TIISTAINA 28. Sivu 6 Koko Karvia punnertaa Karvian kunta järjestää asukkailleen maksuttomat kuntotestit. Yhteiskuntaluokkien, eri kansankerrosten väleissä aukeni syvä kuilu. Suomi huomenna Sää on sateista lukuun ottamatta Lappia. Päivälämpötila on etelässä enimmäkseen 1...2, Pohjois-Pohjanmaalla nollan vaiheilla. NUMERO 89 / 85. Sivu 9 Sisällissotaa nimitetään myös luokkasodaksi, eikä perusteetta. VUOSIKERTA irtonumero 1,50 € sis. Sivut 4 ja 5 Hullusta ideasta Vuoden Yrittäjäksi. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina ja perjantaina uusia sateita saapuu etelästä Suomeen, sateet muuttuvat lumisemmiksi myös lounaassa. Tarja Välimäellä ei ole vaikeuksia punnertaa kuvaajaan pyynnöstä yhä uudelleen ja uudelleen. Länsija Pohjois-Lapissa on poutaa ja osin selkeää. alv 24% www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 Koulukyytihinnoissa isot erot. Sivu 2 Parkano +1 +1 Parkano +1 +1 Parkano +1 +0 Parkano ?1 ?1 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Lumija vesisateita liikkuu etenkin maan keskivaiheen ja Etelä-Lapin yli koilliseen. MARRASKUUTA 2017 Musikaalissa soi uuden koulukampuksen yhteishenki. Päivällä lounaassa on suojaa, idässä ja maan keskivaiheilla ollaan nollan vaiheilla, Lapin selkeillä alueilla pakkanen on kireää. Etelässä sataa vähän vettä, illaksi maan länsiosaan leviää runsaampia räntätai lumisateita lounaasta. Päivällä lounaassa sataa vettä, idässä ja pohjoisessa lunta. Lapin länsija pohjoisosassa on selkeää. Suomi tosin on kuuluisa varhain säädetystä äänioikeudesta koko kansalle, mutta ihmisarvon myöntäminen kaikille taitaa olla vieläkin hakusessa.” Sivu 7 ” SÄÄ Paketoi yksi 90 toiveesta. Etelässä ollaan nollan vaiheilla, Pohjois-Lapissa on selkeää ja kireää pakkasta. Aikaa kellottaa liikuntaneuvoja Tiina Koski. Sivu 12. Lapissa on pakkasta, kaakossa 1...4, muuten 5...15 astetta
Ma klo 18 Miestenpiiri. klo 19.00 Vanhimmistonkokous. 30.11. Siten pysymme tilanteen tasalla, kun kuusen oksilla olevista korteista näkee minkä ikäiset lapset ovat vielä vailla lahjaa, Parkanon osalta keräyksestä vastaava Anu Turunen sanoo. Su 3.12. Myymälän kassoille onkin annettu vinkkilista, jota voi tarvittaessa kysäistä myyjältä. To 30.11. Joulupuu-keräys vähävaraisille lapsille alkoi Joulupuukeräys 90 lapselle Parkanossa ja Kihniössä lahjat toimittaa perille sosiaalitoimi ” Lahjan voi hankkia mistä tahansa liikkeestä. Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. Saija Tanskanen ja Juho Haapaniemi Jalasjärveltä saivat tyttövauvan 18. Tiistaina 28. Suvi ja Marko Räty saivat poikavauvan 16.11. Sisarukset ovat Jami, Eetu, Leo ja Lassi. Klo 16 Sarasteen kerhohuoneella Hyvän Sanoman kokous. Oksilla on 90 pakettikorttia, joista voi valita minkä ikäiselle lapselle haluaa lahjan antaa. klo 14.00 Päivärukouskokous. marraskuuta. . joulukuuta saakka. . Lahja jätetään keräyspisteellä olevaan laatikkoon. KE 18 Rukousilta, Gideonit vierailee. SU 13 Ehtoollisjuhla, Petri Aittoniemi, Manuel Rautalahti. Korttiin kirjoitetaan lahjan sisältö ja paketti tuodaan kuusen vierellä olevaan laatikkoon. Tulokas painoi syntyessään 2 665 grammaa ja pituutta oli 48 senttiä. klo 19 Rukousilta. Lahjoittaja irrottaa pakettikortin ja ottaa sen mukaansa. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus. La 2.12. Lahjoitus siirretään Pirkanmaan Nuorkauppakamarin tilille FI62 4503 0010 4572 69 (rahankeräyslupanumero RA/2017/844). LA 8.30 Lähtö Turkuun Kristuspäivään SRKtalolta. Ke 29.11. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys poskellamme. Tervetuloa saattamaan. . Su klo 14 Ehtoolliskokous Kaj Mäntylä ja Petri ja Marita Välimäki. TO 19 Lähetysmyyjäiset. Keräys jatkuu 17. Muistotilaisuus kutsutuille. Tänä vuonna keräykseen voi ensimmäistä kertaa osallistua myös rahalahjoituksella tilille. Kuoro. . 2.12. Lahjoittaja voi myös tehdä lahjan itse.” Parkanon keräysvastaava Anu Turunen (edessä) ja myymäläpäällikkö Kati Mansikkaviita laittoivat pakettikortit kuusen oksille, joilta lahjoittajat ne nappaavat mukaansa. klo 8.30 lähtö Turkuun Kristuspäivään. . klo 18.00 Rukouskokous. . Rakkaudella muistaen Aulikki ja Pekka Risto-Matti, Maarit, Kuutti ja Otso Jukka-Pekka ja Johanna Jari Reeta, Eerika ja Mira sisaret ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi Satakunnankatu 32 To klo 13 Rukoushetki. klo 13–15 Työntekijä seurakunnalla. Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Lahjoittaja voi myös tehdä lahjan itse. Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Riikka Hietaniemi ja Tadesse Abaten, ruokailu Etiopian työn hyväksi. klo 18.30 Rukousilta, Taija ja Asseri Annalassa, Isonniementie 630/30. Lahjoittaja kirjoittaa pakettikorttiin lahjan sisällön. To 30.11. Anne Anttila. Rakas isä, pappa ja isopappa Reijo Tapio TALLBERG 17. Omaiset Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 29.11. Sen jälkeen Lean toivotuksen mukaisesti muistotilaisuus lähiomaisten kesken. KIHNIÖ Ti 28.11. 7.12. Parkanossa ja Kihniössä lahjaa odottaa 90 lasta. – Tärkeää on, että lahjoittaja ottaa pakettikortin itselleen. . 3.12. Nummijoki Rakkaamme siunataan Karvian kirkossa la 2.12.2017 klo 11. Su 3.12. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 30.11. 9.1929 Kauhajoki 19.11.2017 Karvia o.s. Maksun viestikenttään kirjoitetaan viesti ”Joulupuu Parkano”. Lämmin kiitos äitiä hoitaneille. Aulikki ja Jari Levolle lasken Luojani, Armias ole suojani. Sydämellisesti tervetuloa! Lea Kyllikki ALA-KANTTI 24. Lahjavinkkejä voi katsoa myös osoitteessa jcipirkanmaa.?/joulupuu. Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. TO 13 Päiväpiiri vierailee Iltaruskossa. Lahjakorteille on oma laatikkonsa. Parkanossa ja Kihniössä lahjaa odottaa 90 lasta ja nuorta, jotka ovat iältään 0–17-vuotiaita. To 30.11. Kaikki annetut rahalahjoitukset käytetään lyhentämättömänä lahjojen hankintaan. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta. PE 18 Seurakunnan virallinen kokous jäsenille. Joulukuusi pystytettiin tänä vuonna Tokmannin Parkanon myymälään. . Ti 28.11. Su 3.12. VAUVAT. 2.1941 Tuusula 22.11.2017 Karvia Siunaus Karvian kirkossa 1.12.2017 klo 13.00. Nyt mahdollisuus myös rahalahjoitukseen Lahjan valinta voi olla vaikea tehtävä. Tilaisuuden jälkeen palaveri joulujuhlasta. PARKANO Ti 28.11. Tytär painoi syntyessään 3 780 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Aira Maija ja Seppo Vesa-Matti ja Heidi Päivi ja Jorma Arttu, Henriikka, Amanda ja Daniel Anna ja Niko Jari ja Marja Laura, Tero, Nella ja Neea Antti, Mari, Emma ja Aleksi Mari ja Konsta Kauko-veli perheineen Ulla-sisko perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kaivaten Rakkaamme Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta kuusikossa, olet valon välke aallokossa, olet kimallus hankien loistossa. Marja-Liisa Kuusela, Alkkiomäet ym. klo 18.00 Kaupunkirukous kaupungintalolla. 3.1936 Karvia 18.11.2017 Karvia Rakkaamme siunataan Karvian kirkossa sunnuntaina 3.12.2017 klo 12.30. klo 11 Ehtoollisjuhla. Isän toivomuksesta laskemme arkulle vain yhden kukkasen ja emme vietä muistotilaisuutta. marraskuuta 2017 2 Matti Vilhelm YLI-KIVISTÖ 8. hengellisiä tilaisuuksia MAARIT LEHTO PARKANO Joulupuu-keräyksellä kerätään tänäkin vuonna lahjoja vähävaraisille lapsille. Keräyksen toteuttaa Pirkanmaan Nuorkauppakamari ja lahjat toimittaa perille paikallinen sosiaalitoimi. . Lahjan voi hankkia mistä tahansa liikkeestä. – Toivomme myös yritysten innostuvan mukaan Joulupuu-keräykseen, Turunen toteaa. . 1.12. klo 10.00 Rukoushetki. Riina ja Janne Taina perheineen Jakke perheineen Vinski perheineen siskot perheineen muut sukulaiset ja lukuisat ystävät Syvästi kaivaten Lämpimät kiitokset kaikille, jotka monin tavoin muistitte meitä Hanna Väinölän poismenon johdosta
Itsenäisyyspäivän juhla yhtenäiskoululla noin klo 11.30 alkaen. marraskuuta 2017 3 Jumalanpalvelus kirkossa klo 10. Kuoroa johtaa Jukka Lehtinen ja säestyksestä vastaa Birgitta Äijälä. Tilaisuus on maksuton. Kuoron lisäksi Kihniön konsertissa esiintyy nuori huilisti Melina Hirviniemi. Siinä esimerkkejä Kihniön evankelis-luterilaisen seurakunnan diakoniatyöstä. – Ruokakasseille on yhä enemmän tarvetta koko maassa. Tuomen mukaan Kihniössä asuu sydämellistä väkeä. He järjestävät tulevana sunnuntaina konsertin, jossa ollaan sinivalkoisten sävelten ja sanoitusten äärellä. – Mukana on laidasta laitaan niin rakkaimpia hartaita kuin tutuimpia isänmaallisia lauluja. – Täytyy kiittää diakoniapiiriläisiä, sillä ilman heitä moni tilaisuus jäisi toteutumatta. Yksinäisyyden vähentämiseksi Kihniön seurakunta on järjestänyt jo muutaman vuoden ajan yksin asuville ihmisille suunnattuja tapahtumia. Sen jälkeen seppeltenlasku sankarihaudoilla. Pelkästään vähävaraisille suunnattuja EU-ruokakasseja on tänä vuonna jaettu marraskuun puoliväliin mennessä yhteensä 214 kappaletta. Myllymäen musisoivan perheen Sinivalkoisin Sävelin -konsertti 3.12. Kun ne aloitettiin, oli osallistujia parikymmentä per kerta. – Yksinäisyys ja puhumisen tarve ovat lisääntyneet. Maiju Myllymäki. Marja Tuomen mukaan piiriläisistä on suuri apu, sillä he auttavat useissa käytännön järjestelyissä. Modernia ohjelmistoa edustaa muun muassa Mia Makarof?n Ketun joululaulu, jonka on tehnyt tunnetuksi lauluyhtye Rajaton. Onpa mukana vähän tuntemattomampiakin säveliä, hän jatkaa salaperäisesti. Tiistaina 28. Jämijärvellä ja Mouhijärvellä huiluesityksestä vastaa parkanolainen Maria Myyryläinen. Tuomi kertoo, että kyseisten tapahtumien väkimäärä lisääntyy koko ajan. Tutkimusten mukaan yli miljoona suomalaista kokee itsensä yksinäiseksi. Piiriläiset leipovat myyjäisiin, kutovat villasukkia ja auttavat monin eri tavoin diakoniatyössä. Seurakunnan pienuus näkyy myös siten, että Tuomi ehtii käydä ihmisten luona kotikäynneillä. Ohjelma – kahvi – yhteislauluna virsi 581 – avaussanat Juha-Matti Markkola, kunnanhallituksen puheenjohtaja – musiikkia, Melina Hirviniemi huilu, Sibeliusta – puhe, Elise Aaltonen – Suomalaisen messun lauluja, kihniöläisten lauluryhmä – viestejä rintamalta, Ahti Jokinen – musiikkikappale Vaari-vainaan kannel, Petri Välimäki – musiikkia, Eerika Markkula, Myrskyluodon Maija – musiikkia, alakoulun kuoro – lausuntaa, Ahti Jokinen – palkitsemiset vuoden urheilija, kuntoilija ja seuratyöntekijä/Jyrki Järventausta – Kihniö-mitalit ja kuntaliiton ansiomerkit/ Kristiina Mäkelä – valokuvauskisa/Jyrki Järventausta – veteraanien muistamiset/Susanna Yli-Lankoski – kiitossanat/Sulo Porrassalmi – Veteraanin iltahuuto, kihniöläisten lauluryhmä – Yhteislauluna Maamme ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO KIHNIÖSSÄ 2017 ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLA KARVIASALISSA KLO 13.00 Musiikkiesitys Karvian Soittokunta johtaa Teuvo Alatalo Tervehdyssanat Kaija-Riitta Törmä Karvian Krupulaukku Juhlapuhe Emäntä Päivi Suominen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Musiikkiesitys Karpalo-kuoro johtaa Tiina-Kaisa Aro-Heinilä Kulttuuritoimen vuoden kulttuuritekopalkinnon jako Liikuntatoimen vuoden urheilija, vuoden kuntoilija, vuoden seuratyöntekijä -palkintojen ja nuorten liikuntastipendien jako Karvian kunta jakaa Suomen Kuntaliiton myöntämät ansiomerkit Maamme -laulu yleisö, säestää Soittokunta Juhlan juontaa Olli Mustaniemi, evp. Ensimmäinen konsertti on Kihniön kirkossa ensi sunnuntaina. – Olemme haastaneet tyttöjä mukaan omien soittimiensa kanssa, eiköhän sieltäkin kuulla jotain kivoja kotimaisia säveliä, Taru lupailee. Riiarinnan joulu alkaa Kihniön kirkosta PARKANO Suomen satavuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestetään monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia ympäri maata. On mukava järjestää tapahtumia, kun tietää, että aktiivia ihmisiä löytyy. Kihniössä välitetään, mutta yksinäisyys on lisääntynyt Diakoniatyö kirkollinen sosiaalija terveystyö yksi kirkon perustoimintamuodoista diakonia-sana on kreikkaa ja tarkoittaa palvelua Diakoniatyöntekijä Marja Tuomen haastattelun aikana seurakuntatalon toimistolla käväisi Pirkko Uusi-Luomalahti, yksi diakoniapiirin jäsenistä, tuomassa Operaatio Joulun Lapsi -keräyspaketin. Marraskuun puolivälissä Puumilassa pidettyyn yksin asuvien ja diakoniaväen yhteiseen tapaamiseen oli ennakkoon ilmoittautunut noin 60 ihmistä. He ovat mukana myös seurakunnan joululehden viimeistelyssä ja jakamisessa. Diakoniapiiriläiset avustavat tapahtumien järjestämisessä ja hoitavat kahvitarjoilua eri tilaisuuksissa. Työssään Tuomi on silti huomannut, että eräs koko maata vaivaava ilmiö näkyy pienilläkin paikkakunnilla. Taru ja Klaus Myllymäki Parkanon seurakunnasta haluavat myös tuoda oman panoksensa juhlavuoden hyväksi paikallistasolla. Vuonna 2016 koko vuoden luku oli 202 ruokakassia. YLÄ-SATAKUNTA Riiarinna-kuoron joulukonserttikiertue ulottuu tänä vuonna Kihniöön, Jämijärvelle ja Mouhijärvelle. Työaika kuluisi nimittäin pitkälti toimistolla päivystysasiakkaiden parissa. – Se on toisesta välittämistä eli lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan. – Olemme koonneet konserttiaineiston kotimaisilta musiikintekijöiltä, Klaus Myllymäki kertoo. Taru naurahtaa. Ihmiset eivät enää käy toistensa luona kylässä kuin ennen. Tuomi kannustaakin ihmisiä osallistumaan vapaaehtoistyöhön. kapteeni ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTO KARVIASSA ke 6.12.2017 Juhlajumalanpalvelus Karvian kirkossa klo 11.00 Seppelten lasku sankarihaudalle Juhlakahvitus Karviatalon vanhassa salissa klo 12.00–13.00 TERVETULOA KARVIAN KUNTA KARVIAN SEURAKUNTA Kunniamerkit LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kotikäynnit, Ikäihmisten kerho, EU-ruokakassien jako, Operaatio Joulun Lapsi -keräys, kaikille yli 70-vuotiaille jaettava joululehti, joululahjakassit joillekin oman seurakunnan jäsenille. Diakoniapiirin suuri apu Kihniön seurakunnan voimavara on joka toinen tiistai kokoontuva, parinkymmenen hengen kokoinen diakoniapiiri. Konsertissa kuullaan muun muassa keskiaikaisia kuoroteoksia sekä Bachin Bist du bei mir ja uusina sovituksina tutut Heinillä härkien kaukalon ja Joulupuu on rakennettu. – Voiko sen suomalaisempaa juuri ollakaan: kansallisrunoilijan ikivihreitä klassikkorunoja parkanolaisittain sävellettynä. Kihniön seurakunta on pieni seurakunta, joten ongelmatkin ovat täällä pieniä, pohtii kolmisen vuotta diakoniatyöntekijänä toiminut Marja Tuomi. Konsertissa kuullaan myös pariskunnan tyttäriä. Konserttiohjelmisto kattaa niin perinteistä vanhaa joulumusiikkia kuin uusia 2000-luvun sävellyksiä ja sovituksia. klo 17 Parkanon seurakuntatalolla. Tämä onkin ihannetilanne, sillä isoimmissa paikoissa kotikäynneille lähteminen olisi vaikeaa. Sinivalkoisia säveliä Parkanon seurakuntatalolla Klaus ja Taru Myllymäki ottavat tyttärensäkin mukaan konserttilavalle. Kunnassa välitetään vielä toisista ihmisistä, toisin kuin monissa suurissa kaupungeissa. Konsertissa kuullaankin useampia Myllymäen omaan käyttöön säveltämiä Eino Leinon runoja. Normaalisti piiri kokoontuu joka toinen tiistai
Kun kunta kilpailutti kuljetukset keväällä, kävi ilmi, ettei se raha riittänyt, vaan tarvittiin 70 000 euroa lisää. Tämä ei koske vain kunnan viranhaltijoita ja työntekijöitä. Yksi seuraus tästä on, että kunnat tekevät kasvavan osan hankinnoistaan ja kilpailutuksistaan KLKuntahankinnat-nimisen yrityksen kautta. Mutta samalla ollaan matkalla kohti yhdenlaista monopolia. Kun se Kihniössä on reitistä riippuen 1–1,60 euroa ja Parkanossa 1,19–2,14 euroa, niin Karvian kunta maksaa uusimman kilpailutuksen jälkeen 3–5,50 euroa kilometriä kohden. Jossain vaiheessa saatetaan kysyä jopa sirkkojen onnellisuudesta kasvatuslaatikoissa.” UUTISET HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Karvian kunnanvaltuusto myönsi 70 000 euroa lisää rahaa tämän vuoden koulukyyteihin murinoiden kera. Keväällä käydyn tarjouskilpailun jälkeen kuljetushintoihin tuli roima korotus, josta tuo 70 000 euroa on vasta puolet. Parkanossa nuorimmat koululaiset kolmasluokkalaisiin asti kyyditään, jos koulumatka on vähintään 4 kilometriä. Iltapäivän kyydit kotiin päin hoidetaan Karviassa 3 reitillä, joista pisin venyy 45 kilometrin mittaiseksi. Karviassa paras palvelu Kokonaiskustannuksia vertailtaessa pitää huomata, että Karvia tarjoaa myös kolmikosta parhaan palvelun. Parkano käyttää koululaiskuljetuksiin vajaat 600 000 euroa vuodessa. Kihniö maksaa koululaisten kuljetuksista noin 150 000 euroa vuodessa. Laatutesti arvioi maaperän rakennetta, lajirikkautta, vesitaloutta eli veden sitomiskykyä sekä kasteluja ojitustarvetta. kesäkuuta. Pohjois-Parkanon koulun sulkeminen ei hänen mukaansa vaikuta kyytilaskuun merkittävästi, koska samat oppilaat kuljetettiin myös Pohjois-Parkanon kouluun. Pelkät koulukyydit ovat 135 000 euroa. Parkano varasi koululaisten kuljetuksiin täksi vuodeksi 600 000 euroa. Laki vaatii kuljetuksen järjestämisen vasta, jos matkaa on vähintään 5 kilometriä. Mitä niille on syötetty. marraskuuta 20 Kihniön kunnan kroonista rahapulaa käsiteltäessä kunnanisät ja -äidit lausuvat usein painokkaasti, että kaikesta mahdollisesta on jo säästetty ja suu on pantu viimeisen päälle säkkiä myöten. Kuljetettavia oppilaita on runsaat 300 ja reitit ovat vielä pitempiä kuin Karviassa. Sen jälkeen niitä on tullut tipoittain. Viereisestä jutusta voi päätellä, että myös kunnan liikennöitsijät ja taksiyrittäjät ovat mukana taloustalkoissa, niin paljon naapuria edullisemmin kunta saa ostettua oppilaskuljetukset. Mikä on pielessä. Se tulee yksin syyslukukaudelta, joten ensi vuonna korotuksen kokonaisvaikutus on kaksinkertainen. Puheenvuoroissa perättiin selvitystä sille, miksi kustannukset ovat nousseet. Karvia oli varannut koulukyyteihin tämän vuoden talousarviossa 260 000 euroa. Kilometrihinnoissa isot erot Kilometrihinnoissa on kuntien välillä merkittäviä eroja. Sivistystoimen hallintopäällikkö Jenni Alppi arvioi, että myös tämän vuoden toteutuvat kulut ovat samaa luokkaa. Karviassa valtuutetut nurisivat, kun joutuivat antamaan oppilaskyyteihin 70 000 euroa lisää rahaa vielä tälle vuodelle. Tätä pulmaa ratkaisee hyönteisten osalta se, että tällä viikolla markkinoille tuodut hyönteiselintarvikkeet ovat valmiita käytettäviksi: hyönteisleipää hyönteisjauhoista ja granolaa eli mysliä muistuttavaa hyönteisiä sisältävää sekoitetta. Parkanon kokonaissummaa kasvattavat kuljetukset koululta väistötiloihin, kuten Opintotaloon. Seuraava kysymys on, kuka sitä hallitsee. Esimerkiksi Kihniö maksaa koulukuljetuksista tänä vuonna 150 000 euroa, mutta siihen sisältyvät myös uimahallija muut retket. Karviassa ne ovat aamuisin 9–35 kilometriä, kun Kihniön pisimmät reitit ovat 15 kilometrin mittaisia. Kihniö kyytii 3 kilometristä asti esikoululaiset sekä 1.–2.-luokkalaiset. Tosin henkilökuljetukset ovat luvanvaraista toimintaa ja lupia jaetaan harkinnan mukaan, joten täydellisen vapailla markkinoilla tässä ei olla. Testin tulokset pitää palauttaa maaseutuhallinnolle huhtikuun loppuun mennessä. Johanssonin mukaan vain pieni osa viljelijöistä palautti laatutestin ohjelmakauden alussa vuonna 2015. Testin tarkoituksena on kannustaa viljelijöitä huomioimaan ympäristötekijät ja sitä kautta pellon kasvukuntoa ja satotasoa. Vain iltapäivän pisimmästä paluureitistä tuli kaksi tarjousta, mutta Koulukyydin kilometri m ” Karviassa asutaan varsin tasaisesti eri puolilla kuntaa.” Karvia maksaa oppilaskuljetuksista yli kaksi kertaa enemmän kuin K Karvia tarjoaa parhaan palvelun, mutta maksaa myös MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Maaseutupäällikkö VeliJukka Johansson kannustaa viljelijöitä perehtymään peltomaan laatutestiin hyvissä ajoin ennen kevättä. Niputtamalla kymmenien tai satojen kuntien hankinnat yhteen saadaan isot palvelujen ja tavaroiden tuottajat kiinnostumaan ja hinnat alas. – Karviassa asutaan varsin tasaisesti eri puolilla kuntaa. Varsinaisiin koulukyyteihin kuluu Sillanpään arvion mukaan noin 135 000 euroa vuodessa. Väki ei ole niin voimakkaasti keskittynyt kirkonkylälle kuin kunnissa keskimäärin, kunnansihteeri ja koulutoimenjohtaja Hanna Vainionpää sanoo. Tämä on sama ongelma, minkä kasvispohjaiset lihankorvikkeet aluksi kohtasivat, kunnes syntyi nyhtistä ja härkistä, josta oli helppoa laittaa ruokaa samoin kuin lihasta. Sen verran kalliimmaksi tulivat syyslukukauden oppilaskyydit uusilla hinnoilla. EU:n komisViljelijät arvioivat peltomaan kuntoa Laatutesti on EU:n ympäristötuen ehto.. Periaatteessa ei mikään, sillä klassisten talousoppien mukaan hinnat ovat kohdallaan, kun ne saavat määräytyä markkinoilla vapaasti. Johansson muistuttaa, että laatutestin viimeinen palautuspäivä on puolitoista kuukautta ennen tukihakemusten jättöpäivää, joka on 15. – Kihniössä ei ole mitään tietä katsottu niin vaaralliseksi, ettei kolmasluokkalaista voisi jo laittaa kulkemaan itse alle 5 kilometrin koulumatkan. Kuljetusreittejä on Kihniössä suunnilleen yhtä paljon kuin Karviassa, mutta matkat ovat lyhyempiä. Heikki Pettinen Ilman kilpailua ” Liikenneministeri Berner saa varmasti ymmärrystä Karviassa.” Ilkan pääkirjoitus 26.11.2017 ”Hyönteisruoalla on ensin kuitenkin selätettävänä erinäisiä rohkeuskynnyksiä, että kaikki uskaltavat maistaa ensimmäistä kertaa. marraskuuta 2017 4 PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN LAINA Tiistai 28. Laki määrää kunnat kilpailuttamaan, vaikka todellista kilpailua ei synny. Tukiehto koskee suurinta osaa viljelijöitä. Vanhemmat tietysti ovat joskus toista mieltä, ja aika monet kuljettavat lapsensa itse, sivistystoimenjohtaja Matti Sillanpää sanoo. Kaikkien noiden etu on, että niitä voi syödä ilman kokin taitoja.” ”Kunhan hyönteisruoka tulee tutuksi, aletaan sen tuotannosta perätä samoja asioita kuin muustakin ruuasta: ovatko ötökät kotimaisia. Kunnan kyydin saavat kaikki esikoululaiset ja 1.–6.-luokkalaiset, joiden koulumatka on vähintään 3 kilometriä. Summa sisältää myös koulun retket ja esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisten opinto-ohjaukseen liittyvät matkat. Vaikeuksia voi olla myös siinä, miten kotikokit opetetaan käyttämään hyönteisiä tavallisessa arkiruuassaan. Viime kesä paljasti puutteet Uusi tukiehto astui voimaan meneillään olevan ohjelmakauden myötä. Liikenneministeri Berner saa varmasti ymmärrystä Karviassa. Koulukyydit ovat vain yksi esimerkki urakoista, joihin pieni kunta saa vain yhden tarjouksen tai ei sitäkään. Vertailu kolmen kunnan kesken kertoo, etteivät valtuutetut ihan aiheetta kyselleet asian perään. Tiistaina 28. Vain Parkanossa ajoista on kilpailua Koululaiskyydeistä järjestetään tarjouskilpailu, mutta esimerkiksi Karvia sai useimmista reiteistä vain yhden tarjouksen. Viime vuonna rahaa meni 569 000 euroa. – Ympäristökorvaukseen on sitoutunut noin 90 prosenttia viljelijöistä. Lomakkeen täyttämiseen olisi hyvä paneutua talven aikana, ettei palautus jää viime tippaan kevätkiireiden painaessa päälle. Pienet hankinnat eivät kiinnosta, ja tarjoukset ovat sen mukaisia. Karvian kunta on jo tähän asti maksanut koulukyydeistä suhteessa enemmän kuin Kihniö ja Parkano. Markkinoilla on myös hyönteispatukkaa
Kihniön kunta myy Salomaan perinnön maata 8,7 hehtaaria Kotiseutumme Pohjois-Kuru 2017 -julkaisusta kertovassa jutussa (Y-S 23.11.) oli väärä puhelinnumero. Pellot ovat avo-ojitettuja. Johanssonin mukaan laatutesti voi parhaimmillaan olla hyvinkin tarpeellinen apuväline viljelijälle. OIKAISU Puhelinnumero väärin. sion vaatimus on, että laatutesti palautetaan kunnan maaseutuviranomaiselle, jolloin tukiehtojen noudattaminen voidaan varmistaa. Hänen mukaansa viljelijät tuntevat peltolohkonsa pääsääntöisesti niin hyvin, että he pystyvät täyttämään lomakkeen ilman erillistä maastotutkimusta. Uskoisin, että se aiheutti monenlaisia mietteitä siitä, minkälaisia tarpeita on parantaa olosuhteita. – Osapuolien tulisi jatkaa neuvotteluja, koska järvellä ei ole yleistä uimarantaa, Välimäki toteaa aloitteessaan. selvästi eniten. Heini, Kaisla Ke 29.11. Viljelijä täyttää lomakkeen, jossa hän arvioi lohko kerrallaan maan biologiset ja fysiologiset ominaisuudet. – Joskus on ihan hyvä pysähtyä paperin ääreen ja suunnitella, miten kasvutuloksia saisi lohkoilla parannettua. Yhden tarjouksen kasvatusja opetuslautakunta hylkäsi suoraan liian kalliina, hintapyyntö oli 9,50 euroa kilometriltä. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajalle myönnetään oikeus tehdä kauppakirjaluonnokseen teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia. Myytävä maa-ala on noin 8,7 hehtaaria, josta peltoala on noin 6,37 hehtaaria ja loput metsämaata. Peltoala ei sisällä tukioikeuksia. Tällä hetkellä yhdistys liikuttaa noin 70 jumppaajaa joka viikko. Palkinnon vastaanotti järjestön liittokokouksessa yhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Rintala. Kaikki palkitut edistävät hengityssairaiden liikuntaa edelleen aktiivisesti. Tiistaina 28. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 76 kuntalaista. Peltomaan laatutestin tulokset voi palauttaa paperilomakkeella tai maaseutuhallinnon Vipu-palvelun kautta netissä. Hengitysliitto korostaa, että liikunta on yksi tärkeimmistä hengityssairaan omahoitokeinoista. Kolmikosta vain Parkanossa on päästy tekemään laajempaa tarjousvertailua, sillä jokaisesta reitistä on saatu useita tarjouksia, parhaimmillaan neljä. Välimäen mukaan puhelinliikenneja nettiyhteydet ovat ongelmalliset alueella, joka ulottuu Tervatuvalta Karvianjärven rantaan. – Olemme pystyneet yhdistelemään reittejä jonkin verran ja minimoimaan näitä välikyytejä lukujärjestyksellä, Alppi kertoo. MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Aarre Välimäki (vas) jätti valtuustoaloitteen kunnollisen puhelinja nettiyhteyden saamiseksi Karviankylän alueelle. Sopimukset tehtiin 2 vuodeksi ja niissä on kahden vuoden optio. marraskuuta 2017 5 017 5 Ti 28.11. Kunta sai maista useita tarjouksia, joista Ahojen oli korkein. Jori Louhisuon (kesk) jättämä valtuustoaloite koskee Alkkiantien katuvaloja välille Sarvelan kauppa ja Karviankylän Kivistön risteys. Maaperän kuntoon voi vaikuttaa muun muassa ojituksella, viljelykierrolla, ajokertoja vähentämällä tai koneiden painoa muuttamalla. – Jos on epävarma lohkon viljelykunnosta, paras tapa oli tutkia maaperää lapion kanssa kasvukauden aikana. Aimo To 30.11. Palkinnon saajia valittaessaan liitto huomioi erityisesti pitkäaikaista toimintaa. Kunta ja seurakunta eivät ole päässeet sopuun Rastiaisjärven tontin myyntihinnasta. Välimäen jättämä toinen valtuustoaloite koskee Karvian seurakunnan rantakiinteistön kauppaneuvottelujen jatkamista. vastaavasti kahdesta reitistä ei saatu tarjouksia lainkaan. Julkaisun voi tilata numerosta 050 365 7230. Parkano kilpailutti ajot viime keväänä. Hengitysliitto palkitsi Parkanon yhdistyksen HEIKKI PETTINEN KIHNIÖ Kihniön kunta myy Salomaan perintöön kuuluvat maaalueet Sari ja Timo Aholle 45 600 euron kauppahinnalla. Puhelinyhteydet huolena Karviankylässä MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Hengitysliitto on jakanut Suomi 100 -mitaleita hengityssairaiden liikuntaa edistäville yhteistyökumppaneilleen. Yksi mitalin saaneista yhdistyksistä on Parkanon Seudun Hengitysyhdistys, joka on ylläpitänyt hengityssairaiden jumpparyhmiä yli 30 vuoden ajan. Johansson työskentelee maaseututoimen Kankaanpään yhteistoiminta-alueella, johon kuuluvat myös Parkano ja Kihniö. Unelma, Anelma maksaa 1 tai 5,50 euroa Koulukyydit kolmessa kunnassa Karvia Kihniö Parkano oppilaita / kuljetettavia 204 / 141 191 / 102 600 / 236 kilometrihinta euroa (alv 0) 3–5,50 1–1,60 1,19–2,14 kulut vuonna 2017 330 000 135 000 600 000 Arto Papunen Kihniö, joskin siellä on myös jonkin verran enemmän oppilaita ja ajettavia kilometrejä. Järjestö viettää omaakin juhlavuottaan, sillä se täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Kihniö kilpailutti oppilaskuljetukset vuonna 2016 ja kilpailuttaa uudestaan ensi vuonna. Oskari La 2.12. Käytännössä lupaehto tarkoittaa viljelijän omaa arviota viljelylohkon kunnosta. Antti, Atte, Antero Pe 1.12. Viime kesänä peltojen kasvukunto tuli hyvin esille, kun olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Viimeksi kunta sai yleensä yhden tarjouksen kutakin reittiä kohden, vain muutamiin tuli kaksi tarjousta. Esimerkiksi iltapäivällä kello 13, 14 ja 15. Kuljetusreittejä on Parkanossa 7, mutta niitä ajetaan useamman kerran päivässä. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi kauppakirjaluonnoksen
Konton tuotteet olivat pääosassa peräti seitsemässä loossissa. Nykykotien kaikuminen on asia, johon Konto oivalsi tarttua. Hän toivoo, että Konto on vahvasti mukana huonekaluja muotoilubisneksessä jo kolmen vuoden kuluttua. Laitilan mukaan suosio perustuu siihen, että turve on puhdas luonnontuote, joka ei homehdu. Tiistaina 28. Yhtiön palkkalistoilla on kymmenen työntekijää. Arto Papunen Mari Kallio Joulupukki oli Parkanon joulunavauksen kunniavieras. Asiakkaita ilmaantui, kun yritys alkoi tarjota koteihin maksuttomia suunnittelukäyntejä. Hulluus tuottaa liikevaihtoa jo 700 000 euroa vuodessa ” Suunnittelijat tykkäävät. Lämmin ja mukautuva Kysymys siitä, missä yhtiö on viiden vuoden kuluttua, on Laitilalle liian kaukana tulevaisuudessa. Tämän lisäksi Konton tuotteita maalataan neljässä yrityksessä. Pienestä tuli suuri Helsingissä Habitare-messuilla ihmeteltiin, miten pienellä yrityksellä voi olla eniten messuosastoja. He tietävät, ettemme kovin äkkiä nosta käsiä pystyyn. Karvialaisen Konto Oy:n vauhti on niin kova, että viimeistenkin epäilijöiden on syytä ojentaa kätensä ja onnitella Karvian Vuoden Yrittäjää. – Tästä voidaan tehdä kestäviä rakenteita ja mitä vain, Laitila vakuuttaa. Nyt Konton tuotteita on yhtiöiden pääkonttoreissa, huonekaluliikkeissä, liikuntahalleissa, päiväkodeissa ja suurlähetystöissä. Turvelevy syntyi ajatuksesta, että luonnontuotteelle on oltava muutakin käyttöä kuin polttaminen. Materiaalin erityisen hyvä kyky vaimentaa ääntä huomattiin sattumalta. Tänä vuonna yhtiön myyntijohtaja Sami Laitila arvioi liikevaihdon kipuavan jo 700 000 euroon. Kymmenenvuotiaan yhtiön kasvuvauhti jyllää 20–25 prosentissa, ja jonakin vuonna liikevaihto on jopa tuplaantunut. He tietävät, ettemme kovin äkkiä nosta käsiä pystyyn.” Sami Laitila esittelee Karviassa Trendy Stylessä turvelevylle syntynyttä tulostusta. Akustiikkalevyjä turpeesta valmistava Konto Oy on Karvian Vuoden 2017 Yrittäjä. Konto on markkinoinut ainutlaatuista turvetuotettaan öljynimeytykseen, lämpöeristeeksi ja akustointiin, joista viimeinen on yhtiölle tärkein. Kontolla on Karviassa kaksi tuotantotilaa. Hän kierteli turvelevyineen lukemattomissa arkkitehtitoimistoissa, mutta tuotetta ei uskallettu ottaa, kun ei ollut näyttöä aiemmista kohteista. Sami Laitilan mukaan turvelevy on materiaali, jonka rajat eivät tule kovin nopeasti vastaan. Erikoisimpia turvelevyistä valmistettuja tuotteita ovat norpanpesät, tuhkauurnat ja uusimpina hautaarkut. Tässä turvelevyistä syntynyt valaisin. Tonttukulkue seurasi perässä. Akustiikkalevyille tulostetaan valokuvia, maalataan taidetta ja niistä muotoillaan valaisimia. Joulupukki ja joulumuori saapuivat Parkanon torille joulunavaukseen perjantaina Parkanon Ratsastajien järjestämällä hevoskyydillä. Karvian joulunavauksessa olivat mukana muiden muassa yrittäjähenkiset koululaiset ja heidän Megahvilansa. Kauppa omakotitaloasujille avasi myös yritysten ovet. Alkuvuosina tuoteideaa haukuttiin jopa hulluksi, mutta viisi yhtiökumppania jatkoi työtään. Välillisesti se työllistää vielä saman verran lisää. – Siitä suunnittelijat tykkäävät. Laitila vertaa, että yleensä sitä enemmän kaikuu, mitä korkeammat huonetilat ovat. Uuden tuotteen markkinointi on kovaa työtä, ja pahimpina vuosina Laitilan auton mittariin kertyi 80 000 kilometriä. Anja Hannukainen teki kauppaa Matti Mäki-Kulmalan ja Eppu Mustakosken kanssa. Turveistuin muotoutuu istujan mukaan ja on lämmin. Patentit varmistavat, että Kontolla on vielä muutama vuosi aikaa kasvattaa etumatkaansa kilpailijoihin, jotka varmasti jo lämmittelevät lähtöalueella. Toisessa valmistuvat turvelevyt ja toisessa leikataan, maalataan ja tehdään muita viimeistelytöitä. marraskuuta 2017 6 MARI KALLIO KARVIA Etelä-Korea, Budapest, Arabiemiraatit, Nigeria, Chile... Turvevalaisimia myydään jo, ja turvetuolin prototyyppi on olemassa. Vain kaksi vuotta myöhemmin Seinäjoen messuilla turvelevyt hellivät korvia jo viidessätoista kohteessa. Asuntomessuilla yhtiö oli mukana ensimmäistä kertaa Tampereella
Hän muistuttaa, että tuottajaliiton tarjoama palvelu on täysin luottamuksellista. Runsaat 15 vuotta oli tuolloin kulunut sisällissodasta, jonka yhtenä pontimena oli ollut vaatimus työajan inhimillistämisestä. Oleellisin viesti maatilayrittäjille onkin, että apua kannattaa pyytää ajoissa. Sisällissotaa nimitetään myös luokkasodaksi, eikä perusteetta. Jos miestä alistetaan, naista sorretaan vielä pahemmin. Se näkyy avuntarpeen kasvuna, Kaappa toteaa. Vaikka 8 tunnin työaikalaki oli periaatteessa päätetty kesällä 1917, niin sitähän ei laiksi vahvistettu. Vaahtera on psykoterapeutti, ja hänellä on pitkä kokemus muun muassa sovittelutyöstä. Rengit, piiat, irtaimet, sittemmin sisällissodan voittajien julmasti rankaisemat kapinalliset, esittivät tuon vaatimuksen – työn orjat, sorron yöstä nouskaa… He maksoivat siitä kovan hinnan. Kun piiallakin oli aivot. työt tehdään viime tipassa, kiireessä ja iltaöisin tuotannon heikkeneminen eläinten hoidon ja muun tilanpidon laiminlyönnit ” Ongelmat ovat ratkaistavissa, vaikka lähtökohta on vaikea.” Kankaanpääläinen Antero Kaappa on Varavoimaa Farmarille -ohjausryhmän puheenjohtaja. . Vuosisadan alussa herrasväet kesteissä ylemmyydentuntoisesti naureskelivat, että mitähän siitäkin tulee, kun kohta kaikki loiset ja löysät, ojankaivajat ja luutamummotkin saavat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Eikä työaikaa ollut tarkoituskaan maatalousja viljelytöissä rajoittaa. Kahviprikkaa kantavalle piialle tuo lienee ollut ajatteluttavaa kuultavaa. MTK Pirkanmaan puolella hankkeen työntekijänä työskentelee Maija Piispa. Aikoinaan, vuonna 1934 Suomen silloinen lapualaishenkinen sisäministeriö kielsi marssin esittämisen ulkoilmassa! Marssin sanat nimittäin vasta vaaralliset ovat. Noin 100 maatilaa vuodessa saa apua Tukipalvelu ottaa vastaan useita uusia viljelijäkontakteja viikoittain. MTK-Satakunta lähti ensimmäisenä auttamaan uupunutta viljelijää. Seppälä kertoo, että hänellä on noin 150 asiakasta vuodessa, ja tukea tarvitsevia maatiloja on noin 100. Rohkenin itse sitä kerran musikanteilta anoa. Konkreettista ja luottamuksellista neuvontaa. . Tärkeä osa tukipalvelua on tällä hetkellä ennalta ehkäisevä työ. Viime keväästä lähtien palvelun kysyntä on kasvanut, ja Seppälän työparina työskentelee nykyään Katja Vaahtera, joka tekee myös tilakäyntejä. Muun muassa tästä kertoo traagisen tarinan Heidi Köngäs Sandra-nimisessä teoksessaan. marraskuuta 2017 7 Kansainvälinen on nimensä mukaisesti maailman tunnetuin marssi. Seppälä sanoo, että paikalliset toimijat pääsääntöisesti ymmärtävät viljelijän tilanteen hyvin. Seppälän mukaan useimmiten jo ensimmäinen tapaaminen tai puhelinyhteys herättää toivoa viljelijässä. Järkyttävän moni näkyvässäkin asemassa oleva nainen on tunnustanut joutuneensa seksuaalisen ahdistelun, lähentelyn, ehdottelun tai käsiksikäymisen kohteeksi. Meillä ei toki ole sovellettu niin sanottua ensiyön oikeutta, joka oli aikanaan voimassa baltiansaksalaisten paronien hallitsemassa Eestissä. – Luottamus perustuu hankkeen työntekijöiden täydelliseen vaitiolovelvollisuuteen. Olo helpottuu jo ensi tapaamisella Hanketyöntekijän ensisijainen tehtävä on kuunnella rauhassa, mitkä asiat painavat mieltä. Eläimet voivat hyvin, mutta niiden hoitaja on nääntyä kasvaneen työmäärän takia. Viljelijät tarvitsivat ulkopuolista tukea ja neuvontaa selviytyäkseen henkisestä ja taloudellisesta ahdingostaan. Mitä tuo on muuta kuin sortamista. Ongelmakohtiin tartutaan yleensä rivakasti. . Tuottajaliittojen tarjoama neuvonta on maksutonta. Kaapalla on pitkä ura tuottajajärjestössä. Seppälä huomauttaa, että eläinlääkärin huoli koskee useimmiten viljelijää itseään. Tiistaina 28. Suurentunut tilakoko lisää työtaakkaa, ja työkyvyn suurimpana uhkana pidetään uupumista, muita sairauksia sekä tapaturmia. Ei mitään. Apua kannattaa pyytää ajoissa Ulkoisia hälytysmerkkejä erääntyneet laskut, karhut, ulosotot lisääntyneet tapaturmat ja muu sairastaminen puutteet lomailmoituksissa, tukihakemuksissa, kirjanpidossa jne. . Enemmän työtä tilanteen selvittämiseksi joutuu tekemään esimerkiksi verottajan tai Kelan suuntaan. Jokin vuosikymmen sitten naisella piti olla aviomiehensä tai isänsä lupa esimerkiksi työpaikan ottamiseen. Lähes joka nainen voi tunnustaa me too, siis että minuakin on ahdisteltu. – Moni sanoo kokevansa helpotusta jo silloin. Parhaillaan Ruotsissa ynnä muualla vellova #metoo-kampanja on saavuttanut valtavat mittasuhteet, joiden yhteydessä on paljastunut, miten alkeelliset lait yhä vallitsevat kanssakäymisissämme. Hankkeen työntekijänä alusta asti työskennellyt Riitta Seppälä kertoo, että palvelu polkaistiin aikanaan käyntiin käytännön tarpeesta. Ensimmäisellä tilakäynnillä otetaan yhteyttä esimerkiksi ProAgrian talousasiantuntijaan, pankkiin, työterveyshuoltoon, ulosottovirastoon ja Melaan. – Viljelijät kertovat hyötyneensä konkreettisesta avusta, joka on auttanut esimerkiksi maksujärjestelyissä. Yhteiskuntaluokkien, eri kansankerrosten väleissä aukeni syvä kuilu. Hänen mukaansa kamelin kaulan katkaisee usein yllättävä vastoinkäyminen, kuten sairastuminen, avioero tai läheisen kuolema. MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Varavoimaa Farmarille -ohjausryhmän puheenjohtaja Antero Kaappa sanoo, että hanke on saanut yksinomaan myönteistä palautetta viljelijöiltä. Satakunnasta ja Pirkanmaalta palvelu on laajentunut koko Suomeen, ja mukaan on tullut maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela. Myös sosiaaliset suhteet ovat koetuksella. Viron historiasta kirjoittanut Aino Kallas on kertonut novellissaan maaorjuuden ajan tavasta: paroni vietti häitten jälkeisen ensimmäisen yön alustalaisensa vastavihityn morsiamen kanssa… Rauni Virtanen Sorron yössä KULMALAN KAROLIINA ” Mitä turvaa oli ennen isossa talossa piialla tai huutolaistytöllä, onnettomuudekseen kauniiksi kasvaneella, jos isäntä iski silmänsä häneen?” MINNA LAUTAMÄKI YLÄ-SATAKUNTA Satakunnan ja Pirkanmaan tuottajaliitot tarjoavat apua työtaakan ja taloudellisten huolien uuvuttamille viljelijöille. Alkusysäyksen hanke sai Sastamalasta, jossa paikallinen tuottajayhdistys ja seurakunta alkoivat yhdessä tarjota apua viljelijöille. . Varavoimaa farmarille -tukipalvelu on ollut tuottajien apuna jo 4 vuotta. Ongelmat ovat ratkaistavissa, vaikka lähtökohta on vaikea. – Kun rahat ovat tiukassa ja työtaakka kohtuuttoman suuri, ihmissuhteetkin alkavat kärsiä, Seppälä toteaa. Kun tuottajahinnat ovat pysytelleet matalina vuosien ajan ja kustannukset samaan aikaan nousseet, yhtälö on täysin kestämätön. Ohjausryhmä tai edes hanketta hallinnoivat viranomaiset eivät saa tietää tiloja tai henkilöitä, jotka palvelua käyttävät, Kaappa sanoo. Tuottajaliiton tarjoama palvelu nousee silloin tällöin esille viljelijöiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Ettei sellaisista asioista ole voitu puhua, todistaa vain ihmisten puhtaasti eläimellistä arvojärjestystä – vahva ja hallitsevassa asemassa oleva tekee mitä tahtoo. – Uusimpien tutkimusten mukaan maatalouden kannattavuuskerroin on alentunut merkittävästi. Riitta Seppälä on hankkeen työntekijä. Myös sen sävelmän Karvian Soittokunta on vappukonsertissaan komiasti kajauttanut keskellä kirkonkylää. – Meihin voi olla yhteydessä pienissäkin asioissa jo silloin, kun arki on muuttunut vaikeaksi tai esimerkiksi suunniteltaessa tilan tuotantoon muutoksia. Viesti on mennyt ainakin osittain perille, sillä kynnys ottaa yhteyttä ja pyytää apua on selvästi madaltunut. – Ja nyt ei varmasti tarkoiteta molemminpuolisen mieltymyksen ja suostumuksen vallitessa tapahtuvia kosketteluja ja lähestymisiä! Mitä turvaa oli ennen isossa talossa piialla tai huutolaistytöllä, onnettomuudekseen kauniiksi kasvaneella, jos isäntä iski silmänsä häneen. Tilakohtaisen neuvonnan lisäksi järjestämme virkistyspäiviä ja kuntoutusta, Seppälä kertoo. Seppälän mukaan maatilayrittäjien jaksamista ovat viime vuosina koetelleet talouden kiristyminen muun muassa Venäjä-pakotteiden takia, suuret investoinnit tilakoon kasvaessa sekä uudet EU-säädökset. Ahdinkoa ovat aiheuttaneet Venäjä-kaupan pysähtyminen, tukipolitiikan heikennykset ja alhaiset tuottajahinnat. Aikaisemmin yhteydenottoja tuli enemmän ulkopuolisilta, ja edelleen viljelijän puolesta yhteyttä voi ottaa eläinlääkäri tai Mela-asiamies. Hänen mukaansa tilojen ongelmat ovat kasautuneet pitkällä aikavälillä. Suomi tosin on kuuluisa varhain säädetystä äänioikeudesta koko kansalle, mutta ihmisarvon myöntäminen kaikille taitaa olla vieläkin hakusessa. – Nykyään suurin osa yhteydenotoista tule suoraan viljelijältä. . Seuraukset kantoi tyttö yksin. Hänellä on pitkä kokemus maatilojen liiketoiminta-, talousja rahoitusneuvojana sekä maatalousyrittäjänä. Sen jälkeen mietitään yhdessä, miten päästään eteenpäin
Tervetuloa! kokouksia seuratoimintaa eläkeläistoimintaa EL Parkanon yhdistys ry. Olen siivonnut työkseni 27 vuotta. 050 526 5510. Ps. K i h n i ö n Ta i m e n kosket ry:n vuosikokous Parkanon Hovissa ti 5.12. Voiton lähdössä vei 20 metriä karvialaisen takaa startannut Miika Tenhusen ajama Virin Vihtori (29,1). Aukioloaika ma–to 9.30– 14.00, pe 9.30–13.00. Tervetuloa. Tilaisuus on yhteinen Muistikerhon kanssa, jolloin Muistikerho tarjoaa joulupuuron, kiisselin ja kahvit. Kiitos kuluneesta vuodesta. Johtokunta M u i s t i k e r h o k o koontuu ma 4.12. EL:n Satakunnan piirin järjestämä teatteriesitys suurmusikaali Cats Tampereen Teatterissa 15.2.2018. Toteutetaan yhteistoimintana Parkanon vapaa-aikatoimen kanssa. klo 1 3 R a n t a ko d o l l a . Karvian kunnassa asioita katsotaan pitkällä tähtäimellä. Liikuntaneuvojan palkka tulee kaksinkertaisena takaisin alentuneina sotemenoina, Sirpa Ala-Rämi uskoo. Liikuntaryhmät ja korttipeli jatkuvat 16.12. Hyvää Joulun odotusta kaikille! Keskustan Kantin p a i k a l l i s o s a s t o n syyskokous 7.12. Hoitokunta Y l ä S a t a k u n n a n Kuuloyhdistys ry. Kihniön Vanhustentaloyhdistys ry. mennessä Loma maksetaan yhdistyksen tilille OmaSp FI16 4473 1020 0289 71 tai Satapirkan Op FI40 5327 0520 0519 91 viesti ”Härmän loma”. Parkanopirtillä myynnissä suruadresseja. Aikaa ottaa liikuntaneuvoja Tiina Koski. – Tämä ei ole vain liikuntamahdollisuuksien järjestämistä. Tilaisuuteen varataan aikaa 2 h. 16.2. klo 14 Parkanopirtillä. Paikkoja varattu 60 hengelle. – Saan liikunnasta virtaa, ja työ vaatii. Sitovat ilm. nettisivuilta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. – Soteja maakuntauudistuksessa ennaltaehkäisevän työn merkitys paikallistasolla korostuu ja lisääntyy entisestään. Hän on aina harrastanut säännöllisesti liikuntaa. Huom! Kuulolähipalveluun tulevien pyydetään ottamaan käyttöohjekirja mukaan. Liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi on huojentunut, että kunta on saanut liikuntaneuvojan palkkalistoilleen pysyvästi. klo 11.30–14.00. viim. Pohjois-Satakunnan JHL 411. 0400 791 768. Rauhalassa kioski avoinna pe 1.12., 8.12., ja 15.12. Otamme kiitollisina vastaan lahjoituksia joita voi tuoda klo 14 alkaen. Joulumyyjäiset Parkanopirtillä pe 15.12. Sitovat ilmoittautumiset 15.12.2017 mennessä Eilalle puh. Pa r k a n o p i r t t i s u l j e t t u n a 22.12.2017–1.1.2018. Syyskokous 14.12. – Koski on hyvä tsemppaamaan. Tammikuussa Kosken äitiysloman sijaisena aloittaa parkanolainen Sanna Perälä, ja toiminta jatkuu muuttumattomana. Toinen testi on itsenäisyyspäivän jälkeen. Kirkkovartti pe klo 12. Yleiset kuntotestit järjestetään ylihuomenna. On suorastaan ihme, etteivät kaikki kunnat varaudu samaan. saakka. kello 16 ja 17. Hinta 30 e sis. – 18.1.2018 4 päivää jäsenhinta 180 e sis. Kiitos tuestanne jo etukäteen. Myynnissä adressit. Kuntalaisten kuntotestit järjestetään Karviatalossa torstaina 30.11. Nyt jokaista totosijaa on tältä kaudelta yksi kappale, sillä taulussa oli jo voitto ja kolmas tila. – Nämä liikkeet mittaavat kuntoa aika hyvin. Esityslista, yksikköluettelo ja maksuunpanoluettelo on nähtävänä Jani Suonevalla puh. Teatterimatka Nokialla su 4.3.2018 katsomaan esitystä ”Vaimoke”. www.hengitysyhdistys.fi/parkanonseutu Yhteyshenkilö Marjatta 040 834 2654. klo 18 Kaija Kankaan luona osoite Skanssintie 90. klo 10–12. Käsitellään sääntömääräiset syyskokoukselle kuuluvat asiat. Joulumyyjäiset ja arpajaiset su 10.12. Testissä kokeillaan montako kyykkyä, etunojapunnerrusta ja istumaannousua ehtii tehdä puolessa minuutissa. Ala-Rämi on puolustanut maksuttomia jumppia sillä, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua ja harrastaa. klo 9–12. klo 17. saakka. Joulukuun kuulolähipalvelun yhteydessä ma 4.12.2017 klo 13.30– 14.30 on klo 13.00 alkaen kuulon apuvälineiden esittelyä Parkanon Rantakodossa, Niementie 2, esittelijänä Tapani Katajisto (Oy Phonak Ab Tampere). Joulukuun tapahtumatiedote. Ve r e n p a i n e e n m i t t a u s t i 12.12. Honkajoki mh klo 6.30, Karvia Neste klo 7.00, Kankaanpään linja-autoasema klo 7.45. P a r kanopirtillä tapahtuu joulukuussa. Joululehtiä myynnissä hallituksen jäsenillä, myyjäisissä ja puurojuhlassa. Tervetuloa. Tuleva: Liikuntaryhmät alkavat viikolla 2. Johtokunta MARI KALLIO KARVIA Karvian kunta haluaa pitää asukkaansa kunnossa. Tuolijumppa ma klo 18–18.30 11.12. 040 835 0438 tai Airille puh. Paikkoja rajoitetusti. Vertaispäivä tänään ti 28.11. Tervetuloa virkistäytymään. Pärnun matkan aikataulu: Lähtö pe 1.12. saakka. Myös maksuttomat jumpat ovat suosittuja, esimerkiksi senioreiden tasapainojumpassa käy 40 ihmistä. Idean kaksi kertaa vuodessa järjestettävistä kuntalaisten kuntotesteistä keksi kunnan liikuntaneuvoja Tiina Koski. klo 9.30–14.00. Lahjoittamalla ja ostamalla tuet yhdistyksen toimintaa. Lähtö Parkano mh klo 13. Työntekijät testeihin jo toisen kerran Kunnan työntekijät osallistuivat kuntotesteihin syyskuussa. majoitus, puolihoito ruokailut, talon runsas vapaaajan ohjelma, kylpylän käyttö, vapaa pääsy tanssi-iltoihin, yksi hieronta sekä yhteiskuljetus. Koski toivoo testeihin runsasta osanottoa. Katso laajemmat tiedot ilm.tauluilta ja yhd. Testiä sovelletaan, jos joku ei voi tehdä jotakin liikettä, esimerkiksi polvitai selkävaivojen vuoksi. Olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin syksyllä, Välimäki sanoo. Tavoitteena säästö sote-menoissa Tiina Koski on työskennellyt Karvian kunnan liikuntaneuvojana melkein vuoden. Entiset myyntipaikat sekä K-Market Maurintori Kihniö. Tarjolla on myös maksuttomia jumppia ja 50 euron vuosimaksulla kuntosalikortti, jonka on hankkinut joka viides karvialainen. Pa r k a n o n S e t l e m e n t t i r y. Tietokoneen käytön peruskurssi Petäjä-opiston kanssa pe 1.12. Torpparin Sisu hyville rahoille. Sitovat ilm. Myyjäiset K-Supermarket Parkanon aulassa 2.12. Puurojuhla seurakuntakeskuksessa 15.12. Kuntalaisille kunnan tarjoamat kuntotestit ovat vain kirsikka kakussa. Lippuja varattu 60 kpl. Tarjotaan joulupuuroa ja lauletaan joululauluja ke 20.12. mennessä. klo 14–15.45. K ä s i t y ö r y h m ä m a k l o 1 6 11.12. Juha Länsimäki ohjasti täyden matkan tasoitusajossa 1 250 euron kakkospalkinnon kilometriajalla 30,0. Pikkujoulu Käenkoskikeskuksessa 30.11.2017 klo 11 alkaen. Ku u l o l ä h i p a l ve l u n apuväline-esittely paikalla. Tiistaina 28. – Voi seurata, miten omalla toiminnallaan voi vaikuttaa kuntoonsa. Liikuntaneuvoja on vetänyt työntekijöille tykyliikuntaa koko syksyn kerran viikossa. klo 18 Pyhäniemessä. Karvia tsemppaa kuntalaiset kuntoon ” Kuntalaiset voivat seurata oman kuntonsa kehittymistä.” Tarja Välimäki näyttää, miten kyykätään. klo 14. Muistikerho tarjoaa joulupuuron ja kahvit. Lisäksi mitataan mittanauhalla, paljonko vartalo taipuu eteenpäin. Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2018! Tervetuloa tapahtumiin mukaan. Kunnonkohennusloma Härm ä n k y l p y l ä s s ä 1 5 . Hän huomauttaa, ettei kaikilla pienillä kunnilla ole vapaa-aikapuolella edes yhtä kokoaikaista työntekijää. marraskuuta 2017 9 Partakylän tiekunnan VUOSIKOKOUS 2017 Yrityspalvelu ITU:ssa 12.12.2017 klo 18.00 Asialistalla yksiköiden päivitys, henkilövalinnat ja normaalit vuosikokousasiat. – Kuntalaiset voivat seurata oman kuntonsa kehittymistä. klo 15.45 Parkanon seurakuntatalolla. Tervetuloa. kuljetus, lippu ja väliaikakahvit. klo 11 alkaen. Syksyn tulokset saivat Karvian kunnan siivoojan Tarja Välimäen ajattelemaan, että liikuntaa voisi lisätä. Hän kehuu karvialaisia aktiivisiksi liikkujiksi. Koski toteaa viitearvojen kertovan kunnosta jotakin, mutta hänen mielestään on tärkeämpää, että ihminen tekee vertailun omiin aikaisempiin tuloksiinsa. Tulevana torstaina se tarjoaa mahdollisuutta osallistua kuntotesteihin. 31.12. Kunnon kohoaminen palkitsee. KUVIOT TEIVO Karvialaisen Riikka Ylilammin valmentama ja yhdessä Arto Ylilammin kanssa omistama kahdeksanvuotias suomenhevosruuna Torpparin Sisu otti tiistaina Teivossa vuoden ensimmäisen kakkostilansa. Parkanon Seudun Hengitysyhdistys ry. Muista pikkujoulut to 30.11
marraskuuta 2017 10 *Koskee kaikkia tapahtumapäivänä myytyjä, liesiä, uuneja ja tasoja 20 km säteellä myymälästä. Tervetuloa! € Ilmai nen kotiin kulje tus! * LIESIPÄIVÄ Kaikk i erillis uunit , taso t, liesit uulet time t ja lattia liede t TEHT AAN NETT OHINN OIN! Myös uude t a det auto maat tilied et ja induk tiom allit malli t! AVAAMME KLO 9 Loistava tilaisuus! Hanki nyt uusi liesi Jouluksi kotiin! Paikalla tehtaan edustaja Jussi Paavilainen Tarjolla kahvia ja uunituoretta pullaa KESKIVIIKKONA 29.11. Parkanon Kodinkone Oy Viljakankatu 30 020 7500 495. Tiistaina 28
0500 734 938. klo 10–16 Parkanontie 47 (ent. yhteisen otsikon alla YKSITYISTEN JOULUTERVEHDYKSET. Aineisto 9.12. Teema-alennus – 20 % JOULU ON JO OVELLA ilmestyy to 14.12 Ilmoitusaineistot VIIMEISTÄÄN pe 8.12. Nähtäville asettamisesta alkaa valitusaika, joka on kunnallisvalituksessa 30 päivää (kuntalaki 138 §). Tiimari) Parkano SATOJA TAKKEJA naisille ja miehille: pusakoita. 044 577 2726 ilmari.mattila@kankaanpaa.. Koulutus toteutetaan yhteistyössä OnniBus:in kanssa, joka tarjoaa työssäoppimispaikkoja opiskelijoille ja sen jälkeen mahdollisuuden työllistyä OnniBus:in palvelukseen. luokkien musiikkiryhmät esittävät Kimmo Virtasen komediallisen lasten ja aikuisten musiikkinäytelmän Esitykset Parkanon urheilutalolla to 30.11. Sivistyslautakunta Kihniön kunta Parkanon lukion musiikkiteatteri MUSTE sekä 5.–6. klo 14. www.ylasatakunta.. mennessä. Sedu Aikuiskoulutus I Jokipohjantie 28, Tampere I p. Osakeyhtiömuoto, joka sallii yhtiön osakkeilla käytävän julkista arvopaperikauppaa esimerkiksi pörssissä. Raivausta koskeviin tiedusteluihin vastaa verkonsuunnittelija Seppo Keisala puh. Nähtävänä Mäkiviinikankatu 3. Karviassa 28.11.2017 Kunnanhallitus Karvian kunta LINJA-AUTON TAI YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJAKSI PUOLESSA VUODESSA AMMATTI JOKA TYÖLLISTÄÄ Sedu Tampere ja Jalasjärvi, tule mukaan! YHDISTELMÄAJONEUVONJA LINJA-AUTONKULJETTAJAKOULUTUS TAMPEREELLA B-ajo-oikeudella 29 ov, aloitus 29.1.2018, haku 8.1. Perinteisten jouluja uudenvuoden toivotusten hinta on 35 € (+ alv) toiminimeltä. 044 275 4767, jaakko.kallioniemi@karvia.. Meiltä myös kokonahkaliivejä! PALJON KOKOJA: naisille 32–54, miehille 46–68. Kaava-asiakirjat ovat nähtävillä Karvian kunnan ilmoitustaululla ja kunnan kotisivuilla internetissä osoitteessa: www.karvia.. Pörssilistautuminen on kuitenkin vapaaehtoista. Tiistaina 28. Toivota ystävillesi ja sukulaisillesi Hyvää Joulua Yrittäjien joulutervehdys Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. KARVIAN KIRKONKYLÄN KORTTELEITA 53, 54, 55, 56 JA KATUALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS Karvian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 § 74 hyväksynyt Karvian kirkonkylän kortteleita 53, 54, 55, 56 ja katualuetta koskevan asemakaavan muutoksen. Julkisen osakeyhtiön tulee julkaista osavuosija vuosikatsaukset.. alv), 2x30 pmm 39 € (sis. PL 1, 39501 IKAALINEN Vikailmoitukset 03 4503 333 H yvä maa n omi staja ja säh k önk äy t tä jä! Onnea voittajalle! Hyvää joulun odotusta! KINKKUARVONNAN voitti: Liisa Yli-Rautalahti, Kovesjoki NAHKATAKKIMARKKINAT VAIN keskiviikkona 29.11. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! 50–200 e Puh. Kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi Kylä-Karviantie 17, 39930 KARVIA puh. klo 10–16 SUOMALAISIA LAATUKENKIÄ HALVALLA SUOSIKKIKENKÄ puh. 1x30 pmm 28 € (sis. 050 572 1565 Tanssikenkiä, kävelykenkiä, nilkkureita, nahkasaappaita, työ-/terveyssandaaleja, aamutossuja. www.ylasatakunta.. Liput 5 e/hlö, alle 3-vuotiaat veloituksetta. 020 145 800 I aikuiskoulutus@sedu.fi Kurssitie 2, Jalasjärvi -> 1.1.2018 alkaen Rengonharju. marraskuuta 2017 11 Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. Hyväksytty kaava asetetaan nähtäville neljäntoista päivän ajaksi ajalla 28.11.–11.12.2017. 040 567 3822 Suomen Nahkakeskus Aitoa lammasnappaa! Tervetuloa! oyj = julkinen osakeyhtiö. 03 4503 400. Puh. Yhteistervehdyksissä ei käytetä logoja, vain nimet. klo 18 ja la 2.12. 1/2-pitkiä hupullisia... Lisätiedot www.kihnio.. Mahdolliset perustellut valitukset tulee olla perillä viimeistään 28.12.2017 osoitteessa: Turun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Postiosoite: PL 32, 20101 Turku Lisätietoja: Aluearkkitehti Ilmari Mattila PL 36, 38701 KANKAANPÄÄ puh. www.ylasatakunta.. Tervetuloa! Puskapojat Oy suorittaa marras-joulukuun 2017 aikana Leppäkosken Sähkö Oy:n toimeksiannosta turvallisuusmääräysten mukaista ja vikoja ennaltaehkäisevää johtokatujen raivausta ja reunapuiden poistoa Parkanossa Lamminkoski– Rakennus–Västilä alueella. YHDISTELMÄAJONEUVONJA LINJA-AUTONKULJETTAJAKOULUTUS JALASJÄRVELLÄ Vähintään C-ajo-oikeudella, 26 ov, aloitus 18.12.2017, haku HETI. Tied. SEKALAISET Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Tiimari KE 29.11. 040 746 2022. Vähintään C-ajo-oikeudella, 26 ov, aloitus 19.2.2018, haku 29.1. 44 381 sekalaiset myydään Annetaan purettavaksi suhteellisen hyvä hirsikehikko: 9,10 x 6,8. Tulevat teemat KENKÄVARASTON TYHJENNYSMYYNTI Parkanossa Parkanontie 47, ent. Hakeutuminen: www.seduaikuiskoulutus.fi Lisätiedot: koulutussihteerit p. Raivauksessa poistetut puut ja oksat jäävät maanomistajan käyttöön. OSTETAAN . Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). Kihniön kunnassa julistetaan haettavaksi KOULUKURAATTORIN TOIMI Haku päättyy 8.12.2017 klo 15.00. Tiedustelut puh. Ylä-Satakunta ilmestyy VIIKKO 49 lehti ilmestyy vain TO 7.12. mennessä. Lumilinko Partner sähköstartilla edullisesti. alv) Ylä-Satakunnassa ti 19.12. VAIN 1 PÄIVÄ ALE ALE K I E R R Ä T YS N U R K K A MYYDÄÄN . mennessä. 020 145 800 Ylä-Satakunnan välityksellä Julkaisemme to 14.12. www.ylasatakunta.. klo 9.30 ja klo 12.45 pe 1.12. Joulutervehdykset Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. ja ti 19.12
Mikko Perälä 5,13. Venla Pihlajaviita 5,81. Veeti Koski 7,52. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O Meillä voi myös veikata K-MENU SIKA-NAUTA JAUHELIHA 400 G (5,50/KG) Yksittäin 2,39 rs (5,98/kg) 4 40 ATRIA PERHETILAN KANAN OHUET FILEELEIKKEET 480-600 G (8,32-10,40/KG) 4 99 RS TUORE SILAKKA SÄÄVARAUS 2 99 KG MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Lukion salissa on tiivis ja sähköinen tunnelma. Satumusikaalin tähtenä tuikkii myös musiikkiluokkien kuoro. Verneri Viitanen 8,07, 2. Tiistaina 28. Rooleissa muun muassa Alma Hellgren, Henna Rantala, Maija Pusa, Alma Kärkkäinen ja Vilhelmiina Kivioja. Yhteisprojektit saavat jatkoa, kun uuden kampuksen katon alle asettuvat sekä perusopetus että lukio. Arttu Perälä 5,14. T7: 1. T9: 1. Lippuja myydään koululaisnäytöksiin sekä tietysti perjantain ja lauantain esityksiin, Mäkitalo luettelee. Satumusikaalissa esiintyy monenkirjava joukko satuhahmoja. – Tämä on monelle ainutkertainen elämys. T6: 1. Miro Jahila 11,32. Markus YliKärkelä 4,61, 2. Roni Jahila 4,70, 3. Minea Yli-Kärkelä 90, 2. Anastasia Jahila 6,83, 2. Minea Yli-Kärkelä 8,56, 2. T5: 1. Paikalle on ahtautunut lukion sekä yhteiskoulun ja ala-asteen oppilaita. Verneri Viitanen 2,87, 2. Siiri Koski 5,51, 2. 30 m juoksu P5: 1. Kaikkien aikojen satua on työstetty alusta asti yhdessä kolmen koulun kesken. – Urheilutalolla on tilaa rakentaa näyttävä kokonaisuus. Musiikkiluokkalaisia soittaa myös orkesterissa. Satumusikaalin kuorossa tanssii ja laulaa 40 lasta Ala-aste, yhteiskoulu ja lukio juhlistavat yhteisellä projektilla Suomi 100 -juhlavuotta. Se kuljettaa tarinaa, ja laulujen tekstit kuvaavat henkilöhahmoja, Mäkitalo kertoo. Kimmo Kyösti 130. M yleinen: 1. T9: 1. Victoria Yli-Kärkelä 5,68. Kolmen koulun yhteinen projekti tuo näyttämölle vuosikymmenien satuhahmot. Parkanon Urheilijoiden hallikisat 19.1. Miro Jahila 1,74. Korkeus T9: 1. Minea Yli-Kärkelä 5,71, 3. Sanni Koski 1,20. – Kuorolla on tärkeä rooli. Tämänkertainen esitys on hänen mielestään monella tapaa erityinen. Mäkitalo muistuttaa, että projekti ennakoi vahvasti tulevan koulukampuksen henkeä. Musiikinopettaja Jenni Annala virittelee äänentoistoa miksauspöydän ääressä, ja kuoroa ohjaava Laura Mäkitalo näyttää askellusten mallia 40 oppilaalle. joulukuuta klo 18, la 2. T6: 1. P7: 1. Veeti Koski 5,57. Siinä on tiettyä glamouria, kun saa olla osana isoa kokonaisuutta lukiolaisten kanssa. – Ensimmäisen esityksen näkevät oppilaiden läheiset, torstaina on koululaisnäytökset ja perjantaina varsinainen ensi-ilta. Lavalla on kaksi Keskustan koulun musiikkiluokkaa, ja kyseessä on ensimmäinen kerta, kun perusopetuksen oppilaat pääsevät työstämään musikaalia yhdessä lukiolaisten kanssa. Jo sopivaa esitystä etsittäessä mukana olivat musiikkiluokkien opettajien sekä yhteiskoulun ja lukion musiikinopettajan lisäksi äidinkielen opettaja Jonna Lemberg sekä kuvataiteen lehtori Emilia Male. Esitystä täydentää suuri valokangas, jonne lavastustyöryhmä heijastaa kuvia, ja meille uutta näyttämötekniikkaa edustaa savukone, Annala luettelee. marraskuuta 2017 12 TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 27.-29.11. Anastasia Jahila 4,47, 2. joulukuuta klo 14. Hänen mukaansa projekti on viidesja kuudesluokkalaisille iso juttu, hieno kokemus. Iida Perälä 5,88. Siiri Koski 7,09. Arttu Perälä 10,94. Iida Perälä 5,95. Orkesterin porukka virittelee soittimiaan yhdessä nurkassa, näyttelijöitä maskeerataan toisaalla ja kuoron porukka hakee asemiaan keskellä salia. Venla Pihlajaviita 7,67, 3. Hän vastaa kuoron tanssija lauluesitysten ohjaamisesta yhdessä toisen musiikkiluokan opettajan Katriina Salmisen kanssa. ELLEI TOISIN MAINITA 1 49 KG RED DEL OMENA ITALIA Parempaan ALKUVIIKKOON RED DE DDDDD L ATRIA PERHETILAN KANAN FILEESUIKALE 250-300 G (8,33-10,00/KG) Ilman korttia 3,19 rs (10,63-12,76/kg) -21% PLUSSA-KORTILLA 5.2 RS 2 RS Tavallista parempi ruokakauppa Tav avvvaaallista pppppare rempi pppp ruokakaupppa paa pp ppp Tav avvvall all all allist ist ist ista p a p a p a pare are are arempi mpi mpi mpi ru ru ru ruoka oka oka okakau kau kau kauppa ppa pp pp Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Uudistettua näyttämötekniikka Jenni Annala on vetänyt jo useita lukion musiikkiteatteriprojekteja. T7: 1. Sanni Koski 10,37. Turbokeihäs P5: 1. Victoria Yli-Kärkelä 6,07. M yleinen: 1. P9: 1. Keihäs 400 g P9: 1. P7: 1. TULOSPÖRSSI. T5: 1. Siiri Koski ja Venla Pihlajaviita 85. Mäkitalo kertoo, että seuraavat läpimenot käydään jo urheilutalolla, jossa Kaikkien aikojen satua esitetään huomenna keskiviikkona ensimmäistä kertaa yleisölle. Kimmo Kyösti 4,85, 4. Kaikkien aikojen satu urheilutalolla to 30.marraskuuta klo 9.30 ja 12.45, pe 1