Hän pelasi tuona kautena
pääasiassa Ilveksen A-junioreissa, mutta sai edustusjoukkueessa näytönpaikan 21 runkosarjaottelussa ja kolmessa playoff-ot-
telussa.
Toni Rajala on pelannut Parkanon Kiekon ja Ilveksen lisäksi ECHL-seura Stockton Thunderissa, AHL-seura Oklahoma
City Baronsissa sekä Ruotsin
SHL:ssä HV71:n riveissä.
Toisin kuin Ylä-Satakunnassa 22.7. Loput kolme harjoituspeliä
ovat luultavasti Vierumäen tai
Lahden seudulla, Rajala sanoo.
Nämä harjoituspelit lienevät
ainoat mahdollisuudet nähdä
Rajala Suomessa, sillä näillä näkymin joukkue ei pelaa Jokereita vastaan KHL:n runkosarjassa.
Runkosarjan viimeiset 8 ottelua
Tänään
sivu 5
Takarajan tuntumaan
pitäisi kumauttaa
. Sitä peliä
en halua missään nimessä missata, Rajala hehkuttaa.
Hän kertoo, että Jugra sai harjoitusottelun Ilvestä vastaan sattumalta. KHL-joukkue Lev Prahan piti alunperin pelata ottelu
Ilvestä vastaan, mutta joukkue
joutui luopumaan sarjapaikastaan rahaongelmien takia. Tiistaina 29. mainittiin, Rajalan sopimus Jugra Hanty-Mansijskin
kanssa on kolmivuotinen, ei yksivuotinen.
. vuosikerta
www.ylasatakunta.fi
Toni Rajalaa odottaa
ensimmäinen KHL-kausi
Ei terävää
ilman signaalia
Ylä-Satakunta
Teemu Kuusijoensuu
. T?ekeistä matka jatkuu Suomeen, jossa
Jugra Hanty-Mansijsk kohtaa muun muassa Ilveksen Hakametsässä.
määrätään kuitenkin vasta myöhemmin.
Pelipaikka ykkös- tai
kakkoskentässä
Rajala kertoo pelaavansa Jugrassa todennäköisesti ykkös- tai
kakkoskentässä.
. Parkanon Urheilijoiden
nuoret yleisurheilijat voittivat
9?15-vuotiaiden piirihuipentumassa yhteensä 20 mitalia: 7 kultaa, 8 hopeaa ja 5 pronssia.
sivu 12
Irtonumero 1,50 ?
(sis. Hieno palata Ilves-yleisön eteen muutaman
vuoden tauon jälkeen. heinäkuuta
Parkanon . Niinpä Ilves pyysi vastustajaksi Jugraa.
Ilves?Jugra pelataan 12.8.
Tampereen Hakametsässä.
Jugra pelaa lisäksi kaksi peliä
Hämeenlinnassa Kultakeskusturnauksessa elokuun puolivälissä. Uusi televisiolaite pystyisi kyllä vastaanottamaan terävää kuvaa, joten pullonkaula
onkin yleensä lähetyspuolella.
Parkanolaissyntyinen jääkiekkoilija Toni Rajala vietti alkukesän Suomessa ja lähti sitten Hanty-Mansijskiin Venäjälle valmistautumaan kauteen uuden joukkueensa kanssa.
Rajala sanoo, että kauteen
valmistautuminen on ollut
rankkaa. Jugra pelaa Suomessa kuusi harjoitusottelua,
joista yksi on Tampereella Rajalan kasvattajaseura Ilvestä vastaan.
. Vielä en tiedä tasan tarkkaan, minkälaisessa roolissa
olen kaudella, mutta mitä valmentajan kanssa olen puhu-
nut, niin luultavasti pelaan ykkös- tai kakkoskentässä. Karvian . Vastassa ovat KHL-seurat
Helsingin Jokerit ja Sibir.
. alv 24 %). ParkU:n pesistyttöjen joukkue pelasi viime viikolla Rauman C-tyttöjä vastaan. Odotan todella mielenkiinnolla sitä peliä. Kotijoukkue sai takkiinsa, vaikka pelasi
taidokkaasti.
sivu 10
Mitalisadetta
yleisurheilussa
Toni Rajala on nyt T?ekin Plzenissä harjoitusleirillä. Kaksi kertaa päivässä treenattiin. Harjoitusjakson alussa
suoritetuissa kuntotesteissä hyväksytyn tuloksen sai joukkueesta vain neljä pelaajaa, joista
yksi oli Rajala.
Kuntotestejä seuranneet kaksi viikkoa olivat sekä fyysisesti
että henkisesti Rajalan uran kovinta aikaa.
. Silloin en paljon kämpästä
liikkunut muuta kuin syömään.
Sunnuntait oli pyhitetty kokonaan palautumiselle ja energian
keräämiselle.
Elokuussa Tampereelle
Tällä hetkellä KHL-seura Jugra
Hanty-Mansijsk pelaa harjoitusotteluita T?ekin Plzenissä.
Joukkue matkustaa Suomeen
elokuun alussa. Aamutreenit kestivät
neljä tuntia ja iltatreenit kaksi.
Kroppa oli kovilla, kun venäläiseen tyyliin treeneissä mentiin
eikä meinattu!
Rajala kertoo, että sunnuntait
olivat tämän kahden viikon aikana kuitenkin lepopäiviä.
. Television teräväpiirtolähetysten saaminen voi olla mutkan
takana. Kihniön paikallislehti
N:o 55 - 2014 | 82. Koetan
tehdä jokusen maalin ja auttaa
joukkuetta voittoihin pelistä toiseen.
Rajala teki SM-liiga-debyyttinsä kaudella 2008?2009 Ilveksessä
Stemplin nimittäin ehti olla MarjaAhossa vain nuo neljä vuotta ennen kuolemaansa, kertoo
Antero.
Stemplinin jälkeen tilalle
muuttivat Mooses ja Loviisa
Moijanen Virroilta. Mooses ja Loviisa tulivat
Marja-Ahoon vuonna 1877. Neljäs aitta oli niin sanottu
mummun aitta, tai siksi minä sitä sanoin. Järvenpää
31.3.1926 Kullaa
3.7.2014 Parkano (Tays)
Kaivaten ja lämmöllä muistaen
65 yhteisestä vuodesta kiittäen
Esko
veljen lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Iltana kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Lähtösi vaikea kestää on
surumme suuri ja sanaton.
Lohtuna muistot rakkaat.
Siunattu 26.7.2014.
Lämmin kiitos osanotosta.
Marja-Ahon tilalla on yhden katon alla viisi aittaa. Ei tätä niinkään ole remontoitu vaan huollettu tarpeen
mukaan, sanoo Antero.
Aittaa on vuosien aikana
jouduttu muun muassa nostamaan, koska se on painunut
maahan. klo 10.00 Rukoushetki.
Klo 11.00 Ehtoolliskokous,
Reijo Blommendahl, koululaisten ja opiskelijoiden siunaus.
PARKANO
Ti 29.7. Ensimmäinen aitta valmistui jossain kohtaa vuosien 1853
ja 1857 välisenä aikana. Ota
virallinen henkilötodistus mukaan. talkoot
Raskinrannassa klo 18.00.
Tervetuloa.
Marja-Ahon tilalla sijaitsee komea aittarakennus, jossa yhdistyy monta aittaa saman katon
alle.
Tilaa vuosina 1959?1993
isännöinyt Antero Marja-Aho
kertoo, että kaikkiaan viisi hirsiaittaa sisältävän rakennuksen
vanhin aitta on noin 160-vuotias. Kolmannessa aitassa säilytettiin vaatteita.
. klo 14.00 Päivärukoushetki.
Ti 29.7. 2 . Antero teki vanhojen luukkuovien tilalle hieman
isommat ovet vuonna 1956.
?Kaikkiaan
viisi hirsiaittaa
sisältävän
rakennuksen
vanhin aitta
on noin 160vuotias.?
Aittaa on rakennettu kolmessa osassa. Siihen aikaan sukunimi meni vielä asuttavan tilan nimen mukaisesti.
Antero kertoo, että myöskään Mooses ei ehtinyt isännöidä Marja-Ahossa kauaa.
. He vaihtoivat sukunimensä Marja-Ahoksi ja historiankirjojen mukaan
ovat tilan ensimmäinen virallinen isäntäpari.
. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. Silloin aittarakennukseen
tehtiin myös palakonki eli käytävä.
Huoltoa
tarpeen mukaan
Antero Marja-Aho kertoo, että
kaikilla aitoilla oli aikanaan eri
käyttötarkoitus. Yksi toimi ruoka-aittana ja toinen myllyaittana. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus Eva ja Matti
Salmela.
Kihniön
vapaaseurakunta
www.kihnionvapaaseurakunta.net
Keskiviikkona 30.7. Antero rakensi aitan
alkuperäisen pärekaton päälle
huopakaton vuonna 1961.
. heinäkuuta 2014
Rakkaamme
Lahja Kerttu Helena
LUOJUMÄKI
o.s. klo 15.00?17.00 Toimistoaika, henkilökohtaista
keskustelua ja rukousta.
To 31.8. Tarkista luovutuspäivät ja
-ajat:
ZZZ YHULSDOYHOX ß
s
ZZZ VRYLQNROXRYXWWDMDNVL ß
Hengellisiä tilaisuuksia
???????????
Helluntaiseurakunnat
???????????
KARVIA
Su 3.8. Sen rakentaja Aleksanteri
Stemplin oli tiettävästi MarjaAhon ensimmäinen asukas.
. Aikanaan ne palvelivat niin viljan, vaatteiden kuin ruuankin säilyttämisessä.
Marja-Ahon aitat ovat
kolmen isännän työn tulos
Kuru
Kirsi Niemi
VERENLUOVUTUS
PARKANOSSA
s to 31.7. klo 18.00 Sanan ja
rukouksen ilta.
Olemme mukana Paroonin
Markkinoilla.
Su 3.8. Siellä mummuni Emilia säilytti tavaroitaan.
Viidennessä aitassa säilytettiin viljaa.
Vanha aittarakennus on pysynyt hyvässä kunnossa korjausten ja huollon ansiosta.
. Myös neljän vanhimman aitan lattioita on korotettu.
Niin ikään aitan katto on
saanut uutta ilmettä pariinkin
otteeseen. Sen jälkeen aitan katto korjattiin vielä 1990-luvun alussa
varttikatoksi.
Myös aitan ovet on vaihdettu
uudempiin. Hän kuoli oltuaan täällä
neljä vuotta. klo 19.00 Raamattupiiri ja rukousilta.
Su 3.8. Tiistaina 29. klo 14?18
Srk-keskus, Kirkkopolku 3
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Viimeinen pala rakennettiin ja liitettiin rakennukseen vuonna 1927.
Vanha aitan oven avain on jämerää tekoa.
Aitan vanhimmalla osalla on ikää noin 160 vuotta.. klo 11.00 ehtoollisjuhla, Mikko Viertola.
KIHNIÖ
To 31.7. Tila jäi hänen kuolemansa jälkeen minun isovanhemmilleni Emilialle ja Kallelle.
Antero kertoo, että MarjaAhoon rakennettiin hänen isovanhempiensa toimesta kolme
aittaa lisää, jotka sitten yhdistettiin ensimmäisen aitan kanssa.
Antero arvelee, että rakennusajankohta on jossain
1800?1900-luvun taitteessa.
Viides ja viimeinen pala aittarakennukseen siirrettiin paikalleen vuosina 1927?1928.
Sen aitan rakensi Anteron isä
Markku.
Taivaan
ja maan avaruuden aistii täällä
yhtä vahvasti kuin suurten peltojen tai meren rannalla. Ne ovat osa suon
luontoa.
Suosikkipuistona
Kauhaneva-Pohjakangas
. Yllä Kauhanevan kansallispuiston tunnuslintuja liroja.
Kauhanevalla pääsee
keskelle suon kesää
Ylä-Satakunta
teksti Elina Majuri
kuvat Matti Kärkölä
Suomaisema aukeaa luontotornista vähä-eleisenä, avarana ja vihreänsävyisenä. Suomessa on noin 30 eri
suotyyppiä. Tiistaina 29. Yhtenäisen luontomatkailualueen muodostaminen mahdollistaisi nykyistä enemmän ja
päätoimistakin palveluyritystoimintaa. Kartta oli
epäselvä, eikä Karvian suunnasta ole puistoon lähestymisopasteita. Nyt heinäkuussa siellä
kypsyvät hillat. Mieheni sai töitä Parkanosta ja Metlaan haettiin graduntekijää, jonka tutkimus liittyisi suon mykorritsoihin. Luontomatkailupalvelut, joiden markkinointia tehostetaan, on keskitetty pienelle alueelle.
. Suomaiseman avaruus, tila
hengittää ja myös suohon liittyvät kielteiset mielikuvat hallasta ja kulkemisen vaikeudesta
ovat kiehtoneet.
Noin kolmasosa Suomen
pinta-alasta on suota, josta puolet on ojitettu metsätalous- tai
maatalouskäyttöön.
. Täydellisen hiljaisuuden rikkovat
vain kurkien aamuhuudot. Tätä alkuperäisessä asussaan olevaa museotietä pitkin vierailijat patikoivat.
Tiehen liittyy jännittäviä tarinoita, ja sen varrelta on löydetty
vanhoja karsikkopetäjiä, jonkin
merkittävän tapahtuman muistoksi karsittuja ja kaiverrettuja
ikivanhoja muistopuita.
Hannamaria Potila arvostaa Kauhaneva-Pohjakankaalla
myös soihin ylipäänsäkin liittyvää alkukantaisuutta ja erityisesti syvää hiljaisuutta. Kauhaneva-Pohjakangas on
luonnonsuojelun näkökulmasta todella arvokas. Tavoitteena on lisätä luontomatkailukohteiden sisäistä yhteistyötä, Konttinen
kuvaa Kauhaneva-Pohjakangastakin koskevaa tulevaisuuden suunnitelmaa.
Kauhaneva-Pohjakangas on
hyvin suosittu kesäkohde. Silloin suo toimii arktisten muuttolintujen levähdyspaikkana ja
siellä voi nähdä monia sellaisia
lajeja, joita muuten ei näillä seuduilla pääse näkemään.
