Joskus joku vieraskin
saattaa tulla käymään ja jakaa mietteensä maailman menosta.. sis. Marjatta
Rintala ja Riitta Raiskio (oik.) luovuttivat ne Anna-Leena Pystykoskelle ja Johanna Kujalalle. Merkki yhteisöstä, jolla on tarvetta
matkustaa välillä muualle ja halu palata kotiin. Sekä eteläettä länsirannikolla on enimmäkseen poutaa. alv 24%
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
Asuntokaupan
suma omakotitaloista.
Sivu 6
Olkaa hyvä, äidit
Tallasitko
muinaisjäänteen
päälle?
Sivu 2
Hengitysyhdistys ajatteli ennen kaikkea odottavie äitejä, kun se hankki keräyksellä häkämittarit Parkanon ja Kihniön neuvoloihin. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Maan etelä- ja keskiosassa sää on enimmäkseen pilvinen, sateita tulee etenkin maan keskiosassa. HEINÄKUUTA 2017
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 53 / 85. VUOSIKERTA
irtonumero 1,50 . Pohjoisessa on
aurinkoista ja poutaista. Päivälämpötila on
15...20, Pohjoisen aurinkoisilla alueilla 20...25 astetta.
Tänään
Huomenna
+21
+16
Suomi huomenna
Torstai
Perjantai
+24
+23
Maan etelä- ja keskiosassa on osin pilvistä ja etenkin idässä kuurottelee tai sataa paikoin. Tuulivoimalan
humahdukset
häiritsevät toisia,
toisia taas eivät.
Sivut 4-5
TIISTAINA 25. Sää alkaa myös
muuttua epävakaisemmaksi viikonloppua kohden.
+23
+22
+17
Parkano
Parkano
+23
Parkano
Parkano. Sivu 6
?
Virkamies
kehuu
poliitikkoja.
Sivu 12
Linjuritolppa on merkki jossain lähistöllä piipusta nousevasta savusta ja
liedellä porisevasta makkarasopasta. Lapissa sää on aurinkoinen ja poutainen. Päivälämpötila vaihtelee idän reilusta 15 asteesta Lapin jopa hellelukemiin.
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaista lauantaihin sää lämpiää vähitellen etelässäkin, vaikka lämpimin sää pysyy Lapissa
klo 18.00 Rukouskokous.
Su 30.7. klo 10.00 Rukoushetki. Marja-Liisa
Kuusela.
muistojen keskellä.
Kohteet ovat sekä kivikautisia että historiallisia eli
ajalta, jolta löytyy kirjallisia lähteitä. OWKPCKUOWKUVQV KPHQ
25.7.2017
Kiinteät
muinaisjäännökset
Parkano
Haukkala, Haukkumaa,
Häädetkeidat, Iso Särkijärvi, Jylhänkangas, Kaidatvedet Ratapaanantie,
Kairokoski, Kallioniemi,
Kartiskakorpi, Kauppila,
Kouranpääkangas, Lannetta kiukaat, Lannetta
tervahaudat, Latikkalampi, Laurikka, Luomanperä, Löyttyharju, Matomäki, Mäki, Niemi, Pappilankoski, Parkanon kylä,
Pitkäntantereenalusta,
Teerineva NE, Teininniemi, Tuulikkaanniemi,
Vahojärvi Salmenharju,
Valli, Viinikanjoki Kairokoski, Viinikkajoen suu,
Yli Saukkoski, Yliskylä.
Karvia
Karvian Alatalo-kohde eli kivikautinen asuinpaikka sijaitsee
Ämmäläntien molemmin puolin noin 550 metrin päässä Sarvelantieltä Ämmäläntielle käännyttäessä.
Onnea
Tarjalle ja Hannulle
25-vuotishääpäivän johdosta
T: nuoret
anoppi ja appi
PARKANO
To 27.7. klo 13.00?15.00
Työntekijä seurakunnalla
tavattavissa.
To 27.7. klo 11.00 Päivätilaisuus, Tenho Keväänranta.
muinaisjäännösrekisterin
mukaan Suomesta löytyy nimittäin yli 31 000 arkeologista kulttuuriperintökohdetta eli kiinteää muinaisjäännöstä.
Ylä-Satakunnan alueella
jäännöksiä on 68 kappaletta: Parkanossa 32, Karviassa
24 ja Kihniössä 12. sydämiimme läpi elämän
jätit muistosi lämpimän.
Kaipauksella ja kiitollisuudella muistaen
Markku ja Paula
Tommi, Juha ja Jenni,
Mikko ja Mari, Jaana
Leena ja Markku
Teemu
Hannu ja Hannele
Saara ja Harri, Iida ja Tuukka, Vilma
Jouko
Jukka ja Virpi
veljet perheineen
velivainajan perhe
muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Karvian kirkossa 29.7.2017 klo 10,00,
jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Sydämelliset
kiitokset
muistamisesta.
Sirkka-Liisa
Lämmin kiitos
merkkipäivääni
muistaneille!
Ulla Aaltonen
Kauniisti ja liikuttavan juhlallisesti saatettiin rakkaamme
Hilkka Hietanen
iäisyysmatkalleen 15.7.2017.
Sydämellinen kiitos kaikille Teille mukana olleille
tai muulla tavoin Hilkan muistoa kunnioittaneille.
Lämmin kiitoksemme Lealle, Karvian vanhuspalvelun
kotihoidolle, naapureille ja perhekoti Kaisalalle
Hilkan huolenpidosta ja rinnalla kulkemisesta.
Omaiset
Tämä Pyhäniemen rannalla Hurstinlahden poukamassa oleva muinaisjäännös on kivikautinen asuinpaikka nimeltään Yli-Ristaniemi 1. Muinaismuistot
edustavat niin asuinpaikkoja, kivirakenteita kuin työ- ja
valmistuspaikkoja.
onnittelut
KARVIA
To 27.7., pe 28.7. 2
Tiistaina 25. Vuonna 1695 mainitaan Parkanon
myllyn lisäksi Kanan mylly.
Ilmeisesti juuri Kanan mylly
näkyy vuoden 1800 kartassa.?
Ala-Koivula, Alatalo,
Iso-Koura, Kiviharju 1,
Korpiniemen kämppä,
Kyrön skanssi, Kyrönkankaan tie, Kärmeskallio, Lammintausta, Malkaneva, Mannila, Mustakeidas, Niittonenänkallio,
Palokangas, Pantti, Patamakangas, Pitkäsalonmaa
2, Pohjankangas 1, Rastiaisneva, Salmilamminkeidas, Tuulikangas, Vainio,
Vähätalo, Yli-Kiikka.
Kihniö
Haapaneva, Haukkalamminkangas, Haukkalampi, Joensivu, Korkiamaa, Majalahti, Myllymaa,
Pyhäniemi, Ruohonen,
Yli-Ristaniemi 1, Yli-Ristaniemi 2, Yli-Törmä.. ja su
30.7. klo 19.00 Yhteiskristilliset telttapäivät Kirkonkylän koulun pihassa.
Su 30.7. Monissa
niistä vierailee päivittäin ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan
tiedä kulkevansa muinais-
Muinaisjäännösrekisteri kertoo, että Pappilankosken koskessa ja kosken rannoilla on erityyppisiä myllytoimintaan liittyviä rakenteita, kuten betoni- ja kivirakenteita, pengerryksiä
sekä kivisiä ränni- ja muita uomarakenteita.
Pappilankosken historialliseen
muinaisjäännökseen
pääsee tutustumaan esimerkiksi Pärteeninkujalta lähtevän luontopolun kautta.
Kohde on luetteloitu työ- ja
valmistumispaikaksi.
Museoviraston tietojen mukaan
?myllyveroluettelossa vuodelta 1586 mainitaan Parkanossa sijaitsevan yksi vuoden
ympäri jauhava mylly. heinäkuuta 2017
Rakas äitimme ja mummumme
Terttu Kyllikki
YLI-KAUHALUOMA
o.s. klo 11.00 Jumalanpalvelus. Museoviraston
hengellisiä tilaisuuksia
??????????
Helluntaiseurakunnat
KIHNIÖ
Su 30.7. Vastaavanlainen paikka (kohde nimeltään Pyhäniemi) löytyy niemen toiselta puolelta, kunnan juuri ostamalta Pyhäniemen leirikeskuksen alueelta.
Muinaisjäännöksiin
törmää tietämättäänkin
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Tunteakseen historian havinaa ympärillään ei välttämättä tarvitse matkustaa
Raumalle Sammallahdenmäen maailmanperintökohteeseen, Etelä-Savoon Astuvansalmen kalliomaalauksille tai Pirkkalan Tursiannotkon arkeologian yleisökaivauksille. Suominen
23.1.1930 Karvia
12.7.2017 kotonaan Karviassa
Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli.
