Sivu 6 Sami Mantilan venekunnan kolme kuhaa piti punnita kahdessa erässä. HEINÄKUUTA 2018 NUMERO 55 / 86. Perjantaina sää on monin paikoin pilvinen ja tulee sateita ukkosineen. Sivut 4 ja 5 Tältä metsäpaloalue näyttää nyt. Sivu 12. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina on monin paikoin pilvistä ja tulee ukkoskuuroja, Lapissa on paikoin poutaa. Päivälämpötila on 26...30 astetta. Tuuli on laajalti heikkoa, mutta Lapissa lounaanpuoleinen tuuli on kohtalaista ja puuskaista. Päivälämpötila on 27...30, Pohjois-Lapissa 20...24 astetta. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Suomi huomenna Pilvisyys vaihtelee etenkin maan länsija pohjoisosassa ja paikoin tulee kuurosateita ukkosineen, itäosassa on laajalti aurinkoista ja poutaista. VUOSIKERTA Vaaka kertoi keisarin Suomisen hiehot pääsevät aikanaan robottinavettaan. Sivu 3 Metsäpalovaroitus on ehdoton tulentekokielto. Vaakaa tutkailemassa Marko Paloniemi ja Harri Yli-Hietanen. Voimmehan me ryhtyä lakien ja asetusten sijaan alkaa noudattaa ensisijaisesti maalaisjärkeä myös muissa asioissa.” Sivu 4 Messuille bussikyyti parkkipaikalta portille. Päivälämpötila on 27...30 astetta. Tuuli on enimmäkseen heikkoa, mutta Lapissa lounaistuuli on kohtalaista. Tuuli on laajalti heikkoa, Lapissa pohjoistuuli on kohtalaista. Päivälämpötila on 22...26, Lapissa 18...22 astetta. ” Parkano +27 +28 Parkano +28 +28 Parkano +27 +27 Parkano +24 +25 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Maan länsija pohjoisosassa pilvisyys vaihtelee ja paikoin tulee kuurosateita ukkosineen, itäosassa on enimmäkseen aurinkoista ja poutaista. Toisaalta. alv 24% TIISTAINA 31. Sivu 2 Valtuusto vaikean tehtävän edessä. Tässä asiassa ei tarvitse käyttää arviointia ja harkintaa, vaan se nuotio on vain jätettävä sytyttämättä
Helluntaiseurakunnat KARVIA To 2.8. Tilanteen saaminen hallintaan oli kovan työn takana, sillä metsäteitä ei ollut ja välineistöstäkin oli pulaa. Lopulta palo pysähtyi idässä Kurun Tervajärveen, lännessä Nerkoonjärveen ja pohjoisessa Virtain Vaskuujärveen. Tiettävästi Kihniön suurpalo oli ensimmäinen, jossa tulen etenemisen kartoittamiseen käytettiin lentokonetta. Seuraavana päivänä apua tuli Lahden ja Kuopion varuskunnista ja Satakunnan suojeluskuntapiiristä. Syttymisessä oli mukana paljon huonoa tuuria. Kihniön vuoden 1933 suurpalon alue. PARKANO To 2.8. Lähde: Ylä-Satakunnan arkisto Kihniön suurpalossa meni 7 000 hehtaaria Palo syttyi heinäkuussa 1933. . Anne Anttila. Näiden lukujen valossa Kihniössä elettiin 85 vuotta sitten ankaria hetkiä, kun heinäkuun puolivälissä 1933 syttynyt palo tuhosi noin 7 000 hehtaaria maastoa, josta vajaat 5 000 hehtaaria oli metsää. klo 19 Raamattupiiri. heinäkuuta 2018 2 KIITOS kaikille meitä syntymäpäivinämme muistaneita! Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Eero Majalahden muistoa ja otitte osaa suruumme. Ruotsin yli kaksi viikkoa jatkuneet useat eri maastopalot kattavat tällä hetkellä yli 25 000 hehtaaria, ja suurin yksittäinen palo Ljusdalissa noin 10 000 hehtaarin kokoinen. klo 11 Ehtoollisjuhla, Antilat ja Juhalat. Pe 3.8. Kuvan päiväys on 1.8.1934. klo 19 Ilta sanan äärellä. Tiistaina 31. KIHNIÖ Ke 1.8. klo 18 Vanhimmiston kokous. Metsien ja peltojen ohella useat ihmiset menettivät asuintalonsa, saunansa, aittansa ja navettansa. Su 5.8. . Sammutustöihin hälytettiin miehiä Kihniön, Kurun ja Virtain lisäksi Parkanosta, Karviasta, Ikaalisista, Hämeenkyröstä, Kankaanpäästä ja Jalasjärveltä. . Kesä oli ollut kuiva ja tuulinen, ja palo levisi kahdesta paikasta. . . . klo 14 Lähimmäisruokailu. Kihniö-Seura Valtio antoi ilmaiseksi rukiinsiementä kylvettäväksi paloalueelle, ja ruista kylvettiin kolmena kesänä. Päivi . Klo 11.00 Ehtoolliskokous, Matti Sillanpää, koululaisten ja opiskelijoiden siunaus. Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 5.8. SU 17 Koululaisten siunaus & ehtoollisjuhla. Maanantaiaamupäivällä 10. Kihniön ja Virtain vanhaa Pori–Haapamäki-radanvartta seuraamalla voi perehtyä 85-vuotiaaseen paloalueeseen.. klo 18 Rukouskokous. Kihniö-Seura Suurpalon alue ulottui Nerkoonjärven ja Niskoslammen yhdistävän Niskosjoen tuntumaan. Kuoro. Syttymispäivän iltana Etelä-Kihniöön matkasi Tampereen palokunta ja sotilaita Hämeenlinnasta. Su 5.8. Ylä-Satakunnan arkisto Palon jälkeen metsää kylvettiin ilmaisilla siemenillä ja taimilla, jotka saatiin valtion metsänparannusvaroista. Vaikka henkilövahingoilta säästyttiin, olivat aineelliset tuhot valtavat. . . klo 10 Rukoushetki. Omaiset Lämmin kiitos Teille kaikille minua muistaneille ja kanssani juhlineille heinäkuun helteisenä lauantaina. heinäkuuta alkanut palo ylitti myös kuntarajat Kuruun ja Virroille. Sammutustöitä auttoivat kolmantena palopäivänä tulleet sateet. . Kuivan kesän takia kaivoista, puroista ja ojista ei saanut juomavettä sammuttajille. Vahinkojen kokonaisarvo oli yli 4,5 miljoonaa silloista markkaa. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus. To 2.8. Näin ollen palon kimpussa oli yli 3 000 ihmistä. Sydämellisesti tervetuloa! LAURA JOKISALO KIHNIÖ Viikko sitten Pyhärannan maastopalo tuhosi noin 100 hehtaaria metsää, ja sunnuntaina syttynyt Kauhavan metsäpalo on saatu rajattua 80 hehtaarin alueelle. Su 5.8
– Tällä hetkellä meitä työllistää taloprojekti. Tiistaina 31. Vain sähkötyöt on teetetty erikseen. – Lehmät saavat aluksi käydä tutustumassa navettaan päiväsaikaan. Lisätila on tarpeen, sillä tilan lehmäluku on kasvanut vuosien varrella. Uusi navetta on suunniteltu siten, että isäntäväki selviää karjanhoitotöistä ilman ulkopuolista työvoimaa. – Yrittäjyydessä minua kiehtoo oma vapaus, vaikka tämä on toki myös sitovaa. Uusi navetta on kolmen sukupolven projekti. Saa itsellekin oppia ja ideoita, kun näkee, miten toiset tekevät asioita, hän toteaa. Väkisin hommasta ei tahdo tulla mitään. Joonas Suominen kertoo, että karja muuttaa uusiin tiloihin vieressä olevasta vanhasta navetasta pikku hiljaa. maaliskuuta. Suomisen robottinavetta 150 lypsylehmää 2 lypsyrobottia 2 400 neliön pihatto lehmät liikkuvat vapaasti ja käyvät itsenäisesti lypsyllä kustannusarvio 1,5 miljoonaa euroa nuori karja kasvaa vanhassa pihatossa avoimet ovet 2.8. – Maanrakennustyöt aloitettiin 15. klo 10–14 Suurnavetta nousi muutamassa kuukaudessa Maatalousyhtymän robottinavetassa on avoimet ovet torstaina. Maatalousyhtymä on ostanut rakennuksen avaimet käteen -periaatteella. Työhön palaamisen aikataulua hän ei ole miettinyt. NIINA MARTIKAINEN KARVIA Kampaamoyrittäjä Piia Hietikko on parhaillaan kotona 2 kuukauden ikäisen Feelin ja 4-vuotiaan Lennin kanssa. Hietikko pitää hauskana yllätyksenä sitä, että tunnustus tuli äitiyslomalaiselle. Päätimme rakentaa uuden lypsylehmiä varten ja siirtää nuorkarjan kasvatuksen omaan vanhaan navettaamme, Päivi Suominen kertoo. Sitä ennen rakennuksessa vietetään avoimien ovien päivää. Joonas, Päivi ja Julius Suominen odottavat innolla ensi viikkoa, jolloin ensimmäiset lehmät käyskentelevät uusiin parsiin. Töiden aika on joskus ensi vuoden puolella, kun ehtii. Hietikko valmistui parturi-kampaajaksi kymmenen vuotta sitten. Nykytilanteessakaan ei auta kuin yrittää mennä täysillä eteenpäin. Isoveli Lenni on 4-vuotias.. Ensimmäinen lypsypäivä robottinavetassa on 13. 