10
TIISTAINA 27. TAMMIKUUTA 2015
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 6 / 83. 4?5
Kuivasjärven
kansanliike
kuuli
tutkimustulokset
s. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Maan länsiosasta Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ulottuva lumisade liikkuu illaksi itään. Pohjois-Lapissa on pakkasta noin
10 astetta, muualla maassa pakkanen on edelleen heikkoa, länsirannikolla ollaan nollan tienoilla. Maan länsiosassa esiintyy tihkusadetta ja lämpötila kohoaa vähän suojan puolelle,
muualla maassa on heikkoa pakkasta, Pohjois-Lapissa pakkasta on 10...15 astetta.
Huomenna
?2
Parkano
Parkano. Mitähän koraania sissit
lukevat?. 6
Ryhmässä
lähtee läski
s.7
Saunajoogaohjaaja Katri Gourlay, Seppo Tunturi ja Suvi Rantala joogasivat Käenkosken saunalla. Salaman nopeutta
suurella sydämellä
s. Perjantaina
Lapissa poutaantuvaa ja etelään saapuu lumisateita. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Lämpötila on läntisimmässä
Suomessa lähellä nollaa, muuten on heikkoa pakkasta. alv 24%
Lempeää tehoa
saunan lämmössä
Nyt
elokuvissa:
Kihniö
s. Pohjois-Lapissa pakkasta on noin 10 astetta.
Tänään
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina Lapissa pyryttää lunta, muualla maassa sateet jäävät vähäisiksi. Päivällä maan
pohjoisosassa, vähitellen myös maan länsiosassa, on poutaa ja pilvipeite rakoilee. Pakkanen heikkenee Pohjois-Lapissakin, rannikoilla
lämpötila on edelleen lähellä nollaa.
Parkano
Parkano
Perjantai
?1
?0
?1
?1
?0
Torstai
?0
?0
Suomi huomenna
Lauha lounaisvirtaus voimistuu maan etelä- ja keskiosassa. Sivu 11.
?
Allah auttakoon niitä, joita murhanhimoiset islamistit, ilmeisesti
uskossaan vahvoina, parhaillaan uhkaavat ruoskinnalla tai teloituksilla,
ellei ahdasmielisintä säännöstöä noudateta. sis. Pohjoisessa ja maan keskivaiheilla tulee lunta tai
räntää, tai jäätäviä sateita
Hietanen
26.3.1925
5.1.2015
Soi temppelin kellot hiljaa
yli talvisen kirkkomaan,
sinne saatoimme äitimme rakkaan,
isän vierelle nukkumaan.
Kiitollisina kaivaten
Kaija ja Seppo
Ulrika perheineen
Sami perheineen
Krista perheineen
Sinikka
Janne perheineen
Antti ja Saga
Johanna
Antero ja Sinikka
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Lämmin kiitos
Kastepuu syntyi isän ja tyttären yhteistyönä. Iida-Maria Isoaho piirsi mallin ja oli mukana myös, kun Seppo Isoaho ryhtyi nikkaroimaan.
Teille kaikille, jotka
kunnioititte rakkaamme
Pentti Ilmari
Viitalan
Kastepuu otetaan
käyttöön perhemessussa
muistoa ja
otitte osaa suruumme.
Omaiset
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
TULIMUMMOT
Kihniössä
31.01. Apuriksi projektiin hän sai tyttärensä IidaMaria Isoahon, joka piirsi
puusta mallin.
Pyöreän muotoinen puu
Tilaisuudet la klo 16 ja 19,
välissä kahvit,
musiikki Takametsien miehet.
Su klo 11, musiikki kuoro
tehtiin
mahdollisimman
isoksi, että siihen mahtuu
paljon oksia.
Puiden oksilla on noin 70
pientä naulaa. Ihanaa kun kävitte.
Aino
!RVO4UULINIEMI
SAAVUTTAA
VUODENMERKKIPAALUNJAHALUAMME
KUTSUAYSTØVØT. - 01.02.
Seppo Isoaho suostui mielellään, kun häntä pyydettiin tekemään kastepuu
kirkkoon. Niihin ripustetaan puisia lintuja sitä mukaan, kun seurakuntaan syntyy uusia lapsia.
Jokainen lapsi saa oman
linnun, johon kirjoitetaan
lapsen nimi ja syntymäaika.
hengellisiä tilaisuuksia
Kiitos
muistamisista asiakkaille, työkavereille ja
Kihniön Osuuspankille siirtyessäni viettämään
eläkepäiviäni. 2
Tiistaina 27. tammikuuta 2015
Rakkaamme
Agnes Dagmar
KIVIPELTO
o.s
SUKULAISETJAKYLØLØISETJUHLIS
TAMAANMERKKIPØIVØØ+ARVIAN3AMPOLAAN
LA KLO ALKAEN
,AHJOJATAIRAHAASANKARIEITOIVO
SENSIJAAN
YHTEISIØMUISTELUITAJAKAIKENLAISTAKIVAA
OHJELMAA
JOTTASAAMMEILLASTAIKIMUISTOISEN
!RVONPERHE
6 P P +IRSI
Tosi laajasti saamme
esitellä seurakunnan osaamista, Myyryläinen toteaa
tyytyväisenä.
Kirkkoherra Liisa Myyryläi-
VIHITTY
PARKANO
Ti
27.1.
klo
14.00
Päivärukoushetki helluntaitemppelillä.
Ke 28.1. klo 14 Jumalanpalvelus.
Ma 2.2. Työntekijät eivät muistaneet, koska Parkanosta olisi
viimeksi lähetyksiä tehty.
Radioitavien messujen
teemat vaihtelevat.
. Asko
Alkkiomäki, Esko Mustakoski.
Su 1.2. klo 18.00 Sanan
ja rukouksen ilta.
Su 1.2. Samanlaista ei ole muualla.
Kastepuu otetaan käyttöön ensi sunnuntaina perhemessussa, joka radioidaan
suorana lähetyksenä Ylen
Radio 1:n taajuudella.
Messussa esiintyvät seurakunnan lapsiryhmät.
Myyryläisen
mukaan
Parkanossa radioidaan tänä
vuonna neljä jumalanpalvelusta.
. Nyt ovat esillä lapset,
myöhemmin muun muassa
nuoret. klo 19.00 Kristittyjen yhteinen rukousilta
Vapaaseurakunnassa.
Pe 30.1. Linnun mallikin on IidaMarian suunnittelema. klo 19.00 Sanan
ja rukouksen ilta. klo 19 Rukousilta.
To 29.1. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Kohtamäet.
KIHNIÖ
Ti 27.1. tammikuuta Tampereella.. klo 19 Miestenpiiri.
Tervetuloa.
Kihniön
vapaaseurakunta
Kiitos!
Teille kaikille, jotka
muistitte minua
merkkipäivänäni.
Katri
www.kihnionvapaaseurakunta.net
To: Kristittyjen yhteinen
rukousilta Vapaaseurakunnassa klo 19.
Pe:Varkkikerho Antti Oksasella Kiveläntie 25/10
klo 17?19.
