Parempaa tulosta toivotaan eri jokien alkuperäisten taimenkantojen avulla.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen kalastotutkijat Heikki Holsti ja Sakari
Kivinen nousivat viime viikolla
Sipsiön reittiä ylös kohti Seitsemistä ja koekalastivat virtapaikkoja. Taimen elää ensimmäiset 3
vuotta joessa ja siirtyy sitten järveen. Kihniön paikallislehti
N:o 54 - 2014 | 82. Sen jälkeen kalat päästetään takaisin
jokeen. Melkein kaikki tokenevat tällistä ennalleen.
Voimalaitokset
estävät vaelluksen
Myös Aurejoen reitin Petäjäkoskesta on löydetty oma taimenkanta. Uusien tutkimusten perusteella
näyttää, että niitä on kuitenkin
säilynyt melko paljon, joskin
kannat ovat heikkoja. Se ei vaadi suuria investointeja, mutta kylläkin paikallisten
toimijoiden vahvan tahdon ja si-
toutumisen. Monet kosket
on aikanaan perattu uittoa varten, Holsti kertoo.
Aiemmin luultiin, että alkuperäiset taimenkannat ovat kadonneet, kun ne ovat sekoittuneet istutettuihin kaloihin. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
Sähkökalastajat etsivät
alkuperäisiä taimenkantoja
Täsmämyrsky
kaatoi metsää
Ylä-Satakunta
Heikki Pettinen
Taimenen istutukset ovat tuottaneet kalastajille saaliiksi pyyntikokoista kalaa, mutta lajia niillä
ei ole saatu elpymään. Alkuperäistä kantaa kannattaa silti aina varjella. Nyt ne ovat täällä, ja väki hakeutuu rannoille.
sivu 8
Irtonumero 1,50 ?
(sis. Ei, vaan kyllä on hienot kelit.
Lämpimiä lomasäitä odotettiin
koko alkukesä. Määritys tekee Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos
kalan dna:sta.
Määritys tehdään kymmenestä kalasta otetuista näytteistä, sillä yksittäisten kalojen välillä on
vaihtelua perimän puhtaudessa.
Tutkijat käyttävät sähkökalastustekniikkaa. Taimenia ei vielä sattunut
haaviin, mutta edessä oli vielä
lupaavia paikkoja.
. alv 24 %). Parkanon keskustassa ei kukaan tainnut sunnuntaina illansuussa tietää mitään siitä, että
Vuorijärven Isosaaressa ankara
paikallinen suihkuvirtaus kaatoi metsää ukkosen ja rakeiden
säestyksellä.
sivu 5
Itä-Aureessa
laiduntavat
kestävimmät lehmät
. Sillä kun on tärkeä tehtävä vielä
edessään.
. Silloin viranomaisenkin on helpompi lähteä mukaan tukemaan hanketta.
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys järjestää tänä syksynä Sipsiön reitin Vahokoskella kunnostustalkoot, jonne
Holsti toivoo mukaan myös taimenkantojen elvyttämisestä kiinnostuneita vapaa-ajankalastajia.
Anna taimenen
käydä kutemassa
Järvitaimenen alamitta on 60
senttiä. heinäkuuta
Parkanon . Tulokset
viittaavat siihen, että istukkaat
ovat pikemminkin syrjäyttäneet
alkuperäiset kannat kuin sekoittuneet niihin.
. Sitä ennen
taimenta ei kannattaisi pyytää,
Holsti perustelee.
. Markku Poikelispään lypsykarja on palkittu Pirkanmaan
parhaana, kun mittarina on lehmien poikimakerrat ja elinikätuotos. Alkuperäiset taimenkannat
ovat sopeutuneet tämän alueen
oloihin eli luontaisesti happamiin ja humuspitoisiin vesiin.
Istutustaimenet taas ovat olleet
kotoisin pääosin Rautalammin
reitin kirkkaista vesistä, Heikki
Holsti kertoo.
Pirkanmaan vesistä on tähän
mennessä löytynyt ainakin tusinan verran paikallisia taimenkantoja. Satatonnareitakin tulee
kuin liukuhihnalta.
sivu 14
Huh, kun on kuuma!
Vuorikosken koekalastuksessa Sakari Kivisen ja Heikki Holstin haaveihin jäi lähinnä ahvenia,
särkiä, haukia ja yksi made.
sa lisääntymiskelpoinen kanta.
Pohjoisessa on voimalaitosten viereen rakennettu kalateitä, joita pitkin vaelluskalat pääsevät niiden ohitse. Jos alkuperäinen taimenkanta löytyy, niin sen elvyttäminen edellyttää kutupaikkojen
kunnostamista. Sen on elänyt eristettynä,
koska voimalaitos estää kulun
Kyrösjärveen.
. Torstaina 24. Täällä päin
ne ovat kuitenkin harvinaisia.
Nokialla Siuronkoskeen sellainen on tehty.
Holstin mukaan Aurejärveen
laskevan joen kunnostusta on
mietitty.
. Jokeen johdettu sähkövirta tainnuttaa kalat
siksi aikaa, että ne saadaan ämpäriin kirjattavaksi ja tarvittaessa näytteen ottoa varten. Jos portit
joskus aukeavat, niin on olemas-
Tänään
. Heikki Holstin mielestä vapaa-ajankalastajan kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti,
ennen kuin ottaa juuri ja juuri
mitan täyttävän taimenen. Istutustaimenet ovat lisääntyneet heikosti. Karvian . 6-vuotiaana eli yli 60-senttisenä se palaa takaisin kotivesiinsä lisääntymään
Samalla saattoi ottaa selvää, oliko pelastumisensa eteen tehtävä vielä jotain muuta.
Jeesuksen vastaus on yllättävä. 02 414 1400.
KIHNIÖ
Kastettu: Justus Jaakko Ensio Haavisto, Daniel Leon Toyama.
Jumalanpalvelus su 27.7. Pitäisikö
meidän siis luopua kaikesta
omaisuudestamme, jotta olisimme hyviä kristittyjä. Kilpailu kiinnosti yleisöä
tosi paljon viime vuonna. Ajetaan
Rauhalan ja Rantakodon kautta.
Paluu klo 13.30. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Oili Santikolle puh.
050 576 7141. Tämän jumalan alle todellinen Jumala helposti jää.
Rikas nuorukainen tuli surulliseksi, kun Jeesus käski hänen luopua omaisuudestaan
köyhien hyväksi. Maallisesta omaisuudesta ei saa tulla suurimman
ylpeytemme kohdetta eikä sen
kartuttamisesta elämämme tar-
koitusta. Yleisö pääsi syömään herkut kilpailun päätteeksi, ja samalla tavoin tänä
vuonna kilpailuun osallistuvat
kääretortut päätyvät jo torilla
parempiin suihin.
Kääretorttukisan
tuomarointi alkaa markkinalauantaina 2. Mutta voisimmeko luopua jostain
pienestä, vaikkapa turhista heräteostoksista. Tapulikahvit. Kristinuskon
sisältö tiivistyy näihin kahteen
lauseeseen: rakasta Jumalaa yli
kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin
itseäsi.
Me länsimaalaiset elämme
aineellisessa yltäkylläisyydessä, mutta henkisesti olemme
paljon köyhempiä kuin monet
kehitysmaiden ihmiset. klo 10
seurakuntatalolla.
Kunnan järjestämä ikäihmisten päivätoiminta alkaa
jälleen pe 1.8. Pääasia, että leipuri on itse
tehnyt kääretortun alusta loppuun asti. Terho
Kanervikkoaho, Myyryläinen, R.
Yli-Knuuttila. 0400 733 134 tai
parkano@4h.?.
Juhlii perheen kesken.
Seurakunnat
KARVIA
Onnittelut
Onnea 28.7.1984
28.7.1984
Eevi Ala-Kauhaluoma
Parkanosta
täytti yhden vuoden
7.5.2014
StudioKOTIVÄKI
Ikafoto Ky
Laura Alanko
Karvian seurakunnan kesäteologi
Paroonin markkinoille leivotaan
nyt kääretorttuja
Maarit Lehto
Pelastusarmeija
piiristämme, mutta näemme
harvoin sen ulkopuolelle. Pidämme kyllä huolta omasta lähi-
Perjantaina 25.7. Erkki ja Anneli
Hirvi.
DIAKONIA
Hautausmaakuljetus Harjun
hautausmaalle ti 29.7. Retken
hinta n. Kirkkokonsertti klo 19. Laura Alanko, Rauno
Yli-Knuuttila.
Su 3.8. Jeesus
ei tarkoita tätä. Onkin tärkeää, että markkinoilla
on yleisölle erilaista seurattavaa. Voisimmeko
antaa näin säästyneet rahat kolehtiin tai vaikkapa Yhteisvastuukeräykseen?
Ensi sunnuntain aiheena on
rakkauden laki. Usein vetoamme
kiireeseen.
Olisiko meidän mahdollista
unohtaa tehokkuus edes hetkeksi joka päivä. Tämä todella kunnioitti Jeesusta, sen
osoittaa hänen käytöksensä.
Tavallisesti juutalainen ei
puhutellut ketään hyväksi opettajaksi eikä polvistunut arvostetuimmankaan rabbin edessä.
Tyylilleen ominaisesti Jeesus
viittaa kintaalla kohteliaisuuksille, mutta kohtaa luokseen
tulleen ihmisen aidosti ja rakkaudella.
Nuorukainen haluaa tietää,
miten hän voi pelastua. klo
10, rovasti Erkki Hirvi.
Pyhäkoulu su 27.7. Alajärven maakunnalliset kesäseurat.
Ke 30.7. klo 12
(huom! aika) pelkästään ruokajakelu. 50 euroa, johon sisältyy kuljetus, ruokailu ja kahvit.
Ilmoittautumiset
khranvirasto
puh. Kääretortun
yhteyteen tulee laittaa resepti.
Voittajan valitsee todennäköisesti sama tuomaristo kuin
viime vuonna. Tällä kertaa hänen
luokseen rientää juoksujalkaa
rikas nuorukainen. Arja 040 741 4074.
Lisätietoja Arjalta.
Retki 70. Kun
huomaamme tällaiset lähimmäisemme, noudatamme laeista kaikkein tärkeintä: Jeesuksen lakia.
Siunattua kesän jatkoa kaikille lukijoille!
t: Juha ja Johanna
Kastettu: Luka Eetu Onni
Saarivirta Seinäjoen seurakuntaan
Kuollut: Sanni Serafia Alvari
91 v. Kahvit, Laihia (klo
8.30). Tarkempia tietoja puh. Sanoillaan hän
viittaa ensimmäiseen käskyyn.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi.
Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Mikään ei saisi tulla meidän
ja Jumalan väliin. Torstaina 24. Kyyti maksuton.
Saunailta ti 29.7. klo 17 Poikkeusharjun saunalla. klo 10 messu. klo 9 entisissä
tiloissa (neuvolarakennus). Jos näin käy, siitä on
muodostunut meille epäjumala. Monilla on varmasti hyviä reseptejä, joita nyt voi
jakaa muidenkin iloksi, kilpailua järjestävät Sari Kuusikko ja
Taina Vainionpää sanovat.
Kääretorttu on oiva kahvipöydän herkku.
Innokkaimmat leipurit voivat osallistua kisaan useammallakin kääretortulla. Kilpailun järjestävät Parkanon Yrittäjät ja Parkanon 4Hyhdistys.
Kääretorttukisaan
ilmoittautuminen 31.7. elokuuta kello 10 Eräpäivän edustalla.
Voittaja saa palkinnon ja diplomin. Yhtä vaikeaa
se on nykyihmisillekin. klo 19 seurat ry:llä.. Mies vakuuttaa noudattaneensa käskyjä, mutta Jeesus
sanoo: Yksi sinulta puuttuu. Leipomiseen ryhtyessä voi porukoissa kehkey-
tyä mitä erikoisempia kokeiluja.
Kääretorttu voi olla hyvinkin
näyttävä visuaalinen elämys.
. klo 10 l Kyrönviita, k Vättö
Kesäseurat Auramolla tänään klo 18.
Röhönrannan
kesäseurat aliupseerien majalla su
27.7.2014 klo 13. Myös
yritykset voivat osallistua.
Leikkimielisessä
kisassa
mielikuvituksen käyttäminen
on sallittua. klo 9?12
srk-talon
kerhotiloissa
tai
puh. klo 18, Kallio, Vättö.
RAUHANYHDISTYS
24.?27.7. Jospa välillä
vilkaisisimme ympärillemme
tarkistaaksemme, tarvitsisiko
joku apua. Mieltä nimittäin puuttuu rakkaus
muita ihmisiä kohtaan. Hartaus
Pietarsaaren kirkossa. Yleisön joukossa oli myös
varmasti monta leipuria, jotka
nyt voisivat osallistua kisaan,
Sari Kuusikko ja Taina Vainionpää sanovat.
He kehuvat, että viime vuonna kilpailussa nähtiin täytekakkuja, joihin oli nähty todella
paljon vaivaa. Ei ole syntiä
omistaa paljon, kunhan muistaa, että se kaikki on lahjaa Jumalalta. 044 754
1475.
PARKANO
Kastettu: Damienna Lahja
Thalia Larionov
Kuollut: Virpi Ann Elisabet
Hyväri 44 v.
Messu su 27.7. Tuolloin leipomusten makua ja ulkonäköä
arvioivat Salme Törmä, Eeva
Kuusijoensuu, Reijo Ojennus ja
Jari Pihlajamäki.
Hauskaa yhdessä
tekemistä tiimeille
Leivontakilpailuun osallistuminen voi olla hauskaa yhdessä tekemistä perheille, erilaisille
tiimeille ja työyhteisöille. Nyt leipureilla on vapaat kädet loihtia ihan millaisia
kääretorttuja hyvänsä.
. Nyyttärit.
Kesäseurat Alaskylän kylätalolla ke 30.7. mennessä Sari Kuusikolle p. Kalervo Matias Yli-Kauhaluoma 87 v.
Avioliittoon vihitty: Jaakko
Olavi Salo ja Merja Anneli Hannula.
Su 27.7. Retkeen sisältyy mm.
J.L. Kohdassa käytetty periä-verbi on
muistutus vanhasta liitosta, sillä se viittaa Israelin kansan asemaan tulevassa maailmassa.
