Sivut 4 ja 5. Sivu 2 Muistin Aku Ankassa olleen kuvan, jossa Aku laittoi tulitikut pitelemään silmäluomiaan auki pysyäkseen hereillä. Päivälämpötila on etelässä ja idässä 8...11, Pohjanmaalla ja pohjoisessa 6...9, Lapissa 3...6 astetta, Kilpisjärvellä alempi. alv 24% TIISTAINA 7. Alkkiassa Karvian puolella sijaitseva entinen turvesuo kuuluu Kuivasjärven valuma-alueeseen. TOUKOKUUTA 2019 NUMERO 34 / 87. Koska tulitikkuja ei ollut, pidin sormillani silmäluomia väkisin auki. Sivu 9 Tero Mustonen (toinen vas.) esitteli lauantaina maastoretkellä Salojennevan kosteikkohanketta. VUOSIKERTA Kosteikko keventää kuormaa Keulapuistoa koristavat nyt Kilpinen, Kiuas ja Sohvaperuna. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. ” Parkano +8 +9 Parkano +7 +7 Parkano +12 +12 Parkano +10 +11 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Lännessä tulee kuurosateita, iltapuolella lounaassa poutaantuu ja selkenee. Sadekuuroja tulee eniten Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa, paikallisempia iltapäiväkuuroja myös muualla maassa sisämaassa. Sivu 7 Rakennusperintöä kerätään Kihniössä. Päivälämpötila on etelässä ja lännessä 7...11, idässä ja pohjoisessa 3...8, Lapissa laajalti 4...8 astetta. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina on poutaa, pilvisyys vaihtelee ja tuuli heikkenee. Matkanteko oli yhtä tuskaa ja muistan helpotuksen, kun auto kaarsi kotipihaan. Olin selvinnyt matkasta nukahtamatta.” Sivu 7 Skaala palkkaa kymmenen henkeä. Perjantaina kaakosta leviää niin etelään kuin maan keskivaiheillekin paikoin runsaita vesisateita. Päivälämpötila on sisämaassa 11...15, pohjoisessa 6...11, Pohjois-Lapissa n. Suomi huomenna Lounaistuuli voimistuu. 5 astetta. Sivu 6 Poppi soi musiikkiopistolla. Maan itäosasta liikkuu runsaampi ja jatkuvampi sade kohti Lappia. Matalapaine lumija räntäsateineen on Luoteis-Lapissa
Sydämellisesti tervetuloa! KIHNIÖ PARKANO Oransseilla keräysliiveillä ja -lippailla varustautuneet lipaskerääjät jalkautuvat toukokuussa kaduille ja kauppakeskuksiin Fida Internationalin Eväät elämään -kampanjan käynnistyessä. PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To 9.5. Kiitos Karvian kotihoidolle ja Iltaruskon palvelukeskuksen henkilökunnalle Pentin hyvästä hoidosta. Kiukaan koonneet Lauri Mäkipää ja Markus Kuivanen suunnittelivat, että keskelle sopisi pari kiveä ja istutuksiksi reunamien yli riippuvia kasveja.. Seija Tellervo LAURILA 18.12.1943 16.4.2019 o.s. klo 19.00 Raamattupiiri. ja Kihniössä Maurintorin edustalla 10.–17.5. Ideana on, että ohikulkijat voivat napata teoksesta syötävää. . PARKANO To 9.5. . . KE 19 Rukousilta. toukokuuta 2019 2 Pentti Herman SARVIJOKI 10.2.1936 Karvia 28.4.2019 Kankaanpään terveyskeskus Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Karvian kirkossa 11.5.2019 klo 11.00. . Fida International Vuonna 1927 perustettu Suomen helluntaiseurakuntien lähetystyön, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun järjestö. Su 12.5. Pihlajamäki Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. . Se sopi myös hankkeen teemaan ja nykytaiteen kurssilaisten työstettäväksi, toteavat Emilia Male ja Sari Kuusikko. Nuoret rakensivat nurmikkoalueelle kolme turveharkkoteosta yhteistyössä Parkanon 4H-yhdistyksen Nuorten luova luonto -hankkeen kanssa. Helluntaiseurakunnat KIHNIÖ Ke 8.5. Nykytaiteen kurssilaiset piirsivät ehdotelmat teoksista. KE 16 Lasten kuoroharjoitukset. Oranssiliivit keräävät Kongon lasten hyväksi MAARIT LEHTO PARKANO Parkanon lukion nykytaiteen kurssilaiset loivat ympäristötaidetta Keulapuistoon Satakunnankadun ja Parkanontien kulmaukseen. Ma 13.5. klo 18 Miestenpiiri. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta. Ei tilaisuutta. Ei tilaisuutta. Kampanja kerää varoja Kongon kon?iktialueilla elävien vammaisten ja sodan vammauttamien lasten hyväksi. Fida on yksi harvoista suomalaisjärjestöistä, jotka pystyvät yhä tekemään työtä kon?iktien runtelemassa Kongossa. Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. Torilla jumpataan taas yhdessä Jenni Isokotamäki naputteli tikkuja tukemaan turveharkoista koottua sohvaa. Tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Kiitos huomionosoituksesta Vuoden parkanolainen Eleonora . PE 13 Nuorisotalo Base 55 aukeaa. Su 12.5. – Perjantaille on luvattu sadetta, joten osallistujien kannattaa varustautua sen mukaisesti. Klo 18-23 K-12. Ennen torilla pidettävää yleisötapahtumaa liikkuvat varhaiskasvatuksen väki ja koululaiset omissa tapahtumissaan. . Sohvaan istutetaan perunaa ja muihin ainakin yrttejä sekä kukkivia kasveja. Ympäristötaidetta Keulapuistoon PARKANO Parkanon torilla vietetään perjantaina 10. Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 8.5. Sponsoriyritykset lahjoittavat kampanjalle 10 senttiä videon jokaisesta YouTube-näyttökerrasta. klo 14 Jumalanpalvelus, Gideonit. PE 20 Nuortenilta Basella, mukana Tiina Oksanen. Rakkaamme Anja-sisko ja Aarne Liisa-sisko ja Lauri Karin perhe Minnan perhe muut sukulaiset ja ystävät Kiittäen ja kaivaten Hyvästi jääkää viljapellot, metsät ja joki rantoineen, mä eessäni niityn vihreän nään ja portin taivaan kauan jo raollaan. Kampanja suojelija, Kongon demokraattisessa tasavallassa lääkärinä toimiva Denis Mukwege tunnetaan työstään raiskattujen naisten auttajana. . Vammaiset ja vammautuneet lapset kärsivät Kongossa kaksin verroin – sekä vuosikymmeniä kestäneestä sissisodasta että sydäntä särkevästä syrjinnästä. Jumalan siunaamaa äitienpäivää. 10.5. To 9.5. . Lipaskeräyksen lisäksi kampanjan merkeissä järjestetään lukuisia tapahtumia ja tempauksia. Keräyksessä on mukana jo noin 80 helluntaiseurakuntaa ympäri Suomen. Fida International toimii yli 40 maassa. . Ympäristötaideteosten sisälle laitettiin multaa ja myöhemmin niihin istutetaan hyötykasveja. Kampanjan suojelijana on vuoden 2018 rauhannobelisti Denis Mukwege. 11.5. Mukwegen perustamassa Panzin sairaalassa Kongossa on hoidettu kymmeniä tuhansia raiskattuja naisia. Muistotilaisuus Karvian seurakuntatalolla. Tapahtuman pääjärjestäjä on Parkanon seudun Hengitysyhdistys yhteistyössä kaupungin vapaa-aikatoimen kanssa. Liikuntapäivän päätteeksi osallistujat kokoontuvat Rantakodolle, jossa on tarjolla kahvia ja mehua sekä arvontaa. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. klo 16.30 Nice Cafe. Tiistaina 7. – Parkanossa on paljon soita, ja turve on paikallinen materiaali. Su 12.5. Taustalla muokkaantumassa kilpikonna ja kiuas. Sodankäynnin välineenä Kongossa käytettävät raiskaukset ovat kohdistuneet viime vuosina yhä useammin myös lapsiin. toukokuuta valtakunnallista Unelmien liikuntapäivää. Jääkää te kaikki rakkaat maan, käyn luokse Jumalan kaikkivaltiaan. Liikuntapäivä pidetään siis sateen sattuessa sateella, sanoo vapaa-aikatoimen ohjaaja Elisa Vahosalmi. Parkanossa lipaskeräys on Halpahallin edustalla 9.– 11.5. Rakkaamme Eija, Jukka, Pekka, Timo, Jaana, Niko, Teemu, Tiia ja Tommi Kaivaten Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. Alkuverryttelyn jälkeen liikkujat siirtyvät omatoimiselle lenkille. Popkanteletar Ida Elina on tehnyt kampanjalle musiikkivideon. Kuvataiteen opettaja Emilia Male ja 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Kuusikko totesivat, että turve on luonteva materiaali parkanolaiseen ympäristötaideteokseen. Mukana on myös varhaiskasvatuksen liikuntahanke, Liikkuva koulu sekä Parkanon-Kihniön Sydänyhdistys. Perinteiseen tapaan päivään kuuluu yhteinen verryttelyjumppa, jonka vetää Tiina Koski kello 13. LA 19 Äitienpäivägaala, puhe Sami Westerholm. Verkkosivut www. Järjestö on Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen. klo 13 Rukoushetki. Lopputuloksena Keulapuistoon rakennettiin teokset Kilpinen, Kiuas ja Sohvaperuna. Muisto kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Eväät elämään -kampanjalla autetaan Kongossa Pohjois-Kivun alueella eläviä vammaisia ja sodan vammauttamia lapsia pääsemään kouluun. Suuri osa raiskatuista lapsista vammautuu vakavasti
