sis. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee ja iltapäiväkuuroja tulee yleisesti etelässä ja lännessä, myös
ukkosta esiintyy. alv 24%
Kamerat kävivät kuumina
Ennätysrouvat
Vieno ja
Ylväs.
Sivu 7
Seurakunnan
talous
plussalle.
Sivut 4 ja 5
Timo Soini tapasi parkanolaisia ja puolueaktiiveja, kuten Helena ja Reijo Ojennuksen, perussuomalaisten ministerikiertueella. ELOKUUTA 2016
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 62 / 84. Pohjoisessa on puolipilvistä tai pilvistä ja sateista, runsaimmat sateet tulevat Pohjois-Lapissa.
Maan etelä- ja keskiosassa sää selkenee yöksi. Työnsä puolesta
paljon matkustava ulkoministeri aiheutti Parkanossa pienen mediamylläkän. Sivu 2.
?
Energiajuomien
lipittely
väheni.
Sivu 4
Kun vehreässä nuoruudessani radio tarjosi ainoalta kanavaltaan
kaikenlaista musiikkia, myös konsertti- ja solistimusiikkia, opin sitä kautta
tuntemaan kaikkia musiikin lajeja, vaikka olinkin vain maalaispentu, joka
ei konserttisaleista eikä teattereista edes unta nähnyt.. Päivälämpötila on 17...21, Lapissa enimmäkseen 10...16
astetta.
Tänään
Huomenna
Torstai
+19
+18
Perjantai
+16
+17
Suomi huomenna
Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun sekä Koillismaan seudun yli liikkuu pilvilautta, muualla
maassa on pääosin aurinkoista. Päivälämpötilat
viilenevät Lapissa, muualla ne pysyvät edellispäivien tasolla.
+17
+20
+19
Parkano
+16
Parkano
Parkano. Futispuulaaki
koetteli hermoja
pelin keskeytykseen
saakka. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Iltapäiväkuuroja tulee paikoin etelässä sekä pilvilautan alueella. Päivälämpötila
on etelässä 18...22, maan keskivaiheilla 15...18 ja pohjoisessa 10...15 astetta.
Parkano
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina ja perjantaina sää on puolipilvinen tai pilvinen ja kuuroja tulee paikoin, lauantaina Suomea lähestyy
voimakas matalapaineen keskus lännestä; tuuli voimistuu ja sää muuttuu sateisemmaksi. Sivu 10
TIISTAINA 23
klo19.00 Kuoroharjoitukset.
Su 28.8. Mattila pääsee pian
tositoimiin, kun sote- ja maakuntauudistuksen läpivieminen jatkuu eduskunnassa.
. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä ilmoitti kolme päivää aiemmin eroavansa pestistään.
Soini totesi, että päivähoitomaksujen korotus voidaan
vielä perua, jos pääomatuloveroa nostetaan prosenttiyksiköllä.
. klo 19.00 Rukousilta.
Su 28.8. oli viime viikon
poliittinen sana. Hallitusvastuusta sanon
sen verran, että mikään ei
SMP:n ja perussuomalaisten entinen kansanedustaja Anssi Joutsenlahti kävi tervehtimässä ulkoministeri Timo Soinia. Kantarelleja on saanut kerätä jo
useamman viikon ajan, ja
sato on erinomaisen runsas.
Karvarouskuja ja kangasrouskuja esiintyy niin ikään
paljon, Kuusisto luettelee
esimerkkejä.
Kesä on ollut hänen mukaansa tänä vuonna mahdollisimman suotuisa, ja sienikopat ovat täyttyneet nopeasti. Ja
jos yhdessä sovittua pakettia
aletaan purkaa yksi asia kerrallaan, niin sitten se pitää
avata kokonaan.
Ulkoministeri
kertoi
myös, että puolustusministeriössä valmistellaan parhaillaan Suomen ja Yhdysvaltojen välistä puolustusyhteistyösopimusta.
Luottavaisin mielin
kunnallisvaaleihin
Hieman yli vuoden kestänyt hallitustaival on näkynyt perussuomalaisten kannatuksen laskuna. Hallituksen hajoamisesta ei sen sijaan ole mitään
hyötyä, sillä silloin Suomi
olisi usean kuukauden ajan
tuuliajolla.
Soini ei usko, että äänestäjien haihtuminen näkyy
Pohjois-Pirkanmaalla ensi
kevään kunnallisvaaleissa.
Perussuomalaiset on Parkanon toiseksi suurin valtuustoryhmä ja Kihniön suurin.
. 2
Tiistaina 23. klo 18.00 Yhteiskristillinen Kaupunkirukous kaupungintalolla.
To 25.8. klo 18 Miestenpiiri.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
24.8. Se,
että kunnallisvaaleihin saa-
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
To 25.8. Satokausi alkoi aikaisin
ja kestää pitkään, mikäli sateet jatkuvat ja lämpötila pysyy suotuisana.
Kirjaston sieninäyttelyssä
on esillä yleisimpiä ruokasieniä. Tunnistusta varten sienten olisi hyvä olla suhteellisen tuoreita eli aikaisintaan
edellisenä päivänä kerättyjä. Puolueen parkanolaisaktiivit Helena Ojennus (vas.) ja Kalevi Niemenmaa (oik.) viihtyivät myös torilla.
tapahdu sormia napsauttamalla. KE 19 Rukousilta.
26.8. Sieniä löytyy nyt montaa lajia, ja satokaudesta
näyttäisi tulevan pitkä. Esimerkiksi
Pirkanmaalla pelätään, että
Tampere vie päätöksenteossa.
. Siitä on pidettävä kiinni,
että perusterveydenhuolto
on alueellisesti kattava. Huomiolle oli toki
monta syytä: ulkoministeri
Timo Soini oli tavattavissa
kotimaan kamaralla, eduskunnan syysistuntokauden
aloitus on kulman takana ja
hallituspuolueilla on vääntöä päivähoitomaksujen tasosta. Olen ollut pitkään perehtynyt sosiaali- ja terveyspuolen asioihin, mutta nyt
toimintaympäristö muuttuu
ministeriöön. PE 20 N-ilta.
28.8. Timo Soinin mielestä todelliset luvut
selviävät vasta vaaliuurnilla.
. klo11.00 Jumalanpalvelus, Martti Ahvenainen.
daan hyviä ehdokkaita, on
äärimmäisen tärkeää.
Ulkoministerin mukaan
Kihniö on hyvä esimerkki
pienestä perussuomalaisten
johtamasta kunnasta, joka
on pysynyt vielä itsenäisenä.
Koneisto säilyy, vaikka
konduktööri vaihtuu
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Perussuomalaisten kihniöläinen kansanedustaja Lea Mäkipää vastaili Ilta-Sanomien
Pirjo Latva-Mantilan kysymyksiin, tuleva sosiaali- ja
terveysministeri Pirkko Mattila taasen Iltalehden Juha
Veli Jokisen tiedusteluihin.
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
Parkanon torilla oli tavattavissa myös tuleva sosiaalija terveysministeri Pirkko
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To 25.8. klo 13 Rukoushetki.
To 25.8. klo 15 EU- ruokajako.
Su 28.8. klo 10.00 Rukoushetki.
Klo 11.00 Päiväkokous,
Ritva Juhala, Gideonin
miesten laulukööri Kankaanpäästä.
PARKANO
Ti 23.8. Raamattupiiri ja rukousilta.
Su 28.8. Paikanpäällä kello 10?
17 sienitietoutta jakavat Sari Kuusikko ja Elli Helenius.
Yleisö voi tuoda sieniä
Kangasrousku on yleinen ja yleensä runsassatoinen ruokasieni.
myös tunnistettavaksi.
. klo 14 Jumalanpalvelus.
Ma 29.8. Iso koneisto
säilyy kuitenkin samana, junan konduktööri vain vaihtuu, sairaanhoitajana ja Punaisen Ristin kansainvälisessä avustustyössä toiminut
Mattila kertoo.
Sote- ja maakuntauudistuksen tasapuolisuus huolettaa etenkin maakuntien
reuna-alueilla. Pitäisi muistaa, että
alimmalla tulotasolla päivähoitomaksut pienenevät. Sienet on lisäksi tuotava
tunnistettavaksi jalkoineen,
Kuusikko neuvoo.. Maakuntavaltuuston pitää laatia
sellainen strategia, että tasaarvo toteutuu kaikkialla.
LAURA JOKISALO
PARKANO
?Mylly. klo 11.00 Päivätilaisuus, Marja-Liisa Kuusela.
KIHNIÖ
To 25.8. Kun perussuomalaisten
suosio oli aikoinaan 2 prosentin luokkaa, oli kannatus
Parkanossa 20 prosenttia ja
Kihniössä 40 prosenttia. klo 14.00 Päivä
rukoushetki.
Ti 23.8. elokuuta 2016
Ulkoministeri toi toimittajat torille
Mattila. Se on pitänyt tällaisen
puoliliekehtivän miehenkin
oppia. SU 17 Iltatilaisuus,
Juhani Annala, Manuel
Rautalahti, Pyhäkoulu.
Sydämellisesti tervetuloa!
Kirjaston sieninäyttely on torstaina
Ylä-Satakunnan arkisto/Maarit Lehto
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Parkanon 4H-yhdistyksen
sieninäyttely on esillä kirjastossa tämän viikon torstaina.
Toiminnanjohtaja Sari Kuusikon mukaan syyskesän
sienisato on tulevina viikkoina runsaimmillaan.
?
Sieniä
löytyy nyt
montaa lajia, ja
satokaudesta
näyttäisi tulevan pitkä.?
. Presidentti Niinistö lähetti Helsingin
Sanomille oman versionsa
myllykirjeestä, ja Parkanossa pyöri perjantai-iltapäivällä mediamylly perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkiertueen ympärillä.
Jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman virallista alkua
torille oli kerääntynyt joukko toimittajia ja kuvaajia valtakunnan johtavista mediataloista. klo 19.00. klo18.00 Sana ja
Rukous.
To 25.8
Vanhapaasto nostaa Leader-toiminnan mahdollisuuksiksi
pienten ja paikallisten yhteisöhankkeiden toteuttamisen
sekä päätöksenteon paikalli-
suuden.
Yhdistyksen kansainvälisten hankkeiden puoli on
ollut jo vuodesta 2003 lähtien kv-koordinaattori Krista Antilan ansiosta kaikista
Suomen ja Euroopan toimintaryhmistä laajin.