Jeesuksen ajan juutalaisuudessa pelastuksesta oli kuitenkin
jo tullut jokaisen henkilökohtainen asia. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on,
ja anna rahat köyhille. Lähtö klo
12 srk-talon pihasta. klo 10 sanajumalanpalvelus. Hän voi olla hankalasti liikkuva, raskasta laukkua
kantava vanhus tai ainoan kolikkonsa pudottanut lapsi. Kilpailuun voi
osallistua sekä suolaisella että
makealla leipomuksella.
Ilmoittautumisia ottaa vastaan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Kuusikko joko
puhelimitse tai sähköpostitse.
Ilmoittautumisaika päättyy viikon kuluttua torstaina.
Viime vuonna markkinoilla
valittiin Parkanon nimikkotäytekakku. Orpokotijuhlille
Saaren kirkolle pe?su 15.?
17.8.2014. heinäkuuta 2014
sunnuntaiksi
Rakkaamme
Virpi Ann Elisabet
HYVÄRI
17.3.1970 Borlänge
5.7.2014 Parkanon tk
Niin äkkiä lähdit sä luotamme pois,
emme vielä sinua antaneet ois.
Syvästi kaivaten
Harri
äiti
Julius
Viola
Pia ja Pasi
Maria ja Timo
Väinö ja Eeva
Tuula ja kummipoika Mico
sukulaiset, ystävät ja tuttavat
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitokset Virpiä hoitaneille.
Rakkaamme
Kalervo Matias
YLI-KAUHALUOMA
24.2.1927 Karvia
4.7.2014 Karvia
Kiittäen ja kaivaten
sisarukset ja sisarusten lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Taivaan Isä riisui hiljaa,
kunnes olit kypsää viljaa.
Jeesus sinut kotiin kantoi,
juhlapuvun päälle antoi.
Siunaus toimitettu 18.7.2014.
Kiitos Kalervon muistoa kunnioittaneille
ja kiitos myös Kalervoa hoitaneille.
Jeesuksen laki
Markus 10:17?27
Tulevan sunnuntain evankeliumitekstissä tapaamme Jeesuksen hänelle hyvin tyypillisessä tilanteessa: kohtaamassa ihmistä. Four-leaf
Clover Parkanosta esiintyy.
Diakoniatoimisto suljettu lomien vuoksi 14.7.?17.8.
Päiväkerhot:
Ilmoittautuminen 5.?6.8. Jumalan käskyjen
noudattaminen oli hurskaalle
juutalaiselle itsestään selvää.
Opettajalta saattoi kuitenkin
tiedustella, miten tarkasti niitä
oli noudatettava. Runebergin kierros, tutustuminen Rosenlundin pappilaan (päiväkahvit). 2 . Emme pysähdy katsomaan ojassa
makaavaa tai jarruta, kun huomaamme tien viereen pysähtyneen auton. Lähtö klo 7.00. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 8.8.2014
mennessä.
Seurakuntaretki
Pietarsaareen ke 10.9.2014. Perjantaina ei ole
katulähetystä.
Tervetuloa!
Raija Aho
täyttää 80 vuotta
29.7.2014
Taina Vainionpää
Kilpailuun
voi osallistua
makealla tai
suolaisella.
Parkano
Paroonin markkinoilla järjestetään tänä vuonna kääretortun
leivontakisa
Koira on kiltti tyttö, pieni
ja siro verrattuna nyt jo edesmenneisiin leonberginkoiriini
Mattiin ja Teppoon.
(Keskuskatu 5)
Palvelen sinua osoitteessa:
Hoitokulma Ilona
Lamminkoskentie 46, Parkano
www.hoitokulmailona.?
Sanomalehdet
Htarkastaa
aastateltavan pyyntöön
lausumansa
ennen julkaisemista on syytä suostua,
jos julkaisuaikataulu sen
mahdollistaa. heinäkuuta 2014 . Ehkä joudun joskus
muuttamaan Tervakoskelta
etelän lämpöön, Saija Varjus
sanoo.
Saija Varjus esiintyy ravintola Paroonissa lauantaina 26.7.
Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset,
mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat.
Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.
sekä hännän ja harjan letittämisen lisäksi kerholaiset pääsivät
esittelemään Taavia ja shetlanninponi Rosmariinia eli Rosmaa. Päivän päätteeksi pidettiin vielä keppihevoskisat.
Esittelyn ja kisailun tuomarina toimi Annika Mattila.
. Hän keräilee
myös hevospinsettejä.
Tytöt ovat käyneet ahkerasti
Minna Yli-Kujalan vetämässä
kerhossa.
. Oikeassakin näyttelyssä käännytään aina sen kautta,
Mattila ohjeistaa aluksi.
Sekä Taavin että Rosman
esittely sujui hyvin, vaikka hellekeli hieman laiskisti eläimiä.
Molemmat saivat samantyyliset
arviot: karva kiilsi hyvin, ruumiinrakenne oli hieman pullukka ja kerholaisten näpertämät
letit sekä nykeröt olivat hienoja.
Elävistä kavioeläimistä siirryttiin sitten keppihevosten
maailmaan. Kesän ensimmäinen heppailukerho pidettiin 19. 045 120 6963
Tervetuloa!
Tulevat teemat
To 31.7. Kun kuljetatte hevosia radalla, niin kääntykää aina oikealle. Olin viime talvena pari
kuukautta Espanjassa ja totesin, että jostain syystä minun
on paljon helpompi kävellä siellä. Tarkastamisoikeus
koskee vain haastateltavan
omia lausumia, eikä sillä saa
luovuttaa journalistista päätösvaltaa
toimituksen ulkopuolelle.
p. Torstaina 24. Yksi oli kuuliainen ja tarmokas, toinen sen sijaan tosi herkkä reagoimaan ja
reipas.
Kilpailun päätteeksi jokaiselle osanottajalle jaettiin vihreä palkintoruusuke.
Laura Jokisalo
. Hän esiintyy
duona kihlattunsa Tero Lempisen kanssa.
Saija Varjus esittää omia levytyksiään vuosien varrelta.
Kesän aikana Saija Varjus
keikkailee viikonloppuisin.
Hän arveli jossain vaiheessa,
ettei MS-taudin takia jaksa jatkaa keikkailua.
. Ja heppailukerhossa on
kivointa se, että saa olla hevosten kanssa.
Maanantaina pidetylle kerhotunnille Hirviniemi oli tuonut mukanaan syntymäpäiväkakun Taaville. Viikonloput painetaan
kuitenkin ihan täysillä. MS-pirulainen ei ole sentään vienyt ääntäni, Saija Varjus sanoo.
Saija Varjuksen kesään
kuuluu myös uusi perheenjäsen, kun talouteen muutti muutaman vuoden ikäinen
berninpaimenkoira.
. Kamala kun Taavissa on pihkaa.
Taavi on Kujalan tilalla majaansa pitävä viisivuotias suomenhevonen ja Melina Hirviniemen sekä Ada Pyylöniemen
hoidokki. Kerholaisten piti
kiertää kilpailurata, jossa yhdistyi monia eri elementtejä.
Oli niin pujottelua kuin estehyppelyä. Keikkailu on ollut minun juttuni
siitä lähtien, kun karttakeppi aikoinaan vaihtui mikrofoniin. Lämmin sää
tuntuu sopivan myös hänen
sairaudelleen.
. Tosi mukavaa tulla esiintymään Parkanoon. Molempien mielestä hevoset ovat yksinkertaisesti ihania.
. Toivottavasti vanhat koulukaverit ja
muut tutut tulevat katsomaan
ja moikkaamaan, toivoo laulaja Saija Varjus.
Parkanolaissyntyinen vuoden 1996 tangokuningatar
esiintyy ravintola Paroonissa
ensi lauantaina. Ratsastaminen on aivan parasta. Käynti, laukka ja ravi tahdittivat askellajeja.
Keppihevosten ja -varsojen
joukko oli täynnä varsin erilaisia yksilöitä. toukokuuta. Sen jälkeen olemme kokoontuneet aina maanantaisin,
kertoo Yli-Kujala.
Nyt tilan hevoset ja ponit
kirmaavat kesälomalaitumilla.
Kerhon säännölliset tapaamiset alkavat jälleen elokuun puolivälissä, ja niitä pidetään joka
toinen maanantai.
Vuoden 1996 tangokuningatar Saija Varjus keikkailee täysillä kesän viikonloput.
Saija Varjus nauttii lämpimästä kesästä. Hevosten harjaamisen
Heppailukerho jatkuu kesätauon jälkeen maanantaina 11.8.
Shetlanninponi Rosma on sen verran suosittu, että se sai
esittelijöikseen viisi kerholaista.
. 3
Saija Varjus esiintyy
Paroonissa
Parkano
Maarit Lehto
Ruusukkein palkitut keppihevoset pääsivät lopuksi vielä kunniakierrokselle.
Parasta on
hevosten
kanssa
touhuilu
Kihniö
Koulutettu Hieroja
Minna Kuusikoski
Klassinen hieronta
Urheiluhieronta
Kinesioteippaukset
Lahjakortit, saatavana
myös Kultapuhdosta
Ada Pyylöniemi, Melina Hirviniemi ja Ella Koivisto laittavat
Taavia esittelykuntoon.
Keppihevosetkin
tositoimissa
Kesätaukoa edeltävällä kerralla
oli järjestetty hieman erityisohjelmaa. Karvia-Päivät
To 28.8. Harrastukset
ja herkut
To 25.9.Yrittäjänumero
Parkanontie 63, 39700 PARKANO
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
ilmoitukset@ylasatakunta.fi www.ylasatakunta.fi
Vastaväitteitä löytyy runsaasti.
. Seurauksena välittömät palkkiot korvaavat
pidemmän aikavälin tavoitteet.
Tutkimuksissa onkin huomattu jo,
että lasten ja nuorten keskittymiskyky on heikentynyt ja lyhytjännitteisyys kasvanut.
Miten tämä internetin tarjoama
ärsyketulva vaikuttaa ihmisen aivoihin, siitä ovat aivotutkijat ovat
huolestuneet. Hakemukset suosituksineen pyydämme lähettämään tai jättämään 28.7.64 mennessä liikkeemme johtajalle.
PARKANON OSUUSKAUPPA
-----------
Ravunpyytäjät ja kauppiaat huom.
Ostamme RAPUJA, pieniä ja suuriakin eriä,
päivän korkeimpiin hintoihin.
Tarjoamme hyväksi tunnettuja
RAVUNPYYDYKSIÄ
Leivonniemi Oy. Hän tutki
tuhansia teinejä ja aikuisia saadakseen selville, oliko teknologian
käyttö yhteydessä käyttäjien psykiatristen häiriöiden oireisiin. heinäkuuta 2014
pääkirjoitus
24.7.2014
Ylä-Satakunnan arkisto / Mari Kallio
Rikollisuus
kuihtuu ainakin
tilastossa
Poliisin julkaisemat rikostilastot ovat hämmentävää luettavaa kerta toisensa jälkeen.
Tuoreimmassa vertaillaan tämän vuoden alkupuoliskon rikoslukuja viime vuoden vastaavaan aikaan. Miks poijaat tua Alakos on yälläki valot,
kyseli kuskimme Teppana meiltä kaksosilta.
. Poliisin mukaan
kysymys on siirtymäkauden ilmiöstä, jota selittää peltipoliisihallinnon eli automaattisen
liikennevalvonnan sakotuksen keskittäminen
Helsinkiin. Me olemme toivottomasti addiktoituneet laitteisiimme, var-
sinkin älypuhelimiimme, väittää
edellä mainittu Rosen. Honkajoki puh. Varma ja edullinen talletuspaikka. joten voitte luottamuksella kääntyä puoleemme. On vaikea sanoa, onko hyvä
vai huono uutinen se, että tilaston mukaan rikosten kokonaismäärä alkuvuonna Parkanossa oli 303 kappaletta, mikä on alle kolmasosa
siitä, mitä poliisi kirjasi viime vuoden vastaavana aikana.
Samaan suuntaan ovat muuttuneet luvut
muissakin kolmostien varren kunnissa Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Ihmisaivojen rakenne muotoutuu helposti välineisiin,
joita käytämme. Kukin väline kehittää tiettyjä kognitiivisia taitoja
toisten kustannuksella.
Internetin käyttö aiheuttaa nopeita muutoksia fokuksessa ja hajauttaa herkästi keskittymisen.
Internet kehittää visuaalisavaruudellista älyä, mutta heikentää
korkeamman asteen kognitiivisia
prosesseja, todistaa Nicholas Carr,
joka on kirjoittanut kirjan internetin vaikutuksesta aivoihin.
Kun internet hajauttaa tarkkaavaisuuttamme, kirja keskittää sitä,
Nicholas Carr tiivistää. Ei missään tämä
tosiasia ole ollut ilmeisempi kuin
online, Benkler jatkaa.
Täytyy myöntää, että samanlaisena olen itsekin kokenut ajan
riennon, mutta mieleeni ei ole juolahtanut, että se olisi internetin ansiota, kuten kirjoittaja vihjaa.
. 3619.
Taisto Nummi
heh
. No juu, siks tiätty ettei siä olisi niitä pimeitä pulloja.
päivän laina
Helsingin Sanomat kauden ensimmäisistä rapuillallisista:
Saksiniekkojen matka ravintolaan on ollut pitkä. Puolilta päivin ne ovat ryömineet
mertoihin Savon seudun järvissä, ja jo muutamaa tuntia myöhemmin lentäneet Finnairin kyydissä Helsinkiin. Torstaina 24. Me olemme nyt sosiaalisempia kuin koskaan aikaisemmin,
päättelee Larry Rosen.
. Aika näyttää, mutta voisiko asiaan
vaikuttaa myös se, että Liikkuva poliisi lakkautettiin tämän vuoden alusta . Kaikkialla ympärillämme näemme ihmisiä toimivan yhteistoi-
hätävara
minnassa hyvässä hengessä tehden oikeita asioita, käyttäytyen
reilusti vastaten ystävällisyyteen
ystävällisyydellä. tai siis virallisesti sulautettiin paikallispoliisiin?
Poliisissa on tapahtunut niin paljon muutoksia, että lukujen muutoksiin voi olla tilastoteknisiäkin syitä. Tällä seikalla uskoisi
jo olevan tervehdyttävä vaikutus
ihmissuhteisiin monilla tasoilla.
. Puh. Toimittajamme olisi kysynyt asiasta lisää, mutta lisätietojen antajaksi ilmoitettu ylikonstaapeli jäi kesälomalle samana päivänä kuin tilasto julkistettiin. on kehotus jättää rikosilmoitus, mieluiten internetin kautta.
Reilu pudotus on ollut myös tilastoiduissa liikennerikkomuksissa. kuorot, urheiluseuratoiminta) hiipuu.
???
Kun teknologia yleensäkin tekee
elämämme helpoksi ja internet
vielä lisää vaivattomuutta, totumme herkästi etsimään ja saamaan
välitöntä mielihyvää. Kaupungissa ne on
ehditty keittää ja sen jälkeen kuljettaa veneellä Valkosaareen.
Kello 18 ensimmäiset asiakkaat istuvat
ravintolan pöytiin ja ravut kannetaan tarjolle vati kerrallaan.
. Tulokseksi tuli: kyllä.
Pelättävissä myös on, että kun
tutkimusten mukaan nuoret ainakin Amerikassa kuluttavat kaiken vapaa-aikansa ja osin myös
työaikaa olemalla nettiyhteydessä
toisiin, muu sosiaalinen toiminta
(esim. Tämä kuntakolmikko
suorastaan pomppaa silmille, kun katsoo listaa
koko Sisä-Suomen poliisilaitoksen kunnista.
Vähennystä on myös Kihniössä, mutta ei suhteellisestikaan niin paljon kuin Parkanossa.
Rikosten väheneminen on tietysti hyvä
asia, mutta näin hurjaan muutokseen on vaikea uskoa.
Kun kysymys on poliisin tietoon tulleista
rikoksista, niin jälleen hiipii mieleen epäilys,
että poliisien keskittäminen isoihin kaupunkeihin nostaa kynnystä ilmoittaa rikoksista
poliisille. Tunnelma on aina erityinen rapukauden ensimmäisenä päivänä. Päivä ei ole
kauden kiireisin, mutta henkilökunnalle
mielenkiintoisin, sillä koko ruokalista vaihtuu tänään, keittiöpäällikkö Petri Väänänen
kertoo 16:n maissa pöytää kattaessaan.
Oman jännityksensä päivään tuo sekin,
missä vaiheessa ravut saapuvat paikalle ja
saadaanko niitä toivottu määrä.
Tänään NJK tarjoilee 400 rapua, joista
riittää syötävää 50 ruokailijalle.. 4 . Internetin ja sosiaalisen median ansiosta emme pelkästään ole yhdistymässä toisiimme läpi maailman,
vaan myös olemme herättäneet
uudelleen sisäisen kapasiteettimme empatiaan ja tunteneet tyydytystä sosiaalisista panoksistamme,
kirjoittaa Simon Mainwaring.
???
No, kyllähän internetissä on myös
kosolti vihapuhetta ja paljonhan
sosiaalista mediaa käytetään myös
kiusaamiseen. Olemme saapuneet hämmästyttävään ja jännittävään aikakauteen inhimillisessä historiassa. Internet on ajamassa perusteellista muutosta itse ihmisluontoon, ja vielä parempaan suuntaan, väittää Yochai Benkler.
. Hän varoittaa kouluja ottamasta nettivälineitä käyttöön toivossa parantaa
oppimista.
Niin erinomainen keksintö
kuin internet onkin, sen käytöllä
on myös haittapuolensa.
Tottunut
BAARIMYYJÄ
saa toimen Johanna-Baarissamme. Ainakin jos kokemus on, että ainoa
?apu. Poliisia
on todella vaikea tavoittaa.
Heikki Pettinen
muistilehtiön reunasta
24.7.1964
Miten
internet
muokkaa
meitä?
Kun laajojen nuorempien väestönosien elämä näyttää tulleen sosiaalisen median läpitunkemaksi,
herää kysymys, miten tämä mediakeskeisyys vaikuttaa pitkällä
tähtäimellä.
Ensinnäkin tulee mieleen, että
ihmisten välinen kommunikaatio
on räjähdysmäisesti kasvanut uuden tekniikan (kännykät ja internet) ansiosta. 66.
-----------
KUIVASJÄRVEN OSUUSKASSA
on palvellut teitä yli viisikymmentä vuotta, ja palvelee edelleen täydellisenä rahalaitoksena
Näin kertoo
kalastuksenvalvojien kokemuksista Aurejärven kalastuslupaalueen toimikunnan puheenjohtaja Seppo Äijälä. Hän arvioi
kaatuneita runkoja olevan 500?
600. Pari pienempää puuta
kaatui myös rakennusten päälle. Metsäkone on tulossa ensi
viikolla korjaamaan puut talteen.
. On tärkeää saada ne nopeasti pois, muuten rungot eivät enää
kelpaa tukeiksi. Suurjänniteverkko saatiin
kuntoon noin 5 tunnissa, alemmalla verkossa asentajat olivat
vielä töissä puolille öin.
Haavisto vertaa Vuorijärven
myrskyä Parkanon keskustan
myrskyyn kesäkuun alussa kolme vuotta sitten.
Kalaluvat mukaan, valvonta tiukkenee
Huonomuistisia kalastajia on ollut liikkeellä Aurejärvellä, sillä
liian monelta ovat kalastusluvat
unohtuneet kotiin. Vain Karviassa työttömyysaste oli kesäkuun lopussa alempi kuin vuosi sitten.
Pirkanmaalla jokaisen kunnan työttömyysaste
oli nyt ylempänä kuin viime vuoden kesäkuussa.
Satakunnassakin Karvian lisäksi vain Laviassa
vuosimuutos on aavistuksen miinuksella, mutta
Karviassa vähennystä on yli 10 prosenttia.
Kihniössä taas vuoden takaisista luvuista on
menty ylöspäin kaikkein eniten, peräti 39 prosenttia, Parkanossakin 12 prosenttia.
Heikki Pettinen
Vuorijärven eteläpäähän iski sunnuntaina iltapäivällä ennen kello
17:ää nopea, mutta tuhoisa paikallinen myrskypuuska. Tulosten perusteella päätetään syksyn
metsästysajat. Tien tukkinut koivu oli kaatunut myös saunan päälle, mutta ei aiheuttanut
merkittävää vahinkoa.
Myrsky oli niin paikallinen, että
Vuorijärven toiselta puolelta korjaustöihin tullut Leppäkosken Sähkön asentaja yllättyi sen jäljistä.
. Se katkaisi
sähkön 45 käyttäjältä, joista puolet on kesämökkiläisiä.
. Esimerkiksi kesäkuussa Poh-
jois-Parkanossa meni sadan puun
ryhmiä. Keräsimme niitä pois, mutta kaikki eivät
mahtuneet veneeseemme.
Kerätyt pyydysmerkit eivät
joudu hukkaan, sillä lain mukaan
niissä pitää olla omistajan nimi ja
yhteystiedot.
Kalastuksen valvonta muuttui
vuonna 2012 ja sen jälkeen kaikki
valvojat kurssitettiin.
. He arvioivat
myräkän kestäneen 5 minuuttia.
. heinäkuuta 2014
5 minuutin myrsky kaatoi
metsää Vuorijärvellä
Vain Karvian
työttömyys alle vuoden
takaisten lukujen
Ylä-Satakunta
Heikki Pettinen
Parkano
Karvian työttömyyskäyrä kulkee nyt aivan eri
tavalla kuin muiden kuntien viivat. Viime kesänä jaettiin huomautuksia. Vuorijärvellä tuuli pääsi
puhaltamaan koko järven matkalta, niin se teki ehkä enemmän
tuhoa kuin olisi tehnyt keskellä
metsää.
Leppäkosken Sähkön aluepäällikkö Juhani Haavisto luonnehtii Vuorijärven myräkkää
syöksyvirtaukseksi. Samalla saadaan tietoa siitä, miten
kanalintujen poikaset ovat selviytyneet.
Metsäkanalintujen poikaset kuoriutuvat kesäkuun alun ja juhannuksen välillä. Oli erikoisen näköistä, kun sadevesi nousi ylöspäin pyörteen voimasta, Markku Rautaniemi jatkaa.
Hän meni ulos katsomaan
myrskyn jälkiä ja totesi puita
kaatuneen pitkältä matkalta Isosaaren rannan suuntaisesti. Parkanossa se oli nyt 2 952
henkeä eli 4 vähemmän kuin edellisissä tilastoissa. Koillisesta käynyt tuuli kaatoi puita
kapealla kaistalla, mutta pitkällä
matkalla. Kalapaikkojen varaaminen tällä tavoin on kielletty.
. Karvialaisia työttömiä oli 110 (+3)
ja kihniöläisiä 114 (+9).
Avoimia työpaikkoja oli kesäkuun viimeisenä
päivänä Parkanossa 26, Karviassa 6 ja Kihniössä
8 kappaletta.
Työvoimahallinto on tarkistanut myös Parkanon ja Kihniön työvoiman määrän, josta työttömyysluvut lasketaan. heinäkuuta 2014 . Yksi näyttömääräys poliisille on jouduttu kirjoittamaan, kun uistelijalta ei löytynyt mitään lupia, Äijälä kertoo.
Valvojat ovat löytäneet myös
tyhjiä pyydysmerkkejä. Osa kalastajista tunnettu ja
osa luotettu, olen soittanut luvanmyyjille ja saanut vahvistuksen että ovat ostaneet luvan. Kihniössä heitä oli 10 (+4) ja Karviassa 9 (+2). Yhdet tyhjät salot olivat vielä uistelualueella, joten ne tekivät
vain kiusaa uistelijoille. Yksi
tuulen kaatamista puista oli pudottanut suurjännitejohdon maahan, joten Rautaniemi katsoi parhaaksi kääntyä takaisin.
Myös Isosaareen vievä tie oli
tukossa. Rakeita tuli
ja tuuli katkaisi lipputangon niin
kuin tulitikun, Soili Rautaniemi
kertoo.
Nuorten työttömien
määrä kasvoi
Kesäkuun työttömyyslukuja värittää vastavalmistuneiden nuorten tulo työmarkkinoille. Kihniön työvoima pieneni 6 hengellä ja tilastoidaan nyt 895 hengeksi.
Muutokset ovat niin pieniä, etteivät ne vaikuta lukujen vertailukelpoisuuteen. 5
uutiset
Torstaina 24. Tänä vuonna
kesäkuu oli suuressa osassa maata poikkeuksellisen kylmä. Yli viisikymppisten työttömien määrä ei ollut muuttunut merkittävästi.
Kaikkiaan parkanolaisia oli kesäkuun lopussa
työttömänä 320, se on 36 enemmän kuin toukokuun lopussa. Nyt ruvetaan jo toimenpiteisiin, jos ei homma parane, Äijälä
lupaa, mutta korostaa, että suurimmalla osalla kalastajista luvat ja merkit ovat moitteettomassa kunnossa.
6
5
4
Kesä
Elo
Loka
Joulu
Helmi
Huhti
Kesä
Metsäkanalintujen
laskenta alkaa
lauantaina
Metsäkanalintujen riistakolmiolaskennat alkavat
lauantaina ja jatkuvat sunnuntaihin 3. elokuuta saakka. Hän kertoi nähneensä vain
yhden salaman tällä suunnalla, sen jälkeen sähköt katkesivat,
Markku Rautaniemi kertoo.
%
13
Parkano
10
Karvia
8
7
Jarkko Piilola metsänhoitoyhdistyksestä kävi maanantaina katsomassa myrskyn jäljet. Yhtäkkiä nousi synkkä pilvi
ja pimensi taivaan. Tosin aika paljon
järeää puuta menee nytkin kuitupuuksi, koska rungot ovat vauri-
oituneet, Piilola sanoo.
Rautaniemen metsää on harvennettu kaksi vuotta sitten, joten se oli vielä tavallista herkempää tuulelle.
Vuorijärvellä koetun kaltaisia
paikallisia myräköitä sattuu Jarkko Piilolan mukaan joka vuosi
jossain päin.
. Säiden perusteella epäileväisimmät
ovat ennustelleet metsäkanalinnuille katovuotta. Alle
25-vuotiaita työttömiä kirjattiin nyt Parkanossa
31, eli 8 enemmän kuin kuukautta aiemmin. Kunnan työttömyysaste tosin nousi kuukauden takaisesta,
mutta oli silti alle 10 prosentin eli 9,9 prosenttia.
Parkanossa (10,8 %) ja Kihniössä (12,7 %) nousu
on ollut jyrkempää. Torstaina 24. Toisaalta on yksittäisiä havaintoja isoistakin
pesueista.
Kolmiolaskentojen tuloksena tiedetään lajien
keskimääräinen poikasosuus, poikueellisten naaraiden osuus ja yksilötiheys metsämaan neliökilometriä kohti.. Karvian työvoima on edelleen 1 112 henkeä.
?Sadevesi
nousi ylöspäin?
. Hän muistut-
11
9
Syöksyvirtaus teki tuhoaan Markku Rautaniemen metsässä Vuorijärven Isosaaressa ja katkaisi sähköt 7 tunniksi.
Heikki Pettinen
Koko maa
Kihniö
12
Rungot pois metsästä
ensi viikolla
Ylä-Satakunta
2013 2014
14
taa, että lupien pitää olla järvellä
mukana ja lain mukaan kalastajan pitää todistaa valvojalle myös
henkilöllisyytensä.
. Henkilövahingoilta tiettävästi
vältyttiin.
Soili ja Markku Rautaniemi
olivat myrskyn tullessa kotonaan
Vanhatalon tilalla. Sen raivaaminen vei niin
paljon aikaa, että vieraita odotelleet mökkiläiset katsoivat parhaaksi noutaa nämä veneellä.
Rautaniemetkin
joutuivat
käyttämään moottorisahaa, ennen kuin pääsivät Isosaaressa olevalle rantasaunalleen
Hyvää säätä oli 3?4 näytöksen
ajan ja sitten iski helle.
Näytöksiä oli 12. Tämä saattoi vaikuttaa
katsojamäärään joissakin
näytöksissä.
. Suunnitellun korokkeen
paikan vieressä on suojatie, joten koroke olisi sikälikin perus-
teltua, huomauttaa taloyhtiön
hallituksen puheenjohtaja Yrjö
Pakarinen.
Tekninen lautakunta käsitteli ehdotusta eilen keskiviikkona.. Parhaimmillaan
kesäteatteri on vetänyt reilut 2 000 katsojaa.
. peltipoliisien
ollessa pois käytöstä.
Valtakunnallisesti liikennerikkomukset vähentyivät 10 000
rikoksella. Tämä on miltei puolet vuoden 2013 alkupuoliskoa
vähemmän.
Murrosvaiheesta
johtuen
vielä on liian varhaista sanoa,
miten vuodenvaihteessa tapahtunut liikkuvan poliisin lakkautus on vaikuttanut tietoihin tulleiden rikosten määrään.
Toimintavalmiusajoissa
suuria eroja
Poliisin toimintavalmiusaika
kaikkein kiireellisimmässä eli
A-kiireellisyysluokassa parani
Parkanossa ja Kihniöllä.
Vuosi sitten poliisi saapui
näissä tapauksissa Parkanoon
noin 21 minuutissa. Lisäksi ainoastaan Luhangan kunnassa toimintavalmiusaika oli pidentynyt Kihniötä
enemmän.
Parkanossa kiireellisten tehtävien yhteenlaskettu toimintavalmiusaika parani noin minuutilla. Vuosi sitten ratista kärähti kaksi henkilöä.
Merkillepantavaa on se, että
näistä tapauksista neljä oli törkeitä rattijuopumuksia eli kuski puhalsi vähintään 1,2 promillen lukemat. Niinkin on Kallioniemen
mukaan käynyt useampaan
kertaan.
Katajamäki toteaa, että muihin Satakunnankadun talojen
pihaan ei ole samanlaista epä-
?Viime talvena
jäteauto ei
päässyt pihaan
ollenkaan.?
käytännöllistä liittymää.
Kaksi vuotta sitten
kieltävä päätös
Liittymäasiaa käsiteltiin teknisessä lautakunnassa jo syyskuussa 2012. Parkanossa
laskua on yli 600 tapauksen verran viime vuoteen verrattuna.
Vuoden 2014 alussa suurin
osa automaattisen liikennevalvonnan toiminnoista siirrettiin Helsinkiin. Valtakunnallisesti omaisuusrikosten määrä on sen sijaan noussut liki 12
prosenttia.
Toisaalta onnettomuuksia
ja vaaratilanteita on esiintynyt
huomattavasti vuoden 2013
Kaikki ilmoitetut rikokset
Tilastot ovat molemmissa tapauksissa vuoden ensimmäiseltä puoliskolta eli tammi-kesäkuulta
Kihniö
Parkano
2013
58 kpl
1 031 kpl
2014
36 kpl
303 kpl
Omaisuusrikokset
Kihniö
Parkano
2013
2014
10 kpl
125 kpl
4 kpl
65 kpl
?Vuosi
sitten poliisi
saapui näissä
tapauksissa
Parkanoon noin
21 minuutissa.
Tänä vuonna
matkaan meni
17 minuuttia.?
Onnettomuus tai
vaarallinen tilanne
Kihniö
Parkano
2013
2014
7 kpl
27 kpl
15 kpl
46 kpl
Liikennerikkomukset
2013
2014
30
732
10
123
Kihniö
Parkano
tammi-kesäkuuta enemmän.
Nämä ovat sellaisia tapauksia,
jotka tulevat useimmiten poliisin tietoon etenkin, jos pelastushenkilöstön apua tarvitaan.
Murrosvaihe näkyy
liikennerikkomuksissa
Liikennerikkomusten määrä on
Sisä-Suomen alueella vähentynyt huomattavasti. Torstaina 24. Näytelmässä oli mukana musiikkia ja laulamista,
mikä oli näyttelijöille virkistävää, Juhani Leppänen
toteaa.
Poliisille ilmoitetut
rikokset vähentyneet
Parkano/Kihniö
Laura Jokisalo
Sisä-Suomen poliisilaitos on
julkaissut kuntakohtaiset tilastot poliisille tietoon tulleista
rikoksista ja hälytystehtävistä
tammi-kesäkuun ajalta. Minulle soitettiinkin, ja
tarkistettiin, että onko meillä esitys, vaikka sataa näin
paljon. Aika on seitsemänneksi huonoin koko Sisä-Suomen alueella. Normaalin 12
näytöksen lisäksi oli kolme
tilausnäytöstä.
. Koko viime vuonna Kihniöllä jäi kiinni kolme ihmistä törkeästä rattijuopumuksesta, joten tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuo luku on jo ylitetty.
Kihniö kuului myös niiden
kymmenen Sisä-Suomen alueen paikkakunnan joukkoon,
joissa tehtiin törkeä huumausainerikos.
Satakunnankadulle halutaan koroke
Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Koleus ja
helle iskivät
Ideaparkkiin
Karvia
Maarit Lehto
Karvian Kesäteatterissa
nähty komedia Ideaparkki jäi
katsojamäärältään varsin
niukaksi. Yleisökato kävi kylmän
sään takia. Hänen mukaansa
Satakunnankadun nopeudet
ovat myös yleisesti kasvaneet,
ja kulkuneuvoja menee tiellä
välillä kaksikin rinnakkain.
. Komediaa
esitettiin 15 kertaa.
Näytöksiä oli edellisvuosia enemmän. Me kuitenkin säästyimme sateelta.
Viimeinen näytös
tupaten täynnä
Kesän viimeinen näytös oli
maanantaina. Nyt emme päässeet tavoitteeseen, mutta ylitimme
sentään maagisen 1 000 katsojan rajan, ohjaaja Leena
Koivula kertoo.
Karvian Kesäteatteria ei
sää suosinut. Silloin esittelijän
ehdotus oli myönteinen. Päivölänhovin kerrostaloon
päästäkseen autojen on noustava lyhyttä, mutta jyrkkää nousua ylös. Palotarkastaja on joka
käynnillä sanonut, että tulipalotilanteen sattuessa kerrostalon takana olisi hyvä olla pelastustie, jotta pelastajat pääsevät
ihmisten parvekkeiden luo.
Koroke palvelisi esimerkiksi
tulipalotilanteessa, sillä nimenomaan pitkillä autoilla ollut vaikeuksia päästä pihaan hankalan
tonttiliittymän takia.
As Oy Päivölänhovi ehdottaa koroketta Satakunnankadulle. Tänä vuonna
ilmoitusten määrä laski yli 700
tapauksella.
Kihniössäkin poliisin tietoon
tulleiden rikosten määrä laski
22 tapauksella.
Parkanon ja Kihniön tilastot
seuraavat alueen yleistä suunta. Kiireellisissä
tehtävissä poliisi saapui kuntaan keskimäärin 45 minuutissa. Näytös piti perua ukkosmyrskyn takia, mikä on
ollut meillä ainutkertainen
tapaus, Koivula toteaa.
Asunto Oy Päivölänhovi, joka
sijaitsee Parkanon Satakunnankadulla, ehdottaa tekniselle lautakunnalle koroketta Satakunnankadulle.
Taustalla on paitsi Satakunnankadun lisääntyneet nopeudet, myös käytännön kysymykset. Koivula sanoo, että viime vuonna
jouduttiin yksi näytös perumaan turvallisuussyistä.
. Monta kertaa erityisesti pitkät ja isot autot eivät ole päässeet pihaan. Taloyhtiön puheenjohtaja
Yrjö Pakarinen, isännöitsijä Satu Kallioniemi sekä hallituksen jäsen Raili Katajamäki
seisovat epäkäytännöllisen tonttiliittymän takana. Poliisilaitos perustettiin vuoden 2014
alussa, kun Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitokset yhdistettiin.
Tilastojen mukaan Parkanon
ja Kihniön alueen ilmoitetut rikokset ovat vähentyneet huomattavasti. Tänä vuonna matkaan meni 17 minuuttia.
Kihniöön poliisia piti odottaa kaikkein kiireellisimmissä
tapauksissa noin 22 minuuttia.
Viime vuonna aikaa kului kuitenkin liki puoli tuntia.
Toisaalta kahden kiireellisyysluokan, A:n ja B:n, yhteenlaskettu toimintavalmiusaika
huononi Kihniön osalta miltei 12 minuuttia. heinäkuuta 2014
Kultakuumeen
näki 2 400
katsojaa
Parkano
Maarit Lehto
Parkka-Teatterin kesänäytelmä Kultakuume keräsi
2 400 katsojaa. Suurin osa näistä kunnista sijaitsee
Keski-Suomessa.
Mielenkiintoista tilastojen
valossa on rikosten ja hälytystehtävien väliset keskinäiset
vaihtelut. Viime vuoden vastaavaan aikaan Parkanossa tehtiin ilmoitus yhteensä yli tuhannesta rikoksesta. Asvalttipinta on raapaissut monien autojen pohjia.
Koroke Satakunnankadulla
parantaisi tonttiliittymää ja helpottaisi ajamista Päivölänhovin
kerrostalon pihaan.
Taloyhtiön hallituksen jäsen Raili Katajamäki kertoo
isännöitsijä Satu Kallioniemen
kanssa tapauksista, joita epäkäytännöllinen nousu on aiheuttanut.
. Taustalla näkyy suojatie, johon kaahaamisen koroke estäisi.
Raili Katajamäki huomauttaa, että edellisen käsittelyn jälkeen katukuvaan ovat ilmestyneet entistä runsaslukuisemmin
mopoautot. Viisi näytöstä oli
todella koleassa säässä. Lisäpenkit ja -tuolit sekä rappuset
olivat käytössä katsomon
etu- ja takaosaa myöten.
Leppänen sanoo parkkateatterilaisten olevan tyytyväisiä Kultakuumeen saldoon.
. Esimerkiksi Parkanon ja Kihniön ilmoitettujen
omaisuusrikosten määrä on
puolittunut edeltävään vuoteen verrattuna. Juhannuksen
jälkeen alkaneissa näytöksissä oli kylmä.
. Poliisi on kaupungissa
noin puolessa tunnissa.
Kiireettömien eli C-luokan
tehtävien määrää ei ollut listattu tilastoihin.
Törkeät
rattijuopumukset
nousussa Kihniöllä
Tietoon tulleiden rattijuopumusten ja törkeiden rattijuopumusten määrä puolittui Parkanossa 18 tapauksesta 9:ään.
Kihniössä tilanne on toinen,
sillä ensimmäisen puolen vuoden aikana poliisin haaviin jäi
viisi tapausta. Tämä selittänee muutokset, sillä murrosvaiheessa autoilijat ovat säästyneet
?tolppasakoilta. Paikalla oli
noin 300 katsojaa. Sisä-Suomen poliisilaitoksen
alaisuuteen kuuluu 45 kuntaa,
ja näistä vain 12:sta ilmoitettujen rikosten määrä nousi. Käenkoskikeskuksessa
pidetty Äimänkäki-päivä toi
meille hyvin tilausasiakkaita, mistä olemme kiitollisia,
Parkka-Teatterin johtaja Juhani Leppänen sanoo.
Kesäteatterilaisilla oli
sikäli erikoinen suvi, että
näyttelijät eivät kastuneet
kertaakaan näytöksissä.
. 6 . Lautakunta kuitenkin päätti toisin,
koska korokkeelle ei lautakunnan mielestä löytynyt tarpeeksi
perusteita.
Satu Kallioniemen mielestä
korokkeelle on nyt enemmän
perusteita.
Hän sanoo, että kerrostalon
taakse on suunniteltu pelastustietä.
. Yhdessä näytöksessä ropsahti hiukan sadetta,
mutta ei niin paljon, että olisimme kastuneet.
Kuurot olivat niin paikallisia, että keskustassa saattoi
sataa, mutta Käenkoskella
ei. Viime talvena näin
kävi esimerkiksi jäteautolle, Katajamäki kertoo.
Henkilöautojen riskinä on
auton pohjan osuminen maahan
Lisäksi talossa on musiikkiopisto ja kansalaisopisto.
Pajakappeli oli ennen kaasuhuone, johon räjähdyksen
jälkeen tehtiin muistokappeli.
Siellä on Timo Suvannon suunnittelema kynttiläteline, jossa
on uhrien lukumäärän mukaisesti paikka 41 kynttilälle.
Matkasta kehkeytyi aivan
mahtava kulttuurimatka! Ja
uusia ihmisiäkin saimme matkalle.
Tuulikki Pienimäki
Sohvasetti Lizz
195,-
Myös kaikki
muut
puutarhakalusteet alen korjuu
hinnoin!
PARKANO
Parkanontie 66C, 39700 PARKANO puh. Torstaina 24. Illallisen jälkeen oli itsenäinen taloon tutustuminen
ja iltakävelyt. Olen käyttänyt tätä maantietä kävelemiseen viimeiset 50
vuotta, joten onnistuu se edelleen. Härmän kylpylään
saavuttuamme meillä oli esittelykierros, jonka jälkeen oli
maittava illallinen keskusteluineen. Hän sanoo, ettei kylätoimikunta ole esimerkiksi kutsunut koolle virallista vuosikokousta.
Kylätoimikunnan puheenjohtaja Esa Yliluoma kiistää
Vuorenmaan väitteen. Kunta
oli jo kerran vastannut kieltävästi yhteen pyyntöön rakentaa
vastaava silta.
Lisäksi pysyvän sillan rakentamiseksi tarvitaan kunnan hakema lupa, sillä ylityspaikka tulisi Karvian omistamalle maalle.
Koska siltaa ei ole, Vuorenmaa joutuu kävelemään maantietä pitkin muutaman sata metriä lähimpään risteykseen, josta
hän pääsee pyörätielle ja lähei-
selle pururadalle.
Maantiellä käveleminen on
aiheuttanut vaaratilanteita.
. Siellä on kuitenkin edelleen rannassa pelkkä pohja ja värkkejä katosta
varten, Vuorenmaa kertoo.
Kalakatosta ei koskaan rakennettu loppuun.
Kalanperkuupaikalle
rakennettiin talkoovoimin
jo
pohja Karvianjoen
rantaan.
Kesäretki tarjosi elämyksiä
Marjatta Rintala
Olimme saaneet lämpöaallon,
joka ylikuumensi Marttilan
bussinkin, mutta vaihto sujui
mallikkaasti?kiitos Joukon ja
asiallisten matkustajien. Toiset siirtyivät
ravintolaan tanssimaan, toiset
hiljaisuuteen.
Torstaina oli odotettu aamuuinti ja tutustuminen Suomen
ainoaan kuumakivisaunaan,
jossa ihanan lempeä lämpö helli
ja hikoilutti. Mahtavaa!
Illalla oli vuorossa Onnelan kesäteatteri. Hän
sanoo, että kokouksiin on kutsuttu normaalisti seuratoimintapalstalla.
Toinen esimerkki huonosta
kommunikaatiosta kyläläisten
välillä on kalakatos, joka piti
rakentaa Karvianjoen rannalle
Kanttiin talkoilla.
. Lapualla kulttuurikeskus Vanha Paukku osoittautui mielenkiintoiseksi paikaksi. Silta kuitenkin katosi paikaltaan
heti seuraavana päivänä.
Alpo Vuorenmaa oli sopinut
Karvian kunnan rakennusmestari Jaakko Kallioniemen kanssa,
että väliaikaiseksi tarkoitettu silta voisi jäädä pysyvästi paikalleen moottorikelkkoja ajatellen.
Silta jouduttiin kuitenkin
purkamaan, koska samanlaisia
haluttaisiin muuallekin. heinäkuuta 2014 . Siis
kädentaidot kunniassa. Saunasta siirryimme altaalle ja miesjumpparin tehokkaaseen vesijumppaan, joka
tuntui vielä kotonakin.
Hotellin Taitopajassa sai ohjaajan opastuksella tehdä helmikoruja, kudosnauhasta kasseista mattoihin ja paperinaruista lampunvarjostimista seinävaatteisiin.
Hotellihuoneet olivat kaikki aistillisesti sisustettuja. 03 448 2222
Avoinna:
ma-to 8-17
pe
8-18
la
9-14
www.rautia.fi. Lääkärit sanovat, että näillä
vuosikymmenillä pitäisi kävellä
paljon. Mutta tällä puolen tietä
asuu myös pyöräilijöitä, jotka
eivät pääse ojan yli pyörätielle
ja heidänkin on pakko käyttää
maantietä, Vuorenmaa kertoo.
Vuorenmaa sanoo miettineensä, pitäisikö hänen jättää
pururadalla kävely kokonaan,
koska sinne pääsemiseksi pitäisi kävellä maantietä.
. Niissä oli tekstiilitöitä ja tauluja. Salissa oli
myös Iso Prässi, jolla aikoinaan
oli valmistettu tykinkuulia.
Vanha tehdasrakennus on tosiaan kulttuurin kehto: siellä on
kirjasto, Lapuan taidemuseo,
museokauppa, kotiseutuarkisto, teatteri Lapua, valokuvausmuseo, elokuvateatteri, Lapuanliikkeen näyttely ja liikkeitä.
Ylhäällä on Alajokisali, jossa pidetään konsertteja ja konferensseja. Ehkä minä sitten kävelen
vain Parkanossa ja Kankaanpäässä, kun niihin paikkakuntiin päin
on asiaa, Vuorenmaa sanoo.
Kalakatos ihmetyttää
Karvia
Teemu Kuusijoensuu
Alpo Vuorenmaa antaa kritiikkiä Kanttin kylätoimikunnalle. Avuksi hän on ottanut kävelysauvat, joissa on näkyvästi vilkkuvat valot.
Karvialainen Alpo Vuorenmaa
joutuu kävelemään Karviantietä pitkin joka päivä, vaikka pyörätie on ollut tien sivussa jo kaksi vuotta.
Vuorenmaan asuintalo nimittäin sijaitsee tuliterältä kevyen liikenteen väylältä katsottuna maantien toisella puolella.
Päästäkseen pyörätielle Vuorenmaan on ylitettävä maantien
lisäksi syvä oja.
Vuorenmaa rakennutti pykälien mukaisen sillan ojan yli
syksyllä 2012, kun kevyen liikenteen väylää muutenkin rakennettiin talkoohengessä. Toiset
laulamaan ravintolaan karaokea ja toiset huoneisiinsa katsomaan tangokuninkaan valintaa.
Perjantaina virkeimmät menivät jälleen vesijumppaan ja
sieltä aamiaiselle.
Sitten taas matkaan. Heinäkuussa tehdylle matkalle osallistui 50 hengen ryhmä.
Alavudella nautimme kahvit mielikuvituksekkaasti ja
kauniisti muunnetussa karjasuojassa. Ruokasalissa
oli Panu Hemmingin maalauksia Pohjalaista surrealismia.
Hienot, vahvat värit. Härmänkylän
Nuorisoseuran näyttelijät esittivät Rauno Juhannusvuoren kirjoittaman näytelmän Viimeisen
päälle poliisi.
Näytelmässä
rötösherrat
höynäyttävät kahvila-hotelliyrittäjän ja tämän tyttären. Rakensimme kalanperkauskatokselle pohjan, kunnes
meille ilmoitettiin, että ammattimiehet tulevat tekemään katoksen loppuun. Mut-
Kaasugrilli
Gampingaz
3S Classic LS Plus
Kaikki loput
puut, pensaat ja
perennat
-30%
K-Plussa-tarjous
349,Etusi 12%
Retkeläiset Vanhan Paukun Ison Prässin kahvilassa.
ta viinaan repsahtanut nainen ja
poliisi saavat asiat järjestykseen
ja kaikki palaa ennalleen.
Takaisin kylpylään. 7
Sillan puuttuminen
kismittää Vuorenmaata
Karvia
Teemu Kuusijoensuu
Alpo Vuorenmaa kävelee Kanttin pururadalle maantietä pitkin, koska hän ei pääse pyörätielle
Mummolassa on onneksi sisällä vilpoisaa.
Helle on
parasta
Aurinkoinen kesäpäivä miellyttää
muitakin kuin lomalaisia.
Pyhäniemen ravintolaa pyörittävä
Merja Salmela sanoo, että matkailuyrittäjän kannnalta helle on todella hyvä asia.
. Täällä on lapsille sopiva ranta.
Leikkipaikkakin niin hieno, että sellaisia ei monesta paikasta löydy, KlaavuPihlajamaa kehuu.
Seurue pitää leiriä varjossa, rannalla
olevan männyn suojassa.
. Harvinaista herkkua tällainen
helle. Se koittaa, kun sesonki on ohi,
Salmela sanoo.
Muista helteellä!
Vedentarve kaksinkertaistuu
Kevyet ja väljät vaatteet suojaavat auringolta.
Leveälierinen hattu on ilmava
suoja päälle ja niskalle.. Ollaan Kihniön mummolassa lo-
malla. Eilen huhkittiin raivaussahalla
ja tehtiin perustuksia paljun terassille.
Uimassa piti käydä monta kertaa.
Mummulaan
vilvottelemaan
Pyhäniemen ranta on houkutellut
polskuttelemaan Riikka Klaavu-Pihlajamaan. Onkohan
täällä ketään?
Alhaalla rantavedessä polskuttaa
viisihenkinen seurue.
Tamperelainen Raija Välimäki
on tullut tyttäriensä ja lastenlastensa kanssa Pahkalanniemeen etsimään
lapsille sopivaa uimapaikkaa.
. Helle on parasta, mitä voi olla heinäkuussa. Kuusikko
ja Udenius eivät aio hyytyä matkalla.
. Tai enemmän, jos puhtia riittää,
Jere Rantanen huikkaa kahdeksannen
korin heittopaikalle rientäessään.
Heidi Välimäki, Marjut Välimäki, Luka Lähteenmäki ja Raija Välimäki.
Kaija Kuusisto ja Ari Udelius.
Merja Salmela.
Ville-Valtteri Haapa ja Jere Rantanen.
Helinä Saarenpää, Riikka Klaavu-Pihlajamaa ja Onni Pihlajamaa.
Parkanoon
jäätelölle
Järvisuomentiellä pyöräilevät Kaija
Kuusisto ja Ari Udenius ovat matkalla Parkanoon.
. 8 . Järveltä puhaltaa mäen törmälle miellyttävä tuulenvire. Lämpimässä rantavedessä vilvoittelevat myös 4-vuotias Onni
Pihlajamaa ja 9-vuotias Helinä Saarenpää.
. En ole itse mikään auringonpalvoja eikä lapsiakaan voi pitää kauaa auringossa. Rannalla riittää väkeä ja mö-
kitkin ovat kaikki varattuna.
Salmelan mukaan ilmastointi auttaa
jaksamaan työssä.
. Onneksi löydettiin tänne. Ihan sattumalta tänne löydettiin.
Täällä on hyvä ranta ja paikka on todella rauhallinen, Välimäki kiittää.
Hän viettää viimeistä lomaviikkoaan vuokramökillä Aureessa, mutta
siellä on huono ranta.
. Lähdettiin Parkanoon jäätelölle,
he kertovat juomatauolle pysähtyessään.
Pariskunta lomailee Nerkoonjärven
mökillä.
Matkaa mökiltä Parkanoon kertyy
parikymmentä kilometriä. heinäkuuta 2014
Tulihan
se
helle!
Ylä-Satakunta
Minna Lautamäki
Kolean alkukesän jälkeen kolmeakymmentä hipovat hellelukemat ovat lomalaisten mieleen. Itselläni ei ole vielä lomasta tietoakaan. Torstaina 24. Kun mukana on hyttysmyrkkyä,
aurinkorasvaa, paljon juotavaa ja hyvää seuraa, niin kyllä pärjää, reippaat
pojat tuumaavat.
Kaksikko aikoo kiertää radan ainakin kahteen kertaan.
. Auringosta ja lämpimästä voi ja pitää nauttia, kunhan
muistaa suojautua liialta auringolta ja
juoda tarpeeksi.
Pahkalanniemen uimarannalla on
rauhallista. Näin
kuumalla on pakko päästä uimaan.
Mökillä alkoi olla jo tukalat oltavat,
Välimäki toteaa.
Marjut Välimäki vilvoitteli eilen Pahkalanniemen yleisellä rannalla yhdessä Luka Lähteenmäen ja Peetu Honkapään kanssa.
Asiallisilla varusteilla
helteestä nauttii
Yleiselle uimarannalle on kulku leirintäalueen portin pielestä lähtevää polkua pitkin.
Polulle kuluu puheensorinaa. Ääni
tulee uimarannan takana olevasta metsiköstä.
Puiden varjossa siintää urheilukentän ympäristöön rakennetun frisbeegolf-radan seitsemäs kori.
Rataa kiertävät kaverukset Jere Rantanen ja Ville-Valtteri Haapa
kertovat suorastaan nauttivansa helteestä.
. Pitää olla hyvä kunto, paljon vettä
ja positiivinen asenne.
Udenius kertoo, että veden lämpötila oli mökkirannassa aamulla 28 astetta.
9
Pallokrysanteemi
3cm
113c
600
890
2 kpl
à 3,95
5cm
115c
à 4,95
Elintarviketarjoukset voimassa to-ti 24.-29.7.2014, ellei toisin mainita.
Suomalainen
S
u
possun
n.700g
ssisäfilee
isä
marinoitu
5
Sika-nauta
heliha 400g
4
jauheliha
Munakunta maalaismunat
M10/580g
4,98/kg
1,69/kg
1
95
Meetvurstin
kantapalat n.1 kg
4,95/kg
139
1,82-2,00/kg
0
ras
Wilhelm
Wi
ilh
l el
elm
m -grillimakkarat 400g
Suomalainen
tomaatti
Reilu viipaleet 500-550g
1
98
99
kg
2 kpl
00
pkt
Laatikot 350-400g; maksa,
lihamakaroni, lihaperunasose tai
broilermakaroni
makkarron
o i
pkt
Kalinka jogurtit 150g
3,27/kg
4,48-5,11/kg
/kg
g
kg
198
Vesimeloni
kokonainen;
Unkari
395
pkt
089
Dansukker
hillosokeri
1 kg
kg
Chiquita minis
banaani 250-340g;
Ecuador 2,62-3,56/kg
089
195
pss
Calvo tonnikalafileepala
kasviöljyssä 160g
2 prk
3000
JO ALENNETUISTA
HINNOISTA PUOLET POIS!
Alennus lasketaan kassalla
et.?
299
plo
Kesän sato talteen!
pkt
Päivittäiseen
käyttöön
Omo Color
pyykinpesujauhe 3,6kg
1,92/kg
690
Monipuolinen
mehustin
mehustaa
marjat ja soseuttaa hedelmät
Sopii kaikille
liesityypeille,
myös induktiolle.
Pakastearkku
128L
Energialuokka A
Takuu 12 kk
199
00
pkt
3995
Mehustin 8L
kattila 3,5L
mehuosa 3L
höyryosa 8L
kansi
Comfort Blue
huuhteluaine 1,5L
2,33/L
350
plo
Sanko 10L
kotimainen
0,35L 6 kpl/pkt
0,5L 6 kpl/pkt
0,75L 5 kpl/pkt
1
30
pkt
Sun konetiskijauhe refill 1 kg
3,33/kg
Freetime
pakasterasia
3 kpl
4
00
3 pkt
1000
à 3,49
à 1,50
Palvelemme: ma-pe
www.HHn
Isoäidin pitkot ja piirakat
300-430g 6,95-9,97/kg
299
plo
o
t
s
i
po
2
Heinz ketchup
1,5 kg
149
à 1,69
en
/
Meira
sinappi 1 kg
prk
1,99/kg
jalkine
a
j
n
i
l
i
teksti
POIS!
049
ras
9,38/kg
pkt
1
179
kg
8-21 la 8-18
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!. Torstaina 24. heinäkuuta 2014
Lentäjät ovat täysin
epätoivoisissa tilanteissa pitäneet malttinsa ja saaneet koneen
suhteellisen turvallisesti maankamaralle. Phil (12)
12.25 Eläintarhassa tapahtuu
12.55 Eläintarhassa tapahtuu
Ennätyshyppy
13.25 Manhattanin koirat avaruudesta.
14.25 Amerikan hauskim- TV2 klo 17.15
Kesäkinosta 21.45 Yle Live: Peter Gabriel - So Live 23.25 Paluu 80-luvulle
00.20 - 04.00 Teematieto
FEM 09.00 - 14.00 SVT:n ohjelmaa 14.45 Jernin rautainen tytär 15.15
Niklaksen keittiössä 16.15 Dok: Veljesten puoti 16.45 Muotokuvassa :
Laura Kolbe 17.15 Makuja saaristosta 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
Muumilaakson tarinoita (S) 18.23 Lalla ja Mix (S) 18.30 Opiskelijaelämää
19.00 Ruotsalainen kesä Suomessa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 SportTEEMA 04.00 Teematieto 15.30 Kesäkino: Viiva vinita (S) 16.40 nytt 19.50 Lenan matkassa 20.00 Dok: Mitä vankilakundeille tapahtui?
Äänipeili (S) 18.00 Kino Klassikko: Joki, jolta ei ole paluuta (12) 19.30 20.51 Sportmagasinet replay 21.00 Elokuva: Nuori nainen katoaa (16)
Kirjaohjelma: Lundin maailma 20.00 - 20.51 Historia: USA:n 1930-luvun 22.30 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
pölymyrskyt 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 21.42 Minuutti
Tiistai 29.7.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Ecclestone, formuloiden keisari
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 12.22 Neljä matkaa
Vantaanjoella (S)
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 - 14.21 Kesäyön
lapset (7)
14.30 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.50 A-studio
16.20 Antiikkia, antiikkia
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
19.00 Maailman kauneimmat puutarhat
20.00 Kuoleman edessä
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Edwin Droodin arvoitus (12)
21.55 Kahden keikka (12)
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Järviemme helmet
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 - 11.55 Mastodonttien kuolemanloukku
12.00 Tiettömän taipaleen
takana
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 - 14.35 Risti ja liekki
(12)
14.40 Löytöretkiä maailmaan
14.55 Pisara
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.55 Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
19.00 Prisma: Katastrofin
kynnyksellä
19.55 Tarinoita metsästä :
Vuodenajat
20.00 Ecclestone, formu-
Atso
Norjan rannikkoa
koti
Nelonen
12.30 Annen espanjalais- 10.30 Formula 1: Unkarin 13.20 Hurja remontti
herkut
osakilpailu
14.20 Shake It Up (S)
13.00 Väärä ovi (12)
12.50 Pilanpäiten
14.50 Isännän ja koiran
13.30 Teinipomo
12.55 Suurperhe Bates
käytöskoulu Amerikassa
14.30 McLeodin tyttäret
13.25 Diili: All Star
15.50 Deittikamera
(7)
15.15 Pilanpäiten
16.15 Vaaleanpunainen
15.15 Doctor Who (12)
15.25 Alueellinen sääpantteri (S)
16.00 Summeri (7)
ennuste
16.25 4D: Metrinmittainen
17.00 Pikku Kakkonen
15.30 Isän tyttö (S)
tyttö (S)
18.00 Yle Uutiset minuu- 16.00 Isän tyttö (S)
17.25 Frasier (S)
tissa
16.30 Upeat skandikodit 17.55 Himohamstraajat
18.02 - 18.45 McLeodin
17.00 Upeat skandikodit
(S)
tyttäret (7)
17.30 Salatut elämät (S) 18.55 HS-uutiset
TV2
18.50 Kerrostaloelämää
18.00 Salatut elämät (S) 18.58 HS-sää
04.00 Uutisikkuna
(7)
18.30 Salatut elämät (S) 19.00 Poliisit (S)
06.50 PIKKU KAKKONEN: 19.00 Yle Uutiset alu19.00 Seitsemän Uutiset 19.30 Poliisit (7)
Jyrkin aamu
eeltasi
19.15 MTV Sport Uutiset 20.00 Huippumalli haussa
06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.07 Yle Uutiset
19.25 Päivän sää
20.57 Keno
28.7.
19.20 - 19.25 Urheilu19.30 Suurin pudottaja
21.00 Elokuva: Dance Flick
06.52 Leijulaakso (S)
ruutu
20.00 Suomen kaunein
- kaikkien tanssileffojen
07.12 Pikku Toni (S)
19.30 Erikoisrajajääkärit
koti
äiti (12)
07.17 Nelli ja Iiro (S)
20.00 Uusi päivä (S)
21.00 Uhka (16)
22.45 Kylmäverisesti sinun
07.26 Fungi (S)
20.30 Uusi päivä (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
(12)
07.35 Herra Heinämäki (S) 21.00 Satuhäät
22.20 Päivän sää
23.50 Frasier (S)
07.45 Viivi ja Leevi: Radio 21.50 Yle Uutiset
22.25 MTV Sport Uutiset 00.20 Poliisit (7)
(S)
22.00 Urheiluruutu
22.35 Helppo elämä (16) 00.50 Criminal Minds:
07.52 Anniina Ballerina
22.05 Unelmien kolhimat 23.35 24 - Lontoo (16)
Epäilyksen alla (12)
(S)
(12)
00.35 Monk (12)
01.45 Dr. - tekoäly (16)
23.45 C.S.I. Phil (S)
Lentoturmatutkinnassa käydään läpi onnettomuuksia eri vuosikymmeniltä.
Mikä meni pieleen?
Kesäyön lapset.Elokuvasovitus Kantelettaren kansanrunosta ?Kiikan
lapset?. Mv. Onnettomuustutkija oli tuolloin löytänyt syylliseksi ruuman irronneen oven
ja varoittanut valmistajaa viasta.
Korjauksia ei tehty.
Ihmisiä on myös selvinnyt
mitä ihmeellisimmistä lentoturmista. Näitäkin tapauksia
sarjassa nähdään.
Juuri ennen lentomatkaa sarjaa ei ehkä kannata katsoa.
Maarit Lehto
Lentoturmatutkinta
Foxilla arkisin iltapäivällä.
Uusinnat lauantai- ja
sunnuntai-iltapäivisin.. Miami (16) 00.40 Pahan jäljillä (16)
14.20 Pilanpäiten
14.30 Baby Mama (7)
16.25 Duudsonit tuli
taloon (7)
17.25 Suuret setelit
18.20 Tulossa: Kiiltokuvia
18.25 SuomiAreena:
Keskustelun kuuma
heinäkuu
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.20 MTV Sport: F1 Extra
19.30 Pulttibois (S)
20.00 Tuubi
20.55 Tulossa: Kiiltokuvia
21.00 Kosto (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 24 - Lontoo (16)
23.45 Maria Wern (16)
00.45 Labyrintti (12)
mat kotivideot
14.55 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.25 Amerikan hauskimmat kotivideot
15.55 Vaihdokkaat (7)
16.55 Neste Oil Ralli Helsinki Battle
17.55 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot
19.30 Vain elämää
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Valloittava
Phillip Morris (12)
23.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
23.30 SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
00.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
01.00 Virta (12)
Nelonen
08.00 Unelmamökki
08.30 Jaksa paremmin
09.00 Lentokenttä (S)
09.30 SM-liigan viikkomakasiini: Kesäextra
10.00 Nelonen Pro: Moor
Gääs
10.30 Huvila & Huussi
11.30 Dr. Vastaava turma oli
sattunut aikaisemmin pienemmin vahingoin. Lennolla voi todella moni asia mennä pieleen.
Sarjassa selvitetään oikeasti
tapahtuneita onnettomuuksia.
Lennon vaiheet käydään läpi
yksityiskohtaisesti. Näin kävi Turkish Airlinesin onnettomuudessa
vuonna 1974, jossa kuoli 346 ihmistä. Onnettomuuden pääsyy
oli DC-10:n suunnitteluvirhe.
Onnettomuus olisi ollut vältettävissä. O H J E L M AT I E D O T
Sunnuntai 27.7.
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 - 08.55 Avara luonto:
Jäinen planeetta
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.45 Kuinka nainen sai
housut
09.55 Yle Uutiset
10.00 Maailman kauneimmat puutarhat
11.00 Yle Uutiset
11.05 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
11.35 Kekäläisen kesäduuni
12.05 Kuoleman edessä
12.35 - 13.25 Sydämen
asialla (7)
13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat
14.00 Järviemme helmet
14.30 Puutarhaunelmia:
remix
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää (12)
15.40 Löytöretkiä maailmaan
15.55 - 16.42 Prisma: Koirien salattu elämä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Karjalan kunnailla
(7)
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä
18.45 Näin tehtiin Jäinen
planeetta
19.00 Syyttäjä (12)
20.00 Antiikkia, antiikkia
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Tehdas
(12)
21.55 Foylen sota (12)
23.25 Rupert Murdoch,
lööppien kuningas
00.15 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 PIKKU KAKKONEN
07.46 Nimipäiväonnittelu:
27.7.
07.47 Vekarat! (S)
08.12 Kimmo Kuu (S)
08.32 Sasu (S)
08.45 Petteri Kaniini (S)
09.00 Galaxi
10.00 HulaHula
10.55 Satuhäät
11.45 Teiniäidit
12.13 Teiniäidit
12.41 Teiniäidit
13.10 - 14.08 Ja he elivät
onnellisina ...
14.15 Kuvakirjeitä EteläAmerikasta
14.25 Huipulla: Unelmia ja
hotellihommia
14.53 Huipulla: Pakat
sekaisin
15.20 Huipulla: Tien päällä
15.49 Huipulla: Odotusta
16.17 Huipulla: Käännekohtia
16.45 Huipulla: Kauden
Maanantai 28.7.
Heidi, Unikeonpäivä
tilinpäätös
17.15 Ennätyshyppy avaruudesta
18.45 Juoksukoulu - kohti
unelmaa
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Matkapassi: Uhanalaiset matkakohteet
20.05 Haaste merellä
20.53 Kerrostaloelämää (7)
21.00 Boardwalk Empire
(16)
21.55 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.10 Fresh Meat (16)
22.50 Becky ja Steve (12)
23.20 Väärät miehet (12)
23.50 The Wire (16)
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
08.05 Chuggington (S)
08.20 Professori Balthazar
(S)
08.30 Katti kaiken tietää!
(S)
09.00 Pokémon (7)
09.25 Nakke Nakuttaja (S)
09.50 Tom ja Jerry (S)
10.15 Loton ja Jokerin
tulokset
10.20 Grand Designs unelma-asunnot
11.20 Remonttimestari
11.50 Meidän safkaa
12.20 Hansin grillibileet
13.20 Purjehdusta: 49er
Grand Prix
13.50 Jamie Oliverin
kotona
SUB 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (12) 12.00 Simpsonit (12)
12.30 Simpsonit (12) 13.00 Simpsonit (12) 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Kiinteistöjen kuningas 15.00 Kiinteistöjen kuningas
16.00 Kiinteistöjen kuningas 16.50 Esittelyssä: Iholla 17.00 Carrien
päiväkirjat (7) 18.00 Killer Karaoke 19.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu
20.00 Virittäjät 20.30 Ajoneuvos: Superautot 21.00 A.I. . Vaihe vaiheelta selviää mikä tai mitkä
asiat menivät pieleen. TV1 klo 13.20
22.00 Kaks Marjaa 22.35 TV-arkiston vieraana: Marja Korhonen kertoo 22.40
Ilkamat 23.25 - 04.00 Teematieto
FEM 07.55 - 14.30 SVT:n ohjelmaa 16.25 Kuoleman monet kasvot 16.55
Rakkausagentit 17.22 Lonkeroiset (S) 17.25 Puutarhakeskiviikko 17.55 Yle
Nyheter TV-nytt 18.00 Pikkurilli (S) 18.05 Bo muuttaa kotoa 18.14 Aarne
Alligaattorin musiikkiseikkailu 18.18 Tatonka (7) 18.30 Tiedehemmot 18.49
Uusi koti Ruotsissa 18.53 Ruohonjuuritasolla (7) 19.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja
TEEMA 04.00 Teematieto 16.55 Suojele minua! 17.45 - 18.55 Francon 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Romanien unelmia 20.15 Popkalaset special
jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00 Mykkä 20.30 Eläimellistä menoa Norjassa 21.00 Allsång på Skansen 22.00 - 22.58
valo: Tukkijoella 22.00 - 23.23 Elävä arkisto: Marja Korhonen in memoriam Henkivartijat (16) 23.15 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
Seuraavan kerran lentokoneessa
istuessa voi tulla monta huolen
aihetta mieleen, jos on katsonut
Lentoturmatutkinta-sarjaa. Phil (S)
08.18 Muumilaakson
22.45 Eastbound & Down
tarinoita (S)
(16)
08.41 Late Lammas
23.15 True Blood (16)
08.50 - 08.55 Ruohonjuu- 00.15 The Wire (16)
ritasolla (7)
01.15 - 04.00 Uutisikkuna
09.00 Rannalla tuoksuu
savukala
09.30 - 10.21 Matkapassi: MTV3
Uhanalaiset matka07.45 Aamusää
kohteet
08.00 Cosmos - salattu
10.30 Blogistania
luonto
Mykkää valoa. Kuva: Tukkijoella
11.00 Summeri (7)
09.00 Samaa sukua (7)
elokuvan kuvauksia 20-luvulla.
12.00 Veneillen pitkin
10.00 Tanskan kaunein
Teema klo 20.00
loiden keisari
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti: Viidakon laki (12)
22.55 Yle Uutiset
23.00 Kotikatsomo: Tehdas (12)
23.50 Kuin karhut lähtevät
00.40 Uutisikkuna
SUB 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Kreisiä
menoa 14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo 15.00 Kesäruokaa
Jamie Oliverin tapaan 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää
(12) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05
Ensisilmäyksellä (S) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat
(7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Tule omakseni (12) 23.05 Grimm
(16) 00.00 Rysän päällä
Suomesta 20.40 Mykkä valo: Rakkauden kaikkivalta - Amor omnia
(S) 22.05 - 23.57 Kino: Diiva (16) 23.00 - 04.00 Teematieto
FEM 16.56 Anna minulle elämä 17.25 Mitä Kiinassa syödään?
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Vohvelisydän 18.20 Hiiret liikkeellä 18.30 Luontoretkellä: Kaamoksen kuvia 19.00 Tyylikkäitä
tilaratkaisuja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Norjan suomalaismetsissä 20.23 30 vastausta 20.30 Kuoleman monet kasvot 21.00
Kesäpuhujat 22.00 - 22.42 Orphan Black (16)
TEEMA 04.00 Teematieto 16.45 5 kulmaa kosmologiaan: Tiekartta tähtiin 17.45 - 18.55 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7)
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00 Mykkää valoa 1920-luvun
Fox
Olavi, Olli
12.00 Uusi päivä (S)
12.28 Uusi päivä (S)
12.55 Ja he elivät onnellisina ...
13.55 Erikoisrajajääkärit
14.25 McLeodin tyttäret (7)
TV2
15.10 - 15.54 Doctor Who
04.00 Uutisikkuna
(12)
06.50 PIKKU KAKKONEN:
16.00 Summeri (7)
Nallen aamu
17.00 Pikku Kakkonen
06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.00 Yle Uutiset minuu29.7.
tissa
06.52 Planeetta Kosmo (S) 18.02 - 18.44 McLeodin
07.06 Pikku Kakkonen:
tyttäret (7)
Aikataika
18.50 Kerrostaloelämää (7)
07.12 Jussin matkat (S)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
07.24 Jessin kanssa (S)
19.07 Yle Uutiset
07.35 Neppajymykerho
19.20 - 19.25 Urheiluruutu
07.40 Ritari Mikke (S)
19.30 Erikoisrajajääkärit
07.55 Anniina Ballerina (S) 20.00 Uusi päivä (S)
08.20 Muumilaakson tari- 20.30 Uusi päivä (S)
noita (S)
21.00 Ajankohtainen
08.44 Klassikkotarina (S)
kakkonen
08.50 - 08.55 Ruohonjuuri- 21.50 Yle Uutiset
tasolla (7)
22.00 Urheiluruutu
09.00 Annen espanjalais- 22.05 Kunnes toisin todisherkut
tetaan (12)
09.30 Yle Uutiset Uusimaa 00.10 - 01.05 The Wire (16)
09.37 Yle Uutiset Kaakkois- 01.10 - 04.00 Uutisikkuna
Suomi
09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
MTV3
09.51 Yle Uutiset Häme
07.45 Aamusää
09.58 Yle Uutiset Keski08.00 Cosmos - salattu
Suomi
luonto
10.05 Yle Uutiset Itä-Suomi 09.00 Samaa sukua (7)
10.12 Yle Uutiset Poh10.00 Suurin pudottaja
janmaa
10.30 Lääkärit
10.19 Yle Uutiset Pohjois- 11.25 Ostoskanava Tvins.
Suomi
com
10.30 Blogistania
12.55 Teknavi
11.00 Summeri (7)
13.25 Amazing Race
22.50 Yle Uutiset
22.55 Prisma: Katastrofin
kynnyksellä
23.50 Uutisikkuna
SUB 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (12) 11.00 Ostoskanava Tvins.
com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Kreisiä menoa 14.30 Beverly Hillsin
panttilainaamo 15.00 The Hero 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää
(7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 18.55 Esittelyssä: Iholla 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Ensisilmäyksellä (S) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat
(7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Carrien päiväkirjat (12) 22.00 112 23.00 The
Tomorrow People (16) 23.55 The Tomorrow People (16) 00.55 Rysän päällä
14.25 Selviytyjät
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Moderni perhe (7)
16.00 Moderni perhe (S)
16.30 Unelmakoti puoleen
hintaan
17.30 Salatut elämät (S)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Pomo piilossa
21.00 Klikkaa mua (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (7)
23.35 Harryn laki (12)
00.30 Monk (12)
Nelonen
13.20 Hurja remontti
14.20 Shake It Up (S)
14.50 Isännän ja koiran
käytöskoulu Amerikassa
15.35 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
15.40 Vaaleanpunainen
pantteri (S)
15.50 Deittikamera
16.20 Koiralle koti (7)
17.25 Frasier (S)
17.55 Himohamstraajat (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Poliisit (7)
19.30 Poliisit (7)
20.00 Huvila & Huussi
20.57 Keno
21.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
22.00 Holmes NYC (7)
23.00 Kylmäverisesti sinun
(16)
00.00 Frasier (S)
00.30 Poliisit (7)
01.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
01.55 Holmes NYC (7)
02.50 Dr. Kuvassa Kiikan Antti
(Kauko Helovirta). Lopuksi
todetaan miten turma mahdollisesti olisi voitu välttää.
Tapahtumia kertaavat asiantuntijat sekä joissakin jaksoissa
myös eloonjääneet matkustajat
ja henkilökunnan jäsenet.
Onnettomuuden syynä on
ollut tekninen vika, lentäjien
tai lennonjohdon virhe tai huolimattomuus, sääolosuhteet ja
terroriteko, muun muassa.
Syynä voi olla myös välinpitämättömyys korjata tiedossa oleva vika
heinäkuuta 2014 . saakka
Galleria Raamikko: Salme
Törmän maalauksia ja installaatioita.
25.?28.7. Kuinka
Joosua voi?
. mennessä osoitteeseen:
Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano.
Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja.
NIMI:
OSOITE:
RLNHX
GHOOL
VLD
WRLPLD
PUHELIN:
$
, 1
/ $
$ .
6
. Olen
myös matkustanut Thaimaassa, Burmassa, Malesiassa ja Laosissa.
. Röhörannan kesäseurat
aliupseerien majalla klo 13.
29.7. Markku Aro & Diesel
sekä Myrskytuuli Käenkoskella
20.30?02.30.
26.7. ????
. Erittäin hyvin. Pyhäkoulu seurakuntatalolla klo 10.
31.7. Hänet muistetaan erityisesti Parkanon lukion modernisoitumisen tietotekniikassa 1990-luvulla.
Missä asustelet nykyään?
. $
2
1 <
1 +
$ 7
,
3 g
$
+ b
$
7
$
$
7
2
7
$
$
/
/
2
7
$
2 5
$
0 $
$
( 7
8
5 $
2 ,
9
,
0 $
<
. ,
$ 5 1
, $
9 $ 7
$ 1 8
1 $ 7
7
8 7 ,
7 8
$ . Tuulenkylän pyöräilyhaaste, metsästysmaja Tussarilla klo 10?14.
27.7. 6
b
7 /
$
/
$
6
$
1
1
$
1
7
$
/
/
8
.
.
$
$
7
$
$
9
$
6
7
$
1
7
NRUHMD
NDQ
NDLWD
QDLQHQ
HKNlLVL
YDOWLR
SROYLV
WXPLV
SDLNNRMD
WDLNND
6RQND
MlUYHl
UDDWR
µ
RISTIKKO 30
YHQH
VXRMD +$/
$J
PHWVll
$
(//
$59
EHQ
VLLQLOOl
Wl\WHWW\
UDDWR
/(-$
VWLPXORL
µ
YXRWWD
5,87
72-$
Palauta ristikko 5.8. Kirppis Jaakkolankylässä Lennon talolla klo
11?17.
???. ,
2
9 8
,
$ / $
/
6 $
( / 8
7
1 $
$ 1 ,
3 , 2 7
$ 6 7 $
$ 7
7
9 , 6
2
7 2
9 ( 6
6 $ 7 $
. saakka.
Vanha Puumila, Kihniö:
Hattuja, valokuvia ja monogrammeja 31.7. 8
$ 7
$ 7
/ $
, $
5
8 $
2 1
$ 1
7 $. 11
mitä kuuluu?
viikon lista
Kesäjuomien
kalorit*
Erkki Hyötyläinen
viettää eläkkeellä
aikaa ulkomailla
Ylä-Satakunta
Teemu Kuusijoensuu
Parkanon lukion entinen rehtori Erkki Hyötyläinen on ollut
nyt eläkkeellä neljä vuotta. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
9RL
HL
,62
,6,b NXL
YDWXV
WHOLQH
KHOSRWWDD
KHQJLWWlPLVWl
6<g9<7
7b9,b
?V O I T TA J AT
VHNDVRUWR
9$,1
OlWNLQ\W
3HNND (3b,/
/<//b" 6LQJDSRUHQ
Ristikon 27 oikein ratkaisseiden kesken arvotut
palkinnot voittivat Merja Kaappola Kankaanpäästä,
Ulla Mäkinen Parkanosta ja Paula Kiviniemi
Parkanosta.
)
DMRW
NLL
SLMl
NDVYL
ROL LVR
MlUYL
5DYHOLD
W|K
ULYll
2NHU
%ORP
,9$$
DLYDQ
SDQN
NL
NRYDD
SXXWD
D
Q
U
?R27
XVNR
PXV
ROHQWR
MRHOOD
XX
.2,
llQLDOD
VDDOLV
9
$
5
$
6
7
(
/
/
$
$
3
,
/
$
7
$
$
5
,
,
6
2
. Kesäseurat Alaskylän
kylätalolla klo 18.
31.7. Hirvieläinjahtiin osallistuville kokoontuminen OP:lla
klo 15.
26.7. Saija Varjus klo 23 sekä
Musalandian karaoke.
27.7. Kauhakorven erämiehet ry:n kesäkokous Antti Hau-
talassa klo 14.
28.8. Joosua on vielä elossa ja
voi hyvin!
0
60
66
76
80
100
100
100
100
120
128
140
160
160
160
180
440
500
540
560
*kilokaloria juomalasillisessa eli 2 desilitrassa
Lähde: Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos, Valio,
Alko, Iltalehti
Erkki Hyötyläinen selosti
opetussuunnitelmauudistusta vuonna 2005.
menot
Parkano
24.7. Mielestäni talous
on mielenkiintoisessa tilanteessa niin ulkomailla kuin meillä
Suomessakin.
Puhuit usein oppilaillesi Joosua-kissastasi. Satutuokio Kirjastossa
klo 10.30.
30.7. Þ?s. Verenluovutus seurakuntatalossa klo 14-18.
Karvia
26.7. Kundaliinijoogaa Karviasalissa klo 12.15?13.15
27.7. Sitä muistelen
lämmöllä.
Vieläkö luet opettamistasi
aineista fysiikasta ja ?loso?asta?
. $ 6 7
2 5 2 7
3 $ 1 $
/
,
3
$
6
/
2
,
5
,
$
0
(
0
,
7
1
$
+
,
1
. Jalkapalloa, VI divisioona: FC PaPo - Kristallipalatsi klo 16.
26.7. Juuri tulin kirjastosta, josta tuli mukaan Modernin fysiikan kirja.
Se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sisulisäcup Karvian urheilukentällä klo 19.
Kihniö
27.7. Entisistä oppilaistani reilusti yli 40 on
väitellyt tohtoriksi, mikä on
aika poikkeuksellista pienelle
maaseutulukiolle, kuten Par-
vesi
rasvaton piimä
rasvaton maito
appelsiinitäysmehu
keskiolut
sahti
limonadi
energiajuoma
kuiva siideri
lonkero
täysmaito
makea siideri
kuiva kuohuviini
punaviini
kuiva valkoviini
puolimakea
valkoviini
Koskenkorva 38 %
Jägermeister 35 %
Bailey?s 17 %
salmari 32 %
kanon lukio on. Matkustelen paljon, vietän melkein
puolet vuodesta ulkomailla.
Olen käynyt Euroopassa, kuten
Prahassa, Budapestissa, Baltian maissa ja Englannissa. Kesäseurat Auramolla
klo 18.
26.7. Pelastajat pe, la, su, ti, ke, to
kello 18.
Näyttelyt
Parkanon Kirjasto: Sinikka ja
Niko Korhosen näyttely Jos metsään haluat mennä nyt sekä Inka Tolosen näyttely Satumaista
31.7. 6
0 ,
, 7 7
0
$
7
.
$
7
3
8
7
$
7
$
5 .
$
$ 6
/ $
. Kihniön Urheilijoiden sarjakilpailut urheilukentällä klo
18.30.
Elokuvat
Sirius, Parkano: Lentsikat 2
. Kyllähän minä. Oikein hyvällä mielellä.
Lukio oli hyvä, oppilaat olivat
fiksuja ja ylempi johto oli hyvin
koulutusmyönteinen. Torstaina 24. Luen myös filosofiaa paljon.
Olen alkanut lukea myös taloustieteestä. Tampereella Armonkalliossa
Kuinka eläkepäivät ovat
sujuneet?
. Pesäpalloa: C-tyttöjen
aluesarjan ottelu ParkU-Rauman Fera C klo 18 pesiskentällä.
24.7. Kesät vietän kuitenkin aina Suomessa.
?Entisistä
oppilaistani yli
40 on väitellyt
tohtoriksi,
mikä on aika
poikkeuksellista
pienelle lukiolle.?
Millä mielellä muistelet
Parkanon lukiota?
. ?s??
heinäkuuta 2014 . PllUlDLNDLVKXROORW
. 13
AMMATTILAISET
PALVELUKSESSASI
Sekalaiset
Autot ja huollot
Autot ja huollot
KÄYTETYT VARAOSAT EDULLISESTI
. KLQDXVSDOYHOX
. varaosat
Ahertajankatu 10, Parkano
020 786 2000
Puh. LOPDVWRLQWLKXROORW
. YLNDNRRGLW
. TARVIKKEET
Parkano
ONKO ALKOHOLI
ONGELMASI
varaosat
määräaikaishuollot
pakokaasumittaukset
?
?
ISY
NÄ
TE
YH
RENGASPAROONI
UÊÀi??>>Ì]ÊÛ>?ÌiiÌÊUÊ>Ãi??Õ?ÃiÌ
UÊ???ÌÌ?À?«Þ?ÀB?]Ê???ÌÌ?À??i??>?]Ê
ÊÊÊÊÊÊÊÊÊÊ?????BÊVARAOSAT
Teollisuustie 20, P>À?>??ÊUÊ?>?«iÊn?£Ç]Ê>Ê??£Î
Mopoautojen huolto . VARAOSAT . S\|UlVXXQWDXNVHW
. 448 1498
Ajanvaraukset 448 3867
Kiviniitunk. 03 448 1185, 0400 926 284
Päivystys ark. 03 448 2827
email: erapaiva@erapaiva.com
Pitopalvelu
puh. NDWVDVWXVSDOYHOXW
. VLMDLVDXWR Nl\WW||VL KXROORQ DMDNVL
kotimaassa kolaroiduista, käyntitestatuista, nuorista h-autoista.
KANKAANPÄÄN
AUTOPURKAMO OY
K:päästä Porin tietä 5 km
02 578 9747, www.purkamo.?
Teollisuustie 20
Parkano
Parturi-kampaamot
Sekalaiset
PARKANON
MATKATOIMISTO
Parkanontie 62
ma?pe 9?12,
13.00?17.00
puh. klo 9.00 ?11.00
PARTURI KAMPAAMO
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
Vuokko
p. YDUDRVDW
. 040 538 1339
Sähköliikkeet
Mattojen pesua
sKONEPESTÊVÊTMATOT
sLAAKAPESTÊVÊTMATOT
sTÊKIT. 6, Parkano, Kairokoski
Keskuskatu 7
KOIVUN KOTIAPUA
sekä
ma-pe 8-17, la 9-13
?
?
?
. Torstaina 24. 03 448 2149
AUTOFIKSAUS
Autopesut, öljynvaihdot, Plasti Dip,
kiveniskukalvot
Vaasankatu 6, Parkano
AA
TOIPUMINEN
LU
?
E
LV
PA
?
ilmastointihuollot
nelipyöräsuuntaukset
vikakoodit
katsastuspalvelu
sijaisauto huollon ajaksi
YS
(bensa, diesel ja OBD)
?
PARKANON
AA-RYHMÄ
kokoontuu tiistaisin
klo 19.00 Viinikanrinne 5, alakerta.
Palveleva puhelin 010 190 071
su?to klo 18?01 ja pe, la klo18?03
?
VARMASTI EMME PESE NAHKAA
044 950 5894
Parkanontie 90,
puh. SDNRNDDVXPLWWDXNVHW (bensa, diesel, OBD)
. 03 448 3634
0500 142 704
www.pitomestarit.tarjoaa.?
PARKANON
448 3228
0400 700 804
KODINKONEHUOLTO
KYLMÄKONEHUOLTO
Parkano
puh
PETAUSPATJAT
HAALARITYM
03 448 1373
PARKANON
VARAOSAKESKUS
Karviantie 580, Parkano
TAI
Merkillisen
hyvät osat!
Paketti- ja henkilöautot
sekä kevyet perävaunut
ilman ajanvarausta.
Raskaskalusto ajanvarauksella.
Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00
Ti-Pe 8.00 - 16.00
Parkanon Lähikatsastus Oy
Teollisuustie 31
39700 Parkano
puh. 050 550 9321
?
Parkanontie 64, Parkano
Parturi-kampaaja Janika
Puh. yrityskaupat
Keskuskatu 5
www.econia.com
Puh: 03 780 0760
Fax 03 448 1194
Parkanontie 63, 39700 Parkano
Puh. Alennuskoodi käytetään ostoskorissa
ennen kassalle siirtymistä. 040 503 8300
Mattopesula
Tmi Ulla Kuivanen
Torikatu 10 (Säästöpankin vieressä) 38700 Kankaanpää.
02 572 3833. Ark. verokonsultointi
. La. 040 848 4418
HAMMASLÄÄKÄRI
RIITTA KOIVUNEN
Satakunnank. 03 448 0700, 040 582 7543
AUTOKORJAAMO
S. 03 450 5555 www.ipp.fi
Vanhantalontie 314, Parkano
puh. puutumisoireet
?
p. 9?17. ravintoainemittaukset!
Lisätietoja nettisivustollamme
luontaiscenter.fi/mittaukset
WWW.PARKANONAUTOPESU.FI
EMAIL simo.haljaste@mail.ee
PUH. 03 223 1666
Sanna-Mari Pentti
Emilia Heinisuo
P. 448 2616
ma, ti ilman ajanvarausta 9?16,
muulloin sopimuksen mukaan
. kirjanpidot
. 029 566 0570
RIITTA KESKINEN
Keskuskatu 5 puh. raajojen kivut
?
Teboil polttoöljyvälitys
PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY
A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat
Parkanontie 84, puh.
KOULUTETTU OSTEOPAATTI
Petri Leppänen
Puh. Lepistö
Etu yli 50 eur tilauksiin. 040 553 4101
PESEMME MILTEI KAIKKEA!
VÄLITYSPISTE
Palvelu Haljaste
Sosiaali- ja Terveysministeriön
rekisteröimä
YRITYSEXTRAUKSET
Puh. 448 1502, L
Parkanontie 72, Parkano
Keskuskatu 7, Parkano
p. 448 2501
Ikaalinen, Kauppakatu 14 puh. 458 7123
- kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
- ihokarvojen poisto sokeroinnilla
- meikit ja hoitotuotteet
- kestopigmentointi
Parkanontie 45, p. 2 A
. verkkopankit.
Luontaishoitolan palvelut samoissa
tiloissa. 03 448 3380
ark 8?17, la 9?13
Hiustupa.fi
TÄSMÄHOITO KIPUUN
päänsärky
. 050 562 5500
www.makujenlaguuni.fi
JUKKA KIVIMÄKI
PITOMESTARIT
LOHKOVUORI KY
Terveydenhoito
Kauppakamarin
hyväksymä
KANKAANPÄÄN
OIKEUSAPUTOIMISTO
Vastaanotto myös Parkanossa
puh. 044 275 9365
Parkanontie 51
045 273 3300
Sopimuksen mukaan
Ajanvarauksella ja ilman
ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45
muulloin sopimuksen mukaan
03 448 2228, 045 671 7649
Parkanontie 41, Parkano
HYVÄN OLON
KESKUS
Puh. 0207 649 200 (Vesa)
0207 649 202 (Erkki)
niskasärky
selkäkipu
. 044 278 2966, 448 1502
. 040 417 2319
Koulutettu HIEROJA
URHO MANNER
Kauneudenhoito
Käyttötuki 0600 308 090
8.7.
18.7.-2
omalla
. 03 447 200
fax 03 447 2030
www.tilitoimistosaarivirta.?
*******************
Niittutie 10
KARVIA
puh. mm. krs.
33100 Tampere
Puh. ASP-palvelut
. 03 3122 2410
040 545 8051
ASIANAJOTOIMISTO
LÖYTÖKORPI OY
Keskuskatu 46 B, Kankaanpää
AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686
AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686
VT Ilkka Ryynänen, 040 589 2545
Kauneussalonki
Jalkahoitajan erikoispalvelut
Kosmetologin hoidot
Aureentie 56, 044 285 5331
www.kauneussalonkisuni.net
Puh. 050 366 9725
TILINTARKASTAJA
Markku Ala-Mettälä
HTM
tilintarkastukset, yhtiöasiat,
veroasiat, yrityskaupat
puh. huimaus
. KUIVANEN KY
Parkano,
puh. 06 456 1534
Mäntylammintie 3 A
Jalasjärvi
Mahdollisuus myös
narkoosihammashoitoon. 050 442 2229
myynti@parkanonkirjapaino.?
www.parkanonkirjapaino.?
Siivouspalvelut
KODINPALVELUT
ja -SIIVOUS
sKASVO
JAJALKAHOIDOT
sVARTALOHOIDOT
Spa-höyrypedissä
s26"
MEIKIT
sRIPSIENPIDENNYKSET
s,#.
GEELIKYNNET
Hammaslääkäri
SEPPO LEPPÄNEN
Keskustori 5 A, 3. 10%
etu alennuskoodilla parkano10
koko nettikaupan tuotevalikoimasta.
Kotiin ja
yritykseen
Keskuskatu 8
PARKANO
puh. 040 865 8039
www.hunajainen.?
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Unto Ylihaveri, Parkano
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Lakiasiat
Tilintarkastajat
YRITTÄJÄKATU 1
PARKANO
IPP huoltaa tietokoneesi!
Edulliset ja nopeat tietokonehuollot
Ohjelmistojen asennuspalvelut
IT-tukipalvelut
Apua saa myös puhelimitse
Heinosentie 39, Parkano
puh. 9?13.30. yritysten perustaminen ja
yritysmuodon muutokset
. 03 448 3035
Parkano, Kirkkokatu 5
luontaistuotteet ja ?hoidot
Koulutettu hieroja,
luontaisneuvoja
Merja Pihlajamäki
0,96 ?/min+pvm
Koulutettu hieroja Nina Leppihalme
Rantakatu 8, Parkano (Viinikka)
040 525 9464 www.wireex.fi
Kirkkokatu 5
Puh. palkanlaskenta
. Maksutapoina mm. 050 357 0123
.AUTOPESU
.VIKAKOODIN LUKU
.LOMMON OIKAISUPALVELU
Ajanvaraus
Luontaistuntijasi Kankaanpään torin laidalla.
+Täyden valikoiman nettikauppa. 043 217 0666
HUOLTO
Parkanontie 41
Puh. Tervetuloa
Tilitoimistot
Heinosentie 39, Parkano
puh
Unelma saavutti
huipputuotoksen vuonna 2008.
Sekin ylitti rajapyykin reippaasti, sillä kokonaistuotos oli
121 600 litraa.
Toivolan tilan satatonnarit
ovat poikkeuksellisia, koska
maidontuotanto ei lopu sadantuhannen rajapyykkiin. Torstaina 24. Eläinten pitää päästä
ulos jaloittelemaan vuoden ympäri ja kesällä laiduntamaan.
tulee liukuhihnalta. Hoitajalla ei saa
olla kiire pois navetasta ja eläinlääkäri pitää soittaa heti, jos on
ongelmia, Poikelispää sanoo.
Navetassa lehmä tarvitsee
alleen paljon kuivikkeita ja hyvälaatuiset rehut ovat tärkeitä.
Poikelispää puhuu ?karjasilmästä?, joka kehittyy kokemuksen myötä. Viimeisin
todistus siitä on ensimmäinen
sija Pirkanmaan kestävin karja
-kilpailusarjassa.
Karjantarkkailutiloilla lehmä poikii elämänsä aikana keskimäärin 2,5 kertaa. Ensimmäisen tuotoskauden maidoilla ei saa edes kahden ensimmäisen vuoden kasvatuskuluja
katetuksi. Tuotto paranee poikimakertojen mukaan.
Taloudelliset
perusteet
Uudet rodut
kiinnostavat
Ennätyslehmiä katsomassa ja
kuvaamassa on karjanjalostuksen ammattilainen, nyt jo eläkkeellä oleva jalostusneuvoja
Lea Järvinen.
Hän toteaa, että Poikelispään
lehmälaumasta kestäviä lehmiä
Karjanhoito on raskasta ja sitovaa työtä, mutta mielenkiintoista.
Oman mausteensa siihen tuo
erirotuisten lehmien jalostus.
Poikelispäällä on ayshiren ja
länsisuomen karjan lisäksi viisi
Lehmien pitää
päästä ulos
Hyvärakenteinen lehmä kestää vuosia. heinäkuuta 2014
Satatonnareita ruuhkaksi asti
Markku
Poikelispään
lehmät ovat
Pirkanmaan
kestävimpiä.
Itä-Aure
Minna Lautamäki
100 000 kiloa maitoa on hurja
määrä, jos sen kuvittelee maitotölkkeinä. Poikimiset ja tuotoskaudet jatkuvat
vielä sen jälkeenkin.
Hoitajan mukaan huipputuotoksiin ei ole oikotietä. Kuvassa kahdeksan kertaa poikinut Ropo.
Onnetar.
Toivolan tilan
satatonnarit
Poppeli, suomenkarjaristeytys, poikinut 11 kertaa, 117 361 maitokiloa
Onnetar, ayshire, poikinut 11 kertaa, 142 353
maitokiloa
Ropo, ayshire, poikinut 8
kertaa, 101 915 maitokiloa
Pellava, ayshire, poikinut
9 kertaa 106 061 maitokiloa
Suomessa harvinaisempaa Jerseyn lehmää.
. Untuva tuli Suomeen alkiona Tanskasta. 14 . Hyviin
tuloksiin pääsee vain tunnollisella ja pitkäjänteisellä työllä.
Markku Poikelispää aloitti lypsykarjatilan pidon 17-vuotiaana. Naudan kasvattamisen vasikasta lehmäksi on kallista. Se on lypsänyt jo
Lea Järvinen näyttää, että hyvärakenteinen utare on edestä hyvin kiinni ja takaa riittävän korkealta.
Poppeli.
40 000 kiloa, hän esittelee laitumella käyskentelevää harmaanruskeaa, pienikokoista nupopäätä.
Katso kesäinen
laidunvideo
Itä-Aureesta
osoitteessa www.ylasatakunta.?
Rodulle ominaista on maidon korkea rasva- ja valkuispitoisuus.. Aloitin lypsykarjan pidon
17-vuotiaana vuonna 2000, kun
tulin isän kotitilalle 7 lehmän
kanssa, hän kertoo.
Karjasilmä tunnistaa lehmän
tarpeet. Neljä satatonnaria yhdellä kertaa suhteellisen pienessä
karjassa on iso juttu, Järvinen
toteaa.
Maitotilojen keskilehmäluku
on nykyään yli 30, Toivolan tilalla hieman yli 20.
Kestävän lehmän tärkeimmät ulkoiset tunnusmerkit ovat
Järvisen mukaan hyvät jalat ja
hyvä utarerakenne.
Poikelispään mielestä pitkäikäinen ja kestävä lehmä on
taloudellisesti kannattavin.
. Kärsivällinenkin pitää olla
eikä soittaa heti karja-autoa, jos
lehmä sairastuu. Poikelispään karjassa luku on liki tuplasti enemmän.
. Hänelle sitä on karttunut nuoresta asti.
. Sen verran maitoa
lypsänyttä lehmää kutsutaan
satatonnariksi.
Arvonimen on tähän mennessä saavuttanut Suomessa yli
tuhat lypsylehmää.
Yksikin satatonnari on karjankasvattajalle huomionarvoinen
saavutus ja ylpeydenaihe, sillä
tuotostasolle yltää vain poikkeuksellisen terve ja kestävä lehmä.
Jos navetasta löytyy samalla
kertaa useita ennätyslypsäjiä,
karjankasvattajalta voi jo kysyä, miten huippulehmiä tehtaillaan?
Peräti neljä satatonnaria löytyy Markku Poikelispään karjasta.
Huipputuotokseen yltänyt
nelikko märehtii aurinkoisena
kesäpäivänä laitumella.
Poppeli, Onnetar, Ropo ja
Pellava ovat kypsään ikään ehtineitä lehmärouvia ja ne on erotettu nuoremmista lajitovereista
omaan aitaukseensa.
Kaikki neljä ovat heruneet
maitoa jo hyvän matkaa yli
100 000 kilon, Onnetar peräti
142 353 kiloa kesäkuun lopun
mittalypsyyn mennessä.
Tilalla on ollut satatonnareita ennenkin. Kuvassa satatonnari Pellava.
?Kärsivällinenkin
pitää olla eikä
soittaa heti karjaautoa, jos lehmä
sairastuu.?
Eläinten hyvinvointia pitää seurata tarkkaan.