Hän luonnehtii kristillisdemokratiaa Euroopan johtavaksi aatteeksi, joka kuitenkin muuttuu. Kun ehdolla ovat sekä puheenjohtaja Sari Essayah että kansanedustaja Peter Östman, niin Leskinen ei ole todennäköisin läpimenijä. klo 14–18 seurakuntakeskus Kirkkopolku 3 OJENNA KÄTESI. Hän on kuitenkin ehtinyt tehdä KD:lle vaalityöstä sekä Rovaniemellä että täällä. Muista virallinen henkilötodistus. – KD vastustaa esimerkiksi liittovaltiokehitystä. Europarlamenttiin ei kuitenkaan kannata mennä vastustamaan koko systeemiä. Eduskuntavaaleissa hän oli Pirkanmaan piirin vaalipäällikkö sen lisäksi, että hoiti Kauko Turusen kampanjaa. Leskisen mukaan tämä näkyi esimerkiksi EPP:n kärkiehdokkaan valinnassa, kun Baijerin kristillissosiaalisesta unionista ponnistava Manfred Weber voitti kokoomuksen Alexander Stubbin. KD oli aiemmin EPP:n tarkkailijajäsen, mutta viime vuoden huhtikuusta lähtien täysjäsen. Silloin Suomi saa yhden lisäpaikan. perheessä vaimo ja 9 kuukauden ikäinen tytär. Sääntöjä rikkovan jäsenmaan voisi myös siirtää jäähylle joidenkin asioiden päätöksenteosta. Vuoden 2014 vaaleissa paikka jäi noin 26 000 äänen päähän. Elmeri Järvelä metsäasiantuntija 045 207 0377 elmeri@metsaparooni.. Miikka-Markus Leskinen ei kuitenkaan halua, että määräenemmistöpäätöksiä lisätään. 045 123 0800, 0400 505 623. Miikka-Markus Leskinen syntyi Rovaniemellä asuu Parkanossa yhteiskuntatieteiden maisteri Lapin yliopistosta, tekee väitöskirjaa Armenialaisten kansanmurhaa (1915) koskevasta poliittisesta keskustelusta eri maissa. alkaen. EU:lla on ollut haluja puuttua jäsenmaidensa kansallisiin budjetteihin. Konservatiivi torjumaan hiipivää liittovaltiota Miikka-Markus Leskinen käy eurovaalikampanjaansa Parkanon ja Tampereen lisäksi synnyiseudullaan Rovaniemellä. Sanktiot kaatuvat usein siihen, että päätösvaltaa käyttävässä neuvostossa vaaditaan yleensä yksimielisiä päätöksiä, jolloin yksikin jäsenmaa voi estää päätöksenteon. Mutta ei esimerkiksi maataloustukia, jos maa on loukannut lehdistönvapautta. – Liittovaltiokehitys voi olla myös kulttuurista, esimerkiksi ajatuksia yleiseurooppalaisesta henkilötunnuksesta, sosiaaliturvasta, avioliittolaista tai kansallislaulusta. Häiriköt ruotuun sanktioilla EPP:n ryhmässä ovat olleet myös Puolan ja Unkarin valtapuolueiden (Laki ja oikeus sekä Fidesz) mepit. Suomesta samassa ryhmässä on kokoomus. Helppoa puukauppaa ja metsänhoitoa! Karvia keskiviikko 8.5. – Sellaisia tukia voi leikata, jotka liittyvät suoraan rikkomuksiin. klo 14–18 Urheilutalo Tyyni Tuulionkatu 12 Parkano tiistai 21.5. Leskinen liittyi nuorisojärjestöön Rovaniemellä vuonna 2013, mutta puolueeseen vasta muutettuaan Parkanon vuonna 2016. – Esimerkiksi Euroopan kattava lentovero olisi hyvä juttu, mutta en kannata sitä, koska se olisi liittovaltiokehitystä. sekalaiset Hoitokulma Ilona Parkanontie 16, Parkano www.hoitokulmailona.. Miikka-Markus Leskisen mielestä KD on ihan oikeassa joukossa. International Standard Serial Number, aikakausjulkaisun kansainvälinen standardinumero HEIKKI PETTINEN PARKANO Miikka-Markus Leskinen sanoo lähteneensä ehdokkaaksi europarlamenttivaaleihin, kun puolue pyysi. Liittovaltioon liu´utaan jos ei varota Liittovaltiokehityksen puolesta tuskin monikaan ehdokas liputtaa näissäkään vaaleissa. Komissio on kaavaillut niiden leikkaamista, mutta sitä ei Leskisen mielestä pidä tehdä. Se pitäisi pitää 1 prosentin tasolla unionin bruttokansantuotteesta, mutta se on noussut 1,4:ään. Isoin osa unionin budjetista menee maataloustukiin. Konservatiivisempaan suuntaan mennään Suomen kristillisdemokraatit ovat toimineet europarlamentissa Euroopan kansanpuolueen eli EPP:n parlamenttiryhmässä. Hän luonnehtii itseään ilmastomaltilliseksi. Keskeiseksi vaaliteemakseen Miikka-Markus on nostanut ilmastonmuutoksen torjunnan, koska siinä tarvitaan unionin laajuista yhteistyötä. Leskisen mielestä sanktioita pitää asettaa, mutta ei summamutikassa. Kovin vaikeaa houkuttelu tuskin oli, sillä kansainvälinen politiikka on kiinnostanut miestä maisteriksi asti, ja samalta alalta hän tekee parhaillaan väitöskirjaa Lapin yliopistoon. – Euroopan kristillisdemokraatit ovat hakeneet uutta linjaa ja siirtyneet aiempaa keskustaoikeistolaisempaan ja konservatiivisempaan suuntaan, siis Suomen kristillisdemokraatteihin päin. Leskinenkin kannattaa sellaista kuria, ettei Saksa enää tulevaisuudessa pääse kasvattamaan isoja ylijäämiä muiden kustannuksella. KD:n reilusta 90 000 äänestä Sari Essayah keräsi yli kaksi kolmasosaa, joten ei ole ihme, että hän on nytkin ehdokkaana, vaikka tuli juuri valituksi eduskuntaan. Unioni on arvostellut molempia oikeusvaltioperiaatteiden rikkomisesta, mutta kovempiin toimiin ei ole ryhdytty, vaikka esimerkiksi EU-tukien leikkaamista on ehdotettu. p. Mutta periaatteessa EU:n pitää olla itsenäisten valtioiden yhteisö. toukokuuta ennakkoäänestys 15.-21. OSTETAAN . Konservatiivi voitti oikeistoliberaalin. EPP on europarlamentin suurin ryhmä. Tähän suuntaan ei pidä mennä. Luovuttajainfo 0800 5801 VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . Tiistaina 7. Bryssel voi kutsua siitä huolimatta. – Opiskelin politiikan tutkimusta ja tarkastelin kaikkia puolueita vähän siitä näkökulmasta, hän kertoo. Se tapahtuu vähittäin, esimerkiksi kasvattamalla EU:n talouskehystä. Vuokrattavana Kihniössä viihtyisä tilava saunallinen yksiö 43 m 2 1.6. Vaalipäivä tarkoittaa muutosta joka tapauksessa Europarlamenttivaalit 26. 44 381 Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. toukokuuta 2019 3 KAIKELLA PUULLA HYVÄ KYSYNTÄ! Ota yhteyttä niin kartoitetaan hoitoja hakkuutarpeesi metsilläsi! Jarkko Piilola metsäasiantuntija 045 123 4265 jarkko@metsaparooni.. Täytyy ottaa positiivinen lähestymistapa, luoda teknologioita ja hiilinieluja. toukokuuta. – Keskustelu on käynyt ääripäiden välillä, mutta niin ei edetä, koska toisten mielestä ei tarvitse tehdä mitään ja toisaalta jyrkimmät keinot torjutaan. Ihan sellaisenaan Leskinen ja KD eivät EPP:n linja kuitenkaan niele. Täytyy muistaa, että kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, niin silloinen kristillinen liitto vastusti jäsenyyttä. Kristillisdemokraattien mahdollisuudet saada oma europarlamentaarikko paranevat, jos Britannia jää pois. Miikka-Markus Leskisen mukaan siihen suuntaan liu´utaan kuitenkin helposti, jos emme pidä varaamme. Joten jokseenkin nykyisellään pitäisi edetä. Parkanontie 70, 39700 Parkano www.metsaparooni.. 045 120 6963 Tervetuloa! LAHJAIDEA Äitienpäiväksi tai valmistuneelle! TARJOUS: Puolihieronta 35,2 x puolihieronta 70,3 x puolihieronta 105,leops = lapsen esiopetussuunnitelma ISSN = engl. Puh. Mies nimittäin täyttää samana päivänä 34 vuotta, mikä tarkoittaa, että hänet ohjataan ystävällisesti ulos puolueensa nuorisojärjestöstä KD Nuorista. SEKALAISET Tiedustelut puh. on käänteentekevä Miikka-Markus Leskiselle, pääseepä hän europarlamenttiin tai ei. Meppi tarvitsee avustajan ja parkanolaisehdokas sanoo suoraan olevansa kiinnostunut siitäkin tehtävästä. HEIKKI PETTINEN PARKANO Vaalipäivä 26.5. Kristillisdemokraateilla ei ollut omaa meppiä päättyneellä kaudella