Kesäiseen suokokemukseen
liittyy tietysti myös kuumuus
ja mäkäräisten, polttiaisten ja
paarmojen aiheuttamaa epämukavuutta. Opastetilanteen korjaaminen on nyt yksi tärkeimmistä
kehityskohteistamme, että ihmiset ylipäätään löytävät perille puistoon, Konttinen naurahtaa.
Myös muuta opastusviestintää ja asiakaspalvelua kehitetään.
Hannamaria Potila upposi suon mikrobiologiaan
Ylä-Satakunta
Elina Majuri
. Kävijätutkimusten pohjalta eteläisestä ?Pikku-Lapista. Pitkospuita pääsee keskelle suon kesää, uimalaiturin läheisyydessä
lirot sukivat sulkiaan ja sietävät
hiljaista tarkkailijaa yllättävän
lähellä.
Ollaan Kauhalammin lähistöllä, Kauhanevan-Pohjakankaan kansallispuistossa. Aina olen silti soista tykännyt. Monipuoliset ja hyvät mat-
kailupalvelut puolestaan houkuttelisivat lisää kävijöitä. Useita uusia tienvarsiopasteita on kuitenkin Terttu
Konttisen mukaan tulossa vielä tänä vuonna myös Karvian
suunnasta lähestyville teille.
Lisäksi Karvian ST1-huoltoasemalle tulee infopiste, jossa voi muun muassa kosketusnäyttöpäätteeltä saada sisältötietoa puistosta.
. Kauhaneva kuuluu osana isojen eteläsuomalaisten luonnontilaisten soiden kokonaisuuteen. Suon tuoksukin on eri vuodenaikoina erilainen, Hannamaria Potila kuvailee.
. Kävijät eivät olleet tyytyväisiä maantievarsiopastukseen eivätkä kaikilta osin
tiestöönkään.
Kansallispuistoon oli kieltämättä vaikea löytää. Monipuolisuutta tuo se, että siellä on sekä Etelä-Suomessa harvinaisia
aapasoita että keidassoita. Sen metsät ovat karua
mäntykangasta.
Kauhanevan?Pohjankankaan kansallispuistossa mitataan noin 5 000 käyntiä vuodessa, ja puisto kestäisi hyvin suuremmakin kävijämäärän ilman,
että sen erämainen rauhan häiriintyisi. Niiden vaaliminen on
tärkeää.
Suo kiehtoo Hannamaria Potilaa muun muassa tuoksullaan, joka muuttuu vuodenaikojen mukaan.. Sitä
mukaa kun kesäpäivä valkenee,
kuoroon liittyy lisää jäseniä: taivaanvuohi mäkättää, lammelta
kuuluu kuikan kuui-ko-kuui-ko
ja jossain lähellä viheltää kapustarinta surumielisesti mekaanisen kuuloista lauluaan:
Piyyyh?. Elokuussa ruvetaan pikku hiljaa lähestymään lintujen syysmuuttoa. Seutukuntakaavassa kansallispuisto
onkin merkitty hiljaisuusalueeksi. Suolammen humuspitopitoisen veden sanotaan tekevän hyvää
hiuksille ja iholle.
Uimista tavallisemmat syyt
tulla kansallispuistoon ovat
kuitenkin kävely, luonnosta ja
maisemasta nauttiminen ja esimerkiksi valokuvaus- tai lintuharrastus.
Opasteita ja
infopiste tulossa
Vierailijat olivat kävijätutkimuksen mukaan tyytyväisiä
Kauhanevan-Pohjakankaan ainutlaatuisen kauniiseen luonnonympäristöön, jonka siellä
voi häiriöttömästi ja monin aistein kokea. Aapasuot ovat yleensä
suuria avosoita, keskeltä märkää nevaa tai lettoa, koska vesi
valuu korkeammilta reunoilta
kohti matalaa keskustaa. heinäkuuta 2014 . Puiston eteläinen osa, Pohjankangas, on osa Länsi-Suomen harjujaksoa. Kauhalammen ympäri kulkee vajaa
kahden kilometrin pituinen pitkospuupolku, joka estää jalkoja
kastumasta ja suojaa suota ku-
lumiselta.
Muuta jo olemassa olevaa
retkeilyvarustusta ovat taukopaikat, tulentekopaikka, telttailualue, kaivot, luontotorni ja
Kauhalammin uimalaituri. 3
Pitkospuut on vasta uusittu. Viime vuonna KauhanevaPohjakangas kasvattikin kansallispuistoistamme eniten kävijämääräänsä, Terttu Konttinen kertoo.
Suurempi kävijämäärä lisäisi kansallispuistoon liittyvän
yritystoiminnan kannattavuutta. Ne
kytkeytyvät toisiinsa, Potila kuvaa Pohjakankaan-Kauhanevan
merkitystä.
Lisämaustetta kansallispuistoon tuo keskiaikainen Kyrönkankaan valtatie. piyyyh. Hyönteiset parveilevat
männynkäkkäröiden, tähtipäisen rahkasammaleen, kanervan ja mättäällä lepäävien, vielä vihreiden lakkojen yllä.
Kävijämäärä
on kasvamassa
Kauhaneva-Pohjakankaan kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan
rajalla Karvian, Honkajoen ja
Kauhajoen kuntien alueella.
Metsähallituksen projektipäällikön Terttu Konttisen tuoreesta kävijätutkimuksesta selviää,
että Kauhaneva on Etelä-Pohjanmaan laajin kermikeidassuo;
kermien eli rämemättäiden välissä on laajoja vesiallikoita.
Kansallispuiston alueella on
myös arvokkaita eteläisiä aapasoita. Myös siisteyteen ja
varustukseen oltiin tyytyväisiä.
Matkailupalveluja kuitenkin
kaivattiin lisää. piyyyh.
Siihen mennessä, kun päivänvalo keltaa sarat ja kaislat,
koko suo on täynnä laulua ja siritystä. Siihen
aikaan suon mikrobiologinen
tutkimus oli nykyiseen verrattuna vähäisempää, kertoo Hannamaria Potila päätymisestään
suon mikrobiologian asiantuntijaksi.
Parkanolainen Potila toimii
Metsähallituksen luontopalveluiden asiakasviestinnän erikoissuunnittelijana.
. on tehty
Lauhanvuoren ja KauhanevanPohjankankaan kansallispuistojen, Haapakeitaan soidensuojelu-alueen ja Hämeenkankaan
harjoitus- ja monikäyttöalueen
yhteinen luontomatkailusuunnitelma.
. Rimpipinnan ja
mätäspinnan ravinnevaihtelu
synnyttää todella monipuolista
kasvillisuutta, Hannamaria Potila kertoo.
Suo on myös linnustoltaan ja
maisemallisesti vaihteleva ja joka vuodenaikana erilainen.
pa-
rempi suoraan ja edullisemmin.
Suoraan surman suuhun, välähti
minun mielessäni.
Kiovassa oli kevät ja meillä aikaa kaksi ja puoli tuntia odottaa
jatkolentoa. Malesian koneen lentäjien
sanotaan olleen tilanteesta tietoisia
Hollannista startatessaan, mutta
heidän mahdolliselle pelolleen ei
ollut sijaa. Tunsin
matkanvetäjän, ja hän sai minut
vakuuttumaan, ettei vaaraa ole ja
että matkatoimisto seuraa tilannetta. Paluureitti kulkee Peräseinäjoen ja Ruoveden kautta Hämeenlinnaan.
Marssilla oli mukana noin 500 miestä, pääasiassa kesäkuussa palvelukseen astuneita
alokkaita. Yöpymispaikoissa pataljoona järjesti paikkakunnan väestölle näytöksen, jossa esiteltiin nykypäivän jääkärin kalustoa ja aseistusta.
Ensimmäinen yöpyminen tapahtui Hämeenkyrössä, jossa oli mm. Ajoitte 70 km/h,
vaikka on 50:n nopeusrajoitus.
. Muuten voi ennustaa helteen lisäksi
suurella todennäköisyydellä senkin, että lasten keskittymiskyky poikkeaa keskimääräisestä. Auttaako
pelko. Pelottomat lennot ovat ohi,
päällä uusi uhka jolta ei voi suojauduta. Itä-Ukrainassakin taistelut
jatkuvat, vaikka ohjusisku säikäytti koko maailmaa.
???
Olin huhtikuun lopulla lennolla,
joka viisti Itä-Ukrainan eteläkärkeä. Minua ahdisti. Tänä vuonna takkien ja farkkujen
ostamisella ei liene ihan hengenhätä. Olisi suotavaa, että myös naudat saisivat viettää lajille luonteenomaista elämää edes kesäisin.
Ruotsissa on käytössä laidunpakko. Malesia Airlines ei ole ainoa
mahdollinen tuhoon tuomittu, jos
koneet jatkossakin lentävät kriisialueiden yli. Alasammutun koneen matkustajat ovat takaisin Hollannissa,
kuolleina, ja syyttävä sormi kohti
Venäjää.
Auttaako syyttävä sormi, auttavatko talouspakotteet. Tämä
tarkoittaa, että peruskoululaisten ja lukiolaisten kesäloman loppu on lähellä.
Parkano patistaa pienet ja isot piltit opin
ääreen ensi viikon torstaina, Karviassa ja Kihniössä odotetaan seuraavaan viikkoon.
Koulun alkaminen ajaa usein lapset ja vanhemmat ostoksille. Ajoitte ylinopeutta. Uusi reppu, kasa kyniä ja
kumeja ja penaali saattavat olla tarpeen jos ei
vanhojen kulumisen vuoksi, niin mielialan
nostattamiseksi. Koneenvaihto oli Kiovassa,
jatkolento Georgiaan. Ukrainan ilmatilassa tarkkailin, näkyisikö venäläisiä
hävittäjiä . Etenemätön jono rupesi ärsyttämään siinä määrin että unohdin pelkoni ?
suuressa matkustajien täyttämässä hallissa oli yksi ainoa kahvila.
Lähdin pienelle löytöretkelle ja
palasin toisten luo seitsemän euroa maksanut ukrainalainen unikkopusero mukanani. Oman huhtikuisen pelkoni koen nyt etiäisenä.
?Aika painaa trauman unohduksiin, mutta jättää seuraamukset,. Kymmenen seuraavan päivän sääennusteen mukaan
sää viilenee nyt loppuviikkoa kohti hieman,
29.7.2014
Minna Lautamäki
peräti niin alas kuin 20 asteeseen. kirjoittaa aforismissaan filosofi Markku Envall.
Aino Rimppi
JÄÄKÄRIT PYÖRÄMARSSILLA
Hämeen Jääkäripataljoonan perinteellinen
pyörämarssi suuntautui tänä kesänä Hämeenlinnasta Tampereen ja parkanon kautta Seinäjoelle. Tavoitteet ja
käänteet kiemurtelevat käärmeen
lailla. Yksittäisiä lentoemäntiä on jopa joutunut jäämään pois
työstään stressin takia.
Stressi ei ole ihme, sillä Malesian lentoyhtiötä on neljän kuukauden sisällä kohdannut kaksi turmaa, joissa miehistö ja matkustajat
ovat kuolleet tai ainakin kadonneet. 4 . heinäkuuta 2014
pääkirjoitus
Koulu alkaa
uimakelissä
Elokuu alkaa tämän viikon perjantaina. Ensi viikolla saamme helteen takaisin oletettavasti vielä
tähänastistakin kuumempana.
Iltapäivälehdet ovat nimenneet ennustetun sään superhelteeksi. Toivottavasti kouluissa
on ilmastointi ja nimenomaan viilennys kohdallaan. Kieltämättä nimitys on
paikallaan, jos Suomessa todellakin mitataan
viikon kuluttua jopa 35 asteen lämpötiloja.
En tiedä, pitääkö ennusteesta olla innoissaan vai kauhuissaan. Minuun iski pelko.
Olin ehtinyt maksaa varausmaksun. Matkatoimisto jopa ilmoitti, että on mahdollista lentää myös
Istanbulin kautta, mikä kuitenkin
lisäsi matkakustannuksia noin 130
eurolla. Hinnannousu ei tietenkään osallistujia miellyttänyt . Pihattonavetoille velvoitetta ei ole.
Pihattonavetta on kenties eläimille parempi kuin parsinavetta, mutta kyllä pihatostakin sietäisi päästä oikealle laitumelle.
Suomen kesä on lyhyt. Jo tuolloin
tarkastelin lentoreittiä ja epäilin,
lähtisinkö matkaan lainkaan. minä en ollut ainoa pelkääjä. Ennen kaikkea
ehtoja. Lukiolaisten kannattaa alkaa
viimeistään nyt hankkia ainakin ensimmäisten kurssiensa kirjoja.
Yleensä mukaan tarttuu myös uusia syysvaatteita. Kuumassa luokassa se kuitenkaan ei ole
kuitenkaan keskimääräistä korkeampi, vaan
alhaisempi.
Pieni asia pohdittavaksi. Matkanjohtaja sai
väliaikatiedotteita toimistoltaan
ja paluulento kulki samaa reittiä,
Kiovan kautta. Parkanossa pidettiin ruokailutauko Erämajan
tienhaarassa.
heh
Taas eräänki kerran Poliisi, joka on hyvä pirätteleen, pysäytti naisen.
. Hollannissa puolestaan laiduntavien lehmien maidosta maksetaan parempaa hintaa.
Hollannin mallia sietäisi harkita meilläkin.
Kaupoissa myydään vapaiden kanojen
munia luomumunien ohella. Miten olisi laiduntavan naudan maito tai liha??. Päivittäin ajettava matka oli noin
100 kilometriä. Sekä Parkanon,
Karvian että Kihniön koulut sijaitsevat kivenheiton päässä lähimmästä järvestä. Unikkojen
myötä toivoin maan tilanteelle parasta mahdollista loppuratkaisua.
Bussimatkalla Georgiasta Azerbaidzhaniin seurasimme Ukrainan tilannetta . Oho! Olisittepa sitte nähneet mut
261-tiellä, meinas se kimma.
kuviot
päivän laina
Helsingin Sanomat pahoittelee muuttunutta
maalaismaisemaa.
Lehmiä näkee kesäisin enää harvoin laitumilla.
