Tällaisessa tapauksessa yritys poraa porakaivon joko rengaskaivon sisään tai vanhan kaivon viereen. SYKSY ON hyvää aikaa ryhtyä hommiin. VÄLILLÄ TALVESTA sekä kuivasta kaudesta on myös hyötyä. EKOLOGISEN MAALÄMMÖN suosio on viime vuosina kasvanut. Kyrönlahden Porakaivo tekee maalämpökaivoja, ja mikäli maalämpöön siirtyminen kiinnostaa, yhteyttä voi ottaa suoraan Kyrönlahden Porakaivoon. POHJAVESI ON ollut viime vuodet alhaalla, mikä on kuivattanut rengaskaivoja. Kyrönlahden Porakaivo tarjoaa vesitakuun kaikkiin poraamiinsa vesikaivoihin. vuosikerta l Irtonumero 3 e Palvelemme Kauppakeskus Elossa 21, € 85 Vichy Ideal Soleil aurinkosuojaemulsio kasvoille 50ml suojakerroin 50 Muoista aurinkosuoja voide keväthangill e! MAINOS Kyrönlahden Porakaivolta saat apua, jos tarvitset uuden porakaivon, vanhan kaivon kanssa on ongelmia tai mikäli haluat siirtyä maalämpöön. Niitä tarvitsevat esimerkiksi runsaasti vettä vaativat karjatilat ja sikalat sekä esimerkiksi kasteluvettä kuluttavat golfkentät. www.kyronlahdenporakaivo.fi Yhteydenotot: Rauno Mäki 0400 625 451. Yritys tekee kaivoja ympäri vuoden, vaikka yleinen käsitys on, ettei talvella voi porata lainkaan. Taukoa pidämme ainoastaan silloin, jos pakkanen lähenee -20 astetta tai jos pakkasella on kova viima, joka tekee pakkasesta kylmemmän, kertoo Tyrkkö. – Kohteissa, joissa tienpohja ei ole riittävän kantava muuten, poraus suoritetaan kuivalla tai pakkaskelillä, jolloin tie kantaa paremmin. Artikkeli on tehty yhteistyössä Kyrönlahden Porakaivo Oy:n kanssa. Yleinen ongelma on, että asiakkaan rengaskaivo on ehtynyt tai vettä tulee huonosti. – Viime vuosien aikana on kuivunut useita lähdekaivojakin. helmikuuta 2021 87. Maalämpö on siisti, helppohoitoinen ja oikein mitoitettuna hyvä ratkaisu. Nro 7 l Keskiviikko 17. Eveli Tyrkön kokemuksen mukaan maalämpö tulee edullisemmaksi erityisesti uudiskohteissa. Apua erilaisiin vesiongelmiin! Kyrönlahden Porakaivo Oy Kyrönlahden Porakaivo Oy sijaitsee Ylöjärven Karhella. Omakotitalojen normaaliin vedenkäyttöön riittää 1500 litraa vuorokaudessa, mutta tätä suurempaa tuottoa haetaan spesiaaliporauksilla. Kiinnostaako edulliseen ja ekologiseen maalämpöön siirtyminen. – Teemme suurempituottoiset poraukset hieman eri tavalla ja tekniikalla, kertoo Tyrkkö. Pumpputoimittaja laskee energiatarveratkaisun asiakkaalle ja talon vaatiman energiatarpeen lämpöpumpulle, mikä määrittää lämpökaivon syvyyden, kertoo Eveli Tyrkkö. 010 584 4570 / ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Hietaniemen Saha Viitaankulmantie 373, Ylöjärvi p. Perustamiskustannusten jälkeen oman kaivon veden käyttäminen on lähes ilmaista. – Tämän jälkeen annamme tarjouksen, jonka voi hyväksyä tai hylätä. YRITYKSEN PALVELUITA käyttävät asiakkaat, jotka tarvitsevat kaivon haja-asutusalueelle, jonne ei ole mahdollista saada kunnallistekniikkaa tai jossa vesiosuuskuntaan liittyminen ei ole mahdollista. – Poraamme ympäri vuoden porakaivoja sekä vedelle että maalämmölle. KUN ASIAKAS tarvitsee kaivon, tullaan yrityksestä käymään paikan päällä, ja tilannearvio on ilmainen. Ota yhteyttä puh. KYRÖNLAHDEN PORAKAIVO tekee lisäksi niin kutsuttuja ”spesiaaliporauksia”. 0400 237 968 www.hietaniemensaha.nettisivu.org MEILTÄ SAAT – puutavarat – sahauspalvelut – polttopuut. Haluatko sinäkin esittelyn lehteen. Yritys poraa sekä maalämpöettä vesikaivoja ja myös huoltaa ja korjaa jälkimmäisiä noin 100 kilometrin säteellä Ylöjärveltä. Eräs asiakas kertoi, että hänen käyttämänsä lähdekaivo oli ollut käytössä 60-luvulta asti, mutta nyt kuivunut, kertoo Kyrönlahden Porakaivolta Eveli Tyrkkö. Porausta voidaan tehdä kaikkina vuodenaikoina. Alle 200-neliöinen talo tarvitsee yleensä 120–200 metriä syvän kaivon, ja isommat talot vaativat tätä syvemmän kaivon tai kaksi kaivoa
pantit 1,20 ei KevytOlo mehukivennäisvesi. SAKSANSÄMPYLÄT 4 kpl / 350 g 9,97/kg TUOTTEITA REILUT, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! AVOINNA JOKA PÄIVÄ Taffel MEGAPUSSIT 140-325 g 6,15-14,29/kg Tuore SILAKKAFILEE Suomi HK takuumurea NAUDAN ENTRECOTE Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 700 g 6,27/kg 10.Mr. alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis. Panini PANINIT 230 g 14,49/kg ei gluteeniton 3 PKT Pirkka Parhaat GUACAMOLEDIPPI 150 g 13,27/kg BATAATTI Yhdysvallat Pirkka KIRSIKKATOMAATTI 250 g Marokko/Espanja 3,56/kg VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml 1,54/kg Rajoitus 3 pkt/talous KG RS 4 99 KG 12 95 KG 6 99 KG Atria Hiillos GRILLIMAKKARAT ja -PIHVIT 320–400 g 4,38–5,47/kg Santa Maria SOFT TORTILLA 8 kpl/320 g JA CHIPSIT 185 g 3,13-5,41/kg Tapola LENKIT 275-550 g 5,21-9,09/kg FAZER SININEN Maitosuklaa 200 g sekä TUTTI FRUTTI JA REMIX Makeispussit 300-350 g 5,71-10,00/kg KARINIEMEN Paahdetut siivet 2 kg 4,98/kg, kypsä pakaste -24-34% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,99-2,29 rs (3,98-4,58/kg) 1 99 RS 89 RS 4 39 -12% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98–6,29/kg) MAKUJUUSTOLEIVÄT 330 g 15,12/kg KERMAMANSIKKAPULLAKRANSSI 435 g 11,47/kg PKT 1 99 KG 5.2 PKT 2 PKT 4 99 KPL 3 49 PS 4 99 KPL TO-LA! ERÄ! TO-LA! ERÄ! TO-LA! ERÄ! SÄÄVARAUS! SÄÄVARAUS! SÄÄVARAUS! VALIO Normaalisuolainen voi 500 g 4,50/kg Rajoitus 1 erä/talous TUORE KOKONAINEN Lohi 1-2 kg Norja PIRKKA GLUTEENITTOMAT TUOTTEET PLUSSA-KORTILLA -20% 3 50 1.15 90 KG Fanta ja Sprite VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 1,23/l, sis. pantin 0,40 Voimassa 4.1.2021 alkaen 14 94 6-PACK 99 PS 1.-55% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25 pkt (3,46/kg) PKT 4 50 -21% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 2,85 pkt (5,70/kg) 2 PKT 10.-11-18% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25-2,45 kpl (7,00-11,25/kg) 5 KPL 5 99 12-PACK HK Naudan jauheliha 10 % 1 kg 9 95 PS 7 95 RS ERÄ! 5 99 KG ERÄ! Rajoitus 2 kalaa/talous OLVI VICHY JA KEVYTOLO Kivennäisvedet 0,33 l 12-pack 1,21/l, sis. 010 538 6200 JOKA PÄIVÄ 9-21 ww w. pantit 0,90 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Keskiviikko 17. 010 538 4800 MA-LA 8-22, SU 10-22 PS Tuore MUIKKU Suomi Tuore MADE Suomi 10.3 RS -xx% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 4,79 rs (7,58-12,42/kg) -xx% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 3,59 pkt (6,53-12,33/kg) -10% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 4,89 pkt (6,99/kg) 4.2 PS -22% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,59 ps (7,97-18,50/kg) 2 PL -13-24% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,55-2,85 pl (1,43-1,63/l) sis. Kauppakeskus Elo, puh. kcit ym ar ke t.f i LIELAHTI YLÖJÄRVI Harjuntausta 7, Tampere puh. alv 22 %). pantit 0,80 4 50 NARDORCOT Mandariini 650 g Espanja, 1,52/kg Atria KANAN PAISTILEIKKEET 450-600 g 5,56-7,41/kg Sinebrychoff Karhu OLUT 4,6 % 0,5 l 6-pack 4,68/l, sis. helmikuuta 2021 2 Tarjoukset voimassa to-su 18.–21.2.2021, ellei toisin mainita
pantin 0,40 Voimassa 4.1.2021 alkaen 14 94 6-PACK 99 PS 1.-55% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25 pkt (3,46/kg) PKT 4 50 -21% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 2,85 pkt (5,70/kg) 2 PKT 10.-11-18% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,25-2,45 kpl (7,00-11,25/kg) 5 KPL 5 99 12-PACK HK Naudan jauheliha 10 % 1 kg 9 95 PS 7 95 RS ERÄ! 5 99 KG ERÄ! Rajoitus 2 kalaa/talous OLVI VICHY JA KEVYTOLO Kivennäisvedet 0,33 l 12-pack 1,21/l, sis. Panini PANINIT 230 g 14,49/kg ei gluteeniton 3 PKT Pirkka Parhaat GUACAMOLEDIPPI 150 g 13,27/kg BATAATTI Yhdysvallat Pirkka KIRSIKKATOMAATTI 250 g Marokko/Espanja 3,56/kg VIENNETTA Jäätelökakut 650 ml 1,54/kg Rajoitus 3 pkt/talous KG RS 4 99 KG 12 95 KG 6 99 KG Atria Hiillos GRILLIMAKKARAT ja -PIHVIT 320–400 g 4,38–5,47/kg Santa Maria SOFT TORTILLA 8 kpl/320 g JA CHIPSIT 185 g 3,13-5,41/kg Tapola LENKIT 275-550 g 5,21-9,09/kg FAZER SININEN Maitosuklaa 200 g sekä TUTTI FRUTTI JA REMIX Makeispussit 300-350 g 5,71-10,00/kg KARINIEMEN Paahdetut siivet 2 kg 4,98/kg, kypsä pakaste -24-34% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussakorttia 1,99-2,29 rs (3,98-4,58/kg) 1 99 RS 89 RS 4 39 -12% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 1,99 pkt (4,98–6,29/kg) MAKUJUUSTOLEIVÄT 330 g 15,12/kg KERMAMANSIKKAPULLAKRANSSI 435 g 11,47/kg PKT 1 99 KG 5.2 PKT 2 PKT 4 99 KPL 3 49 PS 4 99 KPL TO-LA! ERÄ! TO-LA! ERÄ! TO-LA! ERÄ! SÄÄVARAUS! SÄÄVARAUS! SÄÄVARAUS! VALIO Normaalisuolainen voi 500 g 4,50/kg Rajoitus 1 erä/talous TUORE KOKONAINEN Lohi 1-2 kg Norja PIRKKA GLUTEENITTOMAT TUOTTEET PLUSSA-KORTILLA -20% 3 50 1.15 90 KG Fanta ja Sprite VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 1,23/l, sis. pantit 0,80 4 50 NARDORCOT Mandariini 650 g Espanja, 1,52/kg Atria KANAN PAISTILEIKKEET 450-600 g 5,56-7,41/kg Sinebrychoff Karhu OLUT 4,6 % 0,5 l 6-pack 4,68/l, sis. alv 22 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min (sis. kcit ym ar ke t.f i LIELAHTI YLÖJÄRVI Harjuntausta 7, Tampere puh. pantit 0,90 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. pantit 1,20 ei KevytOlo mehukivennäisvesi. 010 538 6200 JOKA PÄIVÄ 9-21 ww w. helmikuuta 2021 3 Tarjoukset voimassa to-su 18.–21.2.2021, ellei toisin mainita. alv 22 %). SAKSANSÄMPYLÄT 4 kpl / 350 g 9,97/kg TUOTTEITA REILUT, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! AVOINNA JOKA PÄIVÄ Taffel MEGAPUSSIT 140-325 g 6,15-14,29/kg Tuore SILAKKAFILEE Suomi HK takuumurea NAUDAN ENTRECOTE Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 700 g 6,27/kg 10.Mr. Kauppakeskus Elo, puh. Keskiviikko 17. 010 538 4800 MA-LA 8-22, SU 10-22 PS Tuore MUIKKU Suomi Tuore MADE Suomi 10.3 RS -xx% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 4,79 rs (7,58-12,42/kg) -xx% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 3,59 pkt (6,53-12,33/kg) -10% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 4,89 pkt (6,99/kg) 4.2 PS -22% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,59 ps (7,97-18,50/kg) 2 PL -13-24% PLUSSA-KORTILLA Ilman K-Plussa-korttia 2,55-2,85 pl (1,43-1,63/l) sis
Snow CHALLENGE 2021 SAPPEE.FI/SNOWCHALLENGE2021 VARAA HETI maksa toukokuussa!. Kausikortin voit maksaa kahdessa erässä: 60 € toukokuussa ja 69,99 € marraskuussa. 540 €). helmikuuta 2021 4 KAUSIKORTTI ENSI TALVEKSI 21/22 129 ,99 € HINNALLA! ALLE 3 PÄIVÄN Sappee Snow Challengen tavoitteena on myydä 6.4.2021 mennessä 8.888 kausikorttia talvikaudelle 2021/2022 hintaan 129,99 €/kpl (norm. Keskiviikko 17
Kesäkuu oli kuitenkin yksi parhaita asuntokauppakuukausia kautta aikojen. Visiomme on vaurastuttaa pirkanmaalaiset ja suunta on hyvä, Vilpponen sanoo. Hyväkuntoiset asunnot käyvät kaupaksi, mutta epärealistisia hintoja ei kuitenkaan kannata tavoitella, Hannula vinkkaa. OP Koti Pirkanmaa teki viime vuonna ennätysliikevaihtonsa, joka oli 6,3 miljoonaa euroa. Myös rahastosijoitukset kasvoivat 7,7 prosenttia ja nousivat 566 miljoonaan euroon. Asuntolainoja OP Tampereesta haettiin 18 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta niitä myönnettiin 7,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös pankin nykyinen henkilökunta jatkaa tehtävissään. Nyt kassapalvelut ovat Ylöjärvellä käytössä yhtenä päivänä viikossa. Erityisesti tämä tarkoittaa sitä, että OP Tampereen palvelut saadaan laajasti käyttöön myös kurulaisille, Vilpponen kertoo. Tällä hetkellä meillä menee aivan liian paljon aikaa valvontaan ja hallintotehtäviin. Keskiviikko 17. Vielä huhti-toukokuussa asuntokauppa laski noin 30 prosenttia. Poikkeusoloissakin onnistumisia Pankkien viime vuoteen toi heijastuksensa luonnollisesti koronan aiheuttama poikkeustilanne. Sulautumisen taustalla vaikuttavat toimintaympäristön, kilpailuympäristön ja asiakaskäyttäytymisen muutokset. OP Koti Pirkanmaan kiinteistönvälittäjän Outi Hannulan mukaan nyt on hyvä aika lähteä asunnonvaihtoon. Ville Mäkinen Palkittu Harri Rantanen tekee vaakunoita SIVU 20. Asiakasliiketoiminnan koko kasvoi yli yhdeksään miljardiin euroon. Mahdollisen sulautumisen jälkeen OP Kurun konttori pysyy paikallaan ja pankkipalvelut Kurussa. Uudiskohteissa kauppamäärät laskivat noin 13 prosenttia, mutta vanhoissa asunnoissa ne nousivat noin 6,5 prosenttia. Rahoitustoiminta kasvoi 4,1 miljardiin euroon. helmikuuta 2021 Elovainiontie 15, 33470 YLÖJÄRVI Palveleva autokorjaamo Ylöjärven Elovainiolla toyotatammerauto. Yritysja yhteisöluottoja OP Tampere myönsi 317 miljoonaa euroa, joka on 22,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. – Henkilöasiakkaille myönnettiin pääsääntöisesti 12 kuukauden lyhennysvapaa ja yritysasiakkaille 3–6 kuukauden lyhennysvapaa, Vilpponen kertoo. Poikkeuksellisesta ajasta huolimatta OP Tampereen asiakasliiketoiminta kasvoi viime vuona 5,7 prosenttia ja oli 496 miljoonaa euroa. Pankin vakavaraisuus säilyi erinomaisena ja oli 27,98 prosenttia. Sulautumissuunnitelma lähti OP Kurun aloitteesta. Korona-aika näkyi etenkin siinä, että alkuvuoden aikana 7 000 OP Tampereen asiakasta haki lainojen lyhennysvapaita. Asiakas on kuitenkin tämän toiminnan keskiössä, Siuro selvittää. Seutukunnallisena pankkina pystytään tarjoamaan lainat ja palvelut niin henkilökun yritysasiakkaille. Toki pitää muistaa, että kaikki mihin koskee ei tuplaannu vuodessa. Hyvä aika vaihtaa asuntoa Asuntomarkkinat selvisivät poikkeuksellisesta vuodesta lopulta erinomaisesti. Etenkin voimakkaasti lisääntynyt pankkien sääntely on syönyt OP Kurun resursseja asiakaspalvelusta. Voimakas sääntely näkyy työarjessa ja sen vuoksi asiakas on välillä saattanut unohtua. – Tämä on iso juttu etenkin kurulaisille, mutta myös molemmille pankeille, OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen kiteyttää. Vanhojen asuntojen hinnat ovat nousussa, toki Ylöjärvellä kuitenkin aika maltillisesti. TUTKITUSTI. Loppuvuosi oli kokonaisuudessaan hyvä ja huipentui erinomaiseen joulukuuhun. syyskuuta alkaen. Kesän jälkeen tilanne kuitenkin normalisoitui. OP Tampere maksoi bonuksia omistaja-asiakkailleen 11,2 miljoonaa euroa. – Onnistuimme haastavissa olosuhteissa toteuttamaan perustehtäväämme hienosti ja mahdollistimme tuhansien asiakkaidemme suunnitelmien toteutumisen, Jani Vilpponen toteaa. Koronavuosi näkyi talletusten kasvussa. Viranomaiskäsittelyn jälkeen Kurussa palvelisi uudistunut pankki 1. Outi Hannula (vas.), Jani Vilpponen ja Marja-Leena Siuro kertoivat osuuspankkien vuodesta ja suunnitelmista. – Yritykset kasvattivat talletuspuskureita ja valmistautuivat muutoksiin, joten investointeja on tehty vähemmän. – Olemme olleet koko ajan avoimia tämän asian kanssa. Meillä on ollut asiakasinfoja ja olemme keskustelleet asiasta asiakaskohtaamisissa, OP Kurun toimitusjohtaja Marja-Leena Siuro toteaa. Seuraava jännittävä päivä on 23. Sulautumissuunnitelma: Kurulaisille paremmat pankkipalvelut KURUN OSUUSPANKIN ja Tampereen Seudun Osuuspankin suunnitellulla sulautumisella reagoidaan etenkin muuttuneeseen toimintaympäristöön. OP Kurussa ne ovat tarjolla kolmena päivänä viikossa. OP Tampereen koko vuoden liikevoitto oli 30,6 miljoonaa euroa ja se väheni vuotta aiemmasta 3,4 miljoonaa euroa eli 10 prosenttia. Osalla yrityksistä menee hyvin ja osalla tosi heikosti, Jani Vilpponen sanoo. OP Tampereen Ylöjärven konttorissakin kassapalvelut olivat poissa käytöstä keväällä ja joulukuussa. OP Tampereessa talletukset kasvoivat 3 250 miljoonaan euroon eli 10,4 prosenttia. – Kauppa käy ja myyntiajat ovat lyhentyneet myös Ylöjärvellä. – Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on ollut ykkösprioriteettimme, Jani Vilpponen toteaa. OP Kurulla on 1 859 omistaja-asiakasta. | (03) 2440 111 TAMPEREEN SEUDUN PARAS HUOLTOKORJAAMO. Arvovieras tykästyi Ylöjärven luontoratkaisuihin SIVU 14 SIVU 19 Linkkiin suomalaista ja virolaista osaamista Mikäli kaikki etenee suunnitelmien mukaisesti, toimii Kurussa ensi syksynä vahvistunut ja aiempaa monipuolisempia palveluja tarjoava osuuspankki. Asuntoluottoja rahoitettiin 503 miljoonaa euroa. maaliskuuta, kun OP Kurun osuuskuntakokous ja OP Tampereen edustajiston kokous tekevät päätöksen mahdollisesta sulautumisesta. – Kun pankki on osa vähän isompaa paikallista pankkia niin Kurussakin voidaan aiempaa paremmin keskittyä liiketoimintaan eikä sääntelyn täyttämiseen. Hajautettu sijoitussuunnitelma ja kuukausisäästäminen ovat tärkeitä. Jos maaliskuun kokouksista tulee positiivisen päätös sulautumiselle, alkaa integraatiotyö. – Hieno juttu, että sijoittajia on tullut lisää. Myös vapaa-ajan asuntojen kauppa kasvoi. Tampereen seudulla OP Koti Pirkanmaan välittäjät tekivät kaksi prosenttia enemmän asuntokauppoja kuin edellisenä vuonna. Omistaja-asiakkaiden määrä ylitti 110 000. Jani Vilpponen muistuttaa, ettei iso pankki ole syömässä pientä pankkia
