Sivu 5. HEINÄKUUTA 2024 NUMERO 31 / 92. sivu 6 Purjelaivalla oppi paljon merestä. sivut 2 ja 3 Parkanosta rautatietä pian Berliiniin. alv KESKIVIIKKONA 31. www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 2,90 euroa sis. VUOSIKERTA Koulutaival alkaa ensi viikolla Keskusta tyhjenee valtatien imussa. Koulureppu on valmiina tulevien läksyjen kantamista varten. keskiaukeama Alvarin leipomo KARVIAN PERINNELEIVÄT KATTOREMONTIT ja kaikki rakennuspeltityöt LUOTETTAVA PAIKALLINEN sata-pirkanrakennuspalvelu.fi 040 532 0789 Apua Minulta Sinulle Oy Karvialainen Viljami Hautala aloittaa koulunkäynnin Yhtenäiskoulu Opinpolussa ensi viikon torstaina
Uusien liikkeiden saaminen vanhan keskustan alueelle lisäisi kuitenkin alueen elinvoimaisuutta. Pihlajamäki muistuttaa, että esimerkiksi Nanso on tullessaan vilkastuttanut ihmisten liikkuvuutta keskustan alueella. Puolueeton ja asiansa osaavat puheenjohtaja on kaikkien etu. Yhtiö on ajautunut tilanteeseen, jossa jokainen linjaus ja päätös olisi syytä arvioida myös siten, miltä se näyttää ulkoa. Pohjonen totesi, että poliisi voi puuttua häiritsevään ajoon. Muutenkin Pihlajamäki pitää vanhan keskustan tilannetta yhä kohtuullisen hyvänä, vaikka tyhjät liikehuoneistot ovatkin lisääntyneet siellä viime vuosina. Elinkeinoyhtiö KehitysParkki Oy:n yritysasiantuntija Jari Pihlajamäen mukaan Kolmoskeskuksen kehittämisestä keskustellaan jatkuvasti ja suunnitelmiakin on olemassa. – Vapaita tontteja ei tällä hetkellä ole kovin paljoa. Toisaalta Kehitys-Parkin on työssään otettava huomioon koko paikkakunnan elinvoimaisuus, muistuttaa Pihlajamäki. Osviittaa tästä oli saatu jo aikaisemmin (YS 5.7.2024). Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen luki viime lehdessä (YS 23.7.2024) lakia öisille mopopäristelijöille, joista useampikin lukija oli valittanut. Erilaisia vaihtoehtoja on, mutta se vaatii tietysti ensin riittävää kiinnostusta, Pihlajamäki jatkaa. – Kehitys on tietysti se mikä se on ja sen mukaan toimitaan, mutta haluamme viedä asioita eteenpäin siten, että myös vanha keskusta pysyy elävänä. Asiassa on kuitenkin monta puolta, jotka on otettava huomioon. Toisena mahdollisuutena voisi tietysti olla, että jo olemassa olevia rakennuksia laajennettaisiin ja saataisiin siten lisätilaa. Jukka Huikko Leppäkoski halkoo jo sähköjohtoja ” Kokouksen puheenjohtajan rooli tulee korostumaan.” Jääkö poliisi yksin. Aiheesta on mennyt nyt kirjepostia suoraan niille osakkaille, joita asia koskee. Jääkö poliisi yksin puolustamaan järjestystä ja turvallisuutta. Koko kaupunkia kehitettävä Mahdollisena uutena rakennuskohteena Kolmoskeskukseen Pihlajamäki mainitsee parin-kolmen kerroksen liiketalon, jonka yhteydessä voisi olla asuntojakin. Ainakin tiistain vastaisena yönä pärinä herätti monet uniltaan. Lähinnä Lidlin, Tokmannin ja uuden kerrostalon välissä on alue, jota voisi olla mahdollista hyödyntää. Poliisi olikin tarttunut toimeen ja valvoi liikennettä torstaina 25.7. Tarkoitus on tarjota mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset molemmilla alueilla. Kolmoskeskuksen kehittäminen jatkuvasti suunnitelmissa Siinä missä keskustasta löytyy tilaa, on Kolmoskeskuksessa tilanne erilainen. Heikki Pettinen JUSSI RANTALA PARKANO Parkanon keskustassa on jo pidemmän aikaa ollut useampikin liikehuoneisto ilman käyttäjää. Toistaiseksi poliisilta ei ole saatu tietoa, kuinka tuossa kävi. Ilmoittautuminen taas on osallistumisen edellytys. Siksi valtakirjojen sanamuotojen halkomiseen ei olisi ollut nyt mitään tarvetta. – Pienyrittäjän on aika tarkkaan katsottava kannattavuutta ja siksi laskettava, paljonko voi esimerkiksi vuokriin panostaa. Kukaan heistä tuskin riskeeraa mainettaan, eikä ole minkään leirin vietävissä. Tänään keskiviikkona erityisesti kokouksen puheenjohtajan rooli tulee korostumaan, sillä molemmilla leireillä on valtavat paineet. Kolmoskeskus vetää puo leensa, mutta vanha keskustakin halutaan pit ää elinvoimaisena ” Vapaita tontteja ei tällä hetkellä ole kovin paljoa. On mahdollista, että kokouksen ensimmäinen äänestys nähdään jo heti yhtiökokouksen puheenjohtajaa valittaessa. Niin sanotulle kansanrintamalle valtakirjoja keränneet Esa Talonen ja Jukka Vesanto saivat tietoonsa, että Leppäkosken näkemyksen mukaan käytetyssä valtakirjapohjassa on tulkinnanvaraisuutta. Kaikki lähtee viime kädessä yritysten omista tarpeista. Linjauksen voi tulkita jopa hätänä tai epätoivona yhtiön sisällä, vaikkei sellaisesta olisi kyse. Keskustassa korkeat vuokrat Pihlajamäki myös muistuttaa, että keskustan liiketilojen käyttö ei ole usein pelkästään yrittäjistä tai elinkeinotoimesta kiinni. –Keskustassa on yhä aika vireä liiketilanne, jos vertaa moniin lähikuntiin, kuten vaikkapa Ikaalisiin, Virtoihin tai Jalasjärveen. Se on ikävää, huoneistohan on parhaalla paikalla Parkanon keskustaa, toteaa Nurmenrinta. Erityisesti korkeilla vuokrilla on vaikutusta siihen, kuinka hanakasti tiloja käytetään. – Sopiva rakentajakin varmasti löytyisi tarvittaessa. Parkanon keskustassa niin, että nähtiin jopa moottoripyöräpoliisin ajavan takaa kolmea mopoilijaa. – Jostain lyhytaikaista pop up -myymälöistä ja kesäravintola -tyyppisistä jutuista tulee aina ajoittain kyselyitä, mutta pysyvämmän, pitkäaikaisen vuokralaisen suhteen on tosi hiljaista. Paikallislehti Ylä-Satakunnan ja UutisOivan käyttämä yhtiöoikeuden asiantuntija Kalle Kyläkallio (s. Sinänsä meillä on kyllä valmius toimia asian suhteen, jos asiasta tulee tarpeeksi yhteydenottoja, toteaa Pihlajamäki. Ylipäätään hän suosittaa tulkitsemaan annettuja valtakirjoja mieluummin laveasti kuin osakkaiden oikeuksia rajoittaen. Keskiviikko 31. Onpa kyse sitten yhtiön tarkkuudesta tai väitetystä halusta saada mahdollisimman moni valtakirja pätemättömäksi, on kyseessä paha viestinnällinen epäonnistuminen Leppäkoskelta. Tämän tyyppisissä kokouksissa puheenjohtajat ovat yleensä hallinnon ammattilaisia tai lainoppineita. Asia on kiistatta myös oikeudellisesti hataralla pohjalla. Monille yrittäjille kolmostien varsi saattaakin näyttäytyä houkuttelevampana vaihtoehtona asiakasvirtojen suhteen. Säästöpankin talon tyhjillään olevaa liiketilaa hallinnoivan, seinäjokelaisen Junur Oy:n toimitusjohtaja Juha Nurmenrinta mainitsee, että kovin suurta tunkuakaan ei ainakaan heidän tiloihinsa ole tällä hetkellä. Kyse on siitä, antaako mainittu valtakirjapohja oikeuden myös ilmoittautua yhtiökokoukseen. Keskustan liikehuoneistoissa vuokrataso on tällä hetkellä aika iso. heinäkuuta 2024 PÄÄKIRJOITUS Kuohunta Leppäkosken ympärillä sai viime viikolla uusia kierroksia. 4) ei näe annetuissa valtakirjoissa ongelmia. Lähinnä Lidlin, Tokmannin ja uuden kerrostalon välissä on alue, jota voisi olla mahdollista hyödyntää.” Jari Pihlajamäki. Oskari Rinne. Merkit kuitenkin viittaavat siihen, että joku mopoilija on ottanut varoitukset haasteena
Parkanolais-, karvialaisja kihniöläissyntyisten olympiaurheilijoiden luettelo on edelleen lyhyt. Keskiviikko 31. Samalla alueella on parannettu myös 4G-verkon kapasiteettia. + MARI KALLIO KIHNIÖ Pirkanmaan pelastuslaitos sai Kihniön Niskokselle Raskinrantaan hälytyksen öljyvahingosta maanantaina hieman klo 10 jälkeen. Hieman edellä mainittua heikompitasoinen 5G-verkko kattaa edellä mainittujen alueita ympäröivät mannut sekä Karvian taajaman lähiseutuineen. Syksyllä käynnistyy tukku muitakin jahtikausia. Kuokkanen vahvistaa, ettei öljyntorjunnalle ollut lopulta tarvetta. Pelastuslaitos auttoi auton pois Nerkoonjärvestä JUKKA HUIKKO YLÄ-SATAKUNTA Hirvija valkohäntäpeurojen kaatoluvat pysyivät liki ennallaan viime vuoteen nähden. Esimerkiksi kyyhkyjahtiin pääsee 10. Hirvijahti käynnistyy 12. Parkano-Karvian alueella määrä putosi 175:een, kun vielä viime vuonna lupia oli 183. lokakuuta. Elisan kuuluvuuskartan mukaan yhtiön 5G-verkko tarjoaa parhaan kuuluvuuden Parkanon keskusta-alueen lisäksi myös Lapinnevan suunnalla sekä Yliskylän pohjoisosissa. Pelastuslaitoksen yksiköt auttoivat epäonnisen veneenlaskijan ajoneuvon kuivalle maalle. Vuonna 2023 lupia oli vain 36, mutta nyt 43. Pelastuslaitoksen yksiköitä odotti Venevalkamantiellä Nerkoonjärven rantavedessä ajoneuvo. Valkohäntäpeurojen osalta Kihniön lupamäärä pysyi 42:ssa. Ympäristöonnettomuutta tilanteessa ei kuitenkaan syntynyt. Kuokkanen kertoo, että paikalle tuli sen jälkeen hinausauto. Elisa laajensi 5G-verkkoa Kairokosken suunnalla Kolmoskeskus vetää puo leensa, mutta vanha keskustakin halutaan pit ää elinvoimaisena Parkanon keskustassa on tällä hetkellä useampikin tyhjillään oleva liikehuoneisto. elokuuta alkaen ja sorsajahtiin kymmenen päivää myöhemmin. Se on täsmälleen sama määrä kuin vuosi sitten. Suomen riistakeskuksen Satakunnan alueelle sijoittuva Parkano-Karvian riistanhoitoyhdistys sai jaettavaksi 208 hirvilupaa. Yhdellä luvalla voi näet kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Pellolta vahtimalla jahdin voi tosin aloittaa jo syyskuun alusta. Yksi näistä on Parkano, jossa aluejohtaja Kalle Lehtisen mukaan laajennus on kohdistunut Kairokosken alueelle. – Epäily öljyvahingosta aktivoi pelastuslaitoksen. Jussi Rantala Marko Huhta Hirviluvissa ei isoja muutoksia tapahtunut. – Pirkanmaalla 5G-verkon väestöpeitto on kaksinkertaistunut kolmen viime vuoden aikana, paljastaa aluejohtaja Lehtinen Elisan tiedotteessa. Hirviluvat liki ennallaan JUKKA HUIKKO PARKANO Teleoperaattori Elisa kertoo jatkaneensa 5G-verkon laajennuksia Pirkanmaalla alkuvuoden aikana kaikkiaan 17 paikkakunnalla. Kaadettujen hirvieläinten määrä on perinteisesti suurempi kuin lupamäärä. Tilanneja johtokeskuksen päivystävä palomestari Ilpo Kuokkanen kertoo, että autoilija oli laskemassa trailerista venettä veteen, kun tapahtui jotakin mitä ei pitäisi tapahtua – koko yhdistelmä päätyi ajoneuvoineen veteen. Vastaavasti myös Kihniössä ydinkeskustassa on hyvä kuuluvuus. heinäkuuta 2024 Viikon plussa Vaikka Sanna Siltakorven kilpailu olympiaratsastuksessa jäi kesken, niin hänen siihenastinen esiintymisensä kisoissa oli ansiokas. Mainittakoon, että esimerkiksi vielä vuonna 2021 lupia oli jaossa peräti 79. Kihniössä lupamäärä sen sijaan hieman kasvoi. Niina Kivioja
Kyseessä on Talosen näkemyksen mukaan siis vain Leppäkosken johdon ja hallituksen yritys saada osa valtakirjoista pätemättömiksi. Minna Lautamäki Esa Talonen (taustalla) on yksi valtakirjoja keränneistä tahoista. Aikaisemmin ainakaan julkisuudessa ei ole ollut tietoa, että Leppäkoski olisi kiinnittänyt valtakirjojen yksityiskohtiin ja sanamuotoihin näin suurta tarkkuutta. Kihniössäkin työttömyyden lasku katkesi, mutta työttömyysaste pysyi toukokuun tasolla. Parkanon työttömyysaste nousi tasan 10 prosenttiin. Keskiviikkona 31. – Keräys itsessään on sujunut paremmin kuin ennakoimme. ” On pienempi paha päästää edustaja paikalle kokoukseen kuin se, että taho, jolla on kiistatta osallistumisja äänioikeus, suljetaan pois.” Sähkönsiirrosta Parkanossa ja suuressa osassa Kihniötä vastaavan Leppäkosken ylimääräinen yhtiökokous on tänään keskiviikkona. Moite jätetään käräjäoikeuteen. Valtuuttaja voi hoitaa ilmoittautumisen myös henkilökohtaisesti. Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 249 eli 26 enemmän kuin toukokuun lopussa. Asiantuntija kommentoi Paikallislehdet Ylä-Satakunta ja Uutisoiva pyysivät yhtiöoikeuden asiantuntijaa Kalle Kyläkalliota arvioimaan Leppäkosken tuoretta kirjelmää sekä sen suhdetta yhtiöjärjestykseen ja osakeyhtiölakiin. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä nousi Parkanossa 5 hengellä ja oli kesäkuun lopussa 25. Ensinnäkin Kyläkallio toteaa, että yhtiön kirjelmän sisältö ja yhtiöjärjestys pitävät sisällään joitain ristiriitaisuuksia muun muassa ilmoittautumista koskien. Yhtiö mainitsee kirjeessä, että myös sen kotisivuilla olevaa valtakirjapohjaa voi käyttää. Talosen näkemys on, että heidän toimittamansa valtakirjat eivät ole tulkinnanvaraisia, ja että valtakirjan saanut voi hoitaa myös kokousilmoittautumisen. Talonen kuvattuna Leppäkosken kevään yhtiökokouksessa. Hän on saanut postitse lähtevän kirjeen tiedoksi Leppäkoskelta sähköpostitse etukäteen samoin kuin Parkanossa valtakirjoja kerännyt Jukka Vesanto. Jukka Huikko HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Pitkin kevättä laskussa olleet työttömyysasteet kääntyivät kesäkuussa jyrkkään nousuun Parkanossa ja Karviassa, samoin koko Suomessa. Yhtä korkealla se oli edellisen kerran viime vuoden maaliskuussa. Henkilöiksi muutettuna se tarkoittaa neljää työtöntä enemmän kuin toukokuussa. Tästä syntyy automaattisesti moiteoikeus yhtiökokouksen päätökseen. Työttömyys kääntyi nousuun kesäkuussa 4 5 6 7 8 9 10 11 12 % Koko maa Kihniö Karvia Parkano Kesä Huhti Helmi Joulu Loka Elo Kesä 2023 2024 ” Karvian työttömyysaste nousi puoli prosenttiyksikköä 7,5:een. Yleisesti asiaa tulisi kuitenkin katsoa niin, että valtuutus kattaa myös ilmoittautumisen, koska ennakkoilmoittautuminen on ehdoton edellytys valtuutuksen käytölle, näkee Kyläkallio. Sen suhteen, mitä valtakirjat valtuuttavat ja miten niitä pitäisi tulkita, Kyläkallio ei lähtökohtaisesti näe ongelmia. Ei epäselvää, sanoo Talonen Niin sanottua osakkeenomistajien kansanrintamaa edustava Esa Talonen kertoo, että kasassa on liki 300 valtakirjaa. Tämän tyyppisissä tilanteissa Kyläkallio näkee, että valtakirjoja ja niiden valtuutuksia olisi muutenkin järkevää tulkita kohtuullisen laajasti, jotta osakas voi halutessaan vaikuttaa laillisen edustajansa kautta. Karvian työttömyysaste nousi puoli prosenttiyksikköä 7,5:een. heinäkuuta 2024 4 JUKKA HUIKKO YLÄ-SATAKUNTA Leppäkoski Group Oy on kirjelmöinyt osalle keskiviikon 31. Koko maakunnan työttömyysprosentti nousi 11,1:een pitkälti juuri Tampereen ”ansiosta”, sillä siellä on yli puolet Pirkanmaan työvoimasta. Moiteoikeutta voi käyttää kolme kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä. Tämä ei ole poikkeuksellista, sama tapahtuu vuosittain; osin siksi, että koulut sulkevat ovensa. Erityisesti naisten määrä kortistossa lisääntyi (+21), mutta edelleen miehet olivat enemmistönä luvuin 134–115. – Kiinnitämme huomiotanne myös siihen, että valtuutettu ei voi laajentaa valtuutuksen ulottuvuutta itse laatimassaan viestissä tai selvityksessä. Kirjelmässä yhtiö viittaa käyttämäänsä ”oikeudelliseen neuvonantajaan”, jonka näkemyksen mukaan vastaanottajan toimittama valtakirja on tulkinnanvarainen sen suhteen, oikeuttaako se myös ilmoittautumaan kokoukseen. Kokousvirkailijat Matti Virtanen (vas.), Marianne Lindholm ja Mika Laatu tekivät ääntenlaskennan tarkistuksia kokouksen päätyttyä. Maakunnan korkein työttömyys oli Porissa (12,5 %), matalin Säkylässä (6,4 %). Pitkäaikaistyöttömien määrä puolestaan kasvoi Parkanossa 6 hengellä 84:ään. Karviassa vähintään vuoden mittaisia työttömyysjaksoja kirjattiin nyt 19 (–1) ja Kihniössä 20. Lomautettujen määrä väheni kesäkuussa lievästi, mutta heitä oli edelleen Parkanossa 19 (–2), Karviassa 10 (–2) ja Kihniössä 5 (–1). Ainoa muutos kuukauden takaiseen oli työttömien sukupuolijakaumassa, joka on entistä enemmän naisvoittoinen. Yhtiö pyytääkin asianomaisia täydentämään valtakirjaa siten, että se nimenomaisesti kattaa myös ilmoittautumisen tai että valtakirjasta poistetaan kohta ”Mikäli en itse saavu paikalle”. Satakunnan työttömyysaste oli 10,3 prosenttia. Kortistossa oli 21 (–1) miestä ja 26 (+1) naista. Pirkanmaan korkein työttömyysaste oli Tampereella (13,2 %), matalin puolestaan Punkalaitumella ja Pälkäneellä (6,1 %). – On pienempi paha päästää edustaja paikalle kokoukseen kuin se, että taho, jolla on kiistatta osallistumisja äänioikeus, suljetaan pois. – Valtakirjoissa ei toki ole suoraa mainintaa, että se koskisi nimenomaisesti myös ilmoittautumista. Kyläkallio on kommentoinut aihetta lehdille aiemminkin (YS 5.7.2024). – Tulkinnanvaraisuuden aiheuttaa valtakirjan toissijaisuus, joka johtuu sanamuodosta: ”Mikäli en itse saavu paikalle”, kirjoitetaan Leppäkosken kirjelmässä. heinäkuuta ylimääräisen yhtiökokoukseen valtakirjan antaneista ja huomauttaa heitä toimitetun valtakirjan tulkinnanvaraisuudesta. Sukupuolten välinen ero työttömyydessä tasoittui, kun miehiä oli nyt kortistossa 36 (–1) ja naisia 34 (+5). Leppäkoski lähestynyt osaa valtakirjan antaneista kirjeellä Yhtiöoikeuden asiantuntija Kalle Kyläkallio ei näe valtakirjojen valtuutuksessa ongelmia. Kihniön työttömien määrä 47 ja työttömyysaste 6,5 prosenttia olivat samat kuin toukokuussa. Karviassa nuoria työttömiä oli 5, kuten toukokuussakin, Kihniöstä tietoa ei ole. Paikallinen tahto on selvä, näkee Talonen. Henkilöiksi muutettuna se tarkoittaa neljää työtöntä enemmän kuin toukokuussa.”
Ihan kaikki ei ole uutta, sillä Karvian yhtenäiskoulu Opinpolku on hänelle esiopetuksesta tuttu paikka. Kaverien kanssa he ovat puhuneet koulun aloittamisesta, ja heillä on samankaltaiset tunnelmat. – Samaan aikaan korjattiin rakennusten peltikattoja, mutta aurinkovoiman osuus investoinnista on tuota luokkaa, Pentti Kangas sanoo. Viljami Hautala on varustautunut ensimmäiseen lukuvuoteensa. ” Hän on jo iso poika. heinäkuuta 2024 5 MAARIT LEHTO-ALATALO KARVIA 6-vuotiaalla Viljami Hautalalla on jännittävä päivä ensi viikon torstaina, kun hän aloittaa koulutaipaleensa. Näin kesällä tuotto alkaa puoli viideltä aamulla ja jatkuu illalla kello 22–23:een. Reitti sisältää yhden tien ylityksen. – Hän on jo iso poika. Keskiviikkona 31. Elokuun 8. Aurinkopaneelit kattavat nyt puhdistamon kolmen rakennuksen kattojen etelän puoleiset lappeet. Tuntuu myös helpottavalta, Saana Heiniluoma sanoo. Kesän aikana hän on nauttinut uimisesta sekä pesäpallon ja lentopallon pelaamisesta. Lukukausi alkaa: Kihniössä 7.8, Karviassa ja Parkanossa 8.8. Jätevedenpuhdistamolla on parhailla auringonpaisteilla mitattu vähän yli 80 kilowatin huippulukemia, Parkanon Vesi Oy:n toimitusjohtaja Pentti Kangas kertoo. Luvassa oli vielä pientä shoppailua, kuten kynien hankkimista. – Meillä on jätevedenpuhdistuksessa tasainen 80 kilowatin kulutus ympäri vuorokauden, joten jokainen kilowattitunti tulee käyttöön. heinäkuuta. Aurinkovoima otettiin avuksi jätevesien puhdistukseen Parkanossa Parkanon jätevedenpuhdistamon katoille asennetut aurinkopaneelit otettiin tuotantokäyttöön 10. Vesiyhtiöllä on pörssisähkösopimus, joten ostosähkön hinta voi välillä laskea nollaan ja sen allekin. Oma aurinkovoiman tuotanto on silti kannattavaa, koska siirtomaksut jäävät pois. – Uusi opettaja jännittää, Viljami Hautala sanoo. Koulumatka harjoiteltu etukäteen Viljami Hautalalla on lyhyt koulumatka, noin 250 metriä. Koulunkäyntiä varten Viljami Hautalalla oli heinäkuun viimeisellä viikolla hankittuna koulureppu. Viljamin äiti Saana Hautaluoma toteaa, että pojan koulun aloittaminen tuntuu hämmentävältä. Kihniö: (lukumääriä ei saatu) Parkano: ekaluokkalaisia 49, kokonaismäärä 538. Asiaa oli valmisteltu LH-Sähkön kanssa jo pari vuotta, Pentti Kangas kertoo. Urheilullinen tuleva ekaluokkalainen aikoo ennen koulun alkua käydä ainakin monta kertaa uimassa. Ennen opinahjon alkamista tuleva ekaluokkalainen aikoo ainakin uida. – Isi teki minulle koulupöydän. Vyacheslav Kostromin / Scandinavian Advice. Paneelien nimellisteho on 96 piikkikilowattia (KWp) eli periaatteessa ne voivat enimmillään yltää 96 kilowatin tehoon. Lisää tehoa typen poistoon Yhtiö haki investointiin Business Finlandin tukea, koska hankkeen yhtenä tavoitteena oli tehostaa jätevedenpuhdistamon typenpoistoa. Hän on opetellut koulumatkan etukäteen vanhempiensa kanssa. Sähköntuotanto alkoi virallisesti 10. Parkanon Veden aurinkovoimala maksoi 70 000 euroa. heinäkuuta. Tulevia koulukavereita Viljami Hautalan sen sijaan ei tarvitse jännittää, sillä eskarissa hän on tutustunut ainakin suurimpaan osaan tulevista ekaluokkalaisista. Tuntuu myös helpottavalta.” HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon jätevedenpuhdistamolla on otettu käyttöön oma aurinkovoimala. päivänä alkaa kuitenkin taival peruskoululaisena, ja tuttu eskariopettaja vaihtuu toiseen henkilöön. Myös aurinkoinen sää voi painaa hintaa alas. Tukea ei kuitenkaan myönnetty. Viljami Hautala odottaa erityisesti läksyjen tekemistä Peruskoulun oppilasmäärät Karvia: ekaluokkalaisia 18, kokonaisoppilasmäärä 203. Hänellä on jo paikka, jossa voi kerrata koulussa opittuja asioita tehtävien parissa. Tuleva ekaluokkalainen suhtautuu koulunkäyntiin innolla. Viljami Hautala odottaa erityisesti kotitehtäviä, sillä hän arvelee läksyjen tekemisen olevan kivaa. – Se ei vaikuttanut varsinaisesti, koska olimme joka tapauksessa päättäneet ottaa aurinkovoiman käyttöön
Muutama päivä tuon jälkeen myös Suomen Lähijunat Oy (Yle 12.7.2024) kertoi suunnittelevansa vastaavaa. Väylävirasto kunnostaa ja sähköistää parhaillaan Oulun ja Tornion väliseltä radalta Laurilasta Ruotsin Haaparantaan haarautuvaa ja Tornion kautta kulkevaa noin 22 kilometrin pituista rautatietä. Tukholmasta pääsee esimerkiksi yöjunalla suoraan Berliiniin. Suomen Lähijunat Oy on kertonut aikaisemmin, että sitä kiinnostavat myös lähijunavuorot Pirkanmaalla, esimerkiksi Tampereen ja Parkanon välillä (YS 3.12.2023). Sen jälkeen on tarkentunut ainakin hankkeen kustannusarvio, joka on nyt 8,5 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten puhuttiin 5 miljoonasta. Vaihtoyhteydet Kööpenhaminan puolella avaavat käytännössä reitit kaikkialle Eurooppaan. Nyt esillä oleva suunnitelma on osa Tampereen ja Oulun välisen rataosan parannussuunnitelmia, joita on tehty noin 6,8 miljoonalla eurolla. Nyt esiteltävien asiakirjojen mukaan laajennusta varten täytyy lunastaa maata vain valtiolta. Vahojärven liikennepaikan parantamissuunnitelma on verkossa nähtävillä 14. Lauriala on osa Kemin keskustaajamaa. JUKKA HUIKKO TORNIO Parkanosta saattaa jo ensi vuonna päästä rautateitä myöten Ruotsin kautta pitkälle Eurooppaan. Vahojärven nykyinen sivuraide on 750 metriä pitkä, mikä ei Väyläviraston mukaan täytä nykyisen tavaraliikenteen vaatimuksia. Keskiviikkona 31. Näin mahdollistetaan kolmen junan kohtaaminen Vahojärvellä. Suunnitelman mukaan Vahojärven nykyinen sivuraide pidennetään 950-metriseksi ja pääraiteen toiselle puolelle rakennetaan uusi, niin ikään 950-metrinen sivuraide. Sitä on kuitenkin toistaiseksi niin vähän, että siitä on mahdollisuus päästä kokonaan eroon. Myös Pirkanmaan lähijunaliikenne edellyttäisi kuntien tai valtion ostopalvelua. Sekä VR että Suomen Lähijunat suunnittelevat liikenteen aloittamista rajan yli Tornion tienoilla. Pirkanmaalla yhtiön hankkeet eivät tiettävästi ole edenneet tuota pidemmälle ainakaan julkisten tietojen perusteella. Puolet siitä on kustannettu EU:n CEFrahoituksella (Connecting Europe Facility). Tämä tosin edellyttää useita muitakin parannustoimia Tampereen ja Oulun välillä. elokuuta saakka, ja niin pitkään siitä on mahdollisuus tehdä muistutuksia. Se edellyttäisi kuitenkin, että niihin osoitettaisiin rahaa valtion budjetissa. Suunnitelman luonnosta esiteltiin yleisölle viime syyskuussa Teams-tilaisuudessa. Tuolloin kerrottiin myös, että parannustyön vaatimat lisämaat omistaa lähes kokonaan Metsähallitus. Parkanosta Berliiniin junalla jo ensi vuonna. Rahoitusta sille ei ole osoitettu valtiovallan suunnitelmissa. – Suunnitelmaan kuuluu joidenkin yksityisteiden haltuunotto rakentamisen ajaksi, mutta ne palautetaan työn valmistuttua, projektipäällikkö Eero Virtanen Väylävirastosta kertoo. Arkeologisia kohteita alueelta ei löytynyt, ei myöskään uhanalaisia eläineikä kasvilajeja. heinäkuuta 2024 6 HEIKKI PETTINEN PARKANO Väylävirasto on pannut Vahojärven liikennepaikan parannussuunnitelman nähtäville Internetiin. Suunnitelmaan ei kuulu mitään uusia meluntorjuntarakenteita. Vaikka kysymys on isosta hankekokonaisuudesta Tampereen ja Oulun välisen rataosan parantamiseksi, on Virtasen mukaan mahdollista, että siitä toteutettaisiin Vahojärven kaltaisia yksittäisiä kohteita. Vahojärvelle suunniteltu lisäraide mahtuu kokonaan valtion maille Vahojärven toinen sivuraide rakennetaan pääraiteen itäeli kuvassa vasemmalle puolelle. Edellytyksenä kummankin yhtiön mallissa on, että kyse olisi valtion tai kuntien ostoliikenteestä. Yhtiö kaavailee alueella lähijunaliikennettä, joka mahdollistaisi myös pendelöinnin. Haaparannasta on puolestaan junayhteydet etelään. Yleisradio uutisoi aiemmin kesällä (9.7.2024), että valtio-omisteinen VR on voittanut Pohjois-Ruotsin matkustajaliikenteen harjoittamiseen liittyneen tarjouskilpailun. – Ennen toteutusta tehdään vielä tarkempi rakentamissuunnitelma, johon kuuluu myös rakentamisen rahoitus, Eero Virtanen sanoo. Lähimmät loma-asunnot ovat Vahojärven rannalla reilun 300 metrin päässä ratapihasta. – Liikennepaikka ei tarjoa riittäviä ohitusja väistämismahdollisuuksia, mikä hidastaa liikennöintiä ja vaikuttaa etenkin tavarajunien matka-aikoihin, ratasuunnitelmassa todetaan. – Oulun seudun lähijunaliikenteen pienellä laajennuksella voitaisiin toteuttaa niin, että esimerkiksi parin tunnin välein juna voisi piipahtaa Haaparannassa, kertoi Suomen Lähijuna Oy:n toimitusjohtaja Antero Alku Ylelle. VR suunnittelee liikenteen aloittamista siten, että se toteutettaisiin joko ICtai Pendolino-kalustolla. Siitä, koska Vahojärven lisäraide mahdollisesti rakennettaisiin, ei ole mitään tietoa. – Ennusteet matkustajamäärästä näyttävät aluksi sen verran pieniltä, että pelkillä lipputuloilla liikenne ei ole kannattavaa, kommentoi VR:n uuden liikenteen johtaja Juho Hannukainen asiaa Ylellä. Kyse on 37 miljoonan euron arvoisesta hankkeesta. Parkanosta pääsee mahdollisesti jo ensi vuonna junalla raiteita myöten esimerkiksi Saksan Berliiniin, kun Haaparantaan Suomesta kulkeva ratayhteys kunnostetaan ja sähköistetään.. Nykyinenkin sivuraide saa 200 metriä lisää pituutta. Suurin osa tarvittavasta maa-alasta on jo Väyläviraston omistuksessa. Sen sijaan kasvillisuusselvitys kirjaa haitallisen vieraslajin eli lupiinin. Kun mahdollisuudet ohittamiseen ja väistämiseen paranevat, voidaan pääradan liikennemääriä kasvattaa ja samalla lyhentää matka-aikoja, näin Väylävirasto lupaa. Suunnitelman liitteenä ovat meluja luontoselvitykset sekä arkeologinen inventointi. Työt valmistuvat viimeistään vuoden 2025 alussa. Samassa yhteydessä VR kertoi, että yhtiö valmistautuu aloittamaan henkilöliikenteen myös rajan yli Suomesta Haaparantaan. Jotain vaikutusta sen sijaan voi olla, kun ajonopeudet ja junakalusto muuttuvat tulevaisuudessa. Vahojärven liikennepaikan naapureille kantautuva melu ei selvityksen mukaan juuri muutu nykyisestä
