www.ylasatakunta.. Maanantaina on laajalti selkeää. Katsaus lähipäivien säähän Viikonloppuna Suomessa vallitsee kylmä luoteisvirtaus. Päivälämpötila on etelässä +2...+5 astetta, Kainuussa nollan tuntumassa. Lumisade yleistyy ja runsastuu maan pohjoisosassa, Pohjois-Lapissa on vielä päivällä poutaa. Maan eteläja keskiosan sisämaassa on heikkoa pakkasta, länsirannikolla on lauhempaa. VARAA TÄSTÄ NÄYTTÄVÄ PAIKKA YRITYKSELLESI LAKITILITOIMISTO tilitoimistopalvelut yrityslakipalvelut yrityskaupat yritysneuvonta Toimistot Kihniössä ja Parkanossa lakiekonomit 040 532 0789 Parkanossa alkaa Joulupassi-kampanja, jolla asiakkaita kannustetaan jouluostoksille omalla paikkakunnalla. Heimo oli kuusilapsisen perheen nuorimmainen. Pilvisyys vaihtelee ja paikoin tulee lumikuuroja, poutaisinta ja selkeintä on lounaassa. VUOSIKERTA Joulupassilla kotikonnuilla Talvisodan muisto elää muotokuvassa äitini eteisen seinällä. Mainontaa esittelemässä Parkanon Yrittäjistä Sami Häkkinen, Mira Sälkänmäki ja Kaisa Paulamäki. Sivu 5 Myös Karviassa on joulupuu. Hän kaatui 25-vuotiaana Viipurinlahden taistelussa Piispansaaressa, neljä päivää ennen talvisodan päättymistä.” Sivu 7 Parkanolla pyyhkii hyvin. Sivu 8 Parkanontie 63, 39700 PARKANO. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Pohjanmaalla on heikkoa pakkasta, Lapissa on 7...15 pakkasastetta. Puhelin: 0291 706 680 asiakaspalvelu@ylasatakunta.. Kuvassa on vakavailmeinen Heimo-setä sotilaspuvussa. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä +2...+5, maan keskiosassa 0...+2, Pohjois-Pohjanmaalla ?2...?6, Lapissa ?7...?15 astetta. Suomi huomenna Pohjoisessa sataa lunta, lumisade valtaa alaa myös maan länsiosassa. MARRASKUUTA 2019 NUMERO 91 / 87. Illan ja lauantaiyön aikana etelän ja idän vesisateet muuttuvat lumeksi. Sivu 6. Pohjoisessa pakkasta on enimmäkseen 5...10 astetta. ” Parkano +2 +2 Parkano ?3 ?3 Parkano ?5 ?5 Parkano ?4 ?3 Tänään Huomenna Lauantai Sunnuntai Suomi tänään Maan eteläosassa sataa vettä, maan keskiosassa myös räntää. alv TORSTAINA 28. Sivu 7 Talvisota alkoi 80 vuotta sitten
klo 18 srk-talon kirjastossa. Talvinen KIMPPU 15 e Glögija piparitarjoilu Henkilökohtaisesti teitä palvellen Kukat arkeen, iloon ja suruun Hanna 050 401 9778 Timo 044 261 4006 JO 16 VUODEN KOKEMUKSELLA MAARIT LEHTO PARKANO, KIHNIÖ Parkanon ja Kihniön kotiseutulehti ilmestyy viikonvaihteessa. Rakkaamme Urho Tuire ja Mikko sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kaivaten On matkaa tehty jo kauan ilta saapuu hiljalleen. Olit antava sydän ja auttava käsi. Keskiviikkoruokailu työttömille ja eläkeläisille ke 4.12. Partio pe 29.11. klo 14 Pyhäniemessä. Su 1.12. parkanonkukka.com parkanonkukka@gmail.com parkanonkukka.ekukka.fi Ma–To 9–17 Pe 9–18 La 9–15 Su 10–14 Tulossa vielä yksi KRANSSIKURSSI 4.12. klo 17–19. Perhekerho ke 4.12. Nuku rauhassa ikuista unta. Ps 23:1-2 KARVIA Kuollut: Leena Maija VäliKivistö 76 v. klo 9.15–11 vähävaraisten joulumuistamiset diakonitoimistosta. klo 11 (Tuomi). PARKANO Kastettu: Aatos Mikko Tapani Mäntylä. 60-sivuisessa julkaisussa kirkkoherra Mauri Pihlajamaa muistelee menneitä vuosikymmeniä ja Esko Pajunen kertoo 1950-luvun savottamatkasta Kihniöstä Lappiin. klo 10 (Taskinen), kirkkokuoro. Ilmoita samalla erityisruokavaliosta ja kyyditystarpeesta. Hannu Jeremias MÄKI-KORTE 29.11.1943 Karvia 24.10.2019 Ylöjärvi Siunattu läheisten saattamana. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus pe 6.12. Kiitämme Anna-kodin henkilökuntaa Leenan hyvästä hoidosta. On suru, kaipaus suunnaton, mut’ tiedämme sun hyvä olla nyt on. Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois. Su 1.12. seurakunnat Markku Tapani JOKISALO 1.12.1951 Ikaalinen 29.10.2019 Ikaalinen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Meimi Terttu Orvokki KILPONEN 27.6.1932 Kihniö 31.10.2019 Parkano o.s. Klo 18 kirkkokuoron harjoitukset. 040 804 9270. klo 9–19 Parkanontie 60, PARKANO 045 152 0854 . Diakoniatyö jakaa avustuksia jouluksi. Laatikoita, leivonnaisia, riisipuuroa ja keittoa, kahvia. klo 12 seurakuntatalolla. Saunaillan pikkujoulu Käenkosken saunalla ma 2.12. Hinta 5 e. ma 9.12. Arpajaiset. klo 10 seurakuntatalolla. Mukana vieraita Kivijärven helluntaiseurakunnasta. Lämmin kiitos kaikille surussamme myötäeläneille. PARKANO Ma: kalapuikot, keitetyt perunat, salaatti, ti: makkarakastike, keitetyt perunat, porkkanaraaste, ke: itsenäisyyspäiväruoka, to: hernekeitto, leipä, juusto. Klo 13 Iltaruskon hartaus. Kuolleet: Leo Johannes Luisenniemi 92 v. Annakodin hartaus klo 13.30, Kotokaaren hartaus klo 14.30. Lämmin kiitos runsaasta osallistumisesta Itä-Viron keräykseen. Jumalanpalvelus radioidaan Radio Sun:n kautta. Torstaina 28. Surun raskaan hiljaa kantaa. 040 804 9274 tai sinikka.taupila@evl.. RAUHANYHDISTYS Pe 29.11. klo 9.15–11 vähävaraisten joulumuistamiset diakonitoimistosta. klo 18.30 myyjäiset srk-talo. jumalanpalveluksen jälkeen (n. Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto JOULUN AVAUS PE 29.11. To 28.11. Käsityökerho ti 3.12. Emme sua vielä antaneet ois. klo 10, kirkkokuoro. joulukuuta. klo 16.00 seurat kirkko. Paljon erilaisia TARJOUKSIA esim. kellonaika! Musiikkiryhmät mukana. kirkkoherranvirastoon p. Paula Hallikkaan taulujen myyntinäyttely srk-talon kahviossa lähetystyön hyväksi. Kotiseutulehteä julkaisevat Parkano-Seura ja Kihniö-Seura. Sinä muita säästit, et itseäsi. Perhejumalanpalvelus su 1.12. klo 10. To 5.12. Rakkaamme Toivo Jari ja Tiina Laura, Jouko ja Veikko Jaakko, Jenna ja Joel Jyrki ja Arja Veera ja Saara Eero ja Tiia Petri ja Sari muut sukulaiset ja ystävät Puolisoa, äitiä, mummua ja isomummua muistaen, kiittäen ja kaivaten Vaikk´ lähtöäs tiesimme odottaa, ero sinusta on niin vaikeaa. Raamattupiiri maanantaisin klo 18 seurakuntatalolla. Kihniössä julkaisu tulee myyntiin muun muassa Vanhaan Puumilaan 2. Huom. klo 10, kirkkokuoro. Sydän lämmin ei syki enää vaan muistosi kaunis iäti elää. Hoosianna-messu 1.12. Nukkua huomaan Herran harras toive on väsyneen. Kirkkokuoro ke 4.12. klo 14.15– 16.00. Hartaus klo 10.45. Lähetysmyyjäiset su 1.12. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11–12. KIHNIÖ Ma: spagetti, kastike, vihersalaatti, ti: broilerikastike, perunat, porkkanaraaste, ke: jauhelihapihvit/-mureke, perunat, salaatti, to: kalaruoka, muusi, salaatti. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään. Kirkkokuoron harjoitukset klo 18. Elsa Tiina ja Petri Katariina ja Jiro veljet perheineen Joni, Akseli ja Emilia muut sukulaiset ja ystävät Kiittäen ja kaivaten Jäi jälkeesi mökkipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Ke 4.12. Ilmoittautumiset 4.12. Jumalanpalvelus itsenäisyyspäivänä 6.12. Nyt vain muistosi kaunis voimaa antaa. klo 16, hinta 10 e/hlö, sis. Pieni paketti mukaan. klo 17. klo 16.30–18 LauluHelmi-kuoro kerhohuoneessa. klo 11.30, kauden päätös, srk-talon kirjasto. Tulossa: Ehtoollisjumalanpalvelus su 8.12. KIHNIÖ Kuollut: Veikko Einari Järvinen 96 v. Tervetuloa! Leena Maija VÄLI-KIVISTÖ 6.11.1942 Karviassa 4.11.2019 Karviassa Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Irja Elina ja Emilia Tomi ja Pia sukulaiset ja ystävät Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Puska Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille sekä kirkkokahvi ja itsenäisyyspäivän juhla seurakuntatalolla. Enkelit merkkejä antaa vastaten rukoukseen. Pe 29.11. Ikäihmisten ja diakoniaväen joulujuhla ti 3.12. Kaffetupa ke 4.12. Srk-talolla kahvit ja lähetyksen myyjäiset: laatikot, leivonnaiset ym. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Rantakodon henkilökunnalle Meimin hyvästä huolenpidosta. puuron ja saunan, parin euron paketti mukaan! Käsityöpiiri ti 3.12. kouluruokailut hengellisiä tilaisuuksia Pelastusarmeija KATULÄHETYS pe 29.11. Lämmin kiitos osanotosta. klo 13– 15 srk-talolla. Aulis Alatalo selvittää Viinikanjoen mittavaa kunnostushanketta ja Marita Koskinen kuvailee pitkäaikaista koiraharrastustaan. klo 13. Klo 13 Kaisalan hartaus. Rauhan tyyssijaan kantaa saavat matkaajan uupuneen. Ilmoittaudu mukaan! Meiltä voit myös varata räätälöidyn kurssin työporukalle tai vaikka polttariporukalle! Kävijöiden kesken arvomme lahjakortin. Lehdessä on myös muistokirjoitukset kahdesta merkittävästä paikalliskulttuurivaikuttajasta, jotka poistuivat keskuudestamme tänä vuonna. Kiitos Rauhalan palvelukeskukselle Kainon hyvästä hoidosta. Sanan ja rukouksen äärellä ti 3.12. Rakkaamme Anna ja Tim ja lapset perheineen Kaivaten Lapsuuden maasta taivaan portille kulki siskoni tie. Kuorokonsertti Vivaldin Gloria la 30.11. Kahvitarjoilu ja ruokajakelu. Ehtoollishartaus Iltaruskossa ma 2.12. Ti 3.12. klo 9.30 srk-talolla. marraskuuta 2019 2 Kaino Maria LUOTO 15.12.1933 Parkano 31.10.2019 Parkano o.s. Vanhan liiton miehet ke 4.12. Yksin asuvien joulutapahtuma to 12.12. klo 16–17.30 seurakuntatalolla (Olokolo). Silomäki Siunaus toimitettu Koskuen kirkossa. klo 18. Ulla Toivanen muistelee ystäväänsä Heikki Penttiä ja Leena Pihlajamaa Ulla Wiraa. Kotiseutulehti ilmestyy jälleen. Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. KARVIA Ma: uunimakkara, perunasose, salaatti, ti: lihakeitto, ruisleipä, leikkele/tuorepala, ke: broileripasta/-risotto, salaatti, to: puuro, sämpylä, leikkele. klo 12 Eläkeliiton puurojuhla srk-talolla. klo 18 kirkossa, ohjelma 20 e. Parkanossa lehti on myynnissä muun muassa Käsityömarkkinoilla ja kirjastossa. klo 10 Perhekirkko, Kanervikkoahot vierailee. mennessä p. klo 9.15–11 vähävaraisten joulumuistamiset diakoniatoimistosta. Vapaamuotoiset anomukset perusteluineen voi jättää viim. klo 12) seurakuntatalolla