. klo 16?16.30 Pienviljelijäyhdistyksen
varasto Viidanmäki, Mettäläntie 265, klo 17?17.30
Pohjois-Parkanon koulu, Vatajantie 191, klo 18?18.30
Lamminkosken ekopiste, Lamminkoskentie 147, klo
19?19.30 Harjulan lava, Isokankaantie 4, klo 20?20.30
Urheilutalon piha, Niementie 10, urheilutalon piha.
Leader Pohjois-Satakunnan kokous Ikaalisten Harmonikkainstituutissa ryhmän kesäretken yhteydessä keväällä 2016. Romuja ei siis tarvitse varastoida kotiin odottamaan kuormurikaksikkoa, Satu Kuutti muistuttaa.
Jäteasemien ja keskusten yhteystiedot ja aukioloajat
löytyvät Pirkanmaan Jätehuollon nettisivuilta. ja torstaina 25.8. Leader-toiminta on vakiinnuttanut paikkansa osana maaseudun kehittämisen
kokonaisuutta. Esimerkiksi Parkanon jäteasema Yrittäjäkadulla on avoinna
tiistaisin kello 12?18, perjantaisin kello 9?12.00 ja lauantaisin kello 9?13.
Repe ja Romu netissä: www.facebook.com/repejaromu tai
YYY RKTMCPOCCP LCVGJWQNVQ . Myös jäteasemat ja
jätteenkäsittelykeskukset ottavat maksutta vastaan kodin vaaralliset jätteet, metalliromut ja sähkölaitteet.
. Se oli
suuri voitto Suomelle.
Uotila muistelee, että toinen toimintaa hankaloittanut asia oli ministeriön antama sekava ohjeistus.
. Opettaja: Tarja Nieminen
Syyskausi: 8.9.-1.12.2016 (Tunteja: 12)
Kevätkausi: 12.1.- 6.4.2017 (Tunteja: 12).
Keskiviikon puutyö- ja koristeveistokurssi sekä
torstain puutöiden iltapäiväkurssi Parkanossa
on peruttu sopivien tilojen puutteen vuoksi.
Keväällä alkavien kurssien paikka ja ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Muilla alueilla paikallista kehittämistä
käynnistettiin kansallisella
rahoituksella, ja vasta ohjelmakaudella 2007?2013 koko
Suomi saatiin katettua Leader-ryhmillä.
Leader Pohjois-Satakunnan toimialueeseen kuuluvat Honkajoki, Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kihniö, Merikarvia, Parkano, Pomarkku ja Siikainen.
Kahdentoista kunnan yhteisen organisaation, Pohjois-Satakunta Säätiön, rooli oli keskeinen Leader Pohjois-Satakunnan synnyssä,
sillä yhdistys perustettiin
säätiön yhteyteen. Leaderin lisäksi maaseudulle pystyi hakemaan
tukea KTM:stä, Maa- ja metsätalousministeriöstä, 5B- ja
5A-hankkeista. Mauri Heinonen toimi silloin säätiön toiminnanjohtajana ja
sai kaikki asiat toimimaan,
Uotila kehuu.
Uotila listaa 20-vuotisen
Leader Pohjois-Satakunnan
synnyn vahvuuksiksi juuri
säätiön rinnalla toimimisen.
. Parkanossa tultiin myöhemmin toisiin ajatuksiin,
ja tällä hetkellä Parkano on
Leader Pohjois-Satakunnan
jäsen.
Vilja Pylsy
Byrokratia on edelleen haasteena
YLÄ-SATAKUNTA
Myös Leader Pohjois-Satakunnan nykyinen toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto on yksi ryhmän perustajajäsenistä. Jatkossa on
pidettävä kiinni paikallisen
kehittämisen keskeisistä periaatteista, jotta toimintatavan lisäarvo ei huku moniportaisen hallinnon rattaisiin, Juha Vanhapaasto tiivistää.
Vilja Pylsy
KIHLOISSA
Kauhajoella asuvat Jenna Luhtanen ja Mika Ikkeläjärvi kihlautuivat 13. Alueella ei ollut kritiikkiä EU:ta kohtaan. Meillä oli
valmis ja toimiva malli, parkanolainen Jyrki Uotila kertoo edelleen innostuneena.
Uotila on yksi Leader
Pohjois-Satakunnan perustajajäsenistä ja toimi sen johtokunnassa vuosina 1995?
2000. Säätiö oli yksi parhaista monen kunnan yhteisistä
organisaatioista, jonka avulla vietiin hienosti yhteisiä
asioista eteenpäin. Loimme kuntien kesken esimerkiksi yhteisen rahanlainausjärjestelmän, joka
oli meille paljon halvempi
kuin pankkien järjestelmät.
Kun taas kunnan virkamies
sairastui, pystyimme auttamaan toisiamme rajat ylittävällä sijaistoiminnalla. Parhaimmillaan yhdellä pysäkillä on ollut yli 200
kävijää. Tiistain
metallityökurssi sekä entisöinnin ja verhoilun
viikonloppukurssit jatkuvat normaalisti uusissa
tiloissa , Teollisuustie 14 B.
Parkanon toimisto
Sepänkatu 4
ma-pe klo 9-15
puh. Hän toimi hallituksessa ennen johtajaksi
valitsemistaan. Varsinkin maaseudulla kuormureiden saapuminen on odotettu kylän yhteinen tapahtuma, Pirkanmaan Jätehuollon ympäristöinsinööri Satu Kuutti kertoo.
Repe ja Romu -kierros täydentää jäteasemien ja jätteenkäsittelykeskusten palvelua. klo 16?16.30 Kuusiluoma perhekodit,
Kuusijärventie 421, klo 17?17.30 Kovesjoen kylätalo,
Laholuomantie 180, klo 18?18.30 Lapinnevan ekopiste,
Kastulantie 1, klo 19?19.30 Vuorijärven aluejätepiste,
Latosuontie 2, klo 20?20.30 Mäntypirtin piha, Parkanontie 2.
Tiistai 30.8. Välillä virkamiehet olivat mustasukkaisia toisilleen ja kilpailivat
rahoituskanavien merkittävyydestä.
Jyrki Uotila pyysi eroa
johtokunnasta joulukuussa
1999, koska Parkano ei liittynyt Leader-ryhmän jäseneksi. klo 16?16.30 Alaskylä, aluejätepiste
ja kylätalo, Lapiolahdentie 60, klo 17?17.30 Yliskylä,
aluejätepiste, Yliskyläntie 470, klo 18?18.30 Jaakkolan
entinen koulu, Kuruntie 725, klo 19?19.30 Vahojärven
aluejätepiste, Vahojärventie 1449, klo 20?20.30 Aureen
aluejätepiste, Aurejärventie 110.
Torstai 25.8. Seinustalla vasemmalta Tanja Aarnikuru, Mimmi Virtanen, Kimmo Mattila ja Krista Antila.
tokuntaan ja työntekijöiksi
saatiin hyvät henkilöt. elokuuta 2016
Pohjois-Satakunnan Leaderryhmä oli edelläkävijä
Jyrki Uotilan mukaan Leader Pohjois-Satakunta perustettiin, koska maaseudulle luvattiin runsaasti rahoitusta Leader-toiminnan kautta.
Jätteenkeräyksen
aikataulu
Keskiviikko 24.8. 3
Tiistaina 23. Onneksi myös joh-
Repe ja Romu kiertävät
Parkanossa huomisesta
Jarkko Malmberg.
Nykyisellä ohjelmakaudella 2014?2020 Leader Pohjois-Satakunnalla on käytössään 7,08 miljoonaa euroa julkista rahoitusta. Pöydän ympärillä vasemmalta myötäpäivään Juha Vanhapaasto, Seija
Vuorela, Anne Vastamäki-Ahola, Mikko Lahdentausta, Maria Käkelä, Jarkko Piilola, Esa Kivioja,
Päivi Hietapakka ja Aimo Ihanamäki. Autot ottavat maksutta kyytiinsä kodin vaaralliset jätteet,
metalliromut ja sähkölaitteet.
Viime vuonna kuormureilla oli Parkanossa 3 keräyspäivää ja 200 asiakasta. Yksi hyvä esimerkki on talkootyön saaminen
osaksi omarahoitusosuutta.
Sitä ei meinattu valtiovallan
puolesta hyväksyä, koska
EU ei sitä hyväksynyt. Hän listaa säätiön hyviksi puoliksi luottamuksen
ja toisten auttamisen.
. 044 045 5510. Metalleja kertyi 4,7 tonnia ja
vaarallisia jätteitä 2,8 tonnia.
. TGRGLCTQOW
YLÄ-SATAKUNTA
Satakunnan ja Pirkanmaan
alueilla toimiva Leader Pohjois-Satakunta on yksi Suomen 54:stä Leader-ryhmästä, jotka jakavat rahoitusta
maaseudun kehittämiseen.
Leader Pohjois-Satakunta on
nykyisistä ryhmistä ainoa
heti alusta saakka Leaderstatuksella toiminut.
Leader-työhön
yhdistys pääsi Pohjois-Satakunta
Säätiön avulla. Ongelmia
tuli kuitenkin valtiovallan
puolelta, sillä yksinkertaisista asioista yritettiin tehdä
monimutkaisia byrokratian
avulla. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Pentti Mikkola.
Rajapinnoista
väännettiin kättä
Jyrki Uotilan mukaan raha
oli suurin syy Leader-ryhmän perustamiselle, koska
EU:sta luvattiin paljon rahaa
maaseudulle Leader-toiminnan kautta.
. Ennen Vanhapaastoa toiminnanjohtajina toimivat Erkki Jaakkola ja
PARKANO
Pirkanmaan Jätehuollon kuormurikaksikko Repe ja
Romu kiertää Parkanossatällä viikolla keskiviikkona
24.8. Kaikki oli säätiön puolesta valmiina, ja siten Leader Pohjois-Satakunta pystyi toimimaan nopeasti ja
aloittamaan työt heti vuonna 1995. Puu- ja koristeveistokurssilaiset voivat kysellä syksyn osalta
paikkoja Karvian vastaavalta kurssilta. ja ensi viikolla tiistaina 30.8. Asiasta väännettiin pari vuotta,
mutta hyväksyntä tuli. elokuuta.
Petäjä-opisto
8301118 KUNTOUTUJAN KUNTOKURSSI
Parkanon terveyskeskuksella to klo 16:15-17:00
Kurssimaksu: 15 . Säätiö toimi pari vuotta rinnan Leader-ryhmän kanssa, mutta
lakkautettiin sittemmin.