Varhaisjakelu Ma-pe 6-16 ja la-su 6-12 puh. alv 24%) niin kuluttajakuin yritysasiakkaille. Myös tilapäisen osoitteenmuutoksen tekeminen mahdollista (esim. Juttuvinkit, yleisönosastokirjoitukset, lukijan kuvat, muut tekstit ja kutsut mieluiten toimituksen yhteiseen sähköpostiin tai verkon asiointilomakkeella. Mukana on laajalla skaalalla taiteilijoita eri puolilta Suomea. Laskutuslisä Paperilaskutuslisä on 3,70 e/ lasku (sis. Keskiviikkona 31. Olen itsekin mukana kaikenlaisessa taidetoiminnassa, ja sopivaa näyttelytilaa mietittäessä ajattelin, että hallini voi sopia galleriaksi, Tuire Mäkinen sanoo. Tilaajatunnus on käytettävissä samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten kesken. Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. He tietävät vesistön toimineen tukkien uittamisessa ja talvitienä kulkijoille. Illalla Kaidoillavesillä johdattelevat näyttelijät yleisön metsämuseon luontopolulla kohti Messukalliota. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Varattua tai ostettua ilmoitustilaa ei voi välittää, antaa tai myydä kolmannelle osapuolelle. Postilaatikossa tulee olla saajan nimi ja osoite. Parkanon, Karvian ja Kihniön taajamat. Varatut, valmiina tulevat aineistot ti klo 12 mennessä. Perustettu 1933. YS DIGI -KÄYTTÖEHDOT Tilaajatunnukset saat asiakaspalvelusta. Mukana on myös ulkomaisia taiteilijoita, kuten Lenka ?ernotová Tsekistä ja Rojin Sharafi Iranista/ Itävallasta sekä Klein Isosta-Britanniasta. Käyttöehtojen vastainen toiminta johtaa tilaajatunnuksen toiminnan rajoittamiseen tai sulkemiseen. Mukana on näyttelijöitä, muusikoita, performanssitaiteilijoita ja valosuunnittelijoita, Sadet Hirsimäki ja Eero Pulkkinen kertovat. Tämän kesän ajan Hirsimäki ja Pulkkinen asuvat Parkanossa valmistelemassa näyttelyä ja esityksiä. – Kyseessä oli yksi ilta meiltä esitysteoksia esitysteoksen sisällä, kertoo Eero Pulkkinen. Puuttuva lehti pyydetään tai noudetaan Ylä-Satakunnan asiakaspalvelusta – postitukset maanantaista alkaen. César Ropponen-Brunel rakensi heinäkuun loppupuoliskolla taiteilijataloa, josta myöhemmin tulee talviasuttava taiteilijaresidenssi. – Toimin linkkinä paikallisiin toimijoihin, kun tiedän keneen missäkin asiassa kannattaa ottaa yhteyttä. kesäosoite). Asiointipiste Parkanontie 45, Parkano Avoinna ma 9-12 ja 13-15, ti-ke 9-12. Järvinäyttämö Kaidoillavesillä Päätapahtumapäivänä 10. Hunajanjyvän tarjoamat taide-elämykset huipentuvat 10. 1 pv lukuoikeus verkossa 2,90 e/vrk Tilaa Ylasatakunta.fi:ssä tai asiakaspalvelusta. Kesä valmisteluissa Parkanossa Hunajanjyvä on järjestänyt vastaavan tyyppisen kuukauden kestäneen tapahtuman kahdesti Eurassa. Parkano valikoitui tapahtumakokonaisuuden paikaksi, koska paikkakunta on Sadet Hirsimäelle tuttu Karviassa vietetyiltä lapsuusvuosilta. Euran tapahtumien jälkeen Hunajanjyvä sai kutsun Helsinkiin Esitystaiteen keskukseen. Ylasatakunta.fi uutisia 24/7, painettu lehti ja näköislehti keskiviikkoisin. ovat kuluttajien kestotilaushintoja kotimaassa. Ilmoitusehdot (tiivistelmä) Lehti ei vastaa puhelimitse vastaanotetuissa ilmoituksissa esiintyvistä virheistä. Hirsimäki ja Pulkkinen muuttivat pandemian aikana Euraan Kauttuan kylään yksiöstä Helsingistä. TOIMITUS Päätoimittaja Jukka Huikko 029 1706 681 Toimitussihteeri Heikki Pettinen 029 1706 690 Toimittajat Niina Kivioja 029 1706 691 Mari Kallio 029 1706 692 Maarit Lehto-Alatalo 029 1706 693 Näpyt (ei puheluita) 044 7044 600 KARVIA PARKANO KIHNIÖ MEDIAMYYNTI JA ILMOITUKSET C M Y CM MY CY CMY K MAARIT LEHTO-ALATALO PARKANO Parkanossa on koettavissa taidetta eri muodoissaan, kun Viinikassa entisellä varikkorakennuksella on nykytaiteen näyttely ja performanssiesityksiä koko elokuun ajan. Älä luovuta tunnusta ulkopuolisille. ASIAKASPALVELU Puhelinja sähköpostipalvelu Vaihde 029 1706 680 (0,0835 €/puh + 0,1488 €/min) Sähköposti asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Palveluaika ma-to 9-15. Puuttuvan lehden saat seuraavan päivän jakelussa, tee ilmoitus klo 16 mennessä. Osoitteenmuutoksesta tulee ilmoittaa suoraan Ylä-Satakunnalle. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Aikataulut Vedostettavat ilmoitukset to klo 15 mennessä. Verkossa: ropo-online.fi tai Ropon chatpalvelu 24/7. Yhteinen sähköposti toimittajat@ylasatakunta.fi Whatsapp ja tekstiviestit 044 7044 600 (ei puheluita) Vaihde 029 1706 680 Ylasatakunta.fi -> asioi verkossa Toimittajia voi tavoitella vaihteen (ma-to 9-15) kautta tai suoraan henkilökohtaisista puhelimista tai sähköpostitse. Osoitteellinen jakelu Ma-pe 8-16 puh. Paino: Sanoma Manu, Tampere Kustantaja: Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Toimitusjohtaja-päätoimittaja: Jukka Huikko Uutismedian Liiton jäsen Kokonaistavoittavuus 11.800, KMT 2023 Jakeluhäiriöissä ota ensisijaisesti yhteys Postiin. Kaidat vedet -tapahtumassa elämyksiä tarjoavat 111X, Camille Auer, Elina Sallinen, Ilia Ollikainen, Jaakko Pallasvuo, Leena Vainio, Lotta Petronella, Megababe, Monica Czy?yk, Queendyster, Raimo Ahlqvist, Taneli Ukura, 7ODES & Hunajanjyvä & TBA. Sadet Hirsimäki ja Eero Pulkkinen toteavat, että ahdas tila kuvaa taiteilijoiden asemaa yhteiskunnassa.. Puhelin: 09-856 080 45, ma-pe 8-20, la 10-15. Em. TILAUKSET Osoitteenmuutokset Vakituisen osoitteen muuttuessa ilmoita uusi osoite Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun. Välimaastossa on performanssiesityksiä ennen järvinäyttämöllä koettavia musiikillisia elämyksiä. 0204 515 523 (pvm/mpm). Tehdessäsi uuden tilauksen saat tunnukset sähköpostiin. Hunajanjyvä on mukana myös myöhemmin elokuussa Ihminen luonnossa -tapahtumassa. elokuuta metsämuseolla järvinäyttämöllä konsertteja sisältävään esitysteokseen Kaidat vedet. Taidekollektiivi Hunajanjyvä tarjoaa elämyksiä elokuun ajan Paikalliskoordinaattori Tuire Mäkinen, taiteilijat Sadet Hirsimäki ja Eero Pulkkinen, tuottaja-avustaja Veera Lohiniva ja puvustaja Taneli Ukura sekä taiteilija César Ropponen-Brunel (ylhäällä) ovat valmistelleet elokuun Kaidat vedet -tapahtumakokonaisuutta. YS Yhteisö Digi -tilauksiin sisältyy verkkopalvelun käyttöoikeus nimetylle tilaajalle. Hunajanjyvä on viime syksystä alkaen myös yhdistys. Kestotilaus Verkkotilaus YS Digi 6,70 e/ kk tai 77,00 e/vuosi. Kestotilaus saatavilla myös 1, 2 tai 4 maksuerässä. Yhteisötilaajat: YS Yhteisö -tilaukseen sisältyy painettu lehti jaettuna haluttuun osoitteeseen. JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Laskutus Laskun maksamiseen liittyvissä asioissa palvelee Ropon asiakaspalvelu. Valmista ilmoitusaineistoa otamme vastaan vain mainostoimistoilta ja alan ammattilaisilta. Kuluttajatilaajat: YS Kotiin + Digi -tilauksiin sisältyy painettu lehti ja verkkopalvelu. 0100 5445 (pvm/mpm) tai lomakkeilla verkossa www.posti.fi. heinäkuuta 2024 7 C M Y CM MY CY CMY K Ilmoitusvaraukset Vaihde: 029 1706 680 asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Myynti ja asiakaspalvelu Riitta Alamettälä 029 1706 682 riitta.alamettala@ylasatakunta.fi Asiakkuuspäällikkö-tuottaja Marko Huhta 029 1706 683 marko.huhta@ylasatakunta.fi Markkinointipalvelu Viestituli www.viestituli.fi Ilmoitusten omatoimipalvelu Ylasatakunta.fi:n omatoimipalvelussa jätetään lukijan ilmoitukset (ensisijainen kanava), seurapalstan ilmoitukset, vakiomuotoiset kuolinilmoitukset ja -kiitokset sekä julkishallinnon vakiomuotoiset ilmoitukset. Toistuvissa tai pitkittyneissä ongelmissa yhteys Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun. YS Digi -tilaukseen pelkkä verkkopalvelu. – Kyseessä on kokonaisteos, jossa on yhtenäinen draaman kaari. Kaidat vedet -tapahtumakokonaisuuden paikkakunnalle tuo taidekollektiivi Hunajanjyvä, jota taiteilijat Sadet Hirsimäki ja Eero Pulkkinen kuvailevat taidealustaksi, joka luo teoksia sekä järjestää erilaisia esityksiä ja tapahtumia. Asioi verkossa Useimmat asiat voit hoitaa verkkopalvelussa Ylasatakunta. Painetun lehden ilmoitusvaraukset ja omatoimikanavan ilmoitukset ma klo 12 mennessä. Mikäli saamassasi laskussa on virhe, ota yhteys Ylä-Satakunnan asiakaspalveluun eräpäivään mennessä. Mediakortti ja ilmoitushinnat löydät Ylasatakunta.fi:stä. Mikäli emme vastaa, jätä soittopyyntö. fi -> Asioi verkossa. elokuuta galleriassa on ryhmänäyttelyn lisäksi performansseja. Täystilaus YS Kotiin + YS Digi 10,70 e/kk tai 119,00 e/vuosi. E-laskuista, verkkolaskuista ja sähköpostilaskuista laskutuslisää ei peritä. Leena Perälän kirjoittama teos talvitiestä on tullut heille hyvin tutuksi. Jätä ma klo 12 mennessä. Yhtäkkiä ympärillä oli paljon tilaa, luonnon rauhaa ja vapaus tehdä taidetta. Hunajanjyvä on saanut taideprojektiinsa rahoitusta Leader Pohjois-Satakunnalta. Parkanossa paikalliskoordinaattorina toimii taideyhdistyksen kautta löytynyt Tuire Mäkinen. Tekijät ovat perehtyneet Kaitojenvetten historiaan
Ohjaajat Irmeli ja Ulla, jumppa on avoin kai kille sekä maksuton. 4.8 klo 13.15 SHELLILTÄ! Maksu bussissa! PARKANON SEUDUN HENGITYSYHDIS TYS ry Elokuun tiedote Ma 12.8. 040 804 9655 tai Marja talle. 19.8. Petäjä-opiston syyskausi alkaa ma 2.9. Osallistumalla kisaan luovutat kuvan julkaisuja käyttöoikeuden. Sorkkae läin jahteihin aikovat, ilmoit tautuminen kokouksen jälkeen. Kesä kokous su 11.8.2024 klo 16 Yliskylän Met sästysseuran majalla. Jos haluat grillailla, varaa omat makkarat mukaan. Kuvan ottaja vakuuttaa, että kuvassa esiintyvät ovat tietoisia kuvan osallistumisesta kilpailuun ja mahdollisesta julkaisemisesta YS:n kanavissa. Käsitellään kesäkokous ja jäsenasioita, sitovat ilmoittau tumiset hirvieläinjahteihin. Irtomyyntipisteet. Keskiviikkona 31. Teat terimatka 8.8.24 auto lähtee linjaau toasemalta 10.30. KIHNIÖ K-Market Maurintori. Ilmoit. Kesäkuvakilpailun teemana on ”selfie” – ideoi ja osallistu! Lähetä ottamasi valokuva tai useampia 31.8.2024 mennessä Ylä-Satakunnan toimitukselle toimittajat@ylasatakunta.fi tai Ylasatakunta.fi:n yhteystiedot-sivun lomakkeella. Pihape lejä ja mukavaa yhdessäoloa. Ilm. Sen jälkeen tervetuloa kahville kirjas toon! Kts. Lisätietoja ja ilmoittautumi nen 6.8 mennessä Maritalle puh. Niitä saa kirjastosta, kunnantalolta ja opiston toimistosta. Yhdistyksen adressien myyn tipaikat entiset Parkanossa ja Kihniössä, Marjatalta ja Par kanopirtiltä 10 €. Koppelokorven Erä ry. Käsitellään sääntö määräiset asiat. klo 14–18 seurakuntakeskus Kirkkopolku 3 Tervetuloa verenluovutukseen Varaa aika veripalvelu.fi tai tule kysymään vapaita aikoja. KARVIA K-Market Lastula, Sale Karvia ja ST1. Tervetuloa! EL Parkano. klo 19.00. Parkanon srk To 29.8. 044 045 5511 tai 040 822 7003 (aloituspäivän jälkeen ma-to klo 10-15). Voit ilmoittautua puhelimitse ma 5.8. Johtokunta Karvian Metsästys seura ry:n kesäko kous Lahtikartanolla perjantaina 9.8 alk. uintimatka 6.9. Johtokunta kokoontuu klo 18. Johtokunta kokoon tuu klo 11:30. viim. Nettisivullamme on esitteen sähköinen näköisversio. klo 1115 Eläkeläis ten leiripäivä Pno Poikkeus harju leirikeskus. Arpajaiset toiminnan tukemiseen. 040 7644 591. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tule ko kemaan ”Hyvää puhinaa” Asahijumppatuokio luon non keskelle. Kesäkokous 11.8. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Jäse net Tervetuloa! Ti 27.8. Järj. Johtokun ta Kärkikulmantien tiehoito kunnan vuosikokous 17.8. Linnankylän Riista veikot ry:n kesäko kous ja syksyn hirvijahtiin ilmoittau tuminen sunnuntaina 18.8.2024 klo 12:00 seuran majalla. Tervetuloa! Parkanon Eläk keensaajat ry. Käsitellään tu levan kauden metsästysjärjestelyt. Kesäretki Kuopioon, lähtö: Parkano Mh klo 9.45, Kihniö kuntosali klo 10.10, matkaohjelma jaetaan autos sa. klo 12 ”Valtakunnalli nen Puistojumppatempaus ” Asahi–jumppa Parkanossa musiikkiopiston puistossa, Keskuskatu 1. klo 17 Kurssitiedot ja netti-ilmoittautuminen: opistopalvelut.fi/petaja Siellä voit halutessasi myös maksaa kurssimaksun. Tervetuloa hallitus Sarvelan Ylisenpään vesio suuskunnan vuosikokous 11.8. klo 13 alk jäsenilta päivä Kihniössä, Ravintola Pyhäniemessä. Ter vatuvalla klo 19.00. Luovuimme painetun opinto-oppaan jakamisesta joka kotiin. Kihniönkylän Erä Veikot ry:n kesäko kous su 11.8.2024 klo 13.00 Erämajal la. Tervetuloa! To 22.8. Ensim. Johtokunta ko koontuu 18.30. Kaikki jahtiin aikovat mukaan. Ylä-Satakunnan perinteinen kesäkuvakilpailu PAR HAA T PAL KITA AN Kahvitarjoilu! Parkano ti 6.8. klo 15.00 Keihäsellä, Kärkikulmantie 160, Kihniö. Tarjolla keit tolounas + kahvit 5 €. laajempi tapahtumatieto PSH:n kotisivuilta sekä tau luilmoituksista. klo 10.00 Wikli Group Oy:n toimistolla. Kesämyyjäiset sekä Kihniön markkinat, kiitos yhdistyk semme tuesta. Otathan mukaan ajokortin tai virallisen henkilötodistuksen. Kihniön mark kinat karkkiarvaus oikea luku 102 Irene Katara Onnittelut! Tulevaa: Liikuntaryhmät + muu toiminta alkavat viikolla 36. Sääntömääräiset asiat ja uusien jäsenten valinta. HUOM. heinäkuuta 2024 8 YHTEISTYÖSSÄ RUOVEDEN KUNTA 10.8.2024 OP Ylä-Pirkanmaa 100 vuotta Koko päivän kulttuuritapahtuma kello 12–21 AINO HUILAJA JUONTAA Heidi Köngäs Kati ja Jari Tervo Lotta ja Pappa yhteislaulua Tinke Antti Järvi Anna Pölkki, kakkubuffet Mirella Mäkilä MUSIIKKIA Tuula Amberla trio Samuli Edelmann VAPAA PÄÄSY Petäjä-opiston lukuvuosi 2024-2035 Sasky Petäjä-opisto Parkanon toimisto Keskuskatu 1,Parkano avoinna: ma-pe klo 9-15 puhelin: 044 045 5511 verkkosivu: sasky.fi/petaja Ilmoittautuminen alkaa ma 5.8. Johtokunta EL Karvia Retki Jalasjärven Museoon torstaina 8.8.2024. Terve tuloa! Aureen Metsästys seura ry:n kesäko kous Auramolla 11.8.2024 klo 15. Hirvi porukka kokoontuu kokouksen jälkeen. Info 0800 5801 PARKANO K-Supermarket Parkano, Exesso, R-Kioski ja S-Market. Sen tilalle teimme kuntakohtaiset kurssilistat. Toimintaamme tukee Parka non Säästöpankkisäätiö KIITOS! Tervetuloa mukaan! Yliskylän Metsäs tysseura ry. klo 14 seuran majalla. Yhteyshenki lö Marjatta 040 834 2654. Mennään kimppakyydein. Marjatalle tarjoilun vuoksi tai jos tarvitset kyytiä. Yt. Tervetuloa KollisKarvian MS syyskokous 9.8. klo 17-19 puh. Suuliteatte riin lähtijät! Bussi lähtee su. Ruokaraha 12.70 € kerätään autossa, mieluummin tasaraha mu kaan
Mikäli et löydä lukijan ilmoituksista, kuolinilmoituksista tai -kiitoksista itsellesi sopivaa ilmoituspohjaa, käänny asiakaspalvelumme puoleen. Kahdesta haastatellusta hakijasta sivistysjohtaja valitsi viransijaiseksi filosofian maisteri Heidi Antilan. 3 eri fonttia valittavissa. Perusopetuksen resurssiopettajan virkaan sivistysjohtaja valitsi Kira-Netta Rekon. Kysy lisää! Jätä ilmoit us ma klo 12 menn essä Ilmoitus suoraan verkossa! Neuvonta ja lisätiedot: 029 1706 680 tai asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Printti-digi-näkyvyys sai uusia tuotteita Ylasatakunta.fi:n ja Ylä-Satakunnan yhdistetty viikkotavoittavuus on 11800 lukijaa (KMT 2023). Keskiviikkona 31. Sivistysjohtaja Ville Paldanius teki valinnan hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella. Maksu verkkomaksuna Paytrailin palvelussa, jossa tarjolla myös luottokorttija laskuvaihtoehdot. * Kuolinilmoitukset ja kuolinkiitokset Kuolinilmoitukset 1 tai 2 palstalla, useita ristija kuvavaihtoehtoja. Hinn at alk. Määräaikaisen resurssiopettajan virkaa haki 7 henkilöä, joista 4:llä oli tehtävään vaadittava pätevyys. Uskonnonopettajan virkaa haki 14 henkilöä, joista neljällä oli siihen vaadittava kelpoisuus. Näin saatiin kahdeksan hakemusta, ja hakijoista kolmella oli tehtävään vaadittava kelpoisuus. 2 29 PS 1 39 PKT 1 59 PKT LEIVON LEIPOMO Grahamsämpylä 5 kpl, 300 g (4,00/kg) 1 20 PS KE–SU 31.7.–4.8. klo 10–15 Kylätalolla, Vatajantie 191 TERVETULOA ! TERVETULOA ! Näytökset: Esteratsastus | Ratsastusjousiammunta | | Kouluratsastus | Lännenratsastus | Monté | PARKANON RATSASTAJAT -JUHLATAPAHTUMA LA 10.8.2024 KLO 12.00-14.00 40v Lisäksi leikkimielistä kisailua, kepparirata, talutusratsastusta ja 100 ensimmäiselle kakkukahvit PARKANON PESÄPALLOKENTTÄ, KOULUKATU Pa rka non ratsasta jat 40 v Vapaa pääsy, lämpimästi tervetuloa! HEIKKI PETTINEN PARKANO Teologian maisteri AnnaKaisa Ruski on Parkanon lukion ja perusopetuksen uusi uskonnonopettaja. Haastatteluun kutsuttu Kari Lahtivirta vakuutti valitsijan koulutuksen, hakemusasiakirjojen ja haastattelun pohjalta tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella. Yhdistelmänäkyvyys on ylivoimaisesti tehokkain tapa tavoittaa Parkanon, Karvian ja Kihniön asukkaat. FAZER Imatran, kaurainen tai rukiinen riisipiirakka 6 kpl 420 g (5,45/kg) PERINTEINEN MARKKINATORI Aitoja makuja, käsitöitä, rompetori, poniajelua. Itsepalvelukanavassa jätetään myös yhdistyksien seurapalstan ilmoitukset sekä julkishallinnon vakiomuotoiset ilmoitukset. LEIVON LEIPOMO Hillomunkki 60 g (9,17/kg) 55 KPL ATRIA Atrilli grillimakkarat 400 g (3,48/kg) rajoitus 3 pkt/talous KANTOLA Ballerina täytekeksi vadelma tai mustikka 190 g (8,37/kg) POWER COW Pirtelö suklaa tai mansikka 200 ml (8,00/l) KIVIKYLÄ Pizzat 280-300 g (11,11–11,89/kg) VALIO laktoosittomat maustetut jogurtit 200 g (2,50/kg) rajoitus 2 erää/talous 2 00 4 PRK 10 00 3 KPL 1 60 PRK SAARIOINEN Kebakko 200 g (11,95/kg) 2 39 RS 1 60 KPL SAARIOINEN Pihvihampurilainen tai kanahampurilainen 150 g (10,67/kg) PIRKKA Nektariini 1 kg, Espanja 99 KG 1 49 RS LA–SU 3.–4.8. Kesäkaali Suomi PLUSSA-KORTILLA TO–SU 1.–4.8. Hakijoista 6 haastateltiin. Päätoimisen tuntiopettajan virka on määräaikainen ja se kestää elokuun alusta ensi vuoden heinäkuun loppuun. luokille. * Lukijan ilmoitukset Osta, myy, vaihda, kiitä, kutsu, onnittele yms. Resurssiopettajan virka on sekin määräaikainen, se jatkuu ensi vuoden toukokuun loppuun asti. Kesällä 2024 olemme lisänneet printti-digiyhdistelmänäkyvyyden mediatuotteita! Erityisesti pienempien printtimoduulien valikoimaa on kasvatettu reilusti! Voit valita näistä: * 1 printtimoduuli ja 1 viikon verkkonäkyvyys * 3 printtimoduulia ja 1 kk:n verkkonäkyvyys * 5 printtimoduulia ja 2 kk:n verkkonäkyvyys * Räätälöity paketti Hinta määräytyy printtimoduulin koon ja valitun verkkokategorian mukaan. Uusia määräaikaisia opettajia Parkanoon Laura Jokisalo. Mikäli olet uusi käyttäjä, tunnus luodaan ilmoituksenjätön loppuvaiheessa. Ruskin kieltäytymisen varalle hän valitsi teologian maisteri Elina Nuutisen. Hänen tehtävänään on pääasiassa englannin kielen opetus 3.–6. Kolme hakijaa haastateltiin, ja heistä sivistysjohtaja valitsi virkaan Heidi Hongiston. ”Amerikan arkut” puutöitä. heinäkuuta 2024 9 Kuluttaja-asiakkaiden ensisijainen kanava Ylasatakunta.fi-verkkopalvelun ilmoitusten itsepalvelukanava on Ylä-Satakunnan kuluttaja-asiakkaiden ensisijainen ilmoituskanava. Varaukset 050 494 2422 Pohjois-Parkanon MAALAISMARKKINAT su 11 .8. 170,0 e + alv. Laaja-alaisen erityisopettajan virka täytetään sekin määräaikaisesti ensi vuoden heinäkuun loppuun asti. Laaja-alaisen erityisopettajan virkaan tuli vain 2 hakemusta, ja toinen hakijoista haastateltiin. Kiitosilmoitukset 1 tai 2 p. 8–21 la 8–21 su 10–20 Avoinna MA–SU 29.7.–4.8. Luokanopettajan viransijaisuus syyslukukauden ajaksi oli haettavana kahdesti, sillä hakuaikaa jatkettiin ensimmäisen yrityksen jälkeen. Yhdistelmänäkyvyys on tehokkain! Myynti ja lisätiedot: 029 1706 680 tai asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Lisätietoja Mediakortissa, jonka löydät Ylasatakunta.fi:stä – painettu versio saatavilla asiakaspalvelusta Marko Huhta 029 1706 683 marko.huhta@ylasatakunta.fi – myös Viestitulen näkyvyys ja palvelut LASTULA K-Market Lastula Kylä-Karviantie 10, 39930 Karvia | 02 523 4410 PALVELEMME ma-pe 8-21, la 8-21, su 10-20 Rauta-Maatalous Lastula 02 5234 4440 | ma-pe 9-17, la 9-14 K-Market Lastula ark. Edulliset kehykselliset ilmoitukset 1 tai 2 palstalla ilman kuvaa tai kuvan (vaakakuva) kanssa. Virka täytetään määräaikaisena ensi vuoden heinäkuun loppuun asti. Hakijoita oli 10 ja heistä 4 kutsuttiin haastateltavaksi
Purjehdus Puolasta Suomeen opetti paljon merenkulusta Amelia Krefta osallistui koululaiva General Zaruskin oppilaana Tall Ships Races -tapahtumaan. Hän suunnittelee myös suorittavansa lisää purjehdusopintoja ja mahdollisesti tekevänsä harrastuksestaan itselleen ammatin. heinäkuuta, jolloin pidettiin Talls Ships Races 2024 -tapahtuman avajaisjuhla. Natalia Krefta taas kertoo, että perheellä on aikeissa hankkia kahdenohjattava purjevene, jolla äiti ja tytär pääsisivät yhdessä vesille esimerkiksi Tampereen seudun järville. Amelia Krefta kertoi kirjeessään rehellisesti, että asuu Suomessa. Laiva osallistui Itämerellä heinäkuussa järjestettyyn Tall Ships Races 2024 -tapahtumaan, jota tänä vuonna isännöi Turku. – Nostan hattua laivan aikuisille. Oppilaiden nimittäin tuli hakuilmoituksen mukaan asua Puolassa. Laivana oli Gdanskin purjehduskoulun reilut 25-metrinen koulutuslaiva General Zaruski. Hänen pääsynsä mukaan olisi kuitenkin voinut tyssätä jo yhteen perusvaatimukseen. Niinpä matkan varrella kierrettiin lännempää, ja satamiksi valikoituivat Ruotsin Visby, Fårösund, Gotska Sandön ja Sandhamn sekä Suomen puolelta Utö ja Ladängsviken. Amelia Krefta käykin kesälomilla Puolassa purjehtimassa isoisän kanssa. Yksi olennainen osa purjehdusta oli ruokailujen suunnittelu, sillä varastoa ei päässyt täydentämään satamiin milloin tahansa. Laiva on rakennettu vuonna 1939 Ruotsissa. Tuulen suunta saattaa kääntyä tai sumu nousta merellä äkisti, eikä päiväkausiin näy rannikkoa, vain vettä. Työjakso kesti aina kerralla 4 tuntia, ja sitten oli 8 tunnin vapaa. Sitten oli kaksi vessaa, kaksi suihkua ja keittiö, Amelia Krefta luettelee. Puolan Gdaskista Ruotsin rannikon ja Saaristomeren kautta Turkuun vienyt matka sisälsi paljon työtä ja uusien taitojen oppimista, toisiin purjehtijoihin tutustumista ja hauskanpitoa. He kävivät nuorten kanssa museoissa, ajamassa polkupyörällä ja katsomassa nähtävyyksiä, Natalia Krefta kiittää miehistöä. Eikä puhelin tai nettikään toimi, Amelia Krefta sanoo. Parkanon lukion toiselle vuosikurssille menevä Amelia Krefta puhuu puolan ja suomen lisäksi englantia, ruotsia ja espanjaa sekä osaa saksan alkeet. Amelia Krefta on puolalaissyntyinen, mutta asunut nelivuotiaasta saakka Parkanossa. Purjehtimiseen hänet innosti oma perhe jo pienestä pitäen, sillä sekä Natalia Krefta että tämän isä harrastavat lajia. Keskiviikkona 31. Hänen äitinsä Natalia Krefta kuitenkin ajatteli, että aina kannattaa kokeilla. Tänä kesänä 15–25-vuotiaiden oppilaiden joukossa oli siis myös 17-vuotias Amelia Krefta. Niina Kivioja Amelia Kreftan kotialbumi Oppilaille opetettiin, miten tulee toimia, jos joutuu veden varaan.. General Zaruskin miehistöön kuuluu vakituisesti 5 henkeä, ja lisäksi mukaan otetaan kerralla 20 koulutettavaa. Lisää koulutusta ehkä ammattiin asti Turkuun saavuttiin 18. Amelia Krefta toteaa lähtevänsä hyvin mielellään uudelleenkin samanlaiselle reissulle, jos vain tilaisuus tulee. Amelia Krefta (oik.) toi tuliaisiksi reissusta Talls Ships Races -hupparin. heinäkuuta 2024 10 NIINA KIVIOJA PARKANO Lähes kaksi viikkoa puolalaisella purjelaivalla oli parkanolaiselle Amelia Kreftalle mieleenpainuva kokemus. Menomatkan oppilaiden reissu päättyi, ja paluumatkalla Tall Ships Races -kisassa olikin laivassa jo toinen ryhmä. Myös purjehdusseuraan voisi liittyä, jotta tutustuisi uusiin samanhenkisiin ihmisiin. Välillä kohdalle osui keittiövuoro. – Meillä oli yhteistila, jossa kaikki asuivat. Koulutukseen pyrkivien piti kirjoittaa valitsijoille motivaatiokirje, jolla perustelivat sopivuuttaan. Valinnassa saattoi kuitenkin painaa muun muassa se, että hän on suorittanut viime vuonna Puolassa purjehduslisenssin. – Amelia voisi joskus purjehtia kahdestaan myös kaverin kanssa, Natalia Krefta kaavailee. Hän kertoi kirjeessään myös haluavansa mahdollisuuksia käyttää osaamiaan kieliä. Ohjelmaan kuului monenlaista navigaatiota, kuten koordinaattien ja suuntien seuraamista, vaarojen tarkkailua, karttojen lukemista ja tapahtumien dokumentointia. Satamissa päästiin poistumaan laivasta, ja silloin tutustuttiin ympäristöön. – Pelkän meren katsomisesta tulee väsy. General Zaruskin oli tarkoitus tulla Suomeen Viron kautta, mutta suunnitelmaa muutettiin myrskyn vuoksi. Oppilaat pääsivät tekemään monenlaisia töitä purjeiden nostamisesta siivoamiseen, veden pumppaamiseen ja jopa laivan ohjaamiseen. Äiti Natalia Krefta kertoo, että purjehtiminen on ollut perheen harrastus jo useassa sukupolvessa. Koulutus alkoi heti lähdön jälkeen Kun General Zaruski 7. Hän ei kuitenkaan kaivannut teknisiä laitteita; tekemistä riitti niin paljon, ettei puhelimelle olisi ollut aikaakaan. Päiviin osui monenlaisia säitä, ja tarpeeseen tulivat niin hellevaatteet kuin pipo ja hansikkaatkin. Lisäksi tehtiin esimerkiksi pelastamisja poistumisharjoituksia. heinäkuuta lähti Gdanskin satamasta, oppilaiden koulutus alkoi heti. Amelia Krefta kertoo oppineensa matkalla paljon esimerkiksi meren ja järven eroista. Amelia Kreftan kotialbumi Reilun 25 metrin pituinen koulutuslaiva General Zaruski kuuluu Gdanskin purjehduskoululle. Laivassa elettiin tiiviisti