?Eläinsuojelulaki vaatii, että perinteisestä parsinavetasta lehmien tulee päästä laiduntamaan vähintään 60 päivänä vuodessa. Heidän johtajanaan toimi pataljoonan komentaja everstiluutnantti Pentti
Pelttari. Kannattaisiko liikunnanopettajien poikkeuksellisen
sään salliessa harkita ulkoilmauinnin ottamista opetussuunnitelmaan edes ensimmäisen
kouluviikon ajaksi?
Niina Martikainen
kolumni
31.7.1964
Pelkkä pelko
vai etiäinen?
?Monet kokevat ahdistusta ja
ovat pöyristyneitä?, sanoo Malesian lentoemäntien ja stuerttien
ammattiliiton puheenjohtaja (HS
23.7.14). Se on kuulkaa valtatien numero, vastas
poliisimiäs.
. Mutta eikös tos kyltis lukenukki 70, ihimetteli tää neiti-ihiminen.
. Myös Israeliin perutaan lentoja.
Toki lentokoneturmia on aina satunnaisesti, kuitenkaan en
muista aikaisemmin kuulleeni että matkustajakone olisi ammuttu
alas. alhaalta ammuttu oh-
jus ei tullut edes mieleeni.
???
Nyt saamme kuunnella EU:n ja
USA:n painostuksia, presidentti
Putinin lähes kylmiä kommentteja
ja kohta taas jonkin kaltaista vastaan tulemisista. Katselin toiveikkaana lentoaseman suurista ikkunoista lehtensä avanneita poppeleita, keväistä kevyttä vesisadetta ja
kahvibaarin pitkää jonoa. Me elämme jonkinlaista kybersodan aikaa, joka etenee ennakoimattomasti tiedotteiden ja taistelujen välimaastossa. näytöksiä jääkäreiden jokapäiväisestä palveluksesta ym.
Sieltä jatkettiin matkaa Jalasjärvelle. Tiistaina 29
Tarjontaa pitää kysyä paikallisilta operaattoreilta. Ulkopaikkakuntalainen nuori nainen ajoi henkilöautolla Kankaanpään suunnasta kohti Parkanoa tiellä numero 23, kun hirvi tuli
tielle vasemmalta.
Kuljettaja ei ehtinyt lainkaan jarruttaa eikä
väistää ja hirvi osui auton vasempaan kylkeen.
Osuman jälkeen hirvi pyörähti päin ajoneuvon konepeltiä ja tuulilasia. Normaalilähetykset jatkunevat vuoteen 2026 asti.
Miten teeveekatsoja
siirtyy HD-aikaan?
Puiset soutajahahmot löytyivät rantapenkalta.
Teräväpiirtokuva tyssää usein signaalin löytymiseen.
Parkano
Minna Lautamäki
Perinteiset TV-lähetykset ovat
vielä voimissaan, mutta teräväpiirtokuva yleistyy, ja uudet televisiot mahdollistavat lähetysten
vastaanottamisen.
Teräväpiirto on arkipäiväistynyt, mutta tavallinen teeveekatsoja kokee tekniikan outojen termien sekavana vyyhtinä.
Miten siirtyä HD-aikaan, jos ei
tiedä teräväpiirrosta hölkäsen pöläystä?
Viestintäviraston opas neuvoo
kuluttajaa ensin selvittämään, onko talous antenni- vai kaapeliverkossa. Parkanossa ollaan signaalin
kantavuuden rajoilla ja yhteyttä voi olla vaikea löytää ainakin
notkopaikoissa. Satelliittiantenni on tällä hetkellä varmin yhteys HD-tasoisiin
lähetyksiin. 5
uutiset
Tiistaina 29. Silloin se soveltuu
sekä antenni- että kaapeliverkkoon.
Nykytekniikalla
pärjää 2026 asti
Jos käytössä on pelkästään HDtelevisio ilman edellä mainittuja
merkintöjä, teräväpiirtolähetyksiä varten pitää hankkia Antenna Ready HD -merkillä varustettu digiboxi.
Lisäksi tarvitaan myös kortinlukija, jos haluaa katsoa maksullisten kanavien ohjelmia. Parempi antenni
voi auttaa joissakin tapauksissa,
Häkkinen sanoo.
Antennin kautta voi katsella
myös maksullisten kanavien ohjelmia, mutta DNA-verkon taajuuskaan ei yllä Parkanoon asti.
Signaalia varten pitää lisäksi olla
VHF-antenni.
Kaapelin kautta näkyvyys on
hyvä, mutta verkkoa on vedetty
Parkanossa lähinnä vain Pahkalan alueella.
. Toinen ruuhi ja puiset
naishahmot löytyivät rantakasvillisuuden alta.
Puuveistokset ovat paimiolaisen Väinö Ojan
töitä.
Kaupungin puutarhaosastolta kerrottiin maanantaiaamuna, että patsaat nostetaan paikoilleen
vielä samana päivänä.
Ite-taiteesta koottu näyttely somistaa kaupunkikuvaa nyt neljättä kesää. Teräväpiirtolähetyksiä pääsee nykyään katsomaan jopa alle 300 euron laitteilla, kauppias
kertoo.
Tietoa lähetyksistä löytyy ohjelmaoppaista, ja Ylen HD-lähetyksillä on televisiossa omat kanavapaikkansa.
Häkkisen mukaan mitään kiirettä laitteiden hankinnalla ei vielä ole. Patsaat ovat saaneet
tähän asti olla rauhassa ilkivallalta.
Patsaskokonaisuudesta oli paikoillaan vain
yksi ruuhi.. heinäkuuta 2014 . Hirvi kuoli törmäyksen seurauksena.
Hirvikolari sattui noin kello 23.30.
Kauppias Sami Häkkisen mukaan HD-laitteiden hankinnalla ei ole kiirettä. Kortinlukija liitetään joko televisioon tai
digiboksiin.
Expert Parkanon kauppias Sami Häkkinen kertoo, että T2HDvirittimillä on varustettu nykyään suurin osa myynnissä olevista televisioista.
Häkkinen myös suosittelee
sellaisen hankkimaan, jos uutta
televisiota on ostamassa.
. Tarjonta vaihtelee alueittain, Häkkinen
kertoo.
Jotta HD:tä harkitsevan saa
lopullisesti sekaisin, Häkkinen
muistuttaa vielä, että teräväpiirtotasoista kuvaa voi katsoa myös
internetin tai satelliitin kautta.
Kauppiaan mukaan viihdepaketteja ja muita tilauspalveluita
tarjotaan nykyään niin monesta
tuutista, että tavallisen televisiokatsojan on vaikea hallita kokonaisuutta.
. Yhteys on kallis ja
maksullisen kortin kuukausihinta on 25?50 euroa riippuen siitä,
mitä kanavia haluaa, Häkkinen
sanoo.
Patsaat päätyivät
rantakaislikkoon
Parkano
Minna Lautamäki
Kaupunkikuvaa elävöittäneet patsaat kokivat
kovia viime viikonloppuna, kun Juhlapuiston
puupatsaat oli heitetty rantakaislikkoon.
Sunnuntaiaamuna lähellä Pappilansalmea sijainneesta patsaskokoelmasta paikoillaan oli ainoastaan yksi puuvene. Teräväpiirto-ohjelmiston tarjonta kasvaa koko ajan ja nykytekniikalla lähettävien vähenee
vaiheittain, Häkkinen perustelee.
Hinnatkaan eivät enää päätä
huimaa, sillä HD-tekniikkaa löytyy myös halvemmista malleista.
. Kuljettaja sai lasinsiruista ylävartaloonsa haavoja ja hänet kuljetettiin
Parkanon terveyskeskukseen tarkastettavaksi.
Auto sai merkittävät kolarivauriot. heinäkuuta 2014
Hirvikolari Pihnarissa
Parkano
Maarit Lehto
Pihnarin kohdalla sattui myöhään perjantai-iltana hirvikolari. Taloyhtiössä asiaa voi tiedustella isännöitsijältä.
Laitemyyjä osaa tiedon perusteella tarjota asiakkaalle joko Antenna Ready HD- tai Cable Ready
HD -merkinnällä varustettua televisiota.
Laitteessa voi olla myös molemmat tarrat. Tiistaina 29. Normaalilähetykset jatkuvat teräväpiirron rinnalla vielä
pitkään.
Liikenne- ja viestintäministeriön selonteon mukaan Yleisradion ja kaupallisten pääkanavien ohjelmia voi katsella nykyisillä standarditelevisioilla vuoteen
?Ohjelmiston
tarjonta kasvaa
koko ajan ja
nykytekniikalla
lähettävien
vähenee
vaiheittain.?
2026 saakka.
Sopukallio ei
lähetä HD:tä
Monista kotitelevisioista löytyy
siis jo nyt riittävä tekniikka vastaanottamaan lähetykset.
Häkkisen mukaan ongelmana
on tällä hetkellä HD-tasoisen signaalin löytyminen.
Antennitalouksissa pitäisi voida katsoa Ylen pääkanavien HDlähetyksiä Digitan lähettimistä.
Ylen ykkösen, kakkosen ja Femman teräväpiirto-ohjelmat tulevat D-kanavanipun kautta.
Parkanossa oleva Sopukallion
alilähetin ei kuitenkaan lähetä Dkanavanipun ohjelmia, joten antennit pitää suunnata Tampereen
Teiskon lähettimeen.
heinäkuuta. Vaihtoon
voi hakea muun muassa Saksaan, Skotlantiin, Viroon, Venäjän Karjalaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Etelä-Koreaan
ja Taiwaniin.
Hakukaavake löytyy 4H:n
nettisivuilta.
Pitkä
nuorisovaihto
4H-järjestön kautta
yli 18-vuotiaille
nuori vierailee kohdemaassa 1?6 kuukautta. Hän työskentelee 4Hyhdistyksellä mansikoita myymässä. Laji
pesii löyhissä yhdyskunnissa, mutta omaa palstaansa
nokikanat puolustavat neliömetrin tarkkuudella. Ohjelmasta tiedän sen ver-
17-vuotiaan Janina Viitasaaren kesään kuuluu kesätöitä ja matka musiikkityöpajalle Pohjois-Irlantiin.
nuorille Parkanosta kohteen, joka heitä kiinnostaa. Hän
on soittanut yhdeksän vuotta
poikkihuilua ja vuoden kitaraa.
Kuultuaan Clover Power
-nuorten kansainvälisyyshankkeesta Janina päätti heti hakea
mukaan työpajalle. Osallistujat valittiin hakemusten perusteella.
Suomesta valittiin 11 nuorta. Onkin hienoa, että opin
kieliä ja saan tietoa eri kulttuureista meillä asuvien nuorten
kautta, Anna Luomajärvi sa-
noo.
Luomajärvellä on ollut 4H:n
kautta nuoria vaihdossa aikaisemminkin. Isoveli Jere on
4-vuotias.
Yhdysvaltalainen Elizabeth
Roller (kolmas vas.) ja taiwanilainen Li-Yi Zheng (toinen vas.) tulivat yhdessä
Anna Luomajärven (toinen
oik.) kanssa tutustumaan
Parkanon 4H-yhdistyksen
toimintaan. He ottivat
kuitenkin vastaan myös Li-Yin,
koska hänelle ei löytynyt majoitusta muualta.
Hellepäivän sää
oli sopiva vieraille
21-vuotiaan Elizabeth Rollerin ja 23-vuotiaan Li-Yi Zhengin vierailuun kuului myös tutustuminen suomalaisen 4Hyhdistyksen toimintaan. Parkanosta ja
Kihniöstä ei ole tuoreita havaintoja.
Markku Paakkinen
vauvat
Johanna Sillanpään ja Jaakko Lehtosen perheeseen Kurikkaan syntyi tyttövauva
23. Vauva painoi 3 694 grammaa ja oli 49
senttiä pitkä. 6 . Tiistaina 29. kerrottiin, että
Alpo Vuorenmaan mukaan
Kanttin kylätoimikunta on
jättänyt kokouksia pitämättä. heinäkuuta 2014
viikon luontoääni
Aino Uski
?On hienoa,
että opin kieliä
ja saan tietoa
eri kulttuureista
meillä asuvien
nuorten kautta.?
Kokomusta
höyhenpuku ja valkoinen otsakilpi
erottavat nokikanan muista lintulahden lajeista.
Nokikana
Karvian
pesimälaji
Osa rantakanoista on lintujärvillä piilottelevia yöhuutajia, mutta nokikana on toista
maata. Sari Kuusikko
otti vieraat vastaan poikansa Niilon kanssa. Tämä sää sopii hyvin minulle, Elizabeth Roller sanoi.
Elizabeth oli jo ehtinyt maistaa salmiakkia, ja tiesi, ettei se
jäätelönäkään hänelle maistu.
Uutena makuna kokeiltu Fazerina sen sijaan sai kehuja makeasta pitävältä nuorelta naiselta.
Elizabeth viettää Suomessa
kolme kuukautta, josta kolme
viikkoa Kurussa. Karvian Suomijärvelle saapui pari nokikanaa tänäkin keväänä ja aiemmin nokikana pesi myös
Kirkkojärvellä. Perillä paikallinen 4H-järjestö huolehtii yhdessä isäntäperheiden kanssa
majoitus-, ruokailu- ja matkakuluista.
Suomesta pitkään nuorisovaihtoon voivat hakea 18 vuotta täyttäneet nuoret. Samalla opin ehkä kieltäkin paremmin, Janina
sanoo.
Janina on käynyt ulkomailla
aikaisemminkin, mutta nyt hän
matkustaa ensimmäistä kertaa
yksin.
. Anna
Luomajärvi toi kaksikon Parkanon 4H-yhdistyksen vieraaksi.
Hellepäivänä mittari kohosi
27 asteeseen, joten tapaaminen
oli sovittu luontevasti yhdistyksen jäätelökioskilla.
Musiikki vie Janinan Irlantiin
Parkano
Maarit Lehto
Kylätoimikunta ja
maamiesseura
sekaisin
Ylä-Satakunta
Teemu Kuusijoensuu
Jutussa 24.7. Olen kotoisin Indianasta,
jossa on vielä kuumempaa. IFYE-nuori vierailee
kohdemaassa 1?6 kuukautta ja
asuu eri isäntäperheissä muutamia viikkoja.