Parkanon seurakuntakin toivottaa nuoret
tervetulleiksi kirkkopuistoon harrastuksensa pariin. Huolta
herättää kuitenkin
joidenkin nuorten
toiminta.
Pelaajien epäillään kiipeilevän
muistomerkeille ja
jopa remontissa olevan seurakuntatalon
katolle pelin öttiäisiä
jahdatessaan. Kojonkosken mukaan tärkeintä ei ollut voitto, vaan viihtyminen. Jotain on mennyt pieleen, sillä
puolet urheilijoista itkee.
Mutta johtajamme osaavat nauttia elämästä. Muualta on tullut sellaisiakin uutisia, että
puhelintaan tuijottava pelaaja on jättänyt ympäristön
täysin huomiotta ja jäänyt auton alle. Tällä hetkellä seurakunnan palveluksessa on
seitsemän vakituista työntekijää. Jos
oppilas tulee tunnille tölkin
kanssa, se takavarikoidaan.
Näyttää siltä, että energiajuomien kohdalla kyse
oli ennemminkin muoti-ilmiöstä.
. Tuskin.
Älä siis tee sitä myöskään pelatessasi.
?
Toisin
kuin pelaaja,
virtuaaliolento
ei loukkaannu,
vaikka putoaisi katolta.?
Niina Martikainen
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvian seurakunnan viime
vuoden talousluvut ilahduttavat talouspäällikkö Marjatta Rämöä, sillä tilinpäätös on edellisen kerran ollut
plusmerkkinen kahdeksan
vuotta sitten.
. Niitä
juotiin niin paljon, että ne alkoivat häiritä oppitunteja.
Jotkut oppilaat jättivät väliin koululounaan ja korvasivat sen energiajuomilla. elokuuta 2016
Tiistai 23. Se on Männikkö-Tarsian näkemyksen mukaan vähentänyt kofeiinilitkujen juomista myös koulun
ulkopuolella.
2012 lähtien on noudatettu
pitkäjänteistä säästölinjaa,
jonka seurauksena henkilöstöä on vähennetty ja toimintakuluja karsittu.
Seurakunta on myös myynyt kiinteää omaisuuttaan.
. Miinusmerkkinen ajanjakso alkoi 2009
ja jatkui 2014 asti. Toisin
kuin pelaaja, virtuaaliolento ei kuitenkaan loukkaannu, vaikka putoaisi katolta.
Parkanossa huoli on herännyt kirkonmäellä toimimisesta. Kirkollisveron määrää
nosti seurakunnille suosiollinen marraskuun maksuunpanotilitys sekä joulukuinen
kirkollisveron jako-osuuden
tarkistus, Rämö kertoo.
Toimintatuottoja Karvian
seurakunnan kirstuun kertyy
monesta pienestä purosta.
Talouspäällikkö Marjatta Rämön mukaan ylijäämäinen tilinpäätös auttaa selviytymään kirkon isosta
. Ja kansa hurrasi.
Barcelonan olympiakisoissa Räty heitti hopeaa ja
toi ainoan mitalimme yleisurheilussa. Kun Seppo Räty palasi Roomasta maailmanmestarina, hän murahti toimittajille:
?Ei enää koskaan pitsaa.. Juomia litkittiin kaikissa ikäryhmissä seitsemäsluokkalaisista alkaen.
Sittemmin ongelma on,
jos ei ratkennut, niin ainakin
lieventynyt. Kun muut astelivat Seutulaan puku päällä, Räty tallusteli verryttelypuvussa mitali kassissa. Tämä
on hengenvaarallista, sillä valtava kivipatsas voi kaatua päälle tai kirkon
välikatto hajota alta.
On ymmärrettävää, että peli-innossa Pokémonhahmoa jahdataan sinne, minne se karkaa. Vuodesta
PÄIVÄN LAINA
Matti Pitko pakinoi Suomen ?menestyksestä. Lisänä tuli
viime vuonna 22 000 euroa
puunmyyntituottoa.
Taloutta paikattu
maata myymällä
Seurakunnan toimintakulut
pysyivät talousarvion mukaisina. 4
Tiistaina 23. elokuuta 2016
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Tekisitkö saman,
jos et pelaisi?
Karvian seurakunnan t
Nuoria on alkanut pyöriä Parkanon kirkon ympäristössä nykyaikaisesta syystä. Toivottavasti tilanne pysyy tällaisena, MännikköTarsia sanoo.
Yhteiskoulussa on tehty valistusta energiajuomien haitoista. Lisäksi Kirkkohallituksen myöntämä verotulojen täydennysavustus
oli arvioitua isompi.
Toimintatuototkin olivat
jonkin verran talousarvion
lukuja suuremmat.
Verotuloja Karvian seurakunnalle kertyi yhteensä
512 000 euroa. Se oli sellainen buumi,
joka on nyt mennyt ohi, kertoo rehtori Tarja MännikköTarsia.
Tällä hetkellä energiajuomia litkittelee vain muuta-
mat koululaiset. Hyvä tulos tuli sopivasti samaan aikaan kirkon ison
korjausinvestoinnin kanssa,
hän toteaa tyytyväisenä.
Yhteensä 450 000 euron
investointiin sisältyvät kirkon ja kellotapulin julkisivukorjaus sekä kameravalvonnan, uuden paloilmoitinjärjestelmän ja kuivasprinklausputkiston asentaminen.
Hanke on saanut kirkkohallitukselta 250 000 euron
avustuksen. Päälle tulevat sijaiset ja
kesätyöntekijät.
Rämön mukaan alijäämäinen tilinpäätös on määrittänyt seurakunnan taloutta jo pitkään. Yksi pieni nyrkkisääntö voisi
toimia. Kirkonmäki houkuttelee
Pokémon Go -pelillä, koska alueella on kaksi pokestoppia. Toki vuosi on vasta alussa. Tilanteeseen on reagoitu
myymällä pois omaisuutta,
joka ei liity seurakunnan varsinaiseen perustehtävään.
Tänä vuonna tuli myyntiin
kaksi rantatonttia Rastiais-. Kertymää selittää yleinen ilmiö, sillä koko maan seurakuntien verotulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna vajaat prosenttia.
Nousun taustalla ovat
muun muassa yhteisöverokertymän kasvu.
. Sotshin kisojen paluulennolla juotiin samppanjaa 1 200
eurolla ja Kojonkoskelle ostettiin lahjaksi parin tonnin
polkupyörä. Muun muassa hautausmaksuista, virkatodistusmaksuista, seurakuntatalon
vuokratuotoista ja rivitalon
vuokratuloista. Loppu katetaan
seurakunnan omista varoista.
Rämön mukaan yli 55 000
eron ylijäämä on iso ilonaihe
pienelle seurakunnalle, varsinkin kun talousarviossa
viivan alle ennakoitiin jäävän 7 750 euroa alijäämää.
Ylijäämä johtui pääasiallisesti ennakoitua suuremmista verotuloista. Pokestop on virtuaalinen paikka, josta pelaaja saa kerättyä esineitä pyydystämiensä Pokémonien
hoitamiseen.
Pokémon Go -pelin parhaita puolia on, että nuoret
saadaan ylös, ulos ja liikkeelle. Eikä lähtenyt presidentin
kahville Linnaan.
Energiajuomien kulutus
koulussa väheni kiellon jälkeen
TEEMU KUUSIJOENSUU
PARKANO
Energiajuomat muodostuivat muutama vuosi sitten
melkoiseksi ongelmaksi Parkanon yhteiskoulussa. Muutaman
vuoden takaista massailmiötä ei ole havaittavissa.
. Frankfurtin katastro?n jälkeen Räty tokaisi ?Saksa on paska maa?. Ne olivat yhteensä
540 000 euroa, josta suurin
osa muodostuu henkilöstömenoista. Rion
olympialaisissa AL:ssä:
Olympiakomitea ja huippu-urheiluyksikön johtaja
Mika Kojonkoski eivät asettaneet Suomelle mitalitavoitteita. Nyt kisat meni niin huonosti, että Mika
saa ainakin mopoauton.
Ajat ovat muuttuneet. Pari vuotta sitten yhteiskoulussa kiellettiin
energiajuomat kokonaan. Vahinko olisi ollut kuitenkin normaalilla tarkkaavaisuudella vältettävissä.
Kirkonmäelläkin voi edelleen pelata, kun noudattaa normaalia järkeä. Kiipeäisitkö hautapatsaalle tai juoksisitko tien
yli katsomatta tuleeko autoja, jos et pelaisi Pokémon
Go -peliä
Katoamassa on 25
yhdistystä.
Karvian ja Parkanon poistettaviin yhdistyksiin on tullut pieniä muutoksia. elokuuta
2016
Ti 23.8.
Signe, Varma
Ke 24.8.
To 25.8.
Pe 26.8.
La 27.8.
Perttu
Loviisa
Ilmi, Ilma, Ilmatar
Rauli
talous kääntyi plussalle
5
5
Rattijuopumus Karviassa
KARVIA
Poliisi kiinnitti sunnuntaiyönä noin kello kahden aikaan
huomiota Karvian keskustassa valoitta liikkuneeseen
henkilöautoon.
Autolla oli liikkeellä paikallinen, vuonna 1986 syntynyt mies, jolle suoritettu tarkkuusalkometrikoe osoitti
0,44 promillea alkoholia. Luonnon päivän verkkosivuilla on kartta, johon maan kaikki pop up -tapahtumat on koottu. kesäkuuta ilmestyneestä YläSatakunnasta tässä jutussa mainitut poikkeukset huomioon ottaen.
Ideoi oma luonnon
päivän tapahtuma
TEEMU KUUSIJOENSUU
YLÄ-SATAKUNTA
Kun lauantaina vietetään valtakunnallista Suomen luonnon päivää, kuka tahansa voi järjestää aiheeseen liittyvän
tapahtuman. Tiistaina 23. Kerhossa ei muutenkaan juosta eikä huudeta, eli
kirkossa käyttäydytään kuten yleensäkin sisätiloissa,
puhutaan normaalilla äänellä ja leikitään rauhallisesti,
Printz sanoo.
Ylä-Satakunta uutisoi 30. Seurakuntalaisille
suunnatut palvelut sen sijaan on syytä säilyttää lähipalveluina.