Amelia Krefta sai laivareissulla monenlaista merenkulkukokemusta. Amelia Kreftan kotialbumi Amelia Krefta kertoo, että kaikki laivalla olleet 25 henkeä asuivat samassa yhteistilassa. Amelia Kreftan kotialbumi General Zaruskin oppilaat olivat töissä kerralla 4 tuntia, ja sen jälkeen tuli 8 tunnin vapaa. Keskiviikkona 31. Amelia Kreftan kotialbumi. Amelia Kreftan kotialbumi Kirkkaalla säällä auringonlaskut olivat kauniita. heinäkuuta 2024 11 Purjehdus Puolasta Suomeen opetti paljon merenkulusta Amelia Krefta osallistui koululaiva General Zaruskin oppilaana Tall Ships Races -tapahtumaan. Kuvassa valmistaudutaan pelastusharjoitukseen
Näin kehitetään yhteiskuntaa, jossa asioista saadaan oikeaa tietoa eikä ikkunoista tipahteleminen ole ihan niin helppoa kuin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Idässä ja lännessä, molemmissa nähdään sivistyksen romahtamisen merkitys. Kimmo La 3.8. – Parkanon lukiossa oli innostavat opettajat, Viljamaa sanoo. Lisäksi rinnuksissa on kolme nappia. Tämä puhe on voinut olla juhlapuheita ja ympäripyöreää höpöttelyä vielä vuosia sitten, mutta nyt se nousee uuteen arvoonsa. – Ne ovat kolme pointtia, jotka Stubbilla on yleensä aina puheissaan, Viljamaa selventää ideaansa. Hänen tunnusmerkkeinään ovat hohtavat hampaat. – Jätän nämä sitten aikanaan lapsenlapsille. Nykyisessä maailmantilanteessa meillä pitää olla perusasiat (sote, turvallisuus, raja) kunnossa, se on selvää. Muista hahmoista nopeimmin erottuvia ovat esimerkiksi oranssitukkainen Tarja Halonen, kaljupäinen Urho Kekkonen suurine silmälaseineen ja Sauli Niinistö tohtorinhattuineen. Nea, Linnea, Neea, Vanamo Olen pitänyt yhden aikuiselämäni pisimmistä tauoista työelämästä tänä kesänä olemalla opintovapaalla. Toivottavasti joku jatkaa näiden tekemistä minun jälkeeni. Harrastusten lisäksi hän pääsi hyödyntämään kädentaitojaan myös työelämässä, kun työskenteli kultasepänliikkeessä. Joidenkin valtionjohtajien piirteet on muotoiltu hienovaraisemmin, mutta jokainen puupää muistuttaa malliaan. Sivistynyttä käytöstä pidetään välillä jopa värittömyytenä tai tylsyytenä. Se, mitä kuitenkaan nämä naureskelulistat eivät kerro, on, että tutkija opettelee jäsentämään, jalostamaan ja hankkimaan tietoa. Lukenut, etsinyt, hylännyt, löytänyt… Ihan samoin kuin urheilija toistaa samaa liikettä tai kirjailija korjaa luonnoksiaan. Kynä ja miekka ovat teräviä aseita ja molempia pitää osata käyttää oikein, tai jonakin päivänä meidänkin on naulattava ikkunamme kiinni. Kaikki Suomen presidentit pölkkypäinä ” Toivottavasti joku jatkaa näiden tekemistä minun jälkeeni.” Sirpa Viljamaa on tehnyt Suomen 13 presidentistä puiset versiot. Jokaisen vieressä on nimikyltti, mutta henkilöt tunnistaa kyllä ilman niitäkin. Sen lisäksi on turvattava yhteiskuntaa väärältä tiedolta ja sisäisen yhteiskuntarauhan häviämiseltä. Ihmiset lähtevät milloin minkäkin virtauksen mukaan. B-osa Ke 31.7. Tänään marssitaan ilmaston puolesta ja huomenna lennetään Italiaan. Useiden hahmojen kasvot on piirretty mustalla kynällä, ja muutama on saanut myös oikeat silmälasinpokat. Tuolloin hän muun muassa suunnitteli koruja. Helena, Elena To 1.8. Tieteeseen, taiteeseen ja urheiluunkin käytettyyn rahaan ja aikaan kohdistuu paljon kritiikkiä. Sirpa Viljamaa ei enää tarkalleen muista, mistä sai ajatuksen presidenttien tekemiseen. Kynä on miekkaa terävämpi – vai onko. Ihmisten itsetehostusta ihannoidaan jo pikkulasten iässä. Nyt olen kirjani luvussa kolme ja kesä on lopuillaan, joten tavoite ei ole vielä edes lähellä täyttymistä. Olen oppinut onnekseni jotakin myös maailmasta, en pelkistä tutkijan kammioista ja teorioista. Minulla on ollut pitkäaikainen ja joskus jopa saavuttamattomaltakin tuntunut haave väitöskirjan kirjoittamisesta. Myös se on painunut unohduksiin, mikä hahmoista syntyi ensin ja milloin. Alexander Stubbin tunnistaa ainakin komeista hampaista.. Kaikki se puolueeton ja neutraaliin tutkimukseen perustuva tieto, mitä meillä on käytössämme, tähtää samaan tavoitteeseen. Tuuli Tarukannel Kirjoittaja on kunnallishallinnon parissa työskentelevä kouluttaja, kehittäjä, ajattelija, uudistaja, hyvän hallinnon edistäjä sekä tutkija. Pitämään meidän hienon maan pystyssä ja hyvinvointiyhteiskunnan turvattuna. Uudet innovaatiot syntyvät vain tutkimalla, etsimällä ja löytämällä. – Luultavasti se idea tuli, kun talon remontin yhteydessä löytyi näitä pölkkyjä. Puupölkyistä muotoilluista hahmoista viimeisimpänä on valmistunut nykyinen Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb. Olen itsekin varmasti nauranut jollekin voikukan lehden tutkimukselle. Somessa kiertää listoja tyhjänpäiväisenä pidetyistä tutkimusaiheista ja siitä kuinka johonkin näyttelyyn tai sponsorointiin pistetään yhteiskunnan rahaa. Olipa ihmisen kyvykkyys tai kiinnostus missä tahansa muussakin toiminnassa, on asioissa aina monta puolta. Tällä miekalla tohtori puolustaa löytämäänsä tietoa ja totuutta valhetta ja väärinkäytöksiä vastaan. Puupalasten lisäksi presidenteissä on käytetty monenlaisia materiaaleja kankaista nahkaan, villalankaan ja metalliin. Maire Pe 2.8. Sirpa Viljamaa toivoo, että puupresidenttien sarja ei lopu tähän eikä häneen itseensä. Tein sen hetkisen presidentin ja sitten tajusin, että on tehtävä kaikki aikaisemmatkin, Viljamaa muistelee. Uusin lisäys sarjaan on Alexander Stubb. Ehkä lapsenlapset jatkavat sarjaa Syyskuussa 70 vuotta täyttävä Viljamaa kertoo tehneensä käsitöitä ja taidetta koko ikänsä, ja tähän kannustettiin myös koulussa. Poliittinen keskustelu ja kulttuuri pyrkii nykyään monesti enemmän rikkomaan kuin rakentamaan. Suomalaisessa perinteessä tohtori saa hatun ja miekan. Olen kirjoittanut työtäni lukuisia kertoja uudelleen. Monessa tutkimuksessa voidaan kehittää parempaa menetelmää saada uutta tietoa tai halutaan perustaa pohja uusien asioiden synnyttämiselle. Tänä kesänä olen saanut kunnian olla paljon tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka haluavat tuottaa meille oikeaa tietoa ja auttaa uusia ihmisiä tiedon äärelle. Paperilla ei ole vielä siis merkittävää määrää sivuja, mutta olen oppinut kesän aikana enemmän kuin koskaan ennen. ” Ihmisten itsetehostusta ihannoidaan jo pikkulasten iässä.” VAIN KUNTAELÄMÄÄ NIINA KIVIOJA PARKANO Kaikki Suomen 13 presidenttiä seisovat rivissä parkanolaisen Sirpa Viljamaan lasivitriinissä
Pihakirppissuunnistus Vahojärvellä klo 10–17. Menneisiin voimme palata hetkeksi myös kuuntelemalla vanhan tuulimyllyn sanatonta puhetta. Oli heinäkuinen sunnuntai Etelä-Savossa Puumalassa Saimaan rannalla, jossa pitäjän Satamatori oli ääriään myöten täynnä paitsi myyjiä myös kaikenmaailman turisteja. Hänen palvelujensa järjestelyissä ei ole syntynyt minkäänlaista kitkaa. Kipakkateatteri, Huusi Ihantola, klo18. Luku osoittaa, ettei täällä ole lomille mitään erikoista rynnäkköä, sillä ennakkolaskelmien mukaan lomaan oikeutettuja pitäisi olla pyörein luvuin kolmisensataa. Lisää kertyy rehtori Aukusti Sarvelan jäämistökokoelmista. Veera Ma 5.8. Seuraavana vuorossa oli lounas paikallisessa rantaravinteelissa. Viime sunnuntaina järjestettiin kotiseutujuhla. Su 4.8. Vaan ei. Toimi, Keimo KAIKKOSELLA ON ASIAA Reipas alkulähtö tulevalle kotiseututyön vaalinnalle Karviassa tosimielessä aloitettu toiminta kotiseututyön vaalimiseksi ja kotiseututapahtumien ja olojen tallennus on monin tavoin lähtemässä Kotiseutuyhdistyksen toimesta vauhtiin. Puumalan paikallisiin turistinähtävyyksiin näet kuuluu taajaman käytännössä halkova ja Saimaan ylittävä korkea silta sekä aivan erityisesti sen hissi, näköalatasanne ja korkealla sijaitseva näköalakahvila. Miten moinen vilkkaus on mahdollista ja vielä pyhänä. Lomittajain palkkoihin on ainakin toistaiseksi saatu riittävästi varoja. Osa näyttää jäävän ehkä erikoissyistä johtuen varsinaisen kansan lomailuajan ulkopuolelle, arvelee lomalautakunnan sihteeri Tapio Aho. Kateus ja häpeä tosin hellittivät hyvin nopeasti. Maatalouslomille Kihniössä ei rynnäkköä Viime viikon lopulle saavuttaessa oli Kihniössä jätetty noin 190 maatalouslomittaja-anomusta. Miten menetellään ja hanke toteutetaan, siitä ovat pasmat selvillä. Sen lisäksi mitä me nyt täällä 180-vuotiaan tuulimyllyn katveessa kuulemme, näemme ja koemme on tulevan kotiseutukirjan aikaansaamisen hanke, johon tarvitaan monien karvialaisten voimia ja eri toten myös taloudellista tukea. Hänen aineistostaan saadaan suurin osa suunnitellun kirjan tekstistä. Jukka Huikko Torikateus iski ja perään torihäpeä – helpotus koitti yllättävän nopeasti VIHOVIIMEISET UUTISET Karvia Kihniö Parkano Ke Broilerigratiini To Lihapullat, perunasose Jauhelihakebakot, muusi Lasagnette Pe Nakkikeitto Kalakeitto Nakkikastike, peruna KOULURUOKAILU 7.–9. Liki 17 euron hintaiselta lounaalta saattoi odottaa jo paljonkin. Poikkeuksellisen sateinen ja viileä heinäkuun sää oli tehdä Niemenmaan rantaan järjestetyn kotiseutujuhlan laimeaksi. Lounasravintolasta poistuttua silmiin osuivat rantaraitin muut ravintolat ja niiden tarjonta, jota emme tässä yhteydessä ehtineet siis testata. Tyyni Tuulio antaa kaunista täydennystä lapsuusajan muistelmilla ja teoksen lopullisesta toimittamisesta on lupautunut huolehtimaan rehtori Tuure Vierros. Jussi Anteron yhtye, Poltinkosken lava, klo 19.. Musikaalikomedia Narinoita vai tositarinoita Kulttuurikeskus Skantzissa klo 18. Yhdistyksen puheenjohtaja Olavi Kujansuu saattoikin puheessaan lausua optimistisia ajatuksia alkuunlähdön hyvälle jatkolle. Karvia 31.7. Mutta sitä mukaa kun aika eteni, sadepilvet rupesivat väistymään ja yleisöä saapui juhlapaikalle. YS 1.8.1974 Tämän palstan matkailutoimituksessa oltiin äskettäin suu auki. Karvia-Päivät. Eikä siinä tilanteessa torihäpeäkään kaukana ollut. Niinpä suuntasimme kovin odotuksin rantaraittia myöten hissiin ja nousimme niin ylös kuin mahdollista eli sillan kulkutasolle. Maistamatta valitettavasti jäivät. Lounaan eräällä tapaa kruunasi vielä pannukakku, jota olisi voinut luulla myös korpuksi. Jos joku sattumalta Puumalassa vierailee, voisi raportoida näistä makuelämyksistä suoraan matkailutoimitukselle. Myös maataloustuottajayhdistyksen lomaemäntää käytetään hyväksi. Ensin iski torikateus, sillä mieleen tuli väistämättä Parkanon torin ankea tyhjyys. Ohjelmaa ja tapahtumia riitti kolmeksi tunniksi. Www.vahojarvi.fi. Kotiseutukirjan valmistelu on myös jo vauhditettu. Tässä vaiheessa koitti suuri yllätys, sillä kaikesta turistipaljoudesta huolimatta kahvila ja samalla ylin tasanne olivat suljettuna. Useimmissa tapauksissa lomallelähtijät ovat saaneet järjestymään lomittajan omatoimisesti. 4.–8.8. Jukka Huikko MENOT Parkano 4.8. Itsekkäästi tämänkin juhlan tuottamia rahatuloja kerätään kyseiseen tarkoitukseen. Jos lähdetään etsimään lukumäärältään suosituinta lomailuaikaa, niin täälläkin siksi muodostuu heinäkuu. Ihmettelijöitä piisasi muitakin. Puhuja lausui sydämelliset kiitokset kotiseututapahtumien tallentajalle ”maestrolle” Eino Saarelle. ELOKUUTA Puumalan torilla riitti vilskettä heinäkuisena sunnuntaina. Ikaalinen 3.8. Kihniö 4.–8.8. Salme, Sanelma Ti 6.8. Tässä vaiheessa huomio kiinnittyi tietysti torin muuhun ruokatarjontaan eli muun muassa muikkuravintolaan, Haapasalon Hatsapurin georgialaisiin juustoleipiin sekä eräässä kioskissa tarjolla olleisiin Vetyyn ja Atomiin, joiden tosin pelkäsimme edustavan kulttuurista omimista Lappeenrannasta. Yksittäisen ravintolan perusteella annettua tuomiota ei siis sovi yleistettävän. Haaleita lihapullia, nuhjuisia keitinperunoita, mauttomia kanoja sekä perin vaatimattomia salaattipöydän antimia maistettua tuli nopeasti ikävä Kurosen ratikkabaaria ynnä muuta Parkanon yltäkylläistä ravintolatarjontaa