Vaihdossa oleva nuori oppii maan tavoista ja kulttuurista osallistumalla isäntäperheen
arkeen ja vapaa-aikaan.
IFYE-nuori huolehtii itse
matkakuluista ja vakuutuksista
kohdemaahan. Tänä kesänä piti
vain Elizabethin majoittua heidän perheessään. Nokikanat viihtyvät naurulokkiyhdyskunnissa, jotka tuovat
turvaa ilmasta hyökkäävien
vihollisten varalta. Minulla itselläni ei ole mahdollisuutta matkustaa ulkomaille. Olen ollut aikaisemminkin kesätöissä, mutta nyt olen
ensimmäistä kesää pelkästään
4H-yhdistyksellä, Janina Viita-
?Odotan
tapaavani paljon
uusia ihmisiä ja
saavani uusia
kokemuksia.?
saari kertoo.
ran, että rakennamme jonkin
pienen paikallisen soittimen.
Yhden päivän kiertelemme Belfastissa.
Kansainväliseen hankkeeseen osallistuvien maiden työpajoilla on omat teemansa. Se erottuu värikkäistä vesilintukoiraista mustalla värillään, johon vaihtelua
tuo valkoinen otsakilpi.
Kilpeään nokikana heiluttelee reviiritaisteluissa. Suomessa Kullaalla aiheena on
luonto ja valokuvaaminen, Viron Abja Paluojassa teemana on
tanssi ja Ranskan Sisteronissa
elokuvanteko.
Hankkeelle on saatu rahoitusta Euroopan unionin maaseudun kehittämisen maaseuturahastosta.
Ensimmäinen matka
yksin ulkomaille
Ihan tarkalleen Janina ei tiedä, millainen matka hänellä on
edessään.
. Li-Yi Zheng puolestaan
toimii omassa maassaan 4H-yhdistyksessä kerhonvetäjänä.
Parkanon 4H-yhdistyksen
toiminnanjohtaja Sari Kuusikko otti vastaan Li-Yi Zhengin
tuoman viirin.
Sari Kuusikko halusi esitellä
Parkanolainen Janina Viitasaari (17) matkustaa sunnuntaina
Pohjois-Irlantiin Antrimiin 4Hyhdistyksen hankkeen kautta.
Janina osallistuu viikon pituiselle musiikkityöpajalle.
Janina opiskelee Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa. Vuorenmaa ei kuitenkaan
väittänyt tällaista kylätoimikunnasta, vaan Kanttin maamiesseurasta.
. Minkeille
naurulokit eivät voi mitään.
Nokikana rakentaa pesänsä korsista, usein ylivuotisen
kasvuston päälle. Samalle työpajalle tulee
14?17-vuotiaita nuoria Virosta
ja Ranskasta.
Janinan suveen kuuluu myös
kesätyö. Janina Viitasaari (vas.) lähtee puolestaan 4H-hankkeen kautta
ulkomaille.
USA:sta ja Taiwanista
jätskille Parkanoon
Parkano
Maarit Lehto
Ylöjärven Kurussa asuvan Anna Luomajärven perhe isännöi
kahta ulkomaalaista nuorta, jotka ovat Suomessa 4H-järjestön
kautta pitkässä nuorisovaihdossa.
Luomajärvellä yhdysvaltalainen Elizabeth Roller ja taiwanilainen Li-Yi Zheng asuvat
muutaman viikon ajan.
17-vuotiaasta Anna Luomajärvestä on mukavaa tutustua
uusiin ihmisiin eri kulttuureista.
. Lajin pesimäkanta on ollut viime vuosina laskussa. Kyselyn jälkeen he suuntasivat kohti automuseota, sillä ainakin Elizabeth
halusi nähdä vanhoja menopelejä.
Nuoret ovat vaihdossa pitkän nuorisovaihdon (IFYE)
kautta. Odotan tapaavani paljon
uusia ihmisiä ja saavani uusia
kokemuksia. Hän on 4H:n
kautta vaihdossa, mutta ei itse vaikuta yhdistyksessä aktiivisesti. Lisäksi hän tuuraa välillä jäätelökioskilla.
Eroa joukkueiden
välillä on 3 pistettä.. Peliaika on
12 minuuttia.
Parkanon katusählyturnauksessa jokainen joukkue kohtaavat toisensa kerran.
Katusählyturnaus on yleensä kiinnostanut markkinaväkeä.
. Paikkana
toimii vanha tuttu linja-autoaseman alue, jonne katusählykaukalo rakennetaan.
. Osa jäi
Kihniölle, mutta Outi Kettusen
ja Päivi Laasasen isä Ville matkasi Lappiin.
. Ja
kun sitä löytyi, päädyttiin jo viime vuoden puolella varaamaan
Erämaja tilaisuutta varten.
Ajankohdaksi valittiin heinäkuun loppu, jotta mahdollisimman monet halukkaat pystyisivät kesälomien myötä osallistumaan tapahtumaan.
Vilhelm ja Edla Rannikon
lapsenlapsista elossa on tällä
hetkellä 29 henkilöä, mutta aivan kaikki eivät päässeet paikalle. Kettunen taasen
asuu edelleen Sallassa, joten hänellä oli pisin matka taivallettavana serkkutapaamiseen. Tiedustelemme, kuinka monta tuntia lukijamme
nukkuvat vuorokaudessa.
FC PaPon peli Kristallipalatsia vastaan jalkapallon VIdivisioonassa siirrettiin keskiviikolle.
Ottelu piti pelata alunperin jo lauantaina, mutta
vastustajajoukkue ei saanut
tarvittavaa määrää pelaajia
paikalle.
Uusi peliaika on keskiviikkona klo 19:30 Parkanon
urheilukentällä.
Urheilukentällä saa myös
kahvihampaansa tyydytettyä, kun Parkanon Urheilijat
tulevat pitämään PaPon kotipeleihin kahviota.
Kristallipalatsi on PaPon
lohkon kakkosena, kun PaPo
on neljäs. Marko Hulkkonen PaPosta kertoo,
että hänelle voi ilmoittautua
torstaihin asti ja hätätilanteessa
perjantainakin.
Itse turnaus pelataan lauantaina kello 10 alkaen. Turnauksessa on yleensä
ollut samoja joukkueita, kuten
Punakone, Börsta, Hönö ja Nahkurit, Hulkkonen kertoo.
Hulkkosen oma puulaakiseura Hönö?s All Stars joutuu
tosin jättämään tänä vuonna katusählyt väliin, koska joukkuetta ei saada kokoon.
Katusählyturnauksessa pelataan virallisten katusählysääntöjen mukaan. Heitä olisi
mukava tavata muutenkin kuin
hautajaisissa.
Koska idean ei haluttu jäävän pelkästään puhumisen asteelle, aloitettiin soittokierros.
Tarkoitus oli tiedustella ihmisten intoa kerääntyä yhteen. Yrittäjä Mari Ervelä toteaa, että ajatus lähteä
uusiin toimitiloihin heräsi keväällä. Yleisöä on ollut menneinä
vuosina ihan mukavasti, vaikka paikka onkin vähän syrjässä
torin takana, Hulkkonen sanoo.
Katusählyn hallitseva mestari on parkanolainen puulaakiseura Nahkurit.
PaPon
peli siirtyi
huomiselle
Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Voittajajoukkue Nahkureiden Tuomas Yli-Kärkelä ja IBK:n
Aleksi Ilomäki viime vuoden katusählyturnauksessa.
Karvian Yrityspalvelu avokonttorista omiin huoneisiin
yritysuutisia
Karvia
Arto Papunen
Viisivuotias Karvian Yrityspalvelu Oy on muuttanut KyläKarviantieltä Tyyni Tuulion kadun alkuun. päivänä vietettiin yleistä serkkujen päivää.
Paria vuorokautta myöhemmin
kihniöläisen Rannikon suvun
serkukset kokoontuivat Erämajalle serkkutapaamisen merkeissä.
. Maalit ovat
pieniä, ja pelaajia on kentällä
kerrallaan kolme. Vakituista henkilökuntaa on nyt kolme, yrittäjien Mari Ervelän ja Eija Kauniston lisäksi asiakkaita palvelee
Soile Ala-Kantti. Koko elintarvikeketjun
osalta syömäkelpoista ruokaa haaskataan 10?15 prosentin verran joka vuosi.
Roskiin päätyvä ruoka
verottaa jokaisen lompakkoa 125 euroa. Hävikkiviikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa
vuosi sitten.
Tämän viikon nettikysymyksemme liittyy sunnuntaina olleeseen unikeonpäivään. Itse muutto saatiin tehtyä nopeasti, tavarat saatiin järjestettyä uusiin tiloihin kolmessa päivässä. Lisäksi kesän
ajan on työkokeilussa Annemari Simola.
Yrityspalvelu pitää avoimien ovien päivän perjantaina.
Muusikko Juha Kinnunen viihdyttää terassilla iltapäivällä.
Uusista toimitiloista löytyy
omat työhuoneet. Sallassa isä sitten
tapasi paikkakunnalta kotoisin
olevan äitimme.
Laasanen majailee nykyään
Jyväskylässä. heinäkuuta 2014 . Tähän kysymykseen
haettiin vastausta Ylä-Satakunnan edellisessä nettikyselyssä.
Vain kymmenisen prosenttia verkkolehden lukijoista ilmoitti, ettei ollut ikinä viskannut ruokaa menemään.
Eniten valittiin vaihtoehtoa, jonka mukaan murkinaa
oli päätynyt roskiin viimeksi kuluneen viikon sisällä.
Tasan kolmannes, eli 13 henkilöä 39:stä, oli äänestänyt
näin.
Seitsemän ihmistä oli
heittänyt ravintoa hukkaan
kyseisenä äänestyspäivänä.
Viisi kertoi näin käyneen viimeisen kuukauden aikana.
Kymmenen vastaajaa ei
muistanut, koska viimeksi
oli pistänyt ruokaa roskiin.
Hävikkiviikkoa
vietetään syyskuussa
Serkukset puolisoineen asettuivat kuvaan iltapäiväauringon paahtaessa kuumimmillaan.
Pekka Rannikko.
Kihniöön tultiin
Sallasta asti
Edla ja Vilhelm Rannikon seitsemän lasta suuntasivat kulkunsa ympäri Suomea. Uusissa tiloissa on
omat työhuoneensa Yrityspalvelun henkilökunnalle.
. Äidin puolen sukulaiset Sallassa ovat kaikki tuttuja,
mutta joitakin näistä isän puolen serkuista näemme nyt ensimmäistä kertaa, Kettunen ja
Laasanen perustelevat.
Kyltti ohjasi Erämajalle ensimmäistä kertaa saapuvia.
Molemmat ovat toki vierailleet Kihniöllä useamman kerran
omien lastensa kanssa. Isä tuli Pohjois-Suomeen
tekemään porakaivoja. Yksi jännä yhteensattuma
osui juuri tähän ensimmäiseen
kokoontumispäiväämme. Kyllä tämä on niin ainutkertainen tilaisuus, että ilman
halusimme osallistua tapahtumaan. Periaatteessa jokaisesta lappilaisesta
talosta löytyykin hänen tekemänsä kaivo. Eija Kaunisto työpöydän äärellä.
Suomalaiset kotitaloudet
heittävät vuosittain hukkaan
120?160 miljoonaa kiloa ruokaa. Nämä uudet tilat ovat myös
hyvä muutos asiakkaidenkin
kannalta, aiempaan avokonttorilliseen tilaan verrattuna. 7
www.ylasatakunta.?
Rannikon serkut
tapasivat Erämajalla
Yhdeksän
kymmenestä
heittää ruokaa
roskiin
Kihniö
Laura Jokisalo
Ylä-Satakunta
Heinäkuun 24. Erilaisten toimistotarvikkeiden
myynti jatkuu myös uusissa tiloissa ja näille on oma erillinen
myyntitilansa toimistohuoneiden ohessa, sanoo Mari Ervelä
Mari myös toteaa, että Karvian Yrityspalvelun tavoitteena
on kasvaa ja kehittyä edelleen
esimerkiksi panostamalla henkilökunnan kouluttautumiseen
sekä sähköisten palvelujen ke-
hittämiseen. Tien
päälle oli lähdetty jo torstaina.
. Erä-Siskojen
laittamalla
mainiolla ruoalla oli merkittävä rooli näiden juhlien onnistumisessa.
Ylä-Satakunnan arkisto/Maarit Lehto
Markkinoilla pelataan taas katusählyä
Parkano
Teemu Kuusijoensuu
Jo perinteeksi muodostunut katusählyturnaus pelataan taas
Paroonin markkinoilla.
Parkanon Pontevan salibandyjoukkueen järjestämä turnaus pidetään nyt viidettä kertaa.
Mukaan otetaan korkeintaan
kahdeksan joukkuetta.
Tällä hetkellä ilmoittautuneita joukkueita on kolme. Ajatus tämän tilaisuuden järjestämisestä syntyi viime vuonna Jokikylän pääsiäisvalkialla, toteaa nykyisin Kankaanpäässä asuva Pekka Rannikko.
Silloin hän keskusteli paimiolaisen Kirsti Rannikon kanssa
siitä, kuinka vähän joitain sukulaisia edes näkee. Tiistaina 29. Helteisenä kesälauantaina Erämajalla oli silti tiivis tunnelma, kun pitkin maata saapuneet serkut puolisoineen saivat
tilaisuuden vaihtaa kuulumisia.
. Toisin sanoen
rahaa palaa koko maassa yli
puolen miljardin verran.
Ruokahävikin vähentämiseen tähtäävä kansallinen hävikkiviikko pidetään
8.?14.9. Heidän
mielestään on tärkeää tutustua
omiin juuriinsa.
Kettunen ja Laasanen antoivat ison kiitoksen tapaamisen
pääjärjestämisvastuussa olleille Pekka ja Helena Rannikolle.
Hienoa oli, että niin iso porukka
saatiin liikkeelle.
Pekka Rannikko kiitteli vuorostaan Erä-Siskoja, jotka hoitivat päivän tarjoilut.
