Kokoomus sanoo ei maakuntaverolle, sillä se johtaisi väistämättä suomalaisen työn verotuksen kiristymiseen. Tavoitteen saavuttamiseksi sosiaali-, terveysja pelastuspalveluiden on toimittava saumattomasti yhteen. Sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutettu Ylöjärvi IIKKA JÄNTTI 247 YTM, sosiaalityöntekijä Ylöjärvi MINNA OKKER 278 TtM, kehittämispäällikkö Ylöjärvi KARITA JÄPPINEN 248 Suuhygienisti AMK Ylöjärvi PAULIINA SUVANTO 299 Diplomi-insinööri, varakansanedustaja Ylöjärvi JUHO OJARES 277 Maanviljelijä, eläkelläinen Ylöjärvi TAPANI TIENARI 302 Tämän lehden välissä Ylöjärven seurakunnan tiedotuslehti KIRKKO NÄKYY. ILMAN KESTÄVÄÄ TALOUTTA meillä ei olisi kaikkein uusimpia keskoskaappeja, maailman parasta syöpähoitoa tai maksutonta hammashoitoa jokaiselle lapselle ja nuorelle. ÄÄNI KOKOOMUKSELLE on näissäkin vaaleissa ääni vastuulliselle taloudenpidolle. MEILLE ON TÄRKEÄÄ, että sosiaalija terveyspalveluiden käyttäjillä on mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa. TOIMIVAT PALVELUT syntyvät osaavan ja hyvinvoivan henkilöstön yhteistyöllä. vuosikerta l Irtonumero 3 e Hietaniemen Saha Viitaankulmantie 373, Ylöjärvi p. Siksi on välttämätöntä, että hyvinvointialueet panostavat työhyvinvointiin. 0400 237 968 www.hietaniemensaha.nettisivu.org MEILTÄ SAAT – puutavarat – sahauspalvelut – polttopuut Oma Hotelli Ylöjärvellä – olemme täällä sinua varten! Työväentalontie 5, Ylöjärvi ILMAINEN PYSÄKÖINTI Vastaanotto 050 443 1000 klo 10-18 varaus@omahotellit.fi Lemmikit ovat tervetulleita ME KOKOOMUSLAISET ALUEVAALIEHDOKKAAT HUOLEHDIMME KANSANTALOUDESTA, TERVEYDESTÄ JA TURVALLISUUDESTA! Valitse ylöjärveläinen vaihtoehto Pirkanmaan hyvinvointialueen rakentajaksi KOKOOMUKSEN TAVOITTEENA on Suomi ja Pirkanmaa, jossa ihmiset voivat hyvin. Meille ei ole merkitystä sillä, tuottaako palvelut hyvinvointialue, yritys tai yrittäjä vai sote-alan järjestö. tammikuuta 2022 88. Meille kokoomuslaisille tärkeintä on, että ihminen saa palveluita juuri silloin, kun niitä tarvitsee. Kun talous on kunnossa ja ihmisillä on töitä, riittää rahaa myös meille kaikille tärkeisiin palveluihin. Esimerkiksi hyvällä johtamisella ja uusilla toimintatavoilla on mahdollisuus parantaa sekä työntekijöiden hyvinvointia että palveluiden laatua. Me emme halua, että hyvinvointialueiden huonosti hoidetun talouden takia suomalaisten palvelut kärsivät, verotaakka kasvaa tai valtion velkaantuminen kiihtyy. Me haluamme, että ihmiset pääsevät sujuvasti hoitoon ja että rajalliset resurssit riittävät ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin. Nro 2 l Keskiviikko 12
010 538 6200 AVOINNA JOKA PÄIVÄ 8–22 ww w. kcit ym ar ke t.f i LIELAHTI YLÖJÄRVI Harjuntausta 7, Tampere puh. pantin 0,10 1.3 PS 1.PS 1.PL -37% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,55 pl (4,39/l) sis. pantit 2,40 8 99 KG 5.-13% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 5,75 rs (8,85-11,06/kg) RS 16 95 KG. Kauppakeskus Elo, puh. pantin 0,15 1.TLK -22% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,25 tlk (3,33/kg) FAZER Puikula täysjyväruisleipä 6 kpl/330 g tai Puikula kauraleipä 6 kpl/365 g 2,74-3,03 1.PS 1.-20-31% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,25-1,45 kpl (3,79-3,97/kg) PS 8 99 24-PACK HARTWALL NOVELLE Kivennäisvedet 0,33 l 24-pack 0,83/l, sis. alv 22 %). pantin 0,10 1.PS -32% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,49 ps (7,45/kg) HK TAKUUMUREA Naudan ulkofile TUORE KOKONAINEN Kirjolohi Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous Atria Kunnon ARKI KEVYT SNACK 12% TAI GRILLINAKKI 280 g 3,57/kg Rajoitus 3 pkt/talous 1.-55% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25 pkt (3,46/kg) PKT 1.-58% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,39 kpl (9,56/kg) KPL KAIKKI NUTRILETT -TUOTTEET K-PLUSSA-KORTILLA -20% ERÄ! -44% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,79 pkt (17,90/kg) 1 99 PS 1 89 PS 5 99 RS 4 50 2 RS 12 95 KG TO-LA ERÄ! SÄÄVARAUS! TO-LA ERÄ! TO-LA ERÄ! TO-LA ERÄ! Pirkka Amppari, Murkku, Toukkis tai Banskis VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 2,58/l, sis. 010 538 4800 MA-LA 8-22, SU 10-22 Pirkka TORTILLACHIPSIT 200 g 5,00/kg 9 95 KG 9 95 KG VALIO Oltermanni palajuustot 250 g 4,00/kg Rajoitus 4 kpl/talous -9% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 2,49 rs (6,23/kg) Becks BLUE ALKOHOLITON OLUT 0,3 % 0,33 l 2,73/l, sis. TUOTTEITA REILUT, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! AVOINNA JOKA PÄIVÄ -39% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,65 pkt (5,89/kg) -35% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 0,52 ps (2,60/kg) VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml 1,54/l Rajoitus 3 pkt/talous PIRKKA Suippopaprika 200 g 5,00/kg, Espanja KARINIEMEN Kananpojan fileesuikaleet 520-650 g 7,69-9,62/kg Atria KANAN SISÄFILEET 480-600 g 9,98-12,48/kg Pirkka VEHNÄTORTILLA 8 kpl/320 g 3,13/kg 1.PKT -28% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,39 pkt (4,34/kg) 26 00 KG Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 2 Leivon ARINA JA ARINA RUKIINEN 400-450 g Tuore KUHAFILEE Suomi Leivon PRO TERVE!, PRO KAURA JA PRO SIEMEN&KAURA 300-315 g Leivon KARDEMUMMAPULLA 5 kpl/250 g 4,00/kg Lihamestarin NAUDAN JAUHELIHA 10% Suomi Tuore PERATTU MUIKKU Pirkka Vikkelät KANAN JAUHELIHA 400 g 5,63/kg Tuore NAUDAN PAAHTOTAI SISÄPAISTI 1.KG Apetit KEITTOJUURES 200 g 1,67/kg, pakaste ANANAS Costa Rica Punainen HELMITOMAATTI pikari 200 g 5,00/kg, Suomi 1.RS Pirkka PARSAKAALI 400 g 2,50/kg, Espanja 1.KPL 1.VATAJA PORSAAN SISÄPAISTITAI PALVIVIIPALE 100 g 10,00/kg 1.PKT PKT 7.Tarjoukset voimassa to-su 13.–16.1.2022, ellei toisin mainita. alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis
010 538 4800 MA-LA 8-22, SU 10-22 Pirkka TORTILLACHIPSIT 200 g 5,00/kg 9 95 KG 9 95 KG VALIO Oltermanni palajuustot 250 g 4,00/kg Rajoitus 4 kpl/talous -9% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 2,49 rs (6,23/kg) Becks BLUE ALKOHOLITON OLUT 0,3 % 0,33 l 2,73/l, sis. kcit ym ar ke t.f i LIELAHTI YLÖJÄRVI Harjuntausta 7, Tampere puh. Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 3 Leivon ARINA JA ARINA RUKIINEN 400-450 g Tuore KUHAFILEE Suomi Leivon PRO TERVE!, PRO KAURA JA PRO SIEMEN&KAURA 300-315 g Leivon KARDEMUMMAPULLA 5 kpl/250 g 4,00/kg Lihamestarin NAUDAN JAUHELIHA 10% Suomi Tuore PERATTU MUIKKU Pirkka Vikkelät KANAN JAUHELIHA 400 g 5,63/kg Tuore NAUDAN PAAHTOTAI SISÄPAISTI 1.KG Apetit KEITTOJUURES 200 g 1,67/kg, pakaste ANANAS Costa Rica Punainen HELMITOMAATTI pikari 200 g 5,00/kg, Suomi 1.RS Pirkka PARSAKAALI 400 g 2,50/kg, Espanja 1.KPL 1.VATAJA PORSAAN SISÄPAISTITAI PALVIVIIPALE 100 g 10,00/kg 1.PKT PKT 7.Tarjoukset voimassa to-su 13.–16.1.2022, ellei toisin mainita. pantin 0,15 1.TLK -22% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,25 tlk (3,33/kg) FAZER Puikula täysjyväruisleipä 6 kpl/330 g tai Puikula kauraleipä 6 kpl/365 g 2,74-3,03 1.PS 1.-20-31% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,25-1,45 kpl (3,79-3,97/kg) PS 8 99 24-PACK HARTWALL NOVELLE Kivennäisvedet 0,33 l 24-pack 0,83/l, sis. 010 538 6200 AVOINNA JOKA PÄIVÄ 8–22 ww w. TUOTTEITA REILUT, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! AVOINNA JOKA PÄIVÄ -39% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,65 pkt (5,89/kg) -35% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 0,52 ps (2,60/kg) VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml 1,54/l Rajoitus 3 pkt/talous PIRKKA Suippopaprika 200 g 5,00/kg, Espanja KARINIEMEN Kananpojan fileesuikaleet 520-650 g 7,69-9,62/kg Atria KANAN SISÄFILEET 480-600 g 9,98-12,48/kg Pirkka VEHNÄTORTILLA 8 kpl/320 g 3,13/kg 1.PKT -28% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,39 pkt (4,34/kg) 26 00 KG Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. pantit 2,40 8 99 KG 5.-13% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 5,75 rs (8,85-11,06/kg) RS 16 95 KG. Kauppakeskus Elo, puh. alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis. alv 22 %). pantin 0,10 1.3 PS 1.PS 1.PL -37% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,55 pl (4,39/l) sis. pantin 0,10 1.PS -32% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,49 ps (7,45/kg) HK TAKUUMUREA Naudan ulkofile TUORE KOKONAINEN Kirjolohi Suomi Rajoitus 2 kalaa/talous Atria Kunnon ARKI KEVYT SNACK 12% TAI GRILLINAKKI 280 g 3,57/kg Rajoitus 3 pkt/talous 1.-55% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25 pkt (3,46/kg) PKT 1.-58% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,39 kpl (9,56/kg) KPL KAIKKI NUTRILETT -TUOTTEET K-PLUSSA-KORTILLA -20% ERÄ! -44% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,79 pkt (17,90/kg) 1 99 PS 1 89 PS 5 99 RS 4 50 2 RS 12 95 KG TO-LA ERÄ! SÄÄVARAUS! TO-LA ERÄ! TO-LA ERÄ! TO-LA ERÄ! Pirkka Amppari, Murkku, Toukkis tai Banskis VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 2,58/l, sis
14 400 Lempäälän-Vesilahden Sanomat ............... 13 600 Pirkkalainen jaetaan ilmaiseksi noin 15.000 talouteen Pirkkalassa, Härmälässä, Rantaperkiössä ja Hatanpäällä. 84 prosenttia asuu omistusasunnossa. 16 400 Oriveden Sanomat ........................................ Keskiviikko 12. mennessä!. 044 347 7407 birgitta.lindfors@ ylojarvenuutiset.fi Ilmoitusmyyjä Satu Rajamäki puh. 044 347 7409 satu.rajamaki@ylojarvenuutiset.fi Ylöjärven Uutiset Maakunnan Matti Matti Pulkkinen puh. Kysy lisää! Ilmoitusmyyjä Birgitta Lindfors-Tbaileh puh. 12 300 Sydän-Hämeen Lehti .................................... Kysy lisää! Rakentaminen ja koti -teemasivut keskiviikkona 2.2. Paikallislehtien lukijoista *) Remontointi, rakentaminen ja sisustaminen kiinnostavat! Joka kolmas paikallislehden lukija aikoo tehdä remonttia tai sisustaa kotiaan uusiksi vuoden aikana. Lähes puolella on käytössään vapaa-ajan asunto tai mökki. Mainosten hintaan sisältyy osin myös verkkonäkyvyyttä! Samaan ajankohtaan voit ostaa lisänäkyvyyttä myös konsernimme uusimpaan lehteen Pirkkalaiseen. 050 597 9303 matti.pulkkinen@ pirmediat.fi Varaa mainospaikkasi pe 28.1. tammikuuta 2022 4 Lehti lukijoita Akaan Seutu ................................................... Useampi kuin joka kolmas on kiinnostunut pihaan ja puutarhaan liittyvistä asioista. Kaksi kolmesta asuu omakotitalossa. *) Laajenna näkyvyyttä Pirkanmaalla helposti Voit mainostaa samassa teemassa kaikissa Pirmedioiden paikallislehdissä Akaan Seudussa, Lempäälän-Vesilahden Sanomissa, Oriveden Sanomissa, Sydän-Hämeen Lehdessä ja Ylöjärven Uutisissa. 13 300 Ylöjärven Uutiset ..........................................
Se ei vie yhtä paljon tilaa pysäköinnissä ja sitä on helpompi ajaa. Heti oven vieressä on penkki, jossa asiakas voi istua, ja hänen edessään on pöytä, eli asiakkaan ei tarvitse liikkua auton sisällä, kuten kirjastoautossa on tarvinnut. Äänestyspaikat ovat muutoin samat, paitsi että Rundiauton perjantaina ja tiistain äänestyspaikat ovat uusia. Huomioitavaa on myös, että Viljakkalan ennakkoäänestyspaikka kirjastossa ei ole auki lauantaina, vaan Rundi-auto käy siellä samaan malliin kuin Kurussakin. Vaaleissa valitaan jäsenet ja varajäsenet aluevaltuustoon, jonka toimikausi on neljä vuotta. Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat ovat seuraavat: • Pääkirjasto Leija 12.-14.1.2022 kello 10-18 15.-16.1.2022 kello 10-16 17.-18.1.2022 kello 10-20 • Viljakkalan kirjasto 12.-14.1.2022 kello 10-15 16.1.2022 kello 11-15 17.-18.1.2022 kello 10-18 • Kurun kirjasto 12.-14.1.2022 kello 10-15 16.1.2022 kello 11-15 17.-18.1.2022 kello 10-18 • Kauppakeskus Elo 12.-14.1.2022 kello 10-18 15.1.2022 kello 10-16 16.1.2022 kello 12-16 17.-18.1.2022 kello 10-20 • Rundi-auto 14.1.2022: kello 9-10 K-Linkin piha, Mastontie 2 kello 10.15-10.45 Rinteen päiväkoti kello 12-13 Soppeensydän, Rantajätkäntie 2 • Rundi-auto 15.1.2022: kello 10-11 Entinen Pohjois-Kurun koulu kello 11.30-12.30 Kurun kirjasto, Kauppatie 7-9 kello 13-14 ST1, Kyrönlahdentie 2, Kyrönlahti kello 14.15-14.45 Karhen koulu kello 15-16 Viljakkalan kirjasto, Aittatie 2 • Rundi-auto 18.1.2022: kello 09.30-10.30 Vuorentaustan srk-koti kello 10.45-12.15 Koulutuskeskus Valo, Pallotie 5 kello 13-14 Siivikkalan K-Market kello 14.30-15.30 Metsäkylän Sale (Äänestyspaikkoihin pääsee pyörätuolilla.). Voiko ulkona äänestää. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 23.1. | (03) 2440 111 TAMPEREEN SEUDUN PARAS HUOLTOKORJAAMO. Aiemmin käytettiin kirjastoautoa. Rundi-autossakin voi ennakkoäänestää ensimmäistä kertaa. Aluevaalit: Joitakin uusia ennakkoäänestyspaikkoja KESKUSVAALILAUTAKUNNAN SIHTEERI Kirsi Riihioja, ovatko Ylöjärven äänestyspaikat nyt aluevaaleissa samat kuin kuntavaaleissa. Lisäksi Rundi on koulutuskeskus Valossa, jossa tavoitteena on saada nuoret äänestämään. Näillä uusilla paikoilla tarjotaan äänestysmahdollisuus niille, joilla on pitkä matka kävellä Leijaan tai Eloon esimerkiksi Soppeenmäestä. tammikuuta 2022 toyotatammerauto. Nuorisopalveluiden kiertävässä Rundi-autossakin voi ennakkoäänestää. TUTKITUSTI. Rundi-autoa ei ole käytetty aiemmin äänestyksissä, koska sitä ei ole ollut. Onko vaalitoimitsijoita ollut tavallista vaikeampi saada töihin ja onko heistä pulaa. Vaalitoimitsijoiden suhteen ei siis ole ollut ongelmia. Rundi-autoon on yhtä helppo mennä kuin kirjastoautoon. Korona vaikuttaa samalla lailla kuin kuntavaaleissa, eli äänestyspaikat ovat väljempiä, ja niissä on käsidesejä ja maskeja saatavilla. Aluevaalien vaalipiirinä on Pirkanmaan hyvinvointialue. Keskiviikko 12. Pirkanmaan aluevaltuustossa on 79 jäsentä. Rundi-auto on pienempi kuin kirjastoauto. (arkistokuva) SIVU 16 Lukijamme kertovat, ketä ja miksi he aikovat äänestää Iiria Lehtinen Mistä kyse. Miten korona otetaan huomioon äänestyksessä. Toimikausi alkaa 1.3.2022. Vaalitoimitsijoina toimii muun muassa urheilutalon henkilökuntaa urheilutalon koronasulun tähden, eli he siirtyvät tavallisista töistään vaalitoimitsijoiksi. Elovainiontie 15, 33470 YLÖJÄRVI Palveleva autokorjaamo Ylöjärven Elovainiolla Aluevaltuusto päättää jatkossa ikääntyneiden palveluista SIVU 14 SIVU 37 Lue Tuire Wilkmanin vinkit elämäntapamuutokseen Ennakkoäänestys järjestetään keskiviikkona 12.1tiistaina 18.1. Ulkona voi äänestää joko kotiäänestyksessä tai vaalipaikalla soittamalla ulkoovessa olevaan puhelinnumeroon kuntavaalien tapaan. Miksi nuorisopalveluiden liikkuva nuorisotilaa eli Rundi-autoa päätettiin käyttää ennakkoäänestyspaikkana
Joulupuu on rakennettu ymmärtää onneksi kalenteria ja loppiaisena se lakkasi soimasta päässä, kunnes tietysti alkoi nyt uudelleen, kun kirjoitin siitä. Tekisi mieli hakeutua hoitoon, mutta tilanne taitaa tällä hetkellä olla se, että ihmisillä on isompiakin ongelmia. En usko, että pääsen terapiaan lähetteellä ”Piiri pieni pyörii soi päässä”. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Päättämään tarvitaan myös ihmisiä, jotka osaavat kehittää palveluita ja uusia innovaatioita. Toivottavasti Elli Haloo kirkuu sen pian hiljaiseksi. Ja heti kun näen ne pyörimässä, laulu alkaa. Viikon menovinkit sinulle keräsi toimittaja Sanna Hillberg LEVYPOPUP ON avoinna Kauppakeskus Elon (Elotie 1, Ylöjärvi) aulan liiketilassa 14.–16.1.22. Hiihtäjille löytyy valaistuja maastolatuja kaikkiaan noin 40 kilometriä. Minä sanon itselleni: ”Ei enää Joulupuu on rakennettu, eihän, please?” Mitä alitajunta kuulee. Keijärvelle ja Veittijärvelle on ajettu jääladut. Siitä se lähtee, Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan, joka on hienoin joululaulu, jonka tiedän. 9–12.30 ja 13–15). Vaikka kaikkien aluevaltuutettujen pitää lain mukaan ajatella koko hyvinvointialueen parasta, olisi tietenkin hyvä, ettei ihan koko valtuusto ole täynnä pelkästään tamperelaispäättäjiä. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. tammikuuta 2022 6 Länsimaisen ihmisen ongelmat KORVAMADOT RIIVAAVAT. Säilytetäänkö fyysisiä palveluita joka puolella vai korvataanko niitä jatkuvasti kehittyvillä digitaalisilla palveluilla. LevyPopup Kauppakeskus Elossa 14.–16.1.22. Tarjotaanko palveluita jatkossa maantieteellisen kattavuuden mukaan vai sen mukaan, että palvelut ovat pääosin siellä, missä on eniten ihmisiä. Vinyylilevyjen suosio on vuosikymmenten jälkeen nousussa. Vaikka aluevaalit eivät aiheena sytyttäisi, on silti erittäin tärkeää käydä antamassa äänensä. digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Ilmoitushinnat 1.1.2019 alkaen: Etusivu 1,55 €/pmm Tekstissä 1,20 €/pmm Tekstin jälkeen 1,20 €/pmm Takasivu 1,25 €/pmm Hintoihin lisätään alv 24 %. Myös useita peltolatuja on ajettu eri puolelle kaupunkia. Päinkään. Ilmoitusaineistot maanantaihin klo 12 mennessä. Ja jonain päivänä aivoni adaptoituvat pyörittämään mielummin räppärikuin päiväkotiversiota. Hevoset kuitenkaan tuskin lakkaavat pyörimästä portin takana, vaan jokailtainen triggeri on taattu. Avoinna perjantaina kello 11–18, lauantaina kello 10–15 ja sunnuntaina kello 11–16. 12.01.2022 VILLE MÄKINEN Mikkolantie 7 PL 26, 33471 Ylöjärvi Konttori avoinna ma-ke 9-15 www.ylojarvenuutiset.fi Uutismedian liiton jäsen Tilaajapalvelu: ylojarvenuutiset.fi/asiakaspalvelu tilaukset@ylojarvenuutiset.fi 010 5844 570 (ark. Tämä tapahtuu minulle kerran päivässä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 12 kk 101 € 6 kk 58 € 3 kk 34 € Jatkuva digitilaus (sis. Sitten tajuan, että sävelkin on niin tylsä ja renkuttava, etteivät mitkään sanat pelasta sitä. Mutta kun se on soinut päässä kuukauden päivät, sitä ei jaksaisi kuunnella. Tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät digitalisaatiota sekä ihmisiä, joilla on hyvä käsitys taloudesta. Valtuuston kokoonpanon olisi hyvä peilata koko yhteiskuntaa. Toimivassa demokratiassa valta on kansalla ja äänestäminen on tämän vallan tehokkainta käyttöä. Tarjolla on myös tuoreita uusintajulkaisuja. Retkiluisteluistelemaan pääsee Veittijärvellä ja Vahantalahdella. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Vaikka hyvinvointialueen valtuusto käsittelee sote-asioita, olisi valtuustoon tärkeä saada muitakin kuin sote-osaajia. Meneekö läpi yksi ehdokas, useampi ehdokas vai kenties ei yhtään ehdokasta. Mitkään laulut eivät ole aiemmin näin sinnikkäästi asuneet päässäni. Uudistus etenee kiihtyvällä tahdilla, sillä jo vajaan vuoden kuluttua nyt valittavat aluevaltuutetut ovat päättämässä muun muassa nykyisten terveyskeskusten kohtalosta, erikoissairaanhoidosta, neuvoloista, mielenterveyspalveluista ja esimerkiksi paloja pelastustoiminnasta. Vai keksiikö joku vielä tympeämmän laulun. Jään näihin kohtiin koko ajan kiinni, ja mietin, että laulu pitäisi sanoittaa uudelleen. Julkaisija: Pirmediat Oy Ylöjärven Uutiset Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Ylöjärven Uutisilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. En kuitenkaan keksi siihen uutta sanoitusta, ainakaan samalla kun talutan hevosia talliin. Ehkä pitäisi vain olla kiitollinen. Piiri pieni pyörii. En ole mikään sanoittajaguru itsekään, mutta tässä on hieman laulun sisältö kärsinyt pakkoriimityksestä, koska kengän kannat sanoo ”kookookoo” sen sijaan, että sanoisivat ”kopkopkop”. Ylöjärvellä tietenkin pohditaan, saadaanko aluevaltuuston ylöjärveläisiä päättäjiä. Lisätietoja lähimmästä ladusta tai luisteluradasta löydät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta ylojarvi.fi/liikunta.. Korvamatojahan voi myös joskus alkaa hyräillä ääneen, mutta Elli Haloo menee tässäkin biisissä niin korkeisiin nuotteihin, etten pääse sinne. Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. LevyPopupista voi löytää suosikkejaan vinyylija CD-levyinä. Minkä lisäksi lapset ”tervehtää” toisiaan. Ihmisen alitajunta ei tunnetusti ymmärrä kieltosanoja. Nyt siis kansalaisetkin pääsevät vaikuttamaan suomalaisen hallintohistorian suurimpaan uudistukseen. Pitää olla vain hiljaa ja kuunnella. Valkoinen maa, lunta sataa, tässä mä seison takki auki taas... ja toivotan ihanaa valkoista talvea kaikille! En ole mikään sanoittajaguru itsekään, mutta tässä on hieman laulun sisältö kärsinyt pakkoriimityksestä. Mutta vielä se pahin. Monet tapahtumat on peruttu, mutta ulkona voi harrastaa. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa ylojarvenuutiset.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 570 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Toimitus: toimitus@ylojarvenuutiset.fi Urheilu: urheilu@ylojarvenuutiset.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Mielipiteet: mielipide@ylojarvenuutiset.fi Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi @ylojarvenuutiset.fi Toimitus: Ville Mäkinen, päätoimittaja, 044 755 7219 Iiria Lehtinen, toimittaja, 044 755 7217 Vilma Kaura, toimittaja, 044 755 7218 Sanna Hillberg toimittaja, 044 755 7351 Ilmoitusmyynti: Birgitta Lindfors-Tbaileh, 044 347 7407 Satu Rajamäki, 044 347 7409 Ilmoitusten valmistus: Helena Mäkinen, 044 755 7220 Jani Saarenpää, 044 755 7221 Tilaushinnat 15.11.2021 alkaen: Hinnat sis. Joulu on jo mennyt, mutta koska lunta on runsaasti, joka kerta ulos mennessä tulee mieleen sanapari ”valkoinen maa”. Ainoa toivoni on, että joku näistä uuden ajan räppärisankareista versioi Piiri pieni pyörii -kappaleen kekseliääksi ja viihdyttäväksi ralliksi. Tämä on pahempi kuin kumpikaan joululauluista. ”Joulupuu on rakennettu, please.” Ja sieltä se tulee, uudestaan ja uudestaan. Ehkä tämä ei ole ongelma. Varsinkaan, kun sitä kuunnellessa meinaa aina tulla itku, ja sitten poskia palelee pakkasessa. Jatkuva täystilaus (sis. Sinun äänesi vaikuttaa suoraan meidän jokaisen arkeen. YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN alueella on useita kiekkokaukaloita ja luistinratoja, jotka ovat hyvässä luistelukunnossa. Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. alv 10 %. Nyt on aika vaikuttaa ALUEVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS alkaa tänään. Iltaisin, kun menen hakemaan hevosia ulkoa sisälle, ne odottavat talliin pääsyä malttamattomina ja koko porukka pyörii ympyrää tarhan portilla. Ylöjärven Uutisissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Valtuutetut joutuvat miettimään tarkasti sosiaalija terveyspalveluverkon laajuutta. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta: ylojarvenuutiset.fi/tietosuoja ISSN-L 1457-103X, painettu ISSN 1457103X, verkkojulkaisu ISSN 2243-2043 Ylöjärven paikallislehti ilmestyy keskiviikkoisin Kolumnin kirjoittaja on Ylöjärven Karhella hevostallia pyörittävä kirjailija Veera Ahlgrén Jostain tarttui joulunpyhinä päähän myös Joulupuu on rakennettu, mikä taas vastaavasti ei ole mielestäni mikään musiikillinen mestariteos, ja kaikki sen versiot voisi polttaa ja niiden tuhkat haudata maahan. Keskiviikko 12. Ehkä tämä on merkki siitä, ettei minulla ole oikeita ongelmia
Vanhemmuuden tukeminen varhain myös esimerkiksi lyhytkestoisena kotipalveluna vauvaperheeseen tai vanhempien vertaiskeskusteluryhmissä voi tuoda pienellä panostuksella merkittävän avun jaksamiseen, jonka hyödyt konkretisoituvat koko perheen hyvinvointina. Näihin strategioihin sitten nojaavat palveluista tehtävät päätökset ylimmästä tasosta ruohonjuuritasoon saakka. • Kirjoituksen voi lähettää osoitteeseen mielipide @ylojarvenuutiset.fi, Ylöjärven Uutisten nettisivujen kautta tai postitse. Niissä todennäköisesti otetaan kantaa muun muassa yksityisien ostopalveluiden käyttöön. Ylöjärven kaupunki ei voi siihen vaikuttaa – ainoastaan jos aluevaltuustossa on ylöjärveläisiä edustajia, he voivat tuoda aluetietoutta päätöksentekoon. Luultavasti ne ovat keväällä valtuutetuilla pöydällä hyväksyntää odottamassa ainakin jossain muodossa (toivottavasti). perheneuvolamallin laajentaminen koko hyvinPirkanmaan soten alkumetrit NYT ALKAA aluevaalit olla ovella ja mielipiteitä tulevista soten palveluista tulee joka suunnasta kuin sieniä sateella. Leikkaaminen ei ole uudistamista. • Toimitus voi pyytää vastineen kirjoitukseen ja julkaista molemmat kirjoitukset samassa lehdessä. Muodostuvat organisaatiot ovat kokoluokassaan valtavan suuria ja toivon tulevilta valtuutetuilta siinä kohdassa kärsivällisyyttä niihin liittyvän materiaalin läpikäyntiin ja kykyä asettaa kysymyksiä, sekä tarvittaessa kyseenalaistamaan asioita. • Mielipidekirjoituksen enimmäismitta on 2 500 merkkiä. Se vaatii valituilta valtuutetuilta silloin muutakin kuin oman kärkiteeman julistamista. Yksi tällainen tärkeä varhaisen tuen tekijä on ja hyvinvointivaltion ydin on suomalainen äitiys—ja lastenneuvolajärjestelmä, joka yhdessä kouluissa saatavan oppilashuollon kanssa ovat lapsiperhepalveluiden kivijalka. Vauva-ajan tuen lisäksi neuvoloiden roolia vanhemmuuden ja perheiden tukemisessa pitäisi vahvistaa myös muihin haastaviin elämäntilanteisiin. Hannu Ruuska kaupunginvaltuutettu, Pirkanman liiton maakuntahallituksen jäsen, aluevaaliehdokas (ps.) määrään. Yhteistyön kuntien sivistystoimen alaisiin toimintoihin tulee toimia myös uudistuksen jälkeen, mutta kuten mikään palvelu hyvinvointialueella, tässä hyvinvointiyhteiskunnassamme, myöskään mainitsemani lapsiperhepalvelut eivät onnistu ilman moniammatillista, työssään viihtyvää henkilökuntaa. Pelkästään tietojärjestelmien yhteensovittaminen erilaisien järjestelmien takia on varmasti valtava urakka, mutta ilman toimivia järjestelmiä meillä ei nykypäivänä toimi oikein mikään palvelu ja homma tyssää jo alkumetreillä. Mielipidekirjoitusten ohjeet:. Tulevia organisaatiorakenteita ovat virkamiehet taustalla kovasti valmistelleet jo jonkin aikaa väliaikaisen toimielimen kanssa. Tuen tarve on kasvanut ja katse pitäisikin suunnata tähän päivään sekä tulevaisuuteen. Pitää saada ymmärrykseen iso kuva muodostuvasta organisaatiosta ja minkälaisilla strategisilla linjauksilla palvelut saadaan järjestettyä kaikille tasapuolisesti. Avun tarjoaminen ja tukipalveluiden saaminen pitää tehdä helpommaksi. Neuvolapalvelut tulee jatkossakin saada hyvinvointialueilla lähipalveluna siellä missä lapsia syntyy ja kasvaa. Ensimetreillä päätetään kaikki Pirkanmaan soten toiminnan suuntaviivat strategioissa. Leena Risku Mielipiteet • Mielipidekirjoitukset julkaistaan ainoastaan omalla nimellä allekirjoitettuna. Ajatellaan ensin hieman mitä me olemme käynnistämässä 2023, kun järjestämisvastuu palveluista siirtyy kunnilta pois. Sanoisin, että Suomen historian suurimpiin kuuluva hanke lähtee toimimaan. Vaalilupaukset ja -teesit eivät myöskään vastaa tekoja esimerkiksi kuntapolitiikan arjessa. vointialueella. Silloin siitä ei muodostu rahankäytön mustaa aukkoa, joka tuottaa palveluita summalla x, mutta kukaan ei oikein tiedä miten se summa x on käytetty. Koulupsykologien ja -kuraattoreiden pitää jatkossakin olla tavattavissa koulun tiloissa ja heillä pitää jäädä aikaa yhteisölliseen oppilashuoltoon, jolla edistetään koko kouluyhteisön hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta. Suomalainen, julkisiin terveysja sosiaalipalveluihin perustuva hyvinvointivaltio pitää säilyttää, mutta sen rakenteita pitää uudistaa ja kehittää niin, että ihmisten yhdenvertaisesti saama apu, tuki ja hoiva aidosti parantuu, ja niin että ongelmien ennaltaehkäiseminen ja varhainen tuki nousee yhä tärkeämmäksi. Vanhemmuuden ja perheiden tukemisen sekä lasten saaman varhaisen avun kannalta nämä ovat kiistatta avainasemassa nyt ja tulevaisuudessa. Omasta puolestani toivotan tuleville valtuutetuille intoa ja malttia katsoa kokonaisuuksia niin sanotusti laatikon ulkopuolelta, jotta saadaan kaikille toimivat palvelut. Tulee myös muistaa, että perheen käsite on nykyisin laajempi kuin ns. ”perinteinen” ydinperhe. Jenni Kiiskinen kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokas (vihr.) Ollaan hereillä tämän tärkeän asian osalta ja muistetaan äänestää tulevissa aluevaaleissa. Jenni Kiiskinen Se vaatii valituilta valtuutetuilta silloin muutakin kuin oman kärkiteeman julistamista. Silloin aluevaltuustosta olisi yhtä paljon hyötyä kuin joulukinkusta vegaanille. Hannu Ruuska Jos muissa kunnissa on ollut niukempi resurssi kuin Ylöjärvellä, tullaan eroja todennäköisesti tasoittamaan. Ongelmat kasaantuvat usein samoille perheille, ja tuen resurssit luonnollisesti jakautuvat sen mukaan, mutta haastava vaihe voi kuitenkin tulla vastaan yllättäen esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntyessä, ja juuri siksi matalan kynnyksen tukea tulisi olla mahdollista saada nykyistä helpommin koko Pirkanmaalla. Sitä linjataan Pirkanmaan osalta aluevaltuuston päätöksenteossa vuoden 2022 aikana. Koulupsykologit, -kuraattorit, psykiatriset sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat puolestaan saavat palkkansa ensi vuodesta lähtien Pirkanmaan hyvinvointialueen rahakirstusta. Käynnistyvän Pirkanmaan sotejärjestelmän palvelujen kustannukset täytyy olla julkista tietoa läpi organisaatiorakenteen. Pidetään yhdessä huolta meidän lapsista ja nuorista! Leena Risku kahden koululaisen äiti, kasvatusja opetuslautakunnan jäsen, varavaltuutettu, aluevaaliehdokas (kesk.) Lapsiperheiden pitäisi saada arkea helpottavia palveluita silloin, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Lisäksi tietenkin kaupungin itsemääräämisoikeudeksi jää tuntikehys ja ryhmäkoot. Palveluvalikoimaan tulisikin lisätä palveluita myös murrosikäisten nuorten vanhemmille, toteuttaen ns. Myös kouluissa toimivia lapsiperheiden kohtaamia palveluita tulee pikemminkin vahvistaa kuin purkaa. • Ylöjärven Uutisten toimituksella on oikeus muokata, lyhentää tai olla julkaisematta tekstejä. Hyvinvointivaltiossamme lapsiperheiden pitäisi saada arkea helpottavia palveluita silloin, kun ongelmat ovat vielä pieniä. Jokainen vaaliehdokas kuuluttaa omaa kärkiteemaansa ja pitää sitä mielestään tulevan aluevaltuuston asialistan ykkösaiheena. Neuvoloiden palveluissa voitaisiin nykytilaan verrattuna paljon useammin hyödyntää ohjaamista monipuolisiin lapsiperheiden hyvinvointipalveluihin kuten vaikkapa vauvahierontaan tai vauvan uniohjaukseen. Monimuotoisten, monipaikkaisten tai vaikkapa sateenkaarija eroperheiden sekä yksinhuoltajaperheiden kohtaaminen ja huomioiminen palvelumalleissa on tätä päivää ja siksi palvelurakenteiden tulee olla sovitettavissa erilaisille perheille. Jos muissa kunnissa on ollut niukempi resurssi kuin Ylöjärvellä, tullaan eroja todennäköisesti tasoittamaan. tammikuuta 2022 7 Hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä varhainen tuki Pidetään huolta oppilashuollosta myös tulevaisuudessa ON TAAS havaittavissa, että osa aluevaalien ehdokkaista puhuu paljon palveluparannusten tarpeesta vain todeten, että raha loppujen lopuksi on hyvinvointiuudistuksessa tärkeintä. Vertailua tuijottaessa usein unohtuu, että se kertoo historiaa. Nyt pitää saada aluevaltuustoon päättäjiä, jotka tietävät ylöjärveläisten tarpeet ja tuntevat oman alueen tilanteen. Tuleva valtuusto ei saa toimia pelkästään kumileimasimen ominaisuudessa päätöksenteossa. Ennaltaehkäisevä toiminta on halvempaa ja inhimillisempää kuin asioiden korjaaminen! Ensi vuonna asia tulee entistä haastavammaksi, kun oppilashuollon sotehenkilöstö siirtyy aluehallinnon alaisuuteen. 1. Tuleva ensimmäinen talousarvio onkin siinä mielessä aika mielenkiintoinen. Siitä on sitten enää kahdeksan kuukautta siihen, kun ne käytännössä pitäisi toimia. Oppilashuollon moniammatillisuuteen on syytä panostaa, sillä varhaisen auttamisen merkitys vain korostuu oppimisen haasteiden lisääntyessä. Minulla ei ainakaan ole tietoa eikä todennäköisesti muuallakaan ole varmaa tietoa. Toiminnallinen puoli toivottavasti ehtii mukaan, vaikka tiukka aikataulupaine varmasti on. Keskiviikko 12. Maailma muuttuu, ihmisten kohtaamat haasteet muuttuvat. Kaupungin omassa talousarviossa voidaan sen jälkeen vaikuttaa koulujen tukitoimina ainoastaan muiden muassa opettajien, erityisopettajien, koulunkäynninohjaajien sekä kouluyhteisöohjaajien Julkiset neuvolapalvelut tulee säilyttää, ja samalla niitä tulee parantaa ja niiden palveluvalikoiman monipuolisuutta ja ennaltaehkäisyn panoksia lisätä. Nyt ne tarvitsevat myös puolustajia hyvinvointialueiden valtuustoihin. • Kirjoittajan henkilöllisyyden ja yhteystietojen on oltava toimituksen tiedossa. Oireilevien lasten ja nuorten tulee saada tukea oikeaan aikaan, ja hoitoketju kuntoutukseen, terapiaan tai erikoissairaanhoitoon tulee olla saumaton ja erityisesti lapsen/nuoren näkökulmasta toimiva. TÄLLÄ PALSTALLA on pidetty esillä toistamiseen huoli oppilashuollon resurssin riittävyydestä. Kun strategiat ja organisaatiorakenteet on saatu päätettyä, Pirkanmaalla pitäisi ainakin paperilla olla mahdollisuudet pyörittää palveluja, jotka ovat kaikkien saatavilla tasapuolisesti. Eli aika lyhyessä ajassa tehdään nämä isot suuntalinjaukset, jos tämän vuoden huhtikuussa aletaan näitä käymään läpi. Mitä tämä kaikki maksaa. Seutuvertailujen mukaan Ylöjärvellä on hyvät resurssit oppilaiden tuen osalta. Osa haluaisi purkaa hyvinvointivaltiota ja supistaa julkisia palveluita; toiset taas haluavat museoida hyvinvointivaltion muuttumattomaksi sulkemalla silmät globaaleilta ilmiöiltä ja maailman muuttumisesta ympärillämme. Onhan se hienoa, että on kärkiteemoja, mutta jos verrataan tätä syntyvää sotea rakennettavaan taloon, niin ei voi laittaa verhoja ikkunaan ennen kuin talo on valmis. Näin ollen myös heidän sijoittelunsa Pirkanmaan maakunnan alueella sekä virkojen määrä tulee määräytymään tulevaisuudessa aluevaltuuston päätösten mukaisesti. maaliskuuta on ensimmäinen aluevaltuusto, jossa ei todennäköisesti näihin asioihin puututa
