SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. 4 astetta. Sivu 2 Sinut on haastettu pyörän selkään. VUOSIKERTA Onko haavissa saalista. ” Parkano +14 +14 Parkano +11 +11 Parkano +4 +4 Parkano Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Pilvisyys vaihtelee ja on paikoin runsasta. Ryhmä opettajia ja oppilaita kiinalaisesta ystävyyskoulusta vieraili Parkanossa ja Ikaalisissa viime viikolla. Päivälämpötila on maan keskiosassa n. Perjantaiksi kylmenee edelleen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yleistyvät iltapuolella vesi-, pohjoisesta alkaen lumisateet. Sivu 12 12-vuotiaat Guo Yuyang ja Liu Zuyan tutkivat Vahojärven leirikeskuksen rannassa, osuiko haaviin ötököitä. Suomi huomenna Maan eteläja keskiosassa voimistuu lounaistuuli. Tuuli on heikkoa. Maan eteläja keskiosassa sataa jo iltapäivällä paikoin vettä, illasta alkaen sateet yleistyvät. Veteraaneille kajautettiin laulu ja jaettiin kunniamerkit. Päivälämpötila on etelän ja idän 11...14 asteesta Pohjois-Lapin ?2...+1 asteeseen. Sivu 6. Pohjois-Lapissa kuitenkin pilvistyy ja illalla sataa paikoin lunta. Lumisateen eteläraja kulkee päivällä suunnilleen Keski-Pohjanmaalta Kainuuseen. Päivälämpötila on lännessä 12...15, idässä 10...13, Koillismaalla ja Etelä-Lapissa 7...12 astetta, korkein Tornionlaaksossa, Keskija Pohjois-Lapissa 4...8 astetta. Sivu 6 Seikkailu Kihniön vuorilla ja nimistössä. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina sateita, paikoin runsaita, tulee yleisesti niin etelässä kuin maan keskivaiheillakin. Ensisijaisesti ripustaja tekee pesijöille palveluksen, mutta samalla hän saa iloa itselleen; onhan emojen ja poikasten seuraaminen kotipihassa hauskaa.” Sivu 7 Asukkaat odottavat ammuntoja huolissaan. Illalla sää muuttuu selkeämmäksi. Sivu 7 Linnunpönttöjen ripustelu puihin ja rakennuksiin on usealla tavalla hyödyllistä. HUHTIKUUTA 2019 NUMERO 32 / 87. alv 24% TIISTAINA 30. Jokunen tippa vettä voi tulla
Kiitokset terveyskeskuksen ja kotihoidon henkilökunnalle. Kiitämme osanotosta. . Sydämellisesti tervetuloa! Rakkaamme Elli Esteri YLÖNEN Siunattu läheisten läsnä ollessa 27.4.2019. On myös nimiä, jotka muistuttavat joistakin ihmisistä, ovat he sitten olleet sukulaisia, jonkun pellon raivaajia tai muuten mieleen jääneitä persoonallisuuksia: Haverin Liisan neva, Korpi-Iisakin kaski, Maija-vainaan kytö, Savela-vainaan kangas, Eliaksenkoski, Piirtolan Armaan kytö. Klo 1823 K-12. . Toiska ei ole miehen sukunimi kuten Penttilä kirjoittaa vaan tarkoittaa vain lähinaapuria. Laskin viralliset, peruskartassa olevat vuorten nimet. On Nujunvuori, Särkivuori, Pappilanvuori, Kaksoisvuoret... Reppulampi ei ole Kihniössä vaan Parkanossa. Ulla, Tea ja Tommi Marja-Riitta Saarela EN JUHLI merkkipäivääni. PE 20 Nuortenilta Basella, mukana Virtain nuoret. Niinpä osa Kihniönkin nimistä on enemmän materiaalia tutkijalle ja esimerkkejä, miten nimet muodostuvat kuin tiedonlähteenä kotiseudun historiasta kiinnostuneelle. Lopuksi on nimiä, jolle ei keksi muuta selitystä kuin että ne ovat jotenkin suuhunsopivia äänneyhtymiä: Kesterikki, Liimatta, Kekkaro, Lappioluiju, Monganmaat. Luikeneva viittaa luikeheinään eli niittyvillaan, tosin Simo Penttilä on epävarma tiedostaan ja lisännyt selitykseen kysymysmerkin. klo 13.30 Talkoot. KIHNIÖ Kihniön kirjastossa on kolmen paksun niteen kokoinen kokoelma Kihniön kansanomaisia paikannimiä. Esimerkiksi Pajamäki tai Navetontaustapelto tai Itäpään tervahauta tai Kotopelto ovat joidenkin talojen omaan käyttöön otettuja nimiä, ei muuta. huhtikuuta 2019 2 Lämmin kiitos teille kaikille, jotka saatoitte kanssamme Matti Arkkoa hänen viimeisellä matkallaan ja myötäelitte surussamme. . . klo 18.30 Rukousilta. Penttilän kokoelmista löytyy 30 vuoren nimeä. Tiistaina 30. Muutamia muitakin huteja löytyy – ei ihme, jos mies kerää 1 500 paikallisnimeä itselleen vieraasta paikasta. klo 13 Rukoushetki. Paria nimeä olen hakenut pitkään kartoista ja kysellyt vanhoilta kihniöläisiltä: Aitolampi ja Hotakkalampi. . Elämässä pitää olla haasteita. Monet Raato-alkuiset nimet viittaavat menetykseen, kun hevonen tai lehmä on kuollut ja se on jouduttu hautaamaan. Sana vuori herättää varmaan kaikissa samanlaisia mielleyhtymiä: jylhä, korkea, laajat näkymät. . PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To 2.5. Metsä oli ansion ja myös ruoan lähde. Usein on haastateltava kertonut tietonsa nimien taustasta. Pe 3.5. La 4.5. PE 13 Nuorisotalo Base 55 aukeaa. Lopuksi liemi kuivattiin kalsoneerausuuneissa, joiden raunioita oli vielä 50 vuotta sitten Kankarilammen rannalla. KIHNIÖ Ti 30.4. Nimikokoelmassa on kymmenittäin Hautatai Tervahauta-alkuisia nimiä. Rämäkkä on netin ja Nykysuomen Sanakirjan mukaan äänekästä naurua, ei suo tai soistuva metsä, ja sulkko on kapea suonkaistale. Haastattelijaa on ehkä jekutettu Sen sijaan Ratikylän Mulkkulampi on hakusessa. Sen mukaan talo on hävinnyt vuodesta 1963 ainakin sata vuotta taaksepäin. PARKANO To 2.5. Tarinat nimien takana Jokainen yhteisö, oli se sitten työpaikka, kylä tai vaikkapa aviopari, luo omia sanontojaan ja paikannimiään. klo 18.00 Lähetysilta Jukka ja Jaana Niemellä. Sanan eteen kelpaa Iso, Vähä tai Vanha tai muu adjektiivi: Vähäluomanneva, Pitkäträmäkät, Uusikytö, Takakytö, Pikku Palosaari. klo 18 Miestenpiiri. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. Niitä on yli 20. Toinen tulonlähde metsästä oli lasija saippuateollisuudessa tarvittavan potaskan teko. Tarkimmin kerrotaan Kastulan kadonneesta talosta. Pukkivuori on se loiva ylämäki Myllykylän risteyksestä kilometri Parkanoon päin. . Mielenkiintoiseksi nimet muuttuvat, jos niiden takana on joku historia tai tarina. Toiseksi osaksi paikka, jolle pitää antaa nimi: kangas, neva, ahde, rämäkkä, luoma, kallio, pelto. Olen matkoilla. . Jarmo Hammo Vuoristojen Kihniö ” Haastateltava on ehkä hoksannut mahdollisuuden pikku jäynään nimenkerääjälle tai vain kyllästynyt vieraan loputtomiin kysymyksiin.”. Ma 6.5. Aitolampi on luultavasti hävinnyt Aitonevan kuivatuksen yhteydessä, mutta Hotakkalammen tieto löytyi vihdoin Penttilän nimikokoelmassa: pikkuinen suolampi Sulkuen vastarannalla, hiekkakuoppien takana. Ihmisten entisistä kodeista on jäljellä ehkä vain multipenkki ja tiilikasa uunin paikalla ja ainoa kirjallinen todiste maininta Penttilän nimikokoelmassa: Ahola Itäpään talon torppa, hävinnyt 1900-luvun alussa tai Salokanto hävinnyt 1958. Koppelonmäestä on tieto, että se oli Kihniön kirkonpaikan entinen nimi. Tulee tässä mieleen Parkanossa oleva Mitätönlampi, Saarijärven Onpahanvaanlampi ja Kihniön Alavantien varrella oleva nimihirviö Hunttilaistenhautakangas: haastateltava on ehkä hoksannut mahdollisuuden pikku jekkuun eli jäynään nimenkerääjälle tai vain kyllästynyt vieraan ihmisen loputtomiin kysymyksiin. Vanhat elinkeinot näkyvät nimissä Kihniössä tervanpoltto oli iso ansiolähde, ja Kihniön sysijopparit tunnettiin EteläPohjanmaalla asti. Mutta ehkä jonain päivänä. 22.1.1934 Ikaalinen 14.3.2019 TAYS Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Länsilähteestä pontikankeittäjät saivat vetensä. klo 10.00 Rukoushetki. SU 17 Todistusten ilta, useita puheenvuoroja. Poltettiin suuria rovioita lehtipuusta ja kerätystä tuhkasta keitettiin liemi, niin väkevä, että siinä sulka suli tai peruna kellui. Su 5.5. Su 5.5. 5.5. Ke 1.5. Nuoret laulaen ylistää. Vaikea sanoa ovatko ne paikallista murretta vai laajemminkin lähiseudulla käytettyä kieltä. Yleensäkin näissä nimissä on keskeistä Kihniön metsät, suot ja maanviljely. Vielä olisi kiinnostava bongata – valloittaa kuten me vuorikiipeilijät sanomme – ainakin Häntäpuonvuori, Paskapieksunvuori ja Huokoonvuori. Kihniö on melkoisen tasaista seutua – korkeuserot taitavat olla 80 metriä – ja siksi on vähän huvittavaa kihniöläinen tapa nimetä pienetkin maannousemat vuoriksi. Kihniöläinen tietäjä Sergei Honkala pystyi luettelemaan ulkoa Kihniön järvet, lammet ja luomat. Kartoista ei kyseistä kosteikkoa löydy. Simo Penttilän korttien tiedoista Potaskasalo pääsi 80-luvulla uudistettuun peruskarttaankin. Samoin Vittulampi on Parkanon puolella ja sietääkin siellä pysyä, sellainen rumaniminen lätäkkö. Su 5.5. Liettisen saaressa oli tilapäinen hautapaikka, josta vainajat siirrettiin Ikaalisiin tai Karkkuun. Base camp Pukkivuori. klo 18.00 Vanhimmisto. klo 11.00 Ehtoollisjuhla, L. Sen olemassaolo piti oikein käydä varmistamassa. Su 5.5. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta. klo 14 Jumalanpalvelus, Pekka Sartola. Hän kirjoitti pro gradu -tutkielmansa Kurun paikannimistä ja siinä sivussa keräsi yli 1 500 kihniöläistä paikannimeä, joista yli 800 on Kihniön kirjaston kokoelmissa. Kirkkaalla ilmalla vuoren huippu näkyy hyvin. Oma alueensa nimikorteissa on Kihniön monet kadonneet talot kuten Helimäki, Kahri, Aatamintölli, Onnela, Kallenasumus, Vossila, Hintula, Suoja. Vanhaa Paaritietä on kuljettu Ratikylän kautta rannikolle ja raahattu tervatynnyreitä. Muutama sana nimikorteissa on tällaiselle Kihniön ulkopuolelta tulleelle uusi. Talon yhteydessä on ollut myös jalkamylly. Jarmo Hammo Häntäpuonvuorelta Öörnimäkeen ja Hunttilaistehautakankaalle Kihniön kansanomaisia paikallisnimiä. Loput Penttilän kokoelmasta on Kotimaisten kielten keskuksen arkistossa. Penttilä perustaa tietonsa vuonna 1905 syntyneen Viljo Järvisen haastatteluun. Risku ja Juhalat. Pe 3.5. Kiittäen ja kaivaten Arja ja Juha Tuuli ja Otso . Alkuosa on usein eläimen nimi, susi, karhu, metso, hirvi särki, kusiainen, kotka. Monissa nimitiedoissa mainitaan lintupyynti soitimelta, ja niinpä korteissa on lukuisia Kiima-, Metso-, Teeritai Soidin-alkuisia sanoja. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 2.5. . Lyhkynen on tietysti lyhyt, mutta könnäilläsanan merkitystä ei arvaa. klo 19.00 Rukousilta. Pääjärvellä on Tehvun Haukiletto ja Veijon Haukiletto. Laskiessani totesin, että olenkin käynyt niistä useimmissa. Lettorannan nimeäminen kahdelle isännälle saa arvailemaan, että paikalla olisi ollut muinoin kiinteitä kalapyydyksiä eli listekartiskoja, jollaisten jäänteitä näkyy tänäkin päivänä Sulkueen molemmissa päissä. Luonnonläheiset paikallisnimet Kihniöläisistä paikannimistä suurin osa on yhdyssanoja. Olen siis vuorikiipeilijä. On rakennettu talo, yritetty asua ja viljellä siellä, mutta eläminen on käynyt ylivoimaiseksi. Varhaisimmat nimet on kerännyt kotiseutumies ja opettaja Kaarlo Toimi vuonna 1952, viimeiset ovat maanmittari Pentti Kalliolta vuodelta 2002. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, kuoro, Armi ja Sauli Takala. 1970-luvulla nimiä keräsivät Katriina Sannikka ja Raija Somerla, joilta on yhteensä noin 350 korttia, mutta suurin osa nimistä on Simo Penttilän 1960-luvun alussa keräämiä. Jokaisella sivulla on valokopio neljästä nimenkeruukortista. Tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 3.5. Kettukalliolla pyydettiin kettuja syötillä, Loukaskorvessa ja Loukkukorvennevalla pienriistaa loukuilla. Kotakangas oli paikka kodalle, jossa pitkämatkalaiset heinäpellolle kulkevat yöpyivät. Ampumarata tarkoitti metsikköä, jossa suojeluskunta harjoitteli. Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Jesse Koivukoski. SU 15.30 Nuorten miesten kuoroharjoitukset. Se on viinanpolttoa. Paskolampi ei ole mikään umpeen soistunut lampi, vaan lainehtii vapaana heti kun jäät lähtevät. Muita potaskaan liittyviä nimikortteja ovat Jokikylän Kalsuneerikallio, Uunikallio ja Kankarin Potaskaporras. klo 19.00 Nuortenilta
Petäjä-opiston KEVÄTNÄYTTELYT Parkanon toimisto Keskuskatu 1, 2. Tämänhetkinen vauhti ennakoisi noin 30–40 asukkaan menetystä koko vuoden aikana. Puutarhapuolelle onkin tulossa töihin aiemmin puutarhamyymälä Ruusuportissa työskennellyt Maarit Majuri, jolla on kokemusta kasvipuolelta. Jos tämä suunta pysyisi tasaisesti samana, tulisi kaupungille tappiota asukkaiden määrässä vain 12 ihmisen verran. Parkanon asukkaiden määrä on vähentynyt kolmessa kuukaudessa 3 henkilöllä, Karvian 16:lla ja Kihniön 8:lla. Ennuste arvioi, että karvialaisia on vuonna 2040 yhteensä 1 970. Kihniön väkiluku ei laske tällä hetkellä yhtä vauhdikkaasti kuin vuoden 2018 loppupuoliskolla. Maastopalojen varalta annettavat ruohikkoja metsäpalovaroitukset antaa Ilmatieteen laitos. – Toivon, että ihmiset viihtyvät täällä. Vauva syntyi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa syntyneen pienokaisen mitat olivat 3 415 grammaa ja 50 senttiä. Kevät on jo nyt sen verran pitkällä, että ruohikkopalovaroitus on jo osin vaihtunut metsäpalovaroitukseksi. – Talvi on hyvää aikaa pihasuunnittelulle. Tuolloin paikalla on myös edustajia eri aloilta. Parkanon ja Kihniön tilanne on päinvastainen, sillä molempien väkiluku on ennustetta alemmalla tasolla. Uudisrakennuksilla piharakenteet kannattaa sijoittaa paikoilleen jo siinä vaiheessa, kun maata muutenkin kaivetaan. Kulotusta kannattaa kuitenkin välttää jos mahdollista, ja jos polttaa, on varattava riittävästi alkusammutuskalustoa jotta vettä on riittävästi. Karviassa väkiluvun lasku sen sijaan kiihtyi tammi– maaliskuun aikana. krs avoinna ma-pe 9-15 puh. Lisäksi sesonkiaikana juhannukseen saakka on kiireapulaisina Riikka Seppälä ja Elina Paulasalo. Jos laskusuunta jatkuisi samankaltaisena huhti–joulukuun, saattaisi kunta menettää noin 60 asukasta koko vuoden 2019 aikana. Tiistaina 30. – Sinne tehtiin viime vuonna 1 667 ilmoitusta. Kihniössä on nyt noin 30 asukasta vähemmän kuin ennuste arvioi. Toki valmiissa pihassa tilanne on toinen, mutta Leppiniemi suosittelee joka tapauksessa suunnittelua ajoissa. Käytävään on tehty malliksi kivilaatoituksia ja -reunuksia. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Tilastokeskuksen uusimpien väestötilastojen mukaan Parkanon, Karvian ja Kihniön asukasluvut ovat laskeneet tammi–maaliskuun aikana. Samaan tilaan tulevat nyt kaikki Smilen toiminnot, joita ovat Suunnittelu, Puutarha ja Hair, eli myös hiustenlaitto sujuu jatkossa samalla kun mietitään kodin sisäja ulkotiloja. – Yleensä liikkeissä on näytillä vain yksittäisiä mallikiviä. Vuoden 2019 alkaessa Parkano väkiluku oli 6 473, Karvian 2 385 ja Kihniön 1 910, ja maaliskuun lopussa Parkanon lukema oli 6 470, Karvian 2 369 ja Kihniön 1 902. Metsäpalovaroitukset annetaan käyttäen apuna indeksiä, joka lasketaan maanpinnan ylimmän kerroksen kosteusoloja kuvaavan mallin avulla. Tällöin vauhtiin pääsee jo alkukeväällä, ja valmiista pihasta voi mahdollisesti päästä nauttimaan kesällä. 044 045 5510 NIINA KIVIOJA PARKANO Hahkamäenkadulla sijaitsevaan puutarhamyymälätilaan tulee taas muutaman vuoden tauon jälkeen eloa, kun kihniöläinen sisustussuunnittelija Miranna Leppiniemi siirtää yritystoimintansa Parkanoon. Suunnitteluyritys tarjoaa nyt myös puutarhatuotteita YRITYSUUTINEN Miranna Leppiniemi (toinen vas) laajensi yrityksensä Smilen valikoimiin myös puutarhapuolen. Kampaamo avautuu kuitenkin vasta syksymmällä, kun puutarhapuolen sesonki päättyy. Pelastuslaitoksilta ei saa erikoislupia polttamiseen varoitusten aikana. Kunta menetti viime vuonna peräti 57 asukasta, mutta liki puolet tappiosta, eli 28 asukasta, tuli syksyn ja alkutalven kuukausina. huhtikuuta. Esillä on myös sisustustarvikkeita, kuten tapettimalleja, valaisimia ja mattoja, joita tilataan asiakkaille heidän toiveidensa mukaan. Pelastuslaitokset voivat myös erikseen kieltää avotulen teon. Vuonna 2040 Parkanossa on ennustettu asuvan 5 913 ihmistä. Smile Rakennus tarjoaa keittiöja kylpyhuonekalusteita sekä muita kodin kiintokalusteita, kuten liukuovikaapistoja. Kuitenkin kuivanakin aikana sallitaan kulottaa peltoa tai tienpiennarta erityistä varovaisuutta noudattaen, jollei pelastuslaitos kiellä erikseen, ja silloin kulotuksesta on ilmoitettava pelastuslaitokselle. toukokuuta. – On polttajan oma velvoite vastata sytyttämästään tulesta. Pienokaisen syntymämitat olivat 3 570 grammaa ja 50 senttiä. Eritoten Parkanon väkiluku on vähentynyt verkkaisesti alkuvuoden aikana. Smile avaa ovensa vappupäivänä, mutta viralliset avajaiset pidetään 10. Sieltä myös neuvotaan varautumisessa tulen leviämisen varalta. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että siellä ei tarvitse vastaavaa ilmoitusta tehdä pelastuslaitokselle. Väestöennusteen mukaan Karviassa olisi keväällä 2019 noin 2 350 kuntalaista, kun luku on nyt todellisuudessa parikymmentä asukasta korkeampi. VAUVAT. Kivikäytävä antaa mallia lopputulokselle Puutarhamyymälä on Miranna Leppiniemelle uusi aluevaltaus. Avotulella tarkoitetaan tulta, joka on mahdollista päästä irti joko maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Pääsiäisen aikana Suomessa oli jo yli sata maastopaloa, joten palojen leviämisvaara pitää ottaa vakavasti, Satakunnan pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Mikko Puolitaival kertoo. Satakunnassa ilmoitus, Pirkanmaalla ei Jos poltetaan esimerkiksi risuja, kun ei ole ruohikkotai metsäpalovaroitusta alla, tehdään Satakunnassa pelastuslaitoksen tilannekeskukseen ilmoitus. huhtikuuta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Sisustussuunnittelun puolella tarjolla on ratkaisuja niin sisätiloihin kuin pihaankin. Miranna Leppiniemi kehottaa asiakkaita tulemaan Smileen ilman kiirettä. Miranna Leppiniemi kertoo, että myymälään tulee suomalaisen Lakan kivikäytävä, jollaista hänen tietääkseen ei ole muualla lähiseudulla. Mallin lähtötietoina käytetään muun muassa sademäärää ja ilman lämpötilaa. Pihasuunnittelua kuten käytävien, valaisinten ja terassien sijoittelua hän on tehnyt ennenkin, mutta kasvit ja istutukset eivät ole vielä kovin tuttuja. Tähän asti se on toiminut Parkanon teollisuusalueella Fennokadulla. Tiloissa saa rauhassa viettää aikaa, kysyä neuvoja ja pohtia omia tarpeitaan. Karvian Pisamien valmistuvien näyttely Karviatalolla 3.6.-30.7. Hieman yli 20 vuoden kuluttua Parkanossa, Karviassa ja Kihniössä asuisi siis yhteensä 9 429 ihmistä, kun meitä on nyt 10 741. klo 10-15 Kuvataidenäyttely kirjastossa 13.5.-15.6. Viime vuonna Parkanon väkiluku tippui 89 asukkaalla. Myös Miranna Leppiniemen puolison Jari Leppiniemen hoidossa oleva Smile Rakennus siirtyy samoihin tiloihin. Pihaa kannattaa tehdä jo rakentaessa Miranna Leppiniemi painottaa pihasuunnittelussa ennakointia. Hahmottainen on helpompaa, kun nähtävillä on laajempi alue, Leppiniemi sanoo. Maasto syttyy nyt helposti ” Pelastuslaitoksilta ei saa erikoislupia polttamiseen varoitusten aikana.” Parkanolaisille Essi Haapaniemelle ja Jari Vaahterlinnalle syntyi tyttövauva 3. Kolmen kuukauden aikana tullut 16 asukkaan tappio on miltei yhtä paljon kuin koko viime vuonna, jolloin väkiluku tippui yhteensä 20 ihmisen verran. Tilastokeskuksen vuoteen 2040 asti ulottuvan kuntakohtaisen väestöennusteen mukaan Karviassa on kuitenkin tällä hetkellä hieman enemmän asukkaita kuin kyseinen ennuste arvioi. Lähteet: Tilastokeskuksen väestön ennakkotilasto, väestöennuste 2015–2040 Asukkaita maaliskuun lopussa Parkano 6 470 Karvia 2 369 Kihniö 1 902 Väkiluvuissa laskua, Karviaan eniten miinusta ARTO PAPUNEN YLÄ-SATAKUNTA Lumien sulettua maastopalot ovat jälleen yleisiä. Kannattaa myös itse tarkastaa onko omalla paikkakunnalla tehty omia määräyksiään polttamiseen liittyen, Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari Jari Hiltunen kertoo. ja 6.-18.5. Suvi ja Arttu Vataja Pirkkalasta saivat tytön 10. huhtikuuta. Indeksin mukaan lähtevät myös metsäpalojen tähystyslennot matkaan. Käsityöryhmien näyttely kirjastossa 29.4.-10.5. Väkiluvun lasku on suurin piirtein vuoden edellä ennustetta, jonka mukaan kunnassa olisi vuonna 2040 yhteensä 1 546 asukasta. Alle 10 000 vuonna 2040. Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman metsätai ruohikkopalovaroituksen aikana. Parkanon väkiluku on nyt yli 100 henkilöä pienempi kuin ennuste arvioi, ja itse asiassa nykyinen asukasmäärä olisi pitänyt saavuttaa vasta vuosien 2021–2022 aikana. huhtikuuta 2019 3 Karvian kevätnäyttelyt Karviatalon aulassa 16.4.-30.5. Kasvitietämystä antaa Maarit Majuri, kiireapulaisina toimivat Riikka Seppälä ja Elina Paulasalo. Honkajoen kevätnäyttely Honkalan yläkerrassa su 5.5. Tällöin vältetään se, että tasoitettua pihaa ei tarvitse kaivaa uudelleen auki tai jo laitettuja istutuksia nostaa ylös. Kevätnäyttelyt Parkanon kirjastossa 24.4.-4.5. Esimerkiksi ulkovalaisinten johdot on hyvä upottaa maahan silloin, kun pihassa vedetään talonkin johtoja. 1 900 asukkaan raja on alittumassa kesän kynnyksellä, mikäli käännettä ei tule. Reetta Myllyniemi ja Eetu Lehtinen Parkanosta saivat tytön 3
Asumispalveluita koskevista päätöksistä ei ole tullut kuluvan vuoden aikana yhtään kirjallista valitusta, kuten ei asiakasmaksupäätöksistäkään. Vuoden aikana tiloista lopetti vajaat kaksi prosenttia, kun yleinen lopettamisvauhti on jo pidemmän aikaa ollut kahden?kolmen prosentin luokkaa. – Tilaajana Parkanon kaupunki varmistaa, että asumispalveluiden yksikkö on asiakkaalle soveltuva. Ylä-Satakunnan haastattelema sosiaalija terveysministeriön virkamies sanoo, että julkista valtaa voidaan joltain osin delegoida yksityisille toimijoille. Saarikosken pohdiskelu lähtee ministeri Annika Saarikon ilmoituksesta, ettei tämä hae keskustan puheenjohtajuutta perhesyistä. Kunnissa vallitsee erilaisia käytäntöjä tehtävänjaosta. Epäselvyyttä on esimerkiksi siitä, kuka tekee vanhusten hoivakotipalveluita koskevat päätökset, ja miten päätöksistä voi valittaa. Hän miettii ra?aavasti, ”pitäisikö suomalaisnaisten oppia olemaan huonompia äitejä ”. Lyhytaikaisen hoidon tarve käy ilmi asiakkaan hoitoja palvelusuunnitelmasta, jossa määritellään kotona asuvan vanhuksen tukipalvelut. Tällöin lasku palvelusta osoitetaan Kolmostien Terveydelle. – Julkista valtaa voidaan joltain osin delegoida myös yksityisille toimijoille. Jokseenkin kaikki puolueet pitivät korkeampaa syntyvyyttä tavoiteltavana. – Se johtuu esimerkiksi siitä, että hoitojakson pituutta voi olla vaikea määritellä etukäteen, koska tilanteet voivat muuttua, ja hoitojakso voi yllättäen pidentyä, Vainionpää toteaa. Tehtävänjaosta ei ole tarkkoja säädöksiä Sosiaalija terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Satu Karppasen mukaan palvelupäätös pitää toimittaa asiakkaalle kirjallisena, ja asiakirjassa pitää olla mukana valitusosoite. Asiakirjan pitää sisältää ohjeet siitä, miten asiakas voi valittaa päätöksestä ja hakea muutosta. Tehtävänjaosta ei ole tarkkoja säädöksiä, Karppanen toteaa. Rimaa voisi laskea vaikkapa samalle tasolle isien kanssa. Yksityiseen Rantaniitun hoitokotiin on ollut vaikea saada maksusitoumusta. Mikäli asiakas sijoitetaan ostopalveluun, Parkanon kaupunki laatii asiassa palvelupäätöksen ja asiakasmaksupäätöksen asiakkaalle. Lisäksi mukana on asiakkaan asuinalueen sairaanhoitaja kertomassa kotihoidon näkemyksen asiakkaan tilasta. Samaan aikaan ensisynnyttäjien keski-ikä on kivunnut 28,2 vuodesta 29,4 vuoteen. Kun nuoret naiset vaativat muutenkin itseltään paljon, niin tietysti myös äitiydessä he tavoittelevat täydellistä suoritusta. Toiseksi eniten tiloja oli Salossa, 890 tilaa. Viime vuonna heidän keski-ikänsä oli 53 vuotta, mutta yhä useampi viljelijä tekee töitä vielä yli 70-vuotiaana. Tilastokeskuksen toinen tuore julkistus kertoo, että koko maassa syntyvyys laski viime vuonna kahdeksantena vuonna perättäin. Parkanon ja Kihniön tapauksessa se tarkoittanee kuntien yhteistä perusturvalautakuntaa. Mutta kuten Jussi Halla-aho huomautti, jos perhepoliittiset tuet olisivat ratkaisu, niin jo nyt suurin syntyvyys olisi Pohjoismaissa eikä Afrikassa. Saarikoski korostaa, ettei kyseenalaista Saarikon ratkaisua vaan miettii, miksi perhesyyt koskevat useimmiten naisia. Prosessi käynnistyy palvelukartoituksella, jossa kartoitetaan hoivakotipaikkaa hakevan vanhuksen kokonaistilanne. huhtikuuta 201 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Parkanoon syntyi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 9 lasta, Karviaan 4 ja Kihniöön 1. Vainionpään mukaan asumispalvelun sijoituspäätökseen vaikuttavat asiakkaan ja omaisten näkemyksen lisäksi asumispalveluiden jonotilanne. Mikäli ruuhkatilanteissa on ollut akuutin sijoittamisen tarve, asiasta on neuvoteltu asiakkaan ja omaisten kanssa. Heidän keski-ikänsä oli 60 vuotta. Vainionpään mukaan asiakkaalle järjestetään palvelutarvekartoitus, jossa ovat läsnä asiakkaan lisäksi omaiset tai läheiset. Jokaisesta intervallieli lyhytaikaisesta hoitojaksosta ei tehdä erikseen palvelupäätöstä. Lääkkeeksi tarjottiin sekä työelämän uudistamista että yhteiskunnalta parempia etuja ja isompia tukia lapsiperheille. Yksityishenkilöiden omistamien tilojen viljelijöistä lähes 30 prosenttia oli yli 60-vuotiaita ja vain 16 prosenttia oli alle 40-vuotiaita. Vanhimpia olivat perikuntien tilanhoidosta vastuussa olevat viljelijät. Mutta jospa täydellisen sijasta riittäisi hyvä. – Pääsääntöisesti kihniöläiset hakijat sijoitetaan Kihniöön ja parkanolaiset hakijat Parkanon yksiköihin. Julkisen palvelun hoivapaikasta päättää yleensä viranhaltija. Synnyttäjien keski-ikä on noussut vuodesta 2009 kokonaisella vuodella 31,1 vuoteen. – Esimerkiksi silloin, jos kunnilla on yhteinen sotekuntayhtymä, Karppanen tarkentaa. Jospa kysymys on sittenkin kulttuurinen. Asia puhutti myös taannoisissa eduskuntavaalikeskusteluissa. Hän uskoo, että keskusta olisi selvinnyt puheenjohtajan kolmen kuukauden äitiyslomasta sijaisjärjestelyin, ja huomauttaa, että amerikkalaisilla ja ranskalaisilla on harvoin sitä pidempää vanhempainvapaata. 29.4.: Viljelijöiden keski-ikä nousee vauhdilla. Hakemus käsitellään SAS-työryhmässä, joka antaa asiassa lausunnon. Viime aikoina asiakaspaikkoja on ollut palvelusopimuksen mukaisesti Kolmostien Terveyden yksiköissä, ja asiakkaat ovat saaneet sijoituspäätöksen asumispalveluun lakisääteisen kolmen kuukauden aikana. Parkanon ja Kihniön soteyhteistoiminta-alueen asumispalveluita koskevat viranhaltijapäätökset tekee vanhuspalveluiden asiantuntija Tuija Vainionpää. Omiin yksiköihin, jos on tilaa Keskustelua on käyty myös siitä, miten asiakkaan toiveet huomioidaan asumispalveluyksiköstä päätettäessä. PÄIVÄN LAINA MINNA LAUTAMÄKI PARKANO, KIHNIÖ Sosiaalija terveyspalveluita koskevat palvelupäätökset nousivat esille Kihniön sotetilaisuudessa. Päätöksen toimittaminen kirjallisena koskee kaikkia sosiaalihuollon palveluita, sekä lyhytettä pitkäaikaisia asumispalveluja. Näin näyttää Tilastokeskuksen tuore väestömuutoskatsaus. Omaishoitajan vapaiden osalta maksu on alhaisempi. Hoitopäivät on määritelty myös omaishoidettavan hoitoja palvelusuunnitelmaan. Mikäli asiakas haluaa valittaa palvelupäätöksestä, valitus osoitetaan tarkoitukseen nimetylle toimielimelle. Ja tänä aikana on Suomen kokonaisväkiluku kasvanut. Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Laura Saarikoski esittää kolumnissaan mielenkiintoisen näkökulman. Vauvoja syntyi 47 577, kun vuonna 2009 syntyi vielä yli 60 000. Intervallihoidosta ei Vainionpään mukaan laadita asiakasmaksupäätöstä, koska perusturvalautakunta on määritellyt hoitopäivällä kiinteän hinnan. Suomen kunnista Kouvolassa oli eniten eli 920 maatalousja puutarhayritystä. Kihniön tai Parkanon ulkopuolelle sijoittamisen tarve on ollut viimeisen parin vuoden aikana harvassa. Viranhaltijapäätöksen muutoksenhakuaika on 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista, ja muutoksenhakuohjeet ovat päätöksessä kirjallisena. Hän on Parkanon kaupungin työntekijä. Käytännössä intervallijaksosta sovitaan palveluntuottajan eli Kolmostien Terveyden työntekijän kanssa. Kunnilla voi olla myös oma toimielimensä yksilöasioiden käsittelyä varten. Tiistai 30. Tilaisuudessa kartoitetaan asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne, pohditaan ratkaisuja ja selvitetään asiakkaan ja läheisten näkemykset. Suomessa on Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskelmien mukaan noin 47 600 maatalousja puutarhayritystä. Valinnanvapaus ei koske asumispalveluita Karppanen muistuttaa, että asiakkaalla on kaikissa tapauksissa oikeus lain ” Paikkoja ei ole järkevä seisottaa tyhjänä, jos kunta on niistä palvelunjärjestäjälle kertaalleen jo maksanut.” Vanhusten asumispalv sekä viranhaltija että Vanhus tai omainen varaa yleensä lyhytaikaisen hoitojakson suoraa myös hänen kauttaan.. Tilanne on kuitenkin nykyoloissa sekava, koska palveluita järjestävät kuntien ohella erilaiset kuntayhtymät ja yhtiöt, joille kunnat ovat ulkoistaneet sote-palvelunsa. Heikki Pettinen Hyvä riittää hyvin ” Jospa täydellisen sijasta riittäisi hyvä?” www.ts.. Vainionpään lisäksi työryhmään kuuluvat Pihlajalinnan vanhuspalveluiden lääkäri sekä Kolmostien Terveydestä asumispalveluiden palvelupäällikkö, toimitusjohtaja, kotiutushoitaja/ palveluohjaaja ja Rauhalan palvelukeskuksen intervalliosaston geronomi
Pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt Kihniössä 6:een, Parkanossa (44) ja Karviassa (18) se on pysynyt suunnilleen ennallaan. Heistä lomautettuja oli sekä Parkanossa että Karviassa 22 ja Kihniössä 12. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia on kuitenkin prosenttiyksikön verran parempi kuin vuosi sitten. Alle 25-vuotiaita työttömiä kirjattiin Parkanossa 32 ja Karviassa 9, Kihniöstä tietoa ei ole. Työttömiä työnhakijoita oli maaliskuun viimeisenä päivänä Parkanossa 242, Karviassa 102 ja Kihniössä 59. Sivistyslautakunnan mukaan se ei kuitenkaan jää ainakaan hiihtovehkeiden puutteesta kiinni. Outi La 4.5. SAS-työryhmä Ryhmän nimi tulee sanoista selvitä, arvioi ja sijoita. Parkanon työttömyysaste sen sijaan on ollut noususuunnassa viime syyskuusta lähtien. Avoimia työpaikkoja oli maaliskuun lopussa runsaasti erityisesti Parkanossa, kaikkiaan 58 kappaletta. Kokoonpanosta ei ole säädetty lailla. Uusiakin keräyksiä voidaan järjestää. Jaksovarauksia voi jatkossa tehdä mukaiseen palvelutarpeiden arviointiin, sen pohjalta tehtävään asiakassuunnitelmaan ja palveluista tehtäviin valituskelpoisiin päätöksiin. 83 avointa työpaikkaa Sukupuolten välillä työttömyydessä on varsin iso ero. Valittaminen lautakunnan päätöksestä Sosiaalilautakunnan tai vastaavan toimielimen päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kolmostien Terveydellä aloittaa toukokuun alussa palveluohjaaja. Paikkoja ei ole järkevä seisottaa tyhjänä, jos kunta on niistä palvelunjärjestäjälle kertaalleen jo maksanut. – Toisaalta on ymmärrettävää, että palvelunjärjestäjä käyttää ensisijaisesti omia yksiköitään, jos niissä on tilaa. Karviassakin työttömyyden pääsuunta on ollut nouseva marraskuusta alkaen. HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon sinisten valtuustoryhmä teki valtuuston maaliskuun kokouksessa valtuustoaloitteen, että seuraavaan talousarvioon varataan määräraha talviliikuntavälineiden hankkimiseen koululaisten tarpeisiin. Viranomaisen on päätöksen yhteydessä ohjeistettava, miten ja kenelle päätöksestä voi valittaa. 19 Ti 30.4. On kuitenkin suotavaa, että hoitopaikasta päätettäessä kuunnellaan asiakkaan toiveita. Kolmen kunnan työttömistä työnhakijoista on miehiä 236 ja naisia 167. Roosa, Rosa, Ruusu Oikaisuvaatimus viranhaltijan päätöksestä Sosiaalihuollon palveluja hakevilla on oikeus saada perusteltu päätös kirjallisesti. Asiakkaan näkökulmasta inhimillisesti ongelmallinen tilanne syntyy siitä, jos hoivapaikka sijaitsee kovin kaukana kotikunnasta. Valtuustoaloitteessa esitettiin myös keräyksen järjestämistä, jotta liikuntavälineitä saataisiin koululle vapaaehtoisin lahjoituksin. Vain helmikuussa se laski vähän, mutta maaliskuun lopussa prosentti oli 9,2, joka on yhtä paljon kuin viime vuoden maaliskuun lopussa. Suksiin ja luistimiin ei tarvita erillistä määrärahaa HEIKKI PETTINEN PARKANO Kihniön työttömyysaste on laskenut joulukuusta lähtien ja sama suunta jatkui myös maaliskuussa. Viivi, Vuokko Pe 3.5. Tällaisia keräyksiä on sivistyslautakunnan mukaan järjestetty aiempina vuosina ja niillä on saatu koululaisten käyttöön hyväkuntoisia välineitä. Lähde: Sosiaalija terveysministeriö velupäätöksiä tekevät Kolmostien Terveys n palvelutalon henkilökunnalta. Viranhaltijan päätökseen tulee sisältyä oikaisuvaatimusosoitus ja oikaisuvaatimusohjeet. Työttömyysaste oli 7,1 prosenttia eli melkein 2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Vappu, suomalaisen työn päivä Vappu, Valpuri To 2.5. Miia, Mira, Mirva, Mirka, Mirja, Mirella, Mirkka, Mirjami 5 Ke 1.5. Karviassakin niitä oli 16 ja Kihniössä 9. Työttömyys laski Kihniössä, nousi Parkanossa ja Karviassa 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 % Koko maa Kihniö Karvia Parkano Maalis Tammi Marras Syys Heinä Touko Maalis 2018 2019. Sivistyslautakunnan mukaan se ei ole kuitenkaan tarpeen, koska välineitä on jo hankittu Liikkuva koulu -hankkeessa, ja esimerkiksi suksia ja luistimia on olemassa kohtuullinen varasto. Sen sijaan subjektiivista oikeutta mihinkään tiettyyn hoitopaikkaan asiakkaalla ei ole, koska valinnanvapaus ei koske asumispalveluita. Suhdeluvut ovat samankaltaiset jokaisessa kunnassa. Sinisten valtuustoryhmä toi aloitteessa esille huolensa muun muassa siitä, etteivät nuoret opi hiihtämään ennen armeijaan menoa. Oikaisuvaatimus on toimitettava päätöksen tehneelle toimielimelle viimeistään 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista
– Tien yli ammutaan kahdesta pisteestä 64 laukausta. Parhaillaan on käynnissä Tykistökoulun ampumaharjoitus 1/19, joka kestää perjantaihin. Harjoitusjoukkojen kokonaisvahvuus on enimmillään noin 2 800 henkilöä. Tutkittua tietoa melusta Puolustusvoimat tarvitsee, koska sen pitää hakea ympäristölupa tulevien vuosien ampumaharjoituksia varten. Kun opettajat vertailivat koulumuotoja keskenään, todettiin myös, ettei suomalaisen tyyppistä luokanopettajuutta tunneta. Pääkaupunki Beijing on reilun 300 kilometrin päässä, ja junalla sinne pääsee noin tunnissa. Jo pienetkin ötökät herättivät kiinnostusta, mutta sitten vasta ilo pääsi irti, kun haaviin osui talvihorroksestaan herännyt sammakko. Ammuntojen yhteydessä suoritetaan myös silti melumittaukset, majuri Jussi Nurminen kertoo. Eroja on myös luokkakoossa ja erityisopetuksessa. Huoli ei voi syntyä etukäteen spekuloimalla, mutta vasta vapun jälkeen tiedämme, miltä harjoitus kuulostaa ja tuntuu lähiasukkaiden näkökulmasta, ja minkälaisia vaikutuksia sillä on esimerkiksi karjatilallisille. ARTO PAPUNEN KARVIA Puolustusvoimien harjoitukset täyttävät Pohjankankaan harjoitusalueen tulevina viikkoina. – Tämän kokoluokan harjoituksissa ammutaan päivittäin harjoitusjoukkojen yli ampumakenttäalueilla. huhtikuuta 2019 6 NIINA KIVIOJA PARKANO Reilun 30 hengen ryhmä oppilaita ja opettajia kiinalaisesta ystävyyskoulusta vieraili Parkanossa ja Ikaalisissa viime viikolla. Sikäli on hyvä, että mitataan nyt eikä syksyllä. Tutkimista varten leirikeskuksen pihaan oli tuotu sangollinen ahvenia, lahnoja ja muita särkikaloja. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Maasotakoulusta, Porin prikaatista ja Panssariprikaatista. Maa on vielä osittain jäässä ja puut lehtipuut paljaina. Samoin esimerkiksi Ruotsissa ja monissa muissa maissa on normaalia, että ammutaan esimerkiksi ampumakenttäalueelta toiselle siviilialueiden, kylien, kaupunkien yli, Nurminen sanoo. Perjantaina ryhmä meni Ikaalisiin Kilvakkalan koululle ja lauantaina Tampereelle Varalan urheiluopistolle. Ampumasuunta on pohjoisesta etelään, ja ammunnat suunnataan ensimmäistä kertaa käytössä olevan tien yli. Keskustan koulun rehtori Kimmo Vesanto oli mukana ystävyyskouluvierailulla Kiinassa vuosi sitten. Oppilaat solmivat keskenään myös ystävyyssuhteita, ja vierailun aikana vaihdettiinkin yhteystietoja puolin ja toisin. Monikansalliseen harjoitukseen osallistuvat kotimaan joukkojen lisäksi edellisten vuosien tapaan joukkoja Yhdysvaltain Euroopan maavoimista sekä Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukoista. Parkanon ja Ikaalisten yhteinen ystävyyskoulu nimeltä Hongxing sijaitsee Shijianzhuangin kaupungissa. Ammunnat estävät liikkumisen Kauraharjunkankaan alueella ammuntojen aikana, mutta Honkajoki– Karvia-tie on liikennöitävissä koko ajan ja paikalla on miehitetyt opastuspaikat jossa kerrotaan yliammunnasta. Oppilaita voi olla yhdellä opettajalla 60–70, Wang kertoi. Alue on varsin saastunutta eikä luontoa juuri näy. toukokuuta 2019. Taksissa oli huono ilma, mutta ikkunaa ei voinut avata, koska ulkona ilma oli vielä huonompi, Vesanto kertoi. Torstaina iltapäivällä siirryttiin vielä Seitsemiseen. – Kaupungin puistoissa ei esiintynyt hyönteisiäkään. Elekielellä ja muutamalla sanalla kuitenkin moni pärjäsi pitkälle. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1 500 henkeä ja ajoneuvoja on käytössä 350. Ikätovereitaan opastivat Keskustan koulun 5.-luokkalaiset. Torstaina päivällä vietettiin aikaa Vahojärven leirikeskuksessa muun muassa tutkimalla kaloja ja etsimällä hyönteisiä rantavedestä ja metsästä. Nurminen jatkaa, että yliammunta on normaalia jokapäiväistä toimintaa tykistön ampumaharjoituksissa. Yhteinen kieli oli englanti, jonka suhteen vieraiden kielitaito vaihteli. ” Olimme suunnitelleet ohjelman siten, että kovin paljon ei tarvinnut selittää.”. – On vain tavallisia luokkia, ei erityisluokkia, eikä koulussa ole avustajia. Keskiviikkona ryhmä vieraili päivällä Keskustan koululla ja illalla Metsämuseolla. Kiinalaisen suurkaupungin lapset tutkivat luonnon ihmeitä Englanninopettaja Wang Pu (vasemmalla) seurasi, kun lapset preparoivat kaloja. Kuuden päivän vierailun aikana ryhmä tutustui kahden kunnan alueella kouluihin ja luontoon. Tielläliikkujien on hyvä varautua normaalia hitaampaan matkantekoon ja ajoittaisiin ruuhkiin sekä olla valppaana tasoristeyksissä. Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen Esikunta on mallintanut ammunnan meluvaikutuksen maaliskuussa ja melurajat eivät ylity. Sunnuntaina koitti sitten kotiinpaluu. Uusi ampumasuunta huolestuttaa asukkaita 12-vuotias Guo Yuyang pyydysti Vahojärvellä vedestä hyönteisiä. Kiinalaisessa alakoulussakin opettajat ovat aineenopettajia. Vuodenaika voi vaikuttaa mittaustulokseen. – On ennenaikaista sanoa, että olisimme luottavaisia ja suhtaudumme harjoitukseen tyynesti. Koulussa on oppilaita 2 000, ja itse kaupungissa asukkaita kymmenen miljoonaa. Tänä vuonna harjoitukseen osallistuu joukkoja myös Virosta ja Iso-Britanniasta. Vasta mittaustuloksista selviää, ylittääkö melu sallitun desibelirajan. Yliammunnan mahdollisuus mahdollistaa alueella joukkojen tehokkaamman ja tilanteenmukaisen harjoittelun Maavoimien Taistelu 2015 -konseptin mukaisesti ja ammunnat voidaan päättää päivittäin kello 19:een mennessä. Luokassa voi olla 60–70 oppilasta Kun oppilaat preparoivat kaloja, vieressä seurasi kiinnostuneena englanninopettaja Wang Pu, englantilaiselta nimeltään Helen Wang. Tiistaina 30. Matkalla mukana olleet oppilaat olivat 3.–6.-luokkalaisia. Hän sanoi, ettei kaupungin keskustan alueella näkynyt viikon aikana kuin muutama lintu. Kaija Kankaan mielestä kevät on oikea ajankohta mitata melutasoa. Hän muistuttaa, että tilanne on aikaisempiin harjoituksiin verrattuna uusi. – Olimme suunnitelleet ohjelman siten, että kovin paljon ei tarvinnut selittää, Vesanto sanoi. Tiistaina maahan tullut ryhmä asui Ikaalisten kylpylässä, jossa saapumisiltana pidettiin tervetuliaistilaisuus. Arrow-harjoitus on suurempi kuin koskaan Panssariprikaatin johtama Maavoimien mekanisoitu Arrow 19 -harjoitus alkaa Pohjankankaalla Tykistökoulun ampumaharjoituksen jälkeen 6.–17. ” Ammunnat estävät liikkumisen Kauraharjunkankaalla.” Tykistö ampuu Honkajoen tien yli MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Pro Pohjankankaan puheenjohtaja Kaija Kangas sanoo, että alueen asukkaat suhtautuvat Tykistökoulun ampumaharjoitukseen vakavalla mielellä. Hän kertoi, että vastaavanlaista oikeiden eläinten tutkimista ei Kiinassa tehdä peruskoulussa, vaan vasta lukiotasolla. Sammakko oli ilon aihe Aivan jotain muuta oli Suomessa tarjolla vieraille, jotka tutustuivat suomalaiseen luontoon monella tavalla. Huolellisen valokuvaamisen jälkeen otus päästettiin jatkamaan matkaansa rantaruohikkoon. Harjoituksen erikoisuus on se, että torstaina ja perjantaina ammutaan ensimmäistä kertaa Karvia–Honkajokitien yli. Puolustusvoimien kanssa muodostetussa yhteistyöryhmän kokouksessa asukkaille on kerrottu, että alueella tehdään melumittauksia harjoituksen aikana. – Kevät on tyypillistä ampumaharjoitusten aikaa. Harjoituksen tela-ajoneuvot siirretään harjoitusalueelle junaja lavettikuljetuksin. Ampuma-aika siellä on torstaina kello 8–17 ja perjantaina kello 8–14
Meidän tulisi muistaa, että maailma on nykypäivänä hyvin rikkinäinen. Kuitenkin linnut rakensivat myös tyhjän päälle, ja yhtenä päivänä tällainen pesä putosi. Karviassa Paavo Nikolai Heinola, Alpo Johannes Kortesharju, Reeta Vappu Pihlajaviita, Erkki Uolevi Repo ja Toivo Ensio Viitala. Useissa yhteyksissä korostui sen pohtiminen, mikä merkitys sotiemme veteraaneilla ja lotilla on nykyhetkelle. huhtikuuta 2019 7 Nykyään on suosittua tiirailla nettikamerasta norppia, sääksiä, kyykäärmeitä ja muita luonnonelukoita puuhissaan. En nyt puutu rottiin, hiiriin ja muihin ei-toivottuihin tunkeutujiin. Räystään alle oli naulattu lautojakin, jotta pesän alla olisi tukea. . Paikalle saapunut Karvian kunnanhallituksen puheenjohtaja Voitto Raita-aho painotti, että voimme oppia sodasta ja veteraaneilta tärkeitä asioita nykyhetken ongelmien ratkaisemiseksi. Tietenkin jo ennen livekameroitakin on saatu monenlaisia otuksia tarkkailuetäisyydelle. – Ikäihmisiä kohdellaan väärin ylikansallisten yritysten toimesta. Ihmisen ilo ei tietenkään ole linnulta pois, joten molempi parempi. Kuiva savipesä hajosi ja ulos vierähti kaksi lähes kaljua pääskysenpoikasta. Erityisesti hän kysyi puheessaan minne on hävinnyt se veteraaneilta opittu yhteishenki, jonka puitteissa myös heikommista pidetään huolta, viitaten erityisesti vanhustenhoidon heikontuneeseen tilaan. Ne voivat olla kameran edessä tai jossakin kilometrien päässä. Emot lentelivät hädissään pihan päällä. Aluksi näyttikin heikolta. Jotta voisimme välttää tulevat sodat, meidän tulisi pysähtyä miettimään miten olemme päätyneet tähän tilanteeseen, kertoi Raita-aho. Saran talolla järjestetyssä veteraanijuhlassa ei ainoastaan muisteltu menneitä. Pihapiirissä oli useita piharakennuksia, joiden katonlappeiden alle pesiään tekivät nimensä mukaisesti räystäspääskyset. Ensisijaisesti ripustaja tekee pesijöille palveluksen, mutta samalla hän saa iloa itselleen; onhan emojen ja poikasten seuraaminen kotipihassa hauskaa. Lopuksi hän kuitenkin pohti, mikä on hyvinvointivaltion tila tällä hetkellä. Eräänä kesänä muutama vuosikymmen sitten vietimme lomaa maalla. Olen iloinen että kaikki karvialaiset veteraanit ovat nyt saaneet, ja ottaneet merkin vastaan, Sotainvalidien veljesliiton Karvian osaston puheenjohtaja Pentti Pentinmäki kertoi. Poikaset koriin ja pois häiritsemästä. Nuorille Pihlajaviitaa haluaa välittää tärkeän viestin: – Teissä nuorissa on tulevaisuus. Yhden kerran menneisyydessä kuitenkin tiedän ihan varmasti pelastaneeni poikueen. Niina Kivioja Kukkakorin kasvatit MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Kuiva savipesä hajosi ja ulos vierähti kaksi lähes kaljua pääskysenpoikasta.” ESKO HARNI KARVIA Kansallista veteraanipäivää juhlistettiin Karviassa Saran talolla lauantaina. Kaikki tämä juontaa juurensa eriarvoisuuden kasvusta. Auringon säikäyttämät rääpäleet yrittivät ryömiä varaston alle piiloon. Häkkieläin on joka tapauksessa aina lähellä, vaikkei juuri linssin eteen osukaan. Varastosta löytyi vanha lastuinen kukkakori. Ehkä moni lintu silti saisi jälkikasvunsa maailmalle ilman ihmisen apuakin. Luonto ajoi vanhemmat huutavien jälkeläistensä luokse. Paikalla oli tätä puuhatessani skeptinen tuttava, jonka arveli, että emot eivät hyväksy ihmiseltä haisevaa ja väärän muotoista korvikepesää. Ja vaikka pöntöt veisi katseen ulottumattomille metsään, on jännittävää sitten myöhemmin tarkastuskierroksella todeta, että kyllä täällä on pesitty. Tämä näkyi erityisesti Paavo Tuuliniemen pitämässä avajaispuheessa. Tämä ei ole asianmukaista, eikä hyvää, Tuuuliniemi sanoi. Loppukesästä korista lehahti muuttomatkalle emojen kanssa kaksi komeaa nuorta pääskystä. Ähtärin panda osuu kyllä varmemmin kameraan kuin vaikkapa Saimaan Pullervo-norppa, mutta ehkä jännitystä tuokin se, että villeistä eläimistä ei koskaan tiedä. Tilaisuus oli erityinen, sillä siellä jaettiin viimeistä kertaa Mauno Koiviston aloittaman Lämmin sydän – tyhjä rinta -hankkeen kunniamerkit veteraaneille ja lotille. Tilaisuudessa kuultiin puheita, runoja, kuorolaulua, haitarimusiikkia ja yhteislauluja. . – Päivä on kunnianosoitus veteraaneille ja lotille, mutta myös muistutus siitä, että sotia käydään edelleen. Sitten tikkaat pystyyn ja naulaamaan koria pudonneen pesän kohdalle. Maassa emot eivät niitä ruokkisi. . Karviassa kunniamerkit ottivat vastaan Paavo Heinola, Alpo Kortesharju, Reetta Pihlajaviita, Erkki Repo ja Toivo Viitala. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali Kihniössä Tarmo Johannes Hietamaa. Juhlan järjesti Karvian kunnan kulttuuritoimi. Veteraanijuhlassa korostuivat tavoite rauhaan ja nykypäivän ongelmat Reetta Pihlajaviita vastaanotti presidentin myöntämän kunniamerkin Pentti Pentinmäeltä. Oli kaksi vaihtoehtoa. Rahat meni, ja hoito jäi tekemättä, kuten olemme saaneet viime kuukausina uutisista huomata. Tungin koriin pehmusteeksi jotakin rättiä. Musiikkija runovoittoinen ohjelma täytti lähes koko vanhan maamiesseuran talon salin. Linnunpönttöjen ripustelu puihin ja rakennuksiin on usealla tavalla hyödyllistä. Lämminhenkinen tilaisuus ilahdutti kunniamerkkiä vastaanottamaan saapunutta Reetta Pihlajaviitaa. Parkanossa Maija Helena Hakamäki, Olavi Armas Nikodemus Kriikkula, Lauha Tuulikki Nissilä, Elli Annikki Simpanen ja Taimi Johanna Tobiasson.. . Vastakkainasettelut ovat taas nostaneet päätään, esimerkiksi poliittisista ja uskonnollisista syistä. Tuuliniemi kiitti veteraaneja Suomen itsenäisyydestä, ja siitä kuinka heidän työtään seuraten Suomesta kehittyi hyvinvointivaltio. Tiistaina 30. – Hanke vietiin nyt tänä vuonna loppuun. Juhla oli oikein mukava ja ohjelmasta varsinkin nuoren harmonikansoittajan esitys jäi mieleeni, Pihlajaviita kertoo. – En osannut odottaa tällaista huomionosoitusta ja olen kovasti yllättynyt. Puhutaan sen sijaan hetki linnuista. Sen toteutuksen mahdollisti vapaaehtoistyönä niin keittiössä kuin lavalla toiminut Ainot & Reinot -ryhmä. Eläkää sopusoinnussa niin, että tällaisia juhlia ei enää koskaan tarvitsisi järjestää. Se oli kuta kuinkin pääskysenpesän kokoinen, ja siinä oli leveä reunus. Meni puoli päivää, ja pääskypari vain kaarteli rakennuksen nurkilla. Toki kameroita on eläintarhoissakin, mutta ei se ole ihan sama asia. Jotakin pesän tapaista pitäisi saada ylös räystään alle samaan paikkaan ja äkkiä, tai poikaset pitäisi lopettaa. . . Sitten poikasille tuli tarpeeksi nälkä ja ne alkoivat piipittää. Ja kyllähän pönttöjen viennillä tulee korvattua sitä, että metsistä ja pihoilta puuttuu lahoavia kolopuita, joiden sisuksiin syntyy luonnollisia pesäpaikkoja
Noin 90 tornilla järjestetään erillinen linturetki lähiympäristöön tai muuta opastusta klo 10. Käenpiika on erikoisen näköinen lintu, jolla on erikoisia tapoja. Yli-Lankoski maalaa mielellään myös ihmisiä. Y-S 2.5.1969 Ylä-Satakunnan kirkonkylät sekä maaseutu hakamaineen ja kotieläimineen ovat käenpiialle ihanteellista pesimäympäristöä, mutta sekä linnut että niille sopivat ympäristöt ovat vähentyneet maatalouden murroksen vuoksi. Inhimilliseltä kannalta katsoen käenpiian röyhkeä tapa on se, että lintu tyhjentelee naapureidensa pönttöjä munista ja poikasista, vaikka oma kämppä on jo varattuna. – Olin 10-vuotias, kun sain isältäni lahjaksi maalaustarvikkeet. Käenpiian kieli ei sentään ole kaksihaarainen, mutta siinä on väkäsiä muurahaistenmunien poimimista varten. Hän on myös taideyhdistys Umbran varapuheenjohtaja. Akryyli-, akvarellija öljymaalauksissa on ikuistettu koivikkoa, vesistöä ja eläinmaailmaa. A in o U sk i VIIKON LUONTOÄÄNI MAARIT LEHTO KIHNIÖ Puumilan tuvassa on kevään ajan esillä kihniöläisen Mervi Yli-Lankosken näyttely. HEIKKI PETTINEN KARVIA BirdLife Suomen järjestämä Tornien taisto järjestetään ensi lauantaina jo 26. Mervi Yli-Lankoskien kevätnäyttely esillä Vanhassa Puumilassa kevään ajan. Kärpäsnevan lintutorni mukana taistossa ” Vapaana oleviin torneihin voi edelleen ilmoittautua.”. BirdLife Suomen verkkosivuilla on valtakunnalliset ja alueelliset luettelot mukana olevista torneista. Suomalaista luontoa parhaimmillaan Näyttelyn maalaukset muodostavat reilun 10 vuoden aikajanan. Ovelan keinon taitavat poikasetkin, jotka näyttävät pöntössä olevalta käärmeeltä. Hänellä on ollut 10 vuotta oma yritys, joka toimii nimellä Rantaviiva. Mukaan on ilmoittautunut jo yli 300 joukkuetta, jotka kukin tornissaan pyrkivät näkemään ja tunnistamaan mahdollisimman monta lintulajia 8 tunnin aikana kello 5–13. BirdLife kertoo, että vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin. Kymmenen vuoden eron töiden välillä huomaa. Vapaana oleviin torneihin voi edelleen ilmoittautua mukaan. Osallistumismaksu on 10 euroa per joukkueen jäsen. Tikkalintuihin kuuluvan käenpiian piipitys on yksi vapun äänistä. Linnun lisänimi on käärmekaula ja jotain matelijamaista on sen höyhenpuvussakin. Yli-Lankosken työn jälki muotoilijana näkyy Parkanon kirjaston, ryhmäkoti Väistön ja Kuttikallion päiväkodin sekä Kihniön yhtenäiskoulun ja päiväkodin sisätilojen ilmeessä. Mervi Yli-Lankoski ikuistaa maalauksiin itselleen tärkeitä kohteita. Kihniössä pari vuotta asunut Yli-Lankoski ottaa maalaamiselle aikaa sekä kotonaan maatilalla että taidepiirissä. – Maalauksissa näkyy selkeä kehityksen kaari siveltimen ja värien käytössä. Suurin osa maalauksista on näyttelyssä lainassa. Nykyään käenpiika kuuluu jo silmälläpidettäviin lajeihin. – Taidealalla ei ole mitenkään helppoa toimia yrittäjänä. Toisaalta alan ihmisille valinta on yleensä selkeä, ainakin jos kotona siihen tuetaan. Rautatiehallituksessa on tultu epäröivälle kannalle mainittujen suunniteltujen liikennepaikkojen tarkoituksenmukaisuudesta ja kannattavuudesta. Leikkimielisen kilpailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä ja tehdään lintuharrastusta tunnetuksi. huhtikuuta 2019 9 KUVIOT Nimiä pois rautatiekartalta Ratikylän, Lamminkosken ja Poikkeuksen suunnitellut liikennepaikat jäävät ainakin toistaiseksi perustamatta Tampereen parkanon seinäjoen uudella radalla. Hän opiskeli moniala-ohjaustoiminnan artesaaniksi ja jatkoi muotoilijaksi ammattikorkeakoulussa. Tiistaina 30. Äitini kannusti kuljettamalla minua taideharrastusten pariin, Mervi Yli-Lankoski sanoo. YliLankoski on antanut monta työtä lahjaksi. Kukaan heistä ei ollut poissa laisinkaan koko rippikouluaikana. Näyttelyssä on esillä pääosin luontoaiheisia maalauksia. Seinäjoelta lukien radalle perustetaan seuraavat liikennepaikat Pahaneva, Louko, haukineva, Jalasjärvi, Madesjärvi, Kuivasjärvi, Uusi-Parkano, Vahojärvi, Sisättö, Karhejärvi, Lakiala ja Ylöjärvi. Kannustamisesta oli suuri hyöty, sillä luovasta työstä tuli Yli-Lankoskelle ammatti. Markku Paakkinen Käärme linnun puvussa Käenpiika on kuin siivekäs käärme. Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina kello 18:aan mennessä. Taistoa käydään myös Karviassa Kärpäsnevan lintutornissa, jonka on varannut yksi Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen jäsenistä koostuva joukkue. Kun käenpiikaa ahdistellaan, se vääntelee kaulaansa kuin käärme. Parkanosta kotoisin oleva Yli-Lankoski on harrastanut taidetta pienestä pitäen. Vanha kansa kutsui tätä omituista tikkalintua käenpiiaksi, koska se saapuu noin viikkoa ennen kukkuvaa emäntäänsä. -------Viime sunnuntaina kon?rmoitiin Kihniössä tavallaan harvinainen rippikoulupoikien ryhmä. – Aika tärkeää on millaisella sohvalla istut tai millainen värimaailma sinua ympäröi. kerran. Kevätnäyttelyssä kymmenen vuoden aikajana Mervi Yli-Lankoski toi Puumilan tuvan kevätnäyttelyyn myös suurikokoisia maalauksia. Vanhimmat maalaukset tekijä on signeerannut tyttönimellä Rantaviita. Maksutuloilla BirdLife tukee uhanalaisen heinäkurpan suojeluhanketta. Parkanoon suunnitelluista liikennepaikoista tulevat yleisöpalveluun Kuivasjärvi, Uusi-Parkano ja Vahojärvi
06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. 040 558 5750 HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki www.hyvanolonkeskus.net Puh. www.luontaiscenter.fi Puh. p. 040 417 2319 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. 2 A . 03 447 200 puh. huhtikuuta 2019 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16, muulloin sopimuksen mukaan RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano . Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . 044 739 3101 RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. 044 739 3110 Keskuskatu 5, Parkano Puukauppapalvelut Metsänhoitopalvelut Tiekuntien palvelut Jussi Viinamäki puh. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 040 656 9955 Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHA AT PAIKALLISET PALVELUT Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parturi-kampaamot Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . 045 359 3010 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. Lounaskahvila . 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Parkanontie 63, 39700 PARKANO. Ranta-asemakaavat . 03 448 2616 PARKANON Parkanontie 41 0400 700 804 Hieroja, KH. Pitopalvelu . Vastaavan työnjohtajan tehtävät . Rakennusja rakennepiirustukset . AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! Parkanontie 45 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. 044 739 3102 Lauri Lähdesmäki puh. 044 241 2776 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. AUTOKORJAAMO T. 044 049 0777 myös viikonloppuisin Maanmittauslaitoksen määräämä KAUPANVAHVISTAJA Päivi Silomäki varatuomari 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–14 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h SATAPIRKAN LÄMPÖJA NUOHOUSPALVELU 0400 334 033 INFO@NOKWEST.COM WWW.NOKWEST.COM 30 vuotta. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Puh. 040 545 8051 Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi 040 584 0856 Kosmetologipalvelut ammattitaidolla Varaa aika jo tänään! Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi Lihasnivelja nikamakäsittelyt. 03 223 1666 HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. Tiistaina 30. Perukirjat, ositukset . 03 448 8100 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 varaosat pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) vikakoodit ilmastoint t katsastuspalvelut KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. 044 739 3104 Jarkko Peltomäki puh. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano Puh. 0400 926 284 . Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. 040 729 8243 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. Matti Perälä Puh. Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Polkupyörien huolto ja varaosat (paras aika tavoitella arkisin klo 15 jälkeen) T:mi Jari Kannisto puh. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . 044 739 3112 Hannu Autio puh. 040 848 4418 Kiinteistöja metsäarviot Kauppaja lahjakirjat Perinnönjakosopimukset Kaupanvahvistukset Sauli Kallio puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Sami Jokinen Pitopalvelu FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p
Olemme mukana puutarhapäivillä kaupungintalon parkkipaikalla 18.5. Bingo torstaisin klo 10.00 (Helatorstaiviikolla tiistaina). Tule etsimään, laulamaan lempikappaleitasi ja tuo ystäväsikin mukaan. Paljon varastotilaa, lämmin autotalli. Mehuja kahvitarjoilu – myynnissä makkaraa ja arpoja. Vetäjinä toimivat koulutetut vertaisohjaajat, toukokuun ajan luotsina toimii Tapio Keskitalo. Avoin kaikille. Lukuja keskustelupiiri ke klo 12.30. Vetä000 kappaletta. Esittely sopimuksen mukaan. PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSTÄ POISTETUN MATERIAALIN HUUTOKAUPPA Lisätietoja: www.huutokaupat.com/puolustusvoimat www.sa-kauppa.. Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. ja 21.5. Hp 134 000 euroa. Kahvitarjoilu ja liikunta-arvonta Rantakodolla n. sekalaiset Pohjois-Parkanon Kyläseura. Hyvin hoidettu yli 6 000 m 2 :n tontti. 050 555 7274. Alue avataan klo 8.00. Hengitysyhdistyksen kaikille avoin liikuntatuokio Parkanon torilla n. Aihe: Syksyn toiminta, Helena ja Pärttyli. Tilavat huoneet ja hyvin säilytystilaa. Kevätkokous ti 7.5. Tviittailun hoitaa Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestinnän valmiusryhmä. bitcoin, digitaalinen valuutta Sisä-Suomen poliisilaitos järjestää vappuaattona ja -yönä 12 tunnin Twitter-maratonin, jolloin se julkaisee pikaviestipalvelu Twitterissä tietoja poliisilaitoksen alueelle tulevat poliisitehtävät. Kirjauspaikkana Saunaluoman Mäkipirtti, jossa käyneiden kesken arvotaan kaksi lahjakorttia. Aukioloaika ma–to 9.30–14, pe 9.30–13. Myytävä materiaali on nähtävänä myyntipaikalla tiistaina 7.5. kesäretken hyväksi. 050 594 7385 myydään kokouksia seuratoimintaa Harjula-Hemmilän YKSITYISTIEN VUOSIKOKOUS Linnankylän asemalla 14.5.2019 klo 19.00. Unelmien liikuntapäivä pe 10.5. 044 772 7402. ilmoitus 23.5. Karvian vapaa-ajanpalvelut Karvian kunta Kovesjoen Kyläyhdistys ry. Virkistysja kuntoilupäivä Kankaanpään Kuntoutuskeskuksessa la 25.5. Myös autokatospaikka. Tervetuloa rohkeasti mukaan toimintaan. Puh. Törttöile vappuna, voit päästä poliisin tviittiin. PYÖRÄILYHAASTE KOULULAISILLE Liikuntatoimi haastaa pyörällä kouluun päivänä 8.5.2019 kaikki Karvian yhtenäiskoulun oppilaat ja muun henkilökunnan pyöräilyviikkoon mukaan polkemalla pyörällä kouluun ja tekemään pyöräretkiä päivän aikana. Vieraana Arja Grönfors ja Liisa M u s t a l a h t i . Toukokuun tapahtumatiedote. Vieras: Tuoteesittelijä Päivi Vainio. Mh.75.000 € KT, Satakunnankatu 15 as 20, 3h, k, kph, parveke, 87,5 m² F Avara kolmio, tilavat huoneet. klo 15. Taloyhtiössä uusittu käyttövesiputkistot. Kysy lisätietoja. Mh.57 920 €, vh.144 800 €. Vastaavanlaisia Twittermaratoneja pidetään säännöllisesti eri poliisilaitoksissa. Hallitus Myös muita omakotikohteita myynnissämme. klo 18 Pohjois-Parkanon kylätalolla. Matkan hinta 25 e kerätään autossa. Pukeudu sään mukaan, ota pyyhe ja uimapuku mukaan. Tervetuloa myös 5.6. Poliisilaitosalueemme on varsin laaja, tähän kuuluu 45 kuntaa ja asukkaita on lähes 800 000, toteaa poliisipäällikkö Timo Vuola. Heti vapaa. Alakerrassa ikkunaton huone vaikka makuuhuoneeksi. Kaikki kynnelle kykenevät mukaan. VAPPULOUNAS 1.5. Myynnissä adressit, entiset myyntipaikat Parkanossa ja Kihniössä. klo 14 Parkanon Rantakodon Mummonkammariin os. Annelille puh 040 701 9450. Mehuja kahvitarjoilu – myynnissä makkaraa, kahvion antimia. Yrittäjä Jari Kannisto tarkistaa pyöräsi kunnon, rasvaa ketjut ja tarkistaa renäsi kunnon, rasvaa ketjut ja tarkistaa ren, rasvaa ketjut ja tarkistaa renkaiden ilmanpaineet. POHJANMAAN PERUNAA TORSTAINA KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . alkaen klo 10. Kesäretki Savonlinnaan 26.–28.6. Myydään erilaista kuljetusja korjaamoalan materiaalia. Uniapneaa sairastavien tapaaminen to 16.5. Ylä-Satakunnassa. ja 13.5. kuljetus, kylpylä, vesijumppa tai keilaus. Vapaita paikkoja 2. PYÖRÄILYMAAOTTELU KARVIA–HONKAJOKI otellaan perhepyöräilypäivänä ja vappuna 1.5.2019 klo 9–13. klo 14–16 Parkanon kirjaston kokoushuone, Parkanontie 57. Sisä-Suomen poliisilaitoksella on vuorokaudessa keskimäärin 378 hälytystehtävää. Halutessasi voit ilmoittaa hoidettavasi Rauhalan päivätoimintaan puh 044 786 5488. Keittiö ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa ja makuuhuoneen lisäksi makuualkovi. Lisätietoja liikuntasihteeriltä p. ja torstai 9.5.2019 klo 9.00 alk. Mh.71 000 € KT, Satakunnankatu 10, 3h, k, s, lasitettu parveke, 75 m², ei lain vaatimaa e.tod Hyvässä taloyhtiössä, ylimmän kerroksen saunallinen näköalahuoneisto, josta näkymät järvelle ja yli kaupungin. klo 9.30 ala-asteen hiekkakentällä Parkanon kaupungin ohjelmaa. SEKALAISET Tiedustelut puh. OSTETAAN . Katso laajempi tapahtumatieto yhdistyksen kotisivuilta ja tauluilmoituksista. Tontilla on hyvät tilat monenlaiseen yritystoimintaan. Kahden huoneen mittaiselta parvekkeelta järvinäkymät. KATISKOITA Hyvin kalastavia, 1ja 2-nieluisia. 050 394 9847 Keskuskatu 8, 39700 Parkano Parkanon Seudun Hengitysyhdistys ry. Ostomahdollisuus, käteismaksu. retkelle Hämeenkyröön ja Heiskalle. myydään kiinteistöjä Paikka: Millog Oy:n Kalkun toimipaikka, Petsanpuisto 22, 33330 Tre Aika: keskiviikko 8.5. Vapaaehtoisten tapaaminen ke 22.5. Mh.107 000 € RT, Pärteeninkuja 6 B 7, 2h, k, s, 68,5/82,5 m² B Avara kaksio kahdessa kerroksessa, parveke ja terassi kosken suuntaan. 0500 621 241. Lähtö kimppakyydeillä srk-talon edestä klo 10.00 tai voit tulla suoraan paikalle milloin ehdit. Tervetuloa. Avoin kaikille. Vapaaehtoinen kahviraha. Tiedot kerrotaan lyhyesti ja niin, ettei henkilöitä yksilöidä. Tervetuloa. Esittely TO 2.5.2019 klo 17.15-17.45. Aihetunniste on #sisupoliisi12h. klo 9–15. Hyvä varustelutaso, valokuituliittymä, kaukolämpö ja autokatospaikka, sekä ulkovarasto. Tulevaa: Myyjäiset ja arpajaiset to 20.6. Tervetuloa viettämään Parkanon Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n 10 v-JUHLAA JA VIRKISTYSPÄIVÄÄ ma 13.5. (Seuraava matka 2.9.). RT, Tilhinkuja 4 A 3, 2h, k, s, 59,5 m² G Siistikuntoinen kaksio hyvässä taloyhtiössä. Se löytyy osoitteesta www.twitter.com/SiSuPoliisi. Parkanopirtillä myynnissä suruadresseja. klo 13. Avoinna klo 11–16. Arpajaiset toiminnan tukemiseksi. Niementie 2. Esittely su 5.5.2019 klo 14.00–14.30 Kihniön keskustasta runsaan 2 km:n etäisyydellä oleva hyväkuntoinen monin tavoin uudistettu OMAKOTITALO 5 h + k + sauna, 139 m 2 Talossa maalämpö. Päivän ohjelma: Tulokahvi, luento, lounas, uinti tai keilaus, päiväkahvi. INSINÖÖRIJA KIINTEISTÖTOIMISTO HAVANKA OY LKV Keskuskatu 5, Parkano Tiedustelut Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Parkanossa 4 km keskustasta tyylikäs hyvällä tontilla oleva OMAKOTITALO 5 h + k + sauna, 125 m 2 Lämmin autotalli 60 m 2 , kesäsauna ja varastorakennus. klo 13.30 Parkanon Rantakoto, Niementie 2. Keittiö uusittu kodinkoneineen 2018 ja lattioineen. klo 13.30 Parkanon mh (paluu klo 16.30). K a h v i t a r j o i l u . klo 10–12. Viime vuonna liittyneet jäsenet tervetuloa täytekakkukahville su 5.5. Mh. Erillinen 12 m² varastotila. Ei energiatodistusta. Vuokrataan 36 m 2 rivitaloyksiö Parkanossa Pentin