Pilvipeite voi rakoilla lähinnä Lapin
länsiosassa sekä Oulun seudulla. Sivu 6.
?
Päätin viimein luopua espressokeittimestäni, jonka osista osa on ollut
vuosien ajan hukan teillä. Heikkoja lumikuuroja voi esiintyä niin idässä kuin pohjoisessakin.
Länsirannikolla pilvipeite voi repeillä. Parkanon Kiekon
edustusjoukkueen
kausi on ottelua vaille
pelattu. Päivälämpötila on
+1...+4, Koillismaalla ja Lapissa nollan vaiheilla.
Tänään
Huomenna
Sunnuntai
+2
+3
+2
+3
Suomi huomenna
Lauantai
Sää jatkuu pääosin pilvipoutaisena. alv 24%
Mitä tänään
kehutaan?
Sivut 4?5
Tuosta kulki Kustaa
Kakut
kilpasilla.
Sivu 10
Rakkaus
toi
Kihniöön.
Sivu 11
Heikki Lammi, Juha Viljakka, Risto Maja ja Olavi Kandolin ovat Kyrönkankaan talvitien vietåvinä kuin Leena Perälä ikään. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Lämpötilat laskevat hieman.
Katsaus lähipäivien säähän
Lauantain kuluessa Suomen yli itään liikkuu vähäisiä lumisateita. Sunnuntaina on lounaistuulista ja pilvistä, Etelä-Lappiin leviää lumisadealue.
Suuressa osassa maata ollaan päivisin asteen pari suojan puolella.
+2
+2
+3
Parkano
Parkano
+4
Parkano
Parkano. Vempain tuli lahjana kirjakerhoon liittymisestä
joskus 1990-luvun alkuvuosina. Sää jatkuu laajoilla alueilla pilvipoutaisena,
todennäköisimmin pilvipeite rakoilee länsirannikolla. HELMIKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 15 / 83. Lapissa satelee paikoin vähän lunta. Samalla vuosikymmenellä sitä on viimeksi
myös käytetty.. sis. Sivu 14
TORSTAINA 26. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Kosteaa ja lauhaa ilmaa virtaa lounaasta Suomeen
klo 19 vanhassa
pappilassa.
Naisten raamattupiiri to
5.3. klo 18 vanhassa pappilassa.
RAUHANYHDISTYS
Su 1.3. 2
Torstaina 26. Lauletaan virsiä,
Vapaaehtoinen maksu.
Kinkereitä: Jokikylän to vanhoja koululauluja ym.
5.3. Vaatimusten
esittämisen sijasta olemme Jumalan edessä avun
pyytäjiä. klo 18 kirkkokuoron
harjoitukset.
Pe 6.3. Ortodoksinen uskonto leimaa venäläistä hen-
genelämää, ja myös kansanlaulut on laulettu á cappella,
ilman säestystä, koska kirkko kielsi soittimet. Tietenkin kuoro esitti
pari-kolme laulua suomeksikin, mm. Vanhan testamentin lukukappaleessa kerrotaan Jaakobista, joka joutui
kamppailemaan Jumalan
kanssa. Enkeliäänisiä poikasopraanoita esiteltiin kaksi. Siunaaminen ei
siis merkitse kaiken hyväksymistä, vaan siihen kuuluu
asettuminen kasvokkain Jumalan kanssa ja hänen tahtoonsa suostuminen.
Mitään vaatimuksia ei
voinut esittää myöskään se
kanaanilainen nainen, josta
eräs ensi sunnuntain evankeliuminkohta kertoo. Tarjoilua ja
Kompsi.
päätösseurat. Ilmeisesti tällä ei ole mitään
tekemista romantiikan ajan
säveltäjän Mihail Glinkan
kanssa. Niinä
kertoina elämässäni, jolloin
olen saanut kuunnella hyvin harjoitetun poikakuoron
laulua, sen lähimmäksi vertauskuvaksi on löytynyt enkelten kuoro . Olisi
varmaan suuria sopeutumisvaikeuksia, jos vaikkapa elintarvikkeiden myyntiä
jouduttaisiin jonkun kriisitilanteen takia rajoittamaan.
Myös yhteiskunnan jäsenille
kuuluvat oikeudet ovat laajat, ja niiden toteutumisesta
voi esittää vaatimuksia.
Jumalan edessä tilanteemme on kuitenkin toisenlainen. Ja Raamatus-
sa on lupaus: Jokainen, joka
huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu (Room. muuan
pikkupojista kohotti pyöreät
lapsenkasvonsa laulaessaan
ylös kuin myötäillen liturgisen rukouksen sanoja. ti 10.3. klo 18 raamattupiiri,
Iltaruskon kerhohuone.
Tervetuloa.
Järj. Ihmisajatuksissa oikeus Jumalan armoonkin voi muuttua kuin
itsestäänselvyydeksi.
Ensi sunnuntain sanoma näyttää tilanteemme oikeassa valossa. Kihniönkylän Erämajalla
alkaen n. Laulujen hienonhienot diminuendot vaihtelivat mahtavan
forten kanssa, alukkeet ja
lopetukset ovat kellontarkkoja.
Tampereen ohjelmassa oli
Rauni Virtanen
Glinkan poikakuoron konsertti Tampere-talon pienessä
salissa 17.2.
seurakunnat
KARVIA
Kuollut:
Taimi-Tellervo
Arola 66 v., Mervi Kristiina
Pentinmäki 52 v.
To 26.2. sellaiseksi sen
voisi kuvitella, jos kuoron jäsenet kaikki ovat vielä ?sopraanoiässä?. Hän
vain kulki Jeesuksen jäljessä
apua pyytäen eikä hellittänyt, vaikka ei ensin saanut
pyytämäänsä vastausta.
Hän tyytyi vähään: muruseen lapsille kuuluvasta leivästä.
Avun viipyminen on uskon koetusta, joka kasvattaa
odottamaan kärsivällisesti.
Kanaanilainen nainen saikin kuulla Jeesuksen sanat:
Suuri on sinun uskosi (Matt.
15:28).
Lapsille kuuluva leipä tarkoittaa oikeutta Jumalan
lupauksiin ja osallisuutta
hänen armoonsa. klo 15. klo
KIHNIÖ
Kuollut: Eevi Irene Tallila 18.
Perhekerho ke 4.3. Kihniön srk:sta.
Kastettu: Eeli
Juhani muuta liikuntaa omaan tahtiin, savusauna. Selvää on, että kuoron harjoittelua ja koko elämäntapaa leimaa ankara kurinalaisuus.
Elämä on laulua . Tämähän on tuttua Puna-armeijan
kuoron esityksistäkin.
T?aikovskin ja Rahmaninovin kirkollisia sävellyksiä, ja
ainakin yksi sävelestä päätellen venäläinen kansanlaulu. klo 10, s
Perhekerhon
4.3.
kuvaus
Myyryläinen, k Salomaa.
Hiljaisuuden viljely -ryhmä ma 2.3. Hiihtoa tai
mol. VapaaehtoiEhtoollisjumalanpalvelus su 1.3. Vapaaseurakunta
Mauri Pihlajamaa
Kihniön ev.lut. klo 10
seurakuntatalolla.
Kirkkokuoro ke 4.3. klo 13.30 seurat
ry:llä.
Ke 4.3. Naistenpiirin vieraita Honkajoelta,
puhujana Hanna-Maija Purho.
To 5.3. klo 15. helmikuuta 2015
Rakas puoliso ja isäni
SUNNUNTAIKSI
Kalevi Jouko
HAUSKAMAA
Apua pyytävä usko
18.3.1950 Karvia
25.1.2015 Parkano
Sinut kohtasin päivänä nuoruuden,
elin kanssasi kauneimman rakkauden.
Olit kaikkeni, onneni, haaveeni mulle,
siksi kiitoksen kauneimman suon sulle.
Paula
Kiittäen ja kaivaten
Pia
sisarukset perheineen
puolison sisarukset perheineen
kummilapset
sukulaiset ja ystävät
Siellä missä nyt olet,
kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein puhaltaa.
Lepää tuoksussa kukkien,
lepää laulussa lintujen.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Sydämellinen kiitos kaikille osanotosta suuressa surussamme.
Kiitos Parkanon tk:n vuodeosastolle Kalevin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Reino
HEINONEN
Kohonneen elintason myötä
olemme tottuneet pitämään
monia asioita itsestään selvästi voimassa olevina. Maa on niin kaunis
-virren, lausuen suomea lähes ilman minkäänlaista aksenttia. klo 15 srk-talolla.
Viisikielinen-musiikilliset
lähetysseurat to 5.3. 2.2015 Kankaanpään tk
Et pyytänyt Luojalta päiviä lisää,
vaan hiljaa kutsuit Taivaan Isää.
Ota Isä syliisi, taivaaseen kanna,
hellyydellä peittele ja levätä anna.
On paikkasi tyhjä, on surumme syvä,
mutt´ tiedämme, siellä sinun olla on hyvä.
Rakkaudella muistaen
Elli
Esko
Armi ja Pekka
Ville
Antti, Mira ja Jimi
Helena ja Mikko
Sanna
Vesa ja Reetta
Tero ja Sanna
Mirja ja Jari
Pasi
Janne
Viljo-veli
ystävät
Isämme toivetta kunnioittaen, siunaus toimitettu
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille ja
isän hoitoon osallistuneille.
Pyhän
kosketus
Liioitteleeko otsake. seurakunta
Pelastusarmeija
Perjantaina klo 18.00 KATULÄHETYS, kahvitarjoilu
ja ruokajakelu.
Tervetuloa!
Kerubiveisuja ja
rukouksia
Glinkan kuoron vanhimmat
laulajat olivat 18-vuotiaita; etualalla seisoi pari riviä
noin 9-vuotiaita, myös heillä musta puku, valkea paita,
musta rusetti leuan alla. Siinä on se lasten
leipä, josta jokainen saa ottaa
osansa täysivaltaisena perillisenä.
Kun nyt Venäjä-Suomiseura sponsorien tuella järjesti helmikuussa Glinkan
kuoro-opistosta 32-jäsenisen ryhmän Suomeen kahdeksalle eri paikkakunnalle
esiintymään, oli uhmattava
hankia ja jäitä ja lähdettävä
matkaan.
Miksi kuoron ja opiston
nimessä esiintyy Glinka. . klo 15.30 partio.
Diakoniatoimisto suljettu
9.3.?20.3.
Päiväkerhot: Talvilomaviikko kaikissa kerhoissa,
viikko 9.
Valokuvaukset kerhoissa
viikolla 10 kerhoista annetun
aikataulun mukaan.
ke sin klo 18 seurakuntatalolla.
Pyhäkoulu su 1.3. klo 13.30.
Ikäihmisten kerho ti 3.3.
PARKANO
klo 12 seurakuntatalolla. Oikeus
tähän on meidänkin suurin
ja tärkein kysymyksemme,
sillä siinä ratkeaa koko iäisyytemme. klo 19 seurat ry:llä.. niin, ylimaalliselta.
Lämmin kiitos
Mauri Heinosen
muistoa kunnioittaneille ja osanotosta suruumme.
Omaiset
`kouluruokailut
PARKANO
Ma: makaronilaatikko, ti: kanakasviskeitto, ke: lohikiusaus,
to: riistakäristys, pe: makkarakeitto.
KIHNIÖ
Ma: italianpata, salaatti, ti: currykala, perunamuusi, salaatti, ke: maksapihvit/kasvispihvit, perunat, kastike, salaatti, to: spagetti, jauhelihakastike, salaatti, pe: lihapata, perunat, salaatti.
KARVIA
Ma: makkarakastike, perunat, salaatti, ti: jauhemaksapihvit,
perunasose, salaatti, ke: kalaruoka, perunat, salaatti, to:
lihamureke, perunat, salaatti, pe: kanakeitto, ruisleipä,
leikkele.
hengellisiä tilaisuuksia
Karviassa
To 5.3. Kirkkokahvit srk-talolla, Naiskuoro, Tauno Wrang.
Ti 3.3. Jeesus on kuitenkin tuonut sen
osallisuuden, josta ei tarvitse jäädä ulkopuoliseksi.
Jeesuksen veren kautta on
pääsy taivaallisen Isän luo.
Jo nyt on oikeus elää tästä
armosta. Ruokailumahdollisuus
jumalanpalveluksen jälkeen. lutunti. Vain venäjänkielisille tunnusomaisesti vaikea yäänne hiukkasen muuntui?
Kuoroa taitavasti ja lämminhenkisesti johtanut Vladimir Begletsov vetäytyi
vaatimattomasti sivuun yleisön antaessa myrskyisät aplodit kuorolle ja solisteille.
KONSERTTI
14.12.1929 Inkerinmaa
11. Ne korvattiin sointuvalla äänissä
laulamisella, jossa syvä basso vuorottelee heleän tenorin ja kuoron kanssa. klo 19
vanhassa pappilassa.
Rovastikunnallinen
miesten hiihto-/ulkoilupäivä Kihniön erämajalla su
8.3. Siinä taistelussa hän
kuitenkin sanoi: En päästä
sinua, ellet siunaa minua (1
Moos. Opistolla kuoroineen on näet yli 500-vuotiset
juuret; se on ollut olemassa
jo ennen nykyisen kotikaupunkinsa Pietarin perustamista, Iivana Julman aikaan.