Kyllä minäkin kiroilen koko matkan kotiovelta postilaatikolle, jos erehdyn lähtemään sinne ilman pipoa. Aurinko paistaa. Siis ihan vain muistutellakseni, että pakkaslukemat voivat alkaa kolmosella tai nelosellakin, ja silti niistä on selvitty. Voit valittaa minulle murtunutta nenääsi, ja minä voin olla ihan että ”no voi sua”. Kannattaa muistaa, ettei toimittaja voi tietää kaikesta kaikkea. Ilmoitusaineistot maanantaihin klo 12 mennessä. Nyt sosiaalisen median aikana sekä tieto että yleisöt ovat melkein kaikkien saatavilla. Jos minulla olisi vielä enemmän villaa päällä kuin näillä pakkasilla on, olisin lammas. Kuvien aiheina on tekniikkaa, lääketiedettä, kulttuuria, ihmisiä, banaanikärpäsiä ja kaikkea siltä väliltä. Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Varpaatkin. (Minulla oli myös leuan alle sidottava pipo ja otsalamppu, jonka toki muistin vasta kun olin jo kotimatkalla.) Unohda tyyli. Asiat jäätyy, mutta kyllä ne viimeistään keväällä sulavat. Näyttelyssä esitellään tieteen maailmaa tutkijoiden, tutkittavien kohteiden, tutkimusmiljöön ja sen detaljien kautta Renvallin omalla voimakkaalla ja värikkäällä tyylillä. Välitämme ilmoituksia maamme kaikkiin sanomalehtiin niiden omilla ilmoitushinnoilla. Uutismedian Liitto ja Aikakausmedia ovat tuottaneet mediakasvatusmateriaalia osoitteeseen mediaakiitos.fi. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. En voi auttaa. Hei, ja kohta mennään pilkille! Kolumnin kirjoittaja on Ylöjärven Karhella hevostallia pyörittävä kirjailija Veera Ahlgrén. Petivaatteet voi tuulettaa ulkona ja tiputella vaikka vahingossa maahankin. Juttu vaatii suunnittelua, taustatyötä, faktantarkastusta, haastatteluja ja matkustamista kirjoittamisen lisäksi. Journalismi on muuttunut hurjan nopeassa tahdissa ja vauhti vain kiihtyy. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 12 kk 99 € 6 kk 56 € 3 kk 32 € Jatkuva digitilaus (sis. Kun se on pääsääntöisesti sama kaikille. 17.02.2021 VILLE MÄKINEN Mikkolantie 7 PL 26, 33471 Ylöjärvi Konttori avoinna ma-ke 9-15 www.ylojarvenuutiset.fi Uutismedian liiton jäsen Tilaajapalvelu: ylojarvenuutiset.fi/asiakaspalvelu tilaukset@ylojarvenuutiset.fi 010 5844 570 (ark. Muista se sitten uudelleen kesällä, kun pukeutumisen voi valita ulkonäköön, eikä niinkään hengissä pysymiseen perustuen. Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa ylojarvenuutiset.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 0100 3355 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 570 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Toimitus: toimitus@ylojarvenuutiset.fi Urheilu: urheilu@ylojarvenuutiset.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@ylojarvenuutiset.fi Mielipiteet: mielipide@ylojarvenuutiset.fi Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi @ylojarvenuutiset.fi Toimitus: Ville Mäkinen, päätoimittaja, 044 755 7219 Iiria Lehtinen, toimittaja, 044 755 7217 Vilma Kaura, toimittaja, 044 755 7218 Ilmoitusmyynti: Birgitta Lindfors-Tbaileh, 044 347 7407 Satu Rajamäki, 044 347 7409 Ilmoitusten valmistus: Helena Mäkinen, 044 755 7220 Jani Saarenpää, 044 755 7221 Tilaushinnat 1.12.2020 alken: Hinnat sis. Ilman toppahousuja käyn talvella ainoastaan ruokakaupassa. Näyttelyyn on vapaa pääsy kirjaston aukioloaikoina. Vuonna 1986 syntynyt Jonne Renvall on Tampereen Kalevassa asuva valokuvaaja jonka tekemisen piiriin kuuluvat myös grafiikka, videot sekä musiikki. digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Ilmoitushinnat 1.1.2019 alkaen: Etusivu 1,55 €/pmm Tekstissä 1,20 €/pmm Tekstin jälkeen 1,20 €/pmm Takasivu 1,25 €/pmm Hintoihin lisätään alv 24 %. Kaikki muukin ahdistus on hälvennyt, koska hevosten jalat eivät ole kurassa ja keittiön lattialla ei rahise koirien jäljiltä hiekka. Kukaan ei voi. Ylöjärven Uutisissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Pääsääntöisenä työkaluna toimii kamera, mutta joskus kuvittaminen vaatii myös grafiikkaa avukseen joko vahvistamaan kuvan olemusta tai kertomaan jotain mihin kamera ei pysty. Yhteisötaiteilija Tuuli Pollarin ja Tiuravuoren asukkaiden yhteisnäyttelyssä on esillä näissä tuokioissa valmistuneita teoksia sekä taiteilijan omia, Tiuravuoressa sijaitsevalla työhuoneella valmistuneita teoksia. Lähdin näköjään kuitenkin. Säästyy hitokseen rahaa, kun ei tarvitse lähtä pohjoiseen urheilemaan. En nyt haluaisi ollenkaan lähteä sille tielle, että muistelen, miten vuonna 1986 oli niin kylmä, että Simpeleen ala-asteen oppilaille tarjoiltu maito oli osittain jäässä. Jonne Renvall: Tiedekuvia Vanhassa Räikässä 15.2.–5.3. Minä muistelen katsoneeni aamulla mittariin, joka näytti 18 pakkasastetta. Toinen tuttu valittaa, että nyt alkaisi nämä Siperian kelit jo riittää. alv 10 %. Olen pistäytynyt pilkiihaalarissa apteekkiin. Onko joka puolella muualla kylmempi kuin meillä. Mediakasvatustyö on osa paikallislehdenkin toimintaa. Paljon on toitotettu sitä, että lapsille ja nuorille pitää opettaa medialukutaitoja. Yhteisötaiteilija Tuuli Pollarin ja Tiuravuoren asukkaiden yhteisnäyttely kirjasto Leijan näyttelytilassa 22.2.–13.3. TAMPERELAISEN JONNE ”Mansen Tiikeri” Renvall on tehnyt kuvia työskennellessään Tampereen yliopiston valokuvaajana vuodesta 2013. Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta: ylojarvenuutiset.fi/tietosuoja ISSN-L 1457-103X, painettu ISSN 1457103X, verkkojulkaisu ISSN 2243-2043 Ylöjärven paikallislehti ilmestyy keskiviikkoisin ran vuodenvaihteen pitkän harmaan jakson jälkeen, hymyilin kuin idiootti. Toki verkko on täynnä myös ilmaista sisältöä, mutta sen sisällön tarkoitusperä saattaa olla minkälainen tahansa. Olen kesän lapsi, mutta tällaista talvea ei silti voi olla rakastamatta. Tampereen seudulla on lehtitietojen mukaan nyt enemmän latukilometrejä kuin Ylläksellä. Kuitenkin mediakasvatusta tarvitaan yhä enemmän myös aikuisille. Tänään tosin menin toppahousuissa sinnekin. Mutta älä pakkasesta valita, ainakaan kasvotusten, koska minulla on ihan yhtä paljon pakkasta kuin sinullakin. Ja kukapa ei haluaisi itselleen ripausta lisää viisautta. Keskiviikko 17. Sitten tietysti tulee joku, joka sanoo, että toivottavasti tämä oli nyt viimeinen näin kylmä päivä tänä talvena. Mietin, että elänkö jossain rinnakkaistodellisuudessa. 9–12.30 ja 13–15). helmikuuta 2021 6 Elä kuin viimeistä talvipäivää Ilmastoahditus on taas hetkeksi hälvennyt, koska on tullut todistettua, että näillä leveysasteilla voi edelleen olla ”kunnon talvi”, kun niiden jo povattiin olevan lopullisesti mennyttä. Julkaisija: Pirmediat Oy Ylöjärven Uutiset Oy Toimitusjohtaja: Olli Sirén Painopaikka: Sanoma Manu, Tampere Ylöjärven Uutisilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Kaikesta saa toki valittaa, mutta säästä valittaminen on kauheaa ajanhukka. Se maksaa, koska jutun tekeminen vie aikaa. Jatkuva täystilaus (sis. Journalistinnen media on nykyään vain yksi media muiden joukossa. Sido pipo leuan alle ja lähde hiihtämään. Kun se paistoi ensimmäisen kerViikon menovinkit sinulle keräsi päätoimittaja Ville Mäkinen Kuvataiteilija Tuuli Pollari työskentelee Tiuravuoren palvelukeskuksessa yhteistötaiteilijana ja ohjaa taidetuokioita vanhuksille. Siksi mediakasvatustaitojen opettaminen ja niistä puhuminen on entistä tärkeämpää. Tähän auttaisi etenkin se, että vastuullisesti tuotetut sisällöt olisi mahdollista tunnistaa ja erottaa. Pahimmillaan verkon valtava tietomäärä voi herättää tunteen siitä, voiko mihinkään luottaa. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Hän on valmistunut Tampereen yliopistosta vuonna 2012 ja työskennellyt aiemmin muun muassa Superkuva -kameraliikkeessä, freelancerina sekä Satakunnan Kansassa ja Helsingin Sanomissa. Lehden vastuu ilmoituksessa olevasta virheestä, väärästä julkaisupäivästä tai poisjäännistä on kaikissa tapauksissa enintään ilmoituksen hinta. Jokaisen olisi hyvä hahmottaa reunaehtoja, joissa journalismia tehdään: työtä ohjaavat Journalistin ohjeet ja lähes ainainen kiire. Aiemmin toimittaja oli portinvartija, kun hänellä oli tietoa, jota muilla ei ollut, ja vieläpä väylä välittää saamaansa tietoa isolle joukolle. Enkä haluaisi kuulostaa äidiltäni, äidinäidiltäni, enkä hänenkään äidiltään, mutta sanon nyt kuitenkin, että laittakaa rakkaat vaatteita päälle! Minä olen tällainen hintelä ja alati viluinen, mutta kun kerrostaa villan päälle villaa, niin pysyy lämpimänä, vaikkakin vähän tönkkönä. Ilmastoa ei kiinnosta sinun tyytymättömyytesi eikä se aio vastata reklamaatioosi millään lailla. Luonto on täydellisen kaunis, naapurin pellolla hiihtää lapsia ja järven jäälle voi mennä ratsastamaan. Lukijan, katsojan tai kuuntelijan pitäisi tietää, mikä on oikea uutinen, miten erottaa valeuutisen ja miten ohittaa vaikuttamisyritykset. Lukijaa saattaa harmittaa, että kovalla työllä tuotettu, laadukas journalistinen sisältö maksaa. Tähän materiaaliin kannattaa tutustua, sillä sen jälkeen median sisältöjä saattaa katsoa hieman toisin kuin aiemmin. Mediakasvatusta myös aikuisille NYKYÄÄN MEDIAN käyttäjältä ja tekstisisällönkin lukijalta vaaditaan yhä enemmän hoksottimia ja ajatustyötä
Oman tuotannon palveluasumista, yhteisöllistä asumista, uusien innovaatioiden käyttöä ja henkilökunnan määrää on lisättävä. Tämä oli hieno ratkaisu. Lisäksi pöytäkirjassa todetaan, että ensi lukuvuodelle tuntikehykseen on lisätty yläluokkien oppilasmäärän kasvun takia 70 000 euroa. Autot teiden varsilla voivat aiheuttaa myöhemmin valituskierteen ja naapurisovun häiriintymisen sekä mahdollisesti myös pysänköintikieltomerkkien tulemiset. Toni Kolehmainen kaupunginvaltuutettu, teknisen lautakunnan jäsen (ps.), Henrik Pajunen kaupunginvaltuutttu, sivistyslautakunnan jäsen (ps.) Mielipiteet • Mielipidekirjoitukset julkaistaan ainoastaan omalla nimellä allekirjoitettuna. Yhteistyö lukukoordinaattorin sekä varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen opettajien kanssa on alkanut onnistuneesti. Opettajalla täytyy olla aikaa oppilaille. Päätökseksi jäi, että Metsäkylän 92 ekaluokkalaista jaetaan neljään luokkaan ja kuhunkin tulee 22–23 oppilasta. Mielipidekirjoitusten ohjeet: Luokat asiallisen kokoisiksi myös Metsäkylässä ja Kauraslammella PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS kertoo, kuinka paljon on jaossa tunteja opetuksen järjestämiseksi. Kaupungin kaavoituspuoli on nykyään hyvissä ja osaavissa käsissä aiemmin tapahtuneiden henkilövaihdosten jälkeen. Tämä ei ole oikea tapa. Toivon, että annat kuntavaalissa äänesi Keskustalle, joka on Se kotimainen. Kaikki kuntavaaleja koskevat mielipidekirjoitukset julkaistaan Ylöjärven Uutisten kuntavaalisivustolla.. Kun perheet voivat hyvin, yhteiskuntakin voi hyvin. Kovin arvosteleviin kirjoituksiin odotetaan vastinetta arvostelun kohteelta, jonka jälkeen kirjoitukset julkaistaan samassa lehdessä. Näin kokonaisuudesta tulee toimiva. Lukukoordinaattori on jo palkattu. Saman puolueen edustajilta tulleita useampia kirjoituksia voidaan niin ikään siirtää julkaistavaksi myöhemmin, jos samaan aikaan tarjolla on mielipiteitä myös muiden puolueiden edustajilta. Aloimme pohtia myös muiden eduskuntapuolueiden taustoja. Lisäyksen ansiosta Viljakkalan yhtenäiskoulun ainoa ensimmäinen luokka voitiinkin jakaa kahdeksi luokaksi. Yhä useampi tietolähde kertoo, että Suomessa lukutaidon heikkeneminen on tosiasia. Kotihoidon ahdinkoon on vastattava Ylöjärvellä. Työ on usein lähityöskentelyä ja asiakkaan luo täytyy päästä säässä kuin säässä. Silloin autoja ei tarvitse pitää tien reunassa. Molemmat kaupunginosat ovat haluttuja alueita, joissa asunnot ja tontit eivät jää myymättä. Voisiko nämä rahat kohdenKeskusta – Se kotimainen MITÄ SINULLE tulee mieleen, kun näet Keskustan ”Se kotimainen” -sloganin kuntavaalissa. • Ylöjärven Uutisten toimituksella on oikeus muokata, lyhentää tai olla julkaisematta tekstejä. Suomessa leikataan rajusti turpeen energiakäyttöä ilmastosyihin vedoten. Ville Laine Siivikkalan sosialidemokraattinen yhdistys, kuntavaaliehdokas (sd.) alueista tarjottu kolminkertainen neliöhinta. Turpeen alasajo ei myöskään vähennä kokonaispäästöjä, sillä sen seurauksena alkaa hakeralli ulkomailta. • Mielipidekirjoituksen enimmäismitta on 2 500 merkkiä. Teen avoimen ehdotuksen sivistysosaston viranhaltijoille: Perusopetuksen tuntikehykseen, joka nyt on 8 395 vuosiviikkotuntia, lisätään 36 vuosiviikkotuntia. Uusia alueita suunniteltaessa on hyvä huomioida, että monessa perheessä on kaksi autoa. Tänä vuonna saimme jo ennen kokousta tiedon, että Metsäkylän ekaluokkalaiset jaetaan neljään luokkaan, joissa jokaisessa on selvästi yli 20 oppilasta. Keskiviikko 17. Työtä kuvaavat muun muassa lukuisat siirtymiset työpisteestä eli asiakkaan kodista toiseen, hyvän työergonomian toteuttaminen on haasteellista HYVÄLLÄ KASVU-URALLA oleva Ylöjärven kaupunki pyrkii voimakkaasti laajentumaan ja yksi osa-alue tästä on Asuntilan ja Siivikkalan välinen alue. Jotta suunta kääntyisi ja lukutaito vahvistuisi, meidän pitää lisätä panostusta pienten lasten lukutaitooppimisympäristöihin. Jatkotyöstö onkin tapahtunut sivistystoimessa. Samaan aikaan valtio-omisteiset Fortum ja Finnfund mellastavat Ruandan turvesoilla. Nämä mielipiteet julkaistaan samaan tapaan saapumisjärjestyksessä. Tämän lisäyksen vaikutus tuntikehykseen olisi vajaa puoli prosenttia koko pakasta eli siis 36 vuosiviikkotuntia: 18 Metsäkylään ja 18 Kauraslammelle. Henkilökunnan rekrytoimista voidaan tehostaa tarjoamalla merkittävästi korkeampaa palkkaa sekä henkilöstöetuja ja korjaamalla henkilökuntavajetta. Tulevaisuuden kannalta on tärkeää jo tässä vaiheessa huomioida varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkotarpeet sekä tuoda ne riittävän varhaisessa vaiheessa MAPSTO-ohjelmaan. Valtuuston talousarviossa 2021 on varattu perusopetuksen ulkoisiin toimintakuluihin noin 28 miljoonaa euroa. Yhden vuokratyöntekijän hintalappu on kova, noin 6 800 euroa kuukaudessa. Perussuomalaiset ovat osa kansainvälistä kansallismielisyyttä. Riitta Koskinen Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ilmastotekojen kaksinaamaisuus OLEN SUURESTI ihmetellyt Ilmastotoimien kaksinaamaisuutta. Jos tuntee kodin olevan Suomessa, vaikkei täällä olisikaan syntynyt, löytää kyllä paikkansa Keskustassa. Tämä pystytään ratkaisemaan järkevällä tielinjauksella esimerkiksi Ilmarinjärventien varteen. Lehdessä julkaistaan vaalien alla tavalliseen tapaan myös muihin kuin kuntavaaleihin liittyviä mielipidekirjoituksia. Hienoa, että päätös henkilöstön vuokraamisesta tehtiin, mutta onko meillä siihen varaa vielä tulevaisuudessa. Kaikki mielipiteet julkaistaan ainoastaan omalla nimellä allekirjoitettuina. Ostettavia alueita ei saa pakkolunastaa, vaan maanomistajien kanssa on neuvoteltava maakaupoista. Kokoomus perustettiin toteuttamaan Suomesta kuningaskunta ja sen periaateohjelmassa korostuu vahvasti eurooppalaisuus. Hyvänä osoituksena tästä on Siivikkalassa myyntiin tulleet tontit, joita oli 15 kappaletta ja joihin tuli 355 hakemusta. Tämä tulee kuitenkin toteuttaa niin, ettei siivikkalalaisten lasten ja nuorten koulutie vaarannu. Sitoutuminen kansanvaltaan on ehkä määrittävin osa Keskustan kotimaisuutta. Siinäpä ympäristötekoa kerrakseen. Nyt kun hyviin tuloksiin päässyt entinen kaupunginjohtaja Jarkko Sorvantokin on saatu raivattua pois ratikkakiimaisen poliittisen eliitin tieltä, virkamiehille on annettava suunnitteluvaiheessa työrauha, eikä heitä saa saattaa voimakkaan poliittisen ohjauksen kohteeksi. Päätöksiä on yhä tehtävä kuntalaisten etua ensisijaisesti ajatellen. Siksi esitin lautakunnan kokouksessa muutosta päätösehdotukseen niin, että myös Metsäkylän pienille turvataan hieman pehmeämpi alkutaival jakamalla ensimmäiselle luokalle tulijat viiteen opetusryhmään. Se on täysin kotimainen. Edellmainitut yhtiöt ovat mukana Hakan-Quantum Power Plant -voimalahankkeessa, jonka on tarkoitus saada polttoaineensa 4 200 hehtaarin turvesuosta. Peruspalvelut, koulutusmahdollisuudet, liikenneyhteydet ja nopeat verkkoyhteydet on oltava koko maassa. ”Se kotimainen” ei sulje ketään pois. Välillä tuntuu että oikea käsi ei tiedä mitä vihervasen tekee. Mutta entä Keskusta. Keskustan kuntavaalisloganissa on jo pitkän aikaa mainittu sana ”koti” ja se löytyy tästäkin. Näin ryhmäkoko jäisi hiukan alle 20 oppilaan. Kokouksen jälkeen sain tiedon, että myös Kauraslammen koulussa on onneton tilanne: syksyllä aloittaa neljä ekaluokkaa ja kuhunkin on tulossa 22 oppilasta. SDP:n ja Vasemmistoliiton taustalla oleva sosialismi on mitä kansainvälisin. Meillä on hyvässä muistissa Mäkkylän peltotaa suoraan omalle henkilöstölle. Vihreät kertovat olevansa osa eurooppalaista ja laajempaakin kansainvälistä vihreää liikettä. Keskusta on isänmaallinen, Keskusta puolustaa puhdasta kotimaista ruokaa ja kotimaista työtä. Tämän enempää valtuusto ei päättänyt tuntikehyksestä. Tällä ratkaisulla pääsisimme mahdollisesti myös eroon kyseisellä tiellä olevasta kavennuksesta. Samalta kirjoittajalta ei kuitenkaan julkaista useampaa tekstiä samassa lehdessä. Kahden opettajan palkkarahat ensi syyslukukaudelle olisivat yhteensä noin 38 000 euroa. • Toimitus voi pyytää vastineen kirjoitukseen ja julkaista molemmat kirjoitukset samassa lehdessä. • Kirjoittajan henkilöllisyyden ja yhteystietojen on oltava toimituksen tiedossa. sivistyslautakunnan hyväksyttäväksi. Kaupunki joutuikin vuokraamaan Mehiläinen Oy:ltä 10 hoitajaa viime kesänä sijaistamaan henkilöstön vuosilomia, koska pätevää henkilökuntaa ei saatu rekrytoitua. Tieyhteys Siivikkalan ja Asuntilan välille on asuntilalaisten kannalta merkittävä asia. Ehdotukseni hylättiin, koska kukaan ei sitä kannattanut. Alasajolla ei saavuteta ympäristötavoitteita, työpaikkoja kyllä menetetään. Opetuspäällikkö suoritti jakolaskun, jossa eri vuosiluokkien oppilasmääristä lasketaan, kuinka monta opetusryhmää perustetaan ja mitkä ovat ryhmäkoot. Ratkaisu tähän on riittävät parkkeeraustilat, jotka helpottaisivat myös talvikunnossapitoa. Ilmastoteot ovat tärkeitä ja niitä pitää tehdä harkiten. Suomessa turpeen alasajo luo työttömyyttä ja ajaa monet yrittäjät taloudelliseen ahdinkoon. Yhä sairaammat ihmiset asuvat kotihoidon turvin kotona eikä se enää aina ole turvallista, saati inhimillistä. Keskusta haluaa turvata tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään kaikkialla Suomessa. Tehdyt laskelmat tuotiin 2.2. Ensiaskel lukutaidon hallintaan ovat kuitenkin riittävän pienet ryhmäkoot. Kaupunkilaisten kannalta on hyödyllistä kehittää Asuntilan ja Siivikkalan alueita kotioloissa, yksintyöskentely on rasittavaa ja joskus jopa vaarallista ja työssä tarvittava tietotaito on moninaista. Kotihoito on hoitajalle vaativa työpaikka. Jussi Kytömäki kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja, kuntavaaliehdokas (vihr.) Mielipiteiden julkaisu kuntavaalien alla YLÖJÄRVEN UUTISET julkaisee poliittiset mielipidekirjoitukset kuntavaalien alla pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä. Janne Selin yrittäjä, kuntavaaliehdokas (ps.) Ylöjärven ollessa lapsiystävällinen ja omistusasumista suosiva kaupunki. Vertailun vuoksi vuonna 2016 säännöllistä kotihoitoa Ylöjärvellä sai 178 asiakasta yli 75-vuotiaista. Keskustelin tästä muutamien ystävieni kanssa ja pohdimme yhdessä tämän viestin monitasoisuutta ja syvällisyyttä. Ylöjärven Uutisten toimituksella on oikeus lyhentää ja muokata tekstejä. Ruandassa taas luodaan turpeella uusia työpaikkoja ja hyvinvointia. Näin voidaan ensi syksynä muodostaa Metsäkylän ja Kauraslammen kouluille kummallekin viisi ensimmäistä luokkaa neljän sijaan. Haasteena on, kuinka pystymme tähän varautumaan ja miten hoitajat riittävät alati vanhenevan väestön tarpeisiin. Ylöjärvi on saanut ministeriön erityisavustusta 52 000 euroa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa vahvistaviin toimenpiteisiin. • Kirjoituksen voi lähettää osoitteeseen mielipide @ylojarvenuutiset.fi, Ylöjärven Uutisten nettisivujen kautta tai postitse. Suosta riittää nostettavaa seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Kotihoidon kurja tilanne näkyy selvästi rekrytoimisen vaikeutena myös Ylöjärvellä. Ylöjärvellä viimeisimmän talousarvion mukaan kotona asuvia yli 75-vuotiaita on tänä vuonna noin 2 520 joista 270 on säännöllisessä kotihoidossa. helmikuuta 2021 7 Kotihoidon ahdinkoon on vastattava Ylöjärvellä Alueiden tasapuolinen kehittäminen KOTIHOIDON ASIAKASMÄÄRÄT kasvavat tasaista tahtia sitä mukaa, kun väestö ikääntyy. Tässä yhteydessä hiilineutraali Suomi kuullostaa lähinnä huvittavalta. Suomalaista veronmaksajaa kuritetaan verojen nostamisella ilmastotoimien varjolla ja samaan aikaan osallistutaan Afrikassa jättimäiseen 80 megawatin turvevoimalahankkeeseen. Vuosi sitten lautakunta hyväksyi jo maaliskuussa lukittuun tuntikehyslaskelmaan toukokuussa 18 vuosiviikkotunnin lisäyksen