Markku Paakkinen Pieni pääsky pesii YläSatakunnan törmissä VIIKON LUONTOÄÄNI Törmäpääsky. 3.7.2024 Parkano Herra, minun aikani on sinun kädessäsi. Sen sydämmen muisto uusiutuu aina elomme iltaan asti. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Elokuussa vihkimisiä on sitten enemmänkin, ja taidan saada osallistua kerran myös hääjuhlaan vieraana! Kaiken arjen harmauden, joskus jopa synkkyyden, katkaisevat ilojuhlat, joissa alkuun muistutetaan Jumalan rakkaudesta, sitten lausutaan juhlalliset lupaukset sormuksineen ja lopulta saadaan siunaus yhteiseen matkaan ja perhe-elämään. Pääskypari kaivaa tai ottaa käyttöönsä pesäonkalon, joka saattaa olla yli metrin pituinen. 13.11.1945 Karvia k. Tervetuloa grillaamaan ja pelaamaan pihapelejä! SU 4.8. Olenhan minäkin kerran sanonut tahdon Jumalan ja seurakunnan edessä. Puuro ja kahvi 2 €. Sinäkin olet tervetullut matkaan, jos vaikka siunaus kantaisi sitten sinuakin. Niinpä törmäpääskyjä voi nähdä saalistelemassa Ylä-Satakunnan vesistöjen äärellä. Olen varma myös, että siunaus kirkosta lähtee puolisoiden yhteiseen matkaan voimaksi ja turvaksi. Grilli-ilta pe 2.8. Keskiviikkona 31. Lämmin kiitos Kotokaaren ja kotisairaalan henkilökunnalle Ilmon hyvästä hoidosta. Sälkänmäki * 19.12.1939 Karvia † 14.7.2024 Kihniö (Suutarin Pihlaja) Ehti iltaan elon päivät, tuli rauha sydämeen. Kiitos Ikikukan Hannalle ja Timolle. mennessä p. Su 4.8 klo11 Ehtoollisti laisuus.Jaana Tapiainen ja MarjaLiisa Kuusela. Omat eväät. ¤ KIHNIÖN SEURAKUNTA Sanajumalanpalvelus su 4.8. Päälle sitten juhlitaan, tullaan oikeasti suvuin ja ystävin yhteen, vahvistetaan ihmisten välistä yhteyttä perheissä, suvuissa ja ystäväpiireissä. Syyskauden toiminnan esittelyä, tutustuminen gospeljumppaan. Kiitokset hoitohenkilökunnalle. Muistoa kunnioittaen Sisko perheineen Pentti perheineen Ari perheineen Anna Liisa Päivi perheineen Eija perheineen Juha perheineen sukulaiset ja ystävät Kiitos muistamisesta. Syrjänen * 1.1.1940 † 5.7.2024 Sitä sydäntä, joka meitä rakasti niin kaipaamme suunnattomasti. Rakkaamme Ilmo Johannes TÖRMÄ s. 20.11.1937 Tyrvää k. Soranottoalueen laajentaminen tai sulkeminen on uhka pääsky-yhdyskunnalle, jos sitä ei oteta huomioon hiekkaa otettaessa. ¤ PARKANON SEURAKUNTA Kastettu: Tyyne Loviisa Vataja, Evella Aino Aliisa Meskanen, Aatos Eino Ensio Meskanen, Akseli Onni Joonatan Lohkovuori, Artturi Heikki Henrik Alamettälä. to 01.08. Heinäkuun lopulla sain jälleen vihkiä nuorta paria avioliittoon kirkossamme, kirkko pukeutui iloon ja valoon! On kuin uusi elämän merkki, kun vielä uskalletaan perustaa kristillinen avioliitto perhe-elämän vahvistukseksi. Lupaus kantaa yhä, vaikka paljon on elämässä muuttunut. 2.8. To 1.8 klo 18 Sanana ja rukouksen ilta. Mutta loppukesästä on hiukan vilkkaampaa. Makkaraja mehutarjoilu. Ei yllättäin, vaan äkkiä kuitenkin hiljeni sydän kultainen. Seppo-pappi Karvia Vihdoinkin kesähäitä! SUNNUNTAIKSI Haaraja räystäspääskyt pesivät entisaikaan lähes kaikissa maaseudun pihapiireissä, mutta nykyisin ne ovat vähälukuisempia. Se suojaa poikasia monilta pedoilta, sateelta ja kylmyydeltä, mutta maanvyörymille törmäpääskyt eivät voi mitään. klo 13 Röhönrannassa. Messu 4.8. Niin uupuneena lopun matkasi kuljit ja uneen rauhaisaan silmäsi suljit. klo 18-20 seurakuntatalon pihamaalla. Joka tapauksessa punkkien leviämistiet ovat tutkimuskohteena mielenkiintoisia, koska punkkien levittämät sairaudet lisääntyvät. Tervetuloa! P PA AR RK KA AN NO ON N V VA AP PA AA AS SE EU UR RA AK KU UN NT TA A www.parkano.svk.fi Su 4.8 klo 19.00 seurat ry:llä.Tervetuloa! Rauhanyhdistys Saini Dagmar LEHTINEN o.s. Kiitos Rauhalan ja Suopursun henkilökunnalle, Ikikukalle Hannalle ja Timolle ja Mäntypirtin pitopalvelulle. Retkeilyä ja hiljaisuutta ma 5.8. Kirkkoherran iltapäiväkahvit to 1.8. Törmäpääskykin on vähentynyt jyrkästi muiden muassa pesimäpaikkojen katoamisen vuoksi, mutta Ylä-Satakunnassa sillä on Lintuatlas 2022–2025 -tutkimuksen mukaan jäljellä yhdyskunta Parkanossa. Kiitos osanotosta. Viidestä avioliittoon vihkimisestä vain noin kolme paria tahtoo vihkimistä kirkossa, vaikka kirkko on jopa ulkopaikkakuntalaisten mieleen ja kaunis. Ilm. Karviassa ja Kihniössä aiemmat yhdyskunnat näyttävät pitkälti tyhjentyneen pesinnässä onnistuneista pareista. Taivaan Isä otti vastaan matkalaisen väsyneen. Hyönteiset ovat pääskyjen pääravintoa, ja suvun pienin laji on erikoistunut surviaissääskiin ja muihin vedessä lisääntyviin pienikokoisiin hyönteisiin. Hyvän mielen tuokio ti 6.8. Lähtö klo 9 Pappilasta. Seurakunta tarjoaa makkarat. Törmäpääskyissä saattaa esiintyä loisivia hyönteisiä kuten punkkeja, mutta niiden joutuminen kosketuksiin ihmisten kanssa on epätodennäköistä. Lämmin kiitos osanotosta. Kirkkohäät ovat jo Karviassa jokseenkin harvinaisia. Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Lomailtuani koko viime kesän olen tänä kesänä oikein odottanut vihkimisiä ja häitä. Kuollut: Risto Juhani Erkko 80v, Reijo Samuli Julmala 82v, Saini Dagmar Lehtinen 84v, Marjatta Kaarina Mäkinen 84v, Pekka Viljami Suuriniemi 85v, Seija Sointu Yliruusi 86v, Veikko Antero Häyrynen 87v. Mitä harvemmassa häät nykypäivänä ovat, sitä ikimuistoisempia ne ovat. klo 17.30 toriteltalla. Pappina saa hetken olla avioliiton ja perheen siunaajana alttarilla ja osallistua yhteiseen kiitokseen sukujen keskellä. 0408049655. klo 10. klo 16-18 seurakuntatalolla. Sormus sormessakin on jo vaihtunut kerran, ja taitaapa siinä olla jo toinenkin (hopeinen) rinnalla. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa lähdetään. Juhannushäät etenkin ovat liki poistuneet tavoistamme eli juhannuksen viettoon ei enää kuulu hääjuhlat. Silti luulen, että sama siunaus yhä kantaa, sama rakkaus yhä vaikuttaa! Karvian seurakuntaretkellä Petäjävedellä elokuun lopulla aion vielä käydäkin hääjuhlatalossamme katsomassa, että vieläkö siellä iloitaan ja rakkaus leiskuu. Rakkaamme Marjatta Kaarina MÄKINEN o.s. Iltakirkko to 1.8. Seurakuntatoimisto avoinna ma-ke klo 9-13. Rakkaudella muistaen Arto ja Tuula Jorma ja Sari sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. klo 10 kirkossa. Syyskauden starttitapahtuma ti 6.8. heinäkuuta 2024 14 Rakkaamme Sointu Seija YLIRUUSI o.s Koivisto s. Kesäseurat su 4.8. Seitsemisen kansallispuisto. Hirvi, Evans. klo 10 Wanhassa Pappilassa. TERVETULOA. Kaivaten äiti Jari, Viljami, Lauri ja Amalia Anita, Asko, Sauli, Samuel ja Annika Siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa. Ne ovat elämän tärkeimpiä voimavaroja aina vanhuuteen asti. Siskot perheineen. klo 18.30 Raa mattu ja rukousilta su 04.08. Yhteystiedot: Liisa Myyryläinen 0408049651, Simi Virtanen lomalla 1.7.-6.8. Aino Uski. Vihkipari toivottavasti muistaa lupauksensa ja papin siunaavat sanat heille, mutta koko juhla painuu varmasti mieleen vieraillekin loppuelämäksi, ainakin parin vanhemmille se on tärkeää. klo 11.00 Eh toollisjuhla, Rauno Pusa, Jesse Räsänen, koulu laisten ja opiskelijoiden siunaus K Kiih hn niiö ön n h heellllu un nttaaii sseeu urraakku un nttaa Rakkaamme Tero Juhani LIIKALA * 26.2.1970 † 10.7.2024 Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Hyvä on, kun muistamme, mutta vielä parempi, jos ilo, kiitollisuus ja rakkaus jäävät elämään loppu elämäksi häistämme. Sukulaiset ja ystävät. 9.7.2024 Karvia Rakkaudella ikävöiden Sirpa Marko, Taikku, Juuso, Markus Päivi, Nils, Johannes Jukka perheineen Kaija perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kerran laulun saan taivaassa laulaa Laulun valtavan, ihmeisen Valkojoukossa istuimen luona Riemukielin mä kiittelen Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Karvian kirkossa perjantaina 9.8.2024 klo 13.00. Kaivaten Lapset perheineen. Elojuhla Klo 13 Puhuu Mika Tapio, musiikissa Pisara Band Klo 16 Puhuu Hannu Hie taniemi, musiikissa Pisara Band Väliajalla kahvitus ja grilli makkaraa. klo 18. Suomen pienin pääskylaji on sen sijaan hyvin paikoittainen lintu, joka pesii yhdyskunnissa jyrkillä hiekkatörmillä, usein hiekkakuopilla
Poikkeuksena kalastuskuntien ja -hallinnon edustajat, joiden vastausprosentti on täydet sata. Se ilmeni muun muassa niin, että ahdistuin, kun Peyton Placen tai muun televisiosarjan henkilö antoi puhelimen soida aikomattakaan vastata siihen! Eikä asiaa helpottanut yhtään, että katsojana tiesin kuka soittaa ja että asia on tärkeä. Karvia-Päivien paneelikeskustelu on pelkkä ohjelmanumero. Vastaamattomuus ei ole vain loma-ajan ongelma. Maija Laihian mielestä uimarantojen vesiä pitäisi tutkia nykyistä tarkemmin, koska hän ei ole ainoa Harjulammella iho-oireita saanut uimari. . Kohteliasta olisi olla edes näköetäisyyden ulkopuolella. Jokamiehen ja -naisen oikeudet eivät ole hallinnassa. Hänellä on huonoja kokemuksia Harjulammen vedestä. Päättyvä heinäkuu on toimittajan näkökulmasta ollut sillä tavalla perinteinen, että ihmisiä on ollut vaikea tavoittaa puhelimella. Kauppa ei kuitenkaan ole sellainen paikka, jonne tohtisi mennä vain ihmisten kanssa juttelemaan. Kun katsoi ulos, näki illanhämärässä alavaa maisemaa, apean näköisiä soita ja harmaita taloja. Hämärtää hyvin. Vai johtuuko vastaamattomuus siitä, että myös poliisin virkapuhelinten numerot ovat 029-alkuisia. Kun puhelin soi, siihen juostiin vastaamaan. Ihmiset soittivat sellaisella oikeasti mukavalla asialla, että tarvitsivat kyytiä jonnekin. Eikö näitä rokkibileitä voisi pitää vaikka jollain kiinteistöllä eikä kaupungin pihoilla, kaduilla. Täytyy vain ihmetellä näitä bisneksiä! Parkanolainen Maija Laihia on jyrkästi eri mieltä virallisen tutkimuksen kanssa uimavesien uimakelpoisuudesta (Y-S 24.7.). Toisaalta lankapuhelinten aikaan kukaan ei soittanutkaan ”sellaisella mukavalla asialla”, että tyrkyllä olisi D-vitamiinikapseleita tai aikakauslehden tilaus sopimuksella, joka rinnastuu lähinnä torpparikontrahtiin. FB:ssa on myynnissä arvokkaita tavaroita, ei millään kympeillä vaan isoilla euroilla. Töpselin vetäminen irti seinästä tuli kysymykseen vain ankaran ukonilman ajaksi. Kun soitamme jollekin, niin tämä 029-numero näkyy vastaanottajan puhelimessa. Ymmärrän toki, että ihmiset ovat lomalla. – Olisiko sovittavissa vaikka kesäaikaan tori tai jokin kohtauspaikka, jossa tavattaisiin kello 12 joka päivä, Marja Jokinen ehdottaa. Ylä-Satakunnan arkisto / Minna Lautamäki. Oli kuvissa, mutta olkaa ostajat varovaisia kun joskus tavarat eivät olekaan myyjän omia. Nyt moni tuntuu päättävän vastatako vai ei vasta sitten, kun tietää kuka soittaa. Vastaa siihen puhelimeen, Betty Anderson! Ennen puhelimeen vastattiin, vaikka ei tiedetty kuka soittaa. Itse asiassa juuri siksi piti vastata, kun ei koskaan tiennyt kuka soittaa. Kännyköitten yleistyttyä oli vähän aikaa tilanne, että kenet tahansa sai puhelimen päähän, jos tiesi numeron. Vanhat numerot säilyivät, mutta nämä tulivat ikään kuin niiden päälle. Keskiviikkona 31. heinäkuuta 2024 15 Lukijalta Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 45 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelinvaihde: 029 1706 680 Toimitussihteeri: 029 1706 690 Näpyt: 044 7044 600 (vain tekstiviestit, WhatsApp, Signal ja Telegram) Mielipidekirjoitukset julkaistaan kirjoittajan nimellä. – Kävimme hakemassa lapsia junalta, ja halusin näyttää heille vähän vanhaa kotikaupunkiani. Ajoimme torille, mutta siellä ei ollut minkäänlaista elämää, hän kertoo. . Kaikkiin tehtäviin ei ole järkevää palkata lomasijaista vain siltä varalta, että joku toimittaja kaipaa tietoja, jos työt eivät muuten lomittajaa vaadi. Nimimerkillä voi esiintyä vain erityisen painavista syistä ja toimituksen harkinnan mukaan. Näitä oli niin vähän, että Ylä-Satakunnan alueen uimapaikat saivat terveystarkastajalta puhtaat paperit. Suomen huoltovarmuudesta vastaa Arabiemiraatit öljytankkereillaan. Kihniön päiväkodin