Näköjään kuoron ohjelmisto on aina perustunut
ortodoksikirkon liturgisiin
lauluihin. klo 18 miesten ja
naistenpiirit srk-talolla. klo 18 seurakuntatalolla. 32:27).
Jaakob sai pyytämänsä
siunauksen, mutta se merkitsi samalla todellista Jumalan kohtaamista, joka
vaikutti elämään. klo 10
s. Mirja Kallio, Yli-Antola.
Eläkeliiton kirkkopyhä. RovastikunnalHedman 89 v.
Vihitty: Rauno Olavi Toivo- linen miesten hiihtopäivä su
nen ja Sirpa Helena Sivula, 8.3. klo 18 kirkkokuoron harjoitukset.
Su 1.3. Pietarilaisen Glinkan kuoroopiston 32 laulajan esitykset
kiertueen Tampereen-vierailulla vaativat etsimään äärimmäistä ilmaisua. Meno omin kyydein, kysy kimppakyytejä,
ilmoittautuminen
virastoon
040 804 9650.
Kirkkokuoron vuosikokous to 12.3. Vaikka yhteiskunnan palvelut ja
huolenpito ovat kehittyneet,
niin eri syistä voi jäädä kuin
kaiken ulkopuolelle. Poikasopraano
helisee parhaimmillaan metallisesti, hopeansävyisenä
ja kuulostaa . seurakuntatalolla.
Tulossa: . 10:13).
Mitään rajoitusta ei siinä
aseteta, vaan avataan perintöoikeus iäiseen elämään.
Nykyään on aiheellisesti huolta syrjäytymisestä
ja osattomuudesta. VieKuollut: Ellen Amanda
railijana lausuja Aila Järviro- Leino 98 v., Kalevi Jouko
va Parkanosta.
Hauskamaa 64 v.
Raamattupiiri maanantaiMessu su 1.3. klo 18 Aarne Rajalalla, Kahviraha YhteisvastuukeräTerveys- ja palvelukeskuk- ykselle.
sessa ke 4.3. Tosin siinäkin kovin
mielellämme esittäisimme
omat vaatimuksemme ja
tahtoisimme niiden ilman
muuta toteutuvan. Sen merkkinä annettiin myös uusi
nimi: Israel. Tunnelmaa voi kuvata ainoastaan sanalla harras.
Tietenkin kuoron solistit esiteltiin erikseen; muuan heistä oli kenties burjaatti, hentokasvuinen, mutta mahtavalla bassoäänellä
siunattu. klo 10 seurakunta- nen kahviraha.
?Yhteislaulutilaisuus ?Lautalolla. Jos emme tästä
armosta elä, olemme ulkonaisen hyvinvoinninkin
keskellä iäisyyden edessä
köyhinä.
Elämän vastoinkäymiset
voivat olla Jumalan puhuttelua, joka ohjaa meitäkin
Jeesuksen eteen, pyytämään
hänen apuaan. klo 10 messu kirkossa. Yli-Knuuttila 91 v., Sigrid
Rebekka Kaarina Lahtinen s
. Lasten musikaalissa pääpaino on kuitenkin hänen ronskissa luonnonläheisyydessään, Virtanen kertoo.
Matti Paavilaisen esittämä Parkanon parooni kertoi lapsille, että puuta kyllä oli, että päälle kaatui. Aihe kiinnosti, laulun ja soiton lomaan sijoitettu teksti piti otteessaan
ja esityksen taiteilijat olivat
lapsia ja nuoria. Sen näki viime viikolla kaikki Parkanon 250
varhaiskasvatuksen piirissä
olevaa alle kouluikäistä lasta.
Nuori yleisö ei
hievahtanutkaan
Yleisö seurasi vajaan puoli
tuntia kestänyttä musikaalia
hievahtamatta. Mutta oliko metsässä elukoita. metsän poika! -pienoismusikaalin esityksessä.
Metsänhoitaja
Gustaf
Wrede af Elimän elämäntarina on tuttu vanhemmille ikäpolville.
. Parooni oli maanläheinen aatelismies, jonka värikäs persoona on paikallista kulttuurihistoriaa. 045 120 6963
Tervetuloa!
Pienoismusikaalin kuorossa lauloivat seurakunnan lapsikuorolaiset ja musapyhiksen lapset.
Pirkkaset -kulttuuritapahtumaa.
Musikaali oli mainio esimerkki yhteistyön voimasta. helmikuuta 2015
Maanläheinen aatelismies
hurmasi päiväkotiväen
Musiikkiopisto ja seurakunta tekivät pienoismusikaalin,
jonka Rauni Virtanen käsikirjoitti.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Miten aatelistaustaisen pienen pojan tie johti Kymijoen
maisemista Parkanon metsiin. Kiinnostavin piirre oli omituinen huumorintaju ja hänestä
kertovat kaskut. Kuorolaulu oli vallan
suloista ja orkesteri soitti hienosti, monipuolinen ja taidokas esitys.
Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset,
mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat.
Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.. Siinä monta hyvää syytä seurata tarkkaan.
Kun karvialaista Rauni
Virtasta pyydettiin kirjoittamaan teksti musiikkiopiston
ja seurakunnan yhteistyöprojektiin, hänelle ehdotettiin aiheeksi joko Sibeliusta
tai Parkanon paroonia.
Virtasen mielestä paikallinen kuuluisuus oli kansallissäveltäjää parempi vaihtoehto.
. Ja sen on hyvä olla tiedossa myös nuoremmille
parkanolaisille, sanoo esityksen käsikirjoittaja Rauni
Virtanen.
Hän oli seuraamassa musikaalia Kuttikallion päiväkodissa. 3
Torstaina 26. Tällä kertaa se ylitti myös
kuntarajan.
Kokenut teatterintekijä
Rauni Virtanen kiitti nuoria
muusikoita ja laulajia.
. Jos nyt joku sorsa tahi tavi,
mutta hanhia ja joutsenia sai silmä kourassa hakia.
?
Lasten
musikaalissa
pääpaino on
paroonin ronskissa luonnonläheisyydessä.?
Katja Viitasalo, Eetu Suomilammi ja Aukusti Jokinen soittivat
harmonikoilla Saunavihdat-nimisen kappaleen.
Parooni
pelasti hirvet
Tekstin ja musiikin lisäksi paroonin suhteesta metsäluontoon kertoivat päiväkotiväen
tekemät lavasteet ja seinälle
heijastetut luontokuvat.
Kertojana toiminut musiikkiopiston rehtori Jukka
Lehtinen muistutti vielä, että Parooni pelasti toimillaan
Suomen hirvikannan.
Lehtisen johtama orkesteri säesti seurakunnan vastaavan lastenohjaajan Eleonora
Printzin ohjaamaa kuoroa.
Suomalaista luontoa kuvattiin tutuilla lauluilla, kuten Joutsen, Paimenpoika, Pikkuinen paimen ja Metsän laulajaiset.
Osa lastenkulttuuritapahtumaa
Päiväkoti-ikäisille
lapsille tehty esitys oli osa Lasten
KUKA?
Gustaf Wrede af Elimä
eli Parkanon parooni
syntyi 1853 Vaasassa, jossa isä toimi maaherrana
vietti lapsuuden Rabbelugnin kartanossa
valmistui metsänhoitajaksi Evon metsäopistosta
toimi aluemetsänhoitajana Parkanossa 1893?1918
tunnettiin pitkästä parrastaan, hurstivaatteista ja tuohikontista
Koulutettu Hieroja
Minna Kuusikoski
Klassinen hieronta
Urheiluhieronta
Kinesioteippaukset
Lahjakortit käteisellä
myös Kultapuhdosta
(Keskuskatu 5)
Palvelen sinua osoitteessa:
Hoitokulma Ilona
Lamminkoskentie 46, Parkano
www.hoitokulmailona.?
p. Vastauksen sai Parkanon
parooni
päivä, Arppola kertoo.
Tuomas Hyytisen sävellyksistä on koottu nuottikirja Herastuomarin suvisoitto.
Sekakuorolle tehtyjä sävellyksiä löytyy nuottikokoelmasta Tuohilippi ja lähde.
Konsertissa
myydään
myös Pohjankankaan Pelimannien levytystä, jolta löytyy osa konsertissakin kuultavista sävellyksistä.. Muutenkin saan Parkanosta suurin
piirtein kaiken tarvitsemani. Kansalle ei tuoreeltaan kerrottu,
mikä tämä yötä myöten piirusteltu ratkaisu on, mutta sen arvellaan muistuttavan Etelä-Karjalan Eksotea.
Eksote on lähes koko maakunnan laajuinen sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymä.
Tämä on siis se
viikunanlehti, joka
varjelee perustuslain
takaamaa kunnallista itsehallintoa, jonka aiemmat sotealueet olisivat vieneet.
Kuntayhtymistä
on toki vuosikymmenten kokemukset.
Kuntayhtymiä ovat
esimerkiksi nykyiset
sairaanhoitopiirit,
joiden palveluissa ei
ole ollut suurempaa
moittimista, mutta
joiden laskua kuntien talouspäälliköt odottavat kauhulla joka tammikuu. Matin Asusteen
lopettaminen oli huono asia.
Saviniemi päättelee, että
moittiminen on helpompaa
kuin kehuminen. Parkanon jälkeen esiinnymme
vielä Kankaanpäässä huhtikuun 19. Käytännössä
kuntayhtymä on sitä itsenäisempi omistajiinsa nähden mitä enemmän siinä on kuntia mukana.
On mielenkiintoista seurata toisaalta Eksoten ylistystä täällä ja toisaalta lukea kansan kommentteja
siitä eteläkarjalaisesta paikallislehdestä. helmikuuta 20
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Itsehallinnon
pelastusrengas
Nyt saa
kehua
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai luovittua sote-uudistuksen ulos siitä umpikujasta, johon
se perustuslakivaliokunnan tyrmäävän mietinnön
jälkeen oli joutunut. Päivittäistavarakaupat
ovat täällä hyvät. Chez S?Elina, siellä on
erilaisia ja hienoja vaatteita,
hän hehkuttaa.
Sammi harrastaa kehumista aina, kun on aihetta.
. Ei ole tullut mie-
leenkään lähteä muualle.
Arttu Pajunen on samoilla linjoilla. Palvelut ovat
monipuoliset ja asiakaspalvelu ystävällistä. Oikeastaan ensimmäinen kerta oli kaksi viikkoa
sitten Ikaalisissa, josta aloitimme konserttisarjan. Yleensä moititaan helposti. Työpaikkoja saisi olla
enemmän. Itse olen kehumisen
kannalla.
Airi Sammi
Pelimannit ja laulajat esittävät Hyytistä
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Ylä-Satakunnan musiikkiopiston entisen rehtorin Tuomas Hyytisen sävellyskonsertti on sunnuntaina seurakuntatalolla.
Konsertin puuhamies Juha Arppola kertoo, että ohjelmistoon on kerätty monipuolinen kattaus Hyytisen
laajasta tuotannosta. 4
Torstaina 26. Moitteita kuulee useammin, vaikka
kehumisenkin aihetta löytyy.
. Tuomas oli innostava
positiivinen persoona. Ainoa puute on miesten
asusteliike. Melkein joka päivä saan käydä jossain, laulaa
tai jumpata.
Karhunen ei harrasta liiemmin kehumista tai moittimista. Täältä saa kaikkea. Yhteisten pelisääntöjen vallitessa kaverien painostus ei nouse liian suureksi, hän perusteli.
Seurasi syvä hiljaisuus, kunnes sain kakaistua suustani sanan ?kannatetaan?.
Nopea vilkaisu ympärille paljasti lähes kaikkien äitien ja isien näpläävän kännyköitä käsissään.
Samaan sorrun itsekin. Annan mielelläni myönteistä palautetta. -puoluetta, koska koulu tarjoaa ainutlaatuisen paikan ystävystymiselle ja ihan elinikäisten ihmissuhteiden solmimiselle.
MAARIT LEHTO
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Toimitus jalkautui Parkanon
kaduille tiedustelemaan, mitä kehut Parkanossa ja kumpi on helpompaa: kehuminen vai moittiminen?
Marjatta Rintalan mukaan kysymykseen on helppo vastata.
. Löytyy monenlaisia kerhoja ja
toimintaa. helmikuuta 2015
Torstai 26. Hän
veti kuoroja ja puhallinorkestereita ja kannusti nuoria
musiikin pariin, itsekin ammattimuusikoksi päätynyt
Arppola sanoo.
Hyytinen alkoi säveltää
pelimannimusiikkia 1970-luvulla. Hänenkin mukaansa Parkanosta löytyy
kaikki tarpeellinen.
. Moittiminen on meille suomalaisille helpompaa
kuin kehuminen. Mukana on hidasta ja surumielistä pelimannipoljentoa, kaihoisaa kuorolaulua ja rempseämpää yhteismusisointia.
Konsertissa
esiintyvät
Ikaalisten Viulupelimannit,
Pohjankankaan
Pelimannit ja Hyytis-kuoro, jossa on
laulajia Nuorekkaiden miesten kuorosta ja Riiarinnasta.