27-vuotias nuori isäntä on luottavainen tulevaisuuden suhteen. Karjanhoitotyö on tuttua myös Joonas Suomisen puolisolle Jessica Suomiselle. Suomiset ovat seuranneet navettarakennuksensa nousua tilakeskuksen pihapiiriin viime maaliskuusta lähtien. Liike on auki sopimuksen mukaan. Uusia vasikoita ja hiehoja kasvatetaan koko ajan lisää. Kouluttaja oppii itsekin toisilta Jokaisella kampaajalla on oma erikoisuutensa. Lypsyllä ne käyvät vielä vanhassa navetassa. Silloin paikalla on myös laitevalmistaja, joka varmistaa, että automatiikka pelaa suunnitellusti. Suominen muistuttaa, että uhkakuvia on aina ollut ilmassa, mutta silti on myös investoitu. Sillä tavalla pysyy paikan nimi ja puhelinnumero samana, Piia Hietikko kertoo. Hauska yhteensattuma on, että Heiniluoma itse palasi juuri äitiyslomalta. heinäkuuta 2018 3 MINNA LAUTAMÄKI KARVIA Suomisen Maatalousyhtymän robottinavetta on viimeisiä sähköasennuksia vaille valmis. Olemme hyviä tekemään esimerkiksi raidoituksia. Ylihuomenna torstaina eläinsuojaan pääsee tutustumaan myös yleisö. Kolme sukupolvea, eli Päivi Suominen poikansa Joonas Suomisen ja pojanpoikansa Julius Suomisen kanssa, asettautuu kuvaan uutuuttaan kiiltävien parsirakenteiden eteen. – Olemme laskeneet, että lehmiä on vuodenvaihteessa jo 130, ja loput paikat täyttyvät ensi vuoden aikana. Piia Hietikko perusti parturi-kampaamon Karviaan keväällä 2015, avajaiset olivat vappuna. Karvian elinkeinolautakunta kuitenkin valitsi hänen yrityksensä Parturi-Kampaamo Ihanan heinäkuun yritykseksi. Lehmiä on tällä hetkellä liki 90. Vaikka varsinainen rakentaminen kesti alle puoli vuotta, suunnitteluvaiheineen prosessi on jatkunut 4–5 vuotta. Päivi Suomisen mukaan pääluku uudessa navetassa on tarkoitus saada täyteen vuoden sisällä. – Entinen sopimusyrittäjäni Saana Heiniluoma vuokraa tällä hetkellä yritystoimintaani. Yrittäjänä hän toimi sitä ennen Jämijärvellä vuodesta 2011 saakka ja siihen asti työntekijänä toisen omistamassa kampaamossa Kankaanpäässä kolmisen vuotta. Piia Hietikolla se on vaaleiden hiusten käsittely. päivä. Iso investointi ei pelota, vaikka alhainen tuottajahinta on ollut maidontuottajien huolena viime vuosina. Lehmä on utelias eläin ja liikkuu paremmin omin päin. Kun kasvattaja ilmoitti lopettavansa toimintansa, piti miettiä ratkaisua lisätilan saamiseksi. En osaisi kuitenkaan ajatella olevani toisella töissä. Uudessa ja vanhassa navetassa työt jakaantuvat Päivi ja Tapio Suomisen sekä Joonas Suomisen kesken. Kampaamon toiminta jatkuu omistajan poissa ollessakin. Luvassa on pehmeä lasku uuteen ympäristöön. Lisätyövoima voi olla tarpeen kausiluontoisesti, Joonas Suominen kertoo. Olen siihen kyllä tottunut, sillä olen kotoisin maatilalta, ja yrittäjyys on sitä kautta tuttua. Alkuvaiheessa töitä hidastivat myöhäinen kevät ja ennakoitua suuremmat louhintatyöt. – Siinä pääsee vierailemaan muiden yrityksissä. Navetta on saatava tehokkaasti käyttöön, sillä tyhjät paikat tulevat kalliiksi, hän toteaa. Rakennamme taloa Välikylään, ja uuden kodin pitäisi olla valmis ennen joulua. Karjankasvattajan tehtävänä on valvoa, että laitteet toimivat ja karja voi hyvin. Hietikko toimii myös L´Orealin freelancekouluttajana ja opastaa muita kampaajia. – Monesti kuulee sanottavan jälkikäteen, että silloin olisi kannattanut rakentaa. – Nykyisessä pihatossa on pidetty vain lypsäviä, ja nuori karja on kasvatettu vieraalla. Yrittäjän äitiyslomallakin kampaamo pyörii HEINÄKUUN YRITYS Kampaamoyrittäjä Piia Hietikko sai toisen poikansa Feelin 2 kuukautta sitten. – Sekä minä että Saana olemme blondeja, joten tiedämme, miten vaalean hiuksen kanssa toimitaan. – Tarkoitus on pärjätä omalla väellä. Niitä ei ajeta sisälle väkisin. Jatkossa lehmät käyvät lypsyllä itsenäisesti ja omaan tahtiinsa. Tautisuojan takia avoimet ovet pidetään ennen kuin eläimet ensi viikolla asettuvat taloksi. Sen jälkeen rakentaminen on edistynyt aikataulun mukaan, Joonas Suominen juttelee tyytyväisenä. Suomiset päätyivät uuden navetan rakentamiseen, kun nykyinen pihattonavetta alkoi käydä liian pieneksi. Pehmeä lasku uuteen ympäristöön Uudessa navetassa on parsipaikkoja 150 lypsävälle
Tavoite on toteutunut millä tahansa mittarilla loistavasti. heinäkuuta 201 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Entinen kansanedustaja Mikko Kärnä on herättänyt viime viikolla keskustelua maalaisjärjen käyttämisestä ja määräysten noudattamisesta. Erityisen mielenkiintoisena järjestäjät pitävät lauantain susipaneelikeskustelua. Messuille saapuu myös muita puhujia, esimerkiksi kalastotutkija Heikki Holsti. Ongelmaksi jää vain se, että ihmiset haluavat muuttaa kaupunkiin. Lauantaina ja sunnuntaina Pahkalanniemen rannasta saattaa kuulua haulikon laukauksia, jotka liittyvät noutajanäytökseen. Hän puolusteli tekoaan esimerkiksi sillä, että oli sateista ja tuli tehty oli hiekalla pohjustettuun entiseen nuotiopaikkaan. Bussit kuljettavat messuvieraita parkkipaikoilta alueen portille. Niementie suljettuna Messut aiheuttavat viikonloppuna Kolmoskeskuksen alueella liikennejärjestelyiErämessut tuovat Pahkal Lidl Tokmanni S-Market Halpa-Halli Shell Hesburger Euro-Hamsteri Urheilutalo Urheilukenttä v t 3 Te o lli su u st ie H u m ala n ka tu Pa hk ala ntie Pahkalankatu K u u sik a tu Niem entie liike ntee ltä sulje ttu osu us B u ss ik u lj e tu s p ys äk ö in ti p ai k al ta P Fennosteel Lähikatsastus Bussi rauta tieas ema lle Messuja suunnitelleet Klaus Myllymäki, Timo Ojalainen, Satu Kallion tajien telttaan. Myös rautatieasemalta on linja-autokuljetus saapuvien junien mukaan. PÄIVÄN LAINA OSKARI RINNE PARKANO Pirkanmaan Erämessuja järjestävän Elämyksen tekijät ry:n puheenjohtajan Klaus