. Huomasimme eilen kirkonkirjoja
tutkiessamme, että tänään on
isoisämme kuolinpäivä, kertoo
Laura Jokisalo
Koska viimeksi heitit ruokaa
roskiin
Phil (12)
04.00 Uutisikkuna
06.25 Puutarhaunelmia:
remix
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Aamusydämellä
11.45 Ruotsin salaiset
huoneet
12.00 A-studio
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 Kuisma ja Helinä (7)
14.50 Arkistokuvia: Leikkiviä lapsia (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
15.55 Avara luonto: Tiikerin paluu
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Scott & Bailey (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
19.00 Downton Abbey (12)
19.50 Lenan matkassa
20.00 Tiettömän taipaleen
takana
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
Koiralle koti. kisapäivän
kooste
23.30 Under the Dome
(12)
00.25 Under the Dome
(12)
01.25 Frasier (7)
01.55 Poliisit (S)
02.25 Dr. Suora lähetys.
TV2 klo 22.05
säkino esittää 21.07 Kesäkino: Marja pieni! (12) 22.24 Kesäkino: Mona ja palavan
rakkauden aika (12) 00.08 Kesäkino: Late Fragments (7) 00.25 - 04.00 Teematieto
FEM 09.00 - 14.00 SVT:n ohjelmaa 14.25 Opiskelijaelämää 14.55 Ruotsalainen
kesä Suomessa 15.25 Romanien unelmia 15.55 Kesäpuhujat 16.55 Luontoretkellä:
Kaamoksen kuvia 17.25 Eurooppalaisia elokuvadiivoja 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 Bärtil (S) 18.11 Eki Eläinlääkäri (S) 18.21 Saukon seikkailut (S) 18.26
Valdemarin kertomukset (S) 18.30 Rakkausagentit 18.57 Lonkeroiset (S) 19.00
Mitä Kiinassa syödään. Miami (12) 23.00 Pahan jäljillä
(16) 00.00 American Horror Story (12) 00.55 Bones (12)
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.
com
12.55 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
13.25 Neljä huonetta
14.25 Kaappaus keittiössä
15.25 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste
15.30 Mike & Molly (S)
15.55 Mike & Molly (S)
16.20 Pilanpäiten
16.30 Hansin grillibileet
17.30 Salatut elämät (S)
18.00 Salatut elämät (7)
18.30 Salatut elämät (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Remonttimestari
20.00 Suurin pudottaja
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Diili: All Star
00.20 Eurojackpot ja
Jokeri
00.25 Monk (12)
Nelonen
13.20 Hurja remontti
14.20 Shake It Up (7)
14.50 Isännän ja koiran
käytöskoulu Amerikassa
15.50 Dr. Ohjelma sisältää väkivaltaisia kohtauksia. Nelonen klo 16.20
valtamerellä 22.10 Kino: Paha poliisi: Määräsatama New Orleans (16)
00.06 - 04.01 Teematieto
FEM 07.55 - 16.00 SVT:n ohjelmaa 16.55 Tiedehemmot 17.14 Uusi koti
Ruotsissa 17.19 Ruohonjuuritasolla (7) 17.25 Urheilevat norjalaiset 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Tarinoita maailmalta: Emilin kesäloma 18.04
Olli - avulias auto (S) 18.10 Taikaleipää (S) 18.19 Mami Fatale (7) 18.30
Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (7) 18.44 Kysy Laralta (7) 18.56
Ruohonjuuritasolla (7) 19.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja 19.30 Yle Nyheter
TEEMA 04.00 Teematieto 16.55 Historia: Suursodan päiväkirjat 17.45 TV-nytt 19.45 Muotokuvassa : Nina Åström 20.15 Popkalaset special 20.30
Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00 Isä Matteon tutkimuksia Puutarhakeskiviikko 21.00 AD 1790 (16) 22.00 - 22.56 Henkivartijat (16)
(7) 20.00 Mykkä valo: Ollin oppivuodet (S) 21.10 Simon Reeve Intian 23.15 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
Perjantai 1.8.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Kekäläisen kesäduuni
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
10.00 Tohtori Kleistin
perhe (7)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Avara luonto: Tiikerin paluu
12.00 Antiikkia, antiikkia
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 Suotorpan tyttö (S)
14.30 Trollheimen
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa
15.50 Maailman kauneimmat puutarhat
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Scott & Bailey (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
19.00 - 19.55 Hakekaa
kätilö! (12)
20.00 Järviemme helmet
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Kekäläisen kesäduuni
21.30 Kultainen noutaja
(12)
22.20 Monroe (12)
23.05 Yle Uutiset
23.10 Elää ja palaa (S)
00.15 Uutisikkuna
Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Blogistania: Monkeyfood
11.00 Summeri (7)
TV2
12.00 Nuoret mestarit:
04.00 Uutisikkuna
Koiramestari
06.50 PIKKU KAKKONEN
12.30 Elämäni eläimet:
06.51 Nimipäiväonnittelu:
Eläinsairaalassa
1.8.
13.00 Koiramies kiertää
06.52 Sirkus Temppula
Islantia
06.58 Matikkahirviöt (S) 13.30 Luontoretkellä:
07.10 Tilda ja hänen
Muuttuva maisema
ystävänsä (S): Tilda ja
14.00 Erätulilla
hänen ystävänsä
14.30 McLeodin tyttäret
07.21 Tarinoita maail(7)
malta: Roska-Ripsa:
15.14 Doctor Who (12)
Hattu (S)
16.00 Summeri (7)
07.23 Kasper ja Liisa (S)
17.00 Pikku Kakkonen
07.34 Pikku perunat (S)
18.00 Yle Uutiset minuu07.38 Iinan aamu
tissa
07.41 Max ja Meeri (S)
18.02 Yleisurheilun Kale07.52 Anniina Ballerina
van kisat
(S)
19.00 Yle Uutiset
08.17 Apina opena
19.05 Yleisurheilun Kale08.35 Taikaplaneetta (S)
van kisat
08.50 - 08.55 Ruohonjuu- 21.00 Tartu Mikkiin
ritasolla (7)
21.50 Yle Uutiset
09.00 Veneillen pitkin
22.00 Urheiluruutu
Norjan rannikkoa
22.05 Muistin vanki (12)
09.30 Yle Uutiset Uusimaa 22.45 Naurun tasapaino
09.37 Yle Uutiset Kaak23.35 The Wire (16)
kois-Suomi
00.30 - 04.00 Uutisikkuna
09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
MTV3
09.51 Yle Uutiset Häme
07.45 Aamusää
09.58 Yle Uutiset Keski08.00 Uranuurtajat
Suomi
09.00 Samaa sukua (7)
10.05 Yle Uutiset Itä-
SUB 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.
com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Ylläs - huipulla tuulee 14.55
Esittelyssä: Iholla 15.00 Killer Karaoke 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen
viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 18.55 Pilanpäiten 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Ensisilmäyksellä (12) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen
puolikkaat (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 American Pie Presents: Beta House
(16) 22.40 Rysän päällä 23.35 White Noise (16) 01.25 Eurojackpot ja Jokeri
janmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Blogistania
11.00 Summeri (7)
12.00 Uusi päivä (S)
12.30 Uusi päivä (S)
13.00 - 13.48 Tartu Mikkiin
13.55 Erikoisrajajääkärit
TV2
14.25 McLeodin tyttäret
04.00 Uutisikkuna
(7)
06.50 PIKKU KAKKONEN:
15.10 Doctor Who (12)
Nallen aamu
16.00 Summeri (7)
06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.00 Pikku Kakkonen
31.7.
18.00 Yle Uutiset minuu06.52 Possu Pallero (S)
tissa
07.03 Yhdessä (S)
18.02 McLeodin tyttäret
07.08 Raa Raa, leikkisä
(7)
leijona (S)
18.45 - 18.53 Kerrosta07.19 Lilli ja kukkaisystäloelämää (7)
vät (S)
19.00 Yle Uutiset alu07.31 Popi Kissa (S)
eeltasi
07.42 Neppajymykerho
19.07 Yle Uutiset
07.50 Anniina Ballerina (S) 19.20 Urheiluruutu
08.16 Muumilaakson
19.30 Erätulilla
tarinoita (S)
20.00 Silminnäkijä: Salai08.39 Hupsis (S)
set mamut
08.50 - 08.55 Ruohonjuu- 20.30 Kätevä emäntä (7)
ritasolla (7)
20.55 Väärät miehet (12)
09.00 Vuosi Pohjoiska21.25 Cuckoo (16)
lotilla
21.55 Yle Uutiset
09.30 Yle Uutiset Uusimaa 22.05 Urheiluruutu
09.37 Yle Uutiset Kaak22.10 True Blood (16)
kois-Suomi
23.10 Alamaailma (16)
09.44 Yle Uutiset Lounais- 00.00 The Wire (16)
Suomi
00.55 - 04.00 Uutisikkuna
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
MTV3
10.05 Yle Uutiset Itä07.45 Aamusää
Suomi
08.00 Tähdet kertovat
10.12 Yle Uutiset Poh08.55 Samaa sukua (7)
21.05 Valkoinen kuningatar (16)
22.05 Ulkolinja: Japanin
eläkepommi
22.55 Yle Uutiset
23.00 Kahden keikka (12)
23.55 Uutisikkuna
SUB 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava
Tvins.com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Gordon Ramsay kiven
sisässä 15.00 Pomo piilossa UK 16.00 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen
viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05
Ensisilmäyksellä (S) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (7) 20.30
Simpsonit (7) 21.00 Arrow (12) 22.00 C.S.I. . Miami (16) 00.10 Arrow (12) 01.05 Grimm (16) 02.00 American
Horror Story (12)
22.35 Wallander: Pilvilinna (12)
00.20 Isänmaan puolesta
(16)
Nelonen
08.00 Elixir Sport
08.30 Eden
09.00 Lentokenttä (S)
09.30 Lentokenttä (S)
10.00 Matkaoppaat
10.30 Matkaoppaat
11.00 Matkaoppaat
11.30 Matkaoppaat
11.55 Matkaoppaat
12.25 Dr. O H J E L M AT I E D O T
Keskiviikko 30.7.
TV1
04.00 Uutisikkuna
06.25 Kuoleman edessä
06.55 Ylen aamu-tv
09.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
10.00 Kyläsairaala (12)
10.50 Päivän kasvo
11.00 Yle Uutiset
11.05 Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat
12.30 Sydämen asialla (7)
13.20 Ratkaisun päivät
(12)
14.50 Arkistokuvia: Kuvia
Hangosta (S)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
16.00 Avara luonto: Jäinen
planeetta
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Kyläsairaala (12)
18.00 Yle Uutiset
18.13 Yle Uutiset alueeltasi
18.16 Yle Uutiset sää
18.20 Päivän kasvo
18.30 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja
19.00 Historia: Tieteenteon
nurja puoli
19.50 Unohtuneet rikokset
20.00 Puutarhaunelmia:
remix
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.35 Monroe (12)
22.20 Keskiviikon ravisuora
22.25 Kahden keikka (12)
23.20 Yle Uutiset
23.25 Ulkolinja: Puolan
taistelu turskasta
00.25 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
06.50 PIKKU KAKKONEN:
Neposen ja Nallen aamu
06.51 Nimipäiväonnittelu:
30.7.
06.52 Paula (S)
07.00 Herra Nokkelo (S)
07.05 Tiketi Tok (S)
07.17 Tanssi tarttuu
07.18 Timppa (S)
07.28 Urpo ja Turpo (S):
Urpo ja Turpo aarretta
etsimässä.
07.37 Lauran tähti (S)
07.51 Anniina Ballerina (S)
08.17 Muumilaakson tarinoita (S)
08.40 Late Lammas
08.50 - 08.55 Ruohonjuuritasolla (7)
09.00 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa
09.30 Yle Uutiset Uusimaa
09.37 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
09.44 Yle Uutiset LounaisSuomi
09.51 Yle Uutiset Häme
09.58 Yle Uutiset KeskiSuomi
10.05 Yle Uutiset Itä-
Torstai 31.7.
Asta
Suomi
10.12 Yle Uutiset Pohjanmaa
10.19 Yle Uutiset PohjoisSuomi
10.30 Blogistania
11.00 Summeri (7)
12.00 Uusi päivä (S)
12.26 Uusi päivä (S)
12.55 Ajankohtainen
kakkonen
13.45 Kuvakirjeitä
maailmalta: Kuvakirje
Brasiliasta
13.55 Erikoisrajajääkärit
14.25 McLeodin tyttäret
(7)
15.10 Doctor Who (12)
16.00 Summeri (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret
(7)
18.50 Kerrostaloelämää (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.07 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.30 Erikoisrajajääkärit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 Uusi päivä (S)
21.00 Alamaailma (16)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Rakkauden vuoksi
tuomitut
23.20 Silminnäkijä: Yksinäisyyteen voi kuolla
23.50 The Wire (16)
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
SUB 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava
Tvins.com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Suurperhe Bates 14.30
Jamie Oliverin kotona 15.00 Pomo piilossa UK 16.00 Myytinmurtajat
17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapuritarvonta 19.05 Ensisilmäyksellä (12) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen
puolikkaat (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 The Hero 22.00 Aurinkorannan
tähtöset (7) 22.30 The McCoys Show 23.00 666 Park Avenue (16) 23.55
Vampyyripäiväkirjat (16) 00.50 Bones (12)
MTV3
Nelonen
TV1
07.45 Aamusää
08.00 Säätiöt
09.00 Samaa sukua (7)
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.
com
12.55 Saaristoruokaa
13.25 Unelmakoti puoleen hintaan
14.25 Kadonneen jäljillä
UK
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Ensisilmäyksellä
(12)
16.00 Ensisilmäyksellä (7)
16.30 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.00 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat
17.30 Salatut elämät (S)
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Duudsonit tuli
taloon (7)
21.00 Klikkaa mua (7)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja
Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Kallista kipua (12)
23.40 Noitapiiri (12)
00.35 Monk (12)
13.20 Hurja remontti
14.20 Shake It Up (S)
14.50 Isännän ja koiran
käytöskoulu Amerikassa
15.50 Deittikamera
16.20 Koiralle koti
17.25 Frasier (S)
17.55 Himohamstraajat
(7)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Poliisit (S)
19.30 Poliisit (S)
20.00 Taste
20.57 Keno
21.00 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula!
22.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (12)
23.00 Castle (12)
00.00 Frasier (S)
00.30 Poliisit (S)
01.00 Red Widow (12)
01.55 Dr. kisapäivän
kooste
23.40 Elokuva: Syytettynä
murhasta (16)
01.45 Poliisit (S)
02.15 Castle (12)
03.10 Kylmäverisesti
sinun (12)
Luontoretkellä:
Luolasukeltajat
Seitsemän norjalaista luolasukeltajaa lähtee
selvittämään,
pääseekö Jarbrutunturin ali sukeltamalla.
Fem klo 20.15
kertoo 18.15 Ilkamat 19.00 - 19.53 Historia: USA:n 1930-luvun pölymyrskyt
20.00 Mykkä valo: Elämän maantiellä 21.35 Kino: Vaarallinen romanssi (12)
23.45 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 00.30 - 04.00 Teematieto
FEM 07.55 - 16.00 SVT:n ohjelmaa 16.55 Kaksoiselämää (S) 17.07
Lonkeroiset (S) 17.10 Sanamyrsky 17.25 Töitä Tanskan työttömille 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Bonifatius ja kesä (S) 18.26 Murut ja lurut (S)
18.30 Eurooppalaisia elokuvadiivoja 19.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja 19.30
TEEMA 04.00 Teematieto 15.35 Simon Reeve Intian valtamerellä 16.35 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Seportaasi: Alokkaat Karlsson & Karlsson 20.15
Tähtien tarina: Ville Salminen 17.35 - 19.00 Elävä arkisto: Marja Korhonen in Luontoretkellä: Luolasukeltajat 20.54 Sportmagasinet replay 21.00 - 03.00
memoriam 17.35 Kaks Marjaa 18.10 TV-arkiston vieraana: Marja Korhonen SVT:n ohjelmaa
09.55 Viking Loton ja Jokerin tulokset
10.00 Suurin pudottaja
10.30 Lääkärit
11.25 Ostoskanava Tvins.
com
12.55 Keidas
13.25 Neljä huonetta
14.25 Pomo piilossa
15.25 Alueellinen sääennuste
15.30 Middle (S)
15.55 Middle (S)
16.25 Ruokaritarit Jamie
ja Jimmy
17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset
17.30 Salatut elämät (S)
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.15 MTV Sport Uutiset
19.25 Päivän sää
19.30 Suurin pudottaja
20.00 Koko Suomi leipoo
21.00 Hansin grillibileet
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 The Day After Tomorrow (12)
00.55 Monk (12)
Nelonen
13.20 Hurja remontti
14.20 Shake It Up (S)
14.50 Isännän ja koiran
käytöskoulu Amerikassa
15.50 Deittikamera
16.20 Koiralle koti
17.25 Frasier (7)
17.55 Himohamstraajat (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Poliisit (7)
19.30 Poliisit (S)
20.00 Suomen kaunein
mökki
20.57 Keno
21.00 Hotellit kuntoon,
Gordon Ramsay
22.00 River (12)
23.00 Neste Oil Ralli
Finland: 1. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.50 Matador
TEEMA 04.00 Teematieto 16.35 Hakekaa kätilö! (12) 17.30 Donna Leon: (7) 20.41 Määränpäänä Santiago de Compostela 21.00 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
Myrskyjen meri (12) 19.00 - 20.47 Esa-Pekka Salonen johtaa Pariisissa 21.00 Ke-. kisapäivän
kooste
00.10 Elokuva: Rec (18)
01.45 Hannibal (16)
02.45 River (12)
03.35 Kylmäverisesti sinun
(16)
Assembly 2014: Assembly Summer
tietokonefestivaalien Counter-Strike: Global Offensive -peliturnauksen finaali. Phil (S)
Kino: Merihaukka Huima klassikko merirosvosta,
joka käy espanjalaisten kimppuun Karibialla.
Teema klo 21.20
FEM 07.55 - 15.55 SVT:n ohjelmaa 16.45 Kapteeni Sapelihammas merten kuningas (7) 16.59 Kysy Laralta (7) 17.12 Ruohonjuuritasolla (7)
17.15 Norjan suomalaismetsissä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Marikki
(S) 18.27 Minipala: Arvaa! 18.30 Kaksoiselämää (S) 18.42 Lonkeroiset
(S) 18.45 Sanamyrsky 19.00 Tyylikkäitä tilaratkaisuja 19.30 Yle Nyheter
TV-nytt 19.45 Töitä Tanskan työttömille 20.15 Popkalaset special 20.30
Niklaksen keittiössä 21.30 Dag (16) 21.53 Hjälprock 22.00 - 23.31 Dok:
Katuvauvat 00.15 - 03.00 SVT:n ohjelmaa
TEEMA 04.00 Teematieto 16.05 Fjodor Dostojevskin elämä (12) 17.00
Tunne minut 17.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00 - 19.55
Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00 Mykkä valo: Noidan kirot 21.20 Kino:
Merihaukka (12) 23.25 - 04.00 Teematieto
Lauantai 2.8.
Maire
Helena
TV1
04.00 Uutisikkuna
08.00 Yle Uutiset
08.05 Mastodonttien
kuolemanloukku
09.00 Yle Uutiset
09.05 Avara luonto: Tiikerin paluu
10.00 Yle Uutiset
10.05 Kiehtova maailma:
Euroopan ruokatoreilla
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Ihantalan ihme
12.05 Tiettömän taipaleen
takana
12.35 - 13.25 Sydämen
asialla (7)
13.30 Dokumenttiprojekti:
Viidakon laki (12)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Viimeistä päivää
(12)
15.40 Näin tehtiin Jäinen
planeetta
15.55 Prisma: Katastrofin
kynnyksellä
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Ravisuora: Kuninkuusravit
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat
18.45 Avara luonto: Jäinen
planeetta
19.35 Ryhmä Pullman
(12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.10 Karjalan kunnailla
(7)
22.00 Ylikomisario Morse:
Kainin tyttäret (12)
23.45 Valkoinen kuningatar (16)
00.45 Uutisikkuna
TV2
04.00 Uutisikkuna
07.45 PIKKU KAKKONEN
07.46 Nimipäiväonnittelu:
2.8.
07.48 Pingu: Lastenvahtina (S)
07.54 Touhukkaat: Naruvoro (S)
08.21 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S)
08.37 Babar ja Badun
seikkailut (S)
09.00 Galaxi
10.00 Nuoret mestarit:
Koiramestari
10.30 Heida Disin kamppailu syöpää vastaan
11.30 Tartu Mikkiin
12.20 Erikoisrajajääkärit
12.48 Erikoisrajajääkärit
13.16 Erikoisrajajääkärit
13.45 - 14.38 Dakar-ralli,
vaara aavikolla
14.45 Suunnistuksen
Huippuliiga
16.30 Yleisurheilun Kalevan kisat
19.00 Yle Uutiset
19.05 Yleisurheilun Kalevan kisat
Kimmo
21.00 - 21.43 Kova laki:
Erikoisyksikkö (16)
21.50 Yle Uutiset
21.55 Urheiluruutu
22.05 Assembly 2014:
Counter-Striken finaali
23.50 The Wire (16)
00.50 - 04.00 Uutisikkuna
MTV3
08.10 Chuggington (S)
08.25 Professori Balthazar (S)
08.35 Paavo Pesusieni (S)
09.00 Pokémon (7)
09.25 Superpahisten
liiga (S)
09.55 Suurin pudottaja
10.55 Hännänheiluttajat
11.25 Ostoskanava Tvins.
com
11.55 Kiihdytysajot: Power
& Speed 2014
12.30 Pitch - kuningasidea
13.30 Keidas
14.00 Pilanpäiten
14.10 Tie El Doradoon (7)
15.55 Kiinan kesytön
luonto
16.55 Top Gear
18.00 Salatut elämät (S)
18.30 Salatut elämät (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 MTV Sport Uutiset
19.30 Tähdet, tähdet
-konsertti
21.00 Selviytyjät
22.00 Kymmenen Uutiset
22.10 Päivän sää
22.15 Lotto ja Jokeri
22.25 MTV Sport Uutiset
SUB 11.00 Ben ja Kate (7) 11.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 12.00 Kolme miestä
ja tyttö (S) 12.30 Middle (S) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.00
Monster Jam - International Racing and Freestyle 14.30 Jamie Oliverin keittiössä
15.30 Explorers - elämysten metsästäjät 16.00 Explorers - elämysten metsästäjät
16.30 Suurperhe Bates 17.00 Tanssien tähtiin 18.00 The Hero 18.50 Pilanpäiten
19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Top Gear 20.05 Killer Karaoke 21.00 Tulikokeessa
(12) 23.15 C.S.I. Phil (S)
13.25 Manhattanin koirat
14.25 Eläintarhassa
tapahtuu
14.55 Onnea matkaan,
Charlie! (S)
15.25 90210 (7)
16.25 Poliisit (S)
16.55 Poliisit (7)
17.25 Poliisit (S)
17.55 Poliisit (7)
18.25 Poliisit (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hotellit kuntoon,
Gordon Ramsay
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Spanglish käännöskukkasia (7)
23.40 Neste Oil Ralli
Finland: 3. Phil (S)
16.50 Koiralle koti (7)
17.55 Huvila & Huussi
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Poliisit (7)
19.30 Poliisit (S)
20.00 Hauskat kotivideot
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Next Best
Thing (S)
23.10 Neste Oil Ralli
Finland: 2
Eeti Laajala 10,90,
11. Esa
Lähdekorpi 10,09.
Pituus: 1. Tavoite on tietysti sijoittua paremmin tänä vuonna,
Heinonen sanoo.
C-tytöt ovat 1998?99 syntyneitä. Onni Harju 4,23, 7.
Rene Honkanen ParkU 4,11, 8.
Miikka Kuusikko ParkU 4,00,
9. Minttu Hietamäki 10,15, 13.
Veera Flink 14,07, Senni Kautto ParkU DNS, Venla Mantila
DNS.
Pallonheitto: 1. Joel Myllyntaus 8,60, 4.
Urho Keisanen 8,85, 5. Jone Sirén ParkU
8,58, 4. Matias Kujansuu 10,90, 13.
Antti Hietamäki 10,99, 14. Kaikki tarpeen elämässä muutenkin.
Kotijoukkueen
lukkarina
pelasi Sofia Seppälä.
Pesäpallo on yleisöystävällinen
ja viihdyttävä laji. Juho Honganpuhto ParkU 5,52.
P2006?2007
40 m: (NWND.: 1. Miikka Kuusikko ParkU 16,70, 13. Roope Nieminen ParkU 10,44, 11. Veera Niemenmaa ParkU
10,74, 8. Oona
Kuronen 2,07, 10. Onni
Antila 3,27, 12. Urho Keisanen 7,80, 8. Aada Antila 10,12,
12. Sofia Niemi 40,00,
Siiri Kautto ParkU DNS, Veera
Mantila DNS, Netta Niemelä
DNS.
Pallonheitto: 1. Roope Leponiemi 11,32, 4. Matleena Matula ParkU 12,57, 5.
Elle Ala-Kauhaluoma 12,87, 6.
Eveliina Lähdekorpi 13,10, 7.
Essi Suojärvi 13,92, 8. Julia Ylitörmä
10,13, 5. Mirella Lielahti 9,00, 3. Jäipähän selvitettävää seuraavaan
kertaan.
C-tytöt on tällä hetkellä urheiluseuran ainoa pesisjoukkue
entisessä pesiskaupunki Parkanossa. Arttu Ahola
ParkU 2,86, 4. Joukkueet jaetaan alkusarjan tulosten perusteella
ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Lyöntivuorossa ParkU:n Minttu Lähdetniemi.
Parkanolaisten lopullinen sijoitus ratkotaan alemmassa loppusarjassa.
. Meea Siro ParkU
9,27, 6. Kalle Kyösti ParkU 9,45, 7. Venla Pihlajaviita ParkU 8,20, 2. Matias
Kuusikko ParkU 2,67, 15. Sini Siro ParkU 8,88,
2. Elias Piilola
ParkU 11,58, 6. Markus
Vainionpää 8,93.
Pituus: 1. Rene Honkanen
ParkU 11,56, 5. Melissa
Koskela 3,55, 6. Neea Autiosalo 1,80,
12. Linda Leponiemi 2,84, 7. Tiistaina 29. Oona Harju 9,82,
13. Kiia Matula ParkU 1,79, 13.
Iida Koivurinne 1,40, Reetta
Pystykoski NM.
T2004?2005
60 m: 1. Matti Hietamäki 2,09, 4. Elle AlaKauhaluoma 3,70, 5. Elias
Lielahti 5,05, 5. Topias Mustakoski ParkU 1,10.
P2004-2005
60m: (NWND.: 1. Oona Harju
2,03, 11. Supervuoropari pelataan,
jos jaksojen jälkeen on tasapeli.
Epäselväksi jäi vielä monta
yksityiskohtaa, muun muassa
viuhkamiehen värikoodit. heinäkuuta 2014
C-tytöt jatkavat alemmassa jatkosarjassa
Parkano
Minna Lautamäki
ParkU:n C-tytöt pelasivat kovassa helteessä alkusarjan viimeisen ottelunsa Rauman Fera
C -joukkuetta vastaan.
Raumalaisjoukkue kuuluu
ikäluokkansa eliittiin ja se pelaa sarjan kärkisijoista.
Kotijoukkue saikin jo ensimmäisessä jaksossa kylmää kyy-
Vuoroparien välissä pelinjohtaja Petri Uusi-Luomalahti antoi pelaajille ohjeita.
?Tytöt pelasivat
omalla tasollaan
hyvän pelin.?
Ulkovuorossa Kaisa Törmä
ja Minttu Lähdetniemi.
tiä, kun vierasjoukkueelle kertyi 19 juoksua.
Toinen jakso eteni samaan
tahtiin, ja vieraat voittivat pelin
jaksoluvuin 0?2.
Parkanolaisten joukkueenjohtaja Mari Heinonen totesi
pelin jälkeen, että pelaaminen
itseään parempaa joukkuetta
vastaan on hyödyllistä treeniä.
. Ellen
Ohraluoma 7,85, 3. Minja Ahonen ParkU 9,54,
8. Jasmiina Koskela 9,17, 10. Väinö Koski 8,58, 6. Sanni Tolppanen 9,52,
7. Meea Siro ParkU 5,60, 6. Malvina Mantila ParkU 5,85,
6. Riki Honkanen ParkU 8,53, 1. Eetu Antila 7,99, 3. Onni Antila 15,02, 9. Elias Piilola ParkU
2,64, 6. Harmi, sillä kukoistuksen vuosina 60-luvulla täällä pelattiin jopa poikien ja naisten Itä?
Länsi-ottelut.
Joukkueenjohtajan mukaan
Parkanon urheilutalossa on erinomaiset talviharjoittelumahdollisuudet. Aaro Ojala 7,02, 11. Veera Ojala 12,64, Milja
Lehtonen ParkU DNS.
Pituus: 1. Elsa Myllymäki 11,89, 3. Eeli Pöyhölä ParkU 1,85, 5. Elias Heinonen ParkU 7,14, 2. Onni Harju 12,86, 7.
Matias Kuusikko ParkU 14,50,
8. Leevi Koivula
ParkU 3,43, 2. Arttu
Ahola ParkU 11,01, 4. Verneri Mantila 11,50, 5. Aada Antila 5,95,
5. Martti Viitanen ParkU 13,00, 2. Emmi Sirén ParkU
7,35, 2. Sofia Niemi
3,10, 7. Sanni
Tolppanen 5,10, 10. Matias Kujansuu
7,73, 9. Silvia Nieminen
19,40, 12. Veeti Koski
7,98, 2. Krista
Matula ParkU 2,40, 10. Satu Alatalo
4,70, 2. Ronja Niemenmaa ParkU 5,35, 9. 10 . Eino Myllymäki 15,19, 11. Siiri Koski 9,98, 11. Milja
Kortteus ParkU 2,46, 9. Malvina Mantila
ParkU 9,27, 4. Vilperi
Koskela 1,46.
P2008?2009
40 m: 1. Kalle Kyösti
ParkU 5,79, 15. Vilma
Autio ParkU 2,03, Silja-Liisa
Pöyhölä ParkU NM, Sanni Niemenmaa ParkU NM, Tessa Kirjonen NM.
Verkkosivulla http://www.
ylasatakunta.fi/tulosporssi/
parkano myös pikajuoksujen
alkuerien tulokset.
Katso video pesäpallopelistä www.ylasatakunta.?
Minna Lautamäki
tulospörssi
Parkanon Hippokisat 22.7.
Pahkalanniemen urheilukentällä.
P2010 ja nuoremmat
40 m: 1. Laura Koivula ParkU
10,07, 5. Lumo Keisanen 10,11, 4. Carita Harjula ParkU 9,60,
3. Venla Pihlajaviita
ParkU 8,81, 2. Minja Ahonen ParkU
3,95, 12. Mette Koivisto ParkU 8,71, 5.
Sanni Autio ParkU 8,82, 6. Senni Mustakoski ParkU 9,77, 3. Karla Koivisto
ParkU 2,25, 12. Ellen Heinonen ParkU 11,86,
10. Sanni Autio ParkU 2,58, 4.
Emmi Niemenmaa ParkU 2,57,
5. Jussi Mansikkaviita 5,99, 13. Satu Alatalo 11,81,
2. Elias Lielahti 12,69, 6. Matleena Matula ParkU 1,80, Siiri Kautto ParkU NM, Veera Mantila NM.
T2008-2009
40 m: 1. Ellen
Ohraluoma 9,95, 10. Sini Siro ParkU
4,29, 2. Emmi Sirén ParkU 3,11, 2. Markus Vainionpää 3,99.
T2010 ja nuoremmat
40 m: 1. Melissa
Koskela 13,94, 9. Jussi
Mansikkaviita 11,43, 15. Mila Siro ParkU 10,80,
6. Veera Niemenmaa ParkU
3,18, 6. Veera Flink 3,85, 13.
Minttu Hietamäki 3,70, Senni
Kautto ParkU NM, Venla Mantila NM.
T2006?2007
40 m: 1. Julia Raiskio ParkU 9,02, 6. Eevi Kuronen
1.13,00, Veeti Koski DNF, Arttu
Pystykoski DNS.
Pallonheitto: 1. Eetu Antila 2,57,
3. Katsojan silmin
taitavia pelaajia koko porukka.
Aluksi jännitti, ymmärtääkö
pelinkulusta mitään. Joel
Myllyntaus 7,90, 7. Se tuli todistettua C-tyttöjenkin peliä seuratessa.
Loppunumeroista huolimatta parkanolaiset pelasivat laadukasta peliä. Mirella Lielahti 5,60, 8. Mila Siro ParkU 3,46, 4.
Carita Harjula ParkU 3,40, 5.
Melina Rintaluoma ParkU 3,25,
6. Eino Myllymäki 1,47, 16. Senni Mustakoski Par-
kU 3,46, 4. Melina Rintaluoma ParkU
10,01, 4. Matti Hietamäki 9,12, 5.
Eeli Pöyhölä ParkU 9,38, 6. Roope
Nieminen ParkU 6,36, 12. Esa
Lähdekorpi 1,74, Lauri Viitanen ParkU NM.
rön Räpsän joukkueessa naisten
maakuntasarjaa.
Joukkueen pelinjohtajina eli
valmentajina toimivat Petri Uusi-Luomalahti ja Harri Koivisto.
kommentti
Täällä, yksi, syötä jo!
Kolme paloa ja vuoro vaihtuu.
Uutta on oikeastaan vain ottelun kaksi jaksoa, joissa kummassakin pelataan neljä vuoroparia. Linda Leponiemi 10,87, 7.
Milja Kortteus ParkU 10,95, 8.
Krista Matula ParkU 11,19, 9.
Emmi Mantila ParkU 12,32,
10. Ville
Jyräkoski 5,96, 14. Vilperi Koskela 17,54, 16. Kasper Kortteus ParkU 3,17, 3. Eveliina Lähdekorpi
2,70, 8. Neea Silomäki 10,25,
6. Elias Heinonen
ParkU 3,08, 2. Kiia Matula ParkU
9,46, 11. Konsta
Nieminen ParkU 3,32, 11. Säännöt
kun on rukattu uusiksi sitten
1980-luvun.
Onneksi peruspeli kulkee tutun kaavan mukaan. Juha
Siro 15,16, 10. Juho Honganpuhto ParkU
10,34, 10. Eeti Laajala 8,78, 4. Ilkka Koivurinne
11,20, 2. Emmi Mantila ParkU 2,47, 8. Joukkueessa pelaavat Elisa Jokinen, Laura Isokotamäki,
Liisa Koivisto, Minttu Lähdetniemi, Wilma Majanen, Sofia
Seppälä, Jenna Toivola, Kaisa
Törmä, Saana Uusi-Luomalahti, Veronica Kallio ja Kaisa Koro.
Uusi?Luomalahti ja Majanen pelaavat myös Hämeenky-
8,53, 3. Ilkka Koivurinne 4,47, 6. Aada Kuronen 9,62, 9. Lumo Keisanen
3,52, 3. Jami Kujansuu 16,82, 14. Mukaan tulee vielä muutama joukkue nuorempien ikäluokasta. Ninja Honkanen ParkU 9,81, 12. Karla Koivisto ParkU 15,64, 10. Veera
Alatalo 2,30, 11. Lauri Viitanen ParkU
8,55, 4. Sara Myllyntaus 12,41, 4. Laura Heinonen
ParkU 9,67, 2. Tappio ei ollut yllätys, sillä vastassa oli huippujoukkue.
Meidän tytöt pelasivat omalla
tasollaan hyvää peliä.
Länsi-Suomen pesiksen Ctyttöjen sarjassa pelaa 11 joukkuetta. Martti Viitanen ParkU 9,27, 6. Silvia Nieminen 3,90, 3.
Essi Suojärvi 3,80, 4. Ellen
Heinonen ParkU 2,22, 10. Toni Honganpuhto
ParkU 11,21, 3. Juha Siro 3,63, 10. Topias Mustakoski ParkU 19,42.
Pituus: 1. Laura Heinonen
ParkU 3,59, 2. Siiri Koski
4,95, 11. Konsta Nieminen
ParkU 15,35, 12. Sara Myllyntaus 2,60, 8.
Elsa Myllymäki 2,60, 10. Toni Honganpuhto ParkU 3,11, 13. Verneri Mantila 2,75, 5. Veera
Ojala 1,94, Milja Lehtonen ParkU NM.
T2002?2003
60 m: 1. Oona
Kuronen 9,02, 8. Kaisa Kivinen 2,98,
3. Aada Kuronen 6,25, 4. Riki Honkanen ParkU 9,93, 3. Joona
Mansikkaviita 2,80, 14. Sisävuorolla lyödään pelaajia kotiin, ja ulkokentällä kopataan palloa kiinni ja poltetaan pesille juoksevia.
P2002?2003
60 m: (NWND.: 1. Roope Leponiemi 6,16,
3. Ville
Jyräkoski 11,89.
Pallonheitto: 1. Ronja Niemenmaa
ParkU 9,18, 4. Kasper
Kortteus ParkU 10,36, 3. Julia Raiskio ParkU 2,55, 6.
Ninja Honkanen ParkU 2,27, 7.
Mette Koivisto ParkU 2,20, 8.
Jasmiina Koskela 2,08, 9. Antti Hietamäki 7,13,
10. Ida Leponiemi 11,03,
9. Ja lajiosaamistakin
paikkakunnalta löytyy.
Toivottavasti resurssit eivät
mene hukkaan jatkossa, ja edes
nykyinen C-tyttöjen tiimi saadaan pidettyä koossa mahdollisimman pitkään.
Pesäpallo vaatii tekniikkaa,
älyä, nopeutta, pelisilmää ja hyvää porukkahenkeä. Laura Koivula ParkU
3,56, 3. Aaro Ojala 9,67,
9. Jami Kujansuu 5,55, 4. Viime vuonna sijoituimme alemman sarjan kolmanneksi. Vilma Autio ParkU 13,00,
Silja-Liisa Pöyhölä ParkU DNS,
Sanni Niemenmaa ParkU DNS,
Tessa Kirjonen DNS.
Pituus: 1. Veera Alatalo 18,50, 11. Joona Mansikkaviita 17,00, 15. Sarjassa pelataan kuusi peliä. Neea Silomäki 2,90, 7.
Emmi Koivisto ParkU 2,86, 7.
Ida Leponiemi 2,86, 9. Julia Ylitörmä 3,23,
5. Leevi
Koivula ParkU 9,95, 2. Iida Koivurinne 10,24, Reetta Pystykoski DNS.
Pituus: 1. Emmi Koivisto ParkU 10,46,
7. Kaisa Kivinen 7,45, 3.
Emmi Niemenmaa ParkU 8,33,
4. Väinö
Koski 9,56, 8. Neea Autiosalo 9,04, 9. Jone Sirén ParkU
Laulukirjat mukaan.
Kihniön Sotaveteraanit ry. Johtokunta
kokoontuu klo
13.30. Hirviporukkaan aikovat ilmoittautuvat kokouksen jälkeen. Risteily on
19.8.2014, lähtö klo
14.00 (Käenkoskelta). Ilmoittautumiset puoli tuntia
aikaisemmin. Hänelle on myös
kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä.
Kokouksia
Sanomalehdet
Y
Suomijärven
kalastuskunnan
VUOSIKOKOUS
Tussarilla ke 6.8.2014 klo 19.00.
leisön on voitava
erottaa tosiasiat mielipiteistä ja
sepitteellisestä aineistosta. Porin helteessä hehkuvalla lentokentällä ajetussa kisassa Niemi
oli myös aika-ajojen nopein.
. Töitä riitti ilman niitäkin,
myös kuljettajalle.
. En vielä maalissa tiennyt kuinka kävi, mutta
onneksi on tietokoneet ja valokennot. Se
ajetaan Kalajoella 23. heinäkuuta 2014 . Pirkanmaan veteraanien
kirkkopäivä
5.8.2014 Pirkkalassa. 040 960
4539 tai 040 581 0836. aittarakennus,
varastoja. Vesipääskyristeilyn aika on muuttunut. Käytännössä mukana olleista vain isäni oli aiemmin ollut enemmän mukana kisoissa. Sähkö, puukamina.
Hyvä hiekoitettu ranta, laituri.
Oma tontti 2000 m².
Hp. klo 12?14, to
11.9. klo
14.00. Myöskään
kuvaa tai ääntä ei saa käyttää
harhaanjohtavasti.
Esimies
Kärkikulmantien
Kiinteistöt
VUOSIKOKOUS
la 9.8.2014 klo 14 Pilvi Kärkelällä.
Tiehoitokunta
Seuratoimintaa
Kihniön Urheilijat.
Sarjakilpailut urheilukentällä to 31.7.
klo 18.30. klo 17 alkaen, to 25.9. 79 000,ENSIESITTELY keskiviikkona 30.7.
klo 17?17.30, Pukkilantie 51.
Eläkeläistoimintaa
Eläkeliiton Kihniön yhdistyksen
kesäretki Peurunkaan ja ympäristöön ti 5.8.?to
7.8.2014. Siinä tuli avuksi vahva
myötätuuli, joka auttaa erityisesti kisan viimeisellä 200 metrillä.
. 045 278 7898.. Tasauspyörästöä ei autossa
ole, koska kisassa ajetaan vain
suoraan.
Porissa oli Niemen luokassa
mukana 27 kilpailijaa ja koko tapahtumassa yli 100.
Mikko Niemen voitto Porissa tasasi kisaa kokonaispisteissä sen verran, että mestaruuden kohtalo on vielä aivan auki
ennen viimeistä osakilpailua. Lisäksi saimme Parkanosta
mukaan 14-vuotiaan Haapaniemen Rikun, joka on myös ollut
aikaisemmin mukana.
Tiimin onneksi kisa sujui ilman isompia tekniikkamurheita. T ja P
6?9 100 m ja kuula, T ja P 10?16
korkeus ja kiekko.
Kesämökki
Parkanon seudun
Omaishoitajat ja
Läheiset ry:n vierailu ti 5.8. 044
088 1167.