Ulkovaatteet, luvassa laskettelua ja ulkoilua.
Hiihtolatu myös, omat
sukset mukaan.
Pe:Nuortenilta rukoushuoneella klo 20.
Su: Ei kokousta.
Raimo Rahnaston vierailu
14.?15.2.
Tervetuloa
??????????
Helluntaiseurakunnat
??????????
KARVIA
To 29.1. Silloin vanhemmat saavat kastepuussa olleen nimilinnun omakseen.
Sen jälkeen puu alkaa taas
kasvattaa uutta satoa uusien
kastettujen nimilinnulla.
Radiomessujen
teemat vaihtelevat
nen kertoo, että idea kastepuusta on tullut muista seurakunnista.
. klo 14 Rukoushetki.
Pe 30.1. On hienoa, että meillä on perhetyönä tehty kastepuu. Niitä näkee monissa kirkoissa. klo 19.00 Nuortenilta.
La?Su Tulimummot, kts.
erillisilmoitus.
. 70 naulaa pitäisi
riittää, sillä Parkanoon syntyy vuosittain noin 60 lasta.
Kasteen sunnuntaina eli
ensimmäisenä loppiaisen
jälkeisenä sunnuntaina seurakunta kutsuu kaikki edellisenä vuonna kastetut läheisineen kirkkoon. klo 15.00?17.00
toimisto aika keskustelua
ja rukousta.
To 29.1. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, Lehtimäki Antero.
Su 1.2. klo 19.00 Vanhimmiston kokous.
To 29.1. Laulutilaisuus
Rantakodolla klo 14.00.
Arttu Vataja Karviasta ja
Suvi o.s. klo 19.00 Rukoustunti.
Ke 28.1. Tissari Lappeenrannasta vihittiin 10. P
+AISATAIK TUULINIEMI LUUKKU COM
KIITOS
Teille kaikille, jotka
muistitte meitä
valmistumisen johdosta.
Tiina ja Tommi
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
Ke 28.1. Linnut maalattiin valkoisiksi, ja
maalauksessa auttoi myös Iida-Marian pikkusisko EnniSo?a, Seppo Isoaho kertoo.
Vanhemmat kutsutaan
kirkkoon kastepäivää seuraavan viikon sunnuntaina.
Silloin joku läheisistä ripustaa lapsen nimeä kantavan
linnun kastepuun oksalle.
Messussa luetaan kastettujen lasten nimet ja heidän
puolestaan rukoillaan.
Puu kerää satoa kalenterivuoden. klo 18 Ylistyksen ja rukouksen ilta,
vieraana Tulimummot.
Su 1.2. Radiointi on mielenkiintoinen haaste seurakunnalle
Mallia
saadaan esimerkiksi Hubyhteisöistä, joita toimii monilla paikkakunnilla.
Yrittäjäyhteisöstä tulee
Parkanossa todennäköisesti
osuuskunta, johon jäseneksi liittyvät maksavat osuusmaksun. Jotkut byrokraatit ovat
saaneet enemmän valtaa
kuin heillä riittää aivokapa-
siteettia sitä käsittelemään!
Tilaisuuden jälkeen Vanhanen ja Kärkelä pohtivat,
mikä meni pieleen Kankaanpään ja Parkanon kuntaliitoksen kanssa. Olen tottunut aina työskentelemään osana työyhteisöä, joten en halua yrittäjänäkään hautautua yksin kotiin.
Toivottavasti
Parkanosta
löytyy muitakin samoin ajattelevia ja saadaan kokoon kiva yhteisö.
Hanna Tuuri
Pyhäselän Paikallisosuuspankki ja Oma Säästöpankki Oy ovat solmineet
aiesopimuksen Pyhäselän Paikallisosuuspankin
pankkiliiketoiminnan yhdistämisestä Oma Säästöpankkiin. Hän kaipaa mukavaa
tilaa, johon voi lähteä läppärin kanssa kotoa niinä päivinä, kun työt eivät vie muille
paikkakunnille.
. Pankki antoi kolmelle
katetulle hehtaarille rakennuskantaa sivukylällä vakuusarvoksi 70 000 euroa.
Tässä tilanteessa Euroopan
keskuspankin iso panos rahoituksen höllentämiseksi
auttaa enemmän Etelä-Euroopassa kuin meillä. Ulkomaiset toimijat tunnistavat nyt Suomessa suoranaisen poliittisen riskin, Vanhanen arvioi.
Euroopan elvytys
ei yllä Suomeen
Tilaisuuden juonnettu keskustelu käytiin kunnallisneuvos Ilpo Vuorelan johdolla. tammikuuta 2015
Vanhanen on jo keskustellut
ministerien vähentämisestä
Jo toinen
osuuspankki
liittyy Oma
Säästöpankkiin
KARVIA
YLÄ-SATAKUNTA
Kahden hallituksen pääministeri Matti Vanhanen kävi
perjantaina avaamassa Keskustan vaalikampanjan Pohjois-Satakunnassa Karviatalossa.
. Heidän tulisi
edustaa tiiminä hallituksen
selkeitä tavoitteita ja linjaa
ministeriöihin ja virkakoneistoon päin eikä päinvastoin kuten nyt tapahtuu.
Puheessaan Vanhanen otti esiin maan talouden perin
vakavan tilan ja yritystoiminnan rahoituksen vaikeutumisen jo vuonna 2009 alkaen ?nanssikriisin torjuntatoimien yhteydessä.
. Näissä tuumauksissa on
tullut esiin vain yhden ministerin nimittäminen kuhunkin ministeriöön, siis
12 yhteensä. Karviaa lähimpää ovat Hannu Uusihonko
Honkajoelta, Kauko Juhantalo Kankaanpäästä ja Sari
Vuorela Siikaisista.
Pirkanmaan puolen ehdokas Pilvi Kärkelä Kihniöstä
sai hänkin puheenvuoronsa
yleisölehteriltä.
Illan raikuvimmat aplodit otti maatalousyrittäjiin ja
pieniin kuntiin kohdistuvaa
virkavaltaistumista vastustanut Sari Vuorela:
. Siksi näemme
tärkeänä olla mukana tässä,
Tuominen perustelee ja toteaa, Kehitys-Parkilla on ajatuksena tehdä vastaava yhteisö myös Kihniöön.
Yhteisöllistä ideaa Tuomisen kanssa virittelee vuoden alussa oman koulutusja konsultointiyrityksen perustanut Tuuli Tarukannel. Tämä on vasta toinen
vaalitilaisuuteni oman kylän
tupaillan jälkeen.
Vanhanen kertoi keskustelleensa nykyisen puoluejohtajan Juha Sipilän kanssa
kokemuksista ja ajatuksista
valtioneuvoston työn järjestämiseksi uudella tavalla.
. Jäsenet voivat sitten
ostaa erilaisia palvelupaket-
teja sen mukaan, haluavatko
käyttää tiloja ja vaikka tulostinta vain satunnaisesti vai
säännöllisemmin.