– Silloin mestaruus tuli uroskoira Huhtian Jehulla. Vuoden Nuori . Tervetuloa! 6.12.2019 Itsenäisyyspäivä Parkanossa Jumalanpalvelus kirkossa klo 10.00 – saarna ja liturgia, kirkkoherra Liisa Myyryläinen – kanttorina Sami Salomaa – musiikkia, kirkkokuoro, joht. Tallin seimeen Joosef asetteli oljet, hellästi tunnustellen onko pehmeää pienokaiselle. Edellisen vuoden mestari saa osallistua kisaan automaattisesti. – Se toimii hyvin myös karhujahdissa. – Koiran täytyy totella, jos haluaa voittaa isompia kisoja. just-in-time, JIT, yrityksen tuotannon materiaalienhankintaperiaate ja -järjestelmä UTC = engl. 03 448 3840, fax 03 448 0694 Avoinna ark. Vuoden Kuntoilija . Moni koira häviää pisteitä, kun sitä ei saada pois haukulta, Ahola kertoo. Kaksipäiväiseen otteluun kuului kaksi hirvenhaukkukoetta. Se ei ollut oma kasvattimme, mutta sen kanssa aloitimme karjalankarhukoirien jalostustyön, Pasi Ahola kertoo. Naawa sai molemmista kokeista ykköstuloksen, joista voimaan jäi parempi eli 91,5 pistettä. Kokeessa testattiin koiran toimivuutta monella osa-alueella, muun muassa hirven etsimisessä ja sen paikallaan haukuttamisessa sekä tottelevaisuudessa. Finlandia (Sibelius/Koskenniemi), Mun sydämeni tänne jää (Samuli/Vainio) – Juhlapuhe, luokanopettaja/Global Teacher Prize 2018 – Palkitsemiset: . Viime vuonna se sijoittui neljänneksi. Rukous Jumalan puoleen oli Suomen kansan kantava voima, jotta saatiin pitää oma kotimaamme. Naawalta ammuttiin tänä syksynä Lieksassa karhu, kuten viime syksynäkin. Vuoden Urheilija . Sami Salomaa – tekstinluku, – liput, Kipinäpartio Kunniavartiot – Parkanon Reserviläiset Aliupseerikerho ry Seppeleenlasku Parkanon parooni Gustaf Wrede af Elimän haudalla, Parkanon kaupunki ja Parkano-Seura ry Seppeltenlasku Talvija jatkosodan patsaalla – Finlandia, Yhdistyneet Mieslaulajat, – seppeltenlasku: Parkanon kaupunki ja Parkanon seurakunta, Länsi-Suomen varasto-osasto, Parkanon varasto, yhdistykset – Oi kallis Suomenmaa, Yhdistyneet Mieslaulajat – Itsenäisyyspäivän sanat, – rukous, kirkkoherra Liisa Myyryläinen virsi 577: 1-2, 9, Sun kätes, Herra, voimakkaan Kahvitarjoilu Keskustan koululla klo 11.15 alkaen tarjoilussa avustaa Parkanon Reservialiupseerien Naisosasto Itsenäisyyspäivän pääjuhla n. Torstaina 28. Se tulee haukulta pois kutsuttaessa, mikä on usein ratkaiseva tekijä, kun kilpaillaan mestaruudesta. KAIKKI SILMÄLASIT SISÄLTÄÄ KEHYKSET JA LINSSIT SET A LINSSI – 25.11.-8.12. 9 –17, la 9 –13 Kesport avoinna jouluun saakka myös sunnuntaisin klo 11–15. Yhteistyö Naawan kanssa pelasi saumattomasti. Nuorelle Naawalle meneillään oleva metsästyskausi on ollut menestyksekäs. Kuinka moni nuorukainen silmiensä sulkeutuessa juoksuhaudoissa viimeisinä sanoinaan huokaisi Jeesuksen puoleen: Auta minua! Jeesukselle ei levitetty punaista mattoa kun Hän joulun aikaan syntyi tähän maailmaan. marraskuuta 2019 3 03 458 6520 Vanha Tampereentie 10 03 448 1411 Parkanontie 51 SYRJÄNEN Maailman ainoa Koskee vain uusia tilauksia, ei kehysvarauksia. Ritva Juhala Karvian Helluntaiseurakunta Juhlan aikaa SUNNUNTAIKSI MINNA LAUTAMÄKI KIHNIÖ Kihniöläisen Pasi Aholan kasvatti Hirviparoonin Naawa on voittanut SM-kultaa karjalankarhukoirien valtakunnallisessa kuningatarottelussa. Edellisestä kultamitalista on kulunut yli 20 vuotta. Kun ristimme kätemme rukoukseen, levitämme punaisen maton, jota myöden Vapahtajamme saa astella sydämeemme. klo 14–18 seurakuntakeskus Kirkkopolku 3 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN OJENNA KÄTESI. Herra on meidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme. Hän osoitti rakkauttaan lähettäessään Jeesuksen maailmaan, jotta voisimme saada syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän. Ojennus) – Maamme-laulu, yleisö – Tilaisuuden juontaa sivistysjohtaja Jenni Alppi Kynttilöiden sytytys sankarihaudoilla klo 18.00 seurakunnan nuoret ja partiolaiset Parkanon kaupunki Parkanon seurakunta JOT = juuri oikeaan tarpeeseen, engl. Sinä olet heidän voimansa ja kaunistuksensa, ja armossasi sinä kohotat meidän sarvemme. Coordinated Universal Time, maailmanaika Elämme loppusyksyä talven kynnyksellä. Valoisaa aikaa on vähän ja kuinka kaipaammekaan edes muutamaa auringonsädettä piristämään mieliämme. Ehkäpä Marian viitan liepeessä pienessä nyytissä olivat Jeesus-vauvan kapalot. Luumäellä pidetyssä kilpailussa ratkottiin rodun narttukoirien paremmuus hirvenhaukussa. Kun ensimmäisenä adventtina sytytämme kynttilän, miten se virittääkään odotuksen ilmapiirin. Petteri Paassilta Ma 16.12 Jukka Kuittinen Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Aholan mukaan mestaruus ratkesi koiran ja isännän välisen yhteistyön toimivuuteen. Vaikka ulkona olisi kuraa ja loskaa, silti valkoisen kynttilän liekki tuo juhlan tunnun sisimpäämme. Parkanon mitali . Vuoden Seurahenkilö . Ilman Jumalan armoa meillä ei olisi tätä maata, jota pian juhlitaan. Antakaamme ensimmäisen adventin kynttilän muistuttaa meitä: jokainen päivämme on lahja Jumalalta. Vuoden Yhdistyshenkilö – Musiikkiesitys, Marjo Vistbacka, säestys Klaus Myllymäki . Palkittu kennel Pasi Ahola kasvattaa karjalankarhukoiria yhdessä veljensä Rami Aholan kanssa. ” Moni koira häviää pisteitä, kun sitä ei saada pois haukulta.” Hirviparoonin Naawa haukkui Suomen mestariksi. Merkitseekö itsenäisyyspäivä meille vain ylimääräistä vapaapäivää tai linnan pukuloiston seuraamista, kuka lienee tänä vuonna päässyt punaista mattoa astelemaan. Psalmi 89: 16–19: Onnellinen se kansa, joka tuntee juhlariemun ja vaeltaa sinun kasvojesi valossa, Herra! Sinun nimessäsi he riemuitsevat kaiken päivää, sinun vanhurskaudessasi heidät korotetaan. Joosef ja Maria olivat lähteneet vaivalloiselle matkalla verolle pantavaksi omaan kaupunkiinsa. Puhelin: 029 1706 680 Ylä-Satakunta VIIKOLLA 49 lehti ilmestyy vain KE 4.12. – Lääkäripäivät Ke 11.12. 2-vuotias Hirviparoonin Naawa osallistui SM-kisoihin toista kertaa. Parkano tiistaina 3.12. Päivät juoksevat nopeaan ja pian saammekin jo nostaa Suomen siniristilipun salkoon liehumaan. Kuitenkin astumme pian juhlan aikaan. klo 12.15, Kouluja kulttuurikampus Kaarnan Wrede-sali – Lipputervehdys, Kipinäpartio – Lippulaulu, yleisö – Tervehdyssanat, Erkki Hirvi, Parkano-Seura ry – Musiikkiesitys, Marjo Vistbacka, säestys Klaus Myllymäki . Kuningatarotteluun pääsee 13 koiraa karsintojen ja tulosten perusteella. Muista PARKANO Parkanontie 64 Puh. Hirviparoonin kennelin kasvateille on kertynyt useita palkintosijoja SM-tasolla
Välikysymys jätetään huomenna torstaina. Ara ei ole vielä tehnyt lopullista tukipäätöstä, sitä odotetaan lähiaikoina. Tämä kansan yhdistyminen näkyi esimerkiksi kunnallispolitiikassa vielä parikymmentä vuotta sitten, kun sodan käyneen sukupolven edustajia oli vielä valtuustoissa. Se maksaisi 400 000 euroa. Suomessa on paljon muutakin juhlimisen aihetta. Historiantutkijat valottavat sotaan johtaneita tekijöitä ja onnistuvat vuodesta toiseen tuomaan esille myös uusia näkökulmia. Talousarviossa ei ole määrärahaa lukion purkamiseen. Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan sotkut Postin ympärillä antavat selkeän aiheen siihen, että pääministeri, omistajaohjausministeri ja koko hallitus antavat selonteon eduskunnalle, mitä on tapahtunut ja onko eduskunnalle annettu oikeaa tietoa. Hirsimäen mukaan investointien kestävä taso olisi 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Erkki Hirsimäen mukaan ulkoistuksen kokonaissäästö näkyy vasta vuonna 2021, kun kaupungin irtisanomat ohjelmistosopimukset päättyvät. Se olisi myös 6 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Henkilöstömenot laskevat muun muassa taloushallinnon ulkoistamisen vuoksi. Sen vaikutus Parkanossa on 115 000 euroa, Hirsimäki kertoi. Ja näin on viime vuosina ollut, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Lamminmäki sanoi. Talousarviolainat ovat laskusuunnassa. Torstai 28. Siis tällainen pieni toivomus juhlapuheiden kirjoittajille. Vastapainoksi Parkano ei ole ottamassa ensi vuonna lainkaan lisää pitkäaikaista lainaa. Käyttömenot kasvavat tämänvuotisista noin 1,4 miljoonaa euroa ja ovat vajaat 58,4 miljoonaa euroa. Kaupungin palkkalistoilta Monetralle siirtyy 6 henkilöä. marraskuuta 2 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Lauantaina tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta. – Kyllä meidän tämän jälkeen pitää katsoa 3–5 vuotta ennen kuin seuraavia isoja investointeja tehdään, Ari Lamminmäki linjasi. Talvisotaa on totuttu myös ajattelemaan keskeisenä tekijänä suomalaisten yhtenäisyyden luojana ja vahvistajana, kun poliittinen tilanne ennen sitä oli enemmän tai vähemmän epävakaa tasavallan ensimmäiset kaksi vuosikymmentä. Lisäksi Parkanolla on lyhytaikaista lainaa kuntatodistusten muodossa 5 miljoonaa euroa. – Meille ei riitä se, että saamme tietoja hajanaisesti haastattelujen kautta, vaan mielestämme oppositiolla on oikeus tietää, miten asiat ovat menneet ja onko eduskunnalle annettu oikeaa tietoa. Budjettiesityksen mukaan kaupungilla on pitkäaikaista lainaa ensi vuonna vajaat 15 miljoonaa euroa eli 2 237 euroa asukasta kohden. Muita investointeja talousarviossa on 1,7 miljoonan euron verran, joten ensi vuoden nettoinvestoinnit ovat Parkanossa 3,7 miljoonaa euroa. Kerrostalo tekeille heti kun Ara päättää Ensi vuoden suurimman investoinnin Pappilanpolun tukiasuntojen rakentaminen on tarkoitus rahoittaa kuntatodistuksilla eli lyhytaikaisella lainalla. Katurakentamiseen talousarvioesityksessä on osoitettu yhteensä 590 000 euroa. Yhteisen kokemuksen koulimina veteraanit kunnioittivat toisiaan, vaikka olivat poliittisesti hyvinkin erilaisilla linjoilla. Pappilanpolun tukiasuntojen kerrostalo järveltä päin katsottuna.. Se on huomattavasti enemmän kuin kouluja kulttuurikampuksen leasingmaksuja maksavan kaupungin rahkeet riittävät pitemmän päälle. Muutos on siis paluu normaaliin, mutta sitä pehmentää se, että Parkanon saamat valtionosuudet kasvavat ensi vuonna juuri 1,2 miljoonaa euroa eli 7 prosenttia. Syystäkin sotaa on muisteltu ja muistellaan näinä päivinä. 32 asunnon kerrostalo maksaa 3,6 miljoonaa euroa, mutta Aran avustuksen jälkeen kaupungin maksettavaksi jää siitä 2 miljoonaa. Tähän sisältyy miljoonan verran Kaarnan leasingmaksuja. Verotuloja ensi vuodelle odotetaan 23,7 miljoonaa euroa eli 3 prosenttia enemmän kuin on tämän vuoden ennuste. Korjauslistalla olevia katuja ovat Kausenkatu, Mäkiviinikankatu ja Villenpolku. Rauhalan piha aidataan ja kaupungintaloa saneerataan ennen kaikkea uusimalla vesikatto. Onhan tämä kansainvälisissä vertailuissa todettu jos ei nyt aivan parhaaksi, niin kuitenkin vähiten epäonnistuneeksi maaksi maailmassa. Epäilys siitä, onko eduskunnalle annettu oikeaa tietoa, on raskauttava, Petteri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa. Tätä lainaa voidaan käyttää Pappilanpolun rakentamisaikaiseen rahoitukseen. – Kuntarahoitus siis maksaa meille korkoa siitä, että lainaamme siltä rahaa. – Työt voidaan aloittaa heti, kun Aralta tulee myönteinen päätös, tekninen johtaja Jarmo Kyösti sanoi. Heikki Pettinen Enemmän syitä juhlaan ” Tällainen pieni toivomus juhlapuheiden kirjoittajille.” Oppositioryhmät kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt päättäneet jättää hallitukselle välikysymyksen koskien omistajaja työmarkkinapolitiikkaa. Hirsimäen mukaan siitä vain 2 miljoonaa on varsinaiseen tarpeeseen, loput 3 miljoonaa on otettu sijoitusmielessä, koska lainan korko on negatiivinen. Kaikesta tästä huolimatta saanee toivoa, ettei ensi viikolla vietettävä itsenäisyyspäivä muodostu jälleen kerran vain vuosikymmenten takaisten sotien muisteloksi. Osakemyyntitulot muisto vain Kaupungin tulot ovat ensi vuonna pienemmät kuin tänä vuonna ennen kaikkea siksi, että Kolmostien Terveyden osakkeita ei ole enää myytäväksi Pihlajalinnalle. – Palkkamenoissa on varauduttu siihen, että