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli.
Mutt. Klo 11.00 Päiväkokous, Jesse Koivukoski.
Lähteet ja tarkat karttamerkinnät: Museoviraston muinaisjäännösrekisteri
(www.
M[RRK
Karvian
taakse jää 14 kuntaa: Juuka,
Kaavi, Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Merijärvi, Posio, Pudasjärvi, Puolanka,
Rautavaara, Rääkkylä, Soini,
Valtimo ja Vesanto. Vuonna 2015 keskivertosuomalainen maksoi
veroja 6 631 euron verran.
Kunnallisveron osuus tästä
summasta oli 4 069 euroa.
Keskivertoparkanolainen
maksoi samaisena vuonna veroja 4 633 euron edestä. Mediaanituloissa Punkalaidun jää Kihniön taakse.
Parkano on keskimääräisissä tuloissa Pirkanmaan
kolmanneksi pienituloisin,
mutta mediaanituloissa Parkanon lukemat alittavat Kihniön ja Punkalaitumen lisäksi Juupajoki, Ruovesi, Urjala
ja Virrat.
Ylä-Satakunnan alueen asukkaiden veronalaiset tulot ovat maan keskiarvoa alhaisemmat.
Veronalaiset tulot ja verot
keskiarvo
mediaani
verot yht. Eniten palveluja
tässä vaiheessa kysytty kasvohoitoihin ja jalkahoitoihin.
Viitala sanoo, että välillä
on tärkeää hemmotella itseänsä.
. Tilastokeskuksen tietojen mukaan Ylä-Satakunnan alueella parkanolaisilla on korkeimmat tulot,
karvialaisilla matalimmat.
Keskivertoparkanolaisen
veronalaiset vuositulot olivat vuonna 2015 23 890 euroa eli noin 1 991 euroa kuukaudessa. Karvialaisen vastaavat tulot ovat 21 269 euroa ja 1 772 euroa, kihniöläisen 22 555 euroa ja 1 880 euroa. Koko maan vastaavat luvut ovat 29 166 euroa ja 2 431
euroa.
Karvialaisten tulot ovat
itse asiassa koko maan pienempien joukossa. heinäkuuta 2017
Parkanolainen tienaa 1 991 euroa/kk,
karvialainen 1 772 ja kihniöläinen 1 880
Ylä-Satakunnan arkisto/Niina Martikainen
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Parkanolaiset, karvialaiset ja
kihniöläiset ansaitsevat vuodessa tuhansia euroja vähemmän kuin koko maassa
keskimäärin. 3
Tiistaina 25. Karvialaisen vastaavat lukemat olivat 3 694 euroa ja 2 419 euroa, kihniöläisen 4 342 euroa
Hilkka-Liisa Viitala tuo
kosmetologipalveluja Karviaan
Hilkka-Liisa Viitala on perustanut Kevätsade-kosmetologiliikkeen. Ja nyt kesällä etenkin on
hyvä muistaa suojautua auringolta aurinkolasein, päähinein, vaatteilla ja voiteilla.
Auringon ultraviolettisäteily polttaa ihoa ja vanhentaa
ihoa, Viitala vinkkaa.
Viime viikolla Hilkka-Liisa Viitala työskenteli kaksi päivää
Karviassa, tehden esimerkiksi Laura Hautalalle ripsipidennykset.
ja 2 866 euroa.
Kaikkia veroja alle 5 000
euron edestä Pirkanmaalla
maksavat kihniöläiset, parkanolaiset, punkalaidunlaiset, urjalalaiset ja virtolaiset.
Kunnallisveroa alle 3 000 euroa Pirkanmaalla maksavat
kihniöläiset, punkalaidun-
laiset ja virtolaiset.
Satakunnan kunnista karvialaiset maksavat kaikkein
vähiten sekä kaikkia veroja
että kunnallisveroa.
Kaikkien verojen jälkeen
parkanolaiselle jää käteen
kuukaudessa keskimäärin
1 605 euroa, karvialaiselle
1 465 ja kihniöläiselle 1 518.
Koko maan keskiarvo on
1 878 euroa.
Enemmän rahaa,
vähemmän
veronmaksajia
Tilastokeskuksen keräämät
kuntakohtaiset tulo- ja verotiedot kattavat vuodet 2005?
2015. Osin näitä palveluita
saa tilattua myös omaan kotiin.
. Satakunnan 17 kunnan keskiarvotulojen mukaan Karvia
on maakunnan pienituloisin, mutta mediaanituloissa
Siikainen alittaa Karvian lukemat.
Vähemmän tuloja,
vähemmän veroja
Keskimääräisten verotettavien tulojen mukaan Kihniö
on Pirkanmaan 22 kunnasta
pienituloisin. Liiketila on
varsinaisesti Noormarkussa,
mutta on tarkoitus, että Viitala käy tekemässä eri hoitopalvelujaan myös Karviassa.
Hilkka-Liisa Viitala valmistui kosmetologiksi Kankaanpäästä tänä keväänä. Niistä selviää, että parkanolaisten, karvialaisten ja
kihniöläisten veronalaiset
tulot ovat kasvaneet muutamilla tuhansilla euroilla vuosikymmenen aikana.
Vuonna 2005 parkanolaiset ansaitsivat keskimää-
Lähde: Tilastokeskus, Yleisesti verovelvollisten tulonsaajien luku, tulot ja verot kunnittain 2005 - 2015 -tilastot
Keskiarvo ja
mediaani
Keskiarvo on joukon
lukujen summa jaettuna
niiden lukumäärällä.
Lukujen 10, 20, 50, 80 ja
100 keskiarvo on 52.
Mediaani on joukon
keskiluku. Viitalan voi tavoittaa esimerkiksi tulevilta Karvia-Päiviltä. Myös erilaisia
hierontoja on saatavilla sekä karvanpoistoa vahalla ja
sokerilla ja kynsien geelilakkausta. Kunnallisveron osuus
oli 3 126 euroa. Karviassakin tuntuu olevan palveluille kysyntää, Viitala sanoo.
Käyntikertoja Karviassa
lisätään sen mukaan kuinka
paljon kysyntää palveluille
nähdään. kuntavero
Parkano
23 890
20 350
4 633
3 126
19 257
Karvia
21 269
17 239
3 694
2 419
17 575
22 555
18 354
4 342
2 866
18 212
koko maa
29 166
23 906
6 631
4 069
22 535
Lähde: Tilastokeskus, Yleisesti verovelvollisten tulonsaajien luku, tulot ja verot kunnittain vuonna
2015 -tilasto
Koska Parkanossa, Karviassa
ja Kihniössä tulot jäävät koko maan keskiarvosta, maksavat näiden kolmen kunnan
asukkaat myös vähemmän
veroja. Matalimmillaan vuosiansioiden keskimäärä on vain hieman yli
20 000 euron.
Vuosiansioiden mediaaniluku pitää Karvian suurin
piirtein samoilla sijoilla. Hänellä on myös sairaanhoitajan
koulutus.
Viitalan palveluihin kuuluvat muunmuassa ripsipidennykset, kasvo-, käsi- ja
käteen jää
Kihniö
YRITYSUUTINEN
ARTO PAPUNEN
KARVIA
rin 17 824 euroa (mediaani
14 532 euroa), karvialaiset
15 245 euroa (11 344 euroa)
ja kihniöläiset 15 862 euroa
(12 188 euroa).
Veroja keskivertoparkanolainen maksoi vuonna
2015 819 euroa enemmän
kuin vuonna 2005, karvialainen 676 euroa ja kihniöläinen
1 170 euroa.
Kunnallisveroa
keskivertoparkanolainen maksoi vuonna 2015 870 euroa enemmän kuin vuonna
2005, karvialainen 628 euroa
ja kihniöläinen 896 euroa.
Tulojen kasvaessa kuitenkin kaikkien kolmen kunnan tulonsaajien määrä on
vähentynyt huomattavasti.
Parkanolaisia tulonsaajia oli
vuonna 2015 557 ihmistä vähemmän kuin vuonna 2005,
karvialaisia 206 ja kihniöläisiä 226.
Parkanosta, Karviasta ja
Kihniöstä on siis hävinnyt
yhteensä 989 tulonsaajaa
kymmenen vuoden aikana.
Vuonna 2015 tulonsaajia
oli jäljellä Parkanossa 5 819,
Karviassa 2 213 ja Kihniössä
1 784.
jalkahoidot. Lukujen 10,
20, 50, 80 ja 100 mediaani on 50.
Mutta onko se tekopyhää, jos ei tapa kaikkia ärsyttäviä ihmisiä tai jos ei yksityisistä ennakkoluuloistaan
huolimatta kohtele muita ihmisiä epäkunnioittavasti?
Tuskin.