Yhteistyön kehittäminen
on myös hiippakuntien tavoite. Karviasta on katoamassa 30 yhdistystä 34:n sijaan. Siellä on myös kartta, josta
löytyy kaikki Suomen luonnon päivän tapahtumat. Ruokailuhetkeä ja eväitä varten kirkon
sakastin oven pieleen on
pystytetty pieni teltta.
Kirkon akustiikaasta pääsevät nauttimaan myös seurakunnan musiikkiryhmät,
kun salin suojissa kokoontuvat kanteleryhmä, musapyhikset ja tanssipyhis.
Printzin ja Isoahon mielestä kirkkosalin arkikäytössä paikka tulee luontevalla
tavalla lapsille tutuksi.
Kerhon pitäminen kirkossa ei poikkea normaalioloista.
. Perinnepäivää vietetään Koverossa, luonnonhenkien satupolku ja kaikille avoin retki kansallispuistoon
lähtevät luontokeskukselta ja Multiharjussa järjestetään
riiuuretki.
Muita luonnon päivän aktiviteettejä ei ole tälle alueelle
vielä ilmoitettu.
Oman luonnon päivän aktiviteetin voi ilmoittaa osoitteessa www.luonnonpaivat.?. Karvian Alapään maamiesseura, Karvian
Majavapartio, Karvian urheilukalastajat ja SaunaluomaPukaran pvy eivät ole enää poistolistalla.
Seuraavien parkanolaisyhdistysten ei tarvitse enää pelätä poistamista: Linnankylän pvy, Linnankylän Rukoushuone Yhdistys, Parkanon Naisvoimistelijat, Parkanon
Seudun Nuorkauppakamari, Parkanon Urheiluautoilijat,
Parkanon, Karvian ja Kihniön Ammattiautoilijain yhdistys, Urheiluseura Maamiehen Isku ja Vuorijoen pvy.
Sen sijaan Armwrestlers Parkano on lisätty siivottavien
yhdistysten joukkoon. Näin ollen Parkano saattaa kohta
olla 79 yhdistystä köyhempi.
Valtakunnallisesti katoamassa on noin 40 000 yhdistystä. Lastenohjaajat Eleonora Printz ja Teija
Isoaho ovat tyytyväisiä väistötilaan.
Heidän mukaansa kirk-
Tahtitossut-ryhmä leikki perjantaina alttarin edustalla legopalikoilla.
kosali joutaa ja soveltuu mainiosti lasten arkikäyttöön.
. elokuuta.. PRH poistaa
toimimattomia yhdistyksiä, joilta ei ole tullut ilmoituksia
yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen.
Nyt virallinen ja päivitetty lista poistamisuhan alla olevista yhdistyksistä on julkaistu. Monet niistä ovat erimerkiksi puolueiden paikallisyhdistyksiä, harrastusjärjestöjä, maamiesseuroja, pienviljelijäyhdistyksiä ja raittiusseuroja.
Yhdistys välttää poistamisen, mikäli se tekee ilmoituksen PRH:lle 12. Suomen luonnon päivää vietetään neljättä kertaa lauantaina
27. tammikuuta 2017 mennessä.
Täydellinen poistettavien yhdistysten lista löytyy
PRH:n internetsivuilta ja 30. kesäkuuta Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin siivoamisesta. Asiaa esitti kaupungille Viljakan yksityistiekunta.
Viljakankatu muuttui lain mukaan kaduksi, kun alueelle vahvistettiin asemakaava. Kirkko on normaalisti
arkipäivisin vapaa, ja täällä
on hyvää tilaa isommallekin
ryhmälle, Printz kertoo.
Päiväkerhot
käyttävät
väistötilana pääasiassa Vanhaa pappilaa ja Poikkeusharjun leirikeskusta, mutta
koululaisten iltapäiväparkki
pidetään kirkossa koko seurakuntatalon remontin ajan.
Iltapäiväparkissa käyvät esikoululaiset ja 1?6-luokkalaiset.
Välipala
syödään teltassa
Iltapäiväparkissa olleessa
lapset tekevät läksyjä ja syövät välipalaa. Sitä ennen
on myyty suoalueita, jotka
olivat pitkään Vapolla vuokralla, Rämö kertoo.
Hiippakunnan
tavoitteena
on yhteistyö
Tällä hetkellä seurakunta omistaa kirkon ja seurakuntatalon lisäksi rivitalon,
Rastiaisen leirikeskuksen ja
noin 100 hehtaaria metsää.
Rämön mukaan lähiaikojen
suunnitelmissa niistä ei ole
aikomus luopua.
Pienten seurakuntien taloutta ajaa ahtaalle negatiivinen väestökehitys. Siihen mennessä meilläkin pitäisi olla esittää jokin suunnitelma siitä, miten
ja kenen kanssa teemme yhteistyötä kustannusten karsimiseksi, Rämö kertoo.
Kirkko on seurakunnan lasten väistötila
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Seurakuntatalon remontti
on ajanut päiväkerholaiset ja
koululaisten iltapäiväparkin
kirkon suojiin. Lapua hiippakunta on
asettanut seurakunnille yh-
teistyömallien esittämisen
takarajaksi ensi vuoden.
. Karviassa
väkiluku väheni viime vuonna 29:llä hengellä edellisvuoteen verrattuna, ja seurakunnan väkiluku oli viime vuoden lopussa 2 491 henkeä.
Rämön mukaan yhteistyö
on lääke, jonka avulla seura-
kunnat tulevista haasteista
selviävät.
. Miestä epäillään rattijuopumusrikoksesta.
Karvian seurakunnan talous 2015
ylijäämä 55 858 euroa
toimintatuotot 89 000 e
toimintakulut 540 000 e
Viljakankatu
kaupungin hoitoon
verotulot 512 389 e
kirkollisvero-% 1,85
PARKANO
?
Parkanon tekninen lautakunta päätti, että kaupunki ottaa
kunnossapitoon Viljakankadun osuuden Uusivatusentieltä kodinkoneliikkeen tienhaaraan saakka. Kihniön siivouslista on
täysin sama kuin kesäkuun lopussa. Yhteistyö voi liittyä esimerkiksi taloushallintoon
ja seurakuntarekisterien ylläpitoon. Sinne voi
käydä ilmoittamassa myös omasta tapahtumastaan.
Tälle alueella järjestetään tapahtumia ainakin Seitsemisessä. Kaupungin kunnossapitoon tuleva katuosuus päällystettiin viime kesänä.
Seurakuntalaisille suunnatut palvelut sen sijaan on syytä
säilyttää lähipalveluina.?
134 yhdistystä poistumassa
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Karvian seurakunnan väkiluku
2015
2014
kastetut
16
13
kuolleet
47
40
seurakuntaan muuttaneet
67
45
seurakunnasta pois muuttaneet
57
50
1
4
kirkkoon liittyneitä
kirkosta eronneista
väkiluku
9
22
2 491
2 523
a korjausinvestoinnista.
järven rannassa
Minusta on myös hyvä seurata vahvasti oppikirjaa. Turvallisuusriski piilee myös muistomerkkien päälle kipuamisessa.
vaaroista.
Seurakunnan lastenohjaaja Teija Isoaho jakanut
tietoa asiasta Facebookin välityksellä.
. Häntä
miellyttää niiden loogisuus.
. Tykkään, että saa keskittyä itse aineeseen. Asiat joko ovat tai eivät
ole, ei ole välimuotoja.
?
rusteella itse teoria.
Pihlavaa harmittaakin hivenen, että tällä hetkellä Parkanon lukiolla on rajoittuneet mahdollisuudet kokeiden tekemiseen. Tulevaisuuden työelämää ajatellen on hänen mielestään
kuitenkin hyvä, että koulutus on monipuolinen.
. Opetuskokemusta hänellä on jo yliopisto-opintoja edeltävältäkin ajalta peruskoulun eri
luokka-asteilta sekä lukiosta ja yliopiston valmennuskursseilta.
Katri Pihlava määrittelee,
että nimenomaan opettaminen on hänelle mieluisaa. Sekään
ei ole vaaratonta, sillä satoja kiloja painavat kivipatsaat
voivat kaatua kiipeilijöiden
päälle.
Silomäki kertoo, että
Pokémon Go -hahmoja etsiviä nuoria pyörii kirkonmäellä runsaasti. Voimme katsoa netistä
fysiikan kokeista kuvattuja
videoita, Pihlava suunnittelee.
Katri Pihlava tuli lukiolle
pitkän matematiikan ja fysiikan opettajaksi Seppo Pulliaisen tilalle. Poikien liikunnanopettajana sekä lukiossa että
yhteiskoulussa aloitti Pekka
Hietakangas ja biologian ja
maantiedon opettajana samoin molemmissa kouluissa Marjaana Pispa. 6
Tiistaina 23. Hän on
valmistunut kaksi vuotta sitten Tampereen teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi ja matemaattisten
aineiden opettajaksi.
Pihlava työskenteli valmistumisensa jälkeen TTY:llä
aerosolifysiikan laboratoriossa ja opettajana. Kun rakennus on remontissa ja yläkoulun väkeä saman katon alla
evakossa, sopivia opetustiloja ei aina löydy. Hyvin on päivitystä jaet-
tu vanhempien keskuudessa. Siksi työmaaalue on huolellisesti aidattu
ja portit lukossa. Hain opiskelemaan teknilliseen yliopistoon juuri
siksi, että sieltä sai sekä diplomi-insinöörin että opettajan paperit, hän kertoo.
Lukiolaisten kanssa
voi keskittyä asiaan
Eri luokka-asteiden ja koulutusmuotojen kokemuksella Pihlava toteaa nyt olevansa lukioikäisiä opettaessaan
oikeassa paikassa.
. Vuonna 2004
Parkanon lukiolla opettajana
aloittanut Pulliainen jäi tänä
kesänä eläkkeelle.
Lukiossa on Pihlavan lisäksi kolme muuta uutta
opettajaa. Puskista ja nurmikoilta on korjattu juomapulloja, eväspapereita ja jopa pitsanpalasia, Isoaho luettelee.
. Fysiikassa voidaan
tehdä kokeita, havaita ilmiöitä ja rakentaa niiden pe-
Katri Pihlava aloitti tänä syksynä Parkanon lukiossa pitkän matematiikan ja fysiikan
opettajana.