kikysopimuksen mukainen lomarahojen leikkaus poistuu. Rauhalan piha aidataan Lähiliikuntareitti rakennetaan valmiiksi, sen 300 000 euron kustannuksista toinen puoli on ensi vuoden budjetissa. Yhä paremmin pystymme ymmärtämään talvisodan osana koko Euroopan tapahtumia toisessa maailmansodassa. Parkanon toimintamenot kasvavat 1,4 miljoonaa euroa eli 2,45 prosenttia, suurelta osalta Kaarnan leasingmaksujen vuoksi. Vastakkainasettelun aika ei todellakaan silloin ollut ohi. Parkanon investointeja 2020 Pappilanpolun tukiasunnot 3 600 000 Lähiliikuntareitti 150 000 Käenmäentien kevyen liikenteen väylä 150 000 Rauhalan pihan aitaus 100 000 Kaupungintalon katto 100 000 Vaasankadun viimeinen osuus 80 000 Katuvalaistus 76 000 Pappilanpolun kerrost Parkanon pitää vetää Kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä on edelleen tuhdit investoinnit. – Olen virkamiehille sanonut, ettei haittaa, vaikka talousarvio on alijäämäinen, jos tilinpäätös on ylijäämäinen. Niistä Parkano on saanut miljoonia neljänä viime vuonna, tänä vuonna vielä 1,2 miljoonaa euroa. Kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki totesi vanhoja ylijäämiä olevan taseessa 12 miljoonan euron verran, mutta varoitti tämän puskurin hupenevan nopeasti, jos suitsia löysätään. PÄIVÄN LAINA HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupunginhallitus tuo valtuustolle hyväksyttäväsi 950 000 euroa alijäämäisen talousarvioesityksen. Kaupunkikonsernilla velkaa on 10 miljoonaa enemmän, mikä tekee 3 921 euroa per asukas. Käenmäentien kevyen liikenteen väylä on sovittu maksettavaksi puoliksi valtion kanssa, joten sen toteutuminen riippuu ely-keskuksen päätöksestä
Tälle vuodelle on tieto 39 vauvasta. Jos paikallisliikenteelle on tarvetta, kunta lähtee selvittämään muilta Pohjois-Satakunnan kunnilta sekä elykeskukselta mahdollisuutta kehittää uusia joukkoliikenneyhteyksiä alueelle. Toinen on VR:n aikataulumuutos, joka pudottaa työmatkaliikenteelle tärkeän junavuoron kello 16 Tampereelta Parkanoon pois joulukuun puolivälissä. Enemmän valtionosuuksia MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Karvian kunta järjestää alkuvuodesta 2020 kuntalaisille verkkokyselyn paikallisliikenteen tarpeellisuudesta. ” Parkano myös kaksinkertaisti vauvarahan 500 euroon.” Firmoilla menee hyvin ja lapsilykky paranee JUKKA HUIKKO PARKANO Perjantaina järjestettävän Parkanon joulunavauksen perinteinen ilotulitus jää tänä vuonna väliin. Satsaukset kouluun ja lapsiperheiden palveluihin ovat siis osuneet kohdalleen. 2019 To 28.11. Karvia saa lisää 51 942 euroa eli 22 euroa per asukas ja Kihniö 185 550 euroa eli 94 euroa per asukas. Karvia kysyy kansalta joukkoliikenteestä. Keskimäärin kunnat saavat 1 572 euroa per asukas. Liiketoimintakauppa koskee 15 henkilöä, jotka siirtyvät Kaukomaalaukseen vanhoina työntekijöinä. adventtisunnuntai Oskari Ma 2.12. Valtionosuuksia jaetaan tänä vuonna yli 8,6 miljardia euroa. Yli 3 000 euroa asukasta kohden saa maakunnan 22 kunnasta Kihniön lisäksi vain Punkalaidun (3 391 euroa) ja Virrat (3 380 euroa). Parkanon joulunavauksen ilotulitus jää väliin LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Kuntaliiton marraskuun alkupuolella tekemien tarkistettujen laskelmien mukaan Parkano saa kuluvana vuonna valtionosuuksia 18 424 639 euroa, Karvia 7 850 667 euroa ja Kihniö 6 879 448 euroa. Näin ollen tapahtuma päättyy arvontoihin. Kun valtionosuuksia tarkastelee väkiluvun kannalta, saa Kihniö niitä Pirkanmaan kunnista eniten. Heini, Kaisla 5 Pe 29.11. Antti, Atte, Antero Su 1.12. Järjestäjät yrittivät löytää ammattimaista tahoa vielä loppumetreillä, mutta tuloksetta. Kaupan yhteydessä Hartela ja Kaukomaalaus tekivät kausisopimuksen maalausja tasoitetöistä Turun ja Lohjan alueilla. Murhewitakin on, niistä päällimmäisenä Luonnonvarakeskuksen pyrkimykset toiminnan kutistamiseen Parkanossa. Selvityksen taustalla on Jonna Haaviston kuntalaisaloite. Viime vuoteen verrattuna Parkano saa nyt 149 933 euroa eli 23 euroa per asukas enemmän valtionosuuksia. – Toivoimme kello 17:n vuoroa ja hyvä että saimme sen, mutta ei tällä tavalla. Parkanon syntyvyys on ollut noin 40 vauvan verran viime vuosina. Järjestäjät ovat saaneet asiassa viranomaistahoilta osin virheellistä tietoa. Logistiikkakoulutukseen on haku jälleen ensi vuonna. Koulutustakin on tarjolla, sekä liikuntapainotteista lukiota että ammatillista koulutusta. Jämijärven osuus on 2 908 euroa ja Honkajoen 2 733 euroa per asukas. Uusia yritystontteja valmistuu Vaasankadulle ja asuntotontteja veden äärelle Artolanrantaan. Satakunnassa Karvian edelle menevät Merikarvia (3 660 euroa), Siikainen (3 408 euroa) ja Pomarkku (3 308 euroa). Yritykset ovat kertoneet hänelle hyvistä tuloksista, uuden koulun rakennus ja toimintamallit kiinnostavat ulkomaita myöten ja mikä parasta: syntyvyyden kääntymisestä nousuun on havaittavissa merkkejä. Toisaalta kriisikunnat Jämijärvi ja Honkajoki saavat asukaskohtaisesti vähemmän valtionosuuksia kuin Karvia. Asumisviihtyvyyden parantaminen on Heiniluoman mukaan painopistealue. Lukeen puolestaan yritetään vaikuttaa ministeriön kautta. Ensi vuoden alkupuolelle on jo tiedossa 28 vauvaa. Haavisto esittää, että kunta lähtee selvittämään muiden Pohjois-Satakunnan kuntien kanssa mahdollisuutta järjestää joukkoliikennöintiä kuntien välille myös loma-aikoina. Menemme ensi viikolla VR:n kanssa neuvottelemaan asiasta, Heiniluoma totesi. Väkilukuun suhteutettuna Parkano saa siis näin ollen 2 808 euroa, Karvia 3 267 euroa ja Kihniö 3 497 euroa per asukas. Aimo La 30.11. Neuvolassa veikattiin, että tätä vauhtia uusia parkanolaisia voi syntyä 50 ensi vuonna, Heiniluoma kertoi talousarvion tiedotustilaisuudessa. Parkano myös kaksinkertaisti vauvarahan 500 euroon. Unelma, Anelma YLÄ-SATAKUNTA Kaukomaalaus Oy osti Hartela Länsi-Suomi Oy:n Turun maalausosaston toiminnan maanantaina tehdyllä kaupalla. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin tällä viikolla antaman lausunnon mukaan ainoastaan ilotulitusnäytöksiä järjestävät yritykset voivat enää ilotulittaa yleisötilaisuuksissa. 1. – Uskoisin, että syntyvyyden aallonpohja on jo ohitettu. Kaukomaalaus osti Hartelan Turun maalausosaston talon jälkeen henkeä Arkkitehtihuone Nieminen HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon tulevaisuus näyttää valoisalta, sanoo kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma. – Se toisi mahdollisia kävijöitä alueelle, kun Geoparkstatuksen myötä turismi toivottavasti lähtee kasvuun, aloitteessa todetaan. Alkuperäisen käsityksen mukaan kaupoista ostettavissa olevia ilotulitteita olisi voinut ampua yleisötilaisuudessa
” Yrityksille tämä on hyvä mahdollisuus näyttää, mitä kaikkea täällä on saatavilla.” Joulupassi kannustaa ostoksille omalla paikkakunnalla Sami Häkkinen, Mira Sälkänmäki ja Kaisa Paulamäki hioivat Joulupassi-kampanjan viime hetken kuvioita. – Tätä en voi myöskään kommentoida. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli ennallaan eli 44. Mukana on hyvin erilaisia yrityksiä. Oletteko kuitenkin olleet yhteydessä entisten ravintolatilojen omistajiin. Olemme kartoittaneet, kenellä olisi toimintaedellytyksiä ravintolayrittäjyyteen. – Ideana on saada asiakkaat käyttämään oman paikkakunnan tarjontaa, koska vain sillä tavoin tuotteiden ja palveluiden saatavuus säilyy. Karviassa oli työttömiä työnhakijoita 81, eli 10 vähemmän kuin vuosi sitten. 367 vailla töitä 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 % Koko maa Kihniö Karvia Parkano Loka Elo Kesä Huhti Helmi Joulu Loka 2018 2019 ” En voi kommentoida, missä vaiheessa suunnitelmissa nyt ollaan.”. Nuorista ei ole tilastossa tietoa. – Tilanne on ollut ajatuksissa ja työn alla siitä asti, kun tieto ravintoloiden sulkemisista on saatu. Onko löytynyt iltaravintolan pitämisestä kiinnostuneita. Sen sijaan Parkanon 8,6 prosenttia on jo 2 prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Arvonta suoritetaan 22. Liikkeessä myyjä merkitsee passiin ostoksen summan ja missä hankinta on tehty. Lisäksi olemme kartoittaneet muita ravintolakäyttöön sopivia tiloja. – Syksyn aikana on ilmaantunut kaksi erillistä, vakaasti kiinnostunutta toimijaa. Kampanjan päätteeksi passi palautetaan R-kioskille ja se osallistuu lahjakorttiarvontaan. Pitkäaikaistyöttömiä oli lokakuun lopussa 17 eli 3 vähemmän kuin syyskuun lopussa. NIINA KIVIOJA PARKANO Parkanosta on tänä vuonna lopettanut kaksi iltaravintolaa. Torstaina 28. Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Paulamäki, varapuheenjohtaja Sami Häkkinen ja rahastonhoitaja Mira Sälkänmäki kertovat, että kampanja on mukailtu Ikaalisissa muutama vuosi sitten olleesta tempauksesta. Lisää yrityksiä ehtii vielä ilmoittautua mukaan. HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Työttömyys kääntyi nousuun syyskuussa ja suunta jatkui lokakuussa. Miehiä työttömänä oli 46 ja naisia 35. Työttömistä oli lomautettuja Parkanossa 16, Karviassa 11 ja Kihniössä 10. Nämä ovat kuitenkin pitkiä prosesseja. Heistä alle 25-vuotiaita oli 6 ja yli viisikymppisiä 36. Asiasta tiedottaminen on aikanaan yrittäjien itsensä asia. Avoimia työpaikkoja oli lokakuun viimeisenä päivänä Parkanossa 37 ja Karviassa 6. Lokakuun aikana työttömien määrä nousi Parkanossa 20:lla, Kihniössä 8:lla ja Karviassa yhdellä henkilöllä. Parkanon ja Kihniön yhteisen elinkeinoyhtiön Kehitys-Parkin toimenkuvaan kuuluu kaikenlainen yritystoiminnan edistäminen ja tukeminen. Kihniön 7 prosenttia on sama kuin vuosi sitten. Kihniössä töitä vailla oli 33 miestä ja 25 naista eli yhteensä 58 ihmistä. Sitä kaipaavat sekä asukkaat että yrittäjät, jotka veisivät yritysvieraitaan syömään pitkän kaavan kautta. Karvian työttömyysaste 8,1 prosenttia oli silti prosenttiyksikön verran matalampi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Yli viisikymppisiä oli 44 eli yli puolet. joulukuuta. Miten Parkanoon saataisiin uusia iltaravintoloita. Pitkäaikaistyöttömiä Kihniössä oli 18, mikä on 2 enemmän kuin syyskuussa. – Meillekin on suuri intressi, että paikkakunnalla olisi iltaja ruokaravintola. Onko näitä mahdollisia toimijoita kiinnostanut esimerkiksi Stagen tai Paroonin tilat. Kampanjan takana ovat Parkanon Yrittäjät ja kaupunki. KehitysParkin perustehtäviin kuuluu, että haetaan toimijoita eri aloille. Vuoden takaiseen verrattuna Parkanossa oli nyt 50 työtöntä enemmän. Ravintola Parooni sulki ovensa kesäkuun alussa ja Stage Bar Parkano syyskuussa. päivään mennessä, Sami Häkkinen sanoo. – Jos haluaa kaiken mahdollisen mainonnan, niin ilmoittautua pitää viimeistään 27. Yrityksille tämä on hyvä mahdollisuus näyttää, mitä kaikkea täällä on saatavilla, Häkkinen toteaa. MITEN ON. Karvian määrä on sama kuin syyskuussa, mutta Parkanosta ja Kihniöstä ei syyskuulta ole tietoa. Kampanjassa mukana monenlaisia yrityksiä Joulupassiin kerätään merkintöjä kampanjaan osallistuvista yrityksistä, joissa passit ovat saatavilla. Parkanossa joulupassi on voimassa kolmisen viikkoa alkaen 2. Arvonnassa on 50 ja 100 euron lahjakortteja sekä 200 euron lahjakortti. marraskuuta 2019 6 MAARIT LEHTO PARKANO Joulupassi kannustaa parkanolaisia käyttämään jouluostosrahat paikallisten yritysten tuotteisiin ja palveluihin. En voi kommentoida, missä vaiheessa suunnitelmissa nyt ollaan. Enemmän kuin joka toinen työtön oli täyttänyt 50 vuotta, kun taas alle 25-vuotiaita oli joka kymmenes. Yökerhoksi luokiteltavista paikoista edelleen toimii on Bar Gano, mutta Paroonin myötä paikkakunnalta lähti kylän ainoa iltaisin auki oleva ruokaja seurusteluravintola. Miten Kehitys-Parkissa on reagoitu ravintolapalveluiden vähenemiseen, kehityskoordinaattori Anniina Leppihalme. Mukana olevat liikkeet laittavat kampanjasta kertovan mainoksen oveensa tai ikkunaansa. – Olemme. joulukuuta. Merkinnän saa vähintään 10 euron arvoisesta ostoksesta. Parkanossa oli lokakuun viimeisenä päivänä 228 työtöntä työnhakijaa, heistä miehiä 129 ja naisia 99