Sivilisaation ja barbarismin erottaa se, että ensimmäisen jäsentymättömän ajatuksen ja toiminnan välissä on useimmiten harkitumpi ajatus, empatiaa ja itsekontrollia. Siellä on usein pimeyttä, josta emme haluaisi
kertoa edes lähimmäisillemme; Helsingin yliopiston
tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa yliopisto-opiskelijoista on fantasioinut toisen ihmisen tappamisesta.
Kun ihmisten yksityisiä sanomisia paljastetaan, halutaan tavallisesti osoittaa tekopyhyyttä ja ristiriitaa
heidän tekojensa sekä ?todellisten ajatustensa. Niissä äänihaittaa verrattiin jääkaapin hurinaan.
Nykytiedon valossa hän
kokee huminan huomattavasti voimakkaampana.
. Sopivissa olosuhteissa
ääni kuuluu sisälle asti yläkerrassa, ja ajoittain toistuva
humahdus on häiritsevää.
Ylilammi osallistui aikanaan tuulivoimaloista pidettyihin infotilaisuuksiin. Ainakaan meidän jääkaappi ei pidä niin kovaa
ääntä, Ylilammi sanoo.
Hän toteaa kuitenkin, että perhe yrittää jatkossakin
pärjätä voimaloiden kanssa,
eikä se ole niistä voimalayhtiölle valittanut.
Hän on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että tuulivoimalat kuuluvat kauemmaksi asutuksesta.
Mallinnus
onnistui
Toisenlaisiakin mielipiteitä äänen voimakkuudesta
esiintyy. Myllyn lavat heilahtavat
reilusti puiden latvojen yläpuolella. 850 metrin päässä
lähimmästä voimalasta asuva Arttu Alvari sanoo, että
humahdus kuuluu vain, jos
sitä alkaa kuuntelemaan.
. Vanha sanonta näyttää pätevän ainakin Karviassa ja varsinkin
kuntatalouden puolella. Parin sekunnin välein
toistuva humahdus syntyy,
kun lapa ohittaa rungon.
Ääni harmittaa Pentinmäkeä, vaikka se ei aiheuta hänelle varsinaista terveyshaittaa. Hän on huomannut, että
säännöllisin väliajoin toistuva humahdus saa aikaan sen,
että ulkoa siirtyy mielellään
sisätiloihin.
. Sisälle se ei kuulu.
Meidän perhettä tuulimyllyjen meteli ei ole haitannut
yhtään.
Alvari asuu enää viikon
verran vuokralla Kanttissa,
sillä perhe tekee parhaillaan
muuttoa omaan kotiin Sarvelaan. heinäkuuta 2017
Tiistai 25. Tuulimyllyjä en puolusta siksi, että kannattaisin nii-. heinäkuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Suu säkkiä
myöten
Ei ne suuret tulot, vaan kohtuulliset menot. Kahdeksan
voimalan puisto on näkyvä
maamerkki Karviassa. Ääni kantautuu pihaan,
kun tuulee lounaasta tai ete-
?
Tuotannon aikaisissa
mittauksissa
ei ole havaittu voimaloista
johtuvia raja-arvojen ylityksiä.?
lästä. Voimaloiden napakorkeus on 144 metriä.
Pentinmäki kertoo, että
suotuisalla tuulella voimalat tuottavat korvin kuultavaa ääntä.
. Lavat
humahtavat kuuluvasti vain,
kun tuuli on kohtalainen.
Hiljaisella tuulella ei kuulu mitään, ja kovalla tuulella ääni hukkuu myrskyn kohinaan.
Hyvänä puolena Pentinmäki pitää sitä, että voimaloista on hyvä katsoa tuulen
suunta, sillä roottorit pyörivät aina vastatuuleen.
Jääkaappia
äänekkäämpi
Pentinmäen kanssa samaa
mieltä on Kanttissa asuva
Seppo Ylilammi. Kaikissa kolmessa kunnassa
keskimääräiset tulot jäävät selvästi valtakunnallisesta keskiarvosta, kuten tämän lehden sivulla 3 oleva
juttu kertoo.
Onko sitten oikein, että vauraampien kuntien
asukkaat joutuvat näin veroeuroillaan kustantamaan
kunnallisia palveluita myös täällä. Keskiajalla katolinen kirkko kantoi huolta
ihmisten ajatussynneistä ja inkvisitio tuomitsi harhaoppisesti ajattelevat. välillä. Hän asuu
niin ikään kilometrin päässä
lähimmästä voimalasta.
. Tänä kesänä ilmat eivät
onneksi ole suosineet grillailua, hän toteaa.
Tuulen suunnan lisäk-
si kuuluvuuteen vaikuttaa
tuulen voimakkuus. Sopivalla tuulella ääni
kantautuu pihaan, mutta se
ei haittaa. Se, että moderni yhteisö kantaa
huolta ajatustemme synnittömyydestä ja oikeaoppisuudesta, on tuskin nytkään tekemässä ihmisistä moraalisesti parempia.
Kanttin tuulipuisto Karviassa on tuottanut sähköä pian
vuoden päivät. Karvia
on vuosikaudet saanut valtionosuuksia enemmän kuin
on itse pystynyt keräämään verotuloja.
Kihniössä verotulojen ja valtionosuuksien suhde kääntyi
myös niin päin joitakin vuosia sitten eikä se Parkanossakaan ole kaukana. 4
Tiistaina 25. Netin karttaohjelman mukaan
asuinrakennuksen tarkka
etäisyys lähimmästä voimalasta on 1 050 metriä.
Pihaan ajaessa välimatka
näyttää lyhyemmältä, sillä
rungon päässä pyörivä roottori kurkottaa 210 metriin asti. Kun kunta elää asukkaiden
maksamilla veroilla ja kun tulot, joista ihmiset niitä
veroja maksavat, ovat Karviassa koko maan viidenneksitoista pienimmät, niin luulisi kunnan kassankin
olevan kovilla. Niin se tietysti onkin, mutta paljon
paremmassa jamassa Karvian kunnan talous on viime vuodet ollut kuin
minkään sen naapurin, ehkä Kurikkaa
lukuun ottamatta.
Osansa tässä on
valtakunnallisilla tulonsiirroilla. Ennen kuin te
siellä pääkaupunkiseudulla nostatte tästä haloon,
niin kannattaa muistaa, että eivät teidän veronne
ja muut menonne laskisi yhtään, vaikka me kaikki muuttaisimme etelään kilpailemaan liian vähistä
asunnoista ja ruuhkautuneista julkisista palveluista.
Jos ovat tulot ja verokertymät täällä keskivertoa
pienemmät, niin ovat myös useimmat elämisen kustannukset.
?
Jos ovat
tulot täällä keskivertoa pienemmät, niin ovat
myös useimmat
elämisen kustannukset.?
Heikki Pettinen
Lähimmillään Kanttin tuulipuiston voimala sijaitsee 850 metrin päässä asutuksesta.
Tuulivoimaloiden
humahdus jakaa
asukkaiden mielipiteet
Voimalayhtiö ei ole saanut valituksia, vaikka
ääni osaa asukkaista harmittaakin.
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
PÄIVÄN LAINA
Helsingin Sanomat 23.7., Pekka Vahvasen kolumni
Kaikille nuhteettomille ihmisille tiedoksi: useimpien ihmisten mielissä on kaikenlaista synkkää, kuten
ennakkoluuloja, epävarmuutta, häpeää, hybristä ja kateutta. Kanttiin ajettaessa ne havaitsee
ensimmäisen kerran jo Kankaanpään puolella, ja pohjoisen puolella ne näkyvät aina
Sarvelaan asti.
Pentti Pentinmäen talo sijaitsee Suomijärvellä
Parkanon ja Karvian välisen maantien varrella. Hän myöntää, että
muutto voi vaikuttaa jonkin
verran mielipiteeseen.
17
Tiistaina 25. Menin sopivalla tuulella kahden kilometrin päähän toteamaan, että hiljaista on. Kiviojalta tarjouksen hammashoitolan tilojen remontoimiseksi terveyskeskukseen. Hän on testannut etäisyyden käytännössä.. Taaleri
Pääomarahastot Oy:n kehi-
tysinsinööri Jaakko Ahola
kertoo, että ennenkuin kahdeksan 3 megawatin voimalaa alettiin rakentaa, alueella
suoritettiin äänimittauksia.
Mittaukset
toistettiin
puiston rakentamisen jälkeen.
. Se muun muassa hoitaa urakoiden
työmaakokoukset, vastaanotto- ja muut tarkastukset,
maankäyttö- ja rakennuslain sekä maa-aineslain mukaiset katselmukset sekä vesilain ja ympäristönsuojelulain
edellyttämät toimitukset ja katselmukset. Tuotannon aikaisissa
mittauksissa ei ole havaittu
voimaloista johtuvia raja-arvojen ylityksiä, joten mallinnus on ollut onnistunut.
