Keskiviikko 13. vuosikerta . tammikuuta 2016 JO-Huolto Puh. 81. 010 470 2520 asiakaspalvelu@jo-huolto.. 348 1111 K8SI. 9-17 p. AKUT ASENNETTUNA ASENNE -15% M ik ko la nt ie 1– 3, Avoinna ARK. Irtonumero 3 e Nro 2
tammikuuta 2016 2 YLÖJÄRVEN UUTISET Terveydeksesi! Toiminta-ajatuksemme on kirkas kuin TÄHTI Huomio, työuranne päättävät ja päättäneet! Helppo myös lapsiperheille ja aktiivi-ikäisille ihmisille Haluamme lunastaa paikkamme lääkäriasemien joukosta IHMISLÄHEISELLÄ ja KODIKKAALLA palvelulla. Tarjoamme hoitoja hoivapalveluja kattavasti yhdessä paikassa. Räätälöimme jokaiselle asiakkaallemme henkilökohtaisen paketin. Työmme ja toimintamme puhuvat puolestaan! Muista, että Sinulla on oikeasti valinnan mahdollisuus! Me palvelemme myös aktiivi-iässä olevia kansalaisia. Tartu mahdollisuuteesi ja anna asiasi Johanneksen Klinikan hoiviin! Satakunnankatu 28 2. Hoitaminen ja hoivaaminen onnistuu aina parhaiten, kun asiakas tapaa joka kerta tutun lääkärin tai muun palvelun tarjoajan. Olet siis turvallisissa ja huolehtivissa käsissä. Tuttu ja turvallinen työterveys ei enää palvelekaan. Ystävällisyys ja asiakkaan asioihin paneutuminen ovat itsestäänselvyyksiä. kerros, 33210 Tampere. Klinikallamme Sinua palvelevat tehtäviinsä sitoutuneet ja vahvan ammattitaidon omaavat asiantuntijat. Olemme synnyttäneet jo paljon uutta ja kehitämme toimintaamme tulevaisuudessakin Sinun parhaaksesi. Tervetuloa välittävän ja osaavan Johanneksen Klinikan asiakkaaksi – aloitetaan yhteistyö jo tänään! Kaikki yhteydenotot 020 70 7000 Ota yhteyttä 020 70 7000 Puuvillatehtaankatu Puutarhakatu Satakunnankatu H äm ee np ui st o N äs ili nn an ka tu K un in ka an ka tu www.johanneksenklinikka.?. Moni työelämästä poisjäävä havahtuu vakavaan tosiasiaan. Kutsumme Sinua sovitusti erilaisiin tarkistuksiin, jotta kaikki asiat ovat varmasti seurannassa. Johanneksen Klinikka toimii kodikkaissa tiloissa Tampereen ydinkeskustassa osoitteessa Satakunnankatu 28, 2. Tämä palvelumme turvaa Sinulle iloisen ja terveen vapaaherran ja vapaaherrattaren elämänjakson. Olemme räätälöineet ERIKOISPALVELUN, jossa jokainen työelämän taakseen jättänyt voi nauttia vastaavista terveysalan palveluista. kerros 33210 Tampere www.johanneksenklinikka.fi Ajattelimme lääkäriasemakonseptin uudelleen millaista palvelua eri ikäryhmien ihmiset oikeasti haluavat ja tarvitsevat. Sinulla on tuttu lääkäri ja sairaanhoitaja sekä muut eri palveluiden tuottajat, joiden puoleen voit kääntyä aina, kun Sinusta siltä tuntuu. Meidän toimintatapamme pohjaa siihen, että henkilökuntamme ja asiakkaamme rakentavat kestävän, pitkäaikaisen sekä luottamuksellisen hoitoja hoivasuhteen. Vilkasta ja hektistä elämää viettävät ihmiset arvostavat terveyspalveluja, joissa aito välittäminen on läsnä. Meille on helppoa tulla. Meillä on paljon osaamista, joka turvaa lapsiperheiden terveellisen arjen sujumisen. Keskiviikko 13. Meidän palvelukonseptimme laajenee koko ajan kerromme uusista palveluistamme
Hän ei ristiinnaulitse evankelisluterilaisen kirkon ratkaisuja. Ystävyysseurakuntalaiset ovat kääntyneet ylöjärveläisten puoleen historiallisen hankkeen valmiiksi saattamiseksi. Kehen kollegaan luotat, kaupunginvaltuutettu. mattI pUlkkInen YlöjärVen evankelisluterilaisen seurakunnan ystävyysseurakunnassa Tallinnassa odotetaan taloudellista apua Suomesta mittavan lyijylasi-ikkunahankkeen loppuun saattamiseen. (Kuvat: Eesti Kirik -lehti) Paikallislehti puuhaa kannatuskonsertin Lyijylasi-ikkunoille kootaan lahjoittajia Virolainen ystävyysseurakunta tarvitsee taloudellista apua keskiaikaisen kirkon lyijylasi-ikkunoiden valmiiksi saamiseen. Kaksi akkunaa odottaa vielä teostaan. tammikuuta 2016 Valmis lyijylasi-ikkuna. Pyhän Hengen kirkossa olleet alkuperäiset lyijylasi-ikkunat tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksissa. helmikuuta kello 18. Tämä heijastuu meidänkin tulovirtaamme, Gunin kertoo. Keskiviikko 13. (03) 2440 3600 SIVUt 1011. laaksonen konsertoi Taiteilija Petri Laaksonen osallistuu Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan lyijylasi-ikkunahankkeen tukemiseen konsertoimalla Ylöjärven kirkossa ystävänpäivänä 14. Takana on 40 yhteistyövuotta. Laaksonen pitää hyväntekeväisyyskonserttinsa Ylöjärven Uutisten kutsusta. Konserttiin myydään kymmenen euroa maksavia ohjelmia. Seurakunta esittelee pyhäkköään matkailijoille ja tarjoaa majoitustilaa vierastalostaan. Ystävyysseurakuntatoiminnan isä, emerituskirkkoherra Antero Honkkila vetoaa ylöjärveläisiin tahoihin, jotta ainutkertainen lyijylasi-ikkunakokonaisuus voitaisiin saattaa yhdessä päätökseen. RIITTA VILÉN YLÖJÄRVI PARASTA TOYOTALLESI Merkkihuolto ja -varaosat Tammer-Auto Elovainio Merkkihuolto ja -varaosa Puh. Eläkeläiskirkkoherra ymmärtää muutosta SIVU 16 Koulutuskeskus Valon aulassa avautui viime viikolla näyttely, joka herättää varmasti tunteita. Ylöjärven Uutisten lukijat ovat toivoneet useaan kertaan juttua siitä, kenen tai keiden kanssa kukin kaupunginvaltuutettu haluaisi tehdä tiivistä yhteistyötä. Omakuvissa ei kursailtu SIVU 22 Taiteilija Dolores Hoffmann on valmistanut jo Pyhän Hengen kirkkoon yhdeksän isokokoista lyijylasi-ikkunaa. Uudet lasimaalaukset ovat vuonna 1937 syntyneen taiteilija Dolores Hoffmannin tuotantoa. Pyhän Hengen seurakunta toimii Tallinnan vanhimpana pidetyssä kirkossa, jonka varhaisimmat osat ovat peräisin 1200-luvulta. Voionmaan opiston valokuvausopiskelijat saivat tehtäväkseen taltioida minuutensa omakuviin. Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan johtokunnan puheenjohtaja Ülle Gunin toivoo hartaasti, että tänä vuonna 79 vuotta täyttävä taiteilija voisi ja saisi saattaa historiallisen lyijylasi-ikkunahankkeensa päätökseen. Valmiit teokset ovat hätkähdyttävän avoimia. Lehden kysely kohtasi yllättävän vastarinnan. Pyhän Hengen seurakunta hankkii varoja toimintansa pyörittämiseen muun muassa turismista. – Rukoilemme, että Dolores Hoffmann saisi elämän päiviä ja jaksamista luoda kirkkoomme vielä kaksi puuttuvaa teosta, hän sanoo. Ystävyyttä jo 40 vuotta Tallinnan Pyhän Hengen seurakunnan ja Ylöjärven evankelisluterilaisen seurakunnan ystävyystoiminnalla on poikkeuksellisen pitkät perinteet. Hän toivoo, että ylöjärveläiset ojentaisivat auttavan kätensä historiallisen lyijylasi-ikkunahankkeen hyväksi. Maanantaina 75 vuotta täyttänyt ja ensi sunnuntaina kirkkokonsertilla merkkipäiväänsä juhlistava Antero Honkkila haluaa ymmärtää, että jokaisella aikakaudella on omat tekijänsä. – Tosiasia on, että kaupunkimme turistimäärät ovat olleet jo jonkin aikaa laskussa
Kuntahautajaisiin varmasti päästään, jos jo nykyisissä oloissa elinmahdollisuutensa kadottanut kunta yrittää räpistellä siipirikkona täysin uudenlaisessa maailmassa. Paikalliset tahot vartoavat hetkeä, jolloin tekemisen vapaus on täyttä totta. Ylöjärven kaupunki ja paikallisessa kunnalliselämässä mukana olevat puolueet ovat valveutuneita. Politiikka veti silloin puoleensa yhteiskunnan huippuja, ja kilpailu oli siten kireää. 044 755 7219 Menotarjotin: menot@ylojarvenuutiset.fi Urheilu: urheilu@ylojarvenuutiset.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Tilausasiat: tilaukset@ylojarvenuutiset.fi Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi @ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi Päätoimittaja: Matti Pulkkinen 050 597 9303 Ville Mäkinen, toimittaja, 044 755 7219 Petri Karvinen, toimittaja, 044 755 7217 Helka Pylkkö, toimittaja, 044 755 7218 Ilmoitukset: Birgitta Lindfors-Tbaileh 044 347 7407 Jari-Pekka Heimolinna 044 7557351 Kirsti Salminen 044 347 7409 Ilmoitusten valmistus: Helena Mäkinen 044 755 7220 Jani Saarenpää 044 755 7221 Tilausasiat: puh. Lähteiksi kelpasivat osin hänen omat muistikuvansa. Tässä kohtaa pitää muistaa tuon ajan mittasuhteet. Kiikun kaakun ollut kansa kääntyi suosiolliseksi EU:lle. Manaajat ovat maalanneet synkkiä pilviä, ja he ovat soittaneet kuolinkelloja monelle nykyiselle itsenäiselle kunnalle. tammikuuta 2016 4 YLÖJÄRVEN UUTISET Kuulolla MATTI PULKKINEN 2.12.2015 VUodEN 2017 kuntavaalit lähestyvät. Kunta-asiantuntijat ovat kertoneet monella suulla, etteivät muutokset johda kuntaorganisaatioiden surkastumisiin. 0800 9 6675 (ark. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Väyrynen on saanut negatiivista karmaa osakseen, koska on tiettävästi ilmoittanut olevansa Jumalan valitsema johtamaan Suomen kansaa. Kerran lehdistötilaisuudessa yllättäen julkistettiin avustajan eurovaaliehdokkuus. Paikka eduskunnassa avautui Väyrysen ollessa 23-vuotias vuonna 1970. Kassakaappisopimuksella on tietysti kielteinen kaiku. ISSN-L 1457-103X, painettu ISSN 1457-103X, verkkojulkaisu ISSN 2243-2043 YLÖJÄRVEN UUTISET Ylöjärven paikallislehti ilmestyy keskiviikkoisin vo kuitenkin jätti tehtävänsä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli kuin hyvästä komediasta: Neuvostoliitto ei tule koskaan hajoamaan. Paikkamäärä selviää lähitulevaisuudessa. Kuntakenttä elää historiallista aikaa. Se päättyi onnellisesti. 044 755 7219 Menotarjotin: menot@ylojarvenuutiset.fi Urheilu: urheilu@ylojarvenuutiset.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Tilausasiat: tilaukset@ylojarvenuutiset.fi Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi @ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi Päätoimittaja: Matti Pulkkinen 050 597 9303 Ville Mäkinen, toimittaja, 044 755 7219 Petri Karvinen, toimittaja, 044 755 7217 Helka Pylkkö, toimittaja, 044 755 7218 Ilmoitukset: Birgitta Lindfors-Tbaileh 044 347 7407 Jari-Pekka Heimolinna 044 7557351 Kirsti Salminen 044 347 7409 Ilmoitusten valmistus: Helena Mäkinen 044 755 7220 Jani Saarenpää 044 755 7221 Tilausasiat: puh. Presidentin tehtävä on kiehtonut sen verran paljon, että presidentinvaalissa vaaleissa hän on ollut kolme kertaa ehdokkaana. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, nyt on tyyntä myrskyn edellä. Tosiasioiden luetteleminen ei ole moittimista eikä kehumista. Meillä jokaisella on sanottuja sanoja, jotka mielellään vetäisi takaisin. marko@markotaipale.fi Väyrynen jaksaa lueiden sopimus hallituksen kokoonpanosta ei toteutunut vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen. Merkittävimpänä voidaan pitää ministeriyttä jo 29 vuoden iässä. Tulevaisuuden kunta tarvitsee sitoutuneet ja innovatiiviset tekijät. Tällä kerralla jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa lähteä vaalikelkan kyytiin, sillä suomalainen kuntajärjestelmä on aidosti historiansa suurimmassa muutoksessa. Taitava toimittajan alku teki tunteisiin vetoavan dokumentin. Suomessa on sopimusvapaus. Muutama valtuustoryhmä on ehdottanut jopa tämänhetkistä eli 51-paikkaista pienempää valtuustoa. Väyrysen Paavon pitää olla ainoastaan ylpeä siitä, että hän on päätynyt aiheeksi. Seuraavat kuntavaalit ovatkin tärkeä virstanpylväs. Keskiviikko 13. 9-15) tilaukset@ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi/tilaukset Alma Manu Jakelupäivystys puh. Hän oli virassa, kun Suomen EU-jäsenyyshakemus jätettiin. Väyrynen ei tee tässä suhteessa poikkeusta. Kun poliitikolla asiat menevät huonosti, niin hän syyttää lähes aina mediaa. Oppositiosta usein noustaan hallitukseen, ja niin Väyrysestä tuli lama-ajan hallitukseen jo neljättä kertaa ulkoasianministeri. Paavoa voidaan pitää Kekkosen oppipoikana. 03 347 7200 (ark. Kun soteja itsehallintoalueuudistukset toteutuvat, kuntien rooli on merkittävästi toisensisältöinen kuin tällä hetkellä. Ylöjärven nykyisen kaupunginvaltuuston on päätettävä, minkä kokoinen seuraavaksi valittava valtuusto on. Väyrynen on pendelöinyt europarlamentin ja Arkadianmäen väliä sellaista tahtia, että ei siinä ulkopuolinen pysy perässä. Hän oli viimeksi ministeri vuoden2007 vaalien jälkeen. PorvaripuoRusi Kuulolla MATTI PULKKINEN 13.1.2016 Mikkolantie 7 PL 26, 33471 Ylöjärvi Puh. Sitä seurasi hänen uransa ja kenties koko Suomen historian keskeisin tapahtuma. Tätä voi olla joskus vaikea ymmärtää. Samalla tavalla olen kirjoittanut saksalaisen ruokakaupan historiasta Suomessa. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Ylöjärven kaupunginvaltuustossa edustettuina olevat puolueet ovatkin käynnistäneet kiitettävästi vuoden 2017 kuntavaalityönsä. 03 347 7200 Fax 03 347 7221 Avoinna ma-to 8-16, pe 8-15 Toimitus: toimitus@ylojarvenuutiset.fi Järjestöpalsta: jarjestot@ylojarvenuutiset.fi tai puh. ISSN-L 1457-103X, painettu ISSN 1457-103X, verkkojulkaisu ISSN 2243-2043 YLÖJÄRVEN UUTISET Ylöjärven paikallislehti ilmestyy keskiviikkoisin Rusi Marko Taipale. 03 347 7200 Fax 03 347 7221 Avoinna ma-to 8-16, pe 8-15 Toimitus: toimitus@ylojarvenuutiset.fi Järjestöpalsta: jarjestot@ylojarvenuutiset.fi tai puh. Ne ovat kertoneet jo lukuisia kertoja, että Ylöjärvi ottaa vakaan paikan tulevaisuuden kuntakentällä Puolueet etsivät kuntavaaliehdokkaita ja -kartalla. 6-11) Tilaushinnat 1.12.2015 alk: Täystilaus 12 kk 90,00 euroa Täystilaus 6 kk 48,00 euroa Ilmoitushinnat: 1,10 euroa/pmm Palveluhakemisto: 1,10 euroa/pmm -50 %, lyhyin sarja 1 kk Hintoihin lisätään alv 24% Ilmoitusten jättöajat: Maanantaina klo 12 mennessä Toimitusjohtaja: Olli Sirén 050 516 9145 Painopaikka: Alma Manu, Tampere Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Mediaa Väyrynen pyörittää miten huvittaa. 6-11) Tilaushinnat 1.12.2015 alk: Täystilaus 12 kk 90,00 euroa Täystilaus 6 kk 48,00 euroa Ilmoitushinnat: 1,10 euroa/pmm Palveluhakemisto: 1,10 euroa/pmm -50 %, lyhyin sarja 1 kk Hintoihin lisätään alv 24% Ilmoitusten jättöajat: Maanantaina klo 12 mennessä Toimitusjohtaja: Olli Sirén 050 516 9145 Painopaikka: Alma Manu, Tampere Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Ylöjärveläisten mieli palaa voimakkaasti myös uuden luomiseen. Mikkolantie 7 PL 26, 33471 Ylöjärvi Puh. PaaAIVAN ensin haluan taustoittaa tekstiäni. Paavo itse tuli tunnetuksi työstään televisiossa jo 1960-luvulla. 03 347 7200 (ark. Oppositiossa Paavolla oli hyvää aikaa tehdä väitöskirja. Tammikuun loppupuolellahan Ylöjärvi täyttää jo 147 vuotta. 0800 9 6675 (ark. Kunnallisjärjestöt ovat aktivoituneet etsimään potentiaalisia kuntavaaliehdokkaita. Kotikaupunki tarvitsee nyt todella osaavia tulevaisuuden rakentajia. 9-15) tilaukset@ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi/tilaukset Alma Manu Jakelupäivystys puh. Kun Ylöjärvi saa ohjaksiinsa valtuutettujen joukon, joka tarmokkaasti ja ennakkoluulottomasti etsii sekä toteuttaa uudistuksia, paikkakunta menestyy tulevaisuudessakin. Tänään parhaat yksilöt perustavat kasvuyrityksiä. Kaupungin virkamiesjohto sekä poliittiset vastuunkantajat ovat vakuuttuneita siitä, että kunnilla säilyvissä tehtävissä on riittävästi haasteita. Loppu on kliseisesti sanottuna historiaa. Paavo onnistui presidentinvaaleissa vuonna 2012 yhtenäistämään keskustan tulehtunutta kenttää siinä määrin, että edes Juha Sipilä ei olisi nykyisellä paikallaan ilman Väyrystä. Edessäpäin on myönteinen tulevaisuus, jos kunta oivaltaa mahdollisuutensa ja porskuttaa uusin eväin eteenpäin. Oli todella ovela poliittinen manööveri valita ulkoministeriksi MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto
Rauhanyhdistys ystäväkerho klo 14.00, seurat ja nuortenilta Tulotie 1b klo 18.00. Messu Länsi-Teiskon kirkossa klo 13.00. 10.11.1948 Ylöjärvi k. Jumala on myös luvannut jotain meille. Donkkis Big Night kouluikäisille srk-talossa klo 18.00. Mikkolantie 7, Ylöjärvi Puh. Isää ja pappaa muistaen Jarkko (Jallu) PUTKONEN s. Sillä hän ei muutu: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr. Messu Viljakkalan kirkossa klo 11.00. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET www.ylojarvenseurakunta.fi UUden vuoden kynnyksellä tulee väistämättä katsottua menneeseen vuoteen ja ihmeteltyä kuluneen vuoden tapahtumia: mitä on vuoden aikana tapahtunut, mistä on kiitollinen ja täyttyikö jokin odotettu toive. 5 Keskiviikko 13. emmi Vanhanen nuorisotyön ohjaaja Voimaksi viikolle Mikkolantie 7 Puhelin 381 0800 Decubal-voide kosteuttaa, suojaa ja pehmentää kuivaa ihoa. Rakkaamme Martti Kalevi KAITANIEMI s. Kuivan ja vaativan ihon päivittäiseen hoitoon koko keholle. Jotkut meistä tekee uuden vuoden alussa lupauksia alkavaan vuoteen, jota sitten pyrkii noudattamaan vuoden kuluessa. klo 13 Soppaa ja säveliä, ilmaisruokailu Su 17.1. Kurussa Ke 13.1. Tietoa kuinka olla iloksi ja avuksi ylöjärveläisperheiden varamummona. Decubal Clinic Creme 250 g + 100 g 9 92 YHTEISHINTAAN PALVELEMME MA-PE 8.30-19 LA 9-15 SU 10-14 DECUBAL – UNOHDA KUIVA IHO Tarjous voimassa 31.1.2016 asti. Hän on antanut lupauksensa jo vuosia sitten ja se on edelleen voimassa: jokainen Kristukseen turvautuva saa luottaa syntien anteeksiantamiseen. Ma 18.1. ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa” Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. Ylöjärvellä Ke 13.1. Piitu ja Antero Honkkilan 75-vuotispäivien kunniaksi ja Kaukolan ystävyysseurakunnan hyväksi. Ylötori-ilmoituksen voit jättää myös netissä: www.ylojarvenuutiset.fi/ jata-ilmoitus. Jumalanpalvelukset Sunnuntai 17.1. Lämmin kiitos osanotosta. Oli kanssasi hyvä taivaltaa, kättäsi viimeiseen asti puristaa. 12.11.2015 Rakkaamme Leila Marko ja Tuija Sami, Jesse ja Susanna Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Ylötorille helposti. Messu Kurun kirkossa klo 10.00. Lähetyspiiri Maire ja Jouko Alasorvarilla (Kangassalmentie 111) klo 19.00. Haavisto. Tarttui kätehen väsyneen, johdatti ylös kirkkauteen, taivaan ikuiseen rauhaan. 16.12.2015 Ylöjärvi Ikävöiden Minna perheineen Sakari Saara perheineen Mikko perheineen Katja perheineen Marjatta ja Hannu perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan haudan lepoon Ylöjärven kirkossa perjantaina 15.1.2016 klo 13.00 mikä täten kutsuna ilmoitetaan. Rauhanyhdistys seurat Tulotie 1b klo 15.00. klo 11 Jumalanpalvelus, Aimo Kortelainen, pyhäkoulu Ti 19.1. Messu Ylöjärven kirkossa klo 10.00. Varamummo-toiminnan infotilaisuus Perhetalossa klo 14.00. Järnvall. Lähetysilta Kurun srktalolla klo 18.00. 03 347 7200 Taidelaari.fi pirkanmaalaisen kulttuurin ostoskanava Ylöjärven Uutiset SANOMALEHTIEN LUKEMINEN kehittää sekä sinun että lapsesi lukutaitoa. Järnvall. 13:8) Tämän lupauksen ja Jeesuksen Kristuksen nimen varassa on turvallista aloittaa tämäkin uusi vuosi 2016 – mitä se sitten tuokin tullessaan. 27.11.1953 k. Sinua rakkaani kaikesta kiitän. klo 19 Rukouskokous TERVETULOA! Palvelemme myös ylojarvenuutiset.fi -sivustolla Hoida kaikki tilaukseesi liittyvät asiat kätevästi netissä: • lehden tilaaminen • tilapäinen osoitteenmuutos • asiakasetuihin tutustuminen • omien tietojen ja tilausten hallinta • tilapäinen jakelunkeskeytys Vieraile osoitteessa www.ylojarvenuutiset.fi/ tilausasiat Surun kohdatessa. Jumalan lupaus 13.–19.1. Viljakkalassa Ke 13.1. Lupaus voi liittyä terveellisempään elämäntapaan tai uuden harrastuksen aloittamiseen. Välitämme kuolinilmoituksia ja surukiitoksia myös muihin Suomessa ilmestyviin lehtiin. Tai vaikka lupausta käydä sairaan lähimmäisen luona useammin kylässä kuin edellisvuonna. Ylöjärven Helluntaiseurakunta Asemantie 2, www.yhsrk.net Ke 13.1. ”Kiitos ystävyydestä” –kirkkokonsertti Ylöjärven kirkossa klo 18.00. Kastetut: Urho Santeri Sebastian Itkonen, Niclas Jonatan Altonen, Kerttu Lyydia Elisabet Koski, Ella Enne Esteri Nieminen, Veeti Julius Vilokkinen, Lauri Mikael Herman Alholehto (Viljakkala), Onni Lauri Johannes Hemminki (Kuru). Riuttala. Nuoret kertovat MissionNet-matkasta. klo 18.30 Naistenilta Katvesojilla Pe 15.1. Decubal Clinic Cream 250 g tuubin ostajalle 100 g tuubi kaupan päälle! Niin laskeutui enkeli valkoinen luo iskän nukkuvan. klo 18 Raamattukoulu, Raimo Lehkonen To 14.1. Kirkonkirjoista Kuolleet: Olavi Evert Mäki-Korvala 88 v., Lempi Helena Tukiainen 86 v. Seurakuntanyyttärit srk-keskuksessa klo 18.00. Su 17.1. Jumala on itse lupauksensa mukaisesti antanut ainoan Poikansa, jonka veressä meillä on täysi syntien anteeksiantamus. Jeesuksen luota löytyy omalletunnolle syyttämätön ja selittämätön rauha. La 16.1
Muutoksen on mahdollistanut uudenlainen johtamistapa ja halu uudistaa paikallista politiikkaa kohti avoimempaa päätöksentekoa erilaisilla foorumeilla. Uutinen ei silti paljoa lämmittänyt paikallisyhdistys Vipu ry:n Ismo Frimania, eikä niitä kymmeniä ihmisiä, joiden kanssa hän on asiasta jutellut. Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai -10 -10 -10 -10 -14 -14 -14 -13 -13 -13 -14 -13 -11 -10 -10 -11 -5 -5 -5 -5. ”Kävijämäärät kaikki kaikessa” Lakkautus on ollut puheena jo usean vuoden, mutta viime vuonna se nousi kunnolla pöydälle, kun Tammervoiman hyötyvoimalaitos teki tuloaan. siin. Julkisuudessa toimintaohjeen merkitystä on arvioitu kriittisesti peläten sen kahlitsevan luottamushenkilöiden käsiä. Kokemukset tilaisuuksista olivat myönteisiä ja niitä tullaan jatkamaan suorana palauteja kohtaamistilaisuuksina. ylöJärven poliittisessa johtamisessa on käyttöönotettu uusia toimintamalleja. Kevät kuoppaa jäteaseman Joulunalus toi höllennystä Viljakkalaan, kun Pirkanmaan Jätehuolto kertoi kylän jäteaseman jatkavankin vielä vuoden 2016 puolella eikä sulkeutuvan vuodenvaihteessa. KATJA LUOJUS Hallituksen puheenjohtaja Kokoomus LEENA JOENSIVU Valtuuston puheenjohtaja Mielipide Politiikassa toimitaan nykyaikaisten johtamiskäytäntöjen mukaan Ylöjärvi Kuru Itä-Aure Tampere Ylöjärvi Kuru Itä-Aure Tampere Ylöjärvi Kuru Itä-Aure Tampere Ylöjärvi Kuru Itä-Aure Tampere Ylöjärvi Kuru Itä-Aure Tampere Hinta 4,01 e/min + pvm Sääennuste Ylöjärven seudulle 13.1. Valtuustoryhmien puheenjohtajat, valtuuston ja hallituksen puheenjohtaja tapaavat ajankohtaisten asioiden äärellä kuukausittain. Kysymykset ovat koskeneet lähinnä sulun syitä ja huolta jätteiden päätymisestä metViljakkalan jäteaseman kohtalo on selvä, vaikka jatkoaikaa hetkeksi heruikin – ja vaikka kaikki eivät sulkemista hyvällä katso. Työskentelytapaa on arvosteltu ryhmän ulkopuolelta tasapäistämisen ja samaan ajattelumuottiin ajamisen äänillä, vaikka valtuustoryhmien puheenjohtajiston, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajan kokemukset ovat vain myönteisiä. Friman on toista mieltä. Ylöjärven kaupungin toiveesta jatkoaikaa kuitenkin myönnettiin, jotta korvaavat palvelut ehditään viritellä ennen sulkua. Valtuuston toimintaohje saatiin allekirjoitettua viime syksynä ensimmäistä kertaa ylöjärveläisessä historiassa. Viime syksynä kokeiltiin hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan toimesta kuntalaisten kuulemistilaisuuksia. Isoista ja laajoista asioista käydään lähetekeskustelua hallituksessa ennen kuin varsinainen päätös tehdään seuraavissa kokouksissa. Esimerkkejä osallistavista johtamistavoista voidaan kuvata ainakin seuraavilla toimintatavoilla. Tämän perusteella työskentelytapaa jatketaan. Keskiviikko 13. Asema suljetaan kevään aikana. Valmistelukokouksessa käsitellään viranhaltijoiden valmistelema esityslista varmistaen päätösesitysten kattavuus, mahdolliset lisäkysymykset ja ennakoitavat päätöksenteon kipupisteet. Haapalan mielestä uusikin tarjonta on riittävä. Kun Jätehuollon tehtävä on järjestää palvelut, kävijämäärä ei ole ratkaiseva vaan se, että palveluiden kuuluisi olla täällä niin kuin muuallakin. Hallituksen kokouksia valmistellaan säännönmukaisesti yhteistyössä kaupunginjohtajan, hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan kanssa. Hallituksen kokouksessa esitellään seudullisia asioita, joita aiemmin ei juurikaan tuotu hallituspöytään. – Ja koko ajan lajittelu tarkentuu, Jätehuollon aluepäällikkö Tero Haapala huomauttaa. – Eipä siitä hurraa-huutoja tullut, kun tiedettiin, että ratkaisu on vain väliaikainen. Haapala ymmärtää muutoshämmennyksen muttei ihan niele uhkakuvaa: roskaaminenhan on rikos. Friman tavallaan ymmärtää pulman, muttei oikein sittenkään: – Pidän tuota vähän selittelynä. Vuodenvaihteessa aloittanut laitos nimittäin vaatii entistä tarkempaa lajittelua ja siten lisätilaa uusille lajittelulavoille. Kaupunkilaiset antoivat palautetta kokemistaan asiakaspalvelutilanteista kaupungin palveluissa ja esittivät toiveita sekä kehittämisideoita palvelutuotannon osalta. Sulkeminen on kuitenkin edessä. 17.1. Poliittisten päätösten eteen tehdään systemaattista ja sinnikästä työtä uudistuneella, osallistavalla otteella. – Lopettaminen lyö kierrätysmotivaatiota korville, paikallismies pelkää. Sitä Frimankin pelkää. Edellä muutama esimerkki siitä miten viime vuoden aikana on käyttönotettu useita uusia johtamismenetelmiä kotikaupungissamme. Haapalan mukaan ymmärrystäkin on tullut. Aseman säilyminen ei Haapalan mukaan ole enää vaihtoehto. Johtajasopimuksen mukaisesti kaupunginjohtajan kanssa on käyty kehityskeskustelu arvioiden edellistä vuotta asettaen myös tulevalle vuodelle tavoitteita. – Jos kävijöitä olisi enemmän, tällaista tilannetta ei voisi ollakaan, Haapala selittää. Juuri vähäisen käytön vuoksi laajennus ei olisi mielekäs. Kokouksien yksi keskeinen tavoite on tunnustella päätökseen tulevien asioiden poliittista kestävyyttä ja erilaisia näkökulmia lisäten poliittisten ryhmien välistä ymmärtämystä. Toimintatapoja muuttamalla on tavoiteltu monimuotoisten työskentelytapojen käyttöönottoa ja luottamushenkilöiden osallistumisen lisäämistä jo päätösten valmisteluvaiheessa. Asemalla on käynyt päivittäin vain 5–20 henkeä. HelKa PylKKö Palveluita jatkossa • Hämeenkyrön, Ylöjärven ja Ikaalisten jäteasemat • pysyvä Vartti-kontti vaarallisille jätteille (tavoitteena, neuvottelut vielä kesken) • maksulliset noudot isoille jätteille (vaikkapa kimpassa yhteen kerätyille jätteille) • Repen ja Romun kierrokset (Viljakkalassa kaksi pysäkkiä) • Aittatien ekopiste, johon tulossa täydennykseksi kartongin keräys (kokonaan uusi palvelu Viljakkalassa) Lähde: aluepäällikkö Tero Haapala Mistä kyse. Hänestä lisäkilometrien taittaminen on järjetöntä. Tilalle korvaavaa – riittääkö. – Kymmenen kilometriä (matka Hämeenkyrön asemalle Viljakkalan asemalta), on ihan normaali etäisyys jäteasemille, hän sanoo ja selittää esimerkiksi Tampereelta löytyvän pidempiä etäisyyksiä ja Hämeenkyrön olevan luonteva asiointikohde viljakkalalaisille muutenkin. Asukaslautakunnan järjestämät tilaisuudet ja kuntalaisten kuulemistilaisuudet eivät kilpaile keskenään vaan rikastuttavat kuntalaisten vaikutuskanavia. Tästähän ei ole suinkaan ole kyse vaan yhteisten tavoitteiden kirkastamisesta ja toimintatapojen aukikirjoittamisesta. Tämä kertoo jo puolestaan halusta tehdä rakentavaa yhteistyötä ylöjärveläisten parhaaksi kaupunkistrategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Lakkautuksessa villakoiran ydin ovat kuitenkin kävijämäärät. Jatkossa viljakkalalaisten käytössä on lähiasemat sekä erilaiset keräyspisteet ja -tempaukset. tammikuuta 2016 6 YLÖJÄRVEN UUTISET Viljakkalan jäteasema jatkaa vielä keväällä, kunnes korvaavia palveluita on saatu alulle
TARJOUKSET VOIMASSA TO–LA 14.–16.1.2016 050 469 7555 Kauraslaaksontie 4 D , Ylöjärvi Onko Sinulla tarpeettomia mutta hyväkuntoisia TALVIURHEILUVÄLINEITÄ ja -ASUSTEITA. Voit tuoda lahjoituksesi Ylöjärven Uutisten toimitilaan, osoitteeseen Mikkolantie 7 2. 050 311 0294 Avoinna: ma–pe 10–18, la 10–15 www.lihanmestarit.. 7 Keskiviikko 13. • www.ylojarvenuutiset.fi/tilaajapalvelu • tilaukset@ylojarvenuutiset.fi • puh. Tarvittaessa voit soittaa Matti Pulkkiselle, puhelin 050 597 9303. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET LihanMestareilta: NAUDAN PALAPAISTI 11 90 KG POSSUN ÄIJÄPIHVIT 8 95 KG IRTO OHUTLENKKI 4 95 KG POSSUN SISÄPAISTI 8 95 KG IRTO MAALAISHYYTELÖ 6 95 KG KOTIMAINEN JA VENÄLÄINEN MEETVURSTI 350 g / siiv. Jos Sinulla on suksia, sauvoja, monoja, luistimia, lumikenkiä eli mitä vain käyttökelpoisia talviurheilu ja -liikuntavälineitä sekä asusteita, ja haluat päästä niistä eroon, niin voit lahjoittaa ne Käkisalmen luostarikoulun tytöille ja pojille. 03 347 7200. kerros. Opiskelijat ovat tyttöjä ja poikia. 2 95 PKT NAUDAN LUUTON KEITTOLIHA 9 90 KG NAUTA-SIKA JAUHELIHA 6 95 KG NAUDAN JAUHELIHA LUUTTOMAT KARJALANPAISTILIHAT 8 95 10 95 KG KG MA–KE 18.–20.1.2016: Elotie 8, 33470 Ylöjärvi, puh. Oppilaat ovat 7-vuotiaasta 20-vuotiaaseen. Valamon luostarin Käkisalmen kaupunkiluostari ylläpitää koulua Käkisalmessa. Tilaa lehti
Sen juuret ovat kundaliinijoogan perinteessä Yogi Bhajanin oppien mukaan. Kurssilta voi hakea apua esimerkiksi esiintymistilanteisiin. Myös jotkin kädentaitokurssit sekä kielikurssit ovat varsin tykättyjä. Suuri osa uusista kursseista liittyy jollakin tavalla kierrätykseen. Opettaminen on vuorovaikutusta oppilaiden kanssa, Rousti-Klemetti sanoo. tammikuuta Ylöjärven yhtenäiskoululla alkaa Gute Reise! – saksaa matkailijoille -kurssi. Esimerkiksi jotkin jooga-, pilatesja tanssikurssit täyttyvät heti. Shaktitanssi on tanssin joogaa. Työväenopiston kurssit jaetaan viiden aihealueen alle. Keihäsniemen palvelutalolla alkaa 4. Kurssivalikoimassa on kuitenkin myös intensiivija lyhytkursseja sekä yhden lukukauden mittaisia kursseja. – Tosin Ylöjärvellä kielet eivät vedä ihan niin paljon väkeä kuin Tampereella, Rousti-Klemetti toteaa. toukokuuta senioripilates, ja Asuntilan päiväkodissa vedetään 2. Nämä ovat tieto, terveyden edistäminen, kädentaito, taide sekä kielet. Vuosittain opetukseen osallistuu yli 33 000 kurssilaista. Teatteria ja sosiaalista mediaa Taide-aihealueen alla järjestetään kevään kuluessa useita uusia kursseja. Keskiviikko 13. Englannin kielen opiskelijoille on luvassa kolme uutta kurssia. 2. toukokuuta alkaen äijäpilatesta. Suuri osa opiskelusta on pitkäjänteistä, jopa usealle vuodelle jakautuvaa. Tampereen seudun työväenopiston kurssiesitteeseen voi tutustua osoitteessa tampere.fi/tyovaenopisto. tammikuuta Englannin puhekurssi. – Toiveita kannattaisi tuoda rohkeasti esiin. Ville Mäkinen Kieliä työväenopistossa opettava suunnittelijaopettaja Anneli Rousti-Klemetti selailee tyytyväisenä Tampereen seudun työväenopiston kevätkauden kurssiesitettä. – Kun oppilaat viihtyvät kurssilla, niin opettajakin viihtyy. 17. Toiveet ovat tervetulleita Ilmoittautuminen kevään kursseille alkoi viime viikon maanantaina. tammikuuta, jolloin luennoidaan hyvistä yhteistyötaidoista. Äijäjooga oli heti tullessaan erittäin suosittu, varsinkin, kun sen mainostettiin sopivan mahdollisimman jäykille äijille, Anneli Rousti-Klemetti naurahtaa. Liikuntapainotteiset kurssit ovat erittäin suosittuja. Uusia kursseja tarjottimella Kanta-Ylöjärvellä opetusta tarjotaan 22 eri toimipisteessä. Kursseilla opitaan, mutta niillä syntyy myös ystävyyssuhteita. – Työväenopiston kurssit ovat sosiaalista toimintaa. Lisäksi yleensä lukukausien loppuvaiheessa työväenopiston ryhmät järjestävät esityksiä, konsertteja ja näyttelyitä. uuteen kurssiin, joka kantaa nimeä Liikkeen lumo. tammikuuta 2016 8 YLÖJÄRVEN UUTISET Äijäpilatesta ja vauvojen värikylpyjä Tampereen seudun työväenopiston kevätkausi tarjoaa taas jokaiselle jotakin Tampereen seudun työväenopisto jatkaa tänäkin keväänä 117 vuotta vanhaa työväenopistoperinnettä Pirkanmaalla. Eikä pidä väheksyä työväenopistoa syrjäytymisen ehkäisijänä, suunnittelijaopettaja Anneli Rousti-Klemetti Tampereen seudun työväenopistosta sanoo. helmikuuta jännittäjät voivat hakeutua Koulutuskeskus Valoon, jossa alkaa Jännitetään rennosti porukalla -kurssi. Jotkin niistä jäävät elämään melkeinpä pysyvästi, kun taas jotkin painuvat unholaan vähäisen oppilasmäärän vuoksi. maaliskuuta alkaen Ylöjärven Yhtenäiskoulussa harjoitellaan Dropbox-pilvipalvelun käyttöä. Tampereella ja Ylöjärvellä toimivan Tampereen seudun työväenopiston kevään kurssitarjonnasta löytyy reilusti yli tuhat kurssia, jotka tarjoavat harrastusja ajanvietemahdollisuuksia laidasta laitaan. 8. Lisäksi Kurussa on kuusi opetuspaikkaa ja Viljakkalassa opetusta saa viidessä eri toimipisteessä. tammikuuta Koulutuskeskus Valossa alkavaan. Muun muassa Kurun yhtenäiskoululla alkaa 27. Ennen edellä mainittuja oppimistuokioita voi käydä 26. huhtikuuta 7–10-vuotiaita lapsia kerääntyy Ylöjärven Yhtenäiskoululle monitaiteelliseen työpajaan, jossa luodaan tarinaa ja askarellaan pöydälle näyttämö hahmoineen. tammikuuta käynnistyvällä Älypuhelin tai tabletti haltuun -kurssilla samaisessa yhtenäiskoulussa. Työväenopiston väki toivoo, että ihmiset antaisivat yhä enemmän kurssitoiveita. TYöVäenopisToperinne on säilynyt vahvana pitkään. Tarinasta näytelmäksi -pöytäteatterityöpajassa esitetään lopuksi oma näytelmä. Samasta osoitteesta löytyvät myös ilmoittautumisohjeet. Tänäkin keväänä Ylöjärven opetuspaikoissa on tarjolla monia uusia kurssituttavuuksia, joista on hyvä poimia muutama esimerkki. Muilla luennoilla käsitellään muun muassa lapsuuden traumoja, pysyvää painonhallintaa, parisuhdetta, sovintomenettelyä ja arkeologiaa. Ensimmäinen näistä on 20. Liikkujille on tarjolla esimerkiksi urheilutalolla ensi perjantaina alkava aivan uusi Shaktitanssi-kurssi. huhtikuuta alkaen samassa osoitteessa perehdytään LinkedInverkkopalveluun työnhaun ja verkostoitumisen välineenä. 21. – Nämä äijäjoogat ja -pilatekset ovat hauskoja. Jotkin opetusryhmät ovat jo täysiä, mutta paljon on vielä kursseja, joihin mahtuu oppilaita. Joka lukuvuodelle kurssitarjottimelle tulee täysin uusia kursseja. 20. Monesti toiveet ovat ajankohtaisia ja toivotusta aiheesta on kiinnostunut moni muukin kuin toiveen esittäjä, Rousti-Klemetti sanoo. Kädentaitajille Ylöjärvellä järjestetään peräti yhdeksän täysin uutta kurssia. Yleisöluennoilla kiinnostavia aiheita Kannattaa myös muistaa, että työväenopisto järjestää Koulutuskeskus Valossa kuusi maksutonta yleisöluentoa. Tieto-aihealueen uusilla kursseilla satsataan sekä sosiaaliseen mediaan että mobiililaitteisiin. Samoin musiikkipuolella moni soittokurssi on täynnä, mutta esimerkiksi kuoroihin mahtuu hyvinkin, Rousti-Klemetti kertoo. Valokuvauksesta innostuneet voivat osallistua 19. Kurssilla opiskellaan liikkeen kuvaamista sekä taiteen että realismin näkökulmasta valokuvauksen keinoin
Puh. Onnittelut! Voittajille ilmoitettu henkilökohtaisesti. Puh. 0408720951 Kurssi erityisesti naisille suunnattu turvakurssi Kurssi ryhmä 1 Ylöjärven urheilutalon monitoimisalissa Neljänä torstaina alkaen 28.1.2016 klo 19.00-20.00. 0400 488 101 Elopellontie 1A Ajanvaraus 010–6663223 Aukioloajat Ma, 9–19 Ti ja Ke 12–19 To 9–19 Pe 10-17 Röntgen Laboratorio Kirurgia Sisätaudit Ultraääni Lankapuh. Tällöin ilmoitusmaksu tulee suorittaa käteisellä toimistollamme, Mikkolantie 7, Ylöjärvi. Puh. Vuokralle tarjotaan uutta lämmintä hallitilaa Ylöjärvellä 60 m 2 + parvi 20 m 2 , Tuottotie 6, päätytila, ILP, Wc, kon.ilmastointi. NAISTEN ITSEPUOLUSTUS/TURVAKURSSI JalkaStudio Nina Karppinen Jalkahoitopalvelut Jalkojenhoidon ammattitutkinto Mikkolantie 1-3 (Postin vieressä), Ylöjärvi | Puh. 03 348 3489 Ilta-aikoja sopimuksen mukaan. Nurmikolu, R. Soveltuu myös vahingon sattuessa väliaikaiseen asumiseen. 5300 € / tarj. 0400 634 297. 8,28 snt/puh + 17,00 snt/min. K uv a: M ar ik a La ht i 26v-synttäriarvonnassa onnetar suosi seuraavia: A. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Ilmoitukset Monet Menot -palstalla: Mustavalkoinen alk. POSTITSE: Laita ilmoitusteksti + 5 euroa kirjekuoreen ja postita se osoitteeseen Mikkolantie 7, 33470 Ylöjärvi. Värillinen alk. ----------------------Vuokralle tarjotaan siisti yksiö Mikkolantie 2, 28 m 2 , alkovi, kk, iso kylpyhuone, johon mahtuu pesukone. Kallio. Kesto helmikuun loppuun Järjestämme nykyisyyteen soveltuvan Naisten itsepuolustuskurssin, jonka tavoitteena on antaa sinulle perusvalmiudet puolustaa itseäsi. 8,28 snt/puh + 7,00 snt/min. Ilmoitus maksetaan suoraan verkkopankkiin. Elo ja S. Hyvät yhteydet Tampereelle, mm. Eläinlääkärit Kaisa Viitala, Kaisa Ylä-Tuuhonen ja Krista Jokela Mikkolantie 1-3 II krs., ark. 40 € + alv. 50 € + alv. vain 170 tkm, huoltokirja, 2. krs. 040 839 5053. Matkapuh. Polttarit, perhejuhlat, kaveriporukat. 10–17, ke suljettu, la 8–13. 044 931 6195. Luottotiedot tarkistetaan, 2 kk:n vuokravakuus. ----------------------Annetaan hyväkuntoinen siisti piano. 040 549 0988. ----------------------. Vapautuu 1.2. Kurssin painotuksena on ennaltaehkäisy ja ennakointi. Ylin 3. ----------------------Myydään 2 kokoontaitettavaa potkukelkkaa, sininen ja punainen, 30 € / kpl. Puh. ----------------------Myydään h-auto MB 320 CE -95, aj. Myös asuntoautomme varattavissa lomallenne. 0400 192 231. Kesto helmikuun loppuun Kurssi ryhmä 2 Siivikkalan koulun liikuntasalissa Neljänä lauantaina 30.1.2016 klo 16.00-17.30. Permanentin tai volyymikäsittelyn yhteydessä HELLÄVARAINEN COLOR FRESH -HIUSTENSÄVYTYS VELOITUKSETTA! Aloita uusi vuosi edullisesti! Perusmaksut 4 kk € ! www.leppakoski.fi /markkina Ilmoitus Ylötorilla 5 euroa / ilmoitus. ----------------------Varattavissa kesämökki Karhejärven rannalta. ovi 3.5 x 3.8 560 € /kk + ALV 24% p. Puh. ----------------------Annetaan kolme kissaa hyvään kotiin. TKL:n pysäkki vieressä. Sopii myös työpaikkaturvallisuuteen. asti. 9 Keskiviikko 13. omistaja myy, 2 renkaat aluv, ruosteeton. Tarjous voimassa 30.1. Puh. Sopimuskausi kevät-syksy. 0400 835 465, muotilomat.. 040 838 0821. TAMMITARJOUS! www.hiusstudiotia.. Vesimaksu kulutuksen mukaan. 0400 835 465, muotilomat.. Lisätiedot puh. VOIT MYÖS soittaa 03 347 7200 tai lähettää sähköpostia ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi tai poikkea käymään. Soita 03 347 7200 KURSSIN AIHEITA: Ennakointi Toiminta väkivaltatilanteeessa Hätävarjelu laki Otteista irroittautuminen Kuristustilanteista vapautumisia Suojautuminen yleisimpiä potkuja ja lyöntejä vastaan Jyrkät voimakeinot tilanteissa joissa henki ja terveys on vakavasti uhattuina (Törkeä pahoinpitely, Fyysinen koskemattomuus) Sisäliikuntavarustus Kurssin hinta 55€/henkilö Alaikäraja 15.v Sisäliikunta varustus,sisäkengät Ilmoittautumiset ja tiedustelut sähköposti : kuntosudetinfo@gmail.com Nettisivut:www.kuntosudet.. Hp. NETISSÄ: Jätä ilmoituksesi osoitteessa www.ylojarvenuutiset.fi /jata-ilmoitus. ----------------------Vuokrataan ympärivuotisia isoja huviloita. Hyvään kotiin! Puh. Puh
– En todellakaan voi yksilöidä oikein nimellä mainiten vuohia ja lampaita, valtuutettu kiteyttää. Elämässä voi puhua muutakin kuin politiikkaa, Juho Kysyimme kaupunginvaltuutetuilta, keiden kollegoidensa kanssa he tekisivät kaikista mieluiten yhteistyötä ja keiden kanssa yhteistyö on ollut vaikeaa. Matti Ylitalo puolestaan kertoo luonnollisesti tulevansa parhaiten toimeen oman puoluetoverinsa kanssa. – Olen valtuustokauden aikana tainnut olla samaa ja eri mieltä lähes jokaisen valtuutetun kanssa, Pelkonen muistelee. Huonoiten kokoomuksen, SDP:n ja vasemmiston kanssa, Ylitalo luettelee. – Politiikka on politiikkaa, ei ystävyyttä, hän ynnää. Alla olevat kysymykset eivät tue toimintaohjeen henkeä, ja tästä syystä päädyimme tähän yhteiseen vastaukseen. Keskiviikko 13. epäkorrektia julkisuudessa Osa vastanneistakin valtuutetuista kritisoi kysymysten mielekkyyttä. Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Sami Savio (ps.) muistuttaa, että kaupunginvaltuuston tai muiden toimielinten jäsenten väliset liian läheiset ystävyyssuhteet voivat haitata asioiden hoitamista. – Joskus täytyy uskaltaa olla samaa mieltä muiden puolueiden valtuutettujen kanssa tai eri mieltä oman valtuustoryhmänsä kanssa. Esimerkiksi Esko Morikan (ps.) mielestä kaksi ensimmäistä kysymystä ovat kohtuuttomia arvioitaviksi. – Lopulta puoluepolitiikka ratkaisee, Esko Morikka mieltää. Myös vihreiden Jussi Kytömäki piti kysymyksiä erittäin hankalina. Kuntapäättäjät lisäävät, että he eivät suinkaan halua rajoittaa sananvapautta: – Jos joku valtuutetuista haluaa esittää oman mielipiteensä kyseisiin kysymyksiin, sen kukin tehköön harkintansa mukaan. Valtuustoryhmien puheenjohtajien mukaan kysymykset eivät tukeneet valtuuston uuden toimintaohjeen henkeä. Muutaman päivän sisällä kyselyyn oli vastannut kahdeksan kaupunginvaltuutettua 51:stä. On luontevaa, että eri ryhmien valtuutetuilla on samankaltaisia näkemyksiä monestakin asiasta. Erilaisten mielipiteiden sietämisessä vaaditaan puolueilta vahvaa selkärankaa, jotta eriävätkin ajaLähetimme kysymykset kaikille kaupunginvaltuutetuille viime vuoden loppupuolella. Valtuutettuna joutuu Pelkosen mukaan monenlaisiin tilanteisiin, joissa punnitaan yhteistyökykyä ja rohkeutta ilmaista mielipiteensä. He käyvät tätä läpi ryhmässä. – Mitä luulet, vastaavatko puolueet samoin. JAn teLford. Puoluepolitiikka ratkaisee Useimmat kyselyyn vastanneista valtuutetuista arvioivat omaa yhteistyötään suhteessa esimerkiksi muihin valtuustoryhmiin, eivät yksittäisiin valtuutettuihin. – Vaikka oltaisiin poliittisesti eri mieltä asioista ja niiden ratkaisutavoista, niin voidaan silti olla hyviäkin kavereita. Turha koettaa puolueettomana tehdä, Ylöjärvi 2001+ -ryhmää edustava Matti Ylitalo tokaisee. Joillekuille puolue määrittää suuresti yhteistyön sujuvuutta. Toisaalta joidenkuiden mielestä politiikan ei tarvitse tulla myöskään ystävyyssuhteiden tielle. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus (kok.) välitti valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteisen vastauksen Ylöjärven Uutisille ja muille kaupunginvaltuutetuille. tammikuuta 2016 10 YLÖJÄRVEN UUTISET Valtuutetut: Keskinäinen luottamus ja kunnioitus ovat yhteistyön perusedellytyksiä Ylöjärven 51 kaupunginvaltuutetusta lopulta 13 vastasi Ylöjärven Uutisten tekemään kyselyyn kaupungin ylimmän toimielimen luottamushenkilöiden välisestä yhteistyöstä. Useat valtuutetut olivat vaitonaisia ja vain harva vastasi kyselyyn. Yllä olevan viestin jälkeen kyselyyn vastasi vielä viisi kaupunginvaltuutettua lisää. Tätä mieltä on ainakin Erja Pelkonen (kok.). – Ja keskustan, perussuomalaisten sekä vihreiden kanssa. Tulosten perusteella muun muassa puoluepolitiikka, arvot ja valtuutettujen kokemus ovat tärkeitä tekijöitä päättäjien välisen luottamuksen syntymisessä. (Kuvat: Ylöjärven Uutisten arkisto) Ojares (kok.) kommentoi. Esimerkiksi Seppo Peltola (sd.) vastasi ensimmäiseen kysymykseen näin: – Vasemmistoliiton kokeneiden valtuutettujen kanssa, jotka näkevät asiat niin kuin ne ovat. Siinä todetaan: – Valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat juuri allekirjoittaneet valtuuston toimintaohjeen, jossa sitoudutaan toimimaan yhteistyössä ja edesauttamaan kaupungin parhaaksi asioita. Arvot joskus keskeisimpiä Aina puoluepolitiikka ei ole kuitenkaan kaikista merkittävin tekijä päätöksenteossa vaan se arvopohja, jonka kukin valtuutettu on tuonut esiin vaalien alla. – Henkilökohtaisten ominaisuuksien ruotiminen julkisesti ei ole korrektia, hän korostaa. – Ja johtaa jopa hyvä veli -järjestelmään, jossa asioita ei enää pystytä tarkastelemaan objektiivisesti, Savio varoittaa
Rajansa kaikella Ossi Sippola terävöittää, että hänen mielestään 90 prosenttia asioista etenee kaupunginhallinnossa varsin kivuttomasti. – Kunkin omia vahvuuksia on voitava hyödyntää käsiteltävän asian kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla, Savio tähdentää. Koko Ylöjärven etu on demokraattinen päätöksenteko, Teuvo Hakanen painottaa. – Monet kauan mukana olleet ovat hyvinkin tuttuja, ja yhteistyö on helppoa. 2) Keiden kanssa koe yhteistyön olevan vaikeaa tai jopa mahdotonta. – Kaupunginvaltuutetun tehtävä on luottamustehtävä, joka on tullut kaupunkilaisilta. Ne tekevät yhteistyöstä vaikeaa, jos eivät jopa mahdotonta, Sippola valottaa. – Niidenkin valtuutettujen kanssa, jotka ovat kunnallisten palveluiden yksityistämiskiimassa, yhteistyö on hankalaa Peltola sanoo. Toisaalta jotkut ensimmäisen kauden valtuutetut kokevat saaneensa hyvin tukea niin oman porukkansa kuin muidenkin valtuustoryhmien konkareilta. Erkki Törmä (sd.) kertoo pyrkivänsä yhteistyöhön kaikkien valtuutettujen kanssa. – Voisin mainita muiden muassa Liisa Schalin (vas.), Jussi Kytömäen, Esko Arolan (kesk.) ja Minna Sorsan (vihr.), Erja Pelkonen käy läpi. Myös kaikkien ryhmien uusia valtuutettuja on ollut helppo lähestyä, Törmä kuvailee. 3) Minkälaiset suhteet valtuutetuilla pitäisi olla yhtäältä oman valtuustoryhmänsä ja toisaalta muiden ryhmien valtuutettujen kesken?. – Luottamushenkilöiden tulee ensisijaisesti ratkoa erimielisyytensä kasvokkain keskustellen eikä lehtien palstoilla tai sosiaalisen median foorumeilla, Luojus vastaa. Tätä tavoitetta ei tue se, että ryhmäjohtajat ja / tai poliittisen johdon henkilöt kirjaisivat listoja luokitellakseen päättäjäkumppaninsa kivoihin kavereihin ja ei niin kivoihin kavereihin, Luojus kritisoi. Usein lyhyen kokemuksen omaava, ensimmäisen kauden valtuutettu ei välttämättä ole vielä sisäistänyt kokonaisvastuuta. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET tukset tulevat kuulluiksi, Pelkonen peräänkuuluttaa. Into ajaa omasta mielestään hyvää asiaa on jopa liian suuri, Sippola arvioi. – Kukaan ei ole koskaan kieltäytynyt antamasta tietoa. Ajattelin, että pirun sakkia! Kytömäki kuvailee. Välillä vaikeaa Tietysti on asioita, joissa valtuustoryhmien tavoitteet poikkeavat täysin toisistaan. Ylöjärven seurakunnan kirkkovaltuutetut allekirjoittivat viime vuoden marraskuussa kirkkovaltuuston kokouksessa aloitteen, jossa ehdotetaan Ylitalon erottamista Ylöjärven seurakunnan luottamustoimista. Kokemusta ja luottamusta Ossi Sippola (kok.) näkee, että kolmen tai neljän suurimman ryhmän kesken Ylöjärven kaupungin asioiden hoitaminen on suhteellisen helppoa. Erkki Törmäkin korostaa hyvän käytöksen merkitystä. – Eniten luonnollisesti oman ryhmäni kanssa, mutta paljon myös muiden ryhmänjohtajien kanssa, Antila kommentoi. Moni kyselyyn vastanneista valtuutetuista korostaa tekevänsä yhteistyötä kaikkien valtuutettujen kanssa. Hänellä on selkeä näkemys kuntapäättäjän työn luonteesta. Myös Rauno Kesseli (vas.) toivoo vastuullista suhtautumista luottamustoimeen ja toisten mielipiteiden kunnioittamista, vaikka niitä ei aina allekirjoittaisikaan. Ensisijaisesti kasvokkain Kyselyn vastausajan umpeuduttua kysyimme vielä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojukselta, miksi alkuperäiset kysymykset olisivat ristiriidassa kaupunginvaltuuston uuden toimintaohjeen kanssa. 11 Keskiviikko 13. – Suuret ryhmät ovat tottuneita hoitamaan vastuullisesti kaupunkimme asioita. Samaan tapaan Seppo Peltola mainitsee hankaliksi yhteistyökumppaneiksi esimerkiksi kaavoituksessa omaa etuaan tavoittelevat valtuutetut. – Luottamushenkilötoiminta perustuu verkostokumppanuuteen ja verkostojen johtamiseen, mikä tähtää kaupungin asioiden mahdollisimman hyvään hoitamiseen. – Ylitalo halveksii avoimesti mielipiteillään ja kommenteillaan niin virkamiehiä, muita valtuutettuja kuin myös kuntalaisia, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä, Kesseli perustelee yhteistyön vaikeutta valtuutetun kanssa. – Samat ryhmät eivät kuitenkaan halunneet sulkea Zopperon nuorisotilaa niin kuin en minäkään. Tosin joskus yhteistyö ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Niin ikään Veli-Matti Antila (kd.) korostaa tekevänsä yhteistyötä kaikkien valtuutettujen kanssa. Kysymyksiä lähettäessä vain kaksi valtuutettua oli vastannut kyselyyn valtuustoryhmien puheenjohtajien ja Luojuksen yhteisen viestin jälkeen, joten tiedustelimme myös, saavatko valtuustoryhmien puheenjohtajat käyttää enemmän äänivaltaa kuin rivivaltuutetut. – Edustammehan meitä äänestäneitä fiksuja ihmisiä, valtuutettu toteaa. Valtuuden antajan eli äänestäjän huomiotta jättäminen johtaa VeliMatti Antilan mukaan ongelmiin. – Itselleni tällaisia valtuutettuja ovat muun muassa Mika Kotiranta (kok.), Leena Joensivu (sd.), Yrjö Nevala (sd.), Mauri Heiska (ps.), Esko Morikka ja Sami Savio, keskustan Teuvo Hakanen listaa. Mielestäni ryhmämme henki on sellainen, että keneltä tahansa voi kysyä apua, ensimmäisen kauden valtuutettu Tiina Lammi (kok.) kiittelee. Kristillisdemokraattien Veli-Matti Antilan (vas.) mukaan luottamustehtävän luonnekin velvoittaa yhteistoimintaan. Luojus välitti viestin valtuustoryhmien puheenjohtajille ja vastasi heidän kanssaan käymiensä keskustelujen pohjalta. – Yhteistyö eri ryhmien kanssa on tästä syystä joskus vaikeaa, mutta koskaan se ei saa olla mahdotonta. Toisten silmissä arvostusta keräävät erityisesti valtuutetut, joilla on rohkeutta tuoda mielipiteensä esiin. – Mielestäni tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta ehdoton raja on tietysti rasistiset mielipiteet. Kokoomuksen Ossi Sippola (oik.) näkee, että yhteistyö on suhteellisen helppoa muutaman suurimman valtuustoryhmän kesken. Rauno Kesseli kirjoitti hiljan Ylöjärven Uutisissa, että myös kaupunginvaltuuston on käsiteltävä Ylitalon käytöstä. Kysymyksellä korostetaan valtuutetun henkilökohtaisia ominaisuuksia ja persoonaa, ei puoluetta. Kokemuksen merkitys korostuu. Sami Savio ajattelee, että jokaisella valtuutetulla on omat vahvuutensa – ja heikkoutensa. Näin kysyimme: 1) Kenen tai keiden kaupunginvaltuutettujen kanssa tekisit kaikista mieluiten yhteistyötä. – Tällaisista hyvään yhteistyöhön kykenevistä valtuutetuista voisin mainita esimerkiksi kokoomuksen Antti Teivaalan ja sosiaalidemokraattien Seppo Peltolan, Kesseli lausuu. Siitä tuumasin, että ovat hienoa porukkaa, Kytömäki jatkaa. Lopuksi kysyimme, eikö olisi myönteistä, että valtuutetut keskustelisivat avoimesti myös julkisuudessa, kun arki osoittaa, että kaikkien valtuutettujen henkilökemiat eivät kohtaa. – Luottamushenkilöt ovat omasta tahdostaan jättäneet vastaamatta kysymyksiinne, Luojus painottaa. Samanlaisessa yhteydessä Erja Pelkonen mainitsee Veli-Matti Antilan, Tomi Saariston (ps.), Pekka Hietaniemen (kesk.), Pasi Kallion (sd.) sekä Minna Mustakallio-Sorvarin (kok.) – Tietenkin jokainen meistä tekee yhteistyötä niin ikään kaupunkimme kansanedustajan Sami Savion kanssa, jotta hänen on helpompi toimia eduskunnassa myös Ylöjärven edun mukaisesti, Pelkonen lisää. – Esimerkiksi demarit ja vasemmistoliitto halusivat sulkea Poikeluksen päiväkodin talousarviokokouksessa, minä en. Valtuustoryhmien välinen yhteistyö riippuu tietysti paljon myös käsillä olevista asioista. – Yhteistyö on mielestäni vaikeinta silloin, jos toinen osapuoli on unohtanut kaupunkilaiset, joilta luottamustehtävän on saanut, ja ajaa puolueensa etua tai omaa etuaan. Jotkut valtuutetut näkevät, että tietyt henkilöt muissa valtuustoryhmissä ovat lähellä heidän omaa ajatusmaailmaansa. Vaaleissa äänestäjä on uskonut tehtävän henkilölle, jonka uskoo parhaiten hoitavan kaupungin ja kaupunkilaisten asioita, Antila alleviivaa
Pääosassa ovat Janssonin alkuperäispiirrokset ja -kokoelmat. – Töitä on riittänyt mukavasti, ihan tyytyväinen pitää olla. Muumimuseon lisäksi ylöjärveläisellä on tällä hetkellä työn alla Helsingin kaupunginmuseon iso projekti. Erikoinen tila ruokkii naisen luovuutta. – Olen kuullut, että Japanista on jo varattu lentomatkoja Tampereelle avajaispäivälle. – Ensimmäinen muumiluonnokseni on päivätty vuoden 2014 syksylle. Punaisena lankana kulkevat Janssonin alkuperäiset muumikirjat. Väisäsen työllä on myös toinen olennainen rajaus. Taina Väisänen sen tietää. Viimeisenä vuorossa on Muumilaakson marraskuu, Väisänen avaa. Toistaiseksi valmiina on nippu erilaisia luonnoksia. Pitkän linjan arkkitehti suunnittelee parhaillaan Tampereen uutta Muumimuseota, jonka on määrä aueta vuoden 2017 toukokuussa. Suunnittelutyönsä aikana arkkitehti on hakenut tuttuihin teoksiin uutta, kiinnostavaa näkökulmaa. – Minulla olisi ollut mahdollisuus muuttaa nykyaikaiseen toimistoon ison kaupungin keskustaan, mutta pelkkä ajatuskin siitä oli kamala, uutta Muumimuseota työstävä Väisänen naurahtaa. Kun ideat ovat hautuneet kokonaan valmiiksi, alan piirtää. Yhteisöllisyyttä ja jännitystä Jo Tampereen aikaisempaa muumipyhättöä, Muumilaaksoa, suunnittelemassa ollut Väisänen kuvailee tulevaa museota kaikin puolin edeltäjäänsä näyttävämmäksi. – Japanilaisia animaatiohahmoja ei tule museoon esille. Kauniiden ja kehuja keräävien näyttelykokonaisuuksien luominen on vaativaa työtä, jossa luovuus täytyy venyttää äärimmilleen. Tamperetalosta irronnut noin 1 500 neliön tila luo mahdollisuuksia monenlaisiin muumielämyksiin. Tämä linja pitää myös tulevassa näyttelytilassa. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, Väisänen toteaa. – Ihmisillä on tavattoman vahva side muumeihin. Tove Janssonin muumihahmot ovat olleet rakastettuja jo sukupolvien ajan. Luonnosten tekemisessä Väisänen luottaa vanhoihin kunnon puuväreihin. Sellainen on kirjojen ahkeran uudelleen lukemisen jälkeen löytynyt. Paineet ovat kovat, mutta luotto omaan visioon pitää. MuuMiPeiKKo, Pikku Myy, Nuuskamuikkunen... – Muumimuseon pääväri tulee olemaan Nuuskamuikkusen vihreä, Taina Väisänen paljastaa. – Järjestys on kronologinen. Monessa mukana oleva arkkitehti suunnittelee parhaillaan Tampereelle vuonna 2017 avattavaa Muumimuseota. Kaikkea, mitä muumien nimissä tehdään, katsotaan siksi suurella suurennuslasilla, hän miettii. Parhaillaan Väisänen elää arkkitehtiyrittäjän kiivainta sesonkiaikaa. Haaveenani tosin on, että jonain päivänä ehtisin myös säännöllisesti maalaamaan. Paineita on, mutta yritän olla ajattelematta niitä, hän jatkaa. Taina Väisäsen mielestä voidaan puhua jopa kansallisista ikoneista. Niitä kuluu Muumimuseon kaltaisessa suurprojektissa paljon. Viime vuosina arkkitehdin kynästä on syntynyt tunnettuja suurnäyttelyitä muun muassa Tampereen museokeskus Vapriikkiin.. Tällä hetkellä olen aikataulustani hieman jäljessä, suunnittelun runsas vuosi sitten aloittanut Väisänen kertoo. – Seuraavaksi siirryn piirtämään suunnitelmia tietokoneella. Nyt vapaa-aika on jäänyt vähiin, Väisänen sanoo hymyillen. – Ajattelen töitäni koko ajan – vähintään alitajuisesti. Uusi museo jaetaan kahteen kerrokseen. Harvassa ovat ne suomalaiset, jotka eivät näitä veijareita tunne. Myös jännitys on muumimuseossa läsnä, mutta turvallisella, muumimaisella tavalla, arkkitehti kuvailee. Jonkin ajan kuluttua tuon samaisen suurennuslasin alle joutuu Väisäsen kädenjälki. Viimeisimmän sain valmiiksi joulukuussa, arkkitehti paljastaa. Kun museoon astuu sisään, on aluksi Suuressa tuhotulvassa. Petri Karvinen Arkkitehti Taina Väisänen muuttaa visioitaan piirustuksiksi vanhassa sikalassa Ylöjärvellä. Keskiviikko 13. – Yhteisöllisyys tulee olemaan varmasti yksi iso tekijä, joka kävijöille välittyy. Jo Tove Jansson teki aikoinaan selväksi, että hän ei halua Tampereen muumimuseoista mitään lasten elämyspuistoja. – Kyllä tässä kiire tulee, se on ihan selvää. tammikuuta 2016 12 YLÖJÄRVEN UUTISET Kirjat muovaavat Muumimuseon Tampereen uutta vetonaulaa suunnitellaan Ylöjärvellä Miltä tuntuu luoda kansainvälistä nähtävyyttä. – Jos joku ulkopuolinen seuraisi työskentelyäni läheltä, hän saattaisi luulla, etten tee oikeastaan mitään. Vuodenvaihteen tienoilla tulessa on monta rautaa, koska julkinen sektori tyhjentää rahapussejaan. Tämä vaihe pitäisi saada valmiiksi keväällä, koska syksyllä tarvitaan jo urakkakuvat kilpailutusta varten, Väisänen alkaa listata. ideat piirtyvät puukynillä Suurta kiinnostusta herättävien kohteiden suunnittelu on Väisäselle tuttua hommaa
– Nisunperällä on erinomainen nurmikenttä, Nieminen kehui. jari-peKKa Korvola Ylöjärven kylätoiminta on vireää. – Pelaamme muun muassa sählyä ja mutalalaisten leipälajia eli hikipalloa. Vaikka idea tuntuisi kuinka hassulta tahansa, silti kannattaa tarttua puhelimen kampeen, Vallin tsemppasi kyläaktiiveja. – Liikuntapaikkojen ylläpidossa olemme saaneet korvaamatonta apua talkooväeltä. Sekä paikalliset urheiluseurat että kaupunki hyötyvät. Asiantuntijoina tilaisuudessa Säästöpankki Sinetin pankkilakimies, OTM Leif Eekkinen ja sijoituspäällikkö Kati Mölsä. – Aina kannattaa soittaa ja kysyä. tai suoraan Ylöjärven konttoriimme. Tule kuulemaan asiantuntijoiden ajankohtaiset sijoitusja lakivinkit! Tilaisuus on maksuton. Joskus taas he vierailevat meidän areenallamme, Nieminen vertaili. Paikalla oli myös Ylöjärven kaupungin virkamiehiä, jotka kertoivat muun muassa yhdistysten mahdollisista toimintaväylistä. 13 Keskiviikko 13. – Esimerkiksi urheiluseura voi tehdä hedelmällistä yhteistyötä kulttuuripalvelujen kanssa. – Meiltä löytyy vuorenvarmasti innokkaita tekijöitä, Karhe-seuran yhdistyksen puheenjohtaja Niilo Nieminen vakuutti. Illan teemoina perintösuunnittelu, testamentti, edunvalvontavaltakirja ja säästövakuutus. Välillä lähdemme urheilemaan heidän kotikentälleen. – Olemme mutalalaisten kanssa hyvissä väleissä. Toisaalta joskus joudutaan antamaan myös kielteisiä vastauksia. Se kävi toteen kyläillassa Karhen koululla maanantai-iltana. Pelaamisessa on tärkeintä sosiaalisuus. Säästöpankki Sinetin Ylöjärven konttorille (Mikkolantie 11, Ylöjärvi) maanantaina 25.1.2016 klo 17.30. Meidän pitää miettiä kokonaisuutta, Vallin jatkoi. Vilkkaan debatin aihioksi nousi muun muassa talkooväen merkitys kyläläisten harrastusmahdollisuuksien lisäämisessä. – järjestysmiesten ostaminen urheiluseuroilta käy joka tapauksessa halvemmaksi kuin yksityisiltä yrityksiltä. Karhelaiset ovat erityisen aktiivisia urheilijoita. Sen kunniaksi valmistettiin hieno juhlalehti. Ole nopea, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Karhe-seuran puheenjohtaja Niilo Nieminen myi ja esitteli kyläillassa yhdistyksensä 35-vuotisjuhlalehteä. Se on suorastaan veljellistä, Karhe-seuran liideri hehkutti. Rohkeutta peliin, yhdistykset Kyläillassa ideoitiin tulevaa Reilut toistakymmentä kyläaktiivia kokoontui ideoimaan kyläyhdistysten lähitulevaisuuden toimintaa Karhen koululle maanantai-iltana. Huolella ja ammattitaidolla tehty sijoitusja perintösuunnittelu tuo merkittäviä säästöjä myös perintöverotuksessa. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Ylöjärven kaupungin kulttuurisihteeri Minna Vallin kannusti kyläyhdistysten aktiiveja ottamaan rohkeasti yhteyttä esimerkiksi kulttuuripalveluihin tienestien hankkimiseksi. Näissä tapahtumissa tarvitaan järjestysmiehiä, jotka ostamme muun muassa Ylöjärven Ryhdiltä tai Uplakersilta, Vallin havainnollisti. – On mahtavaa pelata tuttujen kavereiden kanssa. Yhdistysten nokkamiesten ja -naisten kannattaa olla rohkeita, kun he hamuavat tienestejä järjestöilleen. Toisaalta talkoolaisten määrä vaihtelee suurestikin eri kylien kesken. – Nykyisin tuota porukkaa on entistä vähemmän. – Ei pidä loukkaantua, jos joskus joudumme sanomaan ”ei”. Tervetuloa Säästöpankki Sinetin tilaisuuteen TIETOA PERINTÖSUUNNITTELUSTA JA SIJOITTAMISESTA Mietityttääkö perintösuunnittelu. Toimivaa yhteistyötä Kulttuurisihteeri Minna Vallin korosti, että yhteistyötä ja yhteisiä intressejä löytyy yli toimintarajojen. – Halusimme rakentaa juhlalehden, koska olemme tehneet sellaisiaaikaisempinakin merkkivuosina. Lämpimästi tervetuloa! Ilmoittautumiset 22.1.2016 mennessä s-postitse ylojarvi.sinetti@saastopankki.. – Seurat saavat työstään jonkin rahasumman, ja me kaupungin edustajat puolestaan olemme vakuuttuneita siitä, että kulttuuritapahtumiemme turvallisuus on taattu. Kolmevitonen kyläseura Paikallisen kyläyhdistyksen eli Karhe-seuran puheenjohtaja Niilo Nieminen oli luonnollisesti paikalla, kun ylöjärveläistä kyläiltaa vietettiin Karhen koululla. – Hyvinä esimerkkeinä voin mainita Ylöjärven kaupunkijazzin tai uudenvuoden vastaanoton. Yhdistys täytti vastikään 35 vuotta. Edellinen juhlajulkaisu valmistettiin, kun yhdistys täytti 25 vuotta, Nieminen taustoitti. Talkoolaisia tarvittaisiin kipeästi lisää, koska meidän vakiväkemme määrä ei ainakaan kasva tulevaisuudessa, Ylöjärven kaupungin liikuntapaikkamestari Jyrki Tanhuanpää ilmaisi huolensa. – Järjestysmiesten ostaminen urheiluseuroilta käy joka tapauksessa halvemmaksi kuin yksityisiltä yrityksiltä. Kesällä karhelaisten suosikkilaji on jalkapallo
Olen esimerkiksi ohjeistanut kuskejamme siten, että hevosta ei pysäytetä voittajaseremonioihin, kurulainen analysoi. mika Kallion valmentama suomenhevosruuna Suvelan Tähti teki viime vuonna uransa selkeästi parhaan kilpailukauden. Hänen ehkä tunnetuin hoitohevosensa on Bret Boko, joka voitti Finlandia-ajon suomalaisten ravijännäreiden suureksi riemuksi. Pronssia sille jaettiin neljä kertaa. Veera nieminen Saa patentoida Mika Kallion menestysruuna teki huippukauden Suvelan Tähti ponnisti Hämeen herraksi – Ruuna on arka. Pullossa olisi veteen sekoitettuna pieni määrä jäniksen ulostetta ja voikukan siitepölyä. Viisivuotiaiden suomenhevosten sarjassa parhaaksi nostettiin Teivon hyväntekeväisyyshevosenakin tunnettu Vitter. Erkki-Pekka Mäkinen palkittiin myös vuoden valmentajana. Kun lukua verrataan ruunan kilpailu-uran kokonaisansioihin reiluun 56 000 euroon, ei liiemmin tarvitse ihmetellä, miksi se palkittiin Teivon gaalassa. Ja sitten on metsäsynttärit siitepölyn kera niille, jotka pelkäävät eläimiä. Pieni hinta vastustuskyvystä. sen kanssa toimiessa pitää olla tietyt rutiinit. Lisäksi haluaisin lastentarvikeliikkeisiin tuttilajitelmia. Jos Hoplop järjestää lapsille syntymäpäiviä, niin onnistuvat ne meillä maallakin. Tämä riittoisa boosteri liinapakkauksen ostajalle vain seitsemänkymmentäviisi euroa. Tämän nimi olisi AllerGoAway, sitä sekoitettaisiin päivittäin lapsen pilttiin. Näin ollen hevonen sijoittui viime kaudella totoon joka kolmannessa startissaan. Tutit olisi pyöritelty eläinperheen sohvalla, eteisen lattialla, hevosenlannassa, lehmän selän päällä, lampaan mahan alla, viljasiilon pohjalla ja heinäladon seinässä. Tiina ja Mika Kallio pääsivät juhlimaan Suvelan Tähden valintaa Hämeen alueen parhaaksi vanhemmaksi suomenhevoseksi Teivon ravigaalassa perjantai-iltana. Kuusi kymppiä kahden desin purkki, viisi purkkia kaksi ja puoli sataa. Keskiviikko 13. Tutteja olisi suositeltavaa käyttää kaksi pakkausta eli koko ensimmäisen elinvuoden ajan. Mika Kallion valmennustalli piti jälleen kurulaisten värejä hienosti esillä. Mukana seremonioissa oli Kallioiden luottokuski Jarmo Saarela. Voittoja sen plakkariin kertyi kymmenen. Ette oikeasti usko, mitä kaikkea vauvat nykyään tarvitsevat, jos ette ole hetkeen käyneet lastentarvikeliikkeessä. Niistä se voitti kolme. Hevosen statistiikka kertoo kaiken oleellisen viime kaudesta. Suvelan Tähti on myös omanlainensa persoona. Se palkittiin kolmevuotiaiden lämminveritammojen parhaana. arctic madonna palkinnoille Teivon raviliigalaisten omaa suosikkihevosta Arctic Madonnaa maaseudun Tulevaisuus kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan maaseudun lapsilla on keskimäärin vähemmän tulehdustauteja ja allergioita kuin kaupunkilaisilla. Kakkossijoja ei kertynyt lainkaan, mutta kolmanneksi Arctic Madonna juoksi kolmasti. Suositeltavaa olisi liata kädet vähintään kahdesti viikossa, joten pakkaus riittäisi puoleksi vuodeksi kuten tuttilajitelmakin. Tämähän ei käsittääkseni ollut mikään uusi tieto. Vauva-lehden keskustelupalstalla tiedettäisiin kertoa, että yhdelläkin pakkauksella selviää, jos vaihtaa tutin vain kahden viikon välein. Teivon gaalassa vuoden hevostenhoitajana palkittiin Suvi Himanka. Onko niin, että koska maalaismiljöössä oleilulla ei ole hintaa eikä kukaan myy sitä, siitä ei tule trendiä. Hopealle menestysruuna ylsi kuusi kertaa. Tuotteiden kirjo on valtava, ja toteutamme tarvittaessa juuri sinun lastesi mikrobitarpeisiin räätälöidyn kokonaisuuden. Omat lapseni voivat kokeneempina näyttää mallia, miten pidetään pikkujoulut ponin karsinassa. Istutaan lantakasan viereen ja syödään ponin kanssa yhteistä piparia. Nimimerkki ”MamaBear” vastaisi närkästyneenä, että hän ei ainakaan riskeeraa vauvansa immuunipuolustusta säästääkseen kuusisataa euroa. Näitäkin varmaan ostetaan. SuckImmunity – kokoelmassa olisi 30 tuttia eli puolen vuoden mikrobikuuri perheen pienimmälle. – Se on saanut olla ulkona yötä päivää, kurulainen pohti Suvelan Tähden voittomarssia. Uutisessa kerrottiin, että kaikkein paras kasvuympäristö on perinteinen kotieläintila. Saavutetut palkintorahat viime kauden mittelöistä puhuvat paljon Suvelan Tähden kehitysloikasta. Lastentarvikeliikkeet myyvät myös erilaisia sterilointilaitteita, höyryn kera tai ilman, joilla voidaan tappaa mikrobit tuttipulloista. Turvareppu, joka on siis sama kuin talutushihna, mutta naamioitu repuksi, jotta lapsi ei tajuaisi olevansa yliholhottu. Sitten joku toki keksii, että lapsen voi viedä maalle ja luontoon saamaan niitä samoja mikrobeja. jaRi-pekka koRVola. Siksipä SuckImmunityä olisi saatavilla myös kosteana liinana, jolla pyyhittäisiin vauvan kädet. Kaikki vauvat eivät ime tuttia, mutta sormi menee suuhun jokaisella. Valittavana on tallisynttärit, joiden suurin etu ja hauskuus on eläinpöly. Kuka tuotteistaisi tämän. Mutta ennen kuin tästä saadaan oikea trendi, sille pitää keksiä nimi. Hinta viisi ja puoli sataa. – En oikein keksi muuta syytä hevosen menestymiselle kuin sen, että se siirtyi pienempään talliin. Jonkun pitäisi alkaa purkittaa eläinpölyä, siitepölyä, multaa ja kuravettä juuri oikeassa suhteessa keskenään. tammikuuta 2016 14 YLÖJÄRVEN UUTISET muistettiin myös ravigaalassa. SuckImmunity Wipes myytäisiin kuudenkymmenen rätin pakkauksessa. Niitä pitää itse työntää, niin kuin satasenkin vaunuja. Osa olisi dipattu vain kohtuulliseen määrään keväistä siitepölyä ja normaalia huonepölyä. Lisäksi tarvittaisiin SuckImmunity Wipe WetAgain sumutepullo, jolla liinoja voisi kostuttaa, jos ne pääsevät liian kuiviksi. Me olemme Euroopan allergisin kansa. Milloin alkaa villitys, että halutaan suojella lasta allergioilta ja sairastelulta. Pattereilla toimiva vauvan rauhoittaja. Hevonen saalisti palkintorahaa reilut 33 000 euroa. Mikrobisynttäreillä saadaan koko luokan vastustuskyky kuntoon samalla kertaa. Kyse on kuitenkin pienokaisen loppuelämästä. – Ruokakin oli erinomaista, Kallio lähetti positiiviset terveiset Teivon ravintolahenkilökunnalle. Tuhat euroa lastenvaunuista. – Pidän tämäntyyppisiä tilaisuuksia tärkeinä. Ravimaailmassa hevostenhoitajat jäävät usein kuumimpien otsikoiden ulkopuolelle. Pakkauksen hinta olisi kuutisensataa euroa. Vuoden voitokkaimman hevosen tittelin nappasi itselleen Teiskon ravipersoona Erkki-Pekka Mäkisen valmentama Global Option. (Kuva: Paul’s Special / Pauli Impola) Hämeen alueen parhaat ravurit ja heidän taustajoukkonsa palkittiin Teivon ravigaalassa perjantaina. Kallio kokee, että alueellisilla juhlallisuuksilla on merkityksensä valtakunnallisen ravigaalan rinnalla. Hevostenhoitajat tekevät kuitenkin äärimmäisen tärkeää ja merkityksellistä työtä. – Ruuna on arka. Tällainen mikrobien koskettelu ei toki ole aivan ilmaista. Suvelan Tähti oli starttiviivalla 47 kertaa. Konttauspäähine. Liinaan olisi imeytettynä kaikki samat pöpöt kuin tutteihinkin. Poikeluslaisen treenaama Suvelan Tähti arvotettiin vanhempien oriiden ja ruunien sarjassa ykköseksi. Mikrobimatkailu ei ole tarpeeksi raflaava, mutta keksin kyllä paremman, koska tästä tulee minun tuotteeni! Aion rikastua antamalla kaupunkilaislasten nuolla kottikärryjen reunaa. Tamma starttasi viime kaudella kaiken kaikkiaan 18 kilpailussa. Ja näissä ei ole edes omaa moottoria. Lisäksi tämä uusi tutkimus oli osoittanut, että alle vuoden ikäisten lasten on kaikista tärkeintä olla luonnossa tekemisissä mikrobien kanssa. Koska näköjään kun se on, se ei kiinnosta ihmisiä tarpeeksi. Vahvan hevosmiestaidon kartuttanut Mika Kallio näkee, että hevosen siirtyminen aiempaa pienempään yksikköön maaseudun rauhaan on saattanut piristää sitä siinä määrin, että se teki merkittävän tasonnoston aikaisempiin kilpailuvuosiin verrattuna. Sen kanssa toimiessa pitää olla tietyt rutiinit. Täällä näkee samalla tuttuja. Se kaarsi voittajaesittelyyn kaiken kaikkiaan 17 kertaa. Ihmisillä on selvästi varaa ja halukkuutta panostaa pienokaisiinsa, koska lastentarvikeliikkeissä myydään yli tuhannen euron lastenvaunuja
tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Musiikista vastaavat: Maila Böhm, piano Tuomas Honkkila, piano Jukka Hovila, laulu Hanna Koivisto, laulu Hannes Jämsä, sello Martta Jämsä, huilu Miika Jämsä, sello Pauli Jämsä, piano Aija-Leena Ranta, laulu Anni Jämsä, viulu OHJELMA: 10 euroa Tervetuloa! Ylöjärven seurakunta Piitu ja Antero Honkkila Konsertin järjestämistä tukee Ylöjärven Uutiset Oy Kirkkokonsertti Piitu ja Antero Honkkilan 75-vuotispäivien kunniaksi ja Kaukolan ystävyysseurakunnan hyväksi Ylöjärven kirkossa sunnuntaina 17. tammikuuta 2016 kello 18.00 Kiitos ystävyydestä. 15 Keskiviikko 13
Luotan siihen, että Jumala huolehtii aina ja kaikkialla omasta kirkostaan, hän turvautuu. – Kun ihminen saavuttaa maallisen matkansa aikana tyyneyden, hän on valmis kohtaamaan kunkin ajan piirteet, hän uskoo. Mies ei enää hötkyile, vaan hän malttaa mielensä. – Ystävät ovat elämämme rikkaus. Pitkän uran sielunpaimenena toiminut kirkonpalvelija toivoo, että ihmiset opettelisivat vanhana olemista. tammikuuta ello 18 konsertti Ylöjärven kirkossa. – ”Kuinka olen vanha?” Viisas emeritusarkkipiispa esitti kysymyksen, joka antoi minulle paljon pohdittavaa. Olen nyt kovasti kiitollinen siitä, että olen saanut ystävystyä eri-ikäisten ihmisten kanssa. Ylöjärven seurakunta oli runsaat 30 vuotta kirkkoherran merkityksellinen työpaikka. Ne, jotka haluavat muuten muistaa Honkkiloita, voivat osallistua lahjatiliin, josta varat menevät ystävyysseurakunnan hyväksi. – Turhan useasti törmäämme tilanteisiin, joissa vanhat ihmiset ovat vihaisia sekä tyytymättömiä. millä tavalla olen vanha. Pappi-Honkkila ristii kätensä kovia kokeneen perheenisän puolesta ja toivoo, että Jumala soisi tämän asioiden järjestyvän parhaalla mahdollisella tavalla. Keskiviikko 13. Konsertin ohjelmalehdet myydään Kaukolan ystävyysseurakunnan hyväksi. Ikäni ja elämäni vuodet ovat kristallisoineet sen, että Kristuksen kirkon perussanoma ja -toiminta ovat kaikista tärkeintä ja rakkainta – eli kohtaamiseni ihmisten kanssa, yleensä kahdestaan. Moni ihminen on moittinut evankelisluterilaisen kirkon uudistuksia sekä muutoksia. Tilinumero on FI 42 1443 3500 120974. – Joidenkuiden aikajana on luvattoman lyhyt, vain päivä tai pari taaksepäin. Kuhmalahden Vehkajärvellä sijaitseva Kiusaus tarjoaa savusaunan rauhan, sekä kalaja rapuvesi antavat antimia ruokapöytään. Kanssakäymiseen syvyyttä ja sisältöä tuo sekin, että ystävät ovat monelta eri elämän osa-alueelta, hän painottaa. Heille ei kelpaa mikään, ja kaikki ympärillä on huonosti ja väärin, hän avaa. kasvetaan aikuisiksi Antero Honkkilan mielestä aikuiseksi kasvaminen on koko elämänkaaren kestävä tehtävä. Kirkonmies rakensi ystävyyssiteet niin Viroon Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntaan kuin Venäjälle Kaukolan evankelisluterilaiseen seurakuntaan. telijoiden joukossa. Honkkila korostaa korostamasta päästyään, että jokaisen on tärkeä huolehtia läheissuhteistaan. Punaisessa laiskanlinnassa istuva Antero Honkkila sanoo miettineensä hyvin paljon henkilökohtaisia kiitoksen aiheitaan kuten emeritusarkkipiispa oli kehottanut radiolähetyksessä. matti pulkkinen emeritusarkkipiispa John Vikströmin hiljattain Ylen Ykkösessä pitämä aamuhartaus puhuttelee voimakkaasti Ylöjärven evankelisluterilaisen seurakunnan eläkkeellä olevaa kirkkoherraa Antero Honkkilaa. Ikänestori ei myöskään ammu heti alas muutoksia eikä uudistuksia. Antero Honkkila sanoo, että hänellä on ollut omana työaikanaan monta paikkaa, joista hän on voinut vaikuttaa kirkon elämään. – En ole sinut jokaisen tuulahduksen kanssa, mutta katson parhaaksi tutkailla asioita mielessäni. – Kun nyt katson taaksepäin, minun olisi pitänyt karsia pois kaikki näyttävät tempaukset. Antero Honkkilan mielestä Vikströmin kysymykset ovat erittäin tervetulleita. Juuri noissa tuokioissa tunsin olevani sillä paikalla, jolle Kristus on palvelijansa ajatellut, Antero Honkkila sanoo. – Kun ehdotin yhteistä rukousta luonani olleelle, hän halusi sitä. – Kun uusi vieraamme lähti vastaanottokeskukseen, hän pysähtyi ulko-ovellamme ja pyysi: ”Rukoilkaa puolestani.” Sen teemme sydämestämme ja syvällä kiitollisuudella, Honkkila lupasi. Honkkila täytti tämän viikon maanantaina 75 vuotta, joten kirkon entisen päämiehen viisaudet vanhenemisesta löysivät kaikupintaa ylöjärveläispapin ajatusmaailmasta. – Vanhenemisessakin siis on ihmisenä kasvamisen mahdollisuus, hän tarkentaa. – Jos minulla ja perheelläni menee tulevaisuudessakin näin hyvin kuin olemme saaneet elää, olen kiitollinen meidän jokaisen terveydestä, perheestä ja toimeentulosta, hän miettii. Punaisessa pohjalaistyylisessä puutalossaan eläkepäiviänsä viettävä pappi istuu levollisesti leivinuunin hohkamassa lämmössä, kun ulkona vallitsee paukkupakkassää. ”Vaikutin työaikanani, nyt seuraan sivusta” Pitkän ja monipuolisen pappisuran Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa tehnyt Antero Honkkila sanoo rakastavansa niin uskontoaan kuin kirkkoaankin. – Voimme olla vanhoja toisellakin tavalla – tyytyväisinä ja iloisina, mies muistuttaa. Kasvetaan oikeasti aikuisiksi Kirkon tehtävä ja tarkoitus toteutuvat parhaiten arjen kohtaamisissa Eläkeläiskirkkoherra Antero Honkkila on oppinut vapaaherravuosinaan ainakin kaksi asiaa. Antero Honkkila ei halua olla nokkijoiden ja arvos75 vuotta. Honkkilan mielestä vanhus saa ammentaa elämäänsä sisältöä pitkän elämänsä luomasta perspektiivistä. Piitu ja Antero Honkkila tapasivat muutama päivä sitten lounaspöydässään 29-vuotiaan afganistalaisen turvapaikanhakijan, jonka pikkupoika on surmattu ja maallinen omaisuus ryöstetty kotimaassa; hän odottaa vaimoaan ja muita lapsiaan Suomeen. Aamuhartauden toimittanut emeritusarkkipiispa kyseli vanhana olemisen taitojen perään. tammikuuta 2016 16 YLÖJÄRVEN UUTISET Kirkkoherra Antero Honkkila on monen touhun mies. Antero ja Piitu Honkkilan 75-vuotisjuhlien kunniaksi on sunnuntaina 17
alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Tarjoukset voimassa KE–LA 13.–16.1.2016, ellei toisin mainita. 2 kg/tal. 17 Keskiviikko 13. 2 kpl/tal. alv 22 %). ERÄ! TARJOUKSET VOIMASSA JO KESKIVIIKOSTA ellei toisin mainita Pirkka PORKKANA 1 kg/ps JA SIPULI 1 kg/ps Suomi, 0,75 /kg, yks. 1,05 /ps 1 50 2 ps Tunnetusti parhaimmat tarjoukset. w w w .k -c ity m ar ke t.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. YLÖJÄRVI Kauppakeskus Elo, puh. VAIN KESKIVIIKKONA 500 kg:n ERÄ Tuore ruodoton KIRJOLOHIFILEE Suomi/Ruotsi 8 95 kg Raj. 010 538 6200 PALVELEMME: MA–PE 9–21 LA 9–18 SU 12–18 Takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana 12 90 kg Raj
800 g JA POSSURUUKKU 700 g 7,13 /kg Atria Ohuen ohut PALVIKINKKU JA KEITTOKINKKU 200 g 9,95 /kg Pirkka JÄÄVUORISALAATTI Espanja, 1,89 /kg Kariniemen kananpojan FILEESUIKALE 450 g maustamaton ja hunajamarinoitu 8,78 /kg HUNAJAMELONI Brasilia, 0,99 /kg Kivikylän SUOMILENKKI Pirkka syöntikypsä AVOKADO Chile/Espanja, 4,99 /kg Atria HORNET SIIVET 900 g Extra hot marinoitu ja NATUREL SIIVET 800 g 3,32–3,74 /kg Natur TÄYSMEHUT 1 l 1,50 /l Atria perhetilan BROILERIN OHUT FILEELEIKKEET 480–600 g 8,32–10,40 /kg Atria NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 g 5,00 /kg -23 % Hinta yksittäin tai ilman K-Plussa-korttia 2,59 /rs -26 % Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,75 /rs -16 % Hinta yksittäin tai ilman K-Plussa-korttia 1,79 /tlk 1 99 pkt Erä! SUURVALIKOIMISTA PARASTA RUOKAPÖYTÄÄN! Tarjoukset voimassa TO–LA 14.–16.1.2016, ellei toisin mainita. 2 rs 4 99 pkt 4 50 3 tlk Pirkka SUIPPOPAPRIKA 200 g Espanja, 7,45 /kg 1 89 kg 2 49 rs Romantic MINILUUMUTERTTUTOMAATTI 400 g Hollanti, 6,23 /kg 4 99 kg 99 kg 4 99 kg/rs 3 95 rs 2 99 pkt 4 95 kg KALATARJOUKSET VOIMASSA TORSTAISTA! 1 49 ps Kaloja reilut mutta rajalliset erät säävarauksella.. 1 erä/tal. tammikuuta 2016 18 YLÖJÄRVEN UUTISET w w w .k -c ity m ar ke t.fi Kivikylän TIINUKASSLERI n. Keskiviikko 13. Tuore kokonainen MADE Suomi, säävaraus Tuore KUHAJA AHVENFILEE Eesti Tuore ISO SAIMAAN MUIKKU Suomi 6 90 kg 6 95 kg 24 90 kg 9 95 kg 12 95 kg 3 99 kg Tuore kokonainen TAIMEN Suomi Tuore SINISIMPUKKA Tanska, vastuullisesti pyydetty Tuoreet SAVUSILAKAT 4 00 Raj
19 Keskiviikko 13. Tuore kokonainen MADE Suomi, säävaraus Tuore KUHAJA AHVENFILEE Eesti Tuore ISO SAIMAAN MUIKKU Suomi 6 90 kg 6 95 kg 24 90 kg 9 95 kg 12 95 kg 3 99 kg Tuore kokonainen TAIMEN Suomi Tuore SINISIMPUKKA Tanska, vastuullisesti pyydetty Tuoreet SAVUSILAKAT 4 00 Raj. 800 g JA POSSURUUKKU 700 g 7,13 /kg Atria Ohuen ohut PALVIKINKKU JA KEITTOKINKKU 200 g 9,95 /kg Pirkka JÄÄVUORISALAATTI Espanja, 1,89 /kg Kariniemen kananpojan FILEESUIKALE 450 g maustamaton ja hunajamarinoitu 8,78 /kg HUNAJAMELONI Brasilia, 0,99 /kg Kivikylän SUOMILENKKI Pirkka syöntikypsä AVOKADO Chile/Espanja, 4,99 /kg Atria HORNET SIIVET 900 g Extra hot marinoitu ja NATUREL SIIVET 800 g 3,32–3,74 /kg Natur TÄYSMEHUT 1 l 1,50 /l Atria perhetilan BROILERIN OHUT FILEELEIKKEET 480–600 g 8,32–10,40 /kg Atria NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 g 5,00 /kg -23 % Hinta yksittäin tai ilman K-Plussa-korttia 2,59 /rs -26 % Hinta ilman K-Plussa-korttia 6,75 /rs -16 % Hinta yksittäin tai ilman K-Plussa-korttia 1,79 /tlk 1 99 pkt Erä! SUURVALIKOIMISTA PARASTA RUOKAPÖYTÄÄN! Tarjoukset voimassa TO–LA 14.–16.1.2016, ellei toisin mainita. 1 erä/tal. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET w w w .k -c ity m ar ke t.fi Kivikylän TIINUKASSLERI n. 2 rs 4 99 pkt 4 50 3 tlk Pirkka SUIPPOPAPRIKA 200 g Espanja, 7,45 /kg 1 89 kg 2 49 rs Romantic MINILUUMUTERTTUTOMAATTI 400 g Hollanti, 6,23 /kg 4 99 kg 99 kg 4 99 kg/rs 3 95 rs 2 99 pkt 4 95 kg KALATARJOUKSET VOIMASSA TORSTAISTA! 1 49 ps Kaloja reilut mutta rajalliset erät säävarauksella.
YLÖJÄRVI Kauppakeskus Elo, puh. Keskiviikko 13. alv 22 %). 3 50 1 50 3 99 pkt Elonen RUISEVÄS 540 g 2,38 /kg Pirkka KIVIUUNIPIZZAT 340–383 g pakaste, ei Pirkka Parhaat, 5,87–6,62 /kg, yksittäin 2,49 /pkt Pirkka KEITTOJUUREKSET 200 g 1,50 /kg, yksittäin 1,65 /kg Elonen MUNKKIRINKELI 4 kpl/ps 240 g 8,12 /kg UUTUUS! Erä! 2 prk 2 prk Danone ACTIMEL 4x100 g 4,13 /kg 1 29 pkt 1 29 pkt Elonen KAURAPORKKANA PUHTI SIIVU 500 g 2,58 /kg 1 95 pkt 4 50 2 kpl 1 65 4-pack Danone ACTIVIA 480–500 g 3,30–3,44 /kg 1 65 4-pack Valio profeel VOIMAMAITOJUOMA 1 l UUTUUS! Erä! Valio pehmeä RAHKA 150 g 5,00 /kg Valio Hyvä Suomalainen ARKIJUUSTOVIIPALEET 400–500 g 7,98–9,98 /kg 1 50 5 ps. 010 538 6200 PALVELEMME: MA–PE 9–21 LA 9–18 SU 12–18 Tarjoukset voimassa TO–LA 14.–16.1.2016, ellei toisin mainita. tammikuuta 2016 20 YLÖJÄRVEN UUTISET w w w .k -c ity m ar ke t.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis
Kunnallismies kokee, että hänen vaikuttamiskeinonsa pohjaa mielipiteiden esittämiseen. Kun yrittäjän asiat vakuutuksia myöten ovat kunnossa, niin baanalle vain, Johansson toteaa. Ylöjärveläisyrittäjä kehuu laittavansa lisää pökköä pesään pyöreitä vuosia täyttäessään. – Toimintaansa voi kehittää hyvin monella tavalla. Yrittäjä saa leipänsä tilausajoista Ylöjärvi 2001+ -liikkeen valtuutettu vaikuttaa esittämällä teräviä mielipiteitä Pertti Johansson laittaa uuden ja entistä suuremman vaihteen päälle, kun hänen mittariinsa räpsähtää lähipäivinä 60 vuotta. – Meillä on 15 vakituista kuljettajaa ja vuokrafirman kautta kahdeksan kuljettajaa. – Tämä takki pitää ukon lämpimänä vaikka Siperiassa, mies virnistää. matti pulkkinen liikennöitsijä Pertti Johansson on pukeutunut tuhtiin ja puolipitkään untuvatakkiin, kun tammipakkanen paukkuu –28 asteessa. Pirkanmaan Tilausliikenne on merkittävä työllistäjä. – Isoveljeni luopui äskettäin osuudestaan perhefirmassamme. – Toivon, että ylöjärveläiset olisivat nykyistä kiinnostuneimpia kunnallisesta päätöksenteosta, sillä kaupunki vierailee jokaisen rahapussilla kuukausittain. – Tosiasiassa kiskoliikenteen laajentuminen kiristää bussifirmojen elinmahdollisuuksia, hän kuittaa. mielipidevaikuttamista Ylöjärvi 2001+ -liikkeeseen kuulu60 vuotta. Johansson aikoo kehittää edelleen firmaansa monen kärjen periaatteella. laadukas ajokalusto takaa työt – Jotta yritys menestyisi tilausliikenteessä, sillä on oltava palveluhenkisten huippukuljettajien lisäksi korkeatasoinen ajokalusto, Pertti Johansson korostaa. – Olen tehnyt oman osani kunnallispäättäjänä, hän kuittaa. – Ryhmäni on hyvin pieni. Johansson kertoo viihtyvänsä erinomaisesti Ylöjärven kaupungin vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana. 21 Keskiviikko 13. Kunnallismies Johansson aikoo jättää kaupunginvaltuuston nykyisen kauden päättyessä. Olen nyt isäntä, mies naurahtaa. Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:tä johtava Johansson korostaa, että firman menestysvaltti on luotettavuus. Suomi on vapaa maa yrittää. – Maanosamme sydämestä löytyy erittäin tasokkaita ja Suomen vaativiin oloihin sopivia autoja, joiden hankintahinta pysyy kohtuudessa eli noin 100 000 eurossa, Johansson kertoo. – Olemme erittäin vahvasti mukana palvelukyydeissä ja kunnallisissa kuljetuksissa, kuten koululaiskyydeissä, hän lisää. va Pertti Johansson tunnetaan räväköistä yhteiskunnallisista mielipiteistään. Paikallispoliitikko myöntää, että hänen mielenkiintonsa kohdistui jonkin aikaa sitten kaupunginhallituksen jäsenyyteen. Johansson toivottaa raitioliikenteen tervetulleeksi Tampereen kaupunkiseudulle. Paikallispoliitikko aikoo hoitaa kaupunginvaltuutetun ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan pestinsä kunniakkaasti loppuun asti, mutta teräväkielistä kunnallismiestä ei nähdä seuraavissa kuntavaaleissa. Liikennöitsijä Johansson uskoo, että linja-autot ajavat vastaisuudessakin Suomen teillä. Liikennöitsijä luotsaa tulevaisuudessa yksin Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:tä, sillä hän lunasti hiljan veljensä osuuden firmasta. Olen kiitollinen siitä, että muiden valtuustoryhmien jäsenet kuuntelevat ja ottavat huomioon ajatuksiani, Johansson kiittelee. – Johdettavanani on hyvin keskusteleva lautakunta, joka tekee perusteellista työtä, hän kehuu. Mies ei enää asetu ehdokkaaksi vuoden 2017 kuntavaaleissa. Pertti Johansson on tehnyt vakavan harkinnan järkeen ison päätöksen. – Uskottavuutemme kumpuaa siitä, että asiakkaamme pääsevät perille luvattuna ajankohtana, hän tarkentaa. Toimintansa turvaava liikennöitsijä rakentaa palvelukonseptinsa usealle kivijalalle, hän tarkentaa. – En halunnut itseäni tyrkyttää, mutta jos minua olisi ehdotettu, olisin suostunut, Johansson sanoo. – Jos saamme nopeasti uutta ajoa, pystymme vastaamaan haasteeseen. Yritykset, yhdistykset, järjestöt ja erilaiset ryhmät tarvitsevat liikkuakseen erikokoisia busseja. Meitä on vain kaksi. – Linja-autobisnes on nykyään erittäin kilpailtu toimiala. Suhtaudun alani ja yritykseni tulevaisuuteen hyvin valoisasti, Johansson sanoo. Johansson pomppaa ilosta ja kehuu Vehon lahjaulsterin palvelleen jo liki parikymmentä talvea. Toimialalla ei ole minkäänlaista säännöstelyä. Voimme myös vuokrata ajokalustoa, Johansson sanoo. – Henkilökuljetusten piiriin syntyy koko ajan uusia yrityksiä. Liikennöitsijää kiinnostaa edelleenkin autojensa saaminen joillekin Expressbussin linjoille. Johanssonin ruokahammas on tilausajopalvelu. Miestä jännittää, pääsevätkö kaikki bussit määränpäähänsä tai kotitallille. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Pertti Johansson on toimelias ylöjärveläinen yrittäjä ja sanavalmis paikallispoliitikko. Luottamushenkilö pystyy vaikuttamaan. uutta ja kummempaa Pertti Johansson juo lähipäivinä 60-vuotissynttärikahvinsa. Ylöjärveläisfirma on tehnyt pitkään yhteistyötä Ikaalisten Matkatoimiston kanssa. Ylöjärveläisyrittäjä on ratkaissut kalustohaasteensa ostamalla KeskiEuroopasta neljästä viiteen vuotta käytössä olleita busseja. Pertti Johansson onkin monessa kuumassa liemessä keitetty monen touhun mies
Veittijärveläinen Aaro Paljakka kruunattiin maamme kolmanneksi parhaaksi jo uudenvuodenpäivänä. Aluksi oli todella vaikeaa perustella toisille, miksi itsensä kokee sellaiseksi kuin kokee. Tästä huolimatta hän saavutti sensaatiomaisesti pronssia – vieläpä kisan nuorimpana osanottajana. Joitakin töitä on ryyditetty tekstein ja erikoisin sommitelmin. Hoksottimia ja pelisilmää Ennen SM-kisoja Paljakka oli osallistunut vain yhteen NHL-pelin onlineturnaukseen. – Arkisin pelaan keskimäärin ehkä kaksi ottelua, viikonloppuisin ja lomilla vähän enemmän. Omakuva on kuva kuvaajan minästä. – Aikuisuuden kynnyksellä olevat ihmiset ovat tärkeä kohderyhmämme, koska he ajattelevat minuuttansa erityisen paljon, Orpana sanoo. Hän pelaa sekä oikean elämän että pelin kautta saatuja kavereita vastaan. Kuvissa on esillä tavallisesti hyvin intiimeinä pidettyjä yksityiselämän asioita, kuten päihdeongelmia. Useimmiten otteluiden yhteydessä höpistään läpi päivän kuulumiset. Petri Karvinen Tämän pöydän ääreltä Aaro Paljakka ponnisti Suomen Änäri-eliittiin. OmaKuvaKurssin vetänyt kuvataiteilija Essi Orpana korostaa, että opiskelijoiden luomat teokset eivät ole selfieitä. 16-vuotiaan Paljakan mitali irtosi varsin nuoressa kilpalajissa: virtuaalijääkiekossa. tammikuuta 2016 22 YLÖJÄRVEN UUTISET Omakuvia – ei mitään selfieitä ”Ei tällä rahoiksi voi lyödä” Voionmaalaisten hätkähdyttävä näyttely rantautui Valoon Aaro Paljakka on virtuaalilätkän Suomen kärkeä Vuoden 2016 ensimmäistä ylöjärveläistä SMmenestyjää ei tarvinnut kauaa odotella. – Haluan kehittyä edelleen, mutta ei tällä rahoiksi voi lyödä, hän virnistää. Virtuaalijääkiekossa menestyminen vaatii tarkkaa havainnointia, hyviä refleksejä ja pelisilmää. valokuvauksen lisäksi paljon itsensä näkemisestä toisten silmin. – Tässä iässä minäkuva on monesti vielä vähän hakusessa. – SM-tasolla erot ovat niin pieniä, että ratkaisevaa on keskittyminen, Paljakka kuvailee. Toivottavasti näyttely antaa katsojille ajattelemisen aihetta, Kurru miettii. Pääasiassa nuorista aikuisista koostuvan opiskelijaryhmän työt tuotiin taidegallerian sijaan näytille koulutuskeskus Valoon, jotta ne olisivat lähellä nuoria. – Omakuvia on tehty satoja vuosia eli jo aikana ennen kameroita. Paljakka ei kuitenkaan haaveile pelaamisesta itselleen ammattia. missä?. 19-vuotiaan Rosa-Maria Kurrun mielestä teosten luominen opetti Miltä mahtaa näyttää valokuva, johon on tallennettu kuvaajan sisin tai sielu. Voionmaan opiston tuore valokuvanäyttely sisältää töitä niin alan ammattitutkintoon tähtääviltä kuin 10 kuukauden lyhytkurssin opiskelijoiltakin. Itsestä otettu valokuva voi olla osa omakuvaa, mutta se ei ole koskaan koko totuus kuvaajastaan. Itse pyrin suojaamaan kiekkoa pitkään ja hakemaan maaleja nopeilla onetimereilla. Se ei ole pinnallinen tai helposti korvattavissa, toisin kuin selfiet. – Kun valokuvaaja kääntää kameran itseään kohti, tapahtuu jännittäviä asioita – niin fyysisiä kuin sisäisiä – joita emme välttämättä tiedosta. Petri Karvinen Aiheena minä -valokuvanäyttely 22. Nuori ylöjärveläinen rökitti oman karsintaryhmänsä kilpailijat ja selvitti kirkkaasti tiensä SM-finaaliin. Kurssin aluksi kävimmekin läpi, millaisia kuvia yritämme itse asiassa tehdä, Orpana kertoo. Yleensä pidän pelimuotona yksi vastaan yhtä, koska siinä lopputulokseen vaikuttaa vain oma pelaamiseni, lukiolainen kertoo. Opiskelijat eivät ole töissään suuremmin kainostelleet. – Kokemus oli tosi hauska. – Keskustelimme ja kommentoimme toistemme töitä koko kurssin ajan. Paljastavaa – monella tasolla Viime viikolla vietetyissä näyttelyn avajaisissa moni kertoi hämmästyneensä, miten avoimia opiskelijoiden työt ovat. Aikaisemmin lupaavana kartingkuljettajana ja mäkihyppääjänä tunnettu Paljakka arvostaa tuoreen mitalinsa korkealle. Ottelut olivat ylivoimaisesti kovimpia, mitä olen koskaan pelannut, Paljakka kuvailee. Se pelattiin 16 huippupelaajan kesken Helsingissä vuodenvaihteessa. Koko kansan juttu Kilpapelaamisen suosio on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. – Alkukarsintoja oli sekä livenä että netissä. Tähän kysymykseen paneutuivat Voionmaan opiston valokuvausopiskelijat taannoin. Kehitystä kuvaa hyvin esimerkiksi se, että Yle lähetti virtuaalijääkiekon SM-finaaleista suoria lähetyksiä nettiin ja televisioon. Näiden ymmärtäminen on omakuvia tehdessä tärkeää, hän jatkaa. Tässä 19-vuotiaan Rosa-Maria Kurrun näkemys itsestään naisena. – Jääkiekko on kiinnostanut minua pienestä pitäen. ea Sportsin huippusuosittuja NHLpelejä yli kymmenen vuotta tahkonnut Paljakka päätti osallistua lajin arvokisoihin hetken mielijohteesta. Koska Paljakka pelaa tavallisesti Playstationilla, hän ei ollut tottunut kisakonsoli Xbox Onen ohjaimeen. Minä osallistuin livekarsintaan Digiexpo-tapahtumassa marraskuussa, Paljakka kertaa. Nuorukainen kuvailee harrastavansa virtuaalilätkää niin kuin useimmat muutkin: kepein mielin ja fiiliksen mukaan. Kaksiviikkoisen kurssin tuotokset tekivät opettajaan niin suuren vaikutuksen, että työt päätettiin tuoda kaiken kansan nähtäville. Sosiaalisuus on tärkeä osa Paljakan harrastamista. Siksi varmaan jäin koukkuun näihin peleihinkin. Keskiviikko 13. Pelin harrastajien keskuudessa kiersi viime syksynä tieto, jonka mukaan Suomen Xbox oli hankkinut jo vuosia pelatulle turnaukselle virallisen SM-arvon. – Pelityylejä on monenlaisia. tammikuuta saakka Koulutuskeskus Valon aulassa (Pallotie 5)
– Jouduin miettimään, mikä on elämänsisältöni, kun en ole työelämässä. – Ehkä tapani ilmaista tunteita on kuvallinen, symbolinen. – Näin eläköitymisen positiivisena, mutta mietin, mitä muutoksia se elämänasenteeseeni tuo. Ja koituipa hyötyä myös valokuvaukseen. Nainen oli perannut aihetta terapiassakin. Kurssityönä syntyi kuvasarja, jota Karjalainen täydensi näyttelyyn vanhoilla kuvillaan ja sittemmin eräässä valokuvausryhmässä kertyneillä otoksilla. Ajan puraisemat luonto ja asuinpiiri kuiskivat, kuinka vuodet kuluvat, ihmiselläkin. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Ruskaterttu Karjalainen löysi nopeasti ikääntymisen symboliikkaa näyttelypaikan läheltä: taustan vanhan rakennuksen. tammikuuta saakka. – Vanhoillakin taloilla on perustukset. Pohdinnan myötä syntyi oivalluksia, että uudella elämäntilanteellakin on paljon annettavaa. Kun alkoi ruska-aika, minusta tuli Ruskaterttu, kun aiemmin olin ollut Terttu, hän selittää. Matto, johon on punoutunut tummaa ja kirkasta – kuin ihmiseenkin. Hänestä on hyväksi laskea iän karttuessa vanhoja taakkoja pois. Missä?. Pohdinta oli tunteideni ja arvojeni tarkkailua. Olenko hyvä tällaisena. – Jos vasta joskus dementoituneena vanhainkodissa alkaisin parkua jostain, mitä on tapahtunut vaikka ollessani 12-vuotias, sehän olisi aika traagista, hän virnistää. Liioin ei hän alkujaan suunnitellut kuvia muille esiteltäviksi. Helka pylkkö Ikääntymisestä-näyttely Ruskaterttu Karjalaisen valokuvia pääkirjasto Leijassa 23. 23 Keskiviikko 13. – Mitä useammin toistan itselleni jotain positiivista, sitä paremmin vanhat asiat poistuvat. asuinympäristö huokui symboliikkaa Teemaa tuki sekin, että Karjalaisen vanha pihamiljöö notkui vanhuutta uhkuvia esineitä ja näkymiä. Vaikka ilmaisen itseäni mielelläni kuvin, tekstit tavallaan uudelleen kirjoittavat minulle ajatuksia itsestäni. Elämänvaihe pani pohtimaan. Miljööstä löytyi yhtäältä kuluneita ja vanhuutta uhkuvia pintoja. Kelpaanko minä. En kauheasti rakasta suoraa realistista kuvausta vaan sellaista, että jää mietittävää – toki sitä on vanhojen ihmisten kuvissakin, mutta ehkä tapani esittää on kuvan runoutta. Näyttelykin oli jokin alitajuinen unelma. Tarkkailua nimenomaan, ei ahdistusta. Nyt, kaiken pohdiskelun jälkeen Karjalainen ajattelee aihetta tasapainoisena ja elämäänsä tyytyväisenä. Niistä oli symboliikaksi. nokkelan tekstin tähän lätännyt, vaan siltä, että teksti puhuu minulle. Päin vastoin se nousi otsakkeeksi, koska se jo velloi ajankohtaisena. Eikä minusta tunnu, että olenpa Kivet ja puunrungot, lampaat ja matot, oviaukot ja ikkunat puhuvat Ruskaterttu Karjalaisen valokuvanäyttelyssä omaa kieltään ikääntymisestä. Ja symboliikkaa kuvaaja halusi, ei silkkoja kuvia vanhoista ihmisistä. – Voimistui, että olen oikealla tiellä ajatuksissani. Aihe, ikääntyminen, purkautui kuvakirjoksi vuonna 2014 kesäyliopistossa terapeuttisen valokuvauksen kurssilla. Lakialalaisen Ruskaterttu Karjalaisen näyttelyssä jokainen valokuva on palanen ikääntymisen tematiikkaa. Tekstit siis syntyivät hänen oman ajattelunsa tueksi, vaikka ne tulevat näyttelyssä tukeneeksi myös katsojan tulkintaa. Karjalainen halusi eläköidyttyään pohtia elämänvaihettaan. Kun ajatus syttyi, ei ollut epäilystä, etten voisi toteuttaa sitä. Hirressä ja jäkälässä ihmisen ikä Rapistunut puusammio nojallaan. Hyväksynkö itseni tässä elämäntilanteessa. – Tähän liittyy myös se, että vaihdoin nimeni. Terapian antina oli myötätunto itseä kohtaan, vapaus valita rajansa itse ja ymmärrys omasta itseisarvosta, joka on riippumaton muiden hyväksynnästä. Syntyi myös valokuvia ja lopulta otosnäyttely, johon pohdinnat niputtuivat erilaisten aihepiirien alle. – Jollain lailla ilmaisukin vapautui. Toisaalta kameraan tallentui kuvia, joista vanhuus ei välttämättä ilmene heti päällepäin mutta joiden Karjalainen sitten keksi tukevan jotain vanhuuteen liittyvää ajatusta. teksteissä toiston voimaa Ajatusten vahvistuminen – tai vahvistaminen – liittyy myös siihen, että Karjalainen höysti kuvansa napakoin mietelmätekstein. – En haikaile mennyttä. Jäkälöitynyt puunrunko ja kulunut seinähirsi. aihe elämästä Aihe ei putkahtanut ilmoille vain kuvanäppäilyjen ajaksi tai niiden vuoksi. Karjalainen ei oikeastaan ikinä ajatellutkaan kuviaan ilman tekstiä. Monin tavoin ja moneen kertaan peratun aiheen tarkastelu vielä näin symbolisesti entisestään vahvisti sitä, mitä Karjalaisen mietteisiin oli jo kehittymässä. Karjalainen oli juuri jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle. Ja jos haluan, voin vielä ryhtyä johonkin uuteen
Milla Keräsellä (vas.) Uhanan neule ja Laura Kohdalla Vietto-huppari. Käyn itse haastattelun jälkeen Lee Cooperin verkkosivuilla. Valmistaja on kuulemma vaikeuksissa, koska saappaat ovat niin kestäviä, että ihmisten ei tarvitse kovin usein ostaa uusia. Kun Laura Kohta pari vuotta sitten etsi kumisaappaita, hän päätyi ulkomaiseen merkkiin. Laura Kohta ihmettelee. Vaikka jokin yritys tahtoisi valmistaa vaatteita Suomessa, se ei välttämättä kohta löydä osaavia alihankkijoita. Milla Keränen sanoo miettineensä suomalaisen tekstiiliteollisuuden romahdusta paljon. Kun siirryin opiskelijasta työssäkäyväksi, tajusin, että voin ihan helposti ostaa kotimaista. Tuntuma työhön on kadonnut. En näe muuta syytä kuin sen, että kotimaista ei arvosteta. Keräsen mielessä kotimaisen arvostus liittyy muuhunkin kuin vaatteisiin tai kulutustavaraan. Milla Keräsen molemmat isoäidit työskentelivät ompelijoina muun muassa Suomen Trikoolla Pyynikillä. . He päättivät, että tammikuu 2014 on lähivaatteen kuu. Käyttövaatteellekin on kysyntää. Suomalaiseen sonnustautujat KaKsi vuotta sitten Laura Kohta ja Milla Keränen kyllästyivät hikipajoissa tehtyjen bulkkivaatteiden ylivaltaan. Parikymppisenä en aina tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota, mutta havahduin muutama vuosi sitten, kun huomasin Millan pohtivan näitä asioita. Tavoite oli herättää kiinnostusta vaatteiden alkuperään. . Mietin paljon sitä, miten vaatteet ovat muunneltavissa ja yhdisteltävissä. ihmisellä on siihen varaa. Minun ei tarvitse saada joka kuukausi uutta trikoopaitaa, vaan voin ostaa kerran viidessä vuodessa yhden laadukkaan paidan. Joissakin vaatteissa on jopa slogan ”Lee Cooper London”, Keränen naurahtaa. Companyn logo. Kaino, Tauko, Vietto, Miun, Joutsen Finland, Kiks, Kenkäpaja Pihka, Uhana Design, Ruskovilla… Esimerkiksi Kainon ja Uhanan vaatteet tehdään kokonaan Suomessa. . Suomalainen pienissä erissä tehty vaate on yleensä kalliimpi kuin isojen ketjujen halpatyömaista tuoma vaate, mutta ihan tavallisellakin Somekampanja kannustaa arvostamaan kotimaista työtä ja miettimään, kenen kuteissa kuljemme. Omista vaatevalinnoistaan voi kertoa sanoin ja kuvin Tammikuun tempauksen Facebook-ryhmässä. tammikuuta 2016 24 YLÖJÄRVEN UUTISET . Miksi esimerkiksi Nansossa tapahtui niin kuin tapahtui. Antaako farkuille huonon leiman, jos ne ovat suomalaiset. I. Ihmisiä vain ei kiinnosta, mistä heidän vaatteensa ovat peräisin. On hyvä, jos käyttää samoja vaatteita kuin kaksi vuotta sitten. S. Tänä vuonna tempaus jatkuu. Itse ainakin ostan harvakseltaan ja harkiten. Kun Keränen joulukuussa osti itselleen Lee Cooperin farkut, hän käänteli kaupassa housuparia etsiessään olennaista tietoa. Liian kestävät kumpparit Edellisen tempauksen tuotoksena kertyi lista kotimaisista tuottajista. Tamperelaiset ystävykset ideoivat somekampanjan, joka kannusti kaikkia pukeutumaan suomalaisiin vaatteisiin ja kertomaan siitä muille. A. Nyt nolostelen puuhanaisille, että en viitsi postata ryhmään mitään, koska en ole tainnut ostaa paljonkaan uutta kotimaista sen jälkeen. Silloin ei kannata pukeutua huippumuotiin. Vähän kalliimpi hinta ei voi olla ainut syy. Laura Kohta työskentelee ylöjärveläisessä Melossa, ja työssä joutuu välillä likaamaan kätensä. Kalliit ulkomaiset merkkikengät näyttivät talvenkestäviltä, mutta kengän päälle sulanut lumi tihkui vetenä saumoista sisään. Pienellä präntillä oikeassa yläkulmassa on M. Kenkiä valmistavat Suomessa ainakin Sievi, Palmroth ja tamperelainen Kenkäpaja Pihka. . Eikö kotimaisuus myy. Se on yksi pointtimme. . Naisten slogan oli ”Kenen kuteissa kuljet?”. Kun työ viedään muualle – ensin ehkä Viroon, sitten kaukomaille – katoavat paitsi työpaikat myös ammattitaito. Kotimaisen vaatteen ei tarvitse olla designia. Vähän huonommin kävi talvikenkien kanssa aiemmin. Kun vaate maksaa enemmän kuin pari kymppiä, tulee miettineeksi, mitä omaan kaappiinsa oikeasti tarvitsee. . Osa on tunnettuja merkkejä, osa olohuoneen nurkassa toimivia pienyrittäjiä. Kohta ja Keränen ovat huomanneet, että ulkoiluvaatteita, kumisaappaita ja takkeja on vaikea löytää kotimaisina. Lee Cooper ei ainakaan ole ratsastanut kotimaisuudella. Farkuissa ei lukenut, missä ne oli tehty. Osa tuotannosta on jo siirretty Viroon. Mutta kuka tietää, että kyseessä on keiteleläinen yritys. Suomalaisen työn arvostus iskostui mieleeni kotona vähän huomaamatta. Silti on ihan mahdollista ostaa kotimaista, tempauksen ideanikkarit sanovat. . Meillä kummallakaan ei ole iso vaatebudjetti. Turha kulutus vähenee. Perheessä Nanso on ollut kova sana etenkin yöpukuhankinnoissa. Laatuvaate elää pitkään. Keskiviikko 13. Vaatteen pitää olla monikäyttöinen, Milla Keränen sanoo. Ja tosiaan: ajaton tyyli, maailmanlaajuinen tunnettuus, saumaton istuvuus – mutta ei sanaakaan kotimaisuudesta. anu KyLvén. Keränen huomasi, että kokoa isommissa saman mallin farkuissa oli lappu ”Made in Finland”. Osallistuin ensimmäiseen Tammikuun tempaukseen parilla kuvalla. . Facebookissa leviävä haaste innostaa ihmisiä käyttämään mahdollisimman monena tammikuun päivänä jotain kotimaista vaatetta, asustetta tai korua – sukatkin riittävät. On hienoa, kun voi tavata tekijöitä, puhua heidän kanssaan ja kysyä. Ei tarvitse vaihdella ja olla muodin orja, Laura Kohta sanoo. Maahantuoja vastasi sähköpostiin lyhyesti: se on kenkien ominaisuus. Perheeseen yritettiin ostaa suomalaista aina kun mahdollista. Laura Kohta muistaa, kuinka lapsena kulki vanhempiensa kanssa vaateostoksilla. Ainakin toistaiseksi. Vaatettakin arvostaa enemmän, kun tietää kuka sen on tehnyt ja missä, Milla Keränen sanoo. Instagramissa kuvat kokoaa hashtag #kenenkuteissa. Ihan sama on vaikkapa taideteoksen kohdalla
Asiakaspalvelu p. Laskutus voimassaolevan hinnaston mukaan. Tar jou kse t voim ass a TO– LA 19. Ylöjä rven kaup ungin tiedo tusle hti Keski viikk ona 9.9.2 015 Sivu 5 Ikäih miste n perhe hoito tuloss a tutuk si Sivu 9 Ensia puun omaa n tervey skesku kseen Sivu 6 Lyhye t matk at jalan tai pyörä llä Sivu 3 Vihdoin saman katon alla YLÖJÄRV EN SEURAKU NTA VÄRIKÄ S TOIMIN NAN KIRJO KUTSU U SEURA KUNTA AN PERHET ALON KOTA TARJOA A UUTUU TENA ELÄMY KSIÄ PIENRY HMILLE Vanhan seuriks en iltapäiv ätoiminn an koulula isten varjolei kin riemua Perheta lon pihapii rissä. (19 ,15 €) Tar jou s voi ma ssa 30. Jou lupu kki ja glög itar joilu klo 10– 14. –21 .11 .20 15 elle i tois in ma init a 7 49 2 99 9 50 Tuor e lohi . Tarjous on voimassa 6.1.–24.2.2015 alkaviin kotimaan tilauksiin. Palv elem me Ylöj ärve n ytim essä Sop pee nmä en kau pall isen kesk usta n sydä mes sä. ma rra sku uta 20 15 Ka up pa ke sku s Elo Av oin na MA –PE 9 – 20 LA 10 – 17 SU 12 – 17 Dev iso l Str ong 50 mu kro g 120 tab l. * ) Näköislehden tilaaja: Pyydämme antamaan GSM / sähköpostin lukutunnuksen lähettämistä varten. Sukunimi Lähiosoite LAHJATILAUKSEN SAAJA: Sukunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero * ) Sähköpostiosoite * ) Etunimi Sukunimi Lähiosoite TILAAJA / MAKSAJA: Sukunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puh. klo 12 alk aen JAA MM E 10 EN SIM MÄ ISE LLE TUO TEL AH JAK AS SIN täy nnä her kku ja ja mu uta mu kav aa (ar vo n. Viimeinen mahdollinen alkamispäivä 24.2.2016. 15 eur oa, rajo itus 1/t alo us) . mar rask uuta 16 vuo tta. Kyllä kiitos! ALL INCLUSIVE Paperilehti, digilehti ja verkkosivusto Lisätietoa osoitteessa ylojarvenuutiset.fi /tilaukset. Terv etul oa kuu ntel ema an! Tors tain a 19.1 1. Pyörä arvotaan kaikkien tilaajien kesken helmikuun lopussa. 9-15). Terv etul oa her kut tele maa n! Trub adu uri JOH ANN ES RAI TJO KI viih dytt ää mus iikil laan klo 10. lee a-le ikat tu, Nor ja rajo itus 2 pkt/ talo us Nau ta-s ika jauh elih a Suo mi rajo itus 5 kg/ talo us Juhl a Mok ka kah vi 500 g (6,3 3/k g) yksi ttäin 3,69 pkt (7,3 8/k g) KG KG Erä! Her kku tori lta 200 kg:n erä! 3 PKT OTA OSA A ARV ONT AAN ! Täyt ä arvo ntal ipuk e ja pala uta se myy mäl ääm me. (Muista laittaa postimerkki) Pyörä arvotaan kaikkien tilaajien kesken helmikuun lopussa. Mei dän piha ssam me on tilav a pysä köin tialu e. HUO MIO I! Mei llä on laad ukk aat palv elut iski t liha lle, kala lle ja valm iille ruui lle. (Kuva: Rami Marjam äki) Perjantaina 12. SYN TYM ÄPÄ IVÄ MM E KUN NIA KSI TAR JOA MM E MA ITTA VAA JOU LUI STA RIIS IPU URO A JA KAH VIA . Arvo mm e perj anta ina 20.1 1. -15 ast i Sis ältä ä 50 mik rog ram ma a D3 -vit am iini a 50 mu kro g 120 tab l. Nimija osoitetietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin. joulukuuta 2014 Osoitelähde: Väestötietojärjestelmä, Väestörekisterikeskus, PL 123, 00531 HELSINKI Tietojen tekninen toimitus: itella Posti Oy, PL 7, 00011 ITELLA Perjantai 12. 11. Terv etul oa kodi kkaa seen mar ketii mm e.” TON I HAH KA Kau ppia s Vie täm me K-S upe rma rke t Lin kin SY NTT ÄR EIT Ä Vie täm me K-S upe rma rke t Lin kin JOU LUN AVA JAI SIA LAU AN TAI NA 21. Valik oim amm e ovat runs aat ja katt avat . Kaik ki osa stom me ova t joka päiv ä ru nsa at, tuor eet ja hou kutt elev at. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET TÄYSTILAAJANA SAAT NYT KAIKEN TÄMÄ KAIKKI ON SINUN: • paperilehti • erikoislehdet ja liitteet • digilehti • verkkosivuston jutut • sähköiset lehtija juttuarkistot Ä Ä Irto num ero 3 € (sis .alv .) Kes kivi ikko 18. Pidä mm e huo len siitä , että löyd ät vali koim ista mm e kaik ki kod in tuot teet . Ja ruok a on mei lle kun niaasia . En tilaa tällä kertaa, mutta osallistun arvontaan. 25 Keskiviikko 13. Nim i Oso ite Puh . *Jatkuva tilaus uudistuu tilausjakson jälkeen valitun pituisina jaksoina, kunnes se perutaan. Iloin en, amm attitai toin en ja palv eluh enki nen jouk kuee mm e palv elee Sinu a kaik issa asio issa si. Sähköpostiosoite Allekirjoitus Syntymävuosi Etunimi Tilaan Ylöjärven Uutiset hurjaan tarjoushintaan ja olen mukana Helkama FAT Jopo -polkupyörän arvonnassa. 03 347 7200 (ark. Perj anta ina 20.1 1. 30 ja 15. 03 347 7200 (arkisin klo 9–15) tai tilaukset@ylojarvenuutiset.fi. S o p im us 50 10 83 1 00 00 3 Va st au sl äh et ys Ylöjärven Uutiset maksaa tilauksen postimaksun. säl tää 50 500 ik ik mik r mik r mik rog ogr am m 50 mu kro g 12 g tab l. Näin tilaat: Postita kuponki, lähetä sähköpostia: tilaukset@ylojarvenuutiset.fi tai soita puh. 3 kk 20€ (25,50 € ) Jatkuva tilaus* 6 kk 40€ (48 € ) Jatkuva tilaus* 6 kk 36€ Jatkuva tilaus* DIGILEHTI 3 kk 18€ Jatkuva tilaus* Tahdon tilauksen alkavan: / 2016. Meid än koko hen kilök unta on laitt anu t tuul ema an ja olem me laitt anee t myy mäl ämm e para atik untoon . Säh köp osti Per jan tain a 20 .11 . 30. Voit osallistua arvontaan ilman tilausta lähettämällä tilauskupongin postimerkillä varustettuna tai postikortin osoitteella Ylöjärven Uutiset, PL 26, 33471 Ylöjärvi. Pyörä alle ja taakse jäävät lumi, muta ja hiekka! Siitä pitävät huolen 26” 100-559 renkaat. Riis ipuu roa 600 ens imm äisell e alka en klo 10. ä ää ii 16, 90 € Tav alli sta par em pi ruo kak aup pa Terv etul oa joul uisi lle osto ksil le ja terv ehti mää n JOU LUP UKK IA! Sam alla voit nau ttia GLÖ GIJA TOR TTU TAR JOIL UST A. K-S upe rma rke t Link ki on tun netu sti tava llist a PAR EM PI RUO KAK AUP PA per inte isel lä paik alla Ylö järv en Sop pee nmä ess ä “Ole n Toni Hah ka ja toim in peri ntei kkää n K-S upe rma rket Link in kaup piaa na. Meil tä saat kaik ki tarv itsem asi tuot teet yhde llä kaup pare issu lla. MA RR AS KU UTA Kau ppa mm e täyt tää 18. kesäkuuta 2015 Osoitelähde: Väestötietojä rjestelmä, Väestörekiste rikeskus, PL 123, 00531 HELSINKI Osoite lähde : Väestö tietojä rjestelm ä, Väestö rekiste rikesk us, PL 123, 00531 HELSIN KI Tietoje n teknin en toimitu s: itella Posti Oy, PL 7, 00011 ITELL A ELOVA INION UUTIS ET Vauhdikkaasti ja trendikkäästi UUTISTEN maailmaan! Tilaa ja voit voittaa JOPO-perheen uuden jäsenen, FAT JOPON. Myy mäl ämm e on uud iste ttu. klo 19 kaik kien osal listu jien kesk en Juss inha nna n 15 hen kilö n täyt ekak un, hed elm äko rin sekä Atri an harm aasu olat un juhl akin kun potk alla 6,5 kg
Sirkku Peltolan sovitus ja ohjaus Papparaisen uni perustuu Fjodor Dostojevskin klassikkoon Vanhan ruhtinaan rakkaus. Janatuiselle tekisi mieli huutaa: ”Lakkaa nyt, hyvä mies, se Jönssin passaaminen ja hanki se elämä.”w Puusniekan ja Kallion yhteispeli toimii loppuun saakka mainiolla tavalla. Tarinaa on verrattu 2010-luvun Sieppariksi ruispellossa. Realistista tarttumapintaa löytyy rutkasti. Kun Janatuinen nappaa käteensä filosofi Ludwig Wittgensteinin teoksen Tractatus Logico-Philosophicus, jossa Wittgenstein pyrkii valottamaan filosofian kieltä ja kielen ja todellisuuden suhdetta, niin näytelmän kielipeli ja leikittely riippumaton-sanalla saa lisää syvyyttä. Olenko minä olemassa. voinko olla onnellinen tällaisessa maailmassa. Juonellinen komedia Hugon ja Valman avioliiton mainingeista perustuu Spede Pasasen kirjoittamiin sketseihin. PaSi Lampelan kirjoittama ja ohjaama näytelmä Päätepysäkki on toinen Tampereen Teatterin uusista ensi-illoista. tammikuuta 2016 26 YLÖJÄRVEN UUTISET Sirkku Peltolan sovittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Papparaisen uni nähdään karismaattiset Esko Roine ja Tuire Salenius. Elling kertoo kahden laitoshoidossa olleen kaveruksen kivuliaasta sopeutumisesta yhteiskuntaan. Jönssi taas haluaa vain epätoivoisesti rakentaa itselleen riippumaton. Minttu Mustakallion ja Ville Virtasen esitys Minttu sekä Ville kääräisee sketsejä, tansseja ja lauluja yleisön antamista aiheista. Lähisuhderiippuvaisen on vaikea kieltäytyä tekemästä toiselle palveluksia. Kannattaa tutustua myös pienten teattereiden tarjontaan. Moni syksyn näytelmistä jatkaa myös keväällä, kuten Tampereen Työväen Teatterin fantasiamusikaali Mestaritonttu. Esityskieli on ruotsi, mutta saatavana on suomenkielinen juoniseloste. Päivi KuoKKaNEN Teattereissa uutta kotimaista ja kiinnostavia vierailuesityksiä Jukka Leisti laulaa Olavi Virtaa Tampereen kulttuurikeväässä Suuret kysymykset kaipaavat vastauksia. Suuret kysymykset kaipaavat vastauksia. TTT-Klubilla yleisö pääsee kokemaan suoran TV-lähetyksen tunnelman, kun Ylen uusi ajankohtaisohjelma Perjantai aloittaa tammikuussa. Keskiviikko 13. Näkökulmia laajentaa Teemu Järvenpään kurdistanilainen mattokauppias. Vierailuesitykset aloittaa Martti Suosalon ohjaama ja Kari Hotakaisen kirjoittama monologi Palvelija. Kay Pollakin elokuvaan perustuva Niin kuin taivaassa on tarina musiikin ja yhteisön voimasta. olenko minä olemassa. (Kuva: Kari Sunnari) sivuotiaille. Tukkateatterin näytelmä kehottaa katsomaan tarkasti KuN Janatuinen haluaa olla riippumaton ja Jönssi haluaa olla riippumaton, niin ongelmiahan se tietää jo käsitetasolla. Roolissa on tällä kertaa Arttu Ratinen. Ruotsalaisen Riksteaternin A raisin in the sun – En druva i solen kertoo 1950-luvun Chicagosta, rotuerottelusta ja yhdenvertaisuuden unelmasta. Sanalla leikittelyä, kyllä, mutta samalla Forss kurkistaa osuvalla tavalla kaverusten pääkopan sisään ja erilaisiin maailmoihin. Niin, ja konkretiassa, kun elämän tarkoituksen etsiminen syrjäyttää ruuanlaiton eikä kämppisten jääkaapissa ole valon lisäksi muuta elämää. Yhden miehen näytelmä kertoo rikosylikomisario Arto Jylhämön seminaariluennosta ja kysyy, missä kulkee raja, kun palvelijan mitta tulee täyteen. Sanaleikittelyä Näytelmän miehet elävät symbioottisessa suhteessa, joka alkaa säröillä Janatuisen hakiessa muutosta elämäänsä. Erik Forssin kirjoittama ja ohjaama Riippumaton kertoo kahden kaveruksen omalaatuisesta suhteesta ja olemassaolon tarkoituksen etsimisestä haastavan arjen keskellä. Sielunkumppanuutta löytyy Ingvar Ambjørnsenin romaaniin perustuvasta Ellingistä, joka sekin on nähty Tukkateatterissa. Suosalo taipuu rooleissa komisariosta kätilöön ja papista parturikampaajaan. Kansainvälisyyttä tuovat saksalainen ohjaaja Pedro Martins Beha ja israelilainen säveltäjämuusikko Micha Kaplan. Eberhard Streulin kirjoittama ja Seppo Mäen ohjaama ja lavastama Tarpeistonhoitajan tähtihetki kertoo teatterin taustahahmosta, joka saa yllättäen tilaisuuden todistaa monilahjakkuutensa. Komediat kertovat naisten elämästä ja ystävyydestä. Klubilla nähdään myös teatteriesityksiä, kuten Miia Nuutilan ja Sanna Saarijärven Hyvässä nousussa sekä Sari Havaksen ja Pauliina Hukkasen Terapian tarpeessa. Janatuinen haluaa olla riippumaton niin ruuasta kuin toisista ihmisistä, myös Jönssistä. Komediateatteri Arenan Uusioperh(s)e on Kiti Kokkosen kirjoittama ja Outi Mäenpään ohjaama komedia, joka kertoo uusperheiden tukiryhmästä. Tamperelaisen Tukkateatterin näytelmä on absurdi, hauskalla tavalla eriskummallinen ja filosofisiin pohdiskeluihin houkutteleva. Fyysinen rooli on kuin tilaus Lauri Kalliolle. Hittinäytelmä Kiviä taskussa kolistelee teatterivierailulla vielä toukokuussa. Näytelmä tuo mieleen myös Demokritoksen ja Epikuroksen teoksen Riippumaton nautinto, jonka avainkäsitteitä ovat ilo ja onnellinen elämä. Päivi KuoKKaNEN. Alun dialogi on niin hengästyttävää, että se huutaa jo pitempiä lauseita seurakseen. Meriteatteri esittää Anni Mikkelssonin kirjoittaman ja ohjaaman Laulu on meren laulu – lähdön ja paluun balladi -teoksen, joka kertoo sataman asukkaista ja heidän elämästään. Maarit Pyökärin ohjaamassa näytelmässä on mukana 105 vuotta täyttävä Naiskuoro Miskantti. Wolfgang Herrndorfin romaaniin perustuva Lada on näytelmä ystävyyden, seikkailun ja hetkessä elämisen voimasta. Esko Roine palaa komisario Rautakallion rooliin, ja Reinikaisena nähdään viime kesän tapaan Risto Korhonen. Forss viskoo vieheitä muuallekin kirjallisuuteen. Jukka Leisti valmistaa lauluillan Olavi Virta electrict unplugged blues yhdessä Ari ”Kankku” Kankaanpään ja Janne Salkolahden kanssa. Tarina kertoo vallanhimosta, juonittelusta ja tosi rakkaudesta ja mehevöityy muun muassa Esko Roineen karismasta. Eivätkä viittaukset suinkaan tähän lopu. Myös Riippumaton on kertomus elämisen vaikeudesta ja läheisriippuvuudesta. Naisen logiikkaa Speden tapaan Panu Raipian ohjaama Naisen logiikka nähdään Tampereen Komediateatterin Ravintolateatterissa. Jönssi on lapsenomainen, epävakaa persoonallisuus, joka elää pitkälti omassa sisäisessä maailmassaan, eikä se maailma ole euroajassa. Voinko olla onnellinen tällaisessa maailmassa. Riippumaton on rönsyilevä ja ryöpsähtelevä, mutta samalla haastava ja puhutteleva näytelmä. Kesällä ensi-iltansa saavat Nopolan sisarusten Risto Räppääjä ja Sevillan saituri ja Rauli Jokelinin ohjaamana sekä Panu Raipian dramatisoima ja ohjaama Reinikainen. Tarina kertoo lakitoimistosta, ihmisistä suurten elämänvalintojen keskellä ja yllättävästä pesänselvityksestä. Linnateatterin kevätvierailua suositellaan yli kaklöhahmoja, joilla on halu pois nykyhetkestä elämään, joka on aina jossain toisaalla. Erik Forss nimeää Riippumaton-näytelmänsä inspiraation lähteeksi kirjailija Samuel Beckettin edustaman absurdin maailmankuvan ja omintakeisen huumorin. Janatuinen ja Jönssi muistuttavat Tšehovin henkiOhjelmistossa nähdään uutta kotimaista tuotantoa, menestystarinoita maailmalta ja useita vierailuesityksiä. Tykityksellä käynnistyvä näytelmä sukeltaa olemassaolon suurten kysymysten äärelle ja päätyy lopulta absurdiksi hullutteluksi, joka kaikessa kaoottisuudessaankin tempaisee katsojan matkaansa. Janatuinen (Jarno Puusniekka) pyristelee irti palvelijan roolistaan, mutta suostuu toistuvasti joustamaan. Hän tarvitsee kokemuksen tärkeydestään. Lapsille on tarjolla Sani Rannilan dramatisoima ja ohjaama Tatu ja Patu pihalla -näytelmä, joka perustuu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomien omalaatuisten veljesten touhuihin. Tuotanto on yhteistyö Göethe-instituutin kanssa. Tartuntapintoja Kaverusten taustoja voi vain arvailla, mutta he tuovat vahvasti mieleen elämänmenosta nyrjähtäneet nuoret aikuiset. Tragikoominen Jönssi on näyttelijäntyön formula ykkösten ratakierros, jossa on osattava revittelyn lisäksi myös jarrutella. Mäki itse esitti kyseistä yhden miehen komediaa sekä Tampereen Teatterissa että kiertueella. Esko Roine papparaisena Tampereen Työväen Teatterissa on kevätkaudella kolme ensi-iltaa
Tunti muodostuu alkulämmittelystä, venyttelyja rentoutumisosioista. klo 18.40–20.10, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C127, 28 e. Eläkeliiton Ylöjärven yhdistys ry: Käsityökerho ma 18.1. Tavoitteena on aktivoida sisäiset voimavarat kuvataiteellisen toiminnan avulla ja lisätä itsetuntemusta. Kerrataan ja opitaan ravintolasanastoa, ostostilanteita, hotellissa asioimista sekä liikkumista julkisin kulkuvälinein. Raimo Lepistölle numeroon 050 073 2477. Sen voit nähdä Eino Salmelaisen näyttämöllä ke 2.3. Rakennetaan keraamisilla käsinrakennusmenetelmillä säätä kestävä ja näyttävä veistos, ruukku, vati tms. klo 17–18.30, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C127, 41 e. Varaa Marjalta numerosta 040 867 9865. Säädetään yksityisyysasetukset sellaisiksi kuin haluat. Ensi ma 18.1. Varaukset 29.1. voi jäsentilaisuudessa. Yle Areenan palveluun, tv-ohjelmien katseluun ja omien lempiohjelmien löytämiseen. Kokkailemme jäsenistölle keittolounasta keskiviikkoisin. klo 13.30– 14.30, Urheilutalo monitoimisali, 28 e. Työtoiveita voi esittää arkisin klo 9–16 renkipuhelimen numeroon 040 868 2565. Tehdään monipuolisia ja helppoja venyttelyliikkeitä rauhallisen hengityksen tahdissa. Opettelemme hakemaan itselle hyödyllistä tietoa netistä ja käyttämään netistä löytyviä palveluita. 280912 WINDOWS 10, ti 26.1– 23.2. Nikkaripajalla jatketaan töitä tällä viikolla. Tarvittavat materiaalit voi ostaa opettajalta. klo 17.00–18.30 Soppeensydämessä (Rantajätkäntie 2 B). Tule mukaan kirjoittamaan omasta elämästäsi tai perheesi ja sukusi vaiheista. klo 13. Vahannan Martat: Helmikurssi 28.1. Ensimmäinen ryhmä on klo 14 ja toinen ryhmä klo 15. Englannin taitojen aktivoimista erilaisten puheharjoitusten ja -tilanteiden avulla: kysymistä ja vastaamista, asioiden selittämistä, pulmatilanteiden ratkomista, pelejä. Ilm. klo 17–21, Moision koulu, 43 e. Windowsversiot 7, 8 ja 8.1 on vuoden 2016 heinäkuuhun asti mahdollista päivittää ilmaiseksi Windows 10:een. Yliseltä eläkkeelle jääneet ja muut eläkeläiset: Haluatko katsoa teatteriesityksen Viimeinen pasodoble. Kahvittelua ja kevään ohjelman suunnittelua. Hae myös leipä kainaloon. Tavoitteellinen kirjoittajaryhmä kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille. vielä vapaita paikkoja. Tarvittaessa saat välineet kirjastosta. Mukaan jumppa-alusta, joustava vaatetus ja juomapullo. 280921 TIETOKONEEN PERUSKÄYTTÖÄ VUORENTAUSTASSA, ma 25.1.–15.2. 680900 VENÄJÄN AAKKOSET JA ALKUPALAT, to 21.1.–25.2. 27 Keskiviikko 13. Sopii aloittelijoille. Ylöjärven Voimavara ry: EUruoka-avun jako työttömille ja vähävaraisille jatkuu toimitilan aukioloaikoina. Taistelijan talo -palveluyhdistys: Kotiseutumme Pohjois-Kuru 2015 -teos postitsekin hintaan 10 e + postimaksu 3 e . Sisko Sireniltä numerosta 040 749 5381. Raili Östringille numeroon 040 515 8300 tai sähköpostiosoitteeseen raili.ostring@gmail.com. Tunnin puolessa välissä pidetään kahvitauko. Taso A2–B1. klo 18. Yhdessä muistelu on antoisaa! Käsittelemme kurssilaisten tekstejä, mietimme yhdessä kirjoittamisen teemoja ja haemme ratkaisuja kirjoittamisen ongelmiin. klo 14 Varikolla. Opetellaan hallitsemaan ikkunoita, kansioita ja Windowsin mukana tulevia perusohjelmia (esim. klo 17.30–19.45, koulutuskeskus Valo, 49 e. klo 19–20.30, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C126, 41 e. Yli 65-vuotiaat ylöjärveläiset ja tamperelaiset voivat hakea kurssimaksusta 30 prosenttia alennusta (Opetushallituksen ja Tampereen ikäihmisten lautakunnan rahoitus). Puh. Työ on maksutonta. Käydään läpi päivitysprosessi. Sopii englannin perustaidot opiskelleille, sellaisillekin, joista tuntuu, että kaikki on unohtunut. Tapahtuma suunnattu kaikille Keskustan toimijoille ja kuntapäättäjille. Ylöjärven keskusteluja harrasteryhmän kokoontuminen on to 14.1. osoitteeseen heiniksmk@gmail.fi. Tied. Mukaan omat taidetarvikkeet, opettajaltakin voi tarvittaessa ostaa jotain. Valmistetaan kapeaa pitsiä tai pieniä kuvioita.Ota mukaasi käpy eli sukkula ja kierteistä virkkauslankaa. Ylöjärven Sydänyhdistys: Kumuke-jumpat jatkuvat perjantaisin. Kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto paikalla. Ohjelmassa kevään ohjelman suunnittelua. klo 14 Tuulalla (Hevossaarentie 11). klo 17 Varikolla. klo 11 Varikolla. Sopiva kurssi aivan alusta aloittaville. 331922K HYVÄÄ OLOA VENYTELLEN, pe 22.1.–29.4. Elämälleoopperaesitys la 11.6. 040 801 6471 tyovaenopisto@tampere.fi www.tampere.fi/tyovaenopisto. Opiskelemme kielen rakenteita ja harjoittelemme puhetta. Ylöjärven Eläkeläiset ry: KerRuokailut IlmoIttautua voi joko internetissä (www.tampere.fi/tyovaenopisto/ilmoittautuminen) tai puhelimitse numeroon 040 806 2404, ma–pe klo 13.–15. Pirkanmaan Omaishoitajat ry PIONI: Ylöjärven aamupäivän omaishoitajien vertaistukiryhmän kokoontuminen on ke 13.1. Kurun Kässämartat: Aloitus pe 15.1. Ilm. menn. fi/Suomeksi/Osallistu-ja-vaikuta/ Politiikka--ja-toimintapaivat-2016. osoitteessa keskusta. klo 14 kirjaston Kuru-salissa. klo 19. Harjoitellaan internetin peruskäyttöä, mm. Opettajalta voit lunastaa materiaaleja ja lainata työkaluja. klo 18.30 Helmi Väliaholla (Pyökkitie 1). Koulutuskeskus VALO Pallotie 5 33470 Ylöjärvi Puh. Tule kokemaan muistelun ja kirjoittamisen iloa! Sopii sekä aloittelijoille että aiemmin kirjoittaneille. Tied. Tutustutaan helmitöiden materiaaleihin ja erilaisiin tekniikoihin. Alaikäraja on 16 vuotta. klo 14 Pappilan perhetalossa. Monisteita ja lappuharjoituksia eri lähteistä. Kurssilla syvennetään valokuvauksellisen ilmaisun taitoja monipuolisten kuvaustehtävien avulla. Kurssilla painotetaan suullista selviytymistä ja tehdään paljon pienryhmäharjoituksia. Ylöjärven Kirkonkylän Martat: Marttailta ma 18.1. Sopii sinulle, joka osaat jo aakkoset ja vähän alkeita. klo 17.30–19.00, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C126, 41 e. Kerho ti 2.2. ja 25.4. Tied. klo 11–13.15, Keihäsniemen palvelutalo, 51 e. Ylöjärven Sotaveteraanit ry: Vuosikokous ke 27.1. Sopii n. Viljakkalan–Karhen metsästysseura: Su 31.1. Tutustumme mm. Marja-Leenalle numeroon 040 841 0775. Tiedotteita retkistä ja matkoista ja muusta toiminnasta. Esitellään kuvin moottorisahataiteilija Reino Kesselin veistoksia. Toimitilassamme ovat tietokone, tulostin ja käytön ohjaaja apunasi vaikkapa ansioluettelon laadinnassa. Kirjoitellaan tekstejä ja opetellaan tekstin korjailut, tallennus ja avaus. 670902K RANSKA 3, to 21.1– 21.4. Olkkosen reeniryhmä: Reenit Liikuntakeskus Easy Fitissä ma klo 20.00–21.30, Liikuntakeskus Ateenassa ti klo 20–21 ja to klo 20–21. laskujen maksua. VILJAKKALA 440954K HURMAAVAT HELMITYÖT VILJAKKALASSA, pe 5.2. Opetellaan myös sähköpostin käyttöä, luodaan oma sähköposti ja tutustutaan tietoturva-asioihin. Tietoja 6.–12.3 järjestettävästä Pärnun kylpylämatkasta saat Heimolta numerosta 040 553 7300. Opetellaan käpypitsin perustekniikka, kaksoissolmu, silmu, rengas ja kaari. Kurun kirjallisuuspiiri: Kokoonnumme 14.1. kerätään jäsenmaksuja ja Lulu Tanhuanpään kotikonsertin lippumaksut. Oppikirja Parfait 3 alusta. Ohjaaja on koulutettu kuvataideterapeutti. Vuorentaustan Martat: Marttailta Vuorentaustan seurakuntakodilla 20.1. Venyttelyosiossa käydään läpi kehon lihaksia yksinkertaisten liikkeiden avulla. Opiskelemme venäjän painokirjaimet, ääntämistä ja muutamia matkalla hyödyllisiä ilmauksia. Iloinen yhdessäoppimisen kurssi. Kokoontumiskertojen välillä tehdään kotitehtäviä. Kuvataiteellista ilmaisua rennosti, luovasti ja terapeuttisesti, voit ilmaista itseäsi omalla tavallasi ja omilla taidoillasi. Ylöjärven seniorit ry: Virike kokoontuu pe 15.1. kokoonnutaan käsityökahvilaan klo 11. Lehmirannan lomalle 5.–11.4. klo 18–20.30, Kurun Yhtenäiskoulu, 46 e. Tavoitteena on lisätä hyvinvoinnin ja terveyden kokemusta, kehon joustavuutta ja liikkuvuutta sekä syventää omaa kehotietoisuutta. ja ilm. Kokoontumiskerroilla tehdään ilmaisua vapauttavia kirjoitusharjoituksia, keskustellaan kirjoittamisen haasteista ja niiden voittamisesta, luetaan tekstiesimerkkejä, mietitään mahdollisia aiheita ja käsitellään ryhmäläisten kirjoituksia tekstipajamuotoisesti. Tutustumme Oskar Merikantoon säveltäjänä. Kurssi on rakennettu niin, että siitä hyötyvät niin aloittelevat kuin pidemmälle edistyneet kirjoittajat. Sit. Taso A1. Tietoa: liikuntakeskusateena.fi/olkkosenreeniryhma. 420909K KÄPYPITSI ELI FRIVOLITE, la 23.1.–30.1. Ylöjärven keskustanaiset: Ministerivierailu pe 15.1. Oma kone mukaan! Sopii melko aloittelijoille. Aikuisten värityskirjakerho: To 14.1. Taso A2. Lisätietoja saa Päivi Vanamolta numerosta 044 220 4188. Oppikirja Pora 1 Venäjää aikuisille,kappaleesta 3. klo 17–21, la–su 6.–7.2. Tutustumme myös saksalaiseen ruokakulttuuriin. Hallituksen kokous samassa paikassa tuntia ennen marttailtaa klo 17.30. Monisteet sisältyvät maksuun. Tärkeintä on tekemisen ilo ja yhteenkuulumisen tunne vapaassa ilmapiirissä. Tied.: taistelijantalo@gmail.com ja 050 365 7230. Aiheena arjen apuvälineet. Opettajalla on harjoitukseen sopivia lankoja ja muutama käpy mukana. 26.1. ilm. Oma käsityö mukaan – käsityön lomassa kevään käsitöiden suunnittelua. Tutustumme rauhallisesti tietokoneen käytön maailmaan. 520901K YLÖJÄRVEN KIRJOITTAJARYHMÄ, ma 25.1., 15.2., 7.3., 21.3., 4.4. menn. Ota kurssille mukaasi materiaaleja, korupihdit ja sivuleikkurit, jos sinulla on. Omia helmiä voi ottaa mukaan ja paikallakin saa ostaa. Perehdytään rauhalliseen tahtiin hiiren ja näppäimistön käyttöön. 540924 KERAAMISIA PUUTARHAVEISTOKSIA JA -RUUKKUJA, ke 27.1.–9.3. Harjoittelemme hiiren ja näppäimistön käyttöä ja tekstin kirjoittamista esimerkiksi päiväkirjaa kirjoittamalla. Kansanedustajista paikalla Mikko Alatalo ja Arto Pirttilahti. 3 vuotta opiskelleille ja kertaajille. klo 17.30–20.30. 680902K VENÄJÄN ALKEIDEN JATKO, to 21.1.–21.4. Oppikirja: Saksaa matkailijoille (Claudia Jeltsch). ti 19.1. Kurssin hinta 8 € sisältää opetuksen ja perustarvikkeet. YLÖJÄRVI 540947 VALOKUVAUKSEN JATKO, to 21.1.–21.4. on saatavina vielä lippuja numerosta 040 719 6198. 660901 GUTE REISE! – saksaa matkailijoille, to 21.1.–21.4. klo 14.30 ravintola Keitaassa. 520904 MUISTOT TARINOIKSI, ti 26.1.–19.4. Ylöjärven karjalaiset: Pappilan päiväkahvit seurakunnan kanssa ma 18.1. Valokuvat). osoitetaan Heinille 21.1. klo 16 aloitetaan värittäminen Kuru-salissa. klo 18 seurakuntakeskuksessa. Tiedustelut Kirstille, puh. Ota mukaan myös sakset ja muistiinpanovälineet. Jatkamme ranskan perusasioiden käsittelyä. Ensiapua vaikka matkalle. klo 10–15, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C022, 30 e. Ota mukaan oma kirja ja värit. Matka Ilmajoen Musiikkijuhlille. Lippu maksaa 30 e . Jäsentilaisuus järj. klo 17.15–20.30, Vuorentaustan koulu, lk 209, 46 e. Palvelu on tarkoitettu vanhuksille, yksinhuoltajille ja vähävaraisille. Jäsentapaaminen ma 25.1. Otetaan varmuuskopio. Yli 65-vuotiaat ylöjärveläiset ja tamperelaiset voivat hakea kurssista 30 % alennusta (Opetushallituksen ja Tampereen ikäihmisten lautakunnan rahoitus). menn. klo 10–15, Viljakkala-talo, 35 e. Olisi kiva saada uusia jäseniä kulttuurikerho Virikkeeseen. klo 17.15–20.15, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C116, 43 e. KURU 652901 ENGLANNIN PUHEKURSSI KURUSSA, ke 27.1.–23.3. klo 18–20.30, Moision koulu, 50 e. 230910 KUVATAIDEILMAISU, ti 26.1–5.4. klo 11 hirvenhiihdon Satakunnan piirin katsastuskilpailut Hangasradalla. Opitaan hallitsemaan suurikokoisen esineen muotoilua ja tutustutaan karkeaan kuvanveistosaveen ja patinointiväreihin. klo 10.15–11.45 Ylöjärven seurakuntakeskuksessa (Kirkkotanhuantie 1) Tähkäpäät-ryhmän yhteydessä. Puhumme joulukirjoistamme ja suunnittelemme kevätkauden ohjelmaa. OneDrive ja muut Microsoftin pilviohjelmat mainitaan lyhyesti. Hoidettava voi samanaikaisesti osallistua Tähkäpäät-ryhmän toimintoihin. 050 466 3660. Perillä kiertoajelu sekä ruokailu noutopöydästä Koskenkorvan Trahteerissa. 03 348 4234 ja s-postios.: ytry@saunalahti.fi. Jäsenmaksuja voi jo maksaa. Toteutetaan kurssilaisten toiveiden mukaan koruja ja koristeita, jotka sopivat itselle, lahjaksi ja kotiin. AA Nimettömät Alkoholistit: Tie vapauteen alkoholismista. Nokian Teatterin Juurakon Hulda -esitykseen 7.2. Sopii jo aiemmin keramiikkatekniikoihin tutustuneille. klo 15.30–18.45, Moision koulu, 52 e. Ylöjärven AVH-aluekerho: Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistuki. Vierailijana aivoliitosta Carita Sinkkonen. klo 9.00–9.45 Buffet & Cafe Linkosuolla, os:ssa Näsilinnankatu 26, Tampere. Viikonlopun aikana ehdit oppimaan muutaman tekniikan ja toteuttamaan useamman työn. Ylöjärven AA-ryhmä kokoontuu sunnuntaisin klo 14 seurakuntakeskuksen takkahuoneella, Kirkkotanhuantie 1:ssä. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Järjestöt Ylöjärven päiväkodeissa ja kouluissa herkutellaan viikolla 3 (18.1.–22.1.): Maanantai: Jauhelihakeitto, ruisleipä, Tiistai: Broilerkastike, perunat, salaatti, Keskiviikko: Kirjolohikiusaus, salaatti, Torstai: Uunimakkara, perunasose, salaatti, Perjantai: Kasvislasagnette, salaatti Keihäsniemen palvelukoti tarjoaa viikolla 3: Maanantai: Naudanlihapyörykät, päärynäkiisseli, Tiistai: Lohikiusaus, puolukkavispi, Keskiviikko: Karjalanpaisti, mokkakiisseli, Torstai: Koskenlaskijan broileria, pannari, Perjantai: Stroganoff, boysenmarjakiisseli hoissa 13.1. Tehokas kertauskurssi saksan alkeita joskus opiskelleille, aiheena käytännön asiointitilanteet matkalla. ja 20.1. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että aiemmin helmitöitä tehneille. Pappilan piiat ja rengit: Piiat ja rengit ottavat tehtäväkseen pienimuotoisia kodin tehtäviä sisätai ulkotöissä. Kysy vapaita paikkoja Heikiltä numerosta 040 073 6670. klo 19–21.15, Ylöjärven Yhtenäiskoulu, C104, 46 e. Etenemme internetin ihmeellisen maailmaan. Taso A2. Keskustan Politiikkaja toimintapäivät Tampereen yliopistolla (Kalevantie 4) 6.–7.2. 280910 TIETOKONEEN KÄYTTÖÄ SENIOREILLE – ALKEET, ma 25.1–22.2. Potkukelkkojen kokoontumisajot pe 19.2. Esineen voi halutessaan koristellla nerikomitekniikalla tai patinoimalla. Paikalla perheja peruspalveluministeri Juha Rehula
Syö aina, kun tekee mieli, sillä mielihaluista kieltäytyminen aiheuttaa repsahduksia. Helsingin Pomppu-Ukkojen Marika Viinikka juoksi viisi kilometriä aikaan 28,24 ja saalisti täydet cup-pisteet. En voinut olla kysymättä maailman mullistavinta terveystuotetta kauppaavalta nuorukaiselta, mistä kummasta hän päätteli minun olevan painonpudotuksen tarpeessa. Aktiivinen aikani on parhaimmillaan 12 tuntia per vuorokausi. Kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli heti ottelun alusta alkaen. Vieraiden pääasiallinen kuvio oli kuitenkin pitkä avaus targetpelaajalle. Ylöjärveläisten maaleista vastasivat Turo Mikkola, Niilo Lähde, Kalle Niemenmaa ja Aleksi Saadetdin. Poikkeuksellisen helpon alun jälkeen Uplakersin peli kuitenkin hyytyi pahasti. ville mäkinen Kisa-Eagles löi Uplakersin tApojenSA vastaisesti Uplakers aloitti ottelun ryminällä ja karkasi kymmenessä minuutissa jo 3–0-johtoon. YIlves aloitti ottelun tiukalla puolustustaktiikalla. YIlves kykeni kuitenkin vastaamaan entistä nopeampaan peliin. Tarkasti puolustanut YIlves jätti vain vähän tilaa laukauksille, eikä FC Sport-j löytänyt laatua maalitilanteisiinsa. ratkaisu vasta lopussa Toinen jakso alkoi vieraiden aiempaa kovemmalla prässillä, ja pelin tempo nousi. Teppo Syrjälä on toisena 2 966 pisteellä. Maalin syntyessä peliaikaa oli jäljellä enää noin minuutti. Yksi työnkuvistani on sellainen, että valitsin omaksi aktiivisuustasokseni kolmesta tasosta sen rankimman. Janakkalan Janan Janne Niemi juoksi toiseksi. Neljänä päivänä viikossa aktiivisuustasoni täyttyy lähes 300-prosenttisesti ja askeleita tallustelen yli 40 000. Niistä voi poimia seuraavia faktoja: Älä syö ikinä. Hän hävisi voittajalle seitsemän sekuntia. Syö kuitenkin mieluummin omena kuin proteiinipatukka, sillä proteiinipatukka on valmistettu teollisesti, ja siinä on petollisen paljon sokeria. Ranneke on siis yksi hyvä keino lisätä sitä stressiä, joka syntyy ajatellessa ”olenko riittävän hyvä, reipas, hoikka, aktiivinen, kunnossa tai täydellinen”. Keskiviikko 13. Syö leipää kuitenkin mieluummin kuin omena, sillä hedelmissä on hedelmäsokeria sekä paljon kaloreita ja ne ruokkivat makeanhimoa. Uplakersin upottajaksi nousi Kisa-Eaglesin Antti Jyrkkä, joka iski peräti neljä maalia ja antoi lisäksi kaksi maalisyöttöä. Aiemmin tällä kaudella Uplakersilla on ollut vaikeuksia otteluiden ensimmäisissä erissä. Tällä kaudella yksikään joukkue ei ole FutsalLiigassa vienyt mukanaan täyttä pistepottia Ylöjärveltä. Ota kaveri mukaan, silloin et kehtaa kieltäytyä ikävästäkään liikunnasta. Syöminen kerryttää kaloreita, ja jos niitä kertyy liiLoppuhetkien terävyys toi Ylöjärven Ilvekselle historian ensimmäisen voiton futsalin liigatasolla vaasalaisesta FC Sport-j:stä. Vieraiden loppukirille jäi niukasti aikaa, eikä alivoimapeliä varsin hyvin harjoitellut YIlves joutunut lujille. Voimasuhteet kentällä eivät muuttuneet toisellakaan jaksolla. Näppäränä laitteena ranneke kertoo, onko päivän aktiivisuustaso täytetty, ja muistuttaa (luojan kiitos ei ääneen), että berberiä olisi nyt hyvä liikuttaa. Juha Nyyssösen voittoaika miesten sarjassa oli 17,06. minuutilla Mika Niemisen osumalla. Tauolle lähdettiin numeroista 1–1. YIlves FS nollasi kuitenkin takaiskun nopeasti ja meni 4–2-johtoon Tero Niemisen tekemällä ottelun viimeisellä maalilla. Kolmas oli Teivo Stayersin Teppo Syrjälä ajalla 17,26. Kangasalalaiset iskivät viimeisen 20-minuuttisen aikana peräti viisi maalia, joista kaksi syntyi jo erän viiden ensimmäisen minuutin aikana. Liiku, älä liikaa Se on täällä taas! Uusi vuosi, uusi tammikuu ja ziljoonat uudet lupaukset hoikemmasta minäkuvasta ja paremmasta elämästä. Kauppoja ei syntynyt. Hyvän ottelun pelannut Antti Kalliala laukoi YIlves FS:n 1–0-johtoon. Ajatus alkuvuoden painonpudotusurakasta on hakattu kiveen jo niin syvään, että puhelinmyyjät eivät arastele kaupata terveystuotteita, jotka auttavat laihduttamaan. Kun liikut, muista syödä riittävästi. (Mutta muista, että liikunnan pitää olla hauskaa.) Todista liikkuneesi. Naisten yhteiskilpailun kärjessä on Minna Juusela 2 000 pisteellä. Osumaan teki hienon esityön Patrik Peijari. Lihas ei kasva levossa vaan Facessa. Ensi lauantaina ylöjärveläisillä on mahdollisuus nousta aivan piikkipaikan tuntumaan, kun vastaan asettuu sarjakärki Vehmaisten Urheilijat. YIlveksen Anni Paukkunen oli lähellä tasoitusta pian takaiskun jälkeen, mutta pallo kimposi tolpasta takaisin kentälle, eikä tilastomerkintää syntynyt. Lopputulos kaksinkertaistuu, jos jaat suorituksesi sosiaalisessa mediassa muille nähtäväksi. Naisten sarjassa nähtiin vain yksi osallistuja. Kisa-Eagles nousi tasoihin jo ennen toisen erän puoliväliä. Mutta älä liikaa. Varsinainen ratkaisu ottelulle saatiin vasta loppuminuuteilla, kun vieraille sattui palautusvirhe Rosa Sirénin voimakkaan prässäyksen seurauksena. Rosa Sirénin tekniikka sen sijaan riitti, kun Iida Koskisen pitkä avaus tavoitti Sirénin, joka nosti pelivälineen hallitusti verkkoon. Nyyssönen johtaa miesten yhteiskilpailua 3 000 pisteellä. Neljäntenä sarjassa olevan YIlveksen loppukauden sarjaohjelma on vaikea. Niitti historialliselle voitolle tuli kahdeksan sekuntia ennen päätösvihellystä. Painoni ei kaipaa pudottamista, mutta ostin itselleni silti pikkunätin aktiivisuusrannekkeen kertomaan totuuden arjestani. Kärjessä on edelleen Hoki Klupi Hyvinkää. Varsinaisia paikkoja maalintekoon oli molemmilla ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vain kourallinen. Kalle Niemenmaa saalisti maalinsa ohella kaksi syöttöpistettä. Nyyssöselle jo kolmas voitto Kylmäkosken Veikkojen Juha Nyyssönen kirmasi kolmannen kerran perättäin Teivocupin osakilpailun voittoon. minuutilla WFT kavensi hieman onnekkaasti, mutta kotijoukkue kuittasi maalin 33. (Kuva: Kari Häkli) Uplakers kärsi toisen perättäisen tappion jääkiekon II-divisioonassa, kun Kangasalan KisaEagles kävi hakemassa pisteet Ylöjärveltä maalein 4–8. YIlves kaatoi vieraansa 3–1. Älä syö leipää, sillä joku on joskus laihtunut jättämällä leivät (ja päällä lepäävät rasvat, juustot ja kinkut) pois ja luonut absoluuttisen totuuden. Ylöjärven UUtiSet YIlves upeaan voittoon AiempiA kohtaamisia hallinnut vaasalaisryhmä sai havaita, että joukkueiden tasoero on huvennut ja voiton nappasi ongelmakohtansa korjannut yhtenäinen YIlves. Nähdyn kaltaisella peliesityksellä YIlves säilyttänee kuitenkin asemansa sarjataulukossa. Rannekkeeseen syötetään oma pituus ja paino, harjoittelutausta viikkotuntimäärällä mitattuna sekä päivän aktiivisuustaso, jonka saa valita kolmesta vaihtoehdosta. YIlveksen vapaapotku maalialueen kaarelta ei ehkä ollut aivan oppikirjan mukainen, mutta kotijoukkueen onneksi Sini Sutinen sai survottua pallon jatkotilanteesta verkkoon. Ensi lauantaina Uplakers kohtaa kotiluolassaan Riihimäen Nikkarit. Ensi lauantaina ylöjärveläiset kohtaavat vieraskentällä FC Nokian. Näissä numeroissa siirryttiin myös tauolle. Vieraat pyörittivät palloa tutusti laukaisutilaa hakien. Onneksi tammikuuta on jäljellä enää vain pari viikkoa! Syö, älä syö. Marika Viinikka nousi kolmanneksi 1 727 pisteellä. Mutta älä syö suklaata, ota mieluummin proteiinipatukka. 2–0-maali tuli jälleen Antti Kallialan lapikkaasta hienon pallonriiston jälkeen. ville mäkinen kAUden kolmanteen osakilpailuun uskaltautui kovan pakkasen vuoksi vain 22 miesjuoksijaa. Yksi niistä toi kuitenkin vierasjoukkueelle johtoaseman, kun YIlveksen puolustus joutui rikkomaan kohtalokkaasti. Toinen keino on lukea iltapäivälehtien lifestyleosiot. Tällä kaudella Uplakers on vääntänyt kolmannessa erässä siltaan lähes kaikki vastustajansa, mutta tällä kertaa ylöjärveläisryhmä ei saanut uutta vaihdetta peliinsä. Voitolla YIlves FS paranteli asemiaan sarjan kärkiryhmässä. Älä liikukaan liikaa, sillä väsymys, huono palautuminen ja ylikunto vaanivat nurkan takana ja hidastavat laihtumista. Jakson loppupuolella maalivahdit nousivat joukkueidensa pelastajiksi. Siinä uupumuksessa ja lihassäryssä rakas näsäviisasteleva rannekkeeni on lennähtää roskikseen. Ylöjärven UUtiSet YilveS FS ei ole hävinnyt vielä yhtään kotiottelua, eikä joukkue taipunut nytkään. Tunnin ulkoilua ei lasketa, jos se ei näy missään teknisessä sovelluksessa (tai aktiivisuusrannekkeessa). YIlves FS loi WFT:n maalille useita maalipaikkoja, joista tuli palkinto pelin 10. Viidentenä päivänä aktiivisuusranneke huomauttaa, että istuit aika paljon, mutta onneksi vain vähän kerrallaan. Toisena oleva Maarit Kuhmonen on 29 pistettä Viinikkaa edellä.. Tästä ylöjärveläisryhmä ei enää toipunut. Vierasjoukkue tuli vielä maalin päähän, kun YIlves FS:n maalivahti Sami Vahala torjui pelivälineen epäonnekseen WFT:n pelaajan päähän, josta pallo kimposi verkkoon. Uplakers jatkaa sarjassa kolmantena. Toisena oleva Kisa-Eagles on kuusi pistettä ylöjärveläisten edellä, mutta Uplakers on pelannut neljä ottelua kangasalalaisia vähemmän. Tuloksia syntyy kuitenkin vain, kun hikoilee kunnolla, silmissä näkyy tähtiä ja lihaksiin sattuu. Uplakers osui päätöserässä vain kerran. Jakson puolivälissä YIlves nosti aikalisän jälkeen prässiään, minkä jälkeen maalipaikkoja alkoi syntyä aiempaa useammin. Jos ei muuta, niin se näyttää kaupan kassahihnalla paremmalta kuin suklaa. Liiku, sillä liikkuminen kuluttaa kaloreita. Janne Niemellä on 2 916 pistettä. katja Sirviö YIlves FS kaatoi WFT:n Ylöjärven Ilveksen miesten edustusjoukkue aloitti futsalin Kakkosen jälkimmäisen puoliskon kotivoitolla Valkeakosken WFT:stä maalein 4–2. Pelin 31. YIlveksen kotiluola urheilutalolla on osoittautunut vierasjoukkueille vaikeaksi paikaksi. Tsemppiä painonpudotukseen ja elämäntapamuutoksen. tammikuuta 2016 28 YLÖJÄRVEN UUTISET kaa, lihoo. Liiku sillä tavalla kuin hyvältä tuntuu, sillä liikunnan pitää olla hauskaa. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 3–3. YIlves hätyyttelee jälleen kerran vaasalaisten maalia. Ajassa 2.21 Tiialeena Hakalan rangaistuspotku löysi tiensä maalin ylänurkkaan. Ja repsahduksista lihoo. YIlves kykeni vielä kaksi kertaa yrittämään maukasta ratkaisua tyhjään vierasmaaliin, mutta laukausten tarkkuus ei aivan riittänyt. minuutilla. Parhaiten paikkansa käytti YIlveksen Rosa Sirén, joka onnistui pallon riistossa laidalla ja laukoi maalivahti Karoliina Muurimäen jalkatorjunnan kautta pallon maaliin ajassa 13.13
Nuorukainen siiryy ajamaan Husqvarna FC 250 -pyörällä. – Lopputuloksen kannalta tämä oli merkityksetön peli, sillä jatkosarjaan menemme. YPAn Johanna Mäkinen merkkautti tehopisteet 2 + 1. Tyttöjen oli kuitenkin hyvä nähdä, että junioripeleissä riittää tietty taso mutta aikuisten peleissä ei. Ensimmäisessä ottelussa ylöjärveläisiä vastaan asettui janakkalalainen Salibandy Club Urbans. O2-Jyväskylä sai toisessa erässä kaksi rangaistuslaukausta. Vuori iski hattutempun, ja Essi Nurmi saalisti tehopisteet 1 + 2. PerinTeiSellä tyylillä hiihdetyssä 30 kilometrin kilpailussa ylöjärveläinen ylsi sijalle 49. Tuore Husqvarna-kuljettaja ei paljasta vielä kaikkea suunnitelmistaan mutta odottaa innokkaana tulevaa. ville Mäkinen Antti Ojansivun hiihtokunto ei ole vielä huipussaan. Ylöjärveläinen keilahirmu Santtu Tahvanainen sijoittui upeasti neljänneksi kovatasoisessa AIK International -turnauksessa Ruotsissa. Helsingin Talissa heitetyssä perinteisessä Ballmaster-turnauksessa Tahvanainen ei selviytynyt jatkokierroksille. ville Mäkinen Finaalissa Tahvanainen taipui neljänneksi 4 384 pisteellä. – Vastustaja olisi tuolla pelillä kaatanut minkä tahansa sarjan joukkueista. Heidän syöttönsä lähti kulkemaan, ja me emme pystyneet siihen vastaanotollamme reagoimaan, Ryhdin päävalmentaja Heikki Kosonen harmitteli. (Arkistokuva) Haavisto saa alleen Husqvarnan Lakialalainen motocross -taituri Jere Haavisto vaihtaa pyörämerkkiä ensi kaudeksi. Lukuisten loukkaantumisten sävyttämällä viime kaudella Haavisto sijoittui SM-sarjassa pronssille. YPA on viidentenä 12 pisteellä. Kuusi seuraavaa joukkuetta on viiden pisteen sisällä. EM-sarjassa Haavisto pyrkii sijoille 5–10. Vapaalla tyylillä hiihdetyllä 15 kilometrillä Ojansivu nousi sijalle 29. Ylöjärveläisistä onnistui loistavasti etenkin joukkueen puolustava kentällinen Anu Vuoren johdolla. Tästä sisuuntuneina kotijoukkueen viime kaudella vielä Happeen riveissä liigaa pelanneet pelaajat aloittivat Tulospörssi hiihToa Tampereen Talvikisat Miehet, 14 km: 10) Otto Ruusunen, YlöjU, 36.16,1, 19) Ilkka Tuomisto, YlöjU, 36.16,1 Miehet, 18-v., 8 km: 7) Tommi Niemelä, YlöjU, 24.19,6 Tytöt, 10-v., 2 km: 1) Aino Aarnio, YlöR, 7.36,8 Tytöt, 12-v., 2 km: 2) Ada Aarnio, YlöR, 6.42,3, 4) Emmi Henriksson, YlöR, 7.08,7, 6) Riia Hiitelä, YlöR, 7.33,3 Tytöt, 14-v., 2 km: 1) Aino Pihlava, YlöR, 6.18,0 Pojat, 14-v., 4 km: 5) Veeti Seppälä, YlöR, 12.26,3, 15) Julius Jokinen, YlöR, 18.47,5 Pojat, 16-v., 6 km: 1) Tino Stenman, YlöR, 15.19,3, 4) Aapo Haataja, YlöR, 16.44,3, 5) Kalle Ijäs, YlöR, 17.24,9 Marjon Hiihdot, Espoo Pojat, 14-v., 4 km: 7) Onni Koskela, YlöR, 12.32,1 Pojat, 14-v., 6 km: 12) Onni Koskela, YlöR, 21.57,8 17.01. Ottelu oli hyvää oppia siitä, että jokainen palEttan murskaava syöttöpeli ja joukko vaivoja olivat syynä siihen, että Ryhdin lentopallonaiset eivät tuoneet sunnuntain Oulun reissulta kotiin pistettäkään. Husqvarnan kanssa pystyn tarjoamaan entistä paremmin vastinetta yhteistyökumppaneilleni, jotka ovat elinehto urani jatkumisen kannalta, Haavisto sanoo. Ojansivun hiihtovauhti ei riittänyt Ruotsissa Antti Ojansivu ei hätyytellyt kärkisijoja hiihdon Skandinavia cupin osakilpailussa Ruotsin Östersundissa. klo 12.00, F1, Leijonaliiga, Uplakers – Tappara Viipperät Oranssi 17.01. Meillä on niissä sana sanottavana. Ilman pieniä puolustusalueen pallollisia virheitä ylöjärveläiset olisivat olleet murskaavia, mutta nyt YPA joutui tyytymään maltilliseen 6–3-voittoon. Voiton vei Ruotsin Jesper Svensson 4 700 pisteellä. Toinen oli Suomen Osku Palermaa 4 556 pisteellä. – Meillä oli useampi vaihtoehto syksyllä, ja kävimme keskusteluja myös pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Hondan kanssa Euroopan tiimipaikoista, mutta Husqvarna nuiji muut laudalta. Norjalaiset miehittivät kisassa yhdeksän ensimmäistä sijaa. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Tahvanainen heitti turnauksessa yhden täydellisen 300 pisteen sarjan ja johti kilpailua pitkään. Lopulta kotijoukkue vei keskimmäisen erän nimiinsä 6–0. kaTJa Sirviö Etta syötti Ryhdin maanrakoon Haavisto pääsee ajamaan ensi kaudella upouudella 250-kuutioisella Husqvarnalla. klo 11.15, F1, Leijonaliiga, Uplakers Mustat – Tappara Viipperät Oranssi lokosketus on merkityksellinen, Kosonen totesi. YlöJärven UUTiSeT YPa kävi lauantaina pelaamassa kauden kuudennen turnauksensa. 29 Keskiviikko 13. Ykkönen oli Per Kristian Nygaard, jolle Ojansivu jäi 2.02,4 minuuttia. Toisessa ottelussa YPA kohtasi O2-Jyväskylän kakkosjoukkueen. eTTa oli parempi lukemin 3–0 (25–11, 25–15, 25–13). Nice Teamilla on riveissään kaksi ulkomaalaisvahvistusta, ja kuopiolaiset ovat saaneet lisävoimaa joukkueeseen liittyneestä yleispelaajasta Elina Salomäestä. Ryhdin pelaajat olivat pelanneet edellisenä päivänä voitokkaan Atyttöjen turnauksen Valkealassa, mutta Kosonen ei uskonut jalkojen painavan. Ryhdin pelit kovia joukkueita vastaan jatkuvat, sillä puolentoista viikon kuluttua se pelaa kotisalissaan joensuulaista Nice Teamia ja kuopiolaista PuWoa vastaan. klo 11.15, F1, Leijonaliiga, Uplakers – Tappara Viipperät Valkoinen 17.01. Kausi on nyt ylittänyt puolivälin, ja sarjaa johtaa odotetusti O2-Jyväskylä 21 pisteellä. SCU tuli Jyväskylään vajaalla kokoonpanolla, minkä vuoksi peli oli koko ajan ylöjärveläisten hallussa. Sen sijaan Sonja Laitisen puuttuminen, Liinu Kainulaisen pieni käsivamma, Juuli Rusasen polvivaiva, Kiia Sylvelinin kipuillut olkapää sekä Emilia Raappanan kuumeilu painoivat. Kotijoukkue syötti ottelussa 15 ässää ja teki ainoastaan neljä virhettä. Norjalaiset ottivat kuutoisvoiton. Haavisto kilpailee ensi kaudella Husqvarna Nordicin tukemana EMja SM-sarjoissa. klo 12.00, F1, Leijonaliiga, Uplakers Mustat – Tappara Viipperä Valkoinen oman näytöksensä, minkä vuoksi ylöjärveläiset olivat suurissa vaikeuksissa. (Kuva: Husqvarna Motorcycles) YPAlla kaksijakoinen lauantai Ylöjärven Pallon naisten edustusjoukkue otti voiton ja kärsi tappion salibandyn kakkosdivisioonassa. Kolmannessa erässä YPA ei kyennyt enää haastamaan keskisuomalaisia, jotka veivät kamppailun lukemin 9–5. Lauantaina joukkue oli voittanut koko A-tyttöjen turnauksen ja noussut A-pooliin. 250-kuutioisten EM-sarja meni vielä opettelun merkeissä.. Husqvarnan tarjoama paketti osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Kolmanneksi tullut ruotsalainen Nina Flack voitti Tahvanaisen 39 pisteellä. Tahvanainen heitti 208,67 pisteen keskiarvolla, joka oikeutti sijalle 90. Olemme saaneet myös taustajoukkojeni kanssa niin mahtavan paketin aikaiseksi, että oma tekemiseni ei paljon muutu, vaikka en aja ulkopuolisessa tiimissä. YlöJärven UUTiSeT haaviSTo kävi syksyllä pitkään neuvotteluja eri tallien kanssa. Olen käynyt jo muutaman kerran ajamassa sitä yhteistyökumppanini Dynaset Hydraulics Offroad Areenan hallissa, ja pyörä tuntuu mahtavalta. Ryhti taistelee siis A-tyttöjen SM-kullasta. Tahvanainen neljäs Tukholmassa Jääkiekkoa C2, A-alkusarja, Häme JIlves – Uplakers Mustat 9–2 Uplakers Mustat – JIlves 2–4 D1, A-jatkosarja, Häme Uplakers Valkoiset – KJK 1–6 D1, AA-jatkosarja, Häme Uplakers Mustat – HPK Mustat 3–1 D2, A-jatkosarja, Häme Uplakers Valkoiset – P-H UnitedHeKi Red 7–8 D2, AA-jatkosarja, Häme Uplakers – KooVee Mustat 0–3 E1, A-jatkosarja, Häme Uplakers Mustat – Hokkarit 2–1 Uplakers Mustat – VaPS Sininen 4–4 E2, AA-jatkosarja, Häme VaPS Sininen – Uplakers 2–3 VaPS Valkoinen – Uplakers 3–0 Nuorten aluedivisioona, Keskimaa Uplakers – IHK Team 7–1 III-divisioona, alempi jatkosarja, Häme Uplakers 2 – MHT 10–6 Tulevat ottelut: 17.01. Haavisto jatkaa SM-sarjan MX2luokassa ja lähtee tavoittelemaan Suomen mestaruutta. – Husqvarnan uusi FC 250 on aivan älyttömän kova laite. Voiton vei Mikael Gunnulfsen, jolle Ojansivu hävisi 57,8 sekuntia. – Yleisön kannattaa tulla pelejä katsomaan. Salomäki on pelannut alkukauden Teneriffalla. Ensimmäinen erä päättyi YPAlle suvereenisti peräti 0–4. Voimme haastaa molemmat ja hyvänä päivänä jopa voittaa, Kosonen lupasi
07.47 Mimmi Lehmä ja Varis (S) 07.56 Dinotassut (S) 08.08 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 08.19 Maapallottelua 08.22 Ryhmä Hau (S) 08.47 Petteri Kaniini (S) 09.01 Galaxi 09.02 Nokkelikot (7) 09.15 Late Lammas (S) 09.23 Aika härdelli! (7) 09.36 Lohikäärmeratsastajat (7) 10.00 Au pairit Los Angelesissa 10.30 Au pairit Los Angelesissa 11.00 Hädänalaisten eläinten ystävä 11.40 Urheiluviikonloppu 11.50 Hiihdon Suomen Cup: Naisten viesti 12.40 Ampumahiihdon MC: Naisten yhteislähtökilpailu 13.25 Hiihdon Suomen Cup: Miesten viesti 14.30 Urheiluviikonloppu 14.50 Lentomäen MM 17.05 Ampumahiihdon MC: Miesten yhteislähtökilpailu 18.00 Nuoret Leijonat: Tehtävä suoritettu 18.30 Urheiluviikonloppu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Haaste Kongojoella 20.00 SuomiLOVE 21.00 Totuuden treffit 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Kaksinaamaista peliä (7) 00.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 00.45 FOLK-raati 03.35 04.00 Uutisikkuna MTV 3 06.00 Voittostudio 07.10 Ostoskanava Tvins.com 08.10 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.25 Chuggington (S) 08.40 Littlest Pet Shop (S) 09.05 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.30 Pokémon (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Salatut elämät (7) 11.00 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (S) 12.00 Salatut elämät (S) 12.30 Salatut elämät (7) 13.10 Gulliverin matkat (7) 14.50 Myytinmurtajat 15.55 Top Gear Top 41 17.00 MTV Sport: Ravikunkku 18.00 Yökylässä Maria Veitola 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.15 Professori Uuno D.G. 06.52 Kim ja Kai (S) 07.00 Musatoosa 07.07 Pingu (S) 07.15 Kati ja Töppö (S) 07.27 Albi Lumiukko (S) 07.32 Metkat Mesiläiset (S) 07.39 Tarinoita maailmalta: Kengurun loikka 07.43 Stella ja Sami (S) 07.55 Töötti ja Pulteri (S) 08.20 Late Lammas (S) 08.27 08.50 Peter Pan (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Niklaksen keittiössä 10.29 Luontoretkellä: Rakas sisko 11.27 Luontoretkellä: Avarilla selkosilla 11.55 Teiniäidit 12.25 Teiniäidit 12.53 Kioski: Marjan vallassa 13.20 Silicon Valley (12) 13.50 Lentomäen MM 16.00 Kuntoiluriippuvainen 16.30 Eläimet lähellä sydäntä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ampumahiihdon MC: Miesten viesti 19.00 Silicon Valley (12) 19.30 Kioski: Mamu-Suomimamu 20.00 Yle Live: Elastinen 21.00 SuomiLOVE 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Labyrintti (12) 23.45 Totuuden treffit 00.35 Kioski: Mamu-Suomimamu 01.05 Mr. Turhapuro (7) 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Wallander: Kosto (16) 00.25 Weird Loners 00.55 Weird Loners 01.25 06.00 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.00 Onnenarpa 08.30 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 09.00 Hurja painonpudotus UK 10.00 Star Wars Rebels (7) 10.30 Hauskat eläinvideot 11.05 Mitä tuli tehtyä 12.05 MasterChef Australia 13.15 MasterChef Australia 14.55 Himohamstraajat (7) 15.55 Suomen huutokauppakeisari 16.55 Neljän tähden illallinen 17.25 Neljän tähden illallinen 17.55 Neljän tähden illallinen 18.25 Neljän tähden illallinen 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 The Voice of Finland 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Saapasjalkakissa (7) 22.50 SM-Liiga: Illan Parhaat 22.55 Elokuva: Avaruussiirtokunta Uusi Amerikka (12) 00.45 Zero Hour (12) 01.45 Isänmaan toivot (S) 02.20 Isänmaan toivot (7) 02.55 05.00 Ennustaja-TV Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai. 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.03 Maapallottelua 07.06 Popi Kissa (S) 07.17 Samu ja Salla (S) 07.29 Humps (S) 07.36 Lauri kilpa-auto (S) 07.46 08.10 Milli ja Molli (S) 08.16 Viidakkokirja (7) 08.28 Kesäleiri (7) 08.41 08.50 Pok ja Mok (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Hello Ladies (12) 10.25 Theroux ja syyntakeettomina tuomitut 11.25 Niklaksen keittiössä 11.55 Teiniäidit 12.24 Teiniäidit 12.50 Kioski: Kaarlen maailma 13.20 Silicon Valley (12) 13.50 Lentomäen MM 15.10 Ampumahiihdon MC: Naisten normaalimatka 16.45 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Silicon Valley (12) 19.30 Kioski: Marjan vallassa 20.00 Totuuden treffit 20.50 Yle Live: Elastinen 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Blackthorn (16) 23.40 Au pairit Los Angelesissa 00.10 Au pairit Los Angelesissa 00.40 Kioski: Marjan vallassa 01.10 04.00 Uutisikkuna MTV 3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Haaveiden talo hartiapankilla 14.30 Luojan kiitos! 15.30 Middle (S) 15.55 Salatut elämät (S) 16.25 Klikkaa mua (S) 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Robot (16) 22.03 Yle Uutiset 22.08 Urheiluruutu 22.13 Theroux ja syyntakeettomina tuomitut 23.15 Kioski: Kaarlen maailma 23.45 Seksiministeriö 00.15 04.00 Uutisikkuna MTV 3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Jamie Oliverin säästöateriat 14.35 Pientä pintaremonttia 15.30 Ensisilmäyksellä (S) 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Pomo piilossa 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. tammikuuta 2016 30 YLÖJÄRVEN UUTISET TV-ohjelmat TV-ohjelmat 13.–19.1.2016 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Akuutti 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Uutisikkuna 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Pimeänpirtin hävitys (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Pimeä historia: Ahvenanmaan noidat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulutustavaratarkastajat 19.30 8 myyttiä työstä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.50 KulttuuriCocktail 22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Yle Uutiset 22.55 8 myyttiä työstä 23.55 Ulkolinja: USA:n naiset astuvat valtaan 00.45 Puoli seitsemän 01.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.1. Robot (16) 02.10 FOLK-raati 03.35 04.00 Uutsikkkuna MTV 3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Nigel Marvenin pingviinisafari 14.30 Pientä pintaremonttia 15.30 Miehen puolikkaat (7) 15.55 Salatut elämät (S) 16.25 Klikkaa mua (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (S) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Klikkaa mua (S) 21.00 Rouva Ministeri (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV Sport Uutiset 22.40 Myytinmurtajat 23.45 Miehitetty (12) 00.45 Bosch (12) 01.45 Louie (S) 02.15 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Red Caps (S) 06.55 Bumba (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Hauskat eläinvideot 08.20 Eläinten ABC 08.50 Merieläinten pelastajat 09.20 Suomen kaunein mökki 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat eläinvideot 14.15 Hurja painonpudotus UK 15.15 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 15.45 Zoo Tales Special 2 (7) 16.40 Onnenarpa 16.45 Himohamstraajat (7) 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno 21.00 Quantico (12) 22.00 Holmes NYC (12) 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.05 Hyvät ja huonot uutiset 00.05 Tulossa: Ihon alla 00.10 Paratiisihotelli (7) 01.10 Mustat lesket (12) 02.10 Himohamstraajat (7) 03.10 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Pimeä historia: Ahvenanmaan noidat 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Ne 45000 (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.05 A-studio 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulutustavaratarkastajat 19.30 8 myyttiä työstä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Itse asiassa kuultuna: Raimo Sailas 22.00 Ulkolinja: Rajojen Eurooppa 22.55 Yle Uutiset 23.00 Komisario Montalbano (12) 00.50 8 myyttiä työstä 01.50 Puoli seitsemän 02.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.1. Keskiviikko 13. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Kultainen Venla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 The Transporter Välittäjä (16) 00.26 Eurojackpot ja Jokeri 00.30 Mustamaalattu (S) 01.30 06.05 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Red Caps (S) 06.55 Bumba (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Hauskat eläinvideot 08.20 Eläinten ABC 08.50 Merieläinten pelastajat 09.20 Hurja painonpudotus UK 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat eläinvideot 14.15 Suhdekoukerot (S) 14.45 Suhdekoukerot (S) 15.15 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 15.45 Himohamstraajat (7) 16.45 Onnenarpa 16.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 17.50 Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Tiikerinsilmä Rocky III (16) 23.05 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.10 Elokuva: Delta Force 2 Huumeviidakko (16) 01.25 Zero Hour (12) 02.25 Himohamstraajat (7) 03.25 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.50 Historia: Castron vallankumous 09.00 Yle Uutiset 09.05 Ylen aamu-tv 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 13.50 Dokumenttiprojekti: Jumalan nimissä (12) 14.00 8 myyttiä työstä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Pisara 15.15 Luontohetki: Eläintarinoita 15.40 Tanskan salaisuuksia 16.00 Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.05 Urheiluruutu 18.10 Me metallinetsijät (7) 18.40 Avara luonto: Elämän tarina 19.30 Shetlandsaarten murhat (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Ylikomisario Banks (16) 23.30 Aaron ja Julie (7) 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 16.1. 06.52 Tiketi Tok (S) 07.04 Jokeri Pokeri Box 07.09 Q Putti 5 (S) 07.20 Ritari Mikke (S) 07.34 Noksu (S) 07.39 Musapoksi 07.41 Pusse (S) 07.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 08.19 Martine (7) 08.33 Joraavat juurikkaat (S) 08.35 08.50 Sherlock Jakki (S) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Eläimet lähellä sydäntä 10.30 10.58 Teiniäidit 11.05 Uutisikkuna 12.35 Teiniäidit 13.00 Kioski: Rakelin kuplassa 13.30 Erätulilla 14.00 Tatuoinnin varjopuolet 14.30 14.58 Silicon Valley (12) 15.10 Ampumahiihdon MC: Miesten normaalimatka 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Silicon Valley (12) 19.30 Kioski: Kaarlen maailma 20.00 Narkomaaniäidit 20.30 Hello Ladies (12) 21.00 Mr. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (S) 20.05 Klikkaa mua (7) 21.00 Mustamaalattu (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Matkalla Perditioniin (16) 00.50 Rikoksista pahin (12) 01.50 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Red Caps (S) 06.55 Bumba (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Hauskat eläinvideot 08.20 Eläinten ABC 08.50 Merieläinten pelastajat 09.20 Hurja painonpudotus UK 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat eläinvideot 14.15 Hurja painonpudotus UK 15.15 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot 15.45 Zoo Tales Special 3 (7) 16.40 Onnenarpa 16.45 Himohamstraajat (7) 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.00 The Voice of Finland 20.58 Keno 21.00 Ihon alla (12) 22.00 Ihon alla (12) 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat 23.05 Elokuva: Dredd (18) 01.05 Laihduin 300 kg (7) 02.10 Himohamstraajat (7) 03.10 Yöbussi (S) 04.10 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Lasten aivot 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.01 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.08 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.19 Oddasat 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Ja alla oli tulinen järvi (7) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Itse asiassa kuultuna: Raimo Sailas 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kotikylä (12) 20.00 Pressiklubi 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai 22.00 Aaron ja Julie (7) 22.50 Yle Uutiset 22.55 Newsroom (12) 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.1
O: Arto Halonen. YleTV1 Lauantai 16.1.2016 klo 22.05 Kaksinaamaista peliä (7) (USA 2009) Romanttinen veijarikomedia kahdesta ex agentista, jotka lyöttäytyvät yhteen hyötyäkseen kahden suuryrityksen valtataistelusta O: Tony Gilroy. Nelonen TV-ohjelmat TV-ohjelmat 13.–19.1.2016. Ohjaaja: Sam Mendes. Pääosissa: Ellen Page, Marcia Gay Harden, Kristen Wiig, Drew Barrymore, Juliette Lewis, Landon Pigg, Daniel Stern. 06.53 Lauran tähti (S) 07.04 Millä mennään 07.10 Lulu kilpikonna (S) 07.24 Saku & Vaakku (S) 07.35 Neppajymykerho 07.41 Kuminakuja 19 (S) 07.49 Kimmo Kuu (S) 08.08 Vekarat! (S) 08.34 Ötökät (S) 08.37 08.50 Jack (7) 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Omin silmin maailmasta 10.30 11.17 Haaste merellä 11.30 Ihmiskokeita 12.00 Teiniäidit 12.28 12.55 Teiniäidit 13.00 Kioski: Aleksi´s wonderland 13.30 Niklaksen keittiössä 14.00 14.22 Moone Boy (7) 14.30 Silicon Valley (12) 15.00 Intohimona höyryveturit 15.40 15.49 Näin Norjassa 16.00 Teinipomo 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Silicon Valley (12) 19.30 Kioski: Rakelin kuplassa 20.00 Ja’mie: Private School Girl (S) 20.30 20.53 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 Villi kortti 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 True Detective (16) 22.57 True Detective (16) 23.55 Kioski: Rakelin kuplassa 00.25 04.00 Uutisikkuna MTV 3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Grand Designs Australia 14.30 Piilokamera 14.55 Elixir Fitness & Sport 15.25 Cristela (S) 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Vuosia nuoremmaksi 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Vuosia nuoremmaksi 21.00 Bones (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Legends (16) 23.35 Scorpion (12) 00.35 Bones (16) 01.35 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Red Caps (S) 06.55 Bumba (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Hauskat eläinvideot 08.20 Eläinten ABC 08.50 Merieläinten pelastajat 09.20 Suomen kaunein mökki 10.20 Hauskat eläinvideot 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat eläinvideot 14.15 Mitä tuli tehtyä 15.10 Suhdekoukerot (S) 15.40 Suhdekoukerot (S) 16.10 Onnenarpa 16.15 Himohamstraajat (7) 17.15 Neljän tähden illallinen 17.45 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hurja painonpudotus UK 20.00 Mustat lesket (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Beverly Hills kyttä (12) 23.10 Poliisit kotihälytys (12) 00.10 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 01.10 Himohamstraajat (7) 02.10 Hurja painonpudotus UK 03.10 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.45 Aamusydämellä 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Päivä Ruotsissa 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.10 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.15 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.25 Yle Uutiset Häme 11.30 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.45 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.50 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.00 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.05 Yle Uutiset Lappi 12.15 Yle Oddasat 12.20 Oddasat 12.35 Murdochin murhamysteerit (12) 13.20 Tulitikkuja lainaamassa (S) 14.35 Horisontti: Britannian upporikkaat ja rutiköyhät 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Jään kirkot 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kulutustavaratarkastajat 19.30 8 myyttiä työstä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Varsovan vakoojat (12) 23.00 Yle Uutiset 23.05 Kotikatsomo: Isänmaallinen mies (12) 00.40 8 myyttiä työstä 01.40 Puoli seitsemän 02.10 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.1. MTV3 Sunnuntai 17.1.2016 klo 21.00 Elokuva: Roller Girl Vauhdikas ja energinen draamakomedia Blissistä, teksasilaisen pikkukaupungin kasvatista, joka löytää elämäänsä aivan uuden sykkeen päästessään mukaan naisten sähäkkään ja vaaraa tihkuvaan roller derby -rullaluistelutiimiin. Uusi harrastus tihkuu tyttöenergiaa, vaaraa ja seksikkyyttä. Pääosissa: Tom Hanks, Jennifer Jason Leigh, Paul Newman, Daniel Craig, Stanley Tucci, Jude Law. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Pomo piilossa 21.00 Miehitetty (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: CHL Extra 22.45 Mentalist (12) 23.45 Rush (16) 00.45 Tyrant (12) 01.45 05.30 Astral Tv Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.00 Lazy Town (S) 06.25 Red Caps (S) 06.55 Bumba (S) 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.25 Transformers Rescue Bots (7) 07.50 Hauskat eläinvideot 08.20 Eläinten ABC 08.50 Merieläinten pelastajat 09.20 Suomen kaunein mökki 10.20 Neljän tähden illallinen 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat eläinvideot 14.15 Hauskat eläinvideot 14.20 Hauskat eläinvideot 14.30 Himohamstraajat (7) 15.30 Vino Show 17.00 Onnenarpa 17.05 Neljän tähden illallinen 17.35 MasterChef Australia 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hurja painonpudotus UK 20.00 Ummikot ulkomailla 20.58 Keno 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Elokuva: Brooklyn’s Finest (16) 00.35 Paratiisihotelli (S) 01.35 Himohamstraajat (7) 02.35 Hurja painonpudotus UK 03.35 05.00 Ennustaja-TV Sunnuntai Maanantai Tiistai Sunnuntai 17.1.2016 klo 21.05 Kotikatsomo: Isänmaallinen mies (12) Toivolla on harvinaislaatuinen veri. Hänestä tehdään Suomen hiihtomaajoukkueen, ja nuoren hiihtäjätoivon Ainon, salainen ase. N: Martti Suosalo, Pamela Tola. YleTV2 Torstai 14.1.2016 klo 22.35 Matkalla Perditioniin (16) (USA 2002) Lama-ajan Chicagoon sijoittuva synkkätunnelmainen rikosdraama, jossa perheensä menettänyt gangsteri päättää lähteä väkivaltaiselle koston tielle entisiä rikoskumppaneitaan vastaan. Ohjaus: Drew Barrymore. N: Julia Roberts, Clive Owen, Tom Wilkinson. Omatunto ei kuitenkaan jätä Toivoa rauhaan. Kuvassa Claire Stenwick (Julia Roberts) ja Ray Koval (Clive Owen). 07.48 Hyrräpäät (S) 08.00 Niksi-Nella (S) 08.06 Katti Matikaisen kirjamylly 08.17 Anniina Ballerina (S) 08.44 Babar ja Badun seikkailut (S) 09.00 Galaxi 09.01 Karvinen (7) 09.15 Pelihaaste 09.28 Tenavat (7) 09.35 Villi tulevaisuus (7) 10.00 10.30 Erätulilla 10.35 Urheiluviikonloppu 10.45 Hiihdon Suomen Cup: Miesten yhdistelmäkilpailu 12.00 Ampumahiihdon MC: Naisten viesti 13.25 Hiihdon Suomen Cup: Naisten yhdistelmäkilpailu 14.25 Ajo mahdottomasta maailmanmestariksi 15.05 Urheiluviikonloppu 15.10 Lentomäen MM 17.20 Suomen Urheilugaala : parhaat palat 18.30 Urheiluviikonloppu 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Yle Live: Juha Tapio 20.10 Meren armoilla 21.00 Uusi Sherlock (16) 22.30 Girls (16) 22.53 Girls (16) 23.17 Girls (16) 23.46 Girls (16) 00.13 Girls (16) 00.45 SuomiLOVE 01.45 Game of Thrones (16) 02.35 04.00 Uutisikkuna MTV 3 06.00 Voittostudio 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S) 08.20 Chuggington (S) 08.35 Littlest Pet Shop (S) 09.00 Tom & Jerry Kids Show (S) 09.25 Pokémon (7) 09.55 Loton ja Jokerin tulokset 10.00 Elixir Fitness & Sport 10.30 Elixir Life 11.00 Vuosia nuoremmaksi 12.00 Kädettömät kokit 13.00 Tanskan kaunein koti 13.30 Pilanpäiten 13.50 Night at the Museum yö museossa (12) 15.55 Selviytyjät 16.55 Rouva Ministeri (7) 17.55 Pop’n’Roll 18.55 Naapurit-tuloslähetys 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport Extra 19.30 Solsidan (S) 20.00 Amazing Race 21.00 Vares Pahan suudelma (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Mentalist (12) 23.35 Rikoksista pahin (12) 00.35 Legends (16) 01.35 05.30 Voittostudio Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 07.00 Onnenarpa 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Hurja painonpudotus UK 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 MasterChef Australia 11.40 MasterChef Australia 12.50 Neljän tähden illallinen 13.25 Neljän tähden illallinen 13.55 Neljän tähden illallinen 14.30 Neljän tähden illallinen 15.00 Suomen huutokauppakeisari 16.05 Elokuva: Saapasjalkakissa (7) 17.55 Hauskat kotivideot 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Elokuva: Mustan ritarin legenda (12) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Roller Girl (12) 23.15 SM-liigan viikkomakasiini 23.45 Quantico (12) 00.45 Holmes NYC (12) 01.45 Metcalfe: Kiirastuli (16) 03.35 Zero Hour (12) 04.35 05.00 Ennustaja-TV Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Jään kirkot 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Liikkeellä luonnossa: Puiston ahertajat 10.00 Kotiin takaisin (12) 10.45 Mittatilaustyönä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 12.00 Rikottu rakkauden nimessä (S) 12.50 Murdochin murhamysteerit (12) 13.35 Asessorin naishuolet (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.15 Yle Oddasat 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Digitaalinen kultakaivos 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 17.55 Kotiin takaisin (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Akuutti 19.00 19.50 Historia: Maailman sota 20.00 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Muukalaisia kylässä 22.25 Newsroom (12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Nuuskija (16) 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.1. 06.52 Taikakaruselli (S) 07.04 Pingu (S) 07.09 Katso tarkemmin 07.11 Puuharit (S) 07.23 07.34 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (S) 07.51 Martta puhuu (S) 08.17 Milin miljoona kysymystä (7) 08.25 08.50 Roni Neutroni (7) 09.00 Tunturikuningatar 10.00 Ihmiskokeita 10.30 11.20 Haaste Kongojoella 11.30 Omin silmin maailmasta 12.00 Teiniäidit 12.27 Teiniäidit 13.00 Kioski: Mamu-Suomimamu 13.30 SuomiLOVE 14.30 Silicon Valley (12) 15.00 Luontoretkellä: Elämäni kevät 16.00 Teinipomo 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Silicon Valley (12) 19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland 20.00 Ja’mie: Private School Girl (S) 20.30 Au pairit Los Angelesissa 21.00 Marja Hintikka Live: Marja Hintikka Live 2016 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 Game of Thrones (16) 22.55 Au pairit Los Angelesissa 23.25 Kioski: Aleksi´s wonderland 23.55 Labyrintti (12) 01.30 04.00 Uutisikkuna MTV 3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (S) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 David Hasselhoff Show 14.30 Amazing Race 15.30 Fresh Off the Boat 15.55 Salatut elämät (7) 16.25 Britannian hovi lähikuvassa 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 08.55 Avara luonto: Elämän tarina 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.45 KulttuuriCocktail 09.55 Yle Uutiset 10.00 10.50 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Pressiklubi viittomakielellä 11.45 Perjantai 12.40 Tanskan salaisuuksia 13.00 8 myyttiä työstä 14.00 8 myyttiä työstä 15.00 Yle Uutiset 15.05 15.10 Yle News 15.15 Akuutti 15.45 Seniori työssä 16.00 Doc Martin (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 YleLeaks 17.25 17.55 Uutisvuoto 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Eläintarinoita 18.40 Peter Lund Madsen opintomatkalla 19.00 Foylen sota (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Isänmaallinen mies (12) 22.40 Nuuskija (16) 23.35 Ykkösaamu 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Pikku Kakkonen 07.46 Nimipäiväonnittelu: 17.1. HD. 31 Keskiviikko 13
Naudanlihapyörykät pippurikermakastikkeessa L,G Cheddarkala VL, G Samenttinen kanakasviskeitto L,G Päärynäkiisseli L,G Tiistai 19.1. Paljon enemmän kuin arkisto, jossa muistot sijaitsevat siististi hyllyillään. Tänä lauantaina kello 13–15 Werstaalla järjestetään Kauneimmat koulutaulut ja -laulut -niminen laulutilaisuus. anu kylVén Vanhoissa koulujen opetustauluissa on jotain kiehtovaa. Samoja tauluja voitiin käyttää useita vuosikymmeniä. Kala-katkarapuvuoka L,G Karjalanpaisti L,G Chorizokeitto L,G Mokkakiisseli L,G Torstai 21.1. Laatu kesti aikaa. Ilmoittautuminen 27.1.2016 mennessä www.op.?/tampere > Ilmoittaudu tapahtumiin METSÄVEROILTA METSÄNOMISTAJILLE www.ylojarvenuutiset.fi. . Se, mitä ihminen muistaa, raKauneimmat koulutaulut 14. Hän puhuu muistista ja muistoista Tampereen yliopiston järjestämässä Valoa pimeyteen -tiedetapahtumassa ensi viikolla. f i Asemantie 4, 33470 Ylöjärvi Puh (03) 3485 675 Menotie 1, 33470 Ylöjärvi Puh (03) 365 5164 Lounaslistat 18.1.–22.1.2016 Keitaan lounas on klo 10.30-13.30 Vispilän klo 10.30-13.00. Keskiviikko 13. Muisti toimii tarkoituksenmukaisesti mutta sattumanvaraisesti. Monelle taulut olivat ainoita kosketuksia vieraisiin maihin ja kulttuureihin. Yhdessä lauletaan vanhoja kansakoululauluja, ja samalla voi elvyttää omia koulumuistojaan. Esimerkiksi Otavan mustapohjaisia kasvitauluja painettiin jopa seitsemällä eri vuosikymmenellä aina 1960-luvulle asti. Näyttely juhlistaa Kuurojen museon satavuotista näyttelytoimintaa. (03) 348 5530 Ma–ti 10–18, ke–pe 9.30–17.30 Seuraavat vastaanottopäivät: to 21.1. a n m i n j u h l a p a l v e l u t . Kaikkihan me ne tiedämme: yksityiskohtaiset kuvat kasvien lehdistä, Raamatun tapahtumien kuvitukset ja teeplantaasilla ahertavat kiinalaiset, pahvisten taulujen vähän käpristyneet kulmat. Talon pizza VL Koskenlaskijan broileria L,G Hernekeitto L,G, Pannari VL Perjantai 22.1. Muisti muokkaa minuutta kun kuulee puhuttavan muistista, pinnalla on yleensä muistisairaudet tai kikat, joilla voi parantaa arkimuistiaan. Stroganoff L,G Kalastajan pasta L Juuressosekeitto L,G Boysenmarjakiisseli VL,G ke 3.2.2016 klo 17.30-20.30 Koulutuskeskus Valon auditorio Pallotie 5, Ylöjärvi Suomen metsäkeskus ja Osuuspankki järjestävät metsäveroillan, jonka aiheena on metsänomistajan myyntituloja arvonlisäverotus. Psykologi William James totesi osuvasti jo 1800-luvulla: jos muistaisimme kaiken, olisimme yhtä hukassa kuin silloin, jos emme muistaisi mitään. Talonpoikaiset hyveet ja maalla asuminen olivat arvossaan. Missä. Valoa pimeyteen -tiedetapahtuma, teemana muisti Tampere-talossa 23. Ulkomaisissa maantiedon tauluissa puolestaan näkyvät kentaa hänen minuuttaan. Muisti on laaja asia. Varttuneille ne tuovat muistoja mieleen: koulukirjoissa ei aluksi ollut juuri kuvia, joten isot värikkäät taulut olivat pienille oppilaille elämyksiä. Kotimaisissa tauluissa näkyvät selkeästi 1900-luvun alkupuoliskon ihanteet. Eikä ihan halvaksi hinnoiteltuina! Työväenmuseo Werstaan Kauneimmat koulutaulut -näyttely koostuu sadasta Porvoon kuurojen koulussa käytetystä opetustaulusta. 348 2570 Juha Sarakaila . Tuolloin koti, uskonto ja isänmaa muodostivat aatteellisen pohjan kansakoulujen opetukselle. . Metsäveroilta on osallistujille maksuton, mutta ennakkoilmoittautuminen välttämätön. tammikuuta 2016 32 YLÖJÄRVEN UUTISET O p e t u s t a u l u teen viljelystä, sarjasta Ulkomaisia kulttuurikasveja, 1900. Jos muistaisimme kaiken, olisimme yhtä hukassa kuin silloin, jos emme muistaisi mitään. Samoja tauluja käytettiin niin kuurojen kuin kuulevien lasten opetuksessa. 348 2250 SILMÄLÄÄKÄRIN VASTAANOTTO AJANVARAUS: 03 348 5530 Mastontie 2, puh. helmikuuta saakka Työväenmuseo Werstaassa (Väinö Linnan aukio 8, Tampere). Kuurojen museo yhdistyi Werstaaseen vuonna 2012. Kukkoa viinissä Keitaan tapaan VL,G Lohikiusaus L,G Nakkikeitto L,G Puolukkavispi L Keskiviikko 20.1. Tutkimuksissa on havaittu, että supermuistajien mieli on kaoottinen. . Koulutaulujen kiehtovuudessa on varmasti monta syytä. Maanantai 18.1 Tapolan mustamakkara L Uunikala ”sgagen” L,G Jauhelihakeitto L,G Tiistai 19.1 Nakkikastike L Piri-Piri-broileria L,G Borssikeitto L,G Keskiviikko 20.1 Kummeliturskaa L Pyttipannu L,G Chili-bataattisosekeitto L,G Torstai 21.1 Makaronilaatikko VL Karjalanpaisti L,G Hernekeitto L,G ja pannari VL Perjantai 22.1 Appelsiinibroileri L,G Possunleike ja pippurikastike L Lohikeitto L,G Maanantai 18.1. Pala historiaa Vaikkei niitä olisi enää omana kouluaikana käytetty, kirpputoreilla ja antiikkiliikkeissä niitä tulee toisinaan vastaan. Psykologi, vanhempi tutkija Marja Saarenheimo on tutkinut muistia ja muistamista. Tämän Saarenheimo on huomannut konkreettisesti. Kun hän oli raskaana ja kärsi alkuvaiheen pahoinvoinnista, tietty hittibiisi soi usein radiossa. Valikoiva muisti onkin siis mahtava juttu. Kahvitarjoilu. Vielä nykyään saman kappaleen kuuleminen saa hänet voimaan pahoin. Taulut ovat oman aikansa opetuksen ja oikeastaan koko yhteiskunnan kuva. Heidi Murtomäki w w w . tammikuuta (uta.fi/valoa) Missä. Hän tietää, että muisti on enemmän kuin mieleenpainamistemppuja. Suurin osa muistamisesta on tiedostamatonta: kehon muistamista, tapoja ja tottumuksia. Kollektiivinen muisti muokkaa sitä, mitä omassa kulttuurissamme ajatellaan historiasta, Saarenheimo sanoo. Valikoiva muisti onkin siis ihan myönteinen juttu. Se kytkee asioita yhteen mielivaltaisesti. (Kuva: Työväenmuseo Werstas, Kuurojen museon kokoelma) eurooppalaisen siirtomaavallan ajattelutavat ja jopa ajatus ihmiskunnan koostumisesta keskenään eriarvoisista roduista, museolehtori Hanna Yli-Hinkkala kertoo. Helena Bragge, ke 27.1. Muisti muokkaa menneisyyttä vastaamaan käsitystä, joka ihmisellä itsestään on. anu kylVén HAMMASLÄÄKÄRIT YKKÖSHAMMAS OY Mikkolantie 1, Ylöjärvi, II-kerros Ari Alho
Pyhäpäivän sa uessa pöytäkirjat ovat nähtävänä seuraavana arkipäivänä. Uudella rakennusjärjestyksellä on tarkoitus korvata nykyiset erilliset Ylöjärven, Viljakkalan ja Kurun alueiden rakennusjärjestykset. 03 347 7200 (ark. Myöskään leviämisvaaraa muihin kiinteistöihin ei ollut. Kyllä voi. Kaupungin tavoitteena on saada paljon toivottu hanke liikkeelle vuonna 2018. 6-11) Rakennusjärjestys uudistuu, luonnos nähtävillä 12.2. Ei sympatiaa päiväkotivalitukselle PoiKeluKsen päiväkodin lakkauttamisesta tehty valitus on Ylöjärven kaupunginhallituksen mielestä aiheeton. Linjauksesta päätettiin hallituksen kokouksessa maanantaina. Kirsi Koskela ja Ilkka Kohola tekivät joulukuun alussa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen, jossa vaaditaan kaupunginvaltuuston marraskuisen lakkautuspäätöksen mitätöintiä. klo 17 Kurun yhtenäiskoulun ruokaja juhlasali, Myllymäentie 2 Maanantai 25.1. Ylöjärven kaupunki aikoo selvittää, voisiko työt aloittaa vuonna 2018 ja loput hankkeen mahdollisesta rahoituksesta osoittaa vuodelle 2019. Työntekijöiden ripeän toiminnan ansiosta palo ei aiheuttanut merkittäviä vahinkoja. Viljakkalassa on toivottu kevyen liikenteen väylää kirkonkylän koulun ja Litukan välille jo pitkään. Kaupunginhallituksen mukaan asian valmistelussa noudatettiin kuntalakia, hallintolakia ja kaupungin hallintosääntöä. Mielipiteensä voi kertoa nähtävilläoloaikana myös sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.ylojarvi.fi /kaavoitus > Nähtävillä olevat kaavat. Kantelijoiden mielestä kyseinen päätös tehtiin vajavaisin ja virheellisin tiedoin sekä ilman riittäviä selvityksiä. Jopa 2 päivässä! Pirkanmaan yksikkö laaturemontti.fi Pyyd ä tarjou s ja voita ILMA INEN KATTO REMO NTTI! Katso laatu remo ntti.f i Tilaukset, osoitteenmuutokset, tilauslaskutus ja jakeluhäiriöt: tilaukset@ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi /tilaukset puh. Rakennusjärjestystä valmistelee rakennustarkastaja Petri Mäki, p. Avantin tehtaalla tulipalo PienKuormainvalmisTaja Avant Tecnon teollisuuskiinteistössä Ylötiellä syttyi viime perjantaina tulipalo. Viime vuonna asian tiimoilta tehtiin kuntalaisaloite, joka keräsi 616 allekirjoitusta. Mikäli hanke toteutuu, siitä vastaavat Pirkanmaan ELY-keskus ja Liikennevirasto. 33 Keskiviikko 13. klo 17 Viljakkalan koulun juhlasali, Erlandintie 13 Tiistai 26.1. Ympäristöterveydenhuollon jaoston kokoukset, jaoston ja viranhaltijoiden pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen vuonna 2016 Ympäristöterveydenhuollon jaosto pitää kokouksensa klo 18.00 alkaen seuraavas : 26.1.2016, 17.2.2016, 8.3.2016, 6.4.2016, 10.5.2016, 14.6.2016, 23.8.2016, 21.9.2016, 12.10.2016, 16.11.2016 ja 15.12.2016. 0800 9 6675 (ark. Pirkkalassa 13.1.2016 Ympäristöterveydenhuollon jaosto Paikalliset pojat! Tule katsomaan alueesi työnäytöksiä, SOITA 03 3398 6722 • Pienempi kosteusriski pakkasella • Kattopellit omalta tehtaalta • Tehokas ja laadukas asennuskonsepti • Kysy myös rahoituksesta Mutta eihän talvella voi rempata kattoa. 9-15) Jakeluhäiriöt varhaisjakelualueella: Alma Manu Jakelupäivystys puh. Kaupunginhallitus. 050 385 1815, petri.maki@ylojarvi.fi . klo 17 Ylöjärven kaupungintalo, valtuustosali, Kuruntie 14 D Mielipiteiden jättäminen Mielipiteet tulee jättää kirjallisena ympäristölautakunnalle osoitettuna 12.2.2016 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Ylöjärven kaupunki, Rakennusvalvonta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai kirjaamo@ylojarvi.fi . Esittelytilaisuudet Rakennusjärjestyksen luonnoksesta pidetään kolme kaikille avointa esittelyja keskustelutilaisuutta: Torstai 21.1. ). Ympäristöterveydenhuollon jaoston kokousten pöytäkirjat pidetään julkisten asioiden osalta yleises nähtävänä kokousta seuraavan viikon istaina (klo 9.00-15.00) Pirkkalan perusturvaosaston hallinnon loissa, Hämeenkyrön kunnan kirjaamossa, Lempäälän kunnan kirjaamossa, Nokian kaupungin kirjaamossa, Vesilahden kunnan kirjaamossa, Ylöjärven kaupungin kirjaamossa sekä Pirkkalan kunnan Internet sivuilla (www.pirkkala.. Viranhal japäätöspöytäkirjat pidetään nähtävänä päätöksen tekemistä seuraavan viikon maanantaina klo 9.00-15.00 asianomaisessa toimintayksikössä. Rakennusjärjestysluonnos ja valmisteluaineisto pidetään nähtävillä 13.1.–12.2.2016 rakennusvalvonnassa (Kaupungintalo, Kuruntie 14) sekä kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi /kaavoitus > Nähtävillä olevat kaavat. Kevyen liikenteen väylän puuttuminen Viljakkalassa aiheuttaa kaupungille vuosittain arviolta 30 000 euron kuljetuskustannukset joka vuosi. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET www.ylojarvi.fi Kuulutukset Työsuoritukset Ylöjärven Uutiset Viljakkalan kevytväylästä neuvotellaan Ylöjärven kaupunki ryhtyy neuvotteluihin kevyen liikenteen väylän saamiseksi Viljakkalaan. asti Ylöjärven kaupungin uuden rakennusjärjestyksen luonnos on valmistunut. Hälytyskeskus sai ilmoituksen palosta hieman ennen iltapäiväkahta
Kolsopintie 4, YLÖJÄRVI Puh. 044 591 1330 myynti@nettis.. 010 666 9620 Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.com Mikkolantie 1–3 (Osuuspankin talossa) Ma–to 9–17, pe 9–18, la 9–13 Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimisto Sinikka ja Heikki Nylander Puh. www.ruuskanenyhtiot.fi El El ii ii ti ti 77 Y Ylö löjä jä ii Mikkolantie 1–3, 33470 Ylöjärvi www.kiinteistojuridia.. 050 4306 800 Elopellontie 1 Puh. 050 447 7588 tapio.a.makela@gmail.com Maksuton puhelinja sähköpostineuvonta www.tapiomakela.. tammikuuta 2016 YLÖJÄRVEN UUTISET velua ammattilais Palvelua ammattilaisilta Akut Hinauspalvelut Asianajotoimistot Autokorjaamot Juhlapalvelut Tietotekniikkapalvelut Hautaustoimistot Kolarikorjaamot Öljypoltinhuollot Isännöintiä Kampaamot / parturit Rakennuspalvelut Autopurkaamot TUO AUTOSI MEILLE Pikahuoltoon, katsastustarkastukseen, korikorjaukseen. ... 03 348 5733 Kasattuna ja kotiin tuotuna Asennus ja remonttipalvelu keittiövessakhh-kalusteet komerot ja liukuovet • Perheja perintöoikeudelliset asiat • Asuntokaupan ongelmat • Yritysten lakiasiat • Riitaja rikosjutut • Maksuttomat oikeudenkäynnit, vakuutusten oikeusturva-asiat Kuruntie 26, 2. 040 836 6858 Teemme yhteistyötä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa Elotie 2, puh. Autotarvikkeet. Avoinna arkisin klo 8–16. Puh. (03) 273 0840, akkusalo@autofi t.fi Avoinna: ma-pe 8-17 Merkkikorjaamo kaikille merkeille www.autofi t.fi KULUIVATKO KESÄRENKAAT VINOON. myynti. 363 0482 tai 0500 635 350 Autohuoltoja kolarikorjaamo TEHTAAN MYYMÄLÄSTÄ Mastontie 4 (torin vieressä) 33470 Ylöjärvi Puh. krs, Ylöjärvi Puh. ?ylläpito. 03 348 2950 Avoinna ark. KYSY TARJOUS! Nyt on aika tehdä AURAUSKULMIEN TARKISTUS JA SÄÄTÖ (nelipyörä) 75 € Ilmainen AKKUTESTI aikaa varaamatta. w w w . Asianajaja Pekka Suojanen Asianajaja Jukka-Pekka Alanen Kolarikorjaamo ja automaalaamo Pekka Siltanen Oy Vaihtotie 1, Ylöjärvi Soppeenmäki Puh. 0400-650 775 -Öljypoltinhuollot ja -korjaukset -Öljysäiliön tarkastukset ja pinnoitukset Säiliötarkastus Jussi Koskinen Myös iltaisin ja viikonloppuisin Perheen ja kodin lakiasiat Yritysja liikejuridiikka 0400 130 730 Maksuton puhelinneuvonta ja ajanvaraukset: Soppeentie 2 jarmo.vuori@lakitsto.. ?huolto. 8.30–18, la 9–14 AUTOTARVIKKEET JA VARAOSAT AVAINPALVELU LUISTIMIEN TEROITUS AKKUSALO OY Elovainio Elotie 6, 33470 Ylöjärvi Puh. asiat niinkuin ne ajetaan! P. 040 – 179 9288 www.anminjuhlapalvelut.. 03 348 0161, 03 348 0171, Päivystys 0500 337 823 akkumestari Puh. Tervetuloa! AKKUSALO OY Elovainio Elotie 6, 33470 Ylöjärvi Puh. f i TÄYDEN PALVELUN TIETOTEKNIIKKATALO Elotie 2, 33470 Ylöjärvi Puh. Palveluaika klo 9–17 www.nettis.. (03) 273 0840, akkusalo@autofi t.fi Avoinna: ma-pe 8-17 Merkkikorjaamo kaikille merkeille www.autofi t.fi NOPEA PALVELU – EDULLISET HINNAT MERKKIKORJAAMO KAIKILLE MERKEILLE • Jakohihnan vaihdot • Jarruhuollot • Katsastuspalvelut • Muut asennusja korjaustyöt • Määräaikaishuollot • Diagnostiikkapalvelut • Nelipyöräsuuntaukset • Pakokaasutestit • Polttimoiden vaihdot • Sähkötyöt • Öljynvaihdot TEEMME MOBIL-ÖLJYNVAIHDON ODOTTAESSASI. p a r t u r i l l e . ?asennus LIIKETOIMINTASI TUKENA Lounas Juhlatilat Juhlaja kokouspalvelut Ravintola Keidas, myynti p. 044 033 9707 nevamarkoy@gmail.com www.nevamark.com AUTOKORJAAMO Kuntotie 2, SOPPEENMÄKI P. www.lakitsto.. 348 2787 ASIANAJOTOIMISTO SUOJANEN & ALANEN OY Aleksanterinkatu 33 B, 33100 TAMPERE Puh. (03) 223 6311 Telekopio (03) 222 6345 www.suojanen-alanen.. Noudamme myös romuautot kierrätykseen ja täytämme romutodistukset. 35 Keskiviikko 13. Asianajaja, Varatuomari Tapio Mäkelä ASIANAJOTOIMISTO TAPIO MÄKELÄ – Kansainväliset ajokortit + muut asiakirjat – Autoliiton palvelupiste – Romuajoneuvojen nouto maksutta 0800 91 1 911 – Ilmastointihuollot – Kaikki hinausja tiepalvelut 24h ammattitaidolla – Akkupalvelu 24h (0400 220 220, 0400 66 33 55) AL-AUTOPALVELUKESKUS AUTOJEN PESUT JA PUHDISTUKSET 040 558 3148 Elovainiontie 7, Ylöjärvi
03 3142 0400 ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18 toni.hahka@k-supermarket.fi 3 99 1 99 3 99 PKT ÄMPÄRI KG Libero Teippija housuvaipat 30-88 kpl/pkt (0,10-0,30/kpl) ei Value Pack, ei Libero Touch Pirkka tulppaani 7 kpl, Suomi, yksittäin 3,50 /kimppu Tapolan savulenkki 550 g (4,53/kg) 5 € 5 95 Pouttu kermainen kassler n. Hedelmät sopivat välipaloiksi ja jälkiruoiksi sekä naposteltaviksi vaikka televisiota katsellessa. Juurekset ja vihannekset ovat loistavia keittojen aineksia, mutta ne täydentävät myös lihaja kala-ateriat. tammikuuta 2016 36 YLÖJÄRVEN UUTISET Tarjoukset voimassa TO–SU 14.–17.1.2016 ellei toisin mainita Mastontie 2, Ylöjärvi puh. 1,2 kg Grillattu broileri kokonainen, Suomi, raakapaino n. 2 kimppUa Torstaina! Erä! Kariniemen kananpojan minuuttipihvit 700-790 g (10,11-11,41/kg) -19 % Atria broilerin reisikoipi n. Ilman korttia 9,95 rs (12,59-14,21/kg) Ilman korttia 11,75-12,90 pkt (0,13-0,43/kpl) -23-30 % Voimassa lauantaihin 16.1.2016 asti. Nähdään meillä! Toni Hahka Kauppias Tavallista parempi ruokakauppa. 1,1 kg, marinoitu Suomi 7 95 Herkkutorilta 9 € 5 99 meidän vihannesja kasvistarjontamme on runsas Hedelmät, vihannekset ja juurekset muodostavat tärkeän osan jokapäiväisestä ravinnostamme. Keskiviikko 13. Meille on kunnia-asia, että K-supermarket Linkin hevi-osasto on tuore, runsas, monipuolinen ja houkutteleva. Kun tammipakkaset paukkuvat, on tärkeää, että vatsasi on tyytyväinen jokapäiväisiin aterioihin. 1,3 kg KPL Appelsiiniämpäri Egypti Pouttu makkaratangot 800 g (2,49/kg) Gouter, Jahti ja Lauantai 4 99 Tapolan kuuma mustamakkara KG 7 99 2 49 RS PKT PKT KG Tuore kirjolohi kokonainen, Suomi/Ruotsi rajoitus 2 kalaa/talous Naudan kulmapaisti palana, Suomi 1 49 KG KG Voimassa lauantaihin 16.1.2016 asti. Pidämme myös siitä huolen, että valikoimiemme äärellä saat nauttia silmänruoasta