Kuoroa johtaa Jukka Lehtinen.
Juha Arppola on soittanut teini-ikäisestä Pohjankankaan Pelimanneissa, jossa hän pääsi läheltä seuraamaan yhtyeen klarinetistin ja
johtohahmon Tuomas Hyytisen muusikonuraa.
. Parkano on hyvä paikka palveluiden kannalta. Loppusummat kasvavat lähes
poikkeuksetta nopeammin kuin mitkään indeksit.
Periaatteessa päätösvalta on sairaanhoitopiirin jäsenkunnilla, joista jokainen on saanut nimetä edustajansa sairaanhoitopiirin valtuustoon. Olen luonteeltani tyytyväinen ja positiivinen, samoin ystäväpiirini. En asuisi Parkanossa, jos täällä olisi
moitittavaa. Työttömyys vetää ihmiset synkäksi.
Timo Saviniemikin kiittää palveluita ja kauppojen
henkilökuntaa.
. Yleisesti ottaen ihmiset moittivat herkemmin
kuin kehuvat.
. Ajattelen aina, että palautteen antajalla on huono
päivä.
Maija Karhusen mielestä
Parkanossa toimii kaikki.
. Hyvin vähän tulee itsekin kehuttua.
Toisaalta, jos alkaa oikein ahdistaa, niin aina pääsee muualle käymään.
Airi Sammi nostaa kehulistansa kärkeen kattavat terveyspalvelut ja hyvät liikunta- ja harrastusmahdollisuudet.
Kaupan palveluistakin
löytyy selkeä suosikki.
. Myös silloin, kun saan itse arvostelua esimerkiksi järjestöasioissa. Itse suosin positiivista ajattelua. muutkin kuin keskustalaiset.
?
Tämä
on siis
se viikunanlehti, joka
varjelee perustuslain takaamaa kunnallista
itsehallintoa.?
Heikki Pettinen
PÄIVÄN LAINA
YYY OCCUGWFWPVWNGXCKUWWWU ?
Kolumnisti Liisa Yli-Ketola:
Yksi vanhempainillan äideistä ehdotti, että voisimmeko tämän luokan vanhempina sopia, että välitunneilla meidän lapsemme eivät saisi pelata kännykkäpelejä tai viestitellä.
. Täällä on niin paljon
hyvää. Esimerkkinä Matkahuollon yrittäjä
Eija Ojanen ja TopShop, josta tällainen tietokoneista vähän ymmärtävä saa aina asiantuntevaa palvelua.
Rintala kehuu myös Parkanon kaupunkia, terveyskeskusta ja Ylä-Satakuntaa.
Hänen mielestään kehuminen on helpompaa kuin
moittiminen.
. Mitä epäsopivimmissa paikoissa saatan kurkistaa sähköpostitilille ja lähetellä
viestejä.
Mitenkä voimme rajoittaa lapsilta kännyköiden
käyttöä, kun olemme itse niistä jo täysin riippuvaisia?
Kannatan silti edelleen ?kännykät reppuun koulussa. Kaupat, terveyspalvelut, Kela, apteekki, hän luettelee.
. Kitkeriä kirjoituksia selittää tietysti normaali muutosvastarinta,
kun vuodeosastoa ajetaan alas ja perinteinen paikallinen hoivakoti häviää kilpailutuksen vanhusten hoidosta.
Jos sosiaali- ja terveysvaliokunta tosiaan on kallistunut kuntayhtymämallin kannalle, se on erikoista,
sillä maakuntamallin puolesta puhuvat nyt jo lähes
kaikki asiaan perehtyneet . Osa tuotannosta löytyy nuottikirjoista, mutta
vuosien varrella on käynyt
ilmi, että paljon on musiikkia maailmalla myös yksittäisinä nuotteina.
Nuotteja putkahtelee
ystävien kätköistä
Sävellyksiä on löytynyt ystävien kätköistä, sillä Hyytinen sävelsi monia kappaleita lahjaksi soittokavereilleen.
Konsertissa kuullaan niistä
useita ensimmäistä kertaa
julkisesti esitettynä.
. Järjestötoimintaa on
monenlaista
Sen mukaan Parkanossa työvoimaan kuuluu 2 913
henkeä, mikä on 39 ihmistä vähemmän kuin aiemmassa
tilastossa. Yleisöllä on mahdollisuus kuulla eri puolueiden ehdokkaiden kantoja ajankohtaisista asioista ja tentata muun muassa sitä, miten he aikovat ratkaista ongelmia.
Kuhunkin tilaisuuteen ovat puolueiden piirijärjestöt
nimenneet edustajansa. Kielenkantimia löystyttävät
luonnollisestikin kevään eduskuntavaalit.
Tapahtuma on osa Aamulehden ja pirkanmaalaisten
paikallislehtien sekä Yle Tampereen järjestämää eduskuntavaalikiertuetta, joka kulkee maakunnan kunnissa
2.3.?16.4. Parkanon paneelissa ovat Olga
Haapa-Aho (vihr), Sinikka Torkkola (vas), Ari Lamminmäki (kesk), Timo Tukia (ps), Matti Helin (kok) ja Hanna Tainio (sd). 015
Torstaina 26. Karviassa nuoria
työttömiä oli 20 eli 1 vähemmän kuin vuodenvaihteessa.
Kihniön luku pysyi ennallaan 13:ssa.
Pitkäaikaistyöttömien määrä laski Karviassa ja Kihniössä muutamalla hengellä, mutta kasvoi Parkanossa
7:llä. Kokoonpano esiintyi kaksi viikkoa sitten Ikaalisten Omalla
Tuvalla.
Tuomas
Hyytinen
1929?2007
soitti klarinettia Niinisalon varuskuntasoittokunnassa ja Pohjankankaan
pelimanneissa
opetti Kankaanpään
musiikkiopistossa ja Niinisalon yhteiskoulussa
opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa
muutti Parkanoon 1975
Ylä-Satakunnan
musiikkiopiston rehtorina vuoteen 1992 asti
säveltäjänä laaja tuotanto pelimanni- ja sekakuoromusiikkia
Vaalit puhuttavat
Parkanossa 14.4.
VELI-MATTI HEINISUO
PARKANO
Ylä-Satakunta järjestää yhdessä Aamulehden kanssa tiistaina 14.4. Kristillisten ehdokas ei vielä ole tiedossa.
Parkanon urheilutalon kahviossa kello 18 alkava paneelikeskustelu kestää puolitoista tuntia. Sen sijaan Kihniössä on lisäystä 2 henkeä,
kun työvoiman määrä on nyt virallisesti 897.
Jos verrataan työvoiman määrää tuoreimpiin väkilukutietoihin, niin parkanolaisista työvoimaan kuuluvaksi luetaan 42,9 prosenttia. Esimerkiksi Tampereella työvoimana kuuluu yli
puolet asukkaista.
2014 2015
16
%
15
Karvia
14
Parkano
Koko maa
13
12
Kihniö
11
10
9
8
7
6
Tammi Maalis Touko Heinä
Timo Saviniemi
Marjatta Rintala
Syys Marras Tammi
Maija Karhunen
Timo Hyytinen
Pohjankankaan Pelimannit, Ikaalisten Viulupelimannit ja Hyytis-kuoro esittävät konsertissa
muun muassa Seitsemisen valssin. vaalipaneelin, jonka erityisteemana on sote eli
sosiaali- ja terveysuudistus. Alle
25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita tilastoitiin 54 eli 2
enemmän kuin kuukautta aiemmin. Ei ole
tullut mieleenkään lähteä
muualle.?
Nuorten työttömyys kasvoi Parkanossa edelleen. helmikuuta
To 26.2.2015
Nestori
La 28.2.
Su 1.3.
Ma 2.3.
Torsti
Onni, Sisu
Kalevalan päivä,
suomalaisen
kulttuurin päivä
Alpo
Virve, Fanni, Virva
Arttu Pajunen
5
5
Pe 27.2.
Työttömyyden nousu
taittui tammikuussa
HEIKKI PETTINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Työttömyyden nousu taittui tammikuussa, mutta tilanne on Kihniötä lukuun ottamatta edelleen huononi kuin
vuosi sitten samaan aikaan. Vähintään vuoden tulokseton työnhaku oli takana
81 parkanolaisella, 29 karvialaisella ja 23 kihniöläisellä.
Parkanon työvoima väheni
Työhallinto on tarkistanut työvoiman määrän Tilastokeskuksen uusimpien eli vuoden 2013 lukujen mukaiseksi. Sen juontavat päätoimittajat Jouko Jokinen ja Veli-Matti Heinisuo.
Osanottajille on tarjolla pullakahvit.. Karviassakin työvoima väheni 5:llä ja on nyt
1 097 henkeä. Karvialaisia
oli työtä vailla 161 (?3) ja kihniöläisiä 107 (?7).
Nuorten tilanne paheni
?
En asuisi Parkanossa, jos täällä
olisi moitittavaa. Karviassa työvoiman osuus on
korkeampi, eli 44,2 prosenttia ja Kihniössäkin 43,1 prosenttia. Parkanossa oli työtä vailla
14 prosenttia työvoimasta, Karviassa 14,7 ja Kihniössä
11,9 prosenttia työvoimasta.
Työttömiä parkanolaisia oli tammikuun lopussa 409
eli 33 vähemmän kuin vuodenvaihteessa
tammikuu-
ta. 6
Torstaina 26. Kinkerit terveys- ja
palvelukeskuksessa klo
13.30.
5.3. Lamminkosken pilkkikilpailut Marjolahden rannassa klo 11?15.
1.3. Kinkerit Jokikylässä
Aarne Rajalalla klo 18.
Itä-Aure
27.2. Nykyinen kolmostie rakennettiin vasta 60 vuotta
sitten, mutta tavallaan se yhdistää harjuja seuraavan Kyrönkankaan tien ja Kyrönkankaan talvitien idean, Jouko Hannu sanoi.
Talvitie on kolmikosta
vanhin, koska vedet olivat
ennen luontainen kulkureitti ja asutuskin syntyi ensimmäiseksi rannoille.
Vielä senkin jälkeen, kun
maanteitä alkoi syntyä suotuisille harjumaille, olivat
jäät talvikelissä nopeimpia
kulkureittejä. Ikkunanäyttelyssä Liisa Paasikosken töitä 27. Molemmat kulkivat
Kandolinin mukaan talvitietä.
Jalasjärveläisenä Risto
Maja lupasi ottaa selvitettäväkseen tien vaikeimman
osuuden eli vedenjakajaalueen Satakunnan ja Pohjanmaan välissä. Logistiikan historia on
niin keskeinen aihe, että leader-rahoituksen
mahdollisuudet kannattaa tutkia.
Suomen kulttuurirahaston
seuraava haku on syksyllä,
Jouko Hannu totesi.
hulassa klo 17?18.30
4.3. toukokuuta.. Potkulkelkkojen kokoontumisajot JussiMatissa
klo 18.
Näyttelyt
Elokuvat
Kihniön kirjasto: Yksin ja
yhdessä, Mirja Jyskän maalauksia tammi?helmikuun
ajan.
Parkanon kirjasto: Seppo Myllyviidan valokuvia
12. joulukuuta. Paavo Pesusieni kuivalla maalla pe 17.30,
la ja su klo 15, ti, ke ja to
(5.3.) klo 17.30.
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Kihniön sivistyslautakunta
päätti lukuvuoden 2015?16
työ- ja lomapäivistä. Talossa vieraili myös
Venäjän armeijaa komentanut ruhtinas Mihail Golit-
syn Isonvihan aikaan vuonna 1713. Lukuvuosi alkaa tiistaina 11. Kunnilta sitä ei ole
odotettavissa, mutta apua ja
tukea kyllä, ainakin Parkanolta.
. Jäät myös kantoivat paremmin kuin nykyään, sillä ilmasto täällä oli
huomattavasti nykyistä kylmempi 1600- ja 1700-luvuilla
ja alkoi vasta sen jälkeen vähitellen lämmetä.
Heikki Lammi Parkanosta, Juha Viljakka Ikaalisista, Risto Maja Jalasjärveltä ja Olavi Kandolin
Kurikasta syventyivät vanhoihin karttoihin.
Talvitien reitti osapuilleen piirrettynä kartalle vuodelta 1799.
Tämä Hermelinin kartasto löytyy Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotuksen verkkosivulta.
Talvitien molemmat päät
ovat ryhmässä hyvin edustettuina, sillä eteläinen pää
on tilalla, jota Jouko Hannun suku on asunut 1500-luvulta. Tuomas Hyytisen sävellykonsertti seurakuntatalolla klo 14.
Kihniö
27.2. helmikuuta 2015
Kyrönkankaan talvitie
kirjoitetaan nyt päästä päähän
Hämeenkyröstä
Ikaalisten
ja Parkanon
kautta
Jalasjärvelle
ja Kurikkaan.
HEIKKI PETTINEN
PARKANO
Jouko Hannu Hämeenkyröstä ja Leena Perälä Parkanosta.
Nyt alkaa viimeinen rykäisy,
jolla Kyrönkankaan talvitien
mutkat, vaiheet ja kulkijat
viedään kirjoihin ja kansiin.