Aholan mukaan Kanttin
voimaloiden etäisyys asutuksesta ei ole poikkeuksellinen. Kivioja tarjosi työtä
45 500 euron hintaan ilman arvonlisäveroa, ja tekninen
lautakunta hyväksyi tarjouksen. Rakennusjaostolle kuuluvat myös yksityistielain mukaiset tielautakunnille toimituksista säädetyt asiat.
Kihniö tutkituttaa
myös Lottalan
HEIKKI PETTINEN
KIHNIÖ
Kihniön tekninen lautakunta päätti teettää kosteus- ja
sisäilmateknisen kuntotutkimuksen myös kunnan toisessa virastotalossa eli Lottalassa. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun lautakunta sai raportin vastaavasta tutkimuksesta, joka tehtiin Lottalan vieressä olevassa virastotalossa. heinäkuuta
Ti 25.7.2017
Jaakko, Jimi,
Jaakob, Jaakoppi
Ke 26.7.
To 27.7.
Pe 28.7.
La 29.7.
Martta
Unikeonpäivä
Heidi
Atso
Olli, Olavi, Uolevi,
Uoti
5
5
Kivioja tekee tilat Kihniön
hammashoitolalle
HEIKKI PETTINEN
KIHNIÖ
Kihniön tekninen lautakunta pyysi Monitoimi Timpuri T. Taaleri omistaa kymmenkunta tuulipuistoa, ja
niistä monissa kilometri on
ihan normaali etäisyys.
Tuulivoimayhtiö järjestää
syksyllä puiston avajaistapahtuman, jossa on tarkoitus päästä keskustelemaan
asukkaiden kanssa tuulivoimaloiden mahdollisista vaikutuksista lähiympäristöön.
Lottala. Huonon
hyötysuhteen takia en pidä
niiden rakentamista kovin
järkevänä.
Kanttin
Tuulipuiston
omistajalle ei ole tullut valituksia myllyjen aiheuttamasta meluhaitasta. Urakassa on niin paljon muuttuvia tekijöitä, että kilpailuttaminen ja tarjousten vertailu olisi ollut hankalaa.
Rakennusurakoissa kansallinen kynnysarvo on
150 000 euroa, eli sitä pienempiä urakoita ei ole pakko
kilpailuttaa.
Hammashoitolan tilojen rakennussuunnitelmat on
tehnyt Tuija Ruuska Arkkitehtuuritoimisto Ark.In Ruuska Ky:stä.
Keskinen, Koivisto
ja Korkiakoski
rakennusjaostoon
HEIKKI PETTINEN
KIHNIÖ
Kihniön tekninen lautakunta valitsi keskuudestaan rakennusjaoston, jonka jäseniksi tulivat Mika Korkiakoski,
Juha Koivisto ja Irja Keskinen.
Rakennusjaoston tehtävät on lueteltu teknisen toimen johtosäännössä. Omaan pihaan ääni kuului selvästi.
den rakentamista. Urakkasopimus tehdään myöhemmin.
Lautakunta perustelee suorahankintaa sillä, että urakassa on paljon muuttuvia tekijöitä, koska siinä pyritään
käyttämään jo tiloissa olevia ja nykyisestä hammashoitolasta siirrettäviä kalusteita. Lisäksi osa kalusteista sisältyy laitetoimituksiin. Sen pohjana olevan betonilaatan ja laatan päällä
eristeenä olevan sammalen todettiin kastuneen.
Tekninen lautakunta harkitsee mahdollisten jatkotoimien tarpeellisuutta Lottalan tutkimusten jälkeen.
Laura Jokisalo
Pentti Pentinmäki suosittelee tuulivoimalan etäisyydeksi asutukseen vähintään 2 kilometriä
6
Tiistaina 25. Ehkä vielä pienemmät kuin mitä meillä on
tarjolla voisivat mennä paremmin kaupan. Ylöjärven Siivikkalassa meillä on kaksi työmaata
meneillään, juuri aloitettiin
pohjien tekeminen. Ensimmäiseen rivitaloon 9 asuntoa, joista on enää yksi myymättä. Myymättömistä on kolme on kyllä varattuna, mutta
varaajat odottavat, että saisivat edellisen asunnon myytyä. Ja omakotitalon
myyminen Parkanossa voi
kestää kauan.
. Yrityksen
toisen talon asunnot myytiin vuodessa. Pienet asunnot ovat kysytyimpiä. Yksi talokauppa voi sitten käynnistää ketjun, jossa
useampikin asunto vaihtaa
omistajaa, Haveri toteaa.
Sinänsä kaupan on hänen
mukaansa sellaisia asuntoja,
jotka kiinnostavat ostajia eli
tarjonta vastaa kysyntää.
. Meillä kaksiot ovat 60 neliötä ja kolmiot 80 neliötä, eli ne ovat aika
väljiä.
Kun Parkanon Rakennuspalvelu teki ensimmäisen rivitalonsa Viinikanrinteeseen joitakin vuosia sitten, sen asunnot myytiin lähes saman tien. Mutta uutta taloa emme
ryhdy lähiaikoina tekemään,
hän toteaa.
Turunen pani
huoneistoja vuokralle
Asunto Oy Parkanon Vuorilammen kerrostalon rakennuttaja Kauko Turunen sanoo suoraan, että kauppa
on käynyt huonosti. Muualla sen sijaan rakennetaan.
. Rintalan mukaan liikkeet lähtivät
hyvin mukaan keräykseen
sekä Parkanossa että Kihniössä. Yhdistyksen puheenjohtaja Marjatta
Rintala sai kuitenkin palautetta, että molempiin kuntiin
pitää lahjoittaa mittarit, kun
yhdistyksen jäsenetkin toimivat molemmilla paikkakunnilla.
. Haveri uskoo
Veijo Haveri esittelee Meijerinpuiston rivitalon varustusta.
?
Yksi
talokauppa
voi käynnistää
ketjun, jossa
useampikin
asunto vaihtaa
omistajaa.?
Meijerinpuiston asuntojenkin löytävän ostajansa.
. elokuuta.
Alunperin yhdistys oli
hankkimassa
neuvoloille
yhteistä laitetta. Turunen on
tehnyt tontin ostosta esisopimuksen kaupungin kanssa.
. Ja ylimmän kerroksen asunnot ostettiin ensimmäiseksi, paitsi
kerroksen ainoa yksiö. Kauppa alkoi käydä, kun talo rupesi valmistumaan, hän kertoo.
Seppälän mukaan asuntomarkkina on Parkanossa nyt
niin täynnä, ettei yhtiö suunnittele uutta taloa tänne vähään aikaan. heinäkuuta 2017
Asuntokauppa syntyy, kun
vanhan saa myytyä
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Parkanossa on ollut tarjolla
poikkeuksellisen laaja valikoima uusia asuntoja, kun
samanaikaisesti keskustaan
on rakennettu rivitaloja kahteen paikkaan ja yksi kerrostalo. Oikeudenmukaista onkin, että laitteet löytyvät molemmista neuvoloista, eikä
niitä tarvitse kuljetella, Marjatta Rintala sanoo.
Häkämittarit maksavat
700 euroa kappaleelta. Sen jälkeen tulee 2 rivitaloa lisää, Seppälä kertoo.. Rakennus Cartel Oy:n toimitusjohtaja Jari Seppälä ei
ole siitä huolestunut.
. Tämä
keskikesä ei välttämättä ole
parasta aikaa asuntokaupalle. Tämä tapahtuu kuitenkin pikaisesti.
Yleisö pääsee kokeile-
maan häkämittaria Kolmostien Terveys Oy:n pisteellä
Paroonin markkinoilla lauantaina 5. Hän on
pannut talon 27 asunnosta
vuokralle 7 ja 5 asuntoa on
kokonaan tyhjillään.
. Kaikista kysytyimmät
ovat olleet 57,5 neliön asunnot järven puolelta. Meillä oli parhaimmillaan varattuna jo 20 asuntoa
27:stä, mutta varauksia peruuntui. Tilanne oli
silloin toinen, kaupunkiin ei
ollut rakennettu sitä ennen
pitkään aikaan. Keväällä ja syksyllä kauppa käy paremmin, hän arvioi.
Turusella on vieressä tontti toisellekin kerrostalolle,
mutta tässä tilanteessa sen
rakentaminen ei ole ajan-
kohtaista. Hänen seuraavat
Parkanoa koskevat suunnitelmansa liittyvät Uudenasemantien ja kolmostien risteyksessä olevaan tonttiin, jolle kaupunki on kaavoittanut
liikenneaseman. Vuokralaiset ovat
etupäässä varttuneita ihmi-
Parkano ja Kihniö saivat
omat häkämittarinsa
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanon Seudun Hengitysyhdistys keräsi rahat kahteen häkämittariin, jotka lahjoitettiin Parkanon ja Kihniön neuvoloihin.