turvallisuus kuntoon ja heti! Keinujen eteen suojaaidat, helteisessä pihassa tarvitaan varjoa! . Kutinaa Harjulammen vedestä PUHELIN PIRAHTI Kankaanpääläinen Marja Jokinen on kotoisin Parkanosta ja kyselee, missä täällä voisi tavata vanhoja tuttujaan, kun tori on nykyään aivan hiljainen. Hienoa että nuoret ovat vielä kiinnostuneita mopojen rakentelusta. Missähän näkisi tuttujaan. Näppituntumalta arvioisin, että enintään joka viides soitto on johtanut tulokseen. – Kävin siellä uimassa pari–kolme viikkoa sitten ja sain niin hirveän syyhyn, että raavin käsivarsiani koko matkan kotiin. Heikki Pettinen Vastaa puhelimeen, Betty Anderson! MUISTILEHTIÖN REUNASTA ” Johtuuko vastaamattomuus siitä, että myös poliisin virkapuhelinten numerot ovat 029-alkuisia?” Kuinka monessa kesätapahtumassa olet käynyt. . Fiksuja nuoria jotka ymmärtävät kyllä fiksua puhetta jos jotkut rajat joskus ylittyy. . Kakarana ei tullut mieleenkään, ettei puhelimeen olisi vastattu, kun se soi. 5 10 15 20 25 30 35 % En yhdessäkään Yli 10:ssä 5-10:ssä 2-4:ssä Yhdessä 161 vastausta NÄPYT . Joskus mietimme toimituksen kahvipöydässä, saako tuo 029-alku ihmiset välttämään vastaamista. . Ehkä tuosta syystä sain lapsuudessa tavallistakin velvoittavamman puhelinkasvatuksen. Kirjallisuusterveisin Miika Heinäaho Pomarkku Jossakin Parkanon seudulla Jotkut uimarit ovat saaneet iho-oireita Harjulammen vedestä. Tienvarret mainoksia täynnä ja somepäivityksiä päivittäin. Onko tarpeellista tulla poimimaan marjoja mökkitontille ja pihapiiriin, vaikka ympärillä on neliökilometreittäin metsiä ja kallioita. Kuka kantaa vastuun mustamaalaamiseksi, jos jääkin erottamisoperaatio suutariksi. Ja mitä sitten tapahtuu. Yöunet olisivat menneet, jos olisi jättänyt vastaamatta. Tiedossa oli siis leipää pöytään. Mutta kun asiakirjassa lukee, että lisätietoja asiasta antaa viranhaltija X, niin lienee kohtuullista odottaa X:n vastaavan puhelimeen. Ei Suomi ole kovin kaunis maa, kun sitä katselee Parkanon radalta. Oltiin jossakin Parkanon seuduilla. Toritelttaankin he kurkistivat, mutta se oli tyhjä. . Mutta sitä kesti vain hetken, pienen hetken. Kolumnissaan (YS 17.7.) Pekka Räihän mainitsema Arto Paasilinnan ”yksi romaani” on Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä vuodelta 1991: Ihmiset olivat outoja, nuokkuivat penkeissään vastenmielisen näköisinä. Missä, milloin, kuka/ketkä ovat päättäneet, että Parkanon kaupunki vaatii Leppäkosken hallituksen ja johdon erottamista. Jokinen kertoo, että tuttuja tulee joskus vastaan kaupoissa. Kihniön kunnan piti olla säästöliekillä, vaan nyt on jo monta viikkoa tehty Iisakinpuistoa rajakalliolle. . Ja mitkä ovat perusteet. Tosin minulle puhelinmyyjät soittavat aina ihan tavanomaisista, vaarattoman näköisistä numeroista. Käenkosken veden kanssa ei ongelmia ole ollut. Saako tällainen numero epäilemään vaikka huijaussoittoa ulkomailta tai puhelinmyyjää. Isäni oli taksiautoilija ja puhelin oli elinkeinon välttämätön edellytys. Aggressiivista mainontaa yrittäjältä. VERKKOSIVUN KYSYMYS Nyt kysymme: Oliko Karttiperän karhun lopettaminen oikea ratkaisu. Alkaa vaikuttaa jo epätoivoiselta. Sen koomin Laihia ei ole Harjulampeen mennyt. Olen tallentanut niitä puhelimeeni paljon. Ylä-Satakunta otti taannoin käyttöön puhelujärjestelmän, jonka mukana henkilökunta sai uudet 029-alkuiset puhelinnumerot. Viralliset uimavesinäytteet otetaan muutaman kerran kesässä ja niistä tutkitaan suolistoperäiset kolibakteeri (E coli) ja enterokokki-bakteeri
Joukkueen runko on pitkälti koottuna. Finaalien alkaessa alkoi myös rankkasade. TULOSPÖRSSI HEIKKI PETTINEN YLÄ-SATAKUNTA Parkanon Urheiluautoilijoiden Joonas Juupajärven tie Rallicrossin RX Masters -sarjan toisessa osakilpailussa oli kivinen ja päättyi keskeytykseen. Joonas Juupajärven startti ei ollut paras mahdollinen, ja hän oli toiseen kaarteeseen tultaessa kolmantena. Suomen Ratsastajainliitto / Sonja Holma JUKKA HUIKKO PARKANO Parkanon Kiekon jääkiekon III-divisioonaan valmistautuva miesten edustusjoukkue saa alkavalle kaudelle laajan valmennustiimin, jossa on peräti kolme uutta nimeä. T13: 1) Siiri Välimäki NoormNo 4.04,07, 2) Lotta Peltomäki PorinYU 4.05,13. N17: Venla Katvesoja VehmKi, ei tulosta. Vapaat harjoitukset saatiin ajaa kuivalla kelillä, mutta päivän mittaan keli muuttui erittäin vaihtelevaksi. KRC Open -luokan alkuerissä toiset pääsivät kuivalle radalle ja toiset joutuivat märälle. T9: 1) Anni Lielahti ParkU 4.14,26, 2) Helmi Patana SeinäjSU 4.25,96. Keskiviikkona 31. 800 m N: 1) Terhi Männistö NakkVire 3.03,32, 2) Salla Kotakorva IkaalU 3.14,01. PK 83:n miehille laaja valmennustiimi Pörssihirmu Mäkiviinikan jatko jo selvä. Kisaviikonvaihde alkoi lupaavasti, kun parkanolainen oli vapaissa harjoituksissa KRC Open -luokkansa nopein. 2 000 m P15: 1) Joonatan Kotkaniemi AlavU 7.00,93. Päävalmentajaksi on nimitetty Mika Mäntysalo, jolla on pitkä tausta juniorivalmentamisesta. Radalle oli kertynyt erittäin paljon vettä, mikä teki kilvanajosta haasteellista. – Soraja asfalttiosuuksien rajareuna parissa kohdassa oli todella terävä lyöden autoa ikävästi, hän toteaa JJJ Racing Teamin tiedotteessa. Keihäänheitto T9: 1) Anni Lielahti ParkU 8,10. Harmikseen Juupajärvi keskeytti lähtönsä. Kesän merkittävin jatkosopimus syntyi jo juhannuksen alla, kun viime kaudet sisäistä pistepörssiä dominoinut Oskari Mäkiviinikka ilmoitti jatkavansa sinikeltaisessa nutussa. Miesten edustusjoukkue on parhaillaan kesäharjoitusjaksolla. P9: 1) Romeo Runsten NoormNo 26,76, 2) Eino Simonen ParkU 17,38, 3) Elias Ranne NoormNo 15,19, 4) Venni Vähätalo ParkU 14,28, 5) Miro Jahila ParkU 6,97, 6) Elmo Friimäki ParkU 6,52. Afinaalipaikkaan vaadittiin vähintään kakkossija B-finaalista. T13: 1) Kenza Abdelouhab VirtU 35,58, 2) Alexandra Härmäläinen PorinYU 23,27, 3) Lotta Peltomäki PorinYU 20,08, 4) Siiri Välimäki NoormNo 19,53, 5) Julia Sjöholm NoormNo 15,51. Olympialaisissa kilpailijana ensikertalainen Sanna Siltakorpi ja Bofey Click sijoittuivat lauantaina kouluratsastuksessa sijalle 43. Ihan tyytyväinen Juupajärvi ei kuitenkaan ollut, syynä olivat rataan tehdyt muutokset. Sata metriä myöhemmin finaalihaaveet haihtuivat, kun auto pyörähti seuraavassa mutkassa. Hyvinkää ei ollut kovinkaan hyvä Joonas Juupajärvelle Hyvinkäällä vauhdissa Ari Salonen (26), Joonas Juupajärvi (3), Lucas Gabrielsson (8) aj Mikko Ikonen (76). Parkanolaissyntyisen Siltakorven piti ratsastaa kenttäratsastuksen viimeinen osio eli rataesteet maanantaina iltapäivällä. 1 500 m M: 1) Rauno Koivisto IkaalU 5.43,88. Takavuosina mittavan uran miesten joukkueessa puolustajana luutinut Raine Reko liittyy tiimiin apuvalmentajana, hänkin siis uutena nimenä. Parkanon Kiekon valmennustiimi meni kesällä uusiksi. Sunnuntain maastoradan jälkeen ratsukko oli ennen kilpailun keskeyttämistä sijalla 40. 1 000 m P9: 1) Pyry Patana SeinäjSU 4.30,32, 2) Niilo Konttinen ParkU 5.03,64, 3) Eino Simonen ParkU 5.50,63. Hänelläkin on taustaa PK:n riveissä, mutta myös Kankaanpään Jääkarhuista. M17: 1) Riki Honkanen ParkU 61,34. heinäkuuta 2024 16 MAARIT LEHTO-ALATALO PARIISI Kenttäratsastaja Sanna Siltakorven kisa Pariisin olympialaisissa keskeytyi ennen kolmatta ja viimeistä osiota, kun Suomen joukkueen eläinlääkäri havaitsi lievän loukkaantumisen Siltakorven hevosella Bofey Clickillä. N17: 1) Ada Laurila PorinYU 5.07,98, 2) Julia Gröndahl PorinYU 5.08,18, 3) Hilla Tenho NoormNo 5.13,01, 4) Minttu Patana SeinäjSU 5.13,13. Kolmas uusi on puolestaan maalivahtivalmentaja Teppo Ojala. Kolmannella kierroksella Juupajärven Ford Fiestan perä irtosi luisuun soran ja asvaltin rajalla. Suomen olympiakomitea tiedotti, että päätös keskeyttämisestä tehtiin maanantaina aamulla. Juupajärvi ajoi alkuerissä sijoille 7, 8 ja 10. Ne oikeuttivat sijalle 5 eli B-finaalin paalupaikalle. P11: 1) Samuel Sten KanksLei 3.38,24, 2) Toivo Lielahti ParkU 3.50,82. T11: 1) Laura Lindroos PorinYU 4.38,06, 2) Ella Koski ParkU 5.04,96. Sanna Siltakorven olympiakisa keskeytyi Sanna Siltakorpi ja Bofey Click Pariisin olympiakisojen kenttäratsastuksen koulukokeessa. Aleksi Nissilä ParkU:n heinäkuun heitot ja hölkät 23.7. Arkistokuva. Viime vuodet taukoa pitänyt Mäntysalo on ollut mukana muun muassa PK:n 1998-, 1999ja 2006-syntyneiden ikäluokkien valmennuksessa. Moukarinheitto N: 1) Kirsi Koro ParkU 42,52, 2) Johanna Jauhiainen HarjavTU 38,95. Tiedotteessa kerrottiin, että ratsastaja ja tiimi päättivät vetää hevosen kilpailusta varotoimenpiteenä, koska hevosen hyvinvointi on aina etusijalla. Hyvinkään Vauhtipuistossa ajetussa kilpailuissa vaihteleva sää otti tavallista isomman roolin. Viime kaudella valmennusringissä mukana olleet päävalmentaja Antero Ylisalo ja Marko Vuorela jatkavat nyt apuvalmentajan pesteissä. Toni Ollikainen. T11: 1) Nelli Jauhiainen LaitJy 23,71, 2) Anastasia Jahila ParkU 14,93, 3) Miisa-Liina Kuusikko ParkU 13,38, 4) Lotta Männistö NakkVire 12,36, 5) Ella Koski ParkU 10,95, 6) Laura Lindroos PorinYU 9,21
Häntä nopeampi oli Kankaanpään Seudun Leiskun Leo Räty, joka pinkoi mestaruuteen ajassa 3.19,16. RISTIKKO 31 Palauta ristikko 20.8.2024 mennessä osoitteeseen: Seutulehti UutisOiva Keskisenkatu 1–3 A, 39500 Ikaalinen. NIMI: OSOITE: PUHELIN: R27 SÄÄ Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai +16 +16 +15 +16 +16 +16 +19 +17 +18 +22 +20 +20 +21 +20 +20 +21 +23 +23 +23 +23 +23 3 4 4 2 1 2 MAARIT LEHTO-ALATALO PORI Kankaanpään Seudun Leiskua edustava karvialainen Jenna Hautakorpi voitti viime vuotiseen tapaan kolme piirinmestaruutta Porissa käydyissä yleisurheilun 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailuissa. Yhteystiedot mukaan. Kolmiloikassa Lielahti hyppäsi 7.61 metriä, joka riitti kakkossijaan. Hän juoksi 1 000 metrin aikaan 4.10,88. Jussi Rantala Parkanon Urheilijoiden Anni Lielahti ylsi piirinmestaruuskilpailuissa kahteen pronssiin. Kolmostila tuli keihäänheitossa. Keskiviikkona 31. Viidennen mitalin parkanolaisseuralle nappasi Eino Simonen P9 korkeudessa tuloksella 90. Anni Lielahti ylsi kahteen pronssiin sarjassa T9. Kuulassa karvialaisen pisin työntö kantoi 11.31 metriä, jolla heltisi ykköstila ennen Ulvila Sport Teamin Fanny Ahokkaan 10.16 metrin heittoa. heinäkuuta 2024 17 Puh. Moukarissa Hautakorpi oli ylivoimainen tuloksella 35.50. Toisen kolmostilan Anni Lielahti otti pituushypyssä, jossa hän leiskautti viidennellään tuloksen 3.46. Lielahti juoksi toiseksi 1 000 metrillä aikaan 3.50,13. Nopein oli Noormarkun Nopsan Minttu Rikola, jonka voittoaika oli 3.53,20. Kisat käytiin 20.–21. Lisäksi tuomisina oli yksi pronssi. T12-sarjassa Hautakorpi otti voiton moukarissa, kiekossa ja kuulassa. Vammalan seudun Voiman Lenni Mast nappasi ykköstilan 8.23 metrin tuloksella. Kolmoismestari Jenna Hautakorpi. Mitalien kera kisoista palasivat Anni Lielahti, Toivo Lielahti ja Eino Simonen. Hautakorven heitto lensi yli 10 metriä pidemmälle kuin toiseksi sijoittuneella Porin Yleisurheilun Alexandra Härmäläisellä, joka ylsi parhaallaan 24.05 metrin lukemaan. 040 822 8237 Parkanontie 2 www.mantypirtti.fi Ruokaa saa myös take away -annoksina AUKIOLOT ma–la 8–20 su 12–20 Tervetuloa! KESKIVIIKKO Paneroitua possua & pekonikastike L, G Mustamakkara L TIISTAI Pariloitua possua & pippurikastike Makkaraperunat L, G MAANANTAI Kebab L, G Uunimakkara L, G PERJANTAI Porsaan filettä & pippurikastike L, G Pizzaa L, G TORSTAI Jauhelihapihvit L, G Kaalikääryleet L, G Nakit & lihapullat L, G LAUANTAI Paneroitua possua & bearnaisekastike L, G Aurakanaa L, G SUNNUNTAI Uunilohi L, G Karjalanpaisti L, G R I S T I S A N AT E H T Ä V Ä V O I T T A J AT Ristikon 27 ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Kirsti Luomanen Suurimaalta, Anja Anttila Karvialta ja Päivi Kukkola Hämeenkyröstä. Toivo Lielahti toi ParkU:lle kaksi hopeaa sarjassa P10. Jenna Hautakorpi jälleen kolminkertainen piirinmestari ParkU:lle kisoista viisi mitalia. Arvomme palkintoja. heinäkuuta. Kiekossa Hautakorpi otti mestaruuden 28.62 metrin heitolla. Lielahdet tuplasti hopeaa ja pronssia Parkanon Urheilijoiden edustajat saavuttivat viisi mitalia Porissa käydyissä yleisurheilun 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuskilpailuissa. Mauri Lielahti