alueella. Matkan hinta 15 e sis. klo 15.30. Uintimatka Ikaalisten kylpylään ma 6.5. Tästä muuttovalmis koti. Verenpaineen mittaus ti 7.5. klo 10–13. Kirkkovartti pe klo 12. Hengitysjumppa 2 ke klo 14.00 yhteistyössä Hengitysyhdistyksen kanssa, kaikille avoin. Pihatalkoot la 4.5. klo 10.00-16.00 Eräkaitaan, Vaasantie 994-203, Parkano Luvassa on musiikkituokioita, herkuttelua, ulkoilua, hunajasauna ja uinti, hemmottelua, ulkopelejä ja mukavaa yhdessäoloa. Tapaamisiin Anneli Kutsu Omaishoitajille ja hoidettaville sekä yhdistyksemme yhteistyökumppaneille MYYNTIKOHTEITAMME PARKANOSSA RT, Meijerinkuja 1 B 3, 2h, k, s, 60 m² C Juuri valmistunut, tyylikäs rivitaloasunto lähellä palveluita. Vh.68.760,42 €, mh.62.000 € RT, Vienonpolku 3 G 2, 3h, k, varastoh, s, kph, autotalli, 109,3 m² E Tyylikkäästi remontoitu asunto, muunneltavia tiloja eri käyttötarkoituksiin. KIINNOSTAAKO KARAOKE kuntalaisten toiveesta Karvian Olohuoneessa aloitetaan kaiken kansan karaokeillat keskiviikkoisin klo 17–19, alkaen 8.5.2019. Ks. Lähtö Parkanon mh klo 9, paluu n. Asunto vapautuu heti. Tästä edullisesti uusi koti. Vilkkaina aikoina tehtävämäärä voi jopa kaksinkertaistua. klo 14. huhtikuuta 2019 11 Pa r k a n o n S e t l e m e n t t i r y P a r kanopirtillä tapahtuu toukokuussa Käsityöryhmä ma 6.5. Vetä000 kappaletta. Kevätlaulajaiset helatorstaina 30.5. klo 11–15, 14 e sisältää jälkkäriksi jädepuffetin. Sisä-Suomen poliisilaitokseen kuuluvat Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnat. Aihe: Hajusteettomat pesuaineet + muut tuotteet. Mh.32 000 € Eija Karhu, kiinteistönvälittäjä LKV, puh. Kahdessa rakennuksessa yritystilaa yhteensä noin 800 m 2 . klo 14. Hallituksen jäseniä paikalla, saat tietoa yhdistyksen toiminnasta. Hoitokunta BTC = engl. 76 800 € KT, Viinikanrinne 5 A 3, 3h, k, kph, lasitettu parveke, 84 m² F Peruskuntoinen ja remontoitava kolmio. Parkanossa. 44 381 ostetaan IPP:n ja Leppäkosken Sähkön osakkeita, tarjoa, puh. Ei ET. Vertaispäivä ti 28.5. klo 17.30 Parkanon Rantakoto. – Haluamme avata kansalaisille, millaisia tehtäviä poliisilla on tällaisina vilkkaina ajankohtina, ja kuinka paljon meillä on erilaisia tehtäviä. Poikkea myös pyörien maksuttomaan pikahuoltoon kunnantalolle klo 12–15. Jos menet uimaan uimapuku ja pyyhe mukaan. Hp 190 000 euroa. Käytössämme on Muvika online karaoke -palvelu, jonka valikoimassa yli 30 000 kappaletta. Pirkanmaan Hengitysyhdistyksen hengellinen kesäpäivä su 4.8. Kahvitarjoilu. UPPONALLET HAASTAVAT PYÖRÄ KUNTOON PÄIVÄNÄ pyöräilijät 4.5.2019 klo 14–16 Loma-Raisoon (Hietaluomantie 272). Polisin pikaviestintää voi seurata, vaikka ei omistaisi Twitter-tiliä. Tiistaina 30. Puh. Tervetuloa tapahtumiin mukaan! www.hengitysyhdistys.fi/parkanonseutu Yhteyshenkilö Marjatta 040 834 2654 Leikkaa tämä talteen! 050 553 9129/Lehtiniemi Karvian tori 9.00–10.00 Parkanon tori 10.30–11.30 Useita eri lajikkeita. Parkanopirtti suljettuna 31.5. Ilmoittautumiset viim 9.5
Tuotannonsuunnittelijana vastaat lyhyen ja pitkän aikavälin tuotannonsuunnittelusta ja kommunikoit tehokkaasti sekä tuotannon että asiakkaiden suuntaan. – On tämä pieni haaste meille, kun Parkano ei ole tähän asti ollut yhtä vahva pyöräilykunta kuin Karvia tai Kihniö, Luusalo miettii. 0–100 km/h 8,3 s. Pääset osallistumaan jatkuvaan työn kehittämiseen. Kihniö ja Parkano kohtaavat Harjulan lavalla Kihniön ja Parkanon jo perinteiseksi muodostunut pyöräilyottelu käydään 26. Saa nähdä, tuleeko sen ansiosta myös aiempaa tasaisempi ottelu. 050 470 2945 eppu.virtanen@bolt.works Lisätietoja tehtävistä: HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Satakunnan haastepyöräily starttaa vanhaan tapaan vappuna. Parkanossa haastepyöräily etenee muuten perinteiseen tapaan, mutta karvialaisten esimerkin rohkaisemana kampanjaa jatketaan omin päin syyskuun loppuun asti. CO 2 120 g. Syyskuu mennään pelkästään vanhalla tutulla vihkokirjausmenetelmällä. Tehtävissä työllistyy vakituiseen työsuhteeseen suoraan XO Metal Oy:lle. Teho 218 hv. kulutus* Vapaa autoetu/ Käyttöetu CAMRY Hybrid Active 38 665,55 € 600 € 39 265,55 € 120 g/km 5,3 l/100 km 760 / 595 €/kk CAMRY Hybrid Style 41 495,38 € 600 € 42 095,38 € 125 g/km 5,5 l/100 km 800 / 635 €/kk CAMRY Hybrid Premium 44 785,79 € 600 € 45 385,79 € 126 g/km 5,5 l/100 km 840 / 675 €/kk. toukokuuta eli samana päivänä kuin europarlamenttivaalit. Karviassa ja Parkanossa syyskuun loppuun asti. ja päättyy 23.6. – Kokoontumispaikka on nyt kilometrin verran lähempänä Parkanoa kuin ennen. Tervetuloa tutustumaan hybridijohtajaan. Logistiikan järjestelmäkehittäjän työtehtäviin kuuluu tuotantoon liittyvien järjestelmien käyttöönotto ja kehittäminen yhtiön tarpeiden perusteella. – Ainakin Karviassa melkein kaikki kirjaavat pyöräilynsä vihkoihin. Satakunnan haastepyöräily Alkaa 1.5. Etsimme XO Metal Oy:lle tuotannonsuunnittelijaa ja logistiikan järjestelmäkehittäjää Työt alkavat heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten hae jo tänään! Hakemukset ja tarkemmat tiedot tehtävistä: www.bolt.works Henri Rantanen p. Nettimahdollisuutta on käyttänyt vain muutama, Sirpa Ala-Rämi kertoo. Edellytämme englannin kielen taitoa ja aiempaa kokemusta ERP:n kehittämisestä ja tietokantojen luomisesta. Yhteislähtö on liikuntasalin pihasta kello 17. 050 470 2387 henri.rantanen@bolt.works Eppu Virtanen p. 040 922 5943, jouni.sampakoski@rinta-jouppi.com Kun istut uudestisyntyneeseen Camryyn, myös sinä lataat akkusi. Ylellisyyttä ja yksilöllisyyttä, hiljaisuutta ja voimaa, sitä on Camry Hybrid. Kirjaukseen oikeuttaa 10 kilometrin pyöräilysuoritus. huhtikuuta 2019 12 XO Metal Oy on Parkanolainen hitsattuja koneenosia ja komponetteja valmistava alihankintakonepaja, jonka tarjontaan kuuluu monipuolisia palveluita. Alkava Saran kauppa Karviankylän kauppa Alkkia Sarvelan koulu Pohjankangas Latikon yyteri Kirkonkylä (apteekki) Lomaraiso Suomijärvi Kantin koulu Kauraharju Jokikylän koulu Kihniönkylän koulu Ratikylän risteys Kankarin ilmoitustaulu Kirkonkylä, kunnantalo, Lottala Niskos, koulun risteys Veikkolan entinen kauppa Nerkoon entinen kauppa TB Lapinneva, kierrätyspiste tie 23:n risteys Raivalan entisen kaupan pysäkki Vuorijärvi, entisen koulun pysäkki Kuivasjärvi, entisen kaupan risteys Pohjois-Parkanon kylätalo Linnankylä, rukoushuone Lamminkoski tienhaara Alaskylän kierrätyspiste Yliskylä, vanha kioski Supersteel Keskustan koulu, kentän huoltorakennus Jaakkolan entisen koulun pysäkki Aure, Vahojärven risteyksen pysäkki Karvia Kihniö Parkano PORI TOYOTA-myynti 020 777 2305 TOYOTA-huolto 020 777 2313 Hyväntuulentie 2, Pori Teemme kauppaa: ma–pe 10-18, la 10-15 Koeajotapahtuma Parkanon Eurohamsterissa 2.5. Yrityksen liiketoiminnan kasvaessa etsimme XO Metal Oy:lle vakituisiin työsuhteisiin tuotannonsuunnittelijaa ja logistiikan järjestelmäkehittäjää. VAHVA JOHTAJA LATAA ITSE ITSENSÄ UUSI CAMRY HYBRID Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO päästöt* WLTP EU-yhd. Karviassa on tänäkin vuonna käytössä pyöräilypassi, johon kerätään merkintöjä pitkin kesää järjestettävistä 23 pyöräilytapahtumasta. Tiistaina 30. euroa vuodessa. Passeja saa kunnan neuvonnasta. Tarkemmat ohjeet: www.liiku.?/aikuisille/ haastepyoraily Haastepyöräily käynnistyy vappuna Parkano seuraa Karvian esimerkkiä ja jatkaa kampanjaa omin päin syyskuun loppuun. Kihniössä järjestetään yhteisiä pyöräilylenkkejä, joista ensimmäinen on noin 13 kilometrin mittainen Myllykylän lenkki. Kunnat kilpailevat suoritusten määrällä, joka suhteutetaan asukaslukuun. Varsinainen haastepyöräily kestää vapusta juhannukseen. Kaikkein konkreettisimmin se tapahtuu Saunaluoman Mäkipirtillä, jossa Karvia ja Honkajoki kohtaavat pyöräilymaaottelussa vapunpäivänä heti aamuyhdeksästä iltapäivään kello yhteen. Nettija mobiilikirjaus on käytännöllinen silloin, jos kirjauspisteitä ei satu oman pyöräilyreitin varrelle tai pyöräilee naapurikunnan puolella. Yhtiöllä on käytössään nykyaikaiset tuotantotilat Parkanossa ja kasvavan yhtiön liikevaihto on noin 7 milj. Harjulan lavalle on suunnilleen yhtä pitkä matka sekä Kihniön että Parkanon keskustasta. Nuorisoja vapaaaikaohjaaja Antti Luusalo on myös keskustellut karvialaisen kollegansa liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämin kanssa mahdollisuudesta järjestää yhteinen pyöräilytapahtuma myöhemmin kesällä tai alkusyksystä. Ajettavana myös uusi Corolla Hybrid! (Pahkalantie 1) Jouni Sampakoski puh. Kampanjan pidentämiseen on kuitenkin ollut eri kunnissa niin paljon haluja, että sitä koordinoiva Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry pitää suoritusten nettija mobiilikirjauksen avoinna elokuun loppuun asti. Kohtaamispaikka on vaihdettu rukoushuoneelta Harjulan tanssilavalle. Meillä on tavoitteena 150 pyöräilijää, Kihniön vapaa-aikaohjaaja Jyrki Järventausta kertoo. klo 10–16. Edellytämme englannin kielen taitoa ja aiempaa kokemusta ERP:stä sekä tuotannon ohjaamisesta ja suunnittelusta