Laite tarjoaa esimerkiksi odottaville äideille mahdollisuuden mitata neuvolakäynnin yhteydessä uloshengityksen häkäpitoisuus.
Terveydenhoitajat harjoittelevat häkämittarin käyttöä
ennen kuin ne otetaan käyttöön. Kukaan ei halua kahden asunnon loukkuun, toimitusjohtaja Veijo Haveri
Parkanon Rakennuspalvelu
Oy:stä kertoo.
Tilanne on tyypillinen,
sillä ostajat ovat useimmiten varttuneempia parkanolaisia, jotka haluavat vaihtaa
omakotitalosta rivi- tai kerrostaloon. Suunnitelmia on, mutta enempää en voi tässä vaiheessa sanoa.
Parkanon tarjonta
riittää toistaiseksi
Parhaiten on kauppa käynyt
Asunto Oy Pahkalankaari
1:n rivitalossa, jonka 6 asunnosta on myymättä enää yksi. Ihan koko summaa
ei hyväntekeväisyystempauksella ja keräyksellä saatu
kasaan, joten sponsorointiin
voi vielä osallistua.
Marjatta Rintala ja Riitta
Raiskio (oik.) luovuttivat
Anna-Leena Pystykoskelle ja
Johanna Kujalalle kaksi häkämittaria Parkanon ja Kihniön
neuvoloihin.
siä, jotka kyllä sanovat, että
asuvat täällä elämänsä loppuun asti.
Yllättävintä Turusen mielestä on se, että talosta ei ole
myyty yhtään yksiötä.
. Loppukatselmusta ei
vieläkään ole pidetty, pihatyöt ovat vielä kesken. Myymättömiä asuntoja on vielä kaikilla kolmella
yhtiöllä.
Asunto-osakeyhtiö Parkanon Meijerinpuiston kahdessa rivitalossa on yhteensä
12 asuntoa, joista on myyty 7.
Ostajaa odottaa vielä 3 kaksiota ja 2 kolmiota.
Napoli . Pääasiallisena lohialtaana on luonnon muodostama Ruhalammi. Helsinki-Barcelona 5.40-8.40
23.9. Esa Herrala (1 370 g)
2. Rooma . Palma de Mallorca 13-20
23.9. 03 448 2827 tai sähköposti eija.ojanen@erapaiva.com
alkoholijuomat, kahvi ruokaravintoloissa sekä päivittäin hyttiin toimitettu vesipullo joka päivä.
Mm. Livorno . Barcelona-Helsinki 10.15-15.05
Retket:
Matkan hintaan sisältyvät kiertoajelut Barcelonassa ja Roomassa, suomenkielinen opastus.
Ensimmäisenä päivänä lennon saapumisen jälkeen kiertoajelu Barcelonassa.
Alkaa lentokentältä ja päättyy satamaan noin kello 12.
Rooman retki kestää noin 7,5 tuntia ja sen aikana myös vapaata aikaa Roomassa.
Lounas sisältyy Rooman retken hintaan.
Hinnat, kun 2 henkilöä jakaa hytin: sisähytissä 2100 e/hlö, parvekehytissä 2420 e/hlö
1 hengen hytin lisämaksu sisähytissä 1050 e/hlö ja parvekehytissä 1350 e/hlö.
Hinta sisältää:
- Bussikuljetuksen Karviasta, Kihniöstä ja Parkanosta lentokentälle meno-paluu
Barcelona . Lisäksi suuri joukko erikoisravintoloita, joissa 10-25 dollarin lisämaksu. saapuminen Barcelonaan klo 5
Lennot, Finnair (sitoumuksetta):
16.9. Erikoisuutena nyt
aluksi tulee olemaan lohilammikko, joka saa vetensä
Vääräjoesta ja veden korkeus säännöstyy Kukkurakosken kalanviljelylaitoksen
padon mukaan. Hän jäi
vain 3 sentin päähän kulta
vieneestä Kristian Bäckistä.
Pituuskisan tulokset jäivät vaatimattomiksi, sillä
kukaan hyppääjistä ei ylittänyt 8 metriä. Tipit laivan henkilökunnalle sisältyvät myös risteilyn hintaan.
Molempia hyttiluokkia tarjolla rajallinen määrä.
Viihtyisät hytit.
Matka toteutuu jos lähtijöitä on vähintään 25.
Epic-aluksen hytit ovat erittäin moderneja ja viihtyisiä.
Kaikkien varusteluun kuuluu taulu-tv, suuri vaatekaappi, minibaari ja ilmastointi.
Sisähytit ovat kooltaan noin 13 m² ja parvekehytit noin 19 m².
Kaikissa hyteissä on kaksi sänkyä, jotka saa tarvittaessa yhdistettyä parivuoteeksi.. Pajulahden ennätys 810 syntyi heinäkuun
alussa. Napoli 7-19
19.9. buffet ja pari ala carte ravintolaa. Juha Multimäki, Juuso
Koivula, Janne Kankasisalo,
Jarkko Riihiniemi (614 g)
Y-S 28.7.1967
Pajulahdelle SM-hopeaa
YLÄ-SATAKUNTA
Karvialaissyntyinen,
Viipurin Urheilijoita edustava
Arttu Pajulahti saavutti pituushypyn SM-hopeaa viikonloppuna Seinäjoella pidetyissä Kalevan kisoissa.
Pajulahden parhaimman hypyn pituus oli 788. 9
Tiistaina 25. Jouni Herrala, Tatu
Herrala (768 g)
3. Kalastusrantaa tulee
olemaan toistasataa metriä.
Himokalastajille ja miksikä
ei myöskin harrastelijoille
on kirjolohta varattu loppumaton määrä.
VALMISTUI
Emilia Yläinen on valmistunut kauppatieteiden
maisteriksi International
Master?s Programme in Finance- koulutusohjelmasta
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Ylä-Satakunnan 85-juhlavuoden kunniaksi Läntisen Välimeren risteily
Norwegian Epic -risteilyaluksella 16.?23.9.2018
Risteilyn reitti:
16.9. Kalevan kisoissa hän
metsästi Lontoon MM-kiso-
jen tulosraja 815.
Pajulahti saattaa vielä
nousta kisakoneeseen ranking-tuloksensa perusteella.
Lontoon MM-kisat järjestetään 4.?13. 040 566 5364
Soita ja pyydä laajempi esite!
veloitetaan erikseen. päivä merellä
18.9. Hän
on hankkinut tätä varten
Vääräjoki-varresta yli 2 ha:n
suuruisen, maisemallisesti kauniin ja virkistysaluetarkoituksiin sopivan maaalueen. Livorno (Pisa/Firenze) 7-19
21.9. Lähtö Barcelonasta klo 18
17.9. Cannes (Nizza/Monaco) 8-18
22.9. Mallorca
- Finnairin lennot veroineen ja matkatavarat lennoilla
- Lentokenttäkuljetukset Barcelonassa
Upeita kaupunkeja, leppoisaa oleskelua laivalla, hyvää ruokaa ja vaivatonta lomailua!
- Kiertoajelun Barcelonassa ja Roomassa
Norwegian Epic on yksi maailman suurimmista ja monipuolisimmista risteilyaluksista.
- 7 yön risteilyn valitussa hyttiluokassa
Se aloitti liikennöinnin vuonna 2010 ja on pintaremontoitu 2015.
- Täysihoitoateriat, all inclusive juomapaketit, tipit, verot ja satamamaksut risteilyllä
Tilaa yli 4000 matkustajalle, 20 baaria, 20 erilaista ruokailuvaihtoehtoa, uima-altaita ja
- Lehden edustaja mukana matkalla
vesipuisto vesiliukumäkineen, keilaradat, kylpylä, kasino, kuntosali, teatteri?
Maksut:
Laivalla on viihdettä jokaiseen makuun - tai sitten voit vain levätä aurinkokannella
Vastuullinen matkanjärjestäjä: Kouvolan Matkatoimisto Oy
ja nauttia maisemista!
Kouvolan Matkatoimisto lähettää laskut ilmoittautuneille varauksen yhteydessä
Rento tunnelma
Ennakkomaksu 300 e/hlö maksetaan 2.10.2017 mennessä tai 7pv sisällä varauksen tekemisestä
Aluksella ei ole perinteisiä illalliskattauksia, vaan jokaisella on vapaus syödä, missä ja milloin haluaa.
(jos varaus tehdään 2.10.2017 jälkeen)
Ravintoloissa ei ole pukukoodia, joten tummat puvut ja iltapuvut voi jättää kotiin, jos haluaa.