3: 16-17 Kaste on liitto Jumalan kanssa www.ylojarvenseurakunta.fi 12.– 18.1. Suora nettilähetys. Vaikutuksen teki erityisesti se, jossa laulettiin: ”En mä pelkää en, mä kuulun liittoon. Max. Kamarikuorolaisia. Se on nykyajan ihmiselle lyhyt vastaus Katekismuksen kysymykseen: ”Mitä kaste antaa tai hyödyttää?” ”Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Max. FiiniFröökynän FiiniFröökynän kausimyymälän kausimyymälän loppurutistus! loppurutistus! Iso erä tuotteita 3 kpl Paljon tunikoita ja puseroita (hajakokoja) Zeze tunikoita alk. Olemme avoinna tammikuun loppuun asti Ylöjärvellä kauppakeskus Elossa fiinifrookyna.fi Avoinna ma-pe 10-17.00 la 10-14.00 -40% -40% 50€ 50€ 24,50€ 24,50€ www.ylojarvenseurakunta.fi Tapahtumat Tarkista koronaturvallisuusohjeet ja mahdolliset muutokset: www.ylojarvenseurakunta.fi/tapahtumat. ”Kaste kutsuu taisteluihin, rakkauden rintamaan, Herran kanssa kärsimäänkin, kunnes viha voitetaan.” Virsi 442:4 Johannes Riuttala kappalainen Voimaksi viikolle Ylöjärven apteekki Mikkolantie 7, puh. Siinä ei tarvitse pelätä. 21.07.1932 Saarijärvi k. • Tilaa lehti • Tee osoitteenmuutos • Tee jakelunkeskeytys • Jätä ilmoitus • Anna juttuvinkki • Anna palautetta Lisää uutisia verkossa! www.ylojarvenuutiset.fi Ylöjärven Uutisten paperilehti tavoittaa 18 000 lukijaa viikossa Kansallisen Mediatutkimus (KMT 2021). Kaste on liitto Jeesuksen, Jumalan itsensä, kanssa. Messu Viljakkalan kirkossa klo 10. Messu Ylöjärven kirkossa klo 10. 03 381 0800 Palvelemme ma-pe 8.30-19, la 9-15, su 10-14 www.ylojarvenapteekki.fi •• •• YLOJARVEN APTEEKKI Suosituissa kampanja pakkauksissa nyt UUSI MAKU * Kampanja voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. Riuttala. Siunattu haudan lepoon 8.1.2022 perhepiirissä. Kiitos kaikille Saaraa sairauden aikana muistaneille, tukeneille ja hoitaneille. Jeesus rakasti, ja siksi uhrautui ja taisteli…ja voitti vihollisemme. Su 16.1. Me taas pelkäämme ihmisiä, vaikka ei ole syytä. Keskiviikko 12. Su 16.1. Haavisto. 110 hlöä. tammikuuta 2022 8 LAPSENA KUUNTELIN paljon työväen taistolaislauluja. Max. Jeesus ei pelännyt ihmisiä, koska meitä ei ole tarkoitettu hänen vihollisekseen. Muistosi lämmin kantaa meitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. 8: 31 Jeesus ei pelännyt kuolemaa, vääryyttä eikä pahuuden voimia. Me emme kuitenkaan pärjää niille. 70 hlöä. Jeesus olikin keskeinen ratkaisija liiton solmimisessa Jumalan ja ihmisen välillä. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Matt. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan.” Room. 60 hlöä. UUTU US! salmiakki Hinnat 18,5726,45 KAUPAN PÄÄLLE +30 tabl. Asiakaspalvelu netissä. 25.12.2021 Ylöjärvi Lämmöllä ja kiitollisuudella kaivaten Esa, Wiola ja Erkko Petra, Tuomas ja Luukas Noora, Lauri ja tyttövauva Pekka ja Raija Antti, Elina, Akseli, Elsa, Aaro ja Veikko Matti ja Heidi Olli Ari, Marianne ja Otto Asko ja Hanna Aku, Hanna, Sohvi, Siina ja Liinus Assi, Marko ja Tove Iina, Vesa ja Arvi sukulaiset ja ystävät Vaikka lähtöäsi tiesimme odottaa, ero Sinusta äiti on vaikeaa. Kampanjapakkauksessa Mikkolantie 1–3, 33470 Ylöjärvi 24?h päivystys ja neuvonta 0500?337?823 palvelu@ylojarvenkukka.fi www.ylojarvenkukkajahautaus.fi Paikallis ta palvelua jo vuodesta 1967 Ylo?ja?rven_uutiset_82x80mm.indd 1 Ylo?ja?rven_uutiset_82x80mm.indd 1 19.10.2021 9.44 19.10.2021 9.44 Rakkaamme Saara Johanna KIIVERI o.s. Kirkonkirjoista Kastetut: Mila Ava Lilian Lagus, Oona Helmi Sofia Lähdekorpi, Mihka Niilo Tobejas Ranttila, Eevi Freya Aleksandra Uusitalo, Teppo Elmeri Nousiainen Kuolleet: Sakari Hartikainen 95 v., Saara Johanna Kiiveri 89 v., Aili Kaarina Vähä-Haukijärvi 87 v., Anneli Siviä Riskilä 86 v. Messu Kurun kirkossa klo 13. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvat kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Lähteinen s. Riuttala. Mä kuulun liittoon, ja mä taistelen.” En vielä silloin ymmärtänyt, että käyttäisin tuota värssyä monta kertaa lapsiperheissä, kun kastan työkseni tulevaisuuden ihmisiä. Nettilähetykset: www.facebook.com/ ylojarvenseurakunta ja www.youtube.com/ ylojarvisrk Su 16.1
tammikuuta 2022 9 Tervetuloa trendikkääseen monipuoliseen Tervetuloa trendikkääseen monipuoliseen koko perheen Parturi-Kampaamoon koko perheen Parturi-Kampaamoon Kauraslaaksontie 4, Ylöjärvi Kauraslaaksontie 4, Ylöjärvi Teitä palvelee parturi-kampaaja, Teitä palvelee parturi-kampaaja, meikkaaja, kynsiteknikko meikkaaja, kynsiteknikko RITA WILENIUS RITA WILENIUS 040 5107869 040 5107869 Meiltä saat: Meiltä saat: parturi-kampaamoparturi-kampaamopalvelut palvelut kampaukset kampaukset permanentit permanentit hiusten pidennykset hiusten pidennykset www.winella.fi www.winella.fi Nettiajanvaraus Nettiajanvaraus Trendikäs, monipuolinen koko perheen Trendikäs, monipuolinen koko perheen Parturi-Kampaamo. 70 € KUPONKITARJOUS! meikkauspalvelut meikkauspalvelut ripsienja kulmien ripsienja kulmien värjäykset/muotoilu värjäykset/muotoilu juhlatilauspalvelu juhlatilauspalvelu kynsien kestokynsien kestolakkaus/geelaus lakkaus/geelaus. vain tällä kupongilla 30.4.2022 asti PARTURILEIKKAUS KAMPAAMOLEIKKAUS VÄRI+LEIKKAUS 20 € 30 € Le ik ka a ku p o nk i ta lte en . Parturi-Kampaamo. (yhdellä värillä) lyhyet +10-30€ lisäpituus. Keskiviikko 12
Metsäkylän Yhtenäiskoulun B-osassa on runsaasti yläkoululaisille tarkoitettuja opetustiloja eikä vastaavaa määrää korvaavia tiloja ollut mahdollista järjestää. – Kioskiin oli menty sisään hajottamalla lasiovi, jossa oli ihmisen mentävä reikä. Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9?20. Aluevaaleista voit lukea lisää Ylöjärven Uutisten vaalisivustolta osoitteesta ylojarvenuutiset.fi/aluevaalit. Sen hakemiseksi tarvitaan kaksi enintään kuusi kuukautta vanhaa passikuvaa. Tapani Könönen Ylöjärvi Ikäihmisille neuvontaa ja ohjausta Kurun Lähitorilla Ylöjärven kaupunki tiedottaa, että ikäihmiset saavat neuvontaa ja ohjausta Lähitorilla Kurun terveysaseman tiloissa kerran viikossa eilisestä tiistaista alkaen. Rokote annetaan niille 5?11-vuotiaille, jotka kuuluvat sairautensa tai tilansa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. Ilmastointilaite pyritään saamaan kuntoon pikaisesti, todennäköisesti jo kevätlukukauden ensimmäisen kouluviikon aikana riippuen varaosan saapumisesta. – En lähde avaamaan sen enempää, mutta voin sanoa, että lähdöt tutkintaan ovat hyvät. Pirkanmaan hyvinvointialue muodostuu Pirkanmaan maakunnan 23 kunnasta, joita ovat Ylöjärven lisäksi Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Kuhmoinen, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Virrat ja Vesilahti. Rikospalsta Erkki Koivisto Mielipide Harhaanjohtavaa vaalipropagandaa KANSALAISTEN VÄHÄISTÄ tietämystä hyvinvointialueiden valtuustojen tehtävistä käytetään vaalikampanjoissa häikäilemättömästi hyväksi. ajokortti käy. Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset ja vaaleissa on yhtäläinen äänioikeus. tai 2. KURUN LÄHITORI on avoinna klo 9–11.30. Koulun Bosan ilmastointilaite hajosi joululoman aikana. Viime vuoden keväällä mieshenkilö yritti ryöstää kioskin uhkaamalla myyjää teräaseella. Vaalikamppailussa ei näytä olevan tärkeintä pysyä tosiasioissa, vaan tavoitteena on vaalivoitto totuudesta tinkien. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille suositellaan kolmatta annosta, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. tammikuuta 2022 10 Mutalan koulu on jälleen yksi äänestyspaikoista. Henkilöllisyyden toteamista varten äänestäjällä on äänestäessään ehdottomasti oltava mukana henkilöllisyystodistus . Uusien verojen käyttöönotosta ja lakien muutoksista päättää eduskunta. Kolmas rokoteannos voidaan antaa kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville, kun toisesta rokotuksesta on 3–4 kuukautta. Metsäkylän yläkoululaiset etäopetuksessa Ylöjärven Metsäkylän Yhtenäiskoulun luokat 7–9 aloittivat kevätlukukautensa etäopetuksessa maanantaina 10. Korjaukseen tarvittava varaosa tilattiin heti, mutta sen toimitus ja asennus vievät aikansa. Opetustilojen ilmanvaihdon pitää olla riittävää ja erityisen tärkeää se on koronatilanteen takia. Hyvinvointialueiden toiminta rahoitetaan alkuvaiheessa pääosin valtion avustuksin ja osaksi asiakasja käyttömaksuin. klo 9–15 walk in -rokotuspäivä, jolloin rokotteen voi saada ilman ajanvarausta. – Nyt on aloitettu niin, että sosiaaliohjaaja on Lähitorilla tavoitettavissa. Kolmannen koronarokotteen voivat saada 40 vuotta täyttäneet sekä 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset. Keskiviikko 12. Kysymys maakuntaverosta johdattelee äänestäjiä harhaan. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänestäjälle postitse ilmoituskorttiin. NOKIAN POLIISIN rikoskomisario Tommi Juvonen kertoo Ylöjärven Uutisille, että kioskiin oli tunkeuduttu sisään noin viiden aikaan tiistai-aamyönä. Kaikki muu opetus tapahtuu etänä. Ikäneuvon puhelinnumero on 040 733 3949. Ohjausta ja neuvontaa arjen isoihin ja pieniin pulmiin saa myös Ikäneuvo-puhelimesta arkisin kello 9–16. vaa maksutonta väliaikaista henkilökorttia. Hän tekee tarvittaessa kotikäyntejä tai on paikan päällä kurulaisten tavoitettavissa, kertoo vs. Pirkanmaalta valittavien aluevaltuutettujen lukumäärä vuoden 2022 aluevaaleissa on Pirkanmaan hyvinvointialueella 79 valtuutettua. Kysymys maakuntaverosta ei kuulu aluevaltuustovaaleihin, vaan yksinomaan eduskuntavaaleihin. ikääntyneiden palvelujen johtaja Marita Pitkänen. Ensimmäiset hyvinvointialuevaalit ovat erittäin tärkeät, koska valtuutetut päättävät hyvinvointialueen rakenteet ja toimintatavat, joita tulevaisuudessa valittavien päättäjien on polkuriippuvuuden vuoksi vaikea muuttaa. Vaalilupausten toteutumattomuuteen on helppo löytää verukkeita. (Arkistokuva) Äänioikeuttaan saavat käyttää täysi-ikäiset pirkanmaalaiset ALUEVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS toimitetaan 12?18. Rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta Elon kauppakeskuksen rokotuspisteessä tiistaina keskiviikkona 19.1. Yläkoulun oppilaille annetaan lähiopetusta taitoja valinnaisaineissa. Juvosen mukaan varas sai matkaansa lähinnä arpoja ja tupakkaa. Lähitorille ei tarvitse varata aikaa. miesten rokotteena Comirnaty). Rokotteena on Spikevax Moderna (alle 30-v. Puolueiden aluevaaliohjelmat ja myös vaalikoneiden kysymykset sisältävät ehdotuksia, jotka eivät ole hyvinvointialueiden päätettävissä, vaan niistä päättää valtio. Koulu tiedottaa etäopetuksen päättymisestä heti, kun ajankohta on tiedossa.. Lähitorin työntekijöiltä voi kysyä mieltä askarruttavista asioista ja saa lisätietoja esimerkiksi omaishoidon tuesta tai kotiin annettavista palveluista, kuten kotihoidosta, tai tukipalveluista, joita ovat muun muassa päivätoiminta, kuljetuspalvelu ja siivouspalvelu. 18–59-vuotiaat, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, voivat saada kolmannen rokotuksen, kun toisesta rokotuksesta on vähintään neljä kuukautta. tammikuuta. Koko maakunta muodostaa aluevaltuustovaaleissa yhden yhteisen vaalipiirin. Poliisi sai tekijän kiinni viikkoa myöhemmin. Digija väestötietovirasto on lähettänyt viimeistään viime vuoden loppuun mennessä ilmoituksen äänioikeudesta äänioikeutetuille. rokotteen. Juvonen ei kommentoi, onko murtautuja jäänyt kioskin valvontakameraan. tammikuuta. Myös 12 vuotta täyttäneet voivat saada 1. Äänioikeus aluevaaleissa määräytyy vastaavalla tavalla kuin kuntavaaleissa: äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, jonka kotikunta on joku kyseiseen hyvinvointialueeseen kuuluva kunta. Mikkolantien R-kioski on ollut aiemminkin rikoksen kohteena. Huoltajan tulee olla mukana saattajana. Mikkolantien R-kioski joutui murron kohteeksi varhain tiistaiaamuna. Taloudellinen liikkumavara muodostettaville hyvinvointialueille on vähäinen muutosvaiheessa tulevien välttämättömien perustamiskustannusten vuoksi. Siksi on suhtauduttava varauksellisesti vaalilupauksiin. – Harvemmin näissä tapauksissa tekijä saa rahaa mukaansa. Aluevaltuustovaalit eivät ole kansanäänestys maakuntaverosta: ei sitä vastaan eikä sen puolesta. tammikuuta. klo 15–19. Tarvittaessa voi hakea lähimmältä poliisilaitokselta äänestämistä varten annettaVuoden 2022 Pirkanmaan aluevaalit toimitetaan vaalipäivänä sunnuntaina 23. Ylöjärvi aloittaa 5–11-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten koronarokotukset. Koronarokotus Elossa ilman ajanvarausta KAUPPAKESKUS ELOSSA (Elotie 1) järjestetään lauantaina 15.1. Puolueiden lisäksi myös media on langennut epäasialliseen johdatteluun: esimerkiksi YLEn aluevaalistartissa toimittaja otti esille maakuntaveron. Ilmoituskorttia äänioikeudesta ei tarvita. Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Henkilöllisyytensä todistamaan joutuva äänioikeutettu voi vaalipäivän äänestyksen sijasta äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla
Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 11 Äänestä aluevaaleissa | Röstä i välfärdsområdesvalet 23.1.2022 Ennakkoäänestys | Förhandsröstning 12.–18.1.2022 Pirkanmaan hyvinvointiin Din röst skapar förändring i Birkaland välmående Abbas, Mohammed 52, Nokia, opiskelija, tuntiopett aja Asikainen, Eveliina 54, Sastamala, HT, lehtori Anttila, Juhani 45, Tampere, opett aja Caglayan, Merve 28, Tampere, kaupunginvaltuutett u, tietojenkäsitt elytieteen ylioppilas Eklund, Jukka 45, Tampere, digitalisoinnin asiantuntija, DI Ahtiainen, Pauliina 49, Pirkkala, myyjä, henkilökohtainen avustaja Backman, Henri 42, Tampere, Ensihoitaja AMK, hallintotieteiden kandidaatt i Artkoski, Tytti 48, Nokia, sosiaalityöntekijä YTM, psykoterapeutt i Cavén, Jenni 31, Kangasala, lähihoitaja, sosionomiopiskelija Haapa-aho, Olga 34, Tampere, YTM, sosiaalija terveysturvan asiantuntija Kurtti, Jaana 36, Akaa, insinööri (AMK) Lehtinen, Laura 43, Nokia, koordinaatt ori Lahikainen, Stiina 41, Kangasala, taloushallinnon asiantuntija Lehtonen, Timo 51, Nokia, yritt äjä Liuhamo, Lotta 19, Tampere, ylioppilas, feissari Kärki, Santeri 29, Tampere, ratkaisuasiantuntija, tietokirjailija Lehto, Kati 41, Pälkäne, lähihoitaja, terveyskeskusavustaja Laiti, Mika 53, Kangasala, tutkimuspäällikkö Listenmaa, Sari 53, Ylöjärvi, varhaiskasvatuksen erityisopett aja, työnohjaaja Lust, Meri 27, Tampere, nuoriso-ohjaaja Immonen, Niina 43, Ylöjärvi, vastaava sairaanhoitaja Järvisalo, Vilma 29, Tampere, hankekoordinaatt ori, YTK Jussila, Perttu 30, Tampere, vaikutt ajamarkkinoinnin asiantuntija Kaipainen, Jouni 54, Tampere, luokanopett aja Kauhanen, Mikko 27, Tampere, opiskelija, ohjelmistosuunnitt elija Joutsio, Saila 69, Tampere, toimitusjohtaja, eläkeläinen Kahra, Antti 31, Tampere, sosionomi (amk), nuorisotyönohjaaja Järvinen, Markku 70, Tampere, lääkintöneuvos, yritt äjä Kajan, Maija (sit.) 68, Tampere, gynekologi Kekäläinen, Laura 44, Vesilahti, ravintolapäällikkö Piirainen, Maria 42, Nokia, tuott aja, musiikkipedagogi Rouhe, Oke 53. loso. Tampere, talouspäällikkö Repo, Sirpa 41, Pirkkala, kehityspäällikkö, DI Saarinen, Kiia 19, Tampere, ylioppilas, ravintolatyöntekijä, yhdistysaktiivi Santala-Köykkä, Riitta 60, Kangasala, kuvataiteilija, HHJ pj Reijonen, Kalle 45, Ruovesi, sairaanhoitaja Räsänen, Kaisa 46. Nokia, erityisluokanopett aja, KM Roihuvuo, Johanna 40, Tampere, palvelupäällikkö Sangervo, Julia (sit.) 28, Tampere, psykologian maisteriopiskelija (PsK), Psykologiliiton opiskelijasihteeri Savolainen, Jussi (sit.) 40, Ylöjärvi, sairaanhoitaja (YAMK), hoitotyön lehtori Harju, Hannu 40, Nokia, fysioterapeutt iopiskelija Hintikka, Satu 54, Tampere, sosiaalipsykologi YTM, FM, työnohjaaja, yksikönjohtaja Helenius, Ella 25, Tampere, sairaanhoitaja, yhdistysaktiivi, Tampereen seudun vihreiden nuorten pj Huhtala, Anita (sit.) 42, Lempäälä, lastenvalvoja, YTM Härkönen, Onni 21, Tampere, opiskelija Heinänen, Milla 34, Virrat, myyjä Hoikkala, Teppo 52, Pirkkala, sairaanhoitaja Helimo, Matti 44, Tampere, apulaispormestari, KM Hänninen, Iina 25, Tampere, sairaanhoitaja Hölttä, Minna 45, Valkeakoski yritt äjä, graa. an maisteri, väitöskirjatutkija von Knorring, Tanja 62, Tampere, Toiminnanjohtaja, ihmisoikeusasiantuntija Kortteus, Matti 55, Tampere, rakennusmestari, palveluja yrityskehitt äjä Kotokorpi, Kirsi (sit.) 40, Nokia, apteekkifarmaseutt i Kiiskinen, Jenni 40, Ylöjärvi, lehtori, kaupunginvaltuutett u, FM Korhonen, Riina 47, Mäntt ä-Vilppula, röntgenhoitaja, sairaseläkeläinen Koivuniemi, Maria 44, Akaa, sosionomi (amk), työkykykoordinaatt ori Kotakorpi, Jouni 40, Kangasala, historian ja yhteiskuntaopin opett aja Krasniqi, Brigita 24, Tampere, opiskelija, feministi, kaupunginhallituksen jäsen Scharin, Pia 52, Valkeakoski, Koulutt ajapsykoterapeutt i Siuro, Petri 57, Tampere, sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutett u Silius, Nina 48, Tampere, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Stenhäll, Jaakko 37, Tampere, DI, kaupunginvaltuutett u Suoniemi, Juhana 51, Tampere, HM, HHJ-pj, yritt äjä, isä Selinummi, Anne-Maarit (sit.) 42, Nokia, DI, tietohallintopäällikkö Spännäri, Jenni 41, Tampere, tutkija, yritt äjä Siuko, Viivi 26, Lempäälä, DI, väitöskirjatutkija Suomela, Iiris 27, Tampere, kansanedustaja, Vihreiden puheenjohtajan sijainen Suoniemi, Susanna (sit.) 50, Vesilahti, koordinaatt ori, kokki Susijärvi, Jami 37, Urjala, teknologiakonsultt i Tynkkynen, Ville 27, Tampere, YTM,väitöskirjatutkija Tolkki, Helena 42, Tampere, sote-asiantuntija Törnävä, Minna 55, Tampere, Terveystieteiden tohtori, terveydenhuollon opett aja Uusi-Illikainen, Marika 31, Kangasala, Toiminnanjohtaja, liikunnan yhteiskuntatieteiden maisteriopiskelija Toiva, Kirsti 70, Ylöjärvi, eläkeläinen, vanhusja kriisityöntekijä Törmä, Taina (sit.) 66, Tampere, Eläkeläinen, ent. rehtori Tynkkynen, Piia 40, Tampere, Erityisopett aja, historian ja yhteiskuntaopin opett aja, FM, äiti Urhonen, Markku 67, Tampere, Eläkeläinen Vaasvainio, Marika 21, Vesilahti, Varavaltuutett u, nuorisojärjestön hallituksen jäsen Vergara Ezcurdia, Gabriel 49, Nokia, Solution Design Architect Vuorio, Jaakko 34, Tampere, Tutkija, luokanopett aja Virolainen, Vilma 22, Lempäälä, parturi-kampaaja, opett ajaopiskelija Vänskä, Minna 46, Tampere, FM, Palvelumuotoilija Villman, Maarit 43, Tampere, Sairaanhoitaja (YAMK), VTM Välimäki, Matias 22, Nokia, Korvausneuvoja Vuolanto, Venla 23, Tampere, Kirjallisuustieteen opiskelija, HuK Wesslin, Tiina 55, Lempäälä, YTM, viestintäasiantuntija, kunnanvaltuutett u, muusikko 195 196 197 199 201 198 200 202 105 106 107 109 111 108 110 112 113 114 116 117 118 120 122 119 121 123 124 115 131 132 133 134 130 125 127 126 128 129 135 136 137 139 141 138 140 142 143 144 146 147 148 150 152 149 151 153 154 145 166 167 168 170 172 169 171 173 174 165 161 162 163 164 160 155 157 156 158 159 181 182 183 184 180 175 177 176 178 179 185 186 187 189 191 188 190 192 193 194. kko Lydén, Erik 42, Tampere, ensihoitaja, Tehyn valtuutett u Mena, Matias 23, Tampere, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Mathier, Marcel 48, Pälkäne, mielenterveysja päihdepalveluiden osastonhoitaja Mustakallio, Jaakko 34, Tampere, kaupunginvaltuuston vpj, vastuullisuusasiantuntija Näsi, Ella (sit.) 45, Tampere, sosiaalija terveyspolitiikan tutkija, viestinnän asiantuntija, TtM, FM Lähdeniemi, Maria 57, Kangasala, sairaanhoitaja ja hallintotieteiden maisteri Moilanen, Anna 40, Tampere, varhaiskasvatuksen opett aja, lähihoitaja Melkko, Niina 47, Nokia, psykologi, psykoterapeutt i Nisukangas, Mikko 45, Ikaalinen, koulukuraatt ori, perhehoitaja Pihlaja, Katri (sit.) 51, Tampere, YTM, palvelupäällikkö mielenterveysja päihdepalvelut Ketola, Johanna 52, Pälkäne, ikäihmisten perhehoitaja Kondie, Tuomo 28, Tampere,
www.petrataan.fi 392 Matti Äijö Metsätalousinsinööri AMK matti.aijo@ippnet.fi Aluevaalit 2022 Ennakkoäänestys kotimaassa: 12.–18.1. Keskiviikko 12. Lähelle lääkäriin, helposti hoitajalle.. Neuvoja, mv. Käytä äänioikeuttasi: Ilmoituksen maksavat ehdokkaat itse. evp. Pelastus paikalle nopeasti postinumerosta riippumatta. 040 757 5147 351 Hanna Mattila Agrologi (AMK), maatalousyrittäjä hanna.mattila@ikaalinen.fi 353 Raija Moilanen Sairaanhoitaja, herastuomari www.raijamoilanen.fi 362 Henna Palin Sairaanhoitaja, tutkimushoitaja hennapalin.fi 354 Tenho Moilanen Omaishoitaja, insinööri(AMK), tj, opettaja tenho.moilanen@ekosuunta.com 365 Matti Pirhonen Hankintapäällikkö, ekometsätalouden yrittäjä www.mattipirhonen.com 355 Klaus Myllymäki Sosionomi AMK, koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja, nuorisotyönohjaaja www.klausmyllymaki.info 367 Mervi Pulkkinen Ammatillinen opettaja, lehtori 356 Marjo Mäkinen-Aakula Agronomi, lähiruoan tuottaja www.marjomakinen-aakula.fi 368 Katariina Pylsy Kotiseutuneuvos, agronomi www.pylsy.fi 357 Jouni Neste Yrittäjä 369 Miia Rajala Sairaanja terveydenhoitaja, yrittäjä www.miiarajala.fi 370 Janne Riitakorpi YTM, eduskunta-avustaja www.janneriitakorpi.fi 381 Aino-Riikka Simula Yrittäjä, opiskelija www.ainoriikkasimula.fi 371 Leena Risku Farmaseutti, asiakkuuspäällikkö www.facebook.com/ riskuleena www.twitter.com/riskuleena 383 Matti Särkilampi varaosamyyjä, suurperheen isä 373 Tiina Räsänen Yrittäjä, kouluttaja, sosiaalialan ammattilainen tiina.maarit.rasanen@gmail.com 384 Heidi Tanhua Yrittäjä, KTM www.tanhuaheidi.fi 377 Minna Sarvijärvi KM, palveluohjaaja, maatilan emäntä www.minnasarvijarvi.fi 385 Ville Tirkkonen Projektipäällikkö, yrittäjä www.facebook.com/ tirkkonenville 378 Petra Schulze Steinen Valtiovarainministerin erityisavustaja, OTL, LL.M. Tutustu kaikkiin keskustan ehdokkaisiin osoitteessa keskusta.fi/ aluevaalit-2022 Vahvistamme lähipalveluita. Heikoille hoivaa. Vaalipäivä 23.1. tammikuuta 2022 12 Olemme valmiit kehittämään koko laajaa Pirkanmaan maakuntaa 316 Markku Anttila Filosofian maisteri, maanviljelijä www.markkuanttila.net 322 Sari Hassi Psykiatrinen sairaanhoitaja, päihdesairaanhoitaja sari.hassi28@gmail.com 317 Ari Arvela Yrittäjä, maanviljelijä 324 Maikki Hämäläinen-Ylikahri Vanhustyön johtaja (emerita), sosiaalineuvos maikki.hamalainen.ylikahri @gmail.com 318 Virpi Eskola Lähihoitaja www.facebook.com/ virpieskola71 virpi.71.eskola@gmail.com 325 Antti Juva Diplomi-insinööri, HHJ www.anttijuva.net 319 Pasi Haapaniemi Sairaanhoitaja, myyntipäällikkö 326 Matti Järvinen Tampereen kaupunginvaltuutettu, kunnallisjärjestön pj, rakentaja www.mattijarvinen.fi 320 Pertti Hakanen Toiminnanjohtaja pertti.hakanen@sastamala.fi 330 Jaana Kilpi-Kiukainen Kasvatusja opetuspalvelut, lastenhoitaja, kanslisti, sihteeri, tradenomi Nimelläni IG, FB ja LinkedIn 332 Piia Koivunen Kalevalainen jäsenkorjaaja, tradenomi 343 Erkki Lehtomäki Lääkäri, terveydenhuollon johtaja 333 Timo Kontio va Varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteiden opiskelija 344 Helena Lindqvist Kieltenopettaja helena.m.lindqvist@gmail.com 337 Pilvi Kärkelä Tilitoimistoyrittäjä, toiminnanjohtaja 346 Tuukka Liuha Yrittäjä, tradenomi, PSHP:n hallituksen jäsen www.liuha.fi 338 Mikko Kärki Tilanhoitaja evp. 347 Merja Lohilahti Yrittäjä, Nepsy-valmentaja, kanttori merja.lohilahti@gmail.com 0400 919 626 340 Reijo Laitinen psykiatrian erikoislääkäri, päihdelääkäri, psykoterapeutti reijo.laitinen@kolumbus.fi puh
Keskiviikko 12. 347 Merja Lohilahti Yrittäjä, Nepsy-valmentaja, kanttori merja.lohilahti@gmail.com 0400 919 626 340 Reijo Laitinen psykiatrian erikoislääkäri, päihdelääkäri, psykoterapeutti reijo.laitinen@kolumbus.fi puh. Lähelle lääkäriin, helposti hoitajalle.. 040 757 5147 351 Hanna Mattila Agrologi (AMK), maatalousyrittäjä hanna.mattila@ikaalinen.fi 353 Raija Moilanen Sairaanhoitaja, herastuomari www.raijamoilanen.fi 362 Henna Palin Sairaanhoitaja, tutkimushoitaja hennapalin.fi 354 Tenho Moilanen Omaishoitaja, insinööri(AMK), tj, opettaja tenho.moilanen@ekosuunta.com 365 Matti Pirhonen Hankintapäällikkö, ekometsätalouden yrittäjä www.mattipirhonen.com 355 Klaus Myllymäki Sosionomi AMK, koulutettu hieroja ja jäsenkorjaaja, nuorisotyönohjaaja www.klausmyllymaki.info 367 Mervi Pulkkinen Ammatillinen opettaja, lehtori 356 Marjo Mäkinen-Aakula Agronomi, lähiruoan tuottaja www.marjomakinen-aakula.fi 368 Katariina Pylsy Kotiseutuneuvos, agronomi www.pylsy.fi 357 Jouni Neste Yrittäjä 369 Miia Rajala Sairaanja terveydenhoitaja, yrittäjä www.miiarajala.fi 370 Janne Riitakorpi YTM, eduskunta-avustaja www.janneriitakorpi.fi 381 Aino-Riikka Simula Yrittäjä, opiskelija www.ainoriikkasimula.fi 371 Leena Risku Farmaseutti, asiakkuuspäällikkö www.facebook.com/ riskuleena www.twitter.com/riskuleena 383 Matti Särkilampi varaosamyyjä, suurperheen isä 373 Tiina Räsänen Yrittäjä, kouluttaja, sosiaalialan ammattilainen tiina.maarit.rasanen@gmail.com 384 Heidi Tanhua Yrittäjä, KTM www.tanhuaheidi.fi 377 Minna Sarvijärvi KM, palveluohjaaja, maatilan emäntä www.minnasarvijarvi.fi 385 Ville Tirkkonen Projektipäällikkö, yrittäjä www.facebook.com/ tirkkonenville 378 Petra Schulze Steinen Valtiovarainministerin erityisavustaja, OTL, LL.M. Tutustu kaikkiin keskustan ehdokkaisiin osoitteessa keskusta.fi/ aluevaalit-2022 Vahvistamme lähipalveluita. Pelastus paikalle nopeasti postinumerosta riippumatta. Heikoille hoivaa. www.petrataan.fi 392 Matti Äijö Metsätalousinsinööri AMK matti.aijo@ippnet.fi Aluevaalit 2022 Ennakkoäänestys kotimaassa: 12.–18.1. evp. Neuvoja, mv. tammikuuta 2022 13 Olemme valmiit kehittämään koko laajaa Pirkanmaan maakuntaa 316 Markku Anttila Filosofian maisteri, maanviljelijä www.markkuanttila.net 322 Sari Hassi Psykiatrinen sairaanhoitaja, päihdesairaanhoitaja sari.hassi28@gmail.com 317 Ari Arvela Yrittäjä, maanviljelijä 324 Maikki Hämäläinen-Ylikahri Vanhustyön johtaja (emerita), sosiaalineuvos maikki.hamalainen.ylikahri @gmail.com 318 Virpi Eskola Lähihoitaja www.facebook.com/ virpieskola71 virpi.71.eskola@gmail.com 325 Antti Juva Diplomi-insinööri, HHJ www.anttijuva.net 319 Pasi Haapaniemi Sairaanhoitaja, myyntipäällikkö 326 Matti Järvinen Tampereen kaupunginvaltuutettu, kunnallisjärjestön pj, rakentaja www.mattijarvinen.fi 320 Pertti Hakanen Toiminnanjohtaja pertti.hakanen@sastamala.fi 330 Jaana Kilpi-Kiukainen Kasvatusja opetuspalvelut, lastenhoitaja, kanslisti, sihteeri, tradenomi Nimelläni IG, FB ja LinkedIn 332 Piia Koivunen Kalevalainen jäsenkorjaaja, tradenomi 343 Erkki Lehtomäki Lääkäri, terveydenhuollon johtaja 333 Timo Kontio va Varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteiden opiskelija 344 Helena Lindqvist Kieltenopettaja helena.m.lindqvist@gmail.com 337 Pilvi Kärkelä Tilitoimistoyrittäjä, toiminnanjohtaja 346 Tuukka Liuha Yrittäjä, tradenomi, PSHP:n hallituksen jäsen www.liuha.fi 338 Mikko Kärki Tilanhoitaja evp. Vaalipäivä 23.1. Käytä äänioikeuttasi: Ilmoituksen maksavat ehdokkaat itse
Ylöjärven kaupungin alueella jatkavat Palvelusäätiö Kaksikko sekä Esperin neljä ja Attendon kaksi yksikköä ja uutena yksikkönä Ikifit. Geriatrian poliklinikka, kuntoutus ja muistiosasto ovat olleet Ylöjärvellä osa vanhuspalveluita, mutta ne siirtyivät vuoden alusta terveyskeskuksen alaisuuteen vastaamaan hyvinvointialueen rakennetta. – Jos asiakkaaseen ei saada yhteyttä, mennään käymään paikan päällä. Toistaiseksi ei tiedetä miten näiden käy uudessa hyvinvointimallissa, koska muilla kunnilla ei ole vastaavia palveluja. Tänä vuonna Ikifit avaa Metsäkylään uuden yksikön. Pyrkimyksenä on, että ikääntynyt voi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Kaupungin omaa tuotantoa niistä on noin neljännes ja loput tulevat yksityisiltä palveluntuottajilta. Pirkanmaalla on Omais ja perhehoidon keskus, joka on yhdessä kuntien kanssa yhtenäistänyt omaishoidon palkkioluokkia ja kriteereitä. Ylöjärvellä pyritään siihen, että uudet käytännöt olisivat toiminnassa hyvinvointialueen aloittaessa. Avoimia asioita Ylöjärvellä on joitakin perintövaroilla tuettuja ikäihmisten tukipalveluja, esimerkiksi pihojen lumenluontia ja hiekoitusta ja kotihoitoa tukevia kotikäyntejä. Muita digitaalisia palveluja, kuten lääkeautomaattien käyttöä, valmistellaan. ikääntyneiden palvelujen johtaja Marita Pitkänen kertoo, että valmisteluja hyvinvointialueelle siirtymiseen on käynnissä paljon. Hyvinvointialueella asiakas voi muuttaa myös muun kunnan alueella olevaan asumisyksikköön. Vielä ei tiedetä missä sen toiminta tulevaisuudessa jatkuu. – On tärkeää, että julkinen tuotanto säilyy myös, Pitkänen sanoo. Sanna Hillberg. Pitkäsen mukaan hyvinvointialueen haasteena on henkilöstön riittävyys ja sen kohdentaminen. – Kotihoidossa on huomattu, että asiakkaat tarvitsevat entistä enemmän apua. Kotihoito lähellä Väestön ikääntyessä kotihoidon asiakkaiden määrä lisääntyy. Henkilökunnalle suurin muutos tulee olemaan työnantajan muutos. Keskiviikko 12. Ne tulevat todennäköisesti sitten hyvinvointialueella. – Asiakasja potilasturvallisuuden kannalta on äärettömän tärkeää, että järjestelmä on ajantasainen ja hoitotyötä tekevät näkevät kaikki kirjaukset, jotka heidän pitää nähdä ja pystyvät kirjaamaan. Ne ovat voimassa kaksi vuotta. Osa kuntien tarjoamista tukipalveluista on lakisääteisiä. Se on vielä auki, millä lailla organisointi tapahtuu. – Ylöjärvi on ollut valmistelussa mukana, mutta jättäytyi vielä pois yhtenäisistä palkkioluokista. – On tärkeää, että kotikuntoutus on systemaattista ja arvioitua. Uskoisin, että se säilyy entisellään, Pitkänen sanoo. Jokaiseen kuntakeskukseen pitäisi tulla sote-keskus, josta lähipalvelut löytyvät. Tämä vuosi on aika lyhyt aika valmisteluun, Pitkänen toteaa. Samalla vastuualueen nimi muuttui ikääntyneiden palveluiksi. – Hallinnon päässä tulee varmasti eniten muutoksia. – Siihen on kunnissa erilaisia ratkaisuja. Käyntejä on enemmän ja ne ovat pitkäkestoisempia. Osassa niistä, esimerkiksi ateriaja pesupalveluissa ja päivätoiminnassa, on eroja kuntien välillä. On jo julkistettu, että ikäihmisten ja vammaisten palvelut ovat yhtenä linjana, mutta mikä käytännön toteutus on, siitä ei ole vielä tullut tietoa. Isoja avoimia kysymyksiä on vielä vuosi ennen siirtymää. Kotihoidossa niin Ylöjärvellä kuin muissakin kunnissa on ongelmana työntekijöiden, erityisesti sijaisten, saatavuus. Tämän lisäksi on kaksi yhden vuoden mittaista optiota. Ylöjärvellä kotikuntoutuksesta ovat vastanneet yhteistyössä geriatrian poliklinikka ja kotihoito. Ylöjärvi kilpailutti syksyllä yhdessä naapurikuntien kanssa asumispalveluiden ostopalveluita. Kunnilla on kuitenkin jo yhteisiä käytäntöjä, mikä helpottaa siirtymistä hyvinvointialueelle. Tietoliikennejärjestelmien yhdistäminen on yksi suurimmista haasteista. – Osa kotihoidon käynneistä voidaan järjestää niin, että asiakkaalle viedään tabletti (taulutietokone), jolla ollaan yhteydessä. Yksi kehityskohteista on yöaikainen kotihoito. Muun muassa kotihoitoa kehitetään yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Viime vuosina kasvu on tullut yksityisiin palveluihin. Meillä Ylöjärvellä on kotitiimi, jolla on yöaikainen päivystys. Pitkäsen mukaan on tärkeää, että julkinen tuotanto säilyy myös hyvinvointialueella. Asumispalvelut Asumispalvelupaikkoja on Ylöjärvellä tällä hetkellä riittävästi. Myös kotikuntoutuspalvelua kehitetään. Tabletti voi muistuttaa esimerkiksi ruokailusta tai lääkkeiden ottamisesta. Ylöjärven kaupungin vs. (Kuvat: Sanna Hillberg) Tuleva aluevaltuusto päättää myös ikäihmisten palveluista PIRKANMAAN KUNNAT aloittivat valmistelutyön ikäihmisten palveluiden yhtenäistämiseksi jo edellisen hallituksen aikana. He siirtyvät vanhoina työntekijöinä kaupungilta hyvinvointialueelle. Se on päivittäinen työkalu, joka on koko ajan käytössä. – Koko ajan on paljon käynnissä. Sopimukset tulivat voimaan tämän vuoden alusta. Tähän asti ylöjärveläiset ovat päässeet oman kaupunkinsa alueella joko yksityiseen tai kaupungin omaan asumisyksikköön. Hoitohenkilökunta arvioi asiakkaat, joille tabletin käyttö sopii. Digipalveluita Toinen jo käyttöön otettu palvelu on etähoiva, jolloin osa käynneistä voidaan korvata etäyhteydenotoilla. Ylöjärvellä kotihoito on jaettu kolmeen alueeseen: pohjoinen (Kuru ja Viljakkala), eteläinen (Vuorentausta, Siivikkala ja Soppeenmäki) ja keskinen alue, joka kattaa muut alueet. – On erittäin tärkeää, että hoitajat ovat lähellä asiakkaita. Pitkänen odottaa, että perustyö kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä säilyy. tammikuuta 2022 14 Vastuu ikäihmisten palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Muita yhtenäisiä toimintatapoja ovat esimerkiksi alueen yhteinen neuvontapuhelin sekä lähitorit ja asiakasohjaus, joilla ikäihmisille tarjotaan ohjausta, neuvontaa ja palvelutarpeen arviointia. Kun Pirkanmaalle on haettu yhteistä mallia, siinä on käytetty aika pitkälti Ylöjärven toimintatapaa. Valmistelu ja siirtyminen työllistävät paljon. Kuvassa Tiuravuoren palvelukeskus. – Esimerkiksi ikäihmisten palveluissa myöntämisperusteet kotihoitoon ja asumispalveluihin on jo valmisteltu yhdessä, kertoo Ylöjärven kaupungin vs. Kiinteistöjen, kuten Tiuravuoren, omistajana säilyy kaupunki, ja hyvinvointialue vuokraa nämä kiinteistöt. ikääntyneiden palvelujen johtaja Marita Pitkänen. Perusturvakeskuksen nykyisistä tiloista tullaan luopumaan. Hyvinvointialue on tehnyt kunnille selvityspyyntöjä niiden palvelurakenteesta ja kartoittanut niiden palveluja, asiakasja käyntimääriä ja kerännyt henkilöstötietoja
Ensisijaisesti etsin oman tai jopa pienemmän kunnan ehdokkaista sen ketä äänestän, jotta nämä peräkylätkin saa äänensä kuuluviin, eräs vastaaja kommentoi. Myös vallitseva koronatilanne nostettiin esille. Teen äänestyspäätöksen yksittäisen ehdokkaan mielipiteiden perusteella. Keskiviikko 12. Ensisijaisesti etsin oman tai jopa pienemmän kunnan ehdokkaista sen ketä äänestän, jotta nämä peräkylätkin saa äänensä kuuluviin. meidän kuntalaisten sosiaali ja terveydenhuoltopalveluista, sekä pelastustoimen asioista, en todellakaan aio äänestää ketään yritysjohtajaa, ääniharavaa tai ketään muuta kunnanvaltuustossa vuosikausia istunutta ehdokasta. Näin he kommentoivat äänestyspäätöstään. Äänestän omaa kotikuntaa. Valittujen pitää osata hoitaa koko ison maakunnan asioita. Ehdokkaallani, jota äänestän pitää, olla vahvaa tietämystä ja näkemystä näistä soteasioista, mieluiten myös itse työskentelee alalla. Pidän tärkeänä myös sitä että pienten kuntien ehdokkaita pääsisi läpi vaaleissa, jotta demokratia toteutuisi ja Kysyimme ylojarvenuutiset.fi:ssä, aikovatko lukijamme äänestää lähestyvissä aluevaaleissa. Ehdokkaan tulee edustaa paitsi kotikuntaan, myös koko aluetta. Äänestän, jotta saisin terveysja pelastuspalvelut säilymään lähellä. Mieluiten ehdokas omasta kotikunnasta. Ehkä tärkeimmät vaalit koskaan. Myös laajoja kokonaisuuksia koska kyseessä on monipuolisista asioista päättäminen. Puolue merkitsee enemmän, ja puolueen listalta sellainen ehdokas, joka ajaa minulle tärkeitä asioita vaikka ikänsä tai elämäntilanteensa perusteella. Tutkin julkisista pöytäkirjoista, sekä lehdistöstä millaisia mielipiteitä hänellä on ja miten hän on toiminut näistä asioista päätettäessä mm kunnallisella puolella. Minulle merkitsee näissä vaaOsa kyselyn vastaajista pohtii äänensä antamista pienen paikkakunnan edustajalle, jotta näidenkin kuntien palvelut olisi turvattu tulevaisuudessa. Äänestän, koska haluan vaikuttaa asioihin myös sitä kautta. Ei kiinnosta. Ei missään nimessä kansanedustajaa. Valitsen oman kuntani edustajan, puolue ei välttämättä ole ensisijainen valintaperuste vaan ehdokkaan pätevyys. Valitsen ehdokkaan, jonka näkemykset ovat lähellä omia ja jolla on riittävä kokemus sosiaali ja terveyspalveluista. tammikuuta 2022 16 Näin lukijamme äänestävät aluevaaleissa: ”En äänestä kirvesmiestä päättämään terveysasioista” Kyselyyn vastanneista valtaosa kertoi antavansa äänensä pian koittavissa aluevaaleissa. Näillä vaaleilla voi olla suurempi merkitys pitkällä tähtäimellä kuin kunnallisvaaleilla. Ehdokkaallani, jota äänestän pitää olla vahvaa tietämystä ja näkemystä näistä SoTe asioista, mieluiten myös itse työskentelee alalla. Vaikuttaa ihan tarpeeksi sekavalta koko toiminta, joten kiinnostus on vähäistä.. Muutama kyselyyn vastannut kertoi jättävänsä äänestämättä aluevaaleissa niiden sekavuuden vuoksi. Tärkeintä on kuitenkin ehdokkaan näkemykset ja kokemus. Vaikuttaa ihan tarpeeksi sekavalta koko toiminta, joten kiinnostus on vähäistä. Puolue ja ehdokas ratkaisee, en äänestä kirvesmiestä päättämään terveysasioista vaikka olisi ylöjärveläinen. Osa vastaajista pohtii äänensä antamista pienen paikkakunnan edustajalle, jotta näidenkin kuntien palvelut olisi turvattu tulevaisuudessa. (arkistokuva) leissa yksittäinen ehdokas, puolue ei ole niin ratkaisevassa asemassa, kylläkin vähän vaikuttaa sekin. Vilma Kaura ymmärrys pienten kylien ja pitkien välimatkojen olevien asukkaiden edun nimissä toteutuisi. Sellainen henkilö joka katsoo oman kunnan asioita ja ehkäpä myös koko Pirkanmaankin asioita että ei asiat mene huonompaan suuntaan. Ei pidä äänestää sillä perusteella, että on naapurin tuttu tai lupaa kymmen hyvää omalle kylälle ja joka haja-asutusalueelle kaikkea kaunista. Ei jaksa. Vastaajien kommenttien perusteella oman ehdokkaan valintaan vaikuttaa erityisesti tämän paikallisuus, puolue ja tietämys sotealasta. Koska nämä luottamushenkilöt päättävät SoTe alan työntekijöiden asioista, sekä mm. Minulle merkitsee sekä puolue että yksittäinen ehdokas. Ei politiikkoa vaan asiantuntijaa. Ei ymmärrä. Vastaajat kokevat, että antamalla äänensä he voivat vaikuttaa oman paikkakuntansa sotepalveluiden säilyvyyteen. Varmaan näissäkin vaaleissa kyllä käy niin, että puoluekuri vaikuttaa yksittäisen ehdokkaan mielipiteeseen. Koronaluvut ovat liian korkealla, riskiryhmäläisenä en halua mennä jonottamaan minnekään Eiköhän oo riittävästi kun hoitaa nää normaali vaaliäänestykset. Toisten vastaajien mielestä ehdokkaan paikallisuus ei ole näissä vaaleissa niin merkittävä asia, vaan hänellä tulee olla näkemystä koko Pirkanmaan alueen asioiden hoitamisesta. Ehdokkaan pitää ymmärtää taloutta joka on hyvin olennainen osa päätöksiä tehtäessä. Äänestän koska vaali on todella tärkeä
Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 17 M ak sa ja : Su om en Kr is til lis de m ok ra at tie n (K D) Ak aa n, Le m pä äl än , Or iv ed en , Pi rk ka la n, Ve si la hd en ja Yl öj är ve n pa ik al lis os as to ry :t ENEMMÄN HYVINVOINTIA, VÄHEMMÄN HALLINTOA JAAKKO IKONEN taksinkuljettaja 412 SIRPA LAITINEN sairaanhoitaja AMK, terapeutti, varavaltuutettu 432 OUTI HAKAMO bioanalyytikko AMK 406 LEMPÄÄLÄ AKAA AILA LAAKSONEN diakoni, eläkeläinen, KD piirihallituksen jäsen 431 YLÖJÄRVI MARKUS RAJALA insinööri, yrittäjä 458 SAMI TUNTURI palveluohjaaja, sosionomi 471 NINA ALANEN palvelujohtaja, sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu 397 MARIKA PÄTÄRI varhaiskasvatuksen erityisopettaja, kaupunginvaltuutettu 455 JARMO OJANPERÄ laatupäällikkö, eläkeläinen, varavaltuutettu 449 • Palvelut lähelle ihmistä • Laadukasta hoitoa vauvasta vaariin • Autetaan ajoissa ja edistetään terveyttä • Hyvinvoiva henkilöstö jaksaa hoitaa • Yhteistyöllä parempia palveluita • Enemmän hyvinvointia vähemmän hallintoa TUOMO LIPSANEN palveluesimies, kunnanvaltuutettu 438 JOUKO RAUTKIVI lennonjohtaja, eläkeläinen, varavaltuutettu 463 PIIA NURMELA filosofian maisteri,sijaisäiti, kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuutettu, KD Pirkanmaan piirin puheenjohtaja 446 KYLLI NIEMELÄ (sit.) yrittäjä, hallintotieteiden maisteri 443 ORIVESI KIRSI MÄKINEN TM, uskonnonopettaja, kaupunginvaltuutettu 442 AURA ELLIOTT opettaja, yrittäjä, kunnanvaltuutettu 401 HANNA-RIITTA HEDBORG terveydenhoitaja, varavaltuutettu, muistihoitaja 407 PIRKKALA MARKUS KATAJISTO diplomi-insinööri, kunnanvaltuutettu 417 RIITTA KUISMANEN sosiaalipsykologi, sotealan opettaja, fysioterapeutti, kunnanvaltuutettu, KD puoluevaltuuston puheenjohtaja 426 MARKKU KUUSJÄRVI projektikoordinaattori, kirkon nuorisotyönohjaaja, varavaltuutettu 429 VESILAHTI Katso kaikki 83 ehdokastamme kd.fi/pirkanmaa
• SAAVATKO KAIKKI SUOMALAISET ÄIDINKIELELLÄÄN LÄHIPALVELUJA VAI PALVELUJA KYMMENIEN KILOMETRIEN PÄÄSSÄ. tammikuuta 2022 18 Tunnetko Sinä luissasi ja ytimissäsi, että olet asuinpaikastasi huolimatta tasavertainen kansalainen, arvostettu pirkanmaalainen. Moni on maaseudun ja haja-asutusalueiden ihmisten puolella juhlapuheissa. Kannamme vastuuta siitä, että jokapäiväiset teot puhuvat omaa todellisuuttaan: suoraselkäisyyttä kaikkia ihmisiä kunnioittavaan asioiden hoitoon. Tämä ei riitä. • TULEVATKO AMBULANSSI JA PALOKUNTA PAIKALLE, KUN NIITÄ KIPEIMMIN TARVITAAN. sissä ja ratkaisuissa on lunastettava maakuntalaisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus. MIETI NÄITÄ KYSYMYKSIÄ ENNEN KUIN ÄÄNESTÄT: YLÖJÄRVEN PERUSSUOMALAISET. Tarvitsemme vastuullisuutta ja vakautta. Kaikki asiat on klaarattava. • MITEN VARMISTETAAN, ETTEI SOTEUUDISTUKSESTA TULE KAHDEN KERROKSEN TERVEYDENHOITOJÄRJESTELMÄ. Ollaan perusteellisia, ollaan vankkumattomasti perussuomalaisia hyvinvointiyhteiskuntamme kivijalan vahvistajina. • RIITTÄVÄTKÖ RAHAT. Kaikkia päätöksiä tehtäessä silmiemme edessä on oltava Pirkanmaan kartta. Sitä katsoessamme näemme, minne kaikkialle palveluiden on ulotuttava. MAURI HEISKA Yrittäjä, Ylöjärvi 501 ERJA PELKONEN Lastensuojelun perheterapeutti, sairaanhoitaja, Ylöjärvi 545 TUIJA HIRSIMÄKI Kotitalousja kuluttajapalveluneuvoja, Ylöjärvi 506 HANNU RUUSKA Yrittäjä, Ylöjärvi 556 PANU KOSKI Kaivinkoneenkuljettaja, Ylöjärvi 520 JANNE SELIN Yrittäjä, muusikko, Ylöjärvi 565 INGA-MARI LEHTI Toimitusjohtaja, Ylöjärvi 527 ME PERUSSUOMALAISET TOIMIMME MAASEUDUN JA KAUPUNKIEN IHMISTEN PARHAAKSI MEILLE NE EIVÄT OLE VASTAKOHTIA, EIVÄTKÄ JUHLAPUHEIDEN LITURGIAA. Haluamme kehittää koko maakuntaa sekä uudenlaista hyvinvointialuetta, oli asuinpaikkasi kaupungissa tai maaseudulla. • ONKO ALUEVALTUUSTOJEN MAHDOLLISTA ESTÄÄ SYNTYMÄSSÄ OLEVA RAKENTEELLINEN ERIARVOISUUS. ANNA ÄÄNESI VAIKUTTAA. Keskiviikko 12. Meidän on muistettava koko ajan, että tässä tehdään SOSIAALIJA TERVEYDENHUOLLON JA PELASTUSTOIMEN uudistusta. Me perussuomalaiset olemme arjen ahkeria puurtajia. Aluevaaleissa ja hyvinvointialueen rakentamisessa olemme uudenlaisen tulevaisuuden äärellä. Palikat ovat yhdessä korissa. PäätökKYSYMYKSIÄ RIITTÄÄ • MIKSI SUOMALAISTEN PALVELUT RAPAUTUVAT. PERUSSUOMALAINEN ALUEVAALIEHDOKAS ON AINA YKSILÖN ASIALLA – PONNISTAMME SUOMALAISUUDEN YTIMESTÄ
Kaikki asiat on klaarattava. Sitä katsoessamme näemme, minne kaikkialle palveluiden on ulotuttava. • SAAVATKO KAIKKI SUOMALAISET ÄIDINKIELELLÄÄN LÄHIPALVELUJA VAI PALVELUJA KYMMENIEN KILOMETRIEN PÄÄSSÄ. sissä ja ratkaisuissa on lunastettava maakuntalaisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvoisuus. tammikuuta 2022 19 Tunnetko Sinä luissasi ja ytimissäsi, että olet asuinpaikastasi huolimatta tasavertainen kansalainen, arvostettu pirkanmaalainen. Tarvitsemme vastuullisuutta ja vakautta. Keskiviikko 12. PERUSSUOMALAINEN ALUEVAALIEHDOKAS ON AINA YKSILÖN ASIALLA – PONNISTAMME SUOMALAISUUDEN YTIMESTÄ. Moni on maaseudun ja haja-asutusalueiden ihmisten puolella juhlapuheissa. ANNA ÄÄNESI VAIKUTTAA. Me perussuomalaiset olemme arjen ahkeria puurtajia. MIETI NÄITÄ KYSYMYKSIÄ ENNEN KUIN ÄÄNESTÄT: YLÖJÄRVEN PERUSSUOMALAISET. • TULEVATKO AMBULANSSI JA PALOKUNTA PAIKALLE, KUN NIITÄ KIPEIMMIN TARVITAAN. • RIITTÄVÄTKÖ RAHAT. Ollaan perusteellisia, ollaan vankkumattomasti perussuomalaisia hyvinvointiyhteiskuntamme kivijalan vahvistajina. • MITEN VARMISTETAAN, ETTEI SOTEUUDISTUKSESTA TULE KAHDEN KERROKSEN TERVEYDENHOITOJÄRJESTELMÄ. Tämä ei riitä. PäätökKYSYMYKSIÄ RIITTÄÄ • MIKSI SUOMALAISTEN PALVELUT RAPAUTUVAT. Kaikkia päätöksiä tehtäessä silmiemme edessä on oltava Pirkanmaan kartta. Aluevaaleissa ja hyvinvointialueen rakentamisessa olemme uudenlaisen tulevaisuuden äärellä. Meidän on muistettava koko ajan, että tässä tehdään SOSIAALIJA TERVEYDENHUOLLON JA PELASTUSTOIMEN uudistusta. MAURI HEISKA Yrittäjä, Ylöjärvi 501 ERJA PELKONEN Lastensuojelun perheterapeutti, sairaanhoitaja, Ylöjärvi 545 TUIJA HIRSIMÄKI Kotitalousja kuluttajapalveluneuvoja, Ylöjärvi 506 HANNU RUUSKA Yrittäjä, Ylöjärvi 556 PANU KOSKI Kaivinkoneenkuljettaja, Ylöjärvi 520 JANNE SELIN Yrittäjä, muusikko, Ylöjärvi 565 INGA-MARI LEHTI Toimitusjohtaja, Ylöjärvi 527 ME PERUSSUOMALAISET TOIMIMME MAASEUDUN JA KAUPUNKIEN IHMISTEN PARHAAKSI MEILLE NE EIVÄT OLE VASTAKOHTIA, EIVÄTKÄ JUHLAPUHEIDEN LITURGIAA. Haluamme kehittää koko maakuntaa sekä uudenlaista hyvinvointialuetta, oli asuinpaikkasi kaupungissa tai maaseudulla. • ONKO ALUEVALTUUSTOJEN MAHDOLLISTA ESTÄÄ SYNTYMÄSSÄ OLEVA RAKENTEELLINEN ERIARVOISUUS. Palikat ovat yhdessä korissa. Kannamme vastuuta siitä, että jokapäiväiset teot puhuvat omaa todellisuuttaan: suoraselkäisyyttä kaikkia ihmisiä kunnioittavaan asioiden hoitoon
Siren kiittää poliittisia puolueita niiden aktiivisuudesta, ahkeruudesta, innovatiivisuudesta ja sitoutuneisuudesTammivaaleissa valittava Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto voi halutessaan ottaa, kovan, vahvan vallankäyttäjän roolin, Riku Siren teroittaa. Hänellä on vahva, parinkymmenen vuoden työkokemus kuntasektorilta. Hän sanoo, että koko valmistelukoneisto toimii huolellisesti, perusteellisesti ja ajan kanssa. Kun aluevaltuusto on valittu, se nimeää aluehallituksen. – Suoralla kansanvaalilla valittavan valtuuston onkin päästävä vaikuttamaan, Siren tähdentää. Siren kuvaa rakenteiden valmistelua monimuotoiseksi työksi. Laki on kirjoitettu mahdollistavaksi ja suopeaksi vahvalle valtuustolle. – Jäykät rakenteet estäisivät muutosta, Siren muistuttaa. Hän painottaa marssijärjestystä. Mitään ei siis ole vielä lyöty lukkoon. tammikuuta 2022 20 – Suoralla kansanvaalilla valittavan valtuuston onkin päästävä vaikuttamaan. Hyvinvointialueiden toimintaa määrittelevät lait velvoittavat kuuntelemaan tarkalla korvalla asiakkaita. Siren sanoo, että ensimmäisen aluevaltuuston ykköstehtävänä on luoda Pirkanmaan hyvinvointialueen rakenteet. Ne ovat valiokuntamalli, lautakuntamalli ja näiden kahden yhdistelmä, Siren listaa. – Pirkanmaalla puolueet tekivät esimerkillistä työtä jo pääministeri Juha Sipilän hallituksen ajaman soteja maakuntauudistuksen valmistelussa. Suuren mielenkiinnon kohteena on se, millaisen roolin valtuusto ottaa itselleen. Historiallisissa aluevaaleissa runsaan viikon päästä valittava Pirkanmaan hyvinvointialueen, kuten 20 muunkin hyvinvointialueen, aluevaltuusto istuu vajaat kolme vuotta. Siren teroittaa, että tammikuisissa aluevaaleissa valittava 79-jäneninen aluevaltuusto on nyt avainasemassa kaikessa päätöksenteossa. Sen työkaluina olisivat työpajat ja iltakoulut. Pirkanmaan vaten eli väliaikaisen toimielimen aloittaessa heinäkuussa työnsä myös virallinen poliittinen seurantaryhmä perustettiin. Nyt sellainen paine on.. Seuraavat aluevaalit pidetään jo vuonna 2025 kuntavaalien kanssa samaan aikaan. – Tiedämme yhteiskuntamme historiasta, ettei julkinen sektori hevin kehity sisäsyntyisesti, Siren toteaa. Siren nostaa vahvasti esille käsillä olevan ainutkertaisen demokratian kehittämisja vahvistamismahdollisuuden. Keskiviikko 12. Pirkanmaan hyvinvointialue saa lisäksi vanhusja vammaisneuvostot sekä nuorisovaltuuston. Valiokunnat esikäsittelisivät asiat, jotka tulevat aluevaltuuston ratkaistaviksi. Aluevaltuustosta tulee niin halutessaan vahva vallankäyttäjä H A L L I N T O T I E T E I D E N MAISTERI Riku Sirenillä on poikkeuksellisen kiintoisa ja jännittävä työ. Vuonna 2025 kansalaiset äänestävät samalla kertaa alueja kuntavaaleissa. Aluehallituksen paikkamäärä ei ole vielä tiedossa. Sirenin mukaan siitä voi tulla hyvinkin vahva vallankäyttäjä. – Automaattisesti kunnissa tai sairaanhoitopiirissä toimivat jutut eivät ole sellaisenaan toimivia hyvinvointialueella, Siren lisää. Valtuusto vaikuttaa, niin halutessaan Riku Siren korostaa, että Pirkanmaan hyvinvointialueen valmistelussa tehdään vaihtoehtoja esimerkiksi poliittisesta päätöksenteon valmistelusta. Malli suosii vapaamuotoisia prosesseja. Eikä se ole sairaanhoitopiiri. Pian työnsä aloittava 79-jäseninen aluevaltuusto päättää rakenteista, joiden varaan Pirkanmaan hyvinvointialue ja 526 600 pirkanmaalaisen sosiaalija terveyenhuollon ja pelastustoimen palvelut nojaavat. Siren kuvaa ensimmäisen aluevaltuuston kautta merkittäväksi. Sirenkin korostaa sitä, että aluevaltuustolla ja uutukaisella hyvinvointialueella on huikeat mahdollisuudet kehittää demokratiaa. Perinteinen lautakuntamalli toisi lautakunnat hyvinvointialueen toiminnan eri osille. Niihin kuuluvat niin palvelutuotannolle kuin hallinnolle ja järjestämiselle halutut odotukset. ta uuden tason, aluetason päätöksentekokulttuurin kehittämiseen. Valmisteilla kolme vaihtoehtoa Pirkanmaalaiset ovat kuulleet kaikuja poliittisesta väännöstä, jossa puolueet taittavat peistä, tuleeko Pirkanmaan Hyvinvointialueelle kunnista tuttu lautakuntamalli vai uudenlainen valiokuntamalli. Näin ollen poliittinen pohdinta ei loppunut hetkeksikään. Hän toimii Pirkanmaan hyvinvointialueen väliaikaisessa toimielimessä valmistelukokonaisuuden johtajana, jonka vastuulla ovat strategia, järjestäminen, toimielinmalli ja johtamisjärjestelmä. Jäykät rakenteet estävät muutoksen Valmistelukokonaisuuden johtaja Riku Siren on luottavaisilla mielin Pirkanmaan hyvinvointialueen hallinnon pystyttämisen suhteen. Ensiksi puolueet kokoontuivat omaja vapaaehtoisesti. Siren muistuttaa, ettei uutukainen hyvinvointialue ole kunta eikä kuntayhtymä. Siren on ollut pirkanmaalaisessa valmistelussa jo pääministeri Juha Sipilän soteja maakuntauudistuksesta lähtien. Lisäksi nimetään tarkastuslautakunta. – Julkinen sektori reagoi ulkoa tuleviin paineisiin. Sirenin mukaan kaikkien rakenteiden on oltava ketteriä, jotta niitä voidaan muuttaa ja kehittää tarvittaessa. Ehdotuksen mukaan nimettävät valiokunnat koostuisivat varsinaisista aluevaltuutetuista ja varaaluevaltuutetuista. Siren sanoo, että tulevalla aluevaltuustolla on huikea mahdollisuus kehittää demokratiaa, ja valtuustolla on eväät ottaa itselleen kova ja vahva rooli. – Soteja pelastustoimen uudistukselle on asetettu tietyt tavoitteet. Lähtökohta ja oletusarvo on siis sellainen, ettei hyvinvointialueelle pitäisi siirtää hallintomallia mistään aiemmasta, Siren herättelee. Siinä saadut kannustavat ja myönteiset kokemukset kannustivat puolueita jatkotyöhön. Matti Pulkkinen valtuuston työn käynnistyminen. Sirenin mukaan Pirkanmaalla on tehty niin edellisen soteja maakuntauudistusyrityksen kuin nykyisen valmistelun merkeissä varsin paljon selvitystyötä erilaisista vaihtoehdoista. Siinä ykkösenä ovat aluevaalit ja valittavan alueEnsimmäisissä aluevaaleissa valittavan aluevaltuuston kausi on kestoltaan lyhyt, mutta se on valmistelukokonaisuuden johtaja Riku Sirenin mukaan merkittävä. Valmistelutyö sai poliittisen taustatuen. Yhdistelmävaihtoehdossa olisi elementtejä valiokuntaja lautakuntamalleista. Siren teroittaa, ettei mitään mallia ole vielä valittu. Laki määrää koottaviksi hallituksen ja tarkastuslautakunnan. Nämä kolme ovat pakolliset. – Meillä on työstetty kolmea vaihtoehtoa. Riku Siren sanoo, että laki antaa hyvinvointialueille vapaat kädet, tarkemmin aluevaltuustolle, ratkaista poliittiset elimet
Asun Ylöjärven Nisunperällä, joka on vaimoni kotiseutua. Katselen ja seuraan maailmaa maaseudulla asuvan ihmisen vinkkelistä. Luottamustoimet (alkaen v.2009): kaupunginvaltuutettu, kaupungin varavaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, perusturvalautakunnan jäsen, sivistyslautakunnan jäsen, kasvatusja opetuslautakunnan jäsen, Pirkanmaan maakuntahallituksen varajäsen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston varajäsen. www.petraschulzesteinen.fi 371 377 383 Vahvistamme lähipalveluja Pirkanmaalla! Nämä ovat meidän kärkiasiamme: 1. kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen sekä maakuntavaltuuston-, Keskustan puoluevaltuustonja Kevan valtuuston jäsen. Olen kolmatta kautta kasvatusja opetuslautakunnassa, joten minulla on vahva osaaminen ja ymmärrys oppilashuollon tarpeista sekä toiminnasta. Vaaliteemoina ovat erityisesti kuntien ja alueorganisaation yhdyspinta, peruspalvelut lähipalveluina ja tiedolla johtaminen. Viiden apteekkivuoden jälkeen olen luonut työurani lääketeollisuudessa. Minulla on laaja käsitys terveydenhuollon nykytilasta. Olenkin toiminut yli kymmenen vuotta erilaisissa luottamustoimissa kotikunnassani. Olen kotoisin Parkanosta. Jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaalija terveysasema. Yhteisten asioiden hoitaminen on minulle tärkeää. Olen mm. Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kahdeksan lasta sekä muutama lemmikkieläin. Hyvinvointi lähtee tervellisistä elämäntavoista sekä työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Toimin Ylöjärven mielenterveysneuvoston varapuheenjohtajana ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä. Keskiviikko 12. 2. Harrastan mm. ”Lähelle lääkäriin, helposti hoitajalle” onkin yksi vaaliteemani. 3. Minulle on tärkeää, että jokainen ihminen, ikään katsomatta pääsee helposti ja nopeasti sekä lähellä tarvitsemaansa terveydenhoidon palveluun. Olen myös Veittijärven asukasyhdistyksen hallituksen jäsen. ”Parempi työarki ja työpaikka henkilöstölle” on toinen vaaliteemoistani. On tärkeää, että ihmiset pääsevät yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon, jotta vaivat ei pitkity. Vapaa-aikaani vietän liikunnan ja musiikin parissa. Esteettömyys, saavutettavuus, vaikuttavuus, omaishoitajien asema ja osatyökykyisten osallistaminen ovat erityiset mielenkiinnon kohteet. Mielestäni hyvällä terveydenhuollolla edistetään ihmisten hyvinvointia. Parempi työarki ja työpaikka henkilöstölle. Maksaja: Keskustan Ylöjärven Kunnallisjärjestö ry Ennakkoäänestys 12.-18.1.2022 Varsinainen vaalipäivä 23.1.2022.. Olen taustaltani kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja Metsämieli -ohjaaja. Metsätalous kuuluu myös oleellisena osana tilan toimintaan. Perhe on minulle rakas ja tärkeä. Koulutukseltani olen farmaseutti. kylätoimintaa, hyötyliikuntaa, puutarhanhoitoa, luonnonmateriaalikäsitöitä, villiyrttejä ja akvarellimaalausta yhteisten asioiden lisäksi. Viihdyn hyvin työssäni. Viljelemme isännän kotitilaa Ylöjärven Kurussa Parkkuun kylällä. Tällä hetkellä työskentelen palveluohjaajana Tredun Metsätien toimipisteellä Kurussa. Työtehtävissäni olen kiertänyt sairaaloita ympäri Suomen yli 20 vuotta ja käynyt monia pitkiä keskusteluita lääkäreiden ja hoitajien kanssa liittyen hoitotyön haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Työskentelen raskaankaluston varaosamyyjänä Ikaalisissa. Minulla on näkemystä maakuntamme (hyvinvointialueemme) eri seuduista. Perheeseen kuuluu myös vuosina 1998 ja 2000 syntyneet lapset, jotka viimeistelevät opintojaan. Työhyvinvointi on minulle tärkeä asia. Lisäksi toimin Kauraslammen vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana sekä Uplakers taitoluistelun johtokunnan jäsenenä. Perinteisen peltoviljelyn lisäksi kasvatamme mansikoita itsepoimintaan ja vuokraamme muutamaa lomakohdetta Näsijärven rannassa. tammikuuta 2022 21 LEENA RISKU Farmaseutti, asiakkuuspäällikkö Ylöjärvi MINNA SARVIJÄRVI KM, palveluohjaaja ja maatilan emäntä Ylöjärvi MATTI SÄRKILAMPI Raskaankaluston varaosamyyjä Ylöjärvi Olen kahden koululaisen äiti Ylöjärveltä
Omaishoitajien, osatyökykyisten sekä järjestöjen asemaa ja toimintamahdollisuuksia tulee kohentaa. Perusarvot kunniaan. Perheyrityksestäkin johtuen olemme tiivis perheyhteisö. Yhdenkään ihmisen ei tarvitsisi kokea syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Digipalveluiden kehittäminen. Turvallinen arki kuuluu kaikille. Asiakaslähtöisyys, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ovat sydämen asia. 520 PANU KOSKI Ikä: 47 Ammatti: kaivinkoneenkuljettaja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, ympäristölautakunnan jäsen, vammaisneuvoston jäsen, Ylöjärven vesi Oy:n hallituksen jäsen Perhe: avoliitossa, 3 aikuista lasta Harrastukset: kalastus, autourheilu Aluevaaliteemat: Perusterveyspalvelut lähellä. kotihoidon kehittäminen. 278 MINNA OKKER Ikä: 38 Ammatti: YTM, sosiaalityöntekijä, lähihoitaja Perhe: 3 lasta Harrastukset: ulkoilu, kulttuuri eri muodoissaan Aluevaaliteemat: Lasten ja nuorten palvelut sekä ennaltaehkäisevät palvelut ovat nousseet erityisen kiinnostuksen kohteeksi. 302 TAPANI TIENARI Ikä: 63 Ammatti: maanviljelijä Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, hyvinvoitilautakunnan jäsen, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän tarkastuslautakunnan pj., Pirkanmaan Musiikkiopiston ohjausryhmän jäsen, Kuru-neuvoston jäsen Perhe: puoliso, 2 täysi-ikäistä lasta, 3 lastenlasta. Ihmisläheiset palvelut. Hyvinvointialueen palvelujärjestelmässä erilaisilla palvelutuottajilla on oma paikkansa. Perhe: aviomies, kaksi alle kouluikäistä lasta Harrastukset: – Aluevaaliteemat: Jonoista hoitoon, tarvittaessa palvelusetelillä. Valtuustoon on ehdolla 36 ylöjärveläistä, jotka nyt esittelevät itsensä ja tärkeimmät aluevaaliteemansa. Krooninen henkilöstöpula on ratkaistava laittamalla johtaminen ja työolot kuntoon. Kestävä talous. En someta enkä kirjoittele mediassa, mutta hoidan sitkeästi ja vastuullisesti yhteisiä asioita. Harrastukset: kalastus, sienestys, mökkeily Aluevaaliteemat: Tampereen kehyskuntien palvelut on säilytettävä. 545 ERJA PELKONEN Ikä: 48 Ammatti: lastensuojelun perheterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, yksilöpsykoterapeutti Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu,, kaupunginhallituksen jäsen, valtuustoryhmän pj., käräjäoikeuden lautamies, kehittämistoimikunnan jäsen Perhe: aikuiset lapset, mies, koira Harrastukset: luonto, sienestys, intohimoinen yhteisten asioiden hoitaminen Aluevaaliteemat: Tahdon jatkaa ponnistelua vanhustenhoidon, nopean lääkärille pääsyn ja mielenterveystyön laadun parantamiseksi sekä lasten suojelemiseksi. Palvelutaso ei saa laskea ja asukkaiden pitää saada samat palvelut asuinpaikasta riippumatta. Lupaan olla yhteistyökykyinen, mutta en liian joustava puolustaakseni Ylöjärven ja Pirkanmaan toimivia sosiaalija terveyspalveluita. Hyvä johtaminen. Kokemusta, yhteistyötä ja aitoa maalaisjärkeä päätöksentekoon ajan kanssa.. Harrastukset: kuntosali, moottoriurheilu, lukeminen, laskettelu, aktiivinen elämä Aluevaaliteemat: Maakuntaveroa ei pidä toteuttaa. Lapsesta asti luodaan turvallisuutta ja luottamusta. Verot eivät saa nousta, kulut pitää pysyä hallinnassa. SUOMEN KOMMUNISTINEN PUOLUE 479 RIITTA HALONEN Ikä: 77 Ammatti: erityisliikunnanohjaaja Luottamustehtävät: useiden yhdistysten hallitusten jäsen, tapaturmaja sairausinvalidien hallituksen jäsen Perhe: sinkku LIIKE NYT 593 MERJA VESTERBACKA Ikä: 60 Ammatti: yrittäjä, erikoiskosmetologi, muistihoitaja, lähihoitaja Luottamustehtävät: vapaaehtoinen tukihenkilö Pirkanmaan Muistiyhdistyksessä Perhe: 3 aikuista lasta, 3 lastenlasta, iäkkäät vanhemmat Harrastukset: musiikki, ulkoilu, tanssi, vapaaehtoistyö Aluevaaliteemat: Ikäihmisten ja muistisairaiden hyvinvointi sekä palvelujen tasa-arvo, yhdenmukaisuus ja saatavuus digitaidoista huolimatta. Nyt on mahdollisuus tehdä asioita myös paremmin jos on huomattu, että joku palvelu olisi laadukkaampi toisella tavoin toteutettuna. Peruspalvelut tulee turvata myös ennaltaehkäisevinä lähipalveluina, samaten pelastuspalvelut on oltava lähipalveluina myös arkena. Tarvitsemme myös säästötavoitteen. 527 INGA-MARI LEHTI Ikä: 46 Ammatti: toimitusjohtaja, yrittäjä Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n pj., ympäristölautakunnan jäsen, Kuruneuvoston hallituksen pj. Palvelujen saatavuus ja laatu. Perhe: aviomies, kaksi lasta Harrastukset: hevoset, koirat, moottoriurheilu Aluevaaliteemat: Palvelut säilytettävä haja-asutusalueella. Ihmiset täytyy saada jonoista hoitoon. 299 PAULIINA SUVANTO Ikä: 44 Ammatti: suuhygienisti AMK Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuutettu Perhe: aviomies, lapsi, 3 koiraa Harrastukset: metsästys, metsänhoito, vapaaehtoinen maanpuolustus, partio, yhdistystoiminta Aluevaaliteemat: Nopea hoitoon pääsy. Talouskuri. On aika katsoa asioita laajasta näkökulmasta, jotta voimme kehittää palveluita ja palveluprosesseja uudenlaiseen suuntaan. Keskiviikko 12. Henkilöstön osaamisen ylläpitäminen ja työntekijöiden osallistaminen muutoksiin on keskeistä. tammikuuta 2022 22 Ylöjärveläiset aluevaaliehdokkaat esittelyssä Pirkanmaan aluevaltuustoon valitaan 79 valtuutettua. Ihmisten mielenterveyden ennaltaehkäisyyn ja hoitoihin on lisättävä resursseja. Hoitoalalle riittävä henkilömitoitus. Vastuullinen taloudenpito. Kolmas sektori ja yksityiset yritykset täydentävät julkista palvelutuotantoa. Yksityinen sektori mukaan, jotta palvelun laatu säilyy ja asiakkaan on mahdollista itse valita hoitava taho. Työhyvinvointia on lisättävä, jotta meillä on jatkossakin riittävästi hoitoalasta kiinnostuneita henkilöitä. Palo ja pelastuslaitokset on säilytettävä. 377 MINNA SARVIJÄRVI Ikä: 54 Ammatti: KM, luokanopettaja, palveluohjaaja, maatilan emäntä Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen ja kehittämistoimikunnan jäsen, Yrityspalvelun hallituksen jäsen, maakuntavaltuutettu, puoluevaltuutettu, Kevan valtuuskunnan jäsen, Ylöjärven keskustanaisten pj., kunnallisjärjestön hallituksen jäsen, Pirkanmaan keskustanaisten hallituksen jäsen, Op Tampereen edustajiston jäsen, PohjoisPirkan metsänhoitoyhdistyksen valtuutettu, Parkkuun seudun kyläyhdistyksen sihteeri Perhe: aviopuoliso, 2 aikuista lasta Harrastukset: yhteisten asioiden hoito, hyötyliikunta, puutarhanhoito, luonnonmateriaalikäsityöt, akvarellimaalaus Aluevaaliteemat: Kuntien ja alueorganisaation välisen yhdyspinnan on oltava tiivis. 248 KARITA JÄPPINEN Ikä: 35 Ammatti: kehittämispäällikkö Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, kasvatusja opetuslautakunnan vpj., valtuustoryhmän 2. 565 JANNE SELIN Ikä: 51 Ammatti: yrittäjä Luottamustehtävät: varavaltuutettu, lapsija nuorisoneuvoston jäsen, Pirkanmaan perussuomalaisten hallituksen jäsen. Palo-ja pelastustoimen läheisyys luo turvaa ja pelastaa ihmishenkiä vaaratilanteen sattuessa. Verotuksen kohtuullisuus, ei maakuntaverolle. Kattavat ja oikea-aikaiset pelastuspalvelut. Harrastukset: hyötyliikunta, penkkiurheilu Aluevaaliteemat: Ylöjärven terveyskeskuksen eli tulevan hyvinvointikeskuksen ja Kurun terveysaseman toiminnan säilyminen Ylöjärvellä. Palvelut on tuotettava kustannustehokkaasti. Turvallinen elämä on jokaisen oikeus. Ei ole liikaa rahaa, joten uusi organisaatio ei saa syödä varoja turhiin hallinnon rattaisiin, vaan kaikki mahdollinen täytyy kohdentaa ruohonjuuritasolle suorittavaan portaaseen ja palveluihin. Palveluiden tuottamisessa täytyy julkisen lisäksi hyödyntää myös yksityinen ja kolmas sektori, koska palvelut täytyy tuottaa laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. 506 TUIJA HIRSIMÄKI Ikä: 55 Ammatti: kotitalousja kuluttajapalveluneuvoja Luottamustehtävät: hyvinvointilautakunnan jäsen, opetuslautakunnan varajäsen, tarkastuslautakunnan varajäsen, lapsija nuorisoneuvosto jäsen, mielenterveysneuvoston varajäsen, nuorisotyön johtokunnan jäsen, hyvinvointilautakunnan jäsen, Ylöjärven museotoimikunnan jäsen Perhe: parisuhteessa, 1 tytär, 2 lapsenlasta Aluevaaliteemat: Toimivat terveyspalvelut vauvasta vaariin takaavat hyvän elämän. Henkilöstön työhyvinvoinnin kehittäminen. 556 HANNU RUUSKA Ikä: 51 Ammatti: yrittäjä Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, ympäristölautakunnan vpj., Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen jäsen Perhe: vaimo, 2 poikaa Harrastukset: kuntosali, jääkiekko Aluevaaliteemat: Luodaan toimiva organisaatiorakenne soteen. vpj., Viljakkala-neuvoston jäsen Perhe: vaimo, 3 poikaa Harrastukset: metsästys, harrastaminen koirien kanssa Aluevaaliteemat: Alueellinen tasapuolisuus palveluissa. KANSALLINEN KOKOOMUS 247 IIKKA JÄNTTI Ikä: 46 Ammatti: sairaanhoitaja, työsuojeluvaltuutettu Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan ja -jaoston pj., kaupunginhallituksen varajäsen, Tehyn valtuuston jäsen, STTK:n edustajiston jäsen Perhe: vaimo, 5 lasta, koira Harrastukset: kuntoliikunta, kitaran tapailu Aluevaaliteemat: Koulutettu, osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. 277 JUHO OJARES Ikä: 30 Ammatti: rakennustekniikan diplomi-insinööri, projektiinsinööri Luottamustehtävät: kaupunginvaltuuston pj., varakansanedustaja, maakuntavaltuutettu Perhe: avovaimo, vanhemmat, sisarukset sekä isovanhemmat. Turvataan riittävä ja hyvinvoiva hoitohenkilöstö. SUOMEN KESKUSTA 371 LEENA RISKU Ikä: 48 Ammatti: farmaseutti, asiakkuuspäällikkö Luottamustehtävät: kaupungin varavaltuutettu, kasvatusja opetuslautakunnan jäsen, Kauraslammen vanhempainyhdistyksen pj., Veittijärven asukasyhdistyksen hallituksen jäsen, Uplakers Taitoluistelujaoston johtokunnan jäsen Perhe: aviomies, 2 kouluikäistä lasta Harrastukset: liikunta, musiikki monipuolisesti Aluevaaliteemat: Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon. vpj. Palvelusetelien käytön jatkuminen. Pelastuspalvelut on turvattava postinumerosta riippumatta. Vanhuksille hoitopaikka omasta kunnasta ja PERUSSUOMALAISET 501 MAURI HEISKA Ikä: 40 Ammatti: yrittäjä Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen pj., kaupungin kehittämistoimikunnan pj., seutuhallituksen 2. Lisää älykkäitä ratkaisuja nykyteknologialla. Tehdään kustannustehokas järjestelmä. Paikalliset terveydenhuoltopalvelut tulee säilyttää. Palvelusetelin käyttöönotto ja vapaus valita palvelun tuottaja
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin huomioiminen on ensisijaisen tärkeää. Julkisilla hyvinvointipalveluilla ei pidä tehdä pörssiyhtiöiden voittoja. SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE 618 JUSSI-PEKKA AHONEN Ikä: 39 Ammatti: teollisuusliiton järjestämistoimitsija Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Perhe: 2 lasta Harrastukset: salibandy, kävely Aluevaaliteemat: ylöjärveläisten tulee jatkossakin päästä laadukkaisiin sosiaalija terveyspalveluihin käsiksi. Hyvinvointialueen on toimittava yhteistyössä kuntien ja kolmannen sektorin järjestöjen kanssa. Hyvät työehdot ja -olot henkilöstölle. Kiireettömään hoitoon on päästävä seitsemän vuorokauden kuluessa. Panostetaan palveluiden laatuun ja työntekijöiden hyvinvointiin. Lasten ja nuorten oppilasja opiskelijahuollon moniammatillisuutta on vahvistettava. 660 VILLE LAINE Ikä: 32 Ammatti: yrittäjä Luottamustehtävät: perusturvalautakunnan jäsen Perhe: vaimo, kaksi alakouluikäistä lasta Harrastukset: pyöräily, retkeily Aluevaaliteemat: Vahvat julkiset palvelut, joita yritykset täydentävät tarpeen mukaan. Perhe: avopuoliso Harrastukset: lukeminen, hyötyliikunta Aluevaaliteemat: Hyvinvointialueella jokaisen pitää voida luottaa siihen, että ammattitaitoinen apu ja tuki on saatavilla tarvittaessa. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että Ikäihmistyössäjaksamiseen ja työhyvinvointiin tulee kiinnittää enemmän huomiota. Hintalappu tälle ei saa nousta liian suureksi. 455 MARIKA PÄTÄRI Ikä: 50 Ammatti: varhaiskasvatuksen erityisopettaja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen Perhe: aviomies Sami, tyttäret Sanni, Oona ja Saana Harrastukset: ulkoilu, liikunta, ristikot, remontointi Aluevaaliteemat: Laadukkaasti ja lähellä. Sosiaalija terveyspalvelut kaikkien saavutettavissa. Henkilöstön osaamisen ja työn arvostus ja huomioiminen. Sotepalveluiden tulee olla pääasiassa julkisesti järjestettyä. Kaikenikäisten ihmisten erilaisia mielenterveyspalveluita matalan kynnyksen palveluista aina psykiatriseen erikoishoitoon pitää vahvistaa. Henkilöstön osaamiseen, jaksamiseen ja hyvinvointiin on panostettava. Tietojärjestelmät pitää yhdenmukaistaa ensi vuoden aikana, jotta ne keskustelisivat keskenään. Neuvoloiden on sijaittava lähellä lapsiperheitä ja niiden tarjoama vanhemmuuden tuki pitää laajentaa myös pikkulapsiajan yli. Harrastukset: frisbeegolf, musiikin kuuntelu, lenkkeily, moottoripyöräily Aluevaaliteemat: Vahva panostus terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä. Aluevaaliteemat: Lähipalveluiden on oltava helposti saavutettavissa. Fokusta ennaltaehkäisevään toimintaan. YLOJARVENUUTISET.FI/kuntavaalit Lisää kuntavaaliuutisia:. On tärkeää varmistaa, että lähipalvelut löytyvät läheltä ihmisiä. 86 JOHANNA TALASMÄKI Ikä: 46 Ammatti: pääluottamusmies Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu Perhe: avoliitossa, 2 aikuista lasta Harrastukset: metsässä liikkuminen, ulkoilu, koirat Aluevaaliteemat: Sillä on väliä kuka palvelut tuottaa. Palveluohjaajien tulee käydä kotona neuvomassa vanhuksia, jotka eivät pääse lähitorille. Oppilashuollon henkilökunnan (koululääkärit ja -terveydenhoitajat, kuraattorit, psykologit) pitää olla läsnä kouluissa ja heillä pitää olla riittävästi aikaa myös yhteisölliseen ja ennaltaehkäisevään hyvinvointityöhön. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että terveyskeskuslääkärin tai muun tarpeen mukaisen ammattilaisen vastaanotolle pääsee alle viikossa maksutta. Hyvinvointialueen koko henkilöstön työolot ja palkkaus on saatava kuntoon. Keskiviikko 12. Ihmisten hyvinvointi ei saa olla kauppatavaraa. Hyvinvointialueen työntekijät hoitavat itse palvelut, eikä palveluita ulkoisteta yksityisille. Työntekijöiden työhyvinvointi kuntoon. Lähipalvelut tulee turvata sekä huolehtia mielenterveysja päihdepalveluiden saatavuudesta. VIHREÄ LIITTO 125 NIINA IMMONEN Ikä: 43 Ammatti: vastaava sairaanhoitaja nuorten mielenterveysja päihdepalveluissa Luottamustehtävät: varavaltuutettu, perusturvalautakunnan jäsen, mielenterveysneuvoston jäsen. Liikunta on lääke. varavaltuutettu Perhe: avopuoliso. 637 AUVO ITÄPÄÄ Ikä: 39 Ammatti: lastenkodin ohjaaja ja yövalvoja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen Perhe: vaimo, 7 lasta, joista 2 täysi-ikäisiä Harrastukset: ulkoilu, musiikki Aluevaaliteemat: Uudistus tuo tullessaan isoja haasteita muun muassa tietoja tietoliikennetekniikan osalta, etenkin Pirkanmaan alueella sen yhdenmukaistamisen osalta. Henkilöstön työhyvinvoinnin turvaaminen. Ennaltaehkäisevän työn kehittäminen, mahdollistaminen ja merkityksen näkeminen huomioitava. 55 EIJA MOISIO Ikä: 65 Ammatti: Eläkeläinen Luottamustehtävät: Ylöjärven Eläkeläisten edustaja vanhusneuvostossa, vanhusneuvoston vpj., 2. Asiakasmaksut eivät saa olla esteenä hoidon vastaanottamiselle vaan maksuja pitäisi alentaa tai poistaa. Mieli Ylöjärven Mielenterveys ry:n hallituksen jäsen Perhe: mies, 2 teini-ikäistä lasta, koira Harrastukset: laulaminen, lenkkeily, käsityöt Aluevaaliteemat: Mielenterveysja päihdepalveluihin on päästävä matalalla kynnyksellä ja oikea-aikaisesti eikä kumpikaan saa sulkea pois toisen hoitamista. tammikuuta 2022 23 SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) 397 NINA ALANEN Ikä: 50 Ammatti: palvelujohtaja, sairaanhoitaja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kasvatusja opetuslautakunnan jäsen, valtuustoryhmän pj., kehittämistoimikunnan jäsen, KD:n paikallisosaston pj., KD:n piirihallituksen ja puoluevaltuuston jäsen, kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen Perhe: aviomies, 2 aikuista tytärtä, 2 koiraa Harrastukset: erilaiset kulttuuritapahtumat, lenkkeily, luonnossa liikkuminen Aluevaaliteemat: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi sekä ikäihmisten riittävät palvelut ja henkilöstön työhyvinvoinnin puolustaminen. Sote-palvelut oltava saatavissa hyvinvointialueen jokaisessa kunnassa, Kurun terveysasema ja Viljakkalan terveydenhoitopiste säilytettävä. Arvokas ikääntyminen on jokaisen oikeus. Jokaisessa kunnassa tulee säilyttää vähintään yksi terveyskeskus. Luottamustehtävät: kaupunginvaltuuston 1.vpj., Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen. Ylöjärveläisistä aluevaaliehdokkaista kyselyyn eivät vastanneet: 174 JUSSI SAVOLAINEN, sairaanhoitaja, hoitotyön lehtori (vihr.) 186 KIRSTI TOIVA, eläkeläinen, vanhusja kriisityöntekijä (vihr.) 383 MATTI SÄRKILAMPI, varaosamyyjä (kesk.) 449 JARMO OJANPERÄ, laatupäällikkö, eläkeläinen (kd.) 711 TARJA VUORELA, sairaanhoitaja (sd.) ten ihmisoikeudet ja palvelut ovat kunnossa. 152 SARI LISTENMAA Ikä: 53 Ammatti: varhaiskasvatuksen erityisopettaja, työnohjaaja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, hyvinvointilautakunnan vpj., vammaisneuvoston jäsen, lapsi-ja nuorisoneuvoston varajäsen, kaupunginhallituksen henkilökohtainen varajäsen Jenni Kiiskiselle Perhe: mies, 2 täysi-ikäistä lasta, 3 länsigöötanmaanpystykorva-koiraa Harrastukset: koirien kanssa rally-toko-treenit ja -kisat, koiranäyttelyt, vapaaehtoistoiminta Suomen Karva-Kaverit ry:ssä, pilates, mökkeily Aluevaaliteemat: Oikea-aikainen tuki ja joustava kasvupolku lapsille ja nuorille. Palkkaharmonisointi on aloitettava heti. aikuinen tytär Harrastukset: Seinäjoella puutarhan hoito, Ylöjärvellä neulominen, kokoukset Aluevaaliteemat: Julkiset sosiaalija terveyspalvelut säilytettävä. Digitalisaation kehittyessä on rinnalla tarjottava henkilökohtaista palvelua: vanhusten henkilökohtainen palveluohjaus säilytettävä. Ilman hyvinvoivia ammattilaisia emme pysty tarjoamaan laadukkaita palveluita. Perhe: Vaimo, 3 lasta. Sosiaalipalveluissa ja vanhustenhoidossa nykyisten asiakassuhteiden jatkuvuus turvataan. Riittävät ja oikea-aikaiset sotepalvelut sujuvasti. 675 LEENA MANKKINEN Ikä: 73 Ammatti: Eläkkeellä Kaatuneitten Omaisten Liiton toiminnanjohtajan tehtävästä. Ennaltaehkäisevät ja riittävät resurssit pelastustoimeen. 136 JENNI KIISKINEN Ikä: 40 Ammatti: lukion opettaja Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Perhe: 2 lasta Harrastukset: – Aluevaaliteemat: Hyvinvointivaltiota pitää puolustaa ja laadukkaat julkiset palvelut on hoidettava yhdenvertaisesti kaikille riippumatta lompakon paksuudesta tai osoitteesta. Toivon, että säästöä ja järkevyyttä uudistukseen tuo soteja erikoissairaanhoidon palveluiden integroiminen fiksuiksi kokonaisuuksiksi ja hoitopoluiksi. Toimivat peruspalvelut vähentävät erikoissairaanhoidon tarvetta. Harrastukset: liikunta, käsityöt, askartelunohjaaminen, sosiaalisien asioden opastaminen ja opiskelu. Perhe: aikuinen poika, lapsenlapsi Harrastukset: koko ikä liikunnan parissa: vesivoimistelun ohjaaja, monen lajin harrastaja, työtä urheilujärjestöissä. Päätoimisen henkilöstön ja sopimuspalokuntien toiminta turvattava koko Pirkanmaalla. Riittävä henkilöstömäärä turvaa korkealaatuisen hoidon niin kotihoidossa kuin hoivayksiköissäkin. Hoitotakuu varmistaa nopean ja oikea-aikaisen hoitoonpääsyn tai terapian. Pelastuspalvelujen on säilyttävä tehokkaina ja luotettavina. Mielenterveyspalvelujen saatavuus riittäväksi ja matalan kynnyksen palvelut joustaviksi. Julkisen puolen työntekijöiden VASEMMISTOLIITTO 28 ANNA JUKANTUPA Ikä: 41 Ammatti: sosionomi Yamk Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän pj., tarkastuslautakunnan jäsen, kehittämistoimikunnan jäsen, maakuntavaltuuston jäsen, maakuntavaltuuston ryhmän pj. 56 ERKKI MOISIO Ikä: 68 Ammatti: eläkeläinen Luottamustehtävät: Vijakkala-neuvoston jäsen, Viljakkalan Vasemmistoliitto ry:n pj., Hämeenkyrön-Viljakkalan Eläkeläisten pj. Sote-ammattilaisten aivovuotoa muille aloille tulee hillitä henkilöstöstä huolta pitämällä. 48 AKI LEPPÄNEN Ikä: 36 Ammatti: lähihoitaja, pääluottamusmies Luottamustehtävät: kaupunginvaltuutettu, ympäristölautakunnan jäsen Perhe: 6-vuotias poika Harrastukset: pyöräily, vanhan talon ja pihan hoito, yhdistystoiminta Aluevaaliteemat: Julkiset palvelut, ei yksityistämistä. Sitä ennen Tampereen seudun Näkövammaisten ja Tampereen Diabetesyhdistyksen toiminnanjohtaja, Invalidiliiton palvelutalojen johtaja, vanhustyönjohtaja, terveyskeskuksen sosiaalityöntekijä. 458 MARKUS RAJALA Ikä: 33 Ammatti: yrittäjä Luottamustehtävät: ei luottamustoimia Perhe: aviovaimo, 3 poikaa Harrastukset: kalastus 471 SAMI TUNTURI Ikä: 48 Ammatti: palveluohjaaja Luottamustehtävät: Ylöjärven Ryhdin hallituksen jäsen ja frisbeegolfjaoston pj., kristillisdemokraattien Ylöjärven paikallisosaston sihteeri. Perhe: avomies, yksi lapsi Harrastukset: musiikin kuluttaja ja harrastaja kaikissa muodoissa, ikuinen opiskelu Aluevaaliteemat: Lähipalvelut sekä jokaisen tarvitsema kiireellinen ja kiireetön apu ja hoiva on turvattava kaikille
Eduskunta päätti viime vuoden heinäkuussa soteja pelastustoimen uudistuksen toteuttamisesta. Nykyinen tilanne on epäinhimillinen ja kohtalokas. Hänen mielestään sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksessa ja aluevaaleissa on kysymys yhteiskunnallisesti niin merkittävistä asioista, että niistä olisi pitänyt tarjota oikea-aikaisesti ja perusteellisesti tietoa kansalaisille. – On luonnollista, että epätietoisuus synnyttää pelkoja lähipalvelujen loppumisesta. Hänen mielestään asukasparlamentit ja kansalaisten mielipiteiden aktiivinen kyseleminen ovat avainasemassa hyvinvointialueen juurruttamisessa. – Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995 ja Euroopan yhteisvaluutta euroon vuonna 1999, valtiovalta postitti jokaiseen kotiin kirjaset, joissa kerrottiin monipuolisesti niin EU:sta kuin yhteisvaluutasta. On sanottu, etteivät vaalit olisi tärkeät, ja ettei aluevaltuustolla olisi paljon valtaa. Puheenjohtaja sanoo, että hyvinvointialueen kaiken toiminnan ja päätöksenteon on oltava läpinäkyvää ja avointa. 21 hyvinvointialuetta aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa. Tiedämme, että vaalit ovat erittäin tärkeät. Liike Nyt Tampereen puheenjohtaja Kalle Aaltonen kritisoi valtiovaltaa liki olemattomasta kansalaistiedotuksesta. Kalle Aaltonen ajattelee, että aluevaltuusto on hyvin työteliäs, sillä valtuusto on paljon vartijana uudenlaisen hallinnon tason rakentamisessa ja vakiinnuttamisessa. – Minusta on ratkaisevaa, että kun ollaan aluevaltuustossa, siellä käytettävissä olevien faktatietojen pohjalta tehdään asiakasja asukaslähtöisiä ratkaisuja. Puheenjohtaja Kalle Aaltonen pitää määrää varsin hyvänä. Aaltonen nostaa esille mielenterveyden hoidon ongelmat ja haasteet. – Viikossa ja kahdessa olisimme ennättäneet tavata varsin paljon äänestäjiä ja tuoda heille esille Liike Nytin ajatusmaailmaa ja ideologiaa. – Hyvinvointialueiden rakenteet ja toiminnot selkiytyvät lähivuosien aikana. Ensimmäinen aluevaltuusto päättää esimerkiksi hyvinvointialueen rakenteista ja tulevaisuuden suunnasta. Kalle Aaltonen kiittelee, että Harkimo kiinnostaa suurta yleisöä, ja hän saa ihmiset liikkeelle puolueen tapahtumiin. Uusi aluevaltuusto tarjoaa paljon töitä. Hän pitää pahana valuvirheenä sitä, että isot puolueet rahastavat erilaisia tukia, joilla valtuustopuolueiden taloutta pönkitetään. Keskiviikko 12. Puheenjohtaja on neuvonut muitakin puolueen jäseniä toimimaan samanlaisella maltillisella linjalla. Aaltosen mielestä aluevaltuustotyöskentely on otollista Liike Nytin arvoille, joihin kuuluu muun muassa ajattelun ja mielipiteen vapaus. – Pirkanmaan 23 kunnassa ovat omat todellisuutensa. ”Älkää luvatko mitään” Liike Nytillä on Pirkanmaan hyvinvointialuueen aluevaaleissa 27 ehdokasta. Aaltonen on ammatiltaan asentaja, ja hänellä on lisäksi puuveneenveistäjän koulutus. tammikuuta 2022 24 Liike Nyt arvostelee valtiovallan olematonta aluevaalija hyvinvointialuetiedotusta Liike Nyt lähtee Pirkanmaan hyvinvointialueen vaaleihin 27 ehdokkaan listalla. Uudistus näyttäytyy Liike Nyt Tampereen puheenjohtaja Kalle Aaltonen odottaa, että pari puolueen ehdokasta raivaa tiensä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon. Aaltonen kertoo, että hän ja muut Liike Nytin aluevaaliehdokkaat ovat jalkautuneet pirkanmaalaisten keskuuteen. – Sekavaa tilannetta on jopa käytetty hyväksi. – Viihdyn asentajan työssäni. Hän ihmettelee, että uutukaiseen valtuustoon pyrkii henkilöitä, jotka ovat jo kunnallis-, maakuntapäättäjiä ja lisäksi kansanedustajia. Ennen Tampereelle asettumistaan hän on asunut muun muassa Parkanossa. Aaltosen mielestä liikkeen olisikin saatava myös pirkanmaalaisia vahvoja persoonia toimintansa tukipilareiksi. hän kysyy. Harkimo edustaa pääkaupunkiseudun elämää ja oloja. Hän odottaa, että puolue saisi kaksi aluevaltuusto paikkaa. hän perää. Niistä mittavin on työllisyyspalvelujen siirtyminen kuntien harteille. Aaltonen vaatii korjausliikettä aluevaltuuston kuluihin. Kunnat saavat uusia tehtäviä. Kunnillakin on edessä toiminnan sopeuttaminen uudenlaisiin voimavaroihin. Aaltosen katseet ovat lähitulevaisuudessa, jossa siintävät eduskuntavaalit ja seuraavat kuntaja aluevaalit. Monet pirkanmaalaiset ovat kertoneet vaalikentillä Aaltoselle, etteivät he tiedä isosti, mistä vaaleissa on oikeasti kysymys. Aaltonen on noudattanut aluevaalikampanjassaan tiukkaa linjaa, ettei hän lupaa äänestäjille mitään. Olen autoharrastaja. Niin ovat kunnatkin. Moni pohtii myös kolmannen sektorin eli erilaisten yhdistyksien roolia tulevassa hyvinvointialueessa. TÄMÄN VUODEN alussa Liike Nyt Tampereen puheenjohtajana aloittanut Kalle Aaltonen sanoo, ettei valtiovalta ansaitse kiitoksia sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistuksen eikä aluevaalien tiedottamisesta. Mistä monilla tuoleilla istuvat repivät aikansa jokaiseen tehtävään. Liike Nyt tarvitsee paikallisia kasvoja Vuonna 2018 syntynyt ja vuonna 2019 puolueeksi rekisteröity Liike Nyt saa kasvonsa puheenjohtaja Hjallis Harkimolta. Kansalaiset saivat janoamaansa tietoa. Kaikki nämä viitekehitykset avaavat minulle näkymiä maakuntaan ja sen ihmisten elämään.. Esimerkiksi vapaapalokuntien rooli on epäselvä. – Paljonko monella tuolilla istuvat luottamushenkilöt voivat antaa aikaansa ja voimavarojansa kullekin tehtävälle. Ymmärrettävästi käsitteet ovat vielä outoja ja vieraita. – Jotta Liike Nytistä varttuisi merkittävä kuntapuolue, meidän olisi saatava toimijoita, aktiiveja ja ehdokkaita mahdollisimman moneen kuntaan, mieluummin kaikkiin. Aluevaltuustolle on varattava aikaa Aluevaaleissa on asettunut ehdolle kandidaatteja, joilla on asema kunnallispäättäjänä, maakuntavaikuttajana sekä lainsäätäjänä. Liike Nyt Tampereen puheenjohtaja haluaa puolueelle vakaata jatkuvuutta. Uudenlaiset käytännöt vierastuttavat. Ihmiset ovat avoimesti kertoneet, etteivät he ole perillä, mistä koko uudistuksessa on kysymys, ja mistä kaikesta aluevaaleissa on kyse. Aaltonen harmitteleekin koronapandemian seurauksia, joiden takia puolueet eivät pääse tekemään vaalityötään ja avaamaan vaalien ja koko uudistuksen sisältöjä esimerkiksi Tampereen Keskustorille aiotuissa vaalimökeissä. Aaltonen kertoo paneutuneensa asukasmäärältään eri kokoisten paikkakuntien asemaan alkaneessa soteja pelastustoimen uudistuksessa. Aaltonen on syntyisin Riihimäeltä. – Kunnilta lähtee soteja pelastustoimen uudistuksen seurauksena leijonan osa niiden tehtävistä. – Tilaisuuksissa on ollut mukavasti väkeä, ja niissä on virinnyt hedelmällisiä keskusteluja. – Nyt on suurta viisautta katsoa asioita kaikessa rauhassa ja ajan kanssa. Keskeinen haaste on muun muassa työntekijämäärän miettiminen. Me Liike Nytissä toimimme moniäänisyyden puolesta. Liike Nytin mielestä hyvinvointialueita on liikaa. (Kuva: Kalle Aaltosen albumi) suurena möykkynä, josta ei oikein saada otetta. Aaltonen sanoo, että valtiovallan olisi pitänyt toimia vastuullisesti ja järjestää kansalaisille riittävät tiedot niin uudistuksesta, hyvinvointialueista kuin aluevaaleista. Hän odottaa, Matti Pulkkinen että mielenterveyspalveluiden kaltaiset asiat hoidetaan pikaisesti kuntoon. Uskon lisäksi, että hyvinvointialueiden määrä pienenee. Puolueella on ennättänyt ollut pieniä toritapahtumia muun muassa Kangasalla, Parkanossa, Pirkkalassa ja Valkeakoskella. Puuveneiden rakentaminen olisi suuri juttu, mutta niille ei ole riittävää markkinaa. Parhaillaan kansakunta valmistautuu historiallisiin, ensimmäisiin aluevaaleihin, joissa muun muassa 526 600 asukkaan Pirkanmaan hyvinvointialueelle valitaan aluevaltuusto. Aaltonen muistuttaa, että maakunnat ovat keskenään hyvin erilaisia
Palveluiden saanti tulevaisuudessa on turvattava. Yksinäisyys on yhä useamman ikäihmisen seuralainen. Suomi-hullu, saunahullu, lakimies ja kulttuuriperinnön kunnostaja Sääksmäellä. Yhä useampi nuori, opiskelija ja koululainen tuntee jäävänsä ongelmineen yksin. Sosiaalipalvelut ja arvokas vanhuus Mielenterveysja päihdeongelmien määrä kasvaa. Näihin ongelmiin on löydettävä ratkaisut nyt. Keskiviikko 12. Mielelläni tuon Pirkanmaan hyvinvointialueen käyttöön erityisesti talous-, hankintaja (muutos)johtajakokemukseni ja -osaamiseni, jollaista tarvitaan nyt kun hyvinvointialue pannaan pystyyn. Lisäksi on panostettava työhyvinvointiin ja alan kiinnostavuuteen työntekijöille. www.petrataan.fi 378 Kuka minä olen. Siksi on kehitettävä uusia, tehokkaampia tapoja tehdä. Olen Petra. Kolmen lapsen äiti. Tärkeintä on, että tarpeisiin vastataan, ja apua saa sujuvasti ja viiveettä. Olen ehdolla, sillä Pirkanmaa on minulle tärkeä – tänään ja tulevaisuudessa. Varaudutaan ikärakenteen muutokseen Työikäisten määrän väheneminen suhteessa vanhempaan ikäluokkaan lisää palveluiden tarvetta ja kustannuksia. Rakastan vauhtia ja jännitystä, mutta toisaalta myös rauhallista saunomista ja puusaunan lämmittämistä. Kyse on siitä, minkälaiset palvelut meille rakennetaan ja kuinka niihin pääsee. Lähipalvelut – ihminen edellä Haluan, että jokaisessa kunnassa jokainen palvelua tarvitseva saa parhaaksi katsomallaan tavalla – puhelimella, netissä tai tulemalla paikan päälle – ensikontaktin palveluihin. Jokainen ansaitsee arvokkaan vanhuuden – erityisesti silloin, kun oma toimintakyky on jo heikentynyt. Tällä hetkellä olen valtiovarainministerin erityisavustaja, virkavapaalla työstäni Euroopan keskuspankissa. 23.1.2022 valitaan ensimmäistä kertaa aluevaltuutetut Pirkanmaan hyvinvointialueelle, jolle kunnat siirtävät vastuun soteja pelastustoimen järjestämisestä. Kyse on meidän kaikkien hyvinvoinnista. Ennaltaehkäisevän työn ja matalan kynnyksen neuvontapalveluiden merkitys on valtava. On hyödynnettävä järkevästi uutta teknologiaa käyttäen sähköisiä palveluita siellä, mihin ne asiakaskohtaisesti soveltuvat, jotta resursseja jää riittävästi tärkeisiin perinteisiin lähikontakteihin, joita ei voi korvata. Tärkeät vaalit. Harrastan kuntourheilua, puutarhatöitä ja käsitöitä – ompelen uutta ja korjaan vanhaa. Tahdon, että yhdellä luukulla selvitetään, miten jatkotoimet on järkevintä hoitaa – tilanteen mukaan joko perinteisenä lähipalveluna, liikkuvalla asemalla, kotiin tuotuna tai digitaalisesti etänä. Yksi muutoksen vaikutus on myös pula sote-ammattilaisista. Työikäisenä, kolmen lapsen äitinä muistan, mitä nuoret ja lapsiperheet ruuhkavuosina tarvitsevat, ja pitkäaikaissairaan ikäihmisen hoitoa läheltä seuranneena tiedän, kuinka ratkaisevan tärkeätä hyvä vanhustenhoito on.. tammikuuta 2022 25 Petra Schulze Steinen aluevaltuustoon numerolla Pirkanmaa on minulle tärkeä tänään ja tulevaisuudessa Historialliset vaalit
Lisää rekrytointeja on työn alla. Keskiviikko 12. Osa työntekijöistä suorittaa dieettikokin erityisammattitutkinnon työn ohessa. Rekrytointikoulutus oli käytännönläheistä ja tutkinnon jälkeen hän aloitti työn Soppeenharjun päiväkodissa. On tärkeää, että he voivat tutustua alaan ennen sitoutumista, Aimonen lisää. Rekrytoiva koulutus tarkoittaa, että koulutuksessa etsitään ja koulutetaan työntekijöitä oppilaitoksen ja yrityksen yhteistyönä. Lisäksi Ylöjärvi ja TAKK toteuttivat aamuja iltapäivätoiminnan ohjaajille oppisopimuskoulutuksen Taitoa ja turvallisuutta. Tällä hetkellä lisää osaamista tarvitaan muun muassa kasvisja vegaaniruoan valmistukseen, Heikkilä kertoo. – Työvoimapula-alojen, kuten soten vetovoimasta puhutaan paljon. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, ja siksi työn aloituksen tukeminen on niin tärkeää, Aimonen kertoo. Myös sosiaalija terveysalalle tarvitaan tulevina vuosina kymmeniä työntekijöitä lisää. Koulutuksella on tärkeä arvo henkilöstön viihtyvyyJohanna LassyMäntyvaara den ja pysyvyyden näkökulmasta. Ylöjärvellä työskentelee tällä hetkellä neljä lähihoitajaopiskelijaa. JO VUOSIKYMMENEN jatkunut koulutuskumppanuus on kuluneen vuoden aikana näkynyt TAKKin koulutustarjontajana eri puolilla Ylöjärven kaupungin organisaatiota. Ammattilaisia suurkeittiöihin Rekrytoiva koulutus ruokapalvelutyöntekijäksi alkoi vuonna 2019 ja se saatiin päätökseen keväällä 2021. Yhteistyön tuloksena on syntynyt muun muassa eri erityisruokavalioihin liittyviä koulutuksia. – Mukana on alanvaihtajia, joille esimerkiksi ikäihmisten hoitaminen ei ole tuttua työtä. Rekrytoivien koulutusten lisäksi TAKK järjestää Ylöjärvelle muun muassa erityisruokavalioihin liittyvää täydennyskoulutusta. Turvallisuus tärkeä arvo Sosiaalija terveysalalla TAKK on järjestänyt Ylöjärven kaupungin työntekijöille koulutuksia myös turvallisuuteen ja työhyvinvointiin liittyen. – Opiskelija pääsee punnitsemaan motivaatiotansa opiskeluun ja alalla työskentelyyn. Koulutuksilla paitsi etsitään uusia työntekijöitä, myös vahvistetaan kasvavan kaupungin palveluita kouluttamalla nykyistä väkeä. tammikuuta 2022 26 Soppeenharjun päiväkodissa työskentelevä Hamida Basharyar on viiden lapsen äiti, jolle keittiö on tuttu ympäristö. Työhyvinvointia on Ylöjärvellä vahvistanut TAKKin Kokemukset voimavaraksi -valmennus. Sekä lähihoitajien että ruokapalvelutyöntekijöiden koulutusten rinnalla TAKK on tarjonnut Ylöjärven kaupungille työpaikkaohjaajakoulutusta. (Kuva: Sara Steensig) telukunnassa, jossa alan työnantajat, TAKK ja työvoimahallinnon asiantuntijat kokoontuvat yhdessä pohtimaan koulutustarpeita. (Kuva: Sara Steensig) TAKK ja Ylöjärvi etsivät ratkaisuja osaajapulaan Ylöjärven ruokapalveluissa jäi viime vuonna kymmenen henkilöä eläkkeelle, ja sama kehitys jatkuu tänä vuonna. Löysimme koulutukseen hyviä tyyppejä, jotka ovat innostuneita alasta. Heikkilä on ollut useamman vuoden mukana TAKKin ravintola-alan neuvotHamida Basharyar innostui ruokapalveluista työskennellessään koulun keittiössä. Koulutettujen joukosta on löytynyt jo yksi uusi työntekijä sekä kesäajan sijainen, joka on lupautunut tekemään sijaisuuksia myös talviaikana. Lisäksi on taklattava myös alan pitovoima: se, että ihmiset pysyvät alalla. Joustavasti etäja lähivalmennuksen yhdistelmänä toteutettu koulutus sisälsi eväitä muun muassa turvallisuussuunnitelmien tarkistamiseen, kertoo Ylöjärven kaupungin työsuojelupäällikkö Marjo Soutolahti joka vastaa oppisopimuksina toteutettavista koulutuksista. Työpaikkaohjaajia sote-alalle Uusin TAKKin ja Ylöjärven yhteistyön muodoista on rekrytoiva lähihoitajakoulutus, jossa opiskelijat tekevät koulutukseen sisältyvät työssäoppimisjaksot Ylöjärven kaupungille ja työllistyvät koulutuksen suoritettuaan kaupungin palkkalistoille. – Tärkeä osa rekrytoivaa koulutusta on kahden viikon tutustumisjakso, jossa opiskelija saa tutustua uuteen alaan ja kaupunki uusiin tekijöihin, TAKKin koulutuspäällikkö Kati Aimonen selvittää. Turvallisuuskoulutuksiin Ylöjärvi on kutsunut mukaan myös seurakunnan ja kaupungin yrityksiä. Se on suunnattu työntekijöille, joilla on haasteita työssäjaksamisessa. Siinä henkilöstöä koulutetaan ottamaan vastaan uudet työntekijät, opastamaan ja perehdyttämään heitä. Koulutus räätälöitiin tukemaan ohjaajien käytännön työtä. – Rekrytoivat koulutukset ovat meille tärkeä avaus, sillä eläköitymisen myötä paikkoja vapautuu ruokapalveluissa paljon. – Koulutustarpeista on tärkeää vaihtaa ajatuksia säännöllisesti. Viime vuonna kymmenen henkilöä tuli meillä eläkeikään, ja sama kehitys jatkuu, Heikkilä kertoo. – Turvallisuus on Ylöjärvellä tärkeä arvo, ja sen mukaisesti haluamme edistää turvallisuutta yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. – En uskaltanut toivoa, että saisimme näin nopealla tahdilla meille uusia ammattilaisia. Tulevaisuudessa koulutusta järjestetään Ylöjärven henkilöstöohjelman painopisteisiin, joita ovat muutoskyvykkyyden vahvistaminen, ikäjohtamiskoulutus esimiehille, työyhteisötaidot sekä yhdenvertainen ja tasaarvoinen työpaikka.. Suurkeittiöpuolella tämä ei ole itsestäänselvyys, Ylöjärven ruokapalvelupäällikkö S irpa Heikkilä kertoo. Vastaavasti työnantaja pääsee tutustumaan opiskelijaan ja näkemään, kuinka tämä suhtautuu alan töihin ja tarjolla olevaan työyhteisöön, hän toteaa. Ylöjärven kaupunki ja Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK etsivät ratkaisua osaajapulaan yhdessä
maist., samh. mag. Keskiviikko 12. 620 ABDULLAH ALOSAIMI lääkäri, epidemiologi 621 ANTTI ASP hallintotieteiden yo, opiskelija 622 KAAPO ASUMA järjestösihteeri 623 AILA DÜNDARJÄRVINEN herastuomari, kehitysvammahoitaja 624 HANNA-MARIA GRANN terveydenhoitaja, sairaanhoitaja 625 JARI HAAPARANTA huoltoteknikko, kaup.valt. 669 INKA LOPPI asiakkuusvastaava 670 JOHANNA LOUKASKORPI sos.ja terveyspalv. pj., yhteisöpedagogi (AMK) 662 MIKKO LEHTONEN elintarviketyöntekijä 663 MAARIT LEPISTÖ sairaanhoitaja, kunnanvaltuuston pj. jäsen, sosiaalityöntekijä 675 JARKKO MÄKIPÄÄ artesaani 676 JAANA MÄNNIKKÖ kuntayhtymäjohtaja (sos.ja terv.palvelut) 677 MARJO NIEMENMAA HTM, elektroniikkaasentaja 678 MIRVA NIINIVAARA asiantuntija, HTM 679 AINO NOKELAINEN sairaanhoitaja (YAMK), TtM 680 AARRE NORD 681 IINAMARIA NUMMELA (SIT.) lähihoitaja 682 JONNE NURMI iltapäiväkerhon ohj., yhteisöpedagogi (AMK) 683 ILMARI NURMINEN kansanedustaja 684 CARITA OJALA sairaanhoitaja 685 RIITTA OLLILA erityisopettaja, apulaisporm. 664 SAKARI LEPOLA liittopuheenjohtaja, metsäpalveluyrittäjä 665 ANNE LIIMOLA päiväkodin johtaja 666 NINA LINDBERG toiminnanjohtaja, YTM 667 MERJA LITMANEN sairaanhoitaja 668 ARSENIY LOBANOVSKIY yhteiskuntat. | Ennakkoäänestys 12.–18.1. apulaisporm., FM 671 LAURI LYLY pormestari 2017-2021, kaup.valt. (AMK) 633 HARRI HYKKÖ insinööri, eläkeläinen 634 RISTO ILOMÄKI opetusneuvos, KT, emeritusrehtori 635 SARI ILOVUORI työllisyyspalveluiden johtaja 636 AUVO ITÄPÄÄ lastenkodin ohjaaja, yövalvoja,kaup.valt. 637 HEIDI JAKARA HTM, asiantuntija, rekrytointipalvelut 638 JENNI JOKINEN hallintotieteiden kandidaatti 639 TARJA JOKINEN sairaanhoitaja, vanhusneuvoston vpj. 626 LOTTA HAMARI terveystieteiden tohtori, tutkija 627 RAMI HANSEN lähihoitaja, työsuojeluvaltuutettu 628 KATI HATTUNEN yrittäjä 629 MARJUKKA HEINO vast. päihdetyö, lastenkodin ohjaaja 703 KIRSI VAITTINEN sairaanhoitaja (AMK) 704 TUULA VALLIUS sairaanhoitaja (AMK) 705 JAANA VASTAMÄKI erityisasiantuntija, YTT 706 EEVA VILJANEN viestintäja IT-asiantuntija 707 IIDA VILJANEN järjestösihteeri, lähihoitaja 708 MARKKU VIRKAMÄKI HTM, sotejohtamisen MBA 709 PAULA VIROLAINEN eläkeläinen, lastenhoitaja 710 TARJA VUORELA sairaanhoitaja 711 TOMMI VUORINEN autonkuljettaja 712 MARJA WAKKALA HTM, vapaaherratar 713 ARI WIGELIUS Ay-toimitsija, työsuojeluvaltuutettu 714 VILLE YLIMARTIMO ajoneuvonosturinkuljettaja, muusikko 715 sopimustoimitsija, eläkkeellä. 640 ESA JÄRVENPÄÄ autokorimekaanikko, palokunnan päällikkö 641 JANNE JÄRVENPÄÄ kirvesmies 642 HANNU JÄRVINEN trukinkuljettaja, pääluottamusmies 643 PEKKA JÄRVINEN PSHP hallituksen vpj., eläkkeensaaja 644 JARI KAIHLAMÄKI kokoonpanoasentaja 645 HANNA KAIRIMO sairaanhoitaja (AMK), bioanalyytikko (AMK) 646 KIRSI KAIVONEN ensi-/sairaanhoitaja (AMK), kaup.valt. hallintoja talousjohtaja, KTK 654 RISTO KOIVISTO kunnanjohtaja, maakuntaneuvos 655 BAHRIA KORPELA OMA-valmentaja, asioimistulkki 656 JONI KUMLANDER koulukuraattori 657 ANNIKA LAINE lastenhoitaja, kasvatustieteen yo 658 HANNA LAINE lähihoitaja 659 VILLE LAINE lähihoitaja, yrittäjä 660 ARJA LAITINEN hoivajohtaja, eMBA, sairaanhoitaja (AMK) 661 ROOPE LEHTO maakuntahall. sairaanhoitaja, haavahoitaja 630 ILKKA HJERPPE rovasti, diakoniajohtaja, eläkkeellä 631 REETTA HOLOPAINEN sairaanhoitaja, YTK 632 JOUNI HUUSKONEN tuotespesialisti, fysioterap. ARVOKKAINTA MITÄ MEILLÄ ON. tammikuuta 2022 27 HYVINVOINTI. | Löydä oma ehdokkaasi: pirkanmaa.sdp.fi JUSSI-PEKKA AHONEN kaup.valt., HTM 618 MARIKA ALAHERTTUALA tradenomi, lähihoitaja 619 ATANAS ALEKSOVSKI toiminnanjohtaja, PSHP:n valtuuston pj. 2007-08 686 TUULA PETÄKOSKI-HULT FT, terveystiede, fysioterapeutti 687 MARKO RANDELL järjestyksenvalvoja, vartija 688 PIRKKO RANKI (SIT.) yleislääketieteen erikoislääkäri 689 AINO RANTAMÄKI kätilö, tohtorikoulutettava 690 LOTTA REITO sosiaalityöntekijä, YTM 691 PAULA RINKI yrittäjä, lähihoitaja 692 TAPIO RISTAMÄKI pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu 693 INNA ROKOSA kaup.valt., kasvatustieteiden opiskelija 694 EERO RUOTSILA toimitila-asiantuntija, DI 695 TERO RÖNNI liikenneyrittäjä 696 JANNE SAARI kiinteistönhoitaja 697 JARI SAARI koneenasentaja 698 MARKKU SIMULA rovasti, eläkkeellä 699 ANJA SUENTO osastosihteeri, eläkeläinen 700 TARU TOLVANEN team leader, BBA 701 SIMO TUOMINEN vartija 702 PASI TURKIA lastensuoj. 672 MAHMOUD MACHAAL sairaanhoitaja 673 PAULA MAJAVA taideaineiden opettaja, vertaisohjaaja 674 LEENA MANKKINEN PSHP hall. 647 KEIJO KALEVA neuvottelupäällikkö, eläkkeellä 648 TARJA KALLIO ohjaaja, sosionomi AMK 649 ULLA KAMPMAN sairaanhoitaja (AMK), koulutusasiantuntija 650 KRISTIINA KANTOLA yrittäjä, tutkija, työnohjaaja 651 RASMUS KEINÄNEN hallintotieteiden yo, opiskelija 652 JYRI KERÄNEN lähihoitaja 653 JANI KIVELÄ vs. Aluevaalit 23.1
Reilut mutta rajalliset erät. vain kotitalouksille. Atria kanan koipireisi marinoituna, rajoitus 3 kg/talous 1 00 kg 7 90 kg Tuore kokonainen kirjolohi erä! Alkaen Torstaina Tuoretta Suomalaista peuranlihaa Luullinen patapaisti 14 90 kg Jauheliha 17 90 kg Sisäpaisti/ paahtopaisti 39 90 kg muut paistit 34 90 kg Ulkofile 44 90 kg Sisäfile 49 90 kg Juustoportin Hyvin marjaja hedelmäkeitot 1 kg 2 89 tlk Valio maustetut jogurtit 1 kg 1 49 tlk Saaremaa Gouda-juusto 500 g (5,98 kg) 2 99 pkt Juss omenaja appelsiini täysmehut 1 L 1 99 tlk Lakusekoitus ja Allsorts pussit 250 g (3,96 kg) 99 ps Libero Teippivaipat comfort 40-60 kpl/pkt 9 95 pkt Vasikan sisäfile 39 90 kg Lähituottajan Hangersteak 9 95 kg Leivon Leipomon grahamsämpyläpussi 5 kpl/300 g (3,30 kg) 99 ps Ida Red omena Puola 39 kg Racoon lasten talvitakit 74-140 cm (119,95-129,90 kpl) 39 9059 90 kpl Lasten talvihaalarit 86-134 cm (109,95-174,95 kpl) 59 90 kpl Lasten talvikengät koko 20-40 (55,95-76,90 pari) 29 9039 95 pari Aikuisille untuvatakit Napapijri ja Mountainworks (479-799 kpl) 139 499 kpl Paljon laadukkaita vaatteita ja kenkiä lapsille ja aikuisille Tervetuloa tutustumaan! Tervetuloa tutustumaan! Perjantaina alkaen klo 10 munkkikahvit kahvila timantissa Paulig Juhla Mokka kahvit 500 g (7,98 kg) Rajoitus 2 pkt/talous (ei luomu/tositumma) 3 99 pkt. 040 712 0100 tarjoukset voimassa ke-la 12.–15.1. tammikuuta 2022 28 pirkanmaan paras lihakauppa Perjantaina alkaen klo 10 lämmintä savukalaa suoraan savustimesta Naudan ulkopaisti 10 95 kg Lihamestarilta herkkuja Naudan jauheliha 10% 10 95 kg Naudan luuton keittoliha 10 95 kg Porsaan ulkofileepihvit 9 95 kg Broilerin sisäja rintafileet 9 95 kg Hevosen paisti 9 95 kg Hevosen sisäfile 29 90 kg Elotie 9, 33470 ylöjärvi puh. Keskiviikko 12
040 712 0100 tarjoukset voimassa ke-la 12.–15.1. Atria kanan koipireisi marinoituna, rajoitus 3 kg/talous 1 00 kg 7 90 kg Tuore kokonainen kirjolohi erä! Alkaen Torstaina Tuoretta Suomalaista peuranlihaa Luullinen patapaisti 14 90 kg Jauheliha 17 90 kg Sisäpaisti/ paahtopaisti 39 90 kg muut paistit 34 90 kg Ulkofile 44 90 kg Sisäfile 49 90 kg Juustoportin Hyvin marjaja hedelmäkeitot 1 kg 2 89 tlk Valio maustetut jogurtit 1 kg 1 49 tlk Saaremaa Gouda-juusto 500 g (5,98 kg) 2 99 pkt Juss omenaja appelsiini täysmehut 1 L 1 99 tlk Lakusekoitus ja Allsorts pussit 250 g (3,96 kg) 99 ps Libero Teippivaipat comfort 40-60 kpl/pkt 9 95 pkt Vasikan sisäfile 39 90 kg Lähituottajan Hangersteak 9 95 kg Leivon Leipomon grahamsämpyläpussi 5 kpl/300 g (3,30 kg) 99 ps Ida Red omena Puola 39 kg Racoon lasten talvitakit 74-140 cm (119,95-129,90 kpl) 39 9059 90 kpl Lasten talvihaalarit 86-134 cm (109,95-174,95 kpl) 59 90 kpl Lasten talvikengät koko 20-40 (55,95-76,90 pari) 29 9039 95 pari Aikuisille untuvatakit Napapijri ja Mountainworks (479-799 kpl) 139 499 kpl Paljon laadukkaita vaatteita ja kenkiä lapsille ja aikuisille Tervetuloa tutustumaan! Tervetuloa tutustumaan! Perjantaina alkaen klo 10 munkkikahvit kahvila timantissa Paulig Juhla Mokka kahvit 500 g (7,98 kg) Rajoitus 2 pkt/talous (ei luomu/tositumma) 3 99 pkt. Reilut mutta rajalliset erät. Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 29 pirkanmaan paras lihakauppa Perjantaina alkaen klo 10 lämmintä savukalaa suoraan savustimesta Naudan ulkopaisti 10 95 kg Lihamestarilta herkkuja Naudan jauheliha 10% 10 95 kg Naudan luuton keittoliha 10 95 kg Porsaan ulkofileepihvit 9 95 kg Broilerin sisäja rintafileet 9 95 kg Hevosen paisti 9 95 kg Hevosen sisäfile 29 90 kg Elotie 9, 33470 ylöjärvi puh. vain kotitalouksille
(e m er it a) T am p er e 23 8 pa si hu ht Al A in si n ö ö ri , o p et ta ja L em p ää lä 23 9 m aT ti hö ys sä te k n ii k an li se n si aa tt i, k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 An na ka is A ik on en p o rm es ta ri , Y T T T am p er e 24 1 An Tt i iv An of F d ip lo m iIn si n ö ö ri , T am p er ee n k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 2 m aR ko Ja Rv A p o rm es ta ri P ir k k al a 24 3 m aT ti Jo ki ex -s at am ap ää ll ik kö , el äk el äi n en T am p er e 24 4 An ne m aR i Ju ss il A ap u la is re h to ri , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 5 m au ri Ju ss il A er ik o is lä äk är i K an g as al a 24 6 Al ek si Jä nt Ti ap u la is p o rm es ta ri , u p se er i (e vp ) T am p er e 24 7 iik kA Jä nt Ti sa ir aa n h o it aj a, ty ö su o je lu va lt u u te tt u Y lö jä rv i 24 8 ka Ri Ta Jä pp in en T tm , o sa st o n h o it aj a Y lö jä rv i 24 9 Ta Ru ka Aj A h al li n to ti et ei d en m ai st er i, jä rj es tö p ää ll ik kö S as ta m al a 25 Re ij o ka Ak ko la m m i k au p p at ie te id en li se n si aa tt i, L JK T am p er e 25 1 si Rj A ka Ar Ti ne n er ik o is lä äk är i T am p er e 25 2 Ju kk A ka le va D I, y ri tt äj ä T am p er e 25 3 ka Tj A ka Ri nt Au s d ip lo m iin si n ö ö ri , as ia n tu n ti ja y ri tt äj ä T am p er e 26 6 id A le in o k as va tu st ie te en m ai st er i, K o ko o m u sn u o rt en p u h ee n jo h ta ja T am p er e 26 7 Ja Ak ko le in on en T K L , K T M , L K V , A K A A k aa 26 8 he nr i li nd ho lm sa ir aa n h o it aj a, A M K L em p ää lä 26 9 se ba st ia n lo hj A p o li is i, o p is ke li ja T am p er e 27 he ik ki ly yt in en ke n ra al il u u tn an tt i ev p , y ri tt äj ä K an g as al a 27 1 vi Rv A lä äR ä T tM , le h to ri P äl k än e 21 7 he nr ik lö Fb er g o p er at ii vi n en jo h ta ja T am p er e (R K P ) 27 2 si Rk ka m ad ek iv i te rv ey d en h o it aj a P u n k al ai d u n 27 3 ol li pe kk A m eh to ne n p sy k ia tr i, y li lä äk är i (e vp ), tj K an ga sa la 27 4 Ti m o m äk el ä re h to ri H äm ee n k y rö 27 5 le il A m äk in en p al ve lu p ää ll ik kö T am p er e 27 6 bi Rg it Ta ni sk An en h an ke p ää ll ik kö , T tM T am p er e 25 4 ka Ri ka Rj Al Ai ne n em er it u s k au p u n gi n jo h ta ja , vä it ö sk ir ja tu tk ij a T am p er e 25 5 Ja Ri ki nn un en k an sa n ed u st aj a N o k ia 25 6 m aR ko ki vi ru is k u m es ta ri R u o ve si 25 7 kr is Ti in A ko iv un en k as va tu st ie te id en y li o p p il as T am p er e 25 8 ul la ko nk Ar ik os ki k li in in en te k n in en as ia n tu n ti ja , IT tr ad en o m i (A M K ) V al k ea k o sk i 25 9 An it Ta ko Rp io y le is ja ak u u tt il ää ke ti et ee n er ik o is lä äk är i V al k ea k o sk i 26 le en A ko st ia in en re h to ri , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 26 1 ka le Rv o ku m m ol A p ää ko n su li T am p er e 26 2 Ju ss i ku or Tt i y ri tt äj ä, to im it u sj o h ta ja T am p er e 26 3 ve er A la ht in en h y vi n vo in ti al an y ri tt äj ä T am p er e 26 4 no Ra la in e ko u lu k u ra at to ri , Y T M T am p er e 26 5 ne A le hm us sa Ar i ed u sk u n ta -a vu st aj a N o k ia 27 7 Ju ho oj Ar es d ip lo m iin si n ö ö ri , va ra k an sa n ed u st aj a Y lö jä rv i 27 8 m in nA ok ke R Y T M , so si aa li ty ö n te k ij ä Y lö jä rv i 27 9 m aT ti ol li la la at u p ää ll ik kö T am p er e 28 pi il A pa Al An en F M , o p et ta ja N o k ia 28 1 m aR tT i pa ld An iu s o ik eu st ie te en y li o p p il as T am p er e 28 2 er kk i pa lo ni em i em er it u s k u n n an jo h ta ja , H T M V es il ah ti 28 3 ki Rs i pa Rh An ka ng As p er h ey ri tt äj ä H äm ee n k y rö 28 4 Jo ha nn A pe lt on en h o iv ay ri tt äj ä, sa ir aa n h o it aj a K u h m o in en 28 5 pä iv i pe lt Ta Ri K T M , y ri tt äj ä S as ta m al a 28 6 er Ja pe nt Ti T tm , p al ve lu jo h ta ja A k aa 28 7 pe Te R pe Rt Tu la as ia k k u u sp ää ll ik kö , y ri tt äj ä T am p er e 28 8 Ja ni Ta pu om il A m y y n ti ed u st aj a, p er h ey ri tt äj ä A k aa 28 9 pe Tr i Ra Ja la ek o n o m i, o ik eu sn o ta ar i T am p er e 29 m ik ae l Ri nn et m äk i te rv ey st ek n o lo gi ay ri tt äj ä, p o ti la sjä rj es tö ak ti iv i T am p er e 29 1 Ar Tt u Ri nt An en eu ro p ar la m en ta ar ik o n av u st aj a, y h te is k u n ta ti et ei d en m ai st er i T am p er e 29 2 he id i Ry Tk y to im it u sj o h ta ja , F M , Y JE A T U rj al a 29 3 Ca Ri Ta sa Ar in en h o iv ak o d in jo h ta ja Ju u p aj o k i 29 4 Ak upa ul us sa Ja ko Rp i y ri tt äj ä, n äy tt el ij ä T am p er e 29 5 ol li sa lm i y ri tt äj ä V ir ra t 29 6 pe Rt Ti sa lm in en V T T , ke n ra al im aj u ri ev p P äl k än e 29 7 il kk A sa si H T K , tu le va ap u la is p o rm es ta ri T am p er e 29 8 To uk o si ka la y ri tt äj ä, p o li is i O ri ve si 29 9 pa ul iin a su va nt o su u h y gi en is ti A M K Y lö jä rv i 30 An ne sä ll yl ä Y T M , li ik u n n an o h ja aj a T am p er e 30 1 An ne li Ta in A Y T M , K an sa ll is en se n io ri li it o n p u h ee n jo h ta ja T am p er e 30 2 Ta pa ni Ti en Ar i m aa n vi lj el ij ä, el äk el äi n en Y lö jä rv i 30 3 pe nt Ti Ti kk An en to im it u sj o h ta ja , in si n ö ö ri V ir ra t 30 4 m an tA To lv An en er ik o is lä äk är i T am p er e 30 5 Jo Ck A Tr äs kb äC k y ri tt äj ä L em p ää lä 30 6 Ti m o Tu om is To li ik en n ö it si jä Ik aa li n en 30 7 ka Ti Tä ht in en tu tk ij a, fi lo so fi an m ai st er i T am p er e 30 8 so il i uo Ti la vä li m äk i so si aa li ja te rv ey sa la n o p et ta ja K an ga sa la 30 9 sa Ra uu si -R au vA o p is ke li ja , y li o p p il as S as ta m al a 31 sa An A va hv el Ai ne n Y T M , lu o k an o p et ta ja K an g as al a 31 1 pa si vi it As Al o R I, y ri tt äj ä P ar k an o 31 2 so Fi A vi km An k an sa n ed u st aj a, y h te is k u n ta ti et ei d en m ai st er i T am p er e 31 3 ka Tr i vi Rk ku ne n la k im ie s, va ra tu o m ar i P ir k k al a 31 4 Ar Tt u vu or i o p is ke li ja , va ra k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e. 21 8 Te em u Aa lt on en to im it u sj o h ta ja , y ri tt äj ä T am p er e 21 9 Al iRe za Ab da li va ra va lt u u te tt u , o p is ke li ja T am p er e 22 Re et A Ah on en y m p är is tö in si n ö ö ri , y ri tt äj ä T am p er e 22 1 Ri m m A Ah on en F M , ra h o it u sas ia n tu n ti ja T am p er e 22 2 Jo ha nn A Ah ve nv Aa Ra k ät il ö , sa ir aa n h o it aj a N o k ia 22 3 Ju kk A Al Am äk i k ap te en i ev p , y ri tt äj ä P ir k k al a 22 4 Ja Ri Al kk io m äk i su u n n it te lu as ia n tu n ti ja K ih n iö 22 5 Ja Ri An de Rs so n K M , re h to ri S as ta m al a 22 6 m iR a An Tt il A fy si o te ra p eu tt i M än tt äV il p p u la 22 7 m ik a Ar Ra m ie s so te -y ri tt äj ä, ty ö n o h ja aj a T am p er e 22 8 Ri in A As pi la am m at il li n en o p et ta ja , tr ad en o m i L em p ää lä 22 9 Ti m o dö be Rt p al ve lu p ää ll ik kö , M B A V al k ea k o sk i 23 Ri in Aev el iin a es ke li ne n li ik et o im in ta p ää ll ik kö , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 23 1 sa Tu Fr im An m ah ko ne n te rv ey d en h o it aj a A M K , la st en sa ir aa n h o it aj a P ir k k al a 23 2 Ja Ri ha Ap An ie m i to im it u sj o h ta ja , y ri tt äj ä N o k ia 23 3 Ar To ha ve Ri p ro fe ss o ri T am p er e 23 4 Tu om o he m m in ki h an k in ta ja so ve ll u sa si an tu n ti ja V al k ea k o sk i 23 5 Ak i he po ko Rp i tu o ta n to jo h ta ja P ir k k al a 23 6 ka Ri m aT ti hi lt un en lä äk in tö n eu vo s, el äk el äi n en T am p er e 23 7 ka ij A ho ll i lä äk är i, p ro f. tammikuuta 2022 30 aa NE ST a Ra tk ai Su a, al a as eT us ta . Keskiviikko 12. Si ll ä m e ha lu am m e, et tä ho iv a ja tu rv a li sä än ty vä t ja tu rh a ha ll in to vä he n ee , ke rr ok si en lu ku m ää rä st ä ri ip pu m at ta . Mak saj a: Pir kan maa n Ko ko om us ry. Jo s us ko t su om al ai se en to lk ku un ja m aa la is jä rk ee n , ää n es tä K ok oo m us ta
Keskiviikko 12. Si ll ä m e ha lu am m e, et tä ho iv a ja tu rv a li sä än ty vä t ja tu rh a ha ll in to vä he n ee , ke rr ok si en lu ku m ää rä st ä ri ip pu m at ta . Mak saj a: Pir kan maa n Ko ko om us ry. (e m er it a) T am p er e 23 8 pa si hu ht Al A in si n ö ö ri , o p et ta ja L em p ää lä 23 9 m aT ti hö ys sä te k n ii k an li se n si aa tt i, k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 An na ka is A ik on en p o rm es ta ri , Y T T T am p er e 24 1 An Tt i iv An of F d ip lo m iIn si n ö ö ri , T am p er ee n k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 2 m aR ko Ja Rv A p o rm es ta ri P ir k k al a 24 3 m aT ti Jo ki ex -s at am ap ää ll ik kö , el äk el äi n en T am p er e 24 4 An ne m aR i Ju ss il A ap u la is re h to ri , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 24 5 m au ri Ju ss il A er ik o is lä äk är i K an g as al a 24 6 Al ek si Jä nt Ti ap u la is p o rm es ta ri , u p se er i (e vp ) T am p er e 24 7 iik kA Jä nt Ti sa ir aa n h o it aj a, ty ö su o je lu va lt u u te tt u Y lö jä rv i 24 8 ka Ri Ta Jä pp in en T tm , o sa st o n h o it aj a Y lö jä rv i 24 9 Ta Ru ka Aj A h al li n to ti et ei d en m ai st er i, jä rj es tö p ää ll ik kö S as ta m al a 25 Re ij o ka Ak ko la m m i k au p p at ie te id en li se n si aa tt i, L JK T am p er e 25 1 si Rj A ka Ar Ti ne n er ik o is lä äk är i T am p er e 25 2 Ju kk A ka le va D I, y ri tt äj ä T am p er e 25 3 ka Tj A ka Ri nt Au s d ip lo m iin si n ö ö ri , as ia n tu n ti ja y ri tt äj ä T am p er e 26 6 id A le in o k as va tu st ie te en m ai st er i, K o ko o m u sn u o rt en p u h ee n jo h ta ja T am p er e 26 7 Ja Ak ko le in on en T K L , K T M , L K V , A K A A k aa 26 8 he nr i li nd ho lm sa ir aa n h o it aj a, A M K L em p ää lä 26 9 se ba st ia n lo hj A p o li is i, o p is ke li ja T am p er e 27 he ik ki ly yt in en ke n ra al il u u tn an tt i ev p , y ri tt äj ä K an g as al a 27 1 vi Rv A lä äR ä T tM , le h to ri P äl k än e 21 7 he nr ik lö Fb er g o p er at ii vi n en jo h ta ja T am p er e (R K P ) 27 2 si Rk ka m ad ek iv i te rv ey d en h o it aj a P u n k al ai d u n 27 3 ol li pe kk A m eh to ne n p sy k ia tr i, y li lä äk är i (e vp ), tj K an ga sa la 27 4 Ti m o m äk el ä re h to ri H äm ee n k y rö 27 5 le il A m äk in en p al ve lu p ää ll ik kö T am p er e 27 6 bi Rg it Ta ni sk An en h an ke p ää ll ik kö , T tM T am p er e 25 4 ka Ri ka Rj Al Ai ne n em er it u s k au p u n gi n jo h ta ja , vä it ö sk ir ja tu tk ij a T am p er e 25 5 Ja Ri ki nn un en k an sa n ed u st aj a N o k ia 25 6 m aR ko ki vi ru is k u m es ta ri R u o ve si 25 7 kr is Ti in A ko iv un en k as va tu st ie te id en y li o p p il as T am p er e 25 8 ul la ko nk Ar ik os ki k li in in en te k n in en as ia n tu n ti ja , IT tr ad en o m i (A M K ) V al k ea k o sk i 25 9 An it Ta ko Rp io y le is ja ak u u tt il ää ke ti et ee n er ik o is lä äk är i V al k ea k o sk i 26 le en A ko st ia in en re h to ri , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 26 1 ka le Rv o ku m m ol A p ää ko n su li T am p er e 26 2 Ju ss i ku or Tt i y ri tt äj ä, to im it u sj o h ta ja T am p er e 26 3 ve er A la ht in en h y vi n vo in ti al an y ri tt äj ä T am p er e 26 4 no Ra la in e ko u lu k u ra at to ri , Y T M T am p er e 26 5 ne A le hm us sa Ar i ed u sk u n ta -a vu st aj a N o k ia 27 7 Ju ho oj Ar es d ip lo m iin si n ö ö ri , va ra k an sa n ed u st aj a Y lö jä rv i 27 8 m in nA ok ke R Y T M , so si aa li ty ö n te k ij ä Y lö jä rv i 27 9 m aT ti ol li la la at u p ää ll ik kö T am p er e 28 pi il A pa Al An en F M , o p et ta ja N o k ia 28 1 m aR tT i pa ld An iu s o ik eu st ie te en y li o p p il as T am p er e 28 2 er kk i pa lo ni em i em er it u s k u n n an jo h ta ja , H T M V es il ah ti 28 3 ki Rs i pa Rh An ka ng As p er h ey ri tt äj ä H äm ee n k y rö 28 4 Jo ha nn A pe lt on en h o iv ay ri tt äj ä, sa ir aa n h o it aj a K u h m o in en 28 5 pä iv i pe lt Ta Ri K T M , y ri tt äj ä S as ta m al a 28 6 er Ja pe nt Ti T tm , p al ve lu jo h ta ja A k aa 28 7 pe Te R pe Rt Tu la as ia k k u u sp ää ll ik kö , y ri tt äj ä T am p er e 28 8 Ja ni Ta pu om il A m y y n ti ed u st aj a, p er h ey ri tt äj ä A k aa 28 9 pe Tr i Ra Ja la ek o n o m i, o ik eu sn o ta ar i T am p er e 29 m ik ae l Ri nn et m äk i te rv ey st ek n o lo gi ay ri tt äj ä, p o ti la sjä rj es tö ak ti iv i T am p er e 29 1 Ar Tt u Ri nt An en eu ro p ar la m en ta ar ik o n av u st aj a, y h te is k u n ta ti et ei d en m ai st er i T am p er e 29 2 he id i Ry Tk y to im it u sj o h ta ja , F M , Y JE A T U rj al a 29 3 Ca Ri Ta sa Ar in en h o iv ak o d in jo h ta ja Ju u p aj o k i 29 4 Ak upa ul us sa Ja ko Rp i y ri tt äj ä, n äy tt el ij ä T am p er e 29 5 ol li sa lm i y ri tt äj ä V ir ra t 29 6 pe Rt Ti sa lm in en V T T , ke n ra al im aj u ri ev p P äl k än e 29 7 il kk A sa si H T K , tu le va ap u la is p o rm es ta ri T am p er e 29 8 To uk o si ka la y ri tt äj ä, p o li is i O ri ve si 29 9 pa ul iin a su va nt o su u h y gi en is ti A M K Y lö jä rv i 30 An ne sä ll yl ä Y T M , li ik u n n an o h ja aj a T am p er e 30 1 An ne li Ta in A Y T M , K an sa ll is en se n io ri li it o n p u h ee n jo h ta ja T am p er e 30 2 Ta pa ni Ti en Ar i m aa n vi lj el ij ä, el äk el äi n en Y lö jä rv i 30 3 pe nt Ti Ti kk An en to im it u sj o h ta ja , in si n ö ö ri V ir ra t 30 4 m an tA To lv An en er ik o is lä äk är i T am p er e 30 5 Jo Ck A Tr äs kb äC k y ri tt äj ä L em p ää lä 30 6 Ti m o Tu om is To li ik en n ö it si jä Ik aa li n en 30 7 ka Ti Tä ht in en tu tk ij a, fi lo so fi an m ai st er i T am p er e 30 8 so il i uo Ti la vä li m äk i so si aa li ja te rv ey sa la n o p et ta ja K an ga sa la 30 9 sa Ra uu si -R au vA o p is ke li ja , y li o p p il as S as ta m al a 31 sa An A va hv el Ai ne n Y T M , lu o k an o p et ta ja K an g as al a 31 1 pa si vi it As Al o R I, y ri tt äj ä P ar k an o 31 2 so Fi A vi km An k an sa n ed u st aj a, y h te is k u n ta ti et ei d en m ai st er i T am p er e 31 3 ka Tr i vi Rk ku ne n la k im ie s, va ra tu o m ar i P ir k k al a 31 4 Ar Tt u vu or i o p is ke li ja , va ra k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e. 21 8 Te em u Aa lt on en to im it u sj o h ta ja , y ri tt äj ä T am p er e 21 9 Al iRe za Ab da li va ra va lt u u te tt u , o p is ke li ja T am p er e 22 Re et A Ah on en y m p är is tö in si n ö ö ri , y ri tt äj ä T am p er e 22 1 Ri m m A Ah on en F M , ra h o it u sas ia n tu n ti ja T am p er e 22 2 Jo ha nn A Ah ve nv Aa Ra k ät il ö , sa ir aa n h o it aj a N o k ia 22 3 Ju kk A Al Am äk i k ap te en i ev p , y ri tt äj ä P ir k k al a 22 4 Ja Ri Al kk io m äk i su u n n it te lu as ia n tu n ti ja K ih n iö 22 5 Ja Ri An de Rs so n K M , re h to ri S as ta m al a 22 6 m iR a An Tt il A fy si o te ra p eu tt i M än tt äV il p p u la 22 7 m ik a Ar Ra m ie s so te -y ri tt äj ä, ty ö n o h ja aj a T am p er e 22 8 Ri in A As pi la am m at il li n en o p et ta ja , tr ad en o m i L em p ää lä 22 9 Ti m o dö be Rt p al ve lu p ää ll ik kö , M B A V al k ea k o sk i 23 Ri in Aev el iin a es ke li ne n li ik et o im in ta p ää ll ik kö , k au p u n gi n va lt u u te tt u T am p er e 23 1 sa Tu Fr im An m ah ko ne n te rv ey d en h o it aj a A M K , la st en sa ir aa n h o it aj a P ir k k al a 23 2 Ja Ri ha Ap An ie m i to im it u sj o h ta ja , y ri tt äj ä N o k ia 23 3 Ar To ha ve Ri p ro fe ss o ri T am p er e 23 4 Tu om o he m m in ki h an k in ta ja so ve ll u sa si an tu n ti ja V al k ea k o sk i 23 5 Ak i he po ko Rp i tu o ta n to jo h ta ja P ir k k al a 23 6 ka Ri m aT ti hi lt un en lä äk in tö n eu vo s, el äk el äi n en T am p er e 23 7 ka ij A ho ll i lä äk är i, p ro f. tammikuuta 2022 31 aa NE ST a Ra tk ai Su a, al a as eT us ta . Jo s us ko t su om al ai se en to lk ku un ja m aa la is jä rk ee n , ää n es tä K ok oo m us ta
Puhelin käteen ja soitto seksologille auttaa. Avoimella seksuaalikasvatuksella on valtava merkitys seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisyyn. tammikuuta 2022 32 Muistan lapsuudesta, että minua kannustettiin halaamaan ventovieraita ihmisiä: ”Mene nyt halaamaan, kun niin kauniisti pyydetään”, sanottiin. Sen jälkeen asiasta vaietaan, – Kovin helposti lähdemme seksuaalivalistuksessa siitä, että puhutaan läpi seksitaudit ja ehkäisy. Miten silloin tulisi toimia, kun ei ole puhekykyä tai fyysisen vamman takia keinoa estää tapahtuvaa. Lapselle usein myös opetetaan, ettei uimapuvun alle jääviin kehonosiin saa koskea ilman lapsen lupaa tai hyvää syytä. Erityistason seksuaaliterapeutti Henna Kekkonen ei pelkää puhua tästä vaietusta asiasta, vaan hän suoristaa selkänsä ja pitää varsinkin erityisryhmien ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten puolia. Kun hoitoyksiköissä on puhuttu arvoista, asenteista, kaikkien oikeudesta kommunikointiin sekä osallisuuteen, on helpompi puuttua myös epäkohtiin, joihin saa apua jo ennen kuin tilanne on päällä. Minulle se ei ollut ongelma silloin ja nykyäänkin toisen kosketus tai halaus on minulle luonnollista. Totuus on toinen. Keskiviikko 12. He haraavat jaloillaan vastaan, silti esittäen, että onpas kiva tavata. Lain mukaan jo tekojen yritys on rangaistava. Jokaisen pitäisi tietää, että asiasta voi kertoa turvallisin mielin tukihenkilöille, mikäli on ollut tällaisten tekojen kohteena. Niiden avulla voi selittää kehitysvammaiselle nuorelle naiselle, mitä gynekologin vastaanotolla tehdään, miksi pikkuhousut pitää riisua ja mihin lääkäri koskee. Seksuaalioikeudet ovat yksi tärkein osa seksuaalikasvatusta Seksuaalioikeuksiin kuuluu myös jokaisen oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla, kuitenkin lakeja noudattamalla ja toisten ihmisten seksuaalioikeuksia loukkaamatta. Suomessa on noin 60 000 ihmistä, joilla on eriasteisia puheja kommunikaatiovaikeuksia. Kukaan ei saa pakottaa ketään minkäänlaisiin seksuaalisiin tekoihin ilman omaa suostumusta. Selkoseksin kehittämien selkokuvien avulla omaisille ja ammattilaisille tarjoutuu mahdollisuus kommunikoida helpommin myös seksuaalisuudesta ja ihmiskehosta. Henna Kekkonen muistuttaa, että kaikilla ihmisillä on oikeus seksuaalikasvatukseen ja seksuaalisuuden huomioimiseen, joilla edistetään yksilön hyvinvointia ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. Hanna-Mari Kujala. Erityisryhmien kohdalla on vielä tänäkin päivänä vahva usko siihen, etteivät vammaiset harrasta tai tarvitse seksiä. – Näistä laeista olisi hyvä puhua myös erityisryhmissä, joilla on merkittävä riski joutua väkivallan ja seksuaaliväkivallan uhriksi. Miten toimimme, jos ja kun näemme tai kuulemme epäasiallisesta kohtelusta. Seksuaalisuus on osa meitä kaikkia, osa syvintä identiteettiämme. Turvataitojen opettamisella ja seksuaalikasvatuksella on myös suuri merkitys seksuaaliväkivallan ennalta ehkäisyssä. Henna Kekkonen uskoo vahvasti avoimen keskustelun voimaan ja siihen, että ihminen kerrallaan tieto leviää. Vanhemmilla, kasvattajilla ja hoitoalan ammattilaisilla on vastuu opettaa lapsille ja nuorille omien oikeuksien ja rajojen tunnistamista sekä niiden puolustamista. Liian paljon erityisryhmien kohdalla aiheesta vaietaan. Kun koskemiseen, seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista on puhuttu avoimesti, uskalletaan todennäköisesti myös helpommmin kertoa, mikäli joku kohtelee huonosti. Yksi ääneen sanottava asia erityistä tukea tarvitsevien ihmisten suhteen on, että yleensä seksuaaliväkivaltaa tekevä henkilö on lähipiiristä. Teko katsotaan raiskaukseksi, jos uhri on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan. Pitäisi olla salliva ajatusmalli siitä, että seksistä on lupa perääntyä missä tahansa hetkessä , toista loukkaamatta. Hyvä syy on esimerkiksi, kun vanhempi auttaa lasta peseytymään tai jos lääkäri tutkii lapsen. Hän voi olla avustaja, omainen, hoitaja. Tiedän nyt, että olen saanut kasvaa turvallisen kosketuksen maailmassa. Fanni Kevätniemi (vas.) Henna Kekkonen (oik.) ovat kehittäneet selkokuvat ja selkoseksin yhdessä Terapiaperhonen -yrityksen kanssa. Harvalla meistä aikuisista on omasta lapsuudesta tai nuoruudesta täydellistä mallia seksuaalikasvatuksesta. Suostumus aina ensin Myös seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta tulisi keskustella avoimemmin. Kunpa osaisimme puhua positiivisemmin tunteista ja nautinnoista, kertoa, kuinka on lupa tutkia itseä kumppanin kanssa, mutta ei pelon tai pelottelun kautta, vaan enemmän myönteisen itsensä tunnistamisen ja omien rajojen tunnistamisen kautta, Kekkonen sanoo. Kaikenlaisen koskettamisen täytyy olla turvallista. – Liian usein unohdetaan kertoa, mitä olemme tekemässä saati että hoitotilanteissa kysyttäisiin lupa alapään pesuun tai vastaavaan, Kekkonen harmittelee. Kaikilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Seksuaaliväkivalta on yksi syvimpiä traumoja aiheuttava asia ihmisten elämässä ja siksi Henna Kekkonen tahtoo pitää aiheesta ääntä, nimenomaan heidän puolesta, jotka eivät itseään pysty puolustamaan tai heillä ei ole puhekykyä kertoa asiasta. Lapsen turvataitoihin kuuluu tietää myös, että on olemassa ikäviäkin tilanteita. Hän kouluttaa henkilökuntaa sekä pitää ääntä esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten oikeudesta tietoon, palveluihin ja suojeluun, kun puhutaan seksuaalisuudesta tai erityisryhmiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta. Mikään kosketus tai lapsen katsominen ei saa koskaan olla salaisuus eikä se saa tuntua kiusalliselta tai sattua. Luottamus ja kommunikointi korostuvat, kun puhekyky tai yhteinen kieli puuttuu. Ketään ei saa satuttaa, loukata tai pakottaa, oli sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. Eikä suomalaiseen kulttuuriin kuulu puhua omista intiimiasioista kenellekään. Osaksi ihminen ei edes tiedä, mikä on väärin, jos ei ole opetettu tai asioista ei ole puhuttu. Kun koskemattomuudesta ja jokaisen omista rajoista on puhuttu, tiedämme, milloin näitä rajoja rikotaan. ”Ei se minulle kuulu, ymmärsin varmasti väärin, ei sellaista meillä tapahdu.” Henna Kekkonen tunnistaa vaikeuden puhua ja neuvoo hoitohenkilökuntaa pyytämään koulutusta ja apua haastavissa tilanteissa. Turvataitoja opetetaan jo päiväkoti-ikäisille lapsille. Tärkeät turvataidot Omien rajojen venyttäminen alkaa jo lapsuudessa. Omia tunteita pitää ja saa kuunnella ja omaa kehoaan pitää ja saa suojata. Osa laeista suojaa erityisesti lapsia, nuoria ja erityisryhmiä turvatakseen heidän kasvuaan. Näin ollen lääkärikäynti sujuu luultavasti helpommin ja ilman pahimpia pelkoja, Kekkonen kertoo. Turvataidot tarkoittavat, että lapsi oppii arvostamaan ja suojaamaan itseään ja kehoaan, mutta myös kunnioittamaan toista ja toisen kehoa. Suomessa ajatellaan, että turvataidot ja kaikki tarpeellinen seksistä opetetaan koulussa. Jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteen ja sen ilmentämiseen itselle luontevalla tavalla. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille – Henna Kekkonen kannustaa puhumaan asioista avoimesti TUNNISTAN KUITENKIN ympärilläni, kuinka eri-ikäiset ihmiset kääntävät kehoaan suppuun kuin suojatakseen itseään. Asia on siis vaikea ja vaiettu, yhä tänäänkin. Heistä noin 30 000 tarvitsee puhetta korvaavia apuvälineitä, kuten selkokuvia. Tämä on tunteita herättävä asia, mitä me emme oikein uskalleta edes kohdata, Kekkonen korostaa. Itse haluaisin puhua kokonaisvaltaisemmin seksuaalisuudesta. – Arkiaskareissa ja perusanatomiaan liittyvissä asioissa ovat ammattilaiset kokeneet selkokuvista hyötyä. Lainsäädäntö turvana Myös ympäröivä yhteiskunta sekä lainsäädäntö vaikuttavat ihmisten välisiin suhteisiin. Jokaisella on oikeus sanoa ei. Henna Kekkonen kouluttaa opiskelijoita, ammattilaisia sekä kaikkia aiheesta kiinnostuneita eikä pelkää puhua tästä vaietusta asiasta. Olemuksessa kaikki huutaa: ”en halua, en halua!” Kuitenkin mielessäni päällimmäisenä on, ettei vastapuoli pahoittasi mieltään, etten mokaisi. Jo pienen lapsen turvataitoihin kuuluu tietää kehon eri osien nimet. Mutta miten toimia, jos ja kun väkivallan tekijä on se tärkein arjen auttaja, läheisin omainen
Olen vuosien ajan osallistunut yhteiskunnallisiin tehtäviin, kantanut vastuuta yhteiseksi hyväksi. Jokainen terveydenhoitoalan ja pelastusalan työntekijä on palkkansa ansainnut! Haluan rakentaa Pirkanmaan hyvinvointialueen kestävälle perustalle. Rakentaa myönteistä Pirkanmaata. Edessä on päätöksiä, jotka ovat kauaskantoisia. Arvostan ja kannatan aktiivista vuorovaikutusta, jossa ihmiset vaikuttavat oikeasti palveluihinsa, niiden tarjoamiseen ja niiden kehittämiseen. Haluan antaa kokemukseni myös uutukaisen hyvinvointialueen hyväksi. Siihen kuuluu myös kestävä talous. Olen hankkinut poliittiset kannukseni paikallispoliitikkona Ylöjärvellä ja maakuntapäättäjänä Pirkanmaalla. Keskiviikko 12. Olen ahkeroinut Kokoomuksessa monissa eri tehtävissä. Uudistuksen on vapautettava resursseja palveluihin. Hyvinvointialuetta johtaa aluevaltuusto, johon te, arvoisat pirkanmaalaiset äänestätte historiallisissa vaaleissa tammikuussa 79 aluevaltuutettua. Tunnemme turvallisuuden tunnetta. Juho Ojares Aluevaaliehdokas Varakansanedustaja Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diplomi-insinööri Aluevaaleissa ratkaistaan pirkanmaalaisten hyvinvointi VALITSE ROHKEAKSI RAKENTAJAKSI JA UUDISTAJAKSI JUHO OJARES M ak sa ja : O ja re en K al lio R y 277 juho.ojares@ylojarvi.fi 050 464 5617 Ota yhteyttä!. Samoin eri osapuolten vuorovaikutus, jonka turvin asioita edistetään, toimintatapoja hiotaan. Heidän urakkansa on oikeasti suuri. Kun rahat kohdennetaan viisaasti, meillä on laadukkaat palvelut. Tällä erää olen varakansanedustaja ja kotipaikkakuntani Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen. Pirkanmaasta tulee 526 600 asukkaallaan maamme suurin hyvinvointialue. Minun tavoitteenani on kasvumaakunta, hyvinvointialue, jonka ihmiset voivat kaikilla tavoilla hyvin. Haluan, että ihmiset pääsevät sujuvasti hoitoon, ja että rajalliset voimavarat riittävät niin lapsien, nuorten, työikäisten kuin ikäihmisten palvelutarpeisiin. Tämän ajan haasteita ovat soteja pelastustoimen ammattitaitoisten työntekijöiden riittävyys ja heidän kouluttamisensa. Tarjolla on vastuullisia luottamushenkilöpaikkoja. Uudistus koskettaa tavalla tai toisella meitä jokaista pirkanmaalaista. Osoitetaan kansakuntana arvostusta meitä hoitaville ja hoivaaville. On satsattava ennaltaehkäisevään hoitoon. Asiakasja käyttäjäpalaute on erittäin tärkeää. Uskallamme elää ja hengittää vapaasti. Ensimmäinen aluevaltuusto ratkaisee esimerkiksi, miten hyvinvointialuetta johdetaan, miten hyvinvointialueen asiat valmistellaan ja saatetaan päätettäviksi. tammikuuta 2022 33 SOSIAALIJA TERVEYDENHUOLLON JA pelastustoimen uudistus on totta
Rasiasta on kätevää ottaa kasviksia leivän päälle tai aterian höysteeksi aina tarvittaessa. Sivustolta löytyy ensiluokkainen taulukko siitä, kuinka kauan kutakin kasvista kiehautetaan ennen pakastusta ja onko kiehautettavat kasvikset hyvä paloitella ennen kiehuvaan veteen laittamista. Jotkut kasvikset, kuten pinaatti, säilyvät pakastimessa parhaiten niin, että ne vielä soseutetaan kiehauttamisen jälkeen. Pakastimeen voi halutessaan ostaa esimerkiksi valmiiksi pilkottuja pakastevihanneksia, -pinaattia, -sipulia, -papuja ja aleleipää. Kun kaupassa käy vain harvoin ja etukäteen laaditun listan kanssa, jäävät heräteostokset tekemättä, samoin eineksien ja muiden valmisaterioiden käytöntarve vähenee huomattavasti. Pakastus ja esivalmistelu Marttojen sivuilta löytyy runsaasti ohjeita erilaisten ruokien ja tuotteiden pakastamisesta. Selvää rahansäästöä Kuivakaapissa on hyvä olla valmiina tomaattimurskaa, säilykepapuja, linssejä, herkkusienisäilykkeitä, näkkileipää, korppuja, soijarouhetta, riisiä, kuivaperunamuusijauhetta, makaronia, pastaa ja esimerkiksi hernekeittoa ja tonnikalaa. tammikuuta 2022 34 Huuhdellut tomaatit ja salaatinlehdet säilyvät jääkaapissa ilmatiivissä rasioissa useamman päivän. Pakastimeen tai kuivakaappiin voi lisäksi varata muutaman valmisruoan, joita voi sitten hyödyntää yllättävissä tilanteissa. Marttojen sivuilta löytyy hyvät ohjeet, miten kasviksia voi pakastaa. Keskiviikko 12. Myös lohta, jauhelihaa ja kanaa voi pakastaa. Sipuleja pilkkoo, jauhelihaa tai soijarouhetta kypsentää ja makaronia keittää lähes samalla vaivalla kaksinkertaisen annoksen tavanomaisen määrän sijaan. Kaikista tärkein asia meal preppingissa on kuitenkin suunnitteleminen. Tulomatkalla on nopeasti poikettu kaupassa ja nyt täytyisi pitkästä työpäivästä nääntyneenä vielä jaksaa taikoa perheelle jotakin ruokaa. Mielellään vielä terveellistä ja mahdollisimman nopeasti. Kun kerralla ostaa viikon ruoat, säästää huomattavan määrän vapaaaikaa viikossa. Näin muutamana seuraavana päivänä ei tarvitse syödä yhtä ruokalajia kyllästymiseen asti. Ota avuksi meal prepping! Koululainen on tullut koulusta ja pikkusisarus haettu päiväkodista. Kauppaan kannattaa mennä valmiiksi laaditun kauppalistan kanssa, jossa seuraavan viikon aterioihin tarvittavat raaka-aineet ovat ylhäällä. Muun muassa makaronilaatikko, kinkkukiuItse tehty ruoka on sekä edullista että terveellistä. Ekonomisuuden lisäksi hyötynä on ekologisuus: mitä vähemmän muovia ja muuta jätettä syntyy, sitä parempi luonnon kannalta. Kiireen keskellä on sitten helppo sulattaa valmis pakastettu ruoka joko hellalla tai mikroaaltouunissa, varsinkin jos ruoan on aamulla nostanut pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Ammottaako jääkaappi taas tyhjyyttään. Tavoitteena on, että suurin osa ruokalajien ainesosista on käsitelty ja valmisteltu etukäteen varsinaista h-hetkeä silmällä pitäen. Ahkera voi halutessaan valmistaa kerralla myös kaksi erilaista ruokaa, joista puolet päätyy pakkaseen ja toinen puoli jääkaappiin. Itse tehty ruoka on paitsi terveellistä myös huomattavan paljon edullisempaa kuin erilaiset einekset.. Kotiin kannattaa varata sellaisia säilykkeitä ja kuivatuotteita, joiden säilyvyys on pitkä. Itse tehty ruoka on paitsi terveellistä myös huomattavan paljon edullisempaa kuin erilaiset einekset ja muut valmisruoat -varsinkin jos syöjiä on monta. Somesta löytyy valtavasti ohjeita aterioiden esivalmistamisesta, niin sanotusta meal preppingista. Meal Prepping säästää selvää rahaa. Jääkaapissa erinomaisesti säilyvät vaikkapa säilykesuolakurkut, voi, avaamattomat juustot, hillot ja tiivistemehut. Tuttu tilanne. Ilmatiiviissä rasioissa esimerkiksi pilkotut kesäkurpitsat, porkkanat ja sipulit säilyvät jääkaapin lämpötilasta riippuen kolmesta viiteen päivään ja sipuleista osan voi laittaa pakasterasioissa tai -pusseissa pakastimeen odottamaan ruoanlaittohetkeä. Kasviksiakin voi marttojen mukaan pakastaa, kunhan ne on ensin esikiehauttanut entsyymitoiminnan lopettamiseksi. Ilmatiiviissä rasioissa myös esimerkiksi huuhdellut tomaatit ja salaatinlehdet säilyvät useamman päivän, kun peseminen ja kuivaaminen on tehty etukäteen. Pakastettuja, Annika Pusa pilkottuja sipuleita ei enää pakastamisen jälkeen tarvitse erikseen sulattaa, vaan ne voi laittaa suoraan jäisenä paistinpannulle. saus, erilaiset keitot, kuten linssija sosekeitot soveltuvat hyvin tähän tarkoitukseen. MONET RUOAT ovat onneksi sellaisia, että niitä voi esimerkiksi viikonloppuisin tai muuna vapaapäivänä tehdä kerralla isommankin annoksen ja pistää sopivan määrän pakastimeen pahan päivän varalle. Pakastamisen lisäksi arjessa apuna toimii aterioiden esivalmistaminen, jota voi tehdä seuraavaa viikkoa varten vaikkapa edellisenä viikonloppuna
tammikuuta 2022 35 Ennakkoäänestys kotimaassa 12.–18.1.2022. Vaalipäivä 23.1.2022. KANGASALA Timo Rautanen 76 Kuvataideopettaja, eläkeläinen AKAA Jukka Saari 80 Data-analyytikko/IT TAMPERE Jari Laitinen 45 Terveydenhoitaja YLÖJÄRVI Minna Lihavainen 49 Psykiatrinen sairaanhoit., luottamus hlö TAMPERE Minna Malkamäki 53 FM, lehtori, kaupunginvaltuutettu NOKIA Anneli Lehtonen 47 Psykologian opiskelija TAMPERE Wille Luosa 51 Eläkeläinen, sosionomi YLÖJÄRVI Eija Moisio 55 Pääluottamusmies, jälkikäsittelijä PIRKKALA Rauno Lehtinen 46 Varhaiskasvatuksen lastenhoit., kaup.valt. ORIVESI Reijo Kahelin 32 Sosiaalityön opiskelija TAMPERE Jonna Peiponen 69 Järjestökoordinaattori, YTM NOKIA Katja Pääkkönen 73 Kulttuurituottaja TAMPERE Simon Ries tra Aedo 77 Lähihoitaja TAMPERE Jukka Pikkarainen 71 Sivistystoimen tarkastaja, eläkkeellä TAMPERE Pauli Rautama 75 Sosionomi, mielisairaanhoitaja IKAALINEN Göran Saal 79 Koulutustuottaja, YTL TAMPERE Jukka Peltokoski 70 Koneenasentaja LEMPÄÄLÄ Virva-Mari Rask 74 Sosiaalityöntekijä, VTM TAMPERE Anu Ropponen 78 Henkilökohtainen avustaja SASTAMALA Hanna Pitkänen 72 Linja-autonkuljettaja, työ kyvyt tömyys eläk. LEMPÄÄLÄ Satu Kosola 40 Tarkastaja, kaupunginvaltuutettu NOKIA Teresa Kvick 44 Sairaanhoitaja, kaupunginvaltuutettu SASTAMALA Leena Saarela 81 Teologian opiskelija PÄLKÄNE Onni Sydänlähde 85 Tietohallinto koordinaattori, muusikko TAMPERE Johannes Tolonen 89 Kääntäjä, yrittäjä TAMPERE Jouni Sirén 83 Merkonomi JUUPAJOKI Matti Tammelin 87 Yliopistotutkija, sairaanhoitaja TAMPERE Sinikka Torkkola 91 YTM TAMPERE Marika Saarinen 82 Pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu YLÖJÄRVI Johanna Talasmäki 86 Kehittämispäällikkö NOKIA Marja-Leena Torkki 90 Asiantuntija, tutkimuspalvelut TAMPERE Leena Sulkanen-Rodriguez 84 Levyseppähitsaaja, eläkeläinen KIHNIÖ Hannu Tiainen 88 Lähihoitaja NOKIA Jarno Tuohiniemi 92 Linja-autonkuljettaja TAMPERE Elli Honkamäki 21 25 Juhani Jara Raskaskoneasentaja AKAA Perushoitaja TAMPERE Mirja Juusola 29 Sairaanhoitaja KANGASALA Toni Ilmaniemi 23 Sairaanhoitaja, eläkeläinen NOKIA Vesa Jormanainen 27 Yrittäjä, sotakirjailija LEMPÄÄLÄ Rauno Jääskeläinen 31 Mielenterveyshoitaja NOKIA Outi Hämäläinen 22 Tatu Jeskanen 26 Alaikäisyksikön joht., sairaanhoitaja YAMK TAMPERE Sähköasentaja, eläkeläinen TAMPERE Ilkka Järvelä 30 Lähihoitaja, lastenhoitaja TAMPERE Pirjo Ilomäki 24 Sosionomi YAMK, kaupunginvaltuutettu YLÖJÄRVI Anna Jukantupa 28 Toim.joht. TAMPERE Hely Hollo 20 Työtön PÄLKÄNE Riitta Mukkulainen 57 Asiantuntija, YTM TAMPERE Juho Mäntysalo 61 Myyjä, luottamusmies, kaupunginvaltuutettu NOKIA Anne Nyman 65 Nuorisoja yhteisö oh jaaja, sisustusompelija TAMPERE Jaana Mäkinen 59 Yliopisto-opiskelija, yo-merkonomi TAMPERE Waltteri Nummelin 63 Eläkeläinen, sosionomi RUOVESI Pirjo Pajunen 67 Sosiaalipsykologi, YTM NOKIA Eleanora Mäkinen 58 Pääluottamusmies, elintarviketyöntekijä TAMPERE Aapo Niemi 62 CNC-koneistaja, eläk., kaupunginvaltuutettu MÄNTTÄ-VILPPULA Pentti Paananen 66 Konservaattori SASTAMALA Niina Mäntylä 60 Nuorisoja yhteisöohjaaja, yo AKAA Mira Nurmi 64 Merkonomi, eläkeläinen HÄMEENKYRÖ Riitta Palomäki 68 Sosionomi (AMK), HTM TAMPERE Jari-Pekka Kanniainen 33 Kansanedustaja, sosiologi VALKEAKOSKI Anna Kontula 37 Vesihuoltopäällikkö, kaupunginvaltuutettu VIRRAT Katja Kotalampi 41 Opettaja TAMPERE Ilmari Kavén 35 Lähihoitaja, muotoilija TAMPERE Tanja Korpela 39 Psykologi TAMPERE Kukka Kunnari 43 Vt. SASTAMALA Timo Haapanen 13 Opiskelija, KK, kaupunginvaltuutettu TAMPERE Milka Hanhela 17 Työtön, kaupunginvaltuutettu VALKEAKOSKI Harri Asikainen 11 Nuorisolääkäri, kaupunginvaltuutettu TAMPERE Miila Halo nen-Saari 15 Sosionomi (AMK) TAMPERE Eero Heinonen 19 Asiakaspalvelija PIRKKALA Senni Almusa 10 Lähihoitaja, luottamusmies TAMPERE Anna Haaponiemi 14 Sosiaalityöntekijä, YTT TAMPERE Teija Hautanen 18 Lähihoitaja TAMPERE Nadja Campos 12 Lähihoitaja, sosionomiopiskelija TAMPERE Nadia Hamidi 16 Opiskelija, yhteiskunta tieteiden kand. TAMPERE Mikko Aaltonen 8. ohjaaja, kaup.valt. aluekoordinaattori, YTM TAMPERE Wilhelmina Karikko 34 Luokanopettajaopiskelija TAMPERE Aatu Korhonen 38 Palvelusihteeri VALKEAKOSKI Maija Kuivasto 42 Sosionomi AMK, ohjaaja TAMPERE Sirpa Koivunen 36 Sosionomi (lail.), pal v. neuvoja, kunnanvalt. (oa), kehitys päällikkö, kaup.valt. ORIVESI Mari Lind 50 Sosionomi, vasemmis to liiton varapj, TAMPERE Minna Minkkinen 54 Lähihoitaja, plm, kaupunginvaltuutettu YLÖJÄRVI Aki Leppänen 48 Sairaanhoitaja AMK, kunnanvaltuutettu HÄMEENKYRÖ Mirka Löf 52 Eläkeläinen YLÖJÄRVI Erkki Moisio 56 Yrittäjä, työnjohtaja TAMPERE Harri Tuominen 93 Opiskelija TAMPERE Johan Valli 97 Sairaanhoitaja TAMPERE Sanna Viherlehto 101 Sosionomi AMK, YTM TAMPERE Kalle Tuunanen 95 CNC-sorvaaja, pääluottamusmies TAMPERE Ville Vendell 99 Sosionomi AMK KANGASALA Alli Vähätiitto 103 Matematiikan professori TAMPERE Esko Turunen (sit.) 94 Sairaanhoitaja, eläkeläinen NOKIA Mervi Veijola 98 Työsuojeluvaltuutettu VALKEAKOSKI Timo Villberg 102 Metallialan ammattilainen PARKANO Petri Vahosalmi 96 Lähihoitaja, sosionomiopiskelija TAMPERE Vesa Vessari 100 Väitöskirjatutkija, toim. pirkanmaa.vasemmisto.fi Suutari, musiikintekijä TAMPERE Saara Almusa 9 Yo-merkonomi, eläkel., kaupunginvalt. VALKEAKOSKI Anna Weckström 104 Sosionomiopiskelija, video-ohjaaja TAMPERE Juuso Aalto 7 Hallintotieteiden maist., kaupunginvalt. Keskiviikko 12
Kiekkoja on erilaisia aivan kuten golfmailoja. Lempäälässä kolme rataa, jotka olen suunnitellut. Neljäntenä vuonna päästiin nollatulokseen ja siitä eteenpäin on oltu voitollisia. Urallani kilpapelaajana voitin kolme suomenmestaruutta sekä Euroopan kiertueen. Se on minulle kova juttu. Isäni oli meillä ensimmäinen työntekijä, minä seuraava ja sitten ruvettiin heti palkkaamaan väkeä. Frisbeegolf oli silloin vielä hyvin pientä. ”Oma tehdas oli merkittävä päätös” Täytyy muistaa, että korona on tuonut lajiin buustin. Riippumatta siitä, työllistääkö yritys yhden vai sata henkeä, yrittäjyys ja yritystoiminta on tärkeää, sillä siitä Suomi elää. Internet mahdollisti tiedon ja videoiden jakamisen. ”Laji tarvitsi näkyvyyttä isolla tapahtumalla” Ensi kesänä meillä on European Open 10-vuotisjuhlakilpailu Nokialla, ja sen järjestämiseen olemme palkkaamassa oman työntekijän ensi vuodessa alussa. Asuimme silloin vanhempieni ja isovanhempieni kanssa samalla tontilla. Silloin sitä alettiin kasvattaa. Se oli entinen Voiman kauppa, iso talo, missä asuimme eri kerroksissa. Toki meillä on ollut iso rooli ratojen määrän kasvussa, sillä jo 2000-luvun alussa aloimme myydä ratoja ammattimaisesti. Suomen finalistiksi pääseminen on minulle kunnia ja kertoo siitä, että olen oikealla tiellä tällä yrittäjän polullani.” Frisbeegolfin suosio on ollut jatkuvassa kasvussa ja uusia kenttiä rakennetaan ympäri Suomea. Hän kertoo, miten autotallista lähteneestä yrityksestä tuli kansainvälinen konserni. Olemme erikoistuneet frisbeegolfkenttien ja -ratojen suunnitteluun ja myyntiin. ”ALOITIN TYÖNTEON kahdeksanvuotiaana. Perustimme oman tehtaan. Montusta nollatulokseen pääseminen vaati hermoja ja vatsahappoja. Tänä vuonna meidän liikevaihtomme konsernitasolla on 24 miljoonaa euroa. Olemme tehneet paljon mielenkiintoisia sisältöjä tähän lajiin, jotka tuovat lisää ihmisiä mukaan. (Kuva: Pixabay) Jussi Meresmaa on kasvattanut isänsä autotalliin aluperin perustamastaan yrityksestä kansainvälisen, 25 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän konsernin. Kun kysyntä yhtäkkiä kaksintai kolminkertaistuu, ei kapasiteetti pysy perässä. Meidän mielestämme paras tapa saada näkyvyyttä uudelle lajille oli järjestää iso tapahtuma. Kun keväällä saadaan Ruotsin tehdas keväällä täyteen iskuun, niin pystymme työllistämään 100 ihmistä. Tämä on suomalainen yhtiö, joka valloittaa maailmaa. Pienet lajit, kuten frisbeegolf ja skeittaus, tulivat tunnetuiksi internetin kautta. Pääkonttorissa Tampereella on 25 henkeä, Tukholman myyntikonttorissa kaksi, Coloradossa, missä ovat meidän Yhdysvaltain toiminnot, on parikymmentä henkeä ja tehtaalla parikymmentä. ”Lähdin yrittäjäksi ja laitoin kaiken peliin” Olin opiskeluaikana perustanut mainostoimiston opiskelukavereiden kanssa. Kiekko ei ole mikään ämpäri, vaan aerodynaaminen urheiluväline. Lähdin heti kasvattamaan yritystä ja otin riskiä. Kesällä avasimme Pohjois-Ruotsiin tehtaan, joka valmistaa kahta meidän kolmesta linjastosta, kolmas tulee edelleen sopimusvalmistajalta. Frisbeegolf on 70-luvulla Kaliforniassa kehitetty laji. Korona toi verkkosivuille kasvavan määrän kävijöitä päivittäin ja heti sen jälkeen jälleenmyyjät alkoivat tilata lisää ja lisää välineitä. Sen jälkeen lähdin frisbeegolf-yrittäjäksi ja laitoin kaiken peliin. Ensimmäisen tilikausi 2001 oli alle arvonlisäverovelvollisuuden, mikä oli 8 000 euroa. Se järjestettiin ensimmäisen kerran USA:ssa vuonna 1986 ja nykyään siihen osallistuu tuhansia yrittäjiä yli 60 maassa. Isovanhemmillani oli pieni nyrkkipaja, joka teki pesäpalloräpylöitä ja pesäpalloja käsityönä Tampereella 70–80-luvulla. Luovuin ajanpuutteen vuoksi mainoshommista, ja 2009 myimme toimiston. Näen, että mainostoimistotaustastani on ollut paljon hyötyä, sillä olemme pystyneet rakentamaan Discmaniasta kiinnostavan brändin. tammikuuta 2022 36 Jussi Meresmaan Discmania valloittaa maailmaa – Kaikki lähti isoisän nyrkkipajasta Jussi Meresmaa on frisbeegolfin pioneeri ja yrittäjä henkeen ja vereen. Sieltä kumpuaa yrittäjyys, mistä minulla on ollut selkeä visio. Frisbeegolfkiekon valmistaminen on verrattain hidasta. Lisäksi meillä on myös kourallinen sopimuspelaajia, ammattilaisia, jota saavat meiltä palkkaa. Perustin yritykseni vanhempieni autotalliin 2001. Yksi kone tekee vain 1 000 kiekkoa päivässä. Niinpä teimme viime vuonna merkittävän päätöksen. Siksi meidän piti mennä sinne. ”Montusta nollatulokseen vaati hermoja” 2014 perustettiin yhtiö Kaliforniaan. Suomessa ratoja on kaikkiaan 900. Suomeen laji tuli 80-luvun alussa. Se on maailman arvostetuin yrittäjäkilpailu. Minulla on tärkeä missio viedä yrittäjyyttä eteenpäin. Tehdas on vielä kesken, mutta tavoitteen mukaan täysi kapasiteetti saavutetaan keväällä 2022. Eihän meillä ollut silloin mitään mahdollisuuksia saada lajia esille televisiossa tai lehdissä. Välineinä ovat frisbeegolfkiekot ja metallinen maalikori. Ensimmäiset 19 vuotta kiekot tulivat ammattitaitoiselta sopimusvalmistajalta. Minä aloitin lajin 1994 koulukavereiden houkuttelemana Tampereella. Kari Pusa. Nyt frisbeegolf on koko kansan laji ja se onkin tutkimusten mukaan yksi Suomen suosituimpia liikkumismuotoja. Olemme vuosien varrella kasvaneet ulos niistä edellisistä toimitiloista. Nyt meidät on valittu EY Entrepreneur of the Year -kilpailun finaaliin. Tontilla oli pieni vuokramökki, joka muunnettiin verstaaksi. Palkkasin sinne hyvän ystäväni, Erno Väyrysen johtamaan toimintaa. Yhdysvaltojen markkinasta meillä on tällä hetkellä viisi prosenttia, mikä on suomalaiselle yhtiölle hyvä osuus, mutta se ei ole meidän tavoitteemme, vaan aiomme kahdessa vuodessa tuplata markkinaosuutemme suuressa Amerikassa. Silloin ei ollut mahdollisuutta ryhtyä ammattilaiseksi ja tein päätöksen, että lajista pitää tehdä niin iso, että tulevien sukupolvien joukosta joku muu pystyy siihen. Silloin kun aloitin lajin 1994, Suomessa oli vain neljä rataa. Satunnaisia kesätöitä lukuun ottamatta en ole ollut muilla töissä vaan olen toiminut yrittäjänä. ”Visioni on työllistää 100 ihmistä” Kymmenen vuotta sitten minulla oli sellainen visio, että haluan työllistää 100 ihmistä tämän homman ympärille. Meillä oli vuoden 2010 lopussa 4–5 henkeä töissä. Tämä yritys on käytännössä minun omistamani eikä minulla ole suunnitelmia myydä tätä. Koulupäivän jälkeen pakkasin palloja ja räpylöitä. Homma on kasvanut kuin pullataikina. Ensimmäiset seitsemän vuotta tehtiin töitä autotallissa. Aluksi kilpailuihimme tuli mukaan ruotsalaisia, sitten saksalaisia ja keskieurooppalaisia huippuja. Se oli minulle sivutyötä, viikonloppuhomma, enkä nostanut yrityksestä palkkaa. Meidän liiketoimintamme on käytännössä jakautunut Euroopan ja Yhdysvaltain markkinaan, joka on lajin isoin markkina. Keskiviikko 12. Ensimmäiset vuodet olivat selkeästi opettelua ja Suomen yhtiö rahoitti toimintaa. Lopulta saimme kaikki maailman parhaat yhdysvaltalaisetkin kilpailemaan European Open-kisaan. Hän muutti Yhdysvaltoihin viideksi vuodeksi. Hankittiin liiketilat aluksi Messukylästä, sitten Nekalasta ja nykyään olemme Kaukajärvellä
Korkeimmillaan vaa’an lukemat olivat 135 kiloa vuonna 2018. 7. Uusi arki leikkauksen jälkeen alkoi soljua vähitellen. – Minun ei tarvitse välttämättä tavata asiakasta kasvotusten, varsinkin jos hän ei tarvitse saliohjelmaa. Se ei tule itsekseen. Asiakkaat voivat puolestaan videoida hänelle suorituksiaan tai Wilkman voi seurata harjoituksia kuvapuhelun avulla. Personal traineriksi hän valmistuu tammikuun puolivälissä. Exäni sanoi, että en pysty siihen. Usko itseesi ja siihen, että pystyt – se on tärkeintä. Sinun ei tarvitse luopua mistään. 2. tammikuuta 2022 37 Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Tuire Wilkman, 40, on viittä vaille valmis personal trainer. Kukaan ei tuominnut minua ja minut otettiin ihmisenä vastaan. Wilkman söi muun muassa siskonmakkarasoppaa ja jauhelihakeittoa, joita oli soseuttanut valmiiksi ja laittanut pienissä rasioissa pakastimeen ennen leikkausta. Puolisentoista vuotta sitten hänen psykoterapeuttinsa kysyi ratkaisevan kysymyksen: Oletko koskaan miettinyt, että sinusta tulisi personal trainer. Olen ihan samanlainen kuin kuka tahansa muu. Etäohjaaminen onnistuu puhelimessa tai tietokoneella. – Olin että ”en todellakaan”, miten niin. Leikkauksen jälkeen kiloja lähti vielä 29. 4. Hän sanoo, että kokemattomille treenaajille oikeiden suoritustekniikoiden neuvominen on kuitenkin tärkeää paikan päällä. – Olisin itse tarvinnut silloin apua, sillä syytin alitajuisesti itseäni siitä, että en 7-vuotiaana tajunnut soittaa ambulanssia. – Minusta on huolestuttavaa miten vähän ihmiset huolehtivat toisistaan. Halu auttaa Wilkmanin tavatessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä tatuointeihin ja lävistyksiin. – Kun sain fysiatrian polin erikoislääkäriltä luvan mennä takaisin salille, päätin ruveta kuntouttamaan syviä vatsalihaksia ja selän tukilihaksia. Toinen kuntosalikävijä tuli kysymään Wilkmanilta alkaisiko tämä ohjata häntä. Älä napostele. Lihavuusleikkaus Monet Wilkmanin asiakkaista haluavat tehdä ison elämäntapamuutoksen. (Kuvat: Tuire Wilkman) Personal trainer Tuire Wilkman laihdutti 55 kiloa hän tietää miltä tuntuu, kun ihmiset katsovat pitkään – Olen aina ollut sellainen, että jos joku epäilee minua, niin haluan näyttää hänelle ja itselleni, että pystyn. Noudata lautasmallia ja vaihda ruokalautanen pienempään. – Yksivuotistarkastuksessa ravitsemusterapeutti sanoi, että monet menettävät rasvaa ja lihaksia. – Opettelin syömään usein ja vähän. Kun Wilkman oli 7-vuotias, hänen isänsä sai vakavan sairauskohtauksen, jonka seurauksena hän halvaantui. 3. 6. – Katsoin, että nyt tarvii tehdä jotakin. Sitä ennen hän pudotti painoaan 26 kiloa liikunnan ja ruokavalion avulla. Jos sinulla on tietty päämäärä, sen eteen pitää tehdä töitä. Olen varmaan jonkun mielestä tosi hurjan näköinen. Ainoa millä lihasta saa on se, että syö riittävästi proteiinia ja harrastaa kuntosalia. Lapsen syntymän jälkeen hän pystyi jälleen syömään ja lihoi vuodessa yli 40 kiloa. Olen aina ollut sellainen, että jos joku epäilee minua, niin haluan näyttää hänelle ja itselleni, että pystyn. muutos, joka näkyy ja tuntuu. Nyt Wilkman painaa 80 kiloa. Wilkmanilla on kova halu auttaa muita. Samalla näin koko ajan miten paljon äitini auttoi isääni. Asiakkaita Wilkmanilla on jo ympäri Suomen. Se mitä sain aluksi syötyä, oli tyyliin kolme ruokalusikallista hyvin nestemäistä ruokaa. Wilkmanilla on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on tehdä elämäntapaTuire Wilkmanin vinkit elämäntaparemonttiin ja painonhallintaan: 1. – Haluan, että ihmiset saavat minusta ulkonäöstä huolimatta lämpimän ja kivan kuvan. Toisena työnään hän jakaa postia, pitäen samalla huolta aerobisesta kunnostaan ravatessaan kerrostalojen rappuja ylös-alas. Teini-iässä Wilkman sairastui vakavaan masennukseen ja oli sen vuoksi sairaalahoidossa. Wilkman vastasi kyllä, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei ole personal trainer. Vauvanruokia hän ei suostunut syömään. Tämä kumpuaa lapsuuden kokemuksista. Ajatus jäi muhimaan, ja reilu vuosi sitten joulukuussa Wilkman haki PT-opintoihin Varalan Urheiluopistoon. Se joka kuvittelee, että pelkällä proteiinin syömisellä saa lihaksia, kuvittelee ihan väärin. Sanna Hillberg Lihavuusleikkauksen jälkeen Wilkmanin piti opetella syömään pieniä ruoka-annoksia usein. Keskiviikko 12. Heti, jos näen jotakin vääryyttä, niin haluan puuttua siihen.. Älä häpeä ylipainoa, vaan uskalla pyytää apua. 5. Koko sen ajan harrastin liikuntaa. Intohimosta työ Tällä hetkellä Wilkman tekee asiakasohjauksia kevytyrittäjänä. Kantava voima oli äiti, joka vieraili päivittäin hänen luonaan. Ennen ja jälkeen: Tuire Wilkman ennen lihavuusleikkausta ja salitreeneissä sen jälkeen. YHDEKSÄN VUOTTA sitten Wilkman oli raskaana ja niin huonovointinen, että laihtui raskausaikana 24 kiloa. Hänelle tehtiin lihavuusleikkaus marraskuussa 2020. – Sain siellä konkreettista apua. Selkävaivat estivät lopulta työnteon. Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Monilla ruokamieltymykset muuttuvat leikkauksen jälkeen, Wilkmanilla ei. Wilkman hakeutui yksilölliseen ryhmävalmennukseen ja alkoi tämän kannustamana harjoitella kuntosalilla. – Sipseistä en ole koskaan tykännyt, enkä tykkää edelleenkään. Siellä minua kuunneltiin, ja puhuttiin vaikeista asioista. Tähän tuli kuitenkin muutos, vaikkei Wilkman sitä vielä tuolloin tiennytkään. – Heidän on hirveän helppo ottaa minut valmentajakseen, koska tiedän mistä puhun. Hän haluaa auttaa muitakin tekemään isoja elämäntapamuutoksia. Minä menetin rasvaa ja sain lihaksia. – Polkuni kesti puolitoista vuotta ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä lihavuusleikkaukseen. Liikkeiden suoritustekniikoita Wilkman pystyy näyttämään esimerkiksi läppäriltä. – Vuoden 2018 lopulla minulla tuli selkään pari välilevyn pullistumaa ja oli vähän madaltumaa. Syö tasaisin väliajoin. Tuire Wilkman on opiskellut personal traineriksi Varalan Urheiluopistossa. Epäuskoisena hän otti saamansa opiskelupaikan vastaan ja aloitti opinnot Kelan tukemana uudelleenkoulutuksena helmikuussa. Wilkman kertoo olleensa ”pullea” lapsuudesta asti. Pidä herkkupäiviä
hintaiset ) ( norm. maakuntavaltuutettuna ja Seutuhallituksen jäsenenä 2017-2021 Vanhustyössä mukana Kotipirtin Palvelutalon perustamisesta lähtien Erityisopettaja “RAKENNETAAN KETTERÄ HALLINTOMALLI,JOKA TUNNISTAA ALUEEN ASUKKAITTEN PALVELUTARPEET JA TURVAA RIITTÄVÄN HENKILÖSTÖN.” RIITTA OLLILA MAKSAJA: RIITTA OLLILA 686 /kpl /kpl AITO, ALKUPERÄINEN AITO, ALKUPERÄINEN TURKKILAISEN TURKKILAISEN RUOAN MESTARI RUOAN MESTARI Pizza, rullakebab Pizza, rullakebab eivät kuulu eivät kuulu tarjoukseen tarjoukseen ( norm. tammikuuta 2022 38 Sosiaalija terveyspalveluiden apulaispormestari 2007-2008 Kunnallispolitiikassa Tampereella 1980-luvulta lähtien Kuntayhteistyöstä pitkä kokemus mm. • Sote-palveluiden tulee olla pääasiassa julkisesti järjestettyä. M ak sa ja : An na Ju ka nt up a Aleksi Jäntti Iikka Jäntti MUUTOSVOIMAA Ei hyvinvointia ilman Sanat ja teot Pirkanmaan parhaaksi 246 247 www.aleksijantti.fi www.iikkajantti.fi Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: ylojarvenuutiset.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Toimivat peruspalvelut vähentävät erikoissairaanhoidon tarvetta. Lue yksittäisiä uutisia ylojarvenuutiset.fi:ssä 2. hintaiset ) JOKA PÄIVÄ! JOKA PÄIVÄ! HALIC HALIC PIZZERIA KEBAB Puh. 050 516 9694 Kebabit ja Pizzat Kebabit ja Pizzat Om Omav avalintainen alintainen 66 €€ EVERY DAY! EVERY DAY! Anna Jukantupa Sosionomi YAMK Ylöjärven kaupunginvaltuutettu 28 ANNA JUKANTUPA ALUEVALTUUSTOON • Lähipalvelut sekä jokaisen tarvitsema kiireellinen ja kiireetön apu ja hoiva on turvattava kaikille. • Hyvinvointialueen koko henkilöstön työolot ja palkkaus on saatava kuntoon. Keskiviikko 12. Lue paperilehden näköisversiota netissä ylojarvenuutiset.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. Mene osoitteeseen ylojarvenuutiset.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! Onko sinulla juttuvinkki. Kirjaudu sisään ylojarvenuutiset.fi:ssä 2. Anna kaikille mahdollisuus hyvään elämään. Mene osoitteeseen ylojarvenuutiset.fi/tunnukset 2. (03) 223 2333 Mastontie 4, 33470 YLÖJÄRVI www.halickebab.fi Tervetuloa Tervetuloa tutus tutustumaan tumaan Turkkilaiseen parturiin KENAN2:n! Puh. Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Kerro se meille: toimitus@ylojarvenuutiset.fi. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Lue uutisia ja näköislehtiä Ylöjärven Uutisten sovelluksella (iOS ja Android) 3
JUSSI-PEKKA AHONEN hallintotieteiden maisteri AUVO ITÄPÄÄ lastenkodin ohjaaja, yövalvoja VILLE LAINE lähihoitaja, yrittäjä LEENA MANKKINEN sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen, sosiaalityöntekijä TARJA VUORELA sairaanhoitaja 618 637 660 675 711 HYVINVOINTI. Me sosialidemokraatit olemme rakentaneet suomalaista hyvinvointia jo yli 120 vuotta. Kunnallisjärjestö. Se on arvokkainta mitä meillä on. Ylöjärven Sos.dem. Ennakkoäänestys 12-18.01.2022. Valitaan aluevaaleissa osaavat, fiksut ja perehtyvät päättäjät rakentamaan tulevaisuuden hyvinvointia Pirkanmaalla. tammikuuta 2022 39 Aluevaalit 23.01.2022. SINULLA ON ÄÄNI, ME SAAMME SEN KUULUMAAN. ARVOKKAINTA MITÄ MEILLÄ ON. Nyt on aika ottaa hyvinvoinnin seuraava askel. Keskiviikko 12
Tarkempi suunnitelma Kurulaisille vanhuksille koostetaan esityksiä Kurun muistiin (eli topoteekkiin) tallennetuista valokuvista. Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan). Vastuuhenkilönä toimii Kurun muistin topoteekkari Kyösti Aalto, ja hänen apunaan häärii vapaaehtoistyöntekijöitä. Pihabongauksessa lasketaan ja tunnistetaan pihassa vierailevia lintulajeja, ja ilmoitetaan havainnot tapahtumajärjestäjälle. Kaupunki on myöntänyt seuralle tätä varten 20 000 euroa. Tämän uskotaan lisäävän ikäihmisten hyvinvointia ja mielenterveyttä. Tunnista havaitsemasi lintulajit. Pihabongauksen suojelijana on tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio. Keskiviikko 12. Kuvassa vuonna 1948 Kurun Ryhdin pesäpallojoukkue (vasemmalla) vastassaan metsäopiston Metsäpojat Kurun seuratalon kentällä. (Kuva: Pekka Nurminen) Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Ideana on, että vanhukset katsovat ”kuvakerhoissa” vanhoja valokuvia 55-tuumaiselta näytöltä ja voivat tunnistaa kuvissa esiintyviä esimerkiksi ihmisiä, vanhoja rakennuksia, paikkoja ja taVanhat kuvat ovat hyvää muistin virkistystä vanhuksille. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana. Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 29. Rahat ovat peräisin Kaarlo Lehmusvuoren testamenttivaroista. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen. (Kuva: Kurun muisti) pahtumia. ”On hämmästyttävää, miten jo lievästi dementoituneetkin ikäihmiset vanhoja kuvia katsellessaan alkavat muistella entisaikoja.” Kuvien näyttämisellä on tarkoitus edistää vanhusten hyvinvointia ja mielenterveyttä. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Kuvia myös etänä Kaupungin edellytys rahoituksen saamiselle on, että kuvien esittelytilaisuudet järjestetään yhteistyössä kaupungin kanssa. tammikuuta 2022 40 Kiikarit esiin! Vuosittainen talvilintujen Pihabongaus järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna KAIKILLE LUONNOSTA kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Iiria Lehtinen varojen käytöstä ja kuvien katselujen järjestämisestä on parhaillaan työn alla. Ylöjärven Uutiset Hyvä idea: Vanhuksille näytetään vanhoja valokuvia testamenttivaroin KOTISEUTUYHDISTYS KURU-SEURA aikoo järjestää tänä vuonna vanhuksille 18 vanhojen valokuvien katselutilaisuutta ympäri Kurua. Näin kuvien katselu onnistuu myös kotona ja laitoksissa etäyhteyksien kautta. Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Ajatus kuvien näyttämisestä lähti aikanaan liikkeelle Kuru-seuran johtokunnassa, kun mietimme, miten digitaalisen kotiseutuarkistomme eli Kurun muistin sisältämiä kuvia voisi esitellä sellaisillekin ihmisille, joilla ei välttämättä ole nettiä käytettävissään. Kurun muisti on netin kautta käytettävä digitalinen arkisto, johon kerätään ja on kerätty Kurun paikallishistoriaan liittyviä valokuvia ja muita tiedostoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 31.1. Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 4.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Käytännössä siis ikäihmisille, kertoo Aalto. Vuosien varrella on kertynyt havaintoja yli kahdeksasta miljoonasta lintuyksilöstä. Katselu virkistää muistia ja aikaansaa mielenkiintoisia keskustelua, muisteluita ja tarinoita menneiltä ajoilta, sanoo Kyösti Aalto. Hanke on saanut rahoitusta muun muassa EU:n maaseudun kehittämisvaroista. BirdLifen järjestämä Pihabongaus-tapahtumassa kerätään arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista. Katselutilaisuuksien teema voi vaihdella ja olla esimerkiksi jokin kylä, sota-aika tai kulttuuri. Osallistu näin Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua. Vanhuksille osoitettuja eri testamenttivaroja käytetään tänä vuonna myös muun muassa ikäihmisten puheterapiakuntoutukseen, vanhusten kuljetuspalveluihin Kurussa (esimerkiksi lähitorille ja kuntosalille), ulkoliikuntapuistoon ja retkiin.. Koronarajoitukset luonnollisesti siirtävät aloitusta jonnekin keväälle, toteaa Aalto. Mielestäni vanhojen valokuvien katselu on mitä parhainta mielenterveystyötä etenkin silloin, kun kuvien maisemat, tapahtumat, henkilöt tai vastaavat ovat katselijalle jollain lailla tuttuja. Summalla on tarkoitus hankkia katselutilaisuuksiin tarjoilut sekä hoitaa vanhusten kuljetukset, tilavuokrat, vetäjien palkkiot, av-välineet, siivous ja esityksien valmistelutyö. kerran. Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä. Vanhat valokuvat ovat herättäneet vanhuksissa paljon innostusta, ja yhteydenottoja on tullut useita. tammikuuta. tai sunnuntaina 30. Tänä vuonna pihojen talvilintuja tarkkaillaan jo 17. Aloitus keväällä Kuru-seuran kokemuksen mukaan vanhat valokuvat herättävät helposti keskustelua ja muistoja. Kuvassa talitiainen ja sinitiaisia. Katselutilaisuuksia tullaan järjestämään ympäri Kurua. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 23 500 ihmistä lähes 16 000 paikassa ympäri maan
-> Lähipalvelut/soteasema joka kuntaan. M ak sa ja: eh do ka s Mistä aluevaaleissa on kyse. Yksi viranhaltija ja pelkkä hinta eivät voi yksin ratkaista kilpailutettaessa elämisen ja hoivan laatua ja turvaa tai ajaa nurin paikallisia ja yleishyödyllisiä toimijoita. -> Ikäihmisille inhimillinen ja laadukas hoiva kotiin ja hoivakotiin sekä uusia asumismuotoja kodin ja laitosmaisen asumisen välille lähipalveluna. Tärkeintä on, että apua saa sujuvasti, nopeasti ja läheltä. Vanhus tai vammainen lapsi on ihminen, ei numero tai pelinappula Nyt otetaan kantaan siihen, miten palvelut järjestetään ja kuka arvovalinnat niiden sisällöstä tekee. Keskiviikko 12. -> Pelastustoimen ja ensihoidon synergiaetu on turvattava osana pelastustoimen palveluja. -> Paloautot ja ambulanssit on pidettävä lähellä ihmistä. 41 v. Pohjimmiltaan aluevaltuusto linjaa pääseekö äiti jatkossa sujuvasti lääkäriin sairastuessa tai vaari palveluasumiseen, kun kotona ei enää turvallisesti pärjää. Tehdään valinnat oikeista syistä Olen puolustanut toimivia ja turvallisia palveluja sekä inhimillistä vastuuta sotevaikuttajana jo kaksi vuosikymmentä ja nähnyt myös raadollisen puolen päätöksenteossa. Arvostusta tekijälle – auttajalle Ammattilaisen pitää saada tehdä työnsä hyvin ja kohtuukorvauksella. Liian usein osataloudellinen edunvalvonta sanelee, vaikka toinen valinta olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisesti järkevä. Yhdellä yhteydenotolla, oikea-aikaisesti Avun ja palvelun oikean arvon huomaa usein vasta hädässä. Kun kyse on perusturvallisuudesta, uuden valtuuston tehtävä on edustaa verot maksavia ihmisiä ja avun tarvitsijaa ison koneiston peräsimessä. -> Koulutetun hoitohenkilökunnan riittävyys on turvattava. monitoimiyrittäjä Lempäälästä liiketalouden tradenomi, HHJ tuukka@liuha.fi 045 674 8077 www.liuha.fi Nyt Sinäkin saat oikeasti äänestää lähipalveluista – valitse sitkeä ja kokenut osaaja muutoksen tekijäksi!. Tuukka Liuha Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin hallituksen ja Pirkanmaan hyvinvointialuevalmistelun seuranryhmän jäsen Pirkanmaan Keskustan pj. Varmistetaan yhdessä, että se silloin toimii niin ADHDaikuiselle, kuin syöpä-, mielenterveystai onnettomuuspotilaallekin omaisineen. -> Oikea-aikainen ja varhainen tuki perheille. Pelastustoimen sekä nopean ensihoidon hätäapu on oltava kaikkien pirkanmaalaisten saatavilla. -> Palvelusetelit kattamaan koko sotesektorin palvelut. tammikuuta 2022 41 Ihminen edellä Pormestari Yhteiskuntatieteiden tohtori Kokoomuksen varapuheenjohtaja Seutuhallituksen puheenjohtaja 240 Maksaja: Anna-Kaisa Ikosen tukiryhmä www.anna-kaisaikonen.fi M ak sa ja : eh d ok as its e Jarkko Lahtinen Palomies-ensihoitaja Ehdokas, joka ymmärtää nopean ja oikea-aikaisen avun merkityksen! 339 -> Pelastustoimen, ensihoidon ja sopimuspalokuntien toimintaedellytykset ja rahoitus on turvattava. -> Omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava. Apua jaksamiseen ja tukea toimeentuloon tarvitsevat myös järjestöväki ja omaishoitajat, joiden lähimmäisenrakkaus turvaa palveluresurssiemme riittävyyden
Keskiviikko 12. Hetken aikaa rappasin ostoskeskuksen liukuportaita ylos ja alas, hetken katselin kirjoja ja villapaitoja, mutta eivät fiilikset oikein kattoon asti nousseet. Nyt kun menen ravintolaan iltakuuden jälkeen niin koronapassi syynätään tarkkaan ja olutta ei tuoda vaikka tilaisin kuinka monta perhepitsaa. Käpytikka viihtyy mieluiten vanhoissa avonaisissa haavikoissa ja lehtimetsissä. Käpytikalle varsin mieluisia ovat rämeiden reunoilla olevat männiköt. Yhden Talousmetsät ovat nykyisin havupuuvaltaisia, joten talvisin käpytikalle riittää yleensä ravintoa, eli käpyjä. Käpytikka Jarmo Vacklin ei ole kovin vaativa elinpiiriltään ja myöskin ravinto on monipuolista, joten sen levittäytyminen pohjoisemmaksi jatkuu tulevaisuudessakin. Pöntöt ovat tulleet käpytikoille niin tutuiksi että linnut osaavat käydä niitä myös rosvoamassa kesäisin. Pönttölintujen pesien lisäksi käpytikat ryöstävät myös joskus räystäspääskyjen pesiä. Sen sijaan suuremmat linnut pesivät vanhoissa palokärjen koloissa. Käpysadoilla on tapana vaihdella runsaasti noin 3–5 vuoden rytmissä. Muun muassa kottaraiselle käpytikan kolot ovat tärkeitä. Mutta esimerkiksi telkälle ja pöllöille käpytikan kolo on liian pieni. Ilman käpytikkaa harmaasiepon, leppälinnun, kirjosiepon ja monen muun lajin parimäärä olisi paljon nykyistä pienempi. Tässäkö tää oli KELLO TULI siis viisi ja aivan ihmeissäni olin, kun loppui tarjoilu alkoholin. Usein käpytikka joutuu suurentamaan pöntön aukkoa päästäkseen muniin käsiksi. Kävyt ovat nimensä mukaisesti käpytikalle talvella tärkein ja lähes ainoa ravinto. Käpytikka on metsien lintu ja se ei mielellään ylitä suuria avonaisia alueita, kuten järvien selkiä. Karhu hanassa tiskin takana vaan kylmästi tuijotti, ei tullut sympatiaa sieltäkään. Varsinkin hyvinä pesintävuosina tikat lähtevät massavaelluksille. Enimmäkseen tikat käyttävät ravinnokseen vain muurahaisia, hämähäkkejä, kovakuoriaisia ja muita pieniä ötököitä. Ennen kaikki taisi olla paremmin. Suuret massavaellukset tekevät poikkeuksen ja linnut ottavat riskejä matkallaan. Tässäkö tää oli, kun piti viettää oikein mukava ilta Tampereella. Osa vaelluksella olleista linnuista suuntaavat takaisin itään vasta seuraavana keväänä. Ylöjärvellä käpytikkaa esiintyy tasaisesti koko kunnan alueella. Käpytikalla ei ole varsinaista soidinlaulua vaan noin vajaan sekunnin kestävä 10–15 nokan kopautus puun kylkeen ajaa saman asian. Niin palokärki kuin käpytikkakin tekevät uuden pesäkolon joka vuosi. Monista muista tikoista poiketen käpytikka syö myös linnun munia ja poikasia. Yritin vielä sanataidoillani yhtä olutta saada, mutta taitoni eivät siihen riittäneet. Ahvenanmaalla on luovuttu ravintoloiden osalta kaikista rajoituksista, myös koronapassista. Suomessa joukkoon liittyy lisää tikkoja ja suuntana on usein Länsija Lounais-Suomi. Joten se siitä. Vaellukset jatkuvat usein Ruotsiin saakka ja parhailla rannikon havaintopaikoilla voi nähdä tuhansittain käpytikkoja. Mielessäni välähti, ettei rajoitukset koske ravintoloita Ahvenanmaalla. Käpytikka on alkanut pesiä entistä enemmän myös pihapiireissä. Vaellus alkaa alkusyksyllä heinä-, elo-, ja syyskuussa. Muiden tikkojen tavoin käpytikka viihtyy metsissä, joissa on lahovikaista puuta. Käpytikat ruokkivat poikasiaan usein vielä viikon tai pari pesästä lähdön jälkeenkin. Samat säännöt kun ovat kaikilla. Käpytikan keväinen pärinä kelon tai puhelintolpan kylkeen on jännittävää kuultavaa. Tikan kesäinen ravinto muodostuu hyönteisten toukista, kovakuoriaisista, hämähäkeistä ja niin edelleen. Katsoin jo aikatauluja, mutta sitten faktat löivät kasvoille: en ehtisi Ahvenanmaalle iltaolusille ja seuraavana päivänä töihin iltavuoroon. tammikuuta 2022 42 Ylöjärvelläkin yleinen käpytikka on riippuvainen käpysadon runsaudesta Käpytikka on varmaan monelle metsässä liikkujalle tuttu lintu. Toisinaan tikka myös takoo kävylle sopivan kolon puun runkoon tai oksaan. Palokärjen on jo vaikea löytää tarpeeksi paksuja pesäpuita. Onnekseen käpytikka löytää vielä talousmetsistäkin sopivan paksuisia pesäpuita toisin kuin palokärki. Kenkänikin olivat jo aivan märät. Toisinaan tikat käyttävät myös linnunpönttöjä yöpymiseen. Tikat lähtevät ravinnon perään ja nuoret tikat etsivät myös omaa reviiriään. Ei auttanut paljon venkoilla ja selittää, että seuraavassa pubissa minulle tarjoillaan. Erityisesti Venäjän pohjoisosista voi lähteä liikkeelle kymmeniä tuhansia tikkoja, jopa enemmän. On alkanut näyttää siltä kuin elinkeinotoiminnan rajoittaminen ja työnteon estäminen olisivat normaaKolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija Timo Jokinen Harmitti, turhautti, huolestutti, suretti ja lamaannuttikin. Ilmastonmuutoksesta tulee olemaan varmaan hyötyä myös käpytikalle. Monet lintulajit ovat riippuvaisia tämän varsin meluisan linnun tekemistä pesäkoloista. Vaikka käpytikka on paikkalintu, tekevät tikat toisinaan vaelluksia. Valomerkkiä ei tullut, mutta uskottavahan se oli, että riemu loppui siihen. Toisaalta monet pienet lintulajit pesivät vanhoissa käpytikan koloissa. Harmitti, turhautti, huolestutti, suretti ja lamaannuttikin. Sen jälkeen mietin, milloin se linja-autokin oikein tulee. Lintujen talviruokinta saa tikat lintulaudalle siemeniä ja läskiä syömään. Ilmaston lämmetessä puuraja nousee entistä ylemmäksi ja tikatkin levittäytyvät pohjoisemmaksi. Suurin osa tikoista palaa jo syksyn aikana takaisin omille kotikonnuilleen. likäytäntö ja rajoitusten lieventäminen vain poikkeus. Käpytikkojen määrä on pysynyt viime vuosikymmenien aikana varsin vakaana vaikka myös käpytikka on kärsinyt metsätaloudesta ja talousmetsien nuorentumisesta. Joskus on laskettu käpytikan käyttäneen noin 130–140 käpyä talvisen päivän aikana. Lehtimetsien ja lahopuun vähentyessä kesäinen raivinto voi olla käpytikalle joskus tiukemmassa.(Kuva: Sanna Hillberg) vuoden käpysato saattaa olla moninkertainen verratuna toiseen vuoteen. Käpytikka on viimeisten vuosikymmenien aikana myös hivuttautunut Lappiin mutta esiintymisraja on varsin häilyvä, koska lintujen vuosittaisissa määrissä on niin suuria vaihteluita. Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun ravintoloissa oli voimassa määräys, jonka mukaan oluen kanssa oli pakko tilata voileipä. KESÄLLÄ TIKAT jäävät helposti myös pihapiiriin pesimään, mikäli sopivia seka-, ja lehtimetsiä on lähettyvillä. Rajoitusten sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset pahenevat nyt päivä päivältä, ja siksi rajoitusten voimassa pitämisen tulisi ehkä sittenkin olla entistä korkeamman kynnyksen takana. Toisinaan tikka päästää keväällä karheita huutoja. Mietin pienessä räntäsateessa linja-autoa odotellessa, että ravintoloiden toimintaan liittyvät rajoitukset ovat varmasti olleet ja ovatkin koronan torjunnassa tarpeen, mutta tilanne on jossain vaiheessa tainnut kääntyä päälaelleen. Hyötyjä ja haittoja tulisi punnita tarkasti ja mahdollisimman laajasti. Runsaimmillaan se on kuitenkin Kurun seudulla, missä on eniten luonnontilaisimpia metsiä. Nämä verbit nousivat mieleeni, kun mietin koronarajoituksia ja samalla matkailuja ravintola-alan työntekijöitäkin. Toisinaan pesäkolo voi olla myös männyssä tai kuusessa. Vaikka käpysadot heittelevät suuresti, pysyy käpytikka silti maan runsaimpana tikkalajina. Talvella näkee usein käpytikan laittavan kävyn kaarnanrakoon tai puunkoloon, jonka avulla kävystä on helpompi irrottaa siemenet pois. Voi sinua korona minkä taas teit.. Pettyneenä laitoin pikkuhiljaa takkia päälleni ja tarjoilija sanoi ystävällisesti, että tervetuloa huomenna uudestaan. Ajattelin, että lähden Turkuun ja siitä laivalla Ahvenanmaalle
Kuljettajat seuraavat peileistään liikennettä ja pysähtyvät ja päästävät autojonoja ohitseen, kun siihen on hyvä tilaisuus. – Myös muu raskas kalusto, kuten rekat ja linja-autot, voivat saada pakkaslumen pöllyämään niin, että näkyvyys heikkenee. • Kerro ohitusaikeistasi selkeästi suuntamerkillä ja muista loivat ohjausliikkeet polanteidenkin takia. – Harkitse ohitustarve tarkkaan. Liikenneturva helpompaa kuin sen edessä auraamattomalla tiellä, Elovaara painottaa. • Jos ohitat edellä ajavan, palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan. Keskiviikko 12. Ajaminen aura-auton takana voi olla Mistä kyse. Tienpintaan saattaa muodostua korkeita lumija jääpolanteita, jotka vaikeuttavat ajamista entisestään. Oma ajonopeus on syytä pitää maltillisena ja tarvittaessa on hiljennettävä vauhtia. Silloinkin maltillinen ajonopeus on ratkaisevin tekijä, jotta auto pysyy hallinnassa.. • Harkitse ohitustarve tarkkaan. Käytännön vinkit talviajoon ja ohittamiseen • Putsaa auto lumesta aina ennen liikkeellelähtöä, muista myös valot. Aura-auton ohittaminen on jätettävä hetkeen, jolloin edessä aukeavan tien voi nähdä kunnolla. Harkitse ohitustarve tarkkaan Aura-auto puhdistaa lumet myös tien keskilinjalta, joten vastaantulevan autoilijan kannattaa ajaa mahdollisimman lähellä tien oikeaa reunaa. • Pidä vauhti maltillisena. Jos lähdet ohittamaan, varmista riittävä näkyvyys. • Varmista turvaväli kaikissa tilanteissa. Numeroon voi ilmoittaa maanteiden kunnon ongelmista, esimerkiksi suurista polanteista tai liukkaudesta. Mahdolliseen näkyvyyden hetkelliseen katoamiseen kannattaa varautua ennakkoon, niin välttyy tarpeettomalta säikähdykseltä. Keliin sopivan nopeuden lisäksi turvaväli on talviautoilun tärkein asia, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara selventää. Aura-autot putsaavat väyliä vaikeissakin olosuhteissa päivin ja öin, joten autoilijoilla on oltava malttia mukana. • Tienkäyttäjän linja päivystää numerossa 0200 2100 (pvm/mpm). Liikenneturva muistuttaa, että turvaväli ja tilanteeseen sopiva nopeus ovat valttia talviliikenteessä. KUN AURA-AUTO työntää lumikinosta tien laitaan, voi kevyt pakkaslumi pöllytä ja viedä näkyvyyden lähes kokonaan. tammikuuta 2022 43 Järjen ääni Anna äänesi aluevaaleissa uudenlaista vaihtoehtoa tarjoaville aluepäättäjille Kalle Aaltonen koneasentaja, veneenveistäjä 590 Jani Aittokallio työkyvyttömyyseläkeläinen 597 Aleksi Ala-Salomäki opiskelija 598 Heino Anttonen kirurgi, yrittäjä 595 Tommi Haapalainen ortopediteknikko 617 Jaakko Hyytinen puuseppämestari 600 Minna Innala diplomi-insinööri, kehityspäällikkö 601 Samuli Korhonen yrittäjä 603 Eveliina Kujanpää lähihoitaja, tradenomiopiskelija 605 Aimo Kurkela diplomi-insinööri, kehityspäällikkö 606 Karoliina Kähönen Liike Nyt -puolueen varapuheenjohtaja, tohtorikoulutettava 591 Harri Lindroos järjestelmäinsinööri 607 Kati Näsi mielenterveyshoitaja, sairaanhoitajaopiskelija 608 Tomi Seppälä logistikko 611 Kari Tappura suunnittelupäällikkö 613 Osku Timonen yhteisöpedagogi (AMK), järjestökoordinaattori 612 Merja Vesterbacka yrittäjä, lähihoitaja 593 Asko Virtanen yrittäjä 615 LAADIMME SOTE-LAIT VALIOKUNNASSA NYT RAKENNETAAN UUDISTUS KÄYTÄNNÖSSÄ KANSANEDUSTAJA ILMARI NURMINEN 684 Toteutetaan viikossa lääkärille pääsy Turvataan lähipalvelut kunnissa Parannetaan vanhuspalveluita Reilu henkilöstöpolitiikka 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia 88 HANNU TIANEN Levyseppä-hitsaaja, eläkeläinen Kolmannen sektorin mielenterveystyö sydämen asia Aura-autot ja pöllyävä lumi haastavat autoilijat Pöllyävä lumi, tienpintojen polanteet sekä liukkaus haastavat nyt talviautoilijoita tien päällä myös Ylöjärvellä. Jos ohitusta ei ole pakko tehdä, kannattaa se välttää. • Käytä takasumuvaloa, jos lumi pöllyää
Hän on kunnanhallituksen jäsen. tammikuuta 2022 44 VIRKKUNEN 313 Katri varatuomari, lakimies Katri toimii lakimiehenä Puolustusvoimissa. Ennaltaehkäisy on aina edullisempaa sekä myös vaikuttavampaa elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Katrilla on vahva kokemus lain soveltamisesta, mikä on vahvuus uudella hyvinvointialueella. Keskiviikko 12. Yritykset ja yhdistykset julkisen sektorin rinnalle = monituottajamalli. Palvelusetelillä lisää valinnanvapautta! Järjellä sydämellisiä päätöksiä! www.katrivirkkunen.fi Terapiatakuu ja ennaltaehkäisy Hoitoa ja hoivaa oikea-aikaisesti Vastuullinen taloudenpito Hyvinvointi kuuluu kaikille RAUNO JÄÄSKELÄINEN yrittäjä sotakirjailija 31 SATU KOSOLA sosionomi (lail.) palveluneuvoja kunnanvaltuutettu 40 VIRVA-MARI RASK koneenasentaja Pirkanmaan Vasemmiston pj 74 Lempäälän ehdokkaat Ei ihan missä sattuu vaan siellä missä sattuu Vahvistamme lähipalveluita 357 Jouni Neste 50, yrittäjä, Ruovesi m ak sa ja : Su om en se lä n Ja uh em aa la us Lisää asiaa verkossa: www.ylojarvenuutiset.fi/aluevaalit. Pelastustoimen resurssit säilytettävä. On hyvä tietää ja tuntea, mistä voi päättää! Ei maakuntaverolle! Resurssit kohdistettava tarpeeseen
Pirkanmaan hyvinvointialue on rakennettava modernein ajatuksin ja teoin. Yhteistyö kantaa aina hyvää hedelmää. Samanlainen yhdessä tekemisen meininki ja kulttuuri on juurrutettava myös aluevaltuustoon ja koko hyvinvointialueen toimintaan. RAKENNETAAN SUOMALAISTEN ARVOJEN MUKAINEN TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMÄ PIRKANMAALAISILLE (Maksaja: Inga-Mari Lehti) (Mainoksen valokuva: Rami Marjamäki) INGA-MARI LEHTI Toimitusjohtaja Yrittäjä Ylöjärven kaupunginvaltuuston jäsen Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kurun Yrittäjien puheenjohtaja M ak sa ja : In g aM ar i Le h ti ANNA ÄÄNESI, VALTAKIRJASI INGA-MARI LEHDELLE 527. Työtä ja tekemistä riittää. Olemme koko kansallemme, niin kaikille pirkanmaalaisillekin vastuussa siitä, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito ovat meidän kaikkien ulottuvilla. Pirkanmaa on verkostoitumisen mallimaakunta. Kun talous on kunnossa, toimintaympäristö on hedelmällinen ja kannustava. Ratkaisujen on vahvistettava jokaisen pirkanmaalaisen turvallisuuden tunnetta. Vielä etäisiltä ja vierailta tuntuvat asiat on puettava konkretiaksi ja ne on kerrottava ihmisille kansankielellä. Myönteisessä ja vastuullisessa ympäristössä kaikilla 526 600 pirkanmaalaisella on hyvä olla, elää ja tehdä työtä. Palvelut kuuluvat kaikille asuinpaikkaan katsomatta. Toista kautta Pirkkalan pormestarina työskennellessäni tiedän uudenlaisten toimintamallien suuren merkityksen. Sillä on merkitystä, että osaa kuunnella eri tahoja. Perussuomalaisena poliitikkona lupaan olla toteuttamassa soteja pelastustoimen uudistusta, jossa otetaan huomioon laajan Pirkanmaan maakunnan (hyvinvointialueen) jokainen kolkka. Olen verkostoituja. Keskiviikko 12. Pidetään taloudesta huoli, niin euromme ovat tehokkaassa ja tuloksellisessa käytössä. Palvelut on järjestettävä ja tuotettava oikeudenmukaisesti ja kokonaisturvallisesti. Omaishoitajien asemaa on parannettava. Kaikki uudet asiat mahdollistuvat, kun olemme avoimia ja rohkeita. Kolikolla on monta puolta, jopa seitsemän. tammikuuta 2022 45 Pormestari Marko Jarva RAKENTAMAAN OIKEUDENMUKAISTA JA KOKONAISTURVALLISTA PIRKANMAAN HYVINVOINTIALUETTA (Maksaja: Marko Jarva) "EN IHASTELE BYROKRATIAA, enkä rakasta hallintohimmeleitä. Sinunkin on kannettava kortesi kekoon, ettei uudistuksesta tule susi jo syntyessään. Kansanterveyteen on satsattava. Uudistus on hyvin pitkälle tässä kuussa valittavien Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsenten hartioilla ja käsissä. Kotimaista työvoimaa on suosittava. Vanhusja vammaispalveluiden epäkohdat on poistettava. Timantit hioutuvat rakentavassa vuorovaikutuksessa." Marko Jarva Pormestari 242 Herätys! Jokaisen pirkanmaalaisen on nyt pysähdyttävä ja tehtävä itselleen selväksi, että sosiaalija terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistus saa muotonsa lähivuosien aikana. Vakaan talouden maailmassa hyvinvointialuetta arvostetaan työnantajana ja työyhteisönä. Aluevaltuusto päättää poikkeuksellisen suurista asioista. Asiakas on aina kuningas. Niiden tarkasteleminen auttaa ymmärtämään erilaisia mielipiteitä. Niin on maakuntalainenkin hyvinvointialueella
kumäärä. Toisinaan tunturimittari tekee laajoja tuhoja koivikoissa ja myös lapintiainen joutuu lähtemään etsimään muualta ravintoa. Töyhtöja hömötiainen hääräävät yleensä talvisessa parvessa. Rantasipille kelpaavat puhtaat ja kirkasvetiset vesistöt, joten ainakin vielä rantasipille riittää rantoja elinpiiriksi. Kuusitiainen lähtee tiaisista helpoimmin myös syksyisin vaeltamaan. Jo muutaman päivän ikäiset poikaset kipittävät kovaa vauhtia, juosten välillä lämmittelemään koiraan siipien suojaan. Koiras etsii sopivia pesäkuoppia ja naaraan tehtävänä on valita useammasta vaihtoehdosta parhain. Talviseen tiaisparveen liittyy syksyllä usein myös muita kuin tiaislajeja. Vaikka punarinta ja muutama muukin laji ovat Suomessa muuttolintuja, niin esimerkiksi Espanjassa ne ovat etupäässä paikkalintuja. Hömötiainen ja lapintiainen ovat pohjoisien metsien lajeja. Osan myös meidän kuusitiaisista liittyy parviin. Tavallisesti juuri kuusitiaisen näkee useimmin varpushaukan kynsissä. Rantasipin löytää monenlaisista vesistöistä eikä se karsasta mökkirantojakaanUsein rantasipi löytääkin juuri mökkirannoilta parhaat pesäpaikat. Joinakin vuosina on eteläisen rannikon lintutorneilla nähty kymmeniä tuhansia vaeltavia kuusitiaisia. Sinitiainen on runsastunut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Mikäli talvella löytyy parempi ravintopaikka muutamien kilometrien päästä, linnut ovat talven siellä ja palaavat keväällä hyvissä ajoin pesäkololleen. Massavaelluksille on useita syitä, kuten hyvä pesimätulos tai heikko ravintotilanne. Pahimmassa tapauksessa kylmä ja nälkä saattavat viedä jopa puolet Suomeen saapuneista rantasipeistä. Töyhtähyyppää on ruvettu suojelemaan jo 1960ja 1970-luvuilla lain voimalla. Valitettavasti viimeisimpien vuosikymmenten aikana rantasipin kanta on pienentynyt tasaisesti. Kuusitiaisia parveutuu usein jo elokuussa. Parvissa saattaa olla tuhansia puukiipijöitä hyvän pesintäkesän jäljiltä. Pesässä on tavallisesti neljä munaa jo ennen kuin kesäasukkaat ovat edes saapuneet mökilleen. Joskus siis näkee vielä heinäkuussa hautovia rantasipejä. Jarmo Vacklin. Näiden uusintapesueiden poikaset pääsevät muutolle vasta myöhemmin syksyllä. Rantasipin on todettu toisinaan tekevän uuden pesueen tuhoutuneen tilalle. Talitiainen, kuusitiainen ja töyhtötiainen esiintyvät Suomesta aina Espanjaan saakka. Lapintiainen on hyvin karaistunut lintu ja sitä eivät kovatkaan pakkaset hetkauta. Rantasipiä näkee harvemmin muutolla, sillä se muuttaa yleensä hämärissä tai pimeässä yössä. Jarmo Vacklin Toisinaan rantasipejä näkyy vielä lokakuussakin. Rantasipi kuuluu Suomen alkuperäiseen lintulajistoon ja se on elävöittänyt karuja järvien rantoja jo tuhansia vuosia. Kuusitiainen joutuu pienenä lajina tyytymään huonompiin yöpymisja ruokailupaikkoihin. Monissa Euroopan maissa on säädetty lakeja lintujen suojelemiseksi. Kuusitiainen joutuu ruokailemaan tavallisesti puiden latvoissa ja oksien kärkiosissa. Talvella lapintiainen elelee lähinnä siemenillä, joita se etsii tunturikoivikoista. Onneksi vähentyminen ei ole niin jyrkkää kuin muun muassa peltosirkulla, järripeipolla ta hömötiaisella. Myös Suomessa on nimetty vastuulajit ja näiden lajien elinoloja tulisi parantaa mahdollisuuksien mukaan. Samaan aikaan, kun monet muuttolinnut jättävät Suomen, myös monet paikkalinnut liikehtivät enemmän tai vähemmän. Tavallisesti rantasipinaaras lähtee muutolle jo heinäkuun alussa ja jättää poikasten hoidon koiraalle. Silti muun muassa todelliset paikkalinnut, kuten töyhtötiainen ja lapintiainen saattavat viettää talven ja kesän hieman eri osoitteissa. Linnustossa tapahtuu jatkuvasti muutoksia luonnostaan ilman ihmisen myötävaikutusta. Rantasipin määrissä voi olla vuosittain runsaasti vaihtelua. Eri lajit ovat oppineet tunnistamaan toistensa varoitusäänet. Tiaiset muuttavat tavallisesti myötätuuleen. Mitä useampi lintu parvessa on sitä nopeammin ne huomaavat varpushaukan tai pöllön. Toivottavasti rantasipin iloista kahlaajille tyypillistä korkeaa soidintrilliä kuullaan jatkossakin. Keskiviikko 12. Sisämaassa se on ainut kahlaaja kivisillä ja kallioisilla rannoillamme. Ryhmässä oleminen tuo linnuille turvaa saalistajilta. Tosin poikaset eivät juuri kauan pesässä oleskele vaan lähtevät hetimiten etsimään itsenäisesti ravintoa. Vastatuuleen linnut lentävät varsin matalalla ja käyttävät hyväksi saarien ja niemien antamaa tuulensuojaa. Huono käpysato laukaisee usein kuusitiaisen vaelluksen. Näin tekevät myös tiaiset. Näiden jättiparvien on arveltu tulevan Venäjän puolelta. Lintujen vaellusvietti voi olla niin kova, että toisinaan ne yrittävät muuttoa myös vastatuuleen. tammikuuta 2022 46 Sievä ja eloisa rantasipi elävöittää mökkirantoja RANTASIPI ON pesäpaikan suhteen varsin vaatimaton. Yleensä linnut viettävät talven kotimaisemissaan. Mikäli takatalvi yllättää huhtikuussa, voivat tuhot olla suuria. Tällöin lintujen muuttoa on myös helpompi seurata. Rantasipi on monelle tuttu lintulaji. Rantasipi saapuu varsin aikaisin Suomeen, jo huhtikuun puolella. Rantasipi kuuluu näiden noin 40 lajin joukkoon. Uusintapesueet ovat muilla kahlaajalajeilla varsin harvinaisia. Vastuulajeja ovat ne lintulajit, joista Suomessa pesii yli 15 koko Euroopan kannasta. Tämä on tyypillistä myös monelle muulle kahlaajalle. Neljä on kahlaajille tyypillinen munien luKuovin ja töyhtöhyypän ohella rantasipi on tutuimpia kahlaajia. Tiaisparvissa voi olla tuhansia yksilöitä – ryhmä luo turvaa SUOMEN TIAISLAJIT ovat kaikki niin sanottuja paikkalintuja, jotka viettävät periaatteessa koko vuoden samalla paikalla. Mikäli muuttosää äityy pahaksi, laskeutuvat linnut rantalietteille ruokailemaan ja levähtämään, jolloin niitä voi nähdä myös muuttomatkan aikana. Yleistyneen lintujen talviruokinnan vuoksi talija sinitiaisen ei tarvitse välttämättä liikkua ravinnon perässä. Muuttoaikaan sipin voi nähdä rantalietteillä ruokailemassa. Hömöja töyhtötiainen ruokailevat turvallisesti lähellä puun runkoa tai oksien puolivälissä. Pesäkuoppa voi olla myös hiekkakasassa tai rantatörmässä. Koiras voi nokallaan hieman parannella kuoppaa, joka on usein varvikossa tai melkein avoimella hietikolla. Eteläisen Suomen taajamissa se on jo usein talitiaista yleisempi laji talvisissa tiaisparvissa. Yleensä näin onkin. Tiaisparvissa viihtyvä puukiipijä vaeltaa usein vasta lokakuussa ja suurin osa lounaaseen matkaavista linnuista tulee Venäjän puolelta. Samoin on käpytikan laita. Lintujen suojelussa on tehty jo pitkään kansainvälistä yhteistyötä. Puukiipijä, hippiäinen, punarinta, peippo ja uunilintu löytyvät toisinaan tiaisparvesta. Juuri metsäiset järvien rannat ovat sen luonnollisinta elinpiiriä. Metsätiaiset viettävät talven pienissä parvissa. Joskus lapintiaisia löytyy myös Etelä-Suomen tiaisten sekaparvista. Toisinaan talvinen ruokapaikka voi olla parinkymmenen kilometrin päässä
Sote-alan ja vanhustyön ammattilaisena ja kansanterveysjärjestöissä toimineena minulla on laaja kokemus ihmisten arjesta. 0400 627 264 Katso ajatuksiani www.veijoniemi.fi M ai no ks en m ak sa ja : eh do ka s its e Tiedolla, taidolla ja kokemuksella Pirkanmaan asukkaille hyvät palvelut. Asiakkaan kokonaistilanne on kartoitettava. Sosiaali-, terveysja pelastuspalveluihin tulee päästä nopeasti ja luotettavasti. Haluan antaa kuntaja maakuntapoliitikkona vuosikymmenien aikana hankkimani osaamisen ja tietotaidon Pirkanmaan hyvinvointialueen hyväksi. tammikuuta 2022 47 Toiminnanjohtaja, sosiaalityöntekijä LEENA MANKKINEN 675 Aluevaaliehdokas Ylöjärven kaupunginvaltuuston 1. Keskiviikko 12. Turvallisuuden tunne on kaikkien etuoikeus. www.leenamankkinen.fi SINÄ PÄÄTÄT ALUEVAALEISSA, KUKA TEKEE TYÖTÄ JUURI SINUN HYVINVOINTISI JA TURVALLISUUTESI PUOLESTA! Ilm oi tu ks en m ak sa a Le en a M an kk is en tu ki ry hm ä. – Hoito on saatava vireille välittömästi. Niillä malleilla, tavoilla ja kulttuurilla on suuresti väliä, miten kaikki palvelut järjestetään, toteutetaan ja tuotetaan. Osaava, hyvinvoiva henkilöstö on tärkein voimavara, jolla palvelut tuotetaan. Tätä haluan tehdä yhdessä asukkaiden kanssa. Avun on oltava kannustavaa. – Sosiaalipalvelut on saatava yhdeltä luukulta. varapuheenjohtaja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen toista kautta MINULLA ON SYDÄMELLÄNI HUOLI IHMISTEN HYVINVOINNISTA, TERVEYDESTÄ JA TURVALLISUUDESTA Sinun minun kaikkien 526 600 pirkanmaalaisen sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut ovat nyt suurennuslasin alla. Ovatko ne hyvinvointisi tärkeä osa. Lähdin ehdokkaaksi aluevaaleihin puolustaakseni lähihyvinvointia. Aluevaalivalinnat määrittävät lähipalveluidemme toimivuuden tulevaisuudessa Mieti sitä äänestäessäsi 540 Koetko lähipalvelut tärkeiksi. VEIJO NIEMI aluevaaliehdokas, kansanedustaja veijo.niemi@eduskunta.fi puh. 687 TUULA PETÄKOSKI-HULT Fil.toht, terveystiede, fysioterapeutti Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja PSHP:n hoitoeettisen neuvottelukunnan jäsen Vammaisneuvoston puheenjohtaja petakoskihult tuulapetakoskihult www.tuulaph.fi. – Pelastuspalvelujen on oltava tehokkaat ja luotettavat. – Ikäihmisistä on kannettava erityistä vastuuta; he ovat rakentaneet maamme. Teesejäni ovat: – Toimiva, sujuva ja turvallinen arki kuuluu jokaiselle Pirkanmaalla asuvalle. Palvelut helposti ja nopeasti saataviksi
Suomalainen metsäsuhde syntyy ja kehittyy lapsuudesta lähtien. Ylöjärvellä sijaitsevassa Tiitiäisen metsässä on runsaasti korkeuksiin kurkottavia kuusia, mäntyjä ja haapoja. (Kuva: Jani Saarenpää) moninaisten metsäsuhteiden perinteitä ja nykyisyyttä arvostavilla yhteisöillä, yhdistyksillä ja kansalaisilla on mahdollisuus tukea sen viemistä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2023. Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 48 Uusi eläinlääkäriasema avattu Oriveden vanhalla meijerillä! HAMMASKIVEN POISTOT kissat 99€ (norm. Olen opiskeluvuosiani lukuun ottamatta asunut aina metsän lähellä, joten metsä on minulle hyvin tuttu ja rakas ympäristö. Suomen Metsämuseo Luston hanke päättyy vuoden 2023 maaliskuussa. Tavoitteena on aktivoida kansalaisia, yhteisöjä ja yhdistyksiä tunnistamaan ja jakamaan omia metsäsuhteitaan. Metsä on edelleen monelle suomalaislapselle ja -nuorelle merkittävä paikka ja tärkeä identiteetin kehittymiselle. Mainoksen maksaa Pirkanmaan Ryhtiliike ry Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon. – Metsäsuhteen eteen tehtävä työ ei tule koskaan valmiiksi, ja pidämmekin hanketta avauksena entistä monipuolisemmalle metsiin liittyvän elävän perinnön työlle. Lomakkeen voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa www.lusto.fi/ unesco. Lapsena metsä oli paras leikkipaikka, nykyään se on tärkein keinoni rentoutua. Metsässä rauhoitun, rentoudun ja saan asioihin järkevät mittasuhteet, Asta Vaittinen kertoo ja jatkaa: – Metsäsuhteeni on muuttunut entistä monipuolisemmaksi. 129€) koirat 129€ (norm. Hyvinvoiva metsäsuhde on osa elämää – Oma metsäsuhteeni on varsin hyvinvoiva. Sukupolvelta toiselle siirtyvä tieto on muuten yksi hyvä esimerkki elävästä perinnöstä, Asta Vaittinen kuvaa parasta metsäkokemustaan. Veronmaksajien rahoja käytettävä vastuullisesti. – Olen viime vuosina kulkenut paljon metsässä isovanhempieni kanssa, ja he ovat paljastaneet minulle vuosikymmenten aikana löytämiään sienestysja marjastuspaikkoja. 150€) AJANVARAUS: 045 1755717 emmivetoy@gmail.com emmivet.fi Lassi Kaleva Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja ”Turvallinen ja paremmin voiva Pirkanmaa” www.lassi.fi Tu ki yh d is ty s 513 LAITETAAN NÄMÄ ASIAT KUNTOON: Tasapuoliset ja yhdenvertaiset palvelut koko Pirkanmaan alueelle Hyvinvoiva sekä pysyvä henkilöstö takaa laadukkaat palvelut Turvallinen Pirkanmaa ja toimivat ensihoitoja pelastuspalvelut 1 2 3 305 JOCKA TRÄSKBÄCK Suomalaiset saatava jonoista hoitoon. Suomalainen metsäsuhde yritetään saada Unescon kulttuuriperinnön luetteloon Metsäsuhteiden Suomi 2035 -hankkeessa innostettiin suomalaisia pohtimaan omia metsäsuhteitaan sekä tunnistamaan metsään liittyvää elävää perintöä. Metsämiesten Säätiö. Erilaisten metsäsuhteiden tunnistaminen ja niiden elinvoimaisuuden ylläpitäminen edistää kansalaisten, yhteisöjen ja metsätoimijoiden metsiin liittyvää vuorovaikutusta ja lisää toimijoiden keskinäistä ymmärrystä. Kaupungissa asuessani huomasin kaipaavani metsään, ja nykyisin metsä on onneksi osa jokapäiväistä elämääni. Metsäsuhteista puhuminen lisää kansalaisten metsiin kohdistuvaa kiinnostusta, metsien arvostusta ja ymmärrystä metsien monitahoisesta merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Nyt kaikilla suomalaisten Asta Vaittinen nauttii syksyisestä metsästä. Tärkeässä osassa on suomalaisen metsäsuhteen vieminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, jolloin Suomi tunnetaan maailmalla elävien ja rikkaiden metsäsuhteiden maana. Sienestäminen, marjastaminen ja luonnon ihmettely ovat asioita, joihin en kyllästy koskaan. Lue lisää verkosta www.jocka.fi. Tuloksia syntyy pitkin matkaa kansalaisten ja yhteisöjen lähtiessä mukaan työhön. SUOMEN METSÄMUSEO Luston tavoitteena on viestinnällä päästä siihen, että erityisesti yksittäiset kansalaiset ja kolmannen sektorin toimijat pohtivat metsäsuhdettaan ja tunnistavat metsien arvon sekä merkityksen myös tulevaisuudessa niin, että hiilineutraali Suomi 2035 olisi myös kestävien metsäsuhteiden Suomi. Parhaimmillaan metsäsuhdeajattelu lisää myös rakentavaa metsiin liittyvää vuorovaikutusta, Metsämuseo Luston museopedagogi Asta Vaittinen sanoo
Nyt päätetään jokaisen oikeudesta terveyteen, hoivaan ja turvallisuuteen sekä miten ja kenen ehdoilla palvelut rakennetaan ja minkälaisin ehdoin työtä tehdään. terveys. 666 Anne Liimola päiväkodin johtaja Pirkanmaa, Tampere anneliimola.fi Ma ks aja : An ne Lii mo la Lisää asiaa verkossa: www.ylojarvenuutiset.fi/aluevaalit. hyvä hoiva. Tulevissa aluevaaleissa valitsemme ensimmäistä kertaa päättäjät vastaamaan Pirkanmaan sosiaali-, terveysja pelastuspalveluiden järjestämisestä tulevaisuudessa. Me haluamme, että jokainen saa apua ja hoitoa silloin kun sitä tarvitsee. tammikuuta 2022 49 Aluevaaliehdokkaasi Ylöjärveltä ylojarvi.vas.fi Ennakkoäänestys 12.-18.1.2022 Vaalipäivä 23.1.2022. Kun hätä on suuri, hoitoon pääsyä tai paloauton tuloa ei ole varaa odottaa. hyvä hoiva. turva. Alan työntekijöiden työehtojen täytyy olla kunnossa ja työntekijöiden pitää voida työssään hyvin. LApset ja nuoret LApset ja nuoret vanhusja vammaispalvelut vanhusja vammaispalvelut nopea ja sujuva asiointi nopea ja sujuva asiointi • Lähipalvelut • Liikkuvat palvelut • Hoitotakuu • Ennaltaehkäisy ja vahva perusterveydenhuolto • Helposti saavutettavat mielenterveyspal velut • Energiatehokkaat sote-kiinteistöt • Ympäristöystävälliset ja vastuulliset hankinnat YMPÄRISTÖvaikutusten huomiointi YMPÄRISTÖvaikutusten huomiointi www.tiinawesslin.green www.tiinawesslin.green • Lastensuojelun ja oppilashuollon riittävät resurssit • Lapsiperheiden hyvinvointipalvelut • Tarpeenmukaiset, laadukkaat asumisja hoivapalvelut • Tehokas hoidon laadun valvonta • Omaishoitajien tuki 202 202 Ilm oi tu ks en m ak sa ja : Ti in a W es sli n Tapani Leppänen Ex-Kaupunginjohtaja Hallintotieteiden maisteri 529 • Sosiaali-ja terveyspalvelut turvattava jokaisessa kunnassa • Omaishoitajien palkkioihin lisää 100 euroa kuukaudessa • Lapsille ja nuorille pääsy viipymättä mielenterveyspalveluihin • Palvelusetelin käyttöä laajennettava O m ak us ta nt ei ne n Valtuuston II varapuheenjohtaja Kunnanvaltuutettu Rakennusja ympäristölautakunnan varajäsen Seutuhallituksen varajäsen Sisä-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukunnan varajäsen Vesilahden Perussuomalaisten varapuheenjohtaja 2021 Pirkanmaan Perussuomalaisten Naisten varapj 2021 Vesilahden Perussuomalaisten sihteeri 2021 TANJA SALO Tietovarastoasiantuntija, Kunnanvaltuutettu Rohkea, suorapuheinen, rehellinen ja aikaansaava 563 • Lähipalvelut säilytettävä • Potilas edellä • Ei veronkorotuksia! M ak sa ja : V e si la h d e n P e ru ss u o m al ai se t se kä e h d o ka s PALVELUIDEN SAATAVUUS JA OIKEA-AIKAISUUS ON TURVATTAVA ASUINPAIKASTA RIIPPUMATTA. Haluamme varmistaa, että verovarat käytetään yhteisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentamiseen eikä yksityisten yritysten voittoihin. Äänestä hyvinvoinnin ja turvallisuuden puolesta, äänestä aluevaaleissa! Anna Jukantupa Sosionomi YAMK 28 ”Anna kaikille mahdollisuus hyvään elämään.” Aki Leppänen Lähihoitaja, pääluottamusmies 48 ”Julkiset palvelut takaa hyvinvoinnin.” Minna Lihavainen Terveydenhoitaja 49 ”Kaikille tasaarvoinen pääsy palveluihin.” Eija Moisio Eläkeläinen, sosionomi 55 ”Vanhusten palvelut turvattava!” Erkki Moisio Eläkeläinen 56 ”Lääkärin tai muun ammattilaisen vastaanotolle pääsy alle viikossa maksutta.” Johanna Talasmäki Pääluottamusmies 86 ”Ihmisten hyvinvointi ei saa olla kauppatavaraa.” Varavaltuutettu Hyvinvointilautakunnan jäsen Lapsi-ja nuorisoneuvoston jäsen Mielenterveysneuvoston varajäsen 506 Tuija Hirsimäki Maksaja: ehdokas Kotitalous-ja kuluttajapalveluneuvoja tiina wesslin tiina wesslin YTM, viestintäasiantuntija, YTM, viestintäasiantuntija, kunnanvaltuutettu kunnanvaltuutettu terveys. Puolustamme toimivia lähipalveluja ja julkista palvelutuotantoa. turva. Keskiviikko 12
Lisäksi vahvistetaan lihaksiston voimaa ja koko elimistön toimivuutta monin eri tavoin. Harmonia-ryhmästä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Taekwon-Do Centerin puheenjohtajaan Tarja Korhoseen, p. (Kuva: Tupu Raja-aho) Taekwon-do on erinomainen harrastus henkilöille, joilla on esimerkiksi nivelongelmia.. Viisi vuotta taekwon-doa harrastanut Salme Nummela tavoittelee tänä vuonna mustaavyötä. Taekwon-dohon yhtenä osa-alueena kuuluva itsepuolustus tulee myös tutuksi ryhmäläisille. Harmonia-ryhmä on k50-ryhmä, jossa iäkkäimmät harrastajat ovat kahdeksankymppisiä. Ryhmän yhtenä ohjaajana toimiva Richard Raja-aho korostaa, että uusilta harrastajilta ei vaadita mitään perustaitoja. Mitään vaatimuksia ei ole. Lisäksi Nummela treenaa itse kolme kertaa viikossa aikuisryhmässä. Monesti olen miettinyt, että mikä minut silloin sai kokeilemaan taekwon-doa. Laji sopii hyvin iäkkäillekin Itsepuolustuksen lisäksi tunneilla tehdään harjoitteita, joissa keskitytään erilaisiin käsija jalkatekniikoihin, liikesarjoihin ja kevyisiin otteluihin. 81-vuotias nainen löysi kamppailu-urheilun vasta viisi vuotta sitten ja on edennyt vyöasteikossa kunnioitettavalla vauhdilla. Alkukumarruksen jälkeen nelikko alkaa hioa erilaisia käsija jalkatekniikoita, joihin kuuluu muun muassa eri suuntiin tehtäviä lyöntejä ja potkuja. Maanantain treeneissä pakkasta oli -17. – Taekwon-do kehittää tasapainoa ja parantaa nivelten liikkuvuutta, mitkä ovat tärkeitä etenkin vanhemmalla iällä, Raja-aho huomauttaa. Millaisessa kunnossa olet 81-vuotiaana verrattuna kavereihisi. – Minulla on päällekkäin kuudet villasukat. Voimankäyttö on maltillisempaa Suomen tällä hetkellä ainoassa Harmonia-ryhmässä harrastaminen ei ole nimestään huolimatta mitään pehmeää satujumppaa, vaan harrastajat perehtyvät lajin tekniikoihin ja periaatteisiin siinä missä muissakin ryhmissä. Terttu Molin on oiva esimerkki siitä, että tekoversioihin vaihdetut lonkka ja nilkka eivät estä käymistä rakkaassa harrastuksessa. Keskiviikko 12. Se taisi olla se koronakevät, kun kunnan sali meni kiinni ja jotain piti tehdä. Kun muut ihmiset kiirehtivät sisälle pakoon, järjestäytyvät toppa-asuihin ja kerrosvillasukkiin pukeutuneet Salme Nummela, Ulla Mannila-Ronkainen ja Elina Helenius pihalle riviin vastuuohjaajansa Tupu Raja-ahon johdolla. Mikä saa ihmisen ryhtymään kamppailu-urheilijaksi iässä, jossa moni joutuu turvautumaan jo rollaattoriin. Aika hyvin olen omasta mielestäni pysynyt mukana, ja nyt tuli kokeesta vielä tuo keltainen vyökin, mikä minua kyllä vähän huvittaa, Molin naurahtaa viimeisimmälle saavutukselleen. – Harjoittelemme esimerkiksi irtautumisia eri tilanteista: sitä, miten uhkaavista tilanteista päästään pois ja miten ääntä käytetään ilmaisemaan, että ollaan tosissaan. – Henkilökohtainen tavoitteeni on olla kasikymppisenä yhtä hyvässä kunnossa kuin Salme. – Minulta kysytään useasti, että ”siis missä sää oikein käyt?” ja sen jälkeen sanotaan, että ”ei voi olla totta, onpa hienoo”. Ryhmään on tervetullut, vaikka olisi rollaattorin käyttäjä tai istuisi pyörätuolissa. Salme tavoittelee mustaavyötä Nummela on yksi Ylöjärven Taekwon-Do Centerin iäkkäimmistä harrastajista. Erona muihin seuran Taekwon-Do -ryhmiin on se, että voimankäyttömme ei ole täällä niin räjähtävää. Harmonia-ryhmässä voimankäyttö on maltillisempaa kuin muissa taekwon-do-ryhmissä. – Jos pääsee ovelle asti, niin tervetuloa mukaan. Näillä saa ihan erilaisen tuntuman maahan verrattuna kenkiin, retrotoppa-asuun sonnustautunut Salme Nummela kertoo. Olen vähän tämmöinen kokeilunhaluinen ja siitä se sitten lähti, Molin kertoo ja lisää, että nykyisin Harmonia-ryhmässä käyminen on hänen henkireikänsä omahoitaja-arjen keskellä. – Keskimäärin, niin kyllä taidan olla paremmassa kunnossa, hän virnistää. – Kyseessä ei ole mikään mummoryhmä. Riittää, että saa itsensä irti nojatuolista. Tekonivelet eivät haittaa harrastusta Harmonia-ryhmässä on tällä hetkellä kuusi harrastajaa, mutta Tatamisalilla olisi tiElovainiolla on voinut harrastaa jo parin vuoden ajan taekwon-doa ryhmässä, jonne ovat tervetulleita myös liikuntarajoitteiset harrastajat. Koskaan ei siis tule sellaista tunnetta, että nuo tekee ja minä en pysty. Viimeiset kaksi vuotta hän on kuluttanut tatamia hieman varttuneemmille harrastajille suunnatussa Harmonia-ryhmässä, jossa nuorimmat treenaajat ovat viisikymppisiä, vanhimmat kahdeksankymppisiä. Ryhmässä harjoitellaan yksilöllisesti ja edetään kunkin kunnon mukaan, toisella polvet taipuvat enemmän kuin toisella. Yllättäen kylmyys unohtuu ja tilalle tulee hiki. Tällaisia tunnin mittaisia taekwon-do -ulkotreenejä ryhmän on tarkoitus tehdä tulevina viikkoina joka maanantai niin kauan, kunnes koronarajoitukset helpottavat ja Tatamisalin ovet Elovainiolla aukeavat jälleen. – Ei meistä kukaan taida täällä ihan priimaa olla. Emme esimerkiksi harjoittele laudanmurskausta, vaan teemme samat tekniikat potkupatjoihin, ohjaajana toimiva Tupu Raja-aho kertoo. – Tässä joutuu tekemään myös kovaa aivotyötä, mikä on tietysti hyväksi muistille, Ulla Mannila-Ronkainen lisää. Jos joku niin Salme Nummela tietää, mihin kuntoon taekwon-dolla voi päästä vielä vanhemmalla iällä. – Marraskuussa täytän 82 vuotta ja tavoittelen silloin vyökokeessa mustaa vyötä. 0408304433. – Minulla on paha nivelrikko ja käteni ei mene kunnolla nyrkkiin. Sitten treenaamme, miten esimerkiksi kyynärpäätä ja polvea voidaan käyttää itsepuolustuksessa. Harmonia-ryhmässä käyvät treenaavat taekwon-doa nyt ulkona koronan vuoksi. tammikuuta 2022 50 Ei mikään mummoryhmä: Kahdeksankymppiset Salme ja Terttu pitävät itsensä kunnossa taekwon-dolla PAKKANEN PAUKKUU maanantaina -17 asteessa Elovainiolla. Nummela toimii kamppailuseurassaan myös ohjaajana. Vilma Kaura laa useammallekin uudelle harrastajalle, niin miehille kuin naisillekin. On nivelvaivaa ja muuta, mikä sitten voisi hankaloittaa tavallisessa aikuisten taekwondo-ryhmässä harrastamista, Helenius toteaa. Kysytään 81-vuotiaalta takamaalaiselta Terttu Molinilta, joka hurahti taekwondoon kaksi vuotta sitten. Samassa ryhmässä treenaava viisikymppinen Elina Helenius nyökyttelee vieressä. Ohjaajat sanovat ryhmässä, että laitat sen käden sillä tavalla, miten pystyt. 81-vuotias Terttu Molin ja Ulla MannilaRonkainen harjoittelevat kuvassa polvitekniikkaa potkupatjalla. Porukassa on iloisen innokas ilmapiiri ja paljon naurua, mikä lisää omaa tekemisen halua
Näiden kysymysten vastaukset ovat tärkeitä. Tarpeen niin vaatiessa, miten ripeästi ambulanssi tai palokunta on paikalla. Nyt ei pelkkä hyväuskoisuus auta. Nyt Sinä vaikutat!. Hyvinvointialueella (maakunnassa) on paljon sellaisia haja-asutusalueita, joilta yhteydet keskustoihin ja taajamiin ovat vähäiset. 501 Nämä vaalit on todella tärkeät ja merkitykselliset. Pirkanmaalla on 23 kuntaa, ja niistä monet ovat pinta-alaltaan hyvin suuria. Aluevaltuutetut päättävät, miten Pirkanmaan hyvinvointialuetta johdetaan, minkälaiset hallinnon rakenteet otetaan käyttöön, minkälainen palveluverkko on ja niin edelleen. Vastuunkantajien on huolehdittava siitä, että 526 600 pirkanmaalaisella on tasa-arvoiset palvelut. Minusta on luontevaa, että osallistuisin myös Pirkanmaan hyvinvointialueen rakentamiseen. Kysymys ei ole vastakkainasettelusta vaan kokonaisuuksien hallinnasta. tammikuuta 2022 51 PERUS-MAURI ALUEVALTUUSTOON PUOLUSTAMAAN PIRKANMAALAISTEN PALVELUJA – Kiinteistöalan yrittäjä – Kaupunginvaltuutettu – Kaupunginhallituksen puheenjohtaja – Ylöjärven kaupungin kehittämistoimikunnan puheenjohtaja – Viljakkala-neuvoston jäsen – Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän hallituksen jäsen, toinen varapuheenjohtaja Monella pirkanmaalaisella on oikeutetusti huoli siitä, minkälaiset sosiaali-, terveysja pelastuspalvelut hänellä on sote-uudistuksen toteuduttua ja uudenlaisen hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa vuonna 2023. Tässä tehtävässäni osallistun aktiivisesti sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen (sote) toteutukseen ja uudenlaisen Ylöjärven rakentamiseen. Pirkanmaalaiset tarvitsevat aluevaltuustoon sellaisia päätöksentekijöitä, jotka tuntevat niin kaupunkimaisten alueiden kuin harvaanasutun maaseudun realistiset olot. Olen pitkänlinjan kunnallispäättäjä. Toimin nyt Ylöjärven kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Katselen maailmanmenoa Hanhijärven kulmilta käsin Ylöjärven Viljakkalasta. Kotikaupungin kaupunginvaltuutettuna toimiminen on opettanut minulle sen, että kylien Maksaja: Mauri Heiska PITKÄNLINJAN POLIITIKKO, YRITTÄJÄ MAURI HEISKA ja niiden asukkaiden puolta on jaksettava pitää. Keskiviikko 12
Keskiviikko 12. tammikuuta 2022 52 Hei tilaaja, ota kaikki irti tilauksestasi! Täystilaaja, varmista, että saat täyden hyödyn tilauksestasi. Jos et vielä ole ottanut täyttä hyötyä irti tilauksestasi, käy toimeen jo tänään! Varmista, että: O olet aktivoinut digitunnuksesi » ylojarvenuutiset.fi/tunnukset O myös perheenjäsenilläsi on omat digitunnukset » ylojarvenuutiset.fi/digi O olet ladannut Ylöjärven Uutisten sovelluksen puhelimeesi ja/tai tablettiisi » App Store / Google Play -kauppa O seuraat meitä Facebookissa » facebook.com/ylojarvenuutiset O hyödynnät lehden arkistoa » ylojarvenuutiset.fi/nakoislehti Jos et vielä ole täystilaaja, voit vaihtaa tilauksesi täystilaukseksi: • Täytä nettilomake ylojarvenuutiset.fi/tilausmuutos • Lähetä sähköpostia tilaukset@ylojarvenuutiset.fi
Nettisivultamme, ylojarven senioriyhdistys. Seuraa lehti-ilmoittelua ja kotisivuja. la 31.12. Ma 31.1. Työtoiveita voi jättää arkisin klo 9.00-16.00 renkipuhelimeen puh. Höyryja tekstiilipesureita. Varaukset vahannan.martat@gmail. com tai tekstiviestillä p. Parkkuun kylä Kyläkokous. Tulevat Tuoreimmat Ylöjärvi-Seuran myymälä MYYMÄLÄMME SAURIOLLA on avoinna lauantaina 15.1. Tervetuloa mukaan jo perinteiseen Yrittäjien keilailtaan. Ylöjärvi. Koronatilanteen vuoksi joudumme siirtämään kevään 2022 toiminnan aloittamista. 31.1.2022 saakka. Tarvitaan tietoa, taitoa ja verkostoja vaikuttaa niin, että puhetta seuraavat teot. Ylöjärven Yrittäjät Hohtokeilaus. Kilpailija saa pitää onkimansa saaliin. Tutustu Pirkanmaan aluevaaliehdokkaisiin puolueen nettisivuilla aluevaaliosiossa: keskusta.fi/aluevaalit-2022/pirkanmaan-hyvinvointialue/ ja käytä äänioikeuttasi! Ylöjärven seniorit ry Perutaan tammikuun tapahtumat. Koronarajoitusten jatkuessa joudumme PERUMAAN kaikki tapahtumat: jäsentilaisuudet, kerhot ym. Avoin kaikille. Ilmottaudu mukaan ylojarven@ yrittajat.fi Ylöjärven Keskusta Tutustu aluevaaliehdokkaisiin!. Aluevaaleissa on kyse terveydestä, turvallisuudesta ja taloudesta. Tervetuloa ostoksille! Ylöjärvi-Seura ry Lisää uutisia verkossa! www.ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi. Jos aikaisemmin pääsemme Varikolle, ilmoitamme siitä. Parkkuun kylä Kyläyhdistyksen vuosikokous. tammikuuta 2022 53 Tolkkua ja Sydäntä WWW.SOFIAVIKMAN.FI Kansanedustaja, Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtaja Toimiva hoiva ja turva tarvitsevat enemmän järkeä ja sydäntä kuin poliittista byrokratiaa. Varaukset auli.kalliomaki@elisanet.fi Vuokraushinnat ma-to 50 e, pe-su 50 e, yhdistyksen jäsenet saavat 50 % alennuksen hinnoista. Ilmoitamme uudet ajankohdat, kunhan saamme luvan kokoontua terveysturvallisesti. Vertaistukiryhmän kokoontuminen torstaina 13.1. Ke 5.1. Pe 7.1. Pelastustoimen henkilöstöresurssit ja toiminta turvattava. 0445425580 Kotisivu: ylojarvenelakelaiset.com MENYT-PALVELUN KAUTTA yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin tapahtumakalenteriin ja tapahtumakartalle sekä lehden järjestöpalstalle. Su 9.1. 0405719009 tai Anne Puh. Lasten ja nuorten palvelut kuntoon! Vahannan Martat Vuokrataan. Ma 3.1. fi! Kahvitarjoilu aloitetaan jo ennen kokouksen alkua. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Onkiminen tapahtuu yhdellä vavalla ja syötillä. siirtyy myöhemmäksi, samoin Kumuke-jumpan aloitus 14.1. 050 3013 564 ja Minna Sarvijärvi, p. klo 11-14. 040 500 1203, järjestelyistä Anniina Lehto, p. 18.00 Parkkuun seurahuoneella, Parkkuuntie 308. Su 13.3. Ke 9.2. 040 5890 355. Lailan Tähtihetket Kangasalatalossa siirtyy koronan takia syksyyn ja esitetään la 29.10.22 klo 15. Mimmi Puh. Ke 12.1. Emminkammari, Keidas ja Kumuke. fi, löytyy Toimintasuunnitelma vuodelle 2022. Tuotevalikoimassa on T-paitoja, kestokasseja, isännänviirejä, mukeja, postikortteja ym. Ylöjärven Sydänyhdistys Kevään 2022 toiminta. Toiminta on vapaaehtoistyötä, puhelimeen vastataan ja apua annetaan mahdollisuuksien mukaan. Tervetuloa vuosikokoukseen päättämään henkilövalinnoista ja toiminnasta! Osallistuminen on mahdollista myös etäyhteydellä, ilmoittaudu mukaan viimeistään kokousta edeltävänä päivänä yhdistyksen sihteerille, minna.sarvijarvi@ylojarvi. Erityispalvelut on turvattava jokaiselle vammaiselle. Kauppakeskus Elo, taidekäytävä. Lisätiedot kilpailuista: Heikki Lamminpää, p. Niin isoista asioista, että päättäjiltä vaaditaan paitsi sydäntä myös tolkkua ja osaamista. Tervetuloa! Ylöjärven Taideyhdistys ry Taidetta Elossa. Tervetuloa koko perheen ulkoilutapahtumaan! Kilpailussa on kaksi sarjaa: kirjolohet ja muut kalat. Suunniteltu sydänkerho tiistaina 18.1. la 31.12. 050 322 7271. Katso lisätietoja https://www.martat.fi/marttayhdistykset/ vahannan-martat/ Vahannan Martat Vuokrataan. Su 23.1.2022 9.00 20.00 Keskustan nettisivuilla. Viestin jättämällä asia etenee. Ylöjärvi. Kalat punnitaan klo 14 mennessä, palkintojenjako tulosten selvittyä. Lisätied. Tervetuloa kahvikupposen äärelle suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja toimintaa! Osallistuminen on mahdollista myös etäyhteydellä, ilmoittaudu mukaan yhdistyksen sihteerille viimeistään kokousta edeltävänä päivänä sähköpostilla minna.sarvijarvi@ylojarvi.fi! Parkkuun kylä Pilkkikilpailut Junkkarinjärvellä. Apu on tarkoitettu vähävaraisille, yksinhuoltajille, vanhuksille. Ilmoittautuminen alkaa klo 10 ja onkiminen 10.30. Maanantaina 17.1. Eläkkeensaajien Ylöjärven yhdistys ry Peruutuksia. 18.00 Parkkuun seurahuoneella, Parkkuuntie 308. Pe 21.1.2022 18.00 22.00 Ylöjärven keilahallilla. toteutetaan myöhemmin. Myös Kurun sydänkerho siirtyy. M ak sa ja : eh do ka s HALLINTOHIMMELIT POIS HALLINTOHIMMELIT POIS JA PAREMPAA JA PAREMPAA HOITOA TILALLE! HOITOA TILALLE! Aluevaaliehdokkaat Pirkanmaa Jessika Villgren Pasi Karjalainen 614 602 www.ailan.info Aila Dündar-Järvinen Hoitaja, Herastuomari, Maakuntavaltuutettu ja Kaupunginvaltuutettu Hyvinvointipalveluistasi päätetään nyt! Valitse Pirkanmaan aluevaltuustoon Jokaiselle pirkanmaalaiselle yhdenvertainen oikeus lähipalveluihin ja nopeaan hoitoon pääsyyn asuinpaikasta riippumatta! Ajamiani asioita ja teemoja: Hoitajille lisää palkkaa ja työolot paremmiksi. 10.00 14.00 Junkkarinjärvi, Parkkuu. Ti 25.1. Kerhot ja tiistaikurssit on peruttu 31.1. Ylöjärvi-aiheisia tuotteita, joko itselle tai lahjaksi. Hämärtyviin iltoihin löytyy luettavaksi monenlaisia mielenkiintoisia kirjoja, kuten Torbjörn Nikuksen kirjoittama ja kuvittama Tarinoita Ylöjärveltä ja vähän muualtakin. Keskiviikko 12. Susanna Joen taidetta voi ihailla Kauppakeskus Elon taidekäytävällä tammikuun ajan. Pappilan piiat ja rengit PAPPILAN PIIAT JA RENGIT. 040 868 2565. Jatkamme toimintaamme, kun koronatilanne selkiintyy. Ylöjärven Eläkeläiset ry Jäsenmaksuasiaa. Laadukas vanhustenhoito ja kotihoito on turvattava. Kisassa ei käytetä luotainta eikä ootto-onkea. Ma 17.1. La 5.3. klo 14.00 Pappilan perhetalossa yhdessä seurakunnan kanssa. Karjalaiset PAPPILAN PÄIVÄKAHVIT. Omaishoidon tukea on nostettava. Vapaaehtoistyöntekijät auttavat maksuttomasti kodin pienissä, yksittäisissä hommissa ulkona tai sisällä. Mielenterveyspalveluita on parannettava. Ma 3.1. Tammikuussa kerätään taas jäsenmaksuja, ilmoitamme ensi viikolla asiasta tarkemmin. La 8.1. Kahvija ruokailuastioita. asti pandemiarajoitusten takia
Tämä oli paras sijoitukseni aikuisten SM-kisoissa, mutta parannettavaakin jää, tästä voin ottaa huomioita tulevaa harjoittelua varten, Elsa Torvinen kommentoi. Tulevana viikonloppuna nuorten sarjojen 17-23-vuotiaat hiihtäjät kilpailevat nuorten suomenmestaruuksista Keuruulla. Kilpailumatka oli niin ikään 3 x 3 kilometriä, ja viestin voitti Hämeenlinnan Hiihtoseura ajalla 35.51,5. Ylöjärven Ryhdin Tino Stenman oli karsintahiihdon 13. Lopputuloksissa Ryhti jäi voittajalle 1.49,15 minuuttia ollen seitsemänsiä, mikä oli hieno tulos nuorelta joukkueelta aikuisten tasolla. 16-vuotiaiden poikien kilpailumatka oli 3 x 5 kilometriä ja Ryhti oli mukana sarjassa kahdella joukkueella. Miesten sprintin voitti Jämin Jänteen Joni Mäki, hopealle hiihti Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen ja pronssille venytti Äänekosken Huiman Verneri Poikonen. (Kuva: Tomi Mäkipää) me hyvän suorituksen, molemmat hiihdimme hyvin. Loppukurotus oli sen verran raju, että polvi otti osumaa, toivottavasti selvisin pelkällä kolhulla. KILPAILUOHJELMASSA OLI perjantaina pariviestit vapaalla hiihtotavalla, lauantaina perinteisen hiihtotavan normaalimatka väliaikalähdöllä ja sunnuntaina vapaan hiihtotavan sprintit. Sunnuntaina vapaan hiihtotavan sprintissä naisten sarjan suomenmestaruuden vei Vuokatti Ski Teamin Katri Lylynperä, hopealle hiihti Jämin Jänteen Josefiina Böök ja pronssille hiihti Ikaalisten Urheilijoiden Maaret Pajunoja. Finaalissa SM-kullan voitti Vantaan Hiihtoseuran Anni Kainulainen ja Jasmi Joensuu ajalla 19.46,39, hopealle hiihti Vuokatti Ski Teamin joukkue Eveliina Piippo ja Jasmin Kähärä ja pronssimitalin ansaitsivat Kainuun hiihtoseuran pari Johanna Ukkola ja Anni Alakoski. Ylöjärven Ryhdistä viestijoukkueita oli kilpailussa mukana yhteensä kuusi, joilla oli kotiintuomisina kolme Hämeen viestimitalia: yksi kutakin väriä. Suorituksella Ylöjärven Ryhti nousi Suomen Cupin viesticupissa kuudennelle sijalle kahden osakilpailun jälkeen. Alle kahdeksanvuotiaiden tyttöjen kilpailussa Ryhdin joukkueessa hiihtivät Aliina Liuksiala, Miina Pyhtilä ja Kerttu Ranta. – Hiihto oli taas napsun verran parempaa kuin edellisenä viikonloppuna, välieräpaikka jäi parista sentistä kiinni. Suomenmestaruuden voitti Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuu ajalla 27.02,0. Ylöjärven Ryhdin nuori joukkue taisteli viimeisellä osuudella viiden muun joukkueen kanssa seitsemännestä sijasta. Ylöjärven Ryhdin 14-vuotiaat tytöt nappasivat Hämeen viestin hopeamitalit joukkueella Reea Hiitelä, Tilta-Maria Liuksiala, Vilma Pyhtilä. 20-vuotiaiden miesten sarjassa hiihdettiin kymmenen kilometriä, jonka voiton vei Borgå Akilleksen Santeri Kortejärvi ajalla 25.47,5. Ryhdin Eevi-Inkeri Tossavainen hiihti myös mainiosti ajan 29.56,7, sijoitus 23. Eevi-Inkeri Tossavainen oli karsinnan 29. Tossavaisen mukaan erässä oli aivan liian paljon kolarointia ja hänen suksensakin ehti lähteä irti. Tossavainen harmitteli, ettei päässyt oikeasti hiihtämään jatkopaikoista, koska sprintti oli viikonlopun pääkilpailu ja mahdollisuudet olisi ollut 12 parhaan joukkoon. Ryhdin toinen joukkue kilpaili sekajoukkueena varsinaisen Hämeen viestin ulkopuolella aloittajana Kiira Suhonen, toisena viestinviejänä Janne Rauhala ja ankkurina Eino Leskinen. – Vapaan hiihto kulki paremmin kuin aiemmin tällä kaudella. Kilpailussa oli mukana 79 urheilijaa. Ylöjärven Ryhdistä kilpailuissa oli mukana kolme urheilijaa, joista Eevi-Inkeri Tossavainen urakoi kaikki matkat. Ryhti jäi loppuajassa 3.13,4 minuuttia. Alkuerässä Tossavainen jäi viimeiseksi kaatumisen jälkeen, ja hänen sijoituksensa kisassa oli 29. Hämeen Viestissä laajalla rintamalla Loppiaisena Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla kilpailtiin Hämeen viestit kolmihenkisillä joukkueilla perinteisellä hiihtotavalla. Kukin heistä hiihti kilometrin matkan ja joukkueen loppuaika oli 22.35,0 minuuttia. Seuraavilla osuuksilla Ryhdin joukkueessa urakoivat Kalle Kallio ja Wihtori Liuksiala. Koskela taipui voittajalle 2.26,6 minuuttia ollen kilpailun 23. Järjestävän seuran joukkue voitti viestin ajalla 47.42,9. Tossavainen sanoi, että parannettavaa jäi ensi vuodelle palkintosijojen ollessa koko ajan näköpiirissä. Voiton vei Tampereen Pyrintö 54 pisteellä, Ylöjärven Ryhti oli neljäs 35 pisteellä. ja jatkoi alkueriin. Joukkueena teimTino Stenman taisteli Imatran SM-sprintissä. Hopeamitalin hiihti IF Minkenin Julia Häger ajalla 28.19,8 ja pronssin Vantaan Hiihtoseuran Anni Kainulainen 28.42,0. Joukkue jäi alkuerässä 11. (Kuva: Tuomas Koskela) Ryhtiläiset kovassa iskussa Imatran SM-mittelöissä. Lauantain naisten kymmenen kilometrin väliaikalähdössä Elsa Torvinen oli lopputuloksissa upeasti 12. Kisan aikana en tiennyt tilanteesta paljoakaan mutta pystyin hiihtämään nousujohteisesti. Hämeen joukkueiden kolmanneksi nopeimmat Eeli Haverinen (vas.), Konsta Karhuniemi sekä Elias Palomäki. aikaan 29.13,0. ajalla 32.36,6. Eevi-Inkeri Tossavainen kertoi perinteisen normaalimatkan olleen itsellensä tuloksellisesti hyvä, vaikka tunne kisan aikana ei ollutkaan kovin hyvä. Sarjassa ei kilpaillut muita joukkueita, mutta viestihiihdon makua ja kilpailukokemusta nuoret hiihtäjät saivat järjestäjän lähettäessä alle kahdeksanvuotiaat pojat samanaikaisesti kilpaladulle kilvoittelemaan hiihtovauhdissa. Ryhdin joukkue Elias Palomäki, Eeli Haverinen ja Konsta Karhuniemi olivat Hämeen viestissä kolmansia 7.03,4 minuuttia voittajan jälkeen ja Teiskon Urheilijat ylittivät maaliviivan Hämeen piirin joukkueista toisena. Tossavainen kertoi myös pariviestin olleen joukkueena hyvä kisa. Ryhdin ykJenni Torvinen kösjoukkueen aloittaja Oskari Hankaniemi toi joukkueensa hienosti toisena vaihtoon aivan Pakilan Vedon Urho Haverisen kannoilla. tammikuuta 2022 54 Ryhdin pariviestijoukkue Torvinen-Tossavainen. Viiden kilometrin kilpailun voitti Kankaanpään Urheilijoiden Anna Stenroos ajalla 14.25,5. (Kuva: Mika Torvinen) Viikonloppuna Imatralla Ukonniemen hiihtostadionilla kilpailtiin kauden ensimmäisistä suomenmestaruusmitaleista talvisessa pakkassäässä. Saimme ainakin hyvää kokemusta kovasta vauhdista, Elsa Torvinen analysoi pariviestiä. nopein. Aikaero pronssimitaliin tämän päivän kisassa oli 31 sekuntia, joten voin olla tyytyväinen. Ryhdin sekajoukkueessa kilpaili Eino Kärkimaa, Helmi Koskela ja Miina Palonen. Kankaantaan Kisan Aino Pihlava oli kisassa 68. Alkuerässään Stenman hiihti vahvasti ja jäi välieräpaikasta niukasti, 12 sekunnin sadasosan päähän. 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa Ryhtiä edusti Helmi Koskela. Ylöjärveläinen Aino Pihlava hiihti pariviestissä Kankaantaan Kisan joukkueessa parinaan Julia Junkkala. Jäi tunne, että olisi ollut enemmän annettavaa, mutta olen tyytyväinen huomioon ottaen tämän harjoituskauden lähtökohdat, Stenman kommentoi. Hämeen Viestin kokonaiskilpailussa pisteitä jaettiin 14-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjoissa. Keskiviikko 12. Kolmanneksi tässä sarjassa sijoittui Hämeenlinnan Hiihtoseuran kakkosjoukkue. Finaalissa emme pysyneet kärkijoukkueiden mukana, mutta lopussa Eevin taistelun ansioista sijoitus oli hyvä. Joukkue jäi voittajalle loppuajassa 5.32,5 minuuttia. Stenmanin loppusijoitus SMsprintissä oli 14. Hämeen viestin voiton vei järjestävän seuran, Hämeenlinnan Hiihtoseuran joukkue ajalla 39.16,5, toisena Lempäälän Kisa ja kolmantena Hämeenlinnan Hiihtoseuran kakkosjoukkue. Alkuerässä Tossavainen tunsi hiihtonsa hyväksi tukkoisen karsinnan jälkeen. Toisen Suomen Cup -viestin jälkeen Ylöjärven Ryhti on viestien pistetilanteessa kuudentena 124 pisteellä. – Imatran radalla oli melko pitkiä työpätkiä hitaalle pakkaskelille. 12-vuotiaiden poikien sarjassa Ryhdistä oli mukana kaksi joukkuetta, kilpailumatkana 3 x 3 kilometriä. Perjantain pariviestiin oli ilmoittautunut 35 joukkuetta, jotka kilpailivat kahdessa alkuerässä 12 finaalipaikasta. Viikonloppuna Keravalla kilpailtiin Keinukallion tykkihiihdot. Ryhdin Onni Koskela oli kilpailun kolmas 1.47,2 minuuttia voittajan jälkeen. Ryhdin pronssipojat. sijalle eikä päässyt kilpailemaan finaalissa. Alkuerässä Elsa Torvinen ja Eevi-Inkeri Tossavainen hiihtivät viidensiksi, jolla selvittivät tiensä finaaliin
Lähileipomosi jo 12 vuotta! www.pirjonpakari.fi Lounassoppaa tarjolla arkisin klo 10.30–13.30. – Tiukat matsit ratkeavat lopulta tosi pieniin juttuihin ja pisteiden menetys tietenkin harmittaa. /ravikoulu ja ilmoittaudu mukaan! ravikoulu@teivo.. SARJATAULUKON KESKIKASTILAISISTA tappion kärsi myös RaiFu. Vasta jakson puoliväliä lähestyttäessä tulostaulu heräsi uudelleen maalin vuoksi. Odotettavissa oli nyt tasainen pienten mariginaalien peli ja sellainen myös pelistä tulikin. Vahvan vaiheen päätteeksi ajassa 2.53 iski Esra Erden pallon maalinedusruuhkasta verkon perukoille ohi maalivahti Alisa Kakon, vieden YIlveksen lupaavasti johtoon. Syyskaudella edellisessä kohtaamisessa FTK oli pitänyt puolustuksensa murtamattomana ja iskenyt kolme maalia vieden pisteet mukanaan. Unkuri pelasi kuitenkin upeasti nollaten kotijoukkueen kaikki läpiajot. Mm. 044 055 2500 Arkisin 7.30–17, lauantaisin 8–14 Pirjon Pakari Oy Kauhajoki Hellitä hetkeksi! Tule kahville, paljon maistuvia makeita ja suolaisia leivonnaisia. Palveluihimme kuuluvat mm. Puolustustehtäviin ryntäävä YIlveksen pelaaja lähes kolaroi Unkurin kanssa ja ohjasi samalla pallon omaan maaliin ajassa 9.32 tasoittaen pelin. Ravikoulussa on mahdollista edetä jopa ravitai poniohjastaksi asti! Ravikoulu tarjoaa myös erilaisia elämyspalveluita. ajelutukset, tallivierailut, ponisynttärit, päiväleirit sekä montétunnit. Innokas ja usein kauniskin hyökkäyspeli synnytti vapaita maalipaikkoja, mutta välillä myös läpiajotilanteita omassa päässä kenttää. KaDy on kova joukkue, joka on vain pisteen päässä sarjan kolmospaikasta. Tiistaisin ja torstaisin myymälässä erikoisleipiä! Uutuutena! Avopaikat eivät kelvanneet YIlvekselle Naisten Futsal-Liigan kevätkausi alkoi viikonvaihteessa täydellä ottelukierroksella. Yleisöä ei katsomoon päästetä, mutta ottelua voi seurata kotikatsomoissa maksulliselta kanavalta. Keskiviikko 12. Jakson loppu sisälsi monta tilannetta tasoittaa peli, mutta luvattoman ponneton viimeistely hukkasi YIlveksen haaveet tasoituksesta. Tuuli Alamikkotervo laukoi keskisektorista pallon yläriman kautta maaliin ajassa 13.16. Ravikoulusta voit myös ostaa elämysajelutuksen lahjaksi tai vaikkapa polttareiden vauhdikkaaksi aktiviteetiksi! Lue lisää teivo.. (Kuva: Verna Kalliomäki) Ella Lehtonen (vas.) Esra Erden (16) taistelun tuoksinassa. (Kuva: Verna Kalliomäki) Antti Reponen. Kotijoukkueen vieraita puolustusvoittoisempi taktiikka houkutteli vierasjoukkueen pyörittämään pitkiä syöttöketjuja. YIlves matkustaa lauantaina Jyväskylään, jossa kohdataan vieraskentällä Kampuksen Dynamo. Maalivahti Kakko sai kuitenkin olla suhteellisen rauhassa viimeistelyn edelleen ollessa ponnetonta. Vierasjoukkue käänsi pian pallonhallinnan itselleen. Voittoihin ylsivät PJK ja FTK, minkä johdosta nämä kaikki neljä alkuvuoden mielenkiintoisinta joukkuetta mahtuvat nyt kolmen pisteen sisälle. Molemmat joukkueet olivat päättäneet syyskauden voittoputkeen ja toisen putken oli nyt katkettava. Valitettavasti Ylöjärven Ilves oli taipuja vähämaalisessa ottelussa tuloksella 2–1 (2–1). Yrittäessään edetä laidalta FTK:n maajoukkuehyökkääjä Tiia Juntikka pääsi laukaisutikanteeseen ja keskitti maalille. Tauolle siis mentiin kotijoukkueen johtaessa niukasti. Päävalmentaja Vesa Parviainen oli saanut joukkueensa pysymään hyvässä pallollisessa pelissä, mutta myönsi tehojen puutteen. Ensi jakson alkuun kotijoukkue satsasi kovalla prässillä ja piti painetta YIlveksen maalilla, Maalia vartioinut Helena Unkuri pelasi kuitenkin varmasti tilanteet, eikä kotijoukkue saanut tulosta aikaan. Pallon hallinta vaihteli seuraavat minuutit jaksottain korkean prässin onnistumisen mukaan. tammikuuta 2022 55 TERVETULOA RAVIKOULUUN! Teivon Ravikoulu toimii Teivon Ravikeskuksen yhteydessä tarjoten elämyksiä kaikille poneista ja hevosista kiinnostuneille! Ravikoulu tarjoaa kursseja ja ajotunteja sekä lapsille että aikuisille. Maskin peittäessä kovan laukauksen tuli Unkuri yllätetyksi. YIlves otti pelin hallinnan toisella jaksolla. Kotijoukkueen saatua hyökkäyspään rajapotkutilanteen syntyi ratkaisevaksi osoittautunut maalitilanne. YIöjärven Ilves kohtasi vieraissa FTK-Tornion. tai 050 477 0450 Pallotie 2 A 33470 Ylöjärvi Puh. Neljä ottelua poissa kokoonpanosta ollut kapteeni Elina Korsumäki oli jälleen mukana kokoonpanossa. Pallon hallinnan ollessa ottelun loppua lähestyttäessä selkeästi vierasjoukkueella ei ylivoimapeliin lähdetty ennen viimeistä peliminuuttia. tiistaisin jälleen ihana LEIPURIN ERIKOINEN! Maista ja ihastu! Pirjon Pakari Raision voilla leivottuja KAHVIKAKKUJA Tiikeri, suklaarouhe ja sitruuna. FTK:n korkea prässi murrettiin usein ja tie oli auki selkeään maalitilanteeseen. YIlves joutui rakentamaan hyökkäykset syvältä omalta alueelta. YIlves pääsi tärkeään pohjoisen otteluunsa hyvällä ryhmällä. Harjoitellaan varmaankin jonkin verran viimeistelyyn terävyyttä ennen kovaa haastetta tulevana lauantaina. Avausjakson toinen puolisko sisälsi paljon maalitilanteita molemmissa päissä kenttää molempien joukkueiden prässätessä rohkeasti. Maalitilanteita riitti ylivoimallakin, mutta kotijoukkue sai pitää maalinsa koskemattomana loppusummeriin asti
109 Eveliina Asikainen hallintotieteiden tohtori, lehtori Sastamala www.eveasikainen.fi Anneli Taina Kokenut vastuunkantaja Pirkanmaa www.annelitaina.fi Facebook.com/ Anneli Taina yhteiskuntatieteiden maisteri sairaanhoitopiirin hallituksen jäsen Kansallisen senioriliiton puheenjohtaja kaupunginvaltuutettu 301 M ak sa ja : eh do ka s Ari Arvela Yrittäjä / maanviljelijä Puh. 0400 339 862 Pitkäaikaista kokemusta pirkanmaalaisten hyväksi. lastenhoitaja 659 Janne Järvenpää Kirvesmies 642. Hyvinvointialueen toiminnot yhtenäistettävä oikeudenmukaisesti. ÄÄNESTÄ HENKESI EDESTÄ 645 Mainoksen maksanut: Sastamalan Teollisuustyöntekijät ry. . 676 Aluevaalit 2022 Ennakkoäänestys Vaalipäivä 12.–18.1.2022 23.1.2022 86 JOHANNA TALASMÄKI Pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu Ylöjärvi Sillä on väliä kuka palvelut tuottaa, ihmisten hyvinvointi ei saa olla kauppatavaraa. tammikuuta 2022 56 JARKKO MÄKIPÄÄ Kaupunginhallituksen jäsen Pääluottamusmies JARI KAIHLAMÄKI SDP Paikallisosaston pj. Hyvät ja joustavat palvelut lähellä tulevaisuudessakin! 317 41 KATJA KOTALAMPI Vesihuoltopäällikkö Sosiaalija terveyspalvelut lähellä ihmistä ja työntekijöiden työolosuhteet kuntoon Sosiaalija terveyspalvelut lähellä ihmistä ja työntekijöiden työolosuhteet kuntoon 41 KATJA KOTALAMPI Vesihuoltopäällikkö Sosiaalija terveyspalvelut lähellä ihmistä ja työntekijöiden työolosuhteet kuntoon 41 KATJA KOTALAMPI Vesihuoltopäällikkö Sosiaalija terveyspalvelut lähellä ihmistä ja työntekijöiden työolosuhteet kuntoon 300 Yhteiskuntatieteiden maisteri Työja hyvinvointivalmentaja Liikunnanohjaaja-yrittäjä Vapaa toimittaja ALUEVAALIT 2022 Anne Sällylä Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä. EHDOLLA ALUEVAALEISSA 2022 Sinun hyvinvointisi on meille tärkeä! Äänestä edustajasi hyvinvointialueen valtuustoon! Ville Yli-Martimo Muusikko 715 Mikko Lehtonen Elintarviketyöntekijä 663 Jari Haaparanta Huoltoteknikko 626 Hanna Laine Varh.kasv. Keskiviikko 12. Pitkäaikainen – kaupunginvaltuutettu, rahoituspäällikkö, sosiaaliltk:n jäsen – maakuntavaltuutettu, Pirkanmaan liitto – PSHP:n valtuutettu ja hallituksen jäsen Sosionomi, kunnallistutkinto ÄÄNESTÄ ASIANTUNTIJAA Tasapuoliset palvelut ja niiden laatu taattava koko Pirkanmaalle. SAK Paikallisjärjestön pj. Rahoitus ja hallinto sopeutettava käytettävissä oleviIn resursseihin, valiokuntamalli. Yrjö Schafeitel 564 “Kestäviä hyvinvointipalveluita koko maakuntaan” Eh do ka s m ak sa a m ai no ks en . sosiaalija terveyspalveluiden apulaispormestari, opettaja FM 671 johannaloukaskorpi.net @JLoukaskorpi m ak sa ja : Lo uk as ko rp i pitää huolta kaikista turvaa hyvät sosiaalija terveyspalvelut takaa henkilöstön hyvinvoinnin Pirkanmaan hyvinvointialue Aluevaltuustossa tarvitaan asiantuntemusta alalta
w w w . Kalaleike salt & pepper L Sinappihärkää L, G Kookoskanakeitto L, G Torstai 14.1. Osallistut samalla arvontaan, jossa voit voittaa valitsemasi remontin. 1 5 . klo 15-19 5-11-vuotiaat riskiryhmäläiset To 20.1. Broilerwok L, G Kaalikääryleet L, G Siskonmakkarakeitto L, G Mansikkakiisseli L, G Keskiviikko 13.1. ja 2. klo 13-17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet Kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat saada 1. 041 731 3214 ja sari.soini@ylojarvi.fi Valtuuston II varapuheenjohtaja Kunnanvaltuutettu Rakennusja ympäristölautakunnan varajäsen Seutuhallituksen varajäsen Sisä-Suomen poliisilaitoksen neuvottelukunnan varajäsen Vesilahden Perussuomalaisten varapuheenjohtaja 2021 Pirkanmaan Perussuomalaisten Naisten varapj 2021 Vesilahden Perussuomalaisten sihteeri 2021 TANJA SALO Tietovarastoasiantuntija, Kunnanvaltuutettu Rohkea, suorapuheinen, rehellinen ja aikaansaava 563 • Lähipalvelut säilytettävä • Potilas edellä • Ei veronkorotuksia! M ak sa ja : V e si la h d e n P e ru ss u o m al ai se t se kä e h d o ka s Walk in -joukkorokotukset ilman ajanvarausta Elon rokotuspisteessä (Elotie 1): La 15.1. ja 2. . Keskiviikko 12. 260 Jenni Kiiskinen FM, opettaja, kaupunginvaltuutettu I36 M ai no ks en m ak sa ja : Je nn i Ki is ki ne n Lue lisää: jennikiiskinen.com Ihmisyys ensin! Asemakaava voimaan Ympäristölautakunnan 17.11.2021 § 161 hyväksymä Kirkonseudun Kultaniityn alueen asemakaavan muutos korttelin 91 tontilla 1 tulee voimaan tällä kuulutuksella. Ylöjärven kaupunkistrategian päivitystyö etenee ja nyt pyydämme kaupunkilaisten näkemyksiä päivityksen tueksi. Parmesan broilerileike L, G Pyörykät pekonikastikkeessa L, G Ahvenkeitto L, G Räiskäleet ja hillo L Tiistai 12.1. klo 9-15 40 vuotta täyttäneet ja 12 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset Ke 19.1. Porsaanleike ja sienikastike L Pinaattiset kalarullat L, G Chorizokeitto L, G Punajuurivuoka L, G Marjajugurtti L, G Aluevaalit 2022 ERKKI MOISIO Pirkanmaa Hyvinvointialueella on velvollisuus tasapuolisesti turvata ja parantaa julkisia lähipalveluja. Maanantai 11.1. 1 . Sveitsinleike L Olivian kanaa L, G Gulassikeitto L, G Feta-kasvispihvit L; G Trooppinen hedelmäsalaatti L, G L O U N A S L I S T A 1 1 . 03-3390 0401 | vesivek.fi VALITSE REMONTTI. Lindströminpihvit L, G Puna-ahventa kermaviilikastike L, G Hernekeitto L, G Pannari L Perjantai 15.1. Naudanlihapyörykät pippurikermakastike L, G Lohipasta L Metsäsienikeitto L, G Mustaherukkarahka L, G Tiistai 18.1. Miten käytetään rajalliset resurssit viisaasti. 1 . 2 2 1 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä Keitaan lounas klo 10.30 13.30 Vispilän ruokalista ravintolakeidas.. Sweet chili broileria L, G Siikapihvit ja tartarkastike L, G RiistakeittoL, G Mustikkakiisseli L, G Torstai 20.1. rokote mahdollinen, kun 3. Kattoremontti Ränniremontti Salaojaremontti Pyydä remonttitarjous. klo 13-17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet To 27.1. sekä Facebookissa LOUNASLISTA 17.1.-21.1.2022 Vispilän ja Keitaan lounaslista netissä ja facessa Vispilän ja Keitaan lounaslista netissä ja facessa 040 179 9288 040 179 9288 Maanantai 17.1. r a v i n t o l a k e i d a s . Tomaattibasilika broileria L, G Perinteinen makaronivuoka L Hernekeitto L, G, Pannari L Perjantai 21.1. annoksesta on 3-4 kk • 18-59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kun 2. Osallistut samalla arvontaan, jossa voit voittaa valitsemasi remontin. Mihin asioihin Ylöjärvellä pitäisi panostaa ja miten. Kalaleike salt & pepper L Sinappihärkää L, G Kookoskanakeitto L, G Torstai 14.1. sekä Facebookissa w w w . 1 5 . kuuluville, kun 2. rokotteen. Parmesan broilerileike L, G Pyörykät pekonikastikkeessa L, G Ahvenkeitto L, G Räiskäleet ja hillo L Tiistai 12.1. Ennakkoäänestys Vaalipäivä 12.1.-18.1.2022 23.1.2022 Eläkeläinen Ikäihmisten ihmisoikeuksien ja palveluiden puolesta 56 Kokenut kuntapäättäjä ja ay-vaikuttaja Käytä äänioikeuttasi 23.1.2022, ennakkoäänestys 12-18.1.2022 ?Nyt on tilaisuus laittaa julkiset palvelut kuntoon, yhdessä hyvinvoivan henkilöstön kanssa, käytetään se! ?Kiireettömään hoitoon päästävä seitsemässä päivässä ?Hoitoketjut on saatava saumattomiksi ja sujuviksi ?Väestö ikääntyy, mutta emme tarvitse enää hoivaskandaaleja ?Julkisten palveluiden käyttäjän äänen on kuuluttava Sotevalmistelussa, siksi RANE Ilmoituksen maksaja Rauno Lehtinen L E E N A KOSTIAINEN Rehtori | Kaupunginvaltuutettu (Tampere) | Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Aluevaltuuston pitää ratkaista: Mikä avuksi lasten ja nuorten kasvavaan pahoinvointiin. annoksesta on vähintään 4 kk Koronarokotuksen voi saada myös ajanvarauksella: • Suosittelemme ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta eTerveydessä: ylojarvi.fi/sahkoiset-terveyspalvelut • Koronarokotusten ajanvarausnumero 03 735 6702 ma-pe klo 8-20 ja la-su 10-18 • 5-11-vuotiaiden, riskiryhmiin kuulumattomien rokotusten sähköinen ajanvaraus on avattu; edellyttää puolesta asioinnin sopimusta Lisätietoja: www.ylojarvi.fi/koronarokotukset Ylöjärven kaupunki 10.1.2022 Koronarokotukset Ylöjärvellä www.ylojarvi.fi Paljon lisää asiaa: ylojarvenuutiset.fi/aluevaalit Kansallisen Mediatutkimus (KMT 2021) Ylöjärven uutisten lukijoista: 30 % 45–64-vuotiaita 29 % 25–44-vuotiaita 29 % yli 65-vuotiaita 12 % 15–24-vuotiaita 69 % ylöjärven uutisten lukijoista ajattelee, että sanomalehdestä saa tietoa ostopaikan valintaan ja oston tueksi. Miten varmistetaan turvallinen vanhuus. Katkarapukalaa L, G Savuporokiusaus L, G Meksikolainen jauhelihakeitto L, G Vaniljakiisseli L, G Keskiviikko 19.1. Maanantai 11.1. Asukaskyselyyn voi vastata kaupungin kotisivuilla tammikuun loppuun asti: www.ylojarvi.fi/strategia. Mistä riittävästi työvoimaa sote-palveluihin. Broilerwok L, G Kaalikääryleet L, G Siskonmakkarakeitto L, G Mansikkakiisseli L, G Keskiviikko 13.1. VOITA REMONTTI. rokoteannos voidaan antaa seuraavasti: • voimakkaasti immuunipuutteisille 12 v täyttäneille, kun 2. VOITA REMONTTI. 3. tammikuuta 2022 57 VALITSE REMONTTI. Ympäristölautakunta Strategiakysely avoinna 31.1. . Kattoremontti Ränniremontti Salaojaremontti Pyydä remonttitarjous. r a v i n t o l a k e i d a s . Ratkaisuehdotuksiani: www.leenakostiainen.fi Ilmoituksen maksaa ehdokas itse. Ylöjärven Uutisten paperilehti tavoittaa 18 000 lukijaa viikossa. Lindströminpihvit L, G Puna-ahventa kermaviilikastike L, G Hernekeitto L, G Pannari L Perjantai 15.1. asti Millainen Ylöjärvi on vuonna 2032. 2 2 1 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä Keitaan lounas klo 10.30 13.30 Vispilän ruokalista ravintolakeidas.. 1 . Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto päättää päivitetystä strategiasta vuosille 2022-2032 huhtikuussa 2022. Sveitsinleike L Olivian kanaa L, G Gulassikeitto L, G Feta-kasvispihvit L; G Trooppinen hedelmäsalaatti L, G L O U N A S L I S T A 1 1 . annoksesta 3-4 kk) • kaikille 60 v täyttäneille sekä 18 v täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin 1. 1 . klo 13-17.30 kaikki 12 vuotta täyttäneet To 3.2. annoksesta on vähintään 2 kk (4. Ennakkoäänestys Vaalipäivä 12.1.-18.1.2022 23.1.2022 Eläkeläinen Ikäihmisten ihmisoikeuksien ja palveluiden puolesta 56 Aluevaalit 2022 ERKKI MOISIO Pirkanmaa Hyvinvointialueella on velvollisuus tasapuolisesti turvata ja parantaa julkisia lähipalveluja. Lisätietoja: kehitysjohtaja Sari Soini, p
03 371 5402 • hameenkyronkirjapaino.. 040 179 9288 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä akkumestari Puh. Myös liukuovet ja kaapistot todella edullisesti! 050 353 2447 kari@trendikaihdin.fi Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI 39 x 30 mm 14 € Kaihtimet Metallityöt KAIHTIMIA suoraan valmistajalta. Tulotie 3, Ylöjärvi puh. 0400 650 775 PALVELEVAA AUTOHUOLTOA Elovainiontie 1, 33470 Ylöjärvi 044 3440237 EPILÄN JP-HUOLTO www.ravintolakeidas.. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi AUTOVUOKRAAMO ELORENT 050 435 1704 Linjatie 3, 33470 Ylöjärvi www.elorent.fi •Minibussit •Pakettiautot •Muuttoautot •Myös pidemmät vuokraukset 050 514 7771 Uusi osoitteemme: Vaihtotie 4, Ylöjärvi YLÖJÄRVEN AUTOMAALAAMO Henkilöja pakettiautojen: • Kolarikorjaukset ja maalaukset • Tuulilasin vaihdot • Vakuutusyhtiötyöt Vaihtotie 4, 33470 Ylöjärvi www.ylojarvenautomaalaamo.fi Eteläntie 2, Kyröskoski • p. 8–17, la 9–14 www.ylojarvenautovaraosa.fi PARHAAT BETONIT . Mitsubishi Electric ja Nibe Erikoistyö J. 03 348 2950 Avoinna ark. 050 3388 783 ttilaisilta Mikkolantie 1–3, 33470 Ylöjärvi www.kiinteistojuridia.fi Isännöinti Tekninen asiantuntemus Kiinteistövarallisuuden hoito ja -hallinnointi. p. Koskinen Puh. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 050 4306 800 Elopellontie 1 Asianajotoimisto Tapio Mäkelä Kuruntie 26, Ylöjärvi www.tapiomakela.fi Asianajaja, varatuomari Tapio Mäkelä 050 447 7588 tapio.a.makela@gmail.com OTM Joona Tapio 045 329 2110 tapiomakela.joona@gmail.com Kolsopintie 4, YLÖJÄRVI 0500 635 350 Autohuoltoja kolarikorjaamo Hoidamme myös romutusautot AUTOKORJAAMO Kuntotie 2, SOPPEENMÄKI P. VUODESTA 1989 T vetuloa täyden palvelun painotal n! Alihankintatyöt, erikoishitsaukset, korjaushitsaukset, metallien myynti. Keskiviikko 12. 010 248 4500 (ark. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 03 348 2787 Automaalaamot • AVAINPALVELU • LUISTIMIEN TEROITUS Elotie 2, Ylöjärvi Puh. tammikuuta 2022 58 82 x 30 mm 25 € 39 x 50 mm 19 € Autohuollot Ajoneuvovuokraus Akut Palveluja ammattilaisilta Asianajotoimistot Betonit Juhlapalvelut Autotarvikkeet Isännöintipalvelut Nuohouspalvelut Kirjapainot Ilmalämpöpumput ILMAJA VESILÄMPÖPUMPUT ammattitaidolla asennettuna alusta loppuun Kaikki merkit mm
9–17, la 9–13 p. Autot ja liikenne -teemasivut 29.4. Jouluviesti (Ylöjärven Uutisten joululehti) Satu satu.rajamaki@ylojarvenuutiset.fi 044 347 7409 Haluatko mukaan Palveluja ammattilaisilta -palstalle. 050 5337 224 Kaunis kiitos asiakkaillemm e kuluneesta vuodesta. Suuri vaalilehti 23.2. Suvilehti (Ylöjärven Uutisten kesälehti) 24.8. Seurakuntavaalit -teema, Kirkko Näkyy -lehti liitteenä 7.12. 03 348 3489 www.hiusstudiotia.fi Rakennusja remontointityöt, maanrakennustyöt 040 504 2515 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi TURVALA YHTIÖT OY Rakennuspalvelu Niko Rintakoski 0400 735 602 040 579 0280 hommapelaa.fi Soppeentie 32, Ylöjärvi Ark. tammikuuta 2022 59 Pienkoneet Parturit ja kampaamot Palveluja ammattilaisilta Öljypoltinhuollot Rakennuspalvelut Valokuvausta Taksipalvelut Vesi, viemäri ja LVI Puh. Elinvoima ja yrittäjyys -teemasivut 2.11. Rauhallista joulua PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA Mikkolantie 42, 33470 Ylöjärvi 03-3482877 www.puutarhakone.com Metsä Puutarha Varaosat Huolto Öljypoltinhuollot ja -korjaukset Öljysäiliön tarkastukset ja pinnoitukset Myös iltaisin ja viikonloppuisin Säiliötarkastus Jussi Koskinen Puh. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Paikallista luotettavaa taksipalvelua 0400 176 544 Paikallista luotettavaa taksipalvelua 0400 176 544 SUURJAOT vUOnnA 2022 19.1. Elovainion Uutiset (oma erikoislehti) 1.6. Ylöjärvi-lehti liitteenä 23.3. 0400 650 775 · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. Kirkko Näkyy -lehti liitteenä 14.9. Keskiviikko 12. Rakentaminen ja koti -teemasivut, Ylöjärvi-lehti liitteenä 26.10. Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys! Ota yhteyttä!
Keskiviikko 12. Puh. • asuntonokia.fi Palvelemme ma-to 9-16 ja pe 9-15 • 044 4240 000 ISÄNNÖINTI Tarjoamme taloyhtiöasiakkaillemme monipuolista kokonaisisännöintiä, taloyhtiön talouden ja hallinnon hoidosta aina korjaustöiden järjestelyihin. RISTO SALOVAARA Vastaava isännöitsijä, ITS, LKV 044 4240 401 MARJO HAAPANIEMI Isännöitsijä ITS-TEK 044 4240 410 SAMI SILLMAN Isännöitsijä IAT 044 4240 406 KARI SAHI Isännöitsijä IAT, Ins AMK 044 4240 403 JANNE MANSNÉRUS Isännöitsijä IAT, toimitusjohtaja 1.2.2022 alkaen 044 4240 404 TANJA KULMALA Kirjanpitäjä 044 4240 000 AKI MORIKKA Yrittäjä, IAT, LKV 044 4240 400 ELLEN MORIKKA Toimistopäällikkö 044 4240 407 Asiakas sydämessä P PYYD Ä ISÄNN ÖINTI TARJO US! 044 4240 404 044 4240 401 Tavallista parempi ruokakauppa Mastontie 2, Ylöjärvi. Asiakastyytyväisyys on meille sydämen asia. tammikuuta 2022 60 ASUNTONOKIA OY • Pirkkalaistori 1, 2 krs. 03 3142 0400 Ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–21 tia.podramagi@k-supermarket.fi L I N K K I ARKEEN ARKEEN Vaivatta TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 13.-16.1. ELLEI TOISIN MAINITA MINILUUMUTOMAATTI 250 g (4,00/kg) Espanja/Marokko Valio OIVARIINIT JA JUOKSEVA 350-400 g, 400 ml (5,00-5,71/kg, 5,00/l) Rajoitus 2 erää/talous KERÄKAALI Suomi 69 PORKKANA 1 kg, Suomi 69 PS KG 9 95 K-Ruokamestarin PAREMMAT NAUDAN KEITTOLIHAT KG KG Kalaneuvos TUORE KIRJOLOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu Kasvatettu: Suomi tai Ruotsi Rajoitus 2 fileetä/talous Ilman Plussa-korttia 3,59-4,79 kpl (4,22-5,64/l) Ilman Plussa-korttia 2,75-2,89 kpl (6,88-7,86/kg, 7,23/l) Ingman CREAMY JÄÄTELÖT 850 ml (3,53/l) 12 95 KG 1.RS RUODOTON ERÄ 3 KPL 2 KPL 9.4.-16-37% PLUSSA-KORTILLA -27-30% PLUSSA-KORTILLA SUOMI SUOMI SUOMI SUOMI VOIMASSA TO-LA 13.-15.1. HERKKUTORILTA HERKKUTORILTA ERÄ TUORE SUOMALAINEN HAUKIFILEE Oulujärvi, Suomi, säävaraus 14 95 NOPEA JAUHELIHAKEITTO. Takaamme jokaiselle asiakkaallemme yksilöllisen, henkilökohtaisen palvelun. VOIMASSA TO-LA 13.-15.1