Savonen tapasi ensimmäisen kerran Tero Mustosen, jonka asenne teki vaikutuksen. Kuulostaa yksinkertaiselta ja järkeenkäyvältä. – Jos järvi voi huonosti tai hyvin, se riippuu aina siitä, kuinka paljon sinne tulee kuormitusta valuma-alueelta, Mustonen tiivistää. Miksi keskustassa ei ole suojavyöhykkeitä. toukokuuta 2019 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Lauantaisella retkellä Salojennevan lintukosteikolle Pro Kuivasjärvi -aktiivi, dosentti Tero Mustonen kiteytti vesistöjen valuma-alueiden kunnostamisperiaatteen käyttämällä sanojensa mukaan brutaalia kielikuvaa. Miten luonnon ja ihmisten tarpeet saadaan tasapainoon. Tutkimuksen mukaan 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät vielä olleet eläkkeellä, tiesi tulevan eläkkeensä määrän suurin piirtein tai tarkalleen. Elinkeinoja tulee hänenkin mukaansa voida harjoittaa myös jatkossa. Tiistai 7. On maatiloja ja muuta asutusta, talousmetsiä, turvesoita, kesämökkejä, liikennettä, yritystoimintaa. Kun järven kuormitus saadaan tarpeeksi alhaiselle tasolle, se alkaa itse korjata itseään, Tero Mustonen kertoo. – Esimerkiksi PappilanTuleeko Salojennevasta oikeasti su. Yli 60-vuotiaista vastaajista jopa 89 prosenttia tiesi, paljonko rahaa on tulossa. Tänä vuonna tehdään vielä ennallistamista kahlaajalinnuille sopivaksi elinympäristöksi. Yhtäällä on valumien vuoksi huonosti voiva vesistö. Toisaalla on ihmiset, jotka hankkivat elantonsa, asuvat ja viettävät vapaa-aikaansa täällä. Luonnon oman kehitysprosessin seurauksena eläinja kasvilajien määrä kasvaa ja muuttuu. Vuosikymmenten kuluessa kosteikosta tulee vähitellen jälleen suo. Salojennevalle tulee vesi kolmelta osavaluma-alueelta. – Vesi puhdistuu luonnon omilla menetelmillä ilman kemikaaleja niin, että noin 70 prosenttia tavarasta jää kiinni. Kolmasosalla vastaajista sen sijaan vaikutti olevan jonkinlainen käsitys eläkkeensä suuruudesta, mutta tarkkaa tietoa määrästä ei heiltä löytynyt. Alue on 70-prosenttisesti valmis. Ei kannata hoitaa ensisijaisesti etäpesäkkeitä, vaan alkuperäistä kasvainta. Hän sanoo, että kustannustehokkain keino järven tilan parantamiseksi on tehdä yhdessä maanomistajien kanssa monivaikutteista valumaaluekunnostusta. Salojennevalle tehtiin viime vuonna 7 hehtaarin kokoinen vesiensuojelukosteikko. 36 prosenttia vastaajista ei tiennyt eläkkeensä määrää ollenkaan. Pahinta olisi lyödä hanskat naulaan. Kuivasjärven valumaalue on 16 000 hehtaaria. Karviasta Parkanon kautta Pyhäniemeen Tero Mustonen esitteli Salojennevan kosteikon vaiheita viime lauantaina maastoretkellä, jonka toteuttivat Pirkanmaan ely-keskus ja Suo” Kun järven kuormitus saadaan tarpeeksi alhaiselle tasolle, se alkaa itse korjata itseään.” Turpeennostoalue muu kosteikon kautta suok Salojennevan kosteikkoon Alkkiassa tutustui bussilastillinen kiinno nola ja oikealla parkanolainen Eira-Maija Savonen. Pro Kuivasjärvi ry:n aktiivi, dosentti Tero Mustonen kertoo, että itse asiassa nyt ollaan Ikaalisten reitin ja Kokemäenjoen vesistön lähtöpisteellä. NIINA KIVIOJA YLÄ-SATAKUNTA Lauantain maastoretki oli suunnattu metsänomistajille ja muille ympäristöasioista kiinnostuneille. Pääperiaate Pro Kuivasjärvi -yhdistyksessä on että järvi on valuma-alueidensa lapsi. Osuuskunta osti suon kunnostettavaksi Kuivasjärven valuma-alueilla työtä on tehty useita vuosia, ja Salojennevan kosteikkoalue on järein yksittäinen kohde. Vesi ohjataan uusille kosteikkoalueille ja sen kulkua hidastetaan. Jos järvessä esiintyy huonoja muutoksia, on katsottava, mitä kaikkea järveen ympäristöstä valuu. Kosteikon laskeutusaltaissa kiintoaine ja ravinteet putoavat pohjalle. Savonen alkoi kierroksen jälkeen pohtia myös ojituksen pitkäaikaisia vaikutuksia vesistöjen kuormittumiseen sekä suojavyöhykkeiden tarpeellisuutta kaupunkien keskustoissa. Suo on ojitettu ja siitä on nostettu polttoturvetta noin 30 vuoden ajan, Mustonen kertoo. Mustonen sanoi myös, että kaikkien nykyistenkin maaseutuyrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa tulee keskustella asiallisesti. Eikä se Mustosenkaan mielestä missään nimessä ole tarkoitus. Esimerkiksi Kuivasjärven valuma-alue on 16 000 hehtaaria, ja alueella on laajasti monenlaista maankäyttöä. Kosteikko sijaitsee Kuivasjärven valuma-alueella. PÄIVÄN LAINA NIINA KIVIOJA KARVIA Salojennevan entinen turvetuotantoalue sijaitsee Karvian puolella Alkkiassa kivenheiton päässä Parkanon rajasta. Bussikyyti lähti aamulla Tampereelta, josta autoon hyppäsikin suurin osa retkeläisistä. Kokonaisuus on kuitenkin monimutkainen. Kun toiminta loppui, yhtiö myi toiminnan loputtua maan Pro Kuivasjärvi -toiminnassa mukana olevalle voittoa tavoittelevalle osuuskunta Lumimuutokselle. Kosteikon maanrakennustyöt toteutti urakoitsija Jari Perälä Kihniöstä. – Salojenneva on erään turveyhtiön entinen turpeennostoalue, jonka alkutila on ollut suo. Mustonen kutsuu Salojennevaa monitoimialueeksi, joka on kooltaan noin 30 hehtaaria. Mustonen totesi alustuksessaan, että aiempina vuosikymmeninä on tehty luontoa kohtaan paljon syntejä ja pilattu vesistöjä, mutta on turha osoitella enää ketään sormella. Tämä on suuri kysymys. Mustosen teesi on, että järvi on valuma-alueensa lapsi. Hänen mukaansa kunnostaminen on kuin syövän hoitoa. – Mustonen ei syytellyt ketään eikä etsinyt syyllisiä, vaan totesi vain, että nyt aletaan tehdä korjauksia. Silti juuri tällaisista palasista koostuu kokonaisuus. Niina Kivioja Ei yksin järvi, vaan kaikki ympärillä ” Valumaalueiden asukkaat eivät voi yhtäkkiä lopettaa kaikkea toimintaansa.” Vain joka kolmas suomalainen tietää, paljonko on saamassa eläkettä, kertoo työeläkevakuuttaja Keva tiedotteessaan. Metsäntutkimuslaitokselta, nykyiseltä Lukelta, eläkkeellä oleva kaksikko tietää paljon metsäja ympäristöasioista jo aiemman työnsä puolesta, mutta retki toi uuttakin tietoa ja näkökulmaa. Siis ennemmin syytä kuin seurauksia. Mitä enemmän vastaajalla oli ikää, sitä parempi oli myös hänen tietonsa omasta eläkkeestään. Tästä alueesta kosteikkoa on noin 7 hehtaaria. Ympäristönsuojelija Mustosta kuunnellessa selviää, miten monisyinen tilanne on. Luonto puhdistaa ilman kemikaaleja Tulevaisuuden tavoitteita kosteikolle on kolme; alueen täytyy olla tuleva hiilinielu, luonnon monimuotoisuutta tulee palauttaa, ja kosteikon tulee olla vesiensuojelurakenne. Kun ravinteiden ja kiintoaineiden valuminen saadaan ensin kuriin, ovat myös varsinaiset järveen kohdistuvat hoitotoimenpiteet kuten vesikasvien niitto tai pohjapadon rakentaminen tehokkaita. Allas on nyt vielä vakiintumaton. Hänen mukaansa tällaiset tutustumiskierrokset antavat hyvää lisätietoa luottamustehtävää varten. Kaikesta ihmisen toiminnasta syntyy jossain määrin kuormitusta alueen vesistöihin. Kuivasjärven valuma-alueen kosteikolla parannetaan hyvin pientä osaa maailmaa. Valuma-alueiden asukkaat eivät voi yhtäkkiä lopettaa kaikkea toimintaansa. Savonen kertoi lähteneensä mukaan kosteikkoretkelle jo senkin vuoksi, että hän kuuluu Parkanon rakennusja ympäristölautakuntaan. Vielä vuonna 2017 alueelta nostettiin turvetta, mutta viime kesänä alueelle rakennettiin kosteikko. Jatketaan palasien korjaamista. Viisikymppisistäkin yli puolet olivat tietoisia tulevan eläkkeensä määrästä. Kuitenkin alueelle on löytänyt tiensä nyt jo useanlajisia vesilintuja. Mustosen mukaan järven kunnon huonontumisen syyt ovat moninaiset. Mukana oli kuitenkin myös paikallisia, kuten parkanolaiset Eira-Maija Savonen ja Teuvo Levula
Aluehallintovirasto myönsi Kihniön etsivään nuorisotyöhön avustuksen puolen henkilön kustannuksiin 13 750 euroa sekä liikuntaleiriin 6 000 euroa, enintään 90 prosenttia kustannuksista. Yhteensä siis 74 510 euron valtionavustukset. Lisäksi Kihniö on mukana kahdessa Pirkanmaan kuntien yhteisessä hankkeessa. Kunnanvirasto on muutenkin avoinna kello 9–15, joten kunnanhallituksen mielestä samat ajat sopivat puhelinvaihteellekin. com/ikaalistenreitti, www. Opetushallituksen avustuspäätöksiä on peräti 7 kappaletta. Suo tarvitsee kylmää ja hapetonta Teuvo Levulaa jäi arveluttamaan, palautuuko Salojenneva todellakin suoksi jo muutamassa vuosikymmenessä. 