Loppumaksu maksetaan 45 vrk ennen lähtöä
Ruuat ja juomat matkan hinnassa
Laivalla on 20 ravintolaa, joista matkan hintaan sisältyy muutama, mm. Hannu Jalosen tulosyritykset kuulantyönnössä kilpistyivät siihen, että hän on
joutunut tänä kesänä kilpailemaan kovin koleissa keleissä.
Myöskään Kihniö Urheilijoiden Sebastian Teikaria ei
nähty kisoissa, vaikka hänen
tänä kesänä heittämänsä Satakunnan ennätys 73,85 olisi
ollut kelpo tulos Seinäjoella.
Vääräjoen varsi saa
virkistysalueen
Kuten toisaalla lehdessämme olevassa ilmoituksessa mainitaan avataan ensi
sunnuntaina Ruhalammen
leirintä- ja virkistysalue
Parkanonjärvestä laskevan
Vääräjoen varrelle. Civitaveccia (Rooma) 6-19
20.9. joistain erikoisalkoholeista (kalliimmat konjakit, viinipullot?) ja erikoiskahveista baareissa Lisätietoa myös päätoimittaja-toimitusjohtaja Veli-Matti Heinisuolta p. Kuluton peruutus mahdollista 91 vrk ennen matkan alkamista (10 euron maksu)
Päivittäin vaihtuvat menut. Cannes . Suurimman yksit-
KUVIOT
täisen kuhan sai Jouni Herrala (786 g).
Tulokset (suluissa venekunnan yhteissaalis):
1. Varaukset:
Risteilyn hintaan kuuluu all inclusive, eli virvoitusjuomat, mehut, oluet, viinit laseittain, valikoidut Matkailupalvelu Eräpäivä Oy, Parkanontie 62, 39700 Parkano
p. Kuhakeisariksi halusi yhteensä 14 venekuntaa.
Mitan täyttäviä kuhia toi
punnitukseen 4 venekuntaa.
Suurimman yhteiskuhasaaliin nappasi venekunta Esa
Herrala. Avajaisjuhlallisuudet monipuolisella ohjelmalla on klo 13.
Paikkaseudullemme uuden vapaa-ajanviettoalueen
perustajana on kauppias Alpo Yli-Patola Poltilta. Joni Yli-Knuuttila, Susan Yli-Knuuttila (740 g)
4. heinäkuuta 2017
Kuhakeisarius ratkottiin
neljännen kerran
KIHNIÖ
Kihniön Kuhakeisari -kilpailu kisattiin jälleen Nerkoonjärvellä viime lauantaina.
Kyseessä oli neljäs kerta, kun
mittelö järjestettiin.
Kilpailuun sai tänä vuonna ottaa osaa kihniöläiset,
parkanolaiset ja Kihniössä
kesämökkiläiset. elokuuta.
Miesten kympillä Parkanon Urheilijoiden kasvatti,
Jyväskylän Kenttä-Urheilijoita edustava ikinuori Miika
Takala juoksi seitsemänneksi
kauden parhaallaan 31.43,34.
Takala joutui kisan jälkeen
Yleisradion erikoishaastatteluun ja esittelemään seuransa kylmävesiallasta, joka
auttaa juoksijan lihaksia palautumaan kisan jälkeen. Allas on tavallinen roskapönt-
tö, jossa Miika seisoi vyötäisiään myöten jääkylmässä
vedessä.
Parkanon Urheilijoilla ei
näissä Kalevan kisoissa ollut yhtään urheilijaa mukana
Mielenkiintoisessa paikassa olisi ollut katseltavaa
koko päiväksi.
Vaasassa on merenrantaaluetta 575 neliökilometriä.
Strömberg on suurin työnantaja, A. Tämä saaristo on Suomen ensimmäinen luonnonperintö Unescon maailman
perintölistalla.
Grönvikin lasitehdas oli
tärkeä Suomen lasiteollisuuden alkuaikoina.
Viimeinen opastuskoh-
Mustasaaren kirkko on taivaallisen kaunis.
teemme oli Vaasan kirkko, joka on vihitty käyttöön
1869. Taitavaa tanssia ja laulua, sanomana rakkautta ja mustasukkaisuutta. Vuonna 1860 C. heinäkuuta 2017
Kesäinen retki
kulttuurikaupunki Vaasaan
Puolipilvisellä säällä aloitti
Parkanon Seudun Hengitysyhdistyksen 40 hengen retki porukka perinteisen kesäretkensä. Kirkkoon mahtuu 900
henkeä. Saimme vieraaksemme Sirkka Nopan Vaasan
Seudun Hengitysyhdistyksestä sekä Maria Hellbergin
Visit Vaasan matkaopaspalvelusta. Info-tilaisuudessa saimme leivos-kahvin kera tietoa
hotellin toiminnasta 1970 ?
luvulta alkaen.
Illallisella
ikkunoista
avautui todella kaunis merinäköala. Vaasassa on ollut myös
harvinaisuus, tyttöjen kasarmi, jossa toimii nykyisin päiväkoti.
Vuonna 1852 Vaasassa oli
suuri tulipalo, jossa tuhoutui
suuri osa kaupungin puukorttelia. L. Yhä elinvoimaiset puut on istutettu 1850,
niiden muhkuraiset rungot
ovat ainutlaatuisia.
Mustasaaren kirkko on
taivaallisen kaunis. Touhukas hyörinä
Jouko Marttilan bussin ympärillä muuttui pian iloiseksi puheensorinaksi bussin sisällä.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kurikassa
Lounas-Kahvila Kropsussa.
Saimme maittavaa lohikeittoa ja tietenkin kropsu-pannukakkua. 10
Tiistaina 25. Saimme myös tutustua paikkakunnan käsityö - ja tuotemyymälään.
Tunnin kuluttua olimme
Vaasan Vaskiluodossa Hotelli Cumulus Resort Tropiclandian pihassa. Raippaluodon
sillalla on pituutta 1 045 metriä.. Sisustus
on kustavilaista, valkoista ja
paljon kultauksia. Sadeviitat
tai -takit päälle ja urheasti istumaan tuolille. Neljän tunnin opastettu kiertoajelu oli uskomatonta historian havinaa sekä
silmille että korville.
Vaskiluodossa oleva huvipuisto Vasalandia on suljettu 2016. Mustasaaressa on ollut lainakirjasto jo
1790 alkaen, ehkä Suomen
ensimmäinen.
Mustasaaressa
oleva
Strömsö on ollut vanhanpojan omistama kahdeksan
huoneen huvila, jonka kaupunki osti vuonna 2000. Illalla kauniissa
säässä vielä pieni iltakävely.
Viimeisen retkipäivän aamu valkeni pilvipoutaisena.
Runsas aamupala nautittiin,
laukku pakattiin. Ei ollut
osattu aavistaa, että vangit
osaavat uida. J. Siellä on tehty 15 vuotta TV-lähetyksiä, jotka jatkuvat edelleen. Hotellin johtaja
Markus Paulin meitä jo odotteli. A.
Setterberg suunnitteli uuden
Vaasan kaavan ja siihen ainakin viisi leveää puistokatua
estämään tulen etenemistä.
Siksi Vaasa on kaunis ja vihreä kaupunki.
100-vuotiaan
Suomen
kunniaksi on istutettu upeita
sinivalkoisia kukkia ympäri
kaupunkia, nämä ihastuttivat matkalaisia paljon.
Kiertelimme
kaunista
kaupunkia osa osalta kohteenamme kolme kirkkoa.
Pyhän Marian kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja uudistettu 1700 ristikirkoksi, jo-
Strömsössä retkeläiset olisivat viettäneet vaikka koko päivän.
ka nyt on raunioina ja odottaa korjausta. Jälleen monipuolinen
illallinen erinomaisine herkkuineen. Tänne tulemme muutaman vuoden
kuluttua uudelleen.
Kotimatkalla pysähdyimme vielä Juustoportissa.
Kahvi ja juustoherkku lakkahillolla meitä jo odottivat.
Ruokamyymälässä viivähdimme, ja alennusmyyntipöydät katsastimme.
Matka oli erityinen kulttuurielämys, ensi kesän matkaakin jo vähän suunnittelimme. Alttaritaulun Paimenten kumarrus on maalannut Albert Edelfelt. Suomessa on paljon
kauniita retkikohteita, nautitaan niistä Suomi 100 merkeissä.
Muistiinpanot matkasta
kokosivat:
Tuulikki Pienimäki
Marjatta Rintala
Matka taittui myös Suomen pisimmällä sillalla. Vankila toimii
nykyisin huonekaluverstaana. Myöhemmin kello lähenteli 19, kun vettä satoi ja ukkosti, ja kesäteatteriesitys hotellin terassipihalla oli alkamassa. Runeberg
kävi siellä triviaalikoulua 7
vuotta.
Mustasaaren kirkolle ajaessamme ihailimme matkalla Korsholman linnan lehmuskujaa. Kaunista katseltavaa, loppuillasta aurinko paistoi, oli
kaunis kesäilta.
Toisen retkipäivän aamu
alkoi laadukkaalla aamiaisella. Aalto on suunnitellut
työntekijöiden omakotitalot.
Matkamme jatkui Raippaluotoon Suomen pisimmän sillan kautta, jolla on pituutta on 1 045 metriä.
Maisemakahvila Bernyssä nautimme sämpyläkahvit ja ihailimme merimaisemaa. Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppi esitti Grease-nuorisomusikaalin
1950-luvulta. Ei enää kannattanut, etsivät uutta yrittäjää ja
käyttötarkoitusta.
Vaasassa oli myös vankila veden äärellä, josta vangit
karkasivat uimalla. Ei ole
missään ollut näin kaunista,
pyhää valoa säteilevää alttaritaulua kuin tämä, oli yhden
retkeläisen kommentti.
Kirkossa osallistuimme
illalla ilmaiseen konserttiin
jossa esiintyivät, Laura Lammi (oboe) ja Anton Ylikallio
(piano).
Maria-oppaalle muistoksi Parkanosta annoimme
taulun, jonka on maalannut
parkanolainen taiteilija Toini
Kosola.
Hotellin kylpyläosastolla kutsuivat saunat ja uintialtaat
Lähtöpaikka kerrotaan
ilmoittautumisen yhteydessä.
Ohjelma: Lounas Juhlatalo
Puumilassa, tutustuminen
Puumilassa olevaan näyttelyyn, käynti Käskyvuorella,
jonka jälkeen siirrymme Kihniön kesäteatteriin seuraamaan
Keihäsmatkat -esitystä. ??????????. Cheddarjuustoviipaleen voi laittaa pinnalle
paiston loppuvaiheessa. ??????. Puh. ??kaan omia kuviasi. Ilmoittautumiset 1/2
tuntia aikaisemmin. klo 18
(johtokunta klo 16.30). Hirvi- ja peurajahtiin aikovien osallistuttava harjoituksiin.
Sihteeri
Kovesjoen Erämiehet ry:n kesäkokous
sunnuntaina
13.8.2017 klo 17.30
seuran majalla. Jahtipäällikkö
Valokuvakatselmus
Puumilan juhlatalossa
Tiistaina 1.8.2017 klo 18.00. Matulantie 11 Parkano. s??. klo 10?12, 17.9.
klo 12?14. ja Leppäkosken Sähkön
050 565 8976.
osakkeita, tarjoa. Peruselementtien sämpylän, pihvin
ja juuston ohella väliin voi
koota salaattia, pekonia, majoneesia, maustekurkkua, tomaattia, punasipulia ja cheddarjuustoa.
Perinteisten lisukkeiden
lisäksi voi kokeilla myös eksoottisia lisukkeita, kuten
hummusta tai punakaali- ja
coleslaw-salaattia, grillattua
parsaa tai tzatzikia broilerpihvin kanssa.
Pihvitaikinaan
vain suolaa ja pippuria
Hampurilaisen peruspilari
on jauhelihapihvi. Ilmoittautuminen ke 26.7. 050 570 2382.. Sarjakilpailut
urheilukentällä to
27.7. klo
14?16, 9.9. 11
Tiistaina 25. Kahvitarjoilu. T YS N. Se saa
olla keskeltä hieman reunoja ohuempi, sillä grillatessa
Lisää sokeri, suola ja
kananmunat.
Sekoita joukkoon jauhot.
Lisää lopuksi voinokareet samalla vaiavaten
taikinaa. mennessä puh. Johtokunta kokoontuu samassa paikassa klo 16.00.
Johtokunta
Kesäkokouksen jälkeen
kootaan syksyn hirviporukka.
Osallistuminen välttämätön.
Huom! Kerätään myös osallistumismaksu. klo 18.30. Käsitellään
kesäkokoukselle kuuluvat asiat. T ja P 6?9
100 m ja kuula, T ja P 10?16
korkeus ja kiekko.
Marjasuon Metsästysseura. heinäkuuta. ?????????. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet!
Kihniö-Seura ry
Parkanon kaupunki
ILMOITUS
Destia Oy suorittaa Parkanon kaupungin toimeksiannosta maastomittaus- ja pohjatutkimustöitä Aureentiellä Viinikan sillan alueella.
Lisätietoja saa tarvittaessa Destia Oy:ltä
Pekka Koivulalta 040 742 0470 tai
Kimmo Julkulta 040 767 4989
ja viikolla 30 Parkanon kaupungilta
Pekka Mikkolalta 044 786 5631.
Tekninen lautakunta
K I E R R Ä. Oikaisu:
Kesäkokous vanhalla
majalla aiemmin ilmoitetusta poiketen torstaina
3.8.2017 klo 19 alkaen.
ostetaan
Vuokrataan RT 3 h + k + IPP:n puhelinosakekirjoja
ph + s Parkano Pentti. Puh. 03 448 2204, 0400 123 256
ma?to 9?17, pe 9?18, la 9?14
Käynti kirkon oikealta puolelta hiekkatietä, ja olet perilllä!
Perushampurilaisen täytteenä jauhelihapihvi, pekonisiivu, juusto ja vihanneksia.
Itse tehty hampurilainen on
muodikas grilliherkku
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Sateinen kesä ei estä grillaamista. Silloin
pihvistä tulee mehevä.
Lisää jauhelihaan vain
suolaa ja pippuria. Koleana kesänä itse
tehty hampurilainen on grillimurkinaa parhaasta päästä.
Hampurilainen on nykyään
myös salonkikelpoista gourmet-ruokaa.
Hampurilaisen täytteen
voi jokainen koota mielensä mukaiseksi. Tervetuloa sotainvalidit puolisoineen, leski- ja tukijäsenet. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Hirvi- ja peurajahtiin ilmoittautuminen kokouksessa tai kokoukseen mennessä tekstiviestillä jahtipäällikölle (040
553 7779). Puh. 050
555 7274.
Vuokrataan
RT-kaksio
Parkanon Viinikassa. Vauvan syntymämitat olivat 4 080 grammaa ja
52 senttiä. 44 381
sekalaiset
KihU. 040 532 0789
eläkeläistoimintaa
Parkanon Seudun
Sotainvalidit tekevät
retken Kihniön Sotainvalidien luokse to
27.7. Puh.
0400 636 777.
myydään
Hyvällä paikalla mummonmökki puustoisella
tontilla, korjaten tai purkaen. 40 m2
Parkanon keskustasta.
Puh. ?. U R K K A
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. Lähtö Parkanosta klo
13.45. Ammuntaharjoitukset: 6.8. klo 12?14, 2.9. 040 779 4229.
Kuivasjärven Eränkävijöiden kesäkokous Pitkäjärven majalla su 6.8. Hyvä pihvi saa olla pelkkää lihaa.
Muotoile jauheliha hieman sämpylää suuremmaksi litteäksi pihviksi. Burger-
Briossitaikina
2 dl maitoa
50 g hiivaa
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
4 kananmunaa
8 dl vehnäjauhoja
2 dl puolikarkeita spelttijauhoja tai grahamjauhoja
200 g huoneenlämpöistä
voita
Voiteluun kananmunankeltuainen seesaminsiemeniä.
Mehevä
briossisämpylä
Liuota hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon.
on hieman sulanut.
Huom! Sämpylöillekin
voi paahtaa kauniin pinnan
grillissä.
seuratoimintaa
Muotoilu on vähän hankalaa, mutta pihvi pysyy hyvin kasassa
ilman sidosaineita.
pihviin sopii rasvainen naudanliha (10?17 %). Isosiskoja on kaksi, 7-vuotias Essi ja 3-vuotias Iina.
PARKANON KEHRÄÄMÖ 70 v
JUHLIMME PE ja LA 28.?29.7.
Tervetuloa!
Katso lisää torstain lehdestä.
PARKANON KEHRÄÄMÖ
Kuttikallionkuja 6, 39700 Parkano
Puh. Ripottele pinnalle
seesaminsiemeniä.
Paista 225 asteessa
uunin keskitasossa noin
10 minuuttia.
pihvi pullistuu keskeltä ja
pienenee halkaisijaltaan.
Grillaa kuumassa grillissä 2?3 minuuttia kummaltakin puolelta. heinäkuuta 2017
VAUVAT
Anna Kiviholmalle ja Juha
Suojärvelle Parkanoon syntyi tytär Taysissa 12. ???. Esillä kihniöläisiä valokuvia.
d??????????. Kokoa hampurilainen, kun se
vuokrattavana
1 h + kk, n. Vaivaa taikinaa 5
minuuttia.