Karvian vähävaraisille lapsille kerätään paketteja 15. – On tärkeää, että korttiin merkitään paketin sisältö, Kokko ja Hietanen muistuttavat. Anne Kokko piti keräysideaa hyvänä ja puolestaan kääntyi Karvian kunnan perhetyöntekijän Liisi Milbachin puoleen. Lahjan tulee olla uusi ja käyttämätön Karvian joululahjakeräys toimii samalla periaatteella kuin esimerkiksi Parkanon ja Kihniönkin keräys. – Äidit olivat aivan otettuja, että saavatko he todella joululahjoja. maaliskuuta, ja talvisota päättyi 13. Hän kertoo, että paikkakunnalla on aiempinakin vuosina järjestetty joululahjakeräys, mutta tekijä on tullut kunnan ulkopuolelta. Keräys on tehty koko PoSan alueella. . . Saajat ovat 1–17-vuotiaita. Tänä vuonna eivät kuitenkaan aikataulut nuorkauppakamarin ja kaupan väen kanssa kohdanneet. Koska sodan kokeneella sukupolvella ei ole ollut mahdollisuutta käsitellä kipupisteitä, tunnekokemus on siirtynyt eteenpäin. – Parkanon ja Kihniön seulonta alkaa jo ensi viikolla eli 4.12. – Meidän olisi pitänyt viedä ne Kankaanpäähän tiettynä päivänä, mutta se ei olisi omien menojen vuoksi onnistunut, Soile Hietanen kertoo. Ylen talvisotaa käsittelevä, kymmenen vuotta sitten toimitettu radio-ohjelma hätkähdyttää ajankohtaisuudellaan. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vähävaraiset lapset tarvitsevat tänäkin vuonna pakettinsa. Torstaina 28. Palataan vielä Heimoon. Näreen tulkinnan mukaan sota näkyy edelleen suomalaisessa sielunmaisemassa. Tänä vuonna rintasyöpäseulontaan kutsutaan vuosina 1951, 1953, 1955, 1957, 1959, 1961, 1963, 1965, 1967 ja 1969 syntyneet naiset. Minna Lautamäki Heimo-setä ja sodan jäljet MUISTILEHTIÖN REUNASTA NIINA KIVIOJA KARVIA Vähävaraisten perheiden lapsille kerätään paikallisin voimin joululahjoja Karvian Salessa. Ihmiset eivät voi olla rauhassa ja turvassa, kun koko ajan on pakko alistua muutokseen ja uudistua. Seurakunta jakaa vähävaraisille perheille ruokapaketteja, joiden tuotteet saaja noutaa Salesta. Kokko kertoo, että joihinkin perheisiin otettiin yhteyttä etukäteen lasten iän tarkistamiseksi. Sosiologi kutsuu sota-ajan lapsia kannattelijoiksi. Tutkija ja sosiologi Sari Näre on perehtynyt lasten sotaan. maaliskuuta olivat 432 miestä. joulukuuta. . Rintamamiesten hyvinvoinnista huolehdittiin kirjeillä ja paketeilla. Muistot vahvistavat historiankuvausta siitä, miten sotaa kävivät rintamamiesten ja lottien lisäksi äidit, lapset ja vanhukset. Jotkut lapset eivät ilman tätä keräystä saisi yhtään lahjaa, hän sanoo. . Kuvassa on vakavailmeinen Heimo-setä sotilaspuvussa. Heimon kohtalon ja isänisän jatkosodan aikaisten rintamajuttujen lisäksi perhepiirissä muistellaan sotavuosia kotirintaman näkökulmasta. Isommat lapset kaitsivat pienempiä sisaruksiaan, ruokkivat ja pyykkäsivät sillä aikaa, kun äidit kävivät töissä tai suorittivat työvelvoitettaan. Seulontakutsu ei ehkä tule kaikille kutsutuille ajoissa, vaikka postilakko päättyikin. Kokko ja Milbach ovat yhdessä laatineet luettelon lahjansaajista. . Valittaa ei saanut, eikä tullut mieleenkään kieltäytyä tai kapinoida. Salen kassojen vieressä on joulukuusi, johon on ripustettu pakettikortteja. Talvisodan muisteleminen sai hakemaan lisätietoa nuoren alikersantin viimeisistä päivistä rintamalla. . Karvian joulupuukeräys alkoi reilu viikko sitten. Ajan voi tarkistaa myös rintasyöpäseulonnan asiakaspalvelusta numerossa 045 7734 9976 tai 045 7734 9975. ja loppuu 2.1.2020. Listalla on noin 50 karvialaista lasta ja nuorta paristakymmenestä vähävaraisesta perheestä. Arjesta selviytyminen edellytti kotirintaman kaikilta osapuolilta vastuun ottamista ikään katsomatta. . Tällä halutaan varmistaa, ettei samaan perheeseen osu kahta samanlaista lahjaa. He kannattelivat vanhempiaan ja sivuuttivat omat tarpeensa. Kortteihin on merkitty lahjansaajan ikä. MAARIT LEHTO PARKANO, KIHNIÖ Parkanossa ja Kihniössä järjestetään lakisääteinen rintasyöpäseulonta 50–69-vuotiaille naisille. ” Jotkut lapset eivät ilman tätä keräystä saisi yhtään lahjaa.” Karvian joulupuu koottiin nyt paikallisin voimin Karvian seurakunnan diakonissa Anne Kokko ja Salen myymäläpäällikkö Soile Hietanen ripustivat pakettikortteja joulupuuhun. Sotasampo-arkiston ja Viipurinlahden sotatoimista kertovan artikkelin mukaan Jalkaväkirykmetti 12:n kokonaistappiot 3.–9. Komentajilla ei ollut tietoa rintamatilanteesta, koska viestiyhteydet saareen olivat poikki. Pahinta oli silti pelko ja hätä, äidin itkuiset silmät ja ainainen huoli rintamalla olevien kohtalosta. Kutsut lähetetään 4 viikkoa ennen ehdotettua tutkimusaikaa, mutta ovat silti ilmeisesti jääneet lakon jalkoihin, kertoo seulontapäällikkö Päivi Rahko Terveystalosta. Se näkyy jatkuvissa organisaatiomuutoksissa ja työsuhteiden pätkittämisenä. maaliskuuta. Yhteisöllisyys riitti muistamaan myös niitä, joilla ei ollut omaisia, joilta odottaa ruokapakettia tai ehjää villasukkaparia. Näreen mukaan ilmapiiri on osaltaan sotakokemusten perua. Jos kuuluu näihin ikäluokkiin eikä ole saanut kutsua, kannattaa aika tarkistaa Terveystalon Oma Terveys -palvelusta osoitteessa www. Ne ovat tuttuja myös suvun ikäluokkaa nuoremmalle sukupolvelle. Kutsu rintasyöpäseulontaan voi tulla myöhässä Postilakko vaikeutti kutsujen jakelua Parkanossa ja Kihniössä.. Sodan vuodet jättivät jälkensä pitkälle tulevaisuuteen, sillä sodan vaikutuspiirissä varttui arviolta noin miljoona suomalaislasta. Nuorkauppakamarilla oli myös esteitä noutaa lahjoja. joulukuuta saakka. Heimo oli kuusilapsisen perheen nuorimmainen. Joululahjatavaran tulee olla uusi ja käyttämätön. Isoisän pikkuveljen viimeinen leposija on kotipitäjässä Mäntsälän sankarihautausmaalla. Muutostahti on pakkomielteinen. . Viimeinen päivä tuoda paketteja on sunnuntaina 15. Heimo kaatui 9. Keräyksestä ja pakettien jakelusta on vastannut Kankaanpään nuorkauppakamari. Yhteistyökumppani oli tuttu, sillä seurakunta on jo tähänkin asti tehnyt joulun alla kaupan kanssa avustusyhteistyötä. Näre puhuu siitä, miten sodan varjo näkyy yhteiskunnan arvaamattomuutena ja pakkotahtisena muutoshakuisuutena. Hän otti yhteyttä Karvian seurakunnan diakonissaan Anne Kokkoon, koska arveli tällä olevan tiedossa sopivia lahjansaajaperheitä. Suomalaisjoukot vetäytyivät mantereelle 10. Meille 60-luvulla syntyneillä kosketuspintaa sotaaikaan riittää omien isovanhempien kautta. . Maalla arki oli vielä ankarampaa, kun lapset joutuivat maatilan töissä paikkaamaan isän tai vanhempien sisarusten poissaolon. Asiakaspalvelu on avoinna tiistaista perjantaihin kello 9–16. Hän kaatui 25-vuotiaana Viipurinlahden taistelussa Piispansaaressa, neljä päivää ennen talvisodan päättymistä. terveystalo.com/omaterveys kohdassa Tapahtumat/ Tulevat vastaanottoajat. Parkanon ja Kihniön rintasyöpäseulonnat järjestää Terveystalo. marraskuuta 2019 7 Talvisodan muisto elää muotokuvassa äitini eteisen seinällä. Karvian ensimmäisen oman joulupuukeräyksen pani alulle Salen myymäläpäällikkö Soile Hietanen. Omakohtaisia muistoja olen kuullut lapsuudesta saakka aina näihin päiviin asti. Lahjan antaja ottaa puusta haluamansa pakettikortin, ostaa ja paketoi lahjan, ja tuo sen pakettikortilla varustettuna Saleen. maaliskuuta venäläiset kannoillaan. Joissakin saattaa olla myös lahjatoive
28. krh tulta 6K:n lohkolle. Suomen sotaveteraaniliiton tiedottaja Ariela Säkkinen kertoo, että järjestöllä on tiedossa vain rintamalisän saajien joukko. Rauha-sana on alleviivattu kahdella viivalla. komppania harjoitteli ampumista. Parkanolaisia oli ainakin esimerkiksi 4. Oli pakkasta koko päivän 40°. Säkkinen kuitenkin muistuttaa, että tilastot elävät koko ajan. Esimerkiksi hieman vanhempia, noin 40-vuotiaita kihniöläismiehiä oli Jalkaväkirykmentti 68:ssa, joka tunnettiin myös nimellä Täydennysjalkaväkirykmentti 6 tai 8. Muuten rauhallista lukuun ottamatta vih. Melko kauheaa Karjalankannaksen itäosaan eli Sakkolan asemalle II pataljoona saapui aamuviideltä 15. Talvisodan liikekannallepano toteutettiin sotilaspiirien esikunnissa etukäteen laaditun liikekannellapanosuunnitelman mukaisesti, sanoo talvisodan joukko-osastojen asiakirjoja säilyttävän Kansallisarkiston ylitarkastaja Raija Ylönen-Peltonen. Heti joulupäivän aamuna kello 5.30 pataljoonan ensimmäinen mies haavoittui – vaikeasti. puolisentuntia. 1. SA-kuva Evakuoituja tavaroita lastataan Hiitolan asemalla. Ylönen-Peltonen kertoo, että osastojen numerointia muutettiin sodan kuluessa muun muassa hämäyssyistä. Maaliskuun 13. Miehet olivat kotoisin Parkanosta ja Karviasta. 1 300 veteraania tarkoittaisi sitä, että talvisodassa olleista olisi yhä elossa olisi noin 0,37 prosenttia eli 3–4 ihmistä tuhannesta. Talvisodan alkamispäivänä sotapäiväkirjassa lukee: Ensimmäinen ilmahälytys. Rivin loppuun oli lisätty (kuolettavasti). komppaniassa, kihniöläisiä 5. Sodan kylmimmät päivät koettiin tammikuussa. Päiväkirjan mukaan edellisenä päivänä junan eteneminen oli ollut hidasta Rantasalmen aseman jälkeen, koska lukuisia sotilasjuna oli edessä. Satavuotiaat veteraanit ” Rintamalisän saajat vähenevät 7 veteraanin päivävauhtia.”