Illalla sade runsastuu, sisämaassa voi tulla myöhemmin räntää. Koiravaljakko
vei PohjoisParkanossa.
Sivu 6
TIISTAINA 28. Vesi- ja räntäsadealue leviää illalla maan etelä- ja
keskiosaan, Lapissa sataa lunta.
Katsaus lähipäivien säähän
Torstaina etelässä voi tulla vesi- ja räntäkuuroja ja on suojaa. Vapaaseurakunnan joukkueen Mika Shemeikka ja 8. Maan
keskiosassa oleva lumisade liikkuu pohjoiseen, sateen eteläreunalla tulee myös vettä ja räntää. Etelässä on
suojaa, pohjoisessa jatkuu pakkassää.
Tänään
Huomenna
Torstai
+4
+3
Perjantai
?1
+1
Suomi huomenna
Keskiviikkona lämpötilan nollaraja on Etelä-Lapin tienoilla. Lapissa on
enimmäkseen poutaa ja pilvisyys vaihtelee, illalla lumisateen mahdollisuus kasvaa Etelä-Lapissa. Viikon loppupuolella sää näyttäisi kylmenevän maan eteläosaa myöten.
+1
+3
+3
Parkano
Parkano
+1
Parkano
Parkano. alv 24%
Parkanon
Siwan ovet
säppiin.
Sivu 4
Yhtä köyttä Kihniössä
Selvitys
vahvisti
Parkanon
aseman
tärkeyden.
Sivu 3
Talviriehan köydenvedon välierä on alkamassa. VUOSIKERTA
Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933
irtonumero 1,50 . Maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla
alueella esiintyy lumisateita, ja on enimmäkseen heikkoa pakkasta. Pohjois-Lapissa on poutaa, osin selkeää ja
pakkanen kireää. Poika
teki oman päänsä mukaan ja päätyi venäläisyyden tuntijaksi. On mukava lukea
hänen sopuisia ajatuksiaan itänaapurista ja sen kulttuurista.. sis. luokan joukkueen Ella Soininen, Sanna
Koivula ja Milla Korkiakoski odottavat Jyrki Järventaustan lähtömerkkiä. Sivu 10.
?
Känsälä
hyppää
jukeboksiin.
Sivu 2
Kirkkoherran poika lähti opiskelemaan venäjää siksi, että pohjanmaalaisessa
kotipitäjässään oli kyllästymiseen asti aistinut vanhaa kunnon ryssävihaa. HELMIKUUTA 2017
www.ylasatakunta.fi
NUMERO 16 / 85. Sivu 7
fSÄÄ
Suomi tänään
Etelässä sataa paikoin vähän vettä
Listaa voi
selata paikan päällä omasta
kännykästään ja esittää toiveen suoraan bändille, Känsälä opastaa.
Soitto jatkuu niin kauan
kuin toiveita riittää.
Toivekonsertin malli on
Känsälän kehittämä. Tällä kertaa kiertue ulottuu myös Kihniöön ja Karviaan.
Irma (o.s. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Pe 3.3. Mikko on luottobasisti-
?
Biisit
syntyvät
tekstit
edellä, ja lauluissa käsittelen
kansanomaisia
ja rankkojakin aiheita.?
ni. Hän ei
ole ainakaan itse törmännyt
vastaavanlaiseen keikkakonseptiin.
. klo 19.00 Vanhimmiston kokous.
To 2.3. klo 10.00 Rukoushetki. Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Lahja ja Jouko
Koski.
Känsälä esiintyy rennosti
ja tulkitsee tunteella
Harri Hinkka
MINNA LAUTAMÄKI
YLÄ-SATAKUNTA
Kantrivaikutteista poppia ja
Tapio Rautavaaran tuotantoa muun muassa on luvassa laulaja-lauluntekijä Anssi
Känsälän, kitaristi Jani Paulamäen sekä basisti Mikko
Yli-Knuuttilan kiertueella.
Kolmikko esiintyy Kihniön Puumilassa, Parkanon
kirjastossa sekä Karvian Tervatuvalla. Nuoren polven kitaristin ote musiikinsaralla on vakuuttanut
osaamisellaan pitkän linjan
ammattilaisen.
. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, Liisa Risku ja Juhalat.
KIHNIÖ
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
1.3. helmikuuta 2017
Rakkaamme
Esko Johannes
UITTO
29.10.1930 Ylihärmä
4. Ristamäki)
ja Pauli Salminen
viettävät
65-vuotishääpäivää
1.3.2017
Lapset perheineen
onnittelevat
Trio Känsälä, Paulamäki ja YliKnuuttila esiintyvät Ravintola
Paroonissa lauantaina.
Illan konseptia LiveJukeBoxia Anssi Känsälä kuvailee eläväksi jukeboxiksi, joka
toteuttaa livetilanteessa yleisön toivomia biisejä.
Perinteisen jukeboxin tapaan elävälläkin versiolla on
soittolistansa, josta yleisö voi
valita mieleisiään biisejä.
Lista löytyy Anssi Känsälän kotisivulta, ja siinä on
peräti parisataa kotimaista ja
ulkomaista hittiä.
. SU 13 Ehtoollisjuhla,
Paul Kinatama & teami.
6.3. 2.2017 Parkano
Ei syki enää sydän lämpöinen,
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme
kätköihin sydämen.
Kiittäen, kaivaten
Ilmi
Juha ja Leila
Pauliina, Henri, Roope ja Taika
Marjaana, Sami ja Eetu
muut sukulaiset ja ystävät
Enkelit valkoiset
taivaassa tuolla,
pitäkää Esko-paapasta
hyvää huolta.
Eetu, Roope ja Taika
Siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 25.2.2017.
Lämmin kiitos kaikille osanotosta.
Koulutusta mieleltään
sairastuneiden omaisille
NIINA MARTIKAINEN
IKAALINEN
Finfami Pirkanmaa järjestää
maaliskuussa Ikaalisissa neljänä peräkkäisenä keskiviikkona vertaistuellisia koulutusiltoja mieleltään sairastuneiden
läheisille. klo 19.00 Israelterveiset jatkuvat.
Pe 3.3. Koulutuksessa opitaan tarkastelemaan omaa toimintaa ja omia ajatuksia itsemyötätunnon kautta.
Kun ihmisellä on ongelmia mielenterveyden tai
päihteiden kanssa, omaiset
kamppailevat usein stressin,
ahdistuksen ja itsekritiikin
kanssa. Tunnelmaa hän pitää yllä yllä muun muassa laulujen taustoista jutustelemalla.
. Juutilaisen kanssa olimme samalla lavalla
viimeksi viime kesänä, kun
esiinnyin Helsinki Big Bändin kanssa.
Ikimuistoinen
big band -keikka
Känsälä,Paulamäki,YliKnuuttila lauantaina 4.3. Iltojen aikana käsitellään muun muassa seuraavia teemoja:
Voinko olla myötätuntoinen ja jämäkkä samanaikaisesti. Biisit syntyvät tekstit edellä, ja lauluissa käsittelen kansanomaisia ja rankkojakin aiheita.
Känsälä ensiesitti jokiaiheisia laulujaan viime kesänä Kaustisen festareilla. Missä kulkevat huolehtimisen rajat?
Koulutukset ovat maksuttomia, ja mukaan ovat tervetulleita kaikki omaiset Luoteis-Pirkanmaan alueelta.
Koulutukseen tulee ilmoittautua ennakkoon.
Itsemyötätuntokoulutukset
mielenterveysomaisille Ikatuvalla keskiviikkoisin 8.3., 15.3., 22.3.
ja 29.3. KE 19 Rukousilta.
5.3. Konsertissa oli hieno
tunnelma. klo 14.00 Lähimmäisruokailu.
Su 5.3. klo 17?19. Keikkailen monien eri kokoonpanojen kanssa, ja Mikko on mukana kaikissa.
Jani Paulamäki on artistille uudempi tuttavuus. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus Anne
Anttilan tulojuhla, kuoro.
Anssi Känsälän takavuosien keikka Parkanossa Helsingin poliisisoittokunnan solistina on jäänyt mieleen huikeana konserttielämyksenä.
hengellisiä tilaisuuksia
PARKANON
VAPAASEURAKUNTA
www.parkano.svk.fi
Satakunnankatu 32
To klo 13 Rukoushetki.
Pe klo 18 "Kätketty siunaus" -ilta, Juhani Rimpeläinen.
Su klo 14 Jumalanpalvelus Hannu Räty Seinäjoelta.
Ma klo 18 Miestenpiiri.
??????????
Helluntaiseurakunnat
KARVIA
To 2.3. Lisäksi trio soittaa
yleisön toivebiisejä Ravintola Paroonin Live Jukebox -illassa.
Känsälän mukaan esiintymistilanteessa tärkeintä on
rento musiikillinen yhdessäolo. Hän kuvailee tuotantoaan kantrivaikutteiseksi popiksi.
. Jani on myös Phil Harmonicin uusi kitaristi, Känsälä kertoo.
man Helsingin poliisisoittokunnan solistina Parkanon
urheilutalon estradilla.
Konsertista on pian 20
vuotta, mutta Känsälä muistaa tapahtuman hyvin.
. Tämä on uuden ajan interaktiivinen tapa
antaa yleisölle mahdollisuus
vaikuttaa biisien valintaan.
Trio Känsälä,Paulamäki &
Yli-Knuuttilan LiveJukeBox
lauantaina 4.3. Trubaduurit ovat maailman sivu toteuttaneet kuulijoiden toiveita. klo 14.00 Päivärukous.
To 2.3. KE 18 Uganda-ilta,
Paul Kinatama & teami.
Sydämellisesti tervetuloa!
Ke 1.3. klo 18.00 Cafe.