Musiikkia. Opastus kirkon ovella. Koivisto. Osallistumisohjeet: www.ylojarvenseurakunta.fi/tapahtumat Ke 17.2 Keskustelua kirkonmäellä ”Miksi paastoaisin?” nettikeskustelu srk:n Facebook-sivulla klo 17.00. Itse en oikein tykkää. Oikein hyvää ja onnellista vähän tasaisempanakin. Mei ltä myö s maa tal oud en ja bio kaa sul aito ste n lie tte ens iirr ot. com • 040 835 48 46 Soit a ja kysy lisä ä Tapahtumat Pirkanmaan alueen voimassa olevat koronarajoitukset estävät yleisötilaisuuksien järjestämisen ainakin 1.3. Keskiviikko 17. 03 348 0316 Arkut Uurnat Kukat Kuljetukset Viimeiselle matkalle, tukena kanssanne Onk o sin ulla tai naa pur illa si tyh jä lie tea lla s joh on voi sitt e ott aa vas taa n ilm aise t lan noi tte et kev ääk si. Ehtoollinen Viljakkalan kirkossa nettilähetyksen jälkeen klo 11-12. Ei tunnu tutulta, jos sitten uskon alueella pitäisi osata hehkutella, hurmioitua ja fiilistellä, kun elämä ei muutenkaan sen suurempaa hurmosta tai fiilistelyä ole. Maskisuositus. pikemminkin kauemmaksi kuin kutsuvat lähelle. Jospa aito usko tai uskonnollinen kokemus saisi olla myös sellainen, minkä kuvaamiseen ei tarvita vahvoja sanoja tai värikkäitä ilmaisuja, vaan aika tavallinenkin riittäisi. Minisun Vinski UUTUUKSIA Cja D-vitamiinia sekä sinkkiä. 9 50 (11,17) Paikallista palvelua vuodesta 1967 Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimisto 24h PÄIVYSTYS p. Tar joa mm e bio kaa sul aito ste n ja maa tal oud en lan noi tte ita . Auta, tuo keräyslaatikkoon ruokaa, joka toimitetaan kissatalollemme Raholaan.Nyt on hyvin vaikeaa aikaa eläinsuojeluyhdistyksillä. Su 21.2. Kul jet us Ter o Liu kas Oy kul jet us.l iuk as@ gm ail. Osallistuminen vain terveenä. Voit myös lahjoittaa tilillemme FI93 5730 0820 3289 34 tai Mobilepay 67708 Lämmin kiitos avustasi. helmikuuta 2021 8 KIRKOISSA ENSI pyhänä luettava evankeliumi on ilahduttavan lyhyt: ”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry Lisää uutisia verkossa! www.ylojarvenuutiset.fi Asiakaspalvelu netissä. klo 19-20. Ehtoollinen Ylöjärven kirkossa nettilähetyksen jälkeen n. Opastus kirkon ovella. Matti Mikkola pastori Voimaksi viikolle YLÖJÄRVI D-vitamiini Mikkolantie 7, puh. Messu nettilähetyksenä Viljakkalan kirkosta klo 10.00. Mahdollisuus myös yksityiseen sielunhoitoon. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Moni tykkää vahvoista sanoista ja huomiota herättävistä tehokeinoista. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.” (Markus 1:12-13) Nuo kolme virkettä vielä jaksaa kuunnella niin, että ajatus saattaa pysyä kasassa. Tämmöistä. 11 20 (13,22) 60 purutabl. Kommentointimahdollisuus. Ke 17.2. Myö s alta ide n vuo kra us mah dol lin en. Tarkemmat ohjeet: www.ylojarvenseurakunta.fi Kirkonkirjoista Kastetut: Ilmari Aatos Tapio Tulonen, Noel Sebastian Nuutinen, Wilma Josefina Niemi, Matias Jukka Aleksanteri Asp, Sera Sella Salonen, Hertta Maarit Olli, Santeri Armas Eemeli Pajunen, Eden Isla Eirene Heinonen Kuolleet: Toini Margareta Jokela 98v., Lasse Uolevi Mäki 80v., Terno Kalervo Jutila 60v. Haavisto, Skyttä, Vahtokari, Olkinuora. Tuhkakeskiviikon iltakirkko suorana nettilähetyksenä Ylöjärven kirkosta klo 18.00. 03 381 0800 Palvelemme ma–pe 8.30–19, la 9–15, su 10-14 Tarjoukset voimassa 28.2.2021 asti. Ke 17.2 Zoom-rukousryhmä klo 16. • Tilaa lehti • Tee osoitteenmuutos • Tee jakelunkeskeytys • Jätä ilmoitus • Anna juttuvinkki • Anna palautetta. Kissojen Katastrofiyhdistyksen ruokakeräys kodittomille kissoille Elon kauppakeskuksen uudessa Mustissa ja Mirrissä. Ehkä nuo vahvat sanatkin – Henki, autiomaa, Saatana, villieläimet, enkelit lisäävät monen mielenkiintoa ja vangitsevat kuuntelemaan. Että se joskus vähän mietityttää, jos aitona, oikeana ja erityisen tavoiteltavana uskonnollisena kokemuksena pidetään sitä, että ollaan porukalla tai sitten ihan itsekseen tosi hyvissä fiiliksissä ellei peräti hurmiossa. Ainakin ne tuntuvat olevan kaukana siitä aika tasaisesta, tavallisesta ja vailla suurempia hehkutuksia olevasta omasta elämästä. Varsinkin hengellisissä puheissa, teksteissä ja musiikissakin suuret sanat, vahvat ilmaisut ja väriseviä tunteita esiin houkuttelevat tehokeinot, paatoksellisuus, suurieleisyys ja tunteitten nostattaminen työntävät Suuria sanoja www.ylojarvenseurakunta.fi www.ylojarvenseurakunta.fi 17.– 23.2. Minisun Pehmodino 60 purutabl. Nettilähetykset ovat nähtävissä: www.facebook.com/ ylojarvenseurakunta ja www.youtube.com/ ylojarvisrk. 0500 337 823 Mikkolantie 1-3, 33470 Ylöjärvi (Osuuspankin talossa) palvelu@ylojarvenkukka.fi www.ylojarvenkukkajahautaus.fi Olemme yhteistyössä PIRKANMAAN SYÖPÄYHDISTYS Mikkolantie 2, Ylöjärvi Puh. asti
Oletko sinä lapselle luotettava aikuinen. Autokatoksia, lämpötolpallisia autopaikkoja, pyykinkuivaushuone, pyörä/ulkoiluvälinevarasto. Toteutus arki-iltaisin etäyhteydellä (Microsoft Teams). 045 625 9178 | Wiola Kiiveri p. Arvioitu valmistuminen kevät 2022. 050 595 1123 ARK TA.FI/ERKONHELMI Erkontie 8, Ylöjärvi As Oy Ylöjärven Erkonhelmi – Avarat ja valoisat asunnot, joissa lasitetut parvekkeet. Keskiviikko 17. Soppeenmäkeen kattavien palveluiden äärelle nousee uusi kerrostalo. Läheltä löytyvä Matkatien pysäkki palvelee niin lähikuin kaukobussiliikenteen käyttäjiä. Koulutuksen kesto on yhteensä 16h. ENNAKKOMARKKINOINNISSA Rakentaminen alkaa, toimi nopeasti – 15.000 € maksuehtoetu tarjolla 19.2. saakka. Ilmoittautumisaika: 26.2. 040 779 9160 anu.tapio@nokiankaupunki.fi Ylöjärvi: Maija Hirvonen Sosiaaliohjaaja puh. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Nokia: Anu Tapio Palveluohjaaja puh. 03 565 28499 ma-ke ja pe klo 12-13 maija.hirvonen@ylojarvi.fi Uusia kerrostalokoteja Soppeenmäkeen Oma koti Ylöjärven ydinkeskustasta OTA YHTEY T TÄ ASUNTOMYYNTIIN Harri Oikari p. Urheilutalon sekä Soppeenharjun läheisyys tarjoaa tarjoaa loistavat puitteet asumiselle, liikunnalliselle elämäntavalle sekä aktiiviselle harrastamiselle. Esimerkkejä Erkonhelmen asunnoista Alk. Vapaaehtoisena tukiperheenä/-henkilönä toimitte tukena lapselle tai nuorelle, jonka katsotaan hyötyvän perheen ulkopuolisen aikuisen antamasta ajasta ja huomiosta. 010 832 6200 RAPEAMPIA RANSKALAISIA SAA HAKEA TUKIPERHEEKSI TAI TUKIHENKILÖKSI LAPSELLE TAI NUORELLE. m² velaton € 2h+kt+s 42,5 54,0 m² 139.900 € 3h+kt+s 63,0 69,5 m² 184.900 € Energialuokka B 2018 . Olisiko sinulla tai koko perheelläsi aikaa kuunnella ja viettää aikaa lapsen tai nuoren kanssa ja toimia turvallisena aikuisena tämän elämässä. Viihtyisän puutarhakaupungin keskustan ravintolat, terveyspalvelut, apteekki sekä päivittäistavarakaupat ovat aivan kotiovella. Nokian ja Ylöjärven kaupungit sekä Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry järjestävät koulutuksen uusille ja jo toiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille tukiperheille/-henkilöille 16.-31.3.2021 välisenä aikana. mennessä tehtyihin varauksiin! Vielä ehdit valita sisustusmateriaalit!. helmikuuta 2021 9 Teboil Ylöjärvi, Kuusistontie 2 Puh. OMA TONTTI
Kaupungin avustus on enintään 75 % ja tiekunnan osuus vähintään 25 % tien kunnossapitoluokan mukaisista hyväksytyistä enimmäiskustannuksista. Viime viikolla kuusi uutta koronatartuntaa THL:N TARTUNTATAUTIREKISTERIN mukaan Ylöjärvellä on varmistettu yhteensä 110 koronavirustartuntaa. Näistä tartunnoista viimeisimmät kolme lisättiin THL:n tartuntatautirekisteriin viikonloppuna 13.-14.2. Tanhuanpään mukaan kaupungilta on kyselty myös luistelureitin tekemistä Keijärvelle. Tämän jälkeen otetaan latulaite avuksi ja ajetaan hitaasti pieniä pätkiä. Suuremmilla kohteilla konetyö on tarpeen. Sen tarkoituksena on mahdollistaa turvallinen poltto ja alueen maanpinnan riittävä kuivuminen. Hakkuutähteistä alueelle saadaan riittävä määrä palokuormaa. mennessä, tiedottaa kaupunki. – Vielä kolme viikkoa sitten jäälle ei ollut mitään asiaa. Aron uimarannan kohdalla jää pettikin koneen alta ja se humpsahti jäihin. Ihmiset ovat kirjoitelleet, että miten esimerkiksi Tohlopissa on jo hiihtolatu, muttei Keijärvellä. Tanhuanpään mukaan ladun ajaminen Keijärvelle on ollut kaupungilla koko ajan työohjelmassa, mutta tehtyjen kairausten perustella jää vain ei ole ollut tarpeeksi kantavaa ennen viime torstaita. Yksityiset tiet jaetaan kunnossapitoluokituksen mukaan pisteytyksellä neljään luokkaan ja tämä luokitus määrittelee myönnettävän avustussumman. – Mutta valitettavasti tähän meillä ei ole resursseja, sillä sen ylläpito vaatii paljon enemmän kuin esimerkiksi ihan normaali luistinrata. ja kaksi tartuntaa maanantaina 8.2. Kahtena aiempana vuonna ladun tekemistä Keijärvelle ei voitu edes ajatella, sillä talvet olivat niin huonoja jäiden suhteen. Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää sanoo, että kaupunki ryhtyi ladun tekoon vasta, kun jää osoittautui tarpeeksi kantavaksi. Järvet ovat erilaisia eikä se ole niin, että sinne vain mennään ja tehdään latu. Kangasmetsän ennallistamispolttoa ennakoi toisinaan polttokohteen puuston harvennus. helmikuuta 2021 10 Aron rannan kohdilla riitti innokkaita hiihtäjiä ja lenkkeilijöitä maanantaina. (Kuvat: Ville Mäkinen) Nyt hiihtämään! Keijärvi ja Veittijärvi saivat vihdoin ladut YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN urheiluja ulkoilualueiden kunnossapito on tehnyt kävelyja hiihtourat Keijärven ja Veittijärven jäälle. Olemme todenneet, että on ihan sama miten leveän reitin kävelijöille tekee, niin silti ladulle eksytään. Lisäksi rekisteriin lisättiin yksi uusi tartunta torstaina 11.2. Keskiviikko 17. – Joskus on tehty kahdeksan metrin levyinen väylä, ja siltikin ladulla käveltiin. Ladun viereen on tehty reitti myös kävelijöille, jottei ladulle eksyttäisi tällä kertaa ilman suksia. tammikuuta, jolloin THL lisäsi tartuntatautirekisteriin Ylöjärvelle kaksi uutta tartuntaa.. Ennen latujen ajamista Ylöjärven Uutiset kysyi kaupungin työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpäältä, miksei latuja oltu tehty jo aiemmin. Tartuntatautirekisteriin lisätään kuntakohtaiset uudet tartunnat päivittäin klo 12. – Jään paksuutta tarkastellaan kairauksilla ja sitten vasta mennään mönkijällä. Luistelureittiin ei resursseja Kaupunki ajoi latujen viereen myös kävelyreitin, vaikka Tanhuanpään mukaan tämä on osoittautunut useimmisen turhaksi työksi. Haku kunnossapitoavustuksiin on auki RAHA-AVUSTUKSET YKSITYISTEIDEN kunnossapidon vuoden 2020 kustannuksiin ovat haettavissa Ylöjärven tekniseltä lautakunnalta 30.4. Avustusta maksetaan ainoastaan vakituisen asutuksen osalle yksityistiestä, ei maatai metsätalouskäytössä olevalle tai vapaa-ajan asutuksen osalla olevalle tieosalle. – Reijän kairaaminen pilaa ladun pahiten, kyllä niitäkin on nähty. Kaupungin nettisivuilta (www.ylojarvi.fi/yksityistiet) löytyy tarkempaa ohjeistusta avustushakemuksen tekemisestä sekä kaupunginvaltuuston päätös kunnossapitoavustusten maksamisperusteista. Toissa viikolla (vk 5) tartuntoja merkittiin rekisteriin yhteensä kolme kappaletta. Luonnonhoidolliset hakkuut tehdään talvella roudan ja paksun lumen aikaan, jotta maan pinta ja puiden juuret eivät vaurioidu, puistonhoitaja Pekka Vesterinen Metsähallituksesta kertoo. – Joku vuosi kävi niin, että jää näytti kävellen ihan mahdottoman hyvältä. Varsinaisella latukoneella jäälle ei lähdetä, koska kone on niin painava ja täristää, Tanhuanpää selvittää. Jään tulee kestää työkoneita Tanhuanpään mukaan ladun tekemisen ykköskriteeri on se, että jään tulee kestää mönkijää ja sen perään tulevaa laYlöjärven kaupunki sai aimmin kritiikkiä siitä, ettei se ollut ajanut järville hiihtolatuja. Yksityistieavustusta haettaessa tulee täyttää ja toimittaa ajantasainen kunnossapitoluokkaselvitys, mikäli tiedot ovat oleellisesti muuttuneet edellisestä selvityksestä. Aivan varmasti latu tehdään heti, kun olemme arvioineet, että se on mahdollista ja turvallista. – Paahdeympäristöt ja perinnebiotoopit vaativat valoa ja avoimuutta ominaispiirteiden säilymiseen, mutta niiden hoito tehdään useimmiten metsuritöinä. Sadan koronatartunnan rajapyykki ylittyi puolestaan Ylöjärvellä perjantaina 22. Kunnossapidon avustuksiin ovat oikeutettuja ne viralliset tiekunnat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon ja joiden vaikutuspiirissä on vähintään yksi talous. Ladut ilmestyivät järville viime viikon torstaina. Kaupungilla on tosi iso vastuu, kun ajatellaan omien työntekijöiden ja kuntalaisten turvallisuutta. tukonetta. Pahiten ladun voi pilata kuitenkin pilkkimällä. Vilma Kaura Seitsemisessä tehdään luonnonhoitotöitä METSÄHALLITUS TEKEE Seitsemisessä helmi-maaliskuussa metsän ennallistamispolttoa valmistelevaa puuston poistoa konevoimin
Pirmedioiden vakaat ja modernit paikallismediat täyttävät vaativankin mainostajan tarpeet. Pysy ajanhermolla, tilaa ja lue paikallissanomalehtiämme verkossa sekä paperilla. PIRMEDIAT ON VAHVA VIESTINVIEJÄ PIRKANMAALLA 6 544 1 865 6 404 9 855 1 844 9 158 10 404 33 929 23 523 4 355 6 435 20 972 16 475 4 688 2 828 2 206 19 623 24 277 238 140 31 868 4 283 6 942 33 254. Mainoksesi on printeissä ja verkoissa. Keskiviikko 17. Pirmediat mahdollistaa monipuolisen näkyvyyden. Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti ja Ylöjärven Uutiset ovat kirkasvaloisia ja vetovoimaisia majakoita. Lisäksi meillä on arvostetut paikallisradiot: SUN Radio ja FUN Radio. Nämä lehdet ovat tilattuja, siksi ne ovat haluttuja ja tarkasti luettuja. Meillä on tiivis ja kestävä yhteys laajaan tilaajakuntaamme. Niissä seurataan aktiivisesti ja taukoamatta paikallista elämänmenoa – pirkanmaalaista, moni-ilmeistä arkea. helmikuuta 2021 11 PIRKANMAAN PAKETTI ON RÄÄTÄLÖITY SINUA VARTEN! +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi OTA YHTEYTTÄ MAAKUNNAN MATTIIN! Pirmedioiden paikallismediat muodostavat vahvan verkoston maakunnassamme. Saat kattavan kuvan siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu
Hänen mukaansa kohde vaihtaa omistajaa, jos se on neliömäärältään oikeankokoinen, sijainniltaan nappi sekä osuva kohderyhmälleen. TOIMITUSJOHTAJA PIRKKO Ahonen on huojentunut, ja hän katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen. Toimitusjohtajan mukaan henkilökunta on joutunut venymään, mutta heittäytymiset palkitaan onnistumisina. Pirkko Ahonen sanoo, että keskeiset tunnusluvut puhuvat omaa kieltään fuusion onnistumisesta. Poikkeusvuodesta 2020 muodostui suorastaan historiallinen asuntokaupan vinkkelistä. Ahonen näkee, etteivät synkät pilvet tule yrityskentän ylle. Ahosen mukaan etenkin heinä-, eloja syyskuu olivat vauhdikasta aikaa. Keskiviikko 17. – Ihmisille syntyi erityinen pärjäämisen tahto, hän kiteyttää. Eivätkä pankkilaiset ole päässeet yritysvierailuille. Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen kiteyttää onnistumisen asuntolainakauppaan, joka kasvoi peräti kymmenen prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2020. Usko tulevaisuuteen on vahva, Ahonen toteaa. Säästöpankkiirin mukaan niin yksityiskuin yritysasiakkaat ovat selviytyneet ilman vaikeita lommoja poikkeusajasta. Raju konkurssiaalto ei lyö Pirkanmaalle, pankki ruokkii investointihalua Koronavuosi 2020 ei sulkenut Aito Säästöpankin kuningastietä. Ahonen muistuttaa, että pankissa odotetaan, että yrittäjät alkaisivat investoida. Hän kiittää pirkanmaalaisia ja satakuntalaisia, koska he ovat omaksuneet upeita selviytymiskeinoja vaikeissa poikkeusoloissa. Aito Säästöpankin horisontista tarkasteltuna pirkanmaalainen ja satakuntalainen yritysmaailma on hyvässä hapessa. Määrä on merkittävä, kun vertaamme sitä aikaan, jolloin markkinointiponnistelumme ovat olleet minimissään, Ahonen huomauttaa. Nyt Aito Säästöpankilla on 68 200 asiakasta. – Täysin uusia asiakkaita saimme lähes 3 500. Pankki poisti aktiivisesti päällekkäisasiakkuudet ja passiiviset asiakkuudet. Ahonen uskoo, että asuntokauppa käy vilkkaana tämänkin vuoden ajan, mutta määrät eivät ole aivan yhtä huljakoita. Esimerkiksi rajua konkurssiaaltoa ei ole näköpiirissä. Nyt on rahaa tarjolla. Kokemukset todistavat, että molemmat ovat selviytyneet haasteista sekä ongelmista voittajina. Ihailen innovatiivisuutta. Matti Pulkkinen. Tunnusluvut kertovat pärjäämisestä Aito Säästöpankin ja Huittisten Säästöpankin yhdistyminen synnyttivät miljardipankin suomalaiseen rahalaitosmaailmaan. Tilien saldot ovat vahvoja Kun koronapandemia lujitti otettaan, monet yksityisja yritysasiakkaat hakivat oikea-aikaisesti lainojen lyhennysvapaita. Arki koulutti niin pankkilaisia kuin asiakkaitakin. Kokonaistyöntekijämäärä on 123. Ahonen muistuttaa, että Huittisten Säästöpankki yhdistyi Aito Säästöpankkiin historiallisen poikkeuksellisissa oloissa. Koronapandemia ei ole vaurioittanut yksityiseikä yritysasiakkaiden taloudenpitoa Aito Säästöpankin reviirillä. Aito Säästöpankki on koronavuoden menestyjiä. Pankki-, raha-, sijoitusynnä muut asiat ovat hoituneet mallikkaasti, Ahonen kiittää. Fuusion tehnyt rahalaitos löi historiallisia tuloksia. Liikevoittoa kertyi 9,22 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa onnistumiset ovat mahdollistuneet, koska pankilla on ollut valmiina strategia, joka pohjaa digitalisaation voittokulkuun. Nämä satsaukset ovat vahvistaneet muun muassa kauppaa, Ahonen painottaa. Esimerkiksi markkinointitapahtumat ovat olleet tyystin tauolla. – Yrittäjät kertovat todella upeista oivalluksista, joiden turvin he ovat miettineet ja järjestäneet liiketoimintaansa uuteen malliin. CET! eli kansanomaisesti sanottuna vakavaraisuusprosentti asettui 22,7 prosenttiin. Onnistuimme ne käsittelemään rivakasti, Pirkko Ahonen sanoo. – Niiden määrä oli yhdessä hetkessä valtava. – Koronan synnyttämä uusi tilanne on haastanut niin pankin ammattilaiset kuin asiakkaatkin. Koronapandemian kolikon yhtenä puolena on, että yksityisja yritysasiakkaiden pankkitileille on kertynyt talouden puskureita. helmikuuta 2021 12 – Koronan synnyttämä uusi tilanne on haastanut niin pankin ammattilaiset kuin asiakkaatkin. – Osa ihmisistä on aktivoitunut kotinsa tai kesäpaikkansa remontoinnissa. Luottojen määrä oli 1,18 miljardia euroa. Aito Säästöpankin taseen loppusumma asettui 1,15 miljardiin euroon vuoden lopussa. – Pirkanmaalla ja Satakunnassa talouden ja elinkeinoelämän rattaat pyörivät hyvin. – Rajusta asuntokaupasta kertoo parhaiten se, että oman pankkimme asuntolainakauppa kasvoi kymmenen prosenttia hyvätahtiseen vuoteen 2019 verrattuna, Ahonen tarkentaa. Arjessa on syntynyt merkittäviäkin säästöjä. Viime vuoden tulos on toimialaan nähden hyvä. Kokemukset todistavat, että molemmat ovat selviytyneet haasteista sekä ongelmista voittajina. Ahosen mielestä Aito Säästöpankki on selviytynyt poikkeusoloista kiitettävästi. Suomi meni Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen uskoo, että Aito Säästöpankin reviiri, Pirkanmaa ja Satakunta, nousevat tukevasti jaloilleen koronapandemian jäljiltä, kun tautitilanne helpottaa. Yhdistymisen hetkellä asiakkaita oli 71 700. kiinni viime maaliskuussa, ja erilaiset rajoitukset ovat verottaneet pankinkin toimintamahdollisuuksia. Poikkeuksiakin on, mutta ne ovat vähemmistössä
Rokotteiden kakkosannokset eli tehosterokotukset toteutetaan niin ikään suositusten mukaisesti. Toivomme, että kaupungin koronaneuvontapuhelimeen 050 437 1300 ollaan tässä vaiheessa yhteydessä vain koronaoireisiin tai -näytteenottoon liittyen, Soile Ridanpää ohjaa. Kun rokotteita saadaan suurempia määriä, voidaan siirtyä laajempien väestöryhmien joukkorokottamiseen. Ensimmäisenä rokotettiin koronanäytteenoton ja infektiovastaanottojen henkilöstöä sekä vanhusten hoivakotien henkilöstöä ja asukkaita. – Asuntolainakysyntä oli alueellamme ennätyksellistä vuonna 2020 ja hyvä kehitys on jatkunut alkuvuodesta. Koronarokotteen annosväli on nyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella 12 viikkoa. Yksi suurimmista syistä on ollut ennennäkemättömän elvyttävä rahapolitiikakka, mutta asuntohintojen nousun taustalla on myös muita ajureita. Nordea myönsi viime vuonna koko Pirkanmaalla asuntolainoja 550 miljoonan edestä ja kasvua edellisvuodesta tapahtui noin 17 prosenttia. Lainojen kysyntä pysyi erityisesti kevään jälkeen vilkkaana. Lisäksi etenemme alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien rokotuksissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksen mukaisesti, Soile Ridanpää toteaa. Olemme myös pystyneet varmistamaan pankkiasioinnin turvallisuuden pandemian aikana, mitä on tukenut digitaalisten kanavien kasvanut suosio, Nordean Tampereen toimipaikanjohtaja Tomi Tulonen toteaa. Asuntojen hinnat ovat nousseet koronakriisin aikana ennätyslukemiin. Viikolla 4 siirryttiin rokotusasetuksen Joukkorokotuksia tullaan järjestämään ainakin Kauppakeskus Elon tiloissa, tiedottaa kaupunki. Tämä koskee sekä iän että taustasairauksien puolesta riskiryhmiin kuuluvien rokottamista. Rokotuksia järjestetään myös Kurussa ja Viljakkalassa. Koronarokotukset alkoivat Ylöjärvellä viikolla 2. Lisääntynyt etätyö on saanut suomalaiset pohtimaan asumistaan uudella tavalla. – Ensinnäkin viime vuosina hintakehitys on ollut maltillista suhteessa tulojen kasvuun ja vuokriin, eikä kuplaa ole päässyt muodostumaan. Nyt onkin erinomainen aika tarkastaa oma suunnitelma. Joukkorokotuksia tullaan järjestämään ainakin Kauppakeskus Elon tiloissa. Astra Zenecan koronarokotetta tullaan antamaan alle 70-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville sekä sosiaalija terveyspalveluiden henkilöstölle, Soile Ridanpää taustoittaa.. Toistaiseksi Pirkanmaalle saadaan viikoittain hyvin pieniä rokote-eriä, kertoo koronarokotusten yhteyshenkilö, johtava hoitaja Soile Ridanpää Ylöjärven kaupungilta. Korkotason pysyminen erittäin matalalla sekä pankkien myöntämät lyhennysvapaat ovat pitäneet asumismenot maltillisina. Suomalaisten taloustilanne on pysynyt vakaana, ja asumismenoista on selvitty pääsääntöisesti hyvin. Tulevaisuuteen varautuminen näkyi myös henkivakuutusten 20 prosentin kasvussa koko Suomessa edellisvuoteen verrattuna. – Sijoitussuunnitelmia tehtiin ja päivitettiin vuoden loppua kohden kiihtyvää tahtia. Kannattaa seurata sekä kaupungin kotisivuja että paikallislehtiä. Rokotteiden saatavuusongelmien takia rokotukset eivät kuitenkaan ole edenneet odotetusti. mukaisiin ikäryhmittäisiin rokotuksiin alkaen 80 vuotta täyttäneistä. Se ja Modernan rokote keskitetään ikäihmisille. helmikuuta 2021 13 SOITA JA VARAA AIKA: 050 516 9694 Palvelemme: ma-pe klo 9-18, la 9-16 Muina aikoina sopimuksen mukaan Hiusten leikkaukset Värjäykset Hiustatuoinnit Parranajo ja muotoilu Amerikkalainen parranajo Brittiläinen parranajo Karvanpoisto vahalla ja langalla Kasvohoito Kulmakarvojen siistiminen Mastontie 4, Ylöjärvi x Puh. Jatkamme 80 vuotta täyttäneiden hyvin käynnistyneitä rokotuksia heti, kun saamme lisää rokotteita. Meidän ammattilaiset antavat Sinun hiuksillesi uuden ilmeen. Pankkiirin muistutus: rahaa ei edelleenkään kannata makuuttaa tilillä, vaikka markkinat aika ajoin elävät, Tulonen neuvoo. Lomautusten määrän nopea lasku keväästä ja osaltaan myös päätös nostaa lainakattoa selittävät hyvää kehitystä, Nordean ekonomisti Juho Kostiainen sanoo. Valitettavasti koronarokotteiden toimitukset ovat olleet koko Euroopassa ennakoituja pienempiä, mikä on vaikuttanut myös Suomen rokotemääriin. Talven iloksi! Nordea: Asuntolainojen kysyntä kasvoi Ylöjärvellä Nordean lainakanta kasvoi Ylöjärvellä viime vuonna – Pirkanmaan asuntomarkkinat eivät osoita hyytymisen merkkejä NORDEAN ASUNTOLAINAKANTA kasvoi Ylöjärvellä yli kolme prosenttia viime vuoden aikana. Ylöjärven kaupunki tiedottaa rokotusten käytännön järjestelyistä vaiheittain sitä mukaa kun rokote-erien toimitukset tarkentuvat. Riskiryhmärokotusten jatkamista ja uusien ryhmien rokotusten aloittamista on jouduttu viivyttämään kaikissa kunnissa. Lainaneuvottelut käytiin suurimmaksi osaksi verkkotapaamisina. Keskiviikko 17. Terveyskeskuksen koronarokotusten ajanvarausnumerossa 03 735 6702 on tällä hetkellä automaattinen nauhoite, joka kertoo rokotteiden saatavuusongelmasta. (Arkistokuva) ”Jatkamme 80 vuotta täyttäneiden rokotuksia heti, kun saamme lisää rokotteita” KORONAVIRUSROKOTUKSET OVAT käynnistyneet Ylöjärvellä. Ajan voivat varata kulloinkin rokotusvuorossa olevat. 050 516 9694 Anna laatuaikaa myös itsellesi, tule turkkilaiseen parturiin. Numero avataan aina heti, kun aikoja on varattavissa. Rokotteena on tähän asti ollut Pfizer-Biontechin valmiste. Saatavuusongelmista huolimatta rokotukset etenevät rokotusasetuksen määrittelemässä järjestyksessä, vaikkakin suunniteltua hitaammin. Tomi Tulonen muistuttaa, ettei rahoja edelleenkään kannata makuuttaa tilillä. Säästäjille koronavirus näyttäytyi osakemarkkinoiden heilahteluna erityisesti alkuvuodesta ja pankin asiakkaat kysyivät Pirkanmaalla neuvoa ahkerasti
Tiitiäisen metsä teki vaikutuksen ministeriin – On hienoa, että Ylöjärvellä on onnistuttu suojelemaan näin iso alue keskustan tuntumassa, jossa se on helposti saavutettavissa. Työ tehdään kunnissa Puolueensa puheenjohtajana Ohisalo muistutti paikallisia ehdokkaita siitä, että Vihreiden edustajia tarvitaan vaalien välillä kunnissa erityisesti pitämässä huolta siitä, että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet toteutuvat kuntatason toimina. Koronarajoitukset ovat kasvattaneet erityisesti toisen asteen opiskelijoiden ongelmia. Lähiluonnon arvostus on noussut koronaaikana, kun luonnossa liikkuminen on tullut osaksi yhä useamman arkea, Ohisalo totesi. Sisäministeri on asiasta huolissaan. Hän korosti, että kuntavaalit ihmisten arjen kannalta tärkeimmät vaalit. Vaalikone avuksi Niin Vihreiden kuin kaikkien muidenkin puolueiden kuntavaaliehdokkaiden sekä äänestäjien suuri ongelma on tänä keväänä se, että ehdokkaiden ja äänestäjien tapaamiset jäävät käytännössä toteutumatta. Nyt olemme sikäli paremmassa tilanteessa kuin viime keväänä, että tiedämme jo tästä taudista paljon enemmän kuin vuosi sitten. – Siinä on omat haasteensa, mutta uskon, että kun jaksaa korjata vääriä käsityksiä ja toistaa omaa ydinviestiään, selviytyy myös somessa tehdyistä hyökkäyksistä, Immonen rohkaisi. Ohisalon mielestä luonnonsuojelu ja talouselämä nivoutuvat jo hyvällä tavalla toisiinsa siinä, että moni rahoittaja pyristelee nyt irti fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta teknologiasta. Ylöjärven Vihreiden puheenjohtaja Niina Immonen kannusti ehdokkaita olemaan aktiivisia somessa sen sisältämistä riskeistä huolimatta. Puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo tapasi väkeään Tiitiäisen metsässä. Ylöjärvellä Vihreät ovat olleet aloitteellisia erityisesti koulutukseen ja oppilashuoltoon liittyvissä asioissa. LUONNONPERINTÖSÄÄTIÖN NIMITTÄMÄ Tiitiäisen metsän vartija Jussi Kytömäki sai lauantaina esitellä Ylöjärven tuoreinta suojelualuetta hyvin kiinnostuneelle yleisölle. Päästöjään vähentävien yritysten on helpompi saada rahoitusta. Uusia virkoja ja palveluita onkin saatu, mutta lasten ja nuorten hyvinvointi vaatii edelleen huomiota ja resursseja. Susanna Viljanen. – On hienoa, että Ylöjärvellä on onnistuttu suojelemaan näin iso alue keskustan tuntumassa, jossa se on helposti saavutettavissa. – Viime keväänä lasten ja nuorten hyvinvointiin saatiin Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo nautti kävelyretkestä talvisessa Tiitiäisen metsässä. Myös luontokadolle pitäisi määritellä hinta. Lauantaina Tiitiäisen metsässä patikoivat Pirkanmaan Vihreiden toiminnanjohtaja Kaisu KeisalaKaseja (vas.), kuntavaaliehdokas Tiia Lipsonen, puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo, kaupunginvaltuutettu, Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Jenni Kiiskinen, valtuutettu Jussi Kytömäki, kuntavaaliehdokas Samuli Björkling ja Ylöjärven Vihreiden puheenjohtaja Niina Immonen. Tavoitteen toteuttaminen kunnissa vaikuttaa kuntalaisten arkeen. – Suomella on maailman kovin ilmastotavoite eli pyrimme olemaan hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä. Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo oli vaikuttunut erityisesti siitä, että harjulla ja sen läheisyydessä on suojeltu kaikkiaan peräti 140 hehtaaria luontoa. – Somessa kampanjoidessa on osattava myös suojata omaa yksityisyyttään ja omia verkostojaan. Ylöjärveläisten kohdalla se varmasti merkitsee esimerkiksi vähäpäästöisen lähiliikenteen lisäämistä Tampereen suuntaan, olipa se sitten ratikka tai lähijuna. Keskiviikko 17. Erityisesti ensikertalaiset ehdokkaat ja ensikertalaiset äänestäjät ovat ison haasteen edessä. Joutuu miettimään, mitä haluaa jakaa poliitikkona ja mitä yksityishenkilönä, ensimmäistä kertaa ehdolla oleva Tiia Lipsonen pohti. Viime viikolla otsikoihin nousseen taloustieteiden professori Partha Dasguptan tavoin Ohisalo arvioi, että luonnon monimuotoisuuden arvostus kasvaisi nopeammin, jos sille määriteltäisiin hintalappuja. – Ihmisen toiminnan haittoja ilmastolle on jo tehty näkyväksi esimerkiksi päästökaupalla. yhteensä 300 miljoonan euron tukipaketti, ja samankaltaista tukipakettia puskemme myös tälle keväälle, sisäministeri Ohisalo vakuutti. Jussi Kytömäki kertoi sisäministerille, että raha ja luonnonsuojelu kytkeytyvät toisiinsa myös Tiitiäisen metsässä: kuka tahansa voi ostaa itselleen nimikkoalueen jo suojelluista, Luonnonperintösäätiön omistamista alueista, ja näin saatu raha käytetään uusien suojelualueiden hankintaan. Niissä ehdokkaiden teemat tulevat hyvin esiin, Maria Ohisalo neuvoi. ”Metsänvartija” Jussi Kytömäki esitteli puoluetovereilleen Luonnonperintösäätiön omistamaa Tiitiäisen metsää. Ihmiset ja etenkin yritykset kun ymmärtävät asioiden arvon parhaiten euroissa. – Tärkeää on myös kohdentaa rajoitukset oikein eli purkaa niitä lasten ja nuorten osalta heti, kun se on mahdollista. Äänestäjän, joka ei viihdy somessa, kannattaa perehtyä huolella vaalikoneisiin. Jos taloudellinen toiminta aiheuttaa luonnolle haittoja, saman toimijan pitäisi maksaa niiden korjaaminen. helmikuuta 2021 14 Ylöjärven Vihreiden kuntavaaliehdokkaat saivat lauantaina korkean tason sparrausta vaalikampanjointiin. – Vaalikampanjointi on siirtynyt suurelta osin sosiaaliseen mediaan
2,99/prk (12,46 kg) Rajoitus 2 pkt/talous 3,49 5,00 Broilerin sisäja rintafileet Lihamestarin vähärasvainen jauheliha 7 % 7,95 10,95 kg kg pkt Edun kaalikääryleet 8,95 kg Malaco TV-mix ja Aakkospussit 280–325 g (6,12–7,11 kg) 1,99 ps 3 PRK. 2,99 kg Porsaan jauheliha 4,99 kg Porsaan kylki 4,99 kg Leivon Leipomo 10-ruisja kaurasämpylät 470 g (3,60 kg) 1,69 ps Tarjoukset voimassa Ruokakeitaassa KE–LA 17.–20.2.2021 ellei toisin mainita. OUTLET-TORI kotiinkuljetus @ruokakeidas.fi Kariniemen kanan jauheliha ja siivet 400–700 g (2,84–4,98 kg) 1,99 pkt Punainen helmitomaattirasia 200 g (12,45 kg) Zenia päärynä Hollanti Kukkakaali Espanja Parsakaali 400 g (2,48 kg) Espanja 2,49 1,79 1,79 0,99 rs kg kg kpl Knorr lasagne ja lasagnette 262–273 g (7,29–7,60 kg) 1,99 pkt Kivikylän ryynimakkara, suomija löylylenkki 400 g (4,98 kg) 1,99 pkt Juhla Mokka kahvit 500 g (6,98 kg) ei luomu/tosi tumma Creme Bonjour Cuisine Fraiche 3 x 240 g (6,94 kg) yks. Keskiviikko 17. Tarjoustuotteita reilut, mutta rajalliset erät. Vain kotitalouksille. 040 712 0100 PIRKANMAAN PARAS LIHAKAUPPA Porsaan ulkofilee 8,95 kg Porsaan kassler 6,95 kg Porsaan lapa ja etuselkä Possuja reilut, mutta rajalliset erät. helmikuuta 2021 15 Palvelemme: ma–to 8–21, pe–la 8–22, su 8–21 Elotie 9, 33470 Ylöjärvi Puh