Madaltaa kynnystä
ryhtyä yrittäjäksi
Yrittäjäyhteisöä synnyttämään etsitään yhteisön voimasta innostuvia yrittäjiä.
Kiinnostuneet voivat ilmoittautua Kehitys-Parkkiin, joka nyt alussa lähti veturiksi
auttaakseen erityisesti uusia
yrittäjiä alkuun.
. Ajattelemme tilaa, jossa voisi poiketa työskentelemään satunnaisesti mutta
josta toki voi myös vuokrata
pysyvämmänkin työpisteen.
Mitään toimistohotellia pienine huoneineen ei kuitenkaan kaavailla vaan yhteisöllisyyteen ja verkostoitumiseen kannustavaa tilaa,
toteaa Kehitys-Parkin toimitusjohtaja Juha Tuominen.
Tiloissa työskentelevien
käytössä voisi langattoman
nettiyhteyden lisäksi olla esimerkiksi tulostin, kotikonetta jämäkämpi kopiokone ja
videoneuvottelulaitteisto eli
sellaisia tekniikkaa, jota jokaisen ei kannata omakseen
Tuuli Tarukannel ja Juha Tuominen etsivät yhteisöllisyydestä kiinnostuvia yrittäjiä synnyttämään yrittäjäyhteisöä Parkanoon.
hankkia.
Olennaista
yrittäjäyhteisössä on luoda yrittäjille
mahdollisuuksia vertaistukeen ja toinen toisensa kannustamiseen ja yhdessä kehittymiseen.
Parhaimmillaan yhteisö
voisi synnyttää yhteistyön
muotoja ja sitä kautta jopa
uutta liiketoimintaa. Parkanoon perustetaan
joka vuosi viitisenkymmentä
uutta yritystä. Pankin
työntekijöiden lukumäärä on yli 200 henkilöä,
jotka palvelevat asiakkaita 38 pankkikonttorissa.
Luvuissa ei ole mukana
Joroisten Osuuspankin tai
Pyhäselän Paikallisosuuspankin tietoja.
Syksyllä 2014 julkistettu Joroisten Osuuspankin
yhdistyminen kasvattaa
OmaSp:n tasetta noin 70
miljoonalla eurolla ja nostaa konttoreiden lukumäärää yhdellä Joroisten ja
Varkauden talousalueella
toimivalla yksiköllä.
Valokuvaamo
saa käyttää
Willi Karvia
-logoa
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Kunnanhallitus on myöntänyt Karvian Valokuvaamolle oikeuden käyttää
Willi Karvia -logoa kunnan matkailua edistävissä
tuotteissaan.
Karvian Valokuvaamo/
Suomen Kuvalahjat haki
lupaa kunnanhallitukselta. Se aikoo käyttää logoa
muun muassa mukeissa, tpaidoissa, postikorteissa ja
jääkaappimagneeteissa.
Willi Karvia on yhteinen brändi, joka on tarkoitettu karvialaisille matkailu- ja palvelualojen yrityksille.
Brändi on saanut alkunsa Karvian Willi Kansa
-käsitteestä, joka tunnetaan kulttuuripitoisena tapahtumaviikkona.. Sen mahdollistavaa yrittäjäyhteisöä
puuhataan nyt hyvää vauhtia Parkanoon.
Ideana on etsiä ihan kaupungin keskustasta tilat, joihin sisustetaan viihtyisä avokonttori, muutama hiljainen
huone, joissa voi puhua häiriöttä, ehkä pari neuvottelutilaa ja tietysti kahvihuone.
. Vanhanen totesi, että kysymys ei tullut
hänen aikanaan valtioneuvostoon asti.
Viime kunnallisvaalien
aikaan silloinen pääministeri Katainen piti Karvian vierailullaan kysyttäessä taltioidussa haastattelussa mahdollisena, että terveydenhuollon ?miljoonapiirijaon?
valmistelulla on ollut epäselvyyksissä oma osuutensa. Tämä on jo
toinen fuusio yli pankkileirirajan, sillä syksyllä julkistettiin Joroisten Osuuspankin ja Oma Säästöpankin yhdistymissopimus.
Yhdistyminen kasvattaa OmaSp:n tasetta noin
100 miljoonalla eurolla ja
lisää konttoreiden lukumäärää neljällä Joensuun
talousalueella toimivalla
yksiköllä.
Oma Säästöpankin mukaan siihen liittyy kannattavaa, hyvin hoidettua pankkiliiketoimintaa
valmiiksi pääomitettuna,
joten kasvavat volyymit
eivät rasita pankin vakavaraisuutta.
Oma Säästöpankki
Oy:n vuoden 2014 ennakoitu liikevoitto on noin
19 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma yli 1,6
miljardia euroa. Siinä nostettiin esiin esimerkkejä käytännön teoista,
joita tarvitaan tiestön, palvelujen, hallinnon käytäntöjen,
kuntaministeristä vain Tapani Tölli puolsi hanketta kantaansa muuttamatta.
Mari Kiviniemen ja Henna Virkkusen kuntaministerikausina asiasta annettiin
valtionvarainministeriöstä
ristiriitaisia lausuntoja.
Asioita seudullisesti tarkkaan seurannut Kärkelä arvioi, että Karvian ja Jämijärven
valinnanvapaus on suurempi pienemmän väkiluvun
vuoksi. Kolmesta perättäisestä
?
Ulkomaiset
toimijat
tunnistavat
nyt Suomessa
suoranaisen
poliittisen
riskin.?
Yrittäjille suunnitellaan innostavaa yhteisöä
PARKANO
Kiinnostuisitko yrittäjä siitä, että voisit silloin tällöin
tai vaikka säännöllisemminkin työskennellä innostavassa ympäristössä muiden yrittäjien joukossa. Yrittäjäyhteisö voisi olla monelle kynnystä madaltava paikka aloitella toimintaa. Kansallisia keinoja tarvitaan vakuuspohjan turvaamiseksi.
Yleisölle esittäytyi 11 keskustan Satakunnan piirin
ehdokasta. Kankaanpään ei annettu vaihtaa sairaanhoitopiiriä ja muita rakenteita.
Hallitus ei ole tähän mennessä antanut eduskunnalle
lupaamaansa esitystä sosiaali- ja terveystoimen järjestämisestä, vaikka eduskunta
istuu enää reilut kaksi kuukautta.
Juha Suni
Karvian kampanja-avaus oli Matti Vanhasen toinen vaalitilaisuus.
yritystoiminnan vireyden ja
yleisen ilmapiirin parantamiseksi.
Euralainen kansanedustaja Timo Kalli kertoi esimerkkinä Tammiston puu
Oy:n tulosta Aureskosken
toiminnan jatkajaksi.
. 3
Tiistaina 27
tammikuuta 2015
Tiistai 27. Parkano on
ollut aktiivinen nuorten bändihankkeissa.
Leader-rahoituksen osuus
vaihtelee 20?90 prosentin välillä. Parkanossa toteutui viiden vuoden aikana 60 Leader-rahoitusta saanutta han-
Aktiivinen
PohjoisSatakunta
ry:n hallitus
pj. Ikään kuin vanha yritys olisi huonompi kuin uusi.
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
EU:n uudella ohjelmakaudella Pohjois-Satakunnan
yhdistyksille ja yrityksille
on jaossa 7 miljoonaa euroa
Leader-rahaa. Ohjeiden
mukaan toimiminen
ei ohjaajien mukaan
välttämättä ole aina
mukavaa, mutta liikunnan jälkeen olon
luvataan olevan niin
hyvä, että se palkitsee.
Hyvä, jos näin on, sillä ihminen tarvitsee yleensä
tavoitteisiinsa pääsemiseksi sekä keppiä että porkkanaa. Materiaalia kertyi käsittämätön määrä, joka piti kuitenkin tiivistää
noin tunnin mittaiseksi.
Suutari oli tyytyväinen
lopputulokseen.
. Eikö ollutkin hienoa laulua,
kyselee Mauno Keskinen hymyssä suin.
Saija Mäki-Nevalan ohjaaman Kihniö-dokumentin
ennakkoesitys Puumilassa on
juuri päättynyt. Varsinaisten festivaalinäytösten
jälkeen elokuva nähdään pariin otteeseen DocPoint Jatkot -tapahtumassa Helsingissä ja Espoossa.
Tuottaja Markku Tuurna
kertoo, että dokumentin levitysyhtiö on Yle. Se
esitetään viikonlopun aikana myös lauantaina. V[QGNCOC 2GMMC 5GRR¼PGP
Ennen valitettiin, että yrittäjää ei ymmärretä. Kutsun viime
lauantain näytökseen saivat
dokumentin tekoon osallistuneet paikkakuntalaiset.
Tosiaan, Keskisen laulua
oli mukava kuunnella. Ei nyt enää jännitä, kun
kuvaukset ovat ohi.
Dokumenttia
kuvattiin
syksystä 2012 lähtien. Elokuva
tullaan siis näkemään Yleisradion Dokumenttiprojektiohjelmapaikalla.
. Rakentamisessa oli
mukana Metla, ja kyseessä
oli kansainvälinen hanke.
Vastaavanlaisia polkuja on
rakennettu muuallekin Eu-
Parkanon Erämiehet kunnosti Leader-rahalla Eräkaidan metsästysm
rooppaan.
Viimeisimpiä ohjelmakauden hankkeita oli Paroonin kauppareitti.
Karviassa rahoitustukea
on haettu ja saatu muun muassa koulujen kansainvälisiin projekteihin. Kihniö lähetetään televi-. Nykyään ymmärretään, varsinkin näin vaalivuonna. Toiseksi
rakastetuimpia ovat kasvuyritykset.
Vanhoista ja vakiintuneista yrityksistä ei niin väliä.
Start up -yritys on myönteinen ja merkitykseltään
hämärä sana, joten se sopii hyvin juhlapuheisiin. Niissä
kehotetaan nimittäin ottamaan realistisia tavoitteita, huomioimaan lähtötaso ja olemaan kärsivällinen
edistymisen suhteen.
Usean kymmenen kilon ylipaino ei lähde parissa
kuukaudessa, eikä raju pudotustahti ole terveellistäkään. Hän
sai kuulemma aina kympin
koulutodistukseen kyseisestä
oppiaineesta.
Myös dokumenttia varten
tehty musiikki miellytti paikallaolijoita. Dokumentti oli tosi hyvä. Parkanon Leader-hankkeista noin 25 koski yrityksiä. Marjo Yliluoma Karvia
varapj. Aimo Ihanamäki
Jämijärvi
Jarkko Piilola Parkano
Mikko Hatanpää Kankaanpää
Tero Lehtonen
Pomarkku
Mikko Lahdentausta
Kihniö
Anne Vastamäki-Ahola
Merikarvia
Antti Ylinentalo Siikainen
Esa Kivioja Honkajoki
Maria Käkelä Ikaalinen
?
Yhdistysten
investoinnit tukevat paikkakunnan
elinvoimaisuutta ja elinkeinoja.?
ketta.
Piilola kertoo, että uusia
hankkeita on taas vireillä.
. Toisia yrittäjiä tosin ymmärretään vielä paremmin kuin
muita.
Julkisista puheenvuoroista päätellen erityisen ymmärrettyjä yrityksiä ovat start up -yritykset. Seuran
sihteeri Jukka Vesanto kertoo, että tuen osuus oli puolet peruskorjauksen kustannusarviosta eli 22 000 euroa.
Hirsirakennus korjattiin
perusteellisesti. Sohvaperunasta ei myöskään tule maratoonaria hetkessä, jos pohjakunto on nolla.
Hyvä vinkki listassa on sekin kohta, että tavoitteeseen pääsemistä voi juhlia uudella liikuntalajilla.
Jos aiemmin on ylipainon tai taitojen puutteen vuoksi hävennyt osallistua vaikkapa tanssikurssille, nyt
kannattaa repäistä ja mennä mukaan. Helmikuusta juhannukseen kestävä ryhmä on tarkoitettu pysyvään painonhallintaan ja elämänmuutokseen
halukkaille ihmisille, jotka ovat valmiita myös säännölliseen liikuntaan.
Ryhmänohjaajien Marianna Kuusikon ja Terhi Tekokosken mukaan kiinnostusta ja ilmoittautuneita
on, mutta lisää mahtuu mukaan. Sävellystyöstä
on vastannut Jaakko Laitinen
& Väärä Raha. Etenkin elokuvan lopussa kuultu kappale
ihastutti.
Enempää Kihniöstä ei kannatakaan etukäteen paljastaa.
Ilkka Suutari odotti elokuvan alkua varsin levollisin
mielin.
. Mutta lisää tarvitaan.
Rahaa on jaossa 0,7 miljoonaa enemmän kuin viime
kaudella.
Rahoitustuki on tärkeässä osassa, kun yhdistykset
päättävät hankinnoistaan.
Parkanon Erämiehet kunnosti metsästysmajansa Leader-rahan turvina. Vanhasta jäi
jäljelle vain hirsikehikko ja
savuhormi. Kihniössä toteutui yhdistykset mukaan lukien 19
hanketta, Kehitys-Parkin yritysneuvoja Jari Pihlajamäki
Kihniö-dokumentti esitettiin ennakolta
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
. Porkkanaakin on syytä saada myös suorituksen ohessa välittömästi ainakin silloin tällöin, ei vasta
kuukausien kuluttua, kun katsoo hoikentunutta olemustaan peilistä. tammikuuta 20
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Porkkanaksi
pudottajalle
Uutta Leader-rahaa tarjo
yrityksille ja yhdistyksil
Parkanolainen liikuntakeskus aloittaa ylipainoisille
suunnatun Parkanon Suurin Pudottaja -ryhmän. Prosentti on yleensä iso
kansainvälisissä hankkeissa.
Hakuaika vasta
huhtikuussa
Yhdistysten lisäksi Leaderrahaa voivat hakea alle 10
henkeä työllistävät yritykset.
Parkanon ja Kihniön
osuus myös yritystukien
osalta on ollut suuri.
. Olisi uusittu vain välttämättömät, kuten 40 vuotta vanhat sähköjohdot, hän
toteaa.
Rahoitus vaihtelee
20?90 prosentin välillä
Myös Käenkosken hyvinvointipolku oli yksi tuensaajista. Jos nimittäin
on onnistunut jo yhdessä asiassa, miksei kokeilisi ennakkoluulottomasti jotakin muutakin uutta?
?
Liikunnan ja
syömisen
soisi olevan
myös kivaa.?
Niina Martikainen
PÄIVÄN LAINA
YYY JU . Startupeilla tarkoitettaneen uusia yrityksiä, jotka synnyttävät uutta. 4
Tiistaina 27. Liikunnan ja syömisen soisi olevan
siis myös kivaa.
Kuusikko ja Tekokoski tekivät elämäntaparemontoijalle viisi kohtaa sisältävän listan, jossa varsinkin ykkönen ja kolmonen kannattaa muistaa. Rahoituskausi kestää vuoden 2020 loppuun.
Maaseudun kehittämisrahan jaossa päätösvaltaa käyttää Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry, jonka hallituksessa
on edustaja jokaisesta alueen
10 kunnasta.
Parkanoa hallituksessa
edustavan Jarkko Piilolan
mukaan Aktiivinen PohjoisSatakunta puolsi viime kaudella 311 hankkeen rahoitusta. Tykkään Kihniöstä,
vaikka olen muualta tullut.
Dokumentti
esitetään Ylellä
Kihniön virallinen ensi-ilta
koittaa torstaina Helsingin
DocPoint-festivaaleilla. Ryhmäläisille luvataan
ohjeet, joita noudattamalla takuulla laihtuu. Ely-keskus hyväksyi niistä 309.
Parkano oli hankkeiden
määrässä kuntien kärkikastia. Ikään kuin vanhat ja vakiintuneet yritykset eivät synnyttäisi. Työ tehtiin pääasiassa talkoilla.
Vesannon mukaan ilman
hankerahaa peruskorjaus
olisi jäänyt tekemättä.
. On hienoa asia, että tällainen on tehty ja pysyn sanojeni takana
Pääsykokeessa arvioidaan hakijan opiskeluvalmiudet, motivaatio ja alalle soveltuvuus, Tarja Perolainen
kertoo.
Pääsykokeen järjestää ulkopuolinen psykologipalvelu. Byrokratiaa ei
tarvitse pelätä. Kiitos kuuluu kuitenkin dokumenttiin osallistuneille.
Yleisön kommenttien perusteella Mäki-Nevalan hermoilu oli turhaa.
. Seuran sihteerin Jukka Vesannon mukaan peruskorjaus olisi jäänyt tekemättä ilman tukea.
kertoo.
Yritykset hakevat tukea
pääsääntöisesti kone- ja laitehankintoihin, toimitilojen
rakentamiseen, tuotannon ja
tuotteiden kehittelyyn, kansainvälistymiseen ja asiantuntijapalveluihin.
Pihlajamäen mukaan rahoitusehtona ovat yrityksen
liiketoimintasuunnitelma ja
hyvä hankesuunnitelma laskelmineen.
. Yhdistysten investoinnit
tukevat paikkakunnan elinvoimaisuutta ja elinkeinoja.
Autamme tarvittaessa myös
sillä puolella.
Parkanon terveyskeskuksen neljänteen kerrokseen rakennetaan noin 200 neliön suuruinen koulutustila. Teoriaopinnot järjestetään terveyskeskuksen yläkerrassa, joka remontoidaan syksyyn mennessä.
Koulutus kestää kolme vuotta. Kirjautuminen järjestelmään edellyttää kuitenkin
joko pankkitunnusta tai Katso-tunnistetta.
Katso-tunnistus on Verohallinnon tarjoama, yrityksiä ja yhdistyksiä varten luotu tapa kirjautua sähköisiin
viranomaispalveluihin. tammikuuta 2015
olla
lle
Terveyskeskukseen uusi
sisäänkäynti ja koulutustilaa
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Haku
muuttuu
sähköiseksi
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n toiminnanjohtaja Juha Vanhapaasto kertoo, että Leader-rahoitusta haetaan
huhtikuusta lähtien sähköisellä lomakkeella.
Hakuaika on jatkuva vuoden 2012 kevääseen asti.
Vanhapaaston mukaan
sähköisen hakemuksen täyttäminen ei ole vaikeampaa
kuin paperiversionkaan tekeminen.
. Ylioppilailla ja ammatillisen tutkinnon suorittaneilla 2?3 vuotta.
Kuntoutukseen suuntautuneet lähihoitajat voivat
työllistyä esimerkiksi terveyskeskuksen vuode- ja kuntoutusosastolla, kotihoidossa, sairaaloissa, kuntoutuslaitoksissa, kylpylöissä ja liikuntakeskuksissa.. Lopuilla muun muassa tehdään muutoksia terveyskeskuksen sisääntuloaulaan, jonne rakennetaan
erillinen sisäänkäynti ambulanssipotilaille, kaupungin
tekninen johtaja Jarmo Kyösti kertoo.
Uudella sisäänkäynnillä on tarkoitus parantaa ambulanssilla tuotavien potilaiden yksityisyydensuojaa.
Lähihoitajakoulutukseen
haetaan kevään yhteishaussa
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanossa alkaa ensi syksynä kuntoutukseen suuntautuva lähihoitajakoulutus. helmikuuta?17. Parhaillaan menossa on loppusuunnittelu.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyi viime kokouksessaan koulutustilan rakennusluvan.
Terveyskeskuksen remontoimiseen ja muutostöihin on tälle vuodelle varattu määrärahaa 400 000 euroa.
Tästä noin 250 000 menee koulutustilojen rakentamiseen.
. Maksullinen pääsykoe on
yksipäiväinen.
Opinto-ohjaaja Tarja Perolainen Saskysta
kertoo, että valintakokeessa on 2?3 tunnin
yksilötehtävä, ryhmähaastattelu, psykologin haastattelu ja mahdollisesti opettajaparin
haastattelu.
. Tunniste on maksuton.
Hakemusten täyttämiseen liittyvää neuvontaa saa
Kehitys-Parkista ja Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n
toimistosta Kankaanpäästä.
Leader-infoa
majan. Hankkeita voi alkaa jo
suunnitella. Tuki on
tarkoitettu uuden yrityksen
perustamiskuluihin, tuotekehittelyyn ja toimivalle yritykselle silloin, kun yritys
aloittaa uutta toimintaa.
Pihlajamäki muistuttaa,
että Kehitys-Parkista voivat
kysyä neuvoa myös yhdis-
27.1. Voihan ajatella, että se on itsekäskin lähtökohta. maaliskuuta.
Koulutuksen järjestää Sastamalan koulutuskuntayhtymä yhteistyössä Parkanon kaupungin ja Pihlajalinna
Oy:n kanssa.
Kaikki hakijat pääsevät toukokuussa Parkanossa pidettävään pääsykokeeseen. Kehittämis- tai inves-
tointihankkeen pitää aina olla kannattava. Koulutukseen haku on
yhteishaussa 24. Lähihoitajan työ
on tiimityötä ja asiakkaan kohtaamista.
Koulutuksesta iso osa on työvaltaista oppimista hoitotyön ammattilaisten ohjauksessa. Siihen löytyy
hyviä välineitä, ja apua saa
lomakkeiden täyttämiseen.
Tärkeintä on hyvä idea.
Uusi tukimuoto on yritysten perustamistuki, joka
edellyttää kokonaan uutta
liiketoimintaideaa. Eilen alkoi hirveä ramppikuume siitä, mitä yleisö
täällä sanoo. Karvia
5.2. 015
5
5
Tiistaina 27. Pääsykoepäivät ovat 5. Tähän asti ullakkona käytettyjen tilojen rakentaminen
aloitetaan huhtikuun alkupuolella. Kyllä se Kihniö on siinä.
Ei sitä voi paremmin kuvata.
Sotkamon ja Tampereen
kautta Kihniöön muuttanut
Ilkka Suutari pitää kunnan
puhtaista metsistä ja vesistä.
Lisää Kihniö-dokumentista ja DocPoint-elokuvafestivaalista ensi viikon lehdessä.
Tarja Perolainen sanoo, että koulutukseen hakevalla
oleellista on hyvät sosiaaliset taidot. toukokuuta.
Lähihoitajakoulutuksessa on opiskelupaikat yhdeksälle peruskoulupohjaiselle ja yhdeksälle ylioppilaspohjaiselle opiskelijalle sekä aikuiskoulutuksena tapahtuvaa lähihoitajakoulutusta.
?
Pääsykokeessa
arvioidaan
hakijan opiskeluvalmiudet, motivaatio ja alalle
soveltuvuus.?
Sosiaaliset taidot
ovat oleelliset
a Puumilassa
siosta jossain vaiheessa, ehkä
jo kevään aikana.
Ohjaaja
Mäki-Nevala
ei vielä lauantaina ajatellut niinkään elokuvan DocPoint-näytöksiä tai tulevaa
televisioesitystä.
. Kihniö
Maaliskuussa KehitysParkin rahoitusilta yrittäjille
tykset.
. Lisäksi yrittäjältä vaaditaan omarahoitusosuus, joten hankintaan
sisältyy myös yrittäjän riski.
Vaikka uusia hakemuksia
aletaan käsitellä vasta huhtikuussa, Pihlajamäki kannustaa hakijoita liikkeelle hyvissä ajoin.
. toukokuuta ja 12. Ohjaajana haluaa nimittäin tehdä eloku-
vaa omista näkökulmista ja
kokemuksista
Pelkkä pohjapato ei kuitenkaan Kuivasjärveä auta,
jos valuma-aluetta ei saada
kuntoon.
Pohjapatoluvalla ei ole
vielä kovin hoppu, sillä Kuivasjärven kunnostushankkeen arvellaan jatkuvan vuoteen 2025 asti.
Talkootöillä on
merkitystä
Nyt tehdyssä selvityksessä
on Kuivasjärven kansanliikkeen lisäksi ollut mukana
Suomen Metsäkeskus, Metsähallitus, ely-keskus, Vapo, Itä-Suomen yliopisto ja
Tampereen ammattikorkeakoulu.
Etenkin kyläläisten ja talkootyöläisten panos järven
hyväksi on ollut merkittävä.
Oleellinen osa Kuivasjärven
kunnostusta on ollut talkoilla tehdyt kasvillisuuden niittotyöt.
Puolitoista vuotta kestäneiden tutkimusten aika-
?
na vapaaehtoistyötä tehtiin
noin 800 tunnin edestä.
. Nämä tehtävät hoitaa
siis tästedes Parkanon kaupungin rakennustarkastaja
Vesa Pihlaja.
Pihlaja hoitaa Kihniön
kunnan rakennusvalvonnan tehtäviä 20 prosenttia
kuukausittaisesta työajastaan. Tämä on uusi toimintatapa, ja se on yhtä tärkeä
kuin tieteelliset tutkimukset.
Paikallista tietoa on hankittu esimerkiksi valokuvien,
saalispäiväkirjojen,
1800-luvulle ulottuvan lähdekirjallisuuden ja henkilöhaastattelujen avulla. Lisäksi järven historiatietoja käytettiin osana hanketta, sillä
Kuivasjärven vettä on tarkkailtu lähes 60 vuoden ajan.
. Sitä on tullut metsäojituksista
ja esimerkiksi Vapon alueilta Vatajanjoen valuma-alueella. Toisaalta säätyypiltään
erilaiset vuodet, etenkin runsassateiset ja vähälumiset
talvet, edesauttavat Kuivasjärven ahdinkoa.
. Tekijät ovat Parkanon ja Tampereen suunnalla asuvia nuoria miehiä.
Rakennusvalvontaa
myydään
Kihniöön
NIINA MARTIKAINEN
YLÄ-SATAKUNTA
Kihniön kunta ostaa tammikuun alusta lähtien Parkanon kaupungilta rakennusvalvontaviranomaisen
työtä. Näiden
yhdistelmä tuhoaa järveä.
Kaikkien maankäyttömuotojen osalta tarvitaan toimia ja
vesiensuojelurakenteita, kuvailee Tero Mustonen Kuivasjärven kansanliikkeestä.
Tieteellisten tutkimusten
lisäksi Kuivasjärven tilaa selvitettiin paikallisen tiedon ja
kulttuuriperintöön liittyvän
materiaalin avulla.
. Takaa-ajossa
nopeudet nousivat niin
paljon, että asiasta kirjattiin myös törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Takaa-ajettu suistui pienen tien osuudella ojaan ja
autoa kuljettanut mies pakeni metsään. Jatkossa tavoitteena
on tarjota täysin vapaaehtoisuuteen pohjautuen ilmaisia
kunnostustöitä maanomistajien kanssa niillä alueilla,
missä vesiensuojelurakenteita tarvitaan. Laaditun sopimuksen mukaan ostopalvelu
koskee rakennustarkastajan tehtäviä, jotka ovat
kuuluneet Kihniön kunnan
teknisen johtajan toimivaltaan. Mitään aiempaa työtä järven hyväksi ei hylätä,
vaan ne muodostavat nyt
yhden yhtenäisen kunnostusprojektin.
Kuivasjärvelle on aiemmin haettu lupaa pohjapadon rakentamiseen. Poliisikoira
jäljitti pakenijan metsästä ja
hänet toimitettiin tutkintaan varten Tampereen poliisiasemalle.
Pakenijan autosta löytyivät Nesteen huoltoasemalta anastetut vähäiset
tupakat ja kaljat.
Autolla paenneen miehen kanssa Karviassa oli
rikoskumppani. Kuivasjärvi kärsii sekä
typpi- ja fosforikuormasta
että kiintoaineksesta. Kihniön kunta myös
maksaa hänen palkkauksestaan tämän 20 prosentin
mukaisesti.