. SA-kuva LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Hieman alle 350 000 suomalaista sotilasta taisteli talvisodassa. marraskuuta 2019 8 LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA 13.10.39, kello 18: Saapui juna Parkanoon. marraskuuta pataljoona sai kuulla, että Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov oli sanonut irti hyökkäämättömyyssopimuksen, ja seuraavana päivänä diplomaattiset suhteet oli katkaistu. Kaikkien veteraanien keski-ikäkin on jo 94. Sotapäiväkirjaan merkittiin 17. Kello 16 kaatui yksi sotamiehistä kranaatin iskusta. Kello 13 tehdyn merkinnän mukaan pataljoona oli lähtenyt marssimaan Niinisalon kasarmilta kohti Niinisalon asemaa. Kaksi aiempaa ovat samalta päivältä. marraskuuta pataljoona oli ollut kirkossa. Oltiin pysähdyksissä n. Tällä hetkellä rintamalisää saa kaikkiaan noin 8 500 hengen kokoinen joukko. Näin lukee Jalkaväkirykmentti 29:n II pataljoonan talvisodan sotapäiväkirjan kolmannessa merkinnässä. komppanian päiväkirjassa lukee: 10.00 Vihollinen vetäyty jäältä pois. Lisäsi sivuille kirjattiin yhden sotamiehen haavoittuneen vaikeasti. Rauha. 11.00 Loppu ammunta. – Iän ja sitä kautta tiedossa olevien, aikanaan palvelukseen kutsuttujen ikäluokkien perusteella on kuitenkin mahdollista antaa suuntaaantava arvio, joka olisi 1 300 veteraanin luokkaa. Torstaina 28. Lähteet: Kansallisarkiston sotapäiväkirjat -kokoelma, SuoTalvisodan historia 1–4, sotaSotapäiväkirjat löytyvät Kansallisarkistosta digitaaliarkistossa: Talvisodan päätyttyä rauha alleviivattiin sotapäiväkirjassa Haavoittuneen kuljetusta Taipaleella tykistötulen aikana joulukuussa 1939. Heistä enää pieni osa on elossa. Sotaveteraaniliitto saa päivitetyt tilastot rintamalisän saajien määrästä aina vuodenvaihteessa. tammikuuta: Partio palasi takaisin. Toisin sanoen saman kunnan miehistä muodostettiin joukko-osastoja. lokakuuta. Päiväkirjamerkintöjen mukaan jouluaattoa vietettiin melko tunnerikkaasti. – Valitettavasti meillä ei ole tiedossa asiakirjaa, josta ilmenisi paikkakuntakohtainen jaottelu. 3 vihollisen hävittäjäkonetta hyökkäsi Pappilaa vastaan, jolloin yksi hevonen kuoli kk. Mainilan laukausten päivänä sunnuntaina 26. suihkusta. päivän kohdalla 6. – Rintamalisän saajien määrä vähenee laskennallisesti noin 7 veteraanin päivävauhtia. komppaniassa ja karvialaisia 6. Maanantaina tehtiin pioneeritöitä, ja 5. Lokakuisen liikekannallepanon aikana JR29:n riveissä kohti Taipaletta matkasi moni parkanolainen, karvialainen ja kihniöläinen. Taustalla vaikutti Suomen armeijan 1930-luvulla kehittämä aluejärjestelmä, joka perustui nopeaan joukkueiden kokoamiseen. Asemalle oli kerääntynyt hyvin runsaasti yleisöä, etupäässä pataljoonamme poikain omaisia ja muita tuttavia. Veteraaneja ei ole erikseen luetteloitu sotien mukaan. Vaikeasti haavoittunut menehtyi myös. Alueen sotilaita oli useassa muussakin joukko-osastossa. Vastustaja osoittautunut ainakin tänään 30.11.39 melko kauheaksi. tammikuuta 1940 JR 29:n nimi muutettiin Jalkaväkirykmentti 20:ksi. Junan lastaus kesti noin neljä tuntia, ja kello 17 juna lähti liikkeelle Haapamäen suuntaan pilvisessä ja koleassa säässä. komppaniassa. Ikänsä puolestahan he alkavat olla 100 vuoden tietämillä
Siellä nautitaan monipuolista välipalaa, tehdään läksyt pois alta ja puuhaillaan sitten yhdessä monenlaista mukavaa. Kasteensunnuntain muskarimessussa perheet saavat kastepuussa olleen lapsensa nimilinnun omakseen. – Paljon kyllä ulkoilemme ja liikumme Parkissa aina sään salliessa, mutta marraskuun hämärässä on mukava tunnelmoida sisällä, varkkatyötä ohjaava Maiju Penttilä juttelee. klo 18 Auramo su 22.12. Messuun voi ottaa mukaan oman helistimen.. Idea seurakunnan järjestämästä brunssista saatiin Vantaalta. Sadepäivänä saatetaan hipsiä nuorisotila Monttuun katsomaan jouluelokuvaa ja vähän herkuttelemaankin samalla. Perus brunssivalikoiman lisäksi pöydässä on tarjolla pieniä yllätyksiä. Myös maidottomia ja gluteenittomia vaihtoehtoja on tarjolla. Kaikille avoimella brunssilla on tarjolla monenlaista suolaista ja makeaa aina sämpylöistä ja riisipuurosta joulutorttuihin. klo 15. Iltapäiväkerho Parkissa virittäydytään jo joulutunnelmiin: leivotaan pipareita, askarrellaan joulukoristeita, maistellaan joulupuuroa ja hiljennytään kuuntelemaan joulun sanomaa. klo 15 Pohjois-Parkanon kylätalo Seurakuntaemäntä Sarianne Mäki-Mantila sai lastenohjaajista apua joulupuuron keittoon ja sämpylöiden maisteluun. Kerhopaikkojen haku kevätkaudelle on avoinna seurakunnan kotisivuilla, joilta löytyvät myös hintatiedot. marraskuuta 2019 9 TAPULI 2 / 2019 PARKANON SEURAKUNTA PARKANON SEURAKUNTA TAPULI 3/ 2019 Brunssin kautta kirkkoon laulamaan Parkissa puuhataan iloista joulua Kolmen vartin Kauneimpia joululauluja edeltää tänä vuonna brunssi. Brunssi maksaa aikuisille 8 euroa. Parkkiin voi mennä vaikka joka päivä maanantaista torstaihin tai vain päivänä tai parina viikossa. Parkanossa se keksittiin yhdistää Kauneimpiin joululauluihin. – Toivotamme kaikki tervetulleiksi seurakuntatalolle viettämään aikaa yhdessä, syömään rauhassa ja sen jälkeen laulamaan joululauluja kirkkoon. KAUNEIMMAT JOULULAULUT 2019 su 8.12. Puhelimitse sopimalla Parkissa aloittaminen onnistuu vielä myös syyskaudella. Maiju Penttilän tavoittaa numerosta 040 804 9657 ja Pirjo Puontin numerosta 040 804 9662. klo 13 Alaskylän kylätalo su 22.12. Maiju Penttilä etsi Parkkiin tulleiden lasten kanssa esiin joulukyntteliköt ja valmistautui pipareiden leivontaan. Lasten mielestä parasta Parkissa on se, että siellä saa uusia kavereita. klo 13 Parkanon kirkko, Kolmen vartin Kauneimmat joululaulut su 15.12. Ennen muskarimessua on seurakuntatalolla tarjolla täytekakkukahvit klo 14.15 alkaen. klo 11 Parkanopirtti ke 18.12. Torstaina 28. 5–12-vuotiailta hinta on 5 euroa, ja alle 5-vuotiaat syövät ilmaiseksi. Kastelinnut lennähtävät koteihin Seurakunta kutsuu kaikkia tänä vuonna kastettuja lapsia läheisineen kirkkoon sunnuntaina 12.1. klo 13 Kovesjoen kylätalo la 14.12. klo 18 Parkanon kirkko, Radio Sun, perinteiset Kauneimmat joululaulut ti 17.12. Kirkossa esitetään tuolloin myös osa lasten joulumusikaalia, toteaa vastaava lastenohjaaja Eleonora Printz. Seurakuntatalon päiväkerhotiloissa pidettävä Parkki on lapsille turvallinen pysäkki koulun tai eskarin jälkeen. Johanna Kaunismäki, Merja Kivelä ja Eleonora Printz ovat innoissaan tulevasta brunssitarjoilusta
Kaikki ovat Jumalan luomina ihmisinä saman arvoisia, kukaan ei ole toista parempi Jumalan silmissä. Häntä ei ole kääritty silkkiin eikä laitettu kultavuoteelle. Missä on oikea paikka ja miten se yöllä löytyy. marraskuuta 2019 10 3 / 2019 TAPULI PARKANON SEURAKUNTA JULKAISIJA: PARKANON SEURAKUNTA PÄÄTOIMITTAJA: Liisa Myyryläinen, kirkkoherra TOIMITUS: Tuuri-Tiedotus Hanna Tuuri TYÖRYHMÄ: Teija Isoaho Klaus Myllymäki Eleonora Printz Elina Silomäki TAITTO: Ylä-Satakunta PAINO: I-Print, Seinäjoki 2019 TAPULI Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä, rientäkää, kutsuu nyt Betlehem! VK 27:1 Sain ylioppilaslahjaksi lampaan. Jumala antaa merkin: hänenkin poikansa on pieni, heikko ja köyhä. *** Jouluevankeliumissa enkeli kertoo paimenille ilosanoman. Voidaan kysyä, onko oikein levittää kuvia lasten ahdingosta. Ne tunkeutuvat mieleen ja jäävät vaivaamaan. Siunatkoon hän sinun joulujuhlasi. Vaaran uhatessa ne pakkautuvat tiiviisti yhteen ja hakevat turvaa toisistaan. Mustakin lammas saa tulla. Jukka tulee työskentelemään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan aluepäällikkönä. Lapsi voi olla merkki, aikuisille osoitettu viesti. Pyhät kestävät hetken, arkea riittää – sielKirkkoherra Liisa Myyryläinen kuvattiin lampaiden läkin Jeesus on meidän kanssamme joka päivä. Siinä on Jumalan ilosanoma. Mutta olen arvokas juuri sellaisena. Kumpaakaan sanaa tuskin tuntee nykysuomalainen. Hän toimii suomalaisten työntekijöiden esimiehenä ja vastaa yhteisötasolta kasvavan ja vahvistuvan rauhantyön toteutumisesta Suomen Lähetysseuran strategian mukaisesti. Ethän aja päälle. He ovat Suomen Lähetysseuran lähettejä, ja heidän työalueensa on Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka ja tuleva asuinpaikkansa Israel. Ovathan kaikki vauvat saman näköisiä vieraan silmiin. Hän pelastaa sinut tekemällä sinustakin pienen, sellaisen, joka luottaa Jumalaan eikä omaan suuruuteensa. Ylivieskasta kotoisin olevia Jukkaa ja Iinaa yhdistää mielenkiinto teologiaan, opettamiseen ja kestävään kehitykseen. Jotkut meistä syntyvät mustina, jotkut kirjavina. Olemme siunattuja elämään juuri sellaisina, jollaisiksi hän on meidät tehnyt. Ehkä hän on jossain kartanossa ellei peräti palatsissa. Missä hän on. Tiedän, kuka olen, enkä tavoittele muuta. Saan olla minä, säikky ja hidas. Jeesus syntyi lampaiden luo talliin. Iinan tuleviin tehtäviin aluetiedottajana ja Lähi-idän kummilapsityön yhdyshenkilönä kuuluu viestiminen työalueen kuulumisista ja työn tuloksista sekä huolehtiminen työalueelle tulevista vapaaehtoisista. Kapalot ja seimi. VK: 27: 4 Uudet nimikkolähetit Israeliin Iina Matikainen ja Jukka Hautala ovat Parkanon seurakunnan uudet nimikkolähetit. Torstaina 28. (Kuva: Juha Valkeajoki) Iina Matikainen ja Jukka Hautala ovat Parkanon seurakunnan uudet nimikkolähetit.. Se on laumaeläin, joka seuraa johtajaansa sen enempää ajattelematta. Jotkut kuvat ovat muodostuneet ikoneiksi maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Aikoinaan yksinkertaisille paimenille riitti yksinkertainen merkki: tämä lapsi näyttää yhtä pieneltä ja köyhältä kuin teidän lapsenne. Liikennemerkissä lapsen kuva muistuttaa: sinä olet joskus ollut kuin minä, yhtä riippuvainen isompien kyvystä ottaa huomioon. Harmaan villan alle kätkeytyi paljon hyvää. Käsitys voi johtua sen säikystä luonteesta. Lisäksi se oli yksinäinen. Lammas puhuu heikkouden voimasta ja Jumalan luottamuksesta. Työnteko yhdessä ei ole tälle pariskunnalle uutta: he ovat kollegoita Raudaskylän Kristillisellä Opistolla, jossa Iina työskentelee projektipäällikkönä ja Jukka rehtorina. Tämä pieni lapsi on sinun pelastajasi. Onko kuningas Daavidin jälkeläinen kovin erilainen kuin muut. Suojele minua. Kirkkoherra Liisa Myyryläinen Kirkkaana loistaa meille uusi aamu, syntymäjuhla on Jeesuksen. Luokkatoverini emäntäkoulusta antoi sen minulle. Tunnistat hänet siitä, että hän ei etsi valtaa eikä loistoa. ”Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Paimenet lähetetään Betlehemiin. Tallissa on myös arjen juhlaa. Kaikille riittää tilaa. Mutta ilosanoman merkkinä on vain lapsi kapaloituna seimessä. Ei ole meillä paljon paimeniakaan. Hänellä on yllään riepupihapiirissä Vahojärvellä. Kun myin sen, sain vielä hyvän hinnan. Se oli arvokas lahja, sillä se antoi villoja, joista kudoin lämpimiä saaleja. Ajan mittaan siitä kasvoi äkäinen pässi, joka puski kipeästi. Jumala etsii kadonneita ja iloitsee heidän löytymisestään. Aikaisemmin he ovat tehneet töitä yhdessä Botswanassa Suomen Lähetysseuran kautta. Kun Jumala loi meidät, hän hymyili. Pieni lapsi kertoo: minussa on tulevaisuus. Miten eri lapsista tunnistaa, kuka on Vapahtaja, Kristus, Herra. Kun olen lammas, täytän paikkani maailmassa. Ainakin kuva pysäyttää ja riisuu aseista vahvankin. Tämän päivän Suomessa lampaat ovat harvinainen näky. Ihmiset, jotka tänään lukevat Raamattua, voivat ihmetellä, miksi siellä puhutaan niin paljon lampaista. Lampaisiin liitetyt ominaisuudet eivät mairittele – lammasta pidetään tyhmänä eläimenä. Alkuun se oli hyvin soma. Jumala haluaa ottaa luokseen sellaisia ihmisiä, joita muut eivät halua luokseen. Hiippakuntaa vaihtavien parkanolaisten uuden piispan tervehdys: Lapsi on merkki Monet maailman tunnetuimmista valokuvista esittävät lapsia sodan uhreina. ja ja hän lainaa eläinten syöttökaukaloa. Eikö sekin ole puolustuskyvyttömän käyttämisestä hyväksi hänen heikkoudessaan. Tampereen piispantalossa adventtiviikolla 2019 Matti Repo Piispa Matti Repo toivottaa parkanolaisille siunattua joulujuhlaa. Pelastaja on syntynyt. Se pääsi loppujen lopuksi hyvään kotiin: saareen uuhien ympäröimäksi. Viattomien kärsimystä katsellessa nousee voimattomuuden tunne. Ehkä siellä on paljon lapsia. *** Lapsi on merkki. Juuri siksi ne kertovat joulun sanomaa. Kaikki ovat Jumalan lampaita