9 Ti 7.5. Myös matkan aikana linja-autossa kuultiin tietoiskuja. Erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen diskriminaation edistämiseksi vuosille 2019–2020 on 20 000 euroa, eli 80 prosenttia kustannuksista. Jää nähtäväksi, onko Salojenneva tällainen alue. Jäsenmaksu on yhteisölle 700 euroa vuodessa. Metsäja maataloudessa on määritelty suojavyöhykkeet, joissa otetaan huomioon ravintokasvit ja jopa varjostuksen vaikutus veden lämpöön. Olosuhteiden tulee olla huonot, kylmyyttä, maanhengitys vähäistä eli hapetonta ja karuutta, Levula luettelee. Siinä on listattu koko joukko aluehallintoviraston ja opetushallituksen myöntämiä avustuksia. Puhelinvaihteen uusista palveluajoista päätti kunnanhallitus. Osmo HEIKKI PETTINEN KIHNIÖ Kihniön sivistystoimi on ollut hereillä valtionavustusten hakemisessa ja tulokset näkyvät sivistyslautakunnan keskiviikon kokouksen esityslistalla. Parkano mukaan kaupunginjohtajien kansainväliseen yhdistykseen HEIKKI PETTINEN KIHNIÖ Kihniön kunnan puhelinvaihteen aukioloaika lyhenee puolella tunnilla kummastakin päästä kesäkuun alusta lukien. Tarkemmin sanoen toteuttajina olivat keskusten hankkeet Y hteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä ja Metsäbiotaloutta kestävästi Pirkanmaalla. Pusikoita vesistöjen lähellä tarvitsevat Savosen mukaan esimerkiksi pölyttäjähyönteiset ja monet harvinaistuneet pikkulinnut, kuten pajusirkku ja ruokokerttunen. metsakeskus.?, www.lumi.?. – En tietenkään sano, ettei ollenkaan saa raivata, mutta kohtuus siinäkin myös kaupunkialueella. – Suota ei muodostu paikkaan, jossa hajoaminen ja haihtuminen on voimakasta. 21 000 euron eli 80 prosentin erityisavustuksen Kihniö saa esija perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin tänä vuonna. Myös yritysten ja matkailun odotetaan hyötyvän jäsenyydestä. Aino, Aini, Aina, Ainikki La 11.5. Pirkanmaan tutoropettajat 2 -hankkeessa Kihniön osuus avustuksesta on noin 2 200 euroa ja Hyvinvoiva koululainen – lapsija perhelähtöisen kokonaiskoulupäivän kehittäminen Pirkanmaalla -hankkeessa noin 1 800 euroa. Yhdistys toimii yhteistyössä Kuntaliiton kansainväliset toimintayksikön kanssa. ” Soiden historiassa puhutaan 10 000 vuodesta.” uo jo vuosikymmenissä. Jyri Pääkkönen puhui Metsäkeskuksen mahdollisuuksista tukea metsänomistajia vesiensuojelussa. Hänen mukaansa tarvitaan ylipäätään tiettyjä olosuhteita, jotta jokin alue muuttuu suoksi. Pirkanmaan ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen esitteli Ikaalisten reitin sähköistä mallikarttasovellusta ja vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Kaupunginhallitus uskoo jäsenyyden hyödyttävän suhteiden kehittämisessä lähinnä Kiinan ja muiden Aasian maiden kanssa. Yhdistys perustettiin huhtikuussa ja kaupunginjohtaja Jari Heinäluoma on jo sen hallituksen jäsen. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää suomalaisten ja ulkomaalaisten kaupunkien, alueiden sekä yhteisöjen kulttuuria, koulutusta, yritysyhteistyötä ja toimintaa, matkailua sekä kaupallisia suhteita. salmen ympäriltä on raivattu kaikki puskat pois. Helmi, Kastehelmi 5 Ke 8.5. Eurooppa-päivä Timo Pe 10.5. Retken johtivat ely-keskuksen projektiasiantuntija Virve Rinnola ja Metsäkeskuksen projektipäällikkö Jyri Pääkkönen. Tuutoroinnilla Kihniön kielten varhennus vauhtiin -hankkeen 4 000 euron kulut maksetaan kokonaan. Vasemmalla ely-keskuksen projektiasiantuntija Virve Rinmen Metsäkeskus. Vieraskielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esija perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2018 opetushallitus myönsi 860 euron avustuksen, eli 86 prosenttia kustannuksista. Poikkeuksena tästä on lounastauko kello 11.30–12.15. Sivistystoimelle sievoiset valtionavut HEIKKI PETTINEN PARKANO Parkanon kaupunginhallitus päätti, että Parkano liittyy kaupunginjohtajien kansainvälisen yhdistyksen MIAFin (Mayors International Association in Finland) jäseneksi. Levula ei kuitenkaan löisi vetoa siitä, että muutoksia näkyy kovin nopeasti.. – Soiden historiassa puhutaan 10 000 vuodesta. Kerhotoiminnan kehittämistä avustetaan 70 prosentilla eli 4 900 eurolla. Päivä päättyi Kankarinjärven rannalle Pyhäniemeen. Kihniön kunta lyhentää puhelinvaihteen palveluaikaa uttuu ksi ostuneita. Nykyisin keskus vastaa puoli kahdeksasta puoli neljään, paitsi perjantaisin kolmeen. Miksi näin ei tehdä kaupungeissa. Kosteikolta siirryttiin Parkanon puolelle Kuivasjärven lintutornille ja järven vieressä sijaitsevalle Silomäen monitehokosteikolle. Heino To 9.5. Se säilyy ennallaan myös tulevaisuudessa. Yhdistyksen puheenjohtaja on emerituskaupunginjohtaja Antti Rantakokko, varapuheenjohtaja Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna ja muut hallituksen jäsenet Ulvilan Jukka Moilanen, Lappeenrannan Kimmo Jarva, Forssan Jari Kesäniemi, Uudenkaupungin Atso Vainio, Kemin Tero Nissinen ja Laitilan Johanna Luukkonen. Keskus aukeaa sen jälkeen kello 9 ja sulkeutuu kello 15. Lisätietoja kunnostushankkeista: www.ikaalistenreitti.com, www.facebook. Keskellä asiantuntija, Pro Kuivasjärvi ry:n aktiivi Tero Mustonen. Niin kauan on Suomessa jääkaudesta, jonka jälkeen nykyiset suot alkoivat muodostua, Levula toteaa
Kiitoksella panimme merkille, että Erämajalta Metsämuseolle reitti oli vasta kunnostettu, kiitos LC Parkanon! Tulenteko oli kielletty ruohikkopalovaaran vuoksi, mutta onneksi oli risukeitin ja nokipannumme matkassa. – Esitys tehtiin lähinnä sen takia, että koulu pystytään ottamaan mukaan tähän rakennusinventointiin ja rakennushistoriaselvitykseen. Yhdistys on tehnyt kirkonkylän vanhasta koulusta suojeluesityksen Pirkanmaan elykeskukselle. Merkittävässä asemassa ovat myös kulttuurimaisemat, kuten Pyhäniemi, Käskyvuori ja Tarsian miljöö. Ehkäpä juuri reitin käyttämättömyys vaikutti, että saimme bongata arempiakin lintuja, kuten kalasääskipariskunnan, kurkija joutsenparin sekä yksinäisiä hanhia. Selvitys Museovirasto myönsi Kihniö-Seuralle 10 000 euroa valtionavustusta Kihniö-Seuralta omaa rahaa 2 000 euroa Kunnanhallitus myönsi hankkeelle avustusta 3 000 euroa ” Älkää pelätkö, että tähtäisimme suojelemaan kaikki alueen rakennukset.” Historiaselvitys avaa silmät omaan arkiympäristöön Rakennusperinnön yhteinen iltapäivä on alkamassa, ja kuvan etualalla Helena Aittoniemi ojentaa osallistujien nimilistaa Tuula Rintamäelle. Ja tähän porukkaan mahtuu kulkijoita. Kunta teki nimittäin viime vuoden lopulla päätöksen koulun purkamisesta ja varasi siihen määrärahat. Talvikelissä emme uskaltautuneet kiertämään koko lenkkiä maaliskuussa, mutta nyt on revanssin paikka. Hinnerichsen kertoi inventoinnin olevan tutkimus, jossa kerätään tietoa rakennuksista ja rakennetusta ympäristöstä. Taustalla seisoo Pirkanmaan maakuntamuseon rakennuskulttuurin tutkija Miia Hinnerichsen. Tätä tutkimusta voidaan tehdä niin vanhojen karttojen, kirjallisuuden eli vaikkapa paikallishistorioiden, rakennuspiirustusten, vanhojen valokuvien ja haastattelujen avulla. Ristin juurelle olisi sopinut virsikin, mutta miksi rikkoa luonnon rauhaa ja ääniä ympärillä! Loppumatka olikin sitten helppoa, ja ihmisiä tuntui olevan liikkeellä myös muitakin. Haluamme nostaa esille niitä kulttuurija rakennushistoriallisia arvoja, joita Kihniöstä löytyy, Huvila sanoi. Asuinrakennusten lisäksi otetaan huomioon vaikkapa elinkeinotoimintaan liittyvät rakennukset, kuten meijerit ja sahat, ja julkiset rakennukset. Seuraavalla kerralla Seitsemiseen Vaellusja retkiryhmä suuntaa toukokuun lopulla (27.5.) iltaretkelle Seitsemiseen, Torpparin taipaleelle. Tiistaina 7. Toukokuu onkin usein kaikkein hienointa retkeilyaikaa, ennen kesän kuumuutta ja kärpäsiä, kevät tulvien hellitettyä. Inventoinnin tärkein tehtävä on avata silmät ja auttaa katsomaan omaa kotiympäristöä uudella tavalla. Varsinkin hirsirakennukset ovat hyvin kunnostettavissa, mikäli vähänkään löytyy taitoa hyppysistä ja jos katto on pitänyt. Huhtikuinen metsäja järviluonto tarjosivat kulkijoille tällä kertaa parastaan. Pirkanmaan maakuntamuseon rakennuskulttuurin tutkija Miia Hinnerichsen arvioi viime torstaina Puumilassa pidetyssä rakennusperinnön yhteisessä iltapäivässä, että paikkakunnalle suunnatusta avustuksesta tulee esimerkkitapaus siitä, miten yhdistykset ja kuntalaiset voivat omalla aktiivisuudellaan saada aikaan rakennushistoriallisen selvityksen. Hinnerichsen lisäsi, ettei inventoinnissa useinkaan kartoiteta sitä, onko joku rakennus juuri nyt hyvässä tai huonossa kunnossa. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin Kihniö-Seuran Museovirastolta saama 10 000 euron avustus kunnan kulttuuriympäristöja rakennushistoriaselvityksen tekoa varten. Talven jäljiltä tuulen kaatamia puita oli esteenä polulla yllättävän paljon ja alkupuolen pitkospuut olivat täysin lahonneet. Parasta oli kuitenkin kaikkialla heräävä luonto, runsasvetiset purot viimeiset sulavat jäät, eikä hyttysiä! Luontopolun taulut vetävät myös viimeisiään, mutta vielä tietoa niistäkin saa. Miia Hinnerichsen mainitsi paikkakunnan järvimaisemat. toukokuuta 2019 6 LAURA JOKISALO KIHNIÖ Ensimmäinen laatuaan Pirkanmaalla. – Jos lähdetään arvottamaan sen mukaan, mikä näyttää hyväkuntoiselta tänään, jäisi aika kapea joukko rakennuksia. Tuli huoli, ettei purkaminen tapahdu yks kaks, ennen kuin mitään historiadokumentointia on tehty. Tilaisuudessa kiersivät Talon tarina -lomakkeet, joihin kuntalaiset saavat täyttää tietoja rakennuksista. – Ehkä hyvässä lykyssä laaditaan jokin juhlajulkaisu Kihniön ensi vuoden 100-vuotisjuhlia ajatellen. Huvila korosti, ettei tuleva selvitys koske pelkästään rakennuksia ja ihmisten kädenjälkeä. Iltaretkestä selvittäneekin kevein eväin. Retken reittinä tällä kertaa Käpykintukka Käenkoskelta Metsämuseolle. – Älkää pelätkö, että tähtäisimme suojelemaan kaikki alueen rakennukset. Ei vain rakennukset Yksi kulttuuriympäristöja rakennushistoriaselvityksen taustavoimista, kihniöläissyntyinen arkkitehti Pirjo Huvila kertoi, että myönnettyjen varojen avulla tehdään itse tutkimus ja tutkimusraportti. – Ihmiset ovat usein niin tottuneita omaan arkiympäristöönsä, etteivät he huomaa sen arvoa. Hän on kuitenkin yksi uuden Kihniön kansakoulu ry -yhdistyksen jäsenistä. Messukalliota pysähdyimme ihailemaan enemmänkin: Kaunis ja hieno luontopaikka, vaikka niin vähällä käytöllä. Seppo Myyryläinen Käpykintukka kaipaa kunnostusta. Sää oli mitä parhain. Nämä ylläolevat sanat tuovat helposti mieleen Tampereen tai sen lähikunnat. Vaikkei matkaa opasteiden mukaan ollut kuin 7–8 kilometriä, oli siinä kyllin tarpomista. Vaikkei ihmisiä ole polulla juuri kävellyt, paljonkin hirvieläimiä, jätöksistään päätellen. Ryhmällä on kirjastossa nokipannu, ja matkassa aina makkarat. Parkanon kirjaston vaellusja retkiryhmä teki raskaimman vaelluksensa lauantaina, samalla retki oli kymmenes ryhmän historiassa! Matkaan uskaltautui vain neljä miestä, Seppo, Esa, Pekka ja Veikko, mikä on noin kolmasosa koko ryhmän vahvuudesta. Jos olisimme malttaneet edetä hiljaa, mitä kaikkea olisi nähtykään. Inventoinnissa rakennuksia myös dokumentoidaan valokuvaamalla ja arvioidaan niiden merkitystä sekä kulttuurihistoriallista arvoa. Mökkirikkaan Kihniön kohdalla loma-asunnotkin kiinnostavat. Tilaisuudessa alettiinkin värittää valkoiseksi jäänyttä länttiä, joka kuvasti ennen Kihniön tilannetta rakennushistoriaselvityksen eli rakennusinventoinnin suhteen. Lintujen ja muunkin luonnon äänet peittivät kolmostien humun, ja saimme tehdä heräävän luonnon havaintoja paljonkin
Hauskat muistot muuttuvat entistä värikkäämmiksi ja selvemmiksi ikävien tapahtumien hioutuessa paremmin ymmärrettäviksi ja lempeimmiksi. Koska tulitikkuja ei ollut saatavilla, minä pidin sormillani silmäluomia väkisin auki. sijalle BirdLife Suomen leikkimielisessä Tornien taisto -kilpailussa lauantaina. Ikkunatehdas kaksinkertaistaa työntekijämääränsä Skaala IFN Oy hakee Alkkiaan kymmentä työntekijää. Korjausvelka lähiöissä ei ole pienenemässä. Alkkian tehtaalla työntekijöitä oli silloin noin 50. Istuin punaisen auton takapenkillä, ja jostain syystä en halunnut nukahtaa, vaikka nukutti ihan kamalasti. Reilu viidennes liikevaihdosta tulee ulkomailta. Samaan määrään pääsi koko kärkikolmikko. Matka ei välttämättä ollut Ähtäristä Kihniölle, eikä auto ollut punainen. . Ja oman lapsuuden fyysiset suoritukset on tapana glori?oida seuraillessa nykyajan lapsia, jotka näyttävät pääsevän helpommalla. Eikä siinä ole mitään väärää. . Karvian ikkunatehdas Veljekset Alpo ja Reino Koivumäki perustivat puusepänliikkeen vuonna 1949. Reilu vuosi sitten yritys irtisanoi Karviassa 14 työntekijää. . Vanhempamme kyyditsivät meitä vain satunnaisesti. – Erohan näillä tehtailla on se, että Ylihärmän tehdas on isompi, jonka vuoksi pyrimme hakemaan sinne ison volyymin tuotteita. Tai ainakin kuvittelen muistavani. Yksi parhaiten mieleeni jääneistä lapsuusmuistoista on, kun matkustin mummin ja papan kyydissä Ähtäristä kotiin Kihniölle. Ei se helpota asioita, koska toimitusajat pitenevät, mutta sen kanssa pystytään elämään. Vaikka Karvian tehdas on pyörinyt pienellä virralla tähän asti, niin sitä ei ole unohdettu, Skaala IFN Oy:n toimitusjohtaja Jari Punkari sanoo. Aivomme pitävät meistä hyvää huolta ja varmistavat, että jaksamme pakertaa eteenpäin ilman turhan totuudellisia muistikuvia. Samana vuonna itävaltalainen IFN Holding osti sen osakeenemmistön. Uskomme, että Karviasta taas löytyy keskisuuren tuotannon joustavuus ja sitä kautta kilpailukyky. Rakentamisen ammattilaisista on uudisrakentamisen buumin aikana ollut pulaa. Kärpäsnevan tornista havaittiin 26 lintulajia. Britannian kaupan yllä leijuu Brexitin varjo, mutta Punkari ei ole siitä kovin huolissaan. Yhtiö järjestelee ikkunatuotantoaan niin, että kotimaan avautuvien ikkunoiden valmistus keskitetään Ylihärmään ja kiinteiden ikkunoiden valmistus Karvian tehtaalle. Skaala palkkaa Karvian ikkunatehtaaseen kymmenkunta työntekijää nykyisten kymmenen lisäksi. Ennen kaikki ei ollut oikeasti paremmin, mutta meidän muistoissamme kaikki on paremmin. . . Päävientimaat ovat Ruotsi, Norja ja Britannia. Moni on tietysti voinut siirtyä toisiin töihin. Lajit ovat: laulujoutsen, metsähanhi, merihanhi, sinisorsa, teeri, metso, tuulihaukka, kurki, kapustarinta, töyhtöhyyppä, kuovi, naurulokki, kalalokki, sepelkyyhky, pohjantikka, västäräkki, punarinta, räkättirastas, kirjosieppo, talitiainen, harakka, naakka, mustavaris, varis, peippo ja keltasirkku. Muistin Aku Ankassa olleen kuvan, jossa Aku laittoi tulitikut pitelemään silmäluomiaan auki pysyäkseen hereillä. Kakkosena oli Umpisetti Villa Elfvikin tornissa Espoossa ja kolmantena TLY2 Vasikkahaan lintutornissa Mynämäen Mietoistenlahdella. Matkanteko oli yhtä tuskaa ja muistan helpotuksen, kun auto kaarsi kotipihaan. Ne ovat alle kouluikäisen elämän hupaisiakin hetkiä, jotka muistan kirkkaasti. Se kirjasi 101 lajia. Nämä muistikuvat saattavat hyvinkin olla kollektiivisen muistimme muokkaamia, ei meidän todellisia kokemuksia. Arto Papunen HEIKKI PETTINEN KARVIA Hyisessä säässä Kärpäsnevan lintutornissa kilpaillut Kuka bongaa -joukkue sijoittui 306. Muistan noista hetkistä auton takapenkin kankaan tunnun, pöydällä olleen vahakankaan kuvioinnin ja kylpytakkini värin. Voi olla, että en edes ollut mummin ja papan kyydissä. – Emme usko, että Brexit sotkee tilannetta, koska meillä on siellä hyvät kumppanit. – Toivomme, että ne joilla on kokemusta, voisivat olla käytettävissä. Skaala Group Oy hakeutui yrityssaneerauksen 2017. . Mika Saari toimii höylän vastaanottajana. Kisan ykkönen oli BirdLife Suomen joukkue, joka tähysti Hakalanniemen lintutornissa Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Yritys on palkannut lisää väkeä myös päätehtaalleen Ylihärmään. – Rakennuslupien laskuprosentit ovat olleet isoja, mutta uudisrakentaminen vetää edelleen kasvukaupungeissa. Brexitinkin kanssa voidaan elää Skaala IFN Oy:n bisnes on pääosin kotimaassa. Tehtaalle haetaan kymmentä työntekijää lisää, mikä tarkoittaa vahvuuden kaksinkertaistamista vielä tämän kevään aikana. Ennen kaikkea haemme motivoitunutta tuotantohenkilöstöä, Punkari korostaa. On kliseistä, että muistelemme lapsuutemme kesien olleen aurinkoisia ja talvien runsaslumisia. Huonoina hetkinä kannattaa muistaa, että jokainen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi tulee muistojen kultaamaksi aikoinaan. Siitä huolimatta markkinoilla on Jari Punkarin mukaan tilaa. Kuulostaa äkkiseltään pelottavalta, mutta tarkemmin ajateltuna se on hyvin armollista. Se, että muokkaamme tahattomasti