Sopimus on voimassa
kesäkuun loppuun asti ja
siitä eteenpäin toistaiseksi
voimassaolevana.
Biologi Eveliina Asikainen Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Tero Mustonen Kuivasjärven kansanliikkeestä kertoivat tutkimushankkeen tuloksista täydelle
luokallisessa kuuntelijoita Pohjois-Parkanon koululla.
Kuivasjärven pohjoispää
on vahvasti rehevöitynyt
Kunnostushankkeen tutkimustuloksista julkaistaan kesällä kirja.
LAURA JOKISALO
PARKANO
Kuivasjärven tilaa kartoittaneiden tutkimusten mukaan
järvi on rehevöitynyt etenkin
pohjoispäästään. Hakemus jätettiin Länsi- ja SisäSuomen aluehallintovirastolle vuonna 2011. Kulttuuriperintömateriaalia kertyi noin
200 sivun verran.
Tutkimuksissa kerätyistä
tiedoista aiotaan koota kirja, joka julkaistaan tulevana
kesänä.
Ensin valuma-alue,
sitten itse järvi
Kuivasjärven tilan tutkimukset toteutettiin pääosin Leader-rahoituksella.
. Järvikortteen esiintyminen on omin silmin nähtävä merkki rehevöitymisestä,
kertoo biologi Eveliina Asikainen Tampereen ammattikorkeakoulusta.
Myös kiintoaine pahentaa järven kuormitusta. Näin kaikki voivat vaikuttaa vesistön tilan
parantumiseen hyödyntäen
yhteiskunnan tarjoamaa tukea, Mustonen kertoo.
Kunnostushankkeen edetessä talkoovoimaa kaivataan siis yhä enemmän.
Kannustimena on toive
siitä, että nuoremmat polvet
vielä joskus näkisivät Kuivasjärven paremmassa kunnossa.
Järvi kärsii sekä typpi- ja fosforikuormasta
että kiintoaineksesta.?. Paikalta poistunut auto nähtiin ja poliisi lähti epäillyn
murtautujan perään kohti
Parkanoa. Pohjapatoa ei ole rakennettu siksi, että lupapäätöstä ei olla avista
tähän päivään mennessä saatu.
. Yksityiset maanomistajat ja viljelijät nähdään kunnostustoimissa avainkumppaneina. 6
Tiistaina 27. Tämä pakeni Nesteeltä juosten ja
anasti kulkuneuvokseen
pikku Iveco-kuorma-auton, jonka lavalla oli ?jääauto?.
Tekijäkumppanien
epäillään syyllistyneen
Karviassa myös apteekkimurron yritykseen ja ennen Karviaan tuloaan Parkanossa varkauteen rautakaupassa. Mittausten
perusteella järven suurin
kuormittaja on Vatajanjoen
osavaluma-alue. Nyt alkavat sitten työt,
Mustonen toteaa.
Kunnostustöiden marssijärjestys on sellainen, että ensin järven valuma-alue täytyy saada kuriin. tammikuuta 2015
Rattijuoppo
ja murtovarkaat
työllistivät
poliisia
Karviassa
KARVIA
Poliisilla oli kiirettä Karviassa perjantain ja lauantain
välisenä yönä. Myös Vääräjoen osavaluma-alueelta
ja lähivaluma-alueelta tulee
huomattavaa kuormitusta.
Veden laatua tutkittiin
vuosina 2013?2014 erilaisten
vesianalyysien avulla. Kuivasjärven typpi- ja
fosforikuormaa pitää vähentää. Monet
haastatelluista ovat syntyneet 1900-luvun alkupuoliskolla, joten heiltä kerätty tieto kattaa monta vuosikymmentä.
Hankkeen aikana on selvinnyt, että Kuivasjärvi on
kansanperinteen kannalta
rikasta seutua. Ensin käytiin noin puolenyön aikaan
hakemassa epäilty rattijuoppo, joka päätyi Poriin.
Epäilty on noin 40-vuotias mies.
Pari tuntia myöhemmin
poliisi sai murtoilmoituksen Karvian Nesteelle. Uusia vesiensuojelurakenteita pitää
rakentaa, ja osin työt ovat jo
käynnissä.
Kun Kuivasjärven valuma-alue on kunnossa, siirrytään itse järvialtaan kimppuun.
Ole kärsivällinen ja seuraa edistymistäsi välitavoitteilla. Jos repsahdat, älä luovuta. Mikä se on?
. he ovat saaneet aikaan mittaamattomia kärsimyksiä
perhepiiristä alkaen aina kokonaisten kansojen kohtaloihin ahdasmielisen tuomionhengen vallassa.
Uusi testamentti taas edustaa armahduksen henkeä
ja hyvyyden voimaa, tunnetusti.
???
Toinen ?iso kirja. Eri asia tietysti on,
jos vanhat ohjeet otetaan
nykyisenä aikana aivan
täydestä.
Sen takia Allah auttakoon niitä, joita murhanhimoiset
islamistit, ilmeisesti uskossaan vahvoina, parhaillaan
uhkaavat ruoskinnalla tai teloituksilla, ellei ahdasmielisintä säännöstöä noudateta. Ryhmään tulevalla
pitää olla halu aloittaa säännöllinen liikunta, jolla saavuttaa itselleen terveysvaikutuksia.
Mitä lupaatte ryhmään
tulevalle?
. Koraanin saneli Allahin pyhän hengen läpitunkema vaikuttava persoona Muhammed, islamin oma
Profeetta, jonka kaimaksi lähes jokainen arabialainen tai
Irakin kurdipoika nimetään.
Islam tarkoittaa ´rauhaa´, eikä yksikään lukemani koraanin suura
sisällä neuvoja lähimmäisen vainoamiseen.
Mm. . Lupaamme, että liikuntasuorituksen jälkeinen
olotila palkitsee, ja pudonneiden kilojen lisäksi terveydentila on parempi.
. tammikuuta 2015
KULMALAN KAROLIINA
Kolme Isoa Kirjaa
Vielä kolmisen sataa vuotta sitten sivistyneet puhuivat
keskenään latinaa ja kirjoittivat latinaksi. Se ei oikein ansaitsisi
päästä edellisten seuraan, mutta olkoon. Terveystieteiden maisteri Marianna
Kuusikko ja fysioterapeutti
Terhi Tekokoski listasivat
viisi vinkkiä, joiden avulla liikuntaan voi jäädä jopa
koukkuun.
1.Tee päätös ja aseta realistinen tavoite. Kirja opetti, pikaisesti myös suomeksi käännettynä, uskollisille
aatteen miehille ja naisille, että venäläiset, puolalaiset
ynnä muut ali-ihmiset, syöpäläiset, tulee tuhota idän
suunnasta Lebensraumia, elintilaa, halajavan Suur-Saksan rotupuhtaan kansan jaloista pois.
Mein Kampf, Taisteluni, on verrattavissa uskonnollisena julistuskirjana edellisiin, raamattuun ja koraaniin.
Miljoonia se kiehtoi, miljoonat kokivat sen julistuksen
yllyttämien ?yli-ihmisten. Palkinnolla haluamme
kannustaa pysyvään painonhallintaan, eli suurin pudottaja saa palkinnoksi kuntosalikortin.
Painoindeksi
paino jaettu pituuden neliöllä
ylipainoa, jos indeksi yli
25
?Liikunta on loppuelämän juttu?
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Tammikuun alussa alkanut liikuntaharrastus uhkaa
monilla hiipua alkuinnostuksen jälkeen. Osallistujat saavat tarkat ohjeet
ruokailuun ja omatoimiseen
liikuntaa. Liikunta
aloitetaan sen mukaan, mikä
on lähtötaso. Jos
epäilee, pystyykö osallistumaan, kannattaa kysyä lääkäriltä. Palkitse itsesi ?ksusti.
Rankan treenin tai onnistumisten jälkeen kokeile vaikka salsa-kurssia, josta olet
aina haaveillut. Asennoidu, että kuntoilu on loppuelämän juttu,
ei pelkkä kuuri. Asiantuntija-apua turvalliseen ja tavoitteelliseen
painonpudotukseen. on runsaat puoli vuosituhatta Uutta
testamenttia nuorempi Koraani. Aktiivinen lihasmassa kuluttaa enemmän
energiaa, sillä lihaksikkaalla
on lepoaineenvaihduntakin
vilkkaampaa. Ne ihmiset, joiden mielestä raamatun (vuosisatojen mittaan muuntunut) teksti
on tipahdellut suoraan Jumalan suusta, ovat pelottavia
. Mitähän koraania sissit
lukevat?
?
Mein
Kampf,
Taisteluni, on verrattavissa uskonnollisena
julistuskirjana
raamattuun ja
koraaniin. käsissä kurjan kuolemansa.
Rauni Virtanen. Voimaharjoit-
telua sisältyy myös kotitreeniin, jossa ei tarvita laitteita.
Lattiatila riittää.
Kyseessä on kilpailu ja
lupaatte voittajalle palkinnon. Eli vain yhteen kirjaan perehtynyt ja siihen ehdoitta uskova ihminen on pelottava.
Suurin pudottaja -ryhmä sopii niille, jotka tavoittelevat pysyvää painonhallintaa.
Onko Parkanon Suurin
Pudottaja -ryhmä jo kasassa?
MITEN ON?
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
Liikuntakeskus KunnonLiike kannustaa karistamaan
kiloja Parkanon Suurin Pudottaja -ryhmässä. Paino putoaa varmasti, jos noudattaa ohjeita.
Monille voi tulla yllätyksenä
esimerkiksi se, kuinka usein
pitää syödä, jos on aiemmin
syönyt epäsäännöllisesti.
. Malta aloittaa rauhallisesti.
4. Ryhmässä tutustutaan eri liikuntamuotoihin, esimerkiksi perusjumppaan,
kuntosaliharjoitteluun, niska-selkäjumppaan,
sauvakävelyyn ja venyttelyyn. Ohjattu
ryhmä aloittaa helmikuussa
ja jatkaa juhannukseen asti.
Onko ryhmä herättänyt
kiinnostusta liikuntakeskuksen yrittäjät Marianna
Kuusikko ja Terhi Tekokoski?
. Tavoitteeseen sitoutuminen onnistuu myös, jos
saa perheen mukaan.
3. Jos lähtötaso on nolla,
älä lähde liikkeelle liian lu-
jaa. Palkinto voi
olla myös elokuviin tai teatteriin meno tai ruokailuhetki
ystävän kanssa.
5. Se kuuluu: Timeo hominen unius libri, suomeksi ?Pelkään yhden
kirjan ihmistä?. Kuntosali on tärkeässä
roolissa, sillä lihasvoimalla
on iso merkitys painonpudotuksessa. ?
???
Ja sitten se kolmas Iso Kirja. naisten asema on
ollut Profeetan ohjeitten mukaan aika hyvä.
Koraanin neljäs suura
eli luku onkin nimeltään
?Naisten suura. Epäonnistumiset kuuluvat elämään.
Niiden jälkeen pitää nousta
ja aloittaa uudelleen.
???
Maailmassa on ainakin kolme kirjaa, joiden hurmahenkisiä lukijoita on ollut kaikki syy kavahtaa! Ensimmäinen on kristikansan Raamattu, jota äitini pohjoispohjalaisen kotiseutunsa tapaan nimitti Isoksi Kirjaksi.
Vanhan testamentin hävityskuvaukset vetävät vertoja mille tahansa kauhukirjalle. Niistä jokaisen toivotaan löytävän omansa.
. Ryhmässä saa eväät pysyvään painonhallintaan. Kyseessä on
Adolf Hitlerin hengentuote Mein Kampf 1920-luvulta,
pyrkimyksissään aluksi epäonnistuneen hurmahengen
vihanpurkaus.
Teos annettiin häälahjaksi vastavihittyjen kotiin Kolmannen valtakunnan kukoistuksen vuosina. Kiinnostusta ja kyselyitä
on ollut paljon ja ilmoittautuneita jonkun verran, mutta
lisää tarvitaan vielä.
Kenelle ryhmä on tarkoitettu?
. Ryhmässä saa kuitenkin
käytännön ohjeet ja ryhmän
?
Aktiivinen lihasmassa kuluttaa enemmän
energiaa, sillä lihaksikkaalla on lepoaineenvaihduntakin vilkkaampaa.?
tuen.
Kuinka usein ryhmä kokoontuu?
. Se voi olla vaikka kaksi kilometriä
juoksua yhtäjaksoisesti.
2. ja sisältää joukon ohjeita esimerkiksi perinnönjaosta. Painonpudottamisessa
ei ole kyse poppakonsteista,
ja tietoa on jokaisen saatavilla. Tehokkaasti energiaa kuluttava
liikunta ei ole aina mukavaa.
Se voi olla jopa kivuliasta.
Meidän tehtävä on kannustaa, ja osaamme olla myös
vaativia. Ota kaveri mukaan harrastukseen tai kerro tavoit-
teestasi esimerkiksi työpaikalla. Kokoonnumme aluksi
joka toinen viikko. Olen sen joskus tullut
kolmen arabiankielen osaajan suomennoksena hankkineeksi. Ylipainoa
pitää olla sen verran, että
painoindeksi on yli 25. 7
Tiistaina 27. Latina, jo kadonneen Rooman keisarikunnan kieli, oli niinä aikoina
kuin nykyään englanti, tuo tämän hetken yleiskieli eli
lingua franca, jota kaikki paremmin tai huonommin solkkaavat.
Latinasta jäi käyttöömme toistakymmentätuhatta
?siivekästä sanaa?, lentävää lausetta, joihin on kiteytynyt vuosisatainen viisaus ohjeeksi nykykansoille.
Sattuipa silmiini yksi ajankohtainen lause. Ylipainoisille, joilla on
halua ja tarvetta pysyvään
painonhallintaan ja elämäntapamuutokseen