Pokémon-harrastajilla on
kirkkopuistossa vaaranpaikkoja
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Parkanon kirkkopuisto on
Pokémon Go -harrastajien
suosima pelipaikka, jossa
piilee myös vaaransa. elokuuta 2016
Luonnontieteissä kiehtoo loogisuus
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Parkanon lukion uutena pitkän matematiikan ja fysiikan
opettajana aloitti tänä syksynä Katri Pihlava, 27. Roskaaminen on lisääntynyt sen jälkeen, kun pelaajia on alkanut pyöriä kirkkopuistossa. Pihlava kertoo muutenkin aina pitäneensä koulunkäynnistä ja
viihtyneensä koulussa.
Pihlava määrittelee olevansa opettajana järjestelmällinen ja suunnitelmallinen.
. Fysiikassa kiinnostaa kokeellinen puoli.
. Mutta vaikka
ei voi tehdä itse, materiaalia
löytyy silti.
. Kyse on aidosta huolesta. Matematiikka on lähinnä valmiita kaavoja ja laskemista. Roskaaminen on kiipeilyä pienempi paha, mutta
ikävä ilmiö sekin.
Toivottavasti jatkossa roskat löytävät tiensä niille kuuluville paikoilleen eli roskakoreihin.
Remontissa olevan seurakuntatalon katolle on hengenvaarallista kiivetä. Ei ole sitä muuta kasvattamista, mitä täytyy tehdä lasten kanssa.
Katri Pihlava haki opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa, koska on aina pitänyt luonnontieteistä. Katolla liikkuminen on todella
hengenvaarallista, jos ei tiedä mihin astuu.
Kiipeilijöitä ovat innostaneet myös kirkkopuiston kiviset muistomerkit. Paikka houkuttelee, koska ympäristössä
sijaitsee lähekkäin kaksi virtuaalista pokémonstoppia.
Ilmiö on tuttu muillakin
paikkakunnilla, sillä kirkkojen ympäristöt ovat suosittuja pelipaikkoja.
Silomäen mukaan kirkkopuistossa saa vapaasti pelata, kunhan noudattaa sääntöjä.
. Jos joku opiskelija joutuu olemaan tunneilta pois,
hän pystyy pysymään mukana omin päinkin, hän perustelee.
Fysiikassa teorian
voi rakentaa itse
Opetettavista aineistaan eli
pitkästä matematiikasta ja
fysiikasta hän pitää jälkimmäistä enemmän lempiaineenaan. Toivotaan, että tieto leviää eikä mitään vakavaa satu,. Äidinkielenopettajana ja musiikkiteatterilinjan vetäjänä toimii
nyt Jonna Lemberg.
Hain
opiskelemaan
teknilliseen
yliopistoon
siksi, että sieltä
sai sekä diplomi-insinöörin
että opettajan paperit.?
Opettajan uralle tuli vetoa jo kotoa, sillä Pihlavan
äiti on myös opettaja. Toivomme, että vanhemmat ottavat asian puheeksi ja muistuttavat kiipeilyn
hän pohtii.
Eväspaperit kuuluvat
roskakoreihin
Isoahon mukaan lapsia ja
nuoria on syytä muistuttaa
myös toisesta, kiipeilyvaaraa vähemmän haitallisesta
ilmiöstä.
. Seurakunnan talouspäällikkö Elina Silomäki on syystä huolissaan, sillä hänen tietoonsa
on tullut havaintoja seurakuntatalon katolle ja muistomerkeille kiipeilevistä nuorista.
. Lisäksi paikalta löytyvät asianmukaiset
varoituskyltit.
Toimenpiteistä huolimatta katolla on nähty luvattomia kulkijoita.
Silomäen mukaan rakennuksen vesikatto on puret-
tu kokonaan, ja paikoillaan
on ainoastaan sisäkatto. Huoli on erityisen kova,
koska seurakuntatalon kattorakenteet ovat tällä hetkellä todella vaaralliset liikkua.
Silomäki muistuttaa, että remontissa olevalle katolle kiipeäminen on ehdottomasti kielletty
Paha periköön sen päättäjäjoukon, joka aikanaan vei radiolta suuren sivistystehtävän perustaessaan erilliset nuorisokanavat. Kai näin hyvät tulokset
ovat eniten tuurista kiinni.
Myös hoidolla ja ravinnolla
on tietysti merkitystä. Niiden musiikkianti
on lievimmin sanoen yksipuolinen.
Kun vehreässä nuoruudessani radio tarjosi ainoalta kanavaltaan kaikenlaista musiikkia, myös konserttija solistimusiikkia, opin sitä kautta tuntemaan kaikkia
musiikin lajeja, vaikka olinkin vain maalaispentu, joka
ei konserttisaleista eikä teattereista edes unta nähnyt.
Tietämättömyys on pimeän epäluulon äiti. Seitsemän kertaa poikineella Vienon utaremalli ei
ole kuin oppikirjoista. No, vuonna 1966
ensi-iltansa saanut, kehua ja kohua herättänyt Lapualaisooppera! Niin tuli minullekin mieleen, joten siispä
pihistin nimi-idean omalle tuotoksellemme. (Juuri tänä
vuonna Lapualaisoopperan ensiesityksestä
on kulunut 50 vuotta,
mistä syystä pääosaa,
Vihtori Kosolaa, näytelleen nuoren Vesa-Matti
Loirin kuva on painettu
monen lehden sivulle.)
Salon taitavasti riimitetty teksti perustuu
Suomen 1930-luvun
poliittiseen historiaan.
Karvian historia runsaan 400 vuoden ajalta
on Teatteri Sampolan
20-minuuttisen tuotoksen pohjana. Tilan maidon
ostaa Pirkanmaan LänsiMaito, mutta se lähtee maitoauton kyydissä Seinäjoelle
käsiteltäväksi.
Kati Niemenmaa mukaan
satatonnarijuhlien aika on
myöhemmin syksyllä.
. Mainostin jollekin porukalle Karvian
Nuorisoseuran Näyttelijäin Karvialaisoopperan tulevaa
esitystä äskeisten Karvia-päivien sunnuntain ohjelmassa. Vieno taas vei
kakkossijan vuonna 2011,
silloinkin vuosituotos oli yli
15 000 litraa, Kati Niemenmaa kertoo.
Juhlat luvassa syksyllä
Niemenmaiden satatonnarit ovat elelleet normaalia
lehmän elämää, eivät ne ole
muutamia utaretulehduksia
lukuun ottamatta juuri sairastelleet.
. Ooppera on korkealaatuista musiikkia ja korkeakirjallista tekstiä . Suunnitteilla oli näet marraskuulle 2001
Karviassa vietettävä Satakuntapäivä. Mitä väihkivää mutinaa siis kuulin. Tunnustan myös,
että matkin itseäni mahtavampaa persoonaa 15 vuotta sitten, Karvialaisoopperaa näyttelijäryhmän kanssa
kootessamme. Ups! Mitä kuulinkaan. Ja sanomalehden
sivulta luin tiedon, että puhujaksi oli pyydetty Merikarvian suuri poika Arvo Salo . Varmaan
meidän karvialaiseepoksessamme on myös
kotitekoista huumoria
prosentuaalisesti enemmän kuin Salon suurtyössä.
Karvialaisoopperan ensiesitys isolle yleisölle Kirkkojärven rantaan nousseessa teltassa 10.11.2001 sai kehuja esimerkiksi kirjailija Panu Rajalalta. Sen ihana musiikki
hurmasi nytkin kuulijat.
Kaksintaistelussa kuolevan Lenskin suruinen aaria
tuli itselleni tutuksi jo opiskeluaikana . Nyt sekin asia on kuitenkin korjaantunut, Erkki Niemenmaa kertoo.
Viisi kertaa poikinut Ylväs taas on siitä erikoinen
lehmä, että se poikii harvem-
min kuin muut lehmät, mutta tehtailee silti lypsyennätyksiä. Sille
piti keväällä laittaa lankut
jalkojen alle lypsyn ajaksi,
jotta robotti sai lypsyn tehtyä. Sain jokin vuosi sitten puhutuksi näyttelijäni Vaasan oopperaan. toverin levysoitin ja LP takasivat unohtumattoman ensielämyksen.
Rauni Virtanen. Ylväs poikii kahden
vuoden välein, ja silti se lypsää tällaisia määriä maitoa,
Erkki Niemenmaa kertoo.
Niemenmaiden tilalla on
60 lypsylehmää ja vasikoita
saman verran. Ylväs palkittiin Satakunnan parhaana korkeatuottoisten lehmien valkuaistuotoskilpailussa vuonna
2014, ja silloin se lypsi 19 000
litraa maitoa. Omenalla maidontuotanto loppui, ja se sai elää
vanhuudenpäivänsä tilalla,
Erkki Niemenmaa kertoo.
Kati Niemenmaan mu-
?Ei mua oikeen mikää ooppera kiinnosta.. Kutsumme tuottajaystäviä ja yhteistyökumppaneita juhlistamaan tuplatonnareita.
???
Mikäs vika ooppera-käsitteessä sitten on, kun jo sana
saa aikaan vatsanväänteitä. Se on ostettu vasikkana karvialaiselta Olavi Peltoniemeltä.
. 10-vuotias
ayrshire Vieno ja 9-vuotias
holstein Ylväs ovat kumpikin lypsäneet 100 000 litraa
maitoa ja samalla nostaneet
karvialaisten satatonnarien
kokonaismäärän yhteentoista lehmään.
. . Vienolla luku tuli täyteen juuri elokuun alussa
ja Ylväällä aiemmin toukokuussa. Ensimmäinen
Niemenmaiden sataan tuhanteen lypsylitraan vuonna 2011 yltänyt lypsylehmä
Omena siirtyi paremmille
laidunmaille viime vuonna
15-vuotiaana.
. Kyseessä oli Pushkinin tarinaan perustuva Tshaikovskin säveltämä Jevgeni Onegin. tosin hän sitten kumminkin estyi.
Mikä nyt jo edesmenneestä kulttuurivaikuttajasta Arvo Salosta tulee heti mieleen. (Suurteltan
romahtaminen seuraavaan aamuun mennessä ei sentään ollut saamiemme suosionosoitusten syytä, vaan
melko ärhäkän syysmyrskyn aikaansaannos.)
10-vuotias ayrshire Vieno ja 9-vuotias holstein Ylväs liittyivät karvialaisten satatonnareiden
kastiin.
kaan Vieno ja Ylväs eivät ole
Omenan jälkeläisiä. ?karvalakkimalli?. Viralliset mittaluvut
ovat Vienolla 100 277 ja Ylväällä 104 951, Kati Niemenmaa kertoo.