YLASATAKUNTA.FI Verkkosivustomme tarjoaa paljon mahdollisuuksia pysyvään näkyvyyteen ja kampanjointiin. UUSI ASIAKAS Ota yhteyttä ja pyydä tarjous näkyvyydestä Ammattilaiset palveluksessa -palstalla. 045 1234 265 Katso kaikki palvelumme ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 IKAALINEN Rahkolankuja 18 A 1 39500 Ikaalinen . 044 241 2776 Parkano, AJANVARAUKSELLA Parkanontie 45 p. 040 668 1619 Satakunnankatu 2 A, Parkano Nettiajanvaraus: sinunpaikka.fi myös ilta-aikoja Janna-Mari Friman Hammaslääkärit ja suuhygienistit: Mäntylammintie 3 A, Jalasjärvi myös lauantaija ilta-aikoja Särkyajanvaraus ark. VIESTITULI Markkinointipalvelu Viestitulen palvelut ja näkyvyys ovat yhdistettävissä Ylä-Satakunnan näkyvyyteen ja sopimuksiin. 040 729 8243 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Lihasnivelja nikamakäsittelyt. Kysy myös printin ja digin yhdistelmistä sekä natiivimainonnasta! Palveluhakemistosta parhaat paikalliset palvelut C M Y CM MY CY CMY K Myynti Puhelin: vaihde 029 1706 680 Sähköposti: asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. klo 8-9 puh. 010 322 9656 nettiajanvaraus www.tempodent.fi Alpinkatu 12, 38700 Kankaanpää p. 044 278 2966 ma, ilman ajanvarausta 9–16 050 521 9334, Parkanontie 72, Parkano p. 06 456 1534 Suuhygienisti HAUTAUSPALVELU OJALAINEN Parkano • 0400 420 005 www.ikikukka.fi Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN • Lounaskahvila • Pitopalvelu, • muistotilaisuudet • Lounaskuljetus • yksityisille sekä yrityksille • Leivonnaiset, kakut & leivät Avoinna arkisin 7–14 Lounas 10–13.30 PITOJA LOUNASRAPPU Teollisuustie 31, Parkano 040 847 8201 www.pitojalounasrappu.fi viestituli • Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot • Perukirjat, ositukset • Rakennusja rakennepiirustukset • Ranta-asemakaavat • Vastaavan työnjohtajan tehtävät Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. Keskiviikkona 31. 0500 335 526 Jeskaset LKV Oy LUOTETTAVAA METSÄTILAKAUPPAA Myös raskaan kaluston palvelut Ma-pe 8-17 Teollisuustie 20 Parkano 03 448 2149 0400 620 422 Sami K1009 0500 194 123 Ari K1250 0500 120 703 (Kihniö) Jarmo K1154 0500 952 377 Julius K1870 044 248 8390 Jarno K 1560 0500 984 236 (Kihniö) TAKSIPALVELU ERKKI KALLIO Taksi • Tilataksi Kelataksi invaja paarikuljetukset 040 480 1589 info@taksipalvelukallio.fi www.taksipalvelukallio.fi. 0400 700 804 ?Sekalaiset • metsätilojen välityspalvelu • metsätilojen ja kiinteistöjen arviot • kauppakirjojen laadinta ja kaupanvahvistukset • edunvalvontavaltakirjat, testamentit ja perunkirjat Kari Jeskanen p. 050 368 8448 Nettiajanvaraus: www.hammashoiva.fi Iltaja lauantaiaikoja! Hammaslääkäriasema KANKAANPÄÄ Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. Vuosisopimukseen voit yhdistää myös lisänäkyvyyttä. heinäkuuta 2024 18 ?Kauneudenhoito ?Autot ja huollot ?Sekalaiset ?Terveydenhoito AUTOKORJAAMO T. 0500 625 500 Keskuskatu 5, Parkano www.hunajainen.fi Seuraa meitä somessa ~ Beauty since 2000 ~ Koko kylän hyvän olon keidas Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi Parturi-Kampaamo Hiustupa MATTI PERÄLÄ Kh hier. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto • Hautaustoimisto palvelut Parkano ja Kihniö • Hautakivimyynti • Kukkakauppa Parkanontie 60 045 152 0854 / 040 751 9280 Parkanonkukka.com ?Sekalaiset ?Parturi-kampaamot ?Kiinteistönvälitys Parkanontie 70 39700 Parkano HELPPOA PUUKAUPPAA JA METSÄNHOITOA! Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kartoitetaan metsiesi hoitoja hakkuutarpeet www.metsaparooni. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84 050 592 7595, 040 540 8582 Luotettava huoltoliike Parkanossa . 040 848 4418 HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki www.hyvanolonkeskus.net Puh. 045 359 3010 ?Sähköliikkeet ?Lakiasiat Ammattilaiset palveluksessasi! Ylasatakunta.fi – ylivoimainen paikallinen C M Y CM MY CY CMY K VANHA ASIAKAS Ammattilaiset palveluksessa -palstan ilmoitus on muutettavissa nyt ilman lisäveloitusta 4-väri-ilmoitukseksi. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. Ota yhteyttä ja päivitetään mainos, tiedot ja sopimus. Tehosta näkyvyyttäsi aidolla monikanavaisuudella
Tiedustelut: Kai 0405551537 Eija 0405683360 Kolarija peltikorjaamo R. klo 19–23.30 La 3.8. Poltinkosken Kisa ry Puh. Tervetuloa kauempaakin ja säästää kotiin pinnat!!! Yritykset ja yhteisöt! LASKUTUSASIAKKAAKSI EUROHAMSTERIIN! Keskittämällä paikalliseen saat parhaat edut... Kihniö. Väliaho Kattavat palvelut kaikkiin merkkeihin! • Automaalaukset • Autopeltikorjaukset • Autokorjaukset ja -huollot • Katsastushuollot • Tuulilasinvaihdot Korjaamo R. vapaa sisäänpääsy! La 3.8. Tervetuloa!. miseen. klo 19–23.30 JUSSI ANTERON JUSSI ANTERON YHTYE YHTYE Sekahaku jytkyt.fi • vinyyliverhous.fi ULKOVERHOUKSET • VESIKATOT VESIKOURUT • PELTITYÖT KATTOTURVA • IKKUNAT JA OVET 0400 744 797 Säältä suojaan yli 20 vuotta! Myydään Käyttövalmiit uudet varasto n.10m2,jäteastian240l katos, koriste maitolaituri ym.Tarvittaessa kuvia s-postilla,lisätiedot puh.0405319013 Karvia Säävarauksella Säävarauksella perjantaina perjantaina Parkanon torilla Parkanon torilla HERNEKEITTOA ja HERNEKEITTOA ja OHRANKRYYNIVELLIÄ OHRANKRYYNIVELLIÄ Vuokrataan Omakotitalo 84 m², tupa keittiö, makuuhuone, kyl pyhuone / wc. Uutu us! (3,-) (3,-) 14 14 95 95 199 199 ,-,(o,22) (o,22) 11 99 99 10 10 ,-,33 99 99 MARJANMARJANPUHDISTIN PUHDISTIN PÖLYNPÖLYNIMURIIN IMURIIN SÄILÖNTÄSANGOT SÄILÖNTÄSANGOT LÄMPÖ-KYLMÄLÄMPÖ-KYLMÄTYYNY TYYNY • 55 x 17 cm • 55 x 17 cm • Irrotettava • Irrotettava päällinen päällinen MARJAMARJANOUKKURI NOUKKURI MARKIISIT MARKIISIT • Harmaa kangas • Harmaa kangas • Käsin veivattava • Käsin veivattava • Alurunko • Alurunko MASTON MASTON JARRUJARRUKLIINERI KLIINERI 600 ML 600 ML • Iso pullo! • Iso pullo! RIISTAMAISSI RIISTAMAISSI 25 KG 25 KG 11 11 90 90 149 149 ,-,4x25 m 4x25 m 3x2 m 3x2 m 11 99 99 22 49 49 44 99 99 14 14 90 90 29 29 90 90 34 34 90 90 39 39 90 90 AITAVERKKO AITAVERKKO MUSTA MUSTA 120 cm x 20 m 120 cm x 20 m 100 cm x 20 m 100 cm x 20 m 80 cm x 20 m 80 cm x 20 m 60 cm x 10 m 60 cm x 10 m 19 19 95 95 KOTIMAINEN KOTIMAINEN MARJASTUSMARJASTUSSANKO SANKO 70 L 70 L 3 L 3 L 5 L 5 L 10 L 10 L PAARMAPAARMAANSALIIMA 0,5 L ANSALIIMA 0,5 L • Myrkytön ansaliima • Myrkytön ansaliima purevien ja vertaimevien purevien ja vertaimevien hyönteisten hyönteisten pyydystäpyydystämiseen. Keskiviikkona 31. 0400 333 422 Terv etulo a tans sim aan Poltin kosk en Lava lle! Liput 15 € Alle 16 v. ja hinnat käy! Tilinavauskaavakkeen saat kotisivuilta www.eurohamsteri.fi tai liikkeiden kassalta. KESÄN HURRJJAA KESÄN HURRJJAA HINTAKARNEVAALIA... 99 95 95 KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! SUPE R hinta ! KESÄKESÄTYRKKY TYRKKY POLTINKOSKEN LAVA POLTINKOSKEN LAVA www.poltinkoski.com Leppäsjärventie 285, Ikaalinen Kulku Luhalahdentieltä Poltinkoskentien kautta. heinäkuuta 2024 19 JÄRSITTYJÄ TARJOUKSIA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT! www.eurohamsteri.fi Tarjoukset voimassa Parkanon myymälässä 31.7.–6.8.2024 Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Hamsteri järrrsii hinnat... HINTAKARNEVAALIA... Väliaho • Vikadiagnostiikka • Vakuutusyhtiökorjaukset Sarvelantie 368, Karvia | www.kolarikorjaus.com korjaamorvaliaho@gmail.com Tervetuloa! 0400 728 087 KOLMOSTIEN TERVEYS JÄRJESTÄÄ PARKANO-KIHNIÖN ALUEEN ASUKKAILLE SYKSYN AIKANA SEURAAVAT TILAISUUDET • Diabetes 22.8.2024 klo 13–14 • Suun terveys 26.9.2024 klo 13–14 • Vammaisten asumispalvelut ja päivätoiminta 24.10.2024 klo 13–14 • Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto 21.11.2024 klo 13–14 Tilaisuudet pidetään Parkanon kaupungintalolla valtuustosalissa ja ovat maksuttomia kaikille. • Ei houkuttele • Ei houkuttele pölyttäviä hyönteisiä! pölyttäviä hyönteisiä! (0,05) (0,05) (5,55) (5,55) (4,99) (4,99) 3 prk 1 erä / tal
Lisänä Viestitulen palvelut, esim. SUOMI Atria KANAN OHUET FILEELEIKKEET 480-600 g (9,98-12,48/kg) 5 99 rs -32 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 8,85 rs (14,75-18,44/kg) SUOMI 8 99 kg TUORE SUOMALAINEN PERATTU MUIKKU Suomi, säävaraus ERÄ 8 95 kg Ruokamestarin PORSAAN KASSLERPIHVIT Naturell tai maustettu Suomi Voimassa TO-LA 1.-3.8. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-21 ja SU 10-21 P A R K A N O HERKKUTORILTA TUORE SUOMALAINEN KUHAFILEE 24 95 KG 8 95 KG K-Ruokamestarin PORSAAN WIENINLEIKE PERJANTAINA JÄMIN RAHTIPALVIN YLIKYPSÄÄ KUUMAA KASSLERIA Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Koskee uusia kampanjoita. heinäkuuta 2024 20 C M Y CM MY CY CMY K Ota yhteys ja varaa heti Tiedotustai jäsenlehti. Voimassa 8.8.2024 saakka. pantit 2,70 Hartwall Jaffa mansikkasitruuna sokeriton Vain K-Kaupoista Rajoitus 2 erää/talous Ilman Plussa-korttia 4,75-5,75/6-pack (2,02-2,45/l) sis. Teema ja jakelu 14.8.2024 ilmestyvä Ylä-Satakunta on harrastuksien teemalehti. ELLEI TOISIN MAINITA. sija TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 10.–13.2. Keskiviikkona 31. Erikoistarjous Harrastuksia, kerhoja tai muita vapaa-ajanpalveluita tuottaville yhdistyksille, yrityksille ja yhteisöille on tarjolla lisänäkyvyydellä ryyditetetyt printti-digi-moduuli-ilmoitukset! Kun tavoittavuus ratkaisee Ylä-Satakunnan ja Ylasatakunta.fi:n yhdistelmä on ylivoimainen tapa tavoittaa alueen asukkaat: viikkotavoittavuus 11800 (KMT 2023). Ilman Plussa-korttia 1,25 prk (8,33/kg) Valio LAKTOOSITTOMAT KREIKKALAISET JOGURTIT 150 g (6,67/kg) Rajoitus 2 erää/talous 4.-20 % Plussa-etu 4 prk Saarioinen VISPIPUUROT, KIISSELIT ja VISPIKSET 130 -300 g (5,00-11,54/kg) 3.-14-20 % Plussa-etu 2 kpl Ilman Plussa-korttia 1,75-1,89 kpl (5,97-13,46/kg) 5.HK CAMPING ORIGINAL ja KOSKENLASKIJA 360-400 g (6,25-6,94/kg) 2 pkt -19 % Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 3,09 pkt (7,73-8,58/kg) Ilman Plussa-korttia 2,09 pkt (6,97-7,74/kg) HK POPSI KUORETTOMAT NAKIT 270-300 g (5,83-6,48/kg) 3 50 -16 % Plussa-etu 2 pkt Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (19,95/kg) Atria OHUEN OHUET LEIKKELEET 200 g (13,95/kg) 2 79 pkt -30 % Plussa-etu SUOMI Kahvitarjoilu! Julkiset hankinnat ja Cloudia-koulutus 22.8.2024 klo 13-15 Koulutuksen sisältö: Julkiset hankinnat pähkinänkuoressa, plussat ja miinukset tarjoajien näkökulmasta Tarjouksen jättäminen julkiseen hankintaan Tarjouspalvelussa Hankintailmoitukset.fisivuston käyttö: miten etsiä ja löytää juuri omaa yritystä mahdollisesti koskevat hankinnat Parkanon kaupungintalo Sitovat ilmoittautumiset 5.8 mennessä QR-koodilla tai kehitysparkki.fi etusivulta löytyvän linkin kautta. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8–21, LA 8-21 ja SU 10-21 P A R K A N O 10.Hartwall Jaffa sokeriton, 7UP Zero Sugar ja Novelle Fresh VIRVOITUSJUOMAT 6 x 0,33 l/tlk (1,23/l) sis. Lehti voidaan julkaista Ylä-Satakunnan välissä, erillisenä painotuotteena ja erillisenä sähköisenä näköislehtenä. 1,4 kg Suomi Voimassa TO-LA 1.-3.8. led-taulut! Yhdistyksille tarjolla tiedotusja jäsenlehdet, joihin voi yhdistää halutessaan myös varainhankintaa. Julkaisukanavia on tarjolla useita. C M Y CM MY CY CMY K Harrastukset-teema 14.8.2024 KESÄN PARHAAT TARJOUKSET 6 99 PKT 6 99 RS 2 49 PKT 50 PS Ilman Plussa-korttia 11,30 rs Ilman Plussa-korttia 3,29 pkt (6,58/kg) -38% PLUSSA-KORTILLA -24% PLUSSA-KORTILLA Atria NAUDAN JAUHELIHA 17 % 1 kg Rajoitus 2 pkt/talous Kariniemen KANANPOJAN FILEEPIHVIT 1 kg Valio VOI NORMAALISUOLAINEN 500 g (4,98/kg) Rajoitus 2 pkt/talous JÄÄSALAATTI 100 g (5,00/kg) Suomi KILON PAKETTI KILON RASIA SUOMI LUE TARJOUSLEHTEMME MYÖS DIGINÄ k-supermarket.fi/tarjoukset 10.4 PKT COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 400-500 g (5,00-6,25/kg) Ei Reilu kauppa, ei premium blendit eikä maakahvit (Brazil, Colombia tai Guatemala) Ilman Plussa-korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) -37% PLUSSA-KORTILLA Rajoitus 1 erä/talous IS-testin 2. Ota yhteyttä ja kysy lisää! Myynti: asiakaspalvelu@ylasatakunta tai 029 1706 680. Lehti jaetaan normaalien tilaajien lisäksi täyspeittona Parkanon, Karvian ja Kihniön varhaisjakelualueilla. Tuotteita rajoitettu määrä. Kysy lisää! Yksi alennus tai etu kerrallaan. pantit 0,90 -29-42 % Plussa-etu 3x 6-pack 5 99 kg Ruokamestarin KUUMA GRILLATTU JYVÄBROILERI Raakapaino n. Hätälä TUORE LOHIFILEE C-leikattu vakuumipakattu Norja Rajoitus 2 fileetä/talous 16 95 kg ERÄ RUODOTON VADELMA ja PENSASMUSTIKKA 150-175 g (17,14-20,00/kg) Suomi, säävaraus 6.2 rs Yksittäin 4,79-4,99 rs (27,37-33,27/kg) HINNAT VOIMASSA TO–SU 1.–4.8.2024. Lisätietoa Harrastukset-teemalehdestä löydät myös Ylasatakunta.fi-verkkopalvelusta. ELLEI TOISIN MAINITA Tarjoustuotteita rajoitettu määrä Tavallista parempi ruokakauppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh