Katsaus lähipäivien säähän Torstaista lauantaihin sää on epävakainen. Kuurosateita tulee varsinkin idässä, mutta paikallisia sadekuuroja etenkin iltapäivisin myös lännessä ja pohjoisessa. Päivälämpötila on 19...23, sateessa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa 15...17, Pohjois-Lapissa 12...14 astetta. Sivu 12. Pohjanmaan rannikolle sitä vastoin leviää sateita vasta illalla. Sivu 3 Kesäteatteri nostaa esiin tärkeitä teemoja. Suomi huomenna Lännessä sataa paikoin, poutaisinta on länsirannikolla ja Etelä-Pohjanmaalla. Päivälämpötilat ovat enimmäkseen 20 asteen vaiheilla mutta varsinkin perjantaina monin paikoin alempia, Lapissa 15...20 astetta. Myös ukkosta esiintyy. alv 24% TIISTAINA 3. Siksi seuraava koitos on EM-kisoissa Unkarissa viikonvaihteessa. Maan itäosassa ja Uudellamalla on iltaa kohti laajalti poutaa ja selkeämpää. Päivälämpötila on lännen ja pohjoisen sateissa lähellä 15, muuten 20 asteen vaiheilla. Lapissa on paikoin hellettä. Sivu 9 Silja Ahonen on parantanut kiekonheittoennätystään kilpailu kilpailulta tänä kesänä. HEINÄKUUTA 2018 NUMERO 47 / 86. ” Parkano +19 +19 Parkano +19 +20 Parkano +21 +20 Parkano +18 +20 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Maan eteläja keskiosaan sekä Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle liikkuu kaakosta kapeahko sadealue. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa sataa monin paikoin. Sivut 4-5 Vaikka Erdogania syytetään itsevaltaisuudesta, on hän monelle kannattajalleen yhä suuri sankari, joka on parantanut heidän olojaan. Idässä pilvisyys vaihtelee ja tulee paikoin sadekuuroja. Nämä ihmiset eivät aidosti ymmärrä, miksi esimerkiksi länsimaat kritisoivat heidän elämäänsä parantanutta presidenttiä.” Sivu 7 Kortti lähti 112 km/h vauhdissa Parkanontiellä. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Sivu 5 Väki viihtyi kesämessuilla. VUOSIKERTA Heittämällä EM-kisoihin Taksi ei enää välttämättä päivystä yöaikaan
klo 14 Lähimmäisruokailu. Vuoteen 2010 ulottuneen lintuatlastutkimuksen mukaan laji on pesinyt Karvian, Kihniön ja Parkanon parhaimmilla lintukosteikoilla. PARKANO To 5.7. Talkooruokailu ja kahvit srk-talolla. Katso erillisilmoitus 28.6. 12.–15.7. Taitomerkin vaatimuksissa aikuisillakin olisi tekemistä ja monella taitaisi merkki jäädä lopulta saamatta. 040 582 1045. Ahkerat kädet lepäävät hiljaa, on Luoja korjannut rakasta viljaa. Pikkulokit hylkäävät usein kosteikon jo ennen pesinnän aloittamista. Kuusela puh. Välillä se noukkii veden pinnasta tai ilmasta hyönteisiä, joita kosteikko kesän lämmössä kuhisee. Lintujärven alkuperäinen ekosysteemi ilman tulokaspetoja on nykyään harvinainen elinympäristö. . Viimeisen kuuluu hyppy uintisyvyiseen veteen, niin että pää käy veden alla ja pintaan päästyään uidaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 selällään. klo 19.00 Ilosanoman ilta, Jarmo Makkonen. Pe 6.7. Gospel Riders. klo 12.00 Seurakunnan 60 v. Su 8.7. Opittiin uimaan ja suurin osa paransi taitojaan viime vuodesta. . – Toki uintitaitojen seassa leikittiin ja pidettiin hauskaa. Tervetuloa mukaan! Karvian seurakunta Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 4.7. klo 18.00 Raamattutunti, Jarmo Makkonen. Syvästi kaivaten Anne ja Rauno Sami, Johanna, Eero ja vauva Satu, Joonas, Siru, Sara ja Jami Samuli ja Eeva Sini ja Jesse Esa ja Riikka Tiina, Hannu ja Lila Timo Elina muut sukulaiset ja ystävät . klo 9 kellotapulin ja kirkon maalausta punamultamaalilla. Pe 6.7. klo 18.00 Vanhimmiston kokous. Aino Uski VIIKON LUONTOÄÄNI. . klo 19 Ilta sanan äärellä. Pikkulokki lentää lintujärven yllä keveästi lepatellen kuin perhonen, keiju tai lepakko. Pe 6.7. Pikkupetojen ohella kylmät, sateiset ja tuuliset säät ovat lajille myrkkyä enemmän kuin karaistuneille lokeille. Uimakouluviikko oli intensiivinen ja onnistunut. La 7.7. heinäkuuta 2018 2 Kirkkotalkoot jälleen Karviassa! Aloitamme kirkonmäellä to 5.7. . . Uimaan oppii myös leikin avulla, toteaa Sanna Perälä. 5.–8.7. klo 13–22 Gospelrekka OP:n tapahtumatorilla. klo 11.00 Jumalanpalvelus. To 5.7. KE 18 Ison teltan pystytys Raskinrannassa. Varustaudu työhanskoin ja -vaattein. Uimataito on niinkin tärkeä kansalaistaito, että uintitaitoja opiskeltiin tänä vuonna kahdessa pienemmässä ryhmässä. Rakkaamme puoliso, isä ja taata Ikävöiden ja kiittäen yhteisestä matkasta Alise Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämen ohjeet elämän teille. Pe 6.7. Usein unohdetaan, että naurulokkiyhdyskunta on tehokas suoja kosteikolla vaanivia pesärosvoja kuten supeja, minkkejä ja varislintuja vastaan. Tavoitetaulukon mukaan viidennen tason eli taitomerkkivaatimuksiin kuuluvat selkä-, rintaja krooliuinti, 50 metriä kutakin, 10 metrin sukellus, kaksi syvyyssukellusta ja esineen noutoa altaan pohjasta, taitokaatohyppy metrin korkeudesta ja 200 metrin uimataitotesti. TO–SU Helluntaiseurakunnan telttajuhlat. 9.7. Ne kertovat itselle ja vanhemmille uimarin taidoista hyvinkin tarkkaa dataa. Lämmin kiitos kaikille Eeroa hoitaneille. Päivänä kauniin kesäisen, hiljeni sydän lämpöinen. Siinä on isosti haastetta tulevaan vuoteen. Leikille ja hauskanpidollekin jätettiin aikaa. MA 18 Talkoot Raskinrannassa. Tänä vuonna uimakandin tai uimamaisterin tutkinnon arvoon ei kukaan yltänyt. . Yksi taitotason mittari on uintimerkkien suorittaminen. klo. SIRPA ALA-RÄMI KARVIA Karvian uimakoulujen suosio jatkuu, vaikka fyysisesti uimakoulun pitopaikka vaihtui remontissa olevasta Kankaanpäästä toiseen naapurikuntaan Kauhajoelle. Lisätiedot srk-mestari R. . Uimakoululaiset suorittivat kaikkiaan 38 merkkiä; varhaistaitomerkkejä 15, alkeismerkkejä 12, harrastusmerkkejä 4 sekä taitomerkkejä 7. Uimakouluista vastasivat liikuntaneuvoja Sanna Perälä ja liikuntatoimiston työntekijä Zaida Harjaluoma sekä nuorisotoimelta lainattu Eetu Suoneva. Tiistaina 3. . Näin kaikki saavat yksilökohtaista opetusta ja taidot karttuvat nopeammin. KIHNIÖ Ke 4.7. klo 11 Päivätilaisuus, Anneli Jerkku ja Antilat. Suomijärvellä pikkulokkeja lentelee tänäkin kesänä. klo 20.30 Ilosanoman ilta, Manuel Rautalahti. Su 8.7. Marja-Liisa Kuusela ym. Kesän uimakouluissa taitojaan kartutti 34 tyttöä ja 18 poikaa, kaikkiaan 52. Markku Paakkinen Pikkulokki, kesän keiju Tummat siiven alapinnat ja musta huppu ovat pikkulokin tuntomerkkejä. 18.00 Sanan ja rukouksen ilta. Ylärissä. Su 8.7. . Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 5.7. TO–SU Lastenleiri Raskinrannassa, ilmoittautumiset: kihnionvapaaseurakunta.net Sydämellisesti tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Eero Otto Olavi MAJALAHTI 1.5.1934 21.6.2018 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Parkanon kirkossa lauantaina 14.7. Ranta-asukkaan rankinglistalla pikkulokki ja mustaselkäinen selkälokki ovat symppiksiä, naurulokki ja harmaalokki usein pahiksia. juhla. Karvialaiset ovat sitoutuneita, kuuntelevat ohjeita tarkasti ja haluavat ehdottomasti suorittaa uintimerkkejä. Uimakouluissa suoritettiin 38 uinnin merkkivaatimusta Uintimerkit kannustavat kehittymään uimarina ja antaa haasteita uimaan jo oppineita. klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Pikkulokki on suhteellisen uusi 1900-luvun loppupuolen tulokas, joka on levinnyt Pirkanmaalle ja Satakuntaan kaakon suunnasta
Ja täällä kaupassa on myynnissä höyrymakkaraakin, Pekkala totesi. Tarjolla oli jauhelihakeittoa. Myös työnäytöksiä on mielenkiintoista seurata. Juhlapuhuja piti Kihniön valttina matkailua. Kova kuhina kävi myös Kihniön Yrittäjien soppatykin äärellä. – Helsingissä ei ole lihatiskiä, jossa makkara siivutetaan pötköstä. Tuomalat olivat tyytyväisiä kesämessujen antiin. – Katselimme vihdantekemistä, ja vastaavanlaisia työnäytöksiä voisi olla muitakin. Kolmen aikaan heillä oli jäljellä enää kolmea laatua jäätelöä, kun seitsemän makua oli myyty loppuun. Poikien kioskilla oli jatkuva jono 15-vuotiaat veljekset Risto ja Toivo Uusi-Luomalahti myhäilivät tyytyväisinä jäätelökioskinsa uumenissa. Esiintymislavan tapahtumat kiinnostivat, myyntipöydillä ja ruokapisteillä riitti asiakkaita ja tuttujen kanssa tuli kuulumiset vaihdettua. Lapset viihtyivät pomppulinnassa ja polkuautojen prissa. Itsekin olisi kiva osallistua vaikka halon hakkaamisen tai naulan lyömisen kisaan, jos sellainen järjestettäisiin, Sirpa ja Pertti Tuomala sanoivat. Myös kirpparilla poikkesin, Sirpa Tuomala kertoi. Hän toivoi kihniöläisten myös nostavan paremmin esille omia vahvuuksiaan ja omaperäisyyttään. Lämmin kesäpäivä toi heidän kioskinsa luukulle jatkuvan jonon. Tiistaina 3. Kesämökkiläiset Sirpa ja Pertti Tuomala olivat suunnittelleet mökkeilynsä ajankohdan varta vasten kesämessuja silmällä pitäen. Isokokoinen pumpputermospannukin tyhjeni tämän tästä. – Olemme katselleet ja löytäneet täältä ruokatuotteita, kuten varhaisperunaa ja mansikoita. heinäkuuta 2018 3 MAARIT LEHTO KIHNIÖ Kihniön kesämessuilla oli väkeä välillä pieneen tungokseenkin saakka. Kirjastotoimenjohtaja Paula Latvajärvi kärrytteli messualueella kottikärryjen kanssa myymässä poistokirjoja. – Päivän aikana myimme 270 annosta eli noin 130 litraa soppaa, Erkki Virnala kertoi. Pariskunnalla on ollut mökki Kihniössä yli 40 vuotta ja he ovat aikaisemmin osallistuneet tapahtumaan, jos ovat sattuneet olemaan seudulla. – Juuri minä sen täytin, hämmästeli Toivo tyhjentyneen termarin äärellä, ja siirtyi keittämään uutta satsia. Varsinkin nuorten miesten syrjäytyminen huolestuttaa, Pekkala sanoi. Kauppa kävi hyvin. Pekkala nosti esiin myös maamme teknologiayritysten työvoimatarpeen: osaavaa työvoimaa tarvitaan lähivuosina jopa 53 000 henkilöä. Kihniössä lomailevat Jukka-Pekka ja Jenni Anttonen Tukholmasta poikkesivat Toivo ja Risto Uusi-Luomalahden jäätelökioskilla.. ” Kihniöläiset voisivat nostaa paremmin esille omia vahvuuksiaan ja omaperäisyyttään.” Kesämessuilla oli tarjolla kattavasti kaikkea Kesäasukkaat Pertti ja Sirpa Tuomala olivat tyytyväisiä, että messuilla oli myynnissä lähialueen satoa. Veeti Vehkapuru nautti messutunnelmasta ja mahtavasta tikkarista. Syrjäytymiseen ei ole varaa Juhlapuhuja, hallitusneuvos Elise Pekkala sanoi, että tulevaisuudessa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin pitää sopeutua jatkuvaan kouluttautumiseen ja myös uudelleenkouluttautumiseen. – Meillä ei ole varaa koulupudokkaisiin eikä syrjäytymiseen. Hänen mielestään kesätapahtumissa on tärkeää olla tarjolla lähiseudun sadon antimia. Hän sanoi hyvillä mielin lukeneensä ilmoitusta, jossa paikalliset yritykset hakivat uusia työntekijöitä
Pirkanmaalla Kela-taksin saa 1. Ainakin jos vertaa esimerkiksi Kuruun, joka pani pystyyn kesäasukkaiden neuvottelukunnan jo parikymmentä vuotta sitten. PÄIVÄN LAINA OSKARI RINNE PARKANO Viime sunnuntaina voimaan tullut uusi liikennepalvelulaki toi mukanaan merkittäviä uudistuksia taksitoimintaan. Nyt Kihniössä Meidän Kihniö -hankkeessa kesäasukkaiden houkuttelu tiiviimmin mukaan kunnan elämänmenoon on keskeinen teema. Hinta ei nouse merkittävästi Hannu Laholuoma ei usko, että taksikyydin hinta tulee merkittävästi muuttumaan Parkanossa. Käytännössä tämä merkitsee varsinkin pienillä paikkakunnilla sitä, että hiljaisimpina aikoina taksin saaminen saattaa muuttua vaikeaksi. Tunnetusti kesämökin saunassa ja laiturilla syntyvät parhaat ajatukset. Taivassalon suoritusprosentti oli 308,8, ja yksittäisiä kirjauksia 1 655 asukkaan kunnassa oli 5 111. Kyllä tämä voimavara on kunnissa tiedetty, mutta kovin arasti kesäasukkaita on tähän mennessä lähestytty. Kela-taksin numero muuttui Myös Kela-kyytien käytäntöihin on tullut uuden lain myötä muutoksia. Hän kehottaakin sopimaan etukäteen tiedossa olevista kyytitarpeista taksiyrittäjän kanssa varsinkin, jos palvelua tarvitsee yöaikaan. Ja kun se kunnantoimistokin on heinäkuussa kiinni. Parkanon sarjan voitti Huittinen, jonka suoritusprosentti oli 213,3. Yksittäisiä kirjauksia 2 394 asukkaan Karviassa oli 6 605 ja 1 951 asukkaan Kihniössä 3 037 kappaletta. Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 lähtien. – Mitä jos joku vanhempi henkilö tarvitsee esimerkiksi terveyskeskusautoa. Palautetta tuli saman tien tämän lehden näpyihin, sivu 8. Pysyvämpääkin ajatustenvaihtoa kannattaisi rakentaa, joko kurulaistyyppisellä neuvottelukuntamallilla tai muuten. Laholuoma muistuttaa, että sairaalasta palatessa tulee aina tilata uusi taksi joko keskussairaalan Kela-toimipisteestä tai Kela-taksin tilausnumerosta. ja Parkano 8.. Suomen Asiakastiedon rekisterissä oli kesäkuun lopussa yli 379 000 henkilöä, mikä on jälleen uusi ennätys. heinäkuuta alkaen tilattua maksuttomasta tilausnumerosta 0800 98 811. heinäkuuta 2018 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Professoreja, taiteilijoita, tutkijoita, professoreja, journalisteja, yritysjohtajia, korkeita valtion virkamiehiä... 6 630 asukasta kirjasi 4 677 yksittäistä suoritusta. Yli puolet kaikista tällä hetkellä Asiakastiedon rekisterissä olevista henkilöistä on saanut uusia merkintöjä kuluvan vuoden aikana. Heikki Pettinen Kesäasukkaat tarvitsevat kanavan ” Tunnetusti kesämökin saunassa ja laiturilla syntyvät parhaat ajatukset.” Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on jatkanut alkuvuonna kasvuaan. Keskimäärin jokaisella rekisteröidyllä on 15 merkintää. Laholuoman mukaan arkiöisin ajettavat kyydit olisivat kuitenkin tärkeitä. Vapusta juhannukseen kestäneen kampanjan aikaTaivassalo polki Karvian ohi haastepy Kihniö oli oman sarjansa 4. niin ja mainitsinko jo professorit. Asiakkaiden tulee varautua myös siihen, ettei sama auto enää kuljeta edestakaisin, vaan kyydit ovat jatkossa yhdensuuntaisia. Samoilla henkilöillä on esimerkiksi asuntolainaa, kulutusluottoa, avoimia korttiluottoja ja kuukausimaksullisia palveluita. Neuvottelukunnassa mökkiläisillä olisi nimetyt edusnaiset ja -miehet, joiden kautta ongelmat ja ratkaisut voisi saattaa eteenpäin yleiseksi hyödyksi. Taksiyrittäjälle harmaita hiuksia aiheuttaa se, ettei Kela-kyydeissä enää makseta luokseajosta. Parkanolainen taksiyrittäjä Hannu Laholuoma on huolissaan taksikyytien saatavuuden heikkenemisestä. Parkanossakin perjantaina kaupungintalon pihalla järjestetty tapahtumakokonaisuus oli nimetty myös kesäasukastapahtumaksi. Samalla esiteltiin tuloksia kesäasukaskyselystä, joka ei ilmeisesti onnistunut kuitenkaan tavoittamaan kaikkia vastaushaluisia. Yli 5 000 asukkaan kuntien sarjassa Parkano sijoittui kahdeksanneksi suoritusprosentilla 70,5. Taksiautoilijalle arkiyöt ovat kannattamattomia, koska taksipalveluita käytetään silloin hyvin vähän Parkanossa. Suuri osa uusista maksuhäiriömerkinnöistä tulee julkisoikeudellisista maksuista, kuten tarkastusmaksuista ja terveyskeskusmaksuista. Karvian suoritusprosentti oli 275,9 ja Kihniön 155,7. – Ihmisillä on velkaa moneen paikkaan ja tulot eivät riitä kattamaan näitä menoja. Moni ei ehkä kovin helposti lähesty suoraan kuntaa, jossa kuitenkin on enemmän tai vähemmän vieraana. Paikkakunnan taksien ei siis enää tarvitse päivystää esimerkiksi öisin. – Uskon, että autoilijat tulevat ajamaan yöpäivystyksiäkin varsinkin viikonloppuisin, kun väkeä on liikkeellä, Laholuoma sanoo. Samassa sarjassa kilpailleet Karvia ja Kihniö sijoittuivat toiselle ja neljännelle sijalle. Karvian ja Kihniön väliin pronssille sijoittui 1 479 asukkaan Siikainen, jonka suoritusprosentti oli 197,2 ja yksittäisten kirjausten määrä oli 2 916. Taksien päivystysvelvoite poistui, ja taksiyrittäjät saavat nyt itse hinnoitella palvelunsa. Parkanon edelle polkivat myös Harjavalta, Kokemäki, Laitila, Masku, Ulvila ja Kankaanpää. Jos esimerkiksi Kihniössä olisi tarvetta Kela-kyydille, ja kaikki paikkakunnan taksit olisivat varattuja, asiakasta lähtisi kuljettamaan parkanolainen taksi riippumatta varsinaisen taksimatkan pituudesta. Vaikka Parkano, Karvia ja Kihniö eivät ole Suomen vilkkaimpia mökkikuntia, niin täälläkin viettää kesäänsä iso joukko alansa vaikuttajia. Arkipäivisin taksiasema voisi Laholuoman oman vision mukaan päivystää esimerkiksi kello 8–16, mutta mitään varmuutta päivystysajoista ei vielä ole. Maksuhäiriöisten määrän kasvun taustalla on se, että yhä useammasta suomalaisesta on tullut monivelkainen, sanoo Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen. 10 200 asukkaan kaupungissa kirjattiin 21 757 suoritusta. Tiistai 3. Sen sijaan suuremmissa Yötaksista kannatta Taksiyrittäjä Hannu Laholuoman mielestä lakiuudistus tehtiin suurien kaupunkien ehdoilla, eikä ma LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Varsinaissuomalainen Taivassalon kunta pyöräili Lounais-Suomen haastepyöräilykampanjan voittoon alle 5 000 asukkaan kuntien sarjassa. Monella maksuhäiriöisistä on myös peliongelmia, Muhonen toteaa. – Uskon että Parkanon hinnoissa tulee olemaan haitari, mutta ne eivät tule merkittävästi nousemaan. Siitä ei nyt sitten ole varmuutta, että saako sen, Laholuoma miettii. Heistä puhuttiin myös sunnuntaisten kesämessujen paneelikeskustelussa. Osa on täältä maailmalle lähteneitä, osa muuten näiltä rannoilta ja metsistä lomaparatiisinsa löytäneitä
Lisäksi toimintaa pyörittävä Kolmostien Terveys hankki neuvolaan kokonaan uudet huonekalut. Asiakkaalle tulee kertoa ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista tieto matkan kokonaishinnasta tai sen määräytymisen perusteet veroineen. Arvo 5 Ke 4.7. Maarit Lehto yöräilyssä Perinteeksi muodostunut Kihniön ja Parkanon välinen pyöräilymaaottelu sai tänä vuonna ennätysmäärän väkeä liikkeelle. Parkanon neuvolassa vietettiin avoimia ovia remontin valmistumisen kunniaksi. – On hyvä kysyä, mitä kyyti mahdollisesti maksaa, hän muistuttaa. Taksinkuljettajalta vaaditaan edelleen hyväksytysti suoritettu taksinkuljettajan koe ja taksiyrittäjältä lisäksi taksiliikennelupa. Klaus, Launo HEIKKI PETTINEN PARKANO Poliisi ei turhaan tehnyt nopeusvalvontaa perjantai-iltana Parkanontiellä. Uutta oli, että suorituksia saattoi vihkokirjauksen ja internetkirjauksen ohella kirjata myös mobiilisovelluksen kautta. Linnankylään polki Kihniöstä 137 ja Parkanosta 80 ihmistä na pyöräiltiin yhteensä yli kaksi miljoonaa kilometriä. – Nyt on se aika, kun pitää tulla ja kokeilla, mutta uskon, että ne suuntautuvat isompiin kaupunkeihin, Hannu Laholuoma sanoo. Poliisin mittauksen mukaan vauhtia oli 112 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus mittauskohdassa on 50 kilometriä tunnissa. aa sopia etukäteen aaseutua otettu tarpeeksi huomioon. Auton ratissa oli nuori aikuinen mies. Lisäksi vastaanottohuoneiden väliin asennettiin ovet, joiden tarkoitus on sekä toimia poistumisteinä että sujuvoittaa lääkäri–hoitaja-työparin työskentelyä. Neuvolan palveluvastaava, terveydenhoitaja AnnaLeena Pystykoski toteaa, että tulos on onnistunut. Haastepyöräilyn teema oli tällä kertaa luonnossa liikkuminen. Uusitut tilat ovat aiempaa toimivammat. Tilojen remontoinnista vastasi Parkanon kaupungin tekninen osasto. Yhdistys koordinoi Elävä elokuu -tapahtumasarjan järjestäjien yhteismarkkinointia, ja kaupungin avustus on tarkoitettu siihen. Kela-taksien tilausnumerot: Pirkanmaa 0800 98 811, Satakunta 0800 120 001 ” Sairaalasta palatessa tulee aina tilata uusi taksi joko keskussairaalan Kela-toimipisteestä tai Kelataksin tilausnumerosta.” NIINA MARTIKAINEN PARKANO Parkanon neuvolan peruskorjaus kesti tammikuun alusta toukokuun puoliväliin. Ulla, Ulpu To 5.7. HEIKKI PETTINEN PARKANO Kaupunki avustaa Parkanon Matkailu ry:tä 8 000 eurolla. Ajelua tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi vei Parkanontien kaahaajan ajokortin Muun muassa nämä muuttuivat taksiliikenteessä Taksiyritykset saavat itse hinnoitella palvelunsa. – Nyt on myös paljon valoisampaa, ja ilmanlaatu on hyvä, hän kertoo. Unto, Untamo Pe 6.7. Neuvola on nyt entistä valoisampi Terveydenhoitaja Johanna Kujala kirjoitti avoimien ovien nalleneuvolassa Heidi Järventaustan Elsa-nallen tiedot terveyskorttiin. Lainsäädännön mukaan asiakkaalla tulee olla ennen matkan alkamista tiedossa, paljonko taksimatka kukkaroa keventää, ja hinta voidaan ilmoittaa esimerkiksi luettelolla taksin sisäpuolella ja sivulasiin kiinnitettävällä tarralla. – Jaoimme lapsille sata ilmapalloa. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa jäi poliisin haltuun. kaupungeissa Laholuoma neuvoo olemaan kiinnostunut taksimatkan hinnasta, sillä niissä voi olla suuriakin eroja. Parkanon elokuun tapahtumia ovat muiden muassa Ihminen luonnossa, Parkanon seudun mobilistien 30-vuotistapahtuma, Pohjois-Parkanon markkinat, Liekkiyö sekä torin musiikkitapahtuma 3.8. Kello 22.13 partiota vastaan tuli henkilöauto huomattavaa ylinopeutta. Jo aiemmin kaupunki on myöntänyt avustuksen Pirkanmaan Erämessuille. Parkanon Matkailulle koordinointirahaa. Neuvolassa pidettiin ennen juhannusta avoimet ovet, joissa kävi runsaasti väkeä. Näiden neljän ja puolen kuukauden aikana tiloissa uusittiin lähes kaikki lattiasta ikkunoihin, pintojen maalauksiin ja ilmastointiin. Taksiliikennettä saa harjoittaa henkilöautolla, pakettiautolla, kuormaautolla, kolmipyörällä sekä kevyellä tai raskaalla nelipyörällä. Taksiyrittäjän kurssija tutkintovaatimus poistuvat. Tarkkaa kirjaa vierailijoista ei pidetty, mutta Pystykoskella on keino määritellä lapsiluku. Eino Leinon päivä runon ja suven päivä Esa, Esaias La 7.7. 8 Ti 3.7. Taksikiintiöt sekä asemapaikka-, päivystysja ajovelvoite poistuvat. Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Vaikka uusi laki mahdollistaa aiempaa helpomman alalle tulon, kokenut yrittäjä uskoo, ettei taksiautoilijoiden määrä tule merkittävästi kasvamaan paikkakunnalla
Tuolloin kesäasukkaita olisi runsaammin paikkakunnalla lomailemassa. Hänestä oli hienoa, että tapahtuma toi iloa ja viihdytystä, mutta myös asiaa vesiensuojelusta. Ulkosalla esiintyi Parkanon kesäasukas Lauri Schreck ja kaupungintalon aulassa kuultiin myös ITE-taiteilija Tauno Vuorenniemen sahansoittoa. Kävijöitä oli satoja, mikä oli säähän nähden yllättävän hyvin, sanoo kehityskoordinaattori Anniina Leppihalme Kehitys-Parkista. Lapset oli huomioitu tapahtumassa hyvin. Marianne Lahti seurasi kanin puuhia yhdessä Julius ja Juliaana Seppälän kanssa. Tiistaina 3. Hyvää palautetta sai myös Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Arja Pihlaja. Konserttikanteleen kera esiintynyt Lauri Schreck veti yleisöä paikalle. – Saimme hyvää palautetta. – Meidän taiteemme kyllä kiinnostaa ihmisiä. – Parkanossa on meneillään hyvä pöhinä, ja tällainen tapahtuma syntyy aika helpolla. Minua ei ole ikinä niin paljon kuvattu kuin tänä päivänä, Markku Yli-Lankoski naureskeli. Leppihalme ja yritysneuvoja Jari Pihlajamäki Kehitys-Parkista kertovat, että tapahtuma järjestetään jossain muodossa jatkossakin. Sisätiloihinkin on kuulemma mahdollista saada puuceen tyyppistä vaihtoehtoa, Kuivanen sanoi. Soiniselta oli kysytty erilaisia jätevesijärjestelmiä, ja esimerkiksi tietoa, millaisen järjestelmän vaativat harmaat vedet. Ajankohta tosin herätti ajatuksia, josko tapahtuma kannattaisi seuraavan kerran järjestää heinäkuun puolivälissä. Haveri kertoi maakunnasta löytyneen 51 ITE-taiteilijaa. Tasapainoaan sai kokeilla kahden puun väliin kiinnitetyillä tasapainoliinoilla. – Vesiensuojelutyötä tehdään monissa yhdistyksissä, ja oli hienoa tulla yhdessä esille. Tanja Jahila avusti Olivia kainalossaan myös Miron tasapainoilua. Tapahtumat osoittavat myös kaupungin aktiivisuuden ja antavat hyvän kuvan ulkopuolellekin, Pihlajamäki totesi. Runsaan asiapitoisen tarjonnan lisäksi osallistujille oli tarjolla myös kisailua eri pisteillä sekä musiikkia. Lapset vanhempineen viihtyivätkin alueella pitkään. Kolmikon töitä on esillä myös kesän teemanäyttelyssä. Hän onnitteli Parkanoa ja Arto Tuomista menestyksellisestä yhteistyöstä, kun kaupunkiin on jälleen saatu esille ydin ITE-taidetta. Hänen lisäkseen olivat paikalla myös ITE-taiteilijat Väinö Oja ja Markku Yli-Lankoski. Kuivanen sanoi, että tulevat jätevesimääräykset ovat muuttuneet niin moneen kertaa, ettei niistä enää oikein ole selvillä. – Nyt on mökillä aika uusia WC-järjestelmä, kun iän myötä haluaa mieluummin käyttää sisävessaa. heinäkuuta 2018 6 MAARIT LEHTO PARKANO Parkanon kesäasukastapahtuma yhdistettynä ympäristötorilla ja ITE-päivällä onnistui hyvin. Kesäasukas Marja-Liisa Kuivanen keskusteli Henna Soinisen kanssa Pirkanmaan Jätevesipalveluiden pisteellä.. Ihmiset myös kuuntelivat alusta loppuun valtuustosalissa olleita asiantuntijaesityksiä, mistä olin aivan otettu, Arja Pihlaja sanoi. Kaupungintalon edustalla oli kepparihevosia ja esterata sekä lampaita ja kani. Asiantuntijoilta kannatti kysellä Kesäasukas Marja-Liisa Kuivanen poikkesi Pirkanmaan Jätepalvelujen pisteellä Henna Soinisen puheilla. Sateinen ja kolea sää haittasi alussa jonkin verran, mutta kävijöitä riitti kuitenkin päivän aikana varsin hyvin. ITE Pirkanmaalla -hankkeen ja Maaseudun Sivistysliiton terveiset toivat hankekoordinaattori Minna Haveri ja Maaseudun Sivistusliiton kulttuurituottaja Raija Kallioinen. ” Parkanossa on meneillään hyvä pöhinä, ja tällainen tapahtuma syntyy aika helpolla.” Kesäasukastapahtuma veti väkeä koleudesta huolimatta Anastasia Jahila (etualalla) taiteili Karla Koiviston kanssa tasapainoliinalla
Työllisyys alkaa olla sillä tasolla, että ruvetaan puhumaan työvoimapulasta. Se ei tietysti ole positiivinen asia. Seurasin vaaliviikkoa tiiviisti Istanbulissa. Pertti Runsas (kesk) huomautti, että veronkorotus tehtiin kampuksen rahoituksen ja valtiontalouden epävarmuuden vuoksi. Hänen mukaansa veroprosenttia voi muuttaa vaikka vuosittain. Palvelutasosta tinkimättä, kuten keskustan Susanne TalonenSeppälä täsmensi. – Aureentiehen on syytä kiinnittää huomiot. – Luottamushenkilöporukkakaan ei ole kovin pahasti töpeksinyt. Viitasalo totesi Parkanon 22 prosenttia on yli 2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin valtakunnan keskiarvo. Muistan ikuisesti, kun vuoden 2016 sotilasvallankaappausyrityksen jälkeisenä päivänä ystäväni olivat jo valmistautumassa lähtemään normaalisti ulos juhlimaan. – Kaupunginhallitus korvaa kikyllä vietyjä rahoja leffalipuilla. Talonen-Seppälä muistutti kuitenkin, ettei uusi koulu ole vain menoerä. Jari Sammatin (ps) terveiset menivät kaupungin tekniselle osastolle. Turkkilaisessa kulttuurissa moneen asiaan suhtaudutaan avoimesti ja suurilla tunteilla. Hän kuitenkin arveli kaupungin oman vaikutuksen tähän olleen melko pieni. 30.10.2017 meillä oli selkeä näkymä ja sen jälkeen korotettiin veroja, Kovesjärvi muistutti. Maksujen lisääntyminen huolestuttaa, kun kaupunki on jo maksanut palveluista. Kuten usein Turkissa, kaksi eri leiriä olivat kuin eri todellisuuksista. Turkin oppositiolle vaaleissa oli kyse siitä, voidaanko presidentti Recep Tayyip Erdoganin valtaa haastaa vielä kerran ennen kuin hänen valta-asemaansa pönkittävä laki astuu voimaan. Turkin politiikkaan on läpi sen historian kuulunut paljon enemmän raakoja tapahtumia kuin Suomessa. Metsäautotielläkin pystyy päästelemään kahdeksaakymppiä, hän vertasi. ”Aion nyt keskittyä vain omaan elämääni”, totesi yksi ystäväni. Media tuki avoimesti presidenttiä ja pientä vaalivilppiä raportoitiin ympäri maata. – Tämä tuo kaivattua puskuria talouteen. Budjetissa taisi olla ylivarausta. Kannattajat olivat masentuneita ja pelkäsivät, että heidän loppuelämänsä itsevaltaisen hallinnon alla on sinetöity. Burasi Türkiye, ”Tämä on Turkki”, kuittasi ystäväni. Erdogan voitti vaalit selkeästi isolla äänimäärällä, mutta ne käytiin epäreilussa tilanteessa. Miljoonat ihmiset kokoontuivat katsomaan häntä, laulaen samalla jäähyväislaulua Erdoganille. – Voitaisiin vaikka kampanjoida sen puolesta, hän ehdotti. Vaaliviikon ajan ihmiset toivat vahvasti esille kantaansa, lauloivat puolueensa vaalikappaleita ja kampanjoivat kadulla niin tanssien kuin protestilauseita huutaen. – Nuorisoja vapaa-aikatoimessa säästyi 60 000– 70 000 euroa, säästöä kun ohjaajan toimi oli täyttämättä loppuvuoden. Alun perin melkein puoli miljoonaa euroa alijäämäiseksi tehty talousarvio muuttui tilinpäätöksessä vajaan 1,8 miljoonan euron ylijäämäksi. – Meidän märkäkorvien luottamushenkilöiden pitää muistaa, että hyvä tilinpäätös on edellisen valtuuston ansiota. Sanna Raita-aho Tunteita herättävät vaalit BOSPORIN RANNALTA ” Oppositiopuolueen pääehdokas Muharrem Ince esiintyi lavalla kuin rock-tähti.” HEIKKI PETTINEN PARKANO Enimmäkseen tyytyväistä hyrinää oli Parkanon valtuuston tilinpäätöskeskustelu, eikä ihme. Opposition vaalijuhlassa suurimman oppositiopuolueen pääehdokas Muharrem Ince esiintyi lavalla kuin rock-tähti, ottaen lavalla sel?etä yleisön kanssa. Sammatti toi myös julki huolensa sote-palvelujen hinnan noususta, kun Pihlajalinna-sopimuksen 2 prosentin hinnannousurajoitus päättyy. Työikäisen väen vähentyminen ei Ojennuksen mielestä ole pelkästään riski, jos Parkanoon muuttaa hyvätuloisia ja hyväkuntoisia eläkeläisiä. Tunteet ovat suuria, koska myös vaaleissa käsiteltävät asiat ovat isoja. Nähtäväksi jääkin, miten Turkki jatkossa kehittyy. Se näkyi myös politiikassa. Vuosikate on parantunut, suuria ongelmia ei ole, kun verotulot ja valtionosuudet pysyvät samalla tasolla. Perussuomalaisten Jari Sammatti yhtyi kehujiin. – Hyvä tulos kertyi ennustamattomista satunnaisista eristä. Tiistaina 3. Tulos syntyi, kun muun muassa verotulokertymä kasvoi, sairaanhoitopiiri palautti ylijäämiä 268 000 euroa, henkilöstökuluissa säästettiin 400 000 euroa, valtionosuuksia tuli 152 000 yli odotetun. Demarien Jyrki Uotilakin myönsi, ettei tällaista tilinpäätöstä voi kuin kehua. Jos tulos olisi huonompi, niin hallitus pitäisi vaihtaa. Kun vaalit olivat ohi, monien oppositiota kannattavien mielessä oli ennen kaikkea, olivatko vaalit rehelliset. Kristillisdemokraattien Kauko Turunen tuumi, ettei hänellä ole varaa kauheasti moittia tilinpäätöstä, kun itse istuu kaupunginhallituksessa ja elinvoimatoimikunnassa. Esimerkiksi toimittajien pidätykset ovat heille osa ”terrorismin vastaisia” toimia, kuten hallinto asian esittää. Hän kehotti jokaista valtuutettua paneutumaan väestönlaskun pysäyttämiseen ja uusien yritysten hankkimiseen Parkanoon. Hän kiitteli terveyskeskuksen palveluita, mutta kiinnitti huomiota niiden hintaan. – Yliskylässä ei pysty ajamaan tekohampaat suussa ollenkaan, vaikka on viidenkympin nopeusrajoitus. Toinen taas sanoi tuloksen vahvistaneen, että hän muuttaa ulkomaille. Vaaliyönä oppositiojohtajan katoaminen useiksi tunneiksi ja ilmaantuminen vasta seuraavana päivänä myöntämään tappionsa herätti paljon salaliittoteorioita. Joko lasketaan veroja. Mutta olisiko me edes voitu tehdä miinusmerkkistä tulosta näillä taksolla, veroilla ja palvelumaksuilla, Niemensivu haastoi. – Kuulemma yksi perhe on jo muuttanut Parkanoon suurelta osin kampuksen takia. Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma selvitti henkilöstösäästöjen syntyneen ennen kaikkea sivistystoimissa, kun palkkamenoja pystyttiin kattamaan Tekesin ja opetusministeriön avustuksilla. Kuntalaisena ja veronmaksajana iloinen, mutta päättäjänä huolestunut, jopa järkyttynyt talouden ennustamisen vaikeudesta. Asioihin reagoidaan tunteella, mutta samalla turkkilaisten henkinen sietokyky poliittisille myllerryksille on monissa asioissa korkea. – Keräämme maksuja noin 4 miljoonaa euroa. Pertti Runsas (kesk) käski viemään terveisiä Tampereen suuntaan. Henkilöstö olisi ansainnut enemmän Ylistävään kuoroon ilmoittautui mukaan myös vasemmistoliiton Veijo Niemensivu, joskin varauksin. Olivat ja eivät. Selvää on, että nämä eri todellisuuksissa elävät poliittiset leirit lienevät jatkossa entistä jakaantuneempia. – Hyvää on palvelujen säilyminen. Eikö olisi liukuesteet tulleet vielä halvemmaksi, Niemensivu kärjisti ja katsoi, että reilumpaa olisi ollut antaa selvää rahaa. Ensimmäisen kauden valtuutettuna Viitasalo osoitti myös asiaankuuluvaa nöyryyttä. Peliyhtiö Supercellin myynnistä tipahti yllättäen 400 000 euroa yhteisöveroja, vaikka Parkanolla ei ollut siinä osaa eikä arpaa. Nämä ihmiset eivät aidosti ymmärrä, miksi esimerkiksi länsimaat kritisoivat heidän elämäänsä parantanutta presidenttiä. Vaikka Erdogania syytetään itsevaltaisuudesta, on hän monelle kannattajalleen yhä suuri sankari, joka on parantanut heidän olojaan. Henkilöstömenojen 400 000 euron säästö ihmetytti. – Pitää miettiä, onko meillä varaa laskea puoli prosenttiyksikköä, Runsas sanoi. Valtion tie huonompi kuin metsäautotie 1,8 miljoonaa euroa viivan alla sai ehdottelemaan jo kuntaveron laskemista 22 prosentista.. Sanontaa käytetään yleisesti Turkissa kuvaamaan sitä, että asiat maassa ovat joskus omituisia, mutta se kuuluu asiaan. Moni nuori tuntui sinä yönä tekevän henkisen päätöksen, että politiikkaan sekaantuminen on heidän osaltaan ohi. Tilinpäätös kuvaa mennyttä aikaa, mutta tätä voi käyttää opaskirjana, kun ruvetaan uutta talousarviota tekemään. Sinisten Reijo Ojennuksen ei tarvinnut ujostella, kun hän totesi, että tässä kylässä on tehty aika paljon oikein. Sen kuoppien välttämiseksi moni käyttää Heinosentietä. Opposition leirissä tunnelma oli hävittynä vaaliyönä toinen. Henkilöstö on hänenkin mielestään ansainnut palkitsemisen, mutta sen tapa ärsytti ”entistä” ay-liikkeen miestä. Veroprosenttia ei pidä unohtaa Sekä Uotila että kokoomuksen Pasi Viitasalo nostivat esille sen, että kun talouden muut tunnusluvut ovat kunnossa, niin veroprosentti on vahvasti punaisella. Ryhmäpuheenvuoroissa puolueiden edustajat kiittelivät vuorotellen kaupungin henkilökuntaa ja johtoa hyvästä tuloksesta. Vaaliyönä taas presidentin kannattajat juhlivat suuresti ampumalla ilotulitusraketteja ja ajamalla autolla ympäri Istanbulia. – Henkilöstövähennykset olivat tiedossa talousarviota tehtäessä, samoin kiky-sopimus. Perttu Kovesjärvi (kesk) sanoi olevansa ”ilon ja riemun päivänä” hyvin kaksijakoisissa tunnelmissa. Tulokseen auttoi moni kertaluontoinen erä, joten tiukkaa taloudenpitoa tarvitaan edelleen, erityisesti kun koulukampuksen leasingmaksut alkavat. – Hallituksen jäsenistä puolet on elinkeinoelämän edustajia. Uotila kysyi myös, miksi kaupungin korkomenot nousivat, vaikka lainoja maksettiin pois. Mutta samalla politiikka vaikuttaa väistämättä ihmisten mielialoihin. Tietysti on surullista, jos yritysten saaminen tyssää siihen. Hän itse äänesti silloin korotusta vastaan. Ylijäämä herätti paitsi kiitosta, myös kysymyksiä ” Kuulemma yksi perhe on jo muuttanut Parkanoon suurelta osin kampuksen takia.” ” Olisiko me edes voitu tehdä miinusmerkkistä tulosta näillä taksolla, veroilla ja palvelumaksuilla.” ” Tilinpäätös kuvaa mennyttä aikaa, mutta tätä voi käyttää opaskirjana, kun ruvetaan uutta talousarviota tekemään.” ” Luottamushenkilöporukkakaan ei ole kovin pahasti töpeksinyt.” HEIKKI PETTINEN PARKANO Valtuuston tilinpäätöskeskustelussa kaksikin valtuutettua otti esille teiden huonon kunnon. heinäkuuta 2018 7 Turkissa järjestettiin juhannusviikolla historialliset vaalit, joiden poliittinen tulos määrää maan tulevaisuutta pitkälle
Keskustelupitoisen juonen syytä on runsas paikoillaanolo, seisoskelu ja istuskelu… Säpinää, ääntä ja liikettä tilanteiseen tuo nuori jumppari Kikka, jonka hahmon tekee eloisasti mustasilmäinen, temperamentikas Julia Giers. Vakiokalustosta Leila Mäkelä saa määräilevänä Irmelinä jälleen esittää vähän samantyylistä komentooran roolia kuin usein ennenkin, joten se käy rutiinilla. Mitäs jos pantaisiin varat vaikka risteilyyn – Välimeren aallot vai kuihtumiskuolema, saa valita. Tiivistetysti: terveyskeskuksesta käväisevä hoitsu ”täyttää dosetin ja tyhjentää sorsan”… Painava asiaosuus siis kai vähän häiritsee heittäytymistä näytelmän hauskuuksiin, joita niitäkin on. Vanhallakin on tunteet! ”Mukavaa jengii…” Ulkomuseon kentän lavastus näyttää kutakuinkin samalta kuin edellistenkin Käpyhovien: lääkekaappi, pöydällä mappirivistö ja läppäri, edessä tuoliryhmiä pöytineen, vanha puutarhakeinu. Siksi näytelmän teksti on ahdetun täynnä vanhustenhuollon enemmän ja vähemmän epäonnistuneita ratkaisuja. Ilmeisesti siinä vaiheessa, kun ihmiset rupesivat, kiitos lääketieteen kehityksen ja helpottuneiden elinehtojen, elämään yleisesti yli 50-vuotiaiksi. Kasakkaillassa luvassa taitoa, iloa ja väriä. Artania perustettiin reilu parikymmentä vuotta Zaporižžjan kasakoiden mailla Tšerkasyn kaupungissa. Mutta laulaahan Lauri osaa sekä yksin että yhdessä! Johtaja Ilonan roolin, jonka saanut estyi olemasta mukana, veti ihan kelvollisesti kimppaan viime hetkessä tempaistu Sisko Mattila. Oikeitakin faktoja pohditaan. heinäkuuta 2018 9 KUVIOT Odotetunlainen ehdotus Turun ja Porin läänin kuntauudistustoimikunta on saanut alustavan suunnitelmaehdotuksensa valmiiksi. ja sadannen ikävuoden välimaissa yksi ja toinen riesa kumminkin iskee, ihmisen kyky huoltaa itseään heikkenee ja yhteiskunnalle lankeaa velvollisuus autella veronmaksajaansa. Esiintyjät haluavat esitellä kasakoiden koko kulttuurin kirjoa musiikista ja lauluista tanssiin ja piirileikkeihin. Teatterin ohjelma on ainutlaatuinen show teatteria sekä perinteisin ja modernein keinoin luotua koreogra?aa. Hyvänen aika, vanhahan on ihminen edelleen! Kun tarinaan tuodaan uusia henkilöitä (maineeltaan epämääräinen Linnea, Elvistä matkiva vanha rokkari, lihaksikas hieroja Jorma) he saavat aikaan säpinää jo vakiintuneen parin väleihin ja muuhunkin. Välissä kyllä oli tanssikohtaus sekä lauluja soittoterapiaa, komeaäänisiä näyttelijöitä kun on miehissä kaksikin. klo 19. heinäkuuta. Näytelmää ei voi ottaa vain komediana, sillä tarinaa sävyttävät raa´at kokemukselliset tosiasiat. Muut pari lyhyttä vanhusroolia tekivät Petri Järvinen ja Paavo Ylikorte. Heikki Lundin vanhainkotitrilogian kolmas osa tuo esiin todellisuuden kaikessa karuudessaan, vaikka huumorin kukka toki välissä pilkahtaa. Jälleenhän lehti kertoo uutisen menehtyneenä löytyneestä vanhuksesta. Teatteri Sampolasta lainattu Lauri Viitala on saanut Jussipekan pitkän roolin, jossa pitää olla niin rauhallinen mielitietty Irmelille kuin myös altis kavaljeeri Linnealle. Kokoonpano on yksinomaan miehinen, ja on itsestään selvää, että naisten roolia esittävät nuket. Juha Rinteen mairea, mutta karmeasti karjuva sosiaalijohtaja on vaikuttava (kourat pois henkseleistä!); Arja Ruinu levottomuutta herättävänä Linneana kujertaa viettelevästi, ja nuori Heli Suoneva vanhana Berttana on eleineen ja äyskähdyksineen hämmästyttävän uskottava. Kanssakäyminen ihmisryhmässä on a ja o – ja sitä voidaan harrastaa ilman suuria kunnallisia investointeja. Näin muodostettuun suurkuntaan tulisi pintaalaa 1.894,2 neliökilometriä ja asukkaita 18.665 henkilöä vuonna 1980. Toden sanoakseni esityksen hitaanlainen tempo venytti ainakin ensi-illassa kestoa; joitakin asioita toistetaan keskustelussa yhä uudestaan. Lehtemme levikkialueella on päädytty alustavien suunnitelmien mukaiseen lopputulokseen. Pinta-alaa tulisi tälle kunnalle 1.227 neliökilometriä ja asukkaita vuonna 1980 13.350 henkilöä. Tiistaina 3. Tuntuu, että kirjailijalla on hätä tehdä totuus näkyväksi. Siinä 50. Ehdotus on varsin radikaali. Tanssiteatteri on koko olemassaolonsa kerännyt kasakoiden kulttuuriperintöä ja traditioita. Edelleen Kihniön ja Parkanon kunnat ehdotetaan yhdistettäväksi. ”Jotain tarttis tehrä…” Kun hallitukselta ei kuulu muuta kuin säästötiedotuksia ja valituksia resurssien puutteesta, näytelmän henkilöt, Käpyhovin asukkaat ja hoitajat, pohtivat puolitosissaan, mitä tehdä. Teatteriyhdistyksen aarre on Jarno Nevala, jonka kaksoisrooli mamu-suomea sönkkäävänä lääkäri Masana ja toisaalta lihaksikkaana hieroja Jormana on verraton esitys. Teatteriin kuuluu kuusi nuorta lahjakasta taiteilijaa. Karvian kunta esitetään liitettäväksi Kankaanpään kauppalaan, johon lisänä tulisivat Honkajoki, Jämijärvi sekä osia Siikaisista ja Pomarkusta. Arto Papunen MAARIT LEHTO KARVIA Kasakkatanssiteatteri Artania esiintyy Karviatalolla torstaina 5. Rauni Virtanen Käpyhovin pelastuspalvelu Käpyhovi 3: kesäteatterinäytelmä Käsikirjoitus Heikki Lund Sovitus & ohjaus Leena Koivula Rooleissa 11 näyttelijää sekä hanuristi Lauri Kuusela Esitykset Karvian ulkomuseoalueella Karvian Teatteriyhdistys ry Tarpeettomia olentoja. Viime aikoina on radiossa keskusteltu kesäteatterin olemuksesta ja tehtävästä. Illan aikana kuullaan tunnettuja ukrainalaisia kasakkalauluja sekä nähdään värikkäitä ja temperamenttisia kasakkatansseja. Nykyisen 111 itsenäisen kuntayksiskön (kaupungit ja kauppalat mukaanluettuna) sijaan ehdotetaan nykyisiä kuntia yhdistelemällä muodostettavaksi 34 suurkuntaa Turun ja Porin lääniin. Kasakkateatteri Artania Karviasalissa 5.7. Mieltä on yhtä monta kuin miestä, mutta selvää on, ettei ainakaan viinanhuuruinen hömppä Käpyhovissa kaiu. Käpyhovin pelastuspalvelu ajatteluttaa kiusallisen kiinteästi: siinäpä aikamme ongelmakimpun ratkaisuyritystä, romantiikan ohella. Voi, voi. Show’n pyörteissä katsoja tempautuu mukaan ukrainalaisten kasakoiden elämänmenoon ja vapaa-ajan traditioihin. Vauhdissa Lauri Viitala, Arja Ruinu, Leila Mäkelä ja Tapio Keskitalo. Artanian mestarillisten tanssijoiden esitykset, hauskat ja huolettomat Darimenin nuket sekä solisti Jevhen Valovenko yhdessä vievät katsojan syvälle kasakoiden perinteisiin ja ilonpitoon. Koskettavasti juonen käänteissä käsitellään vanhojen ihmisten tuntemuksia: yksinäisyys, tarpeettomuuden kokemus, puhumattomuus, masentuneisuus, itsemurha-ajatukset. Esityksessä vaihtelevat kasakkalaulut, sutkaukset ja akrobatia. TEATTERISSA Jammailua shakinpeluun lomassa Käpyhovissa. Mieheen kohdistetut vaatimukset saavat hänet hämäännyksiin. Flirttailua ja mustasukkaisuutta esitettiin mukaansatempaavasti. Kitarakin soi ja laulu. Onpa pähkinää purtavaksi! Y-S 5.7.1968 KARVIA Missä vaiheessa vanhuksista tuli polttava ongelma kunnille ja valtiolle. Hyvää jatkoa ja kehitystä jalossa harrastuksessa! Toinen tarinaan vauhtia antava on slangia suoltavaa rokkaria aivan valloittavasti esittävä Tapio Keskitalo
2 A . Lounaskahvila . 03 448 2149 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 040 179 6000 email: erapaiva@erapaiva.com Passikuvat meiltä KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. 040 656 9955 Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Pitopalvelu Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. heinäkuuta 2018 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 040 545 8051 Puh. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. Ranta-asemakaavat . huoltaa tietokoneesi! Edulliset ja nopeat tietokonehuollot Ohjelmistojen asennukset IT-tukipalvelut Alkaen 30€ kysy lisää! Kotiin ja yritykseen! Asiakaspalvelu ja myymälä Parkano Satakunnankatu 7 Avoinna ark. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. 044 241 2776 Lom alla 28. Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. 03 450 5555. 03 223 1666 . Rakennusja rakennepiirustukset . Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkano Parkanontie 45 www.luontaiscenter.fi 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito Parturi-kampaamot Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . RENGASPAROONI OY Renkaat Vanteet Raskaan kaluston palvelut Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Heinäkuu lauantait sulj. klo 9-17 p. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Puh. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Puh. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 448 2616 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. Tiistaina 3. 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi PARKANON Parkanontie 41 448 3228 0400 700 804 HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. Puh. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 varaosat pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) vikakoodit ilmastoint t katsastuspalvelut Heinäkuun lauantait suljettu Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 040 417 2319 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. 7. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi PARKANON MATKATOIMISTO Parkanontie 64 ma – pe 9 –12, 13.00–17.00 puh. Perukirjat, ositukset . Pitopalvelu . 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 03 447 200 puh. 6.– 14. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. p
kokouksia KASAKKATANSSITEATTERI ARTANIA Karviasalissa to 5.7. Aukioloaika ma–to 9.30–14, pe 9.30–13. Tiistaina 3. Karisamuli Korpela Tero Tukiaisen kakkossija Honkajoella jätti nälkää Autokrossiluokan podiumilla ilakoivat Tero Tukiainen (vas), Juha Rytkönen ja Paavo-Petteri Männistö.. Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). 03 44 381 Punaisen auton + peräkärryn omistaja Parkanossa, ottaisitko yhteyttä puh. 050 501 0080. Ensin mainittu oli matkassa heti 1. jäseniltapäivä Kihniöllä Pirjo Mikkonen/Erkki Välimäen talon pihamaalla sekä leiripäivä ke 22.8. Toisissa alkuerissä parkanolaissijoitukset olivat toinen ja kuudestoista. SEKALAISET Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Kaksi peruutuspaikkaa vapaana, varaa paikkasi pikaisesti. Tiedustelut puh. Tervetuloa rohkeasti mukaan toimintaan! KESÄAUKIOLOT 2018 KOLMOSTIEN TERVEYS – korjaus ilmoitukseen Kihniön terveyskeskuksessa puh. Rytkönen oli taas nopein ja jatkoi kärjessä maksimipistein, Tukiainen jatkoi kolmantena ja Juupajärvi nousi pykälän sijalle 17. Kolmannet alkuerät ja Rytkösen tappotahti jatkui. Bingoa torstaisin klo 10. Pa r k a n o n S e t l e m e n t t i r y. klo 10–12. heinäkuuta 2018 11 KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . Poikkeusharjussa Parkanossa. klo 19.00 Ohjelmassa kasakkailoittelua, lauluja ja akrobatiaa. Tervetuloa mukavassa seurassa matkalle mukaan! Retkimyyjäisten ja -arpajaisten tuotto 700 e. Rauhala-kioski kesätauolla 1.6.–31.8. heinäkuuta. Finaalissa oikeastaan Autokrossiluokan koko päivä oli pienoiskoossa Rytkösen voittaessa ja Tukiaisen peesatessa toiseksi ennen Kankaanpään Paavo-Petteri Männistöä, Porin Sebastian Haapalaa, Noormarkun Olli Yli-Hellää ja Suonenjoen Jari Koivistoista. OSTETAAN . kahvitarjoilun. alkuerien ensimmäisessä lähdössä, jossa oli kolmas. Tukiainen aloitti toisessa lähdössä kakkostilalla ja oli alkuerien kokonaistilanteessa kolmas, Juupajärvi kahdeksastoista. Parkanosta matkassa olivat Autokrossi-luokan Joonas Juupajärvi ja Tero Tukiainen. sekalaiset sekalaiset Vuokrataan Tampereella 1 h + kk, 26 m 2 (Savilinnank. 040 197 7922/Kalevi. Yleisesti nähtävänä pidettävät asiakirjat ovat esillä kirjastossa. Nuorisoja kulttuuritoimi ALKKIAN PYÖRÄILYHAASTE Kylätoimikunta haastaa pyöräilijät Alkkiaan perjantaina 6.7.2018 klo 16–20, Leena ja Antti Hautakorven pihapiiriin (Prinkkiläntie 570). Konneveden Juha Rytkönen rynnisti kärkeen luokan viimevuotisella voittaja-Starletilla. Lähtö Parkano mh klo 9.30. Tiehoitokunta seuratoimintaa TANE = tasa-arvoasiain neuvottelukunta HONKAJOKI Rallicrossiin SM-sarjassa alkoi Satakunta–Pohjanmaakiertue, jossa Pesämäen Moottoriurheilukeskus Honkajoella oli ensimmäinen. (kolmen päivän matka). Parkanon Seudun Hengitysyhdistys ry. Verenpaineen mittaus ti 10.7. Karvian liikuntapalvelut Karvian kunta KIHNIÖN KUNNANVIRASTO ON SULJETTUNA 2.–29.7.2018 Seuraavista numeroista saa palvelua myös em. Tukiainen oli jälleen toinen ja Juupajärvi edelleen parantaen jo sijalla 15. P a r kanopirtillä tapahtuu heinäkuussa. Kirkkovartti pe klo 12. Liput 10 e, alle 18-v ilmaiseksi, sis. Niistä ensimmäisessä Juupajärvi oli maalissa neljäs, eli ei päässyt kahden parhaan eli varsinaisten ?nalistien joukkoon. Tervetuloa tapahtumiin mukaan! www.hengitysyhdistys.fi/parkanonseutu Yhteyshenkilö Marjatta 040 834 2654. Myynnissä adressit. Kunnanhallitus Kihniön kunta Itäpään yksityistiekunnan VUOSIKOKOUS Kihniön Osuuspankilla pe 13.7. Entiset myyntipaikat Parkanossa ja Kihniössä. Matkan hinta 220 e. 7). Jurvan osakilpailu on vuorossa 7. Suuri kiitos kaikille! Tulevaa: To 9.8. klo 18.30 Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Parkanopirtillä myynnissä suruadresseja. klo 19.30 Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. ja 24.7. Tiehoitokunta Karhusalontien VUOSIKOKOUS Kihniön Osuuspankilla pe 13.7. Kesäretki Ruissalo-Paimio-Naantali-Kultaranta ma 16.7. Mehuja kahvitarjoilu, myynnissä makkaraa ja arpoja. aikana: – varhaiskasvatuksen päivystys 044 7541 234, 044 7541 235, 044 7541 236 – päiväkodinjohtaja kiireellisissä asioissa 044 7541 231 – kiinteistöjen hoito/laitosmiehet 044 7541 256 – maaseutusihteeri 044 7865 230 Erittäin kiireellisissä asioissa: – kunnanjohtaja 044 7541 201 – talousja hallintojohtaja 044 7541 203 – sivistystoimenjohtaja 044 7541 202 – tekninen johtaja 044 7541 239 Sosiaalija terveystoimen palveluista Kolmostien Terveys Oy julkaisee oman ilmoituksensa kunnan verkkosivuilla ja Ylä-Satakunta -lehdessä. Puh. 044 754 1401. Alkuerien jälkeen parkanolaissijoitukset olivat Tukiainen toinen ja Juupajärvi kuudestoista, joten molemmat olivat mukana semi?naaleissa. Järj. Tukiainen puolestaan varmisti ?naalipaikan voittamalla semi?naalilähdössään. Heinäkuun tapahtumatiedote. Kunnan viralliset ilmoitukset ovat paloaseman seinällä olevalla ilmoitustaululla
– Kisarajan ylittäminen oli tavoitteenani, mutta kyllä se vähän yllätyksenä tuli, Ahonen kuvailee ja myöntää päästäneensä pari ilon kyyneltä kuultuaan myöhemmin kisapaikasta. PARKANO Parkanon Urheiluautoilijoita edustava Matti Alarautalahti on aloittanut rallisprintkautensa hyvillä sijoituksilla. Ahosen mukaan Suomesta kisarajan rikkoi kolme tyttöä, ja he kaikki mahtuivat tuloksillaan metrin sisään. Auto on tuntunut hyvältä asfaltilla. Vihdin SM-kilpailussa hän oli luokkansa neljäs 0,71 sekuntia voittajalle jääneenä. Nuori urheilija lähtee kisoihin tekemään parhaansa ja nauttimaan kokemuksesta. Vapaiden päivien ohjelmasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin kilpailuun valmistavia harjoituksia on luvassa. Parkanon Urheilijoiden kiekonheittäjä rikkoi EM-kisarajan kolmella senttimetrillä 16. Se on jo tosi iso juttu, jos pääsisi karsinnoista loppukilpailuun, Ahonen miettii. Ahonen käy kaksi kertaa viikossa Porissa harjoittelemassa valmentajansa opastuksessa. Se on valmentajani Samu Myllymaan ansiota, Ahonen kiittää. Tiistaina 3. Kyseessä eivät ole parkanolaisen kiekonheittäjän ensimmäiset kansainväliset kilpailut, vaan viime syksynä hän oli mukana tyttöjen Suomi– Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa. Siistiä ja nopeaa Toyota Starlettia kuljettava Alarautalahti on ajanut kaksi SMosakilpailua sekä kansalliset kilpailut Kankaanpäässä ja Nokialla. Viime vuoden ennätys on parantunut jo noin kolme metriä. 2 KG/TAL OSKARI RINNE PARKANO Parkanolainen Silja Ahonen (17) kilpailee viikonloppuna 17-vuotiaiden yleisurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa Unkarin Györissä. kesäkuuta Espoossa. Jo karsinnassa pitää venyä Ahosen kisaurakka alkaa lauantaina, mutta Unkariin hän lentää jo tiistaina. Ahosella heittoihin on tullut lisää pituutta tasaiseen tahtiin, vaikka keväällä heitto ei vielä parhaalla tavalla kulkenutkaan. ” Tekniikka on kehittynyt ihan superpaljon.” Ahonen viskaa kiekkoa EM-kisoissa Urheiluntäyteisestä kesästä huolimatta Silja Ahonen on ehtinyt esimerkiksi näkemään kavereitaan ja käymään uimassa. Jotta Ahonen pääsisi loppukilpailuun, hän uskoo, että karsinnassa on pystyttävä heittämään oma ennätys. Uusi ennätys siivitti naisen lopulta EM-kisaryhmään. Kauhajoen, SM-sarjan toisessa asfaltilla ajetussa osakilpailussa irtosi luokkavoitto 0,63 sekunnin erolla kakkoseen. Uudeksi ennätykseksi kirjattiin 44,53, mutta päivää myöhemmin hän paranteli Parkanossa ennätystään lukemiin 45,30. – Haluan kiittää Parkanon kaupunkia, Parkanon Urheilijoita, minua tukeneita yrityksiä ja valmentajaani Samu Myllymaata, Silja Ahonen lähettää terveiset tukijoilleen. – Tekniikka on kehittynyt ihan superpaljon. – Olen nyt ehkä noin viidestoista EM-tilastossa. Muuten hän harjoittelee Parkanossa Myllymaan laatiman ohjelman mukaan päivittäin. Saman hän teki Nokialla, kun kaksivetoisten nopein kellotus tuli 1,14 sekunnilla isomman luokkien autojen edestä. heinäkuuta 2018 12 Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Kauden avaus Vihdissä oli vielä nihkeä, mutta Kauhajoki, Nokia ja Kankaanpää onnistuivat hienosti. Kaksivetoisten listalla hän oli kolmas. Kauhajoen vauhdikas rata on sopinut minulle hyvin, koska voitin siellä kaksi vuotta sitten myös luokkani yleisessä, Alarautalahti ynnää alkukautensa. 350 G) 1 00 KPL KUUMANA GRILLISTÄ ATRIA PERHETILAN KANAN GOURMET FILEELEIKKEET 450 G (13,22/KG) NAUTASIKAJAUHELIHA N. – Omat kauden suunnitelmat meni uusiksi, kun Future Cupin asfalttisarjaa ei tänä vuonna järjestetty. Vesa Rauhala Alarautalahti aloitti rallisprintkauden vauhdikkaasti Matti Alarautalahti ajoi Kauhajoella luokkavoittoon.. Tulostavoitetta hän ei ole itselleen asettanut. Kaksi kisapaikkaa ratkaistiin kauden parhaan tuloksen ja tuloskehityksen perusteella. Sellaista kesäfiilistelyä, Ahonen kuvailee suunnitelmiaan. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 ta par arem em i pi pi r ruo uokka kakka kaup uppa pa TONNIKALAGRILLILEIVÄT JA avokadotillisalaatti KATSO RESEPTI: k-supermarket.fi tai K-Ruoka -sovellus Tavallistta TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA 5 95 KG ATRIA-MESTARI KIMMO VAHTERA MYY JA MAISTATTAA ATRIA -HERKKUJA! TORSTAINA Kesäpöydän tähdet 5 95 RS BROILERIN KOIPIREISIPALAT (RAAKAPAINO N. Kilpailuja nuori urheilija kiertää kesäisin joka viikko, ja varsinkin ennen EM-kisoja niitä merkittiin kalenteriin useita, jotta kisaraja saataisiin rikottua. SM-kilpailujen välissä Alarautalahti oli Kankaanpään kansallisessa kilpailussa nopein kaksivetoisten autojen kuljettaja. Kärkipään heittäjät ovat heittäneet viittäkymmentä metriä