Satatonnareita on tehtailtu samalla tilalla jo aikaisemminkin. 7
Tiistaina 23. selvähän se,
että se herättää torjuntaa ainakin niissä, jotka eivät koskaan kuuntele muuta musiikkia kuin esimerkiksi Radio Novan antia. Esityksemme
nimen oikein ymmärtämisen ehtona taisi näköjään olla
jokin määrä historiatietoutta?
Eihän Karvialaisooppera mikään oikea ooppera tietysti ole, vaan ns. Eihän
lehmä lypsä, jos se ei voi hyvin, Kati Niemenmaa sanoo.
Voi olla, että satatonnarinimitys ei välttämättä tullut
täysin yllätyksenä, sillä parhaimpina vuosinaan Vieno ja
Ylväs ylittivät roimasti Niemenmaan tilan lehmän keskituotoksen, joka on 10 600
litraa maitoa.
. elokuuta 2016
KULMALAN KAROLIINA
Oopperaa
karvalakissa
Kati Niemenmaa paijaa Vienoa, joka on Niemenmaan tilan uusin satatonnari.
Niemenmaiden tilalla
tehtaillaan ennätyslehmiä
?
Kai näin
hyvät
tulokset ovat eniten
tuurista kiinni.
Myös hoidolla
ja ravinnolla on tietysti
merkitystä.??
?
Paha
periköön
sen päättäjäjoukon, joka
aikanaan vei
radiolta suuren
sivistystehtävän
perustaessaan
erilliset nuorisokanavat.?
HEIDI SALMINEN
KARVIA
Sarankyläläisessä pihattonavetassa hyöritään ja pyöritään, kun kahta tuoretta ennätyslehmää yritetään saada
samaan kuvaan. Tulokseen yllettiin ennen kaikkea
hyvällä onnella.
Sinikka Kokko 0:59:47, 3. Mikko Markkula 0:27:33, 7. Eerika
Markkula 0:30:25, 6. Nuoret aikuiset haluavat
käyttää suunnittelijaa, ja ensimmäistä taloa rakennetta-
essa he valitsevat sinne selkeästi kalliimpia ja ylellisempiä materiaaleja. Emmi Sirén 0:31:33, 8. Lars Sandström
0:29:28, 7. Miikka Raivio 0:39:23, 3. Jouni Järvelä 0:25:28, 6. Alan
valinta taisi olla ilmeinen.
Oliko yrittäjyys alusta
lähtien selvää?
. Santeri
Markkula 0:26:01, 2. Messukohteen ympärillä on paljon ylimääräistä työtä, kuten lehtikuvauk-
sia, lehdistöpäiviä ja materiaaliluetteloiden laadintaa.
Asuntomessut ovat ajallisesti pitkiä projekteja, ja ne sitovat suunnittelijaa huomattavasti enemmän.
Ovatko asiakkaiden vaatimukset muuttuneet vuosi-
en varrella?
. Tami
Pohjonen 0:33:41, 5. Kotona hoitoapuna on
innokas isosisko Vilma 3,5
vuotta.
Seinäjoella asustavien
Pauliina ja Petteri Panttilan
tytär näki päivänvalon 16.
elokuuta Seinäjoen keskussairaalassa. Useasti olen todennut, että tarvitsisin sisustussuunnittelijan apua.
. Tilan ja huonekalujen oikeat mittasuhteet ovat tärkeitä. Oula
Kuusiluoma 0:28:03, 4. 9
Tiistaina 23. Tilasin ensimmäisen sisustuslehden
12-vuotiaana ja piirtelin erilaisia talon pohjakuvia. Jo nuorena vaihdoin järjestystä ja tapetteja useasti
omassa huoneessani ja muuallakin kotona. Markku
Mäkelä 0:39:13.
KUVIOT
Inka Kuusiluoma, Terhi
Kuusiluoma, Marika Kauraharju.
Joukkuekilpailu: 1. Seppo Lehtomäki 0:25:05, 5. Anne
Grönholm 1:01:52.
N 60 5 km: 1. Parhaiten työllistyy yrittäjänä, sillä Suomessa kovinkaan monella ?rmalla ei ole
Milja Kettula esiintyi YläSatakunnan joulunavausnumerossa marraskuun lopussa
2011. Kirsi
Rantala 1:00:16.
N 40 10 km: 1. Jonkinlainen punainen
lanka pitää olla. Kalle
Kyösti 0:46:47.
Retki M 5 km: Lenni
Impponen, Jari Heiniluoma,
Jussi Sirén, Jone Sirén, Ari
Kortessalo, Juha Kalliokoski, Reijo Niemenmaa, Jouni
Viitamäki, Heimo Lepistö.
N yleinen 10 km: 1. Joonas
Santoo 0:21:01, 2. Parkanon Kiekko D04 78,48
(Senni Mustakoski, Santeri
Markkula ja Joonas Pajunen), 2. Varmastikin jokin omakotitalon remontti, jota olisi toteuttamassa hyvä tiimi,
ja pystyisin itse olemaan tiiviisti mukana remonttivaiheessa. Joskus asiakkailla saattaa olla vaatimuksia, joiden
yhtälö on vain mahdoton.
Halutaan kestävää, vaaleaa,
huoltovapaata ja laadukasta, jossa ei näy lika. Jukka Haveri
0:46:06, 4. Liisa Arbelius 0:33:42, 2. Sari Peltomaa 0:35:58.
Tytöt 5 km: 1. Sarianne
Mäki-Mantila 0:55:43, 2. Rauno
Koivisto 0:39:06, 2. Ehkä jossakin vaiheessa päätän, minkä
tyylisessä asunnossa haluan
asua pidempään.
TULOSPÖRSSI
Liekkihölkkä Käenkoskella 19.8.
M yleinen 10 km: 1. Ihmiset ovat tietoisempia sisustussuunnittelusta,
eikä suunnittelijan käyttäminen ole poikkeuksellista. Wilhel-
miina Yli-Hietanen 0:30:26,
2. elokuuta toinen tytär.
53 senttiä pitkä neiti painoi
syntyessään 4 080 grammaa. Senni
Mustakoski 0:25:32, 3. Esko Valtonen 0:23:27, 3. Erkki Ylikoski 0:23:11, 2. Kati
Hietamäki 0:54:23, 2. Marika Kallio 0:58:22, 3. Team JaloSan 90,70
(Rita Jalonen, Sari Peltomaa
ja Joonas Santoo).
VAUVAT
Jenni ja Timo Tukiaisen
perheeseen Parkanoon syntyi 8. Marko
Rajamäki 0:26:04, 5. Vauva oli syntyessään 47 senttiä pitkä ja
painoi 3 010 grammaa.. Emmi
Niemenmaa 0:31:06, 7. Jenny
Suominen 0:27:53, 5. Emilia
Piilola 0:34:25.
Retki N 5 km: Sari Suominen, Sirkka-Liisa Nieminen, Sirkka-Liisa Valtonen,
. Eroaako niiden suunnittelu muista projekteista?
. Sellaista materiaalia en ole vielä
löytänyt.
Millainen on unelmasuunnittelukohteesi?
. Remonttikohteet ovat suosikkejani, sillä
siinä näkee konkreettisesti
eron vanhan ja uuden välillä.
Mihin
suunnittelussa
kannattaa kiinnittää huomiota?
. Hintaakaan ei saa olla paljon. Miika Kuivanen 0:22:01, 3. Matti
Saari 0:40:23, 2. Kaikki
halutaan pistää kerralla viimeisen päälle eikä vasta sitten 20 vuoden päästä, kun
olisi mahdollisesti enemmän
rahaa käytettävissä.
M 60 5 km: 1. Tällä hetkellä on menossa retrokausi. Kasper
Kortteus 0:34:33, 6. Työssäni teen sitä tyylisuuntaa mitä asiakas haluaa, mutta itselle tekeminen
onkin todella vaikeaa. Hannu Majamaa
0:31:42.
Miehet 5 km: 1. Juk-
ka Honganpuhto 0:28:48,
8. Marko
Niemenmaa 0:27:31, 6. Viimeksi hankin huutokaupasta keltaiset retroseinävalaisimet. Marko
Heinimäki 0:50:13.
M 50 10 km: 1. Tommi Riihiviita
0:47:59, 5. Rita Jalonen 0:34:11, 3. Veera Niemenmaa 0:23:58, 2. Sirpa Kontiainen 0:37:06.
Naiset 5 km: 1. Juhani Kortelahti 0:24:52, 4. Annika Tunturi 0:27:16, 4. Pidän vanhoista pitsihuviloista, lämpimän modernista ja iloisesta retrosta.
Tyyli lähtee kuitenkin siitä
talon arkkitehtuurista. Tällä hetkellä Kettula opiskelee työn ohessa ammattikorkeakoulussa rahoitusalaa.
. Tarkoitukseni on suuntautua enemmän yrityksen
pyörittämiseen visuaalista
puolta unohtamatta. Julius Suominen.
M 40 10 km: 1. Tapani Schouwvlieger 0:55:42, 6. Santeri Virta 0:41:56, 3. Asuntomessut ovat oma
lukunsa. Sami Mustakoski 0:25:43, 4. Maailma muuttuu koko ajan.
Yhä enemmän tarvitaan moniosaajia, ei pelkästään yhden alan tietäjiä.
Miten päädyit opiskelemaan sisustusartesaaniksi?
. elokuuta 2016
MITÄ KUULUU?
Milja Kettula suunnittelee niin
remontteja kuin asuntomessutalojakin
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Kihniöläissyntyisen, Tampereella asuvan sisustusartesaani ja tilasuunnittelija
Milja Kettulan oma yritys
MILJA K tilasuunnittelua on
ehtinyt jo 7 vuoden ikään.
Kettula valmistui sisustusartesaaniksi Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta vuonna 2009, ja kaksi vuotta myöhemmin hän
suoritti yrittäjän ammattitutkinnon. Janne Hakala 0:29:52, 9.
Pertti Runsas 0:32:26.
Miehet yli 70 v 5 km: 1.
Pauli Arbelius 0:33:42.
Pojat 5 km: 1. Tietenkin täysin vapaat kädet ja rajaton budjetti
pitää olla!
Millainen on oma lempityylisi?
. Tällöin hän suunnitteli
juhlapöydän kattauksen lehden pyynnöstä.
sisustussuunnittelijoita palkattuina työntekijöinä. Myös talon arkkitehtuuri ja aikakausi kannattaa ottaa huomioon.
Olet tehnyt tilasuunnittelun Tampereen, Hyvinkään ja Seinäjoen asuntomessutaloihin. Joonas Pajunen 0:27:15, 3. Olen
seurannut koko ikäni yrittäjävanhempiani, joten yrittäjyys ei pelottanut.
Mitä työsi on käytännössä?
?Pääasiassa teen yksityisasiakkaiden kohteita eli remontteja, saneerauksia ja
uudiskohteita
Aimo
Koivumäki Po 2088, 10. Erk-
ki Suomela ParkEm 2095,
4. Afgan Boys vei
ottelun niukasti 1?2, vaikka
oli vielä tauolla maalin tappiolla.
Turnauksen viidenneksi
jäi Nilkoille Potkijat.
Kihniön puulaakifutiksen finaalissa mentiin aina rangaistuspotkukilpailuun. elokuuta 2016
Tunteet kävivät kuumina
Kihniön futispuulaakissa
Laura Jokisalo
TEEMU KUUSIJOENSUU
KIHNIÖ
Kihniön puulaakifutis saatiin päätökseen viime viikon tiistaina. Lauri Laine KujE
1670, 3. Ossi
Pekkalainen EH 1910, 2. Timo Heikkilä Kauhajoki
Po 2226, 3. Unto Salo VKMS 1981, 9.
Matti Laine KujE 1898.
Sarja Miehet M80: 1. M65 Pauli Juurakko Po 1943.
Sarja Miehet M70: 1. M85
Arvo Välilä LaMas 1704.
Sarja Naiset: 1. Toinen ottelu
pelattiin ramadan-tauon jälkeen elokuussa.
Silloin tunteet kiehahtivat yli.
. Risto Kotka KS 2076, 5.
M75 Altti Ala-Rämi ParkEm
2054, 6. Myös
Mastersin pelaajat ovat vastaanottokeskuksen asukkaita.
Joukkueiden ylivoima oli
selvää sarjan alusta asti. Antti Riihiaho
LMS 1566, 4. Kaija Laine KujE 1950, 3.
N70 Lea Salo VKMS 1922.
Kävely, alle 65 vuotta: 1.
Markku Nurmi SiikMs 1648,
2. M75 Erkki Perälä Alavus Po 2193, 3. Kisassa oli kolme vetäjää molemmilla joukkueilla. Tunteet
pysyivät tällä kertaa paremmin kurissa, joskin yksi pelaaja nappasi punaisen kortin. Ville Häyrinen VS
2146, 6. Neea Kojola AMS
VS 2022.
Sarja Naiset N50: 1. Päivi
Haapaniemi-Kokko KosMy
2236, 2. Hannu Kylväjä
KiikMs 2210, 4. M65 Olavi
Metsälehto Po 2099, 9. Nyt kerätään paukkuja talveen, Jyrki Järventausta
kertoo.
Kesällä starttasi myös biitsiturnaus, jota pelattiin joka
keskiviikko yhdeksän viikon
ajan.
Pelaajia oli taas kiitettävästi, yhteensä 22. Markku Haapa KarvEk
2120, 7. Asko Hakamäki KMY 2197, 5. N70
Anneli Viljanen LieMy 2210,
2. Ari Mäkinen VKMS 2001.
Sarja Miehet M60: 1. Pekka Kuuppelomäki Jalasjärvi Po 2002,
8. Kauko Lehtonen Poms 1656, 5. N50
N60 Saila Mäkiranta Po
2108.
Sarja Naiset N65: 1. Toiseksi tuli Pekka Vehmasto, joka
oli voittavassa parissa neljästi. Ensi kesän
turnauksesta ei ole vielä ollut puhetta.
. Pronssin vei Afgan Boys.
TULOSPÖRSSI
Tuplahirvenjuoksu Ikaalisten Vatulassa 21.8. We
the Kings voitti kahdeksasta runkosarjapelistä seitsemän ja Kihniö Masters kuusi. Sitähän ei tiedä, ketä
näistä huippupelaajista on
silloin enää paikalla, Järventausta miettii.
Futispuulaaki kesti tänä
vuonna ennätys kauan, sillä
kesällä otteluista piti pistää
ramadanin mittainen tauko.
Rantalentopallossa
riitti pelaajia
sijoja kertyi kolme. Veli Syrjänen Alahärmä
Po 1606, 3. Reino Peltoniemi Mems
1704, 2. Jyri Siukola
Länsi-Teisko PH 2006.
Sarja Miehet M50: 1. Antti Anttila Po 1522, 7.
Markku Rintala Kuortane Po 1518, 8. Henrik
Lehtinen KajoEm VS 2216
pistettä, 2. Osanottajia yhteensä 59 kilpailijaa.
Oikeat arviomatkat olivat
101 m, 66 m, 76 m ja 93 m.
Sarja Miehet: 1. Ottelun tuomarin Arto
Vehkapurun piti keskeyttää
ottelu, kun tunteet kuumenivat liikaa, kertoo Jyrki Järventausta Kihniön vapaa-aikatoimesta.
Tästä ottelusta merkittiin
tasapeli.
Joukkueet kohtasivat uudelleen ?naalissa. Esko Kuusisto Nermery 1494, 9. Pesäpallopuulaakia on
kyselty, mutta se jää näillä
näkymin pitämättä tänä kesänä. Kari Tuura KoijarvenMs EH
2214, 2. Tässä liivittömissä pelaava Kihniö Masters tasoittaa pelin 1?1:een.
Jalkapallosarja oli tänä
suvena aktiivisempi kuin aikoihin, koska turvapaikanhakijat halusivat turnauksen
järjestettävän. Aki
Heinilä LaMas 1807, 3. Aarno Jokinen Kojonkulma VS 1124.. Hannu Suuniitty Levo 2106, 8. Voittaja
oli Juha Luomalahti, joka oli
voittavassa parissa viidessä eri turnauksessa. Lasse Koivumäki LevEk 1512.
Kävely, 65 vuotta ja yli:
1. Joukkueet pelasivat jälleen tasaisesti, sillä varsinaisen peliajan jälkeen oltiin tasatilanteessa.
Rangaistuspotkukilpailun jälkeen Masters voitti
2?1.
. Tuomo Jokihaara
HEMy 1658, 4. Reijo Savisto PukEm 1334, 11. Kakkos-
Keltaliiveissä pelannut Jykän tiimi ja Afgan Boys kättelivät pronssiottelun jälkeen sateisena
elokuun tiistaina. Vesa Syrjänen Alahärmä
Po 2152, 7. Masters varmisti voiton
ennen viimeistä potkaisijaa,
Järventausta kertoo.
Pronssiottelussa kohtasi Järventaustan luotsaama
Jykän tiimi ja kolmas vastaanottokeskuksen joukkue
Afgan Boys. Voiton vei yksi
vastaanottokeskuksen asukkaista koottu joukkue We
the Kings, joka voitti ?naalissa Kihniö Mastersin. Taisto Mansikkaviita ParkEm
1434, 10. Jouko Kylä-Utsuri Ko-
jonkulma VS 2190, 4. M75 Alpo Helle VesajMy 2003, 7. Mika Tattinen
AMS VS 2060, 8. M65
Esko Yli-Kutsi Po 2170, 5.
M65 Toivo Ojala Po 2144,
6. Jo toukokuussa oli melko
selvää, että nämä kaksi joukkuetta kohtaavat aikanaan ?naalissa.
Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päätyi
Kingsin 1?0 voittoon toukokuun lopulla. Janne
Koivumäki Alavus Lp Po
2166, 5. 10
Tiistaina 23. M65
Markku Pihlajamäki KujE
2010, 11. Pekka
Lahdenperä MyllEm 2192,
6. Kari Seppälä Teuva Po 2258, 2.
M65 Jukka Lumme Po 2207,
3. Mikael Lähteenmäki Laitilan kaiku 2205, 3.
Tero Ojala Po 2172, 4. Lauri Kojola AMS
VS 2125, 7. Raimo Joensuu AMS VS 2302,
2. Kolmanneksi tuli Outi
Rinneheimo, joka voitti kolmesti.
Parit arvottiin ennen jokaista turnausta.
Kihniön
puulaakipelit
jäävät nyt pienelle tauolle.
Talvella jatketaan salibandyn
ja lentopallon parissa.
. Hannu
Rouhiainen Pöytyä VS 1592,
6
050 555 7274.
Aureen Metsästysseura ry. 000 ?
YLÄ-SATAKUNNASTA
Karvia
Etuovi: c79329
Puh. Julkisen osakeyhtiön tulee julkaista
osavuosi- ja vuosikatsaukset.
=
tasa-arvoasiain neuvottelukunta
Jonna Heinimäki
040 775 6229
Torstaina 29.9.
seuratoimintaa
oyj
TANE
Monipuolista treeniä
täysin henkilökohtaisesti
Sotainvalidien Parkanon osasto ry:n
75-vuotisjuhla a viet e t ä ä n Pa r k a n o n
seurakuntakeskuksessa to
8.9.2016 klo 15.00 alkaen.
Juhlan jälkeen päivällinen klo
16.00. Vastausta pyydetään viimeistään 1.9.2016
puh. Toinen muutosalue on vahojärventien läheisyydessä ja toisen alueen poikki kulkee Melajoentie.
Ranta-asemakaavan muutosluonnoksen kohteena on
osa Lautamäki -nimistä tilaa, kiinteistötunnus 581435-9-46 Vahojärven kylässä ja osa Luojumäki -nimistä tilaa, kiinteistötunnus 581-433-6-42 Tevaniemen kylässä. 8-9 hehtaaria.
Muutosalueen rantaviivan pituus on noin 1200 metriä.
Kaavan muutosluonnoksen tavoitteena on siirtää kaksi rakennuspaikkaa peltoalueilta metsäalueille, sekä yhden korttelin poisto ja talouskeskuksen saunalle rakennusalueen varaaminen. alv 10 %
/ 2016
Lähiosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Laskutusosoite, jos maksaja ei ole sama.
Muuta marjat rahaksi!
Kihniön 4H-yhdistys ostaa alkusadon
PUOLUKKAA maanantaista 22.8. 000 ?
POIMI PARHAAT
OK-TALO
200 m2 + tal.rakennus
+ pihas., vesik.lämmitys, valokuitu, ym.
Hp. 38. Mh.93.000 . MYYDÄÄN
. Seuraottelu Aure-Erämiehet
Aureen radoilla ke
24.8. elokuuta 2016
Parkanon kaupunki
Tulevat teemat
KUULUTUS
Parkanon kaupungissa asetetaan nähtäville Talosen
ranta-asemakaavan muutosluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Alue sijaitsee Parkanon Yliskylässä noin 6-7 kilometrin
etäisyydellä kaupungin keskustasta.
Kaavamuutoksen kohteena on osa Talonen -nimistä tilaa Parkanon kaupungin Parkanonkylässä. 20 kilometriä. ??????????
?????????????????
Yksityishenkilön helppo tapa
ilmoittaa (ei yrityksille).
RT, Rantalankatu, 1h, kk, s,
34 m² E
Käytännöllinen ja saunallinen
yksiö lähellä palveluita. 000 ?
www.ylasatakunta.?
Tiedustelut
puh. www.ylasatakunta.?
Kauhavan Kouru
RT, Rantalankatu 13 as 5, 3h,
k, s, 76 m² C
Suositulla alueella hyväkuntoinen saunallinen kolmio. Pesutilat ja wc molemmissa kerroksissa. Kaavamuutosalueen pinta-ala on n. Esittely torstaina 25.8.2016 klo 16?16.30
KIERRÄTYSNURKKA
050 381 3883
. SEKALAISET
Sadevesijärjestelmät
. Asunto vapautuu nopeasti. 050 394 9847
Tilaa edullinen Ylä-Satakunta alla olevalla kupongilla itsellesi tai lahjaksi, niin tiedät mitä
alueellamme tapahtuu. Aloitus hirviradalta klo
18. 73. Mh. Taloyhtiössä ei tiedossa
isoja remontteja. 000 ?
ostetaan
myydään
IPP:n ja Leppäkosken
Sähkön osakkeita, tarjoa
puh. Kiinteistötunnus 581-421-11-163.
Kaavamuutosen pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria.
Kaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa kaavaa siten,
että voimassa olevassa kaavassa oleva vakituisen asunnon rakennuspaikan sijaintia muutetaan etelämmäksi tilan 11:196 rajalle.
Parkanon kaupungissa asetetaan nähtäville Hankojärven ranta-asemakaavan muutosluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma osalle Hankojärveä.
Kaavamuutoksen kohteena olevat alueet ovat Parkanon
kaupungin keskustasta itään Kurun suuntaan n. 040 833 9275, havanka@kolumbus.?; ja http://www.kolumbus.?/havanka
Parkanon kaupunki: www.parkano.?/ajankohtaista (nähtävilläoloaikana).
Mahdolliset mielipiteet kaavan muutosluonnoksista pyydetään toimittamaan 5.9.2016 mennessä kirjallisesti
osoitteella: Parkanon kaupunki, Mittaus- ja kaavoitustoimisto, Parkanontie 37, 39700 PARKANO.
Parkanon kaupunki
Kaavoituslautakunta
KUULUTUS
Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnassa on vireillä lupahakemus maa-aineksen ottamiseen Lapinnevan kiinteistöillä Niemensanta RN:o 15 ja
Santalansanta 8:26. 040 540 9075
RT, Rantalankatu 12 as 1, 5h,
k, s, 103/123 m² C
Suositulla alueella kaksitasoinen rivitalon päätyasunto.
Yläkerrassa avoin keittiö-olohuone ja kaksi makuuhuonetta, alakerrassa varastohuone,
takkahuone ja sauna. Tumma
puku, kunniamerkit.
Maksajan nimi
00003 VASTAUSLÄHETYS
Lähiosoite
Postinumero
TUNNUS
5005559
Postitoimipaikka
Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Rakennusoikeus ei lisäänny.
Muutoksella muodostetaan korttelit 1 ja 2, saunan rakennusala sekä maa- ja metsätalousaluetta.
Ranta-asemakaavojen muutosluonnokset sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmat pidetään MRL:n 62 § ja
MRA:n 30 § mukaisesti nähtävillä 23.8.?5.9.2016 välisen ajan Parkanon kaupungin mittaus- ja kaavoitustoimiston ilmoitustaululla, kaupungintalon 3. Mh. Toivotaan runsasta osanottoa.
PUOLUKKAA
Kuivasjärvellä (vanha
kyläkauppa) maanantaisin
ja torstaisin klo 17?18
alkaen 22.8.
Puh. alkaen.
Lisätietoja 040 507 2064/Kihniön 4H-yhdistys
Pohjois-Hämeen
OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
Tilaajan nimi
eläkeläistoimintaa
ostetaan
Okt-tontti, Mäntysenkatu,
3,14 ha
Hyvien tieyhteyksien varrella
ja lyhyen matkan päässä palveluista 3,14 ha omakotitalotontti. Pörssilistautuminen on kuitenkin vapaaehtoista. SSS UH=O=P=GQJP= ?. Hakemuksen asiakirjat ovat kokonaisuudessaan nähtävillä 22.8.?24.9.2016 ympäristönsuojelun toimistossa Parkanontie 37, III-kerros.
jonna.heinimaki@gmail.com
www.jonnansyke.?
YRITTÄJÄNUMERO
Teema-alennus
. Tästä hyvä kohde joko omaan käyttöön tai sijoitusasunnoksi. Vaaleasävyinen keittiö on remontoitu ja kaikki tilat siistissä kunnossa. 44 381
RT, Kotkankatu 4, 3h, k, s,
72 m², ei energiatodistusta
Kolmoskeskuksen palveluiden
lähellä tilava rivitalokolmio. Pintaremontilla saat asunnosta mieleisesi. Samalla näet kauppiaiden tarjoukset ja yrittäjien palveluvinkit.
Tilauskuponki
Kestotilaus 87 ?/vuosi
laskutus kerran vuodessa
12 kk
OPISKELIJATARJOUS 9 kk
Tarjous voimassa 15.9.2016 asti
Tilaus alkaen
Ylä-Satakunta
maksaa
postimaksun
87,00 ?
44,00 ?
98,00 ?
45,00 ?
Sis. Osakeyhtiömuoto, joka sallii
yhtiön osakkeilla käytävän julkista arvopaperikauppaa
esimerkiksi pörssissä. kerros.
Alueen maanomistajilla ja rajanaapureilla sekä niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavoitus
saattaa vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on
mahdollisuus esittää mielipiteensä ranta-asemakaavan
muutosluonnoksista sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmista.
Lisätietoja: Kaavan laatija Insinööri- ja kiinteistötoimisto Havanka Oy, puh. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
PEH=QGOAP?UH=O=P=GQJP= . 040 741 3281
Parkano, Keskuskatu 8,
39700 Parkano
Eija Karhu,
kiinteistönvälittäjä, LKV
puh. 249 000 ?/
tarjoukset.
Ota timattinen
ote syksyyn!
Mäkikylän Metsästäjät ry
laskutus kaksi kertaa vuodessa
=
julkinen osakeyhtiö. 20 %
HIRVISOPPAA
tarjoillaan seuran majalla
la 27.8.2016 klo 12.00?15.00
Ilmoitusaineistot viimeistään pe 23.9.
seuran jäsenet, maanvuokraajat sekä kyläläiset
perheineen tervetuloa!
MYYNTIKOHTEITAMME PARKANOSSA
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.. ?????????????????
. 11
Tiistaina 23. 29. Tilalla paljon puustoa.
Rakennusoikeutta on paljon ja
sähkö- ja vesiliittymät lähellä.
Mh. Tervetuloa sotainvalidit
puolisoineen sekä leski- ja tukijäsenet. 040 749 0999 sähköposti
hmettomaki@gmail.com tai
040 779 4229 sähköposti vilho.perala@ippnet.fi. OSTETAAN
. Keittiö, sauna- ja pesuhuone remontoitu. Mh. 118
Hän nappasi päivän korkeimman pytyn lisäksi myös
ison ja arvokkaan tavarapal-
kintoryppään.
Yleisessä toiseksi riensi
Kokemäen Toni Rask ja kolmas oli Honkajoen paikallisseuraa edustava Tuomas
Sepänmäki Ilmajoelta. Mutta taas Karviaan palataksemme, isäntien Jesse YliKarhula nousi myös päivien
tulosluetteloon sijoituksen
ollessa nuoret-luokassa 12.
Karviapäivien naiset-luo-
kan voitti Punkalaitumen
Anni Lampinen, isäntäseurasta Salla Salomäki oli neljäs ja Laura Salo viides.
Etuveto/kardaaneissa ykkönen oli uskollinen päivien
kilpailijavieras, Hämeenkyrön Mika Kaasalainen. 12
Tiistaina 23. A-?naalissa ajoi myös Parkanon
Jaakko Lähteenmäki, joka oli
seitsemäs.
Kaikkiaan 75 kuljettajan
joukosta 24 kirjattiin lopputuloksiin, ja isäntäseura sai
tuohon määrään vielä kolme merkintää. Jalasjärveläisvahvistus Matti Salo oli 11:s,
oman kylän Tuomas Pukaralammi 13:s ja Parkanon Jesse
Mustakoski 19:s.
Nuoret luokan voittoon
ajoi Parkanon Aleksi Män-
nistö, joka oli viikkoa myöhemmin Nuorten SM-kilpailujenkin A-?naalissa ja
sijoittui kisassa kuudenneksi. KLO 10?14
Ajokauden päättäjäiset - museoon vapaa pääsy koko päivän
SUURI VANHAN RAUTAKAUPAN
TYHJENNYSMYYNTI
sMYYTÊVÊNÊREKKAKUORMAUUTTARAUTAKAUPPATAVARAAPOISKANTOHINNOIN
sTYÚKALUJA. Karvian UA:n lipun
alla liiga?naaliin osallistuu
Pentti Korpela Team.
Karisamuli Korpela
AUTOMUSEOLLA TAPAHTUU
LAUANTAINA 27.8. Isäntäseurasta Juha-Matti Sillanpää nousi myös tuloslistalle
sijoituksen ollessa 14.
JM SM-Liiga eli joukkueiden suomenmestaruuskilpailu ajetaan ensi viikonvaihteena Honkajoen Pesämäessä. elokuuta 2016
Martti Välimäki ja Aleksi Männistö
Karvia-Päivien jokkisvoittoihin
KARVIA
Jokamiesluokassa
Karvia
Päivä JM oli ja meni hyvinkin isäntien tahtiin, sillä Martti Välimäki ei antanut yleisessä muille sanasijaa