Su 5.3. 040 719 9262 tai silja.lampiPGP"?PHCOKRKTMCPOCC . Meillä on keikalla banderolli, jossa on biisilistan nettiosoite. Olen Kaustiselta lähtöisin ja nuoresta asti kuunnellut kotimaista kansanmusiikkia, folkia ja irkkumusiikkia. Paroonissa kello 23.30.. klo 18.00 Rukouskokous.
To 2.3. Toivon leppoisaa, musiikillista elämystä, sellaista
irtiottoa arjesta -tunnelmaa.
Ohjelmistossa on artistin omaa tuotantoa sekä Tapio Rautavaaran lauluja, joita hän on levyttänyt yhdessä
kansanmusiikkiyhtye Tallarin kanssa.
Kansanmusiikin ja kantrin erilaiset vaikutteet kulkevat mukana Känsälän musiikin tekemisessä. Parkanon kirjasto kello 16.00, maanantai 6.3. Jokilaakso-sarjan lauluja kuullaan myös Parkanon, Karvian ja Kihniön konserteissa.
Paulamäki liittyy
Phil Harmoniciin
Kihniöläistaustaiset
Jani Paulamäki ja Mikko YliKnuuttila ovat Känsälän vakiintuneita yhteistyökumppaneita.
Musiikillinen yhteistyö
Mikko Yli-Knuuttilan kanssa
on jatkunut kohta 20 vuotta.
Miehiä yhdistää Phil Harmonic -bilebändi, jonka Känsälä
perusti 1990-luvun lopulla.
Yli-Knuuttila liittyi porukkaan pian perustamisen jälkeen.
. Biisejä ei tarvitse valita
ennakkoon. MA 18 Naisten rukousilta, Joyce Kinatama.
8.3. Pitkään jatkuneessa tilanteessa stressi ja huoli
kuormittavat omaisia usein
vielä sen jälkeenkin, kun tilanne on jo tasaantunut.
Tavallista on myös, että
omainen pohtii jatkuvasti te-
90 v täyttyi
Sydämelliset kiitokset
kaikille merkkipäivääni
muistaneille.
Reino Koivuniemi
kojensa ja sanojensa merkitystä ja kokee syyllisyyttä.
Omaisille järjestettävässä
koulutuksessa pyritään ohjaamaan omaiset kokemaan
myötätuntoa myös itseään
kohtaan. Hän on loistava muusikko ja hyvin omatoiminen
keikkamyyjä. Kihniön Taitotalo Puumila kello
17, sunnuntaina 5.3. klo 19.15 Kuoroharjoitus.
Su 5.3. Kantrahtava sävy tulee sieltä. Uusia myötätuntoisia ongelmanratkaisumenetelmiä. Tiedustelut ja
ilmoittautumiset: Silja Lampinen
puh. 2
Tiistaina 28. Välineitä uudenlaisen
jämäkkyyttä tukevan myötätuntoisen kommunikoinnin opetteluun. Karvian Tervatupa
kello 19.00.
Art Festivo -kävijät muistavat Anssi Känsälän takavuosien huikeasta big band
-konsertista, kun hän esiintyi Petri Juutilaisen johta-
onnittelut
Elävä jukeboksi toteuttaa toivebiisejä
MINNA LAUTAMÄKI
PARKANO
PARKANO
Ti 28.2. Se on hieno
ominaisuus nuorelle muusikolle
Kukin
seurakunta päättää kirkkotilan käytöstä ja seurakunnan
tilojen vuokraamisesta juhlaa varten.
Seurakunnan jäsenen siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta voi
pyydettäessä rukoilla päiväjumalanpalveluksessa
paikallisen tavan mukaan.
Pappi tai muu seurakunnan
työntekijä voi sovitussa paikassa rukoilla siviiliavioliiton solmineiden kanssa ja
heidän puolestaan.
Avioliiton esteiden tutkinta suoritetaan kirkkoherranvirastossa tekemättä eroa
avioliittojen välillä.
Parkano
Vastaukset antoi Parkanon
kirkkoherra Liisa Myyryläinen.
1. Kirkkotilat käytössä,
mutta oma pappi täytyy olla, eli ei vihitä.
2. Vastaukset
osoittivat, että Parkanossa
pysähtyvät junavuorot koetaan laajalti tärkeiksi.
Kyselyyn vastanneet kunnat kokivat tärkeimmäksi asiointi- ja työmatkaliikenteen
Helsinkiin ja Tampereelle.
Karsituista junavuoroista takaisin halutaan etenkin
pohjoiseen menevät iltapäivävuorot. 044 045 5510
avoinna ma-pe 9-15. Tule tekemään kivaa betonista.
Betoni on materiaalina halpa, helppo ja rentouttava. Niistä jaetulla ykkössijalla ovat junavuorot,
jotka pysähtyisivät Parkanossa noin kello 17.30 ja noin
kello 19.30.
Kuntavastaajat olivat Par-
Ze-Ze / Zhensi
-20%
Mallikappaleita 25 ?/kpl
Voita Ze-Ze tai Zhensi asu,
arvonta naistenpäivänä 8.3.
Paikalla edustaja Elina Vuorio.
Kihniö
Vastaukset antoi Kihniön
kirkkoherra Mauri Pihlajamaa.
1. Kyllä voidaan järjestää ?hääjuhla. 3
Tiistaina 28. maaliskuuta. Toistaiseksi seurakuntamme noudattaa kirkkojärjestystä, piispainkokouksen
ohjetta. Tosin jumalanpalveluksen esirukouksen kohdalla
on epäselvää, voiko joku pari ehdottomasti sitä vaatia ja
miten silloin meneteltäisiin
Kihniön kaltaisessa seurakunnassa. Tehokas liityntäliikenne
puuttuu ja tyypillisesti asemalle tullaan omalla autolla.
KAHVIPUSSI- JA KLIPSUTAIDETTA
Karviatalolla 25.2.-30.3.2017
Esillä Parkanon kurssilaisten töitä. Sen myötä avioliittoon voidaan vihkiä myös
samaa sukupuolta oleva pari.
Avioliiton voi solmia siviilivihkimisen tai kirkollisen vihkimisen kautta. Aseman
matkustajamäärä on vuositasolla noin 90 000.
Arkivuorokauden aikana
asemaa käyttää keskimäärin
290 matkustajaa. Loput vastaajat arvioivat aseman tärkeäksi.
Parkanon
kaupungin
edustajat Jari Heiniluoma,
Reijo Ojennus ja Pasi Viitasalo kävivät yhdessä Pirkanmaan liiton Jouni Koskelan
kanssa esittelemässä kyselyn tuloksia VR:lle.
Kaupunginjohtaja
Jari
Heiniluoma on tyytyväinen
keskustelun antiin. parin kanssa.
3. Kirkollisen vihkimisen voi toimittaa evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko tai muu Suomessa rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.
srk-talolla tai leirikeskuksessa, mutta siviilivihkimisten
paikka eivät ole seurakunnan tilat.
Vapaa sana:
. esimerkiksi
Avioliiton voi solmia siviilivihkimisen tai kirkollisen vihkimisen kautta. Nippeleillä, nappeleilla ja pitseillä voit tehdä
omannäköistä jälkeä. klo 18-21. Kurssilla voi maalata koppia,
leipäkoreja ym. Info ke 12.4. VR ilmoitti viime viikolla uusista
juhannusviikolla lisättävistä
junavuoroista.
. Oppitunteja 9. Tervetuloa!
1104144 MAALATAAN KOPPIA
Parkanon opintotalo la 25.3. Kyseessä on keskisuuri muu asema,
jonka kautta liikkuu vuosittain 50 000?250 000 matkustajaa. Ei voi.
Vapaa sana: ?
kanon lisäsi Ikaalisista, Kihniöstä, Virroilta, Honkajoelta, Jämijärveltä, Kankaanpäästä, Karviasta, Isojoelta,
Kauhajoelta, Kurikasta (etupäässä Jalasjärvi), Seinäjoelta (Peräseinäjoen osalta),
Ähtäristä ja Kristiinankaupungista.
Autopaikat aseman
merkittävä vahvuus
Vapaissa lisäkommenteissa korostuvat muun muassa, että jos vuorotarjonta
heikkenisi, se lisäisi alueen
muuttotappiota ja heikentäisi yritystoiminnan edellytyksiä.
Parkanon rautatieaseman
tärkeyttä korostettiin myös
Suupohjan alueen kunnille,
koska Seinäjoen rautatieaseman käyttäminen lisää huomattavasti matka-aikaa. ja to
4.5. Voiko seurakuntanne
muissa tiloissa (esim.
seurakuntatalolla tai leirikeskuksessa) järjestää
samaa sukupuolta olevan
parin siviilivihkimisen tai
vihkimistä mahdollisesti
seuraavan juhlatilaisuuden?
Vapaa sana:
3. helmikuuta 2017
Miten uusi avioliittolaki
vaikuttaa seurakunnissa?
LAURA JOKISALO
YLÄ-SATAKUNTA
Uusi avioliittolaki astuu voimaan huomenna 1. klo 18-19:30
kurssi kolmena päivänä ti 25.4. Pirkanmaan liitto lähetti kyselyn aseman merkityksestä
14:ään kuntaan, joista 73 prosenttia arvioi Parkanon aseman erittäin tärkeäksi. Molempiin on vastaus
Lähteet: Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Lapuan
JKKRRCMWPVC YYY ?PNGZ ?
Parkanon aseman tärkeys
selvitettiin VR:lle
MAARIT LEHTO
PARKANO
Keskiviikkona 1.3.2017 klo 10-18
ei. Leila Lepistö, Kurssimaksu 27 ?
Oppitunteja 14. Pyynnöstä voidaan rukoilla sekä esirukouksen yhteydessä että ?rukoushetkenä. krs
puh. Ei vihitä.
2. Esirukoillaanko seurakuntanne jumalanpalveluksessa siviilivihittävän
samaa sukupuolta olevan
parin puolesta tai rukoillaanko samaa sukupuolta
olevan siviilivihityn avioparin kanssa?
3. Matka-aika junalla
Parkanosta Tampereelle on
noin 35 min ja Helsinkiin 2
tuntia 10 minuuttia.
Parkanon asema on luokiteltu 2b-asemaksi. Ei voi.
4. Anne Sälkänmäki, kurssimaksu 16
. Voi yhdistää paverpool- ja
decoupe tekniikoihin. Päätös tehdään, kun
sellainen tilanne tulee eteen.
Kirkon ohjeet kuitenkin sallivat tämän.
MITEN ON?
Kysymykset
1. Junavuorojen väheneminen li-
Parkano
Keskuskatu 9
0400 783 137
ma-pe 10-18
la
10-15
Chez S'Elina
www.chelina.fi
Petäjä-opisto
säisi henkilöautoilua.
Alueella, josta Parkanon
asemaa käytetään, asuu lähes 100 000 ihmistä. Parkanon asemalla py-
sähtyy todennäköisesti yksi vuoro lisää etelästä pohjoiseen iltapäivällä ja illalla
yksi vuoro pohjoisesta etelään. pe 28.4. papeille, en näe estettä homoparien kirkolliseen
vihkimiseen.
Parkanon rautatieasema on
tärkeä laajalla alueella. Uutuutena rautalankabetoni, josta voit tehdä vaikkapa kivoja sisustusjuttuja!
Parkanon toimisto
Keskuskatu 1, 2. Mikäli kirkolliskokous vahvistaa tai mahdollistaa ?luvallisen vihkimisen. Siviilivihkiminen toimitetaan yleensä maistraatissa. klo 12-16 ja su 26.3.
klo 12-15.15. Asiasta neuvotellaan
neuvostossa.
Vapaa sana: ?
Karvia
Vastaukset antoi Karvian
kirkkoherra Seppo Myyryläinen.
1. Jotkut papit ovat silti
ilmoittaneet vihkivänsä samaa sukupuolta olevia pareja lain tultua voimaan.
Kirkon mukaan samaa
sukupuolta olevien parien
avioliitto rinnastuu muihin
siviilivihkimisenä toimitettaviin avioliittoihin. Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon ohjeet kieltävät pappeja vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon. Parkanon
aseman merkittävä vahvuus
on noin 100 auton pysäköintipaikka. Asiasta neuvotellaan
neuvostossa.
4. Näitä molempia vuoroja myös kyselyssä toivottiin, Jari Heiniluoma sanoo.
Hän välittää lähiseudun
kunnille kiitokset kyselyyn
vastaamisesta. rasioita eri tekniikoihin.
1104145 PITSIBETONIA B
Parkanon opintotalo. Jonkinlainen ratkaisu varmaan olisi ohjata
henkilöt esittämään pyyntönsä johonkin toiseen seurakuntaan.
3. Kirkkotilassa ei siviilivihkimisiä.
4. 2b-asema on työssäkäyntiasema, jossa vakiomatkustajien määrä on suuri. Vihitäänkö seurakunnassanne samaa sukupuolta oleva pari avioliittoon?
2. Voiko seurakuntanne
kirkossa järjestää siviilivihkimisiä?
4. Niin kauan kuin kirkon
ohjeiden mukaan ei vihitä,
niin ei vihitä.
2
Kaikkiaan hän
on työskennellyt ketjun palveluksessa 18 vuotta.
Myymälässä on neljä
työntekijää. Myymäläpäällikkö Minna Alponen harmittelee kaupan sulkemista.
. Parkanon myymälässä olisi myös
pitänyt tehdä mittava remontti ja investoida kalusteisiin, joten sekin vaikutti
päätökseen, sanoo K-Market
-ketjun johtaja Jesper Åberg.
Åberg sanoo, että K-ryhmässä pyritään tarjoamaan
kaikille suljettavien myymälöiden työntekijöille työpaikka.
. Lisäksi opiskelijat itsekin pääsevät näkemään, miten ovat toimineet. Puhumattakaan siitä, että Seinäjoella voi joutua maksamaan pysäköinnistä junalipun verran . Nimi tuo mieleen
ensiapukursseilla
käytettävän Anne-elvytysnuken.
Mäkelä sanookin, että hoitonuket ovat ikään kuin sukua
toisilleen.
. Olennaista on, verrataanko lukuja
edelliseen vuoteen vai edeltävään kymmenen vuoden
jaksoon.
Parkanon Siwa suljetaan kevään aikana
MAARIT LEHTO
PARKANO
Parkanon Siwa sulkee ovensa
kevään aikana. Yksillä ja samoilla numeroilla voi perustella vaikka täysin päinvastaisia päätöksiä riippuen siitä, miten
niitä painotetaan. Päivittäisruokakaupan
työllisyystilanne on kohtalaisen hyvä. Tämä usein tietysti ärsyttää ihmisiä. helmikuuta 201
PÄÄKIRJOITUS
UUTISET
Pysäyttäkää juna
Melkein kuin oikea
Parkanon kaupungin ja Pirkanmaan liiton yhdessä
VR:n kanssa teettämä kysely Parkanon rautatieaseman merkityksestä lähiseudun kunnille osoittaa vastaansanomattomasti, että nykyistä useampi juna pitäisi saada pysähtymään Parkanossa. Samaan aikaan aloittaneet saattavat valmistua
eri tahtiin.
. On myös vaikea määritellä, onko potilas
mies vai nainen, sillä tarpeen
mukaan hän on kumpi vain.
Kyseessä on anatomisesti tarkka potilassimulaattorinukke, tai oikeastaan kokonainen oppimisympäristö.
Nuken monia ?elintoimintoja. Keskolta tulee meille
tietoja K-ryhmän avoimista
työpaikoista. VR:n uudistettu hintapolitiikka on lisännyt junan käyttöä ja
halukkuutta junalla matkustamiseen on varmasti vielä enemmän, kun siihen annetaan mahdollisuuksia.
Asetamme toiveemme VR:n ensi kesäksi lupaamiin uusiin vuoroihin.
?
Asetamme
toiveemme VR:n
ensi kesäksi lupaamiin uusiin
vuoroihin.?
Heikki Pettinen
Lähihoitajaopiskelijat saivat käyttöönsä potilass
NIINA MARTIKAINEN
PARKANO
Hoitopöydällä makaa melkein kuin oikea ihminen.
Hoidettava ei tosin ääntele,
liiku eikä hengitä, ainakaan
ennen kuin ruumiintoiminnot on käynnistetty tietokoneohjelmalla. Mutta matkustajatilastoihin kirjautuvat vain ne, jotka ovat pystyneet käyttämään männä
vuosina kovasti harvennettuja junavuoroja. Moni heistä
haluaa asioida nimenomaan
pienessä kaupassa. Tietämätön peittelee osaamattomuuttaan
puhumalla mutkikkaasti.
Sumean kielen vastinparina voisi pitää hyvää yleiskieltä. Tämä on pieni yksikkö,
joten opiskelijoiden yksilölliset tarpeet pystytään huomioimaan hyvin, Mäkelä toteaa.
Yhteishaku ammatilliseen
koulutukseen ja lukioon 21.2.?
14.3. Se saatiin opetukseen
vuodenvaihteen jälkeen.
. Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Vesa Heikkisen mukaan sumea kielenkäyttö onkin
usein erikoiskieltä, jossa on paljon jonkun tietyn alan
asiantuntijoiden käyttämää erikoissanastoa.
. Kun maamme on rakennettu
niin, että ähtäriläisillekin tulee keskimäärin enemmän asiaa Helsinkiin tai Tampereelle kuin vaikkapa
Ouluun, niin on ?ksumpaa lähteä ajamaan junalle
etelän kuin pohjoisen suuntaan. Tämän
kevään yhteishaussa aloituspaikkoja on 18. Aikuislinja
tarkoittaa
käytännössä, että opiskelijalla on jo jokin muu tutkinto tai
lukio suoritettuna. Tietysti myös asiakkaita surettaa tutun myymälän
lopettaminen. verenpaineesta sydämensykkeeseen sekä hengitys- ja
suolistoääniin ääniin ohjataan kosketusnäytöllä.
Verenpaineen ja muiden
toimintojen mittauksen lisäksi nukelle voi esimerkiksi antaa pistoksia ja tehdä katetroinnin. Ja nimenomaan
asemalla, missä matkustajat voivat nousta junaan ja
junasta, ei vaikkapa Vahojärven kohdalla.
Kyselyyn vastanneista 14 kunnasta 10 arvioi Parkanon rautatieaseman asukkailleen ja elinkeinoelämälleen erittäin
tärkeäksi ja loputkin tärkeäksi. Opiskeluaika on peruskoulupohjaista
lyhyempi, koska kaikkia yleisiä aineita ei tarvitse suorittaa, Anna Mäkelä kertoo.
Opiskeluaikaa voi lyhentää myös alan työkokemus.
Jokaiselle opiskelijalle räätälöidään oma opintosuunnitelma. Kauppa on
käynyt niin hyvin, että hän
ryhtyisi itse yrittäjäksi, jos
vain olisi nuorempi.
. Matkustajatilastothan kertovat totuuden. ja jos jättää autonsa Tampereelle, niin vielä enemmän.
Joku voi tietysti kyseenalaistaa kyselyn tuloksen
sillä perusteella, että on helppo vastata myönteisestä
tällaisiin kysymyksiin. Parkanon Siwa kuuluu kuitenkin suljettavien
myymälöiden joukkoon.
. Tämä
ei ole yllätys, onhan Parkano asema
pääradalla Tampereen ja Seinäjoen
välillä. Lisäksi
sunnuntain aukiolot ja iltamyynti kello 23:een saakka
ovat olleet valtteja, Alponen
sanoo.
Alposen mukaan myymälä on tehnyt hyvää tulosta viime vuosina. Vaikka seutu
on pääkaupungista katsoen väljään
asuttua, elää aseman vaikutusalueella sentään 100 000 ihmistä.
Kysymys ei aina ole pelkästään siitä, montako kilometriä vaikkapa Ähtäristä on Seinäjoen ja montako Parkanon asemalle. Lääkärien tai hoitajien tekemät virheet
ovat nimenomaan hoitopoikkeamia ja vuokran korottaminen vuokrantarkastelua. helmikuuta 2017
Tiistai 28. Myymälä avattiin Ruokavaraston tilalle.
Siwat siirtyivät Keskon
omistukseen reilu vuosi sitten, kun Ruokakesko osti
Suomen Lähikauppa Oy:n.
Noin 400 Siwaa ja Valintataloa muutetaan K-marketeiksi. Tutkimusten tulokset näkyvät kannettavan
tietokoneen ruudulla.
Simulaattorinukke on uusin lisä Parkanossa järjestettävään lähihoitajakoulutukseen. Lisäksi Kihniön
myymälästä käy yksi työntekijä tekemässä muutamia
vuoroja.
. Lisätietoja hakemisesta
JVVRU QRKPVQRQNMW . Ne ovat kui-
tenkin ympäri Suomea, ja lähimmätkin Tampereella, Alponen sanoo.
?Myymälä vaatisi
mittavan remontin?
Toivolankadulla oleva Siwa
on toiminut Parkanossa vuodesta 2006. Voisi sanoa, että tämä on
siitä kehittyneempi versio.
Kun nukkea opetustilanteessa hoidetaan, tilanne
tallennetaan myös videolle.
Anna Mäkelän mukaan videoimisesta on se hyöty, et-
tä jälkikäteen katsoessa näkee sellaistakin, mitä ei huomannut suorituksen aikana.
.
Simulaationukke Nursing Anne on uusin lisä Parkanon lähihoitajako
kölä mittaa verenpainetta.
PÄIVÄN LAINA
Yliopisto 2/2017
Epäselvän puheen motiivit voivat olla moninaisia.
Mainostaja haluaa myydä. Markkinoiden koko alu-
eella on sellainen, ettei kaikille riitä asiakkaita. Tarjolla on sekä peruskoulupohjainen kolmivuotinen linja että kaksivuotinen aikuislinja.
. Tämä on meille ihan uusi juttu. Tarkastella voi esimerkiksi hygieniaa
ja työasentojen ergonomiaa.
Jokainen opiskelija
saa oman suunnitelman
Saskyn järjestämässä lähihoitajakoulutuksessa Parkanossa opiskelee ensimmäisellä ja toisella vuosikurssilla kaikkiaan 54 opiskelijaa.
Heistä 8 kouluttautuu oppisopimuksella.
Anna Mäkelän lisäksi ammattiopettajana Parkanossa
toimii Heli Yli-Kauhaluoma.
Oppilaitoksessa
vierailee
myös opettamassa eri alojen
asiantuntijoita.
Parkanossa suuntautumisvaihtoehtona on kuntoutuksen osaamisala. Parempi olisi, että sanottaisiin suoraan.
Myös numeroilla voi puhua kuulijan pään pyörälle.
Etenkin politiikassa ja taloudessa luvuilla argumentoidaan ja vakuutetaan.
. Poliitikko yrittää vaikuttaa
ja vakuuttaa. 4
Tiistaina 28. Hämäävälle kielenkäytölle ominaista on myös positiivistaminen. Ihan Parkanon
lähialueella ei vapaita paikkoja K-ryhmässä ole, joten
se vaatisi valmiutta liikkua,
Åberg toteaa.. Selvää on, että ensimmäiset vuodet täytyisi tehdä kovasti töitä ilman lomia.
Nuorelle yrittäjälle tämä olisi
hyvä tilaisuus.
Alposella olisi syksyllä
tullut 5 vuotta täyteen Parkanon Siwassa. Olemme ehtineet tähän mennessä kokeilla vasta
joitakin perusasioita, ammatillinen erityisopettaja Anna
Mäkelä kertoo.
Lyhyen kokemuksenkin
perusteella hän on hyvin
tyytyväinen Nursing Anne
-nukkeen
-tilanteiden takia tai korkeiden ajonopeuksien vuoksi.
Sähköisen kaavakkeen yhteydessä
on karttalinkki, jonne
vaarallisen tai ongelmallisen paikan voi
merkitä. Ammatillinen erityisopettaja Anna Mäkelä ohjaa ?elintoimintoja. Kehitys-Parkin verkkosivuilla on esimerkiksi majoitus- ja ruokapaikat, mutta museot kaupungin sivuilla, yhdistyksen puheenjohtaja Hannele Kortesoja sanoo.
Nettisivujen runko on hahmoteltu, ja työ on valmis
huhtikuun puoliväliin mennessä. maaliskuuta asti.
?
Kyselyn
avulla
on mahdollisuus tuoda
suunnittelijoiden
tietoon ne liikenteen paikat,
joissa liikkuminen tuntuu turvattomalta.?
Matkailuyhdistys
kokoaa nettisivuja
MAARIT LEHTO
PARKANO
oulutukseen. Karttaosiosta löytyvät selkeät
ohjeet karttapalvelun
käyttämiseksi.
Kyselyyn toivotaan vastauksia myös koululaisilta ja heidän vanhemmiltaan.
Vastaukset välittyvät Varsinais-Suomen elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä kuntien liikenneasiantuntijoiden tietoon.
Kysely on luottamuksellinen, eikä yksittäisiä vastauksia voi tunnistaa suunnitelmaraportista. Kuusijoensuu
pyysi eroa paikkakunnalta poismuuton takia.
Hänen tilalleen valittiin Jussi Rantala jäljellä olevaksi
toimikaudeksi.
Kaupunginvaltuusto myönsi eron myös keskusvaalilautakunnan jäsenille Kielo Kinnuselle, Helena Ojennukselle sekä varajäsen Anne Talonen-Levulalle.
Kinnusen tilalle valittiin jäseneksi Aino Koivisto ja
Ojennuksen tilalle Kari Vuorinen. Vastausaika
on 12. Häyrisen
tilalle varajäseneksi valittiin Airi Niemenmaa ja Heikkilän tilalle Väinö Luoto.. helmikuuta
Ti 28.2.2017
Kalevalan päivä,
suomalaisen
kulttuurin päivä,
Laskiaistiistai
Onni, Sisu
Ke 1.3.
To 2.3.
Pe 3.3.
La 4.3.
Alpo, Alpi, Alvi
Virve, Fanni, Virva
Kauko
Ari, Arsi, Atro
aa ihmistä hoitaisi
simulaattorinuken.
5
5
Mitä mieltä Karvian
liikenneturvallisuudesta?
MINNA LAUTAMÄKI
KARVIA
Karvilaiset voivat antaa liikenneturvallisuutta koskevaa
palautetta ely-keskuksen liikennesuunnittelijoille.
Liikenneturvallisuuskyselyn kaavake löytyy kunnan
nettisivulta.
Kyselyssä tiedustellaan kuntalaisten ja seudulla liikkuvien kokemuksia liikenneturvallisuudesta ja alueen
liikkumismahdollisuuksista.
Kyselyn avulla on mahdollisuus tuoda suunnittelijoiden tietoon ne liikenteen paikat, joissa
liikkuminen tuntuu
turvattomalta esimerkiksi lukuisten
?läheltä piti. Talonen-Levulan tilalle varajäseneksi valittiin Ulla Kuivanen.
Lisäksi valtuusto myönsi eron keskusvaalilautakunnasta Marko Häyriselle ja Erkki Heikkilälle. Sivut julkaistaan Kotimaan matkailumessuilla 21.?23. 17
Tiistaina 28. kosketusnäytöllä, kun lähihoitajaopiskelija Lotta Kär-
Parkanon Matkailuyhdistys kokoaa verkkosivuja, jotka
ovat yhdistykselle ensimmäiset. Ideana on koota matkailijalle hänen tarvitsemansa tiedot yhteen paikkaan.
. huhtikuuta Tampereen
Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Yrityksiltä ja yhteisöiltä tarvitaan esittelykuvia, koska yhdistys ei hoida kuvaamista. Matkailijat ovat joutuneet etsimään tietoa palveluista aika monelta eri sivulta. Häntä palveli myymäläpäällikkö Minna
Alponen.
Kaupunginvaltuusto myönsi Teemu Kuusijoensuulle
eron sivistyslautakunnan jäsenyydestä. Aineistoa voi toimittaa
Eija Ojaselle osoitteeseen eija.ojanen@erapaiva.com tai
Sari Peltomaalle osoitteeseen sari.peltomaa@kehitysparkki.?.
Jussi Rantala
sivistyslautakuntaan
MAARIT LEHTO
PARKANO
Riikka Kuusinen asioi
eilen Parkanon Siwassa
Hän on itsekin
käynyt Vatajan koulua.
. Jonoon asettuvat koulun kaik-
Äidin Erja Antilan sylissä oleva IIvari Antila haluaa silittää
Säihkettä.
?
Tämä on
kiva koulu. helmikuuta 2017
Jono koiravaljakkoajeluun ei lyhene. Ikävää, etenkin pienille
lapsille. Se tarkoittaa, ettei opettaja tee työtänsä.
Kylätien toiselta puolelta
tapahtumaan tullut perheenäiti Erja Antila tuntee kyläkoulun edut. Parkanon viimeisestä kyläkoulusta tuli silloin
Pohjois-Parkanon koulu.
Kyläläiset toivovat, että hiljenevälle kyläkoululle
löytyy ostaja, eikä ovia suljeta pysyvästi.
Katso video koiravaljakkoajelusta.. Tätä oppilaat ovat
odottaneet.
Tässä Emilia Antilan tyylinäyte liukurilaskussa.
Raija Kriikkula kaataa Helmi Kuusiluomalle juotavaa.
Innokkaita vetokoiriaan
jalaksilla ohjaava Ari Lampinen joutuu toppuuttelemaan karvakuonojaan, etteivät käännökset mene pitkiksi. Valjakon lähtönopeus
on 30 kilometriä tunnissa ja
keskimääräinenkin nopeus
20 kilometriä tunnissa.
Betonibunkkereissa
ei ole näin joustavaa
Mutta millainen olisi ulkoilupäivä ilman makkaran-
paistoa. Hän ei jännitä koulun
vaihtumista, sillä tulevassa
koulussa on paljon tuttuja.
Nyt tyttöjen on juostava, sillä Riverside Huskyn
eli ikaalislaisten Ari ja Kirsi-Maria Lampisen koiravaljakon vetämä rekikyyti lähtee pian. Kyläkoululla on oma ilmapiirinsä. Olen itkenyt paljon,
mutta enää ei itketä, ehkä sitten, kun kesällä pakkaamme
tavaroita, Kriikkula huokaa
haikeana.
Työtään keittäjä jatkaa
syksyllä koulun keittiöllä
keskustassa.
Tyynesti käyttäytyvä suomenhevostamma Säihke ei
taida ymmärtää mitään koulun lakkauttamisesta. Täällä voidaan
tehdä sellaista, mikä ei isossa
koulussa onnistu. Tämä on kiva koulu.
Kaikki ovat kaikkien kanssa,
Helmi Kuusiluoma kertoo.
Laskettelu on Emilia Antilan lempipuuhaa välitunneilla. Se on meidän perheelle uuden opettelua, hän
miettii ensi syksystä.
Vatajan koulu koki edellisen muutoksen vuonna 2002,
kun siihen yhdistettiin Pohjois-Parkanon muut kyläkoulut. Tänään koulun ulkoilutapahtumassa on vielä tarjolla lämpimäisiä ja aivan alusta asti itse tehtyä ruokaa. Kaksi kierrosta reen kyydissä ei ole oppilaille riittävästi.
Vielä viimeinen kierros
MARI KALLIO
PARKANO
Huskylauman johtajakoirat
Arro ja Morris kiskaisevat
Pohjois-Parkanon koulun
oppilaat reessä kohti Kolmostietä ja Parkanon keskustaa. Viiden
kilometrin päässä asuvalle
Kriikkulalle kyläkoulu on
ollut kuin toinen koti.
. 6
Tiistaina 28. Jämijärveläiset opettavat Vatajankylässä toista vuotta.
. Kaikki ovat kaikkien kanssa.?
ki 30 oppilasta esikoululaisesta kuudesluokkalaiseen
aina uudestaan ja uudestaan.
Kyläkoulusta
löytyi heti ystäviä
Helmi Kuusiluoma ehtii välillä liukurimäkeen ystävänsä Emilia Antilan kanssa.
Kyläkoulun pikkuriikkinen
pulkkamäki ei ole mitään
verrattuna Keskustan koulun likellä olevaan Haapa-
sen mäkeen.
Kouluauton
kyydissä
keskustasta päivittäin Vatajankylään matkaava Kuusiluoma laskettelee kuitenkin
paljon mieluummin täällä.
Tokaluokkalainen on tykännyt pienestä kyläkoulusta ja
sai heti ystäviä tänne siirryttyään.
. Vielä ei
ole aika lähteä, mutta keväällä koulun kello soi viimeisen
kerran.
Parkanon kaupungin tekemä koulun lakkautuspäätös päättää myös keittäjä Raija Kriikkulan yli
30-vuotisen sämpyläntuoksuisen uran kyläkoululla. Heppa
tarjoaa oppilaille rekikyytiä
Talli Satumaan omistajan Satu Koiviston ohjastaessa. Vatajankylän peltoaukealla juokseva koiravaljakko
kääntää kuitenkin takaisin
kyläkoulua kohti. Opettajapariskunta
Anna ja Juha Raitinpää lisäävät puita nuotioon. Opetus on
joustavaa ja olosuhteet erilaiset kuin betonibunkkereissa,
Juha Raitinpää kehuu.
Hän ei allekirjoita väitettä
siitä, ettei uutta opetussuunnitelmaa voida toteuttaa kyläkouluilla.
Tämä toimittaja, entinen
kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen jaksaa
jankuttaa, että Nato, johon liittymistä Suomi näköjään
koko ajan harkitsee, on tosiaan sotaliitto. Kerääminen
jatkuu yhä.
Vanhimmat
valokuvat
ovat noin 100 vuotta sitten
valokuvaamossa
otettuja
henkilökuvia. Kansakunnat eivät elä nöyryyttämisestä. Jokainen kuva saa 1?3
sanan pituisen nimen. Heinilän tilalle valittiin
Irja Keskinen.
Kovin pitkä kausi tuoreille luottamushenkilöille ei ole
tulossa. --- Suomalaiset,
joihin olimme rakentaneet hyvät suhteet, vedettiin mukaan
lännen sotilasliittoon.
Kirjan kuvitelma kriisin jatkosta on karmea.
Niin. Jyrki Katainen aikanaan huomautti, ettei Venäjän talous ole edes Hollannin kokoa. Mäkelän tilalle kaikkiin
toimiin valittiin Mailis Risku.
Risku oli aiemmin Mäkelän varajäsen tarkastuslautakunnassa. Lautakunnan uudeksi jäseneksi
ja varapuheenjohtajaksi valittiin Paavo Kohtala.
Alkkiomäki asettuu ehdolle kevään kuntavaaleihin
eli hän on esteellinen toimimaan keskusvaalilautakunnassa. Poika teki oman
päänsä mukaan ja päätyi venäläisyyden tuntijaksi. Varsinaiseksi jäseneksi valitsemisen takia vapautuneeseen varajäsenen
paikkaan valittiin täten Harri Yli-Hietanen.
Sillanpää on toiminut
Kihniön sivistystoimenjohtajana elokuusta 2015, joten
hän ei voi enää olla keskusvaalilautakunnan jäsen. Niin . --- Me purimme sotilasliittomme, ja lännen johtajat alkoivat heti rakentaa rintamaa meitä vastaan. Jos tosiaan haluaa
kiihkomielisen nationalismin valtiossa nousevan, pitää
vaan suhtautua siihen alentuvasti... Muuten hakeminen on hidasta.
Hän arvioi seuraavan työvaiheen kestävän noin 100
tuntia. Lautakunnan uudeksi
jäseneksi ja puheenjohtajaksi valittiin Minna Yli-Kujala.
Heinilä pyysi eroa keskusvaalilautakunnan jäse-
nyydestä henkilökohtaisten
syiden vuoksi. Äitienpäiväjuhlat ovat
selkeästi olleet iso asia
1920-luvulta lähtien. (Vai onko Suomi hissun kissun luopunut puolueettomuudesta. Kuinka tärkeää onkaan kohteliaisuus kaikissa suhteissa!
?
Kivisen
sepitelmä
hyytää
uskottavuutensa vuoksi.?
Rauni Virtanen. Myöhemmin
on kuvattu juhlia, kulttuuritapahtumia ja elämää kylillä.
Joukossa on myös työkuvia.
Tuoreimmat otokset ovat
1970?80-luvuilta.
Seura sai valokuvien keräämiseen, digitoimiseen ja
tallentamiseen leader-tukea
7 945 euroa. Näin
hän panee itänaapurin presidentin, Putinin kuvitellun seuraajan, puhumaan TV:ssä
Venäjän ja muun maailman suhteesta:
Kun Neuvostoliitto hajosi, me uskoimme hetken, että vastakkainasettelun aika on ohi. Seuralla oli onnea, kun
saimme valokuvia tallentamaan paikkakuntaa ja historiaa tuntevan nuoren, joka
taitaa myös tietotekniikan,
Pihlajamaa sanoo.
KULMALAN KAROLIINA
Huutoja
autiomaassa
Näinä vihapuheiden ja valeuutisten aikoina ilahdun aina, kun kirjojen ja lehtien sivuilla tahi muussa mediassa
kohtaan viisaita miehiä. Seuran osuus kustannuksista on 30 prosenttia,
joka on pitkälti talkootyötä,
Kihniö-Seuran puheenjohtaja Sirpa Kortesluoma sanoo.
Hanke jatkuu vuoden
loppuun saakka.
Tietokanta tulee Kihniön
?
Jokainen
valokuva saa
2?3 hakusanaa
perusmuotoon
kirjoitettuna.?
kirjastoon yleiseen käyttöön
vuonna 2018.
Otoksiin
mahdollisimman
kätevät hakusanat
Kihniöläinen Laura Jokisalo aloitti valokuvien tallentamisen helmikuun alussa.
Osassa kuvissa on tarkat tiedot ihmisistä ja kuvauspaikoista. helmikuuta 2017
Kihniö-Seura tallentaa
vanhoja valokuvia
Tietokanta tulee kirjastoon yleiseen käyttöön ensi vuonna.
MAARIT LEHTO
KIHNIÖ
Kihniö-Seura tallentaa parhaillaan tietokantaan vanhoja valokuvia, joita on kerätty
paikallisista talouksista noin
700 kappaletta. Iso osa henkilöistä on
kuitenkin tunnistamatta.
Valokuvia on varsin tasai-
sesti eri puolilta kuntaa. siinä siis toinen viisas. Ostimme ohjelman Köyliö-Seuralta ja sieltä käytiin
meitä myös opastamassa ohjelman käyttämisessä, Sirpa
Kortesluoma kertoo.
Jokisalo on jaotellut valokuvat lahjoittajien mukaan.
Heitä on noin 30.
Moni tilanne on ikuistettu
tapahtumassa, jossa on koolla paljon väkeä.
. Mutta eipä suinkaan! Ei sinne
päinkään. Hänpä loikkaa äsken julkaistussa romaanissaan
tulevaisuuteen . Tekstit on oikoluettava monta kertaa, jotta kirjoitusasu on virheetön.
Seuran sihteeri Leena
Pihlajamaan mukaan on hyvä, että hakusanat tekee yksi
ihminen. Lännen johtajat eivät ymmärtäneet, että me kokoamme
ennen pitkää voimamme. Virallisesti sitä ei ole vielä
kuultu.)
???
Laura Jokisalo tallentaa valokuvat, joita yhä myös kerätään kyliltä. Lisäksi kuville pitää tehdä perusmuodossa olevat hakusanat,
joita ei kuitenkaan saa olla
liian paljon yhtä kuvaa kohti. Ja että Suomen olisi ihan itse tehtävä Natolle selväksi, ettei Suomi
anna aluettaan käytettäväksi sotatoimiin jotain toista
osapuolta vastaan. Sirpa Kortesluoma (oik.) ja Leena Pihlajamaa Kihniö-Seurasta ovat tyytyväisiä hankkeen etenemiseen.
Neljä luottamushenkilöä vaihtoon Kihniössä
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Kihniön kunnanvaltuusto
myönsi maanantaisessa kokouksessaan Kristiina Mäkelälle eron tarkastuslautakunnan jäsenyydestä, sivistyslautakunnan varajäsenyydestä ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhtymävaltuuston varajäsenyydestä,
Matti Sillanpäälle eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä ja varapuheenjohtajuudesta, Jari Alkkiomäelle eron keskusvaalilautakun-
nan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta sekä Päivi Heinilälle eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä.
Koska Mäkelä aloitti kunnan talous- ja hallintojohtajana tammikuun lopussa, hän
ei voi jatkaa luottamustoimissa. Kun me olimme heikkoja, meidän ylitsemme käveltiin. On
mukava lukea hänen sopuisia ajatuksiaan itänaapurista
ja sen kulttuurista.
Silloin tällöin saan lukeakseni ajatuksia Esko Seppäseltä . Toistaiseksi kuitenkin Ratikylästä on muita kyliä vähemmän
kuva-aineistoa.
Jokisalo
työskentelee
Köyliö-Seuran ja museoviraston yhdessä suunnittelemalla ohjelmalla.
Kihniö-Seura sai kuulla köyliöläisten hankkeesta
muutama vuosi sitten, kun
Sirpa Kortesluoma keräsi ja
skannasi valokuvia seuran
edellisessä leader-hankkeessa.
. Hankkeen kustannusarvio on 11 350 euroa.
. ja Suomi on
kuin onkin liittynyt
Natoon.
Kas, kun Suomi on
osa länttä!
Kivisen sepitelmä
hyytää uskottavuutensa vuoksi. Juhlia on kuvattu ainakin vielä
1980-luvulla, Laura Jokisalo
sanoo.
Piakkoin alkaa hankkeen
pitkäkestoisin vaihe, kun Jokisalo nimeää valokuvat ja
luo hakusanakuvaukset.
. 7
Tiistaina 28. Monen ihmisen tekemänä työ rönsyilisi liikaa.
. Tällöin luottamustoimetkin jaetaan uudestaan.
Kolmas viisas on Markku Kivinen, Helsingin yliopiston
Aleksanteri-instituutin ja Suomen Akatemian Venäjäntutkimuksen yksikön johtaja, Venäjän tuntija ja niin edelleen. Eron perusteeksi voidaan lukea myös
aiempi vähintään 8 vuoden
toiminta missä tahansa kunnallisessa luottamustoimessa. kuviteltuun tilanteeseen, jossa naapuria johtaa joku Putinin
seuraaja . ne viisaani tosiaan ovat
aina miehiä, semmoinen epätasapaino edelleen vallitsee
maailmassamme.
Mutta siitä viis, tärkeintä on, että tämän hetken huutavassa hukassa jotkut vielä esittävät viisaita kannanottoja, perusteltuja, maltillisia, tarkkaan tutkittuja ajatuksia, joista näkee, että puhuja tuntee maamme ja maanosamme historiaa leveälti ja pitkälti.
Tosin tuntuu, että viisaat miehet huutelevat viisauksiaan autiomaassa, missä vain kaiku vastaa.
???
Vähän aikaa sitten kohtasin kirjan sivuilla omalta muinaiselta kouluajaltani tutun nimen: kyseessä oli Helsingin Yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori, yliopiston kansleri Arto Mustajoki.
Loimaan, myöhemmin Ilmajoen kirkkoherran poika
lähti opiskelemaan venäjää ynnä muuta siksi, että pohjanmaalaisessa kotipitäjässään oli kyllästymiseen asti aistinut vanhaa kunnon ryssävihaa. Nykyinen valtuusto hallitsee toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen valta
siirtyy huhtikuun kuntavaaleissa valittavalle valtuustolle
Sen jälkeen järjestäjät turvautuivat tukkimiehen kirjanpitoon.
. 10
Tiistaina 28. Jos suunnitelmat
käyvät toteen, urheilukentän
pulkkamäelle saadaan ensi
vuonna lisää korkeutta ja pituutta. Ilona Hammo oli taittanut viiden viikon aikana
1,5 kilometrin pituista rataa
liki 200 kierroksen verran.
Laskiaissunnuntain huipensi köydenvedon haastekisa, johon osallistui 8 joukkuetta. Mäessä kuului riemun
kiljahduksia ja siellä koettiin
näyttäviä laskuja.
Päivän liikunnallisiin iloihin kuului pulkkamäen lisäksi moottorikelkan ja mönkijän kyyti, mitä kiehtoivat
niin tyttöjä kuin nuoria miehenalkuja. Hanketta vievät
eteenpäin kunnan liikuntatoimi ja Karvian Lions klubi.
Krupulaukun eskarilaiset lauloivat pulkkapäivän järjestäjille räätälöidyn kiitoslaulun.. Nuorisotiimi
Vapaasrk . Lions Club
Välierät:
Ev.lut. Erien jälkeen ?naalissa kohtasivat evankelis-luterilaisen seurakunnan ja vapaaseurakunnan joukkueet.
Tasaväkisen kiskomisen
ja pakittamisen jälkeen köydenvedon
kuninkuuden
nappasi vapaaseurakunta.
Köydenveto
(voittanut joukkue ensimmäisenä)
alkuerät:
Ev.lut. Kai tätä voisi jonkinlaiseksi menestykseksi kuvailla, toimikunnan puheenjohtaja Jyrki Järventausta totesi.
Tapahtuman 100. srk
Sulkuejärven jäällä ei ole tainnut hetkeen olla yli 200 ihmistä samanaikaisesti. jäälle
menijä, Joona Soininen, palkittiin Lahti 2017 -kisatorvella. MM Lahti
Nuorisotiimi . Team Kihniössä
Vapaasrk . Järvellä luisteli, potkukelkkaili, hiihti ja
käveli yhteensä 229 ihmistä.
Numerolappuja oli varattu 150 kappaletta, ja ne loppuivat heti tapahtuman alussa. Ev.lut. Kiitokseksi Krupulaukun eskarilaiset
lauloivat järjestäjille räätälöidyn kiitoslaulun.
Tapahtumarikas ja aurinkoisin päivä oli kaikin puolin hauska. Liikunnan ilon
lomassa maistui leijonaladyjen tarjoilema käristemakkara, pulla ja mehu. srk . Ajatuksena on siirtää
koulun pihan ylijäämämaata
urheilukentän reunaan, josta
muotoillaan uusi uljas pulkkamäki. Retkiluisteluradan viereen oli vedetty talviriehaa varten toinen, vähemmän liukkaampi reitti.
Vauhdin hurmaa pulkan ja moottorikelkan kyydissä
SIRPA ALA-RÄMI
KARVIA
Leijonaveljien ja -siskojen
Karvian perhepäivähoitolapsille ja esikoululaisille järjestämä vuosittainen pulkkapäivä ei jäänyt tänäkään
vuonna väliin, vaikka yllätykselliset sääolosuhteet aiheuttivatkin
järjestelyjen
suhteen pientä jännitystä.
Ilmojen puolesta päivä
oli nappivalinta, sillä aurinko sulostutti olemassaolollaan. 8. srk . Myös haasteluistelun
voittaja paljastui tapahtumassa. lk . Kunta
8. lk
Finaali:
Vapaasrk . Punaposkiset pojat ja tytöt pomppivat jo odotuksen innosta, kun vihdoin
vuorollaan kiipesivät moottoroidun vetovaunun perässä kulkevaan kelkkaan
tai mönkijän kyytiin useammankin kerran.
Hoitotädit saivat samalla työpaikkaliikuntaa ja hauislihaksiinsa voimaa, kun
nostivat parin tunnun aikana nuoria naisia ja miehiä
metrin korkeudelle mönkijän kyytiin. luokan Sanna Koivula ja Milla Korkiakoski yrittivät viimeiseen asti, että joukkue olisi edennyt finaaliin.
LAURA JOKISALO
KIHNIÖ
Kunnan Suomi 100 -juhlatoimikunnan tavoite oli saada 100 ihmistä Sulkuejärven
retkiluisteluradalle sunnuntaina pidetyn talviriehan ensimmäiseksi tunniksi. Kukin
jäällä liikkuva edustaisi näin
ollen maamme jokaista itsenäisyyden vuotta.
Kihniöläiset saapuivat
paikalle kuitenkin niin runsaslukuisina, että ajassa olisi voinut palata aina vuoteen 1788 asti. helmikuuta 2017
Pulkkamäen kulutus oli kova.
Ei 100
vaan 229
8
Seuraavat
tapaamiset 15.3., 22.3., 29.3.,
12.4., 3.5., jatkosta sovitaan
myöhemmin. ryhmähuone. HUOM. klo 10?12.
Painonhallintar yhmä Mitat
mallilleen tiistaisin klo 12?13.
Luku- ja keskustelupiiri keskiviikkoisin klo 12.30.
Happiliikkujat tuolijumppa
keskiviikkoisin klo 14.
Teen ystävät -ryhmä keskiviikkona 8.3. 044
päätyasunto 4 h + k + s 95 282 2186 Samuli Heikkilä.
m2 Viinikassa. Lähtö Parkanon
mh klo 12. Tervetuloa
myös pirtin kävijät.
Parkanon kaupunki järj. opastusta tietokoneen ja
kännykän käyttöön. 040 509
puh. klo 18
Kihniön Osuuspankin kokoushuoneessa, os. Valkamantie
2. 050 555 7274.
3809.
Vuokrataan 75 m2 kaksio
omalla
sisäänkäynnillä
omakotitalosta ParkanosVuokrattavana rivitalon ta. 0400 298 652. Arpajaiset, kahvia, avoin kaikille. mennessä. Finnish Medicines
Agency, Lääkealan
turvallisuus- ja
kehittämiskeskus
Parkanon Reserviläiset/aliupseerikerho Vuosikokous
19.3. klo 13.
Reino Kasittula soittaa haitarilla ma 13.3. Viialan Metsälinnassa.
Tervetuloa tapahtumiin mukaan! Tulethan hajusteetta!
Yhteyshenkilö Marjatta puh.
040 834 2654.
Leikkaa tämä talteen.
Pa r k a n o n S e t l e mentti ry:llä tapahtuu maaliskuussa.
Käsityöryhmä maanantaisin klo 16. Pöytäkirja nähtävissä
Matti Saastamoisella 21.3.2017 alkaen.
Tervetuloa mukaan ja kokouskahville.
Hoitokunta
KANKAANPÄÄN KESKUSTAAN FERRAMENIN TILOIHIN
VARAA KATSASTUS
ETUAIKA-HINTAAN
NETTISIVUILTAMME
seuratoimintaa
Parkanon Seudun
Hengitysyhdistys
ry. klo 18 upseerien kerhohuoneella.
*) Hinnat sisältävät Tra?n viranomaismaksun
2,73. Kahvitarjoilun takia ennakkoilmoittautuminen on välttämätöntä. ja
29.3. mennessä, lähtöaika
ilm. luokkalaisille huhtikuussa. klo
14?16 Parkanon Setlementin
Parkanopirtti. Lisätietoja 4H-yhdistykseltä puh. Jumppa
maanantaisin klo 18.
Verenpainemittaus tiistai 7.3.
ja 21.3. Matkan hinta
200 e, sis. Tervetuloa!
Ilmoittautuminen 5.3. -konserttimatka Tampereelle la 25.3.
Lähtö Kihniön Siwa klo 13.30,
Parkano mh. U R K K A
MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISET
www.ylasatakunta.?
Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille).
Tiedustelut puh. klo 17,
paikka Parkanon terveyskeskus 3 krs. Lisätiedot mika.vertainen@parkano.. Sähköpostiviestin otsikkoon tai kirjekuoreen laitetaan merkintä ?Kesätyöhakemus Parkanon kaupunki 2017?.
Hakulomakkeita on saatavilla kaupungintalon neuvonnasta ja osoitteesta www.parkano.?. klo 15.00 näytökseen.
Matkan hinta 30 e sis. Maksaminen 26.6. varhaiskasvatukseen, kirjastoon, hallintoon tai puistojen siisteys-, ympäristö- ja kunnossapitotöihin. tai tanja.makela@parkano.?
s
o
i
t
a
Parkanon paras ruokapaikka
Remontti valmis!
Remontin valmistumisen kunniaksi
tarjoukset 28.2.?5.3.2017
Pizzat
nrot 1-24
j
a
7,50e
t
i
l
Syö paikan päällä tai ota mukaan.
a
a Kebab ranskalaisilla
7,50e
7,50e
7,50e
7,50e
Kanan rinta?leruoat
ranskalaisilla, riisillä 7,50e
tai lohkoperunoilla
m
u Kebab riisillä
k
a Iskender kebab
a
n Kebab salaatilla
AVOINNA:
ma-pe 10.30 - 22.00
la
11.00 - 22.00
su
12.00 - 22.00
T
e
r
v
e
t
u
l
o
a
!
Meillä voit maksaa
pankkikortilla,
Visa Electronilla,
Master Card:lla
ja lounassetelillä
Keskuskatu 5,
Parkano
03 448 0125
4h-yhdistyksen
Opi tekemällä -työharjoitteluprojekti
Projekti työllistää 20 tänä vuonna 15-vuotta täyttävää
parkanolaista nuorta kahden viikon jaksoissa kaupungin
osoittamiin työtehtäviin. ja 24.3. ensimmäinen
tapaaminen ke 8.3. Paikalla asiantuntijoita, vertaisen
kerrontaa ja tukea. Tietoa
matkoista, voi ilmoittautua.
Kahvitarjoilu.
Kevätkokous ma 6.3. teatterimatkan Nokialle su 16.7.,
matkan hinta 30 e. Vuokra
690 e + vesi 18 e/hlö. Kaupungin kesätyötä tarjotaan 12 nuorelle. jäsenilta) 21.3. Tule
mukaan!
?Muistathan kai. mennessä
www.metsakeskus.?/tapahtumat tai
teuvo. Sitova
ilm. Hakemukset tulee toimittaa 31.3.2017 mennessä osoitteeseen Parkanon kaupunki, PL 14, 39701 Parkano tai
sähköpostitse osoitteeseen kaupunki@parkano.?. Järj. Esillä sääntömääräiset asiat, hyväksytään yhdistyksen
sääntömuutos. Tervetuloa! Hallitus
Haluaisitko lopettaa tupakoinnin. mennessä vapaa-aikatoimi 044 786 5516
tai Kaija 040 587 8712. Etuaika-hintoja on
rajoitettu määrä.
+ mahd.
päästömittaukset
www.a-katsastus.fi
A-Katsastus
Kankaanpää-Keskusta
Asemakatu 6
ma-pe 8.30-16.30
Asiakaspalvelu 075 323 2222
Puheluhinnat (sis. Hakulomakkeet jaetaan Parkanon Yhteiskoulun 8. 31.3.
mennessä.
Virkistyspäivä Kankaanpään
Kuntoutuskeskuksessa la
27.5. kuljetuksen, majoituksen, puolihoitoruokailut,
yhd. 11
Tiistaina 28. alv 24%). Lisätietoja mika.
vertainen@parkano.. myös ke 1.3.
klo 18.
Prätkäpapat perjantaina 24.3.
klo 17. Vieraana kunnallisvaaliehdokkaita. (sis. Ilm. tai tanja.makela@parkano.?
Parkanon Seudun
Diabetesyhdistys,
kaupungin vapaa-aikatoimi ja Reuma- ja
Kuuloyhdistys järjestävät matkan Nokian Kesäteatteriin su
16.7. 10.6. myöhemmin lehdessä.
Kesäretki Vaasaan ti 11.?
13.7. Sis. alk. Hotelli Cumulus Resort
Tropiclandiaan. Kirkkovartti perjantaisin klo 12.
Aloe Vera esittelijä Niina Immonen ma 6.3. Sitovat ilm. Puh.
044 949 9625.
sekalaiset
Metsäbiotaloutta kestävästi Pirkanmaalla -hanke järjestää
Metsätalouden
vesiensuojeluillan
metsänomistajille
tiistaina 7.3.2017 klo 17.30?20.30
Parkanon kaupungintalon valtuustosalissa
Parkanontie 37
Illan aikana paneudutaan metsätalouden aiheuttamaan vesistökuormitukseen sekä toimenpiteisiin,
joilla kuormitusta voidaan vähentää.
Tilaisuus on maksuton. Peruutuspaikkaa
voi kysyä! Muista hoitaa matkavakuutus itse, matkoillamme ei ole ryhmävakuutuksia.
Hengitysyhdistyksen vertaispäivä (ent. T YS N. taura@metsakeskus.?
Lisätietoja: Teuvo Taura puh. Puh. klo 18.00
Virkistysloma Härmän Kylpylään ma 27.3. Sähköpostiviestin otsikkoon tai kirjekuoreen laitetaan merkintä ?Yrityksen/
yhteisön kesätyösetelihakemus 2017?.
Hakulomakkeita saatavilla kaupungintalon neuvonnasta
sekä osoitteesta www.parkano.?. klo 13.
S e t l e m e n t t i k e s k u s Pa r kanopirtti on avoinna ma?to
9.30?15.00, pe 9.30?13.00.
Puh. 44 381
ostetaan
sekalaiset
IPP:n ja Leppäkosken Annetaan vuokralle 110
Sähkön osakkeita, tarjoa, neliötä halli/varastotilaa
Parkanosta. Kahvitarjoilu,
klo 17.30 mahd. ?Mummo ja Pappa
Surf. 03 448 2979, 040 542
2399.
Tervetuloa poikkeamaan.
29 ?
Fimea
=
engl. 0400 733 134, parkano@4h.?.
Kesätyön tukemiseen myönnetään yksi tuki/nuori.
Kesätyöterveisin
Kaupunginhallitus
Irtonumeroita
myynnissä:
Karvia
K-Market Lastula
Neste
ST1
Kihniö
K-Market Maurintori
Parkano
K-Supermarket Parkano
S-Market
Siwa
Kahvila-Ravintola Ezzo
Tuurinpaikka
R-Kioski
Exesso
K I E R R Ä. klo 19.
Miesten ryhmä torstai 15. Nuoret hakevat työpaikkaa yrityksiltä. Hyvän Hengityksen Olohuone pe
3.3. Puh. ?TUMPPI. Hengitysyhdistyksen vastuuvuoro,
maksuton vesijumppa! Lähtö
klo 16.15, reitti entinen. Paluu
Tampereelta n. Tervetuloa mukaan!
*)
Listahinnat henkilö- ja pakettiautojen osalta:
Määräaikaiskatsastus
45?
Päästömittaus, bensiini
20?
Päästömittaus, diesel
30?
OBD-mittaus
15?
Kaupungin kesätyöt
Parkanolaisille 18?25-vuotiaille nuorille noin kuukauden ajaksi mm. klo 14. klo 10?15. alv 24 %): pvm/mpm +
8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min
Parkanon
Parkanon kaupunki
NUORILLE KESÄTÖITÄ 2017
Kesätyöseteli yrityksille/yhteisöille 250 euron kesätyöseteleitä myönnetään alle 25-vuotiaiden parkanolaisten nuorten työllistämiseksi. Kolmostien
Terveys, TAMK ja Hengitysyhdistys. Aiheena
vaalipaneeli. 31.3. kuljetuksen, kahdet kahvit, ruokailun,
keilausta, liikuntaa, kyselytunti ym. klo 16.
Historian havinaa torstaisin
klo 13. klo 13?15 Parkanon Rantakoko. lipun,
matkan ja väliaikakahvin. tilille Oma
Sp FI16 4473 1020 0289 71
tai Satapirkan Op FI40 5327
0520 0519 91, viesti ?Kesäretki Vaasaan?.
Myynnissä adressit, entiset
myyntipaikat.
Tulevaa: Erik.lääkärin luento
to 6.4. Kesäpäivä la
5.8. Kankaanpäässä, Pirkanmaan yhd. yhd. helmikuuta 2017
UUSI ASEMA AVATTU
Kihniönkylän kalastuskunnan VUOSIKOKOUS
pidetään Kihniönkylän Erä-Veikkojen metsästysmajalla
14.3.2017 klo 18.00 alkaen
Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat. vierailun + kahvin, kylpylälipun, Crase -musikaaliesitykseen lipun, väliaikakahvit,
opastetun kiertoajelun + kahvit, meno- ja paluumatkalla
kahvit + kahvileivän. Päivän hinta 20 e, ilm.
20.4. Vuokra 408 e. vierailijan puheenvuoro. Yrittäjät lähettävät kesätyösetelihakemuksen 2.5.2017 mennessä osoitteeseen Parkanon
kaupunki, PL 14, 39701 Parkano tai sähköpostitse osoitteeseen kaupunki@parkano.?. Tee hyvä päätös, tule
tapaamaan vertaisia!
Parkanon kaupungin järjestämät uintimatkat Kankaanpäähän pe 17.3
Kyseessä on
tiimin ensimmäinen kiinnitys uuteen kiertopalkintoon.
Joukkueessa pelasivat
Marko Rasku, Jari Ilomäki,
Aleksi Ilomäki, Ville Lankinen, Lassi Niemi, Hannu
Niemi ja Niko Niemi. Joskus
joukkueita on ollut vähemmän ja joskus enemmän.
Joukkueita on ollut aina
myös muilta paikkakunnilta, muunmuassa Etelä-Pohjanmaalta sekä myös Ikaa-
lisista. Yhdellä näistä joukkueista on
aina vuosittainen vetovastuu. Toisena kisapäivänä 500 metrin voitto lohkesi ajalla 45,96. 1 500 metrillä
hän luisteli oman ennätyk-
sensä 2.37,05.
Muita suomalaisvoittajia
maaottelussa ei ollut, mutta Suomi oli loppupisteissä
Norjan jälkeen toinen niukasti ennen Ruotsia sekä
Tanskan ja Iso-Britannian
yhdistelmäjoukkuetta.
PLUSSA-KORTILLA
Kariniemen
HERKKUTORILTA
tuoreet
silakka?leet
-37%
Kananpojan
?leesuikaleet
TULOSPÖRSSI
250-300 g
(6,67-8,00/kg)
ei pintamaustetutt
Suomi
säävaraus
499
kg
VOIMASSA TI-KE!
4?
2
rs
Ilman korttia 3,19 rs (10,63-12,76/kg)
VOIMASSA TI ja KE!
PLUSSA-KORTILLA
-31%
Saarioinen
995
599
Tiistaina
kuuma
grillikylki
Kerma- ja
valkosipuliperunat
700 g (4,27/kg)
299
kg
Keskiviikkona Tapolan kuuma
mustamakkara
rs
kg
Ilman korttia 4,39 rs (6,27/kg)
PARKANO
Hinnat voimassa
ti?ke 28.2.?1.3 .
ellei toisin mainita
ARKISIN
LA
SU
8-21
8-20
11-19
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100
Old Stars on Parkanon Harrastelentopallomestari.
Old Stars on Parkanon Harrastelentopallomestari kaudella 2016?17. tammikuuta Markku Niemisen
valmennuksessa. Tänä vuonna mukana oli
neljä joukkuetta kerhon alueen palokunnista, Kankaanpää, Karvia, Parkano sekä
Pomarkku. helmikuuta 2017
Kihniö Ylä-Satakunta-cupin voittoon
ARTO PAPUNEN
KARVIA
Naisten lentopallossa on kisattu useamman vuoden
ajan Karvian, Kihniön ja
Parkanon kesken Ylä-Satakunta-cupin merkeissä. Kisaa on käyty muutamien vuosien ajan. Runkosarjan lopullinen tilanne
1.2.2017:
Old Stars 12 12 0 36?2
FC Viinikka 12 6 6 22?21
Pitkäjärvi 12 5 7 17?25
Nahkurit 12 1 11 8?35
36
18
16
2. Siro voitti Ctyttöjen kolme matkaa ja oli
neljännellä seitsemäs.
Ensimmäisenä kisapäivänä Sini Siro luisteli 500 metrin ykköseksi ajalla 45,89 ja
1 000 metrin voittajaksi ajalla 1.39,09. Vermossa
ohjaksissa oli Ari Moilanen.
Tämän tiistai-illan Teivon kisaan ohjastajaksi on ilmoitet-
tu Mika Forss.
Sukutaustaa löytyy isän
puolelta, sillä isä on ranskalainen Ready Cash, jolla on
Suomenkin rekisterissä 20
jälkeläistä, parhaiten niistä
menestyneet Elliot Boko ja
Pascha Tilly.
Sini Siro voittoisa maaottelussa
SUNDSVALL
Parkanolainen pikaluistelija Sini Siro oli paras suomalaisluistelija pohjoismaisessa ikäkausimaaottelussa
Ruotsin Sundsvallissa viikonvaihteessa. Kilpailun viimeinen osaturnaus käytiin
Karviassa.
Cupin voittajaksi selviytyi Kihniö (14 pistettä), hopealle tuli Hymy Nurmosta (12
pistettä), pronssia sai Karvia
(6 pistettä) ja neljänneksi jäi
Parkano (4 pistettä).
Voitokkaaseen Kihniön
joukkueeseen kuuluivat Silvennoisen lisäksi Tiina Toivonen, Johanna Kujansuu,
Outi Rinneheimo, Jenni Laine, Päivi Shemeikka, Emilia
Shemeikka, Mila Luomalahti, Pirjo Väli-Torala.
Cupin pronssi ratkesi vasta Karvian osaturnauksen toiseksi viimeisessä pelissä, jossa kotijoukkue (etualalla) päihitti Parkanon.
Parkano voitti palokuntalentopallon
Fincumetin Ruotsin hankinta voitti
ARTO PAPUNEN
PARKANO
VERMO
Pohjois-Satakunnan palopäällystökerhon lentopalloherruudesta pelattiin lauantaina Parkanon Urheilutalossa. Jokainen joukkue pelasi toisiaan vastaan.
Tiukan turnauksen voitti
Parkanon joukkue, toiseksi
tuli Karvia, kolmanneksi sijoittautui Kankaanpää ja viimeiseksi tuli Pomarkku.
Parkanon
voittoisassa
joukkueessa pelasivat Harry
Toivo, Ville Mankinen, Ari
Mattson, Elisa Mäntylä, Juhani Perälä ja Marko Rasku.
Turnausta järjestämässä
ollut Marko Rasku sanoi, että kisa oli tasaista vääntöä.
. Aiempina vuosina
otteluita käyty pelaamassa
myös näillä paikkakunnilla,
Erja Silvennoinen Kihniöstä sanoo.
Tämänkertaisen Ylä-Satakunta-cupin osaturnaukset
on pidetty Kihniössä 6. marraskuuta ja Parkanossa 28.
tammikuuta. 12
Tiistaina 28. Tällä kertaa se oli Kihniön joukkueella ja seuraavan kerran vetovastuussa on
Parkano.
Näiden kolmen joukkueen lisäksi mukana oli tänä
vuonna kisaamassa myös
Hymy-joukkue Nurmosta.
. Pitkään aikaanhan ei
mikään joukkue ole onnistunut voittamaan lentopallossa perättäisinä vuosina.
Lentopallon ajankohtaa voitaisiin muuttaa hiihtoloman
ajasta muualle, tällöin saataisiin mahdollisesti enemmän
joukkueita.
Seuraavaksi palokunnat
mittelevät pilkkionginnassa Parkanossa ja keilailussa
Kankaanpäässä.
Edullisesti alkuviikkoon
VOIMASSA TI-KE!
VOIMASSA TI-KE!
Fincumet Oy:n eli Jouni Järvensivun tammikuun puolivälissä Ruotsista ostama
nelivuotias lämminverinen
Guido Di Quattro tärväsi ensimmäisen kilpailunsa helmikuun alussa pitkään laukkaan, mutta viime viikolla
Vermossa ruuna kulki sovittua askellajia ja otti ensimmäisen 1 500 euron arvoisen
voittonsa ajalla 19,5.
Hevonen aloitti 23