On siis hyvä kiinnittää huomiota erityisesti siihen, mitkä toiminnot ovat jatkossa kunnille erityisen tärkeitä: elinvoima, vetovoima ja pitovoima. Haetaan enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä keskusteluissa. Valtakunnallisesti varaudutaan ja valmistellaan sote-uudistuksen toteutusta ja toimeenpanoa esimerkiksi alueellisen valmistelun jaostossa. Maassamme tällaisia järjestäjiä tarvittaisiin neljä tai viisi, Martikainen sanoo. – Jos kaltaisemme kaupunkiseutu ei pysty ylläpitämään kasvua, kehitystä ja työllisyyttä, seuraukset ovat vahingollisia koko valtakunnalle, hän herättelee. Satonenkin odottaa, että kunnissa keskusteltaisiin kuntavaalien innoittamina sotesta. Satosen mielestä kunnat voitaisiin velvoittaa keskenään yhteistyöMatti Pulkkinen hön perusterveydenhoidon palvelujen järjestämisessä samaan tapaan kuin sairaanhoitopiiri toimii erikoissairaanhoidossa nykyään. Niiden yhteenliittäminen on kuitenkin ollut koko uudistuksen tärkein avainkohta ja se toteutuisi kyllä muualla Suomessa, Martikainen pohtii. Ja jos jotain sopii toivoa, niin rakentavaa, suvaitsevaista ja eteenpäin katsovaa, samaan hiileen puhaltavaa yhteistyötä Pirkanmaa tarvitsee jatkossakin. Muutoin valmistelussa on tällä kierroksella osattu kiertää useampia karikoita kuin edellisellä kierroksella, Auvinen miettii. – Soten osalta on kuitenkin niin, että mikään ei ole varmaa, ennen kuin lainsäädäntö on valmis, ja se on läpäissyt kaikki vaiheet. – Sosiaalipalvelut tulisi jättää kuntiin. – Joka tapauksessa integraation perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen välillä on oltava lähtökohtana. Jos sote-uudistus kaatuisi, miten palvelut olisi tulevaisuudessa hoidettava. (Kuva: Matti Pulkkinen). Työ etenee koko ajan. Puolueiden Pirkanmaalla perustama vapaaehtoinen yhteistyöryhmä kerää toiminnastaan kiitoksia. Varsinainen valmistelu alkaa vasta sitten, kun lait on hyväksytty, Martikainen sanoo. – Ellei sitten valiokuntakuulemisissa nouse esiin jotakin erityistä, kuten perustuslaillisia haasteita. – Valiokuntakuulemiset ovat parhaillaan menossa eduskunnassa. Auvisen mukaan sotejuna puksuttaa tasaista vauhtia eteenpäin. Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen antaa soteuudistukseen valtakunnallisesti kehyskuntien näkemystä. Martikaisen mielestä tämänkertaisella uudistuksella on paremmat edellytykset mennä läpi kuin aikaisemmilla yrityksillä. ”Asia ratkeaa kevään aikana” Eduskunnassa on 19 pirkanmaalaista kansanedustajaa. – Sote pitää ottaa kuntavaaliteemaksi. Järjestäjällä on lisäksi oltava valta käyttää hyvin vapaasti yksityisiä yrityksiä, kolmatta sektoria sekä tehdä omia yrityksiä kuten Coxa. En hämmästyisi, vaikka yllätyksiä vielä tulisi eteen, hän lisää. – Toinen merkittävä asia on yksityisten palvelutuottajien asema uudistuksessa. Miten huolehdimme siitä, että yritysten on mahdollisimman hyvä toimia tällä seudulla, miten varmistamme yhdessä toimien Tampereen kaupunkiseudun upean vetovoiman sekä hyvän yhteistyön ja miten kunnat pärjäävät omilla luontaisilla vahvuuksillaan, hän tarkentaa. – Iso kysymys on myös se, jääkö kunnille riittävästi resursseja soteuudistuksen jälkeen hoitaa muita tehtäviä ja kykenevätkö kunnat enää investoimaan riittävästi elinvoimaa vahvistaviin hankkeisiin, kun kuntien budjetista suurin osa rahasta siirtyy pois soten mukana, Satonen perää. Täkäläisessä sote-valmistelussa olevat henkilöt toivovat, että sote-teema nousisi vahvasti keskusteluun huhtikuisissa kuntavaaleissa. Kyse on siitä, että palvelut tulisi järjestää asiakas eikä hallinto edellä. Auvinen pitää välttämättömänä, että sotesta on puhuttava lähestyvissä kuntavaaleissa. (Kuva: Matti Pulkkinen) Kysymys kuuluu, voidaanko olemassa olevia nykyisen lainsäädännön mukaan tehtyjä sopimuksia mitätöidä, Martikainen lisää. PIRKANMAA EI nuku prinsessa Ruususen unta soteuudistuksen suhteen. Tästä syystä varsinkin erikoissairaanhoidossa nyt esitettävät hyvinvointialueet ovat liian pieniä, Martikainen kritisoi. – Yhteistyöryhmällä on iso merkitys ja tuki koko soteprosessille, Halme näkee. – Olemme mukana Pirkanmaan alueen ohjausja työvaliokunnissa, joissa laaditaan alustavia suunnitelmia siihen, miten sote toteutettaisiin maakunnassamme. – Kunnat ovat Suomessa jatkossakin vastuussa laajasta tehtäväkirjasta. Kunnissa kaikki ovat kuntalaisten asialla, Auvinen vakuuttaa. Halme odottaa, että puolueiden yhteistyöryhmä nostaisi esille yhteiskunnallista näkemystä ja itsehallinnollisuuden tulokulmaa sekä aikanaan uudistuksen edellyttämää sujuvaa siirtymää kunnilta hyvinvointialueille. – Palvelutarve jakaantuu alueellisesti hyvin epätasaisesti. Siitä seuraa sekä henkilökunnan saatavuusongelmia että kasvavaa palvelutarvetta. Uusimaahan jakautuu viiteen osaan plus HUS:iin, maakuntajohtaja painottaa. Asia ratkeaa tämän kevään aikana, hän sanoo. – Asiantuntijakuuleminen valiokunnissa on vasta alkanut, joten vielä ei voi sanoa mitään varmaa suuntaan tai toiseen. ”Iso tuki prosessille” Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme on tyytyväinen siihen, että maakunnassa toimivat poliittiset puolueet ovat synnyttäneet yhteisen vapaaehtoisen yhteistyöryhmän. Tarvitsemme vahvan järjestäjän, jolla on koko rahoitus käsissään ja valta hoitaa alueellaan niin lähipalvelut kuin keskitettävät palvelut. Etelä-Suomen kaupunkiseuduilla palvelutarve kasvaa, mutta suuressa osassa muuta maata palvelutarve vähenee. Auvinen korostaa, että Kangasalan kasvukaupungin kaltaisille kunnille on ensiarvoisen tärkeää, että niiden rahoitusasema, investointikyky ja mahdollisuudet turvata kasvuperusta taataan jatkossakin. Halmeen mielestä Pirkanmaa on varmasti pisimmällä järjestäjän roolin valmistelussa ja muutenkin edellä kulkija ehkä joidenkin niiden maakuntien kanssa, joissa sote on jo koottu yhdelle järjestäjälle, Halme pohtii. – Pirkanmaa on myös siksi erityisen kiinnostava kansallisesti, koska se on suurin kokonaisuus jatkossa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen muistuttaa, että PSHP on monessa roolissa mukana soteuudistuksen valmistelussa. (Kuva: Matti Pulkkinen) Maakuntajohtaja Esa Halme arvostaa puolueiden vapaaehtoisesti perustamaa valmisteluryhmää. Siinä suunnitellaan mahdollisesti tulevien hyvinvointialueiden ja sote-tehtävät luovuttavien kuntien tulevan yhteistyön rakenteita ja toteutustapaa. Keskiviikko 17. Eri ministeriöissä valmistaudutaan vahvasti siihen, että lait läpäisevät eduskunnan, Auvinen päättelee. Pirkanmaalla tällainen valmistelu oli vapaaehtoiselta pohjalta jo pitkällä ennen kuin maakuntamallia lähdettiin vahvasti ajamaan, Satonen huokaa. – Valmistelu etenee kokonaisuutena oikein hyvin, ja askelmerkit seuraaviin vaiheisiin ovat selvät, Halme sanoo. Auvinen arvioi, että soteuudistus etenee. – On hyvä huomata, että jos sote toteutuu, uudet valtuutetut ehtivät hoitaa sosiaalija terveyspalveluihin liittyviä asioita vain reilun vuoden. helmikuuta 2021 16 SOTE-UUDISTUS: ”Pirkanmaa on myös siksi erityisen kiinnostava kansallisesti, koska se olisi suurin kokonaisuus jatkossa” Luottamus pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ajaman sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen läpimenoon elää edelleen sitkeänä ja voimakkaana Pirkanmaalla. Sastamalainen kansanedustaja Arto Satonen sanoo kipakasti, että kevät tuo tiedon soten mahdollisesta toteutumisesta. Martikainen muistuttaa, että sote-alan suurin haaste seuraavan vuosikymmenen aikana on väestön ikääntyminen. Oppositiossa olevan Kokoomuksen pitkäaikainen parlamentaarikko Arto Satonen korostaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta on ratkaiseva sote-hankkeessa. Myös yhdyspintatyö on käynnistynyt valtakunnallisesti. Toinen on Uudenmaan erillisratkaisu, jossa sote-integraatio perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä ei toteudu. Tekemistä siis riittää yllin kyllin tulevillakin valtuutetuilla. Sellainen voisi olla pääkaupunkiseudun erillisratkaisu. ”Ministeriöissä vahvaa valmistautumista” Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen edustaa 44 kunnan muodostamaa kehyskuntaverkkoa valtakunnallisessa sote-uudistuksen alueellisen valmistelun jaostossa. Mutta. Se on hyvä apu kaikelle muulle valmistelulle. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Tarmo Martikainen muistuttaa, että PSHP on vetäjänä tai osallistujana laajasti mukana meneillään olevissa valtiorahoitteisissa Pirkanmaan sotekehityshankkeissa. – Kaksi asiaa saattaa muodostua vielä esteeksi
helmikuuta 2021 17 Mika Kotiranta LKV 0400 625 662 Leena Ristamäki myyntipäällikkö, LKV 044 7272 752 Anniina Kotiranta myyntineuvottelija, KiAT 040 777 7771 Jaana Kotiranta LKV, KiAt 0400 597 057 Sofi toimistokoira 03 348 0900 www.mikakotiranta.fi Kuruntie 26, 33480 YLÖJÄRVI P. Kotiinkuljetusaika noin puolesta tunnista tuntiin. Kysy lisää! Asiakkuuspäällikkö Satu Rajamäki puh. 044 347 7407 birgitta.lindfors@ylojarvenuutiset.fi www.ylojarvenuutiset.fi. 050 516 9694 Kotiinkuljetusalue Ylöjärvellä: Soppeenmäki, Metsäkylä, Elovainio, Soppeenmäen teollisuusalue, Kirkonseutu, Asuntila ja Vuorentausta. hintaiset ) JOKA PÄIVÄ! KOTIINKULJE TUS Kotiinkuljetu s on listahintainen Soita ja tilaa kotiin! Puhelin 03 223 23 33 HALIC PIZZERIA KEBAB Puh. 044 347 7409 satu.rajamaki@ylojarvenuutiset.fi Mainostoimittaja Birgitta Lindfors-Tbaileh puh. Omavalintainen Haluatko paikan. Nopean päättäjän etuna tarjoamme veloituksetta verkkokampanjaasi 9.3.–18.4.2021 aikavälillä 2000 lisänäyttöä! Kysy lisää muista vaihtoehdoista! Saat meiltä myös uutiskirjeen, jossa kerromme tuoreista vaaliuutisista ja annamme vinkkejä kuntavaaleihin valmistautumiseen. Keskiviikko 17. 03 3480 900 Ylöjärven asiantuntija asuntokaupoissa 5 00 /kpl AITO, ALKUPERÄINEN TURKKILAISEN RUOAN MESTARI Pizza, rullakebab eivät kuulu tajoukseen ( norm. (03) 223 2333 Mastontie 4, 33470 YLÖJÄRVI www.halickebab.fi Kebabit ja Pizzat Tervetuloa tutustumaan Turkkilaiseen parturiin KENAN2:n! Puh. Ehdokas! Tarjoamme toimivia ratkaisuja lehteen ja verkkosivullemme tutustu ylojarvenuutiset.fi Ota yhteyttä, niin kerromme lisää! Rekisteröitymisetuna tarjoamme ilmaisen digitunnuksen Ylöjärven Uutisiin maalis–huhtikuuksi 2021. Autamme suunnittelussa ja mainonnan toteutuksessa, tehdään yhdessä hyvä kampanja! Tarjoamme! Autamme! Verkkokampanja! Uutiskirje! Lisäetu! Tavoita alueesi äänestäjät tehokkaasti ja luotettavasti
Käytäthän maskia asioidessasi toimistossa. 350967 POP UP Hyvää ruokaa @verkossa, ti 9.3.-30.3. klo 19.-20.00, 24 e. Muutenkin asukkailla on mahdollisuus rakennusvaiheessa vaikuttaa ratkaisuihin. Verkko-opetuskurssit alkavat normaalisti alkuperäisen opinto-ohjelman mukaan. Työkaverini oli kävellyt lumikengillä ennenkin, joten hän osasi antaa jo lähtiessä ja matkallakin hyviä vinkkejä. – Meille ennustettiin, ettei kaksikerroksisten kauppa käy Ylöjärvellä, mutta aivoriihi alueelle ja tontille sopivista asunnoista tuotti tällaisia ideoita, jotka osoittautuivat jackpotiksi. Lumikenkien viehättävyys perustuu siihen, että niillä voi kävellä lumen päällä. Ne suojataan 180 senttiä korkeilla aidoilla, joten piharakennusten katokseen tulevien porealtaiden yksityisyyden suojakin on taattu. He myös osaavat vaatia asumiseltaan korkeaa laatua ja mukavuutta, Niemelä arvioi hankkeen suosiota. Antti-Pekka Lehtonen TOIMISTO ON avoinna ma to klo 12.00 15.30 ja pe klo 12.-15.00 lyhyeen asiointiin. Pieni arjesta irrottautuminen ja hengähdyshetki tekisi kyllä hyvää. klo 17.18.30, 20 e. Olipa kiva ihailla talvisia maisemia ja lompsutella kaikessa kiireettömyydessä paikoissa, joihin ilman lumikenkiä ei tulisi talvella mentyä. – Otimme hankesuunnittelussa koko ajan hinnan huomioon, sillä emme halunneet ylittää 300 000 euron psykologista rajaa, Pussinen myhäilee. Poreallas etupihalla, kännykällä tai tagilla hallittava ulkooven lukko ja autokatoksessa varaukset sähköauton lataukselle – rivitalossa. Työkaverini kysyi, että olenko koskaan kävellyt lumikengillä. Täytyy myöntää, että olo oli kieltämättä aluksi hiukan ankkamainen. SKR:n taloihin tulee pelkästään kolmen tai neljän huoneen kaksikerroksisia asuntoja. Niitä ovat esimerkiksi etätyöskentelyä suosivat huonejärjestykset sekä dataja sähköpisteet, Pussinen jatkaa. Tiedotamme rajoitusten aikana alkavien kurssien opiskelijoita kurssikohtaisesti sen jälkeen, kun kurssin järjestelyt selviävät. Pienemmissä on pinta-alaa 86 ja isommissa 95 neliömetriä neliöhinnan asettuessa hieman alle 3 000 euron. Mahdollisuus vaikuttaa Ojapuiston Onnelan taloihin tehdään sisäänkäynnit länteen antavalle etupihalle. – Lapsiperheet etsivät isoja asuntoja alueelta, jolla palvelut ovat lähellä. – Kunhan nämä asunnot valmistuvat, niihin muuttaa onnellisia asukkaita, Pussinen arvioi. Koronatilanteen takia suunnitelmat sukuloinneista ja pidemmistä reissuista ovat siis jäissä. Ei kai. Kolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija Timo Jokinen Lumikenkäily antoi kolumnistille uusia kokemuksia.. Sellaisia uuden aikakauden rivitaloja vuorentaustalainen Suomen Koti Rakennuttajat SKR Oy alkaa maaliskuussa rakentaa Ylöjärven Haavistolle. Halu– Haavistolle rakennettavien rivitalojen tontti ei ole helppo, joten käytimme suunnitteluun todella paljon aikaa, SKR:n hankepäällikkö Vesa Pussinen (vas.) ja projektinjohtaja Mika Niemelä sanovat. Lumikenkäilimme noin yhdeksän kilometriä ja aikaa meni yli 3,5 tuntia. – Poreallasta ei ole pakko ottaa, vaan jos ostaja haluaa, sille varattua tilaa voi käyttää vaikka grillikatoksena. klo 17.-17.45, ilmainen! Koulutuskeskus VALO Pallotie 533470 Ylöjärvi Puh. Vauhtimme ei ollut tietenkään päätä huimaavaa. Keskiviikko 17. Ihan tavallisilla kengillä kun kahlaa lumessa niin monesti uppoaa ja syvälle. Pyrimme huomioimaan mahdolliset muutokset kurssien kestossa ja järjestelyissä tarkistamalla kevätkauden kurssimaksuja toteutuneen laajuuden mukaan. klo 14.-14.45, ilmainen! 420903KK POP UP -virtuaalinen käsityökahvila ti 16.3. 040 801 6471 tyovaenopisto@ tampere.fi www.tampere.fi/ tyovaenopisto/ Jotain tekemistä piti keksiä koronasynkkyyden keskelle JUTELTIIN TYÖKAVERIN kanssa kahvitauolla, että pitäisi keksiä jotain mielekästä tekemistä tähän sydäntalven keskelle. Vuonna 2013 perustettu SKR Oy huolehtii hankkeestaan yhtenä kokonaisuutena alusta loppuun käyttäen rakentajina vakioporukoitaan ja tuttuja yhteistyökumppaneitaan. Juttelimme saunan lauteilla istuessamme, että tämänpäiväinen oli sitä kotimaan talvimatkailua ja vielä parhaasta päästä. Seuraa tilanteen tarkentumista www.tampere.fi/tyovaenopisto KATSO TIETOA KURSSEISTA www.tampere.fi/tyovaenopisto/kurssit tai soita 040 801 6471 ”TAMPEREEN KAUPUNGIN koronarajoitusten vuoksi Tampereen seudun työväenopiston lähiopetus on toistaiseksi keskeytetty. 710986K Tukiviittomat@ verkossa, to 11.3.-22.4. – Näistä tulee ensimmäiset Ylöjärvelle rakentamamme talot. Kun osaa kävellä, osaa myös lumikenkäillä. Hieman oli seuraavana päivänä kävelystä reiteni kankeat mutta fiilis mitä mainioin. Hieman ensin emmin, mutta suostuin mukaan. Älylukonkin rinnalle asiakas voi halutessaan lisätä perinteiseen mekaanisen, mutta Pussinen uskoo, että nuoria perheitä helppokäyttöinen versio kiinnostaa enemmän. Myös autopaikat tehdään nimenomaan niitä ajatellen. amme tehdä asuntoja, jotka ovat toimivia ja edullisia koko elinkaarensa ajan, Pussinen perustelee. Punoittavin poskin, hiukan väsyneenä mutta tyytyväisinä teimme nuotion ja paistoimme nuotiomakkarat. – Useimmissa lapsiperheissä on nykyään kaksi autoa, joten jokaisella asunnolla on mahdollisuus varata pihasta kaksi autopaikkaa. Haluan edelleen kokea elämyksiä sellaisessa muodossa kuin se tässä nykyhetkessä on mahdollista. Enpä ole. Haluaisin yrittää jatkaa elämää edes jotenkuten normaalisti tämän koronan keskellä. Kiittelin siinä työkaveriani hyvästä ideasta ja mukaan pyytämisestä. Nuotiomakkaroiden jälkeen kävelimme lumikengillä työkaverini mökille ja nautimme mökkisaunan lämmöstä. Lumikenkäily oli kuitenkin helppoa ja hauskaa puuhaa. Poikkeuksena ovat alle 20-vuotiaiden ryhmät: kurssit, joissa on vain lapsia ja alle 20 -vuotiaita nuoria aloittavat ilmoitetun aikataulun mukaisesti lähiopetuksessa. klo 16.3018.45, 33 e. Se haave jäi lyhytikäiseksi, kun Vironkin koronailmaantuvuusluku alkoi kohota nopealla tahdilla eikä sinnekään enää voinut matkustaa ilman karanteenia. klo 17.30-19.00, 24 e. Uusia kursseja! Ei esitteessä. ”Ei kun sitten vaan tuumasta toimeen”, työkaverini sanoi. Jotain pitäisi siis keksiä, mutta mitä. Koronarajoitusten vuoksi suosittelemme asiointia ensisijaisesti sähköisesti tai puhelimitse. ALKAVIA VERKKOKURSSEJA 270906 Osakesijoittamisen perusteet, ti 9.3.-6.4. SKR esitteli tavallisuudesta poikkeavan rivitalohankkeensa pari viikkoa sitten, ja jo nyt voidaan sanoa, että hankepäällikkö Vesa Pussinen ja projektinjohtaja Mika Niemelä ovat nykäisseet oikeasta narusta. 420902KK POP UP -virtuaalinen käsityökahvila, to 11.3. Ulkomaille lähtemistä ei voi suositella, eikä kotimaan matkailukaan pyöri nyt normaalisti. Aloitamme kauden etäopetuksena kaikilla kursseilla, joilla se on mahdollista. Esimerkiksi yläkerran huonejärjestyksen voi ennakkomarkkinointivaiheessa valita kahdesta vaihtoehdosta, Vesa Pussinen kertoo. Yhteisenä vapaapäivänämme kiinnitimme lumikengät omiin tukeviin ja lämpimiin kenkiin, sauvat käsiin ja hangille. – Kuokka lyödään maahan maaliskuun loppupuolella, ja tavoitteena on, että asuntoihin voidaan muuttaa vielä tämän vuoden puolella, työmaan etenemistä kentällä valvova Niemelä linjaa. Esimerkiksi talon puuelementit tulevat Ylöjärveltä. Palaamme lähiopetukseen heti, kun viranomaissuositukset sen sallivat. – Asukkaiden laatutietoisuus otetaan huomioon myös materiaalivalinnoissa, joissa emme tee perusratkaisuja, ylöjärveläinen Mika Niemelä sanoo. Kahden talon yhteensä 11 asunnosta varattiin heti kättelyssä yhdeksän, ja loputkin todennäköisesti menevät nopeasti, sillä päätyasuntoihin on jätetty kakkosvarauksia peruutusten varalta. – Hömpötyksiin emme kuitenkaan rupea, vaan teemme yksityiskohtia, joista on todella hyötyä. helmikuuta 2021 18 Uuden ajan asunnot kuin kuumille kiville KYLLÄ VAAN. As Oy Ojapuiston Onnelan talot nousevat Haaviston alueen etelälaitaan Pisaratielle, josta on hyvin lyhyt matka muun muassa pian rakennettavalle uudelle koululle. Enkä usko, että kotiin neljän seinän sisään linnoittautuminen on itselleni oikea ratkaisu. Vielä muutama viikko sitten haaveilin viikonloppumatkasta Tallinnaan. Pussinen lupaa, että materiaalit hankitaan mahdollisimman pitkälle paikallisilta yrittäjiltä. 653902K American Presidents@online, kesk 10.3.-14.4. Tontti ei ole missään nimessä helppo, ja olemme käyttäneet suunnitteluun todella paljon aikaa, hän myöntää. Seuraathan tiedotustamme opiston kotisivuilla: www.tampere.fi/tyovaenopisto