Asian päällä olevia historian
harrastajia kokoontui viime
viikolla Parkanossa, ainakin
yksi jokaisesta talvitien viidestä pitäjästä.
Innostusta oli ilmassa,
kun Heikki Lammi Parkanosta, Olavi Kandolin Kurikasta, Risto Maja Jalasjärveltä ja Juha Viljakka Ikaalisista kumartuivat tutkimaan
1700-luvun karttoja. Talviloma on viikolla 9.
Lukuvuosi päättyy lauantaina 4. Jouko
Hannu Hämeenkyröstä pohdiskeli samaan aikaan työn
käytännön järjestelyjä Leena
Perälän kanssa.
Perälä hyrisi silminnähden tyytyväisenä saatuaan
mobilisoitua näin monta
hengenheimolaistaan.
Kolmostien esi-isä
Jouko Hannu korosti, että
vaikka kysymys on historiasta, niin Kyrönkankaan talvitiellä on vahva kytkentä nykyaikaan.
. maaliskuuta asti. Kirjan tekeminen vaatii myös
Pohjanmaalla kirjattiin
kulkijat ylös
Kandolin on tutkinut talvi-
tietä Kurikan päässä ja hämmästellyt, miten vähän aihe
siellä kiinnostaa paikallisia.
1700-luvun
papereista
löytyy muun muassa Kurikan kappalaisen kirjaus, jonka mukaan Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf ja kuningatar Maria Eleonoora
yöpyivät seurueineen Wähä-Kurikan talossa talvella
1625. En vain saa teiden päitä
kohtaamaan, Maja sanoi.
Mahdollista on, että reitti on vaihdellut vuosisatojen
mittaan luonnonolojen mukaan.
Ryhmä päätti kokoontua
viimeistään kesällä uudestaan laatimaan tarkempaa
etenemissuunnitelmaa. Vaikein se
on siksi, että siitä puuttuu
vesireitti.
Maja kertoi löytäneensä
tiestä merkintöjä sekä Etelä-
Koulupäivät kalenteriin
MENOT
Parkano
1.3. Pohjoispää puolestaan
on Kurikassa Wähä-Kurikan
kartanossa, jota Olavi Kandolinin suku on asunut vieläkin kauemmin.
Pohjanmaan historiasta että Jalasjärven papin Bäckmanin
karttapiirroksesta.
. Laki määrää kuitenkin, että koulutyö
aloitetaan elokuussa ja päätetään viikon 22 viimeisenä
arkipäivänä.
Tänä vuonna kesälomalle
siirrytään torstaina 30. Kevätlukukausi alkaa torstaina 7. elokuuta.
Syyslomaa vietetään viikolla 42 ja syyslukukausi
päättyy perjantaina 18. kesäkuuta.
Perusopetuslain mukaan
kunta päättää koulujen työja loma-ajoista. Omaishoitajien vertaisryhmä Terveystalolla, Tou-
rahaa. helmikuuta asti.
Bio Sirius: Risto Räppääjä ja
Sevillan saituri to klo 17.30.
Luokkakokous to ja pe 19.30,
la ja su klo 19, ti, ke ja to
(5.3.) klo 19.30
Kyllä, niitäkin löytyy. Juuri viikonloppuna päätin viimein
luopua espressokeittimestäni, jonka osista osa on ollut
vuosien ajan hukan teillä. Vempain tuli lahjana kirjakerhoon liittymisestä joskus 1990-luvun alkuvuosina. helmikuuta 2015
Jumalan rakastama
Jukka Kontkanen
Ketä Jumala rakastaa, sitä
hän kurittaa. eikä unohdettu,
vaan hänen sävellyksiään
kuulee klassikkokonserteissa silloin tällöin.
Mutta katsomossa en liene ollut ainoa, jota liikutti
kyyneliin saakka Mozartin
esittäjän loppua kohti enenevä riutumus ja hätä tilatun
sielunmessun kesken jäämisestä.
Ja sitten esityksen ainoa
puute: Mozartin ihanaa musiikkia sai kuulla lopulta varsin vähän?
Rauni Virtanen
TEATTERISSA
Amadeus
Käsikirjoitus: Peter
Shaffer
Esitykset Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä
keväällä 2015
Vanhat tanssivat myös Karviassa
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Honkajoen lukiolaiset harjoittelevat vuosittain vanhoja tansseja ja esiintyvät loistavissa asuissa lukiossaan
opettajien ja sukulaisten
iloksi toisella vuosikurssilla. Erilaisia
käyttämättömiä keittiövälineitä kuitenkin on. Toivottavasti tästä tulee
perinne ja saamme tulevaisuudessakin nähdä vanho-
Tulipa luettua netissä Huf?ngton Postin verkkolehden
vinkkilista, miten vähentää turhat tavarat kodista. Aivan, pitäisi siivota pois.
Ylimääräiset muoviset säilytyskipot eivät ole ongelma, sillä ylimääräisiä ei ole. Aikaa kuluu tunti jos toinenkin, kun alkaa selata, että mistä aviiseista voisi luopua. Mahtavat, mutta yksinkertaiset kulissielementit liukuvat tapahtumien ympäristöiksi sujuvasti, ja usein Salieri seurailee tilanteita sivulta, tahtomattaan todistajaksi
joutuneena.
Mutta yhtä tärkeän, joskin lyhyemmän roolin tekee
Mozartina lapsenkasvoinen
Topi Kohonen. Käyttämättömien rojujen listan anti näyttää aika tutulta.
Ensimmäisenä listalta löytyvät rikkinäiset kodinkoneet ja muut laitteet. Kahdeksan kaunista ja komeaa tanssijaa tekivät vaikutuksen. Ääritapauksessa on pakko heittää pois ruokaa, johon
laiskuuttaan ei ole tullut merkittyä päivämäärää eikä
edes vuosilukua.
Siivoamisen voisikin aloittaa pakastimesta. Hänen Wol?nsa on juuri se diktatorisen
isän koulima suunnaton lahjakkuus, jonka itsetunto kaipaa kollegojen tunnustusta,
vaikka tietous omasta nerol-
Antonio Salieri (Esa Ahonen), Wolfgang Amadeus Mozart (Topi Kohonen) ja Constanze Weber
(Liisu Aurasmaa).
lisesta kyvystä pyrkii joskus
omakehuksi . Järkevää olisi osasta luopua, mutta ei.
?
Harvassa ovat
ne kirjat, joista oikeasti pystyy
luopumaan.?
???
Tanssiparit vasemmalta Taina Rosnell ja Aleksi Niemelä, Isabella Ruokola ja Vili Kuusela, Essi
Penttilä ja Henri Vataja sekä Oona Lepistö ja Roope Laitinen.
jen tansseja täällä Karviassa.
Olemme kiitollisia, että nuoret halusivat tulla ja uhrasivat aikaansa näin kiireisenä
päivänä.
Kaikki järjestelyt kuljetuksineen suoritettiin vapaaehtoistyönä. Wol?n
lujatahtoisen ja kovaäänisen
vaimon roolin vie vaikuttavasti Liisu Aurasmaa.
Ainoa Mozartin lahjakkuuden täysin tajunnut henkilö oli kilpailija Salieri, joka toki ei ollut niin keskinkertainen, kuin näytelmässä
väitetään . Salierin
?tietotoimistoja?, pikku tuulosia, esittävät Maria Pere ja
Heikki Vainionpää. 7
Torstaina 26. mutta ikään kuin tarinan kertojana Salierin esittäjä Esa Ahonen urakoi valtaisan, ihailtavan näyttelijäntyön. Harvassa ovat ne kirjat, joista oikeasti pystyy
luopumaan.
Sijoillaan pysyvät myös keittokirjat, joista ei ole koskaan kokeiltu reseptiäkään. Mutta kun...ehkä niitä joskus tulee kuunneltua ja
katsottua.
Sekalaiset kaapelit ja johdot, joille ei ole käyttöä. Syksyn
mustikkasato on jo syöty parempiin suihin, mutta kaikenlaista muuta särvintä pitää ottaa ajoissa käyttöön.
Maarit Lehto. Peter Shafferin ?lmattu ja monesti teatterissa esitetty näytelmä, nyt Seinäjoella valmistettu sovitus, kuvaa
raastavasti, kuinka loistokas
lahjakkuus on myös taakka
ja halpamaisen kateuden ja
pahan tahdon kohde.
Juoru Mozartin kuolemasta väitti aikanaan, että
muusikkoystävä Salieri myrkytti hänet. Lähiviikkojen lehdet saavat lukemisen jälkeen mennä keräykseen.
Takaisin säilytettäväksi pääsevät esimerkiksi Estonian
uppoamisesta ja WTC:n tornien iskuista kertoneet sanomalehdet.
Yllättävän paljon tilaa vievät myös cd-levyt ja vhskasetit. kun kukaan
muu ei kehu!
Kohonen ilmaisee liikuttavasti Mozartin ilmeistä
kasvattamattomuutta ja todennäköistä ADHD-syndroomaa, yhdistelmää, jota
teennäisellä 1700-luvulla erityisen huonosti suvaittiin.
Puvustus luo rimssuista ajankuvaa, ja sivuhenkilöt värittävät tapahtumia;
hauskin on keisari Josef II,
Mozartin saita ja musiikista
mitään tajuamaton suojelija (Jani Johansson). Niitä löytyy hyllystä, ja siellä ne myös pääosin
pysyvät. Missään
tapauksessa pussukkaa ei
saa pakkaamisen jälkeen
avata, tai samat vaatekappaleet siirtyvät takaisin
kaappiin.
Kovin tuttua on myös
vanhentuneet ja käyttämättä jääneet meikit ja muu kosmetiikka. Kaikille on käyttöä. Tai paremminkin, ei vain tule käytettyä.
Miten niistä luopuminen silti voikin olla niin vaikeaa.
Vaatekaapin siivousinnon iskiessä pitäisi toimia
heti, laittaa luovutettavat
pussiin ja pussi nopeasti uudelle omistajalle tai
keräyspisteelle. oli noita
?pikaeloisia. Hyvin harjoiteltu tanssiesitys on viety myös Honkajoen vanhainkodin asukkaiden iloksi.
Koska naapurikunnassa opiskelee tällä kertaa paljon karvialaisnuoria, päättivät he ilahduttaa ensikertaa
myös Karvian Annankodin
ja Iltaruskon asukkaita. Jutun paikkansapitävyyttä ei ole voitu todistaa. Kaiken kaikki-
aan vanhojen tanssiesityksiin osallistui yhdeksän paikallista nuorta Severi Salonen mukaan lukien.
Varsin ongelmallisia, mutta samalla niin antoisia ovat
vanhat lehdet. Jotkut niistä vain ovat niin
kauniita katsella.
Yhdeksäntenä listalle on nostettu mukit, kulhot ja
lautaset, jotka eivät koskaan pääse käyttöön. Vanhentuneet
lääkkeet on sentään tullut vietyä apteekkiin ja kauppojen muovipussit menevät roskapusseina.
Romaanit, joita ei ole luettu eikä tulla koskaan lukemaan. Samalla vuosikymmenellä sitä on viimeksi myös käytetty.
Keittimen lisäksi tarpeettomia ja toimimattomia laitteita löytynee muitakin.
Listan kakkosena olevat kulahtaneet tai muuten vain
ylimääräiset pyyhkeet ja liinavaatteet eivät ole ongelma.
Niille löytyy käyttöä, kun taloudessa on koira.
Sen sijaan kolmantena listalla on vaatteet, joille ei ole
enää käyttöä. nerollisia olentoja, jotka palavat loppuun varhain.
Seinäjoen kaupunginteatterin esitys on vaikuttava ja
järkyttävä, kaukana keveästä ajanvietteestä, vaikka sisältää 1700-luvun ajankuvauksessaan myös komiikkaa.
MUISTILEHTIÖN REUNASTA
Listan kanssa
rojua pois
Säveltäminen
on helppoa!
Ohjaaja, eestiläinen Ain
Mäeots on tehnyt Salierista korostetusti päähenkilön; tapahtumat koetaan toki muutenkin hänen kauttaan . Ehkäpä Wol. Musiikin ylittämätön taituri Mozart sai
toiseksi nimekseen Amadeus, Jumalan rakastama; se oli
enne. Asukkaat ja heidän
omaiset ihastelivat tyttöjen
pukujen kauneutta ja poikien herramiesmäistä käytöstä
Sairaanhoitajan Sari Vatajan mukaan juhlavat asut
ja kampaukset saivat naisväen huokailemaan ihastuksesta.
. Ehkä ne
voisi joku kerta jopa käydä läpi.
Myös pakastimesta löytyy joskus harmittavia yllätyksiä. ihmisiä, runoilija Eino Leinon tapaan
Homma ratkesi lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella.
. helmikuuta 2015
Kaupunki voi olla yrityksille
tärkeä asiakas
HANNA TUURI
PARKANO
Parkanon kaupunki haluaa
informoida paikallisia yrittäjiä, jotta he pääsevät entistä
paremmin kiinni kaupungin
tekemiin hankintoihin.