Jokaiselle siis riittää haastetta, joka pitää mielenkiinnon yllä, Printz pohtii. Aina on paljon heitäkin, jotka haluavat vain istua ja kuunnella, ja sekin on aivan sallittua. Sitä ennen on mahdollista osallistua klo 11 alkavaan Keskiviikkoruokailuun. klo 13. Parkanon seurakunta onnittelee lämpimästi Terhi Törmää! Suomen kirkossa on nyt ensimmäistä kertaa sen historiassa kaksi naispuolista dekaania. – Väki on aina kovin iloista, kun joku omasta joukosta tuottaa ohjelmaa. Torstaina 28. – Viime vuonna meillä oli joulukonsertti, jossa oli useita soolo-osuuksia. Joulu on täällä -musikaalissa kuullaan pienempiä ja isompia lauluja pienempien ja isompien laulajien ja soittajien esittäminä. Pienemmät laulavat kertosäkeitä ja pieniä lauluja. Sopivat laulut valitsi mukaan Elenonora Printz. Nykyään 80-vuotiaat ovat yhä useammin yhtä virkeitä tulemaan kirkonmäelle kuin vähän nuoremmatkin ikäluokat, joten myös heille järjestetään vastedes yhteinen syntymäpäiväjuhla seurakuntatalolla.. Sitä esitetään tiistaina 10.12. Tällä kertaa kaikki laulavat yhdessä. Toki kerho edelleen toimii lähinnä eläkeikäisten kohtauspaikkana, koska kokoontumiset ovat keskellä päivää, juttelevat Tuija Haukkaluoma ja Taru Myllymäki diakoniatoimistosta. Ideoita otetaan vastaan! – Kun jopa yli 90-vuotias seurakuntalainen ei kokenut elävänsä vielä kultaista ikää, niin totesimme, että nimen on aika uudistua. Yleisö on kaikkiin esityksiin tervetullutta! Osia musikaalista esitetään myös Kolmen vartin Kauneimmissa joululauluissa kirkossa lauantaina 14.12. Seurakunnan musisoivat lapset ja nuoret luovat tänä vuonna joulutunnelmaa musikaalin voimin. Diakoniatyöntekijät toteavat, että kerhossa on osallistava ote eli kerholaisten toivotaan tuottavan itsekin ohjelmaa ja olevan tässä mahdollisimman omaaloitteisia. klo 9.30 Kallion päiväkodissa. Sellainen on siis hyvin tervetullutta. marraskuuta 2019 11 TAPULI 3 / 2019 PARKANON SEURAKUNTA Kerho kutsuu aikuisväkeä Joulu on täällä! Parkanolaislähtöinen ja aikanaan Parkanon seurakunnassa seurakuntaharjoittelussa ollut teologian tohtori Terhi Törmä on valittu Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaanin virkaan. Sopivaa nimeä on pohdittu, mutta sitä ei ole vielä löytynyt. Kerhon ohjelmassa on aina hartaus, ja sen lisäksi esimerkiksi visailua muistin virkistämiseksi, tuolijumppaa ja yhteislaulua. Isojen osuutta ovat isot laulut ja säestykset. Aikuisväen kerhon ohjelmallinen osuus alkaa kello 12. 80-vuotiaille oma juhla Seurakunta on aiemmin järjestänyt kutsujuhlat 70 vuotta ja 75 vuotta täyttäneille seurakuntatalolla, ja 80-vuotissankareita papisto on käynyt tervehtimässä merkkipäivänä kotona. Musikaalissa on mukana noin 60 lasta 2-vuotiaista aina täysi-ikäisiin nuoriin. Mitään ei kuitenkaan vaadita keneltäkään. Ensin lapset Musapyhiksessä antoivat ajatuksiaan joululauluista, ja sitten Riina Taavitsainen kirjoitti niiden pohjalta käsikirjoituksen. Moottorit-musaryhmä harjoittelee Aaro Potilan ja Miro Ranta-Knuuttilan kanssa musikaalia varten. Vieraita käy paljon erilaisista yhdistyksistä ja yrityksistäkin. Kultaisen iän kerho muuttaa nimeään ja kohdentaa toimintaansa aiempaa laajemmin aikuisväestölle. Kultaisen iän kerho lähtee uudelle vuosikymmenelle uuden nimen voimin ja kohdistaa toimintansa laajemmin kaikille aikuisille. klo 9 eskareille Keskustan koululla, klo 10 Kuttikallion päiväkodissa ja keskiviikkona 11.12. Musikaalin käsikirjoitus on mielenkiintoinen kudelma
Myyryläinen ja Salomaa. Kakkukahvit alkaen klo 14.15 srk-talolla, muskarimessu klo 15 kirkossa. 10€ 19.12. Sanajumalanpalvelus. Kyrönviita ja Salomaa. Lippuja ei myydä enää jouluruokailussa. klo 8. klo 17 Talvi-iltana, Riiarinna. 6.12. 10 € 12.12. Ruokatarvikkeita ja hygieniatuotteita otetaan tänäkin jouluna vastaan diakoniatoimistossa annettavaksi vähävaraisten parkanolaisten jouluiloksi. 25.12. 15.12. klo 9.30–11. AIKUISTYÖ Naisten raamattupiiri to 9.1. Anna joulu jokaiselle, jotka muuten yksin ois. ja nuoret. Messu. Näytä valo eksyneille, uskoa luo unelmiin. Brunssi la 14.12. 10 € 21.12. Varhaisnuorten kerhot jäävät joulutauolle viikon 49 jälkeen. klo 18.30 Ylä-Satakunnan musiikkiopiston kynttiläkirkko. Loppiaisena 6.1. 28.1. klo 16 Jouluhartaus kirkossa. Kirkon Ulkomaanavun toisenlainen lahja. klo 18.30 srk-talon kirjastossa, Kyrönviita. klo 13.30 Perhehartaus. Kyrönviita ja Varis. Myyryläinen, Salomaa ja kirkkokuoro. Lions Club Parkano avustaa. Voit tuoda hyvin säilyviä ruokatarvikkeita, kuten kahvia, riisiä, leipomatarvikkeita ja säilykelihaa, tai hygieniatuotteita, kuten pesuaineita. 1. mennessä. 10.1. Avoimet ovet Montussa klo 15–17. Diakoniatoimisto ti ja to klo 9–11. klo 15 Harjun kappelin jouluhartaus. Myyryläinen, Eetu Haukkala, Salomaa ja kirkkokuoro. adventtisunnuntai. Rauhalassa, ma 9.12. klo 18 Joulun tunnelmaa, Sami Penttilä ja Klaus Myllymäki. 8 €, 5–12-v. 1.12. Aloitus ma 13.1. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. adventtisunnuntai. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. Sanajp. 5.1. Kastepuun linnut jaetaan messun päätyttyä. Alakoulun adventtikirkko klo 9. Piispanmessu. 9.12. Loppiainen. Työelämästä poisjääneiden kevätkausi aloitetaan ma 13.1. Messu. Viimeinen kerhokerta on nyyttärikerta kaikissa kerhoissa. Brunssi aik. klo 10, ellei toisin mainita. Sana jouluksi -hartaus klo 10.45. Kerhon päätteeksi joulukahvit. klo 13–15. 4. 2.12. DIAKONIA Kultaisen iän kerhon joulujuhla srk-talolla ke 11.12. adventtisunnuntai. alkaen klo 11 srk-talolla, josta jatketaan Kolmen vartin Kauneimpiin joululauluihin kirkkoon klo 13. Keskiviikkoruokailun jouluateria ke 18.12. 8.12. klo 18 Vivaldin Gloria, Riemua D-duurissa, Projektikuoro Kosketus ja orkesteri, johtaa Marko Koskinen. Myyryläinen ja Salomaa. Vilma ja Sanni Autio. marraskuuta 2019 12 3 / 2019 TAPULI PARKANON SEURAKUNTA JOULUNAIKA PARKANON SEURAKUNNASSA YHTEYSTIEDOT: Vaihde/kirkkoherranvirasto, klo 9–13 040 804 9650 Taloustoimisto 040 804 9666 Haukkaluoma Tuija, diakoni 040 804 9654 Isoaho Teija, toimistonhoitaja 040 804 9660 Kivelä Merja, lähetyssihteeri 040 804 9664 Kivelä Tapio, srk-puutarhuri 040 804 9671 Kyrönviita Marianne, kappalainen 040 804 9652 Liikamaa Satu, suntion sijainen 040 804 9669 Myllymäki Klaus, nuorisotyön ohjaaja 040 804 9656 PALVELUAJAT TOIMISTOISSA: Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto ma–pe klo 9–13. klo 17.30. Myyryläinen ja Salomaa. 29.12. klo 14 Joulun hehku sininen, Duo SeMi: Senja Wallin ja Mika Sihvonen. Seuraavan kerran ke 8.1. Kynttilöitä nukkuneille, jotka matkanneet on pois.” Parkanon seurakunta toivottaa siunattua joulua! JUMALANPALVELUKSET Messu tai sanajp. Kirkkokahvit. Tammikuulla jatkuu ti 14.1. 26.1. 26.12. 3. Sanajp. LAPSET Varhaiskasvatus mukana joulunavauksessa torilla 29.11. MUSIIKKI Kirkkokuoro vierailee palvelukeskuksissa: 15.12. Torstaina 28. klo 13 Väistössä 6.1. 17.1. Hiljaisuuden ryhmä ma 20.1. Varhaisnuorisotyö jää joululomalle 16.12 alkaen. Kokoontumiset jatkuvat joulun jälkeen ke 15.1.2020. tavaraa emme voi ottaa vastaan. Messu. Tampereen piispa Matti Repo ja seurakuntalaiset vauvasta vaariin. ke 11.12. alkaen ohjelmalla klo 12. Rantakodossa ja to 12.12. klo 18 Hellyydellä jouluun, Eila Pienimäki. Toimistojen puhelinpäivystys ma–pe 9–13. 24.12. 13–16. Avoimet ovet Montussa klo 13–16. 2. 1.1.2020 Sanajp. Messu. Luukaspiirin ja Vanhanliiton miesten aloitusaika kerrotaan kirkollisissa ilmoituksissa tammikuussa. Tyttöjen ilta seurakuntatalolla klo 18–20. Kastehelmet joulutunnelmissa to 5.12. Ruokatarvikkeet toivotaan mielellään 5.12. 2.2. Lähetyksen hyväksi myydään kirkkoherranvirastossa tumppuja, sukkia ja koruja, joiden kuvio on otettu Parkanon kirkon tapulin rististä. Kyrönviita ja Salomaa. Myyryläinen ja Salomaa. Myyryläinen, Salomaa ja kirkkokuoro. ETT-illat jatkuvat tammikuussa seurakuntatalolla kerran kuussa maanantaisin klo 18–19.30. kirkkokahvit srk-talolla. 19.1. Adventtiaskarteluilta varhaisnuorille ja heidän perheilleen, isovanhemmille tai kummeille seurakuntatalolla klo 18–20. Kyrönviita ja Varis. klo 15 Rantakodossa, Paula Hallikas. klo 15 Kasteensunnuntain juhla. Kerhot jatkavat taas tammikuussa viikolla 3. 12.1. aika! Jouluaamun sanajp. adventtisunnuntai. ilmaiseksi. 6.1. Vaatteita, leluja ym. Rahtarit avustavat. Kid’s action night urheilutalolla klo 18–21. Väistössä klo 9.30. 22.12. (Jori Nummelin). Kyrönviita, Salomaa ja varhaiskasvatus. Huom. Maijulle 040 8049657 mahdollisimman pian! 5.12. 24.1. ETT-iltojen pikkujoulut klo 18–19.30 seurakuntatalolla. Ruokailut jatkuvat joulun jälkeen ke 15.1.2020. Ilm. Itsenäisyyspäivä. Hoosianna! Liisa Myyryläinen, Sami Salomaa ja kirkkokuoro. Seppeleenlasku. Kerhot päättyvät viikolla 50 ja alkavat jälleen viikolla 2. 20 € 8.12. klo 11– 12 syksyn aikana ke-ruokailussa käyneille ja lipun etukäteen ostaneille. 14.12. klo 14 srk-talon takkahuoneella, Kauko Karhuluoma. Myllymäki Taru, diakonissa 040 804 9655 Myyryläinen Liisa, kirkkoherra 040 804 9651 Mäki-Mantila Sarianne, emäntä 040 804 9668 Ojalainen Timo, suntio 040 804 9670 Penttilä Maiju, nuorisotyönohjaaja 040 804 9657 Printz Eleonora, vastaava lastenohjaaja 040 804 9659 Salomaa Sami, kanttori 040 804 9658 Silomäki Elina, talouspäällikkö 040 804 9665 ”Anna joulu jokaiselle, anna rauha sydämiin. Etsijät-ryhmä ma 20.1. 5 € ja alle 5-v. LÄHETYS Käsityöpiiri ti 3.12. Myyryläinen ja Salomaa. Kyrönviita ja Varis. Sen jälkeen joulutauko. klo. klo 13 Rantakodolla 6.1. VARHAISNUORET Avoimet ovet -toiminnan pikkujoulut 29.11. Marianne Kyrönviita ja Salomaa. klo 14 Rauhalassa Konsertit kirkossa: 30.11