Heidän kauppaperheeseensä kuuluvat lisäksi lähikyläkaupat Mustalahdessa ja Länsi-Koskelassa. Työntekijöillämme on pitkät urat. – Varsin nopeasti kiinnostuin ammattitaitoni kehittämisestä. Kauppiasperheessä yhdistyy rakkaus niin suomalaiseen kuin virolaiseen ruokakulttuuriin. Tällaisia ovat muun muassa Yrjölän hunaja ja Rauhalammin mansikat. – Otamme jokaisesta neliöstä täydet tehot irti, he tarkentavat. – Toimin opettajana Tallinnan naapuripaikkakunnalla Sakussa. Põdramägit toteavat, että esimerkiksi lähiruoan kasvava suosio vahvistaa paikallista me-henkeä. Aloitin kaupan esimiestutkinnon suorittamisen. Virolaissyntyinen Mikk Põdramägi pitää ruokakaupan hektisyydestä ja monipuolisuudesta. ”Henkilökunta tärkeässä roolissa” Mänttäläisessä K-Market Ruokapaletissa on normaalina keskiviikkona reipas pörinä. Niiden tuoteselosteiden on toki oltava suomenkielisiä. Ylöjärven seutu on entuudestaan tuttu Tia Põdramägille, sillä hän on kauppias Ari Ruissalon kasvatteja. Maaliskuun puolessa välissä Põdramägit isännöivät Soppeenmäessä olevaa KSupermarket Linkkiä sekä Vuorentaustassa olevaa KMarketia. Põdramägit korostavat, että ruokakauppa on luomus ja kokonaisuus, johon vaikuttavat niin kauppiaat henkilökuntineen kuin laaja asiakkaiden kirjo. Ihmiset kokeilevat rohkeasti uusia ruokatrendejä. Põdramägin ura alkoi ureta vuoden 2013 elokuussa. – Olemme kiitollisia siitä, että K-ryhmässä kauppiaat voivat tehdä myymälöistään hyvinkin omanäköisiä ja erilaisia.. Kaupan henkilökunta ahkeroi eri tehtävissään. Kauppiaspariskunta sanoo, että ruoka on suurennuslasin alla niin kaupan ammattilaisilla kuin valveutuneilla kuluttajilla. Tuona aikana kauppiaat ja kaupat tulivat tutuiksi, Tia ja Mikk Põdramäki arvostavat henkilökuntaansa. Olen toiminut koripallovalmentajana. TIA JA Mikk Põdramägi ovat pitäneet K-Market Ruokapalettia vajaat kahdeksan vuotta Mäntän keskustassa Ylä-Pirkanmaalla. Kaupan vetovoima kumpuaa yhteisöllisyydestä, joka voimistuu avoimesta ja rakentavasta vuoropuhelusta. Tykkään ohjata lapsia. Hiljan saattelimme yhden konkarimyyjän ansaitsemilleen eläkepäiville. – Meillä on täällä sitoutuneita ammattilaisia. Työnantajani oli kannustava ja vaativa valmentaja, hän arvostaa. Keskiviikko 17. Kaupan vetovoima kumpuaa yhteisöllisyydestä, joka voimistuu avoimesta ja rakentavasta vuoropuhelusta. Hän on koulutukseltaan liikunnanopettaja. Kauppa on myös kodikas kohtaamispaikka, he miettivät. Minulla on ollut lisäansioina erilaisia liiketoimia. hän lisää. Monipuolisuus on hyväksi. Heillä on vankka paikallistuntemus. Arki oli mielekästä, ja opinnot konkretisoivat päivittäin elämänpiiriini tulleita asioita. Kumpaisenkin maan perinteet ovat omintakeisia. Põdramägit pitävät kunniaasianaan, että reissatessaan he käyvät mahdollisimman monessa ruokakaupassa. Heidän molempien intohimona on korkeatasoinen kotiruoka. He myös arvostavat paikallisuutta ja perinteitä. Mikk tietää, että Virossa lähiruokakulttuuri suorastaan kukoistaa. Se syntyy kauppiaiden, työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistyön hedelmänä. Asiakasvirta on tasainen ja runsas. Sen valmistuttua hakeuduin kauppiasvalmennukseen. Hän on hyvin kiitollinen, että työnantajana oli kehitysintoinen kauppias ja työpaikkana aikaansa seuraava varsin suurikokoinen ruokakauppa. – Nykyään muutos ja kansainvälisyys ovat läsnä niin suomalaisessa kuin virolaisessakin ruokatraditiossa. Omassa elämässäni olen edelleen ahkera liikkuja ja kuntoilija. Põdramägit huomauttavat, että ruokakaupan voimakas eteenpäin meno näkyy KMarket Ruokapaletin myymälässä siinä, että kaikki tilat ovat hyötykäytössä. – Toimin taannoin Elosen leipäkonsulenttina Pirkanmaalla. Tia ja Mikk Põdramägi korostavat, että koko kaupan toimivuus lepää henkilökunnan harteilla. Myönteistä on, että raaka-aineiden alkuperä ja laatu painavat monen kuluttajan vaa’assa, he kiittelevät. helmikuuta 2021 19 – Inspiroituminen onkin parasta palkkaa arjen ahertamisesta. ”Tämä on minun ammattini” Tia Põdramägi muistaa ajan ja paikan, jolloin hän tiesi, että ruokakauppa on hänen toivetyöpaikkansa. Tian ja Mikkin arjessa yhdistyvät suomalaisen ja virolaisen ruokakulttuurin parhaat puolet. Tia ja Mikk ottavat Soppeenmäessä olevan K-Supermarket Linkin haltuunsa maaliskuun puolessa välissä. Kauppiaspariskunnan mielestä ruokakauppa tarvitsee yhteisöllisyyttä. Ruokakauppiaana työskenteleminen on palkitsevan vaihtelevaa. Heidän mukaansa muiden muassa kesäpaikkakuntalaiset ja Matti Pulkkinen paikkakunnalla vierailevat ihmiset ovat isosti kiinnostuneita tuotevaihtoehdoista, joita ei taatusti muualta löydy. Hän pitää täysin mahdollisena, että jonakin päivänä K-Supermarket Linkissä voi olla virolaisia tuotteita. Põdramägit tekevät kaikkensa, jotta lähellä tuotettu ja valmistettu ruoka pääsee kuluttajien käsien ulottuville heidän valikoimassaan. – Inspiroituminen onkin parasta palkkaa arjen ahertamisesta. Molemmat vanhemmat viihtyvät hellan ja uunin äärellä sekä kokkaavat mielellään erilaisia ruokia. Niistä he poimivat hyviä, toteutuskelpoisia ideoita. Mielestäni työ ja sen ohessa opiskeleminen sopivat minulle hyvin. Ruissalon Länsiportti oli Põdramägin yliopisto. Tampereen kaupunkiseudulla oleva K-Supermarket Linkki sekä K-Market Vuorentausta heittävät Põdramägeille uudenlaisen ja kiehtovan työtilaisuuden. Taiteestaan, teollisuudestaan sekä maaseudustaan kuuluisa kaupunki on tarjonnut kiitettävästi haasteita ja mahdollisuuksia monipuolisen ja laadukkaan ruokakaupan pitämisessä. Kauppiaspariskunta palaa innosta päästä aloittamaan Ylöjärven kasvukaupungissa. ”Kotona kokataan ahkerasti” Suomalainen sanonta, jonka mukaan suutarin lapsilla ei ole kenkiä, ei pidä paikkaansa Tia ja Mikk Põdramägien perhe-elämässä. Henkilökunta ja asiakkaat yhdessä luovat ruokakaupan yhteisöllisyyden Ylöjärveläisen K-Supermarket Linkin uusina kauppiaina maaliskuun puolessa välissä aloittavat Tia ja Mikk Põdramägi paiskivat töitä yhteisöllisyyden ja tunnelmallisuuden juurruttamiseksi omaan kauppaansa. Lentopallo, lasketteleminen ja hiihtäminen ovat lajejani, hän listaa. ”Jokaisesta neliöstä tehot irti” – Ruokakauppa elää koko ajan kehityksen ja kasvun aikaa, Tia ja Mikk Põdramägi kiteyttävät. Molemmat osapuolet haastavat ja kirittävät toisiaan, mikä näkyy alati laajentuvana ja uudistuvana tarjontana. Yhteishenki on raudanlujaa ja sydämellistä, he kuvailevat. Mänttä-Vilppula-vuosiaan Põdramägit arvostavat suuresti
Siivet tulevat siitä, että evankelista Luukasta kuvattiin siivekkäänä härkänä. Vaikka symboleilla on vakiintuneita merkityksiä, niitä voi myös tulkita eri tavoin. kohdata väriä, vaan eri värien välissä tulee olla metallia. 2 presidentille vaakunat Erikoispaikkoihin pääsy selittyy esimerkiksi sillä, että Rantanen on suunnitellut presidentti Martti Ahtisaaren ja presidentti Tarja Halosen vaakunat. Vaakuna perustuu aina siitä tehtävään heraldiseen selitykseen. Symboleita keskiajalta Harri Rantasta on aina kiinnostanut heraldiikassa historia ja visuaalinen viestintä. Hän lienee ollut Suomen ainoa kokopäiväinen heraldikko eli vaakunoiden ja lippujen suunnittelija. Tarkat värisäännöt Työn merkittävyydestä huolimatta Harri Rantanen yllättyi suuresti Ylöjärven kaupungin tunnustuksesta eli vuoden 2020 kulttuuripalkinnosta, joka myönnettiin hänelle viime viikolla. Tämä lisää kontrastia, mikä auttaa vaakunoiden tunnistamisen esimerkiksi hämärässä. Omassa vaakunassa kuu Entä millainen on esimerkiksi Rantasen suunnittelema Tarja Halosen vaakuna. Rantanen siis suunnitteli ja piirsi vaakunat, ja Ruotsissa ne maalattiin kuparilevyille, jotka koristavat nyt kuninkaanlinnan salia. Miehillä on haalareissaan merkit, jotka Rantanen suunnitteli aikoinaan Neuvostoliiton tiedeakatemialle. Huomaa lause: Yhteisen kansan puolesta. Presidentit tekevät yleensä ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin. Huomaa kuu ja sen alapuolella turkiskoro.. Elokuvan alussa on kohtaus, jossa laivaa nostetaan merenpohjasta. Kun vaakunaluonnos on valmis, se lähetetään lausuntotoimikunnan tarkastettavaksi, jossa muun muassa Rantanen tarkistaa, onko se rekisterikelpoinen. Vaakunoissa voi käyttää punaista, sinistä, mustaa ja vihreää sekä lisäksi kultaa ja hopeaa. Esimerkiksi Suomen, Tanskan, Norjan ja Englannin vaakunoista tuttu leijona on lähtenyt Israelista Daavidin suvusta, minkä jälkeen siitä tuli Euroopassa kristinuskon tunnus. Vaakunaselityksessä ei voida esimerkiksi sanoa, että vaakunassa on Olavinlinna, vaan että vaakunassa on 3-torninen linna, joka viittaa Olavinlinnaan. Suomalaisessa heraldiikassa ei ollut aiemmin liljakoroa eikä Suomessa naispresidenttiä, perustelee Rantanen harvinaista kuviota. Itselleen Rantanen on suunnitellut ja rekisteröinyt vaakunan numero 116. Olen äärettömän yllättynyt. Keskiviikko 17. (kuva: Rantasen kotialbumi) Heraldikon töitä näkyy niin kuninkaanlinnassa kuin Titanicleffassakin – Vaakunoissa voi käyttää punaista, sinistä, mustaa ja vihreää sekä lisäksi kultaa ja hopeaa. Sääntönä on, ettei väri saa Tarja Halosen vaakuna. Keskiajalla ajateltiin, että kurki valvoo laumaa, kun muut nukkuvat. Rantanen on päässyt toteuttamaan ainutlaatuisia toimeksiantoja ja ”päässyt mukaviin paikkoihin”. Monet tietävät, että heraldiikka on olemassa, mutta eivät tiedä, että tekeminen perustuu tiukkaan sääntöjärjestelmään ja terminologiaan. Heraldiikan säännöt koskevat esimerkiksi värejä. Kulta korvataan yleensä kankaassa keltaisella. Vaakunakuvioiden pitää puolestaan olla sanallisesti selitettävissä niin, että ammattiihminen pystyy piirtämään samanlaisen vaakunan kuvaa näkemättä. Heraldikolla on yhteys myös Titanic-elokuvaan. Vaakunassa on Pirkanmaan ja Pirkkalan vaakunoista tuttu turkiskoro, joka viittaa pirkkalalaisuuteen, sekä kasvava kuu. Eihän heraldiikkaa yleensä sillä tavalla noteerata. Menin vuonna 1972 kauppakoulun jälkeen tienaamaan harjoittelijana opistorahaa Taitolippuun, jossa tehtiin vaakunoita ja lippuja, ja jäin sille tielle. Mutta koska tähkiä on vaakunoissa jo niin paljon, Rantanen usein kehottaa miettimään muitakin symboleita: esimerkiksi kuokka ja aura kuvaavat yhtä lailla viljelemistä. HARRI RANTASELLA on mielenkiintoinen työ. Samalla kuvalla voi olla symbolisesti eri merkityksiä. Vaakuna pitää suunnitella, ellei heillä sellaista esimerkiksi aatelissuvun puolesta jo ole, kuten oli vaikkapa Mannerheimillä. Se on kasvun ja kehityksen tunnus. Myös kotka (tarkkaileva uljauden tunnus) on maailmalla yleinen symboli, kuten myös kypärän päälle sijoitetut siivet. Verbi on menneessä aikamuodossa siksi, että Kalkussa asuva Rantanen jäi kolme vuotta sitten eläkkeelle, joskin hän tekee edelleen pienimuotoisesti töitä työhuoneellaan Akun Tehtaalla. Koska Luukas on taiteilijoiden suojeluspyhimys, siipiä nähdään usein taiteilijoiden vaakunoissa. Se, miten eri sukujen vaakunoilla ja lipuilla voitiin tiedottaa, kuka oli tulossa kylään aikana, jolloin monet hallitsijatkaan eivät osanneet kirjoittaa ja lukea. Iiria Lehtinen Tässä on Rantasen oma vaakuna. Olen ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla pari kertaa ja käynyt muutenkin muutaman kerran linnassa ja Mäntyniemessä lounaalla. helmikuuta 2021 20 Ylöjärven kulttuuripalkinnon saanut Harri Rantanen on yllättynyt valinnastaan: ”Eihän heraldiikkaa yleensä sillä tavalla noteerata.” Harri Rantanen ryhtyi heraldiikka-alan yrittäjäksi vuonna 1977, kun hän oli ensin mennyt harjoittelijaksi Taitolippuun. Kun esimerkiksi sukuseuran jäsen alkaa hahmotella suvulleen vaakunaa, sääntöihin ja suunnitteluohjeisiin kannattaa tutustua Rantasen internet-sivuilla www.vaakunat.fi. Kiveä toisessa jalassaan pitelevä kurki on puolestaan valppauden symboli. Kuu tulee isoksi ja kirkkaammaksi, ja niinpä voisin minäkin tulla viisaammaksi ja fiksummaksi. Rantaselle on jäänyt omista töistä erityisesti mieleen myös pelastustoimen viranomaistunnukset, hätäkeskuksen tunnukset ja puolustusvoimien liput. Liljakoro oli oma ideani, mutta kyllä me pari kertaa joimme Halosen kanssa kahvia ja mietimme vaakunan väritystä ja liljojen kokoa. Suomalaisille suvuille vaakunoita tehdessään Rantanen on huomannut, että kaikissa suvuissa on maanviljelijöitä ja vaakunoihin halutaan siksi usein tähkä. Monet heraldiikan symbolit ovat peräisin keskiajalta. Vaakunassa on liljakoro, joka halkaisee (tulee sanasta Halonen) vaakunan kultaiseen ja punaiseen. Siellä he saavat serafiimiritarin arvon, ja protokollaan kuuluu, että heillä pitää olla vaakuna, joka sijoitetaan Ruotsin kuninkaanlinnan serafiimisaliin. Esimerkiksi tiimalasi ja viikate kuvaavat kuolemaa, ja ristit viittaavat muun muassa ritarikuntiin ja kristillisyyteen. Jos kurki nukahti, sen kivi tipahti jalalle, ja kurki heräsi. Heraldikon työ on monestakin syystä kiinnostavaa
Apu on tarkoitettu vähävaraisille, yksinhuoltajille, vanhuksille. Ilmoittaudu järjestelyja valmistelutalkoisiin Minnalle, p. Eläkkeensaajien Ylöjärven yhdistys ry Lenkkeillään. Ylöjärvi. Keskusteltiin monesti Hillen kanssa elämän isojakin kysymyksiä. Kerran pohdittiin, miten voi valita oikean tien, jos seisoo tienhaarassa, mistä risteytyy monta polkua. ja 22.5. Ala-Toikosta Arkadialle ry Pääsiaistapahtuma. 14.00 Leija-kirjaston piha. Ylöjärven Sydänyhdistys Perjantaikävelyt. Kauppakeskus Elo, taidekäytävä ja terveyskeskus. Ilmoittaudu koko perheen pääsiäistapahtuman talkoisiin Minnalle p. Kokeiluissa kunnat kehittävät työnhakijoille tarjottavia työllistymistä tukevia palveluja ja palvelumalleja. Hille ei koskaan vaipunut toivottomuuteen, vaan jaksoi aina nähdä pienenkin valon pilkahduksen ikävissäkin asioissa, mitä sairaus luonnollisesti toi mukanaan. Keskiviikko 17. Ma 1.3. Ke 10.2. Kahvitarjoilu, wc käytettävissä. Se sana on rakkaus. Kiitos, että näytit, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Hillen estetiikan taju tuli esille vuodenkierrossa. 18.00 Etäyhteyksin. Tavoitteena on tarjota entistä henkilökohtaisempaa ja sujuvampaa palvelua lähipalveluna. ja toukokuussa 8.5. pe 31.12. Yksi sana on ylivertainen Hilleä miettiessä. Jatkamme tiistain sauvakävelyä. MLL:n ulkoperhekahvilat saavat jatkoa! Kokoonumme tiistaisin klo 17.30-18.30 Vihriälän pihassa. Viestin jättämällä asia etenee. Pirkanmaalla lähes 30 000 työtöntä työnhakijaa siirtyy TE-toimistosta oman kotikuntansa työllisyyspalvelujen asiakkaiksi. Koko Karhe kävelee -haasteeseen tuli yli 300 suoritusta. Hän oli perheelleen omistautunut, nuoristaan ylpeä Mami. Vapaaehtoistyöntekijät auttavat maksuttomasti kodin pienissä, yksittäisissä hommissa ulkona tai sisällä. Kohtaannon ja osaavan työvoiman saatavuuden haasteisiin vastataan muun muassa työllisyystoimijoiden ja koulutusorganisaatioiden uusilla yhdistetyillä palveluilla, Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilun johtaja, Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saari kertoo. 17.30 18.30 Vihriälä, Mikkolantie 10 A. Kokeiluun kuuluville asiakkaille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Hillen lähimmät, perhe ja suku, tulivat meillekin tutuksi niin kuin pienessä, tiiviissä työyhteisössä tulee. Tervetuloa mukaan suunnittelemaan tulevaa toimintaa ja kuntavaaleihin valmistautumista! MLL Ylöjärven yhdistys MLL Ulkoperhekahvila. Yritimme elää Hillen mukana vierellä kulkien sairastamisen ajan. Vakava sairaus pysäytti Hillen ja samalla meidän työyhteisön. Hillen ei tarvinnut miettiä vastausta: ”valitaan aina se tie, minne paistaa aurinko.” Hille, kiitos että saimme olla työkavereinasi. Lankalauantaina syttyy perinteinen pohjalainen pääsiäisvalkea Ala-Toikon pellolla. Ravintola Keidas, Asematie 4, 33470 Ylöjärvi. Vakavan sairauden puhjetessa Hille mietti lähimpien taakkaa ja jaksamista. Lähtö kirjaston edestä klo 13.00. Hille teki pitkän työuran Ylöjärven kaupungin palveluksessa. 17.00 19.00 Vanha Räikkä kahvila-ravintola Kuruntie 12 Ylöj.. 040 868 2565. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Ti 23.2. Niiden avulla voidaan nykyistä paremmin tunnistaa ja ratkaista asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet, työllistymisen esteet sekä osaamisen kehittämistarpeet. La 3.4. Ma 15.2. Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö ry Kunnallisjärjestön vuosikokous. Odotellessamme lupaa Sydänkerhoille ja vertaistukitapaamisille jatkamme kävelyitä perjantaisin. Toiminta on vapaaehtoistyötä, puhelimeen vastataan ja apua annetaan mahdollisuuksien mukaan. Karhe-Seura Koko Karhe kävelee. Hillen huumoripitoiset viestit WhatsAppissa loivat liki loppuun asti iloa päiviimme. Tulevat Tuoreimmat Ylöjärvi-Seuran myymälän aukioloajat MYYMÄLÄ ON avoinna lauantaisin klo 11-14 helmikuussa 20.2., maaliskuussa 6.3., 20.3., hutikuussa 10.4., 24.4. Ma 01.02. Hille näki vaivaa toisten eteen ja näki kauneutta kaikkialla ja kaikissa. Kirjan hinta on 30 euroa ja niitä voi ostaa myymälästämme Sauriolta, Sauriontie 1. Juhannusjuhlille Hillen saavista löytyi luonnonkukat ovenpieliin vain muutamia mainitaksemme. pe 31.12. Ylöjärven seniorit ry Ylös, ulos ja lenkille. 040 5490988. Ala-Toikosta Arkadialle ry Pääsiäistapahtuman talkoot. Kauppakeskus Elossa jatkuu Reetta Kosken taidenäyttely 28.2. Työtoiveita voi jättää arkisin klo 9.00-16.00 renkipuhelimeen puh. Kuntien omat palvelut tuodaan uudella tavoin yhteen, asiakkaan hyödyksi. Ti 23.2. Vauhti ei ole päätähuimaava. Pappilan piiat ja rengit PAPPILAN PIIAT JA RENGIT. saakka ja Asta Tervokosken näyttely terveyskeskuksessa helmikuun loppuun. Onnea! Palkinnot toimitetaan voittajille myöhemmin. 