. Loppupätkille tiputettiin riskiä. Tosi tiukassa mutkassa
meni sen verran ojaan, että heijattiin siinä noin puoli
minuuttia. Leuto keli
teki tepposet järjestäjille, sillä
seitsemästä erikoiskokeesta
kaksi jouduttiin perumaan.
Kiviniemi ja Kangas olivat Vaakunan rallin tuloksissa luokan kolmas. Olemme valmiita keskustelemaan uusista toimintamalleista ja hakemaan
kumppanuutta.
Sote-palvelujen tuottaminen yhteistyössä Pihlajalinnan kanssa
on hyvä esimerkki tavasta,
jolla haetaan toimintaan lisää
tehoa, totesi kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma torstaina pidetyssä hankintaillassa,
jonka kaupunki ja KehitysParkki järjestivät yhdessä
Parkanon Yrittäjien kanssa.
Tilaisuuden avannut Kehitys-Parkin toimitusjohtaja
Juha Tuominen totesi illan
ideaksi sen, että yrittäjät tietäisivät, millaisia hankintoja kaupunki tulevaisuudessa tekee ja voisivat valmistautua niitä varten. Varmistimme hyvät pisteet.
Kiviniemen mukaan auto
oli Rovaniemen huollon jälkeen hyvässä kunnossa ja on
sitä myös seuraavassa osakilpailussa eli Pohjanmaarallissa.
Parkanon sote-palveluista
vastaavan Pihlajalinna Terveys Oy:n hankintaperiaatteita yrittäjille esitellyt aluejohtaja Mervi Viljamaa hämmästyi Parkanon 600 yrityksen määrää ja toivoi saavansa tietoa niiden palvelutarjonnasta.
Hän totesi, että hinta ei
ole määräävä tekijä Pihlajalinnan hankinnoissa vaan
esimerkiksi laatua ja palvelun tai tuotteen saatavuutta
ja muunneltavuutta arvostetaan. Erikoiskoeajat
ovat tasaisesti kolmen parhaan joukossa eikä ero kärkeen ole viime vuoden tapaan liian suuri.
Kauden toinen osakilpailu kaasuteltiin viikonvaihteessa Mikkelissä. L=HRAlussa.
dessä tehtäviin tarjouksiin.
Hinta ei ole ainut
tekijä hankinnoissa
Aluejohtaja Mervi Viljamaa esitteli Pihlajalinnan hankintojen periaatteita kaupungin ja yrittäjäjärjestön hankintaillassa. Naapurikunnista voi löytyä yrityksiä, joiden kanssa voi tehdä yhteistyötä. Hankinta-asiamies Marko Keski-Sikkilä (keskellä) kertoi hankinta-asiamiespalvelusta.
?
Pihlajalinnan aluejohtaja
Mervi Viljamaa hämmästyi
Parkanon 600 yrityksen
määrää ja toivoi saavansa tietoa niiden palvelutarjonnasta.?
kinta-asiamies.?-palveluun.
Hän kerää palvelun Pirkanmaan sivuille vuosikelloa siitä, millaisia hankintoja maakunnassa on tulossa.
Julkisten hankintojen virallinen ilmoituskanava on
työ- ja elinkeinoministeriön
ylläpitämä Hilma-palvelu.
Kaikki, mitä tulee Hilmaan,
tulee näkyviin myös hankinta-asiamies.?-sivuille.
. Senni Mustakoski 11.31, 2. Julkiset hankinnat voivat siis synnyttää
myös yhteenliittymiä, hän
pohti.
Parkanon Yrittäjien puheenjohtaja Hannu Laholuoma kantoi huolta erityisesti siitä, miten parkanolaiset yritykset pystyisivät saamaan osansa vireillä olevan
koulukampuksen suunnittelu- ja rakennustöistä.
. Elias Piilola
8.59.
T10 2 km: 1. Inka Kuusiluoma 8.26.
P10 2 km: 1. Oula Kuusiluoma 7.39, 3. Samoin apua on tarjolla
kumppanin etsimisessä yh-
Hannu Laholuoma kuunteli tyytyväisenä, kun paikallinen
Silmäasema-yrittäjä Sampo Syrjänen keskusteli työterveysyhteistyöstä Pihlajalinnan aluejohtaja Mervi Viljamaan kanssa.
TULOSPÖRSSI
Kiviniemi SM-kärjen vauhdissa Mikkelissä
MIKKELI
Parkanon Urheiluautoilijoiden Kristian Kiviniemen ja
Matti Kankaan vauhti rallin SM-sarjan SM2-luokassa
on lupaavaa. Sen lisäksi sinne tulevat
myös kaikki alle 30 000 eu-
ron arvoiset hankinnat. Perä lähti loskassa luisuun ja haukkasi keulan penkkaan, Kiviniemi kuvaili suistumista.
. Eroa
voittaja Teemu Asunmaahan
tuli 54,6 sekuntia. Matti Hietamäki
8.26, 4. Emmi Siren
9.35.
T12 3 km: 1. Paikallisuus voi tarkoittaa myös seutukuntaa. Antti Leponiemi 5.52.
P8 1 km: 1. Jone Siren 10.08, 5.
Kalle Kyösti 11.57.
T8 1 km: 1. Roope Leponiemi 5.29, 2. Kristian
Kiviniemi ja Matti Kangas ajoivat luokassaan kolmossijalle.
Parkanon Urheilijioden viidennet sarjahiihdot hiihdettiin vapaalla tyylillä.
P6 0,5 km: 1. Paikallisuutta painotetaan erityisesti julkisissa
hankinnoissa. Toisaalta
myös kaupungin on tärkeää
tietää, mitä paikalliset yrittäjät pystyvät tarjoamaan.
. Emilia Piilola
10.29.. 8
Torstaina 26. Matkaan
kakkostilaan jäi 40,3 sekun-
tia. Iida Leponiemi 12.41.
P11 1 km: 1. Topias Mustakoski 18.02.
T14 3 km: 1. Hakutoiminto on Hilmaa älykkäämpi, ja sinne saa asetettua vahtitoiminnon, jolloin
tieto oman alan tarjouspyynnöistä kilahtaa sähköpostiin,
Keski-Sikkilä selitti.
Hän kertoi auttavansa yrittäjiä tarpeen mukaan
myös esimerkiksi tarjouspyynnön tulkinnassa, tarjouksen teossa ja valitusasioissa. Tarjouspyyntöjä voidaan myös muokata,
jos jollain yrittäjällä on tarjota sellaista, mistä saadaan lisää hyötyä.
Hankintoja tehtäessä Pihlajalinnassa käytetään paljon myös nettiä ja haetaan
hakusanojen avulla, joten
Viljamaa patisti yrittäjiä pitämään sivunsa kunnossa ja
hakusanat ajan tasalla.
Viljamaa esitteli parkanolaisille yrittäjille myös Pihlajalinnan työterveyspalveluja, joiden järjestämistä varten etsitään uusia tiloja Parkanosta.
Toni Ollikainen
Vesa Rauhala
Leuto sää pehmitti rallitiet Savossa niin, että SM-rallin kaksi erikoiskoetta piti perua. Toivottavasti hankintaasiamies neuvoo meitä tekemään kilpailutuksen niin, että se pilkotaan pienemmiksi
osiksi, hän arvioi.
Hankinta-asiamies
auttaa monessa
Illassa vieraillut hankintaasiamies Marko Keski-Sikkilä kannusti kaikkia yrittäjiä rekisteröitymään han-
Julkiset
hankinnat
Kaupungin on pääsääntöisesti kilpailutettava yli
30 000 euron arvoiset
tavara- ja palveluhankinnat.
Tarjouspyynnöt näistä
on julkaistava internetissä Hilma-palvelussa
http://www.hankintailIKEPQGOAP ?
Tätä pienempiä hankintoja ilmoitetaan hanGEJP= =OE=IEAO . Veikka Soikkeli 5.59, 2
helmikuuta 2015
Elintarviketarjoukset voimassa to-la 26.-28.2.2
ellei toisin mainita (Vain kotitalouksille).
015
Konsulentti myymälässämme
la 28.2. 2kpl mikrokuitutyynyä.
- Irrotettavan mattosuuttimen ansiosta voit raikastaa myös matot.
- Johto 6m, höyrynsäätömahdollisuus.
- Käyttökohteet: kaikki kovat lattiamateriaalit ja matot.
- käyttövalmis 15 sekunnissa
- takuu 24kk
299
Jacky
makupala
vanukkaat
120g 2,49/kg
á 0,49
6490
(84,90)
2
98
säkki
Peruna 10kg
pussi, Suomi
0,30/kg
3 säkkiä/talous
3
99
kpl
Gouter
G
oouter
uter
tan
ta
tankomakkara
anko
kom
om
makka
ara
160
16
1600g
600g
00g
0g 2,49/kg
2,4
2,
,49
49/k
9//kg
2 pkt
1
89
pkt
Voi 500g,
normaalissuolainen
uollaineen
3,78/kg
3,78/k
3,
,78/
8/kg
/kg
2 pkt
pkt/
pk
p
pkt/talous
kt/
t/talous
/ta
tal
alo
lou
ous
u
1,67/m
Q
H
W
V
L
D
Q
Toilett 40 rll
ja Talous 20 rll
0,32/rll
Q
ONLQHH
MD
LVHQ MD
WXP
SXNHX
[JVGKUJKPVCCPw
SRLVWR
-70
Muumi juhlahetki
kakkuvati 27cm tai
keksipurkki 2,2l
34
1890
Muumi
M
juhlahetki
ju
kkaadin 1,1l
95
1995
tuote
(49,95)
Käsipyyhepaperi, säkki
1890
(29,95)
säkki
%
Pampers
vaipat 3352kpl/pkt
0,17-0,27/kpl
Teema
sarja
Lautanen
matala 23cm
7
-70% n
!
M
O
U
H
alapu a!
t
n
i
h
n
e
punais usta hinnast
50
(10,95)
2 pkt
Lautanen
syvä 21cm
8
50
(11,95)
Taika muki
0,4L valkoinen,
ai musta
musta
sininen tai
1790
10,-
kpl
(15,90)
á 9,90
Bio Luvil
pyykinpesunesteet 1L tai
-jauheet 750g
Selfie-keppi
eri värejä
Ota helposti kuvia
itsestäsi tai
seurueestasi.
-kaukosäädin
-takuu 12kk
et
jo alenn
9
Alennus
lasketaan kassalla
et.?
www.HHn
5,-
á 2,99
Wettex rulla
1,5m 3kpl/pkt
2,50/L, 3,33/kg
2 kpl
500
95
PARKANO
/HalpaHalli
à 2,993,79
(16,90)
palvelemme
Ma-pe
8-21
La
8-18
Aherramme
arkena
- lepäämme
sunnuntaina!. klo 10-16
Esittelyssä:
pi
-Steam höyrymop
et
te
ot
-Magical tu
esh
-Wettex Soft & Fr
Vileda steam
höyrymoppi
0
49
kg
Keräkaali,
Suomi
prk
5
98
kg
Possun
marinoitu
sisä?lee
n.700g
- Tappaa 99,9 % bakteereista
ilman kemikaaleja.
- Laadukas mikrokuitutyyny irrottaa
pinttyneimmänkin lian.
- paketti sis. 9
Torstaina 26
uusi aika ohj.
Jari Halonen (Suomi 2013)
IronDanger (Suomi,
tulossa 2017)
Kihniödokumentti
televisiossa
23.3.
YLÄ-SATAKUNTA
Yle TV1 esittää Saija MäkiNevalan dokumenttielokuvan Kihniö maanantaina 23.
maaliskuuta kello 21.30. Kakkuja hän on
tehnyt useastikin ennemminkin.
?
Nyt vain
täytyi
kilpailun aiheeseen
liittyen miettiä enemmän
minkälaisen
kakun tekee.?
. In?uenssa
ja nollakeli aiheutti paljon
poisjäämisiä kaikissa lähtöasemien kyläkunnissa.
Lähes kaksisataa hiihtäjää suoritti viime sunnuntaina hiihdon loppuun. Lisäksi hiihtivät Vuorijärven latuasemalta lähteneen lyhyemmän
matkan hiihtäjät Vuorijärven
kierroksen . 15-20 kilometrin
hiihtäjät hiihtivät lähimmälle latuasemalle ja takaisin.
Lähtö laturetkelle tapahtui kello 8, jolloin lämpömittari näytti nollakeliä. Kyläyhdistyksen toiminnalla halutaan piristää
kyläläisiä, kun voi välillä
lähteä mukaan yhteisiin tapahtumiin.
Kakkukilpailuun osallistunut Miliza Paloviita kertoi, että kilpailuun lähteminen oli selvää kun sellainen
järjestään. Justiina painoi syntyessään 3 230 grammaa ja
oli 50 senttiä pitkä.. Huolto
toimi moitteettomasti eikä
keskeyttämisiäkään paljon
sattunut, joten tyytyväisyys
oli silti ilmeinen matkaan
uskaltautuneiden keskuudessa.
Kolmekymmentä perhettä
sijoittuu Mekesin uudelle
asuntoalueelle. Aleksandr
Ptu?ko ja Risto Orko
(Suomi/ Neuvostoliitto
1959)
Rauta-aika ohj. helmikuuta 2015
Päältä kaunein
oli paras
Saran kakkukisan voittaja
ratkaistiin maistamatta.