muistojamme on ongelmallista rikosten tutkinnassa ja oikeudenkäynneissä. Korjausrakentamista riittää Suomessa Valtiovarainministeriö arvioi rakentamisen vähenevän tänä vuonna 0,5–2,5 prosenttia viimevuotisesta. Miksi elämämme ei saisi näyttää paremmalta ja värikkäämmältä taaksepäin katsottuna. Tiistaina 7. Joukkue havaitsi aamuviideltä alkaneen 8 tunnin kisan aikana 26 lintulajia. Siitä meillä on näyttöjä jo ennestään. Ensimmäiseksi nyt kiinteät ikkunat, mutta myöhemmin mahdollisesti muitakin. – Tähän asti Karvia on täydentänyt Ylihärmän tehtaan tuotantoa, mutta nyt se saa itsenäisemmän aseman. Muistamme, että kuljimme koulumatkamme lähestulkoon aina jalan, polkupyörällä tai entisaikaan: talvella hiihtäen. Maamme yksi ylpeyshän on, että lapset voivat kulkea turvallisesti yksin koulumatkansa. Pyrimme keskittämään tietyt tuotteet Karviaan. Nyt Alkkian tehtaalle haetaan kymmentä työntekijää lisää. Omaa elämäämme taaksepäin kelatessamme livauttelemme valheita tietämättämme ja historiamme yksityiskohdat muuttavat jatkuvasti muotoaan päämme harmaassa aineessa. – Olemme tulleet siihen pisteeseen, että pääsemme hyödyntämään sitä osaamista, jota meillä on Karviassa ollut. Näin kerrottiin viime viikolla esitetyssä Ylen Prisman tiededokumentissa: Muisti – totta vai tarua?. Uskon, että kun uudisrakentamisesta vapautuu tekijöitä, niin kysyntää löytyy korjausrakentamisesta. Karvian ikkunatehtaan vahvuus oli vielä 4 vuotta sitten noin 40 henkeä, joten kokeneita ikkunantekijöitä kunnassa on. Muistomme muuttavat jatkuvasti muotoaan aivoissamme. Saija Mäki-Nevala Muistikuvien hämäryydessä MATKAN VARRELTA ” Muisto on hauska, mutta tuskin yksityiskohdat pitävät paikkaansa.” HEIKKI PETTINEN KARVIA Skaala IFN Oy:n ikkunatehtaalta Alkkiasta tulee pitkästä aikaa hyviä uutisia. Muistojamme voidaan myös manipuloida ulkoapäin ja saada meidät uskomaan omiksi muistoiksemme asioita, joita ei ole koskaan meille tapahtunut. Mutta jos vältymme niiltä, muokatut muistikuvat tekevät elämästä mielekkäämpää. Mutta työ tekijäänsä opettaa, niin kuin kaikissa käsityöammateissa. Muisto on hauska, mutta tuskin yksityiskohdat pitävät paikkaansa. Olin selvinnyt matkasta nukahtamatta. toukokuuta 2019 7 Onnellisen perhetapahtuman myötä tulin muistelleeksi omia mieleenpainuvimpia lapsuusmuistojani. Perheyrityksen nimi oli Karvia Ikkunat vuonna 2008, kun Skaala Ikkunat ja Ovet Oy osti sen osake-enemmistön
Y-S 9.5.1969 Parkanon Urheilijoiden katujuoksut 30.4. Materiaalit ovat lahopuumassa, oksat, sammalet ja kuivat lehdet. Verneri Viitanen 3.31, 2. Anastasia Jahila 3.20, 2. Komediaviritteinen näytelmä selvittelee ja lopuksi vapauttaa talon yllä vallinneen synkän varjon, avioparin riitaisuudet ja kehittää yön kuluessa ujon opiskelijapojan mieheksi. P13 2 200 m: 1. klo 19.00. Onni Harju 3.44. P8 650 m: 1. Minttu Hietamäki 9.36. P7 650 m: 1. Joskus lajia luullaan satakieleksi. Julia Laakso 4.33. Toivo Lielahti 3.36, 2. Musiikkiopistojen uuteen yleiseen opsiin kuuluu myös musiikkiteknologia, joka sisältää esimerkiksi säveltämistä, nuotintamista tietokoneen avulla, äänittämistä ja konserttien miksaamista. Mustarastaan huiluäänet, samantapainen kulorastaan viheltely, punakyljen säkeet ja laulurastaan verkkainen jutustelu täyttävät metsän. Oona Heino 6.46, 2. T9 1 300 m: 1. Elmeri Haapamäki 7.58, 4. Viljami Heino 5.57. Koskettimissa musiikkiopiston sähköbassonopettaja ja bändiryhmän vetäjä Jari Eerola.. P5 650 m: 1. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Esiintyjiä on sekä Parkanosta että Ikaalisista. Elmi Haapamäki 7.02, 3. Rakenteeltaan pesä on syvä kuppi. Se on mestariteos, jossa on käytetty puusepän, verhoilijan ja muurarin taitoja. ”Hullu muurari” tullaan esittämään mm. Parkanon Päivölässä 21.5. M45 3 100 m: 1. P11 1 550 m: 1. Poppis-konsertti Parkanossa Ylä-Satakunnan musiikkiopistolla maanantaina 13. Myös tämä toiminta on musiikkiopiston virallista opetusta. Kimmo Kyösti 14.14. T5 650 m: 1. Laulurastaan pääjoukot saapuvat Ylä-Satakuntaan yleensä huhtikuun loppupuolella. Laulurastaan paljastaa ääni, mutta pesänsä lintu yrittää pitää salaisuutena. – Bändisoitto ja improvisaatio kuuluvat musiikkiopistossa rytmimusiikin opetussuunnitelmaan, Eerola kertoo. Vilma Tukiainen 4.48 . Musiikkiopiston popparit esittelevät taitojaan Poppis-konsertin esiintyjiin kuuluvat Sanna Kujansuu, Atte Peltoniemi ja Vili Liukkonen. Jari Eerola opettaa tätä ainetta Pirkanmaan musiikkiopistossa Tampereella ja Ylöjärvellä. T7 650 m: 1. T11 1 550 m: 1. A in o U sk i VIIKON LUONTOÄÄNI NIINA KIVIOJA PARKANO Ylä-Satakunnan musiikkiopiston rytmimusiikin opiskelijat esittelevät taitojaan ensi viikon maanantaina Poppis-konsertissa. Noora Piilola 3.32, 2. Oliver Yli-Kärkelä 5.47, 4. Rastaat muuttavat yöllä vaistojensa avulla, ja mitä kosteampi sää, sitä voimakkaampaa muutto on. – Jos vaikka miettii musiikin harrastamisen aloittamista, niin tässä on tilaisuus kuulla. Silja Myllymäki 7.31. Riki Honkanen 7.32, 3. Hillamari Tuomi 9.32, 4. Lavalle kipuaa useita eri kokoonpanoja, joissa on muun muassa sähkökitaran ja -basson sekä lyömäsoitinten soittajia ja laulun opiskelijoita. Juho Laakso 4.42, 3. Aineessa opetellaan monenlaisia taitoja, joita tarvitaan esimerkiksi vaikkapa maanantain konsertin järjestämiseen. Eino Raipala 3.14. P6 650 m: 1. P15 2 200 m: 1. Lavastukset ovat Veikko Mäkisen käsialaa. Kalle Kyösti 7.03, 2. Tiistaina 7. Lauri Raipala 6.20. Eino Myllymäki 2.44, 2. Fanni Hietamäki 3.32. Parkanoon ei vielä toistaiseksi ole syntynyt musiikkiteknologian ryhmää, mutta Eerola arvelee sellaisen jossain vaiheessa alkavan. Havumetsien tiaiset ovat vähentyneet, mutta rastailla menee paremmin, vaikka ne ovatkin vaarassa talvehtimisalueillaan Länsija Etelä-Euroopassa. Laulurastaan melodinen esitys sisältää vihellystavuja, niiden toistoja ja variaatioita. Sanni Hietamäki 3.41, 2. toukokuuta kello 18.30. Ryhmä esittää Walentin Chorellin komedian ”Hullu muurari”. Veera Flink 8.17, 3. Venla Vahantapohja 3.21, 3. toukokuuta 2019 9 KUVIOT Tampereen Teatteri vierailee Parkanossa Tampereen Teatteri vierailuryhmä lähtee pitkälle kiertueelle, joka ulottaa esityksensä yli kahdellekymmenelle paikkakunnalle eri puolilla Suomea. Kasper Kortteus 13.38. Matti Hietamäki 10.24. Matias Nikkola 3.33. TULOSPÖRSSI Kuusen latvannipukkaan nousee toukokuun aamuna rastaiden suvun laulusolisteja laji kerrallaan. Victoria YliKärkelä 2.47. N 2 200 m: 1. Antti Hietamäki 11.31. Tapahtumat liikkuvat yhden talon piirissä yhden yön aikana. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään vain pop-puolen opiskelijoiden juttu, vaan myös klassisella puolella ryhmäsoitto kuuluu nykyään olennaisesti opetusohjelmaan. T6 650 m: 1. Eila Lappalaisen ohjaama ”Hullu muurari” on muodoltaan perinteellisen yksinkertainen ja hallittu. Elsa Myllymäki 6.53, 2. Jari Eerola kehottaa kaikkia kiinnostuneita tulemaan konserttiin kuulemaan, mitä rytmimusiikin opiskelijat tekevät. Vierailuryhmään kuuluvat Anja Räsänen, Pertti Palo ja Leo Lastumäki, joka ensi syksystä lähtien siirtyy Helsingin Kaupunginteatterin henkilökuntaan. Konsertista ja musiikkiopiston bänditoiminnasta vastaa musiikkiopiston opettaja Jari Eerola, jonka oma soitin on sähköbasso. Eerola kertoo aloittaneensa bänditoiminnan Parkanossa 3–4 vuotta sitten, kun tuli paikkakunnalle opettajaksi. Niilo Raipala 2.45, 3. P9 1 300 m: 1. Konsta Vahantapohja 2.53, 4. T8 650 m: 1. Ohjelmistossa on kotimaista ja ulkomaista popmusiikkia ja jatsia. Kati Hietamäki 10.46. Suomessa asustaa laulurastaspareja miljoonan molemmin puolin. Markku Paakkinen Laulusolisti kuusenlatvassa Läheltä paljastuvat laulurastaan vatsakuviot, jotka ovat kuin nuolenpäitä tai sydämiä