0405890355. KUNTOUTUSJA muistikeskuksen erittäin pidetty lähihoitaja Hille Häkkinen menehtyi tammikuussa vakavaan sairauteen. Su 31.1. Jatketaan keskiviikkolenkkejä edelleen. Pirkanmaalta kokeilussa on mukana 22 kuntaa ja ne muodostavat yhdessä oman kokeilualueen. Tervetuloa mukaan! Ylöjärvi-Seura ry Kuvia Isäinpäivästä seurakuntakeskuksessa. Palvelut tuotetaan moniammatillisen asiantuntijaverkoston, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyönä. Hille kohteli potilaita, hauraita, muistisairaita ikäihmisiä lempeästi ja ymmärtävästi. Kokeilussa asiakas asioi omassa kotikunnassa ja saa henkilökohtaista palvelua OMA-valmentajalta. Jos haluat, ilmoittaudu mukaan puh. Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden vertaistukea. Hyvä Karhe! Arvonta suosi seuraavia reippailijoita: Nelli Haapaniemi, Kirsi Karhuniemi ja Mauno Gerasimow. Keskeisellä sijalla kokeilussa on työnvälityksen tehostaminen eri toimijoiden yhteistyönä. Hänestä teki erityislaatuisen ehtymätön positiivinen elämänasenne yhdistettynä huumorintajuun ja iloisuuteen. Varaukset auli.kalliomaki@elisanet.fi Vuokraushinnat ma-to 50 e, pe-su 50 e, yhdistyksen jäsenet saavat 50 % alennuksen hinnoista. Lähtö kirjasto Leijalta klo 13.00. Pentti/0400 731 399. Hille otti asiakseen osaston yleisen viihtyvyyden kukkasineen ja koristuksineen, aina juhlapäivät huomioiden. Ensimmäisistä työvuoroista alkaen tuntui, kuin Hille olisi aina ollut osa porukkaa. Itsenäisyyspäivän havut saivat hopeoidut kuivatut kävyt seurakseen, jotka Hille oli vapaapäivänään kerännyt lähimetsästä. Su 28.2. Hille tuli Kumukkeeseen töihin niin sanottuna sisäisenä siirtona Elokaaren palvelukeskuksen myynnin jälkimainingeissa. 17.00 20.00 Ala-Toikon tila, Ala-Toikontie 100. Tulkaa mukaan, lähdemme liikkeelle klo 14.00 kirjaston pihasta. Nyt voisimme tällä kertaa katsoa Keijärven rantamaisemia: Räikänranta, Aronranta ja Tiuraniemen ranta. Kokeilussa kunnat ottavat vastuuta perinteisesti TE-toimistolle kuuluvista tehtävistä ja asiakaspalvelusta. Hille oli erittäin sopeutuvainen kulloisiinkin oloihin. Kokouksessa käsitellään sääntömääriset asiat. 050 322 7271. Tilaa oma linkki sähköpostilla osoitteesta ylojarvenkeskusta@ gmail.com. Su 21.2. Lohdutuspalkinnon saa Sami Honkala. Varaukset vahannan.martat@ gmail.com tai tekstiviestillä p. Ylöjärvi. 0.00 Pe 26.2. Tavoitteena on tarjota yksilöllistä ja sujuvaa palvelua. Vahannan Martat Vuokrataan. Otamme termospullot mukaan ja pientä purtavaa! Tied. Ylöjärven mielenterveysyhdistys Tammi ry:n kevätkokous pidetään torstaina 25.2.2021 klo 17.30 koronapandemian vuoksi etänä, kokouspaikkana pj Eila Huotarin koti, osoite Seijantie 4 A 4, 33470 Ylöjärvi. 17.00 20.00 Ala-Toikko, Ala-Toikontie 100. Kuulimme uutisen jo etukäteen ja saatesanat olivat ”siinä on hyvä tyyppi teille.” Ylöjärvellä hänet tunnettiin laajalti eri toimipisteissä, olihan Hille ollut monessa työpisteessä töissä. ”On laiva valmiina lähtöön se kaukomaille käy missä taivaalla illan tullen ei pohjantähteä näy. Tervetuloa ! Ylöjärven AVH-aluekerho Ylöjärven AVH-aluekerho. Katso lisätietoja https://www.martat.fi/marttayhdistykset/ vahannan-martat/ Ylöjärven Taideyhdistys ry Näyttelyitä. 040590355 tai minna.sarvijarvi@ylojarvi.fi. Ma 1.2. Kirjan voi tilata myös verkkokaupastamme https:// www.ylojarviseura.net/sivut/ kauppa/ Kysyttyjä Lapsuuteni Soppeenmäki -kirjoja on saatu myyntiin lisää. Kunnat kehittävät uusia palveluja yhteistyössä työllisyyspalvelujen, koulutusorganisaatioiden, elinkeinoja yrityspalvelujen, sote-palvelujen, yksityisten toimijoiden, yhdistysten, säätiöiden sekä valtion kanssa. Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään poikkeuksellisesti etäyhteyksin. Pe 19.2. Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipailemaan.” Kiitollisena muistaen Kuntoutusja muistikeskus, työkaverit Lähihoitaja Hille Häkkinen 1967–2021 Muistokirjoitus PIRKANMAAN TYÖLLISYYDEN kuntakokeilu alkaa maaliskuun alussa. Kahvija ruokailuastioita. OMA-valmentaja ohjaa asiakkaan palveluihin ja seuraa hänen tilanteensa edistymistä. Höyryja tekstiilipesureita. Ma 01.02. Myös luottamustoimet Tehyn paikallisessa ammattiosasto 372:ssa toivat Hillelle laajan verkoston. La 3.4. Omavalmentaja suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa hänen tavoitteisiinsa sopivan, yksilöllisen polun kohti työtä, koulutusta tai muita palveluja. helmikuuta 2021 21 Vahannan Martat Vuokrataan. Kuvia Isäinpäivän kahvituksesta seurakuntakeskuksessa on nähtävillä lounasaikana Keitaassa. Työllisyyskokeilu tuo palvelut kotikuntaan. Keskustelua, kahvia ja kastettavaa. Säävaraus! MENYT-PALVELUN KAUTTA yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin tapahtumakalenteriin ja tapahtumakartalle sekä lehden järjestöpalstalle. – Tavoite on rakentaa asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi yhtäaikaisia palvelukokonaisuuksia yksilöllisen palvelutarpeen pohjalta. Lämpimästi tervetuloa! Ylöjärven Mielenterveysyhdistys Tammi ry Kevätkokous 25.2.2021
Nuo vuoden 1987 MMkisat Oberstdorfissa ovat erittäin ikimuistoiset suomalaisille. Suomen 20-vuotiaat miehet menestyivät erinomaisesti nuorten MM-kisoissa Vuokatissa. Perinteisen hiihtotyylin parisprinttivoittoon hiihtivät Katri Lylynperä ja Vilma Nissinen Vuokatti Ski Team Kainuusta. Ylöjärven Ryhdin Topias Torvinen hiihti pronssille 20-vuotiaiden kympillä ajalla 23.35,6. Ryhdin Miina Mäki-Korte oli viides ajalla 13.28,1 eikä pronssisijakaan jäänyt kuin 4,19 sekunnin päähän. Vuorinen myös hallitsi koko kilpailua voittaen alkuerän, välierän sekä finaalin. (Kuva: Minna Hankaniemi) Kolumnin kirjoittaja on ylöjärveläinen sanoittaja, runoilija ja kirjailija Timo Jokinen Menestystä odotellessa SAKSAN OBERSTDORFISSA järjestettävät Hiihdon MM-kisat lähenevät. Oberstdorfissa on järjestetty MM-kisat aikaisemminkin, ainakin vuosina 1987 ja 2005. Sarjan voitti Tampereen Yritystä edustava Valtteri Heinimaa tuloksella 21.42,2. Viestimitallia on usein osattu tai ainakin haluttu odottaa. Ryhdin Santra Liuksiala oli 25:s ajalla 18.27,8. helmikuuta 2021 22 Stenman sivakoi SM-kisoissa, Henriksson voittoon KISAN VOITTI ylivoimaisesti Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskanen 4.14,6 minuuttia ylöjärveläistä nopeampana ja lähes 40 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Pohti SkiTeamin Joni Mäkeen. Perinteisen hiihtotyylin 1,6 kilometrin sprintissä Ryhdin Stenman oli karsinnan 33:s ajalla 3.44,91 – erävaihe jäi 0,61 sekunnin päähän. Mitkä ovat esimerkiksi suomalaisten ja norjalaisten harjoitteluerot. Myös 14-vuotiailla miehillä kisamatkana oli vitonen, ja Ryhdin Konsta Karhuniemi oli sarjan 13:s ajalla 14.31,9 ja Eino Kärkimaa 14:s ajalla 14.42,9. Urho jäi hopeasta vain yhden sekunnin kymmeneksen ja teiskolaisesta voittajasta Josep Alarodustakin vain 12,1 sekuntia. Sari Haataja tyylillä. Sarjan voitti Jani Koiranen Hollolan Urheilijoista ajalla 21.32,0. Oskarin pikkuveli Urho hiihti puolestaan kahdeksanvuotiaiden kilometrin kisan kolmanneksi ajassa 4.15,4. Näissä kisoissa Suomen urheilijat menestyivät hyvin. Amos Korin Pargas IF:stä kellotti voittoajan 13.01,0. Ainakaan niin sanotut kenraaliharjoitukset maailmancupin Falunin-osakilpailussa eivät paljoa menestystä lupaile. Myös Ylöjärven Urheilijoiden Marko Leppämäen kisamatka 35-vuotiaissa oli 10 kilometriä ja kisa-aika 24.41,9, mikä riitti neljänteen sijaan. Ylöjärven Ryhdin Tino Stenman hiihti sijalle 49 ajalla 39.29,2. Nyt puheet todennäköisesti jälleen voimistuvat, kun kisat lähenevät. Toki Suomessakin ollaan menossa entistä enemmän tiimiajattelun suuntaan, mutta vielä ei olla varmaankaan lähelläkään Norjaa. Ryhdin Anni Laine puolestaan oli 20-vuotiaiden kisassa yhdeksäs ajalla 15.39,7. Norjassa hiihdon asema on urheilulajien joukossa aivan erilainen kuin Suomessa. Pihlavan karsintahiihdon aika oli 4.29,50 ja jatkoon olisi päässyt 0,38 sekuntia nopeammalla suorituksella. (Kuva: Pixabay. Ryhdin Vilma Pyhtilä hiihti 12-vuotiaissa 13:nneksi ajalla 13.55,3. (Kuva: Minna Hankaniemi) Urho Hankaniemi keskittyy ennen lähtöä. Onneksi MM-kisat ovat kuitenkin vielä hiihtämättä. (Kuva: Jussi Henriksson) erän kuudenneksi ja finaalin kymmenenneksi. Aino Pihlavan sijoitus 1,6 kilometrin sprinttikisassa oli 31. Uskoisin, että tulevista kisoista yksikin mitali saattaa olla kiven alla. Oskari Hankaniemi ennen kahden kilometrin kisaa Korkeakankaalla. Niilo Moilanen hiihti sprinttikultaa perinteisellä hiihtotyylillä ja Alexander Ståhlberg hopeaa vapaan hiihtotyylin 10 kilometrin kisassa sekä pronssia 30 kilometrin yhteislähdössä perinteisellä hiihtotyylillä. 1970-luvulla Suomessa perustettiin kestävyysjuoksuun juoksutalleja – treenattiin yhdessä ja tulosta tuli. Honkavuoren maastoissa kisasi myös ylöjärveläistaustainen Aino Pihlava, joka parisprintissä Tuuli Raunion kanssa hiihti Kankaantaan Kisan joukkueen alkuKuvatekstikuvateksti Emmi Henriksson oli voittovauhdissa. Sarjan voitti Venla Mennala Hämeenlinnan Hiihtoseurasta tuloksella 11.37,6. Kolmen kilometrin 14-vuotiaiden kisassa Ryhdin Helmi Koskela oli 11:s ajalla 12.54,7. Legendaarinen Rolf Haikkola (Lasse Virenin valmentaja) perusti 1960-luvun alussa niin sanotun Raaka-Rollen koplan. Voittohiihtoon ylsi Ylöjärven Ryhdin Emmi Henriksson 16-vuotiaiden vitosella ajalla 13.02,1. Voisiko hiihtourheilullemme koittaa jotain samankaltaista. Se oli rohkea yritys modernisoida yleisurheilua vuosikymmenellä, jolloin sinivalkoinen kestävyysjuoksu oli kriisissä. Pitkin kautta on puhuttu paljon Suomen mieshiihtäjien mahdollisuudesta napata viestissä MM-mitali ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009. Valkeakosken Korkeakankaalla hiihdettiin aurinkoisessa talvisäässä vapaalla hiihtoPyhäjärven Honkavuorella hiihdettäviin aikuisten SM-kisoihin oli ilmoittautunut 162 hiihtäjää miesten vapaan hiihtotyylin 15 kilometrin väliaikalähtöön. Keskiviikko 17. Tämän sarjan voiton vei Julia Junkkala Kankaantaan Kisasta tuloksella 12.31,8. Karsinnan nopein oli Skiteam 105:n Lauri Vuorinen ajalla 3.28,05. Ryhdin Matleena Palonen oli 18-vuotiaiden vitosella 13:s ajalla 15.09,2. Eroja on varmaan paljon, ja niin on eroja myös harrastajamäärissä ja taloudellisessa satsauksessakin. Mitaliodotukset ovat kovat, vai ovatko sittenkään. Mahdollisuudet ovat siis vielä edessäpäin. Naishiihtäjien taso on nyt maailmalla todella kova ja taitavat Norja, Ruotsi ja Yhdysvallat viedä viestimitalit Suomen naisten edestä. eli hän oli ensimmäinen, joka ei mahtunut erävaiheeseen. Norjassa suositaan myös paljon harjoitustiimejä, koska kova harjoitusseura kehittää ja kasvattaa urheilijaa. Haastajina siis lähdetään. Niin ja voihan sen mitalin toki tuoda vaikka yhdistetyn nousukunnossa oleva ykkösmies Ilkka Herola. Pihlava ja Raunio jäivät voittajajoukkueesta finaalissa reilut kaksi minuuttia. Vuoden 1987 kisoista tuliaisina oli kaksi kultaa, kolme hopeaa ja vuoden 2005 kisoista saaliina oli yksi kulta, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Tämän kisan voitti Olivia Puranen Ski Jyväskylästä ajalla 10.53,9. Toki Marjo Matikaisen kultaa viiden kilometrin perinteisellä muistellaan lämmöllä, mutta suuremman sijan suomalaisten sydämistä on saanut eräs hänen huudahduksensa ladulla: Havuja! Perkele! Matikaisen suksien pohjiin, kun oli tarttunut lumipaakkuja, joita yritettiin saada pois hiihdättämällä Matikaista havujen yli. Karsinnan ja koko kisan voitti Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijoista ajalla 4.02,63. Sarjan voitti Espoon Hiihtoseuran Silva Kemppi tuloksella 12.28,1. Miten Suomi sitten tulevaisuudessa saisi taas kisoista enemmän mitaleja. Lisäksi Suomen joukkue – Niilo Moilanen, Niko Anttola, Eemil Helander ja Alexander Ståhlberg – nappasi MM-viestihopeaa neljä kertaa 5 kilometrin viestissä. MM-kisaladut odottavat maailman parhaita hiihtäjiä. Hankaniemen veljekset olivat kovassa kunnossa Korkeakankaalla: Ryhdin Oskari Hankaniemi hiihti hopealle 10-vuotiaiden kahdella kilometrillä ajalla 7.51,2, eikä voittaja Hämeenlinnan Hiihtoseuran Juho Seppälä jäänyt kuin 0,8 sekunnin päähän. Saapa sitten nähdä. Miten käys Suomen mitalihaaveiden
Ottelu ehti tuskin alkaa, kun pallo jo kaivettiin kotijoukkueen pitseistä. YIlveksen hyvin tuntema kuvio yllätti jälleen kerran, mikä varmaan herätti kotijoukkueen mukaan peliin. Maali kirjattiin ajassa 35.22 ja se toi YIlveksen jo yhden osuman päähän vierasjoukkueesta. Seurakaveri Elias Sireni oli kolmas ennätysnumeroillaan 7,52. Tuomareilta selkäpuolen taklauksia salliva linja hyödytti vierasjoukkuetta, jonka Helena Unkurin vartioimalla YIlves-maalilla riitti välillä säpinää. Tampereen Urheilijat -38:n ylöjärveläinen Anni Vähäkoski hyppäsi naisten pituuden kolmoseksi 478:lla ja juoksi 60 metriä aikaan 8,59. Uuttera sijoittui kovemman erän kakkoseksi ajalla 37,05, joka on 0,17 sekuntia hänen viimekesäistä ulkoaikaansa parempi. Lauantaina Iida Kujanpää voitti 17-vuotiaiden 60 metrin eränsä ennätyksellään 8,34, jolla toissa talven noteerauksesta lohkesi peräti 0,26 sekuntia. Jalkapallokentiltä bongattu Teräsmaa hylättiin sunnuntain toisessa juoksussaan, kuten kävi Uutterallekin omassa 60 metrin startissaan. Vierasjoukkueen aloitusnelikko sai paljon peliaikaa ja osasi iskeä terävästi Helena Unkurin vartioimalle maalille. Pyrinnön Nea Lento kävi juoksemassa naisten 60 metrin alkuerissä 7,94 ja ponnisti pituuden neloseksi viimeisellä kierroksen tuloksellaan 580. YIlveksen pelit jatkuvat ensi lauantaina kello 17 jälleen kotiottelulla. (Arkistokuva). ACE valahti jo pudotuspeliviivan alapuolelle hävittyään molemmat viikonvaihteen pelinsä. Kujanpää myös sivusi pituusennätystään 519 sijoittuen kolmanneksi. Harjunmaa juoksi toisen erän kolmanneksi 39,26:lla. Ero oli jo neljä maalia. Toinen jakso alkoi toisintona Toisen jakson alussa pallo kaivettiin jälleen kotijoukkueen maalista vieraiden erikoistilanteen päätteeksi. Seuraavat minuutit edettiinkin yleisöön menevän taistelun merkeissä. Pelin tiimellyksessä YIlveksen virhetili oli täyttynyt ja minuuttia myöhemmin pallo kiikutettiin 10 metrin vapaapotkupisteelle rikkeen seurauksena. Miro Mäkinen hylättiin. Keskiviikko 17. Ajassa 11.04 MuSan Anni-Elina Luotonen onnistui keskialueen pallonriistossa ja viimeisteli lopulta tarkasti maalin takanurkkaan ohi Unkurin. Luotetaan, että vielä kehitymme peli peliltä, Parviainen sanoi. (Kuva: Esa Norvia) YIlvesken Esra Erden (oik.) suojaa palloa MuSan Netta Hannulan puolustaessa. Urheilijoiden Mikko Murto kilpaili Pirkkahallissa jo lauantaina voittaen 17-vuotiaiden 60 metriä ennätyksellään 7,47. Selkävaivoista toipunut Iida Kujanpää hyppäsi ensimmäisen seiväskilpailunsa sitten viime kesän ylittäen 290, mutta osoitti ominaisuuksiensa kehittyneen 60 metrin aitaennätyksellään 9,11. Ajassa 00.37 Milla Ljungman pääsi ohjaamaan MuSan rajapotkutilanteen päätteeksi pallon maaliin. Oona Lento ponnisti 496 eli 20 senttiä paremmin kuin viime kesänä. (Kuva: Esa Norvia) fyysinen pelitapa käänsi pelitilanteita porilaisille. Tämä ykkössija heltisi helpohkosti, sillä kovimmaksi vastustajaksi arvioitu Tommi Holttinen ei selvittänyt aloituskorkeuttaan 510. Tauolle mentiin MuSaFutsalin johdossa, vaikka tilastollisesti kotijoukkue olikin selvästi niskan päällä maalitilanteissa. Maaleitta mentiin kuitenkin yli jakson puolivälin ennen kuin YIlveksen RosaMaria Sirén onnistui herättämään tulostaulun. Kaukaa MuSan maalille lauottu veto yllätti maskin taakse jääneen Perälän ajassa 10.14. Kyseessä on siis todellinen kuuden pisteen ottelu. Kovempaa ryhmää tuskin YIlvestä vastaan enää runkosarjassa tulee, sillä vastassa oli jo sata pistettä kaudella tehoillut avauskokoonpano. Antti-Pekka Lehtonen Porilainen MuSaFutsal ei antanut YIöjärven Ilveksen yllättää, vaan vei pisteet mukanaan ja nousi Naisten Futsal-Liigassa pisteen päähän sarjan kärkipaikasta. YIlveksen kolmen minuutin herpaantumisen syitä voi vain arvailla, mutta samaan jaksoon ajoittui MuSan virhetilin täyttyminen. Urheilutalolla vastassa on YIlveksen kanssa tasapisteissä oleva Kampuksen Dynamo Jyväskylästä. YIlves rakenteli ennakkoluulottomasti maalitilanteita ja MuSan maalivahti Martta Perälä joutui kovaan testiin. – Omissa kuitenkin kolisee edelleen liikaa, vaikka Unkuri nollasikin useita läpiajotilanteita ja oli illan paras pelaaja. YIlves loi kuitenkin edelleen hyvin maalitilanteita ja KUJANPÄÄ ON hypännyt tänä talvena neljä kilpailua ja voittanut ne kaikki. Luotonen sai pian uudestaan laukoa 10 metrin pisteeltä ja jälleen syntyi maali ajassa 39.01. Hannula oli itse maalintekijänä ajassa 14.01 karattuaan laitatilanteesta maalin edustalle, josta hän toisella yrittämällä toimitti pallon verkkoon. Pikkusisko Sanni, 16, siirsi ennätysmerkkinsä 537:ään. Hannula pommitti ajassa 12.33 takanurkkaan. Antti Reponen vihdoin viimeistelykin alkoi onnistua, kun Heidi Linjamaa ajassa 25.49 nosti lähietäisyydeltä pallon maaliin yli parketille heittäytyneen Perälän. Pelin loppulukemat olivat vieraiden hyväksi 4–7 (1–4). Ajassa 21.28 oli Netta Hannula jälleen asialla YIlveksen puolustuksen keskellä. Vaikka myös MuSan virhetili ehti täyttyä pelin loppuvaiheissa, ei YIlves onnistunut painostamaan lisärikkeitä vieraille. Koronarajoitusten vuoksi katsomoon ei valitettavasti voi ottaa yleisöä, mutta ottelua voi seurata Ylöjärven Ilves -kanavalta Youtubessa. Kun lisämaaleja ei syntynyt, vei MuSaFutsal siis voiton lopulta kolmen maalin erolla. Sunnuntaina Mikko Murto juoksi kahdesti 60 metriä ajoin 7,59 ja 7,48, joten viime talven paras aika 7,65 alittui joka startissa. Pian seurasi uusi takaisku, kun keskialueen taklaus johti MuSan Netta Hannulan pääsyyn laukaisutilanteeseen oikealta laidalta. Anni-Elina Luotonen onnistui laukauksellaan ohittamaan Unkurin ja lisäämään MuSan johtoa ajassa 35.30. Jakson loppuminuutit pelattiin ilman maaleja, vaikka kotijoukkue saikin kaksi kertaa kokeilla vapaapotkua 10 metrin pisteeltä vieraiden rikkeiden vuoksi. Ero repesi vasta viimeisellä viisiminuuttisella. Päävalmentaja Vesa Parviainen kertoi, että paikkoja oli taas riittävästi muunkinlaiseen lopputulokseen. Pyrinnön ylöjärveläisnuoret Konsta Uuttera ja Eelis Harjunmaa parantelivat ennätyksiään 17-vuotiaiden 300 metrillä. Urho Kujanpää jatkoi voittokulkuaan viime sunnuntaina Pirkkahallin seiväskilpailussa ylitettyään voittokorkeutensa 540 ensimmäisellään. Viime kesänä hän viipyi loivakaarteisemmalla ulkoradalla 40,07. Konsta Uuttera on kehittynyt vuosi vuodelta ja ennätysparannuksia syntyy tasaisella tahdilla. Ensimmäisessä juoksussaan Murto hävisi yleisurheilun vasta viime vuonna aloittaneelle seurakaverilleen Romeo Teräsmaalle, joka pinkoi ennätyksekseen 7,46. helmikuuta 2021 23 YIlves taisteli – MusaFutsal karkasi vasta lopussa Kujanpää jatkoi voittokulkua – Nuorisokaarti takoi ennätyksiä radalla ja hypyissä VIIKONLOPUN PELEISSÄ keskikasti pysysyi tasaisena ja viisi joukkuetta jatkaa neljän pisteen sisällä taistelua paikasta loppupeleihin. Ajassa 29.16 Eveliina Reponen eteni pelin painottomalla puolella kohti maalia, kun Sini Sutisen syöttö tavoitti etenijän. Milla Ljungmanin sai palloon matkalla osuman ja maali merkittiin hänelle. Aikalisän jälkeen YIlves käynnisti ylivoimapelin ja pian Esra Erden onnistui yllättämään vieraiden puolustuksen, jonka kautta pallo päätyi verkkoon. Sanni Lento ennätti 0,06 sekuntia hänen edelleen, ja Oona Lento juoksi toisessa erässä ennätyksensä 9,36. Tarkka laukaus Perälän yli poikkiputken alle oli Reposelta tyylikäs avausmaali tälle kaudelle. YIlveksen seuraava vastustaja Kampuksen Dynamo oli voitokas ja nousi maalisuhteella ylöjärveläisten ohi. Viime suvena sama matka kesti häneltä 23,77. Ylöjärven Urheilijoiden 15-vuotias Miro Mäkinen porhalsi miesten 200 metrillä eränsä voittoon ennätyksellään 23,28. MuSa oli ehkä jo nostanut jalkaa kaasulta, mikä käänsi pallonhallinnan YIlvekselle
SISÄPANEELI MÄNTY 15x118x2400 mm, STS. 044 334 8436 A -oikeudet Ylöjärven Lempi on Ylöjärven tuorein kebab ravintola! Buffeemme liha on tuoretta! Ylötori-ilmoitusten hinnat: pelkkä teksti 20 e / kpl, teksti+kuva 26 e / kpl. 093 541 3304. hanajuoman, salaatin ja kahvin Siipiä+siipiveikkojen kastiketta, kanakebabit, juustopek. Pyydä ilmainen arvio. VINYYLILATTIA OAK BEIGE Paksuus 4,2 mm, käyttöluokka 32. Clic-System-lukkopontti, 2,13 m 2 /pkt, 15RJ SISUSTUSMAALI HARMONY 2,7 l, täyshimmeä. Saat kattavan paketin paikallismediaa sekä printtinä että diginä. LAITA HANKINTA PIIKKIIN!ä ÄÄNIERISTETTY. Avoinna ark. Keskiviikon lehteen ilmoituksen on oltava perillä maanantaina klo 12 mennessä. Tarjoustuotteita rajoitetut erät. 2,11 m 2 /pkt, 14FX 29 90 m 2 STARK-SUOMI.FI NEKALA Kuoppamäentie 4. hampurilaiset, pizzaa, ranskalaisia ja riisiä, hanajuoma, salaattipöytä ja kahvi tai tee. VUOKRAA KONEET MEILTÄ! TERVETULOA UUDISTETTUUN LIELAHDEN MYYMÄLÄÄMME! Kana Nauta 100% Gluteenitto mat Asiakas voi tilata suoraan netistä www.ylojarvenlempi.fi Pallotie 2, Ylöjärvi Pirjon Pakarin liikerakennus OLEMME AVOINNA MA–TO 10–22, PE 10–23 LA 11–23, SU 11–22 Su-La Lounas tai Àla Carte klo 11-14 sis. Keskiviikko 17. Avoinna ark. p. ast. Kysy korottomasta ja kuluttomasta luotosta lisää myymälästä. ÄÄNILUOKKA 25dB. 2,105 m 2 /pkt, 89MT 19 90 m 2 11 90 m 2 LAMINAATTI OAK GREY Harmaa, viistereunainen. 6.30-19, la 9-15. Sis. Sisäseinien ja kattojen maalaukseen niin uusille kuin vanhoille pinnoille. Täystilaajana tiedät, mistä paikkakunnalla puhutaan.. Paksuus 4,5 mm, KL33. välisenä aikana. (18.15 €/l), UL39 49 € ast. Pihapuiden kaadot, tonttihakkuut, ym. Ilmoituslasku lähetetään sinulle postitse. NEKALA , puh. Soita: 040 739 0385, Otto. VINYYLILATTIA OPTIMUM Valkopesty tammi. Maanantaista-perjantaihin seisova pöytä klo 10-15 11,90 Syö paikanpääll ä tai ota mukaan! Gluteeniton Kanatai nauta Kebab 11,90 Kotiin kuljetus: Ma-to klo 10-21.30 Pe klo 10-22.30 La klo 11-22.30 Su klo 11-21.30 0-5 km 5€, 5-10 km 7€ Saunatilaisuuksiin, kokouksiin ym... (16,66 €/l), VG69 45 € PINTAMAALI LUJA 7 2,7 l, himmeä, valkoinen. VIIKON VAHVIMMAT Laminaatit ja vinyylilattiat myydään täysin paketein. ----------------------Täystilaajana saat aina enemmän! Ylöjärven Uutisten täystilaajana saat paljon enemmän kuin lehden. Avoinna ark. 6.30-19, la 9-15. Toimitusaika keskusvarastosta 1-3 päivää. 5 kpl/pkt = 1,30 m 2 , 47UP Myydään täysin paketein 3 29 m 39,50 €/pkt ÄÄNIERISTETTY LAAKAOVI SOUND JW2 8-10x21, valkoinen, perinteinen sileä ovi, 30EQ, 30ER, 30ES 149 € kpl Ei sisällä karmia, kynnystä, painikkeita tai pintaheloja. Jätä ilmoituksesi osoitteessa www.ylojarvenuutiset.fi/asiakaspalvelu/rivi-ilmoitukset. LIELAHTI Turvesuonkatu 21. Kebableikkuri! Tuoreita suomalaisia raakaaineita. Vastuuvakuutettu ja ammattitaitoinen palvelu. Muina päivinä A´la Carte listalta. helmikuuta 2021 24 Tarjoukset voimassa 17.-23.2. Tiivisteelliset karmit: 27NW, 27NX, 27NY. Valkoinen, oksaton ja ympäripontattu. +säv. homeenestoainetta ja kestää pesua. Kulutusta vaativiin tiloihin. klo 6.30-17. +säv
Kirjaudu sisään ylojarvenuutiset.fi:ssä 2. 1 . 1 . Mene osoitteeseen ylojarvenuutiset.fi/ salasana Muista kirjautua sisään! p. Lindströminpihvit L, G Puna-ahventa kermaviilikastike L, G Hernekeitto L, G Pannari L Perjantai 15.1. Alueellinen jätehuoltolautakunta, Kirjaamo, PL 487, 33101 Tampere tai sähköpostitse kirjaamo@tampere.fi. Maanantai 11.1. helmikuuta 2021 25 w w w . Parmesan broilerileike L, G Pyörykät pekonikastikkeessa L, G Ahvenkeitto L, G Räiskäleet ja hillo L Tiistai 12.1. Ajan voivat varata kulloinkin rokotusvuorossa olevat. 050 524 3371 tai sähköpostitse kirsi.riihioja@ylojarvi.fi. Maanantai 11.1. Broilerwok L, G Kaalikääryleet L, G Siskonmakkarakeitto L, G Mansikkakiisseli L, G Keskiviikko 13.1. 2 2 1 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä Keitaan lounas klo 10.30 13.30 Vispilän ruokalista ravintolakeidas.. Kampelaleike L, G Kebabhöystö L, G Pinaattikeitto L, G Mangokiisseli L, G Torstai 25.2. mennessä. Keskiviikko 17. Mene osoitteeseen ylojarvenuutiset.fi/tunnukset 2. Parmesan broilerileike L, G Pyörykät pekonikastikkeessa L, G Ahvenkeitto L, G Räiskäleet ja hillo L Tiistai 12.1. Toistaiseksi rokotteita saadaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle hyvin pieniä eriä viikoittain. Lindströminpihvit L, G Puna-ahventa kermaviilikastike L, G Hernekeitto L, G Pannari L Perjantai 15.1. r a v i n t o l a k e i d a s . Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Muina aikoina vaaliasiamiehiä pyydetään varaamaan jättöaika keskusvaalilautakunnan sihteeri Kirsi Riihiojalta, p. Jäsenen, joka ei mahdollisesti hyväksy tätä menettelyä, tulee ottaa yhteyttä seuran hallitukseen 21.2. Keitto 7,90 € • Kotiruoka 8,90 € • Leike 11,50 € Lounasannokset kätevästi myös mukaan! Katso Trotterin ruokalista www.teivo.fi Tilaajan ohjeet digilehteen Lisäohjeita: ylojarvenuutiset.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. Katsomolla on runsaasti pysäköintitilaa sekä näkymät suoraan kaviouralle. Hoidamme kaatopaikkaviennit. Nämä rokotukset alkoivat tammikuun lopulla ja jatkuvat sitä mukaa kun rokotteita saadaan lisää. . Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Aurakanaa L, G Keitaan lihamureke L, G Lohikeitto L, G Kasvispyörykät L, G Marjakiisseli L, G Herkullista lounasta arkisin klo 10.30-14! Uudistuneen Lounaskahvila Trotterin löydät Teivon pääkatsomon alakerrasta. . Kerro se meille: toimitus@ylojarvenuutiset.fi. Ehdokashakemukset toimitetaan Ylöjärven kaupungintalon (osoite Kuruntie 14, 33470 Ylöjärvi) 2. Possunfilee pippurikermakastike L, G Lohi wallenberg L, G Hernekeitto L, G Pannari L Perjantai 26.2. päivänä 2021 toimitettavissa kuntavaaleissa valitaan Ylöjärven kaupunginvaltuustoon 51 valtuutettua toimikaudeksi 2021–2025. r a v i n t o l a k e i d a s . Puolueen, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehen on annettava ehdokashakemus keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 9.3.2021 ennen kello 16.00. Rokotukset käynnistyvät, kun AstraZenecan rokotetta on saatavilla. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. 03 342 5593 Nyt putipuhtaaksi matot, työvaatteet, peitot, tyynyt, ym. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Sveitsinleike L Olivian kanaa L, G Gulassikeitto L, G Feta-kasvispihvit L; G Trooppinen hedelmäsalaatti L, G L O U N A S L I S T A 1 1 . Tampereella 10.2.2021, Alueellinen jätehuoltolautakunta Kuntavaalit 18.4.2021: Ehdokashakemusten ja niihin liittyvien asiakirjojen jättäminen Huhtikuun 18. KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. Burgundinpata L, G Janssoninkiusaus L, G Porkkanasosekeitto L, G Marjapiirakka L Keskiviikko 24.2. KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. Lisätietoja Koronarokotusten ajanvaraus 03 735 6702 Ma–pe klo 8–20 ja la–su 10–18 Avataan aina, kun aikoja on varattavissa, muulloin nauhoitettu tiedote. Broilerwok L, G Kaalikääryleet L, G Siskonmakkarakeitto L, G Mansikkakiisseli L, G Keskiviikko 13.1. Tämän vuoksi rokotukset ovat edenneet toivottua hitaammin. Kaupungin kotisivut: www.ylojarvi.fi/koronarokotukset Ylöjärven terveyskeskus www.ylojarvi.fi Avoimet työpaikat Kuulutukset Kokoukset Ostetaan Myydään www.ylojarvenuutiset.fi Onko sinulla juttuvinkki. Sveitsinleike L Olivian kanaa L, G Gulassikeitto L, G Feta-kasvispihvit L; G Trooppinen hedelmäsalaatti L, G L O U N A S L I S T A 1 1 . Kalaleike salt & pepper L Sinappihärkää L, G Kookoskanakeitto L, G Torstai 14.1. KANANUORIKOITA Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. Ehdokashakemuksia otetaan vastaan 9.3.2021 klo 10.00–16.00 (kello 15.00 jälkeen sisäänkäynti kaupungintalon D-ovesta). 2 2 1 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä Keitaan lounas klo 10.30 13.30 Vispilän ruokalista ravintolakeidas.. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. – Alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien määrää kartoitetaan parhaillaan. Lue yksittäisiä uutisia ylojarvenuutiset.fi:ssä 2. Perinteinen uunimakkara L, G Kievin kanaa L, G Jauheliha-kaalikeitto L, G Persikkarahka VL, G Tiistai 23.2. 1 5 . Lue uutisia ja näköislehtiä Ylöjärven Uutisten sovelluksella (iOS ja Android) 3. Rokotukset etenevät rokotusasetuksen määrittelemässä järjestyksessä rokotteiden saatavuuden mukaan. – Ensimmäisenä ikäryhmänä rokotusvuorossa ovat 80 vuotta täyttäneet. kerroksen huoneeseen numero 262. Määräykset koskevat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Juupajoen, Kangasalan, Lempäälän, Mänttä-Vilppulan, Nokian, Oriveden, Parkanon, Pirkkalan, Pälkäneen, Ruoveden, Sastamalan (entisten Suodenniemen ja Mouhijärven osalta), Tampereen, Vesilahden, Virtain ja Ylöjärven kuntia. 1 . Lue paperilehden näköisversiota netissä ylojarvenuutiset.fi/nakoislehti Unohtuiko salasana. 1 5 . huonekalut, kotim. Ylöjärven kaupunki tiedottaa rokotusten käytännön järjestelyistä vaiheittain sitä mukaa kun rokote-erien toimitukset tarkentuvat. Jätehuoltomääräysten luonnos on nähtävillä 17.2.–18.3.2021 kuntien virallisilla ilmoitustauluilla ja verkossa os. Koneja tasopesut! Ylöjärven Erämiehet TALVIKOKOUS SEURAN HALLITUS ESITTÄÄ , että talvikokous 2021 siirretään pidettäväksi, kunnes Korona-rajoitukset sallivat kasvokkain kokoontumisen ja että nykyinen hallitus sekä toimihenkilöt jatkavat tehtävissään tuohon kokoukseen asti. sekä Facebookissa w w w . Yksityistieavustukset vuoden 2020 kuluihin Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2020 kustannuksiin ovat haettavissa Ylöjärven tekniseltä lautakunnalta 30.4.2021 mennessä. Hakulomake, avustusperusteet ja muita lisätietoja: www.ylojarvi.fi/yksityistiet Koronarokotukset Ylöjärvellä Koronavirusrokotukset ovat käynnistyneet Ylöjärvellä. sekä Facebookissa LOUNASLISTA 22.2.-26.2.2021 040 1799288 Vispilän lounaslista netissä ja facessa Maanantai 22.2. www.tampere.fi/jatehuoltolautakunta. 1 . 0400 550 554 kyheroisenkanala.. 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Ylöjärven vesi hakee palvelusihteeriä vakituiseen työsuhteeseen 1.5.2021 alkaen Asiasta tarkemmin: www.ylojarvenvesi.fi/avoimet-tyopaikat KUULUTUS TRE:608/11.02.04/2021 Kunnalliset jätehuoltomääräykset ovat valmistelussa jätehuoltolautakunnassa. Koronaneuvonta 050 437 1300 Ma-pe klo 8–20 ja la-su 10-18 Lisätietoja koronaoireista, ajanvaraus koronatestiin. Mielipiteet on toimitettava 18.3.2021 klo 15.45 mennessä os. Kalaleike salt & pepper L Sinappihärkää L, G Kookoskanakeitto L, G Torstai 14.1
kokemuksella • Ter vetuloa! ILMAJA VESILÄMPÖPUMPUT ammattitaidolla asennettuna alusta loppuun Kaikki merkit mm. 050 540 6447 Osinkotie 4, Ylöjärvi www.lissunjuhlapalvelu.com P. 010 666 9620 Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.fi www.purkamolahtinen.fi PURKAMO LAHTINEN 040 0734699 www.kareliaikkuna.fi ville.ylitalo@kareliaikkuna.fi Maksuton mitoitusja suunnittelupalvelu. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI Vuoden yrityssavusauna 2018 050 5883 822 / Ilkka Sirén toutosenlomahuvilat.fi Metallialan monipuolista palvelua myös pienasiakkaille Vaihtolavapalvelut, kuljetukset Puh. 0400 650 775 PALVELEVAA AUTOHUOLTOA Elovainiontie 1, 33470 Ylöjärvi 044 3440237 EPILÄN JP-HUOLTO www.ravintolakeidas.. KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. 050 4306 800 Elopellontie 1 • Perheja perintöoikeudelliset asiat • Asuntokaupan ongelmat • Testamentit, avioehdot • Edunvalvontavaltakirjat • Riitaja rikosjutut • Maksuttomat oikeudenkäynnit, vakuutusten oikeusturva-asiat Kuruntie 26, Ylöjärvi 050 447 7588 tapio.a.makela@gmail.com www.tapiomakela.fi Asianajaja, varatuomari Tapio Mäkelä Asianajotoimisto Tapio Mäkelä Kolsopintie 4, YLÖJÄRVI 0500 635 350 Autohuoltoja kolarikorjaamo Hoidamme myös romutusautot AUTOKORJAAMO Kuntotie 2, SOPPEENMÄKI P. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. 040 179 9288 V I I H T Y I S ÄT L O U N A AT, J U H L A J A K O K O U S PA LV E L U M E I L L Ä TA I T E I L L Ä akkumestari Puh. 050 472 9646 tai 050 472 9648 info@kyronkt.fi www.kyronkt.fi. Keskiviikko 17. 03 348 2787 AUTOJEN KÄSINPESUT, SISÄPESUT, VAHAUKSET, RENKAANVAIHDOT sekä PALJUKÄRRYN VUOKRAUS Monipalvelu Ovaskainen Vehmaantie 14, Ylöjärvi +358 456 256 858 www.monipalveluovaskainen.fi Henkilöja pakettiautojen: • Kolarikorjaukset ja maalaukset • Tuulilasin vaihdot • Vakuutusyhtiötyöt Vaihtotie 1, 33470 Ylöjärvi www.ylojarvenautomaalaamo.fi 050 514 7771 YLÖJÄRVEN AUTOMAALAAMO • AVAINPALVELU • LUISTIMIEN TEROITUS Elotie 2, Ylöjärvi Puh. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi LVI-PALVELUT Puh. 0500-632595, 050-3388783 Alihankintatyöt, erikoishitsaukset, korjaushitsaukset, metallien myynti. Koskinen Puh. Mitsubishi Electric ja Nibe Erikoistyö J. Tulotie 3, Ylöjärvi puh. 03 371 5402 hameenkyron.kirjapaino@dlc.fi • hameenkyronkirjapaino.fi • täyden palvelun painotalo yli 30 v. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 03 348 2950 Avoinna ark. 8–17, la 9–14 www.ylojarvenautovaraosa.fi PARHAAT BETONIT . helmikuuta 2021 26 82 x 30 mm 25 € Kaihtimet Autohuollot Kirjapainot Ajoneuvovuokraus Akut Palveluja ammattilaisilta Asianajotoimistot Betonit Juhlapalvelut Automaalaamot Autotarvikkeet Kiinteistötekniikka Autopurkaamot Juhlaja kokoustilat Ilmalämpöpumput Metallityöt Ikkunat ja ovet AUTOVUOKRAAMO ELORENT 050 435 1704 Linjatie 3, 33470 Ylöjärvi www.elorent.fi •Minibussit •Pakettiautot •Muuttoautot •Myös pidemmät vuokraukset 82 x 40 mm 36 € Eteläntie 2, Kyröskoski • p. 050 3388 783 Puh. 3486 885, 0500-632 595 METALLIALAN MONIPUOLISTA PALVELUA Alihankintaja rautarakennetyöt Korjausja erikoishitsaukset Raudan myynti ja vaihtolavapalvelut p
Rauhallista joulua PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA Mikkolantie 42, 33470 Ylöjärvi 03-3482877 www.puutarhakone.com Metsä Puutarha Varaosat Huolto Öljypoltinhuollot ja -korjaukset Öljysäiliön tarkastukset ja pinnoitukset Myös iltaisin ja viikonloppuisin Säiliötarkastus Jussi Koskinen Puh. 9–17, la 9–13 p. helmikuuta 2021 27 Sekalaista Pienkoneet Parturit ja kampaamot Palveluja ammattilaisilta Öljypoltinhuollot Rakennuspalvelut Nuohouspalvelut Valokuvausta Vesi, viemäri ja LVI Katso! Muistilista 2021 Teemat: Suurjakelut: 24.3. Lehden välissä Jouluviesti Nuohoojamestari Harri Kangasmäki Nenosentie 49, 34600 Ruovesi 0400 779 668 posti@nasijarvennuohous.fi Kesämökkien ja asuinrakennusten nuohoukset Tutulta nuohoojalta, Pirkanmaan Nuohouspalvelu on nyt Camini. Lehden välissä Ylöjärvi-tiedotuslehti 1.12. p. Elinvoima ja yrittäjyys 17.3. Lehden välissä Ylöjärvi-tiedotuslehti 7.4. Lehden välissä Kirkko Näkyy -liite 15.9. Perhearkea 11.8. Suuri vaalilehti 14.4. Erikoislehti Elovainion Uutiset 2.6. 010 248 4500 (ark. 0400 232 640 Rakennusja remontointityöt, maanrakennustyöt 040 504 2515 040 557 2915 www.turvalayhtiot.fi TURVALA YHTIÖT OY Rakennuspalvelu Niko Rintakoski 0400 735 602 040 579 0280 hommapelaa.fi Soppeentie 32, Ylöjärvi Ark. Liikunta ja harrastukset 25.8. klo 9–15) toimisto@camini.fi w w w .c am in i.fi Puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. Autot ja liikenne 27.10. Lehden välissä Suvilehti 25.8. Keskiviikko 17. Autot ja liikenne 5.5. 03 348 3489 www.hiusstudiotia.fi • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. Kuntavaalien loppukiri 30.4. 0400 650 775. 050 5337 224 Kaunis kiitos asiakkaillemm e kuluneesta vuodesta. Rakentaminen ja Asta-messut 29.9. Lähiruoka 1.9