Myllymäen mukaan yleisötavoite viikonloppuna Parkanossa järjestettäville messuille on toistakymmentä tuhatta kävijää. Työtä syntyy sinne, missä on tekijöitä, poikkeuksena tuntureillaan tulosta tekevä Ylä-Lappi. Idea Parkanossa järjestettävistä messuista oli Jani Kallioniemen. Paljon työtä messujen järjestäminen on jo vaatinut. Lauantaina erämessuja jatketaan Käenkoskella. Kasassa on 60–70 vapaaehtoisen toimihenkilön ryhmä. Muita ihmisiäkö, niitä, joilla ei ehkä ole yhtä terävää maalaisjärkeä. Ei stop-merkin kohdalla ole pakko pysähtyä, ei sieltä eilenkään mitään autoa tullut, kyllä minä tiedän. Niementie on messujen takia suljettuna torstai-illasta sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön. Poikkeuksen tekevät EUuimarannat eli sellaiset rannat, joilla arvioidaan käyvän vähintään 100 uimaria silloin, kun olosuhteet uimiselle ovat kaikkein suotuisimmat. Anttila sanoo, että kesän viimeiset näytteet kerätään viikolla 33. Me olemme vastanneet siihen, että miksi ei, Myllymäki sanoo. Rantojen uimaveden kunto tarkistetaan kerran kuussa kesä-, heinäja elokuun aikana. Näiltä rannoilta uimavesinäyte otetaan neljä kertaa kesässä. Voimmehan me ryhtyä lakien ja asetusten sijaan alkaa noudattaa ensisijaisesti maalaisjärkeä myös muissa asioissa. Keskustelu alkoi, kun Kärnä jakoi sosiaalisessa mediassa valokuvan nuotiosta, jonka hän sytytti metsäpalovaroituksen aikaan. Ja kyllä nyt puolikkaan kossun jälkeen voi vielä lähteä vähän moottoriveneellä huristelemaan, se yhden promillen raja on amatöörejä varten. päivänä. Tärkein taloudellista menestystä selittävä tekijä on väestöntiheys. Ilman talkooporukkaa messujen järjestäminen ei olisikaan mahdollista. Niina Martikainen Kun kielto onkin ehdoton ehkä ” Moni on mielestään maalaisjärjen jättiläinen, jota rajoitukset eivät koske.” Jukka Relanderin kolumni, 30.7. Jostain syystä tuntuu vähän siltä, että lait ja asetukset on tehtykin nimenomaan heidänlaisiaan ajatellen. Aluepoliittinen keskustelu ei tavoita kehityksen taustoja, vaan jämähtää väittelyksi tulonsiirroista. Ikäni olen näillä vesillä veneillyt eikä mitään ole sattunut, eli ihan turhat ne on pelastusliivitkin. Molemmat jatkot ovat vain täysi-ikäisille. Tässä asiassa ei tarvitse käyttää arviointia ja harkintaa, vaan se nuotio on vain jätettävä sytyttämättä. Esiintymässä ovat Freeman ja Tammilehto. Järjestäjät kertovat puhuneensa puhelimessa viime aikoina neljästä viiteen tuntia päivässä. Suomen johtavat susiasiantuntijat tulevat puhumaan suden tilanteesta, Myllymäki taustoittaa. Toisaalta. Ainoastaan Pyhäniemen uimarannalla on Sastamalan seudun sosiaalija terveyspalvelujen (Sotesi) terveystarkastajan Hanna Anttilan mukaan havaittu muutama hitunen sinilevää. Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän (Posa) terveystarkastaja Susanna Salokangas kertoo, Sinilevä ei ole vielä rehottanut uim. Vieläkään työmäärä ei helpota, sillä messualueen rakentaminen on aikaavievää ja messujen aikana juoksevia asioita on runsaasti. Ristiriitaisesti Kärnä silti toteaa, että metsäpalovaroituksiin on kuitenkin aina suhtauduttava vakavuudella. Susipaneelissa keskustelua hukan tilanteesta Näytteilleasettajien lisäksi messuilla nähdään esimerkiksi noutajakoiranäytöksiä, suojelukoiran kiinniottonäytös sekä ShowHau Match Show. Meillä ei ole maalaisköyhälistöä samalla tavalla kuin vaikkapa Venäjällä, eikä kenenkään elämä riipu siitä, selviääkö ainoa lehmä seuraavasta talvesta. – Hän tulee puhumaan taimenen luonnollisesta lisääntymisestä, kutupaikoista sekä vesistön kunnostamisesta, Elämysten tekijöiden Janne Keskinen kertoo. Tavoitteeseen vaikuttaa myös se, että lähialueelta puuttuvat eräilyyn keskittyvät messut. Tiistai 31. Maakuntapoliitikot innostuivat gallup-tuloksesta ja tulkitsivat sen valtakirjaksi pumpata taantuviin kuntiin lisää rahaa, ja kaupunkipoliitikot uhkaksi, että näin todella tapahtuu. LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Parkanon, Karvian ja Kihniön viralliset uimapaikat ovat ainakin toistaiseksi säästyneet suurilta sinileväesiintymiltä. Lääkäriin pääsee, ja maailman paras koululaitos mahdollistaa sen, että savupirtistäkin pääsee presidentiksi. Viimeisimmät, heinäkuussa otetut uimavesitulokset kertovat, että kaikki nämä rannat täyttävät uimavesivaatimukset. Sotesi seuraa Parkanon ja Kihniön virallisia uimarantoja, joita Parkanossa ovat Isosaari, Harjulampi, Terveystalo sekä Lakkikallio ja Kihniössä Aitolahti sekä Pyhäniemi. Parkanon ja Kihniön alueella ainoastaan Pyhäniemi on EU-uimaranta. Näytteilleasettajia on yli 130, mikä Myllymäen mukaan korreloi kävijämäärään. Aluepolitiikan pitkä linja on ollut tarjota ihmisille moderni elintaso asuinpaikasta riippumatta. Metsäpalovaroitus on ehdoton tulentekokielto. – Miksi kannattaa Parkanossa järjestää. Perjantaina jatkot ovat Niementiellä, ja musiikista vastaa Teppo Tuomisto. – Kyseinen havainto on tehty kesäkuun 6. Keitä tämä vakavuus koskee, jos ei Mikko Kärnää itseään. – Se voi olla tunteita herättävä. Perjantaija sunnuntaiiltana messujen yhteydessä järjestetään eräjatkot. Ne voi pysähdellä risteyksiin, jotka ei ole yhtä taitavia arvioimaan liikennetilanteita kuin minä. Moni on mielestään maalaisjärjen jättiläinen, jota rajoitukset eivät koske. Tällöin pääsee kokeilemaan myös yhdistyksen hankkimaa rodeohärkää ja sumopukuja. Näytöksessä ammutaan paukkupatruunoilla
Sääolosuhteiden vuoksi levätilanne voi vaihdella nopeasti, ja siksi kannattaa itsekin tutkia järviveden kuntoa. Messuvieraiden parkkipaikat sijaitsevat Teollisuustien läheisyydessä Santoon yläja alapihalla, Fennosteelilla sekä katsastusasemalla. Jos pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, on kyseessä sinilevä. Liikenne voi myös ruuhkautua varsinkin lauantaina. Tieosuudella on voimassa yleinen 80 kilometrin nopeusrajoitus. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 7.06. Kunnan elinkeinotoimea koskevassa osiossa loisti Parkano. Helena, Elena 5 Ke 1.8. Sunnuntaina erämessuilta järjestetään linja-autokuljetus Karvia-Päiville, ja myös Karvia-Päiviltä pääsee bussin kyydissä messuille. päivänä, jolloin järvessä havaittiin olevan hieman sinilevää. 18 Ti 31.7. Keppitestissä koetetaan, voiko levää nostaa kepillä. elinkeinopolitiikassa KIHNIÖ Sisä-Suomen poliisilaitos sai sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ilmoituksen Kihniön Pyhäniemestä. Eilen aamulla tehdyn uuden ilmoituksen mukaan ravintolasta oli kuitenkin anastettu alkoholijuomia. marannoilla että Karvian yleisiltä rannoilta on otettu vesinäytteet viime keskiviikkona. Tie suljetaan torstaina kello 18 ja avataan viimeistään sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 24. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Kaikkien rantojen bakteeripitoisuudet olivat hyviä, eikä sinilevää ollut näytteenottohetkellä. Kohdassa yrittäjät arvioivat muun muassa kunnan ja yrittäjien yhteistyötä ja sitä, miten elinkeinopolitiikan tavoitteet ovat toteutuneet. Kimmo Pe 3.8. Kyselyyn vastasi yhteensä 5 835 Suomen Yrittäjien jäsenyritystä. Karvian kokonaisarvosana elinkeinopolitiikasta oli alle 10 000 asukkaan kunnista 8:nneksi paras. Kuljettaja ajoi 89 kilometriä tunnissa alueella, jossa on voimassa 60 kilometrin nopeusrajoitus. Kuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossa MARI KALLIO YLÄ-SATAKUNTA Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn 2018 tulokset julkistettiin Suomen Yrittäjien kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella. Järviwikin kotisivuilta löytyy jokamiehen sinilevätesti, joka neuvoo testaamaan leväpitoiselta näyttävää vettä juomalasitai keppitestillä. KARVIA Henkilöautoa kuljettanut mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Alkkiantiellä lauantaina. Pahkalan alueen asukkaat voivat käyttää kulkemiseensa reittiä Teollisuustie–Yrittäjäkatu–Tuomenhaara–Tuomikatu–Tehtaantie. Tilanne oli toinen heinäkuun 17. Elinkeinopolitiikanja resurssien osa-alueella Karvia oli 7. Autossa ei ollut onnettomuushetkellä muita matkustajia. Urheilukentällä, urheilutalolla sekä niiden läheisyydessä järjestettävät messut sulkevat Niementien Kolmoskeskuksen liikenneympyrästä Niemenperäntielle saakka. Onnettomuus tapahtui aamulla kello seitsemän aikoihin Karvianjärven tienhaarasta noin 700 metriä Alkkiaan päin, lähellä Soutajantien risteystä. Poliisilla ei ollut eilen iltapäivällä vielä tarkempaa tietoa asiasta. Jos levämassa kepillä kosketettaessa hajoaa hiukkasiksi veteen, kyseessä on sinilevä, sillä sinilevää ei voi nostaa vedestä kepillä. Ylinopeudesta 16 päiväsakkoa. Siinä arvioidaan kunnan huolenpitoa yritysten tarpeista kaavoituksessa ja tilojen sekä tonttien osalta. Järjestäjät toivovat, että messuille tulijat käyttäisivät heille varattuja parkkipaikkoja, eivätkä siis veisi kauppojen asiakkaiden paikoituksia. Vuonna 2016 lukema oli 7,80. Alkukadulla asuvilla on oikeus ajaa Niementien Halpa-Hallin puoleista kevyen liikenteen väylää pitkin kotikadulleen. Osa-alueella Karvia oli 9, kuten myös kuntapalveluissa ja infrastruktuurissa. Tilanne voi muuttua nopeasti Järviwikistä löytyvän valtakunnallisen leväseurannan mukaan Kuivasjärvessä ei tällä hetkellä ole sinilevää. Pelastusja raivaustyöt saatiin päätökseen kello 8.54. Juomalasitestissä otetaan leväpitoista vettä lasiin ja annetaan sen seistä tunnin verran. Nea, Neea, Linnea, Vanamo La 4.8. Veera aan tuhansia vierailijoita niemi, Tomi Tuomisto, Janne Keskinen ja Jani Kallioniemi tutustuivat viime viikolla pystytettyyn noin tuhatneliöiseen näytteilleasetden muutoksia. Kokonaisarvosana muodostuu 7:stä osa-alueesta. Maire To 2.8. Karvia yrittäjien mielestä sarjassaan 8. Kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyttä yrittäjät arvioivat muun muassa väittämillä, kuunteleeko kunta yrittäjiä tehdessään heitä koskevia päätöksiä, huomioiko kunta yritysvaikutukset jo päätöksiä valmistellessa ja onko päätöksenteko nopeaa yritysten kannalta. Parkkeeraus maksaa viisi euroa ja sisältää Parkanon Seudun Mobilistien linja-autokyydin messualueen portille. Karvian arvosana oli nyt 7,81. Osa-alueessa Parkano sijoittui 8:nneksi. Aiempien seurantavuosien tulosten perusteella sinilevä on kuitenkin ollut runsaimmillaan Kuivasjärvessä vasta elokuun puolella. Varkaiden mukaan alkoholia Pyhäniemestä PARKANO Poliisipartio kirjoitti parkanolaiselle 16 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Kuruntiellä. Ravintolan oven lasi oli rikottu, mutta tekijät eivät olleet päässeet sisälle ravintolaan. Ne ovat elinkeinopolitiikka ja resurssit, kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, viestintä ja tiedottaminen, koulutus ja osaaminen, kuntien hankintapolitiikka, kuntapalvelut ja infrastruktuuri ja kunnan elinkeinotoimen toiminta. Yrittäjät kiittivät muun muassa siitä, miten kaupunki tukee yritysten toiminnan kehittämistä ja miten palvelut tunnetaan yrityksissä
heinäkuuta 2018 6 HEIKKI PETTINEN PARKANO Kaikkien aikojen pesäpallo-ottelu on odotettavissa perjantaina, kun Parkanon 1960-luvun huippupelaajat kohtaavat kaupunginvaltuuston joukkueen. Hän otti ensimmäisenä käyttöön niin sanotun neljän pelaajan polttolinjan. Heinämäki) ja Helena Vaajamo (s. Viesti oli tarkoitettu muistuttamaan siitä, kuinka tärkeää oli valmistautua huolellisesti pesäpallon haasteotteluun 1960-luvun pelaajia vastaan. Se vaikutti merkittävästi Leppäsen koko myöhempään uraan, sillä Heikkilä houkutteli hänet monen muun lailla Lapinnevan kansakoulusta yhteiskouluun kirkonkylälle. Hänen vaimonsa Pirkko oli yhteiskoulun tyttöjen voimistelunopettaja. Valtuuston pelaajat voivat vain toivoa, että muutaman vuosikymmenen ikäero heidän hyväkseen riittää, kun vastassa on huikea määrä mestaruussarjaja Itä–Länsi-ottelujen kokemusta. – Pelaajat kuitenkin nauttivat keskinäistä luottamusta, mikä juontaa juurensa suoraan Parkanon hyväksi tehtävästä valtuustotyöskentelystä. Pulla siirtyi viuhkamieheksi. Vehmasto). Kaikki edistivät pesäpalloa Pesäpallo oli iso asia Parkanossa 1960-luvulla, mutta ei vain Heikkilän ansiosta. – Pullan oppilaita yhteiskoulussa ovat olleet joukkueemme pelaajista myös Seppo Paavola, Juhani Myllyniemi, Teuvo Puttonen sekä Tapio ja Raimo Mansukoski, Leppänen kertoo. – Otteluun on valmistauduttu lyöntija kiinniottoharjoituksin vaihtelevin osallistujin. Luusalon mukaan joukkueen strategia on olla ilmiantamatta julkisuuteen joukkueen piileviä pesäpallotaitoja. Tuosta mestaruussarjajoukkueesta perjantaina pelaavat ainakin Hannele Åström (s. Kaupunginvaltuusto: Jaana Männikkö, Sanni Kormano, Reijo Ojennus, Pasi Viitasalo, Kimmo Myllyniemi, Tapio Ristamäki, Jyrki Uotila, Antti Luusalo, Erkki Hirsimäki, Jari Heiniluoma, Veli-Matti Pölönen ja Tuomo Lystilä. Haasteottelussa kentälle juoksevia 1960-luvun pelaajia yhdistää yksi mies, Erkki ”Pulla” Heikkilä. Huhupuheiden mukaan myös takapihoilla on harjoiteltu lyöntiä ja tehty alaktisia juoksuvetoja muutamilla toistoilla, joukkueen kantaviin voimiin kuuluva