ARTO PAPUNEN
KARVIA
Kakkukilpailuun osallistui 11 erilaista kakkua 10 osallistujan tekeminä. Teelmäki) ja Jussi
Hämäläiselle Kangasalan
Ruutanaan syntyi Justiinatyttö 25.12. Kalle
Holmberg (Suomi 1982)
Jadesoturi ohj. Pisteen erolla ratkesi myös kolmas sija
Sinikka Myllyviidan hyväksi ennen neljänneksi tullutta
Leena Sarviluomaa.
Jokainen kakun kilpailuun tehnyt sai Karvia-Päivien kesäteatteriesitykseen vapaalipun ja kilpailun voittaja
sai 100 euroa palkinnoksi.
Kakkukisa käytiin Helmikuun helinät -tapahtumassa Saran maamiesseuran talolla Saran kyläyhdistyksen
ja runoryhmä Ainot, Paavo
ja Lauri järjestäminä viime
sunnuntaina. Haitaritrio Lauri, Arto ja Tapani olivat myös välillä esiintymässä.
VIIKON LISTA
Elokuvia
Kalevalasta
Sampo ohj. 10
Torstaina 26. maaliskuuta kello 13.10. Tämä sai jokaisen hiihtäjän vakuuttuneeksi siitä, että hiihdosta tulee erityisen raskas.
Sellainen siitä tulikin, sillä myrskyinen tuuli ja mär-
HÄTÄVARA
kää lunta ladulle pudotteleva taivas loi ulkonaiset puitteet laturetkelle. Antti-Jussi
Annala (Suomi/ Kiina 2006)
Kalevala . Nyt vain täytyi kilpailun aiheeseen liittyen miettiä enemmän minkälaisen
kakun tekee, sanoo Miliza.
Jokainen paikalle tullut
sai äänestää lipulla yhtä kakkua ulkonäön perusteella.
Kilpailun voittajaksi selviytyi tiukassa kisassa Susanna
Vainionpää voittaen niukas-
ti pisteen erolla Essi Niemistön luomuksen. Ennen kakkuja
saatiin nauttia maukkaasta
lähiruokapöydän antimista,
minkä jälkeen esiintyi runoryhmä Ainot, Paavo ja Lauri
runoillen ja laulaen.
Lopuksi syötiin kilpailukakut kahvin kera. Elokuva
nähdään osana Ylen Dokumenttiprojekti-sarjaa.
VAUVAT
Kati (o.s. Voittaja on taimpana
vasemmalla.
YLÄ-SATAKUNTA 26.2.1965
Yllättävän moni hiihti
Parkanon ladun
maratonmatkan
Parkanon laturetki hiihdettiin viime sunnuntaina. Hän
oli ilahtunut kun paikalle oli
saapunut paljon väkeä.
Sievi-Korteen mukaan
Saran kyläyhdistys koostuu
lähinnä vanhemmista ihmisistä, mutta pyritään toimimaan omien voimien mukaan. kello 8.00 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Huoneistoja on viisi
kussakin talossa.
Ulkonäkö ratkaisi, kun 10
kakuntekijää kilpaili paremmuudesta Sarassa. Idea pääsiäisaiheiseen kakkukilpailuun tuli kyläyhdistyksen
Irja Sievi-Kortteelta. Talot ovat
puuelementtitaloja, huoneistot on erotettu toisistaan tiiliseinällä. hiihtäjillä oli valittavana joko 32
kilometrin pituinen Parkanonjärven tai 47 kilometrin
pituinen Parkanon-Vuorijärven kierros. Toinen televisioesitys on päivänäytöksenä saman viikon
lauantaina eli 28
Pihapiirin
ruokintapaikalla on mukava
seurata pikkulintuja.
. Thure käy myös
laulutunneilla.
. Välillä työtahti on ollut
hyvinkin tiivis ja olen liikkunut jaksamisen äärirajoilla.
Näyttämötyön vastapainona
olen tehnyt kirvestöitä, muuraamista ja muuta rakennushommaa. Kohti kylmempää -näytelmässä hän
oli koirana ja New Karlebyssa
täplähyeenana.
???. Hän toteaa sydämensä löytäneen oikean paikkansa. Niin voi käydä, kun ihminen ei uskalla ottaa rakastumista vastaan.
Thure toteaa, että tällä hetkellä mielenkiintoista
olisi tehdä uudelleen myös
rooli levykauppiaana Tapio
Parkkisen Pieni levykauppa
-näytelmässä.
Klemolan näytelmissä
mieleenpainuvia rooleja
Jotkut roolit ovat syystä tai
toisesta mieleenpainuvampia kuin toiset. Puissa kasvaa naavaa.
On hienoa tietää hengittävänsä puhdasta ilmaa.
Iltoihin kuuluu tv-sarjat ja
elokuvat, kirjojen lukemisen
ja toisinaan myös kotikaraokeillat tuttujen kanssa.
Tampere-päivät kuluvat
teatterilla harjoituksissa ja
näytöksissä. V O I T TA J AT
G
/XQJ
Q
D
/
VLHS
SDD
PLVWD
Katsoessaan omaa elämäänsä taaksepäin Thure on
huomannut tehneensä rohkeitakin ratkaisuja. Niiden
merkitys on selvinnyt vasta
jälkeenpäin.
. Hullunrohkeakin voi olla, kunhan
muistaa pitää sydämen lämpimänä ja pään kylmänä.
(3b
NHNRMD
$VN
K|\
U\Ml
OLKDV
0|U|
µ
YlLWH
YDL
YDW
WDYLD
LD
DU
0
/$,/
/$
µ
µ
7DOL "
K\|
G\O
OLQHQ
µ
µ
Palauta ristikko 10.3. Silloin on keskityttävä näytelmään laajemmin, haettava
uutta mielenkiintoa.
Hyvä
elinympäristö
on ylimääräistä plussaa.?
Tampereen Teatterissa
30 vuotta ilman taukoa
Markku Thure on ollut Tampereen Teatterin näyttelijä
vuodesta 1985. Aamiaisen nautin rakkaani kanssa, juttelemme, katsomme
päivän uutiset ja näpräämme tietokoneitamme. Arvomme palkintoja.
NIMI:
OSOITE:
7
µ
PUHELIN:
,
7
.
8
,
,
.
$
7
6
$
0
$
7
.
$
,
1
.
2
(
(
7 7
2
7 ,
2 6
.
8 8
5 6
( $
$ 1
7 $
,
6
b
7
,
5
7
,
6
$
7
$
$. helmikuuta 2015
Näyttelijän
sydän
asettui
Mäkikylään
MAARIT LEHTO
PARKANO
Tampereen Teatterin näyttelijä Markku Thure on asunut
reilun vuoden Kihniön Mäkikylässä. Kahdeksan aikaan laitan
hellaan tulen ja ryhdyn aamiaisvalmisteluihin. Näyttelijän työ on
häviävää, sillä siitä ei jää mitään jäljelle, kun aplodit loppuvat.
Parhaillaan Thurella on
pieni rooli näytelmässä Älä
pukeudu päivälliselle.
Viime kesänä Thure oli
mukana Pyynikin kesäteatterissa Pirunpelto-näytelmässä Asseri Kantosen roolissa.
Näytöksiä oli 58.
Hän olisikin valmis ryhtymään taas kaikessa rankkuudessaan koiran rooliin.
Tekstissä liikutaan rakkaudessa ja epätoivossa ihan ääripäissä.
Näyttelijä sanoo, että Klemola tekee hahmot vinosti:
ensin hymyilyttää, ja vinous
tekee henkilöhahmoista jotain muuta kuin suoraan ihmisiä, kunnes huomaa, että
ihmisiähän he ovatkin.
. $
3
9 $
1
, $
,
7 $
$ 6
.
$ ,
/ 7
/
$ /
6
8
1
,
7
,
/
$
7
$
1
$
.
$
7
7 ,
$
/ .
$
6 6
,
8 .
3 $
2
7 ,
$ ,
9
$ $
5
$ ,
0DF/HDQ
NOR
cVWU|P
$QQHOL
´
6Q
.
$
/
$
1
6
$
$
/
,
6
6LH
YLQHQ
,UDQLQ
UDKD
7
38+8$
(3b
6(/9b67,
asuu Kihniössä
Tampereen Teatterin
näyttelijä
motto: Haluan nähdä
viimeisen kortin
Ristikon 6 oikein vastanneiden kesken arvotut palkinnot voittivat Marja Husari Hämeenkyröstä, Kaija Darth Tampereelta ja
Hilkka Lehtola Tampereelta.
HLYlW
SLGl
SDLN
NDDQVD
PRQL
5XDQ
GDVVD
Markku Thure
. Se on jopa tervehdyttävää.
Näyttelijä Markku Thure on asunut Kihniössä reilun vuoden.
?
Joskus sama näytelmä
pyörii teatterissa pitkäänkin.
Yli 100 esitystä oli esimerkiksi toukokuussa 2014 loppuneessa näytelmässä Kuin
ensimmäistä päivää. Tätä ennen
hän oli teatterikoulusta valmistumisen jälkeen kiinnitettynä Jyväskylän kaupunginteatteriin.
Thure on ollut työelämässä ilman vuorotteluvapaata
tai muita taukoja.
. ????
. R I S T I S A N AT E H TÄVÄ
W
0HDD
N
.LY
DD
580
$59(//$
. Omaa otettaan
pitää kuitenkin tarkkailla.
Joskus olen havahtunut siihen, etten ole läsnä, vaan
ajattelen jotain muuta. Näihin lukeutuvat roolit Leea Klemolan näytelmissä. Näytelmään ei varsinaisesti kyllästy. $
2
/ $
7 $
7 5
$ ,
0
$
7
.
$
7
$
9
2
6
(
7
,
7
.
$
7
7
,
/
$
7
$
1
,
6
+
7 2
7
, 9
$
8 7
7
$ 3
+ $
2
6 7
$
, 9
5 (
$ 1
6 (
1
$
$
5
$
6
6
8
6
,
$
$
7
(
3
. Thurella
oli näytelmässä kaksi roolia.
. Ihmisen on hyvä olla
rohkea, mutta usein on hyväksi vähän maistella tilannetta ja nukkua yön yli ennen
päätösten tekemistä. Laulaminen on hyväksi
ihmiselle. Asum-
me vanhassa hirsitalossa, joten päivä jatkuu erilaisilla talon töillä.
Iltapäivällä pariskunta
käy yleensä kävelyllä. ?s??. Mikään
paikka ei kuitenkaan olisi ongelma, kun elämä muuten on
täyttä, Markku Thure sanoo.
Helmikuussa 60 vuotta
täyttänyt Thure suunnittelee jäävänsä eläkkeelle reilun
kolmen vuoden kuluttua.
Tällä hetkellä hän elää Kihniö-päiviä ja Tampere-päiviä.
Kihniö-päivänä herätyksestä huolehtii kellokaskissa
aamulla kuudelta. Lemmikkien huolehtimisen jälkeen voi
vielä lepäillä.
. Lumeen jääneistä
jäljistä näkee onko hirvi, jänis tai metsäkanalinnut olleet liikkeellä. mennessä osoitteeseen:
Hämeenkyrön Sanomat,
PL 13, 39101 HÄMEENKYRÖ
Yhteystiedot mukaan. R6
LVRLVLl
9DOD
´
DLQDLQHQ
VRSXVRLQWX
0b00,
.285$
DSX
ODL
QHQ
,
/
7
$
8
$
+
$
9
2
,
7
8
1
8
7
$
.
$
$
$
6
8
.
.
$ ,
7
7 $
( 5
.
$ $
7
/ $
$
6 8
RISTIKKO 9
V\|Wl
YLl
[
7((5(1
3,/..8
$
/
$
,
6
2
1
1
/ ,
2
0 $
$ 6
7
. Siilinjärveltä kotoisin oleva mies on kotiutunut pienelle paikkakunnalle
hyvin.
Thuren
elinympäristö muuttui, kun hän rakastui kihniöläiseen Annikki
Aroon. Pääosan esittäjä pelästyy rakastumista ja sydämensä lämpenemistä niin
paljon, että haluaa paeta
kohti pohjoista ja kylmempää. Kihniössä olen tavannut
vain mukavia ihmisiä. 11
Torstaina 26. Kun kissa on palveltu, niin kotikoirakin haluaa pienelle pihapiipahdukselle. He
nauttivat luonnossa liikkumisesta. Hyvä elinympäristö on
ylimääräistä plussaa.
. Þ?s
Kauppakirjat, ositukset ym.
. pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD)
. Rakennus- ja rakennepiirustukset
. yrityskaupat
Keskuskatu 5
www.econia.com
Puh: 03 780 0760
Fax 03 448 1194
Kankaanpää - Parkano - nettikauppa
Tuntuuko siltä, että,
- olet yksin
- muut eivät ymmärrä sinua
- alkoholi hallitsee elämääsi
PARKANON AA-RYHMÄ
joka tiistai klo 19.00
Viinikanrinne 5
Vuokko
Tiina Sahinoja
Kirkkokatu 5, Parkano
03 448 1894 Hiustupa.fi
VARMASTI EMME PESE NAHKAA
VÄLITYSPISTE
Parkanon Lähikatsastus Oy
Teollisuustie 31
39700 Parkano
puh. 050 366 9725
Puh. -p\|rlsuuntaukset
. 03 3122 2410
040 545 8051
Koulutettu HIEROJA
URHO MANNER
Vanhantalontie 314, Parkano
puh. 448 2501
Ikaalinen, Kauppakatu 14 puh. Isännöinnit
HTM
tilintarkastukset, yhtiöasiat,
veroasiat, yrityskaupat
puh. 13
Torstaina 26. 040 503 8300
Parkanontie 45, 39700 Parkano (R-kioskin vieressä)
Puh. KinauspalYelu
. 9?17. 03 448 2149
Puh. Ma?pe 9.30?17, la 9.30?14.00.
Palveleva puhelin 010 190 071
Keskuskatu 7
päänsärky
huimaus
. 03 448 3035
Parkano, Kirkkokatu 5
luontaistuotteet ja ?hoidot
Koulutettu hieroja,
luontaisneuvoja
Merja Pihlajamäki
Keskuskatu 5, Parkano
Markku Ala-Mettälä
Keskuskatu 42, Kankaanpää
Teollisuustie 20, P>À?>??ÊUÊ?>?«iÊn?£Ç
HYVÄN OLON
KESKUS
Satakunnank. 043 217 0666
RENGASPAROONI
?
HAMMASLÄÄKÄRI
RIITTA KOIVUNEN
Parkano
ma-pe 8-17, la 9-13
?
`Kauneudenhoito
MATTI HEIKKINEN
kiinteistövälittäjä, LKV
puh. 03 448 1185, 0400 926 284
Päivystys ark. verokonsultointi
. 040 538 1339
Parkanontie 51
045 273 3300
Sopimuksen mukaan
Apua saa myös puhelimitse
Käyttötuki 0600 308 090
Heinosentie 39, Parkano
puh. 044 275 9365
?
0,96 ?/min+pvm
Parkanontie 63, 39700 Parkano
YRITTÄJÄKATU 1
PARKANO
Ajanvarauksella ja ilman
ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45
muulloin sopimuksen mukaan
03 448 2228, 045 671 7649
Parkanontie 41, Parkano
Hiusmuotoilija Milja
Parturi-kampaaja Janika
AUTOKORJAAMO
S. VARAOSAT . kirjanpidot
. 040 774 2205. siMaisauto kl\tt||si Kuollon aMaksi
?
?
Keskuskatu 7, Parkano
p. 448 2616
050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano
0400 234 349
Puutarhasuunnittelu
Anne Heikura
Käsityönä, ajatuksella ja taidolla
0400 489 772
heikura@heikura.net
`Sähköliikkeet
ma, ilman ajanvarausta 9?16,
muulloin sopimuksen mukaan
. Ranta-asemakaavat
. 050 442 2229
.AUTOPESU
.VIKAKOODIN LUKU
.LOMMON OIKAISUPALVELU
Teollisuustie 20
Kirkkokatu 5
Puh. 040 417 2319
`Tilintarkastajat
Heikki Havanka LKV 040 833 9275
Insinööri- ja kiinteistötoimisto
VSRVWL HWXQLPL VXNXQLPL#RPDNRGLW ¿
Kauppakamarin
hyväksymä
Kiinteistöarviot ja perukirjat
. La 9?13.30. 2 A
TILINTARKASTAJA
SATAKUNNAN
OIKEUSAPUTOIMISTO
UÊÀi??>>Ì]ÊÛ>?ÌiiÌÊUÊ>Ãi??Õ?ÃiÌ
UÊ???ÌÌ?À?«Þ?ÀB?]Ê???ÌÌ?À??i??>?]Ê
ÊÊÊÊÊÊÊÊÊÊ?????BÊVARAOSAT
niskasärky
selkäkipu
puutumisoireet
HAVANKA OY
Puh. ilmastointiKuollot
. Tervetuloa!
p. 03 448 2827
puh. 044 278 2966
PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY
A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat
Parkanontie 84, puh.
Joka torstai
PALVELUHAKEMISTOSTA
Keskustori 5 A, 3. 0400 386 551
ZZZ RPDNRGLW ¿
?
. helmikuuta 2015
AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
`Autot ja huollot
`Tilitoimistot
`Sekalaiset
MA-PE 8.00?16.30
LA
9.00?13.00
020 786 2000
Keskuskatu 8
PARKANO
puh. 458 7123
WWW HUNAJAINEN l
löytyvät nopeasti
PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT
ASIANAJOTOIMISTO
LÖYTÖKORPI OY
Keskuskatu 46 B, Kankaanpää
AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686
AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686
VT Ilkka Ryynänen, 040 589 2545
Hammaslääkäri
SEPPO LEPPÄNEN
03 448 1373
`Lakiasiat
puh. 03 448 0700, 040 582 7543
Kotiin ja
yritykseen
Parkanontie 90,
puh. 029 566 0570
Puh. 040 848 4418
. 0400 285 752
TAINA VAINIONPÄÄ
myyntineuvottelija
puh. 6, Parkano, Kairokoski
Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen
Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00
Ti-Pe 8.00 - 16.00
Parkanontie 41
448 3228
0400 700 804
email: erapaiva@erapaiva.com
Heinosentie 39, Parkano
puh. ASP-palvelut
. katsastuspalYelut
. krs.
33100 Tampere
Puh. klo 9.00?11.00
LV
PA
TOIPUMINEN
Merkillisen
hyvät osat!
PARTURI KAMPAAMO
KODINKONEHUOLTO
KYLMÄKONEHUOLTO
PITOMESTARIT
LOHKOVUORI KY
AA
. Ark. Vastaavan työnjohtajan tehtävät
. TARVIKKEET
Ahertajankatu 10, Parkano
`Sekalaiset
RIITTA KESKINEN
Parkanontie 63, 39700 PARKANO.
Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844
EHIKEPQGOAP?UH=O=P=GQJP= ?
- kasvo-, käsi- ja jalkahoidot
- ihokarvojen poisto sokeroinnilla
- meikit ja hoitotuotteet
- kestopigmentointi
Parkanontie 45, p. 06 456 1534
Mäntylammintie 3 A
Jalasjärvi
Mahdollisuus myös
narkoosihammashoitoon. 448 1498
Ajanvaraukset 448 3867
Palveleva Terveyskauppasi
Asiakaslehti
jaetaan alueelle
Parkano, Kihniö
ja Karvia.
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
Kiviniitunk. 050 357 0123
Puh. raajojen kivut
Tarjoukset ja
saatavuus myös
nettikaupassa,
luontaiscenter.fi
Torikatu 10 (Säästöpankin vieressä) 38700 Kankaanpää.
Puh. 03 223 1666
sKASVO
JAJALKAHOIDOT
sVARTALOHOIDOT
3PA
HÚYRYPEDISSÊ
sRAKENNEKYNNET
s26"
MEIKIT
sRIPSIENPIDENNYKSET
s,#.
GEELIKYNNET
3ANNA
-ARI0ENTTI
%MILIA(EINISUO
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Unto Ylihaveri, Parkano
Keskuskatu 5 puh. 03 447 200
puh. Yaraosat
. mllrlaikaisKuollot
. yritysten perustaminen ja
yritysmuodon muutokset
. Yikakoodit
. 03 450 5555 www.ipp.fi
myynti@parkanonkirjapaino.?
www.parkanonkirjapaino.?
WWW.PARKANONAUTOPESU.FI
EMAIL simo.haljaste@mail.ee
PUH. 03 448 3380
ark 8?17, la 9?13
PARKANON
Puh. 03 448 3634
0500 142 704
www.pitomestarit.tarjoaa.?
PARKANON
VARAOSAKESKUS
`Parturi-kampaamot `Terveydenhoito
Pitopalvelu
PARKANON
MATKATOIMISTO
HUOLTO . 02 572 3833. Lepistö
Petri Leppänen
TÄSMÄHOITO KIPUUN
Parkanontie 64, Parkano
IPP huoltaa tietokoneesi!
Edulliset ja nopeat tietokonehuollot
Ohjelmistojen asennuspalvelut
IT-tukipalvelut
KOULUTETTU OSTEOPAATTI
Ajanvaraus
su?to klo 18?01 ja pe, la klo18?03
PESEMME MILTEI KAIKKEA!
Sosiaali- ja Terveysministeriön
rekisteröimä
p. 050 562 5500
www.makujenlaguuni.fi
Parkanontie 62
ma?pe 9?12,
13.00?17.00
puh. palkanlaskenta
. 050 550 9321
fax 03 447 2030
www.tilitoimistosaarivirta.?
JUKKA KIVIMÄKI
YS
ISY
NÄ
TE
U
YH
EL
Paketti- ja henkilöautot
sekä kevyet perävaunut
ilman ajanvarausta.
Raskaskalusto ajanvarauksella.
Parkano
puh
Viime viikonlopun molemmat pelit päättyivät parkanolaisten voittoon.
Lauantain kotiottelu oli
jännitysnäytelmä viimeiseen
hengenvetoon asti. Tulos on kohtuuhyvä.
Pari tiukkaa peliä olisimme
voineet kääntää voitoiksi.
Muuten ei ole jäänyt jossiteltavaa.
Kärkiporukat HC Giants
Hollolasta ja Sisu Hämeenlinnan kupeesta ovat Törmän mukaan kovia joukkueita. Sarjassa on kahdeksan joukkuetta. Reserviä tarvitaan myös loukkaantumisten varalle.
myydään kiinteistöjä
. Kolmen
maalivahdin lisäksi kenttäpelaajia on 18.
Törmän mukaan pelaajamäärä on niukasti riittävä.
Osa pelaajista tulee Parkanon ulkopuolelta. 040 566 5364.
Kirjalliset tarjoukset pyydämme lähettämään 10.3.2015 mennessä osoitteeseen Ylä-Satakunta,
Parkanontie 63, 39700 Parkano tai sähköpostilla veli-matti.heinisuo@ylasatakunta.?
Satakunnan
piirinmestaruuksista hiihdettiin Noormarkussa. Varsinaisen valmentajan
puuttuminen ei ole aiheuttanut mahdotonta tilannetta.
Tilanne ei ole ideaali, mutta
siitä on selvitty.
Törmä sanoo olevansa
tyytyväinen päättyvään kauteen. 0400 749 211
kosarjassa. Hyvä mieli jäi,
kun viimeinen kotipeli tarjosi yleisöllekin jännitystä,
Törmä sanoo.
Edustusjoukkue pelaa IIIdivisioonan ylemmässä jat-
työsuorituksia
Paikallinen
TIMPURI
uudis- ja
remontointitöihin
kotiin ja mökille,
myös putkityöt.
Puh. Lauantaina kilpailtiin
henkilökohtaiset
matkat vapaalla hiihtotavalla ja sunnuntaina perinteisellä hiihtotavalla hiihdetyt
viestit.
Parkanon Urheilijat saivat
lauantain kisasta kotiin tuomisena 4 piirinmestaruusmitalia. Voitto oli ansaittu, sillä
paransimme pelaamista koko pelin ajan. Toisen pmkullan Syrjäläinen otti Kankaanpään Urheilijoiden viestijoukkueen ankkurina.
Lauantain henkilökohtainen kisa oli samalla Junnucupin kolmas osakilpailu.
Seuraava ja samalla viimeinen tämän talven Junnucup hiihdetään Parkanossa
Käenkoskella sunnuntaina
15. Meille kakkosdivariin
nousu ei ollut realistinen
tavoite. Kaksinkertaisessa ottelusarjassa PK:lla on takana
kuusi voittoa, yksi tasapeli ja
kuusi tappiota.
. 1960-luvun puolivälissä rakennettu ja 80-luvulla laajennettu talo
sijaitsee omalla tontilla ja on kaukolämmön piirissä. Parkanon sijoitus on puolivälissä.
. Yhteydenotot ja mahdolliset näytöt voi
sopia päätoimittaja-toimitusjohtajan kanssa puh. Loppusijoitus on joko
neljäs tai viides. Hän on pelannut seuran ykkösjoukkueen riveissä 17 kautta.
sosta kertoo kuitenkin se, että se on ainoana joukkueena
pystynyt kukistamaan sarjaa johtavan Giantsin. Tarjolla toimisto- ja liiketilaa kahdessa kerroksessa noin 520 neliötä ja
noin neljä metriä korkeaa tuotantotilaa yhdessä kerroksessa noin 360 neliötä.
Lehtiyhtiö voi ostajan niin halutessa jäädä määräajaksi vuokralle osaan taloa. Parkanolaiset tasoittivat lukemat takaa-ajoasemista kolme minuuttia ennen pelin päättymistä.
Voittomaalin HC Nokian
verkkoon iski Mikko Kuivala joukkueen konkarin Jani
Törmän syötöstä, kun peliaikaa oli jäljellä yksi sekunti.
. maaliskuuta. Muuten hollolalaiset ovat olleet
voittamattomia.
Junioreista
toivotaan vahvistusta
Edustusjoukkueen ikähaitari on 17?35 vuotta. Edustusjoukkueeseen ei
enää siirrytä automaattisesti
junioripuolelta, koska PK:ssa
ei ole B-junioreilla joukkuetta. Joni ja Juha
palkittiin osuuksiensa parhaina.
moin kuin ParkU:n tyttötrion sarjassa N12. Siihen tarvittaisiin
enemmän pelaajia ja rahaa,
Törmä sanoo.
Jotain parkanolaisten ta-
Jani Törmä on edustusjoukkueen konkaripelaaja ja valmentaja. Toivotamme tervetulleiksi kisoihin
kannustamaan suuren joukon yleisöä!
Nina Kituniemi. M12-sarjassa Juha Nyberg hiihti kultaa ja hopealle hiihtivät M11-sarjassa Joni
Nyberg, N12-sarjassa Melina Rintaluoma sekä yleisessä sarjassa Petteri Penttilä.
Lauantain kisassa oli mukana Parkanosta 10 urheilijaa.
Sunnuntain viesteissä oli
kolme joukkuetta Parkanosta. HC Nokia
on pisteen päässä ja sillä on
vielä kaksi ottelua pelaamatta, Jani Törmä kertoo.
PK pesi
sarjajohtajan
Törmällä on joukkueessa
kaksoisrooli, sillä valmentaminen on hänen ja kahden muun pelaajan kontolla.
Törmän lisäksi tehtävää hoitavat Mikko Kuivala ja Antti
Luusalo.
Törmän mukaan valmennuskolmikko on selvinnyt
kaudesta yllättävän hyvin.
. Sitoutuminen harjoituksiin ja peleihin on välimatkan, opiskelukiireiden ja armeijan takia
vaihtelevaa. 15?16-vuotiaat C-junioriikäiset taas pitävät kynnystä liian korkeana, mitä se ei
ole. Molemmat ovat asettaneet selkeän nousutavoitteen kakkosdivariin.
. Meidän puolestamme he
ovat tervetulleita joukkueeseen, Törmä kannustaa.
Edustuksen
pelikausi
päättyy sunnuntain jälkeen.
Törmän mukaan useimmat
pelaajista harjoittelevat kesällä muiden joukkuelajien
parissa.
. Joukkueessa hiihtivät Laura ja Ellen
Heinonen sekä Senni Mustakoski.
Syrjäläinen toi
mestaruuden Karviaan
ParkU:n
piirimestaruusmitalisti, takana Juha Nyberg,
Melina Rintaluoma ja Joni
Nyberg sekä edessä Petteri
Penttilä.
ParkU:lla oli joukkue
myös M10-sarjassa, siinä
hiihtivät Elias Piilola, Tami
Pohjonen ja Janne Nyberg.
Poikien sijoitus oli neljäs sa-
Karvialaista hiihtokunniaa
piti yllä Juho Syrjäläinen, joka luisteli mestariksi 14-vuotiaiden sarjassa. Kultaa hiihti M12 -sarjassa trio Tuukka Soikkeli, Joni
ja Juha Nyberg. helmikuuta 2015
Valmiina viimeiseen taistoon
PK:n Edustusjoukkue
pelaa sarjan viimeisen pelin
Kangasalla Kavoa vastaan.
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Meneillään on Parkanon Kiekon edustusjoukkueen toiseksi viimeiset harjoitukset.
Edessä on kauden loppurutistus: perjantaina viimeiset
treenit ja sunnuntaina sarjan
päätösottelu Kangasalla Kavoa vastaan.
Pelaajat ovat hyväntuulisia. Tästä kaudesta iso kiitos kannattajille ja tukijoille.
Toivottavasti edustusjoukkue saa riveihinsä riittävästi
pelaajia myös ensi kaudeksi.
Uusi kausi alkaa elokuussa.
PK83 Edustus
Maalivahdit: Juha Vuorela, Juhani Perälä ja Mikko Suonpää.
Puolustajat: Veli-Pekka Niemenmaa, Marko Niemenmaa, Juha-Pekka Ylinen, Marko Vuorela, Juho Niemi, Joni
Heinisuo ja Niko Paavilainen.
Hyökkääjät: Tuomas Yli-Kärkelä, Jani Törmä, Mikko
Kuivala, Antti Luusalo, Jami Kiho, Janne Suonpää, Robert
Rintala, Jaakko Luukonen, Jani Ylikoski, Janne Santala, Joonas Lehtiniemi ja Risto-Matti Mäki-Mantila.
Valmentajat: Jani Törmä, Antti Luusalo ja Mikko Kuivala.
Joukkueenjohtaja: Mikko Kuivala.
Manageri: Kari Kuivala.
Huoltajat: Pentti Törmä ja Pertti Leivo.
Piirinmestaruushiihdoista
mitaleja Parkanoon
ja Karviaan
NOORMARKKU
Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy myy
PERINTEIKKÄÄN TOIMITALONSA
Parkanon keskustasta. Kiinteistöä on
pidetty hyvässä kunnossa. 14
Torstaina 26
Laura Heinonen
19,47, 2. Työnnössä Rinne nosti pari kiloa
enemmän ja peli oli selvä.
Lähdekorvelle hopeaa 178
kilon yhteistuloksella.
Tietoa ei ole tarkistettu,
mutta Rinne kertoi olevansa
painonnoston vanhin Suomen mestari.
69 kilon sarjaan ilmoittautunut Parkano Puntin Mikko
Kuusisto jäi tällä kertaa niin
sanotusti vaa?alle, sillä pai-
105 kilon sarjassa karvialainen juniori Roni Peltonen voitti työnnössä hopeaa 157 kilon tuloksella. Säännöt ovat
yksiselitteiset ja sarjaa ei voi
vaihtaa enää punnitushetkellä.
Samassa sarjassa nosti
kuitenkin seurakaveri Henri Kaikkonen ja hyvin nostikin. Ninja Honkanen 6,98.
P10: 1. Ninja Honkanen 9,57.
P10: 1. Rene Honkanen
2,49, 2. Mirella Lielahti 3,06.
T9 (2 kg): 1. Elias Lielahti 2,35.
P7 (1 kg): 1. Arttu Ahola 5,84.
T10: 1. Mirella Lielahti 6,99.
T9: 1. Tempausnostossa Utoslahti veti tälläkin kertaa pidemmän korren,
kun suorille käsille nousi 70
kiloa. Laji on selvästi nostanut suosiotaan viime vuosina ja etenkin naisia on entistä enemmän mukana.
Naisten 53 kilon sarjassa
ottivat yhteen revanssihengessä Tampereen Pyrinnön
Pauliina Utoslahti ja Parkano
Puntin Sini Kukkonen. Kilpailu oli tasainen, mutta loppujen lopuksi Lähdekorven oli todettava
49-vuotias Rinne hieman paremmaksi.
Tempauksessa Lähdekorpi jäin vain kilon päähän,
kun suorille käsillä nousi
aloituspaino 81 kiloa. Arttu Ahola 18,40.
T10: 1. Sini Siro 8,44.
P15 (4 kg): 1. Arttu Ahola
4,32.
T10 (2 kg): 1. Ninja Honkanen 3,44.
P10 (2 kg): 1. Riki Honkanen 6,57, 2.
Kalle Kyösti 7,57.
T7: 1. Sami Siro 5,00.
Pallo
P5: 1. 16
Torstaina 26. Laura Heinonen 5,47,
2. Riki Honkanen 18,12,
2. Sini Siro 4,78.
P15: 1. Kalle Kyösti 2,89.
T7 (1 kg): 1. Milja Lehtonen
6,23.
T13 (2,5 kg): 1. 1,2 kg
Ilman korttia 9,49 rs (9,49/kg)
Suomi
rajoitus: 2 kalaa/talous
599 1179 695
KG
1 kg (5,99/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
Tuore
kokonainen
kirjolohi
Norja
RS
Atria
karjalanpaisti
Herkkutorilta
Tuore ruodoton
lohi?lee
KG
Perjantaina
Kuumana grillistä
Jämin
Rahtipalvin
tuote-esittely
995
KG
Herkkutorilta
K-Ruokamestarin
paistijauheliha
1295
Herkkutorilta
HK takuumurea
naudan sisä- ja
paahtopaisti
PARKANO
KG
K-Ruokamestarin
grillattu broilerin
reisikoipi
raakapaino n. Vasta 16-vuotias Peltonen oli yhteistuloksissa niukasti neljäs
283 kilon tuloksella. Elias Lielahti 7,97, 2.
Rene Honkanen 8,65.
P7: 1. Sarjan voitti lopulta
Tampereen Pyrinnön Simo
Nurmi yhtä kiloa paremmalla yhteistuloksella, joten kilpailu oli todella tasaväkinen.
Henrin tempaustulos oli
105 kiloa ja työntö 138 kiloa.
Tempauksessa sijoitus oli
vasta neljä,s kun työnnössä
jo irtosi hopeaa, samoin kuin
yhteistuloksessa.
Juniori Peltonen
työnsi hopealle
Naisten 53 kilon sarjan mitalikolmikko: Pauliina Utoslahti (hopeaa), Sini Kukkonen (kultaa) ja
Maria Loukila (pronssia).
ta siis tempauksen hopeaa,
työnnön kultaa ja yhteistuloksen kultaa. Riki Honkanen
5,48, 2. Kalle Kyösti 10,14.
T7: 1. Ellen Heinonen 3,75.
T11 (2 kg): 1. Viime
vuonna Parkanossa mestariksi nosti Utoslahti. helmikuuta 2015
TULOSPÖRSSI
Sini Kukkonen palasi mestariksi
TAMPERE
Painonnoston Suomen mestaruudet ratkottiin viikonvaihteessa
Tampereella.
Messu- ja urheilukeskuksen
lehterit olivat täynnä, kun
lajista kiinnostuneita katsojia oli paikalla ehkä odotettuakin enemmän. Milja Lehtonen 5,71.
T13: 1. Utoslahti jäi työnnön
aloituspainoon 82 kiloa, joten mestaruuden vei tällä
kertaa Kukkonen 153 kilon
yhteistuloksella.
Sini Kukkoselle kisas-
non pudotus ei osunut aivan nappiin. Elias Lielahti 6,98, 2.
Rene Honkanen 5,81.
P7: 1. Nuorten EM-mitalisti kirjautti pöytäkirjaan
99 kilon tempaustuloksen ja
peräti 120 kilon työnnön, joten yhteistulosta kertyi hurjat 219 kiloa.
Veteraani niukasti
Lähdekorpea parempi
Miesten alimmassa painoluokassa eli 56 kilon sarjassa ottivat yhteen Parkanon
Puntin Arto Lähdekorpi ja
Turun Atleettiklubin Tommi Rinne. Milja Lehtonen
15,06.
Kuula
P5 (1 kg): 1. Ellen Heinonen
10,82.
T11: 1. Lähtökohdat olivat mielenkiintoiset
kun kilpailuun oli ilmoittautunut yhtä monta naista ja
miestä. Kukkonen nosti varmasti 68 kiloa, mutta 70 kilon
kanssa loppui usko kesken ja
nosto jäi vedoksi.
Työntönostossa Kukkonen aloitti 83 kilosta, vaikka
ennakkosuunnitelmissa olikin 80 kilon aloitusraudat.
Kilpailu lähti joka tapauksessa hyvin käyntiin ja onnistuneen avauksen jälkeen
Sini työnsi onnistuneesti 85
kiloa. Pronssimitalin vei samalla tuloksella, mutta viitisen kiloa kevyempänä Tampereen Pyrinnön Tuomas Mäkitalo.
Kisojen paras miesnostaja oli Rovaniemen Reippaan
Milko Tokola, joka voitti 85
kilon sarjan 310 kilon yhteistuloksella.
Seurojen välisissä pisteissä Parkanon Puntti oli viides.
Miiro Kuusikko
Parkanon Urheilijoiden
hallikisat 22.2.
30 m juoksu
P5: 1. Yhteistuloksen Suomen mestaruus oli
tasan kymmenes mestaruus
Parkanon Puntin nostajalle.
Kisojen paras naisnostaja oli Lohja-Liftingin Meri
Ilmarinen. Mirella Lielahti 8,66.
T9: 1. Laura Heinonen 7,09, 2. Ellen Heinonen 6,58.
T11: 1. Sami Siro 8,69.
Parsakaali
Luumutomaatti
250 g (2,36 kg) Espanja
Espanja
059 099
KPL
SUPERY
L
Atria
kevytsnack 12 %
ja grillinakki
2
PKT
Ilman korttia tai yksittäin 1,39 pkt (4,96/kg)
-64 %
UP
1?
280 g (1,79/kg)
rajoitus: 2 erää/talous
RUODOTON
TYS!
LÄ
ERÄ
KG
ERÄ
-36 %
395
KG
HK viljaporsaan
herkkupaisti
n. Henri kävi kamppailua
sarjavoitosta aivan loppuun
saakka. 330 g
100
Hinnat voimassa
to-su 26.2.?1.3.
ellei toisin mainita
Ylikypsää kuumaa
kassleria ym. ym.
KPL
ARKISIN
LA
SU
Broilerin
?leepihvi
500-520 g
(9,52-9,90/kg)
495
8-21
8-18
12-18
RS
Porin Leivän
tuote-esittely
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100