LKV J. Aika syntyi kolmannella pudotuskierroksella. Raskaaksi se käy,
kun autoa pitää kääntää, koska
isot takapyörät ovat ?yhtä puu-
ta?. Silmällä ei olisi pystynyt voittajaa erottamaan, Niemi tuumaa.
Varamiehinen
taustajoukko
Kisa jännitti kuljettajaa vähän
etukäteen, sillä pitkäaikaisim-
Parkanon kaupunki
KUULUTUS
Parkanon kaupunginvaltuusto on 12.5.2014 § 25 hyväksynyt
Parkanon kaupungin rakennusjärjestyksen. Annen
taidekahvilaan Karviaan. Hallitus
Parkanon Sotaveteraanit ry tiedottaa. Se oli myös kaikkein tiukin kisalähtö. klo
12?14, su 24.8. klo 12?14, la 13.9. Mulla on itsellä jalat ihan
tönkkökipeänä, kun piti työnnellä autoa. Lähtö klo 11
Parkanon srk-talolta. Jakosuo Ky
Kauppakatu 12, Tampere
puh. mökki. Omaishoitajat, hoidettavat ja yhdistyksen
jäsenet ilmaiseksi. Ilmoittautumiset heti puh. Ilmoittautumiset puh. klo 12?14, su
27.9. klo 16?18.
Sihteeri
Parkano, Kuivasjärvi
Kuivasjärven rannalla siistikuntoinen -84 rak. elokuuta.
H
aastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää,
millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Ne siivittivät ennätysvauhtiin, sillä Niemi ei ole koskaan aiemmin ajanut lentokenttäradalla alle 9 sekunnin.
Nopein 400-metrinen taittui 8,97 sekunnissa. 11
Mikko Niemelle kauden avausvoitto
Markus Terno
Parkano
Heikki Pettinen
Parkanon Urheiluautoilijoiden
Mikko Niemi otti kauden ensimmäisen voittonsa kiihdytysautojen West Coast Street Cup
-sarjassa viikonvaihteessa. Kisa meni erittäin hyvin,
semmoinen pöydänputsauskisa oikein. 0400 914 927
Alaskylän metsästysseura ry:n kesäkokous kylätalolla to 7.8.2014 klo
18. Tupa +
kk + sauna, erill. Ei ole varmaan ikinä
ajettu noin kuumassa kelissä,
Niemi muisteli.
Toyotan alla oli uudet takarenkaat. Seuran ampumaharjoitusajat Visurin radalla su 10.8. Rakennusjärjestys on lainvoimainen ja tullut voimaan 1.6.2014 alkaen.
Parkanossa 28.7.2014
Parkanon kaupunki
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Sanomalehdet
Riku Haapaniemi seuraa, kun Mikko Niemi lämmittää uusia sliksejä.
mat tiimin jäsenet eivät päässeet lähtemään mukaan.
. klo
12?14, la 20.9. Ilmoittautuminen 31.7. klo
17 alkaen.
PJ
Linnankylän Riistaveikot ry:n kesäkokous seuran majalla la 9.8. Kirkkopäiville
voivat osallistua myös veteraanien lesket ja kannattajajäsenet. Tiistaina 29. mennessä puh. Sillähän ei voi ajaa
varikkoalueella, vaan se työnnetään lähtöalueelle, Niemi
kertoo.
Kiihdytysauton työntäminen suoraan ei ole poikkeuksellisen raskasta. Lähtö ti
klo 8 Siwan parkkialueelta. Seuran hirvijahtiin osallistuvat ilmoittautuvat kokouksen
jälkeen.
Harjoitusammunnat Visurissa
la 16.8. Käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat asiat
Peltonen Minttu KokemKV 3,94, 2. Vera Karttunen PorinYU 11,12h,
3. Sara Jylhänkoski UlvST 25,17, 2. 3.
Sami Siro ParkU 1.06,14.
P14 Kolmiloikka: 1. Nina Välimäki
10-vuotiaiden tyttöjen moukarinheiton mitalikolmikko:
Milja Lehtonen ParkU (hopeaa), Lyydia Kuusela VammsVoi
(kultaa) ja Lyydia Herrala KokemKV (pronssia).
VammsVoi 11,59h, 2. 3. 8. Miia Rintala VammsVoi
360, 2. 5. Noora Rintala VammsVoi 3.23,24, 3.
Oona Luoma UlvST 3.24,31... Laura Heinonen ParkU 11,76h, 3. 2. Emilia
Piilola ParkU 34,93.
T13 Korkeus: 1. Pinja Nieminen PorinYU
326... Emilia Piilola ParkU 17,00...
T13 200 m: 1. 15. Hermanni
Haaparanta NoormNo 15,98, 2.
Oskari Kärki LauttLu 18,70, 3.
Sami Siro ParkU 22,67.
P14 Seiväs: 1. Markus Vainionpää ParkU 3.52,12.
3. Susanna Iisakkala NoormNo 9,73.... Alisa Heino EurRai 130... Kiia Jullenmaa PorinYU 3.14,78, 2. 5. Noora Rintala VammsVoi 29,12... Inkeri
Ahokas PorinYU 3,62, 3. Hermanni
Haaparanta NoormNo 44,89. Jenni Häihänen LauttLu 3,62... Trin Lipiäinen
VampU 9,29, 2. Milja Haavisto SäkU 19,93, 4. Ellen Heinonen ParkU 116...
T9 miniottelu (40 m + 1 000
m): 1. Jessica Junkkala VammsVoi 3.49,45,
3. 5.
Laura Heinonen ParkU 3,47... Mila Siro ParkU 120.
T11 Kiekko: 1. Sara Korkeakoski SäkU 20,50, 2. Siiri Pein KanksLei 341...
17. Katri Pärssinen VammsVoi
348, 3. heinäkuuta 2014
Parkanon Urheilijoille 20 mitalia piirihuipentumasta
Mika Siro
Ylä-Satakunta
9?15-vuotiaiden yleisurheilijoiden Satakunnan piirihuipentuma kilpailtiin Sastamalassa
Vammalan keskusurheilukentällä viikonvaihteessa. Milla Iisakkala NoormNo 170.
T12 60 m aj: 1. Sara Jylhänkoski
UlvST 9,43...
T13 Keihäs: 1. Sara Jylhänkoski UlvST 25,80, 3. Sini
Siro ParkU 11,42...
T12 Kolmiloikka: 1. 5. Aleksi
Hakanen LauttLu 11,25, 2. Oliver Oksanen NoormNo 10,84h. Lyydia Herrala KokemKV 20,25, 2. 2.
Oskari Kärki LauttLu 49,53. Lyydia Herrala KokemKV 16,01,
3. Melina Rintaluoma ParkU
4.16,60...
T11 Seiväs: 1. Nelli
Vihtalahti NoormNo 14,98, 4.
Mila Siro ParkU 14,76...
T11 Keihäs: 1. Jenni Jalas
LauttLu 26,05, 3. Ellen Heinonen ParkU 179...
T10 60 m: 1. SanniMaria Mäkelä NoormNo 359, 3.
Pinja Nieminen PorinYU 349...
18. Lyydia Kuu-
sela VammsVoi 16,63, 2. Ellen Heinonen ParkU
65...
T9
miniottelu
(kuula+pituus): 1. Siiri Elomaa VammsVoi 21,79, 3.
Charlotta Suoniemi KiukKi
19,29... Milja
Lehtonen ParkU 5,92...
T10 Kiekko: 1. 2. Melina Rintaluoma
ParkU 13,38h, 14. Sami Siro ParkU 200.
T9 miniottelu (40m + korkeus): 1. Nina Välimäki VammsVoi 3.42,91, 2. Linnea Aho
VammsVoi 8,63...
T13 1 000 m: 1. Sini Siro ParkU
180, 2. Silja Ahonen ParkU 24,46, 3. Siiri Elomaa VammsVoi 19,23, 3. Julia Junkkala
VammsVoi 38,31...
T12 Seiväs: 1. Charlotta Pettersson NoormNo 31,84, 2. Kiia Jullenmaa
PorinYU 27,99, 2. Sonja Puumalainen SäkU 10,83, 2. 6. Senni Mustakoski
ParkU 4.02,61...
T10 Pituus: 1. Silja Ahonen
ParkU 10,64, 3. Helmi Finska VammsVoi
3.54,52... Ahti Vehmanen
PorinYU 4,24. Laura Lepistö PorinYU 143, 2. Silja Ahonen ParkU 26,39, 2. Emilia Viikinkoski PorinYU 9,28, 3. Vera Karttunen
PorinYU 9,11, 2. ...
Hinnat voimassa ti-ke 29.-30.7.,
ellei toisin mainita.
20
v.
Findus
wok-vihannekset
Coca-Cola
450-500 g (4,38-4,78/kg)
pakaste
2 x 1,5 l (0,93/l)
sis. 12 . Milja Haavisto SäkU 18,46..
T13 Moukari: 1. 13. Melina Rintaluoma
ParkU 15,49...
T12 200 m aj: 1. Lilli Virtanen VammsVoi
11,17h... Aada Joensuu KanksLei
346, 3. Sonja Puumalainen SäkU 35,99, 2. 10. Saima
Ohristo LavKi 16,06, 3. Sini Siro
ParkU 9,28, 2. Salla Jylhänkoski UlvST 7,01, 3. Lyydia Kuusela VammsVoi
13,58... Markus Vainionpää ParkU 4,11. Inka Heininen
KanksLei 23,00. 8. Milla Iisakkala NoormNo 11,05, 3. Lyydia Herrala
KokemKV 7,12, 2. Eveliina Haviala NakkVire 360, 2. Helmi Finska VammsVoi 113, 3. Anni Koivunen KiukKi 9,34... 8.
Milja Lehtonen ParkU 10,63...
T11 60 m: 1. Lyydia Herrala KokemKV 14,71...
T10 Keihäs: 1. Mila Siro ParkU 13,72h...
T11 Moukari: 1. Amanda Yli-Futka NakkVire 16,08... Ville Pääkkönen VammsVoi
3.52,40.
P11 60 m aj: 1. 8.
Senni Mustakoski ParkU 3,25...
T10 Kuula: 1. Olivia Kärki LauttLu 405,
2. Vilma
Kuusrainen SäkU 3.47,83, 3.
Sofia Hellman UlvST 3.56,25...
7. Oskari Henttinen KokemKV
11,70h. Tiistaina 29. Laura
Heinonen ParkU 10,18...
T10 1 000 m: 1. Jenni Häihänen
LauttLu 9,70, 2. Salla Jylhänkoski UlvST 16,65, 2. Laura Koivukoski EurajVei 8,73, 3. Emilia Piilola
ParkU 120...
T13 Kuula: 1. Parkanon Urheilijoilta oli mukana
vahva joukkue, joka palasi kotiin 20 mitalin kanssa. Charlotta Pettersson NoormNo 11,01h, 2. Salla Jylhänkoski UlvST 16,76, 3. Laura Lepistö
PorinYU 28,91, 3. Piirinmestaruuksia ottivat Sami Siro,
Laura Heinonen, Mila Siro, Sini
Siro (2) ja Milja Ahonen (2).
Tuloksia:
P11 60 m: 1. Markus Vainionpää ParkU 11,38h.
3. Silja Ahonen
ParkU 26,56, 2. Ellen Häjänen NakkVire 18,56, 2. Nina Välimäki VammsVoi 6,89... 12. Leevi Vihtalahti NoormNo 11,17, 3.
Sami Siro ParkU 7,81.
P14 100 m aj: 1. Niilo Kilpiö VammsVoi 9,53.
P11 1 000 m: 1. Jenny Virta UlvST 11,15, 2. Ella
Leppänen NakkVire 17,02... ...
P14 300 m aj: 1. 2. Laura Hei-
nonen ParkU 113, 2. Oskari Henttinen KokemKV 3.32,44. Noora Rintala VammsVoi 140, 3. pantit 0,80
215
359
2
PS
Katso Pippurinen broilerikasvispasta- resepti
www.k-supermarket.?
PACK
Keskiviikkona
Tapolan
kuuma
mustamakkara
Katso Kiinalainen
suikalepannu- resepti
www.k-supermarket.?
Fazerina ja
Marianne täytekeksit
345 g (8,67/kg)
599
299
KG
PKT
-22 %
Kariniemen kananpojan
?leesuikale
HK
Rypsiporsaan
lihasuikaleet
450 g (6,64/kg)
maustamaton tai marinoitu
400 g (5,63/kg)
maustamaton tai marinoitu
299
450
RS
2
1 l (3,49/l)
Ilman korttia 4,29 pkt (4,29/kg)
-24 %
RS
Ilman korttia tai yksittäin 2,99 rs (7,48/kg)
PARKANO
Pingviini
laktoosittomat
maustetut kermajäätelöt
349
PKT
Atria
perhetilan
broilerin ohutleikkeet
695
Pingviini
maustetut
kermajäätelöt
650-800 g (8,69-10,69 kg)
1 l (2,49/l), ei laktoosittomat
Ilman korttia 3,29 pkt (3,29/kg)
249
PKT
RS
Ilman korttia 8,95 rs (11,19-13,77 kg)
ARKISIN
LA
SU
-18 %
8-21
8-18
12-18
Suomalainen voittaa aina
Meillä voit myös veikata
Keskuskatu 9
Parkano puh 441 100
-24 %. Markus Vainionpää ParkU 9,34, . Sini Si-
ro ParkU 37,59, 3. 9.
Mila Siro ParkU 11,02...
T11 60 m aj: 1. 8.
Emilia Piilola ParkU 4.31,43.
T13 Kiekko: 1. Trin Lipiäinen
VampU 4,25. Milja
Lehtonen ParkU 14,93, 3. Aino Lausniemi
LauttLu 9,72, 3. ...
P11 Pituus: 1. Veera Mattila VammsVoi 3.39,03, 2. Melina
Rintaluoma ParkU 10,24...
T11 1000 m: 1. Salla Jylhänkoski UlvST 110...
T10 Moukari: 1. Milja Lehtonen ParkU 11,86...
T10 60 m aj: 1. Susanna
Iisakkala NoormNo 12,46h...
T10 Korkeus: 1