ensimmäisen kauden valtuutettu Antti Luusalo raportoi. Meriittinä on myös kolme Itä–Länsi-ottelua pelaajana ja peräti 11 Lännen pelinjohtajana. Viipurissa syntynyt pesäpallolegenda tuli vuonna 1956 Parkanon yhteiskouluun voimistelunopettajaksi. Lännen voitokkaasta joukkueesta Raimo Mansukoski ja Unto Lammi nähdään kentällä myös perjantaina. Joukkueet 1960-luvun pelaajat: Hannele Åström, Helena Vaajamo, Erkki Rajala, Osmo Villanen, Unto Lammi (lyöjäkuningas 1956, Itä–Länsi 1960), Teuvo Puttonen, Seppo Paavola (mestaruussarjaa Kankaanpäässä, Itä–Länsi 1970), Tapio Mansukoski, Raimo Mansukoski (nuorten Itä–Länsi 1965), Juhani Myllyniemi, Pertti Paltila ja Heikki Leppänen. – Lukuisat pitäjän mahtimiehet kanttorista pankinjohtajiin ja muihin liikemiehiin olivat vahvasti tukemassa ja myötävaikuttamassa pesäpallon nousuun paikkakunnalla. Parkanon joukkueessa Pulla pelasi lukkarina, kun ParkU nousi Suomi-sarjaan, joka oli toiseksi korkein sarjaporras siihen aikaan. Tiistaina 31. Naisten joukkueen sielu oli Vappu Viitasalo. Valtuuston joukkueella on siitä pitäen ollut harjoitusvuoro Parkanon pesäpallostadionilla keskiviikkoiltaisin. Parkanon miesten joukkue ylsi Suomi-sarjaan, mutta naiset pelasivat jopa SMsarjassa kauden 1966. Näitä herroja olivat muiden muassa tavaratalon johtaja Pentti Kiviniemi, vaatekauppias Aulis Rajamäki, kunnansihteeri ja myöhemmin pankinjohtaja Altti Mansikkamäki, pankinjohtaja ja Parkanon Urheilijoiden puheenjohtaja Esa Ojanen, kanttori Matti Naamanka ja niin edelleen, Heikki Leppänen luettelee. Lisäksi jokainen pelaaja on omatoimijaksollaan vähintäänkin tehnyt mentaaliharjoituksia. Varsinainen valmistautuminen otteluun tapahtuu kuulemma kenraaliharjoituksessa huomenna keskiviikkona. Kihniöläinen Vaajamo pelasi myöhemmin Oulun Lipossa. Hän oli yksi niistä pojista, joiden taidot Heikkilä huomasi. Kaupunginvaltuusto ehkä ylivoimaisen haasteen edessä 1960-luvun parkanolaista pesäpallobuumia kuvaa se, että nuorten Itä-Länsi pelattiin täällä. Pelinjohtaja Jukka Kuivanen, huoltaja Markku Vuorela. Niinpä minä jouduin 19-vuotiaana astumaan Pullan suuriin saappaisiin lautasen äärelle. Parhaat pelaajat yhteiskoululuun Ei ihme, että tällainen mies teki nopeasti pesäpallosta Parkanon ykköslajin. – Pian Pullan käsi loukkaantui, niin että heitto kantoi enää vain pompulla kakkoselle ja kolmoselle asti. Heikkilä oli pelannut vuosia Helsingissä PunaMustien mestaruussarjajoukkueessa. Lisävahvistuksia saattaa vielä tulla. – Pulla hommasi seuraajakseen Parkanoon voimistelunopettajaksi vuoden 1956 mestaruussarjan lyöjäkuninkaan Unto Lammin. Heikkilä oli Tahko Pihkalan jälkeen merkittävin lajin pelitaktiikan ja harjoittelun kehittäjä. – Hän jopa kiersi katsomassa 13-vuotiaitten poikien Orava-sarjan kylien välisiä pesäpallo-otteluja ja innosti lapsia harrastuksen pariin, haastajajoukkueen lukkari Heikki Leppänen muistelee. Joukkue on yhtenäinen ja Jutilan sanoin mennään eteenpäin kohti tulevaa koitosta. Myöhemmin Heikkilä muutti Ouluun, mutta kantoi silloinkin huolta parkanolaisesta pesäpallosta. Ylä-Satakunta 24.9.1965 HEIKKI PETTINEN PARKANO – Muistakaa yksi asia: me ei sitten hävitä! Näillä velvoittavilla sanoilla kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jaana Männikkö saatteli Parkanon valtuutetut kesälaitumille kesäkuisen tilinpäätöskokouksen lopuksi. ” Lisäksi jokainen pelaaja on omatoimijaksollaan vähintäänkin tehnyt mentaaliharjoituksia.” Valtuuston joukkue piilottelee taitojaan viimeiseen asti
Kaikki Aluetaksin välittämiä kyytejä ajaneet taksiautoilijat eivät tehneet sopimusta Taxidatan kanssa. – Ei auta poijaat, kattelin tota auton pohojaa, heitti Teppis. Siikaisissa tavattu taksinkuljettaja kertoi, että oli ajanut jo kesäkuussa edestakaisin 56 kilometriä yhteen suuntaan ja kyytinyt iäkkään asiakkaan kotiinsa Karvian terveysasemalta, 700 metrin matkan. – Jos auton omistaja on itte ihan pimee niin sehän vois antaa autollensa pelekkää valohoitoo, vilososoin mä. Niin avot: kylä se siitä. Hyvät ihimiset: Hikoilemisiin. Ja just silloin sato. Meidän on valvottava hankkimamme palvelun laatua vieläkin tarkemmin nyt, kun palveluntuottajia vaihtuu. Kuntien henkilöstön kesälomien vietto hidastaa vielä kokonaiskuvan saamista siitä, onko uusien taksinkuljettajien työn laatuun, kielitaitoon tai palvelun kokonaisuuden osaamiseen yleisesti huomauttamista vai ei. Sopimuksen hyväksyneitä taksiyrityksiä on kuljettajan kertoman mukaan muutamia, pari–kolme Honkajoella ja Siikaisissa ja ehkä viisi Kankaanpäässä. Ja kyllä se sukua on, todellakin, jos hajusta voi jotain päätellä, selitteli kuskimme Teppis viä lisää. Teppanan Fiat 127:s ei koskaan oo ollu ”piäntä” laittoa tierettiin me heti! Koko ilta siinä menee. Kihniöön on syntynyt puolen vuoden aikana 5 vauvaa ja 16 asukasta on kuollut. Ja näin oliki: Tasan kello 23 Teppana huuteli meille autotallin pohjalta, notta pimeet työt on ny sitte hoidettu elikkä hän sai vaihdettua lampun hualtomonttuun. Karvian ja Kihniön todellinen väkiluku on sen sijaan ennustetta korkeampi. Parkanossa ja Karviassa syntyneiden määrä on ennustetta synkempi. Kuntaan on muuttanut 41 ihmistä ja kunnasta muualle on lähtenyt 42 ihmistä. – On kyllä ilimoja pidelly, heitti Halla-Vei väliin. Satakunnan Kansan uutisen (4.7.) mukaan alueelle on tulossa kaksikymmentä autoa lisää niin, että useimpien asemapaikaksi tulisi Pori. – Luontoäiti on vissiinki kääntäny pyylevän pyllynsä meitä kohti. Kuntaan on muuttanut 27 ihmistä ja kunnasta toisaalle on lähtenyt 19 ihmistä. Se kun on mulle vähä pystys noista mun valmistamista luantaistuotteista, jos ymmärrätte mitä takoitan. Siis auton pohjaan, mun hampaisiin ei auta muu ku tongit. – Juu-u poijaat, mä ja autotalli oltiin molemmat monttu auki, ja mulla tavallaan sytytti vasta ku tua mun Fiattini sammu. Maahanmuutto on Parkanon kaltainen eli Karviaan on tullut yksi maahanmuuttaja ja yksi asukas on muuttanut pois maasta. Kihniöön ennustettiin muuttavan 31 ihmistä ja kunnasta olisi pitänyt lähteä 40 asukasta. – Siinä on kuulkaa ihan vaan piäntä laittoo tota katsastusta varten. Kesäkuuhun 2017 verrattuna Parkanon väkimäärä on tippunut 79 ihmisellä, Karvian 39:lla ja Kihniön 24:lla. heinäkuuta 2018 7 – Tulukaa äijät vähä auttaan ton auton kattomises, soitteli kuskimme Teppana yks ehtoo. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen oli yleisön kuultavana iltatuokion keskustelussa Mikkelin piispan pakeilla Keski-Porin kirkossa. Vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon aikana Parkanoon on syntynyt 20 vauvaa ja 41 asukasta on kuollut. Muutamissa osissa maata palvelukatkokset ovat kuitenkin johtaneet jopa perustuslain vastaiseksi väitettyihin tilanteisiin. Maahanja maastamuuttajia on tasan nolla. Eli ei oo mikä kaunis näky. Lähde: Tilastokeskus, väestön ennakkotilastot ja väestöennuste Väkiluvut* Parkano 6 545 Karvia 2 393 Kihniö 1 955 *kesäkuun 2018 lopussa Syntyneiden ja kuolleiden epäsuhta painaa väkilukua Vuoden 2018 alkupuoliskolla Parkano ja Karvia ovat olleet muuttovoittoisia kuntia, ja Kihniöönkin muuttotappiota on tullut vain yhden asukkaan verran. – Saatte tulla kello 23 reikäreikä paikalle, mulla on viä vähä pimeitä töitä ennen ku alotellaan. Berner ei halunnut arvioida Kela-taksien tilannetta erikseen, vaan hän ehdotti laitoksen johdon haastattelua pätevyys-, paikallistuntemusja kielitaitoasioissa. Karviaan on syntynyt tammi–kesäkuussa 9 lasta ja 27 asukasta on kuollut. – Siä oli reikiä yhtä taajas ku mun omis hampais. Aina yhtä luotettavaa ennustusta… Ennenwanhaan ”mokomaki hikimaja” oli japaniks sauna, nykyään se on varmaanki Teppanan auto. Tiistaina 31. Eikä oo enää kuulemma mihinkää luannon entisiin merkkeihinkää ollu uskomista. Kesäkuun lopussa Parkanon asukasluku oli 6 545, Karvian 2 393 ja Kihniön 1 955. Muuttoliike väestöennustetta valoisampi Tilastokeskus julkaisi kolme vuotta sitten pitkän aikavälin väestöennusteen, jonka mukaan Parkanossa pitäisi tällä hetkellä asua 6 628, Karviassa 2 271 ja Kihniössä 1 930 ihmistä. Kahden vuosikymmenen kuluttua lukemat olisivat Parkanon osalta 5 963, Karvian 1 994 ja Kihniön 1 571. Nestehukka vissiin silläkin oli. Karviassa syntyvyys on ollut tänä vuonna ennustetta parempi. Uusiin takseihin palkataan kuljettajia Satakunnasta. Tilanne kääntyi hankalaksi Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella heinäkuun alussa, kun taksien tilauspalvelua hoitava yritys vaihtui Satakunnan Aluetaksi Oy:stä Lounais-Suomen Taxidata Oy:öön. Kunnei siinä ole olleskaa tota ilimastointia. Tua Lapinnevalta kotosin oleva meitin oma säärohfeetta kans ennusti, että juhannuksena ei sada. Kuljettajan työnantaja on solminut Kelan tilaamien ajojen hoitamiseen tarvittavan sopimuksen, mutta he eivät kuljettajan mukaan osanneet ennakoida sitä, että heidän tulisi ajaa omalla kustannuksellaan esimerkiksi Siikaisten ja Karvian välistä matkaa toistuvastikin edes takaisin. Kai sä Halla-Vei teet ton ruumillisen tyän, mä korvaan sitte kyllä sulle hengisesti, pyyteli se viä. Näin sanottuaan Teppana työnsi isot stobet joka äijän muka vastahakosiin kätösiin. Uskon, että normaaliin tilanteeseen päästään kuukauden aikana. En muista tämmöstä hellettä koskaan olleen. Että tää auto tarttee jotaki hoitoo. Tuolloin 65-vuotiaita tai sitä vanhempia on parkanolaisista 35,5 prosenttia, karvialaisista 40,8 prosenttia ja kihniöläisistä 40,0 prosenttia. Eli pistetääs nestatasapainot kuntoon. Ja tosi hikinen yä! Mutta kylä se 127 Viiatti sitte lähti käyntiin, kuhan annettiin sille pieni ryyppy. Väestöennusteen mukaan kuntaan olisi pitänyt syntyä kesäkuun loppuun mennessä 7 vauvaa, mutta todellinen lukema on 9. T: kaksoset Iso-Ahjo ja Halla-Vei Pimeitä töitä ISO-AHJO JA HALLA-VEI ” Ei auta poijaat, kattelin tota auton pohojaa. Juu-u, kävi kuten arveltiinki: koko yä siinä remontis meni. – Ei oo enää pimeetä ja nään ton 127:n ongelmatkin ihan uudessa valossa. Maahanmuuttajia on yksi, saman verran kuin maastamuuttajia. Väestöennusteen valossa kaikkien kolmen paikkakunnan muuttoliike on ennustettua positiivisempi. alkaen on johtanut 2 000 uuden auton tai työpaikan lisäykseen toimialalla. – Seuraamme tilanteita tiiviisti, viikoittain. Väkiluvut jatkavat silti laskuaan, koska kuntiin syntyy niin vähän vauvoja. Tilaisuuden päätteeksi hänelle sopi hyvin vastata samoihin taksimurheisiin johtamansa laitoksen kannalta. Juha Suni Ministeri ja Kelan pääjohtaja luottavat Satakunnan Kela-taksitilanteen selkiintyvän. Siä oli reikiä yhtä taajas ku mun omis hampais.” LAURA JOKISALO YLÄ-SATAKUNTA Tilastokeskuksen tuoreiden väestön ennakkotilastojen mukaan Ylä-Satakunnan alueella asuu 10 893 ihmistä. Näin ollen Parkanon todellinen väkiluku on tällä hetkellä 83 asukkaan verran ennustettua matalampi. Se on vähä sukua mulle, siis vähä hajua. Muuttotappio olisi ollut 9 asukkaan suuruinen. Taksipalvelujen tarjoaminen 25 euron omavastuulla vaikutti olevan hämmästyttävän pieni osa, ehkä yksi prosentti Kelan kanavoimien sosiaalietuuksien koko määrästä. Samaisen ennusteen mukaan vuonna 2028 Parkanossa saattaa asua 6 241, Karviassa 2 131 ja Kihniössä 1 723 ihmistä. Ministeri ja pääjohtaja vastasivat Liikenneministeri Anne Bernerin mukaan taksimarkkinan avautuminen kaikille halukkaille palvelun tarjoajille 1.7. Ennusteesta selviää, että vuonna 2038 kuntien väestö on huomattavan ikääntynyttä. Päivällä ei jaksa mitää muuta ku pitää nesteytystä yllä, perusteli kuskimme. Muuttotappiota tuli alkuvuonna tasan yhden asukkaan verran. – Juu, nyt kun on ollu näin pitkä kuiva kausi niin tää auton korjaaminen oli pakko siirtää näille yön tunneille. Kihniöläisiä vauvoja olisi pitänyt tulla 9, mutta luku on 5. Sehän on kuullu jostaki että kuumalla kelillä pitää juara paljo! Noo, Teppishän jua aina melekosesti, oli helle taikka ei. Karviaan olisi pitänyt muuttaa 38 kuntalaista ja 40 ihmisen olisi pitänyt lähteä toisaalle. – Ei vaiskaa, mun kumminkaimanpoikani, meinaan se joka on poikamies jo kolomannes polves, lupas hoitaa korjausmaksun. Ylä-Satakunnan arkisto/Minna Lautamäki PORI, KARVIA Porin Suomi-Areenan keskustelusarja tarjosi heinäkuun puolivälissä tilaisuuden kysyä päättäjien käsityksiä taksiliikenteen uudistuksesta ja Kelan tukemien taksikuljetusten muutoksien perusteista. Karviassa on 122 asukasta ja Kihniössä 25 asukasta enemmän kuin ennusteessa. Parkanoon olisi pitänyt syntyä 27 vauvaa, kun todellinen luku on 20. Uutisen mukaan ?rman johtajan Jussi Laiho on todennut, että toiminta voidaan kuitenkin käynnistää myös muualta saapuvilla ja maakuntaan vain työjakson ajaksi majoittuvilla kuljettajilla. Ennuste arveli, että tammi–kesäkuussa 2018 Parkanoon olisi muuttanut 120 ja lähtenyt pois 120 ihmistä eli muuttotappiota tai -voittoa ei olisi tullut. Kaupunkiin on muuttanut 120 ihmistä ja kaupungista pois on muuttanut 116 ihmistä. Massaa, kanaverkkoo, hiekkaa, ja taas masssaa. Näin muuttotappiota olisi pitänyt tulla 2 ihmisen verran, mutta todellisuudessa Karvian muuttovoitto oli 8 asukasta. – Pitkästä kuivasta kaudesta tuli mieleen, että en oo itteekää saanut naukkua muutamaan tuntiin, ku tua Laatta-Pupin Cuupperin testiki on 12 minuuttia iliman ryyppyä. Ministeriön keräämien tietojen mukaan samaan aikaan tähän mennessä vain 7 taksiyritystä koko maassa olisi lopettanut toimintansa. Todellisuudessa Parkanon muuttovoitto oli 4 asukasta. Yritys on mikkeliläinen Pop! Taksit. Muuten, pelkkä työ-sana saa Teppanalta hien pintaan ja näillä hellekeleillä viä lisäks tuskanhien