Peitä kulho kelmulla ja
nosta kylmään vähintään
tunniksi tai yön yli.
Vaivaa taikina työpöydällä kimmoisaksi ja leivo
pyöreitä hampurilaissämpylöitä (noin 20 kpl).
Anna kohota tunnin ajan.
Voitele briossit keltuaisella
03 441 100
jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 10-20
KESKIVIIKKONA
TAPOLAN KUUMA
MUSTAMAKKARA
5
Meillä voi myös veikata
99
KG. Silloin rakennettiin neuvola- ja
vuodeosastosiipi. Silloin on
hyvä tietää jo etukäteen, onko asialla poliittisten päättäjien tuki. Rakennus
on sen jälkeen ehtinyt tulla Kyöstille tutuksi moneen
kertaan erilaisissa saneera-
?
Kustannustehokkuutta haettaessa nousee säännöllisesti
esiin vesilaitoksen yhtiöittäminen Ikaalisten mallin mukaan. Samoin sisäilmaongelmista päästään. 12
Tiistaina 25. Teknillisestä
opistosta valmistumisen jälkeen ensimmäinen työnantaja oli Parkanon ja Kihniön
kansanterveystyön kuntainliitto ja ensimmäinen työmaa
Parkanon terveyskeskuksen
laajennustyön valvonta. Jarmo Kyöstin mukaan toimikunta on
täyttänyt tehtävänsä hyvin.
Olennaista on, että se saadaan myös koolle heti kun
tarvitaan.
. Kun luottamushenkilöiden kanta on alustavasti tiedossa, se vapauttaa viranhaltijan hoitamaan omaa tehtäväänsä, hän sanoo.
Maankäyttötoimikunnassa sovittu linja on pitänyt
yleensä loppuun asti.
. Järjestelmä ei toiminut
itsestään. Uusi vedenottamo
pitää rakentaa, joskin se on
vasta vuosien päässä. Sitä siipeä ei kuitenkaan
ole tarvinnut remontoida,
paitsi nyt, kun vuodeosasto
poistettiin kokonaan, hän toteaa.
Kyösti ehti olla hetken
myös kaupungin palveluksessa ennen kuin siirtyi rakennusliike Erkki Huhdanpäälle
työmaamestariksi.
Hän oli mukana saneeraa-
massa Jämijärven kirkkoa
ja rakentamassa Ikaalisissa
Ikatan ensimmäistä vaihetta.
Kolmen vuoden pestin viimeisiä töitä oli laitesuojan rakentaminen Parkanoon. Tutkimukset Latikassa ovat vasta
käynnistymässä.
Vesilaitos kyllä tuottaa rahaa, mutta ei tarpeeksi investointien maksamiseen. Isoin pelko on, että vedenkäyttäjien kustannukset nousisivat merkittävästi. Verkoston laajentaminen on korvannut sen, mitä väkiluvun
lasku on vienyt.
Jarmo Kyösti tarjoaa syntymäpäiväkahvit kaupungintalossa perjantaina 4. elokuuta.
Kaikki
on tullut
nähtyä,
mitä tekniseen sektoriin
kuuluu.?
us- ja laajennustöissä.
. Tässä suhteessa
hänellä ei ole moittimista,
päättäjät saavat päätöksiä aikaan.
Tekninen johtaja valmistelee asioita kaavoituslautakunnan ja teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. Parkano ulkoisti aikanaan liikenneväylien hoidon
eli katujen hiekoittamisen,
suolauksen ja lanauksen.
Kahden kauden jälkeen käytännöstä luovuttiin ja kaupunki osti oman traktorin.
. 1987
Jarmo Kyösti siirtyi kaupungin talonrakennusmestariksi
ja seuraavat työmaat olivat
Keskustan koulu ja Rauhalan palvelukeskus.
Silloinkaan hänestä ei
tullut pysyvästi kaupungin
miestä, vaan 1990-luvun lopulla kului pari vuotta ikaalislaisella Maanrakennus Jokisella pääasiassa vesi- ja
viemärilaitosten saneeraustöissä. Kuntalaisilta tuli
erittäin paljon palautetta katujen hoidosta, Jarmo Kyösti
muistelee.
Yksi merkittävä ulkoistus
tekniseen toimeen tulee joka
tapauksessa, kun uusi koulukampus valmistuu. Enää ei tekijöitä voi vähentää tai sitten pitää tehtäviä ulkoistaa, Kyösti sanoo.
Kokemukset ulkoistamisesta eivät aina kannusta siihen. heinäkuuta 2017
Virkamies pärjää, kun poliitikot
pystyvät päättämään
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
näkyy veden hinnassa
Virkamiehen työtä helpottaa,
kun poliittiset päättäjät tietävät mitä tahtovat, sanoo Parkanon tekninen johtaja Jarmo Kyösti. Elinkaarimallissa
on
kaikki tulevat työt otettu
huomioon.
60-VUOTIAS
Jarmo Kyösti
syntyi ja asuu Lapinnevalla
yo Parkanon lukio 1976
rakennusinsinööri
Tampereen teknillinen
oppilaitos 1979
Parkanon tekninen johtaja vuodesta 2001
perhe: vaimo, 2 lasta, 2
lastenlasta
harrastukset: metsästys ja kalastus
syntymäpäivävastaanotto kaupungintalossa 4.8. Vielä meni hetki yksityisyrittäjänä, kunnes Jarmo Kyösti valittiin Parkanon tekniseksi johtajaksi elokuussa 2001.
. Muistan vain yhden asian, jossa kävi toisin. Laskutettavan
veden
määrä pysyy aika lailla samana vuodesta toiseen. Ainakin silloin pohdittaisiin huomattavasti tarkemmin vesijohtojen vetämistä
kylille.
Vesilaitoksen perusongelma on, että asiakkaita on
vähän, mutta verkosto laaja ja se vaatii jatkuvaa kunnostusta. Se oli,
kun taksiautoilijat halusivat
siirtää asemansa kaupungintalon eteen infokioskiin.
Kaupunginhallitus olikin
toista mieltä, Kyösti kertoo.
Terveyskeskus oli
ensimmäinen työmaa
Jarmo Kyösti on toiminut
teknisen puolen tehtävissä
sekä kunnan että yksityisten
palkkalistoilla. Hän arvioi koko valtakuntaa vaivaavien sisäilma- ja kosteusongelmien johtuvan pitkälti
siitä, että rakennusten välttämättömiä remontteja on lykätty ja korjausvelan on annettu kasvaa.
. Ei kannata käyttää
aikaa sellaisen hankkeen valmisteluun, jolla ei ole menestymisen mahdollisuuksia.
Tätä tunnustelua varten
kaupunginhallituksen alaisuudessa on toiminut maankäyttötoimikunta, jossa ovat
edustettuina kaikki valtuustoryhmät. Sitä taloa
eivät hoida kaupungin vaan
Lemminkäisen miehet ja naiset.
Jarmo Kyösti uskoo, että elinkaarimallilla saadaan
selvästi parempi koulu kuin
vanhoja korjaamalla olisi ikinä saatu. Kaikki on tullut nähtyä,
mitä tekniseen sektoriin kuuluu.
Töiden ulkoistaminen
ei ole helppoa
Teknisen toimen henkilökunta on vähentynyt vuosituhannen alusta, vaikka ottaa huomioon, että sen alaisuuteen siirrettiin kaikki
kiinteistöjenhoitajat ja siivoojat kymmenen vuotta sitten.
. Kyösti toteaa, että sitä
on selvitetty ainakin 2 kertaa ja aina on päädytty pysymään nykyisessä järjestelyssä.
. Jarmo
Kyöstin mukaan Parkanon
vesimaksut eivät ole halvat,
mutta eivät valtakunnan kalleimmatkaan.
. kello 14?17.
Väkiluvun lasku
Kesäkaupan MAISTAA
TARJOUKSET VOIMASSA TI-KE 25.-26.7.
ELLEI TOISIN MAINITA
KARINIEMEN
KANANPOJAN OHUEN
OHUET FILEEPIHVIT
HK
VILJAPORSAAN FILEEPIHVIT
400-500 G (9,98-12,48/KG)
LIME-KORIANTERI,
MAUSTAMATON JA HUNAJA
4
99
RS
Ilman korttia 6,19 rs (12,38-15,48/kg)
530-640 G (9,29-11,23/KG)
UUTUUS TERVASAVU 530 G
VAIN K-RUOKAKAUPOISTA
PLUSSA-KORTILLA
-19%
5
95
RS
ATRIA
SISÄFILEVARRAS
400 G (9,98/KG)
HUNAJAMARINOITU
3
99
Tavallista
Tav
T
vallli
lista parempi
parempi ruokakauppa
ruokakauppa
PARKANO
RS
Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh