaan kuuluu myös hitsaustuotannolliset tehtävät, aina koulutuksesta laadunvalvontaan asti.
International Welding Engineer on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu tutkinto.
Sen avulla Kopar Oy:n asiakkaat ulkomailla tunnistavat Lammentaustan pätevyyden.
. IWE:itä on Suomessa
noin 500, heistä vain 15 on
naisia.
Lammentausta (33) työskentelee Kopar Oy:llä Service
Managerina. IWE-naisia, joita
tunnen, työskentelee esimerkiksi kouluttajana ja laitevalmistajalla.
Lammentaustankaan
unelma-ammatti ei lapsena ollut missään tekemisissä hitsausalan kanssa. Uudet
sukat saavat jalkaansa Ville
Yliluoma, Helena Ala-Rämi, Marja-Leena Kaappola
ja Esa Nikola. Ilman känniäkin.
Jostain syystä alkoholi on kuulunut osana ihmislajin elämään tuhansia vuosia. Hän
on kuitenkin kasvanut metallialan ympäröimänä, sillä hänen isänsä omistaa metallipajan Kankaanpäässä.
Haastetapahtumat vetäneet 1 773 polkijaa
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Karvian pyöräilykesää ovat
vauhdittaneet
yhteisöjen
pyöräilyhaasteet. Näinä ankeina aikoina ne ovat kuitenkin tiukassa,
sen tietää jokainen veronmaksaja. Hän vastaa vara- ja kulutusosien myynnissä ?siitä kun ne myydään siihen, että osat lähtevät pihasta?. Viranhaltijoilla on tietysti muutenkin kiireitä, mutta myös luottamushenkilöt voisivat lukea aloitteet ajatuksen kanssa ennen
asioiden virallista valmistelua.
Sasky oli tukemassa
Maria Lammentaustan
kouluttautumista. Aloitekanavaa kannattaa käyttää myös silloin, kun jokin asia kunnassa
on kansalaisen mielestä hoidettu tyhmästi, hankalasti tai liian kalliisti. Vapaaaika opiskelun ohessa oli hyvin rajallista.
Aikaisemmin Lammentausta on suorittanut jo IWS- ja
IWI-koulutukset. Vielä on pyöräilykesää
jäljellä ja kymmenen haastetta on vielä edessäpäin.
Ensi sunnuntaina Kantin kylätoimikunta kutsuu
kuntoilijat Korialle kentälle
Kanttiin Koskitien varteen.
Tiistai-iltana Karviankylän
kyläseura haastaa pyöräilijät
Prinkkiläntieltä poikkeavalle
Tervatuvalle.
Haasteet ja leimojen kerääminen jatkuvat syyskuun
loppuun. Pyöräilypassiin on
syntynyt kirjainsarja Karviaonparaspy, joka täydentyy aikanaan lauseeksi.
Korvenojan mökillä Karviankylässä kävi 94 kuntoilijaa ja Saran pyöräilyhaaste Sisko Mattilan pihapiiriin vastaanotti 102. Karvian
Matkailun kutsu lentokentän laavulle Kanttiin ja sai
kirjauspaikalle 93. heinäkuuta 20
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Aloitteisiin
kannattaa
kannustaa
Hitsausalan IWE-tutkinn
ymmärretään ulkomailla
Vuodesta 2013 käytössä ollut internetpalvelu Kuntalaisaloite.. Käykää lastenne kanssa ravintoloissa syömässä,
ottakaa olut tai viini ruokajuomaksi jos haluatte. 4
Torstaina 23. Jokaisella patsaalla on oma tarinansa, monella se on jo jatkokertomus.
Kisan voittaja julkaistaan ja
palkitaan Karvia-Päivillä.
Viimeisin luomus näki
päivänvalon pari päivää sitten, kun Päivi ja Tapio Suomisen maille Kirkkojärven
taakse ilmestyi laitumella
käyskentelevä suomalainen
ay-lehmä. Sen taiteellisesta
olemuksesta vastaa Jessica
Tyynismaa ja toteutuksesta
parivaljakko Jessica ja Joonas Suominen.. Kollegoinani ei ole paljon naisia. on välittänyt juuri Kihniön kunnalle ensimmäisen aloitteen. Parkano sai esikoisensa jo viime
vuonna, Karvian pelinavaajaa vielä odotellaan.
Verkkopalvelun vähäinen käyttö ei todista kuntalaisten passiivisuudesta. Alkkiassa
Eila Ahon luona poikkesi 67
kuntoilijaa.
Helena ja Matti Ala-Rä-
min kutsun Korpikylään
kuulivat peräti 108 pyöräilijää. Tänä vuonna viennin osuus yrityksen
liikevaihdosta on yli puolet.
Lappeenrannan yliopistossa suoritettu koulutus oli
haastava.
. Jari Laasasen kolumni.
Känni ja lapset eivät kuulu samaan asuntoon. Aloitteita kuntalaisilta
tulee . joskaan ei kovin paljon . Pyöräilykohteet ovat vaihdelleet ja
uudet kulmakunnat kotikunnassa ovat tulleet tutuiksi. Kaikki aika meni lukiessa,
Lammentausta kertoo.
Koulutus kesti vuoden.
Lammentausta oli opiskelemassa Lappeenrannassa viikon kerrallaan
mennessä kirkkoherranvirastoon.. Leirillä voi siis viettää koko päivän tai tulla mukaan
vain aamun tai illan ajaksi.
Toimintaakin on luvassa, sillä vapaan yhdessäolon
lisäksi leirillä on lauluhetki, pelejä, rastirata, jumalanpalvelus, hartaus sekä iltasauna. Hän työskentelee Koparilla service managerina. Varttia vaille yhdeksän aikaan Vuorijärven kohdalla partio mittasi auton nopeudeksi 135 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus on 80
kilometriä tunnissa.
Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon ja
otti häneltä ajokortin pois. 015
Torstaina 23. Nyt kaikki ryhmät ovat
tervetulleita viettämään yhteistä erityispitkää leiripäivää. Marita Laakso Saskysta
on ollut minulle tärkeä apu.
Kiitos kuuluu myös työnantajalle, että tämä koulutus
mahdollistui, Lammentausta kiittelee.
Kevään mittaan laskussa olleet työttömyysasteet kääntyivät nousuun kesäkuun lopussa. Se on 10 enemmän kuin toukokuun lopussa.
Kihniössä työhakijoita oli 109, eli 8 enemmän kuin
kuukausi sitten. Toiminta alkaa
kello 9 ja päättyy kello 21.
Aiemmin eri aikuisryhmät ovat viettäneet omia leiripäiviänsä. heinäkuuta
To 23.7.2015
Olga, Oili
Pe 24.7.
La 25.7.
Su 26.7.
Ma 27.7.
Tiina, Kirsi, Krista,
Kristiina, Kiia,
Kirsti, Tinja
Jaakko, Jimi,
Jaakob, Jaakoppi
Martta
Heidi
Unikeonpäivä
5
5
Kortti lähti 135 km/h
vauhdissa Vuorijärvellä
non arvo
akin
PARKANO
Poliisipartiota vastaan tuli tiistai-iltana Karviantiellä
henkilöauto aivan liian lujaa. Työttömyysaste oli 12,1 prosenttia.
Diakoniatyön ryhmille
yhteinen leiripäivä
Vahojärvellä
PARKANO
Patsas on kunnianosoitus
satatonnari Timantille, Suomisen maitotilan 11-vuotiaalle lehmälle, joka on poikinut kymmenen kertaa ja
tuottanut yli 100 000 kiloa
maitoa elämänsä aikana.
Tuotanto jatkuu edelleen.
Patsas kuvaa myös karvialaista vahvaa maidontuotantoa ja maidontuottajia.
Pyöräilijäpatsaskisaan otti osaa kymmenkunta teosta,
jotka viihdyttävät kuntalaisia ja matkailijoita aina syyskuun loppuun.
Suomisen satatonnari Timantti sai oman patsaan.
Parkanon seurakunnan diakoniatyö kutsuu kaikki aikuisryhmät viettämään mukavaa leiripäivää keskiviikkona 12.8. Vaativissa ryhmätöissä muut kurssilaiset tulivat tutuksi ja ystävyyssuhteiden lisäksi on
taskussaan myös kontakteja
muihin alalla toimijoihin.
Maria Lammentaustan
koulutusta oli tukemassa
Sastamalan koulutuskuntayhtymä Saskyn Suunta
ESR -hanke. Hinnat ovat huokeat.
Leirille ilmoittautuminen 5.8. Työttömiä kirjattiin 386 eli 9 vähemmän
kuin kuukautta aiemmin.
Karvian työttömyysaste nousi 12,7 prosenttiin ja työttömiä työnhakijoita oli 138. Taustalla hitsailee Andrus Kirsimäe.
Kun Lammentausta valmistui ammattikorkeakoulusta tuotantotalouden linjalta, hän haki töihin Koparille.
Nyt takana on 9,5 vuotta Koparilla eri tehtävissä.
Lappeenrannasta jäi kä-
teen paljon muutakin kuin
IWE:n tutkinto. Vahojärven leirikeskukseen. Sen tavoite on
kehittää yritysten henkilöstön osaamista ja parantaa si-
ten ?rmojen kilpailukykyä.
. Syynä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
2014 2015
16
%
15
14
Koko maa
13
Parkano
Karvia
12
Kihniö
11
10
9
8
7
6
Kesä
Elo
Loka
Joulu
Helmi
Huhti
Kesä
Työttömyys kääntyi
taas nousuun
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
rin tutkinnon. Leirejä on ollut esimerkiksi Kultaisen iän
kerholaisille ja muille ikäihmisille, vammaisneuvoston jäsenjärjestöille, Parkanossa toimiville yhdistyksille ja järjestöille, seurakuntaväelle, kehitysvammaisille
ja mielenterveyskuntoutujille. Leirimaksu määräytyy
ruokailujen ja kuljetusten mukaan. Leirillä ei kuitenkaan tarvitse olla koko päivää vaan
leirille järjestetään kyyditys aamulla, iltapäivällä ja illalla. Poikkeuksena on
Parkano, jossa käyrä kääntyi nousuun jo toukokuussa,
mutta laski taas kesäkuussa.
Parkanon työttömyysaste oli silti alueemme korkein
13,2 prosenttia
Pihakirppis Alaskylässä Alaskyläntie 67:ssä
klo 9?17.
25.7. Leif Lindeman &
Avec, Tarja Lunnas & Rosso ja Tanssiorkesteri Ippe
Mansikka Käenkoskella
klo 20.30?02.30.
26.7. Luomakunnan
sunnuntain pihakirkko
kirkkopuistossa klo 10.
Sateen sattuessa sisällä
kirkossa.
27.7. Kirja- ja musiikkiteltta Maurintorin pihalla.
28.7. Karviassa on jätetty perinteisellä tekniikalla aloitteita parin
kappaleen verran joka vuosi.
Kuntalaisaloite
Tekniset palvelut
kärjessä
Kunnassa kotipaikkaa pitävät yhteisöt, laitokset ja säätiöt
ovat myös kunnan jäseniä.
Kuntaliiton mukaan aloitteet käsittelevät useimmiten teknisiä palveluita, kuten liikuntapaikkoja, katujen
ylläpitoa ja liikenneturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä. heinäkuuta 2015
MENOT
Parkano
25.7. Kanttin pyöräilyhaaste Korian kentällä klo
10?13.
28.7. 6
Torstaina 23. Yhteiskristilliset telttapäivät kirkonkylän koululla klo 19.
26.7. Sivustolta löytyivät hyvät ohjeet aloitteen laatimiseen. Lasten lukupiiri Parkanon kirjastossa
klo 17.
28.7. Toivottavasti ihmiset
innostuvat käyttämään palvelua enemmänkin.
Erityisliikuntakortti-aloitteen ja sen tarkat perusteet
voi lukea Kuntalaisaloite.?sivustolla. Beach volley
-puulaakia Osuuspankin
kentällä klo 18.
Näyttelyt
Parkanon kirjasto: Kirjaston ikkunalla Aino Rimpin näyttely 31.7 saakka.
Mirja Jyskän taidenäyttely 31.7 saakka.
Kihniön kirjasto: Raimo Paasikosken retrospektiivinen taidenäyttely
heinäkuun ajan.
Kihniön Puumila:
Vanhan Puumilan kesänäyttely 14.8. pykälään, jonka mukaan kellä
tahansa kunnan jäsenellä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita
sen toimintaa koskevissa asioissa.
Asukkaiden lisäksi kunnan jäseniä ovat ne, jotka hallitsevat
tai omistavat kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta.
Aloitteessa esitetään yleensä parannusta johonkin asiantilaan ja pyritään usein edistämään jonkin laajemman ryhmän
etua.
Jokainen kuntalaisaloite käsitellään.
Aloitetta voi käsitellä esimerkiksi lautakunta, kunnanhallitus, valtuusto tai muu kunnan viranomainen.
Verkkopalvelun lisäksi aloitteen voi toimittaa kuntaan
myös sähköpostitse, kirjeitse tai henkilökohtaisesti.. Korttia haettaisiin erikseen kunnasta, ja sen myöntämisperusteet tarkistettaisiin vuosittain.
Kuntalaisaloitteen pisti
liikkeelle Tero Pystykoski.
. Koulutus-, sivistys-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut
ovat toiseksi suosituin aihe.
Vanhusten palvelut ja
lasten kotihoidon kuntalisä
ovat yleisiä sosiaali- ja terveyspuolelle tulleiden aloitteiden aiheita.
Aloitteen tekijä tai kannattaja voi olla alle 18-vuotias.
Perustuu kuntalain 28. saakka to-su klo 11?16.
Karvian kotiseutumuseo ulkomuseonalueella
avoinna 27.7. Tarinatuokio lapsille klo 10.30.
28.7. Karviankylän
pyöräilyhaaste Tervatuvalla klo 16?20.
Kihniö
24.7. Karviassa on säästetty erikoissairaanhoidossa,
kun ihmisiä on saatu käyttämään kuntosalia paljon
enemmän.
Aloitteita voisi tehdä enemmänkin
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Oikeusministeriö avasi Kuntalaisaloite.?-sivuston syyskuussa 2013. Kuntaliiton mukaan aloitteiden määrä on
kuitenkin sitä suurempi, mitä asukasrikkaampi paikka
on kyseessä.
Kihniön lisäksi Parkanossa on tehty yksi verkkoaloite
Aloitteet
käsittelevät
useimmiten
teknisiä palveluita.?
maaliskuun lopussa 2014. Parin vuoden
aikana palvelun kautta on
tehty 939 aloitetta (tieto tarkastettu keskiviikkona 22.7.
klo 14), eli niitä on tahkottu runsaan yhden aloitteen
vuorokausivauhtia.
Vuoden 2015 alusta lähtien Suomessa on ollut 317
kuntaa, joten periaatteessa
sivuston avulla tehtyjä aloitteita on kertynyt noin kolme
per kunta. Se
ajoi koira-aitauksen saamista
kaupunkiin.
Karviassa Kuntalaisaloite.?-palvelun kautta ei ole
tehty vielä yhtään aloitetta.
Kunta oli tosin ensimmäisten joukossa verkkopalveluun liittymisessä.
Tuolloin
kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma arve-
Palvelun käyttö
yksinkertaista
Kuntalaisaloite.?-palvelu
tarjoaa kaikki kuntalaisaloitteeseen liittyvät toiminnot
yhdellä sivustolla. Kortin avulla olisi tarkoitus kannustaa kihniöläisiä huolehtimaan paremmin terveydestään. Ant-man to
19.30, pe-su klo 19, ti-to
klo 19.30.
Automuseossa on Mersuja.
Kuntalaisaloitteen avulla olisi tarkoitus lisätä kunnan liikuntatilojen käyttöä.
Kuntalaisaloite ajaa
erityisliikuntakorttia
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Kihniön kunnalle on toimitettu ensimmäinen Kuntalaisaloite.?-sivuston kautta
tehty aloite, joka tähtää vammaisille ja pitkäaikaissairaille suunnatun erityisliikuntakortin käyttöönottamiseen.
Korttia voisivat hakea vaikkapa diabeetikot, ms-tautia
sairastavat, cp-vammaiset ja
aivohalvauspotilaat.
Erityisliikuntakortti oikeuttaisi saamaan 50 prosentin alennuksen kunnan
omistamalta liikuntasalilta,
ja se myönnettäisiin virallisia
lausuntoja ja selvityksiä vastaan. Linkki aloitteeseen löytyy myös Kihniön
kunnan omien kotisivujen
etusivulta.
?
Kihniön
liikuntasali on
todella hyvä.?
MIKÄ?
li, että karvialaiset suosivat
mahdollisesti asioiden käsittelyyn tuomista suoraan
valtuutettujen kautta. saakka.
Elokuvat
Sirius, Parkano: Kätyrit
pe-su klo17. Siitä olisi
hyötyä etenkin myöntämisperusteet täyttäville ihmisille.
Tällä hetkellä esimerkiksi
opiskelijat ja työttömät saavat käyttää kunnan liikun-
?
tasalia puoleen hintaan. Pystykosken mukaan alennusta
olisikin luontevaa laajentaa
koskemaan myös pitkäaikaissairaita ja vammaisia.
. Samalla
sen tarkoitus on madaltaa
kynnystä oman kotikunnan
asioiden edistämiseksi.
Tero Pystykoski kertoo
palvelun käytön olleen varsin helppoa ainakin tottuneelle internetin käyttäjälle.
. Eläkeliiton ja Kihniö-Seuran kävely raitilla
Kihniön seurakuntatalolta
klo 18.00.
29.7. ParkU:n sarjakilpailut Pahkalanniemen
urheilukentällä klo 18.
Karvia
23.7.?26.7. saakka.
Museot
Parkanon Metsämuseo
avoinna ke-su klo 11?17.
Parkanon Automuseo
avoinna 31.7. Poikkeusharjun
saunailta klo 17.
28.7. Kihniön liikuntasali on
todella hyvä, mutta sen käyttö ei ole niin aktiivista kuin
se voisi olla.
Pystykosken mielestä erityisliikuntakortin käyttöönotto voisi olla taloudellisestikin järkevää.
. asti joka arkipäivä.
Aitonevan turvemuseo Kihniössä avoinna
31.8. saakka klo
10?16.
Parkanon kotiseutumuseo avoinna 2.8. saakka tiistaisin klo 17?18.
Kihniön esinemuseo
avoinna 7.8
Ne ovat upeimpia tarinoita, joissa vaihto-oppilas
tulee suurkaupungista Suomen maaseudulle, toteaa
Riikka Seppälä.
Seppälä pitää pieniä kaupunkeja varsin sopivana
paikkana vaihto-oppilaalle. Yläkoulun alettua halpa turvaväline jäi, eihän sitä
kukaan muukaan käyttänyt. Ensin soitin Marille, joka suostui heti. Kypärä
siis pysyi päässä koko kolmen viikon ajan. Keskustelu jäi aina siihen. Myös omat virheeni ovat joskus aiheuttaneet sydämentykytyksiä.
Riittää siis, kun kerran käy huonompi tuuri. Omasta lapsesta on vastuu vain itselle, mutta vieraasta lapsesta vastaa niin
monelle, sanoo Mirja Kivioja.
Riikka Seppälä sanoo, että niin yksinhuoltajat, pariskunnat kuin lapsiperheet
ovat kaikki hyviä isäntäperheitä. Tyhmänä mietin, mitä muut ajattelisivat, jos näkisivät
minut ajamassa kypärä päässä.
Kolme viikkoa sitten aloitin kesätyöt
Ylä-Satakunnalla. Ehkä vähän pienemmässä mittakaavassa, mutta kuitenkin.
Pilo Romon isäntäperheet. Mitä jos lähtisit rohkeasti tekemään sitä mitä pidät
tärkeänä tai mielenkiintoisena?
Omien kokemusteni mukaan rohkeimmat päätökseni ovat olleet myös parhaita päätöksiäni. Tiedän,
että niin meillä kuin muillakin järjestöillä on sellainen
tilanne, että kaikille tuleville
vaihto-oppilaille ei ole vielä
isäntäperhettä, kertoo apulaistoiminnanjohtaja Riikka
Seppälä.
Oma maa, uusi
näkökulma
Isäntäperheeksi kannattaa
kuitenkin lähteä. Tai kuten Juhani Tamminen sanoisi: high risk, high reward. Oma itsetuntoni kestää sen verran. Tämä
takia isäntäperheenä toimimista ei tarvitse pelätä.
. Ei
kommentteja kypärän muka ääliömäisestä ulkonäöstä.
Ei edes huvittuneita katseita.
Muiden reaktion pelkääminen oli täysin turhaa.
Mitä olisin tehnyt, jos joku olisi ivaillut kypärästä. Se on hyvä tapa
saada kansainvälisyys kotiin, se kartuttaa kielitaitoa
niin perheen aikuisilla kuin
lapsillakin ja toisesta maasta
tulleen kautta voi oppia jotain myös Suomesta.
. Perheiden löytäminen on luonnollisesti lähtökohta sille, että vaihto-oppilaita saadaan alueelle tulevaisuudessakin.
. En tosin muista, että sitä pientä kypäräpäistä vähemmistöä olisi suuremmin
kiusattu, huvittuneita katseita lukuunottamatta.
???
Ostettuani uuden pyörän viime kesänä päätin ostaa
myös kypärän. Jos työaikana pyöräilen kypärä
päässä, niin miksen jatkaisi sitä vapaa-ajalla. Opettajan musiikkivalinta on varmaankin osunut nappiin, kun ärsyttävän rallatuksen sanat muistuvat mieleen vielä vuosien jälkeen. Tämän kesätoimittajan
käytössä on ainoastaan pyörä, joten päätoimittaja muistutti
vielä pienen esittelyn
jälkeen, että kypärä on pidettävä päässä juttukeikalle
lähdettäessä. Isäntäperheiden puute oli yksi suurimmista syistä, miksi Parkanon rotareissa luovuimme nuorisovaihdosta 1980-luvulla, Kohtala
sanoo.
?
Ne ovat
upeimpia tarinoita, joissa
vaihto-oppilas
tulee suurkaupungista
Suomen maaseudulle.?
MUISTILEHTIÖN REUNASTA
Pölkkypää ei
käytä kypärää
Kaikki istuvat pulpeteissaan ja kuuntelevat enemmän
tai vähemmän keskittyneesti keskusradiosta kantautuvaa aamunavausta. Pö-pö-pö-pölkkypää ei
käytä kypärää. Syynä oli
muun muassa se, että perhe
asuu maaseudulla kaukana
kaupungin hälinästä. En
luultavasti mitään. Jos joku kysyi, miksi olen yhtäkkiä alkanut käyttämään kypärää, vastasin, että päätinpä nyt
vain alkaa käyttämään. Mikäs siinä, eihän tuo suuri vaiva ole.
Aloin kuitenkin miettiä kypäränkäyttöäni laajemminkin. 7
Torstaina 23. Kiviojat nukkuivat ensin päätöksen yli ja
suostuivat vasta sitten, Lehtinen kertoo.
Tällä kertaa perheet oli
siis helppo löytää. Pelkäämäsi asia ei edes välttämättä ole niin nolo kuin ajattelet. Kunnolla kun rysähtää, niin ruma jälki jää.
Minuun kappaleen sanoma ehkä tehosi, sillä kypärä pysyi pyöräillessä päässä alakoulun loppuun saakka. Pirjo
Lehtinen sanoo, vaihto-oppilas talossa kasvattaa vaihtarin lisäksi myös isäntäperheen jäseniä.
Vaihtarin mukana tulee
tietysti myös tukku vastuuta.
. Isäntäperheen kriteerit
eivät muutenkaan ole vaativat, sillä vaihto-oppilaalle ei
tarvitse järjestää edes omaa
makuuhuonetta.
Mirja Kivioja kertoi Romon läksiäisissä, että aluksi häntä epäilytti vaihtarin asuttaminen. Siinä rupeaa näkemään
omaa maataankin erilailla,
kun vaihto-oppilas saattaa
vaikka ihmetellä sellaista asiaa, miksi täällä otetaan kengät pois kun tullaan taloon
sisälle, Seppälä kertoo.
Romon
isäntäperheet
ovat samoilla linjoilla. Kyllä se on viime vuosina ollut haastavaa. Käytin sitä vain pyöräillessä maanteitä,
vaikka keskustan alueella siitä olisi voinut olla hieman
enemmän hyötyä. Vaihto-oppilasjärjestö
YFU:sta kerrotaan, että isäntäperheiden löytäminen on
vaikeaa joka vuosi.
. Usein tämä opettavainen puhe
kaikuu kuuroille korville alakoululaisten keskuudessa,
mutta puheen jälkeen alkaa musiikki, jolta on hankala
välttyä. Muutaman kerran on liikenteessä sattunut läheltä piti -tilanteita, kun auto on tullut yllättäen näköesteen takaa. Mitä sitten, vaikka kypärä olisi jonkun mielestä turha, ruma ja nolo. heinäkuuta 2015
Vaihto-oppilaan ottaminen
kotiinsa tuo vastuuta
mutta antaa paljon
Isäntäperheen löytyminen
ei ole aina helppoa.
Vaihto-oppilas Pilo
Romolle löytyi kuitenkin
kolme hyvää perhettä.
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Isäntäperheet ovat edellytys sille, että vaihto-oppilaita saadaan jatkossakin tälle
alueelle.
Parkanon rotary-klubin
vaihto-ohjelma herätettiin
uudelleen henkiin vuoden
1985 jälkeen viime lukuvuodeksi, kun Kristian Lehtinen
lähti Meksikoon ja Meksikosta Parkanoon saapui Pilo Romo. Juha, Vilhelmiina ja Mirja Kivioja, Pirjo-Riitta Lehtinen, Pilo Romo, Jukka Lehtinen, Mari Heinonen ja
Kari Majanen.
Oskari Rinne. Seppälä luettelee tukun syitä vaihtarin
ottamiseen. Rotarit ja Pilon kaikki isäntäperheet viettivät hänen läksiäisiään tiistaina.
Kristianin äiti Pirjo Lehtinen keräsi Romon isäntäperheet viime kesänä.
. Kaikki heistä suosittelevat isäntäperheenä toimimista. Onnettomuuden jälkeen on myöhäistä ajatella, että mitä jos
olisinkin vain laittanut sen kypärän päähän.
?
Tai kuten
Juhani
Tamminen
sanoisi: high risk,
high reward.?
???
Päätin tehdä testin. Koulussa oppilas otetaan
vastaan innokkaana, ja pienissä lukioissa on helpompi
saada tukea.
Rotareiden vaihtoasioista vastaava Pertti Kohtala on tyytyväinen, että Pilo
Romolle löytyi kolme hyvää
perhettä. Aina näin
ei ole. Voisinkin luvata käyttää kypärää tästä
eteenpäin aina pyöräillessäni.
Kypärätapauksen avulla yritän sanoa, että monessa
asiassa muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. En maininnut työpaikkani kypärävelvoitteesta tai omasta testistäni kenellekään. Hän asui kolmessa perheessä, Jukka ja Pirjo
Lehtisellä, Kari Majasella ja
Mari Heinosella Parkanossa
sekä Juha ja Mirja Kiviojalla
Kihniössä.
Romo lähtee takaisin
Meksikoon ensi viikolla. Pö-pö-pö-pölkkypää ei käytä kypärää
Kihniöstä olivat usein
mukana myös veli Paavo Pajunen ja Kauko Niemenmaa.
Myös Ojalan Eino Parkanosta aurasi ojia ympäri Suomen, Martti Pajunen kertoo.
Kekkonen pysäytti
työt päiväksi
Pajuisen työkalu oli Caterpillar D7 -puskutraktori. heinäkuuta 2015
Martti Pajunen aurasi näillä
puolen Suomen suot
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Parkanon metsämuseon portilla seisovat kaksi suoauraa
ovat hyvässä maalissa, mutta Martti Pajunen näkee heti, että töihin niillä pääsisi
vasta kunnostuksen jälkeen.
. Aura oli vetokoneessa kiinni 45?50 metrin vaijerilla. Silloin myös kaivinkoneet olivat kehittyneet,
ne olivat monissa paikoissa käytännöllisempiä kuin
puskutraktorin ja auran yhdistelmä.
Martti Pajunen siirtyi
töihin Aureskosken sahalle.. Työmaat veivät miestä länsirannikolta itärajalle sekä etelästä
Virolahdelta pohjoiseen aina
Tervolaa ja Simoa myöten.
. Metsäpalvelun omistivat rahoituslaitokset, mutta ne luopui-
vat toiminnasta vuosikymmenen lopulla. Taloon oli tulossa häät 3
viikon päästä, mutta pihaan
ei päässyt kuin hevosella.
Tehtiin sinne sitten tie, ajettiin puskutraktorilla kannot
ja kivet tasaiseksi, Martti Pajunen muistelee.
Metsästämään ja
marjastamaan ehti myös
Kuhmossa vierähti 3 kuukautta yhtä soittoa, sillä kaukaisilta työmailta ei päässyt
juuri käymään kotona. Syksyllä piti lopettaa, kun maassa alkoi olla yli puoli metriä lunta. Pajunen päätti, ettei komeaan
ojalinjaan voi tehdä mutkaa,
joten pontikkatehdas siirrettiin pillarilla.
. Talvella koneita kunnostettiin, milloin Kihniön kotikoululla, milloin Hausjärvellä, milloin Muhoksella.
Martti Pajunen ehti tekemään talvisin muitakin töitä,
Auralla syntyi viivasuoraa ojaa. Martti Pajunen arvelee olleensa
kortteerissa jopa tuhannessa
talossa.
Aurausporukan saapuminen oli kylälle tapaus, ja miehiä kohdeltiin hyvin.
. Jos pääsi karjalaispaikkaan, niin joka lauantai oli
kuin joulu ruokien puolesta,
Pajunen kertoo.
Kortteerimiehet kannattikin pitää tyytyväisinä, sillä koneilla tehtiin myös talon töitä. Hän arvioi vetäneensä
tällaisilla auroilla noin 10 000
kilometriä ojia eri puolille
Suomea 14 vuoden aikana
1960- ja 1970-luvuilla. Auran siiven alareuna on kulunut käytössä.
Arvo Poussan albumi
Pontikankeittäjien
kiitos tuli ämpärissä
Isojoella auramiehille tuli
ongelma, kun keskeltä linjaa
löytyi 200 litran tynnyri pontikan rankkia käymässä. Tuohon pitäisi hitsata
10 senttiä lisää, hän toteaa ja
näyttää auran siiven alareunaa.
Pajunen tietää mistä puhuu. Miehet pitivät tynnyriä
pystyssä ja minä lykkäsin sivuun. Sen telaketjut oli levennetty lähes
metrisiksi, jotta pehmeäkin
neva kantoi 25-tonnista konetta. Pantiin kivet alle, ettei
kaadu.
Pari viikkoa myöhemmin
kortteeritalon kaivon kannelle ilmestyi ämpäri puolillaan viinaa.
Auraustyöt alkoivat keväällä. Roudan sulamisen
mukaan edettiin etelästä
kohti pohjoista. Eräskin talo Kuhmossa sai kilometrin
uutta tietä.
. Maaherra Urho Kiukkaan suvun mailla Juvalla oli
pitkiä linjoja, kilometri suuntaansa. Ojitusporukkakaan ei voinut olla
kuulematta saunalta, kun
valtion päämies lauloi Oolannin sodasta: Sumfaraa,
sumfaraa...
Martti Pajunen toteaa, että pajan kautta olisi käytävä ennen kuin tällä auralla pääsisi vetämään uusia ojia. Tauno Tolppa ja yhtiön työntekijät ostivat ?rman ja sen nimeksi
tuli Metsäkonepalvelu Oy.
Auraus oli tehokkain ojitustekniikka aikanaan. Aurausporukoita oli Metsäkonepalvelun lisäksi ainakin
Perusyhtymällä, Metsähallituksella ja reisjärveläisellä
Niskasen maansiirrolla. Ojitustöiden ohessa ehti
myös marjastamaan, metsästämään ja kalastamaan.
Välipäiviä tuli, koska ko-
Kortteerimiehet tekivät
tien häätaloon
Ojitustöitä tehtiin syrjäisillä
seuduilla, joten auramiehet
majoittuivat taloissa. Vetokone eteni vaijerin
mitan ja veti sen jälkeen auran vinssillä luokseen.
Näin syntyi yleensä 80?90
senttiä syvää ojaa 4?7 kilometrin päivävauhtia, maaperästä ja ojalinjojen pituudesta
riippuen.
. Lapiomiehenä avustaa Ville
Vihola.
Tuohon voisi aurata malliojan metsämuseon kävijöille katsottavaksi. Jos oli paljon kivennäismaata, niin auraa piti hitsata parin viikon välein, Martti
Pajunen muistelee.
Tapion miehet perustivat oman firman
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Martti Pajusen pestasi auraushommiin ruovesiläinen metsäteknikko Tauno
Tolppa, joka kehitti metsätöiden koneellistamista
1950-luvulta Keskusmetsäseura Tapiossa ja 1960-luvulla perustetussa Metsäpalvelu Oy:ssä. Niihin oli aikaa esi-
merkiksi silloin, kun aura
oli korjattavana. 8
Torstaina 23. Pajuselta se kävisi, jos
jostain löytyisi Caterpillar D7.
esimerkiksi opettaa hitsausta
Muhoksen poikakodissa.
öön. Mutta kun vuonna 1963 Pajunen
oli kerännyt Lappajärveltä
2 ämpärillistä muuraimia,
niin pitihän ne tuoda Kihni-
neita ja auraa piti korjata.
Metsäkonepalvelun mies tuli silloin paikalle auton ja hitsausvehkeiden kanssa.
. Sekä tietysti jämijärveläisellä
Kalle Jokisalolla, jonka van-
hat aurat reunustavat nyt
metsämuseon porttia.
Ojien auraaminen loppui 1970-luvun lopulla,
kun suurin ojitusaalto meni
ohitse. Mutta siellä piti pitää
päivä taukoa, kun Kekkonen
tuli sinne metsästämään,
Martti Pajunen muistelee.
Illalla maaherra ja presidentti saunoivat
10kpl/talous
Arctic Milk
leipäjuusto 110g
9.09/kg
8,54/kg
039
1,-
299
kpl
á 1,75
pkt
ras
Ziip! Ruispalat
9kpl/500g
Oolannin
Perunasipulisekoitus 400g
1,98/kg
1,25/kg
2
99
pss
pkt
misen
pukeutu
Elintarviketarjoukset voimassa to-la 23.-25.7.2015 (vain kotitalouksille).
kg
79
0
Suomalaista Mansikkaa
päivän hintaan!
Jättistuutit 216ml
4,63/l
1,-
1,-
á 0,99
á 1,75
asta!
n
n
i
h
a
t
tus
e
n
n
e
l
a
jo
-30
ekstiilin
t
ja kodin
ä
s
Li
Freetime
Pakastusrasiat
%
Surf pyykinpesunesteet 1L
tai -jauheet 660g
Pakastepullo
0,5l/3kpl
& 0,35L / 6kpl
& 0,5L / 6kpl
& 0,75L / 5kpl
& 1L / 5kpl
2,00/L 3,03/kg
195
pkt
3
Pakastepullo
1l/3kpl
130
plo/pkt
250
pkt
Loppuerä!
pkt
Rastasverkko
Marjanpoimuri
muovinen
3
kpl
Ajax käsitiskiaineet
500ml
2,00/L
2x5m
95
1
Kalanloimutusteline
Vahva teräksinen loimutusteline.
3 loimutuslautaa.
Kääntyvät jalat.
Sis. 9
Torstaina 23. 3pkt/talous
4
99
pkt
Jääsalaatti
pussi, Suomi
069
pkt
pss
Atria
Bloilerimuru 350g,
merisuola
HK
Burgeri 100g
3,90/kg
raj. heinäkuuta 2015
Iloisten yllätysten
paras
kesänkapaikka
iik
mans
kesäkaupasta!
Atrilli
grillimakkara
400g
Porsaan
marinoidut
fileepihvit 1kg
1,98/kg
0
ERÄ!
Norjalainen lohi
kokonainen 1-2kg
589
Arkijuusto 1,25kg
3,99/kg
4
99
pkt
raj. 20 kpl puunauloja kalan/lihan
kiinnittämiseen.
45
kpl
kpl
2
59,-
(89,-)
plo
Elintarvikemyymälämme palvelevat
t.?
e
www.HHn
/HalpaHalli
Ma-pe
8-21
La
8-18
6,-
á 2,65
-2,99
2,-
á 1,29
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina
Kukat antavat minulle
iloa ja voimaa, Jukka Penttilä sanoo.
Leipomisen lisäksi Penttilä harrastaa ruoanlaittoa.
Hän kokeilee aina uutta.
Harrastekokki
kutsuu
usein ystäviään ruokaile-
maan. Penttilä
haki paikkaa ja tuli valituksi.
Hän aloitti työn 6. Tuhoisia tulipaloja oli paljon 50 vuotta sitten.
Frisbeegolfrata Hollolaan
Helsingin yömetro takaisin
Savuton Hankasalmi
Peltipoliisi Enontekiön
Karesuvantoon
Helsingin kirjastoihin hankittava lisää The Wire -tvsarjaa
Uimahalli Mäntsälään
Multialle kyläparlamentti
Levydivariliike Vimpeliin
SSS GQJP=H=EO=HKEPA ?
HEH
. heinäkuuta 2015
Jukka Penttilällä enää muutama työpäivä
?
MAARIT LEHTO
KARVIA
Karvian kunnantalolla jäävät herkutteluhetket jatkossa huomattavan vähälle, kun
leipomista harrastava talonmies Jukka Penttilä jää eläkkeelle. Taloa
laajennettiin myöhemmin
vuonna 1948 huomattavasti
ja voitiin siellä pitää isompiakin juhla ja tanssiaistilaisuuksia. elokuuta.
Ystävät saavat nauttia
tulisista kokkauksista
Penttilä huolehtii kunnantalon pihapiirin puhtaudesta.
Hän ajaa nurmikot ja huolehtii istutuksista. Nyt olosuhteet
ovat kaikkialla muuttuneet
sellaisiksi, että aatteelliset
yhdistykset eivät pysty ylläpitämään jonkin verran jat-
HÄTÄVARA
kuvia kustannuksia vaativia
seura- ja toimitaloja.
Iltama- ja juhlatilaisuuksien toimeenpanijoista on
kyläkunnissa puute nuorison keskuksiin siirtymisen
johdosta. Hän vaihtelee mausteita, mutta erityinen suosikki on mustapippuri.
Eläkepäivillään Penttilä
aikoo matkustella. 10
Torstaina 23. Hän aloitti
tuolloin Karvian Talouskaupan leipomossa.
. Mustikkapiirakkaa teen tietysti sekä säilön marjoja hilloiksi ja
pakkaseen.
Luonnosta Penttilä aikoo nauttia myös pyöräillen.
Häntä kiehtoo jo ajatus siitä,
että aamulla pyöräilemään
lähtiessä ei tarvitse miettiä
ajan kulumista.
Aamuvirkku mies aikoo
jatkossakin herätä 4?5 aikaan. Leipominen liittyy
hänen työhistoriansa alkuun
vuonna 1967. Pitääkös semmonen asia
paikkansa, että sä vastaat aina kysymykseen kysymyksellä, utelin mä pikkuserkultani.
. Kukista hänen
suosikkejaan ovat orvokit.
Runsaan kukinnan takaa
säännöllinen leikkaaminen,
YLÄ-SATAKUNTA 23.7.1965
Seurantalot vähenevät
Parkanon Yliskylän pienviljelijäyhdistys on myynyt
rakentamansa toimitalo Toimelan asuntotarkoituksiin
muurari Unto Koskipäälle
Jalasjärveltä.
Yliskylän pienviljelijäyhdistys toteutti toimitalonsa ensimmäisen rakennusvaiheen vuonna 1935. Hänen aamunsa alkaa
puuron keittämisellä. Muuten orvokkien
kukinta päättyy.
Myös näyttävät kukkaamppelit ovat Penttilän mieleen.
. Keskuksista kauempana olevat pienemmät
huvipaikat eivät myöskään
nykyisin nuorisoa kiinnosta.
joka pitää tehdä reippaalla
otteella. Tärkein toiveeni on, että pysyisin terveenä, Jukka
Penttilä sanoo.
VIIKON LISTA
Kuntalaisaloitteita
Muonioon uusi terveyskeskus
Hirsikoulu Sysmään
Maskuun nuorisotila ja
-työntekijä
Lähiruokaa Kuopioon
Multian kunnalle rahaa ja
töitä
SPR:n Karvian osaston keräyksellä hankittiin kaksi lehmää Vähä-Karvian perheelle,
joka oli menettänyt karjansa
tulipalossa. Aloitin paistajana, mutta myöhemmin tein kaikkea
muutakin. Opin leipomaan
leipiä, kakkuja, pikkuleipiä ja munkkipossuja, Jukka
Penttilä sanoo.
Nykyisin hän leipoo keskimäärin kerran viikossa.
Talouskaupalla Penttilä työskenteli vuoteen 1990.
Samana vuonna kesällä tuli kunnantalon talonmiehen
paikka avoimeksi. Joskus hän saa palauteta liiankin tulisista kokkauksista. Kukas sellasta on väittäny?
iso-ahjo ja halla-vei. Hänen viimeinen työpäivänsä on perjantaina 31.
heinäkuuta.
Penttilä on piristänyt työkavereita esimerkiksi sämpylöillä, leivillä ja hyytelökakuilla. Kohteita
ei vielä ole mietittynä.
Ennen pitempiä matkoja Penttilä aikoo suunnistaa
marjametsälle.
. Ihan ensimmäiseksi lähden mustikkaan. Joka toinen
päivä hän poistaa vanhentuneet kukat noin 20 kukkalaa-
Kukat
antavat
minulle
iloa ja voimaa.?
Neljännesvuosisadan kunnantalon talonmiehenä työskennellyt Jukka Penttilä huolehtii tämän kauden kukkaistutukset vielä
eläkepäiviltäänkin.
tikon kasveista.
Luonto ja kukat ovat
Penttilälle tärkeitä myös vapaa-aikana. Sen jälkeen hän siirtyy ulos nauttimaan lintujen laulusta.
Talonmies on jo miettinyt,
että eläkkeelle jääminen 48
työvuoden jälkeen on myös
haikeaa.
Ainakin toistaiseksi Penttilä jää asumaan Karviaan,
mutta muutto toisaalle ei ole
poissuljettu vaihtoehto.
Kalliokoski
opetti kahdelle pojalle ja yhdelle tytölle englantia Madridin kaupungissa sijainneessa
talossa. Säät ovat olleet tänä
kesänä surkeita, joten siksi
moni on voinut jättää käymättä.
Erika Kalliokoski tuli kotiin Espanjasta kaksi viikkoa sitten. Välivuosi Espanjassa oli
ainoa vaihtoehto.
Kaksi viikkoa reissun jälkeen, Madrid-ikävä ei ole
kuitenkaan vielä iskenyt.
. Onneksi siinä vaiheessa hän oli jo tutustunut suomalaiseen opiskelijaan, jonka luona hän asusti
kolme päivää, kunnes sai uuden perheen.
Uusi perhe oli huomattavasti parempi. Sitten iski arki, ja
menin juttelemaan perheen
äidille.
Kun Kalliokoski kertoi
tuntemuksistaan isäntäperheelleen, hän sai vuorokau-
Kestin sitä kaksi kuukautta, kun olin vain niin
?iliksissä siitä, että olen
Espanjassa. Espanjassa
rakastetaan jalkapalloa. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
Alkaa
olla
valmis!
tutkii
elinkeinoja
MM-Heikin
Boris
nimisiä
Godunov
. heinäkuuta 2015
Madrid-ikävä ei ole vielä iskenyt
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Erika Kalliokoski tuli takaisin Suomeen Espanjasta
kaksi viikkoa sitten. 11
Torstaina 23. Kun menin
maahan, käynnissä oli MMkisat ja koko kerrostalo kaikui pelien aikaan. Madrid voitti 20-vuotiaan puolelleen, sillä hän yrittää järjestää matkan takaisin
vielä tämän vuoden puolella.
Aluksi Kalliokoski oli
Madridissa vähän hukassa.
Se on nimittäin isompi paikka kuin Jaakkolankylä, josta Kalliokoski on kotoisin.
Kaupungin vilskeeseen kuitenkin tottui.
. mennessä osoitteeseen:
Hämeenkyrön Sanomat,
PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ
Yhteystiedot mukaan. Hän opiskeli kolme vuotta espanjan
kieltä, ja kun lakki tuli päähän viime vuoden keväällä, opiskeluinto oli poissa.
Kalliokoski kyllä haki jatkoopiskeluihin, mutta ei vaivautunut edes pääsykokeisiin. Kyllä se varmaan vielä tulee, Kalliokoski pohtii.
Nyt Kalliokoski viettää
kesää Parkanossa. V O I T TA J AT
juhlallisia
toimituksia
kaulan
voidaan katkaisu
puu giljotiinilla
mukavia. Täällä on paljon mielenkiintoisia juttuja, ja opin itsekin joka päivä uutta.
Kävijöitä on ollut tänä
kesänä vähänlaisesti.
. Viikonloppuisin hän
katseli Real Madridin pelejä
lasten kanssa.
. Nuorin
lapsi oli ujo, mutta pelien ja
legopalikoiden avulla myös
hän oppi englantia.
Kavereiden ja isäntäperheen lasten lisäksi Kalliokoski tapasi Espanjassa poikaystävä Javierin. Sitten iski arki, ja menin juttelemaan perheen äidille.?
den aikaa pakata tavarat ja
poistua talosta. Syksyllä hän aloittaa sairaanhoitajan opinnot Tampereella.
Alku oli vaikea
Vaikka Kalliokoski nautti silminnähden Espanjasta ja vuodestaan ulkomailla, kaikki ei mennyt nappiin.
Perhe, jossa Kalliokosken oli
Kotiseutumuseoon
ehtii vielä
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Parkanon kotiseutumuseo
on auki vielä pari viikkoa.
Aukioloajat ovat torstaista
sunnuntaihin kello 11?16.
Viimeisen kerran kotiseutumuseo on auki sunnuntaina 2.8.
Oppaana loppukesän toimiva Erika Kalliokoski kannustaa ihmisiä käymään.
. Aikaa jäi vapaaajallekin.
. Kestin sitä kaksi kuukautta, kun olin vain niin
?iliksissä siitä, että olen Espanjassa. Madrid on ihan sikamahtava kaupunki, jossa on
aina jotain tekemistä ja nähtävää, hän hehkuttaa.
Kalliokosken kiinnostus
Espanjaa kohtaan oli suurta jo lukioaikana. Hän työskenteli aamuseitsemästä puoleenyöhön ja
teki käytännössä kaikki kotityöt paitsi ruuanlaiton. On ollut mukava nähdä
perhettä ja lapsuudenystäviä, ja nyt kun on tämä työkin niin ei ole kerinnyt miettiä sitä. Perheen lapsella ei ollut mitään
käytöstapoja, ja Kalliokoski
tunsi itsensä enemmän yksinhuoltajaäidiksi kuin au
pariksi.
. Hän työskentelee oppaana Parkanon
kotiseutumuseossa. Kävimme Madridissa
kavereiden kanssa piknikeillä, kiersimme museoita ja
vietimme yleisesti aikaa.
Perheen lapsista vanhimmat osasivatkin englantia jo
hyvin, sillä Erika oli perheen
seitsemäs au pair. Madridin kaupunki ja futisseura Real Madrid valloittivat hänen sydämensä reissun aikana. Takana
on vähän yli vuosi au pairina pääkaupunki Madridissa. Hän oli Erikalle tukipilari esimerkiksi helmikuussa, kun Erikan vanhemmat olivat auto-onnet-
OSOITE:
PUHELIN:
/
(
0
,
5
$
7
6
8
/
$
$
7
8
8
2
0
$
$
$
$
/
$
6
,
7
(
$
6
(
7
7
$
$
7
8
6
,
1
$
7. Javier pelasi vain pientä sarjaa, mutta
myös hänen peleissään ihmiset olivat intohimolla mukana, Real Madridin kannattajaksi päätynyt Erika kertoo.
/
$
.
.
,
2
1
.
,
$
2
0
$
1
7
5
2
2
/
,
7
$
$
6
1
,
1
$
poikia
kuin
pyydät
NIMI:
Z
Z
T
$
$
5
,
$
6
$
5
6
7
,
(
7
2
$
0
$
/
,
$
1
$
0
$
$
0
2
5
6
$
.
8
/
+
$
6
$
5
$
,
6
$
6
,
.
$
/
$
0
$
1
,
$
/
8
6
$
/
$
6
$
2
$
7
2
/
/
,
7
$
9
8
7
2
1
5
8
6
7
$
7
$
2
6
$
6
(
7
,
1
.
$
2
.
6
$
/
$
+
2
7
$
.
$
$
.
/
$
8
6
(
/
9
,
5
$
$
7
,
6
,
7
.
2
6
$
$
'
$
/
$
$
5
,
+
,
(
7
.
$
/
$
+
$
8
.
$
7
$
5
3
$
(
7
8
9
$
5
7
,
2
$
/
7
2
7
Palauta ristikko 4.8. Työpäivät olivat vähemmän raskaita ja muksut
. R27
na
Dia
st
mielensuunta
halua
tikka
panna
pohtimaan
PUU-?
LAJI
?
makeilua
-
2.
majoitukseen
?
Luu- x2
mäkeä
-TV
-paini
gMuas
n
Nevada
SÄÄDÖS
maaväri
Ferguson
kannatin
KIELIÄ
siisZ
ruokailuvuoro
?
Espanjassa jalkapallosta tuli Kalliokosken suosikkiurheilua. Kampradin
firma
Pöysti
Renvall
RYYPISKELYÄ
sekasortoisia
tomuudessa ja hänen veljensä sairas.
. Nyt Kalliokoski työskentelee Parkanon kotiseutumuseossa.
?
määrä pitää huolta yhdestä lapsesta, oli katastrofaalinen. Arvomme palkintoja.
?
JETSULLEEN
$
$
/
/
2
7
$
$
/
$
5
,
9
,
RISTIKKO 30
Kari
Leninin
lehti
viheralueita
oksan
ääntä
1
$
8
7
,
6
.
(
/
,
$
7
TVnalle
Pro
Jorma Kemppainen 2015
1 230
km
pitkä
todistus
Real Madrid vei
viikonloput
27 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voitHannu Ristikon
Janne Vilppo Riitialasta, Hillevi Käkelä Karvialta ja Osmo
Ohto tivat
Lahtinen Viljakkalasta.
T
PALAMISJÄÄNTEITÄ
?
I
03 448 2149
PIRKANMAAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Oikeusavustajan
vastaanotto
Parkanossa ja
Ikaalisissa
Ajanvaraus
029 566 0760
PALVELUHAKEMISTOSTA
löytyvät nopeasti
RIITTA KESKINEN
Palvelemme Orivedellä
Lehmilaidantie 6
35300 ORIVESI
Puh. TARVIKKEET
MA-PE 8.00?16.30
LA
9.00?13.00
PITOMESTARIT
LOHKOVUORI KY
PARKANON
Pitopalvelu
Puh. 448 2616
`Sähköliikkeet
Parkanontie 51
045 273 3300
Sopimuksen mukaan
PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY
A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat
Parkanontie 84, puh.
Keskustori 5 A, 3. YLNDNRRGLW
Heinäkuun
. Vastaavan työnjohtajan tehtävät
. 044 278 2966
Petri Leppänen
TÄSMÄHOITO KIPUUN
päänsärky
huimaus
. verokonsultointi
. 9?17. puutumisoireet
?
Ajanvaraus
joka tiistai klo 19.00
Viinikanrinne 5
su?to klo 18?01 ja pe, la klo18?03
Sosiaali- ja Terveysministeriön
rekisteröimä
KOULUTETTU OSTEOPAATTI
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Parkanon Lähikatsastus Oy
Teollisuustie 31
39700 Parkano
puh. krs.
33100 Tampere
Puh. Ark. 0400 285 752
TAINA VAINIONPÄÄ
myyntineuvottelija
puh. Tervetuloa!
AUTOKORJAAMO
S. PllUlDLNDLVKXROORW
. Ranta-asemakaavat
. Lepistö
Heinosentie 39, Parkano
puh. 050 550 9321
fax 03 447 2030
www.tilitoimistosaarivirta.?
YH
Ahertajankatu 10, Parkano
Parkanontie 62
ma?pe 9?12,
13.00?17.00
puh. S\|UlVXXQWDXNVHW
. 03 448 3634
0500 142 704
www.pitomestarit.tarjoaa.?
PARKANON
VARAOSAKESKUS
Heinosentie 39, Parkano
puh. yrityskaupat
Keskuskatu 5
www.econia.com
Puh: 03 780 0760
Fax 03 448 1194
`Terveydenhoito
JUKKA KIVIMÄKI
LV
PA
Merkillisen
hyvät osat!
`Kauneudenhoito
puh. 03 448 0700, 040 582 7543
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
p. 040 538 1339
Satakunnankatu 25
39700 Parkano
03 4584 0460
Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot
Perukirjat, ositukset
. kirjanpidot
. 03 448 2501
puh. SDNRNDDVXPLWWDXNVHW (bensa, diesel, OBD)
. 050 357 0123
PESEMME MILTEI KAIKKEA!
VARMASTI EMME PESE NAHKAA
VÄLITYSPISTE
www.parkanontilipalvelu.fi
`Tilintarkastajat
Kauppakamarin
hyväksymä
. NDWVDVWXVSDOYHOXW
. 03 447 200
puh. 03 448 2827
`Sekalaiset
03 448 3085
040 751 9280
Keskuskatu 8, Parkano
parkanonkukka@gmail.com
HYVÄN OLON
KESKUS
Puh. 03 448 3380
ark 8?17, la 9?13
email: erapaiva@erapaiva.com
TE
020 786 2000
Keskuskatu 8
PARKANO
puh. 03 223 1666
03 448 1373
`Kauneudenhoito
Hammaslääkäri
SEPPO LEPPÄNEN
Ajanvarauksella ja ilman
ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45
muulloin sopimuksen mukaan
03 448 2228, 045 671 7649
Parkanontie 41, Parkano
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Unto Ylihaveri, Parkano
Keskuskatu 5 puh. KLQDXVSDOYHOX
suljettu
. ASP-palvelut
. LOPDVWRLQWLKXROORW lauantait
. 050 562 5500
www.makujenlaguuni.fi
050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano
KODINKONEHUOLTO
KYLMÄKONEHUOLTO
Parkano
puh. 040 503 8300
Parkanontie 64, Parkano
Vanhantalontie 314, Parkano
puh. Rakennus- ja rakennepiirustukset
. Isännöinnit
?
Heikki Havanka LKV 040 833 9275
TILINTARKASTAJA
Insinööri- ja kiinteistötoimisto
Markku Ala-Mettälä
HAVANKA OY
HTM
tilintarkastukset, yhtiöasiat,
veroasiat, yrityskaupat
puh. palkanlaskenta
. 040 848 4418
Hoivapalvelu Taina Oy
HAUTAUSPALVELU
OJALAINEN
Lähihoitaja Taina Salomäki
0400 907 156
www.hoivapalvelutaina.?
PARTURI KAMPAAMO
Timo 044 261 4006
Hanna 050 401 9778
03 448 2037
Ajanvaraukset 448 3867
Parkanontie 70, Parkano
Kiviniitunk. 13
Torstaina 23. heinäkuuta 2015
AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
`Autot ja huollot
`Tilitoimistot
`Sekalaiset
PARKANON
MATKATOIMISTO
HUOLTO . La 9?13.30. VLMDLVDXWR Nl\WW||VL KXROORQ DMDNVL
Teollisuustie 20
Parkano
ma-pe 8-17, la 9-13
Puh. 03 3122 2410
040 545 8051
Keskuskatu 5, Parkano
0400 234 349
SATAKUNNAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
MATTI HEIKKINEN
kiinteistövälittäjä, LKV
puh. 448 1498
Palveleva Terveyskauppasi
Tuntuuko siltä, että,
- olet yksin
- muut eivät ymmärrä sinua
- alkoholi hallitsee elämääsi
Parkanontie 41
448 3228
0400 700 804
Kankaanpää - Parkano - nettikauppa
EL
Paketti- ja henkilöautot
sekä kevyet perävaunut
ilman ajanvarausta.
Raskaskalusto ajanvarauksella.
. Ma?pe 9.30?17, la 9.30?14.00.
`Parturi-kampaamot
Torikatu 10 (Säästöpankin vieressä) 38700 Kankaanpää.
Puh. klo 9.00?11.00
Keskuskatu 7
ma, ilman ajanvarausta 9?16,
muulloin sopimuksen mukaan
. yritysten perustaminen ja
yritysmuodon muutokset
. YDUDRVDW
. 06 456 1534
Mäntylammintie 3 A
Jalasjärvi
Mahdollisuus myös
narkoosihammashoitoon
WWW HUNAJAINEN l
Joka torstai
RENGASPAROONI
UÊÀi??>>Ì]ÊÛ>?ÌiiÌÊUÊ>Ãi??Õ?ÃiÌ
UÊ???ÌÌ?À?«Þ?ÀB?]Ê???ÌÌ?À??i??>?]Ê
ÊÊÊÊÊÊÊÊÊÊ?????BÊVARAOSAT
Teollisuustie 20, P>À?>??ÊUÊ?>?«iÊn?£Ç
Heinäkuun lauantait suljettu
Puh. 043 217 0666
Parkanontie 90,
puh. 029 566 0570
ASIANAJOTOIMISTO
LÖYTÖKORPI OY
sKASVO
JAJALKAHOIDOT
sVARTALOHOIDOT
3PA
HÚYRYPEDISSÊ
sRAKENNEKYNNET
s26"
MEIKIT
sRIPSIENPIDENNYKSET
s,#.
GEELIKYNNET
3ANNA
-ARI0ENTTI
%MILIA(EINISUO
Keskuskatu 46 B, Kankaanpää
AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686
AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686
AA Teija Kalliomäki, 044 578 2021
VT Ilkka Ryynänen, 040 589 2545
Hiusmuotoilija Milja
Parturi-kampaaja Janika
Kirkkokatu 5
Puh. 040 774 2205. raajojen kivut
YS
ISY
NÄ
AA
U
TOIPUMINEN
PARKANON AA-RYHMÄ
Asiakaslehti
jaetaan alueelle
Parkano, Kihniö
ja Karvia.
Tarjoukset ja
saatavuus myös
nettikaupassa,
luontaiscenter.fi
Parkanontie 45, 39700 Parkano (R-kioskin vieressä)
Puh. VARAOSAT . 0400 386 551
ZZZ RPDNRGLW ¿
Keskuskatu 42, Kankaanpää
VSRVWL HWXQLPL VXNXQLPL#RPDNRGLW ¿
`Lakiasiat
?
p. 02 572 3833. 6, Parkano, Kairokoski
Vuokko
Parkanon Kukka ja
Hautaustoimisto
Parkano-Kihniö
?
?
?
Koulutettu HIEROJA
URHO MANNER
Palveleva puhelin 010 190 071
Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00
Ti-Pe 8.00 - 16.00
niskasärky
selkäkipu
. 2 A
. 03 448 1185, 0400 926 284
Päivystys ark. 050 442 2229
myynti@orivedenkirjapaino.?
www.orivedenkirjapaino.?
- kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
- ihokarvojen poisto sokeroinnilla
- meikit ja hoitotuotteet
- kestopigmentointi
Parkanontie 45, p. 040 417 2319
Puh. 03 448 3035
Parkano, Kirkkokatu 5
luontaistuotteet ja ?hoidot
Koulutettu hieroja,
luontaisneuvoja
Merja Pihlajamäki
Tiina Sahinoja
Kirkkokatu 5, Parkano
03 448 1894 Hiustupa.fi
HAMMASLÄÄKÄRI
RIITTA KOIVUNEN
ma?to 9?17, pe 9?18, la 9?15, su 10?15
Päivystys 24h
Satakunnank. 050 366 9725
PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT
Parkanontie 63, 39700 PARKANO.
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
EHIKEPQGOAP?UH=O=P=GQJP= ?
1940
jäseniä 32
metsästysmaita 2 400
ha
Valpo tutki seuran
paperit tarkasti
Toinenkin ajan kuva Erämiesten papereista löytyy.
Syksyllä 1948 Valtiollisen
poliisin eli niin sanotun Punaisen Valpon etsivät kävivät kuulustelemassa seuran
jäseniä ja jäljentämässä asiakirjoja. Pöydän päässä
jahtimestari Emil Volotinen.
kymmenkunta vuotta sitten.
Sen kintereillä tuli ilves, joka
osaltaan verottaa kantaa.
Koiraharrastus on keskei-
nen osa seuran toimintaa. Laiturilla johtokunnan jäsenet Pentti Rahkola, Jukka Vesanto, Erkki Suomela, Raimo Paulamäki ja Mikko Valli. Johtokunta
kokoontuu klo 13. klo 10 alkaen Aureen kivääriradalla.
Alaskylän Metsästysseuran kesäkokous pidetään su
9.8. Yhdistymällä metsästysseuraksi ja
vuokraamalla maita tarvittavat hehtaarit saatiin kokoon.
Ensimmäisen hirvilupansa
Parkanon Erämiehet haki ja
sai vuonna 1948.
Saaliseläinten valikoimaa
laajensi metsäkauris, joka levittäytyi etelästä tänne asti
Erämiesten maja Eräkaita sijaitsee mahdollisesti Parkanon komeimmassa niemessä. Siitä voi
päätellä, millainen metsästyskulttuuri vallitsi tuolloin.
. Erämiesten 4 200
hehtaarin metsästysalueet
koostuvat noin sadan maanomistajan maista, joskin puolet hehtaareista on vuokralla
Metsähallitukselta.
Talkoita riittää riistapeltojen laitossa, hirvitornien ja
passipaikkojen kunnostuksessa, koiranäyttelyjen ja -kilpailujen järjestämisessä sekä
tietysti seuran majan Eräkaidan ylläpidossa. Liittyminen ei kuitenkaan ole pelkkä ilmoitusasia.
. Tervetuloa.
juhlii 75 vuottaan lauantaina
seuratoimintaa
Koppelokorven erä
r y : n ke s ä ko ko u s
seuran majalla 9.8.
klo 16. Seuratkaa ilmoituksia.
EL-Kar via. Jäsenillä on metsästyskoiria
joka lähtöön. Sittemmin rakennuskanta on täydentynyt
myydään
MULTAA
Tied. Tällä hetkellä
meillä on yksi koejäsen, Jukka Vesanto kertoo.
Metsästysmaiden omistaminen tietysti silottaa tietä
jäseneksi. Seuran ampumaharjoitukset Visurin radalla su 2.8. Teemu-myrsky, joka kaatoi männyn juuri valmistuneen komeuden
päälle.
. Käsitellään
sekä sääntöjen kesäkokoukselle edellyttämät että jäsenyysasiat. Valpo epäili luultavasti kaikkea, mihin liittyi
miehiä ja aseita.
Yksi syy metsästysseurojen perustamiseen oli hirvikannan elpyminen, ei vähiten Parkanon aluemetsänhoitajan Torsten Rosenbröijerin ansiosta. Johtokunta
kokoontuu klo 14.30.
Aureen metsästysseuran kesäkokous
la 8.8. Ohjelmaa, kahvia, lettuja, makkaraa, arvonta. Kaikki mukaan. Salametsästystä varmasti oli, mutta se johtui köyhistä oloista. Johtokuntaan kuuluvat myös Ari Sillanpää ja Patrick Niemi.
Altti Mansikkamäen albumi
jestävät yhdessä Lapinnevan, Vuorijärven ja Susiperän metsästysseurojen kanssa. Tässä
se on jo soppalautasilla Eräkaidan pöydässä. Viimeksi viime viikolla sinne pystytettiin
uusia valopylväitä.
Ensimmäinen
erämaja
nousi Kaitojenvetten rannalle kesällä 1951. Koirakokeita
ja -näyttelyitä Erämiehet jär-
Erämiesten jäsenmäärä on
korkeimmillaan käväissyt
60:ssa, mutta tällä hetkellä
jäseniä on 32. Urakan
?viimeisteli. klo 14, johtokunta kokoontuu klo 13, käsitellään kesäkokousasiat.
Johtokunta
Harjoitusammunnat Visurin
hirviradalla sunnuntaisin 2.8.,
9.8., 30.8., 6.9., 13.9., joka
kerta klo 16?18. Kesäkokouksen jälkeen kootaan seuran
hirviporukka. Puolet heistä
on nykyisiä parkanolaisia,
mutta lopuillakin on paikkakuntaan jokin side. Savupiippu rikkoutui,
mutta muuta vahinkoa ei aiheutunut, Jukka Vesanto kertoo.
Seura vuokraa Eräkaitaa
myös ulkopuolisille.
Parkanon vanhin metsästysseura Parkanon Erämiehet
juhlii lauantaina 75-vuotista toimintaansa. Kokouksen yhteydessä ilm. lokakuuta Altti Mansikkamäen laukauksesta. Harjulan kesätanssit siirretty elokuulle. Naisia on
jäsenistä 5, mutta seuran nimen vaihtamista ei kuulemma vielä harkita.
Porukassa on vain yksi alle 30-vuotias, joten uusia jäseniä otetaan mielellään mukaan. Laji oli kuolla
sukupuuttoon 1920-luvulla,
mutta Rosenbröijer vaali Parkanon seudulla elänyttä pientä populaatiota. 050 500 0709
Parkanon torilta
Irtonumeroita
myynnissä:
Karvia
K-Market Lastula
Neste
ST1
Kihniö
K-Market Maurintori
Parkano
K-Supermarket Parkano
S-Market
Siwa
Kahvila-Ravintola Ezzo
Tuurinpaikka
R-Kioski
Exesso
HERNEKEITTOA ja
OHRANKRYYNIVELLIÄ
eläkeläistoimintaa
EL-Parkano. klo 17?,
su 20.9. klo 15 Auramolla. Ensin on kahden vuoden koejäsenyys, jonka aikana katsotaan tulokkaan
sitoutuneisuus asiaan. klo 17?, ke 9.9. Kesäkokous
seuran majalla su
2.8. 0400 333 029.
PERJANTAISIN
Tuotamme asiakkaillemme merkittävää ajan ja rahan
säästöä toimittamalla kaikki tuotteet kerralla ja
virheettömästi yhdestä toimituskykyisestä varastosta.
TEKNINEN MYYJÄ
Parkanon alueelle
Tarjoamme
?Oman myyntialueen ja olemassa olevat vakituiset asiakassuhteet
?Jatkuvan koulutuksen
?Aluksi takuupalkan, joka muuttuu myöhemmin tulospalkaksi, sekä autoedun
Odotamme
?Teknisen alan kokemusta tai koulutusta
?Kiinnostusta myyntityöhön
www.wurth.fi
Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä
2.8.2015 mennessä osoitteeseen rekrytointi@wurth.fi tai
Würth Oy/Jussi Tapanainen, Würthintie 1, 11710 Riihimäki
Tiedustelut: Jussi Tapanainen, puh. Päivä
Sanan ja veden äärellä 29.7.2015 klo
12 Rastiaisen leirikeskuksessa. Hirvitai peurajahtiin aikoville perinteinen 100 pisteen raja syksyn harjoitusammunnoissa.
Jahtipäällikkö. Pitää
ehtiä käymään sekä metsällä
että talkoissa. klo 12?14, to
20.8. syksyn hirvijahtiin.
Kolmen seuran ampumakilpailut 9.8. Ansioistaan
hänet kutsuttiin Erämiesten
kunniajäseneksi 1947.
Hirvenkaatolupaa varten
piti olla kuitenkin laajemmat
metsästysmaat kuin kukaan
yksityinen omisti. Jos onnistui kaatamaan hirven, siitä riitti perheelle lihaa moneksi kuukaudeksi, Erämiesten puheenjohtaja Jukka Vesanto
pohtii.
Parkanon
Erämiehet
perustettu 28.8. Puheenjohtaja
Kuivasjärven eränkävijät. klo 16?18. heinäkuuta 2015
Erämiehet aloitti järjestäytyneen
metsästyksen Parkanossa
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
muun muassa kahdella saunalla, ulkorakennuksella ja
nylkysuulilla.
Eräkaidan vanha päärakennus kunnostettiin perinpohjaisesti Leader-rahoituksen avittamana tämän vuosikymmenen alussa. Viimeksi tammi?helmikuun vaihteessa pidetyssä
näyttelyssä oli mukana lähes
700 koiraa.
Uusi jäsen katsastetaan
kunnolla
Erämiehiä vuosimallia 1972, jolloin seuran ensimmäinen hirvi
kaatui 16. Ensimmäisellä harjoituskerralla hirviporukan ensimmäinen kokoontuminen, jossa suunnitellaan
syksyn talkootouhuja. klo 14 Lapiolahden Kylätalolla. 14
Torstaina 23. Paikkakunnalla oli toki metsästetty iät
ajat, mutta välirauhan aikana elokuussa 1940 päätettiin
toimintaa ruveta saattamaan
järjestäytyneelle tolalle.
Toiminnan johtoajatukseksi kirjattiin muun muassa järkiperäinen riistanhoito,
salametsästyksen valvonta, tuhoeläinten hävitys sekä riistan
istutus ja ruokinta
VESIKOURUT
. ,NNXQDW MD RYHW
. Puh.
046 633 8609.
Kurun Tankkaus Oy:n konkurssipesä on laskenut hintoja
ja nyt realisoidaan vähittäiskauppaan kuuluva irtaimisto
50 % alennuksilla sekä talvi- ja joulusesonkituotteet
60 % alennuksin.
Lisäksi Kurun toimipisteessä myydään
- Biolan puutarhakompostori 900 l /109,50 e/kpl
- Harjateräkset esim. 10 mm 2,45 e/slk
- Panelilakka 10 l 27,35 e
- Lasten pihakeinu neljälle 65 e/kpl
KANTIN PYÖRÄILYHAASTE
Kantin kylätoimikunta haastaa kaikki kuntoilijat Korialle kentälle (Koskitie 62 opastus) sunnuntaina 26.7.2015
klo 10?13. 6,6b3,,338$6(118.6(7 567. Puh. 1 hlö. 040 561 8233
tai 040 179 0780.
Halutaan ostaa tai vuokrata omakotitalo, kerrotalotai rt-asunto Parkanosta.
Kaikki huomioidaan. Mehu-, kahvi- ja pullatarjoilu, myynnissä makkaraa ja arpoja.
Karvian liikuntapalvelut
VESIKOURUT
Maksutapana käteinen tai pankkikortti.
kanttinen ja puolipyöreä
talotikkaat
kattoturvatuotteet
piipunpellit
listapro?ilit
kattoremontit
katon pesut
. Puh. heinäkuuta 2015
Lauantaina 25.7.
+HOWHLQHQ +DZDLML VDDSXX 3DURRQLLQ
SUMMERparty
-weekend TANSSILAATATTTTITIAANN!!
Tanssimaan Käelle!
Liput 10 ?
Tiukkaa biletystä palmujen katveessa! Kaksi DJ:tä, näyttävä valokattaus,
leit asiakkaille, rantaleluja, kilpailuja, jne... kt-yksiö Parkanossa työssäkäyvälle/opiskelijalle. alkaen
siistik. Mehu- ja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa
ja arpoja
KARVIANKYLÄN
PYÖRÄILYHAASTE
Karviankylän kyläseura haastaa kuntoilijat pyöräilemään
Tervatuvalle (Prinkkiläntie 180) tiistaina 28.7.2015 klo
16?20. 6DGHYHVLNRXUXW
. 040 462
4415.
Vuokrattavana 1.8. puh. .DWWRWXUYDWXRWWHHW
M\WN\W#M\WN\W IL
ZZZ M\WN\W IL
IE FRP M\WN\WR\
. TERVETULOA!
===J1'+41591/J¿
Hiihtokeskuksentie 35, Parkano
;.F ! %!% #%! » /4,5M1'+41591/F½
Nerkoon Metsästäjät ry
toivottaa tervetulleeksi
lauantaina 8.8.2015
K I E R R Ä T YS N U R K K A
. 3$/27,..$$7
. 5DNHQQXVSHOWLW\|W
. Vuokra 300 e/kk
sis. 046
904 8544.
Kauniilla näköalalla As.
Oy Päivölänhovista Satakunnankatu 8 3 krs:n saunallinen kolmio 75,5 m2.
Tied. 8ONRYHUKRXNVHW
. .$7723(687 -$ 0$$/$8.6(7
. OSTETAAN . 15
Torstaina 23. .$7727859$78277((7
. 3,,3813(//,7 -$ +$787
. 44 381
Edullinen ilmoituspaikka:
1. SEKALAISET
Tiedustelut puh. vesim. 9HVLNDWRW
. 6 riviä 19 ?,
kestotilaajan etuhinta 10 ?.
Nerkoon Metsästäjät ry 70 vuotta
Konkurssimyynti
sekalaiset
Omakotitalo 4 h + k + sauna + autotalli 150 m2 Parkanossa kolmoskeskuksen
lähellä
. 050 381 3883
Kurun toimipiste on avoinna ma?pe klo
9?17 ja la 9?15 osoitteessa Poikeluksentie 95 Kuru ja
Virtain Säästömarket -toimipiste on avoinna ma?pe klo
10?17 osoitteessa Virtaintie 25, Virrat.
ostetaan
EPPU NORMAALI
Karvian kunta
metsästysoikeutensa seuralle vuokranneet
maanomistajat, kyläläiset ja seuran jäsenet
perheineen juhlimaan kanssamme Nerkoon Metsästäjien
70-vuotista taivalta seuran majalle ruokailun ja
iltaohjelman merkeissä.
Aloitamme ruokailulla klo 15.00
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
myydään
8.8.
www.parooni.fi
Tanssiorkesteri
Ippe Mansikka
Ravintolassa karaoke
PS.
liput: PE 5?, LA 5?
www.ylasatakunta.?
klo 20.30-2.30
Tarja Lunnas
& Rosso
s PARKANONTIE 59 s PARKANO
KARAOKEBARISSA SINÄ OLET TÄHTI! aVOINNA PE-LA 22-04 s CLUBvilli.FI s 050 5660 198
MYYDÄÄN
25.7.
Leif Lindeman
& Avec
bile-dj:t LIEKITTÄÄ
KARAOKESSA LAULU RAIKAA!
lauantai
SA-int
=
Suomen armeijan intendentuuriosasto. meidät myös
KANKAANPÄÄ Keskuskatu 4 B KURIKKA
SÄÄSTÄ OSTAMALLA!
facebookista!
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18
Keskuspuistikko 17
www.eurohamsteri.fi
PARKANO Pahkalantie 1,
TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT
Ma?pe 9?19, la 9?18, su 12?18. +toimituskulut /,33872,0,672I¼
Portilta 35 ?
Puh. 040 543 7663
KOURUTEAM
www.gamituote.com
Konkurssihallinto
Traktori epäkuntoinenkin
kiinnostaa. .$7725(0217,7 SRKMDW|LQHHQ
Asennuspalvelu.
Käytä hyväksesi
kotitalousvähennys!
Asennustakuu 3 v
Kotitalousvähennys
Puh. Tarjoa. Puh.
040 506 9976.
Liput ennakkoon 29 . Hankki kaikki
talous- ja vaatetusmateriaalit Suomen armeijalle vuoteen 1960 asti. Tehtävää hoitaa nyt materiaalilaitos.
HEINÄKUUN KUUMAAA HINTATYKITYSTÄ!
A
KUUM !
HINTA
7-VELJESTÄ
Tosi
halpaa!
kaikki
yksiväriset langat värit
150 g
SYKSYN
!
UUTUUDET
3
NORDIC WOOL
50 g
ALPACA WOOL
50 g
99
2
3
79
49
Tosi
halpaa!
A
KUUM !
HINTA
MIKRONÄPPYLÄ
TYÖKÄSINE
A
TUSIN
Perinteinen
NÄPPYLÄ
TYÖKÄSINE
A
TUSIN
Tarjoukset voimassa
23.7.?29.7.2015
Parkanon myymälässä
7
99
3
99
A
KUUM !
HINTA
Tosi
halpaa!
PUUTARHAN
MUSTAMULTA
45 L
8 säk.
19
95
A
KUUM !
HINTA
Tosi
halpaa!
Tosi halvat
TERASSIRUUVIT
4,2x55 mm
t FSJ WÊSFKÊ t SPTUFSJ t TJT LÊSKFO
6
99
A
Tosi
KUUM
Tosi
halpaa! HINTA!
halpaa!
SYTYTYSNESTE Kevyt tossut kevyeen
TAI MINERAALI- hintaan
TÄRPÄTTI
REIKÄKENGÄT
A
KUUM !
HINTA
2 PLL
5
00
3
99
KESKUS 02 572 3575
Löydät
JOKA KODIN EDULLINEN OSTOSPYSÄKKI..