Sivut 4–5 e-urheilukisat jo ensi kesänä Parkanossa. ” Parkano +10 +10 Parkano +12 +12 Parkano +13 +13 Parkano +14 +15 Tänään Huomenna Torstai Perjantai Suomi tänään Suomeen alkaa virrata vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa lounaasta. Sivu 6 Tajusin jo melko varhaisessa vaiheessa kylläkin, että olisin voinut tehdä kaikki asiat sitä mukaa kun niitä tuli mieleen. Suomi huomenna Keskiviikkona sää muuttuu aurinkosemmaksi koko maassa ja on poutainen. Sillä tavoin olisin säästynyt jumalattomalta hermoromahdukselta iltana ennen juhlia. Sivu 3. SÄÄ www.ylasatakunta.fi Parkanon, Karvian ja Kihniön asialla vuodesta 1933 irtonumero 1,50 € sis. Päivälämpötila on maan eteläja keskiosassa 8...12, Lapissa 2...7 astetta. Sivu 7 Lisääntyykö raakku Karvianjoessa. Sää on suuressa osassa maata pilvinen tai pilvistyy ja meille leviää lounaasta sateita. alv 24% TIISTAINA 9. Sivu 9 Olga Viljamaa (kesk.) opasti Parkanon Marttoja venäläiseen ruokakulttuuriin. LOKAKUUTA 2018 NUMERO 75 / 86. Katsaus lähipäivien säähän Torstaina ja perjantaina vuodenaikaan nähden lämmin ja enimmäkseen poutainen sää jatkuu. Pilvisyys on laajalti runsasta, mutta sumupilvien rakoillessa sää voi olla aurinkoistakin. Hänen kanssaan kattilan äärellä Marjatta Mäntylä (vas.) ja Tarja Talonen. Lapissa sää on poutainen ja muuttuu selkeämmäksi. Etelässä sää poutaantuu illaksi. VUOSIKERTA Makuja itänaapurista Vapaaehtoiset kokosivat kutukiviä Kovesjoen taimenille. Päivälämpötila on etelässä 10...15, pohjoisessa pääosin 5...10 astetta. Sinä aikana, kun laadiskelin riemastuttavia listojani, olisin puunannut vaikka kymmenen vessanpyttyä.” Sivu 7 Vuodeosaston tilalle lastenkoti
Su 14.10. Hilkka ja Rauno Harjunpää siirtyivät perinnejumalanpalveluksesta kiitosjuhlaan Erkki Rajakallion ohjastamalla hevoskyydillä. klo 18.00 Rukouskokous. Talkoolaisia palkittiin Kiitosjuhlassa palkittiin 12 aktiivista talkoolaista. 12.10. Ainakin siitä päätellen kun sekä Karvian kunta että seurakunta ovat itsenäisiä ja todennäköisinä sellaisina pysyvätkin, Myyryläinen kertoi. Hän myös mainitsi, että eteläpohjalaisia ominaisuuksia kannattaa vaalia myös sen takia, että Karvian seurakuntaa odottaa jatkossa liittyminen Turun arkkihiippakuntaan maakuntarajojen mukaisesti. KE 19 Rukousilta. . Su 14.10. – Useat muualta tulleet ovat kehuneet, että tämä teidän kirkko on hieno. Sydämellisesti tervetuloa! . . . – Tätä kysymystä ovat karvialaisisät kysyneet tyttäriltään ja äidit pojiltaan. Klo 18–23 K-12. Rauno Harjunpää muistaa Eino Grönin vierailun, kun laulajan auton avain oli jäänyt auton sisälle. klo 13.00–15.00 Työntekijä toimistolla, 0400 482 708. Häntä avustivat ehtoollisessa Karvian kirkkoherrana aiemmin toiminut Rauno Harjunpää ja saarnan piti lääninrovasti Liisa Myyryläinen. 14.10. To 11.10. Samanlaisista asioista on silloinkin keskustelu museoviraston kanssa, kirkkovaltuuston kesken ja rakennustoimikunnassa. Jumalanpalveluksen jälkeen oli vuorossa lähetyslounas seurakuntatalolla. Rakennustoimikunnan puheenjohtaja Esa Pukkila kertoi, että edellinen iso remontti kirkkoon tehtiin 1950-luvun alussa. . Kuvasta puuttuvat Teuvo Rantala ja Matti Lahdensivu.. Ajankohtaisessa Kakkosessa esiteltiin, että sienet olivat syöneet lattian tukirakenteen korpuiksi. Se vastaus kysymykseen on ollut selvä. To 11.10. Niin kuin myös Parkanon seurakunta liittyy Tampereen hiippakuntaan. Nuortenilta klo 20. KIHNIÖ Ke 10.10. . Viimevuotiseen tapaan perinnekirkossa urkuparvella oli laajennettu kirkkokuoro ja tämän lisäksi nyt myös Karvian soittokunta oli mukana soittamassa. SU 17 Jumala on -iltatilaisuus, pyhäkoulu. klo 16.00 Kastejuhla Virroilla helluntaiseurakunnassa, Jani Rantanen. Liturgina toimi Karvian kirkkoherra Seppo Myyryläinen. – Jossain vaiheessa kirkossa ei ollut lattiaa. . Innokkaimmat saivat hevosella kyydin kirkosta seurakuntatalolle. klo 19 Raamattupiiri. Anne Anttila. Karvian kirkossa ovat vuosikymmenien aikana vierailleet monenlaiset tunnetut taiteilijat. Su klo 14 Jumalanpalvelus Markku Veilo. Lisätietoja löytyy myös vaalien verkkosivuilta seurakuntavaalit.?. klo 14.00 Päivärukouskokous. Ehtoollinen vietettiin vanhaan tyyliin pöytäkunnittain. Liisa Myyryläinen aloitti saarnansa hauskasti kysymällä, voiko Parkanosta tulla mitään hyvää. Hän oli kivellä hajottanut ikkunan, jotta hän pääsi jatkamaan matkaansa. He saivat kiitosadressin, taulun talkoolaisista kirkon edessä, kirjan ja kukan. – Vähän voisitte ottaa mallia eteläpohjalaisista naapureistanne ja olla ylpeitä työstänne, lääninrovasti rohkaisi. Tervetuloa! hengellisiä tilaisuuksia Kihniön vapaaseurakunta www.kihnionvapaaseurakunta.net 10.10. SU 15.30 Nuortenkuoron harjoitukset. klo 11.00 Jumalanpalvelus. Hän johti saarnansa Galileaan, jota tunnettiin epämääräisenä seutuna, jossa asui epämääräistä väkeä. Myyryläinen muistutti kirkon eteen tehdystä isosta talkootyöstä. . . ARTO PAPUNEN KARVIA Jo viime vuonna pidetty perinnekirkko pidettiin tänä vuonna toista kertaa. Kirkkoherra Seppo Myyryläisen ympärillä palkitut Marita Levä, Veijo Tommila, Raimo Kuusela, Jukka Törmä, Joni Lentovaara, Marjatta Rämö, Esa Pukkila, Laura Lääninpää, Pii Lepola ja Jenna Liikala. Rauno Harjunpää muisteli vielä lopuksi kirkon historiaa omalta työuraltaan. To 11.10. Sitä on mietitty myös kunnallisesti sekä seurakunnallisesti liitosmahdollisuuksia tutkittaessa. Siellä on erikoinen tunnelma ja akustiikka on hyvä. PARKANO Ti 9.10. Lähetyslounaan jälkeen vuorossa oli kiitosjuhla kirkkoremontin päätteeksi. Saarnan lopulla kuultiin vuorostaan kysymys, voiko Karviasta tulla mitään hyvää. Se korjattiin ja se siitä asti kestänyt. PE Nuorisotalo Base 55 aukeaa klo 13. lokakuuta 2018 2 ILMOITUS EHDOKASLISTASTA Karvian seurakunnassa ”sopuvaalina” toimitettavien seu rakuntavaalien ehdokaslista on nähtävänä 8.10.– 18.11.2018 seurakunnan kirkkoherranviraston ilmoitustaululla, osoite Kirkkoväärtintie 1, KARVIA. Su 14.10. Pukkilan jälkeen Seppo Myyryläinen luki Marjatta Rämön tekemiä muisteluita remontista ja tämän jälkeen kuultiin runoryhmä Ainot ja Reinon laulua ja runoja. Helluntaiseurakunnat KARVIA To 11.10. Tiistaina 9. klo 16.30 NiceCafe. Kiitosjuhlassa kiiteltiin kirkon talkooväkeä Liisa Myyryläinen piti perinnekirkossa saarnan. Ehdokaslistaa on saatavana kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina ma ja to klo 9.00–12.30 välisenä aikana. Karvia 1.10.2018 Karvian seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Seppo Myyryläinen PARKANON VAPAASEURAKUNTA www.parkano.svk.fi To klo 13 Rukoushetki. klo 11 Päivätilaisuus, Marja-Liisa Kuusela. . klo 19 Ilta sanan äärellä. Ma klo 18 Miestenpiiri. PE 18 Peli-ilta Ihantolassa
Pöytätasoilla oli kulhot täynnä vihanneksia, ja naiset kuorivat, pilkkoivat ja raastoivat perunoita, porkkanoita, punajuuria ja lanttuja sekä bataattia. Myös punajuuret kuutioidaan, ja ainekset sekoitetaan yhteen. lokakuuta 2018 3 ON RISKITTÖMIÄKIN TAPOJA ANSAITA RAHAA. Hapankaali valutetaan siivilässä. Tiistaina 9. Teemme puolueettoman vertailulaskelman puukaupoistasi, aina sinun eduksesi. Päälle laitetaan liina ja annetaan muhia 1–2 vuorokautta. Kompot kuivatuista hedelmistä (6–7 litran kattila) 700 g kuivattua hedelmää 5 litraa vettä vähän sokeria kiehautetaan annetaan jäähtyä ” Venäläisessä keittiössä on alueellisia eroja niin pääraaka-aineissa kuin mausteissakin.” Olga opasti marttoja venäläiseen ruokakulttuuriin Sipulilta tuoksuvassa keittiössä käytettiin kaalia ja juureksia monin tavoin. Bataattia kuorinut Tarja Talonen kysäisi Olga Viljamaalta, miten jatkaa käsittelyä. Myös punajuuripurkki laitetaan viilenemään jääkaappiin. Tämä ilta on tosi rentouttava, Sari Ojakoski sanoi. Olga Viljamaa opastamassa Eeva Kuusijoensuuta ja Saara Viitaharjua. Juoma on todella hyvää, Helena Ahonen sanoi. Lue lisää puukauppoihin liitty vistä palveluistamme: www.mhy.fi PUUKAUPAN O I K E A T TULOKSET metsänhoitoyhdistys KIHNIÖ-PARKANO Puukaupassa neuvovat ja avustavat: Lauri Lähdesmäki (Itäja Pohjois-Parkano) 044 7393 104 Jussi Viinamäki (Länsi-Parkano) 044 7393 102 Jarkko Peltomäki (Kihniö) 044 7393 112 Puukauppapalvelut alk. Bataatti oli esimerkkinä vaihtoehdoksi perunalle. Kaalia käytettiin illan aikana runsaasti. Käsittelijöinä Leena Koivurinne (vas.), Marjatta Mäntylä ja Liisa Myyryläinen. Martoilla aineksina olivat myös punajuuri, porkkana, sipuli, palsternakka, selleri ja kaali. Venäläinen rosolli eli vinegret 5 perunaa 5 porkkanaa 5 keitettyä punajuurta 2–3 dl hapankaalia tai tuore kaali 4 suolakurkkua ilman etikkaa 1 tlk purkkiherneitä 3 rkl auringonkukkaöljyä Perunat ja porkkanat kuoritaan ja keitetään kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Viljamaa opasti marttoja, mutta muistutti, että on koulutukseltaan insinööri eikä kokki tai opettaja. Sipulit kuoritaan ja hienonnetaan pieniksi kuutioiksi. Parhaan markkinahinnan puustasi saat kilpailuttamalla my y tävän puuerän. menne ssä tehnei den kesken arvota an kaksi 300 euron arvoist a turvav aruste pakett ia! MAARIT LEHTO PARKANO Opintotalon keittiössä tuoksui voimakkaasti sekä sipuli että valkosipuli, kun Olga Viljamaa opetti paikallisille martoille venäläisen keittiön perusmakuja. Valmis kompot säilyy 2–3 vuotta ja avattuna 2–3 vuorokautta jääkaapissa. Lihan voi myös jättää pois. Sari Ojakoski piti illanviettoa kokkaamisen parissa rentouttavana.. Hän oli Parkanossa mukana martoissa ensimmäistä kertaa. Illalliselle oli työn alla borshkeittoa, salaatteja, piirakoita, blinejä ja venäläistä rosollia eli vinegretia. Keittoaika on noin 20–30 minuuttia. Retiisisalaatti kananmunia hienonnettuna retiisiä viipaleina sipulia tilliä persiljaa kevätsipulia smetanaa ja majoneesia Kompot lasipurkissa 1 iso teekupillinen marjoja karoineen muutama mustaherukan lehti 1/2 teekuppia sokeria Päälle n. Liemeen lisättiin sitruunaa, tomaattimurskaa, voita tai öljyä, suolaa, jauhettua mustapippuria ja lisukkeena smetanaa. – Pidän venäläisestä ruoasta ja osaan tehdä sitä, joten suostuin antamaan opastusta muillekin. Borschkeittoon voi käyttää erilaisia lihoja, kuten nautaa tai hirveä, broileria tai kalkkunaa. – Kompot on kuin laimennettua höyrymehua, jonka voi juoda sellaisenaan. Helena Ahonen oli jo aikaisemmin tehnyt venäläistä kompotia Olga Viljamaalta saamansa ohjeen mukaan. 250 euroa + 1,5% kaupan arvosta + alv 24% jäsenetualennus 15% Valtak irjakau pan ja korjuu palvelu sopim uksen 15.11. – Bataatista puolet tulee keittoon paloina ja puolet piirakkaan raasteena, Olga Viljamaa sanoi. Martat tekivätkin keittoa 6 eri tavalla. 3 litraa kiehuvaa vettä Kompotiin voi käyttää marjoja tai hedelmiä joko erikseen tai yhdistellen. – Olin Turussa martoissa 1990-luvulla, ja nyt lähdin uudelleen, koska Parkanon Martoilla on kaikenlaista tekemistä. Neste laitetaan niin tiiviiseen lasipurkkiin, että sen voi kääntää ylösalaisin. Jos käytetään tuoretta kaalia, siihen sekoitetaan suolaa käsin. Illalliselle tarvittiin myös paljon valkosipulia, jota kuori ja pilkkoi Sari Ojakoski. Borschkeittoa lukuisilla eri tavoilla Olga Viljamaa korosti, että venäläisessä keittiössä on alueellisia eroja niin pääraaka-aineissa kuin mausteissakin, esimerkiksi borschkeiton valmistuksessa. Perunat, porkkanat ja kurkut kuutioidaan tasakokoisiksi ja laitetaan kulhoon. Kurkku ja sipuli lisätään perunoiden ja porkkanoiden joukkoon. Juurekset valutetaan ja jäähdytetään huoneenlämmössä ja laitetaan jääkaappiin
Kaikki Karvianjoesta löydetyt simpukat ovat iältään vanhoja. Hänen mukaansa glokidiotoukista on kuitenkin tehty mahdollinen havainto Karvianjoessa vuonna 2017. Jos ja kun niitä ilmestyy, matkaa ainakin osa toukista norjalaiseen raakunkasvatuslaitokseen, jossa ne saavat kehittyä 3–4-vuotiaaksi. Maria Yli-Renko Rami Laaksonen löysi 3 suurta raakkua tällä sukelluskerralla.. Ne saattavat johtua vaikkapa siitä, että kukaan ei ole koskaan opettanut asiaa tai huomauttanut siitä. Tavoitteena on saada raakut lisääntymään suotuisissa olosuhteissa. Puhtauden ja taloudellisuuden laiminlyöminen näkyy pienissä teoissa, mutta niillä on iso merkitys muille. Näin saatetaan suositella vessan seinään kiinnitetyllä kyltillä. Kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta tavatessaan onkin hyvä vastata eleeseen kohteliaisuudella, esimerkiksi parilla sanalla. Joessa elävien istutuskalojen eli taimenien ja lohien kiduksista on etsitty toukkia sähkökalastuksissa. Aluekoordinaattori Tapio van Ooik vaihtaa uusia taimenia sumppuun Karvianjoella. Kuinka paljon työnantajan on tätä ymmärrettävä ja odotettava tilanteen tulevan paremmaksi. – Suurimmat ovat ihan hyväkuntoisia. Konneveden tutkimusasemalle vietiin 100 jokihelmisimpukkaa viime vuoden syyskuussa Rakennuskoskelta. Ruokapaikan linjastolla edessäsi saattaa löntystellä ihminen, joka hypistelee useampia leipäviipaleita, ja jättää jopa kokonaan ottamatta leivän itselleen. – Muun muassa turvetuotannon ja metsäojitusten vuoksi vesistössä on paljon kiintoaineista, mikä on huono asia pienille simpukoille. Sama klähmiminen jatkuu muidenkin tuotteiden kohdalla. Tapio van Ooikin mukaan Karvianjoen tilanne on muuten heikko ja epäsuotuisa jokihelmisimpukoiden pienpoikasille. Vielä sitä ei ole tapahtunut. Joku on matkalla kassalle huomannut, ettei tarvitsekaan tuotetta. Esimerkiksi turvetuotantoalueille rakennettavat laskeutusaltaat estäisivät ravinteiden liiallisen pääsyn vesistöihin. Pari vuotta sitten sukellusinventoinneissa joesta löytyi yksi 10–20-vuotias yksilö. Jos näin onnekkaasti käy, viedään taimenet kasvatuslaboratorioon Jyväskylän yliopiston tutkimusasemalle Konnevedelle. Varsinais-Suomen ely-keskuksen aluekoordinaattori Tapio van Ooik kertoo, että käynnissä olevassa kokeessa viedään taimenia sumpussa joen pohjassa elävien raakkujen lähelle. Tapio van Ooik kertoo, että tänä vuonna nähdyt simpukat ovat kaikki yli 10-senttisiä. Pitäisikö sitten yleisestä vessasta poistuessaan avata ovi paperipyyhkeellä suojatulla ja juuri pestyllä kädellä. Entä jos teen työni huonosti vaikkapa vaikeitten perheolojen tai läheisen sairauden takia: töihin ei jaksa keskittyä, kun kotona menee huonosti. – Näin uskotaan. lokakuuta 2018 UUTISET PÄÄKIRJOITUS Olet varmasti törmännyt kaupassa tilanteeseen, jossa kylmäkaappiin kuuluva tuote on jätetty lämpenemään joidenkin muiden tavaroiden joukkoon. Tapio van Ooikin mukaan tavoitteena on saada Karvianjoen kanta säilymään. Silloin tuntuu, että muiden huomioiminen ei ole turhaa. Myös viime syksynä sukelletut simpukat olivat hyvävointisia, isokokoisia ja vastasivat ärsykkeisiin. Irtisanomissuojakeskustelussa ei ole yhtä totuutta, vaan liukuva skaala suhtautumisia kanssaihmisiin. Terveempää, puhtaampaa ja kaikin puolin mukavaa syksyä kaikille! Veli-Matti Heinisuo Pienillä teoilla iso merkitys ” Monenlaisiin syihin vedoten on helppo jättää toiset ihmiset huomioimatta.” Jaakko Hämeen-Anttila pohdiskelee Helsingin Sanomien kolumnissaan irtisanomissuojaa: Terve järki sanoo, että työsuhde on suhde, jossa toinen lupaa tehdä työnsä ja toinen maksaa siitä palkan. Vai voiko hän vain potkaista työntekijän ulos ja ottaa uuden, virkeämmän. Kuinka moni tauti on siirtynyt ihmisestä toiseen välinpitämättömyyden seurauksena. Omasta hygieniastaan huolehtiminen lähtee muun muassa siitä, että käsiä pestään riittävän usein ja kunnolla. – Tutkimme mikroskoopilla, löytyykö taimenien kiduksista glokidiotoukkia. Elää virtaavassa vedessä. Nykyään Suomessa erittäin uhanalainen. – Yhtään nuorta raakkua ei ole löydetty, mikä viittaa siihen että luontaista lisääntymistä ei tapahdu. Karvianjoen populaatio on aluekoordinaattorin mukaan tällä hetkellä pieni. Toukka pudottautuu isäntäkalan kiduksista pois seuraavana keväänä. Raakkujen lisääntymis auttaa Karvianjoessa Glokidiotoukista ei ole toistaiseksi havaintoja. Eli aiemmin lähes koko maassa. Tiistai 9. Alkuperäinen kanta halutaan säilyttää Tapio van Ooikin mielestä on toiveita siitä, että Karvianjoen raakut alkavat tuottaa toukkia tutkimusasemalla. Palkkarästeistä voi vetää työnantajan oikeuteen, mutta huonosti tehtyä työtä on vaikea todistaa. Ehkä siinä vaiheessa, kun ne ovat siirtyneet kalojen kiduksiin. Kiintoaines tukkii soran, mikä tukehduttaa jokihelmisimpukoiden poikaset. Irtisanomissuojassa on perimmiltään kyse luottamuksesta keskivertosuomalaista kohtaan. Norjassa kasvatetut raakut on tarkoitus palauttaa aikanaan takaisin Karvianjokeen. Palkan maksu on selkeästi määriteltävissä, mutta työpanos on paljon ongelmallisempi. Muutakin tavaraa jätetään sinne tänne, koska olisi liian työlästä palauttaa ne kunnolla takaisin paikoilleen. Mitä useamman työntekijän uskoo olevan kunnollinen, sitä vähemmän irtisanomissuojaa on syytä heikentää, ja mitä heikompaa irtisanomissuojaa kannattaa, sitä vahvemmin uskoo suomalaisen työntekijän olevan lähtökohtaisesti epäluotettava. Karvianjoen raakuilla on ensimmäisen kerran mahdollisuus tuottaa glokidiotoukkia tutkimusasemalla tänä syksynä. Tutkimusasemalle vietyjen raakkujen iäksi arvioitiin 80–100 vuotta. Usein voi toki huomata, että muita ärsyttävät teot eivät ole tahallisia. Monenlaisiin syihin vedoten on helppo jättää toiset ihmiset huomioimatta. Isäntäkalojen olosuhteita kohennettu Ely-keskuksen Freshabit Life -hankkeeseen sisältyy myös vesistökunnostuksia Karvianjoella ja sen sivuhaaroissa. Toteutetut toimenpiteet ovat liittyneet glokidiotoukkien isäntäkalojen vaellusolosuhteiden parantamiseen. PÄIVÄN LAINA MARI KALLIO KARVIA Karvianjoella tutkitaan jokihelmisimpukoiden lisääntymistä. Jopa 120-vuotiaaksi elävä nilviäinen. Tutkimuspaikka Karvianjoella sijaitsee Rakennuskoskella Honkajoen kunnan alueella. Tyhmyyttä, likaisuutta ja huolimattomuutta katsellessaan moni varmasti miettii, mitä kanssakulkijan päässä liikkuu. Jokihelmisimpukat tuottavat glokidiotoukkia syksyisin. Syksyn kylmien säiden vallatessa vähitellen Suomen me tulemme vähemmän vastustuskykyisiksi taudeille. Ainakin Iso-, Ähtävänja Mustionjoesta aiemmin tuodut yksilöt ovat alkaneet tuottaa niitä. Määrää ei ole tänä syksynä varsinaisesti inventoitu, mutta raakkuja on näkynyt Rakennuskoskessa muutamia kymmeniä. Tällä viikolla päättyvä koe on kestänyt yhteensä neljä viikkoa. – Vielä mietitään, missä vaiheessa glokidiot viedään Norjaan. Raakku eli jokihelmisimpukka
Autot kiertävät Kuruntien kautta Siltatyön ajan Aureentietä pääsee Viinikanjoen yli vain kevyt liikenne omaa siltaansa pitkin. Aluehallintoviraston ympäristölupapäätöksen valitusaika päättyy maanantaina, joten lupa ei ole vielä lainvoimainen. Hän arvioi koko työn vievän aikaa 4–5 kuukautta. Otso, Ohto Pe 12.10. Vesistön tarpeetonta samentumista on vältettävä. Aarre, Aarto La 13.10. – Tällä ollaan harkitsemassa, että aloitetaanko töitä silloin enää talvea vasten. Aikaa täytyy kuitenkin varata myös vanhan sillan purkamiseen. Lupaehtojen mukaan veden samentumista aiheuttavia töitä ei saa tehdä taimenen rauhoitusaikana, joka kestää syyskuun alusta marraskuun loppuun. Uusi silta on elementtirakenteinen, joten sen rakentaminen sujuu suhteellisen nopeasti. Täytyy miettiä, koska aloitetaan, kaupungin työpäällikkö Pekka Mikkola sanoo. Tapio van Ooik HEIKKI PETTINEN PARKANO Viinikan sillan korjaaminen ei todennäköisesti ala tämän vuoden puolella, vaikka työ on mukana kaupungin tämän vuoden investointiohjelmassa. Aleksis Kiven päivä suomalaisen kirjallisuuden päivä Aleksi, Aleksis To 11.10. KARVIA Karviassa Kankaanpääntiellä sattui sunnuntaina keski suureksi tieliikenneonnettomuudeksi luokiteltu ulosajo. Viinikan sillan korjaus siirtynee ensi vuoteen Viinikan sillan korjaaminen alkaa todenäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Siinä määrätään myös, että rakennusja purkutyöt on tehtävä siten ja sellaisena aikana, että vesialueelle ja sen käytölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja häiriötä. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta kello 15.44. Ti 9.10. Viinikan sillan uusimiseen on Parkanon tämän vuoden budjettiin varattu 300 000 euroa ja ensi vuodelle vielä 150 000 euroa. Talvi sinänsä ei Mikkolan mukaan suuresti haittaa rakentamista, koska esimerkiksi valutöitä ei ole paljon. Kuljettaja sai ulosajossa lieviä vammoja. Muu liikenne ohjataan Kuruntien kautta. Tanja, Taina, Taija ” Yhtään nuorta raakkua ei ole löydetty, mikä viittaa siihen että luontaista lisääntymistä ei tapahdu.” stä yritetään Tapio van Ooik Taimenia ämpärissä odottamassa siirtoa sumppuun. Taimenen rauhoitusaika ei ole ainoa rajoitus luvassa. – Uusi rakenne on sellainen, ettei rantoihin tarvitse kovin paljon koskea. Ilona 5 Ke 10.10. Karvian ulosajaja selvisi lievillä vammoilla. Aluehallintovirasto myönsi korjaustyöhön vesilain edellyttämän luvan, mutta sen mukaan työt saa aloittaa aikaisintaan joulukuun alussa. Pohjaan tulee teräspaalut ja elementtikansi tulee niiden päälle. Hänet kuljetettiin tapauksen jälkeen tarkistettavaksi sairaalaan
Heikki Holsti kertoo, että talkoolaisten verkostoon on saatu nimiä vuodesta 2013 alkaen, jolloin kunnostusprojektit alkoivat. Laholuomantien alkupään luona olevan sillan luokse oli kipattu kaksi nuppikuormallista kiviä, joista talkoolaiset rakensivat kivikkomuodostelmia taimenenpoikasten suojaksi. Viimeksi mainittu oli kuitenkin estynyt tulemaan haastatteluun. Rattijuoppo kärähti valvonnassa PARKANO Poliisi tapasi lauantaiaamuna Valtatie 3:lla Parkanossa autoilijan, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Talkoissa oli paikallisten asukkaiden lisäksi väkeä Seinäjoelta, Kokemäeltä, Tampereelta, Lempäälästä ja Espoosta. Poliisipartio pysäytti hänet liikennevalvonnassa Shellin kohdalla Parkanossa sunnuntaina 7. Sieltä olen ensimmäiset taimeneni saanut jo 1960-luvulla. Hän tankkasi 35 euron edestö. Rakkaus lajiin toi tamperelaisia Kolmatta kertaa kunnostustalkoissa mukana ollut tamperelainen Jaakko Luoma lähti mukaan ”rakkaudesta lajiin”. Ajokortiton jäi kiinni Parkanossa Karvialaiset Katriina ja Petri Nortula saivat pojan 26. Talkoista tiedotetaan esimerkiksi paikallislehdissä. Pienen mökkitien varteen tuodut kivet heiteltiin jokeen käsipelillä. Käräjäoikeus käsittelee tapauksen aikanaan. syyskuuta Seinäjoen keskussairaalassa. Hyvinvointipäällikkö valvoo julkisen ja yksityisen puolen tuottamaa sosiaalija terveydenhuoltoa Kihniössä ja Parkanossa Valviran ja aluehallintovirastoiden laatiman ohjelman mukaan ja tarvittaessa myös esimerkiksi kanteluiden ja ilmoitusten perusteella. noin kello 19.20. Tekoa tutkitaan näpistyksenä. Heikki Holsti sähkökoekalasti sillan yläpuolella noin kilometrin päässä tänä syksynä, ja tuloksena oli 74 poikasta. Ei myöskään ollut varmuutta, olisiko joen pohja ollut kaivurille liian pehmeä. Virka oli ensimmäisen kerran avoinna toukokuussa. Soraikkoja rakennetaan edistämään taimenen kudun selviämistä. Tämä on näin syksyllä mukavaa puuhastelua hän sanoi. Muutenkin mökkijoen kunto huolettaa. Hakijoista 6 ei täyttänyt asetettua kelpoisuutta. ” Tuli nollikkaita, eli tämän kesän poikasia, sekä 1ja 2-vuotiaita.” Kovesjoen taimenet saivat kivikkoa suojakseen Talkoolaiset Antti Mäkelä ja Jaakko Luoma kasasivat kivistä kannasta taimenenpoikasille suojaksi. Patoja on hankkeen piirissä neljä, joista kaksi Kovesjoessa, yksi Kuusijoessa ja yksi Kotojärven luusuassa. Sähkökalastus antoi taimenia myös Kotojärven yläpuolelta ja Samminluomasta. Hänen mukaansa sillan alapuolella on hyvät virtausolosuhteet. Yllätyinkin, miten hyvännäköinen tämä joki on siihen verrattuna. Joen pohja kuitenkin koostuu hiekasta ja sorasta. Holstin mukaan jyrkät joenreunat estivät kaivinkoneen pääsyn veden ääreen. Lisäksi joen koskipaikkoihin tuodaan myöhemmin soraa. 1960-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin tulokseksi 0,33 millilitraa per litra. Se on hyvä rakenne, ettei ole vain yhtä vuosiluokkaa, Heikki Holsti kertoi. MARI KALLIO KIHNIÖ, PARKANO Kihniön ja Parkanon yhteistoiminta-alueen perusturvalautakunta valitsi hyvinvointipäällikön virkaan johtavan sosiaalityöntekijän Johanna Ahokkaan haastatteluryhmän yksimielisestä esityksestä. Perusteluina olivat hänestä esiin tulleet tiedot, yhteistyökykyisyys, hyvät vuorovaikutustaidot, aikaisempi työkokemus ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Hän laski tankkiinsa 65 euron polttoaineet. Hän oli myös käynyt jo muutaman kerran tänä syksynä talkoissa, mutta isälle kerta oli ensimmäinen. Partio määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon. Tiistaina 9. Tekijät poistuivat paikalta maksamatta. – Minulla on mökkipaikka Jarvanjoen rannalla. Perheen isommat lapset ovat Jenny (3v 7kk) sekä Isabella ja Patrik. Osa Jarvanjokea kuivui lähes täysin, vettä lirisi vain kivenkoloissa. Videotallenteen mukaan toinen tankkaajista oli mies, joka liikkui vihreällä Volvo V50 -henkilöautolla. Kunnostushanketta vetää Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY), josta paikalla työtä ohjaamassa oli kalastotutkija Heikki Holsti. Tapaus sattui kello 7.44. Eri porukassa mutta myös Tampereelta tulivat isä Antti ja poika Ossi Mäkelä. Johanna Ahokas ohjaa ja valvoo sosiaalija terveydenhuoltoa hyvinvointipäällikkönä. Alueen alkuperäinen taimenkanta siis lisääntyy joessa. Määräaikaan mennessä saapui 3 hakemusta, mutta yhdeltä hakijoista ei ollut vaadittua kelpoisuutta. Viran keskeisimmät tehtäväkokonaisuudet ovat sosiaalija terveydenhuollon suunnitelmallisen ohjauksen ja valvonnan lisäksi hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sosiaalija terveydenhuollon palveluiden sopimusohjaus, sosiaalityön osaamisen ja asiantuntijuuden kehittäminen ja vahvistaminen. lokakuuta 2018 6 PARKANO Kaksi samaan aikaan Parkanon Shellillä tankannutta autoilijaa jätti polttoaineen maksamatta. Kaksi jätti polttoaineet maksamatta PARKANO Parkanolaista miestä epäillään rattijuopumuksesta. Sillanpielen talkoot olivat Kovesjoen kunnostuksen lähtölaukaus. Töihin tulleilta otetaan yhteystiedot, ja heille tiedotetaan myöhemmin myös muista talkoista. Tapaus sattui 1.10. Poliisi etsii tekijöitä. Koekalastus paljasti monenikäisiä poikasia Ainakin Kovesjoessa on huononkin kesän jälkeen edelleen taimenenpoikasia. Vauvan syntymäpaino oli 4 088 grammaa ja -pituus 53 senttiä. Kuitenkin yksi parkanolainen taimenjoki on Antti Mäkelälle tuttu nuoruudesta asti. Kun jäljelle jääneistä toinen vielä perui hakemuksensa, keskeytettiin hakuprosessi hakijoiden vähäisyyden vuoksi. Ulkopaikkakuntalaista 1960-luvulla syntynyttä miestä epäillään henkilöauton kuljettamisesta oikeudetta. Vielä tänä syksynä päästään yhteen padonpurkuprojektiin. – Tuli nollikkaita, eli tämän kesän poikasia, sekä 1ja 2-vuotiaita. – Siinä ei ole yhtään isompia kiviä, joiden suojassa pienet taimenet voisivat elää, ja varsinkin tulva-aikana käy kova hulju, Holsti kuvaili. – Olen kalastuksen kautta kiinnostunut kalojen pärjäämisestä. Miehelle määrättiin päiväsakkoja. Haastatteluun kutsuttiin Sari Hellsten, Johanna Ahokas, Sari Merimaa ja Timo Kvick. En tiedä, mikä tilanne on tämän nyt, kun tämä kesä oli aivan katastro?, Antti Mäkelä pohti. Uuden hakuajan aikana saapui 23 hakemusta. Nyt tarkoitus olisi saada esteet purettua, jotta kalat pääsisivät liikkumaan alaspäin. VAUVAT NIINA KIVIOJA PARKANO Kovesjoen taimenten elinolojen parantaminen alkoi lauantaina, kun reilut toistakymmentä vapaaehtoista kasasi kiviä jokeen. – Hyvä viikonlopun jumppa tulee, kun pyörittelee kiviä, Ossi Mäkelä naureskeli. Toinen tekijä oli harmaata pakettiautoa ajanut nainen. – Olisi hyvä, jos taimenet vaeltaisivat Kyrösjärveen ja tulisivat takaisin 2–3 kilon painoisina, Holsti toivoi. lokakuuta kello 16.25. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilölain mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus, soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja pääaineopinnot sosiaalityössä. Luonnonsora on valunut koskista alaspäin ja kasaantunut hitaammin virtaaviin paikkoihin, kuten Laholuomantien sillan alle. – Pohja on kauttaaltaan turvelietteessä ja pohjakasvillisuus kuollut
Esiintymisiä hänellä on puolentoista vuoden aikana noin 150. Siksi esimerkiksi kotona työskentely ei sopisi minulle. Yksikkö on tulossa terveyskeskuksen pohjoispäähän eli tämänhetkisen vuodeosaston tiloihin. Satakielen laulu -teemalla esitettyä kiertueen konserttia oli tullut kuulemaan noin 80 henkeä. Lapsilla ja nuorilla kun pitää olla sekä omaa yksityinen huone että yhteisiä tiloja. Todellakin, neljä päivää ennen juhlia keskityin pelkästään listoihini niin paperilla kuin päässänikin. Siinä kävisi niin, että työaikana makaisin sohvalla vahtaamassa Net?ixiä tai tekisin kotihommia. Nimeksi on kaavailtu Taimitarhaa, ja toiminnan olisi tarkoitus alkaa ensi keväänä. . – Tunteiden tuominen sen ajan barokin musiikissa oli uutta, Kiviniemi totesi. Että muka tekisin kahdeksan tuntia päivässä kotitoimistossa töitä. ” Valtakunnallisesti lastensuojeluyksiköille on tarvetta.” T erveyskeskukseen tulossa lastensuojeluyksikkö Terveyskeskuksen tällä hetkellä vuodeosastona toimiviin tiloihin on tarkoitus perustaa lastensuojeluyksikkö keväällä 2019. Lastensuojeluyksikkö vaatii omanlaista osaamista, ja Hokkasen mukaan henkilöstön suhteen on vielä monta muuttujaa. Tiistaina 9. Jo olisi aikoihin eletty. Linnunomaisia ääniä päästiin erityisesti kuulemaan Martin Peerssonin kappaleesta The fall of the Leaf lähtien. Joka kerta kun olen taas viime tipassa jotain tehnyt, päätän että nyt tämä venkoilu saa loppua. Vuodeosastolla on jäljellä noin kymmenkunta asukasta. Tietenkään näin ei ole vielä tapahtunut vaan sama saamaton haaveilu jatkuu. Tämä tehtävien asioiden lykkääminen on kamala piirre ja aiheuttaa turhaa hampaiden kiristelyä. Hokkasen mukaan myös rakennuksen sijainti on hyvä lastensuojeluyksiön kannalta, sillä yhtenäiskoulu on lähellä. Samaan rakennukseen voi olla sijoitettuna enintään 24 lasta tai nuorta. Kolmostien Terveys Oy:n toimitusjohtaja Timo Hokkanen sanoo, että yksikössä olisi paikat 7 lapselle ja nuorelle. Sillä tavoin olisin säästynyt jumalattomalta hermoromahdukselta iltana ennen juhlia. Poikkeus on, jos potilaan hoidolliset tarpeet muuttuvat. Näin ollen on parempi, että työpaikkani on jossain muualla ja sinne mennessäni keskityn pelkästään työasioihin enkä haahuile muiden asioiden parissa. Timo Hokkanen sanoo, että vanhusten pitkäaikainen laitoshoito vuodeosastoilla on väistyvä hoitomuoto. Karvian kirkon urut ovat pienimmästä päästä, mutta Kiviniemen mukaan niilläkin kykenee tuottamaan monipuolisen kattauksen erilaista musiikkia. – Tämä oli nyt aivan ensimmäinen kertani Karviassa, vaikka olen Jalasjärveltä kotoisin. Voin toki rustata vaikka miljoona listaa ja hykerrellä tyytyväisenä organisointikyvylleni. Tämän jälkeen vuorossa oli muun muassa Haydnia ja Mozartia. Kirsi Niemi Lusmun listat HAPANKIRSIKOITA ” Puuttumaan jäi vain lista tehtävistä listoista.” LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön terveysja palvelukeskuksen tiloihin on suunnitteilla lastensuojeluyksikkö eli lastenkoti. Tajusin jo melko varhaisessa vaiheessa kylläkin, että olisin voinut tehdä kaikki asiat sitä mukaa kun niitä tuli mieleen. Katselmuksessa selvitettiin, millaisia muutoksia täytyy tehdä, jotta lastensuojelulain määrittämät toimitilavaatimukset täyttyvät. . Siinä samalla sitten kun kokoan palapeliä tai väritän aikuisten värityskirjaani. Vuodeosaston laitoshoito väistymässä Lastensuojeluyksikön perustaminen terveyskeskukseen tarkoittaa sitä, että vuodeosaston toiminta nykyisellään on päättymässä. Huomasin sen, kun suunnittelin tupaantuliaisiamme. Siten selviää, pitääkö yksikköön rekrytoida uutta henkilökuntaa. Asia on ollut esillä Kihniön sote-ohjausryhmän kokouksessa 24. Yöllä sitten työasioihin paneutuessani surkuttelisin kamalaa elämääni kun ei edes nukkua saa, kun täytyy yökaudet töitä tehdä. Sen sijaan hänen edeltäjänsä Leipzigin Tuomas-kirkon kanttorina Johann Kuhnau sai aikaan tunteenomaisia juoksutuksia ja tuotettua uruilla ääntä, joka kuulosti kivenhakkaamiselta. . Kalevi Kiviniemi sai lintujen äänet esiin uruista Kalevi Kiviniemi sai Karvian kirkon uruista kuulumaan lintujenkin äänet.. – Nykyiset tilat ovat varsin hyvät. Lastensuojelulain mukaan yhdessä asuinyksikössä saa hoitaa enintään 7 lasta tai nuorta. Listasin siis kaikkea mahdollista, puuttumaan jäi vain lista tehtävistä listoista. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa lista siitä miten voisin suoriutua ajoissa niistä asioista, joita velvollisuuksinani on. Täällä tuli myös tuttuja nuoruusvuosilta vastaan, Kiviniemi kertoi. Noin tunnin kestänyt konsertti päätettiin tutumpaan teokeen, Bachin Toccataan ja fuugaaan d-molli. Hokkasen mukaan lähtökohtana on, että mahdolliset siirrot ja muutot toteutetaan talon sisällä. No asiat eivät menneet toki niin vaan niin, että puursin listojeni määräämiä tehtäviä sitten viime tingassa ja yötä myöten. Tietysti päässäni siis pyörisi lista työasioista, joita minun pitäisi tehdä. En ollut varsinaisesti yllättynyt siitä, että asiat jäivät viime hilkkuun hienoista suunnitteluista huolimatta. syyskuuta. Ruokalistalla oli: tee makaronisalaatti, juustokakku ja lohi-katkaraputäyte. Ensin tutkitaan, millaista osaamista Kolmostien Terveydeltä löytyy jo tällä hetkellä. Toisaalta eihän niistäkään sanottavaa apua ole ollut. Kirjoitin osan näistä muistilistoistani myös paperille, joita sitten lueskelin vähän väliä siinä uskossa, että mieleeni juolahtaa jotain oleellista mitä olen unohtanut. Esiintyminen oli osa hänen 60-vuotisjuhlakiertuettaan. Pihlajalinnan ja Kuusiokuntien omistamalla Kuusiolinna Terveys Oy:llä on vastaavanlaiset 7-paikkaiset lastensuojeluyksiköt Ähtärissä ja Soinissa. Hokkanen kertoo, että paikalla pidettiin katselmus yhdessä kunnan teknisen toimen kanssa torstaina 4. Sinä aikana, kun laadiskelin riemastuttavia listojani, olisin puunannut vaikka kymmenen vessanpyttyä. Kiviniemi esittäytyi ennen soittoaan yleisölle ja totesi muun muassa, että urkujen äänissä voi havaita lintujen laulavan. lokakuuta. Ja sitä ja tätä ja tuota ja vielä sitätätätuotakin. Sen sijaan, että olisin keskittynyt tekemään asioita, pohdiskelin päässäni loputtomia listoja siitä mitä kaikkea minun pitäisi muistaa, ostaa, tehdä, valmistella. Se pätee miltei joka asiaan. Seuraavalla kerralla sitten olen päinvastoin jo etuajassa. . – Laitoshoito on varmasti aiemmin ollut ihan toimiva ratkaisu. lokakuuta 2018 7 Tykkään tehdä listoja. Koko maassa pyritään siihen, että laitoshoidon sijaan siirrytään esimerkiksi Suutarin Pihlajan kaltaiseen tehostettuun palveluasumiseen. Talosta löytyvät keittiö, asialliset vessat ja isot suihkutilat, jotka voidaan jakaa niin, että tytöillä ja pojilla on omat puolensa. Kävellen matkaa koululle on alle kilometri. Kiviniemellä on Karvian esityksen jälkeen vuorossa esiintymisiä muun muassa Ranskassa. Muilla listoilla oli sellaisia tehtäviä kuin: silitä pöytäliinat, laita ulkolyhdyt paikoilleen ja ripusta pari taulua. – Valtakunnallisesti lastensuojeluyksiköille on tarvetta, ja vanhoista isoista lastenkodeista ollaan siirtymässä pienempiin yksiköihin. Konsertin teoksista ja säveltäjistä hän kertoi, että Johann Sebastian Bach oli monitaituri moniäänisyydellään. Onhan vaihtoehtona voinut silloin olla, ettei muunlaista hoitoa ole ollut olemassakaan. . Ähtärin yksikkö on nimeltään Katajalinna ja elokuussa perustetun Soinin Vuorenmaa. ARTO PAPUNEN KARVIA Pitkän uran tehnyt urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi esiintyi sunnuntaina Karvian kirkossa. Ajatuksissani tehtävälistalla oli muun muassa siivousaskareita: imuroi, pese vessanpönttö, putsaa kattokruunusta hämähäkinseitti ja pyyhkäise pölyt. Minussa on varmaan joku geeni, joka määrää etten saa mitään aikaiseksi hyvissä ajoin. Kalevi Kiviniemi on konsertoinut eri puolilla maailmaa ja maailman tunnetuimmilla uruilla. . Kiviniemi aloitti konserttinsa Bachin Fantasialla, jonka jälkeen kuultiin Dietrich Buxtehudea ja Johann Kuhnauta
Pöytäkirjan mukaan suurin syy kunnallisverokertymän laskuun valtakunnallisesti on luonnollisten henkilöiden poikkeuksellisen suuret ennakonpalautukset. Lukion ja yhteiskoulun uskonnon opettaja Värre toimii ensi syksynä alkavan liikuntapainotteisen koulutuksen eSports-lajivastaavana ja valmentajana. Kaiken peikkona on Ojanperällä vielä virkamiehen erottamattomuus ja pelko, että saadaan huono mies kunnanjohtajaksi. Lisäksi harrastus kasvattaa koko ajan suosiotaan. Osakeyhtiöiden ja osuuskuntien sekä liikelaitosten, julkisyhteisöjen, yhdistysten, laitosten, säätiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden tuloksista maksettavan yhteisöveron tuotto on muodostumassa noin 654 000 euron suuruiseksi. Tapahtumalla haluamme osoittaa, että pelaaminen on harrastuksena paljon muutakin kuin yksin omassa huoneessa pelaamista, Luusalo muistuttaa. Verotuloja budjetoitua vähemmän. Viime vuonna tuotto oli 4 685 000 euroa. Veronmaksaja Y-S 11.10.1968 MINNA LAUTAMÄKI PARKANO Parkanon jäähalliin kokoontuu ensi kesänä tietokoneja konsolipelaajia elektronisen urheilun viikonlopputapahtumaan, joka on lähtölaukaus liikuntapainotteisen toisen asteen koulutuksen eSports-linjalle. Tavoitteena on, että kokoontumisesta tulee vuosittainen tapahtumaa. Tämänhetkisen tiedon mukaan Kihniön kunnallisvero toisi kassaan tänä vuonna 4 588 000 euroa. IPP:llä työskentelevä Syngelmä vastaa tietoverkkojen asiantuntemuksesta, ja kodinkoneyrittäjänä Häkkiselle ovat tuttuja harrastukseen liittyvät laitteet ja pelikoneet. Lajin suosio on kasvussa Luusalon mukaan tietokonepelaaminen otettiin liikuntapainotteisen koulutuksen lajivalikoimaan jääkiekon ja salibandyn rinnalle, koska paikkakunnalta löytyy lajin osaamista. lokakuuta 2018 9 KUVIOT ONKO KUNNANJOHTAJA KARVIASSA TARPEELLINEN. Jo yli 10 vuotta sitten tekivät eräät Karvian kunnanvaltuutetut kirjallisen esityksen kunnanjohtajan toimen perustamisesta Karvian kuntaan. eSportstapahtuman pelivaihtoehtoja Fortnite League of Legends CS:GO Dota2 Pubg Hearthstone Rainbow six: Siege NHL FIFA Elektroninen urheilu videopelien pelaamista kilpailullisesti tietokoneella tai konsolilla toimivia viihdepelejä Nettipelaajat valtaavat jäähallin kesäviikonloppuna Lähtölaukaus toisen asteen koulutuksen eSportslinjalle. Jäännösverot tilittyvät kunnille pääosin vuoden 2019 aikana, mikä selittänee myös osan muutoksista. Hän toteaa mm., että ”kunnanjohtajan pääasiallinen tehtävä näin pienessä kunnassa olisi vain seurustelu ihmisten kanssa” ja epäilee, että kunnanjohtajasta tulisi pullo, jonka tappi olisi kiinni ja jota joskus vain vähän annettaisiin haistella, jos johtajaa haluttaisi. Mielestäni jo tällöin olisi kunnanjohtajan toimen pitänyt perustaa, mutta nyt ei ole enää yhtään viivyteltävä vaan se on mielestäni perustettava niin, että toimi voidaan täyttää jo 1969... – Parkanossa on hyvät puitteet vakiinnuttaa tapahtuma vuosittaiseksi, hän toteaa. Status on vielä saamatta, mutta lajina eSportsia voi verrata esimerkiksi shakin pelaamiseen. LAURA JOKISALO KIHNIÖ Kihniön Kuntaliitolta saaman verotuloennusteen mukaan kunta olisi saamassa noin 170 000 euroa vähemmän verotuloja kuin mitä tälle vuodelle on budjetoitu. Yksi osoitus lajin nykyisestä asemasta on, että elektronista urheilua on jo ehdotettu viralliseksi mitalilajiksi tulevaisuuden olympialaisiin. – Ennakkoilmoittautumisella haluamme kartoittaa pelitottumuksia, jotta voimme huomioida toiveet turnauksen järjestämisessä, Hakala toteaa. – Lisää yhteistyökumppaneita on haussa, ja kiinnostusta tuntuu riittävän. Kunta nosti yleistä kiinteistöveroa sekä vakituisten ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroja täksi vuodeksi. Kaikki jäähallille kokoontuvat pelaajat eivät suinkaan kilpaile. Viisikolla on osaamista tietotekniikasta, peleistä ja urheilutapahtumien järjestämisestä. Tietoverkkoyhteyskin saadaan asianmukaiseksi valokuituliittymällä ensi kesään mennessä, Hakala toteaa. Parkanolle uudenlaista näkyvyyttä Tapahtumaan voi jo ilmoittautua ennakkoon JAHA Systemsin nettisivulla. Edellisessä lehdessänne Valdemar Ojanperä , joka tietääkseni on Karvian kunnanhallituksen jäsen, käsitteli tätä asiaa mielestäni erikoiseen sävyyn. Tästä syystä vuoden 2018 kunnallisverotaso jää alhaiseksi. Hänen lisäkseen tapahtuman suunnitteluja organisaatiotiimiin ovat liittyneet Benjamin Värre, Antti Luusalo, Ville Syngelmä ja Sami Häkkinen. Peliareenalle on tarkoitus pystyttää pelaamisen historiaa kuvaava näyttelyosasto vanhoine pelikoneineen. Hakalan mukaan tapahtuman pääajatus on koota harrastajat yhteen saman katon alle pelaamaan yhdessä omilla koneillaan ja ennen kaikkea viihtymään yhdessä. Järjestelyistä vastaavalla viisikolla on vielä ratkaisematta se, mikä organisaatio hallinnoi järjestelyjä. Moni on sanonut, että on hienoa, kun paikkakunnalle tuodaan uudenlaista toimintaa, Hakala kertoo. Jäähalli soveltuu pelipaikaksi ison, pimennettävän tilan ja riittävien sähköyhteyksien takia. Luusalo on kaupungin vapaa-ajanohjaaja ja mukana räätälöimässä liikuntapainotteisen koulutuksen lajivalikoimaa ja toimintaa. Tiistaina 9. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä jäähallia käyttävän Parkanon Kiekon kanssa. Vuonna 2017 kiinteistövero tuotti 492 000 euroa. Todennäköisin vaihtoehto on perustaa oma paikallinen eSports-urheiluseura. Hakalan kiinnostus tapahtuman järjestämiseen kytkeytyy omaan tietotekniikkayritykseen JAHASystemsiin. Isot pelitapahtumat maailmalla ovat ammattimaisia kilpailuja, joissa liikkuvat isot palkintorahat. – Aloin ideoida tapahtumaa tietokoneiden ja pelien ympärille. Kunnanhallitus käsitteli asiaa viimeisimmässä kokouksessaan. Tapahtuman koordinaattori Janne Hakala kumppaneineen uumoilee, että paikallinen kokoontuminen kiinnostaa nuoria siinä missä maailmalla kovassa huudossa olevat isot pelitapahtumatkin. – Tytöistä iso osa ja pojista melkein kaikki pelaavat tietokonepelejä. Paikallinen versio lähti jalostumaan pari vuotta sitten Hakalan aloitteesta. Viime vuonna yhteisövero tuotti 706 000 euroa. Kesäkuussa pidettävän eSports-tapahtuman suunnittelu on näiden miesten käsissä: vasemmalta Ville Syngelmä, Benjamin Värre, Janne Hakala, Sami Häkkinen ja Antti Luusalo. Hakalan mukaan Parkanossakin kilpaillaan, mutta palkinnot ovat ainakin ensimmäisessä tapahtumassa ainoastaan tavarapalkintoja. Kiinteistöverotuloja olisi tulossa tänä vuonna enemmän, noin 557 000 euroa
050 366 9725 kasvo-, käsija jalkahoidot ihokarvojen poisto sokeroinnilla meikit ja hoitotuotteet kestopigmentointi Puh. AUTOKORJAAMO T. 03 448 2616 Kiinteistöja metsäarviot Kauppaja lahjakirjat Perinnönjakosopimukset Kaupanvahvistukset Sauli Kallio puh. Tiistaina 9. 03 223 1666 Lihasnivelja nikamakäsittelyt. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 luontaistuotteet ja –hoidot Puh. 040 417 2319 Tilintarkastajat Patenttirekisterihallituksen valvoma tilintarkastaja Markku Ala-Mettälä HT-tilintarkastaja tilintarkastukset, yritysneuvonta, veroasiat Prevision Tilintarkastus Oy markku.ala-mettala@prevision.. Vastaavan työnjohtajan tehtävät . 040 542 8198 FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Keskuskatu 7 p. 044 739 3112 Puh. 044 739 3104 Jarkko Peltomäki puh. AKI 050 586 1881 TOPI 050 564 937 JALASJÄRVI Aurinkoja MAALÄMPÖ RATKAISUT MEILTÄ! . Rakennusja rakennepiirustukset . 040 848 4418 Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka) 040 525 9464 www.wireex.fi HYVÄN OLON KESKUS Koulutettu hieroja, luontaisneuvoja Merja Pihlajamäki Puh. PARKANON RAKENNUSSÄHKÖ OY A-ryhmän sähköasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh. www.luontaiscenter.fi Taksi Solja Malm Parkano p. 045 359 3010 PESEMME MILTEI KAIKKEA! VARMASTI EMME PESE NAHKAA Parkanontie 90, puh. Koulutettu Osteopaatti Petri Leppänen 040 5038 300 Parkanontie 64, Parkano HAMMASLÄÄKÄRI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. Lepistö Heinosentie 39, Parkano puh. 044 739 3110 Keskuskatu 5, Parkano Puukauppapalvelut Metsänhoitopalvelut Tiekuntien palvelut Jussi Viinamäki puh. 040 545 8051 Lakiasiat SATAKUNNAN OIKEUSAPUTOIMISTO Keskuskatu 42, Kankaanpää puh. 2 A . 448 1498 Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. 044 739 3102 Lauri Lähdesmäki puh. 050 550 9321 www.gylling.fi Asiantuntijuus ja konsultointi Sähköinen taloushallinto Kirjanpito Palkkaja henkilöstöhallinto Ostoja myyntilaskutus Keskuskatu 8, Parkano puh. 040 656 9955 Kerran viikossa PALVELUHAKEMISTOSTA PARHAAT PAIKALLISET PALVELUT Parkano, AJANVARAUKSELLA TI-LA Parkanontie 45 p. Leivonnaiset, kakut ja leivät Avoinna arkisin 7–15.00 Lounas 10–14.00 Pitoja Lounasrappu Teollisuustie 31 PARKANO 040 847 8201 Parkanontie 45 39700 Parkano 040 774 2205 9.30–17, la 10.00–14.00. 03 448 3380 ark 8–17, la 9–13 Merkillisen hyvät osat! Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano Parkanontie 63, 39700 PARKANO. 050 562 5500 www.makujenlaguuni.fi Sami Jokinen Pitopalvelu. Isännöinnit Heikki Havanka LKV 040 833 9275 Kaikki LVI-asennukset ja LVIhuoltotyöt sekä uudisrakennusettä saneerauskohteisiin. Perukirjat, ositukset . Pitopalvelu . Kiinteistönvälitys, kiinteistöarviot . 03 447 200 puh. p. Lounaskahvila . Ranta-asemakaavat . Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 ilmoitukset@ylasatakunta.. 06 456 1534 Nyt myös varhaisoikomishoitoa Mäntylammintie 3 A Jalasjärvi Hammaslääkäri SEPPO LEPPÄNEN Hämeenkatu 17 A 19 33200 Tampere Puh. 043 217 0666 Teollisuustie 20 Parkano ma-pe 8-17, la 9-13 (bensa, diesel, OBD) RENGASPAROONI OY Teollisuustie 20, Parkano Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 Parturi-kampaaja Janika Kirkkokatu 5 Puh. 0400 926 284 Keskuskatu 8, PARKANO puh. Meiltä myös henkilönostin vuokraus 13.6 m. lokakuuta 2018 10 AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. Lounaskuljetus yksityisille sekä yrityksille . 044 241 2776 Autovuokraus Parkano 0400 613 700 scandiarent.. 03 448 1373 Sähköliikkeet Kauneudenhoito Tilitoimistot Autot ja huollot Sekalaiset Sekalaiset Terveydenhoito Parturi-kampaamot Parkanontie 70, Parkano Timo 044 261 4006 Hanna 050 401 9778 03 448 2037 HAUTAUSPALVELU OJALAINEN 03 448 3085 040 751 9280 Keskuskatu 8, Parkano parkanonkukka@gmail.com ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–15, su 10–15 Parkanon Kukka ja Hautaustoimisto Hautaustoimistopalvelut Parkanossa ja Kihniössä Päivystys 24h RIITTA KESKINEN Parkanontie 45, p. 029 566 0570 PIRKANMAAN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusavustajan vastaanotto Parkanossa ja Ikaalisissa Ajanvaraus 029 566 0760 ASIANAJOTOIMISTO LÖYTÖKORPI OY Keskuskatu 46 B, Kankaanpää AA Janne Löytökorpi, 0400 848 686 AA Sanna Löytökorpi, 0500 848 686 AA Ilkka Ryynänen, 040 589 2545 Hautaustoimisto Arkut, uurnat, saattokuljetukset Kihniöntie 55 Auki sopimuksen mukaan Tiina Yli-Lankoski 040 751 9280 Juha Vehmasto 0400 993 273 Katja Rajamäki, Tiina Sahinoja Kirkkokatu 5, Parkano 050 441 0694 Hiustupa.fi KODINKONEHUOLTO JUKKA KIVIMÄKI Parkano, puh. 040 538 1339 VÄLITYSPISTE Keskuskatu 5, Parkano 0400 234 349 Insinöörija kiinteistötoimisto HAVANKA OY
Ala-Rämin mukaan tila tulee toimimaan alustana erilaisille matalan kynnyksen palveluille. Valitussa pelissä liikutaan virtuaaliympäristössä. Tervetuloa! OAY: n Pa r k a n o n paikallisyhdistys. Tervetuloa! MLL:n Kihniön yhdistyksen syyskokous ke 24.10. Kunta haluaa hankesuunnitelman mukaan luoda puitteet uudenlaiselle toiminnalle, joka voi lisätä yhteisöllisyyttä, asukastyytyväisyyttä ja kuntalaisten hyvinvointia. Sen myös haluttiin haastavan pelaajan liikkumaan ja kehittävän muun muassa kehonhallintaa, voimaa, ketteryyttä ja sosiaalisuutta. Ilmoittautuminen 15.10. Tulevat teemat MARI KALLIO KARVIA Karvialaisten kaiken kansan yhteinen Olohuone valmistuu kovaa vauhtia. – Tästä tulee eräänlainen minikokoinen Hoplop. Leikkija pelinurkkaukset ovat Olohuone-hankkeen isoimmat hankinnat. Myös leikkialueelle tuleva lähes 30 neliön suuruinen turvamatto sisältyy tarjoukseen. Tarjouksen enimmäissummaksi oli määrätty ennen veroja 18 000 euroa. Tiedustelut puh. Kaikenikäisille tarkoitetun pelinurkkauksen tavoitteena on innostaa karvialaiset liikkumaan. Nuorisovaltuusto ehdottaa laajempia aukioloaikoja nuorisotilalle. Olohuoneen Willi Wekara -leikkinurkkauksen kiipeilytelineeseen tulee kuvasta poiketen kaksi liukumäkeä. Liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi kertoo tarjouspyynnön sisältäneen toivelistan leikkinurkkauksen teemasta, välineistä ja vaatimuksista. Tied. Sekaklapia 30 e/motti. LAURA JOKISALO PARKANO Parkanon nuorisovaltuusto päätyi viime kokouksessaan ehdottamaan, että nuorisotila Puolen Kuution Kopin aukioloaikoja laajennettaisiin. Lautakunta valitsi Toygroup Oy Finlandin tekemän tarjouksen yksimielisesti, koska yrityksen tarjoama nurkkaus oli lautakunnan mielestä laitekokonaisuuksiltaan laajin ja monipuolisin sekä hintaja laatusuhteeltaan parhain. Kumpikin toive on toteutumassa. Varatusta ruokailusta peritään maksu kaikilta mikäli on estynyt saapumasta. Myös esimerkiksi muistikahvilan toiminta siirtyy Olohuoneeseen. Esillä sääntöjen määräämät asiat, toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019. mennessä. Oma kyyti. Tiedustelut puh. Toivottavasti nurkkaus innostaa leikkimään, liikkumaan, kiipeilemään ja pomppimaan. klo 12–15 urheilutalolla. Ideoita otetaan edelleen vastaan. Syksystä alkaen koululla on kokoontunut kansalaisopiston harrasteryhmiä. Peliseinä nostaa sykettä Pelinurkkauksesta kunta sai kaksi tarjousta. SEKALAISET Yksityishenkilön helppo tapa ilmoittaa (ei yrityksille). Vapaaajan lautakunta päätti viime viikolla tilan leikkija pelinurkkausten toteuttajista. Myös muita pieniä muutostöitä on tehty. S y y s k o k o u s t o 25.10. Willi Wekara -leikkinurkkaukseen on tulossa kiipeilyteline, jossa on muun muassa 2 liukumäkieä, ryömintäputki, vinoja tasoja, 2 pelipaneelia, pehmopalikoita ja eläinhahmoja. Sirpa Ala-Rämi arvioi, että Olohuone avaa ovensa vielä ennen vuoden vaihdetta. lokakuuta 2018 11 Karvian Työväenyhdistys ry:n syysvuos i k o k o u s s u 14.10.2018 klo 17 Satapirkan Op:n Karvian kokoushuoneella. Pelaaja ohjaa etenemistä ja liikkeitä vartalonsa liikkeillä. Mukana myös Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heidi Viljanen. Osallistuminen on maksuton. Ala-Rämi sanoo, että kuntalaisten toiveita on kuunneltu herkällä korvalla. Esillä ajankohtaiset asiat. Pelien luvataan nostavan sykettä ja aktivoivan kaikkia suuria lihasryhmiä. Koulun 841 neliössä on tilaa myös muulle toiminnalle. Käsitellään sääntömääräiset asiat. OSTETAAN . Paikkoja rajoitetusti. Kunta on saanut niihin Leader-tukea 22 000 euroa, mikä kattaa puolet hankkeen kokonaiskustannuksista. Lisätiedot: Anne.Heino@parkano.?/044 786 5551. Sunnuntaisin Koppi olisi suljettu. Leikkinurkkauksesta tuli myös kaksi muuta tarjousta. Nuorisotilat ovat siirtymässä Karviatalosta Kirkonkylän koululle. Tervetuloa mukaan! Vapaa-aikapalvelut ja Liikkuva koulu -hanke Parkanon kaupunki KIERRÄTYSNURKKA MYYDÄÄN . Tähän päädyttiin nuorisolta saadun palautteen perusteella. Johtokunta Kihniön kunnalliset JHL ry 747 järjestää yhdistetyn 50-vuotisjuhlaja jouluruokailun la 27.10.2018 Jalasjärvellä Pihlajan Kevarissa. Hänen mukaansa tila on vastaus kuntalaisten toiveisiin kokoontumistiloista. S i t o v a t i l m o i t t a u t u m i s e t 17.10.2018 Anita Korkiakoskelle 040 561 0038. Tarjoilu. Vuokrataan/myydään Parkanon Lapinkylästä OKtalo, noin 120 m 2 + autokatos, 4 h + k + s. Lautakunta päätti yksimielisesti hankkia CSE Entainment Oy:n iWallliikuntaseinäpelin, koska se on nykyaikainen, sosiaalinen ja eri ikäryhmät yhdistävä. sekalaiset Parkanontie 63, 39700 PARKANO Puhelin: 03 443 81, fax: 03 443 844 Teema-alennus – 20 % To 25.10. Toisen tarjouksen sisältämät pelit olivat lautakunnan mielestä enemmän pelihallikäyttöön sopivia, eivätkä ne aktivoineet liikuntaan. Tiistaina 9. – On toivottu muun muassa dian katselumahdollisuutta ja aikuisille suunnattua kokkikerhoa. Perjantaisin ovet olisivat avoinna kello 15–21, ja iltayhdeksästä puoleen yöhön Koppiin pääsisivät 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Olohuoneessa saa kiipeillä ja pomppia Vapaa-ajanlautakunta päätti leikkija pelinurkkauksen toimittajista. Ehdotelma siirtyy jatkokäsittelyyn sivistystoimelle. Tervetuloa. myydään Edullinen ilmoituspaikka: 1–6 riviä 19 €, kestotilaajan etuhinta 10 €. Jäsenet ilmaiseksi ja muut 38 e. Leikkija pelinurkkausten lisäksi koululle rakennetaan parhaillaan muun muassa invavessaa. Ohjelmassa aktiivista ohjattua tekemistä sisällä ja pihalla pelaten ja leikkien. 0500 835 097. Nuorisotila muuttaa koululle Hanketta toteuttava Sirpa Ala-Rämi toteaa Olohuoneen olevan paikka, jonne voivat kokoontua erilaiset ryhmät, yhdistykset, tuttavapiirit ja kaverit. klo 16 Ravintola Paroonissa. Tarjouspyynnössä toivottiin, että pelin voi tarvittaessa koota seinustalle, koska tilan on mukauduttava monen piirin ja harrastuksen tarpeisiin. Keskiviikkoisin tila olisi auki kaikenikäisille kello 15–20, ja torstaina nuorisolle kello 15– 20. – Esimerkiksi kotiäidit voivat nähdä siellä toisiaan. Lauantaisin tila olisi avoinna kello 10–23. kylvökone, farmarisäiliö, terässampo puimakone, niittokoneita 2 kpl, tr.-reki. Leikkipaikka kuvitetaan karvialaisilla kuvilla. Klo 17.30 hallitus ja klo 18 yleinen. Tosipaikallinen Jaetaan joka kotiin Parkano–Karvia–Kihniö Teema-alennukselliset ilmoitukset VIIMEISTÄÄN pe 19.10. Tarjouksen enimmäissummaksi oli määrätty asennuksineen ennen veroja 18 900 euroa. Veteraanitalon päätyhuoneisto. Ohjelmassa reitin virallinen avaaminen, liikkumista reitillä ja yhdessäoloa! Makkara-ja kahvitarjoilu! Tervetuloa! Kihniön kunta SYYSLOMALLA LIIKKUVAA PÄIVÄTOIMINTAA ALA-ASTEIKÄISILLE ti 16.10. Tervetuloa! seuratoimintaa ROLLAATTORIEN, LASTENVAUNUJEN, POLKUPYÖRIEN JA KÄVELIJÖIDEN KOKOONTUMISAJOT to 11.10.2018 klo 12.30–14 Kihniön kunta kutsuu kaikki kuntalaiset avaamaan uuden liikuntareitin Terveyskeskuksen viereen. Omat eväät voit halutessasi ottaa mukaan. Anne 050 357 0116. Ruokailu alkaa klo 16. Nuorisovaltuuston ehdotelman mukaan Puolen Kuution Koppi olisi avoinna 4.–6.-luokkalaisille maanantaisin ja tiistaisin kello 13–18. ja ke 17.10. Muksut voivat leikkiä ja aikuiset vaihtaa ajatuksia. 44 381 Klapusirkkeli “Hakki”, perunannostokone, kyntöaurat, perälevy, perunanistutuskone, hevosv. Liikuntaseinäpelille on varattu Olohuoneesta noin 12 neliön suuruinen seinusta
Tuolloin nimi oli tosin Suomen Maatalouskerholiitto. Tiistaina 9. – 4H on kuitenkin nuorisojärjestö, hän perustelee. 4H-aate saapui Suomeen Yhdysvalloista. 03 441 100 jari.kuusijoensuu@k-supermarket.fi Palvelemme MA-PE 8-21, LA 8-20 ja SU 11-20 P A R K A N O t r i r k k TAPOLAN KUUMA MUSTAMAKKARA 5 99 KG KESKIVIIKKONA T llis lli korttia 1,99 rs (4,98-6,63/kg) TÄYTÄ ITSE VAPAASTI 5.ÄMPÄRI SADONKORJUUÄMPÄRI Porkkana, peruna, punajuuri, sipuli, lanttu tai kaali TUOREET SILAKAT ERÄ/SÄÄVARAUS 3 95 KG KESKIVIIKKONA LAURA JOKISALO KIHNIÖ Ei pönöttävää pukujuhlaa. Siellä yhdistystoiminta oli alkanut 1900-luvun alussa. Se on tasan vuosikymmenen nuorempi kuin Suomen 4H-liitto, joka perustettiin vuonna 1928. Syntyi idea avoimista ovista ja erilaisista toimipisteistä, joita lapset ja nuoret vetäisivät itse. Vuonna 1938 perustettu Kihniön 4H-yhdistys on yksi kunnan vanhimmista vielä toiminnassa olevista yhdistyksistä. Maanantaista torstaihin yhdistyksen toimitiloissa Kirjakujalla kokoontuu myös 4H Park, jossa voi tehdä läksyjä, pelata lautapelejä tai viettää muuten vain aikaa. Ratkottavana oli eläinten ja kasvien tunnistusta vaatinut tietovisa. 80 vuotta lasten ja nuorten ehdoilla Kepparikerhon pisteellä piti keksiä nimi tälle keppihevoselle. ” Vuonna 1938 perustettu Kihniön 4H-yhdistys on yksi kunnan vanhimmista vielä toiminnassa olevista yhdistyksistä.”. Leevi Koskinen ja Aleksi Katara vetivät eräkerhon toimipistettä. Esityksistä vastasivat molemmat tanssikerhot, ja esillä oli kerholaisten piirustuksia. Karvatassu-eläinkerhon pisteellä tehtävänä oli piirtää jokin eläin. lokakuuta 2018 12 ATRIA PERHETILAN KANAN FILEESUIKALEET 250-300 G (8,33-10,00/KG) EI NATUREL 300 G Sadonkorjuun AIKAAN 5.SAARIOINEN KEITOT 300 G JA LAATIKOT MAKSA, MAKARONI JA PERUNASOSE 350-400 G (4,17-5,56/KG) RAJOITUS: 2 ERÄÄ/TALOUS Ilman korttia 1,99 rs (4,98-6,63/kg) 5.2 RS Ilman korttia 3,15 rs (10,50-12,60/kg) -20% PLUSSA-KORTILLA -16% PLUSSA-KORTILLA 3 RS Tavallista parempi ruokakauppa Taava va va vall ll lllis is is ista ta ta ta ppp pppppar ar ar arem em em empi pi pi pi pppp rrr ruo uo uo uoka ka ka kaka ka ka kaup up up uppppppa pa pppp Keskuskatu 9, 39700 Parkano, puh. Samalla pisteet esittelivät eri kerhoja. Metta Hirviniemi ja Cecilia Annala kertovat harrastuksessa olevan hienoa se, että saa itse tehdä oman keppihevosensa. Kihniön 4H:n tarjonnasta löytyy tällä hetkellä kahdeksan kerhoa: askartelu-, eläin-, eräja kepparieli keppihevoskerho sekä kaksi kokkikerhoa ja kaksi tanssikerhoa. Toiminnanjohtaja Johanna Poikelispää kertoo tämän ajatuksen olleen punaisena lankana, kun Kihniön 4H-yhdistyksen 80-vuotissyntämäpäivien järjestämistä ideoitiin. Jo ennen keskusliittoa olemassa oli joitain paikallisyhdistyksiä. Menneisyysnurkassa pääsi tutkimaan vanhoja valokuvia, toimintakertomuksia ja lehtileikkeitä. Kuvassa Marjut Rahkola ja kerhonohjaaja Melina Hirviniemi. Piirustuskilpailun aiheena oli Kihniön 4H:n 80-vuotissynttärit. Myös ratsastus ja esteiden ylittäminen ovat mieluista tekemistä. Toimipisteiden lisäksi Puumilassa pidetyssä juhlassa oli nuorten vetämä kahvila