TERASIRUUSU kork 40 cm Kompakti SÄHKÖGRILLI 199 00 HORNET COMPACT PÖYTÄMALLI 1300 W 129 00 TORRES MODERN 2000 W 9 95 9 95 99 00 17 95 JA HERUKAT 5 99 hinta! hinta! ISTUTUSMULTA 40 L TAI HAVU RODOMULTA 45 L 4 99 9 95 7 99 9 95 4 säk. vahvasti paikallisesti!!! MINIRUUSU 9 95 19 95 KUORIKATE 50 L SUVI PUUTARHAMULTA 40 L TAI BELINDA PUUTARHAMULTA 40 L KEKKILÄ PUUTARHAMULTA 40 L 9 95 9 95 9 95 ORVOKKIAMPPELI 3 99 29 95 2 99 4 99 6 99 9 95 KOOKAS ÄITIENPÄIVÄRUUSU 11 90 19 95 KÄRHÖT 79 95 129 00 hinta! 5 säk. AITO KREIKKALAINEN ASKELMA/LIUSKEKIVI TARHAPENSASMUSTIKKA LÄPIHINTAAN hinta! Touk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oTouk oÄIDILLE NÄYTTÄVÄT RUUSUT Hamsteri järrrsii hinnat... vaal. HUIPPUSUOSITUT PUUÖLJY 2,7 L POP UP KATOS ONNEA KAIKILLE ÄIDEILLE!!!! hinta! Kompakti CARAVAN/ MÖKKILIESI hinta! hinta! Perinteinen TERÄSEMALIGRILLI HALK. Tiistaina 7. toukokuuta 2019 10 TUOTTEITA RAJOITETUT MUTTA ISOT ERÄT JA HINNAT KÄY! www.eurohamsteri.fi Puhelinkeskus 02 572 3575 PARKANO Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 KANKAANPÄÄ Ma–pe 8–20, la 9–18, su 10–18 Tarjoukset voimassa 7.5.–15.5.2019 Parkanon myymälässä (0,10 Ll) Iso raj.erä! 6 kpl Palvelemme 12.5. klo 10–18 Sähkögrillit tekevät paluun.... harmaa 3x3 m 3x4,5 m 100x15x10 cm 100x10x10 cm PENSASHANHIKIT JA ANGERVOT hinta! hinta! VADELMA MAURIN MAKEA HERUKAT hinta! hinta! hinta! MUNATUOLI RATTAN hinta! TERTTURUUSUT 5 99 5 99 19 95 19 95 hinta! Superhalpaa... Tervetuloa kauempaakin ja säästää kotiin pinnat!!! 5 00 hinta! hinta! 16 95 hinta! hinta! PILARIOMENAPUUT TIMANTTITUIJA PÄÄRYNÄPEPI KESÄOMENAPUUT TUIVIO 25-30 CM HUNAJAMARJAT hinta! (0,06/L) (0,04/L) (3,68 L) (0,11-0,12 L) Kotimaiset ISOT ORVOKINTAIMET 39 90 HURRRJJJAA HINTAKARNEVAALIA KESÄN KYNNYKSELLE... 3 KPL (0,04 L). 4 säk. 43 CM hinta! LÄHIVILJELIJÄLTÄ hinta! Kunnon louhitut GRANIITTI REUNAKIVET ja mihin hintaan perint
Yhtiön hallusta luovutettavasta omasta osakkeesta maksettava määrä merkitään vapaan oman pääoman rahastoon. Oma harava mukaan, talkootarjoilu. Kankaanpäässä 15. Hinta aikuisilta 17 €, lapset 7–12-v. J. Järj. Tervetuloa! Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. alk. Osingon maksu Hallitus esittää, että osinkoa vuodelta 2018 maksetaan 0,25 euroa kantaosakkeelle ja 2,50 euroa etuoikeutetulle osakkeelle. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Tervetuloa! Toimitsija Kukkakauppias aloittaa kukkamyynnin äitienpäiväviikolla ke 8.5. Osakkeet voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden mukaisessa suhteessa, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten se, että osakkeiden hankkimisella edistetään yhtiön etuoikeutettujen osakkeiden vaihdantaa, hankittuja osakkeita käytetään yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, vastikkeena yhtiön omaisuuden hankinnassa, yrityskaupoissa ja yritysjärjestelyissä tai osana yhtiön mahdollista kannustusjärjestelmää. Yhtiökokouksessa mahdollisesti käytettävät yksilöidyt valtakirjat tulee ennakkotarkastusta varten jättää yhtiölle osoitteeseen Kankaanpään Kuntoutuskeskus, auditorio, Kelankaari 4 viimeistään 20.5.2019 klo 13.00. Sokkomatka 14.8.2019 hinta 75 e. Tiistaina 7. Kesäteatterimatka Valkeakoskelle la 15.6., Danny musikaali, lähtö linja-autoasemalta klo 12.00. POHJANMAAN PERUNAA KESKIVIIKKOISIN P a r k a n o n E l ä k keensaajat ry. 10 €, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset edellä mainituista asiakirjoista. Teema-alennus – 20 % KESÄLEHTI ilmestyy to 13.6. Muistakaahan oma kesäjuhla Pontevalla la 25.5. 040 595 4007. Osingonmaksupäivä on 27.6.2019. Ps. Varaathan tasarahan. Ylä-Satakunnan Kuulonhuoltoyhdistys ry. 15.000 taloutta Lehti saatavilla koko kesän monissa eri jakelupisteissä, myös ulkopaikkakunnilla! Ilmoitusaineistot VIIMEISTÄÄN pe 24.5. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kesän matkoista: Pirkanmaan piirin kesäjuhla pidetään 13.6.2019 klo 12–16 Viialan Metsälinnassa Hirsikankaantie 10 Akaa, hinta 12 e sis. Myyntipaikat alkaen 10 €, asfalttipiha. klo 12 lähtö kirjaston edestä kevätretkelle tutustumaan SyVillaan Kovesjärven rannalle. klo 8 linja-autoasemalta kesäretki Kristiinankaupunkiin ja Nummijärven Kammikylään. Ilm viim. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista luovuttamalla enintään 5.000 kappaletta yhtiön hallussa olevaa etuoikeutettua osaketta. Grillaillaan. Muistakaa palauttaa liikuntalaput! UNELMIEN LIIKUNTAPÄIVÄ pe 10.5. TERVETULOA! Rajalammin yksityistien VUOSIKOKOUS pe 17.5.2019 klo 19.00 Reijo Nevanperällä Kellosepäntie 7. Oma muki mukaan. www.ylasatakunta.. keittolounas, kahvi ja pulla. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Tarja Talonen p. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan viimeistään 16.5.2019 klo 14.00 mennessä sähköpostilla vatajankoski@vatajankoski.?. klo 17 Vahojärven leirikeskuksessa. Käenmäentie 6, 39700 Parkano Lisätiedot 046 557 9378 Esa Kuusikko myydään Karvian Nuorisoseura ry kattaa ÄITIENPÄIVÄLOUNAAN Sampolassa su 12.5.2019 klo 11.30 alkaen. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 5.000 yhtiön etuoikeutetun osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla tai muutoin kuin rahavastiketta vastaan. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa yhtiön seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, kuitenkin enintään 19.11.2020 asti. toukokuuta 2019 11 Parkanon Seudun Mobilistit ry järjestää taas perinteisen, odotetun... Tervetuloa! HARAVOINTIJA SIIVOUSTALKOOT ti 14.5. Parkanon Seudun Hengitysyhdistys ry sekä vapaa-aikapalvelut. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa yhtiön seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 19.11.2020 asti. Varaudumme 150 ruokailijaan, ennakkovaraukset numerosta 050 540 4341 (klo 16 jälkeen). 13.6. Etukäteisilmoittautuminen ei kuitenkaan ole yhtiökokoukseen osallistumisen edellytyksenä. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan, maksutta tai muuta kuin rahavastiketta vastaan. Omat osakkeet voidaan luovuttaa muussa kuin osakkeenomistajien ennestään omistamien osakkeiden mukaisessa suhteessa, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten se, että osakkeiden luovuttamisella edistetään yhtiön etuoikeutettujen osakkeiden vaihdantaa, hankittuja osakkeita käytetään yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, vastikkeena omaisuuden hankinnassa, yrityskaupoissa ja yritysjärjestelyissä tai osana yhtiön mahdollista kannustusjärjestelmää. Parkanon Mar tat 13.5. Alvari 0500 127 902 050 553 9129/Lehtiniemi Karvian tori 9.00–10.00 Parkanon tori 10.30–11.30 Useita eri lajikkeita. Parkanon seudun Diabetesyhdistys ry. 12 € , alle kouluikäiset € . Ruokalista nähtävillä netissä. huhtikuuta 2019 VATAJANKOSKEN SÄHKÖ OY:N HALLITUS seuratoimintaa eläkeläistoimintaa kokouksia SALAOJAHUUHTELUA 040 844 5745 Markku Kaappola. Kesäteatteri Vuoksen laulu Nokialla 20.7.2019 klo 15. Lapsille: Namulaari ja pillimehu Aikuiset 22 € , lapset alle 12-v. Tervetuloa! Vapaa-aikapalvelut Parkanon kaupunki Parkanon-Kihniön Reumayhdistys ry. Lippu + matka 35 e. klo 13 Parkanon torilla, yhteinen alkujumppa, vapaavalintainen lenkki ja klo 14 kahvija mehutarjoilu sekä arvonta Rantakodossa. Ilm. 2.6. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävillä 13.5.2019 alkaen Vatajankosken Sähkö Oy:n toimitalossa osoitteessa Vuohiniityntie 2, 38700 Kankaanpää. Myös lauantaina 11.5. Tervetuloa! KESKIVIIKKONA Kihniön torilla Perunaa useita lajikkeita. Maurintorilla. Hallitus päättää muista yhtiön omien osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista. 10.5. LA 11.5.2019 klo 9–15 Parkanon entisen Automuseon pihamaalla Myyjät klo 6.00 alkaen sisään. Osakkeet hankitaan yksityisillä markkinoilla muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon, joka on vähintään 50 euroa ja enintään 80 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 11 §:n mukaiset varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat sekä hallituksen ehdotus omia osakkeita koskevasta hankkimisvaltuutuksesta ja osakeantivaltuutuksesta. Kihniön torilla. sipulia, porkkanaa, tomaattia Karvian kakkoa ym. Tulevat teemat Äitienpäivälounas Karviatalolla 12.5.2019 klo 11–15 Lounas seisovasta pöydästä ja kakkukahvit. Suom. menu.karvia.4h.fi Tervetuloa syömään ja samalla tukemaan Karvian 4H:n nuorisotyötä! YHTIÖKOKOUSKUTSU Vatajankosken Sähkö Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 20.5.2019 kello 14.00 alkaen Kankaanpään Kuntoutuskeskuksen auditoriossa, Kelankaari 4, 38700 Kankaanpää. Jakelu n. viim. Osakkeita hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti ja hallitukselle annetaan oikeus päättää osakkeiden hankintahinnasta valtuutuksen asettamissa rajoissa. ilmoittautuminen kaupungin vapaa-aikatoimeen 044 786 5516
P15 3 km: 1. Siiri Laino KanksLei 8,09, 10. Vilmiina MattilaNakkVire 4,10, 17. Nakkilan Vire 45. Onni Unkuri NakkVire 5,29, 5. Roosa Marjaniemi NoormNo 18,04, 3. T9 1 km: 1. Hilla Tenho NoormNo 8,20, 11. Tomi Koskiniemi 6,43. Olli Lindroos NoormNo 7,20, 3. Sakari Mäkelä LauttLu 6,14, 9. Kankaanpään Seudun Leisku 40. Jenny Viitanen NoormNo 3,42, 3. Kankaanpään Seudun Leisku 19. Pronssijoukkeessa juoksi myös Juho Honganpuhto.. Jami Nummi KiukKi 3,43, 8. Alisa Heiniluoma KanksLei 9,54, 8. Eveliina Haviala NakkVire 13,35. Jesse Mäkitalo KiukKi 3,39, 4. Janna-So?e Junkkala VammsVoi 4,01, 10. Kankaanpään Seudun Leisku 23. Netta Nummi KiukKi 6,29, 11. Vesperi Laino KanksLei 3,51, 11. Venla Murto NakkVire 6,49, 10. Parkanon Urheilijat II 33. Niilo Koivisto ParkU 6,26. T9: 1. Milja Perälä PorinYU 9,05, 7. Eemil Oksanen ParkU 6,06, 7. Arttu Rantala NakkVire 5,22, 2. P10 1,5 km: 1. Joakim Kujala NoormNo 5,38, 4. Venla Raukola KanksLei 10,28. Noormarkun Nopsa 25, 2. Kiukaisten Kisailijat 14, 2. T13 2 km: 1. T12: 1. Samu Sivunen PorinYU 4,54. Kiukaisten Kisailijat 30, 3. Salla Sarpela PorinYU 5,03. Elli Heiniluoma 4,07, 14. Sakarja Koivisto NoormNo 5,21, 2. Konsta SaariKiukKi 5,48, 6. Aina Kuusisto VammsVoi 3,51, 5. Nico Välimäki VammsVoi 6,13, 11. Nuppu Willman NoormNo 7,37, 4. Eemeli Poussu NoormNo 3,42, 7. Kalle Kyösti ParkU 6,24, 10. N 4 km: 1. Oliver Mikkola NakkVire 3,28, 2. Verneri Luoma NakkVire 4,37, 22. Elmeri Haapamäki ParkU 6,08, 10. Susanne Koivisto NoormNo 4,06, 13. Kosti Nieminen NaVire 4,48, 24. Milla Ritvonen VammsVoi 3,44, 4. Emilia Helmi NoormNo 7,55, 7. So?a Kurumaa KanksLei 11,20. Pauliina Koivuniemi VammsVoi 11,15, 3. Noormarkun Nopsa 11, 2. Arttu Kivioja NakkVire 7,36, 2. Porin Yleisurheilu 12, 2. T10 1,5 km: 1. Nelli Mäenpää 8,00, 8. Elias Kurumaa KanksLei 13,24. Nakkilan Vire II 47, 6. Aino Lausniemi LauttLu 11,01, 2. Juho Unkuri NakkVire 7,58, 5. Jouko Mahlamäki LauttLu 21,33, 2. Pihla Joensuu VammsVoi 6,18, 9. Eino Myllymäki ParkU 3,59, 13. Väinö Koivu VammsVoi 3,45, 10. Essi Kinnanen VammsVoi 5,48, 4. Aada Votshenko Leisku 6,31, 9. Eena Toivonen NoormNo 4,14, 21. Minttu Pääkkönen VammsVoi 4,35, 26. Parkanon Urheilijat 58. Joukkuekilpailu, 3 parhaan sijaluvut. Juho Honganpuhto ParkU 6,38, 11. Parkanon Urheilijat 45, 5. Siiri Heininen KanksLei 5,54, 5. Emilia Palomäki UlvST 8,05, 9. Ilona Äärelä NakkVire 4,03, 11. Mette-Maria Myllykallio SiikSi 8,04, 3. P9: 1. P10: 1. Porin Yleisurheilu 18, 2. Vilma Koski PorinYU 7,01, 13. Jenna Pelkonen KiukKi 5,35, 2. Nakkilan Vire I 20, 3. Milja Miikkulainen PorinYU 7,43, 5. Elias Ruusuvuori NoormNo 6,07, 8. T11: 1. Essi Hyle Nopsa 19,57. Iina Poussu NoormNo 5,36, 3. Milja Anttila NakkVire 3,58, 8. Nakkilan Vire 20, 3. P12 2 km: 1. Noormarkun Nopsa 19, 3. Samuel Jussila NoormNo 7,55, 4. Daniel Lehtimäki NoormNo 4,39, 23. Elli Punto VammsVoi 11,40, 2. Siiri Mäkelä LauttLu 7,32, 2. Lenni Korpela NoormNo 4,24, 20. Melissa Koskela ParkU 4,29, 25. Vilma Pääkkönen VammsVoi 7,23. T12 2 km: 1. M17 4 km: 1. Inka Kuusiluoma ParkU 6,09, 7. Vammalan Seudun Voima I 16, 2. Max Aalto RaumU 3,38, 3. Rami Tuominen KanksLei 8,50. Vammalan Seudun Voima 16, 2. T15:1. T15 3 km: 1. Victoria Yli-Kärkelä ParkU 4,04, 12. Vilho Willman NoormNo 5,28, 4. Luka Hohtari NakkVire 5,56, 8. P13 2 km: 1. Sami Nikkilä VammsVoi 23,39. Vammalan Sudun Voima 10. Olli TenhoNoormNo 3,52, 12. Iitu Rinne PorinYU 4,13, 20. Venla Saari KiukKi 5,45, 4. Santeri Mäkelä LauttLu 4,11, 16. Nakkilan Vire 10. Porin Yleisurheilu 33, 5. Petra Broman PorinYU 8,29, 14. Senni Sarpela PorinYU 4,16, 23. Kerttu AnttilaNakkVire 6,49, 12. So?a Sivunen PorinYU 7,16, 2. Toivo Koivu VammsVoi 5,26, 3. Oula Kuusiluoma ParkU 5,29, 3. Anni Teronen VammsVoi7,53, 6. Jessica Junkkala VammsVoi 11,24, 4. Aku Ylimaa VammsVoi 4,01, 14. Santeri Rantala NakkVire 5,54, 7. Veikka Saari KiukKi 4,26, 21. Olavi Tuomisto VammsVoi 5,39, 5. N17 4 km: 1. Kasper Naski NakkVire5,46, 6. ParkU:n hopeajoukkue Kalle Kyösti, Emil Oksanen ja Oula Kuusiluoma, piirinmestarit Noormarkusta Joakim Kujala, Sakarja Koivisto ja Elias Ruusuvuori sekä ParkU:n pronssijoukkueen Riki Honkanen ja Niilo Koivisto. TULOSPÖRSSI Palkintopallilla 11-vuotiaiden joukkuekilpailun parhaat. Linnea Tuominen PorinYU 6,00, 5. Iina Kause PorinYU 3,38, 2. Lotta-Maria Maine LauttLu 15,10. Veikko Koski PorinYU 8,12, 4. Oona Turunen KanksLei 9,01, 5. P12: 1. P9 1 km: 1. Tiistaina 7. Aukusti Räsänen ParkU 6,25, 12. Parkanon Urheilijat 32. Juhana Siivonen SäkU 11,13. Riki Honkanen ParkU 6,39, 12. Stella Määttänen NoormNo 5,36, 3. Lauri Meskanen PorinYU 9,51. klo 9 alkaen -avajaistarjouksia, edustajia (mm. Helmi Äärelä NakkVire 6,09, 7. Parkanon Urheilijat I 17, 3. Tavallista parempi ruokakauppa Tavvaalllliissttaa pppppaarreem mpppp r pppppppppppa Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Daniel Huppunen KokemKV3,41, 6. Antti Tuomisto VammsVoi 4,02, 15. Leni Lehtinen KanksLei 7,01, 12. Aada Salonen PorinYU 8,28, 13. Elli Isometsä KanksLei 10,23, 16. Konsta Vahantapohja ParkU 4,21, 19. Vammalan Seudun Voima 36, 4. Kiira Broman PorinYU 6,56, 11. Sara Karimäki VammsVoi 5,35, 2. Tino Knuutila KanksLei 6,43, 2. Toni Honganpuhto ParkU 4,16, 18. Miia Kallio NoormNo 4,09, 16. Ilona Rantala NakkVire 3,59, 9. Samuel Ekko NakkVire 8,29, 6. Wilhelmiina Ruohomäki Nopsa 4,11, 18. T13: 1. toukokuuta 2019 12 Hahkamäenkatu 2 E 39700 PARKANO puh 044 973 4565 Iloisesti tervetuloa! avajaiset 10.5. Noormarkun Nopsa II 52, 7. Niko Mikkola PorinYU 9,57, 2. Elea NieminenNakkVire 6,07, 6. Aleksi Miikkulainen PorinYU 10,30, 2. Valtteri Luoma NakkVire 6,05, 9. Nina Välimäki VammsVoi 11,38. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O 1 69 RS Vaihtelua ALKUVIIKKOON NEKTARIINI 500 G (3,38/KG) ESPANJA 1 99 RS BROILERIN FILEESUIKALEET 250-300 G (6,63-7,96/KG) TTavalllliista par SAARIOINEN RUUKUT 300 G (8,33/KG) Ilman korttia 2,95 rs (9,83/kg) -16% PLUSSA-KORTILLA KAUSI ALKAA 5.2 RS ORTI ORT ORT O O ORTI O ORT O ORTI ORTI RTTI ORTI ORTI ORTI ORTI OR ORT ORT RTTT pi ruokkakkauppa ppii ruuookkaakkaauuppppppppa TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA HK VILJAPORSAAN KASSLER PALANA 4 99 RS Maastojuoksun Satakunnan piirin mestaruuskilpailut Käenkoskella 27.4. Parkanon Urheilijat 22. Noormarkun Nopsa I 20, 4. Elsa Myllymäki ParkU 4,17, 24. Alissa Naski NakkVire 4,15, 22. Nakilan Vire I 10, 2. Samuli Kero VammsVoi 14,17. T14 3 km: 1. P11 1,5 km: 1. M 6 km: 1. Vilma Siivonen SäkU 4,12, 19. Nakkilan Vire II 21, 3. Minea YliKärkelä ParkU 6,14, 8. Neea Haapio NakkVire3,52, 6. Vilma Pere EurRai 15,08, 2. P11: 1. Emmi Patrikainen NakkVire 13,09, 4. Oona Heino ParkU 6,21, 10. Paula Nurmi NakkVire 17,01, 2. Aino Manner NoormNo 11,25, 5. P14 3 km: 1. Joonatan Jalonen EurajVei 3,40, 5. Iida Räsänen ParkU 7,21. Ida Mäenpää 8,27, 12. Julia Gröndahl PorinYU 8,45, 15. Aino Anttila NakkVire 8,37, 4. Viljami Heino ParkU 4,15, 17. Maisa AarikkaPorinYU 9,04, 6. Lakan betoni, Tapettitaivas, Mattokymppi), arpapalkintoja kävijöiden kesken, DUO Mä & Kapteeni klo 12, 15 ja 18, tarjoilua. Joel Peltonen PorinTa 7,46, 3. Mila Jokinen VammsVoi 12,24, 3. T11 1,5 km: 1. Ella Kause PorinYU 7,36, 3. T10: 1. Siiri Välimäki NoormNo 3,57, 7. Lotta Peltomäki PorinYU 4,08, 15. Matleena Peltomäki PorinYU 6,15, 8. Liina Laine LauttLu6,04, 6. Joonatan Renfors Nopsa 3,44, 9