/kg valio luumutähti paistovalmis pakaste 40kplx60g ki 2.49 KIMPPU 19.90 LTK 8,29/kg Kaikki North Outdoor merinovilla tuotteet norm. marraskuuta 2019 9 Black Week Palvelemme MA-LA klo 8-21 su klo 10-21 á 3,99 (16,98/kg) myös verkossa halpahalli.fi valio arkijuustoviipaleet 400-500g mr panini paninit 235g vaasan ruispalat 12kpl 660g serla puoliarkki talouspaperi 3rll (4,99/kg) 2.99 pkt 5,98-7,48/kg 6€ 12,77/kg 1€ pss 1,52/kg 2 kpl norm. Torstaina 28. 5,95-59,95 kukkakimppu Kaikki LELUT ( EI LEGOT, STIGA, EIKÄ PELIT) Lelutarjous voimassa vain perjantaina 29.11. -20% vain Pe -25% 1€ pkt (0,33/rll) normaalihinnoista raj.2pss/ talous. 1,99 (0,66/rll) 4.99 kg 10€ porsaan ulkofilee n.1,3kg grandiosa pizzat 310-350g á 2,89 (8,26-9,32/kg) 5,71-6,45/kg 5 kpl ERÄ! peruna 5kg 1.49 pss Viikko täyNnä valoisia hintoja Irtokarkit 3.99 kg Tarjoukset voimassa 29.11.-1.12.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää
Paikalliset nuoret aktiivisesti mukana Käsityömarkkinoilla juontajana toimii Mehukekkerit-blogistaan tunnettu käsityöbloggaaja Veera Jussila. – Tänä vuonna olemme laittaneet aikaisempaa näyttävämmin tienvarsimainoksia. Käsityömarkkinat on tiivis muutaman tunnin tapahtuma. 20-vuotiaan kädentaitajan jokainen keppihevonen on omanlaisensa. – Keppihevoset on suosittu harrastus, ja harrastajilla on yleensä useita keppareita. Nyt 26:nnen kerran järjestettäviä markkinoita on kokeiltu erilaisilla aukioloajoilla ja jopa 2-päiväisenä. Myyntipöydiltä löytyy monenlaisia käsitöitä monista materiaaleista. Lainapäätöksiä on annettu kuluvalla viikolla. – Haluamme tukea paikallisten nuorten harrastuksia auttamalla heitä kartuttmaan varoja toimintaansa. – Olen tehnyt keppihevosia ja varusteita myyntiin reilun vuoden ajan. Hän osallistuu perinteiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana. Jää nähtäväksi, miten esimerkiksi kolmostien varrelle tulevat mainostaulut vaikuttavat kävijämäärään, Niina Rustari sanoo. Parkanon kunta anoi Maaja teollisuuskiinteistöpankin välityksellä 200.000 Suomen markkaa, josta puolet oli tarkoitus käyttää teollisuushallin rakentamiseen ja puolet kunnallistekniikkaan. Ensimmäiset keppihevoset tein 9-vuotiaana omaan käyttööni, Iida-Maria Isoaho sanoo. Iida-Maria Isoaho on ollut keppihevosten kanssa myyntitapahtumissa aikaisemminkin Parkanossa ja Tampereella. joulukuuta. Käsityömarkkinat vetää vuosittain noin 2 000 kävijää. Kuntaan on saatu tieto, että molemmat laina-anomukset on hylätty. Iida-Maria Isoaho tuo Käsityömarkkinoille keppihevosiaan, joihin tutustui etukäteen tapahtuman markkinointivastaava Niina Rustari.. Peruutusten ansiosta hän sai myyntipaikan itselleen neljänneltä varasijalta. Lainaa ei myönnetty. Torstaina 28. ” Käsityömarkkinat vetää vuosittain noin 2 000 kävijää.” Kepparien kanssa Käsityömarkkinoille Ensimmäisen adventtisunnuntain tapahtumassa yli 70 näytteilleasettajaa. Nimi muutettiin pari vuotta sitten. Ratsujen lisäksi hän tekee suitsia, riimuja, riimunaruja ja loimia. Kansalaisopiston opistolaisyhdistyksen vuonna 1994 aloittama tapahtuma tunnettiin pitkään Kädentaitajien messuina. Kahvilassa asiakkaita palvelevat PaPo:n salibandynuoret. Kaikki sisätilojen 70 paikkaa on myyty jo hyvissä ajoin. Parkanon seurakunnan minifestareilla hän iloitsi, kun hänen messuosastonsa oli täynnä pikkutyttöjä ?ilistelemässä. Kihniön kunta on anonut 300.000 D-markkaa, jota käytettäisiin tuleviin teollisuusinvestointeihin. Näytteilleasettajat ovat omalta paikkakunnalta ja naapurustosta, mutta myös Pohjanmaalta ja Tampereen kupeesta. Lehdistötietojen mukaan on Kihniön ja Parkanon kuntien lainaanomukset hylätty. marraskuuta 2019 10 Kuntalaina-anomukset tyssättiin Kunnille on hankittu Länsi-Saksasta kunnille tarkoitettu oblikaatiolaina. Y-S 28.11.1969 MAARIT LEHTO PARKANO Iida-Maria Isoaho myy Käsityömarkkinoilla urheilutalolla itse tekemiään keppihevosia sunnuntaina 1. Suomen Kiinteistöpankilta on anottu 200.000 D-markkaa ja Maaja teollisuuskiinteistöpankilta 100.000 d-markkaa. Markkinavastaava Niina Rustari MLL:n paikallisyhdistyksestä kertoo, että varauksien suhteen tilanne elää ihan loppusuoralle saakka. Lisäksi muutamat näytteilleasettajat varasivat paikan ulkosalta. Paikat varattu taas hyvissä ajoin Käsityömarkkinoille IidaMaria Isoaho varasi paikkaa pari kuukautta sitten, mutta kaikki oli jo varattu. Markkinaväkeä viihdyttävät musiikillaan paikalliset nuoret All4music-jousikvartetti ja Aaro Potila
Saneerauksen urakoi Putkisaneeraus Eerola Oy. Jakelutilanteesta ja sen mahdollisista muutoksista tiedotetaan lehden verkkosivuilla, joita kannattaa seurata loppuja alkuviikosta. Näköislehti avataan edelleen veloituksetta luettavaksi verkkosivuilla vielä tuolloin. Myynti alkaa verkossa pe 29.11. jo klo 00:05! 199,(499,-) VIIVI-RUNKOPATJAKOKONAISUUS 120X200 CM BLACK FRIDAY -ER Ä! Sisältää sijauspatjan ja jalkasarjan lisäksi peiton ja tyynyn! 60 % BLACK FRIDAY -ER Ä! Hallikatu 3, PARKANO, pe 29.11. Saneerausta tehdään joka vuosi. Torstaina 28.11. klo 00:05 – 12:00: ---60 60 60 60 60 60 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 60 6 6 6 60 %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% *) -HUIPPUTARJOUS 29.11.–2.12.: ----60 60 60 60 6 6 6 60 6 6 6 6 6 6 6 6 60 6 6 6 6 60 %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% *) -HUIPPUTARJOUS 29.11.–2.12.: ----50 50 5 50 50 50 5 5 5 5 5 5 5 5 5 50 5 5 50 %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% *) -spesiaali pe 29.11. E1-juniorit, Häme, lohko 2C: PK83–Tappara Valkoinen 0–5, PK83–USiKi 6–5. Pahkalassa työmaa on tällä erää ollut Eurohamsterin ympäristössä ja Alakadun poikkikaduilla. Viemäriputkia saneerataan Pahkalassa Viemäriasentajat Veikko Nurmiranta ja Roni Niskanen sujuttivat keskiviikkona viemäriputkia Pahkalassa Kiertokadun varrella. Niina Kivioja JUKKA HUIKKO YLÄ-SATAKUNTA Valtakunnansovittelija tiedotti niin sanotun Postilakon päättymisestä keskiviikkona aamupäivällä. B2-juniorit, lohko 2, Mestis-karsinta: VaPS Hockey– PK83/RuoSkA 2–7. Vanhoja betonisia rakenteita korjataan vaiheittain. Sujuttamalla uusi muovipinta saadaan asennettua vanhojen betoniputkien ja -kaivojen sisään, Kangas kertoo. – Meneillään on viemäreiden sujutuksia. Menetelmän takia vanhoja viemäreitä ei tarvitse kaivaa auki. Torstaina 28. Ylä-Satakunta pyrkii palaamaan normaaliin jakeluun ensi viikolla Itsenäisyyspäiväviikolla lehti ilmestyy suunnitellusti vain keskiviikkona 4.12. Katso verkkokauppa ja lähin Sotka-myymäläsi: sotka.fi -spesiaali pe 29.11. TULOSPÖRSSI. klo 7–20 ! 29 95 (89,-) 49 95 (179,-) MUHKEA UNI-UNTUVATYYNY 50X60 CM LÄMPÖINEN UNI-UNTUVAPEITE 150X210 CM Myös verkkokaupasta: sotka.fi 66 % 72 % UNTUVAA! UNTUVAA! KAIKKI JENKKISÄNGYT, TYYNYT, PEITOT, TYÖJA PELITUOLIT VÄHINTÄÄN KAIKKI SOHVAT, MATOT, PATJAT, TUOLIT, RUOKARYHMÄT JA KOMEROT VÄHINTÄÄN KAIKKI PATJAT JA SÄNGYT VÄHINTÄÄN KAIKKI VUODESOHVAT VÄHINTÄÄN Perjantaista maanantaihin 29.11.–2.12.19. Lehti odottaa edelleen tietoja Postilta muun muassa siitä, missä määrin lakon aikana syntyneet ruuhkat vaikuttavat jakelun aikatauluihin. 11-16, ma 10-17 Hakkurinkatu 53, KANKAANPÄÄ, pe 29.11. ilmestynyt Ylä-Satakunta jaetaan vielä poikkeusjärjestelyillä. Edustus, Häme III divisioona, lohko 2B: RuoSkA– PK83 5–5. marraskuuta 2019 11 SOTKAN *)Tarjoukset normaalihinnoista niin kauan kuin tuotteita riittää. 11-16, ma 10-18 MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon Vesi Oy peruskorjaa parhaillaan vanhoja viemäriputkia Pahkalan kaupunginosassa. Toimitusjohtaja Pentti Kankaan mukaan kyse on normaalista ylläpitotyöstä. klo 00:05 – 12:00: ----60 60 60 60 60 60 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 6 60 6 6 60 %%%%%%%%%%%%%%%%%%%%% *) Myym älät auki pe 29.11 . 7–20, la 9–14, su 1.12. – Viime vuonna näihin aikoihin oli meneillään samanlainen urakka, ja työtä riittää tulevillekin vuosille. Parkano Kiekko F11 Leijonaliiga, Häme: PK83 Keltainen–Pingviinit Kuninkaat 0–22, PK83 Sininen–Pingviinit Kuninkaat 3–16. D1-juniorit, Häme AA, lohko 2: PK83–KPK Black 1–14. 7–20, la 9–14, su 1.12. Ei koske TAKUUHINTA-tuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Normaaliin osoitteelliseen jakeluun Ylä-Satakunta pyrkii palaamaan ensi viikolla, jolloin lehti ilmestyy suunnitellusti vain keskiviikkona 4.12
Verenluovutus seurakuntatalolla klo 14–18. V O I T T A J A T . Tässä Raimo Paasikosken Vartiossa/ Talvisodan veteraani -teos tältä vuodelta. Joulunavaus torilla klo 17.30, tonttukulkue lähtee klo 17.15 kaupungintalon takapihalta. Joulunavaus ja kulkue, kynttiläkulkue lähtee klo 17 M-Marketin pihasta, jouluavausohjelmaa klo 17.30 liikekeskuksessa apteekin vieressä. Kansanterveystyövastuumme kantamiseksi muistutamme, että edellä mainitun persoonallisuuspiirteen lisäksi sepelvaltimotaudilla altistavat edelleen myös liikunnan puute, tupakin polttaminen, ylipaino, korkea verenpaine sekä kolesteroli. Kyseinen tohtorismies jäi takavuosien sählypeleissä mieleen vankkana optimistina. Töitä vuosilta 2000–2019. 30.11. 1.12. 3.12. R I S T I S A N A T E H T Ä V Ä R IS T IK K O 4 8 Pa la u ta ri st ik ko 12 .1 2. marraskuuta 2019 13 . 2.12. D06-junioreiden jääkiekkopeli jäähallilla klo 15.45, PK83–Hämeenkyrön Hokkarit. 3.12. Eräässä tutkimuksen osassa kävi ilmi, että tutkitun joukon pessimistisimmällä neljänneksellä ja vähiten pessimistisimmällä neljänneksellä oli jopa nelinkertainen ero riskissä sairastua sepelvaltimotautiin. Hämmästyttävää sen sijaan oli, että pessimisteiltä tällainen yhteys löytyi. Mutta tästä eteenpäin valistamme siis lukijoitamme välttämään pessimististä ajattelutapaa – lääkärin määräyksestä! Optimismin jätämme omaan harkintaan. R 4 5 Saturnuksen Saisio REVIIRI ”mamoilevan RoPENpuutyyliittyi ” NYTnisä vaikealkuja otetOdin hölmö e2e4 neit2 2 Kimsukua yläraja köyhiä Böömin vilpillinen Ritva Sofi vuokraa pylväshalli suukuu koti” lumijättiläinen voidaan voitot Huolehdin sinusta! Rauhoitu! Venäjä berts Ilmarix2 ahmia E lg KIN kunkku syitä inttikylä lätkä" ONNEA Jussi NYTKIN Jorma Kemppainen 2019 äärijärjestö Hosk mo (Kok.) ” ” kahvi riidattomia ta” Säälittää! roida GER kyllästettyjä seen ron verbi lejä kokkareita rin via Ristikon 45 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Heikki Mäkinen Parkanosta, Aimo Kuivanen Parkanosta ja Miko Väistökoski Tampereelta. Viinikan uuden sillan avajaiset kello 14. 1.12. Joulunavaus Karviatalolla klo 15–18. Musiikkiopiston lyömäsoittajien konsertti yhtenäiskoululla klo 18. Naisten lentopallo-ottelu urheilutalolla klo 19.15, ParkU–Nurmon Jymy B-tytöt. Lyömäsoittajien konsertti musiikkiopistolla klo 18. 4.12. Ikäihmisten kerhon ja diakoniaväen joulujuhla seurakuntatalolla klo 12. Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pionin vertaistukiryhmän pikkujoulu terveyskeskuksen päiväsalissa klo 17.30–19. Ikäihmisten tietokonekerho kirjastossa klo 11. Eläkeliiton puurojuhla seurakuntatalolla klo 12. Siksi ei oikeastaan ollut yllätys, että samainen mies, osapuilleen 25–30 vuotta myöhemmin väittelee aihepiiristä, jossa punnitaan optimismin ja pessimismin vaikutuksia tunnettuun kansantautiin. MENOT Wanhassa Puumilassa on esillä Liisa ja Raimo Paasikosken töitä vuosilta 2000-2019. Edustuksen jääkiekkopeli jäähallilla klo 14, PK83–Uplakers AK. Torstaina 28. Karvia 28.11. Muskarilaisten ja pikkusoittajien konsertti musiikkiopistolla klo 17. Jukka Huikko Pessimismi altistaa tutkitusti VIHOVIIMEISET UUTISET Parkano 29.11. 29.11. 3.12. Projektikuoro Kosketus, kamariorkesteri ja solistit esittävät Vivaldin Glorian, musiikinjohto Marko Koskinen. 4.12. Sepelvaltimotauti on yksi yleisimpiä kuolinsyitä länsimaissa. Gloria soikoon! -konsertti kirkossa klo 18. 2.12. Näyttelyt ja museot Karviatalo: Kuvataiteen perusopetuksen sekä aikuisten ja nuorten taidepajan Tulevaisuuden toivot -näyttely 15.1.2020 asti, Petäjä-opiston Karvian taideryhmät. Iltakahvila auki ma–pe klo 16–20. Y h te ys ti ed o t m u ka an , ar vo m m e p al ki n to ja . Parkanon kirjasto: Hämeenkyröläisen Ari Lemetin näyttely Kultahampaisia norsuja ja muita ihmeitä marraskuun loppuun saakka. 3.12. m en n es sä o so it te es ee n : Y lä -S at ak u n ta , Pa rk an o n ti e 63 , 39 70 Pa rk an o. Ja tarkennetaan vielä, että pessimistisimmillä oli siis se suurempi riski sairastua. Vaikka vietimme nuoruuden pääosin Konulan raittiuspiireissä, niin vertauskuvallisesti voisi sanoa, että tuoppi ei koskaan ollut puoliksi tyhjä, vaan aina puoliksi täynnä. Kihniö 29.11. Laura Jokisalo. Elokuvat Sirius, Parkano: Tarhapäivä to (28.11.) klo 19, la ja su klo 19. 30.11. Luento: Nuoren urheilijan psyykkisen kasvun tukeminen Kaarnassa klo 18.15–20.15. N IM I: _ O SO IT E: _ PU H EL IN : . Kranssi-workshop 4H-toimistolla klo 17.30–19. Lähetysmyyjäiset jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla noin klo 12. 1.12. Talvisodan vapaaehtoisten kansallisuuksia Ruotsi Tanska Norja Yhdysvallat Unkari Karjala, Inkeri, Aunus Viro Belgia Saksa Alankomaat Iso-Britannia Italia Puola Sveitsi Latvia Luxemburg Liettua Itävalta Ranska VIIKON LISTA Paikallislehden lääketieteellinen toimituskunta vietti männäviikon perjantaina juhlallisen kahvihetken, sillä nuoruuden palloiluklubin pelikaveri väitteli itsensä lääketieteen tohtoriksi. Käsityömarkkinat urheilutalolla klo 11–16. Wanha Puumila: Liisa ja Raimo Paasikosken töiden näyttely vuoden 2019 loppuun asti. Tohtori Mikko Pänkäläinen tuli tutkimuksessaan lopputulokseen, että sinänsä optimismilla ei ollut vaikutusta sepelvaltimotautiin liittyviin muuttujiin tutkimuksessa. Parkanon seurakunta: Paula Hallikkaan taulujen myyntinäyttely lähetystyön hyväksi seurakuntatalon kahviossa. 2.12. 4.12. 4.12. Jouluinen satutuokio kirjastossa klo 10. 30.11
hinnasta Norm. hinnasta. hinnasta Norm. marraskuuta 2019 14 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Tarjoukset voimassa 28.11.–3.12.2019 Parkanon myymälässä VAIN PERJANTAIN A! VAIN PERJANTAIN A! VAIN PERJANTAIN A! Golden Star MAUSTEPUSSIT 25 00 2 00 99 Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... hinnasta Norm. järrrsittyjä hintoja kautta linjan!!! Järsitty hinta! Järsitty hinta! Järsitty hinta! JOULUPUKKI VIERAILEE PARKANON LIIKKEESSÄMME SUNNUNTAINA KLO 12–16! 2 säk ERÄ/tal AURINGONKUKANSIEMENET 20 kg VAIN PERJANTAIN A! KAMIINAPUHALLIN 29 95 Järsitty hinta! 1/tal VAIN PERJANTAIN A! TALVEN TAIKAHETKIIN -KONVEHTI 9 95 Järsitty hinta! 6 kpl 5 pss Seppälän perinteinen KIUASKIVI 20 kg 9 95 Järsitty hinta! 2 ltk VAIN PERJANTAIN A! Voltax Pro HUIPPUAKUT valikoimissa myös muita kokoja 49 95 69 95 Järsitty hinta! (1,32/L) WC-Duck AKTIVE GEL PUHDISTUSAINE Marine, Citrus, Fresh Airam LED-PAKKASLAMPUT 5,5 W 9,5 W 11 W 3 99 Järsitty hinta! Airam Zeo PLAFONDI 12 W/840 LM ip44 9 95 Järsitty hinta! 2 99 Järsitty hinta! S-BAG IMURINPUSSI 4 kpl + suodatin VAIHTOHARJA 4 kpl Oral-B yhteensopiva 2 99 Järsitty hinta! Latz Countryside KUIVAMUONA 1 kg 1 99 Järsitty hinta! Kotimainen KAURALYHDE 9 95 Järsitty hinta! 3 kpl 15 00 Järsitty hinta! LAUANTAIN A PAPERIMY YNTI YHTEISHINTAAN Embo SÄÄSTÖPAKKAUS 32 rll + Emilia SÄÄSTÖPAKKAUS 16 rll 1 99 Järsitty hinta! FAIRY 780 ml Lemon ja Original (ei laimennettuja) (2,55/L) NOKKAKÄRRY Etujatkolla 150 kg 29 00 Järsitty hinta! 100 kpl:een erä! 9 95 Järsitty hinta! AKKUVARAAJA/ ÄLYLATURI IA 6–12 V vaihtaa automaattisesti ylläpitoon Woody KUUSENJALKA Varaudu ajoissa! 19 90 Järsitty hinta! UUTUUS! 100 kpl:een erä! 62 Ah 72 Ah VAIN PERJANTAIN A! KAIKKI LYHDYT ei lahjapakkauslyhdyt! 30 % Järsitty hinta! VAIN PERJANTAIN A! KAIKKI VALOSARJAT ei koske kynttelikköjä 30 % Järsitty hinta! VAIN PERJANTAIN A! KAIKKI KORISTETYYNYT 30 % Järsitty hinta! VAIN PERJANTAIN A! KAIKKI SISUSTUSVALAISIMET ei koske plafondeja 30 % Järsitty hinta! (0,63/kg) Norm. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. MUSTA PERJANTAI -VIIKONLOPPU... Torstaina 28
Jäsenistön toivotaan valmistavan erilaisia leivonnaisia ja kädentaidontuotteita. saakka. klo 12 (hinta 10 e). Aineisto 10.12. Parkanon Urheilijat ry:n johtokunta Parkanon ja Kihniön Kotiseutulehtiä MYYNNISSÄ Parkanossa: Käsityömarkkinat Kirjasto Raamikko Eräpäivä Parkanopirtti www.parkanoseura.. Parkanopirtillä myynnissä erilaisia käsitöitä mm. klo 10 alkaen. Torstaina 28. 2.12.: Vanhan Puumila Yhtenäiskoulun 9.-lk UUTUUSKIRJA Parkanolaisia ahertajia saatavilla su 1.12. Setlementtikuoro esiintyy 11–12. alv), 2x30 pmm 39 € (sis. Toivota ystävillesi ja sukulaisillesi Hyvää Joulua Yrittäjien joulutervehdys Joulutervehdykset Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 029 170 6680 Parkanon kaupunki hakee YMPÄRISTÖTARKASTAJAA vakinaiseen virkasuhteeseen Hakuaika päättyy 18.12.2019 klo 15.00. saakka. klo 10 Postin alakertaan tai 5.12. Käsityömarkkinoilla. klo 10–12. Kihniössä alk. Lukupiiri ke klo 12.30 11.12. Johtokunta kokoontuu ennen vuosikokousta klo 17.00. saakka maksuton ja kaikille avoin. Joulumyyjäiset to 5.12. klo 8–9 myyjäispaikalle. matkan päässä hotellista kulkutavasta riippuen ja osaat jonkin verran englantia. Joulupuurotarjoilu yhdessä Majakan kanssa ti 17.12. Syyskokous 8.12.2019 klo 16.00 Wanhassa Puumilassa. Joulujuhla vietetään Parkanon seurakuntatalolla pe 13.12. n. Myyntituotteet voi tuoda myyjäispaikalle 5.12. Puurojuhla 16.12. 1x30 pmm 28 € (sis. Tervetuloa. Bingo torstaisin klo 10. Parkanon ja Kihniön Joulu 2019 PARKANOLAISIA arjen ahertajia Toimittaja Maarit Lehto BLACK FRIDAY Erä kelloja ja koruja -50–70 % Mansen Mainio tuotemaistatusta klo 13–18 Glögitarjoilu! Hodarit 2 € pihagrillistä 29.11. 9.00–20.00 Parkanontie, Parkano Tuotteita -50 % PARKANO Keräämällä leimat liikkeistämme osallistut 200 € :n tuotepalkinnon arvontaan! Ylä-Satakunnan välityksellä Julkaisemme to 12.12. sukkia sekä onnittelukortteja ja suruadresseja. Pikkupaketti mukaan. Annelille 040 701 9450. Eläkeliiton Parkanon yhdistys r y. mennessä puh. Ilmoittautumiset viimeistään 2.12. klo 12-16, 24.-26.12. 050 577 0789. 9.12. klo 12 (hint a 1 8 , 9 e ) . Tarkempi ilmoitus www.parkano.. Ohjelmassa lisäksi joululauluja, esityksiä, arpajaiset ja tietysti joulupukki. marraskuuta 2019 15 LISÄTULOA hotellin viikonloppupäivystäjänä Pääosin 1 vkl/kk, alkaen tammikuu 2020. 2 1 9 Te o l l i s u u s t i e 4 K o l m o s k e s k u s ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16 @popuppark ano (6.12. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Ikaalisten-Parkanon Kehitysvamm a i s t e n t u k i r y. klo 14.00–14.30) Tervetuloa! Parkanon kaupunki, Tekninen lautakunta Parkanon Urheilijat ry:n VUOSIKOKOUS Käenkosken ravintolassa su 8.12.2019 klo 18.00 Kokouksessa käsitellään seuran toiminnassa olevat jaostot sekä vuosikokoukselle määrätyt asiat. Käsityöryhmä ma klo 14.00– 15.45. 2 9 . Pikkujoululounas Raijanholvissa ke 4.12. klo 8–9. Ilmoittautumiset Kaija Kivelälle 6.12. mennessä. yhteisen otsikon alla YKSITYISTEN JOULUTERVEHDYKSET. Tervetuloa! seuratoimintaa Pirkanmaan Museorautatie ry. Perinteisten jouluja uudenvuoden toivotusten hinta on 35 € (+ alv) toiminimeltä. 1 1 . Arpajaisten arvontapalkintoja toivotaan tuotavan ke 4.12. Verenpaineen mittaus ti 3.12. suljettu) Pop Up BLACK FRIDAY HUIPPUTARJOUKSIA -20% -30% -50% Parkanon kaupunki Kutsu Viinikan uuden sillan avajaisia vietetään 4.12.2019 klo 14.00. ja ti 17.12. Aukioloaika ma–to 9.30–14, pe 9.30–13. Parkanon kaupunki Parkanon kaupunki Parkanon Seniorit ry. Pa r k a n o n S e t l e m e n t t i r y. Hyvää joulun odotusta! eläkeläistoimintaa Parkanon Seudun Populäärimusiikki ry. Parkanopir tti suljettuna 23.12.2019–6.1.2020. Lisätiedot: Hotelli Pesti 050 314 0000/Arto P a r k a n o 1 . BTC = engl. klo 16. Kirkkovartti pe klo 12. alv) Ylä-Satakunnassa ti 17.12. 1 2 . bitcoin, digitaalinen valuutta TANE = tasa-arvoasiain neuvottelukunta. klo 9–12 K-Supermarket Parkanon aulassa. Yhteistervehdyksissä ei käytetä logoja, vain nimet. Vuosikokous to 5.12.2019 klo 18 Musakvintti, Parkanontie 84. L ä h t ö l i n j a a u t o a s e m a l t a kimppakyydein klo 11. klo 11–13 Parkanon seurakuntakeskuksessa. P a r kanopirtillä tapahtuu joulukuussa. 5 min. Asut max. Jouluruokailun hinta 20 e. Hengitysjumppa 2 ke klo 14– 14.30 11.12. (Silta suljettuna muulta liikenteeltä n. Ikaalisten Seniorit ovat kutsuneet meidät joulupuurolle Luomajär ven Kievar iin to 12.12
Torstaina 28. marraskuuta 2019 16 K-RUOKAMESTARIN KUUMA GRILLATTU BROILERI TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 95 KG TO-LA Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa ppppaarreem mppppii ruookkaakkaauuppppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. OETKER RISTORANTE PIZZAT 216-390 G (6,41-11,57/KG) EI GLUTEENITTOMAT IRTOMAKEISET RAJOITUS 2 KG/TALOUS 10.HK NAUDAN JAUHELIHA 10 % 1 KG 7 95 RS VALIO OLTERMANNI -JUUSTOT 250 G (4,00/KG) RAJOITUS 3 KPL/TALOUS 1.KPL -15% 4 PKT TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 28.11.-1.12. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O JÄRVIKYLÄ SALAATTIRUUKUT FRISÉE, LOLLO ROSSO, RUCOLA JA ROMAINE SUOMI HERKKUSIENET VALKOINEN TAI RUSKEA 200 G (4,95/KG), SUOMI PERUNAT SIIKLI TAI PUIKULA 1 KG, SUOMI 99 PS/RS/KPL SUOMI UKUT ET A MI HALPA ON UUSI MUSTA! MUSTAT SUPERHINNAT NYT K-SUPERMARKETEISSA BLACK WEEKEND DR. ERÄ ALLSORTS ORIGINAL ENGLANNINLAKRITSI SEKOITUS 300 G (3,33/KG) 1.PSS 10.Ilman korttia 4,19 rs (4,66-4,93/l) 3 RS AINO KERMAJÄÄTELÖT 850-900 ML (3,70-3,92/L) EI LAKTOOSITTOMAT JÄÄTELÖT EIKÄ KAURAJÄÄTELÖT 4 99 KPL -20%. ELLEI TOISIN MAINITA Ilman korttia 3,15 kpl (12,60/kg) -68% 28.11.-1.1222.. ELLLLLLLEI TOISIN M 4 99 KG IRTOMAKEISET )) Ilman korttia 2,95 pkt (7,56-13,66/kg) KILON RASIA KALAMESTA TUORE KIRJOLOHIFILEE VAKUUMIPAKATTU KASVATETTU SUOMI TAI RUOTSI RAJOITUS 2 FILEETÄ/TALOUS 7 99 KG Voimassa TO-LA 28.-30.11