Johtokuntaan tulivat seuraavat: piiriesim. Osasyynä on se, että nimestään huolimatta kurppa pesii myös tuoreissa sekaja havumetsissä karuimpia mäntykankaita lukuun ottamatta. Tilaisuudessa olivat mukana kansanedustaja Eeles Landström, satakunnan piiriliiton puheenjohtaja Reijo Nieminen sekä piirisihteeri Jussi Virta. Viime vuosikymmeninä lehtokurppa on lisääntynyt päin vastoin kuin monet lehtimetsien lajit. Ylä-Satakunnassa lehtokurppa on yleinen, mutta ei ylenpalttisen runsas laji. Vilkasta soidinta on havaittu tänäkin vuonna Parkanon Vahojärvellä. Pitkästä nokasta kuuluu vuoroin kuiskutus, vuoroin kurnahdus. Lehtokurppa on ovela lintu muutenkin kuin soitimellaan. Suomessa lehtokurppaa metsästetään vähänlaisesti, mutta talvehtimisalueellaan Keski-Euroopassa se on himoittu saalis. Keskustelun jälkeen perustettiin Liberaalinen Kansanpuolue Parkanon osasto. Kummallinen soidin innoitti aikoinaan luonnon tutkijan piirtämään selkeän kahdeksikon kuvaamaan kurpan lentorataa. Lintu lentää jäykin, konemaisin siiveniskuin kesäyössä kuin kiertäen samaa rataa. Tiistaina 31. Aino Uski KUVIOT. Edessä oleviin kunnallisvaaleihin päätettiin osallistua. Markku Paakkinen Salaperäistä soidinmenoa VIIKON LUONTOÄÄNI Lehtokurpan soidinlento on kiehtova näky. Se johdattaa vainoajansa poikasten luota kauemmaksi siipirikkoa teeskentelemällä ja kaiken kukkuraksi poikanen näyttää kulkevan mukana jalkojen välissä. Matti tuomisaari puheenjohtajaksi, autoilija Simo Salmenoja varapuheenjohtajaksi, tiemestari Kauno Koivisto, kirjeenvaihtaja Eeva Suojanen rahastonhoitajaksi, metsäteknikko Aate Poikkeus, kauppias Eemil Majuri, ylityönjohtaja Mikko Nikkola sihteeriksi, verovirkailija Aino Pajunen, insinööri Ari Västilä, varalle maalarimestari Martti Rinne, teknikko Erkki Moilanen, jalkineteknikko Kauko Volotinen, putkiasentaja Matti Paavilainen sekä konttorivirkailija Anja Moilanen. Kosiolento vajaan kilometrin säteellä on kuitenkin reitiltään mielivaltainen. Paikalle kutsutuille selostettiin Liberaallisen Kansanpuolueen toimintaa sen eri muodoissa. Mutta tämä on vain näköharhaa. heinäkuuta 2018 9 Liberaalit kokoontuivat Parkanossa Liberaalien kokoontumistilaisuus pidettiin heinäkuun alkupäivinä parkanossa. Y-S 2.8.1968 Kookkaan kahlaajan lehtokurpan soidin on ainutlaatuinen näky
heinäkuuta 2018 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. Rakennusja rakennepiirustukset . 045 359 3010 Lom alla 5.8 . 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito Parturi-kampaamot Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. 2 A . Perukirjat, ositukset . 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. Lounaskahvila . 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. Tiistaina 31. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! . ast i. Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . Ranta-asemakaavat . 03 450 5555 AUTOKORJAAMO T. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Pitopalvelu Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Puh. 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Puh. 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY . 040 417 2319 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. huoltaa tietokoneesi! Edulliset ja nopeat tietokonehuollot Ohjelmistojen asennukset IT-tukipalvelut Alkaen 30€ kysy lisää! Kotiin ja yritykseen! Asiakaspalvelu ja myymälä Parkano Satakunnankatu 7 Avoinna ark. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 araosat -p r suuntaukset pakokaasumittaukset (bensa, diesel, OBD) m r aikais uollot ikakoodit ilmastointi uollot inauspal elu katsastuspal elut si aisauto k tt si uollon a aksi RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. 448 2616 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. 03 447 200 puh. Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkano Parkanontie 45 www.luontaiscenter.fi 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. p. Pitopalvelu . 040 545 8051 Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. 044 241 2776 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. 040 656 9955 HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Puh. klo 9-17 p. 03 223 1666 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p
Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä kirjalliset tarjoukset, jotka tulee toimittaa 31.8.2018 mennessä osoitteella Asianajotoimisto Löytökorpi Oy, PL 78, 38701 Kankaanpää. Vagabondon omistaa parkanolainen Talli Koivuhaka Oy. Vielä mahtuu lurauttamaan kilpakaraokea ”Taahdoon ooolla sulle hyyvin heeeellää...” Jani Paulamäki ja Jukka Suvio ovat järjestämässä Parpon karaokekisaa perjantaina. MYYDÄÄN . Karaokekisan naisten ja miesten sarjan voittajat saavat palkinnoksi singlelevytyksen muusikko Mika ”Peltsi” Peltosen studiolla Eurassa. Lämmin at + kahden auton katos. Alkukarsinta pidetään Parkanon torin laidalle pystytettävässä tapahtumateltassa kello 16. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat musiikkiopiston rehtori Jukka Lehtinen, tangomarkkinakonkari Päivi Silomäki ja kaksi kuuntelevan yleisön edustajaa. Finaalissa voi esittää alkukierroksen kappaleensa uudelleen tai vaihtaa sen toiseen. Karaokejärjestelyt hoitaa Viihde-Markkinointi Käkelä Ky Teuvalta ja äänentoiston muusikko Mikko Leppänen. Tiistaina 31. Pellot tukioikeuksineen vuokrattuina vuoden 2020 loppuun saakka. Tiedustelut ja asiakirjat: asianajaja Ilkka Ryynänen puh. Puh. Kuolinpesän selvittämiseksi myydään PELTOA JA METSÄÄ Karviassa Saran kylässä Kaupan kohteena on kaksi erillistä maa-aluetta, joista toinen on noin 4,3 ha peltolohkon käsittävä määräala ja toinen noin 4,6 ha peltolohkon ja noin 8,7 ha metsää käsittävä tila. Tulevat teemat Rantaniitun Hoivapalvelut Oy ASUKASPAIKKOJA VAPAANA Vanhuksille, vammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Hankinta-asiakirjat ovat saatavilla HILMA -portaalista. Puh. Karaokekilpailuun otetaan mukaan 15 naista ja 15 miestä. Finaali alkaa kello 22 jälkeen. pääsylipun) palkintona singlen levytys studiossa (with Mika “Peltsi” Peltonen) Paroonin Birskeet K18 Pääsylippu ovelta 15 €, ennakkoon Jukalta 12 € Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 Teema-alennus – 20 % To 23.8. Lämmin ja hyväkuntoinen, isolla, rauhallisella puutarhatontilla 0,3 ha. Ilmastointi lämmön talteenotolla. Muuten musiikista vastaa livebändi J2, eli Jani Paulamäki ja Jukka Suvio. Kellaritilaa, kuntoiluja askartelutilaa 95 m 2 . He itse esiintyvät J2-bändinä. heinäkuuta 2018 11 Alueella Baari ja Grilliravintola teltassa torin laidalla perjantaina 3.8. Hankinta koskee Parkano– Kihniö -sote-yhteistoiminta-alueen asiakkaiden vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia henkilökuljetuksia. PORI Porissa ravattiin viime viikolla hyvävauhtinen mailin kisa, jossa mukana oli avoimen sarjan hevosia. Heidän kisakappaleensa vaihtelevat tyylistä ja esityskielestä toiseen. Vuokrataan Rantalanniemessä RT-yksiö. Vuonna 2017 laaditun metsäarvion mukaan puuston määrä noin 400 m 3 . Vagabondo vauhdissa. TERVETULOA TUTUSTUMAAN! Kihniö Carita Lundan puh. Nyt ennen kilpailua biisilistoja voi käydä tutkimassa Parpon harjoitustilassa Parkanon Rakennussähkön yläkerrassa. 046 613 1872. Tähän mennessä ilmoittautuneiden ikähaarukka on 18–70 vuotta. Tosinainen Jaetaan joka kotiin Parkano–Karvia–Kihniö Ilmoitusaineistot VIIMEISTÄÄN pe 17.8. 02 578 2011, gsm NIINA MARTIKAINEN PARKANO Perjantaina pidettävien Paroonin Birskeiden karaokekilpailuun mahtuu mukaan vielä useita osallistujia. Ennen karsintaa saa harjoitella Ennen alkukarsintaa pidetään harjoituskierros, jolla voi kokeilla esityskappaleensa sujuvuutta. Vajausta on sekä naisten että miesten sarjassa. – Haluammekin haastaa mukaan vastaavia paikallisia ryhmiä, Suvio innostaa. Vap. OSTETAAN . Siisti. Parkanon kaupunki Parkanon kaupunki Kovesjoen Erämiehet ry 60 -VUOTISJUHLAAN Kovesjoen kylätalolle la 11.8.2018 klo 15 Tervetuloa! Kovesjoen Erämiehet ry Kutsumme seuralle maansa vuokranneet, jäsenet ja seuran alueella asuvat seuramme myydään sekalaiset KIERRÄTYSNURKKA . Teltassa on nähtävillä biisilistat, joista kappaleen saa valita. Osallistumismaksu on 30 euroa, joka sisältää myös Paroonin Birskeiden sisäänpääsymaksun. 6 h + k + khh + s + ph. Jukka Suvio tapahtuman järjestävästä Parpo ry:stä paljastaa, että kisaan on tulossa paikallisten laulajien lisäksi myös näyttelijäporukka Sastamalan Suuliteatterista. Alkukarsinnoista ?naaliin pääsee 3 naista ja 3 miestä. klo 16 alk. Markku Niemisen valmentama jo yli neljännesmiljoonan tienannut Grant Boko (11,9a) voitti, mutta saman valmentajan vasta reilut 73 tuhatta euroa radoilta hankkinut Vagabondo oli kakkonen hyvällä ajalla 12,2a. Hankintailmoitus on jätetty julkaistavaksi HILMA -portaaliin 29.6.2018 (http://www.hankintailmoitukset.?) sekä julkaistu myös sen jälkeen Parkanon kaupungin kotisivuilla http://www.parkano.?. Kodinomaista tehostettua palveluasumista järvenrannalla. SEKALAISET tai vuokrataan OKT Kihniön keskustassa 159 m 2 + 160 m 2 . Klo 16 Karaokekilpailu (esikarsinta, 15 naista ja 15 miestä) Klo 19.30 Bilebändi ja tanssit: mm. – Mikko saattaa illalla itsekin laulaa Birskeissä, Jukka Suvio vihjaa. Ilmoittautumisia otetaan vastaan torstaihin asti. 1.9. Kilpailuun ilmoittaudutaan Jukka Suviolle sähköpostitse jukkasuvio1@gmail.com. Tarjouksia voi jättää molemmista maa-alueista erikseen sekä toisen kohteen osalta myös kyseisen alueen peltolohkosta ja metsästä erikseen. Tarjoukset tulee jättää 13.8.2018 klo 15.00 mennessä. 045 131 9955. Beatles, suomipop ym J2 (Jani Paulamäki & Jukka Suvio, Mikko Yli-Knuuttila ja Juuso Ahlroos), tauoilla ja illan päätteeksi vapaa karaoke!!! Klo 22.30 Karaoken loppukilpailu, (3 naista ja 3 miestä) Karaokekilpailuun ehtii vielä mukaan Jukka Suvio 050 340 5594, jukkasuvio1@gmail.com Osallistumismaksu 30 € (sis. 040 720 4160 TARJOUSPYYNTÖ Parkanon kaupunki pyytää tarjousta perusturvan vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten henkilökuljetusten hoitamisesta. Halutessaan saa toki lurauttaa sen sijaan jonkin muun biisin. Kuusivuotiasta ruunaa ajoi tällä kertaa Seppo Markkula
Tiistaina 31. Viidettä kertaa järjestetty mittelö oteltiin Kankarinjärvellä viime lauantaina. 3 648 grammaa kuhaa toi keisarin tittelin Kihniön Kuhakeisari -kilpailu päättyi iltakahdeksalta, ja Pyhäniemen rantaan oli vartin siirtymäaika. Harri Yli-Hietanen kirjasi tuloksia. Muhkeimman kuhan kohdalla vaaka näytti 2 070 gramman lukemaa. – On tutkittu, että kuha kasvaa parhaiten noin 28-asteisessa vedessä, kertoo kilpailua järjestämässä ollut Marko Paloniemi. heinäkuuta 2018 12 TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA KESKIVIIKKONA Kesäpöydän herkut SAVUHOVI TUORESUOLATTU PORSAAN SISÄPAISTI Meillä voi myös veikata Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Kankarinjärven puitteet olivat hyvin lähellä kuhalle edullisimpia olosuhteita. Tällä kertaa molempien sarjojen voiton vei Sami Mantilan ja Akseli Tornbergin venekunta. Voittoisa venekunta eli Sami Mantila ja Akseli Tornberg ratkaisivat palkintojen osoitteen kivi-paperi-saksilla.. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 ATRIA MUUSI ATERIAT 300 G (3,33/KG) MAJONEESI SALAATIT 400 G (2,50/KG) 1 € PKT UUNIIN, GRILLIIN, SAVUSTUKSEEN... Lisäksi kaksi pienempää kuhaa nostivat saaliin yhteispainon 3 648 grammaan. 4 95 KG PORSAAN KASSLERPIHVI 6 95 KG LAURA JOKISALO KIHNIÖ – Miten se vaaka on kalibroitu, veisteltiin kalamiestyyliin Kihniön Kuhakeisari -heittoja vetouistelukilpailun päätteeksi. Tuplakeisarit pohtivat, että kotivesietu saattoi auttaa sopivien kalapaikkojen löytämisessä. Lämpötilat kohdillaan Tuuli saattoi myös hieman viilentää helteisiä kisaolosuhteita. Toisaalta kuhat, kuten ahvenetkin, hyötyvät korkeista lämpötiloista – toisin kuin esimerkiksi henkihieverissä olevat lohikalat. Kisaan otti osaa 12 venekuntaa, ja peräti 9 niistä sai mitat täyttäviä saaliita. Ja kai aina tuuriakin pitää olla. Järjestäjien mukaan tulos oli poikkeuksellinen, sillä koskaan aikaisemmin vähintään 43-senttinen kuha ei ollut uinut yhtä monen venekunnan uistimiin. Pintaveden lämpötila oli kisapäivän mittausten mukaan 26,7 astetta. Neljä tuntia kestäneen koitoksen kilpasarjat olivat painavin kuha ja suurin yhteissaalis. Sami Mantila yritti sovittaa kolmatta kuhaa vaa’alle. – Tuulen takia emme jiganneet lainkaan vaan vaapuilla mentiin